>> 2. Jos kello ei
käy, löytyy syy satelliiteista. >> 8
Henna Haapakoski
Pyhäjoelta kotoisin oleva Martti Jukkola halusi
muistaa kotikuntaansa syntymäpäivänsä alla.
Pyhäjoen kunnantalon julkisivuun asennettu
kello on tilattu Sveitsistä ja se ajastaa itse itsensä satelliittijärjestelmän avulla. >> 6
KÄRSÄMÄKI
·
MERIJÄRVI
Jarmo Tyyskä
·
OULAINEN
·
PYHÄJOKI
·
RAAHE
Vesihelmeily
soi ja riimittyy
Vihannin vesihelmiviikolla on syntynyt jo runoja ja
kunto on kohonnut kahvakuulassa. 30 taiteilijaa lähtee esiintymään
paikallisille kesäfestivaaleille, jotka saavat kansainvälistä huomiota. >> 10
Haapavedeltä
kohti Kizhiä
Kulttuuriyhteistyöllä on
pitkät perinteet. Uutta kokonaisuutta jo harjoitellaan samalla.
Näin syntyy sirkus
Kiertueella: Sirkus Finlandia esiintyi tiistai-iltana Oulaisissa.
Mitä tapahtuu esirippujen takana ennen esitystä. >> 5
Henna Haapakoski
HAAPAVESI
·
Pyhänkosken silta:
Kosken yli vievä silta
pysyy yhä kapeana,
eikä sitä aiotakaan
leventää. On aika miettiä ja kehittää toimintaa. Viikko huipentuu perjantain pääjuhlaan Ukonkantissa. Sirkus on kymmenien ihmisten työpaikka, joten teltan ja katsomoiden kasaaminen ja purkaminen vievät vain muutaman tunnin. Tuovi Pulkkanen
15030
6 414880 140352
Irtonumero 2 ?
pyhajokiseutu.fi
TORSTAI 23. Nyt hänet
löytää muun muassa
kirkkovaltuustosta. HEINÄKUUTA 2015 · NRO 58
Uimaranta:
Kurjenrannan kioski on kaupungin seuraava kunnostuskohde Piipsjärvellä. >> 12?13
Jokela: On kiva,
kun luotetaan.
Oulaistelaisella Raimo
Jokelalla on ollut elämänsä aikana useita eri luottamustehtäviä. Ohjelmisto uusiutuu vuosittain. >> 7
Sirkuksessa alkaa tapahtua jo varhain aamulla, kun aletaan kasaamaan telttaa. >> 16
Pääkirjoitus: Uimarannat ovat autioina
Mutta onko kesä ollut
kaiken sen odottamisen väärti. Miltei vakiouutinen on, että
kioskiin on tunkeuduttu luvatta ja viety, mitä
vietävissä on ollut. Olen ollut muun muassa Power Cupissa Vaasassa lentopallojoukkueen kanssa heti kesäloman alussa, minulla on
ollut rippileiri ja konfirmaatio, olen viettänyt todella paljon
aikaa kavereiden kanssa, tavannut sukulaisia sekä olen
matkustanut Norjassa ja Ruotsissa. Mieleen jäivät Geirangerin hienot maisemat, joita en välttämättä näe koskaan uudelleen. Sen huomasivat nuoret,
jotka yrittivät tänä vuonna virittää paikalle
yritystoimintaa. Mutta kun alan miettimään tarkemmin,
mitä kaikkea muuta kesääni onkaan mahtunut, mieli muuttuu. Koulujen alkuun on enää
muutama viikko, eikä ole edes kunnon rusketusrajoja. Se mitä on odotettu joululoman
lopusta saakka. Mustikka on myös
lempimarjani. Olen myös juuri nyt ensimmäistä kertaa kesätöissä
täällä Pyhäjokiseudussa, ja ensimmäistä kertaa tienaan itse
omat rahani.
Ei tämä sittenkään ole ehkä ollut niin huono kesä, vaikka
hellerajat eivät ole ylittyneet urakalla. Suosikkimarjojani ovat kesäinen
mansikka sekä puolukka.
Jarkko Pirnes
Oulainen
Aiemmin marjastin todella paljon, nykyään en enää käy marjassa. Toivottavasti ensivuonna tulisi
lämmintä sitten tämänkin kesän edestä.
Kesästä voi tehdä ikimuistoisen haalimalla kokemuksia.
Ei se haittaa vaikket tänä kesänä olekaan tarjennut käyttää
shortseja paljoa tai vaikket olekaan kovin ruskea. Pukukoppien
ja laiturin kunto sekä suihkutilat on monen
motkotuksen myötä muuttuneet parempaan
suuntaan tai pahimmat kohdat poistettu. Huhtikuinen kisamatka Kroatiaan orkesterin kanssa sai odottamaan vielä enemmän sitä kesäistä lämpöä myös Suomen
kamaralle.
A
Päätoimittaja Sirpa Kortet | p. Suursiivouksen myötä mökistä saatiin käyttökelpoinen, mutta Oulaisten kaupungin saaman viestin perusteella
isommallekin korjaustyölle olisi tarvetta.
Kesäiseen hätähuutoon tuli myönteinen
vastaus heti. Toki sää ärsyttää paljon etenkin niitä, joilla esimerkiksi sato kärsii runsaista sateista ja kylmästä säästä. Pakastan tai keitän poimimani marjat mehuksi.
Kirsi Rautiola
Oulainen
Ei oikein tule käytyä metsässä marjastamassa. Minun kesäni ainakin oli mahtava, ja tulen todennäköisesti muistamaan esimerkiksi rippileirin vielä kauan.
Toivottavasti sinäkin nautit kesästä. Lempimarjani on ehdottomasti vadelma. Yleensä paikka nousee keskusteluihin silloin, kun on helle, ja rannalla viihtyy satoja uimareita. Tämän kesän lämpöasteita ei viitsi edes alkaa vertaamaan edellisiin kesiin, se ei
parantaisi asiaa millään tavalla. Poimin marjoja aikalailla laidasta laitaan. Pakastan
lähes kaikki keräämäni marjat, mutta
mustikoista teen sosetta.
Marja-Liisa Pehkonen
Oulainen. Uimarit ja auringonottajat tarvitsevat virvokkeita, joita toivottaisiin rannallaolevasta kioskista myytävän.
Joka kesä rantakioskissa kokeilee myyntionneaan joku. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 23. 050 438 0845 | sirpa.kortet@almamedia.fi
Kesästä voi tehdä
ikimuistoisen haalimalla kokemuksia.
Vaikka kesä on ollut melko viileä, olenko siltikään pettynyt. Minulla ei ole
tiettyä lempimarjaa, kaikki ovat hyviä.
?Annikki?
Oulainen
Marjastan ja sienestän myös. Määrärahoja on, kun vaan ne
kohdennetaan nyt paikan kehittämiseen.
Nuotiopaikka istuimineen ja rantapolkuineen on oivallinen osoitus jo siitä, että nätti
maisema vetää puoleensa.
Päättäjinä eri valtuustokausilla istuneet tietävät, että Kurjenrannan kehittämisen puolesta on toiveita ja ideoita piirrelty kauan.
Olisiko nyt aika ottaa Kurjenrannan kehittämissuunnitelmat esille ja miettiä, miten siitä ranta-alueesta todella saataisiin vetovoimainen esimerkiksi juuri niille asuntovaunupaikkoja katseleville turisteillekin.
www.pyhajokiseutu.fi
Tuleeko helle vai sataako?
Menoinfo kertoo,
mitä alueella
tapahtuu.
Seuraa sääpalvelua
Pyhäjokiseudun
verkkolehdestä.
www.pyhajokiseutu.fi
Gallup: Marjastatko?
Kyllä marjastan. heinäkuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 23.7.2015
Laura Rautio
laura.rautio@almamedia.fi
Kirjoittaja on oulaistelainen nuori,
joka on kesätöissä Pyhäjokiseudussa.
Mikä
kesä?
Kurjenrannan kehittämissuunnitelmat nyt uudelleen esille
K
un toukokuun viimeisenä Suvivirsi kaikuu salissa, tuntuu siltä, että nyt se kesä
alkaa. Joukkoon on mahtunut vain muutama lämmin päivä. Ehkä vähän. Yleensä poimin puolukoita ja mustikoita. Jos et, vielä on aikaa
korjata asia ja tehdä omasta kesästä sellainen, jota on mukava muistella myöhemmin.
U
imaranta ja virkistysalue Piipsjärven rannalla eli Kurjenranta,
on vuosien puheenaihe. Säät ovat
olleet suurimmiksi osin huonot, on ollut
kylmä ja on satanut. Myyntimökkiin on ajanhammas puraissut
A
Taloyhtiölaina..57 600 ?
Velaton hinta..109
990 ?
TAL
O
0m
3 ap
5m
A1
5 ap
LANT
IE
vh
B5
3 ap
ESKO
kht
LANT
IE
et
ESKO
su+wc+kht
A2
B1
B2
B1
B2
B3
B4
B5
B
B6
B7
TAL
OB. Perheeseen syntyi viisi
lasta. Alaikäiset lapset, yritys
ja karjatila jäivät yksin Sirkan
vastuulle. Nuorisoseuratoiminta oli hänen nuoruudessaan tärkeä henkireikä ja kehittävä harrastus.
Haapaveden emäntäkoulun käytyään Sirkka avioitui
autoilija Erkki Siltalan kanssa
ja yhteinen koti syntyi Kallolahteen, Ainalinjärven rannalle. Lapset varttuivat ja
pyörät lähtivät pyörimään
oman väen voimin. Työtä ja vastuuta
riitti määrättömästi kaikille
?kynnelle kykeneville. Hyvämuistisena ihmisenä hän oli kuin aito ?pai-
RUNO Ryysyrannan Jooseppi
ajassaan oli ijältänsä eläkeläinen. Hän oli
hyvin aktiivinen myös autoilijoiden järjestötoiminnassa,
minkä perusteella Ammattiautoilijaliitto palkitsi hänet
hänelle erityisansiomerkillä.
Vuonna 1997 Haapaveden
Yrittäjät ry:n myönsi hänelle
Turvenuija ?kunnianosoituksen aktiivisesta osallistu-
TALO B - HUONEISTO B1
B-talo
kallishistoria?. Lapsenlapset olivat Sirkalle rakkaita ja tuottivat hänelle suurta iloa. Vaikeinakin aikoina Sirkalla riitti aikaa yhteisten asioiden hoita-
AsOy Oulaisten LOISTE
miseen, luottamustoimiin,
sukulaissuhteisiin sekä kyläkunnan asioihin.
Perheyritys, Kuljetusliike
Siltala Ky keskittyi vähitellen
turve- ja maansiirtokuljetuksiin kolmen pojan kanssa.
Sirkalle riitti kuitenkin vastuuta taloudenhoidossa ja
kuljetusten organisoinnissa.
Sirkka Siltala toimi myös
kaksi kautta Haapaveden
kunnanvaltuustossa. Myös sisarusten äkilliset kuolemat painoivat mieltä. Sirkka menehtyi
pitkällisen, vaikean sairauden murtamana 29.6.2015
Pulkkilan terveyskeskuksessa. Kaikesta kuitenkin selvittiin. Aktiivisesta nuorisoseuratoiminnasta Sirkka sai
Hermanskan arvonimen.
Vaikka Sirkan elämä oli
työntäyteistä hänellä riitti
energiaa kotikylän ja kotiseudun asioihin sekä lasten perheiden sekä sukulaissuhteiden hoitoon. Viestin hinta on 0,85 e.
Ryysyrannan
Joosepin
uninäkyjä
muistokirjoitus
Kotiseuturakas
yrittäjä ja perheenäiti
oli monessa mukana
MUISTOKIRJOITUS Kuljetus- ja maaseutuyrittäjä Sirkka Siltala (1936 . Hänen elämäntarinansa on monella tapaa aito
esimerkki suomalaisesta sitkeydestä, ahkeruudesta ja
yrittäjyydestä.
Viimeisinä vuosina Sirkka
koki suuria menetyksiä vanhimman pojan menehtyessä
työnsä ääreen. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192.
Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sen jälkeen viesti. Sirkka ja Erkki pyörittivät puutavara- ja sorakuljetuksiin keskittynyttä kuljetusyritystä Sirkan hoitaessa
myös pienehköä karjatilaa
lastenhoidon lomassa. Hänen varhaislapsuuttaan sävyttivät
ankarat sotavuodet. Ja hän uskoi omalla tavallaan öisten untensa näkemiseen. Toimitus voi lyhentää tekstejä. Kesät
Lempilän karjamajalla ja
maitotonkkien päivittäinen
soutaminen Osmankijärven
yli opettivat hänet kovaan
työhön, sitkeyteen ja yritteliäisyyteen. Sirkka oli tuolloin tärkeä apu karjanhoidossa, kotitaloustöissä ja nuorempien
lasten hoitamisessa. Kesäaamuna Jooseppi herätessä taskumarkkaansa kauvan etsi. Uninäyssä Joosepin - kysymys runon tarinan
kertoi tässä, että taskumarkankin ymmärrys onnekkaampi on elämässään?
Juhani Törmä
Kaarlo Bäckman
kirjoittaja on Sirkka Siltalan veli
Yppäri
ASUNTO OY OULAISTEN LOISTE
AsOy Oulaisten LOISTE
AsOy Oulaisten LOISTE
AsOy Oulaisten LOISTE
AsOy Oulaisten LOISTE
TALO B - HUONEISTO B3
TALO B - HUONEISTO B2
TALO B - HUONEISTO B4
TALO A - HUONEISTOT A1 ja A2
UUSIA EDULLISIA RIVITALOASUNTOJA OULAISIIN!
Laadukas maalämpökohde, omat autokatospaikat ja ulkovarastot.
A1
AsOy Oulaisten LOISTE
terassi
A2
terassi
B2
Huoneistotyyppi:
3h + kt + sa + su + terassi
kht + wc + vh = 65,0 m2
terassi
Huoneistotyyppi:
3h + kt + sa + su +
kht + wc + vh = 65,0 m2
B3
B4
Huoneistotyyppi:
2h + kt + sa + su +
kht + wc + vh = 55,0 m2
terassi
TALO B - HUONEISTO B6
kt
kt
kt
8,2 m2
8,1 m2
8,1 m2
kt+oh
oh
18,5 m2
oh
18,0 m2
18,0 m2
VARATTU
vh
wc
wc
wc
sa
sa
mh
et
mh
mh
mh
9,8 m2
9,8 m2
mh
9,8 m2
AUT
AsOy Oulaisten LOISTE
kuisti
var
24,1 m2
terassi
A1
A1
5 ap
B3
var
kt
B5
B6
var
kuisti
9AP
TAL
3 ap
AsOy Oulaisten LOISTE
A1
AUT
TALO
OKA B - HUONEISTO B7
OA
5 ap
B7
A2
B1
0m
9AP
TAL
3 ap
A1
sa
A
kuisti
var
OA
3 ap
5 ap
B1
B2
A2
B2
B3
Myyntihinta......55
900 ?
OB
Taloyhtiölaina...66 000 ?
Velaton hinta...121 900 ?
B4
5m
2h + k + s
55,0 m²
TOS
B1
B3
3h + k + s Myyntihinta......64 900 ?
Taloyhtiölaina...78 000 ?
65,0 m²
0m
TAL
B5
OB
0m
5m
TAL
B4
5m
TAL
B6
B7
Velaton hinta...142 900 ?
Velaton hinta...149 900 ?
var
TOS
B2
Huoneistotyypit:
3h + kt + sa + su +
kht + wc + vh = 70,5 m2
5m
11,2 m2
TALOAB
UTO- HUONEISTO B1
KA
B4
OB
A2
et
mh
AsOy Oulaisten LOISTE
OA
A2
B2
kuisti
TALO B - HUONEISTO B6
3h + k + s Myyntihinta......65 300 ?
Taloyhtiölaina...84 600 ?
70,5 m²
0m
TAL
3 ap
TAL
Huoneistotyyppi:
3h + kt + sa + su +
kht + wc + vh = 70,5 m2
kt+oh
9AP
AsOy Oulaisten LOISTE
TALO B - HUONEISTO B5
A-talo
TOS
B1
kuisti
var
et
9,8 m2
OKA
10,8 m2
ESKO
B-talo
su+wc+kht
10,1 m2
mh
LANT
IE
10,8 m2
mh
10,1 m2
et
mh
LANT
et
IE
sa
su
LANT
sa
kht
kht
ESKO
wc
su
kht
IE
vh
su
IE
terassi
su
kht
ESKO
Huoneistotyyppi:
2h + kt + sa + su +
kht + wc + vh = 48,0 m2
27,4 m2
oh
LANT
8,2 m2
ESKO
kt
oh
18,5 m2
OB
B5
B6
B7
8,2 m2
oh
18,5 m2
RAKENNUSTYÖT ALKAVAT
ELOKUUSSA!
su
kuisti
wc
mh
8,7 m2
B6
Huoneistotyyppi:
3h + kt + sa + su +
kht + wc + vh = 70,5 m2
B1
kht
OLA
NTIE
S 9A
3 ap
A1
OA
TAL
A1
Eskolantie 16
mh
mh
9,8 m2
var
var
su+wc+kht
mh
mh
10,8 m2
et
su+wc+kht
et
9,8 m2
10,8 m2
kuisti
OKA
OB
var
B3
B6
TAL
kuisti
B2
B5
AUT
9AP
TAL
kuisti
A1
OKA
OA
5 ap
kuisti
0m
B6
B7
TAL
OB
ASUNNOT VARATTAVISSA, KYSY LISÄÄ JOUSTAVASTA VARAUKSESTA
Asemakatu 2 B
86300 Oulainen
www.kiinteistokeidas.fi
JUHA SAARTOALA
Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAt
PUH. Hän muisti
kannustaa nuoria elämässä
eteenpäin. Tuolloin läheisten
ja ystävien apu oli enemmän
kuin tarpeen. 040 5630 337
juha.saartoala@kiinteistokeidas.fi
mh
8,7 m2
OA
B5
5m
B6
B7
sa
vh
AUTO
A2
KATO
B3
B4
0m
TAL
B2
3h + k + s Myyntihinta.....65 300 ?
Taloyhtiölaina..84 600 ?
70,5 m²
Velaton hinta..149 900 ?
5m
mh
8,7 m2
vh
A1
B3
B4
9AP
5 ap
B1
B2
B7
TOS
sa
3 ap
A2
B1
B5
OB
TOS
var
3 ap
ESKO
B1
IE
AUT
A2
B4
TAL
OA
sa
5 ap
B3
5m
wc
et
A2
B2
0m
vh
et
9AP
LANT
B1
TAL
P
3 ap
5 ap
TOS
ESKO
IE
OKA
KATO
ESK
5m
ESKO
LANT
kuisti
var
0m
24,1 m2
su
kht
vh
wc
sa
AUT
AUTO
Huoneistotyyppi:
2h + kt + sa + su +
kht + wc + vh = 48,0 m2
kt+oh
kt+oh
24,1 m2
su
9,8 m2
B7
oh
18,5 m2
mh
mh
terassi
8,2 m2
oh
18,5 m2
10,8 m2
Huoneistotyyppi:
2h + kt + sa + su +
kht + wc + vh = 48,0 m2
terassi
kt
8,2 m2
IE
vh
terassi
kt
et
LANT
sa
sa
Huoneistotyyppi:
3h + kt + sa + su +
kht + wc + vh = 70,5 m2
terassi
2h + k + s
48,0 m²
0m
TAL
OB
B4
5m
B5
B6
B7
S 9A
TAL
P
O
Myyntihinta.....52 390 . Perheellä oli suuri huoli selviytymisestä ja maatilan hoidosta
isän ollessa noin viisi vuotta
rintamalla. Ryysyrannan Jooseppi kuulehan, kuiskas toivoen taskumarkka, sinun onnenrahakin voisinhan olla elämäsi
loppuun saakka.
Uninäyssään Jooseppi tunteillen uskoi toiveissa omaan
rahhaan, että teonkin saa taskumarkoille tästä eurosta pois
erotessaan.
Ryysyrannan Joosepin mielehen uninäkyjänsä kuiskas
vielä, taskumarkkas panehan
taltehen, ettei varas voi sitä viedä. Häntä jäivät kaipaamaan
lapset, lastenlapset, veli perheineen ja sisarusten perheet
sekä suuri sukulaisten ja ystävien joukko. Kunnes hällä iloakin
ilmeissä, taskumarkanko onneksi löysi. Hänellä oli hyvin laaja ystäväpiiri. Raha
oli tuolloin tiukassa, samoin
rahoitus ajokaluston uusimiseen.
Kun kaikki näytti asettuvan paikalleen, elämän käsikirjoitus muuttui dramaattisesti perheenisän menehtyessä äkillisesti Vapunpäivänä
1971. 2015) syntyi
Haapaveden Vaitiniemellä
Eeva ja Urho Törmän kahdeksanlapsisen perheen esikoisena 6.7.1936. Loppuun nimi tai nimimerkki. Sirkan
kirjeet, postikortit ja puhelinsoitot olivat kaikille suuri
ilonaihe. Näki Jooseppi öisessä
unessaan, että taskustaan markan otti, jota katsoi säälien tunteissaan sekä rahamme vaihtoa moitti. Hän kuului
Vaitiniemi-Uusitalo -sukuseuran kantaviin voimiin.
Hän oli myös tärkeä henkilö
sukukirjan ja Ainali-Myllyperä -kyläkirjan toimituskunnissa.
Elämään liittyi surua ja
murhetta, mutta monia ilonaiheita ja selviytymistarinoita. sotaaikana ja sotavuosien jälkeen. Vuoden
Maaseutuyrittäjä ?tunnustuksen hän sai vuonna 1990.
Hän toimi myös Yhdyspankin ja Nordean konttorien
valvojana useiden vuosien
ajan. Me kaikki
muistamme Sirkan valoisana
ja avarasydämisenä henkilönä, jolla oli sisimmässään
paikka läheisille ihmisille ja
lukemattomille ystäville.
misesta yrityselämään, yhteisten asioiden hoitamiseen
ja kotiseututyöhön. Torstaina 23. Yritystä
pyöritettiin vuosia eteenpäin
ulkopuolisten kuskien voimin, kun lapsilla tuntui olevan intoa firman jatkamiseen. heinäkuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
3
Mielipiteet: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi, Pyhäjokiseutu/toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen.
Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle myös nimimerkillä kirjoitettaessa.
Kirjoita napakasti
Uimavedet ovat viileitä, mutta eivät ennätyksellisen kylmiä.
Uimavedet ovat viileitä
Tulokset:
Rannat
ovat luokassa hyvä.
Tuovi Pulkkanen
tuovi.pulkkanen@almamedia.fi
POHJOIS-POHJANMAA
Ympäristöpalvelut Helmen
toiminta-alueella on valvonnan piiriin kuuluvia uimarantoja yhteensä 15.
Alueen ainoa suuri yleinen
uimaranta on Haapaveden
Kylpyläsaaren uimaranta, jolta otetaan yleensä 4-5 näytettä uimakauden (15.6. - 31.8.)
aikana sekä lisäksi yksi ennen uimakauden alkua. Teini-ikäiset puolestaan hoitavat muita kernaammin nurmikonleikkuun
ja halonhakkuun.
Kesällä on aikaa myös kunnostustöille. Pyhännän Isossa Lamujärvessä ja
Haapaveden Pienessä Vatjusjärvessä havaittiin sinilevää
Saunominen kuuluu
suomalaiseen lomaan
Tuovi Pulkkanen
tuovi.pulkkanen@almamedia.fi
KOTIMAA Kesällä suomalaiset haluavat olla ulkona.
Sinivalkoinen jalanjälki -kyselyssä selvisi, että puolet
suomalaisista pitää joko saunanlämmitystä tai marjanpoimintaa mukavimpana kesäaskareena.
Seuraavina tulevat muut
ulkohommat kuten nurmikonleikkuu ja matonpesu.
Puiden kalina peltiä vasten, tulen syttymisen ritinä ja
piipusta leviävä, saunan läm-
pöä enteilevä savuntuoksu.
Ei ole ihme, että vannoutunut saunakansa sijoittaa saunanlämmityksen ykköseksi
listatessaan kesän mieluisimpia askareita.
Halonhakkuu ja vedenkanto puolestaan ovat ilmeisesti vain toimeen liittyvä
välttämätön paha, sillä niistä
nauttii enää 7 prosenttia suomalaisista.
??Kyllä loma on lepäämistä
varten, sanoo Merja Koirikivi Haapavedeltä.
Hän on samoilla linjoilla
tutkimuksen kanssa loman-
vähäisinä tai kohtalaisina pitoisuuksina 6.7.2015 suoritetuissa tarkastuksissa.
8.7.2015 suoritetuissa tarkastuksissa sinilevää ei enää havaittu.
Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Kalajoki, Pyhäjoki, Siikajoki, Merijärvi ja Raahe.
Kaikkien uimarantojen tulokset kertovat alueen uimavesien olevan hyvää, eikä sinilevää ole havaittavissa.
Ympäristöterveydenhuollon johtaja Inkeri Eronen
Kalajoelta toteaa myös vesien
olevan viileitä. neljän uimakauden
valvontatulosten perusteella.
Luokitus on tullut käyttöön vuoden 2011 jälkeen. Viileä ja sateinen kesäkuu on pitänyt uimavedet
koleina.
Järvivesien lämpötilat eivät ylittäneet yhdelläkään virallisella havaintopaikalla 20
asteen rajaa kesäkuun aikana.
Pintaveden keskilämpötila
oli monin paikoin harvinaisen alhainen, mutta ei kuitenkaan ennätyksellisen viileä.
Hydrologi Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että
useilla havaintopaikoilla mitattiin uimavesissä 2000-luvun kylmin kesäkuu.
Tämänvuotista koleampia
kesäkuun keskilämpötiloja
järvivesissä on mitattu 1982,
1987 ja 1993.
Kesäkuussa satoi pääosin
keskimääräistä enemmän.
Entisen Oulun läänin alueella
sekä Etelä-Lapissa satoi hyvin runsaasti, 100?150 mm
eli noin kaksinkertaisesti tavanomaiseen nähden.
Muualla maassa kuukauden sademäärä oli 35?100
mm.
Sateinen ja viileä alkukesä
on hidastanut merkittävästi
ajankohdalle tyypillistä pohjaveden pintojen laskua ja
pohjavesivarannot ovat jopa
täydentyneet.
Pohjavedet ovat lähes koko maassa 5?30 cm yli keskiarvojen.
Poikkeuksen tekee maan
keskiosassa sijaitseva kuivempi vyöhyke, jossa pohja-
Linnunpoikaset harjoittelevat
lentoa hiljaisilla laitureilla.
vedet ovat 5?20 cm alle ajankohdan keskimääräisten arvojen.
Kesäkuun alkupuolella vedet lämpenivät viileiden säiden myötä erittäin hitaasti.
Suurimman osan kuukautta
pintaveden lämpötilat olivat
ajankohdan keskiarvoa alempia.
Juhannuksen tienoilla paikoin lämminneen sään myötä vedet lämpenivät hetkellisesti keskimääräisen tuntumaan tai jopa sen yli, mutta
viilenivät taas uudelleen.
Kesäkuun lopussa pintaveden lämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa 16?19 astetta ja Pohjois-Suomessa pääosin 12?16 astetta. Leväseurantaa
suoritetaan joka viikko ajanjaksolla 1.6.. Jokaiselle uimarannalle on laadittu uimaveden ominaisuuksien ja uimavettä mahdollisesti saastuttavien tekijöiden perusteella uimavesiprofiili.
Sekä uima-altaiden että
yleisten uimarantojen vedenlaadun tulokset pidetään
nähtävillä kunkin uimapaikan ilmoitustaululla. Yleisten
uimarantojen vedenlaadun
tulokset löytyvät uimakauden aikana myös ympäristöterveydenhuollon sivulta.
Sinilevästä laitetaan varoitus myös uimarannan viralliselle opastus-taululle, jos sinilevää on havaittu rannassa.
SUOMI Vesistöjen pinnat
ovat nyt monin paikoin korkealla erityisesti Järvi-Suomessa. Siivoamaan
ehtii talvellakin ja loman tärkein asia on tehdä vain mukavia asioita ilman tiukkoja
aikatauluja.
??Kesäsiivouksesta nauttii
vain kaksi prosenttia vastaajista, kodin siivoaminen halutaan ajoittaa muuhun ajankohtaan, kertoo Suomalaisen
Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala.
Kesäherkkuja ei unohdeta,
sillä marjojen poiminta on lähes yhtä suosittua kuin saunanlämmitys.
Suomalaisten mielestä lomalla pitää tehdä vain mukavia
asioita. Onkiminen on rentouttavaa lomapuuhaa.
Sukupuolten ja ikäluokkien
välillä on kuitenkin selkeitä
eroja.
Miehet hoitavat mieluummin saunanlämmityksen,
nurmikonleikkuun ja halon-
hakkuun, naiset viihtyvät paremmin marjametsällä, mattolaiturilla ja kukkapenkin
parissa.
Yli 60-vuotiaat ovat huomattavasti innokkaampia
marjanpoimijoita kuin muut
ikäluokat. erinomainen, hyvä, tyydyttävä tai
huono . 31.9.
Tämän kesän tulokset kertovat uimavesien Helmen toiminta-alueella olevan puhtaita, mutta viileitä. Uimassa käydään vain nopeasti aurinkoisina ja lämpiminä hetkinä, eikä kesän säätila ei ole
houkutellut viihtymään rannalla. Suomalaiset
aloittavat saunan valmistelun kesäkuntoon hyvissä
ajoin.
Tutkimuksen mukaan
saunaan liittyviä tarvikkeita
myydään paljon kuitenkin
myös läpi kesän.
Myös muille rakennustarvikkeille löytyy kesällä kysyntää.. Sisämaassa
lämpötilat ovat hiukan meriveden lämpötilaa korkeammat.
Uimavedet luokitellaan nel-
jään laatuluokkaan . PYHÄJOKISEUTU Torstaina 23. Lukemat
olivat hieman keskiarvoa
alempia tai sen tuntumassa.
Kilpisjärveltä jäät sulivat
juhannusviikolla eli hyvin tavanomaiseen aikaan. Pie-
niä yleisiä uimarantoja, joilta
otetaan uimakauden aikana
kolme näytettä, on yhteensä
14.
Valvonnan piirissä on
myös muutama muu yleisessä käytössä oleva uimapaikka, joilta otetaan yksi tarkkailunäyte uimakauden aikana.
Ympäristöpalvelut Helmen toiminta-alueen uimarannoista valtakunnalliseen
sinileväseurantaan kuuluvat
Iso ja Pieni Vatjusjärvi Haapavedellä. Kuukauden päättyessä vedet olivat siellä vielä 6-asteisia.
??Heinäkuun lopussa uimavedet alkavat jo normaalisti viilentyä, mutta poikkeukselliset hellejaksot voivat muuttaa tilastollisia keskiarvoja, hydrologi Juho
Jakkila Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Arkistokuva: Jenni Heikkilä
viettopuuhista. heinäkuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Tuovi Pulkkanen
Kesän 2015 vesistötilanne
Vesi korkealla
Tilastot: Pohjavesivarannot
ovat täyttyneet.
Tuovi Pulkkanen
Tuovi Pulkkanen
tuovi.pulkkanen@almamedia.fi
Uimarannoilla on hiljaista
pantit
3,60
Voimassa
4.5.2015
alkaen.
1595 099 2299
KG
KG
24 PACK
voimassa to-la 23.-25.7.
599
KG
ERÄ!
Hinnat voimassa to-su 23.-26.7.2015, ellei toisin mainita.
Oulaistenkatu 15 - 17, 86300 Oulainen. Kokemus oli mukava, mutta asikkaiden vähäinen
määrä harmitti. 8-21, la 8-18 ja su 12-18.
teemu.martikainen@k-supermarket.fi. Rajoitus: 2 kalaa/talous
voimassa to-la 23.-25.7.
695 1995 1990
KG
KG
voimassa to-la 23.-25.7.
Herkkutorilta!
Friteeratut
neulamuikut
voimassa to-la 23.-25.7.
Melonit
ERÄ!
KG
voimassa to-la 23.-25.7.
Lapin Kulta olut 4,5 %
24 x 0,33 l
(2,45/l)
sis. Tänä kesänä niistä ei ole päästy nauttimaan ja niinpä uimarannat
ja toiminnot niiden ympärillä
ovat pysyneet hiljaisina.
Jonna Isokoski ja Heta
Saari pyörittivät 4H-kioskia
Piipsjärvellä Kurjenrannassa
kesäkuun ajan kumpikin
kaksi viikkoa.
Alunperin oli ajatuksena,
että tytöt olisivat jatkaneet
heinäkuun ajan toimintaa
omana 4H-yrityksenä.
Isokoski sanoo, että asiakkaita ei ollut riittävästi. Lisäksi he
paistoivat vohveleita.
??Kioskia on ihan mukava
pitää jos puitteet ovat kunnossa, Isokoski toteaa.
Nyt se oli haasteellista,
koska tytöt joutuivat päivän
päätteeksi keräämään kaikki
myynnissä olevan mukaan ilkivallan takia. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Tuovi Pulkkanen
Ranta: Puitteet
kuntoon eri toiminnoille.
Tuovi Pulkkanen
tuovi.pulkkanen@almamedia.fi
OULAINEN Aurinko ja lämpö kuuluvat kesään. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Rantaan on laitet-
tu polku, nuotiopaikkoja, vesiletku ja parkkialueita on
kunnostettu.
Mustonen myöntää, että
kioskirakennus on heikossa
kunnossa. Kioskissa ei ollut
viime kesänä yrittäjää, joten
sen kunnostaminen jäi tekemättä.
Mustonen lupaa, että vuo-
sittainen määräraha kohdennetaan nyt kioskiin ja se laitetaan kuntoon, joten edellytykset kioskin pitämiselle ensi kesänä ovat paremmat.
TAVALLISTA PAREMPI RUOKAKAUPPA!
Herkkutorilta!
K-ruokamestarin
grilliribs
Suomi
Herkkutorilta!
K-ruokamestarin
takuumureat naudan ulkofileepihvit
Suomi
Herkkutorilta!
K-ruokamestarin
jokirapu- ja
katkarapuherkut
lta!
ori
Herkkut
Tuore
kokonainen lohi
2-3 kg, Norja. Kolea
sää ei houkutellut ihmisiä
rannalle. Jäätelön syojiä ei kylmällä säällä kovin usein rannalle osunut, mutta kyläläiset kävivät kioskilla vohvelikahvilla.
Oulaisten kaupungin
kuntatekniikan päällikkö Jari Mustonen kertoo, että
Kurjenrantaa on kehitetty
vuosittain. Tytöillä oli kioskissa
myynnissä jäätelöä, kahvia,
karkkia ja limsaa. Kioskiin murtaudutaan joka kesä monta
kertaa ja tuotteita ei haluttu
jättää yön yli varkaiden saaliiksi.
Oulaisten 4H-yhdistyksen
toiminnanjohtaja MarjoRiitta Rytinki sanoo, että vähäisen asiakasmäärän vuoksi
kioski päädyttiin sulkemaan
kesäkuun kokeilun jälkeen.
??Kun meille tälle kesälle
avautui mahdollisuus kioskin pyörittämiseen Kurjenrannassa lähdimme innolla
mukaan. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Palvelemme ark. Torstaina 23. Ranta on hyvä ja
suosittu, mutta tänä kesänä
sää ei meitä valitettavasti
suosinut, Rytinki toteaa.
Kioskin pyörittäminen
4H-yrityksenä ei ole poissuljettua tulevina kesinä.
Rytinki on tyytyväinen tietoon, että kaupunki alkaa
kunnostaa kioskirakennusta,
koska se alkaa olla rakenteellisesti heikossa kunnossa.
Jonna Isokoski pyöritti Kurjenrannan kioskia 4H:n kautta kesäkuun alussa. heinäkuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
5
Kurjenrannan kioski kunnostetaan
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi
Eläkkeensaajan asumistuki kattoi keskimäärin
46 prosenttia asumismenoista. Sillalle tehdään peruskorjaus, johon kuuluu muun
muassa vanhojen reunabetonien ja asfaltin uusiminen.
Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksen siltavastaava Terhi Honkarinta kertoo, ettei
siltaa peruskorjauksen yhteydessä levennetä.
??Pyhänkosken siltaan
tehdään peruskorjaus. Päätalo sen sijaan on
osallistunut tapahtumaan joka vuosi. Markkinat ovat lähellä
ja sinne on helppo osallistua,
eikä markkinoiden takia tarvitse lähteä kauas. Pyyn mielestä
markkinat ovat tärkeä tapahtuma Oulaisille.
2
Impi Silvola on tullut
Pyhäjoelta saakka Oulaisiin Rantsilassa asuvan veljensä Jouni Päätalon
kanssa. Pohjoisessa satoa odotetaan elokuun toiselle viikolle. Tänä
vuonna tehdään ylläpidettävien siltojen peruskorjauksia.
Ely-keskuksen suunnittelijat
päättävät parantamistoimenpiteistä, Honkarinta lisää.
Heimo Heikkinen elykeskukselta kertoo, ettei siltaa näillä näkymin levennetäkään.
??Silta on sellaisella tiellä,
joka on luokitukseltaan kaukana päätieverkosta. Tieverkollisesti Pyhänkoskentielle ei tulevaisuudessa ole
leventämistarpeita, eikä silloin Heikkisen mukaan siltojakaan aleta leventää.
??Taustalla on myös rahakysymys. Päätieverkoissa puhutaan yhdysteistä ja tämä tie kuuluu
alempaan tieverkostoon.
Tien parantaminen vaatii
tien liikennemäärien kasvamisen erityisen suuriksi tai
raskaan liikenteen huomattavan lisääntymisen.
Heikkinen toivoo, ettei sillalla tulevaisuudessakaan
turhaan pysähdeltäisi seuraamaan tien ympäristöä.
??Jos välttämättä sillan
kohdalta haluaa tien ympäristöä katsella, pitäisi pysähtyä johonkin sellaiseen kohtaan, mistä voi turvallisesti ja
rauhassa katsella ympäristöä, Heikkinen lisää.
Suurin syy leventämättömyyteen on tien luonne. Tänä vuonna mukana myymässä on noin sata
myyjää. Markkinat alkoivat
keskiviikkona ja jatkuvat vielä tänään torstaina.
1
Oulaistelainen Helena
Pyy toteaa Oulaisten jokavuotisten markkinoiden olevan erittäin hyvä tapahtuma esimerkiksi vanhuksille, jotka eivät voi lähteä
kauas. Keskimääräisistä kypsymisajoista
ollaan pari viikkoa myöhässä.
Myös lakka eli hilla kukki
erittäin runsaana. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 23. Pyhäjokinen Silvola
Henna Haapakoski
Vanhempi siltakirvesmies Esko Hietasaari kertoo siltatyömaalta, ettei siltaa aiota leventää. Puustoisilla
soilla kypsää hillaa pääsee
poimimaan elokuun puolella.
Puolukka kypsyy ennätysmyöhään, eikä satoennustetta voi vielä antaa.
KOTIMAA Eläkkeensaajien
Keskusliitto EKL ry vetosi eilen hallituspuolueiden puheenjohtajiin, että maan hallitus ei toteuttaisi suunniteltua asumistuen muuttamisesta yleiseksi asumistueksi.
Eläkkeensaajan asumistukea sai vuoden 2014 lopussa
191 400 henkilöä. Poliisi ei epäile
tässä vaiheessa asiassa rikosta.
Yhteyttä voi ottaa poliisin
palvelupäivystykseen numeroon 0295416409.
Marjoja
näyttäisi
tulevan
EKL vetoaa
tukien
puolesta
KOTIMAA Mustikan kukinta oli erittäin runsas ja mustikasta odotettiin jättisatoa.
Mustikka on jo kypsää eteläisimmässä Suomessa. Sillan kupeessa
on paljon tapahtumia ja ihmiset seuraavat koskea sillalta. Molemmat ovat sitä
mieltä, että markkinoilla on
iso merkitys Oulaisille.
3
Keskiviikolle sattui hyvä sää ja aurinkokin välillä pilkisti pilvien takaa. Markkinat ovat
kaksipäiväiset ja perinteisesti
jatkuvat keskiviikosta torstaihin.. Mikäli eläkkeensaajien
asumistuen heikennys toteutettaisiin, tulisi kahdella kolmasosalla eläkkeensaajien
asumistuen saajista asumistuki laskemaan. Tällä hetkellä ei ole
mahdollisuutta edes päällystää tarvittaessa määrin, joka
paikassa jossa tarvetta on.
Toivottavasti jokainen ymmärtää, mitä rahalla tehdään.
Nyt on huomattavan paljon
tärkeämpiäkin kohteita.
Silta itsessään on jo valmiiksi kapea ja työmiehet
joutuvat sulkemaan toisen
kaistan kokonaan itselleen.
??Olemme joutuneet ohjaamaan liikennettä ja vähentämään sallittua nopeutta liikennemerkein, toteaa vanhempi siltakirvesmies Esko
Hietasaari.
Pyhänkosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja Aimo
Tanska kertoo, että kevyenliikenteen väylän lisäämisestä on puhuttu jo pitkään.
??Silta vaatii kevyenliikenteen väylän. heinäkuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Ajo- ja
lepoajat
syynissä
Poliisi
kaipaa
tietoja
KOTIMAA Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa torstaina ja
perjantaina. Väkeä on paljon ja myyjiäkin tuntuu kyllä riittävän.
Markkinat järjestetään joka
vuosi suurin piirtein samaan
aikaan, heinäkuun lopussa.
Tunnelma on aina hyvä ja
lämmin, markkinoille on mukava tulla. Asia puhuttaa kyläläisiä
ja Tanska lisää, että asiasta
kokoustetaan vielä.
??Pitää vielä yrittää saada
siltaan se levennys.
Henna Haapakoski
kertoo tämän vuoden olevan
ensimmäinen kerta, kun hän
osallistuu Oulaisten markkinoille. Siihen tehdään vain tarvittavat peruskorjaukset, kuten asfaltointien ja haurastuneen betonin uusimiset.
Silta ei nyt levene
Kapea:
Pyhänkosken silta
korjataan.
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.fi
MERIJÄRVI Pyhänkosken
sillalla on käynnissä remontti. Nämä
valvontakohteet tarkastetaan
jokaisen pysäytettävän ajoneuvon osalta, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo.
Road policing -konseptin
mukaisesti kiinnitetään huomiota kuljetustoimintaan
liittyvän muun rikollisuuden
paljastamiseen.
OULAINEN Poliisilla on tutkittavana Oulaisissa tapahtuma, jossa 1956 syntynyt
mieshenkilö löytyi verisenä
omasta asunnostaan Kirkkoväärtinkadulta. Valvontateemaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset.
Valvonnan tavoitteena on
liikenneturvallisuuden parantaminen sekä kuljetusrikollisuuden torjunta ja paljastaminen.
. Mies toimitettiin sairaalaan, jossa todettiin, että hänellä on vammoja
muunmuassa pään alueella.
Poliisi pyytää tapauksesta
jotakin tietäviä ottamaan yhteyttä. Keskimääräinen vaikutus olisi 43 euroa
kuukaudessa.
Henna Haapakoski
MARKKINAT
Oulaisten markkinoiden tapahtumapaikkana toimii perinteisesti Juho Oksan koulun piha. Erityisesti niiden henkilöiden pyydetään ottamaan
yhteyttä, jotka ovat mahdollisesti kuljettaneet autolla verisen mieshenkilön Oulaisten
keskustasta Kirkkoväärtinkadulle 12.-14.7.2015 välisenä
aikana.
Mies on sairaalahoidossa
ja voi hyvin. Hän kehuu myös sitä, että tänä
vuonna markkinoita on mainostettu enemmän ja hyvissä
ajoin, paremmin kuin edellisvuosina. Keskimääräinen eläkkeensaajien asumistuki oli 214 euroa, ja saajien asumismenot olivat keskimäärin 466 euroa kuukaudessa. Se aiheuttaa vaaratilanteita, Tanska toteaa.
Siltaa ei kuitenkaan levennetä. Runsaat
sateet ja kylmät haittasivat
lakan kukintaa ja terälehtiä
varisi erityisesti avosoilla.
Runsaan kukinnan vuoksi
myös lakan sadosta näyttää
tulevan kohtuullisen hyvä.
Pohjoisen avosoilla hilla
kypsyy ensi viikon lopulla ja
elokuun alussa. Valvontaa kohdennetaan erityisesti ajo- ja lepoaikojen, ajoneuvon kunnon ja
kuormauksen sekä rattijuopumusten valvontaan
Eli tä-
Aini Lehikoinen
Miten oman
nimen saa tuoliin?
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen Pappilaan voi ostaa itselleen
oman nimikkotuolin. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Sveitsistä Pyhäjoelle
TOIMITUS KYSYY
Henna Haapakoski
Kello: Jukkola halusi
muistaa kotikuntaansa.
Kärsämäen pappilassa riittää tuoleja, jotka ovat vielä nimeä
vaille.
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.fi
PYHÄJOKI Pyhäjoen kunnantalon seinä sai uuden
ajannäyttäjän alkuviikosta.
Pyhäjoella juurensa omaava
Martti Jukkola halusi muistaa kotikuntaansa.
??Kolme vuotta sitten
markkinoilla kunnantalon
edessä ihailin auringonpaisteessa kunnantalon seinää.
Siitä tuntui puuttuvan jotain
ja se jokin oli kello, Tampereella asuva Jukkola kertoo.
Kellon hankkiminen rakennuksen julkisivuun vei
kolme vuotta.
??Täytän kohta 80 vuotta
ja halusin syntymäpäivälahjana muistaa kotikuntaani.
Keväällä laitoin aloitteen
kuntaan, eikä siitä kuulemani mukaan tarvinnut edes äänestää. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Myönteisen päätöksen jälkeen otin yhteyttä
tamperelaiseen kelloammattilaiseen, Jukkola toteaa.
Kello tilattiin Sveitsistä
mittatilaustyönä. Jos kello pysähtyy, on
satelliiteissa vika, hän lisää.
Aikaisemmin seinässä ei
ole ollut kelloa.
??Minun piti tarkistaa
emeritus kunnanjohtajalta,
onko kelloa ollut kunnantalon ulkoseinässä ja yksiselitteinen vastaus oli, että kelloa
ei ole koskaan aiemmin ollut.
Rakennusvaiheessa oli asiaa
mietitty, mutta hanke oli hylätty tarpeettomana. Se vaihtuu kesä- ja
talviaikaan satelliittien mukaan. Reagointi liikennevalojen
vaihtumiseen tai lähestyvään
pyöräilijään on voinut iän myötä
muuttua niin hitaaksi, että matkustajilla herää aiheellinen pelko
liikenneturvallisuuden vakavasta
vaarantumisesta.
2
Poliisille on arkista tehtävät,
joissa iäkäs ihminen on aiheuttanut vaaratilanteen liikenteessä. heinäkuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
7
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Tuolit ovat kaikkien
käytettävissä, jos asianomainen ei ole itse paikalla. Kunnantalon muutkin kellot päivitetään samaan järjestelmään tulevaisuudessa.
nään asennettu kello on ensimmäinen ja ainutkertainen
laatuaan, tekninen johtaja
Pirkko Tuuttila kertoo.
Uusi satelliittijärjestelmä
virvoitti ajatuksen kunnanta-
lon kellojen uusimisesta.
Kunnanjohtaja Matti Soronen epäilee kellojen olevan
viime vuosituhannelta.
??Katsomme nyt, miten satelliittijärjestelmään nojautu-
va kello toimii ja hankimme
sitten myöhemmin tänä
vuonna tai ensi vuoden alussa sisälle tulevat kellot lisäosina samaan järjestelmään,
Tuuttila lisää.
Mitä sitten tehdään, jos tuolit loppuvat kesken?
??Tuolien loppuminen ei ongelmana ole ajankohtainen.
Siellä on vielä kymmeniä tuoleja vapaana, joten nimikoitavaa riittää. Vastuu on ensisijaisesti
kuljettajalla, mutta käytännön arjessa myös läheisten on otettava
vastuuta kuljettajien ajokyvyn
tarkkailusta. Nimikkotuoleja saa Kattilakosken
kulttuuriosuuskunnalta.
Vuonna 2012 perustetun osuuskunnan tärkein tehtävä
on ylläpitää pappilaa ja väentupaa ja kehittää niiden yhteisöllistä ja kulttuurista toimintaa.
Kattilakosken kulttuuriosuuskunnan sivutoiminen toimistotyöntekijä Aini Lehikoinen ottaa vastaan laattatilauksia.
Kuinka monta tuolia Kärsämäen pappilassa on jo nimikoitu, Aini Lehikoinen?
??En ole laskenut nimikoituja tuoleja tarkkaan, mutta
yhteen pitkään pöytään niitä on jo riittävästi. Silti
ajo-oikeudesta ei ole helppo luopua. Laatan
saa jokainen, joka haluaa. Omaiset ovat voineet
ehdottaa taksia lääkärimatkoihin
ja naapureilta saatavaa apua
kauppareissujen tekemiseen. Kellossa
täytyi vaatimusten mukaan
olla selkeät numerot.
??Kello ottaa aikansa satelliitista. Tarkoitus on saada kaikkiin tuoleihin nimet.
Martti Jukkola halusi muistaa kotikuntaansa satelliittijärjestelmään kuuluvalla kellolla. Torstaina 23. Olisiko joku
parisenkymmentä jo nimikoitua tuolia ja puolet on varattuja.
Miten tuoliin saa oman nimilaatan?
??Meillä on asiakirja, jolla voi ostaa nimilaatan johonkin
pappilan tuoliin. Jos nyt sattuu, että ryntäys tulee ja vapaat tuolit
loppuvat, täytyy ruveta tauluun keräämään laattoja. Tuolit ovat pappilassa näkyvillä ja aina,
kun siellä käy, on omalla nimellä varustettu tuoli käytettävissä.
Pysyvätkö tuolit aina pappilassa?
??Nimikoidut tuolit pyritään pitämään salissa, jotta
oman tuolin voi käydä tarkistamassa. Nimilaattoja on myyty muistaakseni jo vuodesta 2013 alkaen.
Henna Haapakoski
Poliisi toivoo omaisten seuraavan ikääntyvien ajokäyttäytymistä
Kiteytys: Poliisi
haluaa herätellä
omaiset kiinnittämään huomiota erityisesti sellaisten autoilijoiden ajoterveyden havainnointiin, jotka eivät
itse huomaa kykyjensä heikentyneen.
1
Iäkkään kuljettajan auton etupenkki voi olla kirjaimellisesti
?pelkääjän paikka?, jos jalat eivät meinaa ylettyä polkimiin, ratin takaa ei näe pienimpiä suojatien ylittäjiä eikä pää käänny kuten aikoinaan helteisellä kesäkadulla. Osa soittajista on
peloissaan ja toivoo poliisilta nopeaa reagointia, varsinkin jos kyse
on muistisairaasta henkilöstä.
3
Suomessa yli 80-vuotiaita
kuljettajia on yli 75 000.
Ikäihminen saattaa tarvita
ajokorttiaan kauppa- ja lääkärikäynteihin. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Rahunen opastaa, että omaisen kannattaa kertoa huolestaan
vanhukselle rehellisesti ja keskustella asiasta avoimesti myös muiden läheisten kanssa.. Sisä-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Markku
Rahusen mukaan omaisilta tulee
yhteydenottoja
Serla Toiletkeltainen 24 rll
wc-paperi
l
spaperi 16 rl
. Runsaan viiden ki-
lometrin pituinen ja alle 800
metriä leveä saari on Unescon maailmanperintökohde
ja puuveneregatta on suurta
kansainvälistä huomiota saa-
va tapahtuma.
Karjalan tasavallan kulttuuriministeri Jelena Bogdanova osallistuu festivaaleille.
Oulaisten markkinoita juhlistetaan
myös Halpa-Hallissa to 23.7.
Tarjoamme munkkikahvit
klo 10-18
yynti
im
r
e
p
a
p
a
l
r
e
S
n pihalla
i
l
l
a
H
a
p
l
a
Oulaisten H 15 klo 10-17.
to 23.7.20
Putaan Pullan konsulentti
klo 10-18
Pingviini jakaa jäätelöä
klo 12-14
TERVETULOA!
et.fi
www.HHn
ETTI !
S
O
K
KO
TAAN
N
I
H
S
YHTEI
. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 23. Serla nenäl
sarkki 2 pkt
. Serla talou
20,-
e!
kaupan pääll
I
S
S
A
IK
T
T
Serla JÄ
OULAINEN
Palvelemme Ma-pe 8-21 la 8-18
Aherramme
arkena
le
- päämme !
sunnuntaina. Suomen lisäksi esitykset
kuullaan myös venäjäksi.
Näyttelijöiden ryhmässä on
Pietarin teatterikoulun käyneitä näyttelijöitä, mikä mahdollistaa venäjän kielen
esiintymiskielenä. heinäkuuta 2015
8 PUHEENAIHEET
Iso festivaali yhdistää taiteilijoita
Arkistokuva: Laura Seppä
Kulttuuriyhteistyö: Perinteet ovat jo olemassa.
Tuovi Pulkkanen
tuovi.pulkkanen@almamedia.fi
HAAPAVESI Haapaveden
kamariorkesteri, haapavetinen kansanmusiikkiyhtye
Ryyppymäki String Band sekä vapaa teatteriryhmä Koskenniska lähtevät 30 taiteilijan voimin esiintymään
Kizhin museosaarelle 31.7. Karjalan
tasavallassa puhutaan vielä
jonkin verran suomea, joten
koko yleisö on otettu huomioon.
??On hienoa ja merkittävää, että voimme viedä maailmalle oman alueemme kirjailijan teoksen, Lassila sanoo.
Samana viikonloppuna
Haapaveden kamariorkesteri soittaa Kizhin kansainvälisillä festivaaleilla Sibeliusta ja Tsaikovskia kapellimestari Timo Hannulan
johdolla. Osa muusikoista pitää musiikkityöpajoja saarella, joten matkalle on luvassa tiukka ja kiireinen aikataulu.
järjestetään myös Kizhin
puuveneregatta, joka on
aloittanut kulttuurimatkailuyhteistyön Haapavesi Folkin ja Hailuodon teatterifesti-
vaalin kanssa.
Kizhin saari on puukirkoistaan tunnettu Äänisen
saari Karjalan tasavallassa,
Venäjällä. Serla Talou
3 pkt
iina 100 kpl
. ?
2.8.2015.
Erityisasiantuntija Ulla
Lassila Taiteen edistämiskeskuksesta sanoo, että Haapavedellä on pitkät perinteet
entisen Karjalan tasavallan
kanssa yhteistyöstä kulttuurin saralta.
??Maaherra Eino Siuruainen aloitti yhteistyön jo
1970-luvulla ja Timo Hannula on ollut eri ryhmien kanssa
esiintymässä Venäjällä
muunmuassa Petroskoissa,
joten yhteistyöverkostoja on
pidetty yllä, Lassila sanoo.
Kun haapavetiset nyt on
kutsuttu esiintymään isoille
kesäfestivaaleille, on toivee-
na, että vastavuoroisesti
myös sieltä saadaan esiintyjiä
Haapavesi Folkeille tulevina
kesinä.
Koskenniska-teatteriryhmä esittää oululaisen kirjailija Essi Kummun dramtisoidun teoksen Nainen, joka
tappoi härän sekä Haanpääjuhlavuoden kunniaksi
Haanpään novelleja.
Esitykset ovat kaksikielisiä
20 kpl puunauloja kalan/lihan
kiinnittämiseen.
45
kpl
kpl
2
59,-
(89,-)
plo
Elintarvikemyymälämme palvelevat
et.fi
www.HHn
/HalpaHalli
Ma-pe
8-21
La
6,-
á 2,65
-2,99
8-18
2,-
á 1,29
Aherramme
arkena
- lepäämme
!
sunnuntaina. 0,35L / 6kpl
. 0,5L / 6kpl
. 0,75L / 5kpl
. 1L / 5kpl
2,00/L 3,03/kg
195
mpning
bortslu
pkt
Pakastepullo
1l/3kpl
30
pkt
Loppuerä!
Rastasverkko
Marjanpoimuri
muovinen
3
plo/pkt
250
pkt
3
5
89
Atria
Bloilerimuru 350g,
merisuola
3,90/kg
raj. 10kpl/talous
1
Norjalainen lohi
kokonainen 1-2kg
99
raj. heinäkuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
kesäkaupasta!
Iloisten yllätysten
Atrilli
grillimakkara
400g
Porsaan
marinoidut
fileepihvit 1kg
1,98/kg
0
4
pkt
ERÄ!
4
kg
Jääsalaatti
pussi, Suomi
0
69
pkt
pss
Arctic Milk
leipäjuusto 110g
9.09/kg
8,54/kg
039
1,-
299
kpl
á 1,75
pkt
ras
Ziip! Ruispalat
9kpl/500g
Oolannin
Perunasipulisekoitus 400g
1,98/kg
1,25/kg
99
2
pss
pkt
Jättistuutit 216ml
4,63/l
1,-
1,-
á 0,99
á 1,75
kstiilin
ä
s
i
L
pukeut
Freetime
Pakastusrasiat
kpl
ta!
s
a
n
n
i
h
tusta
e
n
n
e
l
a
jo
-30LISÄ
te
ja kodin
n
e
is
m
u
%
Surf pyykinpesunesteet 1L
tai -jauheet 660g
Pakastepullo
0,5l/3kpl
. 1
29
Torstaina 23. 3pkt/talous
0
Elintarviketarjoukset voimassa ke-la 22.-25.7.2015 (vain kotitalouksille).
3,99/kg
pkt
HK
Burgeri 100g
Suomalaista Mansikkaa
päivän hintaan!
Arkijuusto 1,25kg
99
79
paras
kesänkapaikka
ik
s
man
Ajax käsitiskiaineet
500ml
2,00/L
2x5m
95
1
Kalanloimutusteline
Vahva teräksinen loimutusteline.
3 loimutuslautaa.
Kääntyvät jalat.
Sis
Pirkko Böhm-Sallamo kannustaa runomatkalle.
Kunnostetun Saaran kantin
pirtissä hän jumppauttaa kirjoittajakurssilaisia sanoilla,
verryttelyttää näkökulmia ja
rohkaisee rikkomaan tuttuja
kaavoja.
Kurssilaiset kuin sulavat
kipseistään ulos. Viime vuonna lepakkobongaus keräsi ennätysmäärän havaintoja. Ne ovat
runoja, jotka ovat syntyneet
palasista. Yhdistys toivoo tänä vuonna vieläkin aktiivisempaa osanottoa.
Lepakoita voi havainnoida
silmämääräisesti ja rajata
mahdollisia lajeja esimerkiksi lentopaikan perusteella tai
erityisellä laitteella, lepakkodetektorilla, joka muuntaa lepakoiden lähettämät ultraäänet ihmiskorvin kuultaviksi.
Detektorin avulla lepakoi-
vanhaan mylly-ympäristöön
heruttelemaan sanoja paperille. Hämyinen siltakuva on herkistänyt runosuonesta ulos loppusointuisia rivejä, jotka jäävät vihkoihin talteen. Mitäpä turhaan, sillä kaikki kurssilaiset
ovat samassa veneessä, oma
vuoro tulee joka tapauksessa.
Ja kurssilaiset kuuntelevat. Runoiluhetkeen
hän on syventynyt ja motivoitunut, vaikka ulkona on
kesäinen aurinko paljastunut
pilvestä.
Sanailun räsymattoja on
tehty jo kaksi päivää. Suomessa
kaikki lepakkolajit ovat tiukasti suojeltuja. Poru
Naisia ei jännitä. He uppoutuvat annettuihin kuviin, herättävät kuvissa olevat esineet ja ihmiset, miettivät, mihin elämyksellisiin hetkiin
kohteensa sijoittavat, kirjoittavat ja kirjoittavat. Ne
ovat luonnollisia tuntemuksia, joita runokurssilaisetkin
kokevat, vaikka eivät olekaan
ensikertaa kynäilemässä.
Vihannin vesihelmiviikolla ajatukset riimittyvät runoiksi. Aineksina ovat
omat ja vieruskaverin säkeet.
Vihannissa asuva Liisa Mäkinen muistaa, että jonakin
vuonna kirjoittajat lähtivät
Bongaa lepakko
ja ilmoita havainto!
Liisa Lappi
liisa.lappi@almamedia.fi
Suomen lepakkotieteellinen
yhdistys järjestää jo perinteeksi muodostuneen Lepakkobongauksen ensi viikonloppuna, 24?26. On kuitenkin ääneenluvun aika.
Liisa Mäkinen kiteyttää vielä ajatuksiaan runomittaan, ennen kuin Seija Hanhisuanto paljastaa, mitä hän
vat pitivät arjen pois luovuuden tieltä. Nyt ajatukset valuvat
muistivihkon sivuille sisäkurssista huolimatta.
Kahden naisen runomuotoiset säkeet yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi. Monet lepakot käyttävät erilaisia rakennuksia piiloinaan.
Lepakot ovat monin paikoin vähentyneet, ja Suomessakin kaksi lajia arvioitu
uhanalaiseksi. Samasta
osoitteesta löytyy myös lisätietoa sekä lepakoista että yhdistyksestä.Tuloksista on tarkoitus koota sivuille laaja yhteenveto.
Timo Metsänen
Kaikki suomalaiset lepakot ovat tiukasti rauhoitettuja.. Hän kysyy, saako runo
nauramaan. Lepakot ovat
olleet rauhoitettuja Suomessa vuodesta 1923 lähtien.
Erityisesti bongareiden
havaintoja kaivataan nyt
Pohjois-Suomesta.
Edistyneemmiltä bongareilta toivotaan havaintoja
pikkulepakosta (Pipistrellus
nathusii), jonka BatLife Europe on valinnut vuoden lepakoksi 2015.
Nimestään huolimatta
pikkulepakko on kuitenkin
lähes saman kokoinen kuin
muut lepakkolajimme, ja sen
tunnistamiseen vaaditaan
ultraäänidetektoria.
Bongaustulokset ilmoitetaan yhdistyksen verkkosivuille tulevalla lomakkeella
www.lepakko.fi. Syntyy
räsymattoja.
Raahelainen Seija Hanhisuanto on kokenut kirjoitta-
Pirkko Böhm-Sallamo kannustaa kirjoitusharrastajia,
että he tarjoaisivat runojaan paikallislehtiin julkaistavaksi.
japiiriläinen. Luomistyön lomassa haetaan tuntemuksia Saaran kantin pihapiiristä. Rauhoitus
on automaattinen ja koskee
kaikkia Suomessa luonnonvaraisesti esiintyviä ja satunnaisiakin lajeja. Kyllä-vastaukset
tulevat aitoina kokemuksina.
??Olen lapsesta asti kirjoittanut päiväkirjaa. Omien tekstien lukeminen ääneen tuntuu aluksi jännittävältä. He ihailevat, nauravat,
pohtivat, nyökkäilevät ja taputtavat. heinäkuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
Runous
on kuin
räsymattoja
Kurssilla: Kahden vieruskaverin
runoriimittelystä syntyy yksi yhteinen
runo. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 23. heinäkuuta.
Tapahtuman ideana on havainnoida lepakoita yhden
tunnin ajan omavalintaisessa
paikassa esimerkiksi kesämökillä, puistossa tai järven
rannassa.
Lepakkobongaukseen voi
osallistua kuka tahansa lepakoista kiinnostunut, erityistä
asiantuntemusta ei vaadita.
Kyseessä on yhdistyksen
viides Lepakkobongaustapahtuma. Miljöö kuin kuiskii
ta voi tunnistaa lajilleen, sillä
eri lepakkolajit lähettävät ultraääniä eri taajuudella.
Lepakot ovat pitkäikäisiä
ja hitaasti lisääntyviä eläimiä,
joille hyvät saalistusalueet ja
suojaisat päiväpiilot ovat tärkeitä. Pirkko Böhm-Salla-
mo lupaa kurssiohjelmassaan, että runo vapauttaa
iloon. Lapsuuttani olen käynyt läpi kirjoitta-
malla, on syntynyt runoja ja
tarinoita, Hanhisuanto sanoo.
Ohjaaja tietää, että keho
tarvitsee happea. Kurssilla ylitetään kynnyksiä.
Sirpa Kortet
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
RAAHE Oman tekstin ääneenlukeminen jännittää.
Oman runon esittäminen voi
jännittää vielä enemmän
Esitelmän pitää Riitta Vanhatalo Kotiseutuliitosta.
tanut keskustelut viranomaisten kanssa Nordea Pankki
Suomi Oyj tytäryhtiön muuttamiseksi sivuliikkeeksi. Sen ansiosta pankin toiminta tehostuu, sen rakenne selkeytyy ja hallinnollinen monimutkaisuus vähenee.
Onko suomalaisilla syytä huoleen?
??Ei ole. klo 16.
Naiskuoro Merikosken laulu,
ohjelma 10?.
p.
Kirkkoherranvirasto
08-433119. Runokurssilaiset viihtyivät Saaran kantissa, vaikka ulkona enteili hellepäivää. klo 19.
Jumalanpalvelus kirkossa
su 2.8. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Sirpa Kortet
Toimitus kysyi
Arkistokuva: Emil Bobyrev
Nordea vaikuttaa muuttuvan ruotsalaisemmaksi. Jumalanpalveluksen toimittaa Matti
Hirvilammi.
Tilaisuuden jälkeen ajetaan yhdessä Teboilille, missä on kirkkokahvit. Nyökkäykset kertovat, että kurssilaiset ovat
siihen valmiita.
Onnen pipanoita -runo- ja
musiikki-ilta järjestetään tänään Ukonkantti-kirjastossa.
Anja Kaartinen, Liisa Mäki-
nen ja Helena Talus esittävät
vihantilaisten kirjoittamia runoja. Sanat ja sisäiset mielikuukan hiouduttua yhteen, omien sisäisten tuntemusten aukilukeminen ei enää tunnu ollenkaan pahalta.
menneestä ja kokemastaan
kunnostuksesta. Itse talletussuojassa ei tapahdu muutoksia. Muiden
pohjoismaiden toiminnot liitetään emoyhtiön sivuliikkeiksi.
Nordea-pankin
talletussuoja
ruotsalaiseksi
Nordea-konserni tiedotti viime viikolla, että se on aloit-
nen kynästään on tullut paperille. Torstaina 23. klo 18
merellä Pyhäjokisuulla. Avoinna kesäelokuussa keskiviikkoisin klo
10-13. 044-7118637
Kappalainen Pekka Favén
p.044-7118635
Kanttori Markku Sakko
p. Pekka Kinnunen , Martti
Murtoperä, 50 vuotta sitten
ripille päässeet
To 30.7 klo 13 Hartaus Salmenrannassa
klo 14 Hartaus Palvelutalolla
Seurakuntatoimisto
avoinna ma, ke ja pe klo 9-12
p. Kokoontuminen on Oulaisten Teboililla kello 14.30. Päävastuu Nordean taloudellisen aseman valvonnasta siirtyisi Euroopan keskuspankilta
Ruotsin rahoitusvalvojalle. Vesihelmiviikon
pääjuhla on perjantaina. Toimitusaluksena Raahen Fiia.
Lähtö Tervon satamasta n.
klo 17.30.
Kesäillan hartaus kirkossa
ke 29.7. Kyse on puhtaasti konsernin hallinnollisen rakenteen yksinkertaistamisesta.
Vappu Kallio
SEURAKUNTAVIIKKO 23.7.-30.7.2015
Kun suru
koskettaa
- Kuolin- ja surukiitosilmoituksen voit
suunnitella kaikessa
rauhassa läheistesi
kanssa kotona.
- Jos tarvitset apua
ilmoituksen laatimisessa, ota yhteyttä
Pyhäjokiseutuun
puh. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. 050-3288107. klo 10.
Merikirkko su 26.7. 010 665 5145.
PYHÄJOKI
Jumalanpalvelus ja HPE su
26.7. Musiikista vastaavat
Maritta Luokkanen ja Helena Talus. 08-477119, fax 08-477425
Seurakuntamestari
Antti Sakko p. klo 10
Lohdutuksen säveliä ?konsertti kirkossa su 2.8. Böhm-Sallamo rohkaisee tuomaan ne
esille, eikä pitämään piilossa.
. Motoristin puheenvuoron pitää nuori motoristi
Hanna Lehtomaa. Ruotsin 100?000 euron talletussuoja koskee kaikkia pankin talletuksia, eli myös kaikkien pohjoismaisten sivuliikkeiden talletuksia.
Kuinka hyvä turva se on?
??Talletussuoja pysyy yhtä hyvänä kuin tällä hetkellä.
Talletussuojan määrä on nykyisin Suomessa, Ruotsissa ja
Tanskassa 100?000 euroa
Miksi Nordea tekee tämän muutokset?
??Sivuliikerakenne yksinkertaistaa hallinnointia ja on
osa Nordean yksinkertaistamishanketta.
Liittyykö muutos jotenkin meneillään olevaan euron
epävakauteen ja Kreikan tilanteeseen?
??Ei liity. Tarvittaessa ottakaa
yhteys papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p. Oulaisten
kirkkoherra Matti Hirvilammi kertoo, että Teboililta lähdetään letkassa kello 14.45 ja
ajetaan palvelukoti Rantakartanon ja kuntoutuskoti Taukokankaan kautta kirkon
parkkipaikalle, missä motoristikirkko pidetään.
Säestyksestä huolehtii paikallisista pitkän linjan muusikoista koottu bändi ja esilaulajana on Anne-Maria
Sirviö. Pyhäjoen
seurakunnan kotisivut osoitteessa: www.pyhajoenseurakunta.fi
MERIJÄRVI
Su 26.7 klo 11 Messu kirkossa . 044-7118631. Sama
koskee konsernin tanskalaista ja norjalaista tytäryhtiötä.
Emoyhtiö säilyy Ruotsissa. Autoliiton väki ohjaa
liikennettä.
??Lämpimästi tervetuloa
joko moottoripyörällä, muulla kyydillä tai apostolin kyydillä, Hirvilammi sanoo.
kisuuteen päästäminen voi
jännittää. Kahvit
tarjoaa Rakennusliike Sorvoja ja OP Oulainen. Sateen sattuessa kokoonnutaan kirkkoon. Kynät eivät
pysähdy tauollakaan, sillä sopivaa mieleen tulevaa tekstiä
tallentuu ruutuvihkoihin pihapiirin penkeillä.
Paljon syntyy sanoja, paljon tulee riimejä ja rytmikäs-
tä sanosoljuntaa. Sivuliikemallissa Nordean suomalaiset talletukset siirtyisivät korvattavaksi Ruotsin talletussuojajärjestelmästä.
Mitä tämä oikein tarkoittaa, Nordean viestintäjohtaja Kati Tommiska?
??Sivuliikerakenne on osa Nordean yksinkertaistamishanketta. Tarjotkaa niitä lehtiin
julkaistavaksi, hän sanoo.
Harrastajarunoilijoille on
heitetty seuraava kynnys ylitettäväksi. Oman tekstin jul-
Motoristikirkkoa jo
kymmenen vuotta
OULAINEN Oulaisissa pidetään ensi lauantaina kymmenes motoristikirkko. 0405050016 tai pastori Kai Juvila
p. Muutos ei vaikuta paikalliseen toimintaamme,
eikä se vaikuta asiakkaisiin.
Miten Nordean talletukset turvataan Ruotsin talletussuojajärjestelmässä?
??Nordea Pankki Suomi Oyj:n asiakkaiden talletussuoja
siirtyy Ruotsin talletussuojarahaston alle. 044-7118634
Toimistonhoitaja Leila Eilola
p. heinäkuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
11
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. 044-7118633
Diakonissa Marianne
Joensuu p. Satuitko paikalle, kun tapahtui
Värikkäät
autot ovat täyttäneet pihan ja
rakentajat ovat työn touhussa.
??Tulimme paikalle kahdeksalta. Tällä hetkellä harjoitellaan myös tulevan vuoden ohjelmaa.
Tomi Punkerille kokemusta Timo Mustakallio-laulukilpailusta
Kiteytys:
Tämänvuotinen
Timo Mustakallio-laulukilpailu
käytiin
Savonlinnassa
viikonloppuna.
Alkukarsintojen
jälkeen finaaliin
ylsi myös oulaistelainen Tomi
Punkeri.
1
Vuoden 2015 Timo Mustakallio -laulukilpailun voittaja on
basso Markus Suihkonen Helsingistä. 369 ja Sergei Rahmaninovin Vyes tabor spit, Alekon cavatina oopperasta Aleko.
Voittajan pianistina oli Ilmari
Räikkönen. Esimerkiksi useat villieläimet ovat kuitenkin kiellettyjä.
Miten sirkukseen sitten
voi päästä töihin. Kilpailun ensimmäinen palkinto on suuruudeltaan 15
000 euroa. Hän
lauloi Franz Schubertin Die junge
Nonne D.828 ja Antonín Dvo?akin
Rusalkan laulu kuulle oopperasta
Rusalka. Hänen pianistinaan soitti myös Ilmari Räikkönen.
Kilpailun 2015 palkitut esiintyvät
perinteisessä Timo Mustakallio ?
laulukilpailun voittajien konsertissa ensi festivaalikaudella
9.7.2016.
3
Kilpailun taso on noussut
entisestään, erityisesti mieslaulajien puolella. Rakentaminen alkoi puoli yhdeksältä ja kahdeltatoista teltta on pystyssä
ja muutenkin valmiina, sanoo yksi sirkuksen perustajista, Leena Jurvakainen.
Jääkö sirkuksen väelle sitten ollenkaan vapaa-aikaa
vai onko koko ajan tehtävä
jotain?
??Rakentajilla vapaata on
silloin kun mitään ei tarvitse
rakentaa, purkaa tai korjata.
Taiteilijoilla on vapaata kun
ei ole harjoituksia tai esiinnytä. Suihkonen lauloi finaalissa Franz Schubertin An Schwager Kronos D. Täytyy olla
sopiva luonne ja harjoitella.
Sirkustelttaa aletaan kokoamaan aamulla monen ihmisen voimin. Päätös oli
täysin yksimielinen, kommentoi
tuomariston puheenjohtaja Jorma Silvasti. Loppukilpailussa oli
mukana kaikkiaan kahdeksan
laulajaa. Tänä vuonna suomalaisina taiteilijoina nähdään Anni Pietala pariakrobatiaa sisältävässä numerossa nimeltä Anni ja Möllö sekä
Calle Jernström Junior
jonglöörinumerollaan.
Esiintyjiä etsitään esimer-
A
Kentät ovat
pieniä. Tuomarististossa olivat Jorma Silvasti, Ritva Auvinen
ja Topi Lehtipuu.
2
Suomen Kulttuurirahaston
Eero Rantalan rahaston palkinnon (10 000 euroa) sai
sopraano Sanna Matinniemi. Sirkusalalle
on koulutuksia, ja alaa voi
opiskella muutamissa paikoissa Suomessa, esimerkiksi koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa. Kyseessä on
pitkä prosessi, taiteilijat täytyy varata jo paria vuotta aiemmin.
Sirkuksen tärkeä osa ovat
eläimet. Heidän joukossaan oli
Tomi Punkeri Oulaisista, ja palkittujen lisäksi Iida Antola Riihimäeltä, Piia Rytkönen Iisalmesta,
Henri Tikkanen Kuopiosta, OlliTapio Tikkanen Kuopiosta ja Maiju Vaahtoluoto Savonlinnasta.. Kaupunkeja ei saisi
kaavoittaa niin
tarkkaan, vaan
pitäisi jättää
isoja alueita
esimerkiksi sirkuksia ja tivoleita varten?
kiksi erilaisten sirkusfestivaalien kautta. Vapaa-ajalla tehdään samoja asioita kuin kotonakin,
on vaatehuoltoa, laitetaan
ruokaa, nukutaan ja käydään
kaupassa, Jurvakainen kertoo.
Esiintyjistä lähes kaikki
ovat ulkomailta, mutta mukaan mahtuu aina myös vähintään yksi suomalainen
esiintyjä. Tänä vuonna näemme koiria, hevosia ja merileijonia. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 23. heinäkuuta 2015
12 ELÄMÄNMENO
Aina
uutta
Jarmo Tyyskä
Sirkus: Erilaisia arkiaskareita yleisölle näkyvän näyttämön takana.
Laura Rautio
laura.rautio@almamedia.fi
OULAINEN Oulaisten yläkoulun kentällä käy kuhina,
kun sirkus Finlandian teltta
nousee pystyyn. Rakentamiseen menee aikaa vain muutama tunti.
Jarmo Tyyskä
Ennen näytöstä on vielä aikaa käydä omaa numeroa läpi
Kun olin pienenä ensimmäistä kertaa sirkuksessa, jotkut tekivät temppuja BMX-pyörillä. Olitko
katsomassa Oulaisten näytöstä tiistai-iltana?
. En mennyt tiistaina
katsomaan näytöstä.
Onko mikään ohjelmanumero tai esiintyjä jäänyt
mieleen?
. Kuvassa sirkuksen tämän vuoden esiintyjistä, Super Silva.
MENOT
Barons, oulaistelainen bändi
vuosikymmenten takaa,
esiintyy lauantaina Sun Hotellissa. Miten he jaksavat joka vuosi kiertää Suomea ja esiintyä
niin paljon?
Mikä saa ihmiset lähtemään sirkukseen?
. Olen ollut sirkuksessa kahdesti. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Suomessa, tuohon aikaan, oli
voimakas rockabilly/fiftari
-buumi, mutta myös punk/
uusi aalto sekä myös vastakkain asettelu -ilmiö. Kuvassa moldovalaiset valmistautuvat iltaa varten.
Jarmo Tyyskä
Kuinka monta kertaa olet ollut sirkuksessa. Entisessä ?Onnikassa. Se on jäänyt mieleen,
vaikka siitä onkin kauan.
Mitä ajattelet sirkusväen tekevän vapaa-ajalla?
. Jokavuotinen uusi ohjelma, uudet taitavat esiintyjät
sekä heidän ohjelmanumeronsa.
Illalla kaikki on valmista ja esiintyjät pääsevät näyttämölle. Punkkareiden ja fiftarien (eli teddyjen) välillä nujakoitiin kovasti
ja tästä ilmiöstä Barons myös
sai osansa, ei tosin Oulaisissa, mutta joillain keikkapaikoilla tunteet kuumenivat
kovastikin.
Arkistokuvat: Jussi mäntykangas/harri kinnusen arkisto
Laura Rautio
2
Tänä päivänä vanha
rock`n roll- ja rockabilly
-musiikki, eri alalajeineen, elää edelleen vahvasti.
Barons, eri kokoonpanoissaan, on soittanut monenlaista musiikkia. heinäkuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
13
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Varmaan niitä sirkuksen muita töitä, mitä ne sitten
ovatkaan.
Jos saisit kysyä sirkuslaisilta yhden kysymyksen, mitä kysyisit?
. Hän on ollut sirkuksessa aiemmin ja on pitänyt näkemistään esityksistä.
Sirkuksen taiteilijat edustavat useita eri kansalaisuuksia. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Jarmo Tyyskä
Laura Rautio
TOIMITUS KYSYY
Niklas Määttäsen mieleen sirkuksesta on jäänyt BMX-pyörällä
temppuja tekevät esiintyjät.
Mikä saa sinut
lähtemään
sirkukseen?
OULAINEN Oulaistelainen Niklas Määttänen pohtii,
mitä sirkuksessa tapahtuu ennen esitystä ja muutoinkin jutustelimme sirkusaiheesta. Tulevana
lauantaina Barons soittaa nimenomaan tuossa fiftieshengessä tiukasti kiinni olevaa musiikkia; Rock`n Rollia,
Doo-Wopia ja Rockabillyä.
Baronsin road- crewssa
olivat fiftariaikaan
myös miksaaja Rauno
Kyrölöinen, valo-ja roudaus
puolella Mauri Tenkula, Eetu
Simunaniemi ja Juha Mäntykangas, jotka ovat mukana
myös tulevana lauantaina.
Keikoilla oli myös mukana
Carnival Disco ja Epäilyksen
Antti, kuten lauantainakin.
3. on mukana myös Epäilyksen Antti ja Carnival Disco, entisvanhaseen tyyliin.
1
Lauantaina Baronsin pitkäikäisimmästä kokoonpanosta ovat soittamassa Veikko Simunaniemi, Esko Padinki ja Harri Kinnunen.
Barons teki 1978 loppuvuodesta, vuoden 1981 syksyyn
asti, fiftari-buumissa olevaa
doo-wop-, rockabilly -ja
rock`n roll -musiikkia. Torstaina 23
Kun Jouni miettii Weteraanimoottorikerho
Wanhan Woiman puheenjohtajana koneita ja laitteita,
yhdistyksen sihteerinä pitkään toiminut Tuula etsii jo
tarinoita esineiden takaa ja
sommittelee silmissään esillepanoa. He tietävät ympärillään olevien ihmisten taidot
ja osaamisen. Paljon on tapahtunut veden laadussa sen jälkeen,
kun Matkanivassakin lavantautia todettiin, hän kiteyttää.
Luontoon vetää myös vastuutehtävät luonnonsuojelu-
yhdistyksessä. Ihmiset eri
sukupolvien aikana jättävät
kotiseututyöhön askelmerkkinsä. päivä raputapahtumassa.
??Tuula Aitto-oja työskentelee
koulutuspäällikkönä Haapaveden Opistolla.
??Jouni Aitto-oja toimii Oulaisten kaupungilla henkilöstöjohtajana.
suorien tuttavuuksien päässä, ovathan molemmat leipätyönsä äärellä tottuneet taltuttamaan byrokratian kuvioita.
Yhteistyölinkit naapurimaihin avartuvat esimerkiksi
Venäjä-seuran kautta. Mies
puhuu melontakieltä ja tietää
väylät, joista ensikertalainenkin saa melontaan turvallisen
aloituksen. Lintujen käyttäytyminen paljasti, että edellisvuosien elättipääskyset olivat
osanneet takaisin suomalaisisäntäperheen luokse, kesälampaidenkin kaveriksi.
Aitto-ojat tuntevat kotiseutunsa asukkaineen kuin
omat taskunsa. Pyhäjoen merkitys
matkailukohteena ja virkistysalueena on noussut uuteen arvoonsa, kun Jouni
vaihtoi ajatuksiaan Esa Py-
hälän kanssa aikoinaan, kun
miehet hoksasivat, että joenhan voisi meloa yläjuoksulta
merelle asti. He
hoksaavat, että tuollaista ja
tuollaista voisi kokeilla kotiseudullakin.
??Keskiaikaisille markkinoille ajattelimme lähteä Hämeenlinnaan elokuussa. Aitto-ojat olivat Kiinassa, mistä tulijaisina on repullinen tarinoita ja muistoja.. Hän tuntee joesta
etenemisreitit, vaaralliset karikot ja luonnonkauniit katseenvangitsijat.
. Ja linnut muistavat
Aitto-ojat.
Kun kesäpaikan terassilla
kahvikupposen kanssa istunut Tuula seurasi muuttolintujen liikkeitä, tunnisti Jouni
pääskyset paikan vakioasukkaiksi. Aitto-ojat ovat mukana luomassa suuria kuvioita
niin taustalla kuin käytännössäkin vasaran ja nuppineulojen kanssa. Äänisjärven maisemavierailuilla ei oteta politiikkaan kantaa, vaan tutustutaan aidosti eri maan kulttuuriin ja ihmisiin.
Kansainvälisyyttä Aittoojat ovat tuoneet paikkakunnalle jo vuosien ajan. Siellä
on sydän, joka pumppaa elinvoimaa paikkakunnan vapaa-aikaan. Uuteen ja vanhaan innostajat.
Perinteiden vaalijat ja hiljaisen tiedon siirtäjät. Sellaisiksi, mutta paljon paljon muuksi, voisi tituleerata oulaistelaisia Tuula ja Jouni Aittoojaa.
Eräpolun kodissa on napanuoralinkitys moneen paikalliseen yhdistykseen. Nuorisokuoron taustatyö on lisännyt yhteyksiä aktiivisen kansainvälisten konsertoinnin ja
laulajien perhemajoituksien
myötä.
Aitto-ojat pitävät maailmalla ja kotimaassa kulkiessaan silmät ja korvat auki. Virkatyönsä vastapainona he nauttivat luonnosta ja viihtyvät lastenlasten kanssa.
Aistimusten välittäjät
Kaksi meistä: Aitto-ojat tekevät esimerkillään kotiseutu- ja perinnetyötä.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Avarakatseiset
elämyksien mahdollistajat.
Pyyteettömät puurtajat. Sellaisilla emme ole vielä koskaan olleet, Tuula Aitto-oja
paljastaa.
Viime syksynä he päättivät
toteuttaa yhden unelmistaan. Innostuksen tuli leimahtaa, kun ideat heräävät
eloon ja ihmiset muurahais-
ten tavoin alkavat kasata jotain uutta, ennenkokematonta.
Aviopari on työpari, ajatusten pallottelupari ja ideat
käytäntöönpaneva voimakaksikko. Reitit projektien rahoitusratkaisuihin
ovat sähköpostilinkkien ja
YKSI MEISTÄ
??Aitto-ojat palkitaan tänä
vuonna Oulaisten Rapuviikolla.
Oulaisten Lions Klub ja Pyhäjokiseutu ovat valinneet heidät
kunniakirjan saajiksi Yksi
meistä-sarjassa.
??Leijonat haluavat nostaa rapuviikolla esille paikkakuntalaisia, jotka ovat tehneet työtä
oman alueensa eteen.
??Yksi meistä-tunnustus jaetaan elokuun 15. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 23. Olemme päättäneet
naisten kanssa, että pidämme elokuussa Oulaisissa popup-ravintolan silloin kun on
valtakunnallinen pop-up-ravintolapäivä, hän paljastaa.
Kekri-perinne elpyi pari
vuotta sitten, kun naiset nostivat esille satokauden juhlahetken.
Eikä perinneyhdistys ole
Aitto-ojien vapaa-ajan listalla
ainoa, jossa he toimivat aktiivisesti. Nyt on aikaa keskittyä
esimerkiksi naiswoimaan ja
sen puolen kehittämiseen
entistä laajemmin.
. Matkat, joita reserviläisvoimin on
rajan taakse tehty, ovat olleet
elämysmatkoja niin heille itselleen kuin seuralaisilleenkin. Matkaan kuului yhtenä osana Kiinan muurilla ja maailman perintökohteissa vierailu.
Oulaistelaiset Aitto-ojat tekevät paikallista kulttuuri- ja kotiseututyötä Pyhäjokialueella monella eri tasolla. Vaikka Tuula Wanhan Woiman sihteerikansiot
keväällä siirsikin seuraajalleen, ei halu kehittää paikallista perinnetyötä ole hiipunut. Ja koski keskellä kaupunkia, hän havahduttaa täkäläisiä huomaamaan toistamalla niitä sanoja, joita hän
kuulee Oulaisiin tulevien vieraiden hehkuttavan ääneen.
Pyhäjoen hän nimeää lempilapsekseen. heinäkuuta 2015
14 ELÄMÄNMENO
aitto-ojien kotialbumi
Tuula ja Jouni Aitto-oja toteuttivat yhden oman unelmansa viime vuonna, kun he tutustuivat Kiinan kulttuuriin. Kannustavat
sanat ovat kuin bensaa liekeille. Jouni Aittooja on jo muutaman vuoden
ajan tuonut linnunpönttökulttuuria oulaistelaisille läheisemmäksi, kun yhdistys
on jakanut vappuna kuntalaisille puuhun kiinnitettäväksi
tarkoitettuja koteja pikkulinnuille. Syntyi Pyhäjokimelonta, joka on vakiinnuttanut paikkansa aikaan viikko ennen juhannusta. Joen arvostus
on vuosien aikana noussut,
mutta yhä enemmän hän haluaisi, että joen moninaiskäyttöä lisättäisiin.
43,50 ?)
lahjaksi
Pyhäjokiseutu
15M3
itselleni
Kanta-asiakkaana saan kiitokseksi lahjatilauksesta
1 kk lehdet maksutta omaan tilaukseeni.
x
Osallistun 30.9. (norm. tilaaja-arvontaan. aforismikirjailija Eero Suvilehdon, Hailuodon kirkkoherra Timo
Juntusen ja muusikko Faa-
Runon ja musiikin
iltapäivä Rantasessa
RAAHE Läntisrannan kyläyhdistys on joka kesä vuodesta 2006 alkaen järjestänyt
Runo- ja musiikkitilaisuuden
Rantasen yksityiskodissa.
Rantasen pirttiin on kokoontunut kymmeniä runon ja
musiikin ystäviä. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme. Arvonnan säännöt:
1000 . Hänen runoilijankatseessaan on maaseudun kuvausta, joka kuitenkin kurottaa kotipiiriä kauemmas.
Myös Heilala on palkittu J.H.
Erkon palkinnnolla 1976.
Taivalkosken kirjastotoimenjohtaja Rea Tiirola-Tyni
voitti Runo-Kaarina -kilpailun 2010. Yhteiselo on mahdollista.
Päivän aloittaa raahelaisten Aunimarjut Karin ja
Milka Peltokankaan lapsille
suunnattu Satumetsä.
Tapahtuman pääesiintyjäksi saapuu Lohjalla asuva
runouden grand old lady
Sirkka Turkka. 1934) on
kirjailija ja runoilija, joka teki
varsinaisen päivätyönsä
maatalon emäntänä Tuomiojalla. /kk
1 kk lehdet!
(norm. 29 ?)
Kampanjatunnus
15M2
Tilaan
3 kk 34,50. Edellisen
on ohjannut Rissanen jälkim-
mäisen Hurme. Puhelut
nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. Erkon
palkinnon 1976. 14,50. Kontio aloitti runoilijana ja on sen jälkeen kirjoittanut niin aikuisten proosaa kuin lastenkirjojakin, hienosävyisiä runoja unohtamatta.
Kontion esikoisteos voitti
J.H. Tilaajan tietoja
voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Festivaalin historiassa voi ensimmäisen kerran nähdä myös Shakespearen tuotantoa, Hurme
tuo Murtovesiteatterin Lady
Macbethin Pöllänniemen hietikolle.
Vierailuesityksiä on mukana enemmän kuin koskaan.
Monipuoliseen tarjontaan
kuuluvat mm. Syksyllä
2005 Heilalalle myönnettiin
Oulun läänin taidepalkinto.
Vuonna 2012 ilmestyi hänen
yhdeksäs runokokoelma Ikkunasta avautuu maailma
Tammen kustantamana.
Heilalan runous on maanläheistä ja kuvaa naisen elämää, vuodenaikojen kiertoa
ja maaseudun muutosta sekä
vanhenevan ihmisen elämää.
Katariina Röbbelen-Voigt
(s. klo 15 Rantasessa, Vihannissa.
Pyhäjokiseudun
kesätarjous!
Tilaa lahjaksi tai itsellesi.
Nyt vain
Kanta-asiakkaalle
lahjatilauksesta
11,50 . Ylioppilaaksi hän valmistui
Kaustisen musiikkilukiosta ja
suoritti filosofian maisterin
tutkinnon Jyväskylän yliopistossa vuonna 1995 pääaineenaan musiikkitiede. Voin voittaa 1 000 . heinäkuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
menovinkit
Hailuodon teatterifestivaalit käynnissä
H A ILUOTO Juha Hurmeen, Matti Rasin ja Jouni
Rissasen luotsaama Hailuoto Teatterifestivaali tuo yhdeksännen kerran ison joukon kantaesityksiä ja omaleimaisia vierailuesityksiä Hailuodon areenoille. H. Matti Rasi
jatkaa Kafka-tuotantojen sarjaa ja täydentää kyläyhteisöjen kuvausta teoksella Mies
joka katosi. Torstaina 23. /kk)
ja
Tilaa a
voit
?
0
0
0
1 .9.2015
30
Sähköpostilla: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Mainitse myös kampanjatunnus
Ilmoitathan, mikäli lahjan saaja on alle 18-vuotias.
Tilaa tekstiviestillä: lähetä viesti PJ TILAA (väli)
KAMPANJATUNNUS sekä nimesi ja osoitteesi
numeroon 17192 . Turkka ottaa kärkkäästi kantaa luonnon puolesta. Arvontaan osallistuvat Alma Media Kustannus Oy:n
lehtien kaikki voimassa olevat tilaukset. Festivaali alkoi maanantaina viikon mittaisella
harjoitusleirillä, jonne saapuu näyttelijöitä, talkoolaisia
ja festivaalin tukijoukkoja
ympäri Suomea.
Festivaalin taustatukena
toimivat TAIKE, PohjoisPohjanmaan ja Kainuun
aluetoimipiste ja Festivaaliyhdistys Luovontunkki ry.
Vetoapua saadaan Hailuodon
kunnalta ja paikallisilta asukkailta.
Taloudellista tukea festivaali on saanut muun muassa Opetusministeriöltä.
toa Helsingin konservatoriossa ja jatkoi opintojaan Saksassa. 1966) opiskeli viulunsoit-
Pyhäjoen luontorunofestarit elokuussa
PYHÄJOKI Suomen luonnon päivänä, elokuun 29.
päivä, järjestetään Pyhäjoen
kirjastolla luontorunotapahtuma Runon luonto.
Pyhäjoki on ollut valtakunnan uutisissa Fennovoiman
ydinvoimala-hankkeen
vuoksi, myös negatiivisessa
mielessä. Tiirola-Tynin runoissa tuntuu vahvasti hänen
nykyinen kotiseutunsa Koillismaa.
Runoilijat istuvat myös
keskustelemaan raahelaisen
taiteilija ja galleristi Jari
Janssonin johdolla runouden merkityksestä ja luonnon ja ihmisen suhteesta.
Päivän päättää Pyhäjoen
lukion bändin jatsiesitys,
jonka jälkeen kirjaston takapihalla on vielä Katri Purasen ja Katariina Angerian
performanssi Hidas juurtuminen.
Tapahtuma on saanut
Pohjois-Pohjanmaan AVI:n
hankeavustusta.
Kyllä kiitos, tilaan Pyhäjokiseudun kesätarjouksen
2 kk 23. puhtaana käteen.
Tilaaja/maksaja
Nimi.................................................................................................................................................
Lähiosoite......................................................................................................................................
Postinumero ja -toimipaikka....................................................................................................
Matkapuhelin.........................................Sähköposti *)..............................................................
Kyllä kiitos, haluan saada tietoa eduista, tarjouksista ja uusista tuotteista
Pyhäjokiseudulta ja Alma Medialta.
Lahjatilauksen saaja
Nimi..................................................................................................................................................
Lähiosoite.......................................................................................................................................
Tunnus 5008717
00003 Vastauslähetys
Postinumero ja -toimipaikka....................................................................................................
Matkapuhelin.........................................Sähköposti *).............................................................
Lehdensaaja on alle 18-vuotias.
*) Lähetämme verkkopalvelun käyttäjätunnukset sähköpostiin.
Tarjous on voimassa 14.8.2015 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Koskenniska ryhmän koiratrilogian
kakkososa nostaa esiin Veikko Huovisen mainion kyläja vuodenaikakuvauksen esityksessä Kylän koirat.
Kyläteema toistuu Samuli
Parosen kipeässä ryhmä
Fanjunkarsin esitykessä Kesä
Aatamin kylässä. Eeva Heilala, pidetty kotiseuturunoilija Tuomiojalta, on lukenut
omia rakkaita runojaan. Turkka voitti
Finlandia-palkinnon 1986 teoksellaan Tule takaisin, pikku
Sheba. Heilala sai esikoiskirjastaan Hyvä on maa J. Puhelun hinta on 0.088 ?/min.
Tilaukseen sisältyy paperisen lehden
lisäksi verkkopalvelu ja näköislehti.
TILAUSKORTTI
joella. Hän usein ironiset runonsa vilisevät koiria ja hevosia.
Helsingistä saapuu Tomi
Kontio. Nykyisin hän varsinaisen päivätyönsä ohella soittaa Hampurissa pääkirkko St.
Jacobin orkesterissa sekä
Walddorfin kamariorkesterissa konserttimestarina.
Arto Leponiemi (s. Runon luonto -tapahtuman on tarkoitus tarkastella asioita positiivisesti
ja toivottavasti myös luoda
keskustelua eri osapuolien
kesken. 1969)
opiskeli pianonsoittoa KeskiPohjanmaan ja Keski-Suomen konservatorioissa. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Sen
jälkeen hän on toiminut musiikinopettajana Kaustisen
musiikkilukiossa, Imatralla,
Karstulassa ja vuodesta 2000
alkaen Oulaisissa, jossa hän
työskentelee Jokihelmen
opiston musiikinopettajana.
Tilaisuus on sunnuntaina
26.7. Lisäksi lahjatilauksessa lahjan saajan
nimi ja osoite.
Soita tilauksesi 010 665 9016
Postita tilauskortti
Postimaksu on jo maksettu.
Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 ?. arvonnan 30.9.2015 järjestää Alma Media Kustannus Oy. (norm. Musiikista ovat useimmiten vastanneet Katariina Röbbelen-Voigt, viulu, ja Arto Leponiemi, piano.
Tänä vuonna järjestetään
tilaisuus kymmenennen ja
viimeisen kerran. Tämän
vuoden tapahtuma ei tule
poikkeamaan aikaisemmista.
Samat taiteilijat tulevat esiintymään nytkin ja väliajalle
kyläyhdistyksen naiset ovat
valmistaneet tarjottavaa.
Eeva Heilala (s. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.. Erkon palkinnon 1993 ja
Finlandia Junior -palkinnon
hän on saanut nuortenkirjastaan vuonna 2000.
Rakastettu runoilija Eeva
Heilala on tehnyt päivätyönsä maatalon emäntänä Siika-
rao Pirttikankaan festivaalia varten räätälöidyt esitykset ja konsertit.
Edellisvuosien tapaan festivaalin tärkeää antiin kuuluvat myös kuvataidenäyttely,
seminaari, iltamat ja elokuvayö
Ulkofantti, Ulkofantti, to 23.7. klo 12?15.
Raahe, Koko kansan yhteislaulutilaisuudet Härkätorin puistossa.
Kävelykierros VanhassaRaahessa. To 16.6.?31.10.
Kauppaporvarin kulttuuri-ja kongressitilat Raahesalin lämpiö. Pitäisi muistaa juhlia välillä iloisissakin merkeissä.
Juhlat alkavat perjantaisella serkusten kokoontumisella, johon tulevat Jokelan
sisarukset lapsineen.
??Lauantaina pelataan
Beach volley with rock and
roll -turnaus ja illalla on karaoketanssit Matkanivan nuorisoseuralla.
Raahen Teatteri. Hukkala, Vanhatie 12, to 23.7. Kaupunginlahden Liikennepuisto, Ulkofantintie 20, 1.6.?31.7. ti?pe klo 12?17, la klo
10?14.
Kaupunginlahden Liikennepuisto. Illan pääesiintyjä on
sellistin ja kahden saksofonistin trio Vincent Courtois
Mediums.
Vesihelmiviikko Vihannissa. Himmelinäyttely. Omakustanteet tai antologiat eivät ole este. Annalan museo, ke 22.6.?31.7.
Eläinleiri. mennessä.
Kuoren päälle merkitään
?Muusa-kirjoituskilpailu?,
Voittajat julkistetaan Muusaklubilla elokuussa.
60 vuotta: Pitää muistaa
juhlia iloisiakin asioita.
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.fi
OULAINEN 60 vuotta sitten
heinäkuu oli helteinen. Katse kuppiin -näyttely. ma?pe
klo 10?20, la klo 10?14.
Ukonkantti. Vilja ei ota kasvaakseen, kun pellot lainehtivat
vedestä.
??Enää ei edes helteet pelasta. klo
20, pe 24.7. ma?pe
klo 9?15.
Kahvila Hippu. Viime syksynä istutin ensimmäistä kertaa rukiin ja se
näyttäisi, että voisi vielä helteiden avulla onnistuakin.
Ensimmäinen nurmisato
menee hevosille kuivarehuksi. Isäntänä toimii Raahen Rantajatsit. ma?pe
klo 11?17, la, su klo 12?16.
Melonnan peruskurssit.
Pikkulahden melontakeskus, Pikkulahti, Ulkofantintie 15.
liikunta
Raahe, JatsiMelonta. Terapiataidenäyttely : Marjatta
Korhosen töitä. 25.6.?
31.7. ma?
pe klo 12?17.
Raahen kirjasto. To 25.6.?14.8.
Raahe Rautatieasema.
Galleria-kahvilan näyttely.
Seija Materon ja Asta Siuruan yhteisnäyttely Kuutos-
Raahen Taitopaja. 60 vuotta
on pitkä ikä pysyä terveenä.
??Toukokuussa sain DIAkohtauksen eli ohimenevän
aivoverenkiertohäiriön, jonka jälkeen sain lääkkeet, eikä
kohtauksesta jäänyt mitään
oireita, hän kertoo.
Hän lisää, että tässä iässä
terveys on tärkeää.
??Jahkailin aluksi, juhlinko ollenkaan. Tekstien tulee olla ennen julkaisemattomia ja
suomenkielisiä. klo 16, la
25.7. ma?ke klo 12?19, to,
pe klo 10?16.
Näyttelyt
Pyhäjoki, Pyhäjoen pääkirjasto. 1.7.?31.7.
ma?pe klo 10?19.
Keskiviikkomelonta. Tilojen isännät ja emännät ovat
joutuneet perumaan lomiaan
harvojen hyvien säiden takia.
??Kun sää on antanut myöden, on tilan isännät ja emän-
Vanhassa-Raahessa.
Raahen Rantajatsit. Raimo Jokelan äiti on kertonut
pojalleen tarinaa, jossa lasta
odottava äiti joutui kellarin
portaille jäähdyttelemään
ison mahansa kanssa.
??On voinut olla kuuma kesä. Risto
Räppääjä ja nukkavieru Nelli, pe 24.7. Lakiin kuuluu 30 prosentin omavastuu
ja sen jälkeen katsotaan, mitä
vielä jää, Jokela kertoo.
Eniten Raimo Jokelaa
huolestuttavat karjatilat. Fantasiaa. klo 17?19.30.
To 23.7.2015 klo 17.00. Avoin sopimuksen mukaan. Toinen sato tuoreena Jokelan kasvattamon hiehoille.
??Peltoalasta on noin kolmasosa nurmea.
Vielä tämän vuoden on
Menoinfo
Tapahtumat
Pyhäjoki, Annalan kotiseutumuseo avoinna. 10.6.?31.8. Kauneutta.
Historiaa. rollia?. 050
5227673. Tuulista
taivaan, aalloista meren
-taidenäyttely. klo 13.
Sofian talo. Myhrbergin
puisto, su 26.7. klo 15.. Tuulista taivaan, aalloista meren
-kirjan pohjalta toteutettu
taide-valokuvanäyttely. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 23. Arja Mattila - Matka menneeseen: Tilkkunäyttely. 8.7.?31.7. 3.7.?31.7. Kilpailutyöt postitetaan
Tekstien tulee olla perillä
Huutomerkki ry:n osoitteessa Oulussa 23.7. puh. klo 1, la 25.7.
klo 13, la 25.7. Tässä iässä
tuntuvat sukulaisetkin enää
kokoontuvan vain hautajaisiin. ?Me
halutaan vaan soittaa rock
?n. Toisen korjuun onnistumista vielä odotellaan.
??Viljasta voin jo nyt sanoa, että sato menee melkein
kokonaan haaskuuseen. Tilallisten ensi talven
tulo on turvattava.
Jokela juhlii viikonloppuna täysiä vuosiaan. Useita eri paikkoja, pe
17.7.?24.7.
Kirjoita
muistista
vielä tänään
Pyhäjoki
puoltaa
rajoitusta
Nyt, kun 60 ikävuotta on tullut täyteen, aikoo oulaistelainen Raimo Jokela lähteä joukkueen
kanssa yli 60 -vuotiaiden sarjaan pelaamaan lentopalloa aktiivisemmin.
nät joutuneet pelloille. Pikkulahden melontakeskus, su 26.7. klo 15.
Torstai-iltatori Härkätorilla. klo 18?20, la 25.7.
klo 17?19, su 26.7. ma, to
klo 11?16, ti, ke, pe klo 13?
20.
Raahe, Galleria Myötätuuli. Se ei kuitenkaan korvaa kaikkea.
??Satovahinkokorvauksille
on tietty määräraha olemassa
ja nyt, kun tuhot ovat laajoja,
jää yhden yksikön korvaussumma pieneksi. klo 17?19.
Tiimissä. klo 16?17.
Opastettu kävelykierros
KUKA
??Raimo Jokela
??Syntynyt 22.7.1955
??Perheeseen kuuluvat vaimo
Anne, kaksi tytärtä ja poika.
??Tärkeimpiä luottamustehtäviä ovat muun muassa Oulaisten seurakunnan kirkkovaltuutettu, Haapaveden hallinnoiman ympäristöterveyslautakunnan puheenjohtaja, Pyhäjokialueen metsänhoitoyhdistyksen puheenjohtaja, MTK:n kokousedustaja.
voimassa satovahinkokorvauslaki, joka auttaa viljelijöiden tilannetta. Tyylilaji on
runo tai proosa, ja enimmäispituus viisi liuskaa. Ei siinä silloin ole ehtinyt lomailemaan, hän lisää.
Jos syksyn nurmi jää korjaamatta, voi iskeä täyskato.
??Kansanedustajien pitäisi
nyt jalkautua konkreettisesti
maakuntiin katsomaan tilannetta. Taidenäyttely
Hiljaisuus puhuu. Sisäministeriön poliisiosasto on
pyytänyt Pyhäjoen kunnalta
lausuntoa asiasta.
Mikäli liikkumis- ja oleskelurajoitus asetetaan esityksen mukaisena, alueella liikkuminen edellyttää Fennovoima Oy:n antamaa lupaa.
Poliisilain mukaan sisäministeriön asetuksella voidaan
rajoittaa liikkumista tai oleskelua turvattavassa tai suojattavassa kohteessa tai sen
ympäristössä erittäin tärkeän
toiminnan tai omaisuuden
turvaamiseksi tai ihmisten
suojaamiseksi kohteesta aiheutuvan tai siihen kohdistuvan vaaran vuoksi.
kulahden melontakeskus,
Pikkulahti, Ulkofantintie 15,
la 25.7. klo 20, su 26.7. Verkasalon
sukuseuran näyttely 1.7.?
31.7. Kylmyys ja märkyys on
tehnyt lopulliset tuhonsa.
Nurmesta on saatu ensimmäinen sato talteen kymmenhenkisen joukkueen voimin. Vihanti, su 26.7. klo 16, pe 24.7.
klo 20, la 25.7. Kilpailun päätuomarina toimii Oulun kaupunginteatterin näyttelijä Tuula Väänänen. Kilpailu on avoin kaikille, jotka
eivät ole julkaisseet omaa
kaunokirjallista teosta. Olin syntyessäni melkein
viisi kiloa. Pikkulahden melontakeskus,
Pikkulahti, Ulkofantintie 15.
Kruununmakasiini. Ma 20.6.?
30.7.
PYHÄJOKI Pyhäjoen kunnanhallitus puoltaa poliisilain mukaisen liikkumis- ja
oleskelurajoituksen asettamisen Fennovoima Oy:n
Hanhikivenniemen ydinlaitostyömaan alueelle. heinäkuuta 2015
16 ELÄMÄNMENO
Jokelan
isäntä on
kiitollinen
terveydestä
Henna Haapakoski
KO T I M A A Perinteinen
Muusa-kirjoituskilpailu on
parhaillaan käynnissä, ja siihen ehtii vielä osallistumaan.
Aiheena on ?Muisti?. 6.7.?31.8. Äiti muisti aina
kertoa, kuinka kuuma kesä se
oli, Jokela sanoo.
Nyt kesä on märkä, kylmä
ja kalsea. Vapaa pääsy. to 23.7. Pik-
Melontaretki Raahen saaristossa. klo 1.
Runon ja musiikin iltapäivä. Kansainvälinen kutsunäyttely: Maisema X Landscape X
klo 15.00 mennessä.
Yhteislaulutilaisuudet perinnekeskuksessa Käpylän koulun pihalla keskiviikkoisin
klo 18-19, 23.7. Lähtö kirjaston edestä Kärsämäeltä
klo 8.00 paluu illalla. 24%
(Vuosihinnalla ilmoitat
koko vuoden vaikka
joka lehdessä!)
Soita ja
kysy lisää
p. Reitin valitsee
Anja ja Liisa.
Haapaveden Reuma ja
Tules ry
Pärnun kylpylämatkaan
2-8.8. 39000E p.
0400-685767
antaina alkaen klo 9.
JÄTÄ ILMOITUS:
Sähköpostilla:
ilmoitukset.pyhajokiseutu
@almamedia.fi
. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat matkapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh +
17,18 snt/min (alv 24 %). Boccia tiistaisin klo 9-12 pesäpallokentän
laidalla.
Kärsämäen Tules ja
Reuma ry
Lähdetään katsomaan Iisalmeen Koljonvirta Teatterissa
menevää Musiikkikomediaa
KAUPPA-AUTO . on muutama paikka
vapaana. PP
Kaihdin Oy Nivala, Puh. /yli 130cm,25?/alle
130cm. 010 665 9016 ma-pe klo 8-15
sähköposti: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakeluhäiriöt p. mennessä Jormalla
puh. 046 923 1985 ma-pe klo 8-16
Yksityisten ilmoitusasiat p. heinäkuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
17
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Sähköposti
le.mu@luukku.com tai osoitteeseen Nivalantie 302,
86600 Haapavesi. 010 665 5145
Muistilistat
sähköpostitse:
muistilista.
pyhajokiseutu
@almamedia.fi
Aineistot torstain lehteen
ke klo 10.00 mennessä
ja maanantain lehteen
pe klo 10.00 mennessä.
Muistilistan
voit lukea
maksutta
myös netissä:
www.pyhajokiseutu.fi
/muistilista
Koko kylän kohtaamispaikka
TOIMITUS:
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Faksi 08 479 5125
Jalkapallo miehet kotipeli
lauantaina 25.7.2015
klo 12.30 Huima - Peff.
Tervetuloa kannustamaan!
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Tilaushinnat:
Kesto 12 kk 112,80e Määräaikainen 6 kk 87e, 4 kk 58e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 87e, 6 kk 43,50e, 3 kk 21,75e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti
sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. lähdetään klo 8.00
linja-autoasemalta, siis rautatieaseman luota. klo
13.00, esitys alkaa klo 15.00.
Mahdollisesti paluumatkalla
käydään ruokailemassa. 0407244430 klo 17.00 jälkeen.
(Matka on yhteinen Kalajokilaakson hengitysyhdistyksen
kanssa.)
Pyhajokiseutu.fi
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muut sähköpostit:
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
61. mennessä.
Hyvää kesää kaikille!
Kärsämäen Silmutoimikunta
Retki huvipuisto PowerParkkiin Ti 28.7.2015. Purjehdusretken hinta on 40 euroa/hlö
sekä auton bensakulut. Tervetuloa!
Ulkopeli-illat tiistaisin klo 1820 Juho Oksan koulun pihalla. Jokilaaksojemme tammenlehväsukupolven kristillisisänmaallinen kesäjuhla
Oulaisissa su. Linja-autokuljetus Merijärven
OP:lta klo 9.00, Pyhänkoski
9.10, Ylipää 9.20, Kalapudas
9.30. Ohjelmaa, kilpailuja Yläkoulun pihalla ja ns:lla Soihtulassa.
Tervetuloa toimintaan mukaan entiset ja uudet jäsenet!
Yhdistyksen kotisivut www.
elakeliitto.fi/haapavesi.
Eläkeliitto Oulaisten
yhdistys ry
Hailuodon retkelle sunnuntaina 26.7. + alv. Lähtö
Oulaisista klo 9.00 Rautatieaseman luota. puh. Lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 6,00 snt/
min (alv 24 %). 010 665 5145
. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2012 5816 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. kesäpäivään. ja 29.7. Netissä:
www.myyjaosta.com
Ma lehteen perjantaina klo 10 mennessä ja
to lehteen keskiviikkona klo 10 mennessä.
TEE HUIPPUKAUPAT!
Muutatko?
Eläkeliiton Haapaveden
yhdistys ry
Boccia ti 28.7 klo 9-12 pesäpallokentän laidalla. Voittojen tulisi olla Soihtulassa
4.8. H. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
MUISTILISTA
Ostetaan
Myytävänä
Romuautot (romutodistukset) Kaihtimet ja markiisit suoym. 9.8.2015. Nesteeltä n. Eläkeliiton
Pohjois-Pohjanmaan piirin
kesätapahtuma Oulaisissa ke
5.8 klo 9.40 alkaen. Ilmoittautumiset pikaisesti p. + kyyti joka on vielä
avoin, asiasta voit kysellä lisää Hilkalta 040 5196543,
paikkoja on rajoitetusti joten
toimi nopeasti 26.7. Satuitko paikalle, kun tapahtui. 045
su. Hinta:
35. Ilmoittautumiset Veikolle puh
050-3444844 tai Lahjalle puh
040-5412605.
OP Elohopeakerho:
Oulainen-Merijärvi
Sauvakävely to 23.07.2015.
Lähtö Osuuspankilta klo
13.00. Syksyllä ilmestyvään Joulun aika-lehteen tarkoitetut jutut, runot,
kuvat on toimitettava sihteerille viimeistään 28.7. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Tiedustelut 040 539 7829
Kärsämäki, Mutkatie, Pyhäjoen rannassa jalasmökki +
Torilla tapahtuu uudehko sauna +liiteri, 4 km
keskustaan, hyvät veneily ja
Yppärin kalaa, Oulainen lau- kalastusmahd. 010 665 5145 ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Yritysten ilmoitusasiat p. Tervetuloa!
Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksesta myös meille.
Vapaaehtoisia Toimitsijoita
tarvitaan 5.8. Lähtö lauantaina 1.8. Mölkky
pe 24.7 klo 10-12 pesäpallokentän laidalla. Käteismak- raan tehtaalta edullisesti. Soittamalla
p. Tilaisuus kaikille avoin. 040 8362930 tai Markulle 044 3370883.
Oulaisten Seudun
Hengitysyhdistys ry
Purjehdusretki Kallansaarelle
la 1.8. 040-9608664
156 8446, www.ppkaihdin.fi
Vuokrattavana
1h+kk+s rivitalossa Oulaisissa. Kysy Maunolta puh.
0400-628 781. Niissä
on oltava myös jutun tekijän
nimi ja kuvissa esiintyvien lupa julkaista kuva. 010 665 5145 ma-pe klo 9-12 ja 13-15
sähköposti: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
TIEDOTA
YHDISTYKSESI
ASIOISTA
MUISTILISTALLA!
Muistilistan
vuosihinta
75. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla
lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin,
etämyyntiin sekä mielipide- ja markkina-tutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti.
Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Päiväjuhla kirkossa klo 13.00. Lippu 23. metalliromut. Hailuodon lauttarannassa nautitaan
kahvit, ruokailu Marjoniemessä ravintola Luodossa.
Tutustutaan emu -tarhaan,
kirkkoon, luotsiasemaan ym.
kohteisiin. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä
Pyhäjokiseudussa. Sitovat ilmoittautumiset 24.7. Hintaan sisältyy päivän lippu ja kyyti. Aj.
36 000 km, 1 omist. Tervetuloa raippailuun
ja rupatteluun. Matka toteutuu jos riittävästi lähtijöitä.
Järjestää: Kärsämäen Silmutoimikunta ja Oulaisten Seudun Hengitysliitto.
Merijärven Sotaveteraanit,
veteraanien lesket ja tukijäsenet
Oikaisu linja-auton aikatauluun. Tervetuloa retkelle!
Pyydetään jäsenistöä tuomaan kesäpäivän arpajaisia
varten arpajaisvoittoja. Puh. Yhteiskyydit
omilla autoilla. 0400685448.
Seat Arosa, ost. Pelkkä sisäänpääsy ja kyyti 10?/hlö.
Sitovat ilmoittautumiset ja
tiedustelut Tuulalle puh.044
3287741 23.7.2015 mennessä.
Yhdistyksellä ei ole vakuutuksia, jokainen huolehtii vakuutuksen itse. 2005. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja
opetustarkoitusta varten.
ILMOITUKSET:
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Jarkko Rautio
Markkinointipäällikkö
010 665 5147
050 325 6907
Heli Nurkkala
010 665 5143
050 438 0846
Maria Nurkkala
Myyntineuvottelija
046 923 1985
Henna Haapakoski
010 665 5141
040 527 0825
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867
Tuovi Pulkkanen
010 665 5167
050 438 0849
Laura Seppä
Perhevapaalla
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
0400 580 135. Torstaina 23. Purjehdusmatkan
kestoaika on noin 4,5 tuntia
ja sen aikana tarjotaan kahvia
ja virvokkeita sekä herkullinen lohikeitto ateria sisältäen
leivät ja juoman. Paluu päiväjuhlan jälkeen. Purjelaiva Ansio lähtee
klo 10.00 Rahjan kalasatamasta, Konikarvontie 200,
Kalajoki. Ohjelma: klo 10.00 juhlamessu kirkossa ja sen jälkeen ruokailu
Oulaisten yläkoululla. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista
koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun
510?. 044-7478229.
Tervetuloa pelaamaan ja voittamaan tiistaina!
XCO Nordic Cup, Valkeakoski 12.7.2015
Kokoontuminen Teboilille klo
14.30, yhteislähtö klo 14.45
Rantakartanon ja Taukokan-kaan kautta kirkkoon.
M-Elite 28,8 km (12): 1) Sasu Halme Focus Racing 1.28.36,5, 2) Kusti Kittilä OTC 1.30.19,7, 3) Toni Tähti Picaro 1.31.07,3.
YLEISURHEILU
XV Pentin heitot, Alavieska 19.7.2015
M19 Kuula: 1) Patrik Haapakoski AV 13.57, 2) Niko Tohola MeKe 12.61, 3)
Jyri Isokääntä MeKe 12.28, 4) Kasperi Pulkkinen KeKi 11.91.
Lopuksi kirkkokahvit
Teboililla.
M19 Kiekko: 1) Jyri Isokääntä MeKe 33.97, 2) Niko Tohola MeKe 29.25, 3)
Kasperi Pulkkinen KeKi 26.54.
M Kiekko: 1) Johan Åkerlund IK Falken 52.95, 2) Mikko Martinmäki VihU
51.15, 3) Antti Martinmäki VihU 49.36, 4) Juuso Sillanpää JKU 48.36, 5)
Ville Posio ArticA 43.85.
Tervetuloa!
Naistentanssit
To 23.7. Torstaina 23. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. klo 20?01
Olutterassi on avoinna!
Liput 12. (vain käteinen raha)
Tervetuloa nauttimaan kesäyöstä!
Vesan Kisat, Raahe 20.7.2015
M 100 m, Tuuli: +0,5: 1) Rickard Nylund Larsmo IF 11,52, 2) Janne Keskikastari OuHu 12,52, 3) Tuomas Hyykoski KuivAu 13,27.
M19 Kiekko: 1) Niko Tohola MeKe 31,09.
T15 80 m aj, Tuuli: -1,2: 1) Elina Mikkonen RaVe 12,82, 2) Julia Oravisjärvi
PyWi 13,15, 3) Sonja Stång KuivAu 13,38.
Oulaisten kotiseutumuseo
FESTIVO ISO KYLMIÖPAKASTIN 120 CF
Perinnekeskuksen alueella
Avoinna yleisölle
VALKOINEN
8.7.-2.8. p. ke-su
klo 12-18.
Vapaaehtoinen
pääsymaksu.
TEE HUIPPUKAUPAT!
Tiedustelut
auki-oloaikoina
p. p.51 tai 80?.
Muut voitot ok ja tavaravoittoja. KLO 15
Oulaisten kirkon P-paikalla (sateen sattuessa kirkossa)
VIHANNIN TYÖVÄENTALON BINGO
TIISTAINA 28.7.2015 klo 18
Voittoina mm ok. 044-4793 268
Kallion kotiseututalo Kuljuntie 587, Petäjäskoski
Merijärven
Metsästysseuran
KESÄKOKOUS
la 1.8.2015 klo 12
Rönninmajalla.
Johtokunta
kokoontuu klo 10.30.
Avoinna sopimuksen mukaan. heinäkuuta 2015 PYHÄJOKISEUTU
19
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
tuloksia
MOTORISTIKIRKKO
MAASTOPYÖRÄILY
XCO SM, Lieto 19.7.2015
M-Elite 30,4 km (16): 1) Sasu Halme KorsKa 1.53,02, 2) Kusti Kittilä OTC
1.54,28, 3) Toni Tähti Picaro 1.58,18.
LAUANTAINA 25.7. VIRTANEN
2500?
JÄÄPAKASTEKAAPPI
450?
NEATO XV-25 rObOTTIPÖLYNIMurI
390?
JOPOMALLISIA
PYÖrIÄ
150?
PArISTONVAIhTO
AVAIMIIN 5?
KELLOON 3?
OTAMME VASTAAN:
PESTÄVÄT MATOT (10-20e)
AUTON YM. Yhteydenotot ma-pe klo 10-12
Petäjäskosken kyläyhdistys 044-926 8129
sarjakuvat
SUPERMUKULA
B. ROMUAKUT
LAUANTAINA JÄÄTELÖÄ!
AJAN SÄVEL
08-472388 08-452666
pekka.saari@veikonkone.fi
CMYK: C 0, M 100, Y 80, K 10
Myös verkossa
ja Facebookissa!
www.pyhajokiseutu.fi
Muutatko?
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta
myös meille.
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@
almamedia.fi
CMYK: C 0, M 0, Y 0, K 100
Täyttääkö
ystäväsi
pyöreitä?
Anna juttuvinkki
syntymäpäiväsankarista
Pyhäjokiseudun
toimitukseen
toimitus.pyhajokiseutu
@almamedia.fi tai
soittamalla toimittajalle.
(Puhelinnumerot lehden
viimeisellä aukeamalla.)
10 5070
Asikkala
oli mukana Suomen III-joukkueessa.
Jani Savilampi
Seurakaverukset Antti Vikström ja SM-pronssia voittanut Samuli Piippo tekemässä tulosta.
Finaalit yleisön keskelle
Jousiammunta: Senaatintorin
valloitus jäi
haaveeksi.
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULAINEN Jousiammunnan Suomen mestaruuksista
taisteltiin viikonloppuna loistavissa olosuhteissa Helsingissä. Viime
vuoden yhdeksättä sijaa pystyin parantamaan, mutta
rahkeita oli parempaankin,
Vikström pohdiskeli.
Alkukilpailuissa Vikström
oli kolmas 644 pisteellä. Laura Ollin ja Jukka Eskolan Dolorian Web 21,0 oli voltissaan
kymmenes. Kaksikko pääsee kansainvälisissä kilpailuissa
U23-sarjaan. Tammisaaresta oleva
Markku Rautiainen kaatui
6-0 ja Turun Arcuksen Juuso
Huhtala 6-2. elokuuta ajettaviin
Kuninkuusraveihin. Voitimme alkukilpailun, mutta
tipahdimme lopputuloksissa
neljänneksi. Ylitalon muista
ajokeista väärälle askellajille
sortuivat myös Run Riot ja
Duran´s Best. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 23. Tilan-
teen hyödynsi ensimmäisen
mestaruutensa ampunut
Matti Hatava Tampereelta.
. Molempien kisat päättyivät ensimmäisellä pudotuskierroksella.
Kaihileikkauksessa keväällä käynyt Erkki Färm ei
ollut hakemassa jatkoa maaliskuussa hallikisoissa voittamalle mestaruudelle.
Jari Kangaskorte
Adioska yllätti Haapajärven kaupungin nimikkolähdössä.
kuskaamana. Kisan kakkonen ampui saman
pistemäärän. ja
Teemu Saari 25.
FITASC Openissa kärkimiesten sijoitus tippui yhdellä pykälällä, kun kovimman
tuloksen noteerasi virolainen
Veikko Tihvan.
Junioreiden sarjassa suomalaiset miehittivät viisi ensimmäistä sijaa ennen ruotsalaisia. Mikäli joku mukaan valituista 12 tammasta
peruu osallistumisen, avautuu kisapaikka Loisto-Piirrolle.
Pyhäjokisten Seppo Kivimäen ja Pekka Oravisjärven kasvateista Mokomani
lähtee puolustamaan kuningattaren seppelettä rankingin
ykköspaikalta. TV-lähetys olisi ollut vielä parempi, jos ruudussa olisi
ollut kello. Tilanne kertoo hyvin
meidän tasosta. Esimerkiksi Kokkolan
Achilleksen joukkuekulta
ratkesi vasta viimeisellä sekunnilla lähteneellä nuolella.
Yleisen sarjan finaalista tipahti pois kaikki MM-kisoihin valitut ampujat. Mitalikamppailuihin mentiin sijoilta 6, 7,
9 ja 12. Nordic Openissa oli
mukana kaikki ikäluokat
huomioiden 104 osanottajaa.
Tuomas Asikkala oli kolmas, Vesa Rajaniemi 15. Oulaistelaisten Eija ja Markku Onkalon kasvattama ja osaomistama Loisto-Piirto nimettiin ensimmäiselle varasijalle.
Lähtöradat arvotaan perjantaina Vieremällä iltaravien
yhteydessä. Lauantaina vastaan
tuleva PeFF saa olla varuillaan.
JOENSUU Kuninkuusravien
päätoimikunta valitsi osallistujat 1.-2. heinäkuuta 2015
20
Herttelin
laukaus
lähimpänä
Loisto-Piirto
nimettiin
varasijalle
TEERIJÄRVI Oulaisten
Huima kärsi viidennen perättäisen tappion jalkapallon
Nelosessa. ME- ja SE-tuloksilla viime aikoina hurmannut Jokivarren Kunkku
on yhtä kova suosikki oriiden
puolella.
Kusti Kittilä
uusi
SM-hopean
Oulaisten
Ampujia
PM-kisoissa
LIETO Kusti Kittilä uusi viimevuotisen hopeasijan
maastopyöräilyn olympiamatkan SM-kilpailussa.
Muiden mitalistien kohdalla oli havaittavissa sukupolven vaihdosta.
SM-kultaa voitti Sasu Halme ja pronssia sai Toni Tähti.
. Alkukilpailut käytiin
Leppävaaran urheilukentällä.
Pääsarjojen finaalit ammuttiin sunnuntaina Senaatintorilla.
Oulun Jousimiehiä edus-
tava Antti Vikström oli yleisessä sarjassa kahdeksas.
. Niko Jokela tarjosi ykkösradalta lähteneelle
tammalle auringon tarkan
juoksun johtavan takana. Neljä näistä on
tullut vieraskentällä. Joukkuekilpailuista
jäi myös jossiteltavaa. Joukkuekilpailussa tuli samalla kultaa
kärkikolmikon toimesta. Päivi Ahon Caraway Runner laukkasi samassa lähdössä hylkäykseen
merijärvisen Timo Ylitalon
. Teemu Saari oli 170
kiekolla kolmas. Arto Niemimäen
Heca´s Donna pilasi menestyssaumat laukkoihin lämminveristen kovimmassa
koitoksessa. Finaaleja olisi ollut hienoa päästä ampumaan senaatintorille. Erot meidän välillä olivat aika selvät.
SM-hopean varmistamisessa
ei ollut mitään hätää, Kittilä
kommentoi.
Eroa kärkeen kertyi reilu
minuutti. Yleisö olisi saanut
jännittää montako sekuntia
on aikaa ampua seuraava
nuoli. Samoista sijoituksista taisteleva TUS
hyödynsi kotiedun lukemin
4-0 (1-0).
Huima oli lähempänä avata maalihanat, mutta Tero
Herttelin laukaus tipahti ylärimasta harmittavasti maaliviivalle.
Henkisen yliotteen TUS
hankki Jussi Mikkolan maalatessa tauolle mentäessä.
Toisen maalin hän tehtaili
toisen jakson alussa.
Uutta puhtia Huima yritti
hakea tekemällä kolme vaihtoa, mutta pelin suuntaa tämä ei kääntänyt. Sorruin vaikealla radalla runsaisiin ajovirheisiin ja edesautoin voittajaa karkumatkalle. Kymppiosumien perusteella Vikström lähti
pudotusammuntoihin kolmannelta sijalta.
Kaksi ensimmäistä kierrosta Vikström hoiteli voitokkaasti. Tällä pystytään tekemään lajia tunnetummaksi.
. Taulun perusteella en
osannut voitosta uneksia,
mutta hyvän lämmityksen
jälkeen aloin jotain menestystä odottaa, Jokela vinkkasi. Seuraavat
kolme peliä Huima pelaa kotonaan. Eino Tuomen
ajama tamma oli kolmastoista ajalla 20,9x.. Aika kaksijakoiset tunteet kilpailuista jäivät. Mitalikolmikon järjestys oli viikkoa aikaisemmin sama Valkeakoskella
poljetussa Nordic Cupissa.
OULU Oulaisten Ampujat
kolkuttelivat kärkisijoilla
sporting-ammunnan PM-kilpailuissa. Kenelläkään ei
osunut siinä kohdalleen.
Oulaisten Sulan edustajista Mikael Soppela oli Y50sarjassa viides ja Juhani
Möttönen kuudes. Senioreissa suomalaiset juhlivat kolmoisvoittoa. Mitalikamppailusta Vikströmin pudotti
pronssia ampunut seurakaveri Samuli Piippo lukemin
6-0.
Adioska
rikkoi kuivan kauden
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
HAAPAJÄRVI Lamujoen
Perhekodin ja Sara Niskalan
omistama Adioska yllätti voitollaan Haapajärvellä Nuorten sarjassa. Tamma oli voltissaan yhdestoista
ajalla 36,7. Siikalatvan hevosten panosta täydensi Kaisa Soukan Sweet Linda 19,6 sijoittumalla lähdössään neljänneksi. Porukka on
todella tasaista. Olosuhteet olivat kovan tuulen takia
kuitenkin hankalat.
Vikströmin mielestä vastaavia finaaleja kannattaa
myös jatkossa viedä yleisön
keskelle. Kiriväylän avautuessa Adioska
spurttasi helppoon voittoon.
Voittoajaksi sateen kastelemalla radalla merkittiin 18,3.
. Step Night 19,6
oli toivottomista asemista
yhdeksäs ja nappijuoksun
päätöslähdössä saanut Novelty Leader 18,9 neljäs.
Kärsämäelle rahasijan
kuittasi seitsemänneksi voltissaan sijoittunut Hannu
Kangasharjun Zefyr Six
20,9. Oulaisten hevosista
nelosrahat kuittasi Toivo Vohon Suiher 30,4 Antti Korpelan ohjastamana. Kilpailuista tuli
TV-lähetys ja yleisöäkin oli
runsaasti paikalla. Haapavetisen Asko Ritolan Noitarumpu on tekemässä paluuta radalle