TORSTAI 22. HAAPAVESI · KÄRSÄMÄKI · MERIJÄRVI · OULAINEN · PYHÄJOKI · RAAHE Työtä tarjolla: Takuuelementin Oulaisten tehtaalle tarvitaan lisää työntekijöitä. >> 11 SIrpa Kortet Tunnelmallista joulua! MaIja pylväS OULAISTEN APTEEKKI Palvelemme joulun aikaan La 24.12. JOULUKUUTA 2016 · NRO 51 6 414880 140352 1 6 5 1 Irtonumero 2,50 € pyhajokiseutu.fi Oulaisten Nuorisokuoron nuorimmat laulajat loivat joulukonserttiin herkän tunnelman heti alusta lähtien sytyttämällä flyygelin päälle kynttilänelikön. klo 12-16 Ma 26.12. klo 8-12 Su 25.12. klo 12-16 www.oulaistenapteekki.fi Oulaisten Apteekki kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille rauhallista joulua! veSa joenSuu. Konserttitunnelmia sivuilla 32–33. >> 10 Johtajaksi: Haapavedellä syntynyt Ari Nurkkala on Raahen uusi kaupunginjohtaja
On aika joulun. Mielen hyvinvointia lisää myös sauna, jonka on nyt todettu vaikuttavan myös fyysiseen terveyteen ja muistiin. Ohjelman yksi osa on kuuntelemisen taito ja sille on varmasti käyttöä jokaisessa pirtissä. Läsnäolon merkitys, toisen ihmisen kohtaamisesta syntyvä luonteva vuorovaikutus ja yhdessätekeminen ovat parasta rentoutumista. Rentouttavaa ja turvallista joulua kaikille! Hyvän joulun toivotus on aidoin joulumielen tuoja Pääkirjoitus Päätoimittaja Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi | puh. Samaa ohjelmaa voi varmaankin soveltaa myös kotioloissa. Joulu kuuluu jokaiselle, joulumieli on jokaisella. joulukuuta 2016 Videojoulukalenterissa on vielä muutama luukku jäljellä. 2 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Alpo Pöllänen, Vihanti Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT. Vierailu, kirje, puhelinsoitto, tekstiviesti tai some-yhteydenotto, ihan sama mikä väline, tee se rohkeasti, jos haluat toivottaa läheisellesi hyvää joulua. Dunderfeltin Mielen hyvinvointitreenit työpaikalla on psyykkistä hyvinvointia kehittävä valmennusohjelma, jolla kehitetään ajatuksia, tunteita ja keskittymistä. Pikkujoulut päiväkodeissa, koululuokissa ja työpaikoilla ovat toivottavasti tiivistäneet yhteishenkeä. Nuorella miehellä on tuoreita ajatuksia ja tarmoa! Martti Hyvärinen, Vihanti Sitä, että pidetään Vihantikin elävänä. Viisaus asuu siis ihmisessä, joka viihtyy saunassa. Joulun sanoman ja tunnelman äärelle on laskeuduttu erilaisin tapahtumien ja tilaisuuksien myötä. Asia ei ole uusi, mutta minä kuulin asiaa koskevan haastattelun eräänä aamuna ja jäin miettimään, että ihan maalaisittain ajateltunakin siinä on järkeä. On aika perheiden olla yhdessä. Ihmisen pään sisälle pääsee parhaiten ihminen itse ja jos on olemassa selkeät ohjeet psyykkisen hyvinvoinnin lisäämiseen, juttu on kokeilemisen arvoinen. Se on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan, kun saa tuntea kuuluvansa johonkin, olla osa jotain suurempaa. Dunderfeltin mukaan omaa sisäistä maailmaa voi jumpata ja treenata kuin fyysistä kehoa. Toivotaan, että joulu on mahdollisimman turvallinen ja lämminhenkinen meille kaikille. Monet järjestöt ja yhdistykset ovat muistaneet puuroja kahvihetkillään jäsenistöään. Heimo Pekkala, Vihanti Eihän nyt toki yksi mies voi ihmeitä tehdä, mutta työpaikkoja tarvittaisiin. Juhlava aika huipentuu aattoon ja jouluisiin pyhäpäiviin. A Hyppy ja pyörähdys lumessa tuplaa hyvänolon tunteen. Ulla Haapakangas, Vihanti Säilyisipä tilanne ainakin tällaisena, kuin nyt on. Mitä muuta videojoulukalenterista paljastuukaan! www.pyhajokiseutu.fi ->Lisää ->videot N yt kun rauhoitumme joulun viettoon lienee hyvä hetki aloittaa psykojumppa psykologi Tony Dunderfeltin ohjeilla. Jos omat voimavarat ja palautumisen oppii hyödyntämään mahdollisimman hyvin ihan pienillä ajatustavan muutoksilla, energiaa jää muuhunkin kuin asioiden turhaan ja tuloksettomaan vatvomiseen. Mielen harjoitukset kannattaa aloittaa jo ennen uutta vuotta, jolloin tehdään treenilupauksia fysiikan parantamiseksi ja niiden sataan kertaan luvattujen viiden kilon poistamiseksi. Meille kuntalaisille hyvinvointia, että päätökset olisivat sellaisia, hyvinvointia tukevia. Vihantilaisille nuorille pitäisi olla enempi huomiota ja harrastusmahdollisuuksia. www.pyhajokiseutu.fi Ida Elina paljastaa olleensa jalkapuussa. On aika rauhoittua kiireisten ja työntäyteisten arkipäivien keskellä muutamaksi päiväksi. Joulu, jos mikä, on kalenterivuoden juhla-ajoista sellainen, joka jättää pysyviä muistoja jo pienellekin lapselle. Psykojumppaa joulurauhaan Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi Kirjoittaja on Pyhäjokiseudun toimittaja. 050 438 0845 Gallup: Mitä odotat Raahen uudelta kaupunginjohtajalta. Tähän mennessä Pyhäjokiseudun joulukalenterissa on seikkaillut niin hevosia kuin laulajiakin. Uskon, että psyykkinen ja fyysinen treeni tukevat toisiaan ja jos nyt ei ihan himotreenaajaksi ala, vähäinenkin liikahdus on pelkkää plussaa. Jos ihmisellä ei ole luontaista kykyä selvitä nykyajan työn ja yhteiskunnan paineiden alla, elämä käy kohtuuttoman raskaaksi. Vanhojakin on muisteltu ja runoja kuultu. Rauhoittakaamme siis mielemme ja saunokaamme oikein kunnolla. Tapahtuu se sitten pään sisällä tai ulkopuolella. Ei unohdeta heitä, jotka ovat hoitokodeissa tai laitoksissa. Toivoisin, että nuorille järjestyisi työpaikkoja ja töitä. J ouluvalot tuovat pimeään lempeää valoaan. Kaupungin pitäisi mahdollistaa yritysten sijoittuminen tänne. Kansainvälisestikin huomioitu Itä-Suomen yliopiston tutkimus nostaa suomalaisten kuuman huoneen, jossa ollaan alasti, suorastaan lääketieteelliseksi ihmeeksi. Jos vielä saisimme vähän uutta lunta vesisateen kovettaman hangen pinnalle, hyppy ja pyörähdys lumessa löylyttelyn lomassa tuplaisi hyvänolon tunteen. Kymmenet ja sadat ovat puurtaneet puurokattiloiden äärellä, valmistelleet ohjelmia ja koristelleet tiloja. Esimerkiksi skeittipuiston hukkaaminen harmittaa. Suomalaisten kannattaa taas alkaa piirtää asuntokohtaisia saunoja myös kerrostaloihin, että emme kadota omaa parantavaa ja perinteistä kulttuuriamme
Ukkomiehetkin Lappiin tonttuileen yksin lähtevät tämän vuoksi, että turistityttöjä pussaileen pääsee Lapin lisän nautinnoksi. Vielä on päiviä odotettavia. Ja autatte aina meitä, ette koskaan meitä pulaan heitä. On hänellä punanuttu yllä. Supertarjoukset jaetusta Raketti-outlet -lehdestä! ALKAA TIISTAINA 27.12. Majaan tullut porokin valjaisiin meni pulkan etehen siksi, koska ystävyys kyytiä tarvittiin päätontun poron nautinnoksi. Laina-Helena Yli-Länttä Oulaisisa 9.12.2016 Jouluruno RUNO Juoksukyytiään poro taivaltaa Lapin tonttujen majaa kohti. Hoitajia pitää kiittää ja kädet yhteen liittää. Sekalainen lintuparvi lumisella pihamaalla etsimässä ruokaa. joulukuuta 2016 PYHÄJOKISEUTU runoja lukijoilta RUNO Ikkunoihin ja kuusiin on valot syttynyt. Hyvät ihmiset ruokkivat pienet. Poro pysähtyi majan ovelle sarvipäätänsä pyöritellen, sekä tärkeän asian tontuille tämän ilmaisi ammuellen. Seija Satela Haapavesi Joulu lähestyy RUNO Olen kuullut, kuinka nuo tontutkin saavat siitäkin Lapin lissää kun porojen pulkkakyydissäkin turistityttöjä halata pittää. Kyllä ukkomies tonttujen olla sois oman vaimonsa kans kotisalla. Onhan Joulu nyt. Olkoon heille siunaus ja onni myötä. On valkolumi maas. alkaa KUULU RAKETTIMYYNTI Ks. klo 9-20 ja aattona 24.12. Joulua vietetään taas. Siis,sitä tuokaa. Kaarlo Bäckman Lapin lisänä RUNO Hyvät hoitajat teitä, olette kuin Taivaan enkeleitä. Oi kiitos ett joulun lahjaksi parhain ystäväsi olen jälleen. klo 14 Joulupuuron sinulle tarjoavat Jalkapallojaosto ALE 044 338 4007 Tervetuloa joulukauppaan! Meillä palvellaan ja paketoidaan pe 23.12. Ja tämä ystävyys valokuvattiin poron sarvipäätä halaamalla. Kaarlo Bäckman Parhaat ystävykset RUNO Joulu lähestyy ja moni ystävystyy, vanhaan tai nuoreen ihmiseen,tyytyväiseen. Ne valaisee kaunihisti. Kun moni ihminen ne niihin pisti. Päätontusta porosta se tiedetään ystävykset ovat parhaimmat tulleet ja Lapin lisänä näissä tehtävissään hyvin palvellaan turistien toiveet. Joulupukki saapuu kyllä. Poron kyyditystehtävän Lapissa päätonttu tämän parhaimman antoi,että turvaisaa kyytiä pulkassa kaikki tytöt nyt häneltä tahtoi. Hoitajat tekevät raskasta ja vaativaa työtä. Tämän tärkeän asian oivalsi päätonttu porolta silleen. Laina-Helena Yli-Länttä Oulaisissa 12.12.2016 Hyvät hoitajat Tervetuloa Joulupuurol le Oulaisten torille pe 23.12. Mitä onkaan nyt porolla mielessään porotokan kun laumasta lähti. Lasten hartaat toiveet kirjoitettuna ikkunalaudalla, toteutuuko haaveet huomasiko tonttu. Ovi tonttujen majaan avattiin jonne poro sai sisälle tulla. KLO 9.00!! Pukinkonttiin suositut lahjakorttimme! Muista! Sirpa KorTeT. Ja myös virsiä veisattiin. Joululauluja laulettiin. Puuroa tuvassa keitettiin. Oli joulukuun ajankin Lapissa turistikansaa Kiinasta myöskin, jotka nauttivat porojen pulkassa hyvästä kyytistä kaksin ja yksin. Lapin lisänä ettei häiritä voi turistityttöjä vällyjen alla. 3 Torstaina 22. klo 9-12 Toivotamme kaikille Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! TI 28.12. Ja saunassa kiukaaseen vettä heitettiin
Kun sitten syyskesällä ketun ystävät alkavat valmistautua talven varalle, ketusta on mukavampaa kelliä kukkakedolla, polskia järvessä ja kisailla perhosten kanssa. Kirjan kimaltelevilla sivuilla kettu vain leikkii koko kesän. Nyt kenenkään ei tarvitse olla kylmissään tai nälkäinen. 4 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Perinne alkoi Mieluskylältä Mieluskylän erän toimesta, jolloin mukana oli muun muassa Ahti Pekkala. Tyhjästä laatikosta ja lahjapapereista se saa lämpimän pesän ja kemuista jäljelle jääneillä ruoilla se elää mukavasti talven yli. Hallitukseen valittiin Jukka Murtoperä, Antti Mäkelä ja Margit Jaara. Tilaisuudessa oli läsnä ennätysmäärä seurakuntalaisia, noin 200 henkilöä. – Simpeleen ja Töölön tapaukset osoittavat, että ilman näyttöä olleet huhut ovat olleet totta. Näin kertoo Haapaveden kirkkoherra Mauno Soronen. On oikein, että tuki kohdistuu sitä eniten tarvitseville, Jarva toteaa. – Viestit ja kokemukset maakunnasta ja Helsingistä osoittavat postinjakelun tilan olevan suuresti uhattuna. Postinjakelun tila Suomessa enemmän kuin huolestuttava KANNANOTTO Keskustan kansanedustaja Marisanna Jarva on iloinen, että eduskunta hyväksyi opiskelijoiden siirtämisen yleisen asumistuen piiriin. Niinpä pupun kaverit joutuvat yksi toisensa jälkeen lopettamaan talviset leikit, ja niiden pitää lähteä kotiin lämmittelemään. Ja todennäköisesti tiedossamme on vain jäävuoren huippu, sanoo eduskunnan liikenneja viestintävaliokunnan jäsen Kymäläinen. Tällöin on viestin salaisuutta loukattu jo törkeästi, epäilee Kymäläinen. PenTTi VouTilainen. Yhteistyössä mukana olleet hoitoalan opiskelijat keräsivät ja tekivät lahjoja, mutta myös kirjoittivat kirjeitä eri-ikäisille. Nyt tämä korvataan ympärivuotisen opiskelun ja muuttuvat elämäntilanteet paremmin huomioivalla mallilla. Hallituksen on nyt herättävä, se ei voi ohittaa voimassa olevaa lainsäädäntöä ja sallia selkeitä laittomuuksia. Ja vieläpä samaan aikaan valmistella uusia heikennyksiä postialan lainsäädäntöön, ihmettelee Kymäläinen. Sivistysvaliokunta edellyttikin lausumassaan, että hallitus harkitsee huoltajakorotusta ja myös eduskunnassa eri puolueet esittivät laajasti tukea tälle esitykselle. Näin kaikki pystyvät viettämään lämpimän ja hauskan joulujuhlan yhdessä. Keskusta on esittänyt, että opintotukeen valmisteltaisiin huoltajakorotus ensi kevään budjettiriiheen mennessä. Yleiseen asumistukeen siirtyminen nostaa useimpien opiskelijoiden käteen jäävää rahamäärää opintorahan leikkauksesta huolimatta. Siirtyminen yleiseen asumistukeen asettaa opiskelijat tasavertaisempaan asemaan muiden väestöryhmien kanssa ja helpottaa korkeilla vuokrakustannuksilla elävien opiskelijoiden tilannetta. Keräyksen organisaattori Heidi Hannus (oik.) on kiitollinen eri yrityksien, yhdistysten ja yksityisten henkilöiden antamista lahjoituksista. Silloin ketulla on niin kylmä ja nälkä, ettei se voi leikkiä. Kettu voisi pitää kaiken itsellään, mutta se jakaa tavarat ystävilleen ja järjestää kekkerit. Useilla tukitaso nousee jopa parilla sadalla eurolla kuukaudessa. Kerhon puheenjohtajana jatkaa Reijo Pirneskoski, varapuheenjohtajana Satu Röyttä, sihteerinä Merja Krapu ja rahastonhoitajana Veikko Mäyrä. – Hallituksen digiloikka ei voi tarkoittaa ylimielisesti sitä, että kansalaisten postipalvelut jätetään retuperälle ja voimassa olevasta laista viis veisataan. Onkin kummallista, että tämä hyvä muutos hukkuu uutisointiin tuen menettäjistä, jotka korkeamman tulotasonsa vuoksi eivät ole asumistukeen oikeutettuja. – Varsinkin yksin sinnittelevät, pienituloiset opiskelijat saavat tuntuvaa helpotusta. Tilaisuus henki joulun iloa ja rauhaa. joulukuuta 2016 metsäkirkossa Metsäkirkko, jossa julistettiin joulurauha metsän eläimille, toteutui Haapavedellä nyt 13 kerran. Silloin se pystyy enää toivomaan, ja joulun ihme tapahtuu, taivaalta putoaa laatikko täynnä leluja ja ruokaa. Normaalien harjoitusten lisäksi kerholla on muun muassa karaokekonsertti helmikuun lopulla, esiintymistaidon koulutusta ja kilpailutoimintaa tulevan toimikauden aikana. Hallituksella ei ole valtaa yksipuolisesti ajaa postinjakelua alas ja näin heikentää tilattavien lehtien liiketoimintaedellytyksiä sekä lopettaa pienten paikallislehtien mittaamattoman arvokasta, tasapuolista tiedonvälitystä joka savuun sekä kaikkien saataville, Kymäläinen toteaa. Sää oli loistava, järjestelyt toimivat erinomaisesti. Harryn toisessa jouluisessa kuvakirjassa: Pikkupupu ja joululahja, pupulla on lämmin punainen viitta, mutta hänen ystävillään hiirellä, ketulla ja karhulla ei ole mitään lämmintä yllään. Varajäseniksi Jussi Haarakangas, Erika Myllykangas ja Heli Saarijärvi. Mahdollisesti jo laillisuuden rajat ovat rikkoutuneet postiketjun monessa eri vaiheessa. – Opintotuen suurin ongelma on ollut riittämätön asumislisä. Jälleen tapahtuu joulun ihme, sillä pupu löytää hangesta hopeakolikon, jolla se ostaa villalankaa, josta se kutoo lämpimiä asusteita, jotka se sitten jakaa ystävilleen jouluaattona. Muiden eläinten varoitukset lumesta ja jäätävän kylmästä tuulesta eivät kettua hetkauta. Uudistus on opiskelijajärjestöjen pitkään toivoma parannus opiskelijoiden tukeen. Lopulta sitten tulee talvi sekä nietokset, ja viima puhaltaa. Tällaisia joulun ihmeitä toivottavasti tapahtuu ja tapahtuukin, jotta kaikilla olisi tarpeeksi syötävää ja lämpöä ja ystäviä niin jouluna, kuin ympäri vuodenkin. Jarva: Pienituloisten opiskelijoiden tukitaso nousee KOKOUKSESTA Oulaisten Karaokekerho piti syyskokouksen Törmänhovilla. Lahjat on toimitettu perille. Erityisesti opiskelijoille, jotka joutuvat muuttamaan kalliisiin asuntoihin kauaksi kotoa, tämä on odotettu uudistus, Jarva sanoo. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017. Puput, ketut, karhut, oravat, hiiret ja pöllöt puuhaavat yhdessä ja auttavat toisiaan, ainakin jos on uskomista Timothy Knapmanin ja Rebecca Harryn kirjaa: Metsän eläinten joulu, ja ainakin näin joulun alla sellaiseen haluaakin uskoa. Silloin pystymme pikkupupun tavoin ajattelemaan, että ystävyys on suurin lahja, ja toivottamaan iloista joulua kaikille! A Pupu löytää hangesta hopeakolikon, jolla se ostaa villalankaa, josta se kutoo lämpimiä asusteita.” Joulun ihmeitä Lukukokemus Reijo Sillankorva Kirjoittaja on oulaistelainen lukuja kirjoitusharrastaja. – Perheelliset opiskelijat ovat jo aiemmin olleet yleisen asumistuen piirissä ja heidän tulotasostaan on opintotukiuudistuksessa pidettävä huolta. Pikkupupu tulee surulliseksi, koska se joutuu puuhailemaan yksin. O n se niin suloista, kun lasten kuvakirjoissa kaikki metsän eläimet ovat ystävyksiä keskenään. Pirneskoski jatkaa karaokekerhon johdossa Markku anTTila hyväntekeväisyyttä Oulaisten Lions Clubin organisoima jouluinen hyväntekeväiisyyskampanja onnistui. Karmaisevin niistä on ollut, että ulkoistettu postinjakaja on työaikansa päätyttyä lopettanut lenkkinsä ja mennyt kotiin jakamaton posti mukanaan. – En voi ymmärtää, miten maan hallitus on voinut ummistaa silmänsä oireilta, joista on myös uutisoitu paljon. KANNANOTTO Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen postinjakelun tilasta Suomessa. Siksi olemme esittäneet huoltajakorotuksen käyttöönottoa Suomeen muiden Pohjoismaiden tapaan, Jarva toteaa. Nyt kokoonnuttiin Ainalissa Heino Vuorenmaan metsämökillä. Ja toivottavasti voimme näiden kirjojen eläinten tavoin elää sovussa keskenämme
Yhdistys on menestynyt jäsenhankinnassaan erinomaisesti kahtena aikaisempanakin vuonna. Kokousväki kuuli aluksi katsauksen päättymässä olevaan toimintavuoteen. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Kunnan tehtävät eivät siis lopu tulevaisuudessakaan ja nyt kotikuntaa tarvitaan edelleen lähipalveluiden luojana. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 5 kokouksista Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Kokous aloitettiin Ruustinnanhovin kattamalla jouluisella ruokailulla. Myllykangas luotsaa Petäjäskosken paikallisyhdistystä Oulaisten Taksipalvelut Oy Tilaukset 0600 300 60 Taksipalvelut Oy Hyvää Joulua kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme! toivottaa 24h vuoden jokaisena päivänä! toivotuimmat Joulun Palvelemme aattona 9-12 Toivotamme hyvää joulua ja menestystä alkavalle vuodelle 2017! Sampsankatu 1, Oulainen Vilukko KÄSITYÖKAUPPA puh. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Johtokunta toimii vaalilautakuntana. Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Mauri Myllykangas, varapuheenjohtajaksi Aini Mäkelä ja sihteeriksi Merja Krapu. Ehdokkaiden rekrytointi on jo hyvässä vauhdissa ja järjestön tavoitteena vaaleissa on saavuttaa mahdollisimman hyvä tulos. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi KOKOUKSESTA Oulaisten Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous pidettiin 1.12. Jäsenmäärän suotuisa kehitys, viisitoista uutta jytyläistä, kirvoitti kokousväeltä railakkaat aplodit. Jäseniksi johtokuntaan valittiin Arto Ylikulju, Antti Mäkelä, Tapio Hussa, Eero Mottisenkangas ja Sari Mäkelä. Kevään vaalitapahtumiin ja vaalityöhön osallistutaan yhdessä Kunnallisjärjestön ja muiden paikallisyhdistysten kanssa. Uusiksi johtokunnan jäseniksi valittiin Jari Koukka ja Outi Savikoski. Vaaliasiamieheksi nimettiin sihteeri Janne Mäkinen ja varalle vaalipäällikkö Heikki Halla-aho. Kokouksen esityslistalla olivat muun muassa toimihenkilövalinnat, jäsenmaksusta päättäminen, talousarvion ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuodelle 2017. Toimintasuunnitelmassa pääpaino on kevään kuntavaaleilla sekä syyskaudella maakuntavaaleihin ja Presidentin vaaleihin valmistautuminen. Helmikuun vaaliristeily ja Rokuan järjestöpäivät vauhdittavat alkuvuoden toimintaa. marraskuuta. Kevään 2017 kuntavaalit ovat toimikauden tärkein projekti ja ehdokashankinta on yhdistyksen alueella käynnistetty. Puheenjohtajana jatkaa Eija Nurkkala. Jyty eli Julkisja yksityisalojen toimihenkilöliitto edustaa kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien sekä yksityisten ja kolmannen sektorin palveluksessa olevia henkilöitä. Toiminnan tarkastajiksi nimettiin Kati Mäntylä ja Jaana Helander (varalla Sirkka Veivo). Toiviainen johtaa kunnallisjärjestöä KOKOUKSESTA Haapaveden Keskusta piti syyskokouksen. Suomen itsenäisyyden juhlavuosi on mukana Keskustan tapahtumissa läpi vuoden. Hallitukseen uusina valittiin Jaana Mäkinen (varalla Merja Kallio) ja jatkamaan Aino Mustapää (varalla Erkki Petsalo), Eva-Maria Nahkala (varalla Minna Ollila (uusi), Maarit Rimpeläinen (varalla Sirpa Vatjus), Paavo Mäkinen (varalla Kaisa Torkkola), Marja Viirelä (varalla Jorma Alaraappana). Jyty-Haapavesi ry hankkinut menestyksekkäästi uusia jäseniä KOKOUKSET Keskustan Petäjäskosken paikallisyhdistys piti syyskokouksensa nuorisoseuralla. Vaalipäällikkönä toimii Juhani Kärki. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Tallgren jatkaa puheenjohtajana KOKOUKSESTA Jyty-Haapavesi ry kokoontui syyskokoukseensa Ruustinnanhoviin 24. Itsenäinen Haapavesi on säilyttämisen arvoinen. Sihteeriksi valittiin Merja Krapu. Keskusta kannustaa keskustalaisia jäseniään rohkeasti mukaan kuntavaaliehdokkaiksi. Joulun ja Uuden Vuoden aattona suljettu. Jyty-Haapavesi ry palkittiin Jytyn aluepäivillä menestyksekkäästä jäsenhankintakampanjasta vuonna 2016. Jäsenmaksuksi vuodelle 2017 vahvistettiin 1,33 % jäsenen varsinaisesta palkasta, euromääräiseksi 5.00 €/kk. Kokouksessa valittiin myös yhdistyksen viralliset edustajat kunnallisjärjestön ja piirin kokouksiin sekä heille varajäsenet. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Matti Tallgren, varapuheenjohtajana Helena Pitkälä, sihteerinä Janne Mäkinen ja jäseninä Heikki Halla-aho, Minna Rantakangas, Heino Vuorenmaa. 040 4140 885 Avoinna ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-14. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 sekä käsiteltiin muut sääntömääräiset asiat. Tapahtumia järjestetään 2 – 3 kpl, keväällä kuntavaalien osalta, turvemarkkinoilla sekä elotapahtuma. Toiminnan tarkastajiksi valittiin Anri Kolehmainen ja Timo Suhonen. -TEKEMISEN ILOAHyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!. Keskusta muistuttaa, että sosiaalija terveysasioiden siirtyessä maakunnan järjestettäväksi, kunnissa voidaan nyt keskittyä koulutukseen, kaavoitukseen ja kunnan elinvoiman kehittämiseen, ja kunnan omaleimaisuutta esiintuoden. Torstaina 22. Kokouksessa käsiteltiin syyskokousasiat ja kuultiin piirin toiminnanjohtaja Antti Ollikaisen alustus soteja maakuntauudistuksesta sekä piirin ajankohtaisista asioista. Kokousväki hyväksyi ensi vuoden talousarvion ja toimintasuunnitelman, jossa pääpaino on huhtikuun kunnallisvaaleilla. Kokous valitsi Kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi Marita Toiviaisen ja varapuheenjohtajaksi Sauli Tenhulan
Ongelmia aiheuttaa todennäköisesti voimaloiden infraäänipäästöt, infraääni on kuulokynnyksen alapuolella olevaa matalataajuista värähtelyä. Esitys olisi tullut valmistella ja arvioida huolellisemmin ja se olisi pitänyt viedä päätöksentekoon tulossa olevan sote-uudistuksen yhteydessä. Siikajoen Vartissa on puolenkymmentä perhettä joutunut jättämään asuntonsa voimaloiden aiheuttamien terveys ongelmien takia, eikä sielläkään ole vasta kuin murto-osa suunnitelluista voimaloista rakennettuna. Olin toivonut pukilta itkevää nukkea ja sellaisen myös sain. Koko ajan sai pelätä, ettei lennä pyllylleen. Eipä ole mitään halua palata kuntaan, jossa alkaa samat ongelmat kuin ”kotonakin”… Jari Ojala Kopsa Tuulivoima tuskin on kunnan etu! RUNO Joko teit sen asiat tarvittavat,kaiken, tulevaan jouluun. Äitini kuoli tapaturmaisesti juuri Kristuksen syntymäjuhlan alla ja se vaikutti tietysti joulunviettoomme. Tämän tutkimuksen valmistumiseen asti kuntien pitäisi pidättäytyä kaavoituksesta ja tuulivoiman luvittamisesta. Asukkaat ovat joutuneet muuttamaan melu ja terveysongelmien vuoksi pois kotoaan. Hallitus ei ole pystynyt selittämään, miten keskittämispäätöksen jälkeen esimerkiksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa voitaisiin hoitaa tuhansia leikkauspotilaita enemmän ilman, että jonot kasvavat ja pitää turvautua kalliisiin ostopalveluihin, Sarkkinen toteaa. Lapsuuden jouluihin kuuluu ehdottomasti runsas lumi ja pakkanen. Siskoni sai samanlaisen. Hän oli sen verran minua vanhempi, että tajusi pitää näppinsä erossa vauvan hiuksista, mutta minä revin alaspäin liimatun tukan irti. Pikkuneitimme järjesti parivuotiaana ei-niin-kivan yllätyksen serkulleen. Pian vein uusimman leluni saunaan. Syynä paluu muutto suunnitelmiin on ollut Siikajoen ja Raahen massiiviset tuulivoimahankkeet aivan nykyisen asuinpaikan läheisyyteen. Eikö Oulaisissa päättäjät osaa ottaa oppia ympäristökuntien kokemuksista. Voimayhtiöt väittävät, ettei infraääni ole haitallista. Voi vain ihmetellä, mikä ajaa hallitusta toimimaan näin, Hänninen sanoo. Pitihän sitä minunkin kerran kokeilla. Anu nimittäin hiipi salaa hänen huoneeseensa ja aukoi tytön joulukalenterin luukut ja söi suklaat. Oli jännittävää huomata, kuinka painomuste tarttui jähmettyvään streariiniin. Esikoiseni syntymä ajoittui myös keskitalven juhlaan. Tämä johtaa leikkausten keskittymiseen ja aluesairaaloiden toiminnan heikentymiseen. Kasvihuoneilmiö teki tuloaan 1990-luvun alussa, sillä oli todella märkää ja liukasta. Hallituksen päivystysuudistus uhkaa tätä alueellista liikkumavaraa ja mahdollisuutta tehdä alueen kannalta järkeviä ja kustannustehokkaita työnjakopäätöksiä. – Päivystysuudistus voi johtaa esimerkiksi Raahen sairaalan toiminnan supistumiseen, kun leikkaukset keskitetään Ouluun. Sama on edessä monissa muissa aluesairaaloissa. Oli aavemaista vaeltaa vastasyntyneen kanssa kynttilöin valaistussa asunnossa. – Meillä on eri alueilla voimassa sairaaloiden välisiä työnjakosopimuksia, joiden puitteissa on pystytty laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja turvallisesti hoitamaan leikkauspotilaita. Edustajat vaativat, että lain vaikutuksia kansalaisten hoitoon pääsyyn, kustannuksiin ja kielellisten oikeuksien toteutumiseen seurataan ja tarvittaessa lakia muutetaan. Serkku ihmetteli itku silmässä, kuka on tyhjentänyt kalenterin. A Lapsuuden jouluihin kuuluu ehdottomasti runsas lumi ja pakkanen.” Joulumuisteluksia Kolumni Oili Kangasniemi Kirjoittaja on oulaistelainen harrastajakirjoittaja. En osannut vielä käsitellä palavaa kynttilää, sillä verho syttyi tuleen. Ei voi kuin ihmetellä Juha Sipilän hallituksen keskittämispolitiikkaa, sanoo Hänninen. Raahessa Kopsassa on tuulivoimayhtiö jopa ostanut asunnon asukkailta meluongelmien takia. Olin juuri ostanut uudet nahkaiset talvisaappaat ja hieman säälitti kahlata niillä vedessä, kun veimme sulhaseni kanssa kynttilöitä Oulaisten hautausmaalle. Me pikkutytöt yritimme puhaltaa roihuavaa kangasta sammuksiin huonolla tuloksella. Jouluyönä myrskysi toden teolla ja sähköt olivat välillä poikki. Eduskunta äänesti tänään päivystysuudistuksen läpiviemisestä äänin 109-65. Onneksi vauvoilla pidettiin usein lakkia päässä. Jos uskaltaa muuta väittää sanotaan heti, ettei ole tutkimustietoa haitallisuudesta. Joulu 1992 oli varmaan ihanin ja mieleenpainuvin. Vasta kun vanhin sakista paiskasi likaämpärin päin ikkunaa, liekit loppuivat. MIELIPIDE Vasemmistoliiton kansanedustajat Katja Hänninen ja Hanna Sarkkinen ovat pettyneitä kiistellyn päivystysuudistuksen hyväksymiseen. Liekö pikkuinen oudoksunut sitä, sillä se itki koko yön. Enää ei ollut mummua, jota käydä tervehtimässä pitkinä pyhinä. joulukuuta 2016 runo lukijalta E hkä varhaisin joulumuistoni on 1970-luvun alusta. On vain kauniit muistot äidistä ja lapsuudesta. Hallitus vei sote-päätösvallan alueilta MIELIPIDE Vai on Oulaisiinkin osunut kunnolla tuulivoimavirus (Karahkan kaavoitus) Olen seurannut Oulaisten tilannetta näiden kaavoitusten suhteen aika tarkasti. Jospa jokainen löytää joulun iloisen, tuntea riemua sydämessä muistaa tähteä Bethelemissä. Muutamasta sopivasta paikasta on jopa kauppaakin hierottu, että olisi paikka valmiina jos hankkeet toteutuu täällä. Hallituksen päivystysuudistuksen ongelmakohdat liittyvät toisaalta paljon julkisuudessa olleeseen Vaasan keskussairaalan päivystyslaajuuteen ja kielellisiin oikeuksiin, mutta myös siihen, että päivystysuudistuksella rajataan aluesairaaloiden mahdollisuuksia tehdä kirurgisia toimenpiteitä. Luumutortut kuohkeat piparit maistuvaiset laatikot erilaiset, koristetut huoneet löytää katseet. Nimesin vauvani Anniinaksi. Sen reissun jälkeen Anniina pysyi hiljaa. Vuoden kuluttua sain ison vauvanuken, Samin. – Myös lainvalmistelu ja sen eteenpäinvieminen on ollut ala-arvoista. Mielessä on ollut muutto johonkin Oulaisten maaseudulle. Siitä alkoi Samppa Samilaisen ”elämä” pystytukkaisena ja outo harmaa rinki pään ympärillä. Pienenä meillä sisaruksilla oli tapana valuttaa valkoisen kynttilän steariinia sanomalehden tekstin päälle. Kolme vuotta sitten elin mustimman jouluni. 6 PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Hyllyt kaupan notkuvat ruokaa ja juomaa, ja sen kyllä huomaa ihminen,osaton. Onneksi kuun alkuun oli vielä aikaa ja ehdin ostaa uuden tilalle. Ongelmia on ollut jopa kymmenen kilometrin etäisyydellä voimaloista. Maan hallitus on käynnistämässä laajan tutkimuksen tuulivoimaloiden terveysvaikutuksista, koska ovat katsoneet tarpeelliseksi tutkia ristiriitaiset väitteet kunnolla. Seija Satela Haapavesi Joulun taikaa Olemme avoinna tiistaisin kello 9.00-12.30 ja 13.30-15.30 Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Tilausasioissa tavoitat meidät myös: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 010 665 9016, ma-pe kello 8-17 asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Lukijailmoitusasioissa tavoitat meidät myös: ilmoita.pyhajokiseutu.fi 010 665 5145 ma-pe kello 8-16 lukijailmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi janakkalansanomat.fi
Moni on oppinut minun tavallani ympäristönsä ja lähimmäisensä hyväksymään. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Uusi kotiseutu. Siellä saimme kuulla ja nähdä Ilpo Käkelän esittämänä (valokuvin) perheen elinkaaren. Sen lukuisat mäet ja sinivuokkorinteet eivät ikinä unohdu. Moni on menettänyt oman äitinsä jo varhaisessa lapsuudessa. Tästä kaikesta saamme kiittää sotiemme veteraaneja. On tärkeää pitää perinteitä yllä. Ei sitä lapsena ymmärtänyt isän kiivautta, minä vanhimpana, sota-aikaan syntyneenä, sain sen karvaiten kokea. Ilmari ja Sanni vihittiin vuonna 1948 ja he ostivat osan kotini naapuritilasta Saarelasta. Ystävällisiä ovat ihmiset, hyvin ovat ottaneet vastaan muualta tulleen, muukalaisena muuttaneen. MIELIPIDE Voiko kauniimpaa itsenäisyyspäivää olla. Jotta asuminen Saarelassa oli mahdollista sinne piti rakentaa kaikki maatilan rakennukset. Voinko siis kirjoittaa täällä kotiseudun joululehteen. Muistan, kuinka varttuneempi väki tuolloin pohti perheen toimeentulomahdollisuuksia olihan tila aivan liian pieni antaakseen perheelle toimeentulon. Eivät lempeät lehdot tai komeat männiköt tee elinympäristöstä kotiseutua. Oli upea Itsenäisyyspäivä joka suhteessa. Ennen kotiin lähtöä nautittiin torttukahvit. Ehkä se joskus tuntuu kuin äitipuolelta muualta muuttaneelle, mutta tärkeä se on sittenkin. Kieroon katsoviakin kyllä olen nähnyt, mutta luonteenlaatuni ei suostu ottamaan sellaisia katseita kovin raskaasti. Tästä on kodissamme pysyvänä muistona kaksi kukkakoristein kuvitettua mukia, jotka he toivat kun tulivat ensivierailulle uuteen kotiimme Saarinivaan vuonna 2002. Viime juhannuksen edellä tapasin Sannin viimeisen kerran. Syntymäseutuni kyllä tiedän ja muistan. Kuulimme myös yhdistyksen runoryhmän esityksiä ja Unto Korven johtamaa laulukuoroa. Itsenäisyyspäivään kuuluu perinteisesti kirkossa käynti ja kaupungin järjestämä juhla. Annetaan ase kouraan ja kun vihollinen lähestyy; siis ihminen, niin ammu tai tule ammutuksi. Pian kuitenkin havaittiin, että Sannilla oli erinomainen taito luoda pienikin pihapiiri tuottamaan niitä hyödykkeitä, joita perhe tarvitsi jokapäiväiseen toimeentuloon. Ohjelman juontajana toimi Lea Mattila. Moni on saanut uuden äidin ja oppinut tilanteen hyväksymään. Vasta joulun lähestyessä, kun kysellään kirjoituksia Kotiseudun jouluun, tulen kysyneeksi itseltäni, missä on kotiseutuni. Nyt aikuisena, kun on ymmärtänyt asioita, voi vain kuvitella, miltä tuntuu, kun herkkä parikymppinen, juuri miehuuden saavuttanut nuorukainen joutuu rintamalle. Puheenjohtaja Veikko Kallio kiitti juhlan esiintyjiä ja yhdistyksen toiminnasta vastaavia vuoden aikana tehdystä työstä ja toivotti kaikille rauhallista joulun aikaa ja antoisaa uutta vuotta. Kiitin ja kumarsin. Äitipuolen hyvässä hoidossa hän on saanut varttua uudessa ympäristössään täyteen mittaansa . Tervehdin häntä ja ojensin tuomiseni hänen käteensä. Oulaisten puhallinorkesteri soitti upeasti. Joulu siellä on kaukainen lapsuuden muisto. Lapsen puheen esitti ihailtavasti Sanni Erkkilä.Oli yksinlaulua. Olen siellä vieras ja käypäläinen silloin harvoin kun sinne pääsen. Olisi toivottavaa, että tanhuperinne jatkuisi nuorison parissa. Lauloimme lopuksi yhdessä tutun joululaulun Maa on niin kaunis. Lopuksi yhteisesti laulettu Maamme-laulu sai kyynelehtimään. Yleisökin pääsi laulamaan. Kotiseutu ei olekaan tuo lakeus tai ne mäkiset maisemat järvineen, joihin lapsuudessa totuimme. Pakkasukko oli koristellut puut ja pensaat juhlaasuun ja aurinko säteillään täydensi hankien ja puiden kimalluksen. Vuosien tauon jälkeen esiintyivät yhdistyksen omat tiernapojat, Erkki Yliniitty, Veikko Mäyrä, Rauno Rajaniemi ja Reijo Pirneskoski. Palasi sieltä eri miehenä kuin lähti. Kiitos järjestäjille. Perinteistä tanhuesitystä oli ilo katsoa. Asta Lohvansuu Mietteitä kauniissa juhlassa Oulaisissa LUKIJALTA Eläkeliiton syyskauden vilkkaan toimintakauden viimeiseen yhteiseen tapahtumaan, joulujuhlaan 12.12., osallistui noin 200 eläkeliittolaista. A Tärkeintä joulussakin ovat ne tutut ihmiset ympärillä.” Äitipuolen joulu Kolumni Lyyli Nevanperä Kirjoittaja on oulaistelainen harrastajakirjoittaja. Eräs esimerkki oli kanojen hyödyntäminen niin, että kyläläiset tilasivat ennakkoon hänen kanalan tuotteita. Seurakunnan pienet kerholaiset, kirkassilmäiset isänmaamme toivot, siniristilippuineen valoivat uskoa siihen, että kansakunnalla on toivoa. Vanhemmalla iällään hän siirsi luovaa herkkyyttään kynän ja siveltimen avulla muun muassa posliinitöihin. Lehmien poikimisen aikaan saan lahjaksi ternimaitoa, ja juhannuksen tienoilla nautin juhannusjuustosta eli punaisesta herasta. Kirkossa oli lämmin tunnelma. Esitys oli erinomainen ja osoitti, että ikä ei ole este tiernapoika-laulunäytelmälle. Lähes kaikki joulumuistoni ovat pohjalaisen makuisia. Isänikin palveli rintamalla 6 vuotta. Aivan kuin miljoonat timantit olisivat juhlistaneet isänmaamme 99-vuotista itsenäistä taivalta. Rieskoja olen syönyt paljon, jopa yrittänyt leipoa. Myös minä olin tuona hetkenä kadottanut puhekykyni. Muistojuhlaa vietimme Honkamajalla. Sinne hän jäi sanatonna hymyillen ruokapöydän ääreen tapaillen tuoksuvia koivunlehtiä kasvojaan vasten. Sauli Takalo Sannia muistellen Sirpa korTeT. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Hänen sairautensa oli jo tuolloin heikentänyt ulkoista olemusta mutta, silmät ja hymy kertoivat hänen ymmärtävän, että lopullinen ero on lähellä. Torstaina 22. Sitten oltiinkin valmiita siirtymään kaikki omiin jouluvalmisteluihin ja tapaamaan läheisiä. Sannille oli syntymälahjana suotu muun muassa hillitty ystävällinen hymy, joka säilyi läpi elämän. Vuosikymmeniä täällä pyörittyäni en oikeastaan kysele, onko tämä kotiseutuani. Heilläkin on oikeus ihmetellä kuten minullakin. On täytynyt sopeuta siihen tilanteeseen joka on eteen osunut. Tärkeintä joulussakin ovat ne tutut ihmiset ympärillä, vaarin jouluvirsi ja mummon lempeä liike puuropadan äärellä. Käynti sankarihaudalla ja seppeleen lasku kuuluu perinteisiin. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 7 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi E n moiti oloani, eloani Pohjanmaalla. Ymmärtäisin isääni nyt paljon paremmin. Täällä elävien ihmisten yhteisö on se kotiseutu, jota tulen eniten kaipaamaan, jos tieni käy joskus toisaalle. Kotiseuduksi en voi niitä alueita enää sanoa. Juhlaväki nautti ensin emäntien keittämän maukkaan joulupuuron ja rusinasopan, ja keskittyi sitten seuraamaan ohjelmaa. Olin tehnyt muutamia kylpyvihtoja, joita toimitin vanhuksille ja niinpä hakeudun myös Sannin hoitokotiin. Sen aloitti kirkkoherra Matti Hirvilammi hartaushetkellä. Olen oppinut syömään rössypottuja ja limppisoppaa. Joulukirkko, kuusi ja kynttilät kuuluvat äitipuolenkin emannoimassa kodissa asiaan. Käytökseni kielii vieläkin lapsuuteni tavoista, mutta ystävät ovat aikansa ihmeteltyään oppineet minut hyväksymään. Merkuriussali kirkon jälkeen kutsui itsenäisyyspäivän juhlavaan tilaisuuteen. MK Veikko kallio Eläkeliiton joulujuhlassa vanhakin nuortui MUISTOKIRJOITUS Joulukuun kolmantena päivänä laskimme kotikirkkomme multaan lähinaapurini Ester Susanna (Sanni) Käkelän . Miesten saunaillan kuoro lauloi koskettavasti.Harmaapäinen herrakuoro on sodanjälkeinen sukupolvi, joka on saanut kasvaa rauhanajan olosuhteissa. Juhlapuhe, kuten tilaisuuteen kuuluu. Jos ei Pohjanmaalla piiraita jouluksikaan paisteta, on toki maukkaita rieskoja ja tirripaistia, joulupuuroa ja väskynäsoppaa
Mitat 195x160x77 mm. Lego 60102 Lentokentän Vip-palvelu 39 95 (49,95) www.HHnet .fi Peruspalikat 19 95 9 95 kpl 19 95 Erittäin pehmeä ja miellyttävä materiaali Bambupaituli 9 95 kpl Yöpaita 24 95 Kotimainen Jussineule s-xxl, myös musta Collegepuku 100-130 Kehittää kestävyyttä ja kuntoa. Ikäsuositus +3v. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Voit tehdä myös kymmeniä lihaskuntoliikkeitä koko keholle. 9 95 (49,95) Loppuerä! Powerslide treenilauta Steffi nukke & hevonen Setti sisältää Steffi nuken 31cm, hevosen säkäkorkeus 19cm ja tarvikkeita. Soveltuu kaikenikäisille. Ylilämpenemissuoja. Deo spray 150ml ja suihkugeeli 250ml) 4 99 pkt Tarjoukset voimassa 24.12.2016 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää.. Auton sisätilanlämmitin 1200w 9 95 Teho 1200 W -25 C asteessa. CE-hyväksytty. joulukuuta 2016 Yllätysten Joulutalosta Balladi konvehdit 205g 5,2 ras 12,20/kg à 2,99 (14,59/kg) Karjalanpaisti 500g Klementiini, Marokko tai Iso Conference päärynä, Hollanti Öljykynttilä 12kpl Paloaika n 55 tuntia. Mukana tukijalka. 19 95 ERÄ! Fazer Present konvehtirasia 260g 8 90 3 ras 11,41/kg à 3,99 (14,35/kg) 4 80 pkt Adidas Adipure lahjapakkaus (sis. Paino 0,9 kg. Sisältää treenilaudan, liukujalkineet, kantokassin ja ohjejulisteen. Hiihdä tai luistele missä ja milloin tahansa ilman suksia tai luistimia. Säätelee tehoa automaattisesti ympäristön lämpötilan mukaan
Jokisen Eväät Kirjolohifileesiivut 250g kylmäsavu tai graavi 3 99 1 29 ras kg 7,98/kg 6 95 kg Atria tai Snellman tuoresuolattu luuton juhlakinkku 3 49 pss Suvi-soseet 1kg, lanttu tai porkkana 8,93/kg 19,16/kg 2 99 kpl Juustoportti Leipäjuusto 335g 4 79 pkt www.HHnet .fi Joululaatikot 700g Rosolli 550g 2 89 ras 4,13/kg ras 4,53/kg 2 49 Karjalanpaisti 500g Klementiini, Marokko tai Iso Conference päärynä, Hollanti pkt pkt 16,58/kg 1,58/kg Torttutaikinalevyt 500g 79 9 95 ERÄ! Lerøy Norjan lohifilee 600g Atria tai Snellman tuoresuolattu juhlakinkku potkalla 5 95 kg Jouluaattona palvelemme klo 7-12 JOULUN AUKIOLOAJAT: Jouluviikolla palvelemme ma-pe klo 21 saakka Tapaninpäivänä palvelemme klo 8-21. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 1 59 pss 3,18/kg Vaasan Joululimppu 500g, tumma tai vaalea Elintarviketarjoukset voimassa ke-la 21.-24.12.2016, ellei toisin mainita. Torstaina 22. (vain kotitalouksille)
Samoihin aikoihin tehtaalle siirtyi hoivakotien kylpyhuone-elementtien valmistus. Tällä erää muita rekrytointikoulutuksia ei olla järjestämässä. Kaupungin taseessa oli ylijäämää 31.12.2015 noin 3,4 miljoonaa. Maltillisia investointeja rahoitetaan lainalla Oulaisten kaupunginjohtaja Esa Sippola arvioi että kuluvan vuoden aikana Oulaisiin tulleet 150 teollista työpaikkaa tulevat näkymään myös ausukasluvussa. – Tällä hetkellä monia töitä teetetään kumppaniyrityksillä, kun ei omia resursseja ole joka paikkaan olemassa. Myös Sievin Jalkineella töitä tarjolla Maija Pylväs maija.pylvas@almamedia.fi OULAINEN Sievin Jalkine Oy:n toimitusjohtaja Juha Jokisen mukaan Sievin Jalkineen ompelijoiden rekA Koko ajan on otettu lisää porukkaa ja nyt on vähän tällaisia erikoishommia tarjolla. Vuokrausfirmojen kautta haetaan ja toki omienkin kanavien kautta, Limma kertoo. Limman mukaan tehtaan tärkein tuote on keittiöja kylpyhuone-elementit. Kettusen mukaan rekrytointeja on tehty, ja tehtaalle on avautunut myös uusia työtehtäviä niiden lisäksi, jotka ovat siirtyneet Lehdon muista lähialueen tuotantopaikoista uudelle tehtaalle. Pari viikkoa sitten Takuuelementillä käynnistyi ikkunatehdas. – Työntekijöiden haku on koko ajan päällä. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneet ja alalle soveltuvat henkilöt työllistyvät yrityksiin. Hulevesiviranomainen on tekninen lautakunta ja vastaava viranomainen on kuntatekniikan päällikkö. joulukuuta 2016 Maija Pylväs maija.pylvas@almamedia.fi OULAINEN Lehto Group Oyj:hin kuuluvan Takuuelementti Oy:n Oulaisten tehtaalla on akuutti pula mattomiehistä ja putkimiehistä. Valtuusto hyväksyi hulevesien hoitamisen kaupungin tehtäväksi, jolloin niihin sovelletaan maankäyttöja rakennuslakia. Yhtiö käynnisti yhdessä TE-keskuksen kanssa työvoimakoulutukset. Monenlaista hommaa siis löytyy. Lehto Group Oyj:n viestintäpäällikön, Teija Kettusen mukaan tällä hetkellä Lehdolla ei ole suunnitelmia Oulaisten tehtaan laajennuksesta, vaikka yhtiön kasvu luo toki paineita myös tuotantopaikkakunnilla. Putkimiehiä ja mattoasentajia tarvitaan Ensi vuonna Takuuelementillä tulee tarve myös rakennusalan osaajille, kun Pyhäjoen ydinvoimalaalueelle aletaan toimittaa asuntoja. – Haussa on ollut muun muassa LVI-asentajia, mattoasentajia ja henkilöstöä raskaselementtien kokoonpanoon. Palvelutaso on hyvä ja tukipaketti houkuttaa muuttajia. Kaupunki on ottanut investointeja varten lainaa, jota on ensi vuoden lopussa noin 34 miljoonaa euroa, eli 4500 euroa asukasta kohti. – Kun se projekti lähtee kunnolla käyntiin, tarvitaan rakennuspuolen koulutuksen omaavia ihmisiä. Vuonna 2014 eduskunnassa hyväksyttyyn maankäyttöja rakennuslakiin on lisätty uusi luku, jonka mukaan vastuu hulevesien hallinnan järjestämisestä on asemakaavaalueilla jatkossa kunnalla. – Koko ajan on otettu lisää porukkaa ja nyt on vähän tällaisia erikoishommia tarjolla, tehtaanjohtaja Jouni Limma kertoo. Uimahalliin on budjetoitu 3,4 miljoonaa. Tuovi Pulkkanen. Takuuelementillä on ollut kaksi rekrytointikoulutusta, joista ensimmäinen on päättynyt ja siitä on palkattu ihmiset töihin. – Juuri nyt Oulaisissa keskitytään uuden tehtaan toimintamalleihin ja vasta alkaneen tuotannon tehostamiseen eri keinoin, Kettunen kertoo. Jouni Limma Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi OULAINEN Valtuustossa hyväksytty ensi vuoden talousarvio on Oulaisissa noin 18 000 positiivinen. Kaupunginkamreeri Hannu Kaartinen perustelee lainanottoa matalalla korkotasolla. Siinä teoriaosuus on pääsääntöisesti mennyt läpi ja nyt on alkanut käytännön töiden opettelu ja koulutus. Samoin kuin putkimies tekee myös kirvesmiehen töitä. 10 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Ensi vuoden nettoinvestoinnit ovat noin 4,7 miljoonaa. Jos talousarvio toteutuu, Oulainen tekee kuudennen peräkkäisen ylijäämäisen vuoden. Karahkan ja Piisjärven läntiesellä alueella olevat hankkeet ovat olleet pysähdyksissä reilun vuoden ajan ja aikaisemmat kaavoitussopimukset eivät enää ole voimassa, koska työn sisältö ja laajuus ovat muuttuneet. Limman mukaan mattoja putkimiesten työtehtäviin kuuluisi muitakin töitä. Reporahojen tuotto on kymmenkertainen verrattuna rahoituskuluihin. Vuodenvaihteen jälkeen tarvetta tulee myös rakennusalan osaajille, kun Pyhäjoen ydinvoimala-alueelle aletaan toimittaa asuntoja. – Toiminta on täällä ehkä hieman toisentyyppistä kuin rakennustyömaalla, joten meillä mattoasentaja tekisi muitakin töitä. – Sijoituksia ei kannata realisoida nyt, koska rahoitustuottoja on enemmän kuin rahoituskuluja. Toinen koulutus on vielä käynnissä. Takuuelementti Oy käynnisti aiemmin syksyllä rekrytoinnin, jolla Oulaisten tehtaalle haettiin uusia työntekijöitä. Muutokset edellyttävät kunnassa johtosääntömuutosta. Suurin yksittäinen investointi on uimahalli, joka on valmitusssa ensi kesänä. Mattomiehiä tarvittaisiin yhteensä kolme ja putkimiehiä puolenkymmentä. Toistakymmentä ihmistä tullaan palkkaamaan siihen projektiin Oulaisten tehtaalle. Limma arvelee, että rakennusalan osaajia on varmaan hieman enemmän tarjolla. Osaavan työvoiman saaminen on tärkeää myös Oulaisissa, koska tehdas on keskeinen osa Lehdon talousohjatun rakentamisen toimintamallia. Mattomiehillä tarkoitetaan lattiamattojen asentajia. Valtuusto hyväksyi Oulaisten kaupungin VSB Uusiutuvat Energiat Suomi Oy:n välisen kaavoitussopimuksen Karahkan tuulivoimaosayleiskaavan laatimisesta
Torstaina 22. Syntyisin hän on Haapavedeltä. Hänellä ja hänen vaimollaan Milla Ahokkaalla on sukua tällä alueella. – Saatiin Tommin kanssa idea, että tarvitaan kenttäkeittiö. Työntekijämäärä on kasvanut vuoden 2016 aikana noin 50 henkilöllä. Arkipuheessa esillenousi myös huoli nuorista ja työmahdollisuuksista. Maakuntien talousja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen projektiryhmään osallistuu sairaanhoitopiirin henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen. Raahessa Nurkkala aloittaa työt helmi-maaliskuussa. Sen hän on luvannut tehdä. Oulaisten tehtaan tärkein tuote on keittiöja kylpyhuone-elementit. . Sitäkin vähän mietittiin, että kun ollaan Tojapakin Tommin kanssa molemmat sisätyöntekijöitä ja joudutaan pääsääntoisesti aina olemaan sisällä, niin jos ja kun saadaan myytyä tätä jonnekin, ulos töihin pääseminen olisi meille kuin lomapäivä molemmille. Kauppareissulla olleet Martti Hyvärinen, Heimo Pekkala ja Alpo Pöllänen pohtivat, mitä uudelta johtajaltaan odottavat. Joulupuuroa Oulaisten torilla perjantaina MAAKUNTA Pohjois-Pohjanmaa on saanut oman edustajan kaikkiin valtakunnallisiin palvelukeskusten työryhmiin. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 11 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Uusia asukkaita heidän mielestään saadaan sillä, että luodaan toimeentulolle edellytykset. Sellainen äijälelu niin sanotusti. Takana on bisnes, mutta tämä ensimmäinen kerta on niin sanottu koekeitto, jonka mahdolliset tuotot jaetaan hyväntekeväisyyteen. Maija Pylväs Raahen uuteen johtajaan on luotto Sirpa Kortet ja Mikko Määttä sirpa.kortet@almamedia.fi RAAHE Raahen uusi kaupunginjohtaja on Ari Nurkkala. TakuuelemenTTi . Jokisen mukaan yrityksen työllisyysnäkymät ovat erittäin hyvät johtuen myynnin voimakkaasta kasvusta sekä kotimaassa että vientimarkkinoilla. Joka tapauksessa useita satoja annoksia varmasti tulee, Moilanen kertoo. Nurkkala toimii tällä hetkellä Hyrynsalmella kunnanjohtajana, aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Nivalassa teknisenä johtajana ja kunnanjohtajana Hailuodossa. Hänellä ja hänen perheellään on edessään myös muutto Raaheen. Kun Raahen kaupunginjohtajuus tuli haettavaksi, Ari Nurkkala kertoo päätöksen hakemisesta syntyneen nopeasti. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi rytointikoulutus päättyy tammikuussa 2017. Tarkoitus on saada sellainen yhteinen päivä oulaistelaisille. Miehet totesivat Nurkkalan tarmokkaaksi tekijäksi ja toivottivat hänet tervetulleeksi tehtävään. Perustettavia palvelukeskuksia ovat yhteishankintojen palvelukeskus, toimitilaja kiinteistöhallinnon palvelukeskus, talousja henkilöstöhallinnon palvelukeskus sekä ICTpalvelukeskus. Palvelukeskukset on tarkoitus perustaa 2016–2017 ja niiden palvelutuotannon tulee olla toiminnassa vuoden 2019 alusta. Maakuntien tilakeskuksen projektiryhmään osallistuu sairaanhoitopiirin tekninen johtaja Pasi Keskitalo. – Tarkoitus olisi tehdä hernekeittoa, lihakeittoa ja kaikkea, mitä nyt pystytään tekemään. – Strategiatyö on aivan loistava pikakurssi raahelaisuuteen. . Edustajat mukana eri ryhmissä. – Toivotan onnea ja vilpittömästi tervetulleeksi. Halutessaan puurosta saa maksaa valitsemallaan summalla. Hän toimii tiiminvetäjänä sisustuspuolella. . Nyt tehtaalle tarvitaan erityisesti mattoasentajia ja putkimiehiä. Lisäksi kaupunginjohtajan työssä tarvitaan Nurkkalan mukaan heittäytymistä ja uhrautumista. Koko Sievi-konsernin henkilöstövahvuus on noin 500, joista noin 135 on Oulaisissa, 330 Sievissä ja loput yrityksen vientimaiden myyntiorganisaatioissa. Luotan valitsijoiden valintaan, ja uskon, että hän pystyy tehtävän menestyksekkäästi hoitamaan, Alpo Pöllänen sanoo. Mietittiin sitten, miten voitaisiin saada joulumieltä ja hyvää tahtoa ihmisille. Pohjois-Pohjanmaalta maakuntien yhteishankintojen palvelukeskuksen projektiryhmään osallistuu sairaanhoitopiirin hankintapäällikkö Juha Putkonen. Uuden kaupunginjohtajan mukaan hänen kolme tärkeää arvoaan ovat luottamus, avoimuus ja yhteistyö. Kaupunginjohtajalle miehet lähettivät terveisiä, etteivät nämäkään asiat saisi jäädä huomioitta. – Raahe on parhaan kokoinen kaupunki, jossa voi elää. Maanantaisessa valtuuston kokouksessa Nurkkala voitti johtajakisassa vastassa olleen Leena Mikkola-Riekkisen äänin 22–21. Siihen hän saattaa osallistua epävirallisesti jo aiemmin. . Vuodenvaihteen jälkeen tarvetta tulee myös rakennusalan osaajille, kun Pyhäjoen ydinvoimala-alueelle aletaan toimittaa asuntoja. – Nuori mies, luotamme hänen kykyihinsä aivan täysin, hän jatkaa. Kokkina toimii Veijo Kosunen Huiman jalkapallojaostosta. Tarkkaa päivämäärää ei ole vielä päätetty. Maakuntalaissa ja sosiaalija terveydenhuollon järjestämislaissa säädetään hallituksen linjauksen mukaisista valtakunnallisista palvelukeskuksista. Idea puuronjakelutempauksesta lähti kenttäkeittiön hankkimisen jälkeen. – Lisäksi yritys sai Ruotsin armeijalle keväällä 2016 suuren kaupan, jonka työllistävä vaikutus on 100 miestyövuotta. Moilasen mukaan jatkossa miehet aikovat lähteä tarjoamaan kenttäkeittiön palveluita juhliin ja muihin tapahtumiin. – Jos rahaa tulee, se annetaan lyhentämättömänä Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Oulaisten osastolle. – Niin pitkään jaetaan kuin puuroa riittää. Maakuntien toiminnan alkaessa palvelukeskukset siirtyvät maakuntien omistukseen. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Heille siksi, koska siellä tiedetään, ketkä oikeasti tarvitsevat rahaa. – Koulutukseen otettiin mukaan 30 henkilöä ja kurssin hyväksytysti suorittaneilla on mahdollisuus työllistyä Sievin ja Oulaisten toimipisteisiin. Lehto Group Oyj:hin kuuluva Takuuelementti Oy käynnisti aiemmin syksyllä TE-keskuksen kanssa työvoimakoulutukset, jonka avulla Oulaisten tehtaalle haettiin uusia työntekijöitä. sirPa KorTeT Maija Pylväs maija.pylvas@almamedia.fi OULAINEN Oulaistelaiset Heikki Moilanen ja Tommi Oja jakavat puuroa Oulaisten torilla perjantaina. Ensitöikseen Raahessa Nurkkala osallistuu strategiatyöhön. . Rekrytointeja on tarvetta jatkaa myös keväällä 2017, koska tarvitsemme edelleen työvoimaa kengänvalmistuksen eri työvaiheisiin Sievissä ja Oulaisissa, Jokinen kertoo. – Odotetaan hyviä päätöksiä, kiteyttää Martti Hyvärinen. . Miesten mielestä tärkeitä on, että Vihantikin pidetään elävänä. . Puuronkeitto aloitetaan perjantaina jo aamupäivällä, mutta tarjoilun on tarkoitus alkaa kello 14.00. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Putkimiehiä ja mattoasentajia tarvitaan Miku Silvola on työskennellyt Takuuelementillä alusta lähtien. Vihannissa kunnanjohtajakeskustelu käy vilkkaana. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Omien töiden ohella tätä tehtäisiin varmasti jatkossakin, Tuoppi Pubin yrittäjänä toimiva Moilanen sanoo. Vihannin kyläraitilla Martti Hyvärinen, Alpo Pöllänen ja Heimo Pekkala pohtivat Raahen kaupunginjohtaja-asiaa. Pekkala puolestaan toivottaa Nurkkalalle terveyttä ja voimaa, että hän uutena kaupunginjohtajana jaksaa työssään. ICT-palvelukeskuksen projektiryhmässä on Oulun tietohallintopäällikkö Juhani Heikka. Hänellä itsellään erityisesti Vihannissa
Kaupungilla on kesken yhtenäiskouluselvitys, johon siirtyisivät luokat 5-9 ja lukio sekä nuorisotilat. Esitystä kannattivat valtuutetut Jarmo Viinala (ps), Sirkka Luusua (vava) ja Ilkka Repo (ps). Valtuutettu Viljo Saukko (vas) esitti, että valtuusto ei tee myyntipäätöstä. . Linjoja ei olla lakkauttamasta mistään yksiköstä. – Kaikki yhteistoimintaneuvotteluissa sovitut toimenpiteet kohdistuvat muualle kuin opiskelijoihin. joulukuuta. Hän on toiminut muun muassa Metsähallituksen ja MTK:n johtotehtävissä sekä Työja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtajana. Sopeuttamistoimet kohdistuvat yhteensä 92 henkilöön, kun otetaan huomioon kaikki toimenpiteet, kuten erilaiset palvelussuhteiden muutokset ja siirtymiset eri toimipisteisiin. Neuvottelujen tuloksena säästöiksi henkilöstökulujen osalta saatiin noin 2,8 miljoonaa euroa, yhteensä 55 henkilötyövuoden verran vuodelle 2017. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Nissisen esityksen yksimielisesti. Tuovi Pulkkanen Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Kärsämäellä joulutulet laitetaan nelostien (E4) eteläisimpään liikenneympyrään. Esa Härmälä ehdolla puheenjohtajaksi Maija Pylväs maija.pylvas@almamedia.fi MTK Maaseutunuorten Joulutulet syttyvät teiden varsille torstaina 22. Pitkälän esitys kaatui äänestyksessä äänin 22-5. FAKTA . Tämän kokonaisuuden laskeminen on kesken ja ennen päätöksentekoa taloudellinen kokonaisarvio suoritetaan loppuun. Hänellä on laaja osaaminen EU-päätöksenteosta. Heikki Pitkälä kannatti tehtyä esitystä. arkisTokuva: Maija Pylväs Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Fennovoiman omistajat Voimaosakeyhtiö SF ja RAOS Voima Oy esittävät maaliskuussa 2017 kokoontuvalle yhtiökokoukselle Esa Härmälän valintaa Fennovoiman hallituksen puheenjohtajaksi. Saukon esitystä kannatti 11 valtuutettua ja voimaan jäi kaupunginhallituksen esitys. Kaupunki muisti myös vuoden 2016 Ajokuningas Jahti-Ukon Joren omistajaa Jorma Pirnestä. Vuoden 2017 talousarvion ja 20182019 taloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä Heikki Pitkälä esitti käyttötaloutta koskevassa osuudessa (kesk) Folk-avustuksen poistamista. 12 PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Jedu irtisanoo 70, sopeuttamistoimia 92 henkilölle Taloudellisina ja tuotannollisina perusteina yt-neuvotteluille ovat olleet hallitusohjelman mukaiset valtakunnalliset 190 miljoonan euron ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat rahoitusleikkaukset vuosina 2017–2019. Lisämäärärahan tarve on tässä vaiheessa noin 700 000 euroa. Tiukka talouskuri jatkuu tulevina vuosina Haapavedellä Vuoden viimeisessä valtuustossa Haapaveden kaupunki muisti pitkäaikaisia työntekijöitään vuosimerkeillä ja lahjalla. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena irtisanotaan tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla 70 henkilöä, joista 36 henkilöä on tukipalveluista ja 34 henkilöä opetustehtävistä. Joulutulet syttyvät torstaina. Kriisikuntakriteereistä täyttyy Haapavedellä kolme. Pyhäjokialueella joulutulet syttyvät esimerkiksi Merijärvellä Kalajoki–Alavieska–Pyhäjoki-risteyksessä ja Pyhäjoella VT8:n varressa. Viime vuonna tätä ei ollut, joten senkin takia ajateltiin toteuttaa tänä vuonna, Anu Koivukangas kertoo. Ilahdutetaan tällä tavalla kyläläisiä ja matkailijoita. . Väistyvä puheenjohtaja Juhani Pitkäkoski ilmoitti aiemmin syksyllä, ettei ole enää käytettävissä. Haapaveden suurimmat ongelmat ovat asukasluvun kehitys, joka vaikuttaa suoraan myös verotuloihin ja nuorten työttömyysaste. Ensimmäiseen äänestykseen jouduttiin, kun valtuusto sai uudelleen käsiteltäväkseen tuetun ja tehostetun palveluasumisen rakennuspaikasta annetut ostotarjoukset. Revon esitystä kannatti vain 7 valtuutettua. Joulutulet ovat ilahduttaneet joulunviettoon rientäviä jo vuodesta 1994. Kaupunki ei sitoudu asumisyksikön toimintaan, vaan näkee sen lisävaihtoehtona palveluille, johon asiakkaita ohjataan palvelusetelin kautta. Investointiosan käsittelyn yhteydessä Viljo Saukko (vas) esitti, että investointiosaan varataan 60 000 euron määräraha puistojen kunnostamiseen. Kuntayhtymän johtaja Keijo Makkonen sanoo, että käytännössä sopeuttaminen näkyy vasta ensi syksynä, koska suurimmalla osalla henkilöstöstä on kuuden kuukauden irtisanomisaika. Kiivasta keskustelua aiheuttanut tehostetun palveluasumisen yksikön rakennuspaikka myydään Attendo Oy:lle. Haapaveden talousarvio vuodelle 2017 on positiivinen. Tätä esitystä ei kannatettu. – Haluan olla mukana edistämässä koko Suomen kannalta tärkeää hanketta, Härmälä kertoo. Tarvittavat muut toimenpiteet ovat toimintojen tehostaminen, ostopalveluiden vähentäminen ja tilojen käytön tehostaminen. Haapavesi joutuu seuraavien 4 vuoden aikana kattamaan tilinpidossa olevan alijäämän. – Tarkoitus on rakentaa porukalla lumiukko ja laittaa sen ympärille roihuja tai muita vastaavia. Alijäämää on vähän alle 200 euroa asukasta kohti. Helvi Järvenpää (vas) kannatti Saukon esitystä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Halla-aho totesi, että suurimman yllätyksen tuottaa aina perusturva, koska erikoissairaanhoidon menot eivät ole ennakoitavissa. Kaupunginhallituksen ehdotus ei uuden käsittelykierroksen myötä ollut muuttunut, mutta lisäselvityksenä mukaan on otettu perusturvan tekemä vanhuspalveluiden tilannekatsaus. Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarviomuutoksen ja sen vaatiman lisämäärärahan. joulukuuta 2016 Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi HAAPAVESI Vuoden viimeisessä valtuustossa Haapavedellä jouduttiin äänestämään useaan kertaan ja kokous venyi pitkälle iltaan. . Kaupunginhallitus esitti jo toistamiseen valtuustolle, että se myy alueen Attendo Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 201 000 euron kauppahintaan. Säästöt koostuvat määräaikaisten sopimusten päättymisistä, eläköitymisistä, osa-aikaistamisista, erilaisista palvelussuhteiden muutoksista ja irtisanomisista. Sopeuttamistoimet aloitetaan heti vuoden 2017 alusta. Lisäksi tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla irtisanotaan tukihenkilöstöstä kaksi henkilöä ja opetushenkilöstöstä/kouluttajista 16 henkilöä, joille tarjotaan osa-aikaisia työsuhteita tai tuntiopettajan tehtäviä tai aikuiskoulutuksen kokoaikaisille kouluttajille työsuhteen osa-aikaistamista. Kattamatonta alijäämää vuoden 2016 lopussa on 2,81 miljoonaa euroa. Ilkka Repo esitti, että Kylpyläsaarta varten varattu 200 000 euron määräraha poistetaan. Etelä-Pohjanmaalta alkunsa saanut perinne on levinnyt koko maahan. Äänestyksessä myyntipäätöstä vastusti yhteensä 10 valtuutettua, mutta 17 kyllä ääntä ratkaisi myyntipäätöksen tekemisen. 62-vuotias Härmälä on koulutukseltaan agronomi. Härmälä tuo yhtiöön osaamisensa energiaja ilmastoasioista sekä yhteiskuntatuntemuksensa. Neuvottelujen tavoitteena oli 3,8 miljoonan euron säästöt. Selvitys olisi erittäin iso. Asiaa kannattaneet valtuutetut näkevät, että vanhusväestön kasvaessa nyt olemassa olevat huonokuntoiset tilat eivät tule riittämään. Yhteistoimintaneuvottelut käytiin 31.10.2016–14.12.2016 välisenä aikana. Repo kannatti Pitkälän esitystä ja esitti samalla, että valtuutetut maksaisivat itse Folk-lippunsa. Sauli Nissinen (kesk) esitti, että mikäli valtiolta tulee raha liikenneympyrän rakentamiseen, siinä tapauksessa määräraha käytetään Vattukylän ja Humalojan koulujen yleiskunnostukseen
arKiSToKuva: pyhäjoKiSeuTu MAAKUNTA Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ja Fennovoima tekevät webropol-kyselyn Pyhäjoella edistyvän Hanhikivi 1-hankkeen aluetaloudellisista vaikutuksista. Aimo Remes puolestaan edustaa paikkakuntaa Jokilaaksojen jätelautakunnassa ja on Kärsämäen teknisen lautakunnan jäsen. Pesäpallokentän nimeämistä esitettiin Martta Laitilan mukaan. Valtuutetut ynnäsivät euroja tarkasta. Kysely lähtee Pohjois-Pohjanmaan alueen yrityksille, Raahen seutukunnassa kaikille yrityksille ja Fennovoiman työmaalla jo nyt toimiville yrityksille. Lohkareet liittyvät Himangan jakson kultamineralisaatioon ja antavat arvokasta lisätietoa alueesta. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi KÄRSÄMÄKI Kärsämäen varavaltuutettu Aino Jussila nousee vuodenvaihteessa varsinaiseksi valtuutetuksi. . . Sivusto toimii tiedonlähteenä kansalaisille, medialle ja kaikille Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksesta kiinnostuneille. Kolmas luottamustehtäväeron saanut on Eila Niinikoski, joka jättää Kärsämäen luottamustehtävät paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Valtuutettu Raija Aulis jätti kaksi aloitetta. Pesäpalloiluun tarkoitetun hiekkatekonurmikentän rakentaminen on yksi Kärsämäen kunnan tulevista, isoimmista investoinneista. Kunnanjohtaja Esa Jussila varmisti kunnan saaneen Attendolta yli 50 000 euroa korvausta siltä ajalta, kun palvelut eivät olleet toimineet sovitunmukaisesti. Hän on päässyt osallistumaan Kärsämäen kunnan päätöksentekoon pitkin vaalikautta. Vuonna 2015 GTK:lle lähetettiin yhteensä noin 4 000 kivinäytettä, joiden perusteella GTK palkitsi 29 kiviharrastajaa yhteensä 16 900 eurolla. Jorma Myöhänen Nilsiästä sai 2000 euron palkinnon Kuhmosta ja Sotkamosta löytämistään lohkarenäytteistä sekä Paltamosta löydetystä kallionäytteestä, jossa on kuparia 27,10 %, hopeaa128 g/t ja kultaa 2,79 g/t. Valtuutettu Jouko Korkatti empi, olisiko sellainen ollut Martan oma toive. Taloussuunnitelmat kolmelle seuraavalle vuodelle näyttäisivät tuovan positiivisen tuloksen. . Maakunta kehittyy netissä. Valtuusto myönsi eron luottamustehtävistä myös Kauko Pirttiaholle. Aimo Remes pohti puolestaan kustannuksia, joita syntyy Selänteen kanssa yhteistä sopimuksesta. Toinen aloite koski Suomi 100 vuotta -aiheisen kassia, jolla korvattaisiin muovipussit. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Kuhmon alueelta Myöhänen on lisäksi löytänyt uudelta alueelta kultapitoisen lohkareen (Au 7,56 g/t). Parhaimmillaan Ylivieskan näytteissä on 26,7 g/t kultaa ja hopeaa 263 g/t. Jussi Mäenpää Nopankylästä on löytänyt kultapitoisen kallioalueen uudesta paikasta Ilmajoelta, jossa kultapitoisuudet ovat parhaimmillaan 1,64 g/t. Kentäntekoon kunta hakee liikuntapaikkarakentamiseen tarkoitettuja varoja, mutta hankkeen toteuttamiseen käytetään myös kärsämäkisen Martta Laitilan perintöeuroja. Hän tulee luottamustoimista eron saaneen Teuvo Honkalan tilalle. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 13 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Pääpalkinto meni Oulaisiin Tapio Törmäkankaalle, joka palkittiin 3 000 eurolla Ylivieskan, Kalajoen, Reisijärven sekä Haapaveden seuduilta löytämistään kulta-, hopeaja lyijypitoisista lohkareja kallionäytteistä. Maakunnille siirtyy tehtäviä ELY-keskuksista, TE-toimistoista, aluehallintovirastoista, maakuntien liitoista ja kunnista. Toimintakate on -17 552 760 euroa. Koivukankaalle palkinto arvometallinäytteistään Oulaistelainen Tapio Törmäkangas on palkittu kansannäytelöydöistään useampana vuonna. Aaro Paananen Toholammilta palkittiin Himangan alueelta useista kultapitoisia lohkareita, joissa kultaa on parhaimmillaan 7,74 g/t. Se siivitti hyväksyntään myös Attendolle maksettavat kannustinpalkkiot. Sillä tuotetaan muun muassa rakennustarkastajan palvelut. . Tuhannen euron tunnustuspalkinnon saivat kolme kiviharrastajaa. – Eikö sitä voitaisi ottaa kunnan omaksi tehtäväksi, kun pätevyysvaatimuksia täyttäviä henkilöitä kyllä olisi, Remes ehdotti. Talousarviovuonna 2017 tilikauden tulos on 383 770 euroa ja tilikausi on 438 660 euroa ylijäämäinen, lainamäärä vähenee 323 440 euroa. Käyttötalouden toimintakulut ovat -21 028 610 euroa ja toimintatuotot 3 475 850 euroa. Vuoden 2017 talousarvio perustuu 21,50 %:n tuloveroprosenttiin. Maakuntauudistus on kaikkia maakuntia ja useita julkisia toimijoita koskeva uudistus. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Palkkiot pohjautuvat palvelutyytyväisyyskyselyyn, johon kuntalaiset ovat päässeet vastaamaan. Kunnanjohtajan kanssa samoilla linjoilla olivat puheenvuoroissaan valtuutetut Mika Pietikäinen ja Marjatta Seppä. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Kyselyn tulokset on tarkoitus avata laajemmin alkuvuonna. Toimintakatteessa on kasvua vuoden 2016 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna noin 0,9 %. Sirpa KorTeT Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi OULAINEN Geologian tutkimuskeskus (GTK) jakoi Rovaniemellä kansannäytepalkinnot parhaista vuonna 2015 lähetetyistä kivinäytteistä. Aluetaloutta kartoittava kysely on tarkoitus tehdä jatkossakin kerran vuodessa. Jussila nousee Kärsämäen valtuustoon Aino Jussila osallistui tiistaiseen valtuustonkokoukseen varavaltuutettuna. TALOUS . Tää miellytti Flankkilaa niin, että antoi vilpittömän tunnustuksensa ja kiitoksensa siitä, että toiminta on mennyt sovitulla tavalla. Niinikosken tilalla teknisessä lautakunnassa toimii Kaisu Junttila ja keskusvaalilautakunnan toiseksi varajäseneksi valtuutetut päättivät Riikka Mannisen. Torstaina 22. Ydinvoimalasta aluevaikutuskysely MAAKUNTA Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen uudet nettisivut www.popmaakunta.fi on julkaistu. Verotuloja on talousarviossa laskettu kertyvän yhteensä 7 061 000 euroa ja valtionosuuksia 11 200 000 euroa. On myös tärkeää selvittää mitä vaikutuksia hakkeella on alueen talouteen. Antero Rajamäki Parkanosta on lähettänyt Paraisilta kallionäytteitä, jossa on kultaa parhaimmillaan 4,73 g/t. Nyt hän sai GTK:n pääpalkinnon löytämistään kulta-, hopeaja lyijypitoisista lohkareista lähialueen eri kunnista. Hänen tilalleen keskusvaalilautakunnan jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi nimettiin Mika Pietikäinen. Hän toivoi huomion kiinnittämistä liikenneturvallisuuteen Kärsämäen keskustassa. Juukan alueelta Myöhänen on löytänyt ennestään tuntemattomalta alueelta useita kulta-, hopea-, sinkkisekä kuparipitoisia kookkaita sekä kulmikkaita lohkareita. Kalajoelta löydetyissä lohkareissa on kultaa parhaimmillaan 33,8 g/t. Valtuutettu Timo Flankkila pyysi sosiaalija terveysasioiden avaamista. Kenttä on kunnan yksi isoimmista investoinneista. Sivut tarjoavat kootusti tietoa maakuntauudistuksen etenemisestä, taustoista ja tulevaisuudesta. Vuodenvaihteen jälkeen hän on virallinen valtuutettu. . Kärsämäen tulevat vuodet näyttävät positiivisilta. Pohjois-Pohjanmaalla uudistus koskee yli 20 000 työntekijää. Kunnanjohtaja Jussila muistutti, että suurimman siivun sopimussummasta vievät kuitenkin eläinlääkäripalvelut, eikä kunnan nykyisillä resursseilla laajaa työkenttää pystyttäisi hoitamaan. . . Uusi Pohjois-Pohjanmaan maakunta aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa. Valtuutettu Eero Pesonen ehdotti, että tuleva kenttä pitäisi nimetä Laitilan mukaan, jotta perinnöstä jäisi paikkakunnalle jokin muistijälki. Muutos koskee satojen tuhansien ihmisten työtä ja kaikkien kansalaisten palveluja. Vuoden 2017 talousarvion vuosikate on 896 240 euroa. Koemme, että on tärkeää selvittää millaisia vaikutuksia näinkin pitkäkestoisella ja isoja investointeja vaativalla hankkeella on alueemme yritysten aktiivisuuteen, verkostoitumiseen, liikevaihtoon ja työntekijämääriin toteaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen
Valtuutettu Päivi Saukon esilleottamana taloussuunnitelmaan tehtiin yksi ainoa muutos. Juhlavuoden aikana kotiseutuyhdistys saattoi paikallishistoriaa entistä näkyvämmäksi. Kunnanjohtaja Kari Jokelan avaama taloussuunnitelma kertoo, että investoinneista suurin ja merkittävin on Salmenrannan kunnostus. . Lisäksi investointilistalla on puhdistamon bioroottorin uusinta. Yhteiset tapahtumat kokoavat kuitenkin väkeä yli sukupolvirajoTalkoilua koko yhteisön hyväksi Merijärven kehittämispalkinto kiitokseksi kotiseutuyhdistykselle. Sen todettiin jatkuvan ensi vuonnakin. – Perinne jatkuu, hän iloitsee. Toiselle ryhmikselle on ollut tarvetta ja se toimii hyvin, hän jatkaa. Sahan alueella, entisissä niin sanoituissa oppilasasuntolan tiloissa sijainnut Yrityspalvelukeskus ja seutukunnan henkilöstön työtilat ovat nykyään Revonkadun Yritystalolla. Niistäkin keskusteluista voi lähteä kehittymään uusia asioita, Soinsaari pohtii. Merijärven 150-vuotinen taival on saanut juhlavuotensa aikana useita projekteja valmiiksi, jotka näkyvät niin kuntalaisille kuin matkailijoillekin. Merijärveltä tukea paikkakunnan opiskelijoille Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juhani Alaranta sanoo, että kokousaineisto muuttuu sähköiseksi. Seurakuntakodin seinälaatta muistuttaa lottien työstä, muistomerkki isovihan aikaisesta elämästä ja kivikautiselle haudalle on nyt opastus. Häntä voi ottaa ottaa vaikka kaupassa hihasta kiinni ja siinä sovitaan, mitä hommia on tehtävänä, kotiseutuyhdistyksen jäsenet kertovat. Tähjän kotiseututalolla on pidetty runoilta. Meriittejä . Sirpa KorTeT. Jarmo Soinsaari ja Sirpa Nevanperä siirsivät työpisteensä Yritystalolle. UUteeN osoitteeseeN Sirpa KorTeT Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi MERIJÄRVI Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juhani Alaranta on kiitollinen siitä, että Merijärvellä opetus on järjestetty niin, että kaikki saavat siihen osallistua. Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Kehitysja elinkeinojohtaja sekä Ylivieskan seutukunnan eri projekteissa työskentelevät henkilöt ovat saaneet uudet toimitilat. Kotiseutuyhdistys ideoi isovihan aikaisen muistomerkin, joka pystytettiin kesällä Merijärven keskustaan. Jarmo Soinsaari kertoo, että yrityskeskittymässä työskenteleminen avaa aivan uusia mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa. Asuntoja paikkakunnalle rakennetaan jälleen kuntajohtoisesti. Merijärvisiä tarinoita ja kirjoja lukiessaan hän on löytänyt tietoja siitä, että suvun miehet ovat aiemminkin kantaneet vastuuta yhdessätekemisestä. Kyliä, mutta myös koko kuntaa on vuoden aikana tuotu esille myönteisessä valossa. . Toiminnan kantavana voimana on Merijärven kotiseutuyhdistys, joka on pyyteettömällä työllään, Juhani Alarannan johtamana saanut paljon aikaiseksi. – Yrittäjien kanssa syntyy luontevia kohtaamisia esimerkiksi ruokalassa ja kahvihetkissä. Samalla linjalla on myös kehitysinsinööri Sirpa Nevanperä, joka niin ikään työskentelee yrittäjien kanssa. – Pyrimme tekemään työpisteestämme sellaisen, että sinne on matala kynnys tulla. Remontti on suunniteltu alkavaksi katon kunnostamisesta ensi keväänä. Sekä valtuuston puheenjohtajana että yhdistyksen veturina touhuava Alaranta puolestaan antaa tunnustuksen aktiivisille tekijöille. . Uusiin tiloihin työntekijät pääsivät muuttamaan alkuviikolla. Kuten Alaranta niin muutkin kotiseutuyhdistyksen johtokunnan jäsenet kantavat sisimmässään huolta siitä, miten tätä nuorempaa sukupolvea saataisiin myös toimintaan mukaan. He pitävät työympäristöä hyvänä ja toimivana ratkaisuna. Yhdistys teetti myös opasteet muinaushaudalle ja järjesti lottamuistolaatan seurakuntakodille. Samassa rakennusja pihapiirissä toimii useita kymmeniä yrittäjiä. – Varaudumme uusien asukkaiden saamiseen rivitalohankkeella, Jokela kertoo. Näitä tarinoita ja tapahtumia sekä paikallistietoutta kotiseutuyhdistys haluaa olla siirtämässä nuoremmalle sukupolvelle. – Päivähoitoon on satsattu rahaa. Investointeja katetaan ottamalla uutta lainaa noin 600 000 euroa. Asia hyväksyttiin yksimielisesti, ja asiasta oli pohjalla myös kunnanhallituksen hyväksyntä. Tätä taustaperiaatetta merijärviset valtuutetut painottivat myös päätöksessään, jolla hyväksyttiin erityisopettajien virkanimikkeen muutos. Yrityspalvelukeskuksen muuttamiseen kannustivat monet asiat. Palvelut, joihin Merijärvellä on totuttu, pystytään pitämään tulevinakin vuosina ennallaan. Rakennusta parannetaan noin 500 000 eurolla. Samoin huoltamolla olevat työpalvelut toimivat hyvin ja kunta huolehtii bensapisteestä. Miten teidät nyt helpoiten löytää, kehitysja elinkeinojohtaja Jarmo Soinsaari. Valtuusto totesi, että Aittasouvi on yksi myönteinen esimerkki kunnan katukuvassa. Opastekyltitkin tulevat ohjaamaan. 14 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Maanantaina oli tavaroiden roudaamispäivä, mikä onnistui talkoisiin haastettujen tekijöiden otteissa niin rivakasti, että yritysja hankeasioissa yhteyttäottaneita palveltiin jo heti tiistaista lähtien uudessa toimistossa. Saukko esitti, että merijärvisille opiskelijoille tarkoitettu tuki annettaisiin kaikille opiskelijoille, ei ainoastaan korkeakouluopiskelijoille. Vuositasolla kustannusvaikutukset ovat noin 6500 euroa. Verotulojen on laskettu pysyvän ennallaan, samoin kuntalaisten työllistymisaste on kunnanjohtajan mukaan hyvä. Tätä varten taloussuunnitelmassa on varaus teknisten laitteiden hankintaan. – Meidät löytää parhaiten tulemalla sisään Oulaisten Yritystalon pääsisäänkäynnistä ja heti käytävää oikealle. Hän kehuu, kuinka jäsenet pitävät esimerkiksi Tähjän kotiseututalosta hyvää huolta käymällä säännöllisesti tarkistamassa, että paikat ovat pysyneet ehjinä. . Joko olette pitäneet viralliset avajaiset. . Asuntorakentamiseen käytetään myös sijoituksia. . – Meillä on hyvä johtaja. Vuoden alusta lähtien käyttöönotetaan erityisluokanopettajan nimike. Uudet tilat mahdollistavat myös äänieristetyissä tiloissa neuvottelut. Rakennuspuolella mietinnässä ovat myös esikoululaisten ja iltapäiväkerholaisten toimintatilat. . Erikoissairaanhoidon menot ovat normalisoituneet. Erityishuomiointia tarvitsevia lapsia ei tarvitse kuljettaa eri paikkakunnalle, jolloinka myös valtionosuudet pysyvät kotikunnassa. Mistä yrityspalvelut ja hankeihmiset nyt löytää. Ensi vuonna kunnanhallituksen jäsenet siirtyvät sähköiseen kokousaineistoon eli paperiset esityslistat jäävät historiaan. Etuus on myös auditorio, jossa yleisötilaisuuksien järjestäminen on mahdollista. Voimme myös laittaa esitteitä esille niin, että ne ovat kaikkien saatavilla, Soinsaari suunnittelee. Kotiseutuyhdistys tekee vuosittain kalenterin ja tallentaa muutoinkin perinnetietoutta. Heidän kanssaan uusista tiloista työpisteen saa lisäksi projektipäällikkö Sari Andersson. . – Tulemme pitämään Yrityspalvelukeskuksen viralliset avajaiset myöhemmin, vuoden 2017 alussa. Matti Pikkumäki innostui yhteisestä tekemisestä, kun huomasi, että mukavissa talkoissa tutustuu paikallisiin ihmisiin helposti. Kahvitukset ja arpajaisvoitot eivät tule tapahtumapaikoille itsestään vaan niidenkin eteen jäsenet näkevät vaivaa. Kotiseutuyhdistys on järjestänyt esimerkiksi vihtantekoiltoja. – Tiedämme, että kyllä siellä on ihmisiä käynyt, Saara Saukko sanoo ja viittaa historialliseen hautapaikkaan. . joulukuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi MERIJÄRVI Talkootyön taitajat ovat tämänvuotisen Merijärven kehittämispalkinnon saajia
arKiSToKuva: JuKKa riTola 3 Enemmistö suomalaisista suhtautuukin luottavaisesti tulevaan. Kiteytys: Kotitalouksista alle puolet on suunnitellut omaa toimintaansa häiriötilanteiden varalle. Häiriötilanteista tutuimpia ovat pitkät sähkökatkot (19 %), tuhoa aiheuttaneet myrskyt (19 %) ja tulipalot (11 %). Tulosten mukaan kotitalouksilla on suhteellisen vähän kokemuksia häiriötilanteista. Hän arvostaa sitä, että kotiseututyöstä vetovastuu on Merijärvellä painottunut nimenomaan kotiseutuyhdistyksen ylläpitämäksi. Torstaina 22. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Kirsti Nivala ja Kari Jokela kiittivät Merijärven puolesta kotiseutuyhdistystä ahkerasta ja tavoitteellisesta työstä kotiseudun hyväksi. Harva uskoo uhkien, kuten tulipalojen tai sähkökatkojen osuvan omalle kohdalle. Myös Hakalan perheen vuosittainen joululaulukonsertti on yksi paikkakunnan kulttuurihelmistä. Harrastustoiminta on ennaltaehkäisevää työtä, jolla tuetaan nuorten kasvua ja itsenäistymistä. Merijärven valtuustonkokouksessa luovutettua kehittämispalkintoa olivat vastaanottamassa Juhani Alaranta, Saara Saukko, Veikko Männistö, Annikki Männistö, Ensio Savukoski ja Matti Pikkumäki. Keskimäärin maaseudulla ollaan paremmin varautuneita kuin kaupungeissa. Jokaisella lapsella on oikeus harrastaa Kokoomuksen valtuustoryhmä on jättänyt harrastustakuuksi nimetyn valtuustoaloitteen, jossa halutaan taata jokaiselle oulaistelaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen. Sirpa KorTeT Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi OULAINEN Lasten ja nuorten harrastaminen parantaa oppimista, kehittää sosiaalisia taitoja ja tuo mielekästä tekemistä vapaa-aikaan. Kaupunkilaisilla on vähemmän kotivaraa, ja häiriötilanteessa heillä on tarve päästä kauppaan, kun maaseudun asukkaista useampi jäisi kotiin. Historiassa on tieto hiljaisemmastakin ajasta, jolloin työtä ei tehty niin suunnitelmallisesti. Vain alle puolet (44 %) kotitalouksista on ainakin jossain määrin suunnitellut omaa toimintaansa häiriötilanteessa. – Harrastustoiminnan aloittamisessa on tärkeää, että kunta tarjoaa matalan kynnyksen harrastustoimintaa. Alaranta nostaa myönteisesti esille vihtantekoja runoillat. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Opetusja kulttuuriministeriö on selvittänyt harrastamisen hintaan vaikuttavia tekijöitä erityisesti liikuntaharrastusten näkökulmasta. Vuosikalenteri, jonka kotiseutuyhdistys kokoaa, kuuluu tärkeänä osana merijärvisten ja merijärvisjuuristen koteihin. Varautumisessa on kuitenkin havaittavissa alueellisia eroja. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi jen, mikä tiivistää yhteisöllisyyden tunnetta. Harrastustoiminta luo myös yhteenkuuluvaisuutta. 2 Harvinaisempia ovat kokemukset pitkästä, vähintään 3 vuorokautta kestäneestä vedenjakelu(8 %) tai teleliikenteenhäiriöstä (7 %), elintarvikepulasta (7 %) tai laajasta tulvasta (3 %). Kotitalouksista vajaa puolet on varautunut häiriötilanteisiin Sirpa KorTeT. Nuorista vain reilu puolet kokee kiinnittyvänsä suomalaiseen yhteiskuntaan, kun vielä vuonna 2012 luku oli 76 prosenttia. Harrastuksen aloittamisen suurin yksittäinen este on harrastusten kustannukset. Lisäksi selvityksessä esitettiin kuntatason toimenpiteeksi liikuntapaikkojen maksutonta vain nimellisiin korvauksiin perustuvaa käyttöä erityisesti lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseksi. Eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä tuetaan lasten ja nuorten monipuolista harrastamista, todetaan kokoomuksen valtuustoaloitteessa. Selvityksessä nostettiin esille muunmuassa lajiliittojen yhteiset lisenssijärjestelmät sekä matalan kynnyksen harrastustoiminnan tarjoaminen. Seuraavaksi he aikoivat lähteä viemään joulukynttilät sankarihaudoille. 1 Puolella suomalaista on kokemuksia jostain häiriötilanteesta, yleisimmin sähkökatkosta, myrskystä tai tulipalosta. Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan 35 prosenttia nuorista eli alle 29-vuotiaista on jättänyt harrastuksen aloittamatta rahanpuutteen vuoksi. Merijärviset Matti Pikkumäki, Saara Saukko, Annikki Männistö, Ensio Savukoski ja Veikko Männistö tykkäävät, että kotiseuduyhdistyksessä voi tehdä asioita yhdessä kaikkien hyväksi. Oulaisten kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että Oulaisissa kootaan harrastusvalikko ja kartoitetaan kansalaistoiminnan, urheilun, kulttuurin, vapaan sivistystyön ja omaehtoisen toiminnan mahdollistavat tilat, tarjoajat, tapahtumat ja tuet. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Lisäksi valtuustoryhmä esittää, että Oulaisten kaupunki käynnistää selvityksen siitä, miten jokaiselle lapselle ja nuorelle taattaisiin mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen. A Harrastuksen aloittamisen suurin yksittäinen este on harrastusten kustannukset. Tietoinen varautuminen häiriötilanteisiin on tulipalon uhkaa lukuun ottamatta melko vähäistä, SPEKin tutkija Heikki Laurikainen pohtii. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 15 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Tiedot käyvät ilmi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tekemästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin kotien häiriötilannevarautumista
. . . Joulusaunaa ei koristeltu ennen vanhaan eikä sinne viety ruokaakaan. – Jos joku tykkää saunoa kynttilän valossa tai vaikkapa koristella saunansa, siitä syntyy varmasti perinne, jonka myös hänen lapsensa omaksuvat. Kaadettua kuusta säilytetään tuulelta suojattuna ulkotiloissa. . Puun annetaan sulaa hitaasti niin, että tyvi on koko ajan kylmässä vesiämpärissä. Styrman toivoo, että jokainen joulusaunaan menijä luo itse omat perinteensä. . Kotimainen puu on siinä mielessä varma valinta, Ruuska sanoo. Ennen vanhaan savusaunojen lämmittäminen saattoi alkaa jo edellisenä yönä, jotta talon asukkaat palvelusväkineen saivat saunoa päivänvalon aikana. Joulupuuseuran puheenjohtaja Juha Ruuska antaa vinkit siitä, miten joulukuusi saadaan pysymään kauniina pitkään. Puu kannattaa asettaa mahdollisimman etäälle lämpöpattereista. Muista jättää saunatontulle juomatai ruokalahja. Puuta ei saa jättää ilman vettä hetkeksikään, sillä silloin puun kanta pihkottuu ja veden imeminen vaikeutuu. . Uskomuksiin kuului, että jos saunassa piti meteliä, joulutonttu saattoi osoittaa mieltään talon väelle. Toinen tarina kertoo, että olemalla hiljaa saunatuvassa seuraavana kesänä eivät hyttyset olisi pahasti häiriöksi. Puhdistauduttiin henkisesti ja fyysisesti; lauteilla laskeuduttiin joulun tunnelmaan. Suomalaisesta perinnekulttuurista lähes kaikille arkipäivän askareille ja paikoille löytyi jos jonkinlainen tonttu, maahinen, keiju tai haltija. Joulusaunassa piti esiintyä hillitysti, eikä puhuakaan juuri saanut. . Ylälauteilla hiljaa istuminen ja ähkiminen tuntuu ulkomaalaisista kidutukselta, mutta meistä suomalaisista nautinnolta. Ennen asettamista jalkaan puun tyvestä sahataan pois muutama sentti, mikä tuo uuden imupinnan. Monelle jouluaattoon liittyvät perinteet tulevat vuosikymmenien takaa edellisiltä sukupolvilta, Styrman uskoo. – Joskus sinne saatettiin ottaa oluthaarikka mukaan, mutta yleisesti joulusaunassa ei syöty eikä juotu. Saunallakin oli omansa. 16 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Varsinainen joulunaaton vietto alkoi ja alkaa edelleen monessa talossa joulusaunalla. Älä kavenna puun kantaa tai riko sen kuorta, sillä se kuivattaa puuta, Ruuska neuvoo. Usein käy niin, että vanha joulukuusen jalka on liian pieni viljellylle joulukuuselle. Tonttua ei saanut suututtaa, tai muuten se saattoi polttaa saunan, Styrman valaisee kansamme uskomuksista. . Hyvä sulatuspaikka on viileä tila, jossa on muutama lämpöaste. Joulukuusta ei saa viedä suoraan kovasta pakkasesta sisälle, sillä puu kärsii liian suuresta lämpötilaerosta. Luo omat perinteesi, mutta kunnioita myös vanhoja. Joulusauna perinteineen elää vahvana vielä tänäkin päivänä. Aattoillan vietto alkaa joulusaunasta Joulusaunassa . Saunaan mentiin juhlapyhän kunniaksi puhdistautumaan liasta ja hiestä. Joni Koski joni.koski@almamedia.fi Joulukuusikauppa on vilkkaimmillaan juuri nyt. . . Älä viivy lauteilla liian pitkään. Suomalaisten joulusaunaperinteet juontavat juurensa lähes yhtä kaukaa kuin itse saunakin. . – Vuorokauden sulatus plussan puolella olevassa tilassa on suositeltavaa. Älä pidä meteliä, tai muuten seuraavana kesänä itikat ovat riesaksi. – Kuusen tulee olla tuore. A Saunatontulle täytyi jättää pöydälle ruokaa syötäväksi, kun talon väki lähti saunaan. Perinteiden mukaan saunatonttu tuli istumaan niihin viimeksi heitettyihin jälkilöylyihin, kun talon väki oli jo poistunut saunasta. Samoin, jos saunassa oli liian pitkään tai siellä heitti liikaa löylyä, tonttu saattoi suuttua. Joulukuusen jalka kannattaa hakea varastosta hyvissä ajoin. Kukapa olisi raskaan jouluaterian jälkeen enää viihtynytkään saunanlöylyissä. – Joulusaunassa ei pelkästään peseydytty fyysisesti, vaan saunatuvasta tultiin pois myös henkisesti puhdistautuneena jouluaterialle, historioitsee Suomen Saunaseura ry:n toiminnanjohtaja Katariina Styrman. Jos sellaista ei ole, niin kuusen voi tuoda sisään kylmän suihkun kautta, Ruuska kertoo. joulukuuta 2016 Markku Piilemä markku.piilema@almamedia.fi Saunomisella Suomessa on vuosisatojen perinne. – Hanki tarpeeksi iso jalka, jossa on paljon vesitilaa. Kuusikaupoilla on hyvä kiinnittää huomiota puun korkeuteen, sillä puut näyttävät ulkona lyhyemmiltä kuin sisällä. http://www.joulupuuseura.fi Näillä ohjeilla joulukuusi säilyy pitkään Kuusikauppiaat Antti Ruohonen ja Kimmo Hedeström sukittavat joulukuusen, niin sen kuljettaminen on mukavampaa. Kuusen kaatoajankohta on aikaisintaan neljä viikkoa ennen joulua. arkisTokuvasusanna Palm. Puu voi imeä alussa useita litroja vettä. Erityisen suuri merkitys suomalaisille on historian valossa ollut joulusaunalla, jossa kylpeminen vakiintui joulun viettämisen yhteydessä. . Tonttua ei saanut suututtaa tai muuten se saattoi polttaa saunan.” Katariina Styrman, Suomen Saunaseura ry:n toiminnanjohtaja Perinteet: Monessa talossa entisaikoina joulunviettoon laskeuduttiin lauteilta. – Saunaan mentiin ajoissa, jotta illalla olisi perheelle yhteistä aikaa. Jossain päin maaseutua saatettiin jopa kilpailla siitä, minkä talon sauna lämpiää ensimmäisenä. Älä suututa saunatonttua heittämällä liikaa löylyä. Saunapäiviä olivat jouluaatto sekä tapaninpäivä, joulupäivä pyhitettiin levolle, tarinoi Styrman. – Joskus saunatontulle täytyi jättää tuvanpöydälle ruokaa syötäväksi, kun talon väki lähti saunaan
joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Toivotamme kaikille Rauhallista Joulun aikaa! OULAISTEN KAUPUNKI MERIJÄRVI Pieni ja pirteä Rauhallista Joulua ja onnea Uuteen Vuoteen! Merijärven kunta Oulaisten kaupunki toivottaa kaikille asukkaille ja yhteistyökumppaneille Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Menestyksekästä Uutta Vuotta 2017 www.oulainen.fi Hyvää joulua ja onnellista vuotta 2017! Haapaveden kaupunki Pyhäjokialueen kunnat toivottavat jokaiseen kotiin rauhallista joulua ja menestyksellistä vuotta 2017. Torstaina 22
0207 280 085 • fax 0207 280 089 Haapavesi • Laitakalliontie 2 • puh. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. L A A K S O J E N RAUTA OY Kärsämäki • Keskuskatu 8 • puh. joulukuuta 2016 Ou l ai ST en Ou l ai ST en NAPUTIINA AUTOHUOLTO HANNU HILTUNEN 040 5837605 http://autohuolto-hiltunen.fi VANHATIE 72, HAAPAVESI 040-8428057 WWW.NAPUTIINA.COM Raiten Korjaamo PYHÄ-KALA p. 08-473 770, 040-7481 263 w w w .r au ta ne t. . 0207 280 080 • fax 0207 280 084 K iit tä en ku lu ne es ta vu od es ta to iv ot am m e ra uh al lis ta jo ul ua ja on ne a uu de lle vu od el le !. 08-473300, 044-5169202 Sampsankatu, Oulainen www.facebook.com/hovihius Maria Loginov Parturi-kampaamo Hovihius E r i k o i s h a m m a s t e k n i k k o Keskuskatu 3, 86300 Oulainen, puh. 08-425 230 tai 040-529 1364 Kirsi Viitanen puh 040 592 9120 pirjo.kortesoja@tehosiivous.fi www.tehosiivous.fi Polttoainekuljetukset BOTNIA OIL Oulainen MERIJÄRVEN TAKSIPALVELU 0400 633 975 Laillistettu hieroja ARJA MYLLYLÄ Kalevankatu 2, Oulainen p
klo 14.00 Törmänhovi Ti 24.5. 0400 666 365 | kyosti@terentjeff.fi KIRJA UORET • K Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! OULAISTEN KOTIPALVELUT Miilutie 8, Oulainen p. klo 19.00 Ke 25.5. 040 707 5184 T&M KONEURAKOINTI KY OULAINEN Tomi: 040 755 3785 Mika: 045 344 3944 tmkoneurakointi@gmail.com Teatteriyhdistys Rompooli ry esittää Veikko Huovisen tekstistä dramatisoidun näytelmän Naiset on kultia Esitykset Kinokulma La 21.5. klo 14.00 Su 22.5. 0400 684 821 www.cityauto.fi Hyvät käyttöautot CITY AUTO KY KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT jo 30 vuoden kokemuksella! p. Torstaina 22. klo 19.00 To 26.5. 0400 777 347 K iitt äe n ku lu ne est a vu od est a toi vo ta m m e ra uh all ista jou lu a ja on ne a uu de lle vu od elle ! OULAINEN Koskelankatu 1, Oulainen p. 08-473 457 www.villenrengasjakone.fi Esa Impola 044 500 1292 esa@rakennusimpola.com www.rakennusimpola.com Teemme sen puolestasi! • Kattoremontit • Ulkovuoriremontit • Kylpyhuoneremontit. klo 19.00 Liput 12 e/ 8 e Dramatisointi ja ohjaus Hanna Hautala SAAREN MAANSIIRTO KY OULAINEN Juhani Saari 0400 681 777, Esa Saari 0400 382 487 www.saarenmaansiirto.fi Villen Rengas ja Kone Oy Koskelankatu 2, Oulainen, puh. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Mauri Myllykangas p
Sisältävät peruslinssit kovalla pinnoitteella sekä kehyksen tarjousmallistosta. Palvelemme klo 18 saakka. Kiitämme asiakkaita menneestä vuodesta. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Muut liikkeemme palvelevat normaalisti. Ei kuluja, Ei korkoa! Tule ja kysy lisää ResursBankin kampanjasta! MARRASKUUN TARJOUS MONITEHOT -225€ YKSITEHOT -150€ Ostaessasi normaalihintaiset kehykset ja linssit. 08-470421 K iit tä en ku lu ne es ta vu od es ta to iv ot am m e ra uh al lis ta jo ul ua ja on ne a uu de lle vu od el le !. Huippukampanja! Osta silmälasit loka-marraskuussa, maksa vasta helmikuussa. 040 837 6922 SUOMALAISTA LAATUA TILALLE METSÄSUUNNITTELU Hollanti Oy Asemakatu 1, 86300 Oulainen www.msh.fi Autokotila Oy Vihanti Urheilutie 49, Haapavesi, p. joulukuuta 2016 Vielä voimassa kuun loppuun... Tarjous on voimassa vain pe 25.11 Oulaisten liikkeessä. Rauhallista joulunaikaa! -Oulaisten Näkökeskus, Katja ja Jaana Suunnittelu-valmistus-ja asennuspalvelu Halmeperän teollisuusalue, Oulainen puh. 451 075, 0400 891039 Neste Oulainen, Ylivieskantie 87 OULAINEN puh
474 789. p. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU K iitt äe n ku lu ne est a vu od est a toi vo ta m m e ra uh all ista jou lu a ja on ne a uu de lle vu od elle ! Matkanivantie 364, Oulainen Puh. 050 4639 707 erma@kotinet.com www.ovikauppaerma.com • IKKUNAT • ULKO-OVET • MÖKKIOVET • VÄLIOVET • SAUNANOVET • LASISEINÄT • KOSTEAN TILAN OVET • SUIHKUSEINÄT OVIJA IKKUNAKAUPPAA YLI 30 VUOTTA! p. Avoinna: Ma–pe 10–17 ja Luontaistuote Kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta! Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Ensi viikolla alkaa ALE!. Torstaina 22. 08 280 4300 • www.vihanninvesi.fi V IHANNIN V ESI O Y Oulaistenkatu 24 OULAINEN. 044-5053731 KAIVINKONETYÖT HANNU JANTUNEN OY 0400 389 550 www.kaivinkonetyotjantunen.com Joturatek Oy Rauhallista joulua ja siunattua uutta vuotta! www.oulaistenhelluntaisrk.fi HAAPAJÄRVI HAAPAVESI KALAJOKI NIVALA OULAINEN PIIPPOLA YLIVIESKA Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvästä yhteistyöstä! Toivotamme kaikille hyvää joulua ja menestyksekästä vuotta 2017! Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä • UUDISRAKENNUKSET • PERUSKORJAUKSET • ELEMENTTIASENNUKSET Timo Impola 0400 668758 Eino Kyllönen 0400 381 769 Lavettiautot 0400 382 888 Huoltotie 5, 86710 Kärsämäki www.erikoiskuljetuskyllonen.fi myynti@koneselka.fi Myydään ja ostetaan kuorma-autoja ja maansiirtokoneita Tmi Lauri Mätäsaho 040 51 51 410 Puh
Päiväkeskuksen väki on kuluneiden vuosien aikana muuttanut moneen paikkaan. Päiväkeskus sai nyt pysyvän paikan Päiväkeskuksen hoitajat Päivi Jokinen, Leila Saari ja Annukka Saastamoinen testasivat uudistetun kylpyosaston varusteet. Raija Jauhiainen antaa ison kiitoksen kaupungin omalle työväelle, joka on tehnyt muutokset toiveiden mukaisesti. Yhteisessä ruokaja kahvihuoneessa kävijät tykkäävät vaihtaa kuulumisiaan, kunnes on aika osallistua ohjattuun tekemiseen. Mahtava paikka, Kolppanen jatkaa silmäillessään tiloja. Askartelulle on oma huoneensa myös, Saari sanoo. Osa heistä käy useamman kerran viikossa. Päivi Jokinen kertoo toimintaa organisoidun niin, että esimerkiksi verikokeita ottava sairaanhoitaja käy asiakkaan kodin sijaan päiväkeskuksessa. Päiväkeskus on nyt remontoidun terveyskeskuksen yhteydessä. Yhdessätekemällä päivät sujuvat nopeasti. Silloin ei tarvitse lähteä laboratorioon vaan moni asia tulee hoidetuksi yhdellä reissulla. Arki siellä tuntuu juhlalta muulloinkin kuin jouluna. Helmikuussa toimintaa on tarkoitus laajentaa. Yhteen huoneeseen voidaan järjestää hoitopiste esimerkiksi jalkahoitajalle ja kampaajalle. Hoitajat paljastavat, että silloin päiväkeskukseen pääsee myös torstaisin. Nyt päiväkeskus on auki neljänä päivänä viikossa. Kaikkiaan palvelua käyttää yli 50 kotona-asuvaa ikääntynyttä. joulukuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Nyt ei tarvitse päiväkeskuksen väen enää muuttaa. Välillä ruokaillaan ja arki kuluuu kalenteroitujen teemojen mukaisesti. Yksi vakituisista päiväkeskuskävijöistä on oulaistelainen Olavi Saukko. Oulaistelainen Olavi Saukko on kiitollinen päiväkeskuksen palveluista. Esimerkiksi keittiö ja ruokailutila on nyt toiminnallinen kokonaisuus. Remontoidun terveyskeskuksen päädyssä on nyt tilat, jotka soveltuvat päiväkävijöiden tarpeisiin. Samasta seurallisuudesta kiittelevät muutkin kävijät. Päiväkeskuksessa käy säännöllisesti kahdeksasta kahteentoista asiakasta. – Nyt ollaan kotona. Päiväkeskuksen yhdestä huoneesta on tehty sellainen, jossa onnistuvat verikokeiden ottamiset ja erilaiset hoitotoimet. Jutteluhetket toisten päiväkeskuslaisten kanssa tuovat vaihtelua yksinäisiin päiviin. Valoisa, tilava ja lämmin pesupaikka toimii hyvin päiväkävijöiden tarpeisiin. – Onhan tämä nyt järkevällä ja keskeisellä paikalla, Rainer Kolppanen sanoo. Vanhuksien päiväkeskustoiminta on Oulaisissa tuttua. Saunaa ei uudistuksessa kuitenkaan tiloihin rakennettu. Tällä viikolla päiväkeskuksen toiminta alkoi arjen ja joulujuhlan yhdistämisellä uusissa tiloissa. Viestiä ikäihmisille vievät esimerkiksi kotihoidon väki ja muistihoitajat. Päiväkeskuksen hoitajat Päivi Jokinen, Leila Saari ja Annukka Saastamoinen kertovat tiloja muutetun niin, että ne vastaavat tarpeeseen. – Välillä voi käydä levähtämässä, meillä on täällä muutama sänky. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT. Rantakartanon siivestä tie vei ensin Rohtokujan asuntoon, josta reilut kaksi vuotta sitten toiminta siirrettiin Törmänhoville. 22 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. – Täällä voin käydä turvallisesti pesulla, eikä tarvitse pelätä kaatumista, hän iloitsee. Keittiö ja ruokailupiste on suunniteltu tarpeitavastaavaksi. Esimerkiksi peseytymistilat ovat nykyaikaiset ja avarat. Näin lupaavat Oulaisten kaupungin perusturvanjohtaja Rainer Kolppanen ja kotihoidon johtaja Raija Jauhiainen
Klo 18.30 seurat ry:llä. klo 14 Uudenvuodenpäivän seurat Jari ja Maria Lehdolla, Kukkerinpurontie 3, klo 18 uudenvuodepäivän viikkomessu kirkossa, Vahteala. Lupaukset täyttyvät. Jumalallinen läsnäolo 2000 vuotta sitten tuli maailmaan jäädäkseen. Yhteensä 1.028,47 e. La 24.12. Klo 13 seurat ry:llä. klo 7 joulukirkko, Lehto, kirkkokuoro. Rakkaamme on siunattu haudan lepoon läheisten saattamana 15.12.2016 Oulaisten kirkossa. Hän on sillä paikalla, jolle kuuluu vain Jumala. Palveleva puhelin päivystää su–to klo 18–01, pe–la klo 18– 03 p. klo 9-10.30 tai 044-3598 522. Miksi sitten vanha maailma ennen Kristusta oli erilainen. Nuorten Raamattuleiri Hammasniemessä rippikoulun käyneille, ilmoitt. Keskiviikkoisin ja myös pe 23.12.2016 ja pe 30.12.2016 toimistot ovat suljettuina. Muut tapahtumat: La 24.12. Klo 12 hartaushetki Vanhustentalolla, Soronen, klo 13 hartaushetki Rauhankalliolla, Soronen. Loppiaiskonsertti kirkossa klo 15. Oulaisten nuorisokuoro. Kärsämäen seurakunta Jumalanpalvelukset kirkossa; kuultavana myös nettiradiossamme. Ma 26.12. Diakoniatyö: La 24.12. Ma 26.12. klo 7 Jouluaamun Sanajumalanpalvelus kirkossa-Juhani Alaranta, Markku Sakko, Laulajat.Ma 26.12 klo 13 Sanajumalanpalvelus Salmenrannassa-Anna Sumela, Markku Sakko. Joulun julistus ”Immanuel Jumala on meidän kanssamme” on totista totta. Ke 11.1. Rakkaamme Olavi Matti VÄHÄJYLKKÄ s. Mukana kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Matti Laurila. Ja me ihmiset voimme Hänen yhteydessään elää oikeaa ihmisen elämää. Kirkkokuoro. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Pe 6.1. Oikeastaan se on jo muuttanut kaiken. Kanttori p.0447118633.. Maailma Kristuksen syntymän, opetuksen, kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen on erilainen, kuin maailma ennen niitä. Su 25.12. Su 1.1.2017 Uudenvuodenpäivän messu klo 10, Rami Niemi. 08-477119, fax 08-477425. Pe 6.1. Ajankohtaisia kuulumisia lähetystyöstä, seurakuntakodilla klo 11.30. Ilm. Nuoret: Ke 4.1.klo 18.30 Raamis Arkissa, klo 19.30 olo-ilta Arkissa. Jouluaamun sanajumalanpalvelus klo 7, liturgi Matti Hirvilammi, saarna Pirkko Huumonen.Ma 26.12. Diakoniatoimistossa vastaanotto to 29.12. Lähetystyö: Myyjäistuotto oli 2353 e, kiitos kaikille myyjäisiin osallistuneille ja talkoolasille! Perheasiain neuvottelukeskus, Ylivieska puh. Klo 14 Jouluaaton aattohartaus kirkossa(Heikki, Jarkko). Su 1.1. Ihminen on luotu yhteyteen Luojansa kanssa. Lämpimästi tervetuloa jouluaattona klo 13.30 sytyttämään kynttilöitä sankarihaudoille yhdessä kaatuneitten omaisten ja partiolaisten kanssa. Lämmin kiitos kaikille muistamisesta. klo11 (huom. (08) 425990. Hän tuli lähelle ja vertaistueksi jokaiselle yksinäiselle, toivottomalle, hylätylle, halveksitulle, muukalaiselle ja köyhälle. Kirkkoherranvirasto auki ma, ti, to ja pe klo 9-13, ke suljettu, p. Ruuanjako seurakuntakodilla klo 10 – 11. Hän on taas kaiken rakkauden, uhrautuvaisuuden, armon ja hyvyyden keskipiste. pyhajokiseutu@almamedia.fi. klo 13 jouluaatonhartaus terveyskeskuksessa, klo 16 jouluaaton hartaus siunauskappelissa, Soronen, Auli ja Ellen Kärkölä, klo 22 jouluaaton musiikkihartaus kirkossa, Mieluskylän jumalanpalvelusryhmä, Soronen, lauluryhmä Elina Jussilan johdolla. Diakoniatyöntekijä Joensuu p. Jumalan Poika kulki maailman keskellä ja koki kaiken sen, mitä mekin koemme. Ti 10.1. Esiintyjät: Tuula Mannerkorpi, Vuokko Pelkonen ja Erkki Vanhatalo laulu, säestäjänä Anna-Maria Togbenou. Ihmisestä tulee kaiken mitta, mutta samalla hän on enemmän ja enemmän kadoksissa. Klo 23 Uudenvuodenyön jumalanpalvelus. aika) kastejumalanpalvelus, Soronen. Klo 15.15-17.00 Uusien Ohjaajien viimeinen koulutus srkkeskuksessa. Hulda Miranda Långström 71 v. Musikkityö: Pe 6.1. Seurakuntatoimisto ma, ke ja pe klo 9-12 p. Klo 7 Jouluaamun paimenkirkko (Heikki, Jarkko & kuoro). joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 23 jouluhartaus seurakunnat Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Jouluaaton hartaus kirkossa klo 16, Matti Hirvilammi. Juholle. Osoitteemme on Keskuskatu 9, 2.kerros (Valtion virastotalo) Haapaveden seurakunta Kastettu: Enna Meliina Vinkki To 22.12. Ma 26.12. klo 15.15-17.00 Kyläkoulujen ohjaajin kokous Arkissa. Varhaisnuoret: Kerhonohjaajien kokoukset: Ma 9.1.klo 15.15-17.00 Hyttikallion, Arkin, Mäkirinteen, yläkoulun ja Kytökylän ohjaajien kokous Arkissa. Kristuksen lupaus olla kanssamme maailman loppuun saakka on edelleen voimassa. Jouluaattona lähetystori suljettuna, muina päivinä auki normaalisti. isoskoulutettaville ilmainen ja pakollinen, muille nuorille 18 e. Toimistonhoitaja p. Torstaina 22. Pe-su 6.-8.1. 044-7118634. Lähetystyö: La 24.12. Leiri alkaa pe klo 11 jumalanpalveluksella kirkossa ja loppuu su klo 14 Hammasniemessä. 01019-0071. Ma 26.12. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Otsikossa voisi olla myös ”Kristuksen syntymä voi muuttaa kaiken”. Uudenvuodenaaton hartaus kirkossa klo 23, Rami Niemi. La 31.12. Kastettu: Veera Adelia Hietamäki, Matias Jasper Koskenkorva, Seela Fanni Sofia Oksanen, Aino Laura Maaria Tervonen, Juulia Mari Alexandra Toivanen Jumalanpalvelus: La 24.12. Klo 14.30 Koivupuistohartaus. Mukana kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Matti Laurila. 13.6.1921 Kalajoella pää si ikijouluun 6.12.2016 Oulaisissa Rakkaudella muistaen Kari perheineen Martti perheineen veljien lapset perheineen Sinä näet jo kunnian kirkkauden ja kuulet kuoron enkelten, joka Herran kiitosta laulaa. Nytkin Jumala on meidän kanssamme. Su 25.12. Viikosta 2 alkaen diakoniatyöntekijä tavoitettavissa edelleen keskiviikkoisin ja torstaisin. Ke 28.12. Seurakuntamestari p. 08-4598500 tai 044-3598 500. klo 14 Aattohartaus Pyhänkosken hautausmaalla-Juhani Alaranta, Markku Sakko, klo 15 Aattohartaus kirkossa-Juhani Alaranta, Markku Sakko, RY:n nuoret laulajat. klo17 nuorten jumalanpalvelusryhmän kokoontuminen srk-keskuksessa. klo 14 Kauneimmat joululaulut -messu, Lehto. Kun tuo yhteys murtuu, ihminen lakkaa olemasta täydesti ihminen. Suljettu pe 23.12 ja pe 30.12. Ohjelma 5 € jumalanpalvelusja musiikkityön hyväksi. Kolehti oman seurakunnan lapsityöhön. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Kiitos kaikille mukana olleille! Löytöpirtti suljettu 19.12.2016 7.1.2017 Kastettu: Elisa Hilja Heikkilä Viikon raamatunlukukappale: Ps. Jouluyön musiikkihartaus kirkossa klo 23, Mari Jussi-Pekka. Su 25.12. Sen takia ortodoksisessa kirkossa vietetään joulua kiitoksella ja ylistyksellä laulaen: Kristus syntyy Kiittäkää! Teitä kaikkia siunaten, Oulun metropoliitta Elia Joulu voi muuttaa kaiken Älä itke sitä, että yhteinen aika on ohi vaan iloitse siitä että se on ollut. Muut tapahtumat: Su 25.12. klo 11 Loppiaisen messu, Lehto, nuorten jumalanpalvelusryhmä. klo 18 enkelikirkko, Vahteala, enkelit paikalle klo 17.30. Sen vuoksi, että ihmisen ja Jumalan välinen yhteys oli heikentynyt, jopa rikkoutunut. Jumalan siunaamaa Vapahtajamme Syntymäjuhlaa ja Uutta Vuotta 2017. Messun jälkeen srk-kodissa kirkkokahvit, jonka yhteydessä ajankohtaisia kuulumisia lähetystyöstä. Hän alkaa toimia kuin olisi itse jumala. Seurat ry:llä klo 16. Klo 5 jouluaamun hartaus Paanukirkossa, Martti Viljanen ja Teuvo Marttila. Tapaninpäivän iltajumalanpalvelus, ”hevosmiesten iltakirkko” klo 18, Rami Niemi. La 24.12. Kolehti Suomen Lähetysseuralle Nepalin kummilapsityöhön. Jouluaaton perhehartaus kirkossa klo 14, Mari Jussi-Pekka. Pe 6.1. Ke 4.1. Juholle. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ovat avoinna ma, ti, to ja pe klo 9 – 12. Kolehti oman seurakunnan lähetystyöhön.La 31.12. 044-7118631. Rekiajelua iltakirkon jälkeen, mikäli lumitilanne sallii. Kiitämme myös kaikkia Olavin hoitoon osallistuneita. Diakoniatoimisto Vanhatie 20 maanantaisin klo 9 -10, sekä sovittaessa. Kauneimpien joululaulujen tuotto lähetystyölle: Sydänmaa 72 e, Haliwiliwau 113 e, Venetpalo 88,50 e, Miiluranta 34 e, Saviselkä 338,30, kirkko 382,67 e. Klo 13.30 seurat ry. klo 9 yläkoulun ja lukion joulukirkko, Vahteala. Hän koki ihmisen elämän pohjattoman surun eikä mikään inhimillinen kärsimys ole Hänelle vierasta. Jouluna tuo yhteys on jälleen palautettu ja tehty entistä vahvemmaksi. 2017. Diakoniatoimisto suljettu loman vuoksi viikoilla 51 ja 52 sekä viikolla 1 v. ARVONNAN VOITTAJAT Parhalahden koulun 3-4 luokan oppilaat ovat myyneet arpoja Voittajat: Ojala Heikki, Parhalahti : Samsung J5 2016 älypuhelin Pahkamaa Irja, Pirttikoski : Lenovo Tab 2, 10,1, 16GB Wifi Onnittelut voittajille! Kiitos arpoja ostaneille tuestanne oppilaiden luokka retken hyväksi! Arvontalupa RA/2016/750, Oulaisten Yrittäjät / Kauppiastyöryhmä Arvonta suoritettu Raahen Poliisin valvomana 20.12.2016 Parhalahden koululla Oulaisten seurakunta Kuolleet: Olavi Matti Vähäjylkkä 95 v. 044-7118637. 112 Merijärven seurakunta La 24.12. Loppiaisen messu klo 10, liturgi Mari JussiPekka, saarna Matti Laurila. Su 25.12. La 31.12.klo 23.15 Uudenvuoden aaton yöpalvelus, Vahteala. Su 8.1. Su 1.1. Klo 18 Tapaninpäivän messu seurakuntakodissa (Olavi, Asta). Ke 28.12
OULAISTEN KARAOKEKERHO Siunattua joulua kaikille! toivoo: Oulaisten seurakunta K iit tä en ku lu ne es ta vu od es ta to iv ot am m e ra uh al lis ta jo ul ua ja on ne a uu de lle vu od el le !. klo 12-21 6.1. Hakakuja 1, 86600 HAAPAVESI P. 08-473740 www.teknisettokola.fi SUOMEN KESKUSTA Oulaisten kunnallisjärjestö ry. (08) 472 470 info@oulapelti.fi www.oulapelti.fi Koneurakointi Ollilla Oy • Harjaukset keräävällä harjalla • Pihojen ja katujen pesu traktorilla • Kaivinkonetyöt sekä maansiirto • Teiden ja pihojen kunnossapidot • Turveurakointi, ym. Oulainen Jarkko: 040 539 6247 | Jarno: 040 705 9244 Hyvää joulua toivottaa Jari ja Sinikka www.jarikotila.fi info@perhekoti.net www.perhekoti.net LEIPURINKADUN PERHE KOTI 050 4073 372, Oulainen niko.ahvenlampi@navasahko.fi www.navasahko.fi www.rakennuspalvelukaski.fi Rakennuspalvelu Kaski Ay p. 044 745 7449 | info@nanette.fi t kankaat t ompelutarvikkeet t langat t askartelutarvikkeet t korutarvikkeet t lahjatavarat t lahjakortit ym. 044 552 4333 www.matikaisenlomaparatiisi.fi www.ruokalahelmi.fi Kiitos kuluneesta vuodesta! Juha Saartoala 040 5630 337 Oulapelti Oy Yrittäjäntie 2 86300 Oulainen Puh. ym. joulukuuta 2016 Palvelemme: ma–to klo 10.30–21, pe klo 10.30–22, la klo 12–22, su klo 12–21 24.-25.12 suljettu, 26.12. 0400 479711 Keskuskatu 11, Oulainen Puh. klo 12-21 Tervetuloa! Asemakatu 1, Oulainen • p. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. 08-474 222 TAITOPUOTI NANETTE Rautatienkatu 7 L 2 | p. klo 12-21, välipäivät normaalisti, 31.12. klo 12-21 1.1. mies/konetyöt koneurakointiollila@gmail.com
(08) 433 087 Viirretjärventie 7 0400 586 441 86170 YPPÄRI www.sahkopalveluanttila.net SAHKOPALVELU A nttila O y. loppuiltaa tahdittaa tt Big Band. www.varisilma.fi Tammi-ale! Pinnat uusiksi Värisilmästä Osoite xxxxxxxxxxxxx Puh. www.varisilma.fi Tammi-ale! Pinnat uusiksi Värisilmästä Osoite xxxxxxxxxxxxx Puh. 0400 385 074 PAAVO KORTESOJA Suoritamme: Konetöitä mm. juhlaan järjestetään yhteiskuljetukset Raahesta, Pyhäjoelta ja siikajoelta. ilmoittautumisaika päättyy 31.10.2016. ilmoittautuminen/illalliskoRtit: www.holvi.com/shop/yrittajajuhlat lisätiedot ja ohjelma: www.yrittajat.fi/raahe teRvetuloa kaikki Raahen seutukunnan yRittäjät Puolisoineen! v i h a nt i | R a a h e Py h ä j o k i | s i i k a j o k i RAAHEN SEUDUN YRITYSPALVELUT RAAHE Raahen seutukunnan Yrittäjäjuhla Raahen seutukunnan yRittäjäjuhla lauantaina 12.11.2016 klo 18 vihannin yläkoululla Raahen seutukunnallista yrittäjäjuhlaa vietetään vihannissa la 12.11.klo 18 alkaen. luxflOOr tammija pähkinälaminaatti Paksuus 8,0 mm, käyttöluokka 23/32. Takuu 15 vuotta kotikäytössä. ilmoittautumisaika päättyy 31.10.2016. Takuu 25 vuotta kotikäytössä. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU IDEO Popular tammija pähkinälaminaatti Paksuus 7,0 mm, käyttöluokka 23/31. IDEO Popular muut laminaatit Paksuus 7,0 mm, käyttöluokka 23/31. Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta! Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle! Vietämme joululomaa 22.12.-1.1. (xx) xxx xxxx Palvelemme: ma-pe 00.00-00.00, la 00.00-00.00 Värisilmä xxxxxxx 9 95€ /m 2 tArJOuS! Suositushinta 16,05 €/m 2 8 95€ /m 2 tArJOuS! Suositushinta 11,00 €/m 2 6 95€ /m 2 tArJOuS! Suositushinta 11,00 €/m 2 9 95€ /m 2 tArJOuS! -50 % tAPEttEJA! lAAttOJA! VInyylImAttOJA! IDEO Popular tammija pähkinälaminaatti Paksuus 7,0 mm, käyttöluokka 23/31. 08-452 925 ma-pe 8.00-16.30 Pyhäjoentie 250, Oulainen Puh. AntIquE Elm laminaatti Tumma ja tyylikäs 2-sauvainen laminaatti.Paksuus 8,0 mm, käyttöluokka 23/32. • Sähkösuunnitelmat / -asennukset • Antenniasennukset Puh. Takuu 8 vuotta kotikäytössä. rakennuspohjat, rakennusten purku, kuljetukset Vesija viemärityöt Jätevesijärjestelmät Salaojitukset Viherrakentaminen Toimitamme: Murskeita ja täyteaineita Soraa ja hiekkaa Seulottua ruokamultaa Pyhäjoentie 250, Oulainen Puh. 0400 385 074 PAAVO KORTESOJA Suoritamme: Konetöitä mm. loppuiltaa tahdittaa tt Big Band. ilmoittautuminen/illalliskoRtit: www.holvi.com/shop/yrittajajuhlat lisätiedot ja ohjelma: www.yrittajat.fi/raahe teRvetuloa kaikki Raahen seutukunnan yRittäjät Puolisoineen! v i h a nt i | R a a h e Py h ä j o k i | s i i k a j o k i RAAHEN SEUDUN YRITYSPALVELUT RAAHE Olemme lomalla 21.7.-4.8.2014 Takojankatu 9, Oulainen, puh. 0400 413 817 Kärsämäki Taksikeskus 0100 855 90 | Kela-taksi 0100 865 00 Kiitos asiakkaille kuluneesta vuodesta! Hyvää Joulua toivoo Taksi Kärsämäki Oulaisten KALUSTE JA MAALAUS OY Raahen seutukunnan Yrittäjäjuhla Raahen seutukunnan yRittäjäjuhla lauantaina 12.11.2016 klo 18 vihannin yläkoululla Raahen seutukunnallista yrittäjäjuhlaa vietetään vihannissa la 12.11.klo 18 alkaen. illalliskortin hinta on 50 e. (08) 470 810 Oulainen Kennel Mehtäapu koirahoitola Honkarannantie 765, 86300 Oulainen Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! KATTAVAT AUTOHUOLTOJA -KORJAUSPALVELUT HAAPAVEDEN AUTOHUOLTO Ky Vanhatie 40, Haapavesi p. juhlaan järjestetään yhteiskuljetukset Raahesta, Pyhäjoelta ja siikajoelta. AntIquE Elm laminaatti Tumma ja tyylikäs 2-sauvainen laminaatti.Paksuus 8,0 mm, käyttöluokka 23/32. 08 472 584 Palvelemme: ma-pe 8-17, la 9-13 www.varisilma.fi K iitt äe n ku lu ne est a vu od est a toi vo ta m m e ra uh all ista jou lu a ja on ne a uu de lle vu od elle ! Kiinteistöhuolto ja siivouspalvelu Kiitos asiakkaille kuluneesta vuodesta! Rauhallista joulua! ILKKA HYYTINEN • Talonmiespalvelut • Siivouspalvelut • Lumityöt Puh. luxflOOr tammija pähkinälaminaatti Paksuus 8,0 mm, käyttöluokka 23/32. rakennuspohjat, rakennusten purku, kuljetukset Vesija viemärityöt Jätevesijärjestelmät Salaojitukset Viherrakentaminen Toimitamme: Murskeita ja täyteaineita Soraa ja hiekkaa Seulottua ruokamultaa www.jounijunnila.fi KALLIOMURSKEITA YPPÄRISTÄ, PYÖRÄKONETYÖT, HIEKOITUKSET, AURAUKSET, TIENLANAUKSET JA SUOLAUKSET, KIINTEISTÖHUOLTO, HYDRAULILETKUT JA -LIITTIMET Kukkasidonnan ja lahjatavaran erikoisliike P. 050-5420777 • kukkatalo@hiitolankukkatalo.fi www.hiitolankukkatalo.fi Iloista joulua ja onnellista uutta vuotta 2017! Kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta. Takuu 8 vuotta kotikäytössä. illalliskortin hinta on 50 e. Torstaina 22. IDEO Popular muut laminaatit Paksuus 7,0 mm, käyttöluokka 23/31. Takuu 15 vuotta kotikäytössä. (xx) xxx xxxx Palvelemme: ma-pe 00.00-00.00, la 00.00-00.00 Värisilmä xxxxxxx 9 95€ /m 2 tArJOuS! Suositushinta 16,05 €/m 2 8 95€ /m 2 tArJOuS! Suositushinta 11,00 €/m 2 6 95€ /m 2 tArJOuS! Suositushinta 11,00 €/m 2 9 95€ /m 2 tArJOuS! -50 % tAPEttEJA! lAAttOJA! VInyylImAttOJA! Oulainen Kehäkatu 2, Oulainen p. juhlassa palkitaan Raahen, vihannin, siikajoen ja Pyhäjoen vuoden yrittäjät sekä Raahen nuorkauppakamarin vuoden nuori yrittäjä. Takuu 25 vuotta kotikäytössä. Takuu 8 vuotta kotikäytössä. Takuu 8 vuotta kotikäytössä. juhlassa palkitaan Raahen, vihannin, siikajoen ja Pyhäjoen vuoden yrittäjät sekä Raahen nuorkauppakamarin vuoden nuori yrittäjä
Ti 29.11.–29.12. Menoinfo Onko Sinulla hyvä JUTTUVINKKI. PELKONEN Mäyräntie 11, 86400 VIHANTI Puh. To 1.12.–30.1. joulukuuta 2016 TapahTumaT Oulainen Jouluyön musiikkihartaus. Galleria Myötätuuli. ma, to klo 14–20, ti, ke, pe klo 12–16. Tiedustelut, p. Wanhan Raahen Joulukalenteri avautuu iloksemme tunnelmallisille Wanhan Raahen kaduille jälleen joulukuussa. Raahe Kellarin joulukaraoke. ma–pe klo 10–15. Kapun Kellari auki koko joulun! Karaokea aattona, tule tunnelmoimaan ja laulamaan joulukaraokea kanssamme!. Päivi Hintsanen Missä tuuli lakkasi 9.12.2016 27.1.2017. 29.11.–30.12. 1.12.– 31.12. Kauppaporvarin kulttuuri-ja kongressitilat Raahesalin lämpiö. ti–pe klo 13–17, la klo 12–16. Oulaisten kirkko, la 24.12. 281 553 Päivi Pulli HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! Kiitos asiakkailleni, jotka ovat luottaneet palveluksiini jo 34-vuoden ajan! Koneurakointi Jari Alakangas Oy Oulaistentie 1641, 86350 KILPUA www.tehourakointi.fi puh 0400 383 734 • TÄYSVALTAISTA HYDRAULIIKKAA • • KONEURAKOINTIA • KONEPAJATOIMINTAA • • KUORMA-AUTON PÄÄLLISRAKENTEITA JA AKSELIVÄLIMUUTOKSIA • T:mi KALEVI J. Jouluinen myyntinäyttely. Kapteenin Kulma&Kellari, Kirkkokatu 32, la 24.12. Lähde siis kävelylle idylliseen miljööseen ihastelemaan jouluisia ikkunoita!. 9.12.–27.1. Pyhäjoki Pyhäjoen kirjasto. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. ma–pe klo 9–19, la klo 9–15, suljettu 24.12., 25.12. klo 23. Soita toimitukseen p. To 1.12.–24.12. 9.12.–8.1. Wanha Apteekki. (08) 281 635, 040 5167 435, fax (08) 281 645 kalevi.pelkonen@omanetti.fi, www.kalevipelkonen.com Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! K iit tä en ku lu ne es ta vu od es ta to iv ot am m e ra uh al lis ta jo ul ua ja on ne a uu de lle vu od el le !. (08) 474 404 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Avoinna joulun aikaan: Aatonaattona 23.12 klo. 1.12.–22.12. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. 044 065 8261, Hellevi Ahvenlampi Kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta! Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle! VIHANNIN Fysikaalinen Hoitolaitos Asematie 3 Puh. 18-24 Rauhallista Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta! www.sarinkaluste.fi Hakapolku 6, OULAINEN (Kuntopiste Femoriksen tiloissa) Puh. Sofian talo. NäyTTelyT Merijärvi Merijärven kirjasto. 050 438 0845 tai lähetä sähköpostia toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Oulaisten Herkku-Grilli p. Oulaisten Valovoiman valokuvanäyttely Merijärven kirjastossa. klo 20. Eeva Hussan maalauksia. 0504380845. Wanhan Raahen Joulukalenteri 2016. 19-01 Aattona ja Joulupäivänä suljettu Tapaninpäivänä klo. Raahe Raahen kirjasto. joulukuuta 2016 PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Kari Holma Pohjoissuomalaisia kirkkoja. 100-vuotiaan Suomen kohtalon vuodet näyttely ja luennot. Raahe. Wanhan Apteekin ikkunanäyttelyssä: Peikkotalon joulu. Oulaisten Valovoiman valokuvanäyttely ”Valonpisaroita” Merijärven kirjastossa joulukuun ajan. ma–pe klo 10–17. IlmoITa Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.pyhajokiseutu.fi
Operaation aikana tiepalvelumiehet ovat tehostetussa valmiudessa lähdössä auttamaan tien päällä pulaan joutuneita. – Tankkaamaan kannattaakin mennä viimeistään siinä vaiheessa, kun polttoainetta on vielä neljännestankillinen jäljellä. Vanhoilla koristeilla saa kuuseen erilaista tunnelmaa. Sata vuotta sitten tehtiin koristeellisia joulukuusenjalkoja valuraudasta. Lasikoristeet olivat ennen muoviaikaa hyvin yleisiä. Operaatio Lumihiutale auttaa taas liikenteessä Autoliiton tiepalvelun Operaatio Lumihiutale turvaa tänäkin vuonna autoilijoiden joulumatkan. kerran. Suurempaan suosioon kynttiläsarjat tulivat suomalaiskodeissa vasta 1960-luvulla. Weiste valmisti joulukuusen välkettä tinasta vuodesta 1924 vuoteen 1959. ArkisTo/Jussi Leinonen Timo Simula timo.simula@almamedia.fi Joulukuusen koristelu on monelle tärkeä jouluaaton ohjelmanumero. Johdot ovat kansagpäällysteiset. Lippuja on käytetty kuusenkoristeena pitkään. Erikoisempia olivat lasiset kuusenjalat, joita valmistettiin Suomessa 1930ja 1940-luvuilla. joulukuuta 2016–1. Nykyään valmistusaine on muovifolio. Turusen Sähköliikkeen valmistaman sähkökynttiläsarjan kynttilät on sorvattu puusta. Niitä voi metsästää kirpputoreilta, antiikkiliikkeistä ja nettihuutokaupoista. Vanhat koristeet tekevät joulun Jos muovi kyllästyttää, voi joulukuusen koristella perinteisemminkin. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Oksille ovat kelvanneet niin Suomen liput kuin kansainväliset lippurivitkin. Hopealangasta tehdyt koristeet hapettuivat tummiksi ajan myötä. Polttoainepistooliin tartuttaessa on syytä varmistaa, että pistoolissa on sama teksti kuin polttoaineen täyttöaukon korkissa tai täyttöluukun kannessa, ohjeistaa Vesalainen. Lippujen väreissä on selvästi säästelty. Vanhoissa koristeissa on vanhanajan joulun tunnelmaa. Rengasongelmiakin voi ennaltaehkäistä. Hopealangasta ja tinapaperista on tehty paljon erilaisia kuusenkoristeita: latvatähtiä, oksakoristeita, punoksia sekä lamettaa eli välkettä. Joulukiireet sekoittavat helposti ihmisten arkirutiineja. Joulukuusen liput on yleensä sidottu yhteen ohuella narulla. Usein nämä ovat saksalaista alkuperää. Vanhaan taloon muoviset koristeet saati muovinen kuusi sopivat huonosti. Onpa lasinen koriste kelvannut kuusen latvaankin. Myöhemmin Suomessakin valmistettiin kuusenjalkoja metallista. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Tässä 1930-luvun sarjassa lipuissa on ohuet rautalangat. Toisaalta jalka oli helppo tehdä kotona. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Lasista muotoiltiin kuuseen palloja, käpyjä, lintuja ja kelloja. Ne kannattaa antaa esimerkiksi matkakumppanin taskuun tai käsilaukkuun. – Tyypillisimpiä esimerkkejä tästä on, että tankkaaminen unohtuu, autoon tankataan väärää polttoainetta tai avaimet jäävät sisälle lukittuun autoon, yleisestä tiepalvelusta vastaava Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo. Vilkkaassa menoja paluuliikenteessä on tärkeää pitää maltti mukana. Auton sisällä olevista vara-avaimista ei ole hyötyä, jos ovet ovat lukossa ja ihmiset ulkopuolella. Torstaina 22. Uusien koristeiden sijaan kuuseen voi valita jopa antiikkiset koristeet. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 27 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Niitä myytiin Suomessakin jo sata vuotta sitten. Talvirenkaissa suositellaan käyttämään 0,2 baria suosituksia korkeampia paineita, Vesalainen ohjeistaa. Koristeluun liittyy paljon perinteitä. – Auton käyttöohjekirjasta löytyvät erikseen painesuositukset kevyelle ja raskaalle kuormalle. Operaatio Lumihiutaleessa tiepalvelumiehiä työllistävät pääasiassa apukäynnistykset, polttoaineen viennit, rengasrikot, lukko-ongelmat ja autojen jäätymiset. Avainongelmat ovat varmimmin vältettävissä ottamalla myös varaavaimet mukaan matkalle. Liikenteen jonoutuessa ohittelu vain puurouttaa sitä entisestään. Näin liput tulivat tutuiksi. tammikuuta 2017 jo 48. Lähinnä saksalaisia valurautaisia kuusenjalkoja tuli myyntiin 1800-luvun lopulla. Joulukuusen jalkana käytettiin Suomessa pitkään puusta valmistettua ristijalkaa, jonka ongelmana oli, ettei siinä ollut vesisäiliötä. Jos ei halua kuuseen aitoja eläviä kynttilöitä, voi hyvällä tuurilla löytää vanhat sähkökynttilät, joissa ei ole käytetty muovia. Lieneekö tämä haalea joulukuusen lippusarja peräisin pulaajalta. Auton rengaspaineet on syytä tarkastaa ja säätää ne vastaamaan kuormitusta. Operaatio järjestetään jo 48:nnen kerran. Näistä koristeista oli hyötyäkin, sillä yleensä lipun kulmassa luki maan nimi. Timo simuLA. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Autoliiton yleisen tiepalvelun Operaatio Lumihiutale järjestetään 17
T. Siunattua uutta vuotta sukulaiset, naapurit, ystävät ja tuttavat! Toivoo, Terttu ja Martti Repo Jouluiloa ja onnea vuodelle 2017! Toivoo, Ritva ja Erkki Kiviranta Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Rauhallista Joulua ja onnellista uutta vuotta! Marjatta Pirinen Hyvää Joulua ja onnea vuodelle 2017 T. Joulu on porraspuulla. Kalevi ja Marja Sihvonen Lämpimät jouluterveiset ja hyvät uuden vuoden toivotukset sukulaisille, naapureille, ystäville ja kaikille tutuille! Toivottavat Raija ja Markku Kortet Kasarminmäen ja Konttilan mennyttä aikaa yhdessä muisteleville ja muillekin tuttaville Oulaisissa. Sydämiimme joulun lahja, seimen luona annetaan. Toivoo Mirja Tirilä Jouluiloa ja onnea tulevalle vuodelle kaikille ystäville ja tuttaville! Toivoo Jenny ja Ari-Pekka Riihijärvi perheineen ja Hyvää uutta vuotta kaikille sukulaisille ja tutuille! Toivottaa Mirja Nevanperä Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille ystäville ja tutuille! Toivottaa Laina-Helena ja Heikki Änäkkälä Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2017 sukulaiset, ystävävät ja tutut! Hilkka ja Aaro Siirtola, Skutskär Hyvää Joulua ja rauhallista uutta vuotta 2017 sukulaisille, ystäville sekä naapureille! Sirpa & Esko Perälä Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta sukulaisille ja ystäville. Sytytä kynttilä, hiljenny tovi, avaa joululle ovi. PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Jouluterveisin Leeni ja Arvo Härö Oulainen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Sukulaisille, tuttaville ja naapureille tv: Kaisa Putila Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Pekka ja Sirpa Hiitola Rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2017 sukulaisille, tutuille ja naapureille! Maria Murto Rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2017 sukulaisille, tutuille ja naapureille! Tuula ja Juha Hiitola Joulun iloa ja rauhaa sukulaisille ja ystäville. Jouluntoivotus Heli, Teemu ja Timo Nurkkala Seimenlapsen jouluiloa ja rauhaa. Satu ja Arto Sepponen perheineen ja onnellista uutta vuotta kaikille sukulaisille, ystäville ja tuttaville t. Kiitos menneestä ja onnea Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen! Marjaana ja Lauri Knuutila Hyvää Joulua ja uutta vuotta kaikille sukulaisille! Lempi, Vesa ja Kari Niemi JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA kaikille sukulaisille ja tutuille tv. Pirkko Aho Iloa Jouluun ja onnea vuodelle 2017! Oili Kangasniemi Janne Mehtätalo perh. Leppoisaa Joulunaikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2017 Tapio Lehtovirta Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta sukulaisille ja ystäville! Toini Järvenpää Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!. joulukuuta 2016 Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta kaikille sukulaisille ja tutuille terveisin Laina Alila Kartanonväkikoti Haapavesi Jouluiloa ja Hyvää Uutta Vuotta! T: Kaisa ja Erkki Ilomäki Kaija ja Pentti Heikki Tenhula Kuuntele … tiukuja voit jo kuulla. Toivoo Antero Kyröläinen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Inkeri ja Lauri Ahola Rauhallista Joulua ja hyvää uutta vuotta 2017 t: Tuija ja Juhani Törmikoski Rauhallista Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta 2017 Toivottaa Seija perh
joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille sukulaisille, naapureille ja tutuille. Toivoo: Tauno ja Teijo Myllyoja Hyvää joulunaikaa kaikille toivottaa Kaisa ja Jarkko Rautio perheineen Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2017! Toivottaa Kaarlo Ranta-Eskola ja Pirjo ja Pekka Ketonen perheineen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Toivoo Rauha Mattila Lämmin Joulutervehdys ja Uuden Vuoden toivotus. Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta sukulaisille, naapureille ja tutuille! Arvi ja Kalevi Ahonen Merijärvi Hyvää joulua kaikille! Toivoo Leena Salmela Rauhallista joulun aikaa ja iloista uutta vuotta toivottaa Tuovi Pulkkanen ja Antti Kotka perheineen. ¬ Kortesojan Sukuseura Rauhallista Joulua ja hyvää uutta vuotta 2017! Toivottaa Timo ja Minna Mattila Matkanivasta Joulurauhaa ja hyvää uutta vuotta 2017! Tellervo Kärki ja Markus perheineen Hauskaa joulua ja hyvää uutta vuotta! Helmi ja Jussi Aho Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017 sukulaiset ja tutut! Aira Isokivelä Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Toivottaa Sulo Nurkkala Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Olavi Saukko Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta naapureille ja ystäville! Aila Annikki ja Reijo Hannus Hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta! Seija Röyttä ja Harri Varila Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Sirpa ja Jari Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta sukulaisille, ystäville ja tutuille! Tiina, Pete ja Veera Mikkola Hyvää joulu ja onnellista uutta vuotta tutuille ja ystäville! Toivoo: Irene ja Markku Pyy Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta sukulaisille ja tutuille Toivottavat Lauri ja Ilpo Erkinantti Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2017 Ystäville, sukulaisille ja naapureille! Toivoo Arja ja Saul Salmela Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Pentti Alakulju Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Toivottaa Aarne Rautio Tuula Olin perheineen Esa Rautio perheineen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikelle kansalle! Matti Hyytinen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Katri Perälä Aino ja Olavi Perälä Sari ja Juha Perälä perh. Torstaina 22
Perheeseen kuuluvat aviomies, käsikirjoittaja Iiro Küttner, sekä 5-, 8ja 10-vuotiaat lapset. Joulunviettoon Oulaisiin perhe pyrkii tulemaan mahdollisimman aikaisin. Kerran jouduttiin jäämään Helsinkiin, koska keskimmäisen lapsen laskettu aika oli tammikuun alussa. Perinteet ovat Küttnerille tärkeitä, ja myöhemmin hän on huomannut, että sitä ne ovat myös lapsille. Suosikkeja ovat Maa on niin kaunis ja Sylvian joululaulu. Yksi jokavuotinen toive on, että tulisi valkea joulu. Jouluruuista suurin herkku on nykyään mätileivät – ja tietysti suklaa. Kokemusta on kuitenkin kertynyt niin jouluyön kuin jouluaamun kirkkokäynneistä. Küttnerit asuvat Helsingin ydinkeskustassa. Jouluaattoa Katja Küttner kuvailee lapsuudenkodissaan ”niin perinteiseksi kuin voi vain kuvitella”: aamulla koristellaan kuusi, siemaillaan glögiä, katsotaan joulurauhan julistus televisiosta ja syödään riisipuuroa. Ensi vuonna töitä riittää ainakin Teatterikorkeakoulussa ja Teatteri Takomossa. Vaikka joulunaika vietetäänkin Oulaisissa, tunnelmaa luodaan joka vuosi myös Helsinginkodissa. Tänä jouluna lapsilla loppuvat koulut Helsingissä vasta 22. Näyttelijä Katja Küttnerin mielestä parasta joulussa on sen odottaminen. Maija Pylväs KaTja KüTTnerin KoTialbuMi. Joulukirkossa käyminen on jäänyt viime vuosina, mutta tänä vuonna se aiotaan ottaa ohjelmaan. – Se on kiva, että päästään yleensä valmiiseen pöytään tänne Oulaisiin, kun isä ja äiti laittavat joulun. Lapsuuden jouluista Katja Küttnerilla on hyvät muistot. Käydään kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja ja vietetään pikkujouluja ystäväpiirissä. – Tänä jouluna voisi mennä ensimmäistä kertaa tyttöjen kanssa, kun ovat jo sen verran isoja, että jaksavat ehkä valvoa sinne asti. 30 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Yksi jokavuotinen toive on myös se, että tulisi valkea joulu. Joulunsa hän on viettänyt yhtä lukuunottamatta aina vanhempiensa luona Oulaisissa. Viime kauden hän näytteli Suomen Kansallisteatterissa. Kellään ei ollut mitään sitä vastaan, mutta se taisi jäädä siihen yhteen kertaan. joulukuuta 2016 Maija Pylväs maija.pylvas@almamedia.fi OULAINEN Oulaistelaislähtöinen näyttelijä Katja Küttner tunnustautuu jonkin sortin jouluihmiseksi. Joulunsa Küttner on viettänyt yhtä lukuunottamatta aina Oulaisissa – ja niin hän aikoo tehdä perheineen myös tänä vuonna. päivä, joten lähtemään päästään sen jälkeen. Joinakin vuosina lahjat on hyvinkin ajoissa hankittuna. Kuusta ei hommata mutta kaikki muut valot ja koristeet kyllä. Työrintamalla Küttner teki syksyn aikana monenlaista keikkaa freelancerina. Jouluun kuuluu ennen kaikkea myös rauhassa oleminen. Se vie kivasti synkän marraskuun yli, kun voi viritellä jouluvaloja ja soitella joulumusiikkia, hän kertoo. – Lapsuuden jouluista on todella hyvät muistot. – Saatan hankkia lahjoja jo kesälläkin, jos löytyy jotakin sopivaa. Kerran, olinkohan ala-asteikäinen, ehdotin, että otettaisiin perinteeksi jouluevankeliumin lukeminen perheen kesken. Joulutunnelmaan pääsee kuitenkin virittäytymään jo lasten koulun joulujuhlissa. Joulumusiikkimakuaan Küttner kuvaa hyvin perinteiseksi. Jonkinlainen joululahjahössöttäjäkin Küttner kertoo olevansa. Jouluaattoa lapsuudenkodissaan hän kuvailee ”niin perinteiseksi kuin voi vain kuvitella”. – Parasta on joulun odottaminen. Onneksi on tällainen mahdollisuus, että voi olla vain. – Odotus on se, että olisi lunta. – Ensimmäisenä adventtina laitetaan jo ensimmäiset joulukoristeet. Jouluperinteet ovat tärkeitä Katja Küttnerin mukaan jouluun kuuluu ennen kaikkea rauhassa oleminen. Fiksumpaahan se olisikin hankkia hyvissä ajoin kuin ryntäillä paria päivää ennen kaupoissa. Joulusaunassa on kuitenkin tapana käydä päiväsaikaan. – Mätileipien laittaminen tulee varmaan mieheni puolelta
Tänä vuonna Pelkosen kanssa esiintyvät Oulaisten kirkossa Tuula Mannerkorpi ja Erkki Vanhatalo sekä säestäjänä kanttori Anna-Maria Togbenou. Sittemmin Vanhatalo rohkaistui kilpailemaankin. Kyllä ihmiset tahtovat kuunnella niitä tuttuja klassikkoja, he pohtivat. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Seitsemännen kerran Vuokko Pelkonen kokoaa ympärilleen laulavien tuttavien ryhmää. – Aikoinaanhan tämä lähti liikkeelle siitä, kun mietimme seurakunnan musiikkitoimikunnassa konsertin järjestämistä. Kuluneiden vuosien aikana loppiaiskonsertissa on kuultu useita paikallisia esiintyjiä. Hän on myös jättänyt omat puumerkkinsä suomalaiseen musiikkiin, sillä eri säveltäjäyhteistyökumppaneiden kanssa Vanhatalo on tehnyt laulujen tekstejä. Vuokko Pelkonen, Tuula Mannerkorpi, Erkki Vanhatalo ja Anna-Maria Togbenou pitävät loppiaiskonsertin Oulaisten kirkossa. Kappalevalinnat loppiaisen konserttiin on hiottu valmiiksi. . Laulajille yhteinen loppiaiskonsertti on jo tuttu juttu, mutta kanttori on mukana ensikertalaisena. Opettajat koulineet äänet kuntoon Yksinlaulajat harjoittelevat jo kohti loppiaiskonserttia. Laulunopettajien parhaimmiksi anneiksi laulajat sanovat äänenmuodostuksen ja oman kehon hallinnan kehittymisen. Kappaleen nimi on Tänään soivat joululaulut. . Ohjelmistossa on tuttuja joululauluja, mutta myös uudempaa tuotantoa. Anna-Maria Tobgenou, Tuula Mannerkorpi, Erkki Vanhatalo ja Vuokko Pelkonen harjoittelevat jo loppiaiskonserttia varten. Vuosien aikana yksinlaulajat ovat kouluttaneet ääntään aktiivisesti. He ovat huomanneet, että loppiaisen konsertti toimii eräänlaisena joulunajan päättäjänä. – Olimme Tuulan kanssa kirkkokuoron harjoituksissa ja hän lauloi vieressäni. Mannerkorven laulutaidon Pelkonen löysi yhteisissä kuoroharjoituksissa. . Kuulin heti, että hän osaa laulaa ja pyysin hänet tähänkin mukaan, Pelkonen sanoo. . Kiinnostus yksinlauluun palasi vuosikymmenien tauon jälkeen. Ideoimassa mukana oli myös Anne-Maria Sirviö, Vuokko Pelkonen muistelee. Erilaisten laulukurssien lisäksi niin Pelkonen, Vanhatalo kuin Mannerkorpikin ovat ottaneet laulutunteja. Mukana on omaa tuotantoa. . Kipinä syttyi siitä, kun ei ollut muuta tekemistä jalkaturmasta toipuessaan. Hän itsekin tietää, mikä on oppimisessa, jos kuulee, mitä teokselta tavoitellaan. Sirpa KorTeT Loisteliasta postia tiedossa Pyhäjokiseudun kanta-asiakaskortti ja etukupongit jaetaan viikolla 1 Poimi vuoden 2017 kortti talteen ja hyödynnä etusi! Löydät kanta-asiakkaan edut itsellesi ja perheellesi kätevästi myös osoitteesta pyhajokiseutu.fi/kanta-asiakas. He pitävät hyvänä sitä, että laulunopettaja pystyy laulamaan edeltä kuin malliksi, josta oppilaana on helppo huomata kohdat, joissa itse tarvitsee harjaannusta. – Vieraampia kappaleita ei pidä laittaa ohjelmistoon kahta tai kolmea enempää. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 31 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Togbenou kertoo Pelkosen haastaneen hänet myös duettolauluun. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Mannerkorpi nyökkää tyytyväisenä. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Yksi konsertin kappaleista on Vesa Tuomen säveltämä, johon Erkki Vanhatalo on tehnyt sanat. Kesken joulutohinoiden yksinlaulajien ajatukset ovat jo loppiaisessa, jolloin on aika perinteisen ja odotetun joulukonsertin. Perinne jatkuu Oulaisten kirkossa. Konsertin tuotto ohjataan Oulaisten seurakunnan jumalanpalvelusja musiikkityön hyväksi. Erkki Vanhatalo puolestaan muistelee tehneensä sota-ajan lauluista kertovia esityksiä naislaulajien kanssa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Torstaina 22. Jokainen laulaja on itse saanut valita esittämänsä kappaleen. Laulaminen on hänelle tärkeä harrastus, jota hän on tavoitteellisesti edistänyt esimerkiksi musiikkiopiston oppilaana. TULOSSA . Kanttorin töiden ohella laulunopettajaksi opiskeleva Togbenou kuuntelee tarkasti
Kuoronjohtaja Tapani Tirilä tietää, että oman maan hengellinen musiikki koskettaa suomalaisia erityisesti monissa elämän taitekohdissa. Konsertissa kuultiin pianisti Johanna Tilusta, kanttoriurkuri Auli Kärkölää, kontrabasisti Jari Sipilää, trumpetisti ja flyygelitorvitaitajaa Janne Nietulaa sekä viulisti Veera Vihantolaa. Mikäli ulkona on muutama aste pakkasta, tunnelmaa voi luoda esimerkiksi jäälyhdyillä. Viikonloppuna Haapavedellä ja Oulaisissa pidetyt konsertit ovat yleisön mieleen. Haapaveden musiikkialan osaajien kanssa yhteistyötä on tasan kolme vuosikymmentä. Jäälyhtyjen tekemiseen et tarvitse kuin 10 litran ämpärin, vettä ja pakkasta. Jos pakkasta on noin viisi astetta, sopiva jääkerros muodostuu noin vuorokaudessa. Kehusanoja ei säästellä, kun tunnelmaa ja osaamista kiitellään vielä kotimatkallakin. Oulaistelaiskytkös löytyy myös skånelaisesta Suojaavat siipes Jeesus -laulusta, sillä sen on sovittanut Kustaa Penttilä. Ensimmäisessä yhteiskonsertissa lauloi Harri Siipola, minkä jälkeen yhteistyötä on tehty muun muassa Timo Hannulan johtaman Haapaveden Kamariorkesterin kanssa. Mikäli pakkasta on enemmän, kannattaa tarkkailla jäätymistilannetta. 32 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Levyllä on mukana kansansävelmiä sekä suomalaisen hengellisen musiikin klassikkoja. Aktiivinen lauluharrastaja Raija Parkkila kuvaa levyntekoprojektia mielenkiintoiseksi matkaksi. Kuluva vuosi on ollut kuoroille, joista konsertissa oli Oulaisten Nuorisokuoron kanssa mukana Laaksojen Kamarikuoro Vox Ardens, täyden tekemisen vuosi. Hän arvostaa samaansa kokemusta, niin laulajana kuin koko levyprojektissa mukanaolonakin, jolloin pääsi näkemään levyntekoa loppumetreille saakka. Uunituoreella levyllä ovat mukana myös Naiskuoro Välkkeen laulajat. Täytä ämpäri kylmällä vedellä ja vie se ulos jäätymään. Veden voi myös värjätä karamelliväreillä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa lyhdyn kattoon on tehtävä riittävän iso reikä, että kynttilä saa riittävästi ilmaa ja että liekki ei sulata vettä päälleen. Laulut ovat kuuluneet ristiäisiin, varhaislapsuuteen, kouluelämään, rippikouluun, aikuisuuteen, vanhuuteen ja ajasta iäisyyteen siirtymiseen, Tirilä pohtii. Lukuisten paikallisten esiintymisien lisäksi molemmat kuorot ovat olleet mukana isossa Carmina Burana -teoksessa. joulukuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN–HAAPAVESI Oulaisten Nuorisokuoron aloittamasta joulukonserttiperinteestä on kulunut yli 30 vuotta. Joulukonserttiperinne Haapavedellä ja Oulaisissa jatkunut katkeamattomasti jo kolme vuosikymmentä. Katkeamattomana ketjuna vuosi vuoden jälkeen kuorolaiset ovat johtajansa Tapani Tirilän kanssa valmistaneet konserttikokonaisuuden, joka aloittaa laskeutumisen jouluviikkoon. Laulajina olivat sopraano Kristiina Nietulaa ja baritoni Tomi Punkeria. – Ne ovat lohduttaneet ja virkistäneet, niiden äärellä on rukoiltu ja hiljennytty. Valmiin lyhdyn asettamisessa on myös kaksi tapaa. Lisäksi jokainen pystyy tekemään niitä itse, kunhan vain pakkasta on tarpeeksi. Ensimmäinen tapa asettaa kynttilän alttiimmaksi esimerkiksi tuulelle. ArkisTo/AnninA MAnnilA. Yleisö arvostaa osaajia. Tänäkin vuonna jouluviikkoon rauhoituttiin kuorojen ja orkesterin sekä solistien yhteisen joulukonsertin luomassa tunnelmassa Haapavedellä ja Oulaisissa. Moni tuunaa oman kotipihansa joulukuntoon hyvissä ajoin ennen juhlaa. Kun jääkerros on mieleisen paksuinen, irrota jäätynyt lyhty ämpäristä ja tuote on valmis. Hän tietää, että kuorolla on suunnitelma toteuttaa matka Englantiin. Harrastus, jonka myötä elämykset ovat mahdollisia, ei tunnu hänestä kuitenkaan liian sitovalta, vaikka esiintymisiä on takana runsaasti. Kamarikuorolainen Pertti Arkila rohkaisee uusia laulajia mukaan. Toiset kumoavat ämpärissä olevan lyhdyn suoraan maahan, toiset taas nostavat jäälyhdyn pois ämpäristä ja asettavat sen maahan niin päin kuin se on jäätynytkin. Nuorisokuorossa laulava SanniSisko Onkalo pohtii jo tulevaa vuotta. Vuoden on huipentanut levyprojekti suomalaisista hengellisistä lauluista. Pekka Söderlund Jäälyhdyistä helpot tunnelman luojat Jäälyhdyt ovat ehdottomia tunnelmankohottajia pimeänä talvi-iltana. Uunituore levy huipentaa kuorojen musiikkivuoden Oulaisten Nuorisokuorolla on yli 30-vuotinen perinne joulukonserteista. Kuoron ja orkesterin kanssa esiintyneet instrumenttitaiteilijat ja yksinlaulajat saivat myös arvoisensa nosteen niin omilla osuuksillaan kuin yhteisesiintymisilläänkin. Irrottamiseen on kaksi koulukuntaa: toiset vievät ämpärin pesuhuoneeseen ja päästävät päälle kuumaa vettä, maltillisimmat tuovat ämpärin sisään ja antavat jään irrota pikkuhiljaa muovikuoristaan. Nykyään markkinoilta löytyy jos jonkinmoista valosarjaa niin ulkokuin sisäkäyttöönkin. Valosarjoista huolimatta elävä tuli on edelleen oivallinen tunnelmanluoja. Älä kuitenkaan päästä vettä jäätymään kokonaan, koska silloin ämpäri hajoaa, eikä kynttilääkään voi asettaa umpijäiseen kimpaleeseen. Jos lyhtyjä haluaa tuunata, voi jäädyttämisvaiheessa kiinnittää ämpärin reunoihin esimerkiksi pihlajanmarjaterttuja tai havunoksia. Säveltäjäniminä mukana ovat esimerkiksi Jean Sibelius, Leevi Madetoja ja Armas Maasalo. Hän toimi Oulaisten seurakunnassa kanttorina
Lähetä tekstiviesti APU, nimesi, lähiosoitteesi ja/tai asiakasnumerosi numeroon 13331. Tekstiviesti on sinulle maksuton. Tomi Punkeri, Kristiina Nietula ja Janne Nietula. Torstaina 22. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Huomioithan, että asiakaspalvelumme on auki arkisin klo 8–17.. Timo Hannulan (toinen vas.) johtama Haapaveden Kamariorkesteri on ollut useana vuonna kuorojen kanssa yhteisessä joulukonsertissa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Soitamme sinulle mahdollisimman pian viestisi saatuamme. Tänäkin vuonna jouluviikkoon rauhoituttiin kuorojen ja orkesterin sekä solistien yhteisen joulukonsertin luomassa tunnelmassa Haapavedellä ja Oulaisissa. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 33 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Sanni-Sisko Onkalo, Tapani Tirilä, Pertti Arkila ja Raija Parkkila ovat tyytyväisiä uunituoreeseen, hengellisten laulujen levyyn. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Tule verkkoon, autamme kirjautumisessa Tarvitsetko apua verkkopalvelun käyttöönotossa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Uunituore levy huipentaa kuorojen musiikkivuoden Oulaisten Nuorisokuorolla on yli 30-vuotinen perinne joulukonserteista
07.27 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 11.00 Matkakumppanit. 15.00 Yle Uutiset. 04.05–04.35 Lakon & Herban BOKSI. 16.45 Elokuva: Pojasta mieheksi (7). 15.05 Yle News. 15.00 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia Australiasta. 06.30 Studio55. 13.00 Elokuva: Scooby-Doo! Mask of the Blue Falcon (7). 11.30 Kaamoksen kuvia. 19.00 Mutsi (S). MTV3 08.00 Pororo (S). 13.45 Andrew Maynen metkut (S). 21.05 Yle Live: J. 19.00 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 21.05 A-studio: Talk. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 02.00 Stand Up! (S). 07.50 Kaapo (S). 19.00 Charles Dickensin ihmemaa (12). 15.35 Mahtavimmat jouluvalot. 09.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 09.35 Galaxi. Nightwish on menestynein suomalainen yhtye. 09.15 Eläinsairaala (7). Dokumentin ovat kuvanneet Nightwish-fanit lähes 50 maasta, ja se huipentuu yhtyeen Wembleyn keikalle. 07.00 Huomenta Suomi. 17.00 Löytäjät. 19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 12.55 Eläinpotilaiden pelastaja. 20.30–20.55 Jopet show: Lahjakasta joulua (S). 23.45–01.15 Arne Dahl: Vuoren huipulle (16). 11.30 Miehen puolikkaat (7). 16.30 Vesa-Matti Loiri – Pyhät tekstit syntytarina. 01.00 60 Days In. TV l PERJANTAI 23.12. 17.10 Tartu Mikkiin. 12.19 Oddasat. 09.30 Thunderbirds (7). 09.17 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 06.25 Ylen aamu-tv. 15.40 Joulun Tähdet 2016 – HelsinkiMission Kynttiläkonsertti. 06.25 Ylen aamu-tv. Sub 11.00 Middle (S). 07.55 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S). 15.05 Risto Räppääjä (S). 19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). MTV3 06.00 Aamusää. 22.15 Elokuva: Wallander – Jokeri (16). Elokuva on saanut 2 Oscar-palkintoa ja yhden Golden Globe -palkinnon. 19.30 Vain elämää. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 16.30 Kädettömät kokit. 07.00 Huomenta Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.47 Nokkelikot (7). 15.10 Pisara. 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Kimmo (7). 08.35 Seikkailija Dora (S). 08.55 Uutispäivä. 17.00 Pikku Kakkonen. 01.02–02.00 Yle FOLK. 11.00 Yle Uutiset. 11.00–11.40 Downshiftaajat (12). 20.30 Alias Lönnrot. 13.28 Mies tältä tähdeltä (7). 08.00 Joulupukin Kuuma linja. 04.40–05.00 Astral-TV. 19.20 Päivän sää. 13.00 Tyhjätaskut (S). 12.15 Yle Oddasat. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 10.05 Coronation Street (7). 16.25 Esittelyssä Vuosia nuoremmaksi. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 21.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 08.22 Hiiri ja Myyrä joulunvietossa (S). 14.35 Piilokamera. 20.15 Elokuva: Lupaus (12). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 15.05 Yle News. 01.45 Modus (12). 08.15 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 09.45 Tulossa: Hurjat rakkauskilot. 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. Soitto-ohjeet löytyvät osoitteesta: yle.fi/joulupukinkuumalinja. 08.20 Postimies Paten joulu (S). 04.10 Napamiehet (S). 11.05 Ekumeeninen joulu 2016. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.45 Postia Pappi Jaakobille (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Kun valtakuntaa uhkaa ikuinen talvi, prinsessa Anna lähtee etsimään sisartaan, apunaan karski erämies Kristoff, hänen Sven-poronsa sekä hulvaton lumiukko Olaf. 14.00 Tuubi. 10.30 MTV.doc: Lumiapinoiden valtakunta. 09.30 Sokerileipurin jouluherkut. 21.50 Yle Uutiset. 09.15 Eläinsairaala (S). 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 01.05 Modus (12). 01.10–02.45 Hercule Poirot: Hautajaisten jälkeen (7). 12.00–12.25 Lumiukko ja lumikoira (S). 19.00 Kahden keikka (12). 14.15 Kiss Bang Love Suomi (S). 17.55 Emmerdale (7). 11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi. 19.10 Samu-Sirkan joulutervehdys 2016 (S). 22.45 Exodus: Matkamme Eurooppaan. 02.45–03.45 Tyrant (16). 12.00 Rillit huurussa (S). 19.25 MTV Sport Uutiset. 06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S). 10.36 Lääkärit. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 20.55 Urheiluruutu. Nelonen 05.00 Astral-TV. Kuvassa: Taiwanilainen Nightwish-fani Lu Ya Chien jumaloi kitaristi Emppu Vuorista. 18.55 HS-uutiset ja sää. 20.58 Keno. 15.45 Onnenarpa. 06.20 Bubble Guppies (S). 07.10 Pound Puppies (S). 21.25 Keno. 14.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 19.30 Rillit huurussa (S). 09.20 Helsky, Tiuku ja joulun tähti (S). 12.35 Murha paratiisissa (12). 17.30 Lakon & Herban BOKSI. 13.30 Koiralle koti. 12.08 Yle Uutiset Lappi. 17.00 Yle Uutiset. 09.36 Peter Pan (7). 16.15 Operaatio Pohjoisnapa. 11.00 Yle Uutiset. 13.30 Last Man on Earth (7). 22.00 Raskasta Joulua. 17.15 Frozen-kuumetta. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.20 Päivän sää. 13.30 Pessi ja Illusia (S). 18.00 Ninja Warrior. 06.45 Pound Puppies (7). 11.26 Yle Uutiset Häme. 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 06.25 Studio55.fi. 06.50 Fysioaamu. 20.45 SuomiLOVE. 14.30 PUTOUS: Tiedän mitä hoet ensi keväänä. 13.45 Andrew Maynen metkut (S). 23.45 Yle Uutiset. 00.05–02.02 Yle FOLK. 00.10 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 03.50 Napamiehet (7). 19.30 Elokuva: Frozen: huurteinen seikkailu (7). 00.00 Empire (12). 22.40 Girls (16). 15.55 A-studio: Talk. 12.00 Elokuva: Sofia ensimmäinen: Olipa kerran prinsessa (S). Yle TV1 22.12.2016 klo 18.30 Pokka pitää (S) Sieni vastaan kihti 1/2. 15.30 PUTOUS: Tiedän mitä hoet ensi keväänä. 07.35 Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu (S). 22.15 Luottomies (12). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 08.05 Suomi juhlii. 06.00 Bubble Guppies (S). 13.50 Elokuva: Viisi legendaa (7). 00.05 Yle FOLK. 09.29 Late Lammas (S). 23.15 Yle Live: Juha Tapio. 21.55 Luottomies (12). 11.26 Yle Uutiset Häme. 07.55 Anniina Ballerina (S). 13.30 Bensaa suonissa. joulukuuta 2016 PYHÄJOKISEUTU TV TV TV VIIKKO VIIKKO VIIKKO VIIKKO Yle TV2 26.12.2016 klo 22.15 To Nightwish with Love. 17.00 Sekoilevat idiootit (12). MTV3 06.00 Aamusää. 16.00 Downton Abbey (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.12. 18.45 Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu (S). 14.30 Lentävät koirat. 11.55 Suomen Turku julistaa joulurauhan. 13.00 Unelmakoti. 15.00 Unelmakoti. 14.30 Jamie Oliverin jouluherkut. 01.30–02.30 Vampyyrien sukua (16).. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 16.00 Myytinmurtajat. 08.00 Lego Legends of Chima (7). 22.00 Downshiftaajat (12). 20.00 Simpsonit (7). 17.20 HS-uutiset ja sää. 12.30 Rillit huurussa (S). 19.00 Uhkarohkeat liitopukuhyppääjät. 23.20– 00.15 Boardwalk Empire (16). 20.35 Pulkkinen (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.00 Elokuva: Punaisen lokakuun metsästys (12). 13.30 Grand Designs – unelma-asunnot. 16.50 Novosti Yle. 23.00 The Xtra Factor. 09.43 Joulupukin Kuuma linja. 23.04 Luottomies (12). 14.50 Topeliuksen tarinoita: Peikkojen joulu (S). 18.30 Pokka pitää (S). Yle Kuvapalvelu TV l TORSTAI 22.12. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 15.00 Yle Uutiset. 08.39 Jouluksi kotiin (S). 08.55 Uutispäivä. Kuka löytyy isäukon sängystä. 22.35 Elokuva: X-Men: Viimeinen kohtaaminen (12). 19.15 Joulun tähdet Espoossa. 07.22 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 22.35 Yövahti (12). 17.00 Myytinmurtajat. 17.10–17.55 Grantchester (12). 06.45 Pound Puppies (S). 19.00 X Factor UK. 17.45 Joulukalenteri (S). 11.35 MTV.doc: Sorsien sukua. 19.00 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 09.30 Sokerileipurin jouluherkut. 09.05 Frozen-kuumetta. 01.57–02.55 Yle FOLK. 15.00 Ninja Warrior. 15.20 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 19.25 MTV Sport Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 12.40 Piilokamera. 21.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 01.40 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 21.00 X Factor UK. 10.20 Modernit isät. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.50 Modernit isät. 22.25 Luottomies (12). 08.50 Elokuva: My Little Pony: Equestria Girls 2 – Rainbow Rocks (7). 08.20 Lego Nexo Knights (7). 10.36 Lääkärit. Nelonen 23.12.2016 klo 19.30 Elokuva: Frozen: huurteinen seikkailu. 03.05–04.05 Limitless (12). fi. 12.55–13.25 Lähiö – Pieniä ihmeitä (S). 12.00 Lähiö – Reunalla. 22.00 Pakkomielteenä upea kroppa. 02.55 Nieminen & Lahtinen Show (S). 23.30 Elokuva: Real Steel (12). 20.00 Tosi tarina: Lumikenttien lääkäri. 23.30 VICE: Gay Conversion Therapy. 11.30–12.00 Jamie Oliverin kotona. 12.27 Lähiö – Reunalla. Animaatioseikkailussa Arendelin vastakruunattu kuningatar Elsa käyttää vahingossa taikavoimiaan. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 02.45 Poliisit – kotihälytys (12). 08.40 Lego Marvel Super Heroes: Superpahikset (7). 15.55 Esittelyssä Vuosia nuoremmaksi. 21.25 Kimmo (7). 18.00 Alone – yksin erämaassa. 22.00 Ulkolinja. 17.00 Joulu Mielelle -konsertti. TV l LAUANTAI 24.12. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00–20.25 Jopet-show: Haikeaa joulua (S). 10.50 Onnenarpa. 15.15 Yle Oddasat. 23.05 Ja’mie: Private School Girl (S). 17.00 Ninja Warrior. 08.35 Studio55.fi. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 08.35 Studio55.fi. 17.55 Marja Hintikka Live. 12.50 Piilokamera. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 22.05 Luottomies (12). 19.10 Kummelin Joulu (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 TuplaUuno (S). 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. Kuvassa: Daisy (Judy Cornwell). 08.45 Joulupukin Kuuma linja. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 16.30 Löytäjät. 14.00 Matkakumppanit. 04.50–05.20 Napamiehet (7). 11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Karjalainen. Yle TV2 07.45 Nimipäiväonnittelu: 24.12. 14.00 Joulupukki ja noitarumpu (S). 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 14.00 Ninja Warrior. 09.05– 09.50 Arktinen odysseia. Mikä faneja yhdistää, ja miksi musiikista tulee elämän kantava voima. 11.30–12.00 Jamie Oliverin kotona. 12.15 Elämän vonkamies (7). 19.20 Päivän sää. 00.40 Modus (12). 14.00 Koiranpentuja ja palveluskoiria. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Mahtavimmat jouluvalot. 18.00 Yle Uutiset. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 Modus (12). 10.50 Onnenarpa. 23.00 Jouluyön messu. 12.00 Lähiö – Reunalla. 09.45 Tulossa: Haapasalo ja kaverit. 07.03 Unohdettujen purkkien kansa (S). 11.33 Lumiukko (S). 20.30 Yle Uutiset. 18.30–18.55 Pokka pitää (S). 09.36 Miika (7). 16.00 Niklaksen keittiössä. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. Nelonen 06.00 Bubble Guppies (S). 08.50 Q Putti 5 – Oukkidoukin joulu (S). 15.15 Eränkävijät. 18.25 Coronation Street (7). 15.15 Yle Oddasat. 21.00 #Subleffa: Arthur (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.10 Avara luonto: Madagaskarin makit. 16.00 Myytinmurtajat. Nelonen 05.00 Astral-TV. 19.00 X Factor UK. 02.40– 03.40 Vampyyrien sukua (16). 20.00 Metten joulu. 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 14.30 Ravintola kaltereiden takana. 21.00 #Subleffa: Kunnes toisin todistetaan (12). 12.30 Kadonnut: Joulupukki -elokuva (S). 10.05–10.55 Prisma: Jääkauden jättiläiset. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 01.45 Kauppaneuvos Jethro (S). 21.20–21.42 Kimmo (7). 12.08 Yle Uutiset Lappi. 10.00–10.50 Grantchester (12). 14.00 Koiralle koti. 23.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.20 Hauskat kotivideot. 04.20 Napamiehet (7). 20.25 Simpsonit (12). Richardilla on jalkavaivoja, jotka harmittavat häntä yhtä paljon kuin Hyacinthiakin. 17.10 HS-uutiset ja sää. 21.30 Joulun Tähdet 2016 – HelsinkiMission Kynttiläkonsertti. 15.45 Luontoretkellä lapintiiran siivin. 16.50 Novosti Yle. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 23.50–00.50 Kukkulan kuningas (12). 23.00 Elokuva: Pelimiehen painajainen (7). 03.05 Vampyyrien sukua (16). 23.35 Kallista kipua (12). 01.05 Elokuva: Pain & Gain (16). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 23.12. 01.00–02.56 Yle FOLK. 10.20 Modernit isät. 15.15 Onnenarpa. 22.54 Luottomies (12). 18.00 Yle Uutiset. 02.00 Ninja Warrior. 00.15 Ninja Warrior. 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 11.00 Yle Uutiset. 22.25 MTV Sport Uutiset. 14.30 Nuorisourheilu puntarissa. 07.03 Kati ja Töppö (S). 21.00 Kummelin Joulu (7). 22.05 George Gentlyn tutkimukset (12). 17.25 Elokuva: Viisi legendaa (7). 06.25 Transformers Rescue Bots (S). 02.05 Scorpion (12). (U). 20.58 Keno. 03.40 Napamiehet (7). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.44 Luottomies (12). 14.30 Valkohäntäpeura (S). 00.30 Bull (7). Yle TV1 05.45 Vaikeita kysymyksiä. 16.50 Novosti Yle. 14.15 Andrew Maynen metkut (S). 15.25 Marja Hintikka Live. 22.40 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.50 Yle Uutiset. 22.34 Luottomies (12). 08.14 Tontun tarina (S). 16.00 Myytinmurtajat. 20.00 Huippukokki landella. 09.28 Galaxi. 12.27 Lähiö – Reunalla. 19.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 15.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 02.20–03.15 Aku ja 7 ihmettä (S). 21.00 Stand Up! (S). 10.20 Elokuva: Sammyn suuri seikkailu (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.30 The Xtra Factor. 06.45 Pound Puppies (S). 01.40 Rysän päällä. HD Kuva: Jyri Pitkänen/Yle Kuvapalvelu Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. HD. 10.05 Coronation Street (S). 19.50 Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu (S). 09.35 Emmerdale (7). 17.10 Grantchester (12). 00.30 Witches of East End (12). 09.50 Modernit isät. 08.20 Lego Nexo Knights (7). 15.50 Leijonan luola USA. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 00.45 Leijonan luola USA. 12.35 Murha paratiisissa (12). 10.00–10.50 Grantchester (12). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 08.05 Tashi (7). 22.50 Alias Lönnrot. 20.05 Yle Live: Juha Tapio. 16.20 Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri (7). 07.10 Laura (S). 16.00 Jamie Oliverin perhejoulu. 01.25 Believe (12). 18.25 Coronation Street (S). 10.20 Olli Oksamies (S). 35 Torstaina 22. 07.35 Red Caps (S). 23.10 Ikuisesti nuori. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 15.30 Mahtavimmat jouluvalot. Joulupukki tonttuapulaisineen ottaa vastaan lasten puheluita suorassa lähetyksessä numerossa 020 697 855. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. -BBC/Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 MOT: Olympiakomitean kurinpalautus. 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.00 Mittatilaustyönä. Yle TV2 24.12.2016 klo 08.00 Joulupukin Kuuma linja. 06.54 Unohdettujen purkkien kansa (S). 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 01.00 Yle FOLK. 14.00 Tuubi. 00.15 Odyssey (16). 10.47 Joulupukin Kuuma linja. 11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 08.25 Lego Ninjago (7). 07.46 Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu (S). 10.00 Daltonit (7). 17.00 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.50–20.05 Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu (S). 19.35 Kätevän emännän juhlat (S). 08.40 Lego Star Wars (7). 15.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 12.15 Yle Oddasat. 17.45 Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu (S). 17.55 Emmerdale (7). 09.40 Emmerdale (S). 17.25 Elokuva: Frozen: huurteinen seikkailu (7). 07.33 Lauri kilpa-auto (S). 21.50 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.43 Joulukalenteri: (S). 00.05 Modus (12). 07.35 Red Caps (S). 15.55 A-studio. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 07.10 Pound Puppies (S). 12.19 Oddasat. 06.00 Bubble Guppies (S). 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 08.05 Tashi (7)
21.00 Elokuva: Hobitti – Odottamaton matka (12). 16.00 Elokuva: Autot (S). Pääosissa nähdään mm. 11.05–11.59 Yle Live: Samuli Edelmann. 23.10 Girls (16). 19.00 Doctor Who: The Return of Doctor Mysterio. 08.51 Galaxi. 14.30 Jamie Oliverin ruokavallankumous Sydneyssä. 08.55 Eläinsairaala (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 00.10 Raskasta Joulua. 22.30 MTV Sport Uutiset. 08.29 Oktonautit ja vesiläisten joulu (S). 23.00 Empire (12). 12.00 Karvinen – elokuva (7). 09.00 Galaxi. 22.25 Scott & Bailey (12). 00.00 Witches of East End (12). 09.17 Aika härdelli! (7). 09.36 Merten syvyyksissä (7). 09.20 Eläinsairaala (S). 20.00 Ummikot ulkomailla. 01.00 Vampyyrien sukua (16). 08.26 Helskyn tarina (S). 09.01 Martta ja ystävät (7). 16.30 Aku ja 7 ihmettä (7). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.00 Jääkiekon Nuorten MM: CZE – FIN. 20.58 Keno. 11.00 Yle Uutiset. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 19.20 Päivän sää. 08.52 Herra Heinämäen joulu (S). 23.00 Yle Uutiset. 13.00 Paavin joulutervehdys. 00.00 Witches of East End (12). Intia vaikuttaa jokaiseen iäkkääseen vieraaseen eri tavalla. 23.35 VICELAND: World of Sports. 02.30 Suomen huutokauppakeisari Espanjassa. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 07.53 Touhukkaat (S). 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 06.45 Pound Puppies (S). 13.45 Andrew Maynen metkut (S). 12.08–12.15 Yle Uutiset Lappi. 02.00 Ninja Warrior. 18.00 Pop’n’Roll. 15.00 Yle Uutiset. 08.50 Eläinsairaala (7). 00.55 Americans (12). 15.20 Suomi-Filmin tarina. 12.45 Suden arvoitus (7). 15.00 Yle Uutiset. 17.05 Elokuva: Vaaleanpunainen pantteri 2 (7). 15.00 Yle Uutiset. 17.15 Elokuva: Superkoira (7). 04.35–05.05 Napamiehet (S). 14.25 Tulossa: Haapasalo ja kaverit. 07.35 Puuharit (S). 23.35–23.57 VICELAND: World of Sports. 18.10– 18.55 Avara luonto: Yellowstonen naarassusi. 15.35 Rölli ja kultainen avain (S). Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 11.00 Yle Uutiset. Nelonen 05.05 Astral-TV. 08.35 Littlest Pet Shop (S). 09.00 Elokuva: Tapaus Punahilkka 2 (7). 00.30 Poliisit – kotihälytys (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.12. 16.20 Leijonan luola USA. MTV3 25.12.2016 klo 13.00/ The Best Exotic Marigold Hotel..Seitsemän brittiläistä seniorikansalaista lähtee nettimainoksen perusteella Intian Jaipuriin. 09.00 Pokémon (7). 16.00– 16.23 Heroes of the Baltic Sea: Pako. 14.30–14.58 Kehonvartijat. 07.59 Kasper ja Liisa (S). 08.16 Urpo ja Turpo (S). Yle TV1 28.12.2016 klo 16.20. 06.45 Pound Puppies (7). 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 02.00 Kasarmi. 19.55 Vaikeita kysymyksiä. 19.00 Mutsi (S). 16.20 Ikimuistoinen: Tauno Palo 2. 00.00 Witches of East End (12). 20.00 Heroes of the Baltic Sea: Sodanjulistus. 08.05 Hello Kitty – onnistu kanssani! (S). 18.25 Coronation Street (S). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 08.05 Frozen-kuumetta. 19.30 Tyhjätaskut (7). 18.00 Yle Uutiset. 03.05–03.35 Lakon & Herban BOKSI.. 14.45 Tulossa: Erikoisliikemiehet. 16.50 Novosti Yle. 00.10 Vampyyrien sukua (16). 23.55 Elokuva: Rob Roy (16). 06.25 Bubble Guppies (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.20 Suomi-Filmin tarina. 16.00 Onnenarpa. 19.00 Yle Uutiset. 15.10 Arkistokuvia: Kamerat pyörivät (S). 10.40 Elokuva: Kumba (7). Sub 11.00 Simpsonit (7). 06.00 Bubble Guppies (S). P-P Peteliuksen ja Taneli Mäkelän kirjoittaman sarjan avausjaksossa kysytään, onko lähimmäisenrakkaudella rajoja. 10.05 Coronation Street (S). 17.55 Emmerdale (S). 09.11 Galaxi. 08.10 Lego Nexo Knights (7). 18.25 Coronation Street (7). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 20.58 Keno. 17.00 Yle Uutiset. 11.00 Huippukokki landella. 21.00 Elokuva: Hobitti – Smaugin autioittama maa (12). 18.55 HS-uutiset ja sää. 07.09 Babar ja Badun seikkailut (S). 08.06 Töötti ja Pulteri (S). 12.19 Luottomies (12). 20.30 Yle Uutiset. 08.05 Hello Kitty – onnistu kanssani! (S). 13.00– 13.38 Karhusaari. 19.10 Elokuva: Saapasjalkakissa (7). 19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 11.55 Tartu Mikkiin. 23.25 Liiga: Illan parhaat. 09.37 Lohikäärmeratsastajat (7). 16.00 PMMP – Tässä elämä on. 09.12 Viidakkojytä (S). 14.00 Tuubi. 02.30– 03.30 Game of Thrones (16). 00.30–03.10 Jääkiekon Nuorten MM: DEN – FIN. 14.00 Ninja Warrior. 15.00 X Factor UK. 20.55 Urheiluruutu. Ikimuistoinen: Leif Wager. 19.20 Päivän sää. Nelonen 05.20 Astral-TV. 11.26 Yle Uutiset Häme. 17.05 Elokuva: Saapasjalkakissa (7). MTV3 07.35 Aamusää. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 22.40 Myytinmurtajat. 00.40 Pukumiehet (7). 21.00 Sub.doc: Sijaisimettäjät. 07.22 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 16.15 Onnenarpa. 17.10 Grantchester (12). 10.00 Jumalanpalvelus. 08.10 Lego Nexo Knights (7). 20.01 Xtra Factor: The Winners Story. 13.30 Pomo piilossa. 22.45 True Blood (16). 22.20 Päivän sää. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 22.06 Yle Uutiset. 17.00 Ninja Warrior. 08.40 Petteri Kaniini (S). 21.00 Kotikatsomo: Sorjonen (16). MTV3 07.35 Aamusää. 07.10 Pound Puppies (S). 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 11.30–12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 07.30 Red Caps (7). 09.00 Yle Uutiset. 22.15 To Nightwish with Love. 06.50 Pound Puppies (7). 21.00 #Subleffa: Deep Blue Sea (16). 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Tangomarkkinat 2016: Juhlakonsertti. 16.20 Röllin sydän (S). 13.45 Joulun tähdet Espoossa. 18.00 Yle Uutiset. 08.20 Dinojuna (S). 21.00 Elokuva: Revolutionary Road (12). 06.00 Bubble Guppies (S). 21.00 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut. 21.00–21.38 Downshiftaajat (12). 16.28–16.47 Heroes of the Baltic Sea: Mestaus. 19.00 Seitsemän Uutiset. 00.10 VICE: Darknet. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.00 Heroes of the Baltic Sea: Haaksirikko. 23.35 NCIS: New Orleans (12). 21.00 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 08.20 Vikke Viikinki (S). 22.10 Urheiluruutu. 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Uuno Turhapuro – This is my Life (S). 19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 15.10–15.15 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.58 Keno. MTV3 08.05 Pororo (S). 01.00 Vampyyrien sukua (16). 22.07 Urheiluruutu. 04.25–05.20 Nieminen & Lahtinen Show (S). 16.50 Novosti Yle. 06.57 Tie tähtiin (S). 00.50 Elokuva: Rob Roy (16). 15.05 Yle News. 14.00 Bensaa suonissa. 22.00 60 Days In. 20.01 Xtra Factor: The Winners Story. 08.05 Prisma: Eläimet ja rakkaus. 07.55 Tashi (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 15.00 Ninja Warrior. (S). 07.30 Red Caps (S). 22.35 Bull (12). 07.37 Timppa (S). 09.05 Avara luonto: Elämän tarina. 11.30– 12.00 Jamie Oliverin kotona. 06.45 Pound Puppies (7). 19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 01.40 Kuuma laki (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.30 Luottomies (12). 22.05 Yle Uutiset. 21.00 Dokumenttiprojekti: Oi Suomi (S). 18.55 HS-uutiset ja sää. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.30 Yle Uutiset. 12.30 Simpsonit (7). 23.15 Kimmo (7). 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 16.00 Myytinmurtajat. Ou Nou! Jorma täyttää pyöreitä. 01.00 Vampyyrien sukua (16). 06.53 Taikakaruselli (S). 09.30 Milin miljoona kysymystä (7). 08.00 Yle Uutiset. 02.10–03.10 Vampyyrien sukua (16). 13.10 Älä nuolase (S). 20.28 Heroes of the Baltic Sea. 14.50 Ou Nou!. 09.40 Emmerdale (7). 09.55 Yle Uutiset. 18.30 Pokka pitää (S). 09.50 Modernit isät. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 16.20 Ikimuistoinen: Leif Wager. 07.05 Pound Puppies (S). 09.35 Emmerdale (7). Yle TV1 07.30 Norsunluukoira. 19.30 Vain elämää. 15.20 Pilanpäiten. 03.30 Haapasalo goes lomalle. 09.30 Elokuva: Sammyn suuri seikkailu 2 (S). 09.50 Eläinsairaala (S). 13.45 Lännen lokarin veli (S). 21.05 Grace of Monaco (S). 19.00– 19.50 Prisma: Jääkauden jättiläiset. 19.20 MTV Sport Uutiset. 11.05 Pisara. 22.10 Uusi Sherlock (12). 01.45 Mikael Gabrielin elämä. 17.00 MTV SPort: Ravit. 07.05 Pound Puppies (S). 18.10–18.25 Löytöretkiä maailmaan. 16.05 The Voice of Finland Special. 08.00 Yle Uutiset. Leif Wagerin (kuvassa) ikimuistoisen romanttisia lauluja Suomen Yleisradion elokuvaja videoarkistoista eri vuosikymmeniltä. 14.30 Joulun Tähdet 2016 – HelsinkiMission Kynttiläkonsertti. 23.20–00.10 Ulkolinja: Pako Isisin orjuudesta. 15.20 Suomi-Filmin tarina. 17.00 Yle Uutiset. Yle TV2 26.12.2016 klo 14.10 Risto Räppääjä ja viileä Venla (S) (Suomi, 2012) Koko perheen vauhdikas musiikkikomedia kertoo ystävyydestä, yksinäisyydestä ja erilaisuuden hyväksymisestä. 22.00 Arne Dahl: Vuoren huipulle (16). 08.35 Lego Ninjago (7). 01.40 Liiga: Illan parhaat. 23.30 Leijonan luola USA. 08.17 Oktonautit ja suuri suoseikkailu (S). 16.50 Novosti Yle. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 25.12. 15.10–15.15 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.05 Yle News. 10.00 Yle Uutiset. 06.00 Bubble Guppies (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.00 Crazy Ex-Girlfriend (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.05 Yle News. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 13.00 Simpsonit (7). 19.00 Mutsi (S). 08.15 Lego Legends of Chima (7). 10.50 Onnenarpa. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Tosi tarina: Hevosmies. 17.10 Tartu Mikkiin: Jatkot. 15.30–15.21 Kimmo (7). 20.23–20.47 Heroes of the Baltic Sea: Mestaus. Kuva: Ari-Pekka Keränen / Yle Kuvapalvelu Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 21.55 Marja Hintikka Live. 16.40–16.52 Näin tehtiin Heroes of the Baltic Sea. joulukuuta 2016 TV l SUNNUNTAI 25.12. Judi Dench, Bill Nighy ja Maggie Smith. 22.00 VICELAND: World of Sports. 00.40 Extant (12). 22.25 Elokuva: Piin elämä (12). 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 10.20 Modernit isät. 02.40 Nieminen & Lahtinen Show (S). 11.00 Yle Uutiset. 07.47 Olipa kerran. 00.20 Liiga: Viikkomakasiini. 02.40– 03.40 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 07.54 Killi ja Kiki (S). 02.00– 03.05 Ninja Warrior. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 02.40–03.40 Pomo piilossa. 15.00–15.23 Pasila 2.5 – The SpinOff (7). 06.00 Bubble Guppies (S). 09.06 Galaxi. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 36 PYHÄJOKISEUTU Torstaina 22. 19.25 Pilanpäiten. 13.10 Elokuva: The Best Exotic Marigold Hotel (7). Yle Kuvapalvelu Yle TV1 07.30 Metten joulu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.00 Tuubi. 23.40 Alias Lönnrot. 15.25–15.50 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 10.05– 10.55 Grantchester (12). 20.00 Sinulle on postia. 12.00 Simpsonit (7). 11.05 Avara luonto: Yellowstonen naarassusi. 08.47 Fluugalaiset (S). 08.05 Lego Nexo Knights (7). 23.30–00.00 Yle Live: Pepe & Saimaa. 12.00 Luottomies (12). 03.35 Napamiehet (12). 00.35 Zoo (16). 22.30 Rizzoli & Isles (12). 09.05–09.55 Avara luonto: Elämän tarina. 09.29 Ihan sama (7). 20.45 Urheiluruutu. 19.05 Doctor Who (12). 21.55 Urheiluruutu. 08.05 Prisma: Oikukas evoluutio. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.25 MTV Sport Uutiset. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 15.15 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 17.30 Lakon & Herban BOKSI. 14.30 Sinikeltaisia unelmia. 09.07 Tenavat (7). 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.00 Jaksa paremmin. 07.04 Mitä ihmettä. 23.10 The Xtra Factor. 01.10 Witches of East End (12). 00.00 Jääkiekon Nuorten MM: CZE – FIN. 07.00 Karhunpaini. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.30 Suomen ihanimmat häät. 09.14 Joraavat juurikkaat (S). 09.25 Thunderbirds (7). 07.31 Pasin ja Kielon valtakunta (S). 14.15 Andrew Maynen metkut (S). 01.50 Kallista kipua (12). 17.40 Niko – lentäjän poika (7). 17.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 20.25 Simpsonit (7). 14.00 Kehonvartijat. 21.50 Yle Uutiset. 07.09 Ryhmä Hau (S). 11.50 Luottomies (12). 13.35 Elokuva: Risto Räppääjä ja liukas Lennart (S). 08.35 Daltonit (S). 01.40 Pahan jäljillä (16). 11.20 Luottomies (12). 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 20.00 Norsunluukoira. 18.00 Aku ja 7 ihmettä (S). Nelonen 05.20 Astral-TV. (U). MTV3 07.35 Aamusää. 09.20 Eläinsairaala (S). 12.29–12.40 Luottomies (12). 02.35–03.35 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 08.35 Lego Ninjago (7). 20.30 Yle Uutiset. 08.20 Vikke Viikinki (S). 11.47 Yle Uutiset ItäSuomi. 13.20 Tulossa: Hurjat rakkauskilot. (U). 20.30 Yle Uutiset. 14.15 Ella ja Aleksi – Yllätyssynttärit (S). Pääosissa P-P Petelius, Taneli Mäkelä, Vesa Vierikko, Antti Litja, Kristiina Halttu ja Mia Liski. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 09.29 Pipopingviini (S). 16.20 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski. 09.30 Ihan sama (7). 08.00 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S). Yle TV1 07.20 Aamusydämellä. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 17.30 Jamie Oliverin perhejoulu. 13.00 Erämaan armoilla. 12.25 Elokuva: Alfa ja Omega (7). 02.30–03.56 Ninja Warrior. 17.10 Grantchester (12). 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 19.15 Päivän sää. 15.55 Tulossa: Haapasalo ja kaverit. 12.09 Luottomies (12). 11.40 Luottomies (12). 12.20 Tosi tarina: Kisapappi. Nelonen 05.05 Astral-TV. 10.05 Coronation Street (7). 01.35 Pahan jäljillä (16). 19.00 SuomiLOVE. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 14.00 Tuubi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 Elokuva: Sotahevonen (12). 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 10.00 Uusi Päivä (S). 20.00 Rare Exports (12). 07.55 Tashi (7). 08.05–08.55 Avara luonto: Madagaskarin makit. 04.15–05.10 Nieminen & Lahtinen Show (S). 07.30 Red Caps (S). 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 14.30 Jamie’s Sugar Rush (7). 10.00 Yle Uutiset. 21.00 Poldark (12). 12.35 Murha paratiisissa (12). 23.10–00.40 George Gentlyn tutkimukset (12). 09.05– 09.55 Avara luonto: Elämän tarina. 16.50 Novosti Yle. 07.21 Herra Heinämäki (S). 08.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 Sekoilevat idiootit. 18.00 Jääkiekon Nuorten MM: DEN – FIN. 21.00 #Subleffa: Hamilton: kansakunnan puolesta (16). 17.00 Pikku Kakkonen. 11.00 Yle Uutiset. 15.30 Fresh Off the Boat (S). 09.55 Jamie Oliverin hauska joulu. 12.45 Murha paratiisissa (12). 10.55 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 08.05 Prisma: Eläimet ja rakkaus. 21.00 Yle Live: Nightwish in Mexico City. 23.05–23.55 Prisma: Jääkauden jättiläiset. 14.45 Ou Nou!. 07.47 Samu ja Salla (S). 08.30 Lego Ninjago (7). 11.30 Simpsonit (7). 08.05 Hello Kitty – onnistu kanssani! (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.52 Taitoset. 15.00 Crazy ExGirlfriend (S). 15.05 Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (S). 19.30 Ola, Topi ja Tapsa 300 vuotta. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.20 Päivän sää. 20.58 Keno. 01.25 Elokuva: Sotahevonen (12). HD Kuvassa Risto Räppääjä (Lauri Karo) ja Nelli Nuudelipää (Venni Uotila). 14.25 Risto Räppääjä ja viileä Venla (S). 11.00–11.54 Uusi Päivä (S). 22.45 Yle Uutiset. 04.05 Napamiehet (S). 08.10 Niksi-Nella (S). 21.50 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Heroes of the Baltic Sea: Pako. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.25 Lego Ninjago (7). 13.35 Pohjolan luonto. 16.05 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 18.00 Ninja Warrior. 08.00 Tashi (7). 09.00 Yle Uutiset. 14.15 Andrew Maynen metkut (S). 19.00 Pokka pitää (S). 13.45 Andrew Maynen metkut (S). 07.32 Askarrellaan. 15.30 Pomo piilossa. 11.50–12.15 Kuukkeli, metsän emäntä (S). 21.20–21.45 Kätevän emännän juhlat (S). 15.10– 16.45 Hercule Poirot: Vuoksi ja luode (12). 13.30 Lentävät koirat. 23.00 Sleepy Hollow (12). 15.30 Alias Lönnrot. TV l MAANANTAI 26.12. 12.50 Murha paratiisissa (12). 20.45–20.55 Hyvää joulua (S). 18.25 HSuutiset ja sää. 16.00 Heroes of the Baltic Sea: Haaksirikko. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 23.30 Kadonnut (12). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 06.53 Hei Taavi (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.00 Tulossa: Haapasalo ja kaverit. 08.20 Hello Kitty – Paratiisi (S). 09.00 Yle Uutiset. 03.35 Stand Up! (S). 11.10 Grantchester (12). 07.49 Sasu (S). 12.05 Historia: Gorbatshov ja Reagan. 15-osainen Ou Nou! paljastaa sen, minkälaisena miehet näkevät naisten arkipäivän ja ennen kaikkea naisten keskinäisen kanssakäymisen. 15.25 Elokuva: The Descendants (7). 20.40–20.52 Näin tehtiin Heroes of the Baltic Sea. 10.20 Modernit isät. 09.35 Loton ja Jokerin tulokset. 10.00 Jääkiekon Nuorten MM: DEN – FIN. 08.00 Kimmo Kuu (S). 22.15 Päivän sää. 22.50 Ulkolinja: Kaksi askelta kuolemaan. Tarinat punoutuvat yhteen ja uudet löydöt odottavat itse kutakin. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 20.00 Simpsonit (12). 08.20 Vikke Viikinki (S). 08.35 Daltonit (7). 21.00–21.59 Pyörällä Nordkappista Kapkaupunkiin. 15.25 Ou Nou!. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 20.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.36 Lääkärit. 18.00 Ninja Warrior. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.12. 13.40–14.54 Tulitikkuja lainaamassa (S). 17.55 Emmerdale (7). 10.36 Lääkärit. 08.00 Me Peltiset (S). 08.35 Daltonit (S). Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 19.25 MTV Sport Uutiset. 10.05 Coronation Street (S). 17.10 Grantchester (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). Nelonen 27.12.2016 klo 14.50. Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 18.30 The Voice of Finland Special. 07.09 Ludovic (S). 10.36 Lääkärit. 10.50 Onnenarpa. 09.00 Yle Uutiset. 10.00 Jääkiekon Nuorten MM: CZE – FIN. 11.20 Elokuva: Hachiko – Tarina uskollisuudesta (S). 15.05 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 16.00 Täydellinen kesä (S). 19.10 Elokuva: Australia (12). 07.42 Jussin matkat (S). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 13.30 Simpsonit (7). 12.00–13.58 Palloilua: Jääpalloa. 09.55 Yle Uutiset. 21.00 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 10.05–10.51 Grantchester (12). 15.30 Faija hoitaa (S). 23.00 Supernatural (12). 23.56–00.20 VICELAND: Black Market. 20.25 Simpsonit (7). 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 02.50–03.45 Ensimmäisen asteen murha (7). 09.17 Karvinen (7). 12.00 SamuSirkan joulutervehdys 2016 (S). 09.35 Emmerdale (S). 18.30 Tosi tarina: Kisapappi. 23.40 Bear Grylls – selviytyjien saari. 22.21 VICELAND: Black Market. 20.00 Simpsonit (7). 22.20 MTV Sport Uutiset. 09.22 Tenavat (7). 18.25 Coronation Street (S). TV l KESKIVIIKKO 28.12. 19.00 X Factor UK. TV l TIISTAI 27.12. 16.00 Täydellinen kesä (S). 11.30 Jamie Oliverin kotona. 09.05 Karhun valtakunta (S). 19.30 Last Man on Earth (7). 04.35–05.05 Napamiehet (7). 21.00 Ota rahat ja juokse. 18.55 HS-uutiset ja sää. 23.45–00.15 Seksiministeriö. 08.52 Pipsa Possu (S). 22.45 Märät säpikkäät (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.12. 16.00 X Factor UK. 14.10 Hauskat kotivideot. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 18.00 Emmerdale (7). 18.55 Naapurit-tuloslähetys. 19.00 Mutsi (7). 10.00 Jumalanpalvelus. 22.00 Alone – yksin erämaassa. 22.00 Kotikatsomo: Sorjonen (16). 13.25 Haluatko miljonääriksi?
010 325 4000 ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA Ajanvaraus Yritystalo, Revonkatu 1 h 119, 86300 Oulainen puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632 AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349 AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712 www.isoluoma.. Ark. tämä koko 2x88 240 € + alv./kk Ilmoittaja! Varaa tästä itsellesi edullinen ilmoitustila! Siivouspalvelut Metsätalous Parturi-Kampaamo Tilitoimistopalvelut Maatalous ja urakointi Asianajotoimistot Rakentaminen ja sisustaminen Terveys ja hyvinvointi Elintarvikkeita Nauti paikallisesta palvelusta YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO Toimipaikat: Ylivieska ja Haapajärvi Vastaanotot myös Oulainen (ajanvaraus 029 56 61350) ja Haapavesi (ajanvaraus 029 56 61300) Julkiset oikeusavustajat Ari Huumonen, asianajaja, jur.kand. www.rakennustarkistus.fi www.rakennustarkistus.fi Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteus/ homekartoitukset Rakennusmestari, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE 040 5545 299 markus.liedes@kotinet.com Omakotitalot Kattoremontit Pesuhuoneet ja luksussaunat Tapetoinnit Maalaustyöt p. Torstaina 22. www.opuslex.. 08 452 344 AJANVARAUKSET: P. 040-582 9291 SUOMALAISTA LIHAA! OULAISTEN KOTIPALVELUT Miilutie 8, Oulainen p. ASEMAKATU 1, OULAINEN WWW.MSH.FI ASIANAJOTOIMISTO TAKALA OY Asianajajat, varatuomarit Tapani Takala, Aila Kännö-Takala ja Mika Keskitalo sekä OTM Tiina Jyrinki Virastokatu 3 A 10, Ylivieska Puh. 040 707 5184 Siivouspalvelua yrityksille ja kotitalouksille Myös muuttosiivoukset, yms. 0400 479711 www.rakennuspalvelukaski.fi Rakennuspalvelu Kaski Ay Yli 30 vuoden kokemuksella 0207 550 040 0207 550 049 / fax Erikoishammasteknikko MIKKO NYGÅRD Sampsankatu 1, Oulainen Ajanvaraukset puh. NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Varaa edullista ilmoitustilaa! Jenny 050 599 9066 jenny.riihijarvi@almamedia.fi 1x30,5 60 € + alv./kk 2x30,5 120 € + alv./kk 2x42 160 € + alv./kk Varaa edullista ilmoitustilaa! Palveluhakemisto jokaisessa lehdessä! Esim. klo 9-18, la klo 9-14 Su ja arkipyhinä suljettu Vanhatie 54, Haapavesi Puh. mukaan Aki Kiviniemi 040 578 6760 Toni Pesola 050 501 1523 Perttu Pöyskö 040 573 0350 1x30,5 60 € + alv./kk. www.k-maatalous.. Marko Hongisto, asianajaja, julkinen kaupanvahvistaja Avoinna 1.9.–31.5. 472 422 TAI WWW.HIUKZETTI.FI OULAISTENKATU 26 L 9, OULAINEN Palvelemme: ma-pe 9-17, la sop. joulukuuta 2016 PYHÄJOKISEUTU TILAA MEILTÄ POLTTOÖLJY Kotiin, maatalouteen ja urakointiin! K-MAATALOUS OJAN RAUTA Kalajoki 044-7997 390 Ylivieska 044-7997 370 Oulainen 044-7997 282 Myös osamaks ulla
Yhden miehen yrityksen kulut ovat kohtuulliset. Cooverin koukeroisen, absurdin ja omalaatuisen romaanin kääntäminen vei aikansa. Helmin elämän pakkaa sekoittavat niin Amerikasta tullut paluumuuttaja kuin erikoinen kattaus asuintovereita, sukulaisia ja divarin asiakkaita. 304 sivua. Sen jälkeen hän on kääntänyt noin 50 kirjaa. – Sitten vain palaset loksahtelivat kohdalleen. Perusti Moebius-kustantamon vuonna 2013 . Gaudeamus 2016.. Karjalainen on jo aloittanut teoksen suomentamisen. Mira Metsälä Estetiikan klassikot II jatkaa samalla sisällöllisesti painavalla linjalla kuin vuonna 2009 ilmestynyt ensimmäinen osa. Miten vaietut salaisuudet vaikuttavat ja kuinka suuri merkitys vanhoilla asioilla lopulta onkaan. Suomentanut muun muassa Stephen Kingiä ja Jennifer Egania . Helsingin yliopistossa englannin kieltä opiskellut Karjalainen suomensi ensimmäisen teoksensa vuonna 1989. Vuonna 2012 hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja perusti oman kustantamonsa. Ilona Reiners, Anita Seppä ja Jyri Vuorinen). 38 ELÄMÄNMENO: Kirjallisuus PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Pinokkio Venetsiassa on ensimmäinen Coover-suomennos. Lähteenmäen kirja on oivallinen, eri ajanjaksoista koostuva ja monen kertojan näkökulmasta tarinaa raottava teos. Huutokauppakamarin maailmaan sijoittuva Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta Helmistä, joka työskentelee isäpuolensa omistamassa Huutokauppakamari Salomonissa sekä antiikkiliike Divarin Helmissä. joulukuuta 2016 Mikko Määttä mikko.maatta@almamedia.fi Suomentaja Heikki Karjalainen luki vuonna 1992 Robert Cooverin vasta ilmestyneen romaanin Pinocchio in Venice. Kirjoittajina ovat muun muassa Michel Foucalt, Julia Kristeva ja Sigmund Freud. Mira Metsälä Viihdekirjallisuuden taitaja Tuija Lehtinen on uusimmassa teoksessaan ajan hermolla. Otava 2016. joulukuuta 2016 14 ELÄMÄNMENO PAIKALLISLEHTI – Perjantaina 30. Se oli Stephen Kingin Kosketus. Estetiikan klassikot II (toim. Kääntäjä ja kustantaja . Lisäksi Karjalaisen taloudellinen tilanne mahdollisti kustantamotoiminnan aloittamisen. Karjalaisen mukaan Suomessa kääntäjiä arvostetaan, mutta arvostus ei näy heidän palkkioissaan. Hän on markkinoinut ensimmäistä julkaisemaansa teosta sosiaalisessa mediassa ja kiertämällä erilaisissa kirjallisuustilaisuuksissa. Teos on todellinen aarrearkku viime vuosisadan esteettisestä keskustelusta ja taiteesta kiinnostuneelle. Sopivassa suhteessa huumoria, salamyhkäisyyttä ja lempeä. Juonen kulku on tuttua Lehtisen aiemmista teoksista, mikä tuo kirjan tapahtumiin osin myös ennalta-arvattavuutta. Näin kiteytyy Laura Lähteenmäen Korkea aika -teoksen ydin. Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton puheenjohtaja Heikki Karjalaisen kustantamon nimi on kunnianosoitus vuonna 2012 kuolleelle sarjakuvapiirtäjä Moebiukselle. Teos on kevyen viihdekirjallisuuden oiva edustaja. Laadusta tinkimätön kustantaja Heikki Karjalainen haluaa julkaista Moebiuskustantamossaan parasta mahdollista käännöskirjallisuutta. Tuija Lehtinen: Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. Pisteenä iin päälle ovat hauskat henkilöhahmot yksityiskohtaisine kummallisuuksineen. Samaan aikaan kääntäjien työehdot ja työtahti ovat kiristyneet. – Palkkiot ovat polkeneet paikoillaan varmaan 15 vuotta. Mukana on kaunokirjallisuuden lisäksi myös tietokirjallisuutta. Ehkä just ja just on onnistuttu päihittämään inflaatio. Pureksittavaa riittää loputtomiin. Mikko Määttä Kirjat: Evakkoperheen tarina, huutokauppaa ja estetiikkaa Laura Lähteenmäki: Korkea aika. Vuosien kuluessa Otson ja Pihlajan perheiden välille kehittyy salattu side, joka yhdistää sukupolvet toisiinsa monella tapaa. Suomentanut ammatikseen vuodesta 1989 alkaen . FAKTA Heikki Karjalainen . Ensimmäisen osan kronologinen eteneminen on vaihtunut teemojen mukaiseen jaotteluun. Moebius-kustantamon ensimmäinen julkaisu oli tuo samainen Cooverin romaani. Hän on kääntänyt kaikenlaista kirjallisuutta. Kuka on oikeasti kuka ja onko hän se, joka luulee olevansa. Maailmalla kirjailija on hyvin tunnettu postmodernin kirjallisuuden edustaja. Kirjakauppojen hyllyille se tuli lopulta viime keväänä. Menneisyys ei irrota otetaan jälkipolvista, vaikka salatut siteet perheen sisällä eivät ole kaikille selvillä. Se teki häneen kauaskantoisen vaikutuksen. Kustannustoimintaa on tarkoitus jatkaa. Seuraavaksi Karjalainen aikoo julkaista Jonathan Lethemin alkujaan vuonna 1999 ilmestyneen romaanin Motherless Brooklyn. Tinkimättömästi ja kirjallisesti erittäin korkeatasoisesti alkaneesta kustantamotoiminnasta huolimatta Karjalaisen tarkoitus on pitää toiminta myös taloudellisesti kannattavana. Teksteistä yli puolet on luettavissa nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Se ilmestyy ensi keväänä. Cooverista poiketen Lethemiä on suomennettu, mutta edellisestä suomennoksesta on reilut kymmenen vuotta. 654 sivua. 280 sivua. Karjalainen halusi esitellä kirjailijan suomalaisillekin lukijoille. Teoksen ensimmäisessä osassa pohditaan modernia ja sen kriitikoita ja viimeisenä tarkastelussa on ruumiillisuus ja halu. Teos kertoo Anna ja Olavi Otson evakkoperheen elämästä sodan jälkeen Pihlajan tilan naapurissa. Hänestä tuntui, että kirja oli kustannettava nyt tai sitten sitä ei julkaista koskaan. WSOY 2016. Kääntänyt noin 50 kirjaa . Oman kustantamon perustamiseen vaikutti halu laajentaa suomalaisia kirjallisia horisontteja julkaisemalla teoksia, joita kukaan muu ei julkaise. Teoksessa on laaja otanta 1900-luvun estetiikan avaintekstejä. Tämän hetkisellä myynnillä Moebius ei ole vielä päässyt plussalle, mutta edessä on vielä joulumyynti. Arkisto / LAuri oLAnder Jokaisella teolla on seurauksensa ja hyvää tekemällä voi tehdä myös pahaa. Kääntäjien edut ovat Karjalaiselle tärkeitä siitäkin syystä, että hän on Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton puheenjohtaja
Pyhäjokiseudun verkkopalvelussa voit jättää oman ilmoituksesi kätevästi ja edullisesti. Ostamassa autoa. Ilmoituksesta jää pysyvä muisto itsellesi ja läheisillesi. Jätä ilmoitus Pyhäjokiseudun Aluemarkkinoihin. Myymässä lastentarvikkeita. Vuokraamassa asuntoa. Milloin. Torstaina 22. Mitä. Kun perheessäsi tapahtuu jotain iloista, kerro siitä Pyhäjokiseudussa. Voit jättää markkinapaikka-, perheja kuolinilmoituksia uuden verkkopalvelumme avulla. Jätä surukiitos Pyhäjokiseutuun. Lehdellä on oikeus muokata tekstiä. Valitse haluamasi osasto ja tutustu valikoimaan. Aluemarkkinat. Muista vainajaa. Luokitellut Perheilmoitukset Seuratoiminta Kuolinilmoitukset Surukiitos Ostamassa autoa. Jätä kuolinilmoitus Pyhäjokiseutuun. Itsepalvelukanavassa voit tehdä annettujen mallien mukaisia ilmoituksia. Onnittele ystävää, ilahduta perheenjäsentä. Kiitä osanotosta. Jätä ilmoitus Pyhäjokiseudun luokiteltuihin ilmoituksiin. Missä. Seuratoimintapalsta on seurojen ja järjestöjen oma palsta. Myymässä lastentarvikkeita. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Nyt voit jättää helposti ilmoituksen verkossa www.pyhajokiseutu.fi/ilmoittaminen Valitse osasto Valitse alla olevista haluamasi osasto. Vuokraamassa asuntoa
. Sekoita mausteet ja hiero seos lohitankojen pintaan. 40 ELÄMÄNMENO: Ruoka PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. Lähde: martat.fi täHteet Jouluksi tulee usein varattua hiukan liikaa ruokaa. 6 Joulun riisipuuro jalostuu vanukkaaksi, uppoaa pataleipätaikinaan tai sujahtaa Ahvenanmaan pannukakkutaikinaan, johon se itseoikeutetusti kuuluu. Paahda tangot nopeasti pienessä määrässä rypsiöljyä erittäin kuumalla pannulla niin, että tangon kaikki sivut paahtuvat. . 4 Lohi maustaa pasta-annoksen tai kiusauksen. Kiedo paahdetut lohitangot tuorekelmuun ja anna niiden jäähtyä tunnin ajan jääkaapissa. Lisää kananmunat koneen käydessä sekä kerma ohuena norona. . joulukuuta 2016 Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi Runsas kalapöytä aloittaa aattoaterian. Kalan ja mädin alle voi laittaa muutaman kylmäpatterin pakkasesta. Kun ruokaa ei pidä tarjolla lämpimällä pöydällä tuntikausia, voi rippeistä synnyttää välipäivien ruokahetkiin monenlaisia herkkuja. Alkupaloista tulee houkutteleva kokonaisuus, kun tarjoaa eri tavoin kypsennettyä ja maustettua kalaa. Porkkanalaatikosta syntyy keitto, sillistä uunikiusaus ja riisipuuron voi upottaa vaikka vuokaleipään. . Kinkkusiivut ja -suikaleet käyvät kinkkukiusaukseen, suolaiseen kinkkupiirakkaan, salaattiin sattumiksi sekä pitsan tai lämpimien voileipien täytteeksi. Säädä jääkaappi jo ennen kauppareissua riittävän kylmäksi ja vältä oven turhaa aukomista. Gratiini paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 15–20 minuuttia. Mausta valkopippurilla, sitruunan mehulla ja tillillä. Tuoreet ja tyhjiöpakatut kalat sekä mäti tulisi säilyttää alle kolmessa asteessa. Samoin silli muuttuu kiusauksen raaka-aineeksi. Voit halutessasi kypsentää pienen nokareen massaa ja tarkistaa maun. Suunnittele määrät syöjien mukaan ja nosta joulupöytään vain se määrä kalaruokaa, joka tulee sillä aterialla varmasti syödyksi. Jollei joulumenu maistu enää tapaninpäivän jälkeen, voi tähteeksi jääneistä ruoka-annoksista jalostaa monenlaista uutta ruokaa. Kun kala on suolaantunut, huuhtele ja kuivaa kalan pinta. Vaihtoehtoisesti kalakattauksen voi tarjota vaikka aaton tai joulupäivän lounaana perunoiden, leivän ja salaatin kera. Anna lohen suolaantua jääkaapissa 4–5 tuntia. Avatut kalatuotteet tulee käyttää mahdollisimman pian, esimerkiksi sulatettu mäti säilyy jääkaapissa alle vuorokauden. 3 Sienisalaatin rippeet uppoavat kätevästi esimerkiksi lettuihin, blinien täytteeksi, sosekeitton silmäksi tai sienikeiton pohjaksi. Maustepaahdettua lohta 600 g lohitai kirjolohifileetä 1 dl suolaa 1 dl sokeria Mausteseos: 1 tl maustepippuria 1 tl kanelia ½ tl neilikkaa Rypsiöljyä paahtamiseen Poista lohifileestä nahka ja leikkaa se noin 5 senttiä leveiksi tangoiksi pituussuuntaan. Lisää mäti varovasti sekoitellen. Haukiterriini 500 g haukifileetä n. Herkullinen gratiini syntyy kinkusta ja rosollista, joiden päälle tehdään gratiinikastike piparjuurituorejuustosta, 3/4 desilitrasta maitoa, 2 vaahdotetusta munanvalkuaisesta ja 2 desilitrasta juustoraastetta maustettuna ripauksella mustapippuria. Laita kalaruuat jääkaapin kylmimmälle hyllylle. Lanttulaatikko sopii peruna-lanttusosekeittoon, rieskataikinaan ja lanttukukkosiin. Perinteisten graavikalojen ja sillien lisäksi on mukava yllättää ihan uudella kalaherkulla. 1,5 tl suolaa 2 kananmunaa 3 dl kuohutai vispikermaa 1/3 tl valkopippuria 2 rkl sitruunan mehua 1 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna 2 rkl siian mätiä rypsiöljyä vuoan voiteluun Koristeluun: 2–3 rkl siian mätiä tuoretta tilliä 1 dl kermaa Paloittele haukifilee kuutioiksi ja aja kalapalat suolan kanssa monitoimikoneen leikkuuterällä hienoksi. Sekoita sokeri ja suola keskenään ja hiero koko määrä kauttaaltaan lohifileen pintaan. . 5 Kinkun rippeille käyttökohteita löytyy useita. Lusikoi massa vuokaan. Säilytä oikein . . . arkisTo / Heikki WesTergård. . 2 Rosolli muuntautuu kasvispihveiksi tai kasvissosekeitoksi. Nosta terriinivuoka hiukan sitä suurempaan uuninkestävään astiaan ja Aaton herkuttelu alkaa kalakattauksella Jouluaaton ateria aloitetaan juhlavasti kalapöydästä. Leikkaa tangot ohuiksi annospaloiksi ja tarjoile esimerkiksi karkealla sinapilla maustetun majoneesin ja tuoreen tillin kera mallasleivän päällä. Voitele 1,5 litran vetoinen vuoka rypsiöljyllä. A Tapakset ovat suomalaisittain sapaksia! Tarjoa pienet makupalat alkupalana tai glögin kanssa.” Timo Viljakainen 1 Porkkanalaatikon jämistä syntyy esimerkiksi blinejä, ohukaisia, kasvispihvejä, rieskoja, sämpylöitä ja sosekeittoa.
Savumuikkusapakset pieniä savumuikkuja maustamattomia ruissipsejä Punajuurisalaatti: 2 punajuurta 1 hapokas omena 1 sipuli 4 rkl maustamatonta jugurttia 0,5 dl tuoretta lehtipersiljaa 1 rkl sitruunan mehua suolaa ja mustapippuria Raasta punajuuret ja omena. Kala-allergia voi olla niin voimakas, että allergiaoireita tulee jo pelkästä kalan hajusta. Maustepaahdettu loh saa suun nappasemaan. Lohen pintaan hierotaan jouluiset maut, kanelia ja neilikkaa. – Jos joukossa on voimakkaasti allerginen, hänelle oireita aiheuttavat ruoat pidetään erillään muista ruoista niin valmistuksessa, tarjoilussa kuin säilytyksessä. Esimerkiksi muskottija kookospähkinä eivät ole pähkinöitä ja ne sopivat siis myös pähkinäallergiselle, Vuorenmaa muistuttaa. Pippurilla ja hunajalla maustettuja mesileipiä tehtiin 1300-luvulla luostareissa. Kypsennä 150 asteisen uunin alatasolla noin tunti. Valmistusastiat ja ottimet tulee pitää myös toisistaan erillään, Vuorenmaa toteaa. Sekoita raasteen joukkoon jugurtti, sipulisilppu, persilja ja sitruunan mehu. Piparkakkutalojen esikuva saatiin Hannu ja Kerttu -sadusta. A Piparkakkutalojen pystyttäminen alkoi 1920-luvulla.” ilkka laiTinen Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi Allergiaja astmaliitto muistuttaa, että vakava ruoka-allergia tulee muistaa myös juhlapöydässä. Piparkakut ovat ristiretkeläisten peruja. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi kaada uloimpaan vuokaan kiehuvaa vettä niin, että se ylettyy terriinivuoan puoliväliin. Koristele sapakset persiljalla. Hienonna sipuli pieneksi. – Tärkeää on se, että läheiset ymmärtävät vakavan allergian ja ottavat asian todesta, kun siitä kerrotaan. Vielä 1920ja 1930-luvuilla tyypillinen joulun pääruoka oli esimerkiksi paistettu lampaanlapa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Nykyinen graavilohi puolestaan muistuttaa hapattamalla säilötyistä kaloista, joita suolauksen jälkeen säilytettiin puuastiassa painon alla. Kumoa haukiterriini jäähtyneenä. Yleisimmät allergiaa aiheuttavat pähkinät ovat hasselpähkinä ja saksanpähkinä. Jouluherkuissa monta allergian aiheuttajaa Joulun aikaan pähkinöitä on usein tarjolla tavallista enemmän. Aluksi rosolli syntyi perunoista, sipulista ja suolasilakoista. Rosolli eli sallaatti on lähtöisin Lounais-Suomen säätyläispiireistä, mistä se levisi hiljalleen myös kansan keskuuteen. Timo Viljakainen Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi Nykyisin perinteisinä pitämämme jouluruuat eivät välttämättä ole kovin vanhaa perua. Joulupuuro voidaan valmistaa vaikka kookosmaidosta. Possu ei ollut joka kodin ruokaa vielä 1800-luvulla, vaikka lihaa joulupöytään laitettiinkin. Kalan syöminen on aina ollut suomalaisille tyypillistä, myös joulupöydässä, koska meret, järvet ja joet ovat sitä runsaasti tarjonneet. . Nostele salaattia ruissipsien päälle. Jos perinteinen manteli aiheuttaa oireita pähkinäallergiselle, puuroon voidaan lisätä mantelin sijasta makaroni. Heikki WesTergård. Jätä kokonaisia pieniä lehtiä koristeeksi. – Neuvonnastamme kysytään usein eri pähkinöistä. Vanhin varsinainen joulun kalaruoka oli kuivatusta kuhasta tai hauesta tehty lipeäkala. Monet joulun herkut on helppo tehdä myös korvaamalla oireita aiheuttavat ruoka-aineet. Esimerkiksi kinkku ja piparkakut rantautuivat keskivertosuomalaisen joulupöytään vasta 1900-luvulla. Joissakin tapauksissa nimi johtaa harhaan. Se saattoi olla nautaa, sikaa tai lammasta. Valuta neste pois ja sekoita raasteet keskenään. Esimerkiksi voimakkaasti pähkinätai maitoallergiselle lapselle ei saa tarjota pientäkään palaa suklaata, painottaa allergiaja astmaneuvoja Anne Vuorenmaa Allergiaja astmaliitosta. Tavallisen kansan kotikeittiöihin ne tulivat vasta 1900-luvulla. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 41 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Jouluisin suositut pähkinät ja kala ovat tyypillisiä voimakkaan allergisen reaktion aiheuttajia. Sitä edeltävällä vuosisadalla ei Suomessa ollut kinkun tapaista koko kansaa yhdistävää jouluruokaa, vaikka jouluna syötiinkin runsaammin kuin arkena. Ruoka-allergiat ovat oireiltaan erilaisia. Hyvällä ennakoinnilla kaikki nauttivat ruoasta turvallisin mielin. Suolakaloista joulupöytään päätyi silli. Nykyiset ainesosat punajuuri, porkkana, suolakurkku, omena, silli, suola ja valkopippuri lisättiin rosolliin vasta myöhemmin. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Ensin kaloja säilöttiin kuivaamalla ja 1700-luvulta lähtien myös suolaamalla. Torstaina 22. Mausta suolalla ja pippurilla. Huuhdo ja hienonna lehtipersilja. Lähde: Ruokatieto.fi Kala on joulun perinneruokaa Piparkakut levisivät Ruotsista Suomeen 1700-luvulla. Koristele kermavaahdolla, tillillä ja mädillä. Lievään allergiaan voi suhtautua huolettomammin, mutta vakava allergia pitää huomioida myös juhlan keskellä. Pähkinät ja mantelit ovat tyypillisiä voimakkaan allergisen reaktion aiheuttajia. Myöhemmin 1600-luvulla piparkakkuperinne oli edennyt Ruotsiin saakka ja sieltä seuraavalla vuosisadalla Suomeen. Tavallisen kansan kotikeittiöihin ne kuitenkin tulivat vasta 1900-luvulla. Reseptit: Maaja kotitalousnaiset Tarjoa haukiterriini perunoiden kanssa tai saaristolaisleivän päällä. Asettele jokaisen salaattikeon päälle savumuikku. Joku saa lievää suun kutinaa, kun taas toinen voi saada vakavan allergisen reaktion murusestakin
Edellisen yhteenoton tappiosta sisuuntuneena YJK murskasi vastustajansa lukemin 13-1 (5-1, 5-0, 3-0). Kuudetta perättäistä voittoa ponilähdössä jahdannut Juho ja Henrik Ylikauppilan Golden Mystic hylättiin liioista laukoista. . Oulaistelaislähtöisen Matti Matinlaurin valmennettavista matkarahoja tienasi viidenneksi ryhmässään sijoittunut Bear Yankee 17,1a. PJK kasvatti voittoputkea Joki-Kiekon 15-vuotias Petteri Puhakka sinetöi maalillaan loppulukemat. Kevätkauden tavoitteena on hankkia kotietu pudotuspeleihin. Oulaisten Kiekko Haukat joutuu kevätkaudella parantamaan tuntuvasti otteitaan säilyttääkseen paikkansa II-divisioonassa. Huskien maalivahti Asla Ohtamaa torjui 58 laukausta, SoKi:n Toni Tervonen 29 kertaa. Seuraava koitos on loppiaisena Raahessa Teräs-Kiekon vieraana. Kärkijoukkue Sotkamon Kiekko oli lauantaina tyly vieras, viemällä voiton maalein 0-7 (0-2, 0-2, 0-3). Tallikaveri Winehouse 19,9 oli porukan hänniltä kahdestoista nuorten sarjassa. Kiekko Haukkojen kuparisen rikkoi Lauri Pihlajaharju ensimmäisen erän puolivälissä 2-1 kavennusmaalillaan. . Jo rm a Ke m pp ain en 20 16 Vää nänen LÄKSYTYS saanut lahjoja! velvoitus mies divarissa ri tietoa takin alutnaisia pisin veljes . .. . . . . . Loppukaudeksi Huskien puolustuspäähän tulee suuri lovi, kun luottopelaajiin kuuluva Miko Panula jättää joukkueen muuttaessaan Seinäjoelle asumaan. Nuoremmasta kaartita 17-vuotias Tomi Helaakoski sai yrittää loppuminuuteilla lisäosumaa rangaistuslaukauksella ilman tulosta. . . . Populan onnistujiin kuului maalin laukoneet Haapaveden kasvatit Sami Pietilä ja Lauri-Erkki Mustapää. joulukuuta. . . Loppiaisena vastaan tulee sarjanelonen Laser HT. Muutamien nuorten sekä lainapelaajien turvin operoinut joukkue on valahtanut sarjan jumboksi. YJK:n maalivahdit saivat torjua yhteensä 18 kertaa ja Haukkojen veräjällä urakoinut Janne Mehtälä 61 kertaa. . . Molemmilta joukkueilta puuttui kokoonpanosta muutamia runkopelaajia. . Voitto oli Siikalatvalta olevalle ruunalle neljäs perättäinen. Kiekko Haukat joutui kovaan kyytiin Ylivieskan Jääkarhujen kotiluolassa. -5. Katja ja Mika Moisasen Menovisku 32,0 oli sisäradan jonosta kahdeksas Toto4-pelin avauskohteessa. . . Pyhäjoen Joki-Kiekko jatkoi nousuvirettään III-divisioonassa. Santtu Raitalan ajama ruuna karkasi Kaustisella ylivoimavoittoon ajalla 17,0a. . KOLONIEn ehdoton naisei sääli AUei ole kirlatoväljä Leena Kavippi -kuoro syypää eepos saalis mista seinäpaperi leijona Hamlet pihi exvaltio hieno laatikollekin SOIDA . . Joukkueiden välinen tasoero näkyi myös tilastoissa. Haapavetisten Marjo, Sirkka ja Teuvo Mustanojan Bajkal Graff 18,4ax oli samassa lähdössä kahdeksas lähtölaukan jälkeen. Tasaisen kamppailun PJK käänsi edukseen nuorten pelaajien toimesta. . Seuraavaksi ruuna tähtää Oulun pohjoismaiselle T75-kierrokselle 29. Loppunumerot sinetöi 15-vuotias Petteri Puhakka minuutti ennen loppusummeria. Runkosarjasta on pelattu 2/3 osaa. Kuva: Jari KangasKorTe Jari Kangaskorte jari.kangaskorte@kotinet.com KAUSTINEN Kaisa Soukan Caraway Runner on tehnyt loppuvuodesta hienoa jälkeä. ääniä KIO + tunturi kosteita maita padon paikka sävellyksiä muistoksi a jumalia haloille jan vinkki ommella T Jari Kangaskorte jari.kangaskorte@kotinet.com PYHÄJOKIALUE Alueen jääkiekkojoukkueet lähtivät joulutauolle erilaisissa tunnelmissa. Haapaveden Huskit on tasaisessa keskikastissa kuudentena. . . . Neljä seuraavaa peliä Haukat pelaa kotonaan. Vanhempi velipoika Eemeli Svensk maalasi kahdesti ja Janne Malinieni kerran. . 42 URHEILU&LIIKUNTA PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. joulukuuta 2016 Lipeäkalaa! Yök! kääpiöpuhveleita -1. perunatehty KORKEALENTOISUUTTA kääpiöPöö! . Voittojen ansiosta PJK on noussut neljänneksi. . . 18-vuotias Tuomas Svensk iski neljä maalia, joista kaksi viimeistä tuli päätöserän ratkaisuhetkillä. . Toiseksi viimeisenä oleva Kuusamon Pallo-Karhut kasvatti etumatkan neljään pisteeseen voitettuaan Kemijärven Kiekon 8-5. . Neljäs perättäinen voitto tuli Populaa vastaan Ylivieskassa maalein 5-8 (2-2, 2-3, 1-3). Caraway Runner hurmasi Kaustisella
Pyhäjokiseutu julkaisee Aluemarkkinatpalstan ilmoitukset aina torstaisin. Sauli Tenhula p. Passi tai henkilökortti tarvitaan. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutusja opetustarkoitusta varten.. Tämän jälkeen kiintiö annetaan muille yhdistyksille. Haapaveden yhdistykselle on varattu seitsemän paikkaa piirin kokonaiskiintiöstä (162). Kuntosali, boccia ja kerhot joulutauolla. joulukuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 43 menovinkki Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Hinnat alk. 010 665 5145. klo 18.30-22. Hinta, riippuen hyttiluokasta 85-105 € lisäksi kyyti,sekä paluumatkan lounas. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Jouluyön musiikkihartaus Oulaisissa SEURAT, JÄRJESTÖT, HENGELLISET Toivottu sympaattinen selvännäkijä Tuulikki klo 10-22. OVET, IKKUNAT, SISÄPORTAAT MYÖS ASENNETTUNA OULAISTEN PUUSEPÄT KY p. Verkossa ilmoitus on jätettävä tiistaina klo 10 mennessä. Piipsjärven kyläyhdistys ry Uudenvuoden perinteinen, näyttävä ilotulitus Ylitalon rantamajalla 31.12. Pyhäjokiseutu julkaisee Aluemarkkinat-palstan ilmoitukset aina torstaisin. •Valmisaineistot keskiviikkona klo 10 mennessä. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. Oulaisten Nuorisokuoroa johtaa tuttuun tyyliin Tapani Tirilä ja seurakunnan edustajana on tilaisuudessa kappalainen Mari Jussi-Pekka. ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu) asiakasPalvelu asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi myyntipäällikkö Jarkko Rautio 010 665 5147 050 325 6907 myyntineuvottelija Jenny Riihijärvi 010 665 5660 050 599 9066 yritysten ilmoitusasiat 050 599 9066 ma–pe klo 8–16 ilmestymispäivä torstai aineistoaikataulut •Valmistettavat aineistot tiistaina klo 12 mennessä. OULAINEN Oulaisten Nuorisokuoron ja Oulaisten seurakunnan yhteinen, jo 22 vuotta jatkunut perinteinen musiikkihartaus jouluyönä kirkossa saa jatkoa myös tänä vuonna. Puh. kustantaja Alma Media Kustannus Oy Painopaikka Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Avoinna tiistaisin klo 9.00– 12.30 ja 13.30–15.30, Asemakatu 1, 86300 Oulainen Palveluneuvoja Sanna Tjäder Jakelupäivystys 010 665 9016 ma–pe klo 8–17 lukijailmoitukset lukijailmoitukset. Tapahtuman järjestelyissä mukana kyläyhdistys, koulun tukiyhdistys, Piipsjärven Maaja kotitalousnaiset, metsästysseura ja Piipsjärven Reippaat. H. Ota yhteys ja varaa veloitukseton kartoitus! Pekka Eilola puh. n Myydään n Ostetaan n Annetaan n Halutaan vuokrata n Vuokralle tarjotaan n Kaikenlaista Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Aluemarkkinat Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. 19000e p. . MLL:n Vanhempainpuhelin on kiinni 23.12.2016–8.1.2017. 0400-685767 Myytävänä KUIVIA KOIVUKLAPEJA, 30cm, kotiin kuljetettuna. Lasten ja nuorten puhelin palaa normaaleihin päivystysaikoihin 9. 08-470 380 VIHANNIN TYÖVÄENTALON BINGO Rauhallista joulunaikaa kaikille! Tiistaina 27.12.2016 klo 18 Karttuva potti 660€ 130€ p. Ilmoittautuminen sitovasti sihteerille p.040 7467168 jolta myös lisätietoja, 15.1.2017 mennessä. fi mainosmyynTi ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. 0400 887 303 Eläkeliiton Haapaveden yhdistys ry. • Lisää haluamasi teksti ja valitse julkaisupäivät • Jätä lopuksi laskutustiedot Lisätiedot p. 040 177 1770 www.rakennustivitek.fi RAKENNUSPALVELUT UUDISRAKENNUKSET, SANEERAUS, KATTOREMONTIT, KATTOPINNOITUKSET TERASSILASIT, PARVEKELASIT, KAIHTIMET JA MARKIISIT Mittaus ja asennus. MLL:n Lasten ja nuorten puhelin päivystää joulunakin ToimiTus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Päätoimittaja Sirpa Kortet 010 665 5144 050 438 0845 Toimittajat Tuovi Pulkkanen 010 665 5167 050 438 0849 Maija Pylväs 010 665 5143 050 438 0846 Freelancertoimittaja Jari Kangaskorte, urheilu 0400 580 135 Heli Nurkkala palaa töihin vuoden 2017 aikana Laura Seppä perhevapaalla syksyyn 2017 asti sähköpostit etunimi.sukunimi@almamedia. 2,21 e/min+pvm Miilutie 26, Oulainen p. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Tilaisuus alkaa klo 23.00 ja jo ennen sitä klo 22.30 alkaen voi kirkossa kuulla hiljentymismusiikkia. Arto Ylikulju p. Pohjois-pohjanmaan piiri järjestää El Suomi 100 juhlaristeilyn Tallinnaan 16-17.5.2017. MLL:n Lasten ja nuorten puhelin numerossa 116 111 tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden kiireettömään keskusteluun luotettavan aikuisen kanssa myös joulun pyhinä. Hyvää joulunaikaa ja onnea uudelle vuodelle! Tervetuloa toimintaan mukaan entiset ja uudet jäsenet! Yhdistyksen kotisivut www.elakeliitto.fi/haapavesi Joulunaika Jokihelmen opistossa Sytytämme kynttilän, hiljennymme tovin, suljemme toimistot 21.12.2016 – 8.1.2017 ja avaamme joululle oven. pyhajokiseutu@almamedia.fi. pyhajokiseutu@almamedia.fi 010 665 5145 ma–pe klo 9–15.30 Tilaukset 010 665 9016 ma–pe klo 8–17 Tilaushinnat •Jatkuva tilaus 8.70 €/kk, 12 kk maksujaksolla 1 €/kk edullisempi. Oman lisäsävynsä musiikkiin tuo trumpettitaiteilija Janne Nietula. 040 745 9257, myynti@parvekehuolto.fi Myös rahoitus ja kotitalousvähennys. Alkavat viikolla 2 ensi vuonna. •Määräaikainen tilaus 11,60 €/kk Tilaushinta sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon maksulliset jutut. klo 20. Verkossa ilmoitus on jätettävä tiistaina klo 10 mennessä. Henkilörekisteri: Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, 86300 Oulainen. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Myydään Kaikenlaista MYYDÄÄN KAIKENLAISTA Vaihda maalämpöön ja säästä selvää rahaa. Piiri järjestää kyydin kolmella bussilla itä, länsi ja keskiosaa maata. tammikuuta 2017. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. pyhajokiseutu.fi Puhelut 010-numeroihin maksavat matkapuhelimesta ja lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min (alv 24 %). 3 € / krt Metsäpalsta 17 ha Kärsämäki, Porkkala, 317-402-8-45, H. Torstaina 22. Puhelimeen voi soittaa nimettömänä, luottamuksellisesti ja maksutta missä tahansa asiassa. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Puheluihin vastaavat koulutetut vapaaehtoiset päivystäjät MLL:n työntekijän ohjauksessa. 0700 392 019. Kiitämme kuluneesta, toivotamme levollista joulunaikaa sekä hyvää vuotta alkavaa! Jokihelmen opiston väki Opiskelu alkaa viikolla 2/2017. 08-470 380, fax. Ilmoituksen voit jättää helposti verkossa www.pyhajokiseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai luottokortilla. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkina-tutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Majalta kahvia, mehua, makkaraa ym. Ilmoituksen voit jättää helposti verkossa www.pyhajokiseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai laskulla. Vastuu virheistä: Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 0400 281 692 Lähetä tekstiviesti: Tilaan kotikäynnin, Nimi, Osoite, Puhelin www.lvi-eilola.fi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin päivystää joulun aikaan joka päivä kello 14–17. Kynttilöiden valaisema hautausmaa virittää jo hiljentymiseen kirkossa. 56 YHDISTYKSET JA JÄRJESTÖT! Järjestöpalstalle voi jättää ilmoituksen helposti ja edullisesti verkossa! Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.pyhajokiseutu.fi/ilmoittaminen • Valitse Seurapalsta-osasto. Katso myös netistä piirin sivuilta risteilystä. Tasokasta ohjelmaa. Perinteiset ja hieman uudemmatkin joululaulut kuoron esittämänä, jouluevankeliumi ja rukous sekä yhdessä laulettavat virret muodostavat tilaisuuden keskeisen sisällön. Ulkomaille lisäpostimaksu
010 665 5145 ja tilausasioissa p. 2 1 . 2 1 . 3 2 E P a j . 010 665 9016. Aluekohdennettuna tai valtakunnallisesti! Kysy lisää: Jarkko 050 325 6907 Jenny 050 599 9066 Tässä paikka mainoksellesi! Hyvä tarjous Tässä paikka mainoksellesi! S A A R N A K A M P P A I L U T O S S I I P A N A A R V A U S M U K S U T I N N O K K A I N A L A A T I K O T M A A K U R S I A P I A N T I T A R A T E O T K R I N H O A S T I A A S A T A A R I I R J A L A T L A I N A A L K U A L I A T A O S A L L I N E N I L I A S O P T A P E T T I K L A S S I K K O P A A T O S K A T L A S A S S U A N A U K I S A A N A A A A P A I A I M E L L Y S E T U U S P A K I S T A K A T A R A P U L E U K A A L T O T K U I V A I N V U O T O J U L M U R I A S T A A A P O S A T A A A A S I T. 2 2 O T Palveluneuvontamme on avoinna seuraavan kerran tiistaina 10.1.2017 Lukijailmoitusasioissa voit ottaa yhtettä p. a tt o u v e m m a ti o j h a l t a r a v t u t e ti o k r a t n ii si m a t si u m u l u o J n e it n u k a r u e s n e v r ä ji r e M a j n e t si a l u O .i s k ä v y h n e tt i e h r e p n e t si a r a v ä h ä v e ll ö y t a i n o k a i d a ll i k n a p u li o jr a ti g ö l G ! a o l u t e v r e T . Rauhallista joulua ja hyvää alkavaa uutta vuotta toivottaa, Pyhäjokiseudun palveluneuvonta YRITTÄJÄ OLE MUKANA MYÖS VERKOSSA! Alma verkosto tavoittaa n. 70% suomalaisista. 44 PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 22. joulukuuta 2016 a j a u l u o j ä ä v y H a tt u u a t si ll a h u a r