Mies on elämänsä aikana rustannut monet runot ja pakinat. Marjaana on saanut elämänsä aikana tukea muun muassa omilta vanhemmiltaan, joille hän haluaa nyt olla vuorostaan apuna.
Sivu 7
LAURA SEPPÄ
Runoja Pesosen kynästä
Kärsämäkinen Lauri Pesonen osaa kirjoittaa. Toipilasta seuraa sivusta Sarin toinen koira Hanoi, joka sekin oli ulkona sattuneen rähäkän aikana.
Karmea kokemus
Jokin suurikokoinen eläin hyökkäsi koiran kimppuun Oulaisissa. Hyökkääjästä ei ole saatu täyttä varmuutta. Runojensa hän kertoo syntyvän usein ikkunasta ulos katsellessa.
Sivu 12
EMILIA HATULA
N:o 101 Irtonumero 1
19. joulukuuta 2011 N:o 101 Irtonumero 1
LAURA SEPPÄ
Apua tarpeeseen
Jos auto hyytyy tien päälle juhlapyhien aikaan, tiepalvelun ritarit rientävät vikkelästi apuun.
Sivu 6
Kirnu Ruuskille
Haapavetiset puutarhaihmiset Leena ja Timo Ruuska saivat kulttuurikirnun tänä vuonna.
Sivu 12
Toipilas. Berninpaimenkoira Mocca joutui ison eläimen raatelemaksi kotinsa pihapiirissä Oulaisissa. 12. Ensijärkytyksestä ovat selvinneet niin koira kuin omistaja Sari Peräläkin, mutta nähtäväksi jää, aiheuttiko vakava tilanne koiralle pysyviä jälkiä. 2011
Santtu on Kiekko Haukkojen uusi vahvistus
Sivu 15. HAAPAVESI-KÄRSÄMÄKI-MERIJÄRVI-OULAINEN-PYHÄJOKI-VIHANTI
ARKISTOKUVA: VESA JOENSUU
Sähköistä: Vattenfall näkyy kuluttajille yritysnimenä laskuissa vain sähkön myyjänä. Jakelusta laskuttaa uusi sijoitusyhtiö, jolle keksitään parhaillaan kotimaista nimeä.
Sivut 4 - 5
Maanantai 19. Sivut 10 - 11
Menoa myyjäisissä
Leipomukset saavat kyytiä myyjäisissä joulun alla, kun oppilaat keräävät luokkaretkirahoja. Sivu 16
Läheiset tukena ja tuettavina
Haapavetinen Marjaana Laitila-Säilylle tärkeintä elämässä ovat läheiset ihmiset
Hyvää joulua kaikille kaupunkilaisille.
Veli Tirilä rehtori, kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja
Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä. Mielestäni ei ole. 600 000 euroa) ja jos valtuusto antaa lisää rahaa sivistystoimelle vuotuisiin käyttömenoihin ( n. Jos ei ole vara palkata uusia työntekijöitä, heitä siirretään muilta kouluilta. 2
MIELIPIDE
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Eri kanavilla on ollut katsottavissa ohjelmia niin Tanskan arkkitehtuurista, maajusseista kuin maan historian nimekkäimmästä rikollisliigastakin. rahojen käytölle: tuntikehystä lisää lasten opetukseen (alaluokat minimissä), vapaaehtoinen A2-kieli (mm. Rahapulan riivaama Yle nakertaa uskottavuuttaan näin köykäisellä tuotannolla. Hänkin joutui luovimaan politiikan ja median aallokoissa. joulukuuta 2011
Kansainväliseen kuntoon
Y
dinvoimalan tulemiseen valmistautuminen on käynnissä. Seutukunnat ja kunnat sekä yrittäjäjärjestöt kokoavat osaavia voimiaan. Muuten kaksiopettajaisia kouluja Suomessa ei ole enää kuin muutama ja niitäkin odottaa lopettaminen. Seutukuntatoimijat, jotka ovat ottaneet hankkeidensa kautta vetovastuita, tähdentävät, että aikaa on riittävästi. Toisin sanoen vähemmällä rahalla pitää tulla toimeen lasten koulutuksessa. Toisin sanoen koulutoimi ei ole haaskannut kunnan rahoja turhuuteen, vaan on elänyt ja toiminut suu säkkiä myöten. Tämän menestyssarjan aloitusta en hukannut. Monelle muullekin katsojalle kävi samoin, sillä sarjaa seurasi vain viitisenkymmentä tuhatta katsojaa. Jos Piipsjärven koulun rakentaminen nousee esille, kysymys kuuluu, onko Oulaisten kaupungilla vara rakentaa uusia kouluseiniä muiden koulujen ja niiden oppilaiden kustannuksella. Tanska on osallistunut Irakin ja Afganistanin sotiin. Sarja alkoi koukuttavasti Bagdadista, jonne töppäilevä puolustusministeri matkusti - henkivartijat mukanaan. Rauhaisaa joulua!. Oulaisten kaupungin tämän hetken taloustilanne huomioiden mielestäni meillä ei ole varaa nyt rakentaa uutta koulua Piipsjärvelle. Uudelle Piipsjärven koululle pitäisi löytyä työntekijät: kaksi luokanopettajaa, esiopettaja, avustaja, siistijä ja ruuanjakaja. Valtio otti kunnan tiukkaan syleilyyn ja asetti ehtoja kunnan säilymiseksi itsenäisenä kuntana. Toinen asia on sitten se, että jos kaupunginvaltuustolla on rahaa rakentaa uusi koulu omilla rahoilla (n. Toivon, että tulevaisuus tuo valoa hankkeellenne. Luin juuri isänpäivänä lahjaksi saamani Matti Vanhasen pääministerikaudesta kertovan kirjan Mies joka halusi olla asia. Kummasti siitä löytyi yhtymäkohtia Vallan linnakkeeseen. Onko meillä tähän varaa. Saimme talouttamme paremmaksi ja näytti jo siltä, että olemme etuajassa saamassa taloutemme kuntoon. Näitä rahoja voitaisiin kuitenkin hyödyntää monin eri tavoin kaupungin kaikkien koululaisten hyväksi. Se on merkinnyt muun muassa henkivartijoiden roolin voimakasta kasvua tanskalaisessa yhteiskunnassa. Alkuaskel on yrityksen nettisivujen ja materiaalin kääntäminen tai käännättäminen vähintään englanniksi. Suvaitsemattomuuden aikana henkivartijat vaarantavat henkensä demokratian puolesta. Kuntien köyhyys ajaa isompiin yksiköihin. Käsikirjoituksen ovat tehneet Murhakomissio -sarjasta Emma-palkinnon saaneet Mai Broström ja Peter Thorsboe. Henkilökunta on ammattitaitoista ja innokasta, se vaikuttaa ilmapiiriin ja näkyy tuloksissa. Tähän taustaan liittyy erinomainen draamasarja Henkivartijat, jonka seuraava jakso nähdään huomenna. Meneekö kaupungin valtuusto ensi vuoteen suunnitelluilla luvuilla vaan aukaistaanko kokouksessa budjetti auki koko sivistystoimen osalta. Nyt täytyy vain uskaltaa tehdä tulevaisuuden puolesta valintoja. Se on näyttänyt todella laadukkaita draamasarjoja, joiden rinnalla Tv1:n suomalainen Moska on ollut ärsyttävän kehno -nimensä mukainen. Sehän tarkoittaa ryhmäkokojen suurentamista ja Matkanivan koulun muuttumista kaksiopettajaiseksi kouluksi. 200 000 euroa) niin mikäs siinä, rakennetaan vain. Mielenkiintoinen ja ajankohtainen laatusarja olisi ansainnut vähintään kymmenkertaisen määrän katsojia. FST toivottavasti näyttää jo valmiin toisen tuotantokauden. Pyhäjoen ydinvoimalan ohella maailmalla rakennetaan parhaillaan useita ydinvoimaloita. Jos vastaus on kyllä, on aika alkaa laittaa omaa yritystä kansainväliseen kuntoon. Mutta, mutta... Viimeisimmät tiedot ja luvut osoittavat, että tilanne ei ole ainakaan helpottunut, päinvastoin. Oulaisten osalta tämän vuoden valtionosuuksia on vähennetty noin 1,7 M ja tietojeni mukaan vastaava kurjistaminen vain jatkuu. Sarja on ollut niin suosittu, että Tanskan yleisradio DR on luvannut tuottaa kolmannenkin kauden. Yhteiseen viisauteen tarvitaan jokaisen paikallisen toimijan niin harmaita kuin teräviäkin aivosoluja. Myös valtionosuusleikkaukset koskevat koulutointa. Se on iso summa rahaa, joka on pois muilta kouluilta, jos valtuusto ei anna lisää rahaa budjettiin. Tanskalainen, kymmenosainen Vallan linnake meinasi itselläni jäädä silmän varjoon. Ehdotuksessa on ollut esillä, että Juho Oksan koulu ja Matkanivan koulu antaisivat yhden opettajan pois. Tässä on se paikallisen toimijan isoin mahdollisuus päästä osaksi tosi suuria asioita.
TEEVEETARKASTAJA: MAUNO NEVALA
Tanskalaista laatua
Draamasarjoja: Tanskalainen televisiotuotanto on ollut tapetilla koko syksyn. Kolmanneksi on rohjettava yhteis-
"
On rohjettava yhteistyöhön kadehtimatta toisen paikallisen, saman alan yrittäjän kanssa."
Sirpa Kortet Pyhäjokiseudun päätoimittaja
työhön kadehtimatta toisen paikallisen, saman alan yrittäjän kanssa, koska yhteistyöllä voi urakkakakusta ottaa hoidettavakseen isomman siivun kuin yksinään. En puutu tässä kirjoituksessa tehtyihin ratkaisuihin, mutta totean vain, että tehdyt toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä. Jos valtuusto ei anna uuden koulun rakentamiseen ja vuotuisiin käyttömenoihin muutamaa sataatuhatta euroa lisää rahaa, se merkitsee käytännössä, että kakun jakajia on enemmän. Huippupisteet kerää FST5 -kanava. Iso urakka ei valmistu hetkessä, eikä työkohteisiin valita tekijöitä parin viikon siirtymäajalla. Tässä vain muutama ehdotus ko. Kakun siivu per koulu on siis ohuempi. Kiitos teille kyläaktiivit loistavasta työstä kylänne eteen. Ennen kuin ensimmäisellekään työkoneelle tai yrittäjälle on urakkasopimusta, täytyy ennakkovalmistelut tehdä hyvin, piirulleen ja tarkasti. Juttuvinkit voi soittaa uutistuottajalle numeroon 050-4380 845.
Päätoimittaja Sirpa Kortet Email sirpa.kortet@sps.fi Puhelin 010 665 5144 tai 050 438 0845 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Pääkirjoitus maanantaina 19. Ministeri hölmöili myös ulkomailla, ja se maksoi hänen valppaan henkivartijansa hengen. toiminut jo kauan Ylivieskassa), oppilaskerhorahat takaisin, koulut menneet vuosia raamibudjetissa 0-linjalla (kustannukset nousseet), perusopetuslaissa määriteltyä tukiopetusta ei voida antaa riittävästi, erityisopetus on uudistunut ja siihen tarvitaan lisää rahaa, toisen kuraattorin palkkaaminen lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, yläkoulun erityisopetus saatava normitasolle (ELAopettaja ja pienryhmän opettaja), ryhmäkoot vastaamaan valtakunnallisia tavoitteita, vanha "puulukio" kuntoon ja veronmaksajien käyttöön, Jauhinkankaan koulun lämpöremontti. Aika vain on huono asian esille ottamiseksi. Oulainen on aina opetuksen vertailuluvuissa muihin lähikuntiin verrattaessa ollut kohtuuden rajoissa. Olemme edelleen taloutemme kanssa suurissa ongelmissa. Oulaisten kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2012 budjetin. joulukuuta 2011
Ota meihin yhteyttä
Näin lähetät mielipiteen: Sähköpostilla: osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen Juttuvinkit:
Oulaisten koululaisetkin säästöjen puristuksessa
Koulut: Oulaisten kaupunki on ollut muutaman vuoden talouskriisissä. Ensimmäisenä paikallisia yrittäjiä ke-
hotetaan miettimään ja tekemään omassa yritystoiminnassaan ratkaisu, haluaako olla ydinvoimalan rakentamis- tai ylläpitoprosessissa mukana. Oman yrityksen ratkaisuun tähtäävässä päätöksenteossa kannattaa muistaa, että kotiseudulle tuleva rakennushanke ei ole maailmassa ainoa. Valtuusto listasi ongelmat ja aloitti lujan työskentelyn. Uuden Piipsjärven koulun käyttömenot olisivat eri laskijoiden mukaan 170 000 - 250 000 tuhannen euron välillä vuosittain. Sen voisi tosin ostaa jo nyt DVD:nä, mutta en sentään fiktiiviseen tarinaan ropojani sijoita, vaan päivystän nyt tarkemmin ruudun tarjontaa. Myös perhe-elämä kärsi, päätyen lopulta eroon. Toisekseen on verkostoiduttava ja linkityttävä sellaisiin foorumeihin, että on kansainvälisten työtätarjoavien yhteistyökumppaneiden löydettävissä ja ymmärrettävissä. Sitten kun kaupungin tilinpäätös osoittaa muutaman miljoonan ylijäämää ja kylälle on noussut uusia omakotitaloja, joiden pihalla juoksee tulevia koululaisia, on uuden koulun aika. Lisää radikaaleja ratkaisuja tarvitaan, rakenteisiin tulee puuttua. Onneksi vaimoni vinkkasi, jälleen kerran, seuraamaan ohjelmaa, joka kertoi todentuntuisesti poliitikoista, heidän avustajistaan, perheistään ja politiikan toimittajista. Juho Oksan koulu on iso yksikkö ja siitä huolimatta siellä tehdään laadukasta koulutyötä. Myös valtion toimenpiteet kuntia kohtaan ovat olleet kohtuuttomia. Oulaisten koulutoimi koostuu lukiosta ja peruskoulusta, jonka muodostavat 5 alakoulua ja yksi yläkoulu. Jo ensimmäisessä jaksossa käsikirjoittajat nitoivat mukaan myös Bosnian sodan traumoja. Henkivartijat nousee keskitasoisen poliisisarjan yläpuolelle laadukkaasti rakennetulla jännitteellä ja kiinnostavilla henkilöillään - muutamat heistä todellisia sankareita. Kannatti katsoa. Budjetissa ovat myös luvut koulutoimen järjestämiseksi kaupungissa. Tv-sarjassa Maltilliset -puolueen kokematon puheenjohtaja nousi pääministeriksi. Alle 50 oppilaan koulujen lopettamisvauhti Suomessa on rajua, tilastot todistavat sen. Edellinen valtuusto ratifioi sopimuksen valtion kanssa vuonna 2008. Esivalmistelujen aika on nyt. Keskiviikkona 21.12
klo 9-12, 25.12. Tehdäänkö joulukorttirahoilla hyväntekeväisyyttä. Millainen jouluperinne Pyhäjokialueen kunnilla ja kau-
Kauneushoitola ANNE MARIA
Oulaistenkatu 26, Oulainen p. ja ti 20.12. Vihannin kunta lähettää muutamat paperiset tervehdykset ympäristökunnille ja muutamille yhteistyötahoille. SULJ., 26.12. Oulaisten ja Haapaveden kaupungit ylläpitävät jouluperinteitään ja lähettävät paperisia joulukortteja. Merijärven kunta lahjoittaa joulukorttirahat suoraan hyväntekeväisyyteen MLL:n Merijärven yhdistykselle, jonka toimintaan kuuluu esimerkiksi paikallisten lapsiperheiden muistaminen joulun aikaan. Joulun mahdollinen hyväntekeväisyyskohde on vielä kunnan päättäjien harkinnassa.
Hyväntekeväisyyttä joulukorttirahoilla?
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@sps.fi
PYHÄJOKIALUE Yhä useampi
suomalainen lähettää joulutervehdyksensä sähköisessä muodossa. Kärsämäen kunta ei lähetä joulukortteja tänä vuonna. arvo 7,50/n.60 kpl:n erä. Lisäksi Oulaisten joulukorteilla tuetaan muun muassa sotaveteraaneja. yläkerta: 044 7997 276, alakerta 044 7997 277 Oulaistenkatu 32, Oulainen MA-PE klo 9.30-18.00, la 9.30-15. Pyhäjoen kunta lähettää joulukortit yhteistyötahoilleen, mutta kuntalaisten joulukorttirahat lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. (08) 470 227 Päivystys 24h
(Leikkokukkakaappi myös Oulaisten Nesteellä aamusta iltamyöhään) La 24.12. Pakkaus sis. Yli 30 jouluasetelman ostajalle
Joulun toivotuimmat lahjat
Terälehdet
152e 204e 165e 89e 140e 213e
Miehelle
Tervas
Minna Immosen loput A4kokoiset taulut kotim. ja ti 20.12. Tämän vuoden hyväntekeväisyyskohde paljastettiin kuntalaisten joulutervehdyksessä, joka julkaistiin viikonlopun paikallislehdessä. Korteilla tuetaan kuitenkin hyväntekeväisyysjärjestöjä: Molemmat kaupungit ovat hankkineet kortteja Mannerheimin Lastensuojeluliitosta (MLL). joulukuuta 2011
3
pungeilla on. Puh. jouluasetelman, -kukan ja kukkakimpun ostajalle
Loistava lahjaidea:
(Tulitik. ei ole kukkienvientipalvelua.
Meiltä myös aidot
korut
TOPPA-ALE ALKAA ma 19.12.
Naiset, miehet, Piukkis, lapset
KAIKKI TALVITAKIT
Paljon malleja
- tohvelit - lompak - kellot
30% -50% -70% -20% -20
%CLIFF
jopa
Pipot, huivit ja han skat
Vielä ehtii pukinkonttiin:
Kaikki loput
yöpaidat
Suosittu Muotikeskus Ojan
-30%
LAHJAKORTTI
ja
REMU
haalarit ja takit
-30%
Puh. klo 9-19, 24.12. klo 9-14 Oulaistenkatu 28, 86300 Oulainen. kehyksillä
9,50/kpl tai 27/3kpl
n.100kpl erä
Loput Callunat (270kpl)
0,90/kpl tai 8kpl:n levy 6,90
talvitarjoushintaan
Naisen Ääni
Jona & Mai
Kukat ovat rakkauden viesti kauniimmasta maailmasta, jota me emme muuten näe.
Ilomäen Hautaustoimisto ja Kukka Ky Jääskeläiset
Avoinna joulunaikaan: 19.-23.12. 08 473 430 ma-pe 10-18
Ilomäen jouluisesta kukkakaupasta
Minna Immosen servettipakkaus kaupanpäälle
(arvo 2,50, n.200 kpl:n erä)
Vain ma 19.12. 16 korttia ja tarra-arkin, arvo 8,50/n.90kpl:n erä.)
Minna Immosen tulitikkurasia-pussi tai Joulukorttipakkaus kaupanpäälle
Kaikki kynttilät -50%
(ei osanotto- ja hautakynttilät)
Vain ma 19.12. Myös useat organisaatiot ovat luopuneet paperisista joulukorteista, ja korttirahat lahjoitetaan tyypillisesti hyväntekeväisyyteen. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19
Kauppaa on valmisteltu miltei vuoden ajan. Tarkoituksena on keksiä hyvä suomenkielinen nimi. Aikaa Vattenfallin alaisuudessa hän kuvaa mielenkiintoiseksi ja eteenpäin menneeksi.
koskettaa myös Pyhäjokialueella toimivaa lämpöliiketoimintaa. Aluepäällikkö Pentti Gallén on vuosien aikana tottunut yrityselämän eteentuomiin fuusioitumisiin. Kostiainen uskoo, että uusi omistaja jatkaa sähkötekniikan mahdollistamaa kehitystyötä tulevaisuudessakin. Pohjois-Pohjanmaan aluepäällikkö Pentti Gallén kuuli asiasta perjantaina yhtiön yleistiedotteen julkistamisen yhteydessä. LNI Acquisition Oy on tätä varten perustettu työnimi. Vattenfallin toimitusjohtaja Hannu Kostiainen sanoo, että ainoa muutos, jonka asiakas aistii, on sähköä jakavan yhtiön nimimuutos sähköenergialaskussa. Kortteja lähetetään joka joulu ja meille tulleet kortit säilytetään."
Julia Palola, Merijärvi:
"Aion lähettää. Toiminta jatkuu, muuta en nyt pysty tulevasta sanomaan, hän kommentoi. Ilmarinen on mukana sijoitusyhtiössä 10 prosentilla. Olen niin kauan ollut mukana näissä hommissa, että
otin tämän uutisen vastaan yrityselämään kuuluvana muutoksena. Suomessa olevat Vattenfallin sähkönjakeluverkot ovat nyt sijoitusyhtiön omaisuutta. Ydinvoimalan rakentamispäätöksellä Pyhäjoelle ei Hannu Kostiaisen mukaan ole minkäänlainen syy-seuraussuhdetta nyt tehdylle kaupalle. Tiedossa on voimaloiden modernisointeja, hän sanoo.
Uusille omistajille. U
Gallén luottaa lämpöliiketoiminnan kehi
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
OULAINEN Vattenfallin kauppa
Tottunut muutoksiin. Kauimmaiset menevät Amerikkaan ja Riikaan. Sellaista spekulointia on ollut, että ensin myydään Puolan ja Euroopan toiminnot ja sitten Suomen, hän pohtii. Kauppa sopii pitkäjänteiseen sijoitustyöhön, asiakasta unohtamatta, Torsti lupaa. Jonkin verran lähetin postin kautta, mutta suurimman osan annan käteen."
Vattenfall myi jakelun ja lämpötoiminnan sijoitusyh
Asiakkaalle muutos näkyy laskuttajan nimen vaihtumisena.
structure pic, 3i Group pic ja GS Infrastucture Partners. Ostajana on kansainvälinen sijoittajayhtiöiden muodostama yhteenliittymä, Lakeside Network Investments-konsortio. Se asia on aidosti mietinnässä ja ehdotuksia otetaan vastaan, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Ilmarisen johtaja Esko Torsti sanoo. Facebookin kautta toivotan myös hyvää joulua."
Matti Pikkumäki, Merijärvi:
"Lähetämme Tarja-vaimoni kanssa nelisenkymmentä joulukorttia. Onhan meilläkin lämpöpuolella tehty fuusioita monesti 10 vuoden aikana, Gallén jatkaa. Tuotamme puolet Ruotsin sähköstä, puolet Ruotsin ydinvoimasta. 4
GALLUP: Lähetätkö joulukortteja?
EMILIA HATULA EMILIA HATULA EMILIA HATULA
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Vattenfall oli itse aloitteellinen. He siirtyvät uuden yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä, hän jatkaa. Valmista odotetaan olevan ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Aluepäällikkö on luottavainen, että lämpöliiketoiminnan kehittämistyö jatkuu uudenkin omistajan alaisuudessa. Gallén ei ole henkilökohtaisesti ollut mukana organisaatiossa, joka on ollut viemässä myyntiasioita eteenpäin. Meillä on ydinreaktoreita Ringhalsissa ja Forsmarkissa. Ostaja ja myyjä ovat tyytyväisiä hintaan, silloinhan kauppa on onnistunut, Kostiainen perustelee. Kaukolämpöverkostot samoin kuin sähköverkotkin sekä eteläsuo-. Muita ostajakonsortioon kuuluvia yrityksiä ovat 3i Infra-
tenä onnistuneena esimerkkinä hän mainitsee lähimenneisyydestä etäluettavat mittarit. Varsinaisen sähkönhän laskuttaa edelleen Vattenfall, Kostiainen sanoo. Vattenfall on Ruotsissa mukana ydinvoima-asioissa. Varsinainen kauppakirja menee vielä kilpailuviranomaisten hyväksyttäväksi. Sen jälkeen kauppa virallisesti toteutuu ja saa lainvoiman. Tällä ei ole yhtymäkohtia Suomen ydinvoimala-hankkeeseen, eikä mitään sen suuntaisia arvolatauksia. Paikallistasolla kauppa ei vaikuta työsuhteisiin. Tässä vaiheessa minulla ei ole muuta tietoa kuin se, että liiketoimintamme on myyty, hän toteaa. joulukuuta 2011
Mira Kivimäki, Merijärvi:
"Lähetän, teen itse lähes kaikki kortit. Koko vuosi on mennyt kaupan suunnittelussa. Ei huolta. Syynä myyntiin oli tarve ja halu irtauttaa pääomaa, jota käytetään esimerkiksi voimalaitoksien uusimiseen. Uuden omistajan kotimainen edustaja Esko Torsti ei ota vielä kantaa tulevaisuuden kehittämistarpeisiin. Alustava kauppakirja tehtiin perjantaina. Tällä ei ole vaikutusta henkilökuntamääriin. Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä. Siinä saattaa mennä viikkoja, jopa kuukausia. Teen itse lähimmille ja tutuille joulukortit. YhARKISTOKUVA: SIMO HUSSO
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@sps.fi
OULAINEN Vattenfallin sähkönjakelu- ja lämpöliiketoiminta Suomessa on myyty. Kuusi korttia menee postin kautta ja loput vien itse perille asti. Tavoitteena on edelleen ylläpitää ja hoitaa häiriötöntä verkkoa. Vattenfallin strategiassahan on ollut, että toiminta kes-
kittyy Ruotsiin, Saksaan ja Alankomaihin. Onhan tässä kaikenlaisia
spekulointeja käyty, kun olemme tienneet kesästä asti, että olemme myynnissä. Kaukolämpöasiakkaille hän lähettää rauhoittelevia terveisiä. Luottavainen olen siihen, että uusi löytää uusia kehittämiskohteita, hän pohtii. Vattenfallin omistukseen Suomessa jää sähkönmyyntiliiketoiminta sekä vesivoiman tuotanto. Kuluttajille noin 1,54 miljardin euron kauppa ei juurikaan näy ulospäin
Siitä huolimatta, vaikka täältä tuutista on tullut kritiikkiäkin poliiseja kohtaan. Hänet kuljetettiin ambulanssilla jatkotutkimuksiin Oulaskankaan sairaalaan. -Vattenfallin lämmöntuotanto, -jakelu ja myyntiliiketoiminta Hämeessä, Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Paatero lataa kovat piippuun ja julkistaa, että sinivuokkojen rivit harvenevat entisestään. Tukea voivat hakea ryhmät, joissa on vähintään kolme 11-25vuotiasta henkilöä.
Posti ehtii vielä jouluksi
Muistamiset: Sukulaista,
ystävää ja tuttavaa ehtii vielä muistaa joulukortilla ja paketilla. Jalankulkija lensi auton konepellin ja tuulilasin kautta maahan, johon jäi makaamaan. Poliisiylijohtaja Mikko Paaterolta perjantaina tullut tieto ei lisää joulumieltä. Seuraava nuorten omiin hankkeisiin myönnettävien tukien haku päättyy helmikuun lopussa. joulukuuta 2011
5
Auton kuljettaja ei havainnut jalankulkijaa, jolloin törmäys tapahtui. Haasteita on riittänyt ja riittää varmasti tulevaisuudessakin, hän toteaa. Valtio jakaa pelimerkkejä siihen malliin, että poliisirivistö havenee seuraavan kolmen vuoden aikana kymmenellä prosentilla. Joku järki on löydyttävä siihen, miten verorahoja jaetaan. Minä en ainakaan ole valmis vaihtamaan kotimaatani villiksi länneksi.
"
Hätäkeskus on olemassa ihan jotain muuta kuin soittopyyntöjen välittämistä varten.". Akuuttia parannustarvetta paikallisiin tuotantotiloihin ei ole. Kotimaassa vastaanottajan kotiovelle toimitettavan Ovelle-paketin ehtii postittaa vielä torstaina. Paateron vika vähennys ei tokikaan ole. Poliisin viralliset numerot eivät vastaa, joten yhteydenottoja pyydetään hätäkeskuksen kautta. - Lisäksi kaupassa on mukana Vattenfallin Suomen asiakaspalvelu.
nää ei tarvitse varailla elokuvalippuja villin lännen leffoihin. Toinen avustus on tullut sivukylien jääkiekkoiluun. Tapaus sattui Oulaistenkadulla. Paateron arvio on, että Ojalan laskuopin määreillä puhutaan useista sadoista poliisinviroista. Veroista, joita me kaikki maksamme. Kortit menevät kotimaassa jouluksi perille 60 sentin kakkosluokan merkillä varustettuna, kun ne postitetaan viimeistään tänään. Gulps, mitäs se käytännössä tarkoittaa, kun samaan aikaan väkivaltarikosten määrä vain lisääntyy. Hätäkeskus on olemassa ihan jotain muuta kuin soittopyyntöjen välittämistä varten. Näkyviin on hyvä laittaa vastaanottajan etu- ja sukunimi, katuosoite talon ja asunnon numeroineen sekä postinumero ja paikkakunta.
htiölle
ARKISTOKUVA: KAISA HALME
"
FAKTA
KOLUMNI: Heli Nurkkala
Tällä ei ole yhtymäkohtia Suomen ydinvoimala-hankkeeseen, eikä mitään sen suuntaisia arvolatauksia."
Hannu Kostiainen toimitusjohtaja, Vattenfall
Villiin länteen
E
Kauppakohteet
Myyty:
-Vattenfall Verkko Oy:n omistamat sähköverkot Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Raha poliisin toimintaan tulee meidän yhteisestä pussistamme. Oulaisissa Vattenfallin lämpöliiketoiminta työllistää 11 henkilöä. Silminnäkijöiden mukaan jalankulkija oli lähtenyt ylittämään yllättäen ajorataa. Henkilöautoon tuli peltivaurioita. Varmasti hän on omalta osaltaan petannut tosiasiat ministeriön tietoisuuteen, mutta ei. Tyytyväinen olen, että olen saanut olla mukana. Hieraiskaapa nyt Arkadianmäen väki suomut pois silmiltänne. Kymmenisen vuotta kestänyttä aikajaksoa Vattenfallin toimijana Gallén kuvaa mielenkiintoiseksi ajaksi. Vuosien aikana on luotu valtakunnallinen lämpötoimintamalli ja siinä rinnalla paikallinen kaukolämpötoiminta. He jatkavat töissä muutoksitta ja tukikohtana säilyvät Yritystalon toimistotilat ja lämpökeskus.
Vattenfallille jää Suomeen:
-Sähkönmyyntiliiketoiminta - Vesivoiman tuotanto
Kaupan arvo:
-noin 1,54 miljardia euroa
Käytännössä resurssien väheneminen tarkoittaa sitä, että tekeviä käsiä on yhä vähemmän hälytystehtävissä, valvonnassa, rikostutkinnassa kautta linjan tehtävissä, joita poliisimiehet ja -naiset tekevät joka puolella kotimaata. Sivukylien kouluja varten hankitaan yhteiseen käyttöön jääkiekkomaalivahdin varusteet. Rauhallisin mielin voimme odottaa tulevaa ja kehittää toimintaa, hän jatkaa. Kaikki paketit kotimaassa, Pohjoismaissa ja Baltian maissa ehtivät jouluksi perille, kun ne postitetaan viimeistään tänään. Avustukset jakaa Keskipiste-Leader. Alkoholilla ei ollut osuutta kolariin. Haapaveden Opiston oppilaskunta on saanut 500 euroa bändikämpän kunnostamiseen. Oikea osoite takaa sujuvan perillemenon. Lavasteitakaan ei enää tarvita, kun villi länsi on läsnä tuossa tuokiossa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.
Auto töytäisi jalankulkijaa
OULAINEN Jalankulkija jäi au-
ton töytäisemäksi Oulaisten keskustassa perjantaina iltapäivällä. Kysyn vaan, onko tämä järkevä toimintamalli ja vastaan, ettei ole. Tällä hetkellä poliisia saa vain harvoin kiinni uutisointia koskevissa asioissa. Uusia kehittämiskohteita todentunee vuoden 2012 aikana, hän miettii. Ykkösluokan 75 sentin merkillä varustetut kortit ehtivät perille, kun ne postitetaan tiistai-
hin mennessä. Rahoja käyte-
tään myös soittimien kunnostamiseen. Parhaillaan työn alla on pari uutista, joissa poliisin tietoja tarvittaisiin kipeästi. Olihan se iso asia, kun Vattenfall tuli Suomeen. Tuki on 190 euroa. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Toiminnallisesti nyt on hyvä tilanne, sillä Oulaisten iso investointimme on valmistunut, eikä mitään ole kaatumassa syliin. Poliisiylijohjaja ennustaakin, että samalla, kun väki vähenee, Suomen paikka Euroopan turvallisimpana maana on uhattu.
Lukuja:
-Sähkönjakelupalvelut kattavat Suomessa noin 100 kuntaa ja kaupunkia -Sähköverkon pituus on reilut 60 000 kilometriä -Asiakkaita Vattenfall Verkolla on noin 400 000
uden omistajan vastuulle siirtyy kaupan myötä noin 60 000 kilometriä sähköverkkoa.
ittymiseen
malaiset maakaasuverkot toimivat kuten tähänkin asti. Samaan aikaan katua pitkin tuli henkilöauto yläasteen suunnasta.
Rahaa nuorten harrastuksiin
HAAPAVESI Nuoret ovat saa-
neet rahaa harrastuksiinsa Haapavedellä. Kämpästä on tarkoitus tehdä viihtyisämpi tila bändien käyttöön. Myötätunto on poliisien puolella
Hänelle hyvä hetki laulaa luikauttamiseen on usein myös auton ratissa. Nyt asiat ovat toisin päin. Vanhusten parissa hän on toiminut kunto-ohjaajana ja sukeltanut oppilaiden maailmaan luokanopettajan sijaisena ja koulukuraattorina. Vaikka halua olisikin viedä ihmistä eteenpäin, se ei ole aina mahdollista. Joskus hän teki reissun kahdestikin päivässä. Apuna oli kätilö Eeva Mustapää, joka asui omalla kylällä, Marjaana kertoo. Joulu tullee, vaikkei henkihieverissä juoksiskaan.
Oulaisissa Ouluntien varressa
Halpahallin mainos opastaa aja-
Läheisistä huolta vuoron perään
Kun huolehtii itsestä, jaksaa huolehtia muistakin.
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
LAURA SEPPÄ
"
Iloa elämässä. Ne eivät ole itsestään selviä asioita. Talvi ei ole kunnolla vielä edes alkanut, kun on teillä jo semmoset olosuhteet, ettei taho tiellä pysyä varovaisinkaan kuski. Isäkin pääsi mukaan synnytykseen, kun häntä huudettiin kamariin kaveriksi. Heinäpellolla Marjaana sai pienimpänä kantaa heinäseipäitä. Marjaanan kotona asui kolme sukupolvea: lapset, vanhemmat ja isän äiti. Vaikka kuinka maailma muuttuu, paljon on merkitystä arkielämän hyvillä tavoilla. Valittaja muorille kerrostaloon! Edessäpäin lipevä, takanapäin katala. Ongelmat eivät ole aina ihmisen omaa syytä. Marjaana muistaa, kuinka opetta-
ja varjopuolia, kuten kaikissa hommissa. Marjaana on saanut miehensä Karin kanssa aina tarvittaessa lastenhoitoapua isovanhemmilta. Ehtii sitä vähemmälläki. Nykyajassa häntä huolestuttaa kovasti aikuisten ja vanhempien kunnioituksen puute. Hän muistaa saaneensa opettajalta kiiltokuvavihkon, johon tämä oli liimannut yhden kiiltokuvan. Päivisin hän kiiruhtaa usein myös hoitamaan useita luottamustehtäviään. Siinähän se meni, ihan hyvin, mutta jossakin vaiheessa tuli väsymys. Missä maksaa?
Ihmeellistä aurausta OulainenHaapavesi-Kärsämäki eteläpuolen tiellä. Luottamustoimet: kaupunginvaltuuston jäsen, kaupunginhallituksen jäsen, sosiaali- ja terveyspiiri Helmen neuvottelukunnan jäsen, Siika-Pyhäjokialueen koulutuskuntayhtymän tarkastuslautakunnan jäsen, maankäyttötoimikunnan varajäsen Syntymäpäivät: Juhli syntymäpäiviään eilen Ruustinnanhovissa.. Semppiä Jari ja Jyrki. Minullakin käynyt monta vuotta kaksi naista, eivätkä rallattele. Ohimaan esitys aliarvoinen, Parkkilan saa unohtaa kokonaan. Tekevät hyvän työn ja ovat ilontuojia. Nyt asiat ovat toisin päin. Marjaana on ehtinyt työskennellä päiväkodissa. Syntymänsä hetkistä Marjaana kuuli jo lapsena aikui-
silta. Nyt, reilut parikymmentä vuotta myöhemmin Marjaana on itse vanhenevien vanhempiensa lähellä, kun häntä tarvitaan. Haluan kiittää sydämellisesti ihmisiä muistamisestani ja toivottaa kaikille tunnelmallista ja rauhallista joulua, hän toteaa.
SYNTYMÄPÄIVÄ
50 vuotta
Nimi: Marjaana Laitila-Säily Syntynyt: 20.12.1961 Haapavedellä Kotipaikka: Haapavesi Koulutus: lähihoitaja, sosionomi Ammatti: sosiaaliohjaaja Perhe: aviomies Kari, lapset Susanna ja Samuli Harrastukset: Laulaa, lenkkeilee, vesijuoksee. Hän laulaa Helmikuorossa ja karaokekerhossa. Rajojaan hän on testannut vuosien varrella kouluttautuessaan. Jääkiekkokaukalon vierelläkin Marjaana viettää aikaa usein. Energiaa Marjaana saa etenkin laulamisesta. Nelilapsisen perheen nuorimmainen syntyi lapsuudenkotinsa Kotirannan kamarissa Lehosaaressa. Terveyttä ja jaksamista. Se on hyvin luonnollista."
Marjaana Laitila-Säily
ja käytti oppilaat hammaslääkärissä. Hän oli Lehonsaarelta ainut. Sitä leikittiin yksin, ja oli mielikuvituskavereita. Tästä on hyvänä esimerkkinä Marjaana LaitilaSäily. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Pitäs raskia painaa auran terä tiehen. Marjaana Laitila-Säilylle elämän tärkeimpiä asioita ovat läheiset ihmiset.
HAAPAVESI Kun ihminen saa läheisiltään apua haastavassa elämäntilanteessa, hän osaa ja haluaa sitä myös itse antaa, kun vaakakuppi kääntyy toisin päin. Puuhastelemaan pääsee tarvittaessa Lehonsaarelle. Olen sanonut siihen, että me huusaamme sen verran, kuin on tarvetta, jotta ihminen taas jaksaa, Marjaana huomauttaa. Lasten koulutaival saattoi välillä kestää kauankin. Hukkanen
Aivan uskomatonta tämä teidenauraustouhu tänä talvena. Vieraita ei kutsuttu eikä hössötetty. Aina ei pysty auttamaan. Monet hänen ikäisensä ovat saaneet nauttia lapsenlapsista jo vuosien ajan. Vihko on Marjaanalla vieläkin tallessa. Lukion jälkeen Marjaana kävi meni juustolaan töihin ja kulki 11 kilometrin työmatkan pyörällä. Moni sanoo, että te huusaatte. Isä ja äiti ovat olleet meille ensiarvoinen tuki. Nimimerkki: kuntalainen
TEKSTARIT
Eipä ole miesmuistiin tuo Haapavedeltä Oulaisiin eteläpuolta menevä tie ollut yhtä huonolla hoidolla. Jos illalla halusi kylille, piti lähteä uudestaan. Läheisillä tarpeeksi raskasta muutenkin.
Varokaa! Paikallinen kuikkkii ikkunoista.(L).
Niitä kolautteluja tulee niin tiuhaan, että ne eivät tunnu missään. Kun perusasiat ovat kunnossa, elämä sujuu muutenkin hyvin. Hän korostaa toimivien rutiinien tärkeyttä. Työkokemusta on karttunut monenlaisista ammateista. Hänen ensimmäinen opettajansa oli Seija Hatula. Kun Marjaanalta kysäisee, mitä hän elämältä toivoisi, vastaus on selvä. Parhaimmillaan työ antaa, kun pystyy auttamaan hädässä olevaa ihmistä ja saa ihmisen siivet kantamaan. Nykyisenkaltaisia syntymäpäiväjuhlia ei hänen lapsuudessaan vietetty. Nyt osaan olla itsekäs, enkä pane itseäni kovin lujille, Marjaana toteaa. Syy ei ole Marjaanan mukaan yksistään lapsissa, vaan tilanne on myös aikuisten toiminnan tulosta. Nykyisessä työssä on iloja
O m a s t a jaksamisestakin Marjaana haluaa huolehtia, sillä terveys ei ole itsestään selvää. Kylmän joulun järjestit. Auttaminen voi kantaa hedelmää vuosienkin kuluttua. Mummustaan Marjaanalla on muistikuvia noin kuuden vuoden ikään saakka. Oma jaksaminen on tärkeää, jotta jaksaa huolehtia muista. Kuskissa vai kalustossako vikaa?
Lopettakaa se pahan ja palturin
puhuminen vainajasta. Joskus se meni kävellenkin, Marjaana naurahtaa. Harvoin kun aura menee, tie on sen jäljiltä entistä surkeampi. Ongelmat voivat olla yleisiä, mutta eivät koskaan hyväksyttyä, Marjaana toteaa. Marjaana muistuttaa hyvien rutiinien myös siirtyvän sukupolvelta toiselle. Työn tulokset eivät välttämättä näy heti. Hänelle perheen ja läheisten hyvinvointi on tärkeää. Takaisin tultiin jalkaisin, ei ollut muita vaihtoehtoja, se oli itsestään selvä. Aikuisena opiskelu on ollut Marjaanan mielestä helppoa, sillä monet eteen tulevat asiat on ehtinyt itse elää ja kokea. Mummu kuului perheeseen. Joskus sattui pääsemään meijeriauton kyytillä, Marjaana muistelee. Marjaana kävi myös emäntäkoulun ja kodinhoitokoulun. Nyt hän työskentee sosiaaliohjaajana. Matkan varrelta löytyi monesti mielenkiintoista tekemistä, ja kylässäkin saatettiin piipahtaa. Nim. Sama tunne, kun se pikkupoikana jäällä viiletti menemään, Marjaana hymähtää. Vaativan työn vastapainoksi Marjaana nauttii läheisistään ja harrastuksistaan. Sama Kärsämäelle päin.
Kärsämäki. Pienten lasten vanhemman opiskelu kolmivuorotyön ohessa kuulostaa rankalta, ja Marjaana myöntää, että sitä se olikin. Se on hyvin luonnollista, Marjaana tuumaa.
Isä ja äiti ovat olleet meille ensiarvoinen tuki. Vuoden verran hän oli nuorisotalolla, ja haki nuorisosihteerikouluunkin, mutta sosiaaliala kiinnosti enemmän. Koti on aina säilynyt Haapavedellä. Koulun penkki houkutteli, sillä hän halusi päivittää osaamistaan, ja opiskeluille järjestyi hyvä sauma. Syntymäpäiviään Marjaana juhli perheensä, läheistensä ja ystäviensä kanssa eilen Ruustinnanhovissa. Hän käy katsomassa poikansa Samulin kotipelit ja usein vieraspelitkin. Silloin pitää ajatella, että on tehnyt parhaansa, Marjaana huomauttaa. Millä luvalla kysyy Yx kulkija.
Susi ei saa sosiaalitukea. Työssään Marjaana on nähnyt, että kuka tahansa voi joskus tarvita apua. Auttaja ei voi koskaan lyödä hanskoja tiskiin, Marjaana korostaa. Jotenkin päivänsankari silti huomioitiin. Syntymäkoti on myyty, mutta pieni maapläntti siellä on edelleen marjapensaineen. Vatsanpuruja tahtoo tulla. Askareita lapset saivat tehdäkseen osaamisensa mu-
kaan. Innokas moottoripyörän kyytiläinen. Erilaiset työt ovat olleet valtava elämän koulu. Haaveilee matkustelusta. Suurelta luottamuksenosoitukselta tuntui, kun tyttö päästettiin pyörällä Kytökylän kaupalle ruokaostoksia tekemään. Toivo Tonta
maan kiertoliittymässä väärään suuntaan. Nevalanmäen kouluun pääsin aamulla linja-autolla. Marjaana on opiskellut aikuisiällä lähihoitajaksi ja sosionomiksi. Kesätöissä Marjaana on ollut Kytökylän kaupalla. Kiitos. Haastatteluhetkellä äidille kylään piipahtaa Susanna. Ekaluokkalaisia Marjaana muistelee olleen neljä. joulukuuta 2011
7
On olemassa mukaviakin siivoojia. läheinen Hoitomaksulaskutus älytöntä.
Laskut tulee monta kuukautta hoidon loppumisen jälkeen, njet ponimai. Ei se miltään tuntunut. Rutiinit siirtyvät myös sukupolvelta toiselle. Nim. Kuinka moni sanoo päivää tai huomenta. Molemmat lapset asuvat Haapavedellä, ja äiti pitää heihin tiiviisti yhteyttä. Työpäivän aikana tulee vastaan toimeentulotukiasioita, lastensuojeluasioita ja kaikkea siltä väliltä. Jokaisesta työpaikasta olen saanut vahvuutta ja ideoita, Marjaana kertoo. Törmikosken ja Mänttärin esitykset viisaita. Naisia naurattaa, kun Mar-
jaana paljastaa, että mummuksikin on mahdoton hinku. Sorry vaan!
Voimia urhealle Mocca-koiralle
Oulaisiin ja omistajalle myös! Pikaista paranemista!
Elekää ihimiset hössöttäkö tuon
joulun takia ihtiänne sairaaksi. Niitä hän ottaa hoitaakseen sen verran, kuin aina antaa myöten
Joulujuhlan ohjelma on ollut aina yhteinen. Ekaluokkalaiset esittivät kalenteritonttuja,
jotka näkivät esityksen kautta kalenterin joulunkulun. Siinä syyt Hyttikallion koulun joulujuhlaan ulkona. Myös sähköiset kirjat ovat kasvattaneet suosiotaan. joulukuuta 2011
Joulukauppa kiihtyy aatonaattona
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@sps.fi
PYHÄJOKIALUE Kaupan liiton tuoreesta joulukauppatutkimuksesta selviää, että lähes 70 prosenttia kuluttajista aikoo käyttää jouluvalmisteluihin yhtä paljon rahaa kuin vuosi sitten. Aikaisempiin vuosiin verrattuna Saaren Expert-liikkeiden asiakasvirrat ovat olleet huonompia, mutta kertaostokset suurempia. Yhteisöllisyys kuvaa juhlaamme. Ilman yhteistä ulkojuhlaa osa van-
hemmista olisi joutunut kiertämään juhlia useampana iltana, sillä monissa perheissä on useita kouluikäisiä lapsia, joiden juhlat olisivat saattaneet olla eri päivinä, Rytky sanoo. Aiemmin joulujuhlia on vietetty niin koulun tiloissa kuin kirkossakin. Voin 33 vuoden joulumyyntikokemuksella sanoa, että aatonaatto on kodintekniikan vilkkain myyntipäivä. Vuosi on ollut haasteellinen, sillä maahantuojat eivät ole pystyneet toimittamaan kaikkia tuotteita. Pihalla mahtuivat juhlimaan oppilaat, heidän huoltajansa ja koulun henkilökunta.. Lasten esittämät ohjelmat nivoutuvat kokonaisuudeksi yhteisen teeman kautta. 0440 658300
®
Kaikki koolla. Joulukauppa on viimevuotisella tasolla. Ulkokelit oli huomioitu puvustuksessa, sillä lasten esiintymisasujen alle oli puettu toppapuvut. 010 6655 145 tai ilmoitukset. JUNTTO-KOLLIN ANRI
Monenlaista ohjelmaa. Joulukauppa ei ole koskaan pettänyt.
Kärsämäen Expert-kauppias Jouko Kangaskokko on samoilla linjoilla kollegansa kanssa. Viime vuonna joulujuhlaa ei vietetty lainkaan. Tämän vuoden teemana oli joulukalenteri. Päätimme kokeilla joulujuhlan viettämistä ulkona, sillä emme olisi mahtuneet kerralla salitiloihimme. Idea keksittiin jo viime vuonna, mutta koulun sisäilmaongelmat siirsivät sen toteutusta. Esimerkiksi kalliimpia taulutelevisioita olisi mennyt enemmänkin kaupaksi, Saari
sanoo. Myynti on pysynyt edellisvuosien tasolla. Joulumyynti kestää 3 viikkoa. Joululahjasuosikkien kärkipäässä ovat Elisan arvioiden mukaan kännykät ja tabletit. Halusimme järjestää nimenomaan yhden yhteisen joulujuhlan, johon kaikki oppilaat ja heidän huoltajansa sekä koulun henkilökunta pystyivät osallistumaan, sanoo Hyttikallion koulun vararehtori Mia Rytky. Kaikki koulumme 300 oppilasta ja heidän vanhempansa saivat nyt viettää yhteisen joulujuhlan. Haapavedellä, Oulaisissa ja Raahessa toimivan Expertkauppiaan Pekka Saaren mukaan joulumyynti on ollut edellisvuosien kaltaista. Tänä vuonna kaupaksi ovat käyneet erityisesti elintarvikkeet, elektroniikka, huonekalut ja sisustustarvikkeet. Tabletteja on myyty muutamia, sillä suuntaukset tulevat maalle hieman kaupunkeja jäljessä, Kangaskokko sanoo.
Yllätä ystäväsi
kuvallisella, värillisellä
onnittelupalsta
-ilmoituksella
Soita p. Esitys koostui joulua edeltävistä juhlapyhistä, joita olivat muun muassa itsenäisyyspäivä ja Lucian päivä. Alkukuu oli hiljaisempi, sillä lumella on vaikutuksensa: Huonot kelit hiljentävät kauppaa, hän sanoo. Kangaskokon liikkeessä perinteiset tuotteet ovat pitäneet pintansa. Maalle tämän joulun hittituotteiksi povatut tabletit rantautuvat luultavasti vuoden päästä. Myydyimpiä tuotteita ovat tänäkin jouluna puhelimet, tietokoneet, digikamerat, televisiot ja pelikoneet. Myös katsojia muistutettu lämpimästä pukeutumisesta. 8
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Oulaisissa perinteinen kodinkonekauppa käy vilkkaana myös joulun aikaan. Joulukauppaa on heikentänyt marras-joulukuun sateinen sää, joka on rokottanut erityisesti vaatteiden, jalkineiden ja urheiluvälineiden
kauppaa. pyhajokiseutu@sps.fi
Hyttikallion koulun väki juhli ulkona
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@sps.fi
Vilikastaanpa...
www.pyhajokiseutu.fi
®
Laulumaan mallisohvat ulosheittohintaan!!!
Tarjous ei koske puusohvia, Olokoodia ja kampanjasohvia!
-40% -30%
Muista!
HAAPAVESI Paljon väkeä ja rajalliset tilat. Tunnin mittainen joulujuhla viettiin koulun pihalla, jonne oli rakennettu esiintymislava ja äänentoistojärjestelmä. Haapavedellä kaupaksi ovat menneet erityisesti tietokoneet ja kännykät. Joulumyynti ei ole kuitenkaan kaikilta osin vastannut odotuksia, sillä kaupan liiton jäsenyrityksilleen tekemän tutkimuksen mukaan yrityksistä 42 prosenttia kertoo joulukaupan käyneen odotuksia heikommin. Lucian päiväkin oli esillä joulujuhlassa.
ANRI JUNTTO-KOLLIN
Jouluna voit ilahduttaa myös
ko ak ak hja L L L L La r
lahjakortilla!
arkisin 10-18 lauantaisin 10-15
p
14 megapikseliä, 3D-kuvaus ja paljon muuta. Irrotettavat, tarttumattomaksi pinnoitetut konepestävät parilalevyt. Uunin tilavuus on 19 l. Väri on valkoinen.
Miele S5281 Pölynimuri
Teho on hyvä 2200 W. Energialuokka A. Uunissa tasalämpö, ala- ja ylälämpö, grilli, haudutus.
Olympus TG-310 digikamera
Digitaalikamera, joka on tehty kestämään ääriolosuhteita. Automaattisia ohjelmia. 3.6x optinen zoom Veden-, iskun- ja pakkasenkestävä
299,Ka up a n pä ä ll e S F S F lexi le tk u (a rv o 3 5 )
349,
Ve de n- , is ku n- ja pa kk as en ke st ävä
399,-
Electrolux EMS21200W Mikrouuni
Helppokäyttöinen malli jossa aika asetetaan kätevästi. 08-473740 www.teknisettokola.fi
ma-pe 10-18 la 24.12. Merkkivalot: virta päällä/käyttövalmis. sulj.. joulukuuta 2011
9
Kotimainen Tekniset on kodintekniikan Korvatunturi
Suomalainen toivejoulu LAHJAPAJALTA
Toshiba L755D-101 kannettava tietokone
Tehokannettava, jota vauhdittaa AMD:n kehittynyt A4-3300M -tuplaydinsuoritin, 4 Gb keskusmuisti, 500 Gb kiintolevy, Bluetooth 3.0.
Doro 510 Helppokäyttöinen matkapuhelin
Pikavalinnat ja tekstiviestinäppäin Helppolukuinen värinäyttö Voimakas ja selkeä ääni Turvapainike mahdollistaa yhden painalluksen turvapuhelut sekä tekstiviestihälytykset.
OBH 7101 parilagrilli
Harjattua ruostumatonta terästä. Teho 2000 W
e Jos kone aikana, 2 vuoden ttuna ja korja saat sen TAKAISIN RAHASI Toshiba-mallia
Koskee tä tä
T ETU! TEKNISEsi hajoaa
110,p H e lp p o k äy tt ö in e n s e n io r- p u h e li n
Philips 32PFL4606H Full HD taulu-TV 32"
100 Hz Antenni- ja kaapeliverkon kaa digiviritin sekä HD-viritin teräväpiirto HD-vir
599,Samsung Samsung Samsung m Galaxy Xc e Galaxy Xcover Galaxy Xcover ala alax axy
Canon Pixma Mp 250 monitoimitulostin
89,90
Pienikokoinen, edullinen ja helppokäyttöinen monitoimilaite. Rakenne on hiljainen ja vankka. Pisteshiatsuhieronta tapahtuu juuri valitussa kohdassa. Saat laadukkaita tulosteita valokuvista, asiakirjoista ja verkkosisällöstä. Säädettävä lämpötila. Kolme eri grillausgrillausasentoa. HEPA-suodatin takaa hyvän suodatuksen. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Uunin lämpötila 50-300C Aqua Clean-puhdistustoiminto irroittaa kevyen lian veden avulla ilman puhdistusaineita. Monipuoliset kopiointi- ja skannausominaisuudet.
Puhelimessa puhuminen ja Facebookin käyttö onnistuvat vaikka kaatosateessa, hiekkarannalla tai kalliokiipeillessä. Hieroo ja lämmittää myös tehokkaasti hartioita.
249,Te h o k a s ta e to t re n t o u tu s ta !
449,Upo C330 Lattialiesi
Valmistettu Suomessa. Elektroni-nen tehon säätö helpottaa imutehon säätöä.
169,699,
89,Finlux 46" LCD-TV
289,Osta nyt, ma tasaerissä! maksa aksa
10kk korotonta ta maksuaikaa tasaerissä!
599,-
149,
-
Hybridiviritin (HD DVB-T DVB-C), 4 HDMI-liitäntää, PVR-valmius (USB record), Suora kanavavalinta, 1000 sivun teksti-TV, monikielinen kuvaruutunäyttö OSD, Uniajastin, Lapsilukko
Keskuskatu 11 Oulainen Puh. Metrin syvyiseen veteen upotettuna puhelin säilyy ehjänä 30 minuuttia. 60 minuutin ajastin. Matalat pintalämpötilat. Lisäksi Xcoverin näyttö on iskunkestävää lasia joka on 4-5 kertaa tavallista lasia vahvempaa.
44,90
I s k u n ke s t äv ä odotettu UUTUUS!
OBH 6092 hierontaistuin
Hieroo ylhäältä alas selkää pitkin kahdella eri tavalla; syvälle vaikuttavaa painelevaa shiatsuhierontaa pyörivin liikkein sekä rentouttavaa rullaavaa hierontaa. Neljä levyä joista kolme nopeaa salamalevyä
Sari kertoo, että koirat saavat aidatun alueen portin haan auki. Kuva on lähetetty muun muassa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle.
Komea koira. Päästä oli purtu usasta kohdasta, muun muassa ikenen läpi, Auli toteaa. Yksi haava oli vain puolen sentin päässä silmästä, Sari kertoo. Neljäs lemmikki, porukan nuorin, hoippuu näköpiiriin vertavuotavana. Autosta noustessaan hän kohtaa lohduttoman näyn. Eläin voi olla häirii nut tai nälissään, ei se muuten t helle asutusta. En tajunnut kahtoa sen tarkemmin, mietin vain siinä tilanteessa, että apua on saatava jostakin äkkiä. Hyökkäyksen uhriksi joutunut Mocca on viettänyt viikonloppunsa lepäillen.
Toipuminen on lähtenyt hyvi saa pitää kaulassaan kauluria, jo raapimisen. Toimimaan hän silti pystyi. Aika iso sen täytyy koiraksi olla tassunjälkien
LAURA SEPPÄ
perusteella, Sari tuumaa. Esimerkiksi Sarin oman uroskoiran, Bonon, jäljet ovat huomattavasti hyökkääjän jälkiä pienempiä. Hän epäilee, että koiraa on höykkyyttänyt mahdollisesti susi. Sen päässä oli useita pahoja haavoja. Nyt se pälyilee y lee kaikkea, mitä tapahtuu. Olin aivan shokissa, Sari muistelee karmaisevaa tilannetta. Hän otti puhelimen
esille ja soitti Auli Eskolalle, jolta on ottanut useamman koiran. Sen näkee vas ten tämä tapaus vaikuttaa Moca tuumaa. Se pystyi jo syö liikkumaankin. Auli soitti päivystävälle eläinlääkärille, joka oli Haapavedellä. Hän ei ole tehnyt rikosilm moitti, mitä on tapahtunut. joulukuuta 2011
Kotipiha kamppailutantereena
najainen odotti töistä palaavaa Sari Perälää.
Laura Seppä
Koiranomistajan pai-
O
laura.seppa@sps.fi
n torstai-ilta hieman ennen puolta seitsemää. Jos hyökkääjä on toinen koira, sen täytyy olla todella suurikokoinen. Sari epäilee, että koirat aukoivat portin, kun vaistosivat hyökkääjän liikkuvan lähistöllä. Kolme niistä juoksee emäntäänsä vastaan. Ulkotarhassa ollut koiranelikko oli lähtenyt omin päin karkuteille. Aulin mies, Pienihäkkisen Pekka kävi perjantaina valoisan aikaan tutkimassa jälkiä. Auli o jos hyökkääjä on petoeläin, sille lupa mahdollisimman pian. Alueella on paljon koiria ja pimeä aika, Auli huomauttaa.
Lepoa. Se on ehtinyt jo neljästi saanut erinomaisia arvosteluja.
Hyökkääjä on jättänyt alueelle paljon jälkiä. Oulaistelainen koiranomistaja Sari Perälä ajaa autollaan kotia kohti. Eläimen suurista jäljistä on ottanut kuvan Sarin veli. Hakaa oli kuitenkin paranneltu, eikä karkaamisia ole useaan kuukauteen sattunut. Sari ja Auli pakkasivat narttukoiran autoon ja lähtivät hakemaan sille apua. Luulin ensin, että se oli jäänyt auton alle. Silmäkulmat oli revitty ja turvassa oli iso haava. Juttua on kom ja hyökkääjäksi on arveltu myös
Poliisille Sari soitti tapahtune mulla. Hen oita ei vielä tiedä. Se ei juuri menoa h Hyökkäyksen jälkeisenä päiv mäkseen lepäili. Niitä löytyy aivan Sarin kotipihasta. Eläin näytti su Suden jäljistä on tehty lauant ma havainto Likalan suunnalta. Koirat ovat irti aitauksesta. Pyhäjokiseutu uutisoi hyökk verkkolehdessä. Kun se kerran on kimppuun, se voi tehdä sen uud olla riskialtista liikkua, Auli huo Hyökkääjästä ei ole näköhava havaintoja sen sijaan on. Sari on käyttänyt sitä n taa, ja koira on saanut erinomai. Eläinlääkäri sitten sanoi, että se on tapellut. mapaikalta matkaa kymmenise liikkuu tieto myös keskustan lie villiintyneestä koirasta. Kaveri on ristinyt sen kertoo jotakin. Jäljet ovat 99 prosentin var suden jälkiä. Jälkien perusteella on selvää, että oli mikä elukka hyvänsä, Mocan kimppuun hyökännyt eläin on iso. Hän pohtii, pelastuiko Mocca vuoksi, koska irti olivat kaikki n sitä mieltä, että yksinäisen bern esimerkiksi susi tai muu petoelä hengiltä. Tied ottavassa päässä ylös. Sarin mies oli kuullut ulkoa koirien haukkumista, muttei kiinnittänyt asiaan huomiota, sillä koirat voivat haukahdella vaikka sauvakävelijöille. Mocca on vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen narttu. 10
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Pyhäjoen tien varrella, Junnikkalan sahan lähistöllä sijaitsevassa omakotitalossa ovat odottamassa mies ja koirat. Sarilla on neljä berninpaimenkoiraa, Mocca, Hanoi, Mette ja Bono. Mocca on vasta vuoden ja ko ikäinen. Runsaasti jälkiä huomattiin tapauksen jälkeen myös lähistöllä olevan harvoin käytössä olevan asuinrakennuksen pihapiriistä. Normaalisti Sari ajaa auton katokseen, mutta nyt hän pysäyttää sen pihalle. Siitä Sari ei ole varma, mikä eläin Mocan kimppuun on käynyt. Sarin v nähnyt aiemmin viime viikolla i tietä ylittämässä. Elänlääkärissä Mocca nukutettiin ja se sai päähänsä tikin poikineen. Jäljet näyttivät vähän siltä, kuin hyökkääjä olisi ottanut koiraa päästä kiinni. Niitä varten on tehty pihalle aitaus, jotta koirat saavat jaloitella turvassa kotipihalla. Välikohtaus on jälkien perusteella tapahtunut tienhaarassa, Sarin omassa pihapiirissä. Hän on palaamassa töistä. Sari selosti tilanteen Aulille, joka riensi apuun. Saapuessaan kotiin Sari huomaa heti, että jokin on hullusti. Tuli vaan semmonen mieli, että jotakin tosi kamalaa tapaht koiria käyttään illalla ulkona, Sa Aivan hänen kotinsa vieressä Talon ympärillä on tiivistä mets tenkin runsaasti asutusta. Mocan päästä valui verta solokenaan. Sunnuntaina Mocca viihtyi e railevaan toimittajaan se suhtau muttei kuitenkaan vihamielises ranmöhkäle taisi hieman pelott Luonteeltaan Mocca on hyv ja utelias
Ja ilmoitusta ehdottomasti jos tällaista tapahtuu! Paranemisia koiralle!
edelleen levossa. Hyökkäyksestä tuli vaurioita suurimmaksi osaksi
päähän. Olisko kuitenkin ollu ilves?
Ilves on niin arka eläin että se tuskin käy koiran kimppuun ihan helpolla. Hirvittää lähtiä ari huomauttaa. Yritämme saada käsityksen siitä, minkälaisesta ongelmasta on kyse, jotta voimme pohtia, miten asiassa lähdetään etenemään. Alueella voi omauttaa. Hirvittää lähtiä koiria käyttään illalla ulkona."
Sari Perälä oulaistelainen koiranomistaja
KESKUSTELUA NETTILEHDESSÄ
Välittömästi yhteyttä alueen
petoeläinasiantuntijalle ja maaseutusihteerille, että asia menee viralliseen tietoon!!!
Olisiko toinen koira tullut jostain. taina iltapäivällä var. vin aktiivinen, reipas västäräkiksi, se ehkä ympärillee, ja tarkkainkisen puolen vaurista myöhemmin, mian luonteeseen, Sari
Ongelmista tieto poliisille
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
OULAINEN Asutusten liepeillä liikkuvista petoeläi-
lmen kuukauden näyttelyssä neljä kerisia arvosteluja.
mistä kannattaa välittömästi ottaa yhteyttä poliisiin. Kylillä epeillä irti liikkuvasta,
Tällaiset jäljet hyökkääjä jätti. Yritetäänkö eläin esimerkiksi karkottaa tai jos muuta vaihtoehtoa ei ole, ruvetaanko suunnittelemaan eläimen lopettamista, Kinnunen kertoo. Jos kyseessä olisi susilauma, todennäköisesti olisivat tappaneet koiran. Sinne on tapahtuen kilometriä. Berninpaimenkoira Mocca joutui tunnistamattoman eläimen raatelemaksi kotinsa pihapiirissä.
Pitääkö oottaa, että jotakin tosi kamalaa tapahtuu. ä ei ole muita taloja. aintoa. Mitä mieltä sinä olet. joulukuuta 2011
SARI PERÄLÄ
11
VESA-MATTI RAJANIEMI
i koiranäyttelyyn ja
a kuolemalta sen neljä koiraa. Se on epävarmaa, jääkö koiralle pysyviä vammoja. Uskaltaako enään lapsia päästää ulos ollenkaan???. Tällöin asiasta saadaan tieto, tilanne voidaan ottaa tarkempaan seurantaan ja arvioida, mitä asialle pystytään tekemään, Kinnunen toteaa.
Poliisi tarkastelee tilanteen Kinnusen mukaan aina tapauskohtaisesti. Auli on ninpaimenkoiran olisi äin saanut helposti
rmuudella aikuisen intynyt, loukkaantutule yleensä noin län hyökännyt koiran destaan. Aika varmaa.
, että pitääkö oottaa, tuu. Asumme halmeperällä ja meillä on pieniä lapsia. Toivottavasti tulee tyttö kuntoon, Sari toteaa.
in käyntiin. Muita näköveljen työkaveri oli ison, ruman otuksen udelta. Mocan kokemaa hyökkäystapausta Kinnunen ei kommentoi mitenkään.
Kommentoi juttua
verkkolehdessä
www.pyhajokiseutu.fi. Eläinlääkärin mukaan koiran kyynelkanava on todennäköisesti vaurioitunut. Iso, musta kametaa. sää. Ylikonstaapeli Jaakko Kinnunen neuvoo ihmisiä olemaan poliisiin yhteydessä hätäkeskuksen kautta. Jos mahdollista, poliisi käy paikan päällä toteamassa tilanteen. Fyysisesti Mocca todennäköisesti toipuu koettelemuksestaan. Näköhermojen kunnosta ei vielä ole tässä vaiheessa tietoa. Haavat ovat lähteneet paranemaan hyvin. Moni on sitä mieltä, että tästä on mennyt susi. Osallistu keskusteluun Pyhäjokiseudun nettilehdessä.
AULI ESKOLA
käyksestä perjantaina nentoitu vilkkaasti, s ilvestä.
eesta perjantaina aamoitusta, mutta ildot kirjattiin vastaan-
"
Pahaa jälkeä. Lähistöllä on kuion sitä mieltä, että e pitäsi saada kaatopieniä lapsia, ja nyt
Eikö susi ois tappanu kokonaan?
Jaksamista Sarille ovat toivotelleet monet tutut. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Mocca oka estää haavojen haittaa. Vieutui varauksella, sti. vänä Mocca enimömään ja juomaan ja
Meidän kuistilla oli käynyt joku isotassunen otus. Voi kun se osaisi kertoa kuka kimppuun on käynyt. Ja harvemmin myöskään susi yksin, mutta hyvin mahdollista kyllä
Timo ja Leena Ruuska saivat kulttuurikirnun Paakkilan puutarhan kunnostamisen eteen tehdyn työn ansiosta.
tarhasta tulee ihmisiltä loistavaa palautetta, Ruuskat toteavat. Paakkilan puutarha sijaitsee Lallunniemen kävelyreitistön varrella, ja puutarhaa käyvät ihastelemassa haapa-
vetiset vauvasta vaariin. Hidastahan se on, kun ei vielä penikkana sitä harjoitellut. Ennen oli niin paljon kaloja, että tahtoivat perässä maalle tulla. Mutta itse ei ole tullut
Kulttuurikirnu Leena ja Timo Ruuskalle
HAAPAVESI Tämän vuoden
ARKISTOKUVA: KATI JÄRVENPÄÄ
kulttuurikirnu on myönnetty Leena ja Timo Ruuskalle . Koulun teki erityisen merkittäväksi sen pohjoinen sijainti. Haapaveden kaupungin vapaa-aikatoiminnan lautakunta myönsi kirnun Ruuskille pitkäjänteisen Paakkilan puutarhan kunnostamisen eteen tehdyn työn johdosta. Paljonko siellä on ollut asukkaita ja niin edelleen. Aiheeksi käyvät omat kokemukset sekä itseään muuttava luonto. Noran perinne elää, hän oli mahtava ihminen ja täytyy hämmästellä ja kunnioittaa hänen elämäntyötään, toteaa Leena Ruuska. Itsekritiikki päästää pahimman äänen. Mutta valmista tekstiä on vaikea lähteä muuttamaan. 12
EMILIA HATULA
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Meillä on kolme saarta. Kädessä on kokonainen kirja täynnä lehtileikkeitä, jotka tytär on avuksi liimannut. Nythän me tehdään kyläkirjaa. Pesosen tekstit käsittelevät elävää elämää, nykyajan asioita henkilökohtaisesta näkökulmasta. Sille on pappilassa jo rakentunut runkoa idealla Pesosen vanhemmat.
Leikkeitä. Eläkeläismiehen aika kuluu kyläläisille yhteistä hyvää tuovan hankkeen parissa. Ei se auta, jos sanotaan vaan, että hyvä hyvä."
Lauri Pesonen
Yhteiskuvassa. Toivoisin, että kirjoituksia arvosteltaisiin ja jopa kyseenalaistettaisiin. Nora Pöyhösen perustama kasvitarha- ja keittokoulu toimii nykyään Haapaveden ammattiopiston palvelu- ja luontoalan yksikkönä, joka kantaa perustajansa kunniaksi myös nimeä Nora. Enemmän tulee kirjoiteltua siellä käydessä. Puutarhan lisäksi Paakkilan kesään kuuluu myös monipuolinen näyttelytoiminta ja kesäkahvila. Kritiikin pitäisi olla rakentavaa. Kirjoitustyylin kuuluisi hänen mielestään olla vapaa, mutta runoillessa rivityksellä on kuitenkin väliä. joulukuuta 2011
Lauri on kokenut pakinankertoja
EMILIA HATULA
Emilia Hatula
emilia.hatula@sps.fi
KÄRSÄMÄKI Lauri Pesosen tekstit ovat tulleet tutuiksi Pyhäjokiseudussa. Sitten on tuo joki. Ensimmäisen pakinan nimi oli Kuuraa katolla. Siinä on lehden sivulla paistatelleita pakinoita toistensa vieressä, sovussa runojen
liimailtua, vaikka olenkin pyrkinyt ottamaan talteen. Tytär on koonnut ne leikekirjaan.
kanssa. Mutta siellä kirjotellaan aina parinkymmenen minuutin juttuja jostain asiasta, niin ne ovat lähinnä harjoituksia. Nyt kun sain laajakaistan, olen opetellut käyttämään sitä ja kirjoittamaan tietokoneella. Saa laulaa, että vaarilla on saari, Pesonen hymyilee. Mutta on se kätevää, kun voi aina kirjoittaa uusiksi, jos menee väärin. Ei se auta, jos sanotaan vaan, että hyvä hyvä. Se vie kaiken ajan. Lähde: Suomen kansallisbiografia. Koululla oli huomattava merkitys naisten yleisen ammattikasvatuksen edistämisen kannalta. Opisto on ollut toimeenpanijana, ja Heino Korpela. Palaute kun auttaa kirjoittajaa kehittymään. Jotta sormet pysyisivät vetreinä ja kirjoittaminen ei taukoaisi, Pesonen aikoo välissä kirjoitella sukunsa elämäntarinan. Yritetään käydä siinä piirissä, josta pitäisi joka mökin paikasta olla jotakin. Pesosen Lauri on pitänyt kaikki julkaisemansa tekstit tallessa. Lakkasuot olivat niin täynnä, että sai kantaa niin paljon kun irti sai. Alkuperäinen on täydellinen, koska on ajatellut sen niin. Puutarhan satoa hyödyn-
netään myös suoramyynnissä, ja Paakkilan tuotteita on satokaudella mahdollista saada myös paikkakunnan kaupoista ja torilta.
FAKTA
Nora Pöyhönen 1849 - 1938
Nora Pöyhönen perusti vuonna 1892 Haapavedelle naisille tarkoitetun puutarhakoulun, joka oli ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa, mahdollisesti koko maailmassa. Jospa yhteyttä ottaisivat nekin, jotka eivät ole vielä osallistuneet. Nuorempana ei ihan samalla tavalla uskaltanut näyttää tekstejä muille. Leena ja Timo Ruuska kokevat kulttuurikirnun olevan osoitus siitä, että kotiseutukulttuuria arvostetaan. On ollut erilaista kirjoittaa kynällä. Niissä muistellaan vanhempia asioita, joten pistää enemmän muistelemaan. Hän perehtyi puutarhurin opinnoissaan Nora Pöyhösen viljelytapoihin, jotka muistuttavat nykyajan luomutuotantoa. Joki on paljon inspiroivampi, kun se solisee eikä vaan pysy paikallaan. Murre on välillä hauskaa vaihtelua, joten sillä on leikitelty muutaman runon verran. Ja olen minä muutamia juttuja lähettänyt radioonkin. Nykyään ne ovat turvesoina, Pesosen muistelmat kuuluvat. Paakkilassa myös järjestetään erilaisia tilaisuuksia.
Vieraskirjan mukaan kävijöitä oli viime kesänä yli tuhat. Tarkoitus olisi saada ensi vuonna painoon. Sittemmin tekstit on tallennettu tietokoneelle, jos-
ta ne on helposti selailtavissa.
On tärkeää pitää tallessa näitä. Olen ollut vetämässä sitä hommaa jo kaksi vuotta. Kyllä se tuo luonto on tärkeä tekijä. Mieluummin vanhoja, ei uusilla kuvilla ole niin paljon merkitystä siinä. Hän katsahtaa ulos ikkunasta, kun viimeisetkin valonsäteet vaipuvat horisonttiin ja taivas on jälleen musta. Kirjoitustyyli voi olla sellaista, mistä ollaan eri mieltä. Pesosen Lauri hymyilee vaimonsa Kaijan vieressä.
Osallistuminen Elämäntarinayhdistyksen kirjoitustuokioihin parina kertana on auttanut Pesosen kirjoittamisintoa, sillä muutoin ei meinaa jäädä aikaa arjen keskellä. Jos joki sopivasti jäätyy, niin pyörteistä muodostuu "ufoja", hän kertoo tarkoittaen tietokoneen näytölle
ilmestynyttä valokuvaa, jonka hän on itse ottanut. Paakkilan puutarha on historiallinen ja arvokas. Enemmän minä pakinoita kirjoitan. Ei tässä maailmassa pärjää, jos heti loukkaantuu.
"
Kritiikin pitäisi olla rakentavaa. Leena ja Timo Ruuska ar-
vostavat ruustinna Nora Pöyhösen elämäntyötä. Se vaikutti kohottavasti alueen maaseutuväestön yleiseen sivistystasoon ja loi uskoa Pohjois-Suomen taloudellisiin mahdollisuuksiin. Hoidettuna Paakkilan puutarha on herättänyt huomiota, ja Leena Ruuska kokee, että puutarhahankkeen myötä on ympäristöasioihin alettu kiinnittää enemmän huomiota. Omien tekstien näyttäminen muille ei hermostuta häntä, päinvastoin. Lautakunta kiittää Leena ja Timo Ruuskaa kulttuuriympäristön ja asumisviihtyvyyden eteen tehdystä työstä sekä Ruustinna Nora Pöyhösen elämäntyön kunnioittamisesta. Kirnu luovutettiin eilen Aaponpäivänä Haapaveden kirjastolla. Puu-
Palkitut. Mukana oli myös ryhmiä. Timo Ruuska puolestaan sivusi omassa opinnäytetyössään suomalaista pappilakulttuuria, jonka myötä puutarhakasvit levisivät koko Suomeen. Edes ammattipiireissä ei 1800-luvulla uskottu, että Keski-Pohjanmaalla voitaisiin harjoittaa kaupallisesti tuottoisaa puutarhaviljelyä. Paljon olen kirjoittanut pakinoita navetassa lypsyn lomassa, kirjoittanut mitä mieleen tulee. Haaveillaan, että parisensataa kuvaa saataisiin. Pakinoiden ja runojen julkaiseminen lehdessä alkoi sen ensimmäisen päätoimittajan, Yrjö Talven aikaan
Haukkojen pelit jatkuvat 14. joulukuuta 2011
15
JARI KANGASKORTE JARI KANGASKORTE
Kiekko Haukat voittoputkessa tauolle
Viidestä voitosta on hyvä jatkaa.
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
YLIVIESKA Oulaisten Kiekko Haukat lähti viiden ottelun voittoputkessa tauolle jääkiekon III-divisioonassa. Popula tukki maalin edustan ja puolusti tiiviisti. Yhden syöttöpisteen tililleen kuittasivat Matti Haapakos-
ki, Petri Mäyrä ja Timo Kähtävä. Kiekko Haukoissa pelaa tätä nykyä myös kalajokinen Santtu Konu, joka viiletti alkukauden Ylivieskan Jääkarhuissa.
meillä oli toisessa erässä, Partala kertoi. tammikuuta kotiareenalla. Ylivieskalainen Popula haroi kotonaan vastaan lukemin 1-3 (0-1, 1-1, 0-1). PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Kiekko Haukkojen Joona Kokko aiheutti hässäkkää Populan maalin edessä
Uutta potkua. päivän luukun tuotteen voitti:
Myntti Ari, Merijärvi
Palkintona Vihreitä kuulia a. Alkukauden hän pelasi Ylivieskan Jääkarhuissa. päivän luukun tuotteen voitti:
Sauli Mustakangas, Ilveskorpi
Palkintona Juhlapöydän konvehteja
Vahtola Pirjo, Haapavesi
Palkintona Jack&Jones poroboxerit
Epäilys Saara, Oulainen
Palkintona Presidentti kahvia
Tuote myös muille lukijoillemme:
Jack&Jones poroboxerit
Voitto lunastetaan lahjoituksen antajalta.
12,95
Lahjavinkki-kalenterin 19. Peli kulki alusta lähtien meidän hallinnassa. Ensimmäiselle erätauolle Haukat lähti Joni Nukarin alivoimamaalilla puoli minuuttia ennen summeria.
Syötön antoi suurimmat tehot 1+2 kerännyt Paavo Laitala . Vastaan kärkikamppailussa tulee Kiuruveden Kiekko.
Pyhäjokiseudun tilaaja, kurkkaa kalenterista päivän lahjavinkki osoitteesta
"
Kaksi maalia tehtiin ylivoimalla, mutta enemmänkin oli tarjolla."
Mika Partala
www.pyhajokiseutu.fi
ja tarkista oletko voittanut sen.
Lahjavinkki-kalenterin 16. päivän luukun tuotteen voitti: Lahjavinkki-kalenterin 17. Haukkojen Jani Koskela selvisi huomattavasti helpommalla, torjumalla 17 laukausta. päivän luukun tuotteen voitti: Lahjavinkki-kalenterin 18. Maalivahti Jari Järvikuona piti joukkuetta myös pystyssä, torjumalla 50 laukausta, Kiekko Haukkojen Mika Partala muistutti. Parasta pyöritystä
Tungosta. Laukauksia saatiin paljon, mutta kunnon vetosektorille oli vaikea päästä. Uutena pelaajana joukkueessa viiletti kalajokinen Santtu Konu . Kaksi maalia tehtiin ylivoimalla, mutta enemmänkin oli tarjolla. Loppunumerot päätöserässä sinetöi Jari Juvani . Suuret erot tulivat osittain myös jäähyjen takia, joita Popula istui yli puolet enemmän
Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Lanttulaatikko. Yhtään laatikkoja en kerennyt saamaan, vaikka olisin halunnut. Ulkopuolisia myyjiä on ollut reilut 30. Laatikot pitää ostaa jo ennen kuin myyjäiset virallisesti aukeavat. Rahastosta jaetaan vuosittain reilut 2000 euroa stipendejä. Nämä myytävät laatikot ja leivonnaiset ovat yleensä oppilaiden äitien tekemiä ja tosi hyviä.
Omia tuotteita kaupittelemassa. 23%).. Oppilaat järjestävät paikat ja siivoavat sekä myyvät omilta paikoiltaan. Vastaa viikon kysymykseen nettilehdessä.
Luokkaretkiin ja oppilaskunnan stipendirahastoon. Mikä on parasta laatikkoa. 23%). VIRTANEN
Jakeluhäiriöt: 0200 58585 ark. Ala-asteen luokkia oli puolenkymmentä ja yläasteen luokkia saman verran. Eikös niin, että myyjäisillä on pitkäaikainen perinne. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Niitä on pidetty yhtäjaksoisesti ainakin 20 vuotta. Tänä vuonna oli enemmän väkeä kuin aikoihin. vuosikerta Verkkolehti: www.pyhajokiseutu.fi
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Suomen Paikallissanomat Oy ISSN 0356-2492 Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2008 7114 kpl
B. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. Onkos teillä ollut touhukas päivä?
On. joulukuuta 2011
PÄIVÄN KYSYMYS
Vietiinkö laatikot käsistä myyjäisissä?
LAURA SEPPÄ
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
HAAPAVESI Haapaveden ylä-
Nurmelankatu 4, Oulainen Erkki 044 7997 280 Timo 044 7997 282
asteella pidettiin lauantaina perinteiset myyjäiset. Haapavetiset Aliisa ja Reetta Mäntylä myivät myyjäisissä itse tekemiään koruja, kortteja ja käsitöitä. Joululeivonnaisia ja laatikoita. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. Löysin gluteenittoman kääretortun, hedelmäkakkuja, sämpylöitä, joulutorttuja ja tuli joku joululeipäkin ostettua. klo 6-14, vkl. Myyjäiset sattuivat sopivan lähelle joulua.
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Puhelin 010 665 5145 Faksi 08 479 5125
Konttori avoinna ma-pe klo 8.00-16.00 Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai 57. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. Mitä sinulle lähti pöydistä tällä kertaa mukaan. Pitäisitkö ennallaan, jakaisitko kahtia vai keksisitkö jotakin muuta. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. Ulkopuoliset maksavat paikoista vuokraa, ja luokat tekevät talkoita. Yläasteen oppilaskunta järjestää tapahtuman. 0400 580 135 Sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi Ilmoitukset: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@sps.fi Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@sps.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@sps.fi Tilaushinnat: Erkki Heikkilä Markkinointipäällikkö 010 665 5113 0400 589 430
Hanna Tenkula Ilmoitusvalmistaja 010 665 5150 050 438 0867
Kesto 12 kk 101e Määräaikainen 6 kk 71e, 3 kk 46e Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 60e, 6 kk 35,50e, 3 kk 23e
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. Mihin oppilaat keräävät rahaa?
Minkälaista tavaraa myyjäisissä menee eniten kaupaksi. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Oppilaskunnan ohjaaja Tarmo Värttö kertoo, kuinka päivä sujui. He ovat perustaneet viime keväänä 4H-yrityksen, Kliivian.
Mitä sinä tekisit Vihannin kunnalle, jos saisit päättää. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. 16
Kaikki maatalouteen
maatilatarvikkeet karjataloustarvikkeet ja rehut hevostarvikkeet lemmikkieläinruuat polttoöljyt ja voiteluaineet
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekis-terissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. klo 6-12 ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
VIIVI & WAGNER
Sirpa Kortet Päätoimittaja 010 665 5144 050 438 0845
Taina Talvi Tilaukset/ rivi-ilmoitukset 010 665 5145
Laura Seppä Toimittaja 010 665 5167 050 438 0849
Jarkko Rautio Myyntineuvottelija 010 665 5147 050 325 6907
Heli Nurkkala Toimittaja 010 665 5143 050 438 0846
Jaana Heikkilä Myyntineuvottelija 010 665 5181 050 544 5499
TAPIO
Heidi Niskanen Toimittaja 050 438 0848 Jari Kangaskorte Urheilu, freelancertoimittaja p. Kyllä
040 7583 749
Koulute u hieroja/urheiluhieroja Jo 9 vuoden kokemuksella!
Ayurvedinen pää- ja kasvohieronta, Meridiaanihieronta, Hopi-korvakyn lähoito, Bach-kukkaterapia
Mikko Salmela Tavelantie 83, Oulainen
NOSTO JA KULJETUS
p. 0400-600182 Kimmo p. -Työn osalta kotitalousvähennys myös Panasonic ym. 479 8300
p. 0400-683 243 / Esa Hakala Lämpöpumppuasennus Hakala Takojankatu 1, 86300 Oulainen
puh. 08-771466 www.kukkajaluontaistuote.fi
Viljavarastontie 2, 84100 Ylivieska. 044-5000680 (12-14)
Parhaat palvelut - Palveluhakemisto joka maanantai
Varaa edullista ilmoitustilaa
Jaana 050 5445 499 jaana.heikkila@sps.fi Jarkko 050 3256 907 jarkko.rautio@sps.fi
Koko 1 x 30 10 + alv./kerta Koko 2 x 30 20 + alv./kerta. (08) 452376 / 0440 452376
Teollisuustie 6, 86600 HAAPAVESI www.haapavedenpesula.com
Sosiaaliala
Eeva-Liisa Elorinne p./fax (08) 474 220 040 5258 681 info@perhekoti.net www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13 86300 Oulainen
Koulutettuhieroja / Hermorataterapeutti
Minna Koskela
· Klassinen hieronta · Hermoratahieronta Saukontie 106
Tämä ilmoituspaikka vain
Terveyteen ja lääkintään liittyvät palvelut
p. SOITA!
Pesulapalvelut
Palvelupisteemme Oula-Pala Oulainen Päivin Kukka Piippola
Mauri Myllykangas p. 045-2373712
Kodinkoneet
Sähköasennukset
ASIANAJOTOIMISTO TAKALA OY
Virastokatu 1 B 20, Ylivieska Puh. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. 050-5245666
Jouhtenen e 181, Oulainen www.relaksoma.fi
0400-444 023
p. 08-470 930, 0400 589 490
meiltä asennettuna!
www.medicus.fi
puh. 010 661 4550
Meiltä myös nestekaasut, betoninlämmityskaapelit ja ilmalämpöpumpun sääsuojat!
TIMON SÄHKÖPALVELU OY
Majoitus ja matkailu
Kärsämäki urakalla ja laskutyönä Timo p. 08-452923 Mervi 040-5062577 Aleksintie 2, Kärsämäki p. merkit
MYYNTI HUOLTO VARAOSAT OULAISTEN KONE JA PYÖRÄ Avoinna ma-pe klo 9-17
p. Puh. / kerta
Sampsankatu 1, Oulainen
Ma-pe klo 9-18 La klo 9-14 Su ja arkipyhinä suljettu.
Tilitoimistopalvelut
Ilmalämpöpumput
Ilmalämpöpumppu MITSUBISHI FD 25
-Markkinoiden paras: COP 5,45 ylivoimaisesti paras lämpöteho -Myynti, asennuspalvelu, tarvikkeet, kylmäaineet, neuvonta -Tukesin luvat on. joulukuuta 2011
17
Asianajotoimistot
Kukkakaupat ja hautaustoimistot
Kunnossapito
Rakentaminen ja sisustaminen
HENKILÖNOSTIMET, MAANTIIVISTÄJÄT, TILAT, KONTIT, PIIKAUS- JA PORAKONEET, LÄMMITYSKALUSTON JA PALJON MUUTA VUOKRAA CRAMO YLIVIESKA
ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA
Yritystalo, Revonkatu 1 h 126 86300 Oulainen puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632 AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349 AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712 AA, VT Kari Pikkarainen 040 3584 649 www.isoluoma.fi www.opuslex.fi
Ajanvaraus
Urheilutie 49, Haapavesi p. 0400 777 347
Kaski Ay
Rakennuspalvelu
Hierojat Erja Salow p. 044 2180 790
Huolto
Sahojen, pyörien, leikkureiden
10
+ alv. (08) 420 475
- Omakotitalot - Kattoremontit - Pesuhuoneet ja luksussaunat - Tapetoinnit - Maalaustyöt
asianajajat, varatuomarit Tapani Takala, Aila Kännö-Takala, Mika Keskitalo
www.korkatinkartano.com
Yli 30 vuoden kokemuksella
p. 0400 479711
Maan suosituin keittiö
www.rakennuspalvelukaski.fi
Edustaja myymälässä joka keskiviikko
Konetyöt
HINAUSPALVELU 24h/vrk
Lauri Gummerus NU 23,24, 3. Maalissa Roope Jaakola torjui 17 kertaa, Kiilojen Tuomas Ring 38. mennessä: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi. Ensimmäinen erä oli tasaista pelaamista, jonka jälkeen PJK alkoi nousta niskan-
päälle. Ville Partanen HaU 4,38, 2. Vilma Rytky HaU 8,55, 3. Yhden syöttöpisteen saivat lisäksi Juha Nuolioja, Eemeli Svensk, Niko Roth ja Joonas Hilden. Joona Pääkkölä KuivasjAura 20,39, Janne Martikainen HaU 20,45 M50 9,5 km 1. Voittomaaliksi jääneen osuman hän niittasi päätöserän alussa. Sara Pauna SiSu 12,21
Oulaisten Keskustan Kunnallisjärjestö.
Linja-auto Pohjois-Pohjanmaan Suureen Vaalijuhlaan Ouluun, Pohjankartanoon 1.1.2012. Miika Juusola KaJu 7,19, 2. Ruut Tornberg-Mattila YppU 10,29, 2. Jussi Rytky HaU 9,54, 2. Jarno Lähdemäki NU 24,58, 5. Tervetuloa!
Haapaveden-Siikalatvan Omaishoitajat ja Läheiset ry / Tehokeprojekti
Olemme Joululomalla 21.12.2011 - 1.1.2012 välisen ajan. Veera Partanen HaU 12,23, 3. joulukuuta 2011
Huskit tuudittautui helppoon voittoon
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
HAAPAJÄRVI Haapaveden
HaU Huskit avasi maalihanat 16 sekunnin pelin jälkeen Haapajärven Kiiloja vastaan jääkiekon III-divisioonassa. Nopean johtomaalin jälkeen Huskit tuudittautui helppoon voittoon ja peli oli mennä jännäksi. Ossi Hautalahti NU 24,56, 2. Maalihanat aukesivat kunnolla vasta päätöserässä. Toinen maali syntyi neljä minuuttia ennen loppusummeria. Susanna Juhola KaJu 8,37, 2. Saku Hautalahti NU 9,00, 2. PJK:n ottelut jatkuvat 14. Loppunumerot viimeisellä minuutilla sinetöi toisen maalinsa tehnyt Petteri Nokela . Roope Haapakangas PyPo 10,35 N18 4 km 1. Neuvontaa ja opastusta kuuloon liittyvissä asioissa. Eetu Alila HaU 7,44, 3. Yhden maalin viimeistelivät Aleksi Haukipuro ja Rasmus Tähtelä . Ella-Maria Himanka KaJu 13,03, 4. Emma Partanen HaU 8,57, 4. Kolmannen erän alussa kotijoukkue meni jopa 3-2 johtoon, mutta pystyimme lopulta kääntämään pelin voitoksi, Ylikauma totesi. Toivotamme kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua! Pappilantie 2 A 1, 86600 Haapavesi, projektityöntekijät: Aira Vatjus-Anttila p.0442991868 ja Teija Sorvoja p.044-2991385. Tilaisuus alkaa klo 14.30 ja kahvit 13.30 alkaen.
Yritysten perinteiset
JOULUTERVEHDYKSET
julkaistaan Pyhäjokiseudussa to 22.12.
Varaa hyvän joulun toivotuksesi ajoissa:
Jaana Heikkilä 050 544 5499 Jarkko Rautio 050 325 6907
Tervehdykset toivomme ma 19.12. Kaikille uimareille kiitos kuluneesta syksystä ja Hyvää Joulua, jatkamme avantouintia loppiaisen jälkeen to 12.01.2012. Säestys ja johto Tapani Tirilä. 050-3630890, varapuheenjoht. Toinen erä hävittiin, vaikka se oli meidän hallintaa. Huskien seuraava kamppailu on 14. Maliniemen ohella pisteitä keräsivät Ville Moilanen 1+2, Joni Karvonen 0+3, Jani Suominen 1+1, Samuli Inkala 1+0, Tom-
mi Suua 1+0 ja Ville Ervasti 1+0. Kyyti omakustanteinen. Ylivoimalla Huskit rankaisi kol-
mesti. Tehopisteitä PJK saalisti laajalla rintamalla. Harvinaista herkkua ottelussa oli, että kaikki maalit syntyivät tasaviisikoin pelattaessa. Juhani Kumpusalo NU 25,31, 3. Nuori maalivahti Sampo Pakkanen torjui 33 kertaa, Kiekko-Karhujen Jukka-Pekka Ruokojärvi 48. Pekka Ylimäki NU 8,19 T16 4,6 km 1. Johanna Juhola KaJu 12,07 M18 8,1 km 1. Vieraana Paavo Väyrynen. Liisa Välikangas HK 8,22 P14 2,7 km 1. Myymme paristoja, letkua ja yhdistyksen suruadresseja. Tellervo Ranto HaU 13,08 P16 4 km 1. Tuomas Ahola NU 25,15 N 4km 1. AnttiOlavi Rytky HaU 9,08 T14 2,7 km 1. Jaakko Pääkkölä KuivasjAura 10,29, 3. Asko Häkkilä NU 35,02 M 9,5 km 1. Aino-Maria Linna HaU 9,06 P12 2,7 km 1. tammikuuta kotiareenalla. Terveisin Aira ja Teija. Ylikauma keräsi 1+2 tehot ja
Marko Viitasalo 0+2. Paikkavaraukset Marita Toiviainen 040-5074802.
Hynttyyt Yhteen
20.12 klo 18 Matkanivan kylätalolla Kauneimmat joululaulut, esiintyy: Nuorisokuoron lauluyhtye. Voittoa kotijoukkue suorastaan tyrkytti Huskeille ottamalla runsaasti jäähyjä. Jukka Korkiakoski NU 27,15, 4. Orvokki Haarala p.0440822365 www.tietotaitotalkoot.fi/ haapavesi-siikalatva
HIIHTO
Piirikunnalliset joulukuun hiihdot (V) Korkatti, Haapavesi 17.12.2011 P10 1,3 km 1. Syöttöpisteen keräsivät Tapio Keltti, Miko Panula, Jyri Ainasoja ja Saku Jaakola . Vastaan luistelee Popula.
MUISTILISTA
Pyhäjokiseudun Latu.
Avantouinti to 22.12. Pelaaminen oli jotenkin tukkoista hyvän alun jälkeen. Saku Alila HaU 5,45 T12 2,7 km 1. Anna-Maria Mattila p.0405769015, siht. tammikuuta Haukiputaan Ahmojen vieraana.
Pyhäjokilaakson Kuuloyhdistys ry.
Kuulolähipalvelu Haapavedellä to 29.12.11 klo 14.00 16.30 toimintakeskuksen tiloissa Pappilantie 2. Toisessa erässä oli hyvät saumat polkaista karkumatkalle, mutta maalipaikat jäivät hyödyntämättä, Huskien tehomies Matti Ylikauma harmitteli. Voitto kirjattiin sarjajumbosta lopulta 3-5 (1-2, 1-0,
1-3). 18
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Roosa Juuska HaU 11,10, 2. Ahonperän leirikeskuksessa klo 18.00-20.00, vastuuvuorossa Elli ja Pauli. Tero Leinonen YK 23,29, 4. 21.12 klo 19 tuomaanpäivän metsäkirkko Mieluskylän erän laavulla; joulurauhan julistus metsän eläimille.
Maliniemi toi ryhtiä Joki-Kiekkoon
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
PYHÄJOKI Kasvattajaseuraan-
sa palannut Janne Maliniemi oli heti elementissään, kun Pyhäjoen Joki-Kiekko kaatoi Limingan Kiekko-Karhujen kakkosjoukkueen 7-2 (2-1, 0-1, 5-0) jääkiekon III-divisioonassa.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelannut Maliniemi keräsi ottelussa 2+1 tehot. Henna Rautiainen LoVe 11,54, 3. Kahvit ja arvontaa järjestää Matkaniva-Mäyrän diakoniakylätoimikunta. puheenjohtaja Taimi Maliniemi p. Elina Läspä NU 7,41, 2. Saui Päivärinta NU 23,01, 2. Jäsenet: to 29.12 klo 15.00 16.30 kerromme kuulumiset Oulun ja Helsingin kokouksista ja muistelemme kulunutta vuotta ja virkistymme yhdessäolosta.Arpavoitto mukaan
Kiritilaa löytyi takasuoralla ja Oulaisten tamma viiletti helppoon voittoon ajalla 17,0a/2100m. suljettu ti-pe 14-21 (ovet sulkeutuu klo 20) 31.12. 050-3230840
Parsakeitto VL G Jauhelihamuusi G Appelsiinikiisseli M G Jauhelihakeitto M G Tomaatti Sei VL G Marjavaahto G Kukkakaalikeitto VL G Broilerin koivet M G Rahkapaistos G Paprikasosekeitto VL G Kyljykset M G Pannukakku Kalakeitto VL G Piparjuurinen naudanlihakastike VL G Jäätelö
Kysy kaikista ruuista gluteenitonta vaihtoehtoa!
Lounas noutopöydästä ma-pe 10.30-14.00 Lounas 7.90, Keittolounas 6.00 TERVETULOA!
- joka yhdestoista lounas veloituksetta!
Maanantai Kinkkukiusaus Makkaraperunat Tiistai Lihapullat kermakastikkeessa. kesk. Ma-Ke 8.00-16.00, To-La Joululomalla. suljettu, 25.12. suljettu, 1.1. Kerhot ovat Joululomalla viikot 51 ja 52. ja grillatua kalaa ym. myös tuoretta kalaa. Mika Moisasen Aika-Veikko hylättiin pitkästä laukasta. 0400 281 692 lvi.eilola@kotinet.com
TTU S NU VARATT SINULLE, ELÄMÄNII NAINEN
JOULUTERVEHDYKSET
julkaistaan Pyhäjokiseudussa
Torilla tapahtuu
Yhdistysten
LUKIJANTORI
to 22.12.
(sis. Aki Järvelän ja Maarit Myllymäen omistama tamma jäi alkukiihdytyksen jälkeen kolmanteen sisäpariin. La suljettu 4H toimistolla olemme 19.-21.12. Huipputamma johti lähtöään alusta loppuun. Troikkalähdössä alueen hevoset pilasivat juoksunsa laukkoihin. ja 28.12. Haapavedellä vaikuttavan Aurinko Tallin Kirmon Vire 28,0x oli pikkuhaparoinnista huolimatta viides. 050-5445499 Jarkko puh. ALV.)
Kalajokista Lylyn perunaa lajikkeet; Pito, Vangoch, Puikula, Rosamunda, Siikli, ja Velox. joulukuuta 2011
19
Joulu on jo ovella!
Jouluviikolla puuhaa ja tekemistä riittää kaikille. takuu ilmainen kustannusarvio paikan päällä
IVT-jälleenmyyjä palveluksessasi:
359 001 Lämpöpumput Lämmitysjärjestelmä
p. Kerhokausi 2012 alkaa viikolla 2 Kierrätyskeskus on auki seuraavasti: 19.-21.12. Viime starteissa hevosella on ollut huonoa
tuuria ja lähtöpaikkoja. keskiviikkona Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13. suljettu, 26.12. suljettu
4H-toimisto / 0400-532362
HUIPUT TV-TARJOUKSET
FINLUX LCD TV 46' LUXOR LCD TV 42' FINLUX LCD TV 32' GRUNDIG TV 19" TISKIKONE AAA ELECTROLUX HILJAISIN PÖLYNIMURI KOTIKOKKI UUTUUSLIESI
Kaupunginviraston toimistot ovat suljettuna 22.-23.12.2011.
Oulaisissa 19.12.2011 Kaupunginhallitus
599 480 279 139 299 169 249
Jos etsit tositarkoituksella aikuista elämänkumppania. Oulaisten torilla keskiviikkona alk klo 11 tuuheita viljeltyjä joulukuusia sekä hiekkamaan perunaa p. Voitto oli monille yllätys, mutta omistajat kertoivat sen olevan tauluaan paremmassa kunnossa. 050-3256907. Merijärvisen Ilpo Kivimäen valmentama ja Timo Ylitalon ohjastama Hoppulan Ilo oli kahden laukan hidastamana yhdeksäs ajalla 32,1x.
LVI EILOLA KY
p. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. 050 438 0845
OULU Leila Highlander täy-
densi Ari Moilasen menestyspäivän Oulun V75-raveissa, tuomalla hänelle päivän viidennen voiton. 21.12. Jouluisin terveisin Sari
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!!
Jäähallilla j l iik ill ääh llill jouluviikoilla vk 51 ja 52
Yleisöluistelut ma-pe klo 14.40-15.40 Lämärit ma-pe klo 15.40-16.40 Tenavalämäri (alle 10/vuotiaille) keskiviikkona 21.12. Ti-Pe Avoinna 11.00-18.00, 31.12. Broilerileike Keskiviikko Grillilohi Kebab lohkoperunoilla Torstai Lihakeitto. klo 17-18 *******************************
Uimahalli joulun aikaan
23.12. Lehtipihvi Perjantai Nakkikeitto Kahden täytteen pizza
Jouluaattona auki klo 8-14 Joulupäivänä suljettu Tapaninpäivänä klo 9-21
Viikonloppuna ja lounasajan ulkopuolella palvelee:
www.ravintolaoulas.fi
Jaana puh. 4H -arvat on myyty, mutta tulokset ovat (lehden painoon mennessä) vielä viranomaisilla. klo 14-19 (ovet sulkeutuu klo 18) 24.12. Neffit.fi saattaa teidät yhteen.
Leila Highlander näytti parhaita puoliaan
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
JUTTUVINKKI?
Soita toimitukseen
Onko Sinulla hyvä
Maalämpöpumput
joiden suorituskyky ja käyttöturvallisuus ovat huippuluokkaa! Valmiiksi asennettuna 5 v. Voittajat ilmoitamme 4H:n wwwsivuilla, tällä palstalla, sekä henkilökohtaisesti puhelimitse. Suomenhevosten kovimman lähdön korkkasi nimiinsä vihantilaisen Markku Lumiahon kasvattama Helmin Roosa 27,2. mennessä ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi tai
Paanasen hunajaa Oulaisten torilla keskiviikkona klo 9-11.
Yppärin kalatuotteita, suolasilakkaa, silakkarullia, graavisiikaa, kylmäsavulohta, savust. Ma-ke avoinna 11.00-18.00 22.-24.12.To-La suljettu 27.-30.12. Voitto tuli lopulta helposti, Moilanen kommentoi. Joulurahoja tamma tienasi 1 200 euroa. Tilaukset: 040-5098785.
Hinta 25
Tervehdykset toivomme ma 19.12. Oulainen klo 9-11, Haapavesi 12-13
Materiaali: polypropeeni
<
TA TARJOUS
<
Nyt matot jouluksi halvalla!
ALK.
USEITA VÄREJÄ!
39,t Raketti Rakettimyynti al alkaa t alkaa ti 27.12.
Mahtavat pommit! Käy katsoon mieluiset pommit osoitteessa: www.rakettitukku.fi
One Way Thermovyölaukku
Värit: pinkki, kelt., musta ja lila
19
4GB, Windows 7 home premium 64-bit Led-näyttö 15,6" HDMI -liitäntä
139,-
One Way kolmisormikintas
30,- 19,KST lasikaiverrusvalaisin
Pöytäkyntteliköt
MONITOIMILAITE
Tulostaa, kopio ja scannaa!
PHILIPS HF3465 HERÄTYSVALO
Asteitt. 2 filettä/tal.
Graavilohipala
PALVELUSTA
Siivuina
9
90
/kg
Pullapirtin joululimppu 500g
Marlin glögi
MARKKU KOSKELA p. o h a ä k t muhkea pitkänukkainen ryijymatto. 044-545 0099, Tähtelänkuja 11 www.korupajahelmi.com
12
90
/kg
1
49 /kpl
(2,98/kg)
0
1l
89
/prk
Muutatko?
Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksesta myös meille.
(pakaste) n.2-4kg
Luuton kinkkurulla
4
49
/kg
Perint. pantit (0,57/l)
5 6 5
95
/kg
Karjalanpaisti
Olemme avoinna koko viikon ma-pe klo 9-18 oi na koko viikon ma oinna ko a-pe k o 9-18 kl 18
90
/kg
00
raj. Kotimainen. 250lux valoteho Luonnoll. 20
Toivotamme hyvää ja rauhallista joulUa
TARJOUKSET VOIMASSA MA-LA 19.-24.12.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 19. Varastossa 2 väriä: harmaanruskea ja tummanharmaa. joulukinkku n.8-10kg
3
29 /kg
Saarioisten joululaatikot 700g
(pakaste)
2
85 /kpl
(4.07/kg)
010 665 5145
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@sps.fi
Toivotamme onnellista ja hyvää joulua!
ma-pe 8-21, la 8-12, su ja ma sulj.
-20%
MEILTÄ LAHJAPAKETTIIN...
Ice Bug nastakengät One Way Calle hiihtoasu aik.
9 LAHJAT JOULUUN!
ISKU LIVING 3-IST. DIVAANISOHVA
9
<
Kätisyys käännettävä. FIO NUKKAMATTO M U O
CANON PIXMA MP250
pyöreä 100cm, pyöreä 140cm. joulukuuta 2011
YKSILÖLLISET KORULAHJAT JA LAHJAKORTIT
KORUPAJA HELMESTÄ
Uusia omia malleja!
PALVELUSTA
Norjalainen lohifile
PALVELUSTA
Coca-cola virvoitusjuomat 1,5l
/2x2-pack
sis. Se on lämpökäsitelty, vesipestävä ja pölyämätön. ö 0 ö 0 pyöreä 100cm, pyöreä 140cm. herätysääni
ACER ASPIRE 5349 GARMIN NUVI KANNETTAVA TIETOKONE 1310T 4,3" ONE Kiintolevy 320GB, keskusmuisti uisti s NAVIGAATTORI
Bluetooth, takuu 2v.
-20%
Start porakoneharjasetti akseli + harja Airam led-minikynttilä
7,3,- / 2kpl
Myymälä
Kari Rytky Janne Rytky Tomi Seppä 0440 451345 044 5524333 0440 793052 044 3717338
47
Hyvää joulua ja onnellia uutt vuodesta! ja kiitos asiakkaillemme kuluneesta ilökunta
Toivoo: Kodinkaluste Vatjus Oy:n henk
69avuotta 2012
Huippumalli halvalla!
399
<
115
sa yt mak Osta tnomasti t korosa erässä. Fio on muhkea ja pitkänukkainen ryijymatto. Todella laadukas!
KOTIMAINEN KENEDY JOUSIKEINU
- Useita värejä - Massiivikoivu
TA TARJOUS
485
D DONNA RECLINER ECLINER C N R L LEPOTUOLI
-M Musta bonded-nahka -M Mekanismituoli
PEHMUSTE KAUPAN PÄÄLLE!
TARJOUS
NOPEIMMILLE VIELÄ JOULUKSI SUORAAN VARASTOSTA!
9
100,Puuru PP1 suksenvoiteluteline eline
119,99,lapset One Way Lucidhiihtoliivi
Väri musta
979 9 222
9 60*115,, 80*150, 140*200, 160*230, Koot: 60*115, 80*150, 140*200, 1 * 0 4
ESIM. FIO NUKKAMATTO ESIM. 12:s
Yht.
60,-
Haapavesi www.kodinkaluste.fi
Avoinna: Ma-pe 9-18, La 10-14. valo valmistelee kehosi heräämään