>> 16
Ensiaskeleet
vesitornitalosta
Pyhäjokisen Leena Pyhäluodon tuorein kirja julkaistaan perjantaina
Pyhäjoen kirjastossa. >> 7
Heli Nurkkala
Sotaorvot: Pitkän taistelun tulos tuotti oman tunnuksen >> 12
Sirpa Kortet
Harvinaisia
tunnistamassa
Vanhat valokuvat herättävät muistoja Pyhäjokialueen uutistapahtumista.
Aarne Juhonsalo tunnisti
useasta kuvasta, mitä lehden arkistossa olevissa
otoksissa tapahtuu. >> 8?9
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
Henna Haapakoski
IRTONUMERO 2e
Merijärvi satsaa
turvallisuuteen
Rakenteilla oleva kevyen
liikenteen väylä lisää liikenneturvallisuutta
Merijärvellä. >> 15
Pääkirjoitus: Omaishoitaja tekee arvokasta työtä lähellä rakkainta ihmistä. 6 414880 140352
14048
Laura Seppä
TORSTAI 27. >> 2. >> 6?7
Lehtonen
palkitaan
Kaija Sepponen on tiiviisti mukana ajamassa sotaorpojen asiaa eteenpäin. >>7
Väkeä
vähemmäksi
Kärsämäen kunnan ruokahuolto- ja siivouspalveluiden työntekijöitä vähennetään. Oulaistelainen Taimi Törmäkangas on yksi kymmenistä sotaorpotunnuksen saaneista.
Vihdoinkin tunnus
Haapaveden vuoden nuoreksi yrittäjäksi on valittu
CT Industrialin toimitusjohtaja ja omistaja Mikko
Lehtonen. MARRASKUUTA 2014
NRO 94
YT-neuvottelut
Lujabetoni aloitti
YT-neuvottelut.
Vähennystarve ei
ole selvillä
Jopa 60?000 näistä tapauksista ovat sitovia ja vaativia.
Virallisia omaishoitosopimuksia maassamme on noin 40?000. Kynttilät meillä
jo on.
Lauri Luttinen
Oulainen
Olen laittanut jo ensimmäiset kynttilät.
Joulun laittoon kuuluu ruuat, lahjat ja koristelu. Maha kurnii jo pelkästä ajatuksesta
päästä jouluruokiin käsiksi. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 27. Tietenkin omat
kalenterit pojalleni ja minulle.
Sunnuntain ensimmäinen adventti antaa yhteiskunnallisestikin jo luvan jouluuntua. Se ei
ole noloa, jos pyytää lisäkäsiä arjen avuksi tai
itselleen pari päivää vapaata. Seuraksi vielä tuikkuja ja lyhtyjä, niin jo tuntui
takapihakin jouluiselta.
A
Päätoimittaja Sirpa Kortet | p. Vaikeita hetkiähän ne ovat varmasti, mutta hetkien ansiosta
jaksaa taas voimaantuneena eteenpäin.
Omaishoitajuus on arvokasta. Varmaan nyt kuun vaihteen
jälkeen alkaa joulun laitto. Parhaat piilot
ovat siellä, mistä niitä vähiten osaa etsiä. Tämä tarkoittaa sitä, että
omaisen ja hoidettavan välille on tehty toimeksiantosopimus.
Kaikki eivät koe, että läheisen auttamisesta
pitäisi erikseen sopia. 050 438 0845 | sirpa.kortet@almamedia.fi
Mieli muuttuu odotuksesta kimmeltävän punaiseksi.?
Seuraavana listalla onkin sitten se suursiivouksen teko.
Hyvällä alulla sekin jo on, koska siivousvälineistöä on päivitetty pikkuhiljaa uuteen uskoon. Siivouksen jätän yhden päivän hommaksi.
Helena Pirneskoski
Oulainen. marraskuuta 2014
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 27.11.2014
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.fi
Kirjoittaja työskentelee
Pyhäjokiseudussa toimittajana.
Vanha uusi
joulun aika
Omaishoitajalla on tarpeeksi
haastetta jo hoitamisessa
J
oulu muuttaa merkitystään ja ulkomuotoaan
joka vuosi jollain lailla. Omaishoitajaliitolta saatujen
tietojen mukaan päivittäin on 300?000 hoitotilannetta, jotka ratkotaan omaishoitajan ja
hoidettavan välillä. Siivous jää varmaan kertarykäykseksi aatonaattona.
Heidi Pietarila
Alpua
Vaikea sanoa. Siksi tällaiset meneilläänolevat teemaviikot nostavat asioita oikeasti esille.
www.pyhajokiseutu.fi
Marraskuu on ollut
Pyhäjokiseudun toimituksessa
videotuotantokoulutuksen
kuukausi.
Toimittajamme kulkevat yhä
useammin videokaluston
kanssa maakunnassa.
Videoita
Pyhäjokiseudun
verkkolehdessä!
Editoituja uutisia nähtävillä
verkkolehdessä.
Gallup: Milloin joulun laitto alkaa?
Joulukuun alussa. Laitan paljon jouluvaloja. Kuntakohtaiset eroavaisuudet eivät saisi olla suuria, sillä se asettaa eriarvoiseen asemaan ihmisiä. Eikä saunakaan tunnu enää
miltään, ilman joulun tunnelmaa.
O
maishoitajien määrä on huima.
Läheisiään hoitavien yhdistyksen mukaan Suomessa on tällä
hetkellä miljoona sellaista ihmistä, jotka auttavat säännöllisesti läheistään. Vielä on työtä tehtäväksi. Muistan lapsena,
kuinka joulun odotus alkoi jo hyvästi lokakuun puolella. Läheinen
auttajakin tarvitsee hengähdyshetkiä. Ja nyt joulusta onkin tullut,
kaiken touhun keskellä, yhtä höperryttävä, kuin omassa
lapsuudessa.
Ajatus aaton pukin vierailusta saa sukat pyörimään jaloissa jännityksestä. Suklaaähkyyn karaistutaan jo maistelemalla uutuuksia. Joulusiivoukset teen pikkuhiljaa, en
kerralla kaikkea.
Janina Kankaanpää
Oulainen
Pikkuhiljaa nyt kuun vaihteessa alan laittamaan valoja. Vielä, kun joku tarttuisi
harjaan ja aloittaisi.
Ensimmäiset joululaulut soivat jo kaupoissa ja liikkeiden
edustat ja sisustat verhoutuvat kimalteleviin punaisiin ja
vihreisiin. Vaihdan ikkunaverhotkin. Valon värisävyn valitseminen
tuntui aiheuttavan hankaluuksia, mutta puolivälin kompromissi synnytti violetin valoloiston rivitalonpätkämme takapihalle. Asian ajatellaan ikäänkuin kuuluvan luontaisesti siihen, että elä-
mänpolkua kuljetaan yhdessä myös niinä
heikompina hetkinä.
Voimavarat ja osaaminen terveys- tai sairausasioissa ovat kuitenkin rajallisia. Jossain vaiheessa joulupukkitarinan verhon laskeuduttua, joulu ei enää
tuntunut samanlaisen odotuksen arvoiselta.
Nyt edessä on ensimmäinen joulu, jonka
rakennan ihan itse, omaan kotiini, omalle pienelle perheelleni.
Ensimmäiset ongelmat tulivat vastaan viikko sitten, kun
aiheena olivat jouluvalot. Vanhat lempparit jätetään erityisiksi aaton herkuiksi.
Joulukalenteri on vielä kaupassa, mutta eiköhän sekin
tähän tavarapaljouteen vielä saada sovitettua, kaikkien niiden jouluisten koriste-esineiden sekaan. Vähän punaista myös omaan kotiin kera muiden
jouluvärien ja -tuoksujen.
Joululahjoja eksyy ostoskärryjen pohjalle, käärepaperi
rapisee ja lahjanarut pilkottavat kaapeista. Siihen pitäisi
olla varoja niin, ettei tarvisi tavallisen kuntalaisen muiden huolien keskellä taistella tästä
oikeudesta. Pihalle kuusi ja
siihen valoja ja koristeita
Toimitus voi lyhentää tekstejä. 1?
SÄKKI
Etunimi Sukunimi
PRK
PKT
Hinnat voimassa TO-LA 27.-29.11.2014
Oulaistenkatu 15 - 17, 86300 Oulainen. 1. marraskuuta 2014 PYHÄJOKISEUTU
Mielipiteet: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi, Pyhäjokiseutu/toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen.
Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle myös nimimerkillä kirjoitettaessa.
Kirjoita napakasti. Torstaina 27. Palvelemme ark. klo 13-18,
tule kertomaan
joululahjatoiveet!
Karkkikatu
irtokarkit
rajoitus 2 kg/talous
telln
A
n
e
lm
o
k
tu
is
ll
a
s
O
an
tuotekassin arvonta
myymälässämme!
Herkkutorilla maistatuksessa
perjantaina Hätälän savulohifileet
Antell-ruisnappisten kanssa
Varaa meiltä
ennakkoon
Sikabaarin
tuoresuolattu
juhlakinkku
Herkkutorilta!
Hätälän savulohifileet
995
KG
Rajoitettu erä!
Herkkutorilta!
Tuore kokonainen
kirjolohi
Suomi, rajoitus 2 kalaa/talous
4
Herkkutorilta!
KG
99
Kulta Katriina kahvi
Tuoreet silakkafileet
450-500 g
(5,98-6,64/kg)
Suomi, säävaraus
ERÄ!
1495 599 499 299
KG
KG
Pedigree Adult
kuivaruoka
14kg
PKT
KG
Barilla
spagetti 1kg
Barilla pastakastike
400 g
Eri makuja (2,50?/kg)
Old El Paso
tortilla 326g
(3,07?/kg)
Härkä-siipikarja
(1,14?/kg)
Xxxxxx xx xxxxxx
xxxxx, xxx xxx. Xxxx xx
xxxxxxx xxxxxxxx.
Keiju juokseva
rypsiöljyvalmiste
80%
450ml (2,22?/l)
1595 1. 8-21, la 8-18 ja su 12-18.
teemu.martikainen@k-supermarket.fi
PLO. Xxx
xxxxx xxx, xxxx xx.
XxxxxxPKT
xx xxxxxx
xxxxx, xxxx xx
xxxxxxx. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192.
JOULUN ODOTUKSEEN EDULLISESTI!
Joulupukki ja Muori
vierailevat meillä
pe 28.11. 1
Jokaisella lapselle ja nuorelle on
oltava tarjolla toimiva ja kattava koulutuksen ketju koko
maassa. Lukiot
ja ammattiopistot sekä korkeakoulut ovat jokilaaksojen
tapaisille alueille ja niiden
menestykselle elintärkeitä.
Yksituumaisuutta ja määrätietoisuutta tarvitaan jälleen
kerran, jotta voimme varmistaa monipuolisen toisen asteen opetuksen jatkon alueemme lukioissa.
Jarmo Vuolteenaho
Suomen Keskusta
outi pekkala
toimintaamme sekä myymme marttojen tekemiä tuotteita toimintamme rahoittamiseksi myös ensi vuoden aikana.
Outi Pekkala
Haapaveden Martat pj
Makkarakurssilaiset herkuttelivat itsetehdyillä herkuilla.
outi pekkala
Pikkukokkien päivässä riitti monta mielenkiintoista puuhaa. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta. Perheiden
jaksamisen tulee olla yhteisesti kaikkein tärkein asia.
Ennakoiva tuki vahvistaa
parhaiten perheen eheyttä.
Painopiste on vielä liikaa ongelmien korjaamisessa jälkikäteen.
Viime aikoina on pyritty
kaventamaan perheiden
mahdollisuutta valita omaan
tilanteeseen parhaat keinot
lastenhoitoratkaisuissa. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointiin. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 27. päänsä pahemman kerran yhteen.
Rauhallisin mielin joulua
laitan, ei kipeetä, ei kolahtanut, onhan sanontakin,p
itää koputtaa puuta ,sais
olla terveenä pitkään.
Nim. Jos muita etuja
haluat, muuta taajamaan.
Ei riitä taajamassakaan rahat.
Eikö sillä kirkollisverolla
enää saa edes kirkollisia
paikallislehteen?
Nim. Suomea on pidetty näiden oikeuksien mallimaana ja edelläkävijänä. Yksin ei
ole varaa jättää ketään varsinkaan vaikealla hetkellä.
Silloin tarvitaan tuttuja turvallisia ihmissuhteita. Sama buumi on nähtävissä ympäri Suomea.
Marttojen toiminta-ajatuksena on kestävä kehitys,
jota toteutetaan arkisissa kodin askareissa.
Vaalimisen kohteina ovat
Titanium?
25
(arvo 17 8
14)
20
2.
.1
12
TOIMI NÄIN:
Soita tilauksesi 010 665 9016
Lähetä tekstiviesti
numeroon 17192:
PJ TILAA kampanjatunnus
oma nimesi ja osoitteesi
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Mainitse kampanjatunnus.
kädentaidot ja kyky selvitä
arjesta rajallisin resurssein.
Yhdessä tekemällä kaikki
perheenjäsenet opiivat ottamaan vastuuta kodin yhteisistä asioista.
Näitä taitoja martat tarjoavat kaikille avoimella kotitalousneuvonnallaan.
Haapaveden Martat juhlivatkin syntymäpäiväänsä järjestämällä marraskuun aikana kaksi erilaista kurssia.
Ensin järjestettiin lapsille
ilmainen pikkukokki-päivä,
jonka aikana leivottiin suolaisia ja makeita herkkuja isänpäivän alla.
Seuraavana lauantaina
saapui Pohjois-Pohjanmaan
marttapiirin erityisneuvoja
Marja-Leena Pirkola opastamaan kurssilaisia itse tehdyn
makkaran saloihin.
Tämä kurssi sai liikeelle
myös muutaman miespuolisen osallistujan, mistä olemme erittäin iloisia.
Marttojen toiminta jatkuu
joulukuussa saippuantekokurssilla sekä osallistumisella yläkoululla järstettäviin
joulumyyjäisiin.
Myyjäisissä esittelemme
annettava koulutus antaa
pohjan elämälle ja osaamiselle. Uhkana
on lasten ja nuorten syrjäytyminen. Vieläkö olemme
sitä?
Lastensuojelun kulut kasvavat jatkuvasti, huostaanotot lisääntyvät, perheet väsyvät ja turvattomuus lisään-
LUKIJALTA Haapaveden
Marttayhdistyksen toiminnan aloittamisesta on marraskuussa kulunut 30 vuotta.
Juhlavuotenaan yhdistys on
järjestänyt marttojen toiminnasta kertovia tapahtumia,
muun muassa kesäkuussa
Paakkilassa järjestettiin näyttely, jossa kerrottiin Marttaliiton 115-vuotisesta toiminnasta oman yhdistyksen toiminnan lisäksi.
Lisäksi yhdistys on osallistunut erilaisiin tapahtumiin
yhteistyössä muiden järjestöjen esierkiksi 4H ja MLL
kanssa.
Erittäin suosittu oli Weteraanitraktori-tapahtuman
yhteydessä järjestetty keppihevoskurssi, jossa martat tekivät yhdessä lasten kanssa
yli 50 keppihevosta vanhoista villasukista.
Haapaveden marttayhdistyksen jäsenmäärä on lähes
tuplaantunut vuoden 2014 aikana. Tasapuolinen lähellä
Haapaveden Martta-yhdistyksen
kokkikurssit olivat suosittuja
oita
v
a
j
a
a
l
i
T
ord Fiesta
F
tyy. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Ongelmat ja niiden
mahdolliset ratkaisut eivät
kohtaa.
Lapset tarvitsevat turvallisen arjen kodissaan oman
perheensä kanssa. Tarvitsemme hyvin toimivaa, kaikkien tavoitettavissa olevaa päivähoitoa.
Samalla äidillä tai isällä pitää
olla aito valintamahdollisuus
hoitaa itse lasta kotona.
Meillä kaikilla on vastuu
tulevaisuuden sukupolvista.
Lasten ja nuorten kasvamista
tuetaan parhaiten turvallisen, tavallisen arjen keinoin.
?/kk!
2 kk 3 kk 4 kk
23. Niistä opitaan, niitä ei tarvitse pelätä. Puhelun hinta on 0,088
?/min. 3450. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme.. Suolaiset ja makeat herkut syntyivät
parahiksi isänpäiväksi Haapaveden Marttayhdistyksen väen opastamina.
Tilaa piristystä talveen ja osallistu
VAIN
arvontaan!
11 50
Valitse
Sähköpostilla:
Lapset tarvitsevat läsnäolevia
aikuisia, jotka välittävät heistä asettamalla rajat rakkaudella.
Virheitä tulee matkan varrella niin nuorille kuin vanhemmille. Lähellä tapahtuvan perusopetuksen lisäksi tarvitaan
monipuolinen toisen ja korkea-asteen koulutus. Puhelut
nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. 46?
kampanjatunnus:
14M2
kampanjatunnus:
14M3
kampanjatunnus:
14M4
Kaikki 11.12. toivossa hyvä elää.
Sivukylän asukas, nauti
rauhasta ja kuuntele linnunlaulua niitähän menit
hakeen. Kirjoita
alkuun PJ ASIA
sitten mielipiteesi ja nimesi
tai nimimerkkisi.
Parempi on kourallinen levossa kuin kahmalon täysi
vaivaa nähden ja tuulta tavoitellen. Saarnaaja
Tuli se kalliiksi tämä uusi
Piipsjärven kylätalo, jota
kouluksikin kutsutaan. Tilaushinta sisältää voimassa olevan arvonlisäveron. Näin
ei voi olla. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 ?. Jokin järjestelmässämme ei ole kohdallaan. Perheillä on oltava
oikeus valita heille sopivat
ratkaisut. verolle vastinetta
Kerrankin, kun vanhemmat ovat aktiivisia ja haluavat toimillaan vaikuttaa
asiaan, josta ovat lastensa
kohdalla huolissaan, teilataan heidät lehdessä.
Näyttää joillakin päättäjillä
olla halu päättää asioista
suljettujen ovien takana,
ilman että päätöksiin saisivat muut ottaa mitään
kantaa.
MIELIPIDE YK:n Lasten
oikeuksien päivänä on syytä
kysyä, miten hyvin lasten,
nuorten ja perheiden oikeudet meillä toteutuvat. marraskuuta 2014
4 KESKUSTELE
Perheiden
jaksaminen on
ykkösasia
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Tärkeä
vaatimus vanhemmille on
uskallus olla vanhempia ja
kasvattajia.
Lapset ja nuoret ovat alueemme tulevaisuus. Kyllä tämän kunnan
päättäjät ovat taas lyöneet
?viisaat. Nyt
jo kahdelta muulta koululta opettajia vähennetään
ja ryhmäkokoja kasvatetaan. Se vähentää ihmisten ja
alueiden välistä eriarvoisuutta. mennessä tulleet tilaukset osallistuvat arvontaan 12.12.
Tarjous on voimassa 15.12.2014 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta
Siihen aikaan lämmitettiin puulla, turvettakin
käytettiin naapurin karjakeittiössä. Ennen kuin äiti sai tossun pois pojan jalasta. 23%,
ei laskutuslisää.
Jätä joulutervehdyksesi
KE 17.12. Ihmisten
täytyi ottaa luonnosta kaikki
mahdollinen. Huopaa vanutaessa tarvitaan vettä ja saippuaa, huopaa hakataan, kaulitaan ja rullataan pöydän
päällä. Tossut liukuivat hyvin reen jäljissä, kyllähän ne tietysti siinä kuluivatkin.
Veljelläni Eskolla oli poikasena tossut tolokkoseltaan
jalassa eli ilman sukkia. Sitten yksi hiili pojan
huopatossuun, hiilihanko
lensi kädestä, oli hetken metakka. Joku teki varpuluutia, toiset varvuista portaiden eteen varpumattoja. marraskuuta 2014 PYHÄJOKISEUTU
5
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Kerkeshän hiili tietenkin jäljen
polttaa jalkaan ja tossuunkin.
Joku neuvoi, että viimapakkasella voi tossujen pintaa
kostuttaa vähän, niin viime ei
mene niistä läpi.
Nyt minulla on Siperiasta
tuodut tossut. Valtiovalta voi tätä prosessia edistää ja ohjata vain
välillisesti. Tärkeää kuitenkin
kuva tump tump tump, kun
heidän isänsä tai äitinsä
muokkasivat huopaa tossuiksi.
Minä sain ensimmäiset
huopatossut 1972 kevättalvella. 4H-yhdistys, Wanha Woima, Oulaisten kaupunki, Oulaisten seurakunta, Oulaisten Lions Club
Muutatko?
Arvo Härö
Oulainen
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta myös meille.
on, että silloin kun on erityisesti tarpeen turvata luonnon ja muut ympäristöarvot
sekä ihmisten terveys ja turvallisuus, lupa- ja valvontaviranomaisten voimavarat ovat
riittävät. Vaimoni Leeni oli tyttössä istunut pöydän alla ja antoi veden valua suuhunsa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Huopatossuja
oli kaikesta pulaa. Tämä
hommahan piti tehdä salaa.
Jos Irja olis homman huomannut, olisi tytölle tullut
liukas lähtö ja saarna päälle.
Kun tossut oli monien työvaiheiden jälkeen valmiit ja kuivuneet, lähetti Irjan jonkin
lapsista viemään ne tilaajalle.
??Muistakaa oottaa, että ne
maksaa myös, hän evästi tossujen viejää tai viejiä.
Lapsille tossujen teko toi
ruokaa, vaateita, lämpöäkin,
harmiakin teosta oli. Hermanni näytti
ja neuvoi, miten huopatossuja tehdään. Tossujen teko on
melko monimutkaista ja käsivoimiakin se vaatii sekä
sinniä. alv. Marjat ja sienet
poimittiin talven varalle.
Hakkuutyömailta jääneet latvat ja oksat kerättiin käyttöön. Työhän
jatkui illalla pitkään, lapset
yrittivät nukkua, kuului jat-
Luonnonvaroista
KANNANOTTO Vasem-
mistoliiton kansanedustaja
Katja Hänninen pitää tärkeänä, että Suomessa on riittävästi osaavia yrityksiä ja viranomaisia, jotta voimme
nousta kestävän luonnonvaratalouden edelläkävijäksi.
Tämä visio on kirjattu valtioneuvoston luonnonvaraselontekoon, jota käsiteltiin
eduskunnan lähetekeskustelussa.
. Hän
hakkasi hiillosta hiilihangolla, äiti kielteli, ei tehonnut
kielto. Niissä oli nahkavarret,
ne olivat hyvät, mutta varsinkin tyvileikossa ne olivat
liukkaat. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. 010 665 5145
ilmoitukset.pyhajokiseutu
@almamedia.fi
Kyllä kiitos!
Joulutervehdykseni joulukorttipalstalle 22.12.
Teksti:
Vastaanottaja
maksaa
postimaksun
Mottagaren
betalar
portot
Tervehdyksen koko
1x40 pmm, malli:
Rauhallista Joulua
ja Hyvää
Uutta Vuotta
kaikille tutuille!
Lähettäjän nimi:
Toivoo:
Liisa ja Lassi Lukija
Postinro ja -toimipaikka:
Osoite:
Tunnus 5008717
00003
VASTAUSLÄHETYS
#
MUISTOJA Sotien jälkeen. Ne ovat niin
paksua huopaa, ettei vinkka
mene läpi. Huovutuspöydän alla oli ämpäri, johon
saippuavesi valui, joko tulpasta vuotava tai tarkoituksella päästettykin vesi. Itä- ja Pohjois-Suomelle tärkeiden kaivosten tulee myös tukea paikallis- ja
aluetaloutta.
Vasemmisto ei kannata ainakin Keskustan haaveilemaa maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön sulauttamista luonnonvaraministeriöksi.
Joulutervehdykset
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu
@almamedia.fi
TEE HUIPPUKAUPAT!
Yksityisten
JULKAISTAAN MA 22.12.
Hinta vain
19?
Hinta sis. Sai varoa, ettei tuuskahda sahan päälle. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Isäni kunnosti pokasahoja, haritti ja
viilasi.
Jotkut kutoivat lapasia,
sukkia ja villapaitoja. Irjallahan oli noita
kaikkia ja tuleva appeni Arvo
auttoi raskaimmissa paikoissa milloin työltään ehti.
Aluksihan villat piti nyhtää tuppaiksi, jonka jälkeen
ne karstattiin ja ladottiin levyksi. Opin hän oli saanut kunnalliskodissa olevalta
Hermannilta, jolla oli lestit,
raudat ja muutkin vermeet.
Hermanni tuli eräänä päivänä villat ja työkalut kainalossaan ja sanoi tulevalle anopilleni.
??Nyt sinä alat jatkamaan
tätä tossun tekoa, minä en
enää jaksa. En ole niitä käyttänyt
kuin joskus jouluaattona.
Joulun avaus on tänä vuonna
Joulumaa
Pe 28.11. Torstaina 27. Turpeen tuoksu tuli
aamuisin pihallemme, se
tuoksui mielestämme hyvälle.
Perheet olivat monilla
suuria, niinpä rahaa piti
hommata työn ohella myös
ilta- ja pyhätöillä. Teoriassa metsästä voidaan kerätä marjoja ja sieniä
huomattavasti enemmän tai
kaivosten sivukiveä on vaikka kuinka paljon tarjolla hyödynnettäväksi, mutta pitää
olla yrityksiä, jotka saavat siitä kannattavaa liiketoimintaa, Hänninen totesi vasemmiston ryhmäpuheessa.
. Niihin oli hyvä pyyhkiä
kenkiä, multa ja hiekka valui
maton läpi. Vaimoni veli toi ne
tuliaisena Siperian reissultaan. klo 18-20 Perinnekeskuksessa
Saukontie 23, Oulainen
Vuoden oulaistelaisen julkistaminen
Joulupukki poroineen
Joulupilkki (ongintaa)
Joulumaan ravintolassa riisipuuroa ja torttukahvit
Tiernapojat
Talutusratsastusta
Museo avoinna
Vapaa pääsy!
Joulukuusen myyntiä, käsitöitä
Askartelua ja pipareiden paistoa
Tonttuja siellä ja tonttuja täällä
Tervetuloa
Joulupukin posti;
iloisen
voit tuoda toivelistasi meille
joulumielen
Tuttikeräys tonttuvauvoille
tapahtumaan!
Onnistutko näkemään Vekara Väkkärän,
tuon kiukkuisen Lapin noidan?
Järj. Minä en tiedä mitä
kaikkia työvaiheita huovutuksessa tarvitaan, mutta
työlästä se on. Myöhemmin, kun kuljimme
moottoripyörillä, ne olivat
hyvät, kun ajo hevosen vetämän reen jälkeä. mennessä.
Tuo, postita tai
lähetä sähköpostia
Asemakatu 1, OULAINEN
p. Vaimoni äiti, tuleva anoppini, Irja teki huopatossuja. Sen jälkeen alkoi
muokkaus ja piekseminen.
Appeni oli tehnyt pöydän,
siinä oli reunat, kovera peltipohja sen keskellä reikä ja siihen tulppa
Sallila Energia ja
Keravan Energia lisäävät
omistustaan molemmat viisi
megawattia.
Lisäyksen jälkeen Voimaosakeyhtiön omistamasta 66
prosentista on varattuna tällä
hetkellä 55,5 prosenttia.
Voimaosakeyhtiön toimitusjohtaja Elina Engman
tervehtii kotimaisen omis-
tuksen kasvua ilolla.
. Asia ei hoidu pelkästään virkamiesneuvottelijoiden avulla, hän toteaa.
Marttilan mielestä EU on
epäonnistunut pahoin neuvotteluissa Venäjän kanssa ja
talouspakotteiden vaikutusten maksumiehinä ovat viljelijät. Fennovoima myy
tuottamansa sähkön omistajilleen omakustannushintaan. Talouspakotteiden innokkaan puolustajan, pääministeri Alexander Stubbin on nyt pan-
tänyt palvelut kunnan käsissä, tehnyt tarvittavat muutokset ja katsonut, mihin
luonnollisella poistumalla
päästään. EU-USA kauppaneuvotteluissa ei saa tyriä. Tämä on sadan vuoden
hanke ja kannattava monesta
syystä. Yksityinen toimija on Korkatin mielestä huomattavasti kuntaa
tehokkaampi.
??Eikä työttömyys ole
maailmanloppu kenellekään.
Minäkin olen ollut työttömänä, Korkatti totesi.
Kunnanhallituksen puheenjohtajan Jaana Salon ja
valtuutettu Eero Pesosen
mukaan päättäjät tietävät
vastuunsa.
??Me olemme syyllisiä siihen, että ihmisiä irtisanotaan. marraskuuta 2014
6 PUHEENAIHEET
Vesiyhtiön
rahat
tuottamaan
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen
kunta ja Kärsämäen Vesihuolto Oy ovat ryhtyneet tekemään sijoitusyhteistyötä.
Kärsämäen kunnanvaltuusto on päättänyt ottaa vesiyhtiöltä lainan, jonka kunta
laittaa omien sijoitustensa
joukkoon tuottamaan lisää
rahaa.
??Vesiyhtiö on ollut asiasta
yhteydessä ja tiedustellut
mahdollisuutta yhtiön varojen sijoittamiseen, kunnanjohtaja Riitta Hokkanen kertoo.
Kärsämäen kunta ottaa
Kärsämäen Vesihuolto Oy:ltä
yhteensä 400?000 euron lainan toistakseksi ilman vakuutta.
Lainalle maksetaan 12
kuukauden euriborin mukaan määräytyvä korko lisättynä 1,2 prosentin marginaalilla.
Kärsämäki
perusti
uuden viran
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen
kuntaan on perustettu aivan
uusi vastaavan lastentarhanopettajan virka.
Kyseisen viran perustamisesta päätti Kärsämäen kunnanvaltuusto.
Viran perustaminen liittyy
Kärsämäen kunnan irtautumiseen peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä.
Varhaiskasvatuspalvelut
siirtyvät tämän vuoksi peruspalvelukuntayhtymältä Kärsämäen kunnan järjestettäväksi ensi vuoden alusta lähtien.
Palvelujen järjestämiseen
Kärsämäen kunta tarvitsee
virat, jotka pitää perustaa.
Jo aiemmin Kärsämäen
kuntaan on perustettu varhaiskasvatuspäällikön virka.
Vastaava lastentarhanopettaja toimii varhaiskasvatuspäällikön sijaisena.
Leikaten
säästöjä
aikaan
Yksityiselle: Kärsämäki
säästää ulkoistamalla ruokahuolto- ja siivouspalvelut. Olemme tehneet kotimaisen omistuksen
kasvattamiseksi hartiavoimin töitä, ja on upeaa huomata, että työmme kantaa
hedelmää, hän toteaa.
. Muutos vaikuttaa
myös työntekijöiden toimenkuviin.
Kunta olisi voinut myös tehostaa toimintaansa. Me energiayhtiöt, jotka
olemme omistajina mukana,
saamme näin sähköä vuosikymmenten ajan luotettavasti ja ennustettavaan hintatasoon, sanoo Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi
Lehto.
Sallila Energian toimitusjohtajan Janne Vettervikin
mukaan kukaan ei lähde
ydinvoimalahankkeeseen
heppoisin perustein.
. Palvelut pyritään
siirtämään yksityiselle toimijalle hiihtoloman aikana.
Päätös syntyi pitkän keskustelun päätteeksi yksimielisesti. Emme pane päätä pensaaseen, mutta emme myöskään maksata tehottomuutta
kuntalaisilla, Salo huomautti.
tava koko vaikutusvaltansa
peliin. Hän ei nähnyt järkeväksi ulkoistaa pientä kokonaisuutta.
Valtuutettu Jouko Korkatti haastoi Auliksen osoittamaan korvaavat säästöt.
Hän muistutti, että kunnan
on pakko säästää, ja ulkoistamalla säästöä syntyy. Hän olisi pi-
Maatalouden
kurittaminen kuriin
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi
Lunttila ja MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila moittivat Suomen hallitusta siitä,
miten se hoitaa viljelijöiden
asioita tukalassa taloustilanteessa ja säädösviidakossa.
Lunttilan mukaan Suomi
on EU:n hitain ympäristölupien käsittelyssä. Tämä on osoitus siitä, että kotimaiselle, vakaa- ja
kohtuuhintaiselle sähkölle
on kysyntää. Kyseessä on 10 megawatin osuus, mikä tarkoittaa
0,8 prosentin omistusosuuden kasvua. Valtuutettu Raija Aulis ehdotti asian jättämistä
pöydälle. Kunnanvaltuuston
päätös johtaa henkilöstön
vähentämiseen ja toimintatapojen muutoksiin.
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen
kunta ulkoistaa ruokahuoltoja siivouspalvelut. Muutos
johtaa henkilöstövähennyksiin. Suomalaisten maidontuottajien pitäisi taloudellisten tappioidensa lisäksi maksaa siitäkin, että osuuskuntarakenteemme on kriisin tasoittamiseksi toiminut hyvin.
Maa- ja metsätalousministeri
Petteri Orpo ja Suomen neuvottelijat ovat epäonnistuneet neuvotteluissa. Vähennystarve on viidestä seitsemään
henkilöä. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 27. Tämä on tarkkaan harkittu investointi. Auliksen mielestä päättäjät pakenevat ulkoistamisella vastuusta. Teolliset osakkaat
tarvitsevat ennustettavan
hintaista energiaa investoidakseen ja työllistääkseen.
Hanke on keskeisessä roolissa myös EU:n päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa.. Jos tuonti USA:sta avataan, on tiedettävä tarkalleen, mitä siitä
seuraa ja mitä se merkitsee
suomalaiselle ruoantuotannolle, Marttila sanoo.
MTK:n mukaan Suomen
lainsäädäntö on EU:ta tiukempaa, mikä heikentää
maatalouden kilpailukykyä.
Kärsämäen kunnanvaltuusto päätti ulkoistuksesta maanantaina. Tarvitsemme päästötöntä energiaa ja
kotitaloudet kohtuuhintaista
sähköä. Suomessa
byrokratia ja pitkät käsittelyajat seisottavat investointeja
arviolta 3,5 miljardin euron
arvosta.
Lunttila pitää pöyristyttä-
vänä sitä, että pakotepolitiikka maksatetaan suomalaisilla
maidon tuottajilla ja elintarviketeollisuudella.
. Tällä hetkellä töissä on
20 vakituista ja viisi määräaikaista työntekijää. Seuraavaksi Marttila
kääntää katseen EU-USA
kauppaneuvotteluihin.
. Esitystä ei kannatettu. Asia puhutti päättäjiä paljon, ja välillä a
SF lisää osuuttaan
Fennovoimasta
PYHÄJOKI Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaat lisäävät
omistusosuuttaan Fennovoimasta. Sekin
olisi johtanut vähennyksiin ja
tuonut säästöjä, mutta ulkoistus tuo niitä enemmän
esimerkiksi hankintamäärien
kasvaessa
Asian otti esille myös
Aulis.
??Sotekilpailutuksessa panostettiin ennaltaehkäisyyn.
Tämä on erilaista. Koulukuraattorin
toimen perustamisen toivottiin tuovan säästöjä.
??Näin on käynyt, mutta
kaikilta osin tavoite ei täyty.
Koulukuraattori on tehnyt
hyvää työtä. Hallinnon palveluissa
lisärahalle on 9100 euron tarve. Ohjelmistohankintaan on kulunut 38?900
euroa arvioitua enemmän.
Saatavien poistoja on 20?350
euroa. Summa vähennetään myöhemmin
sotepalveluiden vuosihinnasta. Tämä on yksi tapa, Hokkanen totesi.
asiaa tuumattiin neuvottelutauolla.
Lehtonen vuoden
nuoreksi yrittäjäksi
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
HAAPAVESI CT Industrial
Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja Mikko Lehtonen on valittu Haapaveden tämän vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Kunnanhallituksen puheenjohtajan
Jaana Salon mukaan asiasta
Kärsämäellä mietityttää esimerkiksi ostolääkäri- ja ostohammaslääkäripalvelujen kustannusten jako.
FAKTA
??Kärsämäki eroaa peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä
ensi vuoden alussa.
??Kärsämäen kunnanvaltuusto hyväksyi kuntayhtymän perussopimuksen muutokset.
??Kärsämäki jää kuntayhtymään osajäseneksi saaden
kuntayhtymältä edelleen ympäristö- ja rakennuspalvelut
sekä talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut.
??Kärsämäellä on tulevaisuudessa edustus kuntayhtymän
tarkastuslautakunnassa vain
Kärsämäkeä koskevia asioita
käsiteltäessä.
on keskusteltu kuntayhtymähallituksessa, mutta pienenä
kuntana Kärsämäki ei voi asiaan vaikuttaa. Yritys
työllisti viime keskimäärin
seitsemän henkilöä.
Oman yritystoiminnan lisäksi toimitusjohtaja Mikko
Lehtonen on jäsenenä Unkarissa ja muualla keskisessä
Euroopassa toimivassa startup-vaiheen yritysten liiketoimintaedellytyksiä tukevassa ja kehittävässä Inqbator-asiantuntijaryhmässä.
Koulutukseltaan Lehtonen
on elektroniikka-asentaja. Kyseessä
on teollisuuden komponentteja myyvä ja kehittävä yritys.
Liikevaihdosta kotimaan
osuus on noin 90 prosenttia
ja viennin osuus noin 10 pro-
senttia. Lisäksi investointimäärärahaa puuttuu 27?140 euroa.
Kunnanjohtaja R iit ta
Hokkanen kertoi, että talousarviota tehdessä lastensuojelumäärärahoja hieman
leikattiin. Summa koskee tammi-elokuun
välistä aikaa. Valtuutettu
Ilkka Saari oli pahoillaan siitä, että vuodeosaston sulke-
Henna Haapakoski
CT Industrialin perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Lehtonen on
valittu Haapavedellä vuoden nuoreksi yrittäjäksi.
säksi hän on suorittanut johtamiseen ja yrityksen talousohjaukseen liittyviä kursseja
sekä aloittanut tänä vuonna
sveitsiläisessä Robert Kennedy Collegessa MBA-tutkinnon suorittamisen.
Vuoden yrittäjän valintaperusteissa on mainittu
muun muassa, että CT Industrial Oy on liiketoimintansa vakiinnuttanut yritys. Jos tulee virheitä, olen pahalla päällä, Pesonen huomautti.
oikaisu
Virka
toistaiseksi
jäähylle
OULAINEN Oulaisten seurakunnan kirkkovaltuusto
päätti, että seurakunnan diakonin virka jätetään täyttämättä toistaiseksi.
Maanantain, 24. Loput 12?000 euroa
menee uuden sotekilpailutuksen asiantuntijapalkkioihin.
Valtuutettu Eero Pesonen
kieltäytyi ottamasta päättäjien vastuulle virheitä, joiden
vuoksi sotehankinta kaatui
markkinaoikeudessa. Yrityksen päätoimipaikka on Haapavedellä. Valinnan teki Haapaveden kaupunginhallitus.
CT Industrial Oy on perustettu vuonna 2008. Hän ihmetteli sitä, että kunta maksaa asiantuntijapalkkiot uudelleen.
??Kun ostan asiantuntijapalveluita, saan yleensä sitä,
mitä olen vailla. Hänen mukaansa
Kärsämäellä on siivottu liian
hyvin. Hän
epäili, että loppuvuonna ylitystä tulee lisää.
Kunnan talousarviossa oli
tarve 127?450 lisäeurolle. Li-
Rahaa menee
sinne tänne
Ylityksiä: Sosiaali- ja terveyspalveluihin varatut rahat eivät riitä.
Laura Seppä
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
KÄRSÄMÄKI Kärsämäen
kunnanvaltuusto myönsi lisää rahaa kunnan tämän vuoden talousarvioon ja peruspalvelukuntayhtymä Selänteelle.
Kuntayhtymällä oli 127?650
euron lisärahan tarve. Suurin, 98?200
euron ylitys, pitää sisällään
lastensuojelun, perheneuvolapalvelun ja tehostetun palveluasumisen ostoja, toimintakeskuksen tuloja sekä säästöä toimeentulotuissa ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa. marraskuuta, Pyhäjokiseudussa uutisoitiin virheellisesti, että
Oulaisten seurakunnan kirkkovaltuusto päätti jättää diakonin viran täyttämättä loppuvuoden ajaksi.
Toimitus pahoittelee virhettä.. Huostaanottoja
ja viikonloppuasumisia muualla kuin kotona on voitu vähentää, Hokkanen totesi.
Valtuutettu Timo Flankkila oli huolissaan tämän
vuoden rahojen kulumisesta
vastaanottopalveluissa. Hän
ihmetteli, miksi ostolääkärikustannukset kohdistetaan
yhteen kuntaan. Sivutoimipaikat sijaitsevat Muhoksella ja Jämsässä. Vaikka
kuinka siivottas, se ei ehkäise
uuden sotkun syntymistä,
Salo vertasi.
Kilpailutuksessa huomioidaan kunnanjohtaja Riitta
Hokkasen mukaan muun
muassa kotimaisuus. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. marraskuuta 2014 PYHÄJOKISEUTU
7
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Tästä 115?480 euroa tarvitaan
sotepalveluihin liittyvien ohjelmistojen hankkimiseen ja
käyttöönottoon. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Yksityinen toimija on hänen mukaansa kuntaa joustavampi.
Esimerkiksi paikallisten elintarvikkeiden käyttö on tulevaisuudessa helpompaa.
??Talouden tasapainottamiseksi on saatava lisää säästöjä. Torstaina 27. Palkitseminen tapahtuu Haapaveden kaupunginvaltuuston
kokouksen yhteydessä 15.
joulukuuta.
misen säästöt on syöty. Säästöjä syntyy myös hankinnoissa, siivouksen karsimisessa
sekä työntekijöiden toimenkuvia laajentamalla.
??Vuosittaisiksi säästöiksi on
arvioitu 320?000 euroa.
Pesonen piti 30 prosentin
säästölukuja isoina, samoin
valtuutettu Jaakko Pirhonen, joka oli epäileväinen
säästökeinoista.
??En ole kilpailutusta vastaan, mutta mietin, mennäänkö puhtaat jauhot pussissa. Toimitusjohtaja Mikko Lehtosen
on katsottu soveltuvan vuoden nuoreksi yrittäjäksi hyvin sekä osaamisensa että
ikänsä perusteella.
Palkintona on 500 euroa
rahaa ja kunniakirja. Säästöt eivät ole mahdollisia, jos ei tingitä laadusta
tai jostakin muusta, Pirhonen totesi.
Salo toivoi, että yksityinen
toimija pystyy vaikuttamaan
korkeisiin sairaspoissaololukuihin ja huomautti, että palveluja on tarkoitus tietoisesti
karsia. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Laura Seppä
FAKTA
??Ruokahuolto valmistaa päivittäin 575 lounasta, 121 välipalaa ja 104 aamupalaa.
??Keskuskoululla siivotaan
päivittäin 5220 neliötä.
??Ruokahuolto- ja siivouspalveluissa työskentelee 20 vakituista ja viisi määräaikaista
työntekijää.
??Vähennystarve on viidestä
seitsemään työntekijää
Juuri tällä hetkellä
näyttäisi siltä, että mahdollisesti talvikuukausina on liikaa porukkaa, Kinnunen toteaa.
Yhtiö aloitti YT-neuvottelut yhteiskunnassa vallitsevan heikon taloustilanteen
vuoksi. Neuvottelut koskevat tuotannon työntekijöitä. Kinnunen luonnehtii
reagointia normaaliksi kausivaihteluksi.
??Tämä on varotoimenpide sen takia, että taloudellinen tilanne on Suomessa aika epävarma. marraskuuta 2014
8 PUHEENAIHEET
Väkeä
ehkä
pois
YT-neuvottelu: Lujabetoni käy parhaillaan YTneuvotteluja Kärsämäen
ja Haapajärven tehtailla.
Vielä ei ole tiedossa, kuinka paljon työvoimaa on
tarve vähentää.
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
KÄRSÄMÄKI Lujabetoni Oy
on aloittanut YT-neuvottelut
Kärsämäen ja Haapajärven
tehtailla. Meillä on optimilla
olevia kauppoja, ja jos ne eivät toteutuisikaan, ollaan siinä tilanteessa, että on vähentämisen tarve, Kinnunen kertoo.
YT-neuvottelut koskevat
tuotannon työntekijöitä. Toimihenkilöpuoli on neuvottelujen ulkopuolella, ja siellä
tarve on pikemminkin päinvastainen. Kinnusen mukaan
myynnin puolella on kasvutarpeita. Neuvottelujen kesto määräytyy sen
mukaan, mikä vähennystarve lopulta on. Suvanto
Ay.
Väylän rakentaminen jatkuu ensi keväänä. Ensi viikon loppuun mennessä
saadaan valmiiksi väylätyöt,
jotka voidaan tänä vuonna
tehdä, kertoo Tuomo Perälä
Merijärven tekninen johtaja.
Perälä on tyytyväinen, että
väylärakentaminen työn alla.
Väylän valmistuttua jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuus paranee
huomattavasti.
Väylätyöhön kunta varasi
75?000 euroa. Valmis
väylä asvaltoidaan ja linjaautopysäkin kohta saa betonikivetyksen ja seulanpääkivetyksen.
Kevyen liikenteen väylä on 250 metriä pitkä ja siitä tulee liittymä myös Keltamaantielle.. Rakennusurakoinnista vastaa Koneurakointi ja kuljetus T. Niillä työskentelee
noin 60-70 vakituista työntekijää.
Viime viikolla alkaneet
neuvottelut kestävät kahdesta kuuteen viikkoa. Toimihenkilöpuolella Kärsämäelle on rekrytoi-
Lujabetoni käy YT-neuvotteluja Kärsämäen ja Haapajärven tehtailla. Sitä ei osaa sanoa vielä tarkemmin, Lujabetonin betonituoteyksikön yksikönjohtaja Juha Kinnunen
kertoo.
Mahdollisesti irtisanottavien tai lomautettavien työntekijöiden määrästä ei ole
vielä tässä vaiheessa kerrottavaa.
??Parhaassa tapauksessa
selvitään jopa ilman vähen-
nystä. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 27. Kärsämäen tehdas on
Heli Nurkkala
Väylä lisää
liikenneturvallisuutta
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
MERIJÄRVI Työkoneet liikennöivät Merijärventien
varrella.
Koneilla rakennetaan kevyen liikenteen väylää, joka
sijoittuu Vanhatien ja Purontien välille.
??Kevyen liikenteen väylän
työt ovat hyvällä mallilla. Asiakkaiden
päätöksenteko on hyvin varovaista. Tarkempia tietoja vähennystarpeesta ei ole
tällä hetkellä olemassa.
??Kesto riippuu vähennystarpeesta ja näkyvissä olevasta tilanteesta
Sinulla on oikeus kieltää
tietojesi käyttö. tammikuuta väliseksi ajaksi.
Puhuri Oy:n tuulivoimapuisto muodostuu 10?15 tuu-
Kanta-asiakas!
50 ?
1
1 /kk!
livoimalasta, joiden kokonaiskorkeus on maksimissaan 235 metriä. joulukuuta ja 2. Elokuun alussa alkaneen selvityksen oli määrä
valmistua tämän vuoden loppuun mennessä.
Selvityskunnat pyysivät
jatkoaikaa ministeriöltä tammikuun loppuun asti. Voimajohto sijoittuu Varesneva-Keskikylä
välille.
Kunnanhallitus totesi, ettei kunnalla ole huomautettavaa suunnitelmaan ja antoi
voimajohtorakentamiseen
suostumuksen.
Pyhäjoen kunta lähtee mukaan Kaapo-hankkeeseen.
Hankkeen tavoitteena on lisätä yrittäjyyttä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa.
Projektilla parannetaan
alueen vetovoimaisuutta yritysten, työntekijöiden ja matkailijoiden näkökulmasta.
Samalla halutaan parantaa
palvelujen saatavuutta ja sisältöä sekä lisätä yhteistyötä
kuntien ja palvelutuottajien
kesken.
Kaapon kautta tarkastellaan miten taajamien ympäristö tukee kaupan ja palvelujen kannattavuutta sekä sitä,
miten keskustojen kehittämisellä voidaan edistää toimintoja.
Pyhäjoki maksaa osallistu-
Anna lahjaksi
Pyhäjokiseutu
Saat kiitokseksi
itsellesi upean
seinäkalenterin
vuodelle 2015
Valtiovarainministeriö hyväksyi, että Pyhäjoen, Raahen ja Siikajoen kuntajakoselvityksen selvitysaikaa jatketaan. Siirto on Kinnusen
mukaan aivan loppusuoralla
ja toiminta on käynnistymässä.
Lujabetonin työvoimatarpeisiin aiemmin pidettyyn
koulutukseen osallistui parikymmentä henkilöä. Osa
kurssilaisista sai Kärsämäen
tehtaalta töitä.
Puhuri Oy:llä on toimivat tuulivoimapuistot jo Merijärvellä ja Kopsassa.
Kaapon keinot käyttöön
Voimala:
Parhalahden kaava
näytille.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKI Parhalahden
tuulivoimapuiston suunnittelu on edennyt osayleiskaavaehdotusten valmistumiseen.
Kunnanhallitus hyväksyi
ehdotukset ja ne asetetaan
yleisesti nähtäville 2. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Arkistokuva Vesa Joensuu
Laura Seppä
FAKTA
??Lujabetoni on aloittanut YTneuvottelut.
??Niiden kestosta ja mahdollisesta vähennystarpeesta ei
ole vielä tässä vaiheessa tietoa. Kesällä tehtiin
muutostöitä, ja nyt tehdas on
saanut hakemansa ympäristöluvan.
Lujabetoni on siirtänyt aiemmin Haapajärven tehtaalla sijainneen kokonaiselementtien valmistuksen Kärsämäelle. Suunniteltujen voimaloiden yksikköteho
on 3,0?5,0 megawattia, jolloin tuulivoimapuiston kokonaisteho olisi 45-75 megawattia.
Parhalahden suunnitelmat on jaettu läntiseen ja itäiseen osa-alueeseen. Kunta
pyytää lausunnot kaavoituksesta viranomaisilta ja muilta
osallisilta 2. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. Kuntajakoselvityksestä on vastannut hallintotieteiden maisteri, ekonomi Kaarina Daavittila.
TOIMI NÄIN:
Lähetä tekstiviesti
numeroon 17192:
PJ TILAA kampanjatunnus
oma nimesi ja osoitteesi
saajan nimi ja osoite
Sähköpostilla:
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Mainitse kampanjatunnus.
Soita tilauksesi 010 665 9016
Valitse
Ilmoitathan, mikäli lahjan saaja on alle 18-vuotias.
2 kk
23?
3 kk
3450?
4 kk
46?
Å14LA2
Å14LA3
Å14LA4
kampanjatunnus:
misesta Kaapoon 3000 euroa
vuodessa. Tehdas
on saanut ympäristöluvan.
vasta aloittelemassa toimintaansa.
tu yksi henkilö, ja toista siirretään parhaillaan Kärsämäelle muualta yhtiön sisällä.
??Myyntiä ei voi lopettaa
eikä vähentää, päinvastoin,
Kinnunen sanoo.
Kärsämäen tehtaan tulevaisuus nähdään yhtiössä pidemmälle ajateltuna valoisana. Puhelun
hinta on 0,088 ?/min. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 ?. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointiin. Hanke alkaa ensi
vuonna ja päättyy vuonna
2017.
Kaapoon mukaan lähtevät
kunnat selvittävät, voidaanko tavoitteiden toteuttamiseksi hyödyntää EU-rahoitusta.
kampanjatunnus:
kampanjatunnus:
Tarjous on voimassa 15.12.2014 asti kotimaassa talouksiin,
joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Tilaus alkaa seuraavasta
mahdollisesta numerosta. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Kasvutavoitteet ovat Kinnusen mukaan mittavat sekä
Kärsämäen tehtaan että koko
yhtiön tasolla.
??Kärsämäen tehtaalla on
aika isot kasvutavoitteet.
Kärsämäen investointi on
strategisen kasvun askeleita.
Yhtiötasolla ollaan hakemassa lähimpien vuosien aikana
huomattavaa kasvua, Kinnunen toteaa.
Kärsämäen tehtaan toiminta on vielä aivan alkumetreillä. Tilaushinta sisältää voimassa olevan
arvonlisäveron. Parhaassa tapauksia vähennyksiä ei tarvitse tehdä.
??Neuvottelut koskevat Kärsämäen ja Haapajärven tehtaiden tuotannon työntekijöitä.
Toimihenkilöt ovat neuvottelujen ulkopuolella.
??Tehtaat työllistävät yhteensä noin 60-70 työntekijää.
??Kärsämäen tehdas on aloittamassa toimintaansa. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme.. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Torstaina 27. marraskuuta 2014 PYHÄJOKISEUTU
9
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. päivä tammikuuta mennessä.
Tuulipuistoon liittyen Puhuri valmistelee 110 kilovoltin voimajohdon rakentamista puistosta Fingrid Oyj:n siirtoverkkoon
klo 8.45 Koivupuhdon koulun adventtihartaus
kirkossa . Saaja paljastettiin maanantai-iltana.
Hyvä Paikka-kunniamaininnan sai Taukokangas Oy.
Perusteluissa todetaan, että Taukokangas on tunnettu
laaja-alaisesta ja monipuolisesta kuntoutustoiminnasta
ja yhteistyöstä eri vammaisryhmien hyväksi.
Vuoden Hyvä Paikka on
Oulaisten kaupungin vammaisneuvoston vuosittain
myöntämä kunniamaininta
vammaisten tarpeiden huomioimisesta. Tee se, mitä itsellesi haluaisit tehtävän, hän
jatkaa.
Nykymaailma vaatii osaamista. Asiasta päätti
kaupunginhallitus Oulaisten
Yrittäjien esityksestä. Matti Silvola.
klo 16 Seurat Rauhanyhdistyksellä . Gospeli
klo 19 Siukkiksessa.
To 27.11. Kunniamaininta on jaettu vuodesta 1990
lähtien.
Edellisen kerran kunniamaininnan sai Oulaisten Halpa-halli.
Basaari
oppilaiden
hyväksi
Työtä ja
osaamista
hankkeella
OULAINEN Oulaisten yläkoululaiset jatkavat paikkakunnalla pitkään jatkunutta
joulubasaariperinnettä.
Oppilaat järjestävät perinteisen joulumyyjäistapahtuman ensi lauantaina yläkoulun liikuntasalissa klo 10?13.
Kaikille avointen myyjäisten lisäksi oppilaat järjestävät
erilaisia toimintapisteitä. Tee sellaisia valintoja ja päivitä
osaamisesi, jotta voit olla tyytyväinen, kun olet minun
ikäiseni, hän pohtii.
Vuorovaikutusta ja kohtaamisia; ne ovat Raetsaaren
mukaan myös avainsanoja
elämänmittaisella matkalla.
Kappalainen
Pekka Favén p.044-7118635
Kanttori
Markku Sakko p. Esa Saukko, AriPekka Palola.
Ma 1.12. Luvassa on ainakin kauhukellari, ongintaa ja kahvila.
Joulupukki tonttuineen
vierailee basaarissa päivän
aikana.
Musiikkiluokassa järjestetään muotinäytös kello 11.
Joulubasaarin järjestävät Oulaisten yläkoulun oppilaskunta.
Tuotot käytetään yläkoulun oppilaiden hyväksi.
OULAINEN Oulaisten kaupunginhallitus päätti laittaa
18?000 euroa uuteen hankkeeseen, jolla pyritään työllistämään ihmisiä yhdistyksiin. ja pe 28.11. (3. klo 10-14 Diakoniatoimikunnalla pöytä joulubasaarissa.
klo 13 Joulumyyjäiset Rauhanyhdistyksellä.
Su 30.11. Ilmoittautuminen ma 1.12.
mennessä Ritvalle puh. Joulumyyjäiset alkaa
klo 17.30.
Su 30.11. Tukea ja tehoa järjestöjen työllistymiseen -hanketta
on valmistellut 4H-yhdistys.
Sen hakijana on Suomen 4Hliitto. Tämä on osana opintosuunnitelmaa. Oulainen on mukana
yhtenä alueena kolmen maakunnan laajuisessa toimintaalueessa. 15 min kirkossa . Se
viesti hirvittää, hän jatkaa.
Tänä vuonna tiiviissä yhteistyössä oli myös Oulaisten
yrittäjäyhdistys. klo 13 Messu kirkossa . Pääsääntöisesti pienhankinnat
eivät ole Hilmassa.
Hanke korostaa asiantuntijuutta ja neuvontapalveluita. Kehitysvammaisten joulujuhla srk-kodissa klo
17. Omat eväät mukaan.
Muut tapahtumat
La 29.11. Lamminaholla.
Lauluseurat ry:llä klo 16.
OULAINEN
Kuollut: Aura Heleena Leipämaa e Kostet 100 v.
Kastettu: Elia Mikael Kivioja
Jumalanpalvelus
Su 30.11. Pekka Favén, Markku
Sakko. Yksinään emme kouluna pystyisi tettiä
järjestämään, siksi apu on arvokasta. Lahtisella, 2. 11.30.
Ke 3.12. klo 17 Seurat Salmenrannassa.
Pe 5.12. + 4. 5 euroa ja alle 4v. Kaupunki osallistumissumma on noin 1 200 ?.
OULAINEN Oulaisten kaupungin vammaisneuvosto on
päättänyt myöntää järjestyksessä yhdeksännen Vuoden
2014 Hyvä Paikka ?kunniamaininnan. klo 18 Miesten pikkujoulu Ristivuoren mökillä.
klo 19.30 Nuorten pikkujoulu
Lumikurussa.
Omaishoitajien joulujuhla
Ylivieskassa 16.12.2014 klo
17.00, ilm. Kynttiläkirkko kirkossa klo 17, Mari Jussi-Pekka.
La 6.12. J.
Saarella, 3. Aktiivisesti omista työharjoittelukokemuksistaan kertovat nuoret
saivat stipendejä ja karkkia.
Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Ritva Raetsaari
on tyytyväinen nuorten aktiivisuudesta. ilmainen.
klo 14 Seurat Pyhänkosken Rukoushuoneella . 11.30. Hinta:
aikuiset 8 euroa, alle 12v. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 27. Eerik Jokitalo trumpetti, Markku Sakko urut.
Diakonialounas klo 12-15
Seurakuntatalolla diakoniatyön hyväksi, Ruokana: porsaanfilee, lihapullat, kastike,
perunat, omena-punajuurihyytelö, vihreä salaatti, porkkana-ananasraaste, kiisseli,
vaniljavaahto, kahvi. Kanttori Heidi Löppösen virkaan
siunaaminen.
Su 30.11. 0444793288 tai email: ritva.mustakangas@oulainen.fi
Nuorisotyö
Pe 21.11. Konkreettista apua
yrittäjät saavat siihen, että
tarjoukset tehdään oikein.
Kyseessä on asiantuntija,
joka on yhteydessä eri hankintayksiköihin. Eräs luokka
oli tehnyt lohikäärmeen, jonka vartalo muodostui työpaikkoja kuvaavista, kartongista tehdyistä osista. Messun jälkeen mu-
siikkimatinea n. Ajattele, että olet itse
kuin yritys, Minä Ab. Perhekerho Päiväpesässä srk-kodilla klo 9.30
. adventtisunnuntain messu klo 10, Matti Hirvilammi. Raetsaari kannustaa
nuoria hankkimaan monipuolista osaamista ja kouluttautumaan.
. Klo 11.30 ry:n pyhäkoulut: 1. Lämpimät kiitokset
työnantajille, hän sanoo.
Ropponen on kuullut työelämäkentältä haastaviakin
terveisiä.
??Joillekin on sanottu, etteivät yritykset ottaisi enää
tettiin yläkouluikäisiä. marraskuuta 2014
10 ELÄMÄNMENO
Yrittäjät
saavat
neuvontaa
Taukokangas
on hyvä
paikka
OULAINEN Ensi vuoden
alusta lähtien Oulainen on
mukana hankinta-asiamiespalvelussa. Osiin
oli kirjoitettu kokemuksia viikon ajalta.
Loppusoinnutettu runo ja
tarina matkasta työelämään
ilahduttivat myös. Avoin päiväkerho
Päiväpesässä srk-kodilla klo
9.30 . Kirkkokuoro. 0447118631.
Seurakuntatoimisto avoinna ma, ke ja pe klo 9-12
p. 2. Nuorilla oli
mahdollisuus tehdä kokemastaan erilaisia tuotoksia,
joko runoista räppeihin tai
kuvataiteeseen. Ystäväpalvelun kokoontuminen Rantakartanossa klo 12.
Ma 1.12. riparilaiset sekä muualla riparin
käyvät osallistuvat)
Lapsi-, perhe- ja pyhäkoulutyö
Su 30.11. Kyytimahdollisuus tarvittaessa.
Diakoniatoimiston
asiakasvastaanotto: Vanhatie 20
parillisina viikkoina ma ja ke
klo 9 - 10 diakoniatyöntekijä
Marianne Joensuu p. Hän myös
kerää kynnysarvot alittavista
hankinnoista tietoa. Silmukkapiiri virastotalon neuvotteluhuoneessa
klo 12.
Ke 3.12. Nuoret ovat olleet tutustumassa työelämään tet-jaksollaan. klo 9.30 Avoin päiväkerho Koivupuhdon koululla
luokka 202.
Ti 2.12. 044-7118633
sanajumalanpalvelus klo 11,
Matti Hirvilammi.
Su 7.12. Diakoniaväen joulujuhla srk-kodissa klo 12.
Ke 10.12. Itsenäisyyspäivän. Kolmivuotisella hankkeella pyritään luomaan pysyvä palvelu
kuntien ja yrittäjien käyttöön. adventtisunnuntain messu klo 10, Mari JussiPekka.
Diakoniatyö
To 27.11. Yrittäjäjyyskasvatusta jo pitkään lukioon
rantauttanut Raetsaari antoi
ysiluokkalaisille eväitä tulevaisuuteen. Tiistaisessa juhlassa kiitettiin aktiivisuudesta ja pohdittiin myös työelämän pelisääntöjä.
Ajattele, olet ?Minä Ab?
Eväitä:
Raetsaari
kannusti
nuoria.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Oulaisten yläkoulun työelämään tutustujat eli tettiläiset, saivat tänä
vuonna Oulaisten Yrittäjäyhdistykseltä huomionosoituksia.
Nuorten oli mahdollisuus
tuoda esille työelämässä saamiaan oppeja erilaisin tuotoksin.
Käytännettä aiotaan jatkaa
myös ensi vuonna.
To 4.12. klo 13 Hartaus Salmenrannassa.
klo 14 Hartaus Palvelutalolla.
klo 18 Raamattuluokka Ulla ja
Tapio Saukolla.
Pe 28.11. klo 18 Sisarpiirin jouluruokailu Rauhanyhdistyksellä.
Sirpa Kortet
Oulaisten yläkoulun ysiluokkalaiset kuuntelivat elämäneväitä pitkäaikaiselta yrittäjältä Ritva Raetsaarelta. Tavoitteena on saada
alueen yrityksille toimiva
neuvontapalvelu hankintaasioihin. 08-477119, fax 08-477425
Seurakuntamestari
Antti Sakko p. 044-7118637
Syksyn aikana nuoret ovat olleet paikallisissa yrityksissä
oppimassa työelämän pelisääntöjä ja näkemässä, miltä
itseä mahdollisesti aikuisena
kiinnostava ala näyttää.
Opinto-ohjaaja Tuija Ropponen on kiitollinen siitä, että paikalliset yritykset ottavat
nuoria näkemään arkityöskentelyä ja osallistumaan siihen.
. ESR-rahoitteisessa
projektissa on tarkoituksena
kolmannen sektorin toimijoiden, kuten yhdistysten, työllistämisosaamisen parantamista sekä edistää yhdistyksiin työllistettyjen hyvinvointia ja verkostoitumista.
Kaksi vuotta kestävä hanke tekee yhteistyötä työvoimaviranomaisten kanssa.
SEURAKUNTAVIIKKO 27.11.-4.12.2014
MERIJÄRVI
To 27.11. 1. 044-7118634
Toimistonhoitaja
Leila Eilola p. Jp-kaavan opetus
kirkossa klo 18. Hän korosti rehellisyyttä ja luottamusta,
jotka ovat työssä kuin työssä
ensiarvoisen tärkeitä.
??Vastuunkanto on myös
muistettava. Alkuhartaus klo 17
ry:llä. Marjo Jokitalo,
Juha Niemelä, Markku Sakko.
La 29.11. 3.12 mennessä p.
044-7118631. Gospeli klo 19 Siuk-
kiksessa.
To 27.11. Pyhäkoulu Päiväpesässä srk-kodilla klo 12.
Ti 2.12
klo 19.
Kauneimmat joululaulut
Yppärin metsästysmajalla to
4.12. kerros (Valtion virastotalo).
Oulaisten Vanhustentaloyhdistys ry
sääntömääräinen
Oulainen 27.11.2014
Johtokunta
Pyhäjokiseutu
Ammattitaitoinen henkilökunta pystyttää verenluovutustilaisuuden joka päivä uuteen tilaan. klo 16. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Sukututkimusjaoston jäsenet opastavat sukututkimuksesta kiinnostuneita.
. Oulaistelaisten kotiseutukirjojen näyttely.
. Torstaina 27. Kahvi- ja mehutarjoilua
kotiseutuyhdistyksen
60-vuotispäivien merkeissä!
Talojen tarinat sanoin ja kuvin
Yhteistyössä:
Oulaisten
Kotiseutuyhdistys
Oulaisten
kaupunginkirjasto
Oulaisten Kotiseutuyhdistyksen julkaisuja n:o 18
Pyhäjokialueella verta voi
luovuttaa juhlaviikon aikana
tiistaina 2.12. Pyhäjokialueen Joulun
vuosien 1963?2013
kansikuvanäyttely.
. Anja Petäistön kokoama
nonstop-kuvaesitys Hanhiperän asukkaista ja taloista.
. Osoitteemme on
Keskuskatu 9, 2. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. 08-433119. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Luovuttajia odotetaan
ARKISTOKUVA: Vesa Joensuu
Tasavuosi:
Liikkuvaa
veripalvelua
60 vuotta.
kuvallisella, värillisellä
onnittelupalsta
-ilmoituksella
Peltokartanossa
to 2.12.2014 klo 17.00.
Soita p. Kirja- ja joululehtimyyntiä.
. Ennakkoesittelyssä joulukuussa ilmestyvä Oulaisten
rakennuksista kertova
?Talojen tarinat sanoin
ja kuvin?-kirja.
. klo 12?15
. Tilaisuuden järjestämisessä apuna toimii vapaaehtoisia yhdyshenkilöitä
ja avustajia. Monet heistä
ovat mukana Suomen Punaisen Ristin paikallisosaston
toiminnassa. klo 11.
Jumalanpalvelus kirkossa
su 7.12. 010 665 5145.
KONSERTTI
Sunnuntaina 30.11. Veripalvelun nettisivut kertovat,
missä veripalvelu milloinkin
on.
Järvikyläntie 182, Nivala
puh. Pyhäjokiseudun lehtikuvia
vuosien takaa. Monilla
paikkakunnilla Veripalvelun
saapumista odotetaan innol-
. klo 10-12.
Jumalanpalvelus ja HPE
kirkossa su 30.11. Veri kuljetetaan vuorokauden sisällä Helsinkiin.
matkustaa jopa yli 500 kilometriä päivässä pystyttämään verenluovutuspisteen
paikkakunnalle. klo 18-20.
Perhejumalanpalvelus kirkossa la 6.12. Antero Kyröläinen kertoo
Niskanmäen ja Konttilan
vanhimmasta asutuksesta
klo 13.30 alkaen.
. klo 14.00
Juho Oksan koulun salissa
Johtaa Erkki Mankinen
Laulusolisteina Tarja Mäkinen ja Niilo Pihlajamaa
Baritonisolistina Markku Olkkonen
Juontaa Veli Tirilä
Vapaa pääsy
Ohjelma 10 e
Väliaika
Tervetuloa!. klo 10.
Kamarikuoro
Cadenzan
joulukonsertti kirkossa su
7.12. Paljaat jalat ?kuoro. Henkilökunta
Yllätä ystäväsi
Kun suru
koskettaa
- Kuolin- ja surukiitosilmoituksen voit
suunnitella kaikessa
rauhassa läheistesi
kanssa kotona.
- Jos tarvitset apua
ilmoituksen laatimisessa, ota yhteyttä
Pyhäjokiseutuun
puh. Rukouspiiri
kirkossa klo 17.30.
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ovat avoinna
ma, ti, to ja pe klo 9 . Verenluovutustilaisuuksista kerätty veri kuljetetaan käsiteltäväksi Helsingin
Kivihaan verikeskukseen 24
tunnin sisällä.
. Tunnista henkilöt, paikat ja tapahtumat!
la ja 4?5 tuntia kestäviin tilaisuuksiin tuleekin yleensä
paljon auttamishaluisia luovuttajia, kertoo liikkuvan veripalvelun esimies Pirjo
Grön.
vila seurakuntatalolla jumalanpalveluksen jälkeen.
Perhekerho Sarpatissa keskiviikkoisin klo 10-12.
Kirkkokuoro kirkossa ke klo
18.30.
Lähetysilta Leena Alatalolla
Liminkakylällä ke 3.12. Johtokunta
kokoontuu klo 16.00.
OULAINEN Hautaus ja kukka Jääskeläiset 044 2087040
RANTSILA Siikalatvan Kukka 044 2934165
VIHANTI Nygård 044 3554330
HAAPAVESI Repo Ky 08 452237
Veripalvelu on järjestänyt verenluovutustilaisuuksia pitkin Suomea säännöllisesti
vuodesta 1954 alkaen. Verenluovutustilaisuudet ovat tiiviitä ja tehokkaita
tapahtumia. klo 10. 010 665 5145
tai ilmoitukset.
pyhajokiseutu@
almamedia.fi
Käsitellään sääntöjen 8§:ssä
mainitut asiat. Lähetyskah-
SYYSKOKOUS
HAUTAKIVET
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Su 30.11. klo 18.30.
SarpattiÄXÖN
alakouluikäisten toimintailta Sarpatissa pe 5.12. marraskuuta 2014 PYHÄJOKISEUTU
11
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Veripalvelun
henkilökunta tavaroineen
liikkuu tilaisuuksiin pikkubusseilla. Keskiviikkoisin toimistot ovat
suljettuina. klo 14?18.
Luovutuspaikkana on sosiaali- ja terveysalan yksikkö
Oulaisissa.
Oulaisten
puhallinorkesteri
60 vuotta
1954-2014
SEURAKUNTAVIIKKO 27.11.-4.12.2014
PYHÄJOKI
Avoin raamattupiiri seurakuntatalolla to klo 18.
Lähetysmyyjäiset
seurakuntatalolla la 29.11. Siksi
jokaisen omalla ympäristöllä on keskeinen sija Suomen kansallisessa kulttuuriperinnössä.?
(Toimittaja Erkki Toivanen kulttuuriympäristön merkityksestä 2010)
Juhlavuoden verenluovutuskiertue rantautuu Oulaisiin ensi viikolla. 08-4459 800
www.nivalankivi.com
Kotiseudun päivä Oulaisten
kirjastolla la 29.11. Vuosittain verenluovutustilaisuuksia on noin 1400.
Liikkuva veripalvelu käy
myös suurilla yli 500 henkilön työpaikoilla, varuskunnissa ja oppilaitoksissa. Verta voi käydä luovuttamassa sosiaali- ja terveysalan yksikössä. ja ti 9.12. Vakiintunutta, hyvin suunniteltua ja pitkään jatkunutta toimintaa juhlistetaan itsenäisyyspäiväviikolla kaikissa
liikkuvan veripalvelun verenluovutustilaisuuksissa.
Veripalvelu järjestää joka
viikko 20?30 verenluovutustilaisuutta ympäri Suomen
kuntia ja kaupunkeja aina
Rovaniemeltä Maarianhaminaan. Avoinna:
ma 8-12, ti 12-16, ke 11-14.
Pyhäjoen seurakunnan kotisivut osoitteessa:
www.pyhajoenseurakunta.fi
Talojen tarinat
sanoin ja kuvin
?Maisema ja rakennettu ympäristö, jossa olemme lapsina kasvaneet ja nuorina varttuneet,
tarjoavat tunnepohjan ja kasvualustan terveelle identiteetille. 15. Seurat Rantakadun
rukoushuoneella klo 13.
Ti 2.12. Ohjelma 10?.
Kauneimmat joululaulut
Keskikylän koululla su 7.12.
klo 19.
Kirkkoherranvirasto
p. Niissä olevat yhteisen muistin
tyyssijat liittävät meidät yksilöinä yhteisöihin, joiden jäseniksi synnyimme ja kasvoimme
Pienet parin päivän lomat olivat kolmilapsisen perheen esikoiselle yhtä juhlaa. Oulaskankaalla on hyvä työyhteisö
ja mukavat työkaverit.
Kehutut työkaverit antoivat myös tunnustusta Kankaanpäälle, joka valittiin vuoden saikkulaiseksi. Jään
vuosilomille ja helmikuussa
alkaa se eellä alkava juttu,
Kankaanpää paljastaa.
Taitekohtaa Kankaanpää
työkavereineen juhlisti kak-
kukahvein. Sirpale oli mennyt päähän takaraivosta, joten kasvot eivät
olleet ruhjoutuneet.
Sotavuosista Törmäkangas muistaa ainaisen isän
kaipuun. Valinta ei
nimestään huolimatta liity
mitenkään sairaslomiin,
päinvastoin.
??Saikku on lyhenne sanoista sairaalan kaikki kuntourheilijat. marraskuuta 2014
12 ELÄMÄNMENO
Henna Haapakoski
Sotaorvon
tunnuksen
saajat
Haapavedeltä Rauha Aakko,
Elvi Alatalo, Anna-Liisa
Hakala, Pertti Hankonen,
Aune Heikkilä, Vuokko
Hietajärvi, Aaro Hinttala,
Mauri Hint tala, Salme
Mustakangas, Raili Myllylä,
Seppo Orvala, Virve Paakinaho, Raili Puolitaival,
Eila Ritola, Maria Ruuska,
Anja Ryyti, Ritva Seppälä,
Leila Siiri, Maija Suotula,
Eeva Syväkangas, Virve
Tahvola, Hilma Tuomi, Anni Uusitalo, Elli Vatjus, Väinö Vatjus ja Kaino Viitala.
Oulaisista Kerttu Aaltonen, Aili Alakulju, Kerttu
Arvio, Taina Arvio, Vieno
Hurnasti, Paavo Jylkkä,
Sauli Jylkkä, Venla Ketonen, Sointu Kivijärvi, Laila
Kukkola, Ritva Kukkura,
Tapani Lahti, Maria Murto,
Raili Mäyrä, Aira Paavola,
Elli Perikangas, Yrjö Poutiainen, Kirsti Purontakanen, Kerttu Rajaniemi, Kalevi Ritola, Kaija Sepponen,
Liisa Tikkala, Hilja Vähätörmä ja Anna-Liisa Ylitalo.
Kärsämäeltä Aini Haaranen, Pirkko Isola, AnnaLiisa Koivukangas, Elsa
Ojala, Toini Pirttiaho, Mirja
Ranto, Alma Ruutikainen ja
Arvi Viitala.
Merijärveltä Sisko Keskitalo.
Sotaorpojen tunnus jaetaan nyt ensimmäistä kertaa.
Tunnuksen mukana tulee
kunnianosoitus, jonka ovat
allekirjoittaneet pääministeri
Jyrki Katainen ja sosiaali- ja
terveysministeri Paula Risikko.
Oulaisten Kaatuneitten
Omaiset ry:n puheenjohtaja
Kaija Sepponen kertoo tunnuksen saamisen olleen vuosien taistelu.
Sotaorvon merkin ulkoreunoilla on tammen lehviä
ja keskellä valtiovallan tunnusristi.
Tänä vuonna tunnuksia on
jaettu Tampereella, Nivalassa
ja Oulaisissa.
Taimi Törmäkangas muistaa sota-ajasta ainaisen kaipuun isää kohtaan. Törmäkankaan isoisä
nosti rautatiemiesten kanssa
arkun hevosen kyytiin ja hänet istutettiin arkun viereen.
??Kotona Törmäperällä
isän arkku vietiin aittaan ja
avattiin. Toivottavasti saadaan lunta, niin päästään
hiihtämääkin, elämänmyönteinen nainen suunnittelee.
Heli Nurkkala
Oulaskankaalla työskentelevät Ari Lassila, vas, ja Hannu Rasinaho kaappasivat Riitta Kankaanpään porukkapotrettiin.. Synnytysosastolla, jossa vuosittain
syntyy noin tuhat vauvaa.
??Synnytysten jatkumista
ja siihen liittyvää päätöksentekoa on seurattu tarkasti.
Jokainen työntekijä on toivonut sydämestään, että synnytykset saavat sairaalassa jat-
Hän muistaa sen päivän,
kun isän ruumis saapui Ruotsista kotiin Oulaisiin. Hän näytti siltä,
kun olisi vain nukkunut. Isä Jaakko
Peltoniemi sai taistelun tiimellyksessä sirpaleen päähänsä.
??Isä vietiin Tukholmaan
sairaalaan. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 27. Katso Pyhäjokiseudun verkkolehdestä video, jossa Taimi kertoo muistojaan.
Isä palasi valkoisessa arkussa
Sotaorvot: Isän kaipuu jää mieleen vuosikymmenien päähän.
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.fi
OULAINEN Oulaistelainen
Taimi Törmäkangas menetti isänsä sodassa ollessaan 7
vuoden ikäinen. Työskentelin
myös puhelinkeskuksessa ja
lähettinä ennen kuin aloitin
sairaalahuoltajan työt. Heille
majoittui Kuusamosta evakkoon lähtenyt perhe.
??Perheellä oli jo vähän
isompia tyttöjä, jotka kovasti
leikittivät meitä pienempiä.
En osannut silloin pelätä mitään, hän kertoo.
Mieleen on jäänyt vahvasti
Oulun pommitukset. Tiedän omasta työkokemuksestani, että osaston toimintaan ollaan tyytyväisiä.
Negatiivista palautetta ei ole
kuulunut minkään ammattiryhmän kohdalta, joten toivottavasti synnytysosasto
säilyy sairaalassa.
Synnytysosaston lisäksi
Kankaanpää on työskennellyt eri puolilla sairaalaa.
??Aloitin kanttiinissa heinäkuussa 1981. Äiti oli
tullut hakemaan tyttöä koulusta kesken tuntien.
??Äiti sanoi opettajalle, että tyttö lähtee hänen mukaansa hakemaan isää rautatieasemalta. Olin silloin hiljainen ja ujo tyttö ja hämmennyin tilanteesta kovasti.
Rautatieasemalla junan
saavuttua Törmäkangas
muistaa, kuinka vaunuista oli
purkautunut paljon sotilaita.
Yhdessä vaunussa oli ollut
neljä arkkua, joista yksi oli
isän. Eli liikkujista äänestettiin ahkera liikkuja, joka kannustaa liikkumaan
myös muita, sairaalahuoltajien esimies Piia Pääkkö kertoo.
Palkittu aikoo jatkaa hyväksi havaitsemaansa kuntoilua.
??Lastenlapset ovat varmasti se ykkösjuttu, mutta
harrastukset keskittyvät varmasti edelleen liikuntaan.
Spinning on ykköslaji, mutta
käyn sauvakävelyllä ja allasjumpissa. Muistan, kuinka
juoksin ottamaan isää kaulasta kiinni. Sen aiheuttama valo oli näkynyt
kotipihalle saakka.
??Meillä ei ollut mitään radioita tai lehtiä, mistä olisi
pystynyt seuraamaan tilannetta. Vauriot olivat kuitenkin liian suuret ja isä menehtyi saamiinsa vammoihin, Törmäkangas muistelee.
Se eellä
alkava juttu
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
OULAINEN Oulaskankaan
sairaalahuoltaja Riitta Kankaanpää oli tapahtumien
keskiössä maanantaina. Ihmiset kulkivat toisillaan kertomassa uutisia. Lapsille näistä asioista ei kerrottu
koskaan, hän sanoo.
kua. Hetket, jolloin isä
saatiin kotiin, jäivät hänelle
vahvasti mieleen.
??Kotitilaa pidettiin pystyssä naisvoimin. Isoisä kuoli
pian isän poismenon jälkeen
ja jäljelle jäätiin me kolme
siskosta, äiti ja isoäiti.
Hän muistaa myös Oulaisiin saapuneet evakot. Pidetty työkaveri
evästettiin uuteen aikakauteen lahjoin ja lämpöisin puhein.
Kankaanpää on työskennellyt viimeiset 17 vuotta Oulaskankaan ykkösosastolla,
joka on ollut viime kuukausina tiiviisti otsikoissa. Takana on 33 työvuotta Oulaskankaalla ja edessä uusi elämänvaihe.
??Maanantaina oli viimeinen työpäivä ykkösellä
Ihmeellistä, että tarvitaan pimeää,
jotta valo näkyy. Kun on ollut alusta asti
mukana, ilta herättää paljon muistoja. marraskuuta 2014 PYHÄJOKISEUTU
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Myös seurakuntalaiset ottivat tapahtuman
Toinen ehdoton Kynttiläkirkkoon
liittyvä perinne on lapsista koostuva
enkelikulkue, jonka aikana soitetaan
?Maan korvessa kulkevi lapsosen
tie?. klo 17-20
MLL:n Oulaisten yhdistyksen Perhekahvilassa os. klo 17. Hiljentyä ja liikuttua pienistä valon enkeleistä MLL:n Oulaisten yhdistyksen
ja seurakunnan järjestämässä perinteisessä KYNTTILÄKIRKOSSA 30.11. MLL:n hallituksen jäsen Satu Tikkanen haastatteli Liisa Poikkimäkeä, joka on
ollut mukana ideoimassa ja järjestämässä ensimmäistä Kynttiläkirkkoa
3.12.1989.
hienosti vastaan. Kynttiläkirkko on juuri
sitä varten, että siellä opetellaan
kirkossa olemista. Torstaina 27. Lapset ovat minulle tärkeitä ja
he ansaitsevat oman kirkkohetkensä. Hän antoi
Jeesuksen syntyä meille ikuiseksi iloksi ja valoksi.
Jeesus-valoa ei kukaan voi sammuttaa.
Katsellessamme kynttilän rauhoittavaa ja lempeää
valoa mielemme lepää. 0440 658300 www.sarinkaluste.fi
www.sievi.com
p. Useat
aikuiset olivat ohjeistamassa ja ohjaamassa lapsia, jotta kynttilät saataisiin turvallisesti perille astioihin.
Meillä oli myös aina käden ulottuvilla vesisankoja ja märkiä pyyhkeitä. Kaarikatu 1, kellarikerros.
Tarjolla mehua ja pipareita.
Lastenhoito on ilmainen.
Kynttiläkirkkoon ensimmäisenä adventtisunnuntaina
MLL:n Oulaisten yhdistyksen ja seurakunnan yhdessä toteuttama Kynttiläkirkko järjestetään jälleen ensimmäisenä adventtina 30.11. Taakkojen ja väsymyksen varjossa
näemme sen valon, jota elämämme kaipaa. klo 17.
Ensi sunnuntain Kynttiläkirkko on
järjestyksessään jo 26. Piispa Gulinin vaimo halusi
lapsille oman tilaisuuden kirkkoon.
Alkuperäinen päivä lastenkirkolle
oli Viattomien lasten päivä, mutta
se ei sopinut meidän mielestämme
tänne Oulaisiin. Lasten
kulkue tuo kirkkoon ihanan tunnelman ja on aina kyyneleet silmiin
nostattava näky. Lapset saavat myös itse
kantaa kolehdin. 08-473740 www.teknisettokola.fi
Keskuskatu 11, Oulainen ma-pe 10-18, la 10-15
www.kalajokikeskusvaraamo.fi
Varaa helposti loma-asunto 24/7 Online!
Rautatienkatu 5
86300 Oulainen
(08) 470 477
(08) 470 022. Olisi tärkeää,
että lapsi saisi kirkosta edes sen tunnelman mukaan kotiinvietäväksi, valot, urkumusiikin ja rauhantunteen.
Mitä haluaisit sanoa perheelle,
joka suunnittelee Kynttiläkirkkoon
tulemista?
Ei muuta kuin tervetuloa lämpimästi
Kynttiläkirkkoon! Ei kannata jännittää sitä, osaavatko lapset olla hiljaa
kirkon ajan. Kirkkohetki
kestää noin puoli tuntia.
Lämpimästi tervetuloa pienet ja suuret
sekä siunattua adventin aikaa joka kotiin.
Sirkka Huhtanen, MLL:n Oulaisten yhdistyksen jäsen
Lasten ja nuorten puhelin
116 111
ma-pe 14-20, la-su 17-20
mll.oulaisten.yhdistys@gmail.com
Oulaistelaisten lasten, nuorten ja perheiden arkea tukemassa:
AVOINNA:
MA-PE 9-19
LA 9-15
Oulaistenkatu 15 - 17, 86300 Oulainen
Palvelemme ark. Enkelien kulkue tuntuu myös
tärkeältä.
Kirkkohetken tarkoitus on olla lapsille mieluinen ja opettaa kirkossa hiljentymistä. Adventin
aikana voimme olla ilona ja valona myös toisillemme
antaen omastamme, auttaen, kuunnellen, siunaten.
Nyt sinulla ja perheelläsi on mahdollisuus tuoda
valoa pimeyden keskelle. Joinakin
vuosina lapset olivat levottomampia, mutta tilaisuus on silti aina säilyttänyt arvokkuuden ja lämminhenkisyyden.
Milloin ja kuinka idea Kynttiläkirkosta syntyi?
Ajatus Kynttiläkirkosta on lähtöisin
50-luvulta, Hämeen piiristä, Tampereelta. Näky
kirkkopolulla on kaunis, mutta on
toki harmi, ettei kynttilöiden tuoma
tunnelma näy enää kirkon sisällä
asti.
Kuinka idea otettiin vastaan?
Seurakunta lähti tosiaan innolla
Kynttiläkirkon järjestämiseen mukaan ja MLL:ssä tehtiin asian puolesta tiivistä yhteistyötä. MLL:ssä tuumittiin,
että joulunalusaika olisi lastenkirkolle sopivampi, koska joulun välipäivinä ihmiset ovat monesti poissa
paikkakunnalta tai haluavat nauttia
loma-ajasta kotosalla. Kynttiläkirkko on
lämminhenkinen rauhoittumisen
mahdollisuus sekä aikuiselle että
lapselle.
Kuva: Sirkka Huhtanen
Valoa pimeyden keskelle
Ensi sunnuntaina saamme aloittaa adventin vieton.
Kynttilät syttyvät pihoille ja ikkunoille sekä kirkkopolulle. Siitä iloitsemme valmistautumalla joulun viettoon. 0440 730 100
www.oulaistenapteekki.fi
p. Päivämäärä on tietenkin myös jo muodostunut perinteeksi.
Mikä sinulle on tärkeintä Kynttiläkirkossa?
Tunnelma. Ensimmäisissä kirkoissa lapsille annettiin
oikeat joulukuusenkynttilät, jotka
laitettiin suuriin, metallisiin astioihin, joissa oli märkää hiekkaa. Tuota valoa kaipaamme.
Rauhaa ja hiljaisuutta. Jeesusvalossa näemme ja jaksamme paremmin. Osallistujissa oli
lapsiperheiden lisäksi joka vuosi
myös muutamia vanhuksia, joita
lasten näkeminen lämmitti. Kynttilöitä jaetaan paikan päällä. Virret ja laulut ovat lapsille tuttuja ja papin puhe on lyhyt ja
ytimekäs, jotta lapset jaksavat istua
paikoillaan. Opetellaan siis tuttuja kirkkokäytäntöjä. Noin
sata kynttilää sytytettiin joka vuosi,
jopa ensimmäisenäkin vuonna kävijämäärä ylitti odotukset. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
Lastenhoitoilta pe 12.12. Liian varovainen ei elävän tulen
kanssa voi olla. 8-21, la 8-18, su 12-18.
Liity jäseneksi! p. Suunnitelmat
lähtivät toden teolla käyntiin, kun
törmäsin sattumalta kaupassa Lahtisen Jariin ja kysyin lähtisikö hän
mukaan Kynttiläkirkon ideointiin.
Jari innostui ideasta ja osallistui seurakunnan edustajana suunnittelupalavereihin.
Liittyykö Kynttiläkirkkoon perinteitä?
Suurimpana perinteenä mieleen
nousevat tietenkin kynttilät. Kirkon remontin
jälkeen kirkon sisään ei saanut enää
tuoda eläviä kynttilöitä, vaan kynttilät on sytytetty kirkkopolulle. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Iloa, valoa ja toivoa jokaiseen päivään. Kynttilän kirkas valo ja lämpö muistuttaa meitä
Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta. Saat sytyttää kynttiläsi kirkkopolulle ennen tilaisuuden alkua alkaen jo
16.30. Enkelit olivat ensin partiolaisia
ja nykyään päiväkotilaisia
Duoon sekoitetaan vielä
curryä ja valkosipulijauhetta
ja setti on siinä.
Mutta maistuuko possu ilman ehtaa ruisleipää. Päällimmäiseksi sulatettua valkosuklaata ja mintunlehti.
Reseptit: Perunasosekeittoa, juustosalaattia ja keksimalja
Heli Nurkkala
Perunasosekeitto 4 annosta
600 g jauhoisia perunoita
1 hapan omena, 1 sipuli
1 rkl öljyä, 7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 prk piparjuurituorejuustoa
ripaus suolaa
pinnalle paistettuja omenakuutioita,
paahdettua sipulia, hienonnettua persiljaa.
Kuori ja paloittele perunat ja omena. Perunateatteri, jonka mies hallitsee näppärästi. Mutta eipä
hätää, hyvät vinkit ja menut
löytyvät kahden jälkiruokakaksikon hallusta.
Miltä kuulostaa Mariannen keksimalja tai suklaafondantit. Esimerkiksi bataatista,
lantusta ja porkkanasta saa
hyvän vihanneslaatikon, joka
maistuu koko perheelle, Pyy
muistuttaa perunan kaukai-
Eli perunasosekeittoa alkuruuaksi, salaattia ja possua
pääruuaksi. Ripota salaatin pinnalle kuivalla pannulla paahdettuja pähkinöitä juuri ennen tarjoilua.
Sekoita kastikkeen aineet ja tarjoa eri kulhosta.
Heli Nurkkala
Mariannen keksimalja
10 annosta
1 paketti muropikkuleipiä
4 dl kuohukermaa
500 g maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl tomusokeria
2 dl suklaakastiketta
150 g piparminttusuklaamakeisrouhetta
Varaa yksittäisiä jälkiruokamaljoja tai iso, laakea malja. Kyytipojaksi passaavat savukinkku, vihannekset, hedelmät,
juustot. Aho nappaa lihanuijan
käteensä ja Pyy ohjeistaa vierestä.
??Aloita ihan lihan keskeltä ja etene reunoille. Arto Ylikulju seuraa sivusta, kun naiskaksikko asettelee pihvit muovikelmun väliin. Valuta päälle loput
kastikkeesta. Suklaan saa valuvan
sulavaksi, kun annosvuoat
laitetaan uunivuokaan ja
kaadetaan vuokaan sen verran vettä, että se peittää vuoat puoleen väliin.
Opettaja ohjeistaa, että jälkiruoat saa pienellä vaivalla
näyttävän näköisiksi. Se sopii hyvin vihanneskeittoihin ja laatikoihin. Jotain uupuu, aivan, jälkiruoka. Koko komeus kuorrutetaan kananmunasta ja
juustoraasteesta tehdyllä sekoituksella.
Niin ja ne mausteet. Murenna pohjalle puolet pikkuleivistä. Ripottele keiton pinnalle paistettuja omenakuutioita, paahdettua sipulia ja hienonnettua persiljaa.
Heli Nurkkala
Juustosalaatti ja rucolakastike
4 annosta
1?2 lajia salaatinlehtiä
noin 175 g juustoa
200 g makeaa melonia
1 dl pähkinöitä
Rucolakastike
2 dl turkkilaista jogurttia
0,5 dl hienonnettua villirucolaa
1 rkl makeaa sinappia
ripaus sokeria.
Revi salaatinlehdet ja levitä ne vadille. Eikä käytetä suolapähkinöitä, nehän eivät ole terveellisiä, paistaja pohtii.
Leenan Alpo-puolisolla on
oma teatteri taaempana. Oikein pätevä
setti syntyy, kun jalostaa pap-
rikamaustetta ja aromisuolaa. Tuumasta toimeen, haapavetinen Raija Pentinpuro ja ylivieskalainen Inga Saari asettelevat kerroksittain keksimaljan ainekset. Kun opettelee muutamat nippelitaidot, niin possusta saa parasta, vinkkaa
opettaja.
Oulaistelainen Kirsti Aho
ja ylivieskalainen Helena
Vuorma ovat viipaloineet
possunfileen ohuiksi siivuiksi. Pihvi
nuijitaan vain toiselta puolelta, ei molemmilta.
Vuorma lämmittää paistinpannun levyllä, sipaisee
ehtaa voita pannun pinnalle
ja odottaa käsi pannun päällä. Tarjoa mahdollisimman pian, jolloin keksit pysyvät rapeina.. Annostele keskimurujen päälle puolet rahkaseoksesta. Kuullota sipulit öljyssä kattilassa, lisää perunat ja omenat. Jos haluat keitosta silkkisen tasaista, siivilöi se. Sekoita tasaiseksi. Ne sekoitetaan itse. Vaahdota kerma, lisää
rahka, rouhe ja sokerit. Sekoita loppuvaiheessa
joukkoon tuorejuusto ja suola.
Soseuta perunat survimella tai sauvasekoittimella. Kun pannu hohkaa sopi-
sen sukulaiskasvin olemassaolosta.
Porsaanleike
??Täytetty porsaanleike.
??120 g porsaanleikettä, joka
paistetaan pannulla ja maustetaan.
??Täytetään persikalla ja savukinkulla.
??Kananmunasta ja juustoraasteesta tehdään massa, jolla täytetty porsaanleike kuorrutetaan.
??Paistetaan 200-asteisessa
uunissa 15?20 minuuttia.
Kirsti Aho viimeistelee täytetyt possunleikkeet munajuustokuorrutteella, jonka jälkeen leikkeet
pääsevät uuniin.
van lämpöisenä, nuijittu pihvi päätyy pannulle. Lisää puolet kastikkeesta.
Lisää kerros keksimuruja ja kermarahkaa. Pannun
kautta täytettäväksi ja uuniin.
Pyy listaa, että vain mielikuvitus on rajana, kun possunleikettä täytetään. Hyvältä, perehdytään
siis molempiin.
Kaikkien suklaahimoisten
herkku syntyy oulaistelaisen
Anja Petäistön ja ylivieskalaisen Hilja Kallion hyppysissä. Keitä, kunnes perunat kypsyvät. Oulaistelaiset Leena Kangasharju
ja Jorma Aho takaavat, ettei
possua tarvitse syödä ilman
kunnon ruissiivuja.
??Ruisleivän kohotusta voi
jouduttaa. Naisen
vinkit eivät tähän toppaa.
Lounaalla tarjottava salaatti
sisältää pähkinöitä, joiden
maku loihditaan esille kuumentamalla.
??Pähkinät lämmitetään
paistinpannulla, ilman rasvaa. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 27. Ammattinsa puolesta ruokiin ja ruoka-aineisiin perehtynyt ammattiopettaja Sanna-Mari Pyy kehuu, että
possunliha taipuu moneen
muotoon arki- ja juhlaruokana.
Eli ihan suotta possua sorsitaan. Lisää päälle kuutioiksi leikattu juusto ja meloni. Iso satsi
pottuja päätyy oulaistelaisen
Aino Viirelän kattilaan.
Kattilassa muhii perunasosekeitto, joka saa yllättävän
lisän valmistuttuaan. Lisää kattilaan vesi ja liemikuutio. Koska suklaa on ranttua käsiteltävää, kaksikko antaa valmistukseen vinkin.
??Leivoksen sisällä on suklaapala. Kuori ja hienonna sipuli. Leivät laitetaan
50-asteiseen uuniin puoleksi
tunniksi ja jopa kohoavat,
Kangasharju opastaa. Keiton
pinnalle ripotellaan paistettuja omenakuutioita, paahdettua sipulia ja hienonnettua persiljaa.
??Bataattia täytyy myös
mainostaa. marraskuuta 2014
14 ELÄMÄNMENO
Possu
näyttelee
menujen
pääosaa
Heli Nurkkala
A
Leivät laitetaan
50-asteiseen
uuniin puoleksi
tunniksi ja jopa
kohoavat.?
Ruoka: Perinteinen
possunliha taipuu sekä
arki-että juhlaruuaksi.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
OULAINEN Mikäpä muu,
kun possu nousee pikkujoulu- ja joulupöytien pääruuaksi. Kääntele hetki pannulla
mennessä: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Vuosi 2014 on ollut Pyhäluodolle tuottelias.
Tammikuussa julkaistiin
hänen esikoisteoksensa, joka
on Auringonsädelapsi-niminen runokirja.
??Runokirjan ja satukirjan
julkaisu samana vuonna ei
ole suunniteltu ratkaisu.. Rauhaa ei kuitenkaan nukuttanut, vaan hän
hieroi poskeani ja pyysi, että
kerro mummi minulle satu,
Pyhäluoto muistelee noin parin vuoden takaista aamua
Saksan pääkaupungissa.
Uni karisi mummin silmänurkasta ja hän pyysi
Rauhaa hakemaan satukirjan.
Rauha puolestaan pyysi,
ettei tällä kertaa luettaisi kirjasta, vaan mummi kertoisi
ihan oman aamusadun.
Runokirja
dessään.
??Leena Pyhäluodon esikoisteos Auringonsädelapsi julkistettiin viime tammikuussa Pyhäjoella.
Leena-mummi matkustaa
joulukuun alussa Berliiniin.
Rauha ei vielä tiedä, millaisia tuliaisia mummilla on
tällä kertaa laukussaan.
??Valmis kirja on Rauhalle
yllätys, mummi kertoo.
Tässä vaiheessa hiirisadulla on jo oma kirja ja vahvat
juuret niin kirjoittajan, Rauhan kuin kirjoittajapiiriläisten kesken. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Pyhäjokisen Leena Pyhäluodon kirjoittama satukirja
sai alkunsa juuri niin kuin satukirjan pitääkin.
??Olimme Teuvon kanssa
kyläilemässä tyttäremme
perheen luona Berliinissä.
Tyttärentyttäremme Rauha,
7, on aamuvirkku ja hän
yleensä herää aamulla ensimmäisenä. Pyhäluoto nauraa, että kirjoittajakaverit kyselevät tuon tuosta, mitä hiirille nyt kuuluu.
??Kunhan tässä ensin joulu vietetään, niin kaikki on
siitä eteenpäin avointa. Niin tapahtui
kyseisenä aamunakin, jolloin
Rauha herättyään kömpi minun ja ukin viereen. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Laita
siihen satuun mukaan myös
minut ja Niilo, Rauha pyysi
sadunkertojaa ja mummi teki
työtä käskettyä.
Sadussa vesitornitaloon
muuttivat myös Rauha ja hänen pikkuveljensä Niilo, 4.
Satu jatkui ja sai lisää juonenkäänteitä. Ei ole
mahdottomuus, etteivätkö
hiirikaverukset saisi vielä jatkoa vaikka ihan kirjanakin.
Se jää nähtäväksi, Pyhäluoto
aprikoi.
Satukirjan virallinen julkistus tapahtuu perjantai-iltana Pyhäjoen kirjastossa.
??Auringonsädelapsi on satasivuinen runoteos, joka on
jaettu kuukausien mukaan 12
osioon.
??Runot kertovat persoonallisella otteella muun muassa
luonnosta, suvusta ja isovanhempana olemisesta.
??Kirjan vinjetit taiteili Juulia
Lahnaoja ja kannen valokuvan
kuvasi Sirpa Pyhäluoto.
Mitäpä isovanhemmat eivät lapsenlasten eteen tekisi.
Mummi tuumasi hetken ja alkoi kertoa tarinaa, jonka päähenkilönä touhusivat hiiret
Viiru ja Hilleri.
Mummi kehitteli hiirisadun, johon hän ripotteli osasia Rauhan tutusta arjesta.
Rauhan koti sijaitsee Berliinissä alueella, jossa kadun
toisella puolella korkeuksiin
kohoaa vanha vesitornitalo.
Mummi sijoitti sadussa
Viirun ja Hillerin asumaan
vesitorniin ja se sadunkuulijaa erityisesti ihastutti.
Kirja on sellaista tekstiä, että myös lasten on helppo sitä ymmärtää ja lukeakin, kertoo Leena
Pyhäluoto.
Mummon hiiritarina oli
sen verran koukuttava, että
Rauha halusi kuulla seuraavana aamuna lisää, joten satu
sai jatkoa.
Reissun jälkeen mummi kirjoitti hiiritarinan juonenkäänteet ylös.
Muistiinpanot alkoivat
elää omaa jatkotarinaa, johon
pääsivät osalliseksi myös kirjoittajan harrastajakaverit
Raahe Opiston kirjoittajapiirissä.
Rauha pääsi tietysti myös
osalliseksi hiirten seuraavista
seikkailuista.
??Kuules mummi. Sitäkin, kun kaksikko päätyi matkalaukun
mukana toiseen maahan.
Minne, sitä ei tässä vaiheessa
sovi kertoa, etteivät sadun
juonikäänteet liikaa paljastu.
??Rauha pyysi, että kirjoita
mummo vielä lisää hiirisatua
ja tee siitä kirja, Pyhäluoto
ynnää valmis satukirja kä-
Yritysten perinteiset
JOULUTERVEHDYKSET
julkaistaan Pyhäjokiseudussa to 18.12.
Varaa hyvän joulun toivotuksesi ajoissa:
Jarkko Rautio p. 050 325 6907
jarkko.rautio@almamedia.fi
Tervehdykset toivomme pe 12.12. marraskuuta 2014 PYHÄJOKISEUTU
15
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Meitä
ukin kanssa olisi vielä nukuttanut, joten yritin houkutella
tyttöä, että jos vielä hetki nukutaan. Torstaina 27. Rauha kuunteli herkeämättä hiirikaverusten elämää. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Yllätys
on
mummin
laukussa
Heli Nurkkala
A
Kuules mummi. Laita siihen
satuun mukaan
myös minut ja
Niilo.?
Päähenkilöt: Pyhäluodon luoma kaksikko
kerää jo fanijoukkoja.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
PYHÄJOKI Siinä se nyt on,
satukirja kirjoittajansa käsissä
Kahvittelun
lomassa laulamme joululauluja ja tiedossa on kinkkuarpajaiset. klo 9 ABC:n kabinetissa.
Jäsenten jouluruokailu Hotelli Haapakanteleessa to
11.12. 0407467168.
Retki Kuusamoon ?ikinuorten kaamoksen kaatajaisiin?
26.1.-28.1.2015 voi ilmoittautua vielä varapaikoille. Linja-auto lähtee liikuntahallilta
ma 8.12. Tervetuloa kaikki mukaan !
Eläkeliiton Oulaisten
yhdistys ry
Te a t t e r i m a t k a O u l u u n
30.1.2015 ?Äitee en yksiöön
ota?. 1.12. 24%
(Vuosihinnalla ilmoitat
koko vuoden vaikka
joka lehdessä!)
Soita ja
kysy lisää
p. Kärsämäen seurakuntakeskuksessa tilaisuus
perjantaina 12.12. klo 9.0015.00. Samoin Pärnun matkalle 19.4.25.4.2015, puh. Ei ilmoittautumista, ei
lahjoja. mennessä. hengeltä. 12.1.15.
Oulaisten
Hengitysyhdistys ry
Kerho ma 1.12. 010 665 5145 ma-pe klo 9-12 ja 13-15
sähköposti: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
Haapaveden Reuma ja
Tules ry
Joulumyyjäiset nuorisotalolla to 4.12. Esillä
sääntömääräiset asiat. 010 665 5147 ma-pe klo 8-16
Yksityisten ilmoitusasiat p. Ohjelma ja ruokailu
15. saa päiväkahvitilaisuudessa. Lähtö matkahuollosta klo: 8.30. Konttilassa perinteinen joulujuhla alk. Omavastuu
10 ?. Emännät
ryhmästä 3.
Joulun Aika-lehteä voi ostaa
kerhossa. Ilmoittaudu jouluruokailuun viimeistään tässä
kerhossa. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat matkapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 17,18 snt/min
(alv 24 %). Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Vastuuvuorossa Irmeli ja Taavi.
Haapaveden Kalastajat ry
Suurkalakilpailu jatkuu vuoden loppuun saakka. Ulkoilua, lätynpaistoa nuotiolla, saunomista
ym. klo 12.30, käsitellään ajankohtaiset asiat ja suunnitellaan tulevaa. klo 12. ( arvo n.
5?) Tervetuloa viettämään
tunnelmallista iltapäivää.
pe.19.12.tulossa perinteiset
Joulumyyjäiset, asiasta lisää
myöhemmin.
Kiitos vesijumppalaiset syksystä, tavataan samoissa
merkeissä ma. Yhteistilaisuus kirkossa klo 12. klo 9.00. klo 12. Tilaisuudessa vieraana Sotainvalidien Veljesliiton hallituksen puheenjohtaja Juha Laikari. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Maksu pe
5.12. Joulupuurotarjoilu
kinkun ja torttu-kahvin kera.
Ilmoittautumiset Hannu
Portille p. 4.12.
klo 12.00 Väinölän kerhotiloissa.
OP Elohopeakerho:
Oulainen-Merijärvi
JOULURUOKAILU (kaikilla
mausteilla) ravintola OULAKSESSA ke 17.12.2014 klo
16 alkaen. Saunavaatteet mukaan.
Ilmoita jos tarvitset kyytiä.
Joulujuhla Hammasniemessä 4.12. Otamme lahjoituksia vastaan myyntipöytään.
Matka Kaustisen Kansanlääkintäkeskukseen ma 8-9.12.
H 115e sis. 010 254
1830. klo 11 seurakuntakeskuksessa, pientä ohjelmaa,
kahvia ja arvontaa. Ennakkoilmoittautumiset marraskuun aikana sihteerille p. Tavan mukaiset arpajaiset. Väinölän kerhotiloihin.
Klo 10.00 lauluryhmä kokoontuu. Lankapuhelimesta soitettaessa 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv 24 %).
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Oulaisten Nuorisoseura ry
Sääntömääräinen syyskokous Soihtulassa, Soihtulankatu 4 to 27.11. Ken lahjan
tuo hän lahjan saa. Palauta
hakemus Maunolle pe 28.11.
mennessä. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon.
Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. 0405854291.!
TIEDOTA
YHDISTYKSESI
ASIOISTA
MUISTILISTALLA!
Muistilistan
vuosihinta
75. mennessä. Ensimmäisen
ryhmän ruokailu alkaa klo 11
ja toisen ryhmän ruokailu n.
klo 13. Päivänäytös alkaa klo
13.00. Matka toteutetaan yhdessä Haapaveden
yhdistyksen kanssa. Arvontaa ja kahvitarjoilu. 28.11. 040 766 7470 torstaihin 27.11. Tervetuloa joukolla
mukaan!
Johtokunnan kokous to. klo 14 RantaVäinölässä. klo
19.30, ilmoittautumiset sihteerille puh. Ruokailun omavastuu 5 . Jäsenmaksu 10 eur.,
jonka voi maksaa tilille FI12
5029 0420 0906 52, tai tuodessasi kalan punnitukseen,
käteisenä punnitsijalle.
Yhteystietoja,siht.Hannu
Linna puh. Puuro- ja kahviraha 5e/
hlö. klo 11 alkaen. marraskuuta 2014 PYHÄJOKISEUTU
17
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2012 5816 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. tapahtumiin: Aira puh.
044-2991868, Mimmi,
puh.044-2991385.
Wanha Woima
Joulukuun kerhoilta to 4.12.
klo 18 perinteisen jouluaterian merkeissä Honkamajalla
(Hietalantie 93). Mukavaa yhdessäoloa,
arvontaa ja kahvit ja ajankohtaista. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. klo 18.00. 010 665 9016 ma-pe klo 8-15
sähköposti: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakeluhäiriöt p. Ilmoittautumiset 30.11.
mennessä Jounille mielellään tekstiviestillä, puh.
0500-282 562.
Muut sähköpostit:
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Tilaushinnat: Kesto 12 kk 108e Määräaikainen 6 kk 87e, 4 kk 58e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 87e, 6 kk 43,50e, 3 kk 21,75e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA
MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. klo 11.00 alkaen. 2.12.-14 klo
11.00 seurakuntatalolla. Tervetuloa! To 20.11.
Muumikisassa voittivat: Jaana Koski, Taimi Maliniemi,
Taina Arola, Anna-Liisa Jokela ja Anna-Maria Mattila.
Haapaveden-Siikalatvan
Omaishoitajat ja Läheiset ry
Ukkojen iltapäivä 28.11.
klo.11-15,30 Pulkkilan hiihtomajalla. mennessä
Eskolle p. Tervetuloa!
Liittokokousterveiset to
27.11. Tervetuloa kokoukseen!
Mahd. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on
nähtävillä Pyhäjokiseudussa. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Sähköpostilla tai tekstiviestillä ilmoittautuessasi ilmoita paikkakunta sekä ryhmä jossa haluat ruokailla.
Tervetuloa!
Oulaisten Eläkeläiset ry
Kokoonnumme torstaina
27.11. Tervetuloa! (ilm.)
Oulaisten Reserviupseerikerho ry ja Oulaisten
Reserviläiset ry
Syyskokoukset ti. 2.12.2014
klo 18:00 Osuuspankilla.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Kokouksen aluksi Jouni Aitto-oja kertoo kuvin ja sanoin
Kiinan matkastaan ja 30
km:n vaelluksestaan Kiinan
muurilla. peritään sisääntuloaulassa. Tervetuloa!
Joulujuhla Honkamajalla su
30.11. 9.12.
klo 11.00 seurakuntatalolla,
tarjolla riisipuuro ja torttukahvit sekä joululauluja. 040-9664512. klo 16.00 (
riisipuuroa ja rusinasoppaa
päälle juodaan torttukahvit )
laulellaan joululauluja Teuvon säestyksellä. Torstaina 27. Ruokailun
hinta 35,-, linja-autokyydin
maksaa yhdistys, aikataulu
myöhemmin muistilistalla.
Merijärven Sotaveteraanit
ja kannattajajäsenet.
Kahvitilaisuus ti. Tuettu ikäihmisten hyvinvointiloma Hotelli Kajaaniin 2025.4.2015. Boccia liikuntahallilla tiistaisin
klo 9-12.
Kerho/ adventtihartaus
27.11. klo 15. Pikkujouluruokailu hotelli Tiiranlinnassa la 13.12. Omavastuu 80e.
Hakemuslomak. mennessä tilille:
FI7350290420003127. Molempien tilaisuuksien
ohjelmassa joulupuuro, torttukahvit sekä yksin- ja yhteislaulua. Sitovat ilmoittautumiset 5.12. Ilmoittaudu Liisalle 10.12.2014 mennessä
puh.0400947053.
Eläkeliiton Merijärven
yhdistys
Veteraanijärjestön kanssa
yhteinen joulujuhla ti. 050 4380 845
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Jarkko Rautio
Myyntipäällikkö
010 665 5147
050 325 6907
Laura Seppä
Toimittaja
010 665 5167
050 438 0849
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867
Heli Nurkkala
Toimittaja
010 665 5143
050 438 0846
Heidi Laikari
Toimittaja
010 665 5112
050 438 0848
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
p. Tuo saamasi
kala tuoreeltaan punnittavaksi joko Johan Järvenpäälle, Reijo Niemelälle, Hannes
Marjomaalle tai Pentti Favorinille, niin olet kilpailussa
mukana. tiedustelut Kirsti Avela 050 4609 885.
Pyhäjokilaakson
Kuuloyhdistys ry.
Kuulolähipalvelu Haapavedellä Pappilantie 2 to 27.11.
klo 14 - 16.30. 010 665 5145
Muistilistat
sähköpostitse:
muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Aineistot torstain lehteen
ke klo 10.00 mennessä
ja maanantain lehteen
pe klo 10.00 mennessä.
Muistilista myös
netissä:
www.pyhajokiseutu.fi
/muistilista
Onko Sinulla hyvä
JUTTUVINKKI?
Soita
p. Suurkalakilpailussa pyyntitapa on vapaa.
Tervetuloa mukaan Haapaveden Kalastajat ry:n toimintaan. klo: 11-15.
Oulaisten ammattiopistolla
joulujuhla 15.12. Ilmoittautumiset Ellille 050
4691080.
tekstiviestillä p. Tilaisuuden jälkeen
pidetään Kärsämeän Sotaveteraanien hallituksen kokous
n. Matkan hinta 161
euroa + kyyti. 1 hoito, ruokailut
ja kyyti, ilm. Kaikki
kalalajit, joita saadaan Haapaveden vesistöistä ovat kilpailukohteina. Hallituksen kokous ma 1.12. Klo 11.00 keskustelukerho. Käynti myös Kuusamotalolla ikinuorten tilai-
Kärsämäen sotaveteraanit
ja -invalidit
Päiväkahvitilaisuus Konttilassa pe 28.11. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
MUISTILISTA
Eläkeliitto
Haapaveden yhdistys ry
Kuntosali liikuntahallilla,
maanantaisin klo 13-14. Tapani/iltaisin 041 5027682 tai sihteeri
040 7467168.
Tervetuloa toimintaan mukaan entiset ja uudet jäsenet!
Yhdistyksen kotisivut www.
elakeliitto.fi/haapavesi
suudessa. mennessä:
konttoreissa kirjoittamalla
nimi osallistumislistaan tai
sähköpostitse ilmoittautumiset.pyhalaakson@op.fi tai
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Faksi 08 479 5125
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
60. Parhaat palkitaan
vuosikokouksessa. Kahvitarjoilu. Tervetuloa
kaikki jäsenet joukolla mukaan.
Pyhälaakson OP:n
elohopeakerho
Joulujuhla: Haapaveden seurakuntakeskuksessa keskiviikkona 10.12. 0400 580 135
Henna Haapakoski
Toimittaja
040 527 0825. Tervetuloa!
Kärsämäen Tules ja
Reuma ry
ke.3.12. 010 665 5145 ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Yritysten ilmoitusasiat p. Viimeinen ilm. + alv. Ruokailu paluumatkalla lounasravintola Perlassa.
Ikinuorten Kaamoksen Kaatajaiset Kuusamossa ma 26.1.
- ke 28.1.2015. Kerho hyvittää 10 euroa.
Oulaisten sydänyhdistys ry
Hallituksen kokous ma 1.12.
klo 18 Kahvila-Konditoria
Häggmannilla Oulaistenkatu
32. Pikkujoulu Lönninkartanossa su 30.11. klo
12. Syyskokous alkaa samassa paikassa klo 18.30 (ilmoitus). klo 15 - 16.30 Pappilantie 2. Airalle tai Mimmille.
Ilm. Jäsenet tervetuloa!
Pyhäjokiseudun Latu ry.
Avantouintia Ahonperän leirikeskuksessa torstaina 27.11.
klo 17.30 - 20. 040 5706814, taloudenhoit.Pentti Favorin
puh. 044-5001157
30.11. Tapahtuma ja
majoitus ohjelmistoineen ja
ruokailuineen Sokos Hotellissa
Ehkä hevonen on voinut reagoida jotenkin, kun sen kanssa muutettiin pari viikkoa sitten vasta valmistuneeseen talliin,
Jylkkä pähkäiee.
Kotimaa iltapäivällä
pe
1
?0°C
1
OULAINEN
?1
2
+1°C
?2
Odotettavissa tänään
Oulun seudulla
Lauantaina
3
PYHÄJOKI
näkyvät suorana TotoTV:n
kautta. marraskuuta 2014
18 URHEILU&LIIKUNTA
Arkistokuva: Jari Kangaskorte
Voimailijat
tulosrajojen
kimpussa
Pramia
väläytti
kykyjään
PYHÄJOKIALUE Haapavetisiä voimanostajia kävi kilpailemassa Äänekosken kansallisissa kilpailuissa marraskuun puolivälissä.
50-vuotiaiden 83 kilon sarjassa kilpaillut Oulaisten Voimailijat-86:n Aarre Laurila
tehtaili klassisen kisoissa tulokseksi 450 kiloa.
Jalkakyykyssä nousi 140
kiloa, penkkipunnerruksessa
110 kiloa ja maastanostossa
200 kiloa.
Pyhäjoen Pauhua edustava Olli Lehti palasi areenalle
lähes vuoden mittaiselta kilpailutauolta 20-vuotiaiden
105 kilon sarjassa.
Normaalia ylemmässä painoluokassa kilpaillut Lehti
kasasi tulokseksi 660 kiloa.
Kyykystä nousi 240 kiloa,
penkistä 150 kiloa ja maasta
270 kiloa.
OULU Jenna Jylkän valmentama Pramia teki kovan
juoksun suomenhevosten
nuorten sarjassa.
Oulaistelainen kimppatamma kiri 60 metrin takamatkalta voittajan tuntumaan kakkoseksi ajalla 30,6.
Palkintorahoja kertyi tuhat
euroa.
Osittain vihantilaisomistuksessa oleva Kukkaron
Matti oli viides ajalla 34,2.
Lähdön ykkösrahat 2 000
euroa kuittasi raahelaisen
Arto Laurukaisen ajama tallikaveri Lento-Essi 32,2x.
Muista vihantilaishevosista Jouni Yypänahon LumiAatos 30,7 oli voltissaan viides ja Tiina Kokkosen ajama
Sharp Boy kahdeksas.
Molemmat hevoset lähtivät liikkeelle 40 metrin takamatkalta.
Niemimäen
hevoselle
tappio
Färmin sihti
kohdallaan
hallikisassa
OULU Kolmatta perättäistä
voittoa jahdannut Moonlight
Music kärsi maalikameratappion Äimärautiolla.
Haapavetisen Arto Niemimäen omistama tamma
joutui aloittamaan kirinsä
porukan hänniltä.
Ykköseksi vyöryi johtavan
takaa kiritilaa löytänyt Santtu Raitalan ajama Willy
Wingston Kajaanista samalla
ajalla 19,0a.
Siikalatvalle kakkosrahat
ryhmässään ravasi Kirsti ja
Markku Lunkin Lakori ajalla
30,7a.
Pitkää kiriä porukan hänniltä yrittänyt Kaisa Soukan
Sweet Linda 17,5a oli ryhmässään viides.
Merijärvisen Timo Ylitalon lainakuskaama Mean Jean hylättiin pitkästä laukasta.
KEMI Oulaisten Sulan edustajat avasivat jousiammunnan hallikauden kolmen kilpailijan voimin Kemissä marraskuun puolivälissä.
Erkki Färm tähtäsi Kemppainen-kisan ykköseksi M60sarjassa.
Färm voitti alkukilpailun
513 pisteellä, jonka jälkeen
hän piti pintansa myös pudotuskilpailussa.
Seurakavereista Juhani
Möttönen oli M50-sarjassa
kolmas.
Alkukilpailussa Möttönen
oli toinen 495, jonka jälkeen
tie vei pronssikamppailuun.
Yleisessä luokassa kilpaillut Mikael Soppela oli kuudes. Oma hevonen meillä on
ollut koko ajan velipoikien
Karin ja Keijon kanssa kimpassa, mutta starttihevosta ei
ole muutamaan vuoteen. Lähdöt näyttävät
mielenkiintoiselta, ja kaiken
lisäksi nämä ovat kauden
päätösravit, Pajala muistuttaa.
Monien luottamustoimien
ohella Pajala on toiminut
vuoden verran Pohjanmaan
Hevosjalostusliiton puheenjohtajana.
Lokakuussa hänet valittiin
?8
?6
?1
3
0
0
7
0
3
2
4
5. Meinasin jättää sen
jo maanantaina pois Oulusta,
mutta hevonen suoriutui tehtävästään hienosti nousemalla pitkältä takamatkalta voittokamppailuun. Raveista tulee näkyvyyttä paikallisille yrityksille valtakunnan tasolla, kun ravit
Paikallisennuste tänään
Meteorologi Kristian Roine
Perjantaina
RAAHE
MERIJÄRVI
?0°C
Sunnuntaina
Maanantaina
4
VIHANTI
?1°C
Lämmintä Suomessa toissapäivänä
?1
+8,0 °C
Bogskär
HAAPAVESI
Kylmää toissapäivänä
?17,0 °C
Inari
KÄRSÄMÄKI
+0
30
25
20
15
10
5
0?C
+5
+10
lisäksi Suomen Hippos ry:n
valtuuskuntaan kausiksi
2015-2017. Muutama vuosi sitten
Keskisessä oli myös Oulaisten nimikkoravit, mutta ei
näin suuressa mittakaavassa,
Pajala muistelee.
Yhteistyökumppanit raveihin löytyivät hänen mukaan ilman suurempaa etsintää. Pudotuskilpailuun hän
lähti kahdeksannelta sijalta
446 pisteellä.
Sarjan ykköseksi tähtäsi
Luleån Ludvig Flink.
Kai Pajala (vas.), Aki Antti-Roiko ja Kari Pajala ovat mukana Oulaisten nimikkoraveissa sunnuntaina.
Oulaisten nimikkopäivä
Ravit:
Pramia jää
näillä näkymin pois.
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
YLIVIESKA Keskisen ravikausi huipentuu sunnuntaina Oulaisten nimikkoraveilla.
Puuhamiehenä raveja on ollut ideoimassa Oulaisten Hevosystävät ry:n rahastonhoitaja Kai Pajala hankkimalla
yhteistyökumppaneita lähtöjen isännäksi.
. Pari vuotta sitten ostimme Tuuving-nimisen hevosen, mutta
sillä ei ole päästy jalkavaivan
vuoksi vielä radalle, Pajala
harmittelee.
Lahjoja viisivuotiaalla
oriilla pitäisi olla, sillä pari
vuotta vanhempi velipoika
Turoveli on painellut huippuvauhteja ja tienannut 177 330
euroa.
. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 27. Pilvistä ja enimmäkseen poutaa.
Lämpötila 0...?2 astetta.
Sää vuosi sitten
la
su
Helsinki
1
?2
0
Joensuu
0
0
?2
Jyväskylä
1
?1
?1
Kajaani
0
?1
?2
Kemi
?4
?6
0
Lahti
0
?3
?1
Oulu
1
?1
0
Pori
2
1
2
?4
?7
?1
Kruunupyy
+6°C
6
Rovaniemi
Oulunsalo
+2°C
3
Tampere
1
0
0
Ylivieska
+3°C
4
Turku
3
1
2
Vaasa
3
3
2
+15
+20
+25
+30
Jotkut näistä suomenhevosista kehittyvät vähän myöhemmin, Pajala arvelee.
Suurimmat menestystoiveet Oulaisten raveissa kohdistuivat Jenna Jylkän valmentamaan Pramiaan. Hevonen on tällä hetkellä Jyväskylässä Kari Masalinin hoivissa. Toivotaan, että
sillä päästäisiin vielä radalle.
Kotimaa
Heikkoa etelälounaista tuulta. Minusta on
parempi viedä hevonen verikokeisiin ja tutkia, mistä ihoongelmat johtuvat. Vapaalippuja raveihin voi
kysellä lähtöjä isännöiviltä
yrityksiltä.
. Valinnat tehtiin
ensi kesän kuninkuusravipaikkakunnalla Joensuussa.
. Lahjakas tamma joutuu jäämään
kuitenkin pois.
. Hevoselle on alkanut tulla jotain näppyjä hikoamisen
jälkeen. Toivottavasti raveihin
tulee mahdollisimman paljon
porukkaa
0440 730 100
SUPERMUKULA
B. p.49 tai 60?.
Muut voitot ok ja tavaravoittoja. Kärsämäki,
Pyhäntä, Haapavesi, Piippola, Pulkkila ja Kestilä. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Hp. 14.00, näyttö alk. 450. Netissä:
www.myyjaosta.com
www.pyhajokiseutu.fi
-> Jätä ilmoitus
sarjakuvat
TERVEHDYS KAIKILLE JÄSENILLE!
KAAMOSMATKA
Suunnitteilla Yrittäjien Kaamosmatka 13.-15.2.2015 Kajaaniin. klo 10
Meriläisen leipomo, Lumijoki
Liity jäseneksi!
p. Pöntiön viljapossua
suoraan tilalta edullisesti.
Toimitus 5.12. Ohjelmassa luento, illalliset ja teatteriesitys Amadeus.
60 ensimmäistä ilmoittautunutta mahtuu mukaan ja matka
toteutetaan 20:llä lähtijällä.
Omavastuu 170?/hlö (Yhdistyksen jäsen+avec)
Omavastuu 340?/hlö (Yhdistyksen ulkopuolinen)
Ilmoittautumiset ja erikoisruokavaliot 15.1.2015 mennessä
Eira Someroja puh. 0400-890578
Myytävänä
A. 044 739 6806 tai yrittajat@oulainen.fi
UUSI JÄSENTARJOUS OULAISTEN
YRITTÄJÄIN JÄSENYRITYKSILLE
Kinokulman uusi yrittäjä
Ari Sarpola tarjoaa yrittäjien
jäsenkortilla 2. 279?
ELEctrOLUx kUnnOn
PöLynimUri 149?
PöLyPUSSit
5?
PariStOnvaihtO
avaimiin 5?
kELLOOn 3?
OTAMME VASTAAN
VANHAT KONEET.
100% JUUREEN TEHDYT RUISLIMPUT,
RUISVARTAAT, OHRARIESKAT SEKÄ
JÄTTIPULLAT (M/L). 044 3720950 Oulaisissa
Kaksiäänikertainen saksalainen haitari. 60°
VIHANNIN TYÖVÄENTALON KINKKUBINGO
TIISTAINA 2.12.2014 klo 18
Voittoina mm ok. Tied./
varaus 040 522 1440.
Kuivaa ylivuotista metristä
koivuhalkoa.
p. marraskuuta 2014 PYHÄJOKISEUTU
19
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. 400?.
p. VIRTANEN
08-472388 08-452666 08-221780
pekka.saari@veikonkone.fi
CMYK: C 0, M 100, Y 80, K 10
AJAN SÄVEL
CMYK: C 0, M 0, Y 0, K 100
Myös verkossa
jja Facebookissa!
www.pyhajokiseutu.fi
ELOKUVISSA VIIKOLLA 48
Lisätietoja, esitysajat ja lippujen hintatiedot nettisivulta.
Lippuvaraukset ja tiedustelut 040-533 1945.
Annabelle (K16) John Wick (K16) Lomasankarit
Matineasarja
Diplomatia
kinokulma.wordpress.com
Asemakatu 1,
Oulainen
AVOINNA:
MA-PE 9-19
LA 9-15
www.oulaistenapteekki.fi
Rautatienkatu 5
86300 Oulainen
(08) 470 477
(08) 470 022. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Soittamalla
p. p. 13.30
www.antiwaari.fi
Meklarina SimiSami
349?
tOPfiELd digibOxi
hd taLLEnt. 046-6335005
JÄTÄ ILMOITUS:
Sähköpostilla:
ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
. Laatumilli oy
p. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
SiEmEnS
kOdinkOnEPakEtit SUOmEn
aLUEELLE
Työsuorituksia
Isojen osien koneistukset
CNC- ja manuaalikoneilla,
myös paikanpäällä koneistusta. Torstaina 27. 044-7478229.
Tervetuloa pelaamaan ja voittamaan tiistaina!
Kuolinpesäirtaimiston HUUTOKAUPPA
Oulaisten Nuorisoseuralla, Soihtulankatu 4
la 29.11. UUNITUOREENA.
Oulaisten torilla
perjantaina alk. alennuksen
elokuvalipusta.
UPO indUktiOLiESi
50cm
590?
UPO LiESi 60cm
takUU 5v.
399?
hELkama tUrvaLiESi 50cm 370?
rOSEnLEw tiSkikOnE
30min PikaOhj. 010 665 5145
. klo
Merijärviset sijoittuivat toiseksi ja haapavetiset 7. Turnaukseen osallistui kymmenen
joukkuetta.
nnin
mmi
1000
1000
p
1000
100
0
1000
0
100
1000
Tonnin Pommin arvonnassa
4 x 250e lahjakortteja
oulaistelaisiin liikkeisiin voitti
1000
Helvi Järvenpää
Haapavedeltä!
1000
Onnittelut voittajalle!
1000
1000
1000
1000
100 0
1000
1000
Muutatko?
a
ull
n
i
s ko eilu ?
n
O urh sia le.
ti il
uu o me
rr
Ke
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta myös meille.
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
www.pyhajokiseutu.fi. marraskuuta 2014
20
Minna Rautioaho
lentopallo 22.11.
Pohjois-Suomen Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliiton lentopalloturnaus Puolangalla 22.11.2014
Turnauksen tulokset:
1. klo 10-13
Ohjelmassa mm. myyjäiset, joulupukin vierailu,
kahvila, kauhukellari ja ongintaa.
Muotinäytös klo 11.
Arvonnassa voittona Applen iPhone 6.
Järjestää: yläkoulun oppilaskunta
Tervetuloa!
5. Haapajärvi
Oulaisten voittajajoukkue vasemmalta Raimo Jokela, Aki Honganpuhto, Harri Hurnasti, Taina
Turska, Hanna Tenkula ja Harri Rautioaho sekä edessä Pasi Matikainen.
Kultamitali pokattiin Oulaisiin
Heidi Laikari
heidi.laikari@almamedia.fi
OULAINEN Oulaisten lentopallojoukkue voitti mestaruuden Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliiton turnauksessa, joka järjestettiin
lauantaina 22. Liminka
JOULUBASAARI
Oulaisten yläkoululla la 29.11. Sotkamo
7. Oulainen
2. sijalle. Merijärvi
3. Haapavesi
8. Paltamo
10. Nivala
4. Suomussalmi
9. Lumijoki
6. marraskuuta
Puolangalla.
Maaseutunuorten turnaukseen osallistuneessa Oulaisten joukkueessa pelasivat
Raimo Jokela, Aki Hongan-
1000
puhto, Harri Hurnasti, Taina Turska, Hanna Tenkula,
Harri Rautioaho ja Pasi Matikainen.
Joukkueen mukaan Puolangan lauantainen maanjäristys johtui turnauksen voitonjuhlista.
Maa järisi Puolangalla lauantaina kello 18.18. Lehden mukaan seismologian instituutin tilastot kertovat, että kyseessä oli Suomen voimakkain maanjäristys tänä vuonna.
Pyhäjokialueelta turnaukseen osallistuivat Oulaisten
lisäksi Merijärven ja Haapaveden joukkueet. Kainuun
Sanomat uutisoi, että Helsingin yliopiston seismologian
instituutin mukaan järistyksen voimakkuus oli 2,3 Rich-
1000
1000
T
1000
1000
1000
1000
1000
terin asteikolla. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 27