Vihantilainen Tiia Boren osallistui Ratsu-Ateljeen järjestämälle esteleirile. Sivut 4-5
Tallien hevosvoimat
Heidi NiskaNeN
maanantai 23. Juttu on täysin uusi.
Sivu 16
Ratsastusleiriläinen. 2012
Lumi-Aatos kuittasi voittorahat
Sivu 18. Coralia säestää Tangomarkkinoilla menestyneitä.
Sivu 8
Lukijoiden materiaalia
Sivullinen lehden lukijoiden lähettämää materiaalia. Muistelua muun muassa Merijärveltä.
sivu 12
Lukupiiri aloittaa
Lukupiiriläiset kokoontuvat syyskuun alusta lähtien Pyhäjoen kirjastolla. 7. Ratsuna hänellä oli Bambi-niminen poni.
N:o 59 Irtonumero 1
23. Sivut 10-11
Tarpeita sovitellaan Oulaisten pelloille. Tarkoituksena on laittaa energiakulut kuriin.
Sivu 7
Musiikki kuljettaa
Tangoa yössä, kun tutut pojat ovat työssä. HaapavesI-kärsämäkI-merIjärvI-oulaINeN-pyHäjokI-vIHaNtI
Aarteita: Oulaisten, Haapaveden ja Kärsämäen kirpputorit vievät kävijät mennessään. heinäkuuta 2012 N:o 59 Irtonumero 1
Tilat remonttiin
Vihannin nuorisoseuran taloa remontoidaan
Saako saunaan tuoda syötäviä ja juotavia. Tai siellä on se jo nyt, mutta kun kaikki ideoinnin ja suunnittelutyön hedelmät kypsyvät makeiksi, alueella nähdään vielä entistäkin vetovoimaisempi toimintakeskus. Kompromissit on koettu ja päätöksiä viedään arkeen. Kuvastaa todellista tätä päivää Oulaisissa. Toimijat, vetovoima, tekeminen ja palvelut ovat jo olemassa. Parhaimmillaan onnistuessaan kaikki hyötyvät kaikista ja lopputulos on enemmän kuin osiensa summa. Sitten kahvi on valmis. 2
Ota meihin yhteyttä
n Näin lähetät mielipiteen:
Sähköpostilla: osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä. Ja toden totta! Naisten käsilaukku on todellinen tilaihme. Erään kuulijan mukaan paras kahvi syntyy, kun tummaan mukiin laitetaan kuparikolikko ja mukiin kaadetaan vahvaa kahvia, kunnes kolikko katoaa näkyvistä. Keskittymässä olevia toimintareviirejä on nyt selkiytetty. Rohkeutta on toteuttaa suunnitelmat ja tärkeintä on yhteen hiileen puhaltaminen.
Kesän kukkasatoa. Heinäkuun saunailtoihin pyydettiin näkemyksiä siitä, mikä saunassa on sallittua, vähemmän sallittua tai peräti kiellettyä. Niillä houkutellaan uusia muuttajia paikkakunnalle,
hyvä monumentti liikenneympyrässä Oulaisissa. Ne ovat:
n Kiitos olit tosi ystävällinen hoitaja, kun otit kokeet osastolle mennessä. Näin keitetään kuulemma hyvä nokipannukahvi: vasta kiehahtaneeseen veteen kaadetaan pannujauhatusta, kunnes kahvikasa humpsahtaa omasta painostaan alas.
Pannua kiehautetaan kolmesti. Nämä
niillä lisätään hyvinvointia niin palveluiden kuin oheistoimintojenkin kautta. Liikennettä alueelle tulee valtakunnallisista weteraanikonepäivävieraista ympäri vuoden pyöriviin harrastajaporukoihin. Joku halusi saunaan syvällisiä keskusteluja, joissa jaetaan sekä ilot että surut. tv.vappu
Heidi NiskaNeN
senttinen rahoitus. Toinen sitä vastoin nauttii olemalla aivan hiljaa kiukaan sihinää kuunnellen. Uutena kesäradiona soi elokuun loppuun saakka Toivontuottajien Suviradio. Selänpesijääkin muutama toivoi. Käsilaukku tuntui olevan paitsi aarrearkku myös kaatopaikka ja komposti: kuukausia kuivuneiden kosteuspyyhkeiden seasta löytyi myös koirankakkapussi. Perinnekeskuksen ympäristössä on monta eri toimijaa, monine erilaisine taustaorganisaatioineen. Suviradioon tosin puutuu nopeasti. Toivottavasti isot suunnitelmat eivät kariudu lillukanvarsiin. heinäkuuta 2012
kommentti nettilehdestä
n Juttuvinkit:
Päätoimittaja Sirpa Kortet Email sirpa.kortet@almamedia.fi Puhelin 010 665 5144 tai 050 438 0845 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
"
tekstARit
Iso peukku 17-vuotiaalle asiaan puuttuneelle. Erityisen outona pidettiin saunassa syömistä. Kauniit kukat piristävät sadepäivinäkin.
teeVeetARkAstAJA: mAuno neVAlA
Ääniaalloilla keskellä kesää
viihdyttävä ja rento Suomen Radio tarttui herkulliseen aiheeseen. Hienosti tehty!"
Lukijan kommentti nettilehdessä www.pyhajokiseutu.fi
Pääkirjoitus maanantaina 23. Pannua kolautetaan kolmesti kannon päähän ja odotetaan taas tupakan verran. heinäkuuta 2012
n Rattijuoppojen autot ovat aivan
Tahto tehdä toimivaa
örmäperälle on syntymässä lähivuosien aikana mielenkiintoinen ja monitoiminnallinen alue. Myöskään letkajenkkaa ei saunassa saa tanssia. Nimimerkki: taas
laki, muistutus, huomautus, irtisano minen,viraltapano,rikosoikeudelline n vastuu,muutoksenhaku, oikaisu, valitus jne.Että, höpsistä töppöseen ja töppösen suu kiinni.
T
n En herkistele, päinvastoin. Muutamien hehtaarien toimintakeskittymän ovat huomioineet jo ulkopuolisetkin. Ilmassa on selvästi kasvuhalukkuutta, jolla tähdätään koko kaupungin kehittymiseen. Kaipaan musiikin sekaan mukavaa puhetta vaikka saunajuttuja.
Mauno Nevala. Kuulijoilta kyseltiin kokemuksia naisten käsilaukun sisällöstä. Omat parhaat kahvihetkeni ajoittuvat heinäpellolle 1950-luvulla. On hienoa seurata, kun uskalletaan panna tuulemaan. Odotetaan tupakan verran. Siskoni on vihdoin kurvannut pyörällä ladon nurkalle kahvi ja eväät mukanaan.
"
Naisten käsilaukku on todellinen tilaihme."
Mauno Nevala Teeveetarkastaja
Pitkään odotettu kahvitauko lepuuttaa heinien seivästäjän kroppaa ja mieltä. Laukuista löytyi kännyköitten, avainten ja meikkien ohella kihartimia, suoristimia ja kuivaimia. Kuulijat intoutuivat toinen toistaan parempiin ohjeisiin: Sauna on nautinto- ja puhdistautumispaikka niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Radiokesä: Kesäinen,
Saunassa pitää rupatella mukavia, mutta huutaminen, kinastelu, kiroilu tai tappelu eivät kuulu saunaan. Suomen Radiossa saatiin mukavia vinkkejä myös siihen, miten syntyy paras kahvinautinto. Alueella toimintaansa laajentavat tekijät tietävät ja luottavat, että matkailu, hevosharrastus ja kotiseutuperinne kantavat tulevaisuuteen. Yhdistyksien lisäksi alueella palvelevat yrittäjät. EU-rahanmyöntäjätkin luottavat kehitykseen, sillä uusimpaan talli-investointiin on luvattu jo 75-pro-
"
siirtokarjalaiset ovat opettaneet, että ihminen voi saada hyvän elämän.
n Karhu kävi taas hajottamassa
mehiläspesän Likalanperälla
Ilmassa on selvästi kasvuhalukkuutta, jolla tähdätään koko kaupungin kehittymiseen."
Sirpa Kortet Pyhäjokiseudun päätoimittaja
n Ei tarvitse taistella perustuslain
takaamia ihmisoikeuksia. Lopuksi mukiin kaadetaan vahvaa "kirkasta", kunnes kolikko näkyy taas. Elementit ovat monelta osalta jo kunnossa. Mutta huippu oli kyllä rautasaha! Ei kai se ole hiustenhoitoväline. Muutama oli puolesta, mutta varsin yleisesti oltiin sitä mieltä, että ne kuuluvat pukuhuoneen puolelle. Se tarjoaa musiikillisen sekoituksen Suvivirrestä Katri Helenaan ja Juha Tapiosta Täysikuuhun. Juttuvinkit voi soittaa numeroon 050-4380 845.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23
Poliisilla on kuitenkin tiedossa hänen henkilöllisyytensä Jokilaaksojen poliisi tutkii asiakokonaisuutta muun muassa törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja liikennepakona.
Oulaisten markkinat
Päihtynyt mopoautoilija törttöili Oulaisissa
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
25.-26.7.
Luvassa huimaa markkinatunnelmaa!
ke-to
OULAINEN Nuori 16-vuotias paikkakuntalainen mies syyllistyi viime keskiviikkoiltana törkeään rattijuopumukseen, liikennerikkomukseen, haitantekoon virkamiehelle ja vahingontekoon. Mopoauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan Lammasojantiellä ja päätyi ojaan. Sekä mopon että kevytmoottoripyörän kuskit ja matkustajat loukkaantuivat kola-
rissa. Mopoilija aiheutti useita vaaratilanteita takaa-ajon aikana Haapaveden keskustan alueella. Tapahtumat saivat alkunsa Ranta-Väinölästä, jossa nuoren miehen epäillään rikkoneen entisestä kerhotilasta ikkunoita. Luvut perustuvat poliisin Tilastokeskukselle toimittamiin onnettomuustietoihin.. Kuolleita oli yksi vähemmän ja loukkaantuneita 521 vähemmän kuin tammi-kesäkuussa 2011. Mopokuski ei totellut poliisipartion pysäytyskäskyjä, vaan hurjasteli partiota kar-
kuun. Kaikkiaan tammi-kesäkuussa sattui 2 447 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta, mikä on 303 vähemmän kuin vuoden 2011 vastaavana aikana. Kuljettaja käyttäytyi uhkaavasti ja aggressiivisesti pelastushenkilökunnan saavut-
tua paikalle, minkä takia poliisi joutui turvautumaan käsirautoihin. Tällöin virta-avaimet pois ottanut henkilö lähti seuraamaan mopoautoa ja soitti samalla asiasta hätäkeskukseen. Lopulta mopokuski törmäsi kevytmoottoripyörään kurvattuaan kaupan pihasta Pulkkilantielle. Kesää on kuitenkin vielä jäljellä, toivottavasti nämä luvut ennustavat aiempaa turvallisempaa mopoilukesää, sanoo Valtonen. Mopoilun turvallisuudessa on tapahtunut käänne parempaan, toteaa Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen. Tammi-kesäkuussa loukkaantui ennakkotietojen mukaan 269 mopoilijaa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan loukkaantui 457 mopoilijaa. Tapahtuma sai alkunsa, kun poliisipartio oli ollut pysäyttämässä Haapaveden keskustassa kolarissa ollutta mopoa. heinäkuuta 2012
Mopo ja kevari kolaroivat viikonloppuna Haapavellä
HAAPAVESI Mopo ja kevyt-
3
moottoripyörä kolaroivat Pulkkilantiellä lauantaina aamuyöllä. Poliisilla ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin kuljettaa nuori mies säilöön Ylivieskan poliisiasemalle, ilmoitettuaan asiasta ensin sosiaalipäivystykseen ja nuoren miehen vanhemmille. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. Lisäksi nuori mies kieltäytyi hoitotoimenpiteistä. Jokilaaksojen poliisin mukaan mopoauton kuljettajalla oli ilmeisesti toiset virta-avaimet hallussaan, koska hän sai mopoauton käyntiin ja jatkoi matkaansa. Yhtenä syynä hyvään kehitykseen ovat viime kesänä
voimaan tulleet mopokortin koulutusvaatimukset. Puhalluskokeen tulos oli 1,51 promillea.
Juho Oksan koulun kentällä
ke 10-18, to 9-17
www.oulaistenhuima.fi
www.pyhajokiseutu.fi
Rattijuoppoja jäi kiinni Haapavedellä ja Merijärvellä
HAAPAVESI-MERIJÄRVI Jokilaaksojen poliisipartio otti kiinni rattijuopon sunnuntaina aamuyöllä Haapavedellä. Samanlainen käytös jatkui Oulaskankaalla. Vähennystä mopoilijana loukkaantuneiden määrässä on 41 prosenttia. Autoa kuljettanut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Tilastojen mukaan mopoturvallisuus on parantunut
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
KOTIMAA Mopoilijoita loukkaantui tieliikenteessä ensimmäisen vuosipuoliskon selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Liikenteessä kuoli 128 ja loukkaantui 3 005 ihmistä. Tämän jälkeen nuori mies ajoi mopoautollaan ala-asteen pihaan, jossa paikkakuntalainen 17-vuotias nuori mies yritti estää päihtyneen mopo-
autoilijan matkanteon ottamalla mopoautosta virtaavaimet pois. Niiden myötä uusien mopoilijoiden valmiudet liikenteessä ovat tänä kesänä paremmat kuin aiemmin, mikä näkyy onnettomuustilastoissa. Vanhatiellä pysäytetty henkilöautoilija puhalsi alkometriin 2,45 promillen lukemat.
Oulun liikkuva poliisi pysäytti viime keskiviikkoiltana henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi alkometriin 0,99 promillen lukemat. Nuori mies jatkoi aggressiivista käytöstään koko matkan ajan Oulaisista Ylivieskaan sekä vielä poliisiasemalla. Kolarin jälkeen mopokuski luikki karkuun jalkaisin tapahtumapaikalta. Onnettomuuksissa on alkuvuonna kuollut kolme mopoilijaa, kun viime vuoden alkupuoliskolla määrä oli neljä
Uusi paikka on maneesin takana metsässä ja kaukana tarhoista ja laitumista, mikä Järvelän mukaan hankaloittaa toimintaa. Pyralaisten lisäksi alueella toimii yrityspohjainen RatsuAteljee, joka yhdistää toiminnassaan hevosharrastuksen ja kuvataiteet. Elävien hevosten lisäksi samoilla pelloilla jymisevät koneelliset hevosvoimat, sillä seutu on Wanha Woi-
man weteraanikonepäivien päätannerta. Tampereen käsityöläistorilta löysin pyöreän räsymaton kymmenellä eurolla. Sen sijaan Wanha Woima suhtautuu myönteisesti siihen, että PyRa:n uusi talli tulee maneesin toiselle puolelle. Meidät on piirretty sinne ryteikköön. Ei meillä siihen ole mitään vastaan, jos se tulee rautatien puolelle. Lastumäen talli, jota PyRa nykyisin käyttää, on merkitty numerolla 5. Käytännön asiat kuitenkin kismittävät. Ilahduttavaa on rahallinen tuki, jota on jo nyt tiedossa. Kyllä se alue järjestyy, tässä on ajateltu nimenomaan kokonaisuutta, Heiska painottaa. Maneesi on ollut rompetorikäytössä ja toivomme yhteistyön jatkuvan. Alue on rompetoria ja se on salaojitettu Wanhan Woiman tarpeita varten, puheenjohtaja Jouni Aitto-oja Wanhan Woiman puheenjohtajana toteaa yhdistyksen näkökul-
masta. RatsuAteljeen yrittäjät kertovat puolestaan, että yrityksen
asiakkaat hyödyntävät säännöllisesti kaupungin ostosmahdollisuuksia. Harmoninen ulkonäkö teki vaikutuksen. Ratsu-Ateljee Oy:n vastavalmistunut Maneesi on numero 3. Silloin vaan täytyy huomioida, ettei lantala tule nykyistä kakkoshallia vastapäätä. Olemme käsitelleet asian oman yhdistyksemme sisällä ja antaneet lausunnon, että hyväksymme toki sen paikan. Tallin sijaintia on kuitenkin alkuperäissuunnitelmista muutettu. Hän perustelee näkemystään sillä, että uusi talli ja maneesi muodostaisivat toimivan kokonaisuuden. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Heis-
ka myöntää, että parhaimpaan mahdolliseen ratkaisuun pääsemiseksi alueen kehittämisessä on turvauduttu kompromisseihin. Tarvetta harrastajien hevostallipaikoille on koko ajan. Hanketta varten yhdistys on saanut Leader-tukea, joka kattaa rakentamiskuluista 75 prosenttia. Samalla alueella Wanha Woima järjestää vuosittain weteraanikonepäivät, minkä takia uudisrakennuksen sijainnista on pyydetty
opittava elämään ja pystyttävä tekemään rakentavaa yhteistyötä kaikki toistemme kanssa, hän toivoo. Alueen kehittämiseksi Sirpa Järvelä olisi kuitenkin toivonut yhteistä palaveria, jossa olisi voitu kuulla kukin toista osapuolta ja miettiä kehittämistä yhdessä. Uuden tallin tarve pyralaisille tuli, koska nykyinen tallirakennus ei vastaa enää vuonna 2014 EUmääräyksiä. Lisäksi alueen turvallisuuden kannalta ratsastajat tulisi sijoittaa lähelle maneesia, jotta vältyttäisiin perinnekeskuksen läpikululta, Järvelä sanoo. Uudisrakennus on toiminnan jatkamisen kannalta välttämätöntä, Järvelä sanoo.
lausunto myös tältä yhdistykseltä. Vanha Lastumäen talli, jonka kaupunki meille lahjoitti, on purkukuntoinen. heinäkuuta 2012
Gritten Naams, Tampere:
"En varsinaisesti. Ratsastusyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Järvelä on tilanteesta sekä tyytyväinen että harmissaan. Se löytö on tuoreessa muistissa."
Sini Hurskainen ja Eveliina Lintula, Kitee ja Kärsämäki:
Jaana ja Vili Takalo, Kärsämäki:
"Ei ole vielä löytynyt. Hänen mukaansa alati uudistuvalle ja siirtoraken-
nusten myötä weteraanikonep eelle pitää turva misen mahdolli linjaa myös, että rastus tuo myön mistä varsinki minkä takia ha minnallekin on jansa. Vielä on saatu maneesista aiheutuvat kustannukset katettua, vaikka sähköhän sinne on kallista. Viimeisin iso mietinnän aihe on ollut pyralaisten uuden tallin sijaintipaikka. Maneesi, joka pellolla on ollut jo muutaman vuoden, on Pyhäjokilaakson Ratsastajien omistama. Törmäperällä hevostoiminta on keskittynyt Törmänhovin ja Perinnekeskuksen alueelle. Me tulemme siellä kyllä nyt rakennusajan vielä toimeen, kun olemme parantaneet esimerkiksi sähköistystä. Nyt hakusessa ovat Reino-tossut."
"Aivan ehdottomasti paras löytö on vanha lipasto. Yhdessähän meidän on
Törmäperän alue. Niin aiomme neuvotella myös yrittäjien kanssa, että heidänkin uusi maneesinsa olisi konepäivien aikana käytössä, hän sanoo. Pyhäjokilaakson Ratsastajien uusi talli sijoittuu kartassa kohtaan 2. Luonnollisesti meidän toiveemme uuden tallin sijainnista oli, että talli sijaitsisi mahdollisimman lähellä nykyistä maneesia. Hän toivoo, että alueen kehittämistyötä voidaan tehdä hyvässä hengessä yhdessä. Tuntuu siltä, että koko alueen kehittämisen lähtökohtana ovat olleet kolmen päivän tapahtuman parkkipaikkojen kehittäminen, ei alueen toimijoiden ympärivuotisen harrastamisen ajatteleminen. PyRa:n omistama maneesi on piirroksessa numero 1. Ei meille annettu muutakaan vaihtoehtoa, hän sanoo. Pyhäjokialueen Ratsastajat ry:n puheenjohtajan Sirpa Järvelän mukaan lähiaikoina jopa kolme perhettä on muuttanut paikkakunnalle hyvien tallipaikkojen takia. Vaatteita on tullut lähinnä ostettua. Esimerkiksi laitumet on
suunniteltu Amiraalintien varteen, lähelle koulua. Harmittaa tietenkin sekin, kun meidän takia kaupungin maita
viljelevän henkilön vuokrasopimukset joudutaan irtisanomaan, Järvelä sanoo.
"
Vanha Lastumäen talli, jonka kaupunki meille lahjoitti, on purkukuntoinen."
Sirpa Järvelä. Siihen alamme rakentaa neljättä konehallia, siksi olemme ottaneet tähän asiaan niin voimakkaasti kan-
taa, Aitto-oja jatkaa. Yhdistys toimii kaupungilta vuokraamillaan pelloilla. Vili ei ole tehnyt kirpputorilöytöjä vielä."
Hevosvoimat jylläävät Törm
Yhdistysten tarpeita yhteensovitetaan samoille pelloille
Heidi Niskanen ja Sirpa Kortet
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
OULAINEN Hevosharrastuk-
sella on vetovoimaa Oulaisissa. Monta palav asian tiimoilta Nyt kaupunginh sa linjattiin, että minta keskitty omaan nykyisen
Pyhäjokilaakson ratsastajat hyväksyivät uuden tallipaikan
Mika HaasioMäki
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Pyhäjokilaakson Ratsastajat ry suunnittelee uuden tallirakennuksen tekemistä. Uutta tallia ei ainakaan saa rakentaa nykyisen maneesin ja Amiraalintien väliin. 4
GALLUP: Oletko löytänyt kirpputoreilta aarteita?
Heidi NiskaNeN Heidi NiskaNeN Heidi NiskaNeN
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. Yrityksen talli on merkitty karttaan numerolla 4.
Yhdistyksen uuden tallin sijaintipaikka puolestaan puhuttaa niin päättäjiä kuin harrastajiakin. Haasteena hevosharrastajien näkökulmasta on myös se, että tarha- ja laidunmaat on uudistuneissa suunnitelmissa piirretty hajalleen. Alueeseen tutustuttuaan Heiska arvostaa molempien yhdistysten tekemää työtä niin nuorison kuin koko kaupungin hyväksi. Siitä me olemme jyrkästi vastaan. Muutoin olemme joutuneet tiukan paikan eteen
Päättäjänä Heiskalla on myös tiedossa Wanhan Woiman neljännen konehallin rakennustarve, joka on otettu päätöksiätehtäessä huomioon. Uimarannoille tullaan toimittamaan asiaa koskeva varoitustaulu. Hallituksen puheenjohtaja ja yrityksen osakas Rainer Kolppanen jatkaa kertomalla, että hevostalli kuluttaa 24 tuntia vuorokaudessa, mutta tuottaa vain muutaman tunnin illassa. Itsetallennetusta otoksesta kännykän omistaja on aidosti ylpeä. Turvallisuusnäkökulmat on pyritty myös huomioimaan. Ekaluokalle menevä poika tietää, miksei tietokoneella pääse internetiin. kampylobakteereja, jotka ovat haitallisia terveydelle.
Kestilän Kangasjärven uimarannan suolistoperäisten enterokokkibakteerien pitoisuus ylitti 17.7. Latorakennuksen yrittäjät ottivat käyttöön viime kesänä. On hellyttävää katsoa, kun seitsenkesäisen tyttölapsen matkapuhelimen ruudulla ajaa kotikadulta ikuistettu vanhojen traktoreiden letka, aitoine äänineen. otetussa näytteessä myös selvästi toimenpiderajan (400 mpn/100 ml) ollen 2400 mpn/100 ml. Kaupungin peltoalueiden vuokraamisesta kaupunginhallitus on tehnyt irtisanomispäätöksen. Osallistumme myös toistemme juttuihin. Pari talvea sitten yritys joutui perumaan ratsastustunnit kahden kuukauden ajalta, sillä paukkuvat pakkaset estivät harrastamisen. Kangasjärvellä todettiin ajoittain korkeita enterokokkipitoisuuksia myös viime kesänä. Jouduimme aikaisemmin kulkemaan autotien yli. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu mahdollisesti laidunmaiden lisääminen. Poika tietää, miten kännykkää käytetään, hän tietää, miten isänsä työtabletista pystyy hipaisutekniikalla hakemaan lempitelevisiohahmojen videoita. Emme saaneet tarpeeksi maneesiaikaa, jota olisi ollut aikataulullisesti helppo järjestää, hallituksen jäsen ja tallin toiminnan suunnittelusta vastaava Laura Koivukangas täsmentää. Yrityksen omistamilla mailla sijaitsee tallin lisäksi kaksi ratsastuskenttää, siirtotalli ja kesällä toimiva latorakennus, jota käytetään oleskelu- ja taiteilutilana. Olemme muun muassa uusineet aitoja ja kentän pohjia, Laura Koivukangas mainitsee esimerkkeinä. Niistäkin on käyty keskusteluja. Tähän asti tallin asiakkaat ovat kulkeneet PyRan maneesille Saukontien yli. Ei semmoista maata voida myydä, johon ei saa rakennusoikeutta. Tyttö tietää rajansa ja pitää niistä kiinni, vaikka mieli haluaisi enemmänkin. Yrityksen tulevaisuudenkuva on selkeä. Uusintanäytteessäkin pitoisuus ylittää toimenpideraja-arvon.
Tästä syystä Kangasjärven uimarannalla ja Pirnesjärvellä uidessa on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta. Parin lisäkarsinan rakentaminen ja lisähevosten hankkiminen saattaa olla myös ajankohtaista myöhemmin. Molemmat toimijat tarvitsevat oman maneesiin. Liukkaalla ja pimeällä siirtyminen oli ajoittain vaarallista, hän sanoo. Lämmin maneesi on edellytys yrityksen täysipainoiselle ympärivuotiselle toiminnalle, Ratsu-Ateljeen toimitusjohtaja Anna Koivukangas kiteyttää.
nen tuli esille jo ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. Lapset tietävät laadusta. Kännykällä pitää pystyä ottamaan kuvia ja tallentamaan liikkuvaa kuvaa. Pyralaiset osallistuvat meidän tallimme ja seuran harjoituskisoihin sekä valmennuksiin. Rakennussuunnitelmat on laatinut oulaistelainen Hannu Yppärilä. Tämän kesän suuret sademäärät vaikuttavat myös to-
dennäköisesti enterokokkipitoisuuksien nousuun. Yrityksen tontilla sijaitseva maneesi otetaan varsinaisesti käyttöön ensi syystalvena. Vanhempien kanssa on yhdessä tehty säännöt, että viikossa saa pelata vain kahtena iltana tietokoneella, silloinkin rajoitetun ajan. Eihän tässä monien satojen metrien etäisyyksistä puhuta, kun mietitään laidunmaita, hän pohtii. Pekka Heiska tietää, että tällä hetkellä ratsastusreittejä kulkee alueen osayleiskaavan mukaisilla viheralueilla. heinäkuuta 2012
5
ArkistokuvA: rAine LehtorAntA
Pirnesjärven uintivedessä bakteereja
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
HAAPAVESI Haapaveden Pir-
nesjärveltä otetuissa näytteissä on todettu kohonneita enterokokkipitoisuuksia. Tulevaisuudessa myös meidän ratsastajat ovat riittävän kokeneita osallistumaan PyRan järjestämiin isompiin kisoihin, Laura ja Anna Koivukangas sanovat. Rakennuksen pinta-ala on 1500 neliömetriä ja kuutiotilavuus 3000. Olemme ilmaisseet kiinnostuksemme ostaa lisää laidunmaata, Koivukankaat kertovat.
"
Lämmin maneesi on edellytys yrityksen täysipainoiselle ympärivuotiselle toiminnalle."
Anna Koivukangas
Samanikäinen tyttö tietää, että nettipelaamiseen voi jäädä koukkuun. On hyvä, että Oulaisissa harrastetaan ja ratsastetaan. Tällä hetkellä tallilla on kuusi hevosta ja kolme ponia. hallituksesä PyRan toiyy nimenn maneesin
verkkolehdessä
www.pyhajokiseutu.fi
Kommentoi juttua
T
Maneesi on ratsastustallin elinehto
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@almamedia.fi
OULAINEN Ratsu-Ateljeen maneesin harjannostajaisia vietettiin viime torstaina. Toimintaa on kehitetty ja laajennettu yri-
Tähän asti Ratsu-Ateljee Oy on vuokrannut maneesiaikaa Pyhäjokilaakson Ratsastajat ry:ltä. Lasten synttärilahjatoiveet ovat muuttuneet. Kulkuyhteys uudelle tallille on maneesin vierestä, hän painottaa. Oman maneesin rakentami-
tyksen perustamisesta lähtien. Tarvitsemme oman maneesin. Kadulla kaikki skeittaavat nuorukaiset näyttävät hänestä Robinilta, hittikappaleen sanat sujahtelevat huulilta kuin levyautomaatista.
veria tämän on istuttu. Enterokokkipitoisuuksien nousun syy pyritään selvittämään ja tarvittaessa ryhdytään korjaaviin toimenpiteisiin ongelman poistamiseksi.
rmäperällä
ympärille. Ilahtuvatko nämä pienet opintiensä aloittavat enää uudesta viivottimesta?
"
Vaikkei hän osaa vielä lukea, hän tuntee näppäimistön ja kirjaimet, joita hakukoneeseen syöttämällä saa internetistä esille aamuhetkien viihdykettä.". Koska E.coli-bakteeripitoisuudet eivät ole olleet normaalista poikkeavia, kyseessä ei ole jätevesipäästö kummal-
lakaan järvellä. Jokin aika sitten kaupunginhallitus purki kaupat viheralueesta yksityisen talonrakentajan kanssa, juuri siksi, ettei alueelle myönnetty lupaa rakentaa.
KOLUMNI: Sirpa Kortet
kasvavalle päivien aluata kehittyisuus. Viheralueet on tarkoitettu yleiseen käyttöön, Heiska painottaa. Tämä on yritys, jossa tehdään töitä. On hyvä, että mediakasvatus on osana yleisopetusta, mutta riittääkö motivaatio vielä liitutauluun ja lyijykynään. Pellot ovat vielä ensi kesänä nykyisen viljelijän käytettävissä. Hän ä hevosharnteistä tekein tytöille, arrastustoin oltava si-
Lukutaidottomat huippuosaajat
uttavaperheen eskari-ikäinen lapsi oli jumittunut kyläpaikan vessaan ja antanut äidilleen suoran palautteen siltä istumalta, kun heidän kotonaan ei ollut jotain modernia tv-peliä. Alakouluikäinen arvostaa nopeaa yhteyttä, jolla voi virtuaalimaailmassa vaikka shoppailla tai tapailla kavereita. Hän tietää, että eri käyttäjillä on erilaiset profiilit. PyRa on yhdistys, harrastusporukka. Koska maneesiin tulee eristys, saadaan siihen myös lämpimät tilat, Koivukankaat kertovat. Tästä syystä otettiin uusintanäyte 19.7. Vaikkei hän osaa vielä lukea, hän tuntee näppäimistön ja kirjaimet, joita hakukoneeseen syöttämällä saa internetistä esille aamuhetkien viihdykettä. Osayleiskaava alkaa olla tosin vanha. Vaikka ratsastaminen onnistuu ulkona huonollakin säällä, on maneesissa ratsastaminen silloin kuitenkin miellyttävämpää, yrittäjät kertovat. Uimavettä ei tule niellä terveydelle aiheutuvan riskin vuoksi. Sitten ne on varattu PyRalle, Heiska sanoo. Uuden, lämmitetyn maneesin myötä nämä murheet ovat menneisyyttä. Monet pyralaiset ovat lisäksi meidän asiakkaitamme. Suuret harrastajamäärät ja eri toimijat ovat yrittäjille positiivinen asia. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. He eivät osaa vielä edes lukea, he menevät vasta peruskouluun. Kirjautumiset ja salasanat sujahtelevat sormista. He osaavat käyttää nykytekniikkaa paremmin kuin moni vanhempansa tai isovanhempansa. Hän sukeltaa tuolilta pöydän alaosassa olevan koneen keskusyksikön taakse, tarkistaa verkkokaapelin ja käynnistää koneen uudelleen. Yrityksen omistajat ovat tyytyväisiä uudisrakennuksen valmistumisesta, sillä maneesi selkeyttää yrityksen ja vieressä toimivan ratsastusyhdistyksen toimintaa. Asiasta tiedotettiin perjantaina Haapaveden kaupungin nettisivuilla. Tämä elättää itse itsensä, eikä tällä ole mitään tekemistä harrastuksen kanssa, osakkaat toteavat. Eläinten ulosteista veteen voi päätyä myös mm. Asiasta päätettiin 2009. Maneesin katto on kahden omakotitalotontin kokoinen, Rainer Kolppanen havainnollistaa rakennuksen kokoa. Järjestely ei ole kuitenkaan täyttänyt osapuolten kaikkia toiveita, sillä osa vuokratunneista on sijoittunut joko aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Vaikka Törmäperällä toimii kaksi eri ratsastusporukkaa, ei alue ole liian pieni kahdelle toimijalle. Hallituksen jäsen ja yrityksen turvallisuusasioista vastaava Helena Kolppanen muistuttaa, että oma maneesi
on myös turvallisuuskysymys. Meillä käy paljon asiakkaita muilta paikkakunnilta, ja he ovat joutuneet miettimään kannattaako tallille lähteä ajamaan huonolla kelillä. Kilpailuasetelmaa yhdistyksen ja yrityksen välillä ei Koivukankaiden ja Kolppasten mukaan ole. Oman maneesin valmistuminen helpottaa yrityksen toimintaa, sillä ratsastustunnit eivät ole enää säiden armoilla. Omilla tunnuksillaan poika pääsee mieluisaan autopeliinsä tekemään hahmoja. Maa-alueiden omistaminen ratsastustoimintojen ympärillä kiinnostaa puolestaan Ratsu-Ateljeen yrittäjiä. PyRan tallin myötä hevosten kulkeminen Saukontien yli jää pois. Olemme koko ajan tehneet jotain. Suolistoperäisten enterokokkien suuri pitoisuus kuvastaa eläinten ulosteista peräisin olevaa päästöä. Sekä yhdistys että yritys ovat olleet kiinnostuneita samoista ilta-ajoista. Kirjoituksen esimerkit ovat tavallisten perheiden tavallisia lapsia. Kannettava tietokone, älypuhelimet ja tabletit taitavat olla Joulupukillekin tuttuja toiveita
Taloa on lämmitetty kotimaisella kaukolämmöllä noin kolme vuotta. Nuorisoseuralla arvellaan, että idyllisen maisema ja perinteisen näköinen hirsitalo vetää ihmisiä paikalle juhlimaan.
verkkolehdessä
www.pyhajokiseutu.fi
Kommentoi juttua
Eipä karkaa enään. Veikkauksen peleistä alkunsa saanut ilo kiertää takaisin meille kaikille. Kansalaisopiston näytelmiä esitettiin vielä 2000luvun puolella, minkä jälkeen ne hiipuivat pois. Talkooporukka on pieni, aktiivisia on noin kymmenkunta. Nuorisoseuran talolla on vuosien mittaan järjestetty monenlaisia tapahtumia, kuten iltamia, tansseja, näytelmiä ja elokuvia. Suurin voitto on myös osunut Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Remontin on arvioitu kestävän ensi vuoden puolelle, jolloin eristetään salin yläpuolella oleva yläkatto. Remonttiin on nimetty VinSehankkeeksi ja sille on myönnetty EU-tukea. Keskiviikko-Jokerin kahden miljoonan euron arvoinen täysosuma tärähti oulaistelaisen nettipelaajan riviin. Suomalaiset ovat sanoneet Jokerille "Kyllä" jo vuodesta 1978. heinäkuuta 2012
7
samossa saatiin juhlia Lauantai-Jokerin päävoittoa, jonka arvo euroiksi muutettuna on runsaat 2,018 miljoonaa. Nyt myös yläkerta tullaan lämmitetään kaukolämmöllä. Ritva Lehtomäki, Taina Franssi, Liisa Mämmelä ja Jarmo Riekkinen irroitettujen vanhojen lämpöpattereiden äärellä.
Mika HaasioMäki Mika HaasioMäki
tuneiden määrät ovat hiipuneet. Mämmelä lisää, että vuosien saatossa talkoihin osallis-
Vanhat pois ja uutta tilalle. Siihen mennessä yritetään saada remppa valmiiksi, vitsailee Lehtomäki. Nuorisoseura on yksi Pohjois-Pohjanmaan vanhimpia ja 120-vuotisjuhlat on tarkoitus pitää kolmen vuoden kuluttua. Nykyään Jokeria voi pelata kolmesti viikossa: keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. Tavoitteena on tehdä vanhasta vuonna 1950 valmistuneesta seuratalosta nykyaikainen lämpö- ja energiaystävällinen talo. Onnennumeroksi arvottu numero 48 ei osunut täysosumariviin. Vanhimmat lämpöpatterit vaihdetaan uusiin, Mämmelä, Lehtomäki, Riekkinen ja Franssi kertovat. Viking Loton täysosumista kaksi oli pelattu Norjassa ja yksi Tanskassa. Kustannusten kokonaisarvio on 24 000 euroa. Onneksi on osaavia ammattilaisia mukana, muuten palkkoihin menisi suuri summa, puuhanaiset ja -miehet kertovat. Kukin voittaja kuittaa rivillään runsaat 258 000 euroa. Talo on museovirasto suojeluksessa, joten ulkotiloihin ei saa tehdä näkyviä muutoksia. Ikkunat ja ulko-ovi tiivistetään, hukka-energian vähentämiseksi. Jokerin täysosuman lisäksi Viking Lotossa juhlittiin kolmea täysosumaa. Tänä vuonna vanhassa hirsitalossa pidetään kolmet häät. Vihannin nuorisoseuran puheenjohtaja Liisa Mämmelä , rahastonhoitaja Ritva Lehtomäki , vara-puheenjohtaja Jarmo Riekkinen ja Taina Franssi kertoivat, että remontilla on muitakin vaikutuksia kuin lämmityskulujen laskeminen. Vuonna 2011 suomalaiset pelasivat Jokeria yhteensä lähes 106 miljoonalla eurolla. Remontti toteutetaan talkootyönä. Taina Franssin käsittelyssä oleva ikkuna on yksi remontin kohteista.. Nuorisoseura järjestää tapahtumia talossa tai vuokraa sitä tapahtumia varten. Ensi viikon keskiviikkona Viking Lotossa jahdataan noin 6,7 miljoonan euron pottia, joka sisältää noin 5,9 miljoonan euron onnennumero-osuuden. Sähköön, lämmitykseen ja veteen liittyvät remontit tekevät alan ammattilaiset, joita onneksi löytyy myös talkoihin osallistuneista. Joka viikko Veikkauksen tuotosta jaetaan lähes 10 miljoonaa euroa taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön tekemiseen.
Historian toiseksi suurin jokerivoitto Oulaisiin
OULAINEN Keskiviikosta (kier-
ros 29/2012) muodostui suurien voittojen ilta. Kaukolämmöstä otettava täyttövesi korvaa myös vanhat lämminvesivaraajat. Seuratalolla voi juhlia
Elokuva menneisyydestä. Toisin kuin vanhoilla kiinteäsäätöisillä lämpöpattereilla, voidaan uusia lämpöpattereita säätää joustavammin ja parantaa talon käyttömukavuutta. Liisa Mämmelä esittelee vanhaa filmiä.
enintään 140 ihmistä, ihanne on noin sata ihmistä. Kyseessä on historian toiseksi suurin Jokerista napattu miljoonavoitto. Vuonna 2001 Kuu-
Lämpökustannukset laitetaan kuriin
Vihannin nuorisoseura remontoi jälleen toimitilojaan.
Mika-Petteri Haasiomäki
mika.haasiomaki@almamedia.fi
Mika HaasioMäki
VIHANTI Vihannin nuorisoseura tilkitsee hukka-energiaa vuotavat reiät remontilla
No sen sanon, että olin tuloksesta kyllä yllättynyt,
"
Nykyvuosina Tangomarkkinoilla on ollut kauttaaltaan hyviä laulajia ja esiintyjiä."
Antti Kotka Coralia-yhtye
mutta en pettynyt, hän analysoi. Nyt sähköinen asiointi kirjastoissa on arkipäivää. Kirjastot ovat hyvä, voimassaoleva infrastruktuuri, jota ei tulevaisuudessakaan kannata romuttaa vaan kehittää.
Coralia on kuninkaallisten säestäjä
Karjulan Suvin kanssa seuraava yhteiskeikka on Vihannin Härkäjuhlilla
Sirpa Kortet
Tuovi Pulkkanen
sirpa.kortet@almamedia.fi
laulun kultaista kruunua kantaa seuraavan vuoden oululainen Pekka Mikkola. Antti Kotka ei halua ottaa jyrkkää
kantaa puoleen eikä toiseen. Näkyvissä onkin voimakas trendi: kirjastot rinnastuvat kahviloihin, joissa paiskitaan töitä kahvikupin äärellä. Tangokuninkaallisen säestys on sitovaa, silloin pitää olla käytettävissä viikon jokaisena päivänä. Kirjasto on yhteisöllinen tila, jossa kaikilla on oikeus olla. Suvin kanssa on helppo tehdä töitä ja keikoilla on aina hauskaa. Kun on pitkään tehty töitä yhdessä, niin meille on noussut sellainen pelimannihenki, Karjula kehuu. Uskon, että meillä tulee Coralian kanssa olemaan yhteistyötä tulevaisuudessakin, hän pohtii. Elämä jatkuu, Karjula sanoo. Nyt on tulevaisuuden mietin-
OULAINEN-TAMPERE Tango-
Viikonloppukeikkailijat. Nykyvuosina Tangomarkkinoilla on ollut kauttaaltaan hyviä laulajia ja esiintyjiä. Tuona vuonna Karjula osallistui myös Tangomarkkinoille ja sijoittui silloin toiseksi. Auraviihde katselee bändejä tangokuninkaallisille. Ensimmäinen keikka Karjulan Suvin kanssa tehtiin heinäkuun 29. Karjulan menestymistä tämänvuotisilla Tangomarkkinoilla seurattiin tarkasti. Näin kävi viimeksi parisen vuotta sitten. Päinvastoin sähköinen kehitys parantaa kirjastojen tarjoamia palveluja. Kokoonpanossa mukana on tarvittaessa myös haitarinsoittaja Seppo Raistakka.. Internetin suosion uskottiin tappavan kirjastotilat. Kirjastotilat ovat nykyään kansalaisten olohuone. Uuden levyn tekeminenkään ei ole poissuljettua. Yhtye on säestänyt Karjulaa tanssilavoilla noin kahden vuoden ajan. Karjulan lisäksi Coralian säestettävinä ovat olleet hyvin monet viimevuosina tangokisoissa menestyneet, joko voittajat tai kakkoset. Karjulasta bändillä on pelkkää hyvää sanottavaa. Olin pettynyt, mutta yleisön tunnustus lämmittää tosi paljon. Hänen omat odotuksensa tämänvuotisille Tangomarkkinoille olivat kovat. Ennakkosuosikkina laulanut tamperelainen Suvi Karjula ei tullut valituksi kahden finalistin joukkoon. Karjulan valmistautuminen ja musiikkiura on tuttua oulaistelais-ylivieskalaiselle tanssibändille, Coralialle. 8
Anna-Kaisa Jäntti
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Musiikki
Haavisto kertoo, että kirjastot ovat hakeneet internetille sopivaa roolia kirjastomaailmassa jo pitkään. Kirjastojen fyysinen aineisto, kuten kotimainen kirjallisuus, lehdet ja osin myös musiikki, ovat hallittavissa sähköisessä muodossa, Haavisto kertoo. Coraliassa soittavat Antti Kotkan lisäksi Jussi Kotka , Janne Jylhä ja Ari Kulju. Tarjouksesta Coralian oli kuitenkin kieltäydyttävä. Esimerkiksi monet opiskelijat ja freelancer-toimittajat tulevat tekemään töitä kirjastoon. Bänditouhu on meille kuitenkin vain harrastus. Kilpailussa oli kova taso. Kirjoja niissä on niin kauan kuin niitä julkaistaan, Haavisto kertoo. Tangomarkkinoille hän ei enää aio palata kisaamaan. Yleisten kirjastojen neuvoston puheenjohtaja Tuula kanssa ei ole vielä ohi, pitkäjänteisyys on jo tuottanut tuloksia. Olemme mukana Vihannin Härkäjuhlilla, Kotka sanoo. Niin ei kuitenkaan käynyt. Bändiasiat täytyy nyt miettiä kuntoon. Tulosta ei voi koskaan etukäteen arvata. Internet on kirjastoille yhtä aikaa kilpailija ja työväline, jota on kesytetty viimeiset viisitoista vuotta. Kirjastojen tulevaisuutta Haavisto hahmottelee valoisaksi. Tanssiyhtye Coralia kiersi viikonloppuna Turun seudulla. Laitoin peliin kaikki, sillä laulamisesta saan leipäni. Tuomariston valinta siitä, ketkä finalisteista laulavat viimeisellä laulukierroksella, kummeksutti katsojia. Ei me sellaiseen pystytty lähtemään mukaan, hän jatkaa. Suvi Karjula on paikallisbändin yhteistyöstä mielissään. Seinäjoella hiljattain koetut Tangomarkkinat herättivät yleistä jälkispekulointia. Myös kirjastotilat ovat kokeneet mullistuksen. Hän on rempseä esiintyjä. Coralia on mahtava orkesteri. Jokainen meistä on päivätöissä muualla. Coralian kanssahan voitaisiin tehdä vaikka livelevy, hän ideoi. Oman levyn Karjula teki kaksi vuotta sitten. Voittojen myötä yhtyettä on pyydet-
ty myös vakituiseksi säestäjäksi tangokuninkaalliselle. Emme olisi edelleenkään voineet sitoutua niin, että olemme joka päivä keikalla, hän jatkaa. Poikien kanssa meininkiä riittää. Vaikka kädenvääntö kirjastojen ja sähköisen maailman
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. heinäkuuta 2012
Netti muutti kirjastot kansalaisten olohuoneiksi
Internet ja e-palvelut eivät ole kirjastoja uhkaava peikko. Lähivuosien aikana Coralia on tehnyt Karjulan kanssa keikkoja silloin tällöin. päivä, vuonna 2010. Orkesterissa soittavat Ari Kulju, Jussi Kotka, Antti Kotka ja Janne Jylhä.
nän aika. Sen sijaan internet-avaruutta ei kirjastoissa vielä esiseulota. Me teemme töitä Pohjoisartisteille, jonka kautta me olemme saaneet tangokuninkaallisten säestyskeikkoja, Kotka jatkaa. Vaikka Karjulasta olisi tullutkin tämänvuotinen tangokuningatar, ei Kotka lähde pohtimaan tittelin vaikutusta oman bändinsä keikkamääriin.
Jos Suvi olisi voittanut, hän olisi saanut Auraviihteen kautta bändin. Tämä oli kaikkiaan kolmas kerta, kun olin mukana. Oltiin Torniossa, ulkolavalla, Antti Kotka Coralian puolesta kertoo
Muita haaveita minulla ei ole, Diandra sanoo. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. Diandralla on erikoinen ominaisuus joka tunnetaan nimellä synestesia. Se on ilmiö, jonka vuoksi hän aistii musiikin väreinä. Perehtymättä tekstien scifiin sen kummemmin, pelkkä melodinen maalailu luo kuvan elämänsä kunnossa olevasta bändistä, joka on taas kerran miettinyt musiikillisen sanottavansa pilkuntarkasti ja viilannut sen kärsivällisesti paikalleen. Onneksi Ronyaa ei tarvitse neuvoa, sillä hän tietää tämän kaiken, osaa kaiken ja on muutenkin kerrassaan loistava pakkaus.
Levyllä Diandra kuulostaa ihan...Diandralta. Silti Diandra ei ole koskaan ottanut laulutunteja, vaan laulanut pelkästään kotona. Pyrin kehittämään itseäni muusikkona ja laulajana kaikessa ja toivon vain, että saan tehdä tätä mahdollisimman kauan. Diandra säihkyy intohimoa ja paloa musiikkiin niin, että tuskin malttaa pysyä paikoillaan. Sellainen menevä, naurava ja iloinen, joten sieltä se kai sitten tulee. Tosin levyni lauluista kaikissa on joitain asioita, joita voin soveltaa omaan elämääni. Toisaalta se on myös yhdistelmä nimistä Diana ja Sandra. Olin kolmevuotias, kun vaadin itse päästä musiikkileikkikouluun. Stanleyn ja Gullichsenin yhteistuotannolla synnyttämä siuntiolaisdonna on kaikkea sitä, mitä hyvältä artistilta Suomessa vaaditaan. heinäkuuta 2012
Musiikki
Kukkanen kaikissa musiikin eri väreissä
Idolsvoittaja Diandra Flores on nuori mutta silti harvinaisen kypsä laulaja.
Kimmo Häkkilä
Mikko Rasila
9 PopIt
RUSH: Clockwork Angels Rush. Ei ole ehtinyt edes laskea, sillä himottu titteli ei ole suonut yhtään laimeaa hetkeä. Diandran äänessä on voimaa ja se on paljon aikuismaisempi kuin vasta 18 vuotta täyttävällä nuorella naisella yleensä. Kuulemma aina. Diandra kertoo aistivansa musiikin väreinä.
jon, viulua 12 vuotta soittanut ja muusikon perustutkintoa suorittava Diandra sanoo. Muuta kriteeriä ei ollut.
RONYA: The Key Is The Key Ronyaa on helppo fanittaa. Diandran äänestä huokuu myös suunnaton innostus. Hän ei osaa sanoa lonkalta kauanko Idols-voitosta on kulunut. Kun Caravan alkaa kulkea, koiratkaan eivät uskalla haukkua. Ja tietysti hyvän levyn. Ja sitähän he ovat. Rock ei ole sitä, eikä varsinkaan funkahtavan sielukas poppi. Hänen äänensä on pelkkää vilpittömän tuntuista iloa. Aika ei siis ole Rushia vastaan, vaan viisarit ovat tismalleen siinä asennossa, mihin Geddyboy ja kumppanit ne haluavat asettaa. Siitä saakka mulle on ollut selvillä mun unelmat ja tavoitteet, ja mua on tsempattu niissä tosi pal-
Aistimus. Ja nuorempana kuorossa. Sen sijaan laulaessa on luotettava muihin avuihin, jos haluaa löytää tulkinnalle uusia ja erilaisia ulottuvuuksia. Mutta niin voi ihminen olla ennakkoasenteineen hakoteillä kuin kanadanhanhi kanoottiretkellä. Äitinikin on hyvällä päällä koko ajan. Sehän on Valkoinen lippu, joka liehuu ylväästi ansiokasta sanomaansa suvaitsevaisuudesta, sen mausta ja voimasta, rauhasta ja rakkaudesta. Ja niitähän riittää. Ihmiset jaksavat kuunnella, sanoma menee perille ja jää vastustamattomasti soimaan päähän, kunnes ihmisen pahuus pakottaa purkamaan aggressiot joihinkin typeryyksiin ja Kuningasidea, niin hyvä kuin se olikin, pakotetaan aloittamaan kunnianhimoinen valistustyönsä alusta uudestaan. Diandra puhuu nopeasti. Plus ne biisit. Meidän suvussa kukaan muu ei edes soita mitään. Kun Ronya kaiken lisäksi on hyvin tietoinen äänensä viehätysvoimasta, hän flirttailee sillä julkeasti tippaakaan punastelematta tai anteeksipyytelemättä. Kun laulan, mietin vain sanoja ja koetan elää niitä siinä hetkessä. Olen siihen tosi tyytyväinen. Moni saattaa tietää, että yhtyeenä Rush on aloittanut 1960-luvun lopulla ja nykyisessä kokoonpanossaankin se on elostellut jo vuodesta 1974. Kuningasidea on ideologinen idealistiorkesteri, joka luottaa niin kovin suositun räppiregeen vahvuuksiin. Ripaus kansainvälistä verta, lapsesta saakka jatkunut valtava itsetunnon nostatus-kasvatus, ja päälle parasta tuotantoa, mitä tässä maassa rahalla saa. Koko ajan on menty tukka putkella ja on ollut tosi kiireistä, mutta olen saanut tehdä tosi hauskoja juttuja. Sehän olisi luonnonvastaista ja täysi mahdottomuus.
kimmo.hakkila@almamedia.fi
Diandra tarkoittaa suolla kukkivaa kukkaa. Myös omasta mielestään, vaikka hänellä ei ole juurikaan aiempaa kokemusta studiossa laulamisesta. Valitsin kappaleiksi lempparibiisejäni, joita lauloin jo Idolsissa ihan vain siksi, että tykkään niistä niin hirveän paljon. Ukki laulaa upeasti ja äitikin tosi hyvin, mutta musiikki on enemmänkin vain mun juttu. Paitsi se, että pääsisin joskus käymään New Yorkissa. Jos tuntuu siltä, että laulussa kerrottuja asioita ei ole tapahtunut minulle itselleni, ajattelen, että jollekin on käynyt niin, ja laulan
sen hänen kauttaan, tai sitten tavallaan keksin laululle oman tarinan, missä olen itse kertoja. Diandra kokee siitä olevan apua enemmänkin lähinnä viulunsoitossa. Silti, rutkasti onnea valitsemalleen tielle. Täytyy tunnustaa, että niin paljon kuin kyseisestä bändistä olen teinipoikasesta saakka pitänytkin, kolme livekonserttia nähneenä ja kaikki levyt ulkoa opetelleena en enää uskonut jaksavani uutta lättyä kuorrutettuna vaahterasiirapilla, jonka parasta ennen päiväys oli kutakuinkin vuonna 1981. Eli mun nimi on suomeksi Suokukkanen Kukkanen, tuore Idols-voittaja sanoo ja nauraa heleästi. Sillä maailmassa, jossa tunnemme itsemme niin pieniksi, emme voi olla ajattelematta suuria. Niin. Itseään saa näet apinoida niin paljon kuin uskaltaa kehdata ja kehtaa uskaltaa. Se tarkoittaa sitä, että äijät eivät voi enää olla ripeäsormisia raikulipoikia, vaan jotain aivan muuta. Koska hän on oppinut, että menestyäkseen ei pidä pyydellä anteeksi. Hyvän puolesta kannattaa aina taistella, sillä se jos mikä vaatii rohkeutta.
kimmo.hakkila@almamedia.fi. Vaikka olen aika nuori, olen tehnyt töitä tämän eteen montamontamonta vuotta ja
"
Kun laulan, mietin vain sanoja ja koetan elää niitä siinä hetkessä."
on ihanaa, että nyt saan siitä jotain takaisin ja pääsen esiintymään ihmisille. Mutta ei huolta. Kun laulan, mietin vain sanoja ja koetan elää niitä siinä hetkessä.
KUNINGASIDEA: On Uusi Aika Mahtaa olla Kuningasidealla paineita kahden noin ansiokkaasti kehutun albumin jälkeen asettua levysoittimen pyöritettäväksi. Sukunimi Flores on puolestaan yleisnimi kukkaselle. Söpö saa olla, muttei ällöttävä
Viralliset avajaiset pidetään Taiteiden yönä. Kammoan tämän päivän kulutushysteriaa, mutta se on tietenkin jokaisen oma asia. En yritä tehdä tästä kultakaivosta, vaan paikan luovuudelle. Vanhan tavaran kerääminen on ollut aina minun juttuni, ja luovuuteni on lähtenyt täällä lentoon, Pajala kertoi. Täällä on nojatuolit, joissa istutaan ja praatataan. Mitä kaikkea tavaraa ja tarinoita pysähdyspaikoista löytyi. Viikon alussa päätimme asiasta. Talo isäntä Väinö Haapala kertoi, että paikka on auki myös talvisin, sillä myytävät tavarat sijaitsevat vanhassa piharakennuksessa. Pajalan apuna työpajatoiminnassa on oulaistelainen Mirka Kortesoja.
OULAINEN Kaupungin tuorein vanhan tavaran kauppa
Halmetiellä kauppaa käytiin lauantaina kahdella pihamaalla. Samalla tuli selväksi, että jokainen kirpputori on uniikki: Rönsyilevät aarreaitat ovat aitoja ja ainoita.
V
Tekstit ja kuvat Heidi Niskanen
heidi.niskanen@almamedia.fi
Komeroiden aarteita
OULAINEN Pihakirpputorit piristävät kirpputorikiertelijän arkea, sillä kauppaa hierotaan ulkoilmassa. Kodintavaroiden lisäksi myynnissä oli myös lasten vaatteita. Tarjolla on suomalaista perinnekäsityötä sekä esimerkiksi 60-luvun Turpperwarea. Piha oli keräilijöiden aarreaitta, sillä myyntipöydistä löytyi muun muassa Tapio Wirkkalan suunnittelemia astioita. heinäkuuta 2012
anhan tavaran diggari vietti lauantaipäivän Pyhäjokialueen kirpputoreja kierrellen. Kaksi viikkoa toiminut liike avattiin alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin, sillä myytävää tavaraa alkoi kertyä ennakoitua nopeammin. Ovet oli tarkoitus avata Taiteiden yönä, mutta ensimmäiset kaupat tehtiin Konepäivien aikaan. Meillä näillä ei ole käyttöä, pariskunta kertoi. Vaate- ja tavarabisneksen lisäksi yritys tekee yhteistyötä muun muassa Jelppiverkon kanssa tarjoamalla nuorille työharjoittelupaikkoja. Liikettä suunniteltiin jo viime kesänä, mutta ostin talon nyt keväällä. Olemme pitäneet kirppistä useampana vuonna. Ensimmäisinä meiltä menivät kaupaksi pitkävartinen lättypannu ja vanha kiulu, Kokko tarinoi. Pyrin vintage-tyyliin, mutta sovittamalla sen Oulaisten elämään, kauppias kertoi. Kaupan olivat muun muassa AnneMairan äidin tekemät liinat ja matot. Paikan erikoisuudeksi Haapala nosti myynnissä olevat 70-luvun lastenvaunut ja puisen vaatekaapin. Vanhat tavarat yrittäjä hankkii muun muassa kuolinpesiä ostamalla. Liikkeen lisäksi samoissa tiloissa toimii kulttuurikellari Näkkäri, jossa yrittäjä järjestää tulevaisuudessa työpajoja. Vaatteiden ja kodintavaroiden lisäksi myyntivalikoimista löytyy autojen osia ja erilaisia koneita. 10
Kappas vaan
.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. Meillä on renkaita, vanteita ja jopa autojakin, mies markkinoi.. Paikkaa käy katsomassa ihmisiä ympäri Suomea, Haapala tarinoi. Lisäksi mukaan tarttui valkoinen kesämekko. Vanhan tavaran lisäksi liikkeessä on myynnissä myös muutamia uusia tuotteita. Jutun teon ohessa toimittajan mukaan tarttui jos jonkinlaista pientä sievää. Anne-Maira ja Pepe Arkila möivät pihallaan Anne-Mairan äidiltä perittyjä esineitä. Yli 120 senttistä isompaa vaatteita ei oikein löydy, sillä kulutus on niin kovaa, Kokko kertoi.
Persoonallinen pihakirppis
HAAPAVESI Varsin persoonallinen pihakirppis löytyi Oulaistentien varresta, noin viisi kilometriä Haapavedeltä. Arkiloiden pihakirppisidea sai alkunsa saman kadun varrelta asuvalta Jaana Kokolta, jonka ylläpitämät myyntipöydät alkoivat tyhjetä jo aamutuimaan. Myytävien tuotteiden erikoisuudeksi kauppias nimesi mummunsa peruja olevan vaatelingon. Ne ovat olleet suosittuja, sillä tavaraa on riittänyt ja väkeä on käynyt paljon. Nykyisin tehdään liian vähän käsillä, vaikka se on tutkimustenkin mukaan parasta terapiaa, Pajala kertoi. Tavaraa tärkeämpi anti oli kuitenkin välitön tunnelma, joka huokui jokaisessa pysähdyspaikassa. Tällä kadulla on järjestetty aikaisemminkin pihakirppiksiä. Tämä tuli vähän yllätyksenä, Anne-Maira Arkila kertoi. Esillä olevista tavaroista omistajaa vaihtoivat kakkuvuoka, maustehylly sekä lasinen vesikannu ja -lasi. Rahaa hankintoihin paloi vaivaiset yhdeksän euroa. Mielenkiintoisten tavaroiden lisäksi tuttujen myyjien kanssa vaihdetaan ahkerasti tarinoita ja kuulumisia.
Vintagea Oulaisten tyyliin
löytyi Oulaistenkadulta, johon päiväkotiyrittäjä Päivi Pajala on avannut vintage-liikkeen. Matkan aikana tutuiksi tulivat niin pihakirppikset, vasta-avattu vintage-liike kuin harrastusporukan ja yrittäjän pyörittämät kirpputoritkin. Lastentavarat liikkuvat paljon, sillä perheenäidit kiertelevät kirpputoreilla
Olen menossa Reinorockiin, Valkaman tilalle. Joskus päivän aikana tienaa 50 senttiä. Vanha tavara, kuten Arabia, liikkuu todella paljon. Meillä ei ole aukioloaikoja. Myös Tapio Wirkkalaa menee paljon, Takalo kertoi kirpputorikaupan nykytrendeistä. Joskus kirppis on auki jopa yhdeksään illalla, paikalla ollut myyjä Tarja Autio kertoi. Pankin talossa sijaitsevan liikkeen pyörittämisestä vastaa nimittäin seitsemän hengen harrastusporukka. Reinoja kysytään paljon, mutta ne ovat aina loppu, kauppias kertoi. Täällä on hyvä olla, Maire Takalo kertoi hymyssä suin.. Kesäaikaan paikka vetää puoleensa paljon ohikulkijoita. Vaikka kirpputoribisnes on lämminhenkistä ja vanhaa arvostavaa, pitää kaupankäynnissä unohtaa tunteet. Meillä on opiskelukavereiden tapaaminen ja pysähdyimme katsomaan, mitä täältä löytyy, hän kertoi Naams vinkkasi kirpputorin pitäjille, että ponit ovat tällä hetkellä kysyttyjä. Tunne jätetään kotia, sillä kirpputori on kirpputori. Asiakkaiden kyselemiksi suosikkituotteiksi Takalo nimesi Reino-tossut, parin paikalla olleen asiakkaan avustamina. Oho!-kirppiksen erikoisuudeksi Takalo nosti kutomansa villasukat, joita on valmistunut kesän aikana 30 paria. Myyntihyllyjen välistä löytyi lauantaipäivänä myös tamperelainen Gritten Naams, joka oli saapunut paikkakunnalle opiskelukaverin innostamana. Tämä on kuitenkin hirveän mukavaa hommaa, Autio sanoi. Sukat menevät myyntiin talvella. n, sehän on kirppis!
Seitsemän hengen harrastus
KÄRSÄMÄKI Pari vuotta toiminut harrastuskirppis hurmasi toimintaideallaan Kärsämäen keskustassa. Neljä porukasta tekee työvuoroja, muut tulevat silloin kun tulevat. Muistutan asiakkaita aina siitä, että tavaran tunnearvo ei siirry toiselle. Neljän toimintavuoden aikana liikkeen tilat ovat laajentuneet ja valikoima lisääntynyt. Erilaisen paikan myyntisummat vaihtelevat päivittäin. Pikkutyttöjen leluista kun on tullut parikymppisten miesten harrastus. Hintojen pitää olla sen mukaiset, Takalo muistutti. Asiakkaat ja kauppias ovat yhtä pataa Kärsämäellä, sillä asiakkaat tuovat kauppiaalle muun muassa kukkia. heinäkuuta 2012
11
.
Oho, kirppis!
KÄRSÄMÄKI Sympaattisen Maire Takalon pyörittämä kirppis koostuu vuokrattavista myyntipöydistä. Joskus on hyvä päivä. Poneista oli juttua Hesarissa ja Maikkarin kymppiuutisissa, Naams valisti.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23
Aurinko paistoi, linnut lauloivat kuin kilpaa, muutaman päivän kuluttua ne jo ruokkivat poikasiaan, eivät enää jouda laulelemaan, niillä on täysi työ ruuan hankkimisessa perheelleen, aivan kuin ihmisilläkin on, työ ja elämisen tarve. Aleksi Mäkelä 19.00, 3. Topi Törmälä 16.67 Pojat: 1.Simo Laulumaa 10.00 Naiset: 1. Nyt Juhannuksen alla tytöt olivat ahkerasti siivonneet huoneita ja auttaneet äitiä kotitöissä. Ämpäri laskettiin alas joka roikkui kettingin nokassa sitten veivattiin veivistä, nousi vesiämpäri ylös. Kun siilejä ruokkii niille rakennetun talvipesän läheisyydessä, ne löytävät sen varmemmin. Se haavanlehti sopi puhttaan puulattian päälle kuin matto. Antti Mäkelä, 2. Ei tullut luuvikoja. Siilit viihtyvät ihmisten läheisyydessä, ja ovat sen takia alttiita myös onnettomuuksille. Seuran väki oli panostanut tradition uusimiseen: jos ei halunnut juosta, oli tarjolla oheistoimintaa: saappaan- ja tikanheittoa, pientä purtavaa ja tietysti mukavaa seurustelua. Pieni tanssilava oli lähellä Hotellia, se oli aidattu johon pääsi vain yhdestä aukosta jossa seisoi ovimies ja möi pojille lipun. Toiseksi tuli voittajan setä Kyösti Silvasti . Haavanlehti ei tarttunut puuhun kiinni sen takia se sopi lattialle. Simo Laulumaa Naiset: 1. Jenni Heikkilä Saappaanheitto: Miehet: 1. Riina Mehtätalo 7.70, 5. Tytöt olivat juosta kipittäneet Seppälän risteykseen oikealle maantielle. Sylvia oli saanut luvan, että saa mennä Tuomipakoille aattoiltana. Tytöt nousivat hiekkarinnettä ylös, ohittivat laaksossa sen yhden ainoan kaivon jossa oli syvällä vesi. Kesyt siilit nuuskuttavat ihmisiä ja tulevat jopa syliin. Antero Silvasti 30.12, 2. Suomessa on etenkin suurten lehti- ja risukasojen polton yhteydessä palanut myös siilejä. Siilit syövät kissanruokaa.
Pihasiilit ihastuttavat
OULAINEN Takapihalle kokoontuvat siilit ihastuttavat rivitaloasukkaita Oulaisissa. Hirsiseinäinen tupa oli pesty puhtaaksi. Kolmen siilin muodostama kopla saattaa saada syksyllä perheenlisäystä.
Siiliä voi auttaa parhaiten alkusyksyllä
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE Luonnonsuo-
Eeva Haarakangas
jeluliiton mukaan alkusyksy on siilien kannalta tärkeä vuodenaika, jolloin sitä voidaan myös auttaa parhaiten. Syksyisten lehtikasojen polttamisen yhteydessä kannattaa tarkkailla myös siilien mahdollista paikalla oloa. Siilin piikit eivät suojaa sitä autoliikenteeltä. Nyt ripustettiin kauniisti kukkivia pihlajanoksia tuvan seinille ja vielä maalaamaton lattia peitetttiin suurilla haavanlehdillä jotka Sylvia oli käynyt mata-
lasta haavikosta keräämässä, riipimässä niitä ämpärin täyteen. Naisissa ykkönen oli Elisa Mottisenkangas, hopeapokaalin sai Anu Viirelä.
SINIKKA TIKKALA
Kylätapahtumasta:
Reitti oli hyvä, kehui Elisa Mottisenkangas tultuaan maaliin. Miesten sarjan voittaja Antero Silvasti kehui myös juoksumatkaa hyväksi. Siellä oli jo toisiakin nuoria odottamassa kyytiä. Sehän oli määränä, ettei Kalajoelle saa mennä ennen kuin on rippikoulun käynyt. Kaikkialla oli kukkia, luonto oli täysi ja kaunis. Luonnonsuojeluliitto haastaa etenkin kaikki nikkaritaitoiset siilitukat tositoimiin lähiluonnon puolesta, Kuronen toteaa.. Syötämme siilejä aamul-
la ja illalla. Juoksutapahtuma järjestettiin useana kesänä 1980-luvulla ja nyt nuorisoseuralaiset halusivat katsastaa josko petukkalaiset innostuisivat jälleen hölökälle. Myös siimaleikkurit aiheuttavat siilien loukkaantumisia. Kaikki autot oli koristeltu Juhannuskoivuilla, siitä tunnisti, että ne oli menosssa Kalajoelle. Monta kuorma autoa meni ohitse, eivät pysähtyneet, niillä oli oma porukka kyydissä aivan Haapavedeltä saakka. Poika vei tytön tanssimaan ja pelin jälkeen lava tyhjennettiin, alkoi uusi peli soimaan ja jälleen pojan oli ostettava uusi lippu. 12
MEIDÄN YHDISTYKSISTÄ
Lukijat
luKIjaN KuvIa
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. Tämä tyyli ei ollut ihmisistä hyvä, seuraavana Juhannuksena oli kai jo toisenlainen rahannkeruu. Pikku-urheilijoita juoksi omassa sarjassaan yhdeksän. Paljon hiekkaa ja korkeita pakkoja. Nyt tupa tuoksui puhtaalle ja kesälle. Kuski joka oli Salmela, ilmoitti mihinkä
aikaan aamulla olemme lätemässä paluumatkalle. Raksuja pehmennetään vedellä, Tikkala täsmentää. Näin sai juoda jolla oli jano, vesi ei ollut hyvän makuista. Monenlaista meininkiä ja tyyliä on Hiekka-Tuomi-pakat Kalajoella läpi käyneet vuosikymmenien aikana Hilman-Hotellin hävittämisen jälkeen.
Mieluisa vieras. Nyt tuli kuorma-auto joka tunnistettiin, se hiljensi vauhtia ja pysähtyi. Miesten kilpailun voitti 13-vuotias Antero Silvasti . Siili on lähiluontomme sympaattisimpia lajeja. Anu Viirelä 38.54. Tulokset: Yleinen sarja (6 km) miehet: 1. Annielina Mehtätalo Tytöt: 1. Kyyti oli jännittävää ja viimein olimme Tuomipakkojen kainalossa. Anne Törmälä 11.35, 5. Elisa Mottisenkangas 30.19, 2. Siiliä voi myös ruokkia esimerkiksi lihalla, kalalla ja
ruuantähteillä. Väki kipusi lavalle jossa oli penkit joilla sai istua. Erika Heikkilä 14.22, 3. Anniina Mäkelä 8.60, 4. Naiset (6 km): 1. Luonnonystävä naputtelee vähällä vaivalla kasaan siileille soveltuvan talvipesän. Nykyisin puhutaan Kalajoen Hiekkasärkistä, lienee sama merenranta paikka mutta suuresti muuttuneena. Kaikki eivät tykkää siileistä, mutta meille ne ovat kuin lemmikkejä, siileja ruokkiva Sinikka Tikkala kertoo. Topi Törmälä, 3. Autoilijat voivat pimenevissä syysilloissa laskea ajonopeuttaan siilien suosimilla alueilla. Sandra Laulumaa 23.85, 2. Minna Heikkilä 10.98, 6. En harrasta juoksua, hän kertoi ja tunnustautui jääkiekkoilijaksi. Aleksi Mäkelä, 4. Lava oli koristeltu koivuilla. Miika Mäkelä Pojat: 1. Isä oli poikien kanssa pystyttänyt juhannuskoivut kattoportaiden ympärille, se oli kuin oikea lehtimaja. Yksi linja-autokin meni. Lapset (ei otettu sijoituksia, kaikki saivat suussasulavan palkinnon): Eveliina Heikkilä, Jenni Heikkilä, Anniina Mäkelä, Riina Mehtätalo, Enna Mehtätalo, Karri Mehtätalo, Pyry Mehtätalo, Simo Laulumaa, Henri Heikkilä.
Tikanheitto: Miehet: 1. Sota aikana olimme jo käyneet siellä kerhoretkellä päiväsilti, että tiesimme millainen paikka oli. Jos kissanruokaan lisää pähkinärouhetta ja tilkan rypsiöljyä, on siilin herkkuateria valmis. Sää suosi ja tunnelma oli leppoisa. Maitoa, liian suolaisia tai pilaantuneita ruokia ei tule tarjota. Jenni Heikkilä 6.35.
Oili Kangasniemi
Lemmikit. Rakkauden ja sympatian lisäksi pihasiilit saavat ravin-
noksi kissan raksuja ja vettä. Maalamattomasta laudasta valmistettu harjakattoinen malli on jo suorastaan talvipalatsi siilille. Autot ja puutarhan syystoimet saattavat koitua onnettomuuksiksi piikkipalleroille. Milja Törmälä, 3. Alkusyksystä liikkeellä on paljon nuoria yksilöitä, jotka ovat kokemattomina alttiimpia onnetto-
muuksille. Signe Kankkonen oli silloin meidän kerhoneuvojamme. Hevostyttönä tunnettu Elisa harrastaa monipuolista liikuntaa: ratsastusta, rullaluistelua, hiihtoa ja juoksua niin paljon kuin mahdollista. Eija Mäkelä 5.55 Tytöt: Milja Törmälä 8.86, 2. Muistakaa tulla ajoissa paikalle. Annielina Mehtätalo 12.15, 4. Muistan kuinka herrojenpakasta hypimme alas hietikkoon, lasku oli monta metriä. heinäkuuta 2012
Källökylän hölökkä juostiin pitkästä aikaa
Petäjäskoskista kesäperinnettä, Källökylän hölökkää, elvyteltiin heinäkuisena tiistai-iltana. Oli oikein Herrojenpakka ja Naistenpakka ja monta muuta pakkaa. Kyösti Silvasti 39.34. Osanottajia ei kuitenkaan saatu toivotusti, vain neljä kovakuntoista juoksijaa ilmottautui yleiseen sarjaan. Tyttöjen ei tarvinnut lippuja ostaa. Talvipesä sijoitetaan syyskesällä vaikkapa pihan perälle puiden ja pensaiden siimekseen, kertoo luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen. Anniina Mäkelä, 4. Antti Mäkelä 24.20, 2. Herrojenpakalla seisoimme koko maatalouskerholaisten porukka kun meistä otettiin valokuva. Jotkut aikuiset ostivat aamukahvit ja ryyppivät ne makeasti sokerin kera. Sofia Mäkelä, 2. Siilit ruokailevat oulaistelaisen rivitalon pihalla aamulla ja illalla.
SINIKKA TIKKALA
luKIjaN TarINa
Tuomipakat muistoissa
MERIJÄRVI Silloin kun meidän ikäluokka oli rippikouluiässä, meidän kaikkien mielessä oli vain ajatus, päästä juhannusta viettämään Kalajoen Hiekkapakoille tai Tuomipakoiksi niitä silloin sanottiin. Hilman Hotelli oli ainoa paikka josta sai ostaa limukkaa ja makeisia, jolla sattui olemaan rahaa vielä aamusella. Sandra Laulumaa, 2. Hän oli jo Helluntaina päässyt ripille. Sofia Mäkelä 8.66, 3
Herkullinen, rohkea ja koskettava draamakomedia.
Antiikkia ja arvoituksia (7) TV1 tilauantai 28.07. Phil
MTV3
MTV3
MTV3
7.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 10.25 Ostoskanava 11.40 MTV3 Chat 12.45 Nikon Grilli 13.45 Älynväläys 14.40 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.45 Rita Rocks (S) 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Älynväläys 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.05 Pomo piilossa 21.00 House (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ketonen & Myllyrinne 23.05 WAZ (18)
MTV3
06.55 Aamusää 7.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 10.25 Ostoskanava 11.40 MTV3 Chat 12.45 Nikon Grilli 13.45 Älynväläys 14.40 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.45 Bill Engvall Show 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Älynväläys 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Vedetään hatusta 20.00 Minuuttipeliä 21.00 Mercyn sairaala 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1: vapaat harjoitukset 23.05 Tappava ase 2 (16) 1.20 Mental
NELONEN
6.00 Älypää-TV 7.45 Ostosruutu 8.45 Eden 9.15 Jaksa paremmin 9.45 Huvila & Huussi 10.45 Eläintenpelastustiimi 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Frasier 15.15 Frasier 15.45 Unelmien poikamies 16.45 Unelmien poikamies 17.45 The Voice of USA 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 19.05 Elokuva: Taideaarteen jäljillä (12) 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Tulilinjalla (16) 23.30 Nelosen uutiset 23.40 Nelosen sää 23.45 Pulkkinen 0.15 Team Ahma 0.45 Blue Bloods (16) 1.40 Detroit 1-8-7 (12) 2.30 Oprah (16) 3.25-6.00 Älypää-TV
NELONEN
8.10 Eläintenpelastustiimi 8.40 Koiralle koti 9.45 Matkaoppaat 10.15 Matkaoppaat 10.40 13.40 Eläintenpelastustiimi 14.10 13.40 Eläintenpelastustiimi 14.10 Matkaoppaat 11.05 Matkaoppaat Waverly Placen velhot (7) 14.40 Waverly Placen velhot (7) 14.40 11.35 Jonas (7) 12.05 Jonas (7) Aatami & Eeva 15.40 Lapsuuteni Aatami & Eeva 15.40 Lapsuuteni 12.30 Onnea matkaan, Charlie! (7) luuserina (7) 16.10 Oprah 17.10 13.00 Suhdekoukerot 13.30 SuomiNelosen sää 17.15 Pulmuset 17.45 luuserina (7) 16.10 Huippumalli haussa 17.10 Nelosen sää 17.15 tytöt New Yorkissa 14.25 Deitit Dr. Phil 2.35-6.00 ÄlypääSinkkuelämää (12) 23.10 Nelosen TV uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Frasier 23.55 Pulmuset 0.25 Aavekuiskaaja (12) 1.25 Dr. klo 17.10. klo 22.05. Mikä hänet tänne lennätti?
Einstein ja Eddington (12) TV1 tiistai 24.07. 7.41 Humps 7.49 Neppajymykerho 7.57 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.22 Sherlock Jakki 8.35 POPsis! 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.36 Matkapassi: Tokion kaupunkikierros 10.30 Kutsukaa pelastushelikopteri! 11.00 Summeri (7) 12.00 Waterloo Roadin koulu (7) 12.52 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.46 Mr Bean (S) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Hullu juttu 15.30 Luontomatkalla Australiassa 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Apinaliiga 19.55 Ruokatiedettä 20.00 Doctor Who (12) 20.45 Kalassa! 20.55 UP: Vihreät valot Pieni tytön tylleröinen 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 22.05 This Is England `86 (16) 22.55 Raja the Border (16) 23.37-4.01 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.13 Harri ja Toto 7.23 Kolmio 7.29 Possu Pallero 7.39 Itikkaötökät 7.46 Mio Mao 7.51 Neppajymykerho 7.58 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.21 Pikku Nikke 8.34 Sherlock Jakki 8.46 Kapteeni Kari 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Uutiset Uusimaa 9.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.00 Summeri (7) 12.00 Spanielipentueen elämää 12.30 Spanielipentueen elämää 13.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.55 Maailmanmenoa: Siilivaara 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Unelma yhdelle 15.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Sissipuutarhurit 20.00 Doctor Who (12) 20.47 Minun New Yorkini 20.55 Rallin vaaralliset vuodet 21.50 Yle Uutiset 22.05 Lontoon olympiakisat: Jalkapalloa
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.12 Silkkitietä kotiin 7.17 Anton Siilinen ratkaisee 7.29 Roskaaja: Töhriminen 7.32 Noksu 7.39 Karvakuonojen salapoliisitoimisto: Kinteremäen museon arvoitus 7.49 Kössi Kenguru avaruudessa: Kotimatka 7.56 Töötti ja Pulteri 8.17 Galaxi 8.18 Galaxi: Bofori 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Uutiset Uusimaa 9.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.00 Summeri (7) 12.00 Spanielipentueen elämää 12.30 Spanielipentueen elämää 13.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.55 Maailmanmenoa: Kaikkea puusta 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Kesärenki 14.40 Sydänääniä 15.10 Satuhäät 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Luontomatkalla Australiassa 20.00 Poikaystäväparantola 21.00 Sinkkutanssit 21.50 Yle Uutiset 22.05 Lontoon olympiakisat: Avajaiset 2.00-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.48 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 8.14-8.37 Maikki ja pelottava Pontso 8.43 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 8.59 Galaxi 9.00 Pertti ja Purtti 9.13-9.25 Hirveä Henri 9.35 Sherlock Jakki 9.50 Late lammas 10.00 Peliuutiset 10.20 Lontoon olympiakisat: 1. kilpailupäivä 19.05 Yle Uutiset 19.10 Lontoon olympiakisat: 2. kilpailupäivä 18.00 Lontoon olympiakisat: 1. `Se siitä Lyytinmäestä sitten. klo 21.00 Osa 12/12. Phil 18.45 Nelosen uutiset elämä maalla 15.40 Lapsuuteni 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio Dr. pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.30 Karavaanarit 20.05 Itämeri New York (16) 22.00 Kymmenen 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 21.00 Puumanainen (12) 21.30 Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 19.30 Karavaanarit 20.05 Mentalist Moderni perhe (S) 22.00 Tulosruutu 22.35 Viking Lotto ja (12) 21.00 Todistettavasti syyllinen Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän Keskiviikko-Jokeri 22.40 (12) 22.00 Kymmenen Uutiset sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. kilpailupäivä 13.20 Lontoon olympiakisat: 1. Nokkela fantasiakomedia.
MA 23.7.
TI 24.7.
KE 25.7.
TO 26.7.
PE 27.7.
LA 28.7.
SU 29.7.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 10 kirjaa vallasta 10.00-10.41 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 2012: Olympiaseikkailu (S) 11.40-11.54 Minun maisemani 12.00 Puutarhaunelmia 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Paksunahka (S) 14.35 Filmiseppo katsaus 7 (S) 14.45 Luonnon ihmeitä 14.55 Pisara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa 16.00 Kuka oikein olet?: Ashley Judd 16.40 Löytöretkiä maailmaan 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Prisma: Maailman vanhin lapsi 19.50 Euroopan tiede 20.00 2012: Olympiaseikkailu (S) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Astudio 21.30 Dokumenttiprojekti: Mitalin kääntöpuoli 22.20 Lasileuka (12) 23.00 Yle Uutiset 23.05-0.00 Taivaan pilarit (16) 0.15-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 2012: Olympiaseikkailu (S) 11.40-12.25 Painajainen Dubaissa 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Onnelliset leikit (S) 14.30 A-studio: Lihavan madon taika 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tosi tarina: Puupalttookoulu 16.25 Antiikkia, antiikkia 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.55 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Kiehtova maailma: Ennen kuin ne häviävät 20.00 2012: Olympiaseikkailu (S) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Einstein ja Eddington (12) 22.30 Prisma: Maailman vanhin lapsi 23.20 Yle Uutiset 23.25 Laitetaan luotiliivit (12) 23.55-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Ylvingenin saari 10.00-10.45 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10-11.40 2012: Olympiaseikkailu (S) 11.45 Lentoposti 12.00 Jaakko ja maailmanvalloittajat 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Sysmäläinen (S) 14.20 Jälleen uutta 112 (S) 14.30 Lampolan talkoot 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.50 Avara luonto: Elävä planeetta 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Tukholman olympialaiset 1912 19.55 2012: Olympiaseikkailu (S) 20.25 Viking Lotto 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Astudio 21.35 Toivon häivä (7) 23.05 Yle Uutiset 23.10 Ulkolinja: Kiinan ryöstetyt lapset
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamutv 9.30 Luontohetki: Veden maailma 10.00-10.45 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 2012: Olympiaseikkailu (S) 11.40 Aamusydämellä 12.15 Seniori työssä 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa (S) 13.58 Lii-Filmin katsaus 030 (S) 14.05 Mies ja meri 14.30 A-studio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Venäjä 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Puutarhaperjantai 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 10 kirjaa vallasta 21.35 Todella upeeta olympiakuumetta(7) 22.05 Ulkolinja: Fallujan lapset 22.55 Yle Uutiset 23.00 Marraskuun salaliitto (16) 23.45 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön 0.40-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ylen aamu-tv 9.30 Kalastajanpoika Erik 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Avara luonto: Venäjä 12.00 Sukutilan hevosveljekset 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy (7) 14.35 Lii-Filmin katsaus 028 (S) 14.45 Ihmiskunnan aarteita 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kiehtova maailma: Ihmeelliset uskonmenot 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Salsa tekee hyvää 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Downton Abbey (7) 19.45 Maailman matkailuaarteet 20.00 Unelmista totta 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Elämää jättikaupungeissa 22.00 Estradilla: Valkea Ruusu 2009 23.15 Yle Uutiset 23.20 Peter Kingdom (7) 0.07 Eurojackpot 0.154.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05-8.55 Kiehtova maailma: Ihmeelliset uskonmenot 9.00 Yle Uutiset 9.05 Ilmastodieetit 9.52 Eurojackpot 10.00 Yle Uutiset 10.05 He loivat Tanskan 10.45 Eläinten elämää maalla ja merellä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Uskomaton uusperhe (7) 12.05 Vanha, iloinen Tanska 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Dokumenttiprojekti: Mitalin kääntöpuoli 13.55 Ravisuoran vihjeet 14.05 Kotkan poikii ilman siipii (S) 14.30 Perinnemestari 15.00 Kalastajanpoika Erik 15.30 Puutarhaperjantai 16.00 Oi ihana toukokuu (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Antiikkia ja arvoituksia (7) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Ravisuora 18.55 Avara luonto: Elävä planeetta 19.45 Monk (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.15 Uusi Sherlock (12) 22.45 Elämää jättikaupungeissa 23.45-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05-8.55 Avara luonto: Elävä planeetta 9.00 Yle Uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40 Seniori työssä 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus: Tervetuloa kirkkoon! 10.45 Ihmiskunnan aarteita 11.00 Yle Uutiset 11.05 Uskomaton uusperhe (7) 12.00 Luontohetki: Veden maailma 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Prisma: Maailman vanhin lapsi 13.50 Ensyklopedia 14.00 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja 14.30 10 kirjaa vallasta 15.00-15.54 Historiaa: Harzhornin taistelu 16.00 Oi ihana toukokuu (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Avara luonto: Venäjä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.45 Nykyajan ihmeet 18.55 Neiti Marple: Bertramin hotellissa (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.50 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Ilonen talo (16) 22.00 Varg Veum: Karvas kuolema (16) 23.35 Vuosien takaa nykypäivään 0.05-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.12 Hiekkataiteilija 7.15 Timppa 7.25 Pojat tanssivat Kaletta-juhlassa 7.29 Hanna Ankka 7.40 Lunan ponikesä: Harjoittelua ja ratsastusta 7.44 Sammakko ja ystävät 7.51 Neppajymykerho 7.58 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.22 Tallitytöt 8.30 Futaajat 8.43 Betonin särkijät 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Uutiset Alueittain 11.00 Summeri (7) 12.00 Spanielipentueen elämää 12.30 Spanielipentueen elämää 13.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.55 Maailmanmenoa: Siivenpaikkaaja 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Satunnaiset sankarit 15.30 Sissipuutarhurit 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Sydänääniä 20.00 Doctor Who (12) 20.46 Kalassa! 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Yle Uutiset 22.05-23.02 Kivinen tie Lontooseen 23.55-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Leijulaakso 7.13 Ariol 7.17 Herra Nokkelo 7.22 Roopekarhun taikaseikkailut 7.33 Puutarhan tonttu 7.44 Pingu: Lumileikkejä 7.50 Neppajymykerho 7.58 Oktonautit 8.20 Galaxi 8.21 Animalia 8.45 Me hirviöt 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Yle Uutiset Alueittain 11.00 Summeri (7) 12.00 Spanielipentueen elämää 12.30 Spanielipentueen elämää 13.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.55 Maailmanmenoa: Maailman suurin veistos 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Näin Norjassa 15.10 Ajankohtainen kakkonen 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 20.00 Doctor Who (12) 20.50 Kesärenki 21.00 Harvoin tarjolla (12) 21.55 Yle Uutiset 22.10 Keskiviikon ravisuora 22.15 Lontoon olympiakisat: Jalkapalloa 0.15 Sinkkutanssit
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.52 Leijulaakso 7.12 Pojat 7.17 Metkat Mesiläiset 7.25 Maku 7.30 Pikku prinsessa: Missä hammas on. kilpailupäivä 15.55 Lontoon olympiakisat: 2. klo 22.35. Myytinmurtajat 23.40 Kuuntelija 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu (12) 23.35 Paljastavat valheet (16) (12) 0.35 Rillit huurussa (12) 22.35 Aina vaarassa (12) 23.30 0.35 Rillit huurussa (12) Vihjeet hukassa (12) 0.25 Rillit huuNELONEN russa (12) 0.55 Älynväläys 1.55NELONEN 13.40 Eläintenpelastustiimi 14.10 6.00 MTV3 Chat Waverly Placen velhot (7) 14.40 13.40 Eläintenpelastustiimi 14.10 Aatami & Eeva 15.40 Lapsuuteni Waverly Placen velhot (7) 14.40 NELONEN luuserina (7) 16.10 Oprah 17.10 Aatami & Eeva 15.40 Lapsuuteni 13.40 Eläintenpelastustiimi 14.10 Nelosen sää 17.15 Pulmuset 17.45 luuserina (7) 16.10 Oprah 17.10 Waverly Placen velhot 14.40 Uusi Nelosen sää 17.15 Pulmuset 17.45 Dr. kilpailupäivä 21.25 Lontoon olympiakisat: 2. Kuva: Veera Aaltonen/Yle.
Ketonen & Myllyrinne MTV3-kanavalla torstaina 26.7. Kahden tiedemiehen yhteistyö muutti fysiikan lakeja.
Harvoin tarjolla (12) TV2 keskiviikko 25.07. Phil 21.00 Good Wife (12) 22.00 MotoGP-makasiini 0.45 Good Wife Sinkkuelämää (12) 22.40 (12) 1.40 Dr. kilpailupäivä 21.58 Yle Uutiset 22.01 Lontoon olympiakisat: 2. kilpailupäivä 0.05 Lontoon olympiakisat: Illan ottelu 0.55 Kova laki (16) 1.36-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.47 Raa Raa, leikkisä leijona 7.58 Olivia 8.20 Katinkontti 8.36 Babar ja Badun seikkailut 9.00 Galaxi 9.01-9.13 Kapteeni Kari 9.21 Galaxi: MC Ällö 9.28 Sutaistu sankari Roy 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Lontoon olympiakisat: 2. kilpailupäivä 18.55 Yle Uutiset 19.00 Lontoon olympiakisat: 1. Phil 18.45 Nelosen uutiset Suhdekoukerot 17.45 Usko tai älä vaihtoon (S) 15.20 Elokuva: 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio (7) 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Sydämen soinnut (S) 17.45 Usko juustoklassikkoleivät 19.03 Nelosen sää 19.00 Valio juustai älä 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Matkaoppaat 19.30 toklassikkoleivät 19.05 Hauskat Nelosen sää 19.00 Valio juusEläintenpelastustiimi 20.00 kotivideot 80's Special 20.00 toklassikkoleivät 19.05 Elokuva: Unelmien poikamies 20.57 Keno 21.00 Toimintatorstai: Karkuri (16) Hyvät ja huonot uutiset 20.57 Keno Paprika (12) 20.57 Keno 21.00 21.00 Elokuva: Juoksee saksien Elokuva: Kohti etelää (12) 23.10 23.00 Nelosen uutiset 23.10 kanssa (16) 23.20 Nelosen uutiset Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää Nelosen sää 23.15 Castle (12) 23.30 Nelosen sää 23.35 Weeds 23.25 Havaiji 5-0 (12) 0.25 0.10 Frasier 0.40 Pulmuset 1.10 Dexter (16) 2.05 Dr. Phil 18.45 Nelosen uutiset luuserina (7) 16.10 Oprah 17.10 juustoklassikkoleivät 19.03 18.55 Nelosen sää 19.00 Valio Nelosen sää 17.15 Pulmuset 17.45 juustoklassikkoleivät 19.03 Matkaoppaat 19.30 Suomi-tytöt New Yorkissa 18.45 Eläintenpelastustiimi 20.00 Matkaoppaat 19.30 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää Eläintenpelastustiimi 20.00 Huvila Unelmien poikamies 20.57 Keno 19.00 Valio juustoklassikkoleivät 21.00 Totuuden anatomia (12) & Huussi 20.57 Keno 21.00 NCIS 19.03 Matkaoppaat 19.30 Rikostutkijat (12) 22.00 Näkijä (16) 22.00 Dexter (16) 23.00 Nelosen Eläintenpelastustiimi 20.00 Häät uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 23.00 Nelosen uutiset 23.10 sulhasen tapaan Suomi 20.30 Häät Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Castle sulhasen tapaan Suomi 20.57 Keno Pulmuset 0.15 Nelonen Pro esittää: (12) 1.10 Dr. Phil (12) 3.00- (16) 0.10 Elokuva: Joka leikkiin ryh- Elokuva: Pakomatka preerialle (12) tyy (16) 2.25 Detroit 1-8-7 (12) 2.05 Oprah (12) 6.00 Älypää-TV
NELONEN
NELONEN. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. kilpailupäivä 18.00 Lontoon olympiakisat: 2. kilpailupäivä 22.00 Yle Uutiset 22.03 Lontoon olympiakisat: 1. heinäkuuta 2012
13
This Is England `86 (16) TV2 maanantai 23.07. kilpailupäivä 21.25 Lontoon olympiakisat: 1. kilpailupäivä 16.10 Lontoon olympiakisat: 1. Sketsisarjan toinen tuotantokausi jakso 3/8.
Nelonen: Juoksee saksien kanssa 27.07. klo 21.00. Combo ilmaantuu maisemiin. kilpailupäivä 0.15-1.55 Lontoon olympiakisat: Illan ottelu 23.55-4.00 Uutisikkuna
MTV3
6.00 MTV3 Deitti 6.55 Älynväläys 7.40 Ostoskanava 8.25 Uki (S) 8.30 Dibitassut (S) 9.00 Puuha-Pete (S) 9.10 Palomies Sami (S) 9.25 Palomies Sami (S) 9.40 Madagascarin pingviinit (S) 10.05 INK Ihmenappuloiden kerho (S) 10.35 Superpahisten liiga (S) 11.00 Beyblade: Metal Masters (7) 11.25 Leo 11.30 FUTIS+ 12.00 Motor Forum: Rallicross SM: Kauhajoki 12.30 FHRA Power and Speed 13.05 Pilanpäiten 13.15 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 13.45 Formula 1: viikonloppu Paddockilla 14.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat 14.30 Remonttimestari 15.05 Luontodokumentti 16.10 Perheleffa: Sammakoiden ennustus (S) 17.55 Syksyn Sävel Retro 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Huvipuisto 20.00 Mestareiden mestari 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Tulosruutu 22.30 Rolling Stones: Shine a Light (S) 1.00 Kova Laki: Los Angeles (12) 1.55 Formula 1: aika-ajot
MTV3
6.00 MTV3 Deitti 7.00 Ostoskanava 7.45 Chuggington (S) 7.55 Dibitassut (S) 8.25 Smurffit (S) 8.50 Scooby-Doo 9.15 Tom & Jerry Kids Show 9.40 Karvinen (S) 10.10 Itämeri 11.05 Huvipuisto 11.35 Samaa sukua (7) 12.30 Purjehdusta: 49er Grand Prix 13.00 Beach Volley Weekly 13.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat 14.00 Menestyksen takana Hannes Snellman 14.55 Salmelan kesä 15.25 Syksyn Sävel Retro 15.30 Piilokamera 16.00 Canal+:n kesä 16.05 Evan taivaanlahja (7) 17.55 Smash 18.00 Formula 1: osakilpailu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Mieletön maailma 20.00 Kadonneen jäljillä 21.00 Kosto (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Lotto ja Jokeri 22.40 Jälkiä jättämättä (16) 23.35 Southland 0.30 Formula 1: Extra 0.40 Formula 1: osakilpailu 2.106.00 MTV3 Chat
MTV3
7.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 10.25 Ostoskanava 11.40 MTV3 7.25 Huomenta Suomen 6.00 MTV3 Chat 6.55 Aamusää Chat 12.45 Nikon Grilli 13.45 ÄlynKesäaamu 9.30 Suurin pudottaja 7.25 Huomenta Suomen väläys 14.40 Onnenpeli hyvänteke10.25 Ostoskanava 11.40 MTV3 Kesäaamu 9.30 Suurin pudottaja Chat 12.45 Nikon Grilli 13.45 Älyn- väisyysarpa 14.45 Rita Rocks (S) 10.30 Ostoskanava 11.45 MTV3 väläys 14.40 Onnenpeli hyvänteke- 15.15 Huomenta Suomen parhaat Chat 12.45 Nikon Grilli 13.45 Älyn- väisyysarpa 14.45 Isän suusta 16.10 Älynväläys 16.23 Onnenpeli väläys 14.40 Onnenpeli hyvänteke- 15.15 Huomenta Suomen parhaat hyväntekeväisyysarpa 16.30 väisyysarpa 14.45 Isän suusta 16.10 Älynväläys 16.23 Onnenpeli Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 15.15 Huomenta Suomen parhaat hyväntekeväisyysarpa 16.30 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin 16.15 Älynväläys 16.23 Onnenpeli Salatut elämät 17.00 Salatut elämät pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset hyväntekeväisyysarpa 16.30 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää Salatut elämät 17.00 Salatut elämät pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.30 Karavaanarit 20.00 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää MTV3.doc: Dopingsota 21.05 C.S.I. kilpailupäivä 13.35 Lontoon olympiakisat: 2. Louis ja onneton vaasi 1/2. 21:00 Running with Scissors. Vanhasta linnasta löytyy Ming-maljakko.
Evan - taivaanlahja MTV3kanavalla sunnuntaina 29.7.2012 klo 15.45
19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Suomi soi. 07.50 Aamuhartaus. 07.04 Suomi soi. 06.25 Nousutahdit. 10.05 Kulttuuritunti: Kirjakerho. 21.40 Urheiluradio. 05.30 Aamupala. 06.25 Nousutahdit. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Musiikkia uusilta äänilevyiltä. 08.15 Urheiluradio. 15.50 Veneilysää. 13.03 Urheiluradio. 09.11 Maakuntaradio. 18.00 Yle Uutiset. 11.03 Nousevan auringon talo. 19.03 Kuhmon Kamarimusiikki 2012. 23.10 Yöklassinen.
PE 27.7. 18.03 Sekahaku. Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 18.50 Iltahartaus. 19.06 Murreilta 0203-17600. 13.55 Sunnuntai-Suomi. 22.05 Aikamme suomalaista musiikkia. 09.06 Iskelmäradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 08.15 Urheiluradio. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 13.06 Suomen radio. 00.15 Nuotin vieressä. 15.55 Yle News. 15.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 15.30 Radio 1 soi. 15.52 Maakuntaradio. 11.33 Suomen radio. 07.15 Aamusoitto. kansainvälisen trumpettikilpailun finaali. 13.06 Lauantai-Suomi. 22.05 Eksoottista Euroopasta. Pyöräily. 06.56 Päivän mietelause. 16.15 Faunin iltapäivä. 06.15 Aamuhartaus. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 15.55 Yle News. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 20.59 Vikinglotto. 11.33 Suomen radio. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 15.52 Maakuntaradio. 06.15 Aamuhartaus. 15.08 Entisten nuorten sävellahja. 21.03 Päivä tunnissa. 21.00 Yle Uutiset. 07.15 Urheiluradio. 17.20 Urheiluradio. 19.03 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla: Franz Liszt 200 vuotta. 19.06 Luonto-Suomi. 13.32 Suomen radio. 09.10 Sää. 07.03 Sää. 12.45 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Kesäsäveliä. 19.10 Onnen maalta Erottajalle. 12.15 Suomen radio. 13.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osa 413. 11.57 Päivän mietelause. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 00.15 Nuotin vieressä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Radioateljee esittää: Jonakin päivänä ja Lampi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. Pyöräily. 23.03 Yöhitaat. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.15 Nuotin vieressä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.00 Yle Uutiset. 09.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 07.15 Aamusoitto. 07.50 Merisää. 21.15 Kultakuume. 16.15 Maakuntaradio. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 04.02 Euroopan taivaan alla.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 18.30 Hartaita säveliä. 07.15 Urheiluradio. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa. 20.03 Urheiluradio. 07.50 Aamuhartaus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 17.55 Suomi tänään. 06.04 Aamupala. 15.50 Veneilysää. 08.05 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osat 411 413. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osa 415. 19.41 Suomi tänään. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 18.00 Kootut selitykset: pittoreski. 15.05 Kultakuume. 18.00 Yle Uutiset. 16.05 Entisten nuorten sävellahja. 13.32 Suomen radio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Iskelmäradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Carola-yö.
Yle Radio Suomi
05.00 Yle Uutiset ja sää. 14
MA 23.7. 21.50 Merisää. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 19.03 Uudenkaupungin Crusell-viikko. 14.03 Ajantasa. 12.45 Merisää. 12.45 Merisää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.15 Viikon luontoääni: lapinsirri. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 21.10 Hitin kaava. 12.06 Kansanradio. 17.15 Torvimusiikkia. 21.35 Novosti Yle. 14.00 Yle Uutiset. 22.05 Koe-eläinpuisto. 22.05 Lähikuvassa Yari Knuutinen. 15.03 Urheiluradio. 17.55 Suomi tänään. 20.00 Jazzradio. 19.03 Radioteatteri esittää: Vainaja palaa elämään. 23.10 Yöklassinen.
SU 29.7. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 15.00 Yle Uutiset. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. Mitä merkitsee olla matkailijana Suomessa. 15.05 Kultakuume. 14.55 Pikkujuttu. 23.03 Ajantasan parhaat. Ravitulokset. 07.53 Maakuntaradio. 09.00 Yle Uutiset. 15.05 Maakuntaradio. 23.03 Ajantasan uutispuntari. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 16.05 Kiveen hakatut. 08.17 Maakuntaradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 13.03 Urheiluradio. Silkkii 14.50 Mikaelin naiset. 08.17 Maakuntaradio. 12.55 Suomen radio. 23.00 Yle Uutiset. 12.15 Ihminen koneena. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.45 Hartaita säveliä. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.15 Tiedeykkönen. 16.05 Näistä levyistä en luovu. 18.30 Hartaita säveliä. 09.00 Yle Uutiset. 19.08 Lavalauantai. 22.35 Kiveen hakatut. 13.06 Sunnuntai-Suomi. 06.05 Hartaita säveliä. 09.00 Yle Uutiset. 21.35 Novosti Yle. 21.35 Novosti Yle. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 12.45 Merisää. 03.15 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen.
TO 26.7. 05.52 Aamupala. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.08 Sää. 18.50 Merisää. 20.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Urheiluradio. 06.00 Yle Uutiset. 04.02 Kantritohtorin juurihoitoa.
Yle Radio Suomi
05.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Ajantasa. 21.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.50 Kuuluttajan vieras. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osa 411. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 17.20 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 15.05 Maakuntaradio. 14.55 Pikkujuttu. 11.00 Musiikin voima. 18.08 Sää. 15.55 Yle News. 07.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.15 Nuotin vieressä. 22.05 Radioateljee esittää: Jonakin päivänä ja Lampi. 15.52 Maakuntaradio. 11.03 Suomen radio. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 12.55 Murhaava arkisto: Kuolemantuomiot Espanjassa. 06.25 Nousutahdit. 09.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 10.05 Historian ääniä. 11.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 08.20 Sunnuntai-Suomi. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 18.55 Suomi tänään. 15.05 Maakuntaradio. 17.28 Suomi tänään. 18.28 Suomi tänään. 09.05 Sää. 09.15 Minna Pyykön maailma. 20.00 Yle Uutiset. 11.00 Kaanonin katveessa. 07.15 Urheiluradio. 19.03 Sävel on vapaa / 09 144 800. 12.15 Murhaava heinäkuu: Julkinen sana. 13.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 10.04 Kissankehto. 22.05 Radioteatteri esittää: Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.07 Puhelinlangat laulaa. 04.02 Café Tropical.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.15 Ykkösaamu. 20.07 Kantritohtorin juurihoitoa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 17.40 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 19.06 Suomi tänään. 12.55 Suomen radio. 21.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 15.35 Radio 1 vastaa. 03.15 Carola: Nainen mä oon 04.02 Kissankehto.
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Kuuntele Tomppaa 21.00 Pookin yö-musiikia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 15.05 Päivästudio 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 9.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Toivekonsertti;studionumero 0700-392111(3,52e/min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 10.00 Jumalanpalvelus Raahesta 12.00 Toivekonsertti;studionumero 0700-392111(3,52e/min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 12.45 Kootut selitykset: pittoreski. 15.55 Yle News. 20.00 Yle Uutiset. 11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaoksen kirkosta Tampereelta. 10.00 Yle Uutiset. 19.03 Kansanmusiikin ilta. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.20 Urheiluradio. 19.06 Puhelinlangat laulaa. 18.30 Hartaita säveliä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Maakuntaradio. 05.50 Merisää. 07.03 Aamusoitto. 12.15 Suomen radio. 08.15 Ykkösaamu. 18.50 Merisää. 18.00 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 07.15 Urheiluradio. 15.55 Yle News. 09.05 Urheiluradio. 13.06 Suomen radio. 21.50 Merisää. 21.35 Novosti Yle. 20.09 Olipa kerran radio. 14.55 Pikkujuttu. 12.40 Viikon luontoääni. 06.56 Päivän mietelause. 06.15 Aamuhartaus. 19.03 Urheiluradio. 09.50 Radioteatteri esittää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 08.20 Kulttuuritunti: Kirja, joka muutti elämäni. 17.35 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 06.25 Nousutahdit. 15.00 Yle Uutiset. 06.30 Maakuntaradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 22.47 Suomi tänään. 22.10 Radioteatteri esittää: Vainaja palaa elämään. 17.20 Kulttuuritunti: Kirja, joka muutti elämäni. Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.30 Murhaava Aristoteleen kantapää. 06.05 Hartaita säveliä. 16.15 Maakuntaradio. 08.15 Urheiluradio. 14.00 Säveleitä. 21.55 Suomi tänään. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 18.55 Suomi tänään. 14.00 M-studio. 10.00 Yle Uutiset. 22.15 Todellisia tarinoita. Ruotsin vastalause. 23.10 Yöklassinen.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.15 Ykkösaamu. Ravisuoran vihjeet. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla: kamarimusiikkia Wienistä. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 15.08 Tähtisumua. 11.00 M-studio. 18.00 Yle Uutiset. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.04 Aamupala. 10.54 Nuotin vieressä. 18.00 Verdi: Juhlamarssi oopperasta Aida. 23.10 Yöklassinen.
LA 28.7. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.07 Euroopan taivaan alla. 20.50 Suomi tänään. 13.03 Urheiluradio. 12.32 Suomen radio. 13.06 Suomen radio. 18.03 Luonto-Suomi. 11.00 Yle Uutiset. 15.05 Kultakuume. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Maakuntaradio. 18.50 Iltahartaus. 18.00 Tiedevartti. 13.10 Todellisia tarinoita. 09.00 Yle Uutiset. 17.20 Kulttuuritunti: Eeva Luotosen kirjahistoria. 12.32 Suomen radio. 15.50 Veneilysää. 10.00 Yle Uutiset. 09.11 Maakuntaradio. 18.03 Urheiluradio. 22.56 Suomi tänään. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Suomen radio. 12.45 Merisää. 12.32 Suomen radio. 14.03 Ajantasan lauantaivieras. 11.57 Päivän mietelause. 18.50 Merisää. 07.17 Maakuntaradio. 10.05 Eve Mantu. 23.03 Kansanradio. 17.28 Suomi tänään. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 16.05 Sunnuntai-Suomi. 22.05 Tähtisumua. 18.30 Hartaita säveliä. 20.00 Yle Uutiset. 20.06 Sää. 20.06 Sää. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 20.07 Café Tropical. 07.15 Aamusoitto. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 13.10 Onnen maalta Erottajalle. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 18.55 Suomi tänään. 13.00 Klassista kahteen. 15.05 Maakuntaradio. 15.52 Maakuntaradio. 13.00 Klassista kahteen. 17.55 Suomi tänään. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 08.05 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osat 414 ja 415. 21.50 Merisää. 13.00 Yle Uutiset. 07.53 Maakuntaradio. Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Kaanonin katveessa. 21.40 Urheiluradio. 19.03 Urheiluradio. 11.03 Suomen radio. 13.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.03 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Urheiluradio. 05.02 Aamupala. 17.45 Kulttuuritunti: Arjen design. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 00.05 Carola-yö.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 10.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 15.52 Maakuntaradio. 06.30 Maakuntaradio. 14.30 Kiveen hakatut. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 20.03 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 14.55 Pikkujuttu. 11.57 Päivän mietelause. 00.05 Yöradio. Ravisuoran vihjeet. 21.40 Urheiluradio.Vakioveikkausrivi. 07.03 Näistä levyistä en luovu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.54 Nuotin vieressä. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät. 07.50 Aamuhartaus. 20.00 Yle Uutiset. 15.05 Maakuntaradio. 09.05 Figaro. 14.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Kiveen hakatut. 15.00 Yle Uutiset. 12.32 Suomen radio. 19.03 Urheiluradio. 17.55 Suomi tänään. 09.00 Yle Uutiset. 17.20 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03.15 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 13.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 09.40 Lauantai-Suomi. 15.50 Veneilysää. 09.05 Muistojen bulevardi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 22.05 Kymmenen pientä minuuttia. 15.50 Veneilysää. 21.15 Kultakuume. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 06.05 Hartaita säveliä. 07.17 Maakuntaradio. 08.15 Ykkösaamu. 10.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 07.15 Aamusoitto. 14.03 Ajantasa. 11.57 Päivän mietelause. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Suomen radio. 12.55 Suomen radio. 09.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.28 Suomi tänään. 03.15 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 13.32 Suomen radio. 15.50 Veneilysää. 21.03 Suomi tänään. 09.10 Sää. 19.35 Franz Liszt pyhimys vai pahis. 13.00 Klassista kahteen. 19.03 Urheiluradio. 07.53 Onnen sävel. 11.03 Suomen radio. 06.56 Päivän mietelause. 07.15 Aamusoitto. 07.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 20.09 Lähikuvassa Kaj Stenvall. 19.06 Suomi tänään. 21.40 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Ehtookelloina Kangasalan kirkon kellot. 09.05 Urheiluradio. 13.00 Kymmenen pientä minuuttia. 11.00 Figaro. 06.05 Hartaita säveliä. 09.10 Sää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Yle Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 08.17 Maakuntaradio. 10.05 Kalle Haatanen. 11.33 Suomen radio. 11.03 Suomen radio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 13.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. Metsäradio. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 18.55 Suomi tänään. 10.54 Nuotin vieressä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 15.05 Kultakuume. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 12.55 Suomen radio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 11.00 Yle Uutiset. 20.06 Sää. 21.15 Kultakuume. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomen radio. 21.55 Suomi tänään. 05.50 Merisää. 14.03 Sunnuntai-Suomi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.35 Tenori Sergei Lemeshevin äänitteitä. 20.03 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 21.18 Suomi tänään. 17.15 Viikonlopun vieras. 08.17 Maakuntaradio. Ravitulokset. 07.50 Merisää. Kuolleista herännyt. 18.03 Murreilta 0203-17600. 07.15 Urheiluradio. 10.59 Sunnuntai-Suomi. 09.06 Lauantai-Suomi. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 11.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 05.15 Eväsreppu. 12.15 Lauantai-Suomi. 17.20 Urheiluradio. 18.03 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 06.30 Maakuntaradio. 00.05 Yöradio. 11.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 12.15 Suomen radio. 12.25 Arjen designia. 13.03 Urheiluradio. 12.15 Ystäväni Andy Warhol. 10.54 Nuotin vieressä. 09.05 Muistojen bulevardi. 15.00 Radioteatteri esittää: Mate Matisic: Nainen ja ruumis 15.50 Arkisto: Lomasuuntana Suomi. 16.35 Murhaava heinäkuu: Berliinin juutalaismuseo. 17.20 12 kertomusta liikkeestä. 14.03 Ajantasa. 18.03 Puhelinlangat laulaa. 08.15 Urheiluradio. 21.35 Novosti Yle. 06.15 Aamuhartaus. 22.05 Radio 1 vastaa. 22.55 Suomi tänään. Yle Uutiset ja sää. 23.35 Aristoteleen kantapää. 09.00 Yle Uutiset. 22.47 Suomi tänään. 18.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 12.15 Suomen radio. 06.03 Sää. 20.45 Lotto ja Jokeri. 21.15 Kultakuume. 05.02 Aamupala. 20.30 Jazzradio Live! 21.15 Kultakuume. 17.55 Suomi tänään. 13.32 Suomen radio. 23.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 06.03 Sää. 12.15 Ystäväni Andy Warhol. 09.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 18.50 Iltahartaus. 21.03 Arjen designia. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. Yle Radio 1
07.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. Silkkii 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.15 Kiinan moderni historia 4/8: Taloudellisen kehityksen haasteita. 17.35 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 19.03 Urheiluradio. 00.15 Nuotin vieressä. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osa 414. 07.04 Onnen sävel. 12.37 Anonyymit kotikiusatut. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 14.30 Hitin kaava. 21.35 Novosti Yle. 20.06 Sää. 15.40 Tiedevartti. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 17.28 Suomi tänään. 00.05 Yöradio. 07.50 Merisää. 14.00 Yle Uutiset. 12.42 Suomen radio. 18.50 Merisää. 06.00 Yle Uutiset. 10.00 Jumalanpalvelus Lontoon suomalaiselta merimieskirkolta. 14.00 Musiikin voima. 17.35 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 06.30 Maakuntaradio. 21.00 Yle Uutiset. 13.06 Suomen radio. 12.05 Kulttuuritunti: Eeva Luotosen kirjahistoria. 14.00 Murhaava heinäkuu: Mysteerimusiikkia. 20.08 Sää. 07.45 Hartaita säveliä. 10.54 Nuotin vieressä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Horisontti. 06.56 Päivän mietelause. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 21.50 Merisää. 17.15 12 kertomusta liikkeestä. 13.06 Suomen radio. 16.15 Faunin iltapäivä. 13.10 Kerro pieni tarina. 06.30 Aamukahvilla. 12.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 23.03 Operaatio ero. 23.33 Minna Pyykön maailma. 22.05 Kerro pieni tarina. 22.05 Lakatut varpaankynnet. 06.15 Aamuhartaus. 09.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 12.40 Lauantai-Suomi. 12.45 Merisää. 23.10 Yöklassinen.
KE 25.7. 18.00 Yle Uutiset. 09.11 Maakuntaradio. 16.15 Svengaava iltapäivä. 08.15 Urheiluradio. 08.30 Radioteatteri esittää: Täydellinen paisti. 10.05 Brysselin kone. 11.03 Lauantai-Suomi. 21.55 Suomi tänään. 08.05 Onnen sävel. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Radioteatteri esittää: Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut. 09.11 Maakuntaradio. 21.00 Jatzofrenia. 15.55 Yle News. 22.05 Avaruusromua. 18.09 Kadonneen levyn metsästäjät. 23.33 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 10.03 Sää. 17.20 Kulttuuritunti: Murhaava Aristoteleen kantapää. 10.03 Ajantasa. 14.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 21.55 Suomi tänään. 10.03 Ajantasa. 06.56 Päivän mietelause. heinäkuuta 2012
TI 24.7. 08.10 Luontoretki. 07.45 Hartaita säveliä. 11.57 Vakioveikkausvihjeet. 12.32 Suomen radio. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osa 412. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 05.21 Aamupala. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 06.25 Nousutahdit. 06.30 Maakuntaradio. 21.40 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 06.25 Nousutahdit. 17.28 Suomi tänään. 18.50 Merisää. 23.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Novosti Yle. 07.17 Maakuntaradio. 11.57 Päivän mietelause. 08.45 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.55 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 07.17 Maakuntaradio. 09.05 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 16.15 Maakuntaradio. 13.03 Urheiluradio. 18.55 Suomi tänään. 12.15 Suomen radio. 20.07 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 11.30 Yle Uutiset maakunnastasi. 05.52 Aamupala. 18.00 Yle Uutiset. 18.01 Iltahartaus. 07.53 Maakuntaradio. 13.32 Suomen radio. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 22.05 Nousevan auringon talo. 21.40 Urheiluradio. 00.05 Yöradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.37 Metsää ja luontoa. 18.50 Iltahartaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 21.03 Päivä tunnissa. 20.06 Sää. 03.15 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 09.05 Sää. 11.00 Säveleitä. 18.05 Kuuluttajan vieras. 06.15 Aamuhartaus. 05.15 Radioteatteri esittää: Täydellinen paisti. 03.40 Luontoretki. 23.03 Koe-eläinpuisto. 09.11 Maakuntaradio. 08.15 Ykkösaamu. 10.03 Sää. 07.50 Merisää. 21.50 Merisää. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 10.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 17.35 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 08.17 Maakuntaradio. 14.55 Pikkujuttu. 18.55 Murreilta 0203-17600. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.35 Carola: Nainen mä oon enkä pyhimys. 00.05 Yöradio toiveiden yö. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.05 Kultakuume. 18.50 Iltahartaus. 17.55 Suomi tänään. 07.53 Maakuntaradio. 19.55 Suomi tänään. 16.15 Faunin iltapäivä. 17.20 Kulttuuritunti: Kirjakerho. 17.45 Romano mirits. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Lieksan 4. 07.17 Maakuntaradio. 11.33 Suomen radio. 10.04 Pop eilen toissapäivänä. 23.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 15.50 Veneilysää. 18.08 Lakatut varpaankynnet. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 07.53 Maakuntaradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Sunnuntai-Suomi
Hirvonen
* myynti * rengastyöt * tasapainotukset
p. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. 0400 479711
RENGASMYYNTI
Kodinkoneet
Oulaisten
Kukkakaupat ja hautaustoimistot
Varsanpolku 8, Oulainen
P. 044 2180 790
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
· Kuljetusliikkeitä · Partureita · Rakennusliikkeitä · Tatuointeja · Eläinlääkäreitä · Rengasliikkeitä
puh. 050-5245666
Kouluteu hieroja/urheiluhieroja Jo 9 vuoden kokemuksella!
OULAISTEN S E KOTIPALVELUT P V
Miilutie 8, Oulainen p. Kampaamo
HAE E
Uudistunut palveluhakemisto, varaa edullista ilmoitustilaa!
Pätevä palveluhakemisto
Nauti paikallisesta palvelusta
Varaa edullista ilmoitustilaa! Jaana 050 544 5499 jaana.heikkila@sps.fi tai Jarkko 050 325 6907 jarkko.rautio@sps.fi. heinäkuuta 2012
15
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Asianajotoimistot Pesulapalvelut
Palvelupisteemme Oula-Pala Oulainen Päivin Kukka Piippola
Sosiaaliala
Eeva-Liisa Elorinne p./fax (08) 474 220 040 5258 681 info@perhekoti.net www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13 86300 Oulainen
Rakentaminen ja sisustaminen
ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA
Yritystalo, Revonkatu 1 h 126 86300 Oulainen puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632 AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349 AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712 AA, VT Kari Pikkarainen 040 3584 649 www.isoluoma.fi www.opuslex.fi
p. (08) 452376 / 0440 452376
Ajanvaraus
Teollisuustie 6, 86600 HAAPAVESI www.haapavedenpesula.com
Maan suosituin keittiö
YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO
asianajaja, varatuomari johtava oikeusavustaja KARI PEIPPO asianajaja, jur.kand. 472 546, 040 543 7251
MYYNTI HUOLTO VARAOSAT OULAISTEN KONE JA PYÖRÄ Avoinna ma-pe klo 9-17
p. 08-470 930, 0400 589 490
Rakennusmestari, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE
Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteus- / homekartoitukset
markus.liedes@kotinet.com
040 5545 299
Siivouspalvelut
Siivouspalvelua yrityksille ja kotitalouksille
Myös muuttosiivoukset, yms.
Terveys ja hyvinvointi
Jouhtenene 181, Oulainen www.relaksoma.fi
Ayurvedinen pää- ja kasvohieronta, Meridiaanihieronta, Hopi-korvakynlähoito, Bach-kukkaterapia
Erja Salow p. 040 707 5184
Tilitoimistopalvelut
Painotöitä
Kunnossapito
Minna Koskela
· Klassinen hieronta · Hermoratahieronta Saukontie 106
Koulutettuhieroja / Hermoratahieroja
p.(08) 473 690, 050 5929 569 aineisto@painoykkonen.fi www.painoykkonen.fi Oulaistenkatu 3, Oulainen
p. 479 8300
Kuljetus ja logistiikka Vapaa-aika
www.medicus.fi
p. oikeusavustaja ARI HUUMONEN
asianajotoimisto
Konetyöt
Majoitus ja matkailu
Mauri Myllykangas p. 040 484 2211 www.miettinenpalosaari.fi Oulu - Pulkkila - Haapavesi
- Omakotitalot - Kattoremontit - Pesuhuoneet ja luksussaunat - Tapetoinnit - Maalaustyöt
Yli 30 vuoden kokemuksella
www.rakennustarkistus.fi
Huolto
www.rakennuspalvelukaski.fi
Sahojen, pyörien, leikkureiden
p. 044-5000680 (12-14)
Rahoitus- ja vakuutuspalvelut Koulutus
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. 0400 777 347
Lomalla viikot 30-32
Edustaja myymälässä joka keskiviikko
Oulaistenkatu 30, Oulainen Ajanvaraus 029 5661 350 Telefax 029 5661 360
Pulkkilantie 5, Pulkkila Rynnäkkötie 1,Haapavesi Outi Miettinen p
Kun lukupiirille ilmoittautuu osallistuvaksi, kirjasto lainaa muista kirjastoista kirjan kaukolainana. Tälle syksyn lukukaudelle on varattu kirjat. Me nyt valitaan kirjat mututuntumalla, jotain mistä itse tykkää ja arvelee muiden-
"
Kimmoke aloittaa lukupiiri tuli asiakaspalautteesta."
Piia Hänninen kirjastovirkailija
kin tykkäävän. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. Jonkunlainen teema piti valita rajaamaan kirjojen määrää. Tämä teema on hyvä rajoite. Päätettiin Heikin kanssa tehdä vuorokerroin, ettei työtaakka käy liian suureksi. Kannattaa ilmoittautua mahdollisimman aikaisin, että ennätetään saada kaikille kirjat. Katsotaan kevään lukukauden pitämistä myöhemmin, teemasta ei ole tietoa. Kuinka luettavat kirjat valitaan ja kuka ne valitsee. Luettavat kirjat noudattavat teemaa. vuosikerta Verkkolehti: www.pyhajokiseutu.fi
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy ISSN 0356-2492 Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2010 6409 kpl
B. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. Ja siitä voi tulla alempi kynnys aloittaa lukeminen ja ehkä sen elokuvankin voi joku käydä katsomassa. Miksi valitsitte kirjoja, joista on tehty elokuva. Miksi lähdit vetämään lukupiiriä. Lukupiiri tapaa jokaisen kuukauden toisena keskiviikkona.
Kimmoke aloittaa lukupiiri tuli asiakaspalautteesta. 23%). VIRTANEN
Jakeluhäiriöt: 0200 71400 ark. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. 0400 580 135 Hanna Tenkula Ilmoitusvalmistaja 010 665 5150 050 438 0867 Tilausasiat 010 665 5145 (arkisin klo 10.00-14.00)
Sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Ilmoitukset: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi Tilaushinnat: Kesto 12 kk 101e Määräaikainen 6 kk 71e, 3 kk 46e Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 60e, 6 kk 35,50e, 3 kk 23e
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. Asiakkaat ovat kyselleet, ihmiset olivat kiinnostuneita.
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Puhelin 010 665 5145 Faksi 08 479 5125
Konttori avoinna ma-pe klo 10.00-14.00 Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai 58. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 23%).. Lukupiiriin ei sitten ole osallistumispakkoa, eli jos seuraavaksi luettava kirja ei kiinnosta niin ei ole pakko osallistua.
Onko luettavien kirjojen teemaa tarkoitus laajentaa. klo 6-14, vkl. Ei ole varmaa, pitää katsoa kiinnostaako ihmisiä. heinäkuuta 2012
Mitä lukupiirissä luetaan?
Mika-Petteri Haasiomäki
mika.haasiomaki@almamedia.fi
www.pyhajokiseutu.fi
Myös verkossa ja Facebookissa!
PYHÄJoki Pyhäjoen kirjastolla lukupiiriä vetävät kirjastotoimenjohtaja Heikki Lahnaoja ja kirjastovirkailija Piia Hänninen. Kirjasto hankkii kiinnostuneille sovitun kirjan, jonka lukupiiriläiset lukevat tapaamiseen mennessä. 16
pÄIVÄN KYSYMYS
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Enkä ole aikaisemmin ollut lukupiirissä, joten on kiinnostavaa kokea minkälaista se on.
Mistä saitte idean alkaa järjestämään lukupiiriä, Piia Hänninen. klo 6-12 ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
VIIVI & WAGNER
Sirpa Kortet Päätoimittaja 010 665 5144 050 438 0845
Erkki Heikkilä Markkinointipäällikkö 010 665 5113 0400 589 430
Laura Seppä Toimittaja 010 665 5167 050 438 0849
Jarkko Rautio Myyntineuvottelija 010 665 5147 050 325 6907
Heli Nurkkala Toimittaja 010 665 5143 050 438 0846
Jaana Heikkilä Myyntineuvottelija 010 665 5181 050 544 5499
TApIo
Heidi Niskanen Toimittaja 010 665 5112 050 438 0848 Jari Kangaskorte Urheilu, freelancertoimittaja p. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Me vedetään Heikin kanssa lukupiiriä vuorotellen, Heikki aloittaa syyskuussa. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Mistä kirjasto hankkii kaikille luettavan kirjan. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. Lukupiiri aloittaa syyskuussa. Teemana on kirjat, joista on tehty elokuva
Jalkapalloilusta voi tulla koko perheen yhteinen harrastus. Kaikki vastaukset olivat oikeita, sillä rakennus on tuttu ja toiminut monena. Kuvan paikka ja voittaja paljastetaan seuraavan viikon maanantain Pyhäjokiseudussa.
Muista postimerkki
Vastaus ................................................................................................................................................................
Lähiosoite ....................................................................................................................................................................................................... Kun Oulaisissa siirryttiin syksyllä 1974 peruskoulujärjestelmään, entisissä kansa- ja kansalaiskoulutiloissa toimi aluksi Keskustan ala-aste. Keskiviikkona ja torstaina paikkakunnalle pystytetään ilmatäytteinen pelikaukalo, joka sijoitetaan paikallisen pankin pihalle. heinäkuuta 2012
Puulukion tunnistivat kaikki vastanneet
Ilomäen Sirkalle arvottiin palkinto oikeasta tiedosta.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
kuvat: MaIJa MÄkIkaNGaS
Ilmatäytteinen pelikaukalo kaksi päivää Oulaisissa
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
17
OULAINEN Puulukio, vanha kansakoulu, yläkoulun vanhapuoli, yhteiskoulu...Rakkaalla opinahjolla on selkeästi monta nimeä, joista eri-ikäiset lukijat käyttävät eri nimeä. Lähetä postimerkillä varustettu vastauskuponki Pyhäjokiseutuun tai tuo kuponki Pyhäjokiseudun toimistoon viimeistään kuluvan viikon torstaihin mennessä. Tunnetko, missä?
n Ulkoisesta julkisivu on teh-
ty ratamestari T. Jaakola on iloinen siitä, että lasten myötä vanhemmista saadaan joukkueille huoltajia ja tärkeitä taustatyön tekijöitä. Molemmille sukupuolille on harrastusmahdollisuus. Olen kutsunut oman seuran väkeä jo keskiviikolle. Vuoden 1929 alussa kaikilta osin valmiiksi saadun koulutalon rakentaminen osui pahaksi onneksi yksiin maailmanlaaKulttuurihistoriallisesti tunnettujen oulaistelaiskohteiden tunnistaminen jatkuu. Kolmannen kohteen on kuvannut Valovoiman jäsen Jukka Haarala. Holmströmin suunnitelmien pohjalta.
n Aiemmin rakennuksessa
on ollut avolava, joka on rakennettu lämpimäksi tilaksi.
n Talo on yhdistyskäytössä.
Markkina-alueen lähelle laitettavaan kaukaloon Jaakola toivoo osallistumaan varsinkin lapsia ja nuoria, jotka haluavat kokeilla, millaista jalkapallonpelaaminen on. Kiitos jälleen kaikille! Oikeinvastanneiden kesken arvottiin voittajaksi Sirkka Ilomäki Oulaisista. Häntä muistamme kotiseutuaihei-
sella yllätyspalkinnolla. Kannatusyhdistys oli pakotettu myymään kiinteistön vuonna 1933 kansakouluksi Oulaisten kunnalle. Postinumero ja -toimipaikka .....................................................................................................................................
Oulaisten kotiseutu yhdistys
Puhelin .................................................................................................................................................................................................................
PYHÄJOKISEUTU PL 1 86301 Oulainen
Nimi ............................................................................................................................................................................................................................. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. Uudet pelaajat ovat tervetulleita. Ala-aste ja erityiskoulu siirtyivät syksyllä 1978 tänään Juhon Oksan kouluna tunnettuun kiinteistöön ja vanha puinen kansakoulu tuli lukion käyttöön. Tämännäköinen yksityiskohta on jossainpäin Oulaista. Tämä on samalla rekrytointitapahtuma, Jaakola sanoo.
KOTISEUDUN KUlTTUUrIpaIKaT, KOlMaS KOHDE
Jukka Haarala
Vihjeitä tunnistamiseen
n Talon rakentaminen alkoi
vuonna 1909.
n Saanut nykyiset piirteensä
korjauksessa ja laajennuksessa vuonna 1923.
Kolmas kohde. Jani Jaakola arvelee kuitenkin, että pelialusta on tar-
"
laajia on."
Uudet pelaajat ovat tervetulleita. Pääurakoitsija oli Arvi Honkala Haapavedeltä. Oikein vastanneiden kesken arvomme tavarapalkintoja. Minulle voi ilmoittautua jo etukäteen, Jaakola toivoo. Torstain pelit on tarkoitus saada aikaan oman seuran pelaajien lisäksi eri puolelta kaupunkia tulevista joukkueista. Harri Turunen tietää talon tarinan: Syyskuussa 1927 Väinölässä aloittaneelle Oulaisten yhteiskoululle ryhdyttiin puuhaamaan koulun kannatusyhdistyksen toimesta välittömästi omaa kiinteistöä. Vastauksia kisaan tuli Pyhäjokiseudun lukijoilta eri puolilta Suomea. Keskiviikon ottelut pyritään painottamaan juuri alle 12-vuotiaisiin. Tunnistamisaikaa on jälleen kuluva viikko ja osallistuminen onnistuu allaolevalla kupongilla.
OULAINEN Uusia jalkapallonharrastajia houkutellaan lajin pariin Oulaisissa. Markkinaturnauksella on viihdyttävyyden lisäksi toinenkin ulottuvuus. Kaukalo on PohjoisSuomen piirin omistama, pomppulinna-tekniikalla toimiva kokonaisuus, jota voi liikutella paikasta toiseen, Oulaisten Huiman jalkapallojaoston puheenjohtaja Jani Jaakola sanoo.
koitettu enemmän lapsille kuin aikuisille. Pelaamaan pääsevät vuonna 2000 syntyneet ja nuoremmat, Jaakola sanoo. Joukkueita tehdään sen mukaan, miten pelaajia on, hän jatkaa. Tämänhetkisen tietämykseni mukaan kaukalon koko on noin 20 metriä leveä ja noin 40 metriä pitkä. Olemme puhuneet tapahtumasta markkinaturnauksena. Voihan se olla, että pohja ei kestä kovin isoja pelaajia, hän pohtii. Sen naapuriin rakennettiin vuosina 1953-1954 uusi keskuskoulu. sikerroksisen ja keskuslämmitteisen koulutalon rakentaminen käynnistyi keväällä 1928. Jani Jaakola toivoo näkyvyydellä saatavan lisää jalkapalloilusta innostuvia lapsia ja nuoria seuran pelaajakaartiin mukaan. Arkkitehti Toivo Salervon suunnitteleman puisen, kak-
juisen laman kanssa. Pelaajiksi ovat sekä tytöt että pojat tervetulleita. Ilmatäytteisestä pelikaukalosta ei ole tarkempaa, aikaisempaa kokemusta. Joukkueita tehdään sen mukaan, miten peJani Jaakola jalkapallojaoston puheenjohtaja
Tällä hetkellä hänen laskujensa mukaan Oulaisten Huiman riveissä on noin 200 lisenssipelaajaa. Valmentajia ei ole koskaan liikaa, Oulaisten Huiman jalkapallojaoston puheenjohtaja Jani Jaakola kannustaa paikallisia isiä ja äitejä.
Kulttuuripaikat kuvakilpailu
Arvaa mikä paikka on kyseessä. Oulaisten Kotiseutuyhdistyksen, kameraseura Valovoiman ja Pyhäjokiseudun toinen kuvakohde oli siis puulukio. Lukio pääsi muuttamaan nykyisin yleisesti Puulukioksi kutsusta talosta uusiin tiloihin 1990-luvun puolivälissä, Turunen kertoo
maa-alueet nista oleva ori viiletti kärkeen nen startti meni pilalle häiri- juoksuaan näytöstyyliin keu- yhdeksäs laukan hidastamaToimitukseen kutsutaan kaikkiosakaskiinteistöjen kiinnityksistä Kiinteistönmuodostusviimeiselle kierrokselle läh- ön takia, Yypänaho kommen- lapaikalta. Niko Tohola 44 mm = 1 palsta 39,45
P13 100 m 1. Monet arvokilpaillut kolunnut Haapaveden kasvatti oli kilpailussa ylivoimainen 91 pisteellä. Jani Isokääntä 26,62 P9 60 m 1. Emma Takaeilola 5,65 3. omistajan Toimitukseen osallistuminen www.maanmittauslaitos.fi/TN2011-123456 tuksen suorittamista.
Lumi-Aatoksen vauhdit kohdallaan
Toimituksen hakijan tai muun asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen suorittamista.
Toimitusinsinööri Arvo Arvio Toimitusinsinööri Jarmo Huotari Koko-Suomen maanmittaustoimisto Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimisto 040 123 4567 Puh. Muista lenkkarit,uikkarit ym tarpeellinen. Ossi Mehtälä 27,42 2. M-haulikko A-sarja (6): 1) Esa Heinonen OSH 46, 2) Timo Haataja OSH 45, 3) Marko Sivonen OMAS 40. Ilmoittautumiset ruokailun takia 31.07 menessä Liisalle 0400 947053. Martta Koskivähälä LumijLU 16,35 2. ajalla 21,6. Ossi Mehtälä 10,7h 2. Mitalikolmikon täydensivät 74 kiekkoa rikkoneet seurakaveri Salla Finnilä
OULUNSALO Marjut Heino-
ja Ala-Hämeen Ampujien Maria Mustakangas. Niko Tohola 18,1h jaanissa kärrylähdössä, Anne- P15 Keihäs Mari Ollila arveli. Aloitetaan ruokailulla
Haapaveden Reuma ja Tules ry
Koejumpparyhmät uudistetussa uimahallissa pe 27.7. Jani Isokääntä 12,0h P11 Keihäs 1. Aatu Salmela 13,1h
PaiNONNOstO
Kansalliset kilpailut Lohtaja 21.7. Tova Mäkelä SWE . P11 Pituus (17): 1) Tommi Pahkasalo OTaru 4,14, 2) Eetu Paananen YK 4,00, 3) Mikko Aho HK 3,82,...15) Kimmo Pahkasalo OTaru 3,32. Seuraavan kerran P15 100 m ruuna kilpailee todennäköi- 1. Anssi Mehtälä 11,7h 2. Kil- vuotias tallikaveri Ditchback nen euron ykkösrahat irtosi- kutsun koskevan alueet, Oulaisten Oulaisten kylässä. Lumi-Aatos jatkoi voittoisaa nopea terveenä ollessaan. Torstaina 09.08 ulkoilupeli-laulupäivä Käpylän koululla, perinnekeskuksen alueella. Kyyditystä tarvitsevat ilmoittakaa myös Liisalle. B-sarja (5): 1) Seppo Lehtonen OSH 46, 2) Marjut Heinonen OSH 44, 3) Sakari Vikamaa OMAS 34. M17 Kiekko: 1) Ville Roimela KaJu 39,84, 2) Teemu Tohola MeKe 38,55. Minka Kokkoniemi 1,65 T5 60 m 1. 0400 947053. Naisten SM-mitaleista taistellaan Hyvinkäällä.
aMMuNta
OSH CUP Oulu 17.7. P13 Korkeus: 1) Lassi Yli-Kotila KannU 154, 2) Teijo Impola PyWi 130, 3) Jasse Penttilä OuHu 130. Yhteystietoja: Pj. 044 779 7711. toimituksessa on kyse. Martta Koskivähälä LumijLU 12,5h 2. Tervetuloa pelaamaan!
4.-5.8. Arttu Nikula 1,88 T11 60 m 1. fi
Lauluilta Ateljeekoti Villa Havussa torstaina 26.7.2012 kello 18.00. kello 10.Tasataan kuormat ja jatketaan matkaa yhdessä. T11 1000 m (7): 1) Emilia Nissinaho OP 3.24,97, 2) Enni Katajalaakso KannU 3.32,23, 3) Anna Kurikkala KaJu 4.01,58, 4) Henriikka Mastokangas HalTo 4.13,36, 5) Salla Tyyskä OuHu 4.16,67
Palstan leveys tässä mallissa 92 mm = 2 palstaa
BODEN Jari Raution ja Paavo Erkkilän Edi teki onnistuneen vierailun Ruotsin Bodeniin. Retkipäivä Turkansaareen 23.08 ja ruskaretki Kolin suuntaan syyskuun lopulla. N17 Kiekko: 1) Annika Knuutila OuHu 33,99, 2) Ronja Ruotanen YK 31,79, 3) Annika Wimmer KuivA 28,74. Terttu Jokitulppo 450865. Piirin suunnistuskilpailut ti 24.7.12 klo 12.00 Kiimingissä. Lisätietoja Jyrki Mänttäri, p. Petteri Salmela 16,9h P13 Keihäs 1. Perttu Nikula 2,04 2. Miehet 85 kg: 1) Milko Tokola RoRe (1992) 285 kg (125+160), 2) Jaakko Hihnala RK (1989) 200 kg (90+110), 3) Rolf Skogström OuHu (1935) 102 kg (47+55).
nen hallitsi naisten skeetiä Oulu GP:ssä. 040-1909850 arvo.arvio@maanmittauslaitos.fi jarmo.huotari@maanmittauslaitos.fi
Yleisurheilu Edi kakkoseksi Ruotsissa www.maanmittauslaitos.fi/
Lisätietoja verkkosivuilla TN2011-123456
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimisto
www.maanmittauslaitos.fi
www.maanmittauslaitos.fi
Yleisurheilu
Kansalliset kilpailut Kalajoki 11.7. Minja Kokkoniemi 13,6h T9 Keihäs 1. TN:o 2011-395563. T11 Keihäs 1. Jussi Mehtälä 15,3h suoritus. P13 Keihäs: 1) Lassi Yli-Kotila KannU 42,02, 2) Teijo Impola PyWi 27,52.
www.pyhajokiseutu.fi
Myös verkossa ja Facebookissa!
Muistilista
Oulaisten reserviläiset ja reserviupseerikerholaiset
Pistooliampumaharjoitukset Oulaisten Ampumaradalla keskiviikkona klo 18:00. Tervetuloa tilaisuuksiimme.
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry
Matinniemeen lähtijät: Linjaauto lähtee vanhan Matkahuollon edestä ke 1.8.12 klo 9.00. Jyri Isokääntä 15,3h sesti heinäkuun lopussa Ka- 2. Se Tuuli Uusitalon valmenHannu Kangasharjun ajaToimitukseen lohkokiinteistön vapauttaminen sessa ratkaistaan kutsutaan kaikki, joiden oikeutta toimitus Toimitukseen osallistuminen menoaan Kaustisella. Aatu Salmela 1,93 3. P11 1000 m (11): 1) Otto Wikström KäTa 3.23,09, 2) Jani Juntunen SuomRa 3.25,69, 3) Mikko Aho HK 3.35,32,...6) Tommi Pahkasalo OTaru 3.41,85, 7) Kimi Saukko OuHu 3.42,16. kaikki, joiden oikeutta toimitus lain 28.2 §:n vahingottomuusharkinnan perusteella. Iida Takaeilola 14,2h 2. Mukaan mahtuu 60 hlöä ilmoittautumisjärjestyksessä. tolppa irtosi uudella ennätyk- tavat Johanna ja Raili Pietivälittömästi koskee. pe.27.7.alkaen klo 10.00 Törmän Hovilla klo 12.00. Minja Kokkoniemi 2,61 T7 60 m 1. Mahdollisuus pelata sisällä ja ulkona monia erilaisia pelejä. Mauno Puolitaival Siht. 040 502 2204, Esa Hellman p. 0400 757 485, Mikko Hyvärinen p. Kiinteistön Lisätietoja verkkosivuilla Nelosrahat Vihantiinpoissaolo ei 15,5a/2100m. Jussi Mehtälä 36,82 ruuna tuli hyvin loppuun M17 100 m www.maanmittauslaitos.fi saakka. Sami Isokääntä 1,66 P5 60 m 1. Tuuli Jokela 11,7h 3. Teo Mäkelä SWE 12,35 P7 60 m 1. Perttu Nikula 14,7h 2. Musiikissa Teuvo Vuoti yhtyeineen. pelaamme Mölkkyä Väinölänrannassa klo 17.00. Markkinakisat 12.7.
ei logoa
9 p.
SovelletaanHeinosen sihti kohdallaan aina kyseisen lehden palstaleveyksiin
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
Palstan leveys tässä mallissa 2. ja 26.7. Edelli- nettavista Xray Kemp hallitsi ma Mr Cavallo oli voltissaan yhteisen alueen koskee. Ryhmä 1 alkaa klo 9 ja ryhmä 2 klo 10.30. Kokous pidetään jari.kangaskorte@kotinet.com paljon suppeampi kuin varsinaisessa kutsukirjeessä. Mukaan laulukirjat, saunatarvikkeet ja uimapuku. Tämä osa on lehdessä palvat ajalla 27,7a. Puffetista paellaa ja kahvia. Näistä tarkemmin elokuun muistilistoilla. Yleisen sarjan SM-kilpailuihin hän osallistuu elokuun alussa kotiradallaan Oulunsalossa. Teemme retken Pyhännälle Kontiolammen kämpälle ti 7.8. Skeet 7.7.2012 A-sarja (6): 1) Esa Heinonen OSH 49, 2) Rauli Honka OSH 44, 3) Marko Sivonen OMAS 44. Minka Kokkoniemi 15,80h T7 Pituus 1. Seuraa palstaa.
Oulaisten Kennelkerho
Uudet nettisivut, käy tutustumassa: www.oulaistenkennelkerho.com.
Oulaisten eläkeläiset ry
Tiistaina 24.7. Essi Salmela 6,86 T9 60 m 1. KAIKKI TERVETULOA! Peli-illat Rannan koululla jatkuu joka tiistai kello 17.00.
Eläkeliiton Haapaveden yhdistys ry
Hallituksen kokous ma 30.7.
Hynttyyt yhteen
Ma 30.7. Essi Salmela 11,6h 2. Kilpailuohjelmat löytyvät myös piirin kotisivuilta. B-sarja (5): 1) Seppo Lehtonen OSH 48, 2) Marjut Heinonen OSH 44, 3) Marjo Vatka OSH 35.
P7 Pituus 1. Tavoitteena olivat myös Lontoon kisat, mutta kisalippu jäi lunastamatta. Toinen sija oli hyvä 1. Anssi Mehtälä 16,67 2. T13 60 m aj (9): 1) Valma Salomäki AlajA 10,37, 2) Venla Ruotanen YK 10,65, 3) Elina Mikkonen RaVe 10,79,...6) Julia Oravisjärvi PyWi 11,54. Oskari Nikula 13,0h 2. Ruunan omisestä toimituksen suorittamista. 1. Viime vuonna Arvo Arvio Koko-Suomen maanmittausruuna oli Bodenissa myös toitoimisto M17 Keihäs nen vastaavassa lähdössä. Ilm. pailu oli Veeti Raution omis- Don oli voltissaan yhdestoista ovikauppa ER-MA Ay:n tiloissa, osoitteessa Matkanijon suppeampi Toimitukseen osallistuminen Toimituk Hevonen on kestävä jakuin varsinaisessauran toinen. Vihan- on myös rauhoittunut. Volttilähdön ykköseksi kiri suosikkina matkaan lähtenyt Ingela Nilssonin Digital Element 17,3. Kesäpelit jatkuu kentällä keskiviikkoisin klo 17.00. Heinäkuun torstaitanssit jatkuvat 19. Oskari Nikula 2,04 2. Saadaksesi kerhon tuen, on sinun EHDOTTOMASTI ilmoittauduttava Liisalle 28.07 mennessä, puh. tamalla ruunalle KAUSTINEN Jouni Yypänahon vantie 364 Oulainen. Maunolle 0400-628781. Matkarahoja
14 p.
Edi tienasi kakkossijastaan 10 - seura MerijKe, jos ei ole muuta Toimitusinsinööri mainittu 000 kruunua. Hyvää kesää kaikille.
Oulaisten ja Merijärven OP:n elohopeakerholaiset
Tapsan Kuntosalilla mahdollista käydä 10 kertaa ajalla 01.08-30.12.2012. Tarkemmin ensiviikolla. Menneitä Heinonen ei aio turhaan murehtia. Pelit pesäpallokentän reunassa: Boccia tiistaisin klo 9-12 ja mölkky perjantaisin klo 10-12. Minttu Jokela 22,1h T5 Pituus 1. 18
Aika ja paikka Reino Rajavartija Maanantaina 7.2.2011 kello Aika ja paikka 9.00 Rajamäen kunnantalon Maanantaina 7.2.2011 kello 9.00 Rajamäen kunnantalon valtuustosalissa, osoite Mäkitie 1, PYHÄJOKISEUTU leipäteksti 7 p. heinäkuuta 2012 leipäRajamäki valtuustosalissa, osoite Mäkitie 1, Rajamäki Maanantaina Toimituksen tarkoitus otsikot Toimituksen tarkoitus teksti Tässä kohdassa kerrotaan, mistä Tässä kohdassa kerrotaan, mistä toimituksessa on kyse. klo 8.30 linja-autoasemalta. Matkan kokonaiskustannus 20e peritään menomatkalla. Kauden kolmas na ajalla 19,2x. Pelaamme ulkopelejä Juhon Oksan koulun kentällä tiistaisin klo 18.00-20.00 heinäkuun loppuun saakka. Tova Mäkelä SWE 10,88 2. Jäsenasiat Silja Viitala 040-5302764. Anne-Mari Ollilan ratsastama ruuna sijoittui montelähdössä kakkoseksi ajalla 18,0. Arttu Nikula 14,9h P5 Pituus 1. Petteri Salmela 22,70 P11 60 m 1. Jyri Isokääntä 59,76
Merijärvi, pk. 040-5539752. kutsukirjeessä. Teo Mäkelä SWE 11,8h P9 Keihäs 1. Opintomatka Mikkeliin ja Pieksämäelle, kohteina Kenkävero, kylät, risteily ja yöpyminen Heimarissa. Teemu Tohola 50,67 arvo.arvio@maanmittauslaitos.fi helpoimman kautta, mutta 2. Taukokankaan kuntosalija allasjumpat alkavat 14.9, niistä lähemmin elokuun muistilistoilla. Juoksu 040 123 4567 ei kulkenut aivan 1. Juoksulenkki halukkaille klo 17:30. Kiinteistön omistajan poissaolo ei välittömästi 563-402-878-24 Yht. Harjoitus soveltuu kaikille reserviläisille, jotka ovat kiinnostuneet kehittämään omia ampumataitoja ja toimimaan turvallisesti ampumaradoilla. rava- sellä estä toimihallitsi juoksua varmoin otkäinen Kärsämäeltä. N17 1500 m ej: 1) Hilma Schönberg PorvU 5.37,0, 2) Julia Korpela RaVe 5.43,2, 3) Susanna Juhola KaJu 6.08,4. 23. Emma Takaeilola 13,6h 3. KUTSU maanmittaustoimitukseen tavalla että erityisesti Tämä kohta on kirjoitettava sillä kohta on kirjoitettava sillä tavalla että erityisesti ne, joita varten ne, joita 8.8.2012 kutsu aloitetaan lohkominen Keskiviikko varten klo 9.00 julkaistaan sanomalehdessä, ymkutsu julkaistaan si Ari Raution luotsaama koyhteisellä alueella tunnus 563-402-878-24 Yht.Tämä osa on lehdessä maatein maaliin saakka. dettäessä. Neljä vuotta sitten Heinonen kilpaili Pekingin olympialaisissa. T13 Pituus (15): 1) Karoliina Bogdanoff RaVe 4,67 (+0.7), 2) Jennifer Roos Larsmo IF 4,59 (-0.9), 3) Emma Marjelund KTU 4,39 (-0.2),...8) Julia Oravisjärvi PyWi 3,93 (+0.9). Lisätietoja ja ilmoittautumiset Kivirannan Erkille puh. Tämä boldattu 9 p. Kyytiin mahtuu vielä!. Keulat saatuaan ori toi. Yksityisrahoitusta kerätään 50e/ henkilö + ruokailut, HUOM majoitus varaus vapautettava maanantaina 044 7591 521, tuula.alakastari@haapavesi. heitä. klo 20-24. klo 9.00 Nuorisotalolla. Minttu Jokela 1,12
Yleisurheilu
Kansalliset kilpailut Kannus 19.7. Laulattajina Elli, Lauri ja Paavo. Huom.! Mölkyn kaupunginmestaruuskilp. Tervetuloa laulamaan!
Eläkeliiton Merijärven yhdistys
Rokualle lähtijät: Kokoonnutaan S-marketin parkille Oulaisiin 26.7. P15 Moukari: 1) Nicolas Peltoniemi IF Drott 28,97, 2) Niko Tohola MeKe 23,67. Vaativassa kelissä Heinonen rikkoi alkukilpailussa 67 kiekkoa ja finaalissa 24. Kilpaileminen jatkuu normaalisti. Tuhan- sanomalehdesUransa aloittanut kolmimärtävät kutsun koskevan heitä. Piirin rantaongintakilpailut to 26.7.12 klo 10.00 Pyhäjärvellä. klo 18.30 Verson kokoustila Haapavesi-Oulainen kylien puheenjohtajien kokous.
Haapaveden Sotainvalidit, -Veteraanit, Kannattajajäsenet
Lähdemme Haapajärvelle 5.8. Jari Kangaskorte sä, ymmärtävät tikasvatti Ryynänen 36,0. Tulkaa joukolla pelaamaan.
Eläkeliiton Kärsämäen yhdistys ry
Kutsumme kaikki Kärsämäen eri yhdistykset yhteiseen peliiltaan tiistaina 24.7.2012 kello 17.00 Rannan koululle. Antti Tohola 11,0h 3
044 200 8991, Haapavesi
Myytävänä
Mersu 200D -91. 0440450194
Maalämpöpumput
joiden suorituskyky ja käyttöHalutaan vuokrata turvallisuus ovat huippuluokkaa!
Iso yksiö tai kaksio Valmiiksi asennettunaVihannin 5 v. PUSSILLA ly 10km, juoksu 5km Joukkuekisa: juoksu 5km, Radat A, B, C, ja helppo D, ei siimaria. perunaa ke 25.7. Kats. Lisätiet. 040-8290494.
KE: Oulainen tori 10-12, Haapavesi 13-14.30 Vihanti 15.30-17 Yppärin kalatuotteita ja tuoretta kalaa. Kytökorventien varresta OuNopea käteiskauppa. laisista P. 0400-842061 Massiivinen pirttikalusto, pöytä ja penkit. p. 044 368 0300 Polttopuut edullisesti. 040-8242640
Torilla tapahtuu
Hentilän kotileipomon lisäaineettomia tuotteita myytävänä Haapaveden torilla keskiviikkoisin klo 9 alkaen. p. 1300. to 26.7. Uusia perunoita. Kaupat ja terveyspalvelut lähellä. 040-5716064 ilmainen kustannusarvio paikan päällä
IVT-jälleenmyyjä palveluksessasi:
359 001 Lämpöpumput Lämmitysjärjestelmä
Keskustassa sijaitseva KT-kolmio. P. Hentilän kotileipomon lisäaineettomat tuotteet.
ELECTROLUX JÄÄPAKASTEKAAPPI A+ SIEMENS JÄÄVIILEÄKAAPPI A+ WHIRLPOOL TISKIKONE AAA
399 490 320 340 99
Pyhäjokiseudun
SEUTURASTIT Ke 25.7. 040-5098785. savustettua poron-, ja Kinkkukiusaus possunlihaa, kalatuotteita Omenakiisseli sekä paikanpäällä paistettuja muikkuja.Tmi Esko Tuppeinen Kookoskanakeitto 0400-388334 Kreikkalainen jauhelihavuoka Piirakka
- joka yhdestoista lounas veloituksetta!
Maanantai Kebab-pihvi Wieninleike Tiistai Jauhelihakastike Broilerleike Keskiviikko Wilhelmin makkarapihvi Porsaanleike Torstai Hernekeitto ja ohukaiset Makkaraperunat Perjantai Nakkikastike Kahden täytteen pizza
Pestokukkakaalikeitto Tomaattinen possunlihakastike Hämmästyshuttu Minestronekeitto Täytetty uunimakkara Pappilan hätävara
Kysy kaikista ruuista gluteenitonta vaihtoehtoa!
Lounas noutopöydästä ma-pe 10.30-14.00 Lounas 7.90, Keittolounas 6.00 TERVETULOA!
www.ravintolaoulas.fi
Ilmoitusvaraukset ja tiedustelut: Jaana Heikkilä 050-544 54 99 jaana.heikkila@almamedia.fi Aineistot: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Yppärin kalatuotteita ja tuoretta kalaa. 040-4183121 tai jani.jaakoteri-rakennus. Useita lajikkeita Broilerkastike Tilaus P. Hoidettu ympäristö. Tmi. Jokisen juustolan punaista heraa Oulaisten torilla keskiviikkona 9-11, Haapavesi 12-13.30.
LVI EILOLA KY
p. Esko Turpeinen Kalajokista Lylyn uutta siikliä ym. TI, KE, TO Tikan stöitä isoilla koneilla + Järjestäjänä Saloisten Reipas vosenkengänheitto FINLUX TV 32" tus. Lisätietoja puh. muikkuja. 050-3609000 Tiedustelut: ten nänviirejä. Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13. Ke Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13.
Sekalaista
Vanhempi mies etsii naisystävää 60-75 vuotiaasta. 7 hlö/joukkue. Sähköt on, ei muita mukamoittautumiset Jani Jaakolalle, la. P. Tervetuloa kannustamaan! vuuksia. 040-9608664
www.ruokapohjola.
SIIKALATVOILLE
Torstaina 26.7.2012
Rauhallisella paikalla rivitalon (rv.04) päätyhuoneisto 65m2, keittiö-olohuone, jossa kaunis varaava takka, 2 mh, sauna, kph, wc, autokatos, varasto. klo heittolajit alk: klo 12.00 Paanasen hunajaa Oulaisten isänHaapaveden ja OulaisKadonnut Anneli 044-9 alk. Oulaisten tori 9-13 Kesäkeitto Perint. P. p. 040-7038497
EXTRAJAKELU
Tämän kesän heinäsatoa 3-4 hehtaaria. p. 0400 281 692
lvi.eilola@kotinet.com Jokisen Juustolan tuotteita ke 21.3. sav. 3/12. - AITOA SAUNAPALVIA Meriläisen - LEIKKELEET Leipomo - GRILLIMAKKARAT - LUOMULIHATUOTTEET - JUUREEN TEHDYT 100% RUISLIMPUT JA - LIHA- JA KALASÄILYKKEET RUISVARTAAT - MARJAJALOSTEET SAAREN PUUTARHALTA - OHRARIESKAT - PIETOLAN PUUROTALKKUNAA Vuokralle tarjotaan - JÄTTIPULLAT ( M + L ) - LUOMUTUOTTEITA YM.
KIERTÄVÄ KAUPPAHALLI
Kyläyhdistykselle hankittu kaksi kajakkia, joita voi varata ja vuokrata numerosta 0400-740703 tai s-posti: maarapu@gmail.com. P. P 08-4794828 .. Uunijuusto
KE 21.3. Erillinen sauna/liiOP-markkinaturnaus Oulai- puh. Merijärven
Ristivuorella
Willikala 040 546 1052
oulaistentaru.net
Taru
Triathlon ja juoksu Oulaisten Kurjenrannassa VOLTA PÖLYIMURI la 28.7. Illa. 2km Pyhänkosken kylästä FULLHD Lastenjuoksu: T/P5v.Jokisen Juustolan punasPyhäjoelle päin. heinäkuuta 2012
19
Tiistaina 24.7.
Oulaisten torilla klo 10-13
Inarinjärven tuoretta siikaa.
Myös savustettuna. 0400-890578 Vielä muutama Oulaisten torilla ke 20.6. kirkon kylältä. Oulaisten tori 9-11, Haapaveden tori 12-13.30.
Kalajokista Lylyn perunaa ke 21.3 Oulainen 9-11, HaaPorkkanasosekeitto pavesi 12-13. 595 2366 Eeva-Liisa 045-857 Kadonnut 1486 Kioski avoinna!
ILMANVIILENTÄJÄ HUONEESEEN
299
599 450 299
Metsäpalsta/iso OK-tontti Asuntovaunu. P. 040-5701588. 100m, T/P7 300m, T/P9taheraa Oulaisten torilla TI, FINLUX 9 40" 600m, T/P 11 1000m, T/P15KE, TO,PE kloTValk. 0405943860 sissa, tyttö- ja poikajoukkueita la@gmail.com. www.piipsjarvi.com
LUKIJANTORI
Halutaan ostaa
Romu-autot (romutodistus) ym. klo 13.00 YLEISM ja N: uinti 100m, pyöräiLähdöt alkaen klo 17:00. pyöräily 10km, juoksu 5km HYVIÄ PYYKKI( voi osallistua joukkueena tai KONEITA Opastus Pyhäjoki-Oulainen maantietä yksin ) nro 787, jolta Ristivuorentie kääntyy T/P alle 17v: uinti 50m, FINLUX TV 46" pyöräily 10km, juoksu 2km etelään n. 0400-984 941 torilla keskiviikkona. 040-5098785. Laatumilli Oy Huom! lastenjuoksut jaVoissa paistetut muikut USP-TALLENUS Pkappale . Leikkimökki. metalliromut. Käteismaksu. Tervetuloa! 1000m ja koneistuFULLHD Haapaveden torilla klo 12 Trukkikauppaa Oheislajeina:kulje- ja he-alk. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 23. takuu P. poron ja possunlihaa sekä kalatuotteita ja paikan päällä paist. Ke Oulainen Naisten Kakkosen C lohkon (alle 2000 vuonna synt.), otetaan 9-11 Haapavesi pelaamaan ke 25. Ke klo 9-12.30 Haapaveden torilla perint. P. Pepeli, ONS 2/OuHu - PeIK La 28.7 12-13 Pikkumökki Petäjäskoskelklo: 15.00 urheilukentän nurmel- laajia max. Casio sähköurut