6–7 Puheenaiheet Puolet puheenjohtajista ehdolle kuntavaaleihin 9 Puheenaiheet Matkanivaan halutaan useita tuulivoimaloita 2 Keskustele "Äiti ei voinut välttyä silmänurkkien kuivaamiselta." Oili Kangasniemi 12–13 Elämänmeno Riikka Moilanen on uuden edessä 4–5 Puheenaiheet Eroon muovista SIMO HUSSO Oulaistelaisen Tommi Ojan yritys tekee ylijäämäpahvista uusia tuotteita. ELOKUUTA 2024 NRO 34 · IRTONUMERO 2.50 € pyhajokiseutu.fi. · 6 4 1 4 8 8 1 4 3 5 2 TORSTAINA 22. Näin vastataan vihreän siirtymän haasteeseen
Enää nurinat eivät jää kahvipöytäkeskusteluihin, vaan jokainen mielipaha puretaan milloin kissankokoisesti, milloin norsunvoimalla kaikkien tietoisuuteen. Room. Niiden tarkoituksena on järjestää ainutlaatuista elämänkatsomuksen seksi nuorin lapsemme ilmoitti halunsa osallistua kyseiseen kokoontumiseen. Työtai asuinpaikan vaihtajaa ei ole syytä osoitella syyttävällä sormella. Entisvanhasista porinaporukoista on siirrytty maailmanluokan julkisuuteen. Taisi olla peräti ensimmäinen ilta, kun nuori viesti minulle, ettei leirillä saa käyttää n-sanaa tai muitakaan rasistisia ilmauksia. 30:3 Mietelause: Voit tuhota nykyisyytesi murehtimalla huomista. Monet kesäteatteritoimijat ovat puurtaneet penkit siihen kuntoon, että niillä voi istua, sateelta suojaavista katoksista puhumattakaan. Väliaikatarjoilut ovat yksi kesäteatterin kohokohdista. Silloinen päätösjuhla oli kaunis, vaikka me sieltä hieman myöhästyimmekin pikkusiskon röntgen-reissun takia. Se lienee teatterin tarkoitus. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan. Leirin viimeisen päivän tilaisuus oli yksinkertaisuudessaan kaunis. Janis Joplin LAUANTAI 24.8.2024 Nimet: Perttu, Bertta Aurinko: Nousee kello 5.40 ja laskee kello 21.04. Kor. Niitä miettiessä tulvahtaa tuoreen leivonnaisen tuoksu vääjäämättä mieleen. Ensin on muistettava, että Suomi on vapaa maa. KAKSITUNTISET irtiotot arkitouhusta herättävät usein hyviä keskusteluja seuralaisen kanssa jälkeenpäinkin. On muistettu painattaa käsiohjelmat, jotka tuovat tekemiseen heti huolitellun vaikutelman. 97:1–2) LAUANTAI 29.7.2023 Aurinko: Nousee kello 4.15 ja laskee kello 22.37. C. 7:37 Mietelause: Hiljaisimmat hetkemme ovat suurimpia kokemuksiamme. Ja jos harpilla piirtää sadan kilometrin säteellä ympyrän, niin tarjonta kasvaa todella paljon. Talouden niukkuuden ja kuntalaisten sekä poliittisten päättäjien toiveiden ristipaineissa ei välttämättä aina ole herkkua olla. Juttelimme asiasta kotona ja meidänkin vanhimmainen kiinnostui asiasta. Huoli siitä, että teini olisi liian vanha leiriläinen, oli turha, koska suurin osa hänen tovereistaan oli myös tänä keväänä peruskoulunsa päättäneitä. Äiti ei voinut välttyä silmänurkkien kuivaamiselta. Naamiointia on tehostettu yleensä peruukein ja hassuin vaattein tai luonnollisesti siis senmukaisesti, millaista hahmoa missäkin roolissaan esittää. Vielä vuosia sitten virkamies työpaikan saatuaan ei lähtenyt kuin eläkkeelle. Hyvät tekstit tuovat näyttämölle arkojakin aiheita, joita käsitellään ohjaajan linjauksien mukaisesti. Nimet: Heidi Päivän sana: Iloitkaa, hurskaat! Iloitkaa Herrasta, ylistäkää hänen pyhää nimeään! (Ps. Yllättäviin käänteisiin ei kukaan pysty täydellisesti varautumaan, vaikka varautuminen viisautta onkin. William Ellery SUNNUNTAI 25.8.2024 Nimet: Loviisa Aurinko: Nousee kello 5.43 ja laskee kello 21.01. Siksi tuen tietää menevän tekemiseen. Jossain vaiheessa iltaa alkaa pissattaa. Se on sallittua sananvapautta, kunhan muistaa hyvän käyttäytymisen rajat nimettömissä huuteluissaan. On myös hyvä tiedostaa, että maailma on muuttunut paljon niistä ajoista, jolloin yksi työpaikka riitti ihmisiäksi. Lao-Tzu KESKIVIIKKO 28.8.2024 Nimet: Tauno Aurinko: Nousee kello 5.52 ja laskee kello 20.50. Mark. No, kohta on loma. Ps. Kunta voi olla vaikea työnantaja etenkin, kun jaettavana on vain niukkuutta. C. T. 74:21 Mietelause: Aamuaurinko, uusi suloinen maailma ja suuri hiljaisuus. Perustuslakin sallii ihmisten myös asuvan missä itse tahtoo. M: Bucke LUKIJAN KUVAT LUKIJAN KUVA LUKIJAN KUVA Vielä on kesää jäljellä. 7:15–16) MAANANTAI 31.7.2023 Aurinko: Nousee kello 4.22 ja laskee kello 22.30. Tiedossa on, että muitakin johtavia viranhaltijoita on yrittänyt hakeutua muualle. 3:17) SUNNUNTAI 30.7.2023 Aurinko: Nousee kello 4.18 ja laskee kello 22.34. Niin paljon pitäisi tehdä asioita erilailla. Kokoonnuimme ulos kauniin järven läheisyyteen. Nimet: Maire Päivän sana: ”Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä paikassa.” (Jer. Päivän sana: Herra päästää vangitut kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen. (2. Kuka tahansa saa hakea työpaikkoja mistä ja miten paljon mielii tai pystyy. PÄÄTOIMITTAJA SIRPA KORTET T iedätkö, mikä on yksi parhaimmista tavoista kesällä uppoutua aivan toisenlaiseen maailmaan kuin ympäröivä arki. Tänä kesänä kesäteatterikansaa hellitään useilla eri esityksillä. Niinpä hän lähti vuotta vanhemman serkkunsa jäljissä Ouluun Protu-leirille. Vuosien aikana tutuiksi ovat tulleet useiden kesäteattereiden myyntiluukut. Ratkaisuehdotuksia saa jokainen esittää . 13:10 Mietelause: Sen, mitä etsimme kiihkeästi kaivaten kaikkialta, ylhäältä ja ulkopuoleltamme, me lopultakin löydämme sisimmästämme. Ja se on ihan oikein. Tuona viikkona Sanginsuussa neiti sai paljon uusia kavereita ja oppeja elämästä. Koskenniemi) PERJANTAI 28.7.2023 Aurinko: Nousee kello 4.12 ja laskee kello 22.40. Onneksi tänä vuonna toimitusta oli yksinkertaistettu ja poika tuli hyväksytyksi. Yleensä kesäteatteritahtimme lähestyy kymmentä, nyt lukema on vasta puolivälissä. Eikä katsojia ole useissa paikoissa unohdettu tässäkään tilanteessa. Viikon kuluttua leirin päättymisestä pidimme teinille omat Protujuhlat sukulaisille. Tässä lehden numerossa olevat uutiset työpaikkojen vaihtajista voi olla myös merkki ilmapiiriongelmista. Ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. ELOKUUTA 2024 ·. Purnausta maailmaan mahtuu, mutta tuskin moneenkaan purkaukseen on tarjolla kestävällä ja taloudellisella pohjalla olevia ratkaisuehdotuksia. Mikäli kyse on vapaasta tahdosta ja vilpittömästä halusta uuden uran etsimiseen, on asia kunnossa eikä toimenpiteitä tarvita. (V. Kuntalaisia osallistetaan yhteisten asioiden käsittelemiseen. Prometheus-leirejä on pidetty Suomessa vuodesta 1990 lähtien. Ps. A. Ainoastaan ruoasta teini valitti: lihapulliin ja ruskeaan kastikkeeseen tottunut ihmisenalku vierasti vegaanisia keitoksia. Päivän sana: Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Nimet: Atso Päivän sana: Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat! Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus. Toinen on puolestaan kaupunginjohtajan lähtöhaastattelu. Tieto lisää ymmärrystä. Viikon aikana Kannuksen PartioJylhässä lapsonen oppi paljon elämästä. Päivän kruunasi iltapäivällä piipahtanut valokuvaaja, joka nappasi upeita otoksia juhlakalustamme. Kuka missäkin kanavassa kokee saavansa juuri sen oman viestinsä parhaiten läpi, luonnollisesti käyttää sitä. Viikon kuluttua Protun loppumisesta pidimme kotona kahvitilaisuuden sukulaisille. Vaihtoehto aikana kahdeksan kiloa. TIINA TIIROLA TIINA TIIROLA Kesäteatteri on vaativa laji 2 KESKUSTELE Pyhäjokiseutu TORSTAINA 22. Luuk. 10:27 Mietelause: Timantti kaulalla on huolen aihe, voikukkaseppele on siunaus. ON ILO huomata, että paikalliset kesäteatteritekijät haluavat aidosti panostaa siihen, että katsojilla olisi mahdollisimman mukavat oltavat. Päivän sana: Hyvin hän on kaiken tehnyt. Päivän sana: Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Päivän sana: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Nykyään työpaikkoja vaihdetaan jo muutaman vuoden välein. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen. Kylämme nuorisoseura täyttyi sukulaisista ja sivusta oli ihana kuunnella puheensorinaa ja kuulumisten vaihtoa. Maailman tilanteet ovat heijastelleet vuoden aikana niin yksityisille kuluttajille kuin kuntatalouksiinkin. Sen mahdollistaa sosiaalinen media, jossa alustoja riittää eri ikäryhmille ja trenditietoisille kuluttajille. 12:14) P itäis ja pitäis. Niin kunnissa kuin kotitalouksissakin mietitään, mihin eurot kohdennetaan. Ei ihme, että poju laihtui leirin muodostumista tukevaa aikuistumistoimintaa ja turvata uskontokuntiin kuulumattomien nuorten mahdollisuus osallistua aikuistumisleireille. Oikeastaan jopa niin, että ainakin meikäläisen kalenterista meinaa loppua illat kesken, jos koittaa kaikkiin ehtiä työkeikkojen lisäksi. OILI KANGASNIEMI toimitus@pyhajokiseutu.fi KOLUMNI Tutustuin lähemmin rippikoulun vaihtoehtoon Prometheus-leiriin parikymmentä vuotta sitten, kun siskoni esikoinen kävi kyseisen leirin. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. Tänä vuonna saimme osallistua jälleen Protu-toimintaan, kun toi2 KESKUSTELE Pyhäjokiseutu . Sen avulla pystyy jo ennen esityksen alkua täyttämään esityksen odotusminuutit uppoutumalla ja aprikoimalla, mitä esityksessä tuleman pitää. Katse etsii kulisseista tuttuja kasvoja, jotka ovat muuntautuneet kesäteatterikaudelle aivan toiseksi ihmiseksi kuin tavallisesti. 97:12) Mietelause: Älä kysy ihmisiltä, mitä jumalia he tunnustavat, vaan katso, mitä he palvelevat. Hyvät tekstit antavat näyttelijöille sisältöä, mistä ammentaa rooliaan. Itsestänikin oli mukava tavata sukulaisia, heitä kun ei nykypäivänä turhan usein pääse puhuttelemaan. M. Kuntalaisia osallistetaan yhteisten asioiden käsittelemiseen. (Ps. Yhteiskuvassa vasemmalta Petterin vanhemmat Sari ja Jaakko Puhakka, Petteri Puhakka, takana tilaisuuden seremoniamestari Jukka Malinen, edessä Petterin veli Santeri Puhakka, Jari Ukonsaari, Pyhäjoen Joki-Kiekko ja Niko Rantanen Pyhäjoen kunnan valtuuston puheenjohtaja. Päivän sana: Herra, älä salli sorretun kääntyä pois apua saamatta, kurja ja köyhä ylistäkööt sinun nimeäsi. Siinä on iso ero, onko repliikit opeteltu ulkoa vai sisäistetty se syvällisyys, mitä kirjailija on halunnut tuoda tekstillään esille. Pyhäjokialueella on useita esityksiä edelleen menossa. Nimet: Helena, Elena Päivän sana: Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden – ilmoita siis minulle viisautesi! (Ps. Harrastuspohjalta toimivat tekijät keräävät varat tekemiseen pienistä puroista. Toiminta oli alussa hyvin pienimuotoista, mutta tiedon tultua tutuksi leirejä järjestetään kymmeniä joka vuosi ympäri Suomea. "R. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.” (Matt. Nimet: Kimmo Päivän sana: Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen. Toinen heistä oli oma poikani, joka piti hellyttävän juttutuokion tunnelmistaan. TOIMITTAJA SIMO HUSSO Kaupungin pitää setviä vaihtohalun syyt Työtai asuinpaikan vaihtajaa ei ole syytä osoitella syyttävällä sormella. Pam Brown MAANANTAI 26.8.2024 Nimet: Ilmi, Ilma, Ilmatar Aurinko: Nousee kello 5.46 ja laskee kello 20.57. TORSTAINA 27. Istuinpehmusteen päällä istuessa silmät sukeltavat lavasteisiin. 7:3) KESKIVIIKKO 2.8.2023 Aurinko: Nousee kello 4.28 ja laskee kello 22.24. Nimet: Olli, Olavi Päivän sana: Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Miika 6:8 Mietelause: Älä koskaan näyttele mitään. 146:7–8 Mietelause: Rauha on onnellisuuden vilpittömin muoto. Olin hyvilläni, koska olin jo kauan aikaa yrittänyt opettaa soveliaampaa kielenkäyttöä hänelle. työssä on kohdillaan. (Hepr. 51:8) TIISTAI 1.8.2023 Aurinko: Nousee kello 4.09 ja laskee kello 22.43. Omenasato on runsas. Mielipiteen ilmaisemisessa ei ole mitään pahaa. Nimet: Asta Päivän sana: ”Varokaa vääriä profeettoja. Saman ovat kiitollisuudella laittaneet merkille väliaikakahveilla kohtaamani satunnaiset tuttavat. · T ämänpäiväisessä painetussa Pyhäjokiseudussa on kaksi juttua, joiden soisi olevan sattumaa. Friedrich Nietzsche PERJANTAI 23.8.2024 Nimet: Signe, Varma Aurinko: Nousee kello 5.37 ja laskee kello 21.08. Hän haki sinne jo vuosi sitten, mutta silloin haku perustui nopeuteen eikä nuorta onnistanut. Kun niukkuutta jaetaan, ja totutuista eduista tai palveluista joudutaan luopumaan, herättää se luonnollisesti nurinaa. Nyt olisi ehdottoman tärkeää selvittää syyt haluille vaihtaa työpaikkaa. Paikalla oli paljon faneja. Ole vain. Ps. Yhdessä uutisessa kerrotaan, että Oulaisten kaupungin tekninen johtaja on valittu virkaan Iihin. Siksi niihin avoimiin kyselyihin pitäisi vastata ja kiinnostua kunnallisesta päätöksenteosta. HEINÄKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Torstai 27.7.2023 Aurinko: Nousee kello 4.09 ja laskee kello 22.43. Päivän sana: Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin avuksi, ja sinä teit minut terveeksi. Siksikin on erityisen tärkeää, että ilmapiiri kuntaTORSTAI 22.8.2024 Nimet: Iivari, Iivo Aurinko: Nousee kello 5.34 ja laskee kello 21.11. C. No ainakin minulle se on kesäteatterin katsomo. Mikäli ilmiössä on kyse ilmapiiriongelmasta, on otettava kaikki mahdolliset keinot käyttöön tilanteen muuttamiseksi. SIRPA KORTET sirpa.kortet@pyhajokiseutu.fi KOLUMNI KUVIA LUKIJALTA Pyhäjoen Pauhatorilla oli vilskettä, kun Tapparan laitahyökkääjä Petteri Puhakka toi ihailtavaksi SM-liigan Canada-maljan ja CHL-pokaalin. Siksi niihin avoimiin kyselyihin pitäisi vastata. Ohjelmassa oli jokaisen leiriläisen humoristinen esittely, ohjaajan puhe, erään ohjaajan omatekemä runo ja sokerina pohjalla kahden osallistujan puheenvuoro. Aika siellä ei todellakaan mennyt hukkaan. Myös nuorille aikuisille on omat kokoontumisensa. Asianmukaisin käsidesein sekä mattoettä kukkasomistetuissa siisteissä vessoissa on ilo käydä. Mcluhan TIISTAI 27.8.2024 Nimet: Rauli Aurinko: Nousee kello 5.49 ja laskee kello 20.54
Se on kylmä tosiasia. Kotimaiset marjat ovat ilmastonkin kannalta fiksumpi valinta aamupalapöytään kuin Latinalaisesta Amerikasta lennätetyt banaanit. NIM. Taustalla oli mies ja poika. Hyönteiset katoavat, linnut ja muut eläimet vähenevät. Mutta Yön ystävä -kirjoituksesi luettuani menivät minultakin yöunet. Juuri sitä, jota päättäjillä pitäisi purkaa arjen helpottamiseksi. Puun pinta ei saanut olla muhkurainen, sillä muhkuran kohdalla on taatusti oksa. Marjanpoiminnan pitäisi olla kaikella tavalla kannattavaa ja kannustettavaa. Marjakausi on ollut tänä kesänä nopea. En ole perehtynyt, mitä luontoasiantuntijat asiasta sanovat, mutta niin pikkuinen eläin kuin saukko ei ole kaloja Pyhäjoesta vienyt. Liian usein keskusteluissa metsä ja luonto on joko tai. Sanovat, että se on typpiä ja humusta, joka vaahtoaa. Joka luonnossa liikkuu, se sen huomaa. Nekin on laitettu estämään pinojen purkautumista. Jos pöllejä sahatessa löytyi oksapaikka, se sahattiin polttopuuksi. Herää myös kysymys kuinka olet päätynyt olettamukseen, ettei meillä ole koiraa hätistelemässä luvattomia kulkijoita. Vähäisissä määrissä tapahtuva jatkojalostaminen, kuten hilloaminen, kuivaaminen ja pakastaminen, pitäisi määritellä verovapaaksi. Jo pelkkä marjan pakastaminen nimittäin tekee siitä verotettavaa tuloa ja se on turhaa byrokratiaa. Marjastaminen on hyvin tervehenkinen ja ylisukupolvinen harrastus. Ne olivat juuri sopivan vahvuisiakin. jonkun huonomman pölkynkin höylärille. Mustikat on pian poimittu ja alkaa olla puolukoiden aika. Muistan, miten Pyhäjoessa oli vielä 1960-luvulla ahventa, salakkaa, kiiskiä, haukia, lahnaa… Nyt kalat ovat kadonneet lähes kokonaan. Poimin itseni huvipuistoon ja tapahtumiin. Pöllinkantaja toi puut. En usko tällaista väitettä. Ruokaviraston vuoden 2022 tilaston mukaan luonnonmarjoista kertyi poimintatuloa 21,6 miljoonaa euroa. Muistat hyvin, että mainitsemasi kylän vanha koulu ei ole ollut koulukäytössä yli viiteenkymmeneen vuoteen, vaan se on jo 1970-luvulta lähtien ollut muutamien perheiden koti ja meidänkin perheen koti lähes kaksikymmentä vuotta. Olin katsomassa, kun naapurin metsästä puita valittiin. Marjojen myynti on monelle tärkeä lisätulojen lähde. Museo, jota katsellaan vuosittaisella vaellusretkellä. Jonkin ajan perästä sama pölli oli tarjolla, nyt pölli lensi tosi kauas. Jos sen sijaan keittelee marjat hilloksi tai pakastaa ne ennen Vastine Yön ystävä -pakinaan Tapio Isokivelä, juttujasi on mukava lukea, olet taitava kirjoittaja, sinulla on hyvä muisti ja tunnet hyvin paikallishistorian. Moni poimii ensimmäiset mesimarjansa ja mustikkansa juuri mummon tai papan kanssa. MIELIPIDE Sauli Takalo kirjoitti Pyhäjokiseudussa (15.8.) Pyhäjoen kalasaaliista, jossa väitti, että saukot vievät kalat ja ravut Pyhäjoesta. Vastauksessaan valtiovarainministeri Riikka Purra ei ideastani innostunut. Jos myy itse keräämänsä luonnonvaraiset mustikat, hillat ja puolukat sellaisenaan, on saatu korvaus verovapaata. Marjaa märkänee metsiin paljon, varsinkin nyt, kun ulkomaalaisten poimijoiden suhteen on omat ongelmansa. Kyllä syypää on ihminen, jonka tekosten jälkeen joessa virtaa aiv:t, pesuaineet ja muut jokea saastuttavat ainekset. Kuva pärekattotalkoista. Olen kuullut jonkun sanovan, onhan niissä puissa ollut vanhaanaikaanki oksia. Kuvastakin näki, että pöllit oli valittu ja tehty tosi huolella. OLGA OINAS-PANUMA Kansanedustaja keskusta Marjanjalostuksen byrokratia romukoppaan myyntiä, toiminta muuttuu verotettavaksi tuloksi. Höylän ympärillä oli 5 tai 6 henkilöä. KYLLÄINEN SAUKKO MIELUSKYLÄLTÄ KESKUSTELE 3 TORSTAINA 22. Minusta, tai kenestä tahansa, ei ole mukavaa pohtia onko pimeän ikkunan takana joku tarkkailemassa ja muistinkohan sulkea kaikki verhot. Nimim. Pärepino on pitkä, vaikka pinoa ei näy kuvassa kuin kolmisen metriä, monta kymmentä neliötä niillä kattaa. Ymmärrän kiinnostuksesi vanhaa opinahjoasi kohtaan ja olet tervetullut vierailemaan, mutta reilusti ja päiväsaikaan. Somepostausten oikeita kuvakulmia hahmotellessa ja kivaa taustaa etsiessä voi samalla kummastella, miten täälläkin joku voi elää. Jos muutoksella saataisiin uusia ihmisiä innostumaan luonnontuotteiden poimimisesta ja niiden myymisestä, joko sellaisenaan tai vähän jalostettuna eteenpäin, olisivat hyödyt suurempia kuin pienet menetetyt verotulot. Kuvituskuva. Pojan tehtävänä oli kastaa pölkyn latvapää maalissa. Hallituksen näkemyksen mukaan nykyistä verotuskohtelua voidaan pitää perusteltuna eikä siihen suunnitella muutoksia. Kyllähän ne jotkut isännät, yrittivät ujuttaa kantoi päreet suoraan pinoon. Lyhyitä oksapöllejäkin on muutama. Nehän jäävätkin sahauspaikalle etemmäs höylästä. ELOKUUTA 2024 Pyhäjokiseutu ·. Itsekin maksoin perinteisesti kesälomareissuni hillarahoilla nuoresta asti. Se mitä kalaa joesta saa ei kelpaa kissallekaan. Pojan edessä on puinen saavi, jonka pohjalla on ohut kerros punamultamaalia. Monena kesänä joessa on virrannut valkoinen vahto. Jokaisenoikeus on hieno mahdollisuus käyttää luonnon antimet joko itsensä tai toisten iloksi. Harvinainen pyöreänmallinen pärehöylä on siirretty Törnävän museoon vuonna 1976. Jokaisella oli oma hommansa. Lylystä tulee hauras päre, joka ei kestä katossa. Se on harmillista. Kuvasta näkee, ettei työ ollut höpöhommaa. Päreenottaja ARVO HÄRÖ Oulainen Luonto tekee hiljaista kuolemaa, eikä syypää ole saukko Maapallo tekee hiljaista kuolemaa. Pärepuun valinta LUKIJALTA Kattopärepuun valinta oli tosi tarkkaa, kun kattoja suunniteltiin. Eräs tuttu höylääjä oli jo hyljännyt pöllin. Joko se on taloudellista raaka-ainetta, pelkkää rahaa, johon ei ole mitään henkilökohtaista suhdetta tai sitten se on muinaisjäänne. Ei niitä höylääjä huolinutkaan. Oman kirjoituksesi mukaan ”kutsumattoman vieraan” liikkuminen kotimme pihapiirissä yöaikaan, nojailu keskellä pihaa olevaan koristeaitaan ja tarkkailu hämärässä loppukesän yössä aiheuttaa asukkaalle todella epämiellyttäviä tuntemuksia. Edellissukupolvet kertovat, että ennen lintuja ja eläimiä oli, nyt niiden määrä vähennyt huolestuttavasti. Soitat vain etukäteen ja varmistat, että olemme kotona. Höylääjän vieressä oli pöllipino. Enpä tiedä olisiko. Höyläri höyläsi. Luonnosta otetaan vain se, mitä elämiseen tarvitaan ja se tehdään kestävästi. Suoraa runkoa piti olla mahdollisimmin korkealle, latvatupsuun asti. Mielestäni kyse ei ole valtiontalouden kannalta suurista summista. Mielestäni tähän asiaan pitäisi saada muutos. Ympäristöpolitiikan ohjenuoraksi ei tarvitse tämän monimutkaisempia strategioita. Ison valkoisen talon asukas Pärekatto on perinteinen puinen kate, joka voidaan tehdä kolmintai nelinkertaisena. Kuvassa näkyi taustalla iso pärepino. Jokea pidetään likaviemärinä. Puu ei saanut olla väärä tai lenko, sillä puussa oli silloin lylyä. Samalla oppii arvostamaan kotimaista puhdasta ruokaa ja ymmärtää, että työllään voi tienata. Liikuntaa, vitamiineja ja raitista ilmaa. Eri asia on, jos kyse on suuresta liiketoiminnasta, mutta yksittäisen ihmisen hillojen keittely ja myynti verovapaasti tuskin veisi valtiota vararikkoon. Innokkaana marjastajana tein asiasta kesällä kirjallisen kysymyksen. EDUSKUNNASTA Tuoreen marjan saa myydä verovapaasti mutta pakastettua marjaa ei noin vain myydä. Etempänä näkyy paikka missä puut katkotaan ja kuoritaan. Nykyään huolestuttavan moni on vieraantunut luonnosta. Näin lehdessä kuvan, jossa oli hevoskiertoinen pärehöylä pyöreänmallinen. Minulle luonto ja luontokulttuuri ei ole mitään eräkulttuurin jälkiä, joita etsitään menneisyydestä, vaan se on elävää elämää, sukupolvien jatkumoa ja ketjua. Kyllähän oksia olikin, mutta ne jäi ranteelle hellapuiksi. Kun marjassa käy, ei enää lähde linnut lentoon
Tämä liiketoiminta kuuluu WaveFillSolution Oy:lle, joka on perustettu huhtikuussa 2024, kertoo yrityksen omistaja Tommi Oja. Vihreä siirtymä on kuitenkin otettu tosissaan oulaistelaisessa Tojapakissa. Varsinaisesti sitä on kuitenkin alettu muuttaa tuotannoksi viime kevään aikana. · Vihreä siirtymä ja kestävä kehitys mainitaan usein suomalaisten yritysten mahdollisuutena tulevaisuuden liiketoiminnassa. Se on mahdollisuus, joka vahvistaa pakkausalan yrityksen tulevaisuudennäkymiä. Kierrätyspahvin uusiokäyttöön liittyvä idea on muhinut Tommi Ojan mielessä jo kauan. – Tarkoitus on vastata tarpeeseen vähentää muovia maailmassa tekemällä ylijäämäpahvista uusia tuotteita. Tommi Oja kertoo, että WaveFillSolution Oy:ssä hyödynnetään pahvia, joka muuten menisi haaskuuseen. Ajoittain väite tuntuu hokemalta, joka ei perustu totuuteen. Vihreä siirtymä on mahdollisuus Oulaisissa toimiva pakkausalan yritys korvaa muovin ylijäämäpahvilla. ELOKUUTA 2024 ·. Yrityksen Takojankadulla sijaitsevaan tuotantolaitokseen on jo tehty konehankintoja, jotta uusien, 4 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu TORSTAINA 22
Pakkausmateriaalin tuotanto on varsin kansainvälistä puuhaa, jossa esimerkiksi kiinalaiset yritykset jyräävät valtavilla volyymeilla. Itse asiassa niille olisi kysyntä jo nyt sillä Tojapak on hajasijoittunut kolmeen eri toimipisteeseen Oulaisissa. Aseman kokonaispintaala on 250 neliötä. – Teimme Incapille Ikean pahvilavoja. Kunnissa kiinnostus on ollut vaihteleva. Sivistyslautakunta päätti., että Matkanivan ja Petäjäskosken koulujen oppilaiden ja henkilökunnan siirtoon tarvittavat selvitystyöt on saatava valmiiksi marraskuun alkuun mennessä. Kuilun partaalle yritys joutui reilut 12 vuotta sitten, kun Incap Furniture joutui talousvaikeuksiin. Potentiaalia on paljon, kun esimerkiksi pakkauksiin tarvitaan uudenlaista pehmikettä vaikkapa kuplamuovin tai styroksin korvikkeeksi. tuotteiden kehittely jatkuu yrityksessä. Lautakunta myös nimitti selvitystyöhön työryhmät. YRITTÄJÄ on myös joutunut maksamuovin korvaavien tuotteiden valmistus on mahdollista. Siitä pitävät huolen esimerkiksi mahdollisuus neliväritulostukseen, jos asiakas sellaisen haluaa tilaamalleen pakkaukselle. VR:n tavoitteena on, että asemarakennuksia tarjotaan ensisijaisesti kunnille. TOJAPAK on esimerkki yrityksestä, joka sinnittelee suurten puristuksessa. Tarkoitus on, että koulut lakkautetaan ensi vuoden kesäkuun alusta lähtien. Oulaisten aseman seutu on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Hän on nimennyt vihreään siirtymään nojaavan tuotannon WaveFillSolutioniksi. Oulusta muutto takaisiin Oulaisiin tuli ajankohtaiseksi, kun paikkakunnalta tuli mahdollisuus vuokrata TVL:n tilat Matkanivantieltä vuonna 2000. Oja korostaa, että kaikki on maksettu, mutta oppiakin on otettu. Suuri osa niistä on pitkäaikaisia bisneskumppaneita. Esija perusopetuksen suunnitelman mukaisesti, jos kolmeopettajaisen kouluyksikön oppilasmäärä alittaa 35 oppilasta kahtena vuonna peräkkäin, pitää aloittaa oppilaiden ja henkilökunnan siirtoprosessi. Tuotanto tyssäsi kuin seinään. Incap puolestaan menetti asiakkaansa Ikean ja ajautui velkasaneeraukseen. ELOKUUTA 2024 Pyhäjokiseutu ·. TOMMI Oja aloitti pakkausalalla myyntimiehenä 1990-luvulla. Neljä vuotta myöhemmin ostettiin yritykselle nykyiset Takojankadun tilat. Jotkut kunnat ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa. Oulaisten asemalla on pitkä historia. – Sitten heräsi ajatus, että alan tehdä pakkauksia itse. Jo nimi viittaa siihen, että markkinoita ei haeta ainoastaan kotimaasta. – Enää ei jäädä vain yhden asiakkaan varaan. syntää yksityisiltäkin, mutta vielä tässä vaiheessa emme ole myymässä yksityisomistukseen. SIMO HUSSO Zhan Bulatkulov työskentelee oulaistelaisessa Tojapakissa, jonka omistaja ja yrittäjä on Tommi Oja. Työryhmän asiantuntijoiksi nimettiin koulunjohtajat. VR haluaa tarjota sitä ensin kaupungin omistukseen. Jokirannan koulun Matkanivan yksikön työryhmään nimettiin Veli Tirilä (puheenjohtaja), Ari Sarpola, Saara Komulainen (sihteeri), Sami Oja, Jonne Haapalan ja varajäseneksi Tatu Oja. Valmiita ratkaisujakin tuotevalikoimista löytyy. Kovasta paikasta kuitenkin selvittiin. Laajakaista pelaa ja yhteydet eri puolille ovat toimivat. Monipuolisuus on yksi keino vastata kilpailuun. Petäjäskosken koulun selvitystyön työryhmään nimettiin Veli Tirilä (puheenjohtaja), Ari SIMO HUSSO Oulainen PUHEENAIHEET 5 TORSTAINA 22. Toisissa asiaan ei olla innostuttu. – Jonkin verran on ollut kySIMO HUSSO Oulainen SIRPA KORTET/ARKISTO Oulaisten asemarakennuksen myynti ei ole vielä alkanut. Yksityisille niitä ei ainakaan tässä vaiheessa ole myynnissä. KAUPUNGINVALTUUTETTUNAKIN kokoomuksen riveissä toimiva Tommi Oja kertoo, että Oulainen on hyvä paikka yritykselleen. Varhaisimmat kontaktit ovat 1990-luvulta, ajalta jolloin Tommi Oja ei ollut vielä edes perustanut yritystään. Jossakin vaiheessa saattaa tulla eteen uusien toimitilojen tarve. Tojapak oli ajautunut liki kokonaan vain Incapin alihankkijaksi. Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen kertoi reilut vuosi sitten julkaistussa haastattelussa, että kaupungilla on jo nyt liikaakin kiinteistöjä. maan oppirahoja. Ensimmäiset koneet Oja vuokrasi tai osti käytettyinä. VR:n omistaman Oulaisten juna-aseman myyntiprosessia ei ole vielä aloitettu. – Eräänkin laitteen ostin romuttamolta, jonne pakkausyritys oli sen toimittanut, muistelee Oja. Oulaisissa näyttää tilanne siltä, että kaupunki ei ole kiinnostunut omistamaan asemarakennusta. – Englannissa olisi potentiaalia yhdelle tuotteellemme. Oulaisten asema on myytävien joukossa. Yhtiö ilmoitti vuosi sitten toukokuussa, että se alkaa myydä omistamiaan 25:ttä asemaa. Vuonna 2000 hän aloitti muiden tuotteiden myynnin oman yrityksensä nimiin. – Asemista noin puolessa on aloitettu myyntineuvottelut kuntien ja kaupunkien kanssa. Hän arvelee, että keskustelut käynnistetään syksyn tai tulevan talven aikana. Työryhmän asiantuntijoiksi nimettiin koulunjohtajat. Kykenemme reagoimaan nopeasti ja tarjoamme ratkaisuja asiakkaiden toiveisiin, kertoo Oja. Vihreään siirtymään liittyvien SIMO HUSSO Oulainen Oulaisten aseman myyntiä odotetaan Ratayhtiö on myymässä 25 junaasemaa, noin puolesta niistä on aloitettu myyntineuvottelut kuntien kanssa. Mahdollisuus olisi myös käyttää ylijäämäpahvia vaikkapa kuivikkeena, kun turvetta ei ole enää saatavilla entiseen malliin. Kyläkoulujen lakkauttamiselle selvittäjät Sarpola, Saara Komulainen (sihteeri), Sirpa Järvelä, Jarkko Ollila ja varajäseneksi Heli Koivukangas. Sanojensa vakuudeksi Tommi Oja kertoo, että yrityksen asiakasrekisterissä on 10 ?000 asiakasta. Oulaisissa keskusteluja ei vielä ole aloitettu, kertoo VR:n kiinteistökehityspäällikkö Kai Perhola. Se valmistui vuonna 1886. Tarve olisi pikemminkin pienentää kuin lisätä kiinteistöomistusta. – Tojapakissa ei tehdä määrällä, vaan laadulla
Ensi keväänä äänestetään ketkä halutaan päättäjiksi kunnanvaltuustoihin. Puolet on jo päättänyt lähteä ehdolle Pyhäjokiseutu kysyy alueen kuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajilta, ovatko he ehdolla kevään 2025 kuntavaaleissa. Toki se harmittaa, että pari aktiivisinta uudempaa valtuutettua Mika Antikka ja Heikki Pirnes päättivät jättäytyä pois kesken kauden. Valtuutettujen kesken ei ole eripuraa henkilöiden kesken, korkeintaan asioiden kesken. Aina muuttuvissa tilanteissa on myös mahdollisuuksia. Uusilla ehdokkailla on monta väriä (puoluetta) mistä äänestäjät voivat valita. Isot ulkopuoliset muutokset ovat vaatineet uudenlaista ajattelua kaikilta ja pakottaneet sopeutumaan muutoksiin. Itse kyllä toivotan heidät ja kaikki muutkin uudemmat paikallisesta päätöksenteosta vähänkään kiinnostuneet tervetulleeksi ehdolle seuraaviin vaaleihin. ELOKUUTA 2024 ·. – ?Työsarkaa valtuustossa riittää, mutta meillä on erittäin hyvä valtuusto. Ensimmäisenä vastausvuorossa ovat Oulaisten puheenjohtajat. Hän pitää kuluvaa valtuustokautta parempana kuin edellistä. Välillä tarvitaan rankkojakin ravisteluita ja elämänkouluja, jotta opitaan taas näkemään eri asioiden tärkeydet ja merkityksellisyydet oikein. Parannettavaakin löytyy. Lopullinen päätös syntynee tässä loppuvuoden aikana. – ?Haasteena on ollut kunnille maksettavien valtionosuuksien Oulaisten kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Marjut Suviaro (kesk.) on ehdolla ensi kevään kuntavaaleissa. HELI NURKKALA Oulainen ”Kutakuinkin päätös on tehty” Matti Heikkinen (kd.) on pohtinut, lähteekö hän ehdolle ensi kevään kuntavaaleissa. Ehdokkuutta ensi kevään kuntavaaleissa hän ei ole vielä lyönyt lukkoon, mutta päätös muhii mielessä jo aika vahvana. Todennäköisesti lähden vielä ehdolle. ”Lähden ehdolle” Oulaistelainen Päivi Rantaeskola (sd.) lähtee ehdokkaaksi ensi kevään kuntavaaleissa. Uusi päiväkoti, yrityspalveluiden uudistaminen, Oulaisten keskustan alueen uudistaminen, Ledenin investointi... Suviaro lähtee mukaan vaaleihin heenjohtajana. Näin alkuun mainitakseni. Kevään 2025 kuntavaaleissa Oulaisten kaupunginvaltuustoon valitaan 27 kaupunginvaltuutettua. Rantaeskola on toista kautta kaupunginvaltuutettuna. – ?Olen päättänyt lähteä ehdokkaaksi seuraaviin kuntavaaleihin. – ?Isoin muutos oli sosiaalija terveyspalveluiden siirtyminen hyvinvointialueen hoidettavaksi. ”Ehdokkuus on vielä kysymysmerkki” – ?On päässyt jyvälle valtuutetun tehtävistä. Ainakin meidän perussuomalaisten porukassa on vahva oletus, että olen ehdolla. Tällä valtuustokaudella hän on toiminut myös kaupunginhallituksen puMarjut Suviaro. Menossa oleva valtuustokausi jää mieleen omalla tavalla haastavana. Kuntalaiset ovat olleet hienosti minuun yhteydessä, niin täPäivi Rantaeskola. Ehdokkuutta puoltavat useat seikat. Kaupunginhallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimiva Heikkinen kuvailee kuluvaa valtuustokautta kolmella sanalla. Nämä kaksi valtuustokautta ovat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia. Hän toimii valtuuston toisena varapuheenjohtajana. – ?Valtuustokausi on ollut jälleen tapahtumarikas. Eniten pohdintaa vaikuttavat henkilökohtaiset ajankäytölliset asiat, Heikkinen selvittää. Hän on myös valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Olen halukas jatkamaan työtä meidän kuntalaisten ja koko Oulaisten hyväksi. On ollut paljon hyvää ja myös ei niin kivoja asioita. Suviaro on kolmatta kautta kaupunginvaltuustossa. Jatkokautta on helpompi lähteä hakemaan, kun kaikkea ei tarvitse opetella alusta asti ja jää alkukipuilut pois. Asioista puhutaan, mutta niitä ei viedä henkilökohtaiselle tasolle, Kuoppamäki arvostaa. – ?Kuluva kausi on kaupungin yleisen päätöksentekokulttuurin Matti Heikkinen. – ?Kaupungin hallintosääntö vaaJanne Kuoppamäki (ps.) toimii ensimmäistä kautta Oulaisten kaupunginvaltuutettuna. · Seuraavat vaalit lähestyvät. Kriittisimpiäkin aikoja tarvitaan, jottei totuus unohtuisi. Mitä se on jättänyt päällimmäisenä mieleen. Heikkinen valittiin kaupunginvaltuustoon vuonna 2017. Helppoja vuosia ei ole edessä vieläkään, mutta hyvällä yhteistyöllä ja yhteisellä suunnalla saadaan aikaan varmasti paljon positiivista. Pyhäjokiseutu kysyy nykyisten kunnanja kaupunginvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajilta aikovatko he olla ehdolla kevään vaaleissa. kannalta parempi kuin edellinen. – ?Olen päättänyt asiasta, ja aion olla ehdolla seuraavissa vaaleissa. – ?Kutakuinkin päätös on tehty. – ?Monipuolinen, mielenkiintoinen ja työntäyteinen. – ?Ehdokkuus on vielä kysymysmerkki, mutta todennäköisesti olen ehdolla. Kun katsotaan kuluvaa valtuustokautta. Isot maailmanlaajuiset ja kansalliset muutokset ovat ajaneet muuttamaan toimintaa ja ajattelutapoja myös täällä meillä Oulaisissa. mäkin omalta osaltaan antaa pontta siihen, että lähden ehdokkaaksi seuraaviin vaaleihin, Rantaeskola vastaa kysymykseen ehdokkuudesta. Valtuutetun pesti maistuu myös siksi, että valtuustokumppanit saavat mieheltä kiitokset ja kehut. Vastaukset julkaistaan kunnittain. Näen, että töitä on vielä tehtävänä kotikaupungin eteen, Suviaro kertoo. suuri leikkaus, johon olemme pyrkineet vaikuttamaan valtakunnan tasolla. Haas6 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu TORSTAINA 22. Suurempi yllätys se olisi puolueen jäsenille, jos en ehdolla olisi, Kuoppamäki vastaa ehdokaskyselyyn
Kelan puhelinpalvelu on avoinna joka arkipäivä klo 9–16. Puolet on jo päättänyt lähteä ehdolle SIMO HUSSO Kelan palvelupiste sulkee ovensa Oulaisissa Palvelua saa jatkossakin esimerkiksi kaupungin asiointipisteessä. Pitää muistaa, että rahoitus on yksikanavainen ja kirstunvartijana ovat Purra (ps.) (valtiovarainministeri Riikka Purra) ja kumppanit, joten siihen ei voi kuntakentältä vaikuttaa. – ?Positiivisiakin asioita olemme saaneet aikaan. Ii ei ole vielä pestaamassa uutta vakituista sivistysjohtajaa, vaan ANTTI ERVASTI Syksyn aikana päätös Oulaisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kai Pajala (kesk.) ei ole vielä tehnyt päätöstä, lähteekö hän mukaan ensi kevään kuntavaaleissa. Hän pohtii, että kun asia ratkaistaan, päätöspuntarissa painavat useat seikat. Rajaniemi Iin yhdyskuntajohtajaksi kunnanhallitus nimesi varhaiskasvatuspäällikkö Virpi Risteelän määräaikaiseksi sivistysjohtajaksi syyskuun alusta vuoden loppuun. Asiointipiste on avoinna maanantaista torstaihin klo 9–15. Kelan etäpalvelua saa jatkossakin Oulaisten kaupungin asiointipisteessä osoitteessa Sampsankatu 1. Omana vahvuutenani näen pitkäjänteisen työn ja kokemuksen kuntapolitiikasta, Männikkö vastaa. Muutos korvataan muilla palveluilla. Alustavasti olen miettinyt, etten lähde enää ehdolle. tii kokonaisvaltaisen uudistamisen. Pelkästään haasteita valtuustokausi ei ole tarjonnut. Nyt kun tulevia kuntaja aluevaaleja käydään, toivon, että alueen ihmiset äänestäisivät oman alueen ehdokkaita, jotta edunvalvonta edes siltä osin toteutuisi tulevassa aluevaltuustossa. Kelan palvelupiste Oulaisissa sulkee ovensa syyskuun alussa. Iin kunnasta irtisanoutui hiljattain lyhyessä ajassa kolme johtajaa, hallintoja talousjohtaja Virpi Kolehmainen ja yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka. Asiat tuodaan valmiiksi pureskeltuna valtuustolle. Jari Männikkö. – ?Jos en lähde ehdolle, siihen vaikuttavat ikä ja pitkään luottamustehtävissä toimiminen. Kelan asiointipalvelussa eli OmaKelassa voi hakea etuuksia, lähettää liitteitä ja ilmoittaa muutoksista. Hän toimii neljättä kautta valtuutettuna ja toimi aiemmin yhden kauden varavaltuutettuna. Kunhan korot alkavat vielä laskea, niin kyllä paljon myönteistäkin on odotettavissa. Männikön mielestä valtuustokausi on ollut muutoksia täynnä ja taloudellisesti haastava. Olen kiinnostunut ja halukas jatkamaan työtä kuntalaisten ja Oulaisten eteen. Kela-asioita voi hoitaa verkossa, puhelimessa, Oulaisten asiointipisteessä ja lähialueen palvelupisteissä. Mutta koen, että tärkeintä on katsoa eteenpäin, ja ehdokkuudesta en vielä ole tehnyt päätöstä. Puhelinpalvelussa asiakas saa henkilökohtaista neuvontaa verkkoasiointiin ja hakemuksen tekemiseen. Männikkö näkee sote-kentän muutokset ja haasteet suurena huolenaiheena. Lisäksi asiointipisteessä on mahdollista hoitaa Kela-asioita etäpalveluna, jolloin asiakas SIMO HUSSO Oulainen SIRPA KORTET Kyösti Rajaniemi aloittaa Iissä yhdyskuntajohtajaksi. Kelan palvelupiste Oulaisissa on palvellut asiakkaita ajanvarauksella, ja asiakaskäyntien määrä on ollut vähäinen. Puhelinpalvelussa voi myös jättää suullisen hakemuksen, jos mikään muu asiointitapa ei ole mahdollinen. Toivon mukaan kaupungin taloustilanne lähtee näillä toimin paranemaan. Saimme paikkakunnalle suuren ja työllistävän yrityksen Leden Groupin. Syksyn aikana sen teen, Pajala kertoo. Kuluvaa valtuustokautta on vielä jäljellä. Kuntalaiset tietenkin ratkaisevat, ketkä tulevaan valtuustoon valitaan, mutta nöyrin mielin lähden ehdolle. Iin uutena yhdyskuntajohtajana aloittaa kunnanhallituksen päätöksen mukaan Oulaisten kaupungin tekninen johtaja, tohtori ja diplomi-insinööri Kyösti Rajaniemi myös Oulusta. ELOKUUTA 2024 Pyhäjokiseutu ·. Oulaisia lähin Kelan palvelupiste sijaitsee Ylivieskassa osoitteessa Kyöstintie 8. Tähän kaikkeen päälle vielä sote-uudistuksen tuomat muutokset kuntakenttään ja monet muut muutokset. Positiivisiin asioihin kuuluu myös keskuskorttelin kehittämisen suunnittelun aloitus. Elämäntilannekohtaiset palvelunumerot löytyvät osoitteesta Kelan verkkosivuilta. Nämä kaikki ovat tuoneet haasteensa kuntatalouteen kuin kuntarakenteisiinkin. Kuusi valittiin haastatteluihin ja heistä yksi hakija valittiin kunnanhallituksen ja puheenjohtajiston kuultaviksi. – ?Oulaisissa virkahenkilöstökin on monelta osin vaihtunut. Siihen toivon parannusta. Hän summaa, että valtuustokauteen on sisältynyt niin isoja haasteita kuin merkittäviä myönteisiä asioita. Suurin osa asiakkaista on hoitanut Kela-asiansa verkossa, puhelimessa, postitse tai Kelan muissa palvelupisteissä. Asiointipisteestä saa Kelan hakemuslomakkeita sekä opastusta asiointiin ja Kelan palveluihin. – ?Nykyinen talousosaaminen, seuranta ja toimenpiteet, eivät ole ihan kohdanneet viimeisen neljän vuoden aikana. saa kuvaja ääniyhteyden Kelan palveluasiantuntijaan. Janne Kuoppamäki. Kun kunnille maksettavien valtionosuuksien määrä vähenee, se on meistä riippumaton tekijä, jolle Kai Pajala. Meidän uusi upea hirsinen päiväkoti Hiirenmutka, Ledenin tulo Oulaisiin, uudet nuorisotilat Enkovaaran kiinteistöön, Nihakin tuottamat yrityspalvelut ja Vau!Haus saaminen Bergströmin kiinteistöön. Näen, että yrityksellä on myös välillisesti elinvoimaa tuova vaikutus Oulaisiin ja lähiympäristöön. Säästöjä on jouduttu hakemaan joka palvelusektorilta. Kaupunkiin rakennetaan 32 tuulivoimalaa, joista saadaan verotuloja toista miljoonaa euroa. Mitä demokraattista päätöksentekoa se on. Vielä en kuitenkaan ole lopullista päätöstä tehnyt. Iin kunnanhallitus valitsi maanantaina kunnan uudeksi hallintoja talousjohtajaksi kauppatieteiden maisterin ja tradenomin Jonne Karinkannan Oulusta. Päätöksenteko pitää siirtää norsunluutornista vaaleilla valituille luottamushenkilöille. tetta tuo myös valtionosuuksien leikkaus, joka vaikuttaa kaupungin taloustilanteeseen. Koska valtiontalous on näin tiukilla, myös kunnissa tulee olemaan tiukat ajat lähivuosina. – ?Toki tähän valtuustokauteen mahtuu myös positiivisia asioita. emme voi mitään. Pajala toteaa, että vaikka haasteita riittää, on Oulaisissa saatu aikaan paljon positiivisiakin asioita ja päätöksiä. Männikölle kunnalliset luottamustehtävät ovat tuttuja. Samoin emme voi vaikuttaa siihen, jos eduskunta säätää lakeja, jotka vaikuttavat myös Oulaskankaan sairaalan toimintaan. – ?Neuvottelujen tuloksena Oulaisiin saatiin iso yritys Leden Group, joka tuo työpaikkoja ja myös välillisiä verotuloja. OmaKelassa voi myös tarkastaa hakemuksensa tilanteen ja etuuksien maksupäivät. – ?Haasteena on heikko valtiontalous, joka heijastuu vääjäämättä kuntiin. Valtiolla menee heikosti, joten se vaikuttaa kunnille maksettavien valtionosuuksien määrään. Samoin kouluverkkoasiat sekä talouden tasapainottamisohjelma Vahva Oulainen II. Heinäkuun lopussa irtisanoutui sivistysjohtaja Tuomo Lukkari. OmaKelaan kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Kuluva valtuustokausi on Pajalalle kymmenes valtuutettuna. – ?Sosiaalija terveyspalveluihin tulleet muutokset ovat kohdelleet monelta osin epätasa-arvoisesti koko Oulun eteläistä aluetta. Palvelupiste on avoinna keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10–12 ja 13–16. Männikkö lähtee ehdolle Oulaisten kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja demareiden Jari Männikkö on ehdolla tulevissa kuntavaaleissa. Hallintoja talousjohtajan virka tuli avoimeksi kesäkuussa, ja siihen tuli 16 hakemusta. Vuonna 2012 hallintosääntö oli 12-sivuinen ja nyt 57-sivuinen. Tulevalle kaupunginvaltuustolle Pajalla on odotuksia. Olen yli 70-vuotias, ja olen ollut valtuutettuna mukana 40 vuotta. Sinne voi myös jättää Kelan hakemuksia ja liitteitä. Lähes kaikki Kela-asiat voi hoitaa verkossa tai puhelimessa. – ?Kuntavaalien osalta olen päättänyt lähteä ehdolle. Päätöksenteko on siirretty viranhaltijoille ja luottamushenkilöt toimivat pelkästään kumileimasimena. PUHEENAIHEET 7 TORSTAINA 22. – ?Kyselyjä on jo tullut olenko ehdolla. Ensin valittiin viisi haastatteluihin, ja heistä kaksi kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajiston kuultaviksi. Yhdyskuntajohtajan tehtävä julistettiin avoimeksi elokuun alussa, ja siihen tuli 18 hakemusta
Hakuajalla toimeen haki viisi henkilöä. Esimerkiksi alkuvuonna henkilöstökulujen toteutuma ylittyy, koska Vahva Oulainen II -ohjelman mukaisten toimenpiteiden vaikutukset eivät kohdistu alkuvuoteen. SIMO HUSSO Oulaisten kaupunki teki alkuvuonna 1,2 miljoonaa euroa alijäämää. summa on sama, jonka arveltiin muodostuvan koko vuoden alijäämäksi. Tämä johtuu siitä, että korkokustannukset ovat korkeat ja sijoitusten tuotoista on realisoitunut vasta pieni osa. Maanantaina kokoontunut Oulaisten kaupunginhallitus saa päätettäväkseen kaupunginjohtajan vaihdokseen liittyvät kuviot. kuun loppuun mennessä 5,4 miljoonaa euroa. Koivupuhdon koulun seinä lämpöeristetään Merijärven tekninen lautakunta päätti noin 8 ?000 euron investoinnista, joka liittyy Koivupuhdon koulun purkuun. Poistojen määrä kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Oulaisissa oli kuitenkin 1,4 miljoonaa euroa. tään noin kahdesta kolmeen kuukautta. Summa on 1,9 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuonna. Kuluvan vuoden kesäkuun lopussa Oulaisten kaupungin sijoitusvarallisuuden arvo oli noin 19,9 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus päätti asian esityksen mukaisesti. Näin alkuvuoden tulos jäi 1,2 miljoonaa euroa miinusmerkkiseksi. Lisäksi päätettävänä oli viransijaisuuden hoito. Mikäli Saari kieltäytyy ottamasta työtä vastaan, varalle valittiin Jaakko Tanska. Virkaan esitetään kuuden kuukauden koeaikaa. Suvi Koskenlaine kaupunginjohtajan sijaiseksi SIRPA KORTET Hallintojohtaja Suvi Koskenlaine hoitaa kaupunginjohtajan virkaa kunnes vakitekijä ottaa tehtävän vastaan. Lisäksi hän puhalsi vielä alkometriin 0,96 promillen lukeman. Lisäksi tehtävässä katsotaan eduksi perehtyneisyys kunnallishallintoon ja kuntatalouteen. Talousarviotavoitteena on lainamäärän lisääntyminen enintään noin 6,4 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus päätti, että viran kelpoisuusvaatimuksena edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa sekä kokemusta vaativista johtotehtävistä. Kaupunginjohtaja Riikka Moilanen on irtisanoutunut ja virkasuhde päättyy 24. Myös yhteisöveron osuuden toteutuma on alkuvuonna korkea – toteutuma on 60,6 prosenttia – ja tulee tasaantumaan vuoden loppua kohti. syyskuuta. Hankkeen tarkoituksena on suunnitella ja rakennuttaa uusi kunnantalo nykyisen kunnantalon paikalle. Todennäköistä on, että kunnallisveron osalta kasvu tasaantuu, kun viime vuoden verotus valmistuu. Korkotaso on laskenut alkuvuoden ennusteita huomattavasti hitaammalla tahdilla. – ?Vuodesta 1979 palvelleen kunnantalon peruskorjauksen sijaan on katsottu järkevämmäksi nykyaikaisen, hieman pienemmän ja energiatehokkaamman uudisrakennuksen rakentaminen. Myös kaupungin henkilöstön lomarahat on maksettu kesäkuussa, joten ne rasittavat alkuvuoden taloutta. Vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana tulot riittävät kattamaan juoksevat menot. Oulaisten kaupungin rahoitustuotot ja -kulut ylittää reippaasti talousarvion – toteutuma on 181,1 prosenttia. Pysäytetyllä kuskilla ei ollut ajokorttia. Kuluvan vuoden budjettikin on laadittu 1,2 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Hallituksen tavoite on, että uuden kunnantalon suunnittelu ja työntekijöiden muutto kunnantalosta Ollinmäelle ajoittuvat syksyyn. Alkuvuonna verotulot jäävät kokonaisuudessaan alle talousarvion, koska kiinteistöverojen maksun ensimmäinen ajankohta on heinäkuussa. Hän esitti, että kaupunginjohtajan viransijaisuutta hoitamaan nimitetään hallintojohtaja Suvi Koskenlaineen siihen asti, kunnes uusi kaupunginjohtaja ottaa viran vastaan. Kaupunginjohtajan avoimeen virkaan tulee nimetä virkaa tekevä henkilö. Kesäkuun lopun tilanteessa kaupungin kaupungin vuosikate on 165 ?000 euroa plussalla. Korkotason ripeän nousun sekä lainasalkun nopean kasvun seurauksena korkokustannukset ovat olleet alkuvuonna erittäin korkealla tasolla. Kuskia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja ajamisesta ilman ajo-oikeutta. Kaupungin alkuvuoden talous miinuksella Oulainen pystyy kuittaamaan juoksevat menot, mutta rahat eivät riitä poistoihin. Näin voidaan tarjota terveelliset ja tarkoituksenmukaiset tilat sekä kunnantalon työntekijöille että siellä vieraileville, hankkeen käynnistämistä perustellaan. Koulusta on purettu vanha asuntola, muu osa koulusta on käytössä siihen saakka kunnes uusi koulu otetaan käyttöön. Alkuvuoden talouden kehityksessä on kuitenkin tekijöitä, joiden valossa voidaan olettaa, että talous ei kehity loppuvuodesta niin huonoksi kuin alkuvuosi antaa ymmärtää. Merijärven kunnalla on ollut auki kirvesmies-kiinteistönhoitajan työpaikka. – ?Purkutyön jälkeen yksi koulun seinistä on tiilipinnalla. Tekninen lautakunta päätti, että työhön valitaan hakijoista Lauri Saari. Päätettävän oli kaupunginjohtaja Riikka Moilasen irtisanoutumisilmoitus sekä uuden kaupunginjohtajan pätevyysvaatimukset. Kunnantalossa työskentelevät siirtyisivät hankkeen ajaksi Green Energy Towerin tiloihin Ollinmäelle. Uusi kunnantalo olisi valmis heinäkuun 2027 loppuun mennessä. Vuoden alusta sijoitusvarallisuuden arvo on kasvanut 5,3 prosenttia. Vanhan kunnantalon purku alkaisi ensi tammikuussa ja uuden kunnantalon rakentaminen kesäkuussa 2025. Poisto on arvonvähennys, jolla otetaan huomioon omaisuuden kuluminen ja tekninen vanheneminen. Tiilipinnalla oleva seinä lämpöeristetään ja suojataan säältä, tekninen johtaja Paavo Hentilä kertoo. Hallitus esittää kunnanvaltuustolle Kunnantalo 2027 -hankkeen käynnistämistä. Kunnallisverojen toteutuma on 54,2 prosenttia. Kaupunginjohtajan pätevyysja sijaisuusasiat päätetään lopullisesti kaupunginvaltuustossa. Poistoihin rahat eivät enää kuitenkaan riitä. Vuosikate kertoo, mikä on talouden tilanne sen jälkeen, kun juoksevat kulut on kuitattu. Uuden kaupunginjohtajan rekrytointi käynnistetään syyskuun alussa ja prosessi vie todennäköisesti vähinRattijuoppo jäi kiinni Oulaisissa Poliisi pysäytti torstai-iltana yhdeksän aikaan henkilöautolla liikenteessä olleen kuskin Oulaisissa. Oulaisten alkuvuoden talous on miinuksella. Mikäli alkuvuoden talouskehitys jatkuu vastaavanlaisena, on tiedossa vielä budjetoituakin heikompi talousvuosi. Jo ennakkoon oli tiedossa, että Oulaisten kaupungin kuluvan vuoden taloustilanne on hankala. ELOKUUTA 2024 ·. Vahvistetut valtionosuudet ovat kuluvana vuonna olleet 5 miljoonaa 632 ?193 euroa. 8 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu TORSTAINA 22. Asiaa oli hallitukselle valmistellut toimistosihteeri Anu Rosenqvist. – Elinkeinoelämän tuntemus, ymmärrys edunvalvonnasta sekä erinomaiset vuorovaikutustaidot auttavat menestymään tehtävässä, kerrottiin maanantaina hallituksen käsittelyyn tulleen pykälän esittelytekstissä. Tavoitteena on vuoden aikana maksaa pitkäaikaista lainaa maksuohjelman mukaan noin kaksi miljoonaa euroa. Kunnanhallitus teki oman ratkaisun asiasta. Lainamäärä on kasvanut kesäSIMO HUSSO Oulainen Pyhäjoelle halutaan uusi kunnantalo Pyhäjoella on selvitetty kannattaako nykyinen kunnantalo peruskorjata vai rakentaa kokonaan uusi kunnantalo
ELOKUUTA 2024 Pyhäjokiseutu ·. PUHEENAIHEET 9 TORSTAINA 22. Mikäli kaavoitus etenee suotuisasti, on yhtiöllä tarkoitus käynnistää kaavoitusprosessi ja ympäristövaikutusten arviointi vielä tämän vuoden aikana. Työttömyysaste vaihteli maakunnassa Reisjärven 5,9 prosentin ja Pudasjärven 16,2 prosentin välillä. Vuotta aiemmin luku oli 0,9 prosenttiyksikköä korkeampi. Se kuitenkin edellyttää, että Hankevalmistelija ABO Energy Suomi Oy vastaa kaikista kaavoitukseen ja YVA:n liittyvistä selvityksistä ja kustannuksista. Lukema oli sekä kesäkuun lopussa että vuosi sitten heinäkuun lopussa 9,5 prosenttia. Heinäkuun lopussa paikkakunnan työttömyysaste oli 8,4 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli PohjoisPohjanmaalla 12,5 prosenttia ja koko maassa 11,4 prosenttia. Eniten työttömiä suhteessa työllisten määrään oli Merijärvellä, jossa työttömyysasteeksi mitattiin 10,1 prosenttia. Pyhäjoella mitattiin alueen kolmanneksi korkein työttömyysaste heinäkuu lopulla. Lisäksi tekninen lautakunta päätti, että se keskustelee alueen kaavoitusmahdollisuudesta PohjoisPohjanmaan liiton kanssa, koska alue ei ole maakuntakaavassa. Merijärvellä työttömyys väheni vuoden takaisesta 0,9 prosenttiyksiköllä. Lautakunta näytti hankkeelle vihreää valoa. Tehtävien selvitysten perusteella kaavoitettava alue voidaan myös todeta tuulivoimalle soveltumattomaksi, toteaa Vähäkangas tekniselle lautakunnalla tekemässä selvityksessään. Haapavedellä on alueen kunnista vähiten työttömiä työllisten määrään suhteutettuna. Heinäkuun lopussa paikkakunnan työttömyysaste oli 9,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 0,2 prosenttiyksikköä pienempi. Jaettava oli nimittäin hieman yli 118 ?000 euron potti. – Voimaloiden määrä, sijoituspaikat ja sähköverkkoon liittämiSIMO HUSSO Oulainen Työttömien määrä kasvaa Oulaisissa Työttömien määrä suhteessa työllisten määrään on Oulaisissa kääntynyt kasvuun. Lisäksi kaupunginhallitus velvoitti hyvinvointijohtajan laatimaan kriteerit jäljelle jäävän tuen jakamiselle, josta kaupunginhallitus päättää alkuvuodesta 2025. Tuulivoimaloita halutaan Matkanivaan Yhtiöllä on tavoitteena korkeintaan 11 tuulimyllyn pystyttäminen alueelle. Kunnalle palautetut rahat tulee käyttää kolmen vuoden kuluessa purkautumisesta. Tuo oli summa, joka palautettiin Oulaisten kaupungille Siika-Pyhäjokialueen Liitto ry:n purkauduttua. Luku oli 9,7 prosenttia. Oulaisten kaupunginvaltuusto on on linjannut tuulivoimasuunnitteluun liittyvistä periaatteista, joissa tuulivoimalan minimi etäisyys asuinja lomarakennuksiin on 2000 metriä ja enimmäiskorkeus 350 metriä. Yhtiön tarkoituksena on pystyttää alueelle korkeintaan 11 tuulivoimalaa, joiden suunniteltu korkeus olisi enintään 320 metriä. Vuotta aiemmin luku oli täsmälleen sama. Pyhäjokialueen kunnista Oulaisissa oli heinäkuun lopussa toiseksi suurin työttömyysaste. Lisäksi lautakunta edellyttää, että yleiskaavan laatimisessa noudatetaan Oulaisten kaupungin tuulivoimaan liittyviä periaatteita. Kaavoitusaloitetta käsiteltiin maanantaina kaupunginhallituksessa. Sen sijaan, kun heinäkuun ja kesäkuun lopun tilannetta verrataan, kasvoi paikkakunnan työttömyysaste peräti 1,9 prosenttiyksiköllä. Kaupunginhallitus totesi, että yhdistykset voivat käyttää myönnetyn tuen vuosien 2024–2027 aikana ja tapahtumiin käytetystä tuesta tulee raportoida kaupunginhallitukselle vuosittain tammikuun loppuun mennessä. nen tarkentuvat kaavoitustyön sekä sitä ja ympäristövaikutusten arviointia varten tehtävien selvitysten edetessä. Rahaston varat kiinnostivat yhdistyksiä TÄSSÄ TUKIEN SAAJAT JA SUMMAT · Cobrat ry Cobrien miesten jääkiekkojoukkueen kotiotteluiden järjestäminen 2000 euroa · Ellun bileet ry perhefestari 1000 euroa · Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry Eri tapahtumia 1000 euroa · Ermu ry Rock´n´Sauna 2024 -elämystapahtuma 2000 euroa · Lions Club Oulainen ry Asuntolauantai-tapahtuma 2000 euroa · Matkanivan kyläyhdistys ry tapahtumiin 2000 euroa ja kylätoiminta-avustus 1500 euroa · Matkanivan Nuorisoseura ry Eri tapahtumia 2000 euroa · Mäyränperän kyläyhdistys ry tapahtumiin 2000 euroa ja kylätoiminta-avustus 1500 euroa · Naiskuoroyhdistys Välke ry Konsertteja 2000 euroa · Ampumaratayhdistys ry Ampumapäivä 1000 euroa · Oulaisten Hevosystävät ry Paikallisravitapahtuma 2000 euroa · Oulaisten Huima ry Markkinat 1000 euroa · Oulaisten Kulttuurin Tuki ry Joki palaa! 2000 euroa · Oulaisten kyläyhdistykset yhdessä Pyhäjokimelonta 1000 euroa · Oulaisten Nuorisoseura ry Ystävyyskuntatapaamisiin 2000 euroa · Oulaisten Reserviläiset ry 70vuotisjuhlatapahtuma 1000 euroa · Oulaisten sekakuoro ry Oulaisten kuorojen laulujuhla 2000 euroa · Oulaisten Seudun Invalidit ry Eri tapahtumia 1000 euroa · Oulaisten Taru Koko perheen ulkoilupäivä Honkamajalla 1000 euroa · Oulaisten Valovoima ry Valokuvallinen kulttuuripolku 2000 euroa · Petäjäskosken kyläyhdistys ry tapahtumiin yhteensä 2000 ja kylätoiminta-avustus 1500 euroa · Piipsjärven kyläyhdistys ry tapahtumiin yhteensä 2000 ja Kylätoiminta-avustus 1500 euroa · Piipsjärven nuorisoseura ry uudenvuoden ilotulitukset 2000 euroa · Pyhäjokiseudun Latu ry Hyvinvointitapahtumat Piipsjärven venerannassa 2000 euroa · Suomen Punainen Risti Oulaisten osasto Ensiapuopetustapahtumia 1000 euroa · Weteraanimoottorikerho Wanha Woima ry Joulumaa-tapahtuman kehittäminen ja Joulupolku 1000 euroa Tukirahojen hakuaikaa oli toukokuun loppuun asti. Kuukautta aiemmin se oli 0,1 prosenttiyksikköä pienempi. Kärsämäen työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 9,4 prosenttia. Aluetta ei ole kuitenkaan todettu myöskään tuulivoimalle soveltumattomaksi. Kesäkuun lopussa paikkakunnan työttömyysaste oli 8,1 prosenttia. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan ollut hövelillä päällä, vaan päätti myöntää avustuksia yhteensä 48 ?000 euron edestä. Oulaisten kaupungin tekninen lautakunta on jo aiemmin käsitellyt yrityksen kaava-aloitteen. KRISTIINA TUIKKALA Oulaisten Matkanivakin kiinnostaa tuulivoimayhtiötä. Hanke edellyttää kokonsa ja sijaintinsa puolesta ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Yhdistysten toiveet olivat jo lähtökohtaisesti epärealistiset. ABO Energy Suomi -niminen yhtiö on pyytänyt Oulaisten kaupunkia aloittamaan tuulivoimaloiden mahdollistavan kaavoituksen alueelle. SIMO HUSSO Oulainen Oulaistelaiset yhdistykset innostuivat hakemaan Siika-Pyhäjokialueen liiton rahastosta avustuksia kaikkiaan yli 450 ?000 euron edestä. Palautetut rahat tulee käyttää kunnassa toimivien yhdistysten, järjestöjen tai osuuskuntien tukemiseen. Oulaisten työttömien määrä kasvoi myös, kun heinäkuun lopun tilannetta verrataan kesäkuun lukuihin. Sittemmin se menee valtuustokäsittelyyn, joka viime kädessä päättää asiasta. Kaavoitusinsinööri Sanna Vähäkankaan selvityksen mukaan yrityksen kaavailemaa hankealuetta ei ole määritelty tuulivoimapuistoalueeksi voimassa olevissa maakuntakaavoissa, mutta alue on ollut ehdolla sellaiseksi aiemmin. Kesäkuun lopussa paikkakunnan työttömyysaste oli 9,3 prosenttia. Matkanivan alue kiinnostaa tuulivoimayhtiötä
Hallitus käsitteli asiaa teknisen lautakunnan esityksen pohjalta. marraskuuta. Lavanti aloittaa työt vs. Isokääntä pitää jumalanpalveluksen 27. päivä tammikuuta 2025. Ylivieskan seurakunnan viestinnässä tapahtui kapulanvaihto. syyskuuta 2024. ELOKUUTA 2024 ·. Tähän saakka Oulaisten kaupunki on ylläpitänyt muutamia sellaisia teitä, jotka eivät lain mukaan kuulu kaupungin ylläpidettäväksi. Viestintäasiantuntija Miia Kallio aloitti työt elokuun alussa ja hoitaa jatkossa seurakunnan viestinnän sePYHÄJOKISEUTU YLIVIESKAN SEURAKUNTA Kahden viikon yhteisen perehdytysjakson ajan viestinnän tietoja, tapoja ja välineitä on siirretty uudelle tekijälle. – ?Kirkkoherranvaalissa on vain kolme vaalisijaa. Tiedottaja Jussi Leppälä siirtyy vapaille ja lomille sekä sen jälkeen eläkkeelle joulukuun alusta alkaen. Sanna-Leena Lavanti sai viranhoitomääräyksen Oulaisten seurakunnan kirkkoherran virkaan 1.3.2025 alkaen. Kirkkoherran sijaisena hän aloittaa jo 1. Eli hän ei ole ehdolla kirkkoherraksi. Isokääntä on ensimmäisellä vaalisijalla, Lainimo toisella vaalisijalla ja Tervo kolmannella vaalisijalla, joten Markus Tuukkanen ei ole vaalisijalla eikä häntä voida äänestää kirkkoherranvaalissa. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antoi useita viranhoitomääräyksiä. Tuomiokapituli totesi virkaan kelpoiseksi virkaa hakeneet Teemu Isokäännän, Minna Lainimon, Petri Tervon ja Markus Tuukkasen. Viestikapulana oleva lyhty muistuttaa viestin ytimestä, toivon valon välittämisestä toinen toisillemme, kuvailevat Jussi Leppälä ja Miia Kallio. Kallio on työskennellyt viimeksi Medialähetys Sanansaattajat ry:n yhteyspäällikkönä. Surun hetkellä Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta Toivomme, että voimme olla siinä avuksi Puh. Kaupunki lopettaa Matosaarentien osuuden ylläpitämisen vanhalle sahalle, Saukontien ylläpitämisen, Suoranta tien ylläpitämisen sekä Kunnastien ylläpitäminen Lisäksi lopetetaan Sarvantien 10 ELÄMÄNMENO Pyhäjokiseutu TORSTAINA 22. Tätä ennen kirkkoherran virkaa hakeneet pitävät päiväjumalanpalveluksen. 08 5377 633 ma-pe 9-21, la 9-17 pyhajokiseutu.fi/ilmoita ylläpitäminen sekä Eskolantien ylläpitäminen ja Nookinkujan ylläpitäminen. Pietikäinen aloittaa virassa 1. lokakuuta, Lainimo 3. Jatkossa Oulaisten kaupunki osallistuu omalta osaltaan teiden ylläpitämiseen yksikkömaksujen mukaisella osuudella. Asiasta päätettiin maanantaina kaupunginhallituksen kokouksessa. Nykyinen kirkkoherra Harri Joensuu jää eläkkeelle keväällä 2025. kirkkoherrana tammikuussa Raahessa kirkkoherranvaalit marraskuussa. Kaupunki lopettaa sopimusteiden ylläpidon Oulaisten kaupunki lopettaa sopimusteiden ylläpitämisen. Lain perusteella on asetettu tiettyjä vaatimuksia yksityisteiden avustuksille. marraskuuta ja Tervo HELI NURKKALA Leppälä luovutti kapulan Kalliolle kä seurakunnan kansainvälisen työn koordinaattorin tehtäviä. Raahen kirkkoherran viran hakuprosessi etenee. marraskuuta. Kirkkoherranvaalit pidetään Raahessa 24. Leppälälle ehti kertyä lähes 40 työvuotta Ylivieskan seurakunnassa. Hän aloittaa työt Oulaisissa ensi tammikuussa. Vaalisijoihin vaikuttaa muun muassa henkilön koulutus ja työhistoria, hiippakuntapastori Seija Helomaa perustelee. Yksityistielaki uudistui vuonna 2018 ja siirtymäaika päättyi vuonna 2021. 10. Lauri Pietikäinen sai viranhoitomääräyksen Kärsämäen kirkkoherran virkaan. HELI NURKKALA Sanna-Leena Lavanti toimii tällä hetkellä Reisjärven seurakunnan kirkkoherrana
0400-203452, sähköposti: sariheikkila04(at)gmail.com Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla. 040 7636027 viimeistään pe 23.8.! LÖYTÖPIRTTI avoinna elokuussa ti–ke–to klo 11–14 Ke.28.8. 084598 500/ 044 3598 500 Virkatodistukset perunkirjoitusta, pankkia ym. klo 13 Kesäseurat, alustus ja keskustelua Ry:llä su 25.8. Tervetuloa takkatulen äärelle. Kolehti taloudellisessa ahdingossa olevien yksittäisten ihmisten ja perheiden auttamiseen Kirkon diakoniarahaston kautta. Joh. Tervetuloa uudet ja aiemmin mukana olleet laulajat. Tervetuloa! Su 8.9. klo 18–22 Gospeli eli nuortenilta seurakunnan nuortentilassa Siukkiksessa. www. Hyvä vapaaehtoinen, käythän laittamassa nimesi sinulle sopivalle päivälle. RYHMÄT JA YHDESSÄOLO To 22.8. 08 5377 633 ma-pe 9-21, la 9-17. 040-6153416, lähetysja toimistosihteeri Ritva Pärkkä puh. klo 17.15 alkaa Lapsikuoro kirkossa. 044-7118 670. Tilaukset puh. Lapsityö: Päiväkerhot ovat 3-5 vuotiaille lapsille ja kokoontuvat ma klo 9.3011.30 ja 12.3015.00. 044-5797441. klo 12 Motoristijumalanpalvelus Paanukirkossa (Lauri, Jarkko). klo 16 Rauhanyhdistyksen seurat kirkossa. klo 18 Musiikkiryhmä Eireeneen harjoitukset kirkossa. Löytöpirtillä YHTEISVASTUUKERÄYSLIPAS. Tuula Sofia Harja 78 v. Metsäkirkko klo 13 Honkamajalla (Hietalantie 91). harjoitukset tiistaisin klo 16-17.30 Lapsikuoro aloittaa keskiviikkona 4.9. 044-5797472, Seurakuntapastori Jenny Paakinaho 044-5797471, diakoniatyöntekijä Marika Kamps puh. klo 18.30 Miesten saunailta Honkamajalla. Matti Hirvilammi vuosilomalla ja vapailla 1.8.–1.9, sijaisena 5.8.–1.9.2024 Mari Jussi-Pekka KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO Kirkkoherranvirasto puh. Kolehti Kansan Raamattuseuran nuorisoja opiskelijatyölle. To 26.9. klo 17 Kässäklubi Virastotalon neuvotteluhuoneessa (Keskuskatu 2, 2 krs). Palveleva puhelin p.0400 221180 avoinna joka ilta klo 18–24. Su 25.8. Pe 23.8. klo 13 Esperissä hartaus (Jarkko) Pe 23.8. 044-5797470 Taloustoimisto puh. ILMOITTAUTUMINEN Tiedustelut ja ilmoittautuminen leirille oman seurakunnan diakoniatyöntekijälle Maija-Leenalle, puh. Messu klo 10 14. 045 3488145, Frosteruksenkatu 16, 86710 Kärsämäki. Kirkkokuoro aloittaa keskiviikkona 4.9. Pyhajokiseutu.fi /ilmoita 11 TORSTAINA 22. klo 13.15 Kimppa-Kämpän hartaus (Maija-Leena)Klo 17-19 Nuortenilta kerhohuoneessa ja ripikoulusalissa (Tuula).Klo 17.30-18.15 Lapsikuoron harjoitus seurakuntakodissa (Jarkko). Tiedustelut Joonas 044-3598519 Diakoniatyö:. 18.30 alkaa Kirkkokuoro kirkossa. klo 10 messu, Kiitollisuus (vs. 08-4797420 tai sähköposti: oulainen.kirkkoherranvirasto@evl.fi Asiointiajat ovat ma, ti ja to klo 9–12, Keskuskatu 9, 2. Su 25.8. klo 17–20 avoimet ovet Paakkilassa. Tervetuloa kuoroihin uudet kuorolaiset ja jo aiemmin kuoroissa olleet!. Su 8.9. Oulaisten seurakunta TERVETULOA JUMALANPALVELUKSEEN Jumalanpalvelukseen on mahdollista osallistua myös nettisivujen kautta: https://www.oulaistenseurakunta.fi/ tutki-uskoa/kuuntele-jumalanpalvelusta Su 25.8. klo 18 Kesäseurat Ry:llä su 25.8. Aineksia ortodoksikirkon ja juutalaisuuden musiikista. Klo 13 Koivupuistohartaus (Maija-Leena) To 29.8. Kolehti Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle. Facebook: https:www.facebook. krs. Klo 12 Paakkilan käyttöönottojuhla ja avajaiset. Messun jälkeen kirkkolounas ja seurakuntamme uuden kirkkoherran Lauri ”Late” Pietikäisen TULOJUHLA seurakuntakodissa. Tarvittaessa ota yhteyttä Ylivieskan diakoniatoimistoon päivystysaikoina ti, ke, to klo 8.30-9.30 p. tapahtumapaikka Pitkäkankaan koulu, opintie 6 sekä Oulunsalon kirkko. klo 10 messu, kerhonohjaajien siunaaminen. diakoniavastaanotolle voi varata ajan Hannelelta, puh 044-3598 513 Vastaanotolla saatavana Arjen apu-maksukortteja, Lähetystyö: Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat Oulunsalossa 30.8.–1.9. 12:41-44 Mari Jussi-Pekka, Sofie Juola. 044-5797432, nuorisotyönohjaajat Tuomas Saarela puh. Joonaksen johdolla. luku. 044-5797451 ja Henna Röyttä puh. Kappalainen Mari Jussi-Pekka puh. Musiikkia kirkossa klo 19–20.30 . alkaen Heidi Löppöseltä p. Tulossa ti 3.9. klo 11 Viimetippa Siukkiksessa seurakuntakodilla. La 7.9. 0400-221180 Perheasiain neuvottelukeskus Ylivieska ajanvaraus ma-to klo 12–13 puh. klo 13 Keskustelua ja yhteisten asioiden jakamista kahvikupin äärellä palvelutalolla, Salmentie 8 a 4. Puh. 1:1-4 Jenny Paakinaho, Heidi Löppönen Su 1.9. klo 18 Ry:n seurat Paanukirkossa. youtube.com/@vaivaisukko/streams Avioliittoon vihitty: Jukka Antero Hartikainen ja Maija Tuulikki Vahteala La 24.8. Yhteystietoja Kirkkoherranvirasto avoinna ti-to klo 10–13 p. Lisätietoa 1.9. 08-425990 Kärsämäen seurakunta ”Elettiin ennen ja eletään vastakin Jumalaan luottaen ja turvautuen!” TERVETULOA KIRKONMENOIHIN, jotka nähtävänä myös seurakuntamme YouTubessa. klo 10 messu, toimittaa Mauno Soronen, saarna Hannu Mustakallio. Merijärven kappeliseurakunta SEURAKUNNAN VIIKKO To 22.8. Kirkkokahvit Paakkilan puutarhassa. klo 18 Nuotioilta Koivulassa Piian ja Tapanin pihalla (sateen sattuessa Rauhanyhdistyksellä), tarjolla lättyä, kahvia ja makkaraa. 044-5797423 SEURAJA YHDISTYSTOIMINTA Su 25.8. Syntymäpäiväjuhlien 70-, 75ja 80-vuotiaiden ryhmävalokuvia on noudettavissa kirkkoherranvirastosta sen aukioloaikana KESKUSTELUA VARTEN Kirkon palveleva puhelin 0400-221180 avoinna joka ilta klo 18–24. Kirkkoherra Heikki Valkama, puh. välisen ajan. Merijärven kappeliseurakunta myös Facebookissa tykkää, seuraa ja kommentoi. Musiikkia Tapulissa klo 21 alkaen. Merijärven seurakuntatoimisto, Vanhatie 20, avoinna torstaisin klo 9–12, p. oulaistenseurakunta. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta.fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. Lähtö klo 8 seurakuntakodilta. Jumalanpalvelus 25.8. Palveleva kirje: PL 210, 00131 Helsinki. 08-4395070. klo 10 kirkossa Kirkkokuoro aloittaa 4.9. klo 18. klo 9–12 Perhekerho kerhohuoneessa. Kirkkoherra puh. Ke 28.8. Kirkkokahvit. klo 13 Messu Merijärven kirkossa, Tapio Karjula, Eila Kotiaho, suntio Hannu Jussi-Pekka; klo 17 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Ilkka Kalliokoski, Erkki Luokkala. klo 16, harjoitukset keskiviikkoisin, Joonaksen johdolla. Kanttori Miika Tikkanen. Voit tulla kuuntelemaan tapulin läheisyyteen. 0445797423 PERHEET, LAPSET JA NUORET Pe 23.8. Palveleva netti osoitteessa: https:// kirkonkeskuteluapua.fi/palveleva-netti. SEURAKUNNAT Haapaveden seurakunta Jumalanpalvelukseen voit osallistua joka sunnuntai netissä nettiradion kautta: https://www.haapavedenseurakunta.fi sekä Jumalanpalvelusten suoratoisto Youtubessa https://www. klo 18 Messu Pyhäjoen kirkossa ja kahvit srk-talolla www.rauhanyhdistys.fi/pyhajoki Diakoniatoimisto avoinna ti–to klo 9–11, p. Su 1.9. klo 14 saakka linkistä https:// www.mvs.fi/srk/haapavesi/url/2NCWc222zT Rippikoulut: tiedustelut Juho Heikkilä, puh 044-3598 533. 040 8675096. fi/lahetysjuhlat Kirkkoherranvirasto avoinna ma, ti ja to klo 9–13. 08-3161303, sähköposti: keskusrekisteri.oulu(at)evl.fi tai Tilaa virkatodistus verkossa -asiointipalvelun kautta: https://evl.fi/tietoa-kirkosta/ tilaa-virkatodistus Seurakuntakodin pitopalveluyrittäjä on Toiminimi Sari Heikkilä puh. Lapsikuoron muut harjoitus kerrat ovat to 19.9, 26.9, 17.10, 7.11, 14.11, 21.11, 5.12, 12.12. Su 1.9. Joka toinen torstai! PÄIHTEETÖN LEIRI (maksuton) Honkaniemen leirikeskuksessa Haapajärvellä 5.–7.9.2024. ja 29.8. Lapsikuoro on tarkoitettu 1-6lk lapsille ja on ilmainen. Jenny Paakinaho, Heidi Löppönen Hautaan siunattu Fanni Sisko Pauna 90 v. alkaen Heidi Löppöseltä p. Toivomme mukaan uusia kuorolaisia. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. Pyhäjoen seurakunta Kastettu: Eedla Ingrid Nikki Seurakunta mukana Taiteiden yössä pe 23.8 . To 12.9. klo 10 jumalanpalvelus: Lähimmäinen (Heikki, Jarkko). 044-5797450. 050 492 9250 Kirkkoherranvirasto avoinna 31.8. klo 18 Kävele naiselle ammatti -tapahtuma urheilukentällä, vapaaehtoinen maksu Su 1.9. TAPAHTUMAT Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat Siivillä Oulunsalossa 30.8.–1.9.2024 . asti Ismo Salmu. Arja ja Martta ja Isä meidän jotta olimme yhtä” Su 1.9. Heikin viimeinen toimittama jumalanpalvelus ennen eläköitymistään. klo 18 Rauhanyhdistyksen nuotioilta ry:llä. fi. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. khra Lauri Pietikäinen, Jarkko). Kanttori Auli Kärkölän läksiäiset. Lisätiedot: Minna Tervonen, puh. com/ oulaistenseurakunta Seurakuntamestarin sijaisena 29.8. TEMPAUSPÄIVÄ klo 10–14 Tarjolla Vohvelikahvit ja arvontaa! Tervetuloa! Syyskuun työlistaa täytetään. 044-5797472. Kirkkokahvit seurakuntakodissa. Kakkukahvit ja lähtöjuhla seurakuntakodissa. Perheasiain neuvottelukeskus (MAKSUTONTA, luotettavaa ja luottamuksellista apua monenlaisiin arkoihinkin seksuaali-, parisuhde-, yksilön ja perhekysymyksiin.) Terveystie 11, Ylivieska p. 08 3161 303 ma– pe klo 9–15. saakka keskiviikkona klo 12–15, syyskuun alusta ti ja to klo 12–15. Lisätietoa 1.9. tarkoitusta varten Oulun aluekeskusrekisteristä puh 083161303. klo 12 seurakuntakerho Hammasniemessä, mukana Eläkeliiton lauluryhmä. Ma 2.9. klo 19.30 nuortenilta ry:llä Su 25.8. Tavoitettavissa virka-aikana puh. Soronen, Vatjus, kirkkokuoro. klo 11 Seurakuntakerho alkaa seurakuntakodissa. 08-425 990. Vastuu luomakunnasta. Kirkon keskusteluapu päivystää numerossa 0400 22 11 80 joka ilta klo 18–24. klo 16 srk-keskuksessa Martti Murtoperän johdolla. klo 19 Ry:n nuortenilta seurakuntakodissa. Ke 28.8. Ilmoittautuminen päiväkerhoihin tapahtuu sähköisesti 5.8-30.8. Su 25.8 klo 16 seurat ry:llä Ma 26.8. Tai tilaavirkatodistus.fi Kirkon keskusteluapu päivystää joka päivä klo 18–24, puh. Tervetuloa uudet ja aiemmin mukana olleet laulajat. Viikon raamatunlukukappale: Luukkaan evankeliumin 10. 044-5512313 tai Mari Jussi-Pekka, puh. To 12.9. 044-5797430 Seurakuntakoti Oulaistenkatu 59. 08425990, ajanvaraus ma-to klo 12–13. lisätietoa: www.oulunseurakunnat.fi/ lahetysjuhlat. Kohtaamispaikka päihdeongelmien kanssa kamppaileville. Ke 21.8. p. klo 13 seurat Rantakadun rukoushuoneella Pe 23.8. 08-4395010, perjantaisin suljettu. MUUTA TOIMINTAA To 22.8. Ohjelma löytyy: www.oulunsalonseurakunnta. klo 18 seurakuntatalolla. klo 14 Laulajat harjoittelee seurakuntakodilla; klo 15 Lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla; entiset ja uudetkin laulajat mukaan laulamaan tuttuja ja uusiakin lauluja. Tehdään erilaisia käsitöitä lähetystyön hyväksi. klo 9–12 Perhekerho kerhohuoneessa. klo 10 messu, Maija Hartikainen, 70 v ja 75 v syntymäpäivät, klo 13.30 seurat ry., klo 18 sanan ja rukouksen ilta paakkilassa Ti 27.8. 08 439 5400 Instagram: @pyhajoennuortenseurakunta ja @pyhajoenseurakunta_ Facebook: Pyhäjoen seurakunta www.pyhajoenseurakunta.fi Ilmoita iloisesta perhetapahtumasta! Puh. Ke 4.9. Mark. Oulun aluekeskusrekisteri hoitaa Oulaisten seurakunnan osalta virkatodistustilaukset ja sukuselvitykset. Musiikki: Veteraanilaulajat aloittaa ti 3.9. Pe 30.8. klo 19–23 ja la 24.8. La 24.8. klo 18 Kristittyjen yhteinen rukousilta Matkanivan Rukoushuoneella. Su 25.8. Seurakuntaretki Iisalmeen. Kalajoen rovastikunnan perheasiain neuvottelukeskus, Terveystie 11, 84100 Ylivieska, ajanvaraus ma–to 12–13 p. Tervetuloa! RY: la 24.8. DIAKONIAVASTAANOTTO Seuraava taloudellisen avun diakoniavastaanoton ajanvaraus on ti 27.8.2024 klo 9–10 p. ja 19.12. Lähimmäinen. 044–5797426. Heikki Salminen soittaa huilua kellotapulissa. Rippikoulun 50 vuotta sitten käyneiden tapaaminen. Messu klo 10 Luomakunnan sunnuntai. sunnuntai helluntaista. ELOKUUTA 2024 Pyhäjokiseutu ·. Diakoniatyöntekijä Ruut Hirvilammi lomalla ja vapailla 12.–26.8. Kaikki Tervetuloa
Hän tuli Oulaisiin hallintojohtajan viransijaiseksi 4,5 vuotta sitten. Ensimmäinen kaupunginjohtajavuosi meni pitkälle sosiaalija terveysuudistuksen valmistelussa. – Korona iski Suomeen, muistelee Moilanen. Näytti siltä, että virkaura kunnassa ei sittenkään olisi hassumpaa. · ensimmäisinä työpäivinä Suomi meni kiinni. Oli osattava reagoida äkisti muuttuneisiin tilanteisiin ja olosuhteisiin vieläpä roolissa, jossa ei ollut aiemmin ollut Sijaisuuden aikana vahvistui kuitenkin usko ja luottamus myös omaan tekemiseen. Ja heti 12 ELÄMÄNMENO Pyhäjokiseutu TORSTAINA 22. HALLINTOJOHTAJAN sijaisuuden päättymisen jälkeen urkeni työt Taukokankaan johtajana. Heti tärppäsi ja kuntapomon paikka Oulaisissa reilun kolmen vuoden pituiseksi ajaksi alkoi. Enää vähän aikaa Oulaisten kaupunginjohtajana työskentelevän Riikka Moilasen vuodet Oulaisissa olivat työn täyteisiä. Riikka Moilanen on valmis muutokseen Oulaisten vuosiin mahtuu paljon työtä ja paljon hyvää, mutta myös vääriä päätöksiä. Virkahenkilöuraansa aloittelevalle Moilaselle koronaepidemia varsinainen tulikaste. – Minun ei tarvinnut miettiä, ettenkö hakisi paikkaa. ELOKUUTA 2024 ·. Riikka Moilanen ehti työskennellä Oulaisissa reilun neljän vuoden ajan. Kun sitten Oulaisten kaupunginjohtajan paikka avautui, tarttui Moilanen mahdollisuuteen
– Olen siitä iloinen, että päättäjät ovat myös myöntäneet resursseja tiedottamiseen. Toki toria on elävöitetty erilaisilla tapahtumilla, joissa monessa kaupungilla on ollut keskeinen rooli. Kaupunki on levittänyt omia toimintojaan ydinkeskustan kiinteistöihin. Riikka Moilasella on edessään elämänmuutos. Kiitos siitä, sanoo vielä vähän aikaa Oulaisia johtava Riikka Moilanen. Nyt kaivataan innovaatioita, sanoo Moilanen. Paikkakunnalla oltiin tehty alijäämäistä tulosta jo vuodesta 2018 lähtien eli paljon ennen Moilasen valtakautta. Avoimuus on kuitenkin herättänyt myös hämmennystä. Viimeisten vuosien aikana Oulaisissa on tehty näkyvää edunvalvontatyötä. Oulaisissa on perinteisesti toimittu niin, että virkamiehet esittelevät yhden vaihtoehdon, joka sitten joko hyväksytään tai hylätään. – Voisi miettiä, miten lakisääteisiä palveluja voitaisiin tehdä yhdessä. Hän suuntaa Hämeeseen johtamaan reilun 16 ?000 asukkaan Janakkalaa. OULAISISSA on tapahtunut paljon myönteistäkin Riikka Moilasen valtakauden aikana. veysyhtymiin, vaan järjesti palvelut itse. Olisin sitä mieltä, että myös isot hankkeet voisi jatkossa ostaa kehitysyhtiöltä. Hän nimittäin lupautui Taukokankaan toimitusjohtajaksi oman kaupunginjohtajuuden ohessa. Oulaisten kannattaa pitää huoli, että hyvät paikalliset käytännöt jatkuvat myös uudessa tilanteessa. Tutuksi ovat tulleet kansainedustajien liki kuukausittaiset vierailut paikkakunnalla. Joskus kului yön tunteja neuvotellessa sopimuksista lakimiesten kanssa. Siitä ei saa lipsua. ELOKUUTA 2024 Pyhäjokiseutu ·. – Vuodet 2025–2027 tulevat vielä olemaan vaikeat eivätkä ainoastaan Oulaisissa, vaan kaikissa Suomen kunnissa. Haapavesi esimerkiksi on selvinnyt sote-uudistuksen jälkeisenä aikana Oulaista paremmin. Ne on osattu hoitaa paikkakunnalla esimerkillisesti. Suunnitelmat ovat toki kesken, mutta askeleita oikeaan suuntaan on otettu. VÄESTÖN ikääntyminen on Oulaisten tavoin monen muun kunnan haaste. Tämä puolestaan johtuu siitä, että Haapavesi ja muut kunnat järjestivät terveyspalvelut porukalla. OULAISISSA tulevaisuuden haasteena tulevat olemaan esimerkiksi työllisyyspalvelut. Ne on vain kestettävä ja toteutettava talouden tasapainottamisohjelmaa. SOTE-UUDISTUKSEEN liittyy seikka, joka Moilasta vieläkin harmittaa. – Oli virhe ottaa toimitusjohtajan pesti vastaan. – Olen iloinen, että Oulaisissa on erikseen niin sanotut hyvän mielen palvelut ja sivistyssekä koulutuspalvelut. Keskusta-alueen kehittämisessä on otettu harppauksia eteenpäin. Moilasen kaudella virkamiehet ovatkin saattaneet esitellä useampia vaihtoehtoja, joista poliittiset päättäjät ovat voineet valita mieleisensä. – Päätös ostaa elinvoimapalveluja NIHAKilta oli myös hyvä ratkaisu. Jos ennen sote-uudistusta kuluja olisi saatu karsittua, olisi kaupungin taloustilanne nyt parempi. Moilanen kertoo, että toimitusjohtajan pestistä luopumisen jälkeen "muutama käänsi hänelle selkänsä." Taukokankaaseen liittyy myös tulevaisuuden haaste. Ledenin tulo paikkakunnalle on yksi asia, josta Moilanen avoimesti iloitsee. Hän kertoo, että tehtävän vastaanottamisella oli vilpitön halu auttaa Taukokankaan selviämistä uudistuksen paineissa. – On tärkeää, että valitut osaavat asiansa. Kuntiin kohdistuu muutostarpeita tulevaisuudessakin. Ratkaisu on parempi kuin tyhjät tilat ydinkeskustassa. – Toisaalta voi olla, että menoille ei olisi voinut mitään, vaikka tuolloin olisi yrittänytkin olla tiukempi. Pian tehtävän vastaanottamisen jälkeen hän kuitenkin huomasi, että aika ei yksinkertaisesti riitä kahden vaativan pestin hoitamiseen. Taukokankaalla on nimittäin tärkeä rooli kaupungissa jo työpaikkojen määränkin vuoksi. – Minut otettiin todella hyvin vastaan Oulaisissa. Kaupungin on kuitenkin ensi vuoden alussa liityttävä kuntien töllisyyspalveluihin, jonka isäntakuntana toimii Raahe. Tästä on osoituksena kunnan pitkäaikaistyöttömistä niin sanottujen sakkomaksujen pieneneminen. Oulainen ei suostunut kuntien muodostamiin hyvinvointija ter– Jälkeenpäin ajatelleen minun ja koko kaupungin organisaation olisi pitänyt olla tuolloin vuonna 2022 tiukempi. Moilanen kehottaa Oulaisia ja muita kuntia yhteistoimintoihin ja ideoimaan ennakkoluulottomasti asioita, joita voisi yhdessä tehdä. Tehtävän jättäminen ei sujut ilman säröjä. Tuolloin budjetti meni neljä miljoonaa miinukselle, perusturvaan piti tehdä 2,5 miljoonan euron lisätalousarvio, myöntää Moilanen. Oulaisten kaupunki valitsee ensi vuodesta lähtien säätiön hallituksen jäsenet itse. Nyt on kuitenkin kaupunginjohtajalla edessään oman muutoksen paikka. Oulaisten taloustilanne näytti vielä pari vuotta sitten todella pahalta. Syynä on se, että kunnan sote-menot olivat ennen hyvinvointialueiden muodostamista pienemmät kuin Oulaisissa. Hän tarkoittaa sitä, että sosiaalija terveysmenoja olisi täytynyt ainakin yrittää pitää kovemmassa kurissa. Kävi nimittäin niin, että kaupungin suuret sote-menot nakersivat sittemmin Oulaisten valSIMO HUSSO Oulainen ELÄMÄNMENO 13 TORSTAINA 22. Myös erilaisia kannanottoja on saatu aikaan. Hämeessä odottaa reilun 16 ?000 asukkaan Janakkala uuttaa kunnanjohtajaansa. Organisaatiouudistukseen liittyy myös se, että elinvoimalautakunta lakkautettiin. Nenä on nyt kuitenkin jo nousemassa pinnalle. On annettava iso kiitos, että päättäjät hyväksyivät järjestelyn. Toivottavasti vastaanotto Hämeeseen on yhtä hyvä kuin aikoinaan Oulaisiin. – Niistä ei kannata luopua. Ennen sopimusten syntyä oli myös kaupunginjohtajan venytettävä ennestäänkin pitkiä työpäiviään. Taukokankaan toimitusjohtajuus sai jäädä. – Torialueen kehittämien jää minun osaltani kesken, mutta etenee Riikka Moilanen kaupunginjohtaja "Oli virhe ottaa toimitusjohtajan pesti vastaan." tionosuuksia enemmän kuin niissä kunnissa, joilla sote-kulut olivat maltillisimmat. SIMO HUSSO muiden viranhaltijoiden toimesta, toteaa Moilanen. Hän itse mainitsee hyvänä asiana muun muassa avoimuuden lisääntymisen. Toimintakulttuurin muutos tuntuu pieneltä, mutta se on kuitenkin todellisuudessa merkittävä. Toisaalta maailma muuttuu, ja muutoksiin on Moilasen mukaan syytä varautua. Tällä päätöksellä kuntalaiset saivat erittäin hyvät ja toimivat sote-palvelut, mutta sen ikävät vaikutukset näkyvät tänä päivänä kaupungin taloudessa rajusti aiempaa pienempinä valtionosuuksina. Siitä tehtiin jaosto, joka toimii suoraan kaupunginhallituksen alaisuudessa. Lisämerkityksen ikääntyminen saa, kun tietää, että valtionosuuksia jaettaessa painotetaan lasten ja nuorten määrää kunnassa. Riikka Moilasen Oulaisten-vuosiin mahtuu myös kaupungin organisaatiouudistus. Riikka Moilanen kertoo, että arvostaa Oulaisten yhteisöllisyyttä ja turvallista ilmapiiriä
13.50 Pasila (12). 18.05 Pingviinejä ja pieniä ihmeitä (S). 19.25 Tulosruutu. 19.00 Suurmestari UK. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 14.35 Riistetyt -Työelämän orjat. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.15 Ammatti: kirjailija: Daniel Katz. 11.00 ARPA.FI. 20.00 Dieselsalakuljettajat. 14.10 Valitut Palat Collection. 14.00 Kandit. 21.00 Erikoisjoukot (12). 11.00 8 minuuttia. 23.06 Hillo (12). 23.25–00.41 Karaokeparatiisi (S). 20.30 Yle Uutiset. 12.51 Jopet-show (7). 12.00–17.55 YLE TEEMA. 16.55 Onnenarpa. 18.00 Yle Uutiset. 08.14 Eka & Helmi (7). 12.00 Simpsonit (S). 15.40 Kokkonen Kokkosesta. 15.55 Haluatko miljonääriksi?. 14.00 Moderni perhe (S). 17.00 Puutarhan pelastajat. 12.00 Sami Yaffa – Sound Tracker: Intia. 22.00 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 23.25 Elokuva: Gone Girl (16). 22.50–00.23 Ryhmäteatteri (12). 15.30 Ihmisten puolue. 16.05 Haluatko miljonääriksi?. 19.00–19.52 Korpelan kujanjuoksu (7). 10.30 Spanielipentueen elämää. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 21.00 Tämä on tämä. 21.05 Paha paikka (12). 14.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. 18.30 Peltsin toinen luonto. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 16.50 Novosti Yle. 07.55 Emmerdale (7). 10.00 Koti koiralle UK. 14.20 Britannian rantakohteissa. 22.35 Poromafia (7). 20.00 Bettany Hughes: Pariisista Roomaan. 15.50 Pilanpäiten. 11.40–11.44 Yle Oddasat. 01.15 Virkakoirat (7). 18.30 Viikinkien aikaan. 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 13.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 12.35 Peltsin toinen luonto. 08.22 Galaxi. 00.15 Suurmestari UK. 10.00–10.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 12.30 Vera Stanhope tutkii (12). 13.15 Ei nimi miestä pahenna (S). 21.00 Elokuva: Johtaja Uuno Turhapuro, pisnismies (7). 23.50–00.00 Periaatekysymys (S). 13.15 Kultainen kynttilänjalka (12). 00.00 Elokuva: The Nice Guys. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 08.30 Simpsonit (7). 11.00 Paras treeni. 16.45 Yle Oddasat. 09.00 Bob’s Burgers (7). 11.10 Yle Alueuutiset. 10.00 Unelmia ja studiohommia. 21.00 Elokuva: 007 – Quantum of Solace (16). 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 09.00 Galaxi. 22.25 Tulosruutu. 09.05 Lisa – puuttuva palanen. 18.00 Nallukka (S). 18.20 8 minuuttia. 18.30 Peltsin toinen luonto. 14.00–15.00 Moderni perhe (S). . 10.05–10.44 Ykkösaamu. LAUANTAI 24.8. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 18.10 Urheiluruutu. 13.32 Peltsin toinen luonto. Pohjolan luonnossa kiertely päätetään huipulle. 00.20 Wayne (16). 16.00 Talot huokuvat historiaa. 21.00 Ennen elokuvaa: Elefanttimies. 10.30 Virkakoirat (7). 09.31 Mysteerikuja (7). 21.00 Elokuva: Uuno Turhapuron veli (S). 19.20 Päivän sää. 15.25 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.00 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 12.00–12.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (7). – 28.8. 17.00 Suurmestari. 13.00 MasterChef Suomi: Professionals. 09.05–09.55 Historia: Hitlerin aikakausi (12). 09.00 Simpsonit (7). 20.00–20.55 Marilyn Monroe – unelmatyttö. 16.55 Uusi Kino: How to Please (S). 17.00 Yle Uutiset. 14 TELEVISIO Pyhäjokiseutu TORSTAINA 22. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 08.05 Hevoset muuttivat elämän. 18.30 Paras treeni. 23.05 Enemmän elokuvasta: Elefanttimies. 21.00 Kino: Kilpailusarjaa (12). 08.25 Emmerdale (S). 23.00 Elokuva: Vengeance: A Love Story (16). 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 21.00 Golfkenttien kummitus (S). 16.58 Uutiset. YLE TV1 05.55 Kandit. 17.55 Uutiset. 15.00–15.30 Ikimuistoinen: Huumorin Kukkia. ELOKUUTA 2024 ·. 14.00 Elokuva: Uuno Turhapuron poika (7). 16.55 Pikku Kakkonen. 15.05 Ihmisten puolue. 15.00 Kyllä isä osaa (7). 12.45 Tanskalainen maajussi. 10.00–10.43 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 15.55 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 19.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.00 A-studio. 16.50 Novosti Yle. 06.25 Ylen aamu. 17.10 Vera Stanhope tutkii (12). 19.39 Sportnytt. 16.20 Urheilulukio. 16.00 Levyraati. 22.25 Tulosruutu. 18.55 Hetty Feather (7). 09.01 Patu-koira (7). 19.20 Tulosruutu. 11.25–11.29 Yle Oddasat. 18.00 Leikkien keräilijät. 09.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 23.10 Lidian autossa (12). 10.30 Simpsonit (7). 10.20 Kahdeksan vuodenaikaa. 06.25 Huomenta Suomi. 19.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 14.00 Kotoisa. 13.20 Fennada-klassikot: Ylijäämänainen (7). 21.00 Vaiettu murha: Elli Immo (7). 11.20 Maryn helpot kokkailut. 14.25 Remppa vai muutto UK. 17.50 Veljesten kirja. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 19.10 Uutisextra. 15.55 Haluatko miljonääriksi?. 19.00 Frendit (S). 17.38 Varikkounelmia. 12.00–17.15 YLE TEEMA. 17.05 Viiden jälkeen. 16.30 Super-Jahti. 17.05 Elokuva: Yösyöttö (S). 07.55 Oikeus kuolla. 22.12 Yle Uutiset. 19.30 Salatut elämät (S). 20.00–00.23 YLE TEEMA. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.25–19.53 YLE FEM. 09.50 Tanskalainen maajussi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Remppa vai muutto UK. 10.00 Yle Uutiset. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 07.30 Muumilaakson tarinoita. 20.55 Urheiluruutu. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 23.30 Hillo (12). 14.50 Pilanpäiten. 12.20 Jopet-show (7). 11.00 ARPA.FI. 18.30 Hetty Feather (7). 08.45 Alkoholikokeilu. 08.00 Yle Uutiset. 15.00 Ex-Onnelliset (7). 17.00 Simpsonit (7). 08.00 Puutarhan pelastajat. 20.00–20.52 Korpelan kujanjuoksu (7). 19.30 Salatut elämät (S). 18.06 Do, Re & Mi (S). 19.30 Varikkounelmia. 08.35–08.47 Keltainen Lumimies (7). 13.04 Peltsin toinen luonto. 15.25 Paratiisi (12). 21.00 Tuntematon sotilas -sarja. 16.55 Onnenarpa. 16.45–17.15 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. TORSTAI 22.8. 23.30–00.30 Sisällä: Vaikuttaja. 20.00 Siilien salainen maailma. 20.30 Yle Uutiset. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.25 Kotijumppaa Sofian kanssa. 10.30 Spanielipentueen elämää. 10.00 Emmerdale (7). 20.00–00.41 YLE TEEMA. Osa 12/12. 17.00 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 15.30 Penn & Teller: Naruta meitä (12). 01.20 Vaiettu murha: Elli Immo. 22.20 Päivän sää. 23.40–00.05 Uusi Kino: Hangover Cure (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 12.00–12.39 Tiettömän taipaleen takana. 22.45 Hillo (12). YLE TV1 07.00 Puutarhakausi. 14.15–14.40 Pasila (12). 17.00 Ulosottomiehet. 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Kotikeittiömestarit. 16.50 Novosti Yle. 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). 11.00 Haluatko miljonääriksi. 17.10–17.54 Rantakaupungin mysteerit (7). 20.45 Luontoretkellä lapintiiran siivin. 08.23 Eka & Helmi (7). 18.00 Päivän sää. 13.55 Valitut Palat Collection. 18.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 09.20 Taidekeräilijät. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Elokuva: Spark: A Space Tail (7). 19.30 Shetlandsaarten murhat. 20.00 Frendit (S). 13.20 Jopet-show (7). 17.55–19.54 YLE FEM. 09.55 Miksi kala syö?. 23.35–00.15 YleX Esittää: Cledos. 19.25 Tulosruutu. 15.00 Koiralle koti. 18.00 Iskelmä-Suomi: Show must go on. YLE TEEMA & FEM 07.55–12.00 YLE FEM. 19.02 Varikkounelmia. 17.00 Puutarhan pelastajat. 09.00 Remppa vai muutto UK. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 20.00 Suurmestari. 15.05 Hengen asein: Sotaonni kääntyy raskaaksi rauhaksi. 22.20 Hassisen Kone stadionilla. 10.55 Yle Alueuutiset. 17.55 Uutiset. 17.05 Viiden jälkeen. MTV3 07.05 Monchhichi (S). 08.37–08.49 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 18.05 Viiden jälkeen. 11.00 8 minuuttia. 10.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 18.00 Syke (7). 22.16 Urheiluruutu. 18.40 Avara luonto: Eläinmaailman dynastiat. 19.00 Hotelli Portofino (12). 23.15 Ei naurata (16). 18.00 Yle Uutiset. 14.50 My Name Is Happy (12). 22.20 Päivän sää. 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset. 17.30 Simpsonit (7). 15.20 Minun metsäni. 10.00 MasterChef Australia. 20.00 Suuri keramiikkakisa. 21.05 Kino Klassikko: Elefanttimies (16). 16.00 Talot huokuvat historiaa. 15.00 Ex-Onnelliset (7). 22.30 Suomi koomikoiden silmin. 09.00 Yle Uutiset. 08.05 Prisma: Hiljainen pandemia. 18.15–18.33 Van Life. 12.30 Salatut elämät (S). 13.35 Arkistojen salat. 18.34 Varikkounelmia. 21.52 Yle Uutiset. 16.00 Salatut elämät (S). 09.30 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma!. 17.30 Viiden jälkeen. 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 23.35 EXIT Suomi (16). 15.44 Ihmisten puolue. 18.20 Matikkaviikarit (S). 11.50 Maryn helpot kokkailut. 20.00 Suurmestari. 09.00 Strömsö 2021. 23.15–00.00 Musta valo (16). 12.00 Grand Designs Suomi. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 21.56 Urheiluruutu. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Kymmenen uutiset. 11.00 Virkakoirat (7). YLE TEEMA & FEM 07.55–12.00 YLE FEM. 11.00 Simpsonit (7). 18.00 Koti koiralle. 17.25 Uutiset. 15.05 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 23.15 Tulossa: Selviytyjät Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. 23.20 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 13.00 Simpsonit (7). 20.30 Frendit (S). 01.50 Hudson & Rex (12). 13.15 Ilman kotia. 19.45 Ihmisten puolue. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Sirens (7). 20.30 Frendit (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00–00.21 YLE TEEMA. 20.16 Egenlandin matkakohteet. 08.55 Huomenta Suomi. 21.55 Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin (S). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. PERJANTAI 23.8. 14.55 Haluatko miljonääriksi?. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Supercar Blondien superautot. 07.20 Muumien maailma (S). 17.00 Superpesis, miesten 3. 19.00 Seitsemän uutiset. 22.45 Brittihovin eliittisotilaat. 22.20 Päivän sää. 17.25 Spellbound (12). 14.00 Kotoisa. 17.00 Pikku Kakkonen. 20.45 Urheiluruutu. 22.35 Elokuva: Die Hard – Koston enkeli (16). Brosmetindissa on aika pohtia, mikä osuus ruoalla on luontoelämyksissä. 12.30 Salatut elämät (S). 09.00 Strömsö 2021. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 16.42 Varikkounelmia. Paras henkilö vastaamaan tähän kysymykseen on ulkoilmassa viihtyvä kokki. 17.10 Varikkounelmia. 09.30 Peltsin toinen luonto. 11.40–11.44 Yle Oddasat. 16.00 Paavo Pesusieni (7). 20.00 Frendit (S). 09.30 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma!. 11.30 Simpsonit (7). 09.00 Puutarhan pelastajat. 17.25–20.00 YLE FEM. 10.00 Unelmia ja studiohommia. 17.30 Viiden jälkeen. 22.30 Elokuva: Shut In (16). 19.20 Päivän sää. 08.00 Simpsonit (7). 06.25 Huomenta Suomi. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 18.00 Miljardöörien aika. 10.30 Jopet-show (7). 09.30 Peltsin toinen luonto. 22.35 Elokuva: Hot Shots! – kaikkien elokuvien äiti (12). 09.08 Meidän iskä (7). 18.00 Maijuli (S). 11.50 RSO Musiikkitalossa. 17.04 Päivän sää. 21.00 Elokuva: Uuno Turhapuron poika (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00–20.54 Marilyn Monroe – unelmatyttö. 18.05 Viiden jälkeen. 10.35 Spellbound (12). MTV SUB 07.00 Muumien maailma (S). 11.00 Kauppakaupunkien aarteita. 20.58 Keno ja Synttärit. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.55 Iann Dior. 18.20 8 minuuttia. 07.25 Muumilaakson tarinoita (S). 15.00 Loukko. 07.55 Eläimet lähellä sydäntä. 19.30 Frendit (S). 09.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 11.55 Jopet-show (7). 16.00 Ruotsin surkein kuski. 17.10 Vera Stanhope tutkii (12). 23.15 Amazing Race USA. 20.30 Yle Uutiset. 19.00–21.00 Frendit (S). 07.15 Monchhichi (S). 21.05 10 kirjettä tulevaisuuteen. 12.50 Freakscene: Dinosaur Jr. 01.45 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 21.00 Viimeiset (16). 10.20 Minun luontoni. 17.25 Studio 65. 18.30 Emmerdale (7). 22.05 Mies joka kuoli (12). 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 06.25 Ylen aamu. 15.00 Hudson & Rex (12). Kauhakaupalla Pohjolan luontoa, Yle TV2 lauantaina klo 10.00. 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 22.00 Catch-22 (16). 11.00 Riistametsällä. 21.00 Sorjonen (16). 08.30 Simpsonit (7). 17.25 Uutiset. 11.30 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 18.30 Syke (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 12.00–12.39 Tiettömän taipaleen takana. 22.25 Tulosruutu. 13.00 MasterChef Suomi: Professionals. 23.05 IS esittää: Sain sen videolle. 12.00 Elävät puut. 09.53 Ihan pohjalla (7). 10.30–11.30 Virkakoirat (7). 08.26 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 22.10 Lotto ja Jokeri. 12.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 22.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.20 Puutarhan pelastajat. 19.55 Egenlandin matkakohteet: Kupittaan kesäparatiisi Turussa. 09.50 Studio 65. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.58 Jopet-show (7). 11.45 Pisara. 17.30 Murha paratiisissa (12). 16.05 Milanon naisten paratiisi. 09.25 Design 3000 ja Kasper Strömman. 19.30 Elokuva: Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä (7). 16.15 Varikkounelmia. 08.30 Simpsonit (7). 08.40 Kahdeksan vuodenaikaa. 07.10 Muumien maailma (S). 14.30 Moderni perhe (S). 17.04 Päivän sää. 16.45 Yle Oddasat. 01.05 Wayne (16). 21.00 Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin (S). 12.00 Herbert ja Alice. 08.25 Tanskalainen maajussi omenavarkaissa. 13.55 Valitut Palat Collection. 08.00 Simpsonit (S). 13.00 Laittomien autojen takavarikoijat. 18.07 Idefix ja Voittamattomat. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 11.00 Kaikki minun kertomukseni. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 22.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.05 Egenlandin matkakohteet: Hima & Stradan kanssa Helsingin kaduilla. 16.58 Uutiset. 19.30–19.54 Yle Nyheter TV-nytt. 12.30 Vera Stanhope tutkii (12). 12.00–12.30 Kotikeittiömestarit. 18.00 Päivän sää. 14.10 Valitut Palat Collection. 16.30 Paavo Pesusieni (7). 20.55 Urheiluruutu. 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Elokuva: Supermarsu 2 (S). 18.30 Emmerdale (S). 23.25–00.21 Sulaneita unelmia (S). 11.30 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 13.15 Iskelmä-Suomi: Sininen ja valkoinen. 08.13 Galaxi. YLE TV1 05.55 Kandit. 14.30 Kandit. 14.15 Britannian rantakohteissa. 20.45 Rock’y VI (12). 08.20 Onko elämä vitsi?. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.06 Varikkounelmia. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.10 Yle Alueuutiset. 12.30 Salatut elämät (S). TV VIIKKO 22. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 10.00 Emmerdale (S). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.26 Jopet-show (7). puolivälieräottelu. 21.00 Elokuva: Casino Royale. 12.45 Tanskalainen maajussi. 10.00 Koti koiralle UK. MTV3 06.15 Aamusää. 22.10 Ulkolinja: Putin, Ukraina ja länsi. 09.00 Bob’s Burgers (7). 16.00 Salatut elämät (S). 11.00 Riistametsällä. 19.00–19.55 Ihantalan ihme. 15.00 Hudson & Rex (12). 13.20 Elokuva: Pikku naisia (S). 18.19 Kelaa vähän (7). 08.00 Puutarhan pelastajat
23.10 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 09.00 Kaikki minun kertomukseni. 15.25 Rikkaat ja rahattomat. 16.35 Musiikkimatka Kuubaan. 21.00 Kotoisa. 15.30 Uuno Turhapuro – This is my Life (S). 09.00 Remppa vai muutto UK. 18.20 8 minuuttia. 12.00–17.23 YLE TEEMA. 14.10 Sami Yaffa – Sound Tracker: Intia. 18.30 Jokiemme helmet: Kymijoki. 20.00 Frendit (S). 18.00–18.55 Iskelmä-Suomi: Perutaan häät. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.00–10.43 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 20.35 Salainen veljeni. 18.30 Jokiemme helmet: Oulanka ja Kitka. 20.15 Kierroksilla – off season (7). 21.00 Kotoisa. 16.55 Uutiset. 22.20 Päivän sää. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 10.30 Virkakoirat (S). 20.55 Urheiluruutu. 09.00 Galaxi. 21.00 Armoton maa (16). 15.00 Ex-Onnelliset (7). 13.00 MasterChef Suomi: Professionals. 22.35 Doc: Tuhoisa turbulenssi (7). 20.00 Suurmestari. 17.00 Ulosottomiehet. 17.04 Päivän sää. 02.25 Hudson & Rex (7). 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.30 Syke (7). 18.00 Tulipop (S). 13.53 Kandit. 19.30 Salatut elämät. 18.00 Nälkäiset nallet (S). 11.23 Jopet-show (7). 17.30 Viiden jälkeen. 18.00 Päivän sää. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 16.40 Taiteilijaelämää. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 15.25 Poliisikoira Rex (12). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.45 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 18.11 Fia ja keijut. 16.45 Yle Oddasat. 17.00 Midsomerin murhat (12). 17.25–19.53 YLE FEM. 20.00–20.55 Lolita Lobosco (7). 17.30 Vintiöt (7). (S). 00.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 12.00 LIVE: Onnenarpa. 21.49 Urheiluruutu. 19.20 Päivän sää. 12.00–12.38 Tiettömän taipaleen takana. 23.25 Korvessa kulkevi (12). 12.50 Peltsin toinen luonto. 20.55 Urheiluruutu. 10.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 13.50 Bluesia Pieksämäen asemalla. 15.00–15.50 Mölkky matkalla maailmalle. 16.25 Onnenarpa. 08.00 Koti koiralle. 19.20 Päivän sää. 21.50 Koodinimi kuusi neljä (12). 15.40 A-studio viittomakielellä. 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 19.00–19.51 Historia: Natsi-Saksan naiset. 20.00 Grand Designs Ruotsi. 15.00 Hudson & Rex (7). 08.02 Koriselämää Märskyssä. MTV SUB 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät. 13.42–14.05 Jopet-show (7). 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 Päivän sää. 09.00 Strömsö 2021. 13.00 MasterChef Suomi: Professionals. 21.45 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Simpsonit (12). 23.15 Elokuva: Häjyt (16). 12.30 Salatut elämät. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Simpsonit (7). 19.30 Trauma – itsemurhan jäljet. 16.05 Midsomerin murhat (12). 23.35–00.20 Piilotetut kyvyt. 22.02 Oxen (16). YLE TV1 07.00 Ykkösaamu. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 08.05 Rikshalla halki Intian. 17.00 Yle Uutiset. 19.10 Tulosruutu. 14.15 Britannian rantakohteissa. 11.00 ARPA.FI. 19.25 Tulosruutu. 18.10 Syke (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 13.00 Simpsonit (7). 22.02 Tapaus Raoul Moat (12). 18.00 Yle Uutiset. 17.25 Unelmakoti Sisiliassa – vintagematka. 16.00 Haluatko miljonääriksi?. 22.30 Salla – Selling the silence. 09.12 Ellun kamut (7). 21.30 Urheilulukio. 16.30 Onnenarpa. 20.00–21.00 Frendit (S). 19.30–19.54 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Metsän ääni. 12.00–12.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 11.49 Sportliv. 14.30 Elävä arkisto: Pro arte utili. 16.40 Taiteilijaelämää. 13.55 Valitut Palat Collection. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 06.45 Monchhichi (S). 10.35 Sportliv. 22.26 Stacey Dooley: kuoleman kohdatessa (12). 08.24 Ninjalinja (7). MTV3 06.15 Aamusää. 22.00 Kymmenen uutiset. 15.55 Tulossa: Petolliset. 10.20 Oikeus kuolla. 11.00 Jumalanpalvelus. 11.51 Jopet-show (7). 08.00–09.00 Simpsonit (7). 08.23 Galaxi. 15.55 A-studio. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 16.00 Salatut elämät (S). 20.58 Keno ja Synttärit. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 16.35 Rikkaat ja rahattomat. 18.05 Viiden jälkeen. 01.30 Kolmosvaihde. 22.35 Doc: Väkivaltainen vaimoni. 20.30 Yle Uutiset. 07.25 Emmerdale (7). 09.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 12.30 Salatut elämät. 15.00 Tanskalainen maajussi Kööpenhaminassa. 22.10 Elokuva: The Gentlemen (16). 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 12.00–12.39 Tiettömän taipaleen takana. 22.00 Kymmenen uutiset. 19.00 Elokuva: Supermarsu 2 (S). MAANANTAI 26.8. 23.05 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 00.35 Maajussille morsian. 17.25–23.59 YLE FEM. 07.00 Muumilaakson tarinoita. 21.55 Juha (12). 21.49 Urheiluruutu. 06.25 Huomenta Suomi. 09.53 Mitä jos. 15.00 Ex-Onnelliset (12). 11.44 Oddasat. 22.00 Ohuella langalla (12). 21.15 Oxen (16). 20.00–21.00 Frendit (S). 22.25 Tulosruutu. 15.40 Ikimuistoinen: Brita Koivunen. 08.00 Suomen surkein kuski. 14.00 Maajussille morsian. 10.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 12.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. 09.10 Tiettömän taipaleen takana. 23.35 Levyraati. 08.05 Adampourin perhe. 12.00–16.42 YLE TEEMA. 11.00 Riistametsällä. 12.45 Tanskalainen maajussi. 19.20 Urheiluextra. 23.20 Sanansaattajat. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 22.20 Viikon sää. 17.25 Antiikkimakasiini. 19.45 Rallin SM: Lahti. 15.45 Prisma: Hiljainen pandemia. 13.00 MasterChef Suomi: Professionals. 10.00 Jumalanpalvelus. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Iskelmä-Suomi: Mä joka päivä töitä teen. 12.35 Elokuva: Uuno Turhapuron poika (7). 11.30 Alone – yksin erämaassa (7). 09.05 Efter Nio. 13.50 Elokuva: Tarhapäivä (12). 19.00 Entä jos?. 00.00 Mies joka kuoli (12). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 20.45 The Stranger (12). 17.30 Viiden jälkeen. 16.45 Yle Oddasat. 13.00 Historia: Benjamin Franklin. 14.25 Remppa vai muutto UK. 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S). 18.18 Babylonin tuoli (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. TELEVISIO 15 TORSTAINA 22. 16.40 Himohamstraajat. 13.00–14.03 Historia: Benjamin Franklin. 21.45 Yle Uutiset. 09.30 Studio 65. 18.00 Selviytyjät. 18.10 Vilda (S). 16.55 Uutiset. 12.00–17.21 YLE TEEMA. 16.00 Salatut elämät. 13.20 Meidän poikamme (7). 14.10 Valitut Palat Collection. 10.00 Ahvenanmaan sankarit. 14.25 Bregenzin festivaali: Madama Butterfly. 17.00 Simpsonit (12). 07.35 Espen ja hylkeenpoikaset. TIISTAI 27.8. 01.30 Tämä on tämä. 08.00 Koti koiralle. 06.25 Huomenta Suomi. 16.10 MOT (7). 18.00 Elokuva: Supermarsu 2 (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.55 Sunnuntai Sofian seurassa. 17.00 Tiettömän taipaleen takana. 17.25–19.54 YLE FEM. 12.00 Riistetyt -Työelämän orjat. 18.20 8 minuuttia. 15.10 Entä jos. 20.00 Riistetyt – Tuhoutunut lapsuus. 22.35 Ulkolinja: Putin, Ukraina ja länsi. 17.00 Haluatko miljonääriksi?. 17.04 Päivän sää. 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.10 Yle Alueuutiset. 20.30 Yle Uutiset. 02.00 Suurmestari UK. 16.00 Siilien salainen maailma. 18.20 8 minuuttia. 14.30 Moderni perhe (S). 21.45 Yle Uutiset. 20.00 Bonusperhe. 15.25 Poliisikoira Rex (12). 02.15 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa (S). 10.00 Emmerdale (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. SUNNUNTAI 25.8. 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 20.00 Kylmän sodan Suomi: Viimeinen filminauha. 20.00 MOT (7). 09.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 23.00–00.15 Dokumenttiprojekti: Nepalin morsian (7). 11.00 Virkakoirat (S). 23.15–00.10 Sulaneita unelmia (S). 10.55 Jopet-show (7). 14.55 Uuno Turhapuro – This is my Life (S). 11.10 Yle Alueuutiset. 10.30 Elokuva: Johtaja Uuno Turhapuro, pisnismies (7). 22.55–23.58 Ohuella langalla (12). 17.00–23.58 YLE FEM. 21.05 Musta valo (16). 15.00 Kyllä isä osaa (7). 08.25 Minun luontoni. YLE TEEMA & FEM 07.35–11.59 YLE FEM. 23.00–00.18 Boheemi elää – Matti Pellonpää. 14.21 Kandit. 18.00 Suurmestari UK. 08.35–08.48 Taruvaeltajat (7). 22.35 Harry Wild (12). 22.40 EXIT Suomi (16). MTV3 06.35 Monchhichi (S). YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 12.00–12.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 12.30 Vera Stanhope tutkii (12). 15.00–15.55 Suuri keramiikkakisa. 21.45 Kino: Uusi järjestys (16). 08.55 Huomenta Suomi. 21.49 Urheiluruutu. 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 18.30 Taivaallisen hyvää. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 11.30 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 20.55 Urheiluruutu. 18.45 MasterChef Australia. 23.40–00.00 Kovat miehet (7). 10.00 Jäljet päättyvät Berliiniin. 19.25 Tulosruutu. 08.20 Ihan pohjalla (7). 22.05 Keno ja Synttärit. 16.30 100 Places to Be. YLE TEEMA & FEM 07.55–11.59 YLE FEM. 12.00 MOT (7). 09.51 Mitä jos. 08.35 Pinteessä pahin (S). 17.40 Syke (7). 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 10.30–11.30 Virkakoirat (S). 14.15 Britannian rantakohteissa. 22.50–23.59 Seikkailu Kilimanjarolla. 10.00–10.44 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 09.30 Jay Lenon autotalli. 21.00 Bettany Hughes: Pariisista Roomaan. 10.45 8 minuuttia. 12.25 Peltsin toinen luonto. 20.00 Korpelan kujanjuoksu (7). 12.18 Jopet-show (7). 14.40 Isien sota: Anni Kyrö. 20.30 Frendit (S). 11.00 Mikaela&Thomas. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 06.25 Ylen aamu. 17.10–17.52 Vera Stanhope tutkii. 23.15–00.15 Dokumenttiprojekti: Rakas äitini (S). 09.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 17.25 Uutiset. 11.15 10 kirjettä tulevaisuuteen (S). 08.05 Paavo Pesusieni (7). 15.00 Vierumäki Finnish Challenge 2024. 16.45 Yle Oddasat. 21.00 A-studio. 23.10–00.05 Lolita Lobosco (7). 09.00 Strömsö 2021. 14.10 Valitut Palat Collection. 21.00 Efter Nio. 17.55 Uutiset. 14.50–15.05 Ikimuistoinen: Iskelmäklassikot. 18.00 Yle Uutiset. 18.05 Viiden jälkeen. 11.35 IS esittää: Sain sen videolle. 13.30 Lähikuvassa Gregory Peck. 12.45 Jopet-show (7). 15.00 Mielivaellus. 14.00 Uusi elämä etelässä. 18.00 Syke (7). 16.00 Talot huokuvat historiaa. 09.34 Haju-uutiset (S). 18.16 Alvan maailma (S). 14.00–15.00 Moderni perhe (S). 18.06 Kuviomaa (S). 22.25 Tulosruutu. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 12.00 Kauas pilvet karkaavat (7). 16.00 Uuno Turhapuro – This is my Life (S). 08.20 Puutarhakeskiviikko. 09.00 Merkkien salat: Kolmio. 22.00 Kymmenen uutiset. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 17.55 Uutiset. 19.00 Lapsia ja aikuisia (12). 10.00 Metsän ääni. 13.15 Iskelmä-Suomi: Mä joka päivä töitä teen. YLE TEEMA & FEM 07.55–12.00 YLE FEM. 12.45 Tanskalainen maajussi. 17.25 Uutiset. 17.05 Viiden jälkeen. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 09.00 Simpsonit (7). 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.50 Novosti Yle. 23.25 Alpeilla: Hiking and Biking. 18.30 Unelmakoti. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Urheilulukio. 08.30 Simpsonit (S). 08.28 Lulu ja lehmä (7). 23.05 Kulttijohtajat oikeuden edessä (12). 17.00 Yle Uutiset. 18.30 Jokiemme helmet: Porvoonjoki. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.45 Urheiluruutu. 09.20 Unelmakoti. 13.20 Kuriton sukupolvi (S). 12.30 LOVE. 13.00–14.00 Simpsonit (7). 23.35 Suurmestari. 08.00 Koti koiralle. 14.10 Valitut Palat Collection. 18.10 Syke (12). 21.00 Elokuva: The Ice Road (12). 07.40–07.50 Perjantai-dokkari: Kokkolan kylähullut. 11.40 Yle Oddasat. 21.00 A-studio. 20.00 Elokuva: Michael Monroe -dokumenttielokuva (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. YLE TV1 05.55 Kandit. 10.00 Emmerdale (7). 19.20 Päivän sää. 23.00 Oddasat. 21.30 Perjantai-dokkari. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 12.00–12.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 14.00 Strongman Champions League: Kalajoki. 19.55 Tulossa: Vain elämää. 19.00 Kyllä isä osaa (7). 21.00 Elokuva: Häjyt (16). 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12). 20.00–00.05 YLE TEEMA. 19.50 Kierroksilla – off season (7). 20.50 Pariisin paralympialaiset: Avajaiset. (S). 09.00 Simpsonit (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.00 Sorjonen (16). 17.10–17.53 Vera Stanhope tutkii. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Emmerdale (S). 20.30 Yle Uutiset. 16.00 Salatut elämät. 17.00 Himohamstraajat. 18.18 Alvan maailma (S). 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.10 Urheiluruutu. 06.25 Huomenta Suomi. 15.10 Ihantalan ihme. 21.00 Kaikki irti eläimistä: Tuntematon kana. 19.39 Sportnytt. 22.35 EXIT Suomi (16). 11.30 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 16.50 Novosti Yle. 18.08 Hei, BUU-klubbenilainen!. 09.00 Remppa vai muutto UK. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.00 Suurmestari UK. 08.26 Athleticus. 19.30–19.52 Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset (7). 14.00 Grand Designs Ruotsi. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 17.25 Uutiset. 18.07 Matikkaviikarit (S). 03.05–04.05 Rekkakuskit Suomi. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 08.25 Galaxi. 08.19 Galaxi. 17.30 Simpsonit (S). 14.25 Uuno Turhapuro – This is my Life (S). 13.15 Iskelmä-Suomi: Show must go on. 17.00 Yle Uutiset. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 Suurmestari UK. 11.30 Design 3000 ja Kasper Strömman. 14.25 Remppa vai muutto UK. 21.00 Stacey Dooley: kuoleman kohdatessa (12). 21.00 Elokuva: Swingers (12). 22.20 Päivän sää. 18.30–19.24 Norjan kovin. MTV3 06.15 Aamusää. 17.00 Pikku Kakkonen. 11.00 Unelmakoti Sisiliassa – vintagematka. 09.30 Jokiemme helmet: Porvoonjoki. 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Elokuva: 007 Spectre (12). 10.05 Taivaallisen hyvää. 12.00–12.22 Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 12.00 Elävä arkisto: Pro arte utili. 22.48 Oddasat. 10.50 Viikinkien aikaan. 10.30 Jaksa paremmin. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 10.00 Metsän ääni. 08.50 HS Lasten uutiset. 08.36–08.48 Näin meillä (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Talot huokuvat historiaa. ELOKUUTA 2024 Pyhäjokiseutu ·. 18.00 Yle Uutiset. 17.10 Vera Stanhope tutkii (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 007 Skyfall (12). 14.00–15.00 Moderni perhe (S). 21.00 Tämä on tämä. 09.01 Näin meillä (7). 20.30 Juha Jokinen – kasvo ja ääni. 16.55 Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 18.00 Paras harrastus. 13.25 Kandit. MTV3 06.15 Aamusää. 11.00 8 minuuttia. 12.30 Vera Stanhope tutkii (12). 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 16.50 Novosti Yle. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam (12). 17.04 Päivän sää. 12.25–12.51 Arkistojen salat. 11.00 Riistametsällä. 08.25 Emmerdale (7). 21.05 A-studio. 03.30 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 13.55 Valitut Palat Collection. 15.30 Spotlight: Kestääkö T-paita käyttöä?. 00.00–00.25 Cryptoqueen. 23.55 Korvessa kulkevi (12). 10.30 MasterChef Australia. 10.00 Jaksa paremmin. 17.00 Yle Uutiset. 17.05 Viiden jälkeen. 12.00–12.39 Tiettömän taipaleen takana. 11.00 8 minuuttia. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 16.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 20.00 Lolita Lobosco (7). 14.05 Ammatti: kirjailija: Arto Paasilinna. 19.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 23.15 IS esittää: Sain sen videolle. 09.00 Remppa vai muutto UK. 03.00 Virkakoirat (7). 10.27 Jopet-show (7). 11.44 Oddasat. 20.00 Grand Designs Ruotsi. 12.30 Vintiöt (7). MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. KESKIVIIKKO 28.8. 21.00 Elokuva: Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä (7). 13.15 Poikamiesten holhokki (S). 18.05 Viiden jälkeen. 19.00–19.53 Prisma: Taistelu malariaa vastaan. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.00 Moderni perhe (S). 19.25 Tulosruutu. 09.00 Puutarhan pelastajat. 20.00 Simon Reeve Etelä-Amerikassa. 13.30 Simpsonit (7). 17.05 Viiden jälkeen. 16.00 Super-Jahti. 10.00 Jopet-show (7). 09.23 Supersisarukset (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Strömsö 2021. 08.25–08.48 Täysi susi (7). 13.14 Jopet-show (7). 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 15.00 Hudson & Rex (7). 10.20 Tunturien ihmisiä. 18.15–18.53 Mielivaellus. 11.15 Bonusperhe. 13.15 Iskelmä-Suomi: Elämän valttikortit. 14.15 Brittihovin eliittisotilaat. 11.00 ARPA.FI. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.40 Strongman Champions League. 20.30 Yle Uutiset. 14.25 Remppa vai muutto UK. 17.10–17.55 ZERV – Tilinteon aika (12). 10.45 Maailman ihanimmat lapset. 15.10 Ulos luontoon: Sienijuhlat. 16.35 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 15.00 Hudson & Rex (12). 18.00 Päivän sää. 22.00 Adoptoitu. 09.30 Jokiemme helmet: Oulanka ja Kitka. 18.45 MasterChef Australia. 16.45 Yleisurheilun GP. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 17.25 Tanskalainen maajussi. 13.55 Valitut Palat Collection. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.36 Siskonpeti (7). 11.00 Virkakoirat (S). 17.00–18.00 Simpsonit (7). 13.50 Uusi Kino: Roskakuski (S). 11.00 ARPA.FI. 19.00 Kerttu ja Markku – Toivoa etsimässä. 19.00 Selviytyjät. 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 09.30 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma!. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.45 Tanskalainen maajussi. 17.55 Uutiset. 08.00–08.50 Avara luonto: Eläinmaailman dynastiat. 07.55 Sirkusseilaajat. 22.00 Trauma – henkirikoksen jäljet (7). 16.55 Onnenarpa. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 Riistametsällä. 17.00 Pikku Kakkonen. 22.02 La Storia (16). 20.00–00.10 YLE TEEMA. 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 17.30 Viiden jälkeen. 16.30 Uuno Turhapuro – This is my Life (S). 21.00 Historia: Keskitysleirin valokuvaaja (12). 21.00 Elokuva: Michael Monroe -dokumenttielokuva (S). 14.15 Britannian rantakohteissa. 09.37 Supernormaalia (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 17.35 Tulossa: Raharemontti. 19.30 Salatut elämät. 19.48 Sportliv. 22.20 Päivän sää. 13.00 Historia: Benjamin Franklin. 22.45 Oddasat. 18.30 Emmerdale (S). 00.40 Poromafia (7). 16.00 Talot huokuvat historiaa. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TEEMA & FEM 08.02–11.59 YLE FEM. 20.00 Maajussille morsian. 18.00 Iskelmä-Suomi: Elämän valttikortit. 15.00 Ex-Onnelliset (7). 01.30 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa (S). 11.40 Yle Oddasat. 22.25 Tulosruutu. 18.30 Miten Hangosta tuli kaksikielinen. 18.16 Kulman kunkut (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 19.00 Maailman ihanimmat lapset. 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.50 Poliisikoira Rex (12). 20.00 Elokuva: Kupla (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 09.30 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 10.30 Virkakoirat (S). 07.55 Emmerdale (S). 09.50 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 11.00 Riistametsällä. 12.00 Kotikeittiömestarit. 17.40 Syke (12). 08.30 Tunturien ihmisiä. 16.25 Maryn helpot kokkailut. 09.30 Peltsin toinen luonto. 12.30 Vera Stanhope tutkii (12). 23.10 Elokuva: Myrskyn ratsastajat (16). 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 19.30–19.53 Siskonpeti (7). 11.50 Poliisikoira Rex (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.40 Tulossa: Haluatko miljonääriksi?. 10.00 Emmerdale (S). YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 18.00 Ruso ja rihmalat (S). 10.55 Pisara. 18.40 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Emmerdale (S). 12.00–17.22 YLE TEEMA. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 08.00 Simpsonit (7). 10.30 Spanielipentueen elämää. 19.30 Salatut elämät
10 € / kk. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. pyöräilijä . Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. krs, PL 170, 90401 Oulu 14 Pyhäjokiseutu . 705 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Sara Salonen +12 +12 +12 +13 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +13°C 2 +14°C 3 +11°C 3 +12°C 7 Kouvola +24,1 °C Saana +2,7 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteenpuoleista tuulta. Päivälämpötila 12 asteen vaiheilla. SYYSKUUTA 2023 SUDOKU 302 SIMON’S CAT 584 LASSI & LEEVI hei, rotta, toivottavasti et pane pahaksesi, että kutsuin ystäväni jaskan kylään. olen timmi! olen mahtava! antakaa tietä! olet läski, olet laiska, anna tietä. Päivälämpötila 19...23 astetta. JULKAISIJA Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot pyhajokiseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja en voi uskoa tätä. Jatkuva tilaus alk. *>WNA *D. Hinnat sisältävät 10 % alv:n. Tilausehdot pyhajokiseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja JULKAISIJA Kaleva365 Oy, Kirkkokatu 31, 3. Laskutuslisä 4,90 € / lasku kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivra-laskutuksesta. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa. TORSTAINA 14. Hinnat sisältävät 10 % alv:n. Jatkuva tilaus 7 ,50 €/kk. Jatkuva tilaus alk. TORSTAINA 14. JULKAISIJA Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot pyhajokiseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja 12 Pyhäjokiseutu . pyöräilijä . Aurinkoista ja poutaa. Päivälämpötila 5...7 astetta. JULKAISIJA Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot pyhajokiseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja 16 Pyhäjokiseutu TORSTAINA 22. *NTA *Y SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 TOIMITUS: 044 799 5895 toimitus@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot 08 5377 191 ILMESTYMISPÄIVÄ: torstai LUKIJAILMOITUKSET: pyhajokiseutu.fi/ilmoita 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: pyhajokiseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17 Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe klo 8–16 TILAUSASIAT: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. miksi niin vähän. Laskutuslisä 4,90 € / lasku kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivra-laskutuksesta. pyöräilijä . Jatkuva tilaus 7 € / kk. *NTA *Y SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 TOIMITUS: 044 799 5895 toimitus@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot 08 5377 191 ILMESTYMISPÄIVÄ: torstai LUKIJAILMOITUKSET: pyhajokiseutu.fi/ilmoita 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: pyhajokiseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17 Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe klo 8–16 TILAUSASIAT: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Päivälämpötila 12 asteen vaiheilla. HUHTIKUUTA 2023 SUDOKU 089 TENAVAT 474 LASSI & LEEVI jukrat. Jatkuva tilaus alk. SYYSKUUTA 2023 SUDOKU 302 SIMON’S CAT 584 LASSI & LEEVI hei, rotta, toivottavasti et pane pahaksesi, että kutsuin ystäväni jaskan kylään. HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Ilkka Alanko +5 +6 +7 +7 5 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +7°C 4 +7°C 3 +9°C 2 +10°C 2 Salo Kärkkä +15,2 °C Kilpisjärvi ?13,4 °C Kohtalaista itätuulta. Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa. Hinnat sisältävät 10 % alv:n. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +14°C 5 +15°C 4 +14°C 5 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 13 15 14 11 15 12 15 11 11 13 13 15 13 17 16 12 16 14 17 12 13 15 14 17 11 14 12 10 12 12 15 9 11 14 14 14 15 15 12 13 13 10 9 8 8 8 9 6 ###*P ###*A . Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa. no, hän on nöyrempi kuin odotin. se olisi ihanaa. Hinnat sisältävät 10 % alv:n. SYYSKUUTA 2023 SUDOKU 302 SIMON’S CAT 584 LASSI & LEEVI hei, rotta, toivottavasti et pane pahaksesi, että kutsuin ystäväni jaskan kylään. ehkä sinä olet väärä tyyppi jonka kanssa keskustella tästä. Jatkuva tilaus 7 € / kk. Päivälämpötila 12 asteen vaiheilla. 10 € / kk. ELOKUUTA 2024 ·. 705 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Sara Salonen +12 +12 +12 +13 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +13°C 2 +14°C 3 +11°C 3 +12°C 7 Kouvola +24,1 °C Saana +2,7 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteenpuoleista tuulta. *>WNA *D. .....se o kerran elämäs kokemus. 705 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Sara Salonen +12 +12 +12 +13 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +13°C 2 +14°C 3 +11°C 3 +12°C 7 Kouvola +24,1 °C Saana +2,7 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteenpuoleista tuulta. Jatkuva tilaus alk. mikä häntä vaivaa. hän on pyöräilijä. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. hän on pyöräilijä. toki. jukrat, en tiedä mikä niissä pyöräilijöissä on, mutta kaikki joita olen tavannut ovat vaikuttaneet kovin itsetietoisilta. JULKAISIJA Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot pyhajokiseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja 632 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Anna Latvala +21 +19 +19 +19 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +18°C 2 +18°C 4 +17°C 5 +19°C 5 Salo +22,8 °C Muonio ?0,3 °C Kohtalaista kaakkoistuulta. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +14°C 5 +15°C 4 +14°C 5 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 13 15 14 11 15 12 15 11 11 13 13 15 13 17 16 12 16 14 17 12 13 15 14 17 11 14 12 10 12 12 15 9 11 14 14 14 15 15 12 13 13 10 9 8 8 8 9 6 ###*P ###*A . jukrat, en tiedä mikä niissä pyöräilijöissä on, mutta kaikki joita olen tavannut ovat vaikuttaneet kovin itsetietoisilta. Päivälämpötila 12 asteen vaiheilla. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. olen timmi! olen mahtava! antakaa tietä! olet läski, olet laiska, anna tietä. Hinnat sisältävät 10 % alv:n. 753 14 Pyhäjokiseutu . 10 € / kk. *>WNA *D. Jatkuva tilaus alk. Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa. Jatkuva tilaus 7 € / kk. TORSTAINA 14. Jatkuva tilaus 7 € / kk. *>WNA *D. no, hän on nöyrempi kuin odotin. kuuleha.... 705 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Sara Salonen +12 +12 +12 +13 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +13°C 2 +14°C 3 +11°C 3 +12°C 7 Kouvola +24,1 °C Saana +2,7 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteenpuoleista tuulta. 10 ,90 €/kk. TORSTAINA 14. olen timmi! olen mahtava! antakaa tietä! olet läski, olet laiska, anna tietä. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +20°C 4 +18°C 3 +17°C 3 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 20 19 18 19 18 17 18 18 16 15 18 18 19 19 17 19 19 21 17 18 20 20 20 18 20 21 15 19 16 23 16 19 22 22 23 21 19 18 18 20 20 20 19 8 7 7 6 14 Pyhäjokiseutu . Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. hän on pyöräilijä. 10 € / kk. Laskutuslisä 4,90 € / lasku kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivra-laskutuksesta. SYYSKUUTA 2023 SUDOKU 302 SIMON’S CAT 584 LASSI & LEEVI hei, rotta, toivottavasti et pane pahaksesi, että kutsuin ystäväni jaskan kylään. tässä artikkelissa kerrotaan, että 11 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että elvis on edelleen elossa. *NTA *Y SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 TOIMITUS: 044 799 5895 toimitus@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot 08 5377 191 ILMESTYMISPÄIVÄ: torstai LUKIJAILMOITUKSET: pyhajokiseutu.fi/ilmoita 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: pyhajokiseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17 Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5 577, ma–pe klo 8–16 TILAUSASIAT: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +14°C 5 +15°C 4 +14°C 5 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 13 15 14 11 15 12 15 11 11 13 13 15 13 17 16 12 16 14 17 12 13 15 14 17 11 14 12 10 12 12 15 9 11 14 14 14 15 15 12 13 13 10 9 8 8 8 9 6 ###*P ###*A . Laskutuslisä 4,90 € / lasku kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivra-laskutuksesta. tiedätkö, se että avaruusolennot sieppasivat hänet, ei tarkoita sitä, että hän olisi kuollut. pyöräilijä . ei. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +14°C 5 +15°C 4 +14°C 5 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 13 15 14 11 15 12 15 11 11 13 13 15 13 17 16 12 16 14 17 12 13 15 14 17 11 14 12 10 12 12 15 9 11 14 14 14 15 15 12 13 13 10 9 8 8 8 9 6 ###*P ###*A . ei aavistustakaan häirriintyny. 683 hahahaa hah hah hah ! syökää se ! halloota, seeppa?naapuri.... jukrat, en tiedä mikä niissä pyöräilijöissä on, mutta kaikki joita olen tavannut ovat vaikuttaneet kovin itsetietoisilta. TORSTAINA 13. no, hän on nöyrempi kuin odotin. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +8°C 2 +6°C 2 +8°C 2 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 9 10 7 6 10 6 9 5 5 5 5 7 9 10 7 6 10 7 9 4 6 7 6 7 8 11 8 6 11 8 10 3 8 7 8 9 9 9 5 6 7 3 4 3 12 9 10 6 VIHAAN ELÄMÄÄ! MITÄ TAHANSA TEKEEKIN, NIIN JOUTUU ELÄINLÄÄKÄRIIN! OLEN KUULLUT SAMAN MILJOONA KERTAA: “VIEKÄÄ SE ELÄINLÄÄKÄRIIN!” “ANTAKAA SILLE ROKOTUS! ANTAKAA SILLE PILLERI! PITÄKÄÄ SITÄ ALOILLAAN! LAITTAKAA SILLE KAULURI! LUKITKAA SE KENNELIIN! SITOKAA SE PYLVÄÄSEEN”! EI MIKÄÄN IHME, ETTÄ KOIRAT ULVOVAT KUUTAMOLLE! 266 14 Pyhäjokiseutu . kyllä. no, hän on nöyrempi kuin odotin. hän on pyöräilijä. haluaisikko uira delffiinijen kans . *>WNA *D. Laskutuslisä 4,90 €/lasku kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. *NTA *Y SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 TOIMITUS: 044 799 5895 toimitus@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot 08 5377 191 ILMESTYMISPÄIVÄ: torstai LUKIJAILMOITUKSET: pyhajokiseutu.fi/ilmoita 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: pyhajokiseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17 Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe klo 8–16 TILAUSASIAT: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. jukrat, en tiedä mikä niissä pyöräilijöissä on, mutta kaikki joita olen tavannut ovat vaikuttaneet kovin itsetietoisilta. *NTA *Y SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 TOIMITUS: 044 799 5895 toimitus@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot 08 5377 191 ILMESTYMISPÄIVÄ: torstai LUKIJAILMOITUKSET: pyhajokiseutu.fi/ilmoita 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: pyhajokiseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17 Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe klo 8–16 TILAUSASIAT: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. haluaisikko uira meijä seläs ku me laulettaha enya-piisejä. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. ###*P ###*A . olen timmi! olen mahtava! antakaa tietä! olet läski, olet laiska, anna tietä. Pilvistyvää, iltapäivällä etelästä alkaen hajanaisia sateita. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin
ajama ruuna veti lähtöä vauhdilla. ELOKUUTA 2023 RISTIKKO, VASTAUS SEURAAVALLA AUKEAMALLA Pohjoista rouheutta jo vuodesta 2022 Legendaarinen kaupunkiradio kuuluu nyt myös täällä 94 ,3 MHz H A A PAV E S I Y L I V I E S K A Heikki hetekumManäytoloja lorvii kaavanimi vaihe tied onant o laiEgyptin oli keskus vanha noilla him okkuu tta Japania poikia -laina pääkaupunki tuohella hauskaa luettavaa x2 kirjeen loppuun -vuoret purje alus " URIA enteitäkin lepoon Airi Raimo ensimmäisiä di---i -laine kala soinylittäIllodin nun tyttö x2 ma päällyste kasta kultalop pu tää Jorma Kemppainen 2023 scifiklassikko PENSEIT Ä täyIHTA hilpeä aikiop " PILLIMEHU reilu poljento majoite banalisoida kvarttokoko usein runoelma 9000 kuvaa sisältöä teja viä tetty Porinaa sähköisistä palveluista! Oulaisten Olotila, ke 6.9. Tervetuloa! TYÖLLISYYSPALVELUT OULAISTEN KIRJASTO Tapahtumassa mukana: Euroopan unionin osarahoittama Oulaisten Olotila, ke 6.9. Pitkältä 40 metrin takamatkalta startannut ruuna oli valmentajansa Kimmo Taipaleen ajamana neljäs laukan hidastamana. VESA JOENSUU Lystilän Lento hylättiin loppusuoran laukasta sijalta seitsemän. Ville Koiviston ajama ruuna oli voltissaan yhdeksäs alkumatkan laukan jälkeen ajalla 18,0x/2120m. Nelivuotias tamma kilpaili Ylivieskan kaksipäiväisissä ruunakunkkareissa perjantaina aloittelevien nuorten lähdössä. Juoksulangalta lähtenyt tamma valahti pahan alkulaukan myötä joukon hännille. T.C.Lovisa paikkasi kuitenkin harha-askeleet hyvin nousemalla kakkoseksi ennätyksellään 21,5x. Laukkoihin sortui matkan aikana myös muita kilpakumppaneita. M75 4,2 km (2): 1) Eero Vehkala SalRe 31:22,0 (1353), 2) Risto Kittilä SalRe 34:45,7, +3:23,7 (5324). Asko Ritolan Ragazzina oli Ylivieskassa yhdeksäs voltissaan lukemin 18,3/2100m. AUTOURHEILU Sorakunkku XXXI Jepua 17.8.2024 Yleinen (46): 1) Walter Karlsson NNSB, 2) Joni Alaranta AL-Härmä, 3) Viktor Herten NNSB, 4) Santtu Suutarinen AL-Härmä, 5) Janne Taskila OuMK/UA. Parhaasta suorituksesta vastasi haapavetisen Eino Tuomen käsistä kakkossijalla aloittanut T.C.Lovisa. Kilpailemisen tamma aloitti viime syksynä kahdella startilla Hole Grönforsin valmennuksesta, jonka jälkeen tamma on siirtynyt Tuomen omistukseen. Takamatkalta lähtenyt ruuna hylättiin loppusuoran laukasta sijalta seitsemän Ville Pohjolan ajamana ajalla 26,5/2120m. Harvakseltaan ohjastava ja välillä useamman vuoden taukoa ohjastustehtävistä pitäneen Ari Raution JARI KANGASKORTE TULOKSET AMPUMAJUOKSU PSM-normaalimatka Raahe 18.8.2024 Naiset 5,4 km (2): 1) Hilla Lehtola SalRe 33:51,5 (3212), 2) Laura Rajala OHS 34:01,4, +9,9 (3121). tai -logi Jorma Kemppainen 2024 18 URHEILU & LIIKUNTA Pyhäjokiseutu . Santtu Raitalan ajama tamma oli voltissaan seitsemäs ajalla 30,1/2100m. Pureudu paikallisiin uutisiin Tilaa Pyhäjokiseutu Digi viikoksi maksutta! Pyhajokiseudun verkkosivustolla tarjoamme tuoretta tietoa ja uutta lukemista joka päivä sekä torstaisin ilmestyvän näköislehden. Pääkaupunkiseudulla hevoshommissa työskentelevä Roope Friman pääsi ajamaan kauden kolmannen starttinsa Junioritähtilähdössä. Vihantilaisen Riikka Finnin valmentama Lex Loyalty osallistui amatööriohjastajien SM-liigaan. Hannele Purontakasen valmentama Oceans Sixx hakee myös onnistumista. Lex Loyalty oli kuudes ajalla 16,5a/ 2100m. Hännillä koko matkan pysytellyt ori oli seitsemäs ajalla 19,0a/2120m. Pyhäjokisen Paula Pirttimaan Lystilän Lento starttasi Ylivieskassa lauantaina Toto75-lähdössä. Haapaveden muista hevosista Marjo, Sirkka ja Teuvo Mustanojan Samin Kantama kilpaili lauantaina Lahdessa. Hollanti ROUTA möi RAUVALIOINTTIKYLÄ ’mopo’ tuulia merkkipalintielinjalle ansifutisLIIKazan -paini iivas tiedotKara veltnuottia velloikoa kolo henpetopuuha sankaPaul -kuva KUJE puukin taja Iik! Äkkiä eräs matkoja livohkaan! ’mukoho naisTeekisiä x2 joukko Ranne reita tous -hinta mirri x2 oita mu TOS dromimiehiä Köli seotyttö’ sävellyksiä JOUKKO Kalle KÄRKÄS voittava maissileipä eivät enää elä ” ” x2 Lantni8 nimittäin ” ” ”1/12” Pääset alas! 1. Osallistumme Uutismedian liiton tempaukseen ja avaamme digisisällöt viikon ajaksi! Pääset lukemaan kaikkea verkon sisältöä viikon ajan maksutta tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. klo 11-14 Tervetuloa tutustumaan digipalveluihin ja kysymään neuvoja sähköiseen asiointiin. ELOKUUTA 2024 Pyhäjokiseutu ·. Ajokkina oli ilman suurempaa menestystä kilpaillut Perfect Circle. Teuvo Mämmelän valmentama ja perheen omistama Astrid Broline 15,3a/2100m oli Tammadivisioonakarsinnassa yhdeksäs Eelis Murtolan luotsaamana. Loppumatkasta askel alkoi painaa. Eino Tuomen ajokki paikkasi alkulaukkaansa Totosijat olivat alueen hevosille tiukassa viikon aikana. klo 11-14 ja kysymään neuvoja sähköiseen asiointiin. Lapinlahti JM 17.8.2024 Nuoret (16): 1) Vili Kiiskinen JoeUA, 2) Patrik Pakarinen VesUA, 3) Rasmus Husso SyRacUA, 4) Väinö Haatainen SuonUA, 5) Topi Savela OuMK/UA. Kai ja Kari Pajalan sekä ylivieskalaisen Sara Taittosen kimppatamma Siirin Elli palasi kaviouralle kahden kuukauden mittaiselta tauolta. miä männen . Toimi pian, kampanja on voimassa 8.–15.9.2023 Kirjaudu osoitteessa: pyhajokiseutu.fi/pureudu 17 TORSTAINA 22. Volttiennätys parani lukemiin 28,9x/2180m. Totosijat olivat alueen hevosille tiukassa viikon aikana. TORSTAINA 31
Verkoston PYHÄJOKISEUTU Yrityshuone pian varattavissa Pyhäjoella "Voimme tarjota tilaa maksutta paikallisille jäsenille ja yrityksille" · VESA JOENSUU Pyhäjoen Yrittäjät on vuokrannut Green Energy Tower -toimistotalosta työhuoneen puoleksi vuodeksi, siis 1.9.2024 – 28.2.2025 väliseksi ajaksi. Pyhäjoen Taiteiden yössä luvassa paljon ohjelmaa Pyhäjoen ensimmäinen taiteiden yö alkaa perjantaina 23.8. Maakuntaan kattava kyläneuvostoverkosto avulla halutaan rakentaa toimivia ja uusia kanavia kyläja kuntapäättäjien välille sekä kehittää näin yhdessä maakunnan elinvoimaa. Luvassa on Saila Kleine Staarmanin ja Kuvanaisten näyttely "Kun saapuu yö elokuun", pop-up-kahvila ja Nico Helaakosken hanurimusiikkia. Rautaromut, koneet, romuautot, kuparit, kaapelit yms. Myös livemusiikkia on luvassa. Nyt katsastetaan, jos tilalle riittää kysyntää ja tarvetta. Pyhäjoen Yrittäjät on vuokrannut toimistotalosta työhuoneen, jota paikalliset jäsenet ja yrittäjät voivat varata käyttöönsä. Hoidan paperit ja kulut0405194241 Puoli-integroitu asuntoauto. Nettiajanvaraus aukeaa elokuun lopussa. Toimistotalo sijaitsee Ollinmäen yrityspuistossa. Sananmukaisesti tyhjä pöytä odottaa käyttäjiä. Yhdeksältä illalla Heikki Salminen soittaa huilua kellotapulissa. ELOKUUTA 2024 ·. kello 18 Pauha-aukiolta. syyskuuta Yrittäjänpäivän avoimien ovien päivänä voi tuoda esille toiveita, mitä tilassa pitäisi olla. Asiasta päätettiin Vihiluodossa pidetyssä kokouksessa, jossa oli osanottajia 13 kunnasta ja siinä päätettiin yksimielisesti käynnistää verkoston toiminta. Paikalliset yrittäjät voivat varata huonetta omiin tarpeisiinsa maksutta, puheenjohtaja Saara Mustakallio kertoo. Toivomme tilalle korkeaa käyttöastetta, Mustakallio sanoo. Pauha-aukio eli Tiistai-toreilta tuttu torialue kunnantalon edessä toimii myös yhtenä tapahtumapaikkana. – ?Verkoston kuten paikallisten kyläneuvostojenkin tarkoituksena on toimia kylien välisenä sekä kylien ja kuntien välisenä yhteistyöelimenä ja keskustelufoorumina, yhtenä palveluiden kehittämisen ja viestinnän kanavana sekä kohtaamisen paikkana niin kylätoimijoille, viranhaltijoille kuin kuntapäättäjillekin. – Jos se jää käyttöön, puhutaan varmaan vuokran maksustakin. Etätyötai yhteiskäyttötiloja on Mustakallion mukaan aina silloin tällöin väläytelty. – ?Kyläneuvostoverkoston toimintaan pyydetään jokaista maakunnan 30 kuntaa ja niiden kyliä nimeämään sekä kunnan että kylien edustajat. Lisäksi siellä on yllätysohjelmaa. Kirjastolla voi tutustua Saila Kleine Staarmanin näyttelyyn ja katsella Mare Jatkolan skeittivideoita. Sitä voi kuunnella tapulin läheisyydessä. Ei vain yhteistyötä vaan yhdessä tehdään suunnitelmallisesti töitä kuntien ja kylien elinvoiman eteen. Menot Yppäri Merimaja Antti Ahopelto & Etiketti Tervetuloa nauttimaan kesälavan tunnelmasta TO 22.8. 044 095 8297 Voit jättää ilmoituksen helposti verkossa pyhajokiseutu.fi/ilmoita 18 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu TORSTAINA 22. ROMUTUSTODISTUKSET koneista ja romuautoista. NOUTOPALVELU Meille voi myös tuoda. HELGE MURTOVAARA Pyhäjoen kirkossa kanttori Miika Tikkanen opastaa kuulijoita ortodoksisen musiikin ja juutalaisuuden saloihin. Myös Kuvanaisten putiikki on avoinna iltakymmeneen asti. klo 19.00-23.00 Liput 18,www.merimaja.fi Ostetaan Merkittävä metalliromun kerääjä ROMULIIKE UTACON OY Varastotie 9, Utajärvi • p. Tällä hetkellä maakunnan 30 kunnasta jo lähes puolessa toimii kyläneuvosto tai vastaava toimielin, PohjoisPohjanmaan Kylät ry:stä kerrotaan. Siitä on ollut puhetta, mutta sen konkreettista tarvetta ei aiemmin ole selvitetty. Pauha-aukion esiintymislavalla on muun muassa tanssityöpajoja, joissa opitaan tanssimaan fuskua ja bachataa. Ja jos Yrityshuoneen käyttöaste saadaan hyväksi, Mustakallion mielestä ei ole poissuljettua, etteikö tila voisi olla yrittäjäyhdistyksellä jatkossakin vuokralla. Yrityshuoneen voi varata joustavasti 1–3 tunniksi tai kahdeksaksi tunniksi. Asustetalo Perkiömäki sekä Ravintola Katri ja Aleksi ovat avoinna iltakymmeneen saakka. P. Yrityshuonetta pystyy hyödyntämään kokouksiin, erätöihin, asiakastapaamisiin, studion omaisesti tai taukotupana, mihin puolueetonta tilaa tarvitaankaan. Koollekutsujana toimii PohjoisPohjanmaan Kylät ry. Mustakallion kahvilatilaa voi tarvittaessa päästä hyödyntämään. Verkoston toiminta tukee näin myös toimijoiden jaksamista ja hyvinvointia. – ?Nyt kun saimme Pyhäjoen kunnalta avustusta, niin saimme vuokrata tilan, jota voimme tarjota paikallisille jäsenille ja yrityksille. En avohakkaa. KÄYTÖSSÄMME ON 50 tn AUTOVAAKA. – ?Huone on ristitty Yrityshuoneeksi. Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n hallinnoiman Hullun Älykkäät Kylät -hankkeen aloitteesta Pohjois-Pohjanmaalle on päätetty perustaa koko maakunnan kattava Pohjois-Pohjanmaan Kyläneuvostoverkosto. Nyt meillä yhdistys tarjoaa sen ensimmäisen puoli vuotta ilmaiseksi. Totta kai pyrimme mahdollisuuksien mukaan hankkimaan niitä sinne. Luvassa on myös kivien ja grafiittiseinän maalausta sekä nuokkari. – ?Perustamiskokouksen yhteisenä viestinä halutaan myös vaikuttaa siihen, että kyläneuvostotoiminta tullaan kirjaamaan lakiin, jolloin se on lakisääteinen ja pysyväisluontoinen yhteistyöelin kunnissa. Ohjelma jatkuu siellä ja muualla keskustan alueella iltakymmeneen. Ja koska tila on pieni, samasta toimistotalosta löytyy tarvittaessa isompia kokoustiloja isompiin tapahtumiin. – ?5. Yhdessä torikojussa on myytävänä Lybeckerin opiskelijoiden valokuvia, toisessa on raahelaisten Mira Torvinen-Määtän ja Iisa Määtän yhteisnäyttely Satunnaista ja satumaista. MAKSU NOPEASTI TILILLE ISOJA ERIÄ Mikä tahansa metsäpalsta. Vanhassa pappilassa Villihanhi ry järjestää pop up -kirjakaupan. 0400 892 414 • www.utacon.fi • toimisto@utacon.fi OSTETAAN METALLIROMUA! Myös pienemmät erät sopimuksen mukaan. Myös Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Suomen Kylät ry kannustavat kuntakohtaisten kyläneuvostojen tai kylien neuvottelukuntien toiminnan kehittämistä
040-582 9291 ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. Myydään Myydään okt Yppärissä vanhamaantie 18. ELOKUUTA 2024 Pyhäjokiseutu ·. Tuulivoimaloiden rakentaminen edellyttää tuulivoimaosayleiskaavan laatimista. Pyhäjoen ja Merijärven kunnanhallitukset ovat kokouksissaan 19.8.2024 päättäneet asettaa Hauksuonnevan tuulivoimahankkeen maankäyttöja rakennuslain 63 §:n mukaisen osayleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville 28.8.2024 alkaen kunnantalojen ilmoitustauluille, kirjastoihin sekä kuntien internetsivuille: Pyhäjoen kunta, Kuntatie 1, 86100 Pyhäjoki Pyhäjoen kirjasto, Ruukintie 1, 86100 Pyhäjoki https://www.pyhajoki.fi/vireilla-olevat-kaavat Merijärven kunta, Kunnantie 1, 86220 Merijärvi Merijärven kirjasto, Merijärventie 104, 86220 Merijärvi https://www.merijarvi.fi/asuminen-ja-rakentaminen/kaavoitus-jatontit/vireilla-olevat-kaavat Osallisilla ja kuntalaisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä osallistumisja arviointisuunnitelmasta. Päätös on nähtävillä osoitteessa https://ylupa.avi.fi. Myös kaikki luottamuselinkäsittelyt ovat molemmissa kunnissa ominansa. Myös ilman ajanottoa! Ilmainen minihölkkä alle 9-v. Siikalatvan Urheilijat Oulaisten Taru. Kahden kunnan alueelle sijoittuvassa hankkeessa kaavaprosessi ja asiakirjat ovat yhteiset lukuun ottamatta kaavakarttoja, jotka molemmat kunnat vievät hyväksymiskäsittelyyn vain oman kuntansa osalta. 0405411196 Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. kotipalvelujenny.fi Erikoishammasteknikko MIKKO NYGÅRD Sampsankatu 1, Oulainen Ajanvaraukset puh. 040 359 6014, jyrki.maatta@pyhajoki.fi Merijärven kunta, tekninen johtaja Paavo Hentilä puh. Iltarastit Oulaisten Honkarannalla ke 28.8.2024. Karttamaksu 5€ käteinen, alle 18 v. Pyhäjoen kunnanhallitus on tehnyt kaavoituspäätöksen 18.12.2023 § 324 ja Merijärven kunnanvaltuusto 12.12.2023 § 36. Radat A, B, B-lyhyt, C ja D-helppo. ilmaiseksi. • Valitse seurapalsta • Suunnittele ilmoitus • Valitse maksutapa • Lähetä ilmoitus julkaistavaksi Jätä ilmoituksesi seurapalstoille helposti verkossa Pyhajokiseutu.fi/ilmoita p. Päätökseen saa hakea muutosta 26.9.2024 saakka. Muutoksenhakuohjeet ovat päätöksen liitteenä. 040 513 3065, johanna.lehto@sweco.fi Pyhäjoen kunnanhallitus Merijärven kunnanhallitus PYHÄJOKI MERIJÄRVI ILMOITUS VESILAIN MUKAISEN PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Aluehallintovirasto on päätöksellään 20.8.2024 (Dnro PSAVI/3066/2023) myöntänyt Pyhäjoen kunnalle toistaiseksi voimassa olevan luvan Matinsaaren siltojen rakentamiseen Pyhäjoen Pohjoishaaran ylitse ja vanhojen siltojen purkamiseen Pyhäjoen kunnassa. 040 1990 965, r.hietala@wpd.fi • Konsultti: Sweco Finland Oy, suunnittelija Johanna Lehto puh. YVA:an liittyvät mielipiteet osoitetaan ELY-keskukselle. Tilaisuutta on mahdollista seurata etäyhteydellä myös Merijärven koulun Kilpukka-salista (Merijärventie 106, 86220 Merijärvi). 08 5377 190 • yrityksille@kalevamedia.fi SOITA MEILLE! Lukijailmoitukset huomataan! Myydään Ostetaan Halutaan vuokrata Tarjotaan vuokralle Huoneistot ja kiinteistöt Huutokaupat Kaikenlaista Kokoukset Koulut ja opistot Kunta ja kaupunki Kuulutukset Menot Moottoriajoneuvot Paikkoja avoinna Hengelliset tilaisuudet Torilta YHTEYDENOTOT p. 040-582 9291 Erikoishammasteknikko MIKKO NYGÅRD Sampsankatu 1, Oulainen Ajanvaraukset puh. Mitalit kaikille! Maksu: 10e / 11-19 v 7e. 040 664 3243 jenny@kotipalvelujenny.fi | www. 040 177 1770 www.rakennustivitek.fi NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti Kuulutukset KUULUTUS Hauksuonnevan tuulivoimahankkeen osayleiskaavoituksen vireilletulosta sekä osallistumisja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta Wpd Suomi Oy suunnittelee Pyhäjoelle ja Merijärvelle tuulivoimaloiden rakentamista Hauksuonnevan alueelle. Kysy esittelyä. Palautetta pyydetään kirjallisesti 30.9.2024 mennessä osoitteisiin: Pyhäjoen kunta, Kuntatie 1, 86100 Pyhäjoki tai kunta@pyhajoki.fi Merijärven kunta, Kunnantie 1, 86220 Merijärvi tai merijarven.kunta@merijarvi.fi Yleiskaavamenettelyn rinnalla toteutetaan ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA). nettisivulta). 044 4691 225, jaana.pekkala@kalajoki.fi • Hankkeesta vastaava: wpd Suomi Oy, hankekehityspäällikkö Riikka Hietala puh. klo 12 Pyhännän koulu Sarjat: T/P11/13/15, kuntoilijat 2 km, N, N17/19/40/45/50/55/60/65/70, M, M17/19/40/45/50/55/60/65/70/75, kuntoilijat 6,6 km. YVA-prosessia ja kaavahanketta koskeva yleisötilaisuus järjestetään Pyhäjoen lukion Pauhasalissa (Koulutie 8, 86100 Pyhäjoki) keskiviikkona 11.9.2024 klo 17 alkaen sekä verkkolähetyksenä (linkki em. ja info kilpailukalenteri.fi, keijo.makkonen@gmail.com, 0407082348 ja Facebook. Molemmissa tilaisuuksissa on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Lisätietoja antavat: • Kaavoituksesta vastaavat: Pyhäjoen kunta, kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä puh. klo 11.00-11.45. Jätä ilmoitus kätevästi verkossa! pyhajokiseutu.fi/ilmoita 19 TORSTAINA 22. matkat 250/800 m. V M A T E L I J A P E L O T T A A A S E M A A V I O R M A I L A P A K O M A T K A L L E M I E L I A L O K A S K A L A T E N N I T K I R S I S T U I J A E L I A U A R E A H E T A S A T O M I O T U S U R S A A T E R I A T L U L U F H O I T U A K I S U S O T A U R H O T U T T I S P O T R A U T A M A A T A N A A T I T O N P A S S I S A H A C T H E L E N A K I L O T A G R O H O I T O I N A T A K A N A P A E L I I T T I I T A R A T R A U M A T T A V U O S A N E N N Ä E T L A D A K A I H A R I E R K I T L I B A N O N M I T T A A T O N I A A J O T T U T A KOTIHOITOA JA OMAISHOITAJIEN VAPAITA Jenny Karvola p. Seurat ja järjestöt PYHÄNTÄ-HÖLKKÄ su 8.9. 044 477 6210, paavo.hentila@merijarvi.fi Merijärven kunta, aluearkkitehti Jaana Pekkala puh. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi Uudisrakennukset Koneurakointi Asennukset Saneeraus Peltityöt Lastaajantie 1 86300 Oulainen p. Ilm. Siisti remontoitu talo isolla tontilla. Koululla ilm. Lähtöväli klo 17-19. Hankkeen YVA-menettelyä voi seurata osoitteessa: www.ymparisto.fi/hauksuonnevan-tuulivoima-YVA. 08 5377 633 lukijailmoitukset@pyhajokiseutu.fi pyhajokiseutu.fi/ilmoita Ostamassa autoa. Opastus Honkarannantieltä, kisapaikka Myllyperäntien varrella
Tuolloin astuvat voimaan eduskunnan hyväksymät lait työssäoloehdon muutoksista. Sovittelussa tehdään myös palveluohjausta, eli sovittelun osapuolia ohjataan tarvittaessa sopivan palvelun piiriin. · Sovittelu on vapaaehtoista, joka perustuu siihen, että kaikki osapuolet ovat mukana omasta tahdostaan. – ?On kuitenkin arvioitu, että työssäoloehdon kerryttämisestä voi tulla keskimäärin hieman helpompaa, koska sitä voi jatkossa kartuttaa pienemmälläkin työajalla, Kelan juristi Antti Ristimäki sanoo Kelan tiedotteessa. NuorVuolle Sovittelu etsii uusia rikosja riita-asioiden sovittelijoita PohjoisSuomen sovittelutoimistoon. Ylivieskassa ja se järjestetään osittain etänä. – ?Sovittelijalta vaaditaan sitoutuneisuutta, puolueettomuutta ja luottamuksellisuutta. Sovittelijat ovat vaitiolovelvollisia, Holappa lisää. Laki ei sulje pääsääntöisesti mitään rikosta sovittelun ulkopuolelle. Työssäoloehdon ei tarvitse jatkossakaan kertyä yhtäjaksoisesta työstä. Työ on vaativaa, mutta myös palkitsevaa. Sovittelu on osapuolten välinen asia: sovittelija on tilanteessa tukena ja apuna, kertoo sovitteluohjaaja Paula Holappa. Työssäoloehdon euroistamisesta voivat hyötyä erityisesti työntekijät, joilla on töitä vähemmän kuin 18 viikkotuntia, kunhan heidän palkkansa on vähintään 465 euroa kuukaudessa. – ?Sovittelu on vaativaa ja yhteiskunnallisesti merkittävää vapaaehtoistyötä, toteaa sovitteluohjaaja Sirkku Vähäkainu. 20 Pyhäjokiseutu TORSTAINA 22. – ?Suurin osa sovittelualoitteista tulee poliisilta, ja tällaisessa tapauksessa sopimus toimitetaan myös poliisille, Vähäkainu kertoo. Vuolle Setlementti ry tuottaa lakisääteistä ja maksutonta rikosten ja riita-asioiden sovittelupalvelua Pohjois-Pohjanmaan, Jokilaaksojen sekä Kainuun alueilla. Jokilaaksojen alueella on tällä hetkellä kolmisenkymmentä sovittelijaa. Sovittelun tärkein asia on kohtaaminen ja että asiasta saa puhua turvallisessa ympäristössä, toteaa Vähäkainu. Aina sopimusta ei kuitenkaan synny, vaikka suurimmassa osassa tapauksista sovintoon päästään. Sovittelun alussa käydään läpi sovittelun periaatteet. Sovittelijoille on tarvetta Jokilaaksojen alueella Sovittelu on maksutonta ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa palvelua, jossa rikoksen tai riidan osapuolilla on mahdollisuus puolueettomien sovittelijoiden välityksellä kohdata toisensa luottamuksellisesti. Uutta työssäoloehtoa on mahdollista kerryttää aiempaa vähäisemmillä työtunneilla, jos tulot ovat suuret. Jokilaaksojen alueella sovittelijoille on tarvetta Raahen lisäksi Ylivieskassa, Haapajärvellä, Haapavedellä, Nivalassa ja Kalajoella. Jos osapuolet pääsevät sovintoon, voidaan laatia kirjallinen soJUULIA KORKIAKANGAS Työttömyysturvan työssäoloehto pitenee Työttömien on jatkossa vaikeampi päästä ansiopäivärahan tai Kelan peruspäivärahan piiriin, kun työttömyysturvan työssäoloehto pitenee syyskuussa 6 kuukaudesta 12 kuukauteen. ELOKUUTA 2024 ·. Sen jälkeen molemmat osapuolet kertovat oman näkemyksensä asiasta. Työssäoloehdon täyttymiseen vaikuttaa jatkossa vain kuukausipalkan määrä. Peruskoulutus alkaa 3.10. Lähde: Vuolle Setlementti ry pimus. Työssäoloehdon kertyminen palkkatyöstä, palkkatuetusta työstä ja työllistymistä edistävästä palvelusta muuttuu 2. SOVITTELU · Sovittelu on maksutonta palvelua, jossa rikoksen tai riidan osapuolilla on mahdollisuus puolueettomien sovittelijoiden välityksellä kohdata toisensa luottamuksellisesti, selvittää asiaa rakentavalla tavalla, vaikuttaa itse oman asiansa ratkaisuun ja sopia mahdollisten vahinkojen korvaamisesta kumpaakin osapuolta tyydyttävällä tavalla. Sovittelija auttaa keskustelun alkuun, ja hän ei asetu kummanten sovitteluissa on lähes aina ensin erillistapaaminen. – ?Koulutuksessa käydään läpi myös käytännön harjoitteita sovittelutilanteista, Vähäkainu kertoo. Peruskoulutuksessa käydään läpi muun muassa sovittelusopimuksen laatimista ja sovittelulakia. Työssäoloehto vaikuttaa työttömien oikeuteen saada ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa. Tätä lyhyemmällä työajalla työssäoloehto ei ole karttunut lainkaan. Tätä muutosta on kutsuttu julkisuudessa työssäoloehdon euroistamiseksi. Sovittelun jälkeen sovittelutoimisto seuraa tarvittaessa sopimuksen noudattamista. Sen jälkeen ilmoitamme poliisille, että sopimus on toteutunut, Holappa sanoo. Koska työssäoloehdon pituus kasvaa, työttömällä on jatkossa oltava aiempaa pidempi työhistoria, jotta hän voi saada ansiopäivärahaa tai Kelan peruspäivärahaa. Uusi työssäoloehto täyttyy, kun 28 kuukauden tarkastelujakson aikana työssäoloa on kertynyt yhteensä 12 kuukautta. SOVITTELUTILANTEESSA toimitaan tietyn protokollan mukaan. Sovittelutilanteessa sovittelijat työskentelevät pareina. VUOLLE Sovittelu ottaa hakemuksia vastaan 11.8. · Sovittelun ansiosta oikeudenkäynti voidaan jopa kokonaan välttää tai sovittelu voidaan ottaa huomioon mahdollista rangaistusta mitattaessa. Nyt työssäoloehto pitenee 12 kuukauteen. Aiemmin työttömän on pitänyt työskennellä ennen työttömyyttä noin 6 kuukautta, jotta työ täyttää työssäoloehdon. – ?Sovittelijalta vaaditaan kykyä kuunnella. syyskuuta. Työssäoloehtoon lasketaan kaikki 28 kuukauden tarkastelujakson aikana tehty työ, joka täyttää ehdot. Uutta työssäoloehtoa kertyy yksi kuukausi, jos saa kalenterikuukauden aikana palkkaa vähintään 930 euroa ja puolikas kuukausi, jos saa kalenterikuukauden aikana palkkaa 465– 929 euroa. – ?Sovitteluissa voidaan sopia esimerkiksi vahinkojen korvaamisesta, sanoo Vähäkainu. Aiemmin työssäoloehtoa on kertynyt työajan perusteella niistä työviikoista, joiden aikana töitä on ollut vähintään 18 tuntia viikossa. – ?Sovittelijat tapaavat nuoret ensin kahden kesken ja sen jälkeen sovittelu aloitetaan yhteisessä pöydässä, kertoo Vähäkainu. kaan osapuolen puolelle. saakka osoitteessa www.sovitellaan.fi. Poikkeuksena ovat alaikäiseen kohdistuneet rikokset, joissa uhrilla on erityinen suojan tarve. Osa-aikaista työtä tekevien asemaa voi kuitenkin helpottaa, että työssäoloehto alkaa kertyä palkkatulon perusteella työajan sijaan. – ?Sovittelu on joka tapauksessa osapuolille merkityksellinen, vaikkei sopimukseen päästäisikään. Alle 465 euron kuukausituloilla uutta työssäoloehtoa ei kerry lainkaan. JUULIA KORKIAKANGAS Sirkku Vähäkainu ja Paula Holappa kertovat, että sovittelutilanteet ovat antoisia sovittelijoille. Nuorten tapauksiin liittyvät sovittelut ovat etenkin Oulun alueella kasvussa. Aloitteen sovittelusta voi tehdä myös itse. · Myös alle 15-vuotiaiden tekemiä rikoksia voidaan sovitella. – ?Jos kyseessä on esimerkiksi vahingon korvaamisasia, seuraamme asiaa niin kauan, että viimeinenkin maksuerä on maksettu