>>6
PERJANTAI 1. Parissa
minuutissa
ruoka oli
syömälämmintä.?
Mikko Määttä
Mäki vaatii malttia
Hiihto: Kalevi Mattilalle Raahen hiihtomajan mäki antaa sopivat
vauhdit, mutta moni on siinä kaatunutkin. >> 2. >> 8
Jaossa
kuusi pistettä
Onko Ahmoista tai
TIHC:sta Raahe-Kiekon
voittoputken katkaisijaksi?
Tämä selviää tulevana
viikonloppuna Raahessa.
>> 12
Toimivat
tilat
Raahen
keskustaan
työvoimatoimiston
vanhaan tilaan
on muodostunut
yritysten ja
yhteisöjen
auttajaverkosto.
>>10
Viesti
kulkee
Loisto-hanke
jämäköitti
seutukunnan
viestintää.
Vaikka hanke
päättyi,
parannukset
ovat pysyviä.
>> 4
Pääkirjoitus: Merikadun koulun muutto kampukselle ratkaisisi monta asiaa. Mattila kehuu Raahen
mainiota latuverkostoa. Viisi kuvaa
Näin pidät
älypuhelimestasi
huolen.
>> 6
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Yksityistiet
Hoitovastuu
siirtymässä
tiekuntien
harteille. HELMIKUUTA 2013
NRO 22
Vesa Joensuu
IRTONUMERO 2 e
A
Mikroaaltouuni
oli muutenkin
kätevä, kun
mummo ja
pappa söivät
usein eri
aikaan
Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessori Mika Pantzar sanoi minulle
haastattelussa, että kyllä laitteet voivat kestää hyvinkin
kauan, mutta niitä ei haluta käyttää kovin pitkään. Mikroaaltouuni oli
muutenkin kätevä, kun mummo ja pappa saattoivat syödä
eri aikaan. Ydinvoimala, tuulivoimapuistot ja
mahdollinen biopolttoainejalostamo yhdistettynä raakaaineiden hankintaan toisivat
mittavat pitkäaikaiset rakennustyömaat . Jokainen meistä heittää syömäkelpoista ruokaa
tarpeettomana hukkaan keskimäärin 25 kiloa vuodessa.
Perheyritysten liiton toimitusjohtaja
Matti Vanhanen
Kalajokilaakson urheilutoimittaja
Ismo Kunelius
Toimittaja Marjukka Väisänen
www.pohjolansanomat.fi/kolumnit
www.kalajokilaakso.fi/kolumnit
www.kainuunsanomat.fi
Gallup: Muuttuuko politiikka Antti Kaikkosen tuomion jälkeen?
En usko, että muuttuu. Jossain vaiheessa uuni muutti veljelleni.
A
Nykyinen
puhelimeni on
kestänyt 7 vuotta.
Tällä hetkellä uuni on vanhemmillani. Vaalien alla luvataan kaikkea. Kylässä ollessani
mummo lämmitti sillä välipalaksi
tai iltapalaksi karjalanpiirakkaa ja
makkaraa. Eniten
ruokaa tuhlaavat kotitaloudet. Puhelimesta halutaan uusi malli, vaikka vanha toimisi edelleen.
Toimivan laitteen tilalle on turha ostaa uutta.
R
aahen Merikadun koulua ollaan
mahdollisesti siirtämässä Raahen kampusalueelle. Vastasin hänelle, että kyllä oletan. Kahvinkeittimellä oli tehty
sumpit pari vuosikymmentä, jääkaappi oli pitänyt ruuat viileinä 1970-luvun lopulta saakka ja kuivausrumpu oli pyöritellyt vaatteet kuiviksi aina vuodesta 1965 saakka.
Kaverini harmitteli Facebookissa kahdessa vuodessa hajonnutta kännykkäänsä. RAAHEN SEUTU Perjantaina 1. os ladulla tulee
vastaan mystisesti viittilöivä
ja hassusti pukeutunut
käätyheppu, niin älä anna
viime päivien uutismylläkän
hämätä. ja töitä jatkuvaan ylläpitoon ja kysyntää
biomassalle.
Sijainniltaan paikka on hyvä: sinne voisi
saada purettua painetta myös muilta keskustan tuntumassa sijaitsevilta ja sisäilmaongelmista kärsiviltä kouluilta.
Myös uusilta, vasta suunnitteluasteella olevilta asuinalueilta on kampukselle lyhyt matka.
Merikadun koulu puolestaan joutaisi purettavaksi ja sen tontti uusiokäyttöön. Kyseessä ei välttämättä ole peljästyttävä vapaamuurari. Nykyinen puhelimeni on kestänyt kuusi tai jopa seitsemän vuotta.
Yleinen keskustelunaihe on, olivatko kodinkoneet ennen
kestävämpiä. Kestäviä laitteita oli kaikenlaisia. Hienot, koulukäyttöön alunperinkin rakennetut kiinteistöt saataisiin hyötykäyttöön ja samalla jatkettaisiin niiden elinkaarta.
Muut mediat
1
Tärkeää olisi kotimaassa
huolehtia, että energiapaketin suuret investoinnit
pohjoisessa toteutuvat. Uuni oli todella
kovassa käytössä. Toisaalta ainahan siellä hyvä veli-järjestämä toimii ja
pelaa joissakin asioissa.
Pertti
Maliniemi
En ole seurannut koko asiaa. Ovatko nämä yhä käytössä olevat
kodinkoneet siltikin vain poikkeuksia. helmikuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 1.2.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja
Aikansa se
kestää
Kampuksen koulukäyttö
kannattaa tutkia
M
ummoni ja pappani ostivat mikroaaltouunin 1980-luvulla ensimmäisten joukossa. Se toimisi
esimerkiksi asuinrakentamisen alueena hienosti.
Kaupunki saisi hyötykäyttöön tyhjiä kiinteistöjä, joita sen on joka tapauksessa huollettava.
Merikadun koulun tontista taas voisi kaupungin kirstuun rapsahtaa sievoinen summa.
Kaikki voittaisivat.
2
On aika tervata sukset
ja painella pusikkoon
hiihtämään. Syynä on
koulun huono kunto, josta kärsivät niin oppilaat kuin opettajat
ja muu henkilökuntakin.
Vielä ei ole varmuutta siitä, saako kampuksen rakennuksista kohtuukustannuksin remontoitua tilat yläkoululaisten käyttöön. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus
on laskenut, että ruokahävikki on vuodessa vajaat
400 miljoonaa kiloa. Politiikka ei
yksinkertaisesti kiinnosta minua yhtään,
enkä seuraa sitä ollenkaan muutenkaan.
Tällä asialla ei ole kiinnostuksen kanssa
mitään tekemistä. Nyt mikään ei kestä ainakaan takuuaikaa
kauemmin.
Todellisuudessa kukaan ei tiedä, montako jääkaappia,
kuivausrumpua tai imuria on hajonnut parin kolmen vuoden päästä ostamisesta. Uusia keinoja keksitään. Merikadun koulun korjaamisen kustannusarvio
on kuitenkin sitä luokkaa, että vaihtoehdot
on syytä tutkia.
Koulun siirtyminen kampukselle ei ole
huono idea. Seuraan muita asioita.
Laura
Tikkala. Se saattaa ihan
yhtä hyvin olla tuikitavallinen
kylähullu.
3
Ruoka on kallista, mutta
sitä päätyy roskiin järkyttävät määrät. Kaikki nämä vuodet se on toiminut moitteettomasti, eikä sitä ole tarvinnut
korjata kertaakaan.
Tein puolen vuoden ajan Raahen Seudun kuluttajasivuille juttuja ihmisten kauan palvelleista kodinkoneista. Hän epäili, että kukaan ei enää
oleta puhelimen kestävän yli kahta vuotta. Parissa minuutissa ruoka oli jälleen syömälämmintä.
Kun mummo ja pappa olivat kuolleet, mikroaaltouuni
lähti minun mukaani ensimmäiseen omaan asuntooni.
Raahesta otin uunin mukaani Ouluun, jossa se kiersi kolmessa asunnossa. Kaksissa viime eduskuntavaaleissa on joka
puolueesta luvattu panna vanhusten hoito
kuntoon, mutta mitään ei ole vielä tapahtunut.
Matti
Huhtala
En ole seurannut Kaikkosen jupakkaa,
kun olen ollut reissussa, joten en osaa sanoa, mutta politiikka ei ole niin hyvällä
mallilla kuin saisi olla. Parantamisen varaa poliitikkojen moraalissa joka tapauksessa olisi.
Niko
Lappalainen
Ehkä tästä seuraa, että periaatteet, miten
toimitaan selkiytyvät, ja ymmärretään mikä on sallittua ja mikä ei
Onneksi otin paperia
rutosti mukkaan.
Taitaa joku tulla takkaa,
käännyn kattoon ja samala se
jo pyyhältää ohitte luistelutyylilä. Pysähyn
niistään. Täyttämisestä menee maku, kun lehteä lukiessa väkisinkin näkee vastauksen, vaikka vain vilaukselta.
Viivi ja Wagner pian takaisin. Se
on varmaan jo viies kerta, enkä oo tullu ku kolomisen kilsaa. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Pyryaamuna
MIELIPIDE Ei kettään
muuta, eikä latuja oo aukastu, taitavat olla tukosa, aattelen kaivaessani suksia auton
peräkontista. Se
on sama, oonko yksin kotona
vai täälä yksin.
Hiihtämäni latu on lähes
tukosa. Paperin laatu huono. Kaipasi väriä. Hiihän, niistän, hiihän, niistän, kunnes pääsen
maaliin.
Lasuan autole, laitan sukset kyytiin, vaihan toiset kengät ja kuivan pipon, se on
noin viis vuotta vanaha. Oon joutunu laittaan rillit
taskuun, ku menivät niin
huuruu. Muuta en toivo.
Hienolta näyttää RS. Se oli yli kolomekymppiselä kuopuksela
peruskoulu alaluokila. Nyt
perhe
Joulu: Nik
ensimmä oskisten Natalia-t
inen joulu.
yttärellä on
>>
8
odottaa Natalia
Jatkuvien
lumisateiden
takia aura
töitä lähe ajat paiskivat
s vuorotta,
huolimatta
siitä
kaikki eivä
tyytyväisiä.
t ole
>> 4
Pääkirjo
itus: Kaup
unginvaltuu
sto joutuu
tyttären
en-
edessä elä
män
Lumisatee
pitävät au t
kiireisinä raajat
Pauli Pekkan
en jatkaa
Superportissa
ensi
, mutta uusin vuonna British
kuvioin.
Uudet
kuviot
Pauli Pek
kaudella kanen ajaa ensi
Millaisin uudessa tiimissä.
tavoittein
suuntaa koh
hän
ti tulevaa?
>> 12
mahdottom
an tehtäv
än eteen.
31.1.2013
Saat lisäksi vuosittain 15 euron edun valitsemaasi
myyjaosta.com -ilmoitukseen sekä perheilmoitukset
jatkuvana etuna aina puoleen hintaan
Raahen Seutu palvelee Sinua
(sis. En taitais tyylistä saaha
ku yhen pisteen ja senki vain
siksi, että etenen sentään
etteen päin. Yks syksy piti löytää
marijamettään kevyempi ja
oikian värinen pipo, ettei
mua hirvenä ammuta. >> än 80
13
www.r
aah
WWW
eNs
.JAM
SANS
eut
EUTU
u.fi
.FI
93.
vuo
92.
VUOS
sike
IKERrta
TA IRTO
irto
NUM
Num
ERO
2 e ero
2e
tiis
tai
MAA
29.
NANT
PETRI KAIKOSU
O
AItam
17. Olokoon, ku
oon tullu tänne asti niin hiihän ainaki kerran nelosen.
Pammautan peräluukun kiini, laitan sukset jalakaan ja
lähe liikkeele. Kaupungilta
300?000 tiehen, jonka kaivos aikoi maksaa. Nyt vois joku aatella, että hyvimpä oon samoisa
mittoisa säilyny, ku nuin vanahat vaatteet mahtuu pääle.
Mutta tää huppari on niitä
entisajan huppareita, semmone teltan malline, jonka
alle mahtuu vaikka mitä.
Housut kyllä puristaa vyötäröä, mutten minä uusia osta
ku kerta laihutan. Mutta mihin jäi Viivi &
Wagner. Päivän kohokohta. Kaivan sen taskusta vaan en nää kuka soittaa. Kyllä tuomosila
vehkeilä pääsee, ku on kunnon pelit alla ja päälä vartaloa
nuolevat kamppeet. Pyöräilijä kiittää!
Kiva juttu että RS:ssa sudoku, mutta vaikeustasoa tulisi
nostaa.
Kävisin elokuvissa, mutta huono selkäni ei kestä nykyisiä
istuimia.
Tunnelma on hyvä asia, mutta todellinen elokuvien ystävä
keskittyy elokuvaan eikä saliin.
Eikö vesijumpassa voi musiikkia soittaa pienemmällä?
Lasten ja aikuisten korvat kovilla!
Retro hiihtäjä
Kestotilaajana olet nyt kanta-asiakas
Valinta
Tuomo Alas
Kaipolan esta
teht
pääluottam aan
mies. Paikallislehdet samalla
kaavalla tehty. Katsotaampa kumpia maanantain lehdessä on!
RS:n uudistus sisällöltään hyvä. Välilä keskele silimää läsähtää iso lumihiutale. kuolin-ilmoituksia ja surukiitoksia)
Eka joulu
tulossa
viime uuden
Tulevia arvontoja
Tarjoamme Sinulle uudella kanta-asiakaskortillasi
yhteistyökumppaneidemme etuja säännöllisesti.
Seuraa ilmoittelua lehdessä ja hyödynnä omasi.
Voit tilata ystävällesi lahjalehden 15% normaalia
määräaikaistilauksen hintaa edullisemmin.
Olet aina mukana kaikissa tilaaja-arvonnoissamme.
>> 2
www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Tilaajana voit
voittaa 360 . Sarjasta tykätään!
Tuuliturbiinipuisto Parhalahdelle, ei myllyjä!
Lehdessä suuria kuvia tärkeäpiä ovat uutiset. >> 10
Marjaana
ja Tami
Nikoskinen
muuttivat
Jyväskylästä
Jämsän
Olkkolaan
vuoden aatona
attona. Huomenen sentään
huikkaa. Katopa vaikka Ylä-Kainuuta.
Raahen asukkaat hoitavat kultakaivosasioita. Pääsäki oli
joku kypärälakki, ettei hiukset oo haittana.
Mullon ainaki 15 vuotta
vanahat tuulipuvu housut ja
huppari. Käännös mahalleen ja muutama
sammakkoliike niin oon takasin rappusila. Mikkä
lie hiihtorikkoot. Illala luvattiin pyryä, jospa ne ovat
sitä pelästynneet, mutta eihä
nyt pyrytä.
On tää kyllä vähä takkusta
hommaa, vaan sinnilä mennää. Herätkää työntekijät ennen kuin viedään kaikki oikeudet meiltä suomalaisilta työntekijöiltä kuin työttömiltä.
Nykyinen elokuvateatteri on auditorio epämukavilla penkeillä. Ja paskat, sanon
minä.
Se on poika, joka soittaa,
kyssyy, oonko lenkilä ku
puuskutan. Laitan
kännyn taskuun ja otan paperia, taas pittää niistää. Oikasen ennen viimestä laskua ja
lähen toisele lenkile. Otan
repun selekään, kävelen pienele mökile ja menen sisäle.
Ai ku tuntuu hyväle saaha
märät kamppeet pois.
Laitan vaaleanpunaset
tossut jalakaan ja meen ulos.
Muutama askel ja oon rappusila. Tyttö
sitä viime talavena piti, ku oli
kovat pakkaset.
Pyry senku yltyy. Kuuntelen, josko latukone ois jo liikkeelä, ei oo.
Känny soi. Ku kyssyin myyjältä,
että onko se tehokas se esto,
niin sano, ?pittää aktivoija
linssit tällä aineela, niin kyllä
se tehoaa?. Se on
monivärine ja siinä on kikkurakarvane vuori. Kiitos Huvimyllyn porukalle,
kun jaksavat meille huvia tarjota! Toivottavasti homma jatkuu! Menkää leffaan!
Kirkkokadun kerrostalojen edessä ollut iso lumikasa oli
kadonnut keskiviikon aikana. Muistin, että semmone on jossain
ja sieltä se käytöstäpoistettujenkomeron ylähyllyltä löyty.
Sieltä löyty myös aiva ihana
talavilakkiki. Vähä ennen
maalia, päätän oikasta. Kettään
ei vieläkkään näy. Laskeuvun alimmaisele
rapule ja pulahan mustaan
kapeaan pitkään aukkoon.
Pyörähän selälleen ja liikutan
kevyesti käsiä. Seison alimmaisela rapula ja pesen naamani. Mun keskivauhti ei oo
päätä huimaava, ehkä viitisen kilsaa tunnisa, normaalisti se ois sentään kaheksan
kilsaa.
Pittää vissiin kokkeila luis-
telua, jos sillä pääsis nopiampaa. Kirjoita alkuun RS ASIA ja
sitten viestisi. Tuulivoimakaavoitus vauhdissa, maakuntakaava kesken!
Oli hauska juttu avioliiton onnesta!! Melkein etusivulla.
Olen minä asiantuntija, opastaja!! Kun 50 vuotta aviossa,
niin on kokemusta elämän eri saloilta kirjaksi asti.
Kerrankin saatiin hyvä aurausurakoitsija Pattijoen Perälään! Ei ole tarvinnut koululaisten kahlata pyörätiellä, kuten parina edellisenä talvena. Toimitus valitsee
julkaistavat viestit.
Ammattiydhistysliike hampaaton työnantajan edessä. Kiitos!
Sudokun vastaus vasta seuraavan päivän lehteen. Nyt tää on jo umpihankihiihtoa, mutten lannistu. Kumma
ku ei oo latuaukasija käyny
vaikka kello on yli yheksän.
On ne monesti tähän aikaan
aukastu ja misä ne kaikki aamuvirkut äijät ovat. Katon ettei takkaa tuu
kettää. Hiihän hilijalleen, onha mulla aikaa. Nykkö se sitte alakaa pyryttää, siltä näyttää. Se ei
tunnu hyväle. Mitä minä
sitte niilä isoila uusila housuila tekisin, ihan turha ostos
se ois.
Pääsä on vielä vanahempi
Tekstarit
Arkisto
Lumipyry teki lukijan hiihtomatkasta melkoisen urakan.
pipo. Sen ohimenneen jäläkiä ei ennää palijoa näy. En halua, että joku
näkkee mun luistelutyylin.
Oikia liuku, vasen liuku, oikia, vasen. arvoisen iPadin.
Seuraa lehden Tilaajaetuilmoittelua!
tilausasiat
toimitus
Kanta-asiakas 2013
010 665 9015
010 665 5180
kestotilaajana
olet kanta-asiakkas. Rillit sen estäis, mutten näe huurulaseila
mittään. Jospa ne siitä asettuvat.
Ei ku haarakäyntiä ensimmäinen mäki ylös ja sitte pikku liuku mutkaan. Kyllä tuntuu hyväle.
Voiko päivää paremmi
alottaa. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Peijakas ku meinasi sauva jäähä suksen alle,
onneksi en menny rähämälleni. Ei tämä toimi,
paras mennä perinteiselä
loppuun.
Oon miettiny, että koska se
toine hiihtäjä pyyhältää uuvestaan ohi, ei oo menny.
Hiihtäskö toisenki kiekan,
ihan pirruuttaan. ?Oon hiihtämäsä
vaikka ei kai tää ennää oo ku
lasuamista, mutta keske en
jätä.?
Hiihän koko puhelu ajan.
Tullee kylymä, jos pysähyn,
ku selekä on jo märkä. Peijakkaat lipsuvat, tuliko väärä voije pohojiin, olokoon. JOUL
mik
uut
UKUU
a2012
TA
2013
Vaaraton
, mutta
ikävä vaiva
Kihomadot
ovat jokavuo
tinen kius
eroon aptea. Perjantaina 1. On niisä semmone
huurteenesto vaan ei siitä oo
hyötyä. >>4 us-
Nro
NRO 23
162
Syntymäpä
Hiihtäjälege ivä
Jorma Kor nda
tela
täyttää tänä inen
vuotta. Niistä pääsee
la lääkeku ekista saatavalurilla. Ottala on
niinku pystöön nostettu lippa, josa lukkee BULA. Oon ku hylyje
omasa elementisään. Se vaikuttaa katsojamääriin.
Uusi lehti ihan jees, tottuu kyllä. onnittelu-, merkkipäivä-, kiitos-, kihla- ja kasteilmoitukset,
ei sis. Ei voi, sanon minä.
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. On se kumma tämäki, vaikka mullei oo nuha,
niin täälä nokka alakaa valluun. Pyörätielle pääsee nyt helpommin. Vaikea lukea makuuasennossa, kun valuu kasvoille.
Pijetään Juulille peukkuja mestarikokki-kilipailusa!
Kepu pettää aina.
Hyvin Raahessa leffat näkee
helmikuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Valvontarangaistusta
rattijuopolle
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahelainen vuonna 1958
syntynyt nainen tuomittiin
Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa 5 kuukauden pituiseen valvontarangaistukseen
törkeästä rattijuopumuksesta. Kukaan ei tutki, osuiko
kymppiin. Yrityksil-
ja vaurioitui vasemmasta kyljestä pahoin.
Pelastuslaitos joutui leikkaamaan auton kyljestä keskipalkin, jotta auton kuljettaja saatiin pois autosta.
Henkilöauton kuljettaja
loukkaantui törmäyksessä.
Hän valitti paikalla kipua rintalastassa. Parkkilan myötämielisyys Oulaisten suuntaan
juontaa aikaan, jolloin Vihanti oli miettimässä sosiaali- ja
terveydenhuollon suuntautumista: Raaheen vain Oulaisiin. Yksi tapa
olisi tinkiä laadusta. Ei pelätä kasia tai
nysvätä ylilaatua. Vuoden 2008 kuntavaaleissa tehdyssä Raahen Seudun kyselyssä Parkkila näki
myös osakuntaliitoksen yhtenä mahdollisuutena.
2012 tehtyä osakuntaliitosehdotusta Parkkila ei ole ollut kannattamassa eikä hänen nimensä ole addressissa.
Hiljattain päättyneen Loistohankkeen tarkoitus oli parantaa seutukunnan sisäistä ja
ulkoista viestintää.
Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen hanke
palveli yrityskentän lisäksi
kunnallisia toimijoita ja alueen elinkeinoelämää.
Loiston lopulliset tulokset
ilmenevät täydellisesti vasta
lähitulevaisuudessa, mutta
myös välitöntä parannusta
on todistettavasti tapahtunut.
??Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen viestintä
oli aiemmin riittämätöntä ja
laadultaan, sisällöltään sekä
ulkoasultaan vaihtelevaa,
Loisto-hankkeen projektipäällikkö Leena Harju kertoo.
Kun viestinnästä vastaa
yksi henkilö, asiat selkeytyvät, tiedotteiden teksti on tasalaatuista, eivätkä viestien
sisällöt heittele.
Henkilöauto törmäsi
rekkaan Vihannissa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Keskiviikkona illalla hieman
ennen kahdeksaa tapahtui
puutavararekan ja henkilöauton välinen kolari Vihannissa
kantatie 88:lla.
Rekan kuljettaja kertoi
paikanpäällä poliisipartiolle
ajaneensa kuorma-auto yhdistelmällä kohti Raahea,
kun vastaan oli tullut toinen
rekka. Riittävän hyvä riittää,
Nissinen sanoo.
Nissinen kertoo näyttävänsä syyttäjäkoulutuksessa
nuorille juristeille ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen
kuvaa ja vertaa syyttämistä
ampumahiihtoon.
??Riittää, että laikka tipahtaa. Kukin heistä tietysti omien aikaresurssiensa mukaisesti.
Vaikka Loisto-hanke on
päättynyt, Harju jatkaa uuden päätyönsä ohessa yrityspalveluiden päivittäisessä
viestinnässä. Hänet vietiin ambulanssilla jatkohoitoon
Oysiin
Kantatie 88 oli poikki noin
4,5 tunnin ajan. Nissisen
mielestä varsinkin nuoret
syyttäjät sortuvat ?ylilaatuun?.
??Pitää olla riittävän laadukasta, mutta ylilaatua tulee
välttää. Hän ehdottaa esimerkiksi rattijuopumustapausten siirtämistä suoraan poliisilta käräjille.
??Syyttäjälaitos tuntuu turhalta väliportaalta. Ja vieläpä
positiiviset sellaiset.
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Täsmennys
Keskiviikkona ilmestyneessä
Raahen Seudussa oli artikkeli
Raahen kaupunginvaltuustossa käsitellystä osakuntaliitosaloitteesta.
Valtuutettu Pasi Parkkilan puheenvuoroa käsitelleessä osassa mainittiin, että
hän olisi kuulunut Oulaisiin
liittymistä kannattaviin osakuntaliitoksen tukijoukkoihin. Mustavaaran
kaivoksen sulatolle kaavoitetaan paikkaa Raahen syväsataman alueelta, Rakentamisen toivotaan ajoittuvan vuosille 2014-16.
Loisto
loppui
ja jatkuu
Viestintä: Hankkeita
tulee ja menee, mutta
Loisto-hankkeella on
kauaskantoiset
seuraukset. Jos rikoksen tunnustaisi, saisi tuomioon lievennystä. Nainen ajoi viime vuonna
24. Tällä varmistetaan se, että asiat hoidetaan
myös jatkossa kuten pitääkin.
??Mielestäni esimerkiksi
seutukunnan yritykset eivät
voi koskaan saada liikaa tietoa, mutta tiedotteiden pitää
olla kattavia ja kiinnostavia.
Olemme täällä yrityksiä varten ja heidän pitää tietää, mitä meillä on tarjolla. Hovissa on
varapatruunat.
Hän perustelee ehdotustaan rajahyödyllä.
??Jossakin vaiheessa ei
enää seuraavaa kiveä kannata kääntää.
Nissinen keventäisi oikeusjärjestelmää myös tunnistus-kannustimilla. RAAHEN SEUTU Perjantaina 1. Näin selviä
tapauksia ei tarvitsisi enää
penkoa.
Hänen työkalupakissaan
ovat myös hallinnollisten
seuraamusten käytön ja kirjallisten menettelyjen lisääminen sekä hovin valittamisen vaikeuttaminen.. Sen resursseja voisi keskittää vakavampaan rikollisuuteen, hän
perustelee.
Syyttäjälaitos voisi osallistua myös muilta osin oikeus-
ministeriön hallinnonalan
kymmenien miljoonien eurojen säästötalkoisiin. Liikenne ohjattiin kulkemaan Ruukin ja
Pyhäjoen kautta. Alueella
vallitsi luminen talvinen ajokeli.
Alkoholilla ei ollut osuutta
kolarissa.
Poliisi tutkii tapahtumaa
liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Leena Harju ei ole tottunut olemaan tällä puolella kameraa.
Ehdotus: Rattijuopot
pois syyttäjältä
Vesa-Pekka Hiltunen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Valtakunnansyyttäjä Matti
Nissinen tehostaisi syyttäjäporrasta karsimalla sen tehtäviä. Hän oli joutunut väistämään vastaan tullutta rekkaan tien reunaan, jolloin hänen kuljettamansa rekan ve-
toauton eturengas oli haukannut lumeen ja lähtenyt
kyntämään piennarta pitkin.
Hän oli saanut vetoauton
takaisin tielle, mutta rekan
perässä ollut perävaunu oli
kaatunut ojaan kyljelleen.
Kaatunut perävaunu oli
työntänyt vetoauton tielle, joka oli syöksynyt vastaantulevien ajokaistalle.
Samanaikaisesti Raahen
suunnasta oli tullut henkilöauto, johon rekka oli törmännyt pahki.
Henkilöauto suistui törmäyksen johdosta ulos tieltä
Viime vuoden maaliskuussa aloitettu ja loppuraporttia
vaille valmis hanke selvitti
edellä mainitut puutteet ja
teki niihin tarvittavat korjausliikkeet.
Aiemmin esimerkiksi Raahen seudun yrityspalveluista
ovat tietoa välittäneet eri projekteista vastaavat, ja muut
seutukunnan yrityskentällä
ja kunnissa operoivat henkilöt. maaliskuuta 3,14 promillen humalassa Pattijoella.
Naisen ajokielto päättyy
maaliskuun lopulla.
Sulatosta
oikaisuja
Torstain Raahen Seudussa
olleeseen juttuun oli lipsahtanut virheitä
Kuvia voi jokainen
käyttää haluamallaan tavalla
tai ihailla seudusta kertovana
kuvagalleriana.
5
Lähidemokratiaa
kehittämään
Aluelautakunta: Puheenjohtaja Marjo
Törmikoski toivoo yhteydenottoja.
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Aluelautakunnan tuore puheenjohtaja Marjo Törmikoski (kesk) myöntää vastuun
painavan, sillä lautakunnalle
on edistettävänä isoja asioita.
Vähäisin niistä ei ole kuntaliitoksen mukanaan tuoma 3,2
miljoonan euron kehittämisraha.
??Asialistalla on kyllä
muutakin kuin porkkanarahat, muistuttaa Törmikoski,
mutta myöntää porkkanarahojen puhuttavan.
Puheenjohtajana hän toivoo saavansa vihantilaiset
osallistumaan päätöksentekoon. Asiaa tutkitaan liikennerikkomuksena.
Torstaina sattui myös pahoinpitely yksityisasunnossa, kun raahelaismiehen
asuntoon vierailemaan tullut
mies löi asunnon omistajaa
nyrkillä ilman mitään syytä
useita kertoja kasvoihin.
Asunnon omistaja sai lyönneistä vertavuotavan haavan
otsaansa.
Poliisi otti pahoinpidellystä epäillyn miehen kiinni.
Miehet tunsivat hyvin toisensa ja molemmat olivat
vahvassa humalassa. Tuntumaa, että asioihin voi vaikuttaa. Törmikoski us-
Toinen yritys
rehtorihaussa
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Raahen musiikkiopisto rehtorin etsintä tuotti toisella
hakukierroksella 15 hakemusta.
Ensimmäinen haku veti
vesiperän, sillä molemmat
valitut niin varsinainen valittu kuin varalle valittu henkilö
ilmoittivat, etteivät ota musiikkiopiston rehtorin paikkaa vastaan.
Virkaa määräaikaan
31.1.2013 mennessä hakivat:
KM Eliisa Kaurala, Raahe,
musiikkipedagogi Johanna
Kiviharju, Oulu, HtM Matti
Kurikka, Tampere, MuM
Markku Laakso, Mäntyharju,
FT Vesa Liukko, Oulainen,
KM Tarja Leppikangas, Raahe, musiikkipedagogi (ylempi AMK) Katriina Leppänen,
Raahe, DI Markku Mäkitalo,
Kalajoki, KM Jarkko Niiranen, Kempele, MuM Tiina
Nikander, Liminka, MuM
Lauri Nurila, Oulu, FM Jaana
Raivio, Oulu, FM Jyrki Runsten, Oulu, FK Vuokko Räsänen, Rovaniemi, FL Markku
Viitasaari, Seinäjoki.
Vesa Joensuu
Kristiina Tuikkala
Vesa Joensuu
Puheenjohtaja Marjo Törmikoski ennakoi lautakuntansa jalkautuvan ahkerasti kyläkuntiin kuten Lampinsaareen.
FAKTA
??Jäsenet Vihannin kylältä.
??Aluelautakunnan tehtävänä
on muun muassa seurata ja
arvioida yhdistymissopimuksen toteutumista.
??Seurata palveluiden toimivuutta, saatavuutta ja palveluiden laatua.
??Tehdä esityksiä ja aloitteita
infra- ja kehittämishankkeista.
Jakaa yhdistysten avustukset.
??Järjestää erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
Vesa Joensuu
Fakta
??Leena Harju
Projektikoordinaattori, Rekryhankkeessa 1. Pyörää ajanut
nainen kaatui törmäyksen
seurauksena ja selvisi pienin
kolhuin. Järjestää
vihantilaisten tiedotus- ja kuulemistilaisuuksia vähintään
kaksi kertaa vuodessa.
??Määräraha 30?000 euroa/v
koo, että miljoonat saadaan
jaettua ilman riitaa järkevästi
ja tasapuolisesti.
??Olen lähdössä kuuntelemaan kyläläisiä.
Auto
törmäsi
pyöräilijään
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Musiikkiopistossa on satoja oppilaita.
Raahessa sattui torstaiaamuna hieman ennen kello kahdeksaa henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen yhteentörmäys Ollinkalliontien
ja Hitsarinkadun risteyksessä.
Mies ajoi henkilöautollaan
Ollinkalliontietä City Marketin suunnalta ja kääntyi kulkusuunnassaan vasemmalle
Hitsarinkadulle.
Autoilija ei huomannut
Hän itse pitää erinomaisina esityksinä liikuntaa ja sitä
kautta terveyttä edistäviä
hankkeita, kuten pelikenttiä
ja jääkiekkokaukaloita.
Omaan kyläänsä Lumimetsään hän toivoo lapsuutensa
jääkiekkokaukalon paluuta.
Myös kylätalojen korjaushankkeiden Törmikoski tietää olevan tärkeitä kyläläisten yhteistoiminnan kannalta.
Aluelautakunnan kokoonpanoa Törmikoski kehuu ja
uskoo joukolla saatavan tuloksia.
Raahen kaupunginvaltuusto valitsi aluelautakuntaan myös Jouko Vasankarin
(vas), Reijo Kauralan (kesk)
Kari Laurilan (sd), Urpo Viitalan (ps), kylien edustajana
Merja Honkakosken, yhdistyksistä Timo Rankisen ja Eija Aunolan sekä yrittäjien
edustajana Vuokko Siuruan.
samanaikaisesti vastaan tullutta pyöräilijää, vaan törmäsi pyörään. Tämä tarkoittaa sitä, että Harju huolehtii yrityspalveluiden nettisivujen sisällöntuotannosta ja päivityksestä.
Lisäksi hän hoitaa edelleen kehittämiskeskuksen
lehdistöyhteistyön tiedotteineen ja tiedotustilaisuuksineen. Toki joku
yrittäjä voi olla sitä mieltä, että yksikin tiedote on liikaa,
mutta toiset haluavat tietää
kaiken mahdollisen.
Tänään uusissa työtehtävissä Rekry-hankkeen projektikoordinaattorina aloittava Harju huolehtii siis lisäksi,
että Loisto-hankkeella jämäköitynyt seutukunnan viestintä pysyy sellaisena myös
jatkossa. Tärkeänä Törmikoski
pitää sitä, että ihmiset uskaltavat ottaa yhteyttä ja tuoda
ajatuksiaan esille.
??Kyllä tämä on vihantilaisten kylien ja ihmisten vaikuttamiskanava.
Puheenjohtaja uskoo, että
lautakunnalla on merkitystä.
Hän ei allekirjoita tutkija Kari Leinamon väitettä, että
aluelautakunnat olisivat liitoskunnissa eräänlaisia sururyhmiä, joissa työstetään itsenäisestä kunnasta luopumisen tuskaa.
Törmikoski toivoo, että
aluelautakunta saa jatkoa
vielä seuraavallakin valtuustokaudella. Hänen mielestään aluelautakunnat pitäisi
saada kaupungin muihinkin
kyliin.
Kyläkunnilla on jo mietitty
alustavasti kehittämisrahojen käyttöä. Jos
Leena Harju saisi olla päivän
ajan diktaattori, hän avaisi raahelaisten silmät näkemään,
miten hieno kotikaupunki heillä on.
le pitää osata kertoa konkreettisesti miten meidän palvelumme vaikuttavat heidän
liiketoimintaansa. Perjantaina 1. Ajatuksena
on muun muassa jalkautua
kyläkuntiin pitämään kokouksia. helmikuuta alkaen.
??Loisto-hankkeen projektipäällikkönä 1.3.?31.12 2012.
??Asuu Raahessa.
??Perheessä kolme lasta.
??On paluumuuttaja ja Raahefani, jolle meri on tärkeä. Poliisi
tutkii asiaa pahoinpitelynä.. Uutena palveluna seutukuntaan tulee Harjun ylläpitämä kuvapankki, joka tarjoaa kaikille käyttäjille ilmaista ja tekijänoikeuksista
vapaata materiaalia.
??Lähiviikkojen aikana
avautuva kuvapankki on tärkeä uudistus ja se tulee täydentämään kuntien omia
verkkosivuja. Pankkiin tulee
kuvia kunnista, alueen yrityksistä, ympäristöstä ja ihan
kaikesta
Löytyykö ratkaisu
Vihannin mallista vai onko se
joku muu, sitä emme vielä
tiedä.
Lautakunnan työskentelyilmapiiriä Niilo Ojala luonnehtii kaikesta huolimatta
hyväksi.
??Vaikka vaikeitten asioitten kanssa painitaankin,
henki on ollut rakentava, Ojala kiittelee.
Oman haasteensa tienpidolle antaa vanhusväestö,
lautakunnan puheenjohtaja
muistuttaa.
??Meillä on paljon ikäihmisiä, jotka asuvat omissa kodeissaan. Puhelin
voi saada kosteusvaurion,
vaikka se ei joutuisi veteen.
Hikoilukin kostuttaa taskussa olevaa puhelinta. Osanotto oli runsas.
??Helmikuun 20. Puheenjohtaja Niilo Ojala
myöntää, että haastavan paikan edessä ollaan.
??Siitä lähdetään, että
myönnettyjen määrärahojen
pitää riittää. Muutamia harminpurkauksia kuultiin, mutta
lokaa ei heitelty. Langattoman korvanapin käyttö vähentää putoamisriskiä, kun
laitteen voi pitää taskussa
puhelujen ajan.
5
Luo vahva salasana.
Numerokoodit ovat
ensimmäinen askel
älypuhelimen sisällön suojaamiseen. Monet niistä ovat
hyvinkin syrjäisissä paikoissa. Ennen kalvon ostamista täytyy huolellisesti
tarkistaa oman puhelimen
malli. helmikuuta.
kanen kertoo.
??Tässä työssä turvaudutaan ulkopuolisen ja samalla
puolueettoman asiantuntijan
apuun. Sen pitää riittää sekä
Raahen että Vihannin alueille.
Jos euroja ei heru lisää, luvassa on huonompia aikoja
etenkin Raahen suunnalla.
Tämän talven lumet ja muu
kunnossapito hoidetaan vielä
vanhan mallin mukaan, eli
auraukset saadaan Raahen
puolella ilmaiseksi, Vihannissa ne maksetaan omasta
kukkarosta.
Vihannin puolella on asutuksen piirissä olevia yksityisteitä lähes 100 kilometriä,
Raahen puolella noin 130 kilometriä.
Selvitystyön alkajaisiksi
joka ikinen tienpätkä ja -kilometri käydään läpi ja tehdään
yksikkölaskelmat, Paula Pih-
Fakta
??Lähidemokratia-hanke, Raahen kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan Liitto ja Yhteisöhautomohanke järjestivät yleisötilaisuuden yksityisteiden kunnossapidosta keskiviikkona Raahessa. Yhteiset pelisäännöt on löydettävä. Pitää
olla myös tasapuolinen, ja siinä sitä miettimisen aihetta
piisaakin. RAAHEN SEUTU Perjantaina 1. Jos lautakunta päätyy esittämään lisämäärärahaa, siitä päättää sitten valtuusto.
Yksityisteiden kunnossapidosta järjestetty yleisötilaisuus sai väen liikkeelle keskiviikkona Raahessa. Suojakalvo estää näytön
naarmuuntumista ja
pitää lian loitolla. Ja se syyllinen on tiekunta.
Avainasemassa uusien pelisääntöjen löytämiseksi on
tekninen lautakunta. Uusien pelisääntöjen
pitää olla valmiit ensi syksynä, toimistoinsinööri Paula
Pihkanen Raahen kaupungilta korostaa.
Talousarviossa on varattuna yksityisteiden kunnossapitoon tälle vuodelle 97?000
euroa. Tiet pitää pystyä pitämään sellaisessa kunnossa,
ettei kotona asuminen vaarannu ainakaan kulkuyhteyksien takia.
SUOJAA
Älypuhelin
kannattaa
suojata sekä
sisäisesti että
ulkoisesti.
Älypuhelin on taskussa kulkeva tietokone, joka vaatii monenlaista suojaa. Suojakotelot ja -kuoret
pehmentävät iskuja,
joita puhelin saa pudotessa.
Laitteen pudottaminen on
tyypillisimpiä tapoja rikkoa
älypuhelin, joten iskuja vastaan on järkevä suojautua
etukäteen. Puhelin
kannattaa pitää poissa rintataskusta ja takataskusta, ettei
se putoa kyyristyttäessä tai
väänny istuutuessa. Yrjänäntie
Pattijoella on hyvä esimerkki.
??Kun tuli puhetta puomin
laittamisesta tielle, seurauksena oli ampumisuhkaus, tiehoitokunnan puheenjohtaja
Reijo Härönoja totesi.
Talvikalastajien suosima
kulkuyhteys merelle on yksityistie, jonka ylläpidosta vas-
taa joukko Yrjänän alueen kesämökkiläisiä.
??Mökkiläiset maksavat
kunnossapidon ja pilkkimiehet ajavat joka kevät tien nurin, Härönoja tiivisti tilanteen.
Yksityisteiden kunnossapitoon liittyy myös isot vastuukysymykset, tieisännöitsijä Leena Alakangas muistutti.
??Jos joku saa sydärin siellä tien loppupäässä eikä ambulanssi pääsekään paikalle,
syyllisen etsiminen alkaa heti. oli lähinnä lakoninen
sävy.
Yksi heitto lisämäärärahojen myöntämiseksi ehdittiin
jo antaa. Puhelin on liukas.
Silikonisuojalla varustettu
laite pysyy hyvin kädessä.
2
Pidä kuivana. Naarmut
heikentävät kosketusnäytön
toimintaa. Myös
laitteen unohtaminen yöksi
kylmään autoon saattaa aiheuttaa kosteusvaurion.
3
Asenna kalvo. Jos laitteeseen asentaa
väärälle puhelimelle tarkoitetun kalvon, näyttö ei välttämättä toimi oikein.
4
Käsittele varovasti.
Varovaisuus on paras
keino ehkäistä kalliiksi tulevia vaurioita. Moni
hämmästeli tilaisuuden tun-
Raahen teknisen lautakunnan puheenjohtaja Niilo Ojala myöntää, että edessä on työntäyteinen
kevättalvi.
nelmaa: kiukku ja suunsoitto
oli jätetty jonnekin matkan
varrelle. helmikuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Niukkuutta
on pakko
ryhtyä
jakamaan
Tuulikki Nousiainen
A
Siitä lähdetään,
että
myönnettyjen
määrärahojen
pitää riittää.?
Niilo Ojala
Yksityistiet: Asiantuntija
mitoittaa tiet, tiekunnat
herätellään toimimaan
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Iso urakka on edessä sekä
virkamiehillä että teknisellä
lautakunnalla, jotta puntit
saadaan tasan Vihannin ja
Raahen yksityisteiden hoidossa. Uusi kaupunginvaltuutettu Urpo Viitala Vihannista ilmoitti tulevista aikeistaan:
??Olen perussuomalainen
ja tulen tekemään lisämäärärahasta aloitteen.
??Samaa ovat esittäneet
virkamiehet jo talousarvion
valmistelun yhteydessä,
mutta ei mennyt läpi, Paula
Pihkanen myötäili.
Kentällä yksityisteihin
saattaa liittyä tunnelatausta
hyvinkin paljon. Suojaus on tärkeää, koska väärissä käsissä puhelimen avulla voi esimerkiksi ostaa omistajan laskuun.
Älypuhelimissa on yleensä
kolme tapaa käytön hallintaan: kuviokoodi, numerokoodi tai salasana.. Kysymyksessä Pitäisikö nousta kapinaan. Työn pitää edetä niin,
että tekninen lautakunta saa
käsittelyynsä toimintamallit
kevään aikana. päivänä on
vuorossa syventävä hallintokoulutus tiekuntien aktiiveille.
Kolmas tilaisuus keskittyy
tienhoidon yhteistyö- ja tukimahdollisuuksiin.
??Tietoutta on luvassa myös
Yksityistiepäivillä Ylivieskassa
12. Vesitiivis pussi pitää puhelimen kuivana, joten se
on kätevä esimerkiksi kalastuksen harrastajille. Juttua varten on haastateltu Digiman
Oy:n toimitusjohtajaa Janne
Niemeä ja Suomen Mobiiliasiantuntijat -yritysyhteisön toiminnanjohtajaa Marcus Söderblomia.
Teksti: Aino Heikkonen
Kuvat: Mika Kanerva
1
Sujauta koteloon
Laskuista on riittänyt vastattavaa.
Energiapalveluneuvoja
muistuttaa, että sähkönkulutuksen etäluvulla lähdettiin
tavoittelemaan sähkönkulutukseen säästöjä.
??Mietittäisiin, onko kaikki
kulutus tarpeen.
Sähkönkulutuksensa päi-
t
eivä
L
t
i
aat
l
ät Vih
t Sa
a
l
t Hedelm
ia
r
a
e
t
A
K
t
o
at lat Leivät Juust
ihK
L
a
t
a
ih
L
vittäiseksi seuraamiseksi Meriläinen kehottaa hakeutumaan Pohjoista Voimaa nettisivustolle ja siellä kirjautumaan edelleen energiatilille,
josta voi selvittää oman käyttöpaikkansa kulutuksen.
Etäluvusta on valtakun-
nallisestikin tullut niin paljon
palautetta, että Jarmo Meriläisen mukaan näyttää todennäköiseltä, että kuluttajille tarjotaan tulevaisuudessa
vaihtoehtoa maksaa sähkölaskunsa entiseen tapaan tasaerin.
Etäluvun on väitetty vaikuttavan joissain tapauksissa
sähkökojeisiin ja elektroniikkaan.
Jarmo Meriläisen mukaan
Oulun Energian alueella ei
ole tiedossa tapauksia, joissa
olisi ollut häiriöitä.
t
ät J uu s t o
iv
e
L
t
la
a
K
a n n e ks e t
Parhaat tarjoukset K-citymarketista
ERÄ!
Tuore
SIIKA
(kasvatettu, Taivalkoski)
7
90
HINNAT VOIMASSA PE?SU 1.-3.2.2013, ELLEI TOISIN MAINITA
www.k-citymarket.fi
-25%
-28%
4
99
rs
Atria Perinteinen
KARJALANPAISTI
700 g
7,13 /kg
Hinta ilman K-Plussa-korttia 6,49 /rs
(9,27 /kg)
9
9
95
kg
Kariniemen Kananpojan
MINUUTTIPIHVIT ja
marinoidut SISÄFILEET
n. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Etäluku hämmentää kuluttajaa
Vappu Kallio
Sähkö: Reaaliaikainen
lasku herättää kysymyksiä
ron lasku vaihtui joulukuussa
yli 750 euron laskuksi.
Meriläinen muistuttaa, että sähkölämmitteisissä taloissa 70 prosenttia sähkölaskusta aiheutuu lämmityksestä, joka keskittyy talvikaudelle. Meriläinen toteaa, että
uudemmissa kaukolämmössä olevissa kerros- tai rivitaloissa on usein märkätiloissa
sähköinen lattialämmitys.
Niin ikään huoneistoissa on
huoneistokohtainen ilmanvaihtojärjestelmä, jonka jälkilämmitysvastus ollessaan
päällä vie runsaasti sähköä.
Kerrostalossa kulutus voi olla
kesällä sadan kilowattitunnin luokkaa, mutta talvella
viisin- jopa kuusinkertaistua.
Oulun Energian energiapalveluneuvoja Jarmo Meriläinen toteaa, että varsinkin
sähkölämmitteisissä omakotitaloissa on koettu ikäviä yllätyksiä.
Pahimpana esimerkkinä
hän mainitsee oululaisen rintamamiestalon, jossa kesän
muutaman kymmenen eu-
Sähkömittareista noin 80 prosenttia on Raahen Energian alueella jo etälukuisia. ALV 24%).
Syö arkenakin
monipuolisesti helpot vinkit
K-RuokaPirkassa.
250
2
JÄÄTELÖKAKUT
650 ml
PullaPirtti
RUNEBERGINTORTTU
2 kpl /200g
-49%
KAHVI
500 g
4,00 /kg
Hinta ilman K-Plussa-korttia 13,95 /kg
-36%
149
2
raj.
1 erä /tal.
www.k-citymarket.fi
-23%
kg
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus. 700-1000 g
95
kg
KCM PAISTIJAUHELIHA
kg
TOMAATTI
tai Kent
MANGO
Espanja,
Peru
299
kg
pkt
4.
Costa Rica
pkt
Viennetta
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. 1,40 /kpl
(9,33 /kg)
SUKLAAKEKSIT
ANANASVIIPALE, -PALA ja
-MURSKA 220-227/137-147 g 140 g
195
kpl
Uunilämmin
KAURALEIPÄ 300 g
6,50 /kg
Tervetuloa maistamaan!
RAAHE
puh. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Etäluettavuuteen siirryttäessä laskutuskin on reaaliaikaistunut.
??Pankaa kesällä alhaisen
kulutuksen aikana energiansäästötilille, niin joulukuussa
on mistä maksaa.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Satojen eurojen heitot kuukausittaisissa sähkölaskuissa
ovat saaneet Oulun Energian
laskutuksen puhelimet soimaan. Siirtyminen sähkönkulutuksen kaukoluentaan ja
reaaliaikaiseen laskutukseen
aiemmasta tasaerälaskutuksesta hämmentää osaa kuluttajista.
Raahen Energian alueella
on noin 7?800 käyttöpaikkaa,
joista jo noin 7?000 on etäluettavia. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Laki edellyttää, että
kaikki käyttöpaikat ovat etäluettavia vuoden loppuun
mennessä.
Sähkölaskuyllätyksiltä ei
ole säästytty kerrostaloissakaan. 010 538 4600
MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18
Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin sekä kiinteän ja mobiiliverkon liittymästä 8,35 snt/puh+12,09 snt/min (sis. 0,79 /prk
(5,37-5,77 /kg)
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. Perjantaina 1. 2,47 /pkt
(3,80 /kg)
1,92 /l
4
prk
2.
-40%
3
kpl
3.
Del Monte
Filipinos
14,95 /kg
3,40-3,65 /kg
7,15 /kg
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. 2,69 /pkt
(5,38 /kg)
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks
Kädenmurtumiakin on jo useita.
Saloisten Salaman hiihtotalkooporukkaan kuuluva
Jari Uittoluoto kertoo kuulleensa myös tapauksista ja
pohtii, pitäisikö mäelle tehdä
jotain, tai ainakin panna varoituskyltti.
Hänen mukaansa hiihtäjille sattuu kaatumisia myös laduille heitettyjen roskien takia.
Pentti Rasinkankaan laulut ovat etupäässä hauskoja,
mutta sisältävät myös vakavampaa asiaa muun muassa
erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta.
Vuodesta 1986 ammattimaisesti toiminut Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti esiintyy jatkuvasti 150-200 keikan
vuosivauhdilla päiväkodeissa, kouluissa ja lastenkonserteissa. Myös nousun mäen laelle
hän otti kevyesti.
Ahkera hiihtäjä kehuu
Raahen maastoja ja latuja.
Kalevi Mattila ottaa mäenlaskussa tasapainoisen asennon, polvet koukussa, käsivarret likellä vartaloa ja
Myös kunnossapito saa häneltä kiitoksia.
??Ainahan joku moittija
löytyy. Talkooporukoihin
kaivataan nuorta verta. kello 18
haurunhörähdyksiä on luvassa, kun Pentti Rasinkangas,
Pekka Nättinen, Petteri Pitkänen ja Sami Varvikko nousevat lavalle.. Täällä ei vielä onneksi ole niin paha tilanne kuin
pohjoisessa. Musiikki on tuttua esimerkiksi
Pikku kakkosen katsojille.
Ransinkankaan tunnetuimpia lauluja ovat muun
muassa Meidän uusi vauva,
Mamma Miau, Saamme voimaa auringosta ja Pupulaarimusiikkia.
Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti
Raahesalissa tiistaina 5.2. helmikuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
Mutka ja
mäki,
vaarassa väki
Hiihto: Raahen hiihtomajan mäessä on
tänä talvena muutama laskija telonut
itsensä. Hiihto
on erittäin monipuolinen liikuntamuoto.
Ohilyönti naurattaa ja
antaa mietittävää
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almemedia.fi
Raahen musiikkiviikot tuo
estradille tutun muusikon
bändeineen. Älä pane painoa
liikaa kantapäille.
??Mutkassa pidä painoa molemmilla suksilla ja kallista
ylävartaloa hieman sisäkaarteen puolelle, jotta horjahdusvaara pienenee.
??Taas tänä talvena on
hiihtämisen suosio kasvanut.
Uusia naamoja on näkynyt
ladulla. Pentti Rasinkangas ja Ohilynti-orkesteri
soittavat konsertissaan 5.
helmikuuta parhaita paloja
26-vuotisen uransa varrelta.
Vuonna 1995 Lastenkulttuurin Valtionpalkinnon saanut jyväskyläläinen Pentti
Rasinkangas tekee omaa uutta lastenmusiikkia tai oikeastaan koko perheen musiikkia, sillä sävellykset, sanoi-
tukset, sovitukset ja esittäminen pyritään tekemään monitasoisiksi, niistä pitäisi löytyä jotain kaiken ikäisille. Täällä on hyvä hiihtää,
kehuu Kalevi Mattila.
Isla Peura
kanut painaa eikä selkä kumartua. Se
on Uittoluodon mukaan jo
suoranaista ilkeyttä hiihtäjiä
kohtaan.
Latuetiketin mukaan vaarallisessa mäessä saa pysähtyä. Orkesterin ikä ei ole al-
FAKTA
??Rento asento, polvet joustavat, käsivarret ovat koukussa
lähellä vartaloa ja ylävartalo
nojaa eteenpäin. Siellä latujen
varsilla on jo vaikka mitä, hän
harmittelee.
Jokelanperällä ja Pattijoella oli joku pilannut latuja ajelemalla niitä mönkijällä. RAAHEN SEUTU Perjantaina 1. Uittoluoto ei pidä sitä kovinkaan vaarallisena.
??Mutta jos on hyvät olosuhteet ja mäki jäinen, se on
todella liukas ja vauhti entistä lujempi, hän varoittaa kevättalven keleistä.
??Oma hiihtotaito kannattaa tiedostaa ja kiertää mäki,
vastuuhan on hiihtäjällä, hän
muistuttaa.
Kyltin lisääminen ei kuitenkaan ole hänen mielestään huono ajatus. Ihan hiljattain joku oli
kaatunut pahasti kasitien alituskohdassa, kun ladulla oli
ollut paperinenäliina.
??Siihen kun suksi tökkää
se on varmasti menoa, hän
sanoo,
Uittoluoto painottaakin,
että ladulle ei saisi heitellä
niinkään harmittomalta tuntuvia roskia kuin valkoisia
paperinenäliinoja, koska niitä ei millään hangesta erota.
??Mieluummin sitten vaikka punaisia, jos on pakko
heittää. Yhtyeeltä ilmestyi
uusi levy syksyllä 2001. Mäki vaatii malttia.
Raili Viirret
Raili.Viirret@almamedia.fi
Raahen hiihtomajan kupeeseen tehty mäki on monelle
mieluisa, mutta johtuneeko
hiihtoharrastuksen lisääntymisestä vai mistä, on mäessä
viime viikkoina sattunut
ulosajoja. Takaa tuleva nopeampi
hiihtäjä väistää aina.
Hiihtomajan mäki kaartaa
vasemmalle. Sauvat suunnataan taakse ja paino pidetään molemmilla suksilla.
??Mitä matalammalla olet, sitä pienempi ilmanvastus ja kovempi vauhti.
??Auraus: Hiljennä vauhtia
puskemalla suksen sisäkantteja maahan. Raahen ladut ovat hyvässä kunnossa. Mäen profiilia ei voi tälle talvelle enää
muuttaa.
??Ei ole tarkoitus, että ihmiset telovat ladulla itseään.
Tavoitteenahan on kuntoilla
ja pitää terveyttä yllä. Keski-ikä alkaa olla 60-70 vuotta.
Minä olen nuorin ja 46-vuotias, se kertoo jotain, Uittoluoto kertoo.
Hiihtomajan mäenlasku sujui Kalevi Mattilalta helposti. Minä lähden hiihtämään sitten, kun tiedän, että
latu on ehditty aukaista, hän
sanoo.
Mattila kertoo hiihtävänsä
liki joka päivä 10-15 kilometriä, ja tälle talvelle kilometrejä on kertynyt jo nelisensataa.
Pakkasrajana hän pitää -15
astetta.
?Paraatinmäeltä hiihdän
ensin umpisia ladulle, olen
merkannut ladun itse.
Vesa Joensuu
Keli oli luistava ja
Siimes ei
nosta
vuokraa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Pattijoen vanhustenkotiyhdistys Siimeksen johtokunta
päätti, että yhdistyksen
omistamissa asunnoissa ei
koroteta vuokria kuluvan
vuoden aikana. Juusola joutuu pitämään sitä paketissa vielä ainakin kolme viikkoa.
Hän ei syyttele onnetto-
Niilo Ojalan jatkamaan edelleen, ja uutena jäsenenä
joukkoon valittiin Reijo Härönoja kahdeksi vuodeksi.
Kuluvan vuoden loppuun
johtokunnassa jatkavat puheenjohtaja Eero Siniluoto
ja jäsenet Aila Mäkisalo,
Kaarina Kinnunen ja Risto
Kauppila. Perjantaina 1. 1 kg
Atria
Gotler siivumakkarat
225?300 g (8,84?6,63/kg)
2,99
15,90/kg
1,99
Valio
Edam-juusto
täyteläinen
350 g (6,14/kg)
Antell
Runebergintortut 2 kpl
170 g (23,47/kg)
Vaasan
Muhku sämpylät
400 g (4,13/kg)
2,15
3,99
1,65
PALVELUSTA:
Apetit
Valkosipulikermaperunat
pakaste, 750 g (3,27/kg)
2,45
Rainbow
Kahvi
500 g (4,58/kg)
2,29
Polttoöljymyynti
044 7885 867
044 7885 868
Myrskylän
kylmäsavulohiviipaleet
24,90/kg
Prisma Raahe
ma?pe 7?21, la 7?18, su 12?18
Palokunnankatu 37, Puh. Syyskokous hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle
2013.
Yhdistyksen isännöinnin
hoitaa Raahen Isännöintityö
Oy ja kiinteistönhoidosta
vastaa Raahen Talonhoito
Oy.
Yhdistyksellä ei ole enää
omaa palkattua henkilökuntaa. Pyhäjoen kunnalla on
testamenttirahasto, jonka
pääoma on kertynyt Reijo
Nikulan testamentista. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
Vesa Joensuu
ALEALEALEALEALE
SPORT-OSASTOLLA PALJON LISÄÄ TALVEN ULKOILUVAATTEITA JOPA ?50%,
TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ!
HELPPOA JA HYVÄÄ
7
99
Atria
Porsaan
ulkofilepala
/kg
n. Rahaston pääoma oli vuoden
alussa reilut 133?000 euroa.
Korkotuottoja siitä kertyi
noin 720 euroa.
Kunnanhallitus myönsi
avustuksen kylätoimikunnan
puheenjohtaja Jaakko Jukkolan aloitteesta.
Rainbow
Broilerin fileesuikale
300 g (9,97/kg)
Atria
Naudan takuumurea
sisäpaisti
n. lk
1,99/kg
Espanja
Rainbow
Jäävuorisalaatti
pakattu, 1. lk
1,59/kg
RATKAISEVAN EDULLINEN
prisma.fi
ja rennosti kohti kaarretta.
Solisluu murtui uloslaskussa
Raili Viirret
Raili.Viirret@almamedia.fi
Liki koko työuransa muiden
työturvallisuudesta Rautaruukilla huolehtinut Joni
Juusola lenkkeilee nyt käsi
paketissa.
Syynä on paha kaatuminen Raahen hiihtomajan mäessä.
Juusola kertoo tulleensa
mäkeä alas viikko sitten maanantaina. Yhdistys on
rakentanut kahdeksassa eri
vaiheessa yhteensä 108 rivitaloasuntoa palvelukeskus
Kotirannan läheisyyteen.
Johtokuntaan Siimeksen
syyskokous valitsi erovuorossa olleet Matti Penttilän ja
hän aurasi vauhtia hiljemmaksi vasemmalla suksella.
Kaarteessa oikeakin suksi
karkasi uralta, ja Juusola lensi kuperkeikkaa.
Karmea kipu olkapäässä
kertoi, että jotain ikävää sattui.
Vasemmasta olkapäästä
oli murtunut solisluu. 1,5 kg
Egypti
Appelsiini Navel
1 lk.
0,89/kg
Suomi
Punakeltainen omena
1. (08) 2116 200. Ikäihmisten tukipalvelut
tuottaa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä.
muudesta muita kuin itseään, mutta haluaa varottaa
mäestä.
Hän ei ole nimittäin ainoa
mäessä itsensä telonut.
??Se ei ole tarkoitettu tällaisille kömminkäisille, hän
naurahtaa.
??Aloittelijoita olisi hyvä
opettaa, miten sitä mäkeä
tullaan turvallisesti alas, tai
sitten se kannattaa kiertää,
Joni Juusola ohjeistaa muita
hiihtäjiä.
Virkistysrahaa
kyläläisille
Liminkakylän kylätoimikunta saa Reijo Nikulan testamenttirahastosta 2?000 euroa
kyläläisten virkistäytymiseen
Se lisäisi järjestöjen välistä yhteistyötä.
@
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE
TULEVAT AINEISTOT
OSOITTEESEEN
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi. Toimistoa pitäneet
Seija ja Heikki Tähjänjoki
katsovat, että taloon mahtuisi muitakin järjestöjä. ?Taivasten valtakunta on
verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. Päivittäin puurolla käy parikymmentä ihmistä.
Yksi Psyyken säännöllisistä toimintamuodoista on aamupuuro, jonka järjestö saa laitettua Rayn
antamalla avustuksella. Jeesuksen aikainen
kertomus puhuu kahdenlaisista kutsutuista, joita kutsutaan edessäpäin olevaan hääjuhlaan.
Niin kuin oli Jeesuksen aikana, niin on tänäkin päivänä, toisilla on kiire mennä
pelloille tai kaupoille ottamatta vastaan hääkutsua.
Matt:22:8-10: ?Sitten hän
sanoi palvelijoillensa: Häät
ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia.
Menkää siis teitten risteyksiin ja kutsukaan häihin keitä
tapaatte.. On hyvä päästä keskelle
oikeaa arkea ja elämää, kiittelee Luovin Limingan yksikön
johtaja Tuomo Valkama.
Omanlaistaan koulutusta
järjestää myös Psyyken Selvin mielin -projekti. Minutkin tämä kutsu saavutti, olin vähän yli kolmekymppinen tavallinen suomalainen mies. Projektivastaava Sanna Roukala
kertoo projektissa olleen 30
henkilöä mukana. Ja
hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita,
mutta nämä eivät tahtoneet
tulla.?
HARTAUS
Kun järjestimme puolitoista vuotta sitten omalle nuorimmalle tytölle häitä, osa otti kutsusta vaarin ja tuli häihin, toiset eivät syystä taikka
toisesta ottaneet kutsua vastaan. Raahen Psyyken tuvassa on kehässä iloisen punaiset nojatuolit, hauska lokerikkohyllykkö ja mieltä
nostattava biljardipöytä. Kerron etsiville, että Jeesus on maksanut
sinunkin synneistäsi täyden
hinnan. RAAHEN SEUTU Perjantaina 1. Palvelijoiden tehdessä työtä, häähuone täyttyi
pöytävieraista.
Tämä kutsu tuodaan meille jokaiselle täällä maan päällä. Yksinäinen ihminen voi tulla
halutessaan hakemaan täältä
vertaistukea, Lukinmaa sanoo.
??Toiset menevät kapakkaan, ja toiset tulevat tänne,
kuvaa järjestön neuvoantavaksi jäseneksi itseään kutsuva Veijo Tabell.
Yksi Psyyken säännöllisistä toimintamuodoista on aamupuuro, jonka järjestö saa
laitettua Rayn antamalla
avustuksella. Jos joku
vapaaehtoistyöntekijä kävisi
kerran viikossa laittaisi puuron, siitä olisi paljon apua.
Kaikki toimijat ottavat vastaan kävijöitä, joskin Omaiset
ja läheiset -liiton aluevastaava Sari Havela tunnustaa
olevansa harvemmin paikalla. Vuodessa
sillä on 10?000 osallistumista.
??Psyyken toiminta on so-
daan kohdalleen. Tällä tavoin
torjutaan syrjäytymistä ja väliinputoamista.
FAKTA
??Sovionkatu 4?6:ssa työvoimatoimiston entisissä tiloissa
toimivat Raahen Psyyke, Selvin Mielin -projekti, Omaiset ja
läheiset -liitto, Monivertaistuki,
Ammattiopisto Luovi, Majakka
sekä ODL:n mielenterveyskuntoutuksen työhön valmennus.
??Terveysalan järjestöistä
Raahen Hengitysyhdistyksellä
on tiistaisin kello 13?16 toimisto avoinna Sovionkatu 4?6:ssa.
siaalista kanssakäymistä. Ohi kulki
30?40 -henkinen häävierasseurue railakkaan musiikin
soidessa ja ihmisten iloitessa.
Matteuksen evankeliumissa kerrotaan häätapahtumasta. Lastensuojelun toimijana
näen monenlaisia lapsia ja
olen hyvilläni siitä, että näiden nuorten oppiaineet saa-
Ammattiopisto Luovi aloitti tiloissa toimintansa vuosi
sitten. helmikuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Auttajien
verkosto
keskellä
Raahea
Vesa Joensuu
A
On hyvä päästä
keskelle oikeaa
arkea ja
elämää.?
Tuomo Valkama
Luovin Limingan yksikön johtaja
Tilat: Raahen työvoimatoimiston vanhasta tilasta
löytyy monenlaista apua.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Reilu vuosi sitten Työvoimatoimistolta tyhjentynyt talo
Sovionkatu 4?6:ssa on nykyisin monipuolinen talo, jossa
järjestöt ja yritykset kohtaavat. Omaishoitajien asioita voi
onneksi hoitaa puhelimessakin.
??Esimerkiksi kehitysvammaisten omaiset soittelevat
etuuksista ja palveluista. Järjestän koulutusta sen mukaan, mikä tarve on.
Havelan mukaan yleistyneet kuntaliitokset ovat
muuttaneet kuntien käytäntöjä, mikä aiheuttaa järjestölle töitä.
Monivertaistukitoiminnan
Hääkutsu on voimassa ihan jokaiselle
Hiljattain ollessani vaimoni
kanssa tyttären perheen luona Swazimaassa katsomassa
meidän uutta perheenjäsentämme, Hilla-tyttöä, saimme
seurata vierestä erään nuoren
naisen ja nuoren miehen
häätapahtumaa. Silti moni ei ole vielä
hoksannut, että yhden katon
alta voi saada apua monenlaiseen pulmaan.
??Hyvä, että on saatu ammattiopisto Luovi ja ODL saman katon alle, kiittää Raahen Psyyken toiminnanohjaaja Niina Lukinmaa.
Tilat ovat saaneet uuden
lookin. Ymmärrän, että taivaallisessa häähuoneessa on
vielä tilaa ja Jeesus voi valaista sinunkin matkaajan elämän ja ohjata oikealle tielle.
Jaakko Kallela
Kirjoittaja on Raahen
Vapaaseurakunnan vanhemmiston
puheenjohtaja.
vastaava Mirja Lehtelä
myöntää olevansa erittäin
tyytyväinen siihen, että on
saanut taloon lisää yhteistyökumppaneita.
??Olen hirveän iloinen siitä, että täällä toimii ammattiopisto Luovi, koska se on erityisnuorille aivan ihana paikka. Ei minuakaan kukaan ole pakottanut
eikä ohjannut. En minäkään
pakota ketään. Maaliskuussa alkaa viimeinen kurssi, jossa kolme kertaa viikossa autetaan mielenterveys- ja
päihdeongelmaisia saamaan
arki hallintaan ja parantamaan omaa elämän laatuaan.
Terveysalan järjestöistä
Raahen Hengitysyhdistyksellä on toimisto Sovionkatu
4?6:ssa. Luovilla on nyt Raahessa 18 opiskelijaa, joista
osa on palveluavustajakoulutuksessa ja osa valmistautumassa työhön ja itsenäiseen
elämään.
??Tämä on mahtava paikka. Valoisa lookki on sisutussuunnittelijana toimineen järjestösihteeri Sirkka Mathlinin
käsialaa.
Myös kaikkien toisessa
kerroksessa toimivien järjestöjen ja yritysten yhteinen
aulatila on viihtyisä, jotta
kynnys toimintaan tulemiseen olisi matala.
Talon toimijoista Psyykellä
on eniten kävijöitä. Keskiviikkona Katja Koivumaa leipoi omanapiirakkaa.
Psyyke keittää puuroa osana toimintaansa, mutta apu
ei olisi pahitteeksi
Maksuton tietopaketti
hautausjärjestelyistä
p. senioritanssi
harjoitukset Paradisessa
klo 10. (08) 222 944 iltaisin 040 549 1824
Kukkatilaukset p. Hallituksen kokous
Kreivinajassa klo 15. Tulepa mukaan
mukaville matkoille. Toukokuussa menemme
kylpylälomalle Pärnyyn.
Kiireelliset ilmoittautumiset
Sepolle puh. Toimitsijoita tarvittaisiin avuksi Siikajoella
ajettavaan rallisprinttiin la
23.2. (08) 220 770
92100 Raahe Hautaus (08) 220 660 (24h)
www.havia.fi
LOPPUUN
KÄYTETTY EI
SUINKAAN OLE
HYÖDYTÖN.
ME ANNAMME VANHOILLE
PANNUILLESI UUDEN
ELÄMÄN.
Co
Collegehuppari
C
o
oll
ol
lleg
legehup
eh
e
ehu
hu
h
upp
s-xxl
myös vihreä/harmaa
69
00
kg
0,31/rll
0
31/
31/rl
l
ll
Sovionkatu 10, RAAHE
p. To 7.2.
Tuppikerho Kreivinajassa
klo 14.30. klo 16.00 Ehtoolliskokous.
5,00/kg
3,45/kg
1 ras./talous
* kotimaiset arkut
laajasta valikoimasta
* edulliset kuljetushinnat
Elintarviketarjoukset voimassa 9.2.2013 saakka, ellei toisin mainita.
89
Flora 1kg,
normaalisuolainen
Raahen Urheiluautoilijat
Järjestämme Kiilun moottoriradalla jäsenille yhteisen harjoittelu/ajelupäivän
(säävarauksella) su 10.2.
Mikäli sää ei vielä ennen sitä suosi sprintradan jäädyttämistä kuntoon, varapäivä
on su 17.2. Hyvä
sanoma kokous klo 15
Ma 4.2. Alussa ?kirkkohetki?
Su 3.2. 044 - 3211 933 tai
Ao 200 veteraanit karokeja yhteislauluilta ke 6.2. Järjestämme arpajaiset, ota mukaan pientä
arvottavaa. Lähtö
hiihtomajalta.
ka!
k
a
a
s
3
1
0
2
.
9.2
-p
Tarjous voim. klo
18 Fantin majalla, tarjolla
iloista yhdessäoloa, kahvia,
makkarapaistoa ja arvontaa. 050 - 5436 696
torstaihin 7.2. Tule
viettämään yhdessä yhteistä iltaa. Laadukkaat sidontatyöt ja
monipuolinen tuotevalikoima
. Ellet
ole vielä jäsen, niin nyt voit
liittyä.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Ohitusleikattujen ja
pallolaajennettujen kerho
Kreivinajassa ke 6.2. klo 11.00 - 14.00
Ruokajakelu. 265552. 4.2. pe-la 1.-2.2.
SEURATOIMINTA
SEURAKUNNALLISET
Collegehousut
s-xxl
myös musta
Collegehaalari
Co
C
o
130-160
1
130
30
19
Kaikki Hackman keitto- ja paistoastiat
vähintään -25% 30.1. 0400-382 444
www.raahenkukka.com
2695
2 ras
* Kaavin Kiven muistomerkit
* tunnetusti kauniit kukkalaitteet
* kaiverrukset, kultaustyöt
Rentoon oleiluun!
Appelsiini, Egypti
3,33-4,17kg
1
42
v.
VAPAASEURAKUNTA
Brahenkatu 15
La 2.2. klo 19-20. klo 16.00 Raamattutunti, Risto Wotchke: Genesis, osa 3.
Ti 5.2. Vertaisryhmä klo
18, Rukousilta Kopsassa klo
18
Ti 5.2. Ma ja ti 11 ja 12 päivinä ei kokoontumisia salin
muun käytön takia. Tiistaikerho Kreivinajassa klo 15. Tervetuloa. Ti 5.2. Käsityöpiiri Kreivinajassa klo 14.30. alkaen klo 19. 223 7367, ilt.koti 223 8205, p. Rukousilta klo 18.
Ke 6.2. SAMALLA
SAAT KAMPANJAHINTAAN
UUDET, VÄHINTÄÄN 70%
KIERRÄTYSMATERIAALISTA VALMISTETUT PANNUT.
LÄHIMMÄN
KIERRÄTYSPISTEESI
LÖYDÄT OSOITTEESTA
HACKMAN.FI
(65,90)
Classic teräskattila 3L
2190
poisto
(32,90)
Muumi kasari 1,8L
otteet rosenttien
P
Nyt loput aletu
750
sijaan ta!
hin
HURJIN
halpa
10;
!
IN
;
O
N
IN
H
O
5
T
IS
PO
3490
(48,90)
LOUNAS ma?la* klo 10?15. Lähde
viettämään mukavaa liikunnallista ilta yhdessä ja ota
ystäväsikin mukaan. Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti
ja luottamuksella
. Illan
teemana ruuanlaitto ja puutarha-alan kirjallisuus. klo 10
alkaen Saloisten koululle.
Eläkeliiton Raahen yhdistys Ma. Raahen Helluntailähetys ry:n vuosikokous 17.2.
klo 11.
Päivänsana p.08-221395
Rukousilta klo 18.
än Saat enemm
än!
m
m
e
h
ä
v
t
a
s
mak
Nauta-sika
jauheliha
ja
j
au
uh
hel
el
400g
ERÄ!
Suomalainen kirjolohi
kokonainen
Raahen Sporttiveteraanit
Harjoitushiihto yhteislenkkinä tiistaisin klo 17. Ollinkehä
2J pääty
Pe 8.2. Nuortenilta klo 18
Su 10.2. Tervetuloa.
Siikajoen Maa- ja Kotitalousseura hohtokeilaus ilta Kuntokeidas Vesipekassa pe 8.2. Aiheena
Automatka USA:n länsirannikolla, asiantuntia paikalla.
Ke 6.2. klo 14.30 Kreivinaikaan. Keittolounas 6,50 Kotiruokalounas 8,50-9,50*
Raahe
Pe 1.2.
Tomaattikeitto L, G
Jauhelihapihvit L
Broilerilasagne L
La 2.2.
Mausteinen possukeitto L, G
Smetanalohta kasvispedillä L, G / koko pöytä*
Ma 4.2.
Paprika-juustokeitto L, G
Salami-ananaskastike L, G
Broilerin rintaleikkeet L, G
Ti 5.2.
Lohikeitto L, G
Kaali-possupata L, G
Lihapyörykät L
Ke 6.2.
Kermainen kasvissosekeitto L, G
Maksapihvit L
Broileri-pekonikastike L, G
To 7.2.
Hernekeitto L, G
Meksikonpata L, G
Lohilasagne L
Raahe, palvelemme
9
50
pkt
Ma-pe
p
et.fi
www.HHn/halpahalli
ok.com
www.facebo
8?21
8
21 La 8
8?18
18
Aherramme arkena - lepäämme sunnuntaina!
A. Kaikki laulun ystävät
tervetuloa!
Rautaruukin Naiset Vuosikokous ma 18.2.13 klo 17.30
Kruununmakasiinissä. Häneltä saa tarkempia tietoja
matkasta. klo 10 keilaajat Vesipekassa. Ilmoittautumiset Sadulle p. Rukouspysäkki klo
10
To 7.2. (08) 222 943
kg
ERÄ!
Findus
makkarapyttipannu 500g,
pyttipannu juustolla 400g tai
lihapullapannu 500g
20
00
3 pss
5
00
á 2,59
Libero UP&GO vaipat
30-46kpl 0,21-0,32/kpl
PALVELEMME SINUA
SURUN KOHDATESSA
KIITOS
Kiitos kun teitte
päivästäni juhlan.
Kiitos myös Huruakalle
hyvästä tarjoilusta.
l
l
l
l
l
l
Terveisin, Hilja
Hautakivet ja kaiverrukset
Laaja valikoima arkkuja
Kuljetukset edullisesti
Kauniit ja yksilölliset sidontatyöt
Siunaustilaisuuksien valokuvaus
Kaikki palvelut katutasossa
Hautauspalvelua jo 19 v.
Raahen alueen sää
www.raahenseutu.fi
Kirkkokatu 37 Kukat puh. Pakasteita +
EU-ruokaa: makaroni, säilykeliha ja hapankorput. Raamatun tutkistelua ja rukousta.
Su 10.2. klo
14.30 - 16.30. Tutustumme myös uusiin museotiloihin. Puutyöpiiri Merikadun koululla klo
16. P.s. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
11
JÄRJESTÖTOIMINTA
Annelle p. Myös ohitusleikkausta odottavat.
Tervetuloa.
Siikajoen Maa ja Kotitalousseura järjestää Naisvoimaa - päivän ilta-tilaisuuden Siikajoen lähihirjastossa ti 5.2. Mukaan mahtuu vielä. mennessä.
koonnutaan la 2.2. Varkki-ilta klo 17, Tilaisuus Saaran &Ollintuvalla klo 18.30, os. Jumalanpalvelus
klo 11. Seuraava kahvitilaisuus 19.2.
Teemme päiväretken Keminmaalle 20.3.Tullessa
vierailemme Kemin lumilinnassa. Ehtoollisjumalapalvelus / lounas klo 11. Voit ilmoittautua Mikolle, 040-6722329 / msippala@gmail.com tai raahenua@raahenua.com SMJäärata kisapalaveri seuraavan kerran ma 4.2 klo 18
Leipurinkeitaalla.
HELLUNTAISEURAKUNTA
Raahe - Siikajoki - Pyhäjoki - Vihanti
www.raahehlsrk.com
Su 3.2. sekä Pohjola-ralliin su
3.3. Perjantaina 1. Hallitus on kutsuttu Raahen hallituksen vieraaksi 7.2. klo 18.00 Etsitään ja
löydetään. Raahen, Pattijoen
ja Vihannin hallitusten yhteinen tutustumispalaveri
Kreivinajassa klo 14.30.
Tervetuloa!
Eläkeliiton Pattijoen yhdistys Ma 4.2 klo 10 pelataan Bocciaa Kuuselassa ja
to 7.2. - 28.2.
Kovanaama paistinpannu 26cm
3590
(47,90)
Kovanaama paistokasari 24cm
4940
22
95
95
Tekstiili-
KURKKAA KEITTIÖKAAPPIISI JA TUO VANHAT
PANNUSI JA KATTILASI
KIERTOON. Tervetuloa.
Raahen Puukkoseura Ko-
HINTA
MI!
M
POä
ivät
4
4
0
á 2,99
Munakunta maalaismunat
M10/580g
2 pkt
2
99
00
rasia
á 1,89
Osta 2 SÄKKIÄ wc-paperia
c-p
pap
per
e ia j
ja
a 1 SÄ
SÄKK
SÄKKI
KKI
I ta
talo
talouspaperia!
lous
us
spa
p pe
p ria!
Serla wc-paperi valkoinen 24rll à 7,90
ja talouspaperi 16rll à 7,95
3 säkkiä taan
Yhteishin
Osallistu myymälässämme Serla Saga
keittiökone arvontaan.
Arvomme Gram-keittiökoneet arvo 7000?
Kilpailuaika 30.3.2013 saakka
ASIANTUNTEVAA PALVELUA 40v.
YJK 11
??7. Rauli Harjuhaahto,
RauKe, Raahe, 1085.
Kun muutat
muista ilmoittaa uusi
osoitteesi myös meille!
?
?
?
Kirkkokatu 32 Raahe p. TIHC 16
??6. IPK 21
??5. Joukkue pelasi voitosta järkevästi ja aktiivisesti.
??Sovittiin, ettei valuta liikaa ja saimmekin IPK:n keskialueella jo kiinni. Juha Falin pelasi viikonloppuna ja miehen
olkapää kesti kontaktia hyvin.
??Viime viikonloppuna
saatiin ensimmäistä kertaa
tällä kaudella ihannemiehitys puolustukseen, kun joka
jätkä oli terveenä.
Raahe-Kiekko?TIHC la kello 16.
Raahe-Kiekko?Ahmat su kello 16.
Suomi-Sarjaa
RAAHEN JÄÄHALLISSA
lauantaina 2.2. Tuomo Impola, Ränni-Raahe, Raahe,
1293, 2. Kauko Meriläinen,
RauKe, Raahe, 1174, 3. Virkiä 10.
??8. helmikuuta 2013
12 URHEILU&LIIKUNTA
Turha
koittaa,
Raahe
voittaa
Frans Säily
Roy Viitanen
Pirita Maja Kuortaneelta koulutti juniorikeilaajia sunnuntaina.
Impola
Talvikisan
kärkeen
Jääkiekko: Ahmat ja
TIHC testaavat
Raahe-Kiekon taidot.
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Raahe-Kiekko porskuttaa
kuuden ottelun voittoputkessa. 010 405 5830)
Uusi DVD Jaksaa heilua myynnissä!
www.frobelinpalikat.fi
Soita 010 665 5185
www.raahenseutu.fi
Keilaradalla ahkerasti kilpaileva Tuomo Impola onnistui
keilaviikon kärkituloksen,
1293 pistettä, jolla mies siirtyi
suoraan Talvikisan kärkeen.
Muuten tulostaso oli kohtuullinen, kilpailijamäärä jäi
alle tavoitteen ja suorituksia
oli kertyi 40. Toinen
Limingan-vahvistus Mikko
Lotvonen jatkaa kuitenkin
Raahessa.
??Tuli vähän puskista sekä
meille että pelaajalle, että RoKi halusi ?Jakin. vapaa pääsy
www.raahe-kiekko.com. juhlakiertue nyt Raahessa! Liput 12,TI 12.2. sinne. Ehkä Järvitalo pelasi
meillä hitusen liian hyvin,
KEVÄÄN ODOTETUIN LASTENKONSERTTI!
Elfving huomauttaa.
RoKi kuppasi toisaalta
myös yhden pelaajan RaaheKiekon vastustajista, kun
sunnuntaina Raaheen tuleva
Ahmat menetti Jari Löfmanin Rovaniemelle. klo 16.00
raahe-Kiekko
VS
ahmat
(Haukipudas)
. Ahmat 25
??4. Raahe-Kiekko 27
??3. Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 5
. Vaikka 13
maalin mies on poissa, on
Ahmat edelleen jatkosarjan
vahvimpia joukkueita.
??Kova ja tasainen nippu.
Viimeksi vieraissa hävittiin
Ahmoille 3?0 ja nyt maksellaan taas kalavelkoja. MuiK Hockey 9
??Pelattuna 12 täyttä kierrosta. klo 18.00
Raahen Liikuntahalli
PE?LA 8?9/2
DTB-WINTERFEST FLIRTISSÄ
kapun
kulma & kellari
Myynti: Raahen Suomalainen Kirjakauppa
(p. klo 16.00
raahe-Kiekko
VS
TiHC
(Tornio)
sunnuntaina 3.2. Jaakko Ukkonen,
RauKe, Raahe, 1229, 3. Alle 7-v. 010 665 9015, fax (08) 220 702
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
0100 86 500
www.raahentaksi.fi
Kiekolla on ollut pitkin kautta loukkaantumisia, mutta
tärkeimpien pelien käynnistyttyä joukkueen sairastupa
alkaa tyhjetä. Raahe-Kiekolla vielä 9 ottelua, joista 6 kotijäällä ja 3 vieraissa.
sunnuntaina lukemin 3?0.
Hyvää oli paljon, mutta viikonlopun vakuuttavinta antia oli IPK:ta vastaan nähty
kolmannen erän pelaaminen
johtoasemassa. Ainoastaan yksi moka sattui omassa
ylivoimapelissä, mistä tuli
omiin ylivoimahyökkäys.
Mutta kokonaisuus oli tosi
hyvällä mallilla.
Raahe-Kiekko menetti vii-
Matti Kivisillalta kaivataan jälleen tehoja, kun Raahe-Kiekko haluaa jatkaa voittoputkeaan.
me viikonlopun kokoonpanosta käsivamman saaneen
Joni Suomisen ja yllättäen
Rovaniemelle siirtyneen
Jaakko Järvitalon. 08 221 288
?
?
TAKSI
?
0600-30010
Kelan korvaamat kuljetukset
Fellmanin puistokatu 4, Raahe
puh. Jarmo
Ukkonen, NBC, Oul,u 1125.
B-luokka: 1. Tornio
on myös hyvä ja maaleja se
on paukutellut tosi paljon.
Puolustuspäässä Raahe-
LIVE & PARTY...
PE 1/2
LIVEKARAOKE KELLARISSA
25-v. Mutta
kaikki meni tässä lainassa
hienosti. 7?12-v. 2 . KalPa-Team 29 pistettä.
??2. RAAHEN SEUTU Perjantaina 1. Risto Leinonen, RauKe, Raah,e 1139, 2.
Paavo Aakko, Tasku, Raahe,
1114, 3. Risto Leinonen
otti C-luokan ykkösmerkinnän 1139 pisteen tuloksella.
Torniossa on alkanut senioreiden SM-kilpailu, missä
Leinonen kävi heittämässä
1322 pisteen tuloksen.
Sunnuntaina Raahessa
saatiin keilailuoppia ammattitaitoisen ohjaan toimesta,
kun naisten maajoukkuetason keilaaja Pirita Maja
opasti raahelaisia sekä luennon että rataharjoitusten
muodossa.
Tuloksia: MA-luokka: 1.
Frans Säily, Tasku, Raahe,
1229, 2. Liput 8
Tervetuloa!
. Pelaaja auttoi meitä, ja meillä pelaaminen poiki
hänelle pelipaikan Rovaniemelle. Jaakko Koistinen, RauKe, Raahe,
1165.
C-luokka: 1. Viime viikonloppuna
joukkue esitti kauden vakuuttavinta peliä, kun se
myllytti sarjan kärkijoukkueiden verkkoon 10 rysää ja
päästi omiinsa vain kaksi.
Samanlaista peliä tarvitaan myös tulevana viikonloppuna, kun joukkue kohtaa
lauantaina Tornion ja sunnuntaina Raaheen saapuu
Haukiputaan Ahmat.
Raahe-Kiekon valmentaja
Timo Elfving kertoo, että
joukkueen itseluottamus on
noussut viime kierroksilla
kohisten, kun treeneissä sovitut asiat on siirretty peleihin, ja homma on tuottanut
myös tulosta.
Valmentajan itsensä kannalta tilanne on mukava, sillä
nyt valmentaminen tuntuu
valmentamiselta, eikä peluuttamiselta.
??Harjoituksissa tehdyt
asiat ovat näkyneet peleissä,
mikä on tässä kohtaa kautta
tosi hieno juttu.
Viime lauantaina juonikas
KalPa-Team kaatui Raahessa
peräti 7?2 ja IPK:kin vielä
Lehti joka
elää ajassa
kanssasi.
Frans Säily
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Fakta
??Jääkiekon Suomi-sarja,
alempi jatkosarja, lohko 1:
??1
Tänään valmistetaan nostalgiaruokaa: toast skagenia á la Max & Misko, Siken makaronilaatikkoa ja jälkiruoaksi sticky toffee pudding. 14.30 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 8.04 FOX Kids: Transformers. 20.55 50 parasta ravintolaa. Vieraana aikansa radikaali Päivi Istala.
6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi. 19/25.
23.25 C.S.I. 19.55 Muotiviikoilla: Syksy-Talvi 12/13. 2.30 SVT: Vem vet
mest. Tarjoilijatyttö menee
naimisiin.
1.55?5.50 SubChat.
Cheek ja
kumppanit
Tampereella
. 14.30 JIM
D: Metsien miehet. Osa 4/10.
22.00 Kino: Fur (12). Kasvimaan antimista Jamie
valmistaa friteerattuja kukkakaaleja, varhaiskaaleja kinkun kera
ja kukkakaali-parsakaalicannellonia. Jakso 1. 0.45
Aina vaarassa (12). Maatilasta konserniksi.
15.15 Mitä tänään syötäisiin. 20.30 Dog,
palkkionmetsästäjä. Festarilavalla nähdään muun
muassa Jukka Poika,
Cheek ja Rähinä Live.
. (U)
6.25 Ylen aamu-tv. 16.50
Mette ja James . Isä vankilassa.
19.00 Miehen puolikkaat (S).
Se oikea. 18.05 Talent USA. 8.30 Matlock. 21.30 Kampuspoliisit.
22.00 Elokuva: Joy Ride . Reikäpeliä.
0.55 30 Rock (S). (U)
18.00 Emmerdale (7).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (S).
20.05 Korkojen kera.
17.00 Suhdekoukerot. 10.00 Me
Rakastamme Musiikkia. O: Brett Simon.
23.20 Nelosen uutiset.
23.30 Nelosen sää.
23.35 Crank (18). 9.00 Arvostele mun illallinen Britanniassa.
9.30 Pienten perhe. 13.15 SVT: Go?kväll. 21.00 Aarrejahdissa. Kenoarvonta.
21.30 Salaliitto High Schoolissa (12). Rakasta minua. 23.35 Lemmi, kosi, vältä. (USA
2006). (1966).
19.00 Historia: Rikos ja rangaistus. 18.30 70?s show. O: Jon Poll. Vieraana
Mega-Paula, Suomen vanhin Drag-Queen.
9.30 Uutiset.
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
Perinteinen karjalanpaisti ja
vispipuuro puolukoista.
9.45 Tunteita ja tuoksuja (7).
10.40 Emmerdale (S).
11.10 Emmerdale (S).
11.40?12.35 Lääkärit. 21.00 SVT:
På spåret. 2.00?5.00 Älypää-TV.. Ivan Puopolon
ja Tuulianna Tolan juontama
ajankohtaisohjelma Strada
löytää kiinnostavimmat
ilmiöt ja ihmiset kulttuurin
alalta joka viikko.
22.00 Inhimillinen tekijä. Kaalit. 20.00 Liv & Learn: Stellan
tyyliin. 23.45 SVT: Lögnen. 4/8.
18.05?19.00 Elävä arkisto:
Vintage-autot.
18.05 Autoilun parhaaksi: Konela 1947 . 22.20 Outoa vai mitä. 0.55 SVT:
Kulturnyheter. 10.25?11.55 Tvins winter 2012. 17.30 Viivin mallijahti. 11.45 SVT: Kulturnyheterna. Kamppeet tekevät miehen.
13.05 Nokea ja kultaa (7).
(Suomi 1945). 11.05 Liv
& Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 18.00 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 22.00 SVT: Skavlan. 12.30 Liv D Sarja: Syöpöt.
13.30 Sikke . 23.00 Enbuske & Linnanahde
Crew. 17.00 Latauslista. 21.25
JIM D Rikos: Gangsteripomot (16). 1967.
(1967).
18.10 Turvallista talviajoa.
(1966).
18.20 Moottoriruutu:
Rambler American 1966.
(1966).
18.35 Moottoriruutu: Moskvitch Elite 1966. 23.00 SVT: Sportnytt. 16.15 Los Angelesin tatuointitarinat. 1.30 SVT: Masha och björnen.
1.40 SVT: Supersnällasilversara och Stålhenrik. Saara
yrittää turhaan pistää Helenan ja Nikin kuriin ja järjestykseen samaan aikaan kun
firman taloudellinen tilanne
pahenee.
2.15 Perhe on pahin. 11.00 SVT: ABC.
11.10 SVT: Smålandsnytt. 12.00 Sarahin sisustusvinkit. Pyhän Sarahin tapaus.
Lahjakas Sarah pelästyy
suullisessa sanakirjainkilpailussa kellon tikitystä,
ja veri pulpahtaa hänen
käsiinsä Kristuksen ristiinnaulitsemisjälkien tapaan.
1.50?6.00 MTV3 Deitti.
21.00
21.25 Keno. 1.30
Elokuva: Tappakaa Carter (16). 15.25 Talent USA. 17.55
TV-nytt. 1/2.
19.55 Iskelmä-Suomi.
20.00 Suomensukuiset 30
päivässä. (U)
15.20 Tucsonin veljekset (7).
Veljesten bändi.
15.50 Pomo piilossa.
16.50 Uutiset.
16.55 Suomen ja maailman
sää.
5.00?6.30 Älypää-TV.
7.00 Disneyn esikoulu: Jake
ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot.
7.25 Disney esittää: Finias
ja Ferb.
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit.
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut.
8.15 Vaaleanpunainen pantteri.
8.25 Onnea matkaan, Charlie! (7).
8.50 Leila leipoo.
9.20 Luksusmammat.
9.50 Elixir.
10.20?10.50 Sisustuskaksoset. O: Edvin Laine. 7.20 FOX Kids: Monsuno. Nuoruus ja
tyhmyys.
20.00?20.30 Simpsonit.
21.00 Charlie Bartlett (12).
(Charlie Bartlett, USA, Kanada
2007). Ruokaa rakkaudella. Torkuttaja.
17.30 MasterChef Suomi.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Hauskat kotivideot.
20.00 The Voice of Finland.
21.00
21.00 C.S.I. 2.00 SVT: Som
en dröm. Vastuu.
22.45 Ypäjä. 20.10 Jopet-show. (Assassination
of a High School President/
USA 2008). 3.00?4.00 SVT: På spåret.
AVA
6.00 Aamun AVAus. Mars ja Venukset.
1.25 Elämää Philadelphiassa. 12.25 5D: En voi
lakata syömästä. 16.05?16.30 Amerikan hauskimmat
kotivideot. 23.15 SVT:
Antikmagasinet. 16.30 Jamie Oliverin kotona. 20.00 Pakkolunastajat. 11.45 MasterChef Australia. Kahden
kesken.
2.50?5.00 Älypää-TV.
FOX
6.24 FOX Kids: Sannin taikamatka (S). 12.25 Jahtikuningatar Marjaana. N: Ansa Ikonen, E.Laine,
Veli-Matti Kaitala, Ritva
Åberg, Uuno Laakso. 13.20
Muodin huipulle. 1.15 SVT: Kulturnyheterna. Nyt riitti pompottelu! 15.10 Rachael Ray Show.
16.00 Makuja. 12.30 Me Rakastamme Musiikkia. 10.00 Hulluna häämekkoihin. Nostalgiaruokaa. 17.00?18.00 Kellarin kunkku. 0.10 Tyylillä treffeille.
0.40?5.00 Älypää-TV.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.35 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 21.00 Iholla. 9.30 Ari ja Kirsi: Kotirempat. Genesis-yhtyeen entisen johtajan viides
sooloalbumi So (1986) oli
jättimenestys Britanniassa ja Amerikassa. 14.40
Emmerdale (S). 9.25
best direct. Jamien kasvimaalla kasvaa monenlaisia kaaleja. 17.00 Salatut elämät (S).
17.30 Eastenders (7). 19.35 Jopet-show. Heppa ja Hyvästi!
23.15 Pasila (12). 11.55 Makuja. Hyväntuulinen asiaohjelma.
19.00 Vera Stanhope tutkii
(12). (U)
11.40 A-studio: Talk.
12.35 Vielä virtaa (S). 14.35 Koirantrimmaajat kilpasilla. Sarja jää tauolle.
19.30 Middle (S). (12).
23.20 Maistuvimmat liikeideat. 15.30 Sarahin talo. 13.00 TV Shop. 3.30?4.20 NCIS: Los
Angeles.
KUTONEN
6.00?9.00 Me Rakastamme Musiikkia. 14.00 Parasta Suomesta. 14.50 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 0.10 Nolot vartalot. 18.00 Star Trek: The Next Generation.
19.00 Ihmemies MacGyver. 1.00 SVT: Östnytt. Blockfest 2012,
Kutonen klo 16.30
TV5
6.50 70?s show. N: Wesley
Snipes, Woody Harrelson,
Rosie Perez.
0.50 Menneisyyden haamut
(12). 16.30 Wipeout Talvi.
17.26 STT Uutiset. 8.26 FOX
Kids: Prätkähiiret (S). Miami (16).
Myrskyn silmässä.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Mustat donkkaa tykimmin (16). 19.00 Luksusmammat.
19.30 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 19.00
Elokuva: Puputalo. O: Mark Neveldine,
Brian Taylor.
1.25 Villa Helena (12). 1.30?6.00 Me Rakastamme
Musiikkia.
JIM
5.00?9.45 Älypää-TV. 22.30 Iholla. hitit Don?t Give
Up, Big Time ja Sledgehammer.
1.01?4.00 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
9.25 Eastenders (7).
10.00 Lemmen viemää (7).
11.00 Ostos-tv.
14.00?14.25 Daltonit (S).
14.55 Masterchef USA. 11.30 SVT: Uutiset. 18.00 Hullut tiedemiehet. 21.30
Iholla. 9.30 TV Shop. 10.25 Fokuksessa. 20.05 Tanssin superäidit. 2.15 SVT: Fredagkväll med Malin. 20.00
Mentalist (12). 17.20 Obs debatt. 12.50 Ally McBeal (S). 0.15 SVT: Aktuellt. gladiaattori. 20.45 Jopetshow. 1.05 Alaston piilokamera (16). Osa 5: Urheilutoimittaja.
23.40 Bored to Death (12).
8/8.
0.05?0.56 Game of Thrones
(16). USA 2006).
N: Jason Statham, Amy
Smart, Jose Pablo Cantillo, Efren Ramirez, Dwight
Yoakam. 11.20 SVT: Västnytt. 17.10 Ruotsin karmein koti. 12.05
SVT: Inte vilken sommarstuga som helst. keittiön voimakaksikko. MUSIIKKI: Kutosella palataan viime kesän
Blockfest-tunnelmiin.
Puolen tunnin koosteessa
nähdään live-esityksiä ja
artistihaastatteluja. 3/6.
23.50 Oddasat.
0.05?0.10 Eurojackpot.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen.
6.51 Nimipäiväonnittelu: 1.2.
6.52 Possu Pallero (S).
7.03 Noksu (S).
7.08 Lulu kilpikonna (S).
7.22 Anton Siilinen ratkaisee (S).
7.36 Nyt mennään!: Hiihtämässä.
7.43 Hupsu pikku pupunen (S).
7.47 Pikku Kakkosen posti.
7.54 Martta puhuu (S).
8.18 Viidakkokirja (7).
8.39 Late lammas (S): Pirtsakka pyykkipäivä (S).
8.50 Pieni runotyttö (7).
9.40 Alueuutisia.
11.00?11.15 Oddasat.
12.55 Uuden Musiikin Kilpailu. Perjantaina 1. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. Lääketieteen läpimurtoja.
14.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste.
14.10 Menestyksen takanaSaarioinen. 18.30 Muotokuvassa: Laura Kolbe. 10.30 Jaksa
paremmin. 12.00 Best Direct. 21.55 Elokuva: Stuck on You (12). 21.00 Criminal Minds (16). O: Steven Shainberg.
N: Nicole Kidman, Robert
Downey Jr.
0.00 Rockin klassikkolevyt:
Peter Gabriel. Hyväntekijä.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 A-studio: Stream. Kuvataiteilija Katja Tukiainen,
kansalaisaktivisti Wellu Koivisto sekä eläkeläinen Kati
Saukko uskovat, että omilla
teoillaan voi muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi.
22.50 Yle Uutiset.
22.55 Riutuvat romantikot
(12). 18.30 Huutokaupan metsästäjät. Tapakset.
16.25 Eastenders (7). 14.00 Tappajaeläimet. 0.40 South
Park (12). 21.00 Elokuva: Lentäjä. Koko viikon netissä, perjantaisin televisiossa.
21.30 Strada. 0.40 Ihmemies MacGyver. Levyltä
löytyvät mm. 23.45 Kolme miestä ja tyttö (S). 0.20 Spartacus . 14.20 Raftersien perheonnea.
15.10?15.40 Meidän faija. 17.05 Häähullut. 13.35 Hullut tiedemiehet. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
TELEVISIO 13
2 | Treffi
PERJANTAI 1.2.
TV1
5.55 Puoli seitsemän. 20.00 Hetki ennen tuhoa: Tavaratalon romahdus. 15.00 Voicen uutuudet. 0.15 Tyhjätaskut (7). 11.00 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 14.00
Koiran temppukoulu. 16.20 Mille (7). 18.05 Supernanny. 19.00 Top Chef:
Jälkiruokamestari. 7.42
FOX Kids: Hot Wheels. 6.58 FOX Kids: Avatar (7). Käärö
kateissa.
17.00 Lemmen viemää (7).
Tuhat kurkea.
18.00 Duudsonit tuli taloon
(S). 0.15 South Park (12). N: Anton
Yelchin, Hope Davis, Kat Dennings, Robert Downey Jr., Tyler Hilton, Mark Rendall, Dylan Taylor, Megan Park, Jake
Epstein, Jonathan Malen.
22.55 Madventures. 06:25
Ylen aamu-tv:n otsikot.
06.30 uutiset, sää ja urheilu
puolen tunnin välein.
9.30 Suomi on ruotsalainen.
3/10. 15.55
Häät sulhasen tapaan. 23.10 Amerikan
venäläisnaiset. Yllätyslaatikon antimia.
15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 19.30 TV-nytt. 9.00 24 Kitchen: Portugalin makuja. Udmurtia ja
Mordva.
20.45 Musiikin muisti: Loitsusta kehtolauluun.
21.00 Kuninkaittemme jäljillä. 12.15 Start!
12.40 Apua avajaisiin. 18.00 BUU-perjantai. 20.57 Keno. 1.05 Family Guy. 19.00
Jopet-show. 12.25 Suurin pudottaja. 15.40 FOXdoc: Vauvatiedettä. 1.35?5.35 Yön AVA.
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät:
Riitta
MTV3
NELONEN
5.30 Aamusää.
6.00 Studio55.fi. 12.15 SVT: Väsen.
12.30 SVT: Debatt. 11.55 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 8.05?8.35 Namaste jooga. 8.48 FOX Kids: Planet Sketch. 11.25 Huomenta
Suomen parhaat. 22.00 Iholla. 6/20.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. Mv.
14.35 Kuin varjo metsässä.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
16.00 Kiehtova maailma:
Palin Brasiliassa. 3.20?3.45 Mr & Miss Showhau.
LIV
5.00?7.30 Älypää-TV. 13.30
Me Rakastamme Musiikkia. (U)
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle News.
11.10 Puoli seitsemän. (White Men
Can?t Jump, USA 1992).
O: Ron Shelton. 19.00 Aamusta iltaan. 14.30?15.30 SVT: Antikrundan. 10.30?11.30 TV Shop. 20.30 Haussa uudet mallit. Kristinusko.
10.00?10.52 Sydämen asialla (7). 6.36 FOX Kids: Ni Hao Kai
Lan (S). Kranaattihyökkäys.
0.25 Entourage (16). Menoa ja meininkiä.
12.50 Luksusmammat.
13.20 Elixir.
13.50 Sisustuskaksoset.
14.20 Huippukokki lähtee
maalle.
14.50 Inno.
15.20 Teinielämää.
15.50 Vaaleanpunainen
pantteri.
16.00 Hurja painonpudotus.
17.00
17.00
17.00 Kauniit ja rohkeat (S).
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin. 7.15?8.05 Kellarin kunkku. 13.35 Kodin rakennusurakka. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 21.00 Unelmien
poikamiestyttö. Semifinaali.
13.43 Uuden Musiikin Kilpailu: Tuloslähetys.
14.10 Tuntematon Norja.
Osa 3/7.
14.40 Luontoretkellä: Sopuleita ja naaleja. 1.30 Elokuva: Luunmurskaajat. 9.35 Rachael Ray
Show. 16.30 Blockfest
2012. 4/4.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7).
Katala naapuri.
18.00 Yle Uutiset.
18.30 Puoli seitsemän. (Crank/Britannia . 22.00 Tosielämän L-koodi (12). 14.00 SVT: Vem vet
mest. Ajojahti. 18.05 Suurin pudottaja. 23.50 Star Trek: The Next Generation. 11.10 Koirantrimmaajat kilpasilla. 1.30 Alaston piilokamera (16). 20.30
Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Maailmanlopun
odottajat. Miami (16). 9.55?11.25
Ruutukauppa. Suhteen silottelua. 3/6.
15.10 Satuhäät.
16.00 Ypäjä.
16.29 Galaxi.
16.30 Velhot, jätit ja susihukkaset (S).
16.44 Karvinen (7).
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02?18.50 William & Mary (7).
19.00 Yle Uutiset.
19.10 Yle Uutiset alueeltasi.
19.20 Yle Uutiset Suora
linja.
19.30 Ypäjä.
20.00 Pressiklubi.
20.30 Isot ja pienet (7).
25/27.
21.00
21.00 Tartu Mikkiin.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 16.00 Me Rakastamme Musiikkia. 10.55 Fokuksessa. 12.00 SVT: Programtablå. 21.20 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. 20.00 Kirjaohjelma:
Tieteestä ja uskonnosta. 13.25 Matlock. 14.10 Emmerdale (S)
8.00 SVT: Antikmagasinet. 15.20 Amerikan kovimmat keräilijät. 23.00 Elokuva: Vaarallinen vankila. 13.30 Me Rakastamme Musiikkia. 10.50 24 Kitchen: Portugalin makuja. (Anonyma: Eine
Frau in Berlin, Saksa 2009).
Todelliseen päiväkirjaan
perustuva elokuva naisesta,
joka yrittää selviytyä toisen
maailmansodan lopusta venäläisten valtaamassa Berliinissä. 18.00 BUU-klubben: Plåstret. 19.10 Käenpesä (12).
20.05 Käenpesä (12). Vänersborg, Ruotsi.
13.50 Ravisuoran vihjeet.
13.55 Jääpallon MM. Osa 2.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.10 Päivän sää.
22.15 Tulosruutu. 22.30 SVT: MAD. 19.00, 19.30, 20.00, 20.30
Poliisit. Erikoislähetys
aivoverenkiertohäiriöistä.
Roikkuuko suupieli, pätkiikö puhe . (The Animal/USA 2001). 14.15 Glee. N: Vin
Diesel, Colm Feore, Thandie
Newton, Judi Dench ja Karl
Urban.
23.25 Miami Vice (12). 19.00 Iholla.
19.30 Iholla. (U)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.05 Rakkautta ja riitasointuja (7). Vanhat pollet,
uudet kujeet.
16.18 Ypäjä. 11.15 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 20.05 Nolot vartalot. 10.00
SVT: Rapport. 10.05 SVT: Minnenas television: Harry Belafonte. 21.05
JIM D: 9/11 . 21.00 C.S.I.
22.00 C.S.I. Tiivistelmä
päivän urheilutapahtumista.
22.30 Lotto ja Jokeri.
22.35 Medusan verkko (16).
(Bourne Identity, Yhdysvallat, 2002) Toimintajännäri.
O: Doug Liman. 20.55 50 parasta ravintolaa.
21.00 AVA Elokuva: Lyhyt elokuva tappamisesta (16). 10.25, 10.55,
11.25, 11.55 Tvins winter 2012. 17.00 Voicen uutuudet. 16.50 Supertehtaat: Lotus Evora. 0.45?5.00 Älypää-TV.
. 14.55 Seportaasi: Länsi-Uudenmaan taistelu. 19.35 Huutokaupan metsästäjät. 91: 9-12
11.15 Opettaja ohjaimissa
(7). 19.05 Liv & Learn: Stellan tyyliin. Isommat kisat.
16.45 Ypäjä. 2.35 Elokuva: Puputalo. Mv.
12.50 Dokumenttiprojekti:
Virtuaalinen vapaus. 18.00 Killer Karaoke. 20.00 Alligaattorin metsästäjät. 20.50 Unohtuneet rikokset. Omituisimmat dinosaurukset.
12.35 Motor Forum: Ralli SM
. 22.45 Aina
vaarassa (12). 2.00
SVT: Ylvania, sagan om de tre drakarna. 9.10 FOX Kids:
Transformers. 10.05 Jaksa paremmin. Ruokaa rakkaudella. 14.05 Illallissota. 2.10 SVT: Våffelhjärta.
2.30?3.00 SVT: Guds tre flickor.
AVA
6.00?7.50 Aamun AVAus. 15.05
Todella upeeta. 1.45?5.00 Älypää-TV.. Murha
Reinin varrella.
21.00
21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu.
22.05 Lumilautailun WST.
Big Air -kilpailu. 0.10 Criminal Minds (16). 23.05, 23.30 Entisöintipaja. 8.04 FOX Kids: Monsuno. Teknologia ja ihminen kietoutuvat yhä tiiviimmin yhteen.
13.50 Keittokirjalle kyytiä.
1/6. 9.54 FOX Kids: Prätkähiiret (S). 10.30 Rachael Ray Show. 1.25?6.00 Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
5.00?8.35 Älypää-TV. 18.15 Todella upeeta. 6.36 FOX Kids: Ni Hao Kai
Lan (S). Huonoja uutisia.
17.00
17.14 Ypäjä.
17.40 Ypäjä.
18.15 Ravisuora. 14.00 Latauslista. 8.26
FOX Kids: Monsuno. 18.00 Iholla. 18.30 Megafoni.
19.00 Tohtori Åsa. Wyoming.
Sarja päättyy.
18.00 American Idol.
20.00 Duudsonit tuli taloon
(S). 8.50 Rachael Ray Show. 18.30 Iholla. 19.00
Käteiskauppiaat. 9.30 TV Shop.
10.00 Me Rakastamme Musiikkia. Salaliitto (12). 8.30 SVT:
Sverige! 9.00 SVT: Amigo grande. 7.05 Matlock. St.
Players Angels Cheerleaders välittää tsemppiä,
hyvää tiimihenkeä ja Jumalan sanaa. 13.55 Hullut tiedemiehet. 3.05?3.30 Jahtikuningatar Marjaana (TXT).
LIV
5.00?7.35 Älypää-TV. 16.15 Maailman parhaat kalapaikat. 23.45 Olivian armoilla (7).
0.15 Lauran matkakuvia: Tukholma. Viimeinen keikka, osa 2/2.
Jaksossa vierailee Deadwoodista ja Lovejoysta tuttu
Ian McShane!
0.25 Grimm (16). O: Tim
Hamilton. Isän unelma 1/2.
12.05 A-studio: Stream.
12.35 Valtakunnan sydän
(S). Chicagon tähtöset.
14.00 Kreisiä menoa. Potkujen antamisen
vaikeus.
15.00 Tanssien tähtiin. 23.55, 0.20 South Park
(12). 15.25 Spotlight: Lupa saastuttaa. Jakso 1. 13.20 Tough Love. 8.55 Ruokamatkalla. Rachaelin vieraana on Enkelin kosketus -draamasarjan tähti
Roma Downey. 8.00 Osasto 6: naiset
vankilassa. 17.30 Blockfest 2012. 18.30 Koti Suomessa. 17.40 Todella upeeta. puoliaika. 22.55 Näkijä (16). 13.30 Hullut tiedemiehet. 2.15 FOXdoc: Vauvatiedettä. 4/4.
9.00 Yle Uutiset.
9.05 Ylen aamu-tv.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Ykkösaamu.
10.45 YleLeaks.
11.00 Yle Uutiset.
11.05?11.10 Pisara. 2/4. A world of fashion. Perusjuttuja. Ääninä: Meg Ryan,
John Cusack, Kelsey Grammer, Christopher Lloyd,
Hank Azaria.
16.50 Formula 1: 2012 Review. Polttarit Atlantic Cityssä.
16.30 Matkaoppaat.
17.00
17.50 Top Gear. 16.20 Todella upeeta.
17.00 Todella upeeta. O: Luke Greenfield.
20.57 Keno.
21.00
21.00 Ihmisen pojat (16).
(Children of Men/USA-Japani-Britannia 2006). 21.00 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. 13.00 Kakkutehdas. Välieräottelu, 2. (U)
11.15 Haavi auki.
11.30 Alueuutisia.
12.50 Oddasat.
13.05 Jääpallon MM. 19.30 TV-nytt. Taistelu Britanniasta.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.10 Tulosruutu.
19.30 Putous.
17.00 Matkaoppaat.
17.30 Matkaoppaat.
18.00 Matkaoppaat.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Vaaleanpunainen
pantteri. Ruohosavannit.
19.40 Midsomerin murhat
(12). 11.45 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 15.00 Supernanny. (The Sentinel/
USA 2006) Toimintajännäri.
O: Clark Johnson.
0.30 Game of Thrones (16).
7/20.
1.25?2.25 The Wire (16).
Isoäiti.
YLE FEM
7.00 SVT: En bok, en författare: Du har svaren! 7.30 SVT: Levande landskap: Fruktbar jord. 16.30 Hulluna häämekkoihin. 10.05 Arvostele mun
illallinen Ruotsissa. 19.50 Ennen
mikään ei ollut paremmin. 15.10 Luonnon salaiset kansiot. 3/13.
18.22 Ajattelen siis olen. 13.30 Nigellan
uudet herkut. Erin).
13.25 Salatut elämät (S).
Osa 2396. Useampi
omistaja, surkeampi kampaamo.
17.00 Jamie Oliverin Amerikan herkut. 4/6.
18.00 Yle Uutiset.
18.10 Urheiluruutu.
18.15 Toisenlaiset frendit.
Talvi yllätti ystävykset! (U)
18.45?19.35 Avara luonto:
Kukoistavat ekosysteemit. 15.55 Minun totuuteni: Leif Silbersky.
16.55 Kotikulmilla (7). 0.45, 1.15 Alaston piilokamera (16). 23.35 Kovat kaulassa. 18.30 Sikke . 15.10 Glee. Vauhtikomedia. 12.15 Talent USA. (U)
13.55 Salatut elämät (S).
Osa 2397. Hevosvoimaa Oulun Äimärautiolta.
19.00 Yle Uutiset.
19.05 Urheiluruutu.
19.20 Mamin iso poika (12).
(Mama?s Boy, USA 2007)
Komedia peräkammarin pojan aikuistumisesta. 12.55 DC
Cupcakes. 17.10 Kokki reissussa. Innsbruck,
Itävalta.
22.45 The Sentinel . 16.00 Me Rakastamme Musiikkia. 4.15?4.42 Jersey Shore:
Before the Shore.
KUTONEN
6.00, 7.00, 8.00, 9.00 Me Rakastamme Musiikkia. Jaksossa etsitään oikeanlaiset farkut eri vartalotyypeille, paistetaan pekonia ja makkaraa sekä kokataan italialaista tomaattikastiketta. O: Max Färberböck.
N: Nina Hoss.
0.06?4.00 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
7.30 Ostos-tv.
10.30 American Idol. 10.30, 11.00, 11.30 TV Shop.
12.00 Best Direct. 1.30 SVT: Fem myror är fler än fyra elefanter. 0.45 Score. 23.40 Playboy esittää: Sexcetera. (U)
14.55 Perheleffa: Anastasia
(7). 11.50
Fantastiset farmarit. Tällainen on täydellinen hiihtoloma.
9.00 Start!
9.30 Neljän tähden illallinen.
10.00 Neljän tähden illallinen.
10.30 Neljän tähden illallinen.
11.00 Neljän tähden illallinen.
11.30 Eläintarhojen elämää.
Orpoja ja ongenkoukkuja.
12.00 Eläintarhojen elämää.
Hoivaa ja haudontaa.
12.30 Eläinten ABC.
13.00 Eläintenpelastustiimi.
13.30 Koirakouluttaja Tanja
Karpela. 12.10 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. Analyysi kaudesta
2012.
NELONEN
5.00?7.00 Älypää-TV.
8.30 Elixir. Sairaiden lapsipotilaiden ryhmä Rämä on nyt
koossa. 12.15?13.15 SVT: Jag litade på lagen.
13.25 Muuttoapua uusioperheelle. (
9.35 Winx-klubi (S).
10.05 Pokémon (7).
10.30?11.00 Unelmien pallokerho.
11.30 Luontodokumentti. 9.32 FOX Kids: Transformers. 18.35 Huutokaupan metsästäjät.
19.05 Huutokaupan metsästäjät. Philiin onnittelevat Rachaelia tuhannen jakson johdosta.
11.20 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 15.40 Todella upeeta. Elokuva
jää pois, mikäli Suomi pelaa
Jääpallon MM-välierässä.
20.50 Syyttäjä (12). Isä vankilassa.
21.00 Riddickin aikakirja
(16). 9.05 Arvostele mun illallinen Ruotsissa.
9.35 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 17.40 Anthony Bourdain
minilomalla. 19.00 Liv & Learn: Stellan
tyyliin. Minkin
kosketus.
3.00?5.00 Älypää-TV.
4.00 Teematieto.
14.25 Japania Erinin kanssa. Pantteri lapiohommissa.
19.10 Elukka (12). 13.20
Glee. 10.35 Talent USA.
11.25 Talent USA. Mittatilausmurhat 1/2.
20.30 Yle Uutiset.
20.45 Lotto.
20.51 Urheiluruutu.
21.00
21.15 YleLeaks.
21.30 Uutisvuoto. Tässä osassa
harjoittelemme kysymyssanaa: miten.
14.50 Yle Live: Mokoma.
15.50 Tiededokumentti: Aivojen automatiikka.
16.45 Historia: Egyptin
suurvaltakausi. päivä, joka muutti maailman, osa 1/2. 21.00 Tabu: Roolileikkejä. RAAHEN SEUTU Perjantaina 1. 17.45 Historian salaisuudet. (Anastasia, Yhdysvallat,
1997) Kiehtova ja mukaansatempaava piirrosseikkailu
urheasta Anastasiasta.
O: Don Bluth ja Gary Goldman. 17.05 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. Huom. MTV3 kello 14.55
TV5
6.15 Ruotsinlaivalla 24h. (Chronicles of Riddick,
Yhdysvallat, 2004).
Kk: ja o: David Twohy. New
York, New York!
12.15 American Idol. 21.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit.
22.00 Näkijä (16). 15.00
Parasta Suomesta. 14.20
Tappajaeläimet. Nyhjää tyhjästä.
14.20 Strada.
14.50 Akuutti. 13.05 Gordon Ramsay ja
paras ravintola. 9.30 SVT: Wild kids. 0.50 Elokuva: Kiihkeä kosketus. 5/40.
8.12 Pikku Kakkosen posti.
8.19 Anniina Ballerina (S).
8.47 Babar ja Badun seikkailut (S).
9.00 Galaxi.
9.05 Sherlock Jakki: Sherlock Jakki (S).
9.20 Late lammas (S): Sirkan hirveä hikka (S).
9.29 Galaxi: Lentismestari.
10.00 Pikkukarhun tarinoita (S).
10.25 Tartu Mikkiin. puoliaika.
15.00 Pressiklubi.
15.30 Peliuutiset.
15.50 Ypäjä. 20.00 Korkojen kera. 16.00 Hulluna leivontaan. 13.00 TV
Shop. Tsaarin perheen ainoa elossa selvinnyt tytär matkaa
neuvostoliittolaisesta orpokodista isoäitinsä luo Pariisiin
Anastasia-animaatiossa. 10.35 Arvostele mun illallinen Ruotsissa.
11.05 Huikea kakkukisa. 1.00
Criminal Minds (16). 1/4. 14.10 Hulppeat hääkakut. Vieraina
ovat muusikot Aija Puurtinen ja Toni Wirtanen.
22.00 Valaistunut (16). 12.25 Ruokamatkalla. 12.30 Me Rakastamme Musiikkia. Pasta à la Jools. 9.40 Rachael Ray Show. 23.30 SVT: Alkemistens år. Rovaniemi.
13.05 Uniikki: Elämäsi diili.
13.10 Pilanpäiten.
13.20 Laura Närhi: Siskoni
(feat. Mitä mieltä Tanja
on eksoottisista lemmikkieläimistä Suomessa?
14.00 Salattu teinielämä.
Vapauden kaipuu.
15.00 Waverly Placen velhot (7).
15.30 Paluu lukioon.
16.00 Suhdekoukerot. Tuntemattomat sotilaat.
TV2
7.45 Pikku Kakkonen.
7.46 Nimipäiväonnittelu: 2.2.
7.47 Kaapo (S). 12.00 Näin teet ranskalaista ruokaa.
12.30 Leila leipoo Ranskassa. 5/10.
Hyvä äiti.
22.25?0.10 Komisario Frost
(16). 13/25. Countryhautajaiset 17.40 Luontoretkellä.
17.55 TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 14.25 Magnus, Petski ja totuus. Alkukarsinnat, osa 4.
16.00 Kaiken maailman
kampaamot. O: Alfonso Cuaron.
23.15 Nelosen uutiset.
23.25 Nelosen sää.
23.30 SM-liigan huippuhetket.
23.35 Totuuden miekka.
Raivo.
0.35 Stewardess School ?
Pilvissä ollaan (12). 16.00?16.55 Glee. (Stewardess School/USA 1986).
O: Ken Blancato.
2.25 Perhe on pahin. Varpaanvääntöä ja juustohippaa.
14.30 Lemmenhaasteet
(7). 0.55
Kasinon kulisseissa. 1.50 American Dad (12). 17.10 Hurja remontti. Välieräottelu, 1. 17.00 Liv & Learn:
Tanjan koiranhoitovinkit. 7.42 FOX Kids: Avatar (7). 7.20 FOX Kids: Avatar (7). 18.00 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 0.30 SVT: Jag minns
mitt 60-tal. Kokeillaan
jotain uutta. 17.00 Grand Designs . Siniparta.
1.25 Sons of Anarchy (16).
Silmä silmästä.
2.20?5.50 SubChat.
21.00
21.00 Sydänjää (S). 20.20 Tanskalaista viiniä. Imperiumin synty.
17.35 Sairaan kaunis elämä
(12). 14.00 Rantavahdit. 18.55 Elokuva: Apua olen muuttunut naiseksi. 8.48 FOX Kids: Hot Wheels. N: Matt Damon, Franka Potente, Chris
Cooper, Clive Owen, Brian
Cox, Adewale Akinnuoye,
Gabriel Mann
0.55 Hyvässä uskossa (12).
Kuolenko tänään?
1.55?6.00 MTV3 Deitti.
YLE TEEMA
17.00
FOX
6.24 FOX Kids: Sannin taikamatka. 21.00 SVT: Säsongstart: Melodifestivalen 2013:
Deltävling 1. 23.25 SVT:
K-märkta ord. 14.30 JIM D: Metsien miehet. 9.25 best direct. helmikuuta 2013
14 TELEVISIO
LAUANTAI 2.2.
TV1
8.00 Yle Uutiset.
8.05 Kiehtova maailma: Palin Brasiliassa. Talk show -legendat Oprahista Dr. 11.35 SVT: Strömsö. 6.58 FOX Kids: Ni Hao Kai Lan (S). tunnista oireet
ajoissa.
15.20 Hercule Poirot: Viisi
pientä possua (7). 21.55 Elokuva: Apinoiden planeetta (12). 0.25?4.25 Yön AVA.
Treffi | 3
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät: Jemina,
Lumi, Aamu
MTV3
6.00?7.00 MTV3 Deitti.
8.00 Baby Looney Tunes (S).
8.25 Puuha-Pete (S).
8.40 Hirviöallergiaa (S).
9.10 Kasper (S). 21.00 Elokuva:
Robin Hood. 12.40 Wipeout
Talvi. Ps. unelma-asunnot. 10.16 FOX Kids: Prätkähiiret (S). 22.05, 22.35
Suomen Tulli. 10.38 FOX Kids:
Planet Sketch. 12.25 Top Chef: Jälkiruokamestari. 16.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. (U)
14.25 Salatut elämät (S).
Osa 2398. Surullinen ihminen ja robotti.
18.25 Wagner: Rienzi, viimeinen tribuuni.
21.00?0.08 Teemalauantai:
Natsit, naiset ja lapset.
Saksalaisdokumentissa
puhuvat natsijohtajien jälkeläiset.
21.00 Natsijohtajien lapset.
Miten varttuu aikuiseksi lapsi, joka kantaa kansanmurhan väistämättä mieleen
tuovaa nimeä?
22.00 Nainen Berliinissä (16)