>>6-7
NRO 58
Pekka Luukkonen
Kyläkirja
Kolmen kylän
kertomaakyläkirja on nyt
valmistunut. >> 4-5
Heli Nurkkala
Liisa tutustutti
Lehonsaareen
Matti Mustapään pihapiiri
tuli väelle tutuksi lauantaisella kyläkierroksella.
Liisa Mustapää ehti vaihtaa kuulumisia samalla
Paavo Kyllösen ja Vesa
Isoahon kanssa. >>8-9
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
IRTONUMERO 2e
Pertti Granqvist
kuva Pirkko Isokääntä
Jyri Isokääntä
toi hopeaa
Merijärven Kestävää edustava Jyri Isokääntä heitti
hopeaa Hollannissa. Raimo suhonen
MAANANTAI 22. >> 5
Tämä vanha korttikin on minulla visusti tallessa, kertoo Mikko Mannerkorven autokouluoppilaana ollut sotkamolainen Mauno Vilminko.
Inssiajot säilyköön
Heli Nurkkala
Legenda: Sotkamolaisen Mauno Vilmingon mielestä on häpeä, jos Mikko Mannerkorven ansiot unohdetaan. Tsasounassa on kattava leikekokoelma tsasounasta, joka vihittiin käyttöön
vuonna 1987.
Usko on
osa Ullaa
Ulla Haukalle usko antaa
voimaa, ymmärrystä ja
suvaitsevaisuutta ja paljon
elämäniloa. >> 2. HEINÄKUUTA 2013
Valppaana
Karin Toivola kertoo, mitä punkin
puremasta
seurasi. >> 18
Johtovettä voi
taas juoda
Karsikkalla ja Ruuskankylällä uskaltaa taas juoda
suoraan hanasta. >> 11
Ulla Haukka työskentelee Vihannin tsasounan
isännöitsijänä. >> 10
Pääkirjoitus: Karin Toivola hoksauttaa, ettei punkkisyynistä turhaa puhuta
Ei olisi hyvä asia jos lomarahat
otettaisiin pois. Sitten huomasin, että tuo minua aika usein piinaava punainen ryökäle oli taas mittaristossa. Pistänyt arvojärjestyksen uusiksi, aivan kuten pysäyttävät elämäntilanteet usein tekevät.
Tutkijat varmasti tekevät tahoillaan työtä,
jotta epämiellyttäviä ja jopa vaarallisia neurologisia oireita aiheuttava sairaus saataisiin
kuriin tai edes sellaiseksi, että sen kanssa voisi elää mahdollisimman normaalia elämää.
M
A
Aina ei voi
kuitenkaan
vitkutella.
la vierailla. Tuntuu, että rahaa syydetään nykyään ulkomaille ja ulkomaalaisille. Taitaapa kulkupelini kyljessä olla viirujakin, jotka tosin olen itse toilailullani aiheuttanut. Jos peruspalkka olisi korkeampi olisi mahdollisuus
pitää välillä sitten vaikka palkatonta vapaata.
Mika Maliniemi
Oulu
Kuulostaa rankalta ehdotukselta. Plääh, voin vaan todeta, kun huomaan ajotietokoneeni punaisen varoituskolmion vilkkuvan, ja mittaristossa lukee, että sinulle on viesti, ole hyvä! Mietin, että uskallanko
vääntää vivusta, vilkaista mikä on vikana ja paljonkohan
rahapussi taas kevenee. Omia etuuksia vähennetään.
Irina Kylmänen
Oulu. Olen avuton tumpelo auton hoidon ja ylläpidon suhteen. Hyppäsin autoon ja
lähdin kurvailemaan juttukeikalle ja sieltä kotiin. Eikä siinä kaikki punainen akkuvalo paloi myös ja
minulle tuli viesti : Sähkövika, huollettava heti! Konepellin
alla ei siis viserrellyt salamatkustaja, vaan aivan joku muu.
K
Karinin kokema opettaa, muistuttaakin, ettei punkkisyynistä turhaan puhuta. Radion
nupit oli varmaan kaakossa, kun kuuntelin musaa. Monen
palkansaajan huippuhetki on kun saa lomarahoja. Aiheestakin,
sillä kaiken läpikäyminen on ollut todella kova elämänkoulu. Tosin en välttämättä kovin hyvin seuraamuksin. Korviini
kantautui kuitenkin jotain ihme viserrystä. Kyllä taitaisi lomat jäädä pitämättä
ilman lomarahoja.
Veli-Matti Haapakoski
Oulainen
Ei kuulosta hyvältä. Jos lomarahat poistetaan se pitäisi kompensoitua palkkaan,
eli palkkaa pitäisi korottaa. Lomailu maksaa, ilman lomarahoja ei ole
varaa lomailla.
Veera Tohola
Oulainen
Kuulostaa kyllä aivan hirveältä ehdotukselta. Turvallisimmin punkin poisto onnistuu tarkoitukseen suunnitelluilla pinseteillä.
Heli Nurkkala
Pyhäjokiseudun toimittaja
Arkistokuva Kari Pekonen
Muut mediat
V
arusmiesliitto painottaa,
että myös naisia koskevat kutsunnat madaltaisivat
kynnystä hakeutua palvelukseen, jolloin naisten osuus
kasarmeillakin kasvaisi.
T
oivoa sopii, että vielä
tulevaisuudessakin voi
kohdata ihan oikean lääkärin ja sairaanhoitajan, jota
voi puristaa kädestä, katsoa
silmiin ja kertoa vaivansa.
Riikka Karppinen
Anja Karvonen-Kälkäjä
Ruotuväki
Maaselkä-lehti
S
yljen maahan, heitän
jäätelöpaperit perässä,
murskaan limukkapullon
kiveykselle, piirrän tussilla
ja raaputan puukolla, ajan
istutusten yli mopolla. Pari kertaa on käynyt niin, että kun päällä oleva ongelma on saatu korjattua, on lähtiessä ilmennyt sitten jo aivan
uusi. Kammoan autokorjaamoilla käyntejä, kun
en osaa oikein kuvailla mikä autoani milloinkin vaivaa. Ei se
kyllä ole mahdollista mietin. Koulu, joka on lopulta kirkastanut hänen kertomansa mukaan monia
arkisia asioita. No, viserrys vaikeni, jatkoin ajoani. Osaan kuitenkin onneksi ruokkia
sitä säännöllisin välein, siksi se minua lienee vielä kuljettaa
paikasta toiseen. Voihan vietävä, oliko minun autoni konepellin alle pesiytynyt salamatkustaja. Parkkipaikalle astellessani katselin,
kun harakat hyppivät autoni ympärillä. Jos
lomarahat poistetaan, niin millä sitä on
sitten mahdollista lomalla käydä . PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 22. Huokaisin helpotuksesta kun sain toissaviikolla punaisen varoituskolmion pois vilkkumasta. heinäkuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 22.7.2013
Kati Järvenpää
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
Kirjoittaja on Pyhäjokiseudun kesätoimittaja.
Päätoimittaja Sirpa Kortet | p. Välillä tuoden tuskaa, toisinaan iloa ja helpotusta, kun oireet hetkeksi
hellittävät.
Toivolan kertoma pysäyttää. Näin
ei toimita kotona. Pienen hetken elämästään, jonka vaikutukset ulottuvat lopulta naisen jokaiseen päivään ja hetkeen. Miksi siis
näin yhteisillä puistoalueilla?
Juha Virranniemi
Rantapohja
Gallup: Miltä kuulostaa Suomen Yrittäjien ehdotus poistaa lomarahat ?
Huono juttu tässä taloustilanteessa. Mietin, että
kuuluukohan se radiosta vai mistä. Minulle autoilu on siis
autoilua, ja siihen se jääkin. Sain riemuita siitä ilosta vain
parin päivän ajan, sillä tuo punainen ryökäle palasi mittariin, ja oikein kunnolla. Vitkuttelen vian korjaamisen suhteen, jos on kyse polttimonvaihdoista vaikka se ei ole järkevää. Pian ääni taas toistui. 050 438 0845 | sirpa.kortet@almamedia.fi
Punainen
ryökäle riivaaja
Punkkisyyni on paikallaan
inulle auto on tärkeä kulkuväline,
jota käytän lähes päivittäin. En kuluta aikaani autoa puunaamalla tai
kiillottamalla. Aina ei voi kuitenkaan vitkutella tai viivytellä. Infektiolääkäri Jarmo Oksi kertoo, että yleensä punkin purema on kivuton.
Hän vinkkaa myös, että borrelioosiriskin
minimoimiseksi ihoon kiinnittyneet punkit
on poistettava mahdollisimman pian. Siitä huolimatta olen yrittänyt pakon sanelemana korjaamoil-
arin Toivola jakaa Pyhäjokiseudun lukijoiden kesken kokemansa. Naisen
logiikalla ajatellen pakollinen ja
tärkeä, mutta ei elintärkeä
Asuinpaikan valinnalla voi vaikuttaa melun määrään.
Yöuni on kaikille tärkeä
ikään katsomatta. Se oli silloinkin nuorten huvi sekä yksi tapa ja paikka tavata toisia
nuoria. Loppuun nimi tai nimimerkki. hammaskivenpoisto ja
hampaiden valkaisut
Sisätautien erikoislääkäri,
mm. vatsa,
nivelet ja kilpirauhanen.
Tutkimukset kelakorvattavia
myös ilman lähetettä.
Korva-, nenä- ja kurkkutaudit
Vihriälä Jaakko
Nivelkäsittelyä, naprapatiaa
Kirjoittaja muistuttaa, että myös nuorten on saatava nauttia oikeuksista, ei vain velvotteista.
Kuvan mopoilijakaksikko ei liity Oulaisissa käytyyn mopo-keskusteluun.
Hevonen
GYNEKOLOGIT
Pesonen Pia
Koski-Rahikkala Heli
Talvensaari-Mattila Anne
Nissi Ritva
myös yleislääkäri
Iho- ja sukupuolitaudit
Penna Tomi
Esko Ripaoja
Kaikki kirurgiset taudit, pkltoimenpiteet, luomenpoistot,
tuki-ja liikuntaelinsairaudet,
urheiluvammat, tapaturmat,
eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit,
todistukset
Pertti Kuusela
HAMMASLÄÄKÄRIT
Korkala Paula
Hämeenniemi Hanna
Toivanen Jukka
Protetiikan erikoishammaslääkäri mm. implanttihoidot
SUUHYGIENISTIT
Jokitalo Johanna
Rantaeskola Anna
Mm. Helinä käy koulua Oulaisten Lehtopäässä.
Kuva kuuluu koululaisten luontoaiheiseen kuvasarjaan, joka julkaistaan Pyhäjokiseudussa.. sydänfilmit, rasitus-EKG,
diabetes ja Holter-tutkimukset
Meiltä nyt myös ONLINE-ajanvaraus
www.laakarikeskussyke.fi
LUKIJALTA Erään isän-
MAGNEETTIKUVAUKSET
nän hevonen hukkui 30-luvulla suonsilmäkkeeseen.
Naapurit oli pahoitellut, että
sinulta hukkui se hevonen.
Isäntä oli sanonut, että ?ei se
mitään, kaapin loovassa hirnuu toinen?.
Oulussa joka viikonloppu
Kasarmintie 21:ssa.
Perustutkimus 365?
Tervetuloa!
*omavastuu (mm. (08) 470 016
Avoinna ma-pe 9.30-17, la suljettu
www.pyhajokiseutu.fi
Asiantuntijamme palveluksessasi
Radiologian erikoislääkäri dosentti
Haapanen Arto
Langen Marja
uä. (08) 474 335
www.laakarikeskussyke.fi
?
?
Kauttamme myös LABORATORIOTUTKIMUKSET
?
Aulis Alatalo
www.pyhajokiseutu.fi
Mitä, missä,
milloin?
Kurkkaa
Pyhäjokiseudun
nettilehdestä
uutiset ja
tapahtumat, jotka
päivittyvät pitkin
päivää.
Lukijakuva
Onnittelut
Kärsämäeltä.
Pyhäjokiseudun nettilehden lukija
onnittelee merijärvistä Jyri Isokääntää,
joka voitti hopeaa keihäskisassa torstaina
Hollannissa.
Helinä Heinovirta omistaa kivan koirakaveri Oskun. Viestin hinta on 0,85 e.
Mopopojista ja
kesämelusta
MIELIPIDE 11. heinäkuuta
Pyhäjokiseudussa kirjoitettiin nuorten aiheuttamasta
öisestä kesämelusta ja viikko
myöhemmin säestettiin tekstaripalstalla samaa aihetta.
Ymmärrän, että melu ei
ole miellyttävä asia, mutta
poliisin sanoin toteaisin, että
taajama-alueella asuvien on
siedettävä enemmän melua
kuin kylillä asuvien. Toimitus voi lyhentää tekstejä. Kiitos heille. Ei voida
vaatia kaupungin autioittamista yöajaksi.
Laittomuuksia, kuten liikenteen vaarantamista tavalla tai toisella, ei pidä sallia.
Jos kilvanajo kiehtoo nuoria,
kannattaa olla yhteydessä,
vaikka Oulaisten Moottorikerhoon.
Oulaisissa on puhuttu paljon nuorten hyvin-/pahoinvoinnista. 050 438 0845
Alennus lasketaan silmälasikehyksen
ja -linssien normaalihinnasta.
Aurinkolasit
-30%
30%
0%
Silmälääkärin vastaanotto: 14.8., 15.8.
Varaa aika optikon näöntarkastukseen tai silmälääkärille.
Myös verkossa
jja Facebookissa!
OULAINEN
Oulaistenkatu 24, p. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192.
Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sen jälkeen viesti. Nuorisotalomme oli
Allas-baari sekä nuorisotyöntekijämme Helvi ja Kalevi
Kivelä. Viralliset nuorisotyöntekijät olivat
iltaisin ja viikonloppuisin aivan jossain muualla kuin
nuorten keskuudessa.
Viime vuosien aikana Oulaisissa on pähkäilty, mikä
nuorillamme on ja mitä heidän hyväkseen pitäisi tehdä,
jotta pahoinvointi poistuisi
tai ainakin vähenisi.
Yksi asia on se, että puututaan vain laittomuuksiin, ei
kaikkiin asioihin, jotka ottavat päästä.
Anne Mattila
äiti
arkistokuva veli-jukka mustajärvi
www.optiaika.fi
Onko Sinulla hyvä
JUTTUVINKKI?
Silmälasit
-30%
Soita toimitukseen
p. On pelkästään hyvä asia, että nuoret kokoontuvat kesäiltaisin (ja -öisinkin), ajelevat ja viettävät aikaansa yhdessä.
Ahdistava ilmapiiri syntyy,
kun kaikkiin asioihin puututaan. tutkimukset mm. heinäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
3
Mielipiteet: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi, Pyhäjokiseutu/toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen.
Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle myös nimimerkillä kirjoitettaessa.
Kirjoita napakasti. Me täällä Oulaisissa tiedämme vähän liiankin hyvin,
mitä siitä seuraa.
35 vuotta sitten päristelin
itse iltaisin mopolla kadulla
ja muutaman vuoden myöhemmin autolla. aivojen/pään
Varaa aika kuvaukseen
sekä lannerangan tutkimus.)
numerosta 0440 521 534.
Perustutkimus ilman
Kela-korvausta 510?
AJANVARAUKSET
08 474 333
?
Keskuskatu 7, OULAINEN
P. Maanantaina 22. (08) 474 333
Fax. Oulaistenkatu on kuitenkin tämän
kaupungin ydin
Kaikista muista kirkonkylistä inssiajot lopetettiin,
Vilminko vertaa.
Oulaisista kotoisin oleva Vilminko työskenteli autokouluaikanaan jo Ruotsissa. Jussi
Mannerkorpi vinkkaa kuvasta isäänsä Mikko Mannerkorpea.
Kuvassa on myös Jussi ja Antti-veli.. Eli Eeli Erkkilä, joka muistini mukaan
toimi vielä tuolloin kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä. Oulaisiin tuli autokoululaisia läheltä ja
kaukaa. Varmasti oman kylän mies on tehnyt voitavansa tässä silloisessa tutkintopaikka-jutussa.
Jussi nautti etenkin poh-
joisesta tulleiden autokoululaisten seurasta.
??Muistan monet mukavat
Lapin miehet, jotka huomioivat minutkin pikkupoikana.
Opettivat minulle miten nuotio tehdään tai miten syntyy
harrilauta, jota käytettiin kalastusvälineenä.
Mikko-isän jalan jäljissä
autokoulualalla ovat työskennelleet pojista Jussi ja
Antti. Tuolloinkin
inssiajoja järjestäviä paikkakuntia karsittiin. heinäkuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Mikko
Mannerkorpi
selätti Trafin
rajaukset
Inssiajot: Trafin inssiajojen rajaus pois
Oulaisista saa vastalauseryöpyn.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala almamedia.fi
OULAINEN Historia toistaa
itseään, totesi sotkamolainen
Mauno Vilminko lukiessaan
viime torstain (18.7.) Pyhäjokiseutua.
??Vai meinaa Liikenteen
Turvallisuusvirasto jälleen
evätä inssiajoluvat Oulaisista.
Viraston perusteet esitykselle
ovat kovin heppoisia, Vilminko ihmettelee.
Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafi julkisti listauksen
paikkakunnista, joilla ei viraston mielestä ole edellytyksiä inssiajojen järjestämiseen.
Perustelu on se, että ajokortteja ajetaan Oulaisissa lukumääräisesti vähän eikä liikenneympäristö anna riittävästi harjoitusta autokoululaisille.
Mauno Vilminko ei suostu
sulattamaan Trafin perusteluja.
??Ajoin ajokortin Mannerkorven Mikon autokoulussa
Fakta
??Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi esittää, että inssiajopaikkakuntien määrää vähennetään.
?. Mikko oli jääräpäinen, eikä antanut periksi
inssiajo-asiassa, joten omatkin niskavillani nousevat
pystyyn, jos nyt vievät inssioikeudet Oulaisista, Vilminko puuskahtaa.
Historia todella toistaa itseään, tietää Mikko Mannerkorven Jussi-poika.
??Trafi muutti inssiajosäädöksiä jo taannoin. Mannerkorvella oli
pätevä opetus ja sillä on pärjännyt hyvin tähän ikään
saakka. Hän oli tiukan kurinpitäjä, mutta opetti
autokoulussa pääasiassa vain
teoriatunneilla.
Autokoulu työllisti ison
joukon työväkeä. Autokoulun yhteydessä toimivassa korjaamossa koululaiset pääsivät suorittamaan ajokorttiin vaadittavan korjaamoharjoittelun.
Jussi arvelee, että Mikkoisän lisäksi kunnia inssiajojen säilymisestä 1960-luvulla
kuuluu myös silloiselle ministeri Eeli Erkkilälle.
??Meillähän oli tuolloin
Oulaisista oma ministeri
eduskunnassa. Tallessa on vielä vuosimallin 1952 F
dösten mukaan.
doksi tuli asetus, että paikkakunnalta on löydyttävä kiinteä käsittelypaikka inssiajoon
lisättyä auton käsittelykoetta
varten.
??Sellainen sitten hommattiin, jotta inssiajoja voitiin järjestää edelleen, Jussi
Mannerkorpi kertoo.
Myöhemmin käsittelypaikkaa laajennettiin vielä
jarrutusalueella, jota tarvittiin liikenneopetuksessa
moottoripyörien ajonopeuksien noustua.
Mannerkorpi kiittää Oulaisten kaupunkia, jonka virkamiehet ovat suhtautuneet
aina suotuisasti säädösten
vaatimiin muutoksiin.
??Kaupunki ansaitsee kiitoksen antamastaan tuesta.
Kaupunki on tehnyt aina
kaikkensa, että Oulainen kelpaisi tutkintopaikaksi.
autokoululaiset. Tuohon
aikaan traktoreita tuotiin rajoitettu määrä Suomeen ja jokaiselle riitti ottajia jonoksi
asti, Jussi Mannerkorpi kertoo yrittäjäisänsä taustoista.
Traktorikaupan vapauduttua Mikko Mannerkorpi keskittyi automyyntiin, autokorjaamotoimintaan ja autokoulun pitoon.
??Isä oli aiemmin armeijassa kapiaisena. Inssiajoja
sai järjestää vain kauppaloissa tai kaupungeissa, mutta
Oulainen oli tuolloin kirkonkylä, Vilminko muistelee.
Mies ei jäänyt ilman ajokorttia, eikä Oulaisista lopetettu inssiajoja.
??Tästä on kiittäminen
Tuhansia
autokoululaisia
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
OULAINEN Liikenneopettaja Mikko Mannerkorpi oli
kotoisin Lieksasta ja hänen
Kaarina-vaimonsa Petäjävedeltä. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 22. On yksin hänen
sinnikkyytensä ja toiminnan
ansioita, että lupa inssiajojen
järjestämiseen säilyi Oulaisissa. Pariskunta päätyi Oulaisiin traktorikauppiaaksi.
??Oulainen valikoitui
asuinpaikaksi sen perusteella, että isä sai perustaa paikkakunnalle Ferguson-traktoreiden piirimyynnin. Tällä hetkellä ajokorttiin oikeuttavia inssiajoja järjestetään 102 paikkakunnalla ja
Trafi vähentäisi paikkakunnat
72:een.
??Mikäli Trafin esitys toteutuu,
inssiajot lopetetaan PohjoisPohjanmaalla Oulaisista, Nivalasta, Pudasjärveltä ja Taivalkoskelta.
vuonna 1961. Tuolloin
inssiajojen järjestämisen eh-
Jussin Mikko-isä tuli Oulaisiin Ferguson-traktoreiden piirimyyjäksi. Hän
tuli autokouluun varta vasten
Oulaisiin.
??Halusin suomalaisen
kortin. Autokoulunopettajia ja henkilökuntaa, joka muonitti ja majoitti
yhteismajoituksessa olevat
edesmennyttä Mannerkorven Mikkoa. Jussi arvioi, että autokoulun opit ovat tuoneet ajokortin tuhansille kuskeille.
??Itse oli alalla yli 40 vuotta. Vuosittain ajo-oppilaita
oli 100 liikenneopettajaa kohti, joten Oulaisten ja Haapaveden autokouluista meiltä
kortin sai laajimmillaan noin
400-500 oppilasta vuosittain.
Autokoulun arki on tullut
Jussille tutuksi.
Hän on työskennellyt itsekin liikenneopettajana yli 40
vuotta ja toivoo, että Trafin
esitys koituisi lopulta suotuisaksi Oulaista kohtaan.
Heli Nurkkala
Legendaarinen autokoulukuva muistuttaa menneestä
heinäkuuta
eikä verkostovedessä ole todettu klooria tiistain 16. Tappelupukarit mukiloivat toisiaan niin, että molemmille tuli vammoja kasvoihin. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Heli Nurkkala
A
Siinä missä toiselle loi rohkeutta ajamiseen,
toiselle piti laittaa jäitä hattuun.?
Fergu, joka on ensimmäisiä Mikon myymiä traktoreita. Maanantaina 22. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Jussi Mannerkorpi kertoo, että traktoriin piti asentaa turvakaaret silloisten sää-
??Ei Trafin esityksellä ole
mitään tekemistä liikenneturvallisuuden ja inssiajojen
määrällä. Mieskuski jäljitettiin poliisikoiran avulla yksityisasunnosta. Mies puhalsi alkometriin 1,7 promillen lukemat.
Ajokiellossa olleen miehen epäillään syyllistyneen
törkeään rattijuopumukseen
ja auton ajamiseen ilman ajooikeutta.
Siikalatvalla 4-tiellä Sipolan
kohdalla oululainen mies ajoi
ojaan henkilöautolla lauantaina hieman ennen puoltayötä.
Mies oli lähtenyt Kärsämäeltä kohti Oulua. Mies puhalsi poliisin alkometriin 1,46
promillea.
Auto kääntyi ulosajossa
katolleen ja vaurioitui lunastuskuntoon. Tarkastuksen ajankohta varmistuu myöhemmin.
Karvoskylän säiliön ohittavaan putkeen on asennettu
pysyvästi UV-desinfiointilaite.
Koska laitteen toiminta
perustuu ultraviolettivaloon,
ei laitteen toiminta aiheuta
talousveteen mitään makutai hajumuutoksia.
??Mikäli verkostovedessä
havaitaan lähiaikoina lieviä
aistinvaraisia muutoksia, ne
todennäköisesti liittyvät tehtyihin verkoston huuhteluihin ja klooraukseen.
Bakteeriseurantanäytteiden ottaminen on kuitenkin
siviiliin ja 14. Kun
sieltä valmistuin, aloitin autokoulussamme opettajana ja
kouluttauduin samalla työn
ohessa teknisestä opistosta
kuljetusinsinööriksi.
Mannerkorpi luonnehtii
liikenneopettajan työn monipuoliseksi.
Työssä saa tutustua uusiin
ihmisiin ja samalla oppii tunnistamaan oppilaiden persoonia.
??Jokainen on oma persoonansa. Kokemaan
onnistumista ja oikeaa tekemistä.
Kissatappelu
Haapaveden
yössä
Vettä voi juoda jälleen suoraan hanasta ilman keittämättä
Karsikkaalla ja Ruuskankylällä.
Koko vesiongelman aiheuttajaksi paljastui Karvoskylällä oleva vesisäiliö.
Oletettavasti rankkasateiden jälkeen luonnonvesiä
pääsi vesisäiliöön, joka toi
epäpuhtaudet veteen.
Säiliö on kytketty pois vesijohtoverkostosta eikä sitä
oteta käyttöön ennen kuin
säiliön kunto on perusteellisesti selvitetty ja korjaukset
tehty.
Nivalan Vesihuolto Oy on
tilannut säiliön kunnon ja rakenteiden tarkastuksen ulkopuoliselta asiantuntijayrityk-
seltä. Ambulanssi vei
miehen Ouluun.
Arkistokuva Pasi Liesimaa
jatkunut viime perjantaihin
asti ja viimeiset laboratoriotutkimukset näytteistä valmistuivat sunnuntaina aamupäivällä.
Nivalassa Ruuskankylää,
Huikaria, Isokankaantien
varren asukkaita ja osaa Maliskylästä.
Keittokehotuksen päättymisestä tiedotetaan keittokehotusalueen talouksia lisäksi
tiedotteella, joka jaetaan postilaatikoihin.
Veden klooraus lopetettiin
perjantaina 12. Aiemmin sama ihminen pystyi
työskentelemään katsastusmiehenä ja inssiajattajana.
Aivan kuten Anttilan Tapsa
vaihtoi katsastusmiehen takin inssiajattajan takkiin,
kun tuli tarve ajokokeen pitämiseen. Kaiken takan on
vain työn järkeistäminen. Siinä missä toiselle on luotava rohkeutta ajamiseen on toiselle oppilaalle
laitettava jäitä hattuun, Mannerkorpi hymyilee.
Yksi asia toimi lähes jokaisen autokouluoppilaan kohdalla.
??Unelma-ammatti siinä
mielessä, että oppilailta ei
motivaatiota puuttunut. He vain halusivat päästä tekemään sitä, mikä heitä
oikeasti kiinnosti. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Tai Rajaniemen
Raimo otti ajotutkintoja vastaan poliisityönsä ohella. heinäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
5
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. heinäkuuta jälkeen. Toinen naisista löi vielä
päänsä kaatuessaan asvalttiin.
Kaksikko kuljetettiin ambulanssilla tarkastettavaksi
terveyskeskukseen. Tällöin
vettä kannattaa juoksuttaa
muutamia minuutteja, ympäristöterveydenhuollosta
ohjeistettiin keittokehoituksen purkamisen jälkeen.. Poliisit löysivät
myöhemmin auton hylättynä. Riita yltyi käsirysyksi
asti. päivä pääsin
HAAPAVESI Kahden naisen
välille syttyi tulinen riita lauantaina aamuyöllä Haapavedellä. Kummankin naisen epäillään
syyllistyneen pahoinpitelyyn.
Raahessa miehen ja naisen
välille syntyi samoin riitaa,
mutta kaksikko oli tapahtuma-ajankohtaan yksityisasunnossa. Miestä
epäillään pahoinpitelystä.
Lauantaina aamuyöllä poliisipartiota ajeli vastaan
miesautoilija, josta poliisi sai
aiemmin ilmoituksen.
Partio ei heti päässyt autoilijan perään ja kuski ajeli
matkoihinsa. päivä alkoi liikenneopettajakurssi. Monet hankalaksi mainitut oppilaatkin olivat unelmaoppilaita. Riita ajautui niin
rajuksi, että mies pahoinpiteli naista muun muassa puristamalla kurkusta. Nykyään vain harvalla riittää
enää pätevyys molempiin
tehtäviin, Mannerkorpi oikolukee Trafin suunnitelmia.
Mannerkorven mielestä
Trafin päämääränä on ohjata
autokoululaiset Ouluun ajo-
Vesipiina viimeinkin
takanapäin
HAAPAVESI-NIVALA Yli
kaksi viikkoa jatkunut juomaveden keittokehotus on
päättynyt Haapavedellä ja Nivalassa.
Ympäristöpalvelut Helmi ja
Peruspalvelukuntayhtymä
Kallio ilmoittivat sunnuntaina aamupäivällä, että vesijohtoverkon vesi on jälleen
juomakelpoista sellaisenaan.
Vesijohtoverkosta tulevan
talousveden keittokehotus
koski Haapavedellä Karsikkaan ja Keson kyliä sekä Suotukylää.
oppiin, silloin yhdessä paikassa riittää töitä, eikä inssiajojen hyväksyjät joudu kulkemaan työn perässä tien
päällä.
Mannerkorpi ynnää, että
Trafin tahdon toteutuessa,
ajokorttien hinnat nousevat
ja ajokortin hankkiminen pitkine autokoulumatkoineen
käy kestämättömäksi monille
nuorille ja vanhemmillekin.
Liikenneopettajan ammatista Mannerkorpi on nauttinut.
Siitä huolimatta, vaikka
leipätyö tuli hänelle aikoinaan olosuhteiden mukana.
??Olin armeijassa, kun isä
joulukuun lopulla kuoli.
Tammikuun 10
En pystynyt
kunnolla oikein edes kirjoittamaan. Lauantaina tuntemukset lisääntyivät. Oikea jalkakin lähti puutumaan. Karin lähti kotiin. Jos niissä
paikoissa silti liikkuu, olen
kehottanut pitämään huolen
siitä, että tsekkaa, ettei ötököitä ole, Karin kertoo.
Varteenotettavia neuvoja
hänellä on monia muitakin.
Karin varoittaa pelkäämästä
pelkkiä punkkeja.
Borrelioosia voivat levittää monet muutkin ötökät aina paarmoja, ampiaisia, hämähäkkejä ja hyttysiä myöten.
??Ei sitä tiedetä, että borrelioosia voivat levittää muutkin ötökät kuin punkit. Nousi tahtotila, että
pakko tätä on selvittää, Karin
kertoo.
Hän marssi yksityiselle
lääkäriasemalle. Hän myös kehottaa tarkistamaan säännöllisesti sekä
oman perheen jäsenet että
lemmikkieläimet, jotka voivat
kantaa punkkeja kotiin turkissaan.
kunut paljon. Sit-
ten tuli ajatus, ettei tämä voi
olla näin. Oli her-
A
Minulla ei todellakaan ollut
korvien välissä
vikaa.?
mosärkyä, ja lihaksistossa oli
outoa särkyä, Karin toteaa.
Syyskuun 13. Elämä oli mallillaan.
Karin oli lähdössä jatkamaan
opintoja.
??Kaikki tuli niin äkkiä. Tieto
on lääkäreilläkin lapsenkengissään ja sitä myötä myös ihmisillä, Karin kritisoi.
Varovaisuuteen Karin kehottaa myös lemmikkien
omistajia.
FAKTA
??Borrelioosi on sairaus, joka
pidemmälle edetessään voi olla äärimmäisen vakava.
??Borrelioosia voivat punkkien
lisäksi levittää myös paarmat,
ampiaiset, hämähäkit ja jopa
hyttyset.
??Borrelioosin ötökän pistosta
saanut Karin Toivola kehottaa
ihmisiä välttämään paikkoja,
joissa tiedetään olevan punkkeja. Elettiin heinäkuun
loppua vuonna 2011. Karinin koko oikea
käsi lähti puutumaan. päivänä hän
ei pystynyt enää edes puhumaan. Kyllä se tuntui
tosi pahalta. Silloin Karin yhdisti tilanteensa
Kaikki perheenjäsenet,
karvaturkitkin, on hyvä tarkistaa päivittäin, sillä lemmikit voivat kantaa punkkeja
turkeissaan kotiin ja jopa
vuodevaatteisiin saakka.
??Ihmisiä ja eläimiä pitää
kontrolloida koko ajan, Karin
huomauttaa.
Omaan aktiivisuuteen hän
kehottaa myös siinä tapauksessa, jos ötökkä on päässyt
yllättämään, ja oireita ilmaantuu.
relioosiklinikoita, joissa ihmisiä hoidetaan.
??Hoito pitäisi saada heti.
Antibiooteilla tätä yritetään
hoitaa. Minun tapauksessa se
oli liian myöhäistä. Kului
useampi viikko. Tämä oli sitä
mieltä, että vika on korvien
välissä.
??Olen ollut suurimman
osan elämästäni tosi aktiivinen, vetänyt jumppia ja liik-
Kokemuksen syvällä
rintaäänellä
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE Borrelioosin kanssa elävällä Karin
Toivolalla on sanat valmiina
mielessä, kun sairaus tulee
ihmisten kanssa puheeksi.
??Olen kehottanut ihmisiä
välttämään sellaisia paikkoja,
joissa punkkeja on. Magneettikuvat paljastivat, että kyseessä on myeliitti, harvinainen
neurologinen sairaus. Vähitel-
Kaksi vuotta ja yhä jaloillaan. Karin Toivola katsoo tulevaisuuteen luottaisesti, kaikesta huolimatta.
len Karin alkoi kuiskailla, ja
tilanne parani pikkuhiljaa.
Hän myös sisuuntui. Ennen
tapahtunutta kaikki oli ollut
selvää. Se oli kolmen senttimetrin mittainen ja selkäytimessä.
Verestä löydettiin myös
kohonneet borrelia-arvot. Magneettikuvissa se näytti kuin
madolta. Sunnuntaina vuorossa olivat kasvot.
Karin meni terveyskeskukseen, mutta siellä ei osattu oikein sanoa, mistä oli kyse. Karin
Toivola ei ajatellut sen kummempia, kun häntä pisti vasempaan olkapäähän joku
ötökkä.
??En tiennyt, mikä se oli,
enkä kiinnittänyt siihen huomiota sen enempää, vaikka
pistoskohta oli pitkään arka,
Karin muistelee.
Tuli keskiviikko, elokuun
24. Oli vaikea pitää ryhtiä.
Kivut olivat valtavat. Borrelioosiin sairastuneista kuulee
aina tuon tuosta.
??Näitä tarinoita on hirveästi ja jokainen niistä on liikaa, Karin Toivola huokaa.
arkistokuva nina susi
Punkit eivät ole ainoita borrelioosin levittäjiä. Myös monet lentävät ötökät voivat tartuttaa.
Karinin mielestä borrelioosin ja harvinaisten neurologisten sairauksien tutkimus on Suomessa hyvin hataralla pohjalla ja aivan alkutekijöissäään.
Hän tietää, että esimerkiksi Keski-Euroopassa on bor-. Ihmisiä
kehotan vaatimaan hoitoa.
Jos sitä ei omalla paikkakunnalla saa, onneksi on mahdollisuus vaatia lähetettä
muualle, Karin toteaa.
Hän kertoo, että on yrittänyt välttää olemasta itselleen
lääkärinä.
Koska hän ei hoitoa saanut, hän ryhtyi kuitenkin selvittämään, mikä borrelioosi
on ja mistä se voi tulla. En pysty vieläkään.
Kyllä sitä rupes itsekin miettimään, että kai minulla on
korvien välissä vikaa, Karin
huokaa.
Kadoksissa puhekyky oli
kokonaisen viikon. heinäkuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Elämä
muuttui
pienessä
hetkessä
Ötökänpistos: Vakava sairaus on läsnä
joka päivä. Neurologin lausuma
oli lohduton. Aurinko, lämpö, kukat. 41-vuotiaalle Karinille on sanottu, että hänellä on 60-vuotiaan aivot.
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE Ympärillä
kaunein kesä. Oireet pahenivat ja pahenivat.
??Minun oli tosi vaikea kävellä. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 22. päivä
Tammikuun loppuun asti olen
määräaikaisella eläkkeellä. Muutamasta paikasta olen
haaveillut. Toiveita ja unelmia
saa ja pitääkin olla, että paranisi, mutta toistaiseksi vielä vaikuttaa
aika kyseenalaiselta, miten kuntoudun.
Ihmiselämä on raadollista. On voimaton olo. Olen 41-vuotias. heinäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
7
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Maanantaina 22. Joskus mietin, pitääkö luovuttaa kokonaan. Borrelioosin hoito sen
sijaan on hänen osaltaan
myöhäistä. En tiedä, miten se on
vaikuttanut. Nyt
olen käynyt muutaman kerran jumpassa. Olen saanut olla kotona lasten
kanssa, olen ollut läsnä koulunkäynnissä ja arjessa.
Ihmisten piiri on pienentynyt. Minulle on sanottu, että saatan joutua
kolmen vuoden sisällä pyörätuoliin tai sokeutua. En pysty tekemään mitään,
mitä olin ennen tehnyt. Auttamalla muita voi auttaa myös
itseään.
Karin Toivola
Ota yhteyttä
tilausasioissa: 010 665 9016
ilmoitusasioissa: 010 665 5145
toimitukseen: 010 665 5144
Mukavaa kesää!. Toisaalta tilanne on se, mikä se on. joulukuuta 2011, kun oli jälleen
kerran menettänyt puhekykynsä. Olen yrittänyt säilyttää positiivisen mielialan ja ilon.
Olen nyt kotona, olen etuoikeutettu. Itse hän yritti toistuvasti kertoa, että verestä oli todettu kohonneet arvot.
Virallisen myeliittidiag-
Olemme siirtyneet kesäaikaan.
TOIMISTOMME
ON AVOINNA
MA-PE KLO 9-12 JA 13-15
noosin hän sai lopulta 5. Olen tykännyt uida. Ehkä ihmiset ajattelevat, että olen vieläkin. Välillä on hyviäkin hetkiä. Se lyö maahan.
Väsyn tosi helposti. Sen olen joutunut jättämään,
sillä kahden, kolmen tunnin jälkeen tulee valtavat hermosäryt.
Leipomista on pitänyt vähentää, ei kertakaikkiaan pysty. Pystyn tekemään päivittäiset toimet.
Kun on parempi päivä, ajattelen, miten kiitollinen voi olla siitä, että
on hyvä päivä. Ei minulle ole kukaan pahemmin tarjonnut apua.
Olen ollut menevä, ulospäin suuntautunut ja aika voimakas
henkilö. Jos liikkeitä pitäisi tehdä rytmissä, oikea puoli
A
aiempaan ötökän pistoon.
Lopulta hän löysi myös hyvän neurologin.
??Minulla ei todellakaan
ollut korvien välissä vikaa.
Oli vain huono neurologi, joka hoiti ylimielisesti ja väärin, Karin toteaa.
Särky on koetellut eniten näköhermoja. En pysty
harrastamaan niin kuin haluaisin. Välillä
on sellaisia öitä, että kivut ovat tosi voimakkaat. Antibiotteja olisi
pitänyt saada oireisiin jo paljon, paljon aikaisemmin.
Olen nyt kotona,
olen etuoikeutettu."
ei ehdi mukaan.
Pikkuisen olen tehnyt sellaisia töitä, joita voin tehdä omassa
tahdissa, mutta niitä ei kauheasti ole. Välillä on pahempia kipukausia.
Välillä säryn ja väsymyksen takia pitää olla sisällä monta päivää.
Välillä on tosi hyviä päiviä. Siitä on mennyt
nyt kaksi vuotta, eikä kumpaakaan ole tapahtunut.
Vointi vaihtelee voimakkaasti. Perheen ja rakkauden merkitys
korostuu. Haastattelussa olen halunnut olla työnantajalle
rehellinen ja kertonut sairaudesta. Oikean puolen liikeradat
ovat pienentyneet. Haaveita on, olen kuitenkin vasta
41-vuotias. Ihmiset eivät
vaan ymmärrä sitä, että on lupa olla heikko ja itkeä.
Aina tulee olemaan terveempiä tai sairaampia ihmisiä kuin minä.
Pitää itse löytää oma paikkansa ja miettiä, mitä voi tehdä niiden
hyväksi, joilla ei mene niin hyvin kuin minulla. Työtä en ole saanut. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. On vain muutama ihminen, joka
oikeasti välittää. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Aina on
terveempiä ja
sairaampia
Minulle on sanottu, että minun aivot näyttävät ihan 60-vuotiaan
aivoilta. En pysty soittamaan pianoa, koska oikea
puoli ei tottele. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Ei ole hyvä, jos
käpristyy omaan sairauteensa. Karinin näkökentässä on tapahtunut muutoksia, ja välillä näköaisti on ollut tosi heikko.
??Kielsivät ajamasta autoa,
hän kertoo.
Borrelioosin toteaminen
on ollut erittäin tiukassa, koska Karinilta puuttuivat punkin puremaa ympäröivät renkaat
heinäkuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
Kaikki kylät
kirjoissa ja
kansissa
Kyläkirja: Kärsämäen ?Kymppi. Valokuvia
kirjassa on noin 270 kappaletta, alkuperäinen tavoite oli
noin 200. Kirjan virallinen julkistamistilaisuus on
perjantaina Koposenperän ja
Välikylän kyläyhdistyksen
järjestämässä kyläjuhlassa,
kirjapiirin vetäjä Lauri Pesonen kertoo.
Kyläkirja kattaa Pesosen
mukaan vanhan ns. Kolmen kylän kertomaa-kyläkirja on valmistunut. Tuula Mannerkorpi nimesi lempikukakseen orvokin, mutta hän pitää myös pioneista ja ruusuista. Mehtäsaaren koulupiirin alueen.
??Materiaalia kirjaan on
kerätty neljän vuoden ajan, ja
viime syksystä lähtien materiaalia on koottu kirjaksi. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 22. Kissankellon väri
on Merjasta kuin kesätaivas.
Luonnonkukat ovat in.
Päivi Kaski kommentoi myös, että hänen
lempparikukkia ovat kyllä ne
lapsuusajan pellonreunojen
ja tienvarsien vaatimattomat
kukat. Kolmen kylän kertomaa-kirjan
sivuille on tallennettu Koposenperän, Välikylän ja Mehtäsaaren talojen ja ihmisten
historiaa sekä monenlaisia
muisteluita.
Kirjan valmistumisen myötä
kaikki Kärsämäen kylät on
nyt saatu tallennettua kirjoiksi.
??Saimme painosta viime
viikolla 400:n kappaleen erän
uunituoretta Kolmen kylän
kertomaa-kirjaa. Kirja julkaistaan kyläjuhlassa.
Kati Järvenpää
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
KÄRSÄMÄKI Neljän vuoden kirjaprojekti on vihdoinkin saatu kansien väliin. Kirjassa
on esillä kaikki kylillä olevat
talot, ja mainintoja myös jo
autioituneista sekä puretuista taloista. Ilman lapsuusajan
kukkia en olisi huomannut,
mitä luontoäiti voi parhaimmillaan tarjota meille, jotka
olemme saaneet kasvaa ja
varttua maalla!
Esteri Halmetoja (oik.edessä ) on ollut mukana myös Kolmen kylän kertomaa-kyläkirjapiirissä. Turussa asuva kärsämäkislähtöinen Sa
Pekka Luukkonen
hän, parisenkymmentä vuotta sitten muistitietoa olisi ollut paljon enemmän, Pesonen toteaa.
Oman panoksensa Pesonen
on itsekin antanut kirjan kirjoittamiseen. Valokuvat ovat
mustavalkoisia. Seuraavaksi meidän pitäneekin tehdä uusi,
puhdas kuvakirja. Tässäpä kärkiviisikko. He eivät olleet kirjapiirissä mukana, mutta heillä oli oikein
paljon muistitietoa Koposenperän historiasta. Kyläkirjan sivuilla on myös hänen tekstejään.
Kyläkirjan kannet Jukka
Pesosen skannaamista valokuvista on tehnyt Pekka
Luukkonen. Pioni oli lempparikesäkukka
myös Marika Rautiolle, Satu
Tikkaselle ja Maarit Lindqvistille.
Suomen kansalliskukasta kielosta Päivi
Kaski kommentoi, että
Pyhäjoen kielot Hirsiperältä
ovat aivan ihania kesäkukkia,
niitä poimittiin ja vietiin äideille, isille, ja leikittiin myös
kukkakauppaakin. Kirjassa on
sivuja yhtensä 428. Merja Lauriselle tulee mieleen kissankellosta
lapsuuden maisemat ja kesät
Oulaisissa. Anna-Leena Honkimaan lempikukkasista ensimmäisenä oli myös kielo.
Orvokki tuo tähtisilmä
miellytti miehistä silmää, sillä Veli Kalliokulju nimesi orvokin lempikukakseen. Historian patina huokuu hirsimäisestä
kannesta.
Pekka Luukkonen on tehnyt Kolmen kylän kertomaa-kyläkirjan
kannet Jukka Pesosen skannaamista vanhoista valokuvista.
Kesäkukkia
Pyhäjokiseudun lukijat valitsivat lempikesäkukkansa.
Pyhäjokiseudun lukijat ovat
käyneet Facebookissa kertomassa mikä on heidän lempikesäkukkansa ja miksi. Kissankello kukkii
kuitenkin kesäkuusta elokuuhun. Lukijat voivat
käydä edelleen kommentoimassa omista lempikukistaan
Pyhäjokiseudun facebook-sivulla.
1
2
3
4
5. Maija-Liisa
Haapakangas totesi, että pionissa on niin ihanan suuret kukat, ja on olemassa niin monivärisiä pioneja. Näin teimme, ja museovirastolta saimme apurahan joka mahdollisti kirjan
julkaisemisen.
Innokkaita kirjapiiriläisiä
kokoontui Konttilassa liki
kolmen vuoden ajan, ja tarinoita sekä puhetta riitti kovasti.
??Tässä vaiheessa on syytä
antaa erityiskiitokset Koposen Eevalle ja Niilolle. Orvokki on tunnettu
ensimmäinen kesäkukka,
koska se sietää pikku pakkastakin.
Kis, kis kissankello.
Lorussa keväällä mitataan aikaa kissankellon mukaan,kiirettä ei ole
kellään ja pahalla päällä ei
kukaan. Eeva kirjoittikin kirjaan paljon materiaalia. Vanhaa tärkeää muistitietoa on enää jäljellä vä-
Arkisto/Sini-Marja Niska
Arkisto/Nea Ilmevalta
Arkisto/Anniina Mannila
Arkisto/Raine Lehtoranta
Arkisto/Leena Koskela
Upea Pioni. Lumme on myös Haapakankaan mielestä suurenmoinen valkea kaunotar. Maarit
Lindqvist tykkäsi myös kieloista. Jos
tarkastelee Koposenperän
peruskarttaa, niin kirja kattaa
sen koko alueen. Kirjapiiri
kirjoitti kirjaan esimerkiksi Välikylän tulvista ja ompeluseuroista. Kirjaa aloitettiin aluksi työstämään työnimellä Kärsämäenjoen kyläkirja, mutta nimi päätettiin
muuttaa, kun alue laajeni,
Pesonen kertoo.
KYLÄKIRJA
??Kirjan nimi: Kolmen kylän
kertomaa
??Kirjassa mukana olevat kylät : Koposenperä, Välikylä ja
Mehtäsaari
??Painosmäärä 400 kpl
??Sivumäärä 428
??Valokuvia kirjassa noin 270
kappaletta
??Kirjan teko aloitettu
13.1.2009
??Kirjan julkistamistilaisuus pe
26.heinäkuuta Koposenperän
ja Välikylän kyläjuhlassa.
Lopputulokseen Pesonen
on tyytyväinen.
??Hyvältä kirja vaikuttaa.
Kauan kirjaa tehtiinkin, ja totesin jossain välissä, että jos
hengissä tästä selviän, niin
en kuole ikkään, Pesonen toteaa naurahtaen.
Kyläkirjan tekeminen oli
pitkä prosessi, ja sen kylkiäisinä perustettiin Koposenperän- Välikylän kyläyhdistys
ry.
??Korpelan Heino totesi,
että meidän on perustettava
kyläyhdistys, että voimme
saada kirjan tekemiseen apurahaa
Vartaloltaan
Siuvatti on normaali.
Hänellä on sänkitukka,
parta ja oikeassa silmäkulmassa noin neljän sentin
mittainen arpi. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Maanantaina 22. Siellä Aku sai
elantonsa toimittajana. Osa
tykkää tehdä akvarelleja, osa
akryylitöitä ja osa valitsee öljyvärit. elokuuta.
Loppuviikkoon mennessä
ilmoittautuneita oli kymmenkunta, joten Lehtelän
mukaan joukkoon mahtuu
vielä muitakin.
??20 leiriläistä mahtuu kivasti mukaan. Halmetoja
ari Koponen (vas.takana) tutki siirtolaisuutta, ja kirjoitti kyläkirjaan aiheesta.
Setä-Heikki oli suvun legenda
Kati Järvenpää
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
KÄRSÄMÄKI Turussa asuva kärsämäkislähtöinen Sari
Koponen on tutkinut siirtolaisuutta, ja kirjoittanut aiheesta kyläkirjaan.
??Sain selville, että vuonna
1879 syntynyt Aku Päiviö
lähti Koposenperän Jaakola
nimisestä talosta Kanadaan
vuonna 1902. kesäkuuta.
Hän on 173 senttiä pitkä ja
painaa 70 kiloa. Vihjeitä on
tullut muun muassa KeskiPohjanmaan suunnalta.
??Olemme informoineet
poliisia sinne suuntaan, jos
häntä näkyisi, mutta ratkaisevaa vihjettä ei ole tullut.
Kaikki vihjeethän tulee viiveellä ja tieto saavuttaa viranomaiset vasta tuntien
päästä. Leiri on tarkoitettu taideyhdistyksen jäsenille, mutta muutkin ovat
seen liittyvän rikosta, vaan
miehen epäillään olevan piilossa omasta tahdostaan.
29-vuotias Mika Siuvatti
katosi Vihannin Kirkkotieltä
lauantai-iltana 22. Tämä on täysin pimeä juttu tässä vaiheessa,
kertoi rikosylikonstaapeli
Heikki Porkka heinäkuun
alussa.
Poliisi ei epäile tapauk-
Poliisi toivoo havaintoja tällaisesta miesten polkupyörästä.
Nahkiaisen kutuaika
keskeyttää työt
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
issä oli mukana parisenkymmentä tekijää, ja he kokoontuivat Konttilaan joka toinen viikko. kadonnut
Mika Siuvatti on edelleen
kateissa. Hän
kirjoitti Raivaaja- ja Vapaasana lehdissä. Vaihdon ajaksi silta
on tuettu eikä sitä pitkin saa
ajaa autolla.
Sillan molempiin päihin
jätetään betoniesteet estämään ajoneuvoliikenne, koska sitä ei voida sallia ennen
kuin vauriot on korjattu. Katoamishetkellä hänellä oli yllään musta
t-paita, tummat farkut ja
tummat lenkkitossut.
Raahelainen Martti Lehtelä pitää Pyhäjoen Annalaa ihanteellisena taideleirin pitopaikkana.
Viime kesänä lasten taideleiri pidettiin Annalassa.
Kokemus oli Lehtelän mukaan hyvä, joten nyt aikuiset
vuorostaan pääsevät nauttimaan paikasta.
??Kuten arvata saattaa, leirillä maalaamme aika perinteisiä maisema-aiheita. Vaikka kyseessä on
vain parin päivän leiri, voisin
todeta, että leiriltä saa pähkinänkuoressa hyvän pläjäyksen maalaustietoa.
Lehtelä kannustaa, että
taideopeille kannattaa antaa
aikaa.
?Taidehommat ovat jatkuvaa opiskelua kuten mikä tahansa muukin tekeminen.
Viileä heinäkuu ei pelota leirijärjestäjää pätkääkään.
??Eihän toki. Sillasta vaih-
detaan sitä kannattelevia,
mutta lahonneita vinoaisaparruja. Minulla on tallessa hänen muistikirjoja ja
luuppikin vuodelta 1889, Koponen kertoo.
Pyhäjoen Etelänkylän museosillan korjaukseen tulee tauko, sillä hätäkorjattavia lahovaurioita on enemmän kuin
ennakkoon oli tiedossa eikä
töitä saada valmiiksi ennen
nahkiaisen kutuaikaa.
Sillasta on ensi viikolla
korjattuna pohjoisen puolen
kahden pilarin väli. Ohjaajana toimi
Merja Sydänmetsä. Toivotaan, että tämä toteutuu tänäkin kesänä, Lehtelä toivoo
luottavaisena.. Olisi kiva nähdä
joukossa pyhäjokisiakin.
taideleiri, joka tällä kertaa järjestetään Annalassa, Raahen
Taideyhdistyksen puheenjohtaja Martti Lehtelä kertoo.
Leirin ajankohta on 3.-4. Silloin
on tosi hyvät ilmat. Asiasta on tehty rikosilmoitus Jokilaaksojen poliisille.
Arkistokuva Nina Susi
Maarit Kesti
tervetulleita. Töiden aloittamista hidasti Pyhäjoessa alkanut tulviminen, jonka takia jokeen
piti kuormata kalliolouhetta,
jotta tukipilareita päästiin
asentamaan.
Keväällä museosillan molemmin puolin asennettiin
korkeudenrajoittimet estämään isojen ajoneuvojen
pääsy sillalle.
Korkeudenrajoittimet ovat
kohdanneet jo ilkivaltaa ja ne
on kertaalleen luvatta poistettu. Eteläisen
puolen korjaamista ei voida
aloittaa, koska joki on oltava
puhtaana elokuun alussa alkavan nahkiaiskauden takia.
Tämän takia työt keskeytetään ja niitä jatketaan syksymmällä.
Siltaremontti käynnistyi
Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksen määräämänä hätäkorjauksena. Kevyt liikenne sillalla on kuitenkin sallittua.
Lemminkäisen miehet ehtivät ahertaa korjaustöiden
parissa kolme viikkoa, kunnes työt päätettiin keskeyttää. Tutkimuksissa on nyt selvinnyt,
että Siuvatti on lähtenyt
asunnoltaan vastaavalla polkupyörällä, mutta Siuvatin
pyörässä on myös tavarateline musta.
Mikäli joku on nähnyt jossakin kuvan kaltaisen polkupyörän, siitä voi ilmoittaa
Raahen poliisiasemalle numeroon 071 8765061. Mari äiti odotteli poikaansa takaisin, mutta Aku ei koskaan palannut. Raahen poliisi pyytää nyt havaintoja kuvan kaltaisesta mustasta Tunturi Arcade -miestenpyörästä. Aku toivoi
elämän loppuvuosinaan näkevänsä vielä kotikoivunsa,
mutta haave ei toteutunut.
A k u n p o i k a Ju l e s t u l i
1960-luvulla Kärsämäelle, ja
etsi isänsä kertomaa puuta,
mutta se oli ehtinyt jo kaatua,
Koponen kertoo.
Taideleirillä alkajille
pläjäys maalausoppia
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKI Annalan kotiseutumuseo pihapiireineen
on hyväksi havaittu.
Miljöö toimii elokuun alussa aikuisten taideleirin pitopaikkana.
??Lasten ja aikuisten taideleirit ovat jokakesäisiä Raahen Taideyhdistyksen tapahtumia. Seuraavaksi vuorossa on aikuisten
Koponen tutki lisäksi SetäHeikin Amerikan matkoja,
joista on monia tarinoita.
??Sukumme legenda SetäHeikki kävi Amerikassa seitsemän kertaa samoilla kengillä, mutta minä löysin siirtolaisinstituutin laivayhtiöiden tietokannoista tiedon
setä-Heikin lipuista neljästä
eri laivasta. Olen jo pitkään pannut merkille, että
elokuun viimeinen viikko on
yleensä helleviikko. Tälle kesälle lasten
taideleiri pidettiin jo Kielosaaressa. Aku kirjoitti
myös näytelmiä ja runokirjoja. Pyörä
voi olla hylättynä jossakin Vihannin lähialueella.
Poliisi on saanut Siuvatin
liikkeistä on vihjeitä, mutta
mikään ei ole johtanut miehen löytymiseen. Satuitko paikalle, kun tapahtui. heinäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
9
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Pysyttelemme maalauksissa, joten veistoksia leirillä ei tehdä.
Lehtelä korostaa, että leiri
on suunniteltu vasta-alkajille
sekä pitkään maalausta harrastaneille.
??Vasta-alkajat opetetaan
ihan perusasioista eli mistä
maalauksessa lähdetään liikkeelle. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Kati Järvenpää
Kadonneen pyörästä
kaivataan havaintoja
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Vihannissa 22.6
heinäkuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Tsausouna
on avoin
kaikille
Heli Nurkkala
A
Kodin ikoninurkkaus on
paikka, joka on
tarkoitettu perheen omille rukouksille.?
Kotiseutuviikko:
Vihannin kotiseutuviikolla tutustuttiin Vihannin
tsasounaan.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
VIHANTI Ortodoksisuus on
aina kiehtonut vihantilaista
Ulla Haukkaa. Ikoni voi olla myös
painettu kuva. Myös eri uskontoja
edustavat voivat halutessaan
istua jumalanpalveluksen
ajan.
Tsasounassa pappi pitää
saarnan seurakuntalaisten
edessä tai heidän keskellään
kulkien. tällä
hetkellä patriarkka Bartolomeos I ja Suomessa korkein
piispa on Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo (Leo Makkonen). Aivan kuten ortodoksikodista löytyy
oma tai omat ikoninsa määrätystä paikasta.
??Kodin ikoninurkkaus on
paikka, joka on tarkoitettu
perheen omille rukouksille.
Ikoninurkkausta kutsutaan
kotialttariksi. En ehkä silloin
niin ymmärtänyt kaikkea,
mutta mummon jättämä
hengellinen perintö oli vahva
ja vaikuttava.
Ulla kastettiin lapsena evankelisluterilaiseksi, kuten perheen muutkin lapset. Suurin vaikutus
oli silti Viktor-isän Nataliaäidillä, joka asui poikansa
perheen luona.
??Meillä oli iso perhe ja
jaoin huoneen Natalia-mummon kanssa. Ulla ja puoliso voideltiin ortodoksisen kirkon
jäseniksi kolmisenkymmentä vuotta sitten.
??Voitelussa saimme omat
ortodoksikummit, Ulla kertoo.
tuolloin saatavilla.
Myöhemmin ortodoksisuus tuntui entistä läheisemmäksi Ullalle ja hänen miehelleen. Suomen ortodoksisen kirkon korkeimpana piispana toimii Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka . Ikoni ei ole
perinteinen taide-esine, vaan
ikoni on uskonnon harjoittamiseen käytettävä esine.
TSASOUNA
Vihannin
tsasouna
vihittiin
käyttöön
vuonna 1987.
Oulun hiippakunta on perustettu vuonna 1980 ja se kattaa
Oulun, Vaasan, Kajaanin, Kiuruveden ja Lapin seurakunnat.
1
2
3
4
5. Kirkkomusiikkia
palveluksissa ei käytetä. Kutsumus ortodoksiuskoon tuntui yhä vah-
Heli Nurkkala
Ortodoksisessa kirkossa ikoni on Kristusta,
Jumalansynnyttäjää,
pyhää ihmistä tai Raamatun
tapahtumaa esittävä, tavallisesti puulle temperaväreillä
maalattu. Pappi laulaa saarnan ja kirkkokuoro vastaa hänelle laululla
kanttorin johdolla.
Fakta
??Suomen ortodoksinen kirkko
on toinen Suomen niin sanotuista kansallisista kirkoista ja
se kuuluu autonomisena kirkkona Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkaattiin.
?. Mummo aina iltaisin muistutti minua, että
muista siunata itsesi iltarukouksessa. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 22. Ulla arvelee, että osin olosuhteiden
johdattelemana, koska evankelisluterilainen pappi oli
Jumalan pyhää kolminaisuutta sekä hänen seurakuntaansa, Ulla perustelee.
Jumalanpalveluissa ortodoksit seisovat palveluksen
ajan. Ilmansuunta tulee siitä, että itä on ortodoksisen rukoilijan suunta,
johon hän yleensä kääntyy
rukoillessaan, Ulla sanoo.
Heli Nurkkala
Heli Nurkkala
Heli Nurkkala
Heli Nurkkala
Arkkipiispa on autonomisen tai autokefaalisen kirkon päämiehen arvonimi. T?asouna sana
tulee venäjä kielen hetkeä
(tsas, ???) tarkoittavasta sanasta ja nimi viittaa siihen, että
t?asounissa toimitetaan
usein hetkipalveluksia tai
muita myös maallikoiden toimittamia palveluksia.
Ortodoksinen kirkko
vietti pyhän profeetta
Elia Tisbeläisen muistoa 20. Mikäli terveys ei tätä
salli, on tsasounaan varattu
istuimia. Ei siis ihme,
että hän tänään toimii Vihannin tsasounan isännöitsijänä.
Tsasouna toimii ortodoksisena rukoushuoneena, johon
ortodoksit kokoontuvat jumalanpalveluksiin.
Ulla Haukka sai ensimmäiset vaikutteet ortodoksisuudesta lapsuuskodissaan.
Kodissa Viktor-isä oli ortodoksi ja Eila-äiti evankelisluterilainen. Suomen
ortodoksisen kirkon arkkipiispa on vuodesta 2001 ollut
arkkipiispa Leo.
Oulun ortodoksisen
seurakunnan Jumalansynnyttäjän suojeluksen tsasouna sijaitsee Vihannissa 86-tien varressa.
T?asouna, rukoushuone, kappeli on yleensä
kirkkoa pienempi ja
vaatimattomampi kirkollinen rakennus. Kirkolla on kansalliskirkkona kirkollisveronkanto-oikeus.
Kirkko noudattaa muista ortodoksisista kirkoista poiketen
läntisen kirkon ns. Pappi siunaa
ikonit käyttöön. uutta eli
gregoriaanista kirkkokalenteria, muualla ortodoksisessa
maailmassa noudatetaan vanhaa eli juliaanista kirkkokalenteria joko sellaisenaan tai soveltaen vain pääsiäiseen ja siitä johtuviin juhliin.
?. Profeetta
Elian kirkon temppelijuhlaa
vietettiin muun muassa Ilomantsissa, Iisalmessa, Helsingissä ja Lieksassa.
Vihannin tsasouna toimii Pyhän Jumalansynnyttäjän suojeluksen rukoushuoneena.
vemmalta. Suomalaisista noin reilu 1 % kuuluu ortodoksiseen
kirkkoon.
Tsasounan ovet avautuvat
kaikille. Hän korosti oman sisimmän kuuntelemisen tärkeyttä, Ulla muistelee.
Ulla ja hänen miehensä tekivät, kuten isä Hynninen
kannusti. Ulla Haukka kertoo,
että rukoushuoneelle ovat
tervetulleita muutkin kuin
ortodoksiseen seurakuntaan
kuuluvat.
??Useat tietävätkin, että ortodoksinen jumalanpalvelus
eroaa esimerkiksi evankelisluterilaisen kirkon palveluksista.
Yksi ortodoksien tavoista
on ristinmerkki, joka tehdään
aina ennen tsasounaan astumista, ennen ikoneiden
eteen menoa sekä uskonsisaren ja -veljen luo mennessä.
??Ristinmerkki tarkoittaa
Ikonit ja tuohukset ovat keskeinen osa ortodoksista jumalanpalvelusta. Kotialttarin
paikka on perinteisesti huoneessa, joka on idänpuoleisella seinustalla. heinäkuuta. Lopulta he keskuste-
livat isä Eino Hynnisen
kanssa.
??Hän kuunteli meitä ja
pyysi meitä kuuntelemaan,
katselemaan ja käymään ortodoksisissa jumalanpalveluissa
Satuitko paikalle, kun tapahtui. (Lassi Nummi)
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan
lauantaina 27.7. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Heli Nurkkala
Rakkaamme
Seija Kaarina
JÄRVI
o.s. Sen rajan
olen pitänyt, että esineet ovat
tästä lähialueelta. 3400
hehtaarin Piipsanneva tunnetaan yhtenä tuottoisimpana turvesuona. Hänen opissaan nuorukaiset kävivät sepäntaitoja oppimassa ja kylän isännät vikatteita terottamassa.
??Minulla on tallessa vielä
sepän tekemä marjapoimurikin. Haapavetinen Tyyra
Lehtola lähti mielenkiinnolla
reissulle mukaan.
??Lehonsaari ei ole minulle
niin tuttu kylä, joten mielen-
kiintoista päästä tutustumaan paikkaan paremmin,
Lehtola pohti kyläkierroksen
ensimmäisellä etapilla Kukkuran pihapiirissä.
Nykyisin loma-asuntona toimivasta Kukkurasta väki jatkoi jalan matkaa legendaarisen kyläsepän Matti Mustapään tilalle. Asser Anttila tarkastelee pärehöylän päreitä, jotka ovat neljän millin vahvuisia ja 45 senttimetrin pituisia.
Luotsaus Lehonsaareen
Kyläkierros: Mustapäällä riitti
nähtävää.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
HAAPAVESI Lehonsaari sai
kaksi linja-autollista vieraita
lauantaina. klo 11 Merijärven kirkossa. opisk.
Perikankaantie 26, 86510 Matkaniva
Heikki Luoman näytelmä
La 27.7. 010 665 5145
tai ilmoitukset.
pyhajokiseutu@
almamedia.fi
KESÄKOKOUS
2.8.2013 klo 19.00
Aittokylän koululla.
Hallitus kokoontuu klo 17.00.
Hirviporukkaan ilmoittautumiset kokouksessa.
KÄRSÄMÄEN KYMMENENES KYLÄKIRJA ON VALMIS!
Kun suru koskettaa
- Kuolin- ja surukiitos-ilmoituksen voit suunnitella kaikessa rauhassa läheistesi kanssa
kotona.
- Jos tarvitset apua ilmoituksen laatimisessa,
ota yhteyttä Pyhäjokiseutuun
puh. Visiitti kuului
Haapaveden Kotiseutuyhdistyksen jo perinteeksi tulleeseen kesäiseen kyläkierrokseen, jonka kohteeksi kylä
pääsi. heinäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
11
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. 551:5
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Väinö Heikki
ALAMÄNNISTÖ
Mauno Mustapää (vas) kunnosti vanhan pärehöylän. Museorakennuksellakin on oma tarinansa. Sen jälkeen
muistotilaisuus seurakuntatalolla.
Kiitämme lämpimästi kaikkia isäämme hoitaneita.
Yllätä ystäväsi
Koirikiven
metsästysseuran
kuvallisella, värillisellä
onnittelupalsta
-ilmoituksella
Soita p. 7.10.1925 Oulainen
k. Yhtä lukuunottamatta kaikki ovat 30
kilometrin säteeltä, Liisa
Mustapää kertoi.
Matin sepänpajassa riitti
muisteltavaa. 010 665 5145.
Matkanivan Nuorisoseuralla
Koposenperän - Välikylän kyläyhdistys järjestää
Kolmen kylän kertomaa -kirjan
julkistamistilaisuuden
kesäjuhlassaan (Välikyläntie 469) perjantaina 26.7.
Juhla alkaa klo 17. Mauno
järjesti työnäytöksen pärehöylällä.
??Entisöin pärehöylän parikymmentä vuotta sitten.
Suurin osa pärehöylän osista
on 100 vuotta vanhoja, Mau-
no kertoi.
Liisa puolestaan tutustutti
vieraat museon aarteistoon,
joka koostuu yli tuhannesta
perinne-esineestä ja työkalusta. Se on pellistä tehty ja vieläkin käytössä, Jalo Aittola
muisteli.
Matti Mustapään kotitanhuvilta vieraiden matka jatkui
kohti Piipsannevaa. / 8. Väen edesmenneen sepän taitoihin perehdyttivät hänen Mauno-poika
ja Liisa-tyttärensä, jotka kierrättivät vieraita sepänpajassa
ja museoriihessä.
Kädentaitoja vaalivat
myös Matin lapset. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Se siirrettiin tilalle vuonna 1975
Piipsjärveltä Oulaisista, jossa
se oli toiminut vilja-aittana.
Uudet omistajat kunnostivat
rakennuksen.
??Esineitä on hankittu
huutokaupoista ja osa on saatu lahjoituksina. Einari ja Vilho
Koirikivi muistelivat, että
Matti tunnettiin laajalti taitavana seppänä. 25.6.2013 Oulaisissa
Lämmöllä muistaen
Eero
Riku-Matti perheineen
muut sukulaiset ja tuttavat
Kun meidät Jeesus,
lunastit ja lapsiksesi omistit,
Sinulle yksin kuulumme,
jos elämme tai kuolemme.
Vk. 20.8.1945 Suonenjoella
k. klo 20.00
Näytelmän jälkeen tanssit 22-02
Soittaa: Iloset Trio, solistina Heikki Markus
TERVETULOA!
Esityksiä valvoo: Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat. Nosto on
osalta suolta jo lopetettu ja
paikoin tilalle on muodostunut kosteikkoja, jotka ovat
lintujen suosimia pesintäalueita.
s. Kirja julkistetaan klo 19.
Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!
T U P L AVA H IN K O
Juhlaan pääsee myös Kärsämäen ympäriajon kyydissä.
Lisätietoa: 044 4456 848 / Kulttuuritontut-hanke
Liput: 17. Maanantaina 22. 16.7.2013 Merijärvi
Puolisoa, isää ja pappaa kiittäen ja kaivaten
Laura
Marja
Kari
Pirkko
Paula, Kari, Visa ja Vertti
muut sukulaiset ja ystävät
Anna rauha käsille,
jotka ovat askareista vaipuneet,
silmille, jotka ovat sulkeutuneet lepoon.
Anna rauha, joka yhdistää
pois nukkuneet
ja meidät, jotka vielä
vaellamme täällä.
Anna rauha, joka käy yli
kaiken ymmärryksen.
Sinun rauhasi,
anna se heille ja meille. Husso
s
Aseta salaojaputken pätkä keskelle pesuvatia ja täytä vati betonilla.
Koristele pinta kauniilla
kivillä tai rikki menneen astian paloilla. heinäkuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
Ruoste ei ole aina pahasta
marko kauko
kirsi hiekkala
kosaunan ovessa.
Kieputa ruostuneesta piikkilangasta koristepallo kesäkukkakorin ympärille. Kieputa keskelle ohutta rautalankaa.
Ripusta koristeeksi esimerkiksi pellistä peltisaksilla
leikattuja salmiakkikuvioita
tai vanhoja piparkakkumuotteja.
Anna rautasydämen ruostua säiden armoilla pihapuussa, puutarhavajan tai ul-
Vala betoni pihaan. Leikkaa metalliverkosta suorakaiteen muotoinen pala sammaltyynyä varten.
Taita verkko kahtia. Ummista
tyynyn reunat.
Koristele kukilla, marjoilla
tai risupunoksilla. Lisäksi tarvitset puolen metrin pätkän salaojaputkea, jonka sisään aurinkovarjosi jalka mahtuu.
Lapioi napakkaa betonimassaa vatiin. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 22. Sammaltyyny on oiva katseen vangitsija puutarhapenkillä.
Sammal somistaa myös pihapöydän kattauksen, kun
teet sammaleesta kaitaliinnan.
Leikkaa metalliverkosta
pöydän mittainen ja noin 20
cm leveä kaistale. Painele
sammal tiivisti verkkoon.. Anna kuivua kaksi vuorokautta ja poista vati.
Mielikuvitus on vain rajana puutarhasommittelussa.
Pyhäjokiseudun
verkkolehti
seuraa alueen
asioita seitsemänä
päivänä viikossa.
Kirjautumaan pääset
asiakasnumerollasi.
Jos olet hukannut laskun tai kanta-asiakaskorttisi,
kysy rohkeasti asiakasnumerosi Pyhäjokiseudusta
numerosta 010 665 9016. Palvelu on tilaajalle ilmainen,
kannattaa siis hyödyntää!
Nikkaroi pyöreästä puusta.
Puutarhan suloisin tuoli syntyy suorista koivunoksista.
Kokoa perinteisen mallinen
oksatuoli ruuveilla.
Oksatuoli sopii kukkapenkin somisteeksi tai marjapuskan juurelle.
Sahaa moottorisahalla
Piparimuotti taipuu myös sammaleiden muotoiluun.
kauniista koivupölkystä kiekkoja, jotka ovat somia leipäja tarjoilulautasia puutarhajuhlissa.
Suurimmista kiekoista
syntyy tarjottimia kesän kekkereihin.
Nukahda sammaleelle. Täytä
tyyny sammaleella, jäkälällä
ja koivunrisuilla. Betonista on helppo valaa tukeva jalka aurinkovarjolle.
Käytä muottina syvää pesuvatia. Kiinnitä sidokset ylhäältä ja alhaalta ohuella rautalangalla,
jotta pallo pysyy muodossaan.
Kirsi Hiekkala
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Vanha, ruosteinen raastinrauta, piparkakkumuotti tai
rautalankasydän tuovat rosoista kauneutta puutarhaan
kasvien keskelle.
Betonista on helppo valaa muun muassa ruukkuja ja
laattoja pihaan.
Kierrätyksestä on tullut
nyt koko kansan harrastus,
vaikka monelle ekologinen
elämäntapa on ollut jo vuosia
itsestään selvyys.
Joka kevät puutarhaan ei
tarvitse ostaa uusia somisteita marketeista, vaan voi
kääntää katseen kirpputorille
tai oman vajan uumeniin ja
nostaa aarteet esille.
Rakasta ruostetta. Väännä
paksusta rautalangasta suuri
sydän
20.00
Suomen surkein kuski. 23.00?23.58 Kotikatsomo: NDA . 00.05 Weeds (12).
00.40 NCIS Rikostutkijat (12).
01.35 Dr. 13.30 Unelmien talo.
14.00 Amerikan hauskimmat
kotivideot. 19.15 Tulosruutu.
19.25 Päivän sää. 17.00 Pikku
Kakkonen. 11.15 Uusi
päivä (S). 07.48
Lauri kilpa-auto (S): Laurin aikainen herätys. 07.03 Annin
keijukoulu (S). 19.30 Riemuloma Kanarialla. 16.00
Tyyliä vai ei. 22.00 Urheiluruutu. Miksi heidän
on vaikea löytää rakkautta?
Kuvassa Kati Lundgren.
Bound (16) Yle TV2 tiistai
23.07. Osa 1/9: Ensimmäinen tapaaminen. 23.15?00.10
Ulkolinja: Arabikevään unohdetut
naiset.
06.25 Ulkosuomalaisen tarina.
06.55 Ylen aamu-tv. 19.00
Amerikan hauskimmat kotivideot.
19.30 Neljän tähden illallinen.
20.00 Neljät häät. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 22.35
Angry Boys (12). 07.14 Katinkontti
Remix: Jätkäjatsia. 15.30
Pokka pitää (S). 17.00 Yle Uutiset. 23.10 Maailma
vailla loppua (16). 14.45 Gilmoren tytöt (7). 13.30
McLeodin tyttäret (7). 07.28 Vepsän lapsi: Kaupassa. 12.55
Punainen viiva (7). 14.00
Formula 1: Ennakkotunnelmat.
14.30 Pilanpäiten. 20.00 Pomo piilossa.
21.00 Kauhukeittiö. 16.55
Vaaleanpunainen pantteri. 18.00
Suurin pudottaja. 17.00 Mike & Molly (S). 18.30 Riemuloma Kanarialla. 14.05 Alueellinen
sääennuste. 10.00 Sydämen
asialla (7). 11.05 Pisara.
11.10 Elämää jättikaupungeissa. 07.00?08.00
Aamusää. 19.00
Benidorm (12). 10.20 Pilanpäiten. 21.00
A-studio. 07.46
Nimipäiväonnittelu: 28.7. 16.50
Novosti Yle. 15.05
Yle News. 14.30 Häähullut (S).
15.30 Melissa ja Joey (S). 07.44 Arvaa kuinka paljon
sinua rakastan (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.7. 22.10 Päivän sää. 00.00
Nelosen sää. 12.30 Eläinten ABC.
13.00 Waverly Placen velhot
(7). 02.50 Mad Men (7).
03.45?05.00 Älypää-TV.
Yle TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen ja Nallen aamu. 15.30
Melissa ja Joey (S). 09.30 Rikostarinoita historiasta. 15.10
Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
15.55 Avara luonto: Paviaanin
tarina. 14.10 Suomenhevonen: Työn sankarista urheilutähdeksi. 14.40 Melissa ja Joey (S). 11.10 LIVE:
Tiedä ja Voita. Phil.
03.45?05.00 Älypää-TV.
Elämää Manhattanin alla TV1
perjantai 26.07.2013 New Yorkin metro- ja viemäritunneleissa asuu ja elää kymmeniätuhansia ihmisiä, jopa
perheitä.
PERJANTAI 26.7.
Yle TV1
06.25 Ulkosuomalaisen tarina.
06.55 Ylen aamu-tv. 22.20 Päivän sää. 17.08 Sydämen asialla (7). Phil.
03.50?05.00 Älypää-TV.
Yle TV2
MTV3
06.00 MTV3 Chat. 18.55 Yleisurheilun Kalevan Kisat. 11.20 Esittelyssä: Erilaiset
äidit. 15.30 Melissa
ja Joey (S). 10.00
Sydämen asialla (7). 09.40 PopPixie (S). 16.50
Novosti Yle. 18.00 Hauskat eläinvideot.
18.30 Nelosen uutiset. 18.16 Yle
Uutiset sää. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.05 Yle Uutiset. 10.00 Neljän tähden
illallinen.. 12.30 Elvis
elää Hudikissa. 11.00?11.04 Yle Uutiset. 12.10 Ghosts (S). 10.45 Top Gear USA.
11.45 Monster Jam . 07.00?08.00
Aamusää. 17.00 Yle
Uutiset. unelmaasunnot. 22.35 Diili.
00.15 Viidenkympin villitys (S).
01.10?06.00 MTV3 Deitti.
Nelonen
05.00 Älypää-TV. 22.00 Toimintatorstai:
Sakura Killers (16). 19.05 Yle Uutiset. 12.40 Prisma:
Autismin arvoitus. 18.20
Päivän kasvo. 14.35 Rakkaudesta
puutarhaan. 06.52 Ariol
(S). 17.00 Pikku
Kakkonen. 22.55?23.50 Prisma:
Autismin arvoitus.
06.25 Ulkosuomalaisen tarina.
06.55 Ylen aamu-tv. 01.05?06.00 MTV3 Chat.
Nelonen
05.00 Älypää-TV. 19.30 Harjakaisen & Piisisen talkoot. 21.30 Dokumenttiprojekti: Herkkä hevosmies. heinäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
TELEVISIO 13
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Salassapitosopimus (7).
22.05 Silta (16). 18.30 Nelosen
uutiset. 19.00?19.52
Prisma: Autismin arvoitus. 09.00 Tunteita ja
tuoksuja (S). 07.49 Hupsu
pikku pupunen (S). 11.35 Elämää jättikaupungeissa. 09.30?09.54
Dino-Dan (7). 12.29
Sohvasurffaajat: Karu ja kaunis
Romania. 12.00?12.24
Kesärakkaus (7). 19.20?19.25
Yle Uutiset sää. 23.05 Seksiministeriö.
23.35 Uinnin MM. 10.50 Päivän
kasvo. 12.00?12.24 Kesärakkaus (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 10.00
Sydämen asialla (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.7. 13.55 Ajankohtainen kakkonen. 01.05?
06.00 MTV3 Chat.
Nelonen
05.00 Älypää-TV. 20.00 Amazing Race.
21.00 Kosto (12). 10.50
Päivän kasvo. 15.30
Summeri (7). terroristi. 20.00
Uusi päivä (S). 19.00 Yle Uutiset.
19.10 Urheiluruutu. 12.30 Uusi päivä
(S). nuoret
sotilaat (16). 09.51 Yle Uutiset Häme.
09.58 Yle Uutiset Keski-Suomi.
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi.
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa.
10.19 Yle Uutiset Pohjois-Suomi.
10.30 Teinidracula (7). 10.45 Diili. 06.52 Bertin ja Ernien
suuret seikkailut (S). 19.00 Yle
Uutiset alueeltasi. 17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. 19.20 Urheiluruutu. 10.30 Teinidracula (7).
11.00 Summeri (7). 18.00 Suurin pudottaja. 00.30?
01.29 Theroux ja äärisionistit.
MTV3
08.05 Baby Looney Tunes (S).
08.30 Hirviöallergiaa (S). 12.57 Sohvasurffaajat:
Kolmen miehen Moldova. 11.30
KIDSing. 12.20?12.35
Löytöretkiä maailmaan. 13.26
Sohvasurffaajat: Nousu ja tuho.
13.55 Sohvasurffaajat: Kupliva
Georgia. 18.55 Foylen sota (12). 23.45
True Blood (16). 12.55 Uusi
päivä (S). 09.00 Eläintarhojen
elämää. 09.05?09.54 Avara luonto: Suuri kiertokulku. 17.00
Yle Uutiset. 11.00
Summeri (7). 15.05 Yle News. SARJA
ALKAA. 13.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat. 14.00
Eden Pihaklubi. 16.35 Salatut elämät (7).
17.05 Salatut elämät (7). 09.30
Yle Alueuutiset. 13.05 Eläinten ABC. 06.52
Jääkarhu Otto (S). 14.40 30
Rock (S). 20.00 Uusi päivä (S).
20.30 Uusi päivä (S). 23.35 Vihjeet hukassa
(7). 09.05 Pok ja Mok (7). 00.50?01.00
Eurojackpot.
Yle TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN: Jyrkin
ja Neposen aamu. 18.30
Rikostarinoita historiasta. 15.05 Tanssiurheilua: Latinalaistanssien EM.
16.00 Lontoon olympialaisten
nuoret sankarit. 19.00 Hauskat eläinvideot.
19.30 Guinness World Records ?
Ihmeelliset ennätysvideot. 17.45 Yleisurheilun Kalevan Kisat. 14.45 Gilmoren
tytöt (7). 15.10
Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
15.50 Iskelmä-Suomi: Show must
go on. 17.30
Salatut elämät (7). 09.15 Winx-klubi
(S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.10 Urheiluruutu.
18.15 Raviurheilua: Kuninkuusravit. 21.00?21.10 The Pacific:
Guadalcanalin taistelu (12). 22.05 Luther (16). 19.00 Historiaa: Andreas
Baader . 02.50 Tosielämän L-koodi (7). 19.20 Urheiluruutu. 15.10 Selviytyjät Suomi.
16.05 Hännänheiluttajat. 22.35 Rizzoli &
Isles (16). 18.30 Nelosen
uutiset. 00.10 Olipa
kerran (12). 08.50 Pat
& Stan (S). 22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu. 18.30 Rikostarinoita historiasta. 07.14
Lulu kilpikonna (S). 20.30 Yle Uutiset. 15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 14.40 30 Rock (S). 19.35?20.25
Avara luonto: Serengetin gepardiperhe. 17.00 Matkaoppaat.
17.30 Leijonan Luola. 00.05?00.33 Angry
Boys (12).
MTV3
06.00 MTV3 Chat. 18.01 Doctor Who (12).
18.50 Naurupalat (S). 10.15 Pilanpäiten. 19.05 Yle Uutiset. 08.45
Kivisten ja Sorasten uudet
seikkailut (S). 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 19.00 Seitsemän Uutiset.
19.15 Tulosruutu. 16.40 Yleisurheilun Kalevan Kisat. 20.57 Keno.
21.00 Elokuva: Musta kirja (16).
23.45 Nelosen uutiset. 08.41 Apina opena.
09.00 Galaxi. 07.47
Kaapo (S). 08.30 Mokon suuri maailma (S). 19.30 Hännänheiluttajat. 20.00 Kettu (12). 13.30 Löytöretkiä maailmaan. 15.00 Yleisurheilun Kalevan Kisat. 15.10 Maailman
matkailuaarteet. 19.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 07.00?09.20
LIVE: Tiedä ja Voita. 20.00
Hauskat kotivideot. 11.45 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat.
12.20?12.35 Pilanpäiten. Phil.
Yle TV2
07.45 Pikku Kakkonen. 11.00
Summeri (7). Veri velvoittaa (16). Hirviöpaljastin ilmoittaa, että
Waverly Placella on kolme
vaarallista hirviötä.
TORSTAI 25.7.
Yle TV1
Yle TV1
Yle TV1
Yle TV1
06.25 Ulkosuomalaisen tarina.
06.55 Ylen aamu-tv. Satuitko paikalle, kun tapahtui. 23.15 Uinnin MM. 22.00 Urheiluruutu.
22.05 Cherry Healey: Työnarkomaanit. 15.30 Summeri (7).
16.30 Parittomat. 18.16 Yle Uutiset
sää. 06.51
Nimipäiväonnittelu: 23.7. 12.00 Kesärakkaus
(7). 08.17 Puu Fu Tom (S). 14.23?14.55 Sohvasurffaajat: Kotiin päin. 07.04 Popi Kissa (S). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 18.50 Nelosen sää. 18.00
Yle Uutiset. 18.00 Suurin pudottaja. klo 12.55 (Suomi
1959, 92?) Ilmari Kiannon romaaniin perustuva kuvaus salomaiden elämästä ja ensimmäisistä eduskuntavaaleista.
MAANANTAI 22.7.
TIISTAI 23.7.
KESKIVIIKKO 24.7.
Waverly Placen velhot
Nelosella 25.07.2013 klo
13:00 Kolme hirviötä. 12.30 Eläinten ABC. 01.25?02.13 Naurun
tasapaino.
Yle TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN: Jyrkin
ja Neposen aamu. 08.50
Puhelimen historiaa. 16.30 Sohvasurffaajat: Kotiin päin. 09.00 Suhdekorjaamo. 12.35 Matkaoppaat. 11.35 Diili. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen
Uutiset. 09.00 Tunteita ja tuoksuja (7). 19.55 Juuret
Suomessa. 19.30
Riemuloma Kanarialla. 16.55 Vaaleanpunainen
pantteri. Salassapitosopimus (7).
06.25 Ulkosuomalaisen tarina.
06.55 Ylen aamu-tv. 09.05
Aamusydämellä. 09.01 Galaxi:
Pippuriparrat. 01.55 Turpa rullalle
(12). 21.00
Koko totuus (7). 09.00 Suhdekorjaamo. 13.45 Camilla
Plum ja yrttimaan aarteet. 15.00 Yle Uutiset. klo 19.30. 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.20 Päivän kasvo.
18.30 Rikostarinoita historiasta. 09.45 Suurin pudottaja. 07.31 Hertan
maailma (S): Hertta ja serkut.
07.34 Maltti ja Valtti (S). 08.40 Hupsis: Ruohonleikkuri. 14.10
Erilaisia suhteita (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.00 Suhdekorjaamo. 13.35
Koiralle koti. 09.00 Tunteita ja tuoksuja (7). 22.55
Yle Uutiset. 14.00 Amerikan
hauskimmat kotivideot. 09.44 Yle Uutiset LounaisSuomi. 10.00 Puutarhurin
maailma. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.20
LIVE: Tiedä ja Voita. 22.15
Tulosruutu. 14.45 Perheleffa: Lottien
suuri salaisuus (S). 07.19
Norsulan perhe (S). 18.20 Päivän kasvo.
18.30 Rikostarinoita historiasta.
19.00 Downton Abbey (12). 12.00 Koiralle koti.
13.05 Melissa ja Joey (S). 23.50 Southland (16). 07.58
Töötti ja Pulteri (S). 21.10 Jalkapallon naisten
EM : Välieräottelu. 20.25 Viking Lotto.
20.30 Yle Uutiset. 18.50 Naurupalat
(S). 11.54
Kesärakkaus (7). 08.41 Hupsis: Reikä
katossa. 08.19 Puu
Fu Tom (S). 20.00
Kukkaron herraksi. 22.35 Formula
1: vapaat harjoitukset. 18.16 Yle Uutiset sää. 00.35 Taivaan
tulet (12). 20.00?20.24
Rakkaudesta puutarhaan. FBI-tutkijat (16).
22.00 Metcalfe: Lupaus (16).
23.50 Nelosen uutiset. 00.35 Täydelliset parit
(S). 19.50 Toinen minä: Heikki Turunen. 09.00 Tunteita ja tuoksuja (S). 08.05 Hotellien salattu maailma. Phil.
03.15?05.00 Älypää-TV.
Yle TV2
MTV3
06.00 MTV3 Chat. 11.00 Yle Uutiset.
11.05?11.36 Norjan öljyjuhlat.
11.45 Aamusydämellä. 23.35 C.S.I. 14.10 Erilaisia suhteita (7). 10.48 Kesärakkaus (7). 14.45 Gilmoren tytöt (7). 13.35?14.04
Kukkaron herraksi. 09.00
Suhdekorjaamo. 00.00
Nelosen sää. 20.55 Urheiluruutu. 17.00 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 14.05 Alueellinen sääennuste.
14.10 Erilaisia suhteita (7). 21.55 Viking Lotto ja
Keskiviikko-Jokeri. 18.13
Yle Uutiset alueeltasi. 14.15
Niklaksen keittiössä. 14.40 30
Rock (S). 02.25 Dr. 19.25
Päivän sää. 22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu. Phil. 20.30 Uusi
päivä (S). 20.00
Uusi päivä (S). 16.05 Riemuloma
Kanarialla. 11.45 Jamie Oliverin 30
minuutin ateriat. 01.45?06.00 MTV3
Deitti.
Nelonen
05.00 Älypää-TV. 06.52 Babar ja Badun
seikkailut (S). 20.45 Lotto. 12.00 Eläinten
ABC. 16.30 Parittomat.
17.00 Pikku Kakkonen. 01.55 Tosielämän L-koodi (16). 18.30 Rikostarinoita historiasta. 09.20 Unelmien talo.
09.50 Koti Suomessa. 09.00 Tunteita ja
tuoksuja (S). 15.00 Yle Uutiset. 07.00?08.00
Aamusää. 15.05
Yle News. 14.40 30
Rock (S). 19.00
Amerikan hauskimmat kotivideot.
19.30 Neljän tähden illallinen.
20.00 Tuuri. 08.50 Pat & Stan (S). 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Mikä
meitä lihottaa?. 09.00 Yle Uutiset. 07.46
Nimipäiväonnittelu: 27.7. 12.30 10
kirjaa rikoksesta. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 11.45?11.55 Ravisuoran
lämmitys. 07.32 Lauri kilpa-auto (S):
Varikko-ooppera. 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 10.05 Itämeren rannoilla.
11.00 Yle Uutiset. 20.57 Keno. 20.30
Yle Uutiset. 06.56 Meillä asuu: Hamsteri.
07.04 Possu Pallero (S). 09.45 Suurin pudottaja.
10.45 Amazing Race. 07.26 Tanssi
tarttuu. 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Kotia kohti. 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 08.50 Jaksa
paremmin. 18.30
Uinnin MM. 17.10 Avara
luonto: Elämän mahti. 09.51 Yle Uutiset Häme.
09.58 Yle Uutiset Keski-Suomi.
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi.
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa.
10.19 Yle Uutiset Pohjois-Suomi.
10.30 Teinidracula (7). 09.55
Pokémon (7). 14.10
Erilaisia suhteita (7). 19.00 Seitsemän Uutiset.
19.10 Tulosruutu. 19.30 Riemuloma Kanarialla. 07.25 Yhdessä (S). 10.00
Sydämen asialla (7). 18.55 Yle Uutiset. 09.30 Hurjia
suomalaisia. 19.20 Urheiluruutu. 23.05?00.05
Viikon rikos.
Yle TV2
07.45 Pikku Kakkonen. 17.08?17.55
Sydämen asialla (7). 15.10
Pomo piilossa. 23.55
Nelosen sää. 21.50
10 kirjaa rikoksesta. 16.00 Tyyliä
vai ei. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 12.30 Eläinten ABC. 14.55
Pisara. 22.45 Näitä maailma
juo. 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä. 01.45 Tosielämän L-koodi (16). 21.15
Jalkapallon naisten EM : Välieräottelu. 13.05
Kuriton sukupolvi (S). 07.00?09.20
LIVE: Tiedä ja Voita. 21.00
Criminal Minds . 20.57 Keno.
21.00 Criminal Minds . 09.01 Kauhutarinat. 12.00?12.22
Kesärakkaus (7). 10.20 Kotia
kohti. 23.05
Uinnin MM. 20.00
Huvila & Huussi. 19.00
Amerikan hauskimmat kotivideot.
19.30 Neljän tähden illallinen.
20.00 Huippumalli haussa. 00.45
Purjehdusta: 49er Grand Prix.
01.15?06.00 MTV3 Chat.
Nelonen
05.10?06.40 Älypää-TV. 14.00 Eden Pihaklubi. 19.00 Hotellien salattu maailma. 15.10?15.23
Löytöretkiä maailmaan. 15.10 Kaappaus keittiössä. 22.05 Ulkolinja: Litiumakkujen vallankumous?. 21.00 Naurun tasapaino.
21.50 Yle Uutiset. 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. 15.40 Estradilla:
Vantaan viihdeorkesteri. 19.15 Tulosruutu. 14.40
30 Rock (S). 21.00
Kohde (12). 23.00 Yle
Uutiset. 07.00?08.00
Aamusää. 19.30 Parittomat. 09.30 Rikostarinoita historiasta. Suoraa toimintaa 3 (18). 17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7). 14.45?
15.25 Gilmoren tytöt (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.30 Parittomat.
20.00 Uusi päivä (S). 19.30
Pulttibois. 20.57 Keno.
21.00 NCIS Rikostutkijat (12).
22.00 Beck: Korppikotka (16).
23.50 Nelosen uutiset. 13.25
Inside Grand Prix: Unkari. 19.15 Tulosruutu.
19.25 Päivän sää. 12.00 Eläinten
ABC. Behind the
Scenes. 18.30 Nelosen uutiset. 21.00 Tartu Mikkiin.
21.50 Yle Uutiset. 11.05
Löytöretkiä luontoon. 22.10 Theroux ja äärisionistit.
23.10?00.04 The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit (16).
06.50 PIKKU KAKKONEN: Jyrkin
aamu. 07.50 Pipsa
Possu: Rannalla (S). 09.10
Ota banaani! (S). 17.05 Salatut elämät (7).
17.30 Salatut elämät (7). 20.00 Erilaiset äidit. 16.50 Novosti Yle. 23.50 Nelosen uutiset. 13.00
Waverly Placen velhot (7). 14.30 A-studio.
15.00 Yle Uutiset. 09.30 Yle Uutiset Uusimaa.
09.37 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 22.35 Lotto ja
Jokeri. 07.19 Kotkaperhe. 02.55 Dr. 12.00
Unelmien kylä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.30 Yle Alueuutiset. 15.10 Melissa ja Joey (S).
15.35 Melissa ja Joey (S). 18.50 Nelosen sää.
19.00 Huvila & Huussi. 14.35 Outoja sieniä. 18.16 Yle Uutiset sää.
18.20 Päivän kasvo. 13.30
Rebecca ja Fiona. 21.05 Kotikatsomo:
NDA . 12.00 Sohvasurffaajat:
Junalla halki Bulgarian. 18.00
Suurin pudottaja. 18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää. 12.30 Eläinten ABC. 12.00 Eläinten
ABC. 12.00?12.35 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. Banks taistelee aikaa
vastaan löytääkseen esimiehensä kadonneen tyttären.
LAUANTAI 27.7.
Novellielokuva: llmianto (7)
Yle TV2 sunnuntai 28.07.2013
Milla Pelkosen novellielokuva
lukiolaispoika Nikosta, jota
epäillään väkivaltaisista
aikeista koulussa.
SUNNUNTAI 28.7.
Yle TV1
Yle TV1
08.00 Yle Uutiset. 01.05 Dr. 13.00
Waverly Placen velhot (7). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 11.05?11.55
Onnellisten kaupunki. 07.30 Olivia (S). 08.00 Start!.
08.30 Start!. 00.00 Elokuva:
Subway (12). 14.45 Suuri kiertokulkusarjan kuvauksissa. 18.30
Nelosen uutiset. 10.00 Vili Vilperi (S).
10.25 Kesärakkaus (7). 00.00 Elämää
Manhattanin alla. 17.08 Sydämen asialla (7). 13.00 Waverly Placen
velhot (7). 14.10
Erilaisia suhteita (7). 15.05 Yle News. 22.30 Hurjapäät (16).
00.25 Aina vaarassa (12). 18.10
Urheiluruutu. 08.10
LIVE: Tiedä ja Voita. 17.00 Pikku
Kakkonen. 16.05 Harjakaisen & Piisisen talkoot. 11.10 Alattionjoen herttua.
11.40?12.33 Yleisurheilun MM:
Helsinki 1983. 18.50 Nelosen
sää. 14.30 Häähullut (S). 15.55 Ylämaan kettu
(7). 01.20?
06.05 MTV3 Deitti.
Nelonen
05.00?05.50 Älypää-TV. 23.40 Nelosen sää.
23.45 Elokuva: Braddock . 07.55 Töötti ja Pulteri
(S). 20.55 Urheiluruutu. 23.30 Nelosen uutiset. 12.35
Ulkosuomalaisen tarina. 07.57 Töötti
ja Pulteri (S). 19.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 16.50 Novosti Yle. 18.15 Ravisuora.
19.05 Lomamatka 70-luvulle:
Linsenien matka. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.7. 17.30 Salatut elämät
(7). 07.58 Töötti ja
Pulteri (S). 12.00 Eläintarhojen elämää. 22.00 Kymmenen Uutiset. 00.35 Louie (12). 19.45 Suuri
kiertokulku-sarjan kuvauksissa.
20.00 Lomamatka 70-luvulle:
Linsenien matka. 12.20?12.35
Pilanpäiten. 22.05 Novellielokuva: llmianto (7). 12.25
Ulkosuomalaisen tarina. 09.45 Suurin pudottaja.
10.45 Salmelan kesä. 06.59 Viikon
vihannes: Kurkku. 20.30 Uusi päivä
(S). 17.00 Pikku
Kakkonen. 23.10 Nelosen sää. 13.30 Unelmien talo. 16.00 Ylämaan
kettu (7). 13.30
Unelmien talo. 14.30
Häähullut (S). 03.50?05.00
Tosielämän L-koodi (12).
Ylikomisario Banks (16) TV1
lauantai 27.07.2013 Kylmä
hauta. 09.30 Rikostarinoita historiasta. klo 22.05 (USA 1996)
Seksikäs trilleri kahdesta
naisesta - Violetista ja Corkysta - jotka aikovat varastaa mafialta miljoonia.
Punainen viiva (7) TV1 keskiviikko 24.07. 22.40 Formula 1: Unkarin
osakilpailu. 07.03 Runoja
ja roskia: Pieniä ja isoja (S). 16.30 Parittomat. 20.45
Urheiluruutu. 11.05
Jumalanpalvelus: Nojatuolikirkko.
11.50 Juuret Suomessa. 07.44
Neppajymykerho. 10.50 Päivän
kasvo. 16.55 Vaaleanpunainen
pantteri. 11.05
Tosi tarina: Punainen paroni.
11.35 Puutarhurin maailma.
12.35 Ulkosuomalaisen tarina.
13.05?14.40 Suviyön salaisuus
(7). 23.05?00.05 Silta (16).
06.50 PIKKU KAKKONEN: Jyrkin
aamu. 11.00 Yle Uutiset. 13.40 Paloautolla Oslosta
Mongoliaan. 21.50
Yle Uutiset. 15.30 Huippumalli haussa. FBI-tutkijat (12). 11.10 LIVE:
Tiedä ja Voita. 20.57 Keno.
21.00 Elokuva: Pride and Glory
. 10.00 Karhuset (S).
10.25 Tartu Mikkiin. 20.55 Urheiluruutu. 16.30 Eläinten ABC.
17.00 Amerikan hauskimmat
kotivideot. 19.20 Formula
1: Extra. 13.30
Unelmien talo. 03.00 Dr. 14.40 Pilanpäiten. 14.10 Golfin naisten
amatöörien EM. 19.25 Päivän sää. 15.25 Pokka
pitää (S). 18.00 Yle Uutiset. 09.10 Pokémon (7). 23.05 The Wire
(16). 13.00
Syntipukki (S). 12.30 Uusi päivä
(S). 11.25 Pilanpäiten. 10.20
Huvila & Huussi. 19.00
Seitsemän Uutiset. 17.30 Salatut
elämät (7). 07.46 Neppajymykerho.
07.52 Pikku perunat (S). 21.00
Maailma vailla loppua (16). 11.05 Motor Forum:
Rallicross SM. 20.55 Urheiluruutu. 17.00
Yle Uutiset. 14.05 Viikonvaihteen
alueellinen sääennuste. 15.30 Summeri
(7). Maanantaina 22. 22.15 Viikon sää.
22.20 Tulosruutu. 18.45 Yle
Uutiset. 17.10 Haukka ja kyyhkynen (12). 22.50
Yle Uutiset. 16.00 Tyyliä
vai ei. 21.00?
21.42 Bomb Girls (12). 14.05
Alueellinen sääennuste. 22.35 Notorious (16).
00.50 V (12). 17.05 Salatut
elämät (7). 13.45 Cherry
Healey: Työnarkomaanit. 11.00 Summeri (7).
12.00?12.21 Kesärakkaus (7).
12.30 Uusi päivä (S). 12.30 Ulkosuomalaisen tarina. 19.20
Urheiluruutu. 19.10 Tulosruutu.
19.20 Formula 1: Extra. 21.00?
21.45 Hotellien salattu maailma.
21.50 Estradilla: Matti ja Teppo.
23.05 Yle Uutiset. 15.55 Näitä
maailma juo. 21.00
Selviytyjät. 08.50 Pat
& Stan (S). 19.30 Ennätystehdas.
20.00 Syksyn sävel -retro. 18.00 Yle
Uutiset. 12.30 Uusi päivä (S). 12.40
Laivakokin apulaisen uudet seikkailut. 19.00 Seitsemän
Uutiset. 18.50 Naurupalat
(S). 15.00 Yle
Uutiset. 14.30 Häähullut (S). 12.55?
13.25 Uusi päivä (S). 14.30 Elävä
kulttuurimaisema. 16.25 Kauhukeittiö. 18.01 Doctor
Who (12). 16.50 Novosti Yle. 11.15
Remonttimestari. 18.30 Nelosen uutiset. 16.35 Salatut elämät
(7). 11.00 Yle Uutiset. 07.00?09.20
LIVE: Tiedä ja Voita. Phil. 19.30 Sissipuutarhurit. 21.00 Taivaan tulet (12).
21.50 Yle Uutiset. 11.15 Matkaoppaat. 21.00 Elokuva: Charlien
enkelit (16). 07.05 Fungi (S).
07.12 Seikkailija Saku. 22.05 Keskiviikon ravisuora. 03.25 Tosielämän L-koodi (7).
04.20?05.10 Dr. 09.30 Guinness World
Records . 20.30 Yle Uutiset. 09.30 Yle Uutiset Uusimaa.
09.37 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 23.05 8
Mile (16). 15.10 Muusa
(S). 17.30
Riemuloma Kanarialla. 20.51
Urheiluruutu. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 Neljät
häät. 11.10 LIVE:
Tiedä ja Voita. 08.50 Pat & Stan (S).
09.00 Suhdekorjaamo. 10.30 Kiihdytysajot: Power
& Speed. 13.00
Waverly Placen velhot (7). 15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 15.00 Yle
Uutiset. 07.42
Puut. 21.55 Urheiluruutu. 09.45 Suurin pudottaja. 07.46
Paula (S). Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. 15.10 Top Chef Suomi.
16.05 Riemuloma Kanarialla.
16.35 Salatut elämät (7). 11.10 LIVE:
Tiedä ja Voita. 10.50 Päivän kasvo.
11.00 Yle Uutiset. 21.00
Mentalist (12). 00.05?00.55
True Blood (16).
MTV3
06.00 MTV3 Chat. 16.05 Riemuloma Kanarialla. 16.00 Tyyliä vai ei.
16.55 Vaaleanpunainen pantteri. 19.30
Parittomat. 14.05 Onnea
matkaan, Charlie! (S). 22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu. 23.15
Olipa kerran (12). 15.30
Summeri (7). 17.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 09.00 Galaxi. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 01.55
Mad Men (7). 00.05 Hestonin
huikeat pidot. 07.35 Stella ja Sami
(S). 00.00 Nelosen sää.
00.05 Lost (16). 14.15 Espen ja hylkeenpoikaset. 09.20 Late lammas: Pisteliäät pörisijät (S). 09.45 Angry Birds Toons
(S). 13.30?13.50 Elämäni
eläimet: Bondi Beachin lääkäri.
13.55 Tartu Mikkiin. 11.50?12.35
Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 02.25 Tosielämän L-koodi
(7). 17.00
Vain elämää. 22.00
Urheiluruutu. 10.00 Yle
Uutiset. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Parittomat Yle TV2 maanantai
22.07. 15.05 Yle
News. 20.00
Hauskat kotivideot. 18.00
Riemuloma Kanarialla. 09.05 Kesäleiri
(7). 20.00
Duudsonit: Ralli halki Amerikan.
21.00 House (12). 08.17 Puu Fu Tom (S).
08.38 Sohvaset (S). 23.00 Nelosen uutiset. 14.00 Selviytyjät.
15.00 Pilanpäiten. 08.00 Vekarat! (S).
08.24 Musavideot: Kertoisinko.
08.29 Sasu. 19.15 Tulosruutu. 12.55?13.25 Uusi päivä (S).
13.30 Elämäni eläimet: Bondi
Beachin lääkäri. 18.50 Nelosen sää. 21.00
The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit (16). 20.30 Uusi päivä
(S). 22.20 Leif
GW Persson ja kesämurha. 19.30 Parittomat. 08.38
Hupsis: Huonekalut. 23.35 Novellielokuva:
Pikkuveli (7). 19.00 Yleisurheilun Kalevan
Kisat. 13.00?14.27
Dokumenttiprojekti: Herkkä
hevosmies. 00.00 Uinnin MM.
00.30?01.26 The Wire (16).
MTV3
08.05 Dibitassut (S). 16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Matkaoppaat.
17.30 Dr. 21.15 Ylikomisario
Banks (16). 10.50 Päivän
kasvo. 15.30 Melissa ja Joey (S).
16.00 Hurja remontti. 17.00 Matkaoppaat.
17.30 90210 (7). 16.35
Salatut elämät (7). 18.01 Naurupalat (S).
18.15 Uusi päivä (S). 09.30 Rikostarinoita historiasta. 16.05
Huippumalli haussa. 07.00?08.00
Aamusää. 22.25
Tulosruutu. 00.55 Tosielämän L-koodi (16). 18.00
Yle Uutiset. 17.25 Remonttimestari.
18.00 Formula 1: Unkarin aikaajot. 07.08
Timppa (S). 09.50 Beyblade: Metal Fury
(7). Phil. 17.05 Salatut elämät (7).
17.30 Salatut elämät (7). 18.50 Naurupalat (S).
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.05 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu. 18.20 Päivän kasvo. 18.00 Suurin pudottaja. 18.01?18.45 McLeodin
tyttäret (7). 09.30 Unelmien puutarha.
10.00 Muuttoapua uusperheelle.
11.00 Summeri (7). 07.19 Sanasieppari. 19.30
Neljän tähden illallinen. 18.00 Yle Uutiset. 13.30
Unelmien talo. 20.30 Yle Uutiset. 09.45 Suurin pudottaja.
10.45 Grand Designs . 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.7. 22.35 C.S.I.
New York (16). 17.00 Matkaoppaat. 23.40?00.10 Kotiinpalaajat.
08.00 Yle Uutiset. 16.55 Vaaleanpunainen pantteri. 08.19 Puu Fu Tom (S).
08.40 Hupsis: Jätteet. 22.00 Kymmenen
Uutiset. 18.00 Yle
Uutiset minuutissa. 11.33 Kesärakkaus (7). 01.10 Totuuden hetki.
02.10?06.05 MTV3 Deitti.
Nelonen
12.00 Eläinten ABC. 14.00 Eden Pihaklubi. 14.45?
15.25 Gilmoren tytöt (7). 18.01?18.45 McLeodin
tyttäret (7). 11.40 Matkaoppaat. 11.00 Yle Uutiset. 19.50
Luonnon ihmeitä. 19.10 Elokuva:. 20.55 Urheiluruutu.
21.05 Iskelmä-Suomi: Show must
go on. 21.52 Yle Uutiset.
21.57 Urheiluruutu. 17.05
Salatut elämät (7). 15.30
Melissa ja Joey (S). 18.50 Nelosen sää. Ihmeelliset ennätysvideot. 12.10
Matkaoppaat. 22.05 Bound (16).
23.50?00.20 Uinnin MM.
MTV3
06.00 MTV3 Chat. 06.53 Mohvelit.
06.59 Kukasta kukkaan: Ohdakkeet. 23.40 Formula 1: Extra. 22.05 Platoon . 15.30 Summeri (7).
16.30 Parittomat. New
York (16). 00.00 Uinnin MM. 12.25?12.35
Pilanpäiten. 09.44 Yle Uutiset LounaisSuomi. 12.20
Ulkosuomalaisen tarina. 09.45 Toinen
minä: Heikki Turunen. 10.30 Teinidracula (7). 18.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 12.55 Uusi päivä (S). 18.13 Yle Uutiset
alueeltasi. 07.00?09.20
LIVE: Tiedä ja Voita. 13.20
MTV3 TOTAL Kesä 2013. 12.30 Eläinten ABC. 19.25 Päivän
sää. 07.28 Ystävät (S). 12.50
Putkinotko (7). 16.00 Avara
luonto: Suuri kiertokulku. 16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00 Yle Uutiset. Phil. 09.20 Raimo (7).
09.30?09.55 Hillitön hotelli: Tyttöpulmia (7). 18.13
Yle Uutiset alueeltasi. 18.16 Yle
Uutiset sää. 01.00 Dexter (16).
02.00 Dexter (16). 14.05
Alueellinen sääennuste. 20.57
Keno. 08.55
Nakke Nakuttaja (S). 07.32
Tinga Tinga -tarinat (S). 08.19 Puu Fu Tom
(S). 09.00 Yle
Uutiset. 15.10 Selviytyjät
Suomi. 13.35
Melissa ja Joey (S). 07.56 Töötti ja
Pulteri (S). 11.10 Kesärakkaus
(7). 10.00
Sydämen asialla (7). 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä. 08.05?08.55
Avara luonto: Serengetin gepardiperhe. 08.50 Pat
& Stan (S). 16.35 Salatut elämät
(7). 14.30 Häähullut
(S). 07.42 Kaapo
ja Late: Aikakone. 17.30
Dr. 08.12 Muista laulaa.
08.18 Anniina Ballerina (S).
08.47 Babar ja Badun seikkailut
(S). 09.55
Yle Uutiset. 14.35
Prom Queen. 20.30 Yle Uutiset. 13.00 Motor Forum: FINRace. 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 14.30 Jokivaelluksella Romsdalenissa. 20.30
Yle Uutiset
Miten
EU:n työttömyysongelma pitäisi
ratkaista?.
10.50 Kuuluttajan vieras.
11.00 Romantiikan heinäkuu: Verdi 200: mestarilaulajien esityksiä.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Mesenaatit,
osa 2/6: Amos Anderson.
18.00 Romantiikan heinäkuun
Horisontti: Laatokan Valamo ja
kansallisromantiikka.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Radion sinfoniaorkesteri
konserttilavalla.
20.35 Ukrainalaisen pianovirtuoosi Simon Bareren (1896-1951)
äänitteitä.
21.00 Jatzofrenia.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Avaruusromua.
23.10 Yöklassinen.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Aamupala.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.33 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Urheiluradio.
7.17 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.33 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio.
8.17 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.33 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa: Suora linja.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Suomen radio.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Suomen radio.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Suomen radio.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.32 Suomen radio.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Suomen radio.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.32 Suomen radio.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.35 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Urheiluradio.
17.28 Suomi tänään.
17.35 Laulava Babitzinin perhe.
17.55 Suomi tänään.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Sekahaku.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.06 Suomi tänään. valtakunnan terapeutti.
17.40 Suomi tänään.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Urheiluradio.
18.08 Sää.
18.09 Kadonneen levyn metsästäjät.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.08 Kadonneen levyn metsästäjät.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.08 Sää.
20.09 Lähikuvassa Mari Kaasinen
Värttinä yhtyeestä.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Mörönperän versot.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio. Ravisuoran
ennakko.
17.28 Suomi tänään.
17.35 Laulava Babitzinin perhe.
17.55 Suomi tänään.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Luonto-Suomen ötökkäilta
0203-17600.
18.50 Merisää.
18.55 Luonto-Suomen ötökkäilta
0203-17600.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.06 Luonto-Suomen ötökkäilta
0203-17600.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää.
20.07 Café Tropical.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio. ikisuosikki.
12.50 Kesämusiikkia.
13.00 Kiveen hakatut.
13.30 Suvisäveliä.
14.00 Musiikin voima: AnnaMaria Helsing.
15.00 Romanttinen Radioteatteri:
Rakastaja.
15.45 Arkisto: Tyylioppia.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Romantiikan heinäkuun
Todellisia tarinoita: Pas de deux ?
faktio hullusta rakkaudesta.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Historiasarjoja. heinäkuuta 2013
14 RADIO-OHJELMAT
MAANANTAI 22.7.
TIISTAI 23.7.
KESKIVIIKKO 24.7.
TORSTAI 25.7.
PERJANTAI 26.7.
LAUANTAI 27.7.
SUNNUNTAI 28.7.
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Roman Schatzin Maammekirja.
11.00 Romantiikan heinäkuun Välilevyjä: Musiikin rakastamisesta.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Yle Uutiset ja sää.
12.15 Arjen mytologiat: luonto.
12.45 Bizet: Katupoikien kuoro ja
Mustalaistanssi Carmen-sarjasta
nro 2.
12.55 Romantiikan heinäkuu:
Rakkauskirjeitä historian suurmiehille 7/8.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 M-studio.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Kulttuuritunti: Television
tiiliskivet.
18.00 Tiedevartti . Yle Uutiset ja sää.
12.15 Muurahaiset ja me 4/8:
Työläs muurahainen.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Romantiikan pitkä kaari,
osa 4/5: Satumainen itämaa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Romantiikan heinäkuun Viikon kirja: Petos rikkoo rakkauden.
18.00 Eurooppalaisia puheenvuoroja. Ravitulokset.
19.08 Lavalauantai.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.08 Sää.
20.09 Olipa kerran radio.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Hitin kaava.
21.23 Suomi tänään.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Koe-eläinpuisto.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Koe-eläinpuisto.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Laulava Babitzinin perhe
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Yle Uutiset ja sää.
5.02 Aamupala.
5.15 Eväsreppu.
5.21 Aamupala.
5.50 Merisää.
5.52 Aamupala.
6.00 Yle Uutiset.
6.03 Sää.
6.04 Aamupala.
6.30 Kylillä.
7.00 Yle Uutiset.
7.04 Suomi soi.
7.50 Merisää.
7.53 Sunnuntai-Suomi.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Sunnuntai-Suomi.
8.10 Luontoretki.
8.20 Sunnuntai-Suomi.
8.30 Radioteatteri esittää: Terveiset Kutturasta.
8.45 Sunnuntai-Suomi.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Sää.
9.06 Iskelmäradio.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Sää.
10.04 Pop eilen . Yle Uutiset ja sää.
12.15 Arjen mytologiat: todellisuus.
12.45 Wagner: Alkusoitto oopp.
Das Liebesverbot.
12.55 Romantiikan heinäkuu:
Rakkauskirjeitä historian suurmiehille 8/8.
13.00 Romantiikan heinäkuu:
Rakkauden evoluutio.
13.55 Radio 1 vastaa.
14.00 Romantiikan heinäkuun Välilevyjä: Musiikin rakastamisesta.
15.00 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä, osa 61: Lohtapa nyt.
15.30 Kamarimusiikkia.
15.40 Tiedevartti.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Näistä romanttisista levyistä en luovu
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
17.40 Kolmannen maailman puheenvuoroja.
18.00 Ehtookelloina Inarin kirkon
kellot.
18.01 Iltahartaus.
18.10 Lauantain toivotut levyt.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Romantiikan heinäkuu ja
Verdi 200
23.40 Musiikkia oopperaillan
jälkeen.
0.05 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Näistä romanttisista levyistä
en luovu: hääpari Outi Heikkilä ja
Jaakko Eteläaho.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osat 7 ja 8.
8.20 Romantiikan heinäkuun Viikon kirja: Petos rikkoo rakkauden.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta.
9.55 Heinäveden kirkon kellot
kutsuvat.
10.00 Jumalanpalvelus Heinäveden kirkosta.
11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhän Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkosta Lappeenrannasta.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.05 Romantiikan heinäkuu: Jane Austen . EU:n vasemmistoryhmä integraatiokehityksen kuohuissa.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Radioteatteri esittää:
Hanhen selästä, osan 60: Aika
on rahaa.
22.35 Kiveen hakatut.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Brysselin kone. Englanti on voiman kieli.
21.45 Romano mirits.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Aikamme suomalaista
musiikkia.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Romantiikan heinäkuun
Kalle Haatanen: Homokulttuuri
1960-luvun Helsingissä.
11.00 M.A. toiveiden yö.
3.40 Luontoretki.
4.02 Kantritohtorin juurihoitoa.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Aamupala.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.33 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Urheiluradio.
7.17 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.33 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio.
8.17 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.33 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Suomen radio.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Suomen radio.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Suomen radio.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.32 Suomen radio.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Suomen radio.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.32 Suomen radio.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.35 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Urheiluradio.
17.28 Suomi tänään.
17.35 Laulava Babitzinin perhe.
17.55 Suomi tänään.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
18.28 Suomi tänään.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.06 Kaikki rakastavat.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää.
20.07 Euroopan taivaan alla.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Lähikuvassa Jukka Virtanen.
22.56 Suomi tänään.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Aristoteleen kantapää.
23.28 Suomi tänään.
23.33 Minna Pyykön maailma.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
4.02 Café Tropical.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Aamupala.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.33 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Urheiluradio.
7.17 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.33 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio.
8.17 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.33 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Suomen radio.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Suomen radio.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Suomen radio.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.32 Suomen radio.
12.37 Anonyymit kotikiusatut.
12.42 Suomen radio.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Suomen radio.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.32 Suomen radio.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.35 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Urheiluradio. Englanti on voiman kieli.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 5.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Kaiken maailman musiikkia: Lempi-lintu ja muita rakkauden eläimiä.
20.30 Radion sinfoniaorkesterin
iltasoitto.
21.15 Brysselin kone. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 22. Metsäradio.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää.
20.07 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Tähtisumua.
22.47 Suomi tänään.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Kiveen hakatut.
23.33 Illan vieras.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
4.02 Kissankehto.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Aamupala.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.33 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Urheiluradio.
7.17 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.33 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio.
8.17 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.33 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Suomen radio.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Suomen radio.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Suomen radio.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.32 Suomen radio.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Suomen radio.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.32 Suomen radio.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.35 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Urheiluradio.
17.28 Suomi tänään.
17.35 Laulava Babitzinin perhe.
17.55 Suomi tänään.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Poplaari.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.06 Elämänmenoa 020317600.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää.
20.07 Kantritohtorin juurihoitoa.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Nousevan auringon talo.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Iskelmä-Suomi.
23.57 Suomi tänään.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
4.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Aamupala.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.33 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Urheiluradio.
7.17 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.33 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio.
8.17 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.33 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Suomen radio.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Suomen radio.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Suomen radio.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.32 Suomen radio.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Suomen radio.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.32 Suomen radio.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.35 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Urheiluradio. Yle Uutiset ja sää.
12.15 Ihminen koneena, osa 5/9.
Suu puhuu, korva kuulee, silmä
näkee.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Romantiikan heinäkuu: Verdi 200: mestarilaulajien esityksiä.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Svengaava iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Romantiikan heinäkuun
Epookki: Pirkko ja Pekka, jälleenrakennusajan nuoripari.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 8.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Naantalin Musiikkijuhlat
2013.
21.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Radioateljee esittää: Tunteeni eivät ole tuhkaa.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osat 4 . Vakioveikkausrivi.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Iskelmäradio.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Kaikki rakastavat.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
4.02 Euroopan taivaan alla.. Ravisuoran
ennakko.
17.28 Suomi tänään.
17.35 Laulava Babitzinin perhe.
17.55 Suomi tänään.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Puhelinlangat laulaa.
18.50 Merisää.
18.55 Puhelinlangat laulaa.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.06 Puhelinlangat laulaa.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää.
20.07 Puhelinlangat laulaa.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Lakatut varpaankynnet.
22.47 Suomi tänään.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Poplaari.
23.50 Suomi tänään.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Yle Uutiset ja sää.
5.02 Aamupala.
5.15 Radioteatteri esittää: Terveiset Kutturasta.
5.30 Aamupala.
5.50 Merisää.
5.52 Aamupala.
6.00 Yle Uutiset.
6.03 Sää.
6.04 Aamupala.
6.30 Suomi soi.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Sää.
7.04 Onnen sävel.
7.50 Merisää.
7.53 Onnen sävel.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Onnen sävel.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Sää.
9.06 Lauantai-Suomi.
9.15 Minna Pyykön maailma.
9.40 Lauantai-Suomi.
9.50 Tohtori Raimo
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Sää.
10.04 Kissankehto.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Mörönperän versot.
11.30 Lauantai-Suomi.
11.57 Vakioveikkausvihjeet.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Kylillä.
12.45 Merisää.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Lauantai-Suomi.
13.10 Kerro pieni tarina.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasan lauantaivieras.
14.30 Lauantai-Suomi.
14.35 Hitin kaava.
14.55 Lauantai-Suomi.
15.00 Yle Uutiset.
15.03 Urheiluradio.
15.08 Entisten nuorten sävellahja.
15.50 Veneilysää.
15.52 Entisten nuorten sävellahja.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Entisten nuorten sävellahja.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Levynpyörittäjän kesäsiirtola.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Urheiluradio.
18.08 Lakatut varpaankynnet.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio. Ravitulokset.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Uudenkansanmusiikki.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Kansanradio.
23.37 Metsää ja luontoa.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio . 6.
8.30 Romanttinen Aristoteleen
kantapää: Keskiajan rakkausoppaat.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Romantiikan heinäkuun Figaro: Verdin Naamiohuvit.
10.05 Tienviittoja.
11.00 M-studio.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Mesenaatit,
osa 2/6: Amos Anderson.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Radion sinfoniaorkesteri
konserttilavalla.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Kulttuuritunti: Eeva Luotosen kirjahistoria.
18.00 Romantiikan heinäkuu: Petrarcan Laura.
18.15 Viikon luontoääni: sitruunavästäräkki.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 4.
18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Romanttinen Radioteatterin valiouusinta: Ihmiset suviyössä, osa 2/2.
19.45 Arkisto: Terijoki kansainvälisenä kesänviettopaikkana.
20.00 Jazzradio.
20.30 UMO Live!.
21.15 Julkinen sana. Viron kartanoromantiikkaa.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 M. A. Yle Uutiset ja sää.
12.15 Historiasarjoja. Nummisen musiikkiohjelma: Romantiikan helmiä.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Historian ääniä: Kyläkauppojen sinnittelyä.
11.00 Romantiikan heinäkuun
Figaro: Verdin Naamiohuvit.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Yle Uutiset ja sää.
12.15 Julkinen sana: Romantisoitu nostalgia mediassa.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Romantiikan klassikon
esittely.
14.15 Romantiikan klassikko:
Brahmsin sinfonia nro 4 e-molli.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Romanttinen Aristoteleen
kantapää: Keskiajan rakkausoppaat.
17.45 Kulttuuritunti: Tekijä.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 6.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Kuhmon Kamarimusiikki 2013.
21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja. voiko malaria
palata Suomeen.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 7.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Neljän säveltäjän konsertti:
Samaan aikaan toisaalla.
20.30 Dvorakin jousikvartetto nro
10 Es-duuri.
21.05 Historian ääniä: Kyläkauppojen sinnittelyä.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Romantiikan heinäkuun
Todellisia tarinoita: Pas de deux ?
faktio hullusta rakkaudesta.
22.55 Kuuluttajan vieras.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Mikä maksaa?.
11.00 Musiikin voima: Anna-Maria
Helsing.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Nummisen musiikkiohjelma: Jazz on taidemusiikkia.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. toissapäivänä.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Nousevan auringon talo.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.05 Sunnuntai-Suomi.
12.06 Kansanradio.
12.40 Viikon luontoääni.
12.45 Merisää.
12.55 Sunnuntai-Suomi.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Iskelmä-Suomi.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Musiikkia lepopäivän
ratoksi.
15.00 Yle Uutiset.
15.03 Urheiluradio.
15.08 Tähtisumua.
15.50 Veneilysää.
15.52 Sunnuntai-Suomi.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Kiveen hakatut.
16.35 Sunnuntai-Suomi.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Suomi tänään.
17.30 Tohtori Raimo
Rakennusliikkeitä
. 050-5245666
Jouhtenen?e 181, Oulainen www.relaksoma.?
Koulute?u hieroja/urheiluhieroja
Jo 10 vuoden kokemuksella!
Ayurvedinen pää- ja kasvohieronta, Meridiaanihieronta, Hopi-korvakyn?lähoito, Bach-kukkaterapia
Kodinkoneet
-Meidän oloissa takuulla toimivat MITSUBISHIilmalämpöpumput, uusimmat FH-mallit
-Toimiva asennuspalvelu, huolto, neuvonta
-Tukesin luvat on, myös sähkötyöt asennuksiin
-Myös muut merkit, jäähdytinlaitteet alle 3kg
-Työn osalta kotitalousvähennys!
???????????????
??????????????????????
???????????????????????
?????????????????????
puh. Kampaamo
HAE
Varaa edullista ilmoitustilaa
Pyhäjokiseudun palveluhakemistosta!
Pätevä palveluhakemisto
Nauti
paikallisesta
palvelusta
Varaa edullista ilmoitustilaa!
Jarkko 050 325 6907 jarkko.rautio@almamedia.fi. heinäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Kuljetusliikkeitä
. 040 553 8782
Painotöitä
Asuntokaupan
kuntotarkastukset
Kosteus- / homekartoitukset
markus.liedes@kotinet.com
Majoitus ja matkailu
Aina edullisesti!
Tilaa p. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Konetyöt
Asianajotoimistot
ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA
Yritystalo, Revonkatu 1 h 126
86300 Oulainen
puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632
AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349
AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712
AA, VT Kari Pikkarainen 040 3584 649
www.isoluoma.?
www.opuslex.?
YLIVIESKAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
Sosiaaliala
t ,"*7*/,0/&5:½5
t )*&,"5
.634,&&5
*.&5:4,&/55
t /6//"66/* .::/5*
Eeva-Liisa Elorinne
p./fax (08) 474 220
040 5258 681
info@perhekoti.net
www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13
86300 Oulainen
T:mi Aarno Murto
????????????????
?????????
asianajotoimisto
POLTTOÖLJYT
koneisiin ja lämmitykseen
Rakennusmestari, Asuntokaupan
kuntotarkastaja (AKK), FISE
040 5545 299
p. Eläinlääkäreitä
. 044-7997282
?????
???????????????
?????????
Pulkkilantie 5, Pulkkila
Rynnäkkötie 1,Haapavesi
Outi Miettinen p. 479 8300
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
. Rengasliikkeitä
Kunnossapito
Kuljetus ja logistiikka
Maa- ja metsätalous
Vapaa-aika
ATK-palvelut
Rahoitus- ja vakuutuspalvelut
Lemmikit
Koulutus
Autoilu ja tarvikkeet
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. 0400 479711
???????????????????????
www.rakennuspalvelukaski.fi
???????????????
????. ??
Tilitoimistopalvelut
www.medicus.?
Elintarvikkeita
Ilmalämpöpumput
SUOMALAISTA
LIHAA!
Konetyöt
Pesulapalvelut
p. Satuitko paikalle, kun tapahtui. 044-5000680 (12-14)
puh. 0400 683243 / Hakala Esa
AUTOMYYNTI HAKALA
Takojankatu 1, 86300 Oulainen
- Omakotitalot - Kattoremontit
- Pesuhuoneet ja luksussaunat
- Tapetoinnit - Maalaustyöt
Yli 30 vuoden kokemuksella
Avoinna 1.6.-31.8.
Ma-pe klo 9-17
La klo 9-14
Su ja arkipyhinä
suljettu.
????????????????????????
????????????
?????????????????
???????????????????????
????????????
???????????????????????????
p. Tatuointeja
. 040 484 2211
www.miettinenpalosaari.fi
Oulu - Pulkkila - Haapavesi
?????????????????????????
?????????????????????????????????
??????????????
ILMALÄMPÖPUMPUT
TAKUUASENNUKSENA
p.(08) 473 690, 050 5929 569
aineisto@painoykkonen.?
www.painoykkonen.?
Oulaistenkatu 3, Oulainen
???????????????????????
Terveys ja hyvinvointi
?????????????????????????????
?????????????????
Kukkakaupat ja
hautaustoimistot
www.rakennustarkistus.?
Oulaistentie 1142, 86550 Mieluskylä
Ajanvaraus
Toimipaikat: Ylivieska ja Haapajärvi
Vastaanotot myös
Oulainen (ajanvaraus 029 56 61350) ja
Haapavesi (ajanvaraus 029 56 61300)
Julkiset oikeusavustajat
Ari Huumonen, asianajaja, jur.kand.
Marko Hongisto, asianajaja,
julkinen kaupanvahvistaja
Rakentaminen ja sisustaminen
Erja Salow p. Partureita
. Maanantaina 22
Rummukaisten veljesten seikkailua hullujen-huoneelle. 044595 2366
OuHu pesis pelaa kotikentällä:
ti 23.7 klo 18 E-pojat OuHu ?
Veteli
ke 24.7 klo 18 Naisten suomensarja OuHu . Tulkaa joukolla mukaan!
Haapaveden-Siikalatvan
Omaishoitajat ja Läheiset
Ry
Su.11.8.-13 klo: 11 Kesäteatteri Kiuruveden Kaupungin
kesäteatteriin.
Näytäntö?Siunattu Hulluus?
esitt. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Ykköspalkintona olleet 5 000 euroa vei nimiinsä Inkoosta oleva V.G.
Vipori 26,5ax.
Järjestöt,
Juoksuasetelmat olivat vastaan
Torniossa
yhdistykset,
muistilistat
sä. heinäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
17
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Tervetuloa laulamaan. Kärsämäkisen Hannu
Kangasharjun Erins Trick
poistettiin lähdöstä kahden
uusinnan takia.
Siikalatvalta olevan Marko Rautalinin valmentama
Super Son jäi Toto4-pelin
avauskohteessa pussiin johtavan taakse. klo 16.00. 2 A1, 86600 Haapavesi. Lisätietoja Sanna 0405747757.
Kärsämäen Sotaveteraanit
ry
Siika-, Pyhä- ja Kalajokilaakson tammenlehväsukupolven kristillis-isänmaallinen
kirkkopyhä su 4.8.2013 klo
10.00 alkaen Kalajoen kirkossa. Rankan reissun jälkeen essaan voltissaan ulkoradalJari Kangaskorte
le. Matkanivasta ajamme Eteläpuolen tietä Mäyränperälle, josta siirrymme takaisin Ann-
osiin Pohjoispuolen tielle,
josta jatkamme Haapavedelle ABC-huoltoasemalle. Ylivieska
Tule kannustamaan kotikylän pelaajia!
Harjoituksista ja vieraspeleistä tietoa Huiman nettisivuilta: www.oulaistenhuima.fi/pesapallojaosto/
Järjestöt, yhdistykset,
muistilistat sähköpostitse:
muistilista.pyhajoki-seutu@almamedia.fi
www.pyhajokiseutu.fi. Kajaanin
Pallokerho
ma 29.7 klo 18 D-pojat OuHu
. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Noitarumpu sinnitteli
totosijalle Kannuksessa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
KANNUS Asko Ritolan Noitarumpu alkaa kuntoutua
säännöllisen starttaamisen
myötä. 23.7. Ilmoittautum. Tamma oli maalissa yhdestoista ajalla 19,3. Porukan hännillä
ravannut tamma kiri loppumatkan lujaa, nousemalla ulkoratoja pitkin totokamppailuun. Pekka
Vehviläisen luotsaama tamma oli sisäradan jonosta kuudes ajalla 30,7.
Eino Haaran ja Jukka
Lievosen Cameli kokeili lauantaina rahkeitaan Tampereen 75-raveissa.
Taustalla koko matkan pysytellyt tamma oli Kyvyt
Esiin-divisioonassa kahdeksas ajalla 28,7a. mennessä. (ryhmä
3)
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry
Peli-illat Juho Oksan koulun
kentällä tiistaisin klo 16.0018.00.
Yhteislauluillat Penttilän talon pihalla alkavat 10.7 klo
18.00 jatkuen neljänä keskiviikkona peräkkäin. Oulunsalon Vasama
to 25.7 klo 18 E-tytöt OuHu ?
Kajaani
Haapaveden Reuma ja Tules Ry
Olemme jääneet kesätauolle.
Yhteystiedot: puheenjohtaja Mauno Puolitaival puh.
0400-628 781
Oulaisten Eläkeläiset Ry
Pelaamme rantaväinölän
rannassa tiistaina 23.7. Ilmoittautum. Tervetuloa !
Eläkeliiton Kärsämäen yhdistys ry
Peli-illat Rannan koululla
jatkuu joka tiistai kello
17.00.
Lauluilta Ateljeekoti Villa
Havussa perjantaina
26.7.2013 klo 18.00. 12.8.-13 Airalle.
Olen heinäkuun lomalla. Ilmoittautumiset 31.7. Lisätietoja
matkasta ja hinnasta Marjatalta puh. Mahdolliset lähtijät
ilmoittautuminen pj. 0407244430 Tarja.
Oulaisten Kennelkerho
MEJÄ kimppatreenit 14-15.7
klo 18. 1.7.-13 Airalle.
Omaishoitajille ilmainen,
muille 40 ?.
Ma.19.8.-13 klo: 10 Retki Pyhännän Ahvenjärvelle. Maanantaina 22. projektit. 0407269850 Marke, p. mennessä.
Merijärvinen Timo Ylitalo ajoi kilpaa viikonloppuna Kannuksessa.
Kira Donna kiri mukavasti
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
VIEREMÄ Heli Tikkalan ja
Tiina Koskisen Kira Donna
teki Vieremällä uran parhaita
juoksujaan. Arpajaistulot käytämme kyytimaksun
alentamiseen. Sieltä ajamme Kärsämäelle. Arvi
Viitalalle 21.07.2013 mennessä puh. Pitkältä 40 metrin pakilta lähtenyt tamma jyräsi ulkoratoja
pitkin kolmanneksi ajalla
18,8. Aira VatjusAnttila 044-2991868,
p.j.Taimi Maliniemi 0503630890. Haapavedellä olemme noin klo
7.30. alkaen klo 10.00 Männistönkoskella, myytävänä kahvia,
makkaraa ja arpoja, joissa
paljon hyviä palkintoja. Keulaan alkumatkasta
prässännyt Tiina ja Antti
Korpelan Opal Cash laukkasi
lopussa hylkäykseen saakka.
Viitosrahat Oulaisiin kuittasi
Jari Raution valmentama
Lasha 21,0.
Parhaiten Oulaisten hevosista menestyi Tarja Laurilan ja Aki Järvelän Karamell.
Uraansa aloitteleva tamma
kiri Tuomas Pakkasen ajamana neljänneksi voltissaan
yhdeltä pakilta ennätyksellään 20,2. 13.9. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Varaa pientä rahaa mukaan.Tulethan matkalle
tuoksutta, koska joillakin
matkalaisilla voi olla hajusteyliherkkyyttä. Kärsämäeltä oleva Raili Pietikäisen ja Johanna Heinosen
Mr Cavallo 18,2 kiri lopussa
neljänneksi saatuaan sisäradalta kiritilaa.
Kylmäveristen aikatasoituksessa matkavauhdista
huolehti Onni Luomajoen
Taftin Tyttö. Makkara- ja kahvipuffet.
Sunnuntain iltatanssit Katajalla 28.7.2013 klo 19-23.
Soittaa Melekoset. 12-vuotias veteraaniruuna oli 40 metrin takamatkalta seitsemäs ajalla 20,3.
Anne-Marin urakka jatkuu
seuraavina päivinä tiiviinä.
Ohjastustehtäviä oli sunnuntaina Pihtiputaalla, maanantaina Oulussa ja keskiviikkona Reisjärvellä.
jari kangaskorte
MUISTILISTA
Eläkeliiton Merijärven yhdistys
Pelataan kesäpelejä kentällä
ti. ilmoittautuneet. Mukaan voit tulla, vaikkei kokemusta ole itsellä/ koiralla, porukalla
avustetaan ja neuvotaan.
Omat tarvikkeet mukaan.
Katso tarkemmin fb tai foorumi. Teatterin jälkeen ruokailu Runnin kylpylässä. Matka-ajankohta 10 . www.tietotaitotalkoot.fi/haapavesi-siikalatva
Pyhälaakson OP:n elohopeakerho
Pyhälaakson OP:n elohopeakerhon matkalle Savonlinnaan ja Porvooseen on vielä
paikkoja jäljellä. Ajamme Pohjoispuolen tietä Matkanivaan. Tervetuloa mukaan!
Kärsämäen Tules ja Reuma
Pärnun kylpyläloma 25.8.1.9.2013 tuli muutama paikka vielä vapaaksi, jos olet
kiinnostunut lomasta ota pikaisesti 24.7. Ilmoittautumiset Erkille, p. Tiina Kokkosen ajama
vihantilaistamma oli tasaisesta rintamasta neljäs ajalla
20,3.
Ravien päätöslähdössä
nähtiin hieno soolo, kun Kär-
sämäellä ennen vaikuttaneen
Jutta Ojalan valmentama
Marlene Trick karkasi ylivoimaiseen lyhyessä ryhmässä.
Ennätys parani pari sekuntia
lukemiin 15,7a.
Johtavan takana matkannut Kaisa Soukan Cento Fulmini 16,9a ravasi Siikalatvalle
viitosrahat.
Toista kertaa tällä kaudella
kilpaillut Kaarina ja Reino
Männikön Stand Of Pine oli
ryhmässään kymmenes ajalla 22,2a/2160m.
Haapaveden hevosista ra-
veissa kilpaili Marja ja Sirpa
Alilan Huldan Elina. Epäonnistuneen juoksun
tamma sinnitteli maalin seit- sähköpostitse:
jari.kangaskorte@kotinet.com
TORNIO Alueen hevosten
juoksut menivät pieleen Tornion ravikauden päätapahtumassa.
Haapavetisten Ari Ritolan ja Eino Tuomen Anita
Sisu juuttui kiertämään kolmatta rataa lyhyessä ryhmäs-
päätteeksi tamma keskeytti.
semäntenä ajalla 15,3a.
Lähdön voitti keulapai- muistilista.pyhajokiLähdön voitti ylivieskalaisori
kalta juoksua hallinnut ja seutu@almamedia.fi
Sironeuvos tähtiajalla 29,2.
haamumaileriksi ravannut
Yppärissä vaikuttavien AiHit That Limingasta ajalla no Alatalon ja Vesa Luoman
14,6a.
omistaman Kukkarosuon
Vihantilaisten Marjo ja Onnin juoksu päättyi hylkäJouni Yypänahon Verdiitta ykseen liioista laukoista ravikoki saman kohtalon juuttu- en päätöslähdössä.
Oulaisten Seudun Hengitysyhdistys, Reuma- ja Sydänyhdistys
Valamon luostariretkelle 23.24.7. Sateen sattuessa laulamme sisällä.
Piirin kesätapahtuma Soihtulassa ja yläasteen kentällä
7.8 alkaen klo 10.00.
Tervetuloa joukolla mukaan
viettämään päivää ulkopelien ja muun ohjelman merkeissä.
Lämmintä kesää kaikille!
Haapaveden Sotaveteraanit,
-invalidit, ystävät:
Jokilaaksojen kesäjuhla on
Kalajoella 4.8. mennessä Anneli tai paikanpäällä tuntia ennen kisaa
Lähemmin os. Loppumatkasta Haapaveden tamman askel alkoi painaa. Kyytimaksu
peritään kotimatkalla.Kyytimaksu on noin 20 euroa/
hlö. www.oulaistentaru.net
Tiedustelut. Lähtö
Oulaisten matkahuollosta
(Rautatieaseman luota) klo
7.00. Haapaveden tamma
sinnitteli voltissaan kolmanneksi ajalla 34,4. Heli Savukosken
ja Auli Hietalan Commander
In Chief hylättiin liioista laukoista. Ori oli maalissa
viides ajalla 20,3.
Ulkoa loppumatkan kirinyt Jukka Eskolan ja Laura
Ollin Good Monkey 19,9 oli
kymmenes ja Timo Ylitalon
lainakuskaama Balehill Bob
22,0 viidestoista.
Anne-Mari Ollilan ratsastama Rain Roque kokeili toista kertaa kannuksiaan montessa. 5449530. Hyvää ja rentouttavaa kesää
kaikille!
Pappilant. 0400579100 23.7. klo
18.00 mölkkyä. Anneli p. Matkanivan Kylätalolla sekä 22.-23.7 klo 18
Honkamajan alueella. 050 . klo
13.
Sarjat: M / N nuoret alle 17v.
Lapsille oma Seikkailurata
kilpailu klo 12.
Sarjat: T/P 5,7,9,11,13v.
Oheislajeina: Tikan- hevosenkengän ja kettinninheitto
Ilm: ennakkoon 25.7. mennessä yhteyttä Hilkkaan 0405196543
Muuten yhdistys pitää kesätaukoa toiminnassa.
Hyvää kesää kaikille!
la 3.8 klo 13 Naisten suomensarja OuHu . 0405638946,
matka ja ruokajärjestelyjen
vuoksi, lähtö Kärsämäeltä n.
klo 7.00 sunnuntai aamuna.
Jäsenet matka ilmainen,
muut omavastuumaksu.
Tervetuloa mukaan.
Taru
oulaistentaru.net
Triathon kilpailut Oulaisten
Kurjenrannassa la.27.7. Ilmoita välittömästi, jos joudut perumaan matkan, jotta varapaikkalaiset voivat lähteä
mukaan.Tiedustelut p. Päiväjuhla klo 13.00
alkaen. Ensimmäisenä päivänä tehdään jäljet ja toisena päivänä
ajetaan ne. Jaana Haapakosken ja Jani Törmälehdon Wilmiina keskeytti
laukan jälkeen.
Kannuksen kaupungin nimikkolähtöä veti vauhdilla
Vilho ja Eino Tuomen Amalfi. Kärsämäen matkahuollossa olemme noin klo
8.00.
Hotellihuoneissa on kylpytakit ja pyyhkeet kylpylää varten, tossuja ei ole. Loppukiritaistelussa Kärsämäen tamma ti-
pahti viidenneksi ajalla 29,4.
Kannuksen rataennätystä
hallussaan pitävä Timo ja
Jyrki Alaman Vilman Vilikko 29,9 oli 60 metrin takamatkalta kahdestoista.
Merijärvisen Timo Ylitalon kuskaama Novelty Leader jatkoi hyviä otteitaan. Ota halutessasi mukaan omat sandaalit.Pidämme menomatkalla arpajaiset. Piirin rantaongintakilpailut to 25.7
Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,18 snt/min
(alv. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on
nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Muutaman kierroksen jälkeen pääsin kärkeen, Harri Kullas raportoi ?normi setti. 010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakelupäivystys p. Tomi Paananen
yleisurheilu
Vesan kisat Raahe 18.7.
4) Joni Pajala RaVe 35,28.
M 100 m: (+2,2): 1) Janne Törmänen OP
M17 Kuula: 1) Patrik Haapakoski AV
11,27, 2) Timo Rautiainen ÄU 11,37, 3)
13,15, 2) Niko Tohola MeKe 11,67, 3)
Riku Maliniemi AlatPi 11,46, 4) Juho
Tuomas Määttä OP 11,03.
Miilukangas RaVe 11,78, 5) Olli-Oskari
M17 Keihäs: 1) Heikki Kuurola PudU
Loukkola OP 11,88, 6) Sakari Lehtola
62,38, 2) Niko Tohola MeKe 42,95.
SalSa 12,23, 7) Janne Keskikastari Ou-
M55 Kiekko: 1) Juha Hietala RaVe 47,61,
Hu 12,39.
2) Olavi Roivainen SalSa 34,32, 3) Ari
M 10 000 m kävely: 1) Matias Korpela
Rasinkangas SalSa 31,86.
RaVe 43.17,15.
N Korkeus: 1) Sanna Rautio OP 158, 2)
M Kiekko: 1) Antti Martinmäki VihU
Sofia Pohjanen MeKe 158, 3) Katri Mik-
48,59, 2) Juuso Sillanpää JyväskKU
konen RaVe 155, 4) Teija Kvist LapinlVe
48,11, 3) Mikko Martinmäki VihU 43,53,
150.
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Faksi 08 479 5125
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
59. Rataa ei
lanattu välillä, mikä oli hyvä
juttu, koska se kului haastavaksi. 0400 580 135
tattelussa mitalikisan jälkeen.
??Hienolta tuntuu, tavoitteeni oli heittää mitaleille.
Toivottavasti mitaleita tulee
lisää tulevina vuosina, Isokääntä jatkaa.
Isokäännän lisäksi mitalikorokkeelle nousi torstaina
myös Suomen Oskar Tvauri,
joka otteli judon 73-sarjassa
pronssia.
Ennen viimeistä kisapäivää suomalaiskisaajat olivat
voittaneet kolme mitalia.
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Jarkko Rautio
Myyntipäällikkö
010 665 5147
050 325 6907
Laura Seppä
Toimittaja
010 665 5167
050 438 0849
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867
Heli Nurkkala
Toimittaja
010 665 5143
050 438 0846
Annika Pienipaavola
Toimittaja
010 665 5112
050 438 0848
Äitiyslomalla
Heidi Niskanen
Toimittaja
Kati Järvenpää
Kesätoimittaja
040 527 0825. 17 MMosakilpailun lisäksi KTM-kuljettaja ajaa harjoituskisoina
Suomessa Supercrossin SMsarjaa ja matkareitin varrelle
osuvia kansallisia mestaruuskisoja niin Virossa kuin Belgiassakin.
??Ei minä ehdi missään
välissä huilata. Teemu Lehtinen 3.
Riku Viljakainen
Alkuerä 2
1. Kyyti oli jälleen
kylmää ammattimotocrossarin perässä, Kullas vei finaalierän lähes puolen minuutin
erolla toiseksi tulleeseen
Tommi Mäkiseen.
-??Voitto tuli helposti ja
kilpailu oli hyvää treeniä
MM-sarjaa varten. Alkuerässä pääsin ajamaan kärjessä alusta loppuun asti. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Toni Eriksson 89 p 2. 24%). tapaan
sujunutta työpäiväänsä.
??Tänään oli makea päivä
ja katsomot täynnä yleisöä.
Pääsin harjoittelemaan Siiinjärvellä hyvin tiistaista torstaihin, vaikka välillä vettä tuli. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 22. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2010 6409 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. Teemu Lehtinen 59 p 4.
Miika Oinonen 55 p 5. 24%). Jaro Pääkkönen 2. Yön aikana
pitää palautua, vaikka kyllä
minullakin vielä tulee kovista
kisoista paikat kipeäksi, Kullas naurahtaa erittäin tyytyväisenä Suomen vierailuunsa.
Motocrossin MM-sarja jatkuu Saksassa 28. Toni Eriksson 2. heinäkuuta 2013
18 URHEILU&LIIKUNTA
Kuva Suomen Olympiakomitea
Harri Kullas tylynä
Supercrosseissa
SIILINJÄRVI Viikko sitten
kauden parhaan tuloksensa
motocrossin MM-sarjassa
kaasuttanut Harri Kullas
ajoi Supercrossin SM-sarjan
neljännessä osakilpailussa
suvereeniin voittoon Siilinjärvellä Hamulan radalla.
Kärkikuljettajista useimmat maistoivat MM-vauhtia
niin ikään Hyvinkään MMkotikisoissa. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon.
Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta
soitettuna: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min
(alv. Finaalissa pyörä
vähän keuli lähdössä ja yrittäessäni sisälinjalta ohitusta
meinasin kaatua ja jäin varmaan viidenneksi. Tommi Mäkinen
3. 0200 71400 arkisin kello 6-14
Ilmoitusasiat p. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat
puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
p. Harri Kullas 2. Riku Viljakainen 60 p 3. Harri Kullas
50 p (Kullas ei ajanut kahta ensimmäistä osakilpailua)
Alkuerä 1
1. 010 665 5145
ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
Suomen mitalistit Ville Järvinen, Oskar Tvauri ja Jyri Isokääntä joukkueen mitalikahveilla kisakylässä.
Hopea kartutti
Jyrin mitalinälkää
Keihäslupaus: Merijärven Jyri
Isokääntä
heitti mitalituloksen
Hollannissa.
HOLLANTI Merijärvinen
Jyri Isokääntä heitti keihäskisassa hopeaa Euroopan
nuorten olympiafestivaaleilla
Hollannin Utrechtissa.
Kisajännitystä keihään
loppukisasta ei puuttunut,
sillä Merijärven Kestävää
edustava Isokääntä johti kisaa aina viidennelle kierrokselle asti.
Kirkkaimman mitalin vei
lopulta Turkin Emin Öncel
tuloksella 68,50.
Isokäännän ensimmäinen
heitto kantoi lukemiin 66,96,
joka oli hänen pisin heittonsa
kisassa.
Pronssille kisassa heitti
Latvian Patriks Gailums tuloksella 65,73.
??Jokainen heittoni lähti
huonossa asennossa, ensimmäinenkin aika lailla poikittain. heinäkuuta.
tuloksia
Motocross MM-tulokset Siilinjärvi
1. Harri Kullas, KTM, 19:25.250 2.
Tommi Mäkinen, KTM +25.233 3.
Toni Eriksson, KTM, +26.310
Supercross SM
1. Kolmannen heiton jälkeen keväästä asti vaivannut
selkä alkoi vihoitella, enkä
pystynyt enää parantamaan,
kertoi Jyri Isokääntä Olympiakomitean nettisivun haas-
Muut sähköpostit:
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Tilaushinnat: Kesto 12 kk 104e Määräaikainen 6 kk 75e, 3 kk 49e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 62,50e, 6 kk 37,50e, 3 kk 24,50e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA
MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. Miika Oinonen
Last Chance
1. Joona Marin
3. Perjantaina vedimme kivan motocrossleirin ja sen
päälle sai vielä hyvän kisan.
Nyt jatkan suoraan Saksaan
seuraavaan MM-osakilpai-
luun.
Helsinkiläisen Kullaksen
kilpailu- ja harjoittelutahti on
äärimmäisen tiukka
Metalliromu on 4H-yhdistykselle lahjoitettua romua, jolla tuet paikallista nuorisotoimintaa
lyhentämättömänä. Vahaukset
www.oulaistenlvi.fi
Koskelankatu 3, 86300 Oulainen p. Jos kontista pilkottaa aarteita joita haluat
itsellesi ostaa, ilmoita asiasta kierrätyskeskuksen henkilökunnalle tai 4H-yhdistykselle ja sovi tavaralle hinta. VIRTANEN
AJAN SÄVEL
TESTI-
IVT-jälleenmyyjä palveluksessasi:
LVI EILOLA OY
MENESTYS!
p. Säilykkeitä...
JOKA VIIKKO
TIISTAISIN:
KESKIVIIKKOISIN:
09.00-09.45
10.00-10.45
11.00-11.45
12.15-13.00
13.45-14.30
15.00-17.00
09.00-10.00 PYHÄNTÄ (tori)
10.30-11.15 KÄRSÄMÄKI (kirjaston piha)
12.00-13.00 HAAPAVESI (tori)
14.00-15.00 LAMPINSAARI (Kylätalo)
15.15-17.00 VIHANTI (Siwan piha)
REVONLAHTI (Op:n piha)
RUUKKI (tori)
PAAVOLA (keskusta)
RANTSILA (OP:n piha)
PIIPPOLA (Shell)
PULKKILA (tori)
Et ole remonttisi
kanssa yksin
Kerro meille,
mitä asumiseltasi
toivot.
Me huolehdimme
ratkaisujen
toimivuudesta ja
taloudellisuudesta.
TERVETULOA OSTOKSILLE! AUTOISSA HYVIÄ TARJOUKSIA VIIKOTTAIN!
puhelin palviautoon: 0400-212014 puhelin Pekan Kala-autoon: 0400-512459
Autojen Terveys- ja
Kauneushoitola Haapavedellä
. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Romunkeräys
tehdään yhteistyössä Rannikon auto- ja varaosan kanssa.
Jännityksestä hytisten ja uusia 4H-haasteita kohti meloen,
Ulla
4H-toimisto / 0400-532362
AMM
A
JÄRKTTITAIDO
IHINT LLA
AAN!
Palvia. heinäkuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
19
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Kemialliset pesut . Tuoretta lihaa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
KIERTÄVÄ KAUPPAHALLI
Uusia tuulia ilmassa!
RUOKAPOHJOLAN PALVIAUTO
HUH! Kävipä niin hassusti, että Oulaisten 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja vaihtui lennosta! Marjo-Riitan
jäädessä lomille, pääsin minä aloittamaan työt yhdistyksellä ja
jatkan tätä vastuullista pestiä vuoden verran. Makkaroita. klo 6-14 ja
viikonloppuisin klo 6-12. 0200-71400
Soita
toimitukseen
p. Kuivapuhdistukset
. Noudamme isoja
metalliromueriä sekä romuautoja nosturiautolla suoraan kotoasi
ja samalla saat romutustodistuksen romuautollesi, ilmoita niistä
suoraan 4H-yhdistykselle numeroon 0400532362. (08)479 5600
Tmi A. 0400 281 692
lvi.eilola@kotinet.com
ARVOSANA 8,6
www.ivt.fi
SÄÄ
Tänään
Raahe
Pyhäjoki
+16
Merijärvi
+12
Oulainen
+16
Haapavesi
+12
Kärsämäki
+16
Tiistai
+16
Keskiviikko
+21
Onko Sinulla hyvä
Torstai
+23
Pyhäjokiseudun
jakelun hoitaa Posti
JUTTUVARHAISJAKELUSSA
VINKKI. Paldanius
Puh: 045 278 0456 Kristi
Karhukankaantie 915, 86600 Haapavesi
Vain ajanvarauksella
Tavarat rahaksi!
www.pihla.fi
Huiput huomataan!
IVT:n tuotteiden laadukkuus
todistettiin Tekniikan Maailman
(18E/21012) maalämpöpumppuvertailussa.
IVT PremiumLine EQ ?malli saavutti jaetun
kärkitilan ja erinomaisen arvosanan 8,6.
Tutustu testissä loistaneeseen malliin
ja muihin IVT-tuotteisiin osoitteessa:
www.ivt.fi
V E R TA I L U
Uudet
KATTOREMONTIT JA KOROTUKSET
-rännit ja kattoturvatuotteet
-piipunpellit ja lisälämmön eristykset
ULKOVERHOUKSET JA MAALAUKSET
Teemme tarjouksen paikanpäällä ilmaiseksi!
www.optimal.fi
info@optimal.fi
sarjakuvat
4 2 2 2017
Soita heti !
044 292 2017
Rakennus Optimal Oy
Sarvisuontie 45 C
92450 Luohua (Siikajoki)
SUPERMUKULA
ikkunat ja ovet
mittojen mukaan,
paikoilleen asennettuina!
Myös Pihla-rahoituksella.
Soita ja pyydä tarjous:
Lasse Niemimäki 0800-160217 Puhelu on ilmainen!
B. Ottakaapa rohkeasti
yhteyttä vaikkapa hyvien ja huonojen neuvojen merkeissä!
SUURI KIITOS kaikille niille, jotka osallistuivat Weteraanikonepäiwien talkoisiin! Omasta puolestani voin sanoa, että päiwät
olivat unohtumatonta aikaa ja jo nyt pursuaa kehittämisideoita
seuraavia päiwiä ajatellen.
Romunkeräystä pukkaa! Metalliromua kerätään jälleen, tällä
kertaa kierrätyskeskuksen pihassa osoitteessa Vääpelintie 4.
Ajankohtana on 17.7-13.9.2013. 050 4380 845
Ottakaa yhteys suoraan
postiin ark. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Maanantaina 22. Leikkeleitä. Autojen ulkopesut
0400388334
EXTRAJAKELU
SIIKALATVOILLE
Torstaina 25.7.2013
Suomalaista sian- ja naudan
lihaa ja lihajalosteita.
Yppärin kalatuotteita ja
tuoretta kalaa. Ke Haapaveden
torilla klo 9.30-12.30. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 22. 500m. P. 050-325 69 07
ilmoitukset.pyhajokiseutu
@almamedia.fi
Aineistot: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Aqvia Balance
VEDEN HIILIHAPOTUSLAITE
79,-
49,-
Osta nyt, maksa tasaerissä!
10kk korotonta
maksuaikaa tasaerissä!
Keskuskatu 11 Oulainen
Puh. 452 170, 452 136
Jokisen Juustolan punasta
heraa keskiviikkona Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13.
Muutatko?
299
Perinteisesti savustettua
possunlihaa sekä kalatuotteita ja paikanpäällä paist.
muikkuja. Tilaus
040-5098785
Herkullisia Kaisan Kakkupuodin uunituoreita, lisäaineettomia leivonnaisia.
Vuokrattavana
Avoinna :
ma sulj.
ti-pe 10-17
la 10-14
Oulaisissa,
Rivitaloyksiö
36m².
Takapiha
etelän
puolella, rauhallisella alueella. EI väriaineita
Lylyn uutta siikliä keskiviikkona Oulainen klo 9-10,
Haapavesi 11-13. 452136, 452170
Optikko Pertti Puurunen
Myös verkossa
ja Facebookissa!
Loma on pidetty! Avaamme lihakaupan ovet entiseen malliin
www.pyhajokiseutu.fi
tiistaina 23.7. Energialuokka A+.
Käyttötilavuus 260l. Etu ei koske liittymätyypin vaihtoja DNA Pro tai DNA
Äly -liittymistä. 044-201 6564
www.lihakauppa.net
KT 1h+k 35m2 Oulaisissa,
vap. EI suojakaasua . 6 väriä
?
340
Kehykset -50% -70%
299
Pyhäjokiseudun
SEUTURASTIT
Merijärven Ristivuorella
Ke 24.7. klo 17.00
Radat: A, B, C ja D
Opastus: Pyhänkoski-Pyhäjoki
tieltä Ristivuoren liittymästä
Tervetuloa!
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
169
Haapaveden optiikka
p. Tiedonsiirron maksiminopeus 21 Mbit/s on saavutettavissa
T Y Y L IK Ä S. 29,70 ?/
kk) ilman määräaikaa. Ensiluokkainen tilan optimointi
ainutkertaisen lauhduttimien
ansiosta. P. 08-473740
www.teknisettokola.fi
ma-pe 10-18
la
10-15
DNA SuperÄlypaketti -liittymä hintaan 19,80 ?/kk/12 kk (norm. heinäkuuta 2013
ISO candy
jääpakaStIn a+
KES Ä ALE!
399?
SIemenS
tISkIkOne a+
?
SIvuStat.
pyykkärI a
?
pakaStearkku
2001 a+
?
jOpOmallInen pyörä
24. Pakastuskyky 16kg/vrk. Lähellä palveluita.
Keskustaan n. 0400-389736.
Ruokapohjolan palvi ja
makkara-auto Haapaveden
torilla keskiviikkoisin klo
11.15-13. EI lisäaineita . 3,90 ?). Liittymä sisältää 5000 min puhetta/kk ja 5000 kpl
tekstiviestejä/kk ja tiedonsiirtonopeuden 21 Mbit/s ilman käyttökattoa.
Avausmaksu 0 . Mitat:
K 88, L 95, S 66,5 cm.
Wilfa ILMASTOINTILAITE
Ilmastointilaitteella saat viileää ja
mukavaa ilmaa vuorokauden ympäri.
349,-
Help otus ta
helt eese en
Energialuokka A+.
Käyttötilavuus 298l.
Mitat K 86, L 110,
S 72,5.
A+
479,-
Nokia
"Täydellisessä
LUMIA 520
hauskempi älypuheliittymässälin.Seon
reilusti
Lumia 520 tarjoaa
sinulle täydellisen
puhetta, viestejä
Windows Phonesekä
käyttökokemuksen edullisesti.
netti ja se toimii
kunnon verkossa."
139,-
Hinta ilman liittymää
Electrolux
JÄÄKAAPPI
Todella suuri käyttötilavuus
395l. Tmi
Esko Turpeinen p. (norm. klo 10.00.
LUKIJANTORI
Torilla tapahtuu
Sieviläistä punaista heraa
Oulaisten torilla tiistaina
9-11 ja Haapaveden torilla
11.30-12. Ylimenevät puhelut/sms 0,09 ?/min/kpl.
Käyttämätöntä etua ei korvata, se ei siirry seuraavalle laskutuskaudelle eikä
toiseen liittymätyyppiin. 0405393261
Tavarat rahaksi!
KUUMA LAATU, KYLMÄT HINNAT
Beko SÄILIÖPAKASTIN
Electrolux
SÄILIÖPAKASTIN
499,A+
LowFrost järjestelmä
vähentää huurteen
muodostumista 80%. Mitat: K 185,
L 59,5, S 65.
699,-
Ilmoitusvaraukset
ja tiedustelut:
Puh. Sopii
omaan käyttöön tai sijoitusasunnoksi. 1.8.2013. Ke Oulainen
9-11, Haapavesi 12-13
. Puh. Kesätarjous makkarakassi 20?.
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta myös meille.
Silmälääkäri ke 31.7.
Vanhatie 58 Haapavesi, p