TAMMIKUUTA 2020 NRO 5 . PYHÄJOKI . Kuskit ovat olleet helisemässä tänä talvena. 10 Puheenaiheet Eläintaudit eivät astu ovesta sisään vaan jäävät rajalle. KESKIVIIKKONA 29. LAURA SEPPÄ/ARKISTO 20 Hyvä olo Entiselle sohvaperunalle matkanteko maistuu. Pahoilta kolareilta on onneksi vältytty. MERIJÄRVI . LAURA SEPPÄ. RAAHE 6 4 1 4 8 8 1 4 3 5 2 4 Keskustele ”Väinö Lumiaho sanoi ainakin kahtena talvena hakeneensa postin Vihannista hevosella.” Edvard Törmikoski 16 Sää Lunta sataa, talvi taisi tullakin. Huoltoporukka ei millään ehdi joka paikkaan. KÄRSÄMÄKI . Tuskaa on koettu niin isojen kuin pientenkin autojen ratissa, ja aikataulut paukkuvat. OULAINEN . HELI NURKKALA 8 Puheenaiheet Meno kuin luistinradalla . IRTONUMERO 2,50 € pyhajokiseutu.fi HAAPAVESI
Nykyaikaisia tekniikan mahdollistamia apukeinoja ei kannata vierastaa. TAMMIKUUTA 2020 PÄÄKIRJOITUS Keskiviikko 29.1.2020 Nimet: Valtteri Aurinko: Nousee kello 9.13 ja laskee kello 15.55. Erilaisia kampanjoita, kannustimia ja tukirahoja on jaossa, kun vain niin nuoret kuin yrityksien edustajatkin niihin osaavat tarttua. Yrittänyt kaikki temput, mitä maailmassa on unen saamiseksi keksitty. Ne ovat ensimmäisiä askelia työelämään, josta jää jälkiä koko työhistoriaan. Tekee mieli vettä. Ihminen on täysin hereillä. Neljä tuntia. . Päivän sana: Hän katsoo sorrettujen puoleen, ei torju heidän rukoustaan. Syvä uni on ihmiselle tosi tärkeää. Valppaana, vaikka pitäisi olla unessa. Eikä auta sekään, että ajattelee. Tai se, että yrittää ajatella muita asioita. Työnantajan näkökulmasta on muistettava, että kesätyöntekijät tarvitsevat perehdytystä ja neuvontaa. Ei ylimääräisiä ääniä missään. Kesätyöt opettavat työelämän sääntöjä . Makeat unet jatkuisivat paljon pidempään, mutta aamu tulee väistämättä vastaan. Olo alkaa tuntua painavalta. Kolme tuntia. Kaiken järjen mukaan pitäisi väsyttää niin, että nukahtaminen kävisi tuosta vain. Aktiivisuus palkitaan aikanaan. Ei pidä lannistua, ellei ensiyrittämällä tärppää. Kaiken mahdollisen on ihminen unen hyväksi tehnyt. Päivän sana: Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Vaikka yrittää maata hiljaa ja olla vain. 30:19) SUNNUNTAI 2.2.2020 Nimet: Jemina, Lumi ja Aamu Aurinko: Nousee kello 9.01 ja laskee kello 16.09. Viisi tuntia vielä. Kesätyöstä voi aueta ala, joka tuo leivän pöytään aikuisenakin. (Jes. On vihdoin unen aika. Päivän sana: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Päivän sana: Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa. Onnellinen. Kesätyöpaikat ovat nuorille tärkeitä. Aivan liian lyhyeksi jää nukkumatin mailla vietetty aika. Tutut äänet välillä häipyvät, välillä ihminen huomaa keskittyvänsä johonkin tiettyyn ääneen. 2:30-32) MAANANTAI 3.2.2020 Nimet: Hugo ja Valo Aurinko: Nousee kello 8.58 ja laskee kello 16.12. Käynti keittiössä ja takaisin sänkyyn. Säätänyt huushollin sisälämpötilan nukkujalle sopivaksi. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Siis elän. Vaihteeksi selällään. (Luuk. Ei auta, vaikka yrittää olla ajattelematta asiaa. 11:1) Mietelause: Eilinen totuuteni ei riitä minulle tänä päivänä. Oma hengitys. Silmät painuvat välillä kiinni, mutta aukeavat sitten uudelleen. Hetki siinä, mutta ei se auta. Mitäpä jos seuraavan kerran tekisitkin perinteisen paperisen hakemuksen oheen esittelyvideon itsestäsi. Näin sanokoot ne, jotka Herra on pelastanut, jotka hän on tuonut ahdingosta vapauteen. Lopulta maailma katoaa. Päivän sana: Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa, hän kuulee ja vastaa sinulle. Herätykseen on reilut pari tuntia aikaa. 102:18) LAUANTAI 1.2.2020 Nimet: Riitta Aurinko: Nousee kello 9.04 ja laskee kello 16.05. Mitäpä jos seuraavan kerran tekisitkin perinteisen paperisen hakemuksen oheen esittelyvideon itsestäsi. Seitsemisen tuntia olisi jäljellä ennen aamulle ajastettua herätystä. Huolellisesti tehty hakemus jää hakemuksien läpikäyjälle mieleen myönteisesti. Nukkunut heti yön alusta saakka. Päivän sana: Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä. Jalat välillä peiton päälle. Ajatus käy hieman hitaana jo. Lähistöltä kuuluu toisen ihmisen tuhina. Nimittäin kesätyöntekijöiden hakuajat ovat useissa yrityksissä nyt ajankohtaisia. (Ps. 2 KESKUSTELE Pyhäjokiseutu . Päivän sana: Herra, sinä olet Korkein, maailman valtias, kaikkia jumalia korkeampi. 66:5) TIISTAI 4.2.2020 Nimet: Ronja ja Armi Aurinko: Nousee kello 8.55 ja laskee kello 16.15. Edessä on uusi päivä. Yö on puolivälissä. Tunti on ainakin kulunut siitä, kun pää painui tyynyyn. (Aaro Hellaakoski) TORSTAI 30.1.2020 Nimet: Irja Aurinko: Nousee kello 9.10 ja laskee kello 15.59. Herätyksen hetki ravistaa ihmisen takaisin. Pimeä huone alkaa hävitä ympäriltä. 107:1-2) V aikka talvi on vielä kesken, ovat monella ajatukset jo tulevassa kesässä. (Hepr. LAURA SEPPÄ laura.seppa@pyhajokiseutu.fi Kun uni ei tule vaikka tahtoisi KOLUMNI KUVA LUKIJALTA Närhi on yksi upeimmista talvilinnuistamme. Kuuluu kellon raksutus. Lämpimän peiton alla sykkyrässä on hyvä olla, mutta nukahtaa ei voi. (Ps. Silmät pysyvät kiinni. KESKIVIIKKONA 29. 97:9) PERJANTAI 31.1.2020 Nimet: Alli Aurinko: Nousee kello 9.07 ja laskee kello 16.02. Jos nyt nukahtaisi, ehtisi vielä vaipua kunnolla syvään uneen ennen aamun koittoa. PÄÄTOIMITTAJA SIRPA KORTET P itkiksi käyvät minuutit ja tunnit, kun ne matelevat ohitse pimeässä huoneessa. Kunhan nyt saisi edes jonkinlaisen unen. Ei ole hyvä asento sekään. Olo on aivan sama kuin alussa. Hän on tehnyt meille suuria tekoja. (Ps. Kylki kääntyy. Muistiin ei tallennu enää mitään. Ihminen hengittää syvään. Vaikka pitäisi sinnikkäästi silmänsä kiinni, ei unesta saa kiinni yhtään sen paremmin. Hereillä kuitenkin. Raskaasti hengittää ihminen, mutta nukkuu vihdoinkin. Kilpailu kesätyöpaikoista on kova. Hakuprosessissakaan ei kannata mennä sieltä, missä aita on matalin. Nykyisin matkapuhelimella sellainen onnistuu suhteellisen helposti. Tavallaan väsyttääkin, mutta uni ei vain tule. Kesätyöntekijältä puolestaan vaaditaan reippautta kysyä, jotta pystyy suoriutumaan annetuista tehtävistä kunnialla. Kellon viisarit jatkavat matkaansa. (Ps. Takaisin toiselle kyljelle. Ei siis ole vähäpätöistä ajatella, millainen merkitys näillä työsuhteilla on. Ulkoillut, syönyt tarpeeksi ja järkevästi, heittänyt illalla kaikki näytöt sivuun tuntia, paria aikaisemmin. Vihdoin unen hiljainen kosketus hiipii hiljaa lähemmäksi. Kuvan lähetti Ritva Niemi Oulaisista.. Niissä on lupa oppia taitoja niin elämää kuin tulevaa ammattiakin varten. Jos vaikka onkin liian lämmin. Silmäripsien liike, kun ne välillä räpsähtävät. Jäljellä kuusi tuntia
08-4797300. Puh. 0,77/kg) 5.ÄMPÄRI Ilman korttia 1,55 rs (2,67/kg) -35% Rajoitus 3 rs/talous 3 RS O U L A I N E N AVOINNA: ma–pe 8.00–21.00, la 8.00–21.00, su 10.00–21.00 Oulaistenkatu 15–17, 86300 OULAINEN. KESKIVIIKKONA 29. TAMMIKUUTA 2020 . Pyhäjokiseutu KESKUSTELE 3 Tavallista parempi ruokakauppa TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 30.1.-2.2. 6,5 kg (n. ELLEI TOISIN MAINITA 4 99 KG IRTOMAKEISET HK NAUDAN JAUHELIHA 10 % 1 kg 7 95 RS 12 99 KG Hätälä LOHIFILEE vakuumipakattu, A-leikattu, Norja VIRIKE KANANMUNIA M10 580 g (1,72/kg) 3.Rajoitus 2 kg/talous Rajoitus 3 kpl/talous Rajoitus 2 fileetä/talous 1.Valio Oltermanni JUUSTOT 250 g (4,00/kg) Ilman korttia 3,15 kpl (12,60/kg) -68% KPL KILON PAKETTI ERÄ HEDELMÄ-ÄMPÄRI Appelsiini Navel, Egypti ja Idared Omena, Puola, n
Toisen sanojen vääristely ja tällaisten vääristelyjen levittäminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa näyttää tulleen jokapäiväiseksi. Jos politiikassa jokin joskus turhauttaa, se on jatkuva väärien tietojen oikominen. EDVARD TÖRMIKOSKI Tekstin lähetti vihantilainen Sinikka Somero. Hän kuljetti postin hevosella ja otti usein myös yhden henkilön kyydille. Kun he olivat luoneet hetken, soraseinä vyörähti, Edvard jäi vyörymän alle ja kuoli. Tuli nuori ja reipas naisihminen, joka meinasi panna asiat järjestykseen. Kaupanhoitaja sanoi, ettei hän rupea postia jakamaan ennen kuin huomenna. Vaan mitä ne postinnälkäiset! Joukosta rohkein, Edvard Lumijärvi, joka asui Siirtolassa, sieppasi postisäkin ja sanoi, että saan kai minä nämä jaetuksi itsekin. Väärien tietojen levittämisen päätavoitteena voi olla juuri halu aiheuttaa hämmennystä, riitelyä ja epäluottamusta. Nämä päätökset ovat kaikkea muuta, kuin lapsiystävällisiä, penää Raahen seutukunnan keskustanuorten varapuheenjohtaja Elias Tornberg. Fakta on, että hallitus päätti tehdä polttoaineveroon vaalikauden aikana kuluttajahintojen nousun mukaisen indeksikorotuksen, noin 5-6 senttiä litralta, eikä tämä hallitus tee uusia korotuksia. Jutun kirjoittaja on hänen pappansa. Se kulkee Oulusta tämän kautta etelään. Hän ei joutunut aikaisemmin, kun kotona oli eläimiä ruokittavana. Raahen seudulla kaukalot ja ladut ovat olleet aktiivisessa käytössä ja niiden lakkauttaminen aiheuttaa merkittävää haittaa alueen ihmisille. Esityksen mukaan Raahen kaupunki lakkauttaa Ylipään, Mattilanperän ja Lapaluodon valaistut ladut sekä puistoladut kaupungin alueelta lukuun ottamatta Yritysperällä junaradan varrella kulkevaa latua. Auto tulee Oulusta vähän yli kaksitoista ja etelästä päin vähän yli neljä iltapäivällä, joten nyt saadaan posti kahdesti päivässä. Tätä kaikkea ei kannata pilata hätäilemällä. Vaan mitä ne postin odottajat, heille oli posti henki ja elämä. Kaikki ei ole maassamme hyvin ja paljon on tehtävää. Nyt on maksettu tileille ensimmäiset korotukset muun muassa takuueläkkeeseen, kansaneläkkeeseen, sairauspäivärahoihin ja lapsilisiin. Olenkin erittäin tyytyväinen hallituksen ohjelmaan, joka huomioi maamme alueet ja vahvistaa elämisen, asumisen ja yrittämisen edellytyksiä koko Suomessa. Nyt ollaan menossa siinä vaiheessa kun autot kuljettavat postin. Ikävintä on, että väärien tietojen levittämisessä kunnostautuvat myös he, jotka kutsuvat itseään journalisteiksi. Raahen seutukunnan keskustanuoret vaatii virkamiehiä ja päättäjiä perumaan liikuntapaikka leikkaukset. Ensimmäinen postinkuljettaja oli vihantilainen. Sitten tuli postimieheksi Paukkala-niminen mies, joka oli myös Vihannista. Postia ei mahtanut siihen aikaan paljon ollakaan. Lakkautettavilla liikuntapaikoilla on suuri merkitys erityisesti alueen nuorille, joilta viedään tärkeät harrastusmahdollisuudet. VESA JOENSUU/ARKISTO. Keskusta ei tule hyväksymään uusia polttoaineveron kiristyksiä. Nyt tänä syksynä on saatu vielä sellainen edistys, että posti tuodaan talojen kohdalle postilaatikkoihin valmiiksi. Lumimetsän postilla kirjava historiikki KANNANOTTO Raahen seutukunnan keskustanuoret vaatii virkamiehiä ja päättäjiltä täyskäännöstä liikuntapaikka leikkauksissa. Kun he saivat postinsa, lähdettiin matkaan tyytyväisinä. Postin kulun ollessa tässä vaiheessa sattui myymälänhoitaja vaihtumaan. Miksi te tulitte liian aikaisin, vastasi Antti, tiedättehän, että en aikaisemmin joudu. Toiset miehet säilyivät hengissä. Monille hallituksen toimet ovat tulleet elävästi todeksi tämän tammikuun aikana. Noin kaksikymmentä vuotta sitten alkoi auto kuljettamaan postin. Alueen liikuntapalvelujen heikentäminen edistää entisestään alueen muuttotappiota. Esimerkiksi hallituksen päättämistä polttoaineverojen korotuksista on jaettu mitä erikoisempia tietoja. Lumimetsästä Karhukankaalle kuljetti postin jalkaisin pikku Aapeli-niminen mies. Hän toi postin kävelemällä, postilaukku selässään. Faktojen tarkistamisesta on tullut yhä tärkeämpää. – Erikoista että samaan aikaan voivotellaan muuttotappioista ja syntyvyyden laskusta, kun lakkautetaan radikaalisti liikuntapaikkoja jotka pitävät yllä alueen elinvoimaa, linjaa Raahen seutukunnan keskustanuorten johtokunnan jäsen Matti Rautakoski. Indeksikorotus tarkoittaa sitä, että polttoaineen hinta nousee vaalikauden aikana samassa suhteessa kuin esimerkiksi maitopurkin tai jauhokilon hinta. Hän sanoi luontikavereille, että tulkaapa huomenna tänne, vaihetaan paikkoja. Kun Matti kuoli alkoi postia kuljettaa hänen poikansa Jussi vuoroviikoin Edvard Kesälän kanssa. Viime vuosina on myös puhuttu tahallisesta väärinymmärtämisestä. Hihat on kääritty ja työ on käynnissä. Hallitus on päättänyt myös tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaisen ja alueellisesti tasa-arvoisen liikenneverotuksen uudistuksen. Posti oli kaupan tiskillä, josta sai omansa ottaa. Lisäksi esitetään myös Ylipään, Kopsan, Kuusiratin, Alpuan, Lumimetsän, Korvenkylän ja Piehingin jääkiekkokaukalot sekä Holminlaakson luistelualue lakkautetaan. Kirkolla hevosen syönnin aikoihin hän söi itsekin eväitään. Koen, että politiikka on monipuolista ja antoisaa yhteisten asioiden hoitamista. KESKIVIIKKONA 29. Hänkin otti yhden kyytiläisen mukaansa, jos lähtijöitä sattui olemaan. Sanoivat, että hän pisti isonkin jauhosäkin heinähäkin pienan raosta rekeen niin, ettei siinä vaatteet jauhottuneet. Postipaikkana oli silloin täällä Lumimetsässä Mikkelän kauppa, joka on paikallaan vieläkin. Silloinkin posti tuotiin osuuskauppaan ja postinhoitajalle tuli pitkä päivä. Näytti, että miehessä olikin vetämistä, vaikka postista ei raskasta kuormaa tullutkaan. Kuitenkin on muistettava, että isänmaamme vallanpitäjät ovat kansan tuella ja pitkäjänteisellä työllä vuosikymmenten aikana tehneet paljon oikeita päätöksiä ja rakentaneet Suomesta monilla mittareilla mitattuna maailman parhaan maan. Matti oli iso ja vankka mies ja hänellä oli pieni raudikkohevonen. Kaupanhoitajat olivat kyllä ehtineet vaihtua useammankin kerran, ennen kuin Aronaho alkoi ajamaan postia. päivän kokouksessa. Aika rientää ja vuosikymmenet kuluvat. Siinä ei myymälänhoitajan auttanut muu kuin antaa postinodottajien olla. Hän saapui vasta kahdeksan aikaan illalla. 4 KESKUSTELE Pyhäjokiseutu . Silloin ei teillä ollut vielä aurausta ja niinpä hän kulki vain silloin kun maanteillä ei ollut lumiesteitä. Myöskin Kopsan, Jylhän, Mattilanperän HaapajokiHurnasperä, ja Haapajärven tekoaltaan väliset ladut esitetään lakkautettaviksi. Monttu oli syvä ja se oli ylempää jäässä. Kerran hän oli luomassa soraa autonlavalle. Matka jatkui sitten Alpuaan ja Vihantiin. Liikennöitsijä Käkelä kuljetti myös postia. Uusi vuosi vaatii ratkaisuja LUKIJALTA Postin kulku Vihannista Lumimetsään on 70 vuoden aikana läpikäynyt monia vaiheita. Raahen seutukunnan keskustanuoret ovat tyytyväisiä rakennetun ympäristön lautakunnan päätökseen jättää asia pöydälle tammikuun 14. Ja pitihän se posti jättää Alpuaankin ja Kuusiratiin. Edistyminen on mennyt huimasti eteenpäin ja ihmiset ovat varmaan postinsaantiin tyytyväisiä. Hän oli työssä ja niitti ojanlaitoja. Suuret uudistukset kuten sote-uudistus ja sosiaaliturvan uudistus tulee valmistella huolella, jottei päätöksiä tarvitsisi jälkikäteen perua ja paikkailla. Hänellä oli virkalakki päässä, keppi kädessä ja pilli, johon hän puhalsi vastaan tuleville. Minäkin menin kerran postin kyydissä kirkolle. Liikuntapaikoista säästäminen ei ole järkevää edes taloudellisesti, koska liikunta vähentää terveydenhuollosta aiheutuvia kuluja pidemmällä tähtäimellä huomattavasti ja parantaa alueen elinvoimaa sekä ihmisten jaksamista. He vain odottivat eivätkä lähteneet pois. Myös Jussi oli iso ja vankka. Ajassamme ilmenee myös kummallista hätiköintiä. Postimiestä kutsuttiin Salmelan Matiksi ja hän oli tullut Alpualta. Aika kului ja muuttui postin hakeminenkin täältä Lumimetsästä. Matin postin kuljetusaikana osuuskauppa oli jo rakennettu, ja niin tuli postinkin paikaksi kauppa. Kun posti tuli alkoivat ihmiset moittimaan Antin myöhässäoloa. Kerran hän oli tullut junalla Kilpualle, koska sieltä oli lyhyempi matka Lumimetsään. Minäkin olin kerran postia odottamassa. Raahen seutukunnan keskustanuoret ovat järkyttyneitä Raahen kaupungin esityksestä lakkauttaa kuntoratojen, luistelualueiden, kaukaloiden ja uimarantojen ylläpito sekä valaistuksen karsimiseen. Tässä ajassa on hyvä muistaa se viisaus, että ei kannata provosoitua kun provosoidaan. Liikuntapaikkaleikkauksissa on tehtävä täyskäännös Keskustanuoret ovat huolissaan lähiliikuntapaikkojen tulevaisuudesta. Oravajärven, Olkijokisuun ja Siniluodon, Lumijärven, Korvenkylän, Romuperän, Varvin, Kylmäniemen, Mikonkarin, uimarannat esitetään myös lakkautettaviksi. Keittipä vielä kuoriperunatkin keittoruuaksi, vahvisti näin itseään, että jatkoi postin kanssa Lumimetsään. Hän poikkesi meidän mökkiimme ja jätti isälle lehden, joka oli ”Kaiku” nimeltään. Väinö Lumiaho sanoi ainakin kahtena talvena hakeneensa postin tänne Vihannista hevosella. Sitten olivat aura-autotkin alkaneet auraamaan, niin että postin kulku käy nyt aivan autolla. Tämän jälkeen alkoi myymälänhoitajakin jakaa postin ja postitouhu alkoi jälleen luistamaan. Lopuksi tahtoisin vielä kertoa, että edellämainittu Edvard Lumijärvi kuoli onnettomuudessa. – On ristiriitaista lakkauttaa liikuntapaikkoja, kun samalla kaupungin strategiassa linjataan Raahea lapsiystävälliseksi kaupungiksi. Nyt on postilla oma huone ja lehtensä saa aina ajallaan. Kun tuli taas eteen postimiehen uusiminen niin alkoi postia kuljettamaan Aronahon Antti. TAMMIKUUTA 2020 EDUSKUNNASTA PEKKA AITTAKUMPU D emokratiassa voimme yhdessä vaikuttaa isänmaamme suuntaan
0400 818 822 (24/7) www.hotellitoivola.fi · info@hotellitoivola.fi MAJOITUTKO KEMISSÄ. Paluumuuttajina kiinnitämme erikoista huomiota ränsistyneisiin kohteisiin. Loppuun nimi tai nimimerkki. Kivi vuodelta 1995. Tekstit voi lähettää sähköpostitse: toimitus@pyhajokiseutu.fi tai osoitteella Pyhäjokiseutu, Toimitus, Asemakatu 1, 86300 Oulainen. Huoneet uudesta tasokkaasta hotellistamme alk. Tämä lienee myös tunnustus siitä, ettei takuu toimi. MIELIPIDE Todisteellinen dokumentti siitä, ettei Oulaisissa korjata mitään paitsi muutamien nimisten kohteita. Kirjoita alkuun PJ ASIA ja sitten viestisi. Pyhäjokiseutu KESKUSTELE 5 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Se osoittaa kunnan poliittisen eliitin kannan vaikka puhuvat taiteista tai musiikista! REIJO HUHTALA Pyörimätön kivi Yrittäjä, mainosta näkyvästi! Tavoita vahvalla paikallisella lehdellä. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17191 (85 snt). Muutimme tänne vuonna 2003. 2h huone 79,90€/vrk Työmatkaajat, kysy tarjous! Majoitus sisältää aamupalan, saunan, autopaikan ja kylän parhaat unet. TAMMIKUUTA 2020 . tervetuloa! Konsulentti Sari maistattaa klo 10-18 1.99 kpl 2.89 kpl 0.79 kpl leipämön herkkukassi Kassi sisältää: 6kpl riisipiirakka Rengin rukiinen ruisleipä Kaurareikäleipä rustic kiviuunipatonki 375g chiansiemenleipä 360g vaniljainen viineri 75g (5,31/kg) (7.47/kg) (10,53/kg) kassi 5€ Varaukset ja lisätiedot VAIN hotellin vastaanotosta p. Ota yhteyttä: Matti Torvi 044 577 8239 matti.torvi@pyhajokiseutu.fi ma-la 8-21, su 10-21 oulaisten halpahallissa paistopisteen avajaiset perjantaina 31.1. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. KESKIVIIKKONA 29
6 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu . Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto myöntää 80-prosenttisen omavelkaisen takauksen pankin myöntämälle 3 200 000 euron lainalle. helmikuuta, jolloin yhdistyksen hallituksella on kokous. Katot ovat sen verran korkeat, että maalaan ne avuksi, Jouni Aitto-oja kehuu ahkeraa yhdistysväkeään. Hanke toteutuu Rieska Leader -hankkeena. Pääasia, että työhön saadaan hyvä, idearikas henkilö, joka tulee meidän kanssa toimeen, Aitto-oja linjaa hyväntuulisesti. Psykologin palvelut on tähän asti hoidettu ostopalveluna kolmena päivänä viikossa. –?Pidemmän aikaa on suunniteltu, että hommataan tilat, jotka ovat ympäri vuoden käytössä. helmikuuta. Weteraanikonepäivät järjestetään Weden woimaa ja terwan tuoksua -teemalla. Weteraanimoottorikerho Wanha Woimalla on monta rautaa tulessa. Tärkeää sekin, että valikoimasta löytyy valinnanvaraa kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Sekin on etu, että kokee tärkeäksi perinnetiedon siirtämisen seuraaville sukupolville ja heille, jotka eivät ennestään ole perinteestä tietoisia. Siihen liittyen on haku päällä. Konepäivillä on paljon katsottavaa, eivätkä esittelijät ehdi jutella kaikkien kanssa syvällisesti, joten pakettien avulla konepäiväantia voidaan tarjoilla teemoittain vuoden ympäri. Psykologin työ jakaantuisi keskimäärin kolmena työpäivänä kouluille ja kahtena työpäivänä perheneuvolaan. –?Työntekijän palkkaaminen kokopäiväsenä olisi ollut mahdollista yhden vuoden mittaisella hankkeella. –?Oulaisissa tervahauta on poltettu viimeksi 1967 nykyisen kirjaston paikalla. Naiswoimalla on hyvät suunnitelmat siitä, mitä näihin Törmänhovista vuokrattuihin huoneisiin tulee. Paikka täytetään huhtikuun alusta alkaen. Vesi-teema tulee näkymään myös konepäivillä eri tavoin. Wanhan Woiman puheenjohtaja Jouni Aitto-oja lupaa, että väki pääsee molempien teemojen äärelle eri näkövinkkeleistä. Toinen teema vesi ei sekään tervan rinnalla kalpene. Tervaspuut ja -kannot ovat myös jo valmiina, Aitto-oja päivittää. TAMMIKUUTA 2020 HELI NURKKALA Jouni Aitto-oja laskeutuu tikkailta alas. –?Parhaimmillaan Pyhäjokivarressa oli 147 toimivaa myllyä ja sahaa. Puuhahenkilöt olivat tuolloin Oulaisten Puhallinorkesterista. Hanketyöntekijä pystyy kyllä helposti neuvottelemaan yhdistyksen kanssa käytännön asioista. Työntekijärekry on käynnissä, Törmänhoville kunnostetaan huoneita yhdistyksen käyttöön ja heinäkuun konepäivien valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa. . Huoneisiin kootaan historiaa rakennuksesta ja Lastumäen tilasta ihan alkumetreille saakka. Aitto-oja selvittää, että paikka passaa henkilölle, joka on innostunut suunnittelemaan yhdistysläisten kanssa ohjelmapaketteja. Kaksivuotinen Woimaa tulevaisuudesta -hanke alkaa maaliskuun alussa. Nyt perinne saa jatkoa, kun tervahauta poltetaan konepäivillä. Aitto-oja toteaa, että koko toiminta perustuu talkootyöhön, jota piisaa. Ensiasunnon ostajan tuki on 2000 euroa, vauvaja lapsiraha on 500 euroa. Tehtävän hoitaminen edellyttää sitä, että työntekijä on mukana meidän konepäivätoiminnassa. Tervahautoja oli paljon 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkupuolelle. Hallitus myöntää luvan psykologin viran täyttämiseen elokuun alusta alkaen. He repivät vanhat tapetit. Aitto-oja kertoo, että yhdistyksen Naiswoimalla on jämptit suunnitelmat tilojen käytöstä. Tervahaudan pohjat on jo rakennettu Perinnekeskuksen alueelle, Saukontien varteen. Parasta aikaa haetaan hanketyöntekijää, hakuaika päättyy 5. Paikka on perinnekeskuksen lähellä ja Törmänhovista voi tilata tarvittaessa tarjoilun tilaisuuksiin. –?Vesi on elämisen ehto ja vesi oli teemana jo valtakunnallisilla kotiseutupäivillä 1977, jotka pidettiin Oulaisissa. Vauvarahaa 48 hakijalle. Takauksen määrä on koko laina-ajan 80 prosenttia kulloinkin olevasta lainasta, enimmillään 2 560 000 euroa. “Idearikkaalle työntekijälle töitä tarjolla” Tervahauta valmistuu konepäiville HELI NURKKALA Heinäkuun 28. Konepäivillä poltettavaa tervaa myydään pikkutynnyreissä. Näistä toiminnassa taitaa olla enää Joutennivan mylly ja saha. –?Ennen terva oli tälläkin alueella varsinainen vientiartikkeli. Mika Antikka valokuituyhtiöön SIRPA KORTET Viime vuonna Oulaisten tukipaketista maksettiin muuttajille ja syntyneille yhteensä 51 000 euroa. Työtekijän kokoinen aukko, on ollut yhdistysväen tiedossa jo pitkään. Paketit räätälöidään sisällöiltään sellaisiksi, että pakettien nappaaja saa valittavaksi erilaisia kokonaisuuksia Wanhan Woiman toiminnasta vuoden ympäri. WANHAN WOIMAN toiminnan kehittäminen on yksi yhdistyksen kannatinkivistä. Takauksesta Oulaisten Kuitu Oy maksaa markkinaperusteisen hinnan. Perusturva voi täyttää paikan huhtikuun alusta lähtien. –?Täällä voidaan tehdä jatkossa myös yhdistyksen paperityöt. Vuosi menee nopeasti, joten tämä on hyvä ratkaisu. Sinne voidaan sijoittaa konemateriaalien arkisto, Jouni Aitto-oja kertoo. SIRPA KORTET Oulaisten kaupunginhallitus hyväksyi sairaanhoitajan toimen täyttämisen mielenterveysyksikkö Tuumaan. –?Vuokrasimme pari huonetta Wanhan Woiman käyttöön täältä Törmänhovin Amiraalinsiivestä. Selvitämme, voisiko Joutennivan mylly ja saha olla toiminnassa näyttelymielessä konepäiväviikonlopun aikana. Lupia uusiin työpaikkoihin keväällä SIRPA KORTET Oulaistelainen valtuutettu Mika Antikka on nimetty Oulaisten Kuitu Oy:n yhtiökokousedustajaksi yhtiökokouksiin jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Maunulan mylly on keskustan jokirannassa, mutta se ei enää toimi. Hän panee maalitelan sivuun ja katon maalaukseen tulee hetkellinen tauko. KESKIVIIKKONA 29. Huoneista kunnostetaan tilat, joissa pystytään järjestämään toimintaa myös talviaikaan, Weteraanimoottorikerho Wanha Woiman puheenjohtaja kertoo. Sekin on etu, että kokee tärkeäksi perinnetiedon siirtämisen seuraaville sukupolville ja heille, jotka eivät ennestään ole perinteestä tietoisia. Nämä tilat sopivat tarkoitukseen hyvin. –?Tehtävän hoitaminen edellyttää sitä, että työntekijä on mukana meidän konepäivätoiminnassa. Naiset ovat ahkeroineet huoneiden kunnostuksen eteen. Lupa myönnettiin myös vastaavan sairaanhoitajan toimen täyttämiseen samaan paikkaan. Oulaistelainen hirsirakentaja Einari Marjakangas puolestaan näyttää, miten tervaa poltetaan tynnyreissä. Perinnekeskuksen yläkerrassa oleva toimisto on käynyt auttamattomasti liian pieneksi, joten se voidaan vapauttaa toimistokäytöstä. Oulaisten valtuutettujen hyväksyttäväksi tulee yhtiöjärjestyksen hyväksyminen ja takauksesta päättäminen. . –?Naiset ottivat näistä huoneista vanhat tapetit pois. Ohjelmapaketeilla vastataan samalla yleisöltä saatuun toiveeseen. Työntekijä palkataan osa-aikaiseksi (50%) vuosille 2020–2022. Työntekijä, joka työkseen keskittyy toiminnan kehittämiseen ja markkinointiin on enemmän kuin tervetullut. Puheenjohtaja suunnittelee, että työntekijän valinta etenee 10. Talousarvioon oli varattu tähän tarkoitukseen 130 000 euroa. –?Yhdistyksessä on idearikkaalle henkilölle töitä tarjolla. Aitto-oja summaa, että yhdistyksellä on toki 20 rakennusta Perinnekeskuksen alueella Oulaisissa, mutta niitä ei pidetä lämpimänä talvella ja lämmittäminen taas veisi aikaa ja rahaa. Aitto-oja palauttaa mieliin Harri Turusen historiikin, joka käsittelee Pyhäjokivarren elämää. Tervaa käytetään myös pajan ja venevajan kattojen tervaukseen. Mitään mahdottomia koulutusvaatimuksia ei työntekijältä vaadita. Ensiasunnon ostajia joukossa oli 11, vauvarahaa sai 48 hakijaa ja kaupunkiin muuttaneita alle 12-vuotiaita lapsia oli kymmenen. Minä lupasin maalata katot, kun tässä on tuota kattokorkeuttakin kolmisen metriä, kattomaalari huolehtii
He repivät vanhat tapetit. kovin ydin on Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kunnissa, jotka myös omistavat pelastuslaitoksen. HELI NURKKALA HELI NURKKALA Jokilaaksojen alueelle on perustettu valmiusja turvallisuusfoorumi. Päätöksen taustalla ovat kasvaneet vastuut eduskuntatyössä ja maakunnan asioiden hoitaminen eduskunnassa. Kokouksen aiheena oli päivitetyn yhteistoimintasopimuksen allekirjoittaminen, valmisteilla olevan riskianalyysin esittely, lähetekeskustelu tulevaa palvelutasopäätösvalmistelua varten sekä kyseisen alueen valmiusja turvallisuusfoorumin perustaminen. Henkilövalinta Raahen kaupunginvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi selviää Keskustan kunnallisjärjestön yleisessä kokouksessa. KESKIVIIKKONA 29. varapuheenjohtajaksi Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen. Foorumi on kuntavetoinen, joka tarkoittaa sitä, että varsinainen päätöksentekovalta ja toiminnan ns. Jatkossa Mattila hoitaa kunnallista luottamustointaan rivivaltuutettuna. Foorumiin kutsutaan mukaan myös asiantuntijaedustajat aluehallintovirastosta, Elykeskuksesta, poliisista, puolustusvoimista, rajavartiolaitoksesta, tullista, sairaanhoitopiiristä sekä alueellisista sosiaalija terveyspalveluja tuottavista organisaatioista sekä muista tarpeellisista erikseen kutsutuista organisaatioista. Puheenjohtajavalinta tehtiin vuosille 2020–2021. Kuntia foorumissa edustaa niiden ylin virkamiesjohto kunkin kunnan päättämällä tavalla. Alueen kuntien edustajat olivat yksimielisiä foorumin perustamisesta. Naiset ovat ahkeroineet huoneiden kunnostuksen eteen. Nurkkala johtaa turvallisuusasioita alueella PYHÄJOKISEUTU Keskustan kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Hanna-Leena Mattila kertoo päättäneensä luopua Raahen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävästä. –?Foorumin tarkoituksena on toimia alueen kuntien ja niiden keskeisimpien alueellisten yhteistyöviranomaisten ja muiden yhteistyötahojen sekä alueellisten järjestöjen valmiusja turvallisuusasioihin keskittyvänä yhteistyöfoorumina, jonka puitteissa on mahdollista jakaa yhteistä valmiusja turvallisuustilannekuvaa, sovittaa yhteen ja kehittää valmiusja turvallisuusasioihin liittyvää suunnittelua ja harjoittelua, pelastusjohtaja Jarmo Haapanen selostaa. Foorumin perustamisesta päätettiin Nivalassa, jossa pelastuslaitos järjesti alueen kuntajohdolle kokouksen. Työllisyysaste 73 prosenttiin. Pyhäjokiseutu PUHEENAIHEET 7 Naiswoimalla on hyvät suunnitelmat siitä, mitä näihin Törmänhovista vuokrattuihin huoneisiin tulee. Työllisyysasteen trendiluku spurttasi edellisen julkaisun eli marraskuun 72,6 prosentista nyt 73 prosenttiin. Trendi on taas pienen notkahduksen jälkeen nouseva, kuten työllisyystavoitelaskurista hyvin näkyy, Keskuskauppakamari pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo. Mattilan eronpyyntö käsitellään kaupunginhallituksessa 3. Luku käy ilmi Keskuskauppakamarin laskurista, jossa seurataan tavoitteen etenemistä. –?Pitkästä aikaa positiivinen lukema. –?Trendinousu ei kuitenkaan todennäköisesti ole istuvan hallituksen ansiota, vaan palautuu aiempiin päätöksiin sekä kansainväliseen suhdanteeseen. Katot ovat sen verran korkeat, että maalaan ne avuksi, Jouni Aitto-oja kehuu ahkeraa yhdistysväkeään. Pääministeri Marinin hallituspohja on istunut nyt reilu puoli vuotta. Foorumin puheenjohtajaksi valittiin Raahen kaupunginjohtaja Ari Nurkkala ja 1. Mattila siirtyy valtuutetuksi PYHÄJOKISEUTU Työllisyys on 55 000 työllisen päässä hallituksen asettamasta tavoitteesta. Päätöksiä kun nykyhallitus ei yksinkertaisesti ole vielä juurikaan ehditty tehdä. –?Jatkan kaupunginvaltuutettuna, joten minulla säilyy jatkossakin tiivis yhteys Raahen kaupungin asioihin, Mattila kertoo. Foorumi kokoontuu pari kertaa vuodessa tai erikseen kutsuttaessa tarvittaessa useammin. TAMMIKUUTA 2020 . helmikuuta ja varsinainen puheenjohtajavaihdos päätetään ja toteutetaan helmikuun valtuustossa
Mieluskylän koulu säilyisi, samoin kuin keskustassa olevat Mäkirinteen ja Hyttikallion koulut, vs. Hiekkaa voi olla tien pinnassa vasta iltapäivän puolella, jos silloinkaan. Näin haastavaa talvea ei ole ollut miesmuistiin. Adressin julkisuuden puolesta hallituksessa aloitteen teki Jari Koukka. Tiekarhut ovat olleet ahkerasti jyystämässä pahimpia polanteita. Todella hankalaa on ollut, Mäkikyrö kertoo. Verta kerättiin valtakunnallisesti noin 3 prosentttia edellisvuotta vähemmän, johtuen verivalmisteiden käytön vähenemisestä sairaaloissa. Hallitus oli kouluasioiden päällä maanantaina, jolloin se totesi kouluverkkoasian taustaselvitystyöt tehdyiksi. Hiekkaa on tarvittu päivittäin, eikä hoito tahdo ehtiä sinne millään. – Ison henkilöstön yyteet olivat edustukselliset yyteet. Pyhäjokiseudun saamien tietojen mukaan koululaiskyytejä on päätynyt ojaan useita kertoja kuluneena talvena. Jos liukkaita teitä ei ole hiekoitettu, syntyy kuskeille isoja haasteita. Vattukylän koulun kohdalla tilannetta tarkastellaan tarvittaessa aikanaan talouden, koulun kunnon ja oppilasmäärän mukaan. Osuuskunta Pohjolan Maidon kuljetuspäällikön Jukka Alahäivälän mukaan haasteita on riittänyt etenkin tammikuussa. Autoilijoilla riittää silti sympatiaakin. Manninen kiteyttää kuulemistilaisuuksien annin nostaneen esiin hyviä keskusteluja, joissa tuotiin esiin näkökulmia laidasta laitaan. Veripalvelu viestii tämän vuoksi verenluovuttajille aktiivisesti eri veriryhmien päivittäisestä varastotilanteesta. Uuden rakennettavan koulun tieltä puretaan vanhaa rakennusta pois hiihtolomaviikon aikana. Pidetään Haapaveden kyläkoulut -adressi on luovutettu valtuustolle. Varsinaista esitystään kouluverkosta hallitus ei lähtenyt muuttamaan, vaikka sitä Jari Koukka (kesk.) esitti. ELYkeskukseen on kuitenkin tulvinut paljon palautetta vaikeista liikenneoloista. Se tulee myös valtuustoasiakirjojen joukkoon sähköisenä PDFversiona. Verta luovutti viime vuonna noin 114 000 eri henkilöä. Marjukka Manninen toteaa, että tilan omistaa kaupunki. –?Päätiet ovat pääsääntöisesti sulia, niiden kanssa on pärjätty, mutta alemmalla tieverkolla on polanteita, ja ne ovat muuttuneet luistinradaksi. Koukka olisi toivonut, että hallitus peruu kyläkoulujen lakkauttamista koskevan esityksen ja sivistyslautakunnan esitys oppilasrajaisesta koulujen säilyttämisestä otettaisiin esille. . –?Tuntuu, että tielläliikkujat ovat ymmärtäneet tilanteen. –?Vuonna 2019 verta riitti hyvin potilaille ympäri vuoden, siitä iso kiitos kaikille verenluovuttajille, Pastila kiittää. Lämpötila sahaa nollan kahta puolta. Viesteissä oli tieto, kenen kanssa voi käydä asiasta henkilökohtaiset keskustelut, joissa halutessa voi olla luottamusmiehet mukana, Manninen taustoittaa. Koukka toi julki, että hänellä on tietoa siitä, etteivät viestit ole tavoittaneet kaikkia. Toivotaan, että tilanne tästä tasoittuu, Mäkikyrö toteaa. Varovaisuutta on tarvittu, Hihnala kertoo. Nollan kahta puolta on menty, ja muutokset ovat olleet niin nopeita, ettei teiden kunnossapito ole pysynyt tahdissa mukana. Tiet ovat olleet välillä äärimmäisen vaarallisessa kunnossa. –?Päätiet ovat olleet kohtuullisessa kunnossa, mutta alemman luokan tieverkkoa on valtavasti, ja siellä on ollut erittäin haastavaa. Normaalisti ne etenevät liki minuuttiaikataululla. Hankalimpia ovat yksityistiet. Kouluverkon selvitystyöhön ovat kuuluneet myös yhteistoimintaneuvottelut. Näin ollen kouluverkkoesitys, joka valtuutetuille tulee käsiteltäväksi, pohjautuu alkuperäiseen hallituksen esitykseen. Esimerkiksi Oulaisten Liikenteen linja-autoreitit kulkevat hyvinkin laajalla alueella. Myös sosiaalisessa mediassa Veripalvelu viestii aktiivisesti verentarpeesta. Tilanne heijastuu kuitenkin väistämättä maitotilojen arkeen. –?Turvallisuus edellä yritetään mennä. Viime vuonna kokoverta luovutettiin yhteensä yli 198 000 kertaa. Raskaalla kalustolla on hirveän haasteellista, Oulaisten Liikenteen toimitusjohtaja Henri Hihnala toteaa. –?Tilatiet ovat olleet paremmassa kunnossa kuin isommat tiet, joilla hiekoitus ja muu huolto on ollut heikkoa, Alahäivälä kertoo. kaupunginjohtaja Marjukka Manninen sanoo. Pyhäjokiseudun saamien tietojen mukaan koulukyytejä on päätynyt ojaan useampia kertoja kuluneena talvena. Vauhtia on jouduttu hidastamaan, kun on ollut vesi-jääkelejä. Veripalvelun etusivulla on ajantasainen pisarabarometri, joka kertoo, minkä veriryhmän verenluovuttajia juuri nyt tarvitaan. TAMMIKUUTA 2020 LAURA SEPPÄ Tekemistä on riittänyt teiden kunnossapidossa niin paljon, ettei joka paikkaan ehdi millään. Ketjujen kanssa on ajettu, eikä silloin voi ajaa kovin nopeasti. Kokousmateriaaleista adressin sisältö on myös julkisesti kaikkien luettavissa. –?Miesmuistiin ei ole ollut tämmöistä. Aikatauluista joudutaan joustamaan, ettei sattuisi mitään, Hihnala huomauttaa. Asiaa ei kannatettu. Haapaveden Kylät ry:n adressiin laittoi nimen 744 henkilöä. Potilaiden kannalta on kuitenkin tärkeää, että oman veriryhmän verivalmisteita on aina saatavilla tilanteen niin vaatiessa, vuoden jokaisena päivänä. Onnettomuuksia on sattunut Timo Mäkikyrön mielestä tilanteen hankaluuteen nähden vähän. Liikkua kuitenkin pitää kaikenkokoisilla teillä. 8 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu . Autoilijoilla on tekemistä möykkyisillä teillä. Erään lukijapalautteen mukaan kyytiläiset pelkäävät. PYHÄJOKISEUTU SPR:n Veripalvelu järjestää verenluovutustilaisuudet Raahessa ensi maanantaina ja Oulaisissa ensi tiistaina. Kaikki maidot on saatu silti kerättyä. –?Vatjusjärven ja Humalojan koulut sulkeutuisivat syksyllä 2020. Ajokilometrejä kertyy valtavasti myös maitoautoille. Tielle on uponnut tunteja ja hiekkaa . Tiet ovat olleet valtavan jäisiä ja liukkaita. –?Verivalmisteiden käytön väheneminen kertoo siitä, että hoitomenetelmät sekä leikkaustekniikat kehittyvät edelleen, ja verensiirtoja tehdään ainoastaan tilanteissa, joissa se on aivan välttämätöntä, kertoo verenluovutuksen johtaja Satu Pastila Veripalvelusta. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenneja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Timo Mäkikyrö kuvailee meneillään olevaa talvea aivan äärimmäiseksi. Puuja metallitöille korvaava tila. –?Voi sanoa, että hiekka ei ehdi sinne koskaan siihen kellonaikaan, kun me jo siellä ollaan. Hänen tiedossaan ei ole vakavia vaaratilanteita. Purku-urakoinnissa huomioidaan ylioppilaskirjoitukset, etteivät ne häiriinny melusta. Vettä sataa liukkaille teille. Joulua ennen kylillä käytiin keskustelutilaisuudet. KESKIVIIKKONA 29. Verta voi luovuttaa Oulaisissa ja Raahessa SIRPA KORTET Haapaveden kouluverkkoasia päätetään helmikuun 10. Ongelmat johtuvat lämpötilan vaihtelusta. SPR:n mukaan punasolujen käyttö sairaaloissa on laskenut tasaisesti 2000-luvulla, ja myös verta on vastaavasti kerätty useimpina vuosina hieman edellisvuotta vähemmän. Oppilaat tekevät tilassa puuja metallikäsitöitä. KOULULAISKULJETUKSET lähtevät liikkeelle aamuseitsemän korvilla, ja lastin tulisi olla perillä tunnin, parin sisällä. Vaihtelevasti on oltu myöhässä, kun on pitänyt ajaa varovaisesti, Alahäivälä toteaa. Miehet voivat luovuttaa verta kahden kuukauden välein ja naiset kolmen kuukauden välein. Haapaveden kyläkouluadressi tulee julkisesti kaikkien nähtäville valtuuston kokousaineistoon. Vs. päivän valtuustossa. Isot tiet ovat ELY:n kunnossapidon piirissä, mutta joukossa on myös yksityisteitä. Henkilöille lähetettiin tieto sähköpostilla siitä, mikä on kunkin uusi alustava sijoituspaikka. Pienempiä haavereita sattuu kuitenkin joka talvi. Raahessa paikkana on seurakuntakeskus ja Oulaisissa Jedun Kuntotien koulutuskeskus. Maitoautojen reittiaikataulut ovat Alahäivälän mukaan venyneet välillä jopa kolme tuntia. Keskimäärin luovutuksessa käydään siis yhdestä kahteen kertaan vuodessa. Kouluasiat päätökseen helmikuussa SIRPA KORTET Haapaveden yläkoululaiset saavat väistötilat vanhasta pesulasta
– POP Pankki Tiistenjoella on pitkä, 115-vuotinen historia takanaan. Pohjanmaan radan kapasiteetista ja tarvittavista radan parannustoimenpiteistä tehdään arvio. Vettä on saattanut kertyä teiden varsiin liki metrin levyisiksi patjoiksi, tien molemmin puolin. Ylivieskan ja Oulun välillä tarkastellaan liikenteen häiriöherkkyyttä ja raideliikenteen kapasiteetin riittävyyttä. Tiet ovat olleet välillä äärimmäisen vaarallisessa kunnossa. . Yhdistyminen lisäisi kohdallamme mahdollisuuksia vastata kasvaneeseen kysyntään, sanoo POP Pankki Sievin toimitusjohtaja Kirsi Valtonen. Sulautumisen myötä asiakkaillamme olisi käytettävissään entistä laajempi asiantuntijaverkosto, sanoo POP Pankki Pohjanmaan toimitusjohtaja Hanna Linna. Ne autoilijat, jotka ovat pysyneet tiellä, ovat laskeneet nopeutta. Reitillä Oulu-Jyväskylä-Lahti-pääkaupunkiseutu selvitetään nykyisen tavaraliikenteen kumipyöräkuljetusten määrä ja arvo, arvioidaan mahdolliset ilmastovaikutukset sekä hiilidioksidipäästöjen määrä ja arvo niiltä osin kuin tieliikennekuljetukset voisivat siirtyä raiteille. POP Pankki -ryhmän toimitusjohtaja Pekka Lemettinen antaa tukensa aiotulle sulautumishankkeelle. Olemme yhdessä Sievin ja Tiistenjoen kanssa miettineet, miten voisimme palvella asiakkaitamme ja markkina-alueitamme parhaiten, hyödyntäen kunkin pankin vahvuuksia. . Nikulalla on punertava parta ja vaaleat lyhyet hiukset. . Ajan liki päivittäin yhteensä noin 85 kilometriä työmatkaa. Nikulasta on tehty viimeisin havainto sunnuntaina aamuyöllä 5. Karuimmillaan taipaleet ovat olleet silloin, kun on satanut vettä, ja sateita seuraavina päivinä. KESKIVIIKKONA 29. tammikuuta Oulussa. Käynnissä oleva työn tekemiseen ja asumiseen liittyvä murros on muuttanut ja muuttaa markkinaa voimakkaasti. . POP Pankit sulautumassa keväällä yhteen PYHÄJOKISEUTU Pohjois-Pohjanmaan liiton toteuttamasta Yhdistettyjen kuljetusten edellytykset PohjoisPohjanmaalla -hankkeesta tietoa kestävän liikenteen edellytysten parantamiseksi sekä vähähiilisempien kuljetusketjujen edistämiseksi. päivän välisenä aikana kadonnutta Jussi Nikulaa ei ole löydetty. SEKÄ POP Pankki Pohjanmaan, POP Pankki Sievin että POP Pankki Tiistenjoen toimitusjohtajat näkevät, että yhdistymisessä olisi kyse nykyisten palvelujen rikastamisesta, jatkuvuuden turvaamisesta sekä vahvasta vipuvarresta alueellisia investointeja ajatellen. Keskimääräinen vauhti tuntuu asettuneen jonnekin kuudenkympin ja kahdeksankympin välille. VESA JOENSUU/ARKISTO Haapaveden vs. TAMMIKUUTA 2020 . Pyhäjokiseutu PUHEENAIHEET 9 Pyhäjokiseudun saamien tietojen mukaan koulukyytejä on päätynyt ojaan useampia kertoja kuluneena talvena. Kylillä järjestettyjen kuulemistilaisuuksien ohella on tehty lapsivaikutuksien arvioinnit. Haluamme olla alueellisessa kehityksen tukemisessa aktiivisesti mukana. Marjukka Mannisen mukaan tilanne ei ole lähikuukausien aikana muuttunut. Ohittamisesta ei uskalla edes haaveilla. Tarkasteltavana on yhdistettyjen kuljetusten hintataso, jolla tieliikennekuljetukset voisivat siirtyä raiteille. Auto lähtee helposti käsistä. SYITÄ KOULUVERKON TARKASTELUUN . Toteutuessaan POP Pankki Sievi ja POP Pankki Tiistenjoki sulautuisivat POP Pankki Pohjanmaahan, josta puolestaan kasvaisi 10 konttorin kokoinen, taseeltaan lähes 700 miljoonan euron pankki. Jussi Nikula on yhä kateissa Kadonnut Jussi Nikula.. Nikulan tuntomerkkejä ovat muun muassa ikä, hän on yli 30-vuotias, 190 senttimetriä pitkä ja paino noin 100 kiloa. Keli on ollut useimmiten vähintään haasteellinen, jopa suorastaan vaarallinen. Kuljetukset selvitykseen PYHÄJOKISEUTU Oulussa tammikuussa 4.– 5. Vastaantulijoiden kohtaaminen hirvittää. On suoranainen ihme, ettei ole sattunut kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tai muita vakavia kolareita. Viime vuoden aikana Haapaveden väestö väheni 91 henkilön verran. Myös pankkien on elettävä ajassa ja mietittävä, miten palveluiden jatkuvuus varmistetaan tulevaisuudessakin, summaa POP Pankki Tiistenjoen toimitusjohtaja Päivi Peurala. . Karuja kilsoja kelin kurittaessa KOMMENTTI LAURA SEPPÄ laura.seppa@pyhajokiseutu.fi J ännitysmomenttia on riittänyt tänä talvena liikenteessä jokaiselle päivälle. Muut havainnot ja tiedot Nikulan liikkeistä voi ilmoittaa poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194 tai sähköpostiin vihjeet.oulu@poliisi.fi. – Fuusiolla on usein kielteinen kaiku, mutta tässä tapauksessa yhdistyminen olisi vapaaehtoinen järkiliitto. . Vs. Vaikka teiden pinta on monin paikoin välillä sulanut niin, että asvaltti paistaa, polanteita on jämähtänyt sinne sekaan niin, että meno on hyvin möykkyistä. Haapaveden kouluverkon tarkasteluun on johtanut muun muassa huolestuttava taloustilanne. Akuutit havainnot kadonneesta poliisi pyytää ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112. – POP Pankki Sievin asiakaskehitys on ollut ilahduttavaa. SIRPA KORTET/ARKISTO PYHÄJOKISEUTU POP Pankki Pohjanmaa, POP Pankki Sievi ja POP Pankki Tiistenjoki ovat julkistaneet sulautumisaikeensa. kaupunginjohtaja Marjukka Manninen sanoo, että väite siitä, etteivät sähköpostit olisi tavoittanut kaikkia osallisia yt-prosessin aikana, tarkistetaan. Jo muutamia vuosia mietinnässä ollut yhdistyminen sai tuulta alleen viime vuonna. Olen nähnyt lukemattomia autoja penkoissa, ojissa ja katollaan.
Yksinkertaisimmillaan tämän voi toteuttaa teippaamalla näkyviin rajan, jonka kaikki ihmiset huomioivat tilalle tullessaan. Tämä pitää ajatella investointina, koska taudit kuormittavat tiloja paljon, Ketonen korostaa. . Maatilojen arjessa toteutetuilla toimilla on myös laajempaa merkitystä. LAURA SEPPÄ/ARKISTO PYHÄJOKISEUTU Suomen 4H-järjestö haastaa tänä keväänä isot ja pienet yritykset sponsoroimaan peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille kesätyöpaikkoja omilla paikkakunnillaan. Sitten on olemassa toistakin ääripäätä. . SUOMEN 4H-JÄRJESTÖ. Yrityksiä haastetaan nyt mukaan nuorten kesätyökampanjaan. Hanketta valvoo ELY. . Sitten tehtiin kierros sisätiloissa. Lypsykarjan strategiseen terveydenhuoltoon keskittyy parhaillaan parivuotinen hanke, joka on suunnattu pääasiassa Pohjois-Pohjanmaan maidontuottajille. Jos tilalle tulee tauti, riskit ovat isot, Ketonen toteaa. Hyvin yleinen tilanne on, että isäntäväki on tietoinen riskeistä, mutta kun tautitilanne on ollut hyvä, käytäntöjä ei ole koettu tarpeelliseksi muuttaa, Ketonen kertoo. Ketonen muistuttaa, että suomalaisella maidontuotannolla on hyvä maine, ja sitä tulisi vaalia. Erityisen tärkeää on huolehtia, että puhdas ja likainen puoli pysyvät erillään toisistaan. Haluamme nostaa kesän 2020 kynnyksellä ikänsä puolesta tärkeässä taitekohdassa olevan ryhmän eli ysiluokkalaiset. Myöhemmin tehdään vielä toinen käynti, jolla kartoitetaan, mitkä osa-alueet ovat kehittyneet, eläinlääkäri Hertta Pirkkalainen ETT ry:stä kertoo. Kesätyöhaasteeseen lahjoittava yritys voi itse valita, millä 4Hpaikkakunnalla haluaa tukea nuoren työllistymistä. – Käynnin aikana kartoitettiin mahdollisia muutoksia, niitä asioita, mitä tilalla voisi parantaa. Ne eivät vaikuta vain yhteen tilaan. –?Tiloille on selkeästi hyötyä analyysistä. Yhdistykset työllistävät nuoria esimerkiksi paikalliseen nuorisotyöhön tai ostamalla palveluita paikkakunnallaan toimivilta nuorilta 4H-yrittäjiltä, 4H-järjestöstä kerrotaan. Karttunut kokemus vahvistaa nuoren itsetuntoa ja voi tukea myös uravalinnassa. Lahjoittava yritys saa kiitokseksi tunnisteen, jonka avulla voi kertoa olevansa mukana tukemassa nuorten työllistämistä. TAMMIKUUTA 2020 LAURA SEPPÄ Maitotilojen välillä on eroja eläintauteihin varautumisessa. KESKIVIIKKONA 29. Hankkeen aikana on tehty tautisuoja-analyysi yhdeksällä maatilalla. Ajatuksena on, että analyysi leviäisi laajemminkin maidontuottajien käyttöön. –?Tarve syntyy, kun tilakoot kasvavat. Ohjeet sisältävät sekä tautisuojaukseen että bioturvallisuuteen liittyviä asioita, ja asioita tarkastellaan sekä tilan sisäisestä näkökulmasta että ulkoisista näkökulmista. –?Nuoret joutuvat tekemään jo yläkoulussa valintoja tulevaa työuraa ajatellen. . Se pyrkii muun muassa tuomaan terveydenhuoltoon liittyviä asioita niin selkeästi ja mielenkiintoisesti esiin, että ne kiinnostavat tiloilla tarttumaan arjen käytäntöihin. Pirkkalaisen mukaan kuljetukset ovat yksi suurimmista riskeistä tautien leviämisen kannalta. . Toteutukseen osallistuvat myös karjan lisääntymiseen, jalostamiseen ja terveyden parantamiseen keskittyvä Faba osuuskunta, Eläinten terveys ETT ry, kehittyviin ja kasvaviin karjatiloihin erikoistunut eläinlääkäriyritys Emovet Oy sekä alueen maitotilayrittäjät. Tarkoituksena on luoda selkeä ja saatavilla oleva ohjeistus bioturvaan ja tautisuojaukseen, systematisoida terveydenhuollon ja sen lähtökohtana olevan tiedon keruu sekä tiedottaa ja saada vaikuttavuutta. 4H haastaa työllistämään ysiluokkalaisia 4H:n kautta 13–28-vuotiaat nuoret voivat saada palkkatyön tai he voivat perustaa oman 4H-yrityksen. Erityistä huomioita on hyvä kiinnittää eläinkuljetuksiin kuten välitysvasikoiden ja teuraaksi lähtevien eläinten siirtoihin. Tautisuojaukseen liittyvä ohjeistus pureksitaan helposti hahmottuvaan ja mahdollisimman yksiselitteiseen muotoon. Huomion kiinnittäminen eläinterveyteen liittyviin asioihin korostuu. Arki kannattaa muuttaa ajoissa eikä myöhässä. . Jälkikäteen ne on pakko ottaa, mutta kannattaisi toimia jo aiemmin ja panostaa terveyttä ylläpitäviin asioihin. – Eturivin tilat ovat todella valveutuneita. 10 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu . Tautisuojausta voi toteuttaa rajaamalla. Ohjausryhmässä on mukana tuottajia Haapavedeltä ja Nivalasta. –?Mukaan pääsee 400 euron lahjoituksella. Tuloksia verrattiin kansainvälisiin keskiarvoihin. . Kesätyö on nuorelle usein ensimmäinen kosketus työelämään. Tilaa ja sen rakennuksia tarkasteltiin ensin ulkopuolelta. –?Terveystietoa on olemassa todella paljon varsinkin tekstimuodossa. Kesätyössä opitaan työelämätaitoja ja työ kasvattaa nuorta vastuuseen. Sitä on tarve visualisoida, ja tautisuojaohjeita on tehty kuvallisiksi, Ketonen kertoo. Järjestö on sitoutunut vastuullisen kesätyön periaatteisiin. Nuorena hankittu työkokemus voi auttaa eteenpäin, tukea opintojen loppuun saattamista tai jopa ehkäistä syrjäytymistä, sanoo 4H:n kehityspäällikkö Anu Parviainen. Hanketta toteuttaa Satafood Kehittämisyhdistys ry. Tiloille tehtiin sovittu tilakäynti. Tiloilla on tietoa, ja käytännöt ovat viimeisen päälle. Toiselle puolelle jää niin sanottu likainen puoli eli ulkopuoli ja toiselle puolelle puhdas puoli eli navetan puoli. Paikallisia 4H-yhdistyksiä toimii yli 200 paikkakunnalla. Varsinkin isoille tiloille, joilla riskit ovat suuret, Pirkkalainen toteaa. Isoilla tiloilla isot riskit LIKAINEN JA PUHDAS ERILLÄÄN . 4H on nuorille vastuullinen työnantaja. 4H-yhdistysten ja nuorten omien 4H-yritysten kautta työllistyy vuosittain yli 8000 nuorta. Keskustelua syntyi paljon, ja tiloilla annettiin neuvontaa ja ohjeistusta. Palkkaus on työehtosopimuksen mukaista, ja jokainen nuori perehdytetään tehtävään. Sen turvin yksi ysiluokkalainen nuori saa kahdeksi viikoksi kesätyöpaikan paikallisen 4H-yhdistyksen kautta. Vertailu on Pirkkalaisen mukaan hyvä herättelijä, vaikka kansainväliset tuloksetkaan eivät kaikilta osin ole korkeita. Eläintautien leviämistä voi estää pienilläkin asioilla. –?Pyrimme siihen, että käytännön toimet otettaisiin tiloilla käyttöön jo ennen kuin tauteja tulee. . . . Rahoitus tulee maaseudun kehittämisrahastolta. . Aihe on korostunut tilakokojen ja eläinmäärien kasvaessa. Hän työskentelee Satafood Kehittämisyhdistyksessä, joka vetää maidontuottajille suunnattua terveydenhuoltoon liittyvää hanketta. Lopuksi tehtiin paperitöitä. Eläintaudit voi pysäyttää ovelle. Tilanne on asiantuntija Krista Ketosen mukaan kirjava
Yle uutisoi 19. Uusia työntekijöitä palkattiin liian nopeasti, Lehto myöntää, eivätkä organisaatio ja perehdytys pysyneet perässä. Yritys ei vain kasvanut, vaan se myös muuttui koko ajan. Tulos on kirpaissut kipeästi Lehtoa itseään, joka ei 34-vuotisen yrityshistoriansa aikana ole koskaan aiemmin kokenut tappiollista vuotta. –?Myynnin vauhti oli ehkä liian kova. Konsernissa käytiin kahdet yt-neuvottelut ja annettiin kolme tulosvaroitusta. Kasvu tuntui kivalta. Korjausrakennuspuolta konserni yritti pitkään pistää kuntoon, mutta ei onnistunut, ja luopui toimialasta reilu vuosi sitten. Viime maaliskuussa Lehto Group lanseerasi puukerrostalokonseptinsa ja ilmeisesti juuri oikeaan aikaan. Tuotteilla ollaan ilmastokysymykseen vastaamassa. Pyhäjokiseutu RAKENTAMINEN 11 AGCO SuOmi Oy Ruutihaantie 11, 84100 Ylivieska Teemu Halmetoja 0400 541 229, Esa Peltola 040 716 7534 Varaosat: meiltä myös: Klapikoneet Perävaunut Tienhoitotuotteet KIRSI JUNTTILA Lehto Groupin huiman kasvun salaisuuksia ovat olleet innovatiivisuus ja tuotekehittely. –?Nyt otetaan turpiin kovan kasvun vuosista. Esimerkiksi operatiivinen hallinta olisi täytynyt laittaa kuriin. Liian kovilla kierroksilla Lehdon puukonsepti iskee trendin keskelle KIRSI JUNTTILA SOITA! uutinen | juttuvinkki | havainto 044 799 5895 ”Oli virhe, että ylitettiin itse asetettu mittari.” Hannu Lehto Lehto Groupin toimitusjohtaja. Kun saadaan ongelmat pois, tästä tulee hieno tarina. Suurimman muutoksen rakentaa vaatimus ekologisesta ja ilmastoystävällisestä rakentamisesta. Yritys lähti kuitenkin kovaan vauhtiin; liikevaihto kasvoi peräti 47 prosenttia vuodessa noin 10 vuoden ajan. Digitaalisuus tulee mukaan suunnitteluun, rakentamisen ohjaamiseen ja komponentteihin. Osa kaupoista oli tehty heppoisilla perusteilla, Lehto kritisoi. Karvas vuosi on opettanut Lehdolle, että aikaisemmin syntyneet ongelmat näkyvät numeroissa vasta parin vuoden kuluttua. Omistusstrategiaan kirjattiin silti maltillinen tavoite kasvaa 10-20 prosenttia vuodessa. Kannattavia putkiremontteja yhtiö tekee edelleen. –?Meidän konsepti iskee tähän kuin miljoona volttia. Suurin ongelma oli, ettei Lehto saanut pätevää ja ammattitaitoista tiimiä pääkaupunkiseudulle. Tuotekehitykseen konserni panostaa prosentin liikevaihdostaan ja sieltä löytynee uuden nousun perusta. Uusia tuulia ovat digitaalisuus, teollinen valmistus ja ekologisuus. Väestön vähenemisen vuoksi myös kouluja päiväkotirakentaminen hiipuu lähivuosina, Lehto ennustaa. Asuntorakentamisen hulluimmat vuodet ovat jo ohi ja Lehdon mukaan kohta asuntopuolella kohta ollaan ydinkysymyksen äärellä: Tarvitaanko Suomessa uusia asuntoja, kun ei tule uusia asukkaitakaan. Ei ole tullut oloa, että luovutettaisiin, Lehto sanoo. Esimerkiksi Lehto Groupin tehtailla suunnitellaan kuusikerroksisten puukerrostalojen modulien rakentamista. Kulttuuritekoja voi saada. KIRSI JUNTTILA –?Viime vuosi oli karmea, toteaa Lehto Groupin toimitusjohtaja Hannu Lehto. Luvuista puuttuu viimeinen vuosineljännes. LIIKETAPPION syyt ovat kuitenkin syvemmällä. – Uskon vahvasti strategiaamme. Taho, joka tykkää tehdä itselleen monumentin, ei välitä takaisinmaksuajasta, Lehto tokaisee. Hannu Lehto perusti Rakennusliike Lehdon vuonna 1985. ”Ehkäpä tämä organisaatio tarvitsi pysähtymistä, että asioita on tehtävä oikein.” Lehto Groupin toimitusjohtaja Hannu Lehto on ilahtunut siitä, että rakentamisen nykytrendi ja yhtiön strategia täsmäävät nyt. tammikuuta, että valtio aikoo tukea puukerrostalojen tuotantoa. Joihinkin asioihin olisi Lehdon mielestä pitänyt tarttua voimakkaasti jo vuosi sitten. Lisäksi kustannusarviot pettivät, sillä vanhat talot tuottivat jatkuvasti yllätyksiä. Nyt organisaatio on muuttunut yrittäjämäisestä varpusparvesta yhtenäisemmäksi, samaan suuntaan katsovaksi. Synkän vuoden suurin syyllinen on peruskorjaustoiminta, joka tuotti tappiota yli 25 miljoonaa euroa. Ruotsin-toiminnoista tuli lähes yhdeksän miljoonan euron tappiot ja miinukselle jäi yksittäisiä hyvinvointitilojen rakennusprojekteja. Voimakkaasti 10 vuotta kasvanut yritys ei ole tottunut ottamaan takkiinsa näin pahasti. TAMMIKUUTA 2020 . . –?Se tuntui yhtä aikaa kamalalta ja että nyt laitetaan asia kuntoon. Menestynyt yritys muuttui Päätoimijaksi 2008, ja Hannu ja Anne Lehdon lisäksi mukaan lähtivät Mikko Kinnunen ja Asko Myllymäki. Kaikkien mittareiden mukaan niin olikin. Kun ydin on kunnossa, uskoo Lehto yritysimagoon tulleiden lommojen korjaantuvan itsestään. Lisäksi pikku hiljaa paikalla rakentaminen vähenee ja yhä useampi valmistaja tuo työmaalle tehtaalla valmistetut elementit. Kurssin korjaaminen on aloitettu ja korjaajat ovat eri ihmisiä kuin virheiden tekijät. –?Rakentamisen kolme megatrendiä ovat sattumoisin meidän strategiassa, toimitusjohtaja Hannu Lehto naurahtaa. –?Tämä voi muuttaa rakentamisen kenttää lujasti, Lehto uskoo. Silloin tulee ylimieliseksi, eikä kuuntele varoittavia ääniä, Lehto tunnustaa. Tammi-syyskuun liikevaihto laski lähes 19 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ja liiketappiota tuli 41,9 miljoonaa euroa. Silloin tuli erittäin pahoja tappioita, jotka pilasivat koko keiton, hän kiteyttää. Oltiin euforisessa tilassa, mikä on vaarallista yritykselle. Jälkikäteen hän näkee, että vuodet 20172018 olivat liikaa yritykselle. Korjausrakentamisesta on luovuttu, hankkeiden valmisteluun on satsattu enemmän ja myynnin ongelmiin on tartuttu. Kun meitä on nyt neljä, niin kyllä toiminta vähintään nelinkertaistuu, Lehto ajatteli. Rakennetaan puukerrostaloja ja jos niitä ei tarvitse, voi ne polttaa kamiinassa, Lehto sanoo. KESKIVIIKKONA 29. PÄÄKAUPUNKISEUDUN loputtomat korjausmarkkinat näyttivät houkuttelevilta, mutta olivatkin silkkoa sisältä. Rekrytoinnissa tuli huteja, koska ammattitaitoinen väki oli tiukassa kiivaan rakennusbuumin aikana varsinkin pääkaupunkiseudulla. . –?Niiden korjaamisesta on vaikea saada kannattavaa liiketoimintaa. Puu on jo tullut mukaan kerrostalorakentamiseen ja ilmeisesti jäädäkseen. –?Oli virhe, että ylitettiin itse asetettu mittari. Eikä hän toista halua
Junnin mukaan työntekijät ovat aiemmin voineet päättää vapaammin työajasta, mutta nyttemmin se on vähentynyt vahvasti. Hän ei osaa vielä sanoa miten oma työnkuva muuttuisi, jos hengellisessä työssä ryhdyttäisiin soveltamaan työaikalakia. –?Olemme yhtä mieltä siitä, että laki on muuttunut niin, että ei ole mahdollisuutta antaa asetuksia, joilla siirrettäisiin viranhaltijoita työaikalain ulkopuolelle. –?Talousjohtajan työn luonne on sellainen, että siinä on yleensä aina kiinni jollain tavalla, varsinkin, kun seurakunnan työntekijäresurssit ovat rajalliset. Hän on tavallaan työpaikan ohjelmiston vanki. Työnantaja ei velvoita sellaista pitämään. Työssä jaksaminen on työn suunnittelusta kiinni, he miettivät. Limingan seurakunnan kanttori Mika Kotkaranta vastaa työpuhelimeen vapaapäivänään. Meidän mielestämme hengellistä työtä tekevät ovat edelleen lain ulkopuolella: diakonit, kanttorit, papit. Työaika muotoutuu nyt tarpeen mukaan. Etelä-Suomessa on ollut asiasta kokeiluja ja kollegojen viesti on, että se olisi hyvä ratkaisu. Yksi mieleennouseva asia ovat rovastikunnalliset diakonialeirit, joilla on ollut tapana olla yötä. . –?On hyvä erottaa asenteellinen puoli ja ymmärrys uudesta laista. Sopijapuolet ovat eri mieltä siitäkin, kenellä työaika-autonomia on. Ilkon mukaan muun muassa palkkojen maksaminen etenee seurakunnan tietokoneohjelmistossa niin kankeasti, että ohjelmiston käyttäjä ei voi poistua pitkäksi aikaa pois paikalta. –?Se on näkynyt muun muassa toiminnan muutoksina vähän kaikessa, kuten laitosvierailuissa, hartauksien pitämisissä, kotikäynneissä ja vastaanottoajoissa, hän luettelee. Työ on luonteeltaan vaihtelevaa: kiireisimmät kauden ajoittuvat syksyyn ja myöhäiseen kevääseen. Ilkko kertoo pitäneensä viime kesänä 2 viikon loman yhteen jaksoon mutta hyväksyneensä laskuja sinäkin aikana joka päivä etätyönä kotonaan. Hengellistä työtä on pidetty pitkään elämäntapana, mistä johtuu osittain asenteiden ja muutosten verkkaus. Enemmistö haluaa työaikaan kuuluvat edut, kuten arkipyhälyhennyksen ja ylityökorvaukset, mutta on toki sitäkin asennetta, että työaika ei kuulu hengelliseen työhön, Junni kertoo. Ja nyt kun sähköinen tunnistautuminen, tätä oikeutta ei voi edes loman ajaksi siirtää. Diakonian, nuorisotyön ja varhaiskasvatuksen viranhaltijoihin on aiemmin sovellettu kirkon työaika-asetusta. –Työaikalaki sinällään on yleislaki. VESA JOENSUU MARTTA OINAS-PANUMA Pudasjärven seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tiina Inkeroinen ja erityisnuorisotyönohjaaja Marko Väyrynen ovat tyytyväisiä nykyiseen työajattomaan malliin, jossa heillä on viikossa viisi työpäivää ja kaksi vapaapäivää. Se miten se määritellään, on ikävä kyllä vähän harmaa alue, Piepponen toteaa. Laissa on poikkeamissäännökset. – Työntekijäpuoli katsoo, että autonomiaa ei ole ja me katsomme, että se on jo työn luonteen vuoksi. Nuorisotyönohjaajat kirjaavat työnsä. Kirkon virkaja työehtosopimusneuvottelut alkoivat viime viikolla. –?Selvitysten mukaan työnantaja määrää kalentereista lähes 50 prosenttia, jolloin ollaan sellaisissa lukemissa, että autonomiaa päättää itse ei ole, Junni huomauttaa. Yhtenä työntekijäosapuolen vaatimuksena on, että hengellisen työn viranhaltijoille luodaan työaikasääntely uuden työaikalain mukaisesti. –?Papisto on saanut ensimmäisen vapaapäivänsä vuonna 1975 ja toinen viikoittainen vapaapäivä tuli vuonna 1998, Junni valottaa. Raahe siirtyi kirkon palvelukeskuksen asiakkaaksi vuoden 2017 alusta. Meillä mentiin Raahen seurakunnassa silloin 20 vuotta taakse päin, hän sanoo. YKSI ratkaisu työn kuormittavuuden vähentämiseen on moduulityöaika, joka on ollut osassa seurakuntia käytössä jo 10 vuotta. Tätä ei ole ainakaan helpottanut seurakuntien taloushallinnon avuksi perustettu Kirkon palvelukeskus. Olen tavallaan tottunut siihen, kertoo Raahen seurakunnan talousjohtaja Heikki Ilkko. Välillä on tosi pitkiä päiviä, välillä on lyhyempiä. USKONNOLLISIA toimituksia suorittaviin pappeihin ja kanttoreihin työaikalakia ei lähtökohtaisesti sovelleta. Seurakuntien talouspäälliköt hoitavat seurakuntien maksuasioita loma-aikanaankin saamatta mitään lisäkorvauksia menetetystä ajasta. – On paljon iltaja viikonlopputyötä. Työaikasäätelyn ulkopuolelle jäävillä pitää kuitenkin lain mukaan olla työaika-autonomia eli tosiasiallinen mahdollisuus päättää työaikansa pituudesta ja sijoittelusta. Diakoniatyötä tehdään jo nyt silloin, kun on tarve . –?Työpäivä voi olla kahdeksan tunnin tai 17 tunnin mittainen, he laskevat ja kertovat työn luonteen rakentuvan työajattomuuden mukaan. Meidän tulkintamme mukaan uusi työaikalaki ei koske suoraan heitä, kirkkoneuvos Anna Kaarina Piepponen Kirkon työmarkkinalaitoksesta huomauttaa. –?Kirkon palveluskeskus aloitti vuonna 2012, eivätkä ohjelmistot ja käytännöt vieläkään ole toimivia. SEURAKUNTIEN käytäviltä kuuluu monenlaista mielipidettä koskien työaikalakia, tietää Junni. Työajat muutoksessa SIRPA KORTET Oulaisten seurakunnan diakonissa Raisa Tamminen sanoo neuvotteluiden olevan oman työalansa tulevista työaikamuutoksista kesken. – En tiedä vielä, miten lakia tullaan soveltamaan meille. Kovin paljon ylitöitä ei voi tulla, sillä nehän vaikuttavat seurakunnan taloustilanteeseen. Pitkä kokemus on opettanut tunnistamaan rajoja ja mitoittamaan työtaakkaa. KESKIVIIKKONA 29. –?Ajattelisin, että nykykäytäntö on parempi, mutta jos työaika tulee, niin sekään ei ole ongelma. –?Työ ja vapaa-aika ovat samassa kupissa. Epävarma neuvottelutilanne on poikkeuksellinen. Meidän piti luopua niiden takia toimivista ohjelmista. Työaikalain soveltamisesta erimielisyys työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen kesken. Vapaata pitää osata ottaa silloin, kun siihen on mahdollisuus. TAMMIKUUTA 2020 TERHI MARJAKANGAS Vuoden alussa voimaan tullut työaikalaki nosti kirkossa keskusteluun kysymyksen siitä, sovelletaanko lakia kirkon hengellisen työn tekijöihin vai ei. Työaikaan siirtyminen voi Tammisen mielestä tarkoittaa esimerkiksi lisää karsimista toiminnoista, joihin osallistutaan. Kirkon työntekijöistä kolmannes on työaikalain ulkopuolella. Tamminen ei pysty vasta kuin arvailemaan, mitä työaikaan siirtyminen käytännön tehtävien hoitamiselle merkitsisi. Töitä tehdään lomallakin Heikki Ilkko on Raahen seurakunnan talousjohtaja. –?Kyllä minä aina jonkinlaisen loman olen pitänyt, mutta kun on nimenkirjoitusoikeus, on käytävä paikalla tarvittaessa. Siitä meillä on erimielisyys, että kuuluvatko diakonia, varhaiskasvatus ja nuorisotyö työaikalain piiriin vai voiko niihin soveltaa jotain poikkeusta, Kirkon Akateemiset ry:n toiminnanjohtaja Jussi Junni kertoo. Sekä Inkeroinen että Väyrynen pitävät työajastaan omaa kirjanpitoa lähinnä itseään varten. Työaika on esillä parasta aikaa meneillään olevissa kirkon virkaja työehtosopimusneuvotteluissa, joissa pitäisi löytyä ratkaisuja maaliskuun loppuun mennessä. Siihen on tottunut ja se sopii minulle, 21 vuotta kanttorina toiminut Kotkaranta sanoo. He eivät kuitenkaan halua tiukkoja ehtoja. –?Kokonaisuutena tunnit tasoittuvat vuoden aikana. –?Ajankäytön oppii. Eli noin 2?000 viranhaltijaa on ollut asetuksen perusteella työaikalain ulkopuolella. Moduulityöaika on lain ulkopuolinen työaikajärjestelmä, josta sovitaan paikallisesti seurakunnissa. SIRPA KORTET/ARKISTO VAPPU KALLIO, SAULI PAHKASALO Suomessa on pieni työntekijäryhmä, joita uusi työaikalaki heitä koske. Ohjaajat tietävät, että joissain seurakunnassa on kokeiltu erilaisia malleja työajan seuraamiseen. –?Jännityksellä odottelemme, millaisia ratkaisuja neuvotteluista tulee. –?Kevään neuvotteluista tulee erittäin vaikeat, arvioi Junni. Moduulityöaika voi tarkoittaa sitä, että ollaan aamulla työtehtävissä, pidetään päivällä vapaata ja palataan illalla työtehtäviin. Aiemman lain ja nykyisen virkaehtosopimuksen mukaisesti kaikki hengellisen työn viranhaltijat ovat lain ulkopuolella ja työajattomia. Lähivuosien aikana henkilöstöresurssia on pienennetty. Pitkään aikaan ei ole ollut mitään vastaavaa menossa, Väyrynen miettii ja toivoo vastoin työntekijäjärjestöjen kantaa nykyisen mallin saavan jatkoa. Kaikki viikonpäivät ovat normaaleja työpäiviä. Hänestä ohjelmiston hankinta oli merkillinen, koska se ei helpottanut ja nopeuttanut seurakuntien asioiden hoitoa vaan vaikeutti ja lisäsi työtä. Eihän tämä työ ole mitään kahdeksasta neljään -työtä, hän jatkaa. 12 ELÄMÄNMENO Pyhäjokiseutu . Oulaisten seurakunnan diakonissa Raisa Tamminen arvelee työaika-asiaan tulevan ratkaisun kevään aikana. Yhteensä kirkon sopimusten piirissä on 20?000 viranhaltijaa ja työntekijää. Oulaisissa diakoniatyötä tekee hänen lisäkseen pappi, jonka työajasta on varattu puolet diakoniatyölle. Se on enemminkin vaikeuttanut ja kankeuttanut taloushallinnon hoitoa
Ekavauvakerho srk-kodissa Päiväpesässä klo 10. La 1.2. Tervetuloa kaikki kuoroon! Harjoitukset seurakuntakodissa. Oulaistentie 588 Ke 12.2. Kolehti: Yhteisvastuukeräykselle, joka toteutetaan teemalla: Vanhemmuuden tukeminen: Lisätiedot: liturgi piispa Jukka Keskitalo, kanttori Heidi Löppönen. Perhekerho srk-kodissa Päiväpesässä klo 9.30. klo 18: Etelänkylässä Mirja ja Heikki Hirvikoskella, Alapääntie 52. Sählyä (K18) monitoimitalolla torstaisin klo 19-21. Kolehti Gideonit ry:lle. Markku Hulkko, Jarkko). 4 Merijärven kappeliseurakunta Kastettu: Samu Emil Mäenpää Kuollut: Eero Antero Saukko 68 v. JUMALANPALVELUKSET Su 2.2. Kinkerit alkavat klo 18 kahvitarjoilulla, jonka aikana voi ostaa arpoja, kinkereille voi tuoda arpavoittoja, tuotto yhteisvastuulle. Etelälahden kinkerit Liisa Kumpumäki.Etelälahdentie 104 Ti 11.2. Pe 7.2. Vastaanotolle voi tulla ainoastaan ajanvarauksella. maksaa 14 e, ilmoitt. Muuna aikana papisto päivystää puhelimitse. Lisätietoja Heikki 040 8675 096 tai Aila 040 7636 027. Tervetuloa! Ti 11.2. Ti 4.2. klo 14 Kahvihetki palvelutalolla. Valtakunnallinen yhteisvastuukeräys alkaa. Ma 10.2. Kalevi Ahonen täytti 8.1. Vapaaehtoisia kerääjiä tarvitaan! Kerääjille ruokailu ja lippaiden jako srk-salissa jumalanpalveluksen jälkeen. Ke 5.2. TAMMIKUUTA 2020 . Ensimmäinen kokoontuminen on ke 26.2 klo 18.30 20.00 seurakuntakodilla. Toimintailta ry:llä klo 18.30. To 30.1. To 30.1. Ke 29.1. Vai olisiko jonkun toisen surusta surulleni sillaksi, jotakin yhteistä kuljettavaksi, tässä ihmisen osassa.” Viikon raamatunlukukappale: Jer. klo 10 MESSU, Lehto, Viihdelaulajat. Oulaisten seurakunta JUMALANPALVELUS La 1.2. SEURAJA YHDISTYSTOIMINTA Su 2.2. Merijärven seurakuntatoimisto on auki torstaisin klo 9-12 p. Kalevi Ahonen Perheuutiset. Lisätiedot: liturgi Rami Niemi Su 2.2. Su 9.2. Kolehti: Raamattujen ja Uusien testamenttien painattamiseksi ja jakamiseksi koululaisille ja sotilaille sekä hotelleihin, vankiloihin, hoivakoteihin ja sairaaloihin Suomessa ja Tansaniassa Suomen Gideonit ry:n kautta Lisätiedot: liturgi Mari Jussi-Pekka, kanttori Asta Ylikoski. klo 10-11.30 seurakuntakerho seurakuntakodissa. Seuraavan kerran ke 5.2. klo 18: Pirttikoskella Outi ja Ahti Helaakoskella, Helaakoskentie 166. To 30.1. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. ”Olen kyllä kuullut sururyhmästä, surupiiristä, omaisryhmästä. Nuorisotyö Moottoripaja yli 13 -vuotiaille kunnan varikolla tiistaisin klo 18. mennessä Hannulle p.0500 766031. 10.1.2020 Oulainen Rakkaudella muistaen ja kiittäen Kirsti ja Tero Sisarusten lapset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Voimasi anna voimaksi tietäsi käydäkseni. Kirkonkylän kinkerit, Eliisa Pihlaja-Vihelä ja Arto Vihelä. Viimetippa Siukkiksessa klo 11. Pyhäkoulut: su 2.2. Kasvuryhmä Sarpatissa klo 16.30 RY: Pe 31.1. Pakkasraja 15C. Ma 10.2. Tarjoamme tapahtumamaksut ilmaiseksi kaikille ilmoittautuneille! Ilmoittautuminen ja tiedustelut ti 18.2. perhekerhossa talvisia laululeikkejä, Anna-Maria. To 13.2. To 30.1. ja to 6.2. 27.2.1918 Oulainen k. Su 9.2. klo 13 Hartaus Salmenrannassa, Janne Isomaa; klo 14 Hartaus palvelutalolla, Janne Isomaa. 08-4598 500 Kärsämäen seurakunta Avioliittoon kuulutettu: Marko Petteri Tiikkainen ja Txasko Rodriquez Itahisa, molemmat Kärsämäen seurakunnasta. Kouluikäiset Äxönkerho 2-4 luokkalaisille Sarpatissa tiistaisin klo 16.30-18.30. Tied. Ilmoittautuminen Elisalle p. Kirkkokuoro. 4H-myymälässä. klo 18: Viirret-Rajaniemi, Tapio Viirteellä, Viirteentie 20. DIAKONIAVASTAANOTTO Diakoniavastaanoton ajanvaraus ti klo 9 – 10 puh. Jokigospel Oulaisissa. 08-4395070. klo 19.30 ry:n seurat Hammasniemessä, Su 2.2. Klo 18.30 lauluseurat ry:llä Ma 3.2. Miesten saunailta Honkamajalla (Hietalantie 91) klo 18.30. kerros. Sallmén s. To 20.2. 044-5797426. Kirkkoherranvirasto suljettuna. klo 18 Karsikas-Suotukylän kinkerit, Sauli Alakotila, Nivalantie 1713 To 6.2. klo 10-13 perhekerho. Huomioi Gospel-tapahtumat Oulaisissa ja Raahessa. Messu klo 10 kirkossa. klo 10-13 perhekerho, klo 18 Vatjusjärven kinkerit Tuula Ryyti ja Olli Rytky, Kurranjärventie 74 Su 9.2. Sivukylillä keräyspäivä voi vaihdella. Pe 7.2. Tiedustelut piia.kaivosoja@ evl.fi Ke 29.1. Kolehti yhteisvastuukeräykselle. Mutta voiko ryhmässä surra, kun tämä suru on niin kipeä, niin henkilökohtainen, niin oma. klo 18: Liminkakylä, Keskikylällä Eila Ukonsaarella, Vääräläntie 37 Kinkeripaikkaa etsitään vielä Parhalahdelta. Ke 5.2. Siunaamme vs. Ma 10.2. ei käsityöiltaa Seurakuntamatka ystävyysseurakuntaan Ridalaan 21.-24.7.2020, hinta 150 e, ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon. klo 18: Pohjankylällä Ritva ja Jukka Kestillä, Nikkarinkuja 4. Gospeli Siukkiksessa klo 19. Toivoa naisille rukouspiiri kirkon taukotuvassa klo 18. Kärsämäen seurakunnassa alkaa sururyhmä omaisensa tai läheisensä kuoleman kautta menettäneille. Kirkkokuoro keskiviikkoisin klo 18. Kirkkoherranvirasto avoinna MA 8-12, TI 12-16 ja TO 11-14. Raamattuluokka klo 19 Eetu Nikillä: La 1.2. Varhaisnuoret: 1-3 (4) lk talvileiri Hammasniemessä 15.-16.2. Hartaus. Su 9.2. Itsenäisen seurakunnan 150-vuotisjuhlamessu. Piispanmessu klo 10. Klo 18 Kerho yksin asuville Jani Roinilla, Kiertotie 12 B 2. Lauluseurat ry:llä klo 16. Messun jälkeen kirkkokahvit ja infotilaisuus yhteisvastuukeräyksestä seurakuntakodissa. Gospelcafe Sarpatissa lauantaisin klo 19-23. Kirkkokahvit. Lähetyksen päiväkerho srkkodissa klo 12. Nuortenillat torstaisin klo 19. Iltahartautena ehtoollishetki. Diakoniatyö Ke 5.2. 2:22-33 Liturginen väri: Valkoinen. Perhekerho klo 10 Sarpatissa. Hartaus klo 18.45. Su 9.2. www.rauhanyhdistys.fi/pyhajoki Pyhäjoen seurakunta, Vanhatie 27, 86100 Pyhäjoki, puh. Tuotto yhteisvastuulle. Evankeliumi: Luuk. Yhteisvastuu Su 2.2. Haapavedellä suoritetaan lipaskeräys tämän päivän aikana. viikkojen keskiviikkona klo 1213.30, ruokailu klo 11.30. Runebergin torttujen myynti klo 9.30 alkaen kauppojen eteisissä yhteisvastuukeräyksen hyväksi (1€/torttu). Pe 31.1. Klo 17-19 nuortenilta seurakuntakodissa. Pyhäjokiseutu ELÄMÄNMENO 13 SEURAKUNNAT Haapaveden seurakunta Kastettu: Sivia Amanda Myllykoski Ke 29.1. Myyrilän kahvila avoinna ma-to klo 9-14, Lähetyksen kahvilavuoro keskiviikkoisin Kirkkoherranvirasto avoinna ma, ti, to ja pe klo 9-13 puh. 08 439 5400. Seurakuntakerho srk-kodissa klo 12. Klo 13.30 Esperin hartaus. To 30.1. Ry:n seurat Peltokartanossa klo 12.30, Rantakartanossa klo 13.30 ja ry:llä klo 16. Rauhan Sanan seurat srkkodissa klo 14, mukana Timo Orre. Lähtö Pyhäjoelta klo 17.15, paluu n. Vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Liturginen väri: Vihreä. klo 18 Sallila -Käräjäojan kinkerit, Henna ja Ilpo Lehtola, Kuljunsaarentie 103 Ti 4.2. klo 13 Hartaushetki Kartanonväki-kodissa, Vahteala, klo 18 Humalojan kinkerit Ulla ja Harri Hiltunen, Mieluskyläntie 662, mukana kirkkokuoro To 30.1. Klo 18 kirkkovaltuuston kokous seurakuntakodissa. Klo 18 Aittola – Koirikivi kinkerit, Piia ja Sampo Kivioja, Moilisentie 94. nuorisotyönohjaajan Maija-Liisa Peltoniemen virkaansa. Pyhäkoulut klo 12 Arttu Pisilällä ja Ari Impolalla Kaikki ovat tervetulleita seuroihin. Naisten ilta Honkamajalla (Hietalantie 91) klo 18.30. klo 18 naistenpiiri, klo 18 Myllyoja-Vattukylän kinkerit, Marika ja Petri Hatula, Vatuntie 54 Ke 5.2. 044-7118631 tai marianne.joensuu(at)evl.fi. Pe 21.2. Tervetuloa. Klo 13 Kimppa-Kämpän hartaus. Ryhmän aloittaessa omaisen tai läheisen kuolemasta olisi hyvä olla kulunut vähintään 3 kuukautta. Klo 18 Haapaveden Ladun ja seurakunnan järjestämä Kynttilähiihto Kotakallion laavulle. Lähtö Karhukankaan tieltä klo 18. Su 9.2. Ystäväpalvelun kokoontuminen virastotalon neuvotteluhuoneessa klo 12. Sanasi anna oppaaksi, valoksi vaiheitteni. Su 2.2. www.oulaistenseurakunta.fi Pyhäjoen seurakunta Jumalanpalvelukset ja hartaudet Su 2.2. Evankeliumi: Matt. klo: 11.00–11.30 ja Parhalahden koululla perjantaina 31.1. Iltamessu klo 18. Hyvän sanoman kahvitupa klo 10 MLL:n perhekahvilan tiloissa (Oulaistenkatu 37) käynti sisäpihalta. Ekavauvakerho on paikka ensimmäisen lapsensa saaneille lapsen ensimmäisenä ikävuotena. Hiekkapolku 1. Ti 4.2. Ma 3.2. 3. Lapsikuoro torstaisin klo 17. Ansaitsematon armo. Klo 14 Tammenlehvän hartaus. Gideoneitten kirkkopyhä. Palveleva puhelin päivystää joka ilta klo 18–24 , puh. Su 9.2. Pe 7.2. Rippikoulun käyneille: To 23.1. ja to 6.2. Ompeluseurat klo 18.30 ry:llä: Su 9.2. Hautaan siunattu: Antti Viljami Kiviranta 85 v. Kynttilänpäivä. Musiikki: Laulutuuli parill.viikkojen keskiviikkona klo 15-16. KESKIVIIKKONA 29. Klo 17-19 nuortenilta seurakuntakodissa To 6.2. Rytkynkylä-Alakylän kinkerit, Päivi ja Tuomo Aholla. Raamattupiiri Ma 3.2. Välituntikuorojen toiminta jatkuu viikolla 5: Yppärin koulullatorstaina 30.1. klo: 11.10–11.30. Keskustellaan peloista ja voimavaroista. Rippikoululaisten informaatio seurakuntatalolla alkaa klo 15 ja yhteisvastuukeräys alkaa klo 16. Opasteet vievät perille. Keskiviikkoisin toimistot ovat suljettuina. MUUT TAPAHTUMAT Ke 29.1. PERHEET, LAPSET JA NUORET To 30.1. 040 505 0016 ja seurakuntapastori Olli Luhtasela p. klo 12 Arkissa, Pappilantie 6 Diakoniatoimistossa vastaanotto maanantaisin klo 9-11, tai puh.0443598513 tai 044-3598 522 Ystävänkammari vanhustentalolla, parill. Eskolanniemen kinkerit, Ruustinnanhovissa. Messu klo 10. Juhlimme yhdessä 12. Hartaus klo 13.30 Jokikartanossa, Jouko Piilola. Ti 25.2. Rippikoululaisten Yhteisvastuukeräys lipaskeräyksenä ovelta ovelle Pyhäjoella kirkonkylällä. Raamattupiiri klo 18 Sarpatissa. Silmukkapiiri virastotalon neuvotteluhuoneessa klo 12. klo 12 Vatjusjärven koululla. Pe 7.2. Kirkkokuoro srk-kodissa klo 18. Gospeli Siukkiksessa klo 18. tammikuuta Merijärven kirkolla Mäntytie 11 as 3:ssa. 08-4395010, perjantaisin suljettu. La 1.2. Toimintaa aloittamassa Arja Savuoja Sansasta. Yhteyden voi ottaa Jukka Maliseen p 0405050016 Musiikkityö Ke 29.1. sunnuntai ennen paastonaikaa. Ma 3.2. Kokouksen tarkistettu ptk nähtävänä kirkkoherranvirastossa 17.2.-18.3. 90 vuotta. Osoitteemme on Keskuskatu 9, 2. klo 16 Rauhanyhdistyksen aikuisten ilta seurakuntakodilla, alustus Osallisuus ja yhteys, Ari-Pekka Palola. Lähtö illan ohjelmiin Pyhäjoelta klo 17.15. Su 2.2. Klo 10-14 tempauspäivä Löytöpirtillä. Veteraanilaulajat tiistaisin klo 16. Ohjelmaa isosille klo 11 alkaen. Kiitos kaikille muistamisesta. Hartaushetket: klo 12 Vanhustentalo, klo 13 Rauhankallio, klo 14 Kaivopuisto, Kärkölä. Lealle 044-3598 534. Klo 17.30 Lapsija nuorisokuoron harjoitus, klo 18.30 Seurakuntakuoron harjoitus. Diakoniatyön asiakasasioiden ja kotikäyntien ajanvaraukset sekä kirkkokyytisetelit jumalanpalveluksiin Marianne Joensuu p. Tervetuloa kaikki kuoroon! Harjoitukset seurakuntakodissa. Su 16.2. Tervetuloa mukaan ! Kinkerit alkavat jälleen, aiheena: ”Kirkko muuttuvan ajan keskellä” Kinkerit seuraavasti: To 6.2. -Virsi 382:4 Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Oulaisten kirkossa lauantaina 15.2.2020 klo 11. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyttä papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p. Raamis pe klo 18.30 ja avoimet ovet pe klo 19.30-22. La 22.2.Raahe-gospel. Ensimmäisen kokoontumisen jälkeen sovitaan seuraavat kokoontumiset. Mehu ja makkaratarjoilu laavulla. Huom. Luetaan viime vuonna kastettujen nimet ja sytytetään kynttilät. Sanajumalanpalvelus klo 18 kirkossa. Klo 10 Messu (past. klo 18: Yppärissä Kirsi ja Esa Impolalla, Mehtäkyläntie 140. 08-4797420 ja taloustoimisto ovat avoinna ma, ti, to ja pe klo 9 – 12. klo 24. Runebergin virsiä veisataan klo 13. Pe 14.2. Päiväkerhossa vapaita paikkoja Merijärven päiväkerhossa on 2 vapaata paikkaa, päiväkerho kokoontuu Pappilassa tiistaisin klo 8.45-11.15. 0447118640. Kerho klo 11 ry:llä. Ke 5.2. Klo 10-12 perhekerho seurakuntakodissa. Virsibändi ViBän harjoitukset kirkossa klo 18. to 6.2. 050 3288 107 www.pyhajoenseurakunta.fi Rakkaamme Aili Katariina WALLIN o.s. Ystäväkerho 4H:lla, ei kerhoa seurakuntatalolla. Pe 7.2. Oulaisten kirkkokuoro, Oulaisten Nuorisokuoro, Oulaisten puhallinorkesterin soitinyhtye. Klo 18 Rukousilta (Heikki), viraston päädyssä, rippikouluhuoneessa. Kirkkokuoron harjoitukset klo 18.30 seurakuntatalolla. To 30.1. Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Kahvit, kotitekoisia Runebergin torttuja ja arvontaa, 5€. Seurakunnan itsenäisyyden 150-vuotisjuhlaan liittyvä Yhteisvastuulounas srk-kodissa klo 12. Päiväja perhekerhotoiminta Päiväkerhot toimivat viikoittain; Parhalahdella maanantaisin, Sarpatissa tiistaisin, Yppärissä keskiviikkoisin ja torstaisin. 19:27-30. Klo 10 Kynttilänpäivän jumalanpalvelus (Heikki ja Jarkko). 0400-221180 Käsityöilta Vatjusjärven kaiken ikäisille, torstaisin klo 17.30-19.00. klo 10 messu, Soronen, klo 16.30 Sanan iltapäivä Arkissa, klo 12 ruokailu ry:llä ja klo 13 seurat ry:llä, klo 18 ry:n talviseurat kirkossa Ma 10.2. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Avoin kerho. Klo 17.30 Lapsija nuorisokuoron harjoitus, klo 18.30 Seurakuntakuoron harjoitus. TAPAHTUMAT Su 2.2. Kun pelastit ja opetit jo varhain nuoruudessa, myös varjele ja suojele heikossa vanhuudessa. klo 19 Ompeluseurat Maija ja Paavo Rautiolla. Paluu klo 23.15. RYHMÄT JA YHDESSÄOLO Ke 29.1. Hannu 0500 766031. KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO Aukioloajat: Kirkkoherranvirasto puh. klo 13 Sanajumalanpalvelus seurakuntakodissa, Janne Isomaa, Eila Kotiaho, Laulajat, kirkkokahvit; klo 16 Rauhanyhdistyksen seurat seurakuntakodilla, Pekka Typpö, Tuokko Saukkonen. Seurat klo 16 ja 17.30 ry:llä,
Wanha Raahe -säätiölle tekijä haussa. Vastaavasti vuoteen 2017 verrattuna katsojamäärä tippui. Hän arvelee, että tositapahtumiin perustuva tarina kiinnostaa elokuvayleisöä. Kinokulman katsojamäärien ykköseksi ponnahti joulupäivänä ensi-illan saanut Frozen II, jonka kävi katomassa 789 katsojaa. Elokuvan pääroolissa näytteli kärsämäkislähtöinen Matti Ristinen. Konsertissa kuullaan myös kurssilaisia. Sarpola nostaa esille maaliskuussa esitykseen tulevan kotimaisen Aika jonka sain -elokuvan. Heti seuraavalla viikolla ensiiltaan tulee toinen kotimainen Se mieletön remppa -elokuva, Sarpola ennakoi. Tuntematon rysäytti katsojamäärän yli miljoonaan . Elokuva sai ensi-iltansa vuoden 2019 syksyllä. Jussi-palkintoja jaetaan eri kategorioissa. Penkkien pehmusteet vaihdetaan ja penkkeihin laitetaan lisäpehmustetta, mutta penkkien alkuperäisiä runkoja ei tarvitse vaihtaa. Livetaltiointejakin esityksessä on. 14 ELÄMÄNMENO Pyhäjokiseutu . päivänä. Sarpola kuvailee, että kohtaus, jossa lentokone lentää kohti ja ”katsomon yli” on todentuntuisempi kuin aiemmin. –?Kaikki elokuvat eivät vielä ole 7.1-äänifomaatissa. Vasta toiselle sijalle kipusi se, että elokuvat näyttävät paremmilta isolta valkokankaalta katsottuna. Ristinen tavoittelee Jussipatsasta parhaan miespääosan esittäjän sarjassa. Ristinen ehdolla Jussin saajaksi HELI NURKKALA Elokuvateatteri Kinokulman äänimaailma siirtyi 2020-luvulle joulukuun lopussa. Jossain vaiheessa edessä on myös elokuvaprojektorin päivittäminen. Oman panoksensa tuovat sellisti Tatu Ahola ja gambisti Oskari Hannula. –?Meillä elokuvien katsojamäärä nousi viime vuonna vuoteen 2018 verrattuna. Leffan kävi katsomassa elokuvateatterissa reilusti yli miljoona katsojaa. Siitä kiitokset Aku Louhimiehen ohjaamalle Tuntemattomalle sotilaalle. ELOKUVATEATTERIA on tarkoitus päivittää äänijärjestelmän lisäksi myös muilta osin. –?Seuraava isompi kotimainen elokuva on Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen, jonka ensi-ilta on helmikuun 14. Palautteen antaneiden mielestä uuden formaatin elokuvissa on selvästi tarkempi ääni. Elokuvalla oli 724 katsojaa. KESKIVIIKKONA 29. Valkokangas, esiriput ja pehmustetut penkit ovat alkuperäisiä eli otettu käyttöön 30 vuotta sitten. Äänijärjestelmän vaihdos luonnollisesti vaikuttaa elokuvien äänimaailmaan. Kursseille ehtii vielä ilmoittautua. Katsojia näytöksissä kävi 12 504. Elokuvassa viimeistä kertaa Bondin roolissa näyttelee Daniel Craig. Jussigaala nähdään televiosta maaliskuun 20. Opettajina ja lauantain yllätysten konsertin esiintyjinä ovat tällä kertaa mukana laulajat Uli Kontu-Korhonen ja Charles Barbier, huilisti Neeme Punder ja cembalisti Matias Häkkinen. Luvassa on vanhaa ja uutta kansanmusiikkipohjaista musiikkia. Äänet päivitettiin HELI NURKKALA Vuodet eivät ole veljeksiä valkokankaalla. Jussi-patsaalla palkitaan parhaita saavutuksia kotimaisen elokuvan parissa. Taiteellisena johtajana on toimii Timo Hannula. Vuonna 2019 Kinokulmassa esitettiin 748 näytöstä ja eri elokuvia esitettiin 150. Hopealle katsojamäärässä ylsi laulaja Kari Tapion elämästä kertova Olen suomalainen. TAMMIKUUN ajan valkokankaalla katsojia ovat keränneet Frozen 2 ja Teräsleidit. Asiainhoitajaksi valittavan henkilön pääasiallinen tehtävä on säätiölle osoitettujen korjausavustushakemusten käsittely ja valmistelu säätiön hallituksen käsiteltäväksi, säätiön hallituksen puheenjohtaja Eija Sorjamaa kertoo. Sarpola kertoo, että hän ei voi lyödä lukkoon, milloin uudistukset tehdään. Päätöskonsertissa sunnuntaina iltapäivällä Haapaveden kamariorkesteri esittää muun muassa J.S.Bachin (1685-1750) Brandenburgilaisen konserton nro 3, G.Muffatin (1653-1704) sarjan sekä Johann Hermann Scheinin (15861630) teoksen Banchetto Musicale Suite. Valinnan ehdokkaista tekee elokuva-alan ammattilaisista koostuva raati yhdessä Filmiauran hallituksen kanssa. Ryyppymäki string band esittää harvinaista 1750-luvulla ylöskirjoitettua saksalaista kansanmusiikkia. Haapaveden Folkbarockissa soi tallimusiikki Piia Kleemola ja Petri Hakala ovat mukana opettamassa ja esiintymässä helmikuussa Haapavedellä pidettävässä Folkbarockissa. Vanhan musiikin tapahtumassa on kolme konserttia ja laaja kurssi. Tapahtuman järjestävät Haapaveden kamariorkesteri ja Haapaveden opisto. Tällä kertaa on mukana myös kansanmusiikin osio toista kertaa. Elokuvateatteri toimii Oulaisten kaupungin omistamassa liiketilassa, joten hankinnat päätetään kaupungin teknisellä puolella. Sarpola hoksauttaa, että teattereissa esitetään myös koko perheen elokuvia, joissa pienemmätkin lapset pysyvät mukana. Hän listaa, että tehtävässä toimivalta edellytetään kiinnostusta rakennusten säilyttävään korjaamiseen, ymmärrystä restaurointitekniikoista ja kokemusta korjausrakentamishankkeista historiallisessa kaupunkimiljöössä. . –?Asiainhoitaja vastaa säätiön operatiivisesta toiminnasta säätiön hallituksen päätösten pohjalta. Vuosi 2017 oli hyvä, Tuntematon sotilas räjäytti katsojaluvut, Kinokulman Ari Sarpola summaa. –?Valkokangas on liian isoreikäinen nykyisille elokuville. –?Tammikuussa esitetty Ella Bella Bingo on näistä esimerkki. Kurssilla voi opiskella laulua, soittimista ovat mukana jousisoittimet, huilut, kitara, luuttu, cembalo, mandoliini ja hanuri. päivä. Karkeasti arvioisin, että tällä hetkellä ohjelmistossa olevista elokuvista puolet on 7.1.-formaatissa ja toinen puoli 5.1.-formaatissa. Huhtikuun alussa vastaavasti hemmotellaan James Bond -faneja, kun valkokankaalle tulee esitysvuoroon No Time to Die -elokuva. –?Aiempi 5.1-järjestelmä vaihdettiin 7.1.-äänijärjestelmään. Opettajia on 11 ja kurssilaisia yli 100. Ainakin oopperataltiointi tulee esitykseen. Eli määrällisesti seitsemän kaiutinta plus basso, Kinokulman Ari Sarpola selvittää. Kolmanneksi katsotuin oli Risto Räppääjä ja pullistelija yli 700 katsojalla. Haapaveden opiston kurssilla perehdytään keskiajan, renessanssin ja barokin ajan musiikkiin siis ajankulussa noin 1100-1800 väliseltä ajanjaksolta. Äänijärjestelmän vaihtumisesta on tullut hyvää palautetta. Soitinvirtuoosit Petri Hakala, mandoliini, ja Markku Lepistö, hanurit, aloittavat iltakonsertit perjantaina. Puolet elokuvapikseleistä häviää takakankaalle ja valkokankaan isoreikäisyys näkyy etupenkeillä istuville. TAMMIKUUTA 2020 PYHÄJOKISEUTU Reilun viikon päästä, helmikuun toisena viikonloppuna, soi vanha musiikki Haapaveden kirkossa. Sarpola tietää, että äänimaailma on tärkeässä asemassa. Vastaavasti viime vuonna kotimaisen elokuvan suosio sukelsi. HELI NURKKALA/ARKISTO PYHÄJOKISEUTU Marraskuussa 2019 perustettu Wanha Raahe -säätiö tarvitsee asiainhoitajan. Elokuvassa Olen suomalainen, joka kertoo laulaja Kari Tapion elämäntarinan, Ristinen oli pääroolissa. Stand up -keikka on myös tulossa, jossa on useampi esiintyjä. Prametra teki vuonna 2019 tutkimuksen, jonka perusteella yli 80 prosenttia vastaajista piti äänimaailmaa tärkeimpänä motiivina elokuvissa käymiseen. Vuonna 2017 kotimainen elokuva vietti varsinaista kuherrusvuotta. –?Nykyinen projektori pystyy toistamaan 24 kuvaa sekunnissa, kun nykyaikainen HFR-tekniikka toistaa 60 kuvaa sekunnissa, Sarpola vertaa. PYHÄJOKISEUDUN ARKISTO SIRPA KORTET Kärsämäkisjuurinen näyttelijä Matti Ristinen on yksi ehdokkaista Jussi-patsaan saajiksi. Joulupäivänä ensiillan saanut Frozen 2 ehti kivuta viime vuonna Kinokulman katsotuimmaksi leffaksi 789 katsojalla. Vuoden katsotuin elokuva oli Joker, psykologinen rikosdraama, joka houkutteli leffaan yli 400 000 katsojaa. Elokuvateatterin valkokangas, esiriput ja penkit ovat työlistalla seuraavana. Jazzkonsertteja ei ole sovittu, Ari Sarpola luettelee Kinokulman tarjontaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aiemmin kaiuttimet oli teatterin etuja takaosassa, ja nyt etuja takakaiuttimien lisäksi on sivukaiutin ja basso. Elokuva pohjautuu pararatsastaja Jaana Kivimäen elämään. Kansanmusiikista vastaavat viulisti Piia Kleemola ja viulisti-laulaja Hanni Autere
Tammikuussa käydään Taitaja-kisan eri lajien semifinaalit, joita järjestetään eri puolilla Suomea. Semifinaalit käydään 27.– 31. –?Meille on erittäin tärkeää, että henkilöstömme osaaminen pysyy ajan tasalla. Entisenä kilpaurheilijana osaan arvostaa palkintoja, joka ovat meille imagon lisäksi tärkeitä myös rekrytointivaltteina. Palkittuja yrityksiä ovat olleet muun muassa YIT Industria Ylivieska, OK Arina, Elektrobit Oyj, Kaleva Oy, Pölkky Oy. Sen jälkeen on omatoimista vapaaehtoista harjoittelua, jonka jälkeen on noin 6 kuukauden jälkeen seurantatapaaminen, puheenjohtaja Kaija Sepponen kertoo. Niihin osallistuu lähes 1500 kilpailijaa yli 30 paikkakunnalla. Samalla kunniamaininnan saivat Optomed Oy ja PRTForest Oy, jotka ovat ansiokkaasti ja pitkään hyödyntäneet kauppakamarin koulutuspalveluja. –?Oulun kauppakamari on halunnut muistaa ja palkita yrityksiä, jotka pitävät henkilöstön osaamista yhtenä yrityksen tärkeimmistä kehittämiskohteista. On erittäin hienoa, että saimme tämän huomionosoituksen jo toisen kerran. – Tutkimushankkeen johtaja Prof Dr Christer Carlsson IAMSR, Auriga Business Center tulee helmikuun 3. Palkintojenjakotilaisuudessa markkinointijohtaja Niina Huikuri (Optomed), henkilöstöjohtaja Jukka Uusitalo (PRT-Forest), koulutusja viestintäpalvelujen johtaja Riitta Schroderus (Oulun kauppakamari), toimitusjohtaja Kalle Junnikkala (Junnikkala Oy) ja koulutusja palveluassistentti Aino Rinta-Säntti (Oulun kauppakamari). Taitaja2020-tapahtuman järjestämisestä vastaa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia yhteistyökumppaneineen. . Siksi on erittäin hienoa, että henkilöstömme on oma-aloitteisesti hakeutunut koulutukseen lisäämään ja ylläpitämään osaamistaan. Meillä pitää olla viimeisin tietämys esimerkiksi lainsäädännöstä, verotuksesta ja palkkakehityksestä. Ohjelman kumppanit ovat mm Kela, Peuranka Oy, UKK instituutti, Sitra, Jyväskylän yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen Yliopisto. . Palkinnot kertovat, että yrityksemme arvostaa henkilöstönsä osaamista, toteaa Junnikkala. Opiskelijat kisaavat ammattitaidosta PYHÄJOKISEUTU Eläkeliitto Oulaisten yhdistys on päässyt mukaan Kelan rahoittamaan DigitalWells tutkimusohjelmaan, jossa osanottajat osallistuvat mielekkäiden liikuntalajien löytämiseen nuorille ikäihmisille (60 -75, myös 75 +). Silloin kenttätutkija tulee mukaan ja hän neuvoo ja opastaa eläkeläisiä. KESKIVIIKKONA 29. Osallistuminen on maksutonta käyttäjille ja heillä on mahdollisuus viedä tiedot Kela:n Omatietovarantoon. Junnikkalan Saha perustettiin Kalajoella elokuussa 1960 Sahantielle, missä tänäkin päivänä sijaitsee yhtiön pääkonttori. Mukana on noin 50 kilpailulajia ja ammattinäytöstä rakentamisen, ravitsemuspalveluiden, autoja kuljetustekniikan, teollisuuden, palveluiden sekä informaatioja viestintäteknologian aloilta, sisältäen TaitajaPLUS-lajit, joissa erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat kilpailevat alansa suomenmestaruuksista. OULUN KAUPPAKAMARI palkitsi Junnikkala Oy:n perjantaina koulutusvuoden avajaistensa yhteydessä Oulussa. TAMMIKUUTA 2020 . Semifinaaleissa karsitaan pääsääntöisesti kahdeksan kunkin alan osaavinta nuorta Taitaja-kilpailun finaaliin, jossa kilpailee noin 500 opiskelijaa. Kaikille avoin ja maksuton Taitaja-tapahtuma on Suomen suurin vuosittainen ammatillisen koulutuksen tapahtuma. Vuoden kouluttautuja on palkittu vuodesta 2004. Viime vuoden kouluttautunein yritys oli Sievin Jalkine Oy, kertoo Oulun kauppakamarin koulutusja viestintäpalvelujen johtaja Riitta Schroderus. Ammatilliset oppilaitokset järjestävät semifinaalit yhteistyössä muiden koulutuksenjärjestäjien ja yritysten kanssa. Ohjelman aikana hankkeen tutkijat kehittävät helppokäyttöisiä teknologisia ratkaisuja, jotka tukevat ja auttavat liikunnallisten arkirutiinien luomisessa sekä omaksumaan arkirutiineja, joissa on sopivasti liikuntaa terveysvaikutusten aikaansaamiseksi. Taitaja2020 Jyväskylä -tapahtuman suojelija on opetusministeri Li Andersson. Kauppakamarikoulutuksen tutkittuja vahvuuksia ovat tuotteiden ja palveluiden laatu, hyvä hintalaatusuhde, monipuolinen palvelutarjonta, asiakaspalvelu ja hyvät tulevaisuudennäkymät. Ohjelmassa etsitään myös motivaatiotekijöitä, jotka saavat ikäihmiset pysymään systemaattisessa liikuntaohjelmassa vuodesta toiseen. Nyt jäsenillä on mahdollisuus osallistua uudenlaiseen liikuntatapaan. Koulutuksia Oulussa, Kainuussa, Kalajokilaaksossa ja Koillismaalla Valtakunnallisesti Kauppakamarit ovat suurimpien ajankohtaiskouluttajien joukossa. Osaaminen keskiössä OULUN KAUPPAKAMARI PYHÄJOKISEUTU Ammattitaidon SM-kilpailussa kilpailevat oman alansa suomenmestaruuksista ammattiin opiskelevat nuoret ympäri maata. Taitaja2020-tapahtumassa on myös lukuisia oheistapahtumia kuten opiskelijoiden, oppilaitosten ja yritysten kohtaamispaikka Uratori, verkostoitumistilaisuuksia, asiantuntijaseminaareja sekä toiminnallisia teemapäiviä peruskoululaisille, päiväkotija esikouluikäisille. Junnikkalalle palkinto henkilöstön kouluttamisesta ja osaamisen kehittämisestä. Vuosittain kauppakamareiden järjestämissä useissa sadoissa koulutustilaisuuksissa käy yli 15 000 osallistujaa. Perheyritys on jalostanut vuosikymmeniä pohjoissuomalaista tukkipuuta maailmalle. Aloituskokous pidetään kahden viikon kuluttua. Osanottajalla tulee olla oma älykännykkäw, sähköpostiosoite, ja mobiilinumero. päivä pidettävään kahvitilaisuuteen esittelemään ohjelmaa. Myös yläkoululaisten kädentaitokilpailun Taitaja9:n finaali järjestetään tapahtumassa. Oulaisten eläkeliittolaisille digivinkkejä liikkumiseen Eläkeliiton Oulaisten yhdistyksen väkeä oli koolla noin 170 yhteisessä kevätjuhlassa. Parhaat jatkavat toukokuussa Jyväskylässä järjestettävään finaalikilpailuun. Pyhäjokiseutu ELÄMÄNMENO 15 PYHÄJOKISEUTU Oulun kauppakamari on palkinnut Vuoden kouluttautujana Junnikkala Oy:n, joka hyödyntää koulutuspalveluja vuodesta toiseen ahkerasti sekä määrällisesti että laadullisesti. –?Olemme toimineet puunostajana ja sahatavaran jalostajana jo sukupolvien ajan pitkiä perinteitämme kunnioittaen. Tämän mahdollisuuden haluamme tarjota henkilöstöllemme myös jatkossa, sanoo toimitusjohtaja Kalle Junnikkala. SIRPA KORTET. tammikuuta
mikä sinua vaivaa . * Täystilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon. 333 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET 8 3 9 2 7 4 6 1 5 6 4 7 9 1 5 3 8 2 1 5 2 8 6 3 9 4 7 4 2 3 1 5 8 7 9 6 5 7 1 6 3 9 4 2 8 9 8 6 7 4 2 5 3 1 3 1 4 5 8 6 2 7 9 7 9 5 4 2 1 8 6 3 2 6 8 3 9 7 1 5 4 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Juha Föhr ?5 ?3 ?1 ?1 4 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina ?4°C 4 ?7°C 4 ?9°C 4 ?7°C 2 Långnäs +5,1 °C Utsjoki ?38,8 °C Kohtalaista itäkaakkoista tuulta. Valmisaineistot tiistaina klo 10 mennessä. tarvitsisin räjähtävää toimintaa. Toimitusjohtaja: Juha Laakkonen. KESKIVIIKKONA 29. olen vain ollut masentunut. pyhajokiseutu.fi. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Toimituksellinen aineisto: Tarjottu tai tilattu toimituksellinen aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä edellytyksellä, että sitä saa käyttää uudelleen tai muuten ilman erillistä korvausta lehdessä tai sen osassa tai Kaleva365:een kuuluvissa muissa julkaisuissa riippumatta toteutustai jakelukanavasta, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Digitilaus sisältää kaikki verkkosisällöt ja näköislehden. 7 4 6 1 3 1 2 6 4 4 2 3 1 8 9 8 8 2 1 7 5 8 3 9 5. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien ja koskevat jo tehtyjä tilauksia ja ilmoitusvarauksia. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska ?8°C 4 ?10°C 3 ?9°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 2 1 ?8 1 ?5 1 ?7 ?6 ?1 ?4 2 ?1 2 ?2 ?10 1 ?8 ?2 ?8 ?9 ?4 ?7 1 ?2 2 ?1 ?12 1 ?10 ?10 ?10 ?3 ?6 1 1 ?1 ?2 ?1 ?11 ?12 ?15 11 10 12 10 Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 sirpa.kortet@pyhajokiseutu.fi TOIMITUS: 044 799 5895 Laura Seppä 0447446127 laura.seppa@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 heli.nurkkala@pyhajokiseutu.fi toimitus@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖ: Matti Torvi 044 577 8239 matti.torvi@pyhajokiseutu.fi YRITYSPALVELUT: ma–pe klo 8–16 044 577 8239 Kalevamedia.fi/yrityspalvelut ILMESTYMISPÄIVÄ: keskiviikko AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot maanantaina klo 10 mennessä. Määräaikainen tilaus: 132 € / vuosi. en tiedä. Henkilötietolaki: Rekisterikuvaus ja -seloste ovat nähtävissä Kalevan toimitalossa, Solistinkatu 4, 90140 Oulu. Pakkasta enimmäkseen 1...5 astetta. Julkaisija: Kaleva365 Oy. Pilvistä ja monin paikoin lumisadetta, enimmäkseen heikkoa. Ulkomaille lisäpostimaksu. TAMMIKUUTA 2020 SUDOKU SIMON´S CAT 240 LASSI & LEEVI hei, penttinaapuri.... Jatkuva digitilaus*: 69 € / vuosi. Henkilötietolain 26 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt osoitetaan kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kaleva365 Oy,Tilaajapalvelu,PL170,90401 Oulu. auttoiko tuo . Vastuu ilmoituksista: Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä on enimmillään ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Määräaikainen digitilaus 84 € / vuosi. Paino: Kaleva365 Oy, Oulu. Tilausehdot: Tilauksiin sovelletaan Pyhäjokiseudun tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus ja opetuskäyttöä varten. Huomautus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisusta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä. ilmoitukset@pyhajokiseutu.fi ASIAKASPALVELUPISTE: Avoinna: ti klo 9–12.30 ja 13.30–15.30, Asemakatu 1, 86300 Oulainen PALVELUNEUVOJA: Sanna Raitala LUKIJAILMOITUKSET: ma–pe 9–16, 08 537 7633 lukijailmoitukset@pyhajokiseutu.fi ilmoita.pyhajokiseutu.fi JAKELUPÄIVYSTYS: ma–pe 6–16, 08 537 7612 TILAUSASIAT: ma–pe 9–16, 08 537 7633 asiakaspalvelu@pyhajokiseutu.fi TILAUSHINNAT: Kestotilaus*: 104 € / vuosi. 16 Pyhäjokiseutu
12.00 The Wall Suomi. 19.00 Seitsemän uutiset. 10.00 Jaksa paremmin. 18.05 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 09.50 Ambulanssi apuun!. 19.20 Päivän sää. LAUANTAI 1.2. 00.20 Ulkolinja: Kiinan uusi silkkitie. 21.00 Twin (12). 14.12 Loistava ystäväni (12). 12.29 Oddasat. 09.47 Maria ja kesäpuhujat. 08.25 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 08.43–08.48 Hullabalooba (7). 22.52 Paljain jaloin. 16.10 MOT: Veikkaus – puheet vastaan teot. 17.00 Moderni perhe (S). 09.00 Egenland. 22.00 Tulossa: The Voice of Finland. 06.25 Ylen aamu. 21.25 Tuntematon sotilas (16). 19.39 Sportnytt. 14.00 Love Island UK (12). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Kissakämppikset sairaina. 18.30 Sisällä: Geenien kirous. 13.45 Elävä arkisto esittää. 12.00–17.15 YLE TEEMA. 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 16.00 Simpsonit uusi kausi (12). 14.55 Tulossa: Talent Suomi. 23.10 Kummisetäni thaimorsian. 16.30 Uusi päivä (S). 12.30 Simpsonit (7). 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 10.03 Elämän tarkoitus. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 20.00 Akuutti: Masennus vai testosteronivaje?. 20.55 Urheiluruutu. 12.50 Mittatilaustyönä. 17.30 Viiden jälkeen. 09.35 Emmerdale (12). 11.45 Uusi päivä (S). 16.30 Emmerdale (12). 17.15 Elokuva: Kerro, kerro kuvastin (7). 23.05–01.10 Pearl Jam: Let’s Play Two. 12.05 Olet mitä syöt. 02.55 Amazing Race. 18.45 Avara luonto: Serengeti. MAANANTAI 3.2. 17.55 Uutiset. 22.51 Elävä arkisto esittää. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.10 Urheiluruutu. 18.00 Haluatko miljonääriksi?. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 19.00 Poliisit 2020. 17.15 Ambulanssi apuun!. 21.05 A-Talk. 13.00 Simpsonit (7). 02.50–05.00 Astral-TV. 09.00 Mitä lapsesi tekisi?. 18.00 Viiden jälkeen. 16.20 SM-viikko 2020: Biljardi. 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 21.55 Kino Suomi: Georg Ots – rakkaani (12). 20.00 Noin Viikon Studio. 21.00 Sohvaperunat. 16.58 Uutiset. 21.00 A-studio. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Mikaela & Thomas. 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. KESKIVIIKKONA 29. 13.55 Love Island UK (7). 23.00 Simpsonit (7). 12.10 Yle Oddasat. 01.55 Stadi vs. 09.35 Emmerdale (7). 15.35–17.20 Beside Bowie: The Mick Ronson Story. 22.50 Sohvaperunat. 17.25 Telkkarissa syntyneet. 17.25 Uutiset. 14.00 Love Island UK (12). 20.00 Frendit (S). 16.55 Tulossa: Talent Suomi. 21.25 Keno ja Synttärit. 17.00 Yle Uutiset. 14.00 Rantabaari (12). 19.00 Frendit (S). 01.00 Bull (7). 14.20 Pölkyllä pää (7). 12.41–13.10 Uusi päivä (S). 14.00 Harry ja Meghan: kuninkaallinen kriisi. 23.00 Oddasat. 21.00 Subleffa: Todistettavasti elossa (16). 01.40 112 (7). 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 23.25 Hillo (12). 13.10 Pilanpäiten. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 06.25 Ylen aamu. 18.00 Yle Uutiset. 14.00 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 19.00 Axel Åhman – vieraassa normissa. 13.00 Simpsonit (7). 16.58 Uutiset. 12.50 Myytinmurtajat Juniori. 15.10 Uncle (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.05 Tanska orjavaltiona. 11.05 Yle alueuutiset. 08.30 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 19.00 Frendit (S). 09.30 Moderni perhe (7). 07.00 Simpsonit (S). 18.15 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 20.00 Loistava ystäväni (12). 08.00 Uutisaamu. 20.00–20.50 Loistava ystäväni (12). 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 01.45 Billions (7). 18.00 First Dates Hotel. 15.40 Sohvaperunat. 12.45 Kohtu vuokrattavana. 01.15 Rikospaikka. 21.05 Perjantai. 17.25 Remppa vai muutto Vancouver. 23.35 Posse. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 23.30 Rantabaari (12). 18.00 Kimpassa. 14.55 Alppihiihdon MC: Garmisch-Partenkirchen. 21.49 Urheiluruutu. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 20.00 Unelma Oy: Katkeransuloinen menneisyys. 16.30 Rantabaari (12). 23.35–00.05 Puoli seitsemän. 14.55 Pientä pilaa. 20.01 Punk eilen tänään (12). 11.00 Pisara. 22.00 Narcos (16). 23.40 Simpsonit (7). 09.00 Moderni perhe (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 22.25 Nikolaj Coster-Waldau: Läpi Grönlannin. 13.46–14.48 Paljain jaloin. 22.55 Myytinmurtajat. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 23.45–00.15 Rouva varapresidentti (7). 13.55 Toisenlaiset äidit. 15.00 Pientä pilaa. 18.00 Yle Uutiset. 13.30 Kimpassa. 22.15 Melodifestivalen 2020 : Osakilpailu 1. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.05 Viiden jälkeen. 18.00 BUU-klubben. 12.25 Vatsani ja minä. 20.30 Yle Uutiset. 12.30 Loistava ystäväni (12). MTV3 06.15 Aamusää. 03.25–04.25 Bullets (12). 13.05 Historia: Diktaattorien työkalut (12). 15.55 A-studio. 20.30 Yle Uutiset. 15.00 Villa Hintikka. 11.30 Spotlight : Äänetön huuto. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 18.00 Viiden jälkeen. 12.00 Rehtori (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 08.23 Pertti ja Purtti (7). 23.30 Rantabaari (7). 16.30 Uusi päivä (S). 19.30 Hiihdon SM. 01.00 Kadonneen jäljillä (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 08.36–08.48 Näin meillä (7). 15.05 Remppa vai muutto Vancouver. Lande. 17.00 Näin Norjassa. 15.15 Remppa vai muutto Vancouver. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.00 Seitsemän uutiset. 14.30 Putous. 00.20–01.00 Downshiftaajat (12). 13.00 Simpsonit (12). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 22.25 Tulosruutu. 09.10 Mimmit musapatti. 08.22 Galaxi. 11.00 Yle Uutiset. 09.30 Moderni perhe (S). 19.00 Kimpassa. 16.43 Uusi Kino: Aikakoodi (S). 17.05 Viiden jälkeen. 19.00–19.53 Prisma: Voiko sisäistä kelloa siirtää?. 17.30 Viiden jälkeen. 07.00 Uutisaamu. 19.00 Seitsemän uutiset. 22.20 Päivän sää. 09.35 Emmerdale (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 20.00 Simpsonit (7). 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 15.00 Nuori MacGyver (12). 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 21.00 A-studio. 08.50 HS Lasten uutiset. SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). MACALL POLAY / YLE KUVAPALVELU. TIISTAI 4.2. 12.13 Uusi päivä (S). 09.00 Yle Uutiset. 21.00 Efter Nio. 10.50 Yle Yle alueuutiset. 08.05 Avara luonto: Serengeti. 15.10 Requiem (12). 18.00 Viiden jälkeen. 21.45 Yle Uutiset. 17.55 Uutiset. 07.55 Angry Birds Blues (S). 21.00 Rehtori (7). 18.25 Emmerdale (12). 21.49 Urheiluruutu. 17.00 Moderni perhe (S). 22.00 Karppi (12). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 15.00 Pientä pilaa. 00.00 Subleffa: Tunnit (16). 00.00 Myytinmurtajat. 18.00 Haluatko miljonääriksi?. 19.20 Päivän sää jaTulosruutu. 21.00 Historia: Diktaattorien työkalut (12). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. TAMMIKUUTA 2020 . 16.45 Yle Oddasat. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 17.25–19.53 YLE FEM. 12.00 Yle Live: Empire of the Sun. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. 13.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 20.00–20.53 Loistava ystäväni (12). 14.55 Yhdistetyn MC: Seefeld. 08.30 Koiramies kiertää Islantia. 20.55 Urheiluruutu. 20.05 Kakarat (12). 01.25 Bull (7). 01.55 First Dates Hotel. 15.10 Neljän tähden talkoot. 15.35 UMK20: Lyrics video. 11.00 Efter Nio 2016. 08.20 Snowhow – Den nordiska vintern. 20.45 Ulos kuplasta. 16.45–17.15 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 19.10 Professor Green: Vihaiset valkoiset miehet. 20.00 Rattikärpäset. 17.25 Koiramies kiertää Islantia. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 16.50 Novosti Yle. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 15.00 Pientä pilaa. 08.10 Palomies Sami (S). 14.35 Eläinsairaala (S). 18.00 BUU-klubben. 12.25 Yle Oddasat. 16.50 Onnenarpa. 08.00 Uutisaamu. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.00 Viiden jälkeen. 21.30 Kino: Tarjoilija. 21.00 Jahti. 09.00 Yksin kotona Suomi (S). 08.22 Aappo ja Tööt (S). 19.20 Päivän sää. 11.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Sallin ura ravihevosena vaarassa. 10.30 Australian rajalla. 21.00 Vauvakuume (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 13.55 Yksin kotona Suomi (S). 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 19.00–19.46 Sanditon (12). 12.14 Oddasat. 06.25 Ylen aamu. 16.00 A-studio. 11.00 Fresh Off the Boat (S). 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 15.00 Putous. 23.40 Elokuva: Beck: Paholaisen asianajaja (12). 14.40 Perjantai. 10.00 The Wall Suomi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 13.00 Simpsonit (7). 18.29 Bella kirjautuu sisään. 13.55 Toisenlaiset äidit. 18.30 Egenland. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Subleffa: Vihreä maili (16). 19.30 Salatut elämät (S). 18.30 Mitä tänään syötäisiin. Ella Eronen. 09.35 Winx-klubi (7). 00.25 Putous. 09.25 Mäkihypyn MC: Sapporo. 13.55 Yksin kotona Suomi (S). 20.30 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 20.30 Yle Uutiset. 08.15 Ville ja Lousku vauhdissa (7). 11.00 Australian rajalla. 16.58 Uutiset. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.45–17.15 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 11.05 Jumalanpalvelus. 12.00 Elävä arkisto esittää. 15.50 Elossa 24h. 14.00 Rescue Ad Foundation – Mainossuojeluyhdistys. 13.00 Kadonneen jäljillä (S). 19.30 SM-viikko 2020: Valjakkohiihto. 22.05 Jalkapallon Italian cup: Puolivälieräottelu. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 11.00 Fresh Off the Boat (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 15.45 MasterChef Australia. 13.00–13.25 Siirin erikummallinen elämä. 19.00 Seitsemän uutiset. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 23.40 Kakarat (12). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.30 Posse. 08.22 Galaxi. 17.50 SM-viikko 2020: Hiihtosuunnistus. 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 18.00 999: Mikä hätänä. 07.00 Uutisaamu. 11.40 Paksut pariskunnat. 08.35 Patu-koira (7). 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 08.25–08.48 Lassie (7). 17.00 Vedetään hatusta. 12.14 Oddasat. 19.00–19.47 Durrellin perhe. 12.10 Yle Oddasat. 08.50 Ötökät! (S). 15.00 Ylen aamun parhaat. 14.05 Tiededokumentti: Äänet päässäni. 12.30 Kadonneen jäljillä (S). 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 00.25–00.45 Uusi Kino: Ei yhteyttä (12). YLE TV1 05.55 Akuutti: Masennus vai testosteronivaje?. 16.30 Uusi päivä (S). 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 10.00 Sydämen asialla (7). 15.10 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. YLE TV1 05.30 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 09.54 Joraavat juurikkaat (S). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.19 Tanskalainen maajussi. 15.30 Neljän tähden illallinen. 12.30 Simpsonit (7). 17.05 Suomen huutokauppakeisari. 15.30 SM-viikko 2020. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 10.30 Kummeli (7). 20.00 Nikolaj Coster-Waldau: Läpi Grönlannin. 01.00 Kadonneen jäljillä (S). 23.07 Yksittäistapaus: Ei mitään hätää (12). 21.30 Elokuva: Hobitti – Viiden armeijan taistelu (12). 15.00–15.54 Ylen aamun parhaat. 14.40–14.49 Sportliv. TV VIIKKO 29.1. 23.15 Van der Valk, kanavakaupungin kyttä (16). 21.00 Kino Klassikko: Ihmispaholaiset (16). 20.00 Kokkisota. 01.00 Top Gear. 12.00–12.45 Venäjän halki 30 päivässä. 18.00 Superapulaiset. 21.00 Supernanny Suomi. 16.30 Liigalive 360. 08.00 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 20.30 Frendit (S). 08.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 08.30 BUU-klubben. 09.04 Efter Nio. 12.00 Netrebko ja Hvorostovski. 18.25 Emmerdale (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 14.15 Remppa vai muutto Vancouver. 19.30 Salatut elämät (12). 12.14 Oddasat. 20.30 SM-viikko 2020. 14.10 Marja Sannikka. 16.30 SM-viikko 2020. 19.05–19.55 Sohvaperunat. 21.30 Rehtori (7). 10.30 Kummeli (7). 19.55 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 18.20–19.14 Tanssin Grand Slam: Vakiotanssit. 14.00 Ammatti: kirjailija: Jari Tervo. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 11.00 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. 15.45 MasterChef Australia. 21.00 Stadi vs. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 13.50 SM-viikko 2020. 09.30 Toinen kierros (7). 12.01 Paljain jaloin. 12.00–12.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 11.40 Hiihdon SM: Miesten 15 km. 13.25 Simpsonit (7). 16.00 Myytinmurtajat. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 15.10 Neljän tähden talkoot. 20.00 Poliisit 2020. 19.30 Talent Suomi. 20.00 MOT: Edunvalvonnan pettämät. 15.40 Tulossa: Mental Samurai Suomi. Lande. 22.05 Van der Valk, kanavakaupungin kyttä (16). 11.00 The Wall Suomi. 22.35 Rikostutkija Bergman (12). 20.55 Urheiluruutu. 13.30 Rantabaari (7). 02.45 Laurin talot. 21.00 Subleffa: American Pie (12). 17.30 SM-viikko 2020: Kriketti. 17.00–23.58 YLE FEM. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 09.25–09.35 Mysteerisaari (7). 12.10 Yle Oddasat. 17.05 Viiden jälkeen. 19.35 Yiannin superautot. 18.44 Twin (12). 12.00–12.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 08.00 Yle Uutiset. 13.50 SM-viikko 2020. 08.00 Superapulaiset. 17.30 Viiden jälkeen. 08.59 Galaxi. 13.55 Yhdistetyn MC: Seefeld. 12.30 Salatut elämät (7). 12.00–12.10 Yhteisvastuukeräyksen avaus. 09.55 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 11.00 Efter Nio 2016. 15.00 Ylen aamun parhaat. 14.00 Kotoisa. 17.00 Moderni perhe (7). 09.00 Hauskat kotivideot. 11.06 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. YLE TV1 05.55 Unelma Oy: Univaikeuksia ja mielekäs stressi. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.30 Salatut elämät (S). 08.00 Uutisaamu. 18.30 På spåret. 11.30 Luonto lähellä sydäntä. 08.35 Ruokamakasiini. PERJANTAI 31.1. 10.50 Yle alueuutiset. 23.10–00.00 Stacey Dooley: Palkkionmetsästäjät (12). 19.15 SM-viikko 2020: Jousiammunta. 12.30 Sydämen kutsumus (7). 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 13.25 Pisara. 18.30 Puoli seitsemän. 19.05–19.56 Syke (12). 13.10 Historia: Tohtori Zivagon tarina. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Pyhäjokiseutu TELEVISIO 17 ELOKUVA: Tie (16), lauantaina 1.2. 20.00 Marja Sannikka. 16.18 Elossa 24h. 16.50 Novosti Yle. 21.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 19.10–19.40 Luontohetki: Rukoilijasirkan elämää. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 10.05 Villa Hintikka. 01.40 Katastrofin anatomia (7). 09.58–10.27 Ruokamakasiini. 09.30 Puoli seitsemän. 08.23 Urheiluhullut (S). 12.00–12.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 08.35 Tämä tästä. 15.10 Neljän tähden talkoot. 21.30–21.40 Perjantai-dokkari: Suomen kovin kilpasyöjä. 08.59 Galaxi. 22.45 Our Girl (12). 09.30 Middle (S). 21.49 Urheiluruutu. – 4.2. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). 00.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 17.20 Onnenarpa. 09.50 Athleticus. 15.50 Historia: Unohdettu armeija. 08.00 Yle Uutiset. 17.30 Rantabaari (12). 09.00 På spåret. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 12.05 Kohtu vuokrattavana. 20.00 The Voice of Finland. 12.30–13.10 Sydämen kutsumus (7). 17.00 Yle Uutiset. 09.35 Emmerdale (7). 09.30 Moderni perhe (S). 21.40 Modernit Miehet (12). 07.30–08.00 Simpsonit (7). 17.00 Rantabaari (7). 17.40 SM-viikko 2020. 13.30 Harry ja Meghan: kuninkaallinen kriisi. 18.30 SM-viikko 2020: Tikkaurheilu. 23.00 Oddasat. 08.21 Galaxi. 18.30 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. 22.35 NCIS: New Orleans (12). 21.00 Bullets (12). 19.15 Tämä tästä. 20.00–01.30 YLE TEEMA. 02.00 Pako (16). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.30 Aivan yksin. 10.00 Uusi päivä (S). 20.30 Yle Uutiset. 14.20 Ice Town – Elämää äärirajoilla. 14.00 Simpsonit (7). 18.00 Myytinmurtajat Juniori. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.00–17.15 YLE TEEMA. 16.40 SM-viikko 2020: Taekwondo. 20.15 SM-viikko 2020: Crosskart. 18.00 Olet mitä syöt. 00.00 Narcos (16). Lande. 17.10–17.52 Sydämen kutsumus (7). 12.50 SM-viikko 2020. 16.45 Yle Oddasat. 17.25–19.53 YLE FEM. MTV3 06.15 Aamusää. 20.00 Kimpassa. 10.00 Sydämen asialla (7). 01.35 Laurin talot. 08.05–08.55 Historia: Pyramidin arvoitus. 21.45 Yle Uutiset. 18.25 Emmerdale (12). 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 13.00 Sydämen kutsumus (7). 20.30 Neljän tähden illallinen. 20.00 Maria ja kesäpuhujat. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 12.30–13.10 Sydämen kutsumus (7). 16.50 Novosti Yle. 23.30–00.08 Reinøyan paimenkoirat. 09.00 Yksin kotona Suomi (S). 04.35–05.28 Hei me rakennetaan!. 19.20 Urheiluextra. 10.00 Jumalanpalvelus. 19.25 Tulosruutu. Lande. 10.50 Yle alueuutiset. 23.40 Supernatural (16). 11.00 Niklaksen keittiössä. 17.30 Moderni perhe (7). 01.55 Olet mitä syöt.. 09.30 Puoli seitsemän. 06.25 Uutisaamu. 18.30 Puoli seitsemän. YLE TV1 07.00–07.53 Prisma: Voiko sisäistä kelloa siirtää?. (12). 16.00 Stadi vs. 16.45–17.15 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 10.05 Koko Suomi leipoo. 15.00–15.54 Ylen aamun parhaat. 12.00 Emmerdale (12). 13.20 Loistava ystäväni (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 09.35 Emmerdale (12). 20.55 Kino: Rock ’n’ Roll High School (S). 10.30 Spotlight : Estonia-raportin aukot. 13.30 Metsäpeuran paluu (S). 15.00 Nuori MacGyver (12). 13.55 Toisenlaiset äidit. 19.10 Tulosruutu. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Emmerdale (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.10 Yle Oddasat. 08.35 Mia ja minä (7). 19.30 Frendit (S). 14.50 Paksut pariskunnat. 15.20 Poldark (12). YLE TV1 05.55 Näin se vain on. 12.30 Salatut elämät (S). 15.00 Ylen aamun parhaat. 16.30 RSO Musiikkitalossa. 21.49 Urheiluruutu. 12.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 10.00 Sydämen asialla (7). 16.00 Salatut elämät (S). YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 21.00 Subleffa: Magic Mike (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 22.20 Päivän sää. 08.14 Galaxi. 01.50 Kotoisa. 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 17.30 Moderni perhe (7). YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 22.00 Ruusun nimi (16). 20.00 Simpsonit (7). 11.45 Ulos kuplasta. 13.00 Simpsonit (7). 10.05 Kotoisa. 14.30 First Dates Hotel. 08.00 Uutisaamu. 23.35 Rikostutkija Bergman (12). 17.25 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 08.22 Kesäleiri (7). 01.15–02.25 Ykkösaamu. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 12.40 Pilanpäiten. 17.30 Viiden jälkeen. Yle TV2 klo 21.00. 15.45 MasterChef Australia. 17.21 Pikku Kakkonen. 20.00 Olet mitä syöt. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 18.25 Liiga. 20.00–20.51 Syke (12). 20.55 Tulossa: Siipan saappaissa. 08.35–08.47 Belle ja Sebastian (7). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Tie (16). 09.00 Jalkapallounelmia (7). 17.00 Yle Uutiset. 13.15–14.53 Elinan surma (7). 12.00 Emmerdale (7). 17.55 Tulossa: Talent Suomi. 02.30 Hei me rakennetaan!. 13.20 Hiihdon SM: Parisprintti. Sinister 6 (7). 16.55 Onnenarpa. 03.00–05.00 Astral-TV. 20.00 Simpsonit (7). 18.00 Yle Uutiset. 10.00 Onnistuuko elämä maalla?. 14.00 Love Island UK (7). 16.00 Myytinmurtajat. 19.30 Frendit (S). 16.00 Salatut elämät (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 12.00 Simpsonit (7). 22.25 Tulosruutu. 23.40–00.20 Uusi Kino: Vita brevis (S). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.10–17.55 Totuuden taakka (12). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.30 Salatut elämät (7). 08.00 Åren rinteet. MTV3 06.15 Aamusää. 20.00 Egenland. 20.30 Frendit (S). 14.55 Elossa 24h. 01.25 Elämää Philadelphiassa (7). 23.40–00.10 Rouva varapresidentti (7). 10.00 The Wall Suomi. 08.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 09.00 Näin meillä (7). 11.00 Kotoisa. 20.30 Neljän tähden illallinen. 15.40 Tulossa: The Voice of Finland. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 16.50 Novosti Yle. 22.45 Sisällä: Tilapäinen tulevaisuus. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 22.50 Oddasat. 19.40–20.23 Midsomerin murhat (12). 00.05 Ratamo (12). 06.25 Uutisaamu. 17.00 Yle Uutiset. 20.00–01.10 YLE TEEMA. 22.00 Erikoisryhmä Köln (12). YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 21.00 Elokuva: Jack Reacher: Paluu päämajaan (16). 19.55 Närbild. 17.55 Uutiset. 13.30 Simpsonit (7). 09.30 Puoli seitsemän. 12.45 RSO Musiikkitalossa. 00.15 Subleffa: X-Men: Days of Future Past (12). 12.30 Sydämen kutsumus (7). Kuvassa mies (Viggo Mortensen) ja poika (Kodi SmitMcPhee). 18.30 SM-viikko 2020: Otevoima. 10.00 Rempalla kaupaksi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.15 SM-viikko 2020: Digitaalinen autourheilu. 22.20 Päivän sää. 21.00 Paasosen polttaritoimisto (7). 15.00 Koko Suomi leipoo. 08.26–08.47 Merten syvyyksissä (7). 17.00 Yle Uutiset. 11.05 Kotoisa. 22.35 Elokuva: The Big Short (12). 10.00 Kokkisota. 00.05 Jahti. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Daran ja Edin seikkailu Aasiassa. 19.00 Frendit (S). 18.00 BUU-klubben. 11.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Asiakaspalvelua ja ruumiskuljetuksia. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.55 Urheiluruutu. 22.00 EVA. 14.55 Tulossa: Talent Suomi. 23.00 Perjantai. 10.00–10.48 Sydämen asialla (7). 18.00 First Dates Hotel. 06.25 Uutisaamu. 16.30 Simpsonit uusi kausi (12). 12.15 Äitiyssokki. 13.10–14.54 Kalle-Kustaa Korkin seikkailut (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.30 Salatut elämät (S). 23.00–23.58 Skavlan. 09.23 Athleticus. 08.55 Uusi päivä (S). 16.45 Yle Oddasat. 22.30 Yksittäistapaus: Läski (S). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 14.30 Tiennäyttäjät. 03.40–04.35 Hei me rakennetaan!. 00.50 Kimpassa. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 18.00 BUU-klubben. 19.50 Egenlandin matkaopas Suomeen. 18.10 Urheiluruutu. 15.00 Pientä pilaa. 09.50 Kamppailu (S). 16.45 Yle Oddasat. 00.45–01.15 Puoli seitsemän. 16.00 Salatut elämät (S). 12.10–12.25 Eläinten ystävät. 19.00 Frendit (S). 22.35 Rikospaikka. 13.10 SuomiLOVE. 14.20 Luontoretkellä: Kohti pohjoisnapaa. 14.55 Wienin filharmonikot Macaossa. MTV3 06.15 Aamusää. 20.00 Kotoisa. 14.30–15.20 Motorheads. 23.55–01.15 Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina. 13.00 Elokuva: Emoji-elokuva (7). 15.11 SM-viikko 2020: Hiihtosuunnistus. 18.20 SM-viikko 2020. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 21.45 Push. 18.00 BUU-klubben. 18.05–19.03 Holby Cityn sairaala (12). 09.00 Moderni perhe (7). 08.10 Puuha-Pete (S). 12.00–17.15 YLE TEEMA. 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). 23.05 Top Gear. 17.10 Flinkkilä & Tastula. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 15.35 Yhdistetyn MC: Seefeld. 15.55 Yhdistetyn MC: Seefeld. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 01.25 The Guest Book (12). 17.20 SM-viikko 2020. 08.00 Uutisaamu. 22.00 Rauha maan päälle (12). KESKIVIIKKO 29.1. 20.45–20.51 Exploring Earth. 21.45 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset. 00.10 Rantabaari (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 12.14 Oddasat. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 08.21 Galaxi. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 21.00 Villa Hintikka. 15.00 Nuori MacGyver (12). 19.50 Sportliv. 00.20–01.00 Downshiftaajat (12). 19.00 Frendit (S). 21.45 Yle Uutiset. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 17.00 Yle Uutiset. 15.00 Nuori MacGyver (12). 22.15 Viikon sää. 00.40 Billions (7). 12.30 Salatut elämät (S). 10.50 Hiihdon SM: Sprintit. 21.05 A-studio. 16.50 Onnenarpa. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 13.15 Herrat täysihoidossa (S). 01.50 Poliisit 2020. TORSTAI 30.1. 23.15 Arrow. 06.25 Ylen aamu. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Posse. 14.55 Pientä pilaa. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 21.00 Stacey Dooley: Nuoret kodittomat (12). 19.25 Tulosruutu. 15.30 Luontomatkalla Ugandassa. 06.25 Uutisaamu. 20.00–01.15 YLE TEEMA. 10.00 Hiihdon SM: Naisten 10 km. 17.25–20.00 YLE FEM. 22.20 Doctor Who (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 16.45 Yle Oddasat. 22.20 Päivän sää. 08.15 Alvin ja pikkuoravat. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 21.05 Sorjonen (16). 23.15 Prisma: Voiko sisäistä kelloa siirtää?. 13.15–14.24 Laitakaupungin laulu (7). 16.00 Olet mitä syöt. 18.00 BUU-klubben. 11.30 The Wall Suomi. 10.00 Sydämen asialla (7). 12.00 Jumalanpalvelus: Kynttilänpäivä – valon sunnuntai. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 17.10–17.51 Sydämen kutsumus (7). SUB 06.30 Simpsonit (12). 13.00 Kino: Boomerang (12). 09.45 Ruohonjuuritasolla (S). 23.30 Paasosen polttaritoimisto (7). 01.00 Ratamo (12). 13.30 Casualty (12). 13.30 Casualty (12). 12.50 Downshiftaajat (12). 23.05 Bull (7). 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 15.00 Nuori MacGyver (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 21.00 Kakarat (12). 16.50 Novosti Yle. 12.41 Vatsani ja minä. Perjantai. 10.30 Telkkarissa syntyneet. 18.30 Elämän tarkoitus. MTV3 06.15 Aamusää. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 03.45 First Dates Hotel. 14.30 Egenland. 02.40 The Little Drummer Girl (12). 13.00 Pilanpäiten. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 00.20 –02.20 Elokuva: Vice (16). 11.30–12.30 Hei me rakennetaan!. 18.00 First Dates Hotel. 15.30 Salatut elämät (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 16.05 Remppa vai muutto Vancouver. 16.00 A-Talk. 21.15 SuomiLOVE. 09.00–10.00 Pitääkö olla huolissaan?. 23.35 Elokuva: Wallander: Tuhopolttaja (16). 10.00 Mäkihypyn MC: Sapporo. Cormac McCarthyn romaaniin perustuva elokuva suurtuhon jälkeisestä maailmasta, jossa isä ja poika matkaavat tuhoutuneen Amerikan halki kohti rannikkoa. 13.30 Casualty (12). 12.00 Emmerdale (7). 14.15 Alppihiihdon MC: Garmisch-Partenkirchen. 20.30 Yle Uutiset. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 00.33–00.45 Yksittäistapaus: Shake! (S). 15.00 Koiralle koti. 08.50 Unelmakoti. 13.00 Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 11.30 Vatsani ja minä. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.45 Oddasat. 22.00 Kymmenen uutiset. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 09.30 Puoli seitsemän. 13.30 Simpsonit (7). 13.30–14.21 Casualty (12). 20.00 Teemalauantai esittää. 00.30 Elokuva: Conan the Barbarian (16). 17.25 Strömsö. 17.25 Uutiset. 11.10 Yliopistollinen eläinsairaala: Aapo-koira näkee harhoja. 14.20 Yksineläjä Severin. 20.30 Vaaran ammattilaiset. 16.00 Casualty (12). 19.25 Tulosruutu. 09.30 Moderni perhe (S). 21.00 Subleffa: Stranger in You (16). 09.35 Mysteerisaari (7). 20.30–20.52 Playing House. 13.00 Villa Hintikka. 19.39 Sportnytt. 12.00 Emmerdale (12). 23.40–00.10 Puoli seitsemän. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 21.30 Elokuva: Unbreakable – särkymätön (16). 14.00 Historia: Mark Twainin matka. 08.07 Mumindalen (7). 09.00 Toisenlaiset äidit. 22.00 Sorjonen (16). 00.10 Uusi Kino: Iholle (7). 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 23.00 Simpsonit (7). 17.30 Moderni perhe (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 17.05 Viiden jälkeen. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 17.55 Uutiset. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 14.10 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 08.30 Chaplin (S). 16.45–17.15 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 13.40–14.47 Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (S). 20.45 Yksittäistapaus: Tyttöbileet (S). 22.00 Elokuva: Matti (12). SUB 06.30 CLastenohjelmaa (S)/ (7). 02.25 Theroux ja pornotyöläiset (12). 17.25–00.08 YLE FEM. 02.50 Arrow. 00.15 Top Gear. 14.00 Rakas, ostin meille kodin. 14.30 Olet mitä syöt. 09.27–11.58 Melodifestivalen 2020 : Osakilpailu 1. 11.30 Fresh Off the Boat (S). 23.40 Yksittäistapaus: Pysäkki (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/ (7). 09.26 Neljä ja puoli kaverusta (7). 12.55 Yhdistetyn MC: Seefeld. 12.30 Rehtori (7). 11.05 Hei me rakennetaan!. 00.55 Elämää Philadelphiassa (S). 10.05 Kokkisota. YLE TV1 05.55 MOT: Edunvalvonnan pettämät. 09.00 Patu-koira (7). 17.00 Moderni perhe (7). 17.10–17.52 Sydämen kutsumus (7). 08.29 Otso ja sopulit (7). 15.40 Syke (12). 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 15.40 MasterChef Australia. 22.25 Tulosruutu. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 16.50 Novosti Yle. 14.20 Majavalaakso. 21.45 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 07.00 Uutisaamu. 22.00 Ilmiantaja (16). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 17.25–19.53 YLE FEM. 22.25 Tulosruutu. 12.05 Maaseudulta maailmalle. 10.32 Metten kesäiset jälkiruokaherkut. 09.00 Moderni perhe (S). 10.45 Holby Cityn sairaala (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.25 Keno ja Synttärit. 18.00 Yle Uutiset. 09.08 Jenni (7). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Toinen kierros (7). 18.00 Yle Uutiset. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 09.33 Merten syvyyksissä (7). 23.45–00.35 Ruusun nimi (16). 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 11.00 Neljän tähden illallinen. 09.00 Middle (S). 19.30 Putous. 19.25 Tulosruutu. 19.00 Maaseudulta maailmalle. 19.30 Frendit (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.30 Kokkisota. 18.25 The Voice of Finland. 17.25–19.53 YLE FEM. 11.30 Yksineläjä Severin. 15.30 Stadi vs. 21.49 Urheiluruutu. 10.00 Hauskat kotivideot. 06.25 Uutisaamu. 13.30 Kotoisa. 22.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 23.35 Karppi (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 14.55 Pientä pilaa. 16.30 Uusi päivä (S). 17.55 Uutiset. 17.25 Uutiset. 22.35 Hamilton. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 11.00 Hei me rakennetaan!. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.30 Puoli seitsemän. 17.05 Viiden jälkeen. 12.00 Simpsonit (7). 21.30 Sunnuntailounas (S). 20.50 Urheiluruutu. 17.00 Vedetään hatusta. 16.55 Onnenarpa. 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 16.00 Bononen pienoinen (S). 23.40–00.10 Hillo (12). 16.30 Posse. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S) . 21.00 EVA. 03.35 Myytinmurtajat. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 11.15 Unelma Oy: Univaikeuksia ja mielekäs stressi. 22.40 Yksittäistapaus: Juhlatunnelma (S). 10.00 Uusi päivä (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 07.00 Uutisaamu. 19.30 Salatut elämät (7). 09.00 Toisenlaiset äidit. 08.03 Minä, Hugo Käld. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 20.00 The Voice of Finland. 13.50 Love Island UK (7). 19.20 Tulosruutu. 16.50 Yhdistetyn MC: Seefeld. 06.25 Ylen aamu. 06.40 Vikke Viikinki (S). 18.25 Tulossa: Talent Suomi. 19.10 Uutisextra. 00.35 Miehitetty (12). SUB 06.30 Simpsonit (S). 16.50 Novosti Yle. 23.00–01.30 Yle Live: Grammy Awards 2020. 16.00 Myytinmurtajat. 15.30 Rattikärpäset. 11.00 Närbild. 16.20 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. YLE TEEMA & FEM 08.03–13.00 YLE FEM. 09.52 Råtta Booris (S). 22.55 Oddasat. 11.45 Seniori työssä. Ella Eronen. 17.10–17.51 Sydämen kutsumus (7). 13.30 Rantabaari (12). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.05 Ylen aamu. 07.00 Uutisaamu. 00.03 Yksittäistapaus: Pikku juttu (S). 22.25 Tulosruutu. 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 16.58 Uutiset. 01.40 Hamilton (16). 10.45 Ylen aamu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 Koko Suomi leipoo. 21.00 Subleffa: Sully – uroteko Hudson-joella (7). 12.00 Emmerdale (12). 10.00 Yksineläjä Severin. 02.20 Supernatural (12). 19.05 Rattikärpäset. 10.00 Uusi päivä (S). 21.00 Subleffa: Uuno Turhapuro – Herra Helsingin herra (S). 15.22 Elossa 24h. 09.00 Moderni perhe (S). 20.45 Urheiluruutu. 17.55 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). YLE TV1 07.00 Talot huokuvat historiaa. 09.00 The Wall Suomi. 16.15 Remppa vai muutto Vancouver. 00.14 Yksittäistapaus: Play Rape (12). 20.00 Frendit (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 The Wall Suomi. 17.30 Putous. 19.00–19.53 Historia: Auschwitzin oikeudenkäynti. 10.30 Kakarat (12). 23.10 Bononen pienoinen (S). 18.30 Puoli seitsemän. 19.20 SM-viikko 2020. 12.15 Maaseudulta maailmalle. 18.00 Liigalive 360. 20.00–00.20 YLE TEEMA. 20.00 Kaappaus keittiössä. 17.30 Viiden jälkeen. 10.00 På spåret. 09.00–10.00 Olet mitä syöt. 17.25 Tanskalainen maajussi. 10.50 Yle alueuutiset. 19.30 Frendit (S). 18.00 Viiden jälkeen. 16.58 Uutiset. 18.15 Strömsö. 07.35 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. 11.45 Vatsani ja minä. 14.40 Mittatilaustyönä. 20.00 Simpsonit uusi kausi. 15.10 Neljän tähden talkoot. 23.45 Yksittäistapaus: Buduaar (12). 15.40 Tulossa: The Voice of Finland. 22.25 Tulosruutu. 10.30 Kummeli (7). 11.00 Maria ja kesäpuhujat. 07.00 Simpsonit (7). Ella Eronen. 16.00 Salatut elämät (7). 17.01–17.57 Pikku Kakkonen. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 19.00 Hauskat kotivideot. 14.55 Pientä pilaa. 17.01–17.57 Pikku Kakkonen. 17.25 Uutiset. 15.40 MasterChef Australia. 11.30 Fresh Off the Boat (S). 10.05 Rakas, ostin meille kodin. 20.25–20.53 Spotlight : Äänetön huuto. 13.30 Simpsonit (7). 10.32 Axel Åhman – vieraassa normissa. 20.00–00.45 YLE TEEMA. 13.30 Simpsonit (7). 17.25 Uutiset. 01.00 Villa Hintikka. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 22.55 Yksittäistapaus: Unelmaduuni (7). 17.55 Tulossa: The Voice of Finland. 22.00 Ulkolinja: Kiinan uusi silkkitie. 22.35 Bullets (12). 02.25 Salvation (7). 18.30 Skavlan. 19.00 Frendit (S). 18.10 Elokuva: Hulluna Saraan (7). 19.20 Päivän sää. 13.00–17.25 YLE TEEMA. 19.25 The Voice of Finland. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 12.30 Pilanpäiten. 17.00 Yle Uutiset. 11.44 Tämä tästä. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.00 Pitääkö olla huolissaan?. 13.00–13.54 Kameran takana Robert Doisneau. 14.30 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 10.00 Uusi päivä (S). 20.55 Urheiluruutu. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.00 The Wall Suomi. Perjantai. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). MTV3 08.00 Monchhichi (S). 21.50 Noin Viikon Studio. 09.05 Flinkkilä & Tastula. SUNNUNTAI 2.2. 13.55 Tulossa: Siipan saappaissa. 14.30 Kokkisota. 14.55 Pientä pilaa. 22.25 Gimme Danger. 12.00–17.15 YLE TEEMA. 21.00 Kino: Kertomus sokeudesta (16). 11.55 Pilanpäiten. 22.20 Päivän sää. 09.00 Yle Uutiset. 00.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.00 Myytinmurtajat Juniori
00.15 Top Gear. 17.25–19.53 YLE FEM. 23.15 Van der Valk, kanavakaupungin kyttä (16). 20.00 Rattikärpäset. 13.30 Rantabaari (12). 16.00 Stadi vs. 22.35 NCIS: New Orleans (12). 12.00 Emmerdale (12). 13.50 SM-viikko 2020. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 16.05 Remppa vai muutto Vancouver. 18.30 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. 01.40 Katastrofin anatomia (7). 19.25 Tulosruutu. 08.00 Yle Uutiset. 20.00 Simpsonit (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/ (7). 13.00 Simpsonit (7). 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 12.30 Salatut elämät (7). 22.25 Gimme Danger. 19.00 Kimpassa. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.30 Fresh Off the Boat (S). 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 11.00 Australian rajalla. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 The Voice of Finland. 20.00–20.51 Syke (12). Lande. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 19.25 Tulosruutu. 21.00 Elokuva: Jack Reacher: Paluu päämajaan (16). 21.55 Kino Suomi: Georg Ots – rakkaani (12). 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 14.00 Love Island UK (12). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 11.45 Vatsani ja minä. 08.35 Mia ja minä (7). 14.55 Pientä pilaa. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 18.00 Viiden jälkeen. 14.55 Tulossa: Talent Suomi. 11.00 Efter Nio 2016. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 01.00 Top Gear. 19.00 Seitsemän uutiset. 09.52 Råtta Booris (S). TV VIIKKO 29.1. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 23.00–01.30 Yle Live: Grammy Awards 2020. 17.30 Posse. 14.30–15.20 Motorheads. 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 14.00 Harry ja Meghan: kuninkaallinen kriisi. 14.00 Ammatti: kirjailija: Jari Tervo. 10.05 Ykkösaamu. 15.00 Nuori MacGyver (12). 18.44 Twin (12). 17.00 Yle Uutiset. 20.30 SM-viikko 2020. 20.45 Ulos kuplasta. 13.15–14.24 Laitakaupungin laulu (7). 23.30 Rantabaari (12). 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 09.00–10.00 Olet mitä syöt. 14.55 Pientä pilaa. 19.05–19.55 Sohvaperunat. 23.55–01.15 Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina. 11.00 Fresh Off the Boat (S). 19.25 Tulosruutu. 09.50 Ambulanssi apuun!. Yle TV2 klo 21.00. 08.36–08.48 Näin meillä (7). 22.00 Rauha maan päälle (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 15.00 Pientä pilaa. 12.00 Simpsonit (7). 19.00 Frendit (S). 13.30 Simpsonit (7). 15.35 UMK20: Lyrics video. 08.50 Unelmakoti. 15.30 Neljän tähden illallinen. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.45 Yle Uutiset. 21.45 Yle Uutiset. 22.15 Viikon sää. 22.20 Päivän sää. 07.00 Uutisaamu. 16.50 Novosti Yle. 16.00 Myytinmurtajat. 16.58 Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.10–17.52 Sydämen kutsumus (7). 17.55 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 01.25 The Guest Book (12). YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 17.55 Tulossa: Talent Suomi. 14.55 Pientä pilaa. 19.55 Närbild. 10.30 Australian rajalla. 13.30 Simpsonit (7). 18.00 Viiden jälkeen. 20.00–01.10 YLE TEEMA. 10.00 Uusi päivä (S). 21.05 A-studio. MTV3 06.15 Aamusää. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 23.30–00.08 Reinøyan paimenkoirat. 02.55 Amazing Race. PERJANTAI 31.1. 23.40–00.20 Uusi Kino: Vita brevis (S). 09.00 Toisenlaiset äidit. 14.50 Paksut pariskunnat. SUB 06.30 Simpsonit (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 11.05 Hei me rakennetaan!. 23.15 Arrow. 08.35 Ruokamakasiini. 20.00–01.15 YLE TEEMA. 23.35 Karppi (12). 10.05 Kokkisota. 16.00 Bononen pienoinen (S). 16.55 Onnenarpa. 13.00 Simpsonit (12). 17.10 Flinkkilä & Tastula. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 08.30 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 20.00 Unelma Oy: Katkeransuloinen menneisyys. 12.41–13.10 Uusi päivä (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.03 Yksittäistapaus: Pikku juttu (S). 13.15 Herrat täysihoidossa (S). 18.29 Bella kirjautuu sisään. 19.30 Salatut elämät (7). 16.00 Salatut elämät (S). 00.00 Narcos (16). 11.15 Unelma Oy: Univaikeuksia ja mielekäs stressi. 09.00 Egenland. 08.55 Uusi päivä (S). 12.15 Äitiyssokki. 10.30 Kummeli (7). 01.00 Kadonneen jäljillä (S). 09.00 Näin meillä (7). 09.35 Emmerdale (12). 13.30 Metsäpeuran paluu (S). 14.55 Tulossa: Talent Suomi. 17.25 Telkkarissa syntyneet. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 15.00 Koko Suomi leipoo. 21.00 Stadi vs. 20.00 Teemalauantai esittää. 23.05–01.10 Pearl Jam: Let’s Play Two. 22.45 Oddasat. 16.45–17.15 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 15.00 Pitääkö olla huolissaan?. 18.00 BUU-klubben. 01.35 Laurin talot. 09.55 Yle Uutiset. 19.00–19.53 Historia: Auschwitzin oikeudenkäynti. 19.00 Frendit (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Rehtori (7). 18.00 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 17.25 Uutiset. 19.00 Hauskat kotivideot. 07.00 Uutisaamu. 08.25 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 19.30 Frendit (S). 17.05 Viiden jälkeen. 22.00 Ulkolinja: Kiinan uusi silkkitie. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.30 Moderni perhe (7). 03.35 Myytinmurtajat. 21.49 Urheiluruutu. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 08.50 HS Lasten uutiset. 11.00 Kotoisa. 08.35 Patu-koira (7). 18 TELEVISIO Pyhäjokiseutu . 08.10 Palomies Sami (S). 22.25 Nikolaj Coster-Waldau: Läpi Grönlannin. 12.00–12.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 18.00 Yle Uutiset. 10.45 Ylen aamu. 14.30 First Dates Hotel. 15.00–15.54 Ylen aamun parhaat. 17.05 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 The Wall Suomi. 14.00 Love Island UK (7). 09.33 Merten syvyyksissä (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 20.00–20.53 Loistava ystäväni (12). 07.00 Uutisaamu. 10.50 Yle alueuutiset. SUNNUNTAI 2.2. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 00.45–01.15 Puoli seitsemän. 17.00 Yle Uutiset. 22.40 Yksittäistapaus: Juhlatunnelma (S). 14.10 Marja Sannikka. 17.30 Putous. 10.00 The Wall Suomi. 01.00 Villa Hintikka. 12.30 Pilanpäiten. 22.45 Our Girl (12). 22.00 Karppi (12). 02.30 Hei me rakennetaan!. 09.00–10.00 Pitääkö olla huolissaan?. 11.06 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.05 Maaseudulta maailmalle. 22.35 Rikostutkija Bergman (12). TIISTAI 4.2. 22.35 Rikospaikka. 20.15 SM-viikko 2020: Crosskart. 16.10 MOT: Veikkaus – puheet vastaan teot. 11.00 Neljän tähden illallinen. 17.25 Tanskalainen maajussi. 02.45 Laurin talot. 21.30 Sunnuntailounas (S). 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 08.00 Åren rinteet. 20.00 Posse. 17.55 Uutiset. 18.25 Liiga. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 21.00 Kino Klassikko: Ihmispaholaiset (16). 12.14 Oddasat. 14.55 Yhdistetyn MC: Seefeld. 19.00 Toinen kierros (7). 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 17.21 Pikku Kakkonen. 16.50 Novosti Yle. 22.00 EVA. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 08.35–08.47 Belle ja Sebastian (7). 22.35 Hamilton. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 00.05 Ratamo (12). 16.55 Onnenarpa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.40 Sohvaperunat. 09.25 Mäkihypyn MC: Sapporo. 13.50 SM-viikko 2020. 17.00 Yle Uutiset. 12.30 Simpsonit (7). 13.30 Casualty (12). 00.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.30 Toinen kierros (7). 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). 21.00 Supernanny Suomi. 01.25 Elämää Philadelphiassa (7). 17.30 SM-viikko 2020: Kriketti. 19.10 Uutisextra. 11.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Sallin ura ravihevosena vaarassa. 22.25 Tulosruutu. 15.45 MasterChef Australia. LAUANTAI 1.2. 09.35 Winx-klubi (7). 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. Kuvassa mies (Viggo Mortensen) ja poika (Kodi SmitMcPhee). 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 23.25 Hillo (12). 21.00 A-studio. 17.30 Rantabaari (12). 11.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Kissakämppikset sairaina. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 15.30 Luontomatkalla Ugandassa. 18.30 Puoli seitsemän. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 00.25–00.45 Uusi Kino: Ei yhteyttä (12). 09.00 The Wall Suomi. 01.55 Stadi vs. 12.30 Salatut elämät (S). 00.15 Subleffa: X-Men: Days of Future Past (12). 09.00 Jalkapallounelmia (7). 17.25 Uutiset. 10.00 Onnistuuko elämä maalla?. 12.29 Oddasat. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 23.10–00.00 Stacey Dooley: Palkkionmetsästäjät (12). 10.00–10.48 Sydämen asialla (7). 08.30 Koiramies kiertää Islantia. 18.30 Sisällä: Geenien kirous. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 15.20 Poldark (12). 08.30 BUU-klubben. 08.50 Ötökät! (S). 11.30 The Wall Suomi. 19.30 Putous. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.00 Tulossa: The Voice of Finland. 11.00 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. 06.25 Uutisaamu. 22.00 Kymmenen uutiset. 02.25 Salvation (7). 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 11.05 Kotoisa. 13.30 Harry ja Meghan: kuninkaallinen kriisi. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 16.45–17.15 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 21.45 Yle Uutiset. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.00 Erikoisryhmä Köln (12). 17.25 Remppa vai muutto Vancouver. 14.35 Eläinsairaala (S). 23.30 Paasosen polttaritoimisto (7). 08.00 Superapulaiset. 03.40–04.35 Hei me rakennetaan!. 21.00 A-studio. 15.10 Neljän tähden talkoot. 12.30 Rehtori (7). 13.40–14.47 Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (S). 18.00 Yle Uutiset. 13.55 Toisenlaiset äidit. 13.55 Yksin kotona Suomi (S). 22.45 Sisällä: Tilapäinen tulevaisuus. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 22.52 Paljain jaloin. 14.30 Tiennäyttäjät. 09.30 Puoli seitsemän. 17.25 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 23.00 Oddasat. 15.40 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 15.40 MasterChef Australia. 11.00 Niklaksen keittiössä. MTV3 06.15 Aamusää. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.00 EVA. 21.49 Urheiluruutu. 17.00 Yle Uutiset. 00.00 Myytinmurtajat. 20.30 Yle Uutiset. 06.25 Ylen aamu. 19.00 Frendit (S). 20.00–00.45 YLE TEEMA. 16.30 Simpsonit uusi kausi (12). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 00.20–01.00 Downshiftaajat (12). 17.00 Vedetään hatusta. 12.00–12.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 08.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 20.00–20.50 Loistava ystäväni (12). 17.25 Uutiset. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.00 Jumalanpalvelus: Kynttilänpäivä – valon sunnuntai. 09.00 Yksin kotona Suomi (S). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 08.21 Galaxi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 08.35 Tämä tästä. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 14.00 Simpsonit (7). 20.30 Yle Uutiset. 11.40 Hiihdon SM: Miesten 15 km. 20.25–20.53 Spotlight : Äänetön huuto. 19.00–19.47 Durrellin perhe. 14.00 Myytinmurtajat Juniori. 22.20 Doctor Who (12). 21.00 Sohvaperunat. 16.30 RSO Musiikkitalossa. 16.58 Uutiset. 13.00 Villa Hintikka. 17.25 Uutiset. 19.00 Frendit (S). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 16.50 Onnenarpa. 20.00 Kaappaus keittiössä. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.30 Yle Uutiset. 13.10 Pilanpäiten. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 15.00 Ylen aamun parhaat. 20.00–00.20 YLE TEEMA. 01.00 Bull (7). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. YLE TV1 05.55 Unelma Oy: Univaikeuksia ja mielekäs stressi. 12.00 Netrebko ja Hvorostovski. 13.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 06.25 Uutisaamu. 01.40 112 (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 23.00 Simpsonit (7). 17.10–17.55 Totuuden taakka (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 Salatut elämät (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 12.10 Yle Oddasat. 11.30 Vatsani ja minä. 17.25 Koiramies kiertää Islantia. 23.45–00.35 Ruusun nimi (16). 13.00–17.25 YLE TEEMA. 20.00 Maria ja kesäpuhujat. 13.20 Loistava ystäväni (12). 13.30 Casualty (12). 17.30 Viiden jälkeen. 18.20 SM-viikko 2020. 12.00 Emmerdale (12). 10.00 Jumalanpalvelus. 16.30 Emmerdale (12). 20.30 Vaaran ammattilaiset. 09.27–11.58 Melodifestivalen 2020 : Osakilpailu 1. 14.00 Rescue Ad Foundation – Mainossuojeluyhdistys. 12.00 Emmerdale (12). 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 13.00 Simpsonit (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 18.15 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 19.30 Salatut elämät (S). 21.00 Paasosen polttaritoimisto (7). 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 16.50 Onnenarpa. 12.14 Oddasat. 16.45–17.15 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 13.50 Love Island UK (7). 18.30 Puoli seitsemän. 12.50 Myytinmurtajat Juniori. 16.20 SM-viikko 2020: Biljardi. 19.05 Rattikärpäset. 13.00 Kino: Boomerang (12). 20.00 MOT: Edunvalvonnan pettämät. Ella Eronen. 09.05 Flinkkilä & Tastula. 16.58 Uutiset. 18.45 Avara luonto: Serengeti. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.35 Elokuva: The Big Short (12). 17.00 Moderni perhe (S). 12.30–13.10 Sydämen kutsumus (7). 19.30 Talent Suomi. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 10.32 Axel Åhman – vieraassa normissa. 18.00 Myytinmurtajat Juniori. 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 08.07 Mumindalen (7). 19.10 Tulosruutu. YLE TEEMA & FEM 08.03–13.00 YLE FEM. 15.00 Nuori MacGyver (12). 08.00 Uutisaamu. 16.00 Olet mitä syöt. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 09.00 Mitä lapsesi tekisi?. 09.00 Moderni perhe (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 10.30 Spotlight : Estonia-raportin aukot. 17.25–19.53 YLE FEM. 09.30 Moderni perhe (S). 16.00 Casualty (12). 17.25–20.00 YLE FEM. 06.25 Ylen aamu. 19.10–19.40 Luontohetki: Rukoilijasirkan elämää. 22.55 Myytinmurtajat. 18.10 Urheiluruutu. 10.50 Yle Yle alueuutiset. 23.35 Rikostutkija Bergman (12). 12.41 Vatsani ja minä. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 09.50 Kamppailu (S). 08.25–08.48 Lassie (7). 09.00 Yle Uutiset. 17.30 Viiden jälkeen. 09.04 Efter Nio. 08.15 Alvin ja pikkuoravat. 23.00–23.58 Skavlan. 19.35 Yiannin superautot. MAANANTAI 3.2. 19.20 Päivän sää. 20.00 Marja Sannikka. 18.30 Puoli seitsemän. 11.05 Yle alueuutiset. 15.22 Elossa 24h. 16.15 Remppa vai muutto Vancouver. 20.30 Yle Uutiset. 15.40 Tulossa: The Voice of Finland. TAMMIKUUTA 2020 ELOKUVA: Tie (16), lauantaina 1.2. 08.22 Galaxi. 17.10–17.51 Sydämen kutsumus (7). 08.05 Avara luonto: Serengeti. 09.30 Puoli seitsemän. 12.10 Yle Oddasat. 15.10 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. 20.00–01.30 YLE TEEMA. 10.30 Telkkarissa syntyneet. 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 18.25 Tulossa: Talent Suomi. 09.00 På spåret. 11.45 Seniori työssä. 09.00 Hauskat kotivideot. 16.58 Uutiset. 01.50 Kotoisa. 18.00 Yle Uutiset. – 4.2. 15.30 Rattikärpäset. 11.00 Hei me rakennetaan!. 13.00–13.25 Siirin erikummallinen elämä. 13.00 Kadonneen jäljillä (S). 06.25 Ylen aamu. 16.30 Uusi päivä (S). 23.07 Yksittäistapaus: Ei mitään hätää (12). 18.00 First Dates Hotel. 08.00 Uutisaamu. 21.00 Twin (12). 14.15 Alppihiihdon MC: Garmisch-Partenkirchen. 09.47 Maria ja kesäpuhujat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.30 Posse. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 12.50 SM-viikko 2020. 18.25 The Voice of Finland. 08.59 Galaxi. 17.01–17.57 Pikku Kakkonen. 21.49 Urheiluruutu. 22.30 Yksittäistapaus: Läski (S). 17.30 Viiden jälkeen. 19.00 Seitsemän uutiset. 15.30 SM-viikko 2020. 12.00–12.45 Venäjän halki 30 päivässä. 16.58 Uutiset. 20.50 Urheiluruutu. 11.00 Maria ja kesäpuhujat. 22.00 Sorjonen (16). 19.40–20.23 Midsomerin murhat (12). 21.00 Subleffa: American Pie (12). 22.05 Jalkapallon Italian cup: Puolivälieräottelu. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 11.00 The Wall Suomi. 12.00 Simpsonit (7). 12.14 Oddasat. 17.10–17.52 Sydämen kutsumus (7). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 21.30 Rehtori (7). 21.00 Tie (16). 10.50 Yle alueuutiset. 14.20 Luontoretkellä: Kohti pohjoisnapaa. 18.30 Puoli seitsemän. 19.30 Frendit (S). 09.30 Puoli seitsemän. 19.20 Tulosruutu. 09.23 Athleticus. 14.30 Olet mitä syöt. 00.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 21.00 Kino: Kertomus sokeudesta (16). 01.15 Rikospaikka. 18.30 Skavlan. 22.05 Van der Valk, kanavakaupungin kyttä (16). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.35–00.05 Puoli seitsemän. 19.50 Egenlandin matkaopas Suomeen. 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 13.00 Pilanpäiten. 21.45 Yle Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.20 Päivän sää. 20.00 Nikolaj Coster-Waldau: Läpi Grönlannin. 07.00 Uutisaamu. 18.00 BUU-klubben. 16.30 Uusi päivä (S). 07.30–08.00 Simpsonit (7). 15.00 Putous. 12.30 Loistava ystäväni (12). 21.50 Noin Viikon Studio. 10.05 Villa Hintikka. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 18.00 BUU-klubben. YLE TV1 05.55 Näin se vain on. 12.01 Paljain jaloin. 20.00 Olet mitä syöt. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 10.00 Sydämen asialla (7). 13.55 Tulossa: Siipan saappaissa. 18.25 Emmerdale (7). 17.30 Moderni perhe (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). KESKIVIIKKO 29.1. 14.40–14.49 Sportliv. 10.00 Sydämen asialla (7). 20.45–20.51 Exploring Earth. MTV3 06.15 Aamusää. 18.00 Yle Uutiset. 16.45 Yle Oddasat. 15.00 Pientä pilaa. 17.00 Moderni perhe (S). 14.00 Kotoisa. 10.00 Hauskat kotivideot. 11.00 Koko Suomi leipoo. 17.25–19.53 YLE FEM. 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. YLE TV1 05.55 MOT: Edunvalvonnan pettämät. 20.00 Frendit (S). 19.00–19.46 Sanditon (12). 13.55 Love Island UK (7). 13.30 Kotoisa. 08.14 Galaxi. 14.00 Historia: Mark Twainin matka. 08.00 Uutisaamu. MTV3 06.15 Aamusää. (12). 12.25 Yle Oddasat. 18.00 Superapulaiset. 18.00 Kimpassa. 22.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 22.50 Oddasat. 16.45 Yle Oddasat. 17.00 Rantabaari (7). 16.30 Uusi päivä (S). Lande. 20.30 Yle Uutiset. 08.23 Pertti ja Purtti (7). 21.30 Elokuva: Hobitti – Viiden armeijan taistelu (12). 13.30 Simpsonit (7). 22.55 Yksittäistapaus: Unelmaduuni (7). 18.00 Viiden jälkeen. 16.00 Simpsonit uusi kausi (12). 10.00 På spåret. 12.00–17.15 YLE TEEMA. 12.50 Downshiftaajat (12). 20.30 Yle Uutiset. 17.10–17.51 Sydämen kutsumus (7). 18.00 Liigalive 360. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 12.15 Maaseudulta maailmalle. 16.50 Novosti Yle. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 17.05 Viiden jälkeen. 20.00 Kimpassa. 20.45 Urheiluruutu. 18.30 Elämän tarkoitus. 08.00 Uutisaamu. 16.00 A-studio. 20.30 Frendit (S). 00.20 –02.20 Elokuva: Vice (16). 17.00 Vedetään hatusta. 15.45 MasterChef Australia. 17.00–23.58 YLE FEM. 18.15 Strömsö. 13.30 Kimpassa. 19.25 The Voice of Finland. 11.45 Uusi päivä (S). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 08.00 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 11.55 Pilanpäiten. Sinister 6 (7). YLE TV1 05.30 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 19.25 Tulosruutu. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 08.10 Puuha-Pete (S). 20.30 Frendit (S). 09.30 Moderni perhe (7). 00.40 Billions (7). 13.15–14.53 Elinan surma (7). 08.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 13.55 Toisenlaiset äidit. 19.15 Tämä tästä. 13.25 Simpsonit (7). 15.10 Neljän tähden talkoot. 17.55 Uutiset. 13.55 Toisenlaiset äidit. 12.10 Yle Oddasat. 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 15.10 Uncle (12). 00.14 Yksittäistapaus: Play Rape (12). 21.05 Perjantai. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 15.35 Yhdistetyn MC: Seefeld. 15.10 Requiem (12). MTV3 08.00 Monchhichi (S). 16.30 Liigalive 360. 13.55 Yksin kotona Suomi (S). 12.00 Elävä arkisto esittää. 12.45 RSO Musiikkitalossa. 10.03 Elämän tarkoitus. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 21.49 Urheiluruutu. 09.00 Patu-koira (7). 21.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 20.00 Simpsonit (7). 20.55 Urheiluruutu. 09.45 Ruohonjuuritasolla (S). 08.15 Ville ja Lousku vauhdissa (7). 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 13.30 Casualty (12). 00.50 Kimpassa. 15.10 Neljän tähden talkoot. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S) . 22.25 Tulosruutu. 19.00–19.53 Prisma: Voiko sisäistä kelloa siirtää?. 00.35 Miehitetty (12). 08.59 Galaxi. 23.35 Posse. 16.18 Elossa 24h. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.30 Puoli seitsemän. 23.40–00.10 Hillo (12). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 10.05 Kotoisa. 18.25 Emmerdale (12). 09.35 Emmerdale (12). 09.35 Mysteerisaari (7). 00.33–00.45 Yksittäistapaus: Shake! (S). 23.40–00.10 Rouva varapresidentti (7). 21.00 Subleffa: Magic Mike (12). 16.40 SM-viikko 2020: Taekwondo. 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 18.20–19.14 Tanssin Grand Slam: Vakiotanssit. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). YLE TV1 07.00 Talot huokuvat historiaa. 18.00 First Dates Hotel. 22.20 Päivän sää. 18.00 Viiden jälkeen. 13.05 Historia: Diktaattorien työkalut (12). 12.14 Oddasat. 12.30 Simpsonit (7). 21.45 Yle Uutiset. 01.45 Billions (7). 20.55 Urheiluruutu. 10.45 Holby Cityn sairaala (12). 01.50 Poliisit 2020. 18.00 Yle Uutiset. 09.54 Joraavat juurikkaat (S). 03.25–04.25 Bullets (12). 06.25 Uutisaamu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 13.00 Elokuva: Emoji-elokuva (7). 14.40 Mittatilaustyönä. 15.00 Pientä pilaa. 12.05 Kohtu vuokrattavana. 22.00 Ruusun nimi (16). 16.50 Novosti Yle. 12.10 Yle Oddasat. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 23.05 Tanska orjavaltiona. 23.30 Rantabaari (7). 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 18.05–19.03 Holby Cityn sairaala (12). 19.20 Urheiluextra. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.00 Myytinmurtajat. 10.00 Jaksa paremmin. 18.30 Egenland. 15.00–15.54 Ylen aamun parhaat. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 18.00 Haluatko miljonääriksi?. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 19.00 Seitsemän uutiset. 16.50 Novosti Yle. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 18.00 Haluatko miljonääriksi?. 20.00 Kokkisota. 09.50 Athleticus. 08.05–08.55 Historia: Pyramidin arvoitus. 11.30 Spotlight : Äänetön huuto. 10.05 Rakas, ostin meille kodin. 19.50 Sportliv. 20.01 Punk eilen tänään (12). 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 07.00 Simpsonit (7). 23.05 Top Gear. 21.30 Elokuva: Unbreakable – särkymätön (16). 07.00 Uutisaamu. 15.00 Nuori MacGyver (12). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 09.25–09.35 Mysteerisaari (7). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 LIVE: Onnenarpa. Lande. 19.00 Seitsemän uutiset. 14.20 Pölkyllä pää (7). 19.20 Päivän sää. 12.00 Emmerdale (7). 10.00 Kokkisota. 14.30 Kokkisota. 16.50 Novosti Yle. 18.30 SM-viikko 2020: Tikkaurheilu. 15.30 Stadi vs. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 08.26–08.47 Merten syvyyksissä (7). 11.05 Jumalanpalvelus. 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 19.00 Frendit (S). 12.00–12.10 Yhteisvastuukeräyksen avaus. 08.22 Galaxi. 23.00 Simpsonit (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 21.45 Push. 23.10 Bononen pienoinen (S). 09.00 Toisenlaiset äidit. 17.50 SM-viikko 2020: Hiihtosuunnistus. 18.30 SM-viikko 2020: Otevoima. 01.00 Kadonneen jäljillä (S). 13.25 Pisara. 13.45 Elävä arkisto esittää. 19.20 Päivän sää jaTulosruutu. 10.00 Uusi päivä (S). 22.25 Tulosruutu. 09.00 Moderni perhe (7). 11.00 Pisara. 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. 12.00–17.15 YLE TEEMA. 19.39 Sportnytt. 11.00 Närbild. 10.30 Kakarat (12). 08.29 Otso ja sopulit (7). 19.30 Frendit (S). 09.00 Middle (S). 17.15 Elokuva: Kerro, kerro kuvastin (7). 16.43 Uusi Kino: Aikakoodi (S). 21.00 Subleffa: Stranger in You (16). 15.00 Nuori MacGyver (12). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 21.05 Sorjonen (16). 23.30 Kokkisota. 12.30 Sydämen kutsumus (7). 08.22 Aappo ja Tööt (S). 01.40 Hamilton (16). 20.55 Kino: Rock ’n’ Roll High School (S). 23.45 Yksittäistapaus: Buduaar (12). 15.50 Elossa 24h. 13.00 Simpsonit (7). 21.00 Efter Nio. 18.00 First Dates Hotel. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 08.00 Yle Uutiset. 17.05 Viiden jälkeen. 11.30 Aivan yksin. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 20.00 Akuutti: Masennus vai testosteronivaje?. 10.00 Sydämen asialla (7). 17.05 Viiden jälkeen. 13.10–14.54 Kalle-Kustaa Korkin seikkailut (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 21.25 Keno ja Synttärit. 00.20–01.00 Downshiftaajat (12). 14.30 Egenland. 20.45 Yksittäistapaus: Tyttöbileet (S). 10.00 Hiihdon SM: Naisten 10 km. 10.00 The Wall Suomi. 22.00 Kymmenen uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Subleffa: Vihreä maili (16). Ella Eronen. 08.43–08.48 Hullabalooba (7). 17.00 Näin Norjassa. Lande. 12.00 Emmerdale (7). 17.30 Moderni perhe (7). 22.55 Oddasat. 19.39 Sportnytt. 17.55 Uutiset. 15.00 Villa Hintikka. 17.40 SM-viikko 2020. 14.05 Tiededokumentti: Äänet päässäni. 19.20 SM-viikko 2020. 12.05 Olet mitä syöt. 23.00 Oddasat. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 12.40 Pilanpäiten. 15.00 Ylen aamun parhaat. 22.00 Ilmiantaja (16). 15.40 Tulossa: The Voice of Finland. 14.20 Ice Town – Elämää äärirajoilla. SUB 06.30 CLastenohjelmaa (S)/ (7). 00.25 Putous. 11.00 Fresh Off the Boat (S). 16.30 SM-viikko 2020. 23.05 Bull (7). 11.30 Luonto lähellä sydäntä. 14.55 Wienin filharmonikot Macaossa. 12.00–17.15 YLE TEEMA. 11.30 Yksineläjä Severin. 15.40 MasterChef Australia. 22.51 Elävä arkisto esittää. 17.20 Onnenarpa. 11.10 Yliopistollinen eläinsairaala: Aapo-koira näkee harhoja. 01.25 Bull (7). 19.10 Professor Green: Vihaiset valkoiset miehet. 11.00 Efter Nio 2016. 15.00 Pientä pilaa. 20.55 Urheiluruutu. 20.00 Kotoisa. 17.00 Yle Uutiset. 16.30 Uusi päivä (S). 13.10 SuomiLOVE. 17.25–19.53 YLE FEM. 12.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 19.20 Päivän sää. 13.10 Historia: Tohtori Zivagon tarina. 13.00 Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina. 16.55 Tulossa: Talent Suomi. 22.15 Melodifestivalen 2020 : Osakilpailu 1. 21.00 Daran ja Edin seikkailu Aasiassa. 08.22 Kesäleiri (7). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.00 Rantabaari (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 12.30 Salatut elämät (S). 03.45 First Dates Hotel. TORSTAI 30.1. 09.19 Tanskalainen maajussi. 10.50 Yle alueuutiset. 08.30 Chaplin (S). 17.00 Moderni perhe (7). 09.35 Emmerdale (7). 11.00 Yle Uutiset. 10.05 Koko Suomi leipoo. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Viiden jälkeen. 21.00 Subleffa: Sully – uroteko Hudson-joella (7). 21.00 Historia: Diktaattorien työkalut (12). 18.00 999: Mikä hätänä. 09.30 Puoli seitsemän. 17.05 Viiden jälkeen. 11.00 Mikaela & Thomas. 21.49 Urheiluruutu. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 23.40 Simpsonit (7). 12.00–12.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.50 Yhdistetyn MC: Seefeld. 15.11 SM-viikko 2020: Hiihtosuunnistus. 15.55 A-studio. 20.00 Noin Viikon Studio. 21.15 SuomiLOVE. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 00.10 Uusi Kino: Iholle (7). 08.03 Minä, Hugo Käld. 09.00 Moderni perhe (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 00.05 Jahti. 19.30 SM-viikko 2020: Valjakkohiihto. 14.30 Putous. 17.55 Uutiset. 18.25 Emmerdale (12). 22.00 Elokuva: Matti (12). 21.00 Subleffa: Todistettavasti elossa (16). 23.40–00.10 Puoli seitsemän. SUB 06.30 Simpsonit (12). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.00 Mäkihypyn MC: Sapporo. 20.30 Neljän tähden illallinen. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 16.00 Salatut elämät (S). 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.50 Historia: Unohdettu armeija. 19.30 Hiihdon SM. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 15.40 Syke (12). 15.45 MasterChef Australia. 01.15–02.25 Ykkösaamu. 12.30 Sydämen kutsumus (7). 13.30 Rantabaari (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.30 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 22.20 Päivän sää. 06.40 Vikke Viikinki (S). 11.45 Ulos kuplasta. 18.30 Puoli seitsemän. 18.00 Yle Uutiset. Perjantai. 20.00 Loistava ystäväni (12). 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). Perjantai. 16.45–17.15 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 08.20 Snowhow – Den nordiska vintern. 21.25 Tuntematon sotilas (16). 12.10–12.25 Eläinten ystävät. 15.00 Ylen aamun parhaat. 12.45 Kohtu vuokrattavana. 23.45–00.15 Rouva varapresidentti (7). 15.05 Remppa vai muutto Vancouver. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.35–17.20 Beside Bowie: The Mick Ronson Story. 18.00 BUU-klubben. 20.00 Simpsonit uusi kausi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.30 Fresh Off the Boat (S). 17.25 Strömsö. 15.00 Koiralle koti. 23.10 Kummisetäni thaimorsian. 19.30 Frendit (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 18.25 Emmerdale (12). 01.55 First Dates Hotel. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 12.00–17.15 YLE TEEMA. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 16.50 Novosti Yle. 18.30 På spåret. Cormac McCarthyn romaaniin perustuva elokuva suurtuhon jälkeisestä maailmasta, jossa isä ja poika matkaavat tuhoutuneen Amerikan halki kohti rannikkoa. 12.30 Kadonneen jäljillä (S). 10.00 Uusi päivä (S). 14.55 Pientä pilaa. 09.35 Emmerdale (7). 13.46–14.48 Paljain jaloin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 00.20 Ulkolinja: Kiinan uusi silkkitie. 09.26 Neljä ja puoli kaverusta (7). 10.32 Metten kesäiset jälkiruokaherkut. YLE TV1 05.55 Akuutti: Masennus vai testosteronivaje?. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.00 A-Talk. 17.55 Uutiset. 02.20 Supernatural (12). 22.25 Tulosruutu. 18.10 Urheiluruutu. 23.40 Supernatural (16). 21.00 Jahti. 14.12 Loistava ystäväni (12). 14.00 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 21.00 Subleffa: Uuno Turhapuro – Herra Helsingin herra (S). 09.00 Yksin kotona Suomi (S). 20.05 Kakarat (12). 14.00 Love Island UK (12). 19.20 Päivän sää. 17.20 SM-viikko 2020. 08.21 Galaxi. 14.40 Perjantai. 00.30 Elokuva: Conan the Barbarian (16). 13.30 Simpsonit (7). 09.08 Jenni (7). 17.25 Uutiset. 17.30 Viiden jälkeen. 14.55 Elossa 24h. 19.00 Frendit (S). 10.00 Rempalla kaupaksi. 11.30–12.30 Hei me rakennetaan!. 09.30 Moderni perhe (S). 12.55 Yhdistetyn MC: Seefeld. 17.00 Yle Uutiset. 09.35 Emmerdale (12). 02.50–05.00 Astral-TV. 16.30 Rantabaari (12). 14.15 Remppa vai muutto Vancouver. 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 08.23 Urheiluhullut (S). 07.55 Angry Birds Blues (S). 21.00 Vauvakuume (7). 18.10 Elokuva: Hulluna Saraan (7). 19.30 Salatut elämät (7). 19.00 Axel Åhman – vieraassa normissa. 16.45 Yle Oddasat. 14.55 Pientä pilaa. 19.05–19.56 Syke (12). 21.00 Villa Hintikka. 13.55 Yhdistetyn MC: Seefeld. 20.00 Frendit (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.00 The Wall Suomi. 17.55 Tulossa: The Voice of Finland. 14.55 Alppihiihdon MC: Garmisch-Partenkirchen. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.00 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 16.00 Myytinmurtajat. 09.05 Ylen aamu. 06.25 Ylen aamu. 19.55 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 00.55 Elämää Philadelphiassa (S). 06.25 Uutisaamu. 20.30 Neljän tähden illallinen. 10.30 Kummeli (7). 15.15 Remppa vai muutto Vancouver. 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 19.15 SM-viikko 2020: Jousiammunta. 21.00 Kakarat (12). 21.30 Kino: Tarjoilija. 17.15 Ambulanssi apuun!. 21.30–21.40 Perjantai-dokkari: Suomen kovin kilpasyöjä. 20.00 Poliisit 2020. 21.00 Bullets (12). 19.30 Salatut elämät (S). 06.25 Uutisaamu. 00.10 Rantabaari (12). 21.05 A-Talk. 08.00 Uutisaamu. 12.13 Uusi päivä (S). 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 20.55 Urheiluruutu. 01.00 Ratamo (12). 09.00 Moderni perhe (S). 20.30 Yle Uutiset. 15.10 Neljän tähden talkoot. 22.00 Narcos (16). 16.00 Salatut elämät (7). 19.00 Maaseudulta maailmalle. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 18.00 Olet mitä syöt. 20.55 Tulossa: Siipan saappaissa. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. 14.20 Majavalaakso. 15.30 Salatut elämät (7). MTV3 08.00 Monchhichi (S). 10.00 Yksineläjä Severin. 23.00 Perjantai. 06.25 Ylen aamu. 23.40 Elokuva: Beck: Paholaisen asianajaja (12). 09.30 Moderni perhe (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.40 Kakarat (12). 18.05 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 10.00 Uusi päivä (S). MACALL POLAY / YLE KUVAPALVELU. 10.00 Sydämen asialla (7). SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.30–13.10 Sydämen kutsumus (7). YLE TV1 07.00–07.53 Prisma: Voiko sisäistä kelloa siirtää?. 20.00 Egenland. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 20.00 The Voice of Finland. 09.10 Mimmit musapatti. 14.00 Rakas, ostin meille kodin. 13.00–13.54 Kameran takana Robert Doisneau. 00.00 Subleffa: Tunnit (16). 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 18.00 BUU-klubben. 19.00 Poliisit 2020. 12.50 Mittatilaustyönä. 10.30 Kummeli (7). 11.44 Tämä tästä. 14.10 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 01.55 Olet mitä syöt.. 17.30 Viiden jälkeen. 22.20 Päivän sää. 17.01–17.57 Pikku Kakkonen. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.30 Middle (S). 14.20 Yksineläjä Severin. 16.20 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 12.00 Yle Live: Empire of the Sun. 23.35 Elokuva: Wallander: Tuhopolttaja (16). KESKIVIIKKONA 29. 20.00 Simpsonit (7). 21.25 Keno ja Synttärit. 03.00–05.00 Astral-TV. 11.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Asiakaspalvelua ja ruumiskuljetuksia. 07.35 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. 16.45 Yle Oddasat. 20.30–20.52 Playing House. 02.40 The Little Drummer Girl (12). 22.50 Sohvaperunat. 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 02.25 Theroux ja pornotyöläiset (12). 12.30 Salatut elämät (S). 23.15 Prisma: Voiko sisäistä kelloa siirtää?. 02.00 Pako (16). 22.25 Tulosruutu. 13.30–14.21 Casualty (12). 23.40 Yksittäistapaus: Pysäkki (7). 13.00 Simpsonit (7). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 20.15 SM-viikko 2020: Digitaalinen autourheilu. 15.00 Nuori MacGyver (12). 21.00 Stacey Dooley: Nuoret kodittomat (12). 09.58–10.27 Ruokamakasiini. 15.55 Yhdistetyn MC: Seefeld. 12.00 Rehtori (7). YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 22.35 Bullets (12). 10.50 Hiihdon SM: Sprintit. 13.00 Sydämen kutsumus (7). 17.25–00.08 YLE FEM. 11.40 Paksut pariskunnat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.00 Salatut elämät (S). 13.20 Hiihdon SM: Parisprintti. 07.00 Simpsonit (S). 22.25 Tulosruutu. 21.40 Modernit Miehet (12). 18.00 BUU-klubben. 17.00 Moderni perhe (7). 04.35–05.28 Hei me rakennetaan!. 16.45 Yle Oddasat. 12.25 Vatsani ja minä. Ella Eronen. 18.00 The Wall Suomi. 02.50 Arrow
044 799 7370 Oulainen • Puh. Ilmoituksen koko 47x65 mm. Kestotilaajan etuhinta verkossa 7,50 e Vauvaliite Pyhäjokiseudun suosittu vauvaliite ilmestyy keskiviikkona 19.2.2020. LÖYDÄ HAKEMASI NOPEASTI JA HELPOSTI! Huoltokeskus Lintonen Ky Joutsentie 5, 84100 Ylivieska p. Pyhäjokiseutu 19 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti Asianajajat ja lakipalvelut Lääkärit Rakennuspalvelut ja urakointi Autohuoltoja konekorjaamot Kauneus-, terveysja hyvinvointipalvelut Palvelusivut joka keskiviikon lehdessä! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. Kuvan julkaisuoikeus pitää varmistaa vanhemmilta. TAMMIKUUTA 2020 . 044 799 7380 Ylivieska • Puh. 044 799 7282 Meiltä polttoöljy kotiin, maatalouteen ja urakointiin. 0400 479711 www.rakennuspalvelukaski.fi Rakennuspalvelu Kaski Ay Yli 30 vuoden kokemuksella Ojan Rauta Oy Kalajoki • Puh. SOITA ASIAKASPALVELUUN p. Liitä ilmoitukseen valokuva ja haluamasi teksti. 08 470 204, 044 358 7444 Jätä vauvailmoitus viimeistään ma 3.2.2020. 08 5377 633, ma–pe 9–16 VERKOSSA Pyhajokiseutu.fi/ilmoita. 08-420 834, 040-553 7632 HUOLLOT JA KORJAUKSET TAKUUTYÖNÄ Palvelemme ma-pe 8.00–17.00 Mercedes Benz ja BMW varaosat suoraan varastosta! VARAOSAT KAIKKIIN MERKKEIHIN www.rakennustarkistus.fi www.rakennustarkistus.fi Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteus/ homekartoitukset Rakennusmestari, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE 040 5545 299 markus.liedes@kotinet.com Rakentamisen laatua jo yli 50 vuotta Rakennusliike Sorvoja Oy | Oulaistenkatu 23 L 5, 86300 OULAINEN | Tel. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi u Asiakaspalvelua vuodesta 1957 u PARTURI-KAMPAAMO TYYLI Rautatienkatu 5, Oulainen Ma–Pe 9–18, La 9–12 puh. 040-582 9291 ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. +358 8 473 810 | rakennusliikesorvojaoy@sorvojaoy.com | www.sorvojaoy.com Rakentamisen laatua jo yli 50 vuotta Rakennusliike Sorvoja Oy Oulaistenkatu 23 L 5 86300 OULAINEN Puh. Myös osamaksulla! Erikoishammasteknikko MIKKO NYGÅRD Sampsankatu 1, Oulainen Ajanvaraukset puh. KESKIVIIKKONA 29. 040-582 9291 Erikoishammasteknikko MIKKO NYGÅRD Sampsankatu 1, Oulainen Ajanvaraukset puh. +358 8 473 810 www.sorvojaoy.com Omakotitalot Kattoremontit Pesuhuoneet ja luksussaunat Tapetoinnit Maalaustyöt p
–?Monesti jäätikkökelillä ei meinaa jalkaisin pysyä pystyssä, mutta pyörän päällä ei ole ongelmaa, oulaistelainen Marko Härö tietää kokemuksesta. . VINKIT PYÖRÄILYYN . Siihen asti tykkäsin talvisin hiihtää, mutta kesäajalle piti keksiä jotain muuta. Tein ajoreissuja ja säätelin ajoasentoa paremmaksi, Härö muistelee. Kiinnostus oli sen verran kova, että pyörästä hieraistiin kaupat ja sinunkauppojen teko hybridin kanssa alkoi. Työmatkat ajan ja vapaa-ajalla pyöräilen sen miten aikaa riittää. Nauti pyöräilystä, kuuntele kroppaa. 20 HYVÄ OLO JA TERVEYS Pyhäjokiseutu . Alkuun muutamien kymmenien kilometrien reissut tuntuivat pitkiltä. Pidon jäisen tiehen antavat renkaat, joissa on yhteensä 504 napakkaa nastaa. PYÖRÄILY sai alkukipinän, kun Härö näki houkuttelevan hybridipyörän urheiluliikkeen nettisivuilla. Vilkasliikenteisille reiteille ei välttämättä kannata lähteä ajamaan pimeään aikaan. HELI NURKKALA HELI NURKKALA. Hybridin otan enää haastavammilla talvikeleillä. Pidemmän pyöräreissun jälkeen anna kropan palautua, jolloin pyöräilystä voi pitää välipäivän tai tehdä lyhyemmän ajolenkin. Haaveilen monsterpyörästä. Se on kippurasarvinen pyörä, johon mahtuu maastopyörän rengas. Valitse omaan käyttöön sopiva pyörä. Ajotakin selkäpuolella on tukeva tasku, jossa tarvittavat työkalut, paikkavärkit ja kännykkä kulkevat huomaamatta matkassa. Eikä ole ihan sama millaisissa kamppeissa pyöräilemään lähtee. Härö toteaakin, ettei pyörän päälle ole jäätikkökelillä mitään asiaa, ellei renkaissa ole riittävä nastoitus. Huolehdi, että näyt liikenteessä. Pyöräskaala on laaja kattaen ”tavallisen pyörän vaihteilla tai ilman”, maantiepyörän, maastopyörän, joita näitäkin on jokaista oma valikoima. Härö vertaa, ettei lukema ole yhtä suuri kuin edellisvuonna, jolloin 7 000 kilometriä paukkui rikki. –?Hybridipyörä on suorasarvinen, jossa ilmanvastus on isompi kuin kyykkypyörässä. Se tehostaa ajoa, eikä jalka pääse lipsahtamaan pois polkimelta. –?Jos juomapullot reissulla tyhjenee, ja joutuu tankkaamaan tavallisella vedellä, niin eron kyllä huomaa. Pyörään ajoja takavalot, renkaisiin heijastimet ja huolehdi, että näyt itsekin. ”Olin aiemmin sohvaperuna, mutta hiihto ja pyöräily innostivat liikkumaan”, oulaistelainen Marko Härö kertoo. Homma onnistuu, jos alla on pyörä, jossa on kunnon nastarenkaat. Samaa mieltä oli kroppa, joka muistutti ravinnon ja nesteytyksen tarpeellisuudesta. Olipa ajoreissu lyhyt tai pitkä, matkassa kulkee muutama työkalu, varasisäkumi ja paikkausvärkkiä, joilla rengasrikosta selviää. Pyöräreissujen pidetessä matkassa olevan juoman merkitys korostui. Mies hurautti jututettavaksi nastarenkailla varustetulla cyclocross-pyörällä. Hybridipyörä jäi kakkossijalle ajonopeuden noustessa ja ajoreissujen pidetessä. Nastarenkaan valinta kannattaa tehdä ajatuksen kanssa, Härö vinkkaa. Nastarenkaissa on isoja eroja, hyvässä renkaassa on riittävästi nastoja. . Härö täytti juomapullot urheilujuomilla, kunnes totesi, että omatekoinen suolavesi on paras. Juoman oli korvattava hikoillessa elimistöstä menetetyt nesteet. Jäisellä kelillä nastarenkaat on oltava pyörässä. Testaa kroppaa myös siinä, miten tuntuu sopivalle syödä ennen ajoreissua. . Se petraa hengitysja verenkiertoelimistöä, parantaa lihaskuntoa, nivelten liikkuvuutta ja päänuppikin tykkää vaihtuvasta maisemasta. Liikuntarajoite ei välttämättä estä pyöräilyä eli parapyöräilyyn löytyy myös pyöriä. Reitin voi suunnitella etukäteen, pyöräkartat opastavat reitin valinnassa, elintoimintoja voi seurata pyöräillessä. . Tällekin lajille on täsmävarusteet pyöräilytakit, -paidat ja -housut, pyöräilykenkiä unohtamatta. . . –?Kengissä on polkimiin kiinnittyvät lukot. . Sen takia ostin toiseksi pyöräksi cyclocrossin. Nykyteknologian voi ottaa reissukaveriksi, jos haluaa. Cyclonissa raksuttaa matkamittari, joka näytti viime vuonna ruhtinaalliset 6 773 kilometrin lukemat. TAMMIKUUTA 2020 HELI NURKKALA Epäiletkö, ettei jäätikkökeleillä voi ajaa pyörällä. –?Keväällä tulee viisi vuotta kun aloitin pyöräilyn. . Talvipyöräily on ihan nastaa . HÄRÖN kokemus on, että pyöräily on koko kropan liikuntaa. Joku näppärä suunnittelija keksi senkin, ettei pyöräilijän välttämättä tarvitse kuskata mukana työkalupussukkaa. –?Tottumattomuuttahan se oli. Ajon aikana elimistöstä poistuu nestettä, jonka korvaamiseksi mukaan riittävästi juomaa. Vaikka vuosittainen kilometrisaldo on huima, ei se vaadi pitkänmatkanpyöräilyä Suomen päästä päähän. –?Kuljen suurimman osan reissuista pyörällä. . –?Ensimmäinen 1 000 kilometriä meni opetellessa. . KESKIVIIKKONA 29. Ajoreissuilla jalat kramppasivat, mutta nyt pyöräilijä tietää, mistä se johtui. Monstereita on jokin verran myynnissä, mutta niitä tehdään myös mittatilaustyönä, Marko Härö selvittää
Selvitetty on sekä opiskeluterveydenhuollon järjestämistä, hoidon saatavuutta että hoidon lainmukaisuutta. Kotimaisuus ei voi suoraan olla hankintakriteeri kunnan tai kaupungin hankinnoissa, mutta toisaalta halvin hintakaan ei ole ainoa mahdollinen hankintakriteeri, muistuttaa Siivonen. KESKIVIIKKONA 29. . ”Kaikkien kuntien pitäisi petrata.” Jari Latvala aluehallintoylilääkäri Ongelmana on muun muassa juoksuttaminen. LAURA SEPPÄ Puhtailla papereilla eivät kunnat selviä opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä. MTK vaati kotimaista vastaavaa tuotantotapaa tai lähituotteiden suosimista. Ne tulee saada opiskelupaikkakunnalla riippumatta siitä, missä kotipaikka on. –?Paikallisia tuottajia tai toimijoita saadaan mukaan toimittajiksi asettamalla kriteereiksi esimerkiksi aikaraja leivän paistamisen ja ateriapalveluyksikköön toimittamisen välillä. Ruoka on paljon muutakin kuin polttoainetta. –?Jos käyntejä ei kirjata erikseen, lasku lähtee kotikuntaan, Latvala tiivistää. Lähettämänsä ohjauskirjeen lisäksi aluehallintovirastot ovat ottaneet erilliseen valvontaan ne kunnat, jotka ohjaavat muualla kirjoilla olevia opiskelijoita kotikuntiinsa saamaan opiskeluterveydenhuollon palveluja. Paikkakunnilla on joko enemmän tai vähemmän mietittävää näissä asioissa, aluehallintoylilääkäri Jari Latvala Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta huomauttaa. . Palvelut pitää järjestää riippumatta siitä, mikä opiskelijan kotipaikkakunta on. Palveluiden ja aterioiden tulee täyttää iäkkäiden ravitsemukselliset tarpeet ja edistää yhdessä syömistä. Kunnat eivät saa juoksuttaa opiskelijoita eivätkä maksattaa kuluja toisillaan. Opiskelijoille kuuluu terveydenhoitolain mukaan monenlaisia palveluja. Hoitoon paikasta toiseen MAIJA PYLVÄS/ARKISTO. . Listalla ovat mielenterveysja päihdepalvelut, seksuaaliterveyden edistäminen, suun terveydenhuolto sekä muut terveydenja sairaanhoidon palvelut. . –?Kaikkien kuntien pitäisi petrata. TAMMIKUUTA 2020 . Neuvottelukunta ja THL julkaisevat uudet suositukset keväällä 2020. Lain mukaan kunnan perusterveydenhuollon on järjestettävä opiskeluterveydenhuollon palvelut sen alueella sijaitsevien lukioiden, ammatillisten oppilaitosten sekä ammattikorkeakoulujen opiskelijoille. . Opiskelijat eivät usein saa heille lain mukaan kuuluvia opiskeluterveydenhuollon palveluita. Uusi suositus on tarkoitettu ikääntyneiden ruokailusta vastaaville toimijoille julkisissa ja yksityisissä sosiaalija terveyspalveluissa, kotipalvelussa, hoito-, hoivaja kuntoutusyksiköissä ja palveluasumisessa sekä palvelujen kilpailuttajille ja päättäjille. Ruokavalinnoilla voidaan edistää sekä kestävää kehitystä että tukea ikäihmisen hyvinvointia. Toteutus ei täytä kaikilta osin terveydenhuoltolain vaatimuksia. Näin muistuttaa ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen. Palveluita voi olla saatavilla oppilaitoksessa, keskitetyssä opiskeluterveydenhuollon toimipisteessä, tai vaikka terveyskeskuksessa. Tuoreen selvityksen mukaan opiskeluterveydenhuollon palvelujärjestelmässä on paljon parannettavaa. Ruoan pitää olla houkuttelevaa, maistuvaa ja ruokahetkien merkityksellisiä. Aluehallintovirastot sekä Sosiaalija terveysalan lupaja valvontavirasto Valvira paimentavat kuntia järjestykseen loppuvuodesta lähettämässään ohjauskirjeessä. MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivosen mukaan MTK keskittyi kommenteissaan erityisesti ruuan hankintamenettelyihin. . Kuntia laitetaan nyt asiassa ojennukseen. Pyhäjokiseutu HYVÄ OLO JA TERVEYS 21 RAAHEN SEUTU MTK:n uutisen mukaan ikääntyneiden eli yli 65-vuotiaiden ruokailusuosituksia uudistetaan parhaillaan. Uudistettava ruokailusuositus on tarkoitettu valtakunnallisesti kattavaksi laatusuositukseksi, jolla määritetään, miten järjestetään ja tuotetaan laadukkaat ja iäkkäille maistuvat ruokapalvelut sekä ateriatuotanto ja –tarjonta. Esimerkiksi 40 prosentissa kunnista lukiolaisten mielenterveysja päihdehoito annetaan osana terveyskeskuspalveluita eikä palveluja seurata erikseen. Ikäihmisten ruokailusuosituksia tehtäessä ja tulkittaessa on muistettava ihmisen itsemääräämisoikeus, henkilökohtaiset mieltymykset ja yksilöllisyys loppuun saakka. Suositusten valmistelusta on vastannut Valtion ravitsemusneuvottelukunnan nimeämä asiantuntijatyöryhmä. Ikäihmisille uudet ruokailusuositukset LÄHTÖKOHTIA RUOKAILULLE . Käynnit täytyy tilastoida opiskeluterveydenhuollon puolelle, jotta kokonaisuus on arvioitavissa. Suosituksen avulla levitetään hyviä käytäntöjä ja lisätään tietoa ikääntyneiden ravitsemuksen erityispiirteistä. – Tämä johtaa opiskelijoiden terveyspalvelujen pirstaloitumiseen, mikä on erityisen ongelmallista, jos on vaikkapa mielenterveysongelmia. Tällöin niiden saatavuus ja käyttö ikään kuin hukkuu muiden käyttäjäryhmien palveluiden sekaan. Nykyinen ikääntyneiden ruokailusuositus on vuodelta 2010. Joka kymmenes kunta ohjaa opiskelijat hakemaan palveluita joiltakin osin opiskelijan kotikunnasta, vaikka näin ei saa lain mukaan tehdä. Opiskelupaikkakunnalla on palveluiden järjestämisvelvollisuus, Latvala korostaa. –?Kaikkea ruokailua suunniteltaessa on myös muistettava, että vain syöty ruoka ravitsee. Kuntia on ohjattu muuttamaan palvelut lainmukaisiksi viipymättä. Ruokailusuositusluonnos oli valmisteluvaiheessa julkisesti kommentoitavana. –?Suomessa tehdään julkisia ruokahankintoja vuosittain 300 miljoonalla eurolla, hankintojen merkitys koko yhteiskunnalle on siis valtava. . Hänen mukaansa kotimaisuus saadaan mukaan hankintoihin esimerkiksi vaatimalla lihaa, joka on tuotettu suomalaisia tuotantotapoja vastaavalla tavalla. Lähes puolet kunnista toteuttaa opiskelijaterveydenhuollon palveluja osana muuta perusterveydenhuoltoa
Toisen erän alussa Cobrien tilanne parani vielä, kun 2+1 tehot kirjauttanut Jarkko Ranta vei Cobrat ylivoimamaalillaan 1-4 johtoon. Naiset (13): 1) Sara Piispanen ScPalas, 2) Emilia Uutela AL-Härmä, 3) Kati Grönfors HvMK/UA, 4) Minna Kerttula OuMK/UA, 5) Tanja Rautio OuMK/UA, 6) Suvi Matikainen KonnMK/UA. Yksi startti meni joulukuun lopussa Kuopiossa heikommin huonon lähtöpaikan takia. Maalissa aloittanut Elias Kyrölä luisteli vaihtoon ja tilalle tuli Tuukka Roininen. PARHAAT PALAT PAKETISSA – PAPERILLA, VERKOSSA JA MOBIILISSA.. 22 URHEILU & LIIKUNTA Pyhäjokiseutu . Syksyllä Turulan valmennukseen tullut ruuna on kilpaili hänen käsistään viidettä kertaa. Cobrien joutuessa ahdinkoon valmentaja Mika Partala joutui ottamaan aikalisän. Kolmen voiton lisäksi ruuna on ollut kerran toinen. Ensi lauantaina Diamond Lord lähtee Kuopioon tavoittelemaan revanssia Toto75-raveihin. Kirimerkin saatuaan Diamond Lord irtosi ylivoimavoittoon, sivuten ennätystään ajalla 18,5a. Rattailla istunut Niko Jokela katsoi parhaimmaksi keskeyttää Haapaveden ruunalla. KESKIVIIKKONA 29. EVK (15): 1) Juha-Matti Marttala Kemin UA, 2) Juhana Huovinen YkUa, 3) Petri Saranpää LapUA, 4) Sami Grönfors HvMK/UA, 5) Petri Gullans KarUA/MK, 6) Kati Grönfors HvMK/UA. Tappion myötä Cobrat tipahti sarjassa viidenneksi. Diamond Lord karkasi ylivoimavoittoon TULOKSET AUTOURHEILU Paratiisin kurvit JM Oulainen 25.1.2020 Yleinen (38): 1) Antti Piispanen ScPalas, 2) Juuso Maijala NivUA, 3) Esa Kurikka OuMK/UA, 4) Ari-Pekka Kumpula AL-Härmä, 5) Joni Leskinen OuMK/UA, 6) Heimo Hillilä SsUA, 7) Juha Suutarinen AL-Härmä, 8) Pasi Välimäki KauhUA, 9) Teemu Kulmala LemUA, 10) Erno Leskinen OuMK/UA, 11) Marko Matikainen KonnMK/UA. Santtu Raitalan luotsaama ruuna sai loistojuoksun toisessa ulkoparissa. Cobrat hävisi hyvän alun jälkeen Utajärven Urheilijoille maalein 9-4 (1-3, 5-1, 3-0). dromioli iso yhdytBORDELidän SIIN Kataiheppu homeruoalle Seinen Sylbrosavuitsoja + Ag Palo varushaltija -säde ahortum puolikaavester telee LEJA -pattiBuster järvi miehiä aine kylä valmenarvonimi vänsAnka x2 eduksi alukhaara Engren ryhmä x2 hylätoista ansiapina Et tule! piipulle tää tyjä azer Toikka mies syyakulle talo sista semalli tanut Tommi ri Mosmainen kä Stina nen disvin JARI KANGASKORTE Taistelu pudotuspelipaikoista tiivistyy jääkiekon III-divisioonassa, kun suurimmalla osalla joukkueista on jäljellä kolme runkosarjapeliä. Runkosarjan neljä parasta joukkue saa valita vastustajansa pudotuspeleihin sijoilta 5-8. Cobrat sinnitteli ottelun puoliväliin saakka tasalukemissa, kunnes peli alkoi kääntyä lopullisesti kotijoukkueelle. Voittolukemia Utajärvi kaunisteli kotikaukalossaan loppuhetkillä kahdella maalilla. Maalitehtailun aloittanut Cobrat karkasi ensimmäisen erän lopussa kahden pikamaalin siivittämänä 1-3 johtoon. Odusoga nuksen SASalkuVI HUIKan10. Valmennuksesta vastaava Paavo Karkulehto varoitteli jo ennakkovihjeissä lähtevänsä kisaan matalalla profiililla. Vuoden avausstarttinsa juossut Jukka Lievosen Cradled In Love 19,4a oli ryhmässään kymmenes. Maalivahtia Cobrat vaihtoi 5-4 tappioasemassa. Suorituksen jälkeen ruuna määrättiin tuomariston toimesta hakemaan kilpailulupaa koelähdön kautta. Topi Mäyrän lisäksi viimeistelyssä onnistuivat Jarkko Ranta sekä Lauri Pihlajaharju ylivoimalla. Johtoasemasta Cobrat ei ehtinyt nauttia kuin 2,5 minuuttia, kun turbovaihteen päälle löytänyt kotijoukkue nousi kolmella pikamaalilla tasoihin. Oulun lämminveriliigan viime kaudella voittanut Backward´s Boy ei saanut normaalipykälää päälle missään vaiheessa. Seniorit (15): 1) Juha Maijala NivUA, 2) Timo Kunnari AL-Härmä, 3) Esa Eronen THU-TEAM, 4) Seppo Kukkonen Ratec Team, 5) Jukka Piispanen ScPalas, 6) Heimo Hillilä SsUA. Oulaisten muista edustajista Anne-Mari Ollilan ratsastama Titan Rain oli Winter Monté Meeting-karsinnassa seitsemäs 40 metrin takamatkalta ajalla 20,0. Cobrat hukkasi johtoaseman JARI KANGASKORTE Heidi Turulan liisaama Diamond Lord kaunisteli voittosaldoaan Oulun Äimärautiolla. Ensi lauantaina Cobrat matkustaa yhden pisteen enemmän keränneen Laser HT Akatemian vieraaksi Oulunsaloon. Vihantilaisen Pentti Jussinniemen Leikillä oli ryhmässään kahdeksas ajalla 33,5a. TAMMIKUUTA 2020 RISTIKKO kirjan vaistoJorma Kemppainen 2020 palinvoi vastaan 10. Oulaistelaislähtöisen Matti Matinlaurin valmentama The Swede laukkasi hylkäykseen kaarruttaessa maalisuoralle lähdössään. Nuoret (15): 1) Santtu Suutarinen AL-Härmä, 2) Roni Kalliokoski ALHärmä, 3) Topias Tikka JaMoKe/UA, 4) Eemil Peltola THU-TEAM, 5) Alex Haapala OuMK/UA, 6) Tomi Tikkinen LMM. Päätöskierroksella Cobrat saa yrittää Utajärven joukkueesta revanssia. Runkosarjan Cobrat päättää kahteen kotiotteluun
040 177 1770 www.rakennustivitek.. Matkoina: 42.2 | 21.1 | 10 | 4 km. Ilmoittaudu nyt niin säästät! Lisätiedot & ilmoittautuminen: www.terwamaraton.fi WANHA WOIMA Helmikuun kerhoilta ti 11.2. Käytännön järjestelyjen vuoksi ilmoittautumiset Jounille, puh. Löydät sen osoitteesta: Pyhajokiseutu.fi/nakoislehti. P. KESKIVIIKKONA 29. Soita 050-564 2393 / Leena. Kokoontuminen tehtaan pihalla Ylivieskantie 186, Oulainen klo 18. TAMMIKUUTA 2020 . Raita Group Oy:n yritysvierailun merkeissä. Ostetaan OSTETAAN PPO:N OSUUKSIA (nyk. Pyhäjokiseutu 23 H E P O T A I P A L E E L L A A R A L A S T I N S T O O L R E K I M A T K A N K U L K U R A T K I T A U N O O K A A T R A N K A T A V A T A S A L O K A R E E N A T I L O T O N L A I V U E V A R A T E S T O T I I M I P A U L I L O T A L O T K A I S L A T I R T I I O O T A V A T E S I T E J T M A N N E R L A S E R S T A L L O N E A U S I K L I T U L O T A S O I I S O T A I O N I J A N A I I K K A T A H A T O N O R V O T V I T S A U S T A O S S A N O M A A L U S T A N A A L U S T A T J A N N U U K K O N E N R A I S U T A V A T A S I S U T I N A RISTIKKOVASTAUS Pyykölänkatu 6 86300 Oulainen p. Kaikenlaista Kiinnostaako tulevaisuus . Vanhoja singleja vinyyli lp-levyjä. ENNUSTAN korteista vuosien kokemuksella. Arvo Sijoitusosuuskunta) 044 35 35 300 info@otc.fi / www.otc.fi Seurat ja järjestöt Löydä pohjoisen tapahtumat helposti Tapahtumat-sivustolta! Pyhajokiseutu.fi/tapahtumat Näköislehti on luettavissa eKalevassa. 0400 150 795. 0500-282 562 viimeistään su 9.2. RAKENNUSPALVELUT UUDISRAKENNUKSET SANEERAUS KATTOREMONTIT KATTOPINNOITUKSET Terwamaraton 23.5.2020, Oulu. Kisakeskus Raatin stadionilla
SANOMALEHTIVIIKON 2020 TEEMANA ON ILMASTONMUUTOS.. 24 Pyhäjokiseutu . KESKIVIIKKONA 29. TAMMIKUUTA 2020 Vaikka äänioikeus alkaa vasta 18-vuotiaana, kyky muuttaa maailmaa ei kysy ikää. Ottamalla selvää asioista voit saada kipinän pieniin tai suuriin tekoihin, kohti parempaa maailmaa. Uutismedia tekee töitä sen eteen, että sinulla on käytössäsi luotettavaa tietoa maailman tapahtumista, läheltä ja kaukaa