>> 2 Pyhäjokimelonta starttasi Pyhäjärveltä, Jokiniskan taukopaikalta keskiviikkoaamuna. Nuorin osallistuja oli kolmevuotias Hilma Heikkilä. >> 10–11 Tilauskirjat pursuvat talotehtaalla Pääkirjoitus: Viimeisetkin keinot käytettävä synnytysten säilyttämiseksi Oulaisissa. Kesäperinne jatkunut jo neljännesvuosisadan Pyhäjokimelonta: Ennätysmäärä melojia lähti keskiviikkona matkaan yläjuoksulta. >> 24 Jaana Salo Jaana Salo Jaana Salo SIrpa Kortet. Harjakaistilaisuudessa puhuneella toimitusjohtajalla oli kannustavia terveisiä. TORSTAI 16. >> 14 HAAPAVESI · KÄRSÄMÄKI · MERIJÄRVI · OULAINEN · PYHÄJOKI · RAAHE Juhla-ajo: Hevosmiehen puolen vuosisadan etappia juhlittiin hevosten moniottelulla. Aurinkoisen sään saattelemana matkaan lähti 19 melojaa. Osa jatkaa matkaa Pyhäjoelle meren tuntumaan. Kosket vauhdittavat matkaa. Tilauksia on. Osa koskista ohitetaan suosiolla kanoottia kantaen. Oulaisiin valmistuva teollisuushalli työllistää vuodenvaihteessa jo useita kymmeniä työntekijöitä. KESÄKUUTA 2016 · NRO 24 6 414880 140352 1 6 2 4 Irtonumero 2 € pyhajokiseutu.fi Lehto Groupiin kuuluva Takuuelementti luo uskoa tulevaisuuteen. Jokivesissä meloessa maisema vaihtuu, jokiuoma muuttuu kapeasta leveään ja virtapaikat tuovat jännitystä. >> 16–17 Saabistit: 40 Saabia ja vielä enemmän faneja kokoontui Oulaisten kesäpotkuihin
www.pyhajokiseutu.fi Onko verkkolehden lukemisessa ongelmia. Kätilöt ovat työnsä ohessa organisoineet onnistuneesti nimikeräyksiä ja edistäneet asioiden huomiointia ihan eduskuntaan saakka. Maailma on ihmisiä pullollaan ja kaikki me olemme erilaisia. Eivätkä puheet pelkästään riitä, ne on saatava käytäntöön. 2 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Usein kuitenkin tilanteet seuraavat toistaan ja tunteet vievät pientä ihmistä; aina ei jouda mielenliikkujaan analysoimaan. Jos tunnettaan ehtisi käsitellä hetkisen, saattaisi huomata, että inhoaa syvästi jotakin ja silloin paha homma jäisi tekemättä. Vastenmielisiä asioita haluaa vältellä niin paljon kuin mahdollista. Alueemme kansanedustajat väläyttelevät myös poikkeuslupaa. En väitä olevani mikään guru, mutta minusta vihaaminen vaatii kohteeltaan tosi pahoja tekoja. Elämässä on niin paljon ihania, mukavia, mielenkiintoisia ja nautittavia asioita ja ihmisiä – miksi siis tuhlata voimia inhoon (tai peräti vihaan). Mutta minua vihaavansa väittänyt henkilö on minua vuosia vanhempi – hän oli siis jo ihan aikuinen kesällä 1992. Lapsilleni olen opettanut, että tässä maailmassa on yritettävä tulla kaikkien kanssa toimeen, vaikka kemiat eivät aina kävisikään yksiin. Muussa tapauksessa yhdeksän kuukauden odotus päättyy suljettuihin synnytyssalin oviin. Kuntalaisten viestittelyt päättäjille ovat olleet vilkkaita, eikä vähätellä voi alueemme medioiden ponnistelujakaan synnytysten säilyttämisen turvaamiseksi ja samalla koko Oulaskankaan sairaalan tulevaisuuden turvaamiseksi. Näin pysyt lomallakin kärryillä, mitä kotiseudulle kuuluu. Poliittisilta päätöksiltä pyydetään puheissa yhteistuumaisuutta Oulun eteläisen alueen palveluiden säilyttämiseksi. A lkuviikon shokkiuutinen todensi pelon, joka on leijunut Oulaskankaan sairaalan synnytysosaston yllä. Jos toinen laukoo suustaan asioita, joita ei itse allekirjoita, miksi alkaa inttää vastaan, kun voi kääntää selän tai vaihtaa puheenaihetta. Valviran päätös siitä, ettei synnyttämisten jatkumiseen ole enää takeita, tuli nopeasti. Näköislehti avautuu vaikka mökkirannassa tai veneessä. A Maailma on ihmisiä pullollaan ja kaikki me olemme erilaisia.” Inho, viha Kolumni Oili Kangasniemi Kirjoittaja on oulaistelainen kirjoitusharrastaja. Ei silloin tarvitse tuhlata energiaansa inhoamiseen, vaan voi näyttää olevansa kypsästi ajatteleva lähimmäinen. 050 438 0845. Useat arkiset asiat inhottavat, mutta luonteestaan huolimatta ne on pakko hoitaa. Inhota voi kaikenlaista – itse inhoan muun muassa kesäkeittoa, hyttysiä, aikuisia aamuherätyksiä ja kahvia. Olin hämmentynyt – pikkuista varrotessa tunteet ovat hyvin pinnassa ja kun vielä kuulee tuollaisen uutisen, asia ei poistu mielestä ihan heti. Turhaako kaikki. Yhdeksän kuukauden ei-toivottu odotus Pääkirjoitus Päätoimittaja Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi | puh. Uudesta päätöksestä mitä ilmeisimmin aiotaan valittaa. Ironista yhteensattumaa, että laskutikku näyttää juuri yhdeksän kuukauden odotusta. Teinit saattavat vihata useita asioita päivässä ja se on aivan ymmärrettävää, koska nuoriso vasta etsii suuntaa tunne-elämälleen. Liian paljon jää kysymyksiä vaille vastauksia. Mielestäni viha on niin voimakas tunne, että täytyy olla todella varma asiastaan, että pystyy väittämään vihaavansa jotakuta tai jotakin. Mielestäni olin viettänyt hyvin tasaista elämää ja ennen kaikkea yrittänyt tulla toimeen kaikkien läheisten kanssa edes joten kuten. Syy vihaamiseen ei ole minulle vieläkään selvinnyt. Soita rohkeasti ja kysy apua, me neuvomme! O dottaessani esikoistani parikymmentä vuotta sitten sain mutkan kautta kuulla, että eräs henkilö vihaa minua. Tätä ei-toivottua odotusaikaa ei kukaan halunnut. Seikka sai minut pohtimaan toden teolla vihaamista ja miten se eroaa inhosta. Alkuviikkojen aikana on mietitty monella taholla, mitä vielä voitaisiin tehdä. Pyörittelin juttua päässäni kauan. Synnytyksien säilymiseksi Oulaskankaalla on tehty hartiavoimin töitä. Armonaikaa on yhdeksän kuukautta, sillä synnytyksien lopettamistoiminnot pitäisi alasajaa maaliskuun loppuun mennessä. Yritin saada selville, mitä pahaa tällainen pikkurouva oli kyseiselle ihmiselle tehnyt, että oikein vihata pitää. Toivottavasti päättäjät löytävät vielä jostain sen yhden pelastavan oljenkorren. Perusteluissa vedotaan potilasturvallisuuteen. Viha – tai tunne, jota hetkellisesti luulee vihaksi taas saattaa johtaa epätoivoisiin ja ikäviin tekoihin. kesäkuuta 2016 Verkkolehdestä voi lukea uutisia jokaisena päivänä viikossa
Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle myös nimimerkillä kirjoitettaessa. Vielä kun löytyy sopivan kesäinen puku, niin olen valmis näyttämään tangokynteni myös Tampereella, hän luonnehtii tyytyväisenä. Vesisäiliöllä Rst 30 ltr 6,90 Meiltä edulliset, laadukkaat Juhannuskukat Goldahlia Verenpisara Pelargonia Parempaa maatalouskauppaa 1.–2.7.2016 Perjantai 1.7. Teflon Brothers | JP Leppäluoto | The 69 Eyes LIPUT ENNAKKOON: 1 pv 30 € – 2 pv 55 €, LASTENKONSERTTI 15 € PORTILTA: 1 PV 40 € – 2 PV 75 €, LASTENKONSERTTI 20 € LASTENKONSERTTIIN LAPSEN SEURASSA OLEVA AIKUINEN ILMAISEKSI. Tangolaulukilpailun finaalin karsinta nähdään YLE TV1:n suorassa lähetyksessä lauantaina 18.6 klo 21. JUNKIE PATROL | Anssi Kela | Arttu Wiskari | Bad Lemonade Lauantai 2.7. Kiukaan massiivinen kivimäärä tarjoaa nautinnollisen saunaelämyksen. Sain laulettavakseni omannäköiseni tangon ja tunnelmat ovat muutenkin korkealla. Tuote ei vaadi lisäaineita tai erikostyökaluja eikä käyttökokemusta. Asfaltinpaikkausmassa toimii yhtä hyvin kesällä sekä talvella. 044 799 7200 Palvelemme: ma pe 8 18, la 9 14 Tervetuloa! juhannus saunaan www.ojanrauta.com 399,574,34,95 39,90 654,3,95 6,50 5,50 Hankinnoillesi jopa 10 000 € tililuottoa. Virpi Piippo taistelee Tangolaulukilpailun finaalipaikasta Virpi Piippo kilpailee tulevana viikonloppuna paikasta Tangomarkkinoiden finaaliin. Sekä naisten-, että miesten sarjasta Seinäjoen Tangomarkkinoiden loppukilpailuun valitaan kuusi laulajaa. Verkkovaipalla Katonpesuaine Puhdas Katto Biocomb 5L Poistaa sammalen, jäkälän ja leväkasvustot kaikilta kattopinnoilta antaen pitkäaikaisen suojan kasvustoa vastaan. Toimitus voi lyhentää tekstejä. Sähkökiuas Harvia Harvia Cilindro on edullinen 9 kW:n pilarikiuas 8-14 m3 perhesaunaan. Piippo lauloi Turun semifinaaleissa suoraan tuomariston sydämiin ja lunasti jatkolipun Tampereella pidettävään Tangolaulukilpailun Finaalin karsintaan. Kovettunut paikkausmassa ei värjää eikä tartu. Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sen jälkeen viesti. Kirjoita napakasti. Virpi Piippo tietää jo kokemuksesta, että tulossa on kovatasoinen kilpailu. Viestin hinta on 0,85 e. ENNAKKOLIPPUJA MYY RAAHESALIN LIPUNMYYNTI www.raahefestival.fi RAAHEN OHJELMAPALVELUT Tanssilavojen kestosuosikki, tavaskenkänen Virpi Piippo on jälleen taistelemassa tangokuningattaren kruunusta. Anne AnTTilA. Torstaina 16. Loppuun nimi tai nimimerkki. Mekaanista käsittelyä ei tarvita. Asfaltinpaikkausmassa Potmix 20kg Asfaltinpaikkausmassa on rakenteeltaan pehmeää ja kovettuu paineen alla ja tekemisessä ilman kanssa. Levitä tai ruiskuta ja anna luonnon hoitaa loput! Biohajoava. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 3 Mielipiteet: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi, Pyhäjokiseutu/toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen. ERÄ! -40% Mallikiukaita Kiuas Kota Luosto Suositeltava löylyhuoneen tilavuus 8-20 m 3 . – Jännittää, mutta minulla ei ole mitään hävittävää. Kiuaskivet 5-10 cm 20 kg Kiuaskivet soveltuvat erittäin hyvin suurempiin puuja sähkölämmitteisiin kiukaisiin. Kivimäärä 35 kg. Lukijan vinkki Nurmelankatu 4, 86300 Oulainen puh. LASTENKONSERTTI Hevisaurus mukana Raahen teatterin me rosvolat LAUANTAI 2.7
KANNANOTTO Vasemmistoliiton oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen ihmettelee Oulun yliopiston suunnitelmia lopettaa musiikkikasvatuksen pääaine. Se on sanottu televisiosta muutaman kerran. Mihin on unohtunut yliopiston vastuu turvata osaavaa työvoimaa pohjoiseen. Hiljattain julkaistussa korjaushankepaketissa on rahoitus Rantsilan taajaman risteysalueen pullonkaulan korjaamiseksi. Onko tämmöinen kesä tahto Taivaan Herran. Rahoitusta saavat muun muassa tieosuudet välillä Kestilä-Pyhäntä ja Kiiminki-Yli-Ii. Yksityistiet ovat merkittävässä asemassa muun muassa biotaloushankkeissa, Vehkaperä muistuttaa. Pohjoisessa on tullut lunta jonkin verran. Korjausvelkahankkeiden ykköspaketissa on Pohjois-Pohjanmaalta mukana useita tieosuuksia ja siltoja, jotka korjataan. Mukava, kun sai tuoreita uutisia lukea verkosta, kalakilpailu kiinnosti. Tämä valtakunnallinen suuntaus on uhkana monitieteelliselle ja monipuoliselle koulutukselle ja tieteen tekemiselle. Hanna Sarkkinen: Pohjoinen tarvitsee musiikkikasvatuksen osaajia Musiikkikasvattajille on maakunnassamme tarvetta. Ja tämäkin täytyy sitten ihmisen ihmisten ymmärtää. Myös raiteita korjataan 101 miljoonalla eurolla, hän lisää. Jos musiikkikasvatuksen pääaine lakkaa, Pohjois-Suomen osaajapula pahenee. – Olen erityisen tyytyväinen siihen, että korjausvelkahankkeiden kakkospaketissa yksityisteille myönnetään 30 miljoonaa euroa rahoitusta. – Kulttuurialan osaajilla on merkitystä myös alueen kulttuurielämälle. Sitä odottaa kaikki ihmiset ja muut. Kiitos, kun kylien elämää ja ihmisiä huomioidaan. Tulee viel´ lämmin sää ja saamme Luojaa ylistää ja kiittää. On todella surullista, jos Pohjois-Suomessa unohdetaan kulttuurin merkitys. Korjausvelkahankkeet tukevat Keskustan viime eduskuntavaaleissa antamaa lupausta koko Suomen kehittämisestä, Vehkaperä toteaa. Yliopiston hallitus ilmoitti suunnitelmista yllättäen viime viikolla ja lopullinen lakkautuspäätös aiotaan tehdä jo yliopiston hallituksen kokouksessa 15.6. Teiden kunnossa pitäminen lisää ajoturvallisuutta, lyhentää matkaja kuljetusaikoja sekä laskee teiden ylläpitokustannuksia, hän summaa. tekstarit . – Lakkauttamiselle ei ole painavia taloudellisia perusteita. . Siltoja korjataan muun muassa Siikajoella ja Limingassa. Milloin kesä takaisin tuut. – Pohjois-Pohjanmaalla valtatie 4 -peruskorjaustyöt käynnistyvät piakkoin valtion aiemmin keväällä myöntämän 125 miljoonan euron turvin. kesäkuuta 2016 Lukijan runo vaLmistuneet KANNANOTTO Vanhempainvapaalta kesäkuun alussa eduskuntatyöhön palannut oululainen kansanedustaja Mirja Vehkaperä on tyytyväinen liikenneja viestintäministeri Anne Bernerin julkistamaan väylien korjausvelan kakkospakettiin. . Laina-Helena Yli-Länttä Oulaisissa 9.6.2016 Ennen juhannusta Lähetä viesti numeroon 17192. Ei Pohjois-Suomi ja Oulun alue elä pelkästä metsästä ja tietotekniikasta. Vehkaperä: Väylien korjausvelkaa kurotaan umpeen ennätystahtia Haapavedeltä lähtöisin oleva Janne Pyrrö on valmistunut 31.5.2016 koneja tuotantotekniikan insinööriksi Oulun ammattikorkeakoulusta. – Jo nyt Pohjois-Suomessa on monin paikoin pulaa pätevistä musiikkikasvatuksen ammattilaisista. Korjausvelkaa lyhennetään tällä vaalikaudella lähes miljardilla eurolla. – Musiikkikasvatus on vetovoimainen pääaine ja lähes kaikki valmistuneet työllistyvät. – Asian valmistelu on tehty salassa ja nopealla aikataululla kuulematta henkilökuntaa tai opiskelijoita. Pohjois-Suomessa on yhä pulaa pätevistä musiikkikasvatuksen ammattilaisista ja Oulun yliopistosta valmistuneet musiikkikasvatuksen ammattilaiset ovat työllistyneet lähes sataprosenttisesti. Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä Ku va : Ra in e Le ht or an ta arkisTokuva: arTTu laiTala RUNO Juhannuksena ennen oli tuulinen, kylmä sää. Juha-Matti Kortesoja (Oulainen) on valmistunut Oulun ammattikorkeakoulusta insinööriksi, koneja tuotantotekniikan tutkinto-ohjelmasta 31.5.2016. Kiitos Tapiolle hyvistä Oulaisten kyläselostuksista! . Vaikuttaa siis siltä, että lakkautuksen peruste on enemmänkin yleinen halu ja paine päästä eroon pienistä pääaineista. Olipa onnistunut päivä lauantaina.. Kirjoita alkuun PJ ASIA, sitten mielipiteesi, nimesi tai nimimerkkisi. Tällä hetkellä risteyksessä on puutteelliset kaistajärjestelyt, tie on liian kapea, ja kevyen liikenteen järjestelyt ovat puutteelliset, Vehkaperä listaa. . Musiikkikasvatuksen pääaineen lakkauttamiselle ei ole esitetty kunnollisia perusteita. On ihmeellistä, miksi yliopisto haluaa ajaa alas näin menestyksekkään koulutusohjelman, Sarkkinen sanoo. Iloisesti lauleli lintujen suut. – Korjausvelkahankkeille myönnettiin aiemmin keväällä ykköspaketissa 600 miljoonaa euroa, ja tässä toisessa paketissa 364 miljoonaa euroa. Kaikki kasvit jo kukki, marjat ja tuomet ja pihlajapuut. 4 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Vehkaperä korostaa, että tällä hallituskaudella kansallisomaisuutemme, tiestö, on jälleen nostettu sille kuuluvaan arvoon peruskorjausrahoituspakettien myötä. On demokratian ja verorahojen avoimen käytön vastaista valmistella ja tehdä päätöksiä julkisuudelta pimennossa näin nopealla aikataululla, Sarkkinen jyrähtää. Onko yliopiston hallitus ottanut tätä lainkaan huomioon.
Siellä näkyvät Pyhäjokiseudussa ja 20 muussa sanomalehdessä julkaistut kuolinilmoitukset. Digitaalisen kuolinilmoituksen yhteyteen voi halutessaan julkaista muistosivun.. Torstaina 16. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU IKUISUUS.FI KERÄÄ MUISTOT YHTEEN Ikuisuus.fi on palvelu, jossa läheiset jakavat ja säilyttävät yhteiset muistot vainajaa kunnioittavalla tavalla. Lähipiiri voi kokoontua muiston äärelle läheltä ja kaukaa. Ikuisuus.fi on Alma Median sanomalehtien yhteinen kuolinilmoitusja muistosivupalvelu. Kuolinilmoitus ja tärkeimmät hetket ikuistetaan edesmenneen muistosivulle
Erilaisia haukkoja, hanhia, sorsia, tiiroja, lokkeja, kahlaajia ym. Seuraavaksi saimme tehdä mitä haluttiin koko loppu laivamatka, Sitten käytiin kaupoissa. Kävimme myös katsomassa Haapsalun juna-asemaa. Kiipesimme yläkertaan syömään Tero Palon ajatuksia luokkaretkestä. lensi ylitsemme. Unihiekat karisivat viimeistään silmistä, kun ajelimme kohti Ridalan koulua. Kaupungit jotka on isompia niin siellä Kaubamajat ovat isommat. Oli se ruoka aika täyttävää. Noustiin laivaan klo 11.10 ja laiva lähti liikkeelle klo 11.30. Siellä oli tosi värikästä ja hienoa. Koululta jatkoimme matkaa kohti Matsalun kansallispuistoa. Se muurattiin rangaistuksena siitä että hän oli naamioitunut kuoropojaksi, koska ei voinut olla erossa tuomioherrasta. Lisäksi keskuksessa oli vallan mainio museoja näyttelytila. Ruokailu, juna-asema, Piispanlinna : Torstaina me kävimme syömässä ruokaa. Alkoi jännittävä ja vähän hurjakin yritys vetää toisella veneellä tuo juuttunut paatti taas vesille. Laulut ja tanssit olivat tosi hienoja ja sujuivat mainiosti. Uimahalli oli melko samanlainen kuin suomessa mutta pukuhuoneet oli tehty oudosti. Olimme noin kahden aikaan Tallinnan satamassa, jonka jälkeen menimme Ulemiste-kauppakeskukseen. Torstai Aamulla kaheksalta mentiin Ridalan kouluun. Perillä odotti lämmin ja iloinen vastaanotto. Se kauppakeskus on joka kaupungissa. Haapsalun Kaubamajassa oli vähän kauppoja missä voi käydä. Varsin hienoksi ja toimivaksi oli koulu remontoitu ja laajenettu. Peseytymisen jälkeen söimme iltapalan ja menimme nukkumaan. Me ajettiin linja-autolla sellaisen hienon kartanon pihaan ja me mentiin sen talon sisälle ja sitten siellä oli nainen joka käski meidän istua penkille ja me katsottiin luontodokumenttia. Me seilasimme kahdella eri veneellä kapeaa vesiväylää pitkin kääntymispaikalle. Siellä sisällä oli aika kylmä vaikka ulkona kuuma. Uimahalli oli ihan kiva ja aika pieni. Rax ja Linnanmäki: Luokkaretki LUKIJALTA Haapaveden 6 A ja 6 G luokkien retkestä Vironmaalla. Piispanlinnan rauniot olivat isot. Ensin tutustuttiin koulun tiloihin. Useiden turhien yritysten jälkeen juuttuneen veneen lapset siirtyivät kaikki toiseen veneeseen. 6G luokka meni veneilemään ja 6A luokka jäi katselemaan lintuja lintutornille. Pandan tehtaalta ostimme esimerkiksi suklaata ja sipsiä. Käytiin talossa, jossa oli hieno olkikatto. Kääntymispaikalla toinen vene jäi kiinni pohjaan. Vierailimme matkalla Pandan ja Valtran tehtailla.Valtran tehtaalla ajettiin polkutraktoreilla ja tutkimme traktorin hyttiä. Se on suuri, yli 400 km2 alue, joka tunnetaan varsinkin näin muuttoaikaan oikeana lintubongarin paratiisina. Syötiin talon yläkerrassa, koska alakerrassa oli jotkut hautajaiset. Luonnontieteellinen museo: Laivamatkan jälkeen menimme käymään Helsingin Luonnontieteellisessä museossa. Sitten tapahtui jotakin yllättävää. Kaubamajassa on paljon kauppoja missä voi käydä. liukumäki sisällä. Ulemistessa käytiin myös syömässä McDonaldsissa. Perjantai: Laivamatka: Ensiksi kävimme valitsemassa hytit ja jätimme kamat sinne, sitten menimme syömään buffet aamupalan. Taivaalla liiteli merikotka. Haapsalun kaubamaja oli pieni. 6 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. kesäkuuta 2016 LUKIJALTA Tiistaiaamuna lähdimme klo 6.00 ajamaan kohti Helsinkiä. Vielä kerran yrittivät venemiehet, vielä kerran sidottiin köysi paatista paattiin, vielä kerran vispasivat potkurit hurjasti vettä. Katselimme muutenkin täytettyjä eläimiä ja niiden luurankoja. Meidän luokat esittivät vuoroin Ridalan lasten kanssa ohjelmaa toisilleen. Siellä saimme tehtävät joita etsimme ympäri museota. NAPS, köysi katkesi! Retkemme vetäjä Risto määräsi vapaana olevan veneen palaamaan takaisin, hän jäi haikeana odottamaan juuttuneeseen veneeseen lisäavun saapumista. Meille kerrottiin tarina, joka liittyi linnaan. Siksi ajoimmekin lähellä sijaitsevalle huoltoasema-ravintola-kahvilalle. Muu maailma jäi jonnekin näkymättömiin ja prutkuttelimme aurinkoisella joella kuin jossakin satujen maailmassa. Ulemiste oli leikkisä siellä oli esim. Olkikattoja näkyi muuallakin sen seudun rakennuksissa, ne tehdään merenrannalta kerätystä ruo’osta. Hirsinen talo oli kaksikerroksinen ja varustettu aivan upealla olkikatolla. Illalla kävimme uimahallissa peseytymässä. Lopuksi Viron koulu antoi meille omenoita ja Virolaisia karkkeja ja me annettiin niille karkkia. Tuhdin tietopaketin saatuamme jatkoimme matkaa kohti Suitsun lintutornia. Kauppakeskuksen nimi oli Kaubamaja. Ulemistesta lähdettiin ajamaan kohti Ridalan seurakuntakeskusta. Siellä viivyimme noin 3h. Sen luontodokumentin jälkeen me saatiin mennä toiseen huoneeseen, koska siellä toisessa huoneessa oli semmosia hienoja täytettyjä eläimiä. Ohjeita huudettiin, köysiä heitettiin ja moottorit möyrysivät, kun kaikin voimin yritimme saada veneen irti mudasta. Siellä oli vanhoja junanraiteita ja muutenkin vanhan näköistä. Se luontodokumentti kesti noin 20 minuuttia. Toinen veneistä juuttui mutaan. Näyttelyt koskivat Suomen luontoa, maailman luontoa, elämän historiaa ja eläinten luita. valkeni aurinkoisena ja melko lämpimänäkin. Kurjet ja muut linnut katselivat menoamme. Tarinassa kerrottiin valkeasta neidosta, joka oli muurattu kauan sitten linnan muurin sisään ja hän oli alkanut kummitella. Torstai 28.4. Söimme aamupalan ja lähdimme ajamaan kohti satamaa. Helsingissä vierailtiin Suomen kansallismuseossa. Sen jälkeen menimme Korpirauhan leirikeskukseen, jossa nukuimme yön. Turhaan yritti venemies saada sitä irti. Sen jälkeen suuntasimme pelaamaan pelikonetta Sitten laiva oli satamassa ja pääsimme pois. Lyhyen köröttelyn jälkeen saavuimme luontokeskukseen, jossa saimme katsella upeista luontoja eläinkuvista koostuvan esityksen. Sitten lähdimme Matsalun luonnon esittelyyn. Valkean neidon voi nähdä elokuussa täydenkuun aikaan ikkunan edessä. Venemiehet käänsivä veneet rantaan paluumatkaa varten. Se antoi meille hyvät perustiedot alueen luonnosta. Pian joki yhtyi suurempaan jokeen, Kasari-jokeen. Luontokokemuksia ja vähän muutakin. Aamulla herätys oli klo 6.30. Nähtiinpä suuri hirvikin ihan vierestä, kun se maiskutteli vesikasveja joen rannalla. Virta kiihtyi heti huomattavasti, veneet liukuivat yhä hurjemmin pitkin jokea ja lähestyimme Matsalunlahtea ja joen suistoa. Ruoka oli ihan hyvää ja jälkiruuaksi oli kakkupalat. Joki virtasi hitaasti ja pian olimme korkean ruovikon keskellä. Pelastusliivit puettiin päälle, kiikarit napattiin mukaan ja eikun vesille. Pari lyhyttä junaa oli myös nähtävillä. Palattuamme rantaan linja-auton luo, saimme riemukkaan vastaanoton rannalle jääneiltä oppilailta. Ensin meille näytettiin koulusta paikkoja. Kauppakeskus on joka kaupungissa kooltaan erilainen. Porukka oli herännyt hyvissä ajoin (niinkuin aina tällä matkalla) ja nauttinut vähän aamupalaa. Raikas tuuli puhalsi mereltä. Luontoretken jälkeen alkoi porukalla olla jo nälkä. Saavuttuamme Suitsu-joelle (kartoissa myös Tuudi-joki) osa porukasta eli 6 A lähti lintutornille ja kävelyretkelle, osa eli 6 G taas jakaantui kahteen keskimoottorilla varustettuun isoon puuveneeseen. Ridalan koulu oli tehnyt meille esityksiä ja me oltiin harjoiteltu esitettäväksi niille kaksi lauluesitystä: Haapavesi-laulu ja Sampo, sekä tanssittiin kansantanssia
Kesätarjous! Tilaa lahjaksi tai itsellesi TILAA ja voita 1 000 € 30.9.2016 Kyllä kiitos, tilaan kesätarjouksen! Määräaikainen tilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkkopalvelun. Etuni 20,40 €. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Puhelun hinta on 0,088 €/min. Hirsinen talo oli kaksikerroksinen ja varustettu aivan upealla olkikatolla. Postita tilauskortti Postimaksu on jo maksettu. 46,40 €). 23,20 €) Sähköpostilla asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Mainitse kesätarjous 2 kk tai 4 kk. 26 € 13 € RisTo klasila ja oppilaaT Oppilailta. Torstaina 16. Koulun oppilaat köysi paatista paattiin, vielä kerran vispasivat potkurit hurjasti vettä. Lähetä tekstiviesti PJ TILAA (väli) 2kk tai 4kk nimesi, osoitteesi ja sähköpostiosoite numeroon 17192. Kampanja 0616M4 2 kuukautta vain 13 € (norm. Ilo Linnanmäellä jatkui aina kello seitsemään illalla. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Lauantai: Syötiin aamupala, pakattiin ja sitten kun kaikki oli valmista niin me lähdettiin. Tarjous on voimassa 12.8.2016 asti ja tilattavissa kotimaassa talouksiin, joihin ei ole voimassa olevaa tilausta. Arvonnan säännöt: 1000 € arvonnan 30.9.2016 järjestää Alma Media Kustannus Oy. Osallistun 1 000 € arvontaan 30.9.2016. Sukunimi Lähiosoite Postinumero Matkapuhelin Etunimi Postitoimipaikka * Sähköposti Syntymävuosi La hj at ila uk se n sa aj a Sukunimi Lähiosoite Postinumero Matkapuhelin Etunimi Postitoimipaikka * Sähköposti Syntymävuosi Ti la aj a / m ak sa ja Vastaanottaja maksaa postimaksun Lehden saaja on alle 18 vuotias. Ilmeisesti jokainen ehti kokeilla ainakin viittä Linnanmäen laitetta. Hän palaa kummittelemaan joka elokuu täydenkuun aikaan. Tässä vaiheessa liittyi matalikolta irrotettu Ristokin taas mukaan retkikuntaamme. Loppumatka kerrottiin taas vitsejä ja kun tultiin koululle otettiin tavarat linkusta ja sai lähteä kotiin. Matkan varrella käytiin syömässä Teboil Patalahdessa. Monien suosiossa oli erityisesti Linnanmäen suurin vapaapudotus, Kingi ja hupitalo Vekkula. Pitseria Raxissa oli tarjolla erilaisia pizzoja ja muuta ruokaa. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Kun olimme käyneet luonnontieteellisessä museossa, siirryimme kävellen syömään Rax pitseriaan. Sitä ennen olimme käyneet tuomiokirkolla. Arvontaan osallistuvat Alma Media Kustannus Oy:n lehtien kaikki voimassa olevat tilaukset. Alakerrassa vietettiin samaan aikaan hautajaisia. Esimerkkiviesti: PJ TILAA 4kk Matti Meikäläinen Matintie 1 A 2 12345 Mattila matti.meikalainen@gmail.com. Koska seurueemme osasi tarpeen tullen käyttäytyä todella fiksusti, kaikki sujui hienosti. Ostimme linnanmäeltä rannekkeet ja siirryimme linnanmäen laitteiden pariin. Etuni 10,20 €. Syötyämme pitseriassa lähdimme Senaatintorilta linja-autolla kohti Linnanmäkeä. Saavuimme Linnanmäelle noin kello 15.00. Jälkiruuaksi sai syödä niin paljon jäätelöä kun halusi. Siksi ajoimmekin lähellä sijaitsevalle huoltoasema-ravintola-kahvilalle. 23,20 €). * Muista täyttää, jotta lehden saaja saa verkkopalvelun käyttäjätunnukset sähköpostiinsa. NAPS, köysi katkesi! Retkemme vetäjä Risto määräsi vapaana olevan veneen palaamaan takaisin, hän jäi haikeana odottamaan juuttuneeseen veneeseen lisäavun saapumista. Soita 010 665 9016 Arkisin klo 8.00 17.00. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 €. Iho kananlihalla jatkoimme Haapsalun uuteen keskustaan pienelle ostoskierrokselle. Ruokailuun toi oman lisämausteensa tilaisuuden erikoinen luonne. Siellä tutustuimme Tsaari Nikolai II:n rakennuttamaan hienoon rautatieasemaan. Seuraavana päivänä olisi tosi aikainen herätys, jotta ehtisimme Tallinnaan ja Helsingin-laivalle ajoissa. Tilaan: lahjaksi itselleni (norm. Olkikattoja näkyi muuallakin sen seudun rakennuksissa, ne tehdään merenrannalta kerätystä ruo’osta. Näin tilaat: Leikkaa katkoviivaa pitkin. Tekstiviestillä Tekstiviestillä voit tilata lehden itselle. Miialle laulettiin onnittelulaulu. 46,40 €) 2 kk vain 4 kk vain (norm. Mahat täynnä jatkoimme matkaa kohti Haapsalun keskustaa. Tilaajapalvelu Tunnus 5008717 00003 VASTAUSLÄHETYS 4 kuukautta vain 26 € (norm. Palattuamme rantaan linja-auton luo, saimme riemukkaan vastaanoton rannalle jääneiltä oppilailta. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kampanja 0616M2 Kyllä kiitos, haluan saada tietoa eduista, tarjouksista ja uusista tuotteista Pyhäjokiseudulta ja Alma Medialta sähköpostitse mobiiliin. Kerrottiin myös vitsejä. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutusja opetustarkoitusta varten. Siellä kuulimme hiuksia nostattavan tarinan linnan kummituksesta. Luontoretken jälkeen alkoi porukalla olla jo nälkä. Sen jälkeen siirryimme meidän vakituisella linja-autolla, jota ajoi meidän luotettava kuskimme Lauri, meidän majoitukseemme Korpirauhan leirikeskukseen. Haapsalun Valkea Neitsyt eli Haapsalu Valge Daam muurattiin kuolemaan linnan muurin sisälle. Matkalla puhallettiin ilmapalloja ja meille pidettiin tietovisa. Tutustuimme myös 1200-luvulla rakennettuun linnoitukseen, Haapsalun piispanlinnaan. Puhtaina ja väsyneinä menimme majapaikkaan iltapalalle ja nukkumaan. Meidän piti siis syödä mahdollisimman rauhallisesti ja metelöimättä, ettemme häiritsisi alakerran surijoita. Päivän kruunasi käynti uimahallissa. Valitettavasti vain ratakiskot Tallinnasta Haapsaluun oli myyty ja purettu pois, joten junia ei asemalle enää saavu. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme. Kiipesimme yläkertaan syömään perunoita ja jauhelihapihviä. Ilmoitathan mikäli lehden saaja on alle 18-vuotias
He muistuttavat, että usea synnytysmäärältään pienempi sairaala on saanut poikkeusluvan. Selvitykset eivät olleet Valviralle riittävät Valvira antoi maanantaina päätöksensä, jonka mukaan alueemme synnytykset keskitetään tulevaisuudessa Ouluun ja Kokkolaan. Avautuva luettelo näyttää, kuinka paljon eri lääkäriasemat kyseisessä kunnassa veloittavat 20 minuutin valitun erikoisalan vastaanottokäynnistä. Keskeiseksi asiaksi lopettamispäätöstä tehdessä Valviran ylitarkastaja sanoo nousseen vastasyntyneiden vauvojen hoidonjärjestämisessä. Käyttäjä valitsee ensin erikoisalan ja sen jälkeen kunnan. Tutkimusten mukaan erot esimerkiksi yksityislääkärinpalkkioissa ovat suurimmat naistentautien ja synnytysten erikoisalalla. – Saatujen selvityksien perusteella on katsottu, että vastasyntyneiden hoitoa ei ole järjestetty asianmukaisesti, eikä siitä ole saatu selvitystä, joka olisi riittävä, Kinnunen jatkaa. Hoitopaikanvalinta.fi-sivustolla kokeillaan uutta palvelua, jossa yksityisen terveydenhuollon hintatiedot ovat nähtävillä palveluntuottajittain ja kunnittain. Lupaa voisi hakea esimerkiksi 2019 loppuun, jolloin uusi maakuntahallinto voisi käsitellä asiaa päättäessään terveydenhoidon työnjaosta alueella, kansanedustajat pohtivat. – On Oulaskankaan oma kysymys, miten tästä eteenpäin. Valvira kuitenkin katsoo, että toiminnan välitön keskeyttäminen olisi merkittävämpi potilasturvallisuusriski ja varaa kuntayhtymälle siten aikaa synnytysten hoidon järjestämiseksi. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja perheja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) ovat suhtautuneet taustakeskusteluissa myönteisesti Oulaskankaan synnytystoiminnan jatkoon. Hinnat ovat keskimäärin matalimmat siellä, missä on eniten tarjontaa ja kilpailu toimii. Valviran henkilöt eivät ole käyneet Oulaskankaalla paikan päällä katsomassa ja perehtymässä tilanteeseen. – Oulaskangas ei pysty vastaamaan valmiudesta lapsen välittömään hoitoon ja tehostettuun valvontaan: keskeinen ongelma sairaalan vastasyntyneiden hoidossa on juuri tehostetun valvonnan puuttuminen, Valvirasta todetaan. Tiedot on koottu yhdistämällä palveluntuottajaja korvausrekisteri. Tämäkin vaikuttaa hallinnollisesti erikoiselta. Uudessa aineistossa on mediaanitieto terveyspalvelun hinnasta ajanjaksolla 1.7.–31.12.2015. Pekka Söderlund Keskustan kansanedustajat Antti Rantakangas ja Juha Pylväs esittävät sairaanhoitopiirin hallitukselle, että se hakisi sosiaalija terveysministeriöltä poikkeuslupaa Oulaskankaan synnytystoiminnan jatkolle. Palveluntuottajista ovat mukana ne, jotka ovat tehneet suoraveloitussopimuksen Kelan kanssa ja joilla on ollut ajanjaksolla riittävästi toimintaa. Valviran maanantainen päätös oli tyrmistyttävä ja käsittämätön. kesäkuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi PYHÄJOKIALUE Valviran määräys Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan lopettamisesta tuli julkisuuteen alkuviikolla. Valviran päätös perustui vain yhden helsinkiläisen dosentin lausuntoon. Hammashoidossa pienemmät yritykset myyvät palveluita halvemmalla verrattuna ketjuihin. Ministeriön käsittelyssä selviäisi myös se, onko Oulaskangas saanut tai saako se tasapuolisen kohtelun muihin sairaaloihin nähden asetuksen valvonnassa, kansanedustajat viestittävät. – Ongelmana on henkilökunnan resursointi, sillä näin pienessä yksikössä, jossa synnytyksien ja potilaiden määrä on alhainen, ei osaamisen taso pysy riittävänä, hän perustelee. Vuonna 2015 Oulaskankalla oli 911 synnytystä, joista tehostettua valvontaa vaatii 1–2 lasta kuukaudessa. Määräajan kuluessa voitaisiin täyttää päivystysasetuksen edellytykset. Valvira ei ole usean kuukauden selvitysprosessin aikana saanut riittävää selvitystä siitä, että vastasyntyneiden hoito voitaisiin saattaa Oulaskankaan sairaalassa potilasturvallisuuden ja päivystysasetuksen edellyttämälle tasolle. fi-sivustolla hintatiedot ovat ensimmäistä kertaa nähtävillä palveluntuottajittain. Kinnunen muistuttaa, että Oulaskangas on tällä hetkellä ainoa synnytyssairaala Suomessa, jossa tehostettua hoitoa ei ole järjestetty. Erityisen outoa päätöksessä oli kyseenalaistaa sairaanhoitopiirin selvityksen uskottavuus, koska vastineet oli laadittu virkavastuulla eikä hallituksen poliittisilla enemmistöpäätöksillä. 8 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Leena Kinnunen painottaa, että Valvira tekee päätöksiä, joita odotetaan noudatettavan. Kelan tutkimus on osoittanut, että yksityisten terveyspalvelujen hinnat ovat nousseet viime vuosina yleistä ansiotasoa nopeammin. – Toki sairaanhoitopiirillä on mahdollisuus valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen, Kinnunen sanoo. Alueemme kansanedujstajat Antti Rantakangas ja Juha Pylväs aikovat esittää sairaanhoitopiirin hallitukselle poikkeuslupaa Oulaskankaan synnytystoiminnan jatkumiselle. Ministeri Rehula pääsisi ottamaan kantaa konkreettisesti asiaan, jos sairaanhoitopiiri tekisi virallisen poikkeuslupahakemuksen. – Nimenomaan tehostettu valvonta on puutteellista, se ei ole sitä, mitä päivystysasetus edellyttää, hän jatkaa. Normaalisti tapana on käyttää useampaa asiantuntijaa. Ylitarkastaja Leena Kinnunen sanoo, että päätös on tehty, ja synnytystoiminnan lopettamiselle on annettu nyt muutaman kuukauden reagoimisaika. Päätöstä perustellaan potilasturvallisuuden vaarantumisella. A Saatujen selvityksien perusteella on katsottu, että vastasyntyneiden hoitoa ei ole järjestetty asianmukaisesti, eikä siitä ole saatu selvitystä, joka olisi riittävä.” Leena Kinnunen ylitarkastaja, Valvira Kelan korvaamien yksityisten terveyspalvelujen hintoja voi nyt vertailla verkossa. Valvira on antanut määräyksen, jonka mukaan synnytystoiminta pitää lopettaa maaliskuun loppuun mennessä, hän sanoo. Hoitopaikanvalinta. Valvirassa päätös on tehty niiden asiakirjojen ja selvityksien perusteella, jotka Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä on sinne toimitettu. Sivuston toteuttavat yhteistyössä rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste, Kela, sosiaalija terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kansanedustajat esittävät poikkeuslupaa KURKISTUS VeSa JoenSuu. Nimija osoitetiedot perustuvat Valviran rekisteritietoihin. Valviran mukaan Oulaskankaan synnytystoiminta voitaisiin potilasturvallisuuden turvaamisen nojalla keskeyttää välittömästi. Sivusto tarjoaa tietoa terveyspalvelujen käyttämisestä Suomessa ja ulkomailla, potilaan oikeuksista ja hoitokustannusten korvauksista. Yksityisten palvelujen hintaerot selville Verkkosivustolta saa hintatietojen lisäksi myös paljon tietoa sairaanhoidosta muun muassa ulkomailla. Kela on julkaissut yleisimpien yksityisten terveyspalvelujen keskihintoja vuodesta 2012 alkaen osoitteessa www.kela.fi/hintavertailu
Alamme lisätä englanninkieltä myös normaaliin työskentelyyn lukiossa, Rajaniemi sanoo. Hän aikoo ottaa asian esille Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, jonka hallituksen jäsen hän on. Ei tätä aluetta voi jättää valkoiseksi alueeksi. JAAnA sAlo sirpA korTeT. – Sairaanhoitopiirin olisi järkevää tehdä valitus. Savonlinna ja Salo) varmistaakseen potilasturvallisuuden ja tehostaakseen toimintaansa. Matkalla syntyneet laskettu Valvira perustelee päätöstään muun muassa seuraavilla asioilla: Pienten synnytyssairaaloiden lopettaminen ei merkittävästi lisää matkasynnytyksiä, todetaan Pienten synnytyssairaaloiden tulevaisuus -raportissa (STM/2015). Kunnan tai kuntayhtymän on päivystysasetuksen (STM:n asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä) mukaan huolehdittava siitä, että synnytyksiä hoitavassa sairaalassa hoidetaan vähintään noin 1 000 synnytystä vuodessa. Sippola toivoo, että Oulun eteläisellä alueella olisi yhteinen ja yksimielinen tahtotila siitä, mitkä palvelut alueella halutaan turvata ja säilyttää. Oulaskankaalla on niin keskeinen sijainti, hän jatkaa. . Messut ja lehti ovat opetuksen välineitä, joiden kautta kasvatetaan yrittäjyyteen, Pyhäjoen lukion rehtori Tauno Rajaniemi kertoo. Alueellisen ja e-lukioyhteistyön kautta verkostosta saatava anti heijastuu myös alueen muihin lukioihin, Erkki Seitajärvi kertoo. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Esimerkiksi Savonlinnan synnytystoiminnan lopettaminen vuoden 2015 alusta ei lisännyt alueen matkasynnytysten määrää (0 matkasynnytystä/2015), eikä muitakaan ongelmia ole esiintynyt. Kehotan sairaanhoitopiiriä taistelemaan tehokkaasti, hän jatkaa. – Meidän vahvuutemme on lukion toimintakulttuuri. Kehitämme siis osaltamme Suomen koulutusvientiä. – Yhteistyötä on ollut yli 15 vuotta. Opetukseen nivoutuu paikallisen lehden tuottaminen ja yhteistyöprojekti messujen järjestämiseksi. Sairaanhoitopiiri on ollut toisella kannalla kuin Valvira, joten valituksen tekeminen on aivan aiheellista, Sippola painottaa. ArkisTokuvA: simo Husso Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Oulaisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kai Pajala oli oitis sitä mieltä, että Valviran päätöksestä pitää valittaa. Suomessa on tällä hetkellä 25 synnytyksiä hoitavaa sairaalaa. . Useimmiten hätätilanne syntyy potilaan jo ollessa sairaalassa synnyttämässä. Sippola muistuttaa myös omistajaa taistelemaan omiensa puolesta. Torstaina 16. Valituksen tekemiseen on kannustava asenne Kaupunginjohtaja Esa Sippola kannustaa alueen päättäjiä yhteishenkisyyteen alueen palveluiden turvaamiseksi. Myös käynnissä olevalla sote-uudistuksella voi olla vaikutusta synnytystoiminnan järjestämiseen. – Esimerkiksi kansalaisopisto tarjoaa kursseja, joita lukio voi ottaa kurssitarjontaan, Seitajärvi toteaa. . Syyskuussa on ensimmäinen koulutusviikko. Ei tätä aluetta voi jättää valkoiseksi alueeksi.” Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi HAAPAVESI–PYHÄJOKI Opetushallitus on valinnut lukioiden kehittämisverkostoon 84 lukiota. Oulaskankaan palveluiden puolesta puhujia tarvitaan. Selvitykset eivät olleet Valviralle riittävät Oulaskankaan synnytysosaston ovet menevät säppiin vuoden 2017 maaliskuun loppuun mennessä. – Pitäisi pystyä taistelemaan yhtenä joukkona tämän alueen puolesta, hän toivoo. – Ei ja piste. Oulaskankaan merkityksen ja tarpeen alueen väestölle Sippola näkee ensisijaisena. Salon synnytystoiminnan lopettaminen joulukuussa 2015 on sekin sujunut ongelmitta. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 9 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. välitön valmius sikiön voinnin seurantaan sekä tarvittavaan välittömään hoitoon ja tehostettuun valvontaan). Myös tässä tapauksessa synnytyssairaalan on täytettävä muut laatuvaatimukset (mm. Kaupunki pärjää, kun oma talous suhteutetaan omiin reunaehtoihin. Oulaisten kaupunginjohtaja Esa Sippola kannustaa valituksen jättämiseen. Haapaveden lukio tekee aktiivista yhteistyötä Kärsämäen ja Siikalatvan lukioiden kanssa. Laajan synnytyspalveluverkoston ylläpidon haasteena ovat paitsi alhaiset potilasmäärät myös osaavan ammattihenkilökunnan puute; esimerkiksi lastenlääkäreistä on jo pulaa monin paikoin. Pyhäjokialueelta mukaan pääsivät Haapaveden ja Pyhäjoen lukiot, kumpikin oman erikoisosaamisensa ansiosta. Hän haluaa rauhoitella kuntalaisia sillä, ettei sairaalan loppuminen tarkoita kunnan tai kaupungin loppumista. Lukio on mukana Kumppanuuskampuksessa Jokilaaksojen musiikkiopiston, Jokihelmen opiston ja Haapaveden opiston kanssa. Näin linjasi Valvira kesäkuun 13. päivä. Vertailukohteena hänellä on ollut Harjavalta, josta hän tietää loppuneen koko sairaalan. – Usein hämärtyy se, ettei Oulaskangas ole kaupungin yksikkö. A Tämän alueen asukkaat ansaitsevat ympärivuorokautisen lääkäripäivystyksen. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Synnytykset ovat viime vuosina keskittyneet, kun kuntayhtymät ovat lopettaneet synnytyssairaaloitaan (mm. Perusteluina hän pohtii muun muassa sitä, että sairaanhoitopiirin viesti on ollut, että tarvittavat ja vaadittavat asiat on luvattu tehdä. Nopea synnytys on myös harvoin lääketieteellinen riski. – Tämän alueen asukkaat ansaitsevat ympärivuorokautisen lääkäripäivystyksen. Matkasynnytysten määrä ei riipu suoraan välimatkoista: eniten matkasynnytyksiä tapahtuu pääkaupunkiseudulla lyhyistä välimatkoista huolimatta. . TAUSTA . Satuitko paikalle, kun tapahtui. Haapaveden lukio valittiin kokeiluun mukaan korkeakouluyhteistyön pitkän kokemuksen ansiosta. Kaupunginjohtaja Sippola on pohtinut synnytysten loppumisen vaikutuksia myös kaupungin näkökulmasta. Lukiolaiset ovat voineet suorittaa Oulun yliopistossa tietojenkäsittelytieteen approbaturin, kasvatustieteen perusopintoja monimuotoopintoina, Lapin yliopistossa oikeustieteen opintoja ja Centrian kautta on ollut parin vuoden ajan tarjolla iso paletti erilaisia kursseja, lukion rehtori ja sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi kertoo. – Järjestämme Erasmus+ järjestelmän kautta kansainvälistä opettajien koulutusta Pyhäjoen lukiossa. Sosiaalija terveysministeriö voi myöntää poikkeusluvan synnytystoiminnan jatkamiseen, mikäli palvelun saatavuus ja potilasturvallisuus sitä edellyttävät. Oulaskankaan eteen niin luottamuskuin virkamiehetkin ovat tehneet sen, mitä on voitu tehdä, hän painottaa. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Haapaveden ja Pyhäjoen lukiot edelläkävijöiksi Kehittämisverkostossa mukana oleminen näkyy jo syksyllä jollakin tavalla opetuksessa. . Toinen erityisosaamisen ja kehittämistyön alue on kansainvälisyys
Tällä hetkellä tuotantolinjoilla on täysi tohina päällä. – Haluamme olla mukana kehityksessä ja siinä työntekijät ovat uranuurtajia, Hannu Lehto pohtii. Uusiin tiloihin tulee myös täysin uusia tuotantolinjoja, joissa tehdään muun muassa seinäja ikkunaelementtejä. Lehto antaa vilpittömän kiitoksen Oulaisten kaupungille yhteistyöstä, jolla rantautuva yritys otettiin vastaan. – Vuodenvaihteessa täällä työskentelee 70–80 työntekijää, hän sanoo. Tuomme työtä työmailta tehtaisiin, hän sanoo. Hän toivoo, että jonain päivänä Finnassa olisivat mukana kaikki suomalaiset muistiorganisaatiot. Se sai alkunsa vuonna 2013 opetusja kulttuuriministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeesta. Oulaisten halli otetaan käyttöön kesän kuluessa. – Tehtaalla rikotaan ennätyksiä toinen toisensa perään. Palvelussa on materiaalia yli 60 suomalaisesta museosta, joista viimeksi mukaan ovat tulleet Satakunnan Museo ja Keski-Suomen museo. Hän kertoo käyneensä läpi kahdenkymmenen kohdan kriteeristön silloin, kun uuden tehtaan sijoituspaikka oli mietinnässä. Työhön opitaan ja kouluttaudutaan valmistuvalla tehtaalla. Hän pitää myös yrityksen toimintojen pääsääntöistä keskittämistä Pohjois-Pohjanmaalle ja Oulaisiin eräänlaisena aluepoliittisena tekona. Myönteisenä viestinä hän kertoi täysistä tilauskirjoista. – Joulukuussa aloitimme ja nyt olemme jo tässä vaiheessa, hän iloitsee. – Tässä on jotain sellaista, jota ei ole ennen nähty, hän tiivistää. . Haku päättyi toukokuun lopussa, nyt menossa on valinnat uusista koulutettavista henkilöistä. – Finna.fi avattiin asiakasliittymäksi aineistoja tarjoavien organisaatioiden ja tavallisten käyttäjien välille, kertoo Kansalliskirjaston palvelusuunnittelija Susanna Eklund. Oulaisiin valmistuva uusi tehdas kuuluu Lehto Groupiin. . Kiitos, että saan olla mukana hienossa porukassa, Lehto jatkaa. Parhaillaan Lehto Groupilla on käynnissä uusien työntekijöiden rekrytointi. Isossa mittakaavassa toteutettava hanke on ainutlaatuinen. Oulaisten tehtaan harjakaisissa oli tulevaisuuteen katsova ilmapiiri. Lehto Group Oyj:n toimitusjohtaja Hannu Lehto vieraili Oulaisissa uuden tehtaan harjakaisissa perjantaina. Museot.finna.fi on osa kansalliskirjaston kehittämää ja ylläpitämää Finna.fi-verkkopalvelua. kesäkuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN-MERIJÄRVI Lehto Groupin toimitusjohtaja Hannu Lehdolla oli hyviä uutisia, kun hän vieraili Oulaisiin valmistumassa olevalla tuotantohallilla. . Museoille kokoelmien tuominen Finnaan tuo näkyvyyttä ja uusia käyttäjiä. 10 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Hannu Lehto myöntää, että Oulaisiin nouseva teollisuustila on Suomen suurin rakennusosia valmistava tehdas. – Työskentelyänne on ilo seurata. Palvelun kuvista kolmannes on vapaasti käytettävissä ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kuvassa Kansalliskirjaston kattokupoli. Finna.fi-näkymästä käyttäjä voi hakea mukana olevien arkistojen, kirjastojen ja museoiden aineistoja. Lehto tykkää myös asenteesta, jolla yrittäjyyteen paikkakunnalla suhtaudutaan. Yhtenä valintaperusteena oli vapaan tonttitilan löytäminen. Muutosja kehitysvauhti on huima. Kiitoksen ja arvostuksen saavat myös työntekijät. Kasvussa on syy siihen, että yritys tarvitsee suurempia toimitiloja. Tuotantolinjat Merijärveltä ja Oulaisissa jo olevasta tilasta siirtyvät vaiheittain uuden katon alle. Koko maassa Lehto ilmoittaa palkkaavansa lisää 70 rakennusalan tekijää. – Hienoa olisi myös, jos kansalaisilla ensimmäinen vastaus kysymykseen ”Mistäköhän löytäisin..?” olisi ”Katsoitko jo Finnasta?” Museoiden arkistot yhdessä paikassa Kansalliskirjaston kehittämä Finna.fi avaa Suomen muistiarkistot käyttäjille verkon välityksellä. Neljän kuukauden koulutuksen jälkeen valituilla on mahdollisuus työllistyä tehtaan palvelukseen. . – Vähitellen liikutaan avoimempaan suuntaan ja ajatus siitä, että ”kulttuuriperintö kuuluu kaikille”, saa jalansijaa, Eklund sanoo. Finna myös säästää museotyöntekijöiden aikaa varsinaisiin museotöihin, kun palvelun ylläpito tapahtuu Kansalliskirjastossa. Samoin asiat uuden teollisen tuotantotilan saamiseksi näin nopealla aikataululla saa Lehdolta arvostuksen. Hän on aistinut ja kokenut, että paikkakunnalla yrittäjän esittämät asiat nähdään mahdollisuuksina eikä niitä koeta ongelmiksi. Sirpa KorTeT Oulaisten elinkeinoja kehitysjohtaja Jarmo Soinsaari on ollut kontaktihenkilö yrityksen saamisessa Oulaisiin. Lehdon halli on aluepoliittinen teko. Yritys listautui hiljattain pörssiin. – Tuomme työtä etelästä pohjoiseen. . . – Ollaan tekemässä jotain suurta, hän jatkaa. . Joel MaiSalMi. – Voit löytää vaikkapa omaan harrastukseen, paikallishistoriaan tai tutkimukseen liittyvää tietoa: kirjoja, kuvia, esineistöä, taideteoksia, asiakirjoja tai karttoja. Sirpa KorTeT Anton Vanha-Majamaa anton.vanha-majamaa@almamedia.fi Suomalaisten museoiden aineistoon tarkoitettu verkkopalvelu museot.finna.fi on muutamassa vuodessa laajentunut yli miljoona kokoelmatietoa kattavaksi pankiksi. . Tilauskirjat paukkuvat ja tilat käyvät ahtaaksi, hän toteaa kiitollisena. . Oulaisten toimipisteeseen valitaan työvoimakoulutuksen kautta 25 tekijää. – Oulainen voitti. Eklund kuvailee palvelua löytöretkeksi, joka tarjoaa valtavan määrän suomalaista kulttuuriperintöä. Oulaisten tehdas toimi Takuuelementti -nimen alaisuudessa. Tuotannon konsulttina toimiva Jouni Limma painottaa taustasuunnittelun merkitystä. Olen ylpeä teistä, kun teillä on into ja halu kehittää toimintaa. Työtä pohjoiseen, työtä tehtaaseen FAKTA . Tavoitteena on, että vuodenvaihteessa Oulaisten tehtaalla työskentelee jopa 80 työntekijää. Merijärven ja Oulaisten nykyiset tuotantolinjat siirretään uuteen valmistuvaan halliin kesän aikana. Yrityksen kiinnittymistä Oulaisiin on Hannu Lehdoltakin kysytty usein
PoPSTer-hankkeen henkilöstö on kesäkuun alkupäivinä tehnyt työryhmien työn tueksi tausta-aineistoon perustuvaa tavoitteiden konkretisointia rohkean uudistamisen mahdollistamiseksi. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 11 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. – Nyt voin tehdä samoja töitä tehtaalla, hän iloitsee. Takuuelementin ja Lehto Groupin kasvu enteilee heidän mielestään lujaa tulevaisuuden uskoa. Risto Rautio näkee nousussa vahvan uskon tulevaisuuteen. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Työntekijät tietävät kokemuksestaan, että tuotantolinjoilla työskennellessä heistä kasvaa moniosaajia. janne heiKKilä PoPSTer-hankkeeseen perustettiin kymmenen työryhmää valmistelemaan mallia ja toimenpideohjelmaa sosiaalija terveyspalveluiden järjestämiseksi Pohjois-Pohjanmaalla vuoden 2019 alusta alkaen. Seitsemän viikkoa sitten Oulaisiin, kotikaupunkiinsa ulkomailta palannut Wuokko KärkiHerrala hämmästyi huomatessaan, että paikkakunnalle on tullut iso yritys, joka rakentaa lisää toimitilaa. Palvelukokonaisuuksittain muodostettuihin työryhmiin pyydettiin ehdotuksia osaavista kehittäjistä kunnilta, kuntayhtymiltä, järjestöiltä ja elinkeinoelämän yhteistyötahoilta. – Tämä rakentamisen mallihan on ihan uusi juttu. Takuuelementin työilmapiiri saa kehuja. Palkinto luovutettiin SAMOKin 20-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä Ostrobotnialla. Samoin Risto Rautiolla on myös vuosien kokemus reissaamisesta työn perässä. Tuskin ilman työpaikkaa olisin tänä keväänä kuitenkaan muuten jäänyt Oulaisiin. He tietävät sen olevan yhtiön tavoitekin, jotta toinen voi tarvittaessa toistaan tuurata. Sirpa KorTeT A Tämä rakentamisen mallihan on ihan uusi juttu. Centriassa opettaa vuoden parhaaksi valittu opettaja Martti Jokinen. Hernekeittoa ja täytekakkua harjakaisten merkeissä. Uusien toimitilojen valmistumista ja yrityksen kasvusuuntaa työntekijät katsovat arvostavasti. Laatoitusalan ammattilainen kiersi aiemmin töissä eri puolilla Suomea. – Olen ollut nyt kolme vuotta Oulaisissa tehtaalla töissä, hän laskee. Työryhmien kaikki jäsenet kokoontuvat huomenna. – Otimme yhteyttä opiskelijoihin opiskelijakuntien kautta saadaksemme lisää tietoa. Sote-palveluiden suunnittelu jatkuu työryhmissä. Kärki-Herralan takaisinasettumiseen lapsuuden kotipaikkakunnalle vaikutti vahvasti työllistyminen. PoPSTer-henkilöstö kokosi ehdotuksista työryhmät, joihin valittiin noin 180 henkilöä. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Tämän tiedon perusteella palkinnon saajaksi valikoitui Martti Jokinen, hallituksen jäsen Jaakko Lehtonen kertoo. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Lehto Group Oyj:n toimitusjohtaja Hannu Lehto vieraili Oulaisissa uuden tehtaan harjakaisissa perjantaina. Sirpa KorTeT Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Työntekijät Takuuelementin tehtaalla ovat luottavaisia siihen, että tulevaisuus on nousujohteinen. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK palkitsi Centria-ammattikorkeakoulun kehitysinsinööri Martti Jokisen vuoden parhaan ammattikorkeakouluopettajan palkinnolla. Hän ja pari muuta naista paiskivat rakennusalan töissä tasavertaisina miesten kanssa. Takuuelementin työtilanne helpotti hänetkin kulkemisesta. – Sitäkin arvostan, että tässä yrityksessä osataan markkinointi, mikä heijastuu työtilanteeseen, miehet jatkavat. Risto Rautio on ollut paikan päälläkin, kun tehtaalla tehtyjä talo-osia kasataan määränpäässä kodiksi. Nimeämisessä huomioitiin osaaminen, alueellinen ja ammatillinen kattavuus sekä henkilöstön ja yhteistyötahojen osallistumisen mahdollistaminen. Tämä on motivoivaa tekemistä, jossa on mahdollisuus kehittyä, hän ihastelee. Torstaina 16. Ehdotuksia kehittäjiksi listattiin yli 400 henkilöä. – Laatuhan on aivan eri luokkaa, kun pystytään kuivassa katon alla rakentamaan kaikki valmiiksi, he sanovat. – Mukavahan se on siirtyä täysin uusiin tiloihin työskentelemään, tilaa on, hän pohtii. Yhteishenki on hyvä ja tuottoisa. Perusteluissa kerrotaan, että Jokinen kerää opetuksestaan jatkuvasti palautetta ja muuttaa opetustapoja ja -sisältöjä sen mukaisesti. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Myös työvälineiden läheisyys on yksi merkittävä tekijä työviihtyvyydessä ja työnopeudessa. Kesäkuun alussa pidetyssä aloituskokouksessa työryhmien puheenjohtajistoa oli kattavasti paikalla ja tunnelma oli innostunut edessä olevan muutosprosessin alla. Työryhmiin lisätään edelleen eri näkökulmien osaajia tarpeen mukaan. Martti Jokinen palkittiin opiskelijalähtöisestä opetustavastaan tuotantotalouden opinnoissa. Myönteisenä viestinä hän kertoi täysistä tilauskirjoista. Miehet pystyvät vertaamaan mielessään, millaista on rakentaa taivasalla, märässä ja tuulisessa kohteessa ja millaista puolestaan tehdä talonosat pystytysvalmiiksi kuivissa sisätiloissa. Jopa wc-paperitelineet ovat sisällä valmiiksi kiinnitettyinä. Työporukka saa häneltä myös kiitoksen. SAMOK keräsi ilmiantoja hyvistä opettajista ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien kautta. Katsotaan sitten syksyllä, mihin asetun. – Nyt on töitä kesän yli. Reissuhommat vaihtuivat sisätöihin Risto Rautio, Wuokko Kärki-Herrala ja Jukka-Pekka Mäkelä ovat tyytyväisiä työntekijöitä. Oulaistelainen Jukka-Pekka Mäkelä on työskennellyt yrityksen palveluksessa jo reilun vuoden. Mitä tapahtuu syksyllä, on hänen suunnitelmissaan vielä avoinna. Sisustusta opiskeleva Kärki-Herrala sai töitä. Jopa wc-paperitelineet ovat sisällä valmiiksi kiinnitettyinä. Työntekijät arvostavat monitaitoisuutta, joka kehittyy tuotantolinjat läpikäydessä. Tämä on omiaan parantamaan opiskelijoiden motivaatiota oppimiseen. Tehdas otetaan käyttöön kesän aikana. Musiikillisesta annista vastasivat harjakaisissa Arto Löppönen ja Oulaisten Puhallinorkesteri. SAMOKin hallitus valitsi vastausten joukosta kolme opettajaa
Joukkoliikenneyhteydet Haapavedeltä ovat heikentyneet merkittävästi viime vuosina ja useat viranomaiset ovat lisäksi siirtäneet palvelupisteensä Ylivieskaan. Poliisille ilmoitettiin vuonna 2015 yhteensä 805 794 rikosta, mikä on vajaa 8 000 rikosta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kutsutaksiyhteys iltajunalle Ylivieskaan toteutetaan 17.6.-31.12. Poliisissa työskenteli noin 10 000 henkilöä, joista 7 300 poliiseja. Myös perinteisten tapahtumien järjestämistä aiotaan yhä jatkaa. Havuko Oy haluaa solmia kiinteistöstä 10 vuoden lunastussopimuksen. välisenä aikana. Rantalentopallokentät ovat aurinkoisina päivinä käytössä aamusta iltaan, Salmi sanoo. – On saanut harjoittaa englannin kieltä ihan kiitettävästi, Salmi tuumaa. Jo viikko ennen koulun loppumista oli vilskettä ja vilinää, Salmi kertoo. – Tänne saa tulla katselemaan ja ihmettelemään mitä täällä on saatu aikaiseksi, Salmi rohkaisee. Samaan aikaan turvallisuusympäristö on muuttunut radikaalisti, koska turvapaikanhakijoiden määrä lähes kymmenkertaistui. Muutoksia on jo tehty ja uusia suunnitelmia on vireillä. Matkailijoita käy laidasta laitaan, nuorista vanhoihin. Joka kolmas passi ja joka viides henkilökortti haettiin sähköisesti. Erityisruokavaliot huomioiva menu varmistaisi myös, että tiedon nopea saaminen ei ole kiinni henkilökunnan kiireisyydestä tai palvelualttiudesta. Poliisi myönsi yli 1,4 miljoonaa lupaa. – Toukokuussa oli lämpimiä kelejä. Asiasta on helmikuussa pidetty palaveri ja sen jälkeen liiton asettama työryhmä on tehnyt 2 vaihtoehtoista menettelytapaa liiton toiminnan jatkosta. . . Kaupunginhallitus hyväksyi Haapaveden Taksipalvelut Oy:n esityksen. Tänä vuonna leirintäalueella vietetään 50-vuotis juhlavuotta. Suurin osa majoittuu nykyisin mökeissä tai asuntovaunuissa. Kylpyläsaaresta voi vuokrata monenlaisia vapaa-ajanviettovälineitä, kuten veneitä, kanootteja ja fatbike-pyöriä. Kaupunginhallitus päätti sijoittaa talousarviossa vuodelle 2016 elinkeinopoliittisiin investointeihin varatusta määrärahasta 175 000 euroa Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Henkirikosten määrä oli alhaisin 30 vuoteen. Uimarannalle tuli juuri uutta hiekkaa. Konsernitiliin siirtyminen vaatii kaupunginvaltuuston päätöksen, mikäli halutaan käyttää luottolimiittejä, joko konsernin sisäisesti, tai konsernitilille Kaupunginhallitus päätti käynnistää konsernitiliä koskevan kilpailutuksen. Leirintäalueelle suunnitellaan lasten ilmaistapahtumaa heinäkuun loppupuolelle Haapaveden nuorisotiimin kanssa. Haapaveden kaupunginhallitus pitää tarkoituksenmukaisempana toteutustapana liiton lakkauttamista ja pääomien palauttamista jäsenkuntiin. – Tarkoituksena on kehittää syksylle joku uusi tapahtuma juhlavuoden kunniaksi. Leirintäalueella vierailee paljon kansainvälisiä matkailijoita, etenkin Norjaan matkaavia pyöräilijöitä. Näin emoyhtiön ja tytäryhtiöiden ajantasainen likviditeettitilanne on aina selvillä. Päätös toiminnan jatkamisesta tehdään kokeilun perusteella. Sen sijaan ihmissalakuljetus, väkivaltarikokset, raiskaukset ja petokset lisääntyivät. välisenä aikana. . . Kauppahinnaksi on sovittu 175 000 euroa. – Päädyimme siihen, että viikonloppuisin on live-esiintyjiä. Heinäkuun alussa järjestetään Kylpyläsaari saunoo -tapahtuma, jossa pääsee kokeilemaan erilaisia saunoja. Rikosten määrä on ollut pitkään laskussa ja todennäköisyys joutua niiden uhriksi on laskenut. Saaressa on yleinen uimaranta ja varattava sauna, leikkipaikka ja rantalentopallokenttä. Kylpyläsaaressa toimi vuosina 1887-1926 Haapaveden kylpylaitos, Haapavesi Badhus Ab. Sieltä löytyvät nyt paremmin tiedot palveluista ja tapahtumista. Konsernitiliin voidaan liittää ulkoinen pankin limiitti ja sisäisiä yksikkötilien välisiä limiittejä. Pääomat takaisin jäsenkuntiin Siika-Pyhäjokialueen jäsenkunnista on tullut esitys liiton toiminnan lopettamisesta tai uudistamisesta. – Uimaranta on vapaasti kaikkien käytettävissä. Nykyisin saaressa toimii leirintäalue ja siellä järjestetään erilaisia tapahtumia. Tiliä voidaan hallinnoida ja seurata kassanhallintaverkkopalvelun avulla. . Tanssilava siirrettiin jo kauemmas mökeistä ja asuntovaunupaikoista, jotta musiikki ei häiritse majoittujia. Havuko Oy:lle lisää tilaa Kaupunki on neuvotellut Havuko Oy:n tilatarpeesta heidän toimintansa laajentuessa. Henkilöstömäärä väheni noin prosentilla. – Tapahtumasta on tarkoitus tehdä monivuotinen perinne. Liitto otti kantaa ruoka-allergeenimerkintöjen tarkentamiseksi alkuvuodesta, ja vetoaa nyt ravintoloiden omaan palveluhalukkuuteen. – Ainakin viisi vuotta tässä on tarkoitus olla, jotta ehdimme kehittää paikkaa, Salmi lupaa. Suomi on aiempaa turvallisempi maa. Verkkosivujen päivitys on parhaillaan käynnissä. Asiointitaksiliikenne toteutetaan 17.6.-5.8. Kaupungin yritysten toimitiloja hoitavalla Haapaveden Teollisuuskiinteistöt Oy:llä ei ole tällä hetkellä sopivia tiloja tarjolla yrityksen kasvun turvaamiseksi. Uudet yrittäjät toivottavat kaikki tervetulleiksi tutustumaan uudistuksiin. Toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. . – Lastentapahtumaan tulee vanhan ajan tyyliin pelejä ja leikkejä ja mahdollisesti kotieläimiä, Salmi kertoo. Leirintäaluetoiminnan alkuaikoina telttamajoitus oli yleisempää. . Kaupungilta leirintäalueen vuokranneet yrittäjät ovat jo ehtineet aloittaa paikan kunnostamisen ja kehittämisen yhteistyössä kaupungin kanssa. 12 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Kahvilan ja tanssilavan viereen rakennettiin uusi aiempaa isompi terassi. Teollisuuskiinteistöt Oy on neuvotellut Esko ja Minna Jylängin kanssa heidän omistamansa kiinteistön ostamisesta. Kylpyläsaaren kesäkausi käynnistyy uudella ilmeellä Haapaveden kylpyläsaaressa järjestettiin kesäkuun toisena viikonloppuna kymmenettä kertaa roots-henkinen Saarifest, joka houkuttelee musiikinystäviä ympäri Suomen. KYLPYLÄSAARI . Jaana Salo Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi HAAPAVESI Haapaveden kaupungilla ja sen konserniin kuuluvilla tytäryhtiöillä on olemassa useita eri pankeissa olevia maksuliiketilejä. Leirintäalueella ja Kylpyläsaaren matkailutoiminnalla on pitkät perinteet. Ravintoloihin halutaan listat erityisruuille Poliisin tilastojen mukaan Suomi on aiempaa turvallisempi maa. Pyhäjoen saari on merkitty karttoihin ajasta riippuen Pirkkolansaarena tai Karjalansaarena. Kaupunki omistaa toisen puolen kiinteistöstä ja kiinteistö sopisi hyvin Havuko Oy:n tarpeisiin. Viljo Saukko esitti asian jättämistä pöydälle, mutta esitystä ei kannatettu. . Tapahtumalla on oma kanta-asiakaskuntansa. Varojen keskittäminen tehostaa kassanhallintaa ja mahdollistaa paremmat korkoja sijoitustuotot. Kutsutaksiyhteys kokeiluun Haapavesi kokeilee kutsutaksiyhteyksiä Ylivieskaan. kesäkuuta 2016 Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi HAAPAVESI Kylpyläsaaren leirintäalueella aloitti huhti-toukokuun alussa uusi yrittäjäpariskunta, Mari Salmi ja Mikko Mustonen. Konsernitilin kilpailutus käynnistetään Allergiaja astmaliitto ehdottaa, että ravintolat parantavat erityisruokavalioihin liittyvää palveluaan tarjoamalla yksityiskohtaiset menut tarkkoja sisältötietoja tarvitseville. . Liiton mukaan muualla Euroopassa ollaan erityisruokavalioiden huomioimisessa askel edellä. Konsernitilipalvelussa keskitetään konsernin maksuliikeja yritystilien varat yhdelle tilille ja tili summaa kaikkien palveluun kuuluvien yksikkötilien varat ja toimii laskennallisena tilinä. Ajan mittaan saaren nimeksi vakiintui Kylpyläsaari. Viime vuonna voimaan tulleen asetuksen mukaan ravintoloiden on ilmoitettava asiakkailleen ruoan sisältämistä yleisistä allergeeneistä. Ilmoitustavaksi riittää ilmoitus siitä, että tiedot ovat kuluttajan saatavissa henkilökunnalta tai muussa muodossa ennen ostopäätöksen tekoa. Leirintäalueella sijaitsee kaupungin yleinen uimaranta. Omaisuusrikokset ja ryöstöt vähenivät, samoin liikennerikokset. Uusi yrittäjä aloitti Kylpyläsaaren leirintäalueella tänä kesänä. Uudet yrittäjät ovat käynnistäneet välinevuokraustoimintaa yhteistyössä paikallisen konevuokraamon kanssa ja kahvilatoimintaa on laajennettu lounastarjoiluun
Myrskyn metsätuhot jäivät vähäisiksi Suomen poliisi oli mukana toteuttamassa Euroopan liikennepoliisiverkoston rattijuopumusvalvontaviikkoa ja puhallutti lähes 75 000 kuljettajaa. Makuja ja musiikkia -ilta painottuu tänä vuonna irlantilaisuuteen. Noin joka kolmannen rattijuopumusrikoksen taustalla on muu päihdyttävä aine kuin alkoholi. Pihaa kaivaessa esiin tuli kiviä. Tapaus on sattunut viime viikolla, maanantain ja tiistain välisenä aikana. Viimevuotiseen tapaan paikalliset lapset ovat suurena lapsikuorona mukana esiintymässä. – Jälkien perusteella näyttää siltä, että tihutyön teossa on ollut useampi henkilö. Lokakuun lopussa alkavat viikot kestävät kolmisen viikkoa. Työryhmän taiteellisena johtajana on alusta lähtien toiminut Tapani Tirilä. Nimekkäiden esiintyjien listaa jatkavat Soile Isokoski ja Ilkka Paananen. FAKTA . Sama kokonaisuus pätee tänäkin syksynä. . Tällainen tapaus pitäisi saada selville, jotta tekijät joutuvat vastuuseen ja saavat tilaisuuden ottaa opikseen, Rekilä pohtii. . – Rakennus on ollut pari vuotta tyhjillään. . Musiikkiviikot ovat vetovoimatekijä, joka kerää kuulijoita noin 100 kilometrin säteeltä. Kamarimusiikkia kuullaan Meta4-yhtyeen ja klarinetisti Reto Bierin konsertissa, jota koordinoi oulaistelaislähtöinen viulisti Antti Tikkanen. Kainuun myrsky kiersi kokonaan. Vahingoittuneen puuston arvo on noin 0,7–1,2 miljoonaa euroa. Tuhoa tuli lähinnä juuri harvennetuissa kasvatusmetsissä ja siemenpuualueilla. . Erikoisimpana taiteilijapersoonana kuullan Pekko Käppi ja K.H.H.L -kokoonpano, joka tuottaa musiikkielämyksiä jouhikoiden maagisella soinnilla, yhdistämällä sitä bluesiin. Tällä kertaa Iloisen laulukarnevaalin tekee Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri. . Joillakin on sitten tullut neronleimaus käyttää kiviä ikkunoiden kivittämiseen, talosta vastaava Timo Rekilä kertoo. Sodankylän kunnan länsiosissa ja Kolarin kunnassa syöksyvirtaukset aiheuttivat puustotuhoja muutaman tuhannen kuution verran. Hän arvostaa suuresti työtä, jota musiikkiviikkotoimikunta on vuosien aikana tehnyt. Aktiivinen rattijuopumusvalvonta jatkuu Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi OULAINEN Jäähallin ja entisen Salen naapurissa olevan asuinrakennuksen useita ikkunoita on rikottu. Harri Turunen, Tapani Tirilä ja Riitta Luoto ovat musiikkiviikkokonkareita. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Paikka on sen verran suojaisa, että kiviä on voinut heitellä katseilta piilossa. Kaartin Soittokunnan, Laaksojen Kamarikuoro Vox Ardensin, Naiskuoro Välkkeen, Oulaisten Nuorisokuoron ja Keski-Pohjanmaan Kamarikuoro muodostavat noin 170 henkisen ryhmän, jonka esitys kuullaan Oulaisten lisäksi myös Lahden Sibeliustalossa ja Helsingin Musiikkitalossa. kerran. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Oulaisten Musiikkiviikkojen 30-vuotisjuhlavuosi näkyy ja kuuluu. . Särjettyjä ikkunoita on paljon, joten särkemisestä on lähtenyt ääntä, eikä se ole tapahtunut hetkessä. Muualla Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla ei merkittäviä myrskytuhoja puustolle aiheutunut. Musiikkiviikkojen suurin teos on Carl Orffin Carmina Burana. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Tämänhetkisen tiedon mukaan eniten myrskyn aiheuttamia puustotuhoja tuli Kittilän kunnan eteläosissa noin 20 000–30 000 kuution verran. Ensi syksyn ohjelmistossa on mukana esimerkiksi artisteja palauttamassa mieleen tähtihetkiä kolmelta vuosikymmeneltä. Torstaina 16. Tunnelmaa ja traagista rakkautta nähdään ja kuullaan Hanna Pakkalan, Johanna Tiluksen ja Jukka Tiluksen visuaalisen valokuva-näkökulman ja musiiikin yhdistelmässä. Sirpa KorTeT Kovaksi kesämyrskyksi ennakoidun Salomo-myrskyn tuhot jäivät paikallisiksi ja pienialaisiksi PohjoisSuomessa. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Pasi Kemppaisen mukaan kesäkuun valvontajakson aikana tavattujen rattijuoppojen määrä vastaa pääosin edellisvuosien lukemia. Carmina Burana -suurteos valmistuu Musiikkiviikoille Ville Metsäpelto on ensimmäistä kertaa mukana nyt Oulaisten Musiikkiviikkojen järjestelyissä. Mukana on suomalaisessa ja kansainvälisessä musiikkimaailmassa tunnettuja tekijöitä useita. – Soile Isokoski on esiintynyt Oulaisten Musiikkiviikoilla silloin, kun viikot pidettiin ensimmäisen kerran, järjestäjät sanovat. Rattijuopumuksen kitkeminen tiestöltämme on ensiarvoisen tärkeää, sillä noin joka neljäs kuolonkolarin pääaiheuttaja on liikenteessä päihtyneenä. Testatuista 269 epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen. Lapsille on Oulaisten Musiikkiviikkojen historiassa ollut oma ohjelmahetkensä aina. . . Viikot kestävät kolme viikkoa. – Ohjelmassa pitää olla tuttua ja turvallista, mutta myös jotain sellaista, jota ei niin tunneta, taiteellisena johtajana tapahtuman aloituksesta lähtien toiminut Tapani Tirilä linjaa. Jatsia on myös ohjelmistossa, kun Jukka Perko ja Iiro Rantala tulevat Oulaisiin. Ryhmään kuuluvat Ville Metsäpelto, Harri Turunen, Riitta Luoto, Henna Hannula, Helena Vuolteenaho ja Sanna Mäyrä. Viihteen vetonaulat tulevat. Toisena nuorten vetonaulana on Antti Tuisku. Metsänomistajan kannattaa tarkastaa omien metsien tuhotilanne mahdollisimman pian. Laajoilta, yhtenäisiltä tuhoilta vältyttiin. Toimikunta julkisti ohjelman maanantaina. Historian aikana ajankohta on muutettu keväältä syksylle. Poliisi tapasi valvonnan aikana 72 etsintäkuulutettua ja paljasti 42 muuta huumerikosta kuin huumaantuneena ajamista. Timo reKilä Kuka kivitti talon ikkunoita. Yhteistyössä ovat mukana myös Puolustusvoimat, Maanpuolustuskoulutusyhdistys ja Keski-Pohjanmaan Konservatorio. Virsi-illassa puolestaan päästään kurkistamaan ja laulamaan yhdessä adventtina uudistuvan virsikirjan säveliä. . Heitä ovat muun muassa Soile Isokoski, Ilkka Paananen ja Paula Koivuniemi. Pyöreät vuodet näkyvät tasokkaana ohjelmistona. Timo reKilä. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 13 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Jos tiedät jotain Oulaisissa tapahtuneesta ilkivallasta, auta vinkkaamalla selvittämään tilanne. – Voi olla mahdollista, että joku on kuullut tai nähnyt jotain. Nuorten toiveita ja ajatuksia ohjelmavalinnoissa on kuultu. Oulaisten Musiikkiviikot järjestetään nyt 30. Yläkoulun lavalle nousee rap-musiikin taitaja JVG. Paula Koivuniemen konsertin puolestaan odotetaan vetävän yläkoulun liikuntasali täyteen. Toivon, että mahdollisista havainnoista ilmoitetaan poliisille, Rekilä jatkaa. . – Harjoitukset ovat parhaillaan meneillään, Tapani Tirilä paljastaa. Kävijätavoite viikoille on noin 3500. – Hauska ilta on luvassa, kun Iiro on paikalla, tuumaa toimikunnan jäsen Harri Turunen. Näistä 63 kuljettajaa oli muun kuin alkoholin vaikutuksen alaisena. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Oulaisten Musiikkiviikoilla on juhlavuosi.
Vertaistuen merkitys on suuri Verkostoituminen on tärkeää myös maaseudulla. Kenelle kilpailu on tarkoitettu. Yleensä lannan tuoksu karkottaa väen. Puffetissa oli myynnissä kahvia, pullaa ja makkaraa. – Joka kesä pitää tehdä yksi juttu, jota ei ole koskaan tehnyt ennen, Kerttu Tattari naurahtaa. Nämä taitaa olla ainoat laatuaan maailmassa, joten voi hyvin kisata maailmanmestaruudesta. Millaiset ovat kisan säännöt. Mitä oheistoimintaa kisoihin liittyy. Nämä MM-kisat houkuttelevat kisaajia silläkin uhalla, että kottikärryn karatessa käsistä, lannan kanssa tulee tehtyä turhankin läheistä tuttavuutta. Toinen ryhmä näki ongelmana tukien vaikean ennustettavuuden ja niiden määrän vuosittaisen vähenemisen, joka vaikeuttaa investointien suunnittelemista. Pisteisiin vaikuttaa aika ja kuorman paino. Ennätysmäärä osallistujia lähti Pyhäjokimelontaan Nuorin matkaan lähtijöistä oli 3-vuotias Hilma Heikkilä, joka osallistui isänsä Timo Heikkilän ja isän kummitäti Kerttu Tattarin kanssa. Vaikuttamisen mahdollisuudet ovat ryhmässä paremmat. – Hyvä sää ja rento meininki. – Ensikertalaisia on aina mukana. – Koko Pyhäjoen laskeminen käy fyysisestä liikuntasuorituksesta. Jaana Salo. – Tänä vuonna pääsi halutessaan kylpemään maailman pienimmässä saunassa. Perjantaina käynnistyvällä alajuoksuosuudella on runsaasti koskia. Tukien kohdentuminen tuottamattomiin kasveihin ja yläikärajan poisto ihmetyttävät myös nuoria viljelijöitä. – Melkein kaikki muutkin kisat on MM-kisoja. – Maailman kovimman paskanluojan tittelin saavuttivat tänä vuonna miesten sarjassa Pertti Hanhisuanto Haapavedeltä, naistensarjassa Elina Junttila Nivalasta ja joukkuekisassa Ari Huttusen, Henri Uusitalon ja Peter Forsbergin tiimi. – Kisassa lapioidaan kottikärry täyteen lantaa ja lykätään se mutkikasta, reilun sadan metrin mittaista lankkurataa pitkin maaliin. Alussa mentiin aina merelle asti. Mistä kisattiin lauantaina Haapaveden Karsikkaalla lapioiden ja kottikärryjen kanssa. Tuovi Pulkkanen Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi PYHÄJOKIALUE Keskiviikkona Pyhäjokimelonta starttasi jo 25:nnen kerran. – Paskanluonnin maailmanmestaruudesta. kesäkuuta 2016 Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi HAAPAVESI Kesäisin suomalainen jurous ja vakavuus hieman hellittävät. Miksi kisat muutettiin maailmanmestaruuskisoiksi. – Yksilösarjassa pokaalit, joukkuesarjassa mitalit. Kanootti, kajakki tai vene, pelastusliivi, kypäräkin on hyvä olla. – 22 kertaa olen osallistunut. Millaiset olivat kisan palkinnot. Robottitilan emäntä Kirsti Nivala sanoo, että viljelijän jaksamiseen ja hyvinvointiin liittyy lomittajan saaminen silloin, kun sille on tarvetta. – Viljelijä elää luonnon ja säiden ehdoilla, emme me voi tietää vuodeksi eteenpäin, milloin meille sopii vapaapäivä tai loma. Sitten olen hoitanut alkupätkää Haapavedelle asti, kunnes Marko Pehkonen otti sen hoidettavakseen, Ylisuvanto kertoo. Puhelin ja vaihtovaatteet muovipussiin ja menoksi. Viime vuonna siirryttiin SM-tasolta MM-tasolle, kisojen järjestäjä Jarmo Sarajärvi kertoo. – Kilpailussa on sarjat naisille, miehille ja kolmen hengen joukkueille. Jotain yllättävää voi tulla eteen ja siinä tilanteessa viljelijä on todella heikoilla, jos lomittajaa ei ole saatavilla. TOIMITUS KYSYY Jarmo SaraJärvi Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi MERIJÄRVI Maaseutuyrittäjille tarkoitetussa Yritetään Yhessä-tapahtumassa pohdittiin työpajoissa maaseudun kuulumisia. Osmo Ylisuvanto on ollut mukana Pyhäjokimelonnan järjestämisessä alusta asti. Yläjuoksuosuus on aloittelijalle sopivaa suvantoa. Kuka voitti kisan tällä kertaa. Mistä tuoksuvassa kisassa oli oikein kyse. Virtauspaikat tuovat jännitystä ja jokimaisema on kauneimmillaan joelta päin katsottuna. Siitä ovat osoituksena toinen toistaan omituisemmat kesäkisat. Maalissa punnitaan paljonko lantaa kilpailija onnistuu kuljettamaan perille. Kummitädin ja -pojan yhteienen Pyhäjokimelonta on ollut suunnitelmissa jo vuosia. Porukalla mennään ja pidetään kaikista huolta, Pehkonen sanoo. Matkan varrella näkee paikkoja, joita ei rannalta käsin pääse helposti katsomaan. Kilpailu oli kahdeksas laatuaan. – Jokiniskalta lähtee matkaan ennätysmäärä melojia, 19 henkeä, yläjuoksuosuuden vetovastuussa oleva Marko Pehkonen kertoo. Laki on uudistettu vuoden alussa, mutta se ei ole viljelijöiden mielestä toimiva ja sitä tulkitaan eri tavalla eri kunnissa. 14 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. – Nopeaan vapaan tarpeeseen ei kaikilla ole taustajoukkoja, jotka tarvittaessa tulevat apuun. Myös tuottajahintojen lasku ja yleinen epävarmuus maaseutuyrittämisessä mietityttävät viljelijöitä. Pyhäjokimelontaan osallistutaan vaihtelevan pituisille osuuksille. Tänä vuonna menen vain Oulaisiin asti, koska sunnuntaina on tyttären rippijuhlat, kymmenettä kertaa osallistuva Jukka Ruuska kertoo. Nivala on huolestunut siitä, kuinka nuoret yrittäjät jaksavat epävarmuutta siitä, saako lomaa vai ei, vaikka se lakisääteisesti viljelijälle kuuluukin. Matkaa taitetaan ryhmässä ohjaajien kanssa Pyhäjärven Jokiniskalta Pyhäjoelle. Lisäksi 0-10 vuotiaille on oma kokeilurata. Ei tämä ole vaikeaa ainakaan kanootilla, kajakki voi olla hankalampi, Eveliina Lintula tuumaa. Uusi lomituslaki nousi esiin isona epäkohtana. Uudessa laissa myös kasvinviljelytyöt on poistettu lomittajan tehtävistä, mitä ihmettelen suuresti. Yläjuoksulla lasketaan vain pari pientä koskea. Illalla kisojen päätteeksi Vähämäen kodalla järjestettiin viralliset kisatanssit. Aika alkaa juosta siitä, kun kuorman teko alkaa
Miksi tapahtumasta kuultiin haulikon ääniä. Harrastajat tulevat laajalta alueelta. Uusia peltoja tarvitaan, koska olemassaolevien hinnat ovat korkeita. Poikkeusluvan turvin koiria voidaan pitää irti, vaikka on koirien kiinnipitoaika ja lintujen pesimärauha meneillään. Kansanedustaja Juha Pylväs rohkaisee tarttumaan hihasta ja tuomaan epäkohtia ja toiveita esille suoraan. Tuovi Pulkkanen Tuovi Pulkkanen Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi OULAINEN Toukokuun lopussa Ahvenlammen maastossa järjestetty noutajien koirakoe on herättänyt asukkaissa kysymyksiä. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 15 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Poikkeusluvan turvin koirat saivat olla maastossa irti kokeen aikana. Kirsti Nivala toivoo, että toimivia järjestelmiä ei romutettaisi, jotta myös nuori polvi jaksaisi yrittää maaseudulla. – Jokaisen koirakon harjoituksen aikana ammutaan kaksi kertaa. – Hankimme luvan maanomistajalta ja poikkeusluvan Riistakeskukselta. Torstaina 16. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Olemme avoinna tiistaisin kello 9.00-12.30 ja 13.30-15.30 Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Tilausasioissa tavoitat meidät myös: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 010 665 9016, ma-pe kello 8-17 asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Lukijailmoitusasioissa tavoitat meidät myös: ilmoita.pyhajokiseutu.fi 010 665 5145 ma-pe kello 8-16 lukijailmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi janakkalansanomat.fi Vertaistuen merkitys on suuri Puheenaiheeksi nousi myös se, kuinka vaikeaa aloittavan viljelijän on saada tukea uudelle raiviolle. Millainen noutajan pitäisi olla. Lisäksi noutajan on oltava halukas tekemään yhteistyötä ohjaajansa kanssa eikä se saa pelätä laukausten ääniä. Sillä pitää olla luontainen halu noutaa riistaa ja kyky löytää ammuttua riistaa niin maalta kuin vedestäkin. Tarvitaanko noutajien taipumuskokeen järjestämiseen lupia. Ampumisella testataan pelkääkö koira laukausten ääniä. Jos kokeen läpäisee, koiraa voi alkaa kouluttaa metsästyskokeeseen. – Taipumuskoe on hyväksytty/hylätty -periaatteella suoritettava testinomainen koe. Jokilaaksojen noutajat olisi kuvaavampi nimi yhdistykselle, koska jäsenet ovat Kalaja Pyhäjokialueelta, Nivalan noutajat ry:n puheenjohtaja Leena Kangas-Järviluoma kertoo. Ampumissuunta valitaan siten, että ei aiheuteta vaaraa kenellekään. TOIMITUS SELVITTI leena kangas-järviluoma. Sorsaja kyyhkymetsällä noutaja on tärkeä apuri. Satuitko paikalle, kun tapahtui. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Miksi Ahvenlammen maaston koirakokeessa ammuttiin. Koirat ovat taipumuskokeen aikana irti, mutta hallinnassa, rajatulla alueella. – Nivalan noutajat ry järjesti noutajien taipumuskokeen. Tavoitteena on saada koiria sellaiseen kuntoon, että syntyy mahdollisimman vähän hävikkiä haavoittuneen tai kuolleen riistan talteenotossa. – Noutaja on sosiaalinen toisten koirien ja vieraiden ihmisten kanssa. Siinä selvitetään, vastaavatko koiran luonne ja käyttöominaisuudet rotumääritelmää. Joskus olosuhteet ovat sellaiset, että lintua on vaikea löytää itse. Mitä Nivalan noutajat tekivät Oulaisten Ahvenlammella. – Harrastustoiminnalla tähdätään hyvään riistanhoitotyöhön. Miksi kokeita ja muuta harrastustoimintaa järjestetään noutajille. Mistä taipumuskokeessa on kyse. Nivaloiden robottinavetassa on 90 lypsävää ja yhtymässä ovat mukana Kirsti, Jorma ja Mikko Nivala. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus
Tämä voisi olla sellainen laji, jota käytäisiin seuraamassa ravikisojen tapaan, Markku Jauhiainen tuumaa. 262 p. Tomi Rajala. Moniotteluun osallistui tällä kertaa kuusi hevosta, joista suurin osa suoritti radan sekä ajamalla, että ratsastaen. . Maritta ja Maikki Vuorela, Virmaliina; ratsain 120, ajaen 142, yht. Lähtö tapahtuu ämpärien välistä pujottelemalla. Kilpailussa sekä hevonen, että omistaja voivat oppia uusia ja hyödyllisiä asioita. Kilpailut ovat avoimia kaikenrotuisille hevosille. – Lipunnosto oli vaikein. Ohjastaja tai ratsastaja suorittaa radalla muun muassa lipunnoston, heittää palloa, vie postia laatikkoon ja vastaa kysymyksiin, samalla tietysti pitäen hevosen hallinnassa. Radalla kohdataan hevosia tyypillisesti pelottavia asioita kuten pyöräteline, liehuva lippu ja lammashaka, kierretään traktorin ympäri sekä ylitetään oja ja vaalea pressu. Kotitilan hevosten kanssa on osallistu raveihin, mutta moniottelukin vaikuttaa mielenkiintoiselta. – Olin armeijassa hevosmiehenä. 2. Moniottelussa menestymisen edellytyksenä on hevosen ja ihmisen välinen yhteistyö. . Marjo Jokitalo, Vinkan Tuuli; ratsain 98, ajaen 127, yht. Kirsi Honkala, Tulipali; ratsain 102, ajaen 125, yht. Paras taitoratsastus. – Talon purkuajankohta on vielä avoin, joten ulkoseiniin tuleva taide ilahduttaa kuntalaisia ja myös ohikulkijoita juhlavuoden kunniaksi ainakin jonkin aikaa. . Siitä ei kuitenkaan tullut ammattia, kun kotona ei ollut hevosia, mutta vieläkin hevoset kiinnostavat, Martti Tohola kertoo. – On alkanut kiinnostaa työtouhu ja erilainen tekeminen. 4. Tehtäviä oli helpompi tehdä ajamalla kuin ratsain, Jokitalo kertoo. Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi MERIJÄRVI Tomi Rajala ohjasi Graffittityöpajaa maanantai-iltana Merijärvellä ja Salmelan talon sisäseinät saivat uutta väriä kymmenen innokkaan taiteilijan työstämänä. TULOKSET . Moniotteluna kilpailtaviksi lajeiksi valittiin maastotaitoratsastusja maastotaitoajo. 1. Anu Peräaho ja Senja Somero, Zwarovski; ratsain 119, ajaen 131, yht. kesäkuuta 2016 Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi MERIJÄRVI Suomenhevosliitto aloitti vuonna 2015 suomenhevosen monipuoliseen käyttöön ja hevosmiestaitojen kehittämiseen kannustavan uuden kilpailusarjan nimeltään moniottelu. – Radalla on 16 eri tehtävää. Rajala kertoo, että ajatuksena oli tehdä ulkoseinälle tehtävät työt ensin, mutta kesämyrsky sotki suunnitelmat. Merijärven Ylipäässä järjestettiin 11. Olen tehnyt omia juttuja, tilaustöitä ja alan opetushommia ympäri Suomen. Seuraava suunniteltu ajankohta on heinäkuun alkupuolella. – Ensi vuonna varmaan päästään jo järjestämään virallinen moniottelu. Paras taitoajo. Taidetta purkutalon seinille Merijärvellä Kymmenen taiteilijan lisäksi työpajalla oli myös seuraamassa muutama nuori, jotka eivät vielä itse halunneet taiteilla. Niihin on tulossa kaksi tilaustyötä, joista toisen tekee Merijärvinen Matti Molis. Marjo Jokitalo osallistui kilpailuun toista kertaa hevosensa Vinkan Tuulen kanssa. Hiukkavaarassa oli silloin vielä 40 hevosta. . Merijärven kunnan vapaaajanohjaaja Raili Esko oli tyytyväinen osanottajamäärään. Toisen tekee nuorten graffittityöpajalla ohjaajana toiminut Tomi Rajala. Alle kaksivuotiaan Joonan aika kului lampaita ruokkiessa. . Radan varrelle on koottu hevosten näkökulmasta jännittäviä tilanteita, joissa toimiminen onnistuu, jos hevonen luottaa ratsastajaansa tai ohjastajaansa. Olemme suunnitelleet, että myös sisällä oleva taide saattaa päästä esille jonkin tapahtuman yhteydessä, jolloin voimme pitää ovia auki, Esko sanoo. – Tämä on kyllä vienyt mukanaan. Kilpailussa arvioidaan hevosen levollisuutta, rauhallisuutta sekä hevosen ja omistajan yhteistyötaitoja. Mira Kivimäki ja Jarmo Isokivelä saapuivat seuraamaan ottelua poikansa Joona Isokivelän kanssa. 227 p. . Kisakatsomossa seurattiin mielenkiinnolla uudenlaista kilpailua. . Pekka Jauhiainen, Pilkun Pauke; ratsain 145, ajaen 129, yht. – Hevosen kannalta on tärkeää, että alkaa tällaiseen. . Oulaisista lähtöisin oleva Rajala on innostunut graffiteista reilut kuusi vuotta sitten ja opetellut alaa itsenäisesti. 250 p. Hevosen ja ihmisen yhteistyö puntarissa Moniottelulla mitataan ja opetellaan hevosmiestaitoja. Loppumatka mennään ravilla, Marko Rinkinen kertoo. 3. Silloinkin joudutaan menemään säätilan mukaan. 6. 16 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Suomenhevosen kanssa voi tehdä monenlaista, Isokivelä kertoo. Viime vuoden merkittävin juttu oli kahdentoista neliön tilaustyö Rovaniemen ammattikorkeakoululle, Rajala kertoo. Yhteistyö mitataan sillä uskaltaako hevonen luottaa ohjastajaan tai ratsastajaan, kun on jännittäviä juttuja radalla, Jarmo Isokivelä toteaa. 274 p. – Salmelan talo on tällä hetkellä kunnan omistuksessa ja se on tarkoitus purkaa, joten siitä löytyi otollinen kohde, kun mietittiin 4H-neuvojan kanssa nuorisolle ohjattua tekemistä kesäksi Merijärven kunnan vapaa-aikaohjaaja Raili Esko kertoo. Toivon, että kilpailun avulla saataisiin ihmisiä kiinnostumaan ajamisesta. Yksi lajin hienous on siinä, että se ei vaadi investointeja, vaan esimerkiksi tehtäväratojen rakentamisessa hyödynnetään olemassa olevaa ympäristöä. Mari Vaari, GR Cinnamon Bulle; taitoajo 147 p. . kesäkuuta jo toista kertaa moniottelun harjoituskilpailu, juhlistaen samalla Pohjanmaan Vossikan työhevostilan isäntä Markku Jauhiaisen viisikymmentävuotispäiviä. 5. 225 p. Esko sanoo, että graffitteja on tulossa myös ulkoseiniin. . – Sateella ja tuulella nämä hommat eivät ulkona onnistu.
Hevosella ajamisen edistäminen ja perinteiset hevosmiestaidot ovat lähellä isännän sydäntä. Vuonna 1975 Markku Jauhiainen muutti Raaheen vanhempien matkassa. Kiuas voi olla palanut puhki ja silloin se kannattaa vaihtaa. . Ihmisten erilaisuutta on oppinut ymmärtämään. 50-VUOTTA . Se pidentää kiukaan ikää vuosilla ja myös säästää polttopuissa, kun sauna lämpenee nopeammin. – On voitu tehdä työrupeama kaupungissa pesämunaa keräten. 1 Kiukaan kuntoa on syytä epäillä, jos löylyjä ei saada entiseen tapaan ja puut palavat heikosti. – Voimme vielä nähdä, että jossain vaiheessa on maalle pako edessä. Jauhiainen uskoo, että maaseudun suunta on muuttumassa. – Kun perhe voi hyvin, yli puolet asioista on kunnossa. Ajatus maasetuelämästä muotoutui pikkupojalle hyvin varhaisessa vaiheessa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Moniottelun lammasrastin lampaille ei ehtinyt tulla nälkä, kun Joona Isokivelä Merijärveltä ruokki heitä reippain työmiehen ottein. . Mökillä arvostetaan perinteitä ja moni ostaa mökkisaunaan saman näköisen kiukaan. Jauhiainen kertoo käyneensä syntymässä Kymenlaakson Karhulassa, nykyisessä Kotkassa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Puulämmitteisessä kiukaassa käytetään suurempia, 10-15 cm:n kiuaskiviä. Ensimmäinen työpaikka oli Haapavedellä, Pohjois-Pohjanmaan metsälautakunnan metsäteknikkona. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Asuinpaikkaa olennaisempaa ovat kuitenkin aina olleet hevoset. Nuorempi polvi on asunut ja elänyt Suomea siten, että koulutus pitää hankkia ja työ. Marjo kertoi radan olleen helpompi ajaen kuin ratsastaen. Merijärvelle Jauhiainen palasi tavallaan sukunsa juurille. Taloudellisesti maaseutu tarjoaa mahdollisuuksia. Ammattilaisen tekemä tarkastus on tietysti aina luotettavin. Hän kävi koulut Raahessa. Painuneet kivet ovat voineet tukkia kiukaan ilmankierron. Kun iän mukana itseluottamusta tulee lisää, ei ole enää niin herkkähipiäinen. . Neuvoa voi, mutta kukin taaplaa tyylillään. Hyväkuntoisetkin kivet kannattaa välillä latoa uudelleen. Parhaat vuodet ovat vielä edessä päin Pohjanmaan Vossikan työhevostilalla juhlittiin isäntä Markku Jauhiaisen 50-vuoden merkkipaalua Juhla-ajoilla. Kiukaan ongelmien syyksi voi paljastua hormin ja kiukaan välinen liitos, joka on alkanut vuotaa. Sauna ja erityisesti mökkisauna, on meille suomalaisille pyhä paikka. Jos kaupunkiasunnon myy, samalla rahalla saa hulppean paikan maalta. . Itselläni ei tällä hetkellä ole ollenkaan tyypillinen työduhde. Ajassa on semmoisia merkkejä ilmassa. Kiinteistönvälittäjä ja hevostilan isäntänä. . – Jossain vaiheessa löysin tyttökaverin, jonka kautta asuinpaikaksi tuli Merijärvi, Jauhiainen jatkaa. Ansioluetteloon on kertynyt monenlaista, kuten metsätalousinsinöörin ja vaellusratsastuksenjohjaajan tutkinnot, VTS vakuutustutkinto, Laillistetun kiinteistönvälittäjän LKV ja julkisen kaupanvahvistajan pätevyys. Eläinten kanssa puuhastelu on tullut pian kaksivuotiaalle pojalle tutuksi, kun kotona on koiria, hevosia ja kissa. Marjo Jokitalo ja suomenhevonen Vinkan Tuuli osallistuivat moniotteluun sekä ratsain että ajaen. – Eletään päivästä toiseen arkea odottaen vuosilomaa. 2 Kun kiuaskivet on poistettu, niiden alta voi paljastua ongelmien syy. . Siksi ei ehkä huomata, että pitkään moitteettomasti palvellut kiuas on tullut vaihtoikään, sanoo Tulisijaja savupiippuyhdistys TSY:n toiminnanjohtaja Juhani Jyrkiäinen. Elämänilon lähteinä perhe ja hevosharrastus. Varmista kiukaan ja hormin kunto ennen juhannuslöylyjä. Uutta kiuasta ostettaessa on otettava huomioon, että savuhormin ja kiukaan tulee toimia yhdessä. Torstaina 16. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 17 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Jaana Salo 3 Myöskään kiukaan hormi ei ole ikuinen. – Lapsuuden leikeissäkin on aina vahvasti ollut hevonen mukana, Jauhiainen pohtii. Jaana Salo Jaana Salo Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi MERIJÄRVI Elämä kuljetti Markku Jauhiaisen Merijärven Ylipäähän, Pohjanmaan Vossikan työhevostilan isännäksi. Jos minulla olisi säännöllinen palkkatyö, elämä olisi perheen ja hevosen kanssa vietetty aika. – Äidin esi-isä on asunut 1700-luvun alussa Merijärven Kenkimässä. Työ on samanaikaisesti myös mielenkiintoista harrastusta, Jauhiainen pohtii. Työelämälle on yhä annettavaa, kun on 50 vuotta elämänkokemusta, työkokemusta, koulutusta ja harjoittelua takana. CE-merkityt kiukaat ovat huolella testattuja ja parhaissa kiukaissa on yhtä pienet hiukkaspäästöt kuin varaavissa takoissa. . Ulkoasultaan retro kiuas voi olla tekniikaltaan hyvin edistyksellinen. 50-vuoden taival on opettanut Jauhiaiselle monenlaista, muun muassa perheen merkityksen. Luonteesta löytyy sekä kaupunkilaista, että maalaista. Kaupungistuminen on lisääntynyt ja tulee jatkumaan jossain muodossa, mutta myös vastareaktio on odotettavissa. Markku Antero Jauhiainen syntyi Kotkan Karhulassa marraskuussa 1966. – Ihminen on ihminen, eikä aina voi luonteelleen mitään. – Minulla on paljon muistoja lapsuuden kesiltä, jolloin ajoimme Karhulasta Kärsämäen kautta lakeuksille. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Vanhempien sukujuuret ovat Ylivieskassa ja Haapavedellä. Turha alkaa ihmisiä opettaa ja kouluttaa. Sen päälle voi rakentaa. En haikaile säännöllisen loman perään. Varsinkin vanhan kevythormin kunto on syytä tarkistaa huolella, kun kiuas menee vaihtoon. Nyt ei erota teenkö työtä vai harrastanko
Taloon ei tule vettä, joten vesi on kannettava sekä ihmisille että eläimille. Hakemusten määrä nelinkertaistui edellisvuoteen verrattuna. Koko saaren tanner tömisee, kun kahdeksan valkoista ja kaksi mustaa lammasta rynnivät herkuttelemaan. 18 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Nyt eläkkeellä oleva pariskunta ruksasi kaikki kesän viikot heille sopiviksi, ja he pääsivätkin paimenhommiin. Lammaspaimenten päivät sujuvat leppoisasti. – Ohjeissa sanotaan, että tärkein tehtävämme täällä on lampaiden rapsutus, Pertti Gylldén kertoo. Lammaspaimenia etsittiin Isojärven (330) ja Koloveden lisäksi myös Lemmenjoen (307 hakijaa), Syötteen (195 hakijaa), Kolin (Seppälän tila 465 hakijaa ja Lakkalan tila 475 hakijaa) ja Pyhä-Häkin (286 hakijaa) kansallispuistoihin sekä Kuhmon Elimyssalon Levävaaran tilalle (270 hakijaa), Närängän luonnonmetsään (239 hakijaa) ja Mikkelin Neitvuorelle (450 hakijaa). – Onneksi luin lehdestä, että hakuaika on taas auki, Pertti Gylldén sanoo. Silloin ne kyllä tulevat luo, kun paimen heiluttaa kauranjyviä ämpärillä. Aamu-uinti järvessä aloittaa päivän ja sitten lasketaankin lampaat. . Hakijamäärästä voi päätellä, että tällaista elämystä haetaan. Eila ja Pertti Gylldén laskevat laumansa toki myös aamuisin, mutta silloin ei enää mennä nukkumaan. Hyttyset, linnut ja lampaat pitävät huolen äänitehosteista. Perinne: Kansallispuistoissa vietetään taas lammaspaimenviikkoja. kesäkuuta 2016 Henna Siponen henna.siponen@almamedia.fi Uni tulee hyvin, kun laskee lampaita iltaisin. Ei ole aika tullut pitkäksi, he sanovat tyytyväisinä. Fakta . Gylldénit aikovat hakea lammaspaimeniksi myös seuraavana vuonna, jos tämä mahdollisuus avautuisi heille vielä toisenkin kerran. Nykypäivänä ruokaa ei tarvitse kalastaa itse järvestä, ja Gylldénitkin ovat käyneet vesillä ainoastaan soutelemassa. Taloon tulee sähkö, mutta ylellisestä jenkkisängystä haaveilevan ei kannata paimeneksi tulla. Ontumia tai muita ongelmia ei ole koko viikkoon esiintynyt. Lammaspaimenten päivittäisiin askareisiin kuuluu muun muassa lampaiden laskemista, niiden hyvinvoinnin silmälläpitoa ja veden vaihtamista. Gylldénit tarkastavat myös säännöllisesti, että lampaat ovat kunnossa. Tämä tehtävä on kyllä antanut tarpeeksi haasteita, sillä kymmenpäinen lammaslauma on ollut sen verran ujosteleva, etteivät eläimet ole päästäneet ihan villoihin saakka. Kansallispuistossa tuntuu, että aika on pysähtynyt. Gylldéneitä lykästi. Seuraavat lammaspaimenviikot tulevat hakuun jälleen tammikuussa 2017. Välillä Gylldénit laittavat radion päälle, että pysyvät kartalla siitä, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Yhteensä Suomen kansallispuistoihin tuli 3 621 hakemusta. Viikate on heilunut, joskin terät olivat vähän liian tylsiä. Suosituin kohteista oli Koloveden kansallispuiston Huhtiniemen talo, jonne haki 604 paimenta. Hieman natiseva heteka antaa juuri oikean tunnelman. Saari on hiljainen. Lammaspaimenviikot ovat maksullinen elämys. Viikko on joko maanantaista maanantaihin tai perjantaista perjantaihin. Niihin säilyy majoitus. Viikot alkavat aina toukokuussa ja loppuvat syyskuussa. Metsähallituksen luontopalvelujen henkilökunta perehdyttää uudet paimenet, joten aiempaa kokemusta lampaiden hoidosta ei tarvita. Henna Siponen. – Keli on ollut upea, kunnon helteitä ollut. Villaterapian tarpeessa A Tämä on hieno lomanviettotapa, en ole kerinnyt kirjaakaan lukea.” Lampaat ovat uteliaita, mutta ne myös vähän arastelevat vieraita. . . Isäntä pilkkoo klapeja ja emäntä valmistaa ruoan. Kaikki ylimääräinen työ on vain omaksi iloksi, mitään pakkotyötä lammaspaimenviikolla ei ole tarkoitus harrastaa. Vanhat heinäseipäät alarinteessä ja jauhoaitta muistuttavat entisistä ajoista. . . Jaossa oli yhteensä 113 lammaspaimenviikkoa, joihin valittiin hakijat siis arpomalla. Torpan nurkissa on toki muutakin puuhaa kuin lampaiden tuijottelu. Jo useamman kerran he ovat hakeneet kansallispuistoon lammaspaimeniksi, mutta arpaonni ei ole ollut suosiollinen. – Tämä on hieno lomanviettotapa, en ole kerinnyt kirjaakaan lukea, vaimo jatkaa
To 16.6. Valitusaika päättyy 15.7.2016. Leikkikenttä srk-kodin leikkikentällä klo 9 – 12. Harju/Siltala "Taivas antoi meille, taivas otti pois." Lämmin kiitos rakkaan Johanna Sepposen muistamisesta, yhteisten muistojen jakamisesta sekä myötäelämisestä suuressa surussamme. Kentälle voi jättää 4 9 -vuotiaat lapset yksin (alle 4v. 2. Messu klo 10, Rami Niemi. Viikon raamatunlukukappale: Ps. EU-elintarvikkeita saatavissa em. Kirjaamon postiosoite: PL 293, 90101 Oulu, Sähköposti: kirjaamo.pohjois@avi.fi. ja pe 17.6. 010 665 5145 tai ilmoitukset.pyhajokiseutu @almamedia.fi. 044 7966367, 044 3004924. La 25.6. Klo 10 juhannuspäivän messu. La 25.6. Hautaan siunattu: Terttu Maria Ahlholm, 75 v. p. 044-7118631 Haapaveden seurakunta Kuollut: Saima Sofia Ruuska s Leppimaa 93v, Vieno Esteri Junno s Ilmola 89 v, Vesa Matias Mäenpää 48 v. Palveleva puhelin päivystää su – to klo 18–01, pe–la klo 18–03 p. ke-pe klo 11-13, jolloin kirkonesittelijät paikalla. Ilmoittaudu p. Diakoniatyö To 16.6. TekstariTupu p.044-7118 638. Kirkon esittelijöinä Eläkeliiton Oulaisten yhdistyksen jäsenet. 0447118633 Diakonissa Marianne Joensuu p. Käyntiosoite: Linnankatu 1–3, 90101 Oulu Pohjois-Suomi Pohjois-Suomi ILMOITUS YMPÄRISTÖNSUOJELUJA VESILAIN MUKAISEN PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA YLLÄTÄ YSTÄVÄSI kuvallisella, värillisellä ONNITTELUILMOITUKSELLA Ota yhteyttä p. Juhannuspäivän messu klo 10, Rami Niemi. 044 3598534. Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa 5.6.2016 Oulaisissa. Su 26.6. klo 16. toimisto suljettu 27.6.-11.7. Seurat ry:llä klo 13. 16.pnä klo 18 alk. Konfirmaatioharjoitus kirkossa pe 17.6. Huom. Neulekahvila Ylivieskan kirkkorakennushankkeen hyväksi Siukkiksessa klo 17. 08-4598500 tai 044-3598 500. klo 12 Luontomessu Sysirannassa, Lehto, mahdollisuus yhteiskyytiin klo 11.15 kirkon edestä. Juhannuksena 24.-25.6. Viimetippa Siukkis klo 11. -15.7. Nuorten Kesäarkit keskiviikkoisin klo 19 Arkissa, lisätiedot ja muutokset Facebookissa Cafe Arkki sivulla. Puheita Jouko Lauriala ja Samuel Korhonen. Su 26.6. Sanajumalanpalvelus klo 10, Rami Niemi. Avioliittoon kuulutetut Ilkka Antero Suihkonen ja Svitlana Salukha Jumalanpalvelus Su 19.6. Hakijana asiassa on Fennovoima Oy. mukaan. -13.7. Klo 18.30 Ry seurat kirkossa. klo 10. Su 26.6. Muut tapahtumat Tiekirkko avoinna 13.6. Ehtoosoitto kirkon rappusilta klo 18. Kesäillan hartaus kirkkomaalla klo 18. kerros (Valtion virastotalo). To 16.6. klo 19: Maarit Karppelin ja lapset Eeli, Niilo, Jaako ja Milja (viulu/ sello), Outi Krank (piano/urut), vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5 e. Tervetuloa talkoisiin 20 -22.6. Lähetystyön kahvilavuoro Myyrilässä ke klo 9-14 koko kesäkuun. pyhajokiseutu@almamedia.fi. rippileirin konfirmaatio. Kirkko avoinna 27.6. Klo 19 jumalanpalvelus. Torstaina 16. Klo 13 seurat ry:llä. Ke 22.6. Hinta 18 e. Ke 15.6. Juhannusmyyjäiset srk-salissa. Kaivaten Aila ja Matti perh. 08-477119, fax 08-477425 Toimistonhoitaja Leila Eilola p. Merijärven kappeliseurakunta Kuollut: Kaarina Elisabet Nauha os. Kesäillan konsertti kirkossa ke 22.6. Kesäseurat Anne-Maria ja Timo Punkerilla, Tällärinpolku 4, klo 18.30. Kaikki teidän. klo 10. 044 3598500.Lisät. Päätös on nähtävänä 15.6?15.7.2016 Raahen kaupungin teknisessä keskuksessa ja 15.6?10.7.2016 Pyhäjoen kunnanvirastossa ja 11.7?15.7.2016 Pyhäjoen kunnankirjastossa sekä PohjoisSuomen aluehallintoviraston asiakaspalvelupisteessä (Linnankatu 3, Oulu). Su 19.6. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p. www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto p. 044-7118637 Seurakuntamestari Antti Sakko p. 0443598522 tai 044-3598513. oma huoltaja mukaan). Su 19.6. ja la 25.6. Siunaus toimitettu 12.6.2016 läheisten läsnä ollessa. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Seurakunnat Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Oulaisten seurakunta Kuollut Aino Margareta Korpi e Ahola 93 v, Salme Marjatta Ylikauppila e Salow e Ritola 70 v., Jouko Väinö Eemeli Honkimaa 61 v., Virpi Johanna Sepponen e Matinlauri 49 v. Klo 18.30 HPE kirkossa. 5.8. Su 26.6. suljettu. Ke 29.6. La 25.6. Muina aikoina kirkkoon voi tutustua kirkkoherranviraston aukioloaikoina, käynti viraston kautta. 040 505 0016 tai seurakuntapastori Olli Luhtasela p. DIAKONIATOIMISTO suljettu loman vuoksi ajalla 20.6.-31.7. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana Löytöpirtin 30-vuotisjuhlien järjestelyissä! Engelin kirkko avoinna ma-pe klo 11-14, juhannusaattona pe 24.6. Klo 13 seurat ry:llä. Kaarina Lehtola 20.6.31.7. Astioita otetaan vastaan ma ja ti klo 9 – 15.30. Varhaisnuorten leirit Hammasniemessä: 11-14 v tyttöjen ja poikien leiri 11. Keskiviikkoisin toimistot ovat suljettuina. Juha, Riina, Lilja ja Aleksi sekä Johannan läheiset Rakas veljemme Eero Rauno Matias PAJALA s. Pärkä 85 vuotta Su 19.6 klo 13 Sanajumalanpalvelus kirkossa – Veli-Matti Linnanmäki, Markku Sakko To 23.6 klo 13 Makkaranpaistoa Salmenrannassa klo 14 Makkaranpaistoa Palvelutalolla Seurakuntatoimisto avoinna ma, ke ja pe klo 9-12 p. klo 19 Suvilaulujen ilta Paakkilassa, kolehti KUA:lle, Kärkölä, Salmikangas. Ilmoittaudu leireille Lealle puh. Klo 10 jumalanpalvelus: Armahtakaa! Lit khra Heikki Valkama, saarna Jukka Kolmonen. RY: Seurat su 19.6. 01019-0071. Tero Ossi ja Sirkka Esko Marjatta ja Veikko perh. Klo 20 iltapala ja iltahartaus ry:llä. Diakoniatyön vastaanotto toimistossa ma ja to klo 9-10.30 tai p. Osoitteemme on Keskuskatu 9, 2. Seurat ry:llä klo 16. Lapsija perhetyö To 16.6. RY:n kirkkopyhä. Päätös nro 91/2016/1 (Dnro PSAVI/3877/2014) on lisäksi luettavissa osoitteessa www.avi.fi/lupatietopalvelu. sukulaiset ja ystävät Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu. Juustokeiton myynti Lähetystyön hyväksi seurakuntatalolla ke 22.6. Su 19.6. 050 5671029. klo 10 Konfirmaatiomessu kirkossa, Soronen, Kärkölä, klo 12 Kansanlaulukirkko Kylpyläsaaressa, Soronen, Kärkölä, Salmikangas, Jouko Puolitaival ja Viihdelaulajat, klo 18.30 Ry seurat kirkossa. 044-7118634 Kappalainen Pekka Favén p.044-7118635 Kanttori Markku Sakko p. Klo 11.30 ruokailu ry:llä. Hinta 30 €/henkilö. Kolehti Kirkon diakoniarahastolle. Jumalanpalvelus kirkossa lauantaina Juhannuspäivänä 25.6. Keskiviikkoisin em. Myydään monipuolista kuolinpesän irtaimistoa esim. Opiskelijaja Koululaislähetys ry:lle. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Lisätietoja antaa ympäristöneuvos Marko Kiviniemi, puh. 08433119. Kolehti Suomen Ev.lut. Paanukirkko ja kahvila ovat avoinna 1.6.-14.8.2016 ti-su klo 1017. Päivän retki: klo 6.30-paluu illalla ennen klo 21. Muina aikoina sopimuksen mukaan. 13.5.2016 Oulainen Uskossa turvaten vapahtajaansa. klo 18 Juhannusaaton lipunnosto Paakkilassa, Lehto. tyyliym. klo 17.00. Lomalla: Heikki Valkama 20.6.24.7., sijaisena Olavi Palovaara, puh. Su 26.6. 0295 017 694. Perheasiain neuvottelukeskus p. Lauluseurat Matkanivan rukoushuoneella klo 18. To 16.6. Paanukirkko ja kahvila ovat kiinni. Hinta sisältää lounaan, esittelyn Valamon luostarissa sekä kuljetuksen. Päätökseen saa hakea valittamalla muutosta valitusosoituksen mukaisesti Vaasan hallinto-oikeudelta. 08 425990. La 18.6. Virasto avoinna kesä-, heinäja elokuun ajan keskiviikkoisin klo 9-13. Voit vielä ilmoittautua varasijoille Löytöpirtillä. Kirkkoherranvirasto auki ma, ti, to ja pe klo 9-13, p. www.tekstaritupu.net. Kanteleleiri 3-5.8. klo 10 Mieluskylän diakonia-toimikunnan toripäivä Haapaveden torilla, klo 13 Seurat Anna Hakasella, Huikarinniementie 16, Lehto, klo 18.30 Seurakuntailta Riihikaarron kämpällä, Lehto, Murtoperä, klo 18.30 Kirkkovaltuuston kokous. Mattoja ja poppanoita myynnissä myös Paakkilassa. aikoina tai sop. Su 19.6. huonekalut, Arabiat, kellot, valaisimet, liinavaatteita, työkalut ym. Lähetyskahvila jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalolla. HUUTOKAUPPA Oulaisten Ns-talolla kesäk. Mukana Jouko Lauriala ja Markku Järvelä. Kolehti Kärsämäen rauhanyhdistykselle. Klo 10-14 tempauspäivä Löytöpirtillä. täynnä. Muut tapahtumat La 18.6. Klo 12.30 seurat ry:llä. viikoilla klo 12 päivämusiikkia kirkossa. klo 13 Yppärin rukoushuoneella, Heikki Hyväri, Martti Huhtala. Kärsämäen seurakunta Kirkolliset ilmoitukset to 16.6.2016 Jumalanpalvelukset kirkossa; kuultavana myös nettiradiossamme. 84 Pyhäjoen seurakunta Hautaan siunattu: Johan Valdemar Tikkala Pirttikoskelta 93 v 25 pv Kastettu: Linnea Mirjam Eskola Konfirmaatiojumalanpalvelus kirkossa sunnuntaina 19.6. Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston aukioloajat Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ovat avoinna ma, ti, to ja pe klo 9 – 12. 23.4.1956 Oulainen k. Seurakuntaretki Heinävedelle Valamoon ja Lintulaan la 27.8. 050 328 8107. Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa sunnuntaina 26.6. Pe 24.6. klo 12 Luontokirkko Korkatissa, Lehto, mahdollisuus yhteiskyytiin klo 11 kirkon edestä. Ke 22.6. klo 12. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on ratkaissut seuraavan hakemusasian: Ydinvoimalaitoksen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa sekä vesilain mukainen lupa meriveden ottoon, Pyhäjoki ja Raahe. arkisin (ma pe) klo 11 16. klo 11. Ti 21.6
Matkanivassa kyläpäivä toi esille mahdollisuuksia asettua asumaan kyläläiseksi. Tapio Isokivelä kertoi linja-automatkalaisille kylien tarinoita. Helle Kesälehti 2016 4.8. >> 11 Terttu tykkää yhteishengestä NRO 68 HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE IRTONUMERO 2e MAANANTAI 26. Petäjäskoskella Koskikeitaan uimarannalla kyläyhdistys on talkoillut paikat kuntoon. Järjestäjät olivat tyytyväisiä, sillä edellisviikon koleat ilmat laittoivat aprikoimaan, etteivät kelit vaan pelota osallistujia pois. Matkanivan metsästäjät innostivat uusia kiinnostuneita ammuntaan ja metsästykseen. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Varaa ilmoitustilasi: Jenny Riihijärvi 050 599 9066 jenny.riihijarvi@almamedia.fi Lomitukset Raahe liittyy mukaan Haapaveden lomituspalveluyksikköön. Piipsjärven voittokolmikko. Kesän isoimpia rantatapahtumia ovat kyläyhdistyksen puheenjohtaja Arto Ylikuljun mukaan Pyhäjokimelonnan taukoruokailun järjestäminen sekä kesäkauden avajaiset. Kyläpäivä avasi myös kesän uimakauden. >> 8-9 Haapaveden Taiteiden yössä oli mahdollisuus kysyä, miten menestyselokuva syntyi. Voittokalan mitat kiinnostivat. Piipsjärven haukikuninkuus ratkesi valtakunnallisena kyläpäivänä. – Kyläyhdistys myös ylläpitää Kallion kotiseututaloa, hän jatkaa. Piipsjärven haukikuninkaaksi kalasti Hannu Mathlin, 4900 grammaisella hauella. >> 14 Pääkirjoitus: Pelastussuunnitelmat ovat tapahtumayleisön huomioimista. Ilmakivääriammuntapaikalla ensikertalaisetkin maltettiin opastaa liipasimelle sitkeästi. Tänä vuonna kymmenkiloiset hauet piilottelivat tosissaan. Laituriratkaisuissa on mietitty vedenpinnan mukaan nouseva ja laskeva systeemi, jottei vesi vie laituria uimareita mennessään. Historian pienin voittokala on aikoinaan ollut alle kolmikiloinen. >> 4-5 Frisbeegolf Oulainen on saanut uuden radan. ELOKUUTA 2013 ARKISTO LAuRA Seppä HILKKA VILmInKO AnnIKA pIenIpAAVOLA AnnIKA pIenIpAAVOLA SIRpA KORTeT SIRpA KORTeT Tulevat teemat PYHÄJOKISEUDUSSA Tulevat teemat PYHÄJOKISEUDUSSA 7.7. Varaa ilmoitustilasi Jennyltä!. Ison myllykiven epäillään haljenneen muutoin kuin jäätymällä. Grillikatoksen siistinä pysymiseksi kyläyhdistyksen väki on maalannut katoksen seinät mustaksi, jotteivat hiilipiirrokset näy. Piipsjärvellä oli 105 kalastajaa tavoittelemassa haukikuninkuutta. Uintia, kaloja ja ammuntaa Kylillä voi tehdä kaikenlaista. Talven aikana vessan ovi on irrotettu. Mauri Mäyrä koeheitti hevosenkenkätaulun. >> 2 Oulaisten seurakunnan talouspäällikkö Mervi Heikkilä-Matinlauri seuraa, kun Erkki Ahvenlampi työskentelee seurakuntatalon saneerauksessa. Parivaljakko sijoittui kolmanneksi Palveluskoirien SM-kisojen henkilöhaussa. Kaupungin tarjoaman linja-autokyydin ensimmäisenä pysähdyspaikkana olleelle kylätalolle tuli kymmeniä kuntalaisia. Pelaamaan pääsee jo. Mika Ronkainen avasi elokuvaa Merijärvinen Eveliina Roimola on harrastanut hakuilua 6 vuotiaan Bordercollie Mustan Magian Samin, ”Turbon” kanssa jo vuosien ajan. Pelko osoittautui turhaksi, sillä suurin osa venekunnista viihtyi järvellä koko yhdeksäntuntisen kilpailuajan. Veden äärellä oltiin viimeminuuttiin asti. Pistelaskussa pitää olla tarkkana! Koskikeitaan kivimysteeri puhuttaa edelleen. Kokemus oli hieno ja kalaakin tuli. Piipsjärvellä kilvoilteltu Haukikuninkuuskilpailu toi toista sataa osallistujaa järvelle kalastamaan. Toiseksi tuli Petri Tuohimaa, jonka kala painoi 4200 grammaa ja kolmanneksi Jere Lahtinen 3495 grammaisella hauella. A Kyläyhdistys myös ylläpitää Kallion kotiseututaloa. Tuukka Mämmelä oli mukana isänsä kanssa ensikertalaisena. Väkeä oli liikkeellä aiempia vuosia enemmän. Lauantai-illan kalapunnitustapahtuma keräsi kyläläiset koolle. Tuukka Mämmelä oli mukana haukikuninkuuden tavoittelemisessa isänsä kanssa ensimmäistä kertaa. >> 11 Luokkakokous 13. kesäkuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Oulaisten kylät näyttivät monipuolisuutensa valtakunnallisena Kyläile kylälle -päivänä. Isot hauet piilottelivat, sillä kuninkuuteen riitti tänä vuonna voittokalaksi alle viiden kilogramman kokoinen vonkale. >> 6 Odotus on pian ohi Seurakuntatalo: Evakkoaika päättyy lokakuussa. 20 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. kerran ja yhteiset muistot koulusta kokoavat vuoden 1955 ylioppilaat yhteen. Matkanivan metsästäjät rohkaisivat tarttumaan ilmakivääriin ja kokeilemaan, kaatuvatko maalitaululinnut. Hämmästystä tekijöissä herättää kuitenkin se, että vuosi toisensa jälkeen yhteiset paikat kokevat ilkivaltaa. Koulu ja opiskelu Erikoisjakelut jokaiseen talouteen Pyhäjoelle, Vihantiin, Haapavedelle ja Siikalatvalle! Kesätarjous ilmoitusasiakkaille KOLME ILMOITUSTA KAHDEN HINNALLA Voimassa elokuun loppuun ja koskee kerralla sovittuja varauksia. Kylätarinat viihdyttivät ja paikat heräsivät eloon monipuolisien kertomuksien myötä
Viikonloppuyönä kuski on saattanut tuntua tympeältä ja tällöin, jos jommalla kummalla on ollut huono päivä, tapauksen selvittäminen on vaikeampaa. Grillikodan piirtäminen estettiin mustalla maaliseinillä. Ihmisen oma toiminta ohjaa hyttysiä iholle Hyttynen imee kerrallaan ihmisestä noin 2,5 mikrolitraa verta. Tarkastaja toimii kuskin ja asiakkaan välisenä sovittelijana. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Eemeli Mikkola palkittiin alle 13-vuotiaiden sarjassa aktiivisesta kalastusosallistumisestaan. Pentti Rautiola löysi heti juttelukavereita Matkanivan kylätalolla. Arto Ylikuljua harmittaa, että Petäjäskosken Koskikeitaan vessasta on nyt ovi irrotettu. arKiSTo: Tomi VuoKola. Se vaatii tietysti luonnetta istua paikallaan, Leinonen painottaa. Mitä voi tehdä, jos taksi jättää tien varteen. Joskus auto on ollut menemättä kyytiä tarvittaessa tai reitti ei ole ollut asiakkaan kannalta edullisin vaihtoehto. – Pääosin meidän homma on asiakaspalvelutilanteiden selvittämistä, mutta ruuhkaisemmilla alueilla, esimerkiksi Helsingissä tai lentokentällä, taksitarkastajat voivat toimia liikenteenohjaajina ja ohjata asiakkaita taksitolpalla autoihin, jotta saataisiin liikenne sujumaan mahdollisimman sukkelasti. – Helppo tietysti sanoa, mutta kun pysyt coolina, itikat vaivaavat vähemmän. Kättelemässä Kalevi Yliniitty. – Silloin kun jokin on taksikyydin jälkeen jäänyt hämmentämään tai vaivaamaan mieltä. Suomessa on aikaisen kevään vuoksi saatu kokea jo osa hyttysen huippulennosta, vaikkakin hyttysten määrä vaihtelee paikallisesti paljon. Millaisessa tilanteessa kannattaa ottaa yhteyttä, taksitarkastaja Tero Järvenpää. Kuivuus aiheuttaa toukkavaiheessa olevalle hyttyselle sen sijaan tuhoa, eikä niitä kuoriudu niin paljoa, kertoo hyönteistutkija Reima Leinonen. – Siellä, missä on satanut paljon ja vesi on jäänyt kosteisiin painanteisiin, hyttysten munat kuoriutuvat kesäisen lämpötilan ansiosta. Veriryhmän tai -laadun ei ole tieteellisesti osoitettu vaikuttavan hyttysten verenimemiseen. Rata veti pitkästi toistasataa ammuntaharrastajaa. Suuremmissa yleisötapahtumissa me neuvottelemme järjestäjän kanssa taksitolpan sijainnin niin, että se olisi mahdollisimman helposti asiakkaiden saatavilla. Mitä ongelmatilanteiden jälkeen tapahtuu. Erilaiset karkoitteet Leinosen mukaan ovat hetken apu; hyttysarmeija saapuu takaisin, kun vaikuttavan aineen teho hiipuu. Aina kannattaa kysyä, jos kokee, että kuski on rahastanut tai muuten väärin kohdellut. Veriateria vaikuttaa, kuinka hyvin hyttysten munat säilyvät talven yli. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 21 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Yhdellä imaisulla hyttynen imee ihmisestä verta 2,5 mikrolitraa. Hannu Mathlin kalasti tänä kesänä suurimman kilpailuhauen Piipsjärvestä. Jos mahdollista pihasta kannattaa tehdä avoin paikka karsimalla pusikoita. Kysy pois Markku Piilemä markku.piilema@almamedia.fi Tälle kesälle on ennustettu tavallista runsaampaa hyttyskesää. Se ei jää sitten mielen päälle vaivaamaan pidemmäksi aikaa. Joskus asiakas ei ehtinyt lennolle kuskin töpeksimisen takia ja tämä tapaus hyvitettiin asiakkaalle ihan rahallisesti. Ihminen pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan siihen, kuinka hyttyset hakeutuvat iholle. – Selkeän virheen yhteydessä kuski saa kirjallisen varoituksen ja kolmesta varoituksesta annetaan tapauskohtaisesti ajokieltoa muutamasta päivästä pariin viikkoon. Mitä muuta taksitarkastajan toimenkuvaan kuuluu. Palkinnoksi tuli kiertopokaali. – Usein kyseessä on rahankäyttöön liittyvät asiat ja virheelliset maksupäätteen näpylöinnit. Mitä ongelmatilanteita asiakkaat ovat ilmoittaneet tarkastajalle. Linja-autokierroksen aikana väki pääsi tutustumaan ohjatusti Oulaisten eri kyliin. Taksitarkastaja ottaa vastaan asiakaspalautetta palvelun tökkiessä. Jos verestä saatua energiaa ei ole, keväällä hyttysten munien laatu on heikompi. Honkamajalla SM-ammunnat käytiin lauantaina. Rangaistus on konkreettinen ja toimiva, sillä ajokielto laittaa kuskin tienestit jäähylle. Kyläkierroksella oli kymmeniä kyytiläisiä. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Asiakaspalaute: Taksitarkastajan puoleen voi kääntyä ensimmäisenä§ taksikyydin asiakaspalveluun tai liikennöintiin liittyvissä ongelmatilanteissa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Huitominen, riehuminen ja heiluminen aiheuttaa pintaverenkierron vilkastumista, lisää hiilidioksidin tuotantoa sekä hieneritystä, jonka perässä hyttyset tulevat. Uimarannan kopeissa voi tutustua ihmisanatomiaan. Torstaina 16. – Hyttynen ei viihdy paahteisella, kuivalla ja tuulisella pihamaalla. Oulaisten kaupungin kustantama linja-autokyyti oli suosittu. Vertaimevät hyttyset ovat korpi-, metsä -tai taigahyttysnaaraita, paljastaa Leinonen. Huippulento ajoittui ennen kesäkuun alun kylmää jaksoa. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Myös lammikoiden syntyä kannattaa pyrkiä ehkäisemään
Rytky ja Soukka ovat nyt neljänsissä haalareissa, mutta saman yhtiön palveluksessa. – Neljänlaiset erilaiset haalarit on ollut, Rytky ynnää ja muistaa työasujen väritykset yksityiskohtaisia raitoja myöten. Molemmat tietävät, miten putki syntyy. Vanhoista autoista eli ole olemassa valmistajan ilmoittamia päästötietoja, joten niiden verotus lasketaan painon perusteella. Yksivärisiä terästettiin huomioraidalla, mikä oli turvallisuuskysymys. Kaikkien ajoneuvojen verotus nousee saman verran eli 36,50 eurolla. kesäkuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Melkein vierekkäiset pukukaapit, miltei päivälleen saman verran työvuosia. Simo Soukka (oik.) sanoo kylpevänsä tehtaan saunassa useimmin kuin työkaveri Tapani Rytky. Pukutilan teräspenkeillä tauolla olevat miehet myhäilevät nöyrän kiitollisina. Nyt tehtävässä korotuksessa on kyse perusveron nostosta. He tietävät, mitä tarkoittaa, kun pystyy jakamaan oppiaan seuraavalle sukupolvelle. Jos tietoa ei ole, verosumma määräytyy ajoneuvon painon perustella. Ne ja muut yhtiön yhteisen ilmeen väritykset kertovat ruotsalaisomistajuudesta. 22 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. – Nämä miehet ovat talossa luottosotureita. Keskipäästöisellä autolla ajoneuvovero nousee siis kahdessa vuodessa yhteensä noin 96,50 euroa. Monipuoliset työtehtävät ovat pitäneet tekemisen mielekkäänä. Ajoneuvoveron korotus rokottaa vanhoja autoja Ajoneuvovero on haittavero, jolla pyritään rajoittamaan tieliikennepäästöjä. Vuosikymmenten aikana hanskaan ovat tarttuneet monet työtehtävät ja kypärään on tallentunut hiljainen tieto. He ovat konkareita, jotka ovat yhtiölle valtava voimavara. Viimeksi ajoneuvojen perusvero on noussut vuonna 2013. Ulkoisten muutosten lisäksi miehet ynnäävät yritysmuutosten tuoneen myönteisiä tuulia tehtaalle. Työntekijöillä on yksi toive: saada tehdä työtä terveenä eläkeikään saakka. Nyt vanhat miehet ajetaan aivan loppuun, kun eläkeikää vaan nostetaan, Rytky tuhahtaa. Kieli kääntyy kansainväliseen yritysnimeen, vaikka ruukkilaisuuskin istuu vahvana puhekieleen juurtuneena. Nyt miehet voivat laskea työvuosiaan jo useissa kymmenissä. Uusilla autoilla perusveron suuruus lasketaan auton valmistajan ilmoittamasta CO2-päästötiedosta. Rytky työskenteli valmistumisensa jälkeen muutaman kuukauden Raahessa, kunnes työura urkeni myös omalla kotipaikkakunnalla. Vähäpäästöisten autojen verokorotus on pienempi kuin suurempipäästöisten. Ympäristöystävällisyyden suosimisesta ei silti toteudu verotuksessa aukottomasti, koska siinä ei huomioida ajettavien kilometrien määrää. Luottotekijöillä täyttyi neljä vuosikymmentä A Olemme yksiä palasia muiden joukossa. Näin työntekijöiden näkökulmasta tuntuu. Aivan hiljattain molemmilla tuli täyteen 40 vuotta töitä Rautaruukin palveluksessa. Heidän osaamistaan arvostetaan ja he voivat olla opastamassa nuorempia työntekijöitä eri tehtäviin, esimies Pasi Uusitalo kehuu. Oulaistelaiset Tapani Rytky ja Simo Soukka eivät arvanneetkaan, millainen työura Raahen Rautaruukin konepajakoulun myötä avautuisikaan. Käytännössä vero nousee keskimääristä enemmän vanhoilla, isoilla autoilla. Veronnostoon sisältyy myös kannustin, jolla pyritään edistämään vähäpäästöisempien ja siinä mielessä ympäristöystävällisempien autojen hankintaa. – Kauppa on virkistynyt entiseen verrattuna. Maalaisjärkeä ja yhteiskuntavastuuta peräänkuuluttavat miehet, jotka ovat nähneet monet yt-neuvottelut ja kiristyvän sekä kiireisemmäksi muuttuvan työtahdin. Simo Soukka tuli nuoruuden konepajakoulun jälkeen suoraan Oulaisten tehtaalle töihin. Tehtaalla tehdään töitä taas kahdessa vuorossa, Rytky sanoo. Ajoneuvovero koostuu perusverosta ja käyttöverosta, joka määrätään ajoneuvolle, joka käy muulla polttoaineella kuin bensiinillä. Nyt punaiset ja siniset haalarit ovat keltamustat. Osana isoa kokonaisuutta, tekemässä osaamme.” SSAB:n tehtaalla on sauna kuumana päivittäin. – Nuorille saataisiin töitä sillä keinoin. Käyttömiehet tietävät, mitä on koeponnistaminen, sorvaus, pinnoituksien tekeminen, hitsaaminen ja sen, että vuorottajan on parein olla päästämässä linjalta työmies ruoka-aikaRautaruukista Ruukin kautta SSAB:n työntekijöiksi. Soukalla eläkeikä on lähempänä kuin Rytkyllä. – Vuoden alusta voimaan tulleen korotuksen suuruus keskipäästöiselle autolle on noin 60 euroa vuodessa. Tavoitteena on, että hyvä kunto säilyy ja eläkkeelle pääsee sitten joskus ehjänä. Ajoneuvoveron korotus ei kosketa kaikkia autoja samassa suhteessa. Korotuksen suuruuteen vaikuttavat ajoneuvon CO2-päästöt, Tuovi Tervasmäki Liikenteen turvallisuusvirastosta Trafista kertoo. Ajatus ja käytännössä koettu tekemisen tapa olisivat yhä heidän mukaansa kannatettavia työelämän menetelmiä. Ensimmäinen korotus tuli voimaan tämän vuoden alusta ja ensi vuoden alussa vero nousee vielä lisää. Yhtiön nimi on vuosikymmenten aikana vaihtunut. Sirpa KorTeT Annastiina Salonen Suomessa kerättävä ajoneuvovero nousee. eriiKa ahopelTo/arKiSTo. Tällä hetkellä miehet ovat osa SSAB:n Oulaisten tehtaan väkeä. Ensi vuoden alun nosto on tasakorotus
Määrä on suunnilleen sama kuin viime vuonna, mutta yleisistä pönttöpesijöistä kirjosieppoja on hieman viime vuotta vähemmän ja pikkuvarpusten määrä on vähentynyt selvästi. – Olemme yksiä palasia muiden joukossa. Huomattavimmat erot mökkien nykyja unelmatason välillä kohdistuvat vesija viemärijärjestelmiin, astianpesukoneeseen ja katettuun kesäkeittiöön. Tämän vuoden pesinnät vaikuttavat lämpimän kevään ansiosta olevan hieman keskimääräistä varhaisempia. 1 Jos sinulla on kasveja pienissä ruukuissa, vaihda ruukut isompiin. Viime vuonna vastaava luku oli 54 ja edellisenä 59 prosenttia. Miesten pohdiskelua kuuntelevat Pasi Uusitalo on samaa mieltä. Korkeimmat odotukset mökin varustelutason suhteen on niillä, jotka viettävät mökillä yli 100 vuorokautta vuodessa. Kesäkeittiö on mökin uusi palju. Seuraavaksi on vuorossa konkreettisempi tutkimusja kehitysohjelma pilotteineen vuoteen 2024 ja lopuksi suunnitelmana on toteuttaa teollisen mittakaavan koelaitos vuoteen 2035 mennessä. Yli puolet pöntöistä asuttuja Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksesta selviää, että mökin varustelutasoon kuuluvat yleensä sähköt ja takka. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Koska kaksi edellistä kesää ovat olleet pesinnöille hyvin hankalia, väheneminen on odotettua, mutta suurta romahdusta pönttölintujen kannoissa ei näytä tapahtuneen. Yli viikon poissaoloon kannattaa varautua niin, että ruukuissa ja amppeleissa olevia kasveja typistetään hiukan pienemmiksi haihdunnan vähentämiseksi. Projektin onnistuminen on hyvin tärkeää terästeollisuudelle, mutta myös merkittävä panostus kohti fossiilisista polttoaineista vapaata Ruotsia vuoteen 2045 mennessä, sanoo SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Eri paikkakunnalta Oulaisiin työnjohtoon tulleena hän antaa tunnustuksensa hyvästä hengestä, jonka hän Oulaisten tehtaalla aistii. Luottotekijöillä täyttyi neljä vuosikymmentä Ruotsin energiavirasto (Energimyndigheten) on päättänyt tukea 6,7 miljoonalla Ruotsin kruunulla esitutkimusta SSAB:n, LKAB:n ja Vattenfallin yhteisprojektissa hiilidioksidivapaan raudan tuotantoprosessin kehittämiseksi. Miehet kehuvat, että hyvässä työyhteisössä viihtyy ja syntyy laadukasta jälkeä. Osana isoa kokonaisuutta, tekemässä osaamme, he miettivät. Kasvit haihduttavat vähemmän, jos ne ovat varjossa tai tuulettomassa paikassa. Oman ja työkavereiden kädenjälki näkyy. Sirpa KorTeT 3 Erilaisten kotikutoisten kastelusysteemien avulla voi myös varmistaa kasvien vedensaannin. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Toisaalta esimerkiksi tumma suojainen eteläseinusta on aina kuumin paikka, eikä ruukkuja pidä sijoittaa loman ajaksi paahteisimmalle seinustalle. Projekti jakautuu kolmeen vaiheeseen: vuoden 2017 loppuun jatkuva esitutkimus, jossa kartoitetaan projektin edellytyksiä. Alustavat tulokset perustuvat noin 2 200 paikan ja 18 000 pöntön havaintoihin. saakka. Kesäloma voi koitua puutarhan kohtaloksi BirdLife Suomen Pönttöbongaustapahtuman alustavien tulosten mukaan yli puolet linnunpöntöistä on tänäkin kesänä asuttuna. Nykyisestä masuuniprosessista, jossa käytetään kivihiiltä ja koksia, on tarkoitus siirtyä suoraan raudan pelkistämiseen vetyä käyttäen, jolloin päästönä syntyy hiilidioksidin sijasta vettä. Viikon loman kasvit selviävät yleensä mainiosti, mutta tätä pitemmäksi ajaksi on hyvä miettiä kastelua, vinkkaa Timo Taulavuori Puutarhaliitosta. Jos tiedossa on kovin kuivaa ja kuumaa, kannattaa amppelit ja ruukut nostaa pesuvateihin, joissa on noin viisi senttiä vettä. Ne on hyvä testata jo viikkoa aikaisemmin. Puutarhamyymälöissä on tarjolla monia erilaisia kasteluvälineitä ja naapuriapuunkin voi aina turvautua. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 23 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi na oikeaan aikaan tauolle. Kesälomalla pihamaan kasvit voivat joutua pärjäämään tavallista heikommalla hoidolla. Nurinpäin käännetyt vesipullot ja vesiastiaan upotetut huopatai kangasmatot ruukkujen alla tuovat lisäkosteutta. Huhtikuun alussa SSAB, LKAB ja Vattenfall ilmoittivat käynnistävänsä yhteisprojektin ratkaistakseen hiilidioksidikysymyksen Ruotsin terästeollisuudessa. – Olemme erittäin ilahtuneita siitä, että Ruotsin energiavirasto on päättänyt tukea esitutkimusta hiilidioksidivapaan raudantuotannon projektissa. Reilu multaja vesitila varastoi kosteutta ja ravinteita. Uudelle SSAB:n hankkeelle tuki Tapani Rytky ja Simo Soukka tuumaavat, että töihin on mukava tulla, kun työyhteisössä on hyvä henki. 2 Jos luvassa on sadetta useana päivänä, siirrä kasvit suojaan sateelta, ja jos hellettä ennustetaan, on varjoisa paikka paras. Maakaasuputkista siltaja rakennuskohteiden paalutuksiin vaihtuneet tuotteet tulevat silmäillyksi, kun kohteiden ohi menee. Pesintä havaittiin nyt 53 prosentissa linnunpöntöistä. Pönttöbongaushavaintoja voi ilmoittaa sunnuntaihin 19.6. Torstaina 16. Suurimmat erot mökkien varustelutasossa ja suomalaisten mökkeilijöiden toiveissa liittyvätkin erilaisiin mökkielämän mukavuustekijöihin. Projekti voi merkitä radikaalin muutoksen alkua Ruotsin terästeollisuudessa. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimuksen mukaan suurimmat erot mökkien varustelutasossa ja mökkeilijöiden toiveissa koskevat vesija viemäriliittymiä, suihkua ja sisävessaa monen mökki-ihmisen suosikkina olevaa paljua unohtamatta
Tapahtuman tiimellyksessä tehtiin vähän remonttiakin. Autoja löytyy Facebookin, keskustelupalstojen ja puskaradion kautta, haetaan ulkomailta ja löydetään tuttujen nurkista. – Olin aikaisemmin töissä Saab huoltoja myyntifirmassa. – Sen verran kallis harrastus, että kaikki menee mitä irti saa. Saabistien kokoontumisajoihin saapui monenkirjava joukko Saabeja. kesäkuuta 2016 Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi OULAINEN Se oli vain viaton koeajo. Vuosien varrella Saabien määrä on kasvanut ja Saab-innostus on tarttunut ystäviinkin. Kaverina isosisko Milka Elevaara. – Saabit ovat perheen poikien harrastus, jolta muu perhe ei voi välttyä, äiti Tuula Koutonen naurahtaa. Siitä kai se on jäänyt. Saab-harrastajilla eli saabisteilla on oma Suomen Saab-klubi, joka on yksi suurimpia merkkikohtaisia autokerhoja Suomessa. Ihmiset jopa tarjoavat vanhoja autoja harrastajille edullisesti, jotta auto saadaan pelastettua. Tapahtuma kokosi jo toisen kerran Koutosen perheen pihapiirin täyteen alan harrastajia autoineen. Saabismi on sairaus, josta ei edes haluta parantua. Saabismiin saa kulumaan aikaa ja rahaa lähes rajattomasti. Purin sen talvella osiin ja kävin läpi kaikki paikat. Periaatteessa on kyse sijoittamisesta, vaikka harva raskii valmiiksi saamiaan korjausprojekteja kenellekään myydä. – Sain vasta halvalla kaksi 64-vuoden kakstahti-Saabia, jotka olivat olleet 30 vuotta varastossa. Saab-faneilla riitti katseltavaa, tutkittavaa ja keskustelun aiheita. Viikon päästä oli itsellä samanlainen, oli pakko saada. Tämä Saab on ollut Tallinnassa diplomaattiautona. – Minulla on jo 16 Saabia, jotka kaikki liikkuvat ja 10 on ajokunnossa. Onneksi Saabiin saa aika helposti osia, koska se on Skandinaviassa yleinen ja ostettu auto, Ali Koutonen pohtii. Saabistit Oulaisten kesäpotkujen takana eli Jarno Väistö ja Koutosen veljekset Ali, Samppa ja Perttu Koutonen. Siitä se lähti, Ali Koutonen kertoo. Saabismi pääsee helposti yllättämään. Se on lähes uuden veroinen nyt, Petri Hevosmaa kertoo. Tuula Koutonen luovuttaa autoarvonnan palkinto-Saabin Vikke Elevaaralle. 40 Saabia samassa pihassa on saabistin unelma. Antti Rannanjärven poliisiautona palvellut Saab sai huomiota osakseen. – Naapurista kaveri osti 900 Saabin ja tuli sillä Oulaisten Teboilin pihaan. Voiko Saabeista saada kyllikseen. Saab on kuitenkin harvinaisempi merkki, joten sillä on keräilyarvoa. 24 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Hevosmaa työskentelee autoasentajana ja illat omien autoprojektien parissa. Outo ihminen soitti, kun tiesi että olen harrastaja, Hevosmaa kertoo. – Todennäköisesti jatkamme tapahtuman järjestämistä, koska tämä on aika suosittu. Jaana Salo Jaana Salo Jaana Salo Jaana Salo Jaana Salo. Saabeja on valmistettu myös Suomessa ja niihin liittyy nostalgiaa. Paikka voi vaihtua, jos kotipihalta loppuu tila kesken, Ali Koutonen kertoo. Viimeisen päälle hienoon kuntoon korjatun Saab 9-3:n viereltä löytyy korviaan myöten Saabeihin höyrähtänyt omistaja. Yritän pelastaa mahdollisimman monta Saabia. Eri vuosimalleja ja värejä, kaikki omistajilleen sairaan rakkaita. Maantieajossa poliisitekstit ja -valot täytyy peittää. Klubin viralliset tapahtumat keskittyvät Etelä Suomeen, joten Koutosen veljekset innostuivat järjestämään Oulaisten kesäpotkut ensimmäisen kerran vuonna 2014
Lopputulos yllätti kuraattorinkin myönteisesti. Saipa nelostien varressa oleva rakennus myös uudenlaisen seinämaalauksen, kun Jukka Silokunnas maalasi teoksensa kadunvarren rakennukseen. Keltaiset pallerohahmot eivät tekijän mukaan suoranaisesti kuvasta paikallisia ihmisiä. Seuraavaksi hän aikoo ottaa Suomelan miljöön osaksi mediataideteostaan. Tämänvuotisessa ARS Kärsämäki -näyttelyssä viehätti ja motivoi se, että pääsin tekemään omannäköisen näyttelyn. Hän on ollut tekemässä ARS Kärsämäki -näyttelyssä animaatiota yhden piharakennuksen purkamisesta. Näin luonnehtivat kärsämäkiset ARS Kärsämäki-taidenäyttelyä, jonka ovet ovat jälleen avoinna. ARS Kärsämäki -näyttelyssä häntä viehättää nimenomaan paikan toiminnallisuus. – Olen etsinyt Suomelan tyylistä miljöötä, hän perustelee paikkavalintaansa. Sirpa KorTeT. Näin kuvaavat tekijät ja katsojat tämänkesäistä ARS Kärsämäki -näyttelyä. Torstaina 16. Oulussa asuva Arffman on viettänyt kuluneita viikkoja Kärsämäellä. Puitteet ovat perinteiset, nelostien varressa, valkoisessa talossa piharakennusmiljöineen. Maalatun taiteen rinnalle nousi näytille äänitaideteos, video ja installaatio. Sirpa KorTeT Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi KÄRSÄMÄKI Taiteilija Jukka Silokunnas on tehnyt tänä vuonna nelostien varressa olevan rakennuksen seinään teoksen, Kärsikset. Satuitko paikalle, kun tapahtui. – En halua tehdä taidetta pöytälaatikkoon, vaikka omien teoksien esilletuonti aluksi jännittikin. Jukka Silokunnas teki seinään teoksen, Kärsikset. Tästä tuli kyllä aivan huippu, hän rohkaisee. Kyseessä ei ole museo vaan sympaattinen paikka, jonne kaikilla on matala kynnys tulla tutustumaan taiteeseen. Näyttelyn taso yllätti kuraattorin Monenlaista, monipuolista, pysäyttävää, ajatuksiaherättävää, kiinnostavaa, kuvattavaa ja pohdittavaa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi KÄRSÄMÄKI Nuorten taiteilijoiden näyttely, jonka taso tuntuu paranevan vuosi vuodelta. – Sen teeman ympärille aloin kerätä taiteilijoita, joilla tiesin olevan aihepiiriin sopivia teoksia, hän pohtii. Taide on uutta, taiteilijoissa jokunen Kärsämäellä entuudestaan vieraillut. Hän ei halua irvailla, mutta ei myöskään kiellä sitä, etteikö hahmoissa jokainen saa nähdä vaikka tuttujaankin. Silokunnas antaa kiitoksen Kärsämäen kunnalle ja toimijoille yhteydestä, joka taiteilijoiden kanssa on synnytetty. Kärsämäki on Silokunnakselle tuttu paikka. Seuraavana suunnitelmana Silokunnaksella onkin toteuttaa aihetta Kärsämäellä, Suomelan ympäristössä. Mitä todennäköisimmin uusi elokuvallinen purkuteos toteutetaan jo kuluvan kesän aikana. – Kuraattorina saa tehdä kaikkea, suunnittelusta taiteilijoiden kanssa teosten ripustamiseen ja roudaamiseen. Kuvataiteilijaksi valmistunut Oikarinen toivoo, että näyttelyiden avulla hänen teoksensa, mutta myös hän itse tekijänä tulisi suuren yleisön tietoisuuteen. Silokunnas tekee Suomelassa elokuvan ARS Kärsämäki 2016 -tapahtuma näkyy myös nelostien kulkijoille. Mari Oikarinen toi kärsämäkiseen taidenäyttelyyn tänä vuonna ensimmäistä kertaa teoksiaan esille. Galleriatila pihalla sai tilateoksia, jotka viestivät tekijänsä mukaan tarinoita ja tietynlaista ”folklorea”. ARS Kärsämäki -näyttely on esillä Nahkurilassa ja sen ympäristössä heinäkuun loppuun saakka. Ytimessä-näyttelyn kuraattorina toimiva Anni Arffman halusi tuotavan esille jotain henkistä ja mystistä. Hän kuvaa tunnetilaa hiljaiseksi tapahtumaksi, jossa luomisen tunnelma välittyy töihin. – Tuntuu kuin olisi ollut mummolassa, sillä äitini on Haapajärveltä kotoisin, hän sanoo. Seuraavaksi kuraattorin työlistalla on jo työmaa Oulussa. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 25 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Ytimessä olemista Oikarinen tuntee myös taidetta tehdessään. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Animaatio on saanut huomattavaa julkisuutta eri medioiden kautta jopa kansainvälisestikin. Teemana purkukohteista tehtävä taide kiinnostaa häntä yhä. – Ripustan Oulun Taidemuseolle ryhmänäyttelyn, hän kertoo. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus
09.31 Betonin särkijät. fi. 10.10 Emmerdale (S). 00.05 Isänmaan puolesta (12). Kotikatsomo: Toinen jalka haudasta (S) (Suomi, 2009) Toimittaja Hanna haluaa tehdä juttusarjan kuolemaan valmistautuvasta Visasta. 21.05 Outlander Matkantekijä (16). 17.00 Pikku Kakkonen. 17.55 Emmerdale (S). 12.19 Oddasat. 20.05 Löytäjät. 16.00 Summeri (7). 15.05 Yle News. 18.30 Kaikkea kaupan. 21.30– 00.20 Jalkapallon EURO 2016: CRO – ESP tai CZE TUR. 21.05 Astudio. 23.35–00.30 Prisma: Taivaan valloitus. 01.15 Leijonan luola USA. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.04 MotorSport Extra: Enduron MM. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 07.53 Sormilla vai puikoilla. 23.10 Myytinmurtajat. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.05 Lentopallon maailmanliiga: CUB – FIN. 08.25 Lego Ninjago (7). 10.00 Naapureita ja ystäviä (7). 15.00 Yle Uutiset. 18.25 Salatut elämät (12). Yle TV1 06.15 Aamusydämellä. 19.00 Huvila & Huussi. 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 20.00 Elastinen feat. Yle TV2 06.51 Pikku Kakkonen. 16.00 Suomen kaunein koti. 12.30 Suomen huutokauppakeisari. 18.30 Jalkapallon EURO 2016: UKR – POL tai NIR GER. 00.44 Yle FOLK. 22.30. 09.05 Studio55.fi. 20.57 Kummeli (7). 09.00 Galaxi. 00.45 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 10.35 Emmerdale (7). 18.25 Emmerdale (7). 07.51 Kaapo (S). 22.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.15 Eläinsairaala. 09.00 Jaksa paremmin. 12.35 Tohtori Kiminkinen. 19.00–19.51 Historia: Internoitu sukupolvi. 21.00 Criminal Minds (16). 17.00 Kingi. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 12.00 Sudenverinen (7). 17.00 Yle Uutiset. 10.20 Neljän tähden illallinen. 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 15.00 Uusi päivä (S). 00.35 Kohde (12). 19.00–19.55 The Musketeers (12). 10.20 Neljän tähden illallinen. Yle TV2 06.51 Pikku Kakkonen. 08.16 Galaxi. 01.43 Yle FOLK. 21.00 NCIS: New Orleans (12). 00.45 Criminal Minds (16). 08.00 Lasten musiikkiestradi. 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 08.10 Maukka ja Väykkä (S). 15.00 Yle Uutiset. 21.25 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 08.05 Lego Nexo Knights (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 02.05 Mustamaalattu (S). 11.01 Summeri (7). 16.50 Novosti Yle. 02.15 Pelastushelikopteri (S). 22.30 Suunnistusta: Jukolan viesti. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 14.30 Mummomafia. 23.50 Criminal Minds (16). 16.20 Matkaoppaat. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.10 Uutisextra. 06.25 Huomenta Suomi. 00.20 Ian Wright – sisäisen voiman jäljillä. 16.50 Novosti Yle. 07.47 Pikkuli (S). 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 20.00 Puutarhaunelmia. 09.15 Vaaleanpunainen pantteri (7). 07.09 Olivia (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.15 Yle Oddasat. 11.00 Yle Uutiset. 18.58 HS-sää. 08.40 Lego Ninjago (7). 08.36 Joraavat juurikkaat (S). 15.45 Neljän tähden illallinen. 21.00 Amazing Race. 09.50 Eläinsairaala. 18.45 Avara luonto: Pikkuotusten maailmat. 18.00 Luojan kiitos!. 01.13 Game of Thrones (16). 21.55 Criminal Minds (16). 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. Koomikko Niko Kivelä Iissä Perämeren notkossa. 00.50 Suomen Tulli. 10.50 Päivän kasvo. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.30 Kultaranta -keskustelut. 11.05–12.00 Lääkärit. 11.00 Yle Uutiset. 22.45 Unstoppable – pysäyttämätön (12). 21.00 Suomen surkein kuski. 07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). Metsien kätkemä. 18.15 Yleisurheilua: Youth Athletics Games. 13.30 Leijonan luola USA. 16.50 Leijonan luola USA. MTV3 06.00–07.05 Voittostudio. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 06.50 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin Toons (S). 01.14 Yle FOLK. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 09.05 Studio55.fi. 20.00. 17.00 Yle Uutiset. 13.30 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros. 08.35 Kesäleiri (7). 19.05 Urheiluruutu. 22.30 Yle Uutiset. 08.50 Jalkapallon EURO 2016. 22.10 Päivän sää. 11.01 Summeri (7). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 08.10 Angry Birds Toons (S). 16.50 Leijonan luola USA. 19.00 Rakkaudesta puutarhaan. 11.00 Salatut elämät (7). 06.55 Ylen aamu-tv. 22.15 Viikon sää. 21.30 Dokumenttiprojekti: Laulu (S). 10.00 Jalkapallon EURO 2016. 18.25 Salatut elämät (7). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.15 Matkaoppaat. Yle TV1 18.06.2016 klo. 09.05–09.45 Aamusydämellä. 07.59 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 23.05 Rikoksista pahin (12). 08.50 Lego Ninjago (7). 09.50 Ian Wright – sisäisen voiman jäljillä. 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 11.26 Yle Uutiset Häme. 15.30 Jalkapallon EURO 2016: BEL – IRL. 07.03 Puutarhan tonttu. 09.25 Paavo Pesusieni (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Suomen Tulli. 02.40 Elokuva: Le Mans (7). 14.15 Eläinsairaala (S). 00.15 Muistin vanki (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.35 Jalkapallon EURO 2016: UKR – NIR. 15.00 Diili. 16.00 Luojan kiitos!. 06.00 Studio55. 21.00 Elokuva: FC Venus (12). 06.53 Tiketi Tok (S). 13.25 Monday Mornings (12). 07.24 Babar ja Badun seikkailut (S). 08.37 Jack (7). 02.10 Game of Thrones (16). 19.20 Päivän sää. 18.55 HS-uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 01.00 Poliisit – kotihälytys (7). 02.15 Pelastushelikopteri (S). 06.55 Ylen aamu-tv. 12.30 Rokkarit vuorilla. Ruotsinkielinen selostus Leif Lampenius. 14.00–14.50 Doctor Who (12). 00.20 Game of Thrones (16). 15.00 Yle Uutiset. 12.25 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 07.48 Hyrräpäät (S). 15.30 Mike & Molly (S). 08.25 Vikke Viikinki (S). 23.55 Leijonan luola USA. 20.30 Yle Uutiset. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 08.15 Marvel’s Avengers Assemble (7). 09.55 Loton ja Jokerin tulokset. Yle TV1 17.06.2016 klo. 18.55 HS-uutiset. 19.00 Hauskat kotivideot. 22.55 Yle Uutiset. 17.25 Salatut elämät (7). 00.50 Villi ja vapaa (S). 15.50 Kotikylä (12). 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 20.58 Keno. 07.55 Anniina Ballerina (S). 15.30 Teknavi. 09.30 Kultaranta -keskustelut. 09.30 Huvila & Huussi. 08.05–08.54 Rakkaudesta puutarhaan. Illat kuluvat kruununtavoittelijaa liehitellen. 18.58 HS-sää. 07.24 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 21.05 Outlander – Matkantekijä (16). 20.30 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. PERJANTAI 17.6. 18.55 Naapurit-tuloslähetys. 07.26 Metkat Mesiläiset (S). 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 11.00 Yle Uutiset. Yle TV1 06.25 Jarkko ja kuuro Amerikka. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). MAANANTAI 20.6. 08.50 Jalkapallon EURO 2016. 08.40 Madagascarin pingviinit (S). 08.23 Dinojuna (S). 15.20 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 17.01 Pikku Kakkonen. 12.00 Sudenverinen (7). 09.50 Eläinsairaala (S). 21.30 Jalkapallon EURO 2016: POR – AUT. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 23.35 MTV Sport: F1 Extra. MTV3 05.30 Aamusää. 06.30 Transformers Rescue Bots (7). 10.50 Onnenarpa. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 18.15 Jarkko ja kuuro Amerikka. 06.55 Ylen aamu-tv. 16.50 Hauskat kotivideot. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 08.17 Milin miljoona kysymystä (7). Yle TV2 06.51 Pikku Kakkonen. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 13.45 Eläinsairaala (S). 17.25 Salatut elämät (7). 16.50 Leijonan luola USA. 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 08.09 Vekarat! (S). 16.25 Kädettömät kokit. 10.35 Emmerdale (7). 03.05–07.00 Voittostudio. 21.00 Elokuva: Ganes (12). 14.30 Koiralle koti. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.45 Neljän tähden illallinen. 16.15 Onnenarpa. 13.35–14.21 Doctor Who (12). 13.45 Eläinsairaala. 03.00–05.00 Ennustaja-TV. 10.50 Onnenarpa. 17.30 Kauniit ja rohkeat (12). 18.10 Urheiluruutu. 13.45 Eläinsairaala (7). 10.20 Neljän tähden illallinen. 13.30 Tangomarkkinat 2016: Finaalin karsinta. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Yle Uutiset. 09.30 Kaikkea kaupan. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.35 Diili. 07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 15.45 Yleisurheilua: Eliittikisat Lapinlahti. 18.25 Suomen lapsellisin ruokalista. 07.39 Pikku hirviötyttö (S). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 18.35 Jalkapallon EURO 2016: CZE – CRO. 15.00 Yle Uutiset. 15.55 Millerit (S). Rysäkalastusta, tukkijätkiä, energiajuomakieltoja. 08.35 Madagascarin pingviinit (S). 12.35 Minun totuuteni: Thommy Berggren. 09.50 Eläinsairaala (7). 23.00–00.30 George Gentlyn tutkimukset (12). 23.20 MM-ralli: Sardinia, Extra. 14.15 Eläinsairaala. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00 Merta lähemmäs kalaan. 09.05 Tanskan aarteenmetsästäjät. 22.35 MTV Sport: F1 Extra. 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 20.00 Hyvät kaupat. 22.25 MTV Sport Uutiset. 15.45 Löytöretkiä maailmaan. Yle TV1 06.25 MOT: Pankkivangit. HD. 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 10.05 Emmerdale (7). 10.30 MM-ralli: Sardinia, Extra. 06.05 Pound Puppies (S). 15.05 Yle News. 00.30 Suunnistusta: Jukolan viesti. 20.58 Keno. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 18.6. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.05 Pound Puppies (7). 22.25 MTV Sport Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Yle TV1 04.30–07.15 Suunnistusta: Jukolan viesti. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 21.05. 20.00 Hauskat kotivideot. Kausi 2, 3/13. 10.50 Onnenarpa. 09.00 Tom & Jerry Kids Show (S). 10.00 Naapureita ja ystäviä (7). 10.35 Emmerdale (7). 06.50 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin Toons (S). 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 20.55 Urheiluruutu. 14.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 15.05 Yle News. 18.55 HS-uutiset. MTV3 05.30 Aamusää. 09.50 Eläinsairaala. 18.58 HSsää. 15.15 Yle Oddasat. 19.50 Pohjolan luonto. 22.25 MTV Sport Uutiset. 15.05 Yle News. 06.05 Pound Puppies (S). 11.00 Summeri (7). Lohjan luonto on innostanut taiteilijoita Lönnrotista Amorphiksen laulajaan, Tomi Joutseneen. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 13.05 Tiettömän taipaleen takana. 10.30 Salatut elämät (S). 08.24 Viidakkokirja (7). 10.00 Parasta vanhustenhoitoa – vuosi myöhemmin. 07.40 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 19.30 Manitbois (S). 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 12.30 Leijonan luola USA. 22.35 Formula 1: osakilpailu. 14.00–14.50 Doctor Who (12). 19.35 Ryhmä Pullman (12). 20.00 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Ii 1/6. 17.00 Yle Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 11.05–12.00 Lääkärit. 22.20 Päivän sää. 07.03 Viljami (S). 15.35 Kauppaneuvos Jethro (7). 09.00 Matkaoppaat. 21.25 Yle Uutiset. 01.00– 02.58 Yle FOLK. 20.45 Urheiluruutu. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 18.00–18.45 Monday Mornings (12). 09.30 Kaikkea kaupan. 01.30–05.25 Astral Tv. 18.58 HS-sää. 14.00 Finnjävel – ravintola helvetistä. 09.20 Eläinsairaala (S). 02.42–03.12 Yle FOLK. 07.04 Puput: Puput (S). 10.50 Onnenarpa. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 19.6. 20.00 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Ii. 15.15 Yle Oddasat. 20.58 Keno. 20.00 Uusi päivä (S). 20.55 Urheiluruutu. 10.00 Naapureita ja ystäviä (7). 07.04 Kotikisat. 19.00 Grillit huurussa (S). 08.50 Lego Ninjago (7). 09.36 Lohikäärmeratsastajat (7). 06.50 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin Toons (S). 18.00 Yle Uutiset. 08.47 Petteri Kaniini (S). 08.50 Jalkapallon EURO 2016. 02.10 Rekonstruktio (S). 06.00 Bumba (S). 18.15–18.45 Metsien kätkemä. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. Iloksi ja hyödyksi. 12.00 Sudenverinen (7). Lappeenranta. 19.00 Syyttäjä (12). 11.05 Yle Alueuutiset 12.15 Yle Oddasat. 11.05 Pisara. 14.45 Matkaoppaat. 13.35 Kesäyön lapset (7). 15.50 Pessimistit onnea etsimässä. 06.25 Huomenta Suomi. 03.45–05.00 Ennustaja-TV. 20.30 Yle Uutiset. 10.50 Päivän kasvo. 06.52 Kim ja Kai (S). 12.00 Rytmisen voimistelun EM. 18.30 Kaikkea kaupan. MTV3 05.30 Aamusää. 20.00 Hauskat kotivideot. 10.30 Suomen huutokauppakeisari. 13.05 Tiettömän taipaleen takana. 18.00 Salatut elämät (12). 16.20 Matkaoppaat. 15.05 Yle News. kesäkuuta 2016 PYHÄJOKISEUTU TORSTAI 16.6. 08.05 Mokon suuri maailma (S). 14.40 Arkistokuvia: Rahan rata (S). TIISTAI 21.6. 09.55 Yle Uutiset. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.15 Happyish (7). 12.00 Sudenverinen (7). 07.10 Puuharit (S). 11.30 Suomen huutokauppakeisari. 07.09 Leikitään: Kesäleikit. 02.13 Yle FOLK. MTV3 06.00–07.10 Voittostudio. 08.10 Mokon suuri maailma (S). 15.30 Leijonan luola USA. 08.40 Lego Ninjago (7). 14.00 Pomo piilossa. 01.05 Last Man on Earth (S). 13.35 Helunan häämatka (S). 17.00–17.05 Yle Uutiset. 09.36–10.00 Villi tulevaisuus (7). 01.50 Leijonan luola USA. 23.15 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 19.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 14.30 Summeri (7). 00.00 Suomen Tulli. 12.40 Rakkaudesta puutarhaan. 08.10 Angry Birds Toons (S). 14.10–14.54 Doctor Who (12). 19.30 Manitbois (S). Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 12.19 Oddasat. 13.30 Jamie Oliverin herkullinen Iso-Britannia. 13.05 Tiettömän taipaleen takana. 18.20 Päivän kasvo. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.10 Puutarhaunelmia. 10.40 Upeat skandikodit. 18.20 Päivän kasvo. 09.20 Eläinsairaala (7). 09.05 Studio55.fi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.55 Novosti Yle. Nelonen 06.00 Bumba (S). 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 15.00 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää. 10.10 Emmerdale (S). 10.20 Neljän tähden illallinen. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 02.30–04.30 Suunnistusta: Jukolan viesti. 15.50 Minun totuuteni: Hans Blix. 10.20 Team Ahma (7). 16.00 MTV.doc: Suomen tulevaisuus. 08.05 Lego Nexo Knights (7). 10.00 Ian Wright – sisäisen voiman jäljillä. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (S). 20.20 Arkistokuvia: Kamerat pyörivät (S). 09.05 Studio55.fi. 16.15 Onnenarpa. 16.20 Puutarhaunelmia. 11.00 Yle Uutiset. 14.30 MotorSport Extra: Rallin SM. 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Elokuva: Painajainen perheessä (12). 09.20 Eläinsairaala (S). 06.25 Huomenta Suomi. 06.50 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin Toons (S). 08.03 Kimmo Kuu (S). 06.53 Taikakaruselli (S). 08.35 Lego Ninjago (S). 16.15 Onnenarpa. 18.35 Jalkapallon EURO 2016: ISL – HUN. Nelonen 06.00 Bumba (S). 14.30 Mahdoton taloprojekti. 10.50 Päivän kasvo. 19.20 Päivän sää. 12.25 Doctor Who (12). 09.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. 07.34 Humps (S). 06.00 Bumba (S). 18.25 Salatut elämät (7). 22.00 Ulkolinja: Ukraina – sota jota ei ole. 19.10 MTV Sport Uutiset. 18.00–18.25 Kummeli (7). Yle TV1 06.25 Kaikkea kaupan. 12.30–13.00 Tanskalainen maajussi. 11.20 Arkistokuvia: Kaskisavun mailta (S). 09.00 Galaxi. 19.00 Hyvät kaupat (S). 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 23.25 Elokuva: Päämies (12). TV-OHJELMAT 27 Torstaina 16. 18.55 Neiti Marple: Paddingtonista 16.50 (12). 18.30 Kaikkea kaupan. 17.00 Yle Uutiset. 07.45 Kimmo Kuu (S). Yle TV1 22.06.2016 klo. 15.00 Suomen vahvin: Suomen vahvin nainen. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 08.34 Galaxi. 11.00 Summeri (7). 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S). 16.50 Novosti Yle. 09.30 Kaikkea kaupan. 00.50 Kadonnut (12). 19.00 Tangomarkkinat 2015: Olavi Virta 100 v. 14.38 Kivet kertovat. 21.00 Elokuva: Häjyt (16). 19.20 Päivän sää. 12.00 Scooby-Doo! Curse of the Lake Monster (7). 18.58 HS-sää. Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 00.15–03.12 Yle FOLK. 22.50 Yle Uutiset. 00.15 Yle FOLK. 07.50 Martta puhuu (S). 07.41 Lauri kilpaauto (S). 11.10 Päivän kasvo. 08.40 Lego Ninjago (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.00 Bumba (S). 06.30 Onnenarpa. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 18.30 Kaikkea kaupan. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 13.00 Semmarit – hulluutta hieman tarvitaan. 09.30–10.00 Paavo Pesusieni (7). 10.00 Yle Uutiset. 23.30 Rizzoli & Isles (12). 17.55 Salatut elämät (7). 19.30 Emmerdale (S). Yle TV1 19.06.2016 klo. 16.45 Onnenarpa. 18.20 Päivän kasvo. 08.17 Galaxi. 02.05–05.30 Voittostudio. 11.00 Yle Uutiset. Tangon kruunaamattoman kuninkaan tunnetuimmat laulut huippusolistien esittäminä. 06.50 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin Toons (S). 15.00 Veljesten keittiössä. 00.40 Katujen kasvatti (16). 16.50 Novosti Yle. 01.40–05.30 Voittostudio. 02.45 Pelastushelikopteri (S). 09.20 Eläinsairaala (7). 22.25 MTV Sport Uutiset. Jamie paiskii töitä kellon ympäri. 22.20 Päivän sää. 02.00 Leijonan luola USA. 21.05 George Gentlyn tutkimukset (12). 20.00 Huvila & Huussi. 09.15 Aivokeskus. Koomikko Niko Kivelä Iissä Perämeren notkossa. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 02.28–02.58 Yle FOLK. 08.30 Matkaoppaat. 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 06.00 Studio55. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Ii 1/6. 21.00 Happy Valley, varjojen laakso (16). 20.58 Keno. 22.00 Kotikatsomo: Toinen jalka haudasta (S). 01.45 Pelastushelikopteri (S). 13.45 Eläinsairaala (S). 12.19 Oddasat. 16.50 Leijonan luola USA. 08.50 Jalkapallon EURO 2016. 20.05 Kaappaus keittiössä. 15.30 Jalkapallon EURO 2016: ENG – WAL. 12.35 Luontokuvaajien mestariotokset. 02.00 Kauppaneuvos Jethro (7). 13.30 Diili. 16.00 Euroopan hauraat rajat. 19.00 Yle Uutiset. MTV3 05.30 Aamusää. 17.55 Salatut elämät (7). 22.35 112 (7). 20.55 Urheiluruutu. 20.30 Finnjävel – ravintola helvetistä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.00 Pientä mökkiremonttia. 18.55 HS-uutiset. 21.25 Yle Uutiset. 01.29 Yle FOLK. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.28 Uusi päivä (S). 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 13.45 Pilanpäiten. SUNNUNTAI 19.6. 12.55 Tiettömän taipaleen takana. 07.51 Maltti ja Valtti (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.45 Matkaoppaat. 15.50 A-studio. 22.55 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 13.00 Kioski: Aleks’in Wonderland. 10.05 Avara luonto: Villi KaakkoisAasia. 15.15 Yle Oddasat. 20.05 Suomen kaunein koti. 20.00 Grillit huurussa (S). 08.23 Galaxi. 08.50 Transformers Rescue Bots (7). 13.35–14.51 Niin se on poijjaat (S). 09.23 Tenavat (7). 22.35 MTV Sport: F1 Extra. 23.45 Drive Angry (18). 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.53 Matikkahirviöt (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 18.58 HS-sää. 22.40 Outlander – Matkantekijä (16). 21.00 Elokuva: Prinsessapäiväkirjat 2 (S). 18.00 Kummeli (7). 08.00 Matkaoppaat. 09.24 Aika härdelli! (7). 13.30 Jalkapallon EURO 2016. 17.00 Yle Uutiset. 01.40 Rekonstruktio (S). 07.46 Laulujen ostoja myyntiliike. 22.35 Yle Uutiset. 07.38 Karvakuonot ja Susikurun seikkailu (S). 08.23 Ryhmä Hau (S). 18.55 HS-uutiset. 19.30 Emmerdale (7). 22.40 Täydellinen kesä (S). 12.15 Yle Oddasat. Yle TV1 16.06.2016 klo. 15.55 Avara luonto: Villi Kaakkois-Aasia. 17.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Alueuutiset. 21.30–00.15 Jalkapallon EURO 2016: GER – POL. 13.25 Kertokaa se hänelle (S). 11.00 Kädettömät kokit. 09.01 Kaikki kuvaa. fi. 12.15 Yle Oddasat. 11.30 Suomen huutokauppakeisari. 12.35 Tohtori Kiminkinen. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 16.20 Helil kyläs. 16.15 Onnenarpa. 19.30 Täydellinen kesä (S). 09.15 Vaaleanpunainen pantteri (7). 20.05 Suomen ihanimmat häät. 12.25– 13.25 Onnistuuko avioliitto?. 09.45 Kauniit ja rohkeat (S). 10.10 Emmerdale (S). 21.00 Bones (16). 15.10–15.40 Unelmapäivä. 07.20 Unohdettujen purkkien kansa (S). 16.00 Summeri (7). 08.03 Puu Fu Tom (S). 20.00 Suomen huutokauppakeisari Espanjassa. 21.30 Jalkapallon EURO 2016: ESP – TUR. 09.20 Eläinsairaala. 19.00–19.55 Prisma: Valliriutan salattu elämä. fi. Rysäkalastusta, tukkijätkiä, energiajuomakieltoja. 10.05 Emmerdale (S). 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 08.05–08.55 Avara luonto: Pikkuotusten maailmat. 16.50 Novosti Yle. 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 00.55 Pelastushelikopteri (S). 06.00 Studio55. 16.20 Matkaoppaat. 13.30 Grand Designs – unelma-asunnot. 07.34 I-hah-haa. 07.30 Onnenarpa. 15.10 Pisara. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 21.25 Yle Uutiset. 19.20 MTV Sport Uutiset. 21.25 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S). 07.13 Q Putti 5 (S). 16.00 Vuosia nuoremmaksi. 08.18 Late Lammas (S). 16.01 Summeri (7). 22.20 Päivän sää. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.15 Yle Oddasat. 07.08 Kati ja Töppö (S). 13.45 Eläinsairaala. 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (7). 13.10 Lentopallon maailmanliiga: JPN – FIN. 08.25 Lego Ninjago (7). Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 08.47 Fluugalaiset (S). 15.15 Yle Oddasat. 10.50 Päivän kasvo. 21.00 Tangomarkkinat 2016: Finaalin karsinta. 08.00 Yle Uutiset. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 16.20 Matkaoppaat. 13.05 Tiettömän taipaleen takana. 15.30 Isän tyttö (7). 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 23.30–00.00 Aistien haastaja. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.30 Yle Uutiset. 03.00 Ummikot ulkomailla. 21.25 Yle Uutiset. 21.35 Rebellion – verellä ja sydämellä (12). 21.00 Yövahti. 12.35–12.50 Luontoretkellä. 20.55 Urheiluruutu. Amadeus. 03.07 Game of Thrones (16). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 22.6. 08.04 Sirkus Temppula. 17.50 Hauskat kotivideot. 13.35–14.50 Risti ja liekki (12). 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 07.40 Petrin tiikeritarinat (S). 22.35 Ulkolinja: Ukraina – sota jota ei ole. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 14.15 Eläinsairaala. 20.00 Pop’n’Roll. 13.05 Matkakassi. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.50 Transformers Rescue Bots (7). 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 19.20 Päivän sää. 09.12 Karvinen (7). 08.28 Galaxi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.6. 12.00–12.25 Sudenverinen (7). 17.50 Suomen huutokauppakeisari. MTV3 05.30 Aamusää. 19.00 Ummikot ulkomailla. 07.23 Saku & Vaakku (S). 08.15 Marvel’s Avengers Assemble (7). 20.58 Keno. Suunnistusta: Jukolan viesti. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 19.20 MTV Sport: F1 Extra. 15.15 Metsien kätkemä. 08.25 Peter Pan (7). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 20.6. 13.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 16.30 Finnjävel – ravintola helvetistä. 18.25 Emmerdale (7). 21.30 Jalkapallon EURO 2016: SVK – ENG tai RUS WAL. 09.09 Esteitä ja ylityksiä (S). 15.30 Upeat skandikodit. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 08.35 Ötökät (S). 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 09.00 Yle Uutiset. 07.00 Lintumiehet. 00.45 Rekonstruktio (12). 19.00 Tangomarkkinat 2015: Olavi Virta 100 v. 19.10 Rytmisen voimistelun EM. 01.35–05.30 Voittostudio. 13.35 Dokumenttiprojekti: Swing Game (S). 21.00 Selviytyjät. 19.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka. Jyrki Valkama/Yle Kuvapalvelu. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 18.20 Päivän kasvo. 00.30 Americans (12). 17.05 Prisma: Taivaan valloitus. 11.00 Yle Uutiset. 08.10 Angry Birds Toons (S). 07.40 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 23.55–00.55 Kotikylä (12). 20.00 Helil kyläs. 06.00 Studio55. 10.50 Onnenarpa. 12.40 Rytmisen voimistelun EM. 17.55 Emmerdale (7). 22.45 Johan Falk 4 – Leo Gaut (16). 15.55 Salatut elämät (7). 15.00 Yle Uutiset. fi. 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S). 23.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 14.30 Pientä mökkiremonttia. 19.20 Päivän sää. 11.12 Yle Alueuutiset. 09.40 Mitä tänään syötäisiin?. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.18 Lauran tähti (S). 08.24 Roni Neutroni (7). 20.30 Yle Uutiset. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 16.35 Elokuva: Tie pohjoiseen (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.6. 06.55 Ylen aamu-tv. 13.30 Grand Designs – unelma-asunnot. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 11.30 Salatut elämät (7). 08.39 Ötökkämiehet. 09.05 Studio55.fi. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 09.01 Nokkelikot (7). 03.58–04.58 Game of Thrones (16). 07.34 Neppajymykerho. Yle TV1 22.06.2016 klo. 14.15 Eläinsairaala (7). 14.30 Merta lähemmäs kalaan. 08.15 Lego Nexo Knights (7). 17.25 Salatut elämät (7). 06.05 Pound Puppies (7). 15.05 Yle News. 19.00 Hyvät kaupat. Yle TV1 06.25 Löytöretkiä luontoon. 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.30 Jalkapallon EURO 2016: HUN – POR tai ISL AUT. 14.35 Leijonan luola USA. 21.25 Yle Uutiset. 06.55 Ylen aamu-tv. 18.55 HS-uutiset. Mukana mm. 13.30 Farm Kings. 20.30 Yle Uutiset. 10.40 Upeat skandikodit. 11.05 Yle Alueuutiset 12.15 Yle Oddasat. 20.30 Matkapassi: Etelä-Amerikan kierros. 20.58 Keno. 08.50 Lego Ninjago (7). 12.19 Oddasat. 23.15 Elokuva: Painajainen perheessä (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.45 Neljän tähden illallinen. 15.30 Piilokamera. 20.58 Keno. 08.50 Jalkapallon EURO 2016. 15.00 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 18.55 HS-uutiset. 07.52 Pusse (S). 02.45 Pelastushelikopteri (S). 22.35 MTV Sport: Formulasirkus. 06.30 Transformers Rescue Bots (7). 11.05– 12.00 Lääkärit. 08.35 Lego Ninjago (S). 23.35 Legends (16). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.40 Kauniit ja rohkeat (12). fi. 10.00 Naapureita ja ystäviä (7). 21.30–00.20 Jalkapallon EURO 2016: ITA – IRL tai SWE BEL. 11.05 Formula 1: osakilpailu. 12.08 Yle Uutiset Lappi. 15.15 Matkaoppaat. 15.05 Yle News. 09.00 Yle Uutiset. 13.31 Kioski: Aleks’in Wonderland. Yle TV1 21.06.2016 klo. 08.29 Tenavat (7). 01.00 Yle FOLK. 18.20 Päivän kasvo. 15.28 Uusi päivä (S). 01.59 Yle FOLK. 19.30 Emmerdale (S). 15.00 Cinnan uusi elämä. 15.30 Jalkapallon EURO 2016: ITA – SWE. 01.25 Pelastushelikopteri (S).. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.20 Päivän sää. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Metsien kätkemä. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 21.6. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 22.55 Shetlandsaarten murhat (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.45 Neljän tähden illallinen. 09.30 Matkaoppaat. 11.05–12.00 Lääkärit. 04.00–05.00 Ennustaja-TV. 12.19 Oddasat. 23.20 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 16.00 Löytäjät. 20.45 Urheiluruutu. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 21.30–00.20 Jalkapallon EURO 2016: SUI – FRA tai ROU ALB. 09.30 Kaikkea kaupan. 13.10 Lentopallon maailmanliiga: FIN – KOR. 20.00 Lottovoittaja UKK Turhapuro (7). 00.15 Rekonstruktio (S). 16.25 Suomen ihanimmat häät. 23.35–00.05 Valaistunut (16). 02.50–05.00 Ennustaja-TV. 11.00 Summeri (7). 22.30 MTV Sport Uutiset. 21.05 Kotikatsomo: Toinen jalka haudasta (S). KESKIVIIKKO 22.6. 18.30 Kaikkea kaupan. 09.05 Tom & Jerry Kids Show (S). 07.11 Paula (S). 18.58 HS-sää. 04.55–05.00 Ennustaja-TV. 21.00 A-studio. Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. Lohjan lehdot ja Paavolan tammi. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7). 15.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 16.35 Elokuva: FC Venus (12). 03.15 Pelastushelikopteri (S). Selostus Jussi Eskola (kuva). LAUANTAI 18.6. 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 06.00 Studio55. 06.05 Pound Puppies (7). 11.00 Ian Wright – sisäisen voiman jäljillä. 22.40–00.10 Foylen sota (12). 11.05–12.00 Historia: Suoruumiin tarina. 06.30 Transformers Rescue Bots (7)
16.05 Faunin iltapäivä. 15.05 Kultakuume. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 7.04 Suomi soi. pyhä ja paha kasvi?. 13.00 Yle Uutiset. 23.03 Yöradio. 16.15 Urheiluradio. 6.03 Sää. 21.50 Merisää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Ajantasa. 15.30 Sunnuntai-Suomi. 11.03 Suomen radio. 7.59 Hyvää huomenta. 13.03 Klassikkokäräjät. 20.00 Väliajalla haastateltavina festivaalin taiteilijoita. 14.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 10.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 12.42 Suomen radio. 12.12 Suomen radio. 7.50 Aamuhartaus. 15.05 Alueradio. 16.17 Alueradio. 7.50 Aamuhartaus. Radio Pooki Raahe 94,8 Mhz, Oulu 88,0 Mhz. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 6.30 Alueradio. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 107. 14.45 Anna-Mari Kähärän valitsemaa musiikkia. 10.05 Mikä maksaa. 16.05 Urheiluradio. 12.50 Radio 1 vastaa. 6.00 Yle Uutiset. 6.30 Alueradio. 18.30 Hartaita säveliä. 8.10 Ykkösaamu. 11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhän Kolminaisuuden katedraalista Oulusta. 7.10 Aamusoitto. 21.00 Yle Uutiset. 9.55 Turun tuomiokirkon kellot kutsuvat. 17.20 Suomi tänään. 7.12 Alueradio. 19.05 Luonto-Suomen myrskyilta 0203-17600. 12.33 Suomen radio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.20 Alueradio. 0.05 Yöradio. 8.45 Kuunnelman esittely: Grilli-ilta. 10.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 7.45 Hartaita säveliä. 6.25 Aamusoitto. 3.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 3.00 Yle Uutiset. 3.00 Yle Uutiset. Radio Pooki Raahe 94,8 Mhz, Oulu 88,0 Mhz. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Ehtookellot: Janakkalan kirkon kellot. 9.05 Muistojen bulevardi. 22.05 Jokaniemen sävelradio. 20.15 Pori Organ 2016: Thomas Monnet. 20.03 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. Siniristilippumme. 9.11 Suomi-kierros. 19.03 Jazzklubi. 4.02 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 5.50 Merisää. 10.55 Pikkujuttu. 10.03 Ajantasa. 12.45 Merisää. 18.50 Merisää. 19.05 Kaikki kotona. 17.20 Alueradio. 22.05 Ajassa soi. 12.45 Merisää. 9.00 Yle Uutiset. 16.17 Alueradio. 21.00 Yle Uutiset. 10.50 Kuuluttajan vieras: Kulttuuriohjelmien tuottaja Marjaana Mykkänen. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Novosti Yle. 9.05 Urheiluradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Molièren Luulosairas à la Charpentier. 15.52 Alueradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 9.05 Muistojen bulevardi. 19.03 Iitin musiikkijuhlat 2016. 16.15 Urheiluradio. 1.02 Yöradio – tunti 2000-lukua. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.06 Parasta aikaa. 19.03 Iiron musiikkiluokan parhaat palat. 8.12 Alueradio. 11.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Tuosta tulikin mieleeni. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.10 Yöklassinen. 17.15 Kuusi kuvaa: Näyttelijä, laulaja ja ohjaaja Eija Ahvo on ikuinen idealisti. 14.00 Yle Uutiset. 23.03 Yöradio. 3.51 Yöradio. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 0.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Uutiset ja sää. 7.03 Sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Tiedeykkönen: Maailma pelastuu opiskelijoiden iGEM-kilpailun tuloksena?. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 22.05 Tienviittoja: lääkäri Raimo Rintala lähti Pohjanmaalta Kamputseaan. 3.15 Tuosta tulikin mieleeni. 6.30 Alueradio. Radio Pooki Raahe 94,8 Mhz, Oulu 88,0 Mhz. 21.03 Päivä tunnissa. 11.33 Suomen radio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 10.55 Pikkujuttu. 18.15 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 10.35 Musiikkikamari. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 6.25 Kylillä. 15.00 Yle Uutiset. 18.01 Iltahartaus. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 6.56 Päivän mietelause. 15.52 Alueradio. 7.59 Hyvää huomenta. 21.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.35 Novosti Yle. 11.33 Suomen radio. 12.10 Tiedeykkönen. 14.00 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana. 13.33 Paikka auringossa. 13.03 Sunnuntai-Suomi. 21.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. Radio Pooki Raahe 94,8 Mhz, Oulu 88,0 Mhz. 12.35 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 12.33 Suomen radio. 14.03 Ajantasa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19.03 Musiikin teemailta: Einar Englund 100 vuotta. 14.03 Pääministerin haastattelutunti. 15.55 Yle News. 22.05 Radioateljee esittää: Sanoja sisältä – St. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 18.20 Radioteatteri esittää. 14.03 Ajantasa. 15.50 Veneilysää. 2.25 Yöradio. 12.12 Kylillä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Entisten nuorten sävellahja. 10.00 Kalle Haatanen. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 13.30 Minna Pyykön maailma. 21.03 Päivä tunnissa. kesäkuuta 2016 TORSTAI 16.6. 2.02 Yöradio. 15.55 Yle News. 11.03 Suomen radio. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 7.12 Alueradio. 18.00 Romano mirits. 11.30 Musiikkia 1700-luvun Euroopasta. 9.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Muistojen bulevardi. 14.00 Vaeltava kisälli: Elämää katastrofin partaalla. 3.00 Yle Uutiset. 18.03 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 0.50 Yöradio. 9.05 Urheiluradio. 12.55 Suomen radio. 6.56 Päivän mietelause. 21.55 Suomi tänään. 7.45 Hartaita säveliä. 2.20 Pikkujuttu. 10.00 Yle Uutiset. 12.12 Suomen radio. 7.50 Merisää. 8.12 Alueradio. 17.20 SF-tähtiä ja tähdenlentoja – Regina Linnanheimo. 3.02 Pekka Laineen Ihmemaa. 6.05 Hartaita säveliä. 18.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa. 15.05 Alueradio. 20.06 Kaikki kotona. 4.02 Jokaniemen sävelradio. 12.33 Suomen radio. 7.50 Aamuhartaus. 21.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 6.00 Yle Uutiset. 7.10 Aamusoitto. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.12 Suomen radio. 21.50 Merisää. 2.00 Yle Uutiset. 5.50 Merisää. 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 09.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Toivekonsertti (0700-392111: 3,55e/min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia Yle Radio 1 Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz. 10.03 Sää. 16.17 Alueradio. 21.40 Urheiluradio. 2.20 Pikkujuttu. 7.10 Urheiluradio. 18.00 Tamminiemen saunassa – Ylälauteiden vieraat. 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.45 Ravivihjeet 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta Pookin lista 19-21 Yle Radio 1 Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz. 9.05 Urheiluradio. 11.00 Utelias äänimatkailija: Metsävaelluksella. 14.03 Ajantasa. 6.25 Aamusoitto. Radio Pooki Raahe 94,8 Mhz, Oulu 88,0 Mhz. 10.00 Yle Uutiset. 4.57 Aamupala. 22.35 Novosti Yle. 13.03 Paikka auringossa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.09 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 23.00 Yle Uutiset. 7.59 Hyvää huomenta. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 12.05 Musiikkikamari. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.03 Sunnuntaivieras. 9.11 Alueradio. 21.35 Novosti Yle. 28 RADIO-OHJELMAT PYHÄJOKISEUTU Torstaina 16. 7.45 Hartaita säveliä. 8.12 Alueradio. 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.00-21.00 Pookin jatkot (0700392 111: 3,55 e/min+pvm) 21.00 Pookin yö-musiikkia Yle Radio 1 Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz. Jonkun sortin strippaamista. 11.57 Päivän mietelause. 8.10 Urheiluradio. SUNNUNTAI 19.6. 18.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 2.25 Yöradio. 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 15.05 Alueradio. 6.05 Hartaita säveliä. 15.05 Kultakuume. 11.57 Päivän mietelause. 18.15 Viikon luontoääni. 21.55 Suomi tänään. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Aamusoitto. 9.11 Alueradio. 15.50 Veneilysää. 10.05 Roman Schatzin Maammekirja. 22.05 Tangomarkkinat 2016: Finaalin karsinta. 6.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 6.00 Yle Uutiset. 9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio. 0.05 Yöradio. 10.04 Pekka Laineen Ihmemaa. 6.56 Päivän mietelause. 18.55 Kaikki kotona. 20.00 Yle Uutiset. 18.00 Musiikkikamari. 6.05 Hartaita säveliä. 19.50 Etnoilta: JuuriJuhla 2016 – FRIGG. 9.10 Sää. 20.05 Sää. 16.15 Urheiluradio. 8.10 Urheiluradio. 15.55 Yle News. 13.33 Paikka auringossa. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 6.56 Päivän mietelause. 16.15 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 2.00 Yle Uutiset. 7.10 Aamusoitto. Yle Oulu Radio Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz. 9.00 Yle Uutiset. 18.55 Suomi tänään. 22.05 Roman Schatzin Maammekirja. 13.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 14.28 Lauantai-Suomi. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Kaikki kotona. 2.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 2.20 Pikkujuttu. 10.55 Pikkujuttu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 3.47 Yöradio. 8.12 Alueradio. 6.04 Aamupala. 7.12 Alueradio. 12.45 Merisää. 21.00 Radioteatterin valiouusinta: Grilli-ilta. Siniristilippumme. 7.53 Alueradio. 21.35 Novosti Yle. 2.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 18.03 Puhelinlangat laulaa. 15.00 Radioteatterin valiouusinta: Grilli-ilta. 12.45 Merisää. 11.57 Päivän mietelause. 11.03 Suomen radio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 13.03 Paikka auringossa. 9.00 Yle Uutiset. 11.00 Utelias äänimatkailija: Kasvikuvia. 23.03 Rock-klassikkojen yö. 8.05 Kuusi kuvaa: Näyttelijä, laulaja ja ohjaaja Eija Ahvo on ikuinen idealisti. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 2.25 Yöradio. 13.03 Paikka auringossa. 21.40 Kesäkeiton syvin olemus. 14.35 Hitin kaava. 7.10 Urheiluradio. 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia. 12.33 Suomen radio. 21.03 Minna Pyykön maailma. 11.03 Jake Nymanin Popradio. 15.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Aristoteleen kantapää: A4arkin tarina. 12.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Kirjakerho. 12.07 Sunnuntai-Suomi. 18.20 Radioteatteri esittää. 2.15 Minna Pyykön maailma. 12.10 Ajankohtainen Ykkönen. 11.03 Suomi-kierros. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Sävel on vapaa / 09 – 144 800. 3.02 Yöradio. 21.55 Suomi tänään. 11.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. Yle Uutiset ja sää. 9.05 Muistojen bulevardi. 22.05 Euroopan taivaan alla. 12.15 Horisontti. 9.05 Urheiluradio. 7.53 Alueradio. 18.50 Iltahartaus. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 19.05 Parasta aikaa. 6.25 Aamusoitto. 22.05 Todellisia tarinoita. 15.55 Yle News. 8.50 Musiikkikamari. 15.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 12.10 Historiasarjoja. 18.00 Yle Uutiset. 5.52 Aamupala. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz. 18.50 Iltahartaus. 15.52 Alueradio. 6.05 Hartaita säveliä. 12.55 Suomen radio. 18.00 Yle Uutiset. 2.02 Yöradio. 6.25 Aamusoitto. 15.03 Entisten nuorten sävellahja. 8.12 Alueradio. 10.04 Suomi-kierros. 2.02 Rock-klassikkojen yö. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 21.40 Urheiluradio. 18.55 Parasta aikaa. 3.00 Yle Uutiset. 18.00 Kuunnelman esittely: Grilliilta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 6.56 Päivän mietelause. 22.05 Avaruusromua. Yle Oulu Radio Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 20.05 Sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 111. 10.03 Ajantasa. 6.25 Aamusoitto. 10.03 Sää. 18.03 Urheiluradio. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 21.55 Suomi tänään. 2.25 Yöradio. 23.00 Radio 1 vastaa. 18.03 Parasta aikaa. 11.00 Yle Uutiset. 7.50 Aamuhartaus. Kuinka Ukrainan Maidan-liike on onnistunut?. 23.10 Yöklassinen. 10.00 Yle Uutiset. 8.20 Sunnuntai-Suomi. 1.02 Rock-klassikkojen yö. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 23.10 Yöklassinen. 16.15 Faunin iltapäivä. 15.55 Yle News. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Kultakuumeen konvehtirasia. Yle Oulu Radio Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.59 Hyvää huomenta. 7.45 Hartaita säveliä. 6.30 Suomi soi. 18.20 Radioteatteri esittää. 9.11 Alueradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 6.25 Aamusoitto. 21.45 Näkökulma: kulutustutkija Minna Lammi. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.05 Kultakuume. 6.15 Aamuhartaus. 8.10 Urheiluradio. 11.00 Vaeltava kisälli. 21.50 Merisää. 3.00 Yle Uutiset. 2.02 Yöradio. 20.03 Urheiluradio. 9.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 23.10 Yöklassinen. 15.50 Veneilysää. 19.03 Etnoilta: Naispelimannien muotokuvia – Onko soittimella sukupuolta?. 12.55 Suomen radio. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. Kesäkuun vieraana Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. 13.33 Paikka auringossa. 20.03 Urheiluradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 6.56 Päivän mietelause. 4.02 Kuuntelijan lista. 11.33 Suomen radio. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 22.05 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 22.39 Suomi tänään. 5.00 Melkein hereillä. 12.55 Suomen radio. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.10 Sunnuntai-Suomi. 10.03 Ajantasa. Radio Pooki Raahe 94,8 Mhz, Oulu 88,0 Mhz. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 18.50 Merisää. Peruna – saatanallinen spitaalin aiheuttaja?. 3.02 Yöradio. 18.05 Lauantaijamit. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 6.30 Alueradio. 2.20 Pikkujuttu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 18.20 Radioteatteri esittää. 21.30 Radioteatteri esittää: Iiris ja viettelykset, osa 8/20. HYPEaRthVENTILATION. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Yöradio. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Radio Pooki Raahe 94,8 Mhz, Oulu 88,0 Mhz. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 16.45 Sunnuntai-Suomi. 4.57 Aamupala. 12.08 Kansanradio. 9.45 Radiopyhäkoulu 10.00 Jumalanpalvelus Oulunsalosta 12.00 Toivekonsertti (0700-392111: 3,55e/min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta Pookin lista 19-21 Yle Radio 1 Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz. Yle Oulu Radio Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz. 12.45 Merisää. 23.03 Yöradio. 11.57 Päivän mietelause. TIISTAI 21.6. 20.00 Yle Uutiset. 8.10 Ykkösaamu. 21.55 Suomi tänään. 15.05 Kultakuume. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 6.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 7.50 Merisää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.37 Anonyymit kotikiusatut. 12.12 Suomen radio. 14.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Beethovenin kaukainen rakkaus. 7.58 Hyvää huomenta. 7.53 Onnen sävel. Kuinka Ukrainan Maidan-liike on onnistunut?. 21.00 Yle Uutiset. 21.55 Tangomarkkinat 2016: Finaalin karsinta. 8.05 Onnen sävel. Peruna – saatanallinen spitaalin aiheuttaja?. 23.03 Yöradio. 8.10 Ykkösaamu. 9.10 Sää. 5.00 Melkein hereillä. 15.52 Alueradio. 7.12 Alueradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Aamupala. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 18.55 Ihan pihalla. 6.30 Alueradio. 12.10 Urheiluradio. 15.55 Yle News. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 4.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 2.02 Yöradio. Japanilainen taikuri nimeltä Tomita. 7.59 Hyvää huomenta. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 8.05 Kirjakerho: Willaim Faulkner harjoittelee New Orleansissa. 18.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 0.05 Yöradio. 18.20 Radioteatteri esittää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.06 Ihan pihalla. 4.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 5.52 Aamupala. 4.02 Jake Nymanin Popradio. 20.06 Metsäradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.04 Aamupala. 15.00 Radioteatteri esittää: Iiris ja viettelykset, osa 8/20. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 108. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Brysselin kone. Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Alueradio. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 19.55 Jazzklubin illan keikka. 10.05 Tienviittoja: lääkäri Raimo Rintala lähti Pohjanmaalta Kamputseaan. 7.45 Hartaita säveliä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 7.03 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana. 8.10 Ykkösaamu. 21.03 Päivä tunnissa. 20.08 Sää. 11.03 Suomen radio. 21.40 Urheiluradio. 15.52 Alueradio. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.10 Kevään kohinaa. 12.10 Julkinen sana. 3.00 Yle Uutiset. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 12.00 Yle Uutiset ja sää. LAUANTAI 18.6. 18.00 Kesäkeiton syvin olemus. 6.05 Hartaita säveliä. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. Yle Oulu Radio Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz. 11.57 Päivän mietelause. 7.50 Merisää. 15.05 Kultakuume. 20.03 Urheiluradio. 17.40 Kesäkeiton syvin olemus: Sipuli . 10.00 Yle Uutiset. 3.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. Yle Oulu Radio Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz. 9.00 Yle Uutiset. 7.10 Aamusoitto. 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia Yle Radio 1 Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz. 10.05 Kiveen hakatut: Eevi Huttunen – ensimmäisenä olympiajäällä. 20.00 Yle Uutiset. 7.53 Sunnuntai-Suomi. 1.02 Yöradio – tunti 70-lukua. KESKIVIIKKO 22.6. 11.00 Yle Uutiset. 22.05 SF-tähtiä ja tähdenlentoja – Regina Linnanheimo. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Hartaita säveliä. 9.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 21.03 Tangomarkkinat 2016: Finaalin karsinta. 10.55 Pikkujuttu. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19.03 Urheiluradio. 11.00 Tohtori Charles Burneyn matka Ranskaan ja Italiaan 1770. 18.50 Kuuluttajan vieras: sisältötuottaja Aura Lindeberg. 17.20 Tamminiemen saunassa – Ylälauteiden vieraat. 18.30 Hartaita säveliä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Säveltäjämuotokuvassa Heinz-Juhani Hofmann. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Euroopan taivaan alla. 9.11 Alueradio. 21.50 Merisää. 19.03 Urheiluradio. Rahan ja talouskasvun rajat. 9.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 20.05 Sää. 2.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 21.35 Novosti Yle. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 2.25 Yöradio. 5.00 Melkein hereillä. 18.50 Merisää. 15.30 Aristoteleen kantapää: Jalkapallokentän puheet. 9.10 Sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.05 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 11.33 Suomen radio. 20.09 Aulantai – Kai Ulmanen. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 23.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 18.00 Todellisia tarinoita. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia Yle Radio 1 Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz. 13.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 18.03 Luonto-Suomen myrskyilta 0203-17600. 11.00 Yle Uutiset. 22.05 Yötä kohti. 10.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 6.15 Aamuhartaus. 10.00 Yle Uutiset. 0.05 Yöradio – toiveiden yö. 18.50 Merisää. 12.55 Suomen radio. 14.00 Yle Uutiset. 7.50 Merisää. 15.05 Alueradio. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 2.40 Yöradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Urheiluradio. 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 21.40 Urheiluradio. 7.04 Onnen sävel. 5.02 Aamupala. 7.00 Yle Uutiset. 14.00 Musiikin voima: Anna-Mari Kähärä. 3.53 Yöradio. 16.17 Alueradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.50 Veneilysää. 14.55 Lauantai-Suomi. 11.00 Yle Uutiset. 6.00 Yle Uutiset. 16.05 Faunin iltapäivä. 13.03 Paikka auringossa. 16.05 Urheiluradio. 7.50 Aamuhartaus. 19.05 Ihan pihalla. 9.05 Urheiluradio. 17.15 Kissankehto – Susanna Vainiola. 1.02 Yöradio – toiveiden yö. 3.00 Yle Uutiset. 7.50 Merisää. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Alueradio. 23.10 Yöklassinen. 18.30 Hartaita säveliä. 0.05 Rock-klassikkojen yö. 7.45 Hartaita säveliä. 22.45 Tamminiemen saunassa – Ylälauteiden vieraat. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 19.03 Pori Organ 2016: Pierre Pincemaille. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 23.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset ja sää. Lena Andersson ja omavaltainen päähenkilö. 15.20 Etnohetki. 14.00 Yle Uutiset. 17.15 Lauantaijamit. 11.33 Suomen radio. 0.40 Juha Laaksosen luontoretki. 13.00 Klassista kahteen. 2.00 Yle Uutiset. 1.02 Yöradio – Ysäritunti. 7.59 Hyvää huomenta. 12.33 Suomen radio. 7.03 Aamusoitto. 11.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Yöradio – Kasaritunti. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.50 Merisää. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. Maurin vankila. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.00 Musiikkistudio. Yle Uutiset ja sää. 7.00 Yle Uutiset. 0.05 Yöradio. 8.40 Sunnuntai-Suomi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.50 Veneilysää. 6.15 Aamuhartaus. 16.15 Faunin iltapäivä. 9.05 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 7.12 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 17.45 Näkökulma: muodintutkija Annamari Vänskä. 10.55 Äänitarina. 5.00 Melkein hereillä. 13.00 Yle Uutiset. 6.00 Yle Uutiset. 21.50 Etnohetki. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 20.05 Sää. 6.00 Yle Uutiset. 3.02 Rock-klassikkojen yö. 13.00 Klassista kahteen. 15.00 Yle Uutiset. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 110. 21.55 Suomi tänään. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 0.05 Yöradio. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 2.20 Pikkujuttu. 5.00 Melkein hereillä. 7.10 Urheiluradio. 22.55 Kuuluttajan vieras: sisältötuottaja Aura Lindeberg. Jonkun sortin strippaamista. 23.10 Yöklassinen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Muistojen bulevardi. 13.03 Paikka auringossa. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 7.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 3.45 Yöradio. 16.17 Alueradio. 9.11 Alueradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 16.15 Faunin iltapäivä. PERJANTAI 17.6. 11.00 Musiikin voima: Pétur Sakari. 9.00 Yle Uutiset. 21.40 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.40 Viikon luontoääni. 16.15 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Ihan pihalla. 10.00 Yle Uutiset. 20.20 Konsertti jatkuu. 9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 20.00 Yle Uutiset. 15.50 Veneilysää. 7.53 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 10.55 Pikkujuttu. 10.00 Jumalanpalvelus Turun tuomiokirkosta. 13.00 Lähikuvassa Einar Englund (1916-1999). 7.50 Aamuhartaus. 21.40 Urheiluradio. 16.15 Kiveen hakatut. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 109. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.06 Puhelinlangat laulaa. 18.55 Luonto-Suomen myrskyilta 0203-17600. 13.33 Paikka auringossa. 18.00 Yle Uutiset. 2.02 Yöradio. 7.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 6.15 Aamuhartaus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 8.05 Sunnuntai-Suomi. 21.03 Päivä tunnissa. 20.00 Yle Uutiset. 19.08 Lavalauantai. 12.12 Suomen radio. Yle Oulu Radio Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz. 6.15 Aamuhartaus. 8.10 Ykkösaamu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. MAANANTAI 20.6. 17.20 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 15.50 Veneilysää. 7.10 Urheiluradio. 6.15 Aamuhartaus. 17.15 Sananvapauden sankarit 2/4: Anders Chydenius. 9.00 Yle Uutiset. 11.45 Pétur Sakarin valitsemaa musiikkia. 21.35 Novosti Yle. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Faunin iltapäivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 9.05 Muistojen bulevardi. 11.03 Suomen radio. 20.08 Sää. 7.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 6.03 Sää. 13.55 Sunnuntai-Suomi
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Varaa edullista ilmoitustilaa! Jenny 050 599 9066 jenny.riihijarvi@almamedia.fi 1x30,5 60 € + alv./kk 2x30,5 120 € + alv./kk 2x42 160 € + alv./kk Varaa edullista ilmoitustilaa! Palveluhakemisto jokaisessa lehdessä! Esim. 0400 479711 www.rakennuspalvelukaski.fi Rakennuspalvelu Kaski Ay Yli 30 vuoden kokemuksella 0207 550 040 0207 550 049 / fax Erikoishammasteknikko MIKKO NYGÅRD Sampsankatu 1, Oulainen Ajanvaraukset puh. 08 452 344 AJANVARAUKSET: P. 472 422 TAI WWW.HIUKZETTI.FI OULAISTENKATU 26 L 9, OULAINEN Kesäaukiolo: ma-pe 9-17, la sop. www.opuslex.. 010 325 4000 ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA Ajanvaraus Yritystalo, Revonkatu 1 h 119, 86300 Oulainen puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632 AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349 AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712 www.isoluoma.. tämä koko 2x88 240 € + alv./kk Siivouspalvelut Metsätalous Parturi-Kampaamo Tilitoimistopalvelut Maatalous ja urakointi Asianajotoimistot Rakentaminen ja sisustaminen Terveys ja hyvinvointi Sosiaaliala Elintarvikkeita Nauti paikallisesta palvelusta YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Toimipaikat: Ylivieska ja Haapajärvi Vastaanotot myös Oulainen (ajanvaraus 029 56 61350) ja Haapavesi (ajanvaraus 029 56 61300) Julkiset oikeusavustajat Ari Huumonen, asianajaja, jur.kand. mukaan. M et sä su un nit telu Hollanti O y M et sä su un nit telu Hollanti O y Noora Impola 040 578 6760 Toni Pesola 050 501 1523 ASEMAKATU 1, OULAINEN WWW.MSH.FI ASIANAJOTOIMISTO TAKALA OY Asianajajat, varatuomarit Tapani Takala, Aila Kännö-Takala ja Mika Keskitalo sekä OTM Tiina Jyrinki Virastokatu 3 A 10, Ylivieska Puh. 040-582 9291 Eeva-Liisa Elorinne p./fax (08) 474 220 040 5258 681 info@perhekoti.net www.perhekoti.net Leipurinkatu 11-13 86300 Oulainen SUOMALAISTA LIHAA! OULAISTEN KOTIPALVELUT Miilutie 8, Oulainen p. www.k-maatalous.. www.rakennustarkistus.fi www.rakennustarkistus.fi Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteus/ homekartoitukset Rakennusmestari, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE 040 5545 299 markus.liedes@kotinet.com Omakotitalot Kattoremontit Pesuhuoneet ja luksussaunat Tapetoinnit Maalaustyöt p. 0400 683243 / Hakala Esa AUTOMYYNTI HAKALA Takojankatu 1, Oulainen -Meidän oloissa takuulla toimivat MITSUBISHIilmalämpöpumput, uusimmat FH-mallit -Toimiva asennuspalvelu, huolto, neuvonta -Tukesin luvat on, myös sähkötyöt asennuksiin -Myös muut merkit, jäähdytinlaitteet alle 3kg -Työn osalta kotitalousvähennys! TILAA MEILTÄ POLTTOÖLJY Kotiin, maatalouteen ja urakointiin! K-MAATALOUS OJAN RAUTA Kalajoki 044-7997 390 Ylivieska 044-7997 370 Oulainen 044-7997 280 Myös osamaks ulla. klo 9-17, la klo 9-14 Su ja arkipyhinä suljettu Vanhatie 54, Haapavesi Puh. 040 707 5184 Siivouspalvelua yrityksille ja kotitalouksille Myös muuttosiivoukset, yms. Marko Hongisto, asianajaja, julkinen kaupanvahvistaja Kesäaukiolo 1.6.–31.8. Ark. Torstaina 16. kesäkuuta 2016 PYHÄJOKISEUTU ILMALÄMPÖPUMPUT TAKUUASENNUKSENA p
Jätä surukiitos Pyhäjokiseutuun. Lehdellä on oikeus muokata tekstiä. Jätä kuolinilmoitus Pyhäjokiseutuun. kesäkuuta 2016 Nyt voit jättää helposti ilmoituksen verkossa www.pyhajokiseutu.fi/ilmoittaminen Valitse osasto Valitse alla olevista haluamasi osasto. Pyhäjokiseudun verkkopalvelussa voit jättää oman ilmoituksesi kätevästi ja edullisesti. Vuokraamassa asuntoa. Ilmoituksesta jää pysyvä muisto itsellesi ja läheisillesi. Missä. Kiitä osanotosta. Kun perheessäsi tapahtuu jotain iloista, kerro siitä Pyhäjokiseudussa. Jätä ilmoitus Pyhäjokiseudun luokiteltuihin ilmoituksiin. Seuratoimintapalsta on seurojen ja järjestöjen oma palsta. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Myymässä lastentarvikkeita. Muista vainajaa. Luokitellut Perheilmoitukset Seuratoiminta Kuolinilmoitukset Surukiitos Ostamassa autoa. Ostamassa autoa. Milloin. Myymässä lastentarvikkeita. Vuokraamassa asuntoa. Valitse haluamasi osasto ja tutustu valikoimaan. Onnittele ystävää, ilahduta perheenjäsentä. Itsepalvelukanavassa voit tehdä annettujen mallien mukaisia ilmoituksia. Aluemarkkinat. Mitä. Jätä ilmoitus Pyhäjokiseudun Aluemarkkinoihin. Voit jättää markkinapaikka-, perheja kuolinilmoituksia uuden verkkopalvelumme avulla
Kouluttajina Päivi Rytivaara ja Harri Hatunen. Torstaina 16. Työaika 30h/kk, ei vkonloppuisin. Jätä ilmoituksesi helposti verkossa: www.pyhajokiseutu.fi Julkaistaan joka lehdessä. eteenpäin Käpylän koululla. Oulaisten tori klo 9-11 Haapavesi klo 11.30-12 P. Verkossa ilmoitus on jätettävä tiistaina klo 10 mennessä. Kahvia ja makkaraa! Luohuantie 35, Alpua. Hintaan sisältyy päivälippu, kyyti sekä ruokailu Festivaaliravintolassa ja nisukahvit Marjaananvillen kaffilassa. aamupalan. Yöpymismahdollisuus, hinta 35e/yö, sis. Jos sinulta löytyy mitä tahansa 1950-lukuun liittyvää esineistöä, vaatteita, huonekaluja, koneita, lehtiä, kirjoja, tekstiilejä, astioita, musiikkia jne., niin olisimme kiitollisia näyttelyn järjestäjinä, jos toisit ne näyttelyyn esille. Hinnat alk. Mm. pyhajokiseutu.fi Aineistot ti 5.7. Otamme tavaroita vastaan maanantaista 4.7. 040 511 4506. 050 599 9066 jenny.riihijarvi@almamedia.fi Aineistot osoitteeseen: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi . Pyhäjokilaakson Kuuloyhdistys ry. J.Järvenpää Lisätietoja: 0407408108/ hrontynen@hotmail.fi WANHA WOIMA Kesän konepäivien (8.-10.7.) Käpylän koulun näyttelyn teemana on 1950-luku. SIEVILÄISTÄ PUNAISTA HERAA LAUANTAINA 18.6. 050 323 0915 TORILTA Eläkeliiton Oulaisten yhdistyksen kesäinen teatterimatka Alavieskan Linnakalliolle tiistai-iltana 12.7.2016. 050 469 1080. N A S T A T K A N S A N U S K O I N U A U R A N I A U J O U S V A U V A N U I M A K O U L U A E N N I T A A S E N R A U T A M A T A L A T B E S S T I N A M A V O N S A T E E T V Ä L I L A S I N A T S A A T T I L A A L L I S O N N U U S K I J A T N O R O S H E E N E E S T I T Ä L Y T K A S A A M M A N R T I R M A O J I T U S S I A T H I E R T Ä Ä E D U T M E L A I E L L I S T A L I N K A N I A S I A I M I S Ä T L I S T I Ä N E U M A N N M A J A I L M A T A S E O S O H I O T A T I T A S E T T I T I I R A T A YHDISTYKSET JA JÄRJESTÖT! Järjestöpalstalle voi jättää ilmoituksen helposti ja edullisesti verkossa! Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.pyhajokiseutu.fi/ilmoittaminen • Valitse Seurapalsta-osasto. mennessä SIEVILÄISTÄ PUNAISTA HERAA KESKIVIIKKONA 22.6. Palkkaus palkkataulukon mukainen. SEURAT, JÄRJESTÖT, HENGELLISET HUUTOKAUPPA Alpuan entisellä koululla la 18.6.2016 klo 13 alk. Virkistysmatka Kaustiselle, avoin kaikille, la 16.7.2016. Tervetuloa mukaan! Eläkeliitto Oulaisten yhdistys ry Lämpimät kiitokset kaikille yhdistyksemme 45-vuotisjuhlaan osallistuneille ja yhteistyökumppaneille. Verkossa ilmoitus on jätettävä tiistaina klo 10 mennessä. Ilmoituksen voit jättää helposti verkossa www.pyhajokiseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai luottokortilla. Eläkeliiton Haapaveden yhdistys ry. Hinta n.55euroa mikäli lähtijöitä on 40. Onko Sinulla hyvä JUTTUVINKKI. Haen henk.kohtaista avustajaa ulkoiluun ja vapaa-ajan toimintaan Oulaisista. T:mi JPM, Kalajoki 050 4007569 Jokisen Juustolan PUNAISTA HERAA Oulaisten torilla lauantaina klo 9 alkaen. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Oulaisten tori klo 9-11 Haapavesi klo 11.30-12 P. Katetusta katsomosta katselemme nykyaikaan soveltuvaa, hauskaa ja oivaltavaa komediaa "ILMASTA RAHAA". voimassa hyväk. o40-5480749. Teemme päivän reissun Kaustisten kansanmusiikkijuhlille ti 12.7., matkan hinta 40,sisältää kyydin, pääsymaksun ja ruokailun, ilmoittautumiset puh.johtajalle 20.6. 0400 389 736. Ilmoittautumiset tähän viimeistään 7.7. wwww.alpuanseutu.fi HUUTOKAUPAT PAIKKOJA AVOINNA TÄNÄÄN Oulaisten torilla klo 9-11.30 perinteisesti savustettua possunlihaa ja kalatuotteita, tuoretta kalaa sekä paikan päällä paistettuja muikkuja ja kalapihvejä. Ajamme sekä peltoettä metsäjälkeä. le.mu@luukku.com Tervetuloa toimintaan mukaan uudet ja entiset jäsenet! Yhdistyksen kotisivut www.elakeliitto.fi/haapavesi Paljuperävaunu 8 hengelle. 010 665 5145. Päivälippu oikeuttaa kaikkiin päivän esityksiin festivaaliareenalla. Soita toimitukseen p. Mahdolliset tiedustelut Tuulalta, puh. Pyhäjokiseudun Kesälehti – HELLE ilmestyy torstaina 7. mennessä Ellille puh. Juhlan järjestelyihin osallistuneille talkoolaisille suurkiitos. pulpetteja, opetustauluja, työkaluja, tuoleja, höyläpenkkejä, pöytiä. 3 € / krt Aluemarkkinat Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. mennessä puh. Kuuntelupaikoille vielä mahtuu, hinta 10e/vklp. Käteismaksu. mennessä Leilalle p. 050 438 0845 tai lähetä sähköpostia toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Kasvinsuojeluruisku Hardi 650 l/10m test. Tervetuloa mukaan ! Palveluskoirien jälki& tottelevaisuuskoulutus 16-17.7, Oulaisissa Lomaparatiisi Matikaisessa. P. Nivalantie 302,86600 Haapavesi 22.7 mennessä. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Mölkky pe 17.6 klo 10-12 pesäpallok.(säävaraus). pyhajokiseutu@almamedia.fi. Varaa paikkasi! Jenny Riihijärvi .......................... 0400388334. n Myydään n Ostetaan n Annetaan n Halutaan vuokrata n Vuokralle tarjotaan n Kaikenlaista Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. 0400 389 736. Tmi Esko Turpeinen p. Kahvilavuoromme Myyrilässä ovat to 8.6 ja 22.6 klo 9-14. Tervetuloa! Kesäretkelle lähtijät ilmoittautukaa 23.6 mennessä. 040 7467168 tai sp. Juhannusviikolla: ti, ke, to ja aattona klo 9 alkaen. Sitovat ilmoittautumiset 22.6. heinäkuuta Pyhäjokiseudun erikoisjakelu to 7.7. Pyhäjokiseutu julkaisee Aluemarkkinat-palstan ilmoitukset aina torstaisin. Boccia ti 21.6 klo 9-12, pesäpallokenttä. Eläkeliiton Merijärven yhdistys Aloitetaan kesätoiminta urheilukentällä ke 15.6.klo 15.00 pelaamalla eri pelejä, seuraavana keskiviikkona kokoonnutaan Pyhänkosken ns:lla rullacurlingin parissa. Ilmoittautumiset ja lisätiedot niina.rautioaho@gmail.com. Ilmoituksen voit jättää helposti verkossa www.pyhajokiseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai laskulla. Pyhäjokiseutu julkaisee Aluemarkkinat-palstan ilmoitukset aina torstaisin. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Myydään Vuokralle tarjotaan Aluemarkkinat Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 31 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Kiitos myös juhla-arpajaisiin osallistuneille ja siihen arpajaisvoittoja lahjoittaneille. • Lisää haluamasi teksti ja valitse julkaisupäivät • Jätä lopuksi laskutustiedot Lisätiedot p. Kirjoitukset ja kuvat Joulun aika-lehteen toimitettava sihteerille, os
Kilpailut käytiin sateisissa olosuhteissa San Marinossa. Seuraavan kerran joukkue kilpailee Tukholman Timanttiliigassa tänään torstaina. Lähdön voitti kauden voitokkain suomenhevonen Siirin Älli 25,6. Rantala oli rikkomassa EM-rajaa GENEVE Oulaistelaislähtöinen Eetu Rantala kävi antamassa miesten pikaviestijoukkueen kanssa näyttöjä Amsterdamin EM-kisoihin. Oulaisten Ampujille SM-mitaleja OULAINEN Compak sporting-ammunnan SM-mitaleista taisteltiin viikonloppuna Oulaisissa. Edellisen kerran San Marinossa kilpailtiin vuonna 2009. Rajaniemen lisäksi mestaruutta olivat ampumassa Tuomas Asikkala ja Pekka Hautamäki. Jonny Länsimäen ajama kimppatamma vahvisti asemiaan Turun kuningatarkisaa varten, voittamalla Ylivieskassa ajetun Helätinajon. Kisaan valitaan mukaan 12 tammaa. Helätin-ajon voitostaan Ryti-Tyttö tienasi 3 000 euroa. Asikkala oli avoimessa luokassa kymmenes ja Hautamäki 25. Kultamitalikamppailussa hän kukisti Italian Diana Bacosin uusinnassa, joka oli peruskilpailun ykkönen 73 kiekolla. Perässä matkannut ja takasuoralla kirikaistalle noussut Pärnä-Tyttö oli samalla ajalla 26,9a toinen. Heinäkuussa käytäviin EM-kisoihin pääsee 16 parasta joukkuetta rankingin perusteella. Vastaan tulee toinen tamperelaisjoukkue Pahalampi, jonka nimekkäimpiä pelaajia ovat NHL-peluri Aleksander Barkov, Tapparan Veli-Matti Savinainen sekä Jokereiden KHL-joukkueessa ensi kaudella pelaava Marko Anttila. Pisteitä kertyy sen perusteella, montako pelaajaa jammeri pääsee ohittamaan. Korkiakoski pelasi runkosarjassa seitsemän peliä tehoin 2+4. Haulikkolajien Euroopan mestaruuksista ammutaan Italian Lonatossa 4.-17. Eeva Alasaarelan ja Anne Kankaan Kukkaron Matti 30,6 oli kahdeksas. Oulaisten muista edustajista Teemu Saari sai SM-hopeaa Y20-sarjassa. Marjo, Sirkka ja Teuvo Mustanojan Bajkal Graff oli 3100 metrin voltissa neljäs ajalla 18,8. Kilpailuihin osallistui 141 ampujaa. Peli näkyvät suorana Fanseatilta. Pramian kapasiteetti jäi harmittavasti näkemättä. Toisen välieräparin muodostavat mestaruutta puolustava Vuorelan Veikot Siilinjärveltä sekä uusi joukkue Inline Vantaa. Ryti-Tyttö antoi voittoisan näytön Kai Pajala sai nostella komeaa voittopokaalia Ryti-Tytön voiton kunniaksi Helätin-ajossa. Mukana oli 381 urheilijaa 71 maasta. Juoksu meni kyllä vähän raskaimman kautta, Länsimäki totesi. Suomalaisnelikko Eetu Rantala, Otto Ahlfors, Samuli Samuelsson ja Ville Myllymäki voittivat Sveitsin Genevessä 4x100 metrin viestissä eränsä ajalla 39,55. Pelin juuret ovat Yhdysvalloissa 1920-luvulla. kesäkuuta. EM-kisojen rankingissa he nousivat sijalle 13. Jari KangaSKorTe. Puoleksi omistama Wrong Breed hylättiin liioista laukoista. Lopputuloksissa Pramia oli yhdeksäs ajalla 27,4a. Finaalipaikka irtoaa kahdella voitolla. Kevään aikana Heinonen on käynyt kilpailemassa myös Tshekin Brnossa ja Kyproksen Nikosiassa. Myötätuulta juoksussa oli 1,1 metriä sekunnissa. Vihantilaisen Jouni Yypänahon Lumi-Aatos 27,4 oli aikatasoituksessa viides 60 metrin takamatkalta. heinäkuuta. Lamujoen perhekodin Carmel 15,1a kiri lämminveristen kovimmassa lähdössä kolmanneksi. Avoimessa tammalähdössä oli mukana Turkuun mieliviä kilpakumppaneita, mutta lähdön parhaasta hevosesta ei jäänyt epäselvyyttä. Heinonen rikkoi 65 (23+19+23) kiekkoa. Joukkuekilpailussa seurojen välinen yhteenotto kääntyi Oulaisten eduksi pistein 550-549. kesäkuuta 2016 Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi OULAINEN Oulaisten jäähallilla oli lauantaina tunnelma korkealla, kun pelattiin Roller Derbyn länsirannikon seurojen harrastesarjan oman West Coast Cupin pronssipeli ja finaali. Voiton Ryti-Tyttö otti raskaimman kautta, kiertämällä alkumatkan kolmatta rataa johtaneen Norikon rinnalle. Jenna Jylkän valmentama kimppatamma Pramia osallistui rohkeasti samaan lähtöön porukan nuorimpana ja toiseksi vähiten tienanneena hevosena. Maanantaina julkistetussa rankingissa Ryti-Tyttö oli rankattu nelossijalle. Roller Derbyn tunnelmaan kuuluu se, että termistö on englanninkielistä ja pelaajat ovat tavallaan persoonallisia roolihahmoja lempinimineen. Riverdale Rollersille kultaa roller derbyssä Riverdale Rollersin jammeri pääsemässä pakan läpi. Lasse Koistinen ampui Y65-sarjassa neljänneksi. Haapaveden hevosista Maria Honkalan Prin Holz ravasi lyhyessä ryhmässä kakkosrahat ajalla 15,5a. Oulaisten Ampujien Vesa Rajaniemi tähtäsi hopeaa yleisessä luokassa, johon noteerattiin kaikkien kilpailijoiden tulokset. Kaisa Soukan Sweet Linda 19,4 oli pitkällä matkalla kahdestoista. Urheiluliiton pikajuoksuvalmentaja Petteri Jousteen mukaan mahdollisuuksia on hätyytellä jopa SE:tä. Kisan voitti Thaimaan Sutiya Jiewchaloemmit. Näyttävää ja intensiivistä kontaktilajia pelataan ovaalin muotoisella radalla rullaluistellen. Korkiakosken seura välieriin TAMPERE Oulaistelaislähtöisen Mikko Korkiakosken edustama KOOVEE Rollers selviytyi rullakiekon SM-liigan välieriin. SM-hopeaa puolustava KOOVEE Rollers sijoittui runkosarjassa kakkoseksi. Yleisessä luokassa nuorukaisen tulos riitti hienosti kuudenteen tilaan. Finaalissa kovan kisan jälkeen voittajajoukkueeksi ylsi hienolla pistepotilla finaalin isännöinyt Riverdale Rollers tuloksin 186 103 Seinäjoki Roller Derbyä vastaan. Mestaruuskamppailun Rajaniemi hävisi uusinnassa Raahen Ampujien Juha Manniselle lukemin 23-19. Voitto oli ylivieskalaisruunalle kauden yhdeksäs. Toinen suomalaisedustaja Sipoon Heidi Hämäläinen oli 52., rikkomalla 59 kiekkoa. Tuloksiin joukkueet rankataan kahden parhaan juoksun keskiarvon perusteella. Nimi onkin Suomeksi käännettynä Jokilaaksojen rullaajat. Jaana Salo Jari Kangaskorte jari.kangaskorte@kotinet.com SAN MARINO Haapavedeltä kotoisin oleva skeet-ampuja Marjut Heinonen oli kauden toisessa maailmancupin osakilpailussa 29. Viime vuonna kakkoseksi Joensuun kuningatarkilpailussa sijoittunut Noriko taipui keulasta kuudenneksi ja Pramia jäi tämän taakse täysin pussiin. Alkujaan se oli viihteellistä showpainia, jonka jälkeen se on muuntunut nykyiseen muotoonsa. Viime vuonna tamma sivuutettiin kuningatarkisasta suuren kritiikin saattelemana. Heinonen 29:s maailmancupissa Jari Kangaskorte jari.kangaskorte@kotinet.com YLIVIESKA Kai Pajalan keväällä osaomistukseen hankkima RytiTyttö alkaa lunastaa siihen asetettuja toiveita. Toiset kamppailut pelataan perjantaina ja ratkaisevat ottelut tarvittaessa lauantaina. Välierät käynnistyivät keskiviikkona. Plussalle hän jäi neljä pistettä. Tänä vuonna tilanne tuskin toistuu. Riverdale Rollers on perustettu vuonna 2013. Taktiikkana oli pelata riskillä ja laittaa kaikki peliin. 32 URHEILU&LIIKUNTA PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Riverdale Rollers voitti jokaisen West Coast Cupissa pelaamansa ottelun. Maalisuoralla Ryti-Tyttö näytti vahvuutensa punnertamalla kärkeen. Pronssipelissä Wasa Roller Derby voitti Pori Rolling Brigaden tuloksin 203 125. – Edellisissä kilpailuissa on ollut hieman epäonnea. Finaalissa Riverdale Rollersin pelaajia palkittiin seuraavasti: Best Blocker: Nuukaneito, numero 22, Best Jammer: Hi!Cola, numero ja Most Valuable Player: Vaararinne, numero 871. Pakassa olevat blockerit auttavat omaa jammeria etenemään ja yrittävät pysäyttää vastapuolen jammerin, jotta hän ei pääse ohittamaan ja keräämään pisteitä. Osa pelaajista on blokkereita, jotka yrittävät estää vastapuolen jammerin eli hyökkääjän etenemistä ja auttaa omaa jammeria etenemään. Kauden viimeinen maailmancupin osakilpailu on Azerbaidzhanin Bakussa 20.-29. Seuran kotipaikka on Ylivieskassa, mutta pelaajat tulevat Kalaja Pyhäjokilaaksojen alueelta. Hyvä joukkuehenki oli aistittavissa myös finaalipelissä. Henkilökohtaisessa kilpailussa Rantala ja Myllymäki kellottivat suomalaista parhaan ajan 10,58
Maailman ranking-listalla 23-vuotias Vikström oli kauden alkaessa sijalla 556. pyhajokiseutu@almamedia.fi. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 33 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Vikströmin nuoli meni harmittavasti kahdeksikkoon. Aluekohdennettuna tai valtakunnallisesti! Kysy lisää: Jarkko 050 325 6907 Jenny 050 599 9066 Tässä paikka mainoksellesi! Hyvä tarjous Jari Kangaskorte jari.kangaskorte@kotinet.com OULAINEN Antti Vikström venyi loistosuoritukseen maailmancupin osakilpailussa Turkin Antalyassa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. viksTrömin koTiarkisTo Antti Vikström tähtäsi Suomen ranking-kakkoseksi Antti Vikström on kohentanut tuntuvasti sijoitustaan maailman ranking-tilastossa.. Vikströmin tulos on samalla Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras noteeraus. Suomen naisten tämän hetken ykkösampuja Lahden Vasaman Taru Kuoppa on hätyytellyt SE-tulosta useampaan otteeseen. Turkin maailmancupissa hän jäi jälleen pisteen päähän ennätyksestä. Torstaina 16. Kauden aikana Antti Vikström on ottanut suuren harppauksen urallaan, vaikka suuret meriitit mitalien muodossa puuttuvat vielä kuvioista. Suomalaiskolmikko Antti Vikström, Samuli Piippo ja Antti Tekoniemi lähtevät jahtaamaan olympiapaikkaa hyvistä asemista viidenneltä sijalta. Englannin Nottinghamissa käytyjen EM-kilpailujen sekä Mongolian Ulan Batorissa ammuttujen opiskelijoiden MM-kisojen jälkeen Vikström on noussut sijalle 273. 70% suomalaisista. Marjo Vikströmin tuloksen arvoa nostaa myös, että hän ampui 70 metrin kierroksen vain muutaman kerran urallaan. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi YRITTÄJÄ OLE MUKANA MYÖS VERKOSSA! Alma verkosto tavoittaa n. Vikströmin perheessä voidaan viettää perjantaina myös yhtä merkkipaalua. Marjo Vikströmin nimissä olevasta naisten SE-tuloksesta 633 tulee perjantaina kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Oulaistelaislähtöinen jousiampuja paransi alkukilpailussa omaa ennätystään lukemiin 669. Hyvästä peruskilpailun suorituksesta huolimatta Vikströmin taival maailmancupissa päättyi ensimmäisellä pudotuskierroksella. Ratkaisu kaksikon välillä jouduttiin hakemaan tasatilanteessa 5-5. Kilpailut jatkuvat torstaina olympiakarsinnan joukkuekilpailussa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Malesialainen kilpakumppani varmisti jatkopaikan uusintanuolella ampumalla kympin. Huippumiesten seurassa Vikström oli 18. Taakse jäi iso liuta olympialaisiin valittuja ampujia seurakaveri Samuli Piipon johdolla. Kilpailussa oli mukana 230 ampujaa. Turkin maailmancupin ja olympiakarsintojen jälkeen hän harppaa jälleen useamman pykälän ylöspäin. SEtuloksensa 676 pistettä hän ampui Atlantan olympialaisissa vuonna 1996. Edellä on ainoastaan Barcelonan olympialaisten joukkuekilpailussa hopeaa voittamassa ollut Pohjan Jousen Jari Lipponen
RI ST IÄ huitsin Nevadaa n šamanismi ” ” Olet jo oikea vesipeto! KOKOUKSELLE moni brittijoki ”torjuit naisia” ”Joens uun tyttö” HIOA Indiana . . Melonta koostuu kahdesta eri osuudesta. . . Lauantai 18.6. . . n. . . Koskenlaskunäytös. . . Perjantai 17.6. kesäkuuta 2016 Pyhäjokimelonta on tarkoitettu kaikille retkimelonnasta kiinnostuneille. . Lisätietoja ja mahdolliset ennakkoilmoittautumiset: Esa Pyhälä puh. . Melontaneuvontaa ja muuta ohjelmaa Koskikeitaalla. Osamatkasta ei maksua. Ruokailumahdollisuus. Klo 16.30 Lähtö Mieluskylästä Klo 18.30-19.30 Ruokatauko Matkanivassa, melontaneuvontaa ja muuta ohjelmaa. . Maksu peritään lähtöpaikalla ilmoittautuessa. (24km) Klo 9.00-10.00 Ilmoittautuminen Väinölänrannassa. . Klo 12.00-13.00 Ruokailutauko Petäjäskoskella. . Sunnuntai 19.6. . Yöpymismahdollisuus. PYHÄJOKIMELONNAN ALAJUOKSUOSUUS (21km) Klo 14.00-16.30 Ilmoittautuminen ja kokoontuminen melonnan alajuoksuosuudelle Haapaveden Mieluskylälle Sysirantaan. Ohjelmaan merkityt ruokailut ja välipalat hinnoitellaan ja maksetaan erikseen. koti 08 2238 725, 0400 765 202 Jouni Aitto-Oja puh. . Haapaveden kaupunki, Oulaisten kaupunki, Kärsämäen kunta, Merijärven kunta, Pyhäjoen kunta, Pyhäjärven kaupunki, Jokivarren kyläyhdistykset, Pyhäjokialueen Kotiseutuliitto Viikkoa ennen juhannusta! Viikkoa ennen juhannusta! KNOWJorma Kemppainen 2016 HOW . Yläjuoksuosuus 15€/henkilö ja alajuoksuosuus 20€/henkilö. Ruokailumahdollisuus. Klo 11.00-15.00 Siirtyminen (12km) Haapaveden Kylpyläsaaresta Mieluskylälle. Klo 15.00 Saapuminen Pyhäjoelle 8-tien sillan yläpuolelle. Klo 10.00 Lähtö Jokiniskan taukopaikalta (Hietakyläntie 418). Rannalla vanhojen ajoneuvojen esittely ja tulokahvit melojille. Klo 17.00 Saapuminen Pyhälän rantaan Pyhänkoskelle. Pyhäjokimelonnan vetäjinä ja ohjaajina toimivat Esa Pyhälä ja Marko Pehkonen sekä Pyhänkosken Koskiapinat. Media azer -villa Tiibetiä -tunti Janney hunnipomo -virus MMBarry tanat JORDANIA osoitus kykyjä suorittamatta kaivutyö Gould -panos ryhmäkuntia. XXV 15.6.-19.6.2016 Varusteet: Kanootti/kajakki tai vene, kelluntaväline pakollinen, kypärä suositeltava. . Tervetulo-ohjelmaa ja lähtökahvit. Klo 14.30-15.15 Kahvitauko Kalaputaan puhdossa. . Yläjuoksuosuus melotaan pääosiltaan suvannossa ja lasketaan vain muutamia pieniä koskia (vaikeusasteeltaan 1-2). myös yleisölle. . . . . . Ilmoittautuminen ja kokoontuminen melonnan yläjuoksuosuudelle. klo 21.00 Saapuminen Oulaisiin. . Alajuoksuosuudella meloja kohtaa päivittäin runsasti koskia (1-4). . . 050 3707 111. . messinkikin voidaan jarrut nitis tää ’Ni pa’ sävellyksiä arkuutta run otar -kioski Torvalds nytkin Boob Porgyn kera ” ” toimituksia säitä -juote T +++ . Klo 14.00-15.00 Ruokailutauko Nuttulinnan laavulla. . (36 km) Klo 10.00 Lähtö Kärsämäeltä Mannisen rannasta Klo 13.00-14.00 Ruokailutauko Joutennivan mylly ja saha Klo 17.00 Saapuminen Haapaveden Kylpyläsaareen. (17km) Klo 10.00 Lähtö Merijärveltä, Pyhänkosken alta Klo 13.00-13.30 Ruokailuja kahvitauko Pirttikosken Kuusiniemen sillan kupeessa. . PYHÄJOKIMELONNAN YLÄJUOKSUOSUUS (33 km) Klo 9.00 alk. Matkaa taitetaan yhdessä eikä kaveria jätetä. n. Päivämaksu 10€hlö. . 0500 282 562 jouni.aitto-oja@oulainen.fi Marko Pehkonen 044 4457 640 marko.pehkonen@pyhajarvi.fi www.pyhajarvi.fi/pyhajokimelonta Keskiviikko 15.6. . Osallistumismaksu: koko tapahtuma 25€/hlö. Ruokailumahd. . Klo 10.00 Lähtö Oulaisista. Kajakkien vuokrausmahdollisuus: Ennakkotiedustelut Pikkulahden palvelut Oy, puh. . . Osanottomaksu sisältää osallistumisen, ohjauksen ja henkilökohtaisen varusteiden kuljetuksen koko matkan ajan, yövartioinnin Oulaisissa ja Merijärvellä sekä mahdollisen kanoottien lyhytkuljetuksen matkan aikana sekä osallistujien paluukuljetuksen päivän lähtöpaikalle. klo 18.00 Saapuminen Kärsämäelle Mannisen rantaan Torstai 16.6. . PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16
Soita toimitukseen p. Ke 1.6.– 30.8. Lena Koski Kuvia vuosien varrelta. klo 21.30. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. Vanhat ajoneuvot. 7.6.–29.6. ma– pe klo 9–19. Kapteenin Kulma&Kellari, Kirkkokatu 32, la 18.6. Pyhäjoen kirjasto. Hatut ja myssyt -poliittisesti sitoutumaton päähinenäyttely. klo 9. 010 665 5145 ma-pe klo 9-15.30 sähköposti: lukijailmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi Ilmoitusten jättöajat: Torstain lehteen keskiviikkona klo 10 mennessä Muut sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi Tilaushinnat: Jatkuva tilaus 8,45 €/kk, 12 kk maksujaksolla 1€/kk edullisempi Määräaikainen tilaus 11,60 €/kk Tilaushinta sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon maksulliset jutut. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. ma–pe klo 11–17, la, su klo 12–16. klo 12. ma, to klo 14–20, ti, ke, pe klo 12–16. NäyTTelyT Merijärven kirjasto. 0400 180 531 Kulku Rautatienkadun ja Oulaistenkadun kulmasta. ”Hyvä hattu suojaa reisiä myöten.” raahelainen sananparsi. Lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 6,00 snt/ min (alv 24 %). 050 438 0845 Myös verkossa ja Facebookissa! www.pyhajokiseutu.fi Oulaistenkatu 32, Oulainen (MuotiOjan alakerta) Puh. 040 177 1770 www.rakennustivitek.fi RAKENNUSPALVELUT UUDISRAKENNUKSET, SANEERAUS, KATTOREMONTIT, KATTOPINNOITUKSET ILMOITUKSET: www.pyhajokiseutu.fi Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Avoinna: tiistaisin klo 9.00–12.30 ja 13.30–15.30 Ilmestymispäivä: torstai 62. Kauppaporvarin kulttuuri-ja kongressitilat Raahesalin lämpiö. Linja-autoasema, Fellmanninpuistokatu 19, la 18.6. Kotiseutukirjailijat -näyttely Merijärven kirjastossa 3.-29.6.2016. To 2.6.–23.6. 08-470 380 VIHANNIN TYÖVÄENTALON BINGO Tervetuloa pelaamaan uudistunutta bingoa! TIISTAINA 21.6.2016 klo 18 Karttuva potti 480€–70€ p.50 tai 600€ p.40 Kumpi ensin tulee, niin sen saa. P. Raahe, to 16.6.–17.6. Matti Lepistön veistospuisto. To 2.6.–28.6. 010 665 9016 ma-pe klo 8-17 Yritysten ilmoitusasiat p. 050 599 9066 ma-pe klo 8-16 Yksityisten ilmoitusasiat p. Pyöräillään Pyhäjokivarressa kesän kasveihin tutustuen. Pyöräillään Pyhäjokivarressa yölaulajalintuja kuunnellen. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi TapahTumaT Oulainen Valtakunnallisen luonnonkukapäivän retki. Outi Jukolan maalauksia. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Puhelut 010-numeroihin maksavat matkapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 17,18 snt/min (alv 24 %). Yölaulajaretki pyöräillen. Raahe, ke 1.6.–31.8. Lautapelipäivä pääkirjastossa. Piipun pellitykset. Pyhäjoki Hengellisten laulujen ilta. 0504380845. liikuNTa Pyhäjoki Pyhäjoki -melonta. Ke 1.6.–29.6. Kielosaari, Vanhatie 73, ma 6.6.–30.6. Meijän kirppis OSTAMME KUOLINPESIÄ. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Taideretki. vuosikerta Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu) Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2012 5816 kpl Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. Matti Lepistön veistospuisto avaoinna yleisölle päivisin.. Kirjasto, Sahankatu 2, pe 17.6. Maanantaimelonnat. Museon ranta Raahe (lähtö paikka), pe 17.6.– 19.6. Karita Heikkisen taidetta Raahesalin lämpiössä. klo 12–18. Pyhäjoki, 19.6. 08-470 380, fax. Raahen kirjasto, Rantakatu 45, la 18.6. 0400 281 692 Lähetä tekstiviesti: Tilaan kotikäynnin, Nimi, Osoite, Puhelin www.lvi-eilola.fi Savupiipun hormien putkitukset. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. www.meijankirppis.com www.kirpparikalle.net Meijän kirppis avoinna: ma suljettu, ti–pe 10–18, la 10–16, su 11–15 Kuukauden ensimmäinen perjantai klo 20 asti Tervetuloa myymään ja ostamaan! Miilutie 26, Oulainen p. Torstaina 16. Tiedustelut, p. 010 665 9016 ma-pe klo 8-17 sähköposti: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Jakeluhäiriöt p. T:mi Erkki Järvinen p. 3.6.–7.7. Raahe, ke 1.6.–31.8. Saaren penkkatie, 8-tie, 19.6. 050 342 1448. Vesille päivä. Kielosaari, Vanhatie 73, 19.6. Melonnan peruskurssi. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. ilmoiTa Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.pyhajokiseutu.fi. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Svetlana Ruohon maalauksia. 19.6.. klo 9–su 19.6. Raahe Keskiviikkomelonnat. Ota yhteys ja varaa veloitukseton kartoitus! Pekka Eilola puh. 044-747 8229 Vaihda maalämpöön ja säästä selvää rahaa. Kruununmakasiini, Merikatu 10, 8.6.–31.8. Kaukonranta, Kaukontie 34, 18.6. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkina-tutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Tikkaat, lumiesteet, hoitotasot. Galleria Myötätuuli. Pyhäjoki, 18.6. Ulkomaille lisäpostimaksu. Raahen kirjasto. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Menoinfo Onko Sinulla hyvä JUTTUVINKKI. S/Y Raahen Fiia Retki Oulun meripäiville 17. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Ohjattua leikkitoimintaa. Raahe Bablo keikalla Kapun Kellarissa la 18.6!. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Taideretki. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutusja opetustarkoitusta varten. Kirjasto, Sahankatu 2, su 19.6. Jari Kangaskorte, urheilu freelancertoimittaja 0400 580 135 Heli Nurkkala 010 665 5143 050 438 0846 Toimittaja Laura Seppä, perhevapaalla Sirpa Kortet Päätoimittaja 010 665 5144 050 438 0845 TOIMITUS: Jarkko Rautio Myyntipäällikkö 010 665 5147 050 325 6907 Sanna Tjäder Palveluneuvoja Jenny Riihijärvi Myyntineuvottelija 010 665 5660 050 599 9066 Tuovi Pulkkanen 010 665 5167 050 438 0849 OVET, IKKUNAT, SISÄPORTAAT MYÖS ASENNETTUNA OULAISTEN PUUSEPÄT KY p. klo 3
Moderni ja näyttävä julkisivu. OY OULAISTEN KOSKENRANTA Uusi asuinkerrostalo paraatipaikalle Oulaisten keskustaan jokirantaan. Viiden huoneiston rivitalo on valmistunut Hussan rauhalliselle alueelle Oulaisissa. 3h,k,kh,s. 4h,k,ph,s,th,wc. / Oulainen. Turbot/4WD: 1) Antti Käräjäoja Raahe Toyota Celica GT4 4:15,43, 2) Arto Vimpari Ylikiiminki Ford Sierra Cosworth 4:15,90, 3) Jouni Heiskanen Raahe Toyota Celica GT4 4:17,94, 4) Jukka Lehtosaari Kempele Subaru Lecasy 4:24,43. EVK: 1) Toni Heittola Me-LaMoKe, 2) Niilo Saari Ylivieska, 3) Markku Raudaskoski Paratiisin/MU, 4) Jani Nurkkala. Nuoret (16): 1) Sante Siira PuMK/UA, 2) Kasperi Nousiainen RaaUA, 3) Aatu Karvonen PeMK,...6) Aleksi Viirelä OuMK/ UA, 9) Kati Grönfors HvMK/UA. E*. *. Keittiössä iso hella-leivinuuni yhdistelmä. 24%) Matkapuhelimesta soittaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,169 eur/min. Autoa et välttämättä tarvitse. 1h,k. Rakennusvuosi 1981. Juhlava 5-kerroksinen asuinkerrostalo, jossa arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy:n suunnittelemat modernit kaupunkiasunnot luovat puitteet viihtyisälle ja rauhalliselle asumiselle palvelujen läheisyydessä. Hieno metsänäkymä parvekkeelta länteen. 149.000 ¤. Naiset (13): 1) Meiju Viitanen RaaUA, 2) Laura Väisänen PuMK/UA, 3) Roosa-Maria Moilanen PuMK/UA,...6) Mira Sainila OuMK/UA. Rakentaja: Tehorakentajat Törmälehto Oy. Soita ja sovi yksityisesittely! /Oulainen. kerros m² Myyntihinta Lainaosuus Velaton hinta 2h+k+s 42,5 53 587 € 60 563 € 114 150 € 1h+k+s 33,5 51 512 € 47 738 € 99 250 € 3. Naiset: 1) Heidi Huhtakangas Paratiisin/ MU, 2) Jonna Heittola Me-LaMoKe, 3) Anu Saarinen. 34.932 ¤. Papat: 1) Pekka Hänninen LapinlAU, 2) Kari Raudaskoski Paratiisin /MU, 3) Pekka Mäkinen HeiUA. Vuokra 580 ¤. / Oulainen. ei etod*. Alle 1650: 1) Jari Ronkainen Kajaani Nissan Micra 4:21,50, 2) Mika Karppanen LakUA Citroen C2 R2 4:22,91, 3) Timo Svanberg Oulu Toyota Starlet 4:35,87, 4) Samuli Salo Oulu Toyota Starlet 4:36,26. 185.000 ¤. Taloyhtiössä on tehty putkija kattoremonttia sekä uusittu ulkoovet. Soita ja sovi esittely! /Oulainen. Soita ja sovi esittely! / Oulainen. 558933 Oulainen, Tohola kt 79,5 m2 Kangaskatu 6 as 25. Vuokrataan tilava kolmio. ProRace: 1) Sami Rinta-Koski KauhUA, 2) Jaakko Santahuhta HoMK/UA, 3) Joni-Petteri Kaarlela NivUA,...10) Martti Matikainen Paratiisin/MU. Soita ja sovi esittely! /Oulainen. Siisti ja edullinen kaksio rakennettu vuonna 1975. AMMUNTA Pultti-Compak, Raahe 21.5.2016 A-sarja (23): 1) Martin Björkqvist JSF 93, 2) Tuomas Mattila RaaA 92, 3) Tuomas Asikkala OulA 91,...10) Pekka Hautamäki OulA 83. Vuokra 550 ¤. Naiset (7): 1) Sanna Kaisto SsUA, 2) Johanna Moilanen SsUA, 3) Leena Lötjönen, 4) Jonna Heittola Me-LaMoKe, 5) Eeva-Liisa Pirttijärvi Oulainen. Tilava kolmio kerrostalon kolmannessa kerroksessa. 36 PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 16. Rakennusvuosi 1982. 2h,k. Vuonna 1997 rakennetussa talossa kolme tilavaa makuuhuonetta. Keskustan palvelut ja harrastuspaikat lähellä. As Oy Oulaisten Koskenranta rakennetaan Oulaisten keskustaan aivan Pyhäjoen rantaan. Edullinen kaukolämpö. 88.622¤ vh. Yli 2050: 1) Anssi Laukkanen Oulu BMW M3 4:19,84, 2) Pasi Kämäräinen Kiuruvesi BMW 325i 4:23,72, 3) Seppo Selmgren Keminmaa Volvo 242 4:37,18, 4) Risto Jaakola Mercedes Benz 190 2.3 4:38,14. Puh. 36.000 ¤. 62.000 ¤. Myynnissä kaunis omakotitalo keskustan tuntumassa. 4h,k,khh,kh,s,wc. /Oulainen. SM-JokkisRace, Karstula 4.-5.6.2016 JR800: 1) Janne Kekki KarstUA, 2) Mika Ilomäki Paratiisin/MU, 3) Eero Solitanner SatUA. Kaunis Puustellinkeittiö kivitasoineen remontoitu vuonna 2002.Talossa on ilmalämpöpumppu ja hälytysjärjestelmä.Pihapiirissä ulkosauna ja grillikota. kerros m² Myyntihinta Lainaosuus Velaton hinta 1h+k+s 33,5 48 422 € 47 738 € 96 160 € 2. 566275 Oulainen, Tohola kt 79,5 m2 Kangaskatu 6 as. 539982 Rivitalot Oulainen, Tohola rt 56,5 m2 Oksantie 17-21 as 2. 168.000¤ Vapaana: 2 kpl 55,5 m 2 , 1 kpl 83 m 2 . Pesuhuoneeseen ja saunaan tulossa remontti, vielä voit vaikuttaa materiaaleihin ja remontin lopputulokseen. Naiset: 1) Katja Kehus Ii Volvo 242 5:05,12. Arkkitehdin ja kokeneen rakentajan työn tuloksena on syntynyt viihtyisiä ja laadukkaita koteja. Heti vapaa vuokra-asunto lyhyen matkan päässä keskustan palveluista. 3h,k,ph. AUTOURHEILU Harrastesprint, Oulainen, Paratiisi 21.5.2016 Alle 1300: 1) Lasse Autio Paratiisin MU Peugeot 106 4:47,47, 2) Jere Salo Alavieska Peugeot 106 13:24,07. Vuokra 380 ¤. 46.000 ¤. 565088 Oulainen, Saha okt 126/158 m2 Siirtolantie 7. 24%). 79.378¤ yl. C-sarja (4): 1) Johanna Huotari OMAS 81, 2) Leena Korhonen RaaA 73, 3) Eetu Raudasoja OMAS 69. (alv. Huoneistolla suojaisa piha-alue. Yleinen: 1) Tuomas Sepänmäki Ilmajoki, 2) Tatu-Eemeli Kestinmäki ÄhtUA, 3) Jarmo Parviainen TohUA,...10) Jani Ventelä Paratiisin/MU. Edullinen kaukolämpö. Saukontie 79, Oulainen. Taloyhtiössä harrastetilat kuntolaitteineen. 08 470401, 050 5725 957 Palvelemme Juhannukseen saakka: joka päivä klo 9–20 Yksittäin 0,95€ Yksittäin 5,30€ Yksittäin 5,60€ 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soittaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,059 eur/min. 010 257 1725 Keskittämällä ansaitset OP-bonuksia Asuntolaina Osuuspankista Vakuutukset Pohjolasta Kiinteistövälitys OPKK:sta Vuokrataan Oulainen, Haaranmäki lt 44 m2 Ravikatu 10 H. Ylimmän kerroksen iso kolmio. ei e-tod*. 42.000 ¤. Myynnissä edullinen yksiö lähellä keskustan palveluja. 556369 Omakotitalot Oulainen, Oulas okt 156/174 m2 Laitumentie 6. OULAISTEN NÄKÖALAPAIKAN VAPAANA OLEVAT ASUNNOT: 1. Vehreä pihapiiri, nostalginen asuinympäristö ydinkeskustassa. Sopii myös sijoittajille. Ajaton 50-luvun huolella hoidettu ok-talo. Sijaitsee rauhallisella alueella rivitalon päädyssä. Jokkis EVK: 1) Mika Ilomäki Oulainen Mazda 323F 4:26,77, 2) Harri Mielityinen Kiuruvesi Ford Escort MK1 4:27,34, 3) Martti Matikainen Oulainen Citroen 4:28,03, 4) Jarkko Huttunen Iisalmi BMW 325i 4:34,85, 5) Risto Kuonanoja Ford Escort MK2 4:37,78, 6) Esa Kestilä Haukipudas 4:41,31. Mh. (KK19), 2) Jarkko Paukkeri LNM 16.34,5, 3) Ahti Saarela LNM 17.56,3 (KK17), 4) Aarre Paukkeri LNM 18.36,6. /Oulainen. Uusi rakenteilla oleva uimahalli sekä terveyspalvelut lyhyen matkan päässä. KVR-urakoitsija: Rakennusliike Sorvoja Oy Myynnissä AS. 2h,kk. Vuokrataan 1. Talo on kuntotarkastettu. AUTOURHEILU Puolangan Vaarat IX, Puolanka 5.6.2016 Yleinen (60): 1) Taneli Moilanen PuMK/ UA, 2) Matti Leiviskä OMU, 3) Arto Heikkilä KoMoKe,...14) Henri Häkkinen HvMK/UA. 561023 Kerrostalot Oulainen, Haaranmäki kt 78 m2 Ravikatu 17 A. Mh. Tuloksia. Mh. B-sarja (11): 1) Juha Manninen RaaA 92, 2) Teemu Saari OulA 90, 3) Pauli Moilanen OSH 85. Karoliina Koski kiinteistönvälittäjä LKV 0440 586 328 karoliina.e.koski@op.fi Päivi Yppärilä isännöitsijä, ITS 010 257 1721 paivi.ypparila@op.fi Hanna Vuoti isännöitsijä, IAT 010 257 1722 hanna.vuoti@op.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS JA ISÄNNÖINTI LAAKSOJEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV Keskuskatu 7, 86300 Oulainen Puh. Alle 2050: 1) Mika Tolonen Oulu Ford Escort RS 2000 4:25,66, 2) Pasi Kinnunen Suomussalmi Ford Escort RS 2000 4:44,09, 3) Mika Luostari Kannus Ford Escort RS 2000 21:55,14, 4) Markku Luostari Kannus Ford Escort RS 2000 22:32,11. Rauhallinen ja viihtyisä sijainti metsäisellä tontilla. D*. Korotettu katto olohuoneessa ja keittiössä tuo avaruuden tuntua. 564429 Oulainen, oulainen okt 94/114 m2 Pohjolankatu 17. Pro Race (10): 1) Janne Roininen PR Team 2000, 2) Joni Nieppola Kemi, 3) Matti Hintsala Tyrnävä, 4) Johanna Moilanen SsUA, 5) Ari Oksanen Oulainen. Puutarhan kyltti opastaa perille. 3h,k,kh. Mh. Asunnossa on tehty pintaremonttia. Sopii pienelle perheelle. Seniorit (17): 1) Ari Rautiainen SsUA, 2) Eino Härö AL-Napapiiri, 3) Matti Lötjönen PuMK/UA,...5) Arvo Hemmoranta HvMK/ UA. Yhtiössä on maalämpö sekä aurinkokeräimet! Rakennus on parasta A-energialuokkaa. kerros m² Myyntihinta Lainaosuus Velaton hinta 2h+k+s 42,5 58 587 € 60 563 € 119 150 € 2h+k+s 48,0 66 350 € 68 400 € 134 750 € 5. Kolmannen kerroksen huoneistossa on lasitettu parveke. Viihtyisä 1krs huoneisto aivan Oulaisten ydinkeskustassa vuonna 2011 rakennetussa uudehkossa kerrostalossa. 3 km. /Oulainen. Alakerran ikkunat kahdella seinällä anatavat valoisuutta. As.Oy Oulaisten Koskenranta antaa uuden, puhtaan ilmeen koko Oulaisten kaupungille. 527319 Oulainen, Oulas kt 59,5 m2 Peltokatu 2 A. ei etod*. Edullinen kaukolämpö. 566272 Oulainen, Puistola rt 36 m2 Oravanpolku 3 B. ei e-tod*. EVK (41): 1) Sami Grönfors HvMK/UA, 2) Jukka-Pekka Väisänen PuMK/UA, 3) Mika Polvinen PuMK/UA,...6) Henri Häkkinen HvMK/UA, 11) Markku Raudaskoski Paratiisin/MU. YLEISURHEILU Rataraasto, Kempele 21.5.2016 M 5000 m: 1) Samuli Hussa LNM 16.12.8. Lämmitys kuuluu yhtiövastikkeeseen. ei etod*. Vh. kesäkuuta 2016 LOPPUVIIKON TARJOUKSESSA PETUNIA RIIPPAVERENPISARA SURFINIA 7 50 10,12,10 kpl 3 kpl 3 kpl PIKKUMÄEN PUUTARHA Meille on helppo osata! Oulaisilta Ylivieskan suuntaan n. 129.000¤ AUTOURHEILU JokkisRace, Aittokosken Kurvit, Suomussalmi 11.6.2016 Seniorit (6): 1) Timo Roininen PR Team 2000, 2) Jouni Kujala KuuUA, 3) Seppo Värtö Maksniemi,…6) Eeva-Liisa Pirttijärvi Oulainen. ei e-tod*. 59.618¤ vh. 4h+k+s. 55,5 m 2 1mh+tupak+ph+s mh. kerros m² Myyntihinta Lainaosuus Velaton hinta 2h+k+s 42,5 67 587 € 60 563 € 128 150 € 4h+k+s 82,0 121 249 € 116 851 € 238 000 € 4. krs siisti ja edullinen kaksio. 139.000 ¤. ei e-tod*. 69.382¤ yl. 563126 Esimerkkejä huoneistoista ja hinnoista: ASUNTO OY OULAISTEN PIONI Hussantaival 16, 86300 Oulainen 83,0 m 2 3mh+tupak+wc+ph+s mh. Tilava omakotitalo suojaisella paikalla palvelujen välittömässä läheisyydessä.Rakennettu vuonna 1989. Mh. Edullinen kaukolämpö. 3h,k,ph. Mh. Myös hyvä sijoituskohde! Tähän kannattaa tutustua! /Oulainen. Laatoitetussa pihassa iso autotalli ja varasto. Mh. (alv. Takaterassilta näkymä on suojaiseen puustoon. Lasitettu parveke. Hinnat sisältävät autokatospaikan! Pihatyöt valmistuvat kesäkuussa 2016. kerros m² Myyntihinta Lainaosuus Velaton hinta 2h+k+s 48,0 71 350 € 68 400 € 139 750 € Autopaikkoja lämmityspistokkeella vielä vapaana