Inga Myllylä viettä vapaa-aikaansa ponin ja hevosen kanssa Vihannin Lukkaroisissa.
Kesänmakua Vihannissa
Lukkaroisissa nautiskellaan kesästä. 7. heinäkuuta 2011 N:o 59 Irtonumero 1
Sibelius: Jarmo Savukoski saa toimia arvovaltaisen kyytiläisen kuskina, kun Sibelius-papukaija kiipeää Jampen olalle. Markkinapaikka täyttyi lauantaina kuntalaisista ja myyjistä.
Sivu 8
NIINA BROMAN
N:o 59 Irtonumero 1
Haapaveden hevoset vireessä Joensuussa
Sivu 18. Sivu 9
JARMO TYYSKÄ
JARMO TYYSKÄ
Ateistin ajatuksia
Juttusarjassa on vuorossa ateisti. 2011
JARMO TYYSKÄ
Markkinameininkiä Pyhäjoella
Pilvet väistyivät juuri parhaimmiksi ja aurinko aloitti hymyilyn pilvien takaa. HAAPAVESI-KÄRSÄMÄKI-MERIJÄRVI-OULAINEN-PYHÄJOKI-VIHANTI
Maanantai 25. Juha Pyykkönen Metsäkeskuksesta kertoo, että valtakunnan tasolla vain kolmannes taimikoista on hoidettu hySivut 4-5 vin.
25. Poliisi on päättänyt näin.
Sivu 7
Kolme kaverusta. Sadonkorjuukin on jo Sivut 10-11 aloitettu.
Esikuvat paperille
Anu ihailee Mauri Kunnaksen Koiramäki-hahmoja, Katja Michael Jacksonia.
Sivu 12
Säästöä pitkällä tähtäimellä
Varhaisella taimikonhoidolla lisätään taimikon pääoma-arvoa. Annielina on ollut aatteellisesti ateisti Promertheus-leiristä lähtien.
Sivu 6
Susi lopetettava
Haapaveden turvetuotantoalueella liikkuva rampa susi on lopetettava
Tiedämme, että ahneet rahan pyörittäjät käärivät miljardien voittoja urheilijoiden kustannuksella ja voimme myöskin arvata, että niin kansalliset kuin kansainvälisetkin urheiluliitot ovat juonessa mukana. Talon piika ihmetteli. Tämän kautta koko urheilu on muuttunut samaksi, mitä navettojen takaa tunkioista pelloille levitetään. On muistettava, toisen asteen opiskelijat ovat vielä osittain lapsen kengissä. Tiedämme myös, että politiikka on vahvasti mukana urheilussa ja sen kautta poliittinen kulttuuri näkyy selvästi urheilutoiminnan läpi. Ilman korkeakouluopiskelupaikkaa jää vuosittain useita kymmeniä tuhansia nuoria. Valintaperusteita tarkastellessa selviää, miten suuri painotus aiemmalla koulumenestyksellä on joillakin aloilla. Laattojen päällä paistatteli päivää ötökkö, jollaista Merilehto ei ole aiemmin nähnyt. Eräänä yönä nousi kova ukkosilma aivan talon kohdalle. Keskusteltuani erään vanhan huippu-urheilijan kanssa dopingista, hän oikein tosissaan vihastui. Kuusijalkainen koppakuorinen kaipaa nimeä. Tämä näkyy parhaiten siinä, että järjestäjämaan urheilijat lähes poikkeuksetta menestyvät kilpailuissa parhaiten. Oliko se sitten niin kova ilma. Iso koppakuoriainen kaipaa nimeä.
Mikä ötökkä?
OULAINEN Kaarina Merilehto teki lauantaina iltapäivällä takapihaltaan omituisen löydön. heinäkuuta 2011
Sähköpostilla: osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä.
Juttuvinkit voi soittaa uutistuottajalle numeroon 050-4380 845.
"
Onko meillä varaa ottaa käyttöön malli, jolla voidaan murskata monen nuoren haave?"
Terhi Marjakangas Pyhäjokiseudun toimittaja
Haen etupäässä virikkeitä. Nämä teot ovat tuhonneet kansakunnan itsetunnon. Hyvä esimerkki meille suomalaisille on hiihtourheilu, joka on aina ollut keskustalaisten käsissä. Hyvinvointivaltio kääntyy vaarallisen helposti pahoinvointivaltioksi.
on mettiäinen, mutta ei se ollut, Merilehto kertoo. Ei voida vetää yhtäläisyysmerkkejä opiskelupaikkaa vaille jäämisen ja syrjäytymi-
sen välille, ajatusviiva tai kysymysmerkki ehkäpä. "Aina on dopingia käytetty ja tullaan käyttämään." hän sanoi ja kertoili esimerkkejä jo nelikymmenluvulla tapahtuneista kilpailuista. Olin ymmälläni, sillä minut oli kasvatettu kunnioittamaan nimenomaan puhdasta urheilua, ei vippaskonstein saavutettuja tuloksia. Sopii miettiä, onko perus-
V
"
Takapihan löydös. Yhden sormen vilautuksen vuoksi lopetettiin Suomen lupaavimman mäkihyppääjän ura, mutta kuka kelpaisikaan jääkiekkojoukkueen kapteeniksi. Kahtelin aluksi, että se
teltua, että opiskelijoita opinahjoon valittaessa aiempi koulumenestys on suuremmalla painolla kuin alalle soveltuvuus. Eikä aiemman koulumenestyksen tarvitse tällaisessa tilanteessa olla sieltä huonoimmasta päästä. Edes keskinkertainen menestys ei välttämättä takaa tarvittavien pisteiden saantia. Silloin tulevaisuus, itseä kiinnostava ala ja työn merkitys voi olla vielä haussa. Opiskelupaikka omalta tuntuvalla alalla on nuorelle yhtä suuri unelma kuin vaikkapa tulevaisuudessa häämöttävät eläkepäivät iäkkäämmälle. Salamoi ja kovasti jyryytti. Yksi tekijä muun muassa "talvisodan ihmeeseen" oli ilman muuta kansaa yhdistävä urheilu, jonka saavutusten vuoksi Suomi oli jo tullut tutuksi maailmalla: "Suomi juostiin maailman kartalle!" Tänä päivänä ihmetyttää. Näin on esimerkiksi ammattikorkeakoulussa yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan valintakokeiden kohdalla. Kaikki vaikuttaa aina kaikkeen. Edellisellä hallituskaudella päätettiin näin. Elämänlaatuun se kuitenkin vaikuttaa. Tiedämme myöskin, että olympiavoitot ja maailmanmestaruudet ovat lääketehtaiden, ei urheilijoiden voittoja. heinäkuuta 2011
TERHI MARJAKANGAS
Soveltuvuus tärkeintä
iimeistään heinäkuussa korkeakoulun nimellä varustettu kirje toi monelle nuorelle iloisen uutisen, mutta moni joutui myös pettymään. En väitä, että kepu on yksin, vaan kyllä heidän kulttuurinsa valitettavasti on muuallakin hyväksytty. Jos nuorella on ollut toisen asteen koulutuksen aikaan tuleva suunta epäselvä tai opiskelumotivaatio ei ole ollut korkeimmillaan, saattaa tie nousta pystyyn korkeakouluun hakiessa. Myöhemmät tapahtumat ovat karistaneet mielestäni turhan lapsenmielisyyden ja paljastaneet urheilun ikävät ilmiöt kaikkine karmeuksineen. Rannalle jää ruikuttamaan se, joka on kahmaissut valintakokeesta hyvät pisteet, mutta aiempi koulumenestys antaa vain vähäiset pisteet. Oli niin kova ilma. Painon ei olisi syytä olla näin vahvasti toisen asteen koulumenestyksessä. Ajattelin, jokainen talossa oleva kuuli kovan ilman, eikä pysty nukkumaan. Korkeakoulujen opiskelijavalintaa uudistetaan niin, että niissä hyödynnetään nykyistä enemmän ylioppilastutkintoa ja toisen asteen päättötodistusta. Ehkä juuri tästä kulttuurista johtuu, etteivät urheilijamme, jotka ennen suuria kilpailuja esittävät mahtavaa kuntoa, itse kilpailuissa sitten menestykään, mikäli yleensä ollenkaan uskalletaan osallistua. Jos tiedät, vinkkaahan tietosi Pyhäjokiseudun toimitukseen.
LUKIJALTA
Ukkosen jylinä
Isäni muisteli aikoinaan: Olin nuori mies ja yksinäinen, ja vuosina 1920-1930 nukuin kesäisin talon vintillä. Kun samaan aikaan mietitään lisääntyvää syrjäytymistä, lyhyempiä työuria ja nuorten aikuisten lisääntyvää työssä uupumista. Jos runoja syntyy, ne syntyy. Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi suomalainen ei menesty.
Martti Repo. Lahden tapahtumat ja niin sanottu "Räsäsen" juttu eivät hevillä unohdu suomalaisten mielestä. Jos ei, ne jäävät sitten muhimaan."
Anna-Liisa Niemelä runokurssille osallistunut
Päätoimittaja Simo Husso Email simo.husso@sps.fi Puhelin 010 665 5114 tai 040 527 4530 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Pääkirjoitus maanantaina 25. Sama vilpillinen toiminta, mikä näkyy heidän politiikassaan, näkyy myöskin hiihtäjien touhuissa. Olin kuulevinani uneni läpi jotain pientä jyrinää. Tiedätkö, mikä kuoriainen on kyseessä. Olisi syytä miettiä, onko meillä varaa ottaa käyttöön malli, jolla voidaan murskata monen nuoren haave. Oli ollut kovia helteitä. Kuka on äkkiä sairastunut lentsuun, kellä on selkävaivoja, tai akillesjännevikoja, joillakin välinerikkoja tai vääriä eväitä. Jos ei mikään sairaus yllätä, pitävät johtajat huolen lopusta, kuten Harri Ollin tapauksessa. Selitykset ylittävät kaikki mielikuvitusten rajat, mutta lopputulos on selvä; Suomalaiset eivät suurissa kilpailuissa menesty. 2
Ota meihin yhteyttä
Näin lähetät mielipiteen: Juttuvinkit:
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Miten jatkossa käy niiden nuorten, joilla olisi edellytyksiä tietylle alalle, mutta koulunkäynti ei jostain syystä toisen asteen opinahjossa sujunut parhaimmalla mahdollisella tavalla. Isä muisteli. Sehän takaa hyvät pääsylipputulot ja muhkeat voitot sponsoreille ja heidän juoksupojilleen. On hyvinkin mahdollista, että opiskelijaksi valitaan toisen asteen koulumenestyksen ansiosta sellainen, joka on saattanut läpäistä valintakokeen rimaa hipoen. Jatkossa entistä useamman nuoren haave on vaarassa murskautua. Tiedämme dopingin tappaneen koko maailmassa jopa tuhansia nuoria, kaikki kunnianhimon ja rahallisten voittojen vuoksi. Aamulla oli ollut sitten puhetta yöllisestä ilmasta. Eli olipa tosi sikiuninen piika talossa.
Ensio Savukoski
MIELIPIDE
Mihin menet, urheilu?
Doping: Suomalaiset ovat
urheiluhulluja, senhän kaikki tietävät
Ne kyllä yritettiin urkkia ylös keksillä tai kepillä johon oli isketty naula. Kiireesti oli betonirenkaat laskettava, ettei lentävä vesi lohkaise alaosaa kaivosta. Mittako taivaaseen täysi jo lie. Tallenna Etuoveen vahti, ja anna toiveasunnon löytää sinut.
Osallistu juttujen kommentointiin verkkolehdessä.
Pakko sanua!
www.pyhajokiseutu.fi. Jouduimme juuriharjalla pesemään kiviä puhtaaksi mullasta, kun isä latoi niitä kaivoon. En tiedä käytettiinkö hirsien välissä salvun aikana rahkasammalta, koska kaivo oli jo aika iäkäs. Rahkasammaleen kerrotaan olevan steriiliä, sitä on käytetty jopa siteissä vanhoina sota-aikoina. "Kiire se tuli isälleskin kun kaivettiin tämä kaivo, samalla lailla lensi vesi silloinkin." Nykyään Eemin rakennuttamalla talossa asuu Meriläinen Pekka perheineen. Meillä kotona oli kaksi kaivoja, toinen oli puitettu laudoilla, toinen kivillä. Alle on väännetty Matti ja maa. Minäkin olin kerran sitä tyhjentämässä. Myös saunaan otettiin vesi tuosta kaivosta. "Kiäh, kiäh, sullehan tuli kiire." nauroi isäntä. Tapauksesta puhuttiin hyvin vähän, oli niin surullinen tapaus. Kun isäni ja veljeni Rauno porasivat nykyisen Törmähovin pihaan, olivat he iltaisin punaisen pölyn peitossa, koska kivi on punaista Oulaisten ojan itäpuolella. Siinä oli pienet betonirenkaat. Metsien miesten, vai pissiksien... Ympäristössä on Vihreille työtä. Oikeisto joukoista löytyi se suurin Maata ja metsää ne hallita saa. Kääntäjän virheitä niillä on nolla. Kuunnellut puolueen vaatimukset. Tunnusta soitteli, haisteli säätä. heinäkuuta 2011
3
LUKIJOILTA
Kuuden hallitus
Hallitus maahan on vaivalla saatu. Kaivon keskelle oli juntattu reijitetty vesijohtoputki sehän oli ensin kiskottava pois. Hänet oli nostettu kaivosta palohaalla, joka oli kuin iso uitossa käytetty keksi. Jutta sen johtaako tähtien taa. Olin sitä ainakin kerran puhdistamassakin, kun paikka kuului jo Rajaniemille. viimeinen rengas alkoi olla lopuillaan kun toisesta reunasta alkoi lentää vettä, koetin seisoa vastakkaisella puolella ja karjuin Eemille. Puustakin on tehty tosi hyväkin pumppuja, en vain muista niitä tällä seudulla.
Arvo Härö Oulainen
Toiveasunto löytymättä. Kun nostotankoa laskettiin kaivoon raskaampi puominpää nousi ylös ja auttoi täyden ämpärin nostossa. Soini ei takkiaan kääntelekään. Tunkion taakse ne torjuttu on.Kuutosen tahdissa joutuvat astuun. Hyytelömarssi kun suomessa soi. Olin kaivossa ja lapioin hiekkaa ämpäriin, Eemi veti köydellä hiekan ylös. Kaiken jo turmeli, silmänsä nokki. Tuohon kaivoon oli kuitenkin hukkunut talon poika Eemil. Kivet tulivat ympyrän muotoon, ne tavallaan muurattiin rahkasammalella, joka oli nostettu läheisestä suosta. Puolueen johtokin nähtäväks jää. Vasemmistolla on Paavolla mahti. Takkinsa jättää nyt auki ne saa. Vintti oli kuin iso T kirjain, jossa kirjaimen ylintä vaakaviivaa sai keinuteltua ylös ja alas. Kotinihan oli ojan länsipuolella. Kun Korven Eemi myi talonsa Rajaniemelle, hän rakensi tai rakennutti, pienemmän pihapiirin nykyisen Korventien varteen. Monta kierrosta sai isä latoa kiviä ja rahkaa, ennen kuin kaivo oli kantta vailla. Naapurissamme Korvessa, oli navettakaivo tosi suurikin, noin neljä metriä kanttiinsa. Ville on vallaton virkansa myötäRiittää kun hukkien ulvonta soi. Yksin saa hallita ennätystään. Kettinki oli kiinnitetty puupölkkyyn joka oli tuettu kolmiomaisilla tuilla noin metrin korkeuteen, pölkyn päässä oli kampi, jonka avulla ämpäri saatiin laskettu ja nostettua kaivosta. Nähtävästi kiven väri ja laatu vaihtuu ojan kohdilla. Onneksi tikkaan löytyivät äkkiä ja putosivat kaivoon ja kipusin ylös. Katainen koitteli kepillä jäätä. Kulttuurin maljoja nostaako ken. Hiekkaa oli varmaan toista renkaan mittaa, kaivossa ei ollut vettä joten lapioiminen kävi helposti, vaikka ahdashan kaivo on lapion kanssa heilua. Joissakin paikoissa oli Vinttikaivo, kaivon likelle oli pystytetty kaksihaarainen puu, haarat oli katkaistu paikasta jossa haarojen väliin sai pultattu noin viisi tuumaa vahva, noin seitsemän kahdeksan metriä pitkä parru. Tarja kuin kahdesti syntynyt ois. Hur står de till, mikä lakkautetaan. Kaivoon tuli viisi tai kuusi rengasta, mutta vesi toi kaivoon hiekkaa se oli tyhjennettävä aika usein. Ei sitä verrata entisiin voi. Jyrki on antanut kaikille vuoron. Kasarmin korvilta kuulla nyt saan. Varakkaammissa paikoissa saattoi kaivon kannella olla valurautainen pumppukin. Persut vain voittivat hallitusvastuun. En tiedä onko kaivo täytetty vai onko se yhäkin käytössä. Vihreä vuori, ja punainen jää. Ohjelman antaman kannatuskuurin Äänesti kansa ja syntymämaa. Duunarit äänesti laihtuvan saaliin. Vaatiiko kirkossa kuulutukset. Kaivosta oli vedetty maanalainen putki navettaan, jossa oli betoninen iso säiliö, puppu ja laitteet jotka juoksuttivat veden eläinten juomakuppeihin. Toinen kaivo oli talon itäpäädyssä, josta otettiin vesi asuinrakennukseen. Jyrki nyt huudella tahtia voi. Kaivothan täytyi aina joskus tyhjentää ja puhdistaa veden tuomasta hiekasta ja sinne muutoinkin tippuneesta tavarasta. Eivät ne maailmaa parantaa voi. Potkinut pellolle taas koko kuoron. Eerokin aivan nyt juonia saa. Zumba soi uusi ja uskomaton. Löytyi kaivosta joskus sinne tippuneita ämpäreitäkin. Lapsi oli kuitenkin jo menehtynyt. Päälle ei sinistä takkia nää. Puolustusvoimiinsa suomalaishullut Päästivät bättre folk ministerin. Minne käy kirkon ja Aatamin tie...
Eero Seppä
Kaivon puitteita
Maaseudulla melkein joka mökissä oli ennen tuiki tarpeellinen kaivo, toisilla useitakin. Takkien kääntäjän siinä on laatu. Ruotsalais-tuomari valtaan on tullut .Oikeus ja kohtuuskin glider taas in. Tuota keinuvaa puomia ei laitettu tasapainoon, vaan kaivosta etäällä oleva osa oli raskaampi, se piti vintin nostopäätä ämpäreineen tyhjänä ylhäällä. Siitä on aukkoja tiedoissa mulla. Köyhimmän kurjankin lasissa jää. Tuossa kaivossa oli hirrestä tehdyt puitteet, ne oli salvettu kuin lato, tiheämmäksi kuitenkin. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Demarit pääsivät hallitus maaliin. Puomin ohut pää asetettiin kaivon aukon kohdalle ja vahvempi eli tyvipää, ulos päin kaivosta. Kekkosen aika on vallasta pois. Keskustapuolueen helppo on olla. Lapsuuskotini lähellä kallio on melko tummaa graniittia. Muutoksen tuuli vain korvissa soi. Veden nosto kaivosta, tapahtui usein puuriukuun kiinnitetyllä ämpärillä, tai kettinkiin kiinnitetyllä. Isäni kaivoi siihen pihaan kaivon. Useat olivat koteloineet tuon systeemin, niissä piti avata pieni ovi vettä ottaessa. Vastaako alta vai pyöriikö pää. Ristillisille voi kiintiöön tulla Eevan ja Aatamin jälkeläiset. Kansikin oli tehty pienistä hirsistä, kannessa oli aika suuri luukku, jonka päällä suuri kivi ettei tenavat saaneet luukkua auki. "Tikkaan äkkiä tänne, täällä hukkuu." tuntui, että hiekka kiehuu jalkojeni alla. Entinen murmeli, kukko ja kokki. Kääntänyt kielet ja korvalliset. Maa oli helppoa kaivaa, mutta kaivosta ei tullut kovin syvää, sillä tavaton veden tulo katkaisi kaivamisen. Työväen puolueen käyttämä sahti. Duunarin tuopista juotavaks jää. Tuo kivipuite oli siitä hyvä, ettei tarvinnut tikkaita kun tuli pois kaivosta, jalan ja kädensija löytyi kivistä. Olimme töissäkin, kun Arttu isä uusi kivipuitteen, peltojen välissä olevaan kaivoon
Valtakunnallisesti hyvien taimikoiden osuus on vain noin 30-40 prosenttia. Alamittaisia rapuja paistettiin nuotiossa ja ravunliha on kyllä hyvää."
Taimikonhoito kasvattaa ajan
Viljeltyä taimikkoa kannattaa hoitaa
Terhi Marjakangas
terhi.marjakangas@sps.fi
OULAINEN Metsäkeskuksen
esittelijä Juha Pyykkönen on huomannut työssään, että taimikko jätetään hyvin usein hoitamatta. Paras ajankohta taimikon
Ajoissa. 4
GALLUP: Maistuvatko ravut?
HELI NURKKALA HELI NURKKALA HELI NURKKALA
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Se ei tapa tainta, mutta aiheuttaa vaurion, taimen katkeamisen tai koron. Käytännössä taimikonhoito havupuumetsässä tarkoittaa elintilan raivausta viljellyille puille lehtipuita pois raivaamalla. Kun taimikonhoito aloitetaan varhaisessa vaiheessa, säästetään kustannuksia. Ravunpyynti oli lapsille mieluista hommaa ja pientä tienestiäkin. Olen niitä syönyt ja pyytänytkin. Kaikkina kesinä sitä ei välttämättä esiinny lainkaan. Tässä vaiheessa on parempi, että havupuu pääsee niskan päälle ja vasta myöhemmin voi antaa taimikkoon tulla siemensyntyistä lehtipuun tainta täydennykseksi, Pyykkönen opastaa. Lievemmässäkin tapauksessa lehtipuuvesakko joka tapauksessa hidastaa havupuutaimikon kehitystä. Ihannehan olisi se, että se olisi 8090 prosenttia, Pyykkönen huomauttaa. -Onhan läpimitaltaan yhden senttimetrin vahvuinen runko helpompi sahata nurin kuin viiden senttimetrin vahvuinen runko, Juha Pyykkönen to
ensimmäiselle perkaukselle on usein 3 - 4 vuoden kuluttua metsänviljelystä keskikesän
aikaan. Keskikesä, juhannuksesta heinäkuun loppuun, on parasta aikaa taimikon perkaukselle. Mitä pienempiä rungot ovat, sitä helpompi ne on poistaa. Tällöin lehtipuuvesat eivät ole vielä kovin paksuja, ja kokemuksen mukaan keski-
kesällä peratussa taimikossa uudelleen vesottuminen on vähäisempää.
Hirvituhojen vähentyminen on yksi taimikon perkauk-. Ensimmäinen perkaus kannattaa tehdä heti silloin,
Haapa on syytä raivata kokonaan pois, sillä se toimii männyissä esiintyvän versoruosteen väli-isäntänä. Pihlajaa, leppää ja katajaa voi metsään kuitenkin jättää jonkin verran. Lapsuudessa niitä pyydettiin Merijärven Kalaputaalla. Toisaalta katkarapuihin minulla on nyt hirmuinen himo, niitä laitan pizzaan."
Elli Honkakoski, Vihanti:
"Ravut ovat kyllä tuttuja. Tälle kesällekin on todennäköisesti tiedossa rapukestit."
Jonna Kangas, Vihanti:
"En ole syönyt rapuja, enkä nyt uskalla raskaana ollessa syödäkään. Versoruosteen esiintymiseen vaikuttavat kesän sääolot. Myöhemmässä vaiheessa mäntymetsässä saisi hyvinkin olla noin 10 - 15 prosenttia lehtipuuta, kuten rauduskoivua.
"
Paras ajankohta taimikon ensimmäiselle perkaukselle on usein 3 - 4 vuoden kuluttua metsänviljelystä keskikesän aikaan."
Juha Pyykkönen metsäkeskuksen esittelijä
mikonhoitoa usein pelkästään kustannustekijänä, vaikka sillä lisätään taimikon pääomaarvoa. Rannalta niitä pyydettiin iltasella. Pyykkönen kertoo, että metsänomistajat pitävät tai-
kun huomaa, että taimet alkavat kärsiä lehtipuiden varjostuksesta. heinäkuuta 2011
Antti Lehtinen, Vihanti:
"Kerran olen rapuja syönyt ja se oli ihan hyvä makukokemus. Lehtipuut poistetaan havupuutaimikonhoidon kyseessä ollessa mahdollisimman tarkkaan alkuvaiheessa pois. Kun taimikko jätetään hoitamatta, on ääritapauksessa seurauksena se, että viljelty havupuutaimikko tuhoutuu kokonaisuudessaan. Voisi ajatella, että kun maanomistaja on saanut päätehakkuulla tuloja, joita ei ole koskaan investoinut, voisi siitä pienen osan ohjata takaisin
Ihanaa, ajattelin. Muualla Suomessa peltopyy on ollut pyyntiluvanvarainen riistalaji jo pitkään. Pyyntiluvat myöntää Suomen riistakeskuksen aluetoimisto. Peltopyyn metsästyskausi on 10.9.-31.10.
Peltopyyn metsästykseen muutoksia
Muutos: Metsästysasetus
muuttui 1.3.2011, ja asetuksen 1 §:n muutoksen myötä peltopyyn metsästämiseen tarvitaan jatkossa Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla pyyntilupa. Vaikka kehitys onkin viime aikoina kääntynyt peltopyylle edullisempaan suuntaan muun muassa aktiivisten kannanhoitotoimien, kesannoinnin, tiettyjen maatalouden tukimuotojen ja maanviljelymenetelmien muuttumisen ansiosta, ovat peltopyykannat edelleen melko harvat eteläisessä ja lounaisessa Suomessa. Jos silloinkaan. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
n myötä lompakkoa
JARMO TYYSKÄ
via. Ja niin pääsinkin. Ihmettelin niitä useille tutuille, koska halusin kuulla visioita kertomastani. Unien tarkoitus jäi mysteeriksi, mutta uskon, ettei niitä yleensäkään ole tarkoitus ottaa vakavasti.
"
Heräsin keskellä yötä ikävään olotilaan."
teaa taimikkoa peratessaan.
sen etu. Lähtökohtaisesti lupia myönnetään alueille, joilla peltopyykanta on elinvoimainen ja kannanhoito aktiivista. Oikeastaan ne ovat ikiomia pieniä eloku-
Asian pohtiminen oli kyllä jännittävää, mutta joinakin kertoina heräsin keskellä yötä ikävään olotilaan. Pyykönen ker-
too Kemera-tuen nyrkkisäännöksi taimien kahden metrin pituuden. heinäkuuta 2011
5
maalla. En ollut menossa sisään kurkistelemaan ja ihmettelemään lisää, vaan tajusin lähteväni sieltä pois. Ehkäpä olinkin vain utelias ja kiinnostunut ympärillä tapahtuvista asioista. Tai ehkä elämässäni oli tapahtumassa muutoksia, jotka aistin unien kautta.
U
Unieni huoneet
nien maailma on mystinen ja hankala selittää. Koin suurta huojennusta uneksiessani, että olin yhtäkkiä talon ulko-ovella. Näin kerran sarjan todentuntuisia unia, jotka sijoittuivat erilaisiin taloihin ja niiden huoneisiin. Ennen tätä pituutta
taimikonhoito on metsänomistajan vastuulla ja kustannettavana.. On olemassa unikirjoja, jotka pohtivat unikuvissa nähtyjen asioiden ja tapahtumien merkityksiä, mutta luulenpa, että ne on ratkaistavissa ihan ihmiskohtaisesti. Eikä minun tarvinnut enää jouduttaa nukkumaanmenoa, vaan pistin mielelläni pään tyynyyn ja vedin peiton korville. Olinko kadottanut jonkun tutun henkilön tai tärkeän tavarani. Niin, ehkäpä kyseessä olikin stressi. Nyt pääsen näistä ahdistavista unista eroon. Oli pakko ajatella jotain mukavia asioita, vaikkapa kesän saippuakuplia ja ilmapalloja, kissan kehräystä ja viikonlopun rentoutumista. Seuraavana yönä olin pihatien päässä postilaatikolla. Maatalouden tehostuminen ja sen mukanaan tuomat muutokset maatalousympäristöissä heikensivät 1900-luvulla peltopyyn elinoloja ja peltopyykantoja maassamme. Päädyin ostamaan unikirjan, sillä ajattelin sen mahdollisesti tuovan mielenrauhaa vastaisuudessa. "Se on merkki huolettomasta ajasta elämässäsi", se kertoo. Ajokort-
tiakaan kuljettajalla ei ollut. Kuljin usein taskulamppu kädessä varovasti hiipien ja pelkäsin joka oven kohdalla, että huoneessa on jotain pelottavaa. Kun metsästä poistetaan lehtipuut, ei siellä ole houkutinta hirville, ja viljelty
puu säästyy. Pyyntilupaa ei jatkossa tarvita Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjan-
Rattijuoppo Oulaisissa
OULAINEN Poliisipartion puoli neljän aikaan sunnuntaiaamuna pysäyttämä kuljettaja puhalsi alkometriin 1,65 promillen lukemat. Näitä unia näin todella pitkän aikaa. Kirjan mukaan huone ei symboloi mitään huonoa, vaan päinvastoin. Ei ketään ihmisiä tai muita olioita, vain erilaisia huonekaluja, tapetteja ja värejä. Peltopyyn pyyntilupia myöntävät Suomen riistakeskuksen aluetoimistot, joiden yhteystiedot sekä myös pyyntilupien hakemuslomakkeet löytyvät verkosta osoitteesta www.riista.fi . Taimikonhoitoon voi saada Kemera-tukea. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Pyyntilupahakemukset kannattaa toimittaa Suomen riistakeskuksen aluetoimistoille hyvissä ajoin ennen metsästyskauden alkua. Ovi aukeni hitaasti ja huoneessa oli tyhjää
Tästä loukkaantuneesta sudesta on annettu juuri lopettamispäätös. Petoeläinhavainnoista tulisi Riuttasen mukaan aina ilmoittaa riistanhoitoyhdistykselle. Ne viihtyvät turvetuotantoalueilla, koska saavat sieltä helposti ruokaa, hiiriä ja myyriä. Turvetuotantoalueilla liikkuneet sudet eivät ole aiheuttaneet vaaratilanteita tai vahinkoja. Se on yksi mahdollisuus, mutta liikkeellä on saattanut olla myös karhu, joita on Haapavedellä viidestä kymmeneen kappaletta, tai ilves. Petoyhdyshenkilö Hannu Riuttanen Haapaveden riistanhoitoyhdistyksestä kertoo, että muukin eläin on saattanut pelästyttää vasikat. Tapaus on siitä erikoinen, että aiemmin Ollilan hiehot eivät ole lähteneet laitumelta kauemmas retkille. Ollilan vasikkajoukko oli taivaltanut yli 10 kilometrin päähän metsän läpi Ollilanperällä sijaitsevalta laitumelta. Teen hyvin mielelläni tilkkutöitä,
Hilkka kertoo. He, jotka eivät ole lehden tilaajia, voivat osaa näköislehdestä irtonumeron tai tehdä näköislehdestä tilauksen. Kuvan eläimet eivät liity tapaukseen.
pois, ovat ne astelleet kiltisti pihapiiriin. Ilmoitukset koskevat Puutiannevalla yhdessä liikkuvaa kahta sutta ja Koivulannevalla yksin liikkuvaa, loukkaantunutta sutta. Antti, veljensä Matti sekä miesten vanhemmat lähtivät hakemaan vasikoita, jotka olivat ehtineet Ylivieskantieltä metsään. Se, pitääkö näkyvyyttä laidunmaalle parantaa, jää nyt kuitenkin mietintään. Havaintoja karhuista tulee yhä enemmän. Kahdella turvetyönteki-
jällä on poliisiviranomaisen antama virkatehtävä suden. Muuten lehtien sisältö on sama.Näköislehti on kaikkien Pyhäjokiseudun tilaajien käytössä veloituksessa elokuun loppuun saakka. Myös Jokilaakson poliisilaitokselta oli partio oli paikalla liikennettä turvaamassa ja auttamassa vasikoiden paikantamisessa. Ei voi esimerkiksi kulkea liian nopeasti, että lauma ei vauhkoonnu. Riuttanen ei kuitenkaan pidä todennäköisenä, että lupa myönnetään. Jos ne ovat päässeet aitauksesta
kaan suuria jatkotoimenpiteitä Ollilan tilalla. On kuitenkin normaalia, että eläimet karkaavat aitauksesta, eikä aidalla niitä pystytä pitämään sataprosenttisesti laitumella. Lehtipalvelu toimii selainpohjaisesti internetin kautta sekä IPad tai IPod -sovelluksilla. heinäkuuta 2011
7
HELI NURKKALA
Kangastilkut taipuvat moneksi
VIHANTI Liinoja, sängynpeit-
teitä, mekkoja, tyynyjä, kasseja, kangasmunia ja ties mitä on syntynyt Vihannin ja Raahen tilkkuilijoiden käsissä. Kyse ei ole siis metsästyksestä, Riuttanen huomauttaa. Onhan se iso urakka eläimille ja itselle. Sommittelen myös siten, että tilkkutyö passaa huoneen kokonaisuuteen ja muuhun sisustukseen.
Tilkkumekot. Juuri tähän tapaukseen
liittyen Riuttanen ei ole saanut ilmoitusta susihavainnoista, mutta muutoin ilmoitukset ovat viikoittaisia. Parhaimmillaan yhdellä viikolla tuli havainto neljästä
eri karhusta Vatjusjärvellä. Jokin säikäytti Ollilan vasikat niin, että ne lähtivät yli kymmenen kilometrin päähän laitumeltaan. Hän kertoo, että on yleistä, että havainnot jäävät ilmoittamatta. Kädenjäljistä on koottu Vihannin kirjastoon näyttely, joka on esillä elokuun loppuun. Minulla on paljon tilkkuja kotona ja siitä innostuin mukaan tilkkuilijoihin. Jokin ne säikäytti, kun lähtivät noin kauas, mutta
mikä, sitä on vaikea sanoa, Antti pohtii. Alueilla niitä houkuttaa helppo elämä. Tarkastus laitumelle ja vasikoiden hakuun. Kahdelta alkanut vasikoiden iltapäivälenkki päättyi vahingoitta kahdeksan aikaan takaisin lähtöruutuun Ollilanperälle pieniä sivuteitä pitkin. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Tapahtunut ei aiheuta aina-
"
Niitä en pysty vahvistamaan, koska en itse nähnyt alueella jälkiä."
Antti Ollilla maanviljelijä
Viikoittain susihavaintoja
Lopettamispäätös loukkaantuneelle sudelle
Terhi Marjakangas
terhi.marjakangas@sps.fi
H A A PAV ESI Vasikoiden karkaamisen yhdeksi syyksi on ihmisten keskusteluissa esitetty sutta. Susihavainnoista on supistu Haapaveden suunnalla.
Antti ei vyörytä syytä susille, koska niistä ei ole laitumella merkkejä. Niitä en pysty vahvista-
maan, koska en itse nähnyt alueella jälkiä. Näköislehden verkkosivuille löytyy linkki Pyhäjokiseudun nettilehdestä osoitteesta www.pyhajokiseutu.fi. Näköislehden ansiosta oman kotialueen uutisia ja tapahtumia pääsee seuraamaan helposti työ- ja lomareissuilla. Susi on poikki menneen jalan takia niin huonossa kunnossa, että se kärsii. Nivalan ja Haapaveden metsästysseurat ovatkin yhdessä hakeneet riistanhoitopiiriltä yhtä karhunpyyntilupaa. Mahdollinen susien liikkuminen lähialueella ei aiheuta Antille päänvaivaa tai saa miettimään turvallisuuskysymyksiä. Vihannin ja Raahen tilkkuilijoiden näyttely herättelee katsojan huomaamaan, miten moneksi tilkut taipuvat osaavissa käsissä.
Pyhäjokiseutu myös näköislehtenä
Pyhäjokiseutua voi lukea nyt myös näköislehtenä internetissä. Yksi kädentaitajista on vihantilainen Hilkka Manninen, jolla on palo tilkkutöiden tekemiseen. Karhukanta on Riuttasen mukaan lisääntynyt alueella. Näköislehti poikkeaa tutusta Pyhäjokiseudusta siinä, että se on sähköisessä muodossa. Hilkan tilkut ovat muotoutuneet esimerkiksi istuinsuojiksi, sängynpeitteiksi ja vauvanpeitoksi. Palvelu löytyy mainoskarusellin alta lehden kansikuvaa klikkaamalla.
Antin vasikat omin luvin iltapäivälenkillä
Terhi Marjakangas
terhi.marjakangas@sps.fi
HENRY RANTANIEMI
HAAPAVESI Ollilan Antti jou-
tui keskiviikkona pidemmän puoleiselle lenkille, kun tuttu konemyyjä soitti näköhavainnostaan Ylivieskantiellä: 10 vasikan joukko jolkutteli omin päin tiellä. Havainnoista pitäisi ilmoittaa, että saataisiin ne kirjattua, mikä antaisi paremman kuvan kannasta.
Hannu Riuttanen Petoyhdyshenkilö
anhakureissuilla. Niin kauan kuin meillä on noita metsän eläimiä ympärillä, niiden kanssa pitää oppia elämään.
Mikä säikäytti. Tilkkutöissä tykkään käyttää värejä. Vaarana on myös se, että heikossa kunnossa oleva susi alkaa kulkea asutuksen läheisyydessä, talojen pihoilla ruo-
"
Parhaimmillaan yhdellä viikolla tuli havainto neljästä eri karhusta Vatjusjärvellä."
lopettamiseksi. Jos aitausta ei tee umpiraudasta, ei niistä koskaan saa sellaisia, etteikö elukat niistä pystyisi karkaamaan, Antti huomauttaa
Tuura asettautuu koneen ohjaamoon varoen. Eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata myyntihommissa kulkeva Toivanen valitsi Pyhäjoen Rantsilan torin sijaan, koska matka markkinoille oli lyhyempi. Ja käyhän se!. Palkinnoksi on saatu kauhaa ja pitserialahjakorttia ja jos sun mitä. Raahelainen Raija Toivanen tuli Pyhäjoelle myymään kotileivonnaisia ja vaatteita.
Pomppulinnaan. Pitkin pihaa kaikuvat kertomukset siitä, mitä kukakin on arvasta voittanut. Tämä on Lumikki-talo, kertoo Luoto ylpeänä. Koko yön on satanut rankasti, ja Pyhäjoella pelätään pahinta. Nuppu ja Sara eivät malta mennä pomppulinnaan, koska heillä on niin kiire kotiin leikkimään uudella Lumikki-talolla.
huolimatta iloinen mieli.
Aarre. Merja, Jenna ja Sami Pietilällä on suunnitelmissa kierrellä markkinoilla jonkin aikaa. Valmetin ratissa hän on viimeksi istunut noin 22 vuotta sitten. Ei tarvitse joka kerta soittaa sähkömiestä apuun, kun laitteen laittaa käyntiin, niin kuin nykytraktoreissa. Paavo Tuuraalla on joskus ollut samanlainen työkone. Tutulta tuntuu, sanoo hän sitten. Kotona taloon on tarkoitus asuttaa sulassa sovussa sekä Lumikki että Tuhkimo. Vaatteiden, leivonnaisten, korujen ja kirpputoripöytien lisäksi Pyhäjoen kunnanviraston pihaan on kerääntynyt useampikin kappale arvan myyjiä. Yppäriläinen Esko Pelkonen
on tullut esittelemään omia aarteitaan: Valmet-traktoria vuodelta -51 ja Nuffieldia vuodelta -65.Vanhoissa ajoneuvoissa Pelkosta viehättää koneiden yksikertaisuus. Pietilän perhe on voittanut arvonnasta avaimenperän, jossa lukee "Veijo".Ketään Veijoa perheessä ei valitettavasti ole, mutta kaipa hely toimii alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan nimestä huolimatta. - Ja lapset haluavat pomppulinnaan, Merja sanoo.
Koko Pyhäjoki koolla
NIINA BROMAN
toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi
PYHÄJOKI Lauantaiaamuna sää näyttää kovin pilviseltä. Esko Pelkosen Valmet vuosimallia -51 ei pysähdy ainakaan sähkövikaan.
Markkinoiden lisäksi Pyhäjoen yrittäjät ovat järjestä-
neet virastotalon pihaan Wanhan-tavaran huutokaupan ja vanhoja ajoneuvoja. Eikä ihme. Wanhan-tavaran huutokauppaan saatiin myytäväksi 50 vuotta vanha matkalaukku.
Raija Toivanen markkinamyyjä
Hyvä paikka. Täällä on tosi hyvät myyntipaikat, ja kauppakin käy.
Kirpputoripöydän edessä yrittävät kuusivuotiaat Sara Luoto ja Nuppu Kalliokulju saada valtavaa lelutaloa kuljetettua eteen päin. Aamukymmeneltä kaiuttimista kajahtaa Jari Yrjänän avajaispuhe, ja saman tien saa huolen heittää nurkkaan: aurinko pilkistää pilvien takaa ja markkinat voivat alkaa! Raahelainen Raija Toivanen on tullut Pyhäjoelle myymään kotileivonnaisia ja vaatteita. Markkinapaikka on kerääntynyt täyteen porukkaa ja kaikilla näyttää olevan paahtavasta helteestä
Markkinaväki. 8
NIINA BROMAN
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Kirpputoripöydästä ostettu talo on tytöille todellinen löytö niin mahtava ostos, etteivät he millään malttaisi odottaa leikkiin pääsemistä. heinäkuuta 2011
NIINA BROMAN NIINA BROMAN
"
Niina Broman
NIINA BROMAN
Täällä on tosi hyvät myyntipaikat, ja kauppakin käy."
Haluttu tavata. Raija Toivanen kehuu markkinoiden myyntijärjestelyitä. Pyhäjoen markkinoille kerääntyi lauantaina mukavasti väkeä.
NIINA BROMAN NIINA BROMAN
Kotiinviemisiä. Varmuuden vuoksi Pelkonen vielä pyöräyttää veivillä ikäkoneen moottorin käyntiin. Me käydään täällä joka vuosi, Merja Pietilä kertoo. Pian paikalle pöllähtää Valmetin ihailija Tuusulasta asti
Krista ehdottaa, että Jatu-
"
Kova työ tässä varmasti on ollut, kun tällainen määrä on kasattu kiviä."
Krista Kotila vihantilainen
lintarhan kupeeseen olisi kiva tulla joskus vaikka piknikille. Minulla on myös oma orsi, jolla istuskelen ja syön perheeni kanssa. En saa syödä kofeiinia. Kutsumme nokan hiomista hammaslääkäriksi.. heinäkuuta 2011
9
HELI NURKKALA
Jasmin ja Krista tutustuivat kivilabyrinttiin
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@sps.fi
VIHANTI Vihantilaiset Jasmin Rankinen ja Krista Kotila astelivat ensi kertaa kotikunnan uuden nähtävyyden käytäviä viime torstaina. Siitä tuli meille yhteinen harrastus. Pamela ja Jarmo Savukoski ovat kasvattaneet minua kahdeksan vuotta. Linnuthan pitävät kovasta kyydistä ja lentämisestä.
Minä en kuitenkaan lennä, joten isäntä päätti kokeilla kanssani moottoripyöräilyä. Vihannin Jatulintarha pitää sijaansa kirjaston kupeessa. Jatulintarhan eli kivilabyrintin avajaisia juhlistetaan maanantaina.
ovat sen verran pieniä, että kivikäytävät tuntuvat heistä varmasti tosi jänniltä. Miten henkilökohtainen hygienia hoituu. Herkkujani ovat makaronit ja keitetyt perunat. Minkälaisia temppuja osaat. Isäntä laittaa minulle turvavyön oikeaan jalkaan ja tarraudun hänen nahkatakkiinsa kiinni. Tyttöystäväehdokkaita on aika harvassa täällä Suomessa. Miten se moottoripyöräily onnistuu. Oletko aikonut perustaa perhettä. En myöskään lentele ympäri huushollia, joten kakkoja ei tule juurikaan vääriin paikkoihin. Vähän saatan pölistä illalla, mutta sitten nukahdan. Kuitenkin suklaa ja kahvituotteet ovat kiellettyjä. Olet jo kahdeksan vuotias. Papukaijat ovat kotoisin Keski-Amerikasta, miten päädyit Alabamaan. Minkälainen päivärytmi sinulla on. Good night! (Hyvää yötä) Thank you. En halua lähteä perheeni luota pois. Avokado on minulle myrkkyä. Lapset
Kirjaston kupeessa. Hänellä on upean keltasininen väritys. Olen Jarmon ja Pamelan perheenjäsen ja kuljen kädeltä toiselle. Miten opit temppusi. Kasvattikotini on siellä. Enimmäkseen puhun englantia, mutta osaan
myös joitakin suomenkielisiä sanoja. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Linnut menevät yleensä nukkumaan, kun on pimeää. Mistä idea moottoripyöräilyyn oikein lähti. Elän myös paljon vanhemmiksi kuin ihmiset, joten minusta riittää seuraa pidemmän aikaa. Miten Sibelius päädyit Suomeen. Isäntä hioo kynteni kerran viikossa, jotta ne eivät pistäisi kättä, jolla istuskelen. Ainakin jos terveyttä riittää. Olen oppinut Jarmolta naurutyylini ja kun minulla on hauskaa, höpötän ja nauran samaan tyyliin kun isäntäni. Nokkani yritän hioa itse, mutta isäntä hioo vähän sitäkin. (Kiitos) Osaan 3040 sanaa. Aamulla herään kun ihmiset alkavat kolistella. Olen uhanalainen laji, joten Ympäristöministeriöltä täytyi anoa lupaa, Sibelius kertoo. Syön samaa ravintoa kuin ihmiset. Hello! (Terve!) Tulin isännän matkassa lentokoneella. Huudan heille aina näin: Good morning! (Hyvää huomenta!). Muutin perheeni luokse 2 kuukauden ikäisenä. 30 päivää piti olla karanteenissa Amerikan-kodissa ennen Suomeen tuloa. Osan tein itse ja sitten isäntäni opetti minulle sanoja joista tiesin, että mitä sanat
tarkoittavat. Olen kuitenkin nukkunut ihan hyvin. Orren alla on saavi, johon yllätyskakat menevät. Kaverukset olivat vakuuttuneita näkemästään. Nautiskelen olalla kyydistä ja höpöttelen isännälle mukavia. Isäntäni on opettanut minut olemaan selälläni hänen kädellään, roikkumaan hänen kädestään tikku suorana ja tietenkin ajamaan moottoripyörällä. Jostain syystä nauruni saa kaikki muutkin nauramaan. Minkälainen on ruokavaliosi. Jasmin puolestaan arvelee, että kivilabyrinttia tarkoittavasta Jatulintarhasta tulee lasten suosikkipaikka Uskon, että lapset tykkävät mennä tästä läpi. Jarmolla on sinuun läheinen ja luottamuksellinen suhde. Pamelan mielestä
minä riitän yksinään perheelleni vielä tässä vaiheessa. Isäntä kyllä käski kysyä, että pitäisikö minulla olla kypärä päässäni. Mitä muita sanoja osaat. Suomeen tullessa vähän jännitti, että nukahtaisinko valoisina iltoina. Kova työ tässä varmasti on ollut, kun tällainen määrä on
kasattu kiviä, Krista Kotila arvioi. Jatulintarhan avajaisia vietetään maanantaina.
JARMO TYYSKÄ
Hello! Sibelius tervehtii vastaantulijoita Jarmo Savukosken olkapäältä.
Alabamasta Merijärvelle
Amerikkalaissyntyinen Sibelius-papukaija tuli Pornaisista Merijärvelle viettämään kesälomaa.
Annika Pienipaavola
mari.pienipaavola@sps.fi
MERIJÄRVI Sibelius on kahdeksanvuotias papukaija Ala-
bamasta. Voisin istua kyydissä vaikka koko päivän, mutta isäntä ajeluttaa minua vain pari kilometriä kerrallaan. Olen seurannut tämän rakentamista ohikulkiessa. Olet lintu, miksi ihmeessä et lennä
Pihalta löytyy myös kauniita kukkaistutuksia ja suihkulähde. Talo rakennettiin vanhan riihen paikalle. Pihassa kasvaa 12 tyrnipensasta. En oo vielä tälle kesälle käynyt, Veli kertoo. Toisella puolella pihaa on tilaa leikkiä vaikka pallopeliä.. Kun saa perkattua, niin rupiaa taas roska nousemaan, Rauha sanoo. Pihan tekeminen alkoi etupihasta. Isä kuoli nuorena. Jokainen pihassa oleva rakennus on hyvin hoidettu ja väriltään tumman punamultainen tai harmaa. Puutarhassa riittää tekemistä. Eihän ne kalliita kaupassakaan ole, mutta omasta maasta saa parhaimman makuiset, Ilmari sanoo. Varttia vaille kahdeksan lähdin kotoa ja varttia vaille neljä olin kotona taas, Sinikka sanoo. heinäkuuta 2011
JARMO TYYSKÄ
Päivähetki. Laksojen pihan erikoisuus on viiniköynnöksen lisäksi ilmasipuli. Hellan lisäksi keitettiin nestekaasulla ja muun muassa jääkaappi toimi kaasulla, Sinikka kertoo. Kaikki lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja nyt pariskunta asuu talossa kaksin. Viiniköynnös kasvaa kasvihuoneessa Laksojen puutarhassa. Rauni kertoo, että pihasaunalle menevällä polulla portaat ovat hänen itsensä tekemät. Täällä on Hannu kotipaikka. Tämä on noin 100 vuotta sitten rakennettu. Toisen luokan aikana asuin isäni kotona, Myllykankaalla, ja myöhemmin aloitettiin koulukuljetukset, Sinikka kertoo. Rauhalla ja Ilmarilla on kolme lasta: Ari, Arto ja Arja. Olin saanut tarpeekseni koulusta. Veli Karihtala on vaihtanut Laksojen kiikkutuolissa kiikkumisen puiden tekoon. Niitä on hidas poimia. Karihtalan isäntä esittelee ajan harmaannuttamaa savusaunaa. Sitten se jäi yksistään minun hallintaan. Sinikan lapsuudessa perällä oli kuitenkin oma koulu. Piha on aidattu ja siellä juoksentelee pieniä lapsia. Pirtistä oli uuni purettu eikä siellä pystynyt yöpymään eikä sitä pystynyt lämmittämään. Ensimmäiselle luokalle menin kouluun 13 kilometrin päähän, koulua oli syksyin keväin kuusi viikkoa. Remonttimies innosti myös Sinikkaa jatkamaan remonttia ja nyt urakka alkaa olla valmis. Jokailtainen reissaaminen Lukkaroistenperälle alkoi tympiä ja he alkoivatkin suunnitella oman talon rakentamista 1980-luvulla. Paikalle kuitenkin kasvoi rehevä kukkaloisto. Olin siellä yksin ja oli kova ikävä. Myllylän Raunin maine pihanlaittajana on kiirinyt myös sinne missä Lukkaroistenperän yleinen tie päättyy. Mansikkasavotta on kesken. Raunin pihalta näkee komean Piehinkijoen läheltä. Kaivurilla ensin laitettiin se nurin, Rauni kertoo. Lukkaroistenperältä on pitkä matka Vihannin keskus-
taan kouluun. Laksojen puutarhan erikoisuus on ilmasipuli. Lapsuudesta on jäänyt turvalliset ja kauniit muistot, vaikka elämä usein oli puutteellistakin, Sinikka kertoo lapsuudestaan. Autiomäen tilalle saatiin nuorimies, joka oli kiinnostunut vanhan kunnostamisesta. Ei oo muuta kun lämmittää. Sähköjohdoilla ei kuitenkaan haluttu pilata kaikkia seiniä ja ne laitettiin modernisti välikatolle. Vuosi oli 1950. Laksojen puutarhan kas-
telussa auttaa Piehinkijokeen asennettu uppopumppu. Ukko- koira seuraa leikkisästi mökkiliiterin vieressä ja ottaa välillä kaikkein suurimman halon leikkikaveriksi. Vanha savusauna on kengitetty, eli alahirret on vaihdettu uusiin. Siitä pihan laittaminen on levinnyt ja sivupiha on vielä laittamatta. Talon valmistuttua pihan laittaminen alkoi suuresta hiekkalaatikosta. Ilmari tarkastaa postilaatikon ja toivottaa tervetulleeksi keltaisen talon tupaan. Niinpä en keväällä lähtenyt hakemaan edes todistusta. Uusia perunoitakin on jo syöty. Keväällä piti miettiä, että istuttaisiko tähän jotakin kun on niin harva, Rauha sanoo kukkapenkistään. 10
JARMO TYYSKÄ
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Oli hirviä hinku kouluun. Minulla ei riitä sinni poimimiseen. Rauha Lakso hoitaa rakkaudella kasvihuoneessa viihtyvää viiniköynnöstä.
Erikoisuus. Laksot keräävät omasta puutarhastaan syötävää pitkin kevättä. Ennen eläkeikää Ilmari kävi Rautaruukilla töis-
S
mari.pienipaavola@sps.fi
sä ja tilalla oli maatila. Meillä kasvaa myös viiniköynnös. Leikkipaikka onkin tullut tarpeeseen, sillä Raunilla ja Hannulla on iso perhe ja lastenlapsiakin on jo syntynyt. Se tekee sipulit korkealle varteen, ei maan sisään kuten muut lajit.
Lukkaroistenperän kauimma
vaikka ohra tähkii jo.
Käki kukkuu,
Annika Pienipaavola
iellä missä Lukkaroistenperän yleinen tie vaihtuu kapeaksi yksityistieksi asuu Rauha ja Ilmari Lakso. Pienimmissä taimissa ei ole niin paljoa piikkejä kuin muissa, Rauha sanoo. Hän muistelee, että seitsemännellä luokalla alettiin kulkea Vihannissa koulussa. Meitä oli kolme lasta. Jopa niin hyvin, että museovirasto on antanut vanhojen rakennusten kunnostuksesta rakennussuojelupalkinnon vuonna 2009. Autiomäen mökin emäntä, Sinikka Karihtala kertoo, että talo on hänen kotitalonsa. Pyhän aikana pääsi käymään kotona. Osa on pienempiä ja osa isompia. Illat oltiin tääl-
lä, Rauni kertoo. Kolme lastenlastakin on ilmaantunut. Pappa, äitini isä eli vielä turvana muutaman vuoden. Myllylöiden pihalla on toki tilaa myös lasten leikkiä ja harrastaa. Tuli semmonen tunne, että pitää alkaa entisöidä, Sinikka kertoo. Kolme tuntia menee. Talveksi kaadan sen ja peitän matolla, Rauha kertoo. Ilmari Lakso nautiskelee päivähetkestä takan kupeessa tuvassa.
JARMO TYYSKÄ
Viiniköynnös. Erikoinen kasvi tekee sipulit korkealle varteen, eikä maan sisään niin kuin muut lajit. Väliaikaisesti irrotetut palaset muistuttavat vieläkin ohikulkijoita tarinas-
ta. Takapihan aitauksessa juoksentelee Raunin nuorimman tyttären Ingan hevonen ja poni. Vanhassa lammasmökissä on joskus kauan sitten ollut hevosia yötä ja sen ovensuuta on sen takia korotettu. Koulun vintillä olin kortteerissa. Ilmari poimii tyrnejä ja mansikoita, sen jälkeen Rauha käsittelee ne. Karihtaloiden omistamalla Autiomäen tilalla jokainen talo on hyvin hoidettu. Sisällä juttelevat naapurin isäntä Veli Karihtala ja Rauha. Tämä on ollut 40 vuotta autiona. Täällä on oma rauha ja luonto lähellä, Rauni sanoo. Syrjäseudulle muuttamista Rauni ei ole koskaan katunut. Kun mentiin naimisiin, asuttiin ensin Pattijoella. Talon vieressä on myös kolmea eri pionilajia ja piharakennuksen vieressä kasvaa lipstikkaa. Sieltä muutettiin Vihantiin kirkonkylälle. Hirsien välissä on sammalta vanhan rakennustavan mukaan ja saunaan on laitettu uudet lauteet ja lattia. Innostushan se on siinä kun kattoo, miten ne menestyy, Rauni kertoo harrastuksestaan
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Sinikka Karihtala asuu kunnostetussa kotitalossaan. Museovirasto palkitsi Karihtalat rakennussuojelupalkinnolla vuonna 2009.
JARMO TYYSKÄ
Kotitalossa. Myllylöiden nuorin Inga-tytär hoitaa innokkaasti ponia ja hevosta.
Kanin kopilla. heinäkuuta 2011
JARMO TYYSKÄ
11
JARMO TYYSKÄ
Palkitut. Veli Karihtala nauttii savusaunan löylyistä.
JARMO TYYSKÄ
iset asukkaat
JARMO TYYSKÄ
Kädenjälkiä. Talo ehti olla ennen entisöintiä autiona 40 vuoden ajan.
Savusauna. Rauni Myllylän kädenjäljet koristavat Lukkaroistenperän kotipihaa.
JARMO TYYSKÄ
Ingan kaverit. 1-vuotias Iida Myllylä ihastelee söpöä kania.
Lyijykynä on kuitenkin yleisin työväline. Meillä oli tosi hyvä kuviksenopettaja, Susanna, joka innoitti minua piirtämään. Sittemmin hän alkoi kuulla kehuja omastakin kädenjäljestään ja ihmiset kysyivät, miksei hän piirrä enemmän. Haaveenani olisi kuvittaa lastenkirjoja.. Sain synttärilahjaksi kameran ja otin luontokuvia. Mutta kun katson ensimmäisiä töitäni, huomaan, että taidot ovat kehittyneet. Aku Ankan piirtäjistä Don Rosa on paras, sillä on oma tyyli. Ilmeisesti velikin on ollut tyytyväinen lopputulokseen. Ensiksi hän käytti kuivapastelleja, ja sen jälkeen tutuiksi ovat tulleet mustat hiilet sekä öljyvärit. Toiseen kirjaan hän pyysi mustavalkokuvia. heinäkuuta 2011
Emilia Hatula
emilia.hatula@sps.fi
KÄRSÄMÄKI Anu Laitilan pii-
rustustöitä oli ihasteltavana Kärsämäen kirjastossa Elämäntarinafestivaaleilla. Herra Hakkarainen on yksi parhaista hahmoista. Myös kotoa on löytynyt inspiraation lähteitä. Ruha on välillä vaihdellut piirtämistekniikkaansa. Piirtämiseni oikeastaan alkoi Jacksonin muotokuvista. Silloin tajusin, että piirtä-
EMILIA HATULA
minen on hauskaa. Isosisko on tunnettu perheen piirtäjänä, ja Ruha ajatteli sen olevan tämän hommaa. Olen fanittanut ja seurannut Johnny Deppin elämää ensimmäisestä Pirates of the
Caribbean- elokuvasta asti. Ne on ihan tavallisia piirustuksia. Mutta kannustavista kommenteista sopii olla kiitollinen.
Parhaimmistoa. Piirrän paljon keskiaikaan liittyviä kuvia. Koulun historiantunnit ovat vauhdittaneet Anun mielikuvitusta, ja esimerkiksi Rooma on antanut paljon ideoita luomistyöhön. Anu saa hahmoihinsa ideaa Koiramäestä.
tuntenut itseäni hyväksi piir-
täjäksi, vaan itsevarmuus on
kehittynyt tekemisen kautta.
Linnat ritareineen kiehto-
vat Anua. Hänen kasvonsa on vaikea piirtää, joten en ole uskaltanut koettaa toista kertaa. En piirrä juurikaan sarjiksia, mutta muuten tykkään lukea niitä jonkun verran. Tilaustöitäkin on tullut tehtyä. Harrastus vaatii omaa rauhaa, joten Ruha ei kaipaa tutkivia silmäpareja sen toteuttamishetkellä. Väritän useimmiten puuväreillä, mutta joskus jätän kokonaan värittämättä. Tein niitä työnä ja lavastin tilanteita. Olen harrastanut piirtämistä lukion ekasta luokasta lähtien, ja yhtä kauan olen ihaillut Jacksonia.
"
Piirtämiseni oikeastaan alkoi Jacksonin muotokuvista."
Katja Ruha piirustusharrastaja
Tuleva mediaosaaja. Veli näki kuviani ja pyysi, kuvittaisinko hänen runokirjansa valokuvillani. Harmittaa, etten ole kertonut sitä hänelle. Ensin minulta pyydettiin valokuvia, mutta kuvaaminen ei ole yhtä vahvasti hallussa. Lukion kuvaamataidontunnit olivat Ruhalle merkittäviä. En muista, miten löysin tämän taiteellisen alan. Taiteellisia esikuvia löytyy erilaisia. Kaikkien aikojen parhaina töinään Ruha pitää näyttelystä paikkansa saaneet Johnny Deppin ja jalkapalloilija Ronaldinhon kasvokuvat. Lukion jäädessä taakse Ru-
ha jatkoi Piippolaan mediapuolelle. 12-vuotias Anu tietää, että taidon oppii parhaiten tekemisen kautta.
Väriä. Festivaalien sarjakuvakurssilla hän työsti sarjakuvaa, jossa kissat yrittivät vallata koirien linnaa. Michael Jacksonin kasvot on helppo piirtää, koska ne ovat niin symmetriset. Viirun ja Pesosen Viiru on siksi hyvä hahmo, että se on hauska. Valitsin koulussa toiselle vuodelle graafisen suunnittelun ja nettisivujen tekoa, koska niissä voin käyttää piirustustaitoja hyväksi. Hauskuus on hahmoilla tärkeä juttu.
Esikuvat ovat tärkeitä piirtäjällekin
Kasvojen hahmottelu kiinnostaa
LAURA SEPPÄ
Emilia Hatula
emilia.hatula@sps.fi
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen Elämäntarinafestivaaleilla saatiin ihastella Katja Ruhan taiteellista osaamista, kun hänen lyijykynätöitään oli esillä kotiseutumuseossa. Minulla oli tietty määrä kehyksiä, joihin valitsin parhaimmat työni. 12 Historia innoittaa Anua piirtämään
EMILIA HATULA EMILIA HATULA
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Koulussa piirtäminen on siten erilaista, että siellä tehdään mainoksia ja logoja. Suurin osa niistä oli Michael Jackson- aiheisia. Hankalimmiksi osiksi ihmiskasvoissa hän mainitsee hiukset. Ronaldinhon halusin yrittää piirtää siksi, että kuvassa hänellä on syvä varjo kasvoillaan ja hänellä on jännät kasvonpiirteet. Mauri Kunnas on hyvä, koska ne koirahahmot on huvittavia ja hauskan näköisiä. Katja antaa luovuuden kukkia niin koulussa kuin vapaa-ajan taiteilussa.
Muotokuvissa Ruhaa kiehtovat kasvojen hahmotteleminen eri kulmista sekä erilaiset vaatteet. En ole aina
Kynästä asiaa. Kehystetty Johnny Depp on Katjan oma suosikkipiirustus.
Olen hyvä kritisoimaan omia töitäni, olen perfektionisti siinä mielessä. Uutena tekniikkana Ruha tutustui digitaaliseen piirtämistekniikkaan, ja sai lahjaksi oman piirtopöydän. Koulussa oppilailla on käytössään suuret, tietokoneisiin helposti kytkettävät piirtopöydät. Suurin osa töistä käsitteli eläinhahmoja historiallisessa ympäristössä
Yrittäjä Jari Sarasvuo (kuvassa) keskustelee Eeva Joenpellon romaanista.
Inno Nelosella 26.07. klo 20.00 Sirkan ja Taiston keittiö on suoraan 70-luvulta. Palkittu dokumentti kertoo Afghan Star kilpailusta.
Ihanan Elisan tytär TV2 torstai 28.07. New York (K13) 21.55 Vikinglotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Diili 23.35 MM-ralli: Helsingin näytösajo 0.05 Pohjanmeri 1.05 Kovan onnen kundi 1.35 Kimppadiili 1.50 Voittojahti 2.50-6.00 MTV3 Deitti
MTV3
6.00 Voittojahti 6.45 Kimppadiili 7.00 Kesäsää 7.55 Huomenta Suomen kesäaamu 10.00 Tunteita ja tuoksuja 10.50 Suurin pudottaja 11.45 Ostoskanava 12.45 Voittojahti 13.05 Rantalentis Deluxe vol 3 14.30 Voittojahti 15.30 Kimppadiili 15.45 Teho-osasto 16.45 Voittojahti 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän Sää 19.30 Sillä siisti 20.00 Samaa sukua 21.00 House 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 MMralli: Suomi RalliExtra 22.50 Moderni perhe 23.20 Night Watch yövahti (K15) 1.35 Kimppadiili 1.50 Voittojahti 2.50-6.00 MTV3 Deitti
MTV3
6.00 Voittojahti 6.45 Kimppadiili 7.00 Kesäsää 7.55 Huomenta Suomen kesäaamu 10.00 Tunteita ja tuoksuja 10.50 Suurin pudottaja 11.45 Ostoskanava 12.45 Voittojahti 13.05 Rantalentis Deluxe vol 3 14.30 Voittojahti 15.30 Kimppadiili 15.45 Kauhukeittiö 16.45 Voittojahti 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän Sää 19.30 Karavaanarit 20.00 Mentalist (K13) 21.00 Kova Laki: Los Angeles (K13) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Prisoner (2009) 23.35 Ilman johtolankaa 0.35 Kimppadiili 0.50 Voittojahti 1.50-6.00 MTV3 Chat
NELONEN
6.00 Älypää-TV 8.35 Ostosruutu 8.50 Ostosruutu 9.05 Pikakurssi kodinostoon 9.35 Kämppä myyntikuntoon Britanniassa 10.10 Hurja remontti 11.05 Paavo Pesusieni 11.30 Waverly Placen velhot 12.00 Ostosruutu 12.30 Ostosruutu 13.15 Ostosruutu 14.00 Wipeout USA 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Kämppä myyntikuntoon Britanniassa 16.00 Hurja remontti 16.55 Nelosen sää 17.00 Päivien viemää 17.50 Oprah 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Elixir 20.00 Brittien Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Good Wife 22.00 Sinkkuelämää (K13) 22.40 Sinkkuelämää (K13) 23.20 Nelosen uutiset 23.30 Nelosen sää 23.35 Frasier 0.05 Poliisit 0.35 Aavekuiskaaja (K13) 1.35 Ostosruutu 1.50-6.00 Älypää-TV
NELONEN
6.00 Älypää-TV 8.35 Ostosruutu 8.50 Ostosruutu 9.05 Pikakurssi kodinostoon 9.35 Kämppä myyntikuntoon Britanniassa 10.10 Hurja remontti 11.05 Paavo Pesusieni 11.30 Waverly Placen velhot 12.00 Ostosruutu 12.30 Ostosruutu 13.15 Ostosruutu 14.00 Wipeout USA 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Kämppä myyntikuntoon Britanniassa 16.00 Hurja remontti 16.55 Nelosen sää 17.00 Päivien viemää 17.50 Oprah 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Elixir 20.00 Inno 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (K13) 22.00 Suomi D: Seksimessut 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Poliisit 0.15 MotoGP-makasiini 0.45 Detroit 1-8-7 (K13) 1.45 Ostosruutu 2.00-6.00 Älypää-TV
NELONEN
6.00 Älypää-TV 8.35 Ostosruutu 8.50 Ostosruutu 9.05 Pikakurssi kodinostoon 9.35 Kämppä myyntikuntoon Britanniassa 10.10 Hurja remontti 11.05 Paavo Pesusieni 11.30 Waverly Placen velhot 12.00 Ostosruutu 12.30 Ostosruutu 13.15 Ostosruutu 14.00 Wipeout USA 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Kämppä myyntikuntoon Britanniassa 16.00 Hurja remontti 16.55 Nelosen sää 17.00 Päivien viemää 17.50 Oprah 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Poliisit 20.00 Unelmien poikamiestyttö 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (K15) 22.00 Luokkakokous Havaijilla 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Poliisit 0.15 Mad Men (K13) 1.15 Lost (K15) 2.15 Ostosruutu 2.30-6.00 Älypää-TV
NELONEN
6.00 Älypää-TV 8.35 Ostosruutu 8.50 Ostosruutu 9.05 Pikakurssi kodinostoon 9.35 Kämppä myyntikuntoon Britanniassa 10.10 Hurja remontti 11.05 Paavo Pesusieni 11.30 Waverly Placen velhot 12.00 Ostosruutu 12.30 Ostosruutu 13.15 Ostosruutu 14.00 Wipeout USA 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Kämppä myyntikuntoon Britanniassa 16.00 Hurja remontti 16.55 Nelosen sää 17.00 Päivien viemää 17.50 Oprah 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Poliisit 20.00 Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (K15) 22.00 Toimintatorstai: Hitman (K15) 23.55 Nelosen uutiset 0.05 Nelosen sää 0.10 Frasier 0.40 Poliisit 1.10 Ostosruutu 1.256.00 Älypää-TV
6.00 Voittojahti 7.40 Kimppadiili 7.55 Ostoskanava 8.25 Dibitassut 8.55 6.00 Voittojahti 6.45 Kimppadiili Uki 9.00 Hello Kitty 9.15 Repe 7.00 Kesäsää 7.55 Huomenta Suomen kesäaamu 10.00 Tunteita Sorsan Show 9.40 Viidakon Ykä ja tuoksuja 10.50 Suurin pudottaja 10.05 Kasperin kauhukoulu 10.35 Bakugan 11.00 Pokémon 11.25 Ben 11.45 Ostoskanava 12.45 Voittojahti 13.05 Rantalentis Deluxe vol 3 10: Alien Force 11.50 Pilanpäiten 14.30 Voittojahti 15.30 Kimppadiili 12.00 Kaikkea sitä näkee 12.05 15.45 Teho-osasto 16.45 Voittojahti Beach Volley Weekly 12.35 MM-ralli: 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut Suomi 13.05 Formula 1 Ennakkotunnelmat 13.35 Voittojahti elämät 18.00 Suurin pudottaja 14.35 MTV3 Chat 15.55 Lauantain 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän Sää 19.30 perheleffa: Kasperin kauhukoulu 17.30 FUTIS+ 18.00 Formula 1: Daa-da daa-da Syksyn sävel aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset retro 21.00 Totuuden hetki 22.00 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Extra 19.30 Karpon parhaat 20.00 Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 MMBiisikärpänen 21.00 Kauhukeittiö ralli: Suomi RalliExtra 22.50 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Formula 1: vapaat harjoitukset Päivän Sää 22.15 Tulosruutu 22.25 23.20 40 v. Ihana Elisan jatkosarja. Johannesta (Martti Suosalo) kannattelee eräs asia: nähdä Pisan torni, ennen kuin se kaatuu.
Elokuva Karvinen 2 MTV3kanavalla sunnuntaina 31.7. 7.41 Nelli ja Iiro 7.48 Herää pahvi: Aarrearkku 7.57 Olivia 8.17 Maikki ja pelottava Pontso 8.40 Galaxi 8.42 Late lammas 8.50 Uinnin MM 10.10 Ihanan Elisan tytär 11.05 Summeri 11.06 2012 vuonna nolla 11.30-11.40 Summeri 11.35 Zeke ja taikataulu 12.02 Summeri 12.05 Uusi päivä 12.30 Uusi päivä 13.00 Uusi päivä 13.30 Isä Matteon tutkimuksia 14.30 Elämäni eläimet: Bondi Beachin lääkäri 14.55 UP: Emmi Ensemble Yöhön asti 15.00 Uinnin MM 17.00 Totte 17.10 Totte 17.25 Pikku Kakkonen 17.55 Ruusujen jälkeen 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Bella Block (K13) 21.00 Kesäillan valssi 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Raja the Border (K15) 22.50 Rush (K15) 23.35 Tulli 0.05 Rikostarinoita Suomesta 0.35-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.00 Uinnin MM 7.45 PIKKU KAKKONEN 7.48 Leijulaakso 8.07 Ruusulaakson Roosa 8.22 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.46 Pikku Nikke 9.00 GALAXI 9.03 Asha 9.17 Karvinen 9.29 GALAXI 9.30 Kanikenttä 9.43-9.50 Operaatio Hurrikaani 10.00 Peukaloisen retket: Suomi-Maija 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.50 Iskelmä-Finlandia 13.40 Molskis, sanoi Eemeli, molskis! 15.00 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 15.30 Uinnin MM 17.00-17.20 Elämäni eläimet: Bondi Beachin lääkäri 17.25 V75-ravit 18.00 Matkapassi: Istanbul 18.50 Tvuutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen kesäsää 19.10-20.40 Kalteva torni (K11) 20.45 Ikimuistoinen: Danny 21.00 Erikoisryhmä Stuttgart 21.45 UP: Emmi Ensemble Yöhön asti 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Soluttautujat (K15) 23.50 Eastbound & Down (K15) 0.20 Raja the Border (K15) 1.05-4.05 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.00 Uinnin MM 7.45 PIKKU KAKKONEN 7.48 Touhukkaat: Kun mikään ei sovi 8.11 Ystävykset 8.18 Hauskat ötökät 8.46 Taikaplaneetta 9.00 GALAXI 9.01 Pertti ja Purtti 9.15 Sketsiä! 9.28 Tallitytöt 9.38 Lulu ja lehmä 9.479.54 Late lammas: Lampolan lauantaitanssit 10.00 Muumilaakson tarinoita 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30-10.55 13 tuntia 11.00 Sydänmailla 11.45 Makujen matkassa: Aitoa Aasiaa 12.10 Laivakokin matkassa 12.40 Oliver Twist 14.45 Verta, hikeä ja noutoruokaa 15.45 Uinnin MM 17.10-17.55 William & Mary 18.00 Kuninkuusravit 18.50 Tvuutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen kesäsää 19.10 Puolustuksen puheenvuoro 20.00 Kesäillan valssi 20.50 Yhteys 20.55 Ruusujen jälkeen 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Dokumenttiprojekti: Viimeinen kesä 1944 23.45 Kova laki (K13) 0.30 Eastbound & Down (K15) 1.00 Meripelastajat (K15) 1.45 Heartmix 2.15-4.00 Uutisikkuna
MTV3
6.00 Voittojahti 6.45 Kimppadiili 7.00 Kesäsää 7.55 Huomenta Suomen kesäaamu 10.00 Tunteita ja tuoksuja 10.50 Suurin pudottaja 11.45 Ostoskanava 12.45 Voittojahti 13.05 Rantalentis Deluxe vol 3 14.30 Voittojahti 15.30 Kimppadiili 15.45 Samaa sukua 16.45 Voittojahti 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän Sää 19.30 Karavaanarit 20.00 Kadonneen jäljillä 21.00 Event (K13) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Todistettavasti syyllinen 23.35 Lkoodi 0.45 Rillit huurussa 1.15 Kimppadiili 1.30 Voittojahti 2.30-6.00 MTV3 Chat
MTV3
6.00 Voittojahti 6.45 Kimppadiili 7.00 Kesäsää 7.55 Huomenta Suomen kesäaamu 10.00 Tunteita ja tuoksuja 10.50 Suurin pudottaja 11.45 Ostoskanava 12.45 Voittojahti 13.05 Rantalentis Deluxe vol 3 14.30 Voittojahti 15.30 Kimppadiili 15.45 Perhesiteet 16.45 Voittojahti 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän Sää 19.30 Karavaanarit 20.00 45min Special: Koukussa raskauteen 21.00 C.S.I. Mikko ja Jaana saavat tehtäväkseen päivittää keittiö.
Ulkolinja: Idoli Afganistanista TV1 keskiviikko 27.07. Supertähti Robin Williamsin tähdittämä komediaseikkailu.
Kalteva torni TV2 lauantai 30.07. klo 21.30. Karvinen matkustaa salaa isäntänsä Eskon mukana Englantiin.
MA 25.7.
TI 26.7.
KE 27.7.
TO 28.7.
PE 29.7.
LA 30.7.
SU 31.7.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ykkösen aamu-tv 9.30-10.15 Opettaja ohjaimissa 10.20 Kamrat 10.50 Päivän kasvo 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Naapureina Madridissa 12.35 Puutarhurin maailma 13.3514.22 Tie Avonleaan 14.30 Puutarhaunelmia: remix 15.00 Tvuutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Kiehtova maailma: Britannia ilmakuvassa 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.20 Päivän kasvo 18.30 Kamrat 19.00 Itämeren rannoilla 19.50 Ensyklopedia 20.00 Antiikkimakasiini 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 10 kirjaa rahasta 22.00 Van Veeterenin rikostutkimukset (K15) 22.50 Terapiassa 23.15 Tv-uutiset 23.20 Ulkolinja: Euroopan vapauden hinta 0.10-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ykkösen aamu-tv 9.30 Opettaja ohjaimissa 10.20 Kamrat 10.50 Päivän kasvo 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Naapureina Madridissa 12.40 Onnen pyörät 13.35-14.22 Tie Avonleaan 14.30 A-studio 15.00 Tvuutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Historiaa: Machu Picchun arvoitus 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.20 Päivän kasvo 18.30 Kamrat 19.0019.52 Vuosi elämästä 20.00 Tosi tarina: Mutanen Kurajoelta 20.30 Tvuutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Murhamysteeri Purves & Pekkala 22.15 Panorama: Taistelu Egyptistä 22.45 Terapiassa 23.10 Tv-uutiset 23.15 Itämeren rannoilla 0.10 Ideal (K15) 0.35-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ykkösen aamu-tv 9.30 Opettaja ohjaimissa 10.20 Kamrat 10.50 Päivän kasvo 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Naapureina Madridissa 12.35 Hakkerit suurvallan ytimessä 13.3514.23 Tie Avonleaan 14.30 Antiikkimakasiini 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.50 Avara luonto: Etelämeren ulapoilla 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10-17.53 Opettaja ohjaimissa 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.20 Päivän kasvo 18.30 Kamrat 19.00 Eläköön antiikki 19.30 Benidorm 20.15 Villit eläinystävämme 20.25 Viking Lotto ja Jokeri 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio 21.40-22.39 Ulkolinja: Idoli Afganistanista 22.45 Terapiassa 23.15 Tv-uutiset 23.20 Taiteilijaelämää 0.15-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ykkösen aamu-tv 9.30-10.13 Opettaja ohjaimissa 10.20 Kamrat 10.50 Päivän kasvo 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Naapureina Madridissa 12.25 Intohimona autobingo 12.55 Pölynimurin historiaa 13.05 10 kirjaa rahasta 13.35 Tie Avonleaan 14.25 A-studio 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Vuosi elämästä 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10-17.53 Elliotin sisarukset 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.20 Päivän kasvo 18.30 Kamrat 19.00 Puutarhurin maailma 20.00 Puutarhaunelmia 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 Murhan jäljet (K15) 22.45 Terapiassa 23.15 Tv-uutiset 23.20 Kotia päin (K15) 0.45-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.55 Ykkösen aamu-tv 9.30-10.13 Elliotin sisarukset 10.20 Kamrat 10.50 Päivän kasvo 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Naapureina Madridissa 12.40 Dave´s London 13.10 Luontohetki: Luontokuvaajan matkassa 13.35 Tie Avonleaan 14.30 Tosi tarina: Mutanen Kurajoelta 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Ps:n kesä 16.45 Kolme vuodenaikaa: Rentukat 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.1017.53 Elliotin sisarukset 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.20 Päivän kasvo 18.30 Kamrat 19.0020.24 Särkelä itte 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Lapset 22.25 Ensimmäinen Eskelinen 22.45 Terapiassa 23.05 Tv-uutiset 23.10 Komisario Lynley (K15) 0.40-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05 Avara luonto: Romanian karhumailla 8.50 Eläinten elämää maalla ja merellä 9.00 Tv-uutiset 9.05-9.54 Suursodan viimeinen päivä 10.00 Tv-uutiset 10.05 Taiteilijaelämää 11.00 Tv-uutiset 11.05 Pisara 11.1012.28 Naapureina Madridissa 12.35 Kiehtova maailma: Britannia ilmakuvassa 13.35 Tie Avonleaan 14.20 Ensyklopedia 14.30 10 kirjaa rahasta 15.00 Vuosi elämästä 15.55 Pérezin soittokunta 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Tessin tarina 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat 18.45 Avara luonto: Etelämeren ulapoilla 19.35 Yorkshiren etsivät 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.15 Ps:n kesä 22.00 Kova laki: Lontoo (K13) 22.50 Täällä Mumbai 23.15 Komisario Lynley (K15) 0.45-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05-8.54 Avara luonto: Etelämeren ulapoilla 9.00 Tv-uutiset 9.05 Dave´s London 9.35 Vareksen pesät 9.55 Tv-uutiset 10.00 Dok: Volvon musta maanantai 11.00-11.05 Tv-uutiset 11.10-12.30 Naapureina Madridissa 12.40 Itämeren rannoilla 13.35-14.22 Tie Avonleaan 14.30 Puutarhaunelmia 15.00-15.49 Historiaa: Bonnie ja Clyde 15.5516.48 Pérezin soittokunta 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Ps:n kesä 17.55 Intohimona luonto 18.00 Kuuden Tvuutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Tohtori Kiminkinen 18.45 Villit eläinystävämme 18.55 Hercule Poirot: Kohtalokas viikonloppu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto ja Jokeri 20.51 Urheiluruutu 21.10 Kotikatsomo: Uudisraivaaja 22.00 Toisia naisia 22.50 Ideal (K15) 23.20 Anna Pihl (K13) 0.00-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Kaapo 7.17 Nalle Luppakorva: Pulikoimassa 7.25 Neljä nenää: Marjojen poiminta 7.32 Bertin ja Ernien suuret seikkailut 7.38 Hertan maailma: Hertta purkaa kauppakassin 7.41 Nyt mennään!: Soutua 7.46 Humps 7.50 Neppajymykerho 8.00 Olivia 8.22 GALAXI 8.25 Hirveä Henri 8.35 Tohtori Koira: Luksuselämää 8.50 Uinnin MM 10.00 Peukaloisen retket: Lapin kesä 10.25 Muumilaakson tarinoita 10.50 Aamutoimet ympäri maailmaa 11.05 Summeri 11.06 Lockie Leonard 11.30-11.40 Summeri 11.35 Zeke ja taikataulu 12.02 Summeri 12.05 Sydänmailla 12.50 Kesärenki 13.00 Sinut minä tahdon 14.25 Näin Norjassa 14.35 Tankki täyteen 15.05 Uinnin MM 17.00 Utelias Vili 17.20 Pikku Kakkonen 18.00 Tohtori Kleistin perhe 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Kruununprinssi Rudolfin kohtalo 20.55 Hilander-TV 21.20 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Rikostarinoita Suomesta 22.35 Rush (K15) 23.20 Flight of the Conchords 23.50 Heartmix 0.20-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.52 Kaapo 7.17 Elmeri: Elmeri ja taranteli 7.22 Saari 7.26 Ihah-haa: Tutustumme Ellaan 7.33 Pasin ja Kielon valtakunta 7.44 Hertan maailma: Hertta jumppaa 7.47 Neppajymykerho 7.55 Olivia 8.14 GALAXI 8.15 Animalia 8.40 Kanan muna: Lääkärissä 8.50 Uinnin MM 10.10 Ihana Elisa 11.05 Summeri 11.06 Lockie Leonard 11.30-11.40 Summeri 11.35 Zeke ja taikataulu 12.02 Summeri 12.05 Tohtori Kleistin perhe 12.55 Norjaa ristiin rastiin 13.00 Eteenpäin elämään 14.40 Hilander-TV 15.05 Uinnin MM 17.00 Anton Siilinen ratkaisee 17.10 Anton Siilinen ratkaisee 17.20 Pikku Kakkonen 18.00 Satuhäät 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Homeloukku 19.50 Kesärenki 20.00 Vääpeli Körmy ja Marsalkan sauva 20.30 Tankki täyteen 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 L.A. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. ja neitsyt (K15) 1.30 MM-ralli: Suomi RalliExtra 22.40 MM-ralli: Suomi 2.00 Kimppadiili Charlotte Gray 0.55 Formula 1: aika2.15 Voittojahti 3.15-6.00 MTV3 ajot 1.25 MM-ralli: Suomi 1.55 Deitti Kimppadiili 2.10 Voittojahti 3.10-6.00 MTV3 Deitti NELONEN 6.00 Älypää-TV 8.35 Ostosruutu 8.50 Ostosruutu 9.05 Pikakurssi kodinostoon 9.35 Kämppä myyntikuntoon Britanniassa 10.10 Hurja remontti 11.05 Paavo Pesusieni 11.30 Waverly Placen velhot 12.00 Ostosruutu 12.30 Ostosruutu 13.15 Ostosruutu 14.00 Wipeout USA 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Kämppä myyntikuntoon Britanniassa 16.00 Hurja remontti 16.55 Nelosen sää 17.00 Päivien viemää 17.50 Oprah 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Wipeout USA 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Runaway Vacation Perheloma pyörillä 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Messiah (K15) 0.45 Elokuva: Paprika (K13) 2.35 Ostosruutu 2.50-6.25 Älypää-TV
MTV3
MTV3
MTV3
6.00 Voittojahti 7.45 Kimppadiili 8.00 Ostoskanava 8.30 Dibitassut 9.00 Chuggington 9.15 Chuggington 9.30 Yogi ja kaverit 10.00 Superpahisten liiga 10.30 Skidi vastaan Katti 10.55 Remontti-Reiska 11.30 Purjehdusta: 49er Grand Prix 12.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 12.30 Daa-da daa-da Syksyn sävel -retro 14.00 Kaikkea sitä näkee 14.05 Pilanpäiten 14.15 45min Special: Koukussa raskauteen 15.15 Karvinen 2 17.00 Perhesiteet 18.00 Formula 1: osakilpailu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Kasarmi 20.00 Linnan tähdet 21.00 Pomo piilossa 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Lotto ja Jokeri 22.40 Wallander: Faceless Killers (K15) 0.30 Formula 1: Extra 0.40 Formula 1: osakilpailu 2.05 Kimppadiili 2.20-6.00 MTV3 Chat
NELONEN
6.25 Ostosruutu 7.25 Ostosruutu 8.25 Ostosruutu 9.10 Lemmikkieläinten ABC 9.35 Lemmikkieläinten ABC 10.00 Lemmikkieläinten ABC 10.25 Häntä pystyyn 10.55 Häntä pystyyn 11.25 Elixir 11.55 Elixir 12.25 Matkaoppaat 12.55 Matkaoppaat 13.25 Matkaoppaat 13.55 Matkaoppaat 14.20 Jonas 14.50 Salattu teinielämä 15.45 Pulmuset 16.15 Pulmuset 16.45 Wipeout USA 17.45 Usko tai älä 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Elokuva: Kadonneen rakkauden jäljillä 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Kauna (K15) 22.55 Nelosen uutiset 23.05 Nelosen sää 23.10 Rooma (K15) 0.15 Elokuva: Kauna 2 (K15) 2.156.20 Älypää-TV
NELONEN
6.20 Ostosruutu 7.20 Ostosruutu 8.20 Ostosruutu 9.05 Unitupa 9.35 Hurja remontti 10.30 Lemmikkieläinten ABC 10.55 Lemmikkieläinten ABC 11.20 Lemmikkieläinten ABC 11.45 Animal Planet: Löytökoiralle koti 12.45 Frasier 13.15 Frasier 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Good Wife 15.45 Australian Huippumalli haussa 16.50 Unelmien poikamiestyttö 17.45 Sokkokokki 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Elokuva: Zathura avaruusseikkailu 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Tulikärpäsiä puutarhassa (K13) 23.05 Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 23.20 Kill Arman 23.50 Dexter (K15) 0.50 FlashForward 1.50-6.00 Älypää-TV. klo 15.15. Confidential (K15) 0.20 Riskirajoilla: Jättiaallon surffaajat 1.05 True Blood (K15) 1.57-4.00 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Kaapo 7.17 4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.52 Kaapo 7.16 Lilli Pii 7.20 Tikkunikkarit: Omenapuu 7.23 Ariol 7.28 Hertan maailma: Hertta valSamsam: Taikapuu 7.27 Wilma mistaa salaatin 7.31 Jääkarhu Otto Vikkelä: Wilma yökylässä 7.35 7.42 Korkeasaaren eläinlapset: Roope-karhun taikaseikkailut 7.44 Metsäpeura 7.47 Possu Pallero Seikkailija Saku 7.50 Hertan maail7.57 Neppajymykerho 8.05 Olivia ma: Hertta pukee vaatteet 7.52 8.24 GALAXI 8.25 Hevostelua 8.35 Neppajymykerho 8.00 Olivia 8.20 Hotelli Ulappa 8.50 Uinnin MM GALAXI 8.22 Pertti ja Purtti 8.35 10.10 Ihanan Elisan tytär 11.05 Vasikantanssi: Eksyksissä 8.50 Summeri 11.06 Lockie Leonard Uinnin MM 10.10 Ihana Elisa 11.05 11.30-11.40 Summeri 11.35 Zeke Summeri 11.06 Lockie Leonard ja taikataulu 12.02 Summeri 12.05 11.30-11.40 Summeri 11.35 Zeke ja taikataulu 12.02 Summeri 12.05 Uusi Uusi päivä 12.30 Uusi päivä 13.00 Uusi päivä 13.30 William & Mary päivä 12.30 Uusi päivä 13.00 Uusi päivä 13.30 Ajankohtainen kakkonen 14.15 Näin Norjassa 14.30 Homeloukku 15.00 Uinnin MM 14.20 Vääpeli Körmy ja Marsalkan sauva 14.50 Pat & Stan 15.00 Uinnin 17.00 Oktonautit 17.20 Pikku Kakkonen 18.00 Haukka ja kyyhkyMM 17.00 Kimmo Kuu 17.20 Pikku nen 18.50 Tv-uutiset 19.00 Kakkonen 18.00 Inhimillinen tekijä Alueellinen uutislähetys 19.10 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Ulkosuomalaisen tarina Kakkosen kesäsää 19.20 19.50 Viihteellä 20.00 IskelmäYleisurheilun Eliittikisat 21.00 Puolustuksen puheenvuoro 21.50 Tv- Finlandia 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Tulli 22.35 uutiset, sää ja urheilu 22.05-22.45 Kova laki: Erikoisyksikkö (K15) 22.50- Eurodekkari: Vastavirtaan 23.25 Rabbit Fall (K15) 23.50-4.00 1.05 Susikoira (K15) 1.10-4.00 Uutisikkuna Uutisikkuna
YLE TV2
YLE TV2
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Kuunalle 7.06 Simon Taikateltta: Pellepäivä 7.15 Taikakaruselli 7.26 Lauran tähti: Kadonnut lompakko 7.39 Onnea on. Kuvassa Agnese Ristori ja Andrea Casalegno.
Elokuva: Runaway Vacation - Perheloma pyörillä Nelosella 29.7. klo 10.10. klo 21.40. klo 19.10. klo 21.00. heinäkuuta 2011
13
10 kirjaa rahasta TV1 maanantai 25.07
16.00 Uutiset ja sää. 06.25 Nousutahdit. 08.45 Sunnuntai-Suomi. 08.08 Onnen sävel. Kuninkuusravit (Tampere). 14.00 Turkulainen heinäkuu: M-studio. 09.05 Urheiluradio. 08.00 Uutiset ja sää. 17.55 Suomi tänään. 10.00 Kesäsäveliä. 21.45 Selkouutiset. 19.06 Luonto-Suomi. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.53 Maakuntaradio. 20.04 Pyhäurheilu. Suomen MM-ralli. 10.00 Uutiset. 09.10 Sää. 17.55 Suomi tänään. 17.00 Päivän peili ja sää. 17.18 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 06.00 Uutiset. 13.03 Urheiluradio. 21.55 Suomi tänään. 21.15 Päivä tunnissa. 19.03 Urheiluradio. Suomen MM-ralli. 09.00 Uutiset. 12.30 Maakuntauutiset. 07.53 Onnen sävel. 16.35 Brukin ja Ravelin musiikkia. 17.20 Radiaattori. 17.15 Viikonlopun vieras. 09.05 Urheiluradio. 13.40 Rajaton ruoka. 23.00 Uutiset. 19.03 Kuhmon kamarimusiikki 2011. 13.30 Maakuntauutiset. 08.00 Aamun peili ja sää. 20.03 Urheiluradio. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 06.30 Maakuntaradio. 11.00 Uutiset. 11.06 Suomen radio. 11.45 Välisoitto. 18.06 Ralli-ilta 0203-17600. 14.03 Ajantasa. 15.52 Maakuntaradio. 15.00 Uutiset. 10.00 Turkulainen heinäkuu:Välilevyjä. 23.10 Balettimusiikin Yöklassinen.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 19.03 Uudenkaupungin Crusell-viikon fagottikilpailun finaali. 07.50 Merisää. Suomen MM-ralli. 04.20 Pikkujuttu.
YLE Radio Suomi
05.00 Aamupala. 15.55 Yle News. 12.06 Kansanradio. Osa 7/8: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. 07.15 Maakuntaradio. 11.30 Maakuntauutiset. 22.10 Lähikuvassa Eija Ahvo. 08.00 Aamun peili ja sää. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 15.00 Uutiset. 23.10 Yöklassinen.
YLE Radio Suomi
04.00 Uutiset ja sää. 15.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.15 Todellisia tarinoita. 06.15 Aamuhartaus. 18.00 Turkulainen heinäkuu: Kustavin saaristossa. 06.30 Maakuntaradio. 18.00 Uutiset. 07.50 Aamuhartaus. 07.50 Merisää. Suomen MM-ralli. 20.45 Lotto ja Jokeri. 75-vihjeet. 21.00 Uutiset. 23.00 Uutiset. 09.10 Sää. 08.15 Urheiluradio. Suomen MM-ralli. 16.00 Uutiset ja sää. 18.00 Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 00.00 Uutiset ja sää. 00.15 Nuotin vieressä. 08.20 Sunnuntai-Suomi. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 08.15 Ykkösaamu. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 07.00 Aamun peili ja sää. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 10.00 Musiikkia ja mielentiloja. 19.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 13.06 Lauantai-Suomi. 13.55 Pikkujuttu. 17.30 Suomi tänään. 07.45 Hartaita säveliä. 17.20 Urheiluradio. 06.25 Nousutahdit. 17.00 Päivän peili ja sää. 17.00 Päivän peili ja sää. 11.35 Äänikellari. 18.00 Uutiset. 22.05 Avaruusromua. Kuninkuusravit. 11.40 Tekniikan käsikirja. 03.15 Radioteatteri esittää:Valo yössä. 22.00 Uutiset ja sää. 09.11 Maakuntaradio. 15.10 Maakuntaradio. 05.02 Aamupala. 15.50 Veneilysää. 21.50 Merisää. 18.50 Iltahartaus. 13.30 Maakuntauutiset. 06.03 Sää. 17.20 Urheiluradio. 17.25 Suomi tänään. 18.55 Suomi tänään. 21.50 Merisää. 11.55 Päivän mietelause. 07.45 Hartaita säveliä. 18.03 Urheiluradio. 11.15 Radioteatteri esittää: A.A. 16.05 Olen suomalainen. 08.00 Aamun peili ja sää. 21.00 Uutiset. 16.15 Faunin iltapäivä. 11.13 Suomen radio. Keskipäivän peili ja sää. 15.00 Uutiset. 11.00 Ortodoksinen liturgia Jumalansynnyttäjän Suojeluksen kirkosta Kirkkonummen Jorvaksesta. 16.15 Faunin iltapäivä. 15.50 Veneilysää. 18.30 Hartaita säveliä. 07.15 Aamusoitto. 18.30 Hartaita säveliä. 00.15 Nuotin vieressä. 14.30 Maakuntaradio. 11.03 Suomen radio. 09.00 Uutiset. 08.15 Urheiluradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.00 Uutiset. 09.00 Uutiset. 11.55 Päivän mietelause. 20.03 Sää. 18.50 Merisää. 19.00 Uutiset ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 16.00 Uutiset ja sää. 17.55 Suomi tänään. 08.17 Maakuntaradio. 14.00 Turkulainen heinäkuu: Kokka kohti Turkua! 15.00 Uutiset. 09.00 Uutiset. 10.00 Uutiset. 13.30 Maakuntauutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 19.03 Kansanmusiikin ilta. 00.00 Uutiset ja sää. Muuttunut Suomi ja 90-luvun lama. 16.15 Maakuntaradio. 19.03 Urheiluradio. 15.55 Yle News. 17.55 Suomi tänään. 17.00 Päivän peili ja sää. 17.35 Radioteatteri esittää:Valo yössä. 15.55 Yle News. 17.00 Päivän peili ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. 07.00 Aamun peili ja sää. 11.33 Suomen radio. 22.05 Turkulainen Ääniversumi. 11.30 Maakuntauutiset. 22.00 Uutiset ja sää. 12.30 Maakuntauutiset. 17.15 Urheiluradio. 16.00 Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 09.55 Oulun Pyhän Luukkaan kappelin kellot kutsuvat. 06.04 Aamupala. 11.03 Suomen radio. 15.52 Maakuntaradio. 09.00 Uutiset. 14.03 Urheiluradio. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 154. 19.03 Radioteatteri esittää: Grrgrr. 00.00 Uutiset ja sää. 15.52 Maakuntaradio. 01.10 Mielensäpahoittaja 03.15 Radioteatteri esittää:Valo yössä. 08.17 Maakuntaradio. 18.00 Horisontti. 10.00 Pikku Ykkönen. 05.52 Aamupala. 03.15 Radioteatteri esittää:Valo yössä. 21.45 Selkouutiset. 07.50 Aamuhartaus. 12.32 Suomen radio. 04.20 Pikkujuttu.
YLE Radio Suomi
05.00 Aamupala. 22.00 Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 08.15 Ykkösaamu. 06.15 Aamuhartaus. 13.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 09.00 Uutiset. 12.18 Lauantai-Suomi. 19.00 Uutiset ja sää. 23.03 Runotyttöjä ja Pitkätossuja. 10.30 Suomen radio. 13.55 Pikkujuttu. 15.10 Maakuntaradio. 12.55 Suomen radio. 00.15 Nuotin vieressä. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Keskipäivän peili ja sää. 17.20 Olympiaradio. 07.00 Aamun peili ja sää. 10.00 Uutiset. 23.00 Uutiset. 12.55 Suomen radio. 17.20 Suomalaiset puolueet. 21.45 Selkouutiset. 11.40 Kuka on kukin kirjallisuudessa. 15.50 Veneilysää. 13.03 Urheiluradio. 14.50 Lauantai-Suomi. 14.00 Uutiset. 17.20 Turkulainen heinäkuu:Turun kaupungin historiaa. 07.50 Merisää. 10.03 Ajantasa. 05.15 Eväsreppu. 15.08 Tähtisumua. Suomen MM-ralli. 11.33 Suomen radio. 21.00 Uutiset. 18.03 Urheiluradio. 12.30 Kiveen hakaut. 22.00 Uutiset ja sää. 08.30 Radioteatteri esittää: Kauimpana kuolemasta. 17.00 Päivän peili ja sää. 13.03 Urheiluradio. 18.03 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 15.00 Uutiset. 23.00 Uutiset. 13.03 Urheiluradio. 07.00 Aamun peili ja sää. 14.03 Ajantasa. 21.50 Merisää. 21.00 Uutiset. 17.30 Suomi tänään. 18.50 Merisää. 07.00 Uutiset. 23.00 Uutiset. 11.03 Nousevan auringon talo. 13.00 Uutiset. 13.03 Urheiluradio. 15.03 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 07.03 Turkulainen heinäkuu: Näistä levyistä en luovu. 12.45 Merisää. 05.15 Radioteatteri esittää: Kauimpana kuolemasta. 09.05 Turkulainen heinäkuu: Syntymäpaikkasankari. 15.05 Urheiluradio. 13.32 Suomen radio. 09.05 Urheiluradio. 07.15 Maakuntaradio. 00.15 Nuotin vieressä. 20.59 Vikinglotto. 12.15 Viikon tietokirja. 09.11 Maakuntaradio. 11.33 Suomen radio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 06.00 Uutiset. 18.55 Suomi tänään. 00.00 Uutiset ja sää. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 11.03 Suomen radio. 18.04 Pyhäurheilu. Metsäradio. 13.40 Anonyymit kotikiusatut. 22.05 Urheiluradio. 22.10 Tuhannen tanssin maa. 12.15 Suomen radio. 07.00 Uutiset ja sää. 15.10 Maakuntaradio. 12.05 Viikon taiteilija: korutaiteilija Björn Weckström. 14.06 Runotyttöjä ja Pitkätossuja. 22.00 Uutiset ja sää. 09.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 20.00 Uutiset. 15.10 Maakuntaradio. 14.30 Maakuntaradio. 18.00 Uutiset. 20.04 Iskelmä-Finlandia. 22.10 Euroopan taivaan alla. 19.06 Suomi tänään. 08.17 Maakuntaradio. 11.33 Suomen radio. 21.03 Urheiluradio. 23.10 Yöklassinen.
TO 28.7. 09.05 Urheiluradio. 15.00 Uutiset. 13.03 Urheiluradio. 20.13 Sää. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 12.00 Uutiset ja sää. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 12.32 Suomen radio. 07.45 Hartaita säveliä. 15.05 Urheiluradio. 15.10 Kultakuume. 09.00 Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 14.00 Figaro. 19.00 Uutiset ja sää. 00.15 Nuotin vieressä. 16.05 Urheiluradio. 20.00 Jazzradio. 22.05 Turkulainen heinäkuu. 11.00 Uutiset. 20.06 Sää. 18.50 Iltahartaus. 10.06 Sää. 20.06 Sää. 22.10 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 23.03 Yöhitaat. 14.03 Ajantasa. 04.15 Amerikan ääni. 04.02 Aamupala. 10.00 Uutiset. 15.00 Uutiset. 13.00 Todellisia tarinoita. 10.03 Ajantasa. 17.20 Viikon valinta. 19.03 Uudenkaupungin Crusell-viikko 2011. Keskipäivän peili ja sää. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 155. 03.15 Hitin kaava.
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma kesä Keski-Pohjanmaalla 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Iltapäivää Pookista 15.00 Alueuutiset 15.05 Iltapäivää Pookista 16.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma kesä Keski-Pohjanmaalla 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Iltapäivää Pookista 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma kesä Keski-Pohjanmaalla 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 16.45 Ravivihjeet 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma kesä Keski-Pohjanmaalla 10.00 Aamukahvi 10.45 Ravivihjeet 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Iltapäivää Pookista 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Kuuma kesä Keski-Pohjanmaalla 10.00 Aamukahvi 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti jatkuu 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Kuuntele Tomppaa 21.00 Pookin yö-musiikia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 10.00 Jumalanpalvelus Kemistä 12.00 Toivekonsertti; studionumero 0700-392111 (3,52e/min+pvm) 15.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 9.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Toivekonsertti; studionumero 0700-392111 (3,52e/min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 17.00 Päivän peili ja sää. 10.00 Oulun Tuiran seurakunnan jumalanpalvelus Pyhän Luukkaan kappelista. 14.00 Uutiset. 14.30 Maakuntaradio. Jalkapalloilua. 07.15 Maakuntaradio. 09.00 Uutiset. 14.00 Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 06.30 Maakuntaradio. 11.25 Radiaattori. 14.00 Uutiset. 12.32 Suomen radio. 22.10 Nyrokradio. 09.11 Lauantai-Suomi. 10.00 Figaro. 11.03 Suomen radio. 13.06 Suomen radio. 07.53 Maakuntaradio. 12.15 Suomen radio. 23.03 Kansanradio. Suomen MM-ralli. 07.00 Aamun peili ja sää. 12.40 Viikon luontoääni. 18.55 Suomi tänään. 22.05 Romantiikan rajapintoja. 22.05 Urheiluradio. 16.15 Maakuntaradio. 10.00 Uutiset. 15.50 Veneilysää. 17.35 Radioteatteri esittää:Valo yössä. 10.50 Oopperaketju. 10.03 Sää. 09.10 Sää. 13.40 Sunnuntai-Suomi. 13.00 Turkulainen heinäkuu. 18.05 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 16.00 Uutiset ja sää. 08.15 Urheiluradio. 17.00 Päivän peili ja sää. 07.03 Aamusoitto. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 18.55 Suomi tänään. 17.45 Romano mirits. 05.02 Aamupala. 06.05 Hartaita säveliä. 23.37 Yövieras. 12.15 Suomen radio. 22.00 Uutiset ja sää. Idän ja lännen tiet. 17.35 Radioteatteri esittää:Valo yössä. 09.05 Isä ja poika. 11.57 Vakioveikkausvihjeet. 19.00 Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 17.20 Urheiluradio. 06.15 Aamuhartaus. 17.20 Urheiluradio. 16.00 Uutiset ja sää. 06.03 Sää. 18.06 Torvimusiikkia. 19.03 Pyhäurheilu. 11.00 Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 07.04 Onnen sävel. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 21.35 Suomi tänään. 14.06 Ajantasan lauantaivieras. 12.55 Suomen radio. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 158. 16.15 Maakuntaradio. 14.00 Uutiset. 14.00 Uutiset. 07.50 Merisää. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 11.00 Julkinen sana. 09.10 Sää. Masennuksen torjuntaa ja onnen reseptejä. 16.00 Uutiset ja sää. 15.40 Viikon tietokirja. 07.53 Maakuntaradio. 07.00 Aamun peili ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 21.15 Kultakuume. 15.00 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä Flunssabisnes osa 18. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 18.06 Puhelinlangat laulaa. 11.00 Turkulainen heinäkuu:Turun kaupungin historiaa. 13.30 Maakuntauutiset. Leo Tolstoin Anna Karenina. 16.15 Svengaava iltapäivä. 20.00 Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 16.10 Entisten nuorten sävellahja. Keskipäivän peili ja sää. 09-144 800. 13.00 Uutiset. 21.40 Suomi tänään. 12.32 Suomen radio. 08.00 Aamun peili ja sää. 00.05 Yöradio. 21.03 Urheiluradio. 21.55 Suomi tänään. 07.15 Maakuntaradio. 10.30 Suomen radio. 21.15 Päivä tunnissa. 07.04 Suomi soi. 12.15 Turkulainen heinäkuu: Eve Mantu järjestää kukkahattutätien huviretken. 15.00 Uutiset. 03.15 Radioteatteri esittää:Valo yössä. 20.00 Uutiset. 06.30 Suomi soi. 09.21 Maakuntaradio. 05.21 Aamupala. 06.05 Hartaita säveliä. heinäkuuta 2011
TI 26.7. 18.03 Sää. 15.55 Yle News. 13.10 Kiveen hakatut. 16.00 Uutiset ja sää. 08.17 Maakuntaradio. 14.00 Turkulainen heinäkuu: Kokka kohti Turkua! 15.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 15.05 Kulttuuriuutiset. 22.05 Urheiluradio. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 16.00 Uutiset ja sää. 19.06 Suomi tänään. 13.30 Maakuntauutiset. 11.00 Uutiset. 09.00 Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 08.00 Uutiset ja sää. 15.10 Maakuntaradio. 03.40 Luontoretki. 15.10 Kultakuume. 09.11 Maakuntaradio. Katri Helena. 21.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 17.55 Suomi tänään. 19.03 Urheiluradio. Jalkapalloilua. 10.07 Lakatut varpaankynnet. 23.03 Kiveen hakatut. 22.10 Café Tropical. 17.00 Päivän peili ja sää. 12.30 Maakuntauutiset. 09.11 Maakuntaradio. 20.00 Uutiset. 11.00 Radioteatteri esittää: Grrgrr. 15.05 Urheiluradio. 17.25 Kertomuksia Suomesta. Suomen MM-ralli. 11.03 Suomen MM-ralli. 07.53 Maakuntaradio. 18.03 Urheiluradio. 00.05 Yöradio toiveiden yö. 20.14 Amerikan ääni. 13.00 Uutiset. 21.15 Kultakuume Turussa. 15.52 Maakuntaradio. 14.00 Turkulainen heinäkuu: Kokka kohti Turkua! 15.00 Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 22.05 Urheiluradio. 09.00 Uutiset. 18.50 Merisää. 20.00 Uutiset. 17.00 Päivän peili ja sää. 21.45 Selkouutiset. 09.10 Sää. 11.30 Maakuntauutiset. 07.50 Aamuhartaus. 22.05 Urheiluradio. 21.15 Kultakuume. 17.50 Tiedettä Suomen Turusta: Reseptori. 17.35 Radioteatteri esittää:Valo yössä. 00.05 Rock-Suomi: Naisten vuoro.
YLE Radio Suomi
05.00 Uutiset ja sää. 14.00 Uutiset. 10.03 Ajantasa. 11.50 Arkisto: Suomen Joutsenen korjaamisesta messulaivaksi. 10.03 Urheiluradio. 07.00 Aamun peili ja sää. 11.30 Lauantai-Suomi. 12.45 Merisää. 21.00 Uutiset. 17.15 Urheiluradio. 18.03 Urheiluradio. 13.55 Pikkujuttu. 12.45 Merisää. Radioateljee esittää: Todellisia kuvitelmia 23.10 Yöklassinen.
LA 30.7. 00.05 Yöradio. 06.04 Aamupala. 16.00 Uutiset ja sää. 03.15 Radioteatteri esittää:Valo yössä. Osa 8/8: Ruotsalainen kansanpuolue. 18.00 Uutiset. 12.45 Merisää. 14.03 Ajantasa. 09.10 Sää. 13.06 Suomen radio. 20.03 Sää. 08.00 Uutiset ja sää. 07.00 Aamun peili ja sää. 21.03 Urheiluradio. 06.30 Maakuntaradio. 22.00 Uutiset ja sää. 06.30 Maakuntaradio. 14.35 Hitin kaava. 09.11 Maakuntaradio. 20.03 Urheiluradio. 12.30 Maakuntauutiset. 23.10 Yöklassinen.
SU 31.7. 08.15 Urheiluradio. 14.03 Ajantasa. 22.05 Urheiluradio. 18.55 Pyhäurheilu. 15.05 Kulttuuriuutiset. 07.15 Aamusoitto. 10.30 Suomen radio. 22.05 Eksoottista Euroopasta. 13.00 Uutiset. 12.15 Suoraa puhetta! 14.00 Turkulainen heinäkuu:Välilevyjä. 13.55 Pikkujuttu. 19.00 Uutiset ja sää. 20.04 Sää. 11.55 Päivän mietelause. 22.00 Uutiset. 21.50 Merisää. 16.00 Uutiset ja sää. 07.00 Uutiset. 16.00 Uutiset ja sää. 17.00 Päivän peili ja sää. 15.35 Äänikellari. 18.03 Urheiluradio. 00.00 Uutiset ja sää. 23.28 Kertomuksia Suomesta. 11.00 Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 19.00 Uutiset ja sää. 07.15 Maakuntaradio. 17.00 Päivän peili ja sää. 04.20 Pikkujuttu.
YLE Radio Suomi
05.00 Aamupala. 12.15 Turkulainen heinäkuu: Suomen vanhin sanomalehti. 12.30 Maakuntauutiset. 11.55 Päivän mietelause. 23.33 Arjen designia. 00.05 Yöradio. 09.40 Lauantai-Suomi. 12.55 Suomen radio. 08.15 Ykkösaamu. 12.45 Merisää. 21.15 Lauantai-Suomi. 17.00 Päivän peili ja sää. 19.00 Uutiset ja sää. 07.00 Aamun peili ja sää. 18.01 Iltahartaus. 08.05 Kirjakerhon kymmenluvut. 13.06 Suomen radio. 21.15 Päivä tunnissa. 23.03 Minna Pyykön maailma. 07.45 Hartaita säveliä. 11.30 Maakuntauutiset. Radioateljee esittää: Todellisia kuvitelmia 14.00 Turkulainen heinäkuu: Kokka kohti Turkua! 15.00 Radioteatteri esittää: Kolme miestä mökissä. 11.07 Nuotin vieressä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.50 Veneilysää. 07.53 Maakuntaradio. 11.33 Suomen radio. 09.00 Uutiset. 08.17 Maakuntaradio. 22.05 Urheiluradio. 05.52 Aamupala. 08.00 Aamun peili ja sää. 08.00 Uutiset ja sää. 08.05 Urheiluradio. 05.50 Merisää. 10.30 Suomen radio. 21.55 Suomi tänään. 15.10 Kultakuume. 11.07 Nuotin vieressä 250711 11.13 Suomen radio. 14.03 Urheiluradio. 06.25 Nousutahdit. 12.15 Urheiluradio. 15.10 Kultakuume Turussa. 10.04 Pop eilen toissapäivänä. 14.30 Lauantai-Suomi. 09.05 Markku Heikkinen. 15.08 Entisten nuorten sävellahja. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 23.00 Uutiset. 21.03 Iskelmä-Finlandia. Muuttunut Suomi ja 90-luvun lama. 08.05 Epookki. 15.05 Kulttuuriuutiset. 10.03 Ajantasa. 06.25 Nousutahdit. Puh. 13.10 Kerro pieni tarina. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. Suomen MM-ralli. 18.50 Merisää. 22.00 Uutiset ja sää. 22.00 Uutiset ja sää. 20.04 Olipa kerran radio. 04.20 Pikkujuttu.
YLE Radio Suomi
05.00 Aamupala. 08.00 Aamun peili ja sää. 08.00 Aamun peili ja sää. 21.15 Päivä tunnissa. 19.03 Urheiluradio. 09.00 Uutiset. 17.40 Aristoteleen kantapää. 18.00 Uutiset. Jalkapalloilua. 19.06 Puhelinlangat laulaa. 10.59 Sunnuntai-Suomi. 13.32 Suomen radio. 19.03 Urheiluradio. 21.55 Suomi tänään. 00.05 Yöradio. 09.15 Dokumenttiryhmä esittää. 15.05 Urheiluradio. 13.00 Uutiset. 16.15 Faunin iltapäivä. Suomen MM-ralli. 17.43 Sunnuntai-Suomi. 15.50 Veneilysää. 18.55 Ralli-ilta 0203-17600. 09.05 Radiopersoona: Asta Heickell. 13.32 Suomen radio. 13.00 Uutiset. 11.30 Maakuntauutiset. 05.50 Merisää. 10.00 Vastaääniä. 14.30 Maakuntaradio. 21.50 Merisää. Suomen MM-ralli. 07.03 Sää. 15.05 Kulttuuriuutiset. 11.13 Suomen radio. 04.55 Aamupala. 09.00 Uutiset. 19.00 Uutiset ja sää. 17.00 Päivän peili ja sää. 19.03 Ensemble Ambrosius. 17.35 Radioteatteri esittää:Valo yössä. 15.52 Maakuntaradio. 19.03 Lukupiiri. 21.03 Urheiluradio. 20.03 Sää. 04.20 Pikkujuttu.
YLE Radio Suomi
05.00 Aamupala. 15.10 Kultakuume. 21.55 Suomi tänään. 20.00 Uutiset. 07.50 Merisää. 16.15 Maakuntaradio. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 156. 12.45 Merisää. 05.30 Aamupala. Suomen MM-ralli. 12.45 Merisää. 22.20 Karmiininpunaisen kuninkaan hovi. 13.06 Suomen radio. 08.15 Urheiluradio. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. Kuninkuusravit. 09.15 Minna Pyykön maailma. 08.10 Luontoretki. 22.00 Uutiset. 07.00 Aamun peili ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 13.06 Sunnuntai-Suomi. 08.00 Aamun peili ja sää. 11.10 Nuotin vieressä. 06.05 Hartaita säveliä. 17.20 12 kertomusta liikkeestä. 08.15 Ykkösaamu. 11.55 Päivän mietelause. 16.15 Faunin iltapäivä. 20.07 Puhelinlangat laulaa. 00.05 Yöradio. 12.15 Kalle Haatanen. Milnen toiveuusinnan Nalle Puh rakentaa talon. 19.06 Livelauantai. 21.00 Uutiset. Jalkapalloilua. Suomen MM-ralli. 18.00 Uutiset. Suomen MM-ralli. 06.05 Hartaita säveliä. 18.06 Sekahaku. 18.30 Hartaita säveliä. 11.00 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä. 13.00 Viikon taiteilija: tanssija, koreografi Nina Hyvärinen. 16.00 Uutiset ja sää. 13.06 Suomen radio. 18.50 Merisää. Keskipäivän peili ja sää. 21.03 Urheiluradio. 20.54 Suomi tänään. 07.15 Aamusoitto. 18.00 Arkisto: Suomen musiikkin 2000 vuotta. 21.50 Merisää. 15.50 Veneilysää. Keskipäivän peili ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.15 Aamusoitto. 10.30 Suomen radio. 16.00 Uutiset ja sää. 23.03 Olen suomalainen. 21.45 Selkouutiset. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 12.15 Urheiluradio. 13.00 Kirjakerhon kymmenluvut. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 18.50 Merisää. 12.25 Arjen designia. 22.05 Aikamme suomalaista musiikkia. 11.07 Nuotin vieressä. 13.03 Urheiluradio. 20.05 Jokaniemen sävelradio. 07.50 Aamuhartaus. 06.25 Nousutahdit. 18.50 Merisää. 11.00 Uutiset. 21.00 Jatzofrenia. 15.05 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 11.30 Romantiikan rajapintoja. Vakioveikkausrivi. 15.55 Yle News. YLE Radio 1
07.00 Uutiset ja sää. 15.00 Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 21.20 Hitin kaava. 12.15 Suomalaiset puolueet. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 157. 11.13 Suomen radio. 22.05 Kymmenen pientä minuuttia. 13.32 Suomen radio. Osa 17: Liikaa lihava. 18.00 Kuka on kukin kirjallisuudessa. 23.10 Yöklassinen.
KE 27.7. 11.07 Nuotin vieressä. 23.03 Lakatut varpaankynnet. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 10.03 Ajantasa. 19.06 Ralli-ilta 0203-17600. 08.00 Aamun peili ja sää. 22.10 Kantritohtorin juurihoitoa. 13.45 Suomen radio. 14
MA 25.7. 07.15 Aamusoitto. 15.03 Urheiluradio. 09.55 Mielensäpahoittaja 10.00 Uutiset. 10.00 Uutiset. YLE Radio 1
06.00 Uutiset ja sää. 19.50 Arkisto: Suomen Joutsen vihitty merimiesammattikouluksi. 19.00 Uutiset ja sää. Suomen MM-ralli. 13.00 12 kertomusta liikkeestä. 11.16 Suomen radio. 12.15 Suomen radio. 12.32 Suomen radio. 16.05 Musiikkia romantiikan rajapinnoilta. 19.41 Suomi tänään. 19.03 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 12.18 Suomen radio. 20.00 Uutiset. Mä voisin olla amerikkalainen. 09.05 Vastaääniä. 20.03 Jalkapallotilanne. 21.45 Selkouutiset. 16.05 Turkulainen heinäkuu: Näistä levyistä en luovu. 09.05 Mahdollinen tehtävä. 11.55 Päivän mietelause. 14.30 Maakuntaradio. 13.00 Turkulainen Epookki. 18.06 Luonto-Suomi. 11.03 Urheiluradio. 20.30 UMO Live! 21.15 Kultakuume. 12.55 Suomen radio. 20.50 Suomi tänään. 13.55 Pikkujuttu. 05.00 Uutiset ja sää. 12.00 Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen.
PE 29.7. 11.00 Aristoteleen kantapää Turussa: Turku ja Åbo. 11.00 Uutiset. 13.32 Suomen radio. 17.25 Suomi tänään. 17.55 Suomi tänään. 20.07 Kerro pieni tarina. 21.03 Urheiluradio. 15.05 Kulttuuriuutiset. 06.30 Suomi soi. 08.00 Aamun peili ja sää. 16.15 Maakuntaradio. 09.11 Iskelmäradio. 21.00 Uutiset. 22.00 Uutiset ja sää. 09.00 Uutiset. 22.00 Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 18.06 Suomi tänään. 21.55 Suomi tänään. 07.50 Aamuhartaus. 13.50 Tiedetuokio. 18.15 Turkulainen heinäkuu: tuokio turkulaisittain. 08.15 Ykkösaamu. V5-vihjeet. 22.00 Uutiset ja sää. 18.00 Ehtookelloina Savitaipaleen kirkon kellot. 11.30 Reseptori
taa, että kurssilla ei keskitytä maan kursseille. Syyskuun Kuntamarkkinoilla järjestetään näyttely ilmoitetuista esineistä. Hanhisuanto on tuttu kaikenlaisen kirjoittamisen kanssa. Opettaja kannusti, että näitä sinun pitää alkaa kirjoittamaan. Aikoinaan Reisjärven opistolla pidetyllä kirjoittajakurssilla saatu palaute rohkaisi häntä kirjoittamaan tunteensa auki. net -verkkosivuilla. Paras ajankohta lepakoiden tarkkailuun on poutainen ja lämmin yö, jolloin tuulee mahdollisimman vähän. heinäkuuta 2011
15
Nyt etsitään hauskinta kuntaesinettä
Kilpailu: Kuntaliitto järjestää Kuntamarkkinoiden yhteydessä kilpailun hauskimmasta kuntaesineestä. Kaikki runot ta, runokurssien osallistujista Erkki Kotila soitti meille luetaan kurssin aikana ää- yksi kolmasosaa on miehiä. Proosaa etupäässä kirjoittava Niemelä kertoo runojen synnyttämisen olevan itselleen työlästä. teytettyä. Hetkittäisiä inspiraation purkautumisia tai harkittua työstämistä. Siinä saa vähillä sanoilla paljon aikaiseksi, hän hymähti. tautuvat runokursseille. Pienillä paikkakunnilla voi tulla helposti runopojan leima, Böhm-Sallamo Kurssilaiset koolla. Runokurssillakin yksi tärkeä tekijä on Hanhisuannon mukaan palaute. Kilpailun päättymispäivä on 30.8. Olen sellainen vähillä sa- eilen kaksi melodiaa ja nyt neen, ja kaksipäiväisen kurs- Nuoriakin on usein mukana. Hanhisuanto on kirjoittanut myös erilaisia kertomuksia ja satujakin. Omien runojen lukeminen ääneen sekä samanhenkinen seura ovat myös kurssin parasta antia. Esineiden yleisöäänestys järjestetään 5.- 15.9.2011 Kunnat. Laske havaitsemasi lajit ja yksilöt yhden tunnin ajalta kyseisenä viikonloppuna. Siellä uskalsin kirjoittaa kokemuksistani. Jos ei, ne jäävät sitten muhimaan. Böhm-Sallamo huomaut- miehiä ja nuoria osallistuPirkko Böhm-Sallamo kertoi Runoja sinulle ja laulun sa- lauantaina. Haen etupäässä virikkeitä. Raahe-opiston järjestämä noja sinulle -teemalla kulkePääpaino kurssilla on kir- lausumiseen, sille on omat neella kurssilla oli tänä vuon- joittamisessa, mutta omien kurssinsa, vaan kyse on runo- kurssi pyöräytti käyntiin Vina mukana jotain aivan uutta, runojen ääneen lukemiseen jen ääneen lukemisesta ja sen hannin kotiseutuviikon.. Hauskin esine palkitaan ja kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto.
Kiinteistöverotuspäätökset postitetaan elokuussa
Verotus: Vuoden 2011 kiinteistöverotuspäätökset postitetaan elokuun alussa. Kurssin osallistujista noin puolet ovat Vihannista, loput lähialueilta. Yksi heistä oli raahelainen Seija Hanhisuanto, joka on ollut hakemassa runo-oppia jokaisena viitenä kertana, kun kurssi on Vihannissa järjestetty. Myös uusi omistaja on vastuussa kaupantekovuonna maksuunpannusta, vielä suorittamatta olevasta kiinteistöverosta.
Lepakoita bongataan kuun lopussa
Suomen lepakkotieteellinen yhdistys järjestää lepakonbongaustapahtuman ensimmäistä kertaa Suomessa. Kukin harrastaa kirjoittamista omalla tyylillään. Tapahtuman päivämäärä on 29.31.7. Usean kirjoittajan unelma, oma kirja on haaveissa, mutta prosessi tuntuu vielä kovin työläältä. Siksikin kursseilla on Hanhisuannolle omanlaisensa merkityksensä. tyyliään. Vihannin runokurssi vetää vuosittain noin kymmenkunta osallistujaa. ja 2.11.2011. Hän kokeekin kirjoittamisen terapeuttisena toimintana. Se merkitsee hänelle enemmän kuin harrastusta, sillä se oli hänen elämässään portti, joka kuljetti pois lapsuuden ikävistä muistoista. Hän ei ottanut kurssia tavoitteellisesti, kuten ei ylipäänsäkään rakasta kirjoitusharrastustaan. Antoisaksi hänen kuvailema kurssi tarjosikin sen verran virikkeitä, että paperille muodostui runoja. - Siinä saa vähillä sanoilla paljon aikaiseksi.
nouden omimmakseen. Böhm-Sallamo rohkaiseenoilla sanoja, Niemelä kuvasi niihin on yön aikana kehitet- sin tuotokset esitetään julkikin pienten paikkakuntienkin ty sanoja, kurssin ohjaaja sesti yleisölle. keässä osassa. Siellä miehetkin uskalmukaan innostuu jokunen uusikin. Kiinteistöveron eräpäiviksi on ilmoitettu 14.9. Vaikka kiinteistö olisi myyty kuluvana kalenterivuonna, vero määrätään myyjälle. Virikkeitä harrastukseensa etsi toista kertaa kurssille osallistunut pattijokinen Anna-Liisa Niemelä. Pitkään proosaankin olisi halu päästä kiinni. Nykyhetkessä Hanhisuanto kokee vapaamittaisen ru-
Vapaamittaiset runot. Kurssin oh- pohtii ja jatkaa, että kaupunjaaja Pirkko Böhm-Sallamo kertoo, että kurssilla käy uskollinen perusjoukko vuodesta toiseen, ja lisäksi gissa käyttäytyminen on erilaista. Oulussa, joka on yksi Böhm-Saletukäteen ja saada sanoman- kun runouden kanssa kiedot- rohkaiseminen on myös tär- lamon opetuspaikkakunnissa muutamiin lauseisiin ki- tiin yhteen musiikki. Lisätiedot osallistumisesta ja havaintolomake löytyvät osoitteesta www.lepakko.fi.
Kynästä on terapeutiksikin
Runokurssi kokosi harrastajat Vihantiin.
TERHI MARJAKANGAS
Terhi Marjakangas
terhi.marjakangas@sps.fi
VIHANTI Yhdessä tekeminen
antaa uusia ulottuvuuksia harrastukseen, joka yleensä on yksinäistä puurtamista. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Tarkoituksena on aktivoida harrastajia sekä muita lepakoista kiinnostuneita ilmoittamaan havaintojaan lepakoista. Miehet eivät ole uskaltautuneet Vihannin runokurssille vielä kertaakaan, vaikka todistetusti runoja kirjoittavat. Yhdessä inspiroitumisen saivat viikonloppuna kokea kymmenkunta runokurssille osallistunutta. Sillä on pitkäkestoiset seuraukset, kun pienenä tuntee itsensä sukulaisen hylkäämäksi, Hanhisuanto valottaa asioita, joiden oli pakko päästä paperille. Vihannin runokurssiin osallistunut Seija Hanhisuanto kertoo kokevansa vapaamittaisen runouden tällä hetkellä omimmakseen. Kunnat voivat osallistua kilpailuun ilmoittamalla vaikkapa lahjatuotteita, joissa kunnan vaakuna esiintyy. Onhan runojaan julkaisseista suurempi osa miehiä kuin naisia. Jos runoja syntyy, ne syntyy. Portti avautui hänelle kirjoittajakurssilla. Niiden ydin kun täytyy pureskella valmiiksi
TERHI MARJAKANGAS
kynnyksen ylittämisestä.
Viikonlopun kurssi kokosi yhteen pääasiassa aiemminkin mukana olleita naisia Vihannin lähialueilta ja Vihannista. Kiinteistövero määrätään aina sille, joka on omistanut kiinteistön kalenterivuoden alkaessa
(1.1.2011). Miehet pelkäävät leimautumista
23%). Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Milloin viimeistään kannattaa poimia mansikoita. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Millainen porukka poimii marjat myyntiin. Onko teillä myynnissä muita marjoja?
"
Viimeisiä viedään. Klikkaa Pyhäjokiseudun nettisivuille.
Emilia Hatula
emilia.hatula@sps.fi
HENRY RANTANIEMI
KUNNON
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Puhelin 010 665 5145 Faksi 08 479 5125
Konttori avoinna ma klo 8.00-16.00, ti-pe klo 9.00-15.00 Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai 57. Ei hyvä eikä huono. Siellä on minä, emäntä ja tytön perhe poimimassa.
B. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. heinäkuuta 2011
Millainen oli Männikön tilan mansikkasato?
Kotiseudun uutiset ja lomasään tarkistat kätevästi yhdestä paikasta. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. 23%).. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekis-terissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Vois sanoa, että keskinkertanen sato. Olethan poiminut mansikkasi ajoissa?
Vois sanoa, että keskinkertanen sato. Ei hyvä eikä huono."
Veijo Männikkö marjanviljelijä
Vadelmaahan meillä on. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. Ihan hyvin sekin menee kaupaksi. VIRTANEN
Jakeluhäiriöt: 0200 58585 ark. 16
PÄIVÄN KYSYMYS
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Kuinka paljon on käynyt marjanostajia?
Ihan riittävästi on käynyt. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. vuosikerta Verkkolehti: www.pyhajokiseutu.fi
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Suomen Paikallissanomat Oy ISSN 0356-2492 Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2008 7114 kpl
HAAPAVESI Mansikka on useimpien suomalaisten mielimarja, ja tänäkin kesänä poimijat ovat muistaneet kerätä mukavan saldon omaan pakastimeen. Mansikka-aika alkaa olla
jo lopullaan, mutta vattuaika on parhaimmillaan. 0400 580 135 Sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@sps.fi Ilmoitukset: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@sps.fi Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@sps.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@sps.fi Tilaushinnat:
Erkki Heikkilä Markkinointipäällikkö 010 665 5113 0400 589 430
TAPIO
Hanna Tenkula Ilmoitusvalmistaja 010 665 5150
Kesto 12 kk 89e Määräaikainen 6 kk 60e, 3 kk 38e Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 52,50e, 6 kk 30e, 3 kk 19e
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. klo 6-14, vkl. Männikön marjatilalla Ainalissa myyntiin menevät marjat ovat itse perheen poimimia.
Millainen mansikkasatonne on tänä kesänä ollut, Veijo Männikkö. klo 6-12 ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
VIIVI & WAGNER
Simo Husso Päätoimittaja 010 665 5114 040 5274530 Taina Talvi Tilaukset/ rivi-ilmoitukset 010 665 5145
Sirpa Kortet Uutistuottaja 010 665 5144 050 438 0845
Jarkko Rautio Myyntineuvottelija 010 665 5147 050 325 6907
Heli Nurkkala Toimittaja 010 665 5143 050 438 0846
Jaana Heikkilä Myyntineuvottelija 010 665 5181 050 544 5499
Laura Seppä Toimittaja 010 665 5167 050 438 0849 Jari Kangaskorte Urheilu, freelancertoimittaja p
08-470 930, 0400 589 490
- Omakotitalot - Kattoremontit - Pesuhuoneet ja luksussaunat - Tapetoinnit - Maalaustyöt
Yli 30 vuoden kokemuksella
p. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. Puh. / kerta
Varaa edullista ilmoitustilaa!
Eeva-Liisa Elorinne p./fax (08) 474 220 040 5258 681 info@perhekoti.net www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13 86300 Oulainen
Parhaat palvelut - Palveluhakemisto joka maanantai
Varaa edullista ilmoitustilaa
Jaana 050 5445 499 jaana.heikkila@sps.fi Jarkko 050 3256 907 jarkko.rautio@sps.fi
Koko 1 x 30 10 + alv./kerta Koko 2 x 30 20 + alv./kerta. 0400 777 347
Sahojen, pyörien, leikkureiden
MYYNTI HUOLTO VARAOSAT OULAISTEN KONE JA PYÖRÄ Avoinna ma-pe klo 9-17
p. 010 661 4550
Meiltä myös nestekaasut, betoninlämmityskaapelit ja ilmalämpöpumpun sääsuojat!
Tämä ilmoituspaikka vain
10
+ alv. heinäkuuta 2011
17
Kalevalaista jäsenkorjausta opiskelijatyönä
p. 0400 280 496
Varaa edullista ilmoitustilaa!
Kaski Ay
Rakennuspalvelu
HENKILÖNOSTIMET, MAANTIIVISTÄJÄT, TILAT, KONTIT, PIIKAUS- JA PORAKONEET, LÄMMITYSKALUSTON JA PALJON MUUTA VUOKRAA CRAMO YLIVIESKA
Ratakatu 22, 84100 Ylivieska. 0400 283 944 Matti Nurmela Matkanivantie 878
Maan suosituin keittiö
Ota yhteyttä Mauri Myllykangas p. 0400 479711
www.rakennuspalvelukaski.fi
RAKENNUSKONEVUOKRAAMO
Pyhäsalmen Rakennuspalvelu p
Mahdolliset tiedustelut Heikki Heikkilältä puh. Rautiolaisen Anna Rautakosken Go Leader oli ryhmässään kuudes ajalla 17,6a. Pe 5.8. Landepaku Oulaisten markkinoilla keskiviikon, kylät voivat tulla esittäytymään(Kyläkirjat myynnissä, palautan kirjat Kannuksen kyläpäivien jälkeen!) torstaina on maksettu paikka markkinoilla vapaana, onko kylillä myytävää. Voitto tuli hyvällä tyylillä, vaikka vauhti oli lopussa aika reipasta, Paavola ihasteli. Sarjat H/D 5585 viiden vuoden välein. Mika Forssin Roosan Onni tuli rinnalle vaatimaan vauhtia. Arkitoko / tottistreenit agility kentällä Oulaisissa, tiistaisin kello 18.00 ja 19.00. klo 18 Vatjusjärvi, Saappaanheittokisat koulun kentällä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Tuija Ropponen 0505647532. Voittokamppailuun kaksikko irtosi maalisuoralla. V4-pelin avauksessa
voitto matkasi Oulaisiin Eino Haaran omistaman Camelin mukana. Ylimääräinen tauko johtui katsomon ja tuomaritornin tulipalosta vuoden 2008 keväällä. pyhajokiseutu@sps.fi. Lisätietoja Kennelkerhon toiminnasta löytyy nettisivustolta, www.oulaistenkennelkerho.com, sekä facebookista.
Järjestöt, yhdistykset, muistilistat sähköpostitse: muistilista. 040-5220477.
Oulaisten JHL 468
Halkosaaren kesäteatteriin lähtijät! Linja-auto lähtee matkahuollosta 30.7. 12.13.8. Aurinko Tallin Maljan Nosto jäi illan päätöslähdössä häntäpäähän laukan myötä.
Babaari nousukunnossa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
KAUSTINEN Mika Moisasen ja
Katja Junttilan Babaari on nousemassa normaalitasol-
leen muutaman heikomman startin jälkeen. 0407493658. Jorma Matalamäen ohjastama Kirmon Vire on menestynyt hienosti kovissa V75-lähdöissä.
tilasta ruuna tienasi 3 000 euroa. Tervetuloa!
OP.Elohopeakerho: Oulainen Merijärvi
Sauvakävely tiistaina 26.7.2011. (paikka numero 14) Tule jututtamaan paikallisia Keskustalaisia ja osallistu kyselyyn, jossa voit voittaa! Kahden päivän aikana myös kansanedustajia vierailee markkinoilla. Jäljestämistä treenataan sopimuksen mukaan. Uran ensimmäinen täysosuma tuli maanantaina Oulussa.
OULAINEN Oulaisten MK/
UA:n Janne Taskila jättää rallicrossin SM-sarjan viimeiset osakilpailut ajamatta. klo 10.00.
Oulaisten Eläkeläiset ry
Pelaamme mölkkypeliä Väinölän ranta-alueella tiistaina 26.7. 18
Camelille toinen tolppa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. heinäkuuta 2011
Taskila suuntaa spritteihin
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
JUOKSU
Kipinä Maraton Nivala 16.7. Ky y t i 5 e / aikuiset,lapset alle 15v.ei maksua. Autoon ei tarvitse suuria muutoksia tehdä sprinttejä varten, Taskila suunnitteli.
YLEISURHEILU
Hirvenjuoksu KalaVieska-cup Kalajoki 20.7. Aurinko Tallin Kirmon Vire saalisti yhtä suuret palkintorahat, ravattuaan suomenhevosten kovimmassa sarjassa kakkoseksi. Babaari kilpailee seuraavan kerran keskiviikkona Reisjärven paikal-
lisraveissa. Haapaveden kylät Ridalan vierailulla. Voittoajaksi kirjattiin 26,8a. Nousijadivisioonan ykkösPalkintorahoille. 13.8. Ilmoittautumiset Riitalle jolta saa myös lisätietoja puh. klo 18:00. Liput JukuParkkiin 21e/henkilö, eläkeläiset 19e/ henkilö,alle 4v,veloituksetta. Lamujoen Perhekodin King Value 17,4 oli lämminveristen
kovimmassa voltissa kahdeksas. Uran neljännestä voitostaan tam-
ma tienasi 2 400 euroa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Tuulalle puh.044 3287741 31.7.11 mennessä
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry.
Yhteislauluillat perjantaisin klo 18-19 29.7. Lamujoen Perhekodin
Cauca nousi ensimmäisen kaarteen laukan jälkeen neljänneksi lyhyessä ryhmässä ajalla 15,8ax. KESÄKISAT urheilukentällä tiistaina 26.7. Tamman omistaa Paavo Kitinprami Oulaisista. Erä-Heppu täydensi alueen hevosten menestysiltaa seuraavassa lähdössä. Hakutreenit kahden viikon välein, maanantaisin kello 17.00 alkaen. Tervetuloa mukaan.
Oulaisten Kennelkerho
Lapsi-koira-leiri Honkamajalla 10.-11.9.2011. Ikärajaa ei ole, mutta lapsen pitää kyetä huolehtimaan itse koirastaan leirin ajan. Tiedustelut: Sari / 0407548283, tai Jaana / 0503812025. Noutajien taipumuskoetreenit sopimuksen mukaan. Erä-Heppu paransi ennätystään toista sekuntia lukemiin 25,9a. N 10,55 km (5): 1) Elli Översti Kalajoki 49.00, 2) Sanna Hyvärinen Hki 57.11, 3) Heli Salo Kalajoki 1.07.00, 4) Anja Ahola HaU 1.12.10. Kärsämäen toinen edustaja Lauri
Kosken Pyrypolun Mig kiri suomenhevosten ykkössarjassa neljänneksi ajalla 26,8. Tea Männistön ja Timo Lappalaisen Meno-Jokeri debytoi menestyksekkäästi nousijadivisioonassa. Alkumatkan kiertelystä huolimatta ruuna tuli sitkeästi perille saakka. Tasaisen kirikamppailun Mauri Jaaran ajokki käänsi edukseen maalipaalun lähestyessä. Eroa voittaneeseen Dominikiin 25,1 jäi puolimittaa. Osallistumispalkinto joka kerta. Lähtö Oulaisten Osuuspankilta klo 13.00.
Hynttyyt yhteen
www.hynttyytyhteenkylat.fi 27.7. Ilmoittaudu tuula.alakastari@haapavesi.fi 044 7591 521. Veli-Erkki Paavola ajoi ruunan kärkeen kiihdytyksessä. Kärkipaikan valtasivat pitkän takamatkan kovat nimet Lars 25,1 ja Jylhätuli 25,8x. Merijärvisen Timo Ylitalon laina-ajokit ravasivat rahasijan. Sarjat ja lajit: T/P 5 ja 7 v 40m ja pallo, T/P 9,11,13 ja 15v 200m, kolmiloikka ja keihäs. Yhdistys maksaa
7548283, tai Jaana / 0503812025. Hänet hylättiin Kiteen osakilpailussa ja viime viikon-
loppuna Kauhajoella ajetun kisan hän jätti suosiolla väliin. Penttilän talon pihalla. tiedustelut ja ilmoittautumiset Jaana Kylmänen, 0503812025. Ilmoittautumiset Sarille/040-754 8283 28.8.2011 mennessä. klo 18.00. Hylkäyksestä tehty valitus on jäänyt avoimeksi. Ahkerasti kilpaileva ruuna nousi Kaustisella neljänneksi 40 metrin takamatkalta alkulaukan jälkeen. Jorma Matalamäki ajoi vauhtikestävän ruunan johtaneen Dominkin rinnalle. Toko / tottistreenit pidemmälle ehtineille, sekä kisaamaan aikoville torstaisin agility kentällä kello 18.00 alkaen. klo 10-15 Naisten päivä Petäjäskosken koululla.
Oulaisten Seudun Invalidit ry
Ulkoboccia pelit torstaisin klo 16-18 Terveydenhuolto-oppilaitoksen piha-alueella.
osanottomaksun johon sisältyy myös ruokailu. Kauden aloittanut Bal-
lyhoo Pepper kiri voltissaan takamatkalta seitsemänneksi ajalla 20,0. Viikon aikana tamma voitti molemmat kilpailunsa. Yleinen (251): 1) Antti Harju P-HUA, 2) Olli Lahti NokUA, 3) Janne Viitikko Juvan UA,...25) Markus Haapala Paratiisin/MU.
LAPUA Huhdannevan ravira-
dalla kilpailtiin neljän vuoden jälkeen. 1.- 4.8. Tiedustelut: Sari / 040-
Oulaisten Taru
4. 1 palkinto/kerta. Kauden paras noteera-
us kirjattiin lukemin 25,8x. Ruuna lähtee lujaa ja keulat irtosi helposti. Lähdön voitti suosikkina matkaan lähtenyt Pulun Pilke 26,6 Alajärveltä. Voittoajaksi kirjattiin 30,5. Latomuseolla kylätoimijoiden vapaapäivä - tapahtuma siirretty ensi vuoteen, päällekkäisten tapahtumien vuoksi. Oriin omistavat Jarmo ja Pekka Salmela Merijärveltä. B-sarja (16): 1) Lauri Lehtomäki Haapajärvi 1155, 2) Marianne Löf Kalajoki 1124, 3) Tuomo Sipilä Alavieska 1118,...8) Pertti Maijala Pyhäjoki 1075, 11) Reijo Siipo Pyhäjoki 1066, 13) Jorma Ojala Merijärvi 972, 16) Eero Sarpola Pyhäjoki 789.
Meno-Jokeri ja Kirmon Vire tekivät tiliä
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
JARI KANGASKORTE
JOENSUU Haapaveden hevoset olivat hyvässä vireessä Joensuun V75-raveissa. Takamatkalta lähtenyt Kirmon Vire noteerasi kovan tuloksen, juoksemalla valiojuoksijaksi ajalla 24,4.
Taftin Tytölle mukavat rahat
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
VIEREMÄ Kärsämäkisen Onni Luomajoen Taftin Tyttö palasi voittokantaan oikeassa paikassa. M40 21,1 km (10): 1) Petri Viertorinne KiuTe 1.34.00, 2) Raimo Latvala Ilmajoki 1.36.03,...4) Kari Perkkiö HaU 1.39.17, 10) Juha Hatula HaU 2.26.22. Ilmoittautuminen 17:45 mennessä.
Oulaisten Seudun Hengitysyhdistys/ KÄRSÄMÄEN SILMUTOIMIKUNTA.
KESÄRETKI Vesipuisto JukuParkkiin Kalajoelle La 6.8.2011 Lähtö Kärsämäeltä kirjaston edestä klo 9.00 pal u u i l l a l l a . Osallistumismaksu 3 euroa kerta. M50 21,1 km (11): 1) Risto Jääskeläinen Haapajärvi 1.32.32, 2) Pertti Hiltunen Ylivieska 1.33.26, 3) Jaakko Syri Lestijärvi 1.37.16,...5) Jukka Kitinprami Vihanti 1.39.47.
AUTOURHEILU
Kardaanikunkku Lempäälä 23.-24.7. 29.7. Voitto oli hevoselle kuudes perättäinen. Ajan loppukaudella mahdollisesti kolme SM-sprinttiä. Kärsämäeltä oleva Johanna ja Raili Pietikäisen Mr Cavallo hylättiin ryhmässään edistävästä laukasta Hannu Kangasharjun ajamana.
MUISTILISTA
Keskustan kunnallisjärjestö Oulainen
KESKUSTA MARKKINOILLA! Tervetuloa Oulaisten Markkinoille ke-to 27.-28.7. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan Kylien yhteiset Kyläpäivät Kannuksessa. Sateen sattuessa sisällä. Luokka punnitaan jatkossa, kun tehtävät kovenevat voittosumman noustessa. Voitontahtoaan Meno-Jokeri näytti kontraamalla vahvasti
maaliin saakka huimassa 21vauhtisessa lopetuksessa. Paavo Karkulehdon
valmentama kiri Vieremällä nuorten sarjan ykköseksi takamatkalta. Timo Ylitalon luotsaama ori jyräsi kovavauhtisessa kilpailussa yk-
köseksi johtaneen Terhonaattorin 26,4a rinnalta. Tervetuloa laulamaan! Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin Suunnistusmestaruuskisat Pudasjärvellä ti 02.08.2011. Hannu Hietasen ajama tamma hallitsi juoksuaan ykkösradalta koko matkan ajalla 37,9
p.040-5853143 Siisti kerrostalohuoneisto, keittiö juuri uusittu, 3h+k 79,5m2 + parveke. 0400 281 692 lvi.eilola@kotinet.com
Vuokrattavana
Viihtyisässä ja rauhallisessa kerrostalossa Oulaisissa sijaitseva hyväkuntoinen pieni yksiö. Yhteyshenkilö: Juha Grekula p. 08-221 780 pekka.saari@expert.inet.fi
SUUNNISTUS
Seutu-Rastit Honkamajalla 20.7.2011 RR, 1,5 km: 1)Salla Tyyskä OuHu 9,41, 2)Hilla Lehtola OuHu 11,36, 3)Kalle Kukkola OuHu 17,05, 4)Ella Jumeri OuHu 18,25, 5)Sanni Tyyskä OuHu 18,47, 6)Hilla Jumeri OuHu 22,52, 7)Aapo Väliharju 32,57, TR 0,95 km: 1)Aino-Maria Linna OuHu 24,17, 2)Heta Saari OuHu 28,40, Rogaining: 1)Jari Sipilä PelPo 42pist 30,20, 2)Timo Mäkelä OuHu 42 pist 36,35, 3)Iisak Helander OuHu 42 pist 37,35, 4)Raimo Jussila HaU 42 pist 38,07, 5)Ari Matkaselkä OuHu 42 pist 38,16, 6)Pauli Vilminko SiSe 42 pist 39,35, 7)Matti Linna OuHu 42 pist 42,16, 8)Heikki Hautala NivU 42 pist 43,41, 9) Mika Marjakangas OuHu 42 pist 45,43, 10)Ari Tukala Taru 42 pist 50,04, 11) Veera Partanen HaU 42 pist 50,23, 12) Raimo Kolppanen Taru 42 pist 53,54, 13) Jouni Karhumaa 42 pist 59,41, 14) Marko Mäkelä OuHu 41 pist 46,19, 15) Anssi Hietaharju Taru 39 pist 54,29, 16) Reima Piispanen SalRe 38 pist 40,42, 17)Seija Jussinniemi SiSe 37 pist 49,15, 18)Tuula Ravaska HaU 37 pist 55,24, 19)Riikka Salonpää OuHu 36 pist 51,02, 20)Terhi Lehtola OuHu 36 pist 54,44, 21)Veikko Kallio OuHu 35 pist 56,37, 22) Paula Jylhä 32 pist 59,29, 23)Ville Ravaska HaU 30 pist 40,28, 24)Eija Linna OuHu 29 pist 55,08, 25)Roosa Juuska HaU 27 pist 47,56, 26)Hannu Kohijoki LAhto 27 pist 50,43, 27)Kaija Partanen HaU 24 pist 57,14, 28)Kaija Salonpää OuHu 21 pist 50,17, 29)Pekka Linna OuHu 20 pist 38,39, 30)Jukka Lehtola OuHu 17 pist 38,57, Rogaining partiot: 1)Marja-Liisa Laitala KEV ja Pirkko Ekdahl NivU 42 pist 51,26, 2)Seppo Vainikainen ja Jouni Haaraniemi 42 pist 52,14, 3)Peetu ja Veeti Jumeri OuHu 30 pist 58,09, 4) Sanna Matkaselkä ja Oona Jumeri OuHu 21 pist 48,40, 5) Eila Martinmäki ja Marjatta Väärälä OuHu 20 pist 49,31, Arvonnassa voitti Terhi Lehtola
EXTRAJAKELU
SIIKALATVOILLE
Torstaina 28.7.2011
MAALÄMPÖPUMPUT
Jalkapallo Naisten kolmonen OuHu -K-Pallo ti. Ota malli mukaan.
Sihvola 0400 729 852
Merijärvellä Ristivuorella
Keskiviikkona 27.7.2011 klo 17-18.30
Radat: A, B, C, D-polkureitti Opastus: Pyhäjoki-Oulainen maantieltä nro 787, 2 km Pyhänkoskelta Pyhäjoelle päin. M17 100 m (6): 1) Janne Törmänen 1994 OP 11,51, 2) Philippe Nkansi OP 11,51, 3) Juho Arpi 1994 AlatPi 11,68. M 200 m (9): 1) Eetu Rantala 1993 OP 22,06, 2) Jukka Pasanen 1986 OP 22,54, 3) Antti Kokkonen 1986 VeitsilKV 22,58. 6,90
Torilla tapahtuu
Jokisen punasta heraa ke Oulainen 9-11, H:vesi 12-13.30 Kalajokista Lylyn uutta Siikliä ke Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13. 6,90 Keskiviikko Pannupihvi ja keitetyt perunat.... 040-5098785
Kysy kaikista ruuista gluteenitonta vaihtoehtoa!
Lounas noutopöydästä ma-pe 10.30-14.00 Lounas 7.90, Keittolounas 6.00 TERVETULOA!
Halutaan vuokrata
Ilmoitusvaraukset ja tiedustelut: Jaana Heikkilä 050-544 54 99 jaana.heikkila@sps.fi Aineistot: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi
Saunallinen kt-kaksio Oulaisten keskustasta p. 044-0771225 tai 044-0775594 Saunallinen neliö tai okt. 26.7. Lisätietoja 040-5083904 tai 044-5890139
Auraparsakaalikeitto VL G Unkarilainen possunpata VL G Pähkinämousse Lihakeitto M G Sitruunalohi M G Pannari Katkarapukeitto Herkkupata naudasta G Vadelmakiisseli M Lohikeitto VL G Paprikabroileripata VL G Mannamarjat Tomaattipaprikasosekeitto Kaalilaatikko M G Banaanipaistos
- joka yhdestoista lounas veloituksetta! Maanantai Prinssinakkikastike muusilla.................6,90 Tiistai Perunamuusijauhelihalaatikko.. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 25. N 200 m (8): 1) Jenni Kivioja 1987 IisVi 24,99, 2) Riikka Kokko 1995 OP 25,14, 3) Anniina Kortetmaa 1995 KannU 25,56.
OULAINEN, Koskelankatu 2 P. klo 10
1 EURON KIRPPUTORI
KAIKKI VAATTEET 1/kpl
Yhteiskristillinen Lähetyskeskus
MANSIKOITA ja vadelmia
- poimittuna tai itsepoimien - perkattuna ja pakastettunakin Nyt myös mehumarjoja
Myymälässämme kattavat valikoimat LVI-tarvikkeita.
Sivustatäytettävä PYYKINPESUKONE 7 kg Pakastearkku 212l A-luokka
Asennus ja huoltotyöt
349,280,-
Haapaveden Ainalissa Karhukankaantie 932
26 vuoden
Tule tekemään kauppoja!
- kahvi- tai mehutarjoilu!
0400 385 372 0400 384 215
Männikkö Soita klo 11-23
kokemuksella.
ISO PÖYTÄTUULETIN
Kotikokki sähköliesi 50 cm Luxor TV 32"
29,229,349,-
Nyt Maaningan mieheltä
PÖLYPUSSIT
Oulaisten markkinoilta ke-to
Letkut, suulakkeet ja suodattimet. p. Myös keskusimureihin. takuu ilmainen kustannusarvio paikan päällä
Kysy energiaavustuksesta
LUKIJANTORI
Myydään
Omakotitalo, 4h+k+s 90m2 www.nettiasunto.com ID 43115 (Oulainen) Skeittiramppi 62*400*122. klo 19.00 siirtonurmella. heinäkuuta 2011
19
ke 27.7. 0400-828032 Järjestäjä: Saloisten Reipas
YLEISURHEILU
Valkean kaupungin kisat Oulu 16.7. 040-5046189 Yksiö tai kaksio Oulaisista. Kilpailun ulkopuolella: Janne Keskikastari 1987 OuHu 12,23 ja Eetu Rantala 1993 OP 10,87. p. 044-2817246
L LVI EILOLA KY
p. Oulaisten ja Haapaveden torilla alk. Tied. 5,50 Perjantai Viherpippurihärkää ja keitetyt perunat.... 6,90 Torstai Kermainen lohikeitto ............. p. (08) 472 388, 050-362 4540 HAAPAVESI Pulkkilantie 85 p. Tervetuloa kannustamaan.
jonka suorituskyky ja käyttöturvallisuus ovat huippuluokkaa! Valmiiksi asennettuna 5 v. p. 040-5584911
www.ravintolaoulas.fi. (08) 452 666 RAAHE, Antinkankaantie 30 P