Päätyyn tulee hyppytaso. >> 8 TuovI Pulkkanen MaIja Pylväs sIrPa korTeT OULAISTEN APTEEKKI www.oulaistenapteekki.fi Maanantaina 23.1. vietämme Atopiapäivää! Klo 10-16 kosmetologi paikalla tekemässä ihonkosteusmittauksia LAPSILLE ILMAPALLOJA! (rajoitettu erä) -15% Avenelta atooppiselle ja herkälle iholle valikoituja tuotteita La Roche-Posaylta atooppiselle ja herkälle iholle valikoituja tuotteita -20%. >> 10-11 HAAPAVESI · KÄRSÄMÄKI · MERIJÄRVI · OULAINEN · PYHÄJOKI · RAAHE Kyselytunti: Kansanedustajat ovat kierroksella alueensa kouluissa kertomassa työstään. >> 12 Jouni Laaksonen toimii Oulaisten uuden uimahallityömaan valvojana. Lupa on voimassa kaksi vuotta. Rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti. Sisustamisessa on huomioitu modernius esimerkiksi isoissa värilaatoissa. Koulutusvaatimuksen voi suorittaa vaihtoehtoisesti sähköisenä tenttinä. Pääallas on nykyistä uimaallasta huomattavasti syvempi. Rakennuksessa on huomioitu esteettömyys joka paikassa. TORSTAI 19. Uimahallin toiminta testataan keväällä Valmistuu: Oulaisten uudelle uimahallille saa ehdottaa nimeä. >> 16–17 Viljelijöille koulutusta Viljelijöitä perehdytettiin ympäristökorvausjärjestelmään Oulaisissa. TAMMIKUUTA 2017 · NRO 3 6 414880 140352 1 7 3 Irtonumero 2,50 € pyhajokiseutu.fi Eutanasia jakaa mielipiteitä Kansalaisaloite eutanasiasta sai kannatusta niin paljon, että eduskunta joutuu ottamaan käsittelyyn eutanasiaa käsittelevän lakiesityksen. >> 15 Pyhäjoentie: Tielle tarvitaan kevyen liikenteen väylä ja pienemmät nopeusrajoitukset. Muutostyöt on jo aloitettu. >> 13 Rakentamiseen poikkeuslupa Kärsämäen kunnanhallitus myönsi poikkeamisluvan Liikekeskuksen muutostöitä varten
Niin valvoja kuin vastaava mestarikin vakuuttavat, että kuivalle maalle on tehty. Säästämisellä ei saa eriarvoistaa oppimistuloksia Pääkirjoitus Päätoimittaja Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi | puh. Se haastaa opettajat, mutta ennenkaikkea myös päättäjät. Ne ovat omassa paikassaan. Puheissa oli pelkoa alueen märkyydestä, pohjavesien nousemisesta ja yleisestä rämeikköisyydestä. Saunaja pukuhuonetilat ovat valmistumassa. Mutta niin vaan pala kerrallaan pureksien on miltei 500-sivuisesta opetussuunnitelmasta alkanut näkyä myönteisiä pilkahduksia. www.pyhajokiseutu.fi Olethan ottanut talteen kanta-asiakaskorttisi. Muutosmatka on monessa paikassa arvatenkin kesken, koska tulevat vuodet ovat opetuksessa uudistusten vuosia. U uden peruskoulun opetussuunnitelman aikaa on edetty puolisen vuotta. Kun on totuttu vähään, kaikki näyttää luksukselta. Näin pysyt kotiseudun asioista kärryillä maailmallakin. Silmät etsivät allasta, jota muutaman viikon päästä aletaan täyttää vedellä. Ensimmäisestä ovenavauksesta lähtien tuntui jo siltä, että taidetaan tulla kylpylään. Uimahallityömaa ehti puhuttaa paljon ennen ensimmäisenkään kaivinkoneen kuopaisua. Haapaveden Hyttikallion koulun väki on saanut kokemuksia kyseleviä vieraita etäänpääkin. Ja miten tätä kaikkea hallitaan! Sille maailmalle on aivan oma tekninen ympäristönsä kaiken näkyvän käyttöosaston alaja yläpuolella. Kuluneet rakennuskuukaudet ovat kumonneet nämä pelot. Tuloksiakin on tullut, mikä osaltaan kannustaa jatkamaan uudistuksen polulla. Nykyaika vaatii nykyaikaisilla välineillä opetettuja tekijöitä. Silmät löysivät altaita, joiden täyttämiseen hanavedellä menee noin viikko, kertoivat työmaavalvojat. Koululla on alettu ideoimaan ja toteuttamaan rohkeasti uudistuksia. Pulinat pois ja pulikoimaan, sitten kun on valmista! A Ensimmäisestä ovenavauksesta lähtien tuntui jo siltä, että taidetaan tulla kylpylään.” Pulinat pois ja pulikoimaan Kolumni Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi Pyhäjokiseudun päätoimittaja. Saavatko kaikki nykyopetusvälinein annettua ilmiöpohjaista opetusta, jossa yksilön etenemisja oppimistahti on huomioitu. Nyt ei saa päätöksenteossa koulupuolelta kitsastella euroja sillä verukkeella, että ennenkin on helmitauluilla pärjätty. Ehkei alkujaan liian haastavalta tuntunut kirjanen olekaan aivan mahdoton käytännössä toteutettavaksi. Modernit, mutta hillityt kaakelivalinnat ovat arkkitehdin värimaailmasta. Mietintäryhmät, oppiainekohtaiset työpajat ja tavoitteiden kirjaamiset ovat värittäneet arvatenkin opettajien muutoinkin työntäyteistä arkea. T avallisena verojamaksavana kuntalaisena on moneen asiaan oltava tyytyväinen. Siellä ovat kaakelitaivaassa kahluualtaat, terapia-altaat, kylmäallas, tenava-allas ja kruununa päälle se niin sanottu iso allas, jossa ei ole enää hierontaja vastavirtahärpäkkeitä viemässä radoilta tilaa. Päällisin puolinkin hyvältä näyttävä halli on enemmän kuin ohikulkiessa osaa arvatakaan. Turha on edes kuvitella, että valtavan hallin minimaaliset mittarit oppisi hallitsemaan kertakokeilulla. Äkkinäiseltä jäisi suuttimet säätämättä, siksi toivon, että henkilö, kenen vastuulle sadat metrit ilmanvaihtokanavia, vedenlaadunmittaristoa ja säiliöitä tulevat, saisi alkaa jo perehtyä näkemäänsä. Arvatenkin vanhemmilla herää oikeutettu huoli siitä, ovatko kaikki lapset peruskoulussa tasa-arvoisessa asemassa. Innostuneisuus, motivoituneisuus ja sitoutuneisuus näkyvät jo. On selvää, että muutoksen edessä vanhoista tavoista poisoppiminen voi tuntua hankalalta ja uudet päämäärät utopistisilta. 2 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Ajaton kauneus on tehty kestämään niin muotivaihtelut kuin kulutuksenkin. Vaikkei aina uraisilla teillä ajaessa tunnukaan siltä, että veroeurot olisivat määränpäähänsä löytäneet, kannattaa joskus pysähtyä pohtimaan, mitä yhteiseksi hyväksi on tehty hyvin. tammikuuta 2017 Pyhäjokiseudun verkkolehti seuraa alueen asioita seitsemänä päivänä viikossa. Paikkakuntalaisena ilahduin kovasti, kun pääsin opastetulle kierrokselle Oulaisten uudelle uimahallityömaalle. Kirjautumaan pääset omilla tunnuksillasi myös lomareissullasi. 050 438 0845 SISÄLLYTÄ ARKIRUTIINEIHIN YHTEISTÄ LUKUAIKAA 15 minuuttia päivässä kehittää lapsen lukutaitoa merkittävästi.
Kuntiin tarvitaan päättäjiä, jotka tuntevat lasten oikeudet ja ymmärtävät lapsuuden merkityksen. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kuntavaaliohjelma muistuttaa, että hyvinvoinnin perusta luodaan lapsuudessa. mm. Lisätietoja ravintoneuvojan palveluista tähtiterveys.fi tai puhelimitse 040-5081 980 • Monipuolinen lääkärikeskus Syke toimii Oulaisissa • Kauttamme saat pikaisesti myös hammaslääkäripalvelut, sekä yksityisetja erikoislääkäripalvelut MYÖS LAUANTAISIN hammaslääkärin ja yleislääkärin vastaanotto TERVETULOA SYKKEESEEN! www.pyhajokiseutu.fi KANNANOTTO Lasten palvelujen kuten varhaiskasvatuksen, koulun ja vapaa-ajan toiminnan painoarvo kunnissa kasvaa, sillä ne jäävät soteja maakuntauudistuksessa kuntien vastuulle. Eroja voidaan vähentää kiinnittämällä erityistä huomiota varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Pään tai lannerangan mri-tutkimuksen.) • Kauttamme saat pikaisesti myös hammaslääkäripalvelut, sekä ykstyiset yleisja erikoislääkäripalvelut. Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle myös nimimerkillä kirjoitettaessa. Liitto muistuttaa, että laadukas varhaiskasvatus on kaiken lähtökohta. Lapsen oikeuksien sopimus on kuntia velvoittavaa lainsäädäntöä, joten kunnan päättäjien on tunnettava lasten oikeudet ja edistettävä niiden toteutumista. Loppuun nimi tai nimimerkki. Torstaina 19. Kuntavaaliohjelmiin toivotoon lasten asioiden huomioimista. Kiusaaminen ja koulujen sisäilmaongelmat ovat merkittävä uhka lasten hyvinvoinnille ja oikeuksille. Kunnan tuki kansalaisjärjestöille edistää kuntalaisten hyvinvointia ja kunnan elinvoimaa. Lasten ja nuorten palvelut ovat kunnalle kannattava investointi, joka maksaa itsensä monin kerroin takaisin pienentyneinä korjaavien palvelujen kustannuksina ja syrjäytymisen vähentymisenä. Viestin hinta on 0,85 e. www.nakokeskus.net Oulaisten Syke | Keskuskatu 7, 86300 Oulainen Ajanvaraukset puhelimitse 08-474 333 tai laakarikeskussyke.fi LÄÄKÄRIKESKUS Oulaisten Syke | Keskuskatu 7, 86300 Oulainen Ajanvaraukset puhelimitse 08-474 333 tai laakarikeskussyke.fi • Magneettitutkimusket joka toinen perjantai Sykkeessä. MLL linjaa, että lasten palvelut ovat kuntavaalien tärkein teema Mannerheimin lastensuojeluliitto kohdentaa ajatuksiaan jo tuleviin kuntavaaleihin. Lapsiystävällinen kunta on hyvä kaikenikäisille. Perustutkimus (potilaan omavastuuosuus 280€): Ilman KELA-korvausta 445€ (sis. Tämä edellyttää toimivia yhteistyörakenteita maakunnan ja kuntien välille ja perhekeskustoiminnan kehittämistä. Ke 25.1 ja Ke 8.2 Oulaisten liike. Toimitus voi lyhentää tekstejä. Opetukseen ja turvalliseen oppimisympäristöön on satsattava nykyistä enemmän. Seuraavat kuvauspäivät 13.11. • Diplomiravintoneuvoja Virpi Hoffrén aloittaa funktionaalisen ravintoterapian ja -neuvonnan Sykkeessä. MLL korostaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tuntemista. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Oulaistenkatu 32. ja 27.11. Erityistä huomiota on kiinnitettävä haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin kuten vammaisiin lapsiin, maahanmuuttajataustaisiin lapsiin, kodin ulkopuolelle sijoitettuihin lapsiin ja köyhissä perheissä eläviin lapsiin. Esim. Laadukas varhaiskasvatus, jossa on riittävästi koulutettua henkilökuntaa ja kohtuullisen kokoiset lapsiryhmät, tukee lapsen kehitystä ja oppimista, kaventaa hyvinvointija terveyseroja ja ehkäisee syrjäytymistä. Tukemalla vapaaehtoistyötä ja osallistamalla kuntalaisia itse järjestämään toimintaa, vahvistetaan samalla perheiden omia voimavaroja ja lisätään yhteisöllisyyttä. (Kuvan lapset eivät liity mielipiteeseen.) ArkisTokuvA JAnne ruoTsAlAinen. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 3 Mielipiteet: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi, Pyhäjokiseutu/toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen. Kirjoita napakasti. Perhekeskusmalli kokoaa lasten ja perheiden palvelut ja eri toimijat yhteen. Suuret hyvinvointija terveyserot ovat ongelma, jota sote-uudistuskin pyrkii ratkomaan. Päätösten lapsivaikutukset on arvioitava ja arvioinnin tulokset otettava huomioon päätöksenteossa. Perhekeskustoiminnassa palveluja kehitetään hallintoja sektorirajat ylittäen ja yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sen jälkeen viesti. Kysy lisää vakiotunneista VAPAITA AIKOJA SILMÄLÄÄKÄRILLE TAAVI VÄHÄSÖYRINKI. Kunnan maksuton tai kohtuuhintainen vapaa-ajan toiminta on keino taata kaikille lapsille harrastusmahdollisuus ja tukea terveellisten elämäntapojen omaksumista. Nyt oppimistulokset ovat laskussa ja lähes joka viidenneltä nuorelta puuttuu peruskoulun jälkeinen tutkinto. Uusille asiakkaille ratsastustunti 10€ tutustumishintaan PS. Sosiaalija terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta maakunnille on varmistettava, että kunnan palvelut muodostavat toimivan kokonaisuuden maakuntien sosiaalija terveyspalveluiden kanssa. Puh 08 474 121 Palvelemme ma-pe 9.30-17
. Suomen historia tapahtumatkin ovat tulleet valaistua monelta taholta. Kaikki ne antavat paljon ajatuksia ja tuovat muistoja. Jokaiseen meistä sota-ajat ovat jättäneet lähtemättömät jälkensä. KANNANOTTO SDP:n pohjoiset piirit vaativat, että koulutusleikkaukset on lakkautettava heti. Ennenkuin sinne joku pieni kulkija putoaa tai auto luisuu talvikelillä. Viimeisimmät ovat ilmestyneet 2000-luvulla Jokihelmen opiston suojissa. Lisäleikkaukset johtavat väistämättä siihen, että ammatillisen koulutuksen järjestäjät joutuvat karsimaan voimakkaasti kasvukeskusten ulkopuolelta koulutusverkkoa. Pohjoiset piirit haluavat yhteistyössä vaikuttaa puoleen asioihin. Viime vuosina on arvokasta ohjaustyötä tehnyt Katja Huhtahaara. A Antologiamme haluavat omalta osaltaan jättää oman jälkensä kotiseutujemme historiaan.” Mitä meistä jää. Antologiamme haluavat omalta osaltaan jättää oman jälkensä kotiseutujemme historiaan ja muiston pienten tavallisten ihmisten tuntemuksista ja kokemuksista omana aikanamme. – Autoliiton teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisten enemmistö vastustaa tiemaksuja. Mietipä tätä. Tämä tarkoittaa joillekin paikkakunnille nuorten poismuuttoa paikkakunnalta kasvukeskuksiin. – Salamyhkäinen uudistus kuulostaa jälleen haja-asutusalueiden ja pitkien välimatkojen takaa kulkeville kansalaisille epäoikeudenmukaiselta käytännöltä. Kolumni Lyyli Nevanperä Kirjoittaja on oulaistelainen harrastajakirjailija. 4 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Paluumuutto ei ole tämän jälkeen monellekaan houkutteleva vaihtoehto. Eivät ne pelkästään ruusun tuoksua tuovia muistoja ole. Jatkuva toisen henkilön mollaaminenkin, sivullisiennekin taholta kertoo jo sen, että onko oma porstuasi niin puhdas, että voit mennä ja tulla sen kautta tupaasikin. Kirjoita alkuun PJ ASIA, sitten nimesi tai nimimerkkisi ja mielipiteesi. Ammatillisen koulutuksen verkon karsinta voi vaarantaa myös lukion ja perusasteen koulutuksen jatkumisen joillakin alueilla. Kiitos. . Etenkin Itäja Pohjois-Suomessa pienet paikkakunnat kärsivät nuorten menettämisestä. . Autoliitto tiedotti keskiviikkona hallituksen valmistelevan valtion liikenneväylien siirtoa uudelle yhtiölle, joka alkaisi rahoittaa toimintaansa autoilijoilta kerättävillä maksuilla. Onkohan ehdokkaita saatu asettumaan ehdolle päättämään tulevaisuuden asioista. Meille, jotka olemme saaneet olla mukana niitä tekemässä, ne ovat kuitenkin varsin arvokkaita painotuotteita. . Voin sanoa, että ei ole tyytyväinen asiakas. . Nim. Silloin on meidän aikamme väistyä. Ei kiitos enää . Liittyykö paikannustietojen käyttöön esimerkiksi perustuslaillisia kysymyksiä. Ihmiseloa on kuvitettu vauvasta vaariin. TeksTariT . Mielestäni mahdollisten tiemaksujen tulee huomioida julkisen liikenteen käyttömahdollisuudet, tulot ja auton käyttötarkoitus, Hänninen sanoo. Toivomuksemme on, että saisitte niistä myönteisiä rakennuspalikoita omalle vaelluksellenne. tammikuuta 2017 O len viime päivinä palannut Oulas-opiston kirjoittajaharrastajien piirissä julkaistuihin antologioihin. Hänninen kysyy viitaten mahdolliseen satelliittipaikannukseen perustuvaan maksujärjestelmään. Kirjoittajat ovat tuoneet riveille tuntemuksia omasta, kenties jo menetetystä kodistaan ja kotiseudustaan. . Vuosituhannen vaihteessa julkaisimme koosteen Kiikaroin aikaa. Hänninen: Bernerin astuttava esiin tieverosuunnitelmissa Lähetä tekstiviesti numeroon 17192. Omasta kirjahyllystäni antologioita löytyi 11 erilaista. Uudet sukupolvet antavat ajalle ja tapahtumille uudet sisällöt ja merkitykset. Sota-aikojen kokemuksia on valotettu esimerkiksi koosteessa Sota meissä. Kotiseudun ihmiset elävät niissä omaa ainutkertaista elämäänsä. SDP:n pohjoiset piirit Savo-Karjala, Pohjanmaa, Lappi, Keski-Suomi ja Oulu kokoontuivat viikonloppuna Oulussa puoluekokousasioiden tiimoilta. Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus turvattava MIELIPIDE Vasemmistoliiton raahelainen kansanedustaja Katja Hänninen vaatii liikenneja viestintäministeri Anne Berneriä avaamaan hallituksen suunnitelmat mahdollisen tieveron käyttöönotolle. Mistä löytyy sellaisia tyyppejä, jotka tajuavat jotain siitä, mitä ovat menossa päättämään.. Useat kirjoittajistakin ovat jättäneet meidät muistoihimme. Ne pyrkivät valaisemaan tavallisten ihmisten tavallista elämää läheltä. Ministeri Bernerin on pikaisesti kerrottava, että onko haja-asutusalueilla välttämättömän auton käyttäminen kallistumassa tulevaisuudessa entisestään vai ei, Hänninen sanoo. Kotipaikkakunnalleen jäävät nuoret menettävät mahdollisuuden ammatilliseen koulutukseen eivätkä kasva aktiiviseen kansalaisuuteen. Sen jälkeen ovat ryhmän ohjaajat ja osanottajat vaihtuneet moneen kertaan. Antologioita selatessani on tullut moneen kertaan mieleen otsikon kysymys. – Miksi Berner valmistelee salassa näin isoja uudistuksia. Ensimmäisen antologian esipuheen, Puut tuulen pesiä täynnä, on allekirjoittanut silloinen ohjaajamme Liisa Alho vuonna 1994. Erityisen pahasti piirejä huolettavat nyt toisen asteen ammatillisen koulutuksen leikkaukset. Typeriä olisimme, ellemme sitä ymmärtäisi ja hyväksyisi. Kun yrityksessäsi on asiakaspalvelutyössä henkilö, joka ”arvioi” asiakkaan ulkoisesta olemuksesta ja palvelee sen mukaisesti ja on työhönsä niin kyllästynyt, ettei vaivaudu tuotteesta kertomaan kuin kaiken erikseen tivaamalla,ei esittele eri vaihtoehtoja eikä varsinkaan ”viisaampana” kerro mikä on lopputulos, eri vaihtoehtoja puntaroidessa. Eino Leinokin on miettinyt samaa aikanaan. ” Mitä meistä jäljelle jää, kun päättyvi aika tää ?” Hänestä ja monesta muusta merkkimiehestämme on jäänyt meille muistoksi painettua sanaa hyllymetreittäin. Kaupunkien ulkopuolella töihin, harrastuksiin, palveluihin ja opiskelemaan ei pääse useimmiten muuten, kuin omalla autolla. Kirjojen lehdillä heidän ajatuksensa kertovat meille sen aikaisista tunnoista ja elämän pienistä ja suurista tapahtumista niinä aikoina. Vaalit ovat aivan lähellä, eikä mitään kukaan tiedä niistä. Nyt olemme onnellisia, jos pysähdytte kanssamme muistelemaan menneitä, ja kiitollisia siitä, että olette tukeneet harrastustamme. Lehtopäähän, Kivirannantielle, olisi edelleen aiheellista se kaide asentaa siihen kohtaan, jossa joki tulee tiehen kiinni
Tello . pyhajokiseutu@almamedia.fi. Kiivastuttavatko kaahaajat vai köröttelijät. Määrässä on laskua noin kahdeksan prosenttia. Vuonna 2015 loukkaantuneita oli yhteensä 6 385. 010 665 9016, lukijailmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi. Yhteiskunnan tasolla liikenneympäristöä on kehitettävä edelleen turvallisemmaksi ja kannustettava yksilöitä tekemään turvallisia valintoja liikkuessaan, Valtonen kannustaa. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 5 lukijat keskustelevat Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Tee tilaus 25.1. Suomen tieliikenteessä uhrien määrä saisi siis olla enintään 136 vuonna 2020. Tilastokeskuksen ennakkotietojen ja Liikenneturvan keräämien lehtitietojen perusteella tieliikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä väheni vuonna 2016 lähes kymmenen prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Ilmoita lehtitilauksen yhteydessä: koulun nimi ja osoite, yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero sekä lehtien jako-ohje esim. Tapsa 040 558 5163 Ville 040 356 1997 Avoinna ma-pe 9-17 . Viimeaikaiset keskustelut varsinkin Pyhäjokialueella ovat kiteytyneet kaahaaviin kuskeihin. Viime vuoteen verrattuna laskua oli noin viisi prosenttia. Myös jalankulkijoiden kuolemat ovat vähentyneet. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Vuotta synkistää kuitenkin ainakin viiden mopoilijan kuolema. Keskuskatu 6, Oulainen Tykkää meistä facessa! Tapsan Kuntopiste Tapsan Kuntopiste Hieronta • Kuntosali • Spinning • Kengät • Koiranruoat • Raakaruoka • Tempur-tyynyt ja -tuotteet Kuntosalikortilla pääset salille 24/7. Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen myöntää, että kulunut vuosi on askel oikeaan suuntaan. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksesta myös meille. Canami Tämän kuun ajan 25 €/säkki 18 kg Kompletti-tarjous KOIRILLE RAAKARUOAT SEKÄ NAPPULAT kotiinkuljetus 50km:n säteelle Oulaisista Kysy suurerä alennukset! Koiran ruokien palvelu laajenee: Opiskelijat! Tarjous! KUNTOSALILLE Tammikuu-toukokuu 100€. Loukkaantumisissa vähennystä on noin kymmenen prosenttia. 010 665 9016 asiakaspalvelu.pyhajokiseutu @almamedia.fi Voit tehdä osoitteenmuutoksen myös netissä omilla asiakastunnuksillasi! www.pyhajokiseutu.fi Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Liikenneturvan arvion mukaan tieliikenteen turvallisuus kehittyi onnettomuustietojen valossa parempaan suuntaan vuonna 2016. High-Energy . Tilaattehan koko koulun lehdet yhdellä tilauksella. Kolmenkympin taajamanopeusrajoituksia sekä korotettuja suojateitä ja pyörätien jatkeita tulee lisätä, Valtonen ehdottaa. Mästers . Alennetut nopeusrajoitukset ja niiden noudattaminen lisäävät jalan ja pyörällä liikkuvien turvallisuutta. – Jokainen voi omalta osaltaan tehdä tieliikennettä turvallisemmaksi kulkemalla liikennesääntöjen mukaan. Etenkin pyöräilevien onnettomuudet vähenivät. EU:n yhteisenä tavoitteena on puolittaa liikennekuolemat kuluvan vuosikymmenen aikana. Tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden määrä jäänee 6000 loukkaantuneen tuntumaan. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Mopolla loukkaantuneiden määrä jatkoi laskuaan myös tänä vuonna. Tässä vaiheessa käytettävissä olevien tietojen mukaan onnettomuuksissa kuolleiden määrä on noin 235. Keskustassa ajavia autoilijoita on parjattu erilaisilla keskustelufoorumeilla eikä vaaratilanteiltakaan ole vältytty. mennessä Pyhäjokiseutu p. Se on 20 ihmistä vähemmän kuin vastaava ennakkotieto oli vuonna 2015. Ajamalla ennakoiden säilyy myös tarpeellinen pelivara muiden tekemien virheiden varalta. Keskimääräistä enemmän vähennystä on ollut pyöräilevien tilastoiduissa onnettomuuksissa. Myös valtioneuvoston tuoreessa periaatepäätöksessä pitkän aikavälin visiona on, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. – Monissa kaupungeissa ja kunnissa on tehty pitkäjänteistä työtä muun muassa pyöräilyinfran parantamisessa. Torstaina 19. Miten koet liikennekulttuurin. Osoite on toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi. Myös autoilijat havaitsevat ja ehtivät reagoida muuttuviin liikennetilanteisiin paremmin. Best In Show . Kun liikenneturvallisuustilannetta tarkastelee tienkäyttäjittäin, pientä myönteistä kehitystä näkyy lähes kaikissa ryhmissä. Vielä ei kuitenkaan tavoitettu edes vuoden 2014 tilannetta, jolloin tieliikenteessä menehtyi alle 230 ihmistä. jos koulussa on useita ovia. Nordic Delight . Sanomalehtiviikko 30.1.–3.2.2017 Opettaja, tilaa opetuslehdet ja näköislehden tunnukset Voit tilata luokallesi teemaviikon sanomalehdet ja näköislehtitunnukset maksutta opetuskäyttöön. Voit keskustella aiheesta myös verkkolehdessä, www.pyhajokiseutu.fi. Toisaalta huomio on kiinnittynyt kantatiellä köröttäviin kuskeihin, joista lukijat antavat palautetta, että hidas eteneminen vaarantaa liikennekulttuurin, eikä ohittaminen letkoissa onnistu. Muutatko. Lähetä Pyhäjokiseudun toimituksen sähköpostiin ajatuksiasi aiheesta
Perinteisestä luokkahuoneesta poikkeava tila on somistettu kankain ja pehmustetuin istuimin. Tilanteet tallentuvat puhelimeen. Luokkatilaratkaisuissa esimerkiksi Hyttikalliolla on saatu eskariluokasta toimiva. Hän rohkaisee oppilaitaan tutkimaan, kysymään ja kyseenalaistamaan erilaisia opeteltavia aiheita. Hyttikallion ja Mäkirinteen koulujen rehtori Risto Klasilalle tekniikan hyödyntäminen opetustyössä on normaalia. Tuloksia on syntynyt. . Tiloihin voi mennä työskentelemään itsenäisesti, mutta opettaja voi ottaa oppilaista pari-kolme ja tehdä heidän kanssaan töitä erilaisessa ympäristössä, Klasila konkretisoi. Opetussuunnitelmaa ovat olleet tekemässä alan parhaat asiantuntijat, hän painottaa. Nuolioja-Aho on perehtynyt saduttamiseen. – En ole nähnyt tässä mitään ongelmaa. Hyttikallion koulun oppilaat pääsevät tavallisesta luokkahuoneesta pujahtamaan viihtyisään oheistilaan, jossa pääsee totetuttamaan uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppimista kokeilemalla ja tutkimalla. Hänelle itselleen opettajan työ tuo mahdollisuuden kehittyä ja toteuttaa suunnitelmia. Lapsien kiinnostus kurkistaa pyöreään linssiin avaa uudenlaisen maailman. Klasila näkee, että tilaa voidaan hyödyntää esimerkiksi luokassa vierailevien henkiöiden työtilana. Rehtori luottaa alaistensa taitoon nähdä kokonaisuuksia. . Koulujen tilamuutokset ovat käytännön työtä uuden opetussuunnitelman käyttöönottamisessa. tammikuuta 2017 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi HAAPAVESI Hyttikallion koulun rehtori Risto Klasila on kesyttänyt uuden opetussuunnitelman. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT. Oppilaiden kanssa syntyi loruesitys, joka toimi samalla tarinapajan vihkiäispuheena. Hyvintoimivat oppimisympäristöt edistävät vuorovaikutusta, osallistumista ja yhteisöllistä tiedon rakentamista. Suurennuslasi on pöydällä. – Pieniä tiloja, jotka eivät ole olleet hyötykäytössä, on nyt otettu käyttöön. 6 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. OPSkirjana tunnettu yli 400-sivuinen kirja pitää sisällään uudenlaisen tavan opettaa asioita peruskouluissa. Ympäristöt muodostavat pedagogisesti monipuolisen ja joustavan kokonaisuuden. – Molemmilla johtamillani kouluilla on erittäin osaavaa ja innostunutta henkilökuntaa sekä mahtavia oppilaita, hän iloitsee. Uudistuksessa ovat mukana rehtorin lisäksi henkilökunta, mutta ennen kaikkea oppilaat. Kellotaulut, kirjat ja numerot saavat uudenlaisia merkityksiä, joiden avulla pienet oppilaat huomaavat osaavansa numeroita ja tietävät määritellyt aikajaksot. Klasila johtaa myös Mäkirinteen koulua. – Teimme vanhasta lääkekaapista postilaatikon, jonne oppilaat voivat käydä jättämässä kirjeitä, Nuolioja-Aho kertoo. Viimeisimpänä opeteltavana aiheena on ollut ajan käsitys. OPSin mukaan oppimisympäristöjen tulee tukea yksilön ja yhteisön kasvua, oppimista ja vuorovaikutusta. Hyttikalliolla tilat tukevat opetusta FAKTA . Niitä syntyy, kun kaikilla on yksi ja sama tavoite, hän jatkaa. Yhteistyössä kiinteistöistä vastaavien työntekijöiden kanssa on löydetty entisille, niin sanotuille turhillekin tiloille uusia käyttötarkoituksia. – Yhteenhiileen puhaltamalla saadaan mukavia asioita aikaiseksi. Opetussuunnitelma suorastaan velvoittaa kouluja miettimään, että tilat ovat hyvät, toimivat ja viihtyisät, hän painottaa. – Opettajilla on aika suuri itsenäisyys tehdä työtään. . Syksyllä käyttöönotettua opetussuunnitelmaa on nyt vakiinnutettu koulujen arkeen puolen vuoden ajan. Hyttikallion koululla muutostyöt ovat lähteneet liikkeelle kokonaisvaltaisesti. Rehtori Risto Klasila hoksauttaa, että uudistustyöt eivät niinkään vaadi euroja, enemmän ratkaisevat ideointi ja suunnittelu. Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi HAAPAVESI Opettajan pöydän takana avautuu mystisesti hämärtyvä pienempi huone. Osa oppilaista voi tehdä annettuja tehtäviä itsenäisesti modernein laittein ryhmätyötiloissa. Innostuneessa ilmapiirissä on uudistukset otettu vastaan myönteisinä haasteina. Uudistunut OPS eli opetussuunnitelma rohkaisee kouluja paneutumaan oppimisympäristön muutokseen. Ne kannustavat muun muassa tarinapajaan astuvaa tutkimaan, kokeilemaan, oivaltamaan ja innostumaan. Tarinapaja rohkaisee oppilasta kokeilemaan Opettaja Riitta Nuolioja-Aho tykkää uuden opetussuunnitelman mukanaan tuomista mahdollisuuksista. Kukaan oppilas ei ole leimaantunut, vaan oppiminen tapahtuu hyväksyvässä ilmapiirissä. Opettaja Teija Tuovinen iloitsee, että luokan takana aiemmin ollut varastotila on nyt lisätila luokkahuoneeseen, joka ennen tuntui ahtaalta. Ensimmäisinä miettimiskohteina ovat olleet opetustilat. Oven päällä lukee Tarinapaja. Tarinapajaksi nimetty tila vihittiin virallisesti käyttöön hiljattain, oppilaiden tekemän avajaisliinan leikkauksella. Tarinapajaan tervetulleeksi toivottava teksti on saanut täydennystä lisäsanoista. Ne mahdollistavat aktiivisen yhteistyön koulun ulkopuolisten yhteisöjen tai asiantuntijoiden kanssa. – Nyt siellä voidaan leikkiä esimerkiksi kotileikkiä, hän jatkaa. Klasila korostaa yhteistyön voimaa ja merkitystä. Erilaisten oppijoiden yhdistäminen lisää erilaisuuden ymmärtämistä. Opettaja Riitta Nuolioja-Aho on suunnitellut oppilaidensa kanssa entisestä varastotilasta toimivan oppimisympäristön. Vuorovaikutus, palaute ja oppimistulokset kannustavat jatkamaan. Tarvittaessa on tehty aukkoja seiniin, jotta tavoiteltu toiminnallisuus on saavutettu. Klasila muistuttaa, ettei kaiken oppimisen tarvitse tapahtua enää pulpetissa istuen, vaan oppimistilanteet ovat vaihtelevia. Nuolioja-Aho pitää tärkeänä juuri sitä, että lapset ovat mukana osallistumassa, kokeilemassa ja sen myötä oppimassa. Seinälle kiinnitetyssä kaapissa on salaisuuksia. – Opettaja voi käyttää luokkahuoneen ohessa olevia pienempiä tiloja opetuksessaan koko ajan. – Eikä kaiken tarvitse tietenkään lähteä siitä, että on pehmeitä istuimia ja palloja, hän täsmentää. Niitä pääsivät ihailemaan vanhemmat ja isovanhemmatkin, kun koululla vietettiin uudistuneiden tilojen leikkimielisiä vihkiäisjuhlia. Suunnittelutyössä ovat olleet mukana myös oppilaat koko ajan. Opetussuunnitelmakin sanoo, että oppimisympäristön pitää olla viihtyisä, esteettinen, esteetön ja mukava, Klasila painottaa. Luokkatiloissa onnistuu liikkumaan myös pyörätuolilla, mikä mahdollistaa pyörätuolia käyttävien oppilaiden opettamisen samoissa tiloissa ja samassa oppilasryhmässä toisten kanssa
Oppilaat piirsivät kuvaamataidon tunnilla paperille taustamaisemia, jotka muutettiin digitaaliseen muotoon. Oppilas Minea Laitila kiipeää taulun eteen tehdyille korokkeelle ja ottaa ohjelman luontevasti haltuun. – Välillä pidetään rentouttavia ja rauhoittavia satutunteja, hän muistuttaa. Yhteisen opetustuokion jälkeen oppilaat voivat syventyä yksilölliseen oppimiseen esimerkiksi tabletilla olevien erilaisten opetusohjelmien avulla. Hyttikallion koulun eskareiden tilat laajentuivat, kun entinen varastotila otettiin hyötykäyttöön. Repo kertoo lukeneensa teknisten laitteiden ohjeistuksia ja opetelleensa koneiden asentamiset paikoilleen omatoimisesti. Hyttikallion koulun pienimpien luokkien opettajina he ovat kehittäneet luokkatiloistaan sellaiset, että opettamishetket eivät ole enää sidottuja pelkästään pulpetissa istumiseen. Kirjainja sanapeliä testaamassa Minea Laitila. He tekivät luokkaan rakennelman, jolla pystytään harjoittelemaan esiintymistä, teknisten laitteiden käyttämistä ja kielellistä kehittymistä. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 7 KATSO VIDEO Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. 5 Opettajat kertovat tällä menetelmällä perehdytyn muun muassa maantiedon ja historian asioihin. Tätä perusajatusta ovat valjastaneet opetuskäyttöön opettaja Riikka Sirkko ja Ilkka Repo. Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi HAAPAVESI Opettajat Riitta Nuolioja-Aho, Ilkka Repo ja Riikka Sirkko tietävät, mitä tarkoittaa, kun alakouluikäiset lapset innostuvat uudenlaisista oppimisympäristöistä ja -välineistä. Luokan seinällä on uudenaikainen, kosketukseen reagoiva taulu. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Hyttikallion koulun oppilaat pääsevät tavallisesta luokkahuoneesta pujahtamaan viihtyisään oheistilaan, jossa pääsee totetuttamaan uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppimista kokeilemalla ja tutkimalla. Opettajat Riikka Sirkko ja Ilkka Repo näyttävät videolla, mistä on kyse. Tarinapajaksi nimetty tila vihittiin virallisesti käyttöön hiljattain, oppilaiden tekemän avajaisliinan leikkauksella. Pojat suunnittelivat liimaavansa nauhanpätkän omien vihkojensa sivuille. Perinteiseen oppimistilanteeseen verrattuna projekteissa ei ole käytetty oppikirjoja. Tabletin ja välineiden käyttäminen on tuntunut oppilaista aivan normaalilta. Hyttikallion koulun yhteen luokkaan on laitettu vihreitä kankaita. Oppilaat saavat mennä niihin vapaasti tekemään annettuja tehtäviä, avoimet ovet yhdistävät toimijat yhteisöksi. Opettajilta erilaiseen opettamistapaan muuntuminen vaatii paljon. Luokan etuosassa on sohvat, joilla ei kukaan makoile, vaan ne tuovat pehmeyttä tilaan. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT. Oppilas voi kädellään ruutua koskettaen tehdä, kuten ohjelma toivoo. 2 Projektina oli työstää tutusta Kolme pukkia -sadusta esitys. – Opetustuokioiden jälkeen oppilaat voivat siirtyä tekemään harjoituksia esimerkiksi tableteillaan, he kertovat. Ohjelmat on opeteltu yhdessä ja opettajat kertovat olleensa oppijoina uuden edessä mielellään. Oppimistilanteista tulee luontevia, joissa tekeminen vie mukanaan motivoituneet oppijat. Ruudusta tilanne näyttää siltä, kuin hahmot liikkuisivat oppilaan piirtämässä maisemassa. Yksilöllinen oppiminen onnistuu Kosketukseen reagoiva taulu on Hyttikallion uusin tekninen laite. Vuorovaikutus oppilaiden kesken on toimivaa. Annetusta aiheesta on etsitty tietoa sähköisistä lähteistä. – Rajua perehtymistähän tämä vaatii, mutta se on sen väärti, hän rohkaisee. Rajua perehtymistä, rohkaisevaa tekemistä ja palkitsevia tuloksia. Jokainen eskarilainen sai muistoksi pienen palasen nauhasta. Nauhanleikkaaminen uuteen tilaan oli koulupäivän kohokohta. Kahdessa eri tasossa olevien kankaiden väliin jää ihmisen mentävä kuja. Opettajat kiertävät, neuvovat ja opastavat, mutta kukin oppilas pystyy etenemään oppimisessaan yksilölähtöisesti. Näkymä välittyy tablettiruudulle. Tietokoneelta laitettu oppimistatukeva ohjelma auttaa esimerkiksi äidinkielen tehtävissä. 3 Oppilas tai opettaja pystyy menemään vihreiden kankaiden väliin ja piiloutumaan niin, että kangasta vasten liikuteltavat hahmot ikäänkuin liikkuvat pelkällä kankaalla. Esimerkiksi taululle lipuu sanoja, joista oppilaan on tunnistettava oikeat sanat väärien kirjainyhdistelmien joukosta. Eikä oppitunnit ole pelkästään koneiden parissa näpläämistä. Teksti ja kuva: Sirpa Kortet ESIMERKKI Hyttikallion koululla luokkahuoneessa on esimerkiksi sohvia. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Samalla askarreltiin sadun hahmot, joihin kiinnitettiin liikuttelukepit. Sirkon ja Revon luokassa oppimisja opettamismenetelmiin on kiinnitetty huomioita jo useamman vuoden ajan. Jokaisella on käytössään nykyaikaiset tablettitietokoneet, joilla tehdään opittavina olevia asioita. 1 Vihreät kankaat ovat tehokkaat, kun halutaan luoda yhtenäinen tausta. 6 Tekeminen ei ole missään vaiheessa takunnut tekniikan takia. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Digitaalinen oppimista tukeva laitteisto on hankittu varoilla, joita Ilkka Revon luokka on kerännyt esimerkiksi metalliromu-projekteillaan. Luokassa ei ole perinteisiä, suoria pulpettirivejä, vaan oppimispöytinä ovat pyörään malliin asetellut pöydät. Näitä kaikkea uudistunut opetussuunnitelma antaa koululle. Päinvastoin. Torstaina 19. Viimeisimmät piuhat ja kaapelit löysivät paikoilleen joulunpyhinä, kun Repo ei antanut periksi. Revon ja Sirkon luokassa on yhteisen isomman opetustilan yhteydessä kaksi pienempää, viihtyisäksi somistettua soppea. Repo muistelee, että ensimmäiset askeleet olivat luonnollisesti haastavia, mutta kun asian tuomat myönteiset puolet huomattiin, on kokemuksesta pelkästään hyvää sanottavaa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Riikka Sirkko ja Ilkka Repo ovat ottaneet sen hyötykäyttöön luokassaan hyvin kokemuksin
K-Supermarket Oulaisten nykyinen kauppiaspari Teemu Martikainen kiittää asiakkaitaan kuluneista vuosista ja toivottaa menestystä uudelle kauppiasparille. Esityksen taustalla on, että maantien 7890 (Pyhäjoentie) liikenne on lisääntynyt huomattavasti Junnikkalan sahan kohdalla: tiellä liikennöi huomattava määrä puutavaraautoja, tie on kapeahko ja siinä ei ole kevyen liikenteen väylää. Tiellä liikkuu koululaisia ja lenkkeilijöitä. Sahan kohdalla nopeusrajoitus on tällä hetkellä 80km/tunti. Kaupassa on kokenut henkilökunta, jonka kanssa kauppiaspari jo odottaa yhteisen taipaleen alkua. Kiinnitämme huomiota muun muassa tuoretuotteisiin, lähiruokaan ja luomuun. ELY-keskuksen liikenneturvallisuusasiantuntijana Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa toimiva Tarja Jääskeläinen kertoo, että esitykset ovat suuruusluokaltaan ja toimenpiteiltään hyvin erilaisia, mutta aloite käsitellään kokonaisuutena. K-Supermarket Oulaisten henkilökunta, 17 työntekijää siirtyy uuden kauppiasparin palvelukseen. Kevyen liikenteen väyliä rakennetaan parhaimmillaan muutama kilometri vuodessa Pohjois-Pohjanmaan alueella, kun taas alotteita tulee yhteensä satojen kilometrien osalta. Kevyen liikenteen väyliä tehdään pääteiden ja muiden todella vilkkaiden teiden varsille sekä koulumatkoja turvaamaan taajamien läheisyyteen. KesKo. Tässä lähdetään puhtaalta pöydältä tarveharkinnan tekemisen kautta. Kevyen liikenteen väylän tekeminen puolestaan on kustannuksiltaan niin suuri hanke, että se vaatii perusteellista pohdintaa jo suunnittelun osalta. Myös tien kunnostustarve selvitetään, Jääskeläinen kertoo. – Pientäkään osaa tarpeista ei pystytä toteuttamaan, Jääskeläinen toteaa. Rauni Lehtola Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi OULAINEN Miku Siljander (34) ja Jaana Mäkinen (29) palaavat kotiseuduilleen, kun he ryhtyvät K-Supermarket Oulaisten kauppiaspariksi helmikuun alussa. Kauppiaspari kertoo tulevansa KSupermarket Oulaisiin innolla. – Maankäyttö tämän Pyhäjoentien pohjoispuolella on vielä kohtalaisen vähäistä ja yhteydet ydintaajamaan on hoidettu katuverkkoa pitkin. Uudistamme ja laajennamme kaupan valikoimaa. tammikuuta 2017 Maija Pylväs maija.pylvas@almamedia.fi OULAINEN Oulaisten kaupunki on päättänyt esittää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikennevirastolle, että Pyhäjoentien 60km/tunti -nopeusrajoitusta jatketaan Saariperäntien haaraan asti ja tieosuudelle tehdään kevyen liikenteen väylä mahdollisimman pian. – Haluamme tehdä kaupastamme asiakkaidemme toiveiden mukaisen siten, että kattavasta valikoimastamme löytyy varmasti kaikki herkut arkeen ja juhlaan. – Nopeusrajoituksen laittaminen on kustannuksiltaan todella edullinen ja sen voi hoitaa tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Toki ydinvoimalatyömaa vaikuttaa varmasti kaikkeen liikenteeseen varsinkin rakennusvaiheessa, Kevyen liikenteen väylälle on todellinen tarve ELY-keskuksen mukaan kevyen liikenteen väylistä vain pieni osa pystytään toteuttamaan nykyisellä rahoituksella. Miku ja Jaana ovat toimineet kauppiasparina vuodesta 2012 lähtien, viimeksi Kannuksessa. – Tärkeimmäksi teemaksi nostamme kaupassamme hyvän asiakaspalvelun. 8 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Kauppiaspari toivoo, että asiakkaat tulisivat juttelemaan ja antaisivat runsaasti palautetta ja toiveita valikoiman suhteen, sillä he haluavat rakentaa kaupan asiakkaiden toiveiden mukaiseksi. Jääskeläisen mukaan rahoituksen saaminen kevyen liikenteen väyliin on näinä päivinä vaikeaa. Teiden käyttäjäja liikennemäärät ratkaisevat. Kaupan ilmettä freesaamme pienin kalusteuudistuksin, Miku Siljander kertoo kauppiasparin suunnitelmista. Kaupunki esittää myös, että Pyhäjoentie kunnostetaan Kantatie 86:n risteyksestä Pyhänkoskelle saakka, koska liikenne tiellä tulee edelleen kasvamaan Fennovoiman ydinvoimalan rakentamisen edetessä ja valmistuessa. Siljander ja Mäkinen kauppiaiksi Oulaisiin K-Supermarket Oulaisten uusi kauppiaspari Miku Siljander ja Jaana Mäkinen. A Tämä on vähän sellainen tienpätkä, jossa testaillaan, paljonko autosta lähtee. Lehtolan mukaan tielle tarvittaisiin ehdottomasti kevyen liikenteen väylä. Oulaistelainen Rauni Lehtola kulkee päivittäin Pyhäjoentietä
Satuitko paikalle, kun tapahtui. Tämä tuntuu olevan vähän sellainen tienpätkä, jossa testaillaan, paljonko autosta lähtee. Irvantien kautta matka olisi lyhyempi. Irvantie on ollut jo pitempään oikoreitti Kalajoelle. Rekkamiehet haluavat Irvantien kuntoon Heikki Viitanen ajaa päivittäin sahatavaraa Oulaisista Kalajoelle. – Sahan kohdalla pitäiti saada nopeusrajoitusta pienennettyä. . Maija Pylväs Maija Pylväs maija.pylvas@almamedia.fi OULAINEN Pyhäjoentien lisäksi erityisesti rekka-auton kuljettajia puhuttaa Irvantien huono kunto. Lehtolan mukaan tielle tarvittaisiin ehdottomasti kevyen liikenteen väylä. Itsekin rekkaa ajavan toimitusjohtaja Jarmo Nahkalan mukaan teiden kunto on heikolla mallilla varsinkin talvisin. Palokuolemien määrä kääntyi äkkinousuun. Mutkan takaa kun tulee lujaa autoja, rekoilla ei tahdo keretä alta pois. Samoilla linjoilla on Junnikkalan sahalta Oulaisista puulasteja päivittäin ajava Heikki Viitanen. – Tietysti tämä on yleinen ongelma raskaan liikenteen kannalta, sama mihin suuntaan lähtee. Useita kertoja päivän aikana edestakaisin, Nahkala laskeskelee. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Parantamisen varaa kuitenkin on, koska suurin osa tulipaloista johtuu ihmisen omasta toiminnasta, sanoo Ilpo Leino. Ensimmäistä kertaa ei kukaan kuollut tulipaloissa heinäkuussa. ELY-keskuksen mukaan nopeusrajoituksen laittaminen on kustannuksiltaan edullinen, mutta kevyen liikenteen väylän tekeminen vaatii perusteellista pohdintaa. Tiellä kuljetaan niin koirien kuin lastenvaunujen kanssa. 2 Nämä luvut menevät vielä normaalin tilastollisen vaihtelun piikkiin, eivätkä muuta sitä tosiasiaa, että paloturvallisuus on muutaman viime vuoden aikana selvästi parantunut, painottaa SPEKin turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino. Reitti tuo noin 15 kilometriä lisämatkaa. – Ajamme viisi päivää viikossa täysperäliikennettä. – Arkipäivisin tässä kulkee aivan aamusta iltaan tukkirekkoja ja muita isoja autoja, joten kevyen liikenteen väylä tulisi ehdottomasti tarpeeseen. Rakennuspaloja ja -palovaaroja oli viime vuonna noin 5500, lisäystä noin 300. Irvantien varrella asuvat Toini ja Juhani Ylikulju ovat huomanneet lisääntyneen rekkaliikenteen, mikä ei kuitenkaan heitä haittaa. Torstaina 19. . Jääskeläinen kertoo, että on olemassa joitakin rahoitusmuotoja, jotka tulevat suoraan liikennevirastolta, mutta ne rahoitukset ovat väliaikaisia eivätkä ainakaan nyt kohdistu tälle kyseiselle alueelle. Liikenne on kuitenkin aika lailla sama kuin Oulaisten ja Merijärven välillä. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 9 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Heinäkuu teki poikkeuksen. Kesällä ja joskus talvellakin paremmissa keliolosuhteissa ajetaan tietysti Irvantien kautta, koska se lyhentää matkaa. Jarmo Nahkala Maija Pylväs 3 Rakennusja asuntopaloja oli vuonna 2016 hienoisesti edellisvuotta enemmän. . – Monesti olen soittanut, saisiko Merijärven ja Kalajoen väliselle tielle apuja. – Pyhäjoentien nopeusrajoitusasia on ollut aiemminkin esillä yhteiskeskusteluissa kaupungin kanssa. Kaikki aloitteet käydään kuitenkin aina läpi, mutta varsinaisen vastauksen saamiseen saattaa mennä aikaa: viikkojen sijaan puhutaan kuukausista. Meille tulee puolestaan tukkeja raaka-aineeksi, Oulaisten sahalta lähtevästä sahatavaraliikenteestä vastaava Irina Koirikivi kertoo. Tulipaloluvutkin ovat parantuneet viime vuosina. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi mutta liikenteen kasvu on kuitenkin marginaalista. Palokuolemien viiden edellisen vuoden keskiarvo oli vuosikymmenen vaihteessa tasan sata, nyt alle 80. Tiedot palokuolemista perustuvat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurantaan ja pelastusalan Prontotietokantaan, tiedot rakennuspaloista jälkimmäiseen. Hyötykuorma Oy:n kuljettaja Heikki Viitanen ei ymmärrä myöskään sitä, miksi Merijärvi–Kalajokitien hoitoluokka on eri kuin Oulainen–Merijärvi-tien. 1 Tilastotiedoissa näytti vielä marraskuussa näytti siltä, että palokuolemien määrä on pienempi kuin edellisenä vuonna, mutta joulukuun neljätoista tapausta vetivät tilaston nousuun. . Myös nopeusrajoitusta pitäisi laskea, Lehtola sanoo. Kiteytys: Vuoden 2016 tulipaloissa kuoli 82 ihmistä. Reitti tuo noin 15 kilometriä lisämatkaa. Nahkalan mukaan juuri nyt liukkailla keleillä Irvantietä on pakko välttää, joten Kalajoelle joudutaan ajamaan pitempää kautta eli yleensä Ylivieskan kautta. Asuinrakennuspaloja taas oli reilut 3100, lisäystä noin 260. – Vuosikausia siitä on ajettu, mutta liikenteen määrä on varmaan kasvanut sitä mukaa kun tuotantomäärät ovat kasvaneet. . Jääskeläisen mukaan kuntien aloitteet tosin ovat sellaisia, että niihin pyritään mahdollisimman hyvin vastaamaan. – Sehän on yleinen tie, joten kyllä siitä pitääkin päästä kulkemaan. Joskus pienet aloitteet, kuten nopeusrajoitukset tai muut merkkiasiat, saadaan toteutettua ihan muutamassa päivässä, mikäli ne katsotaan tarpeellisiksi. Oulaisten kaupunki esittää ELY-keskuksen liikennevirastolle, että Pyhäjoentien 60km/tunti -nopeusrajoitusta jatketaan Saariperäntien haaraan asti ja tieosuudelle tehdään kevyen liikenteen väylä. Kevyen liikenteen väyliä rakennetaan parhaimmillaan muutama kilometri vuodessa PohjoisPohjanmaan alueella, kun taas alotteita tulee yhteensä satojen kilometrien osalta. Pyhäjoentie on yleinen lenkkireitti Maija Pylväs maija.pylvas@almamedia.fi OULAINEN Oulaistelainen Rauni Lehtola kulkee Pyhäjoentietä päivittäin, ja se on hänen mukaan yleinen lenkkeilyreitti Oulaisissa. A Juuri nyt liukkailla keleillä Irvantietä on pakko välttää, joten Kalajoelle joudutaan ajamaan Ylivieskan kautta. Eihän tietä tietenkään ole tehty isoon liikenteeseen, mutta ainakin vielä se on kestänyt, Juhani Ylikulju sanoo. . Mitä. Jalankulkijoiden kannalta puolestaan kevyen liikenteen väylä olisi paikallaan. Isolla täysperävaunulla lähteminen sahalta on hidasta ja mutkan takaa Kantatie 86:lta päin autoja tulee kovalla vauhdilla. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön seurannan mukaan vuoden 2016 palokuolemaluku on neljä enemmän kuin vuotta aiemmin. Oulaistelainen Rauni Lehtola kulkee päivittäin Pyhäjoentietä. Sahatavara liikkuu pääasiassa Kuljetusliike Hyötykuorma Oy:n autoilla. Päivittäin meiltä lähtee tavaraa, joka on pääasiassa Kalajoelle satamaan menevää sahatavaraa
. LUKUJA . Yksi rakenteellisista ratkaisuista oli se, ettei valmiita betonielementtejä käytetä. . – Uinninvalvojien työtila on sijoitettu niin, että siitä näkee laajasti koko halliin. . Se on niin mennyttä aikaa. Aukioloaikoja mietitään. Rakentaminen on sujunut suunnitellusti. – Toiminnallisesti tämä mahdollistaa sen, että vesijumppien aikaan voi olla koululaisryhmiä. Vesijuoksijoilla on mahdollisuus olla kahdessa eri altaassa, Karsikas kertoo. Liukumäen asentaminen alkaa ensi kuussa, lasten altaaseen tulee pumpattava kala. Uimahallityömaan valvojana puolentoista vuoden ajan toiminut Jouni Laaksonen on uimahalliprojektiin tyytyväinen. . . Esteettömyys on huomioitu kaikessa liikkumisessa. Teknisesti iso allas on rakennettu niin, että sähköinen ajanotto esimerkiksi uintikilpailuissa on mahdollista. Suihkuja on 12 sekä naisten että miesten puolella. Lapsille on kaksi allasta, toisessa voivat olla alle 3-vuotiaat ja toisessa alle kouluikäiset. Laaksonen laskee, että uusiin altaisiin menee vettä reilut tuhat kuutiota. . Sekä naisten että miesten puolella on 12 suihkua, joiden korkeudessa on otettu huomioon myös lapsinäkökulma. . Tapio Heikkilä arvelee työmäärän olevan henkilötyövuosina jopa 200. Sellaisiin paikkoihin, jotka jäävät silmältä piiloon, on sijoiTestiuimarit pulahtavat altaaseen jo keväällä Oulaisten uimahallissa on huomioitu lapset ja esteettömyys. Suunnitelmissa on lisätä aamu-uintivuoroja ja sunnuntaiuintia. Uintipaikkojen vesimäärät tuplaantuvat reilusti. Urakoitsijat laskevat, että hallityömaa on tuonut työtä alueella todella paljon. Tenava-altaassa vettä on noin 80 senttimetriä. Hallissa on noin 5000 neliömetriä tilaa (bruttoneliöt). Oulaisten uimahallilla työskentelee kymmeniä eri alojen ammattilaisia erilaisissa rakennustehtävissä. Karsikas vertaa, että nykyisessä uimahallissa vettä on altaissa noin 400 kuutiota. . – Uusien altaiden täyttäminen kestää esimerkiksi viikon, Laaksonen konkretisoi. Ison altaan pituus 25 metriä, ratoja on 6. Kaikki on suurempaa, uudempaa, nykyaikaisempaa ja laadukkaampaa. 10 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Se pitää lauteet sopivanlämpöisenä istua, Laaksonen kertoo. Heikkilä vahvistaa, että betonin lujuudessa on oltu tarkkoina ja varmistettu laadukkuus näytteillä. – Kaikki betonivalut on tehty paikan päällä, Laaksonen kertoo. Käyttäjät pääsevät altaaseen elokuussa. Lauteet ovat kaakelia, joissa kiertää sisällä putkisto. . Lisäksi on vielä erillinen terapia-allas sekä hierontalaitteistoille varattu oma tila. . . Uintiryhmä on valittu. Pukukaapit toimivat rannekkeilla. . Lasten kahluualtaassa vettä on noin 20 senttimetriä. – Lauteet eivät ole tarkoituksella puiset. Kylmäallas ja ulkona oleva vilvoittelutila tuovat uimahalliin jo vähän kuin kylpylähenkeä. Uinninvalvojia tarvitaan 4, kahteen vuoroon työpareina. Syvän pään syvin kohta on 3,6 metriä. Hän laskee, että raudoitusrautaa uimahallityömaalla on käytetty viiden rekkakuormallisen verran. tammikuuta 2017 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Oulaisiin valmistuvan uuden uimahallin rakennustahti on aikataulussaan. Oulaisten uusi uimahalli valmistuu kesään mennessä. Pyörätuolia käyttäville on sekä naisten että miesten osastoilla omat saunat. . . Hallissa on kylmäallas ja liukumäki. Hallille on avattu nimikilpailu, johon toivotaan kuntalaisilta ehdotuksia. – Testaamme esimerkiksi sitä, miten tasausallas toimii, kun altaaseen menee kerralla iso määrä ihmisiä, vastaava mestari Tapio Heikkilä sanoo. . Täyspitkä, kuusiratainen uima-allas on profiililtaan täysin erilainen nykyiseen verrattuna. Sirpa KorTeT. Laaksonen paljastaa, että hallin viimeistelyvaiheessa lasten altaaseen tulee myös eräänlainen kiinnekohta nimenomaan lapsia ajatellen. Asiakkaat pääsee uimaan uuteen halliin elokuussa. Huhtikuussa tiloihin päästetään sadan henkilön koekäyttäjäporukka, jonka käyttäytymisestä rakentajat ja tekniikkavastaavat saavat arvokasta tietoa. – Se on sellainen kala, jolla voi pumpata vettä, hän paljastaa. . Helmikuussa tilaan aletaan asentaa liukumäkiä, joka kiertää avoimena spiraalina hallin sisätilassa. . Heidän käyttökokemuksestaan saadaan mahdolliset puutteet tai toimimattomuudet kiinni ja korjatuksi ennen hallin avautumista yleisölle. Liikuntapaikkojen isännöitsijä Markku Karsikas vertaa mielissään valmistuvia tiloja nykyiseen uimahallinn. Suihkuja saunatilat on mietitty huolellisesti. . Syvän pään syvyys on 3,6 metriä ja sinne tulee pomppulauta. . Elokuussa on uimahallin avajaisten aika
Tilat on tehty niin korkeiksi, että tekniikasta vastaavien henkilöiden on mahdollista kävellä siellä kumartumatta. Pääovella Markku Karsikas ja Jouni Laaksonen. Kaakelilauteissa kiertää putkisto, jolla istuinpinta pidetään oikeanlämpöisenä. Työtä tehdään vuoroissa työpareina. Tilat on rakennettu niin, että tekniikasta vastaava henkilö pääsee kulkemaan tiloissa kumartumatta. Torstaina 19. – Katossa on akustiikkalevyt vaimentamassa ääntä, miehet kertovat. Ilmanvaihtuminen niin hallikuin pesuja pukuhuonetiloissakin on suunniteltu erityisellä tarkkuudella. Oulaisten uimahallin pääsisäänkäynti on Konttilan tupaan näkyvällä julkisivulla. Uinninvalvojia hallissa alkaa työskennellä neljä. Karsikas perustelee nykyistä kesäkiinnipitoa kaupungin säästösyillä, mutta arvelee, että tulevaisuudessa uimahallia voidaan pitää auki myös kesällä, ehkä vain pienin rajoituksin. Nyt ollut käytäntö viiden viikon kesäsulusta on harmittanut kuntalaisia. Oulaisten uudessa uimahallissa on teknisiä tiloja miltei koko rakennuksen laajuudelta. Uimahallin saunaosastot alkavat olla jo valmiit. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi tettu valvontakameroita, Karsikas jatkaa. Lauteet on tarkoituksella tehty kaakelista, jotta ne kestävät kulutusta, mutta ennen kaikkea siksikin, että kaakelipinnat on helpompi pitää siisteinä puisiin verrattuna. Uimahallin maanpäällisen allaskerroksen lisäksi rakennus on valtaisa laitos. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT. Uimahallin pääsisäänkäynnin yhteyteen tulee kahvila. Asiakkaat pääsee uimaan uuteen halliin elokuussa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Työmaan vastaava mestari Tapio Heikkilä sanoo uimahallirakentamisen sujuneen suunnitelmien mukaan. Sen toiminnan organisointi ja yrittäjän etsiminen ovat käynnissä. Uimahallin tekniikasta vastuu on kaupungin teknisellä henkilökunnalla. Äänieristyksessä on otettu huomioon ison tilan kaikuminen. Ilmanvaihtoon ja uintiveden laatuun painottuvaa tekniikkaa on useammassa kerroksessa. Ilmanvaihtoa varten on oma kerroksensa, samoin ilmastointilaitteistoille. Teknisiä tiloja on maan alla koko rakennuksen mitalta. Vauvauinnin aloittaminen on myös mietinnässä, samoin kuntalaisten toivoman hiihtoladun tekeminen uimahallilta suoraan Ouluntien pururadalle. Osa kuntalaisista on toivonut uimahallin yhteyteen myös kuntosalia. – Kuntosaleja on kaupungissa niin paljon jo, Karsikas perustelee. Aulatilaan tulee kahvila, jonne haetaan yrittäjää. Esimerkiksi vedenlaadun tarkkailuun tarkoitettuja säiliöitä on useita. – Ei se ladun vetäminen ole mahdottomuus, nyt kun halli sijaitsee täällä Konttilan alueella, Karsikas pohtii. Tämänhetkisen tietämyksen mukaan uusi uimahalli avautuu yleisölle elokuussa. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 11 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. – Aukioloaikoja on mietitty, mutta mitään ei ole vielä päätetty. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Suunnitelmissa on, että aamu-uintimahdollisuuksia lisättäisiin, samoin sunnuntain aukiolo on pohdinnassa, Karsikas sanoo. Tämä on Karsikkaan mukaan suunnittelussa erityisesti huomioitu asia, sillä useissa uusissa uimahalleissa teknisistä huoltotiloista on tehty ahdaskulkuisia. Tapio Heikkilä arvelee työmäärän olevan henkilötyövuosina jopa 200. Siitä on kuitenkin luovuttu. Sitä ennen sisäpinnat viimeistellään ja aletaan paneutua käytännön hallitöiden pyörittämiseen. Maaperän kosteus tai jopa märkyys, jota pelättiin edeltä, ei ole tullut vastaan. Urakoitsijat laskevat, että hallityömaa on tuonut työtä alueella todella paljon. Oulaisten uimahallilla työskentelee kymmeniä eri alojen ammattilaisia erilaisissa rakennustehtävissä
Muutostöissä muunmuassa rakennuksen sisäänkäyntejä, ikkuna-aukkoja ja tilajärjestelyjä muutetaan. Tässä ei ajatella ensisijaisesti businesta vaan asiakkaiden hyvinvointia. Kirjastotoimenjohtaja Kirsi Nahkanen kertoo, että tällä hetkellä Paanulinnassa tehdään muutostöitä, jotka mahdollistavat kirjaston perustoiminnot. Potilas antaa suostumuksen, että lääkitystiedot voidaan tarkistaa. Oulaisten apteekissa lääkityksen tarkistuspalveluun on kouluttautunut farmaseutti Paula Hautamäki. NäiN eteNee . Apteekin henkilökunta ei tee asiakkaalle määrättyyn lääkitykseen kuitenkaan muutoksia ilman, että potilas keskustelee lääkärin kanssa. . Tarkastelujaksona olivat vuodet 2014–2016 ja niiden aikana pelastuslaitoksia työllistäneet hälytystehtävät. Lääkkeiden turvalliseen käyttöön lisää huomiota Lippe Keskinen kehittää apteekin toimintoja koko ajan. Asiakkaalle voidaan tehdä myös lääkekortti, joka kertoo esimerkiksi onnettomuustilanteissa, mitä lääkkeitä asiakas käyttää. . . . 12 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Keskinen tietää, että monen lääkkeidenkäyttäjän kohdalla on saattanut käydä niin, että vuosien aikana on lisätty lääkkeiden määrää, mutta missään vaiheessa ei ole tarkistettu, syökö henkilö esimerkiksi päällekkäisiä, samansisältöisiä lääkkeitä, mutta eri nimillä markkinoituja tuotteita. Pitkään alalla toimineena hän pystyy konkretisoimaan myös huolen siitä, että useiden lääkkeiden yhtäaikainen käyttäminen saattaa aiheuttaa ei-toivottuja reagointeja. Julkisten palvelujen sijoittaminen rakennukseen edellyttää poikkeamista voimassa olevasta asemakaavasta. Kirjaston muuton ajan lukusali on Konttilassa Kärsämäen liikeksukuksen tontin ja piha-alueiden liikennejärjestelyistä laaditaan erillinen suunnitelma, josta ollaan yhteydessä ELY-keskuksen kanssa. Ammuntaa tutkitaan murhana Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (PSAVI) alueella toimivien pelastuslaitoksien hälytystehtävämäärissä ei ole selvää kehityssuuntaa havaittavissa. Apteekkari Lippe Keskinen kokee, että apteekit ovat edistämässä toiminnoilla kansalaisten hyvinvointia. Kiinteistö Oy Kärsämäen Liikekeskus on hakenut rakennuslupaa kiinteistön muutostöitä varten. tammikuuta 2017 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Tarkoituksenmukainen lääkkeiden käyttö on valtakunnallinen tavoite. . Voimassaolevan kaavan mukaan tontilla on kaavamerkintä, jonka mukaan alueelle saa rakentaa huoltoaseman, ravintolaja majoitustiloja sekä myymäläja liiketiloja. Muuton ajan kirjaston käyttäjiä palvelee kirjaston naapurissa sijaitseva Konttila, jonne on avattu lehtilukusali. Kunnanhallitus myönsi Kiinteistö Oy Kärsämäen Liikekeskukselle poikkeamisluvan rakennuslupahakemuksen mukaiseen asemakaavasta poikkeavaan rakentamiseen. . Me haluamme olla mukana siinä työssä auttamassa, he jatkavat. Hälytystehtävämäärissä suuria alueellisia eroja. Lääketarkastuksessa käydään läpi henkilön käyttämät reseptilääkkeet, mutta myös itsehoitolääkkeet ja luontaistuotteet. Poliisi pyrkii selvittämään tapahtumaan ja tapaukseen liittyviä taustoja ja motiiveja. . Lääketarkastus tehdään asiakkaan kanssa yhdessä. Muuttuvassa sote-palvelujärjestelmässä apteekkien rooli lähipalveluiden tuottajana korostuu. – Lääkkeiden käyttö pitää saada järkevämmäksi. – Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaan käytettävän lääkityksen kanssa pitää tietää, kuinka kalsium-, rautaja magnesiumlääkityksiä otetaan. Rakentaminen edellyttää tontin kaavamerkinnän vuoksi poikkeamislupaa, sillä tiloissa on ja niihin sijoitetaan julkista toimintaa kuten kunnan hallintoa ja kirjasto. – Usein apu löytyy jo sillä, kun rytmitetään lääkkeiden ottaminen oikein, Hautamäki sanoo. Epäillyn henkirikoksen osalta asia ei etene syyttäjälle ja oikeuteen, koska rikoksesta epäilty on kuollut. Poikkeamista haetaan tontin tai alueen käyttöön liittyvän erityisen syyn vuoksi, jotta alueen tarkoituksenmukainen käyttö mahdollistetaan ja alueelle tarpeellinen palvelutaso säilyy ja paranee. Poliisin tapahtumapaikalla suorittamien tutkimusten perusteella on todennäköistä, että mieshenkilö on surmannut aseellaan asunnossaan ensin puolisonsa ja sen jälkeen itsensä. Päätökset lääkityksen muuttamisesta tekee lääkäri. – Lääkkeiden tarkistaminen on ennaltaehkäisevää työtä, jotta ihmisen hyvinvointi jatkuisi mahdollisimman pitkään, Hautamäki jatkaa. Jotkut lääkkeet aiheuttavat suun ja limakalvojen kuivumista. Julkisten palvelujen sijoittumisen myötä tontin liikennejärjestelyihin kiinnitetään erityistä huomiota siten, että kevyen liikenteen turvallinen liikkuminen voidaan varmistaa. Tulehduskipulääkkeet eivät sovi verenohennuslääkkeiden kanssa, hän mainitsee. Pelastustoimen tehtävämäärien kehitystä tarkasteltiin Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella toimivien Jokilaaksojen, Kainuun ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen osalta. arKiSToKuva: Maija pylväS HAAPAVESI Haapavedeltä yksityisasunnosta löytyi sunnuntaina puolen päivän jälkeen vuonna 1926 syntynyt pariskunta kuolleena. Tarkastuksen yhteydessä voidaan tehdä myös lääkekortti, joka kertoo käytettävät lääkkeet. Keskinen laskee, että lääkkeiden käyttämisen systemaattisella tarkistamisella saadaan säästöjä. . Oulaisten apteekki on lähtenyt mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päättänyt aloittaa toimenpiteet, joilla lääkemääriä saadaan vähennettyä. Usein on huomattu, että potilaat tarvitsevat ohjausta ja neuvontaa lääkkeiden ottamisessa. Traagista tapausta tutkitaan tässä vaiheessa rikosnimikkeellä murha. Palvelu on maksullinen. Sopimuksesta apteekin henkilökunta voi selvittää reseptikeskuksesta jo edeltä, mitä lääkkeitä on määrätty. Merkittävän osan pelastuslaitoksien hälytystehtävistä muodostavat erilaiset tarkastusja varmistustehtävät, joita on noin neljäsosa vuosittaisten hälytysten määrästä. Toimintojen muuttaminen tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi on osa kehitystyötä. Vuonna 2016 hälytystehtävämäärät kuitenkin laskivat edellisvuodesta yli 500:lla. – Näistä syntyy oravanpyörä ja lääkekuorma kasvaa, hän jatkaa. Nyt Oulaisten apteekissa on aloitettu lääketarkistuspalvelu, johon on perehtynyt farmaseutti Paula Hautamäki. . Poikkeamislupa on voimassa kaksi vuotta, jonka aikana rakennuslupaa on haettava. Sirpa KorTeT Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi KÄRSÄMÄKI Kirjaston muutto Paanulinnan liikekeskukseen on alkanut ja kirjasto on suljettuna muuton ajan. Tapahtuma on sattunut todennäköisesti aamupäivän aikana ja tapaukseen ei liity ulkopuolisia henkilöitä. – Tämä on työkalu, joka on apuna esimerkiksi kotihoidon asiakkaille. Oulaisten apteekissa aletaan asiakkaan suostumuksesta tarkistaa lääkkeiden yhteisvaikutuksia ja ottoajankohtia. Lääkekierteessä olevien henkilöiden elämänlaatu paranee, kun esimerkiksi huimausoireiluun voidaan löytää vastaus lääkityksestä. Asia tuli ilmi sukulaisen kautta, joka ei saanut yhteyttä pariskuntaan ja oli sen jälkeen ottanut yhteyttä tapahtumapaikan naapuriin. Farmaseutit ja apteekkarit ovat terveydenhoitoalan ammattilaisia, joilla on tavoitteena hyvinvoinnin kasvattaminen, hän taustoittaa
Satuitko paikalle, kun tapahtui. Sata laulua Suomesta ja suomalaisuudesta inspiroi yläkoululaisia pohtimaan suomalaisuutta ja juhlimaan kulttuurin keinoin Suomen merkkivuotta oppilaslähtöisesti ja sukupolvirajoja ylittäen. pyhajokiseutu@almamedia.fi. – Vaikeissa tilanteissa ei tarvitse selviytyä yksin. Myös tilakohtaisia ehtoja voidaan sopia. Avun löytäminen vaatii usein energiaa ja vaivannäköä, jota huonosti voivalla nuorella ei välttämättä ole. Saari valitsi koulutuksen, koska ajatteli sen olevan tenttiä helpompi tapa täyttää koulutusvaatimus. Byrokratiaa kun on niin paljon. Mielenterveyden häiriöt ovat tärkein nuorten toimintakykyä heikentävä sairausryhmä. Yleisradion Sekasin-kampanja toukokuussa 2016 rohkaisi nuoria puhumaan ongelmistaan. Oulaisten uudemmalla tehtaalla valmistetaan pesuhuoneja keittiömoduuleja, huoneistoelementtejä, seinäelementtejä sekä ikkunoita. Meidän pitäisi tehdä käytännön työt ja sen lisäksi kirjata kaikki ylös, Saari kommentoi. – Nuoren ahdistus ei katso aikaa eikä paikkaa. – Suurin osa sitoutuu, mutta jos ei halua turhaa byrokratiaa, pakollista se ei ole. Järjestäjien mukaan koko alueen noin 900 viljelijästä noin 200 käy koulutuksen, loput tekevät sähköisen tentin. Lisäksi tarjolla on kaksi työnjohtajan tehtävää, toinen LVI-töiden ja toinen sähkötöiden pariin. Sekasin-chat aukeaa 19.1 ja on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Töllin lisäksi tilaisuudessa esitelmöivät Anna-Leena Vierimaa ProAgrialta, Liisa Niskala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta, Seppo Hihnala Maveplanilta sekä Keijo Pylväs Oulaisten maaseututoimistolta. Koulutuspäivän tarkoitus oli perehdyttää viljelijöitä ympäristökorvausjärjestelmään. – Kirjoittaminen madaltaa kynnystä avun hakemiseen, sillä kasvokkain asioista puhuminen voi joskus tuntua vaikealta, Raappanen kertoo. Jos keskusteluapu ei ole riittävää, niin Sekasin-chatin päivystäjät neuvovat jatkoavun löytämisessä. Tämän jälkeen oli selvää, että Suomen nuoret tarvitsevat Sekasin-chatia, verkkokriisityön päällikkö Satu Raappana Mielenterveysseurasta perustelee. Nuorille suunnattu chat-palvelu oli hukkua yhteydenottoihin viime keväänä, kun se avattiin viikon ajaksi osana Yleisradion Sekasin-kampanjaa. Apua vailla on jopa neljännes nuorista. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 13 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Aina on toivoa, raskaistakin tilanteista selviytyy yhdessä toisten avulla, Raappana korostaa. – Kevään kampanjaviikon aikana päivystäjät kävivät chatissa 1 239 keskustelua, mutta yhteydenottoja tuli noin 13 000. Chatissa otetaan nuorten kokemukset todesta eikä nuorta jätetä ongelmansa kanssa yksin. Henkilöstöä tarvitaan sekä uudelle että vanhemmalle tehtaalle elementtituotannon pariin. . – Vaikka kaikenlaisia lomakkeita joutuukin täyttämään, välillä saattaa unohtaa, mikä on sallittua ja mikä ei. Ehtoja voivat olla muun muassa lietelannan sijoittaminen peltoon tai se, ettei kynnä ja muokkaa peltoja talviaikaan. Rekrytoinnin tarve liittyy Lehdon kasvuun muun muassa asuntorakentamisen palvelualueella, jossa Oulaisten tehtailla on keskeinen rooli innovatiivisen elementtija moduulituotantonsa ansiosta. Koko päivän kestäneessä koulutuksessa paikalla oli noin 40 oulaistelaista viljelijää. Ympäristökorvaukseen sitoutuminen tarkoittaa, että viljelijän tai tilanhoidosta vastaavan pitää noudattaa ympäristötuen perusehtoja, joilla tähdätään ympäristöhaittojen vähentämiseen. Mielenterveysseuran lisäksi chatin päivystykseen osallistuvat A-klinikkasäätiö, Mielenterveyden keskusliitto, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Nuorten Exit, Nyyti, Kasvatusja perheneuvonta Kasper, Väestöliitto sekä HelsinkiMission Nuorten Kriisipiste. Samalla kampanja herätteli vaikuttajia mielenterveystyön haasteisiin. . Maija Pylväs Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi OULAINEN Lehto Group rekrytoi Oulaisten tehtailleen lähes 30 uutta osaajaa. Torstaina 19. . Tuen avulla Suomen Mielenterveysseura ylläpitää palvelua yhdessä muiden järjestöjen kanssa. . Tulevia koulutuksia: Kärsämäellä koulutus järjestetään 24. Vanhemmalla tehtaalla valmistetaan huoneistoelementtejä. – Tavoitteena on, että aina on joku,jolle nuori voi kertoa vaikeista asioista. Sekasin-chat tarjoaa nuorille apua. Lehto rekrytoi lähes 30 uutta osaajaa Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Kaikki Suomen yläkoulut saavat juhlavuonna 2017 käyttöönsä maksuttoman materiaalin Sata laulua Suomesta ja suomalaisuudesta. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. . Sekasinchat palvelee kello 07–00 vuoden jokaisena päivänä, jotta nuorilla olisi lähes aina mahdollisuus löytää apua. – Varhain saatu keskusteluapu vähentää ongelmien syvenemisen riskiä ja auttaa nuorta eteenpäin. Ympäristökorvaukseen sitoutuminen on vapaaehtoista, mutta käytännössä siihen sitoutuu yli 95 prosenttia viljelijöistä, tilaisuudessa puhunut Nivalan alueellisen maaseutuhallinnon maaseutujohtaja Hannu Tölli kertoi. Eniten työpaikkoja avautuu rakennuskomponenttien valmistajien tehtäviin, joita tarvitaan yhteensä 25. Ympäristökorvaukseen sitoutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että viljelijän tai tilanhoidosta vastaavan pitää noudattaa ympäristötuen perusehtoja, joilla tähdätään ympäristöhaittojen vähentämiseen. Chatin uudelleen avaamisen mahdollistaa Me-säätiön taloudellinen tuki. Lahjoittajana on Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö (ITLA). Oulaisissa päivän mittainen koulutus järjestettiin keskiviikkona Oulaisten Yritystalolla. Tiivistetysti ympäristökorvaus on korvaus siitä työstä, joka tehdään paremman ympäristön puolesta. Monet jonottivat tuntikausia, mikä kertoo henkisestä hädästä ja suuresta tarpeesta löytää kuuntelija. Töllin mukaan viljelijöille pakollisia koulutuksia järjestetään keskimäärin yksi kuuden vuoden aikana. Vuosittain 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Sivustolla tarjotaan lisäksi tietoa erilaisista mielenterveyden vaikeuksista sekä ohjausta apua tarjoaviin tahoihin. – Verkkotentti tuntuu olleen aika haastava, kun siinä täytyy osata puutarhapuolikin. Ympäristökorvaukseen vuonna 2015 sitoutuneen viljelijän tai tilanhoidosta vastaavan on osallistuttava paikallisten yhteistoiminta-alueiden maaseutuelinkeinoviranomaisen, ELY-keskusten ja sidosryhmien järjestämään yhden päivän koulutukseen tai suoritettava sähköinen tentti. Mitä. . Chatissa on mahdollista keskustella mistä tahansa mieltä painavasta asiasta: omasta olostaan, mielenterveyden pulmista, vaikeista tapahtumista elämässä, avun hakemisesta. Varsinkin karjatilalla, kun on peltopuoli lisänä. huhtikuuta mennessä. Viljelijät saivat koulutusta ympäristöasioissa Piipsjärvellä karjatilaa pitävän Veli-Pekka Saaren mukaan koulutus toimi ennen kaikkea hyvänä muistinvirkistyksenä. – Systeemi on niin monimutkainen, joten viljelijät kokevat, että haluavat kerrata näitä asioita. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Maija Pylväs maija.pylvas@almamedia.fi OULAINEN Ympäristökorvaukseen vuonna 2015 sitoutuneen viljelijän tai tilanhoidosta vastaavan on osallistuttava paikallisten yhteistoiminta-alueiden maaseutuelinkeinoviranomaisen, ELY-keskusten ja sidosryhmien järjestämään yhden päivän koulutukseen tai suoritettava sähköinen tentti. Koulutusvaatimus tulee täyttää 30. Eniten halukkaita keskustelijoita oli kello 20–23, kun suurin osa muista palveluista on kiinni. Koulutusvaatimus tulee täyttää 30. huhtikuuta mennessä. Ympäristökorvaus on korvaus siitä työstä, jonka viljelijä tai tilanhoidosta vastaava tekee paremman ympäristön puolesta. Silloin ei myöskään ole oikeutettu ympäristökorvauksen saamiseen. – Yhteistyöllä voidaan tarjota valtakunnallinen ja laajasti auki oleva palvelu, jollaista ei Suomessa vielä ole. Sekasin-chat tarjoaa nuorille ilmaista ja anonyymia keskusteluapua mielenterveyden ammattilaisten ja koulutettujen vapaaehtoisten kanssa. ITLAn puheenjohtajan, professori Pentti Arajärven mukaan laulut ja niihin liitettävä taiteellinen ja tiedollinen toteutus ovat mainio tapa juhlistaa satavuotista Suomea. – Kulttuuri on tärkein seikka Suomen nostamisessa hyvinvointivaltioksi ja kehittämiseksi edelleen pohjoismaisena kansanvaltaisena yhteiskuntana, Arajärvi toteaa. Juhlavuoden lahja Suomen yläkouluille Sirkka Iso-Ettala sirkka.iso-ettala@almamedia.fi Suuri joukko nuoria kärsii mielenterveydenhäiriöstä ja avun tarve on suuri. tammikuuta kunnantalon kokoushuoneella. Piipsjärvellä karjatilaa pitävän Veli-Pekka Saaren mukaan koulutus toimi ennen kaikkea hyvänä muistinvirkistyksenä: uutta ei niinkään tullut, mutta hyödyllisiä asioita muistui mieleen. Ympäristökorvaukseen sitoutuminen puolestaan oikeuttaa saamaan ympäristökorvausta, jonka määrä vaihtelee tehtyjen toimenpiteiden mukaan
Osa toiminnasta keskittyy käden taitoihin. – Se on matalan kynnyksen keskusteluapua, jota tarjoamme asiakkaillemme. – Meillä on oma ATK-luokka, jossa pystytään opettamaan tietokoneen käyttöä, asiointipalveluita, työnhakua ja esimerkiksi CV:n tekemistä. . Työpaja tarjoaa harjoitteluja työpaikkoja henkilöille, jotka ovat ilman työtai opiskelupaikkaa. Työpaja elämän ponnahduslautana TyöpaToiminTa . Viime kesänä käynnistyneen pajatoiminnan ensimmäisiä toimintoja on ollut kaksi kertaa viikossa ruoanjakelu, jossa vähävaraisille Kärsämäkisille jaetaan kaupan ylijäämäruokia ilmaiseksi. Pienimuotoista toimintaa on myös puupuolella ja remontointikohteissa. Työpajalla on mahdollisuus ostaa myös koulutuspalveluita. Mielenkiinnon kohteet vaikuttavat myös ja se, millainen tuen tarve on. . Työpajatoiminnan päätarkoituksena on edistää työllisyyttä ja auttaa asiakasta yksilöllisen jatkopolun luomisessa. Toiminta on osa vuonna 2006 nuorisolaissa säädettyä nuorten sosiaalista vahvistamista. Lisäksi pajalaiset tekevät kiinteistöhuoltotehtäviä. Toiset tarvitsevat tukea elämänhallintaan ja toisia tuetaan työllistymisessä. Pajatoiminnan periaatteena on, että mahdollisimman monta palvelua on saman katon alla. Työpaja tarjoaa harjoitteluja työpaikkoja henkilöille, jotka ovat ilman työtai opiskelupaikkaa. – Osaamistodistuksessa kerrotaan työtehtävät, joihin asiakas on osallistunut ja miten hän on niistä suoriutunut. Työpajatoimintaan sisältyy kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeiluja, palkkatuella työllistämistä ja lisäksi koulutusta. tammikuuta 2017 Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi KÄRSÄMÄKI Työpajan tilat Kärsämäellä Rihmankiertämössä on saatu toimivaan kuntoon ja toiminta on hyvässä vauhdissa. – Kaikkia asiakkaita ei voida syystä tai toisesta laittamaan samaan ryhmään. Talvella se voi olla esimerkiksi pilkkimistä. Työllistämisvastaava Virpi Seppälä kertoo, toiminnassa on tällä hetkellä mukana 15-20 henkilöä, mutta määrää voidaan muokata joustavasti. 14 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Toimintametodi perustuu tekemällä oppimiseen. Joukossa on myös säätiöitä, yhdistyksiä ja sosiaalisia yrityksiä. Työpajat : Järjestäjinä ovat kunnat, seutukunnat ja kuntayhtymät. Uutena tulossa pyöränkorjauspaja yhdessä 4H:n kanssa ja seinätömänä työpajanatoimiva eräpaja. . Pajalla myös valmistetaan ruokaa, jonka kuntouttavassa työtoiminnassa mukana olevat tekevät ohjaajan kanssa ja nauttivat valmistamansa lämpimän aterian. ArkisTokuvA: JAAnA sAlo 3 Nuorten työpajatoimintaa osallistui vuonna 2015 yli 25 000 valmentautujaa, joista alle 29-vuotiaita oli lähes 15 000. Esimerkki on myös onnistuneesta kuntouttavan työpajatoiminnan lopputuloksesta. Työpajatoimintaan sisältyy kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeiluja, palkkatuella työllistämistä ja lisäksi koulutusta. . 2 Kohderyhmänä on työttömiä nuoria ja aikuisia, joilta puuttuu ammatillinen koulutus tai työkokemus. . – Osalla työpajajakso lähtee hyvin käyntiin, mutta joskus se joudutaan keskeyttämään sitoutumisongelman takia. Työvalmentajat tarjoavat tukea työ-, koulutustai harjoittelupaikan haussa ja ovat mukana matkassa työpaikkaa luotaessa. Jokaiselle tehdään työpajalla henkilökohtainen suunnitelma, jonka ensisijaisena tavoitteena on oman työkyvyn, osaamisen ja työllistymismahdollisuuksien parantaminen. Silloin asiakas ohjataan muiden hyvinvointia tukevien palveluiden piiriin. Työpajalla käyminen ei ole ikuinen leima otsaan vaan välietappi, josta on hyvä jatkaa eteenpäin. Seppälä toteaa, että työpajan tulosta on vaikea mitata, koska asiakkaat ovat niin erilaisia ja eri lähtökohdista. Siitä on apua työmarkkinoille pääsemiseen. Kun näemme, että työelämän pelisäännöt meillä sujuvat, uskallamme myös suositella asiakkaitamme työnantajille. Uutta on myös eräpaja, joka toteutetaan seinättömänä työpajana ja siinä opitaan erätaitoja. Lukuihin sisältyvät lähes kaikki valtionavustusta saaneet pajat, mutta eivät muualta rahoituksensa saavat tai yksinomaan aikuisväestöä palvelevat pajat. Toiminta: Ruoanjakelua, ompelua, askartelua, puutöitä, remontointia, kiinteistöhuoltoa ja ruoanvalmistusta. Toimintaa järjestettiin 93 prosentissa kunnista. Mielenkiinnon mukaan pajalla joko askarrellaan tai ommellaan. Pajalla voi olla esimerkiksi työkokeilussa, palkkatukityössä, työvoimakoulutuksessa, kuntouttavassa työtoiminnassa tai oppisopimuskoulutuksessa. Uutena toimintaan on tulossa mukaan pyöränkorjauspaja, jossa 4H-kerhon kanssa yhteistyössä kasataan ja kunnostetaan vanhoja polkupyöriä Frosteruksen koulun oppilaiden käyttöön. Lisäksi joukossa on ammatinvaihtajia, työja toimintakyvyltään heikentyneitä työnhakijoita, päihdeja mielenterveyskuntoutujia, pitkäaikaistyöttömiä, osatyökykyisiä sekä työmarkkinoille sijoittumiseen tukea tarvitsevia maahanmuuttajia. Henkilökunta koostuu kolmesta ohjaajasta ja lisäksi työpaja tekee yhteistyötä mielenterveysja päihdepuolen palveluiden sekä etsivän nuorisotyön kanssa. Nuorten pajatoimintaa löytyy lähes kaikista Suomen kunnista. . 1 Työpajoissa pyritään työnteon ja valmennuksen avulla parantamaan yksilön arjenhallintataitoja sekä kykyä ja valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työelämään. . Se ei ole kenellekään lopullinen ratkaisu. Työntekijöitä pajoissa oli reilut 2 000. Henkilö keskeytti jaksonsa työllistymisen takia. Tyhjän päälle ketään ei jätetä ja pajalle voi aina palata. Jos asiakas on ollut pitkään työttömänä tai hänellä ei ole minkäänlaista työhistoriaa, työpaja kirjoittaa osaamistodistuksia työtoimintaan osallistuneille
Kaikkein tiukimmalle Rantakangas joutui kuitenkin oman paikkakuntansa koulussa. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 15 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Tuovi Pulkkanen Jämsän Seutu toimitus.jamsanseutu@almamedia.fi Metsästäjätutkinnossa on otettu käyttöön uudet kysymykset tämän vuoden alusta, tiedottaa Suomen riistakeskus. Metsästäjätutkinnon hyväksytysti suorittaneille voidaan tilaisuuden päätyttyä antaa todistus metsästäjätutkinnon suorittamisesta. Metsästäjäkurssi kestää 12 tuntia, mutta siihen osallistuminen on vapaaehtoista. Viikon aluksi Rantakangas vieraili Raahessa ja Pyhäjärvellä. Yksi tutkinnon osa on lajituntemusosio, joka suoritetaan nyt tutkinnon aluksi. Antti Rantakankaalla on menossa viides eduskuntakausi, hän on ollut kansanedustajana vuodesta 1999. Energia-asiat kiinnostivat myös monella tavalla ja huonojen Pisa-tutkimuksen tulosten takia haluttiin tietää, puhutaanko niistä eduskunnassa. Kokeen kysymykset pohjautuvat oppaan sisältöön. Henna SiPonen. Kouluille ja oppilaitoksille Kansanedustajan kyselytunti tarjoaa mahdollisuuden saada tietoa eduskunnan työstä ja kansanedustajan arjesta. Nuorten kysymyksissä on ollut myös heidän omaan tulevaisuuteensa liittyvää pohdintaa siitä, mitkä koulutusalat ovat tulevaisuuden aloja ja mitkä ammatit säilyvät, kun koulutuksesta leikataan. Yhteensä aikaa tutkinnon suorittamiseen on 1,5 tuntia, mutta lajituntemuksen osalta aikaa on käytettävissä ainoastaan 15 minuuttia. Koe hyväksytään, jos vääriä vastauksia on kahdeksan tai vähemmän. Nuoret ovat kriittisiä ja kiinnostuneita Lähes 500 koulua on mukana Kansanedustajan kyselytunnilla. Oppilaiden etukäteen valmistelemissa kysymyksissä oli mukana toimenkuvaan liittyviä peruskysymyksiä, mutta esimerkiksi palkkaan liittyvä kysymys esitettiin muodossa: Miksi kansanedustajien palkkoja ei lasketa, jos kaikesta pitää säästää. Metsästyskortin haluavan pitää tunnistaa eri lajeja valokuvista. Kansanedustajat ovat sitoutuneet kilpailukykysopimuksiin, palkkoja ei ole nostettu muita enemmän ja ne ovat linjassa muiden maiden kansanedustajien palkkoihin. Suomessa on 295 riistanhoitoyhdistystä. Jatkossakin metsästysharrastukseen oleellisesti liittyvässä tutkinnossa vastataan 60 monivalintakysymykseen. Lisäksi kysyttiin onko Venäjä Suomelle uhka vai mahdollisuus. Parlamenttivuosiensa perusteella hän kuuluu kansanedustajien kokeneimpaan neljännekseen. Kysymykset ovat olleet ajankohtaisia ja mielenkiintoisia. Lainsäädännön loppupuolella kansanedustajilla on ryhmän kautta mahdollisuus vaikuttaa uuden lain hienosäätöön. He saivat vastauksen, että yhteiskunnalliset asiat ovat kiinnostaneet jo nuoresta lähtien ja työ on edelleen todella mukavaa ja mielenkiintoista. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Torstaina 19. Metsästäjätutkintojen järjestäminen on riistanhoitoyhdistysten lakisääteinen tehtävä. Kirjallisen kokeen tulos ilmoitetaan kokeen päätyttyä. Verkostoituminen ja yhteisistä asioista keskusteleminen auttaa myös, mutta kukaan ei voi sanoa, että on päättänyt tai vienyt asioita yksin eteenpäin. Haapaveden jälkeen on vuorossa Siikalatva ja Rantakangas toteaa, että lisätoiveita vierailupaikoista mahtuu vielä mukaan. luokkalaisten ja lukion oppilaitten tentattavana vieraillut kansanedustaja Antti Rantakangas kertoo, että oppilaitten kysymykset ovat olleet todella tiukkoja, syvälle meneviä, ajankohtaisia ja monipuolisia. Oppilaat halusivat tietää myös, miksi Rantakangas on päätynyt kansanedustajaksi ja pitääkö hän työstään. Tuleville metsästäjille uudet koekysymykset Metsästäjätutkinnon hyväksytysti suorittaneet uudet metsästäjät saavat postissa kuluvan metsästysvuoden kortin noin kahden viikon kuluessa tutkinnon suorittamisesta. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi HAAPAVESI Eduskunnan osuus itsenäisyyden 100-vuotisjuhlassa on alkanut tapahtumalla, jossa kansanedustajat vierailevat kouluissa tammikuun kolmannella ja neljännellä viikolla. Kurssi ja metsästäjän opas koostuvat kahdeksasta osiosta, joiden joukossa ovat muun muassa metsästyksen lainsäädäntö, eettinen ja kestävä metsästys, riistaekologia, turvallisuus ja aseet. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Rantakangas joutui vastaamaan myös kysymyksiin eduskunnan ilmapiiristä, pakolaiskysymyksistä, NATO:on liittymisestä, Brexitistä ja sen vaikutuksista Suomeen ja Trumpin valinnasta Yhdysvaltojen presidentiksi ja sen seurauksista Suomelle. Suomessa ne eivät ole korkeimmasta päästä, Rantakangas vastaa. Suomenkielinen metsästäjän opas ilmestyi joulukuussa 2016. – 200 kansanedustajan ammattikirjo on hyvin laaja. Monivalintakysymysten lisäksi Suomen riistakeskus on päivittänyt metsästäjätutkintoon valmentavan koulutuspaketin. – Kansanedustajien palkat ovat olleet jo 10 vuoden ajan ulkopuolisen palkkiotoimikunnan päätettäviä. Satuitko paikalle, kun tapahtui. – Kun vaalit käydään, eri puolueet neuvottelevat hallituksen ohjelmasta ja ohjelmassa päätetään uudistukset, millainen on talouden menokehys ja sen jälkeen hallitus ja ministerit lähtevät valmistelemaan lakeja. Joukossa on hyvinkin korkeasti koulutettuja, mutta ainakin korkeakoulututkinto olisi hyvä olla. Koulutuspohja, joka hyödyttää kansanedustajan työssä kiinnosti ja Rantakangas kehotti hankkimaan hyvän kivijalan alusta lähtien, jolloin elämässä on mahdollisuuksia monenlaiseen tekemiseen. Keskiviikkona Haapaveden yläkoululla 9. Oppilailla ja opiskelijoilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä kansanedustajalle. Myös riistanhoito, lajituntemus, pyyntivälineet ja saaliin käsittely käydään oppaassa läpi. Todistusta voi tarvita esimerkiksi aselupia haettaessa. Ruotsinkielinen opas tulee myyntiin alkuvuodesta. Kansanedustajien vaikutusvallan määrään liittyvään kysymykseen Rantakangas vastasi, että eduskunta päättää talousarviosta ja lainsäädännöstä, mutta hallituksen esitykset ovat ratkaiseva tekijä
. Jokainen eutanasia pitää tilastoida ja raportoida. www.pyhajokiseutu.fi. 70-vuotiaan Seppäsen otsassa ollut tyvisolusyöpä leikattiin lokakuussa juuri ennen lokakuun kirjamessuja, mutta hän kertoo voivansa hyvin. Esko Seppäsellä diagnosoitiin Parkinsonin tauti vuonna 2006. Lääkärikunta on vastustanut eutanasiaa vahvasti, mutta Seppäsen mukaan tilanne on muuttumassa. En näe, että eutanasia voisi olla siihen kuuluva toimenpide. Näin toteutettuna väärinkäytösten riski on pieni. Seppäsen mukaan avustettu itsemurha, jossa lääkäri määrää kuolemaan johtavat lääkkeet ja potilas ottaa ne itse, ajaa saman asian, mutta siinä väärinkäytösten riski kasvaa. . Potilas voi kieltäytyä aktiivisista hoidoista itse, kun todetaan, että sairaudelle ei ole enää mitään tehtävissä. tammikuuta 2017 Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi HELSINKI Eutanasia-aloitteen yhdessä entisen kokoomuskansanedustajan Iiro Viinasen kanssa vireille laittanut vasemmistoliiton exkansanedustaja ja entinen Euroopan parlamentin jäsen Esko Seppänen sanoo, että aloitteen saama kannatus edustaa laajaa kansalaismielipidettä, jota gallup-tutkimukset vahvistavat. Lääkärin työhön ei kuulu elämän lopettaminen Saattohoidon tarkoituksena on tukea ja hoitaa yksilöllisesti kuolevaa ihmistä ja hänen läheisiään parhaalla mahdollisella tavalla inhimillisiä arvoja kunnioittaen. Kun on käytetty loppuun lääketieteelliset kivunlievittämisen keinot ja kärsivät kanssaihmisemme haluavat omasta vapaasta tahdostaan ja oman vakaan päätöksen mukaan kuolinapua, eutanasia merkitsee heille sanamukaisesti hyvää kuolemaa. – Jos lääkäri määrää kuolemaan johtavat lääkkeet, ei ole olennaista eroa siinä, onko lääkäri ne antamassa. – Olemme katsoneet, että kun eutanasialle määritellään pelisäännöt, on parempi, että se tehdään ammattitaitoisesti lääkärin tekemänä. Vaikeasti sairaan ihmisen aktiivisten hoitojen lopettaminen toivottomassa tilanteessa on jo käytössä. – Vastustajat ovat lähinnä fundamentalisti-uskontoon kuuluvia ihmisiä, jotka ilmoittavat Jumalan tahdon olevan eutanasiaa vastaan. – Silloin keskitytään saattohoitoon, johon meillä on olemassa hyvä koulutus ja mahdollisuus konsultoida palliatiiivisen hoidon yksikköä OYS:ssa ongelmatilanteessa. Kivunlievityksellä ja hyvällä perushoidolla on saattohoitotilanteessa iso merkitys ja niiden pitää olla potilasta kunnioittavia ja häntä tukevia. 16 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Niemi epäilee, että suuri eutanasian kannattajajoukko suomalaisten keskuudessa johtuu osittain siitä, että ihmiset eivät ole täysin ymmärtäneet mistä on kyse. – Viimeisimmän mielipidetutkimuksen mukaan puolet lääkärikunnasta suhtautuu eutanasiaan tällä hetkellä myönteisesti. Lain säätämisen ohella on tärkeää huolehtia siitä, että kunnat ja sairaanhoitopiirit velvoitetaan järjestämään adekvaattia ja korkeatasoista palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa ja että niitä on saatavilla kattavasti koko Suomessa. Heistä jokainen on muutoinkin piakkoin menehtymässä tautiinsa, jota lääketieteen parhaimmallakaan asiantuntemuksella ei voida parantaa. Erityisesti kantaa ovat muuttaneet nuoret lääkärit. Kun muuta vaihtoehtoa ei ole, eutanasian toteuttamisella heillä on mahdollisuus saada hyvä kuolema sitä nopeuttamalla. He tulkitsevat Jumalan tahtoa ja ovat suurin ryhmä, joka eutanasiaa vastustaa. – Meidän työmme on kunnioittaa elämää, ehkäistä sairauksia ja lievittää kärsimyksiä. Lääkärikunnan piirissä muuLakialoite eutanasiasta käsittelyyn Keskustelu eutanasian ympärillä on ollut vilkasta lakimuutosta vaativan kansalaisaloitteen takia. Vuodeosaston lääkärinä toimivan, aktiivista hoitotyötä tekevän terveyskeskuslääkäri Petri Mäenpään ajatuksia eutanasiasta verkkolehdessämme. Niemi ei näe keskustelussa eutanasian toteuttamistavasta eroa lääkärin kannalta siinä, onko eutanasia aktiivinen vai passiivinen. Niiden ihmisten lukumäärä, joiden voidaan olettaa vuosittain tulevan tässä aloitteessa ehdotettujen kriteereiden mukaisesti eutanasialain piiriin, koostuu enintään muutamasta sadasta yksilöstä. Raportista pitää ilmetä syy ja toteuttamistapa. Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi OULAINEN Terveyskeskuksen johtava lääkäri Mauri Niemi Oulaisista sanoo, että aktiivinen potilaan elintoimintojen lopettaminen on lääkärikunnan keskuudessa asia johon ei olla valmiita. . Jos muu hoito ei riitä lieventämään kuolevan ihmisen kärsimyksiä, esitämme eutanasian sallimista Suomessa tarkkojen kriteereiden täyttyessä. Lakialoitteen mukaan eutanasian Suomessa toteuttaisi lääkäri. Saattohoidossa valmistaudutaan lähestyvään kuolemaan. ArkisTokuvA: JukkA vuokolA Verkkolehdessä . – Voi olla, että eutanasia sekoitetaan arvokkaaseen kuolemaan. Lakialoitteessa todetaan, että eutanasialaki tarvitaan lisäämään elämän loppuajan vaihtoehto niille kanssaihmisillemme, jotka eivät saa sietämättömiin kärsimyksiinsä riittävää lievitystä hyvästäkään palliatiivisesta hoidosta. Perustelut . Seppänen kertoo, että viimeisimmän gallup-tutkimuksen mukaan 75 prosenttia Suomen kansalaisista suhtautuu eutanasiaan myönteisesti
Tämä edustaa hiukan avarampaa ajattelua, Sipola toteaa. – Ihmiset suhtautuvat eutanasiaan eri tavalla. Sielunhoitajan ammattitaitoa on asettua ihmisen rinnalle, olemaan häntä varten, pyrkiä tarjoamaan uusia näkökulmia tilanteeseen ja kannatella toivoa siinä todellisuudessa, jossa potilas elää. Sielunhoidossa lähdetään siitä ajatuksesta, että keskustelussa myös Jumala on läsnä. Tieto mahdollisuudesta saada eutanasia voisi joissain tilanteissa sisältää toivon. – Tämä voi olla yksi kanta eutanasiaan. Toimiva vuorovaikutussuhde myös tukee potilasta käsittelemään kielteisiä tunteita ja hyväksymään kuolema. Kuolemaan liittyy eksistentiaalista ahdistusta ja psyykkistä kärsimystä. Jos lakialoite eutanasiasta menee läpi, mikä muuttuu?. Mitä eutanasian hyväksyminen tarkoittaisi perheen näkökulmasta. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 17 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Olisi enemmän mietittävä valintojen seurauksia ja pohdittava, että vaikka jokin asia on mahdollinen onko se hyväksi meille. Pahimmillaan kuolevia voitaisiin luokitella heihin, joilla on toivoa ja joita kannattaa hoitaa sekä heihin, jotka ovat toivottomia. Mikkelin hiippakunnan piispana nykyisin toimiva Seppo Häkkinen on lausunut vuonna 2012 kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajana työskennellessään, että kirkko ei voi hyväksyä käytäntöä, jossa tarkoituksellisesti lopetetaan ihmiselämä. Yksinäisyys vahvistaa merkityksettömyyden kokemusta ja ihminen voi tuntea elämänsä siinä hetkessä arvottomaksi. Eutanasia voisi sekä lisätä että vähentää kuolemaan liittyviä pelkoja. Todennäköisesti kirkon työntekijät muutoinkin haastettaisiin keskustelukumppaneiksi tilanteisiin, joissa ihminen pohtii suhtautumistaan kuolemaan ja eutanasiaan. – Kuolema saattaa myös aktivoida aikaisemmin elämässä koetut menetykset ja pettymykset. Ihmisen käsitykset oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta ovat kuitenkin syvällä meissä. Toisen ihmisen läsnäolo vähentää kuolemaan liittyvää pelkoa itsensä kadottamisesta. Suhtautumiseen vaikuttavat ihmiset arvot, vakaumus, hänen elämälleen ja kuolemalleen antamansa merkitykset, sekä mahdolliset kokemukset läheisten kuolemasta ja heidän saattamisestaan. ArkisTokuvA: JukkA vuokolA Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi Johtava sielunhoidon asiantuntija, sairaalapastori Virpi Sipola kirkkohallituksesta sanoo, että keskustelu eutanasiasta näyttäytyy enemmän julkisuudessa käytävänä keskusteluna ja on vahvasti kokemusasiantuntijoiden tai lääkäreiden tuottamaa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi tos on ollut nopea ja suuri ja siellä on käsitykseni mukaan tapahtunut suurin mielipiteen muutos myönteiseen suuntaan eutanasian puolesta, Seppänen sanoo. Sairaalapastori Virpi Sipola kirkkohallituksesta sanoo, että hyvään saattohoitoon kuuluu potilaan eksistentiaalisiin eli olemassa oloon ja hengellisiin tarpeisiin vastaaminen. Miten se muuttaisi käsitystämme ihmisyydestä, ihmisestä tai elämän arvosta. Eutanasian hyväksyminen vaikuttaisi myös siihen, mikä mielestämme on arvokasta elämää. ArkisTokuvA: JuhA-veli Jokinen Kirkolla ei virallista kantaa eutanasiaan Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi Johtava sielunhoidon asiantuntija, sairaalapastori Virpi Sipola kirkkohallituksesta sanoo, että kirkolla ei ole niin sanottua virallista kantaa eutanasiaan. Ihmiset on kutsuttu armahtamaan toisiaan ja lievittämään lähimmäisensä kärsimyksiä. Jumalaakaan pappi ei tuo potilaan luokse tullessaan, Jumala on jo siellä. Etenen lausunto vuodelta 2011 puolestaan sanoittaa asiaa niin, että saattaa olla yksittäisiä tilanteita, joissa ei ole eettistä perustetta täysin sulkea pois eutanasian mahdollisuutta. Sairaan surmaaminen, olisi ihmisyyden haaksirikko. Mutta esimerkiksi vanhuspotilaiden kohdalla eutanasia voisi lisätä hoivaan liittyvää epäluottamusta ja sellaista ajattelua, että olisi parempi kuolla pois, jotta ei olisi taakkana läheisille ja yhteiskunnalle. Kuolevaa helpottaa, jos hänellä on rinnallaan ihminen, joka voi ottaa vastaan vaikeita tunteita ja asettua kannattelemaan kuolevaa. Jos lakialoite eutanasian hyväksymisestä menisi läpi se vaikuttaisi muunmuassa sairaalapappien työhön. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Sipola arvelee, että eutanasian hyväksyminen muuttaisi suhtautumistamme kuolemaan ja ikääntymiseen. Eettinen keskustelu eutanasiasta seuraa jäljessä. Sipolan mukaan olisi tärkeää, että keskusteluun osallistuisivat myös hoitotyöntekijät, jotka työskentelevät lähellä ihmistä. – Pelkään, että saattohoidon kehittäminen kärsisi. Sipola sanoo, että jokainen ihminen on oman kuolemansa asiantuntija. Potilaan on tärkeää saada halutessaan puhua kuolemasta läheistensä kanssa, mutta hänellä täytyisi olla mahdollisuus puhua kuolemasta ja siihen liittyvistä toiveista tai peloista myös terveydenhuollon ammattilaisen, sairaalapapin, hoitajan tai lääkärin kanssa. Eutanasian puolestapuhujan Seppäsestä teki oman pojan sairastuminen ja kivulias kuolema. – Se riippuu siitä miten uskonnollisia piirejä edustavat Timo Soini ja Juha Sipilä antavat omien kansanedustajiensa äänestää asiasta. Onko se hyväksi sinulle tai minulle, yhteiskunnalle tai ihmiskunnalle. Tämän päivän lääketieteen tarjoamat mahdollisuudet ovat hämmästyttäviä. 70-vuotiaan Seppäsen otsassa ollut tyvisolusyöpä leikattiin lokakuussa juuri ennen lokakuun kirjamessuja, mutta hän kertoo voivansa hyvin. Kysymykseen voiko eutanasian hyväksyvästä laista tulla papistolle omantunnon kysymys Sipola vastaa, että sielunhoidon näkökulmasta ihmisen tukena oleminen ja tukeminen lähtee aina sielunhoidettavan tarpeista käsin. – Pappi ei vie tilanteeseen omia mielipiteitään, ellei niitä häneltä erityisesti kysytä. Mikä sen merkitys olisi vanhukselle tai lapselle. Esko Seppäsellä diagnosoitiin Parkinsonin tauti vuonna 2006. Kaksi puoluejohtajaa suhtautuu uskonnonvakaumuksen perusteella aloitteeseen kriittisesti. 37-vuotias Kaapo sairastui sappitiehyen syöpään ja kuoli toukokuussa 2010. Usein ne kumpuavat ihmisen kuolemaan liittyvistä peloista käsin. Mitä se tarkoittaisi jumala-suhteemme kannalta. Torstaina 19. – He ovat keskustelukumppaneita sekä potilaille, läheisille, että henkilökunnalle. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Myös kuolemansairaan ihmisen ääntä olisi tärkeää kuulla. Sipola työskenteli kymmenen vuotta sairaalapappina, erityisesti saattohoidossa, ja sai työssä olla saattamassa useita kuolevia ihmisiä. Kuolema voi olla yksinäistävä. Eduskunnan päätöksestä riippuu se, miten asia etenee. Lakialoitteen etenemistä on Seppäsen mukaan vaikea arvioida. – Mielestäni kuoleman nopeuttamisen kysymykset tulevat vastaan melko harvoin. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Lääketieteen kehittyminen on ollut nopeaa ja rohkeaa. Lähellä kuolemaa tukeminen koskee myös potilaan läheisiä ja hoitohenkilökuntaa
Haastavaa on, kun ei tiedä, minkälaista ruokaa saa valmistettavaksi, mutta on ihana mahdollisuus päästä tekemään. Kerhonohjaajakoulutuksen messu kirkossa klo 15.30, Rami Niemi. Seurakuntakerho srk-kodissa klo 12. Kun. Ruokailuun voi tulla elämän tilanteen vuoksi, ja tarve voi olla esimerkiksi sosiaalinen tai taloudellinen. Muut tapahtumat Su 22.1. Ke 25.1. Messu klo 10, Rami Niemi. Sanajumalanpalvelus klo 10, Mari Jussi-Pekka. Oulaisissa on hyvä maaperä vapaaehtoistyöhön. To 19.1. Ekumenia-Gospeli klo 18 Siukkiksessa. Lähetystyö Ti 24.1. Isosten siunaaminen. Illan ekumeenisena teemana ortodoksisuus. Su 29.1. Sanan ja Siionin Kanteleen ilta srk-kodissa klo 18. ja pe 27.1. KASTETTU Sampo Arto Johannes Hirvimäki Saana Elliina Junno Liinu Viola Rautio Jumalanpalvelus Su 22.1. Lämmin pata -ruokailua kokeillaan kevään ajan ja sitä jatketaan, jos on tarvetta ja kiinnostusta. ja to 26.1. Ti 24.1. Seurat ry:llä klo 16. To 19.1. Niin Pia on kertonut. Kummisunnuntai. Su 22.1. Varhaiskasvatus Ti 24.1. Ompeluseurat ry:llä klo 18. Musiikkityö Ke 25.1. klo 11-13. Nuorisotyö To 19.1. No siksi, että ne pippurit oikeesti kasvaa Tansaniassa. Lilli Mirjami Mahlakaarto e Määttä 83 v. Kerhonohjaajakoulutuksen messu klo 15.30, Rami Niemi. Idea ruokailuun on syntynyt Arjalta, mutta apuna tämän ”moottorin” käynnistämisessä ovat olleet kappalainen Mari Jussi-Pekka ja diakoniatyöntekijä Raisa Tamminen. Yksinäisyys, työttömyys, liikaa töitä ja perheen kanssa tiukilla. Nimi Lämmin pata viittaa lämpimän ruoan lisäksi myös lämpimään kohtaamiseen muiden kanssa, ja ruokailuun ovatkin tervetulleita kaikki, jotka tuntevat tilaisuutta tarvitsevansa. Sanajumalanpalvelus klo 10 Jeesus herättää uskon vihreä Ps. Ruoan valmistaa vapaaehtoinen Arja Autio paikallisen elintarvikeliikkeen lahjoittamista ylijäämäruoista ja seurakunnan diakoniatyön tarjoamista muista aineksista. Kuka tietää mitä ryhmässä vielä ideoidaan ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Seurat srk-kodissa klo 18, mukana Taimi ja Juhani Nevalainen. Ma 30.1. Ensimmäinen kerta on 31.1. 4:39–42 Kolehti: Kristittyjen ykseyden edistämiseen Suomen Ekumeenisen Neuvoston kautta. Sananparsi toimii myös nimenä uudelle Facebook-ryhmälle, joka on perustettu koko rovastikunnan kiinnostusta palvelemaan. Muut vapaaehtoiset auttavat tarjoilussa. Sitähän se diakoniatyö on. Diakoniatyö Diakoniavastaanoton ajanvaraus tiistaisin klo 9-10 puh. Arjan elämässä on ollut 15-vuotiaasta saakka kauha toisessa kädessä ja toisen käden työkalu on vaihdellut monenlaista työtä tehdessä. Su 29.1. Auttajia on kiitettävästi, Arja miettii iloisena, että hänen ajatuksensa saadaan toteutumaan käytännössä. Hinta on minimi, eli ruokailu maksaa kaksi euroa ja alle kouluikäisille se on ilmainen. La 28.1. 5:1–15, Hepr. (08) 479 7420 Palveleva puhelin 010 190 071 3. Perhekerho klo 9.30 srk-kodilla Päiväpesässä. Varhaisnuorisotyö La 28.1. Kirkkokuoron harjoitukset srk-kodissa klo 18.30. Kuulokerho srk-kodissa klo 13. Gospeli Siukkiksessa klo 19. – 24.2.2017 kirkkoherranviraston aukioloaikoina sekä internetosoitteessa www.oulaistenseurakunta.fi. Arja on kirjaimellisesti ollut mukana monessa sopassa. 11:1–10, Joh. 044 5797 426. Gospeli Siukkiksessa klo 18. Voi olla sellaista väsymistä hoitaa itseään ja tehdä joka päivä lämmintä ruokaa. Ke 25.1. Teksti ja kuva: Hanna Tenkula Arja Autio toivottaa kaikki tarvitsevat Lämpimän padan äärelle Oulaisten seurakuntakodille joka kuun viimeinen tiistai. Ruokaa ei mene lainkaan haaskioon, vaan jos ruokailusta jää vielä yli, se myydään tai lahjoitetaan eteenpäin, Arja kertoo. Seurat ry:llä klo 16. Silmukkapiiri virastotalon neuvotteluhuoneessa klo 12. Messun jälkeen srk-kodissa kummisunnuntain kirkkokahvit. 30:18–21 tai 2. krs, 86300 Oulainen Avoinna ma, ti, to, pe klo 9-12 p. tammikuuta 2017 www.oulaistenseurakunta.fi oulainen.kirkkoherranvirasto@evl.fi etunimi.sukunimi@evl.fi Keskuskatu 9, 2. Viimetippa Siukkiksessa klo 11. Vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan tulevaa. Tule mukaan! Ai miksikö tuo nimi. Ei tarvitse kuitenkaan tietää toisen tarvetta tulla, että me vain kuljetaan rinnalla. 102:16–23, Jes. Pöytäkirja on nähtävänä 25.1. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS ti 24.1.2017 klo 18.30 srk-kodissa. Kun mieli on äidillinen ja huolehtivainen ja oikeasti rakastaa lähimmäistä, Arjalla on myös halu hyödyntää lahjojaan joutuessaan jättämään palkkatyön ja ravitsemuspuolen yrittäjyyden fysiikan vuoksi. To 26.1. Oulaisten seurakunnan tiedotussivu Kuulostaako tutulta fraasilta. Sitä varmaan monelle on. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Raamis srk-kodilla Siukkiksessa klo 18. Teksti: Johanna Saarela KUOLLUT Aarne Jooseppi Honkimaa 94 v. Kynnys on matala ja kaikki, kenestä tuntuu, saa tulla, Arja kertoo toivottaen kaikki lämpimästi tervetulleiksi. Lämmin pata –ruokailusta voimia elämään Siellä missä pippuri kasvaa Oulaisten seurakunta järjestää seurakuntakodissa joka kuun viimeinen tiistai Lämmin pata – ruokailun. Su 29.1. sunnuntai loppiaisesta 22.1. Nyt saa sydämellä tehdä ja auttaa, koska tietää omasta kokemuksesta, kuinka vaikeassa elämäntilanteessa voi olla. Ryhmä ”Siellä missä pippuri kasvaa” on tarkoitettu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille, mutta jos lähetystyö on kiinnostuksen kohteenasi, pyydä ihmeessä ryhmään pääsyä! Erityisesti pidämme yllä Mikko ja Pia Pyhtilän kuulumisia (he kuuluvat ryhmään toki itsekin), koska he ovat koko rovastikunnan yhteinen lähettiperhe Tansaniassa Suomen Lähetysseuran kautta. Siitä on tullut laajempi elämänkatsomus, kun on monenlaista kokenut ja joka päivästä löytänyt kuitenkin auringon. Pe 20.1. Raisan ja Marin kanssa ounasteltiin jo viime keväänä, että mitä uutta voisi olla. Eka kerta on arvoitus ja pyrin laittamaan ruokaa riittävästi. Hannu Jaakko Eemil Hautala 65 v. Lähetystorilla vapaaehtoisten työntekijöiden kokoontuminen klo 12.30. Tervetuloa. Mukana Leila Ristiluoma-Tirilä
6.5.1927 Oulainen k. klo 10-12. Torstaina 19. Klo 10-12 perhekerho seurakuntakodissa. Kirkkokahvit kirjastolla. klo 13 Hartaus Salmenrannassa klo 14 Hartaus Palvelutalolla klo 18 Miestenilta Mirjami ja Juhani Alarannalla Pe 27.1. Lähetyskahvila. klo 18.30 Karhukankaan kinkerit, Merja ja Juha Laitala, Kuusikuja 33 (Arola), Ti 31.1. klo 18 Päiväkerho Rauhanyhdistyksellä To 26.1. Varhaisnuorten kerhot: Kytökylän kerho aloittaa viikolla 3, muut kerhot viikolla 4. RY: Ompeluseurat pe 20.1. Lämmin kiitos kaikille rakkaamme Harri Turusen muistoa kunnioittaneille. Klo 18.30 Ojakylän kinkerit, Erika ja Taneli Ylikoski, Leskeläntie 41, Ke 25.1. Klo 18.30 ry:n seurat kirkossa. 044-7118637 Kanttori Markku Sakko p. Pisara-ryhmä omaishoitajille ja hoidettaville Sarpatissa ma 23.1. Kokouksen ptk nähtävänä kirkkoherranvirastossa 1.2.-3.3. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Haapaveden seurakunta Kastettu: Luukas Yrjö Henrik Härönen, Emma Amanda Pirilä (Oulu) Kuollut: Sirkka Inkeri Laurila s Jeskanen 90 v, Matti Juhani Jylänki 71 v, Anna Liisa Siiri s Hänninen 69 v To 19.1. klo 18.30 Ollalan kinkerit Merja ja Perttu Hautalalla, Ollatie 160 La 21.1. klo 19 To 26.1. Uudet laulajat ovat tervetulleita. Kerho pe 27.1. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Omaiset Rakkaamme Erkki Jaakoppi AHO s. klo 19.30 seurat ry Su 22.1. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p. Klo 18.30 seurat ry:llä. Päiväkerhot toimivat normaalisti joka viikko. ilm. Rakasta puolisoa ja isää kaivaten Edith Pekka ja Leena Marja-Kaisa Pirjo-Leena sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa 5.1.2017 Oulaisten kirkossa. Klo 19 kirkkovaltuuston kokous seurakuntakodissa. Diakoniatyöntekijä Marianne Joensuu p. Haapavesi Kärsämäki Merijärvi Pyhäjoki Älä itke sitä, että yhteinen aika on ohi vaan iloitse siitä että se on ollut. 01019-0071. klo 12 Tuomo Eskolalla ja Matti Sorosella. Aikavaraus puh. Ylivieskassa Isoskoulutettaville ilmainen ja pakollinen muille nuorille n. Klo 18 jumalanpalvelus. Jokikartanon hartaus to 26.1 klo 13.30. Nuortenilta arkissa to 19.1. Omaiset Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Hannu Hautalan muistoa ja otitte osaa suruumme. Ystäväkerho seurakuntatalolla ke 25.1. Vatjusjärven pyhäkoulu su 22.1. 040-7636027. Lisätietoja kerhoista 044-3598 534 Vanhojen kerhonohjaajien koulutuspäivä Oulaisissa 28.1. klo 12-13.30. Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. Klo 18 Herättäjän seurat ja paikallisosaston vuosikokous seurakuntakodissa, Matti Nuorala. Klo 17 mieskuoro seurakuntakodissa. Muut tapahtumat: To 19.1. klo 13 koululla. 044-7118634 Toimistonhoitaja Leila Eilola p. 040 505 0016 tai seurakuntapastori Olli Luhtasela p. 15.12.2016 Oulainen Niin hiljaa enkeli kulkua johti, elon virran valkeita rantoja kohti. klo 10 -13 päiväkerhon tiloissa, käynti kirkon pääovesta, Kerhoon voit tulla ja lähteä oman aikataulun mukaan. klo 18.30 Kytökylän-Nevalanmäen-Lehonsaaren kinkerit, Aija ja Kuisma Minkkinen, Lehonsaarenraitti 97, klo 19 tupaantuliaisseurat Mirjami ja Oskari Jantusella, Mieluskyläntie 903 To 26.1. klo 12. Musiikki: Kirkkokuoro ke klo 19, Lapsikuoro to klo 17, Veteraanilaulajat ti klo 16, Pyhäkoulut: Arkin pyhäkoulu su 22.1. Perhekerho aloittaa to 26.1. Su 29.1. Kiitos Oulaisten terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle Erkin hyvästä hoidosta.. klo 12 hartaushetki Vanhustentalolla, Kärkölä, klo 13 hartaushetki Rauhankalliolla, Kärkölä, klo 18 Virsikirjan lisävihkon lauluilta kirkossa, mukaan kutsutaan rippikoululaiset Pe 27.1. (arpavoittoja voi tuoda tullessaan) tuotto yhteisvastuulle. klo 10. Mikä on uskonpuhdistuksen perintö tänään. klo 17 ry:llä. ei nuorteniltaa vaan virsiilta klo 18 kirkossa, joka on rippikoululaisille pakollinen. Perhekerho Sarpatissa ke 25.1. klo 18.30. Viikon raamatunlukukappale: Ps. Mukana kuuloliiton kuntoutussihteeri Tiina-Maija Leinonen ja Liisa Rytky. (08) 425990 Palveleva puhelin päivystää su– to klo 18–01, pe–la klo 18–03 p. klo 10 sanajumalanpalvelus, lit Lehto, saarna Johannes Hyytinen, Gideoneista. klo 18.30 kahvitarjoilulla, jonka aikana voi ostaa arpoja. Su 22.1. 10 e. klo 10. Kärsämäen seurakunta Jumalanpalvelukset kirkossa, kuultavana myös nettiradiossamme. klo 13-14.30. Su 22.1. Kuolinja surukiitosilmoituksen voit suunnitella kaikessa rauhassa läheistesi kanssa kotona. www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto p. Ystävänkammari vanhustentalolla parill viikkojen ke klo 12 -13.30, ruokailu klo 11.30. klo 12 Kuulokojeen käytön opastus-ja neuvontatilaisuus srkkeskus kokoushuone. Kun suru koskettaa Jos tarvitset apua ilmoituksen laatimisessa, ota yhteyttä Pyhäjokiseutuun puh. ilm Juholle TekstariTupu vastaa varhaisnuorten ja nuorten kysymyksiin p.044-7118 638 www.tekstaritupu.net Lähetystyö: Myyrilässä kahvivuoro ke klo 9-14 Diakoniatoimistossa vastaanotto ma ja to klo 9-10.30 tai puh 0443598 522 /044-3598 513. Klo 18 naistenpiiri pienryhmähuoneessa. Lealle Nuoret: Peli-vuoro yläkoulun salissa to 16.30-18. klo 13 hartaushetki Kartanonväki-kodissa Kinkerit alkavat n. Klo 14.30 hartaus Koivupuistossa. klo 10 sanajumalanpalvelus, Vahteala, Ulla Hietalan jumalanpalvelusryhmä, klo 18.30 seurat ry Ti 24.1. 010 665 5145. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Tervetuloa mukaan entiset ja uudet kerholaiset! Klo 10-14 tempauspäivä Löytöpirtillä. 08-433 119, avoinna ma klo 8-12, ti klo 12-16 ja ke klo 11-14. Satuitko paikalle, kun tapahtui. klo 18.30 Ompeluseurat Helena ja Pekka Niemelällä La 21.1. Ke 25.1. Mieluskylän kinkerit, Marketta ja Esko Jääskelä, Oulaistentie 1061 Su 29.1. Perheasiain neuvottelukeskus, Ylivieska puh. klo 18.30 ry:llä, Heikki Vänttilä. Kolehti oman seurakunnan nuorisotyölle. Sanajumalanpalvelus kirkossa su 29.1. Ruokailu, kahvit, arvontaa, hartaus. 044-7118631 Seurakuntatoimisto avoinna ma, ke ja pe klo 9-12 p. Kolehti Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry:lle. Klo 10 messu. klo 18.30 Diakoniaompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, toivotaan lahjoituksia Diakoniatoimiston asiakasvastaanotto: Vanhatie 20 maanantaisin klo 9 – 10, sekä sovittaessa. Suunnitellaan kevään kerho-ohjelma. Kahvi/mehutarjoilu srk-salissa vapaaehtoinen maksu perhekerhotyölle. Seurakuntakerholla ja perhekerholla yhteinen alkuhartaus. klo 12 seurakuntakerho Ke 1.2. Raamis klo 18.30 ja olo-ilta klo 19.30 Arkissa perjantaisin Jokigospel pe 3.2. Ma 23.1. 050 328 8107. Tervetuloa mukaan! Kirkkokuoro ke 25.1. Kinkereillä keskustelemme aiheesta ”Armoa 2017!” Martti Lutherin käynnistämästä reformaatiosta tulee kuluneeksi 500 vuotta. Ma 30.1. Su 5.2. Diakoniatoimisto avoinna keskiviikkoisin klo 12-13 ja torstaisin klo 9-11. Klo 18 seurakuntakuoro seurakuntakodissa. Su 29.1. Pyhäkoulut su 22.1. Klo 10-11.30 Seurakuntakerho seurakuntakodissa. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 19 Seurakunnat Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Kirkkokahvit ja yhteisvastuuinfo seurakuntakodilla jumalanpalveluksen jälkeen. To 26.1. 116 Merijärven kappeliseurakunta Pe 20.1. 08-477119, fax 08-477425 Seurakuntamestari Antti Sakko p. klo 13 Sanajumalanpalvelus Seurakuntatalolla – Veli-Matti Linnanmäki, Markku Sakko klo 16 Seurat Rauhanyhdistyksellä – Usko Ojala, puheen jälkeen ruokailu Ke 25.1. Klo 18 seurakuntakuoro seurakuntakodissa. klo 19.30 Nuortenilta Anna-Maija ja Mikko Saukolla Su 22.1. Lähetyskahvila. 044711863 Pyhäjoen seurakunta Kuollut: Nanni Elliida Haapakoski e Pärkkä Pirttikoskelta 92 v 7 kk 12 pv Messu kirkossa su 22.1
Valmistunut sairaanhoitajaksi 1997 ja diakonissaksi 1999. Anna-Liisa on kutsumustyössään. Apuna ovat diakoniakylätoimikunnat, joiden vapaaehtoiset – Pattijoella oli joka kylällä oma diakoniakylätoimikunta ja oli hienoa huomata, että näin on myös Vihannissa. Asuu Alpuassa. Diakoniatyössä hitaampi tahti on ollut mahdollista. Hän kokee tulleensa johdatetuksi ammattiinsa – Olin valmistunut sairaanhoitajaksi ja olin vanhainkodissa töissä. Anna-Liisan pyyntö siirrosta Pattijoelta Vihantiin käsiteltiin kirkkoneuvostossa joulukuussa. Jo kuulluksi tuleminen virittää toivoa, hän sanoo. Vaikka Anna-Liisa on Vihannin alueen ainoa diakoniatyöntekijä, hän ei koe tekevänsä työtä yksin. Vanhainkodissa työ oli kiireistä. Perheeseen kuuluu puoliso ja viisi lasta. Kotiäitivuosinaan vihantilaiset alkoivat tulla tutuksi ja mielessä alkoi viritä vahva halu työskennellä lähempänä kotia. Olemme isommissa käsissä. – Kukaan ihminen ei halua olla köyhä tai sairastua. . . – Itselleni usko antaa voimia työhön. . Ajanvarausajat tiistaista torstaihin kello 9–10 aamulla. Vaikka työasiat ovat hyvin usein vaikeita, raskaitakin, on Anna-Liisa kokenut koko ajan tärkeimpänä välittää ihmisille toivoa. FAKTA . Usein diakonissan käynti on lievitystä yksinäisyyteen. . Johdatuksessa kohti toivoa A Voin rukoilla asiakkaan puolesta ja tuoda hänen asiansa Jumalalle, vaikka hän ei seurakuntaan kuuluisikaan. . 20 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Tuli Pattijoen seurakuntaan diakonian virkaan 2001. Elämässä vain tulee tilanteita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Ikäihmisten luona käydessään, Anna-Liisa kokee tärkeäksi kuunnella heidän elämänsä tarinaa – ja nähdä siinä kaikessa johdatus. Jos niistä ei haluta puhuttavan, niistä ei puhuta. Vaikka elämässä on välillä tuulta ja myrskyä, diakonissa Anna-Liisa Kinnunen ei ole koskaan kokenut työssään täysin toivotonta tilannetta. – Toivottomia tilanteita ei ole. . – Olen kiitollinen kirkkoneuvoston myönteisestä päätöksestä. Anna-Liisa Kinnunen on Vihannin alueen uusi diakonissa. 50 kilometrin työmatka Alpuasta Pattijoelle on pitkä. Työskennellyt Kestilän, Haapaveden ja Paltamon seurakunnissa. Vaikka keskustelut asiakkaiden kanssa usein sukeltavat hyvin syvälle, ei Anna-Liisa kanna ihmisten huolia ja murheita mukanaan kotiin. Tekee 80-prosenttista työviikkoa. Omaa, tarpeellista hiljaista aikaa Anna-Liisa saa itselleen lähtemällä lenkille Alpuan luontoon. Diakoniakylätoimikunnilla on pitkä perinne. Diakoniatyö auttaa kaikkia, myös heitä, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä. Diakoniatyö on pitkälti keskustelua, ihmisten huolten ja murheiden kuuntelua ja ratkaisujen etsimistä elämän pulmatilanteisiin. Ratkaisuja tilanteisiin mietitään yhdessä, Anna-Liisa sanoo. Sari JaaTinen. . Voin katsoa sitä ulkopuolisena ja miettiä ratkaisuvaihtoehtoja. Tärkeä yhteisö ja tuki on säännöllisesti kokoontuva Raahen seurakunnan diakoniatiimi, johon kuuluvat kaikki diakoniatyöntekijät ja diakoniapappi Kimmo Heinilä. – On tärkeää uskaltaa pyytää apua. . Mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa ja kenelle tahansa. Edeltäjänsä Raija Kankaala jäi eläkkeelle virastaan viime syksynä. Toimikuntiin on valittu 5–7 diakoniatyöstä kiinnostunutta ihmistä, jotka ovat diakoniatyöntekijöiden apuna. Koin työn hyvin mielekkäänä, mutta kun näin sattumalta lehti-ilmoituksen, jossa kerrottiin diakoniaopintojen alkamisesta Pieksämäellä, tunsin, että se oli minua varten, Anna-Liisa kertoo. He myös tuntevat oman kylänsä ihmiset ja tuovat tarpeellisia terveisiä avun tarvitsijoista diakoniatoimistoon. Nykyään ymmärretään Anna-Liisan mielestä hyvin elämän monimuotoisuutta. Apua pyytäviä kunnioitetaan niin, että uskonasioita käsitellään asiakkaan ehdoilla. . Jokaiselle asiakkaalle annetaan riittävästi aikaa. Anna-Liisa olisi halunnut enemmän pysähtyä vanhusten luo ja antaa heille aikaa. – Olen tilanteessa läsnä ja myötätuntoinen. tammikuuta 2017 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Diakonissa Anna-Liisa Kinnunen katsoo taaksejääneitä Pattijoen 15 työvuottaan lämmöllä. Vihannin uusi diakonissa, alpualainen Anna-Liisa Kinnunen siunattiin tehtäväänsä sunnuntain jumalanpalveluksessa Vihannin kirkossa. Ihmisen on tärkeää tulla kuulluksi ja hyväksytyksi. Kohtaamisista ihmisten kanssa on jäänyt hyviä muistoja, kuten aiemmistakin diakoniatehtävistä. Hän toivoo ihmisten tukevan toisiaan arvostelemisen sijaan
– Hankala puoli oli se, että juuri kenelläkään ei ollut nimiä, joten ne piti keksiä. Luki moneen kertaan. Kantaesityksen ohjaa Sari Jaatinen. Partanen on myös säveltänyt näytelmää varten uutta musiikkia. Lahjan arvo on 11,60 € Haluan lahjatilauksen jatkuvan pidempään ja saan sen hyvään hintaan 2 jatkokuukautta vain 16 € (norm. Näytelmä esitetään ensi kesänä Annalan kotiseutumuseon pihassa, tutussa kesäteatteripaikassa. Koodi Ässä-arvan lunastamiseen lähetetään tekstiviestillä noin 3 viikon kuluessa jatkotilauksen alkamisesta. Neljän kuukauden tilaukseen kaupan päälle Ässä-arpa R-kioskilta.* Tee tilaus helposti verkossa pyhajokiseutu.fi/kanta-asiakaslahja Tarjous on voimassa kanta-asiakkaille viimeistään 28.2.2017 mennessä alkaviin tilauksiin ja koskee niitä kotimaisia talouksia, joissa ei ole voimassa olevaa Pyhäjokiseudun tilausta. Satuitko paikalle, kun tapahtui. 10 vuoden takainen Virtaa, virtaa!-musiikkinäytelmä oli Annalan pihalla megamenestys.. ArkisTo / VesA Joensuu Pyhäjoen kesäteatteriin Pentti Haanpäätä kantaesityksenä Jukka Partanen on säveltämisen lisäksi näyttänyt kyntensä myös käsikirjoittajana. 46,40 €) Maksan 4 kuukauden tilauksen 1 x 32 € 2 x 16 € 17LAA0Å 17LAAÅ 17LAA1 Yhteystietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Anna lahja, joka avataan yhä uudelleen! Asiakaspalvelu Info: 1KEST Tunnus 5008717 00003 VASTAUSLÄHETYS Pyhäjokiseutu maksaa postimaksun Lahjatilaus sisältää painetun lehden digitaalisen näköislehden pyhajokiseutu.fi:n rajattoman lukuoikeuden millä tahansa laitteella: tietokoneella, tabletilla, älypuhelimella. 23,20 €) 4 jatkokuukautta vain 32 € (norm. Lahjalehden antajan tiedot Täytä tiedot Lahjalehden saajan tiedot SUKUNIMI ETUNIMI SYNTYMÄVUOSI LÄHIOSOITE POSTINUMERO POSTITOIMIPAIKKA SÄHKÖPOSTI ** PUHELIN SUKUNIMI ETUNIMI ASIAKASNUMERO LÄHIOSOITE POSTINUMERO POSTITOIMIPAIKKA SÄHKÖPOSTI PUHELIN Kyllä kiitos, haluan jatkossa saada tietoa eduista, tarjouksista ja uusista tuotteista Pyhäjokiseudulta ja Alma Medialta sähköpostitse tekstiviestillä Pyhäjokiseutu lahjaksi 1 kk (norm. Romaanin dramatisointi oli Partaselle sikäli helppoa, että tarinassa on normaalista poikkeavan paljon dialogia eli henkilöiden keskustelua. Tämä oli meillä kirjahyllyssä ja hän luki ja siteerasi sitä jopa heinäpellolla, Partanen kertoo. Miten käy rahojen, kun kartano palaa. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 21 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Tilaukset astuvat voimaan saapumisjärjestyksessä noin kahden viikon kuluessa. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Kerrothan lehtilahjasta myös saajalle! ** Muista täyttää, sillä lahjalehden saajalle lähetetään ohjeet Pyhäjokiseudun verkkopalvelujen käyttöönottoon sähköpostitse. 11,60 €) Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pyhäjoen Näyttelijät valmistautuu esittämään pyhäjokisen Jukka Partasen käsikirjoittaman näytelmän Kolmen Töräpään tarina. Entä huutolaispoika Jallu, joka puukottaa miehen ja joutuu vankilaan. Aina. Voit kieltää tietojen käytön soittamalla asiakaspalveluumme. Näytelmä pohjautuu piippolalaisen kirjailijan Pentti Haanpään pienoisromaaniin, joka ilmestyi 1927. Kyllä kiitos, tilaan 1 kk:n Pyhäjokiseudutveloituksetta. – Isä luki tätä aina. Miten käy mahtavan Töräpään talon ja Timon, kun kesän viipyminen johtaa 40-päisen karjan teurastukseen ja isännän kuolemaan. * Muista täyttää matkapuhelinnumerosi tilauskuponkiin. Näytelmä kertoo Töräpään ökytalosta, jota isännöivät Taikinamaanimiset miehet – Timo, Iisakki ja Jallu. Miten käy, kun Iisakki päättää ruveta ”kokoon haalimisen” sijasta kuluttamaan. Kanta-asiakas, ketä haluaisit ilahduttaa tänä vuonna kuukauden lehtilahjalla. Torstaina 19. Tarina pohtii heidän elämänsä kautta rahaa, omaisuutta, valtaa ja vapautta. Näytelmän tekemisestä kiinnostuneita on huhuiltu ottamaan yhteyttä näytelmän tekijäporukkaan. Hakematta löytyy myös se tosiasia, että raha ja omaisuus voidaan hetkessä kadottaa
Tapahtuman tuottanut Ikonen on tyytyväinen. – Ehdotin, että mitäs jos pidetään tapahtuma talvella, silloin kun ei ole muualla oikein mitään, Ikonen muistelee. – Netistä etsin tietoa ja löysin, että Itävallassa on pidetty jonkinlainen ulkoilmatapahtuma. Rajalaa sai pyynnön tuttavaltaan tulla auttamaan festaritasoisten äänentoistolaitteiden testaamisessa. Paketin tuotto ohjataan Suomen kulttuurirahaston alaisuuteen perustettavaan rahastoon, josta rahoitetaan lasten ja nuorten metsäja ympäristökasvatusta. Kampanja on osa Suomi 100 -ohjelmaa ja sen suojelijana toimii Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. – Esimerkiksi jääveistokset toteuttaneet tekijät olivat aivan ihastuksissaan Oulaisten tapahtumaan ja paikkaan, hän jatkaa. Hän kokee, että työssään on parasta se, että hankerahalla pystyy toteuttamaan erikoisempiakin tapahtumia ilman kustannuspaineita. 22 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Maailmanlaajuisessa mittakaavassakaan konemusiikkitapahtumat keskellä pakkastalvea eivät ole tavanomaisia. – Taisivathan ne pojatkin vähän hätkähtää, kun ilmoitin heille, että äänentoistot on varattu ja tapahtuma järjestyy, Ikonen muistelee. ArkisTokuvA: susAnnA TikkAnen. Tulevaisuuden kuusi -paketteja välittävät 4H-yhdistykset. Laulaminenkaan ei ole konemusiikissa kiellettyä. Neljän päivän yhtäjaksoinen konemusiikin soittaminen isoilla kaiuttimilla ei miellyttänyt kaikkia. Hän innostui konemusiikista reilu vuosi sitten. . . Äänentoisto viimeistelee kokonaisuuden. Hymy esiintyjien kasvoilla ja yleisölle mahdollistettu osallistumisen riemu ovat Ikosella parhainta palkkaa työstä. Rajalan lisäksi Sähköne Talavi -tapahtumaan saatiin neljä muuta konemusiikkialan osaajaa. KATSO VIDEO Tulevaisuuden kuusi -kampanja kutsuu kaikki suomalaiset istuttamaan juhlavuoden puita satavuotiaalle Suomelle. Siitä syntyi idea, jonka pohjalta lähdettiin miettimään Oulaisiin uudenlaista tapahtumaa. Harvinaislaatuisen Oulaisten konemusiikkitapahtumasta tekee se, ettei vastaavaa ole ainakaan Suomessa pidetty koskaan aiemmin. . Tomi Rajala myöntää, että konemusiikin luonnehdinta on vaikeaa. Oulaisissa toimiva hanke, jonka koordinaattorina työskentelee tammikuun loppuun saakka Hanna Ikonen, on kehittänyt tapahtumia kaikenikäisille. Tapahtumatuottajalle paras palkkio on se, että voi mahdollistaa erilaisille osaajille areenoita tulle esille. Paikallinen 4H-yhdistys saa provision kuusien pakkaamisesta ja toimittamisesta. Yksi idean toteuttajista on oulaistelaislähtöinen Tomi Rajala. Presidentti suojelijana: Suomen juhlakuusella tuetaan 4H-työtä Tänä päivänä pienet kuusentaimet ovat tulevaisuuden puita. Viisituntinen hankidiskoilu koettiin hyväksi, vaikka moni harmitteleekin, ettei osannut tarttua annettuun ilmaistilaisuuteen. Kysymys Mitä on konemusiikki. Yleensä konemusiikkitapahtumat ovat esimerkiksi laskettelukeskuksien yhteydessä, hän taustoittaa. Jotain pysyvää niistä juhannusjuhlista kuitenkin jäi, nimittäin Rajala löysi itselleen uuden harrastuksen, konemusiikin. Suomen juhlavuoden kunniaksi on ideoita kampanja, jota pyörittävät paikalliset 4H-yhdistykset. – Jos yksikin paikallaollut on saanut jotain elämystä, niin silloin tapahtuma on kannattanut järjestää, hän painottaa. Tasaista basson jytkettä talveen Tomi Rajala innostui konemusiikista Merijärven metsäjuhlissa. tammikuuta 2017 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Sähköne Talavi -tapahtuma oli paikallisesta ääntämisasustaan huolimatta varsin kansainvälisellä mittapuulla mitattuna erikoinenkin tapahtuma. . Helsingin kaivopuistossa kasvaa 1917 kylvetty itsenäisyyden kuusi. Jatka perinnettä ja osallistu Suomen satavuotisjuhlaan istuttamalla oma Tulevaisuuden kuusi. Suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Rajala muistelee, että nuhteita tuli, kun ääni kantoi kymmenen kilometrin päähänkin. Tasaisen jytkeen tekee basso ja se, että dj painelee nappeja. Suomen täyttäessä 50 vuotta 1967, istutettiin 30 000 kotikuusta eri puolille Suomea. Rajalan harrastuneisuus tavoitti Ikosen. Kuusia istuttamaan kutsutaan erityisesti koulut, kunnat, yritykset, kyläyhdistykset ja kaikenlaiset järjestöt, mutta myös yksityiset ihmiset ovat tervetulleita mukaan. Pakettiin kuuluu kuusentaimen lisäksi Tulevaisuuden kuusi -kuparilaatta, sekä Heli Laaksosen ja Iiris Kalliolan kirjoittama Tulevaisuuden kuusi -kirja, jossa kerrotaan muun muassa kotikuusien historiaa ja suomalaisten muistoja kuusista ja metsistä. Nuorukaiset keksivät paikaksi Merijärven Ristivuoren, jossa he päättivät pitää juhannuksen aikoihin erilaiset kesäjuhlat. . Kuusentaimet ovat nyt tilattavissa paikallisilta 4H-yhdistyksiltä. Lauantai-iltana Väinölänpuistossa kuulunut välke ja tasainen jytke lähti konemusiikista, joita tarjoilivat viisi tiskijukkaa läheltä ja kaukaa.
Monelle kirjojen ystävälle haaste on entuudestaan tuttu, mutta vuosittain se tavoittaa myös uusia lukutoukkia. Jokainen voi lukea niin monta kirjaa kuin ehtii, valita vain ohuita kirjoja tai hylätä, vaikka koko haasteen, jos siltä tuntuu. Penttilän talo on löydetty myös perhejuhlien pitopaikaksi. Ikosella on takanaan tasan 60 erilaisen tapahtuman läpivienti Oulaisissa. Hankerahoitus, jolla Penttilän ja Väinölän alueen kehittämistyötä tehdään, on saavuttamassa määränpäänsä. Uudet haasteet odottavat. Haaste on avoin kutsu kirjallisuuteen ihan kaikille. Väinölässä työskentelee Maija Mäkikangas (vas.) Sirpa KorTeT Mira Metsälä mira.metsala@almamedia.fi Helmet-lukuhaaste 2017 julkaistiin juuri ennen vuoden vaihtumista. Tilana uudistettu kulttuurinkehto saa häneltä arvostuksen ja kiitoksen. Viime viikonloppuna talvi-illassa järjestettiin konemusiikkitapahtuma. Hanna Ikonen on nostanut Penttilän talon tietoisuuteen ja tehnyt Väinölän alueen toiminnalliseksi. Siihen myös toivon yhdistysihmisille rohkeutta, että omatoimisesti lähdetään tekemään uusia asioita, hän kannustaa. Ikonen sai tietää valinnastaa muutama viikko sitten. – Tila soveltuu moneen. Jatkaminen Oulaisissa olisi Ikosta kiinnostanut, mutta vakituinen työpaikka Oulussa houkutteli hänet hakemaan sinne silloin, kun työkuviot hankkeen jälkeen eivät olleet Oulaisissa vielä tiedossa. Vaikka haasteen nimi viittaakin Helmet-kirjastoon, voi kuka tahansa innokas lukija ottaa osaa haasteeseen ja siihen liittyvään keskusteluun. Toisekseen, helmikuun alussa Ikosta odottaa uusi haasteellinen tehtävä, sillä hänet on valittu Oulussa pidettävien ilmakitaransoiton MMkilpailuiden tuottajaksi. Haasta ja innosta itsesi lukemaan kirjoja Helmet-lukuhaaste 2017 innostaa lukemaan, mutta ilman stressiä. Jokainen päättää itse, millä säännöillä haasteeseen osallistuu. – Kynnys on pidetty matalana ja ihmiset ovat oivaltaneet, että sinne voi tulla muutoinkin kuin jakkupuvussa, hän kiteyttää. Esimerkiksi viimeisimpänä ollut sellokonsertti toimi aivan mahtavasti, sillä taloon pystytään luomaan kamarimusiikkityyppinen intiimi tunnelma, hän sanoo. Tomi Rajala oli yksi viidestä tiskijukasta, jotka soittivat konemusiikkia lauantai-iltana Väinölänpuistossa. Helmet-haasteessa kirjastojen nettisivuilla julkaistaan 50. Lukuhaasteen tavoitteena on antaa sopivassa suhteessa uusia näkökulmia, innostaa ja yllättää lukija. Listan haastekohdat voi myös jokainen ruksia haluamallaan tavalla, yksi kirja yhteen tai useampaan kohtaan. Yhdistyksien talona Ikonen näkisi Penttilän talon mielellään entistä enemmän. Samaan aikaan Oulaisissa oli päätetty perustaa kulttuurituottajan virka. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Miltei tasan vuosi sitten Hanna Ikonen muutti Oulaisiin, alkoi perehtyä juuriremontoidun Penttilän talon historiaan ja kehittämään tiloihin tekemistä. Lähden ihan tyytyväisenä siihen, että tuloksia on saavutettu. Ikonen tietää, että hankkeelle on mietitty jatkoa, mutta virallisia hankehakemuksia ei ole jätetty. Helmet-lukuhaaste järjestetään nyt jo kolmatta kertaa. Nyt tammikuun lopussa on toiminnan välitilinpäätöksen aika oikeastaan kahdestakin syystä. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Merijärvellä toissa juhannuksena äänentoistokokeilussa apumiehenä ollut Tomi Rajala innostui konemusiikista oitis. Kaupungilla ollaan töissä siksi, että näitä asioita mietitään yhdessä. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Harvinaislaatuinen tapahtuma syntyi Hanna Ikosen kanssa yhdessä ideoiden. kohdan haastelista, joka on laadittu aiempiin lukuhaasteisiin osallistuneilta kerättyjen ehdotusten pohjalta. Se oli hankkeen alkuperäistavoitteenakin, jotta paikallistoimijat osaisivat hyödyntää rakennusta. – Aika on mennyt kyllä todella nopeasti. Ennen Oulaisten pestiään hän on toiminut muun muassa Rauman pitsiviikkojen tuottajana ja tehnyt kulttuurityötä Inarissa. Helmikuun alusta lähtien Ikonen vastaa ilmakitaransoiton MM-kisojen läpiviemisestä. Helmet-haastelista 2017 löytyy osoitteesta www.helmet.fi. Helmet-lukuhaasteen tarkoitus on antaa inspiraatiota, mutta jokainen päättää itse, millä säännöillä siihen osallistuu. Se, miten Penttilän ja Väinölän alueen kehittämistyö jatkuu, on vielä avoinna. Häntä itseään kiinnostaa kehittää osaamistaan ja verkostoja kansainvälisessä toimintaympäristössä. Haasteeseen on helppo osallistua, koska se on säännötön ja sen tarkoitus on ainoastaan lisätä lukemisen iloa. Helmikuussa jo kohti ilmakitaroita Hanna Ikonen (oik.) on ollut vuoden ajan kehittämässä Penttilän talon ja Väinölän taidetalon toimintaa. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 23 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Vuoden 2017 listan erityisenä inspiraationa ovat toimineet 100-vuotias Suomi sekä yhteistyö Kirja-Suomi 2017 -hankkeen kanssa. Lukuhaastetta ei myöskään tarvitse suorittaa listan mukaisessa järjestyksessä vaan lukuinnostus saa johdatella lukujärjestystä. Neljän päivän testauksesta jäi monenlaisia muistoja, mutta myös pysyvä harrastus. – Rohkeutta vaan, ottakaa yhteyttä. Penttilän talon tunnetuksitekemisessä Ikonen kokee onnistuneensa. Hankkeen tavoitteet näyttivät ensin kovinkin haasteellisilta, hän summaa. Kaikki on sallittua. Idea on lähtöisin Helmet-kirjastoilta, joiden ajatus oli haastaa ihmiset mukaan leikkimieliseen koko vuoden kestävään lukuprojektiin. eliaS lahTinen A Toivon yhdistysihmisille rohkeutta, että omatoimisesti lähdetään tekemään uusia asioita.”. Torstaina 19. Satuitko paikalle, kun tapahtui
Kukaan ihminen ei hallitse tällaista tietomäärää. joulukuuta 2017 Katso video . Toimialaan katsomatta on tiedossa suuria muutoksia, sanoo suomalainen taloustieteilijä ja Iris-keinoälyn startup -yrittäjä Maria Ritola. – Teknologioilla voi saada aikaan paljon hyvää. Keinoäly nopeuttaa teknologista ja sosiaalista muutosta yhteiskunnassa hurjaa vauhtia. Tärkeintä ei ole raha, vaan merkitys. Keinoäly mullistaa maailmaa kuin sähkö Keinoäly on jo löytänyt syövän jota lääkäri ei osannut tunnistaa. – Siisti juttu tässä on, että Iris pyrkii ymmärtämään mitä teksteissä sanotaan. HENKILÖ Maria Ritola . Jaamme näkemyksen, että tutkijoiden aikaa on parempi käyttää sisältöjen ymmärtämiseen eikä etsimiseen. Pitää olla näkemys, miten maailmaan halutaan muuttaa ja mihin suuntaan sekä valjastaa teknologia edistämään haluttua kehitystä, sanoo Ritola. A Iriksestä on aina olemassa avoin versio, jota voi käyttää kuka tahansa.” Sunnuntaina 31. – Kaikkein tärkeintä on kuitenkin sitoutua tavoitteeseen. Osaamista pitää kasvattaa, ja kannattaa tietysti miettiä, mitä tutkimustyöstä eri puolilla maailmaa maksetaan. Iris AIn tiimit sijaitsevat eri puolilla maailmaa. Ritolan mielestä on tärkeää ymmärtää muutos, ja keskustella siitä ajoissa. Tavoitteena on, että 6-8 vuoden päästä keinoäly voi toimia ihmistutkijoiden rinnalla tekemässä uutta tutkimusta. Sitä voi kokeilla osoitteessa the.iris.ai. Marian puheenvuoroja on kuultu muun muassa Slushissa, Global Cleantech Summitissa ja Singularity Universityssa. Siinä valossa esimerkiksi perustulokokeilu on tärkeä, sanoo Ritola. Monet logistiikkatyöt on jo pitkälti automatisoitu. Iris-nimisen keinoälyn tarkoitus on auttaa yrittäjiä ja innovatiivisia suuryrityksiä löytämään ja hyödyntämään tieteellisiä sisältöjä tehokkaasti ilman vaatimusta alan aiemmasta osaamisesta. Suomalainen 33-vuotias ekonomi, yrittäjä ja tutkija. Iriksen käyttäjiä oli tammikuun 2017 alussa noin 60 000. Miten keinoälyn kehitys muuttaa maailmaa ja miten suhtaudumme siihen. Yrityksille myytävä keinoäly on bisnestä, mutta Iriksestä on aina olemassa avoin versio, jota voi käyttää kuka tahansa. Häntä ohjaa vahva motivaatio käyttää tieteellistä tietoa ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen. Teknologiayrityksen kehitys ei Ritolan mukaan voi olla paikkaan sidottu. Puolitoista vuotta sitten nollasta aloittanut Iris AI kasvaa hyvää vauhtia. Hallitsemattoman tekoälyn vaaroista on varoittanut muun muassa fyysikko Stephen Hawking. Työntekijät rakentavat työkalua, Iristä, koodaamalla. Lähteet: iris.ai, su.org, Talouselämä, Kauppalehti, Wikipedia Nopea ja raju muutos yhteiskunnassa KuvaT: Toni PanuLa Maria Ritola, Jacobo Elosua, Anita Schjoll Brede ja Victor Botev perustivat Iris AIn puolitoista vuotta sitten. Keinoälyn teho yritystoiminnassa on jo ymmärretty. Se kykenee hyödyntämään valtavan laajoja tietoaineistoja nopeasti suuren laskentatehon avulla. Iristä kehittävät neljän perustajajäsenen lisäksi 7 muuta työntekijää sekä 3 200 vapaaehtoista eri puolilla maailmaa. Meneillään on siemenrahoituskierros. Iris on nyt lukenut 30 miljoonaa tutkimuspaperia, ja luomalla yhteyksiä se auttaa tutkijoita löytämään relevanttia tietoa oman ”kuplansa” ulkopuolelta, sanoo Ritola. Uhkakuvan mukaan keinoälystä voi tulla hallitsematon, itse itseään kehittävä kone, joka syrjäyttää ihmiset ja aiheuttaa esimerkiksi asevarustelulla maailmalle vakavia uhkia. Suomessa Helsingin yliopisto on yksi yrityksen yhteistyökumppaneista. Perustajajäsenistä norjalainen Anita Schjoll Brede työskentelee toimitusjohtajana, suomalainen Maria Ritola markkinointijohtajana, espanjalainen Jacobo Elosua rahoitusjohtajana ja ruotsalainen Victor Botev teknologiajohtajana. Pilottiasiakkuuksia on myyty yrityksille ympäri maailmaa vuodeksi 2017. – Olemme jutelleet paljon tutkijoiden kanssa eri puolilla maailmaa. Yrityksen kasvuun uskovat yksityiset sijoittajat sijoittivat yritykseen ensi vaiheessa 400 000 euroa. Maailmanlaajuisen muutoksen avaimina ovat nopeasti kehittyvät teknologiat, keinoäly, nanoteknologiat ja robotiikka. Ensimmäisellä rahoituskierroksella yksityiset bisnesenkelit sijoittivat yritykseen 400 000 euroa. Katso tutkija Maria Ritolan haastattelu: www.suurkeuruu.fi Eija Ruoho eija.ruoho@almamedia.fi Uusia keinoälyyn pohjautuvia innovaatiota tehdään koko ajan. Voidaanko keinoälyn suuren laskentatehon ja avoimen datan avulla kehittää uusia teknologioita ja ratkaista ihmiskunnan ongelmia. Dan TayLor / MeDiaPunK.io. . Bussien ohjaamisen lisäksi robotit voivat hoitaa lukemattomia muitakin tehtäviä. Suomessa Helsingin yliopisto on yksi yrityksen yhteistyökumppaneista. Miten tämä muuttaa maailmaa, ja haluanko olla siinä mukana, sanoo Ritola. Olennaista on tiimi: pitää olla vahvuuksia, jotka ovat toisenlaisia kuin omasi. Toisaalta rutiinityöt vähenevät. – Meidän pitää olla hyvin perillä siitä, kuinka keinoäly käyttäytyy, millaisella datalla se on treenattu ja miten se tekee valintoja, hän sanoo. Ritola ja kolme muuta tutkijaa perustivat startup-yrityksen nimeltään Iris AI. Maria Ritola ja kaksi muuta suomalaistutkijaa osallistuivat 2015 Singularity Universityn 10 viikon kurssille, jolle valittiin tuhansien hakijoiden joukosta 77 osallistujaa 45 maasta. Iris AI etsii ja omaksuu Miten tieteellisen tiedon avulla saavutetaan teknologisia läpimurtoja ja voidaan ratkaista ihmiskunnan ongelmia. Keinoälyn avulla voidaan saavuttaa ennennäkemättömiä läpimurtoja esimerkiksi lääketieteessä. Keinoäly muuttaa koko yhteiskuntaa, mutta mihin suuntaan, sen päättää ihminen. Robotteja on mukana tukemassa yritysten päätöksentekoa. Tutkimustiimiensä kanssa kirjoittamiaan artikkeleita Maria on julkaissut muun muassa MIT Press Journalissa ja Futuresissa. Esimerkiksi Google Scholar perustuu viittauksiin ja hakusanoihin, mutta Iris pureutuu tekstiin. Syvempi yhteistyö voi olla sitä, että Iriksestä saadaan työkalu, jota treenataan yrityksen omalla datalla, esimerkiksi yrityksen sisäisillä tutkimusraporteilla, kertoo Ritola. Soveltaminen ratkaisee. Keinoäly, tekoäly, englanniksi Artificial Intelligence, on tietokone tai tietokoneohjelma, joka pystyy älykkäiksi laskettaviin toimintoihin. Maria Ritola muutti tammikuun puolivälissä puoleksi vuodeksi Lontooseen perustamaan Iris AIn tukikohtaa. Ritola muistuttaa, että tuolloin on ymmärrettävä, miten keinoäly on rakennettu, millaisia algoritmeja se käyttää ja miten sen muodostamaa tietoa voidaan soveltaa päätöksentekoon. – Keinoäly läpäisee esimerkiksi Googlen koko liiketoiminnan, sanoo Maria Ritola. Tutkijoiden mukaan tästä seuraa pitkällä aikajänteellä teknologinen singulariteetti. – Ihmisten osallisuus yhteiskuntaan määrittyy ennen pitkää muuten kuin ansiotyön kautta. Maria Ritola muutti tammikuun puolivälissä puoleksi vuodeksi Lontooseen perustamaan Iris AIn tukikohtaa. . . Työntekijöitä on lisäksi Ukrainassa, Bulgariassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Yksi Iris AI -startupin neljästä perustajajäsenestä. Se auttaa tutkijoita, yrittäjiä ja opiskelijoita löytämään tarpeellista tietoa, jotta uusia innovaatiota voi syntyä, kertoo Ritola. Suomessa yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Kone Oy, Helsingin yliopisto ja Skhole ja Hotus -tutkimusinstituutti. Yhtiöiden päätöksenteon lisäksi keinoälyllä lienee lähitulevaisuudessa entistä suurempi rooli yhteiskunnallisen päätöksenteon tukena. Insinöörit eivät riitä, vaan mukaan tarvitaan myös sosiaalitieteilijöitä miettimään yhteiskunnan muutosta. Se tarkoittaa, että teknologia muuttaa maailmaa niin rajusti, ettemme vielä pysty käsittämään millainen maailma muutoksesta seuraa. Nasan kurssilla Singularity Universityssa Piilaaksossa Ritola tutustui toisiin tutkijoihin, jotka pohtivat samaa dilemmaa: Ihmisen ulottuvilla on valtava määrä tietoa, mutta sen omaksumisessa ja hyödyntämisessä tulevat inhimilliset rajat vastaan. On ennustettu, että keinoäly korvaa lähes puolet nykyisistä työpaikoista vain 20–30 vuoden kuluessa. Näihin myönteisiin mahdollisuuksiin pureudutaan muun muassa Singularity Universityssa, joka on Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan, Googlen ja Nokian tukema ajatushautomo ja yrityskiihdyttämö USAssa. Meneillään on toinen rahoituskierros, ja pilottiasiakkuuksia on myyty yrityksille ympäri maailmaa vuodelle 2017. – Maailmassa julkaistaan joka päivä yli 3 000 tutkimuspaperia eri tieteenaloilta. Merenkulkuun suunnitellaan miehittämättömiä robottilaivoja muutaman vuoden kuluessa. Kun Iris alkaa ymmärtää luonnollista kieltä, siitä tulee tutkijoiden kumppani, näkee Ritola. Erityisaloina teknologioiden mahdollisuuksien tunnistaminen, yhteisöjen rakentaminen, yrittäjyys, systeeminen muutos, kestävät innovaatiot ja ilmastonmuutos. On tosiasia, että teknologia hävittää työpaikkoja. Yritys on rekisteröity Norjaan. Se alkaa ymmärtää tieteellisten käsitteiden välisiä suhteita ja rakentaa yhteyksiä eri tieteenalojen välille, sanoo Ritola. – Ensi vaiheessa Iris on keinoälyä hyödyntävä tutkimusassistentti, joka perustuu neuromalleilla rakennettuun algoritmiin. Mahdollisuus on, että keinoälyn avulla voidaan ratkaista maailmanlaajuisia ongelmia. Robottibusseja on kokeiltu Helsingissä ja Tampereella, pian robotit ohjaavat laivoja ilman miehistöä. – Osaavia ihmisiä on entistä helpompi löytää eri puolilta maailmaa, ja työkalut mahdollistavat työskentelyn eri paikoissa. . – Piloteissa tutkijat käyttävät Iriksen keinoälyä yrityksen ongelmien ratkaisemiseen. Ei-toivotun ja pelottavan yhteiskunnan uhka syntyy Ritolan mukaan siitä, jos emme osaakaan varautua muutokseen. tammikuuta 2017 10 PUHEENAIHEET PAIKALLISLEHTI – Sunnuntaina 31. Muutos on uhka ja mahdollisuus. Meidän on mietittävä uusiksi asioita koulutuksesta lainsäädäntöön. Keinoäly onnistuu jo hoitamaan useita ihmiselle kuuluneita tehtäviä. – Paras tapa on nojata eteenpäin. Hoivarobotit yleistyvät terveydenhuollossa, robottijournalismissa robotti kirjoittaa uutisia. Tutkijatiimit kääntävät tutkimuspapereita ja tekevät uutta tutkimusta. Singularity Universityn mukaan maailmassa on olemassa riittävästi osaajia, teknologioita ja resursseja ihmiskunnan vakavien ongelmien ratkaisemiseksi. Vuonna 2015 perustettu startupyritys on kasvanut 11 henkilöä työllistäväksi kansainväliseksi yritykseksi. Meillä kaikilla on vahva intohimo. 24 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Robotit tekevät töitä tehtaissa ja varastoissa, ja pystyvät jo ohjaamaan autoja. Yrityksessä on nyt 11 työntekijää eri maissa. – Teknologia ei ole neutraali. joulukuuta 2017 – PAIKALLISLEHTI 11 Uutisvinkit puhelimitse 010 665 5625 ja viikonloppuisin numeroon 010 665 5608 tai sähköpostitse toimitus.nokianuutiset@almamedia.fi. Kehitykseen on saatava mukaan yliopistot, yritykset ja ihmiset, jotka työkaluja käyttävät. – Keinoälyn kehitys muuttaa yhteiskuntaa kuin sähkö tulevina vuosikymmeninä
Ritola ja kolme muuta tutkijaa perustivat startup-yrityksen nimeltään Iris AI. Toimialaan katsomatta on tiedossa suuria muutoksia, sanoo suomalainen taloustieteilijä ja Iris-keinoälyn startup -yrittäjä Maria Ritola. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 25 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. HENKILÖ Maria Ritola . Torstaina 19. Siinä valossa esimerkiksi perustulokokeilu on tärkeä, sanoo Ritola. Voidaanko keinoälyn suuren laskentatehon ja avoimen datan avulla kehittää uusia teknologioita ja ratkaista ihmiskunnan ongelmia. Esimerkiksi Google Scholar perustuu viittauksiin ja hakusanoihin, mutta Iris pureutuu tekstiin. Olennaista on tiimi: pitää olla vahvuuksia, jotka ovat toisenlaisia kuin omasi. Toisaalta rutiinityöt vähenevät. Kehitykseen on saatava mukaan yliopistot, yritykset ja ihmiset, jotka työkaluja käyttävät. Se auttaa tutkijoita, yrittäjiä ja opiskelijoita löytämään tarpeellista tietoa, jotta uusia innovaatiota voi syntyä, kertoo Ritola. Iris on nyt lukenut 30 miljoonaa tutkimuspaperia, ja luomalla yhteyksiä se auttaa tutkijoita löytämään relevanttia tietoa oman ”kuplansa” ulkopuolelta, sanoo Ritola. Työntekijät rakentavat työkalua, Iristä, koodaamalla. Muutos on uhka ja mahdollisuus. Meneillään on siemenrahoituskierros. Yrityksille myytävä keinoäly on bisnestä, mutta Iriksestä on aina olemassa avoin versio, jota voi käyttää kuka tahansa. Yksi Iris AI -startupin neljästä perustajajäsenestä. Meidän on mietittävä uusiksi asioita koulutuksesta lainsäädäntöön. Ritola muistuttaa, että tuolloin on ymmärrettävä, miten keinoäly on rakennettu, millaisia algoritmeja se käyttää ja miten sen muodostamaa tietoa voidaan soveltaa päätöksentekoon. Hallitsemattoman tekoälyn vaaroista on varoittanut muun muassa fyysikko Stephen Hawking. Soveltaminen ratkaisee. Suomessa yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Kone Oy, Helsingin yliopisto ja Skhole ja Hotus -tutkimusinstituutti. Marian puheenvuoroja on kuultu muun muassa Slushissa, Global Cleantech Summitissa ja Singularity Universityssa. Keinoäly onnistuu jo hoitamaan useita ihmiselle kuuluneita tehtäviä. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Maria Ritola ja kaksi muuta suomalaistutkijaa osallistuivat 2015 Singularity Universityn 10 viikon kurssille, jolle valittiin tuhansien hakijoiden joukosta 77 osallistujaa 45 maasta. – Kaikkein tärkeintä on kuitenkin sitoutua tavoitteeseen. Robotit tekevät töitä tehtaissa ja varastoissa, ja pystyvät jo ohjaamaan autoja. Monet logistiikkatyöt on jo pitkälti automatisoitu. Keinoäly muuttaa koko yhteiskuntaa, mutta mihin suuntaan, sen päättää ihminen. . . Keinoäly nopeuttaa teknologista ja sosiaalista muutosta yhteiskunnassa hurjaa vauhtia. Sitä voi kokeilla osoitteessa the.iris.ai. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Keinoäly mullistaa maailmaa kuin sähkö Keinoäly on jo löytänyt syövän jota lääkäri ei osannut tunnistaa. – Meidän pitää olla hyvin perillä siitä, kuinka keinoäly käyttäytyy, millaisella datalla se on treenattu ja miten se tekee valintoja, hän sanoo. Tutkijatiimit kääntävät tutkimuspapereita ja tekevät uutta tutkimusta. Maria Ritola muutti tammikuun puolivälissä puoleksi vuodeksi Lontooseen perustamaan Iris AIn tukikohtaa. Tutkimustiimiensä kanssa kirjoittamiaan artikkeleita Maria on julkaissut muun muassa MIT Press Journalissa ja Futuresissa. Tutkijoiden mukaan tästä seuraa pitkällä aikajänteellä teknologinen singulariteetti. Insinöörit eivät riitä, vaan mukaan tarvitaan myös sosiaalitieteilijöitä miettimään yhteiskunnan muutosta. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi 10 PUHEENAIHEET PAIKALLISLEHTI – Sunnuntaina 31. Lähteet: iris.ai, su.org, Talouselämä, Kauppalehti, Wikipedia Nopea ja raju muutos yhteiskunnassa KuvaT: Toni PanuLa Maria Ritola, Jacobo Elosua, Anita Schjoll Brede ja Victor Botev perustivat Iris AIn puolitoista vuotta sitten. Suomessa Helsingin yliopisto on yksi yrityksen yhteistyökumppaneista. Yhtiöiden päätöksenteon lisäksi keinoälyllä lienee lähitulevaisuudessa entistä suurempi rooli yhteiskunnallisen päätöksenteon tukena. Pilottiasiakkuuksia on myyty yrityksille ympäri maailmaa vuodeksi 2017. – Maailmassa julkaistaan joka päivä yli 3 000 tutkimuspaperia eri tieteenaloilta. A Iriksestä on aina olemassa avoin versio, jota voi käyttää kuka tahansa.” Sunnuntaina 31. Teknologiayrityksen kehitys ei Ritolan mukaan voi olla paikkaan sidottu. Se tarkoittaa, että teknologia muuttaa maailmaa niin rajusti, ettemme vielä pysty käsittämään millainen maailma muutoksesta seuraa. Ei-toivotun ja pelottavan yhteiskunnan uhka syntyy Ritolan mukaan siitä, jos emme osaakaan varautua muutokseen. – Ensi vaiheessa Iris on keinoälyä hyödyntävä tutkimusassistentti, joka perustuu neuromalleilla rakennettuun algoritmiin. Perustajajäsenistä norjalainen Anita Schjoll Brede työskentelee toimitusjohtajana, suomalainen Maria Ritola markkinointijohtajana, espanjalainen Jacobo Elosua rahoitusjohtajana ja ruotsalainen Victor Botev teknologiajohtajana. Ensimmäisellä rahoituskierroksella yksityiset bisnesenkelit sijoittivat yritykseen 400 000 euroa. Iristä kehittävät neljän perustajajäsenen lisäksi 7 muuta työntekijää sekä 3 200 vapaaehtoista eri puolilla maailmaa. Katso tutkija Maria Ritolan haastattelu: www.suurkeuruu.fi Eija Ruoho eija.ruoho@almamedia.fi Uusia keinoälyyn pohjautuvia innovaatiota tehdään koko ajan. – Osaavia ihmisiä on entistä helpompi löytää eri puolilta maailmaa, ja työkalut mahdollistavat työskentelyn eri paikoissa. Ritolan mielestä on tärkeää ymmärtää muutos, ja keskustella siitä ajoissa. – Piloteissa tutkijat käyttävät Iriksen keinoälyä yrityksen ongelmien ratkaisemiseen. Keinoäly, tekoäly, englanniksi Artificial Intelligence, on tietokone tai tietokoneohjelma, joka pystyy älykkäiksi laskettaviin toimintoihin. Pitää olla näkemys, miten maailmaan halutaan muuttaa ja mihin suuntaan sekä valjastaa teknologia edistämään haluttua kehitystä, sanoo Ritola. Yritys on rekisteröity Norjaan. Syvempi yhteistyö voi olla sitä, että Iriksestä saadaan työkalu, jota treenataan yrityksen omalla datalla, esimerkiksi yrityksen sisäisillä tutkimusraporteilla, kertoo Ritola. Työntekijöitä on lisäksi Ukrainassa, Bulgariassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. joulukuuta 2017 Katso video . Iris AI etsii ja omaksuu Miten tieteellisen tiedon avulla saavutetaan teknologisia läpimurtoja ja voidaan ratkaista ihmiskunnan ongelmia. Erityisaloina teknologioiden mahdollisuuksien tunnistaminen, yhteisöjen rakentaminen, yrittäjyys, systeeminen muutos, kestävät innovaatiot ja ilmastonmuutos. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Iris AIn tiimit sijaitsevat eri puolilla maailmaa. . Mahdollisuus on, että keinoälyn avulla voidaan ratkaista maailmanlaajuisia ongelmia. – Keinoälyn kehitys muuttaa yhteiskuntaa kuin sähkö tulevina vuosikymmeninä. Se alkaa ymmärtää tieteellisten käsitteiden välisiä suhteita ja rakentaa yhteyksiä eri tieteenalojen välille, sanoo Ritola. Meneillään on toinen rahoituskierros, ja pilottiasiakkuuksia on myyty yrityksille ympäri maailmaa vuodelle 2017. Kun Iris alkaa ymmärtää luonnollista kieltä, siitä tulee tutkijoiden kumppani, näkee Ritola. Miten tämä muuttaa maailmaa, ja haluanko olla siinä mukana, sanoo Ritola. Häntä ohjaa vahva motivaatio käyttää tieteellistä tietoa ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen. – Ihmisten osallisuus yhteiskuntaan määrittyy ennen pitkää muuten kuin ansiotyön kautta. Suomalainen 33-vuotias ekonomi, yrittäjä ja tutkija. Robotteja on mukana tukemassa yritysten päätöksentekoa. Nasan kurssilla Singularity Universityssa Piilaaksossa Ritola tutustui toisiin tutkijoihin, jotka pohtivat samaa dilemmaa: Ihmisen ulottuvilla on valtava määrä tietoa, mutta sen omaksumisessa ja hyödyntämisessä tulevat inhimilliset rajat vastaan. Tavoitteena on, että 6-8 vuoden päästä keinoäly voi toimia ihmistutkijoiden rinnalla tekemässä uutta tutkimusta. Kukaan ihminen ei hallitse tällaista tietomäärää. On ennustettu, että keinoäly korvaa lähes puolet nykyisistä työpaikoista vain 20–30 vuoden kuluessa. – Olemme jutelleet paljon tutkijoiden kanssa eri puolilla maailmaa. Puolitoista vuotta sitten nollasta aloittanut Iris AI kasvaa hyvää vauhtia. Meillä kaikilla on vahva intohimo. – Paras tapa on nojata eteenpäin. Se kykenee hyödyntämään valtavan laajoja tietoaineistoja nopeasti suuren laskentatehon avulla. Iriksen käyttäjiä oli tammikuun 2017 alussa noin 60 000. – Teknologia ei ole neutraali. Merenkulkuun suunnitellaan miehittämättömiä robottilaivoja muutaman vuoden kuluessa. Keinoälyn teho yritystoiminnassa on jo ymmärretty. Osaamista pitää kasvattaa, ja kannattaa tietysti miettiä, mitä tutkimustyöstä eri puolilla maailmaa maksetaan. Maailmanlaajuisen muutoksen avaimina ovat nopeasti kehittyvät teknologiat, keinoäly, nanoteknologiat ja robotiikka. Näihin myönteisiin mahdollisuuksiin pureudutaan muun muassa Singularity Universityssa, joka on Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan, Googlen ja Nokian tukema ajatushautomo ja yrityskiihdyttämö USAssa. Robottibusseja on kokeiltu Helsingissä ja Tampereella, pian robotit ohjaavat laivoja ilman miehistöä. – Teknologioilla voi saada aikaan paljon hyvää. Vuonna 2015 perustettu startupyritys on kasvanut 11 henkilöä työllistäväksi kansainväliseksi yritykseksi. Yrityksen kasvuun uskovat yksityiset sijoittajat sijoittivat yritykseen ensi vaiheessa 400 000 euroa. Suomessa Helsingin yliopisto on yksi yrityksen yhteistyökumppaneista. . – Siisti juttu tässä on, että Iris pyrkii ymmärtämään mitä teksteissä sanotaan. Singularity Universityn mukaan maailmassa on olemassa riittävästi osaajia, teknologioita ja resursseja ihmiskunnan vakavien ongelmien ratkaisemiseksi. Dan TayLor / MeDiaPunK.io. Tärkeintä ei ole raha, vaan merkitys. Yrityksessä on nyt 11 työntekijää eri maissa. Iris-nimisen keinoälyn tarkoitus on auttaa yrittäjiä ja innovatiivisia suuryrityksiä löytämään ja hyödyntämään tieteellisiä sisältöjä tehokkaasti ilman vaatimusta alan aiemmasta osaamisesta. Miten keinoälyn kehitys muuttaa maailmaa ja miten suhtaudumme siihen. Jaamme näkemyksen, että tutkijoiden aikaa on parempi käyttää sisältöjen ymmärtämiseen eikä etsimiseen. – Keinoäly läpäisee esimerkiksi Googlen koko liiketoiminnan, sanoo Maria Ritola. On tosiasia, että teknologia hävittää työpaikkoja. joulukuuta 2017 – PAIKALLISLEHTI 11 Uutisvinkit puhelimitse 010 665 5625 ja viikonloppuisin numeroon 010 665 5608 tai sähköpostitse toimitus.nokianuutiset@almamedia.fi. Keinoälyn avulla voidaan saavuttaa ennennäkemättömiä läpimurtoja esimerkiksi lääketieteessä. Bussien ohjaamisen lisäksi robotit voivat hoitaa lukemattomia muitakin tehtäviä. Hoivarobotit yleistyvät terveydenhuollossa, robottijournalismissa robotti kirjoittaa uutisia. Uhkakuvan mukaan keinoälystä voi tulla hallitsematon, itse itseään kehittävä kone, joka syrjäyttää ihmiset ja aiheuttaa esimerkiksi asevarustelulla maailmalle vakavia uhkia. Maria Ritola muutti tammikuun puolivälissä puoleksi vuodeksi Lontooseen perustamaan Iris AIn tukikohtaa
11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 21.00 Elokuva: Cast Away – tuuliajolla (12). 21.00 Kauhukeittiö. 18.00 Taikuuden tuolla puolen. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 14.15 Matkaoppaat. 12.00 Hymy Pyllyyn. 02.35–03.35 Arrow (12). 19.40 Grantchester (12). 17.00 Alone – yksin erämaassa. 08.15 Lego Legends of Chima (7). 08.20– 08.52 Syrhämä (7). 19.25 MTV Sport Uutiset. 07.52 Milli ja Molli (S). 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 09.20 Neljän tähden talkoot. 11.30–12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 02.50 Matkaoppaat. 21.55 Urheiluruutu. 23.25 American Horror Story: Hotel (18). 08.08 Angry Birds Stella (S). 23.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.00 Angry Birds Stella (S). 18.15 Meidän maamme – Vårt land. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 17.00 Myytinmurtajat. 08.40 Lego City (S). 17.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 11.50 Urheiluviikonloppu. 08.08 Angry Birds Stella (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 07.45 Sonic Boom (7). 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 21.05–21.45 Muistin vanki (12). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 15.15 Salibandyn Suomen cup: Miesten loppuottelu. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 02.35–03.35 Arrow (12). 19.00 BiisiBattle. 07.30 Pikku Kakkosen posti. 07.10 Lego Elves (7). 21.25–21.45 Kimmo (7). Kuvassa Riku Rantala ja Hiihtoliiton lääkärinlaukku. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 06.00 Bubble Guppies (S). 15.00 Ninja Warrior. 19.25 MTV Sport Uutiset. 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi. 19.00 Kriminalisti (12). 18.45–19.35 Avara luonto: Saalistajat. 12.10 Ou Nou!. 09.15 Tulossa: Julkkisselviytyjät. 00.00 Rysän päällä. 13.30 Täydellistä elämää. 08.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 09.28 Lassie (7). 19.25 MTV Sport Uutiset. 14.45 Suomen Tulli. 07.47 Ystäväni Ronja. 00.20 Poliisit (7). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 07.33 Humps (S). 09.50 Ummikot ulkomailla. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 21.1. 07.02 Ilmojen kunkut (S). 21.00–21.40 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 07.35 K3 (7). 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 15.00 Alppihiihdon maailmancup. 23.45 Liiga: Illan parhaat. 23.00 112 (7). 19.00 Hauskat kotivideot. Yle TV1 20.01.2017 klo 18.30 Presidentti Donald Trumpin virkaanastujaiset. 12.30 Lajinsa viimeinen (S). 00.00 Elokuva: Pihalla (7). 07.50 Muista laulaa. 01.35 Bull (7). 22.25 MTV Sport Uutiset. 06.25 Ylen Aamu-tv. 16.00 Alppihiihdon maailmancup. 18.30 Suomen Urheilugaalan backstage. 18.30 Presidentti Donald Trumpin virkaanastujaiset. 10.30 Unelmakoti. 19.30 Putous. 19.00 The Voice of Finland. 15.45 Matkaoppaat. 01.45 Haapasalo ja kaverit (S). 14.30 Middle (7). 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 21.00 #Subleffa: Hide and Seek (16). 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.15–12.20 Yle Oddasat. 22.00 Strike Back (16). 08.03 Sanni Sateenkaari (S). 13.45 Neljän tähden talkoot. 00.40–01.10 Meidän maamme – Vårt land. 20.30 Simpsonit (7). 15.55 A-studio. 16.45 Onnenarpa. 12.00 Miehen puolikkaat (7). 00.35 Scorpion (12). 11.30 Vietnamin monet maut. 12.25 Dokumenttiprojekti: Amerikan malliin. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 17.00 MTV Sport: Lauantairavit. 12.00 Hymy Pyllyyn. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 10.00 Matkakumppanit. 04.35–05.00 Astral-TV. 09.20 Neljän tähden talkoot. 16.50 Leijonan luola USA. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.00 The Voice of Finland. 19.30 Rillit huurussa (S). 07.18 Ystäväkirja. 07.10 Hermanni Hiiri (S). 19.00 Yle Uutiset. 11.35–11.45 Luottomies (12). 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 07.05 Sonic Boom (7). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.25 Emmerdale (7). 23.00 Rysän päällä. 17.00 Yle Uutiset. 10.00–10.47 Viidakkoperhe (7). T: Art Films production AFP Oy HD. 23.35 Kallista kipua (7). 09.50 Karmeat kämpät. 14.45 Amerikan kovimmat diilit. 18.50 Tulossa: Kaikki vastaan 1. 21.00 Luottomies (12). 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). 18.00 Yle Uutiset. 14.00 Koiranpentuja ja palveluskoiria. 11.21 Yle Uutiset Häme. 10.30 Tuntematon Norja. 22.00 Ulkolinja: Donald Trump, voittaja. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.50 Matkaoppaat. 09.05 Ylen aamu-tv. 07.56–08.19 Martta puhuu (S). 01.25 112 (7). 16.50 Novosti Yle. 06.00 Bubble Guppies (S). 10.00 Yle Uutiset. 18.30 Meidän maamme – Vårt land. 12.26–12.55 Hymy Pyllyyn. 19.20 Päivän sää. 23.05 Yle Uutiset. 16.30 Kokkisota. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 18.00 Nuori MacGyver (12). 06.50 Sonic Boom (7). 17.50 Haluatko miljonääriksi?. 23.45–01.20 Hercule Poirot: Kolmas tyttö (12). 22.25 MTV Sport Uutiset. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.15 Kahakka. 22.55–23.55 Boardwalk Empire (16). 22.00 Onekotan – Hyytävä seikkailu. 08.19 Galaxi. 15.10–16.40 Ampumahiihdon MC: Naisten normaalimatka. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.1. 03.20 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 21.00 Stand Up! (S). 01.35 Limitless (7). 07.45 Sonic Boom (7). 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 12.14 Oddasat. 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 06.25 Ylen Aamu-tv. Mies ja alaston ase -sarjan hillittömässä toisessa osassa ovat mukana kaikki ensimmäisen elokuvan keskeiset tähdet. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 15.00 Muodin huipulle. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 10.00 Luontoretkellä: Avarilla selkosilla. 15.30 Perhe pelissä (7). 14.40 Uusi Päivä (S). 15.00 Yle Uutiset. 00.25 American Horror Story: Hotel (18). 16.50 Novosti Yle. MTV3 06.00 Aamusää. Pääosissa: Leslie Nielsen, Priscilla Presley, George Kennedy, O.J. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.05 Yle News. 21.05 Perjantai. 07.00 K3 (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). Ohjaus: David Zucker. 18.10 Urheiluruutu. 04.50– 05.00 Astral-TV. 02.00–03.00 Limitless (12). 00.05–00.47 Bates Motel (16). Nelonen 05.00 Astral-TV. 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi. 09.15 Tulossa: Kaikki vastaan 1. Nelonen 05.00 Astral-TV. 02.25–03.25 Limitless (12).. 16.30 Kädettömät kokit. 15.00 Yle Uutiset. 03.50 Poliisit – kotihälytys (12). 19.05 Urheiluruutu. 15.00 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 14.20 Ampumahiihdon MC: Naisten yhteislähtö. 08.26 Miika (7). 22.20 Päivän sää. 10.05 Emmerdale (S). Nyt Frank Drebiniä (Leslie Nielsen) työllistävät suuret energiapäätökset. 10.30 Salatut elämät. 23.15 Liiga: Illan parhaat. 08.25 Galaxi. 07.08 Laura (S). 07.40 Lauri kilpa-auto (S). 07.35 Sonic Boom (S). tammikuuta 2017 PYHÄJOKISEUTU TV TV TV VIIKKO VIIKKO VIIKKO VIIKKO Yle TV1 23.01.2017 klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Sinivalkoinen valhe (S) Trilleri suuresta suomalaisesta valheesta, hiihdon dopingista. 16.50 Novosti Yle. 23.50 Poliisit (7). 08.40 Littlest Pet Shop (S). 16.30 Sekoilevat idiootit (12). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. MTV3 06.00 Aamusää. 13.00 Tyhjätaskut (S). 10.00 Maailman kovimmat kisat. 17.10–17.55 Viidakkoperhe (7). 23.45–00.30 Yle Live: Gasellit. 01.50 Stand Up! (S). 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 21.50 Yle Uutiset. 07.47 Pikku perunat (S). 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 15.45 Suomen Tulli. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.58 Keno. 12.45 Suomen Tulli. 12.14 Oddasat. 01.00 Ninja Warrior. 07.10 Lego Elves (7). 09.30 Matkaoppaat. Studiossa keskustellaan päivän tapahtumista, Yhdysvaltain tulevaisuudesta ja uudesta presidentistä asiantuntijavieraiden kanssa. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 13.30 Last Man on Earth (S). 10.35 Lääkärit. 17.10 Viidakkoperhe (7). 11.30 Kolme miestä ja tyttö (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 16.15 Matkaoppaat. 19.00 Fameless – tuplajäynät. 11.21 Yle Uutiset Häme. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 16.50 Leijonan luola USA. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 11.30 Luontoretkellä: Huippuvuorilla. 18.00 Yle Uutiset. Sub 09.30 Salatut elämät. 14.00 Ninja Warrior. 08.00 Angry Birds Toons (S). 17.50 The Voice of Finland. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 13.30 Grand Designs – unelma-asunnot. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 14.00 Koiralle koti. 13.30 Koiralle koti. 20.50 Urheiluruutu. 20.58 Keno. 20.58 Keno. 14.35 Uusi puisto. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Prisma: Totuus sokerista. 10.00 Matkaoppaat. 09.00 Galaxi. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 19.1. 20.00 The Voice of Finland. 07.50 Angry Birds Toons (S). 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. Tunnelmat paikan päältä Yhdysvalloista välittää Ylen USA:n kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen (kuvassa). 11.30 Salatut elämät. 07.35 Petrin tiikeritarinat (S). 07.22 Nelli ja Noora (S). 15.05 Yle News. 22.20 Päivän sää. 19.20 Päivän sää. 09.00 Yle Uutiset. 07.00 K3 (S). 19.00 Poikamiesboksi (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 17.55 Emmerdale (7). 08.45 Candice sisustaa. 18.25 Emmerdale (12). 22.45 Girls (16). 13.15 Yks’ tavallinen Virtanen (S). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.00 Matkaoppaat. 19.00–19.50 Niilin seikkailija. 11.00 Hauskat kotivideot. 15.10 Pisara. 13.00 Nuorisourheilu puntarissa. 23.45–01.10 Mary ja Martha (7). 20.00 Hauskat kotivideot. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 08.05 Dokumenttiprojekti: Perintö. 15.15 Yle Oddasat. 22.15 Ylikomisario Banks (16). Nelonen 19.01.2017 klo 22.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 1/2: The Smell of Fear. 23.15 Ja’mie: Private School Girl (S). 08.40 Lego City (S). 08.15 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 09.23 Viidakkojytä (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. Joe (16). 11.30–12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 08.46 Petteri Kaniini (S). 10.50 Onnenarpa. Uhriksi joutuu myös Wallanderin nuori naiskollega. 13.45 Suomen Tulli. 00.35 Kokkisota. 22.00 George Gentlyn tutkimukset (12). 08.00 Angry Birds Toons (S). 19.00 Hurjat rakkauskilot (S). TV l PERJANTAI 20.1. 14.30 Ikimuistoinen: Olavi Virta. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. MTV3 08.10 Ella Elefantti (S). 16.00 Salatut elämät. 06.54 Nelli ja Iiro (S). 12.08 Yle Uutiset Lappi. Kuva: Henrietta Hassinen/Yle Yle TV1 05.55 Prisma Studio. Nelonen 05.00 Astral-TV. 20.00–20.22 VICELAND: Cut That Heals (12). 09.30 Meidän maamme – Vårt land. 22.35 Elokuva: Wallander – Kuriiri (16). 21.05 A-studio: Talk. 20.55 Urheiluruutu. 12.27 Hymy Pyllyyn. 10.30 Matkaoppaat. 21.00 1001 Rikua. 06.45 K3 (S). 07.20 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 20.00 Muisti: Teiniliiton loppu. 06.00 Bubble Guppies (S). 15.15 Yle Oddasat. 18.00 Ampumahiihdon MC: Miesten normaalimatka. 13.00 Unelmakoti. 14.30 Suomen kaunein koti. 21.55 Urheiluruutu. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 17.00 Ninja Warrior. 16.00 Salatut elämät. 14.45 Amerikan kovimmat diilit. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. Yle TV1 05.55 MOT. 12.30 Salatut elämät. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.51 Late Lammas (S). Ohjaaja: Leif Magnusson, Ruotsi 2009 (88’). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 21.15 SuomiLOVE. 20.30 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 11.00 Maalaiselämää. 16.00 Suomen surkein nikkari. 18.55 HS-uutiset ja sää. 21.50 Yle Uutiset. 17.20 Matkaoppaat. 23.10 Arne Dahl: Eurooppa blues (16). 13.00 Elokuva: Parental Guidance (7). 02.35–03.35 Arrow (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 01.50 NCIS Rikostutkijat (7). 19.30 Salatut elämät. 00.50 NCIS Rikostutkijat (12). Yle Kuvapalvelu TV l TORSTAI 19.1. 15.10–16.45 Ampumahiihdon MC: Miesten normaalimatka. 15.00 Muodin huipulle. 22.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 ½ (12). 10.45 Syke (12). 19.30 BiisiBattle. 11.26 Yle Uutiset Häme. 20.45 Kimmo (7). 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 19.10 Alamäkiluistelu. 06.25 Huomenta Suomi. 19.30 Posse. 04.20–05.00 Astral-TV. 17.10 Inhimillinen tekijä. 08.15 Lego Legends of Chima (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 01.00 Ninja Warrior. 16.00 Downton Abbey (12). 20.30–20.55 Pulkkinen (S). TV l LAUANTAI 21.1. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 18.55 HS-uutiset ja sää. 18.30 Jääkiekon Mestis: RoKi – Peliitat. 08.35 Oktonautit (S). 20.00 Sekoilevat idiootit (12). 09.05 Pokémon (7). 22.05 Perhe on paras (12). 16.45 Onnenarpa. 21.00 Elokuva: Tropic Thunder (12). 10.05 Emmerdale (12). 21.30 Solsidan (7). 10.00–10.46 Viidakkoperhe (7). 09.35 Emmerdale (7). Eikä ohjaaja Arto Halonen päästä pälkähästä Italian ja Norjankaan hiihtäjiä. 02.45 Mies nimeltä Trump (S). 21.45 Piilokamera. 01.25 Billions (12). 08.25 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 22.10 Päivän sää. 21.10– 21.20 Luottomies (12). 17.35 Ampumahiihdon MC: Miesten viestikilpailu. 18.00 Ninja Warrior. 12.40 Tulossa: Julkkisselviytyjät. 07.00 Maltti ja Valtti (S). 00.30 Tyrant (16). 02.55–03.55 Supernatural (12). 07.51 Franklin ja ystävät (S). 12.00 Salibandyn Suomen cup: Naisten loppuottelu. 12.10 Yle Oddasat. 08.30 Lego Ninjago (7). Simpson, Robert Goulet. Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 09.30 Meidän maamme – Vårt land. 21.50 Yle Uutiset. 16.00 Suomen surkein nikkari. 20.30 Sekoilevat idiootit (12). 08.37–08.52 Nokkelikot (7). 22.35 Yövahti (12). 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 15.55 A-studio: Talk. 21.55 Urheiluruutu. 06.25 Huomenta Suomi. 19.10 Uutisextra. 20.00 Elokuva: Uuno Turhapuro (7). 12.10 Yle Oddasat. 19.30 Salatut elämät. 02.50 Hottikset 2.0 (S). 10.45 Oddasat. 15.00 Pop’n’Roll. 18.55 HS-uutiset ja sää. 09.01 Unelmien koulukuva. 22.25 MTV Sport Uutiset. 06.45 K3 (S). 13.15 Kohtalo johtaa meitä (7). 17.50 Haluatko miljonääriksi?. 23.55 Liiga: Illan parhaat. 07.35 Sonic Boom (7). 22.35 Elokuva: Vihollinen vuoteessani (16). 20.00 Kokkisota. 13.45 Huvila & Huussi. 21.00 #Subleffa: Pipo tiukalla (S). 14.00–14.30 Ravintola kaltereiden takana. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 23.40 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. MTV3 21.01.2017 klo 22.35 Wallander Kuriiri..Motoristi löytyy murhattuna, ja jäljet johtavat paikallisen MC-klubin kautta järjestäytyneeseen rikollisuuteen, joka raakalaismaisin keinoin pyrkii kaappaamaan alueen huumemarkkinat. 23.20 Elokuva: G.I. Sub 09.30 Salatut elämät. 06.52 Samsam (S). 11.00 Salatut elämät. 09.30–10.00 Thunderbirds (7). 07.20 K3 (S). 10.50 Onnenarpa. 20.00 Simpsonit (7). Sub 11.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 22.00 Empire (12). 11.00 Yle Uutiset. 15.50 Leijonan luola USA. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 17.00 Yle Uutiset. 12.00 Salatut elämät. 09.35 Emmerdale (S). 20.55 Urheiluruutu. 10.35 Lääkärit. 15.05 Yle News. 08.45 Candice sisustaa. 14.30–15.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 27 Torstaina 19. 17.55 Emmerdale (7). Donald Trumpin virkaanastujaiset nähdään suorana Yle TV1:ssä
18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.55 HS-uutiset ja sää. 04.35–05.00 Astral-TV. 09.25 Thunderbirds (7). 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. Sub 09.30 Salatut elämät. 11.21 Yle Uutiset Häme. 19.00 Miehen puolikkaat (S). 13.00 Karhusaari. 02.00 Limitless (12). 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 20.00 Uusi Päivä (S). 01.00 VICELAND. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. Millä keinoilla tätä tuhoisaa sairautta vastaan taistellaan. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 12.14 Oddasat. 06.53 Nimipäiväonnittelu: 25.1. 00.15 Strike Back (16). 08.05 Angry Birds Toons (S). 07.37 Samu ja Salla (S). 07.53 Viiru ja Pesonen (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 17.00 Myytinmurtajat. 22.45–23.40 Mr. 18.00 Emmerdale (7). 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 08.10 Angry Birds Piggy Tales (S). 06.00 Bubble Guppies (S). 02.55–03.25 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 21.50 Yle Uutiset. 14.30 Keittiöelämää. 02.30–03.30 Limitless (12). 02.30–03.30 Pahan jäljillä (16). 07.28 Askarrellaan. 13.00 Riistametsällä. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 21.50 Yle Uutiset. 12.45 Alamäkiluistelu. 14.40 Sirkuselämää. 15.00 Hiihdon Ski Classics. 07.06 Tie tähtiin (S). 19.00–19.44 Karl Pilkington. 10.50 Onnenarpa. 08.30 Tenavat (7). 21.30 Dokumenttiprojekti: Sinivalkoinen valhe (S). 10.30–11.24 Hartain toive: lapsi. 23.40–01.20 Historia: Ethel Kennedy. 17.50 Haluatko miljonääriksi?. 23.30 112 (7). 12.00 Hymy Pyllyyn. 07.40 Sonic Boom (7). 19.20 Päivän sää. 01.30 Ensimmäisen asteen murha (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.1. 08.50 HS Lasten uutiset. 07.50 Angry Birds Piggy Tales (S). 01.30 Ninja Warrior. 22.20 Päivän sää. 18.45 Arto Nyberg. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 07.15 K3 (7). 19.30 Tyhjätaskut (S). 16.25 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. 21.40 Pilanpäiten. 17.00 Yle Uutiset. 06.45 K3 (S). 12.00 Kokkisota. 08.05 Angry Birds Toons (S). Yle Kuvapalvelu Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 22.45 Kotikatsomo: Vadelmavenepakolainen (7). 21.00 A-studio. 13.40 Uusi mahdollisuus. MTV3 08.05 Ella Elefantti (S). 08.20 Lego Legends of Chima (7). 08.45 Lego City (S). 22.40 Yle Uutiset. 23.35 Yle Uutiset. 13.45 Neljän tähden talkoot. 19.10 Matkapassi: Malesia. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 17.55 Ravit. 12.26–12.53 Hymy Pyllyyn. 15.05 Yle News. 22.00 Inhimillinen tekijä. 12.27 Hymy Pyllyyn. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 22.35 Arne Dahl: Eurooppa blues (16). 23.35 NCIS: New Orleans (12). 22.15 Viikon sää. 21.50 Yle Uutiset. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 20.55 Urheiluruutu. 19.00–19.22 Pasila 2.5 – The SpinOff (7). 09.50 Karmeat kämpät. 12.00 Hymy Pyllyyn. 21.50 Pilanpäiten. 01.06–01.30 VICELAND: Boy Racer. 08.25–08.48 Lohikäärmeratsastajat (7). 02.35–03.35 Arrow (12). 08.05–08.55 Avara luonto: Saalistajat. 20.30–20.52 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 20.30–20.50 Kimmo (7). 10.50 Onnenarpa. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). Ensimmäisen ohjelman vieraana sanailee eturivin stand up -koomikko Andre Wickström. 08.20 Lego Legends of Chima (7). 11.00 Vietnamin monet maut. Nelonen 05.00 Astral-TV. 18.25 Emmerdale (7). 06.25 Huomenta Suomi. 20.45 Urheiluruutu. 14.00 Uusi mahdollisuus. 20.30 Yle Uutiset. 16.00 Selviytyjät. 21.00 Niilin seikkailija. 16.50 Novosti Yle. 08.25 Lego Ninjago (7). 07.36 Riku ja Rami. 15.30 Uusi Päivä (S). Yle TV1 05.55 Kaikuja tuonpuoleisesta. 08.29 Galaxi. 08.10 Angry Birds Piggy Tales (S). 01.15–01.45 Puoli seitsemän. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.05 Käsipallon SM: Sjundeå IF – BK-46. 00.35 Stand Up! (S). 17.10 Viidakkoperhe (7). 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 01.05 Suomen Tulli. 06.25 Huomenta Suomi. 09.35 Emmerdale (S). 22.30 MTV Sport Uutiset. 07.44 Jussin matkat (S). 17.00 Urheiluviikonloppu. 20.00 Prisma Studio. 02.05 Poliisit (7). 08.22 Galaxi. 07.54 Me Peltiset (S). 19.00–19.51 Prisma: Parannus Alzheimerin tautiin. Suomen hauskin urheiluohjelma ja urheilullisin viihdeohjelma Villi kortti jatkuu neljännen tuotantokauden jaksoin. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 23.35 Suomen kaunein koti. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 07.07 Mitä ihmettä. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 10.00 Koiranpentuja ja palveluskoiria. 21.00 Valkyrien. 08.18 Late Lammas (S). 12.10 Yle Oddasat. 22.20 Päivän sää. 12.00 Simpsonit (7). 07.50 Sonic Boom (7). 01.15 Suomen Tulli. 15.05 Yle News. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 00.20 Märät säpikkäät (12). 08.31 Onneli ja Anneli. 18.55 HS-uutiset ja sää. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 15.45 Suomen Tulli. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.30 Valkyrien. 02.15 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 19.00 SuomiLOVE. Tuttu paneeli kaivaa viikon olennaisimmista urheilu-uutisista epäolennaisimmat asiat aseinaan puutteellinen asiantuntemus, vinksahtaneet näkökulmat ja sketsit. 23.25 Incorporated – pimeyden verkko (12). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 22.32 Girls (16). 10.00–10.47 Viidakkoperhe (7). 10.56 Uusi Päivä (S). 11.00 Huvila & Huussi. 23.30 Americans (16). 15.15 Yle Oddasat. 22.25 MTV Sport Uutiset. HD. 17.10 Viidakkoperhe (7). 11.30– 12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 12.29–12.55 Hymy Pyllyyn. 00.40 Liiga: Illan parhaat. 19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 03.00–04.00 Supernatural (16).. 20.30 Simpsonit (7). 00.05 Ykkösaamu. 07.19–07.30 Babar ja Badun seikkailut (S). 00.00 Liiga: Illan parhaat. 14.30 Alppihiihdon maailmancup. 22.00 Maailman kovimmat kisat. 09.26 Tenavat (7). 12.30 Simpsonit (7). N: Jonas Karlsson, Josephine Bornebusch. Yle TV1 22.01.2017 klo 21.05 Kotikatsomo: Vadelmavenepakolainen (7) Miika Nousiaisen romaaniin perustuva komedia suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka haluaisi olla aivan tavallinen ruotsalainen mies. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 19.30 Salatut elämät. 00.25 Vampyyrien sukua (16). 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 21.00 Nuori MacGyver. Sub 09.30 Salatut elämät. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 13.30 Simpsonit (7). 15.05 Yle News. 20.58 Keno. 00.45–01.45 Newsroom (12). 14.30–15.20 Syke (12). 00.40 Ota rahat ja juokse. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 09.00 Galaxi Play. 21.50 Yle Uutiset. 11.00 Pisara. 20.30 Simpsonit (7). 08.37 Joraavat juurikkaat (S). 02.55–03.55 Supernatural (12). 08.17 Galaxi. 19.20 MTV Sport Extra. 09.00 Hauskat kotivideot. 11.30 Vuosi Pohjoiskalotilla. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 00.35 Mustamaalattu (7). 10.00–10.47 Viidakkoperhe (7). 15.30 Fresh Off the Boat. 16.00 Piilokamera. TV l MAANANTAI 23.1. 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 00.15 Leijonan luola USA. 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 06.50 Sonic Boom (7). 22.35 Bull. 20.00 Simpsonit (7). 07.40 Sonic Boom (7). 13.15 Suomisen Ollin tempaus (S). 14.10 Nuorisourheilu puntarissa. 11.55 Ampumahiihdon MC: Miesten yhteislähtö. 22.20 MTV Sport Uutiset. Nelonen 06.00 Bubble Guppies (S). 17.50 Haluatko miljonääriksi?. 02.35– 03.35 Arrow (12). 15.01 Ninja Warrior. 19.25 MTV Sport Uutiset. 02.35 Poliisit – kotihälytys (12). 10.28 Uusi Päivä (S). 09.55 Yle Uutiset. 07.48 Kasper ja Liisa (S). 16.00 Selviytyjät. 16.50 Leijonan luola USA. 20.00 Menneisyyden metsästäjät. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 #Subleffa: After the Sunset – keikka Bahamalla (12). 08.15 Angry Birds Stella (S). 23.26 Girls (16). 19.00 Poikamiesboksi (S). 07.00 K3 (S). 01.35 Pahan jäljillä (16). 20.00 Myytinmurtajat. 15.30–15.52 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 08.39–08.48 Snoukkaa!. 23.00 112 (7). 12.14 Oddasat. 14.15 Matkaoppaat. 19.00 Kauhukeittiö. 08.00 Satuja Soitosta. 06.25 Ylen Aamu-tv. 22.59 Girls (16). 18.10 Urheiluruutu. Neuvokas nainen päättää ratkaista ongelman menemällä naimisiin assistentinsa Andrew’n (Ryan Reynolds) kanssa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.30 Meidän maamme – Vårt land. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 22.00 Bates Motel (16). 22.20 Päivän sää. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Hurjat rakkauskilot (S). 15.57 Uusi Päivä (S). 03.05 Matkaoppaat. 07.47 Killi ja Kiki (S). 20.00 Uusi Päivä (S). 15.00 Muodin huipulle. 11.30–12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 23.00 112 (7). 16.00–16.20 Kimmo (7). 16.00 Selviytyjät. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 00.45 VICELAND: World of Sports. 07.30 K3 (7). 12.00 Hymy Pyllyyn. 13.45 Neljän tähden talkoot. 08.47 Fluugalaiset (S). Sandra Bullock esittää räväkän romanttisen komedian pääosassa kanadalaista kustannuspomoa Margaretia, jota uhkaa karkoitus Yhdysvalloista työluvan puuttumisen vuoksi. 17.00 Yle Uutiset. 00.30 Kallista kipua (7). 15.55 A-studio. MTV3 06.00 Aamusää. 11.05 Menneisyyden metsästäjät. 03.45 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 20.00 Simpsonit (7). 22.00 Exiä rannalla UK. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 #Subleffa: Kuudes aisti (16). 08.20 Hello Kitty – Paratiisi (S). 18.30 Puoli seitsemän. 23.00 Yle Uutiset. 07.56 Totta vai taikaa. 10.05 Emmerdale (7). 09.30 Puoli seitsemän. 19.30 Kandit. 07.02 Taitoset. 19.10 MTV Sport Uutiset. 01.35 Poliisit (7). 18.00 Gladiaattorit. 21.05 Kotikatsomo: Vadelmavenepakolainen (7). 13.00 Matkakumppanit. 16.30 Pitääkö olla huolissaan?. 16.45 Onnenarpa. 02.40–03.40 Arrow (12). 14.30 Ou Nou!. 00.00 Sleepy Hollow (12). 14.00 Top Gear USA. Vuosien epäonnistumisten jälkeen parannuskeinon löytäminen Alzheimerin tautiin on viimeinkin ottanut vallankumouksellisen edistysaskeleen. 10.35 Lääkärit. 22.35 Rizzoli & Isles (16). 15.00 Yle Uutiset. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 06.00 Bubble Guppies (S). 12.10 Yle Oddasat. 22.40 Myytinmurtajat. 20.00–20.50 Syke (12). 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 20.58 Keno. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.55 Urheiluruutu. 17.00 Ninja Warrior. 10.05 Emmerdale (7). 22.45 Promotytöt (12). 21.00 Haapasalo ja kaverit. 07.50 Sonic Boom (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 20.30 Yle Uutiset. Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 Akuutti. 19.00–19.50 Historia: Kiinan Jadevaltakunnan aarteet. 21.00 Elokuva: Pearl Harbor (16). 16.00 Salatut elämät. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 19.00–19.25 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia Australiasta. 21.00 Villi kortti. 01.40 Suomen Tulli. 23.05 Ulkolinja. 08.10 Angry Birds Piggy Tales (S). 10.00 Uusi Päivä (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.50 Karmeat kämpät. 15.45 Suomen Tulli. 16.00 Salatut elämät. 07.33 Timppa (S). 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 22.00 Kymmenen Uutiset. MTV3 06.00 Aamusää. O: Leif Lindblom. 09.00 Yle Uutiset. 08.50 Eläinsairaala (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.35–12.04 Tosi tarina: Hevosmies. 14.45 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 18.55 HS-uutiset ja sää. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (S). 14.15 Matkaoppaat. 16.30 Aku ja 7 ihmettä (12). 19.30–19.54 Märät säpikkäät (12). TV l KESKIVIIKKO 25.1. 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi. 18.30 Akuutti. 12.50 Menneisyyden metsästäjät. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.22 Råtta Booris (S). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 17.10 Viidakkoperhe (7). 08.50 Karmeat kämpät. 08.23–08.48 Jenni (7). Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. Nelonen 23.01.2017 klo 22.00 Elokuva: Odottamaton ehdotus. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 08.59 Galaxi. 18.25 Emmerdale (S). 19.00 Leijonan luola USA. 20.30–20.52 VICELAND: Cut That Heals (12). 20.58 Keno. 19.05 Urheiluruutu. 00.45 Haapasalo ja kaverit. 15.15 Yle Oddasat. 15.05 Yle News. 12.25 Murdochin murhamysteerit (12). 02.20–02.50 Seksiministeriö. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Julkkisselviytyjät (S). 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Suomen kaunein koti. Yle TV1 25.01.2017 klo 19.00 Prisma: Parannus Alzheimerin tautiin. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 16.50 Novosti Yle. 08.20 Lego Legends of Chima (7). 04.35–05.00 Astral-TV. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 Lapseni on apina. 15.45 Huvila & Huussi. 23.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 09.30 Tosi tarina: Rakkaudesta elämään. 08.15 Angry Birds Stella (S). 10.00 Lentävät koirat. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.05 Arto Nyberg. 20.30 Yle Uutiset. 17.55 Emmerdale (7). 23.05 Taitoluistelun EM. 07.03 Ludovic (S). 16.30 Uusi Päivä (S). 20.00 Hauskat kotivideot. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 00.30 Empire (12). 19.00 Elokuva: Toy Story – Leluelämää (S). 10.05 Emmerdale (7). 19.20 Päivän sää. 20.00 Suomen kaunein koti. 01.00 Gladiaattorit. 13.30 Bear Grylls – selviytyjien saari USA. 20.00 Sinulle on postia. 07.00 K3 (S). 21.00 Ota rahat ja juokse. 06.25 Ylen Aamu-tv. 19.00 Leijonan luola USA. 08.50 Eläinsairaala (S). Nelonen 06.00 Bubble Guppies (S). Yle TV2 24.01.2017 klo 21.00 Villi kortti. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 06.54 Metkat Mesiläiset (S). 15.30 Faija hoitaa (S). 10.30 Jaksa paremmin. 21.55 Urheiluruutu. 18.50 Tulossa: Julkkisselviytyjät. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.10 Ruotsin salaiset huoneet. 06.25 Ylen Aamu-tv. 20.50 Tulossa: Julkkisselviytyjät. 18.00 Yle Uutiset. 13.30 Vuosi Pohjoiskalotilla. 08.00 Lego Friends (S). 15.15 Yle Oddasat. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 08.35 Littlest Pet Shop (S). 22.00 NCIS Rikostutkijat (7). 16.45 Onnenarpa. Robot (16). 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 12.00 Hurjat rakkauskilot (S). 23.50 Girls (16). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.15 Angry Birds Stella (S). 11.15 Meidän maamme – Vårt land. 03.35 Matkaoppaat. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 18.01 Taikuuden tuolla puolen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.00 NCIS Rikostutkijat (12). 14.15 Matkaoppaat. 08.09 Niksi-Nella (S). 13.30 Suunsoittoa ja haleja. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. 18.55 HS-uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 10.50 Onnenarpa. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 21.30 Poldark (12). 09.20 Neljän tähden talkoot. 15.10–15.34 Märät säpikkäät (12). 15.10–16.45 Hercule Poirot: Hänet täytyy tappaa (12). 15.00 Elokuva: Cast Away – tuuliajolla (12). 16.00 Salatut elämät. 07.50 Sonic Boom (7). 11.30 Sirkuselämää. 13.10 Suomisen perhe (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.07 Dinojuna (S). 22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.58 Töötti ja Pulteri (S). 07.55 Angry Birds Stella (S). 00.35 Zoo (16). 11.30 Miehen puolikkaat (S). 28 PYHÄJOKISEUTU Torstaina 19. 09.21 Tipu Touhukas (S). 00.15 Prisma. 09.20 Neljän tähden talkoot. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 02.05 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 00.05 Leijonan luola USA. 15.30 Mutsi (7). 17.50 Kauppaneuvos Jethro (S). 08.45 Lego City (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.05 Angry Birds Toons (S). 17.00 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 16.50 Novosti Yle. 22.05 Girls (16). Yle TV1 05.55 Muisti: Teiniliiton loppu. 16.50 Leijonan luola USA. 19.30 Salatut elämät. 22.00 Elokuva: Odottamaton ehdotus (S). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 07.35 Sonic Boom (7). 06.45 K3 (S). 18.00 Taitoluistelun EM. 18.15–18.39 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. 03.35 Suomen huutokauppakeisari. 07.12 Ryhmä Hau (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 19.20 Päivän sää. Sub 09.30 Salatut elämät. 22.00 Elokuva: Star Trek (12). Kuvassa: Mikko Virtanen (Jonas Karlsson) ja Maria (Josephine Bornebusch). 11.00 Kädettömät kokit. 19.25 MTV Sport Uutiset. 16.20 MOT. 17.30 Putous. Nelonen 05.00 Astral-TV. 20.30 Yle Uutiset. 20.15 Mittatilaustyönä. 16.26 Uusi Päivä (S). Suomi-Ruotsi, 2014. 15.50 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 20.55 Urheiluruutu. Kuvassa tri Francisco Lopera. 10.30– 11.20 Matkapassi: Malesia. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 22.1. 10.00 Elämäni eläimet. 15.40 Villi kortti. 18.30 Puoli seitsemän. 14.00 Ninja Warrior. 14.45 Ikimuistoinen: Olavi Virta. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 07.45 Angry Birds Toons (S). 07.00 Sonic Boom (7). Sub 11.00 Rillit huurussa (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.53 Hei Taavi (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 19.30 Elokuva: Kotirauha (12). 10.00 Vuosi Pohjoiskalotilla. 15.00 Muodin huipulle. 20.00 Simpsonit (7). T: BBC. 16.30 Uusi Päivä (S). 09.35 Emmerdale (7). 03.15 Matkaoppaat. 14.45 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 16.45 Onnenarpa. 16.50 Hurjat rakkauskilot (S). 14.30–14.56 Yle FOLK: Maaginen Marla (7). TV l TIISTAI 24.1. 15.40 Ampumahiihdon MC: Naisten viestikilpailu. 00.00 Supernatural (12). 19.30 Salatut elämät. 13.20 Historia: Ethel Kennedy. 06.45 K3 (S). 04.45–05.00 Astral-TV. 10.00– 10.53 Historia: Angkor Watin arvoitus. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 09.00 Pokémon (7). 10.00– 10.47 Viidakkoperhe (7). tammikuuta 2017 TV l SUNNUNTAI 22.1. 01.25 True Blood (16). 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 23.40 Pitääkö olla huolissaan?. 16.30 Sinulle on postia. 14.00 Täydellistä elämää. 13.30 Bear Grylls – selviytyjien saari USA. 19.00 Poikamiesboksi (S). 09.50 Karmeat kämpät. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 14.30 Alppihiihdon maailmancup. 17.00 Myytinmurtajat. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 09.05 Inhimillinen tekijä. 21.55 Urheiluruutu. 16.30 Suomen ihanimmat häät. 04.05– 05.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 09.34 Neljä ja puoli kaverusta. 20.00 Uusi Päivä (S). 20.30 Rillit huurussa (7). 18.00 Ninja Warrior. 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.1. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 21.05 A-studio. 21.00 Syke (12). MTV3 06.00 Aamusää. 15.00 Muodin huipulle. 21.00 Erikoisliikemiehet (S). 20.55 Urheiluruutu. 20.00 Olipa kerran elämä. 12.55 MM-ralli LIVE: Power Stage, Monte Carlo. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.00 Alone – yksin erämaassa. 14.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 15.15 Valmennuskoulu. 19.00 Leijonan luola USA. 11.45– 12.41 Perjantai. 08.45 Lego City (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 11.25–11.50 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 01.00 Ninja Warrior. 15.00 Pomo piilossa. 23.08– 23.35 Promotytöt (12). 16.00 Valehtelevat viettelijät (12). 02.35 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 17.00 Pikku Kakkonen. 13.20 Käsipallon SM: Sjundeå IF – BK-46. 16.50 Novosti Yle. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 06.25 Huomenta Suomi. 20.00 MOT. 10.35 Lääkärit. 07.00 K3 (S). 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 13.15–14.50 Suomisen taiteilijat (S). 21.00 A-studio. 03.35 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 09.35 Emmerdale (7). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 19.30 Lajinsa viimeinen (S). 01.40 Pukumiehet (7). 17.55 Suomen huutokauppakeisari. 13.45 Neljän tähden talkoot. 06.53 Hyrräpäät (S). 11.30– 12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 10.35 Lääkärit. (S). 13.00 Simpsonit (7). 17.55 Emmerdale (S). 22.00 UMK17. 11.21 Yle Uutiset Häme. 10.30 Rokkia ja ystävyyttä. 19.25 MTV Sport Uutiset. 08.03 Touhukkaat (S). 07.43 Sasu (S). 21.00 Sub.doc: Elämäni Peukaloisena. 01.35 Pahan jäljillä (16). 19.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno. 01.25 Posse. 11.30 Nuorisourheilu puntarissa. 18.25 Emmerdale (7). 21.00 Game of Thrones (16). 13.30 Bear Grylls
SIVUT JOKA TORSTAIN LEHDESSÄ! koko (kokomm) hinta 2-palstaisetkoot 2x65 (99 x 65 mm) 200€/kk + alv 2x42 (99 x 42 mm) 160€/kk+alv 2x30,5 (99 x 30,5 mm) 120€/kk+alv 1-palstaisetkoot 1x65 (47 x 65 mm) 100€/kk+alv 1x42 (47 x 42 mm) 120€/kk+alv 1x30,5 (47 x 30,5 mm) 90€/kk+alv Palvelusivut on helppo ja vaivaton tapa näkyä seutukunnalla. Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 08 452 344 TILITOIMISTOT JA TILINTARKASTUSPALVELUT LÄÄKÄRIT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI AJANVARAUKSET: P. Hinta sisältää ilmoitusvalmistuksen. SOITA MEILLE 050 599 9066 — LAITETAAN ASIA KUNTOON Tämä koko 120 € /kk + alv. 040-582 9291 ASEMAKATU 1, OULAINEN WWW.MSH.FI Aki Kiviniemi 040 578 6760 Toni Pesola 050 501 1523 Perttu Pöyskö 040 573 0350 Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! p. 010 325 4000 ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA Ajanvaraus Yritystalo, Revonkatu 1 h 119, 86300 Oulainen puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632 AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349 AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712 www.isoluoma.. OULAISTEN KOTIPALVELUT Miilutie 8, Oulainen p. Torstaina 19. www.k-maatalous.. www.opuslex.. Laita mainontasi kuntoon ja valitse näkyvyys 1–12 kk. SIVUT JOKA TORSTAIN LEHDESSÄ! Tämä koko 120 € /kk + alv. 050 599 9066 tai jenny.riihijarvi@almamedia.fi ASIANAJOTOIMISTO TAKALA OY Asianajajat, varatuomarit Tapani Takala, Aila Kännö-Takala ja Mika Keskitalo sekä OTM Tiina Jyrinki Virastokatu 3 A 10, Ylivieska Puh. Paikallisilta palvelusivuilta löydät hakemasi nopeasti ja helposti. Palvelusivuilta löydä paikalliset toimijat nopeasti ja helposti Tämä koko 160 € /kk + alv. tammikuuta 2017 PYHÄJOKISEUTU AsiAnAjAjAt Onko nimi hukassa ja tarvisit hierojaa. Marko Hongisto, asianajaja, julkinen kaupanvahvistaja SUOMALAISTA LIHAA! www.rakennustarkistus.fi www.rakennustarkistus.fi Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteus/ homekartoitukset Rakennusmestari, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE 040 5545 299 markus.liedes@kotinet.com TILAA MEILTÄ POLTTOÖLJY Kotiin, maatalouteen ja urakointiin! K-MAATALOUS OJAN RAUTA Kalajoki 044-7997 390 Ylivieska 044-7997 370 Oulainen 044-7997 282 Myös osamaks ulla. NAUTIPAIKALLISESTAPALVELUSTA-hinnasto Näiltä sivuilta Sinut huomataan! Tämä koko 60 € /kk + alv. 0207 550 040 0207 550 049 / fax YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Toimipaikat: Ylivieska ja Haapajärvi Vastaanotot myös Oulainen (ajanvaraus 029 56 61350) ja Haapavesi (ajanvaraus 029 56 61300) Julkiset oikeusavustajat Ari Huumonen, asianajaja, jur.kand. mukaan Erikoishammasteknikko MIKKO NYGÅRD Sampsankatu 1, Oulainen Ajanvaraukset puh. LÖYDÄ HAKEMASI NOPEASTI JA HELPOSTI! Omakotitalot Kattoremontit Pesuhuoneet ja luksussaunat Tapetoinnit Maalaustyöt p. 040 707 5184 Siivouspalvelua yrityksille ja kotitalouksille Myös muuttosiivoukset, yms. Ark. Sivut julkaistaan torstaisin Pyhäjokiseudussa. 0400 479711 www.rakennuspalvelukaski.fi Rakennuspalvelu Kaski Ay Yli 30 vuoden kokemuksella Avoinna 1.9.–31.5. 472 422 TAI WWW.HIUKZETTI.FI OULAISTENKATU 26 L 9, OULAINEN Palvelemme: ma-pe 9-17, la sop. ARC-VIVA Oy arkkitehtitoimisto www.arc-viva.com Sepänkuja 8, 86600 Haapavesi Esa Ojanlatva arkkitehti SAFA, pääsuunnittelija AA 040 5479347 esa.ojanlatva@arc-viva.com 3D-Rakennussuunnittelua ERIKOISLIIKKEET KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT MAAJA METSÄTALOUSPALVELUT. klo 9-18, la klo 9-14 Su ja arkipyhinä suljettu Vanhatie 54, Haapavesi Puh
Jätä ilmoitus Pyhäjokiseudun luokiteltuihin ilmoituksiin. Kiitä osanotosta. Lehdellä on oikeus muokata tekstiä. Milloin. Jätä ilmoitus Pyhäjokiseudun Aluemarkkinoihin. tammikuuta 2017 Nyt voit jättää helposti ilmoituksen verkossa www.pyhajokiseutu.fi/ilmoittaminen Valitse osasto Valitse alla olevista haluamasi osasto. Myymässä lastentarvikkeita. Jätä surukiitos Pyhäjokiseutuun. Voit jättää markkinapaikka-, perheja kuolinilmoituksia uuden verkkopalvelumme avulla. Itsepalvelukanavassa voit tehdä annettujen mallien mukaisia ilmoituksia. Missä. Vuokraamassa asuntoa. Myymässä lastentarvikkeita. Jätä kuolinilmoitus Pyhäjokiseutuun. Seuratoimintapalsta on seurojen ja järjestöjen oma palsta. Ostamassa autoa. Pyhäjokiseudun verkkopalvelussa voit jättää oman ilmoituksesi kätevästi ja edullisesti. Valitse haluamasi osasto ja tutustu valikoimaan. Onnittele ystävää, ilahduta perheenjäsentä. Vuokraamassa asuntoa. Aluemarkkinat. Mitä. Kun perheessäsi tapahtuu jotain iloista, kerro siitä Pyhäjokiseudussa. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Ilmoituksesta jää pysyvä muisto itsellesi ja läheisillesi. Luokitellut Perheilmoitukset Seuratoiminta Kuolinilmoitukset Surukiitos Ostamassa autoa. Muista vainajaa
Avustusta voidaan myöntää enintään 50 prosenttia hyväksyttävistä korjauskustannuksista. Johtokunta Eläkeliitto Oulaisten yhdistys ry: Kahvitilaisuus 23.1. Avustusta myönnetään vain sellaiseen toimenpiteeseen, jonka rahoittamiseksi hakijalla ei ole oikeutta saada muuta julkista tukea. Jenni Airaksinen, Yliopiston lehtori, kunnallispolitiikka.Vapaa pääsy. Hakuaika on jatkuva. Varallisuutta arvioitaessa ruokakunnan omassa vakituisessa asuinkäytössä olevaa asuntoa ei oteta huomioon. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi www.pyhajokiseutu.fi Aikavaras vaatii enemmän kuin antaa. Porstuapiiri ja lauluryhmä kokoontuvat 9.45-10.30. Jos rakennuksen tai asunnon kunnossapitovastuu kuuluu jollekin muulle kuin omistajalle, avustus voidaan kuitenkin myöntää kunnossapitovastuussa olevalle. Arpavoitto mukaan. Bruttotulorajat: Ruokakunnan henkilöluku 1 2 3 4 Vanhusväestö €/kk 1760 2940 3920 4995 Erityisestä syystä €/kk 2290 3820 5100 6500 Yli 4 henkilön ruokakunnassa tulojen enimmäismäärää korotetaan 875€/lisähenkilö Avustusta jälkiasennushissin rakentamiseen Kerrostalohissien rakentamiseen voidaan hakea avustusta ARAlta. Tervetuloa! Ilmoittautumiset p. Miten meidän tulee suhtautua tiedotusvälineisiin. Mitä jokaisen tulisi tietää tilastoista ja niiden tulkitsemisesta saadakseen oikeaa informaatiota. Syyt ja seuraukset ovat vaihdelleet eri aikakausina ja eri maissa. 040 745 9257, myynti@parvekehuolto.fi Myös rahoitus ja kotitalousvähennys. Peurungan matka lähestyy. seurakuntakodilla klo 11.00 alkaen. PERUTTU: Oulainen: 04000040 TALOJEN TARINAT HISTORIASTA NYKYPÄIVÄÄN KEVÄÄN LUENNOT to 26.1.–20.4.2017, pyrimme järjestämään luentosarjan myöhemmin. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Avustusta voi saada henkilö, joka omistaa asuinrakennuksen, asunnon tai asuntoosakkeet, jotka oikeuttavat hallitsemaan asuinhuoneistoa. Vielä sopii mukaan! Lisätietoja yhdistyksemme toiminnasta saatte myös internetistä, osoitteesta www.elakeliitto.fi/oulainen. Esteettömyysavustus Esteettömyysavustuksella tarkoitetaan avustusta liikkumisesteen poistamiseen. Esteettömyysavustuksen määrä on enintään 45 % hyväksytyistä korjauskustannuksista. Erityisestä syystä avustusta voidaan kuitenkin myöntää enintään 70 prosenttia hyväksyttävistä korjauskustannuksista. Arto Ylikulju p. Hissiavustuksen kohteena on uuden hissin asentaminen kerrostaloon, jonka porrashuoneessa ei ole ennestään hissiä. Olemme avoinna tiistaisin kello 9.00-12.30 ja 13.30-15.30 Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Tilausasioissa tavoitat meidät myös: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 010 665 9016, ma-pe kello 8-17 asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Lukijailmoitusasioissa tavoitat meidät myös: ilmoita.pyhajokiseutu.fi 010 665 5145 ma-pe kello 8-16 lukijailmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi janakkalansanomat.fi SEURAT, JÄRJESTÖT, HENGELLISET KOKOUKSET KAIKENLAISTA OULAISTEN KAUPUNKI Vuoden 2017 alusta voimaan tulevan uuden korjausavustuslain myötä siirtyy korjausavustusten myöntäminen kunnista ARAan. Tavoitteena on saada esteetön kulku rakennuksen ulkopuolelta rakennukseen tai siinä oleviin asuntoihin ja yhteistiloihin. Torstaina 19. Apuvälineitä, kuten rollaattoria tai pyörätuolia, käyttävillä on oltava esteetön kulkumahdollisuus rakennuksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hakemus jätetään ARAan, ARA tekee avustuspäätöksen ja hoitaa avustusten maksamisen. uimapuvut, laulukirjat ja lääkkeet. Korjattavan asunnon on oltava henkilön ympärivuotisessa käytössä. pyhajokiseutu@almamedia.fi. 044 7591 999 tai www.jokihelmenopisto.fi. Kahvitarjoilua ja arvontaa. Tervetuloa! 04000043 SIIRTOLAISET JA PAKOLAISET ERI NÄKÖKULMISTA ke 15.3.2017 klo 18–19.30 Oulaisten lukio, Hannu Pirkola, VTT. Tervetuloa! 04080142 TENAVAJUMPPA OULAINEN ti 24.1.–2.5.2017 klo 17.30–18.15, Juho Oksan koulu, liikuntasali, Anna Hultqvist. Voiko mediaan enää luottaa. Vapaa pääsy. ARA myöntää avustusta sellaisen liikkumisesteen poistamiseen, millä tehdään mahdolliseksi liikuntarajoitteisen pääsy asuinrakennukseen, siinä oleviin asuntoihin tai muihin tiloihin. paikan päällä. Ilm. ASUNTOJEN KORJAUS-, JÄLKIASENNUSHISSIEN-, JA ESTEETTÖMYYSAVUSTUSTEN HAKEMINEN VUONNA 2017 01000089 TULEVAISUUDEN KUNTA KEHITTÄMISEN, IHMISTEN JA YHTEISÖJEN ALUSTA Huom! luennon päivämäärä on muuttunut, uusi aika; ke 1.2.2017 klo 13.00–14.30 Haapaveden Opisto, ReijoWaara-Sali, Vanhatie 45. Siirtolaisia ja pakolaisia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Hauskaa yhdessä olemista liikuntaleikkien ja temppujen parissa. Avustuksen määrä on enintään 45 % hyväksytyistä hissin tai hissien rakentamiseen liittyvistä kokonaiskustannuksista. Tervetuloa vuoden ensimmäiseen tapaamiseen! Muistakaa täyttää kuntokortit ja vapaaehtoistyönlomakkeet ja tuokaa ne kahvitilaisuuteen 23.1.2017. Tervetuloa! Piipsjärven Metsästäjät Ry:n TALVIKOKOUS sunnuntaina 29.1.2017 klo 19 Honkamajalla. Samana päivänä kuulolähipalvelu klo 14.30-16.30 sekä toimintavuoden aloitus klo 15-16.30. Vapaa pääsy. Kurssimaksu 18 €. Pyhäjokilaakson Kuulonhuoltoyhdistys ry Kahvilavuoromme Myyrilässä on to 19.1. klo 9-14. Hakeminen sähköisesti: (1.2.2017 alkaen) ARAn sähköisen asioinnin kautta (www.ara.fi) Hakeminen paperilomakkeella: Hakemuksen ja varallisuusselvitys kaavakkeen voi tulostaa: http://www.ara.fi/fi-FI/Rahoitus/Lomakkeet/Korjausavustushakemus Hakemukset liitteineen lähetetään osoitteeseen: Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARA PL 30 15141 LAHTI Ikääntyneiden ja vammaisten asuntojen korjausavustus Avustusta voidaan myöntää vähintään 65-vuotiaan tai vammaisen henkilön asunnon korjaamiseen kotona asumisen edistämiseksi. klo 11.00 rautatieaseman luota pysäkiltä. Mitä vaikutuksia niillä on ollut erilaisissa lähtömaissa ja mitä erilaisissa vastaanottajamaissa. HUOM! Uudet kurssit Oulainen: 04000042 MEDIAN JA TILASTOJEN LUKUTAITO ke 15.2.2017 klo 18–19.30 Oulaisten lukio, Hannu Pirkola, VTT. Avustusta voi saada, jos hakijan ruokakunnan tulot eivät ylitä asetettuja tulorajoja ja jos ruokakuntaan kuuluvien varallisuus on vähäinen. Uusille jäsenille info kahvitilaisuuden jälkeen. Askartelupiiri kokoontuu tiistaisin klo 15.30-17.30 Juho Oksan koulun teknisen tilan luokassa. Halukkaiden kesken arvotaan myös 35 kpl kenkiin kiinnitettäviä liukuesteitä. Tervetuloa! Peurungan retkelle 1.-3.2. Avustettavia toimenpiteitä liikkumisesteen poistamiseksi voivat olla esim. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 31 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. kulkuluiskien rakentaminen, ulko-ovien leventäminen tai kaiteiden rakentaminen. Mukaan mm. Lähdemme keskiviikkona 1.2. lähtevien on maksettava retken hinta 160 € yhdistyksen tilille FI37 531301 50 1441 04 tai viimeistään kahvitilaisuudessa. TERASSILASIT, PARVEKELASIT, KAIHTIMET JA MARKIISIT Mittaus ja asennus. Teholtaan kevyt. Avustusta ei myönnetä siltä osin kuin kustannukset kuuluvat asunto-osakeyhtiön maksettavaksi. t. Ilmiö on hyvin paljon monimutkaisempi kuin tämän päivän keskustelu julkisuudessa antaisi ymmärtää. Hartaushetki tilaisuuden alussa
Nuorella joukkueella sarjan tyvipäähän juuttunut Suomussalmen Palloseura sai oppia kotijoukkueelta maalein 8-3 (1-0, 2-2, 3-0). Lisäksi olen aina tykännyt siitä lajista. Ensi viikonloppuna Huskit urakoi kaksi peliä Kainuussa. Torjuntavastuun hoiteli Asla Ohtamaa 27 torjunnallaan. Seuraavaksi mielessä on maagisen 400 kilon rikkominen. Ennätystulos 377,5 kiloa syntyi joulukuussa Vuokatin SM-kilpailuissa. Voitostaan Siikalatvalta oleva Wilda Tigern Jack tienasi 35 000 kruunua. Voittoajaksi lyhyessä ryhmässä merkittiin 14,8a. Sunnuntaina on vierailu kärkijoukkue Sotkamon Kiekon kotiluolassa. tammikuuta 2017 Pylväs lähtee mestaruusjahtiin Jari Kangaskorte jari.kangaskorte@kotinet.com OULU Nuorten ja avoimen luokan klassisen voimanoston EM-mitaleista kilpaillaan 12.–19. Maalikoostetta voi ihailla Joki-Kiekon kotisivulta. Voitto oli joukkueelle kuudes perättäinen. Toinen tärkeä lenkki harjoittelussa on aviomies Pauli Pylväs. 23 vuotta loppuvuodesta täyttävä Pylväs ajautui lajin pariin viitisen vuotta sitten luokkakaverin innoittamana. Nuorten ja avoimen luokan klassisen voimanoston EM-mitaleista kilpaillaan 12.–19. maaliskuuta Tanskan Thistedissa. Satu Pylväs opiskelee toista vuotta ammattikorkeakoulussa suuhygienistiksi. OuHun miestenjoukkue pelaa Keski-Pohjanmaan piiriin 5 divisioonassa. Kaksi maalia viimeistelivät Aleksi Haukipuro 2+2 ja Juho Mehtälä 2+1. Joukkueen harjoitukset pidetään joka perjantai Raahessa. Huiman edustusjoukkue harjoittelee Raahessa Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi OULAINEN Oulaisten Huiman miesten jalkapallojoukkue on aloittanut harjoituskauden. – Harjoittelemme yhdessä ja Pauli katsoo tarkasti suoritusten perään. Lauantaina joukkue pelaa Suomussalmella. Valmentajana toimivan Mats Finnen kanssa hän on tehnyt yhteistyötä siitä lähtien. Huskien taistelu palkittiin Pauli Pylväs. Minulla on pitkät kädet ja hyvä rakenne, joten nostot menevät luonnostaan. Sielunkumppaninsa hän löysi vuosia sitten Oulaisista. – Kilpailin ensimmäisen kerran penkkipunnerruksessa, jonka jälkeen jäin koukkuun. Ahmat pelasi vajaalla miehityksellä puolet pelistä, jonka lisäksi tilille kertyi kolme suurempaa käytösrangaistusta. Vastustajaksi luistelee kärkipaikalla sarjaa dominoiva Sotkamon Kiekko. John Östmanin ajama ruuna teki rankan juoksun kierrettyään alkumatkan kolmatta rataa. Voimailun lisäksi Pauli on alkanut pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa. Jalkapalloa on pelattu Oulaisissa sarjatasolla vuodesta 1979. Lauantaina kuntopuntari joutuu kunnon testiin. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä ruuna pääsi johtavan rinnalle, josta suosikiksi pelattu ruuna puristi kärkeen loppukaarteessa. Valmentaja Markku Pahkala oli tyytyväinen harjoituksiin ja pelaajien aktiivisuuteen. Tuomas Svensk maalasi kahdesti. Samoista sijoista taisteleva Haukiputaan Ahmat kärsi jäähyrikkaassa kamppailussa 2-7 (14, 0-4, 1-0) tappion. Ylivieskalaislähtöinen voimailija siirtyi aikanaan edustamaan Kokkolan Jymyä, kun kotipaikkakunnalla ei ollut voimanostoseuraa. Jalkakyykyssä nousi 127,5 kiloa, penkkipunnerruksessa 80 kiloa ja maastanostossa 170 kiloa. Vauhdilla eteenpäin urallaan mennyt Satu Pylväs lähtee jahtaamaan kisoista kirkkainta mitalia nuorten alle 23-vuotiaiden 57 kilon sarjasta. Tämän jälkeen erot ovat suurempia muihin kilpailijoihin. Jalkakyykyssä Pylväs on tehnyt kovasti töitä, mutta tulokset eivät ole parantuneet odotusten mukaan. Kovimmat pisterohmut olivat 2+2 tehot kerännyt Eemeli Svensk sekä neljä maalia syöttänyt Janne Häkkinen. Haapavetisen Seppo Honkalan Prin Holz oli Turussa ravatussa Toto76-ravien pronssidivisioonassa viides johtavan takaa. Loput kilpailumatkoista joutuu kustantamaan omasta pussista. Tämän lisäksi hän määrää, mitä syön ja milloin. – Opiskelun ja harjoittelun ohella käyn City Marketissa töissä. maaliskuuta Tanskan Thistedissa. – Vahvin lajini on maastanosto. 32 URHEILU&LIIKUNTA PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Siekkisen ruuna voitti suosikkina PYHÄJOKIALUE Auli ja Tapio Siekkisen nousukuntoa väläyttänyt Wilda Tigern Jack palasi voittokantaan Uumajassa mestarikuskien lähdössä. Pauli toimii kilpailuissa myös huoltajana. Eroa Pylvään tulokseen on 10 kiloa. Muista maaleista vastasivat Saku-Petteri Uunila, Janne Maliniemi ja Jani Suominen. – Toissa vuonna voitin MM-kultaa, joten tavoitteita ei voi laskea alaspäin, Pylväs naureskelee. Vauhdilla eteenpäin urallaan mennyt Satu Pylväs lähtee jahtaamaan kisoista kirkkainta mitalia. PJK kaunisteli tilastoja PYHÄJOKI Pyhäjoen Joki-Kiekko jatkaa vahvaa marssiaan jääkiekon III-divisioonan kärkikahinoihin. Pylvään sarjaan on varmistanut osanottonsa 12 kilpailijaa. Kauden toista peliään pelannut valmentaja Ville Korpela näytti esimerkkiä sooloilemalla 5–1 johtomaalin. Jari Kangaskorte jari.kangaskorte@kotinet.com HAUKIPUDAS Haapaveden HaU Huskit katkaisi kolmen ottelun mittaisen tappioputken jääkiekon IIIdivisioonassa. Huskeille vihellettiin kymmenen pikkukakkosta. Loput kolme maalia niittasi kakkoskentän Riku Laurila kypärätempullaan. Kovavauhtisessa kilpailussa ruuna paineli lyhyen ryhmän aikaan 13,0a. – Lisää pelaajia mahtuu harjoitus rinkiin, Pahkala kannustaa. Ensimmäinen harjoitus pidettiin Raahessa, Arina-areenan tekonurmella. Harjoittelun jälkeen tulokset ovat parantuneet vuosittain. Kolme syöttöpistettä kuittasivat Tapio Keltti, Petteri Nokela ja Matti Ylikauma. Joukkueenjohtaja Tommi Oja kertoo paikalla olleen 21 pelaajaa. Oulussa Pylväät ovat asuneet parisen vuotta. Tulevissa EM-kilpailuissa sarjan ranking-ykkösenä on Venäjän Anna Elizarova. Ruunan ohjaksissa debytoinut 19-vuotias seinäjokinen Veera Vekola voitti seuraavana päivänä naisohjastajien SM-kultaa kotiradallaan. Ykkösvitja maalasi neljä kertaa. Ranking-tilastossa Pylväs on sarjansa kakkosena. Maalit PJK lapioi sisään maalin edestä. Osanottajamäärät klassisen voimanoston kilpailuissa ovat kasvaneet koko ajan. Muutamia sponsoreita olen saanut hankittua. Harjoitteita kuvataan videolle, joita lähetetään valmentajalle analysoitavaksi
tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 33 ristikon ratkaisu Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Merijärvislähtöisen Kimmo Pohjasen taideja myyntinäyttely ”Valoja, värejä”. 4.1.–31.1. Tervetuloa!. Pyhäjoki Pyhäjoen kirjasto. Roskaa taidetta kierrätysja ylijäämämateriaaleista. Taidenäyttely. Tammikuun taidenäyttelyt taidetalo Väinölässä. klo 15, su 22.1. Vanhojen käsitöiden näyttely Raahen rautatieasemalla.. ma–to klo 12–19, pe klo 10–16. klo 17.30–19. Pe 1.12.–30.1. ma, to klo 14– 20, ti, ke, pe klo 12–16. Aluekohdennettuna tai valtakunnallisesti! Kysy lisää: Jarkko 050 325 6907 Jenny 050 599 9066 Tässä paikka mainoksellesi! Hyvä tarjous Tässä paikka mainoksellesi! tapahtumat Raahe Lautapelipäivä pääkirjastossa. Elokuvia Raahesalissa: The Great Wall. klo 15. ma–pe klo 9–19, la klo 9–15. Elokuvat Raahe Elokuvia Raahesalissa: Jackie. Maksuton. Anne Korpelan maalauksia. Galleria Myötätuuli. Raahe Rautatieasema. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Menoinfo Painavaa asiaa! Palautteen voit lähettää sähköpostilla toimitukseen toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. 3.1.–29.1. Kauppaporvari, Fregattisali, Kirkkokatu 28, to 19.1. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. Vanhojen käsitöiden näyttely Raahen rautatieasemalla. ma–pe klo 9–19, la klo 9–15. 0504380845. Linnut vierellä : Henri Ukonahon lintuvalokuvia pääkirjastossa. 4.1.–31.1. Raahen kirjasto, Rantakatu 45, la 21.1. Kauppaporvarin kulttuuri-ja kongressitilat Raahesalin lämpiö. Taidetalo Väinölässä Kari Tykkyläisen ja Matti Moliisin näyttelyt esillä. La 21.1. ma–su klo 10–17. Kimmo Pohjasen taidenäyttely ”Valoja, värejä”. ilmoita Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.pyhajokiseutu.fi. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. ma–pe klo 10–17. Päivi Hintsanen Missä tuuli lakkasi 9.12.2016 27.1.2017. Raahe Vihannin kirjasto. 100-vuotiaan Suomen kohtalon vuodet näyttely ja luennot. 1918 kansallinen trauma -luento to 19.1. 16.1.–31.3. klo 17. Raahen kirjasto. klo 17.30-19.00 Kauppaporvarin Fregattisalissa, luennoi Mari-Kaarina Hiltunen. 2.1.–31.1. Ti 3.1.–27.1. Sotien psyykkinen vaikutus suomalaisiin 100-vuotisen itsenäisyyden aikana. 70% suomalaisista. ti–to, su klo 14–18. Torstaina 19. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi V K P O I K A T A L V I A I K A N A K A S S E L A L U E A L A S U U K U L K U L U I S T I M I L L A S K A A O S E N S I T A S A I N R A A R I N T U V A T P A U L K E I N I E T U A L A A P U S A T A A I T K U K I R V A V A I N T O T I P A A T S O A A P P O H A U T W V P U R T I L O T P A H K I N U M E R O A S I A K A S S A L L A K I H A R A T I A T S O T K A R V A T O N M L I S K I E R I K A S A N A A A P O I N T E L T A N A T K A T U R A D A T J U O R U I V A L O I S O T J E T I P A A P A T T A A A N T T I I P A N A T YRITTÄJÄ OLE MUKANA MYÖS VERKOSSA! Alma verkosto tavoittaa n. La 21.1. 9.12.–27.1. Vihannin kuvantekijät ry:n maalauksia. klo 17, su 22.1. näyttElyt Merijärvi Merijärven kirjasto. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Oulainen Taidetalo Väinölä. klo 12–18. 2.1.–28.2. Tiedustelut, p
KILI törkeitä loma joskus Lappia Ekblad 18.12. PÄÄTÖS mitata korkeusKAKSOISsuhteita USEIN 1000 vuotta STIPENDI joel la Aimo kuvanveistäjä SUOLA H O 2 Saksan kaupunki Market ?SEKASORTO atolli harvinainen harvinainen Ilari, Liisa tai Rinna ” ” puhua nopeasti mikroprosessoriyhtiö Vikman Monacossa (F1)x2 SE lumimies pisin veljes JEM EN kanssa heinäpoikia tulla ja mennä Lontoon linna LOITSII latakin -rinta -APU RUM tarttuu kärpäsestä 2016 Anka Hanna x2 jälkiä . 040 177 1770 info@rakennustivitek.. Kyllä, koska kehotus on oikein kirjoitettu. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Kaukasiaa virkoihin jämeriä 5 Miilutie 26, 86300 Oulainen Puh. RAKENNUSPALVELUT UUDISRAKENNUKSET •Talot •Autotallit •Piharakennukset •Maatilarakentaminen SANEERAUS •Huoneistoremontit •Kylpyhuoneja saunaremontit •Ikkunaja oviremontit •Ulkoverhousremontit •Keittiöremontit KYLPYVALMIIT PIHASAUNAT KATTOTYÖT •Kattopinnoitukset •Vesikattoremontit •PVC-kattojen hitsaukset (protan, sikaplan) •Sadevesikourut •Kattoturvatuotteet PELTISEPÄNTYÖT •Ikkunapellit •Peltilistat •Piipunpellit Meidät löydät myös Facebookista! LEIKKAA TALTEEN! ?. tammikuuta 2017 Kotini on siellä missä lehteni. Meneekö kehotus paremmin perille kuin kehoitus. 050 4073 372 Nurmelankatu 3, Oulainen niko.ahvenlampi@navasahko.fi www.navasahko.fi Täyden palvelun sähkötyöt ammattitaidolla Sähköurakoinnit yksityisille ja yrityksille Sähköasennukset Sähkösuunnittelu Sähkötarvikkeiden myynti Ilmalämpöpumput + asennus ja tarvikkeet Jorma Kemppainen 2016 Ulkoilu virkistää! 15.12. www.rakennustivitek.. p
Jätä ilmoituksesi helposti verkossa: www.pyhajokiseutu.fi Julkaistaan joka lehdessä. 044 747 8229 • TÄYSVALTAISTA HYDRAULIIKKAA • • KONEURAKOINTIA • KONEPAJATOIMINTAA • • KUORMA-AUTON PÄÄLLISRAKENTEITA JA AKSELIVÄLIMUUTOKSIA • T:mi KALEVI J. tammikuuta 2017 – PYHÄJOKISEUTU 35 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. pyhajokiseutu.fi Puhelut 010-numeroihin maksavat matkapuhelimesta ja lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min (alv 24 %). www.omegakeittiot.fi Huoleton keittiöremontti Varaa maksuton suunnitteluaika Halutaan vuokrata omakotitalo tai paritaloasunto PYHÄJOELTA. Pyhäjokiseutu julkaisee Aluemarkkinat-palstan ilmoitukset aina torstaisin. Ota yhteys ja varaa veloitukseton kartoitus! Pekka Eilola puh. OVET, IKKUNAT, SISÄPORTAAT MYÖS ASENNETTUNA OULAISTEN PUUSEPÄT KY p. ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu) asiakasPalvelu asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi myyntipäällikkö Jarkko Rautio 010 665 5147 050 325 6907 myyntineuvottelija Jenny Riihijärvi 010 665 5660 050 599 9066 yritysten ilmoitusasiat 050 599 9066 ma–pe klo 8–16 ilmestymispäivä torstai aineistoaikataulut •Valmistettavat aineistot tiistaina klo 12 mennessä. Aluemarkkinat Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä. Verkossa ilmoitus on jätettävä tiistaina klo 10 mennessä. •Valmisaineistot keskiviikkona klo 10 mennessä. 0400 281 692 Lähetä tekstiviesti: Tilaan kotikäynnin, Nimi, Osoite, Puhelin www.lvi-eilola.fi VIHANNIN TYÖVÄENTALON BINGO Tervetuloa pelaamaan bingoa! TIISTAINA 24.1.2017 klo 18 Karttuva potti 510€-80€ p.50 tai 600€ p.40 Kumpi ensin tulee, niin sen saa. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Torstaina 19. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Aluemarkkinat Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. Ulkomaille lisäpostimaksu. 0400-622 402 Vuokralle tarjotaan kaksio 46,5m†. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. n Myydään n Ostetaan n Annetaan n Halutaan vuokrata n Vuokralle tarjotaan n Kaikenlaista Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. n Myydään n Ostetaan n Annetaan n Halutaan vuokrata n Vuokralle tarjotaan n Kaikenlaista Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. Heti vapaa. Erittäin siisti, Keskuspuisto, Asemakatu 2. Myös verkossa ja Facebookissa! www.pyhajokiseutu.fi Vuokralle tarjotaan Myydään Halutaan vuokrata Puramme hotellikalusteita Oulussa 22.-23.01. Henkilörekisteri: Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 08-470 380, fax. P. 050 599 9066 Vaihda maalämpöön ja säästä selvää rahaa. PESULAAN. Satuitko paikalle, kun tapahtui. 08-470 380 ToimiTus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Päätoimittaja Sirpa Kortet 010 665 5144 050 438 0845 Toimittajat Tuovi Pulkkanen 010 665 5167 050 438 0849 Maija Pylväs 010 665 5143 050 438 0846 Freelancertoimittaja Jari Kangaskorte, urheilu 0400 580 135 Heli Nurkkala palaa töihin vuoden 2017 aikana Laura Seppä perhevapaalla syksyyn 2017 asti sähköpostit etunimi.sukunimi@almamedia. kustantaja Alma Media Kustannus Oy Painopaikka Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Avoinna tiistaisin klo 9.00– 12.30 ja 13.30–15.30, Asemakatu 1, 86300 Oulainen Palveluneuvoja Sanna Tjäder Jakelupäivystys 010 665 9016 ma–pe klo 8–17 lukijailmoitukset lukijailmoitukset. P. Aluemarkkinat Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. Ilmoituksen voit jättää helposti verkossa www.pyhajokiseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai luottokortilla. PELKONEN Mäyräntie 11, 86400 VIHANTI Puh. Ilmoituksen voit jättää helposti verkossa www.pyhajokiseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai laskulla. ALK. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutusja opetustarkoitusta varten.. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Verkossa ilmoitus on jätettävä tiistaina klo 10 mennessä. 050-3624540 JOKA PÄIVÄ LIIKE AUKI. •Määräaikainen tilaus 11,60 €/kk Tilaushinta sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon maksulliset jutut. (08) 281 635, 040 5167 435, fax (08) 281 645 kalevi.pelkonen@omanetti.fi, www.kalevipelkonen.com SAIRASTAMISEN VUOKSI YRITYS ON MYYTÄVÄNÄ! Urakointia ja huoltoa pitkällä kokemuksella Koskelankatu 3, 86300 Oulainen (08) 479 5600 • oulaistenlvi.fi NYT TALVIALE LED TV 49” T-2 FULLHD 399 € LED TV 55” T-2 FULLHD SMART 499 € UPO 7KG PYYKKIKONE A+++ 390 € UPO PÄÄLTÄT.PYYKKÄRI 370 € PÄÄLTÄT. Verkossa ilmoitus on jätettävä tiistaina klo 10 mennessä. TURVALIESI 50CM 350 € VOLTA PÖLYIMURI 49 € KODINKONEPAKETIT, KAHVINKEITTIMIÄ HYVIÄ KÄYTETTYJÄ PYYKKIKONEITA 100€–200€ HYVITÄMME VANHASTA JA TUOMME. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, 86300 Oulainen. Ilmoituksen voit jättää helposti verkossa www.pyhajokiseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai laskulla. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkina-tutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. MATOT YM. fi mainosmyynTi ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Kuvia ostosuora.fi Puh. Pyhäjokiseutu julkaisee Aluemarkkinat-palstan ilmoitukset aina torstaisin. 0400 417 464 P. Muun muassa sängyt, kaapit, pöydät, lamput, peilit, taulut, tuolit ym. . Vähintään 3 mh. Pyhäjokiseutu julkaisee Aluemarkkinat-palstan ilmoitukset aina torstaisin. Ilmoituksen voit jättää helposti verkossa www.pyhajokiseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai luottokortilla. Verkossa ilmoitus on jätettävä tiistaina klo 10 mennessä. 249 € BOSCH JÄÄPAKASTEKAAPPI AUT.SULATUS 399 € UPO D65D A++ TISKIKONE 349 € 2PIKAOHJ. 0400 387 188 . Vastuu virheistä: Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Pyhäjokiseutu julkaisee Aluemarkkinat-palstan ilmoitukset aina torstaisin. pyhajokiseutu@almamedia.fi 010 665 5145 ma–pe klo 9–15.30 Tilaukset 010 665 9016 ma–pe klo 8–17 Tilaushinnat •Jatkuva tilaus 8.70 €/kk, 12 kk maksujaksolla 1 €/kk edullisempi
4h, k, s, wc. Nyt ENNAKKOMARKKINOINNISSA rivitalo Asunto Oy Merijärven Aurinkoinen. 24%) Päivi Yppärilä isännöitsijä, ITS 010 257 1721 paivi.ypparila@op.fi Hanna Vuoti isännöitsijä, IAT 010 257 1722 hanna.vuoti@op.fi OP-ISÄNNÖINTI Kaarikatu 1, 86300 Oulainen Avoinna: ma-to 9-15 Mervi Pyrrö myyntineuvottelija 040 701 6102 mervi.pyrro@op.fi LAAKSOJEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV Keskuskatu 7, 86300 Oulainen Puh. Tässä talossa toimii lastensuojeluyritys, joka on myös mahdollista myydä. Mh. Lasitetulta parvekkeelta avautuu maisemat joelle ja Oulaistenkadulle. /Oulainen. 36.000 € . Mh. Puhelinkysymykset toivomme esitettävän 23.1.2017 klo 12-15 välisenä aikana. Mh. Keittiö. krs kolmio on hyväkuntoinen asunto, edullisilla asumiskustannuksilla. 79.000 € . Pihasta on 800 neliötä asfaltoitu. 575534 Oulainen, Petäjäskoski okt 146/382 m 2 Lampoperäntie 140. 120.700¤ Mäkitie. Arkkitehdin ja kokeneen rakentajan työn tuloksena on syntynyt viihtyisiä ja laadukkaita koteja. Uudenveroinen huoneisto Asunto Oy Oulaisten Senaatissa. 36 PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 19. Mh. 69.382¤ yl. Päätyasunnossa on makuuhuone, pesuhuone, keittokomero ja olohuone. 24%) Matkapuhelimesta soittaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,169 eur/min (alv. Ota yhteyttä ja sovi esittely tai kysy lisätietoja! /Oulainen. Otamme vaihdossa osakehuoneistosi. Huoneistoihin on suunniteltu tyylikkäät ja aikaa kestävät sisustussuunnitelmat laadukkailla materiaaleilla. 0400-580882 ak.palvelut@gmail.com Edellytämme sinulta kaupallisen alan koulutusta ja mielenkiintoa myynnilliseen asiakaspalveluun. Tässä talossa on tilaa suuremmallekkin perheelle. Talon yhteydessä oleva iso kaksio mahdollistaa yritystoiminnan omassa talossa. 10h, k, oh, sauna, 3 ph, wc, khh. Mh. Alapohja uusittu. Arvostamme oma-aloitteisuutta, oppimishalua, asiakaspalvelutaitoja ja yhteistyökykyä. Vaaleat pintamateriaalit asunnossa luovat avaruutta ja valoisuutta. Yläkerta on tehty arkkitehdin suunnittelemana vuonna 2002. tammikuuta 2017 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soittaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,059 eur/min. Hyvin suunnitellut pohjaratkaisut ja avarat tilat tekevät asumisesta mukavaa. Etupihalla iso terassi/patio. 576220 Oulainen, Haaranmäki okt 202,5/282,5 m 2 Hakakatu 4. ei e-tod*. Yhtiössä on maalämpö sekä aurinkokeräimet! Rakennus on parasta A-energialuokkaa. 576036 Oulainen, Tohola rt 42 m 2 Anttilankatu 7 G. Erillisessä wc:ssä on myös suihku. Rauhallinen ja viihtyisä taloyhtiö. 229.000 € . Tähän kannattaa tutustua! /Oulainen. Mh. Iso 48 neliön autotalli talon yhteydessä sekä autokatos ja ulkovarasto. 565653 Rivitalot Oulainen, Haaranmäki rt 96 m 2 Hakakatu 19 B 8. Pihapiirissä lisäksi puuliiteri, peltivarasto, leikkimökki ja aitta. Tuuraus edellyttää myös työvoimaviranomaisen vaatimusten täyttymistä. Tarjoamme sinulle itsenäisen ja haastavan asiakaspalvelutehtävän sekä mahdollisuuden osaamisen kehittämiseen viihtyisässä työyhteisössä. 578086 Oulainen, Oulas kt 59,5 m 2 Peltokatu 2 A 9. 88.622¤ vh. 582121 Oulainen, Puistola okt 115 m 2 Mielikintie 5. Taseemme on 226 milj. Saunaosastolla on kaksi suihkua ja poreamme. Tässä talossa on tilaa, valoa ja kodikkuutta! Talossa on neljä makuuhuonetta, olohuone, keittiö, kodinhoitohuone, pesuhuone, erillinen wc ja vaatehuone. /Oulainen. Mh. Myytävänä ainutlaatuinen omakotitalo rauhalliselta asuinalueelta Puistolasta. 581028 Oulainen, Miettimäki okt 226/276 m 2 Ansapolku 3. Pankissamme työskentelee 21 rahoitusalan ammattilaista.. 229.000 € . Vuonna 2007 valmistunut Jukka-talon kaunis omakotitalo rauhallisella sijainnilla, mutta kuitenkin lyhyen matkan päässä keskustan palveluista. Tule tutustumaan paikan päälle! / Oulainen. Pesuhuoneessa lattialämmitys. Katto uusittu.Lämmin 90 neliön autotalli rakennettu vuonna 2009. / Oulainen. ei e-tod*. ei e-tod*. 577793 Oulainen, Kostepää kt 44 m 2 Lautatarhankatu 5 M 3. Asunnolla autokatospaikka. Mh. euroa ja konttoreita kaksi. Asuinalueella runsaasti harrastusmahdollisuuksia. Käyttövesiputket on uusittu ja keittiö remontoitu vuonna 2000. 5h, k, khh, ph, wc, s, vh. 329.000 € . Keskustan palvelut lyhyen kävelymatkan päässä. Omakotitalossa on tehty paljon remonttia. ei e-tod*. ei e-tod*. Heti vapaa! Otamme vaihdossa osakehuoneistosi. Kaikki pinnat käyneet läpi täydellisen remontin. Lähetä hakemuksesi 31.1.2017 mennessä osoitteella OP Oulainen, Keskuskatu 7, 86300 Oulainen, Kuoreen ”Vuorotteluvapaan tuuraus” tai sähköpostilla osoitteeseen mikko.anttila@op.fi VUOROTTELUVAPAAN TUURAAJAA Haemme ajalle 1.4.2017 – 27.9.2017 Oulaisten Osuuspankki on Oulaisissa ja Merijärvellä toimiva aktiivinen, menestyvä ja vakavarainen OP Ryhmään kuuluva pankki. Jokaisen huoneiston kauppahintaan kuuluu oma autokatospaikka ja varasto. Näyttävässä talossa tilaa riittää isommallekkin perheelle tai yritystoiminnalle. Pääovi lukittu ympäri vuorokauden, samassa rapussa vain muutama huoneisto. 129.000 € . ei e-tod*. 168.000¤ Vapaana: 2 kpl 55,5 m 2 , 1 kpl 83 m 2 . (alv. 3h, k, s, ph, wc. Takapiha rajoittuu puustoon. 119.000 € . Myynnissä valoisa ja siisti kaksio Toholan asuinalueella. 55,5 m 2 1mh+tupak+ph+s mh. 113.500 € Vh. ei e-tod*. Varaa pian omasi! Omakotitalot Oulainen, Puistola okt 400/450 m 2 Leipurinkatu 11-13. 3h, k, ph, s. Tästä edullinen ja hyvä asunto omaan tai sijoituskäyttöön! /Oulainen. Hyväkuntoisessa ja avarassa talossa on kaksikerrosta. 116.000 € . Tilava keittiö ja pesuhuone. Edullinen maalämpö ja huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto LTO:lla. Nyt tarjolla keskustasta hyväkuntoinen kerrostalokolmio. 1h, k, ph. 010 257 1725 Karoliina Koski kiinteistönvälittäjä LKV 0440 586 328 karoliina.e.koski@op.fi Esimerkkejä huoneistoista ja hinnoista: AS. 129.500 € . 4h, k, s, 2 wc. 576625 Viiden huoneiston rivitalo on valmistunut Hussan rauhalliselle alueelle Oulaisissa. 129.000¤ Yhteistyössä: Oulaistenkatu 32, Oulainen Puh. 0400 180 531 www.meijankirppis.com Nykyaikainen; 170 myyntipaikkaa Kaappipaikka Pöytävuokra 25€ /vko ( 7pv) 20€ /vko ( 7pv) Meijän kirppis • NUOHOUKSET • ILMASTOINNINPUHDISTUKSET, MITTAUS JA SÄÄTÖ • SISÄPIIPUT, KATTOTURVALLISUUSTUOTTEET SEKÄ PIIPUNHATUT ASENNETTUNA • MUURAUKSET JA TULISIJAKORJAUKSET • LAATOITUKSET HAAPAVESI ARTO KOPONEN PALVELUT Kurranjärventie 6, 86680 Vatjusjärvi puh. Tämä 2. Mahdollisuus ostaa kaupan yhteydessä liikuteltava sauna. Asunnossa ikkunat kolmeen ilmansuuntaan. 79.378¤ yl. 7h, k, oh, kh, s, 2 wc. /Oulainen. Putkija kattoremontti tehty. Pesuhuone, sauna ja pukuhuone remontoitu vuonna 2010. pesuhuone ja sauna remontoitu. Rakennustyöt alkavat varausten täyttyessä. /Oulainen. Kaunis kaksikerroksinen rivitalo rauhallisessa ja viihtyisässä taloyhtiössä. Myynnissä kaunis koti Petäjäskoskella suurella 6700 neliön tilalla. Rakentamisesta vastaa Rakennustoimisto Risto Rautio Oy. 148.700¤ 55 m 2 2h, k, s vh. Vesikiertoinen lattialämmitys ja huoneistokohtainen ilmanvaihto. 5h, k, ph, s, wc, khh. 35.000 € . Lisätietoja tehtävästä antaa Oulaisten Osuuspankin myyntipäällikkö Mikko Anttila, 010 254 7744 / mikko.anttila@op.fi. Kaunis arkkitehdin suunnittelema vuonna 2008 valmistunut omakotitalo. Iso katettu terassi ja piharakennuksia. Rakentaja: Tehorakentajat Törmälehto Oy. Vapautuu sopimuksen mukaan. 2h, kk. Myynnissä ok-talo Puistolan asuinalueella. ei e-tod*. ei e-tod*. Ylimmän kerroksen päätyasunnossa on kaksi makuuhuonetta, keittiö, olohuone, pesuhuone, sauna ja erillinen wc. Kerrostalo sijaitsee keskeisellä paikalla Oulaisten keskustassa. D*. Kuusi makuuhuonetta, keittiö, olohuone, pesuhuone, sauna ja kaksi erillistä wc:tä. Siisti ja valoisa yksiö ensimmäisessä kerroksessa. Mh. 579691 Kerrostalot Oulainen, oulainen kt 70,3 m 2 Oulaistenkatu 23 A 17. ASUNTO OY OULAISTEN PIONI Hussantaival 16, 86300 Oulainen Hinnat sisältävät autokatospaikan! Esimerkkejä huoneistoista ja hinnoista: 83,0 m 2 3mh+tupak+wc+ph+s mh. OY MERIJÄRVEN AURINKOINEN 72 m 2 3h, k, s vh. Soita ja kysy lisätietoja! /Oulainen. Mh. 59.618¤ vh