>>10
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
IRTONUMERO 2e
reijo sillankorva
Muusien matkaan
Suomen suvessa ja nuottirivistön äärellä musiikkimuusa oulaistelainen Päivi Kaski.
Taiteiden yö: Arki muuttuu sulosäveliksi ja -sanoiksi muusien keralla. >> 7
Pääkirjoitus: Säätytalon linjaukset näkyvät suomalaisten arjessa. Heli Nurkkala
TORSTAI 29. >> 19
Ollanketo ja Törmänen
keskeyttivät Kanadan
Matanessa, mutta silti
kaksikko on uransa
parhaalla sijalla maailmancupissa. ELOKUUTA 2013
Karhujahti
Kainuun karhujahti tuotti Anterolle ja Yrmylle
saaliin. >> 2. >>8-9
NRO 69
Laura Seppä
Huippunopeutta
Kärsämäkiset
saavat pian sanoa
sanottavansa laajakaistasta. >> 17
Arkistokuva: Laura Seppä
Kati Järvenpää
Elämystä ja
extriimiä
Parapyöräilijät
Monenmoiset lajit kajakkimelonnasta savikiekkojen ammuntaan tulevat
tutuiksi oulaistelaisille
nuorille vasta alkaneessa
kerhossa
On alusta asti tullut seurattua jossakin mittakaavassa.
Maiju Vähäkangas ja
tytär Fanni Sallmen
Oulainen
Rippuu siitä, että ketä ne julkkikset on. Onneksi yksityinen puoli tarjoaa hoitopaikkoja kohtuukokoisissa ryhmiksissä ja päiväkodeissa, perhepäivähoitoa unohtamatta. Iänikuinen keskustelu siitä, että
täällä ei ole mitään tekemistä toivottavasti laimenee. Itse henkilö-
Muut mediat
1
Muutaman vuoden kuluttua nykyiset koululaiset
tekevät päätöksiä siitä, mitä
Suomessa syödään ja miten. Ja harrastukset ovat monelle se elämän
suola, joka pitää mielen virkeänä. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 29. Nyt kentästä tulee kuitenkin pysyvä. 050 438 0845 | sirpa.kortet@almamedia.fi
Kumarrus heille,
jotka saavat asioita
tapahtumaan.?
Toinen hyvä uutinen on lapsia ja nuoria varten valmistuva seurakuntatalo. Vaikka valtiovarainministeri Urpilainen (sd.) ja pääministeri Katainen (kok.)
kuinka muotoilisivat tulevan rakennemuutosyhtälöiden alle, niin kansa kyllä tietää.
Ei pidä yhtään vähätellä niitä palveluja, joita valtio kuntineen tarjoaa asukkailleen. Jatkossakin elän
perheeni kanssa täällä elämääni ja kehitän omilla pienillä
teoillani paikkakuntaa positiivisempaan suuntaan. Lapset ovat vain
hetken pieniä, joten kotihoidontuen pituuteen en kajoaisi. Eikö
siellä julkkiksia ole. Uudenlaista tekemistä
kun ei saa kuin tekemällä. elokuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 29.8.2013
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
Kirjoittaja on Pyhäjokiseudun toimittaja.
Hyviä uutisia
Oulainen
Kattaus kansalle
O
ulaistelaiset ovat saaneet paljon hyviä
uutisia. Varmasti joku muu
olisi lyönyt hanskat tiskiin ja luovuttanut, sillä tallin rakentamisessa on ollut haasteensa.
Oulainen on myös saanut oman frisbeegolfradan. Joskus keskustassa on ollut kamala kuhina, kun melkein samalla paikalla
on ollut väliaikainen pelikenttä. Keskiviikkona alkanut Suomen hallituksen vääntö ensi vuoden valtion
budjetista ja kuluvan vuoden toisesta lisätalousarviosta on totista
yhtälöintiä. En tietenkään tarkoita, että vaikeista asioista ei voi puhua. En oikein tiedäkään, että mikä ohjelma se on.
Arja Peltonen
Oulainen
En tiedä, se on niin tylsä ohjelma. Jos olet mieltynyt johonkin lajiin, ei auta kuin avata
suu ja kertoa siitä muille.
Mitä ne hyvät uutiset sitten ovat. Olen itsekin
puretussa kerhotalossa käynyt, mutta jostakin syystä tieni
ei ole koskaan vienyt väliaikaisiin vuokratiloihin Reservikomppaniankadulle.
Yksi mainittava kehitys on myös PyRa:n rakenteilla oleva
hevostalli. Tämä on mahtava uutinen.
A
Päätoimittaja Sirpa Kortet | p. Tämä kirjoitus on kumarrus heille, jotka saavat asioita tapahtumaan.
S
äätytalolla hikoiltiin jälleen. Kun kerhotalo purettiin vuonna 2009,
osa vapaissa kerhoissa kävijöistä on jättäytynyt matkasta
pois. Siksi on törkeää miettiä,
millaista ruokakulttuuria
heille välitämme ja millaisiin
makuihin heidät totutamme.
kohtaisesti siirtäisin leikkurin terän kauas
kotihoidontuen lähettyviltä. Jos
mitään ihmeellistä ei satu, puureunainen kenttä rakennetaan Juho Oksan koululle jo ensi keväänä. Toivon, että useat uusia kontakteja kaipaavat liittyvät
mukaan, kun uusi kerhotalo syksyllä avataan. Huomioimisen arvoinen seikka
sekin, että kuntakohtaisissa palveluissa on
eroja, kuten Oulaisten kaupunginjohtaja Esa
Sippola toteaa kirjoituksessaan tässä lehdessä sivulla 4.
Karrikoiden voi todeta, että rakennemuutokset ovat yhtä kuin silppuri, jonka terä
osoittaa olemassa olevia palveluja ja etuuksia.
Jokaiselle leikkurin kohteelle riittää varmasti
puoltajansa ja kannattajansa. Toivottavasti Valorannassa liikkuvien nuorten pussikaljat vaihtuvat sen myötä frisbeekiekoiksi.
Minulle nämä uutiset ovat tervetulleita. En ole kiinnostunut sellaisesta. Oulaisten yrittäjät haluavat rakentaa turvallisen ja ison pelikentän keskustaan. Yksityistäminen lienee valtion tarkoituskin.
Nähtäväksi ja elettäväksi jää, millaiset puitteet valtion päätöksentekorinki kansalleen
kattaa.
Heli Nurkkala
Pyhäjokiseudun toimittaja
2
3
Sotilasvala onkin mille
tahansa varuskunnalle
mitä parhaita pr:ää. Voi
olla ihan hyvä idea laittaa julkkiksia sinne.
Edellisinä vuosina en ole tykännyt katsoa.
Mikko Peltola
Oulainen. Vanha talli on ollut jo kauan huonossa kunnossa
ja on mielestäni aivan mahtavaa, että ratsastuksesta kiinnostuneet voivat jatkaa harrastamista. Samoin kotihoidontuen
määrä on jo haastava, jonka kanssa moni perhe ja yksinhuoltaja saavat tosissaan ynnätä,
jotta rahat riittävät jotenkin välttämättömiin
menoihin.
Huolestuneena seuraan myös sitä yhtälöä,
että kunnalliset päivähoitoryhmät paisutetaan valtaviin mittoihin. Katson ensimmäisen
osan, että tiedän ketä siellä on.
Helena Rantala
Oulainen
Varmaan tulee seurattua, kun tyttökin
seuraa. Siitä
huolimatta, että monet palveluista ovatkin lakisääteisiä. Niistä
täytyy puhua, mutta tulevaisuuteen katsominen on silti ensiarvoisen tärkeää, jotta arjen pienistä ja isoista haasteista
pääsee eteenpäin. Se ei tee hyvää lapsille eikä heidän hoitajilleen. Ihmiset
pääsevät näkemään omin
silmin ja paikan päällä, millaisissa oloissa ja paikoissa
heidän pojistaan koulutetaan
miehiä.
On tutkittu, että syksyn
sienisadosta maahan
mätänee 99 prosenttia.
Käytännössä ilmaista ruokaa
jää poimimatta hävettävän
paljon.
Jonna Karjalainen
Sotkamo-lehti
Katriina Soini
Marko Vuosjoki
Suur-Keuruu
Kankaanpään Seutu
Gallup: Aiotko katsoa Big Brotheria?
En aio seurata
050 4380 845
#
ohjaaja vuokko@alvari.com, 050 555 4442
TAVARAT
RAHAKSI!. Loppuun nimi tai nimimerkki. tunnestressi, piilostressi, addiktit, asenteet, päänsärky, kivut, rentoutus, paras liikunta ja ravinto, ajanhallinta...
Virallinen kurssi 260,00 + alv = 322,40, sis. Viestin hinta on 0,85 e.
Lukijakuva
Kaikille kiinnostuneille ilman ennakkotietoja
VAPAAKSI STRESSISTÄ -kurssi
La-su 28.-29.9. Huom! Työnosuudesta saat
normaalin kotitalousvähennyksen.
Valikoimissamme kaikki maalämpöpumppuedustukset. Torstaina 29. Apilan lähetti toimitukseen kuvattavaksi Elsi Savukoski Merijärveltä.
Syksy on tullut, näemmä sen,
talvikin tulee hiljalleen.
On mielessä pakkanen ja lämmityksen muutto,
aloita ajoissa, on se ressitön muoto.
OLI KYSEESSÄ MÖKKISI, UUSI TAI VANHA,
NIBEN MAALÄMPÖ, KANNATTAA AINA!
Kun olet päättänyt laittaa pyörät
pyörimään, tässä sinulle muutama
vinkki:
1. Törmänhovi, OULAINEN
Opit tehokkaat stressinpoistotekniikat. Toteutetaan, kun vähintään
10 osallistujaa - ota kaverisi mukaan.
Ilmoittaudu to 12.9. Toimitus voi lyhentää tekstejä. Voimme alkaa kartoittaa teille
sopivaa asennusajankohtaa.
4. mennessä
(Sen jälkeen voi kysyä varapaikkoja).
Esite ja lisätiedot www.alvari.com
Onko Sinulla hyvä
JUTTUVINKKI?
Tällaisen nelilehtisen onnenapilan löysi naapuri 2. Itsellesi, lähipiirille
sekä myös terveys- ja ohjausalalle. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192.
Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sen jälkeen viesti. todistuksen.
Tarkka käsikirja 40e. elokuuta Ensio Savukosken pihapiiristä aivan sattumalta. Liikunta- ym.setelit käyvät.
Runsas ruokailupaketti 35e. (08)479 5600
www.oulaistenlvi.fi
Soita
toimitukseen
p. kv. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
3
Mielipiteet: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi, Pyhäjokiseutu/toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen.
Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle myös nimimerkillä kirjoitettaessa.
Kirjoita napakasti. periaatteella.
3. Saat meiltä pakettitarjouksen
?avaimet käteen. H-hetken koittaessa, ammattitaitoiset asentajamme saapuvat
paikalle.
5. Lapsena aina etsittiin neliapilaa turhaan. Kysy lisää 08-4795600.
2090,-
Koskelankatu 3, 86300 Oulainen
puh. Tämä Wellnesskinesiologian kurssi koostuu käytännön harjoituksista.
Esim. Tule meille, suunnitellaan yhdessä
sinun tarpeisiisi sopiva lämmitysmuoto.
2
Siinä
on ainoa perusta, jolla julkiset hyvinvointipalvelut voidaan turvata. Laki
on tullut voimaan 1. Tilanne
näyttää yksinkertaisesti siltä,
että työpaikkojen siirtymi-
nen toisiin maihin koko valtakunnan tasolla, kuten Oulaisissakin, on johtanut omalta osaltaan ostovoiman vähenemiseen. Tällä
hoitomallilla onkin maailmalla saatu erittäin loistavia
tuloksia esimerkkinä naimitakseni naapurimaa Ruotsin.
A
Työelämässä
alkoholisteja on
350 000.?
?Suurin ongelmamme on
se, että työelämässä olevat
350 000 ihmistä, jotka tekevät vajaata työpanosta. Veroaste on edelleen nousussa ja sillä tarkoitan välitöntä ja varsinkin välillistä (esim. Eräänä kaavailtuna takarajana on seuraava: selvitykset tulee käsitellä kuuden
kuukauden kuluttua siitä,
kun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista koskeva laki on astunut voimaan ja
hyväksytty. marraskuuta 2013 mennessä. Turpei-
nen arvosteli kovin sanoin
valtion harjoittamaa päihdehoitoa. He
eivät tahdo juoda alkoholia
vaan sairaudessa on kysymys
siitä, että heidän on pakko
juoda alkoholia kärsiessään
vakavasta tunne-elämän sairaudesta alkoholismista.
Onko meillä tahtoa antaa
näille vakavasti sairaille lä-
himmäisillemme asiantuntevaa ja laadukasta hoitoa joka
minun mielestäni on tasa-arvoinen oikeus jo perustuslaissakin määriteltynä?
Ei ole olemassa sairaita ja
terveitä ihmisiä, on olemassa
vain yhdenlaisia ihmisiä ja
kysynkin, että olemmeko me
inhimmillisiä ihmisiä ihmisten hädässä auttamalla eikä
tuomitsemalla heitä täydessä
ymmärtämättömyydessämme?
Janne Jääskeläinen
Oulainen. Täten Oulaista ei voida
erottaa valtakunnallisesta
viitekehyksestä, vaan olemme osa niitä ongelmia, joita
koko Suomi on kohdannut
vuoden 2008 laman jälkeen.
Suomessa on enemmän
kuntia, joissa on vähemmän
palveluita kuin Oulaisissa,
kuin päinvastoin. Täällä palveluiden saatavuus on hyvä.
Tohtori Sepposen selvitysten perusteella näyttää siltä,
että palveluiden erinomainen
tarjonta ei lisää hyvinvointia.
Voidaan jopa kyynisesti kysyä, miksi palveluiden jatkuvasti kasvaessa ongelmat
vain ovat selvityksen mukaan lisääntyneet. Selvityksen tulokset käsitellään
aikanaan lain vaatimissa aikatauluissa ja mahdollisesti
uusien lakien määrittelemissä puitteissa kunkin kaupungin kaupunginvaltuustossa.
Selvityksen tekeminen
merkitsee lakisääteisen velvoitteen täyttämistä. Tähän problematiikkaan ei minkään yksittäisen kunnan ratkaisut
auta. Turpeinen kannattaa maailmalla hyväksi
testattua Minnesota-hoitomallia, jossa suoran ja yhteisöllisen käsittelytavan kautta
raittiiksi päätyy yhdeksän
asiakasta kymmenestä. Tällöin kysymys kuuluu myös,
lisääkö palveluiden tarjonta
Sepposen tutkimuksessa
esittämien palveluiden käyttöä ja täten Oulaisten lukuja
verrattuna koko maahan. Hänen mukaansa varoja haaskataan tehottomilla
A-klinikoilla, joiden kautta
raitistuu alle kaksi prosenttia
asiakkaista. Se vääristää kaiken julkisen keskustelun. Mahdollisen uuden kokonaisuuden palveluvarustuksesta pitää päättäjillä olla käsitys ennen päätöstä
suuntaan tai toiseen.
Edellä olevassa kappaleessa mainittu on selvittäjän
tehtävä eikä ole syytä ennen
selvitystä ryhtyä asettelemaan ehtoja niitä tai näitä.
Ehtoja asettamalla ei pidä
selvittäjääkään ottaa, sillä silloin selvitys on tarpeetonta
työtä. Maan tilanteen aiheuttamat ongelmat johtuvat
Suomen taloudellisesta tilanteesta ja teollisten työpaikkojen äärimmäisen suuresta vähentymisestä ja siirtymisestä
pois Suomesta. Mihin
suunnataan voimavaroja ja
mistä vähennetään. Kaikista
jatkotoimista ja selvityksen
mahdollisista seurauksista
tulevat aikanaan päättämään
kunkin kaupungin valtuustot
itsenäisesti ja omaa päätösvaltaansa käyttäen. Ilmoitus tästä tulee lain
mukaan tehdä 30. Sosiaaliset ongelmat ovat kytköksissä maan taloudelliseen tilanteeseen ja tässä maan eri
osat eivät kuntarajojen mukaan voi todellakaan paljoa
toisistaan poiketa, sillä kaikki
olemme samassa veneessä.
Problematiikan kohdistaminen erityisesti johonkin kuntaan on yleisen ongelman
siirtämistä yhteen maantieteelliseen alueeseen Suomessa.
olen vakuuttunut ja tiedän,
että me pyrimme tekemään
parhaamme jokainen omalla
paikallamme ongelmia ratkoessamme ja hoitaessamme.
Julkinen talous ei mahdollista ainakaan palveluvarustuksen kasvattamista ellei
Suomen yritystoiminnan ja
talouden pohjaa saada nopeasti voimakkaaseen kasvuun.
Haaste asiassa on yrityselämän kehittämisellä ja uusien
työpaikkojen luomisella tähän maahan suurien menestysten korvaamiseksi. Tuloksen tuottamisen taas odottaisi johtavan ongelmien jonkinlaiseen hallintaan, mikäli
se yleensä on mahdollista
palveluita tarjoamalla.
Tohtori Sepposen tuottaman tutkimuksen tulokset
panevat vakavasti miettimään sitä, voidaanko julkisilla palveluilla ja niiden tarjonnalla yleensäkään kovin paljon vaikuttaa koko maan tilanteen aiheuttamiin ongelmiin. Selvityksessä tulee
ottaa kantaa millä veroprosentilla uusi kokonaisuus kykenee toimimaan ja mitä rakenteellisia muutoksia vaaditaan, jotta ylipäätänsä on toimintaedellytyksiä. Päätöksenteolla ei ole kiirettä ainakaan
Oulaisten tilanteen johdosta.
Olen monesti jankuttamiseen asti todennut, että ennen uuden kunnan muodostamista ja mahdollisia päätöksiä siitä, on pätevän ja
asiantuntevan ulkopuolisen
selvittäjän tehtävä tutkia
suunnitellun kunnan taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset. Niitä tarvitaan, koska alkoholismisairaudesta kärsivä ei voi nauttia lainkaan alkoholia.. Vakuuttunut olen, että tarvittavat rakenteelliset muutokset eivät
ole vähäisiä. Oulaisten
tuottamat palvelut ovat korkealla ja hyvällä tasolla. Ei verotusta korottamalla ja ilman taloudellista pohjaa tapahtuvalla julkisten palveluiden kehittämisellä. Tästä
Alkoholismi kansakuntamme vakavin sairaus
MIELIPIDE Alkoholismi
on meille suomalaisille varsin outo ja käsittämätön sairaus. Koko Suomea tarkastellessa
kunnallisten palveluiden tarjonta on ongelmissa ja me
olemme kyenneet ne kuitenkin kohtuudella toistaiseksi
hoitamaan.
Haluan uskoa, että Oulaisten korkeat perusturvan
kustannukset verrattuna
muihin kuntiin osoittavat
myös hyvän palvelutarjonnan ja tuotannon kaupungissa. Laissa ei
vielä ole yksiselitteisesti
määritelty takarajaa sille, mihin mennessä kaikkien Suomen valtuustojen tulee tehtyjen selvitysten tulokset käsitellä. heinäkuu 2013.
Asiaan liittyvien kaikkien
spekulaatioiden ja väärien
käsitysten varalle totean, että
Haapaveden, Oulaisten ja Ylivieskan kaupungit noudattavat vain ja ainoastaan Suomen eduskunnan säätämän
lain määräystä ryhtyessään
kuntajakoselvitykseen. (Pirkko Turpeinen)
Työelämässä alkoholisteja
on 350 000 ja kokonaisarvio
alkoholisteista on yhteensä
noin 500 000 alkoholistia. Suomesta olemme kaikki yhteisesti vastuussa ja jokainen
meistä on osa kokonaisuutta,
kuten kaikki kunnatkin.
Kuntarajoilla ei tässä asiassa
ole ratkaisevaa merkitystä.
Tutkimuksessa puututtiin
myös ostovoimaan. Muutoin sillä tiellä ostovoima loppuu vähitellen
kokonaan ja mitä siitä seuraa
työllisyydelle.
Lopuksi totean vielä, että
monien selvitysten mukaan
hyvä palveluiden tarjonta lisää myös niiden kysyntää.
Tosin uskon, että kysyntää ei
ole ilman todellista tarvetta.
Valitettavaa vain on, että monet kunnat eivät pysty taloudellisen tilanteen johdosta
vastaamaan edes todelliseen
tarpeeseen niiden jatkuvasti
kasvaessa maan taloudellisen tilanteen johdosta.
Esa Sippola
kaupunginjohtaja Oulainen
Arkistokuva: Sirpa Kortet
Totean lisäksi, että Oulaisten palvelut ovat vertailukelpoisessa kunnossa kaikkiin Suomen kuntiin nähden
julkisina palveluina. elokuuta 2013
4 KESKUSTELE
Näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin
Mielipide Kuntarakenne-
lain mukaan käytännössä
kaikkien Suomen kuntien tulee tehdä valtioneuvostolle
selvitys, minkä kuntien kanssa kunta selvittää kuntajakoa. Ellei näin ole, tulee rakenteita ja tuotantotapoja tarkastella varsin kriittisesti. Toisaalta valtion
talouden ja yleensä julkisen
talouden, kunnat mukaan lukien, vaikea taloudellinen tilanne on nostanut paljon veroastetta. Miksi se on sitä johtuu
mielestäni hyvin pitkälle siitä
ettei sitä hoitavat ihmiset
edes ymmärrä itse mitä ovat
hoitamassa.
Asiantuntijat puhuvat, että alkoholismin hoidossa
maamme on 60-vuotta ajastaan jäljessä ja Psykiatri ja
päihdeasiantuntija Pirkko
Turpeinen jyrähtikin, että
miksi hukkaamme ne vähäisetkin resurssit hukkaan millä hotoa annamme. Onko niin,
että palveluiden lisäämisellä
ja tarjonnan määrällä on yhteys selvityksen lopputuloksiin. Toisaalta onko niin, että
lisääntyneetkään palvelut ja
tarjotut toimintatavat eivät
ole kyenneet vaikuttamaan
ongelmiin.
A
Suomesta
olemme kaikki
yhteisesti vastuussa ja jokainen meistä on
osa kokonaisuutta.?
Edellä olevasta herää välttämättä kysymys, voidaanko
yleensä yhteiskunnan tuottamia palveluja lisäämällä vähentää Suomessa väestön
pahoinvointia, ellei maan talous lähde kasvuun. Näitä päätöksiä toivottavasti ei tehdä tunteella
vaan kysymys on tiedolla johtamisesta ja päättämisestä.
Kasvatustieteiden tohtori Kaija Sepponen on tehnyt
ansiokasta työtä selvittäessään Oulaisten elämäntilanteita ja olosuhteita vuodesta
2000 lähtien.
(Viite Pyhäjokiseutu 15.08.2013 )
Suomessa on oleellisesti lisätty kuntien velvoitteita
lainsäädännöllä 2000-luvun
aikana. Kaikkien tilastojen
mukaan Oulaisten kaupungin tarjoamat sosiaali- ja terveydenhoidon palvelut ovat
hyvällä tasolla verrattuna
Suomen muihin kaupunkeihin ja kuntiin. Ratkaisut on tehtävä
valtakunnan tasolla ja toivottavasti tehokkaasti, tarkoituksenmukaisesti ja nopeasti.
Koko valtakunnan problematiikkaa ei tule asettaa kuntarajojen sisälle mihinkään
yksittäiseen kaupunkiin tai
kuntaan tässä maassa. alv , polttoaine,
sähkö, jne.) verotusta.
Veroasteen nousu omalta
osaltaan vie rahoja julkisiin
palveluihin, joiden tuottamien tulosten mittaaminen on
vaikeaa tai näyttää jopa tuloksina tässä taloudellisessa
tilanteessa negatiiviselta ongelmien vain lisääntyessä.
Selvää siis on, että verotus
on edelleen kiristymässä ja
kaikki verotukseen käytetyt
eurot ovat pois ostovoimasta.
Verotuksella juuri tuotetaan
julkisia palveluita, joten niiden tuloksellisuuteen ja tulosten tuottamiseen vastaisuudessa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.
Tutkimusta yleisellä tasolla itse tulkiten näyttää siltä,
että palveluiden lisääminen
ei ole tuottanut niiltä toivottua lisääntynyttä hyvinvointia taloudellisen pohjan valtakunnassa petettyä.
Loppupäätelmänä voi jopa
todeta, että vain sosiaalisia
ongelmia hoitamalla tästä
emme ainakaan selviä. Tämä laki on vasta valmisteilla. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 29. Sen seurauksena meillä ei ole myöskään riittävästi raitistavia
hoitopaikkoja. Luottamus tulokseen
puuttuu. Uutta ei
ole jakaa lisää millään kunnalla.
Yleensähän on niin, että
ympäristöön verrattuna asukasta kohti enemmän maksavat palvelut tuottavat myös
paremman tuloksen. Elä-
keiän nostamista kannattaisi
miettiä vasta sen jälkeen kun
työelämässä olevat alkoholistit ovat käyneet Minnesotahoidon, joka on ainoa tarjolla
oleva raitistava hoitomuoto.
Hämmästyttävää on se, että
tällaisia hoitopaikkoja on
Suomessa tarjolla vain 50
henkilölle kun esimerkiksi
Ruotsissa niitä on
3000.??Suomessa ei käsitetä
sitä, että alkoholismi on sairaus. Varmaa
kuitenkin on, että yleistä taloudellista kasvua ei saada aikaan toisiamme palvelemalla
ja lisää kunnallisia verovaroin tuotettuja palveluja antamalla.
Mielenkiintoiseksi tohtori
Sepposen tutkimuksen tekee
se, että ongelmat, joista tutkimuksessa kerrotaan, ovat koko maassa kasvamassa ja samansuuntaisia kuin Oulaisissa
8?18
la 9?14
www.rautia.fi
www.ojanrauta.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Tätä sisaren
koiraa ei oltu voitu ottaa matkaan, koska Bablo ei sitä hyväksynyt. Isäntä oli sanonut
naapyurin isännälle, että minulla olisi moottoripyörä valmis, mutta en ole vielä keksinyt jarruja siihen.
Naapurin isäntä oli sanonut, että aja meidän pihalle,
niin minä otan sen pyörän
kiinni. Siellä se sitten itkeä vollotti, koska häntä oli
sorrettu, nousi pöydälle ja
yritti nähdä ikkunasta, että
leikkiikö se pieni poika hänen leluillaan.
Kaikki oli hyvin kun vieraat lähtivät, kyllä oli kiltti ja
suloinen koira ja nuoli kiitokseksi.
Tästä opimme, että myös
eläimet ovat mustasukkaisia
ja kadehtivia jos niiden oikeuksia vähätellään. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
5
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Niin kävi tässä muutamana päivänä,
kun sinne tuli käymään isä
pienen poikansa kanssa ja sisarensa kanssa joka haisi vihatulle koiralle. Torstaina 29. 044 799 7374
149,-
JITA ESITTELYPÄIVÄ PERJANTAINA 30.8.2013
Paikalla tehtaan edustaja Erkki Suutarinen klo 10-15
Teemme
myymillemme
jätevesijärjestelmille
myös jätevesisuunnitelman!
Esittelypäivän
raju tarjous!
Rumpuputket täysin häkein
315/280 T4
muhvilla
160/140 6M T4
muhvilla
600,-
500,-
/8kpl
/20kpl
Nurmelankatu 4
Oulainen
p. Siitä huolimatta se
vainusi sen hajun ja nosti
mahottoman metakan.
Arkistokuva: Vesa Joensuu
Moottoripyörän
teko
MIELIPIDE Eräs isäntä oli
keskinyt moottoripyörän
40-luvulla. Usein nykyään, koirat ja kissat korvaavat hellyyden tarpeen, kun
lapset lentävät maailmalle.
Aivan kuin huomaamatta tuo
pieni terrieri saa erikoiskohtelun, jota hemmotellaan ja
jolle puhutaan kuin ihmiselle
ja joka oppii pitämään omasta porukasta. 08 479 7200
Avoinna:
ark. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Kesän muistoja
MIELIPIDE Tuo sisukas
pieni terrieri, joka on saanut
kodin keski-ikäisen pariskunnan kotona, kun lapset
ovat jo aikuistuneet, niin
Bablo saa silloin kaiken huomion ja hellyyden. Mutta siitä ei ole kuulunut mitään, että saiko se
sen pyörän kiinni.
Aulis Alatalo
No ei sillä vielä selvä, Bablo oli vietävä ulos narun nokkaan, koska se ei hyväksynyt
sen pienen pojan leikkimistä
sen leluilla. Kaupunkioloissa sitä ei voi pitää irrallaan ja
omassakin pihassa se haukkuu sivukulkevia. Tietenkin kuten me ihmisetkin,
riippuu kasvatuksestakin miten me suhtaudutaan vierai-
an
kij ia?
u
L st
po aita n
L aa
em !
tul eille
m
siin, niinhän metsä vastaa
miten sinne huudetaan.
Helpi Kääriäinen
JOTTA ONNISTUISIT KERRALLA
Kotipihamyymälässä:
Ericat ja
Callunat
saapuivat!
Terassilämmitin
SunWind
Tower Heater
Alalokeroon
mahtuu 11kg
maakaasupullo.
Kaasunkulutus
n. 330 g/tunti.
Kaatumis- ja
liekkisuoja.
Vielä runsas
KIHINTA!
valikoima syys- SHOK
kasveja, istutuskelit ovat nyt
parhaimmillaan!
199,-
Soodapuhalluspistooli
Oksasilppuri
Uusi hellävarainen menetelmä
maalin-, lian- ja homeenpoistoon.
Tehokas murskaava oksasilppuri.
Teho 2500 W,
max. Joten sen
onnellisuus ilmenee, kun se
pääsee kesämökin laajalla pihalla juoksemaan irrallisena.
Mutta helposti se omaksuu oikeuden määrätä kenet
se sinne hyväksyy ja kuka saa
leikkiä sen tavaroilla. oksa
40mm.
NB Home
69,90
Jäteastia L&T
Jäkki 240L
42,90
VILJELIJÄT!
OK LSG 2504-2
OSTAMME
VILJAA
kilpailukykyiseen hintaan!
Mäntynestesaippua
Kiilto 5L
8,90
Soita Villelle
p
päivä.
Kela lähettää eläkkeensaajille kirjeen, jossa kerrotaan
tarkemmin muutoksesta.
Avuksi
kotiin
asti
Potilasasiamies: Moni
ei tunne oikeuksiaan ja
etuuksiaan. elokuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Rattijuoppo
ajoi rekan
eteen
Pyhäjärvellä
PYHÄJÄRVI Henkilöauto ja
rekka kolaroivat myöhään
maanantai-iltana valtatie
4:llä Pyhäjärven Hiidenkylässä.
Liikenneonnettomuus tapahtui, kun henkilöautoilija
ajoi levähdyspaikalta valtatielle rekan ajamalle kaistalle
ja törmäsi rekka-auton keulaan.
Henkilöautoa ajanut
vuonna 1958 syntynyt mies
loukkaantui vakavasti onnettomuudessa.
Hänet kuljetettiin hoidettavaksi Oulun yliopistolliseen
sairaalaan.
Ambulanssissa puhallutettu kuljettaja puhalsi alkometriin 1,47 promillen lukeman.
Rekka-auto ajautui törmäyksen jälkeen ojaan, mutta
rekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Henkilöauto kärsi törmäyksessä mittavat vahingot.
Jokilaaksojen poliisi tutkii
Pyhäjarven liikenneonnettomuutta rattijuopumuksena ja
liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Maksuun
muutos
Kela maksaa lokakuusta lähtien kansaneläkkeen, rintamalisän ja ylimääräisen rintamalisän kuun 7. Hän on tehnyt potilasasiamiehen töitä sosiaali- ja terveyspiiri Helmen alueella nyt
KHO hylkäsi
kaavavalitukset
Nina Tuomikoski
nina.tuomikoski@almamedia.fi
Korkein hallinto-oikeus
(KHO) hylkäsi Pro Hanhikiven ja Raahen Seudun luonnonystävien valitukset vuonna 2010 hyväksytyistä Hanhikiven ydinvoimala-alueen
osayleiskaavasta ja asemakaavasta.
Pro Hanhikiven ja luonnonystävien valitukset Pyhäjoen valtuuston päätöksistä
hylättiin Oulun hallinto-oikeudessa jo huhtikuussa
2012. Potilasasiamieheen ottavat usein yhteyttä ihmiset, jotka ovat saaneet toimeentulotukipäätöksen, mutta eivät sitä oikein
ymmärrä.
??Niiden avaamisesta ihmiset eivät ole oikein perillä
ja miettivät, onko päätös laskettu oikein, Niskanen kertoo.
Palveluasumisessa yhteydenottajia kiinnostavat palveluasumismaksun määräytymisperusteet. Potilasasiamiehen puoleen voi kääntyä esimerkiksi, jos kokee,
ettei pääse hoitoon. lokakuuta. Hallinto-oikeus päätti
tuolloin jättää tutkimatta valitusajan jälkeen toimitetut
uudet valitusperusteet. Toinen kiinnostuksen kohde ovat oikeudet.
??Se kiinnostaa, että asukkaalla on oikeus valita. KHO ei myöskään
asettanut kaavaa täytäntöönpanokieltoon.
Valituksessaan Pro Hanhikivi vetosi muun muassa siihen, että osayleiskaava- ja
asemakaavaluonnokset esiteltiin ennen ydinvoimamaakuntakaavan luonnosta,
vaikka kaavojen laadinnan
tulee perustua voimassa olevaan maakuntakaavaan.
Ydinvoimamaakuntakaava
astui voimaan ympäristöministeriön päätöksellä
26.8.2010 ja Pyhäjoen valtuusto hyväksyi Hanhikiven
osayleiskaavan 2 kuukautta
myöhemmin 27.10.2010.. päivä ja S?Ö 22. Tähän saakka maksupäivät on porrastettu sukunimen alkukirjaimen
mukaan eli A?K 4. Hyvä, perusteltu
syy yhteydenottoon voikin
olla esimerkiksi hoitoon
pääsemättömyys.
??Kyllä kohtuullisen hoitoonpääsyajan takia voi tulla.
Sitten selvitellään tilannetta,
onko taustalla väärinkäsitys,
vai mistä tilanne johtuu, potilasasiamies Seppo Niskanen
toteaa.
Muita koko maassa päätään nostavia ongelmia ovat
toimeentulotukiasiat ja palveluasuminen. Myös
valitusajan puitteissa jätetyt
valitukset hylättiin, koska
ydinvoimalan aluetta koskevat osayleiskaavan ja asemakaavan hyväksyminen ei ollut tapahtunut virheellisessä
järjestyksessä eikä päätös ollut lainvastainen.
Samoilla linjoilla oli KHO,
jolle Pro Hanhikivi ja asiakumppanit valittivat Oulun
hallinto-oikeuden ratkaisusta. Tilanteita on
silti paljon muitakin, nykypäivänä kun jo pelkkä lääkärille pääsy on harvinaista
herkkua. Tilanne saattaa vaihdella alueittain paljonkin.
Arkistokuva Ram Hanafi
KHO käsitteli Hanhikiven kaavaa.
vastainen eikä Oulun hallinto-oikeus tehnyt menettelyvirhettä jättäessään myöhään
tulleet valitukset huomioimatta. Heidän luokseen voi ihminen epätoivon
ja epätietoisuuden hetkellä
kääntyä. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 29. On
oma valinta, mihin paikkaan
haluaa, kunnalliseen vai yksityiseen, Niskanen huomauttaa.
Muistutusten määrät eivät
ole ainakaan huomattavasti
nousseet, vaan tahti on Niskasen mukaan melko tasaista. päivä,
L?R 14. Tuttu
tilanne monelle nykyään.
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
HAAPAVESI Yhden sortin
tietäjiksi voisi luonnehtia
ammattiryhmää nimeltä potilasasiamiehet. päivä. Jos
päivä ei ole pankkipäivä, Kela
maksaa etuuden edellisenä
pankkipäivänä. Apua saa tarvittaessa vaikka kotiin asti.
Perinteisesti potilasasiamiesten ajatellaan auttavan
vaikkapa silloin, jos lääkäri
on mokannut. Ensimmäinen yhtenäinen maksupäivä on 7. KHO:n mukaan Pyhäjoen
valtuuston päätös ei ole lain-
Hoitoonpääsyvaikeuksia on ympäri maata
Para-pyöräilyn
maailmancup saatiinkin nyt
päätökseen, ensi viikolla on
edessä para-pyöräily maajoukkueen kauden päätähtäin eli lajin maailmanmestaruuskilpailut. Matkahuoltoa pyörittänyt Taito Pohjois-Pohjanmaa
ry lopettaa toimintansa elokuun lopussa. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
7
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Akilla sen sijaan
kulki heti startista lähtien,
Kati Järvenpää
Kati Järvenpää
Marko Törmänen (vas) ja Jarmo Ollanketo kisasivat Kanadassa.
ja koska MM-kilpailut ovat
ensi viikolla, turha riskeerata
yhtään enempää tässä vaiheessa, kertoi tandem-parin
pilotti Marko Törmänen.
Vaikka Ollanketo-Törmänen-pari joutui jättämään
maantienkilpailun kesken,
säilyttivät he silti asemansa
maailmancupin kokonaiskilpailuissa eli parin loppusijoitus on kuudes, joka on heidän uran paras. Nimi kuvaa palveluita mainosjakelusta Matkahuoltoon.
Arkistokuva Kati Järvenpää
Ollanketo ja Törmänen
maailmancupin kisassa
KANADA-MATANE Tandem-luokassa ajavat Arttu
Mäkinen - Aki Turunen
vastasivat päivän parhaasta
suomalaissijoituksesta, kun
para-pyöräilyn maailmancupin kauden viimeisessä osakilpailussa ajettiin cupin
päättävät maantieajokilpailut.
Tandemien 107,9 kilometrin maantiekilpailussa
Mäkinen - Turunen parin sijoitus oli 12.
??Kisan alku oli vaikea.
Kone ei lähtenyt millään
käyntiin. Niskasen
mukaan noin 85 prosenttia
asioista saadaan hoidettua
puhelimella ja toimistossa.
Loput 15 prosenttia ovat kotikäyntejä.
??Tänäkin päivänä olen
parilla kotikäynnillä käynyt.
Kaikki eivät pääse tulemaan
toimistoon. Ennen paperisotaa potilasasiamies ottaa
kuitenkin käyttöönsä sanalliset keinot. Kiinnostuin asiasta, ja
päätin laajentaa yritystoimenkuvaani. Tavoite oli kympin
sakkiin eli cupin pisteille, silti
kelpo kenraali ensi viikon
MM-kisoihin, kommentoi
Mäkinen.
Jarmo Ollanketo - Marko Törmänen parin kohtalona maantiekilpailussa oli keskeytys.
??Rykäistiin pääjoukossa
reitin jyrkimmässä nousussa
kilpailun kolmannella kierroksella, ja samalla vihlaisi
alaselässä. Nyt on syytä
huokaista helpotuksesta, sillä uusi yrittäjä on löytynyt, ja
Matkahuoltopalvelut jatkuvat ennallaan 2.syyskuuta alkaen samassa tutussa paikassa rautatieasemalla.
??Päätös Matkahuollon
toiminnan jatkamisesta varmistui viime viikon torstaina.
Huomasin kesän alussa, että
Oulaisten Yrittäjien sähköpostitiedotteissa haettiin
uutta Matkahuolto-asiamiestä. Tämän vuoksi niitä
ei osata vaatia.
vuoden päivät.
??Mitään erityistä ei ole
alueella noussut esille, Niskanen kertoo.
Ikävien asioiden puimisia,
kuten potilasvahinkoilmoituksia Niskasen työpöydällä
liikkuu myös. Mainoshomma työllistää minua
torstaina, perjantaina ja lauantaina, silloin tarvitsen lisäapua Matkahuollon pyörittämiseen.
Ilomäki pyörittää yritystoimintaansa Tmi MikaLinkki-nimellä. Torstaina 29. On esimerkiksi
vanhuksia, jotka eivät pääse
täyttämään asiakirjoja, Niskanen kertoo.
Paketit kulkevat
tuttuun tapaan
Matkahuolto: Oulaisten Matkahuoltoa
pyörittää syyskuussa uusi nuori yrittäjä.
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
OULAINEN Oulaisten Matkahuollon kohtalo on puhututtanut oulaistelaisia kesän
ajan. Olen tällä hetkellä tutustumassa Kokkolan
Matkahuollon toimintaan,
jotta pääsen sisään Matkahuollon toimintatapoihin,
uusi Matkahuoltoyrittäjä Mika Ilomäki totesi tiistaina.
Ilomäellä pitää kiirettä, että hän saa hoidettua kaikki
juoksevat asiat syyskuun alkuun mennessä.
??Nyt on ihan hirvee vauhti päällä. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Arkistokuva: Jussi Leinonen
KUULOLLA
??Potilasasiamies Seppo Niskanen ja edunvalvoja Pentti
Vehkasalo ovat ihmisten tentattavana Haapaveden kaupungintalolla ensi keskiviikkona kello 13-15.
??Kyseessä on HaapavedenSiikalatvan Omaishoitajat ja
Läheiset ry:n järjestämä yleinen kyselytunti.
??Tiedon jakaminen kuuluu
potilasasiamiesten ja edunvalvojien työhön.
??Moni ihminen ei tiedä, millaisia hänen oikeutensa ja etuutensa ovat. MM-kilpailut
pidetään Baie-Comeaussa,
Kanadassa.. Vanha tuttu vaiva,
Päätös Matkahuollon toiminnan jatkamisesta varmistui viime
viikon torstaina, uusi yrittäjä Mika Ilomäki kertoo.
FAKTA
??Tmi MikaLinkki aloittaa Oulaisten Matkahuolto-asiamiehenä
??Matkahuolto jatkaa toimintaansa vanhalla paikallaan
Oulaisten rautatieasemalla.
??VR:n myyntipalvelut jatkuvat
ennallaan.
??Western Unionin rahanvälitystoiminta jatkuu entisellään.
??Lisäksi uusi yrittäjä tarjoaa
asiakkailleen mainos- ja atkpalveluita
supääte ei ole vielä toimintakuntoinen. Matkahuollon tiloihin voi siis tulla kertomaan atk-ongelmistaan, ja kotisivujen suunnittelua jatkan edelleen. Monet ihmiset eivät Niskasen mukaan
tiedä omista oikeuksistaan ja
etuisuuksistaan, eivätkä siksi
osaa niitä myöskään vaatia.
Moni ei tiedä välttämättä
sitäkään, että potilasasiamies
tulee tarvittaessa auttamaan
vaikka kotiin asti. Toisaalta jos tilanne niin vaatii, potilasasiamies vie asiaa eteenpäin niin
kauan, kuin tarvetta on.
??Aina pyritään keskustelemaan henkilökunnan kanssa ennen kuin lähdetään
muistutusten ja kantelujen
tielle, Niskanen huomauttaa.
Tärkeäksi hän kokee tiedon jakamisen. Ainoa
pieni hankaluus saattaa tulla
eteen ensipäivinä, jos mak-
mutta tandem on tiimityötä.
Vasta kilpailun viidennellä
kierroksella aloimme saada
juonesta kiinni ja nousimme
ylöspäin. Mäkinen-Turusen sijoitus kokonaiskilpailussa oli 24. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Toimin
myös Asunto Björndahlin
vinkkimiehenä, joten minuun voi edelleen ottaa niissäkin asioissa yhteyttä, Ilomäki kertoo.
Aivan yksin Ilomäki ei
matkahuoltoa pyöritä.
??Palkkaan siskoni osa-aikaiseksi työntekijäksi. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. VR:n kanssa piti
odotella, asioiden eteneminen oli vähän myöhässä,
niinkuin aina silloin tällöin
junatkin, Ilomäki toteaa naurahtaen.
Matkahuoltotoiminta jatkuu Ilomäen mukaan yrittäjävaihdoksesta huolimatta ilman katkoksia.
??Asiakkaille luovutetaan
paketteja normaalisti. Asiakkaat joutuvat maksamaan silloin väliaikaisesti pakettinsa käteisellä.
Matkahuoltopalveluiden
lisäksi Ilomäki jakaa mainok-
sia viikonloppujakeluna.
??Olen tehnyt aiemmin kotitoimistossani atk-alan palveluita, ja ne siirtyvät nyt samalla yhden katon alle
Karhunpyynti alkaa
samana päivänä kuin sorsastus, mutta tälle porukalle karhumetsien kutsu on kiehtovampi. Yhden kaatoluvista käytti oulaistelainen An
A
Täällä ei vielä
ole painetta
karhunpyyntiin. Samoin karhujen haaskaruokintapaikat
ovat suosittuja kuvauspaikkoja valokuvaajille.
??Vuosi takaperin karhunkaatolupia myönnettiin Kuhmoon yhdeksän. Maa- ja metsätalousministeriö sopi Riista- ja
kalatalouden tutkimuslaitoksen kanssa, että pannoitus
keskeytetään ja karhujen
seurantaan etsitään hellävaraisempi keino.
saa
o
Ota eto- luun
p ste
sku etti- sä
e
k n es
d
leh. Loppupelissä karhu
tuli näkösälle useamman kerran, kunnes pääsin ampumaan sitä 60 metrin päästä.
Haukku kesti kaikkineen kolmisen tuntia.
Jylängin kaatama eläin oli
90-kiloinen naaraskarhu.
Metsästäjä ei ollut ensimmäistä kertaa karhun kanssa
lähetysten. elokuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
Mies
menehtyi
traktoriturmassa
PYHÄJOKI 62-vuotias mies
kuoli tapaturmaisesti tiistaina iltapäivällä Pyhäjoella.
Turma tapahtui, kun mies
työskenteli yksin kesänviettopaikalla traktorin kanssa.
Toistaiseksi tuntemattomasta syystä mies jäi käynnissä
olleen traktorin ja sen perässä olleen peräkärryn vetoaisan alle puristuksiin.
Traktorin keula oli osunut
voimalla johonkin esteeseen,
josta johtuen traktori oli sutannut jonkin aikaa paikoillaan.
Tapaturman havaitsi ensimmäiseksi miehen vaimo,
joka ihmetteli, kun traktori
oli käynnissä pellon reunassa, mutta miestä ei tästä huolimatta näkynyt paikalla.
Vaimo hälytti välittömästi
paikalle pelastusviranomaiset, mutta miehen pelastamiseksi ei ollut enää mitään
tehtävissä.
Ruukille
yt:t
KALAJOKI Ruukin Rakentamisen projektit -liiketoiminta-alue aloittaa irtisanomisia koskevat yhteistoimintaneuvottelut Kalajoen yksikössään tuotannollisista, taloudellisista ja toiminnan uudelleenjärjestelyihin liittyvistä syistä.
Neuvotteluiden piirissä on
koko yksikön henkilöstö eli
yhteensä 62 henkilöä. Henkilöistä 49 on työntekijöitä,
kahdeksan toimihenkilöä ja
viisi ylempää toimihenkilöä.
Kalajoen yksikön tilauskanta
on tyrehtynyt, ja siksi yhtiö
selvittää eri vaihtoehtoja yksikön toiminnan jatkolle.
Suurin osa Kalajoen yksikön
henkilöstöstä on ollut toistaiseksi lomautettuna helmikuusta 2013 alkaen.
Antero
ja Yrmy
karhujahdissa
Karhunpyynti: Elokuun
20. Mutta Yrmy on karhusta kiinnostunut, joskin kyllä se haukkuu
hirveäkin, Jylänki selvittää.
Jahtikaksikko koki Kainuun-reissujen kohokohdan
heti jahdin ensimmäisenä
päivänä. päivä alkoi sorsastuksen lisäksi karhunmetsästys. Karhunpyynti alkoi
tiistaina ja viimeinen kaato-
lupa käytettiin perjantaina.
Suomen Riistakeskuksen
kenttämestari Kauko Kilpeläinen kertoo, että Kainuussa karhuun suhtaudutaan yhtä suopeasti kuin hirveen tai
peuraan.
??Karhun ilmestyminen
pihapiiriin, ei ylitä täällä uutiskynnystä, Kilpeläinen vertaa.
Kenttämestari on itsekin
ollut mesikämmenen kanssa
kasvokkain useita kertoja.
Kilpeläinen myöntää, että
ensikohtaaminen sai pulssin
nousemaan, mutta nykyisin
Karhunmetsästäjät Kainuun riistamailla.
seltään karhun jäljille.
??Ei tämä mikään ainutkertainen tapahtuma ollut.
Karhu on ollut aiemminkin
koiranhaukussa, mutta karhu ei ole ihan helpoimpia
metsästettäviä.
Karhu karttaa ihmistä, aivan kuten karhukoiraakin.
Karhu on nokkela eläin, joka
haastaa karhunhaukkujan
taidoillaan.
??Karhu kyllä vaistoaa mikä on tulossa. Karhukanta
halutaan vakiinnuttaa, joten
kaatolupien määrä väheni.
Karhukantaa leikattiin tuntuvasti jo vuonna 2011, jolloin
kaatolupia myönnettiin 28 ja
niistä käytettiin 25.
Karhunkaadon aikana sel-
visi, että osalle pannoitetuista karhuista panta aiheuttaa
vammoja. Koko Suomeen kaatolupia myönnettiin 132.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
OULAINEN-KUHMO Kuhmon selkoset ovat tulleet tutuksi oulaistelaiselle Antero
Jylängille. Hajut nousevat ylös ja kuivavat.
Jylänki luottaa, että Suomessa suurpetotutkimus kulkee käsi kädessä todellisuuden kanssa. Siitä
huolimatta, vaikka mesikämmenellä olisi pentue matkassaan.
Kuhmo on suosittua suurpetoriistan pyyntialuetta.
Vuosittain karhunpyynti
houkuttelee paikalle satoja
metsästäjiä. Lämpöiset
ilmat ovat karhukoiralle
haastavia, kun jäljet vanhenevat nopeasti. Kotipuolessa Jylänki käy syksyisin hirvenpyynnissä, mutta elokuussa
kutsuu Kainuu.
??Olen käynyt parikymmentä vuotta karhunpyynnissä Kuhmossa. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 29. Alkuvuosina meitä ei ollut Oulaisista
kovinkaan monta, mutta nykyään vakituisia karhunpyytäjiä on toistakymmentä
miestä, Jylänki kertoo.
Oulaistelaiset olivat karhujahdin aloituksessa tänäkin
vuonna. Kaatolupien määrä väheni edellisvuoteen verrattuna esimerkiksi Kainuussa,
kun vastaavasti kaatolupia
myönnettiin lisää Keski-Suomeen. Se voi kulkea satoja metrejä vesistöjen
pohjia, jolloin osa koirista
menettää vainun. Haukkua kuului vajaan
tunnin verran, kunnes koira
katosi. Jylängin vakituinen
jahtikaveri on kuusivuotias
karjalankarhukoira Yrmy alias Peltomaan Rymy.
??Karhua haukkuvia koiria
ei ole meillä kovin paljon,
kun karhunpyynti on Pohjanmaalla vähäistä. Kaatoluvat vastaavat hyvin elukoiden määrää.
??Ei meidän seudulla vielä
ole painetta karhunpyyntiin.
Muutaman vuoden jälkeen
tilanne voi olla toinen.
karhun liikkeitä jää seuraamaan niille sijoilleen. Kainuussa karhukanta
halutaan vakiinnuttaa, kun
taas Keski-Suomeen myönnettiin yhdeksän kaatolupaa
edellisvuoden kahden kaatoluvan sijasta.
Kuhmoon kaatolupia saatiin viisi. Iltapäivällä puoli
viiden maissa alkanut metsäreissu johti karhunkaatoon.
??Yrmy sai vainun karhusta. Myöhemmin tilanne voi
olla toinen.?
Metsästäjät suosivat
Kainuun karhumaita
KUHMO Maa- ja metsätalousministeriö myönsi tälle
vuodelle 132 karhunkaatolupaa. Se osaa käyttää
hyväksi vesiesteet. Kainuussa karhuhavaintoihin on mahdollisuuksia tai ainakin pääsee
kohtuullisen helposti verek-
Kuhmoon myönnettiin viisi karhunkaatolupaa tälle syksylle
Suomessa on
luvallista metsästää ja metsästystä seurataan luvituksin
ja viranomaistarkastuksin.
Seurannan päämääränä on
taata niin pienriistalle kuin
suurpedoillekin riittävä kanta.
Jokaisella on oikeus valita,
miten metsästykseen suhtautuu. Toimitusketju on lähiruokapiirissä lyhyt. Parhaimmassa tapauksessa ostaja tuntee tuottajan henkilökohtaisesti. ?P y r i m m e p i t ä m ä ä n
myös joitakin tapahtumia,
jotta tavara pysyy kierrätyskeskuksessa tuoreena, Nivala
kertoo.
4H:n kirjeessä mainitaan
myös, että Haapavedellä, Merijärvellä ja Raahen Pattijoella 4H on saanut maksuttomat
tilat toiminnan pyörittämiseen.. Karhukanta on runsastunut KeskiSuomessa. Oulaisten kaupungilta yhdistys toivoo uusia tiloja toiminnalleen.
??Mietimme hallituksen
kokouksessa kaupungin
4H:n kierrätyskeskus muutti Vääpelintielle vuonna 2009.
pa Ay toimisi lähiruokapiirin noutopisteenä.
Minkälaisia ruokia lähialueilta on mahdollista saada?
??Ainakin viljaa, kananmunia, teetä ja hunajaa. Kukaan muu ei ole ottamassa vetovastuuta. Koska yhdistys työllistää pitkäaikaistyöttömiä, asia on myös
sillä tavalla kaupungin asia.
Kovin montaa tilaa emme
keksineet, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka
Heiska sanoo.
Heiska kertoo, että tilaasia on nyt teknisen toimiston selvitettävänä.
??Varmasti 4H:lle osoitetaan jotkin tilat ja he sitten
käyvät katsomassa, että soveltuvatko tilat heille, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Heiska sanoo.
4H:n kierrätyskeskus työllistää pitkäaikaistyöttömiä.
??Tällä hetkellä kierrätyskeskuksessa on neljä työntekijää ja määrä on aika vakio.
Työttömien työllistäminen
on molemmin puolin mukava asia. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Arkisto
Karhukanta
TOIMITUS KYSYY
Annika Pienipaavola
??Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Suomessa eli vähintään 1560?
1680 karhua ennen syksyn
2013 metsästyskautta. Alueella on paljon maidontuotantoa
ja marja-alan yrittäjiä. Ainoastaan tinkimaidon saatavuus on hankalaa, sillä sitä koskee
tiukka lainsäädäntö. Palaute kertoo, että aihe
kiinnostaa, nostipa se sitten
esiin millaisia tuntemuksia
tahansa.
Lähtökohta on se, että lantilla on tässä tapauksessa
kaksi puolta. Ja
kun on yhdistyksestä kyse,
niin tilojen täytyisi olla myös
edulliset.Toivomme yhteydenottoja, jotta saamme sopivat ja toimivat tilat Oulaisten keskustasta. Etsimme
sellaista paikkaa, johon ihmisten olisi helppo kulkea,
Oulaisten 4H:n toiminnanjohtaja Ulla Nivala kertoo.
Nivala ei osaa sanoa aikataulua uusien tilojen hankkimiselle, mutta toivoo, että
uudet tilat saadaan mahdollisimman pian. Arvio
sisältää tänä keväänä syntyneet pennut. Torstaina 29. Ovatko ostajat valmiita maksamaan, jos
olemme välikätenä. Kaupungille lähettämässään kirjeessä 4H kertoo, että
nykyisissä tiloissa heillä on
suuria ongelmia sekä ympäristön, että talon suhteen.
Kirjeen mukaan myös yksi
työntekijä on joutunut lopettamaan työt sisäilmaongelmien takia. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
9
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Kunnioittaa omaa,
mutta samalla toisen mielipidettä asiasta.
Kiistatta voi todeta senkin,
että moni mielipide on muuttunut sen jälkeen, kun lähiseudulla liikkuu yhä useammin susi tai karhu.
Yleensä nämä havainnot
nostavat kaatolupien määrän
jälleen tiiviiseen keskusteluun.
Uudet tilat tarpeen
Annika Pienipaavola
annika.pienipaavola@almamedia.fi
OULAINEN Oulaisten 4Hyhdistys etsii uusia vuokratiloja. Missään nimessä
kierrätyskeskusta ei olla lopettamassa, sillä on niin suuri merkitys meille, Nivala jatkaa.
Kierrätyskeskus toimii Nivalan mukaan siten, että ihmiset tuovat vaatteita ja tavaroita myytäväksi ja edelleen
kierrätettäväksi.
. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Alueella on hyviä tuotteita, mutta
ongelma on siinä, että miten kuluttajat löytävät niitä. Koko maan osalta
karhujen määrä on pysynyt
ennallaan.
Vesa Malkamäki laittaa jauhelihaa pakettiin.
Tuleeko Oulaisiin
Kommentti lähiruokapiiri?
Oulaisissa suunnitellaan, että Suomalaisen Lihan Kaup-
ntero Jylänki.
Heli Nurkkala
Kuusivuotias Yrmy on osallistunut useina vuosina karhunpyyntiin Kainuussa.
Metsästystä koskevat lehtijutut ovat tulenarkoja aiheita.
Ainakin mikäli jutuista saatuihin palautteisiin on uskominen.
Palautetta ei pelätä, vaan
sitä otetaan mielellään vastaan. Erillisiä pentueita
arvioidaan olevan 140?170.
??Suomen karhukanta on kokonaisuutena vakaa. Lähiruokapiirissä tuottaja tietää varmasti, että mistä ruoka tulee ja
kuka sen on kuljettanut.
Onko tuotteiden hinnoissa eroja verrattuna kaupan
hintoihin?
??Lähiruokapiirin ruoka voi olla hieman kalliimpaa,
mutta onko mukavampi maksaa ruoasta, kun ei tiedä, mistä se tulee?
Miten lähiruokapiiriin pääsee mukaan?
??Jos joku ei ole päässyt eilen pidettyyn kokoukseen,
meihin voi ottaa yhteyttä lähiruoka-asioissa.
Lihakaupan puolesta kysymyksiin vastaa Vesa Malkamäki.
Tuleeko Oulaisiin lähiruokapiiri?
??Asiassa on monta muttaa. Kaikkia lähellä tuotettuja elintarvikkeita ei ole kaupoissa saatavilla, Anna-Mari Simunaniemi Laatu Tuote -hankkeesta
kertoo.
Miten lähiruokapiirin tuotteet eroavat kaupasta ostettavista tuotteista?
??Kauppa ottaa oman lisänsä päälle ja hinta muuttuu.
Kaupassa toimittajien pitää olla toimintavarmoja ja tuotteita täytyy olla jatkuvasti saatavilla. Esimerkiksi sienestäjä
voi tuoda tuotteensa markkinoille lähiruokapiirin kautta.
Toinen tapa on myydä tuotteita esimerkiksi toreilla. Jos tästä jotakin syntyy, niin ilmoitamme tiedon eteenpäin.
Annika Pienipaavola
omia tiloja, mutta mitään
päätöstä ei asiassa tehty. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Talossa on ollut
sähkökatkoksia ja kattokin
vuotaa.
??Etsimme samankaltaisia, mutta turvallisia tiloja
Esiselvityksen tavoitteena on selvittää ja valmistella kaikki ne välttämättömät asiat, jotka tarvitaan
laajakaistaverkon rakentamisen käynnistämiseksi.
Hankkeen aikana etsitään
toimiva malli huippunopean
laajakaistaverkon rakentamisen toteuttamiseksi ja selvi-
Elämäntarinallista
kirjoitusvalmennusta
KÄRSÄMÄKI Haapaveden
Opisto ja Suomen Elämäntarinayhdistys järjestävät jälleen omaelämäkerrallista kirjoitusvalmennusta. Muita vaihtoehtoja olisivat esimerkiksi oman osuuskunnan
tai oman osakeyhtiön perustaminen.
??Nyt päästään hyppäämään liikkuvaan junaan. Jokainen voi kehittää omaa kirjoittamistaan ja kaikilla on kirjoitettavaa ja sanottavaa. Me
kannamme omia ja sukumme tarinoita. Myös kunnan
on sitouduttava maksumieheksi.
Meneillään on tällä hetkellä
huippunopeita laajakaistayh-
Harrastajateatterit
katselmuksessa
KUUSAMO Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan Harrastajateatterikatselmus järjestetään tulevana viikonloppuna
Kuusamossa. Kärsämäen kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaana Salo tietää, että ajankohtaisesta asiasta on hänenkin
siippansa naapurinmiesten
kanssa jutellut.
??Kiinnostusta sitä kohtaan on, Salo toteaa.
Nykytekniikkaa ajatellen
kyseessä olisivat rajattomat
yhteydet, mikä muuttaisi nykyistä tilannetta paikoin valtavasti.
??Kyllähän se olisi selvä
parannus. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 29. Kärsämäelläkin on
alueita, missä on huono verkko tai langaton järjestelmä.
Esimerkiksi maatiloilla on
niin sähköistä toimintaa nykyään, että niiden kannalta
tämä olisi erittäin hyödyllinen, Salo huomauttaa.
Lähiaikoina kärsämäkiset
pääsevät ottamaan kantaa
siihen, olisivatko halukkaita
ottamaan huippunopean laa-
??Tavoitteena on, että huippunopeat 100 megan laajakaistayhteydet olisivat saavutettavissa yli 99 prosentissa vakinaisista asunnoista sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaisista toimipaikoista enintään kahden kilometrin pituisella kiinteällä
tai langattomalla tilaajayhteydellä .
??Tavoite on tarkoitus saavuttaa vuoden 2015 loppuun
mennessä koko maassa.
Huippuunsa viritetyt laajakaistayhteydet tekevät tuloaan haja-asutusalueille. Lisäksi informoidaan aktiivisesti kuntalaisia
hankkeesta.
Esiselvityshankkeen kustannusarvio on 50?000 euroa.
Osan kustannuksista kattaa
EU:lta saatava avustus.
FAKTA
kosken kuunnelmasta näyttämökantaesityksen saanut
Kuikan pelto sekä Kuusamon
Näyttämön kesäteatteriesitys
Harmaat pantterit. Maakuntaohjelman
2011 . Jos
suunnitelmat toteutuisivat,
voidaan miettiä, lähteekö
Kärsämäki esimerkiksi osakkaaksi, Salo toteaa.
Edessä on esiselvityksen
päätyttyä vielä päätöksentekokierros. Seuraava
kurssi pidetään Kärsämäellä
Sydänmaan Sykkeessä 13.-15.
syyskuuta.
Kurssi on tarkoitettu oman
elämänsä tai sukunsa tarinan
kirjoittamista aloitteleville,
mutta siihen voivat osallistua
myös jo pitempään kirjoittaneet.
Kurssilla annettavan etätehtävän avulla huolehditaan sii-
tä, että kirjoittamisinnostus
jatkuu kurssin jälkeenkin.
Opettajana kurssilla on
kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja Taija Tuominen, joka toimii opettajana
eri puolilla Suomea ja myös
ulkomailla.
??Me kaikki tarvitsemme
kirjoittamisen taitoa. Kärsämäkiset pääsevät sanomaan oman mielipiteensä piakkoin.
jakaistan omaan käyttöönsä.
Vielä sitä ennen on selvitettävänä monia asioita, kuten
hintakysymyksiä.
Koko Kärsämäen kattavan
runkoverkon karkea kustannusarvio on noin 1,8 miljoonaa euroa. 2014 mukaan hyvät
tietoliikenneyhteydet ovat
tulevaisuudessa kylien kehityksen ehdoton edellytys.
Tuominen toteaa.
Pelkkää kirjoittamista
kurssi ei ole, vaan samalla on
mahdollisuus rauhoittua ja
rentoutua.
Rauhallinen, miellyttävä
ympäristö ja saunominen
vuosisataisten maalaisperinteiden mukaan rakennetussa
savusaunassa kruunaa kirjoittamiskokemuksen.
Lauantaina ennen savusaunaa kurssilaisilla on ainutlaatuinen tilaisuus vierailla kirjailija Pentti Haanpään
kesämökillä Korpelaisessa
Ison Lamujärven rannalla.
Esittelijöinä paikalla ovat
Pentti Haanpään Seuran sihteeri Seija Hankonen ja hänen miehensä Tapani Hankonen.. Kärsämäellä asia
on parhaillaan selvitettävänä. Katselmuksen raadissa toimivat
näyttelijä-ohjaaja Saija Jäntti, näyttelijä Antti Laukkarinen ja näyttämötaiteen läänintaiteilija Jouni Rissanen.
Katselmuksen yhteydessä
järjestetään neljä harrastajille
suunnattua teatteritaiteen
kurssia (lavastus, teatterilaulu, stand up ja näyttelijäntyö)
sekä seminaari, johon on lupautunut alustajaksi Oulun
teyksiä koskeva esiselvitys.
Kärsämäen kunnanhallitus
on istunut asian vuoksi parikin kertaa, viimeksi viime viikolla.
Yhteistyötä Kärsämäki tekee Pyhäjärven suuntaan.
Neuvotteluja laajakaistahankkeen toteuttamisesta
Kärsämäki on käynyt sekä
PyhäNet Oy:n että Siikaverkko osuuskunnan kanssa.
Kärsämäen kunnanhallitus hyväksyi PyhäNetin
kanssa neuvotellun yhteistyösopimuksen. Niiden muistiinmerkitseminen on äärimmäisen tärkeää ja arvokasta,
Pitkälle tulevaisuuteen vaikuttava investointi on kyseessä. Laajakaistaverkolla
on huomattava merkitys yritysten toiminnan, asukkaiden elin- ja asumismahdollisuuksien sekä palvelujen järjestämisen kannalta tulevaisuudessa.
Hyvä tietoverkko edistää
elinkeinojen kehittymistä,
terveydenhuoltoa, kouluja ja
tuo uusia toimeentulomahdollisuuksia toimialueelleen.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelma 2030
-asiakirjassa todetaan, että
maaseudun perusinfrastruktuurin säilyttäminen ja nopeiden tietoliikenneyhteyksien kehittäminen ovat edellytyksenä maaseudun elinkeinotoiminnan kehittämiselle. Tallenteen esivalintaan
lähetti 14 ehdokasta.
Mukana ovat Pudasjärven
Näyttämön Rakas pappimme, Kajaanin Harrastajateatterin Oikeusjuttu, Ylivieskan
lukioteatteri Lutten koulusurmaaja teemaan pureutuva
Bang, bang you`re dead, Raahen Teatterin Pentti Saari-
tetään onnistumisen edellytykset toiminnan käynnistymiselle. elokuuta 2013
10 PUHEENAIHEET
Entistä
enemmän
vauhtia
maalle
Laura Seppä
A
Kyllähän se on
selvä parannus.?
Jaana Salo
Kärsämäen kunnanhallituksen
puheenjohtaja
Laajakaista: Huippunopeus tuntuu kiinnostavan
kärsämäkisiä.
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
KÄRSÄMÄKI Päivänpolttava puheenaihe Kärsämäellä
on nyt huippuunsa viritetty
nopeus.
Suunnitteilla on 100 megan laajakaistayhteyksien rakentaminen haja-asutusalueille. Katselmukseen
on valikoitunut esiraadin valintojen perusteella viisi esitystä. Harrastajateatterikatselmuksen isäntänä toimii
Kuusamon Näyttämö. Katselmuksen odotetaan myös
runsaasti teatterikärpäsen
puraisemaa yleisöä.
nuttaa, ylläpitää, hoitaa ja
hallinnoi huippunopeat valokuituyhteydet Kärsämäen
kunnan alueella.
Pyhäjärven suuntaan viritellyn yhteistyön taustalla
ovat Jaana Salon mukaan
esimerkiksi aikataulusyyt rahoituksen hakemisessa. Ennakkoilmoittautumisen perusteella kaikille kursseille on
runsaasti tulijoita.
Katselmuksen tarkoituksena on olla Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan harrastajat
yhteen kokoava koulutuksellinen teatteritaiteen tapahtuma, jolla lisätään harrastajien
keskinäistä vuorovaikutusta
ja osaamistasoa sekä haetaan
teattereille lisänäkyvyyttä
pohjoisessa kulttuuritarjonnassa. Liittymän käyttöönsä haluavat kärsämäkiset maksavat vain osan kustannuksista. Yhtiö raken-
kaupunginteatterin johtaja
Mikko Kouki, joka haastaa
kuulijansa dialogiin omasta
taiteellisesta urastaan
yhteislaulua
20:00-20:30 Lyyli Nevanperä: Karjalaisia KirjastoNäyttely:
tarinoita lukusalissa
Juhani
aineiston
Taidetalo Väinölä
Palmun
20:30-21:00 Eeva Wojnarski tulkitsee
poisto18:00- Vieraana Juhani Palmu ja
uusimmat
runoin Valovoiman valokuvia myyntiä
hänen uusimmat työnsä
työt
21:00-21:30 Runovalokuvashow:
Jokihelmen
Liisa Alho, Lea Mattila
kirjoittajat:
Taidekatu Oulaistenkatu Myllyltä kirkolle
ja Valovoima
Tekstejä
18:00-24:00 Vapaata esiintymistä,
21:30-22:00 Anne Joutsijärvi: On hetki kirjastoHuiman
katu on vapaa!
salissa;
junnut: kahvia,
jolloin -lapsuusmuistoja
lausuvat
vohveleita,
Muusat vierailevat taiteiden yössä
22:00-22:30
Jonimatti Joutsijärvi:
omat
makkaraa,
Oulaisten Kantritanssijat
Runoja ja lauluja
taulunsa
lihapiirakkaa,
Bongaa haamu: Nuorisovaltuusto hampurilaisia.
Nuoppari avoinna klo 18-23:30 Sahankatu 2B
Oulaisten
Puuparantola Revonkatu 1 Nuorisoseura: Nuoppiksen viralliset syyskauden avajaiset
Seinäpuukäriste18:00-23:00 Nuorten kuvataidepaja:
merkki18:00-22:00 Sarjistyöpaja:
makkaraa
Anna Karjula
tilataideUlla-Mari Palosaari
Penttilä Putilankatu 1
18:30-19:00 Helluntaiseurakunnan laulu-
tilaisuus ja yhteislaulua.
Sateen sattuessa Kaaritemppelillä.
19:00-23:00 Muusien valokuvat ja esittely. 4H-kahvio:
Kokemuksellinen esitys
Angry
21:15-21:30 Taikuri Petteri Närhi:
birds-kisa
aikuisten esitys
pihalla
Yläkoulun musiikkiluokka
teos
Oulaistenkatu 58
18:30-19:00 Musiikillinen eläinsatu:
Jokilaaksojen Musiikkiopisto
19:00-19:30 Oulaistelaisten lasten harmonikkakonsertti: Jokilaaksojen Musiikkiopisto
19:30-20:00 Harmonikka soi Jari Rahkonen taituroi
Lux Aeterna
Lukio Koulutie 3
18:30-20:00 Valovoimaisia historian henkilöitä:
tunnistuskilpailu
18:00-20:00 Shakin näytösotteluja puisto-
shakkinappuloilla: Shakkilaakso ry
lukion pihalla
Soihtula Tanhupolku 18
18:15-18:45 Kansantanssia: Soihtulan
Sähikäiset ja Sarastus
Soihtulan
kahvio
klo 1821:30
18:45-19:00 Rengin rakkaus -näytelmä:
Petäjäskosken Nuorisoseura
19:00-19:45 Folkjam ?tanssiliikuntaa ja opetusta:
Hanna Siltala
20:00-21:30 Opettelemme discofoxia suomalaisittain -alkeiskurssi: Helinä ja Esko Tuura
Kirkko Oulaistenkatu 57
19:00-20:00 Jukka Ketola, urut
Kulman kino:
klo 21 Kekkonen
tulee ?elokuva 5,-
Kaisa Silvasti, laulu
Lausujat Pia Koistinen ja Lea Mattila
Yhteisiä virsiä
20:00-20:45 Oulaisten Nuorisokuoron lauluyhtye
Janne Nietula, trumpetti
Tapani Tirilä, harmoni ja piano
20:45-21:15 Yksinlaulua: Sari Rajaniemi, Markku
Järvelä ja Vuokko Pelkonen
21:15-22:00 Oulaisten Kirkkokuoro, Yhteisiä virsiä
22:00 Iltahartaus: rovasti Jaakko Arppe
Tervetuloa!
Oulaisten Sivistyslautakunta ja
Oulaisten Valovoima ry kiittää
Oulaisten järjestöjä ja esiintyjiä.
Tapahtumasta on tehty ympäristönsuojelulain (86/2000) 60§:n mukainen meluilmoitus.. ilm. disko
Musiikista huolehtii Carnival-disko
Kahvio
klo 19 Kevyesti kesäillassa: Oulaisten Nuorisok
Katukuva/Väinölänranta
Kaikki tilaisuudet ovat maksuttomia.
Muutokset mahdollisia.
Oulaisten Nuorisoseuran tukkilaiset:
klo 20.30 Soihtulan piha, Penttilän talo, silta
Muutokset
klo 22.00 Lähtö kirkkoveneillä Kirjaston rannasta
mahdollisia
klo 22.30 Saapuminen Väinölän rantaan
-Taiteiden
Yö 2011 haasteen luovuttaminen
Kaikki
seuraavalle
tilaisuudet
22.50 Tilaisuuden lopettaminen: Lea Mattila ovat
Väinölänrannassa makkaramyynti
maksuttomia
OULAISTEN TAITEIDEN YÖ
Nuorisotila
PE 30.8. 044-2677744
klo 20.00 Soihtulan Sähikäiset: esitys ja harjoittelua
klo 21.30 Countrytanssijat: esitys ja harjoittelua
Kahvio
Soihtula ulkoalue:
Kasviskoristelua näytteillä ja työnäytöksiä:
Kartanohotelli Törmänhovi
Kartanohotelli Törmänhovin ruokapannu:
Kauratasku naudanlihatäytteellä (kioski)
Jäähalli
Kirkko
klo 19 Ohjelmaa lapsille,
?Hyvän Paimenen matkassa?
klo 19:30 Veteraanilaulajat Ylivieskasta,
Haapavedeltä sekä Oulaisten miehiä. Oiva Sav
ja Hanna-Maria Keränen, johtaa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Markkina- illalla tanssit. Hanuristi
Sahan valokuvia Oulaisten kotiseutuarkistosta.
kentän tapahtumat
juontaa Kyösti Salo palaa yleisön
klo 20.00 Kirjailijavieras Tiina Piilola haastattelussa
Tuula Aitto-oja. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Oh- suja ja vasikoita.
klo 13-24
jelmassa on musiikkia ja ki- avoinna
Suosittu
halkohuutokaupklo 18.00 TaiteidenpaYön
avaus /meklarina
Tuula Aitto-oja
sailua.
uusitaan,
toimii
klo 18.15 kylät
Taikuri Petteri
Närhi
Pohjois-Pohjanmaan
Esko Kotila.
klo 18.30 Oulaisten
Sahan
alueen elämän
ry:stä juhlatervehdyksen
tuo
Nuorisoseuralla
pidetään
muistelua.
Juontaa
Sakari
Takalo-Eskola
pj. Puutoslista saatavilla.
Digitoimme kuvasi heti.
NÄYTTELYT KIRJASTOSSA
Puukkoja paikallisten harrastajien kokoelmista
Luonnon lumoa/ Hilkka Saukon maalauksia
Kirjastoaineiston poistomyynti
Väinölä
klo 18-22 Valovoiman näyttely
klo 20.30 Taikuri Petteri Närhi
klo 21.00 Vanhaa Oulaista diakuvin: Veli Seppälä
Penttilä Putilankatu 1
klo 19.30 Teatteriyhdistys Rompooli:
Ensimmäinen koulupäivä
klo 20.00 Helluntaisrk: musiikkia
klo 20.45 Countrytanssijat
klo 22.00 Teatteriyhdisty Rompooli:
Alman ja
Einarin viskikakku
Soihtula
klo 18- Taidetta lapsilta- näyttely
(Ryhmis ja päiväkodit)
klo 18- Luo taidetta: vapaa
tilaisuus tehdä kuvataidetta isoille papereille vesi-,
sormi- ja liituvärein: avoinna koko illan
klo 18- Myyjäiset: Kaikille avoin ja ilmainen tilaisuus
tulla myymään kättensä töitä; ennakkoilm. Eero Kääriäin
trumpetti.
klo 20:30 Runoryhmä Kriivareiden Haavan lehd
runonsäveliä Kari Tuovila.
klo 21 Kirkkokuoro Oulaisista ja Haapavedeltä,
Jukka Ketola.
klo 21:30 Toivevirsiä
klo 22 Saksofonikvartetti
klo 22.30 "Hartaita säveliä", solistit Vuokko
Pelkonen, Yrjö Poutiainen ja Anne-Mari Sirviö.
klo 23 Sotilaan virsikirjan virsiä, Oulaisten
puhallinkvartetti
klo 23.30 Kompletorio, Jaakko Arppe.
Kahviteltta huoltorakennuksen vieressä illan aja
Yläkoulun musiikkiluokk
klo 18-20.30 Musiikkiluistelua: ilmainen
luisteluvuoro musiikin kera
klo 21-23 Jäädisko: Yli 13-v. KLO 18-24
Väinölänranta
(Sahankatu 2 B, kirjaston takana)
Avoimet ovet klo 18-24
Luvassa herkkuja, yhdessäoloa ja pelailua
Tapahtuman avaava lasten kulkue
lähtee kirjastolta klo 17:45.
18:00-19:00 Aloitus, juontajana Tuula Aitto-oja
Juho Oksan koulun lasten, yläkoulun ja lukion musiikkiryhmän vetämä kulkue saapuu Väinölän rantaan; Taiteiden yön esiintyjät ja yhdistykset lavalla.
Yökirjasto avoinna klo 13-24, Sahankatu 2
17:45-18:00 Lasten ja nuorten kulkue kirjastolta
Väinölän rantaan
21:30-23:00 Huipennus, juontajana Tuula Aitto-oja
18:30-19:30 Muistelutilaisuus Oulaisten myllyistä:
21:30-22:00 Taiteiden yön Muusat
Sakari Takalo-Eskola
22:00-22:15 Oulaisten Nuorisoseura: Sähikäiset
18:30-19:15 Katja Huhtahaara: Kokeile
22:15-22:30 Oulaisten Kantritanssijat:
kirjoittamista! ?työpaja Sumpussa
Rätväkkä lopetus
19:30-19:45 Jokihelmen kirjoittajat livenä
22:45 Taiteiden yön haasteen luovutus
19:45-20:00 Taikuri Petteri Närhi: esitys lapsille
23:00 Valoa yössä . Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Markkinahumua ja
vehkeiden tuuletusta
RAAHE-ALPUA Alpuan kylällä juhlitaan lauantaina
kahdella tapaa.
Kylä juhlii 450-vuotista
taivaltaan, Elomarkkinoille
tulee ikää 10 vuotta.
Markkinoiden järjestäminen aloitettiin silloisen ?kyläpäällikkö. Jouni Jurmun
ideoimana ja kyläyhdistyksen organisoimana.
Markkinat ovat koko kylän
yhteinen voimanponnistus,
ja markkinat ovat kylän vuodenkierron kohokohta.
Pääjärjestäjinä ovat jo vuosia toimineet kyläyhdistys ja
nuorisoseura.
Mukana on myös metsäs-
tysseura sekä paljon kyläläi- omistajat tuovat aarteitaan
siä järjestötoiminnan ulko- nähtäväksi.
Erikoisin nähtävyys lienee
puolelta.
Talkoolaisia tapahtuman kuitenkin Yrjö Verkasalon
järjestämiseen osallistuu traktorinlavalle rakentama
useita kymmeniä. Keijo Pylväs. ?Kaikki ky- pyynnöstä tanssilavalle, soklo 21 In Passionata Tommy Taberman -runonlän vehkeet tuulettumaan?
- listinaan
lausuntaa ja vapaa
mikki Timo Herranen.
teemalla vanhojen
koneitten
klo 21-24
Työnkuvat Oulaisten kotiseutuarkistosta -
Oulaisten Taiteiden Yö pe 20.8.
Kirjasto
arkistokuva Taimi Laitala
valokuvashow.
Valokuvakeräys koko illan. Torstaina 29. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
11
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Tuula
Kaurala p. Elomark- sauna ja maitotankista tehty
kinoiden perustan muodos- vilvoitteluallas.
tavat
kymmenet
Lasten kotieläintarhassa
markkinamyyjä,t ja osasto- voi rapsutella lampaita, posjaan pitävät yhdistykset
010 665 5145.
PYHÄJOKI
Jumalanpalvelus kirkossa su
1.9. Asiakasvastaanoton puhelinnumero
on 044-7118670.. 28.2.2014.
Merijärven
diakoniatyöstä
vastaavat toistaiseksi Yli-
vieskan diakoniatyöntekijät
Jaana Tuomi, Satu Similä,
Sari Viitala ja Kaisa Päivärinta, jotka päivystävät tiistaista
perjantaihin klo 8.30 . Olen maalannut joitain teoksia hepreankielisestä Vanhasta Testamentista, ja näyttelyssäni on
esimerkiksi esillä Itkumuuriöljyvärimaalaus, joka on iso
työ, kooltaan 90x120 senttimetriä. klo
10.
Kirkkoherranvirasto
p. klo 12 Kaikille avoin
muistipäivä seurakuntatalolla.
To 5.9. Pyhäjokiseutu tavoitti Juhani
Palmun ja hänen vaimonsa
Leila Palmun puhelimitse.
??Meidän työntekijä tuo
taulut Oulaisiin tänään, ja tulemme perässä torstaina
kunhan Juhanin vointi kohenee, Leila Palmu kertoi keski-
viikkona iltapäivällä.
Taidetalo Väinölässä on
esillä Palmun iso mittava kokoelma hänen teoksiaan.
??Keräsimme Alahärmän
Knuuttilanraitin Galleria Palmusta melkein kaikki Juhanin työt, ja ne ovat esillä Oulaisissa, Leila Palmu kertoo.
Palmun näyttely koostuu
töistä, joita hän on maalannut muutaman viime vuoden
aikana.
??Näyttelyn teoksissa on
esillä eri teemoja. Musiikkitarjonnasta vastaavat yksinlaulajat ja kuorot. 08-477119, fax 08-477425
Diakoniatyöntekijä Marianne Joensuu on virkavapaalla 1.3.2013 . alkaen klo
18.30.
Lapsikuoro srk-talolla torstaisin 5.9. Kirkossa
kuullaan myös lausuntataidetta, jota esittävät Pia Koistinen ja Lea Mattila.
pepe arkila
Luontomuusa tervehtii taideyössä.
Palmun
teokset
näytillä
Taidetta: Taidemaalari
Juhani Palmun 150 näyttävää teosta ovat esillä
Taidetalo Väinölässä.
Kati Järvenpää
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
OULAINEN Taidemaalari
Juhani Palmun näyttäviä
teoksia pääsee ihastelemaan
Taidetalo Väinölässä.
??Perjantaina Oulaisten
Taiteiden yössä Juhani Palmu on paikan päällä esittelemässä teoksiaan. klo 9 Päivä- ja Perhekerhot alkaa Seurakuntatalolla.
klo 19 SRK: n Lähetysseurat
Rauhanyhdistyksellä . Itkumuuria en ole
maalannut ihan perinteisellä
maalaustavalla, vaan olen
muuttanut tekniikkaani.
Näyttelyn tauluissa on esillä
ihmissuhde-aiheita, ja muutama maisemateoskin, Juhani Palmu kertoo.
Palmu toi näyttelynsä esille Oulaisiin Osuuspankin joh-
Taidemaalari Juhani Palmun (oik.) uusimpia taideteoksia on nähtävillä perjantaista lähtien Oulaisten Tai
kanssa Oulaisten Taiteiden yöhön.
SEURAKUNTAVIIKKO 29.8.-5.9.2013
Kun suru koskettaa
- Kuolin- ja surukiitos-ilmoituksen voit suunnitella kaikessa rauhassa läheistesi kanssa
kotona.
- Jos tarvitset apua ilmoituksen laatimisessa,
ota yhteyttä Pyhäjokiseutuun
puh. Näyttelyssä on
grafiikkaa ja öljyvärimaalauksia, Taidetalo Väinölän näyttelyhoitaja Hannele Himanka kertoo.
Juhani Palmun oli tarkoitus tulla eilen Oulaisiin näyttelyään pystyttämään, mutta
hän joutui perumaan tulonsa
huonon vointinsa vuoksi. klo 13.
Kirkkokuoro srk-talolla keskiviikkoisin 4.9. klo 10.
Metsäkirkot su 1.9. 433119.
Suljettu ma ja ti 2.-3.9.,
avoinna ke 11-14.
www.pyhajoenseurakunta.fi
MERIJÄRVI
Kastettu: Inga Amanda Tanska
Su 1.9. Taidetalo Väinölässä on esillä taiteilija Juhani Palmun maalauksia.
Taidekatuna toimivalla
Oulaistenkadulla tapahtuu
läpi Taiteiden yön aina iltakuudesta puoleen yöhön.
Omat tapahtuma-antinsa
tarjoavat Penttilän talo tapahtumineen.
Nuopparissa käynnistyy
sarjistyöpaja ja puuparantolassa nuorten kuvataidepaja.
Lukiossa syvennytään shakkipelin saloihin ja tunnistuskilpailuun.
Soihtulassa tanssitaan ja
näytellään ja musiikillista ohjelmaa on täynnä myös yläkoulun musiikkiluokka.
Kirkossa taideyön ohjelma
alkaa iltaseitsemältä. elokuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
Taiteiden
yössä
tarjontaa
OULAINEN Taiteiden yönä
on runsas tapahtumakattaus.
Maksuttoman ohjelmatarjonnan polkaisee perjantaina
käyntiin lasten ja nuorten
kulkue, joka lähtee kirjastolta
kohti Väinölänrantaa kello
17.45.
Varsinainen tapahtumaavaus alkaa Väinölänrannassa iltakuudelta.
Ohjelmatarjontaa riittää
eri puolilla Oulaista. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa . klo 17 Seurat salmenrannassa.
Merijärven kirkko avoinna
elokuun ajan klo 9-21!
Seurakuntatoimisto avoinna maanantaisin klo 9-12.
Keskiviikkoisin ja perjantaisin toimiston puhelinpäivystys klo 9-12.
Antti Sakko 044-7118634
Pekka Favèn 044-7118635
Markku Sakko 044-7118633
p. Aatos
Mehtälä, Teuvo Kämäräinen.
Ti 3.9. 10.00
toimitalo Pietarin diakoniatoimistossa Terveystie 11
ilman ajanvarausta. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 29. Pekka Favèn, Markku Sakko.
Ma 2.9. alkaen klo 17.30.
Jumalanpalvelus su 8.9. Palmun
näyttely on Taidetalo Väinölässä esillä syyskuun loppuun saakka. klo 12
Pohjankylän ja Yppärin metsästysmajoilla.
Perhekerho Sarpatissa ti 3.9.
klo 10.
Ystäväkerho seurakuntatalolla ke 4.9
12.1.1956 Kärsämäellä
k. Juhani ei ole pystynyt maalaamaan vasemmalla kädellä ollenkaan, vaan hän on maalannut oikealla kädellä. Jääskeläinen 044 2087040
RANTSILA Siikalatvan Kukka 044 2934165
VIHANTI Nygård 045 3554330
HAAPAVESI Repo Ky 08 452237
Järvikyläntie 182, Nivala
puh. 16.
Muut tapahtumat
Pe 30.8. Klo 11.30 Ry:n pyhäkoulut: 1. ja 2. Verenluovutuspaikkana voi toimia paikkakunnasta riippuen esimerkiksi nuorisotalo, oppilaitos,
seurakuntatalo tai muu sijainniltaan keskeinen tila.
Moni verenluovuttaja on
luovuttanut kaikki kertansa
liikkuvissa verenluovutustilaisuuksissa . Pohjolankatu ?
Honkamaja
Su 1.9. 12.
Su 8.9. su 8.9. Uuden luovuttajan tulee olla alle
60-vuotias.
Miehet voivat luovuttaa
verta noin kahden ja naiset
noin kolmen kuukauden välein.
Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja
sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l.
Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.
Soveltuvuuden verenluovuttajaksi voi tarkistaa
etukäteen osoitteessa www.
sovinkoluovuttajaksi.fi tai
soittamalla ilmaiseen luovuttajainfoon 0800 0 5801 .
To 29.8. Seurat ry:llä
??Suorittanut ulkomaisia taideopintoja Fachhochschule
Kölnissä vuosina 1991-1993.
??Jäsenenä Saksan taiteilijaseura BBK:ssa, Hämeenlinnan
taiteilijaseurassa ja Castrénseurassa.
??Suomen Taidemaalariliiton
kokelasjäsen vuodesta 1995.
Toiminut useiden taidekurssien opettajana Suomessa.
??Ateljeet Helsingissä, Nizzassa ja Alahärmässä.
idetalo Väinölässä. ry:llä, 3. Vaimo Leila Palmu (vas.) tulee myös Juhanin
Luovutus
tulee taas
Rakkaamme
Martta
KIVIMÄKI
s. Ry:n
seurat Peltokartanossa klo
12.30, Rantakartanossa klo
13.30 ja kirkossa klo 18.
Su 1.9. Uusheräyksen seurat
Matkanivan rukoushuoneella
klo 14, Seija ja Alpo Pennanen.
Perheasiain
neuvottelukeskus Terveystie 11, Ylivieska, ajanvaraukset ma-pe p.
425990
Palveleva puhelin 01019 0071
Avoinna: ti-to, su 14-18
Väinölänkatu 1, Oulainen
044 4793 259
JUHANI PALMUN
uusimmat työt
Taidetalo Väinölässä
30.8.-29.9.2013
JUHANI PALMU
vieraana
Taiteiden Yönä
perjantaina 30.8.!
Vapaa pääsy.
TERVETULOA!. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
ELÄMÄNMENO 13
Palmujen kuva-arkisto
Juhani Palmu
??Turussa vuonna 1944 syntynyt taiteilija, joka on opiskellut
taidetta muun muassa Kalle
Rautiaisen ja Onni Ojan ohjauksessa.
taja Kai Pajalan pyynnöstä.
??Minulla on omassa kokoelmassani 30:ntä Palmun teosta, ja olen ystävystynyt Juhanin kanssa vuosien varrella. 08-4459 800
www.nivalankivi.com
SEURAKUNTAVIIKKO 29.8.-5.9.2013
OULAINEN
Kastettu: Kaisla Unna Maria
Niskanen, Liinu Leona Ojala
Jumalanpalvelus
Su 1.9. Nesteen risteys . Kehäkatu . Tervetuloa kahvittelemaan, pelailemaan ja juttelemaan päihteisiin liittyvistä
asioista sekä kaikesta mahdollisesta muusta.
To 29.8. Jumalanpalveluksen jälkeen on kirkossa
rippikouluinfo.
Diakoniatyö
To 29.8. Yleisimmin käytetyt lääkkeet, kuten
verenpaine-, kolesteroli- ja
lievät masennuslääkkeet, eivät lääkkeinä estä verenluovutusta.
Verenluovuttajan tulee olla terve, 18?65-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Vuoden 2014 rippikoululaiset ja
vanhemmat osallistuvat jumalanpalvelukseen. Pinola
s. Siltakatu . Lauluseurat Matkanivan rukoushuoneella klo
18, Jouko Lauriala ja Tauno
Lahtinen.
Ke 4.9. 14.8.2013 Leppävirralla
Rakkaudella muistaen ja syvästi kaivaten
Jukka
Riitta ja Tuire perheineen
sisarukset perheineen
sukulaiset ja ystävät
Vaikka tiesimme surun saapuvan,
silti toivoimme elämän jatkuvan.
Muistot rakkaat vie eteenpäin meitä.
Vaikka on sydän, silmät täynnä
kyyneleitä.
Siunattu läheisten läsnäollessa.
Lämmin kiitos osanotosta ja muistamisesta.
HAUTAKIVET
OULAINEN Haut.toim. Metsäkirkko Honkamajalla klo 13, Mari Jussi-Pekka.
Nuorisotyö
klo 16.
Su 8.9. Messu klo 10, Jaakko
Arppe. 15.9.1930 Pyhäjoki
k. Pyhäkoulu saarnan aikana kirkon taukotuvassa.
Kerho- ja pyhäkouluasioissa
yhteydenotot elokuun loppuun asti Ritva Pärkkä puh.
044 5797432 / ritva.parkka@
evl.fi
Muutos päiväkerhoaikaan:
Ke 4.9. Hintsalalla, 4. . Viimeiset neljä vuotta
ovat olleet Juhanille vaikeita.
Kivut ovat välillä kovia, ja Juhani liikkuu pyörätuolilla. alkaen Jauhinkangas 1
klo 13.30 . Kirkon parkkipaikka klo
9.45 . Rukouspiiri klo 17.30
kirkossa.
Pe 6.9. Toivottavasti tilanne paranee, ja
hän pystyy jatkamaan maalaustaan normaalisti vasemmalla kädellään.
Leila Palmun mukaan Juhani Palmun viime aikojen
öljyvärimaalauksissa on esillä paljon ruskeaa ja kimaltelevaa kultaa.
??Juhanin työt ovat nykyään modernimpia, nuoret ihmiset tykkäävät niistä.
Palmu on pitänyt useita
yksityisnäyttelyitä sekä Suomessa ja ulkomailla. Toholankatu . joko yhdellä tai
usealla eri paikkakunnalla.
Luovuttamassa voikin käydä
missä tilaisuudessa tahansa,
sillä kaikki verenluovuttajat
ovat yhteisessä rekisterissä.
Suurin osa suomalaisista
voi luovuttaa verta. Sanajumalanpalvelus
klo 10, Mari Jussi-Pekka. Yksityisnäyttelyitä on ollut muun
muassa
Pariisissa,Tukholmassa,
USA:ssa, Saksassa ja Sveitsissä.
OULAINEN Liikkuva verenluovutustilaisuus tulee lähelle luovuttajaa.
Oulaisissa mahdollisuus verenluovutukseen on seuraavan kerran perjantaina 6.
syyskuuta Sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksella kello
12-17.
Noin 40 prosenttia kaikesta Suomessa luovutetusta verestä luovutetaan liikkuvan
veripalvelun järjestämissä
verenluovutustilaisuuksissa.
Eri puolella Suomea järjestetään tänäkin vuonna noin
1400 liikkuvaa verenluovutustilaisuutta. Vintissä klo 18 nuorten iltojen ideointia, kaikki
riparin käyneet tervetulleita
iltaan.
Pe 6.9. Toimintailta ry:llä klo
18.
Su 8.9. Häröllä. Isko-leiri
Honkamajalla.
Su 8.9. Klo 10 kirkossa sanajumalanpalvelus, jonka jälkeen
kirkossa rippikouluinfoa tuleville riparilaisille ja vanhemmille.
Pyhäkoulu-, lapsi- ja perhetyö
Ti 3.9. Sotiemme veteraanien,
sotainvalidien, kaatuneiden
omaisten ja naisjaostojen kirkkopyhä.
Su 8.9. Sotiemme veteraanien,
sotainvalidien,
naisjaostojen,
kaatuneiden
omaisten, vanhusten, eläkeläisten, liikuntavammaisten ja
omaishoitajien yhteinen retkipäivä Honkamajalla.
Linja-auton reitti: Talli klo
9.30 . Matkahuolto klo 10 . Ry:n pyhäkoulut klo
11.30 Ylikuljun mökillä. Perhekerho srk-kodin
leikkikentällä klo 10 . Nuotioilta ry:llä klo
18.
Su 1.9. Oulaistenkatu . Torstaina 29. Viimetippa klo 11 yri-
tystalolla. 25.8.2013 Haapavesi
Hiljaa saapui lempeä yö,
sydän uupunut levon sai,
valkeni ikuinen sunnuntai.
Aino-sisko perheineen
Kiitos yhteisistä päivistä lapsuuden,
kiitos vuosista jälkeen sen.
Sua kaipaamme aina, täti kultainen.
Sisarusten lapset perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan
sukulaisten ja ystävien läsnäollessa Pyhäjoen kirkossa 14.9.2013
klo 10, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla.
Rakkaamme
Sirkka Anneli
KROGERUS
o.s. Ajattelin, että olisi hienoa
saada tänne Oulaisiin esille
Suomen kuuluisimman taiteilijan töitä, ja Juhani innostui ajatuksesta, Pajala kertoo.
Leila Palmu kertoo Juhanin voinnin olleen eilen niin
huono, että he eivät uskaltaneet lähteä Oulaisiin.
??Elämme päivä kerrallaan
Nykyään tulee entistä enemmän
esille musiikin -ja taiteen tervehdyttävä vaikutus. On tärkeää, että Kokkolan ja Oulun puolivälissä on tarjolla myös musiikillisia live-esityksiä. Penttilä oli tunnettu kuoronjohtaja Oulaisissa, joten
haluamme tuoda esille myös
FAKTA
??Oulaisten Musiikkiviikkoja
vietetään 27.kertaa
??Luvassa on 14 upeaa ja monipuolista konserttia.
??Musiikkiviikoilla on myös
Virsi Elää ! - viikonlopputapahtuma, jossa perehdytään Oulaisissa 125 vuotta sitten eläneen dir.cant Kustaa Penttilän
tuotantoon.
??Kävijätavoite 3500
??Musiikkiviikkojen budjetti on
130 000 euroa
??Oulaisten kaupungin tuki tapahtumalle on 43 000 euroa
sen, että Oulaisissa on ollut
kuorokulttuuria kauan. elokuuta 2013
14 ELÄMÄNMENO
Outi Törmälä
Oulaisten Musiikkiviikot käynnistyvät tunnetulla muusikkopersoonalla Olli Mustosella. Merkuriussalissa kuullaan Mustosen upea ohjelmisto, jonka hän esittää myös marraskuussa Carnegie Hallissa New Yorkissa.
Musiikkinautintoja tarjolla
Musiikkiviikot: Syksyinen kolme viikkoa kestävä kulttuuripiristys Oulaisissa.
Kati Järvenpää
kati.jarvenpaa@almamedia.fi
OULAINEN Musiikinystävät
ovat odotelleet malttamattomina millaisia mieltä piristäviä ja mieleenpainuvia esityksiä on tiedossa tänä syksynä Oulaisten Musiikkiviikoilla. Musiikkiviikkojen monipuolisen ohjelmiston julkistettiin eilen, ja tarjolla on taas
monipuolinen konserttikattaus.
??Voin todeta, että Musiikkiviikkojen anti on tehty yhteistyöllä ja hyvällä työryhmällä, Oulaisten kaupungin
sivistys- ja kulttuurijohtaja
Minna Vilenius totesi.
Musiikkiviikkojen taiteellisen johtajan Tapani Tirilän
mukaan on hienoa, että Oulaisten kaupunki on mukana
entistä enemmän Musiikkiviikoissa.
??Minulla on vahva tunne,
että kaupungilla on asiassa
nyt vahva ja selkeä tahtotila.
Olemme saaneet järjestelyihin apua. Harri
Turunen on tutkinut Penttilän tuotantoa ja hänen historiaa. Suomalai-
nen fadolaulaja Kirsi Poutanen esittää Tarja Härkösen
tekstisuomennuksia fadokonsertissa. Kustaa Penttilästä tullaan julkaisemaan Turusen
tekemä juhlakirja, Tirilä kertoo.
Lapsille on luvassa svengaavaa ja juonellista musiik-
ki, jota tarjoilee Lastenmusiikkiyhtye Ammuu.
??Konsertti on lauantaina
iltapäivällä, joten pienemmätkin lapset jaksavat tulla
kuuntelemaan konserttia
päiväunien jälkeen, Oulaisten Nuorisotoimenjohtaja
Sanna Mäyrä kertoo.
Musiikillisesta sanataiteesta voi nauttia Aina siellä
missä en ole - konsertissa,
jossa Anna-Mari Kähärän
sävellykset rakentuvat Mika
Waltarin nuoruuden runoille.
Kitaravirtuoosi Marzi Nymanin lauluesitykset ja Pertti
Sveholmin lausumat runot
tekevät esityksestä tunteikkaan.
Pohjan Sotilassoittokunta
puhaltelee Jokilaaksojen
asukkaille jäähyväissäveliään, sillä soittokunta lakkautetaan vuoden 2013 lopussa.
Timo Alakotilan luotsaama
Tango-orkesteri Unto soittaa
tangoklassikoita uusina sovituksina.
Musiikkiviikkojen upean
tarjonnan kruunaa nuorison
suosikki Haloo Helsinki!rockyhtye.. Penttilä oli tunnettu
erityisesti Siionin virsien ja
vanhan virsikirjan virsien
kuorosovituksista. Suunnitteluryhmässä ovat olleet mukana Vileniuksen ja minun lisäkseni
Harri Turunen, Helena
Vuolteenaho, Anu Kurvinen sekä Oulaisten kaupungin työntekijät Sanna Mäyrä
ja Riitta Luoto, Tirilä toteaa.
Musiikkiviikot tarjoavat
tunnettuun tapaan musiikillisia elämyksiä eri ikäryhmille.
??Uskon, että jokaiselle
löytyy jotakin. Hänen syntymästään tulee kuluneeksi 125
vuotta. Jyrki Anttila, Pentti
Hietanen ja Tomi Metsäketo esittävät unohtumattomia
ja ikivihreitä sävelmiä.
Suomirockin ystävät ovat
innoissaan,
kun
J.Karjalainen rokkaa Yläkoulun salissa.
??J.Karjalaista ei tarvitse
paljon esitellä, uusi sukupolvikin on löytänyt hänet, Turunen toteaa.
Oulaisten musiikkihistorian ympärille Musiikkiviikot
järjestävät pienimuotoisen
Virsi Elää !- viikonlopputapahtuman.
??Virsi Elää-tapahtuman
taustalla on dir.cant Kustaa
Penttilä. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 29. Se on
tärkeää,Tirilä toteaa.
Musiikkiviikot käynnistyvät tunnetulla muusikkopersoonalla Olli Mustosella.
Merkuriussalissa kuullaan
Mustosen upea ohjelmisto,
jonka hän esittää myös marraskuussa Carnegie Hallissa
New Yorkissa.
Tarjolla on hieman erilaisempaa musiikillista kaukokaipuuta ja katkeransuolaista
elämäntuskaa.
??Haluamme tarjota tutun
ja turvallisen lisäksi jotain
uutta ja erilaista. Bravadekahvikonsertissa kuullaan
nokkahuilumusiikin aarteita
keskiajalta nykypäivään.
??Tohdinpa väittää ,että
Bravade on Suomen ykkösnokkahuilukvartetti, Tirilä
toteaa.
Tuliset Tenorit tarjoavat
lavan täydeltä miehistä säteilyä. Portugalilaiset
alan huippusoittajat säestävät häntä, Tirilä kertoo.
Perinteisesti Musiikkiviikoilla esiintyy henkilöitä, joilla on kytköksiä Oulaisiin, niin
myös tänä vuonna.
??Pulkkilassa syntynyt ja
Oulaisissa koulua käynyt
sopraano Irja Auroora ja Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin opinnot suorittanut
ja ooppera-koulutuksessa
opiskeleva baritoni Juho
Punkeri esiintyvät Merkurius-salissa, Tirilä kertoo.
Ympäri Eurooppaa syntyneitä tarinoita rakkaudesta,
seikkailuista ja kokemuksista
esittää Eva&Manu. Pidämme
Oulaisten seurakuntakodissa
seminaarin, ja sunnuntaina
on Kustaa Penttilän muistolle omistettu juhlakonsertti
sekä sunnuntain juhlajumalanpalvelus Oulaisten kirkossa
No, olen siellä kaatokiito-puolella, eli huolehdin
kuskeista, jos tulee kaatoja,
hän selventää.
Savukosken palkinnot
puolestaan ovat tulleet onnistuneista ajoista.
. Ei tarvita vatkauksia,
aineiden sekoitus riittää.
Pellillisen piirakkaa voi pyöräyttää nopeasti sekoittamalla, ja raaka-aineiden annostelussa apurina ovat vain juomalasi ja teelusikka. Tekaisin kesällä kukkapenkin,
Savukoski jatkaa.
I r mel i-vaimon yritys
juoksuttaa silloin tällöin kiinteistöhommiin.
Pitkän työuransa aikana
teiden kunnossapidosta vastaavana hän on tottunut siihen, että säävaihteluihin on
reagoitava nopeasti.
. Piirakan voi tarjoilla jäätelön tai vaniljakastikkeen kera. Lisää seokseen 250 grammaa sulatettua
ja jäähdytettyä voita tai margariinia.
Sekoita taikina tasaiseksi, ja ota yksi lasillinen murutaikinaa talteen. Tekaisin
kesällä kukkapenkin.?
Syntymäpäivä: Läheiset
yllättivät juhlalla monessa
mukana olevan miehen.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
FAKTA
??Nimi: Taavi Savukoski
OULAINEN Kun Taavi Savukoski näki lehti-ilmoitusvedoksen, jossa kerrottiin
?meidän Taavin täyttävän
vuosia?, hänellä läikähti rinnassa lämpimästi.
Perheen naisväki on toiminut niinkuin olivat halunneet, sillä Taavi itse oli vakaasti sitä mieltä, että syntymäpäivät menevät ohi kuin
huomaamatta.
??Ehkä se osoittaa, että haluavat isä-papan kanssa yhdessä touhuta, hän myhäilee.
Seitsemän lastenlasta pitää papan virkeänä, samoin
mieluisa tekeminen.
Mies on mukana monessa,
yhteistyö kumpuaa sydämestä.
. Vastaamme Raahen
Ruukin tehdasalueesta. Minulla on nyt aikaa. Vehnäjauhoja voi korvata esimerkiksi
speltillä.
Teksti ja kuvat : Kati Järvenpää
Taavi Savukoski tekaisi kotipihaan kukkapenkin. Talteen otettu murutaikinaseos ripotellaan lopuksi
piirakan päälle, juuri ennen
kuin piirakka laitetaan uuniin paistumaan.
Taikinamassaan lisätään seuraavaksi yksi
lasillinen maitoa, jogurttia tai vaniljakastiketta.
Seos sekoitetaan tasaiseksi.
Kun taikinaseos irtoaa kulhon reunoista se on valmis
uunivuokaan laitettavaksi.
Valmis taikina painellaan pyöreään uunivuokaan leivinpaperin
päälle. Taikinan päälle lisätään marjoja. Onhan minulla toki
semmoinen paatti ja siikoja
olen pyytänyt paljon, hän
myöntää.
Vauhtigeenit virtaavat Savukosken veressä vuolaana.
Miehinen haaveilu moottoripyörästä on monesti mieles-
sä. Tyhjät teollisuushallit huolettavat häntä
kaikista eniten.
Kuntien yhteistyöpohdintojen Savukoski arvelee johtavan siihen, että pyrkimys
on kohti isompia kokonaisuuksia. Reseptissä
voi sooloilla kaapista löytyvien
aineksien mukaan. Tänä syksynä
ruskapäivät tulevat kohdatuksi ainakin Ylläksellä ja Rokualla. Vaatimattomasti hän toteaa, että on ollut perustamassa Irvan moottorirataa
aikoinaan.
. Ensin rata oli
toki motocrossia ja moottorikelkkailua varten. Sellaiselle tuli tarve. Onhan
siellä Irvassa pidetty monentasoisia kisoja ja tullut talkoissa oltua, hän sanoo.
Karting-radan kunnostuksen takia Savukoskin toivoisi
lottovoittoa, sillä radan pinta
on mennyt niin pahaksi, ettei
kisailu enää onnistu.
Muutoin Irvan moottorija hevosradan miljööseen
hän on tyytyväinen.
Nykyäänkin moottoriurheilu vie Savukosken mielellään radan varteen.
. Oulaskankaan sairaalan tulevaisuus ja työpaikkojen kehittyminen pohdituttavat häntä myös.
Mutta kesäpäivänä kuntapolitikointia mukavampaa
on miettiä retkeilyä ja kalastusta. Meitä oli muutama mies ja aloim-
Kati Järvenpää
Kati Järvenpää
Kati Järvenpää
Kati Järvenpää
Kati Järvenpää
Kaada kulhoon neljä lasia vehnäjauhoja, ja 1,5
lasia sokeria. Pyhäjoen mökkeilyn lisäksi Savukoski tykkää kulkea Lapissa. Torstaina 29. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
ELÄMÄNMENO 15
Taavin
sydän on
moottori
Sirpa Kortet
A
Minulla on nyt
aikaa. Jo k a miesajoihin soveltuvaa rataa
alettiin sitten tehdä ja viereen
karting-rataa. Muruseos lisätään lopuksi marjojen päälle.
Halutessasi voit vielä tehdä
piirakan päälle lisäksi kermaviiliseoksen, johon tulee yksi
kermaviilipurkki, yksi kanamuna ja hieman sokeria.
Piirakkaa paistetaan
uunin keskitasolla,
200 asteessa noin
puoli tuntia. Jäätelön voi
muotoilla esimerkiksi tähden
malliseksi kätevästi, kun jäätelöviipaleesta ottaa palasen
tähden mallisella piparkakkumuotilla.
Piirakka
Helppoa leipomista. Matkailusta ylipäätään
tykkään. Autotallin uusin tulokas
on kuitenkin skootteri, jollaisella kelpaa katukuvassa huristella.
Palkintokaappi kotona
kertoo, että miehessä on
moottorimiestä enemmänkin. Sisällä asuu toki myös
purjehduksesta innostunut
vesipeto ja matkailu muutoinkin viehättää kulkemaan
tottunutta miestä.
. Talvella käymme puhdistamassa 300 oven edustat lumesta,
kesällä nurmikkoaluetta on
ajettavana 32 hehtaaria, hän
mainitsee esimerkkinä.
??Syntynyt: 31.8.1943 Merijärvellä
??Perhe: Irmeli-vaimo, 5 tyttöä, 7 lastenlasta
??Työura: Yli 40 vuotta tielaitoksen palveluksessa
??Luottamustoimet: Pyhäjokiseudun Ladun puheenjohtaja,
osallistunut kunnallispolitiikkaan eri lautakunnissa ja ollut
mukana VPK-toiminnassa sekä työuran aikana luottamusmiehenä.
??Harrastukset: Kalastus,
mökkeily, autourheilu.
Merijärveltä kotoisin olevalle Savukoskelle Oulainen ympäristöineen on mieluista
asuinaluetta.
Aikoinaan kunnallispolitiikassa toiminut Savukoski
odottaa kuten muutkin, niitä
joitain hyviä ideoita, joilla
kunnat saataisiin uudenlaiseen nousuun. Olen ollut Saab-mies aina. Auto pelasi, kun hyvä
korjaamo sponsoroi ja laittoi
sitä kuntoon, hän kiittelee.
1
2
3
4
Työvuodet tiekoneiden ohjaksissa ovat tehneet Suomen tieverkoston tutuksi.
Taavi Savukoski kulki kunnostustöissä Hangosta Inariin saakka.
Autoilijoille hän antaa yhden muistutuksen; Suomessa on Suomen olot.
5. Maailmanympärysmatka purjehtimalla olisi unelmien täyttymys, tai no, tämä on
vitsi. Pyhäjokiseudun Ladun puheenjohtaja sanoo
oppineensa delegoimaan asioita, niin aikaa jää omaankin puuhasteluun.
me kehitellä asiaa hevosm i e s t e n k a n s s a . Sekoita
ainekset sekaisin, ja lisää seokseen kaksi teelusikallista
leivinjauhetta
Opettajat eri kursseilta ovat ikuistaneet tekijöitä kyläkulmilta, keskustoista
ja toimipisteistä. ELOKUUTA 2013
IRTONUME
RAAHE
PYHÄJOKI
I OULAINEN
I MERIJÄRV
SIRPA
KORTET
äällikkö
nnan talousp
n seuraku
Oulaiste
PIENIPAAVOLA
ANNIKA
I KÄRSÄMÄK
HAAPAVES
NRO
68
Mervi
uri seuraa,
-Matinla
Heikkilä
kun Erkki
ntatalon
telee seuraku
mpi työsken
Ahvenla
Frisbeegolf
Oulainen on saanut uuden radan.
Pelaamaan
pääsee jo. Ei, vaan laatikoita on
kohdeltu kuin aarteita. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 29. >>
eloku
HILKKA
PIENIPAAVOLA
ANNIKA
LAURA
SEPPÄ
ARKISTO
kset muLomituliittyy eden
RaaheHaapav ykkaan palvelu
lomitus . Mielenkiintoiset lehtileikkeet ja valokuvat
kursseilta avataan yleisön nähtäviksi syyskuun aikana.
Näyttely, josta voi löytää itsensä
Esille: Leikekirjat ja
kuvat kertovat paljon.
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Jokihelmen
opiston väki on syventynyt
laatikoihin, joista pursuaa
mielenkiintoista aineistoa.
Toimipaikkamuutosta toiseen mukana seuranneet laatikot ovat sisältöineen olleet
sellaisia, joita ei ole heitetty
pois. >> 8-9
>> 2
lokakuu
imista.
päättyy
huomio
kkoaika
ayleisön
lo: Eva
ahtum
untata
t ovat tap
Seurak
itelma
ainen
Ronk
ssuunn
Mikai elokuvaa
Pelastu
avas
joitus:
kir
Pää
IRTONUMERO 2e
SIRPA KORTET
ää
u tykk
Tertt shengestä
kerran
yhtei
2013
AI 26.
2e
.
NROsaneera
68 uksessa
n ohi
s on pia
Odotu
RO
ANNIKA PIENIPAAVOLA
ELOKUUTA
MAANANT
13. elokuuta 2013
16 ELÄMÄNMENO
Sirpa Kortet
Sirpa Pirttiala-Haasiomäki, Arto Leponiemi, Vesa Liukko, Anna Karjula ja Liisa Kortet syventyvät aineistoon, joka on kulkenut opiston muutosta toiseen. Opetustilat
ovat vakiintuneet, mutta osa
tärkeistä harrastuspaikoista
on myös jo purettu pois.
Tallennettu opistohistoria
kertoo vuosikymmenten ajalta, miten kansalaisopiston
toiminta on laajentunut ja
monipuolistunut. Sieltä paljastuvat myös haastavat kohdat, joista on ponnistettu
kohti uudenlaista toimintamuotoa.
. Jokihelmen opiston pitkään
historiaan mahtuu jo monta
sellaista esimerkkiä, että
opiskelijoita on samasta suvusta kolmesta eri sukupolvesta.
Osa paikallisessa kansalaisopistossa opiskelleista on
aikuistuttuaan tullut jopa
opettajaksi.
MAAN
ANTAI
26. kanssa jo vuosien ajan.
Parivaljakko sijoittui kolmanneksi Palveluskoirien SM-kisojen henkilöhaussa. ELOKU
UTA 2013
tykkää
Terttuhengestä
yhteis
n
kerra
uskous 13.
tot koul
Luokkako
1955
iset muis
ja yhte avat vuoden>> 11
ta koko t yhteen.
ylioppilaa
SIRPA
ARKISTO LAURA SEPPÄ
KORTET
Lomitukset
Raahe liittyy mukaan Haapaveden
nkainen
lomituspalveluykMika Ro kuvaa
elo
sikköön.avasi
>> 4-5 Taiteiden
en
suus
Haapaved
mahdolli estysyössä olimiten men 14
kysyä,va syntyi. >> 6
VILMINKO
HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE
nut
on harrastaMagiRoimola
ollie Mustan
ajan.
inen Eveliina
Merijärv 6 vuotiaan Bordercjo vuosien
koihakuilua ?Turbon. Nyt taiteen perusopetukseen osallistuu jo toistasataa oppilasta, Karjula iloitsee.
Muistolaatikoiden sisällöllä on myös alueellinen merkitys. >>
pääsee
MAANANTAI 26. Toiminnasta kootut leikekirjat ovat vuosittain ajantasalla. >> 6
pääsee
IRTON
VESI
HAAPA
KÄRSÄ
MÄKI
ÄRVI
MERIJ
OULAI
NEN
ANNIKA
PYHÄJ
PIENIPAAV
UMERO
OKI RAAHE
2e
SIRPA
KORTET
OLA
NRO 68
6 kk
vain 37,50 ?
Tilaa nyt
tu
u.pyhajokiseu
asiakaspalvel
.fi
@almamedia
kuutta tosin on siinä, että
kursseille pitää saada myös
osallistujia.
Liisa Kortet miettii, että
kansalaisopistolaisuus kulkee sukupolvelta toiselle. >> 2. Kuvan taakse kirjoitettu teksti paljastaa
kuitenkin, että kyseessä on
kasvinvärjäyskurssi Vihannista.
. Tiuk-
Opiskelijalle
-50%
Vanhat lehtileikkeet, valokuvat, opinto-ohjelmat ja muu
aineisto avataan yleisön nähtäville syksyn aikana. Useiden juhlatilaisuuksien ohjelmat ovat syntyneet
niin, että esiintyjäryhmät
.
ä
m
ä
l
e
a
n
e
e
n
Pääai
ovat harjoitelleet opiston
kurssina, Liisa Kortet jatkaa.
Pienemmät paperipussukkalaatikot kätkevät sisälleen
valokuvia. Oulaisten lisäksi kuviin ja leikkeisiin
ovat tallentuneet muutkin
silloisen Oulas-opiston toiminta-alueen tapahtumat.
Yhdessäkin kuvassa huiveihin ja mekkoihin pukeutuneet naiset näyttävät kuin
kokkaavan isoissa kattiloissa
avotulella jotain. kanssa eksi Palvelus
>> 11
an Samin,kko sijoittui kolmann
aussa.
Parivalja
jen henkilöh
rien SM-kiso
ANNIKA PIENIPAAVOLA
ssa. kouluskokous
1955
Luokka t muistot
vuoden>> 11
ja yhteise at yhteen.
aat
ta kokoav
ylioppil
SIRPA
KORTET
n
Taiteide
llisuusyseden
Haapavoli mahdo
menest
14
yössä miten >>
kysyä, syntyi.
elokuva
VILMINKO
HILKKA
ssa.
lon saneeraukse
ohi
pian
seurakuntata
työskentelee
inlauri
seuraa,
kun
Erkki
us on
Odot
Ahvenlampi
Roimola
Magion harrastanut
Mustan
ajan.
Eveliina Bordercollie
jo vuosien
PalveluskoiMerijärvinen
6 vuotiaan kanssa
11
a. >> 8-9
Merijärvinen Eveliina Roimola on harrastanut
hakuilua 6 vuotiaan Bordercollie Mustan Magian Samin, ?Turbon. Kurssitoiveita satelee
meille usein opetukseen
osallistuvien opiskelijoiden
mielistä. Niitä sitten lähdemme kehittelemään, Karjula
jatkaa.
Sirpa Pirttiala-Haasiomäki
toivoo, että kuntalaiset vinkkaisivat opistolle rohkeasti,
mitä kaikkea kansalaisopiston kursseilla tekisi mieli
opiskella.
Näiden toiveiden perusteella opintopalettia lähdetään täydentämään. >>
hakuilua ?Turbon. Tiiä vaikka samat kattilat
ovat vieläkin käytössä, opiston naiset naurahtavat.
Ajanhenki ajankohtaisine
kurssitoiveineen näkyy ohjelmistossa. Aluksi on ollut hankala
saada kokoon seitsemän asiasta kiinnostunutta. Vesa
Liukko kertoo, että Oulaisten
Yritystalolle tuleva on osa
kansalaisopiston 50-vuotisjuhlavuotta.
ANNIKA
ARKISTO
LAURA
PIENIPAAV
set
Lomituk y muliitty
Raahe
aveden
kaan Haapalveluyklomitusp >> 4-5
sikköön.
SEPPÄ
OLA
olf
Frisbeeg on saaOulainen n radan.
nut uude an
Pelaamajo. >> 14
Saat lehtesi painettuna ja digitaalisena
yhteensä vain 6,25 ?/kk.
HILKKA VILMINKO
Oulaisten seurakunnan talouspäällikkö Mervi Heikkilä-Matinlauri seuraa, kun Erkki Ahvenlampi työskentelee seurakuntatalon saneerauksessa.
Odotus on pian ohi
Seurakuntatalo: Evakkoaika päättyy lokakuussa. >> 8-9
ioimis
uussa
y lokak
n huom
päätty
yleisö
tuma
oaika
tapah
: Evakk
ovat
atalo
elmat
kunt
unnit
Seura
tussu
us: Pelas
irjoit
Pääk
kö Mervi
talouspäällik
seurakunnan
Oulaisten
Heikkilä-Mat
2
Terttu tykkää
yhteishengestä
Luokkakokous 13. >> 11
SIRPA KORTET
Mika Ronkainen
avasi elokuvaa
Haapaveden Taiteiden
yössä oli mahdollisuus
kysyä, miten menestyselokuva syntyi. >> 11
Pääkirjoitus: Pelastussuunnitelmat ovat tapahtumayleisön huomioimista. >> 4-5
sikköön
egolf saaFrisbe n on
radan.
Oulaine
uuden
nut
aan 6
Pelaam jo. kolmanneksi
an Samin, sijoittui
henkilöhauss
Parivaljakko
SM-kisojen
rien
ta. Omat kansionsa ovat
opinto-ohjelmilla, joista ei
puutu juurikaan vuosikertoja
välistä.
??Näistä näkee, missä kaikessa opisto on ollut mukana. Salaisuus siihen,
miten opettajat ja toimistoväki osaavat olla kiinni kuntalaisten kiinnostuskohteista,
on heidän mielestään sitoutuneiden tekijöiden avoin
suhtautuminen sekä silmien
että korvien aukipitäminen.
. kerran
ja yhteiset muistot koulusta kokoavat vuoden 1955
ylioppilaat yhteen. >>
. Ne on
laitettu sellaisiin säilöpaikkoihin, joista niihin joskus
voi palata.
Nyt on tullut se hetki, jolloin ruskeiden pahvilaatikoiden sisälle kurkistellaan.
Sirpa Pirttiala-Haasiomäki muistelee, että opiston
pääpiste on toiminut niin kirjastolla, kauppakiinteistön
yläkerrassa kuin kauppaopistonkin tiloissa. Täältä löytyvät kansalaisopiston murroskohdat,
opettaja Anna Karjula toteaa.
Silmäily vuosikymmenten
takaisiin lehtileikkeisiin kertoo esimerkiksi sen, miten
taiteen perusopetuksen alkuvuodet ja juurtuminen ovat
menneet.
Omaamme
sisäistä voimaa, innostumme. Ajatuksena on jakaa tämä yhteenkuuluvuuden ja
onnistumisen tunne myös
muille. Kohdata pelot ja olla samalla rohkea.
??Olemme sinut itsemme
kanssa. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
17
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Harrien MarsKellokoski valmistautuessaan Oulaisten Taiteiden yöhön.
Muusat
??Oulaisten Taiteiden yössä
perjantaina 30. MarsKellokoski muistuttaa, että
arjen keskellä on tärkeää
kuunnella omaa sisintä,
mieltä ja kehoa. 044 022 1265
puh. He ovat aitoja. Toivomme sen innoittavan ihmisiä huomaamaan arjen keskellä omat
voimansa ja kykynsä tuoda ja
luoda ympärilleen hyvää
mieltä, suojelijamuusa Jaakkonen iloitsee.
Penttilän talo on muusien
tukikohta Taiteiden yössä.
Taloon on koottu kuvakokoelma muusien matkasta,
joita ovat ikuistaneet Oulaisten Valovoiman jäsenet.
Kuvien lisäksi muusat matkaavat ihmisten parissa pitkin Oulaisten keskustaa.
Muusien harras toive onkin, että löytöretket itseen eivät pääty taideyöhön. Nautimme elämästämme, olemme tutkimusmatkailijoita, näemme jokaisen
päivän uutena seikkailuna.
Näemme mahdollisuuksia ja
olemme yhtä, nauramme,
loistamme ja innostamme
toisiamme, Mars-Kellokoski
kannustaa.
Lisätietoa rahoituksesta saat
netistä www.antinautokoulu.fi tai
toimistoltamme 044 022 1265.
Alkavat kurssit
Asemakatu 12, Raahe
maanantaisin: 9.9, 7.10, 4.11, 2.12.
Ilmoittaudu
www.b-kortti.fi tai puh. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Torstaina 29. Luomme taikaa, seisomme suorana. 044 022 1265
info@antinautokoulu.fi
www.antinautokoulu.fi
Muutatko?
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta myös meille.
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi. Huomata, miten luova
pakkaus sisällämme asustaa.
Löytöretkille ja aistimaan elämän ihanuuksia houkuttelee
15 muusaa, jotka jalkautuvat
Taiteiden yöhön perjantaina.
Vaikka muusista puhutaankin, houkuttelevat muusat löytöretkille niin lapset
kuin aikuisetkin, naiset ja
miehet.
Luovuusmuusa alias Harriet Mars-Kellokoski kertoo,
että muusat saivat alkuidean
kahden taitavan naisen käsissä.
Naiset ovat Päivi Kaski ja
Sinikka Mattila, jotka ovat
myös muusina mukana luovuusprojektissa.
??Katsokaa ja seuratkaa
lapsia. Emmehän unohda, että meissä jokaisessa
asuu pieni lapsi ja muusa.
Toivon, että me aikuisetkin
eläisimme lasten lailla, MarsKellokoski havahduttaa hymyillen.
Muusien yhteinen polku ei
ala Taiteiden yöstä. Sen
tiimoilta olemme saaneet
upeaa vahvistusta itsetunnollemme ja päässeet leikkimään kuin lapset, aidosti ja
avoimesti sisimpäämme tutkien. He
osaavat nauttia juuri tästä
hetkestä ja ympärillä olevasta
ihmeestä. He ovat
taittaneet yhteistä taivalta jo
Ajokortin perusvaihe
edullisella rahoituksella!
Maksuaika 3
0 kk.
Rahoituksen Kurssin hinta 1890 ?.
kulut vain 1
50,00 ?.
Rahoituksen
tarjoaa
Handelsbanke
n
Rahoitus.
Perjantai on taikaa täynnä, lupaavat sanamuusa Arja Autio (vas) ja muusien ?äiti. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Muusat kutsuvat
löytöretkille
Taiteiden
yö: Jokaisessa asuu
luovuuden
lähde.
Heli Nurkkala
67?
/kk
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
OULAINEN Ihmisen on hyvä tehdä löytöretkiä, itseensä. elokuuta vaeltavat: luovuusmuusa, sanamuusa, tanssimuusa, musiikkimuusa, kampaajamuusa, kuvanveistomuusa, puutarhamuusa, toimittajamuusa, kotimuusa, suojelijamuusa, käsityömuusa, neulojamuusa,
luontomuusa, keijumuusa.
viikkoja ja kuukausia. Arvatenkin matka on ollut antoisa
ja tulee olemaan sitä jatkossakin.
Voisiko kokeuksen paremmin kiteyttää, kun sen tekee
suojelijamuusa Paula Jaakkonen.
??Muusa-projekti on ollut
mahtava osoitus tavallisten
ihmisten yhteistyöstä. Satuitko paikalle, kun tapahtui
Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Erilaisia elämyksiä kokeilussa
Arkistokuva: Jukka Ritola
Kerhoilemaan: Elämysja extremekerho aloitti.
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
OULAINEN Jos ei ole hommaa itse kokeillut, ei voi todella tietää, mitä se on. Aiemmin
elämysten perässä juostiin
yläkoulun suosituilla valinnaistunneilla. Oulaisissa erilaisten lajien testailu
on tulevana talvena helppoa.
Tiistai-iltana kokoontui ensimmäistä kertaa Pyhäjokiseudun Ladun elämys- ja extremekerho. Nyt touhu on
muuttunut kerhotoiminnak-
Nuoriso saa syksyn ensimmäiset elämyksensä savikiekkojen ampumisesta. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Joskus on ollut kerralla jopa 55, Isokangas
kertoo.
KOSKA MAAN ALLA ON
HARVEMMIN UKKOSTA,
MYRSKYÄ JA LUMIKUORMIA.
ELENIA SÄÄVARMA.
Maakaapeloimme sähköverkkoa turvaan sään vaihteluilta ja sen myötä
parannamme sähkönjakelun varmuutta yhdessä paikallisten urakoitsijakumppaneidemme kanssa.
Katso web-kartalta missä
kaapelointi etenee juuri nyt:
www.elenia.?/saavarma
OLE KAUKAA VIISAS.
ELENIA MUKANA.
EN
OUTS
J
A
A
BONG ERALLA
KAM
LPAILU i
I
K
S
U
KUVA joutsenkuvas
?VALO
levin
ssä.
e
ne
puhutt
. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
19
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Ainakaan kahdesta ensimmäisestä lajikokeilusta ei kerholaisille kustannuksia tule,
mutta Isokangas kannustaa
porukkaa maksamaan ladun
jäsenmaksun, jotta vakuutuspuoli olisi hoidossa.
Elämys- ja extremekerho
on Oulaisissa uutta, mutta
toisaalta tuttua. Torstaina 29. on huippuu
kilpail na ???. Luotan, että tulisi 10-15 ihmistä. Seuraavaksi vuorossa on kajakkimelontaa.
si.
??Nuoria viedään tutustumaan eri lajeihin ja samalla
myös luontoon vaikka marjastamaan ja kalastamaan.
Tavoitteena on, että nuoret
rupesivat tykkäämään sem-
moisistakin asioista, mistä he
eivät välttämättä niin välitä,
Ritva Isokangas kertoo.
Kerho on tarkoitettu
14-vuotiaille ja sitä vanhemmille nuorille, ja myös nuorille aikuisille. Sitoutumista kerho ei vaadi. Jos mukaan mie-
lii nuorempia, he pääsevät
elämysten kimppuun aikuisten matkassa.
Kerhoa vetävät vuorollaan
useat eri henkilöt. Suuri osa
elämyksistä metsästetään
omalla paikkakunnalla, mutta Isokankaan mukaan rynnäkköjä tehdään tarvittaessa
kauemmaskin.
Rahasta tai sen puutteesta
extreme-elämykset eivät jää
kiinni, sillä Pyhäjokiseudun
Latu on saanut kerhon pitoon
ulkopuolista rahoitusta. Mukaan
voi hypätä silloin, kun vuo-
rossa on itselle mielenkiintoista toimintaa.
??Kaikki eivät tykkää kaikenlaisesta. Satuitko paikalle, kun tapahtui. eur tteja.
to
in
jakor
lk
Pa
a ja lah
kamer
Elenia Mukana on ainutlaatuinen mobiilipalvelu, jonka
avulla voit seurata sähkönkulustustasi tuntitasolla,
tarkistaa ovatko sähköt päällä kotona tai mökilläsi
sekä ilmoittaa sähkökatkosta tai sähköverkkoa
uhkaavasta viasta.
Lataa Elenia Mukana -sovellus ilmaiseksi
puhelimesi sovelluskaupasta.
www.elenia.?. men
Lähetä un ??.?.??. Muiden kerhokertojen lajeja ei ole vielä päätetty.
Kerho kokoontuu iltaisin
ja viikonloppuisin, mutta vakiopäivää ei ole. Ensi tiistaina
moni nuori saa lajiin ensikosketuksen ammattilaisten ohjauksessa Honkamajalla alkaen kello 17.
??Sellaisiakin kommentteja on tullut, että ammunta ei
sovi Ladun toiminnaksi,
mutta se on urheilua ja liikuntaa siinä, missä muutkin
lajit, kommentoi Pyhäjokiseudun Ladun hallituksen jäsen Ritva Isokangas.
Seuraavat elämykset ovat
saatavilla kajakkimelonnassa. Vielä porukka ei
päässyt tositoimiin, mutta
seuraavat kaksi kertaa kuulostavat erittäin lupaavilta.
Otetaan esimerkiksi vaikka savikiekkojen ammunta.
Vaikka kuinka haluttaisi kokeilla, siihen touhuun ei noin
vain lähdetä
-musiikkivideo on julkaistu hiljattain ja
Kesälätty-EP on latauslistan
kärkikahinoissa.
Kesälätyn ensimmäinen
musavideo ?Juhlitaan. Uudemmista Ketonen & Myllyrinne. Juho on Mulkku.
Justimus: Juho Nummela, Joose Kääriäinen ja Sami Harmaala.
salenkkareiden luvatusta
maasta Haapavedeltä.
Mitkä ovat taustanne?
. Mii laik.
LOVEX:
State of mind
Ison soundin Lovex on yhtä aikaa menneiden aikojen
Bogart Company ja Linkin
Park, iso pätkä kahdeksankymmentä- ja yhdeksänkymmentälukujen ruotsalaista
tanssimixiä ja kiteytymiä rutikuivasta ruudista.
Nyt jokainen fiksu tarjoilija kysyy, että kuka tämän tilasi. Aivan kaikessa.
Mukana on ennennäkemätöntä rekvisiittaa ja pölhöilyä, jollaista ryhmä ei ole
ennen videoissaan esittänyt.
Projekteja riittää, mutta
musakeikkoja ryhmä on silti
ehtinyt heittää viimeksi kuluneen vuoden aikana noin 50.
Kohellusta on nähty useilla suurilla kesäfestareilla.
Kun mukaan lasketaan lisäksi musiikkijulkaisut ja tv-sarjan tekeminen, kiirettä on pitänyt.
Keitä ja minkä ikäisiä te oi-
FAKTA
ollut tärkeä osa kaikkien meidän elämää.
??Justimus -ryhmään kuuluvat Juho Nummela, Sami Harmaala ja Joose Kääriäinen.
Esikuvanne huumorissa?
. on kerännyt Youtubessa jo kohta
puolisen miljoonaa katselukertaa.
Uudella ?Hyvä Fiilis. Tehtiin alunperin sketsejä youtubeen vain kavereita ja
tuttuja varten, eikä oletettu,
että niitä kukaan juurikaan
katselisi. Periaatteessa ollaan kaikille komediaan ja näyttelemiseen liittyville asioille
avoimia. Levyn jälkeen mahdollisesti ruvetaan
työstämään toista levyä, jos
siltä tuntuu.
. Suomen
ulkopuolelta varmaan FND
films, Jon Lajoie ja vastaavat.
??Justimus raivasi tiensä televisioon nettisketsien avittamana.
??Sarja kuvattiin Helsingissä
kesällä 2012 ja se alkoi pyöriä
TV5 kanavalla samana syksynä
Esikuvanne musiikissa?
. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo.
Popit: Kovaa, hyvää ja sulokasta
DOOM UNIT:
III
Se kolmas levy. Kaikki musiikki mitä tehdään on sataprosenttisesti komiikkaa.
Miksi Juhoa pilkataan?
. Olemme 19-vuotiaita ikijuntteja!
Kuinka kauan olette tunteneet toisenne?
. Sellaiseen hän ei halua pystyä.. Jännittävää kuunneltavaa hän on ainakin
onnistunut loihtimaan, mutta älköön kukaan erehtykö luulemaan Holteria seiskapäivänpoppariksi. musavideolla Juho Nummela, Joose Kääriäinen ja Sami Harmaala päättivät panna täysin
överiksi. The Lonely Island!
JVG:llä on myös siisti meininki, josta ainakin itse haen
usein inspistä.
??Ensimmäinen jakso pitää
hallussaan TV5:n katsojaennätystä: 112 000 katsojaa.
??Ryhmän debyyttialbumi ilmestyy keväällä 2014.
kein olette, Sami Harmaala?
. Justus-lohikäärmeen on täytynyt liittyä asiaan.
Oletteko aina olleet haus-
koja?
. Oma tv-sarja on ollut
menestys ja teki kolmikon
tunnetuksi.
Nyt Justimus tahkoaa täysillä. Se vaikea. Ihailin poikien breakdance-taitoja ala-asteen
discoissa ja päädyin sitten
hengailemaan heidän kanssaan.
Mistä olette kotoisin vai
oletteko mistään?
. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 29. Hetkinen... ollaanko me koskaan
oltu?
Missä vaiheessa huomasitte, että huumori on teidän juttunne?
. Huumori on aina
Seuraavaksi teette kokopitkän levyn. Pikkuhiljaa ne rupes kuitenkin kummasti leviämään.
Mistä nimi Justimus?
. Olemme normijanttereita pohjois-pohjanmaalta,
joille tuli tylsää pikkukaupungissa ja siksi rupesimme
kuvaamaan sketsejä.
Miten teidät löydettiin
. Se,
jolla akanat punnitaan ja hyvät erotetaan pahoista ja rumista.
DU on basistin vaihdoksen
jälkeen saanut Arvoisa Herra
Haapasalon Mikasta uutta
suloisuutta soundimurinaansa. Laulu soljuu kuin aina ennenkin ja biisit kulkevat suoraviivaisen melodisesti.
Toisin sanoen DU kuulostaa omalta jäljittelemättömältä itseltään eli bändiltä, joka salakavalasti jäljittelee lähes kaikkea
mahdollista mikä on aikojen saatossa todettu rokissa hyväksi,
mutta niin, ettei kukaan osaa yhdistää niitä asioita mihinkään
muuhun kuin Doom Unitiin.
Raskasta pomppua ja vähän kepeämpääkin pomppua,
mutta hyvin se rouhii mielen syövereitä. Koomikoita. Tietysti jollain tapaa
kaikki legendasarjat kuten
Kummeli. Traktoreiden ja ben-
Kumpaa olette enemmän:
koomikoita vai muusikoita?
. Siinä vaiheessa, kun
sketsipätkät alkoi ottaa tuulta
siipien alle, tuntui siltä, että
ehkä tätä voi tehdä isommalle yleisölle. Holterin uutuusalbumia kuvaa parhaiten järjestysnumero kolmas, vaikka
uutuus onkin ensimmäinen varsinainen studioalbumi. Radiohaastattelussa ukot sanoivat, että heillä on hauskaa keskenään ja luultavasti siinä on syy siihen, että erikoisista kokeiluista on jalostunut kymmenen biisin kokonaisuus, jota voi
helpostikin erehtyä pitämään nuorisomusiikin keinoin toteutettuna taidepläjäyksenä.
JULIA HOLTER:
Loud City Song
Julia Holter Amerikan Yhdysvalloista on kriitikoiden
mielestä taiteilija, jonka musiikkia kuvaavat parhaiten
sanat kunnianhimoinen, uskalias, äkkiväärä, herkkä ja
kaunis. Ainakin haluamme tehdä ihmisille ilmaiseksi nettiin
sketsejä ja musaa. ?Hyvä Fiilis. Ei todellakaan. No, ihan sama vaikka pantaisiin Hentun Liisan piikkiin,
koska tämähän on hienoa kuultavaa bändiltä, jonka moni jo
luuli kuluttaneen paristonsa loppuun, mutta mitä vielä. Entä sen jälkeen?
. Holterin ääni on niin miellyttävä,
ja hänen tyylinsä sen verran omaperäinen, että kukaties, hän
voi vaikka onnistua. elokuuta 2013
20 ELÄMÄNMENO
Hyvä fiilis,
hyvä mieli
A
Huumori on
aina ollut
tärkeä osa
kaikkien
meidän
elämää.?
Huumoriryhmä:
Justimus astelee Kummelien jalanjäljillä sketsihölmöilyn ja musiikin
armoitetulla saralla
Kimmo Häkkilä, tekstit
kimmo.hakkila@almamedia.fi
Justimus -huumoriryhmä on
kerännyt Youtube -videoillaan yli 40 miljoonaa katselukertaa. Juho ja Joose tapasivat
jo ekaluokalla, ja itse sivukylän ala-asteen käyneenä tapasin äijät vasta joskus 3-4
luokalla. Siihen ei oikeestaan oo
mitään järkevää syytä. Vaikutteita kuvaa parhaiten lauluntekijä Joni Mitchell, runoilija
Frank O´Hara, ja Los Angelesin äänekäs ilmapiiri, jota Holter
yrittää hiljentää laulamalla
Piirin kesäpäivään ja
Reisjär ven yhdistyksen
40.v.juhlaan
la.7.9.lähdemme yhteiskyydeillä, ilmoittautua voit kerhossa. Tervetuloa tapahtumiin! Avec.
Wanha Woima /
Naiswoima
Naiswoiman kokous tänään
torstaina 29.8. klo 11.00. klo 12.40 ja klo
13.10. puolihoidon, kylpylän ja
kuntosalin vapaan käytön
sekä ravintolaan pääsyn illalla. Paikat varattu.
Taukokankaan liikuntaryhmät alkavat seuraavasti:
Kuntosali tiistaina 10.9., klo
10.00 ja klo 14.00, jatkuen 7
kertaa syyskaudella joka toinen tiistai. Kuntosalivuoroa ei ole 9.9. Ruokailu teatterilla ennen näytöstä. kokoontuu Lehonsaaren Pajalassa Lehonsaarenraitti 86 tänään to 29.08.
klo 13. edustajiston vaaleista. Säävaraus.
Eläkeliiton Oulaisten
yhdistys ry
Ulkopelit Juho Oksan koulun kentällä viimeisen kerran ti 3.9 klo 16.00-18.00. nuorisotalolla klo 11.Kriivareitten ohjelmaa. Sitovat ilmoittautumiset erityisruokavalioineen
viim. Kimppakyydit. Messu klo 10. Oulun Kaupunginteatteriin ?Mielensäpahoittaja?
n äy t ä n t ö ö n m e n e m m e
to.26.9. klo
16.30-18.00. 24%
(Vuosihinnalla ilmoitat koko vuoden vaikka joka lehdessä!)
Soita ja kysy lisää
p. PuuMaster Oy
Maustetie 12 klo 10, Real
Snacks Oy klo 11, Maustaja
Oy klo 12 ja lounas ravintola
Järvihelmessä klo 13 noin
8-9 ?. Boccia siirtyy liikuntahallille alk.ti. Sotiemme veteraanien, sotainvalidien, kaatuneiden omaisten
ja naisjaostojen kirkkopyhä.
Haapaveden Reuma ja
Tules ry
Vesijumpat alkavat vko 38 ti
17.9. 5.9.2013 klo
10.00 Kulman Kinossa. Kokoontuminen
Haapaveden liikuntahallille
klo 12.30.
Syysretki Pyhännälle to
31.10.13. Lisäksi kahvia ja arvontaa. jäsenasioista) voi ottaa yhteyttä
sihteeri Kirsti Avelaan puh.
050 4609 885. Tietoa
ruskaretkestä, arvontaa ja
leppoisaa yhdessäoloa. + alv. la Oulainen (Matkaniva). Hallituksen kokous heti kerhon jälkeen. 44 euroa. mennessä
pirkko@jormalainen.fi tai
puh. Tervetuloa.
Jumpat alkavat: Taukokangas, allasjumppa pe
13.09.2013 I-ryhmä klo 10 ja
II-ryhmä klo 11. klo 10. Tarkempia tietoja kahvitilaisuudessa 2.9.
Sitovat ilmoittautumiset Ellille puh. Lähtö
Oulaisten Op:n edestä ke.
18.9. kirjoja
saatavana toiminnanohjaaja
Kari Hyytiäiseltä puh. la Oulainen (Piipsjärvi), 14.9. Kuntosali alkaa
ma.2.9. Hyvää stressiä kutsutaan eustressiksi.
??Se innostaa meitä ja
haastavassa hetkessä tunnemme hallitsevamme tilanteen. Tervetuloa.
Oulaisten
Riistanhoitoyhdistys
Metsästäjätutkinnot ja -kurssit vuonna 2013. Allasryhmät keskiviikkona 18.9., klo 10.00 ja
klo 12.45, jatkuen 7 kertaa
syyskaudella joka toinen
keskiviikko. Kirjan hinta on
30 ?.
Koeammunnat vuonna 2013:
31.8. Ohjelmassa toimitusjohtaja Jari Anttilan katsaus
rahan maailmaan ja muuta
ajankohtaista mm. Projektit, Aira Vatjus-Anttila 044-2991868 ,
p.j.Taimi Maliniemi 0503630890. Ilmoittautuminen kokeeseen Vihannissa samana päivänä klo
14.00 ja muualla saman päivän aamuna koepaikalla klo
9.00 . klo 13-14. Piirin kirkkopyhä Kempeleessä 29.9. Lauluryhmä kokoontuu klo 10 Veeran ja
Joukon johdolla. 0400 947
053. Jokihelmen opistosta vieraana Vesa Liukko,
joka luo tilannekatsauksen
opiston toiminnasta. 050-518
3973 ja rek.hoitaja Silja Viitala p. vielä mölkky
pesäpallokentän reunalla klo
10-12. Nuorisotalolla klo
12.00. tuplakupilla ja -lätyillä.
Yleinen kyselytunti Haapaveden kaupungintalon valtuustosalissa 4.9.2013 klo:
13-15.00. Mahdollisuus
myös tutustua Pajalan kotimuseoon.
Jokihelmen opiston ohjelmassa Tauno Torvisen videoesitys lapsuuden majakkasaarelta opiston tiloissa
Lallunniementie 2 ti 24.09.13
klo 18.
Hirvikämppäkahvit Ainalissa to 26.09.13 klo 13. klo 18 Käpylän koululla ?Terveisiä maalta. Linjaautokuljetus Osuuspankilta
klo 10.00. Ensimmäinen päiväkahvitilaisuus
to 29.8. klo 18 alkaen RantaVäinölässä (valkoinen rakennus taidetalon takana). Tsekkaa
nettisivuilta lisää www.pohjanmaa.partio.fi/poil.
Talkoot: Lauantaina 7.9. Järjestämme
yhteiskyydityksen mikäli on
lähtijöitä. 0400-628 781. Stressitutkija,
biologi Hans Selye linjaa, että stressi on elimistön epätarkoituksenmukainen reaktio
mihin tahansa ulkopuolelta
tulleeseen ärsykkeeseen.
Alvari puolestaan kannustaa, että liiallisen stressin vähentämiseen löytyy keinoja.
??Stressin vuoksi ylikierroksilla käyvä elimistö vahingoittaa ihmistä monin tavoin.
Yli 90 prosenttia vaivoista,
oireista ja sairauksista johtuu
stressistä ja pääasiassa tunnestressistä, Alavari linjaa.
Hän jatkaa, että stressiä on
monenlaista, aivan kuten on
ihmisiäkin. Autot jätetään Isojärventien varteen,
reilun kilometrin kävelymatkan varrella perheiden välinen tietokilpailu. Kuhunkin ryhmään sopii viisitoista osallistujaa. Uusien partiolaisten ilmoittautuminen
ti 3.9. Eliisa on palkittu
useissa liedkilpailuissa. Esittele lukemasi kirja tai tule vaan juttelemaan
kirjoista ja vaihtamaan niitä.
Tarjoilua. Hän on esiintynyt lukuisissa konserteissa
kotimaan lisäksi muun muassa Italiassa ja Ruotsissa.
Eliisa Suni on monipuolinen
pianisti, joka on työskennellyt säestäjänä, soolopianistina ja kamarimuusikkona sekä oopperaharjoituspianistina muun muassa Jyväskylässä ja Savonlinnan oopperajuhlilla. Maunolle puh.
0400-628 781. Yhteislähtö perinnekeskuksen
edestä klo 18 pikkuautoilla.
Tervetuloa tutustumaan!
Su 8.9. Mikä stressaa yhtä
ei hetkauta toista välttämättä
mitenkään.
Alvari muistuttaa, ettei
stressi ole vain pahasta. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
21
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. 3.9
klo 9-12. Ilmoittautumiset Lea Mattilalle
puh.040 9660 871 mahdolli-
Muutatko?
METSÄKIRKKO su 1.9. Lista kiertää kerhossa. Makkaranpaistoa, kahvitarjoilu, ohjelmaa. Kello
15 alkavassakonsertissa naiset esittävät suomalaista yksinlaulu- ja pianomusiikkia
Toivo Kuulalta, Oskar Merikannolta. Tervetuloa kaikki jäsenet ja mahdolliset uudet jäsenet tutustumaan toimintaamme.
Kirkonopastajien retken lähtö Tuuriin siirretty kirkon
parkkipaikalle 4.9. Kimppakyydit. Perillä lippukunnanjohtaja Nita Kukkuran pitämä vanhempientuokio, jonka aikana partiolaisilla on omaa ohjelmaa.
Lippukunta tarjoaa pullakahvit ja mehut. Paikalla vanhan tavan
mukaisesti 15 minuuttia aikaisemmin. Piipsjärven kylän diakoniatoimikunta.
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta myös meille.
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
simman pian.
Muista asioista (esim. Perj. klo 13.00-15.00. Ohjelmassa on
myös tunnettuja aarioita
oopperoista ja kepeämmistä
musikaaleista.
MUISTILISTA
Eläkeliiton Haapaveden
yhdistys
Päiväkerho to 5.9. klo 8. järjestetään Ahvenlammen alueella talkoot klo 12 alkaen.
Tervetuloa mukaan vaikka
koko perheen voimin!
Pyhäjokiseudun Latu ry
Hallituksen kokous Merjalla
torstaina 29.08. 044 5710 100. Tervetuloa! Jos
osoitetietosi ovat muuttuneet, ota yhteyttä Siljaan p.
040-530 2764. Tervetuloa
Lauluryhmä kokoontuu Kaaritemppelilllä ma 2.9 klo
9.45. Omakustanteisia hoitoja halutessasi varaa
ne osoitteesta www.rokua.
com tai puh. Honkamaja, Hietalantie 91, Oulainen.
Metsästäjän opas . Hinta 136 . 66 euroa. Susanna Tuhkala on valmistunut musiikkileikkikoulun opettajaksi
Jyväskylän ammattikorkeakoulusta ja laulunopettajaksi
Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. Syyslomalla ei
ole tapaamista, joten viimeinen kokoontuminen on to
21.11. Yhteystietoja:
pj. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Stressinkin
voi taltuttaa
OULAINEN Kinesiologian
ohjaaja Vuokko Alvari avaa
syyskuussa Oulaisissa järjestettävällä kurssilla stressin eri
olomuodot. Maksu 10 kertaa sydänyhdistyksen jäseniltä yht. Ilmoittautumiset kaikkeen
kuntoiluun Liisalle 10.9.2013
mennessä puh.0400947053.
Ruskaretki Rokualle 18.20.9.2013. Kuntosali 20.9.2013
klo 10.00, 6 kertaa. Paikalla Potilasasiamies Seppo Niskanen
sekä Edunvalvoja Pentti
Vehkasalo. 11.00. la Merijärvi, 7.9. Torstaina 29. ma 9.10. Mukaan
voi ilmoittautua myös ei-jäseniä, jotka maksavat 10 kertaa yht. 14. Väinölän kerhotiloihin.
Klo 10.00 lauluryhmä kokoontuu. Vesikävely
alkaa ti 17.9. Ei eustressinkään saa
liian kauan kestää, koska
myös sen aikana elimistömme käy ylikierroksilla. Suunnitellaan
kekri-iltaa, ja mukana myös
Anna-Mari.
Wanha Woima
Syyskuun kerhoilta to 5.9.
vierailun merkeissä OK-Graniitille, Likalantie 565. Tervetuloa entiset ja
uudet laulajat joukkoon mukaan!
Aloitamme syyskauden kahvitilaisuudet Kaaritemppelillä ma 2.9. ja pe 20.9. Kilpukassa.
Kahvitilaisuudet aloitetaan
syyskuun viimeisellä viikolla
seurakuntatalolla. Mukaan mahtuu 50 ensiksi ilmoittautunutta. syyskuuta konsertti,
jossa esiintyvät raahelaissyntyinen sopraano Susanna
Tuhkala sekä pyhäjoelta kotoisin oleva pianisti Eliisa
Suni. Tervetuloa joukolla
mukaan!
OP Elohopeakerho;
Oulainen-Merijärvi
Kerhopäivä to. www.tietotaitotalkoot.fi/haapavesi-siikalatva
Oulaisten Sotaveteraanit ja
Sotainvalidit, naisjaostot,
kannattajajäsenet
Su 1.9. / hlö.
Sis. Stressi on reaktio, johon ihmiset reagoivat
eri tavoin. Rohkeasti ilmoittautumaan!
Pohjan Ilveksen perheilta
Ahvenlammella ke 11.9.-13
KLO 18-20.00. Ohjelmassa
hartaushetki, jonka jälkeen
kahvitarjoilu, makkaranmyyntiä ja arvontaa Piipsjärven diakoniatyön hyväksi.
TERVETULOA !
Järj. 020 7819 276.
Haapaveden-Siikalatvan
Omaishoitajat ja
Läheiset Ry
Myyrilässä tiistaisin klo:
9-14,00 lättykahvit 3 . 010 665 5145
Muistilistat sähköpostitse:
muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.?
Aineistot torstain lehteen ke klo 10.00 mennessä ja
maanantain lehteen pe klo 10.00 mennessä.. klo 14 RantaVäinölässä. Samalla pelataan yhdistyksen
mestaruuksista. Tervetuloa mukaan entiset ja uudet
jäsenet.
Tiedoksi: vanhusneuvoston
järjestämä ikäihmisten retki
Kalajoelle hiihtomajalle ke
4.9. Tuothan
pientä arvottavaa. (vk 47). Oulaisten
Kuntopisteellä voi aloittaa
1.9.2013 alkaen 10 kertaa. Mauno Puolitaival p.
0400-628 781, sihteeri Terttu Jokitulppo p. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Pappilant. 040-530 2764.
Oulaisten Sydänyhdistys ry
Allasjumpat Sydänyhdistyksen jäsenille Taukokankaalla
alkavat to 12.9. Kuntosalivuoro maanantaisin klo
16.00-17.00, aloitetaan 2.9.
Bocciaa pelataan perj. klo 17.30.
Haapaveden seudun
senioriopettajat ry
Luku-/juttupiiri ?tuo kirjavie kirja. Kotimatkalle n.
klo 13.15.
Oulaisten Eläkeläiset ry
Kokoonnumme torstaina
29.8. Kahvittelu ja seurustelu klo 9 alkaen. 2 A1, 86600 Haapavesi. Pankkilakimies Susanna Rekilä esittäytyy ja laittaa lakipykälät kohdalleen. ampumaradoilla niistä voi tiedustella
suoraan seuroilta.
Partiolippukunta
Pohjan Ilves ry
Partiot ovat alkaneet viikolla
35, johtajat ilmoittavat kokoontumisajat. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Kahvia
ja arvontaa. molemmat 6
kertaa. klo
13.00 Honkamajan pihalla
(sateella sisällä). 0500281874 sekä Urheilu-Pajalasta Oulaisista. Ilmoittautumiset Riitalle puh.040-7493658.
Teatterimatka Oulun kaupunginteatteriin ke 25.9.klo
13.00 alkavaan näytökseen.
Kappale ?Mielensäpahoittaja?. Molemmat taiteilijat
vaikuttavat tällä hetkellä Keski-Suomen alueella ja opettavat Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Kerho maksaa kyydin.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset Liisalle puh. Omavastuu on 3?/
kerta. Kuntosalivuorot alkavat vko 36 ti
3.9. klo 18 Käpylän koululla. Jokaisella ihmisellä stressaavat ärsykkeet ovat
erilaisia. Tervetuloa
mukaan!
Oulaisten
Hengitysyhdistys ry
Kerho ma 9.9. 050-4691080.
Eläkeliiton Merijärven
yhdistys
Aloitetaan syyskauden toimintaa seuraavasti. Keskustellaan syksyn
toiminnasta, ohjelmaa ja yhteislaulua. Metsästysseurat järjestävät harjoitusammuntoja ym. Ajat ovat torstaisin klo 13
. Kesällä vesikävelyyn ennakkoon ilmoittautuneet, soittakaa Maunolle ryhmä jakoa varten
puh. Klo 11.00 keskustelukerho. (vk 37).
Jumppakertoja on yhteensä
10. On pysähdyttävä ja rentouduttava
ihan joka päivä.
Naiset
konsertoivat
PYHÄJOKI Pyhäjoen Pauhasalissa kuullaan sunnuntaina 8. Ilm. - Eeva Heilalan runoilta.
TIEDOTA YHDISTYKSESI
ASIOISTA MUISTILISTALLA!
Muistilistan vuosihinta
75. la
Lumimetsä, 21.9
Harjoittelussa olen käskenyt pitää taukoa, mutta muutamat kilpailut hän on käynyt
Oulaisten Huimaa edustava Sandra Laulumaa opiskelee Kuortaneen Urheilulukiossa.
sinnikkäästi läpi, Aikio kertoi.
16-vuotiaiden tyttöjen kiekossa Annika kiskaisi kuudenneksi tuloksella 34,13.
Eroa mitalisijaan jäi reilut pari metriä.
-Ilman ongelmia Annika
olisi taistellut kärkisijoituksista. Katsotaan
millä päällä se tänään on,
kommentoi Ylitalo ennen
lähtöä. Samanlaisesta vaivasta kärsivät myös ikäluokan muut kärkiheittäjät,
kertoi poikaansa valmentava
Hannu Isokääntä.
Samaa ikäluokkaa edusta-
vista keihäänheittäjistä Karjaalta oleva Oliver Helander
oli heinäkuussa Ukrainassa
käydyissä alle 17-vuotiaiden
MM-kilpailuissa neljäs ja
Keuruulta oleva Lassi Saarinen viides. 010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Jakelupäivystys p. 0200 71400 arkisin kello 6-14
Ilmoitusasiat p. PYHÄJOKISEUTU Torstaina 29. 010 665 5145
ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Ilmoitusten jättöajat:
ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
Sandra pukkasi pronssia
arkistokuva: Heli Nurkkala
SM-kisat:
Hussa ja
Knuutila
pistesijoille.
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
TURKU Oulaisten Huiman
lahjakkaat urheilijanuoret
Sandra Laulumaa ja Annika
Knuutila sekä Haapaveden
Urheilijoiden Samuli Hussa
kilpailivat viikonloppuna
16-17-vuotiaiden yleisurheilun SM-kilpailuissa Turussa.
Mitalipallille heistä nousi
17-vuotiaiden kuulantyönnössä pronssia pukannut
Sandra Laulumaa. 24%). Harjoittelua kauden aikana on haitannut myös käsivamma. Taival päättyi alkuerän viidenteen tilaan ajalla
2.06,10.
Kesän aikana hän on juossut matkan kahdesti kovempaa. Ennätystulos
50,60 on peräisin edelliseltä
kesältä.
Tapio Aikion valmentama
Annika Knuutila on kärsinyt
selkävaivoista.
-Ongelmat tulivat keväällä
pahimpaan mahdolliseen aikaan siirryttäessä ulkokentälle. Parhaiten
leiviskänsä hoiteli kahdesti
matkan aikana askeleidensa
kanssa hapuillut ja lopussa
niukasti ykköseksi punnertanut Säihkeen Loisto.
??Tiukkaa oli lopussa. SMkilpailujen väliin jättäminen
harmittaa tietenkin, mutta
eihän näille vastoinkäymisille mitään voi, Hannu Isokääntä totesi.
Opiskelut Jyri aloitti hiljattain Kalajoen lukiossa ykkösluokalla.
www.pyhajokiseutu.fi
Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen
Avoinna: ma-pe klo 9-12 ja 13-15
Faksi 08 479 5125
Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai
59. Ylitalon muista ajokeista Ettan oli voltissaan
neljäs ja samaa sisarussarjaa
edustava Melody viides. Jotain kevyttä liikuntaa hän voi harrastaa, että aineenvaihdunta pelaisi ja nopeuttaisi paranemista. Paras
kaari 38,73 riitti seitsemänteen tilaan. Ennätys 2.03,65 on peräisin heinäkuun lopulta Kajaanista.
Sirpa Kortet
Päätoimittaja
010 665 5144
050 438 0845
Jarkko Rautio
Myyntipäällikkö
010 665 5147
050 325 6907
Laura Seppä
Toimittaja
010 665 5167
050 438 0849
Hanna Tenkula
Ilmoitusvalmistaja
010 665 5150
050 438 0867
Heli Nurkkala
Toimittaja
010 665 5143
050 438 0846
Annika Pienipaavola
Toimittaja
010 665 5112
050 438 0848
Äitiyslomalla
Heidi Niskanen
Toimittaja
Kati Järvenpää
Kesätoimittaja
040 527 0825. elokuuta 2013
22 URHEILU&LIIKUNTA
Säihkeen Loiste
rikkoi kuparisen
PIHTIPUDAS Merijärvinen
Timo Ylitalo urakoi lainaohjastajana neljän hevosen rattailla Pihtiputaalla. Selkävamma täytyy tut-
kia nyt kunnolla lääkäreiden
toimesta, kunnes aloitetaan
valmistautuminen seuraavaan kauteen, Aikio suunnitteli.
Samuli Hussa venyi SMkisojen parhaaseen suoritukseensa juoksemalla 3000
metrillä neljänneksi. Ennätys
parani lukemiin 9.13,52.
Muut sähköpostit:
Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Tilaushinnat: Kesto 12 kk 104e Määräaikainen 6 kk 75e, 3 kk 49e
Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 62,50e, 6 kk 37,50e, 3 kk 24,50e
Sähköiset tietokannat:
Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA
MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu.
Vastuu virheistä
Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta. Volttiennätys parani
kymmenyksellä lukemiin
33,9x. Eino ja Vilho Tuomen
Amalfi 16,6 kiersi pakilta kolmanneksi lähdössään. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Ylivieskalaisen Pentti Rantalan valmennettavat kellottivat voltissaan saman ajan
17,9 takamatkalta.
Haapavedeltä oli mukana
neljä hevosta. Kuortaneen urheilulukiossa opiskeleva heittäjä on kärsinyt tekniikkaongelmista. Oriin
omistavat Pekka ja Jarmo
Salmela Merijärveltä.
??Erä-Heppu voi voittaa tai
olla viimeinen. Tämä on ihan pääsevä hevonen,
kun alku päästäisiin aina ravilla, Ylitalo toivoi.
Täysosuma oli pyhäjokisen Juhani Petäjäsojan kotikasvatille uran ensimmäinen. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat
puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Jari Kangaskorte
Urheilu, freelancertoimittaja
p. Edellä olivat Kauhajoen
Karhun Anni Kohtala tuloksella 13,67 ja SM-kultaa vienyt Esbo IF:n Aurora Troberg 13,82.
Keihäässä Sandra jäi kauas
normaalitasostaan. Kahtena aiempana kesänä SM-kultaa voittanut Helander väläytti vuosi
sitten lahjakkuuttaan heittämällä ikäluokan epävirallisen
ME:n 79,05.
??Jyri joutuu olemaan vähintään 2-3 kuukautta toipilaana. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina
osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen.
Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta
soitettuna: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min
(alv. vuosikerta
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti
Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy
ISSN 0356-2492 (painettu) ISSN 2243-1527 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Levikki: LT 2010 6409 kpl
Tilausasiat ja osoitteenmuutokset p. Paras tulos 13,62 syntyi viimeisellä
kierroksella.
Rahkeita Sandralla olisi ollut mestaruuteen saakka, sillä keväällä Sandra pukkasi
hallikisoissa yli 15 metriä.
Hopeamitali jäi Turussa harmittavasti viiden sentin päähän. 0400 580 135
Hussa osallistui seuraavana päivänä myös 800 metrin
kisaan. Samassa lähdössä kilpaillut Ari
Ritolan ja Eino Tuomen Anita Sisu 17,0x oli neljäs. 24%). Asko
Ritolan Noitarumpu 34,7x jäi
alkulaukan siivittämänä kahdeksanneksi voltissaan. Olin
välillä jo reilummin edellä,
mutta toinen hevonen kontrasi lopussa uudestaan. Syyksi paljastui rasitusmurtuma. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
Henkilörekisteri
Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon.
Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja
luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Arto Niemimäen Silent Hill tuikkasi voltissaan kakkoseksi lähtölaukan hidastamana ajalla
18,6x. Motivaatiovaikeuksista ajoittain kärsivä Erä-Heppu antoi myös ylimääräistä
tasoitusta lähtölaukassaan.
Kirikäskyn saatuaan ori punnersi porukan hänniltä kolmanneksi ajalla 27,9x. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,18 snt/min
(alv. Siikalatvan hevosista Anita
Paa k ina hon luotsaama
Hennylän Tähti 34,7 ravasi
lähdössään kolmosrahat.
Jyrin SM-kisat jäivät väliin
MERIJÄRVI Selkävaivat piinaavat monesti huipulle tähtääviä urheilijanuorukaisia.
Tästä saatiin hyvä esimerkki
viikonloppuna Turussa yleisurheilun SM-kisoissa, kun
16-vuotiaiden poikien keihäänheitosta jäi sivuun koko
ikäluokan kärkikolmikko.
Yksi heistä oli heinäkuussa
Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla Hollannissa hopeaa heittänyt Merijärven
Kestävän Jyri Isokääntä.
Selkävaiva on haitannut useamman vuoden, mutta lääkärit eivät ole löytäneet vikaa.
??Hollannin reissun jälkeen päästiin magneettikuvauksiin. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on
nähtävillä Pyhäjokiseudussa
Järj. Helmen Pirtti, Ketunmaantie 1, Liminka
11.9. 630. klo 13-17
PIIPSJÄRVEN NUORISOSEURALLA OULAISISSA
TRIKOOKUTEITA
Soittaa Leila Riihijärvi ja Ari Hyvölä Duo
Myös verkossa
jja Facebookissa!
6 ?/kg
www.pyhajokiseutu.fi
-50%
Kaikki tanssin ystävät, tervetuloa!
Pääsylippu 9. Satuitko paikalle, kun tapahtui. VIRTANEN
AJAN SÄVEL
www.pyhajokiseutu.fi
SÄÄ
Tänään
Raahe
Pyhäjoki
+15
Merijärvi
Oulainen
+16
+16
Haapavesi
+17
Kärsämäki
+16
Perjantai
Lauantai
+16
+21
Sunnuntai
+19
Muutatko?
Muistathan ilmoittaa
osoitteenmuutoksesta myös meille.
010 665 9016
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu
@almamedia.fi. 044-7478229
Katso valikoima: facebook.com / verho- ja mattoateljee
Tervetuloa pelaamaan ja voittamaan tiistaina!
Ompelupalvelu, matot ja verhot mittatilaustyönä.
Haapaveden verho- ja mattoateljee
Avoinna ma-pe 10.00-16.30 Helena p. Oulaisten Eläkeläiset RY
Maakunnan mahtavin kudevalikoima!
TRIKOOKUTEET 6 ?/kg
VIHANNIN TYÖVÄENTALON BINGO
TIISTAINA 3.9.2013 klo 18
Voittoina mm ok. elokuuta 2013 PYHÄJOKISEUTU
23
Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@
almamedia.fi. Torstaina 29. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus.
pyhajokiseutu@almamedia.fi. 040-5199066
Saimme lisää
MUSTAA JA VALKOISTA
KUDETTA 7?/kg
33 vuoden
kokemuksella
Tavarat rahaksi!
sarjakuvat
SUPERMUKULA
B. p.55 tai 220?.
Muut voitot ok ja tavaravoittoja. 040 4876 988, paivi.vitikka@humanpolis.fi,
www.rokua.com/ilmoittautuminen.
Koulutus on maksuton, lounas omakustanteinen.
Yhteistyössä Humanpolis Oy/ 3M-hanke ja MTK-Pohjois-Suomi
Saimme tuhat kiloa
PÄIVÄTANSSIT SU 1.9. p. Honkamaja, Hietalantie 91, Oulainen
12.9. 3.9. mennessä Päivi Vitikalle
p. -TEEMAPÄIVÄT
klo 10-14.15 (kahvi 9.30)
10.9. Kyläkeskus Syke, Sykkeentie 40, Kärsämäki
Miten hyvä työkunto rakennetaan -visailu,
Akuuttiohjelman lääkäri Risto Laitila
Tule mukaan Porinatulille,
työhyvinvointivalmentaja Matti Länden
Ilm. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi
Aarne Huttunen Trio
MITEN HYVÄ TYÖKUNTO
RAKENNETAAN