kanssa jo vuosien ajan.
Parivaljakko sijoittui kolmanneksi Palveluskoirien SM-kisojen henkilöhaussa. kerran
ja yhteiset muistot koulusta kokoavat vuoden 1955
ylioppilaat yhteen. >> 14
Hilkka Vilminko
Oulaisten seurakunnan talouspäällikkö Mervi Heikkilä-Matinlauri seuraa, kun Erkki Ahvenlampi työskentelee seurakuntatalon saneerauksessa.
Odotus on pian ohi
Seurakuntatalo: Evakkoaika päättyy lokakuussa. >> 6
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
Annika Pienipaavola
IRTONUMERO 2e
Sirpa Kortet
Terttu tykkää
yhteishengestä
Luokkakokous 13. ARKISTO Laura Seppä
MAANANTAI 26. >> 11
Pääkirjoitus: Pelastussuunnitelmat ovat tapahtumayleisön huomioimista. >> 8-9
Merijärvinen Eveliina Roimola on harrastanut
hakuilua 6 vuotiaan Bordercollie Mustan Magian Samin, ?Turbon. >> 4-5
NRO 68
Annika Pienipaavola
Frisbeegolf
Oulainen on saanut uuden radan.
Pelaamaan
pääsee jo. >> 2. >> 11
Sirpa Kortet
Mika Ronkainen
avasi elokuvaa
Haapaveden Taiteiden
yössä oli mahdollisuus
kysyä, miten menestyselokuva syntyi. ELOKUUTA 2013
Lomitukset
Raahe liittyy mukaan Haapaveden
lomituspalveluyksikköön
Jouhevasti etenevää tarinaa väritetään tutkijoiden henkilökohtaisilla
edesottamuksilla. Siellä on kuusi läheistäni haudattuna. Eipä ole
tarvinnut pettyä! Silta pitää katsojan hereillä ja vaatii valppautta, sillä niin monia ja yllättäviä käänteitä se sisältää.
Katsoja koukutettiin heti ensimmäisessä jaksossa, kun Juutinrauman ylittävältä Öresundin sillalta, täsmälleen Ruotsin ja Tanskan rajalta, löytyi kuollut nainen. Ilveskosvesta kertovan kirjan olen
hankkinut ja lukenut kannesta kanteen.
Päädyttiin Oulaisiin evakkomatkalla. Sitten
tie vei Tampereelle ja tein elämäntyöni
pankissa. Kulunut kesä on osoittanut,
että ne henkilöt, joiden pitäisi
kesätapahtumissa osata toimia ja
varautua, eivät pahimmissa tapauksissa edes
tiedä, mitä paikkakunnalla järjestetään. Miten monet juonet yhdistyvät?
Se selviää kahden viikon päästä.
Silta on valittu Euroopan parhaaksi draamasarjaksi, ja sitä on myyty jo yli viiteenkymmeneen maahan.
Syyskuun lopulla meillä alkavat sarjan uudet, toisen tuotantokauden jaksot yhtä aikaa Ruotsin ja Tanskan kanssa.
Aivovoimistelu siis jatkuu.
Fox-kanava on näyttänyt amerikkalaista versiota Sillasta. luokalle.
Esko Lahtela
Oulainen-Turku. Ongelmana ovat sen sijaan avoimet yleisötilaisuudet esimerkiksi kaupunkikeskustoissa.
Väkijoukossa laitetaan ruokaa, eli yksinkertaisimmillaan paistetaan makkaraa joko tulella tai kaasulla. Kyllä käyminen kotiseudulla
tuntuu vieraalta, tuttua on oikeastaan
enää kotitie ja navetta Merijärvellä. Gps-seurantojen ansiosta
kilpailuja oli todella mukava seurata. Sarja on varsin henkilökeskeinen. Muutama ohjelma on sentään vetänyt minut sisätiloihin ja ruudun ääreen.
Vuokatissa pidetyt suunnistuksen MMkisat Yle hoiti tyylikkäästi kotiin. Ne toimijat, jotka tietävät, että kesätapahtuma vetää paljon yleisöä tai jossa maalaisjärki muistuttaa mahdollisista vaaranpai-
T
P
koista, tekevät ja noudattavat ohjeistusta. Kouluajoilta muistan sen, ettei
saanut tanssia. Jauhinkankaan kouluun menin 3. Rannassa oleva valkoinen talo oli Osuuskaupan toimitusjohtajan virka-asuntona. Oulaisista sain kipinä radioamatööriharrastamiseen ja se on
pääharrastukseni edelleen.
Juhani Neimala
Oulainen-Imatra
Oulaisten hautausmaa on tavattoman
kaunis. Kumpikaan päähenkilöistä ei sovi tyypillisen poliisin kaavaan.
Silta on tehty moitteettomasti ja näyttelijätyö on mainiota. Pelastussuunnitelmat eivät ole päätyneet asianomaisille tiedoksi. Monisyiseen rikostarinaan on liitetty
ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja, kuten maahanmuuton ongelmia. On
yllättävää, että ruotsalaiset käsikirjoittajat ovat juuri Sagasta tehneet sosiaalisesti erityislaatuisen, varsin tunteettoman ja viileän. kymmenen senttiä vaille.
Sunnuntain myöhäisillassa nähtävää kymmenosaista
Silta-jännäriä rupesin seuraamaan, koska se on ollut suurmenestys kotimaissaan Tanskassa ja Ruotsissa. Kaavakepohjat tarjoillaan jo valmiina, joten osaamattomuuteen virallisen lomakkeen täyttäminen
ei voi kaatua. The Bridgeä en ole kuitenkaan seurannut, sillä kyllä yksi
rikossarja kesää kohti riittää.
elastusviranomaiset ovat huuli
pyöreänä, kun kunnissa tapahtuu. Mitä sitten tehdään, kun
tuuli kaataa grillin?
Paikalliset pelastusviranomaiset nostavat
nyt esille tapahtumajärjestäjien vastuun yleisön turvallisuuden ennakoinnissa. Suuret linjaukset pelastustoimijoilla on hanskassa,
mutta tapahtumakohtaiset, onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn tarvittavat näkökohdat
on mietittävä kirjalliseen muotoon. Siitä on kysymys.
Kiteytettynä ongelmana on viranomaisten
näkökulmasta se, että yleisötapahtumiin vaadittavat pelastussuunnitelmat eivät ole ajantasalla. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 26. Pian selvisi, että nainen oli kuollut väkivaltaisesti, eikä hän ollut ainoa uhri. Suomalaisten hyvä
menestys lisäsi mielenkiintoa.
Suunnistuksesta on tullut todellinen tv-laji. Sarja etenee kihelmöivän jännittävästi. Tai oikeastaan vielä pahempaa; niitä
ei ole tehty lainkaan.
Kiitosta toki viranomaisilla on myös jaettavaksi. Vastenmielisen paljon ruumiita tulee ?
vähempikin olisi riittänyt. Tero Pitkämäen jännittävä keihästaistelu nosti toki tunnelmat lähes kattoon . Mutta eipä
tuo ole haitannut, kun ulkona lämpö on
hellinyt sekä psyykeä että kroppaa. Murhaa tutkivat yhdessä Malmön ja Kööpenhaminan rikospoliisit: leppoisa
tanskalainen Martin ja yksioikoinen ruotsalainen Saga. Oulaisista muistan parhaiten ravut.
Sirkka-Liisa Einig
Merijärvi-Saksa
Olin Oulaisten Honkarannalla opettajana.
Silloin luokat 4-7 olivat samassa. Tapahtumia on ympäri vuoden.
www.pyhajokiseutu.fi
Miten pystyn tietämään,
lenteleekö asuntoni lähellä
lepakoita?
Lepakkoharrastaja
Teppo Mutanen opastaa
Pyhäjokiseudun
verkkolehdessä olevalla
videolla lepakkotutkan
käyttämiseen.
Tähjän
kotiseututalolla
on asustanut
kesän aikana noin
30 lepakkoa.
Gallup: Millaisia tuntemuksia ja muistoja kotiseutu herättää?
Kylmässä tulvavedessä kahlattiin lapsena
ja isä oli töiden puolesta räjäyttelemässä
jääpatoja. elokuuta 2013
2 KESKUSTELE
Teeveetarkastaja
Pääkirjoitus 26.8.2013
Päätoimittaja Sirpa Kortet | p. Onneksi näitä toimijoita on paikallisestikin. 050 438 0845 | sirpa.kortet@almamedia.fi
Mauno Nevala
mauno.nevala@kotinet.com
Kirjoittaja on oulaistelainen elämäntarkkailija.
Silta vaatii
valppautta
Tapahtumien turvallisuuspohdinta otettava tosissaan
elevision ohjelmatarjonta ei ole tänäkään
kesänä mieltä lämmittänyt. Piirissä kun oltiin, niin siinä pystyi ottamaan valssinaskeleitakin.
Anna Heikkilä
Merijärvi-Tampere
Kävin katsomassa taloa, jossa Oulaisissa
aikoinaan asuimme. Sitä vastoin
äsken päättyneet yleisurheilun MM-kisat kiinnostivat aiempaa vähemmän
Tatuointeja
. 044-5000680 (12-14)
puh. Kuljetusliikkeitä
. Maanantaina 26. 040 553 8782
Painotöitä
Asuntokaupan
kuntotarkastukset
Kosteus- / homekartoitukset
markus.liedes@kotinet.com
Majoitus ja matkailu
Aina edullisesti!
Tilaa p. 040 484 2211
www.miettinenpalosaari.fi
Oulu - Pulkkila - Haapavesi
?????????????????????????
?????????????????????????????????
??????????????
ILMALÄMPÖPUMPUT
TAKUUASENNUKSENA
p.(08) 473 690, 050 5929 569
aineisto@painoykkonen.?
www.painoykkonen.?
Oulaistenkatu 3, Oulainen
???????????????????????
Terveys ja hyvinvointi
?????????????????????????????
?????????????????
Kukkakaupat ja
hautaustoimistot
www.rakennustarkistus.?
Oulaistentie 1142, 86550 Mieluskylä
Ajanvaraus
Toimipaikat: Ylivieska ja Haapajärvi
Vastaanotot myös
Oulainen (ajanvaraus 029 56 61350) ja
Haapavesi (ajanvaraus 029 56 61300)
Julkiset oikeusavustajat
Ari Huumonen, asianajaja, jur.kand.
Marko Hongisto, asianajaja,
julkinen kaupanvahvistaja
Rakentaminen ja sisustaminen
Erja Salow p. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Konetyöt
Asianajotoimistot
ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA
Yritystalo, Revonkatu 1 h 126
86300 Oulainen
puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632
AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349
AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712
AA, VT Kari Pikkarainen 040 3584 649
www.isoluoma.?
www.opuslex.?
YLIVIESKAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
Sosiaaliala
t ,"*7*/,0/&5:½5
t )*&,"5
.634,&&5
*.&5:4,&/55
t /6//"66/* .::/5*
Eeva-Liisa Elorinne
p./fax (08) 474 220
040 5258 681
info@perhekoti.net
www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13
86300 Oulainen
T:mi Aarno Murto
????????????????
?????????
asianajotoimisto
POLTTOÖLJYT
koneisiin ja lämmitykseen
Rakennusmestari, Asuntokaupan
kuntotarkastaja (AKK), FISE
040 5545 299
p. 050-5245666
Jouhtenen?e 181, Oulainen www.relaksoma.?
-Meidän oloissa takuulla toimivat MITSUBISHIilmalämpöpumput, uusimmat FH-mallit
-Toimiva asennuspalvelu, huolto, neuvonta
-Tukesin luvat on, myös sähkötyöt asennuksiin
-Myös muut merkit, jäähdytinlaitteet alle 3kg
-Työn osalta kotitalousvähennys!
???????????????
??????????????????????
???????????????????????
?????????????????????
puh. Eläinlääkäreitä
. 0400 683243 / Hakala Esa
AUTOMYYNTI HAKALA
Takojankatu 1, 86300 Oulainen
Koulute?u hieroja/urheiluhieroja
Jo 10 vuoden kokemuksella!
Ayurvedinen pää- ja kasvohieronta, Meridiaanihieronta, Hopi-korvakyn?lähoito, Bach-kukkaterapia
Kodinkoneet
Avoinna 1.6.-31.8.
Ma-pe klo 9-17
La klo 9-14
Su ja arkipyhinä
suljettu.
????????????????????????
????????????
?????????????????
???????????????????????
????????????
???????????????????????????
???????????????????????
Tilitoimistopalvelut
www.medicus.?
Elintarvikkeita
Ilmalämpöpumput
SUOMALAISTA
LIHAA!
Konetyöt
Pesulapalvelut
p. Rengasliikkeitä
Kunnossapito
Kuljetus ja logistiikka
Maa- ja metsätalous
Vapaa-aika
ATK-palvelut
Rahoitus- ja vakuutuspalvelut
Lemmikit
Koulutus
Autoilu ja tarvikkeet
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. 479 8300
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
. Kampaamo
HAE
Varaa edullista ilmoitustilaa
Pyhäjokiseudun palveluhakemistosta!
Pätevä palveluhakemisto
Nauti
paikallisesta
palvelusta
Varaa edullista ilmoitustilaa!
Jarkko 050 325 6907 jarkko.rautio@almamedia.fi. Partureita
. Rakennusliikkeitä
. 044-7997282
?????
???????????????
?????????
Pulkkilantie 5, Pulkkila
Rynnäkkötie 1,Haapavesi
Outi Miettinen p
Meille on liittynyt
mukaan uusia nuoria ja aikuisia, Heikkilä iloitsee.
Yhdistyksen jäsenmäärä
on noin 110.
Kaipio ja Lappi antavat
??Raahessa on aika vähän
karjataloutta. Lomituspalveluiden
alue laajenee 1.tammikuuta
2014 alkaen. Niin kutsuttu
Vihannin välivaihe loppuu,
kun Raahe tulee mukaan kokonaisuutena lomituspalveluihin, Lomituspalvelupäällikkö Tuija Naakka kertoo.
Naakan mukaan Raahen
liittyminen lomituspalveluihin, ei lisää tilamäärää huomattavasti.
Hevostallin paikat
ovat jo täynnä
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Suomen Ratsastajainliiton edustajat Nina
Kaipio ja Janne Lappi ovat
myönteisesti yllättyneitä Pyhäjokilaakson Ratsastajien
hevostoiminnasta. Raahella on ollut aiemmin toimeksiantosopimus Muhoksen lomituspalveluyksikön kanssa. Tällainen
luontainen osaamisensiirto
sai liiton vierailta myös hyvän palautteen.
Rakennustyömaalla on
edessä seuraavaksi lattianvalu. elokuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Yli promillen
humalassa
ratissa
OULAINEN Lauantaina aamulla poliisipartio pysäytti
tarkastusta varten henkilöauton Oulaisissa.
Oulaistenkatua pitkin ajanut kuljettaja puhalsi poliisin
alkometriin 1,36 promillen
lukemat.
Kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajokorttia.
Asiaa tutkitaan törkeänä
rattijuopumuksena.
Uusia
tiloja
mukaan
Lomituspalvelut: Välivaihe loppuu. Näyttää siltä,
että mukaan tulee 18 uutta
karjatilaa. Tallivuorot hoituvat sovitusti yhdessä, Heikkilä jatkaa.
Rauni Rautio ja Piia
Pääkkö tulivat hevostallille
lasten harrastuksen myötä.
Kokeneiden tuki ja neuvonta
hevosten käsittelyssä tuntuvat heistä hyvältä. Vihannin kylällä on tällä hetkellä 11
lomittajaa.
Lomituspalveluissa on
mukana vuoden 2012 tilaston
mukaan 216 karjatilaa.
??Haapavedellä on 130 karjatilaa, Oulaisissa 48, Vihannissa 38 ja Raahen alueella
18. Muutoinkin noudatamme kestävän kehityksen
periaatetta ja teemme paljon
talkoita, Heikkilä painottaa.
Tallin kustannusarvion
Heikkilä arvioi nousevan
noin 150 000 euroon.. VuodenKarannut
vaihteessa liittyy mukaan
vanki
saatiin kiinni myös Raahe. Haapavedellä on selvästi
enemmän karjatiloja, joten
on luontevaa, että lomituspalveluiden pääpaikka on
myös Haapavedellä. Sijainnin ovat Haapaveden, Oulaisten ja Vihannin kunnat sopineet keskenään.
Lomittajien määrä on ikävä kyllä laskussa.
??Sanoisinpa näin, että
Lomatoimisto on tuottanut maanviljelijöiden ja turkistarhaajien lomituspalvelut Haapaveden, Oulaisten j
Sirpa Kortet
Janne Lappi ja Nina Kaipio (vas.) ihailevat ratsastusharrastajien talkootyötä. Tiina Heikkilä sanoo työn olevan opettavaista.
seuratoiminnalle tunnustusta myös siksi, että paikkakunnalle on saatu rakentumaan toiminnallinen ratsastusmiljöö.
. Lauantaina uudella tallityömaalla vierailleet asiantuntijat antavat
pyyteettömän kiitoksensa lajin eteen tehdystä työstä Oulaisissa.
. Partio lähti
juoksemalla tavoittamaan
häntä.
Vanki juoksi Ylivieskan
keskustan läpi rautatieasemalle, missä hän ylitti ratapihan ja junanradan. Uuteen talliin tulevat
myös sosiaaliset tilat sekä
myyntipisteet. Kymmenen vuotta sitten rakennetun
maneesin kupeeseen nousevaan talliin tulee paikat kymmenelle hevoselle.
. Olemme saaneet Leaderilta tukea, joka on käytettävä
vuoden 2014 aikana. Karjatiloiksi määritellään sellaiset tilat, joissa
on vähintään 4 kotieläinyksikköä. Avajaisten aika on ensi vuonna.
. Perässä
juossut poliisi käski vankia
pysähtymään, mutta tämä ei
totellut vaan jatkoi matkaansa junanradan ja Ratakadun
väliseen maastoon. Vielä
ensi talveksi emme pane
lämpöjä päälle kustannussyistä. Koiraohjaajan käyttämä poliisikoira
löysi maastoon hyvin piiloutuneen vangin lyhyen etsinnän jälkeen.
Vanki otettiin uudelleen
kiinni ja hänet tuotiin Ylivieskan poliisivankilaan. Harvoissa paikoissa on
kansalliset mitat täyttävä kilpailukenttä maneesin ja tallin vieressä, Lappi pohtii.
Seura- ja harrastustoiminnan vahvuuksiksi he listaavat
myös lasten ja nuorten kasvamisen vastuullisuuteen
niin eläintenhoitamisessa
kuin yhteisön jäsenenä toimimisessakin.
. Siinä vaiheessa poliisi menetti häneen näköyhteyden.
Alue eristettiin usean partion voimin ja paikalla pyydettiin koirapartio. Poliisi tutkii asiaa vangin karkaamisena.
Kati Järvenpää
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE-RAAHE
Lomituspalvelut eri kuntien
välillä ovat yhdistyneet kuntaliitoksien myötä, ja muutoksen tuulet puhaltavat asiassa taas vuodenvaihteessa.
Jos tulevaisuudessa tehdään
isompia kuntaliitoksia lomituspalveluille joudutaan katselemaan silloin taas uusia
rajoja.
??Vuodesta 2004 saakka
lomatoimisto on tuottanut
maanviljelijöiden lomituspalvelut Haapaveden, Oulaisten ja Vihannin kuntien alueelle. Kaikki tallipaikat ovat
täynnä. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 26. Näkee, että täällä talkoohenki ja yhteisöllisyys ovat
oikeasti olemassa, he sano-
vat.
PyRan rakenteilla oleva
hevostalli on yhdistyksen puheenjohtajan Tiina Heikkilän mukaan pitkäaikaisen
toiveen täyttymys. Meidän
on hankittava Raahen myötä
neljä uutta lomittajia. Lomitusrinkiin tulee mukaan 18 uutJOKILAAKSOT Poliisipartio oli käyttämässä 20 -vuotita karjatilaa.
asta vankia Ylivieska-Raahen
käräjäoikeuden pakkokeinoistunnossa.
Välittömästi istunnon jälkeen partio lähti kuljettamaan vangittua takaisin poliisiautolle.
Käräjäoikeuden tuulikaapissa vanki ryntäsi yhtäkkiä
juoksemaan
Uusi
suuntaus maatalousalalla näkyy selvästi, karjatilat vähenevät ja tilakoot kasvavat.
Uudistunut tekniikka tuo lisähaasteensa.
Määräaikaisia lomittajia
pyörii lomituspalveluissa
mukana koko ajan.
??Kesällä, koulujen lomilla
ja loppuvuoden ruuhka-aikoina tarvitsemme lisäapua.
Lomituspalveluiden työnjako eri kuntien alueella tehdään asiakkaita kuunnellen.
??Pyrimme löytämään
mieluisat tilat lomittajille, ja
tiloille mieluisat lomittajat.
Lomitusalue on kohtalaisen
laaja, mutta pyrimme välttämään ristiin ajeluita, joskus
ruuhka-aikana siltä ei voi
välttyä.
Lomituspalveluita kannattaa hakee hyvissä ajoin.
??Suositus on, että lokamarraskuussa pitäisi palauttaa vuosilomahakemus. Lepakkoasiantuntija Teppo Mutanen ei
osannut sanoa paikalla käydessään kuolinsyytä. Se on turhaa ajanhaaskausta. Vuoden 2014 alusta Raahen alueella 18.
??Lomituspalvelussa on vakituisia lomittajia tällä hetkellä
64. Merijärvinen Veikko Männistö
on tehnyt lepakoille pönttöjä
ely-keskuksen ohjeiden mukaisesti. Rankisen Pauli näki elämänsä
ensimmäiset lepakot juuri
kotiseututalolla.
Eläimen pienuus yllätti
monet paikallaolleet.
. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Loppuvuosi on ruuhkaista, kun yrittäjät säästävät
lomiaan kaiken varalta.
Yrittäjillä on käytettävissä
26 ilmaista lomituspäivää, ja
120 tuntia tuettua lomituspalvelua sekä sairaustapauksissa tarpeen mukaan.
Hyvää ei
kannata muuttaa
Palaute: Pekkinen kehuu lomitus- ja
ympäristöterveydenhuollon palveluita.
ARKISTOKUVA Sirpa Kortet
Kati Järvenpää
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
VIHANTI-RAAHE Maatalousyrittäjä Antti Pekkinen
iloitsee uutisesta, että Raahe
liittyy vuoden 2014 alusta
mukaan Haapaveden kaupungin lomituspalveluiden
yksikköön.
??Kuulostaa todella hyvältä. Lepakoiden on saatava
olla siellä, minne ne tulevat,
määrä laskee alaspäin kuin
lehmän häntä. Meidän navetassa oli töissä toista
kuukautta vieraat ihmiset.
Maitoluokitus pysyi silti Eluokassa, joten se kertoo paljon lomituspalveluiden tasosta, Pekkinen kertoo lomituspalveluiden toimivuudesta.
Pekkisen maatilalla ei käytetä niin kutsuttuja vakituisia
lomittajia, vaan kaikki lomittajat otetaan avosylin vastaan.
??Meillä on lomituspalvelut toimineet hyvin, ja yksi
syy tosiaan siihen on se, että
emme ole ranttuja lomittajien suhteen. Meidän vanhassa parsinavetassa pärjää lomittajat
hyvin. Ne
ovat lomituspalvelut ja ympäristöterveydenhuolto.
Hyvin toimivia palveluita
ei pidä Pekkisen mukaan lähteä muuttamaan.
??Hyvään ei kannata lähteä tekemään muutoksia vain
muutoksien teon tarpeen
vuoksi. Vien nämä Oulun yli-
opistolle jatkotutkittavaksi,
Mutanen lupasi.
Tähjän talolla lepakoiden
kanssa on ollut sopeuduttava
elämään. Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Juhani
Alaranta kertoo, että viikkosiivoukset yläosassa ovat
välttämättömiä lepakoiden
ulosteiden takia. Kuulin aiheesta jo puhetta
kevättalvella, ja olen odotellut sydän syrjällään tietoa asiasta.Päiväni on nyt
pelastettu,Pekkinen toteaa.
Pekkinen on tyytyväinen
lomituspalveluiden käyttäjä.
??Maksuttomia 26:n päivän lomituksia jää nykyään jo
käyttämättäkin.Toisin oli joskus ennen, kun lomituspäivät meinasi loppua kesken ja
piti käyttää lisäksi vielä 120
tunnin tuetut lomituspalvelutkin, Pekkinen kertoo.
Vuosi 2012 oli Pekkisen
mukaan heidän tilallaan
poikkeuksellinen.
??Oltiin emännän kanssa
sairaslomilla yhtäaikaa. Mutanen pitää todennäköisenä, että Tähjällä pesivät lepakot ovat pohjanlepakoita.
. Lomituspalvelussa on vakituisia lomittajia tällä hetkellä 64. Avokäsin
siihen ei kuitenkaan kannata
koskea, Mutanen opasti.
Toteamuksia
??Pekkinen on tyytyväinen lomituspalveluiden käyttäjä.
??Maksuttomia 26:n päivän lomituksia jää nykyään jo hänen
maatilallaan käyttämättäkin.
??Lomituspalveluissa toimivat
lomittajat ovat Pekkisen mukaan ammattitaitoisia ja osaavia.
??Hyvin toimivia palveluita ei
pidä Pekkisen mukaan lähteä
muuttamaan.
Sirpa Kortet
Teppo Mutasen kertomukset lepakoiden riisinkokoisista ulosteista todentuva Tähjän kotiseututalon vintillä.. Samoin oulaistelaiselle Jouni Aitto-ojalle lepakkopönttöjen nikkaroiminen on tuttua touhua. Joskus mietityttää, että työnvähyyden vuoksiko valtakunnan tasolla
muutoksia tehdään.
Pekkinen on ollut aikanaan mukana päätöksen teossa, kun Vihanti liittyi mukaan Haapaveden kaupungin
lomituspalveluiden yksikköön.
??Muistan melkeinpä sanatarkasti miten asiaa meille
esiteltiin.
Yksi asia Pekkistä harmittaa.
??Johtavat lomittajat eivät
enää jouda käymään tiloilla
seuraamassa.
Alaranta sanoo saamastaan
ohjeistuksesta.
Mutanen kannustaa kaikkia, jotka tekevät lepakkohavaintoja, ilmoittamaan niistä
lepakkoyhdistykseen.
. Se on vähän mysteeri,
missä lepakot talvehtivat, sillä Suomessa ei ole esimerkiksi siihen sopivia maakallioita
eikä kalliolouhoksia, Mutanen sanoo.
Tähjän kotiseututalon ympäristön asiantuntija arvelee
olevan lepakoille mieluista
esimerkiksi läheisen joen takia.
. Verkkojen
laittaminen ja hirsirakojen
tukkiminen lepakoiden lentämisen estämiseksi sai kiellon ely-keskuksen viranomaisilta.
. Todennäköisesti ne ovat tipahtaneet ylähirrestä roikkuessaan. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
5
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Maanantaina 26. Todennäköisesti ne liikkuvat jokivarressa saalistamassa, silloin kun ne eivät
ole talon sisällä, hän pohtii.
Parasta lepakoiden lentoseuranta-aikaa hänen mu-
kaansa on auringonlaskun
jälkeen puolen tunnin aikana.
Tähjällä järjestetty lepakkoilta kirvoitti paikallisten ihmisten lepakkokokemuksista
puhetta pitkälle iltaan. Ei tarvitse osata käyttää robotteja. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
arkisto: Tomi Aho
FAKTA
??Lomituspalveluissa on mukana vuoden 2012 tilaston
mukaan 216 karjatilaa.
??Haapavedellä on 130 karjatilaa, Oulaisissa 48, Vihannissa
38. Koululaisten lomat ovat ruuhkaaikaa. Vuonna 2004 määrä oli 80.
??Yrittäjillä on käytettävissä
26 ilmaista lomituspäivää, ja
lisäksi 120 tuntia tuettua lomituspalvelua sekä sairaustapauksissa tarpeen mukaan.
ja Vihannin kuntien alueelle.Raahe liittyy mukaan 1.tammikuuta 2014.
Tähjän kuolleet
lepakot yliopistolle
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
MERIJÄRVI Tähjän kotiseututalolla pesivistä lepakoista osa on löytynyt kuolleena vintiltä. Sanoisinpa
suoraan näin, että alueellamme on pari asiaa, jotka toimi-
vat esimerkillisen hyvin. Lomituspalveluissa toimivat lomittajat
ovat ammattitaitoisia ja osaa-
Meidän vanhassa parsinavetassa pärjää lomittajat hyvin,
maanviljelijä Antti Pekkinen toteaa.
via. Lepakko ei hyökkää ihmisen kimppuun. Vuonna
2004 määrä oli 80
Rohtokuja ei ole oikea paikka
autoille. Pari yrittäjäehdokasta
oli aluksi, mutta toinen heistä luopui ajatuksesta. He ovat
iloisia siitä, etttä puisto saa yhden uuden käyttötarkoituksen.
Frisbeegolf Valorantaan
Uutta: Rata
on hienosäätöä vaille
valmis.
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
OULAINEN Kaupungissa voi
nyt harrastaa uutta lajia.
Frisbeegolfin harrastajamäärä on lajia aloittelevan
Paulus Veteläisen mukaan
kasvussa.
. Varmasti tulevilla yrittäjillä on
uusiakin ajatuksia ja ideoita
tulevaisuuden varalle. Varmasti siinä saattaa olla ainakin parin päivän katkos. Kunta omistaa myös
mittarikentän ja säiliöt. Nekin valmistuvat syksyn aikana, Mustonen lupaa.
Käytetyt korit maksavat
Mustosen mukaan paljon vähemmän kuin uudet.
. Luultavasti toimintatapa jatkuu samalla tavalla. Uuden lajin tuominen paikkakunnalle ei vie rahaa pois miltään
muulta asialta. Viereen
ei saa ajaa. Varoitus-
merkit saamme paikalle syksyn aikana, Mustonen sanoo.
Mustosen mukaan koreja
Valorantaan tulee viisi, mutta
heitettäviä väyliä tulee yhdeksän.
. Kahvittelu- ja syöntimahdollisuus on merijärvisille tärkeä, sillä kahvila- ja ruokamahdollisuutta ei muuten
juuri Merijärvellä ole. Ai-
emmin kunta on myös tilannut polttoaineet ja huoltamon yrittäjä on sitten hoitanut myynnin. Huoltamoasialle kuuluu
tällä hetkellä hyvää. Näillä
näkymin uusi yrittäjä olisi tulossa. Totesimme sitten, että jäljelle jääneellä yrittäjäehdokkaalla oli
hyvä mahdollisuus aloittaa
toiminta, Jokela kertoo.
Jokelan mukaan Merijär-
Oulaisten kaupungin puistotyöntekijät Heikki Mehtätalo ja Seppo Honkakoski ovat huoltaneet Valorannan puistoa kauan. Pelaajien pitää ottaa huomioon
muut liikkujat, eikä toisinpäin.
Asian on oltava juuri näin. Polttoaineen saantimahdollisuus on merijärvisille palvelu, josta on haluttu
pitää kiinni.
Jokela lupaa, että uusi yrittäjä selviää tällä viikolla. Hanke kuitenkin toi
mieleeni pari kysymystä. Omasta mielestäni se on hyvä paikka radalle, Karsikas jatkaa.
Oulaisten kaupungin työpäällikkö Jari Mustonen
kertoo, että radalle pääsee
pelaamaan jo, mutta se on
silti hieman vaiheessa.
. Täytyy kuitenkin muistaa, että käyttäjät ovat vastuussa heitoistaan. Miten rata
mahtaa lisätä pyörätiellä autoilua?
Oli kyseessä ihan mikä tahansa paikka,
niin minun mielestäni autot parkkeerataan niille tarkoitetuille paikoille. Mitään huonolaatuisia koreja kun ei kannata laittaakaan, Mustonen sanoo.
Yhden korin hinnaksi tuli
siis reilut 130 euroa.
Paulus Veteläisen mielestä
rata on parhaalla mahdollisella paikalla.
??Siellä on sen verran väljyyttä, että saadaan otettua
turvallisuus huomioon, hän
sanoo.
Myös Pia Koistinen aikoo
kokeilla frisbeegolfin pelaamista.
a
ka !
k
n
Vi jeista
la
Annika Pienipaavola
visille on tärkeää, että huoltamolla on yrittäjä.
. Olen samaa mieltä, että
pyörätie on huonossa kunnossa.
Uusi yrittäjä
julkistetaan pian
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
MERIJÄRVI Merijärven ainoan huoltamon nykyinen
yrittäjä lopettaa elokuun lopussa.
Merijärven kunta on etsinyt tiloihin uutta vuokralaista siitä lähtien, kun vuokran
irtisanomisilmoitus tuli ennen kesälomia.
. Kun radan keskellä on pyörä- ja kävelytie,niin miten frisbeegolf ja liikkuminen mahtuvat samaan
paikkaan. Ensimmäiset kyselyt tulivat kuitenkin vasta elokuun
alussa. Teksti: Annika Pienipaavola.
Kaikki hankkeet, jotka liikuttavat ihmisiä,
ilahduttavat minua. Auto jätetään vaikka kauemmaksi. Korit ovat käytetyt,
mutta ihan hyvät. Iso osa liikkujista on kuitenkin vanhuksia ja toimintakyvyltään
rajoittuneita.
Minusta nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Yksi uusi kori maksaa
400-450 euroa, mutta nyt
saimme yhdeksän käytettyä
koria 1200 eurolla. Kyse on innokkaista
nuorista yrittäjistä, jotka tun-
tevat Merijärveä, kunnanjohtaja Kari Jokela kertoo.
Alunperin kunnalla oli sellainen ajatus, että uusi yrittäjä löytyisi ennen kesälomia,
jotta toimintaan ei tulisi katkoksia.
. Säästimme neljäsosan korin hinnasta. Opasteet ovat vielä kesken ja varmasti sinne tulee
vielä käyttäytymissäännötkin. Paikassa on myös eri yhdistykset kokoontuneet, sillä huoltamolla on tilaa kokoontua.
Merijärven kunta omistaa tankkauspisteen ja säiliöt. On hyvä, että puistoa
hyödynnetään. Saimme frisbeegolfiin
tarkoitetut korit, kun Seppo
Mäkinen kuuli, että Kalajoella tulee myyntiin yhdeksän
koria. Vielä ei ole selvää, että jatkuuko
huoltamon toiminta keskeytyksettä uuden yrittäjän tulemisen jälkeen.
. Tämä johtuu siitä, että
samaan koriin voi heittää
kahdesta eri suunnasta, hän
lisää.
Kaiken kaikkiaan Kalajoelta
koreja on ostettu yhdeksän.
??Jauhinkankaan koulun
lähelle tulee neljä koria, joihin saamme viisi heittoväylää. Katkoksen kesto on kuitenkin vielä hyvin auki, Jokela miettii.
Merijärven huoltamon toiminta siis jatkuu hyvin todennäköisesti.. Uusi yrittäjä on saatu jatkamaan paikkakunnan huoltoasematoimintaa.
Merijärven huoltoasema ei
siis ole ihan tavallinen huoltoasema, sillä se on paikallisille tärkeä kohtaamispaikka.
Jotakin asian tärkeydestä
kertoo sekin, että kunta
omistaa kiinteistön.
. Ne rakennetaan joko syrjempään, tai lähelle muita aktiviteetteja.
Frisbeegolfissa heittäjä on aina se, joka varoo muita.
Lähtöpaikka on Ylivieskantien varressa.
Ihmiset tulevat autoilla harrastamaan.
Mihin autot oikein mahtuvat. Kalajoella
uusittiin koreja, niin saimme
nämä sitten meille. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 26. Frisbeegolfratoja
on kahdenlaisia. Rataa käyt-
tivät ensimmäisen kerran
koululaiset lauantaina, kaupungin liikuntapaikkojen
isännöitsijä Markku Karsikas kertoo.
Karsikkaan mukaan radasta tuli vaativa, sillä Valorannassa on puustoa ja joki hankaloittamassa pelaamista.
. En näe tässä ongelmaa.
Oliko frisbeegolfrata se ensimmäinen
asia, joka oli järkevää tehdä ensin. Ensimmäinen asia olisi ollut pyörätien kuntoon laittaminen. elokuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Pohdintaa
uudesta lajista
Annika Pienipaavola
Eläkkeellä oleva liikunnanopettaja Pia Koistinen ja lajin
aloitteleva harrastaja Paulus Veteläinen keskustelevat aiheesta
Asiointipaikkasi tietokoneet ovat
käytössäsi ilmoittautumiseen ja työnhakuun.
Odota, me soitamme sinulle
Kati Järvenpää
Soitamme sinulle ilmoittamaasi puhelinnumeroon 14
arkipäivän kuluessa työnhakijaksi ilmoittautumisestasi.
Vastaathan 0295-alkuiseen puheluumme.
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
MERIJÄRVI Eveliina Roimola on harrastanut hakuilua 6-vuotiaan Bordercollie
Mustan Magian Samin, ?Turbon. Henkilöhaussa on
metsässä kulkeva 300 metrin
Muista
myös
CV-netti!
Henkilökohtaista palvelua
Välitämme sinulle työtä ja
työllistymistä edistäviä palveluita.
Tarvittaessa varaamme sinulle ajan
henkilökohtaiseen tapaamiseen
työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen.
Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto
P. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
7
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Turbo on haka haussa
Sanna Rajaniemi
Arvokisat:
Turbo kolmas henkilöhaussa.
Näin asioit kanssamme
Pohjois-Pohjanmaalla
?Unohda
työkkärin jonot.
Nyt nettiin!?
Työnhakijaksi
ilmoittautuminen
Ilmoittaudu työnhakijaksi
verkkopalvelussamme
ZZZ WH SDOYHOXW ¿
henkilökohtaisilla
pankkitunnuksillasi tai
sirullisella henkilökortilla.
Työnhakusi käynnistyy heti.
Opastusta verkkoasiointiin saat Työlinjalta,
p. Koi-
ra haravoi aluetta, ja kun se
löytää kohteen, se haukkuu
merkiksi ja ohjaaja hakee löydetyn maalimiehen pois.
Turbo sai Tampereella myös
Olemme kesäajassa
elokuun loppuun saakka.
TOIMISTOMME
ON AVOINNA
MA-PE KLO 9-12 JA 13-15
käyttövalion arvon.
??Valitettavasti kisa jäi
Turbolle ensimmäiseksi ja
viimeiseksi, sen selkä on leikattu ja ei kestä kilpailua,
Eveliina Roimola sanoo.
Soita toimitukseen
TEE
HUIPPUKAUPAT!
p. Maanantaina 26. Tottelevaisuutta
testataan seuraamisilla, luokse tulemisilla, paikalla ololla
ja noutamisilla sekä hyppäämisillä. 050 438 0845
Ota yhteyttä
tilausasioissa: 010 665 9016
ilmoitusasioissa: 010 665 5145
toimitukseen: 010 665 5144
Mukavaa loppukesää!. 0295 020 700 ja asiointipaikoissamme
virkailijoilta. kanssa jo vuosien ajan.
Nyt tuli menestystä.
??Sijoituimme kolmanneksi Tampereella Palveluskoirien SM-kisojen henkilöhaussa.
Kipinä harrastamiseen
syttyi Roimolalle ihan sattumalta.
??Ajattelin, että Bordercollie on oppiva, hoksaava ja hyvä rotu palveluskoiralajeihin,
ja kun asustelin silloin Oulaisissa liityin mukaan hyvään
hakuporukkaan. Esineruudussa koiraa
testataan metsässä 50X50
metrin alueella. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. 0295 056 500, www.te-palvelut.?/pohjois-pohjanmaa
Asiointipaikat:
?
?
?
?
?
?
Oulu, Torikatu 34-40, 90100 Oulu
Haapajärvi, Puistokatu 39, 85800 Haapajärvi
Kuusamo, Kaiterantie 20, 93600 Kuusamo
Pudasjärvi, Jukolantie 1, 93100 Pudasjärvi
Raahe, Fellmanin puistokatu 3, 92100 Raahe
Ylivieska, Valtakatu 4, 84100 Ylivieska
Monipuolisia työ- ja elinkeinopalveluja verkossa,
puhelimessa ja kasvokkain.
Myös verkossa
ja Facebookissa!
Onko Sinulla hyvä
JUTTUVINKKI?
www.pyhajokiseutu.fi
Eveliina Roimola sijoittui kolmanneksi 6-vuotiaan Bordercolliensa kanssa Tampereella Palveluskoirien SM-kisojen henkilöhaussa.
pituinen keskilinja, jonka
molemmin puolin on 50 metrin levyinen tallattu alue, jonne koiraa ohjataan etsimään
molemmilta puolin kolmea
piilotettua maalimiestä. Myöhemmin olin mukana perustamassa Oulun Eteläisellä alueella toimivaa Haku Hurtat
ry:tä.
Haku Hurttien toiminnassa
Roimola on ollut mukana
vuodesta 2009 lähtien.
??En ole aiemmin kisannut
Turbon kanssa arvokisoissa,
joten olen sijoitukseemme
todella tyytyväinen.
Henkilöhaussa on kolme
eri osa-aluetta.
??Koiraa testataan kolmella eri tavalla. Alueelle piilotetaan kolme esinettä, mitkä koiran tulee löytää viidessä minuutissa ja palauttaa
ohjaajalle
Tavoitteena
on ennalta miettiä mahdolliset vaaranpaikat ja ehkäistä
sitä myötä onnettomuuksien
syntyminen. Suomessa syntyy vuosittain kaksoset 850 perheeseen ja kolmoset 10-15 perheeseen.
Tieto- ja tukiaineisto kaksosia ja kolmosia odottaville
perheille sisältää ensitietovideon ja oppaat monikkoperhevalmennuksen ohjaamiseen. Budjetin kannalta isoja
Pelastussuunnitelmat
harvalla kunnossa
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE Jokilaaksojen pelastuslaitoksen palomestari Sami Hiltunen on
huolissaan tapahtumajärjestäjien välinpitämättömyydestä. Höyrynsulkumuovit olivat huonossa kunnossa. Eikä sekään riitä, että järjestäjä
on toimittanut pelastussuunnitelman joskus, sehän pitää
päivittää vuosittain, jotta asiat ovat ajantasalla, hän jatkaa.
Toistuvan pelastussuunnitelman laiminlyömisen takia
paloviranomaisella on mahdollisuus jopa evätä tapahtuman järjestäminen.
Helpoiten suunnitelman
voi tehdä pelastuslaitoksen
internet-sivuilta saatavalla
kaavakkeella.. Dosentti
Lassi Saressalon toimittama
aapinen koostuu alan tutkijoiden kirjoittamista artikkeleista. Aikataulun kanssa tekee
tiukkaa, mutta se pitää. Suunnitteluvaiheessa jo ennakoitiin, että lisätöitä peruskorjauksessa saattaa tulla, hän sanoo.
Seurakuntatalon remontti
on mittava. Siitä pitäisi tehdä ennakoiva suunnitelma, miten sitten toimitaan, jos tulee tuulenpuuska ja heittää kuuman
grillin yleisöön, missä ovat
sammutusvälineet ja ovatko
useat ruoanlaittopisteet esimerkiksi tarpeeksi etäällä toisistaan, hän sanoo.
Hiltunen korostaa, ettei
kyse ole pelkästä byrokratiasta vaan turvallisuudesta huolehtiminen on osa yleisön
huomioimista. Myös asfaltti uusitaan.
Pumppukaivonkin joudutaan laittamaan, Hietala kertoo.
Rakennuksessa menevät
melkein kaikki pinnat uusiksi
ja osa ikkunoistakin on vaihdettu kokonaan. seuraa kahden kaksoset
saaneen perheen elämää;
odotusaikaa, lasten syntymää ja perheen arkea.
Aapinen
kotiseututyöhön
Suomen Kotiseutuliitto on
julkaissut netissä kotiseutuharrastajille tarkoitetun maksuttoman oppaan Kotiseutututkimuksen ABC. Niiden
vaihtamiseen meni ehkä pari
viikkoa kokonaisuudessaan,
hän sanoo.
Oulaisten seurakunnan talouspäällikkö Mervi Heikkilä-Matinlauri kertoo, että
jonkinlaisia yllätyksiä osattiin odottaa, sillä kyseessä ei
ole uusi rakennus.
. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 26. Vanhempi puoli saa lisää
lämpöeristystä ja uuden pinnan ulkopuolelle. Opas palvelee tarvittaessa myös ammattihistorioitsijoita.
Käsikirja kertoo, miten kotiseutukirjan aineistoa kerätään, miten sitä muokataan,
mitä kuvamateriaalin käsittelyyn kuuluu sekä miten kirja
kirjoitetaan ja toimitetaan. elokuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
Uutta tukea
monikkoperheille
Suomen Monikkoperheet ry
on tuottanut Raha-automaattiyhdistyksen tuella maksuttoman sähköisen tukimateriaalin kaksoset tai kolmoset
saavan perheen ohjauksen
tueksi. Ensitietovideo ?Hyvä
alku monikkovanhemmuuteen. Niiden tilalle tuli lopulta ihan
erilainen ratkaisu. Saneerauskohteessa ei saisi
koskaan laatia tiukkaa aikataulua, vastaava mestari Kari
Hietala Rakennushollari
Oy:stä kertoo.
Hietalan mukaan suurin
yllätys löytyi seurakuntatalon vanhemman puolen yläpohjasta.
. Ei näitä tahallaan teetetä, vaan tarkoitus on nimenomaan tehdä
ennakoivaa suunnittelua. Se
perehdyttää käyttäjäänsä nimistötutkimukseen, karttoihin tutkimuksen välineenä,
antaa perustietoja ja lisävinkkejä sukututkimukseen, internetin ja lähteiden käyttöön sekä markkinointiin.
Neljä
vuotta
meni
Saneeraus: Muutoksien kourissa oleva seurakuntatalo valmistuu lokakuussa. Rakennuksen
sisäpintoja työstetään jo.
Lasten ja nuorten pitkä
evakkoaika alkaa olla ohi.
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
OULAINEN Oulaisten seurakuntatalon saneeraus etenee
suunnitelmien mukaisesti.
. Ulkona uusiksi
menevät salaojat.
. Kaksosten tai kolmosten saaminen on perheelle
suuri mullistus ja monikkoperhe tarvitsee enemmän tukea kuin yhden lapsen saava
perhe. Tiedetään, ketkä ovat
vastuuhenkilöitä. Uudemmalla puolella ikkunoita korjataan, mutta niitä ei vaihdeta, Heikkilä-Matinlauri kertoo.
Eniten jännitystä Heikkilä-Matinlaurille aiheutti iso
tiiliseinä ja siinä oleva ikkuna, jossa on lasimaalaus.
Jaakko Kaivosoja Rautapohja Oy:stä juttelee Kari Hietalan kanssa Oulaisten seurakunan saneerauskoht
Sirpa Kortet
Sami Hiltunen sanoo, että suunnitelman tiedot siirtyvät paikallisten paloviranomaisten lisäksi Oulun ensihoitokeskukseen.
man, jossa grillataan makkaraa myyntiin.
. Lain mukaan yleisötilaisuudelle on laadittava pelastussuunnitelma, jos läsnä on
yhtä aikaa vähintään 200
henkilöä tai siellä käytetään
avotulta tai ilotulitteita, liikennejärjestelyt ovat poikkeavia tai tapahtuman luonne
aiheuttaa erityistä vaaraa,
Hiltunen yksinkertaistaa.
Käytännön esimerkkinä
hän mainitsee kunnan keskustassa pidettävän tapahtu-
yllätyksiä ei ole tullut. Hän muistuttaa, että
yleisötapahtumista tehtävät
pelastussuunnitelmat ovat
tulleet pakollisiksi jo pari
vuotta sitten.
??Varsinkin pienten tapahtumien järjestämisestä ei tule
meille mitään ilmoituksia,
hän harmittelee.
Kiitosta sen sijaan saavat
isojen, vuosittaisten ja vakiintuneiden paikallistapahtumien organisaattorit.
. Pelastussuunnitelman tekeminen ja toimittaminen alueen viranomaisille takaa myös katkea-
mattoman tiedonsaannin
mahdollisella onnettomuushetkellä ensihoitoon asti.
. Ulkovuori
uudistuu vanhalla puolella,
mutta uudemmassa pysyy
sama tiiliverhoilu kuin ennen.
Hietala on työmaan vastaava mestari Rakennushollari Oy:stä.
??Ikkuna oli tavallaan seinän välissä, eikä se ollut juuri
mitenkään kiinni. Muuttoaikaa meille jää
noin viikko.
Yritystalolle väliaikaisesti
sijoitettu henkilöstö odottaa
jo kovasti valmistumista.
HAAPAVEDEN JUHLAKIRJAN
JULKISTAMISSEMINAARI
pe 30.8.2013 klo 13 alk.
Haapaveden opisto, ReijoWaara-sali
JUHLASEMINAARIN OHJELMA:
13.00 Kahvitarjoilu
13.40 Seminaarin avaus, historiatoimikunnan pj., khall. Se on fiksu ja näkyvä
paikka. Valaistustakin siihen
on suunnitteilla jo, hän perustelee.
Puheissa toiseksi vaihtoehtoiseksi sijoituspaikaksi on
toivottu Lampinsaarta.
. Ikkunaa piti tukea ja ottaa sisäpuolen kantavaan tiilirakenteeseen kiinni, Hietala
kertoo saneerauksen jännittävimmästä hetkestä.
Yksi syy kokonaisvaltaiseen remonttiin oli se, että
lapsille ja nuorille haluttiin
saada toimintaan sopivat tilat. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Kyllä se nyt on päätetty,
että patsas sijoitetaan Vihannin keskustaan, bulevardimaiseen paikkaan, Raaheen
päin. lokakuuta. Euroja tässä
vaiheessa on kasassa noin
neljännes.
. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Annika Pienipaavola
Fakta
??Seurakunnan kerhot, sekä
lasten- ja nuorten ohjaajat
ovat olleet evakossa väliaikaisissa tiloissa vuodesta 2009.
??Seurakuntatalon remontti
alkoi toukokuun puolessa välissä.
??Muuton jälkeen lapset pääsevät käyttämään leikkikenttää ja uudet tilat on suunniteltu varta vasten esimerkiksi kehotoimintaa varten.
??Perhe- ja avoimessa kerhoissa on ollut ahdasta, mutta
muuton jälkeen tilat ovat tilavammat.
Lähiruokaa paikallisilta tuottajilta.
Läpinäkyvä toimitusketju. Vähän uretaania oli siinä ikkunan pielissä. Tämän lisäksi työtiloja
tulee lastenohjaajille, nuorisotyöntekijöille sekä seurakuntapastorille. pj. Aikataulu on muuttunut
melkein kuukaudella lisätöiden takia. Seurakuntasali keittiöpalveluineen säilyy entisissä
tiloissa.
. Mietinnässä on, jos sinne vaikka myöhemmin tehtäisiin pienempi muistomerkki. Käytännössä siis virastoosan käyttötarkoitus muuttuu. Sitä kyläläiset ovat
ainakin toivoneet, hän sanoo.
Kaivospatsaan vihkiäisjuhlan hän ennustaa olevan
ensi kesänä.
Pienikin uutinen
voi olla iso
Kuva: Emil Bobyrev
Kaivospatsaan
pohjatyöt käyntiin
www.pyhajokiseutu.fi. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
9
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Tämän jälkeen kirjaa voi ostaa Haapaveden kirjastolta, kirkkoherranvirastosta, kaupungintalon neuvonnasta, S-marketista ja Halpa-Hallista.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
RAAHE Vihannin keskustaan suunniteltu kaivospatsashanke etenee.
. Erkki Rytky
13.45 Paikallishistoria - osa kansallista historiaa, yliopiston lehtori Matti Salo
14.05 Jane Ilmola, haapavetistä kanteleohjelmistoa
14.15 Juhlakirjan esittely ja historiakirjan julkistaminen,
historiantutkija, kirjailija Harri Turunen
14.35 Tomteorkester
14.45 Sanan varassa . Laadukkaat tuotteet.
Ruokaketjuun sijoitetut eurot oman alueen hyödyksi.
HALUATKO TILATA LÄHIRUOKAA HELPOSTI
PAIKALLISEN TOIMITTAJAN KAUTTA?
Tule kuulemaan tilausmahdollisuuksista,
ruokapiiritoiminnasta ja lähiruokatarjonnasta
keskiviikkona 28.8.2013 klo 18.00
Suomalaisen Lihan Kauppa (Oulaistenkatu 36)
Toukokuussa pidetyssä lähiruokapiiri-infossa toivottiin mahdollisuutta tilata
lähituottajilta sesonkituotteita ja erikoistuotteita joita ei ruokakaupasta löydy.
Löytyykö oulaistelaisilta innostusta tehdä osa ruokaostoksistaan
ennakkotilaamalla paikkakunnan oman erikoisliikkeen kautta?
Tervetuloa mukaan! Tilaisuudessa kahvitarjoilu.
Lähiruoka-asioissa lisätietoja LaatuTuote-hankkeelta (www.ruustinnanlahiruoka.fi)
Anna-Mari Simunaniemi anna-mari.simunaniemi@jedu.fi
044-7692 217
Regina Kahlos
regina.kahlos@jedu.fi
044-7692 291
teessa. Patsashankkeen hyväksi
on pidetty konsertteja, joilla
on kerätty rahaa. Sitten on
haettu rahoitusta yrityksiltä.
Kyllä tämä hanke toteutuu,
Nurkkala lupaa.
Alkuperäisidean isäksi
patsaalle hän mainitsee kaivoksen työntekijät, Eino Vierimaan ja Alpo Mustakan-
kaan.
Patsaan paikkakeskustelu
Nurkkalan mukaan on ollut
ajoittain jopa vilkastakin.
. Työtiloja tulee yhteensä seitsemälle henkilölle, Heikkilä-Matinlauri
sanoo.
Avajaisiakin on jo suunniteltu, sillä saneerattavan kohteen luovutuspäivä on jo 12.
lokakuuta, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan.
. Ensimmäinen tapahtuma, joka uusituissa tiloissa pidetään, on avajaiset.
Ne järjestetään 20. Haapaveden kaupunki ja seurakunta
Tervetuloa!
Kirjaa voi ostaa seminaarin jälkeen paikan päällä ja illalla Kirkkonäytelmän jälkeen Haapaveden
liikuntahallilla hintaan 45 euroa (käteismaksulla). Pohjatyöt alkavat kuukauden sisällä, hankkeen rahoituksen puuhamieheksi
valjastettu Sulo Nurkkala
kertoo.
Sopimukset suunnittelijoiden kanssa on Nurkkalan
mukaan allekirjoitettu jo.
??Teoksen suunnittelijat
P au l i K ön k kö, R a i ner
Könkkö ja Veikko Laakso
ovat Limingan taidekoulusta,
hän jatkaa.
Patsaan kustannusarvioksi Sulo Nurkkala arvioi noin
40 000 euroa. Maanantaina 26. seurakunta ajassa, rovasti Teuvo Aho
15.00 Kaarnatuuli: Kotipihan keinu, Haapavesi serenadi, Hiljainen kylätie
15.10 Historian pohjalta tulevaisuuteen ponnistaen, maaherra Ahti Pekkala
15.20 Seminaarin päätös, historiatoimikunnan jäsen, opettaja Hannele Ahola
15.25 Haapavesi-laulu, säestää Jaana Ruotsalainen
Järj. Satuitko paikalle, kun tapahtui
Vuosi vuodelta ne ovat kesyyntyneet.
Äkkiliikkeitä ne säikkyvät
edelleen, samoin sitä kun juna kulkee radalla, silloin ne
vetäytyvät kuusen alle piiloon.
Niskanen ruokkii siilejä
koiran-ja kissanmuroilla.
Juomaksi hän tarjoaa vettä.
Erikoisia herkkuhetkiä hän
järjestää joskus piikikkäille
vierailleen keittämällä niille
kanamunia. Sieltä löytyvät ohjeet
talvipesän rakentamiseen.
Lukija
Rääkkäystä: Siilien huonostikohteleminen on herättänyt kuntalaiset. päivä.
. Ehdokkaaksi toivotaan
omistajajäseniä, jotka tuovat
mukanaan oman asiantuntemuksensa ja että he ovat
kiinnostuneita yhteisistä asioista pankki- ja vakuutusalan
näkökulmasta, toimitusjohtaja Jari Anttila sanoo.
Alatalo
valittiin
Kalajoelle
PYHÄJOKI Pyhäjokinen
ympäristöinsinööri Aino
Alatalo valittiin Kalajoelle
ympäristötarkastajaksi. Siilestä on selvästi tökätty keppi läpi, koska
sillä on mahassa reikä, hän
jatkaa.
Lukijaa harmittaa ja surettaa, että eläimiä kohdellaan
näin.
Pyhäjokiseudun verkkolehden lukijat ottivat asiaan
viikonlopun aikana jo kantaa.
On hyvä muistaa, että tekijää
tai tekijöitä ei tiedetä, joten
eläintenkiusaamisesta ei voida osoittaa sormella jotakin
Mitä siileille ei saa syöttää?
??Mausteita, pähkinöitä, viljaa, kosteaa kissanruokaa tai
maitotuotteita. Eitilaajille kommentointimahdollisuus ei avaudu suoraan,
vaan jutusta kumpuavat ajatukset voit lähettää sähköpostitse lehteen. Koiran-ja kissanmurot maistuvat piikikkäille tuhisijoille. Järkyttävää. Siilejä voi auttaa
syysruokinnalla ja rakentamalla talvipesän. Vanhemmat sais opettaa
kakaroilleen, miten eläimiä
kohdellaan, tai mistä sitä tietää onko tuo kauheus jopa aikusen tuottamaa. Ruokinta
kannattaa aloittaa huhti?toukokuussa, kun siilit alkavat
liikkua. Oskari pyörii terassilla jaloissa,
ja uskaltautuu syömään koiranmuroja käsistäkin. Todella kesyjä ne ovat, eivät
mene edes kerälle, Niskanen
toteaa naurahtaen.
Iivariksi ristitty iso siili on
Niskasen mukaan melkoinen
junttura.
??Se tönii muita. Huolestuttaa kun on niin
huonoja autonkuljettajia, et-
tei kykene väistään edes siiliä, kun näkee tiellä yli ajettuja siilin raatoja vuosittain.
Joku kommentoijista tiesi,
että siilit pitävät pihoista
käärmeet loitolla. Siilit ovat rauhoitettuja.
Levittävätkö siilit tauteja?
??Joskus siileillä näkee
punkkeja, mutta ymmärtääkseni mitään ihmiseen
tarttuvaa tautia ne eivät levitä.
Voiko siilejä auttaa talvehtimaan?
??Kyllä voi. Liiterin alta tupsahtaa yksi lisää, ja isojen
kuusien juurella on pian
koolla siilikonkkaronkka.
??Siilet ovat niin ihania.
Siilet saapuvat pihalleni aina
melkeinpä samaan kellonlyömään. Lukija otti yhteyttä lehteen ja
toivoi, että paikkakunnalla ilmenneelle asialle tehtäisiin
todellakin jotakin.
Jokirantaa myötäilevällä
tiellä oli siili, joka oli silminnäkijän mukaan tapettu väkivaltaisesti.
. Laktoosittomia maitotuotteita voi antaa.
Saako tavallisia siilejä ottaa lemmikeiksi?
??Ei saa. Olen ottanut pienen siilin kädelleni,
ja siinä se on sitten tuijotellut
minua silmät killottaen. Kirjoittaja
myös korosti sitä, että rauhoitettujen listalla olevan
eläimen väärinkohtelusta ei
selviä seuraamuksitta. Tilaajana pääset lukemaan jutut verkkolehdestä
kokonaan ja kirjoittamaan
heränneet ajatuksesi suoraan juttujen alapuolelle. elokuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Hanna-Riina Niskanen
Ehdolle
ehtii vielä
asettua
OULAINEN Oulaisten
Osuuspankin vaaleissa edustajistoon valitaan 23 jäsentä.
Äänestää voivat pankin
omistajajäsenet. Ruokinta keskeytetään kesä-heinäkuuksi, ja
syksyllä aloitetaan uudelleen, Suomen Siiliyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Kirsi Tapanainen vastaa.
Siilin läpi on lukijan mukaan työnnetty keppi, sillä eläimellä on
mahassaan reikä. Edustajiston jäseniltä ei vaadita
erityistä pankkialan osaamista. Pari viikkoa sitten siilijoukkoon ilmestyi myös yksi pikkusiili. Niskanen arvelee, että alueen muutkin
asukkaat ruokkivat siilejä.
Siilivierailut jatkuvat aina
pitkälle syksyyn saakka.
??Syyskuun lopun jälkeen
siilejä ei yleensä enää näy.
Kyllä niitä tulee sitten ikävä.
Siilejä on mukava seurata.
Aika kuluu ja työnteosta ei
tule mitään.
??Siilit ovat pääasiassa hyönteissyöjiä. Paikka jäi avoimeksi, kun
edellinen viranhaltija RiinaMaarit Mäkelä sanoutui irti
tehtävästään.
Ympäristötarkastajan tehtäviin kuuluvat muun muassa maa-ainesluvat, maisematyöluvat, jätelain ja ilmansuojelulain mukaiset tehtävät, vesilain ja vesihuoltolain
mukaiset päätökset, ympäristönsuojelulain ja luonnonsuojelulain mukaiset tehtävät sekä ympäristönsuojelun
edistäminen ja pilaantumisen ennaltaehkäisy. Valittujen
toimikausi on neljä vuotta.
Edustajisto valitaan Oulaisten Osuuspankissa nyt
ensimmäisen kerran. Pahimmillaan hän arvelee kunnankin pian joutuvan maksumieheksi.
. Virkaa haki kaikkiaan 41 henkilöä. Asiasta on käyty keskustelua
Pyhäjokiseudun yleisönosastolla.
Lauantai-iltana Oulaisissa
Väinölänsuvannosta Pappilanrantaan johtavaa kävelytietä kulkenut lukija kohtasi
näyn, joka järkytti häntä. Eilen illalla pihalla syömässä oli kaksi siiltä, mutta parhaimmillaan siilejä on ollut kuusikin yhtä aikaa, Raija Niskanen sanoo.
Siilien iltaretket eivät ole
pelkkää ruokailua.
??Siilet saattavat viipyä pihalla koko illan, aina yhteentoista saakka. Menin lä-
??Ensimmäisenä vuotena
siilit olivat arkoja. Ympäristöasioiden valmistelu ja esittäminen ympäristölautakunnassa kuuluvat myös tehtäviin.
LUKIJOILTA
Pyhäjokiseudun juttuja voi
kommentoida monella tavalla. Siilikiikarissa -nettisivut antavat tietoa
eurooppalaisesta siilistämme. Niille maistuvat
hämähäkit, pihtihäntäiset,
madot, muurahaiset ja koppakuoriaiset, mutta myös
muut pikkunisäkkäät kuten
sammakot. Ihminen voi auttaa siiliä selviytymään talvesta ruokkimalla sitä keväisin ja syksyisin.
Facebookissa voit osallistua
keskusteluun myös.
Kirsi Tapanainen
Kurkistus
Mitä siileistä
pitäisi tietää?
Mitä siilit syövät?
Siilet saapuvat Raija Niskasen pihamaalle päivittäin lähes aina samaan kellonlyömään. Neljän jälkeen niitä alkaa ilmestyä. Ei voi olla sen
suloisimpia otuksia. Myös palautteen kautta pystyy lähettämään omia näkökulmia.
Mielipiteitä voi lähettää lehteen edelleen normaalisti
sähköpostilla ja perinteisellä
kirjeellä sekä tekstiviestillä. Pidän
kuitenkin varalta hanskoja
kädessä, etteivät ne puraise
minua. Ne syövät,
nukkuvat välillä ja kuljeskelevat paikoista toisiin.
Piikikkäät tuhisijat ovat
pikaisesti katsottuna samannäköisiä, mutta Niskasen
mukaan siileissäkin on ulkonäöllisiä eroja sekä eri luonteenpiirteen omaavia yksilöitä.
??Yhden ison siilin olen nimennyt Oskariksi, se on oikein ihmisrakas ja kesy. Todellakin tuomittava
teko.
??Kauheeta, ihmiset ei
osaa kunnioittaa eläimiä ja
luontoa.. Katsoin ensin, että
maassa on siili. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 26. Tämä eläin löytyi Oulaisista lauantai-iltana.
tiettyä ikäryhmää.
Näin lukijat kommentoivat:
??Vanhemmat huom. Tavoitteena on saada
runsaasti ehdokkaita. Osalla siileistä on tummemmat kuonot kuin toisilla, ja joillain on
pöyhkeän komeat karvat
naamassa.
Siilet ovat vierailleet Niskasen pihamaalla jo kolmena
kesänä.
hemmäksi ja näin vieressä
suolenpätkiä. Aiemmin edustajistoa vastasi
osuuskunnan kokous. Ehdokasasettelu päättyy syyskuun
9. Joskus Niskanen järjestää siileille herkkupäivän, silloin tarjolla on keitettyjä kanamunia.
Pihan piikikkäät kamut
Siilit: Syövät ja välillä
ne nukkuvat.
Kati Järvenpää
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
OULAINEN Pienet jalat piipertävät ruohikossa ja piikikäs tuhisija suuntaan kuononsa kohti koiranmuroja.
Kohta seuraan liittyy tontin
toiselta laidalta pihalle piipertävä siili. Teil-
lä on vastuu jälkipolvenne tekemisistä.
Minäkin kuljin kouluun
Ilveskorvesta, kun opettaja
Onnea
perheenlisäyksen johdosta!
Kerro siitä muillekin.
Julkaisemme vauvakuvia maksutta
lehtemme elämänmeno-sivuilla.
Kuvia voi lähettää osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
tai Pyhäjokiseutu, PL 1, 86301 Oulainen.
Liitä mukaan tietoja pienokaisesta, esimerkiksi syntymäpäivä,
strategiset mitat, vanhempien nimet ja niin edelleen.
Julkaisemme uutisia uusista vauvoista myös ilman kuvaa.
Vauvalista on edelleen Oulaskankaan synnytysosaston ilmoitustaululla.
kannusti, että kannattaa
mennä oppikouluun. klo 10-14, to 29.8. Maanantaina 26. Tarinointi jatkuu siitä,
mihin edelliskerralla kukin
jäi.
. Kahden vuoden kuluttuahan meillä olisi sitten 60
vuotta täynnä siitä, kun pääsimme ylioppilaiksi, Lehtola
laskee.
Ryhmä on päättänyt ajoittaa kokoontumisensa tarkoituksella loppukesään.
. Nyt
olemme olleet koolla kahden
vuoden välein, Oulaisissa ja
Vihannissa asuva Terttu
Lehtola kertoo.
Viikonlopputapaamiseen
saapui tänä vuonna 15 henkilöä.
. klo 19.00
Su 1.9. 010 665 5145.
Avoinna: ti-to, su 14-18
Väinölänkatu 1, Oulainen
044 4793 259
JUHANI PALMUN
uusimmat työt
Taidetalo Väinölässä
30.8.-29.9.2013
JUHANI PALMU
vieraana
Taiteiden Yönä
perjantaina 30.8.!
Vapaa pääsy.
TERVETULOA!
www.pyhajokiseutu.fi. Yksi
muistaa traktorityöt, toinen
ravustuksen. Kaikkiaan meitä oli 19,
mutta neljä on kuollut, hän
jatkaa.
Yhteisen illanvieton lisäksi väki viihtyi Perinnekeskuksen alueella Wanhan Woiman puheenjohtaja Jouni
Aitto-ojan opastuksella ja
tutustui nykylukioon rehtori
Voitto Sorvojan kanssa.
. Näytelmän kesto n. Niin, silloin se oli yhteiskouluna, Lehtola sanoo.
Kotiseudun muuttuminen
ja muistot puhuttavat myös.
Tutut rakennukset kätkevät
sisälleen tarinoita, joissa
nuoruusvuosina kukanenkin
on ollut osallisena. kerran. Olemme kaikki opettaja
Hilkka Karangon luokalta.
Aikoinaan tapasimme viiden
vuoden välein, mutta kun
ikää alkoi kaikille kertyä, niin
päätimme tihentää. Näin
syksyllä on parempi, hän jatkaa.
Yhteistapaamisella on saman vuosikurssin väelle suuri merkitys. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Lakkiaisjuhlien aikaan
monella meistä on jo lapsenlapsien ylioppilasjuhlia. klo 9-13.
Väliajalla myytävänä kahvia ja leivonnaisia. Aletaan siis
ikääntyä, Lehtola naurahtaa.
Koulumuistot ovat luonnollisesti tärkeä osa tapaamisia.
. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Sirpa Kortet
Lämmin kiitos
Lämmin kiitos
Teille kaikille, jotka
kunnioititte rakkaamme
Teille kaikille,
jotka kunnioititte
Juha Marjakankaan
muistoa ja otitte osaa
suureen suruumme.
Omaiset
Lilja Soinin
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Kiitos hoitopaikkojen
henkilökunnille Liljan
hyvästä hoidosta.
Omaiset
Haapaveden seurakunnan juhlavuoden
kirkkonäytelmä
"Välähdyksiä 150
vuoden varrelta"
Näytelmän käsikirjoitus ja ohjaus Ritva Ikola
Näytökset Haapaveden liikuntahallilla
Pe 30.8. Yhteishenki on
hyvä, eikä yhteydenpito ole
katkennut vuosien varrellakaan. ja pe 30.8. 2h.
Näytelmä on Haapaveden seurakunnan
ja Jokihelmen Opiston yhteistyötä.
Kun suru
koskettaa
- Kuolin- ja surukiitosilmoituksen voit
suunnitella kaikessa
rauhassa läheistesi
kanssa kotona.
- Jos tarvitset apua
ilmoituksen laatimisessa, ota yhteyttä
Pyhäjokiseutuun
puh. Ylioppilaaksi tuolloin kirjoittaneet tapasivat
jälleen toisensa.
. klo 14.00
Vuonna 1955 ylioppilaaksikirjoittaneet sanovat pitävänsä toisiinsa yhteyttä kirjeitse ja sähköpostilla. Nyt meinattiin jo, että tiukennetaan
sääntöä yhteen. Silloin
alkoivat linja-autot kulkea
tuota reittiä, hän muistelee.
Varsinaisen koulurakennus on ikäpolven mukaan
ikään kuin jäänyt nykyisen
Juho Oksan koulun sisälle.
. Pyhäjoen tulva
muistuu mieliin varsinkin
Merijärveltä kulkeneille. Sellainen sääntö me on
laitettu, että korkeintaan kaksi sairautta ja kaksi lääkitystä
saa kukin kertoa. Elämään saadut opineväät ovat
kasvattaneet silloisista koulukkaista monen alan ammattilaisia.
Ohjelma/ lippu 5 euroa. Luokkakokous yhdisti väen
nyt 13. Jouni Aitto-oja (oik.) kertomassa ryhmälle Törmänhovin ja Perinnekeskuksen toiminnasta.
Vain kaksi sairautta
Luokkakokous:
Katkeamaton perinne.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Vuosi 1955 yhdistää eri puolilla maata ja
maailmaa asuvaa ikäpolvea
Oulaisiin. klo 19.00 ensi-ilta
La 31.8. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
11
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Lippuja voi ostaa ennakkoon kirkkoherranvirastosta ke 28.8
Saari Elia
9,7
8. Sorvoja Niilo
13,9
17. Nevanperä Veera 10,1
11. Kyllönen Viia
13,7
33. Lukio
79,7
(Riku Sikkilä, Soile Vikström,
Aleksi Ervasti, Mari Saari,
Sara Marjakangas, Toni Alakastari)
2. Pihlajaharju Jaakko
7. Jyrinki Julia
14,1
18. Jokinen Arttu
83,0
T 7 vuotta 60m
1. Hintsala Iina
11,4
19. Knuutila Aleksi
4. Leskelä Sofia
12,5
23. Tikkanen Riina
4. Oksanen Oona
11,4
12. Törmäkangas Joona 13,7
16. Mäkikangas Selma 13,5
31. Oksanen Saana
8,7
2. Kalliokoski Tuukka 12,3
6. Pahkala Jere
14,8
22. Ahola Mika
23,01
7. Kortesalmi Akseli 19,56
7. Jääskelä Vilma
10,4
P 13 vuotta 60m
1. Matikainen Pasi
23,48
6. Rasinaho Camilla 10,2
7. Paavola Roope
47,8
43. Mämmelä Arttu
13,9
18. Raetsaari Annika
11. Ahvenlampi Samu 18,8
35. Yppärilä Fiia
13,3
30. Kallio Vilhelmiina 12,1
21. Tuulas Ninni
11,6
13. Vuoti Aatu
18,5
33. Muhola Iida
11,0
17. Merilehto Seela
11,7
16. Arvio Vilho
15,95
11. Mäntykangas Patrik 18,22
12. Lamminaho Lari 12,8
25. Prittinen Essi
11,6
3. Mämmelä Elias
15,03
12. Sorvoja Senja
18,0
39. Sipilä Arttu
23,33
6. Piippo Ilari
14,68
T 11 keihäs
1. Pauna Jessika
15,1
24. Paavola Tinja
16,4
28. Lehtopää
103,7
(Onni Häkkilä, Helmi Tanska,
Nanna Mäyrä, Tuomas Häkkilä, Teemu Kalliokoski, Samu
Honkakoski)
5. Tikkanen Sami
18,19
9. Pasanen Joona
10,9
13. Saari Konsta
3. Mäyrä Anni
9,2
3. Nagy Petra
5. Jussi-Pekka Roosa 10,5
14. Savikoski Aappo
6. Laulumaa Sanni
17,98
16,91
13,81
13,48
12,94
12,82
11,72
11,19
11,17
11,01
10,65
10,27
9,22
Peruskoulujen viesti 1-6 lk
1. Nagy Petra
11,7
14. Törmäkangas Elmeri 14,7
21. Mäntykangas Elena
3. Raudaskoski Astrid 13,1
12. Merilehto Paulus
8. Rasinaho Katariina 11,7
4. Pahkala Lari
13,1
29. Veteläinen Eeli
12,7
24. Sikkilä Ronja
10,5
2. Lind Emma
13,6
14. Sikkilä Roni
9,0
4. Jännittävät koulujen yhteishenkeä riemukkaasti nostattavat viestit juostiin
kisojen lopuksi mikä sai taas kerran yleisön
viihtymään loppuun saakka.
Palkintoja oli jakamassa Euroopan nuorten
olympiafestivaaleilla Hollannin Utrechtissa
hopeaa heittänyt Jyri Isokääntä yhdessä
pankin poikien kanssa.
Hippo-kisat Oulaisissa
T 5 vuotta ja nuor. Rautio Peetu
11,7
16. Raudaskoski Agda 9,6
8. Kortesalmi Akseli
9. Raudasoja Saaga-Angelia8,9
2. Leskinen Alina
9,2
3. Tyyskä Milka
12,8
28. Erkkilä Jenni
10,0
8. Pahkasalo Tommi
6. Yläkoulu
85,0
(Eemil Pihlajaharju, Juulia
Pihlajaharju,
Niko-Aleksi
Ryyti, Roosa Hussa, Joni Kangas, Milla Rantaeskola). Kisat aloitettiin
nurmikentällä Oulaisten MLL:n vetämällä
lämmittelyleikillä, johon Henri-Hippokin
osallistui ja pääsi lasten halailtavaksi edel-
lisvuosien tapaan. Pienihäkkinen Niko 12,9
10. Kortesalmi Samuel
10. Lehtola Heikki
23,54
5. Perkkiö Santeri
24,30
5. Pihlajaharju Emma 10,0
7. Ahola Sandra
11,5
20. Jauhinkangas
101,4
(Verneri Hintsala, Anni Pihlajaharju, Jenni Pihlajaharju,
Ville Rantala, Oskari Saukko,
Jaakko Pihlajaharju)
3. Veteläinen Isla
13,8
34. Lind Eetu
10,0
9. Pihlajaharju Juulia 16,99
P 15 keihäs
1. Heinovirta Helinä 12,1
22. Isokääntä Hannu
2. Martinmäki Riina 9,6
5. Irvankoski Viivi
41,0
44. Ruuska Jasu
8,8
3. 40m
1. Erkkilä Sanni
11,2
8. Piippo Ilari
13. Mäkikangas Viljo
14. Raetsaari Annika
25,27
20,55
15,70
13,92
P13 keihäs
1. Mäntykangas Silja 11,8
18. Matkaniva
102,6
(Katariina Rasinaho, Sami
Tikkanen, Paavo Mattila, Camilla Rasinaho, Riina Martinmäki, Konsta Saari)
4. Rautio Ann-Mari
9,5
7. Pihlajaharju Anni
10. Putila Iida
13,2
29. Vuoti Aada
29,0
43. Hurnasti Jasmina 43,2
48. Perttu Aatu
11,9
18. Mäntykangas Joanna 12,8
24. Korkiakoski Nuutti 11,7
3. Laulumaa Sanni
4. Lehtola Sonja
9. Siltala Sanni
41,3
47. Jyrinki Janika
14,7
22. Anttila Topi
6. Lamminaho Venla 11,7
17. Hannus Vertti
12,3
21. Tikkala Veera
10,5
8. Hertteli Mikael
10,7
13. Sikkilä Ronja
7. Laulumaa Simo
10. Mämmelä Teemu
8,8
8,9
9,5
9,7
9,9
10,3
10,9
T 15 vuotta 60m
1. Hurnasti Jose
2. Nankala Niilo
40,0
42. Haapakangas Pekka 22,64
9. Lehtola Peetu
12,6
23. Mäntykangas Eelis 10,6
12. Rajaniemi Joonas 9,6
6. Hintsala Tero
11. Rautio Vilma
11,6
P 11 vuotta 60m
1. Raudaskoski Fiona 11,7
15. Hintsala Jasu
6. Karihtala Pihla
12,3
26. Kätkä Viktoria
11,1
12. Oksanen Emmi
11,2
18. Manninen Tatu
8,7
2. Rajaniemi Nella
9,7
5. Kortesalmi Eedit 11,5
21. Törmikoski Reetta 15,2
25. Tulihan toki sitten lauantaina Suomellekin MM-keihäästä hienosti hopeaa.
Hyvän sään puolesta kuumat makkarat ja
kahvi tekivät kauppansa Huiman kioskissa jonoksi asti. Jylkkä Jonne
30,5
40. Lasten riemu
ja ilo oli päällimmäisenä aistittavissa, liekö
MM-kisoilla ollut vaikutusta asiaan. Lindelä Lauri
21,1
37. Jauhinkangas II
108,0
(Aamu Kankaanpää, Akseli Kortesalmi, Hilla Jumeri,
Henna Junttila, Meri-Johanna
Isomaa, Siiri Rautio)
7. Arvio Selda
60,7
P 5 vuotta ja nuor. Pihlajaharju Eemil
2. Pudas Atte
11,2
14. Laitila Jere
12,5
8. Raetsaari Annika
9,4
5. Arvio Lilja
12,1
7. Limingoja Henrik 11,7
4. Prittinen Jessika
10,1
9. Ketonen Eero
4. Mäyrä Nanna
11,1
7. Törmäkangas Matleena 10,1
6. Perkkiö Santeri
10,2
10,4
10,7
10,8
11,0
11,1
11,3
11,3
11,4
11,5
11,8
12,2
12,8
16,1
T 11 vuotta 60m
1. Knuutila Annika
2. Kalliokoski Teemu 9,4
3. Ahola Severi
29,8
39. Lehtola Leevi
18,4
T 9 vuotta 60m
1. Leskelä Santtu
16,7
32. Pihlajaharju Mikko 24,40
4. Honkakoski Samu
3. Yliniitty Tuomas
9,9
8. Jylkkä Joona
14,3
19. Honkakoski Samu
8,3
8,6
8,7
8,8
5. Nikula Rebekka
11,2
9. Pihlajaharju Jenni 10,6
3. Törmikoski Siiri
41,2
46. Mämmelä Elias
8. Isokangas Jose
13,0
28. Prittinen Jenny
12,0
20. Savikoski Aappo
9,7
9. Kankaanpää Aamu 12,0
6. Pihlajaharju Jaakko
4. Matikainen Sara 14,2
37. Vuoti Emily
22,1
42. Veteläinen Ilja
13,1
13. Pirnes Ruuben
10,3
11. Pudas Sanni
41,0
45. Honkimaa Aatu
13,2
14. Ahvenlampi Saana 9,7
6. Nikula Rebekka
8. Törmäkangas Aliina 10,0
9. Jylkkä Joni
21,6
38. Veteläinen Otto
5. Tuulas Ninni
4. Juho Oksa II
103,8
(Jere Laitila, Santeri Perkkiö,
Sanni Erkkilä, Joel Honkakoski, Saaga-Anglia Raudasoja,
Emma Ruuska)
6. Haapakangas Jimi 39,3
41. Honkakoski Joel
9,5
5. Isokääntä Jani
5. Heinovirta Leo
12,2
20. Muhola Inka
12,3
25. Hietamäki Robert 22,72
8. Elevaara Milka
13,7
32. Rasinaho Fianna 10,5
15. Hamari Daniel
24,81
4. Hellman Fiona
10,2
13. Hussa Roosa
24,27
2. Kortesalmi Miska 12,5
7. Mäkikangas Iiris
11,1
10. Tyyskä Sanni
12,2
8. Raudaskoski Feodora 11,3
10. Takalokastari Veikka 12,8
26. Honkimaa Aino
12,2
24. Tyyskä Salla
9,4
4. Tikkanen Soile
5. Merilehto Aada
14,4
20. Kalliokoski Teemu
27,04
25,86
24,48
19,42
19,36
12,12
T13 keihäs
1. Pauna Tuomas
21,78
10. Veteläinen Helmi 11,8
19. Koblova Serafima 9,0
3. Puskala Emilia
15,5
27. Pihlajaharju Heikki 19,91
11. Lamminaho Vilma 11,5
22. Ropponen Ella
10. Karihtala Santeri 13,1
12. Pihlajaharju Jenni
3. Lindelä Aapo
14,4
20. Veteläinen Anna-Elina11,1
5. Mäntykangas Eelis
3. Rissanen Joonas 12,1
19. Sipilä Arttu
4. Rautiola Joona
13,4
30. Taanila Niko
17,46
10. 40m
1. Yppärilä Eppu
18,7
34. Isokääntä Pirkko
8. Leskelä Sofia
18,71
16,68
16,66
14,44
13,06
13,03
11,53
10,58
8,83
7,38
5,56
P 9 pallonheitto
1. Matikainen Emma 13,8
16. Hintsala Tiia
12,7
11. Mäyrä Topi
9. Takalokastari Eppu
7. Rantaeskola Emilia 13,1
13. Raudaskoski Agnes 14,4
38. Sukkala Kiia
13. Salmela Pinja
11,4
2. Tikkanen Emilia 13,7
15. Veteläinen Viljami
3. Lisäksi MLL:n tytöt
tekivät iloisia kasvomaalauksia lapsille ja
nuorille. Manninen Tommi 9,9
7. Ahola Toini
12. Siltala Sini
13,7
P 9 vuotta 60m
1. Sukkala Kiia
9,2
2. Oksanen Miika
29,80
25,49
3. Petäjäskoski
109,8
(Tuomas Hannus, Helmi
Veteläinen, Viljami Veteläinen, Veera Tikkala, Elia Saari,
Anniina Mäkelä)
Yläkoulu-lukio viesti
1. Siltala Sami
11,7
17. Häkkilä Tuomas
9,5
4. Rissanen Jenni
12,6
9. Juho-Oksa I
99,7
(Nuutti Korkiakoski, Arttu
Sipilä, Ronja Sikkilä, Joonas
Rajaniemi, Salla Tyyskä, Tommi Pahkasalo)
2. elokuuta 2013
Koko perheen iloiset Hippokisat Oulaisten Urheilupuistossa 15.8.2013
Oulaisten Huiman järjestämät Hippokisat
kisattiin Urheilupuistossa torstai-iltana alkuviikon sade-ennusteiden vastaisesti kauniissa aurinkoisessa säässä. Kätkä Viktoria
3. Nahkala Peetu
12,6
22. Eilo Eki
2. Heinovirta Hilkka 11,8
5. Junttila Henna
11,6
13. Erkkilä Sanni
6. Rantala Hannes
25,51
3. Leskelä Samuli
11,2
15. Törmäkangas Kasperi 18,71
8. Anttila Kassu
13,0
27. Nevanperä Sanni 14,4
21. Ketonen Hanna
11,4
11. Mäyrä Meea
9,2
4. Nevanperä Lukas 10,9
12. Kortesalmi Samuel
35,53
32,39
31,35
29,88
24,44
21,38
16,58
T 15 keihäs
1. Tyyskä Salla
20,83
17,32
9,71
8,64
P 11 keihäs
1. Haapakangas Tiina
7. Merilehto Helka
11,1
11. Yliniitty Sanni
14,8
23. Pahkasalo Kimmo 9,7
7. Hertteli Mikael
25,73
3. Tuulas Nelli
15,4
26. Limingoja Iina
10,5
9. Ruuska Emma
9,4
6. Mäyrä Topi
7. Kilpailijoita ja yleisöä oli
paikalla runsaslukuisesti. Veteläinen Paulus 16,95
N saappaanheitto
1. Anttila Veeti
11,2
14. Kankaanpää Ilona 10,8
16. Martinmäki Onni
12,2
5. Lamminaho Iida 14,3
19. Takalokastari Hilla 14,1
17. Mämmelä Johannes 11,3
15. Mäyrä Nanna
2. Tenhula Tessa
12,6
10. Lindelä Eetu
11. Näissä
Hippo-kisoissa kuitenkin suomalaiset pärjäsivät. Törmikoski Tuukka 15,7
31. Rasinaho Camilla
4. Hussa Roosa
8,7
2. Laulumaa Saana
2. Niskanen Milja
10,1
10. Kauranen Hanna 20,9
41. Kortesalmi Juho
19,25
M saappaanheitto
1. Häkkilä Onni
11,6
2. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 26. Haapakangas Miro 10,0
10. Irvankoski Miiko 10,6
11. Kärki Janita
9. Häkkilä Lauri
10,2
10. Saukko Toni
5. Huhta Nella
17,5
P 7 vuotta 60m
1. Kyllönen Veeti
9,1
6. Käpylä Leevi
12,9
11. Saukko Oskari
9,2
2. Hintsala Tommi
12. Laulumaa Aira
3. Suunnistusjaosto oli järjestänyt
suunnistuskartta-aiheisen tehtävärastin.
Vaikka näissä kisoissa voittaminen ei ole
tärkeintä, vaan rehti kilpailu ja reipas ulkoilu yhdessä vanhempien ja huoltajien
kanssa, saatiin nauttia myös erinomaisista
tuloksista. Käpylä Neea
10,2
12. Saukko Aada
12,5
27. Laulumaa Simo
33,49
2. Jokinen Anni
14,2
36. Veteläinen Anni
14,0
35. Lamminaho Joonas 13,0
T 13 vuotta 60m
1. Lehtola Sonja
11,1
4. Pihlajaharju Eemil
2. Mämmelä Teemu
6. Putila Veeti
13,4
15. Oksanen Iida
20,3
40. Sipilä Aake
12,7
9. Rautio Siiri
9,3
4. Pihlajaharju Anni 11,1
6. Väyrynen Eero
20,4
36. Mäntykangas Patrik 29,53
2. Kärki Janita
2. Lamminaho Roosa 13,5
25. Honkimaa Laura 12,2
23. Pihlajaharju Juulia 9,1
T 9 pallonheitto
1. Irvankoski Joona
9,1
5. Ketonen Hanna
11
elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
Runsaslukuinen osallistuja- ja yleisömäärä ja hyvät toimitsijat ovat tae tulevienkin vuosien hyville kisoille.
Hippo-kisat Merijärvellä
Iloiset Hippo-kisat Merijärvellä
21.8.2013
Hippo-kisojen suhteen olemme olleet
perinteisesti onnekkaita sään puolesta,
eikä tämäkään vuosi tuonut poikkeusta Merijärvellä. Anna Moliis
8. Anton Ahonen
5. Emmi Paananen
9. Janika Jyrinki
9. Sari Kärkkäinen
6. Sanni Ahonen
6. Mikael Saukko
10,16
10,65
10,82
12,58
12,61
13,48
24,52
31,79
T7 40m
1. Eemil Saukko
5. Iida Hurme
4. Miika Saukko
4. Anna-Pauliina Saukko
7. Miia Ahonen
9. Ossi Ahonen
8. Katariina Rautio
3. Jere Kalapudas
11. Elias Saukko
4. Kaksoismestareitakin leivottiin, kun usealla roikkui
useampi mitali kaulassa. Pirkko Isokääntä
2. Onni Nikula
8. Ella Ahonen
6. Ossi Mehtälä
3. Topi Ahonen
8,31
8,61
8,81
9,37
9,82
T9 60m
1. Jyri Isokääntä
35,45
3. Henry Moliis
11,18
11,26
11,35
11,37
11,39
11,60
11,86
12,60
13,09
13,90
14,33
15,21
T11 60m
1. Ossi Ahonen
3. Panu Klasila
5. Veeti Ahonen
3. Jonne Saukko
6. Selina Saukko
6. Matti Myllylä
9. Sää ja tunnelmakin oli
erinomaiset. Lyydia Hurme
12,77
P9 60m
1. Jussi Ahonen
19,88
16,77
Naiset saappaanheitto
1. Konsta Rautio
4. Janika Jyrinki
2. Miia Ahonen
10. Elviira Saukko
7. Adalmiina Saukko
2. Aatu Salmela
5. Minea Saukko
7. Emilia Puskala
11. Emma Takaeilola
14,16
13,10
12,20
12,11
11,77
11,76
11,60
11,43
10,93
9,42
8,24
P11 saappaanheitto
1. Joonas Rautio
18,70
17,45
17,23
13,55
11,89
T13 saappaanheitto
1. Kisailemaan
pääsivät myös vanhemmat ja toimitsijat
saappaanheitossa.
Osallistumisen riemu ja ilo näkyi hippo-kilpailijoiden, vanhempien ja yleisön
kasvoilla. Annika Ahonen
2. 4H-kerho tarjoili ja Merijärven Kestävä hoiti rutiinilla kisat läpi aikataulussa kuten aina.
T5 40m
1. Silja Ylikauppila
ja Emilia Puskala
11) Julia Jyrinki
8,11
8,36
8,48
8,98
9,04
9,09
9,19
9,95
10,08
10,30
P7 40m
1. Miika Saukko
2. Elias Saukko
5. Anni Vähäkangas
2. Arttu Nikula
3. Viljam Saukko
7. Anne Tohola
16,57
15,37
14,58
14,46
13,75
12,51
Miehet saappaanheitto
1. Elviira Saukko
11. Minttu Jokela
7. Oskari Nikula
8. Pihla Saukko
11,56
11,73
11,93
12,23
12,28
14,75
19,80
P5 40m
1. Jussi Ahonen
10,38
T5 saappaanheitto
1. Anssi Mehtälä
2. Aatu Salmela
4. Arttu Klasila
2. Annika Ahonen
2. Matti Moliis
26,38
5. Atte Ahonen
7. Josefiina Saukko
8. Konsta Ahonen
6. Santtu Saukko
6. Arttu Nikula
3. Essi Salmela
3. Arttu Klasila
2. Tiina Ahonen
5. Atte Ahonen
10. Kristian Klasila
6. Josefiina Saukko
6. Teemu Tohola
36,17
2. Konsta Ahonen
7. Ronja Saukko
2. Minea Saukko
2. Tiina Yppärilä
4. Tauno Myllyoja
18,62
OULAISTEN
Osuuspankki
Oulainen-Merijärvi. Konsta Rautio
2. Lotta Veijalainen
5. Anssi Mehtälä
4. Anna Paananen
4. Sami Isokääntä
12. Ella Saukko
10. Bettiina Saukko
8. Henri-Hippokin oli paikalla lasten halailtavana.
Hippo-kilpailijoita oli lähes 70 ja suorituksia tuplamäärä. Viljam Saukko
3. Ella Ahonen
3. Perttu Nikula
2. Oskari Nikula
9. Minttu Jokela
4. Maanantaina 26. Jani Isokääntä
2. Jere Kalapudas
12. Anna Pauliina Saukko
10. Aini Mehtälä
5. Jaana Pudas
3. Iida Takaeilola
2. Silja Ylikauppila
9. Helmiina Saukko
13,30
12,31
P13 saappaanheitto
1. Aatu Ahonen
4. Annika Rautio
8. Selina Saukko
5. Iida Takaeilola
5. Lotta Veijalainen
5. Henry Moliis
10. Helmiina Saukko
10,30
10,50
11,32
11,55
P13 60m
1. Mikael Saukko
6,72
5,93
3,90
3,18
2,32
2,26
1,91
0,41
T7 saappaanheitto
1. Ossi Mehtälä
3. Iida Hurme
4. Tuuli Jokela
4. Sanni Ahonen
3. Julia Jyrinki
7. Anna Moliis
7,75
7,62
7,58
7,29
7,17
6,67
6,30
4,74
4,18
3,93
3,88
P7 saappaanheitto
1. Kristian Klasila
5. Jonne Saukko
7. Sami Isokääntä
11. Santtu Saukko
2. Adalmiina Saukko
11. Anni Vähäkangas
6. Aino Faven
3. Onni Nikula
8. Ari Mehtälä
20,08
7. Pihla Saukko
3,44
3,40
3,37
3,36
2,21
1,91
0,59
P5 saappaanheitto
1. Essi Salmela
3. Perttu Nikula
2. Anna Paananen
5. Anton Ahonen
5. Ronja Saukko
6. Matti Myllylä
15,72
11,11
11,04
10,62
10,30
9,58
9,56
9,53
7,16
7,10
6,87
6,19
T11 saappaanheitto
1. Veeti Ahonen
3. Topi Ahonen
4. Eemil Saukko
4. Tiina Ahonen
3. Aatu Ahonen
5. Ella Saukko
4. Emma Takaeilola
10,90
10,98
11,01
11,06
11,23
11,24
11,72
11,95
12,09
12,35
13,35
14,75
P11 60m
1. Hannu Isokääntä
31,99
4. Bettiina Saukko
7. Lyydia Hurme
5,58
P9 saappaanheitto
1. Annika Rautio
12. Joonas Rautio
10,20
10,27
10,59
10,64
11,20
T13 60m
1. Katariina Rautio
4. Jussi Mehtälä
24,06
6. Panu Klasila
7,36
7,21
6,64
5,42
3,87
T9 saappaanheitto
1
19.00
Seitsemän Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 16.30 Galaxi.
16.31 Galaxin mestari: Partiomestari. 17.55
Mitä tänään syötäisiin?. 09.50
Tuhluriprinsessat. 14.30
Elisabeth kohtaa: Denis Mukwegen.
15.00 Yle Uutiset. 22.25
Tulosruutu. 09.15
Onks noloo. Sortavala. 22.00 Urheiluruutu.
22.10 16 Blocks (12). 08.50 Pat
& Stan (S). 06.00 Studio55.
fi. 09.30
Yle Alueuutiset. 11.45 Yle
Uutiset Häme. 20.30 Suorana: Kortesmäki. 00.00 Poliisit. 16.00
Riemuloma Kanarialla. 07.23 Jessin kanssa (S). 23.45 Glades (12).
00.45 Purjehdusta: 49er Grand
Prix. 17.00
Matkaoppaat. 09.00 Yle Uutiset.
09.05 Ylen aamu-tv. 01.05?06.00 MTV3 Chat.
05.00?05.50 Älypää-TV. 14.35 Prom
Queen. Salsan kuninkaalliset (16). 18.15 Ravisuora. 19.20 Yle Uutiset
Suora linja. 14.00 Olipa
kerran elämä . 18.48 Naurupalat (S).
19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 14.35 Kivikauden elämää. 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 McLeodin tyttäret (7). 23.15
Nelosen uutiset. 02.10 Maailman vaarallisimmat tiet (7).
Yle TV2
MTV3
06.25 Huomenta Suomi. 14.20 Keksitehtaan
työtaistelu. 11.05 Puoli seitsemän.
11.35 A-studio. 20.30 Rytmisen voimistelun
MM. 18.45 Mikaelin naiset: Erin. 16.00
Riemuloma Kanarialla. 19.30 Ennätystehdas. 12.10 Arjen huimapäät: Nosturinkuljettaja. 20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu. 09.45
Suurin pudottaja. 19.30 Harjakaisen & Piisisen
talkoot. 07.32 Stella
ja Sami (S). 22.00 Kymmenen
Uutiset. 16.45 Kenttäratsastuksen EM. 19.00 Neljän tähden
illallinen. 16.00?16.25 Soramonttuprinsessat. 22.00 Urheiluruutu. 15.05 Yle News. 08.45 Ullan
unelmakakku. 22.40
Prisma: Minä, ihminen. 12.50
Suurin pudottaja. 07.28 Oiva-nallen oivallukset (S). 11.50
Meri leikkipaikkana. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.
18.00 Suurin pudottaja. 19.20 Päivän
sää. 08.05?08.55
Avara luonto: Kapinsuula kalastaa. 09.50 Tuhluriprinsessat.
10.20?10.50 Sarahin sisustusvinkit. 17.00
Pikku Kakkonen. 10.50 Kansallismaisemat:
Vanajavesi. 09.55 Yle Uutiset. 22.05 Keskiviikon ravisuora.
22.10 Docventures: Elokuvan
esittely. 17.00 Yle Uutiset. 16.20 Kenttäratsastuksen EM. 07.27 Viivi ja
Leevi: Pullan tuoksu. 18.00
Yle Uutiset minuutissa. 19.30 Tulli. 22.20 Päivän
sää. 18.30 Nelosen uutiset. 22.15 Viikon sää. 10.25 Tulli. mainio vuosi (7).
17.00 Mike & Molly (S). 10.00 Sydämen asialla (7). 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 12.20 Arkistokuvia:
Kuitulevy, talonne lämmin villapaita
(S). 08.19 Oktonautit (S).
08.40 Tero hoitaa (7). 21.00 Maailma
vailla loppua (16). 10.45 Grand
Designs . 12.19?12.50
Tulli. 21.00 Elokuva:
El Cantante . 15.00 Häähullut (S).
16.00 Tyyliä vai ei. 19.30 Poliisit. 09.05
Studio55.fi. New York (16). 09.50 Tuhluriprinsessat.
10.20?10.50 Yhteinen taloprojekti.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.55 Taivaan pilarit
(16). 08.10 Inspector
Cartoons (7). 22.00 Kymmenen
Uutiset. 21.50 Löytöretkiä maailmaan. 16.00?16.45 Avara luonto:
Pyreneiden vuoristossa. 20.30 Yle Uutiset. 18.45 Muisti: Huutolaiset. 07.02 Annin keijukoulu (S). Maanantaina 26. 14.00 Yhteinen
taloprojekti. 14.00
Asunto 23 (7). 22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu. 07.30
Olivia (S). 21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu. 06.25 Ylen
aamu-tv. 19.00 Neljän
tähden illallinen. 21.00 Boss (16). 16.50 Novosti Yle. 13.30 Eläintenpelastustiimi (7). 01.10?01.41 Amerikan frendi (12).
07.45 Pikku Kakkonen. 23.25 Poliisit. 10.00 Yle
Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.00 Neljän tähden illallinen. 08.30
Hirviöallergiaa (S). 22.05 Kauneuskupla. 15.00
Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset
alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset. 15.15
Ääliö ulkomailla. 16.25
Elokuva: Kohtalon sanelemaa
(S). 17.00 Yle Uutiset. 21.00 The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit (16). 09.30 Uutiset. 15.00 Häähullut
(7). 09.05
Aamusydämellä. 07.50 Disney
esittää: Aku ja kumppanit. 13.30?14.45
Kuningaskobran jäljillä. 20.00
Junior MasterChef. 20.30 Yle
Uutiset. 19.10
Yle Uutiset. 11.50 Tulli. 01.45 4D:
Maailman oudoin rasvaimu (12).
02.45?05.00 Älypää-TV.
Nelonen
Nelonen
05.00?06.50 Älypää-TV. 13.50 Perheleffa: Scooby-Doo ja samuraimiekka (7). 14.50 Palanen: Laatokan ympäri . 12.50
Reissussa lasten kanssa. 19.45?19.54 Euroopan tiede. 18.30 Puoli seitsemän. 18.00
Suurin pudottaja. 16.00
Harjakaisen & Piisisen talkoot.
16.30 Salatut elämät (7). 11.25 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 02.30 Olipa kerran (12).
Yle TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen ja Nallen aamu. 20.55 Urheiluruutu. 11.05?
11.50 McLeodin tyttäret (7). 15.05 Mitä tänään syötäisiin?. 22.35
C.S.I. 22.20
Päivän sää. 12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.20 Arkistokuvia:
Jussit on jaettu ja juhlittu (S). 16.50 Novosti Yle. 17.00 Salatut elämät (7). 00.00 Nelosen
uutiset. Hanna Pakarinen
ja hänen musiikkinsa. 23.35 Vihjeet hukassa
Nelonen
07.00 Mikki Hiiren kerhotalo.
07.25 Jake Long . 14.10
Vuosirenkaita. 09.00
Galaxi. 22.35 Lotto ja Jokeri.
22.40 Hockey Night Extra. 22.00 Britannian kuningasperheen filmiaarteet. 21.58
Yle Uutiset. 07.50 Pikku perunat (S). 06.53 Mohvelit (S).
06.58 Kukasta kukkaan: Lumme.
07.04 Popi Kissa (S). 13.30
Tuhluriprinsessat. 07.03 Runoja ja roskia:
Tietarinat (S). 18.25 Yle Uutiset
sää. 15.00
Yle Uutiset. 10.40?12.25 Diili. 22.35 Rizzoli &
Isles (16). Phil (7).
Yle TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN: Jyrkin
aamu. 22.25 Tulosruutu.
22.35 Hockey Night Extra. 21.00 Taivaan tulet (12).
21.50 Yle Uutiset. 10.50 Kansallismaisemat:
Koli. 20.51 Urheiluruutu. 06.00 Studio55.
fi. 14.40 Vuosirenkaita. 20.30 Yle Uutiset. 07.23
Sirkuslauluja. 08.50 Pat &
Stan (S). 23.25 Yle
Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää. 14.35 Uusi päivä (S).
15.05 Mestarien liigan makasiini.
15.30 X-games. 07.55 Chuckin ja
ystävien seikkailut (S). 20.57 Keno. 11.05 Puoli
seitsemän. 08.45 Huippukokki lähtee
maalle. 21.00 Elokuva:
Varasuunnitelma (7). 21.35
Jalkapallon mestarien liiga. 22.05 Rita
Hayworth . 18.00 Rytmisen
voimistelun MM. 09.30
Yle Alueuutiset. 09.01 Karvinen (7). 17.00 Salatut elämät
(7). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää. 07.55
Dinojuna (S). 21.55
Yle Uutiset. 17.00 Neljän tähden illallinen.
17.30 Huvila & Huussi. 10.25
Pilanpäiten. 06.52 Bertin ja Ernien suuret
seikkailut (S). 21.00 Niklas Moisander: Tie
Turusta tähtiin. 20.20 Rytmisen voimistelun MM. 12.20
KIDSing. 21.15 Viisi päivää: Viisi
päivää (16). 08.15 Melissa ja
Joey (S). huuto
lammelta. 08.20 Oktonautit (S). 22.00 Beck:
Herran nimeen (16). 15.10?15.22
Löytöretkiä maailmaan. 18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää. 14.10 Asunto 23 (7). 09.45 Suurin pudottaja. 15.00
Häähullut (7). 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 12.50
Reissussa lasten kanssa. 12.00?12.24
Merten siirtolaiset. 09.30 Uutiset. 12.10 LIVE:
Tiedä ja Voita. 14.30
A-studio. Ihmeelliset ennätysvideot. TarkastellaanTurkista
löytynyttä Göbekli Tepen
temppelialuetta.
Pasila (12) TV2 torstai 29.08.
klo 20.30. 21.00
Elokuva: Snatch . 19.00 Prisma:
Minä, ihminen. 13.20 Tuhluriprinsessat. 11.30 Neljän tähden illallinen. 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä. 19.16
Urheiluruutu. 20.00 Pomo piilossa. Hävyttömät
(16). 11.00 Yle Uutiset. 14.55 Mitä tänään syötäisiin?.
15.00 Kaappaus keittiössä. 22.20
Tulosruutu. 13.55 Alueellinen
sääennuste. 08.00 Chuckin
ja ystävien seikkailut (S). 17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. 12.15 Tanskalainen maajussi. 07.25 Ihmejuttu.
07.31 Lauri kilpa-auto (S) 07.41
Kaapo ja Late: Tooga-asut. 14.55 Mitä tänään syötäisiin?. 02.05 Dr. 11.00 Yle
Uutiset. 19.30 Tulli. 14.05 Onnea matkaan, Charlie! (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.8. 14.25 Moderni perhe
(S). 17.08
Sydämen asialla (7). 09.30 Uutiset. 16.35 Tulossa: The Voice Kids.
16.40 Elokuva: Elämäni pullukkana (7). 12.30 Hehku. 19.00 Yle Uutiset. 22.25 Docventures esittää:
Kumare. 13.55 Sarahin sisustusvinkit.
14.25 Ullan unelmakakku. 21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu. 23.35 Elokuva: Mindhunters (16). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa. 11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna. 06.52 Jääkarhu
Otto (S). 18.02
McLeodin tyttäret (7). 08.45 Kivisten ja Sorasten uudet seikkailut (S). unelma-asunnot. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
TV-OHJELMAT 15
Nelosen elokuva: Jätä se!
26.08.2013 21:00 He?s Just
Not That Into You. 15.00
Minun maisemani. 07.25
Jake Long . 18.10 Urheiluruutu. 14.07 Uusi
päivä (S). 23.45 Docventures: Live.
00.30?01.28 The Pacific (16).
MTV3
05.30 Aamusää. 13.55 Ajankohtainen kakkonen.
14.30?15.00 Suorana: Kortesmäki. 17.00
Yle Uutiset. pahan
onnen lintu?. 09.01 Karvinen (7). 09.29 Hillitön
hotelli: Lisko vapaalla jalalla (S).
09.55 Ötökät (S). 08.05?08.53
Kiehtova maailma: Ylväät paholaisrauskut. 11.20 Grand
Designs . 18.02
McLeodin tyttäret (7). 22.05 Silta (16).
23.05?23.45 Ykkösaamu.
Yle TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen aamu. 06.25 Huomenta Suomi. 11.05 Suomi
tuli Saamenmaahan. 14.00 Asunto 23 (7).
14.30 Moderni perhe (S). 20.55 Urheiluruutu. avain pakoon (16).
00.25?01.10 Taivaan tulet (12).
MTV3
05.30 Aamusää. 01.00 Dexter (16). 11.35 Aamusydämellä. 09.45
Suurin pudottaja. 07.45 Paula (S). 08.05
Baby Looney Tunes (S). 12.55 Matkapassi: Itä-Texas.
13.40 Uusi päivä (S). Osa 4: Cops. 16.30 Salatut elämät (7). 08.18 Oktonautit (S).
08.39 Sohvaset (S). 10.45 Formula 1:
Belgian osakilpailu. 22.00
Kymmenen Uutiset. & Mrs. 14.30 Huippukokki
lähtee maalle. 07.44 Neppajymykerho. 09.00 Luokkakuva. 19.30 Poliisit.
20.00 Tuuri. 19.30 Tulli.
20.00 Uusi päivä (S). 09.45
Suurin pudottaja. 19.10
Tulosruutu. 19.45
Löytöretkiä maailmaan. 12.00?
12.35 Jamie Oliverin 30 minuutin
ateriat. 06.25 Ylen
aamu-tv. 10.20?10.50
Yhteinen taloprojekti. 17.25 Salatut elämät (7). 17.00 Salatut
elämät (7). 23.20 Nelosen uutiset.
23.30 Nelosen sää. 11.45
Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat.
12.20?12.25 Esittelyssä: Koko
Suomi leipoo. 22.20 Päivän
sää. 19.00 Downton Abbey
(12). 15.30
Pokka pitää (S). amerikkalainen lohikäärme (7). 01.25 Poliisit.
01.55 Poliisit. 07.50 Aku ja
kumppanit. 14.00 Yhteinen
taloprojekti. klo
19.00. 08.19 Oktonautit (S).
08.40 Tero hoitaa (7). 19.16 Urheiluruutu. 22.45 Amerikan frendi
(12). 09.10
Reissussa lasten kanssa. (S). 08.50 Pat &
Stan (S). 09.30 Uutiset. 00.40 Poliisit. 17.25 Salatut elämät
(7). 16.00 Tulli. 21.00
Criminal Minds . 18.00
Riemuloma Kanarialla. klo 13.00. 10.30 Neljän tähden
illallinen. 10.00 Sydämen asialla
(7). 21.00 Koko totuus (7). 20.57
Keno. 16.00 Tulli. 23.50
Urheilukatu 2. 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.30 Dokumenttiprojekti: Kummisetäni thaimorsian.
13.30 Luontoretkellä: Sopuleita
ja naaleja. amerikkalainen lohikäärme (7). 23.10 Nelosen uutiset. 14.05 Alueellinen sääennuste. 20.30 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset
alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 17.30 90210
(7). 22.30 Kotikatsomo:
Yksinen (12). 14.30 Huippukokki
lähtee maalle. 18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää. 15.05 Yle News.
15.10 Tarinateltta. 20.57 Keno. 13.05 Erehtyneet sydämet
(7). 16.00 Hännänheiluttajat. 22.50
C.S.I. 15.10 Minuuttipeliä. 18.00
Yle Uutiset minuutissa. 19.20 Yle Uutiset
Suora linja. 16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.30 Elämäni eläimet.
14.00?14.30 Tanskalainen maajussi. 10.00 Karhuset
(S). 09.45 PopPixie
(S). 19.30 Harjakaisen
& Piisisen talkoot. 07.55 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 11.10 Avara luonto: Elämän mahti. 10.30 Kiihdytysajot:
Power & Speed. 16.10
Kauhukeittiö. 15.30 Pokka pitää
(S). 10.50 Oddasat.
11.05?11.52 McLeodin tyttäret (7).
12.00 Kilpa-auton rakentaja. 06.00 Studio55.
fi. 11.00?11.39
Luontoretkellä: Valaita näkyvissä!.
11.45 Laivuri ja tyttö. 08.15 Melissa ja
Joey (S). 00.30 Lost
(16). 13.45 Selviytyjät. 20.00 Uusi
päivä (S). 19.00 Seitsemän
Uutiset. 23.30?00.20 Pienet kameliratsastajat.
05.55 Puoli seitsemän. 11.00
Yle Uutiset. 19.05 Urheilukatu 2. 19.30 Riemuloma Kanarialla.
20.00 Duudsonit tuli taloon (S).
21.00 Kauhukeittiö. 13.55 Viikonvaihteen
alueellinen sääennuste. 18.30 Nelosen uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 19.00 Neljän tähden
illallinen. 12.25 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi. 16.50?
16.55 Ystäväni hevonen. 14.00 Strada. 00.15?00.45 Jalkapallon mestarien liiga.
MTV3
05.30 Aamusää. Kotimaisen
mykän elokuvan klassikko
vuodelta 1927.
Yle Kuvapalvelu
Historiaa: Sivilisaation kehto
TV1 keskiviikko 28.03. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.
18.00 Suurin pudottaja. Fagervik. 20.00 Hansin
matkassa. 17.00 Salatut
elämät (7). 12.50 Ravisuoran lämmitys.
13.00 Pressiklubi. 23.50 Sodassa raiskattujen
puolella.
08.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle
Uutiset. 21.00?21.42
Bomb Girls (12). 09.15
Winx-klubi (S). 09.00 Eläintarhojen elämää (7). 19.45 Nuorille töitä.
Nyt!. 18.30 Puoli
seitsemän. 00.35 Täydelliset
parit (S).
Nelonen
07.00 Mikki Hiiren kerhotalo.
07.25 Jake Long . 13.30
Tuhluriprinsessat. 06.25 Ylen
aamu-tv. 13.30 Huuhkaja . 11.05 Diili. 19.48 Luonnon ihmeitä. 19.30 Riemuloma Kanarialla.
20.00 Duudsonit tuli taloon (S).
21.00 House (12). 07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit. 22.30 Hockey
Night Extra. 21.00
Ajankohtainen kakkonen. 02.25?05.00
Älypää-TV.. 10.00
Muistoja ja musiikkia. 12.30 Eläinten ABC. 18.15 Kaakkuri . 20.30 Yle Uutiset. 10.00 Muuttoapua uusperheelle. 10.45
Palanen: Kunniataulu. 12.00
XL-sukupolvi. 22.03 Urheiluruutu.
22.15 Novellielokuva: Kaupunkilaisia (7). 12.50 Luksusmammat. 19.00 Kiehtova maailma: Ylväät paholaisrauskut. 15.00
Yle Uutiset. 12.00
Akuutti. 10.45 Amazing Race.
11.45 Jamie Oliverin 30 minuutin
ateriat. 08.10
Melissa ja Joey (S). 20.50 Tulossa:
The Voice Kids. 13.00 Mitä Kiinassa
syödään?. 20.30 Suorana: Kortesmäki. 07.20
LIVE: Tiedä ja Voita. 10.45 Hännänheiluttajat. 21.50 Rupert
Murdoch, lööppien kuningas. 06.00 Studio55.
fi. 11.15 Yle
Uutiset Uusimaa. 16.00 Kiehtova maailma: Ylväät paholaisrauskut. 21.05
Kotikatsomo: Havukka-ahon
ajattelija (S). 09.00 Hehku. 00.10 Nelosen sää. 21.00
Elokuva: Saanko luvan. 19.30 Poliisit. 22.40 Yön selkään
(16). 22.35 Dante?s Peak
(12). 13.00 Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (7). 20.30
Yle Uutiset. 18.30 Kohtauspaikka: Ysiluokka. 01.30 Dr. 19.00
Seitsemän Uutiset. 20.00 Pressiklubi. 10.50 Kansallismaisemat: Snappertuna . 19.20 Päivän
sää. 07.06 Timppa (S).
07.18 Taide on tehtävä. 23.55?00.45 Löytyykö uusi
Leonardo?.
06.50 PIKKU KAKKONEN: Jyrkin
ja Neposen aamu. 09.20 Luksusmammat. 19.55 Akuutti.
20.25 Viking Lotto. 19.20 Yle Uutiset Suora linja.
19.30 Tulli. 11.05 Jumalanpalvelus:
Nojatuolikirkko. 12.05 Yle Uutiset
Itä-Suomi. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 02.25 4D: Maailman
oudoin rasvaimu
Yle TV2
MTV3
Yle TV2
07.45 Pikku Kakkonen. 18.45?18.55 Hupipätkät
(S). 13.40 Tartu Mikkiin.
14.30?15.00 Suorana: Kortesmäki. 09.20 Late lammas:
Kauhujen talo (S). 09.00 Hehku. 23.20 Nelosen sää.
23.25 Tudors (16). 16.50
Novosti Yle. 18.25
Yle Uutiset sää. Vauhdikas jännityselokuva unettomuudesta
kärsivästä insinööristä.
Yes Man (12) MTV3-kanavalla sunnuntaina 1.9.2013 klo
19.30. 07.34 Riku ja Rami.
07.42 Neppajymykerho. 20.55 Urheiluruutu. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. Kuvassa
Pressiklubin juontaja Ruben
Stiller. 22.20 Päivän sää. 07.48
Pipsa Possu: Isän videokamera (S).
07.56 Dinojuna (S). 18.50
Nelosen sää. 07.42 Arvaa kuinka
paljon sinua rakastan (S). 20.00 Uusi päivä (S).
20.30 Suorana: Kortesmäki. 13.00 Koskenlaskijan morsian (S). 20.00 Kettu
(12). 09.30 Guinness
World Records . 16.50
Novosti Yle. 13.00
Elämäni eläimet. 16.00 Hurja remontti. 09.30 Akuutti. 11.15 Puutarhurin
maailma. 06.51 Nimipäiväonnittelu:
29.8. 10.00 Pokémon (7). Hollywood-supertähtien kaartilla
roolitettu komedia.
Nuori luotsi (7) TV1 tiistai
27.08. 01.30 Olipa kerran (12). 07.19 Sanasieppari. 23.45 Nelosen uutiset. 09.30 Yle
Alueuutiset 10.50 Oddasat. 09.30 Kohtauspaikka: Ysiluokka. 18.00 Yle Uutiset. 17.25 Salatut
elämät (7). 23.35 C.S.I.
New York (16). 20.57 Keno. 19.16
Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 09.30
Unelmien puutarha. 19.20?19.25 Yle
Uutiset sää. 15.00 Jamie
Oliverin Amerikan herkut. 23.10 Nelosen uutiset. 15.15 Ääliö ulkomailla. 10.05 Ykkösaamu. 08.05
Dibitassut (S). 09.40
Mitä tänään syötäisiin?. 00.45 Mr. 19.30 Tulli. 17.30 Ruotsin miljonääriäidit. 15.05
Yle News. 18.00
Yle Uutiset. 20.57 Keno. 12.50
Luksusmammat. 08.00 Pikku perunat (S).
08.04 Vekarat! (S). 14.50
Perhokalastuksen MM. 09.30?09.55 Merten
siirtolaiset. 20.57 Keno. 21.00 House (12).
22.00 Kymmenen Uutiset. 12.30 Ulkosuomalaisen tarina.
13.00 Korkein voitto (7). 19.00?19.50 Historiaa:
Sivilisaation kehto. 09.25 Pokémon
(7). 12.30 Eläintenpelastustiimi (7). 09.00 Jaksa
paremmin. 18.00 Suurin pudottaja. 09.00 Hehku. 06.25 Huomenta Suomi. 20.50 Tulossa: The Voice
Kids. 21.00 Jopet-show (7).
21.25 Poliisi-tv. 22.00
Kymmenen Uutiset. 00.30
Olipa kerran (12). 00.45 Novellielokuva:
Tokio Baby (7). 09.15
Reissussa lasten kanssa. 07.54
Dinojuna (S). 11.05
Puoli seitsemän. 16.30 Galaxi.
16.33?16.45 Kesäleiri (7). 13.10 Sportmagasinet. 09.50
Lauran matkakuvia: Tukholma.
10.20?10.50 Yhteinen taloprojekti.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.50 Oddasat.
11.05?11.51 McLeodin tyttäret
(7). 21.05
Vakooja, joka järisytti maailmaa.
22.00 Ulkolinja 23.00 Yle Uutiset.
23.05?00.05 Silta (16).
05.55 Puoli seitsemän. 18.30
Riemuloma Kanarialla. 08.50 Pat
& Stan (S). 19.30 Yes Man (12). 12.15 Yle Uutiset
Pohjanmaa. 09.00 Galaxi. 23.05 Seksiministeriö.
23.35?00.30 Boss (16).
MTV3
05.30 Aamusää. 15.00 Yle Uutiset. FBI-tutkijat (16).
22.00 Toimintatorstai: Lara Croft
Tomb Raider: Elämän lähde (16).
00.25 Nelosen uutiset. 19.00 The Voice
Kids. 12.00 Eläintenpelastustiimi
(7). 23.05?23.57 Ulkolinja: USA:n kodittomat lapset.
05.55 Puoli seitsemän. 18.10 Urheiluruutu.
18.15 Kettu osaa monta asiaa (S).
18.45 Avara luonto: Kapinsuula
kalastaa. 00.35
Nelosen sää. 15.05 Yle News. 17.30
Riemuloma Kanarialla. 10.00
Sydämen asialla (7). 21.00
Kauhukeittiö. 20.45
Lotto. 14.50 Palanen: Laatokan ympäri . 18.02 McLeodin
tyttäret (7). 11.35 Yle
Uutiset Lounais-Suomi. 23.05 Maailma vailla loppua
(16). 09.30 Kohtauspaikka: Ysiluokka. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00
Hauskat kotivideot. 14.25 Moderni perhe (S). 00.20
Pasila (12). 12.15 Kukkaron herraksi. 14.00 Asunto 23 (7).
14.30 Moderni perhe (S). 15.00 Pomo piilossa.
16.00 Riemuloma Kanarialla.
16.30 Salatut elämät (7). 17.00 Neljän
tähden illallinen. 10.00 Sydämen asialla (7). 15.05 Yle
News. 16.00?16.43 Kotirintaman
naiset (7). 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. klo 20.00. 06.58 Viikon vihannes: Minttu. 11.05 Pisara. 12.30 Ulkosuomalaisen tarina. 08.13 Muista laulaa.
08.19 Anniina Ballerina (S).
08.47 Babar ja Badun seikkailut
(S). 09.30 Uutiset. 18.50
Nelosen sää. Kontiovaara tunkee kameroineen Pöystin ja Neposen
partioautoon.
Pressiklubi TV2 perjantai
30.08. 23.50?
00.45 The Wire (16).
08.00 Yle Uutiset. 07.13 Katinkontti Remix:
Monitoimituskone. (16). 18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää. 14.55 Pisara. 08.10 Inspector
Cartoons (7). 21.00
NCIS Rikostutkijat (12). 20.52 Tulossa:
The Voice Kids. 14.55 Mitä tänään syötäisiin?. 12.30 Ulkosuomalaisen tarina. 15.05 Maailmanmenoa: Hullut
harrikkaheebot. 18.48
Hupipätkät (S). 09.15 Reissussa lasten
kanssa. 10.52 Tulli. 16.00 Tulli. 09.00 Yle Uutiset. 14.25 Ullan unelmakakku.
15.00 Häähullut (7). 21.30
Strada. 11.00 Yle Uutiset. 19.00
Seitsemän Uutiset. 15.20 Tarinateltta. 13.35 Prisma Studio.
14.05?14.55 Historiaa: Sivilisaation kehto. 16.40?16.53
Martine (7). unelma-asunnot. 18.00 Suurin pudottaja.
19.00 Seitsemän Uutiset. 19.00
Rakkaudesta puutarhaan. 19.30
Sissipuutarhurit. 23.25 Nelosen
sää. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.30 Poliisit.
20.00 Huippumalli haussa. 20.00 Kotia
kohti. Kyllä-kerhon myötä
Carlin elämä kukoistaa
myötä.
MAANANTAI 26.8.
TIISTAI 27.8.
KESKIVIIKKO 28.8.
TORSTAI 29.8.
PERJANTAI 30.8.
LAUANTAI 31.8.
SUNNUNTAI 1.9.
Yle TV1
Yle TV1
Yle TV1
Yle TV1
Yle TV1
Yle TV1
Yle TV1
05.55 Ulkosuomalaisen tarina.
06.25 Ylen aamu-tv. 17.25 Salatut elämät (7). 23.30 Yle Uutiset.
23.35?00.30 Eutanasia
05.55 Ulkosuomalaisen tarina.
06.25 Ylen aamu-tv. 16.00 Tyyliä
vai ei. 20.00
Pieni keittiö Pariisissa. 07.48
Hupsu pikku pupunen (S). 14.45
A Good Year . 08.45
Huippukokki lähtee maalle. 17.00 Yle Uutiset. 12.35 Oddasat. 10.50 Kansallismaisemat: Tammerkoski. 08.00
Chuckin ja ystävien seikkailut (S).
08.15 Melissa ja Joey (S). 12.30 Ulkosuomalaisen tarina. 07.50 Aku ja
kumppanit. 14.55 Mitä tänään
syötäisiin?. 13.00?14.15
Nuori luotsi (7). 19.16 Urheiluruutu. 11.00 Yle
Uutiset. 10.00 Neljän tähden
illallinen. 19.00 Junior
MasterChef. 09.05
Studio55.fi. 08.15
Melissa ja Joey (S). 12.00
Matkaoppaat. 07.46
Nimipäiväonnittelu: 31.8. 16.30
Salatut elämät (7). 19.05
Urheiluruutu. 00.10?
00.41 Silminnäkijä: Kohtalokas
e-pilleri.
MTV3
06.00?07.05 MTV3 Deitti. 13.00 Pelastakaa sotamies
Osen. 16.30
Salatut elämät (7). 08.19 Oktonautit (S).
08.40 Tero hoitaa (7). 19.30
Riemuloma Kanarialla. 09.45 Arjen huimapäät: Masto- ja antenniasentaja. 09.30
Yle Alueuutiset. 14.40
Vuosirenkaita. 17.10
Haukka ja kyyhkynen (12). 22.45
Vihollisen keskellä: Kolumbia (16).
00.50 V (12).
Nelonen
07.00 Mikki Hiiren kerhotalo.
07.25 Jake Long . 18.30 Puoli
seitsemän. 11.15 Remonttimestari.
11.50?12.25 Jamie Oliverin 30
minuutin ateriat. Bloom (12).
Nelonen
07.00 Mikki Hiiren kerhotalo. 15.10
Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
16.00?16.45 Tiedolla köyhyyttä
vastaan. 08.29 Sasu
(S). 17.25 Salatut elämät
(7). 10.25 Tartu Mikkiin. 00.50 Poliisit.
Yle TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN 06.51
Nimipäiväonnittelu: 28.8. 14.55
Tulossa: The Voice Kids. 14.30
Pieni keittiö Pariisissa. 16.50 Novosti Yle. 11.35 Puutarhurin
maailma. 10.00 Sydämen asialla (7). 14.00 Yhteinen
taloprojekti. amerikkalainen lohikäärme (7). 16.30 Sutaistu sankari Roy
(7). 12.35 Ulkosuomalaisen
tarina. 19.30 Taivaan tulet
(12). 06.53 Ariol (S).
06.57 Meillä asuu 07.03 Kim ja Kai.
07.10 Lulu kilpikonna (S). 12.45?13.30 Prisma: Minä,
ihminen. 15.00 Häähullut (7).
16.00 Tyyliä vai ei. 15.00 Yle Uutiset. 12.20?12.25 Esittelyssä:
Erilaiset äidit. 15.05 Maailmanmenoa 15.15
Ääliö ulkomailla. 13.55 Alueellinen
sääennuste. 23.55
Hestonin huikeat pidot. 21.30 Jalkapallon
Super Cup. 09.15 Reissussa lasten
kanssa. 09.50 Angry Birds Toons (S).
09.55 Beyblade: Metal Fury (7).
10.20 Kotia kohti. 16.00 Muodin uudet
huiput. 17.00 Pikku Kakkonen.
17.54 Älä luovuta!. 16.00 Tulli. 12.50
Reissussa lasten kanssa. 15.45
Huikeat Helmarit. 09.40
Mitä tänään syötäisiin?. 20.45 Urheiluruutu. 16.50
Novosti Yle. 18.00 Yle Uutiset. 18.50
Nelosen sää. 15.10 Ylen aamu-tv.
16.00 Estradilla: Alivaltiosihteerin
juhlat. 11.21
Tulli. 18.00 Yle Uutiset
minuutissa. 17.00 Yle Uutiset.
17.10 Avara luonto: Elämän mahti. 15.10
Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
16.00 Avara luonto: Elämän mahti. 20.00 Huvila & Huussi. Lahdenpohja. 15.15
Ääliö ulkomailla. 18.45?
18.53 Naurupalat (S). 13.30 Urheilukatu
2. 17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 09.40
Mitä tänään syötäisiin?. 13.45
Uusi päivä (S). 09.15 Ota banaani! (S).
09.25?09.53 Galaxin mestari:
Partiomestari. 13.00 Eläintenpelastustiimi (7). 13.55 Alueellinen sääennuste.
14.00 Asunto 23 (7). 06.25 Huomenta Suomi. 09.00 Nakke
Nakuttaja (S). 08.30 Mokon suuri
maailma (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 08.20
LIVE: Tiedä ja Voita. 10.50 Kansallismaisemat: Heinävesi. 07.55
Dinojuna (S). 22.35 Diili.
00.25 UEFA Champions League
-huippuhetket: Keskiviikko 28.8.
00.55 Viidenkympin villitys (S).
Nelonen
07.00 Mikki Hiiren kerhotalo.
07.25 Jake Long . 08.00 Start!.
08.30 Start!. 11.55 Yle Uutiset
Keski-Suomi. 06.25 Huomenta Suomi. 07.55 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 07.46 Nimipäiväonnittelu: 1.9. 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. 17.05 Suurin pudottaja. 21.30
Pulttibois. 19.45 Löytöretkiä maailmaan.
20.00 Mikä meitä lihottaa?. 18.50 Nelosen sää.
19.00 Poliisit. 07.50 Aku
ja kumppanit. 19.20 Päivän sää. 18.30 Nelosen uutiset. 16.30 Galaxi.
16.31 Tero hoitaa (7). 09.05
Studio55.fi. 19.10 Tulosruutu. 21.05
A-studio. 14.12 Uusi päivä (S).
14.40?15.08 Uusi päivä (S). 15.15 Ääliö ulkomailla. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.00 Kukkaron herraksi. 17.00
Salatut elämät (7). 06.52
Babar ja Badun seikkailut (S). 23.55 Poliisi-tv. 15.00 Jamie
Oliverin Amerikan herkut. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.8. 08.40 Huippukokki lähtee maalle. amerikkalainen lohikäärme (7). 20.57 Keno. 16.30
Galaxi. 20.00 Silminnäkijä:
Kohtalokas e-pilleri. 23.55
Nelosen sää. 16.29
Galaxi. 18.30 Nelosen uutiset. 07.48 Lauri
kilpa-auto (S): Lauri kadottaa kaverinsa. 07.17 Norsulan perhe (S). 14.30
Konttori (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.20 Tuhluriprinsessat. 18.22 Yle Uutiset
alueeltasi. Kuva: Jussi Nahkuri/
Yle Kuvapalvelu.
Yön selkään MTV3-kanavalla lauantaina n31.8.2013 klo
22.30. 20.00 Syksyn sävel -retro.
21.00 Selviytyjät. 07.35 Satuja
Soitosta. 09.05
Studio55.fi. 12.45 Hehku.
13.15 Niklaksen keittiössä. 11.00 Yle
Uutiset. 08.50
Pat & Stan (S). 19.10 Yle Uutiset. 00.15
Weeds (12). 19.00 Neljän
tähden illallinen. 09.40
Mitä tänään syötäisiin?. 09.30?09.55 Kadotettu
sukupolviko?. 09.40
Mitä tänään syötäisiin?. 19.30 Poliisit. 09.45
Suurin pudottaja. 18.00 Suurin pudottaja.
19.00 Seitsemän Uutiset. 08.45 Huippukokki lähtee
maalle. 22.25 Tulosruutu. 08.41 Tero hoitaa (7). 09.30 Yllätyskokki
Niki. 19.20
Päivän sää. 22.10 Päivän sää.
22.15 Tulosruutu. 08.41 Apina opena. 15.35 Huippumalli haussa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.48
Kaapo (S). 20.30?20.55
Pasila (12). 21.55 Viking
Lotto ja Keskiviikko-Jokeri. 14.35
Moderni perhe (S). 00.55 Jälkiä jättämättä (16).
01.55?06.00 MTV3 Deitti.
06.00?07.05 MTV3 Deitti. 01.10
Lost (16). amerikkalainen lohikäärme (7). 15.00 Konttori (S).
15.30 Huippumalli haussa. 19.16 Urheiluruutu. 19.35 Ryhmä Pullman
(12). 07.12 Seikkailija Saku
(S). 21.00 Elokuva: Jätä se!
(7). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset. 18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.8. 13.30
Tuhluriprinsessat. 19.00 Yle Uutiset. 09.50 Tuhluriprinsessat.
10.20?10.50 Yhteinen taloprojekti.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.30
Hehku. 11.00 Neljän tähden illallinen. 09.00 Hehku. 07.04
Fungi (S). 19.20 Päivän
sää. 10.00 Karhuset
(S). 22.00 Taivaan pilarit (16).
23.00 Yle Uutiset. 09.05
Studio55.fi. 12.00 Niklaksen keittiössä.
12.30 Hehku. 20.00 Hauskat kotivideot. 11.50 Luontoretkellä: Vuosi Vassfaretissa. 23.15 The Wire (16). 19.10 Yle Uutiset. 10.50 Oddasat.
11.05 McLeodin tyttäret (7). 17.08?17.54 Sydämen asialla (7). 13.00
Koiralle koti. 10.00 Junior MasterChef.
10.55 Tulossa: The Voice Kids.
11.00 Huvila & Huussi. 20.55 Urheiluruutu.
21.00?21.25 Horisontti: Britannian
upporikkaat ja rutiköyhät. 18.02 McLeodin tyttäret (7). 23.30 Elokuva: Bloodsport ?
Viimeiseen asti (16). 11.45 Monster
Jam . 17.30 Junior MasterChef. 13.55 Sarahin sisustusvinkit. 20.00
Prisma Studio. 12.30 Hehku.
13.00 Näin Norjassa. 17.08
Sydämen asialla (7). 19.20
Yle Uutiset Suora linja. 19.00
Seitsemän Uutiset. 19.10 Yle Uutiset. 17.00 Yle
Uutiset. 19.00 Yle
Uutiset alueeltasi. 23.20
Nelosen sää. 14.30 Huippukokki
lähtee maalle. 07.56
Dinojuna (S). 15.15 Kauhukeittiö. 17.00 Neljän
tähden illallinen. 16.00?16.45
Kotirintaman naiset (7). Behind the Scenes. 21.30
Dokumenttiprojekti: Kummisetäni
thaimorsian. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.30 Ruotsin miljonääriäidit. 17.25 Tulossa:
The Voice Kids. 14.00 XL-sukupolvi.
14.30 Suorana: Kortesmäki. 19.15 Luontohetki: Sarvijäärien kesäpäivä. Phil
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 26. Yle Uutiset ja sää.
12.15 Kaksi lukua Helsingin historiaa osa 1: Vanhakaupunki.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Radion sinfoniaorkesteri
konserttilavalla.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Kulttuuritunti: Eeva Luotosen kirjahistoria.
18.00 Kootut selitykset: performanssitaide.
18.15 Viikon luontoääni: pikkukäpylintu.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 29.
18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Radioteatterin valiouusinta:
Voimamies, osa 2/2.
20.00 Jazzradio.
20.45 Jazzradio Live!.
21.15 Julkinen sana. Yle Uutiset ja sää.
12.15 Ajankohtainen Ykkönen.
13.00 Mikä maksaa?.
13.55 Radio 1 vastaa.
14.00 Välilevyjä.
15.00 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä, osa 78: Pelastajat.
15.30 Kamarimusiikkia.
15.40 Tiedevartti.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Näistä levyistä en luovu.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
17.40 Puheenvuoroja.
18.00 Ehtookelloina Hattulan
kirkon kellot.
18.01 Iltahartaus.
18.10 Lauantain toivotut levyt.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Musiikin voiman sävel on
vapaa / 09 . Yle Uutiset ja sää.
12.15 Tiedeykkönen.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Verdi 200 . mestarilaulajien esityksiä.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. elokuuta 2013
16 RADIO-OHJELMAT
MAANANTAI 26.8.
TIISTAI 27.8.
KESKIVIIKKO 28.8.
TORSTAI 29.8.
PERJANTAI 30.8.
LAUANTAI 31.8.
SUNNUNTAI 1.9.
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Yle Radio 1
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Roman Schatzin Maammekirja. latinankielinen viikkokatsaus.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 33.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Helsingin juhlaviikot 2013:
Radion sinfoniaorkesterin konsertti.
19.50 Lähikuvassa amerikkalaiskapellimestari Kent Nagano.
20.15 Radion sinfoniaorkesterin
konsertti.
20.55 Kiihkosta väräjää sydän
. valtakunnan terapeutti.
17.40 Suomi tänään.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Urheiluradio.
18.08 Sää.
18.09 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
18.50 Merisää.
18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.08 Sää.
20.09 Lähikuvassa.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Taustapeili.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio. Yle Uutiset ja sää.
12.15 Ajankohtainen Ykkönen.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 M-studio.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Kulttuuritunti: Filmiryhmä.
18.00 Tiedevartti.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 32.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Helsingin juhlaviikot 2013:
Kuninkaallinen Concertgebouw
-orkesteri.
20.00 Huippuhetkiä Helsingin
juhlaviikoilla 2013.
20.20 Konsertti jatkuu.
21.05 Eve Mantu: Mieli elpyy
luonnossa.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Todellisia tarinoita.
22.55 Kuuluttajan vieras.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Mikä maksaa?.
11.00 Riston Valinta.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. veteraaniautoilija muistelee.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Todellisia tarinoita.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Kaksi lukua Helsingin historiaa osa 1: Vanhakaupunki.
18.00 Joensuun vapaaseurakunnan jumalanpalvelus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Helsingin juhlaviikot 2013:
Valistuksen ajan orkesterin konsertti.
20.00 Sir Roger ja puhtaan äänen
metsästys.
20.25 Konsertti jatkuu.
21.20 La Bellissima . valtakunnan
terapeutti.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Sää.
10.04 Kissankehto.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Levylautakunta.
11.57 Vakioveikkausvihjeet.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Taustapeili . Nummisen musiikkiohjelma: Musiikillisia kontrasteja.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Eve Mantu: Mieli elpyy
luonnossa.
11.00 Figaro.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Anna Moffo
laulaa.
21.50 Kehtolaulu Camille SaintSaensin tapaan.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Avaruusromua.
23.10 Yöklassinen.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
4.00 Yle Uutiset ja sää.
4.02 Lempimusiikkia.
4.54 Aamupala.
5.00 Yle Uutiset ja sää.
5.02 Aamupala.
5.15 Eväsreppu.
5.21 Aamupala.
5.50 Merisää.
5.52 Aamupala.
6.00 Yle Uutiset.
6.03 Sää.
6.04 Aamupala.
6.30 Aamukahvilla.
7.00 Yle Uutiset.
7.04 Suomi soi.
7.50 Merisää.
7.53 Sunnuntai-Suomi.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Sunnuntai-Suomi.
8.10 Luontoretki.
8.20 Sunnuntai-Suomi.
8.30 Radioteatteri esittää: Terveiset Kutturasta.
8.45 Sunnuntai-Suomi.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Sää.
9.06 Iskelmäradio.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Sää.
10.04 Pop eilen . Pyöreä pöytä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Luonto-Suomen perhosbaari 0203-17600.
18.50 Merisää.
18.55 Luonto-Suomen perhosbaari 0203-17600.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.06 Luonto-Suomen perhosbaari 0203-17600.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää.
20.07 Café Tropical.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio. Vakioveikkausrivi.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Levylautakunta.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Puheet ja teot.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
3.02 Sekahaku.
4.02 Euroopan taivaan alla.. Ravitulokset.
19.08 Lempimusiikkia.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.08 Sää.
20.09 Olipa kerran radio.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Poppikoulu.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Koe-eläinpuisto.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Koe-eläinpuisto.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
3.15 Poppikoulu.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Näistä levyistä en luovu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osat
32 ja 33.
8.20 Kulttuuritunti: Viikon kirja.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta.
9.55 Alavieskan kirkon kellot
kutsuvat.
10.00 Jumalanpalvelus Alavieskan kirkosta.
11.00 Horisontti.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.05 Roman Schatzin Maammekirja. mestarilaulajien esityksiä.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Svengaava iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Viikon taiteilija: näyttelijä
Heidi Krohn.
18.15 Nuntii Latini . Yle Uutiset ja sää.
12.15 Julkinen sana. Ravisuoran
ennakko.
17.30 Taustapeili . Metsäradio.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää.
20.07 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Tähtisumua.
22.47 Suomi tänään.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Taustapeili.
23.33 Illan vieras.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
4.02 Kissankehto.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Aamupala.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.33 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Urheiluradio.
7.17 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.33 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio.
8.17 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.33 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.32 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.32 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.35 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Urheiluradio.
17.30 Taustapeili.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Poplaari.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.06 Elämänmenoa 020317600.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää.
20.07 Kantritohtorin juurihoitoa.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Nousevan auringon talo.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Iskelmä-Suomi.
23.57 Suomi tänään.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
3.15 Taustapeili.
4.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Aamupala.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.33 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Urheiluradio.
7.17 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.33 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio.
8.17 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.33 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.32 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.32 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.35 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Urheiluradio. Skypetystäkö?.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Kantapöytä.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Kulttuuritunti: Aristoteleen
kantapää.
17.45 Kulttuuritunti: Tekijä.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 31.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Euroradion konsertti-ilta.
21.30 Kolmannen maailman
puheenvuoroja. 144 800.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Kalle Haatanen.
23.00 Musiikin voiman yö.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Aamupala.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.33 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Urheiluradio.
7.17 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.33 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio.
8.17 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.33 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa: Suora linja.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.32 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.32 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.35 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Urheiluradio.
17.30 Taustapeili.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Sekahaku.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.06 Suomi tänään. Saudi-Arabian
hajoaminen on mahdollista.
18.20 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osa 30.
18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Kaiken maailman musiikkia.
20.30 Radion sinfoniaorkesterin
iltasoitto.
21.15 Brysselin kone: EU ja aiemmat valtioliitot . Saudi-Arabian
hajoaminen on mahdollista.
21.45 Romano mirits.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Aikamme suomalaista
musiikkia.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Kalle Haatanen.
11.00 Valkoista valoa: Muusista
sushiin.
11.45 Valomusiikkia.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. 31.
8.30 Aristoteleen kantapää.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Figaro.
10.05 Syntymäpäiväsankari.
11.00 M-studio.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. Ravisuoran
ennakko.
17.30 Taustapeili.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Puhelinlangat laulaa.
18.50 Merisää.
18.55 Puhelinlangat laulaa.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.06 Puhelinlangat laulaa.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää.
20.07 Puhelinlangat laulaa.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Lakatut varpaankynnet.
22.47 Suomi tänään.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Poplaari.
23.50 Suomi tänään.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
2.15 Anonyymit kotikiusatut.
3.15 Radioteatteri esittää: Terveiset Kutturasta.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
4.00 Yle Uutiset ja sää.
4.02 Levynpyörittäjän kesäsiirtola.
4.47 Aamupala.
5.00 Yle Uutiset ja sää.
5.02 Aamupala.
5.50 Merisää.
5.52 Aamupala.
6.00 Yle Uutiset.
6.03 Sää.
6.04 Aamupala.
6.30 Suomi soi.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Sää.
7.04 Onnen sävel.
7.50 Merisää.
7.53 Onnen sävel.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Onnen sävel.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Sää.
9.06 Lauantai-Suomi.
9.15 Minna Pyykön maailma.
9.40 Lauantai-Suomi.
9.50 Tohtori Raimo . Yle Uutiset ja sää.
12.15 Tiedeykkönen.
13.00 Klassista kahteen.
14.00 Klassikkoparatiisi.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Kultakuume.
15.55 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Kulttuuritunti: Viikon kirja.
18.00 Kolmannen maailman
puheenvuoroja. Pyöreä pöytä.
4.02 Café Tropical.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Aamupala.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.33 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Urheiluradio.
7.17 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.33 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio.
8.17 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.33 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.32 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.32 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.35 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Urheiluradio. toiveiden yö.
3.40 Luontoretki.
4.02 Kantritohtorin juurihoitoa.
Yle Oulu Radio
Raahe 102,5 Mhz, Oulu 97,3 Mhz.
5.00 Aamupala.
6.30 Yle Uutiset Oulu.
6.33 Oulu Radion aamu.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Urheiluradio.
7.17 Oulu Radion aamu.
7.30 Yle Uutiset Oulu.
7.33 Oulu Radion aamu.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Urheiluradio.
8.17 Oulu Radion aamu.
8.30 Yle Uutiset Oulu.
8.33 Oulu Radion aamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio.
9.10 Oulu Radion aamu.
9.30 Yle Uutiset Oulu.
9.32 Oulu Radion aamu.
10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Oulu Radion päivä.
11.30 Yle Uutiset Oulu.
11.33 Oulu Radion päivä.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.15 Oulu Radion päivä.
12.30 Yle Uutiset Oulu.
12.32 Oulu Radion päivä.
12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Oulu Radion päivä.
13.30 Yle Uutiset Oulu.
13.32 Oulu Radion päivä.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Oulu Radion iltapäivä.
15.30 Yle Uutiset Oulu.
15.35 Oulu Radion iltapäivä.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Oulu Radion iltapäivä.
16.30 Yle Uutiset Oulu.
16.35 Oulu Radion iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Urheiluradio.
17.30 Taustapeili.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio.
19.06 Puheet ja teot.
20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio.
20.06 Sää.
20.07 Euroopan taivaan alla.
21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Lähikuvassa.
22.56 Suomi tänään.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Taustapeili.
23.33 Minna Pyykön maailma.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio.
3.15 Taustapeili . Ravitulokset.
21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Uudenkansanmusiikki.
23.00 Yle Uutiset.
23.03 Kansanradio.
23.37 Metsää ja luontoa.
0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05 Yöradio . tenori Sergei Lemeshevin äänitteitä.
21.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Radioateljee esittää: Muistojen musiikkia.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osat
29 . Pyöreä pöytä.
12.45 Merisää.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Lauantai-Suomi.
13.10 Kerro pieni tarina.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasan lauantaivieras.
14.30 Poppikoulu.
15.00 Yle Uutiset.
15.03 Urheiluradio.
15.08 Entisten nuorten sävellahja.
15.50 Veneilysää.
15.52 Entisten nuorten sävellahja.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Entisten nuorten sävellahja.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Levynpyörittäjän kylä.
18.00 Yle Uutiset.
18.03 Urheiluradio.
18.08 Lakatut varpaankynnet.
18.50 Merisää.
18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio. Äly hoi!.
13.00 Radioateljee esittää: Muistojen musiikkia.
14.00 Riston Valinta.
15.00 Radioteatteri esittää: Isä
urheilee.
15.40 Arkisto: Ajokortti vuodelta
1913 . Äly hoi!.
11.00 Välilevyjä.
11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello
lyö 12. haastateltavana
professori Erkki Pihkala.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä, osa 76: Vastarannan
kiisket.
22.35 Kiveen hakatut.
23.10 Yöklassinen.
Raahe 89,5 Mhz, Oulu 90,4 Mhz.
6.00 Yle Uutiset.
6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus.
6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause.
7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Brysselin kone.
10.50 Kuuluttajan vieras.
11.00 Verdi 200 . Media ammentaa historiasta.
22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 M.A. toissapäivänä.
11.00 Yle Uutiset.
11.03 Nousevan auringon talo.
12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.05 Sunnuntai-Suomi.
12.06 Kansanradio.
12.40 Viikon luontoääni.
12.45 Merisää.
12.55 Sunnuntai-Suomi.
13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio.
13.06 Iskelmä-Suomi.
14.00 Yle Uutiset.
14.03 Musiikkia lepopäivän
ratoksi.
15.00 Yle Uutiset.
15.03 Urheiluradio.
15.08 Tähtisumua.
15.50 Veneilysää.
15.52 Sunnuntai-Suomi.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.05 Sunnuntai-Suomi.
17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.15 Suomi tänään.
17.30 Tohtori Raimo
Ilmoittautumiset kaikkeen
kuntoiluun Liisalle 10.9.2013
mennessä puh.0400947053.
Ruskaretki Rokualle 18.20.9.2013. Vesikävely alkaa ti 17.9. 5.9.2013 klo
10.00 Kulman Kinossa. (vk 47). Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Ollankedon kausi
huipentuu Kanadassa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
MATANE-HAAPAVESI Para-pyöräilijoiden kauden loppuhuipennus tapahtuu Kanadassa. nuorisotalolla. 0503437487 elokuun loppuun
mennessä. (vk 37).
Jumppakertoja on yhteensä
10. Uusien
partiolaisten ilmoittautuminen järjestetään tiistaina 3.9.
klo 18 Ranta-Väinölässä (valkoinen rakennus taidetalon
takana). Ruokailu teatterilla ennen näytöstä. Klo 11.00 keskustelukerho. Toivottavasti kaikki hallituksen jäsenet pääsevät paikalle! (sihteerin toivomus)
Aloitamme jälleen kuntokampanjan edulliseen omakustannushintaan Oulaisten
Kuntopisteessä ma 26.8. edustajiston vaaleista. Ilmoittautua ennättää vielä
maanantaina diakoniatoimistoon Pirkolle 044 5797
426.
Su 1.9. Paikalla vanhan tavan
mukaisesti 15 minuuttia aikaisemmin. Mauno Puolitaival p.
0400-628 781, sihteeri Terttu Jokitulppo p. klo 17.30.
Seuturastit, Kärsämäki, Venetpalo 21.8.2013
A-Rata 5,9 km 1.Raimo Jussila Hau 46,46 2. 44 euroa. Yhteystietoja:
pj. Marko Törmänen, Suomi 30.57,12, 15) Arttu Mäkinen . Lähtö 4.9. Maanantaina 26. ja pe 20.9. yläkoulun
luokka 106. 2 A1, 86600 Haapavesi. molemmat 6
kertaa. Omakustanteisia hoitoja halutessasi varaa
ne osoitteesta www.rokua.
com tai puh. klo
08.00 seurakuntatalon palueelta. Ilmoittautumiset
Mauno Puolitaival puh.
0400-628 781. 050-518
3973 ja rek.hoitaja Silja Viitala p. Keskustellaan syksyn
toiminnasta, ohjelmaa ja yhteislaulua. 11.00.
Metsästysseurat järjestävät
harjoitusammuntoja ym.
ampumaradoilla niistä voi
tiedustella suoraan seuroilta.
Partiolippukunta Pohjan Ilves ry
Partiokausi pyörähtää täydellä teholla käyntiin viikolla
35. Tarkempia tietoja kahvitilaisuudessa 2.9.
Sitovat ilmoittautumiset Ellille puh. la Oulainen (Matkaniva).
Ilmoittautuminen kokeeseen Vihannissa samana päivänä klo 14.00 ja muualla saman päivän aamuna koepaikalla klo 9.00 . Piipsjärven kylän diakoniatoimikunta.
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta myös meille.
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Järjestöt,
yhdistykset,
muistilistat
sähköpostitse:
muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi. 3.9. Jokihelmen opistosta vieraana Vesa Liukko, joka
luo tilannekatsauksen opiston toiminnasta. Tule
mukaan.
Oulaisten Eläkeläiset ry
Kokoonnumme torstaina
29.8. klo 11 nuorisotalolla. siihen saakka pesäp. Allasryhmät keskiviikkona 18.9., klo 10.00 ja
klo 12.45, jatkuen 7 kertaa
syyskaudella joka toinen
keskiviikko. Honkamaja, Hietalantie 91, Oulainen.
Metsästäjätutkinnot: ma
26.8. Tervetuloa joukolla
mukaan!
OP Elohopeakerho; Oulainen-Merijärvi
Kerhopäivä to. Kerho
alkaa to. David Llaurado Caldero, Espanja 30.28,76,?7) Jarmo Ollanketo
. Hinta 136 . Kuntosali 20.9.2013
klo 10.00, 6 kertaa. retkipäivän Honkamajalle. Mukaan mahtuu 50 ensiksi ilmoittautunutta. Lucca Pizzi, Italia 29.40,96,
2) Ignacio Avila Rodriguez . Pankkilakimies Susanna Rekilä esittäytyy ja laittaa lakipykälät kohdalleen. Satuitko paikalle, kun tapahtui. www.tietotaitotalkoot.fi/haapavesi-siikalatva
Oulaisten Sotaveteraanit ja
Sotainvalidit, naisjaostot,
kannattajajäsenet
Tervetuloa aloittamaan syksyn päiväkahvitilaisuudet
Väinölässä ti 27.8. 14. Kaksikko
kasvatti samalla maailmancupin pistesaldoaan 12 pisteellä, vankistaen samalla kokonaiskilpailun kuudetta sijaa.
. Messu klo 10. Hävisimme kärkipareille
vauhdinjaossa, he pystyivät
puristamaan vielä lopussa,
kun meillä meno oli tasaisen
varmaa koko matkan. Opastajien retki
suuntautuu Tuurin kyläkauppaan. Kuhunkin ryhmään sopii viisitoista osallistujaa. Syyslomalla ei
ole tapaamista, joten viimeinen kokoontuminen on to
21.11. Väinölän kerhotiloihin.
Klo 10.00 lauluryhmä kokoontuu. 050-4691080.
Eläkeliiton Merijärven yhdistys
Pidetään hallituksen kokous
ti 27.8. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
17
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. tuplakupilla ja -lätyillä.
Yleinen kyselytunti Haapaveden kaupungintalon valtuustosalissa 4.9.2013 klo:
13-15.00. (palloiluhallin
ovea vastapäätä ovesta sisään ja heti oikealle) Tervetuloa!
Hallituksen kokous Merjalla
torstaina 29.08. Boccia siirtyy liikuntahallille viikolla 36 (3.9.)
klo 9-12. Tervetuloa mukaan syksyn toimintaan.
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry
Peli-illat Juho Oksan koulun
kentällä jatkuvat tiistaisin
klo 16-18, mikäli ilmat ovat
hyvät.
Aloitamme syyskauden kahvitilaisuudet Kaaritemppelillä ma 2.9. Tervetuloa! Jos
osoitetietosi ovat muuttuneet, ota yhteyttä Siljaan p.
040-530 2764. Kuntosalivuoroa ei ole 9.9. Mukaan
voi ilmoittautua myös ei-jäseniä, jotka maksavat 10 kertaa yht. klo 18.00.
Metsästäjätutkinnon hinta
on 20 ?. la Oulainen (Piipsjärvi), 14.9. Kahvittelu ja seurustelu klo 9 alkaen. Kirjan hinta on
30 ?.
Koeammunnat vuonna 2013:
31.8. Ajosta
puuttui viimeisin terävyys,
mutta kauden päätavoite onkin viikon päästä ajettavissa
MM-kilpailuissa, kommentoi
Ollanketo pyöräilyliiton sivulla.
tuloksia
Yleisurheilu, 16-17v SM-kilpailut, Turku 23.8.2013
M16 3000 m (14): 1) Robin Ryynänen KeskiUYU 8.49,80, 2) Jiri Karjalainen JoensKa 8.55,81, 3) Antti Ihamäki AlajA 9.05,75, 4) Samuli Hussa HaU 9.13,52.
N16 Kiekko (15): 1) Krista Uusi-Kinnala LaitJy 39,51, 2) Henna Ritanen ÄU
36,64, 3) Netta-Nana Mäkkylä KanksLei 36,32,?6) Annika Knuutila OuHu
34,13.
Yleisurheilu, 19v. Oulaisten
Kuntopisteellä voi aloittaa
1.9.2013 alkaen 10 kertaa. Omavastuu on 3?/
kerta. Maksu 10 kertaa sydänyhdistyksen jäseniltä yht. järjestetään Ahvenlammen alueella talkoot klo 12 alkaen.
Tervetuloa mukaan vaikka
koko perheen voimin!
Pyhäjokiseudun Latu ry
Elämys- ja extremekerhon
kokoontuminen tiistaina
27.08. Tietoa ruskaretkestä, arvontaa ja leppoisaa yhdessäoloa. 5.9. Tervetuloa
mukaan!
Oulaisten Riistanhoitoyhdistys
Metsästäjätutkinnot ja -kurssit vuonna 2013. Lähtö
Oulaisten Op:n edestä ke.
18.9. klo 14.00 Pyhänkosken nuorisoseuralla. kentän reunalla. Tervetuloa.
Jumpat alkavat: Taukokangas, allasjumppa pe
13.09.2013 I-ryhmä klo 10 ja
II-ryhmä klo 11. Juha
Lehtomäki Si-Se 56,26 4. Marko Jylhänlehto 58,58 5.Kari Madetoja, KärsKa
1,03,25 6. Ville Ravaska HaU1,04,12
B-Rata 4,5 km 1.Ilpo Lukkarinen KärsKa 58,25 2..Tuomas Ranto, HaU 58,37 3.
Matti Muilu 1,04,38 4. Tuula Ravaska HaU 1,10,43 5. Mölkkyä pelataan pesäpallokentän reunalla pe.klo 10-12.
Säävaraus. Kuntosali ti. Jos olet lähdössä,
ilmoita Raijolle puh. Tervetuloa kaikki jäsenet ja mahdolliset uudet jäsenet tutustumaan toimintaamme.
Taukokankaan liikuntaryhmät alkavat seuraavasti:
Kuntosali tiistaina 10.9., klo
10.00 ja klo 14.00, jatkuen 7
kertaa syyskaudella joka toinen tiistai. Kerho maksaa kyydin.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset Liisalle puh. klo 11.
Emäntinä Veteraanisisaret.
Oulaisten seurakunta järjestää eri yhteisöille to 29.8. Ohjelmassa toimitusjohtaja Jari Anttilan katsaus
rahan maailmaan ja muuta
ajankohtaista mm. Maksu suoritetaan
tutkintotilaisuudessa.
Metsästäjän opas . klo 12.40 ja
klo 13.10. SM-kilpailut, Lappeenranta 10.8.2013
Kiekko N19 (17): 1) Salla Sipponen KeuKi 52,20, 2) Heini Järventausta LempKi
46,40, 3) Isabelle Nygårds IF Kraft 46,22,?12) Tuija Martinmäki VihU 34,47
(karsinnassa 36,34).
Autourheilu, JM-Kalajoki 18.8.2013
Yleinen (41): 1) Timo Kuivalainen YUA, 2) Tommi Väisänen RaaUA, 3) Tomi Paavola KRRMK/UA,?9) Esa Kurikka OuMK/UA, 11) Heimo Hillilä Paratiisin/MU,
14) Sami Grönfors HvMK/UA.
Naiset (8): 1) Minna Paavola KRRMK/UA, 2) Mira Sainila OuMK/UA, 3) Mia Kentala KokUA, 4) Sanna Rautio Paratiisin/MU, 5) Heidi Huhtakangas Paratiisin/
MU.
Nuoret (16): 1) Tuomas Kamila KauhUA, 2) Janne Kemppainen LakUA, 3) Tarmo
Rantala AL-Härmä.
EVK (9): 1) Markku Raudaskoski Paratiisin/MU, 2) Tuomas Raudaskoski Paratiisin/MU, 3) Jari Autio PyhUA, 4) Sami Grönfors HvMK/UA, 5) Mikko Ruohonen
KauhUA, 6) Niilo Saari Paratiisin/MU.
Suunnistus, AM-pitkämatka, Raahe 17.8.2013
H21 12,3 km (17): 1) Karppinen Aleksi Pohjantähti 1.15.59, 2) Viippola Ilpo OuTa
+3.32, 3) Mäkäräinen Jouni Pohjantähti +6.51,?9) Sipilä Jari PelPo +13.11, 13)
Linna Matti OuHu +23.13.
H50 7,0 km (9): 1) Rantapelkonen Tuomo ONMKY 54.55, 2) Parkkinen Pekka
Pohjantähti +3.25, 3) Niemelä Urpo Pohjantähti +5.22, 4) Rankinen Juho SiSe
+11.19.
H55 7,0 km (11): 1) Heikka Markku ONMKY 53.40, 2) Jussila Raimo HaU +21, 3)
Tervo Arhi ONMKY +1.02.
H20 9,1 km (1): 1) Mattola Peetu HaU 1.58.53.
H18 7,0 km (6): 1) Schroderus Santeri Pohjantähti 51.37, 2) Jokikokko Arttu PudU +6.36, 3) Hiitola Olli OTaru +7.53.
D50 4,5 km (4): 1) Tolonen Tarja PudU 47.16, 2) Jokikokko Tarja OuTa +3.02, 3)
Piispanen Eija OuHu +6.58, 4) Kosamo Maire PudU +31.07.
D55 4,5 km (6): 1) Jussinniemi Seija SiSe 48.22, 2) Kuusela Vappu VaKa +2.28,
3) Jokela Riitta YNM +3.57.
D60 3,5 km (3): 1) Putkonen Lea Pohjantähti 35.44, 2) Rajaniemi Anneli OTaru
+6.18, 3) Kela Mirja OulRe +10.18.
D13 2,2 km (7): 1) Kangas Taika Pohjantähti 21.07, 2) Linna Aino-Maria OuHu
+1.02, 3) Sankelo Lotta Pohjantähti +1.13.
Suunnistus, Aluemestaruusviestit, Raahe 18.8.2013
H150: 1) ONMKY 1.30.39, 2) HaHe 1.49.42, 3) SK Pohjantähti 1.50.24, 4) OulRe
1.51.36, 5) LaitVe 2.02.03, 6) SK Pohjantähti-2 2.05.26, 7) OTaru 2.20.29 (Anssi
Hietaharju, Aarno Rajaniemi, Ilari Hannus).
Para-pyöräily, Maailman Cup, osakilpailu 5/6
Tandem-luokka, tempoajo 24,9 km: 1) Ivano Pizzi . Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Pappilant. Ylitalon maatilamatkailussa.
Talkoot: Lauantaina 7.9. klo
10 periaatteella ?osallistua
voi mahdollisuuksien mukaan?.
Allasjumpat Sydänyhdistyksen jäsenille Taukokankaalla
alkavat to 12.9. Sotiemme veteraanien, sotainvalidien, kaatuneiden omaisten
ja naisjaostojen kirkkopyhä.
Haapaveden Reuma ja Tules ry
Vesijumpat alkavat viikolla
38 ti 17.9. 040-530 2764.
Oulaisten Sydänyhdistys ry
Syksyn ensimmäinen hallituksen kokous on ma 26.8.
klo 18 Häggmannilla. Kahvia
ja arvontaa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Ilmoittautumiset Lea Mattilalle
puh.040 9660 871 mahdolli-
simman pian.
Muista asioista (esim. Aki Turunen, Suomi
33.07,73.
MUISTILISTA
Eläkeliiton Haapaveden
yhdistys
Hallituksen kokous ma.26.8.
klo 9. Nuorisotalolla klo
12.00. Näkövammaisten
tandem-pyöräilyssä kilpaileva haapavetinen Jarmo Ollanketo ja hänen pilottina
toimiva Marko Törmänen
kilpailevat maailmancupin
viimeisessä osakilpailussa
Matanessa sekä ensi viikolla
Baie-Comeaussa käytävissä
MM-kilpailuissa.
Ensimmäinen rypistys
Matanen 24,9 kilometrin
tempoajossa päättyi seitse-
mänteen tilaan. klo 18. Kuntosalivuorot alkavat viikolla 36 ti 3.9.
klo 13.00-15.00. Vilma Rytky Hau 1,14,35
6.Hanna Lystilä1,25,04 7.Anssi Hietaharju Ilman aikaa
C-Rata 2,5 km 1. Anu Muilu 32,23 2.Pekka Järvi, NivU 37,29 3.Essi Rantakangas,
HaU 38,07 4.Mari Rantakangas, HaU 38,08 5.Niilo Malkamäki, KärsKa 43,32
6.Albin Tikkanen, PyPo 44,49 7. Pipsa Lukkarinen, KärsKa 45,01 8.Olli Lukkarinen, KärsKa 45,01 9.Aune Malkamäki, Kärska 46,27 10.Heikki Myllymäki, KärsKa 47,18 11.Kaisa Myllymäki, KärsKa 47,18 12.Eija Madetoja, KärsKa
47,43 13.Eino Lukkarinen, Kärska 49,59 14.Josefiina Ohenoja, KärsKa
1,00,20 15. Essi Kivelä, KärsKa 1,00,20 16.Laura Lystilä, KärsKa1,00,20 17. Jussi Lystillä, KärsKa 1,00,20 18.Heini Pesonen1,26,35 19. Olli Hiitola O-Taru 47,17 3. puolihoidon, kylpylän ja
kuntosalin vapaan käytön
sekä ravintolaan pääsyn illalla. jäsenasioista) voi ottaa yhteyttä
sihteeri Kirsti Avelaan puh.
050 4609 885. klo 11.00. Ilmoittautumiset Riitalle puh.040-7493658.
Kirkonopastajien retki 4.9.
Tuuriin. Ohjelmassa
hartaushetki, jonka jälkeen
kahvitarjoilu, makkaranmyyntiä ja arvontaa Piipsjärven diakoniatyön hyväksi.
TERVETULOA !
Järj. Paikalla Potilasasiamies Seppo Niskanen
sekä Edunvalvoja Pentti
Vehkasalo. Joan Font Bertoli, Espanja 30.26,02, 3) Christian
Venge Balboa . Silloin entiset toimintaryhmät aloittavat johtajan ilmoittamaan aikaan. Ruokailu ja matka ilmainen.
Teatterimatka Oulun kaupunginteatteriin ke 25.9.klo
13.00 alkavaan näytökseen.
Kappale ?Mielensäpahoittaja?. / hlö.
Sis. klo 13-14. la Merijärvi, 7.9. Ensimmäinen päiväkahvitilaisuus to
29.8. Ajat ovat torstaisin klo 13
. 020 7819 276.
Haapaveden-Siikalatvan
Omaishoitajat ja Läheiset
Ry
Myyrilässä tiistaisin klo:
9-14,00 lättykahvit 3 . 66 euroa. 0400 947
053. Ilmoittautumiseen
huoltaja mukaan.
Johtajiston Starttiviikonloppu pidetään 24.-25.8. la
Lumimetsä, 21.9. Projektit, Aira Vatjus-Anttila 044-2991868 ,
p.j.Taimi Maliniemi 0503630890. klo
13.00 Honkamajan pihalla
(sateella sisällä). kirjoja
saatavana toiminnanohjaaja
Kari Hyytiäiseltä puh. Mnna Rantakangas, Hau
ilman aikaa
D-Rata 1,5 km 1.Heini Pesonen31,29 2.Tatu Pesonen 36,51
Muutatko?
METSÄKIRKKO su 1.9. 0500281874 sekä Urheilu-Pajalasta Oulaisista. klo 10. Samassa paikassa jatketaan kesäkauden päättäjäisillä klo
16.00 ja pelataan kesäpelejä
ulkona sekä rullacurlinkia sisällä, palkitaan parhaat pelaajat myös arvontaa. Tämä oli pitkän kisatauon jälkeen tasainen hyvä veto
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 26. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat
puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
p. 0400 580 135
sahti ja juoksu loppu ku seinään.
Kakkosrasti nokan alla ja
siihen juoksi A-ratalainen ja
lähti samantien minuki seuraavaa rastia kohti.
Kolomonen sama kuin äskeisen A-ratalaisen kakkonen. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon.
Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Muutenkin harrastan metsästystä ja vaellusta ja se kaikki on luonnossa
oloa ja hermolepoa.
Tämän illan maasto ja radan haastavuus: Täällähän
on aika tiheä polokuverkosto ja tie verkosto, että siinä mielessä aika heleppo rata. Ja sitte
vaan suunnistusvermeet
päälle ja menoksi.
Alaku tuntu oikeinki hyvältä. Siis kolomoselle. 010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakelupäivystys p. 0200 71400 arkisin kello 6-14
Ilmoitusasiat p. Tosiaan maastoon sulautuva.
Takasi tielle ja seuraavaa
rastia kohti. elokuuta 2013
18 URHEILU&LIIKUNTA
Anssi Hietaharju
anssi hietaharju
ANSELMIN HUKKARASTILLA
Marko Jylhänlehto vertasi mielessään Etelä-Suomen ja kotiseutunsa suunnistustoimintoja.
Markon kaveritkin
suunnistavat jo
Nimi: Marko Jylhänlehto
Paikkakunta: Helsinki, Kärsämäeltä lähtöisin.
Kauanko olet harrastanut suunnistusta: Noin 15 vuotta olen kuntorasteja ja Jukolaa vetäny. Hieman
mäkinen maasto, joten jonkin verran haastavuutta oli.
Olitko tyytyväinen karttaan ja ratamestariin: Kyllä
olen tyytyväinen karttaan. Juoksukuntoa enemmän kysy tämä maasto. Haapavedellä
rasteja etsitään elokuun 29. päivä ja Raahessa syyskuun 11. Mehtätie pittäis
tulla etteen vasemmalle, ja
eikös tuo tullukki.
Satakuntametriä tietä pitkin ja sitten kakkosta kohti.
Hyvvää kuusikkokangasta.
Harmaa kallioalue jo näkkyy
ja sen takana pieni jyrkänne
josa rasti.
Tulin kalliolle ja siinä huomaamaton kannon pätkä. Jalaka ei kestäny, joten otin ?ilman aikaa?-merkkauksen pistetaulukkoon.
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Jarkko Rautio
Myyntipäällikkö
010 665 5147
050 325 6907
Laura Seppä
Toimittaja
010 665 5167
050 438 0849
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867
Heli Nurkkala
Toimittaja
010 665 5143
050 438 0846
Annika Pienipaavola
Toimittaja
010 665 5112
050 438 0848
Äitiyslomalla
Heidi Niskanen
Toimittaja
Kati Järvenpää
Kesätoimittaja
040 527 0825. Sielä koulutettaan kaikkeen suunnistukseen liittyvään junioreita. jo heti lähösä.
Ei sentään, kahtelen hiihtomajan maisemia ja rasti-
paikalle saapuvia kuntoilijoita.
Varsinaisia kilipailijoita ei
ole kuin yhen käjen sormin
laskettavisa. Kameran kans hieman kuvittelua ja
kahtelua ketä tullee. Nilikutusta.
Viitonen hiihtomajan takana mäjen päällä, sinne siis.
Sen verran tuskien taival nelosen ja viitosen väli oli, jotta
minun viimeseksi rastiksi jäi
viitonen.
Sen hain ja kävin maalileimauksen suorittamasa ja
lopetin. Etelässä pyytävät jopa vitosta emitin
vuokrasta.
Mitä muuta suunnistuksesta: Tämä on mukavaa kuntoilua, pysyy virkiänä ja oppii samalla hyötytaitoja.
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Faksi 08 479 5125
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
59. Va-
semmalta pittäis joku rakennus löytyä.
Mutkan jäläkeen vattupuskaan oli tullu poloku,....
hetkinen...mutkan jäläkeen
täsähän sitä ollaan, misä rakennus, tieltä pois ja kohti
mehtää ja harmaalautane
mökkihä siinä on ja sen nurkalla ekarasti. Ratamestarilla oli pari reitinvalinta rastia, joita piti miettiä. päivä.
Muutamat metsässä
Seuturastit: Anssi
veti reitin
nilkutten.
Anssi Hietaharju
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
KÄRSÄMÄKI Töiden jälkeen hikisenä, unisena, väsyneenä ja muuten vaan haluttomana Kärsämäjelle.
Huonot viilikset nyt, ku pohoje kramppasi viestisä Raahesa. Muutama.
Eiku ilimottautummaan
taas kerran B-ratalle. Aivan siis kuntorasti pohojalla.
Miksi suunnistat ja mikä siinä on parasta: Kyllä se on
tuo liikunta ja luonnossa olo parasta tässä. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,18 snt/min
(alv. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2010 6409 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. Ja nyt
käännyttiin hiihtomaijjaa
kohti. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Seuturasti-kalenterissa on vielä jäljellä kaksi kilpailua. 010 665 5145
ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
Jälkipuintiporinoita Kärsämäellä suunnistuksen jälkeen. Pitää vain saada vireät vetäjät
suunnistustoimintaan.
Tämä illan varusteet: Kuulin päivällä, että täällä on iltarastit niin kävin kaupasta hakkeen halvat lenkkarit ja lähin suunnistammaan. Emitinvuokra oli halapa. Hyvä juoksukuntonen olisi
kiertänyt polkujen kautta.
Miten houkuttelisit tuttavasi tai kaverisi suunnistamaan: Kaverit on suunnistusseurassa, joten niitä ei tarvi
houkutella.
Miten nuoria saataisiin mukaan suunnistukseen:
Kyllä se junioritoiminnasta lähtee, esimerkkinä seura johon itsekkin kuulun. Olipa piilosa
koko mökki. Ei ollut sellaisia
epämääräisiä polkuja niinkuin tuola eteläsuomesa. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on
nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Kun ei ollut muita varusteita kuin
kompassi ja vaellusvaatteet mukana. Tiistain jäläkeen, ku
kävin Ylivieskan Kekajärven
suunnistuksisa, oli vähä vaikeeta pohkeen kans. Kävin
kuokkavieraana testaamasa
uutta ja putipuhasta karttaa
ja hyvin meni siellä.
Lähtö pukkasi lähes kaakonsuuntaan ja tietä pitkin
ykköstä kohti.
Tasasta hölökkää paukuteltiin mutkaan saakka, kuten kartalta yritin lukia. Tietä pitkin ja siittä suunta rastille.
Aika harvasa täällä on kiviä että nekin oli aika helppo löytää. Jalaka siihen ja pohkeesa nak-
Muut sähköpostit:
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Tilaushinnat: Kesto 12 kk 104e Määräaikainen 6 kk 75e, 3 kk 49e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 62,50e, 6 kk 37,50e, 3 kk 24,50e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA
MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. 24%). Vanaha tervahauta ja
siihen piti mennä tarkasti.
Tottakai pienellä vauhilla. Täällä
oli kaikki selkeää luettavaa. Kaikki oli niinkuin pitikin ja löyty polkujen risteykset ja muut sellaiset. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta
soitettuna: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min
(alv. 24%). Tulleeko juoksemisesta
mittään, vai pistetäänkö
?kinttaat tiskiin. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Vanahat maaliset
verkkarit ja kotimökin kaapista lainasin paijan
Lauantaitorit
Härkätorilla kesä-elokuun
ajan.
Ilmoita
Voit ilmoittaa tapahtumasi
Menoinfoon osoitteessa
www.pyhajokiseutu.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. 050-4380845.
Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi.. 044 2677744.
Tervetuloa!
KATTOREMONTIT JA KOROTUKSET
-rännit ja kattoturvatuotteet
-piipunpellit ja lisälämmön eristykset
ULKOVERHOUKSET JA MAALAUKSET
Teemme tarjouksen paikanpäällä ilmaiseksi!
www.optimal.fi
info@optimal.fi
4 2 2 2017
Soita heti !
044 292 2017
Rakennus Optimal Oy
Sarvisuontie 45 C
92450 Luohua (Siikajoki)
SUOMI-KATTO KY
- sadevesijärjestelmät, tikkaat,
lumiesteet, kattoturvatuotteet
- peltikatot, piipunpellit, rakennuspellit
SEURAAVAT KURSSIT
Mopo: KURSSIT
7.1. 0400 560 895
www.pekanliikennekoulu.fi
Muutatko?
Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksesta myös meille.
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
sarjakuvat
SUPERMUKULA
Luotettavaa palvelua
Ota yhteyttä!
puh. 0400 560
2-vaihe:
31.1.895
www.pekanliikennekoulu.fi
p. Paldanius
Puh: 045 278 0456 Kristi
Karhukankaantie 915, 86600 Haapavesi
Vain ajanvarauksella
www.pyhajokiseutu.fi
B. 3-v. Kemialliset pesut . elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
19
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. (08)479 5600
ASENNETTUNA TAI TARVIKKEENA!
050-5511 477 Jouni
050-5511 400 Juha
Rakennatko uutta vai
tarvitsetko huoltoa?
Autojen Terveys- ja
Kauneushoitola Haapavedellä
www.oulaistenlvi.fi
Koskelankatu 3, 86300 Oulainen
. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
AMM
A
JÄRKTTITAIDO
IHINT LLA
AAN!
SOIHTULAN KANSANTANSSIRYHMÄT
ALOITTAVAT SYYSKAUDEN VIIKOLLA 35.
Ryhmiin otetaan uusia alk. Vahaukset
Tmi A. Tiedustelut, p. tytöistä ja pojista.
Uusien ilm./tied. klo 15.00
SEURAAVAT
B-kurssi:
ma7.1.
2.9.klo
klo17.00
17.00
B:
2-vaihe:
31.1.
Mopokurssi:
ti7.1.
3.9.
klo15.00
16.00
Mopo:
klo
B:
klo 17.00
Syventävä
vaihe: to7.1.
19.9.
p. Kuivapuhdistukset
. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Tuula p. VIRTANEN
AJAN SÄVEL
Huiput huomataan!
IVT:n tuotteiden laadukkuus
todistettiin Tekniikan Maailman
(18E/21012) maalämpöpumppuvertailussa.
IVT PremiumLine EQ ?malli saavutti jaetun
kärkitilan ja erinomaisen arvosanan 8,6.
Tutustu testissä loistaneeseen malliin
ja muihin IVT-tuotteisiin osoitteessa:
www.ivt.fi
V E R TA I L U
TESTI-
IVT-jälleenmyyjä palveluksessasi:
LVI EILOLA OY
MENESTYS!
p. Autojen ulkopesut . 0400 281 692
lvi.eilola@kotinet.com
ARVOSANA 8,6
www.ivt.fi
SÄÄ
Tänään
Raahe
Pyhäjoki
+20
Merijärvi
+21
Oulainen
+21
Haapavesi
+21
Kärsämäki
+21
Tiistai
Keskiviikko
+24
Torstai
+18
+16
Menoinfo
Tapahtumat
Raahe
Lauantaitorit.
Härkätori, Laivurinkatu,
ma?ke. Maanantaina 26
0400-287307
Jätä ilmoitus
ilmoitukset.
pyhajokiseutu
@almamedia.fi
tai p. Kyllä valioyksiköt erottuvat. Kahden kentän
kisat ovat tuoneet ikätovereita naapurikunnista ja kauempaakin yhteiseen turnaukseen.
Jalkapalloharrastajaksi vähän aikaa sitten alkanut Eetu
on tyytyväinen. Sanomista
heillä oli turvakaarista. elokuuta 2013
20
LUKIJANTORI
Torilla tapahtuu
Yppärin kalatuotteita ja
tuoretta kalaa. Ke Oulainen
9-11, Haapavesi 12-13
Pyhäjokiseudun
SEUTURASTIT
to 29.8.2013 Haapavedellä
Korkatissa (Uusi Aakonmaja)
Radat: A, B, C ja C-polku
Opastus: 8 km ABC:n risteyksestä
Pulkkilan suuntaan.
Lähtöväli: klo 17:30-19:00
Ratamestari: Raimo Jussila
Tervetuloa!
Ruokapohjolan palvi ja
makkara-auto Haapaveden
torilla keskiviikkoisin klo
11.15-13. Kesätarjous makkarakassi 20?.
Lylyn uutta siikliä ja puikulaa keskiviikkona Oulainen
klo 9-11, Haapavesi 12-13.
Tilaus 040-5098785
Jokisen Juustolan punasta
heraa keskiviikkona Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13.
Myytävänä
Rivitaloyksiö
Oulaisissa.
Keskustaan n. Viimeinen osakilpailu ajetaan 31.
elokuuta Honkajoella. Toisia renkaita ei ollut sateen alkaessa laittaa tilalle ja tipahdin sitten jatkopaikalta kolmanneksi C-finaalissa.
Kokemuksena tämä oli ensimmäinen kertaa, kun Leskinen ajoi sadekelissä ral-
kuitenkin valmentajien vajauksen.
. Sarjanousu on nyt omissa käsissä ja itsestä kiinni. 010 665 5145
Kaikki saavat
peliaikaa
Jatkumoa: Lapsista kasvamassa tulevaisuuden valioluokan jalkapalloilijoita.
Sirpa Kortet
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Oulaistelainen
Eetu Salow istuu vaihtopenkillä ja odottaa käskyä kentälle. Lähdöt ehdittiin ajaa juuri ennen sateen alkamista ja vauhdit riittivät C-finaaliin saakka.
??Tämän jälkeen sadekelin
renkaat menee käytännössä
pilalle, kun niillä ajaa kuivalla
radalla. SRC-luokassa kilpaileva Oulaisten
MK/UA:n Joni Leskinen
pääsi ottamaan ensimmäistä
kertaa tuntumaa uudelle OuluZone-radalle.
??Rata vaikutti nopealta ja
jouhevalta, kun sorapinta
saadaan vielä kestämään. Varikko on vähän myös keskeneräinen, mutta vuoden kuluttua kaikki on varmaan kunnossa, Leskinen uskoo.
Sadepilvien lähestyessä
Leskisen autoon laitettiin sadekelin renkaat. Oman joukkueen kanssa pelatessa jokainen pääsee vuorollaan kentälle.
??Pelaaminen on kivaa. Tämä kausi on
mennyt häneltä muutenkin
kokemusta hankkiessa.
Edellinen osakilpailu heinäkuun puolivälissä Honkajoella päättyi yhteen vapaaseen harjoitusajoon.
??Auto ei mennyt tämän
jälkeen katsastuksesta läpi ja
kisa jäi ajamatta. Urheilupuiston viheriöllä
pallon perässä viipottaa kymmeniä lapsia. 500 m. Voittaminenhan se on
aina mukavaa, vaikka ei meillä nyt taida siihen olla mahdollisuuksia, Salow pohtii.
Se ei iloa haittaa. Mukavaa
on hänelläkin ollut kotipaikkakunnalla viikonloppuna
pidetyssä piiritason palloturnauksessa.
. Hän kiitää kentällä poikien kanssa
kuin vanha tekijä. Aika paljon olen kesällä pelannut, Salow sanoo.
Huiman 04-joukkueen yksi muutamasta tyttöpelaajasta on Milja Partala. Viereisellä kentällä tuli jo maali, kohta
varmaan verkko heilahtaa
omallakin kentällä.
Joukkuetta valmentava
Juha Keskitalo on porukastaan ylpeä.
??Kehitys näkyy, vaikka
osa pelaajista on harrastanut
vasta vähän aikaa jalkapalloa,
hän iloitsee.
Nuorten pelaajien kohdalla Keskitalo korostaa sitä näkökulmaa, että kaikki pääsevät pelaamaan. Näistä kasvaa hyviä
pelimiehiä ja -naisia, Keskitalo sanoo.
Haasteeksi hän myöntää
Leskinen sai
tuntumaa vesikelistä
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
OULU Rallicrossin SM-sarjan
toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin Oulussa. Onhan siitä asiasta toisenkinlaisia näkemyksiä,
mutta meillä mennään näin,
hän jatkaa.
Pallokentän laidalta ja valmentajan silmin katsottuna
paikallinen jalkapallotulevaisuus on hyvissä otteissa.
Nuoresta polvesta kumpuaa
taitavia palloilijoita.
. Leskinen aikoo lähteä kisaan mukaan hankkimaan lisää rutiinia ensi kautta varten.. Hyväkuntoinen asunto. Sehän se on ollut haaveena.
licrossia. Kuukauden mittaisen tauon aikana autoon on tehty sitten uudet kaaret.
Noormarkun UA:n JoniPekka Rajala teki harvinaisen tempun varmistamalla
kahden luokan mestaruudet
ennen päätöskisaa. Sopii
omaan käyttöön tai sijoitusasunnoksi. Varsinkin junioripuolelle
tarvittaisiin lisää tekijöitä,
mielellään sellaisia, joilla on
koulutustakin lajiin, hän
pohtii.
Miesten joukkueessa itsekin jalkapalloa harrastava Juha Keskitalo on kihelmöivän
toiveikas myös Huiman
miesten pelien etenemisestä.
. Se on reilun
pelin -hengen mukaista.
Mirja Partala ja Eetu Salow viihtyivät jalkapallokentällä viikonlopun turnauksessa Oulaisten urheilupuistossa.
. p.044-2016564
Ostetaan
Oulaistenkadun varrelta kerrostalosta kolmen huoneen
osake. p. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 26