>> 13
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
IRTONUMERO 2e
hanna tenkula
!
a
t
s
u
n
n
a
h
u
j
Hyvää. KESÄKUUTA 2013
Erimielisyyttä
Osapuolet istuvat
saman pöydän
ääreen lomien
jälkeen. Arkistokuva Heidi Niskanen
TORSTAI 20. >> 4-5
NRO 49
jarmo tyyskä
Juhannussauna
Merijärvinen
Erkki Pinola taitaa
savusaunan
lämmityksen
Moneen paikkaan pitäisi ehtiä, mutta kiireellä hommaa ei
saa pilata. Kuinka paljon junasta asemille poistuvat matkustajat aiheuttavat lisätyötä konduktööreille. Kokkoa poltetaan ja käyn uimassa.
Atte Pärkkä,
Haukipudas
Menen mummolaan Haukiputaalle. Olen niistä
toki lukenut jostain, mutta sanan kuuleminen tutun junakuuluttajan äänen sanomana kiinnitti siihen enemmän huomiota. kesäkuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 20.6.2013
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
Kirjoittaja on Pyhäjokiseudun päätoimittaja.
Seuraavaksi
tupakkatauko
U
udenlainen junakuulutus hätkäytti kesäkuun alussa. Jossain Kannuksen kupeessa havahduin siihen, että pohdin,
millaisia ovat sähkötupakat. Poliisi on mukana myös vesiliikkujien juhannuksessa, sillä ruorijuopumuksia valvotaan.
Erityisen tärkeää on muistaa pelastusvälineet mukaan ja käyttää niitä pelastusliivejä
myös perheen pienimmillä. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 20. Maanteillä keskikesän juhla näkyy tänään varmasti, kun juhannuksen
vietto kutsuu maalle tai merelle.
Juhannus lastaa odotuksia ja toiveita, mutta myös aikatauluja. Mutta asialla on toinen puolensa, jota junan muut ei-tupakoivat matkustajat alkoivat puhua ääneen. Auton
rattiin ei tule lähteä, jos ilojuomien nauttimisesta on liian vähän aikaa.
Sama pätee myös veden ääressä. Vaikka poliisi on
juhannuksena aktiivisesti seuraamassa ja
turvaamassa juhannusliikennettä, kokonaisturvallisuus lähtee jokaisesta meistä. 050 438 0845 | sirpa.kortet@almamedia.fi
Turvallisuudesta
ei koskaan puhuta liikaa
J
uhannus on aivan jo ovella. Juhannuksena saunataan, keitetään uudet perunat ja syödään makkaraa.
Pelataan jotain.
Saara Epäilys,
Oulainen
Puutarhahommia kotosalla ja levähtelen.
Laittelen kukkia ja käyn myös hautausmaalla istuttamassa kukat.
Raimo Räisänen,
Oulainen. Miltä näyttävät asemalaiturit
sen jälkeen, kun juna on lähtenyt. Siinä hässäkässä pilautuu myös juhannusmieli.
Ruuhkautumista ja jonottamista ei voi kuitenkaan tiellä liikkuessa välttää. Muistetaan myös omat uimataitomme ja sen mahdollinen rajallisuus.
Turvallista ja rentouttaa juhannusta kaikille lukijoille!
www.pyhajokiseutu.fi
Pyhäjokiseudun verkkolehti
seuraa alueen asioita
seitsemänä päivänä viikossa.
Palvelu on tilaajille ilmainen.
Samoin pääset lukemaan
näköislehteä maksutta vaikka
lomareissullasi niin mökiltäsi
kuin ulkomailtakin.
Kirjaudu asiakasnumerollasi ja
käyhän kokeilemassa!
Kysy rohkeasti
asiakasnumerosi
Pyhäjokiseudusta,
jos et löydä
laskua tai
kanta-asiakaskorttiasi.
Gallup: Mitä meinaat tehdä juhannuksena?
Juhannuksena on parasta se, kun saa
leikkiä. Ei
ole tarkoitus parjata tupakoitsijoita vaan pohtia uudenlaista, oivaltavaa käytäntöä.
Sätkien kääriminen ja tupakkavälineiden etsiminen alkoivat siinä hetkessä, kun kuuluttaja kertoi seuraavalle
määräasemalle saapumisesta. Pikkuisista viiveistä syntyvät isommat viiveet. Liikenneviraston ennusteiden mukaan eniten kulkijoita on
tänään torstaina, aivan iltaan saakka. Junassa tupakoimiseen kun tuli tiukennus kesäkuun alussa. Ja kaikkihan aina
jaksavat parjata myöhästeleviä junia.
No, eikä siinä vielä kaikki. Kuinka moni tumppi on
osunut sille varattuun roska-astiaan tai on ukkovarpaan
pyöräytysliikkeen jäljiltä muusattuna asfaltilla?
Roskiksia asemalaitureille ainakin tarvitaan lisää.
Päätoimittaja Sirpa Kortet | p. Liian
monta hukkumistapausta on aiheutunut alkoholin takia. Paluuliikenne puolestaan keskittyy miltei koko
sunnuntaille.
Liikkuva poliisi muistuttaa turvaväleistä ja
tarpeettomista ohituksista. Jos olisin tupakoitsija, sääntöuudistus koskisi minuakin. Mitä jos matkustajalla on sauhuttelu kesken, kun aikataulu kertoisi matkan
jatkumisesta. Nokkelat tupakoitsijat tiesivät, millä asemalla seisotaan sen verran pitkään, että ehtii vetäistä henkoset. Pitääkö asemalle tupakoivista ottaa lukua, jotta junan taas liikkeellelähdettäessä kaikki ovat taas kyydissä. Nopeasti ja asiallisesti
uutta sääntöä noudatettiin. Vuorokaudessa oli kehittynyt uusi ilmiö. Sen, minkä
voi ennakoida, on oman automatkan suunnittelu rauhallisemmalle ajalle. Kuulutus kertoo kaukojunien olevan savuttomia ja polttokielto koskee myös näitä alussa mainittuja sähkötupakoita.
A
Kuinka paljon
matkustajat aiheuttavat lisätyötä?
Uudistus näytti uppoavan heti ensipäivinä tupakoivien
tapoihin. Poltetaan juhannuskokko, juodaan limsaa ja
syödään sipsejä.
Jere Pärkkä,
Haukipudas
Torstaina keitän juustokeiton ja leivon
rieskaa. Hyvät ilmat houkuttelevat uimaan. Menomatkalla sääntöuudistus oli uunituore, tulomatkalla jo päivän vanha. Sitten väki lähti jonottamaan
poistumisoville siihen samaan ruuhkaan, jossa asemalle oikeasti jäävät sulloutuvat matkalaukkujensa kanssa käytäville.
Asemalaiturilla alkoi tupruttelu. Saako konduktööri puuttua tupakoimiseen ja
kehottaa tumppaamaan tupakan kuinka topakasti
pantit 4 x 0,40
0
Suomalainen
pekoni 140g
595
2 pkt
rasia
8,93/kg
250
à 1,49
5
00
à 1,29
Vaniljakermajäätelö 1l
ei laktoositon eikä kevyt
1,75/L
99
à 0,98
GrilliDuo broilerista
600g
9,92/kg
kg
Perunasipulisekoitus
1kg
Suomalainen jääsalaatti n. Torstaina 20. klo 12 saakka.
Juhannuspäivänä la 22.6. kesäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
Keskikesän juhlaan
Elintarviketarjoukset voimassa ke?pe 19.?21.6.2013, ellei toisin mainita.
Viljaporsaan
ulkofileleikkeet 600g
Viljaporsaan
grillipaletti n.1kg
pippuri tai paprika
4
8
95
8,25/kg
Atrilli
grillimakkara 400g
0
89
95
rasia
kg
2,23/kg
pkt
Wilhelm
grillimakkarat 400g
3 pkt
4,17/kg
Norjan lohifile
ERÄ! Varhaisperuna, Ruotsi
5
00
á 2,29
Limsat ja
kivennäisvedet 1,5L
0,57/L
0
9
99
89
kg
2 pss
1
50
Sis. ja su 23.6. 73cm, pinnan Ø 59cm
1995
Tuoli
Tunika
s-xxl
120-160
24
95
metallijalat, muovipunottu
14
1995
95
kg
YD302
sähkögrilli 2000W
Pöytä
Mekko
5
95
1490
kpl
Lämmönsäätö.
Kromattu teräsrunko ja grillausritilä.
Grillausritilän mitat: 45x23,5cm.
Grillin korkeus 89 cm.
Ritilä ja lämpövastus helppo
irroittaa puhdistusta varten.
Jalustassa säilytystaso.
Irroitettava tuulensuoja.
Merkkivalo.
Takuu 12 kk.
Havu
mäntysuopaliuos 1L
24
90
1
69
plo
Palvelemme juhannusviikolla:
et.fi
www.HHn
Ma-to 17.-20.6. Juhannusaattona pe 21.6. 100g:n pussi
n. suljettu.. 100g:n pussi ja
friseesalaatti n. normaalisti. 7,50/kg
4 plo
2 pkt
pss
Juustoportti
leipäjuusto 335g
à 2,59
Paahdot
450-700g
299
149
kpl
8,93/kg
3
50
pkt
2,13-3,31/kg
Rentoon oleiluun
Irtokarkit
Varavuode
185x76x22 cm
ilmatäytettävä
metallijalat, lasipinta
k
Arvioimme
alunperin kuljetettavan pilaantuneen maa-aineksen
määräksi 2800 tonnia. Pelastuslaitos katsoo, että laite
on heidän ja Oulaisten kaupunki katsoo, että laite kuuluu kaupungille.
Kaupungin ja pelastuslaitoksen osalta asia on edennyt
siihen pisteeseen, että neuvottelut ovat käynnistyneet
uudelleen.
??Hallituksessa on keskusteltu asiasta maanantaina.
Useampaan hallituksen jäseneen on otettu yhteyttä asian
Ampumaradan
tilanne yllätti
Kati Järvenpää
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
HAAPAVESI Korkatissa sijaitsevan ampumaradan
maaperän kunnostustyöt
ovat alkaneet kesäkuun alussa.
Ampumaradan eteläpuoliskolta pilaantunutta maa-ainesta on jo kuljetettu tonneittain pois Haapaveden vanhalle kaatopaikalle.
??Vanhalle kaatopaikalle
vietävät maa-ainekset on viety jo viime viikon torstaina.
Kasoissa odottavat enää nyt
tiimoilta. Marjanpoimimista ei kuitenkaan suositella alueella,
Mustaparta toteaa.
kuljetusta Kuopion ongelmajätelaitokselle vietävät maamassat, Haapaveden kaupungin maanrakennuspäällikkö Antti Mustaparta kertoo.
Ongelmajätelaitokselle
menevät maa-ainekset on
peitetty muovilla Ely-keskuksen ohjeistuksen mukaisesti.
??Neljässä jäljellä olevassa
kasassa on myrkyllistä antimonia ja jonkin verran lyijyjäämiä. Jo olemassa ollut työryhmä on valtuutettu henkilöitä
tekemään töitä nuorisotakuun hyväksi. Oulainen on vetänyt investointien kohdalla henkeä.
Kaupungin talous on monta
sataa tuhatta plussalla, eikä
kertyneitä alijäämiä ole, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Heiska kertoo.
Lainaa Oulaisten kaupungilla on reilut 22 miljoonaa.
Asukasta kohden velkaa on
kertynyt 2893 euroa.
??Velkaa ei ole kertynyt viime vuonna paljoa.
Heiskan mukaan kunnissa
lainamäärät ovat yleisesti ottaen nousseet kunnissa.
??Jos velkamäärää vertaa
muihin kuntiin, niin se on
kohtuullinen.
Kiistaasiaa
on
ruodittu
Eri mieltä: Kompressoriasia on nostettu pöydälle.
Polttavasta aiheesta on
keskusteltu monella eri
taholla.
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
OULAINEN/YLIVIESKA
Viime viikolla tapahtunut
hengitysilmakompressorin
pois vieminen on puhututtanut Oulaisten kaupunginhallituksessa, vapaapalokunnan
keskuudessa ja pelastuslaitoksen puolella.
Pyhäjokiseutu uutisoi viime
viikolla, että hengitysilmakompressorin omistussuhteessa on erimielisyyttä. kesäkuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Uutta
työryhmää
ei perusteta
OULAINEN SDP:n valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen
nuorten yhteiskuntakuun toteutumiseksi Oulaisissa.
Kaupunginhallitus on
päättänyt, että asian tiimoilta
ei perusteta uutta työryhmää,
sillä vastaava työryhmä on jo
olemassa.
. Hengitysilmakompressoriasia jää kes
A
Useampaan
hallituksen jäseneen on otettu yhteyttä asian tiimoilta.?
kompressori ei pysty tuottamaan tarpeeksi ilmaa. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 20. Kunnissa pelastuslaitoksen toiminta on kuitenkin perustunut vapaaehtoisuuteen, Heiska sanoo.
Haapanen haluaa vastaavasti korostaa, että asioilla ei
ole mitään tekemistä keskenään.
Oulaisten kaupunki ja pelastuslaitos ovat sopineet neuvotteluista. Työryhmään
kuuluu esimerkiksi lautakuntien edustajia, koulujen
edustajia ja ELY-keskuksen
edustajia.
Alueella on käynnissä useampi nuorten syrjäytymisen
ehkäisyyn tarkoitettua hanketta.
Kaupunginhallituksen
mukaan hankkeiden kautta
vastataan SDP:n aloitteeseen
nuorisotakuun toimivuudesta alueella.
Oulaisten
talous
plussalla
OULAINEN Kaupunginhallitus hyväksyi pieniä tarkennuksia lukuunottamatta vuoden 2012 tilinpäätöksen. Ongelman ratkaisu
tapahtuu päätöksen hyväksymisen jälkeen vuonna
2014, Haapanen sanoo.
Haapasen mukaan korkeapaineilmakompressorin pois
vieminen Oulaisista ei vaikuta mitenkään pelastuslaitoksen toimintaan.
??Tulipalotilanteessa yksi
Ongelmajätelaitokselle menevät maa-ainekset on muovien alla, Haapaveden maanrakennuspäällikkö Mustaparta kertoo.
Haapaveden kaupunginjohtaja Jouko Luukkosen mu-
Pohjois-Pohjanmaan elykeskukselta on tullut päätös
84 000 euron suuruisesta
avustusrahasta ampumaradan pilaantuneen maaperän
puhdistamiseen.. Asian tiimoilta on
valmisteilla johtokunnan
päätös. Ely-keskus
tekee kuitenkin lopullisen
päätöksen riskiarvion pohjalta. Tällaisista asioista
täytyy voida keskustella, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Heiska kertoo.
Pelastusjohtaja Jarmo
Haapanen vahvistaa neuvotteluyhteyden, mutta ei halua
kommentoida asiaa enempää.
Heiska kertoo, että Jokilaaksojen pelastuslaitos on
suunnitellut vakituista palokuntaa Ylivieskaan.
??Katson, että hengitysilmakompressorista noussut
keskustelu on asian jälkipyykkiä. Budjettiin varattu 290 000 euron
määräraha alittuu siis näillä
näkymin kovasti.
Kati Järvenpää
Ampumaradan pohjoispuolen maaperän kunnostussuunnitelmaan on tullut uutta informaatiota, kun alueen
riskiarvio on valmistunut.
??Sain tiistaina tiedon, että
riskiarvion mukaan alueella
ei ole pohjavesiriskiä, joten
näyttää siltä, että maaperäkunnostustöihin ei tarvitse
ryhtyä lainkaan. Kasojen poiskuljetus
tapahtuu vasta heinäkuun
??Ylivieskan toiminta-alueella toimintavahvuus on ongelma. Seuraavaksi asia etenee kaupunginvaltuustoon.
. Olemme pyytäneet pelastuslaitoksesta henkilöitä
käymään ja keskustelemaan
asiasta. Yksi paineilmakompressori voi täyttää kahdesta
neljään pulloa kerrallaan.
Pullojen täyttämiseen menee
niin paljon aikaa, ettei se auta
tulipalotilanteessa.
Paineilmakompressorin
huolto maksaa Haapasen
mukaan tuhannesta kahteen
tuhanteen euroa vuodessa ja
happipullojen täytön keksittäminen säästää rahaa.
jälkeen, kun urakoitsijoiden
tarjoukset ja aikataulut ovat
tiedossa, Mustaparta kertoo.
kaan pilaantunutta maaperää
onkin ampumaradalla oletettua vähemmän.
??Pilaantunutta maa-ainesta on kasattu noin 1600
tonnia ja näyttää siltä, että
poiskuljetettavan pilaantuneen maa-aineksen määrä on
paljon pienempi mitä alunperin oletettiin. Neuvotteluja jatketaan kesälomakauden jälkeen. Ainoa
keino turvata hapen saanti
on se, että täytepulloja on tarpeeksi. Toimintavahvuutta
kehitetään virka-ajan ulkopuolella
Jos kyse on
siitä luettelosta, jossa on lueteltu luovutettava tavara, sen
täytyy olla kaupungin puolesta allekirjoitettu, kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Pekka Heiska kertoo.
Näillä näkymin kaupunginhallitus ei siis oikaise aikaisempaa päätöstä ilman
hyviä perusteita.
Joskus keskustelun kiihkeys
saattaa tuntua asianosaisista
yliampuvalta.
Toisaalta vain ja ainoastaan keskustelun avulla on
mahdollista löytää uusi ja
mahtavampi tapa toimia.
Joskus erimielisyyksistä
vain kasvaa ja oppii, eikä asia
kehity mihinkään.
Erimielisyyksien ja erilaisten mielipiteiden keskellä on
joskus vaikea ajatella, että tilanne on väliaikainen.
Tässä tapauksessa kukaan
tuskin tahtoo ajaa Oulaisten
vapaapalokuntaa maanrakoon, että joku saisi rauhassa
poltella naapurin saunoja.
Samalla tavalla vähävaraiset kunnat ja kaupungit toivovat pelastuslaitokselta
säästöjä, mutta kun rahoja
revitään kylkilihoista, niin
varmasti sattuu.
Toivoisin, että polttava
keskustelu asian tiimoilta ei
ole turhaa, ja että keskustelun avulla saavutetaan hedelmällinen lopputulos.
Ihan jokaisen osapuolen
kannalta.
Heli Nurkkala
väksi uudelle paikalleen, kertoo VR Trackin vastaava
työnjohtaja Sami KeskiKokko.
Rakennus ratapihoineen on
perusteellisen työn kohteena. Asemarakennus siirretään sijansa verran Asematien suuntaan ja lähemmäs
entistä kunnantaloa.
Siirto aloitettiin toukokuun lopussa ja se on perusteltua, koska ratapihalle rakennetaan yksi uusi raide.
Raide kulkee asemarakennuksen vanhojen portaiden
saa hakijaa. Eteläntie
on suljettu moottoriliikenteeltä kolme kuukautta.
??Ratapihan ja raiteiden
kautta oikaistaan yhä paljon.
Jatkuvasti näkee kulkijoita,
jotka käyttävät reittiä säännöllisesti. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Sen alla olevat peruskivet siirretään uudelle perustukselle ja vasta sen jälkeen
rakennus on valmis siirrettä-
pressoriasiaa käsiteltiin edellisen kerran, ei paperia löytynyt silloinkaan. Kevyt liikenne pääsee kulkemaan
Eteläntien kautta. pelastusjohtaja ja
palomestari Jarmo Haapanen Nivalasta, palomestari ja
toimialuepäällikkö Pekka Kankaanpää Raahesta, pelastuspäällikkö Esa Ihalainen Ylivieskasta, palomestari ja riskienhallintapäällikkö Jari Lepistö Ylivieskasta, toimialuepäällikkö Kari Paavola Kaustiselta, pelastustoimen toimialapäällikkö Pertti Mäenpää Porista ja palomestari ja toimialueenpäällikkö Olli Korteniemi Vantaalta.
Tavoite on, että pelastuslaitoksen johtokunta valitsee
johtajan elo- syyskuussa ja pelastusjohtaja aloittaa työn viimeistään lokakuun aikana.
Ylivieskan kaupunki toimii 22 kunnasta koostuvan pelastuslaitoksen sopimuskuntana ja vastaa pelastustoimen
ja sen pelastuslaitoksen hallinnosta. Pelastusjohtajan on oltava sosiaalisesti monitaitoinen henkilö.
Hakupaperin virkaan jättivät liikennelentäjä Matti
Heikkinen Oulaisista, Jokilaaksojen vt. Haastattelujen jälkeen selviää, löytyykö uusi pelastusjohtaja hakijoiden joukosta vai julistetaanko virka
uudelleen hakuun.
Ojanperä on tyytyväinen hakijamäärään. Hän
toimii monen kunnan alueella ja on tekemisissä palo- ja vapaapalokuntalaisten kanssa. Kun hengitysilmakom-
Naakka pani uusiksi
siirtoaikataulut
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
VIHANTI Siirron kohteena
oleva Vihannin asemarakennus nostettiin pois perustuksiltaan tiistaina. Se kertoo siitä, ammattitaitoista
väkeä on tarjolla vastuulliseen työhön myös laitoksen henkilökunnassa. Maastollisesti työt keskittyvät ratapihan
lisäksi Eteläntien alikulkusillan ja Raahentien ylikulkusillan väliin.
Siltatöiden vuoksi myös
Eteläntie jouduttiin sulkemaan moottoriajoneuvoilta
ratatöiden vuoksi. Asiaa selvitellään. Pelastuslaitoksen hallintoa varten sopijakunnat asettavat johtokunnan, joka toimii Ylivieskan kaupunginhallituksen alaisuudessa.
Työnjohtaja Sami Keski-Kokko (vas) kertoo, että vanha asemarakennus siirtyy uudelle perustukselle juhannuksen jälkeen.
paikalta.
Keski-Kokon johtama ratatyömaa kattaa kilometrin
matkan radalla. Pelastuslaitoksen johtokunta perehtyi hakijakaartiin maanantaina.
??Johtokunta päätti, että hakijoille järjestetään haastattelu juhannuksen jälkeisellä viikolla. Pelastusjohtajalla on haastava tehtävä. Haastattelujen perusteella tehdään päätös miten pelastusjohtajan valinnassa
edetään, Ylivieskan kaupunginjohtaja Terho Ojanperä
kertoo.
Ojanperän mukaan lähes kaikki hakijat kutsutaan haastatteluun. Asema seisoo juhannuksen yli väliaikaisilla tuilla ja pyhien jälkeen se asetellaan uudelle
perustukselle.
??Rakennus tuettiin 20-30
senttiä perustusten yläpuolelle. Hän vertaa, että hakijoita riitti yhtä paljon Jokilaaksojen johtovirkaan
kuin Kuopion vastaavaan avoinna olleeseen virkaan.
??Positiivinen asia, että useat hakijat ovat Jokilaaksojen
pelastuslaitoksen sisältä. Torstaina 20. Sitten purku- ja siirtotöitä voidaan jatkaa myös naakan valloittaman tornin osalta, Keski-Kokko naurahtaa.
Ratatyöt tehdään siten, että suurin osa töistä saadaan
valmiiksi tänä vuonna.. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Arkistokuva Vesa Joensuu
Arkistokuva Heidi Niskanen
TOIMITUS KYSYY
Fakta
??Tällä hetkellä Oulaisissa voimassa on kaupunginhallituksen päätös, jonka mukaan
hengitysilmakompressori kuuluu kaupungille.
??Jokilaaksojen pelastuslaitos
katsoo laitteen kuuluvan heille
ja kompressori on viety jo Raaheen.
??Neuvotteluja asian tiimoilta
jatketaan kesälomakauden jälkeen.
Kaupunginjohtaja Terho Ojanperä kertoo, että uusi pelastusjohtaja ottaisi viran vastaan viimeistään lokakuussa.
Milloin pelastusKommentti johtaja valitaan?
Jokilaaksojen pelastusjohtajan virka kiinnosti kahdek-
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
sälomalle ja siihen palataan syksymmällä.
Kaupunki tarvitsee perusteluja
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
OULAINEN Pelastuspäällikkö Esa Ihalainen kertoi viime viikolla, että pelastuslaitos on löytänyt alkuvuodesta
silloisen pelastusjohtajan allekirjoittaman taulukon, jossa on lueteltu pelastuslaitokselle luovutettava kalusto.
Asiakirja on lähetetty tiedoksi myös Oulaisten kau-
pungille.
Tämän asiakirjan mukaan
kiistelty hengitysilmakompressori kuuluu pelastuslaitokselle.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei ole nähnyt paperia, josta Ihalainen puhuu.
??Nyt puhutaan vanhoista
asioista. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Toivottavasti kulkijat hoksaavat, miten vaarallisen paikan he ovat kulkemi-
seen valinneet, Keski-Kokko
huolehtii.
Työaikatauluihin oman
säätönsä teki naakka, joka
valitsi yhden asemarakennuksen tornin pesäpaikakseen.
Torni on rauhoitettu siihen saakka, kunnes naakan
poikaset päättävät lähteä lentoon.
??Näyttivät siellä vielä tiistai aamuna olevan, mutta eivätköhän nuo lähde lähipäivien aikana lentoon. Joitakin papereita
olen nähnyt. kesäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
5
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi
Autosta
kuorma puretaan Kylpyläsaaren omiin pakkasiin varastoon ja myyntiin.
Maarit Vähäsaari kertoo,
että sää on suurin tekijä jäätelön myynnissä. kesäkuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Paloaseman
sijainti
valinnassa
KÄRSÄMÄKI Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle uuden paloaseman vaihtoehtoiseksi sijoituspaikaksi
Junnon liike-ja teollisuusalueen korttelia, joka sijaitsee liikekeskuksen eteläpuolella tai
Kokkola-Kajaanitien varressa
sijaitsevaa teollisuuskiinteistön itäpäässä olevaa korttelia.
Hallitus esittää, että valtuusto hyväksyisi myös uudelleen päivitetyn paloaseman kustannusarvion, jossa
huomioidaan indeksikorotukset ja perustuksiin tulevat
paalutukset sekä pelastuslaitoksen vuokraselvityksen.
Peruskorjaus
suunnitteilla
KÄRSÄMÄKI Kunnanhallitus on kokouksessaan keskustellut Kärsämäen asumiseen liittyvästä rakentamisesta ja peruskorjaustarpeista.
Kunnan 2012-2015 asuntoohjelman mukaan vuokraasuntoja on 198 kappaletta.
Vuokra-asuntojen vuosittainen peruskorjaustarve on 8
vuoden aikana 14 asuntoa
vuodessa, vuosikustannusten ollessa noin 850 000 euroa. Entä milloin on oikea hetki jäätelölle. Valinta osuu mansikksorbettiin.
Haapavetinen Maarit Vähäsaari pyöräyttää jäätelöpallon vikkelästi, eikä tuo ole ihmekään, sillä hänellä käynnistyi juuri 19. Mikä
olisi paras jäätelö tänään. Uutuusjäätelöistä
hän haluaisi maistaa tervajäätelöä. Hän kuitenkin kertoo, ettei jäätelöä tule syötyä
kovin paljon, paitsi joskus
helteellä. Suunnitteilla
olevien uusien rivitalojen rakentamisesta Konttilan alueelle kunnanhallitus odottaa
myös lisäselvityksiä.
Jäätelö
tekee
kesän
Makuja: Kylpyläsaaren
jäätelökesä on käynnistynyt jälleen. Mehujäät vievät
kuitenkin voiton perusjäätelöistä. Säätiedotuksia täytyy seurata tarkkaan. Lämpimällä ilmalla jäätelöä ostetaan eniten.
. Silja kertoo, että jäätelöä hänellä kuluu kesällä ihan sopivasti.
Haapavetisen Veikko
Kupiaisen suosikkijäätelö on mansikkajäätelö. Kaikki asiakkaat hipsivät ensimmäiseksi
jäätelöostoksille.
Jäätelökuorma kaartaa
Kylpyläsaaren pihaan kylmäautolla kolme kertaa viikossa.
Kuorma sisältää viiden litran
kokoisia irtojäätelöpaketteja,
sekä näiden lisäksi yksittäisiä
kappalejäätelöitä. Kylpyläsaaressa
hän käy jäätelöllä monta kertaa viikossa.
Keravalta saapunut
Camilla Vainio paljastaa suosikikseen minttujäätelön. Paikallisista oppii jo tuntemaan, minkä maun kukakin valitsee, hän naurahtaa.
Kesällä jäätelö on Kylpyläsaaren pääartikkeli, ja sen
kyllä huomaa. kesä Kylpyläsaaressa yrittäjänä.
. Kunnanhallitus päätti, että omakotitalon osto ei ole kunnalle
ajankohtainen. Kunnanhallitus odottaa
Asunnot Oy:ltä syksyllä valmistuvaa peruskorjaussuunnitelmaa.
Kärsämäen kunnalta on kyselty halukkuutta ostaa keskustan asemakaava-alueella
sijaitseva reilun 200 neliön
kokoinen omakotitalo, jonka
perikunta omistaa. Kesäsuunnitelmissa Veikolla on oleskella kesänviettopaikaksi muutetussa kotitalossaan Mieluskylällä.
Kylpyläsaareen lomailemaan saapuneen
vantaalaisen Annika
Pitkälän lempijäätelömaku
on vanilja. Lomasuunnitelmissa
Annikalla on tavata kavereita.
HERKuttelua
Kylpyläsaaressa jäätelölle
poiketaan
milloin vaan.
Jäätelö kuuluu kesään kuin
nenä päähän, mutta onko jokin jäätelö ylitse muiden. Yhteistäkin linjaa ihmisten valinnoissa näkyy.
Maarit Vähäsaarella on kokemusta siitä, että ilmat vaikuttavat jäätelön menekkiin.
emilia aakko
emilia aakko
emilia aakko
emilia aakko
emilia aakko
Haapavetisen Kaisa
Sainkankaan suosikkijäätelö on supertiikeri.
Kaisa kertoo, että uutuuksia
ei ole tullut vielä maisteltua,
koska jäätelökausi on vasta
alkamassa. Camillan kesäsuunnitelmiin kuuluu lomailua
vielä hetken verran.
Haapavetinen Silja
Aakko kertoo käyvänsä Kylpyläsaaressa
jäätelöllä silloin tällöin hyvällä ilmalla. Uutuusjäätelöt
kiehtovat ihmisiä, mutta
perinteiset suosikit pitävät silti pintansa.
Emilia Aakko
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
HAAPAVESI Suklaata, mango-melonia, lakritsia. Tällä kertaa Silja oli
valinnut lakritsijäätelön,
mutta kaikki muutkin jäätelöt maistuvat. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 20. Jäätelöntoimittajalla on
yhteensä 26 eri irtojäätelömakua, joista Kylpyläsaaren
jäätelövalikoimaa vaihdellaan kesän mittaan.
Monilla ihmisillä on oma
suosikkijäätelönsä, jonka he
valitsevat joka kerta. Esimerkiksi tällä ja viime
vuodella ero on ollut kuin
yöllä ja päivällä! Kylmällä ilmalla ei mene yhtä ainutta
jäätelöä, kun taas lämpimällä
ilmalla saattaa mennä 20 astiaa irtojäätelöä päivässä, ja
näiden lisäksi vielä kappalejäätelöitä.
Irtojäätelöiden kysyntä on
Kylpyläsaaressa suurinta.
Osiltaan tähän vaikuttaa se,
ettei kaikkia irtojäätelömakuja saa kauppojen pakkasista. Kylpyläsaaren kävijät
pohtivat suosikkimakujaan.
Teksti ja kuvat: Emilia Aakko
1
2
3
4
5
Punkeilta
saa suojan myös vaatteilla ja
karkotteilla.
Asiantuntijamme palveluksessasi
Radiologian erikoislääkäri dosentti
Haapanen Arto
Langen Marja
uä. Jäätelönvalmistajalta tulee vuosittain jokin uusi kesähitti, hän kertoo.
Maaritin mukaan uutuusjäätelöt kiinnostavat ihmisiä,
ja niiden perään kysellään
kovasti. että
taudinkantajapunkit ovat levittäytyneet myös Raahen
alueelle.
??Niitä on kuitenkin ollut
jo sen verran lähellä.
Puutiaisaivotulehdus eli
puutiaisaivokuume (TBE) on
virusperäinen, kaksivaiheinen tauti.
Kuumeilu alkaa yleensä
runsas viikko punkin piston
jälkeen. Torstaina 20. Uuden katoksen rakentaminen
on ajankohtainen vasta myöhemmin. Tarkoituksena oli pitää juhannus vapaata, mutta nyt
aika käytetään rakentamiseen, Matikainen sanoo.
Palon jälkeen täytyy tehdä
monenlaisia järjestelyjä.
??Hankintoja täytyy tehdä,
sillä palon mukana tuhoutui
kaikenlaista. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Pääasiassa keskitytään kuitenkin autojen
hankintaa, joita pitää olla vähintään kymmenen, jotta toiminta voi jatkua.
Kaikki palaneet kiinteistöt
eivät kuuluneet Piia Matikaisen omistukseen.
??Autotalli ei ole minun.
Ainoastaan autokatos. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Onneksi meillä on hyviä yhteistyökumppaneita,
jotka rakentavat myös autoja.
Tulipalo on ollut Matikaiselle järkytys.
??Päätin kuitenkin pian,
että mitään ei keskeytetä.
PYHÄJOKI Pyhäjoella punkinpureman saanut Fennovoiman kehityspäällikkö Juha Miikkulainen on tällä
hetkellä hoidettavana puutiaisaivokuumeen takia Helsingissä Auroraan sairaalassa.
Miikkulainen sai puutiaisenpureman noin kuukausi
sitten vierailtuaan Hanhikiven maastossa.
Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettunen kertoo, että Miikkulainen alkoi
pureman jälkeen saada erilaisia epämääräisiäkin oireita,
joiden takia hän kävi lääkärissä ja tutkittavana useaan
otteeseen.
Viimein syyksi varmistui
puutiaisaivokuume ja Miikkulainen joutui sairaalahoitoon.
Lääkäri Pyry Suonsivun
mukaan ei ole yllättävää. (08) 474 333
Fax. Vaehde
va l
Lomaparatiisin toiminta on
turvattu palosta huolimatta
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
OULAINEN Maanantaina
Paratiisintiellä paloi täysin
noin 300 neliötä autokatosja autotallirakennustiloja.
Maanantaisia sammutuksia haittasivat räjähtelevät
kaasupullot. sydänfilmit, rasitus-EKG,
diabetes ja Holter-tutkimukset
Meiltä nyt myös ONLINE-ajanvaraus
www.laakarikeskussyke.fi
MAGNEETTIKUVAUKSET
Oulussa joka viikonloppu
Kasarmintie 21:ssa.
Perustutkimus 365?
Tervetuloa!
*omavastuu (mm. vatsa,
nivelet ja kilpirauhanen.
Tutkimukset kelakorvattavia
myös ilman lähetettä.
Korva-, nenä- ja kurkkutaudit
Vihriälä Jaakko
Nivelkäsittelyä, naprapatiaa
GYNEKOLOGIT
Pesonen Pia
Koski-Rahikkala Heli
Talvensaari-Mattila Anne
Nissi Ritva
myös yleislääkäri
Iho- ja sukupuolitaudit
Penna Tomi
Esko Ripaoja
Kaikki kirurgiset taudit, pkltoimenpiteet, luomenpoistot,
tuki-ja liikuntaelinsairaudet,
urheiluvammat, tapaturmat,
eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit,
todistukset
Pertti Kuusela
HAMMASLÄÄKÄRIT
Korkala Paula
Hämeenniemi Hanna
Toivanen Jukka
Protetiikan erikoishammaslääkäri mm. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
emilia aakko
FAKTAA
??Jäätelökuorma tulee kolme
kertaa viikossa.
??Lämpimällä ilmalla irtojäätelöä voi kulua jopa sata litraa
päivässä.
??Irtojäätelön menekki on suurinta muihin jäätelöihin verrattuna.
Punkki
puri pomoa
Sairaana: Fennovoiman kehityspäällikkö sai taudin ydinvoimala-alueella.
Pauli Järvinen
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
??Lakritsijäätelö on nuorten suosikki, kun taas vanhemmat ihmiset valitsevat
perinteisempiä makuja, kuten mansikkaa ja mango-melonia, Vähäsaari kertoo.
Myös salmiakkijäätelölle
löytyy aivan oma asiakaskuntansa.
Omaksi suosikikseen Maarit vinkkaa lemon lime - jäätelön, joka on yksi tämän kesän uutuuksista. Toiminnan turvaamiseksi saadaan tehdä pitkiä
päiviä. kesäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
7
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. hammaskivenpoisto ja
hampaiden valkaisut
Sisätautien erikoislääkäri,
mm. Paikalla sammutustöitä tehnyt päivystävä
palomestari Sami Hiltunen
kertoo, että tuli levisi tulitöistä.
??Samana aamupäivänä
paikalla oli hitsattu ja rälläköity, Hiltunen sanoo.
Matikaisen lomaparatiisi
Ky:n omistamia autoja tuhoutui palossa.
Piia Matikainen Matikaisen lomaparatiisista kertoo,
että yrityksen toimintaa ei
keskeytetä.
. (08) 474 335
www.laakarikeskussyke.fi
?
?
Kauttamme myös LABORATORIOTUTKIMUKSET
?. tutkimukset mm. Kiinnostus säilyy
usein kuitenkin vain hetken.
Silloin tällöin joku onnekas
jäätelö saattaa jäädä kestosuosikiksikin.
leu
t
et olte erkk
e
h v
kö staa ssä.
ä
l
Vie t. implanttihoidot
SUUHYGIENISTIT
Jokitalo Johanna
Rantaeskola Anna
Mm. Toinen suosittu uutuus on ollut sateenkaarijäätelö, joka sisältää vanilja- ja päärynäjäätelöä sekä
mansikkakastiketta.
. Kaksi kolmasosaa infektioista päättyy tähän.
Kolmasosa tartunnan saa-
Fennovoiman kehityspäällikkö Juha Miikkulainen sai puutiaisaivokuumeen punkinpuremasta Pyhäjoella.
neista jatkaa sairastelua 3-21
vuorokautta kuumeettoman
vaiheen jälkeen.
Kuume voi nousta korkeaksi ja potilas voi saada
myös muita oireita, kuten
niskasärkyä, pahoinvointia ja
erilaisia neurologisia jälkioireita.
Suonsivu huomauttaa, et-
tä kannattaa miettiä rokotteen tarpeellisuus, jos liikkuu
alueella, jossa punkkeja on.
??Onneksi nämä tartunnat
ovat harvinaisia.
Rokote ei suojaa borrelioosilta, joka on toinen puutiaisen levittämä tauti. Katos
oli noin vuoden vanha. aivojen/pään
Varaa aika kuvaukseen
sekä lannerangan tutkimus.)
numerosta 0440 521 534.
Perustutkimus ilman
Kela-korvausta 510?
AJANVARAUKSET
08 474 333
?
Keskuskatu 7, OULAINEN
P. Jo maanantaina päätimme, että mitään ei keskeytetä
Pu-
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
Vauhdikkaat Combo-ryhmäliikuntatunnit ovat uusi
juttu sekä Kärsämäellä ja
Haapavedellä. Marianne Oivo palaa vuoden tauon jälkeen opettamaan pianonsoittoa.
Tiukka talouskuri näkyy
Vornasen mukaan myös toimistopuolella.
??Olemme käyneet Oulaisten kaupunginhallituksen
kuultavana viime vuoden talousarvion ylityksestä. Esimerkiksi sekakuoro
pitää taukoa syyskauden,
mutta jatkaa taas keväällä.
Oulaisissakin on luvassa kuitenkin uusia luentoja esimerkiksi kestävästä kehityksestä,
ja laaja luento hevostenhoitoon liittyen, Jokihelmen
opiston rehtori Liisa Vornanen kertoo.
Haapavedelle on Vornasen
mukaan tulossa mielenkiintoisia luentoja ja lyhytkursseja esimerkiksi kansanperinteisiin, luontoon ja terveyteen liittyen. Jokihelmen
opiston 2013-2014 opetusohjelma koostuu vanhoista suosituista sekä uusista kursseista.
??Vuoden 2013-2014 opetusohjelma on parhaillaan
painossa. Olemme pysyneet talousarviossa, ja seuraamme
tarkasti etteivät talousarvion
summat ylity. kesäkuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
Tiukka
talouskuri
näkyy
Opetusohjelma : Jokihelmen opisto
supistaa tuntimääriä taloudellisen tilanteen takia.
Kati Järvenpää
nissa on myös erityisryhmille
suunnattua toimintaa.
Jokihelmen opiston johtokunnan kokous pidettiin
maanantaina. Tulta tulee
valvoa jatkuvasti. Säästöt näkyvät myös yhden opistosihteerin vakanssin lakkauttamisena. Avotulen tekeminen on kielletty, jos esimerkiksi kuivuus tai
voimakas tuuli aiheuttaa tulipalovaaran. Lisäksi hän valvoo jatkuvasti, että tuli ei pääse leviämään. Kokon lähiympäristö kannattaa kastella huolellisesti. Lopuksi hiillos kastellaan huolellisesti.. Kokon sytyttäjä on vastuussa mahdollisista vahingoista.
3
Liuottimien tai bensiinin
käyttäminen sytytysnesteenä on vaarallista. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 20. Niistä lähtevä höyry voi syttyä räjähdysmäisesti. Olemme pysyneet talousarvios
nen kommentoi.
Arkistokuva Laura Seppä
helinilmoittautuminen alkaa
28.elokuuta, Vornanen sanoo.
Johtokunta hyväksyi kausikortit ja niiden hinnat.
??Vuorotyötä tekevien liikuntaryhmien kausikortit
nousivat kymmenen euroa
kevät- ja syyskausille. Liikuntaan panostetaan sekä Haapavedellä
ja Kärsämäellä.
Tuntiopettajien määrä pysyy lähes samana kuin viime
vuonna.
??Haemme yhtä uutta musiikinopettajaa. Muiden opintopassien hinnat pysyivät ennallaan.
Toimintakertomuksessa
olleisiin kokonaistuntimääriin tehtiin Vornasen mukaan
myös tarkennuksia.
??Hallinto-ohjelmaan ei ollut tullut kaikki tunnit ylös, ja
käsilaskelmalla tehdyissä tarkastuslaskelmissa ilmeni, että Haapavedellä kokonaistuntimäärä nousi 10 ja Oulaisissa 40 tuntia.
Jokihelmen opiston kokonaistuntimäärä vuonna 2012
oli 21 443,5 tuntia ja vapaansivistystyön tuntimäärä 20
850, 5 tuntia.
Korjatut tunnit on ilmoitettu Tilastokeskuksen tietokantaan ja korjattu toimintakertomukseen.
Tuleva opetusohjelma on parhaillaan painossa. Avotuli pitää
huolehtia sammuksiin asti
kunnolla.
1
Turvallisin paikka kokolle on
paljas kallio tai hiekkaranta.
Kokko sytytetään tuohella,
paperilla tai kuivilla puilla, ei esimerkiksi bensiinillä. Opiston palkanmaksu
siirtyy Haapaveden kaupungintalolle. Ennen kuin kokko
sytytetään, on syytä tarkistaa,
mistä suunnasta tuulee.
Äkillinen tuulenpuuska saattaa
lennättää liekit tai kipinät kauas,
joten kokon tulee olla tarpeeksi
kaukana rakennuksista, puista tai
muusta syttyvästä. Vastuu kokosta on sytyttäjällä. Opetusohjelmassa on tuttuja vanhoja kursseja ja jotain uuttakin.
Juhannuskokko on avotuli, josta vastaa sytyttäjä
Kiteytys:
Juhannukseen
kuuluu joillakin
alueilla myös kokonpolttaminen.
Avotulen tekeminen vaatii kuitenkin valppautta. Avotulen sytyttämiseen
täytyy olla maanomistajan lupa.
2
Pelastusviranomaiset voivat
kieltää avotulen teon tietyllä
alueella. Toimiston asiakaspalvelu on avoinna Haapavedellä syyskuun alusta alkaen
vain maanantaista torstaihin
ja perjantaisin on suljettu.
Kokeilemme heinäkuun
alusta alkaen internet-ilmoittautumista syksyn puhelinruuhkaa helpottamaan. Kokonpolttajan on huolehdittava myös siitä, että lähistöllä
on runsaasti sammutusvettä tai
muita sammutusvälineitä hätätilannetta varten. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa
juhlijoita siitä, että kokko on avotuli. Oulaisissa joudutaan supistamaan tuntimääriä taloudellisen tilanteen takia. Jokihelmen
opiston aluerehtori Paula
Paukkeri toimii tällä hetkellä
Kärsämäen osaston yhteyshenkilönä.
Vuoden 2013 alkuneljänneksen talousraportissa ei ole huomautettavaa. Asia
on nyt selvitetty, eikä vuoden
2013 alkuneljänneksen talousraportissa ole huomautettavaa. Kaikissa kun-
faktaa
??Jokihelmen opisto suunnittelee koko toimialueellaan
kulttuuritoimen kanssa yhteistyön tekemistä. Yhteistyön
aloittamiseen on haettu hankerahoitusta.
??Kärsämäen Jokihelmen
opiston osaston johtajan paikkaa ei ole täytetty Heino Korpelan jäätyä maaliskuun lopussa eläkkeelle
Henkilölle, joille
ei myönnetä opintoseteliä ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.
Opintoseteleiden määrän
jakoperusteet ovat samat
kuin hallinnollisissa kuluissa
sekä valtionavustuksissa.
??Tuntimäärät sanelevat
opintoseteleiden jaon.
OLEMME SIIRTYNEET
KESÄAIKAAN.
TOIMISTOMME ON AVOINNA
MA-PE KLO 9-14
PYHÄJOKI Kyläpoliiseiksi
Pyhäjoella ei olla alkamassa,
mutta energiajuomien tuomille ongelmille pannaan silti piste.
Tapahtumat saivat alkunsa
Saaren koulusta, jossa opettajat huolestuivat jo talvella
lasten ja nuorten muuttuneesta käytöksestä.
Energiajuomien lipitys on
koulussa kielletty, mutta juomapurkkeja löytyi koulun tiloista ja niiden vaikutus oli
kaikkien nähtävillä. kesäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Siinä
määrin, että opettajat ottivat
huolen puheeksi koulun vanhempainyhdistykseen kuuluvien kanssa.
??Energiajuomien juonti lisää tietysti energisyyttä, joka
taas näyttäytyy koulussa levottomina hippaleikkeinä ja
häiriöinä tunneilla. Hän jatkaa, että huoli on
opettajien ja vanhempien
kanssa yhteinen.
Ongelman kanssa lähestyttiin myös pyhäjokisia
kauppiaita, jotka ovat asiassa
mukana. Opintoseteli
on saajalle henkilökohtainen
eikä sitä voi vaihtaa rahaksi,
Jokihelmen opiston rehtori
Liisa Vornanen kertoo.
Opintoseteliä voi hakea
täyttämällä hakemuslomakkeen, jonka saa toimistoilta
ja kunnantaloilta sekä ope-
tusohjelman liitteenä.
??Päätös kirjataan hallintoohjelmaan, jolloin tieto päätöksestä siirtyy suoraan laskutukseen. Torstaina 20. Kauppiaat allekirjoittivat yhdessä sopimuksen, jonka perusteella alle
16-vuotiaille ei myydä energiajuomia.
K-market Eväskontin kauppias Tuukka Lisko pitää sopimusta aiheellisena.
Sale Pyhäjoen myymäläpäällikkö Jaana Sippala allekirjoittaa
sopimusta.
??Kauppiaat tiedostavat,
etteivät energiajuomat ole
lapsille hyväksi. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Arkistokuva Jarmo Tyyskä
9
Ei energiajuomia
alle 16-vuotiaille
Pyhäjoki: Kauppiaat tekivät yhteisen
sopimuksen myyntirajauksesta.
tIINA TIIROLA
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
ssa, ja seuraamme tarkasti etteivät talousarvion summat ylity, Jokihelmen opiston rehtori Liisa Vorna-
Opintoseteliavustusta 9000 euroa
Opintoseteliavustusta opetushallitus on myöntänyt Jokihelmen opistolle 9000 euroa. Tuolloin
alle 15-vuotiaille ei myyty
energiajuomia. Opintoseteleitä
ei voi käyttää opintopassin
maksamiseen. Jo Eväskontin edellisten kauppiaiden
Martikaisten aikaan myyntirajoitus oli käytössä. Asia otettiin yhteiseen pohdintaan ja
päätimme, että tilanteeseen
on löydyttävä ratkaisu, vanhempainyhdistykseen kuuluva Tiina Tiirola kertoo.
Tiirola on huolissaan siitä,
etteivät energiajuomat ole
terveellisiä kasvavalle lapselle. Uusi ikäraja
on hyvä ja se, että kauppiaat
lähtevät yhdessä asian taakse, Lisko summaa.
Kauppiaan mukaan energiajuomat erottaa helposti
muista virvokkeista, erehty-
misen mahdollisuutta ei ole.
Energiajuomien vaikutuksista on keskusteltu kauppareissujen aikana ja asiakkaat
antavat tukensa myyntirajoitukselle.
??Energiajuomien haitat
tiedostetaan yleisesti. Jos juomia
juodaan vielä päivässä tölkkikaupalla, niiden vaikutus
vain tuplaantuu.
Ota yhteyttä
tilausasioissa: 010 665 9016
ilmoitusasioissa: 010 665 5145
toimitukseen: 010 665 5144
Mukavaa kesää!. Ne aiheuttavat monenlaisia ikäviä
vaikutuksia muun muassa
unettomuutta. Opintoseteleitä jaetaan
Haapavedelle 134, Kärsämäelle 52, Oulaisiin 97, Merijärvelle 11, Siikalatvalle 102 ja
Pyhännälle 29.
??Opintoseteleitä voivat
hakea alueen maahanmuuttajat, työttömät, henkilöt,
joilla on lyhyt peruskoulutus
sekä henkilöt joilla on oppimisvaikeuksia ja seniorit yli
63-vuotiaat tai eläkkeellä olevat. Opintosetelit käyvät
maksuvälineenä kevään 2014
opetuksessa
p. Petri Silver
Merijärven kirkko avoinna
kesä-, heinä- ja elokuun ajan
klo 9-21!
Seurakuntatoimisto avoinna maanantaisin klo 9-12.
Keskiviikkoisin ja perjantai-
sin toimiston puhelin päivystys klo 9-12. Luulen että
elokuva kiinnostaa nuorten
lisäksi myös nuorten vanhempia, Mottisenkangas kertoo.
ä
lisä koo
ts rk
Ka ia ve stä!
v
e
ku lehd
SEURAKUNTAVIIKKO 20.-27.6.2013
MERIJÄRVI
Kuollut: Terttu Inkeri Karkulahti os. Olen itse kuvannut, ohjannut ja tuottanut
elokuvan. 10.00 toimitalo
Pietarin diakoniatoimistossa
Terveystie 11 ilman ajanvarausta. Merijärven diakoniatyöstä vastaavat
toistaiseksi Ylivieskan diakoniatyöntekijät Jaana Tuomi, Satu Similä, Sari Viitala
ja Kaisa Päivärinta, jotka päivystävät tiistaista perjantaihin klo 8.30 . Vastineeksi saa laajan kansainvälisen näkyvyyden.
Vaikka rahoitusta ei saada,
hän lupaa saattaa elokuvan
valmiiksi.
??Dokumentin teko on ollut
unelma. Värimäärittelyt ja äänen
loppumiksaus on tekemättä.
Paikallisilla rahoittajatahoilla
on vielä mahdollisuus tulla
mukaan. Jana
Tiikkojan työsuhdetta ruoka- ja siivoushuollossa jatket-
tiin ajalle 13.6. Asun ulkomailla vuosi kerrallaan. Kanteletaiteilija
on Suomen ykköstekijöitä,
hän jatkaa.
Elokuvan jakelu kilpailuihin ja festivaaleille alkaa elokuussa.
??Kyse on kunnianhimoisesta ja kansainvälisestä ammattituotannosta. Olen aina halunnut
tehdä elokuvia. Yksittäisiä
elokuvanäytöksiä on mahdollista järjestää. Paikalliset
elokuvateatterit voivat ottaa
yhteyttä.
Vakavista aiheista keskusteltaessa tietty varovaisuus on
tarpeen, ettei vaikeiden asioiden käsittely johda vääränlaiseen lopputulokseen.
??Ennen elokuvien tekoa
olen tehnyt töitä nuorten hyvinvoinnin eteen Suomessa.
Toivoisin elokuvan näytöksen yhteyteen keskustelutilaisuutta, jossa vaikeista asioista voi puhua. Minulla
on suomalainen kumppani
reissussa mukana ja teen ainakin tällä hetkellä suomalaisia elokuvia.
Maria Eveliina on vielä hieman kesken.
. Tuomo
Kälviä, Markku Sakko
Su 23.6. Asiakasvastaanoton
puhelinnumero on 0447118670.. Rahaa
puuttuu sen verran, että voisin maksaa lopputöistä. Männistö 85 v.
La 22.6. Olen vasta
viime aikoina erikoistunut
ohjaamiseen. Kyse on ihan kengännauhabudjetista. Vaikka kyseessä on dokumentti, totuutta ei ole olemassa. Jo nuorena
opiskelin medianomiksi samasta syystä. - 31.12.2013.
Eija Mukalle myönnettiin
ero perheneuvojan virasta
elokuun alusta alkaen.
Kirkkoneuvosto hyväksyi
Kirkkoneuvosto hyväksyi
Keski-Pohjanmaan IT-aluekeskuksen esityksen lähteä
mukaan KL Kuntahankintojen hankintakilpailutukseen
tuotealueina työasemat, näytöt ja tablet-laitteet.
Ylivieskan seurakunnan
lukkarina toimineen Pietari
Päivärinnan muistomerkin
kunnostukseen myönnettiin
400 euroa.
hin. Takana ei ole isoja rahoittajatahoja. On lottovoitto, jos elokuva pääsee
Suomessa elokuvateatterei-
Antti Sakko
valittiin Merijärvelle
jarmo tyyskä
Myyntineuvottelija Jarkko
Rautio (29) on nimitetty Oulaisissa kaksi kertaa viikossa
ilmestyvän paikallislehden,
Pyhäjokiseudun myyntipäälliköksi 1.7.2013 lähtien.
Hän on työskennellyt Pyhäjokiseudussa myyntineuvottelijana 30.1.2008 alkaen.
Uudessa tehtävässään Jarkko
vastaa Pyhäjokiseudun mediamyynnistä ja asiakaspalvelusta.
Pyhäjokiseutu on osa
Aluemedian paikallislehtiryhmän pohjoisen alueen tulosryhmää ja sen tuloksesta
Jarkko Rautio.
vastaa markkinointipäällikkö
Erkki Heikkilä.
MERIJÄRVI Merijärvinen
Antti Sakko valittiin Merijärven kappeliseurakunnan
seurakuntamestarin virkaan.
Virkaa haki kaikkiaan seitsemän henkilöä.
Valinnan teki Ylivieskan
seurakunnan kirkkoneuvosto.
Neuvosto valitsi myös varhaiskasvatuksen ohjaajan
virkaan Pirkko Mastokankaan.
Hän toimii virassa 5.8.2013
- 31.7.2014 välisen ajan. VeliMatti Linnanmäki, Markku
Sakko
klo 18 Rauhanyhdistyksen pihaseurat Marjo ja Toni Suonvierellä . Antti Sakko
044-7118634, Pekka Favèn
044-7118635, Markku Sakko
044-7118633. Jälkituotannossa
on sitten isompi työryhmä.
Soile Mottisengangas (oik.) ja Katri Aikio dokumentin viimeisellä kuvausmatkalla Inarissa. Maria
Eveliina ei kuitenkaan ole
draamaa, Mottisenkangas
kertoo.
Dokumenttielokuva ei
ole vielä valmis, eikä sitä ole
julkistettu pientä maistiaista
lukuunottamatta.
??Kantele liittyy päähenkilön elämään, samoin kuin
Oulaisten nuorisokuorokin.
Tästä syystä samat tahot ovat
mukana myös elokuvassa.
Kuoroäänitykset on tehty
Oulaisissa. Dokumentissakin ohjaaja tekee linjauksia. Soilen vanhemmat ovat Oulaisista kotoisin.
Oulaisten nuorisokuoro ja
kanteletaiteilija Minna Raskinen ovat tehneet yhteistyössä sävellykset elokuvaan.
??Dokumentin teko on
Rautiosta Pyhäjokiseudun
myyntipäällikkö
aloitettu vuonna 2007 päähenkilön elämän seuraamisella. 28.2.2014. klo 13 Sanajumalanpalvelus kirkossa . 08-477119,
fax 08-477425.
Diakoniatyöntekijä Marianne Joensuu on virkavapaalla
1.3.2013 . kesäkuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Lars Wirzenius
Petri Mentu
Maria Eveliina
Pienellä
budjetilla päähenkilön lähelle
Dokumenttielokuvissa pieni
kuvausryhmä on hyvä, sillä
elokuvan päähenkilön lähelle pääsee helpommin.
??Jatkossa etsin elokuviin
luottokuvaajan ja äänittäjän.
Kaksi tai kolme henkilöä on
hyvä määrä tekijöitä dokumentin kuvaamiseen, Soile
Mottisenkangas kertoo.
Hän on ylpeä saavutuksestaan.
?Pienellä budjetilla on mahdollista päästä tulokseen,
kun vain tekee. Dokumentin lopussa Maria Eveliina ottaa elämän haltuunsa.
Unelman perässä ulkomaille
Elokuva: Dokumentti Maria Eveliina on hienosäätöä vaille valmis.
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
ENGLANTI Manchesterissa
asuva Soile Mottisenkangas
viimeistelee Maria Eveliina
-dokumenttielokuvaa.
Elokuvalla on monia siteitä Oulaisiin. klo 13 Sanajumalanpalvelus kirkossa . PYHÄJOKISEUTU Torstaina 20
Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Petri Mentu
Rakas siskomme ja tätimme
Milja Esteri
YLIVAIKKO
s. klo 10.
Jumalanpalvelus kirkossa
su 23.6. Aikion mukaan kyse
ei kuitenkaan ole henkilökuva hänestä itsestään.
??Elokuva kertoo tästä
ajasta ja sen nuorista. 010 665 5145 tai
ilmoitukset.pyhajokiseutu@
almamedia.fi
Myös verkossa
jja Facebookissa!
www.pyhajokiseutu.fi. Avoinna juhannuksen jälkeen keskiviikkoisin klo 9-13.
www.pyhajoenseurakunta.fi
OULAINEN
Kuollut: Milja Esteri Ylivaikko 82 v.
Kuulutettu: Jorma Kari Juhani Irvankoski ja Anja Hellevi Luonua
Aleksi Jaakoppi Rantala ja
Henna Anneli Haapa-aho
Jumalanpalvelus
La 22.6. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. menn. Vieressä elokuvan ohjaaja ja hänen kummitätinsä Soile Mottisenkangas.
Päätähti Oulaisista
Elokuva:
Aikio oli väsynyt filmitähti.
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
HELSINKI-OULAINEN
Soile Mottisenkankaan ohjaaman dokumenttielokuva
Maria Eveliinan päätähti on
Oulaisista kotoisin oleva Katri Aikio. Kuorolla on ollut minulle
iso merkitys.
Lähtö Oulaisissa seurakuntakodin vierestä Kirkkoväärtinkadun parkkipaikalta. Torstaina 20. . Ilm.
24.6. Jos asia
on mielenkiintoinen, niin sanon kyllä. Dokumenttia on kuvattu vuodesta
2007. Messu klo 10, Mari
Jussi-Pekka.
Diakoniatyö
Ti 2.7. Johtokunta
klo 17.30.
Ke 26.6. 31.8.2013)
ma, ti, to ja pe klo 9 . Kuvauksia on tehty
Suomessa, Ruotsissa, Italiassa, Albaniassa ja siinä on pätkiä myös Oulaisista. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Raisalle 0445797 425 tai Sakulle 0400499 868
Muut tapahtumat
Su 23.6. Seurat ry:llä klo 17.
Su 23.6. Keskiviikkoisin toimistot ovat
suljettuina. Dokumentin teossa mukana oleminen on ollut
kivaa. Sanan ja laulun ilta
Matkanivan rukoushuoneella klo 18.
Ti 25.6. Elokuva auttaa näkemään itseä
ulkopuolisin silmin. Kuvamateriaaleja
on kuitenkin kymmeniä tai
satojakin tunteja, Aikio kertoo.
Kameran edessä hän on
mennyt välillä myös lukkoon.
??Aina kun kamera menee
päälle, saatan mennä lukkoon. Pyhäjokilaakson kuuloyhdistyksen ja kuulokerhojen retki Kokkolan seudulle.
Kesäaamu kun päivään avautui,
otti enkeli Äidin, Mummun mukaan.
Silmät rakkaat iäksi sulkeutui,
sitä hetkeä ei nähnyt kukaan.
Nyt hellimme kuvaasi muistoissamme,
se säilyy pohjassa sydämen.
Vaikka ikävä painaa rinnassamme,
säilyy muistosi helminä kimmeltäen.
Lämmöllä muistaen
Jouko ja Irma
Jukka, Tiina, Juho ja Toni
Markku ja Minna
Mari ja Aki
Sisko ja veljet perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan Oulaisten kirkossa 29.6.2013 klo 11.00.
Siunauksen jälkeen muistotilaisuus Kaaritemppelissä.
Lämmin kiitos
Teille kaikille,
jotka kunnioititte
rakkaamme
Meille niin rakas
Hilja Elisabet
KAURALA
o.s. 2.6.2013 Oulaisissa
Katri Aikiota (vas.) on kuvattu dokumenttiin vuodesta 2007. Elokuvassa on hetkiä, kun olen aivan loppu. 23.7.
Perheasiain
neuvottelukeskus Terveystie 11, Ylivieska, ajanvaraukset ma-pe p.
425990.
Palveleva puhelin
01019 0071.
SEURAKUNTAVIIKKO 20.-27.6.2013
PYHÄJOKI
Jumalanpalvelus kirkossa la
22.6. Lämmin kiitos
osanotosta. Dokumentissa on myös videoita
lapsuudestani, jotka on tehty
ennen elokuvaa.
Vaikka kuvausvuosia on takana monta, silti Aikio ei koskaan tottunut kameran läsnäoloon.
. klo 19. Kaikki
paikat liittyvät elämääni jollakin tavalla.
Kantele ja Oulaisten nuorisokuoro eivät ole dokumentissa mukana sattumalta.
. Rukouspiiri kirkossa klo 17.30.
Ke 26.6. 2.6.2013 Oulainen
Kaivaten
Siskot ja sisarusten lapset perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Väsyneenä silmät suljit,
siihen hiljaa nukahdit.
Yli rajan silloin kuljit,
rauhan rannan saavutit.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Pitää osata olla
nykyiseen itseensä tyytyväinen, sillä ei tästä enää nuorruta, hän sanoo.
Dokumenttiin Aikiota ei
tarvinnut kauaa suostutella.
??En tiennyt, että mihin
olin ryhtymässä, mutta tuskin tiesi ohjaajakaan. Ainakin dokumentin raakaversiossa oli
Soilen ääntä mukana, kun
hän kysyi minulta asioista.
Aikion on vaikea suhtautua videolle tallennettuun itseensä ulkopuolisen silmin.
. Juhannuspäivän
messu klo 10, Jaakko Arppe.
Su 23.6. Olen soittanut kanteletta
pienenä. Osoitteemme on
Keskuskatu 9, 2. Etenkin nuorista naisista. Kesäillan hartaus
kirkkomaalla klo 19.
Kirkkoherranviraston
ja
taloustoimiston kesäaukioloajat: Oulaisten seurakun-
nan kirkkoherranvirasto ja
taloustoimisto ovat avoinna
kesäaikana (1.6. 12.7.1930 Oulainen
k. lapset perheineen
kuvallisella, värillisellä
onnittelupalsta
-ilmoituksella
Soita p. klo 10.
Kirkkoherranvirasto
p. Muistotilaisuus Vihannin srk-talossa.
Lämmin kiitoksemme kaikille
rakkaamme hoitoon osallistuneille.
18v.
Yllätä ystäväsi
Rakkaat
onnittelut
Kultahääpäivänänne!
T. Kiitos myös Paulalle ystävän avusta.
Rakkaamme
Eila Esteri
HONGANPUHTO
s. 433119. kerros (Valtion virastotalo).
Matti Hirvilammi vapailla ja
vuosilomalla 17.6. Kameran kanssa ei oltu
kaikkea aikaa, eikä kuvaaminen ollut koko ajan intensiivistä. 12.7.1926 Oulaisissa
k. Ohjaaja Soile on minun
kummi ja samalla myös serkku, joten olemme olleet läheisiä jo ennen kuin elokuvaa on alettu tehdä. Matkanivan rukoushuoneyhdistyksen vuosikokous klo 18 Matkanivan rukoushuoneella. En pystynyt kameran edessä vain kertomaan asioista. klo 10.
50 vuotta sitten ripille päässeet kutsutaan yhteiseen jumalanpalvelukseen kotiseutupäivänä su 7.7. Elokuvassa näkyy väsynyt ihminen, joka olen ollut.
Omia asioita on joutunut
miettimään ihan eri tavalla.
Tässä vaiheessa on mielenkiintoista katsoa itseään
muutama vuosia sitten. Sanajumalanpalvelus klo 10, Jaakko Arppe.
Su 30.6. klo 10.
Suvilinnun lauluja -yhteislaulutilaisuus Kielosaaren
kahviossa to 27.6. Välillä olimme kaksi
viikkoa yhdessä matkalla ja
kuvasimme, välillä saattoi
mennä puolikin vuotta ilman
kuvauksia. 22.7.1935 Oulaisissa
k. . 15. Lääkkeeksi keksimme
luovia ratkaisuja tilanteen
rentouttamiseksi. Kolehti kirkon ulkomaanavulle.
Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su 30.6. Nuorisokuorossa
olen laulanut yläasteikäisenä. kesäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
11
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. 14.6.2013 Raahessa
Eino Ukonmurron
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Omaiset
Onnea
Sanna
Äiti rakkain pois on nukkunut,
mummu kultainen taivaaseen muuttanut.
Oli äidillä sydän niin lämmin hellä,
oli siellä paikka meillä jokaisella.
Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit.
Meitä aina muistit ja huolta kannoit.
Syvästi surren ja hyvyydestäsi kiittäen
Erkki
Lapset ja lastenlapset perh.
Sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna
ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan Vihannin kirkossa
la 29.6.2013 klo 10. Käpylä
s
Peili tuo
huussiin avaruuden ja lisätilan tuntua sekä luo ikkunamaista tunnelmaa.
Kaunis säilytyspaikka
huussissa siivousvälineille ja muille tykötarpeille on neulottu kori.
Pieni kori mahtuu kätevästi
huussin nurkkaan. Uusia runoja on muotoutunut maisemavalokuvien
kylkeen. Telttailua on tiedossa.
Onko sinulla juhannusperinteitä ?
??Juhannussaunahan kuuluu
ehdottomasti juhannukseen.
Kesän ensimmäinen vasta
tehdään juhannussaunaan.
Mitä teet juhannusyönä ?
??No, olen tietysti kalassa
näin aikuisiällä. hemestiehdokkaan. Huussin voi sisustaa edullisesti ja
mielikuvitusta käyttäen koivumaisen kesäiseksi.
1
2
3
4
5. Raikkaan vihreä,
koivunlehden värinen maali ja
koivunrungot tekevät yhdessä
huussista koivuhuussin. Pitäähän
sitä isääkin käydä tervehtimässä. Korissa
voi säilyttää harjan ja vessapaperin lisäksi hyttysmyrkkyä ja tulitikkuja. Jos
huussilukemistolle ei ole varattu omaa telinettä voi oksaan myös pujottaa lehden.
Kampauksen siisteyden ja kasvojen ilmeen voi tarkistaa seinälle ripustetusta peilistä.
Kirpputorilta ostetun peilin
kehykset on maalattu huussin värimaailman mukaisesti
vihreäksi ja keskelle on laitettu ohuet ristikot. Huussien ulkonäkö
ja sisustus vaihtelee rakentajan ja sisustajan mukaan.
Huussin viihtyvyys on
tärkeä asia. Ei
puhu liikoja hempeitä, eikä
luo katseita lempeitä. Lapsuuden kesien
huussikäynnit mummoloissa
ja mökeillä herättävät nostalgisia muistoja. Jos huussiistunnot venyvät pitkiksi,
niin koriin voi sujauttaa kynän ja ristikkolehden.
Kati Järvenpää
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
Koivuhuussi
Huussin
ulkonäkö ei
paljasta, miltä
huussin sisällä
näyttää.
Perinteisen näköinen, punamullalla maalattu huussi ulkoapäin, mutta oven aukaisulla kävijän silmien eteen aukeaa yllätys. Joku
niksi keksittävä nyt vaen
oes, että oman hemestin nyt
soaha voes. hemesti . Mitä tarkoittaa sanat . Juhannuksen jälkeen matkamme jatkuu vielä
kohti pohjoisempaa yötöntä
yötä. on
kainalossa.
Heikki istahti halkopinon
viereen ja lausui maagiset juhannusloitsun sanat : Urhohan ei sitä myönnä, jos ei sitä alakumatkoa työnnä. Runokirjamateriaalia on siis karttunut kivasti.
Kuinka aiot viettää juhannusta ?
??Menemme moottoripyörällä naisystäväni kanssa kotipaikalleni Taivalkoskelle, Tyräjärven rannalle. Ennen sitä
tuli tehtyä aivan jotain muuta.
Koillismaan murteella kirjoitetun juhannusloitsun
sanoma ei ehkä auennut
kaikille lukijoille. Huussit ovat
palanneet niin sanotusti taas
muotiin. korvaan.
Heikin kesäköksän päälärissä pyöri vinhasti juhannussoppa.
??Tästä syntyy sellainen
soppa, että naimaonni on
varmasti taattu, Heikki toteaa naurahtaen.
Moilasen puheisiin lienee
uskominen, sillä viime juhannuksena vielä poikamiehen titteliä kantanut mies ei
ole enää vapaa, vaan nimettömässä kimaltelee kultainen
rengas, ja oma . hemesti. ja
selekone ?
??Hemesti on naisystävä ja
selekone on metsä.
Heikki Moilanen heittäytyi juhannusloetsun lummoihin. Pieni
koivunrunko toimii koivuhuussissa oksineen vessapaperitelineenä ja samalla sisustuselementtinä. Noh, hokasimpahan keinon melekosen,
juhannusloetusun tekasin
piilossa selekosen.
Kati Järvenpää
Kati Järvenpää
Kati Järvenpää
Kati Järvenpää
Kati Järvenpää
Kesämökkien pihapiireissä huussit ovat tuttu näky. Mustan tai
harmaan värisen muovisen hajuputken voi piilottaa vaikka koivunkuoren sisään. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 20. Moni haluaakin rakentaa mökillensä
huussin. Oksille
voi ripustaa koristeita tai
vaikka käsipyyhkeen. Huussiin mennessä voi
poimia kimpun luonnonkukkia ja laittaa ne koristeeksi.
Sitruunantuoksuinen kynttilä karkottaa huussista ylimääräiset inisijät, ja luo pimeisiin iltoihin tunnelmaa.
Vessapaperitelinettä ei
tarvitse aina huussiin
kaupasta ostaa. kesäkuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
Kati Järvenpää
KURKISTUS
Kati Järvenpää
Miten vietät
juhannusta ?
Runoilija Heikki Moilanen istuu kesäköökissään ja kertoo, että talven ja kevään aikana runosuoni on taas sykkinyt. Ex-poikamies tahtoo jakaa iloisen juhannustaijjan akattomien ukkojen iloksi.
Juhannusloetsu melekone
Juhannustaiat: Joku niksi keksittävä nyt vaen oes.
OULAINEN Juhannustaikuuteen ei juuri enää uskota,
mutta onneksi on olemassa
vielä ihmisiä, joiden leikkimielisyys ja usko naimaonneen ei ole hiipunut.
Perinteisesti juhannustaikoja tekevät neitoset, jotka
haluavat tietoa tulevasta
aviomiehestä, mutta oulaistelainen Heikki Moilanen
päätti näyttää, että raavas runoilijamies loihtii juhannusloitsun.
Juhannusloitsun sanat
ovat vain osa taikaa.
??Poikamiehien kannattaa
unohtaa juhannusyönä seitsemän kukan keräämiset ja
seitsemän aidan ylitykset.
Urhojen on oltava rohkeita ja
kerättävä juhannussopan ainekset omasta pihapiiristä.
Paras soppa syntyy tutuista
aineksista, ja juhannusyönä
joutaa sitten kuiskuttelemaan juhannusloitsun sanoja oman
Päiviä
oli jäljellä, eivät ne päättyneet.
Kokemus kirkasti elämänarvot. Savusauna lämpiää aikansa, se ei houkuttele suojiinsa
hätäilijöitä, sauna palkitsee
malttajan. Liekin leimahdus
tuo valon hämärään.
Puutikku kytee hetken ja
tartuttaa tulen tuohuksiin.
Tulen rauhoittava rätinä yltyy, ja saavuttaa pesän perimmäisenkin puun.
Sytyttäjällä ei ole kiire.
Hän istuu saunajakkaralla ja
tuijottaa tulta. Tuli on hyvä renki, huono isäntä.
Ajatus palaa vuosikymmenen taa. Tämän saman
pesän ääressä on isä istunut,
pappakin ja sitä aiemmat sukupolvet. Aikaan, jolloin savusaunan kanssa tontin jakoi
päärakennus. Moista oloa ei mitenkään voi verrata sähkösaunan kipakoiden
löylyjen luomaan tunnelmaan.
Pesässä lehahtaa levottomasti, liekö tuli nielaisi tervaspuuta. Vaimo. ikiaikainen savu houkuttelee
leppoisiin löylyihin.
Aika ja paikka katoavat,
kun kroppa ojentuu lauteille.
Savu ja viipyilevä löyly hivelevät jäsenet raukeiksi. Antamaan juhannuslöylyt, tasaiset ja sievät löylyt,
ne kropalle parhaimmat.. Talon vei lo-
pulta tuli mennessään, ja
meinasi viedä isännän itsensäkin.
Ihoa kuumottaa, samoista
paikoista, jonne ihonsiirtoja
tehtiin. Viiden , kuuden
lämmitystunnin jälkeen. Mieleen hiipii levottomuus. Mitä he lienevät
miettineet tuleen tuijottaessaan.
Lauteet odottavat jo kylpijöitä, mutta vielä ei ole se hetki. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Keho muistaa, se on
tallettanut tunteet ja tilanteet
alitajuntaan ja solujen sopukoihin.
Koettelemus oli kova,
mutta opettavainen. Tärkeintä ovat vaimo
ja lapset, tämä kotoinen mai-
sema ja sauna, jossa sukupolvi toisensa jälkeen ovat hipiäänsä hellineet.
Ulkoa kuuluu askelia. kesäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
13
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Torstaina 20. Tulee varmaan tarkastamaan, mitä saunalle näkyy.
Tässä samaisessa saunassa
otetaan vastaan tämän kesän
suurin juhla, juhannus ja 40.
hääpäivä.
Voisiko sen pyhemmin
vastaan ottaa. Kuin istua kotoisen savusaunan lämmössä
ja ropsia vihtalla hellästi armasta.
Jutella niitä näitä, tai olla
vain hiljaa ja nauttia yhteisestä hetkestä.
Mieltä lämmittää mukavasti, hymy karehtii huulilla.
Oli se vaan hyvä ratkaisu lähteä aikoinaan sinne Teuvalle
kursseille.
Ullan kotikylään, josta palattiin mielitietty mukana ja
kurssitodistus takataskussa.
Kunnarinperältä kotoisin
olevat kiuaskivet ovat valmiit. Tikku raapaisee askin reunaa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Löylyn lumoissa
Teksti Heli Nurkkala
Kuvat Jarmo Tyyskä
heli.nurkkala@almamedia.fi
MERIJÄRVI Puut lepäävät
limittäin
On hyvä sopia, missä ja
milloin tavataan. Yhdessä voi päättää, miten ollaan yhteyksissä, jos kaverisi haluaa lähteä kesken
festarin yksin uuden tuttavuuden mukaan, jos eksytään kavereista tai miten menetellään, jos kaveri on liian
päissään tai tiet vain erkanevat väkijoukossa, sanoo kampanjassa mukana oleva erityistason seksuaaliterapeutti
Kirsi Porras Väestöliitosta.
. Vieras halusi seksiä. Mä päätän. -kampanjan vetäjä, lähisuhdeväkivallan asiantuntija
Minna Piispa Terveyden ja
hyvinvoinnin laitokselta.
Jotta ei joutuisi minkäänlaisen seksuaalisen häirinnän
tai väkivallan kohteeksi, kannattaa pistää festareille lähtevien kavereiden kesken päät
yhteen ja tehdä toimintasuunnitelma hankalien tilanteiden varalta. kesäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
15
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Väestöliiton ja THL:n asiantuntijat muistuttavat nuoria pitämään huolta itsestä ja kaverista.
Jos kuitenkin koet tarpeelliseksi lähteä kaksistaan uuden tuttavuutesi kanssa, kerro siitä kaverillesi.
Kerro myös, kenen kanssa
Hyviä
uutisia
tilaajille!
Verkkopalvelumme
pyhajokiseutu.fi muuttui
maksulliseksi 10.6.
Tilaajana sinun ei tarvitse tehdä mitään.
Lukemiseen tarvitset vain asiakasnumerosi,
jonka löydät kanta-asiakaskortistasi ja
tilauslaskusta.
olet menossa ja mistä sinut
löytää. Kännykkää
ei välttämättä kuule tai akku
loppuu yllättäen. esimerkiksi
sana tai ele . Toisaalta, kun mahdollisia hankalia tilanteita ei ole
mietitty etukäteen, kaikkea
voi sattua ja tapahtua.
Kesä on festivaalien aikaa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Nuori huusi hädissään.
Tuntematon tyyppi pelästyi
ja poistui teltasta.
. Ihmiset päästävät irti ja
jotkut unohtavat käyttäytyä.
Kaveriapu on tällöin tarpeen,
sanoo Mun kroppa. Torstaina 20. sellaisten tilanteiden varalta, joissa kaveri
on pulassa ja tarvitsee apua.. Turvallisuus on kiinni ihmisistä ja ihmisten käyttäytymisestä.
. Yleensä,
kun on varautunut vaikeuksien varalle, niitä ei edes ilmene. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Festareilla, joissa on paljon ihmisiä rennoissa tunnelmissa, kaikki tuntuu sallitulta. Jos taas osa porukasta
lähtee uusien tuttavuuksien
kanssa esimerkiksi näiden
autoon tai kämppään tai tel-
talle, kertokaa loppuporukalle, mistä teidät löytää ja kenen kanssa olette menossa
muualle.
Osa suunnitelmaa on
myös se, että sovitaan yhteisestä merkistä . Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Kaveriapu on hyvä apu festareilla
thl:n aineistopankki
Kampanja: Kerro, jos
lähdet vieraan matkaan.
Eeva Parviainen
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Väsähtänyt nuori jää nukkumaan telttaan, kun muut jäävät kuuntelemaan bändejä.
Kun ystävät palaavat, telttaan
jäänyt kertoo kauhunsekaisesti, kuinka hän oli herännyt
siihen, että ventovieras hipelöi häntä. Kylmä fakta
on, että tietyt henkilöt, paikat
ja kohteet ovat toisia riskialttiimpia
liigan
joukkuemestaruuskilpailuihin.
Kisalipun Eetu lunasti sunnuntaina Turussa Paavo
Nurmen nimikkokilpailuissa, jossa karsittiin juoksijoita
edustustehtäviin. Eetu oli paras suomalaisjuoksija miesten sadalla metrillä.
Alkuerät juostiin tuulettomassa kelissä. Tämä oli
kelpo suoritus tähän paikkaan, Eetu arvioi.
Juoksukilpailuista Eetu
joutui menemään suoraan
varuskuntaan.
Alkuviikko kului aliupsee-
Eetu Rantalan keskittymistä SM-hallikisoista tältä vuodelta.
ri- ja reserviupseerikoulun
kokeissa. Suomen mestari 100 metrin juoksussa vuonna 2011 ja hallikisoissa 60 metrillä vuonna
2012. Eetu oli
maalissa kuudes ajalla 10,85.
Time Cannon
haamumaileriksi
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
KOUVOLA Marjo, Sirkka ja
Teuvo Mustanojan omistama ja Paavo Karkulehdon
valmentama Time Cannon
kilpaili Kouvolan 75-raveissa
10 000 euron ykkösrahoista
Kyvyt Esiin-finaalissa.
Ari Kelan ohjastama Haapaveden ori teki hienon suorituksen kirimällä kovavauhtisessa juoksussa neljänneksi
parijonosta.
Kirikaistalle ori joutui läh-
temään viimeisellä takasuoralla. Ensimmäinen aikuisten
sarjan SM-mitali Jyväskylän
hallikisoissa vuonna 2013. Ennätys: 200 m
21,75 Pudasjärvi 21.6.2012.
Halliennätys: 60 m 6,83 Jyväskylä 16.2.2013. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 20. Halliennätys: 200 m 22,27 Helsinki
27.2.2011
??Saavutuksia: Alle 20v. Ennätys: 100 m 10,54 Valkeakoski
20.8.2011. Hopeaa 60 metrin juoksussa. Ykköseksi pinkonut Liettuan Rytis Sakalauskas kellotti voittoajakseen 10,54. 2 000 euron arvoinen
nelossija irtosi täyden matkan ryhmässä uutena haamumailerina ajalla 14,3a.
Lähdön voitti piikkipaikkaa ykkösradalta puolustanut
Esa Holopaisen Shadow
Woodland Tuusulasta ajalla
14,0a.
Time Cannonin vuotta
vanhempi veli Time Iron yrittää haalia talliin lisää menestystä sunnuntaina Rovaniemen 75-pelin avauskohteessa.
Fakta
??Eetu Werneri Rantala. Voiton vei
Etelä-Afrikan Hannes Dreyer ajalla 10,47.
??Valmentajan mielestä
juoksu oli kulkenut hyvin.
Omasta mielestä siihen jäi
kuitenkin parannettavaa.
Loppukilpailussa tuloksia
verotti kova vastatuuli. Seuraava
päivä kului metsässä.
??Tämä ei ole parasta mahdollista valmistautumista
juoksuun, mutta nämäkin
tehtävät oli hoidettava jossakin välissä pois. Kilpaillut nuorten ja aikuisten
maaotteluissa. Kotona hän ehti
käydä yhden yön.
Torstaina pitäisi olla Helsingissä viestijoukkueen
treeneissä.
Oikaisu
vinkkiin
ja seuran
nimeen
Viime maanantain 17.kesäkuuta Pyhäjokiseudun kannen vinkkitekstissä oli väärä
sukunimi. kesäkuuta 2013
16 URHEILU&LIIKUNTA
Eetu
juoksi
Eurooppacupiin
arkistokuva mika kanerva
seuturasti
Kärsämäen Venetpalossa 13.6.2013
D- rata: 1.) Laura Lystilä KärsKa
41:31 2.) Jussi Lystilä KärsKa 41:31
Ilman aikaa Hannu, Heikki, Joonatan
ja Kaisa Myllymäki kaikki KärsKa
C- rata: 1.) Hanna Lystilä KärsKa
38:35 2.) Mari Rantakangas HaU
47:54 3.) Minna Rantakangas HaU
47:55 4.) Essi Rantakangas HaU
48:03 5.) Antti-Olavi Rytky HaU
53:46 6.) Kaija Partanen HaU 63;04
7.) Emma Partanen HaU 63:46 8.)
Elisa Selkälä SaRe 63:46 Niilo Malkamäki KärsKa ilman aikaa.
B- rata: 1.) Eveliina Lintula KärsKa
40:45 2.) Ilpo Lukkarinen KärsKa
41:31 3.) Anssi Hietaharju O-Taru
43:29 4.) Ilari Hannus O-Taru 45:4
5.) Matti Tuomisto HaU 47:07 6.)
Kaisa Yliniemi NU 63:23 7.) Tuomas
Ranto HaU 76:51
Raimo Kolppanen, Vilma Rytky, Tuula Ravaska ja Tellervo Ranto ilman
aikaa.
A- rata: 1.) Kari Madetoja KärsKa
60:06 2.) Jussi Rytky HaU 64:09 3.)
Janne Rytky HaU 69:14
Veera Partanen ja Raimo Jussila
ilman aikaa.
yleisurheilu
Aluekilpailut Rautio 16.6.2013
M17 Kuula: 1) Niko Tohola MeKe
11,18.
M17 Keihäs: 1) Jyri Isokääntä MeKe
58,00, 2) Niko Tohola MeKe 43,92.
P13 100 m: 1) Jan-Patrik Åvist HK
13,5, 2) Joni Karjula SieSi 13,6, 3)
Tommi Pahkasalo OTaru 14,2, 4) Eero-Matias Viitala KannU 14,5, 5) Arttu Rantala YK 14,9.
P13 Pituus: 1) Jan-Patrik Åvist HK
4,56 (-0,3), 2) Joni Karjula SieSi 4,55
(-0,3), 3) Tommi Pahkasalo OTaru
4,19 (-0,5), 4) Arttu Rantala YK 4,13
(-0,6), 5) Eero-Matias Viitala KannU
4,02 (+0,2).
P11 60 m: 1) Paul Karjula SieSi 9,5,
2) Erik Puurunen HaU 9,8, 3) Kimmo
Pahkasalo OTaru 9,8.
P11 Pituus: 1) Erik Puurunen HaU
3,67 (+0,2), 2) Kimmo Pahkasalo
OTaru 3,46 (-0,6).
P9 40 m: 1) Elmo Jukkola LoVe 7,5,
2) Eetu Haasala LoVe 7,6, 3) Simo
Laulumaa OuHu 7,9.
P9 Pituus: 1) Elmo Jukkola LoVe
3,12 (+0,7), 2) Roni Luokkanen HimU
3,06 (+0,4), 3) Eetu Haasala LoVe
2,97 (+0,5), 4) Simo Laulumaa OuHu
2,66 (+1,1).
N Kuula: 1) Sandra Laulumaa OuHu
11,44.
N17 Keihäs: 1) Laura Pesola RePi
40,80, 2) Sandra Laulumaa OuHu
40,34.
T13 100 m: 1) Jenni Ahola HaU 15,2.
T13 Pituus: 1) Jenni Ahola HaU 3,47
(-0,3).
T13 Kuula: 1) Saana Laulumaa OuHu 5,96, 2) Jenni Ahola HaU 5,80
Pikajuoksija: Rantala
edustaa Irlannissa.
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULAINEN Varusmiespalvelustaan Lahden urheilukoulussa suorittava Eetu
Rantala sai juhannukseksi
mukavan komennuksen.
Oulaistelaislähtöinen pikajuoksija lähtee edustamaan Suomea Irlannin Dublinissa käytävään yleisurheilun Europpa-cupin 1. Valmentaja: Jukka Vähäkangas. Syntymäaika: 5.6.1993 Oulainen.
Seura: Oulun Pyrintö. SM-lentopalloilijan nimi on Anni Sorvoja eikä
Sorvisto.
Sivulla 18 olleessa kurkistuksessa oli myös asiavirhe
Ville Sorvoja pelaa Oulun Ettan miesten joukkueessa, ei
Oulun Vasamissa.
Toimitus pahoittelee virheitä.
Lento Dubliniin lähtee perjantaina.
??Hieno tämmöisiin kisoihin on lähteä. Toivottavasti
juoksu kulkee hyvin.
Eetun edesottamuksia voi
seurata televisiosta molempina päivinä. Kisalähetykset
tulevat kakkoskanavalta.
yleisurheilu
Paavo Nurmen kisat Turku 16.6.
M 100 m (Tuuli -1,6): 1) Rytis Sakalauskas LTU 10,54, 2) Hannes Dreyer RSA 10,64, 3) Roscoe Engel RSA
10,72, 4) Obinna Metu NGR 10,73, 5)
Ryan Shields JAM 10,83, 6) Eetu
Rantala OP 10,85, 7) Otto Ahlfors
IkaalU 10,92, 8) Lauri Kirkkola TuUL
10,96.
M 100 m, alkuerä 2 (Tuuli 0,0): 1)
Hannes Dreyer RSA 10,47, 2) Obinna
Metu NGR 10,56, 3) Ryan Shields
JAM 10,60, 4) Eetu Rantala OP
10,64, 5) Lauri Kirkkola TuUL 10,76,
6) Markus Skyttä KouvU 10,89, 7)
Hannes Siitonen HKV 10,99, 8)
Cheela Changala TuUL 11,11.
SM-RALLICROSS
SRC (17): 1) Joni-Pekka Rajala NoorUA/MK Ford Escort, 2) Vesa Hirvonen K-KUA Volvo S40, 3) Peter Helenius 500-K VW Scirocco,?13) Joni
Leskinen OuMK/UA Volvo S40.
SM-pisteet: 1) Joni-Pekka Rajala
NoorUA 37, 2) Peter Helenius 500-k
36, 3) Jesse Ylitalo EUA 24,?13)
Joni Leskinen OuMK 11.. Ensimmäisenä päivänä oli teoriaa. Eetu oli eränsä
neljäs ajalla 10,65. Onneksi
Rockabilly Ace
voittoputkessa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
HÄRMÄ Huippuvireinen
Rockabilly Ace osaa kääntää
tiukat voittotaistelut edukseen.
Härmässä ajetussa lämminveristen kovimmassa sarjassa ori rynni maalikameravoittoon johtaneen Watson
Capewishin takaa.
Molemmille hevosille merkittiin sama aika 16,6.
Tarja ja Timo Stillin osaomistaman oriin seuraava
startti on tulevana sunnuntaina Rovaniemen 75-raveissa.
Eino Haaran ja Jukka
Lievosen Cameli teki voltissaan lähdön kovimman suorituksen.
Tero Mäenpään luotsaama Oulaisten tamma kiri 60
metrin takamatkalta neljänneksi lähdön parhaalla ajalla
29,3.
Tamman kisakausi saa jatkoa tulevalla viikolla tiistaina
Kainuussa Kajaanissa pidettävissä raveissa.
marssimista ei ollut älyttömästi.
Lomalle Eetu pääsi keskiviikkona. Ensimmäiset
aikuisten arvokilpailut Helsingin EM-kisat vuonna 2012.
Karsiutui 100 metrin alkuerissä ajalla 10,73.
??Vastatuuli tuo juoksuun
omaan haasteensa
Vauhtia tuntuisi olevan SRC-luokassa kärkikahinoihin, kun kaikki menisi
kohdalleen.
??Huonot lähdöt ovat edelleen riesana. Kyytimaksu
peritään bussissa. klo 17. Kahdessa
muussa alkuerässä pystyin
nousemaan kakkoseksi huonosta lähdöstä huolimatta,
Leskinen totesi.
Alkuerin perusteella Leskinen lunasti paikan C-finaaliin. Lipun hinta
10 eur. Olemme lomalla heinäkuun. Pikajuoksu, pallonheitto(5-7v),
kuula (9-11v), korkeus (1315v). Keskiviikkona klo 19 menemme
katsomaan Willi Lakeus kesäteatteriin Rovastin häämatkaa. Yllätysretki ti 16.7.
Lähtö liikuntahallilta klo 9.
Autossa kerätään 18 eur./
henk. 0442781804
tai 040 5397412 (iltaisin).
Oulaisten Seudun hengitysyhdistys, Oulaisten
Reumayhdistys ja Oulaisten sydänyhdistys
Kesäretki 23.-24.7. www.tietotaitotalkoot.fi/haapavesi-siikalatva
Haapaveden Reuma ja
Tules ry
Olemme jääneet kesätauolle.
Yhteystiedot: puheenjohtaja
Mauno Puolitaival puh.
0400-628 781.
Kärsämäen Tules ja Reuma
Kesän tapahtumia: Jatketaan kesän aikana kuntosalilla käyntiä omatoimisesti,
(annetaan Samulille vapaata
) Syksyllä aloitetaan kuntopiiri entiseen tapaan.
Kesäteatteri Halkosaareen
3.7. klo
18.00 mölkkyä. Matkaan sisältyvät
luostarikäynnit, lounas, laivaristeily ja kahvit laivalla,
majoitus kahden hengen
huoneissa aamiaisella, kylpylän ja kuntosalin käyttö.
Hinta 91 e/hlö. 050
3550883, Airille p. 18.30
lentopallon haasteottelu valtuutettuja vastaan.
Kipsa avoinna 28.7. klo 20-24
nuorisotalolla. Sarjat P/T 3-15 v. Lähtö Oulaisten linja-autoasema klo
7.00, Haapavesi n. lähtien Käpylän koululla.
Laittakaa mattoon nimilappu kiinni palautusta varten.
Talkoolaisia tarvitaan viikoilla 26 ja 27 sekä konepäivien aikana erilaisiin tehtäviin. Hinta: jäsenmaksun
maksaneille 140 ?, muut
P13 Pituus: 1) Jan-Patrik Åvist HK 4,56 (-0,3), 2) Joni Karjula SieSi 4,55 (-0,3),
3) Tommi Pahkasalo OTaru 4,19 (-0,5), 4) Arttu Rantala YK 4,13 (-0,6), 5) EeroMatias Viitala KannU 4,02 (+0,2).
autourheilu
M17 Keihäs: 1) Miro Määttänen EspTa 79,94, 2) Oliver Helander IFRaseb 78,28, 3) Visa Mäkinen VeikkVei
71,77, 4) Tuomo Kaurila VeikkVei
69,64, 5) Jyri Isokääntä MeKe 65,14.
MUISTILISTA
P9 Pituus: 1) Elmo Jukkola LoVe 3,12 (+0,7), 2) Roni Luokkanen HimU 3,06
(+0,4), 3) Eetu Haasala LoVe 2,97 (+0,5), 4) Simo Laulumaa OuHu 2,66 (+1,1).
N Kuula: 1) Sandra Laulumaa OuHu 11,44.
N17 Keihäs: 1) Laura Pesola RePi 40,80, 2) Sandra Laulumaa OuHu 40,34.
T13 100 m: 1) Jenni Ahola HaU 15,2.
T13 Pituus: 1) Jenni Ahola HaU 3,47 (-0,3).
T13 Kuula: 1) Saana Laulumaa OuHu 5,96, 2) Jenni Ahola HaU 5,80
Yleisurheilu: Tekniset Tokola kisat tiistaina 25.6. Uusia ongelmia näyttää tulevan kuitenkin koko ajan ja päätimme
purkaa koko alustan. Ensimmäisessä
alkuerässä pyörähdin lisäksi,
kun renkaat eivät ehtineet
lämmetä kunnolla. Tervetuloa mukaan kaikenikäiset, naiset ja miehet!
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys / Pyhäjokilaakson
osasto
Varaamme myyntipöydän
Justiinasta 1.-13.7. Valamon
ja Lintulan luostareihin. M/N DIGIBOXIn heitto.
Palkinnot kaikille! Ilmoittautumiset paikanpäällä.
Haarukoista hetekoihin ja
putkenpätkistä puimureihin! Oulaisten Huiman B-jun
160?. Viisivuotiaan starttaamattoman Ricky Ween
myin Ylivieskaan Taittosen
Markon tytölle, Hannele kertoi.
Talliin jäi vielä yksi poni
Suomen ennätyksiä ravannut
Pilen Nick. Tervetuloa kipsalle!. Lisätietoja ja
ilmoittautumiset Tertulle p.
010 2541 830 tai Marjatalle p.
050 544 9530. Torstaina 20. mennessä. klo 18.00
Soihtulassa.
Oulaisten kennelkerho
Hei herätys te kaikki jotka
ette ole vielä ilmoittautuneet
WanhanWoiman päiville
vartiointivuoroihin, tehkää
se heti ja miettikää myös tuttavapiiristä vuoroihin väkeä,
alennusta saa sitten kurssimaksuista ja pääsyliput ja
ruokaliput WW-päiville:
hannu.talvi@netti.fi tai tekstiviesti tai puh. Musiikissa Teuvo
Vuoti ja Catain. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Leskisen epäonni
jatkui SM-areenalla
Kisakatsomo: Rallicrossin kisakooste
pääsee seuraamaan kotikatsomosta.
arkistokuva heikki haapala
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
JOENSUU Oulaisten MK/
UA:n Joni Leskisen epäonni
jatkui rallicrossin SM-sarjan
toisessa osakilpailussa Joensuussa. Hinta sisältää yöpymiset, 2 x päivällinen, 2 x aamiainen ja teatterilipun. . 10.7. Tervetuloa
mukaan!
Haapaveden-Siikalatvan
Omaishoitajat ja Läheiset ry
Myyrilässä lättykahvit joka
tiistai kesäkuun klo:9-14.
Hinta 3?+ santsikuppi.
Myynnissä myös adresseja.
Toimistomme on suljettuna
21.6. Eskolan kesäteatteriin lähdemme ti 9.7.
klo 17 liikuntahallin edestä.
Lippu ja kyyti yht. Otamme
vastaan lahjoituksia myyntiä
varten, käsitöitä ym. Vain metalliromua! Soita 044 302 6822.
Eläkeliiton Oulaisten
yhdistys ry
Teemme päiväretken Halkosaaren kesäteatteriin ja Kivitippuun 13.7., päivänäytös.
Retken hinta 50 . joko Sakulle p. Ensin menemme tutustumaan
luostareihin. 8.00. TVkooste kisoista tulee MTV3Maxilta torstaina klo 21.3022.
Uusintalähetykset näkyvät myöhemmin MTV3:lla ja
katsomo.fi-palvelussa.
Purontakasen ponilla jäähyväisstartti
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
HÄRMÄ Hannele Purontakanen on myynyt tallistaan
kaksi ponia kuukauden sisällä. Starttihevosista
Hayseed aloittaa kilpailuuransa tiistaina Kajaanissa.
Koelähdön nelivuotias ruuna
suoritti perjantaina hyväksytysti Kaustisella.
yleisurheilu
Aluekilpailut Rautio 16.6.2013
M17 Kuula: 1) Niko Tohola MeKe 11,18.
M17 Keihäs: 1) Jyri Isokääntä MeKe 58,00, 2) Niko Tohola MeKe 43,92.
P13 100 m: 1) Jan-Patrik Åvist HK 13,5, 2) Joni Karjula SieSi 13,6, 3) Tommi
Pahkasalo OTaru 14,2, 4) Eero-Matias Viitala KannU 14,5, 5) Arttu Rantala YK
14,9.
P11 60 m: 1) Paul Karjula SieSi 9,5, 2) Erik Puurunen HaU 9,8, 3) Kimmo Pahkasalo OTaru 9,8.
P11 Pituus: 1) Erik Puurunen HaU 3,67 (+0,2), 2) Kimmo Pahkasalo OTaru 3,46
(-0,6).
Janakkala 12.6.2013
P9 40 m: 1) Elmo Jukkola LoVe 7,5, 2) Eetu Haasala LoVe 7,6, 3) Simo Laulumaa
OuHu 7,9.
N17 Kiekko (11): 1) Vilma Paakkala
EspTa 41,27, 2) Helena Leveelahti
VirtU 38,89, 3) Anni Siirola RiihimKi
35,91,?6) Annika Knuutila OuHu
32,70.
Oulaisten Nuorisoseura
Johtokunnan kokous maanantaina 24.6. 040-5236927 t. 2 A1 86600 Haapavesi. Lisäksi kyytimaksu, joka riippuu lähtijöiden määrästä (noin 25-35
euroa/hlö. mennessä Antille puh. mennessä tilille Oulaisten osuuspankki FI59 5313
0140 048142. varten.
Ilmoit. Toimitetaan Hatulan Antille heinäkuun puoleenväliin mennessä.
Oulaisten Eläkeläiset ry
Pelaamme Ranta-Väinölän
rannassa tiistaina 25.6. Tulkaa joukolla mukaan!
jalkapallopojat ottavat vastaan romumetallia. Tuo lavalle tai soita yli 1000 kg erästä, niin sovitaan noudosta.
Noudamme myös Oulaisten
lähialueilta. ruokailua ym. 452451 tai
Liisalle p. saakka
ke, to, pe ja su klo 14-19, la klo
11-16. 041-5441939.
Pyhäjokilaakson
Kuuloyhdistys ry
Jäsenet! Kesäretkelle ilmoittautumiset viimeistään ma
24.6. juhannusaaton. Noormarkun UA/
MK:n Joni-Pekka Rajala teki historiaa Joensuun osakilpailussa voittamalla SRC-
luokan ja Super Carin. klo 7.30 ja
Kärsämäki n. Ei sekajätettä,
energiajaetta eikä ongelmajätteitä. Valamossa lounas. Kisat päättyivät harmittavasti kierroksen jälkeen
renkaan ripustuksen tukivarren pettäessä.
??Olemme yrittäneet mennä kautta läpi tekemällä
pientä remonttia. 040-590
5495) työvuorojen laatimisen vuoksi.
Naiswoiman räsymattonäyttelyyn otetaan vastaan puhtaita, vanhoista kuteista tehtyjä mattoja eri vuosikymmenien ajalta maanantaista
1.7. Smedens Varenna
jatkoi Härmästä matkaa Kokemäelle, jossa asuu sen uusi
omistaja. Kampanja-aika 29.4.-30.6. Keräyspaikka Oulaisissa Huiman hallin
tontti Pyhäjoentien ja Puistolankadun risteyksessä. 13.9. menossa Päivänsäde minä ja menninkäinen, yö ollaan Kivitipussa.
Pärnun Kylpylälomalle
25.08.-1.9. Retkestä maksetaan etukäteen 91 euroa pe
28.6. Markkinatanssit ke. mennessä lisätietoja reissuista
Hilkalta p.040 5196543
Lämmin kiitos kaikille, jotka
kävitte Markkinoilla meidän
teltalla ja näin tuette yhdistystoimintaamme. 453308.
Kärsämäen Sydänyhdistys ry
Yhdistys järjestää kesäretken Kalajoelle 13.-15.8.2013
Hotelli Rantakallaan. Aikaa on pari
viikkoa laittaa auto kuntoon,
Moottoriurheilua seuraaville riittää katsottavaa televisiosta
myös juhannuksen pyhinä.
Leskinen laskeskeli.
Kauden kolmas osakilpailu ajetaan 29. Ilmoittautumiset mahdollisimman pian puh. vierailu
Olavinlinnassa, opastettu
kiertoajelu Porvoossa, vierailu Taidetehtaalla, saaristoristeily ym. sisältää teatterilipun, ruokailun ja kyydin. Matka on tarkoitettu myös ei-jäsenille.
Eläkeliiton Haapaveden
yhdistys ry
Turvemarkkinoiden teltanpystytys talkoot ja pelikenttien laitto ti 2.7. Suurkiitos talkoolaisille.
Oikein Hyvää ja tervettä kesää kaikille!
PIIPSJÄRVEN KESÄKIPSAN AVAJAISET koululla ti
25.6. 15 eur. Ohjelmaan sisältyy mm. projektit. Sitovat
ilmoittautumiset p. Klo 18 ohjelmassa talutusratsastusta,
koiratemppuja, hiekkalinnan
rakennuskilpailu ja frisbeegolfradan avajaiset. 0405905495/Terttu.
Pyhälaakson OP:n
elohopeakerho
Retki Savonlinnaan ja Porvooseen 10.9. vielä paikkoja rajoitetusti jos mietit lähtöä
mukaan soittele 30.6. 050-3550883. liikuntahallin edessä. Smedens Varenna kilpaili
hänen nimissään viimeistä
kertaa Härmän poniraveissa.
Anette Antti-Roikon ajama
autourheilu
XII Sorakunkku Jepua 15.6.
Yleinen (50): 1) Ville Sissala AL-Härmä, 2) Tapani Kalmukoski EUA, 3)
Jari Kaukola KvanUA,?20) Ville
Honkala Paratiisin/MU.
EVK (16): 1) Teemu Seppälä Paratiisin/MU, 2) Tuomas Raudaskoski Paratiisin/MU, 3) Aleksi Marjoniemi
ReiUA,?7) Markku Raudaskoski Paratiisin/MU.
Naiset/Nuoret (24): 1) Tuomas Lehtola KauhUA, 2) Mika Salokorpi LapUA, 3) Niko Törmä Paratiisin/
MU,?10) Mira Sainila OuMK/UA.
tamma sijoittui voltissaan
kolmanneksi ajalla
57,7x/2000m.
??Alan keskittyä enemmän
hevosiin. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. 0407244430 Tarja. Valamosta risteilemme
sisävesilaivalla Tuusniemelle (bussi menee maitse).
Tuusniemeltä menemme
bussilla yöksi Siilinjärvelle
Kylpylähotelli Kunnonpaikkaan. Aloitellaan klo 16 ilmaisella kesäkirppiksellä, tuo
oma pöytäsi. 3.7. Aira VatjusAnttila 044-2991868,
p.j.Taimi Maliniemi 0503630890. JoulunAika-lehteen otetaan runoja, juttuja (miel.iloisia)
piiroksia sekä kuvia. kesäkuuta Kouvolassa. Ei jääkaappeja, pakastimia, televisioita eikä tietokonenäyttöjä. 0407269850 Marke, p. Toimistomme aukeaa loman
jälkeen ma 2.8.2013
Pappilant. alkaen Raili Luiskala, Laitakatu 7, p. AnnaLiisalle p. Remontin tekemisen aloitimme
maanantaina. 0400
499868, Anna-Liisalle p. Ilmoittautumiset to 20.6.2013
mennessä puh. 24.6. 0440470243.
Wanha Woima
Konepäivien järjestelytalkoot alkavat ma 24.6. klo
18:00 Oulaisten urheilukentällä. kesäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
17
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Ilmoittautumiset 3.7. klo 10
perinnekeskuksen alueella
jatkuen konepäiviin asti, sekä konepäivien jälkeen 2-3
päivää aina siihen asti kunnes koneet ovat halleissa ja
loppujärjestelyt ja siivoukset
tehty.
Konepäivien lipunmyyntiin
tulevat, ilmoittautukaa suoraan Tertulle mahdollisimman pian (puh
Seuratuen avustuksella
palkataan päätoiminen tai
osa-aikainen työntekijä 121
seuraan. 0400 580 135
Seuratukihakemuksia tuli
ministeriölle 1205. Tulemme myös johdonmukaisesti siirtämään tukia
hallinnosta enemmän itse liikuttamiseen, ministeri Arhinmäki arvioi.
Muut sähköpostit:
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Tilaushinnat: Kesto 12 kk 104e Määräaikainen 6 kk 75e, 3 kk 49e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 62,50e, 6 kk 37,50e, 3 kk 24,50e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA
MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. Runko pitää
ristimitata ja katsoa on runko
säilynyt suorana.
MotorForum-kisakoosteita voi seurata loppuviikon aikana MTV3-kanavilta ja myöhemmin katsomo.fi-palvelusta.
Risto Voho
Seuratukien avulla halutaan tasapuolittaa liikunnan harrastamisen mahdollisuus lapsille ja nuorille.
Huimalle ja Ladulle
tukea ministeriltä
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Joonas Voho asettuu lähtöruutuun seuraavan kerran kisatuoksinoissa Jurvassa.
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 9-14
Faksi 08 479 5125
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
59. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on
nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Joku auto ajoi rengasvalliin ja siitä tuli jarrunesteet
radalle. Olin
arkistokuva timo marttila
aika-ajoissa 13:s.
Sama sijoitus tuli tutuksi
lauantaina ja sunnuntaina
ajetussa toisessa lähdössä.
Yksi lähtö päättyi keskeytykseen.
??Ratin pultti oli mennyt
kieroon ja autosta katosi ohjattavuus kokonaan. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2010 6409 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon.
Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta
soitettuna: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min
(alv. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat
puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
p. Yksi lähtö olisi pitänyt myös keskeyttää. 010 665 5145
ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
OULAINEN Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt yhteensä 3 850 000 euroa seuratukena liikunta- ja urheiluseuroille.
Saajien joukossa on myös
kaksi oulaistelaisjärjestöä.
Oulaisten Huima sai tukea
4000 euroa, Pyhäjokiseudun
Ladun saama tukimäärä on
2500 euroa.
Valtionavustuksella seurat
voivat palkata esimerkiksi
ohjaajia ja valmentajia lasten
ja nuorten liikuntaan sekä
kehittää toimintaansa.
Seuratuen avulla halutaan
mahdollistaa liikunnan harrastaminen kaikille lapsille ja
nuorille sekä edistää liikunnallista elämäntapaa. 24%). kesäkuuta 2013
18 URHEILU&LIIKUNTA
Kaiteet tulivat tutuksi
Ahvenistolla
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
HÄMEENLINNA Vauhdikkaan näköisellä Legends-autolla kilpailevan Joonas Vohon kilpailukausi on alkanut
takkuillen rata-autojen FINRace-sarjassa. Seuraavana päivänä alkaviin kilpailuihin auto saatiin korjattua ajokuntoon.
??Aivan samanlaiseen vetoon autoa ei enää saatu. Autoon täytyy tehdä nyt kunnon remontti. Meitä liukasteli sitten
kolme autoa kaiteeseen.
Vastoinkäymisistä huolimatta Voho ylsi puolen välin
paremmalle puolen. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Seuratuen
vaikuttavuutta seurojen kehittämishankkeissa arvioitiin
liikuntaryhmien, liikuntamäärien ja liikkujien lisääntymisenä. Jarrutuksesta
huolimatta ajauduin suoraan
kaiteeseen. Myös toiminnan
laatuun kiinnitettiin huomiota.
Seurat kehittävät toimintaansa kouluttamalla lasten
ja nuorten liikunnan osaajia,
vahvistamalla yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistoimijoiden
roolia sekä palkkaamalla
henkilöstöä keskeisiin ohjaus- ja valmennustehtäviin.
Ensi vuodelle hakua aikaistetaan. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 20. 0200 71400 arkisin kello 6-14
Ilmoitusasiat p. Painopisteenä on lasten ja nuorten
liikunta sekä perheliikunta.
Seuratuen avulla muun muassa osallistumismaksut on
tarkoitus pitää kohtuullisina.
Ministeriö myönsi seuratukea kaikkiaan 309 hankkeeseen ja 49 eri lajin toimintaan. Avustussummat
vaihtelivat 30 000 eurosta 1
700 euroon.
Liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan kehittämiseen
tarkoitettuja avustuksia jaettiin 2,3 miljoonaa euroa
enemmän kuin edellisvuonna.
Suoraan seuroille maksettavat avustukset siirtyivät samalla ministeriön jaettavaksi.
??Vaikka avustukseen varatut määrärahat kasvoivat
merkittävästi, jäi ulkopuolelle paljon hyviä hankkeita.
Sen takia tulemme jatkossakin kasvattamaan seuratukea, jotta mahdollisimman
moni seura pääsisi tuen piiriin. Ahvenistolla kun
ei ole erikseen turva-aluetta
radan reunalla, Voho harmitteli.
Törmäyksessä keulaan tuli
melkoisia kolhuja. Hämeenlinnassa Ahveniston moottoriradalla ajetussa toisessa osakilpailussa vaikeudet alkoivat
päivää ennen ajetuissa testiajoissa.
??Ensimmäiset testit menivät hyvin, mutta sitten taka-akselista katkesi tukivarsi
kesken ajon. 24%). Kilpailussa oli mukana 27 autoa.
??Seuraava osakilpailu ajetaan neljän viikon kuluttua
Jurvan Botniaringillä. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Seuratuki avataan
hakuun joulukuussa ja haku
päättyy alkuvuodesta 2014.
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Jarkko Rautio
Myyntipäällikkö
010 665 5147
050 325 6907
Laura Seppä
Toimittaja
010 665 5167
050 438 0849
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867
Heli Nurkkala
Toimittaja
010 665 5143
050 438 0846
Annika Pienipaavola
Toimittaja
010 665 5112
050 438 0848
Äitiyslomalla
Heidi Niskanen
Toimittaja
Kati Järvenpää
Kesätoimittaja
040 527 0825. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,18 snt/min
(alv. 010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakelupäivystys p
Rakennusten, rakennelmien ja
piha-alueiden kuntoon ja ulkonäköön liittyvien puutteiden
johdosta valvontalautakunta voi antaa huomautuksia ja
ryhtyä muihin lain mukaisiin toimenpiteisiin.
la 3.8.2013 Oulaisissa
Lions Club
Oulainen
Oulaisissa 18.6.2013
VALVONTALAUTAKUNTA
4H-toimisto / 0400-532362
Järj. Ihan vielä en kiitä, enkä kumarra vaan työleiri ja
Weteraanikonepäiwät hoidetaan ensin alta pois.
Näkemisiin!
PERINTEISET JUHANNUSTANSSIT
LA 22.6. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Kyllä Fiat 600 katseet
kääntää.
Vanhat volkkarit (Kuplat) ovat
aivan ihastuttavia. Leiriläiset työskentelevät 6h/pv. VIRTANEN
AJAN SÄVEL
SÄÄ
Tänään
Raahe
Pyhäjoki
+19
Merijärvi
+17
Oulainen
+17
Haapavesi
+15
Kärsämäki
+15
Perjantai
Lauantai
+19
+25
Sunnuntai
+26
Vinkkaa autosta
Pyhäjokiseudun
Kesäauto-sarja
starttasi jälleen.
Haluatko oman
autoyksilön
menoon mukaan,
soita vinkkisi
050 438 0846
Aivan mahtava peli!
Kelpaa sillä hursitella hiekkateillä. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Hellurei!
Weteraanikonepäiwien talkoolistoilla on vielä tilaa,
etenkin aikuisille. Torstaina 20. KLO 20-01 PIIPSJÄRVEN NUORISOSEURALLA
OULAISISSA. Oulaisten Eläkeläiset RY
Pääsylippu 10?
Oulaisten
Nuorisoseura
www.oulainen.fi Tapahtumakalenteri
Muutatko?
TEE HUIPPUKAUPAT!
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta myös meille.
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
sarjakuvat
SUPERMUKULA
B. Kunpa niitä
näkysi enemmän tienpäällä.
Tosin niitä saa ihailla Wanhan
Woiman päivillä.
Kommentti nettilehdessä
Fiat-kesäautosta. Retkelle voi toki ilmoittautua, vaikkei talkoisiin
tulisikaan, talkooväki ajaa kuitenkin jonossa ohi :)
Kansainvälinen työleiriporukka etsii kotia vielä neljälle
leiriläiselle viikoksi. Huvipuiston palvelut jokainen
maksaa itse. SOITTAA TEUVO KÄÄNNÄN YHTYE.
OULAISTEN KAUPUNKI
Kaikki tanssin ystävät, tervetuloa vastaanottamaan juhannusta!
YMPÄRISTÖNHOITOON
LIITTYVÄ KATSELMUS
RAPUTAPAHTUMA
Oulaisten kaupungin valvontalautakunta suorittaa ympäristönhoitoon liittyvän katselmuksen kaupungin alueella
keskiviikkona 26.6.2013. kaksi virolaista neitoa.
Alkukesän kanssani on kulkenut harjoittelijamme Ella. Unohtumaton kokemus! Leiripäivät 30.6.-13.7. Kotia
etsivät nuoret: 17v poika, Turkki ja 17v poika Tsekki. kesäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
19
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Samalla voit ilmoittautua mukaan KV-leirille (maksuton leiri, englannin kielen taitojen kehittyminen taattua!) ja Powerparkin retkelle 10.7. Lisäksi
järjestämme vapaa-ajanohjelmaa, joihin myös perheet saavat
osallistua. Tytöistä perheen yllättävän menon vuoksi kotia
kaipaa 30.6.-4.7. Molemmat viikolle 28. klo 21-02
Kari Ahola &
pelikaanit
karaoke teltta
DjMaikki
Liput 12 ?
Olutterassi! (vain käteinen raha)
VALVIAISTANSSIT JUHANNUSAATTONA
Tervetuloa nauttimaan kesäyöstä!
PE 21.6. Maanantaina saamme joukkoomme Tuomaksen, joka myöskin on
harjoittelijana, sekä Similän Ullan, joka jatkaa sijaisenani noin
vuoden verran. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Soita tai nakkaa viestillä nimesi, ikäsi ja yhteystietosi.
Voit myös esittää paikkatoiveen. Retken kyydit
ovat talkoolaisille maksuttomat. Toki lapsia ja nuoriakin mahtuu vielä
mukaan. Tarkoituksena on elää ihan normaalia suomalaista perhe-elämää
Peiliovet, pariovet, moniruutuiset ikkunat,
lattialankut ym. 040-9608664
Kuponki-ilmoitukset lehden konttoriin tiistaihin klo 16 mennessä.
Ilmoitus julkaistaan torstain Pyhäjokiseudussa.
Vanhoja rakennusosia ym
vanhaa tavaraa. 050 438 0845
ELENIA TYÖSSÄ
SUJUVAMMAN ARJEN PUOLESTA
ELENIA RAIVAA
SÄHKÖJOHTOALUEITA
Urakoitsijamme Exsane Oy / Jokilaaksojen
Metsä- ja linjaraivauspalvelu raivaa puustoa
Haapaveden, Mieluskylän, Ojakylän, Aittokylän ja Ala-Sydänmaan alueilla 24.6.2013 alkaen.
Raivauksessa puustoa joudutaan karsimaan
ja kaatamaan joskus myös piha-alueilta. 010 665 5145
JÄTÄ ILMOITUS:
Torilla tapahtuu
Tuoretta kalaa ja Yppärin
kalatuotteita Oulainen
perjantaina klo 8-10.
Jokisen Juustolan punasta
heraa juhannusaattona Oulaisten torilla klo 9 alk.
Halutaan vuokrata
Rivitalokaksio
Oulaisista
1.8. 045-3175212
Myytävänä
Rivitalon pääty-yksiö Oulaisissa. 500m,
heti vapaa. p. e
l
A
!
a
t
s
u
n
han
PYHÄJOKISEUTU Torstaina 20. Isotkin erät!
p. Soittamalla p. Laatumilli oy, Lampinsaari p. 040 7128 116
Täydennyshaku 5.7.-12.7.2013
Oulaisten
ammattiopisto
www.haenyt.fi
www.jedu.fi/oulainen
. pyhajokiseutu@almamedia.fi
. 50-luku tai
VANHEMMAT. Raivaus perustuu sähköturvallisuusmääräyksiin
ja kuuluu toimenpiteisiin, joilla parannamme
sähkönjakelun varmuutta.
Raivattu puusto jää maanomistajan käyttöön.
Pyydämme maanomistajaa ottamaan yhteyttä
raivausurakoitsijaan, jos raivaukselle on erityisiä esteitä. 36m2. kesäkuuta 2013
20
Onko Sinulla
hyvä
JUTTUVINKKI?
!
I
I
R
Ö
Y
P
E
L
A
ään löytöjä!
Toimistomme on
suljettuna juhannusaattona 21.6.2013
Tule tekem
- 30%
- 50%
Hyvää juhannusta!
jopa
Soita toimitukseen
p. Keskustaan n. Lähellä palveluita. metalliromu. Pyhäjokiseudun verkkopalvelussa/MyyJaOsta
. 040 7128 117
Lisätietoja:
Jokilaaksojen Metsä- ja linjaraivauspalvelu,
0500460064
Exsane, Oy 0504050332
Hotelli-, ravintola- ja
catering-alan perustutkinto,
120 ov
- kokin koulutusohjelma, kokki
- asiakaspalvelun koulutusohjelma, tarjoilija
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 120 ov
- asiakaspalvelun ja myynnin
koulutusohjelma
- talous- ja toimistopalvelujen
koulutusohjelma
Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto, 120 ov
- kotityöpalvelujen koulutusohjelma, kodinhuoltaja
Tieto- ja viestintätekniikan
perustutkinto, datanomi
120 ov
- käytön tuen koulutusohjelma
Kotitalousopetus
(talouskoulu) 20 ov
- taidot oman talouden
hoitoon
Liiketalouden yksikkö
Kosteenkatu 1
86300 OULAINEN
opintosihteeri
puh. Käteismaksu. 040 7128 115
Ravitsemis- ja puhdistuspalveluyksikkö
Oulaistenkatu 7
86300 OULAINEN
Myös kaksois- ja
opintosihteeri
kolmoistutkinto!
puh. Oheisella kupongilla . Pahoittelemme raivaustyöstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Opiskele ammattiin Oulaisissa!
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 120 ov
- asiakaspalvelun ja tietohallinnan koulutusohjelma
- ensihoidon koulutusohjelma
- jalkojenhoidon koulutusohjelma
- kuntoutuksen koulutusohjelma
- lasten ja nuorten hoidon ja
kasvatuksen koulutusohjelma
- mielenterveys- ja päihdetyön
koulutusohjelma
- sairaanhoidon ja huolenpidon
koulutusohjelma
- vanhustyön koulutusohjelma
Sosiaali- ja terveysalan yksikkö
Kuntotie 2
86300 OULAINEN
opintosihteeri
puh. 0400-890578
Ostetaan
Romuautot (romutustodistus) ym. alkaen, myös kerrostaloasunnot huomioidaan.
Puh. 040-8279392
ilmoittaja:
__________________________________________________
__________________________________________________
Osoite:
__________________________________________________
Puhelin:
__________________________________________________
Asemakatu 1,
86301 OULAINEN
www.pyhajokiseutu.fi. 044-2016564
TEE HUIPPUKAUPAT!
Työsuorituksia
Myydään
Ostetaan
Vuokralle tarjotaan
Halutaan vuokrata
Sekalaiset
Koneistustöitä isoilla koneil-la
+ kuljetus, myös trukkikauppaa, ym. ilmoitukset. p