>> 7
>>6
95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA
WWW.RAAHENSEUTU.FI
TIISTAI 1. Suviseurat
Juhlat ovat
ohi. Paljonko
väkeä kävi?
Sympaattinen
siili
Kissanruoka
kelpaa myös
piikkipojalle. >> 2. >> 4
Mustikkasato
uhkaa jäädä
keskinkertaiseksi.
Puolukat ovat
kukkineet
runsaasti. >> 6
Pääkirjoitus: Väsyneenä ei kannata ajella, vaikka kesäyö kuinka houkuttaisi. >> 8
Swingi lähtee vartalosta
Öljytuhon
jälkeen
Pohjalle
pyörimään
Kaloissa ei ole
näkynyt merkkejä
öljystä.
Talvikalastuksen
kohtalo on
taas oma
arvoituksensa. HEINÄKUUTA 2014
NRO 121
IRTONUMERO 2 e
Petri Alminoja
Junnugolf: Tärkeintä ei ole tarkkuus,
vaan yhdessä tekeminen
Ei ole oikein käsitystä, mitä on tapahtunut. Haukottelu, silmien kirvely ja painavat silmäluomet ovat merkki siitä, että on aika pitää
kahvi- tai tirsatauko.
Päivän positiivisin
Tiistai on pesäpallon päivä.
Pattijoen Urheilijoiden naisten
ykkössarjajoukkue kohtaa
Rännärillä Reisjärven Pilkkeen
kello 18. 16
tunnin valvominen vaikuttaa puolen promillen ja vuorokauden valvominen jopa promillen humalatilan tavoin.
Omia tuntemuksiaan tulee tarkkailla, sillä
nukahtamista edeltää aina väsymyksen tunne. Lomalla vuorokausirytmi menee helposti sekaisin ja tarvittavaan
lepoon ei aina jääkään riittävästi aikaa.
Väsymys vaikuttaa ajokykyyn alkoholin tavoin: reagointi hidastuu ja arviointikyky huononee. Vaikea yleensä käsittää kuinka
suuri onnettomuus oli.
Joni
Mattila
Kyllä mielestäni hoidettiin. 2 KESKUSTELE
RAAHEN SEUTU Tiistaina 1. Tällainen käsitys minulla
on.
Janne
Fingerroos
En oikeastaan tiedä koko asiasta yhtään
mitään. Ruotsi rahoittaa liikennehankkeitaan suurkaupunkien ruuhkamaksuilla ja lainalla
valtionkonttorilta. Kuljettaja tarvitsee pitemmän ajan havainnointiin ja ratkaisujen tekemiseen. Nuoret eivät kuitenkaan ole
ainoita kesäyössä kolaroivia. Uutta sisältöä hallitusohjelmaan
löydettiin uusilla ratahankkeiden selvittelyillä ja rahoituksella kytkettynä asuntotuotantoon.
Koskaan aiemmin eduskunnassa oloaikanani ei ole kytketty yhteen näin näkyvästi
liikennettä ja pääkaupunkiseudun asuntorakentamista.
Yleensä liikennehankkeet on sovitettu yhteen elinkeinoelämän kanssa tai sitten koko maata silmällä pitäen. Siellä painotus on
työssäkäynnin mahdollistaminen ja asuinpaikan valitseminen sekä koko maan tasapainoisen kehityksen varmistaminen. Pääsyylliset pesivät kätensä ja vapaaehtoiset
tekivät kaiken työn. Vaikka ajokeli on
mitä parhain eikä hämäryyskään juuri haittaa, sattuu kesäöinä erityisen paljon kuolonkolareita. Jokainen siivotkoon
omat jälkensä. Tällaista ei ole tehty.
A
Ruotsissa väyliin
investoidaan kuusi
kertaa enemmän.?
Svea -mamma Ruotsinmaalta on tehnyt toisenlaisen
suunnitelman vuoteen 2025 saakka. Kokeneempia
kuskeja painaa usein rattiväsymys.
Neljäsosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kertoi joskus torkahtaneensa rattiin ja
17 prosenttia ilmoitti ajaneensa viimeisen
vuoden aikana niin väsyneenä, että on pelän-
nyt nukahtavansa rattiin. Heillä lienevät mielessään
pohjoiset jäämeriyhteydet ja niiden mukanaan tuomat valloitusmahdollisuudet.
Rattiin vain selvin päin ja
riittävästi levänneenä
K
esäyöt näkyvät Suomen liikenneonnettomuustilastoissa ikävällä tavalla. Vapaaehtoisia
löytyi tarpeeksi ja tärkeintähän on, että
jäljet tuli siivottua. Usein
taustalla on rattijuopumus, mutta myös rattiin nukahtaminen on kesäisin yleistä.
Valoisat kesäyöt houkuttelevat nuoria kokeilemaan ajopelien huippunopeuksia huonoin seurauksin. Meillä turvaudutaan perinteisiin rahoitusmalleihin.
Toinen ero löytyy pitkäjänteisyydestä ja rahoitustasojen
erosta Ruotsin eduksi. Toisin toimitaan meillä.
Tarkasteltaessa Suomen ja Ruotsin rahoitussuunnitelmaa, on ero kuin yöllä ja päivällä. Vaikka olen raahelainen, niin ei
ole tullut minulle vastaan tämä öljyvahinko.
Johanna
Juuso
En osaa sanoa, että hoidettiinko oikein.
Joitakin tuttuja on ollut mukana siivoamassa, mutta itse en ole aktiivisesti seurannut. Perusväylänpitoon sijoitetaan Ruotsissa 2,5 kertaa enemmän kuin meillä. heinäkuuta 2014
Pääkirjoitus 1.7.2014
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Inkeri Kerola
inkeri.kerola@eduskunta.fi
Kirjoittaja on keskustapuolueen kansanedustaja
Väylänpidolla
tulevaisuuteen
S
aimme uusiohallituksen Stubbin- Rinteen
malliin. Ehkä tarkempi tieto siitä, kuinka paljon öljyä pääsi karkuun olisi
ollut hyvä kertoa heti.
Juho
Kotila. Miesten
supersarjajoukkue puolestaan
yrittää ottaa revanssia Kiteen
Pallo -90:stä itärajalla. Toinen
tärkeä kriteeri on ollut kustannus/hyötysuhteen mittaaminen. Siellä on myös suunnitelmia pohjoiseen avattavien ratayhteyksien tiimoilta. PattUn
kotipelissä KiPa oli parempi.
Gallup: Hoidettiinko Raahen öljyvahinko mielestäsi mallikkaasti?
Sen verran, mitä olen lukenut, niin ei. Kesäillat houkuttelevat valvomaan ja ajomatkat ajoittuvat usein
myöhäisiin tunteihin. Kokonaisuudessaan
Ruotsin väyläinvestoinnit ovat arvoltaan yli kuusinkertaiset
verrattuna Suomeen.
Silmiinpistävää on, että sekä Ruotsin tie-, että ratahankkeet näkyvät myös naapurimaamme pohjoisissa osissa.
Siellä on oivallettu, mihin painopiste on siirtymässä maantieteellisesti ja sitä kautta myös elinkeinopoliittisesti.
Itäinen naapurimaamme liikkuu samoilla linjoilla Ruotsin kanssa
Kaikki
lähti kun Sari Niemelä valittiin jäsenvastaavaksi ja hän
tarkisti jäsenlistat.
Hän huomasi, etteivät
kaksi hallitukseen valittua
henkilöä kuuluneet Raahen
Perussuomalaiset ry:n jäsenistöön, vaikka toinen oli puheenjohtaja. on monenlaisia eikä
tulisi mieleenikään perua
tilaustani yhden tapahtuman vuoksi! *pyörittelee
silmiään*
Jo löyty mieluinen aihe ,
koiranpaskosta marisijoille
ja katteellisille. Viihteen muuttumaan
tylsäksi tyhmäksi toiminnaksi, jossa ei ole mitään järkeä.
Vain painallus, niin eteen
ilmestyy liikkuva kuva, kuinka parikymmentä ihmistä
juoksenteli pallon perässä ja
suuri ihmismassa mölisi sen
perässä kirmaajille. Tiistaina 1. Tällä
jutulla emme kuitenkaan lähteneet hakemaan syytteitä,
vaan halusimme, että kaikki
virheellisesti uutisoidut asiat
Ihmeellinen kapine
MIELIPIDE Kun aika tulee
pitkäksi ja olo on tylsistynyt,
niin huomaa asioita, joihin ei
juuri kiinnitä huomiota normaalissa päivärytmissä. Tv:Ei huvilainen
Vain mökkiläinen!
Musiikkiopisto kuihtuu. Raakuutta, lähimmäisen hyväksikäyttöä, ylenpalttista oman erinomaisuuden esiintuontia. Niin sanottua jännitystä, kun joku yritti
selvittää murhaa, seksiin viittaavia ohjelmia löytyi. Tässä on se kovasti
huudettu demokratia.
Tätäkin juttua luultavasti
tutkitaan, mihin voisi puuttua ja nostaa syytteen. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
mielipiteet.
Ihan muistutuksena, Piehingin koulusoppahan lähti siitä kun virkamiehillä oli
intressi ohjata hanke väkisin tietylle yritykselle.
En ole lestadiolainen mutta mieluummin luen suviseuroista kuin vaikka pesäpallosta. Katsojaluvuistahan
kaikki on
kiinni ja si- Kaukosäädin tekee kummia.
tä kautta
rahasta.
Sitten vienen väline, sillä se saa pohtilä, mitähän netti saa kuvi- maan asioita uudelta kantilneen ajan myötä aikaan?
ta.
Kaukosäädin on ihmeelliAuvo Pehkoranta
Lukijakuvat
Keväällä kukki paju. Samoin selvitys siitä, miten pitäisi toimia, kun saisi taivasosuuden.
Joku löi mailalla pientä
valkoista palloa, seuraten mihin se lensi, kun taas joku valitti menetettyä rakkautta,
joikuen valittavalla äänellä.
Ei säväyttänyt sekään, kun
vähäpukeiset naiset kiersivät
kehää kylmässä säässä.
En löytänyt veljellistä rakkautta, ystävyyttä, isän ja äidin hellyttävää hoivausta liikkuvista kuvista, joita eteeni
ilmestyi. Katsoin kaukosäädintä
ja ajattelin, että oletpa melkoinen kapine, kun toosan
kautta saat ajatuksiin aika
kummallisia mietteitä ja painoin punaista painiketta.
Vähälle on jäänyt ohjelmat, jotka toisivat esiin ihmisen hyvyyden. Piiristä asiaa ei kuitenkaan osattu neuvoa.
Syyskokouksesta oli vaarana tulla laiton ja varapuheenjohtaja Eeva Mosorin lähetti
kokouskutsun. Kyllä ihmisestä sitä vielä löytyy, vaikka yhteiskunta suurelta osin perustuu valheeseen. Kokous
oli muutenkin korjaavia toimenpiteitä täynnä. Tietenkin vapaajan
vuokra taso pitåå olla eri
kuin omakotitalo tontin.
Ostajia ja mieluusti maksavia varmasti kesåmökeille löytyy.!. Eeva Mosorinille ?on
myönnetty ero. pari ääntä ja myöhempien selvitysten mukaan henkilöt olisivat saaneet äänestää
ja tulos olisi ollut toinen, eli
Eeva Mosorin olisi ollut puheenjohtaja.
Tulehtuneiden välien
vuoksi kävimme Helsingissä
sopimassa asioista ja siitä on
olemassa allekirjoitettu sopimus. Esimerkiksi TV-kaukosäädintä
olen pitänyt vain tarpeellisena ja luonnollisena helpottavana kapineena.
Yllättäen havaitsin, kuinka
laite antoi toisenmoisen näkymän asioihin, joihin on tottunut. Emme kuitenkaan halua puhua kenenkään
puolesta, joten teemme tämän jutun vain omalla allekirjoituksella.
Kynsin hampain vallasta
kiinni, vaikka muut katoaisivat ympäriltä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Valehtelu ja vallanhimo
MIELIPIDE Nyt on tullut
aika oikaista pari virheellisesti uutisoitua asiaa. Meitä ?taviksia. Kokouksessa
käsiteltiin Vuoren jäsenyyttä
ja sitä ei hyväksytty. Elikkä isä ja tytär hallituksessa, sekä äiti ja vävy
varalla. Vuori on hehkuttanut lehdessä kuinka hän on ?siirtynyt syrjään rauhan tuomiseksi?.
Totuushan on kuitenkin,
että jos hän ei olisi siirtynyt,
hänet olisi siirretty. Syyskokouksessa
Vuoren toimesta ?torppaantui. Virkaehtosopimuksen määräämiä opettajien työpäiviäkin on ensi lukuvuonna
vähennetty kuudella opetuslautakunnan päätöksellä.
Kesåmökin pitåminen ei
ole pakollista. RANTATONTIT! Hyvvää kessää
teillekki marisijat ja katteelliset. heinäkuuta 2014 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Lisäksi kaksi varajäsentä eivät kuuluneet
edes puolueeseen. Syö, tai tule syödyksi
näytti olevan ohjelman henki, kun sitä seurasi vähänaikaa. Jos ei ole jäsenistöä niin mikä merkitys hallituksella silloin on?
Sari Niemelä
Eeva Mosorin
Arkisto / Eriika Ahopelto
Ihmiset ovat
muuttuneet itsekeskeisiksi oman
edun tavoittelijoiksi,
näin tehdään ohjelmia,
jotka ovat
täysin totuuden
vastakohta. Tässä vaiheessa innostuin todella painelemaan
näppäimiä, eikö kuvaan löydy mitään, joka saisi rauhoittumaan apean mielialan.
Ostotarjouksia. Siksi kysymmekin, miten jäsenistöä arvostetaan, jos pyynnöistä
huolimatta hallituksen kokoonpanoa ei heille ilmoiteta
vaan sen saa lukea lehtien
palstoilta. Miten voi erottaa ihmisen, joka ei ole edes jäsen?
Piirihallituksen puheenjohtaja ei kysellyt kokouksessa paikalla olleilta mitään
vastineeksi, vaikka näin pitäisi pykälien mukaan mennä. Pieni sormen hipaisu, niin kuvaan ilmestyi eläin, joka söi
tappamaansa pienenpää
eläintä. Kokous
tuomittiin piirihallituksen taholta kuitenkin laittomaksi.
Piirihallitus antoi vakavan
varoituksen Vuoren erottamisesta. Kuva: Pauli Alasaarela
Alppiruusu kesän parhaassa kukassaan on tosi kaunis.
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Sen esiintuoja on hyvä väline TV, kaukosäätimen kanssa.
Tekstarit
tulevat oikaistua.
Toteamme edelleen, että
kanttia on oikoa asioita omalla nimellä eikä räkyttää nimettömänä.
On useampi henkilö, joka
on lähes kaikista asioista samaa mieltä. Mihin tarvitaan sisäänpääsytestejä, lehteen vain ilmoitus, että vapaat oppilaspaikat täytetään ilmoittatumisjärjestyksessä. Totuutena pidetään
sitä, mitä liikkuvat kuvat välittää. Homma
ei toiminut näistä toimenpiteistä huolimatta.
Tämä on syynä miksi Raahen Perussuomalaisissa ei
jaksa kukaan toimia vaan
mieluummin eroaa tehtävistään sekä koko yhdistyksestä. Asiaa kyseltiin, että voiko Vuori toimia puheenjohtajana, jos ei
täytä jäsenyyden ehtoja. Niitä ei
jostain syystä oteta käsittelyyn.
Mielestämme piirihallituksen antama vakava varoitus on väärin perustein annettu, koska faktoja ei ole tutkittu ja meillä todisteena on
pöytäkirjat. Lähetimme piirihallitukselle vastineen varoituksesta
ja pöytäkirjat todisteeksi
marraskuussa 2013. Mökin hankinta veden ååreltå, on aina kallista koko Suomessa. Kuvia, joita
pidetään viihteenä, kuten itsekin näin yleensä teen, vaan
en aina, kun olen apealla
mielellä.
Mietin, kuinka kuvan välityksellä asiat saadaan antamaan valheellisen kuvan elämästä. Sari Niemelä, Eeva Mosorin, Lasse Mikkola ja Pertti
Vuori ovat lupautuneet olemaan syrjässä kaikista luottamustoimista Raahen Perussuomalaiset ry:tä kohtaan
vuoden 2014 loppuun saakka. vaikka hän ei
ole missään vaiheessa laittanut eropyyntöä yhdistyksestä.
Nykyiseen hallitukseen
kuuluu 6 jäsentä ja puheenjohtaja. Painallus
ja kuva muuttui ampumavälikohtaukseksi, missä ihmisiä
yritettiin saada hengiltä
Tiskissä on valinnan varaa merilohesta siikaan ja ahveneen.
Muutaman viikon takainen
öljytuho tuntuu painuneen
taka-alalle kuin paha painajaisuni.
Vaikuttiko öljytuho kalahallin elämään ja toimintaan
loppujen lopuksi millään tavoin. Seuraavassa työvaiheessa
Pekkatori tulee saamaan ympärilleen reunakiveyksen.
Tori loppulliseen päällystämiseen käytetään sekä
luonnonkiveä että graniittikiveä.
Brahenkatu suljetaan jälleen liikenteeltä. heinäkuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Kaikkia
tuhoja
ei vielä
tiedetä
Öljypäästön jälkeen:
Kesäapajat sentään säästyivät, mutta miten käy
talvikalastuksen?
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Lapaluodon kalahallilla käy
vilkas alkukesän kuhina. Työn edetessä kadunpätkä aukeaa jälleen ja vastaavasti toinen
puolisko Brahenkatua sulkeutuu.
??Brahenkadun ja Reiponkadun risteyksen ollessa
kiinni Kirkkokadulle pääsee
kiertotietä Palokunnankadun ja Ämmänkadun kautta,
opastaa työmaavastaava Timo Karppinen.
Torin on tarkoitus valmistua elokuun loppuun mennessä, jolloin pääsee taas kulkemaan tavallisia reittejä.
Kalahallin edustalta katsottuna öljypäästöstä ei ole jäljellä muuta näkyvää kuin rantoja koristavat säkit, joihin öljyä ja sen tahrimaa tavara
A
Tuulikki Nousiainen
Kaloissa ei ole
näkynyt eikä
tuntunut mitään merkkejä
öljystä.?
Kalaverkot ovat pysyneet puhtaina, sillä kesäkalaa pyydetään
sieltä, minne öljy ei ulotu, Seppo Kortessalo kertoo.
??Mentiin laittamaan rysää
pyyntiin laivaväylän pohjoispuolelle kun huomattiin, että
meri on täyttä öljyä. Timo Karppinen asetteli liikenteenohjauksen kuntoon.
Eri työvaiheissa saattaa torilta aiheutua lähiympäristöön meluhaittaa.
??Työmaakoneilla ajo sekä
kivien siirtely ja sahaus voivat kuulua kauemmaskin,
Karppinen kertoo.
Pekkatorilla työskennellään maanantaista eteenpäin
noin aamusta kello 7.00 iltaan kello 18.30.. Nyt taitaa olla niin, että niille apajille ei ole menemistä pitkiin aikoihin.
Öljyntorjunnan viivästyminen ihmetyttää kalastajia ja
rannan asukkaita yhä vieläkin. Öljyn valtaamaa näkymää on vaikeaa
Laura Okkonen
Maanantaina työ alkaa liikennemerkkien sijoittelulla
ja Brahenkadun sulkemisella. Kesäpyynti tapahtuu kauempana merellä,
Seppo Kortessalo perustelee.
Kalastajien suurin huolen
aihe onkin tällä hetkellä, miten tulee käymään talvikalastuksen. Tehtaalle
ilmoitettiin tilanteesta välittömästi. Lapaluotolainen Tauno
Pihkanen havaitsi meressä
olevan öljyn lauantaina, toukokuun viimeisenä päivänä.
Työskentely jatkuu
Pekkatorilla
Laura Okkonen
laura.okkonen@almamedia.fi
Viime viikon kotiseutujuhlan
hulinan jälkeen pääsevät työt
Pekkatorin ympärillä jatkumaan.
Maanantaista lähtien
muuttuvat jälleen väliaikaisesti vanhan kaupungin liikennejärjestelyt, sillä Pekkatorilta suljetaan kulku Brahenkatua pitkin merelle päin.
Brahenkatu tulee olemaan
torin kohdalta poikki viidestä
kuuteen viikkoon. RAAHEN SEUTU Tiistaina 1. Selkämatala ja Vesimatala kun ovat perinteisiä
talvikalastuksen apajia.
??Ne ovat Raahen suosituimpia verkonpaikkoja, kun
pyydetään kalaa jään alta.
Sieltä on saanut aina hyvin
siikaa. Tulihan siihen palolaitoksen vene ja lentokonekin melko sukkelasti, mutta
puomit saatiin maisemiin
vasta seuraavana päivänä.
Jos öljyntorjuntapuomit olisi
asennettu aikailematta, öljy
olisi saatu rajattua pienelle
alueelle ja tuhot olisivat jääneet paljon pienemmiksi.
Myös Seppo Kortessalo oli
lauantaina vesillä. Kalastaja
Seppo Kortessalo ja kalamyyjä Hilkka Rahtula kertovat, että kalan kysyntä pysähtyi katastrofin jälkeen muutamaksi päiväksi totaalisesti.
Nyt asiakkaat ovat palanneet,
mutta kysymyksiä riittää
edelleen: voiko kaloja syödä,
onko makuvirheitä?. Onneksi kalastajilla on rauhoittavia
uutisia.
??Kaloissa ei ole näkynyt
eikä tuntunut mitään merkkejä öljystä.
Selitys on yksinkertaisesti
siinä, että öljytuho rajoittuu
alueelle, jossa ei kesällä kalasteta.
??Suurin osa öljystä jäi Selkämatalaan ja Vesimatalaan,
Iso-Kraaselin meren puoleiselle alueelle. Kyllä vaikutti
Talkootyöntekijöiden
nimiä ei tarvitse ilmoittaa. Jos
rakennus otetaan käyttöön ennen
varsinaista loppukatselmusta, tiedot täytyy antaa myös ennen käyttöönottotarkastusta. Kun siitä ajoi veneellä, pinta taipuili raskaasti
kuin hidastetussa filmissä.
Raskas polttoöljy on nimensä veroista, kalastajat
ovat tulleet huomaamaan.
??Ikävää ruskeaa mönjää,
kuin vaseliinia. Tuhottuja pesiä oli 28.
Teko herättää tyrmistystä.
??Tämä on yksi viime vuosien suurimmista merimetson poikastapoista Suomessa. Mutta ei ne minun
kalanpyyntiä ole koskaan
häirinneet.
Yhden merimetson luonnonsuojelulain mukainen
ohjeellinen korvausarvo on
Verottaja vaatii tiedon kodin rakennusurakastasi
Kiteytys:
Rakentamisen
uudet velvoitteet
koskevat kotitalouksia. Verohallinto antaa todistuksen tietojen toimittamisesta ja se pitää
esittää rakennusvalvontaviranomaiselle loppukatselmuksessa.. heinäkuuta 2014 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Tuulikki Nousiainen
Merimetsoja hengiltä
Jukka Piispanen
Siikajoki:
Rautakalliolla yli
70 raatoa.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Oululainen lintuharrastaja
Jukka Piispanen löysi Siikajoen Varessäikän edustalla
olevalta Rautakalliolta yli 70
kuollutta puolikasvuista merimetson poikasta lauantaina.
Ympäri saarta lojuneet
poikaset oli tapettu arviolta
viikkoa tai kahta aiemmin,
mahdollisesti nuijimalla ne
kivillä hengiltä. Heinäkuun alusta
lähtien kaikki
rakennusluvan
alaiset työt pitää
ilmoittaa
verottajalle.
1
Kotitalouksien pitää ilmoittaa
Verohallinnolle tiedot kaikista
ostamistaan rakennusluvan
alaisista töistä. heinäkuuta tehdyistä töistä, jos loppukatselmus pidetään kyseistä ajankohtaa myöhemmin.
3
235 euroa. Tiedot pitää
ilmoittaa myös ennen 1. suojelu- ja tutkimuspäällikkö Tero Toivanen.
aa on kerätty.
pukea sanoiksi.
??Merenpinta oli jähmettynyt tasaiseksi ja kiiltäväksi
kuin peili. Esimerkiksi pikkulokkien, tukkasotkien ja kyhmyjoutsenien poikaset eivät olleet ehtineet kuoriutua. Tiistaina 1. Tiedot tulee antaa
aina ennen rakennustarkastajan
tekemää loppukatselmusta. Kokonaisuudessaan Siikajoen tuhon korvausarvo nousee yli 16?000 euroon.
Pohjois-Pohjanmaan rannikolla merimetso on edelleen harvalukuinen.
Talkootyönä tai hartiapankkirakentamisena tehdystä
rakentamistyöstä täytyy ilmoittaa rakennuskohteen tiedot
ja tieto siitä, ettei maksettuja suorituksia ole. Viime kesänä tapettiin 130
poikasta Maalahden saaristossa pohjoisella Selkämerellä, mutta muutoin näin räikeitä tapauksia ei ole tullut
ilmi, kertoo BirdLife Suomen
vt. Siellähän ne rantakivil-
lä istua käköttävät kuin mustat ukot. Sekin oli lintujen kannalta hyväksi, että merivesi laski öljyvahingon jälkeen ja öljy jäi
kuivalle maalle, jossa se kovettui ja pikeentyi nopeasti.
A
Raakaa
touhua.?
Myös paikallinen kalastaja
Aarne Eskola ihmettelee tekoa.
??Kyllähän merimetsoa kalarosvoksi väitetään, mutta
että tuolla tavoin pitää lähteä
niitä listimään. Raakaa touhua.
Kalastaja ihmettelee myös
Rautakallion merimetsoilla on ollut kovakätinen vihollinen.
tapettujen poikasten suurta
määrää.
??Ajan melko säännöllisesti Rautakallion ohitse ja olen
arvioinut pesivien pariskuntien määräksi korkeintaan tusinaa. Myös osakehuoneistojen korjaustöistä pitää
ilmoittaa, jos ne ovat asiakkaan itse tilaamia.
2
Tiedot ilmoitetaan sähköisesti verkkolomakkeella suomi.fi-palvelun kautta tai tulostettavalla paperilomakkeella.
Jos työ on tilattu yritykseltä tai
työntekijältä, tulee ilmoittaa ainakin missä rakennustyö on tehty,
kuka sen on suorittanut, ja paljonko siitä on maksettu. Meressä se
jähmettyy nopeasti lapiotavaraksi ja tarttuu kaikkiin
mahdollisiin paikkoihin.
Lintujen kärsimät vahingot
jäivät suhteellisen vähäisiksi,
kertoo Ari-Pekka Auvinen,
joka on Pohjois-Pohjanmaan
lintutieteellisen yhdistyksen
suojelutoimikunnan puheenjohtaja.
??Onni onnettomuudessa
oli, että öljyvahinko osui lintujen pesinnän kannalta sellaiseen väliin, että poikasia
oli liikkeellä suhteellisen vähän
Tapahtuma on maksuton. Nuoret
sienet säilyvät hyvin ja ovat
erityisen maukkaita.
URHEILUSEURAT
taan yhteiseen jumalanpalvelukseen. Särkän perennataimiston puutarhuri
Jari Särkkä on todennut
puolukan olevan lähialueella
edelleen kukassa.
??Jos kesää piisaa ja pölytys onnistuu, voi luvassa olla
hyvä puolukkasato, toteaa
Särkkä.
Myös karpalossa on näkynyt kukkaa, mutta vadelmassa mahdollisesti hieman vähemmän kuin viime vuonna.
Hillaa ei Särkkä ole juurikaan
nähnyt.
??Se voi johtua säästäkin.
Lisäksi soita on paljon ojitettu, jolloin hilla ei enää viihdy,
Särkkä huomauttaa.
seurakunnat
Hummastinvaaran reitille.
Lähtöpaikkana on motocrossradalle menevän tien
(Moottoriradantie 1) alussa
oleva parkkipaikka 8-tiellä.
Valittavana on kaksi reittiä
6 km ja 12 km. 1964) kutsu-
Mustikkaa on myös Särkän näkemyksen mukaan
heikosti, ja syksyn sato tulee
olemaan tuuripeliä. Aaro Leipälä
saarna, Veli Ainali, laulu.
Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu srk-talolla,
kotiseutujuhla Annalassa
kello 13.
Kirkkoherranvirasto p.
433119. Tarkemmat
tiedot ja ilmoittautumiset
Leena Sippola puh. kello
18.-20.30. Suurempia
määriä haperoita, tatteja ja
rouskuja poimitaan mahdollisesti vasta elokuussa.
Raahen alueen metsissä voi
todeta saman, mitä Metsäntutkimuslaitoksen tiedotteessa kerrotaan. Nyt kaikki joukolla
mukaan! Lisätietoja Eijalta
044 281 96 09
Raahen Seudun Reumayhdistys Nyt on saunavihdan tekoaika parhaimmillaan. Sienien kanssa voi olla valppaana. mennessä Helenalle 050 3555
482 tai Sirpalle 044 0564
854.
Raahen Seudun Reumayhdistys Raahen kaupungin Liikuntatoimen järjestämä maksuton yhteisretki torstaina 3.7. Herukka
taas kukki jo kovasti, mutta
marjaa ei kaikista syntynyt.
Särkkä arvioi tämän johtuneen siitä, että pölytykselle
on ollut liian kylmä. Järjestäjien mu-
kaan seura-alueella oli vielä maanantaina yli 40 000 vierasta, jotka päivän aikana purkautuivat kasitielle valmistautuen kotimatkaan.
Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Markku Veteläinen, kuinka Pyhäjoen suviseurat kaikkiaan
sujuivat?
??Seurat meni odotuksia paremmin. Juhannuksen jälkeen avoinna keskiviikkoisin klo 9-13. 050-328 8107.
www.pyhajoenseurakunta.fi
Raahen Naisvoimistelijat
Aerobic Ollinsaaren koululla tiistaisin klo 18-19, ohjaajana Susanna Kinnunen.
Voimassa olevalla jäsenkortilla ilmaiseksi, muille
maksullinen. Ruokaa varattiin tarpeeksi ja sitä riitti myös
maanantaihin saakka viipyneille.
Kuinka paljon seuravieraita kaikkiaan otti osaa tapahtumaan tänä vuonna ja oltiinko määrään tyytyväisiä?
Lauantaina kalustolaskennan mukaan vieraita oli 75 600
ja sunnuntaina noin 74 000. Soveltuu myös lapsille. Ruokasienien satoa on vielä vaikea arvioida.
Metsäntutkimuslaitoksen
tiedote ilmoittaa mustikan
JÄRJESTÖT
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys Raahen osasto
Lähde mukaan linja-autoretkelle Kokkolaan ja risteilylle Tankarin majakkasaarelle tiistaina 15.7. heinäkuuta 2014
6 ELÄMÄNMENO
Arkisto/ Petri Uutela
Pikapuhelu
Suviseurat Pyhäjoen Yppärissä
Suviseurat
päätökseen
Pyhäjoella
Suviseurat Pyhäjoella päättyivät eilen. Pyhäjoella meillä jäi jonkin verran alueita käyttämättä.
Millaista palautetta vierailta saatiin?
Olen lukuisten ihmisten kanssa keskustellut ja palaute
on ollut todella hyvää. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden
papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p. RAAHEN SEUTU Tiistaina 1. Ei säävarausta,
vaatetus sään mukaan. Kolea
kesäsää on Pohjanlahden
rannalla edelleen marjojen ja
sienten vaivana.
??Halla näkyy metsässä
edelleen, sitä on ollut viime
viikollakin erityisesti alavilla
mailla, kertoo Särkkä.
Arktiset Aromit ry muistuttaa, että Marjojen kypsymistä
kannattaa odotella rauhassa,
sillä raaka marja ei enää poimittuna kypsy. Koleat säät
sekä lumi- ja räntäsateet ovat
haitanneet puolukan ja suomuuraimen kukintaa monin
paikoin.
Kylmyys on marjojen lisäksi vaikuttanut myös sieniin, joita joudutaan vielä
odottamaan. Retkellä
makkaran paistoa, joten
omat juomat ja makkarat
mukaan. Alkukesän kylmä kausi
on hidastanut marjojen kasvua ja sadon odotetaan kypsyvän keskimäärin viikkoa
myöhemmin kuin viime vuosina.
Jos kesäsää pysyy loppukesän normaalina, Etelä- ja
Keski-Suomessa mustikoita
voi päästä poimimaan heinäkuun puolenvälin jälkeen ja
pohjoisessa kuun lopulla tai
elokuun alussa. Jos olet sellainen
?vihdanvääntäjä?, niin otamme mielellämme vastaan
saunavihtoja. Tämäkin kertoo kaiken onnistumisesta.
Marjapoimurin kanssa metsään kannattaa lähteä todennäköisesti myöhemmin kuin viime vuonna.
Merkit syksyn sadosta
Luonto:
Marja- ja
sienisadon
odotusta.
Laura Okkonen
laura.okkonen@almamedia.fi
Kevään ja kesän erikoisesti
vaihdellut sää on saanut marjastajat ja sienestäjät jännittämään tulevan syksyn satoa.
Jo nyt voi metsässä nähdä
viitteitä tulevasta sadosta esimerkiksi marjakasvien kukinnassa. kello 13.
Jumalanpalvelus ja HPE
kirkossa sunnuntaina 6.7.
kello 10. Tämä on todella hyvä määrä ja
tähän ollaan tyytyväisiä.
Kymmenen hehtaarin kokoinen keskustori oli lauantaina aivan viimeistä paikkaa myöten täynnä ja itse arvioin,
että kentällä oli noin 30 000 vierasta. 0443289 053.
PYHÄJOEN
SEURAKUNTA
Kahvikonsertti seurakuntatalolla keskiviikkona 2.7.
kello 18. Erevael Ayo (laulu,
trumpetti, afrikkalainen
tanssi), Veli Ainali (laulu,
piano), Outi Krank (piano).
Ohjelma 5 euroa.
Laulu- ja hartaushetki Jokikartanon pihalla torstaina
3.7. Tervetuloa laulamaan, tanssimaan, kilpailemaan ja paistamaan makkaraa. Minä itsekin jopa hymyilin, vaikka
olenkin hieman totinen mies. 040-505
0016 tai seurakuntapastori
Kai Juvila p. Tervetuloa!. Liikuntarajoitteisille valtavan alueen pitkät etäisyydet muodostuvat ongelmaksi. Aina tietysti jää kehitettävää. kello 12.
sadon jäävän tänä vuonna
keskinkertaiseksi. Uhkakuvina voidaan pitää
myös yleistä turvallisuutta, sekä liikenteen järjestelyjä,
mutta kiitollisin mielin voin todeta, että kaikki sujui erittäin hyvin. Puolukalla
taas on ollut ainakin hyvä kukinta. Tällaisen valtavan
tapahtuman järjestämiseen liittyy aina valtavasti riskejä,
kuten sää ja terveysturvallisuus. Kotiseutupäivä ja
50 vuotta sitten ripille
päässeet (v. Lue lisää asiasta sivulta www.
raahe.fi/liikunta www.raahenreuma.fi
Raahen seudun kehitysvammaisten tuki Vihannin
nuorisoseuralla järjestetään kehitysvammaisille ai-
kuisille ja nuorille Kesäkarkelot perjantaina 4.7. Tästä ei ole mitään
virallista lukua.
Voiko suviseurat enää kasvaa tapahtumana?
Kyllä tietysti on mahdollista, että tapahtuma kasvaa.
Tarpeeksi ison alueen löytyminen voi tulla ongelmaksi, jos
mietimme tulevaa. Lähtö
Raahen linja-autoasemalta
kello 9 paluu noin kello 20.
Tervetuloa matkalle muutkin kuin jäsenet! Ilmoittaudu maanantaihin 7.7
Sivulta
löytyy myös paljon muuta
hyvää siilitietoa. Vinkit antoi
Heidi Burmeister Suomen
Siiliyhdistyksestä.
Suomalainen
Kurkku
0
99
kg
Suomalainen
Ruukkusalaatti
0
69
0
85
kg
kpl
Tuoretorin tuotteet voimassa 7.7. Siili oppii
nopeasti tunnistamaan pihapiirin, jossa se saa hyvää kohtelua. Kala maistuu siilille mainiosti, samoin muiden eläinten ruuat. Ihmi-
sen haju tarttuu niihin, ja
emo saattaa alkaa hylkiä jälkikasvuaan. Sympaattinen pieni lyllertäjä sulattaa paatuneimmankin ihmisen sydämen
viattomuudellaan ja söpöydellään.
Siiliä uhkaa kuitenkin monI vaara. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Tiistaina 1. Luonnollisia vihollisia ovat petoeläimet, kuten
mäyrä, huuhkaja ja kettu.
Kotieläimistä kissa ja jopa
koira voivat tappaa piikikkään otuksen. Juomaksi
siilille kelpaa parhaiten vesi.
Maitotuotteita siilille ei tule
antaa, sillä se kärsii laktoosiintoleranssista.
Siilit nojailevat kuppiensa
reunoihin, joten vanhat paistinpannut ovat käteviä ruokakippoja, sillä ne pysyvät
hyvin pystyssä!
Siili huomaa nopeasti, missä pihapiirissä se saa hyvää kohtelua.
Vaikka siili olisi kuinka söpö, siihen ei tule koskea, ellei
se ehdottomasti tarvitse
apua. Näin niistä voi tulla pihan vakiovieraita.
Liian siistillä pihalla siili ei
välttämättä viihdy. Kissan- ja
koiranruoka (raksut) esimerkiksi veteen liotettuna ovat
hyvää ravintoa. Poikaseen ei saa koskea missään nimessä. asti.. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Piikikäs pallero on pihan ilopilleri
Colourbox
Tuhisija: Siilistä voi tulla
vakiovieras pihapiiriin.
Juuso Taipale
juuso.taipale@almamedia.fi
Siili on eläin, jonka mielellään näkee omalla kotipihallaan. heinäkuuta 2014 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Piittaamattomuudelle ja typeryydelle ei tunnu joskus löytyvän mitään rajoja.
Onneksi vastapainoksi
löytyy myös heitä, jotka huolehtivat siileistä. Siilille ei tule
antaa mausteisia tai viljaa sisältäviä tuotteita. Siilistä saattaa
myös tarttua ihmiseen salmonellaa ja muita loiseläi-
miä, joten senkin takia kosketusta tulisi välttää.
Osoitteessa www.siilikiikarissa.fi on lista auttajista,
joihin voi olla yhteydessä on-
at
n hinn
i
k
ä
m
Nä
ssa
!
voima
ppuun
o
l
n
u
u
heinäk
Enemmän kuin edullinen
Atria viljaporsaan
Fileepihvi Florida
1 kg
7
Kivikylän Huiluntuhti
Grillimakkara
400 g (6,47 kg)
Broilerin
pintamaustettu
sisäfilee
6
rasia
6-9 kpl 330-420 g
(5,60-4,40 kg)
65-68 g (10,00-9,55 kg)
1
0
prk
Valio normaalisuolainen
Meijerivoi
500 g (5,58 kg)
Jäätelötuutit
pss
15
pkt
Ingman
85
2
79
2
59
Fazer
Riisipiirakat
Abba
Sillipurkit
230/120 g (17,91 kg)
2
99
Atria
65
kpl
rasia
Pattijoki
Naudan- ja sianlihasäilyke
Pikkupuustit
220 g (6,13 kg)
1
Rainbow Espanjan
Minivesimeloni
Kylmänen
Vaasan Ooh
35
pss
2
400 g (7,47 kg)
99
prk
Sotaplassintie 2, 92140
ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
pkt
Tuoretorilta
600 g (10,98 kg)
59
gelmatapauksissa. Omat haasteensa siilien elämään tuo
myös Suomen ankara luonto.
Pitkät ja kylmät talvet voivat
olla talvihorrostavalle siilille
kohtalokkaita.
Suurin vaara siilille lienee
kuitenkin ihminen. Siilit tykkäävät, että maasta löytyy
lehtiä ja temmellyspaikkoja.
Lehtikasa on siilille mieluinen huvipuisto.
Ravinnoksi siileille voi tarjolla kaikenlaista, mitä kaapista löytyy
Raahen Seudussa.. Pallot kiitävät pitkin viheriötä, joka vähitellen
täyttyy vain hieman putin sivu menneistä ohilaukauksista. Omalle
epäonnistumiselle hymähdetään ja samalla seuraava pallo
ja asetellaan valmiiksi uutta
yritystä varten. Ikää on
vain kahdeksan vuotta, mutta siitä huolimatta alkanut
kesä on nuorelle jo toinen
golffin parissa. Osa
nuorista on viheriöllä ensimmäistä kertaa, mutta mukaan
on tullut myös pidempään lajia harrastaneita. Raahentienoon golf ry:n junnukurssilaiset harjoittelevat maanantaisin ja torstaisin. Kipinä lajiin
syttyi isän mukana viime kesänä.
Kesken kaiken sadekuuro
muuttaa hieman alkuperäistä suunnitelmaa ja pelaajat
siirtyvät sisätiloihin jatkamaan harjoituksia. Laura Härmä, Minea Sarkkila ja Pinja
Härmä kiteyttävät viheriöllä
harrastuksen yhteen lauseeseen.
??Tämä vain on niin äärettömän hauskaa, tytöt nauravat yhteen ääneen ja valmistautuvat seuraavaan lyöntiin.
Minea on koko junnukurssin
nuorin osallistuja. Ensiaskeliaan golffin parissa ottavilla
yksi tavoitteista on green cardin, eli pelioikeuden lunastaminen.
Tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa. Sateenvarjon alta valmentaja Ari
Koski vielä muistuttaa, että
vaikka junnukurssi onkin
parhaillaan käynnissä, mukaan otetaan jatkuvasti uusia
harrastajia. On hauska seurata sivusta, kuinka nuoret
keskittyvät omaan lyöntiinsä. Kurssilaiset siirtyivät sisätiloihin harjoittelemaan.
Raahen Seudun lukijakilpailu
Tiedätkö mikä on pohjoisin paikkakunta
jossa Sirkus Finlandia esiintyy tänä vuonna?
Vinkkejä löytyy Sirkus Finlandian nettisivuilta www.sirkusfinlandia.fi, mainoksista...
ARVOMME KAIKKIEN VASTANNEIDEN
KESKEN 50 kpl PÄÄSYLIPPUJA
28.7. Voittajaluettelo ti 22.7. RAAHEN SEUTU Tiistaina 1. ESITYKSEEN (1 lippu/talous)
Lähetä vastauksesi postikortilla osoitteeseen: Raahen Seutu, PL 61 92101 Raahe
(muista postimerkki), tai tuo se asiakaspalveluumme Fellmanin puistokatu 4, Raahe.
Vastaukset 18.7. mennessä. Harjoitukset ovat
maanantaisin ja torstaisin
viideltä.
Kentän täydeltä palloja. Tavoiteena jokaisella on pelio
Petri Alminoja
Keskellä lyöntiin keskittyvä Minea on vain 8-vuotias ja koko
kurssin nuorin.
Petri Alminoja
Kesken harjoitusten yllättänyt sadekuuro ei haittaa. Vaikka pallo ei menisi-
kään juuri sinne minne suunniteltiin, tai lyönti jää hieman
lyhyeksi se ei haittaa. Junnukoulutuksesta vastaava Ari Koski saapuu kentälle ja viralliset harjoitukset
voivat alkaa, mutta ensin hieman lämmitellään.
RTG:n junnukurssille ilmoittautui kaikkiaan liki 20
nuorta tulevaisuuden lupausta, joista nuorin on ainoastaan kahdeksanvuotias. heinäkuuta 2014
8 ELÄMÄNMENO
Pieni
sade ei
pelota
RTG: Junnukurssille tuli
mukaan ennätysmäärä
nuoria, tulevaisuuden
golffareita.
Petri Alminoja
petri.alminoja@almamedia.fi
Raahentienoon Golf ry:n
(RTG) junioriharjoitusten pitäisi alkaa viideltä, mutta
varttia vaille on kentällä omatoimiset treenit jo täydessä
vauhdissa
voimassa olevan alv:n
12 kk maksuvälillä à 170,40 ?
6 kk maksuvälillä à 91,20 ?
4 kk maksuvälillä à 60,80 ?
3 kk maksuvälillä à 45,60 ?
2 kk maksuvälillä à 30,40 ?
Tilausasiat
010 665 9015
Palvelemme ma?pe klo 8?15
Vuosikertatilaus
sis. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun
asiakaspalveluun. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla
(220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu
aineisto.
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi
lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvat yhtiöt
saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. 24%).
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.. Heinon
mukaan tutustumalla kasvien maailmaan huomaa helposti, ettei asia ihan niin ole.
??Joidenkin pensaslajien
hoidoksi riittää esimerkiksi
kymmenen vuoden välein
tehtävä alasleikkaus ja lannoitukset sekä kalkitukset
silloin tällöin. Hyönteiset puolestaan
saavat paikalle pikkulinnut ja
pieneläimet, joiden ravintoa
ne ovat. Tiistaina 1. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Petri Alminoja
Pihan monimuotoisuutta
kannattaa vaalia
Puutarha: Puutarhanhoito sekä vehreä ympäristö
lisäävät henkistä ja ruumiillistakin hyvinvointia.
Arkisto / Anssi Jokiranta
Susanna Tikkanen
susanna.tikkanen@almamedia.fi
oikeuden eli green cardin suorittaminen.
Petri Alminoja
Junnukurssin vetäjä Ari Koski on tyytyväinen osallistujamäärään. Suojatut alueet, kuten tiheät pensaikot, ovat oivia pesimis-, piiloutumis- ja
ruokailupaikkoja linnuille ja
pieneläimille. Vesipitoisille
alueille löytävät puolestaan
vesikasvit ja esimerkiksi korennot.
Pihan monimuotoisuuden
lisääminen tuo mukanaan
monenlaista hyötyä.
??Kun saa luotua ympäristön, jossa erilaiset hyönteiset, linnut ja eläimet viihtyvät, voi osaltaan ehkäistä esimerkiksi tuholaisten lisääntymistä. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuna os:
Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna:
0,088 ?/min (alv. Aika vähän
verrattuna joka viikko leikattavaan nurmikkoon, eikö?
Luonnonkasvit taas eivät
vaadi hoitoa välttämättä ollenkaan.
tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio:
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai
ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi
uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset:
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai
toimitus.raahelainen@almamedia.fi
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 ?, sis. Havupuut
ovat tässä tehokkaimpia,
koska niissä on laaja neulasten pinta-ala ja neulaset pysyvät puissa ympäri vuoden.
Kuitenkin kaikki kasvit myötävaikuttavat ilman laadun
parantamiseen.
??Paras tulos saavutetaan
isommilla kasvimäärillä ja
kerroksellisella kasvillisuu-
@
della, jossa lehtipinta-alaa on
paljon. Kestävät kotimaiset
kasvit, luonnonkasvit ja perinneperennat, tarvitsevat
sopivassa kasvupaikassa hyvin vähän hoitoa, Heino
muistuttaa.
Vihreät katot ja seinät, viljelypalstat, kotipuutarhat ja katuistutukset vaikuttavat
kaikki kaupungin luonnon
monimuotoisuuteen. Kiinnostus lajiin on ollut monta vuotta nousujohtoinen.
Monimuotoisen puutarhan
puiden, pensaiden ja perennojen runsas siitepöly houkuttelee paikalle mehiläisiä,
perhosia ja muitakin hyönteisiä. Sekään ei ole aivan vähäpätöinen asia, jos
asiaa ajatellaan maailman ääristä kuljetettavan ruuan kuljetuskustannusten ja sen jättämän hiilijalanjäljen kannalta, Heino muistuttaa.
Hapen tuotannon lisäksi
kasvien avulla ilmasta voidaan poistaa kaasumaisia ilmansaasteita, kuten typpioksideja ja hiukkasia. Iso osa
taajamistakin on nimenomaan yksityispihoja.
??Vanhan kiinalaisen sananlaskun mukaan pitää ryhtyä puutarhuriksi, jos haluaa
olla ikuisesti onnellinen.
Lauseessa on paljon totuutta,
sillä puutarhanhoito ja ylipäänsä vihreässä ja viihtyisässä ympäristössä liikkuminenkin lisäävät sekä psyykkistä että fyysistä hyvinvointia.
Kotipuutarhoissa ja viljelypalstoilla voi kasvattaa ruo-
klo 06.00?16.00
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti.
Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy.
Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani.
Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai.
Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919.
006593?86?36
Levikki 8753 (LT 2011)
Irtonumero 2 ?
TILAUSHINNAT
Kestotilaus
sis. voimassa olevan alv:n
12 kk à 264,00 ?
6 kk à 132,00 ?
4 kk à 88,00 ?
3 kk à 66,00 ?
2 kk à 44,00 ?
fax (08) 220 702
0200 71400
mpm/pvm
Klo 8.30 mennessä tulleet häiriöt pyritään jakamaan saman päivän aikana.
Asiakaspalvelu
Minna Lattunen
010 665 5185
Raahelainen, suorajakelut
Sanna Tjäder
050 560 0013
Mediamyynti
Myyntineuvottelijat
Anne Luovi
050 560 0020
Marketta Routaniemi 0400 649 156
Myyntipäällikkö
Marjut Möttönen
040 573 0569
Markkinointipäällikkö
Erkki Heikkilä
0400 589 430
Ilmoitusvalmistus
Aini Kanniala
050 560 001 7
Päivi Klaavo
050 560 0010
Hannu Pihlajakoski 050 560 001 8
Jos puut
lähettäisivät
wifi-signaaleja,
istuttaisimme
paljon puita
ja luultavasti
myös
pelastaisimme
planeettamme.
Harmi, että ne
tuottavat vain
ilmaa, jota
hengitämme.?
Aforismi
Raahen Seudun JAKELUHÄIRIÖT
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe
A
Toimitus
010 665 5180
Juha Honkala
050 438 0402
Sari Jaatinen
050 314 2668
Vesa Joensuu
0400 587 146
Vappu Kallio
050 349 3108
Maarit Kesti (äitiyslomalla)
Mikko Määttä
050 4380 400
Tuulikki Nousiainen 050 314 2666
Jussi Pesonen
050 560 0015
Kristiina Tuikkala
050 314 2663
Raili Viirret
050 314 266 1
Uutistuottaja
Nina Tuomikoski
050 314 2660
Päätoimittaja
Sanna Keskinen
050 562 7068
Sähköpostit
etunimi.sukunimi@almamedia.fi
kansa itse. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Tällaiset kasviryhmät
toimivat myös mekaanisena
pölysuojana, samoin kuin
tuuli-, näkö- ja melusuojana.
Kasvillisuus jätetään monessa nykypihassa vähälle,
koska pelätään suurta työmäärää sen hoidossa. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.
Asiakasrekisteri:
Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon
ja hoitoon. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen
Seudussa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Paljon parjatut kotilot esimerkiksi ovat siilien ja
rastaiden herkkua, hortonomi Raisa Heino sanoo.
Toisaalta jos piha on erilaisten pölyttäjien mieleen,
on pölytys hyötypuutarhan
puolella paremmin taattu.
??Ja mikä parasta, monimuotoisuus voi kulkea käsi
kädessä helppohoitoisuuden
kanssa. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvilla
lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin,
etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. heinäkuuta 2014 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Ne
puhdistavat ilmaa saasteista
Hyötypuutarhan puolella pölytys on paremmin taattu, kun piha
on mehiläisten ja muiden pölyttäjien mieleen.
ja hiukkasista, tasaavat lämpötiloja, helpottavat hulevesiongelmia ja vaikuttavat
suuressa määrin kaupunkikuvaan ja maiseman ilmeeseen.
Yksittäisillä yksityispihoillakin on merkitystä
12.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 18.35 Suomen paras leipomo. 18.05 Bo muuttaa kotoa. 7.10 Suhdekoukerot (S). 10.00 Remontilla rahoiksi. 2.55 Leijonan luola UK. Puunpelastajat.
16.00 Moderni perhe (S). 23.30 Remontilla rahoiksi.
0.00 Yön AVA.
mTv3
07.00 Aamusää.
08.00 Cosmos . Muista
aina liikenteessä.
23.35 Harryn laki (7). heinäkuuta 2014
10 TELEVISIO
Tv-viikko // C7
Aamulehti // Perjantaina 27. 13.30 Kutsu kylään
Ian Wright. 12.50 Kodinkohentajat. 21.55 Elokuva: Driven. 11.00 Leila leipoo. 17.25 Matkalaukkujen metsästäjät. 10-vuotiaalla hakemuksen
lähettäjällä on remonttitiimille vain yksi
vaatimus: aitasta pitää tulla ötökänpitävä.
Nelonen kl0 20.
Tv1
06.25 Arvokas kuolema. 9.50 TV Shop Tvins. 17.00 Radio City TV. 17.15
Suhdekoukerot (S). 10.30 24Kitchen: Turkkilainen herkkukokki. 14.25 Suomen paras leipomo. Osittain mv. 20.30 Poliisikokelaat. 16.35
Lentoturmatutkinta. 19.05 Las Vegas (12). 12.00 Elixir. Suruaika.
00.35 NCIS Rikostutkijat (12).
Peitenimien takana.
01.30 Holmes NYC (12). Päihdelääkäri Juha
Kemppinen haastattelee ihmisiä
kadulla ja tiedustelee heidän suhdettaan alkoholin käyttöön. Kathy on ylisuojeleva äiti poikaansa Robertia kohtaan ja painajaismainen anoppi miniälleen.
03.25?05.00 Ennustaja-TV.
Fox
6.00 Sky News. 6.35 FOX Kids: Sketsiä!. Ihmelapsi. 20.00 Maailman övereimmät juhlat
(S). (1963) Kapellimestari, pianisti de Godzinsky liikkuu
tunnelmasta toiseen seuranaan
Radion suuri viihdeorkesteri, Wolde Jussila, Matti Lehtinen ja Ive
Patrason.
22.48 Kotikunnailta lännen kultalaan. Osa 5.
Kaius.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Pukumiehet (16). RAAHEN SEUTU Tiistaina 1. 8.07 FOX Kids: Monsuno. 16.05 Hetki ennen tuhoa. Chef on the Beach. 21.00 MasterChef USA. (U)
21.00 Naisia taiteen historiassa.
2/3. Osa 10/10: Kalat. 19.45 Nälän kasvot. Kuinka YK:n avustustoiminta toimii. 0.45 SVT: Uppfinnarens revansch. (U)
23.05 Yle Uutiset.
23.10?00.05 Prisma: Vuorovesilammikoiden elämää.
Tv2
06.50 Pikku Kakkonen: Nallen
aamu.
06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.7.
06.52 Planeetta Kosmo (S).
07.06 Arvaa mikä.
07.08 Jussin matkat (S).
07.21 Jessin kanssa (S).
07.32 Neppajymykerho.
07.38 Ritari Mikke (S).
07.54 Anniina Ballerina (S). (U)
20.00?20.55 Mies varjossa (S).
2/3: Suomen kansantasavallan
presidentti. Phil (S). 18.00 Pikkurilli (S). 3.30 Suomen vartijat (TXT). 22.45 Viikko ilman naisia
(S). Naiskauneutta ja kuumottavia tilanteita.
15.00 The Hero.
15.55 Myytinmurtajat. 1795.
Iiris löytää palan Pariisia Pihlajakadulta.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.15 MTV Sport Uutiset.
19.25 Päivän sää.
19.30 Suurin pudottaja. O: Iikka Vehkalahti, Elina Katainen ja Peter von
Bagh. Näin saat mobiililaitteet ja television pelaamaan
yhteen olohuoneessa.
13.25 Amazing Race. 21.30 Moderni perhe
(S). 18.05 Hulluna sinuun
(S). 1.05 Star Trek: The Next Generation (12). Lattapäät lainehilla.
19.30 Lainvalvojat (7).
20.00 Miehen puolikkaat (7).
Opettajan painajainen.
20.30 Simpsonit (12). 11.10 Krokotiilimies. Kuulemme laulut On lautalla
pienoinen kahvila, Surullinen serenadi, Vanhojen poikien ralli, Rakkaus ja rattaat ja Torppavanhus.
23.10?04.00 Teematieto.
Sub
06.00 SubChat.
06.30 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää (7).
Nuuskija-Natascha.
14.00 Kreisiä menoa. 23.45
SVT: Debatt Almedalen. Tänään vieraillaan Tiinan ja Johanin 60-luvun
hippihäissä sekä parikymppisten espoolaisten Maijan ja Antin
häissä.
17.00
17.55 Eden. 5/40.
08.19 Disney esittää: Mainio
Manu (S).
08.42 Klassikkotarina (S).
08.50 Ruohonjuuritasolla (7).
08.55 Ruohonjuuritasolla (7).
09.00 Keittiössä tuoksuu ruoka.
09.30 Uusi aika ja arjen haasteet. 16.25 Kadonneet. 18.17 Tatonka (7). 2.00 SVT: Inte vilken bingo som helst. Dokumenttielokuva Otto Wille Kuusisen elämästä.
Vuodet 1939. Terroriuhka.
21.00 Carrien päiväkirjat (7).
Liian lähellä.
22.00 112.
23.00 The Tomorrow People
(16). 16.00
Iskelmä TV. Osa 205. Kiinteistökeinottelua.
16.30 Unelmakoti puoleen hintaan. Suruaika.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Neljän tähden illallinen.
Näyttelijä Jukka Leisti kokkaa
Tampereella mallitoimiston vetäjälle Jenni Aholalle, painija-poliitikko Marko Asellille ja laulaja Kaija
Pohjolalle.
19.30 Neljän tähden illallinen.
Tampere-viikon päätteeksi kokkaa laulaja Kaija Pohjola.
20.00 Huvila & Huussi. 2.00 Voice TV.
Jim
5.00 Ennustaja-TV. Toipilaita ja uusia tulokkaita.
15.20 Hauskat eläinvideot.
15.50 Deittikamera. 15.40 Totta vai tarua?. Chef on the Beach. 23.50 Chicago Fire (12). kesäkuuta 2014
TiisTai 1.7.
Huvila & Huussi -tiimi pääsee
muuttamaan vanhasta heinäladosta
makuuaittaa. 18.45 Family Guy. 21.00 Allsång på Skansen. 10.40 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.00 Muodin huipulle. 1. 20.00 Miami Ink. 22.55
Klondike (12). Kukkoilua ja
kokkailua.
21.00
21.00 Klikkaa mua (7). Kaarevakattoinen ekojätti. Jakso 22. 13.05 Alaskan poliisit. Tänään kunnostetaan
kotikahvilan patio.
18.25 Frasier (S). 8.30 FOX Kids: Transformers. 18.20 Family Guy. 0.40 Client List (12). 2.30 SVT: Studio natur.
AvA
6.00 Aamun AVAus. (U)
10.50 Päivän kasvo.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Jumalanpalvelus.
12.05 Luontohetki: Erikoisia
ekosysteemejä. 7.00 FOX Kids: Trollz. Sub klo 22.
Tv5
6.15 Hengenvaarallinen saalis. Thanatos.
01.00 Rysän päällä. 13.30 Tuhluriprinsessat. 9.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. Mv.
14.50 Arkistokuvia: Paimenen
tarina (S). Pankkiryöstäjän puolustus.
00.35?01.30 Monk (12). 13.45 Kadonneen jäljillä UK. Öljylaiva matkalla
halki Suomelahden kohti öljyjalostamoa. 18.35 Hulluna sinuun (S). 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 15.00 Voice TV. (U)
19.00 Isä Matteon tutkimuksia
(7). 18.49
Minun kotieläimeni. 17.52 Lonkeroiset (S). Kooma.
02.30 Dr. 21.00 Elokuva: The Grace Card. 20.00 Remontilla
rahoiksi. 4.25 Sky News.
liv
5.00 Ennustaja-TV. 14.50
Autojen ensiapu. salattu luonto.
Auringonlaskun jälkeen.
09.00 Farm Kings. 14.00 Amerikan romanit. 3/3. 2H.
13.45 Cherry Healey: Addiktiot
(12). 2.20 Maailman paras selvänäkijä. 4.45 Ennustaja-TV.. 12.35 Huijarirakentajat. (U)
10.30 Sissipuutarhurit.
11.00 Summeri (7).
11.29 Summeri (7).
12.00 Fifan jalkapallon MM 2014.
Uusintana viime yön neljännesvälieräottelu 1G . 2E. H-lohkon ykkönen kohtaa
G-lohkon kakkosen.
Yle Fem
7.55 SVT: Gomorron Sverige. 1957. 11.25 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista.
11.50 24Kitchen: Kalle . 1.45 Elokuva: Annapolis. puoliaika.
19.55 Yle Uutiset.
20.00 Fifan jalkapallon MM
2014: Neljännesvälierä 1F . 20.00 Tatuointistudio HelsINK. 16.00
Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. Okavangon
suisto.
12.35 Sydämen asialla (7).
13.30?14.45 Me tulemme taas
(S). 0.30, 1.00 Poliisit Norja (S). 1700-luku.
22.00?23.12 Elävä arkisto: George de Godzinsky 100 vuotta.
22.00 George de Godzinskyn
sävelkansio. 18.13 Aarne Alligaattorin musiikkiseikkailu. Keinu.
17.00 Lemmen viemää (7). 13.40 SVT: En bok, en författare.
14.00 SVT: Torsteins dröm. 5/12.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.10?17.55 Kyläsairaala (12). 15.30 Olet mitä syöt. Paineiden
purkua.
10.00 Suurin pudottaja. 12.50 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 18.00 Hengenvaarallinen saalis. 6.46 FOX Kids: Lola & Virginia. 13.40 Ihmemies MacGyver (12). 19.30
Arvostele mun illallinen Suomessa. (U)
14.45 Koiranpennun vuosi. 9.00 Hulluna häämekkoihin. Entä millaisissa oloissa maalta tulleet ihmiset Dhakan slummeissa elävät. (U)
10.00 Kyläsairaala (12). 0.25 How I Met Your Mother.
0.50 Tabu. Ritarillinen
rakastaja. 18-vuotias Simon lähtee
Ruotsista pyörremyrskyjen ja tulvien koettelemaan Bangladeshiin. 7.46 FOX Kids:
Pound Puppies. 19.00 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 17.55 Huutokaupan Metsästäjät. Koskemattomuuksien kirjo.
15.25 Alueellinen sääennuste.
15.30 Moderni perhe (7). 0.20 Num3rot (12). 4/7. 8.52 FOX Kids: Avatar 3. 11.00 SVT: Partiledartal i Almedalen. 3.10 Kadonneet.
KuTonen
6.00 Voice TV. 15.15 Ruotsin karmein koti. 10.30 Eden. 1794.
Oona oppii, että humalaa seuraa
krapula.
18.30 Salatut elämät (S). Viimeinen
toive, osa 1/2.
14.20 Waverly Placen velhot (7).
Villin lännen pauloissa.
14.50 Eläintarhojen elämää. (U)
18.35 Väylä (S). 2/5
Mustat soittajat ja uudenlainen
musiikki ovat uutta ja outoa, niinpä tukijoukkoja tarvitaan.
22.05 Syyttäjä (12). Anoppi on pahin. 22.00 Henkivartijat (16). 15.40 Lääkärit. 4.00
24Kitchen: Kalle . 0.45 Liv D: Roskaruokaäidit (S).
1.45 Lemmi, kosi, vältä. 18.30 Tiedehemmot. 14.40 SVT: Svett & etikett. 17.25 Rakkausagentit. 9.00 TV Shop Tvins. 11.40
Maailman parhaat kalapaikat. 19.30
Yle Nyheter TV-nytt. 2G. 20.30 Anna
minulle elämä. Kuhaa kesäkeittiössä. Haaveiden voima.
18.00 Walker, Teksasista (12).
Pitkä kuljetus.
19.00 Naapurit-arvonta.
19.05 Riemuloma Kanarialla. 15.00 Tarzan (12).
15.30 Hulluna sinuun (S). 19.00 Grand
Designs . (U).
Ohjelma jää pois, mikäli jalkapalloottelu venyy.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Ihmebantu (12). 22.00 Face. 14.30 Fashion Star. 10.05 24Kitchen: Maailman parhaat kokit. 20.30 Meidän safkaa. Etelä-Amerikka.
20.00 Kaikuja tuonpuoleisesta.
Millaisia viestejä tuonpuoleisesta
lähetetään?
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 Murtuva maailma (12). 7.35 Kakkukuningas. 22.00
Hyvät ja huonot uutiset. 3.25 Ennustaja-TV.
6 112-sarjan jaksossa nuori poika loukkaantuu motocross-radalla ja
rattiin nukahtanut autoilija aiheuttaa pahan ketjukolarin. 14.00
Hulluna häämekkoihin. Kooma.
23.00 Kylmäverisesti sinun (12).
Tiedän paikan armahan.
00.05 Frasier (S). 7.00 Voice TV. 14.00 Radio City TV. Alcantaran perhe (7). Kenguruiden vauhdilla.
14.25 Selviytyjät. 8.55 Eläintarha. 21.00 Elokuva: Unelmadeittiä etsimässä (S). unelma-asunnot. Lasten
joulu (Esos locos bajitos). 1.30 SVT:
Drömträdgårdar. 0.00 How I Met Your Mother. Niinpä Gullichsenien
kesäkeittiössä kokataan kuhaa kahdella tavalla sekä pirteän makuista
kurkkusalaattia. 11.30 Sikke ?
Ruokaa rakkaudella. 22.00
Elokuva: Miami Vice (16). 19.35 How I Met Your Mother. 2.05 SVT: Hollys
hjältar. }
02.00?02.30 Lain nimessä (12).
Mojoa ja ritarillisuutta.
04.00?06.00 SubChat.
21.00
21.00 NCIS Rikostutkijat (12).
Peitenimien takana.
22.00 Holmes NYC (12). 23.00 Konttori (S). (U)
22.35?01.10 Fifan jalkapallon
MM 2014: Neljännesvälierä 1H
. 13.00 Iskelmä TV. 8.00 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 20.30
Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 20.30 Poliisit (S). 16.10
LA Ink. 17.48 Gazoon (S). 15.55 Hulluna sinuun (7). (U)
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
15.50 A-studio.
16.20 Antiikkia, antiikkia. Istutaan iltaa. 3.50 LA Ink. Parempaa
seksiä.
12.55 Teknavi. 9.30 Tuhluriprinsessat.
10.00 Sarahin sisustusvinkit. 17.40 Tatuointistudio HelsINK. 18.00
Kaisa ja puoli valtakuntaa. 21.00 NCIS: Los Angeles (12). Biljardia ja
baarimikkoja.
14.30 Beverly Hillsin panttilainaamo. 18.00 Neljä huonetta. Kokkikoulu.
10.30?11.25 Lääkärit. 13.00 Lauran matkakuvia: Tukholma. 19.00
American Chopper. Hyväntekeväisyyshaaste. (U)
15.15 Onnenkantamoinen (12).
16.00 Summeri (7).
16.29 Summeri (7).
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 Fifan jalkapallon MM 2014:
Neljännesvälierä 1F . Saarella ollessaan meri tarjoaa raaka-aineet. 2.
puoliaika.
21.00
21.20 Kätevä emäntä (S). 17.00 Hurja remontti. 10.55
24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 2.25 Häähullut (S). 21.00 Ilman johtolankaa. 8.00 Voice TV. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. Flohkon ykkönen kohtaa E-lohkon
kakkosen. Laajennuksia ja luksusta.
17.00
17.30 Salatut elämät (S). (U)
06.55 Ylen aamu-tv.
09.30 Wenzelin antiikkikoulu.
10/10 Aseet. 16.30 Jamie Oliverin kotona. 12.00
Voice TV. 20.15 Popkalaset special. 1.30 Täysillä tutkaan (S). Väylä Yle Teema klo 18.35.
Yle TeemA
04.00 Teematieto.
16.55 Suojele minua! (U)
17.45 Francon jälkeen . 23.00 Iholla. (U)
18.00 Yle Uutiset.
18.13 Yle Uutiset alueeltasi.
18.16 Yle Uutiset sää.
18.20 Päivän kasvo.
18.30 Lupaus. 4/10. 23.45 Kaksi julkkista ja yhdet häät. Limbo.
00.00 The Tomorrow People
(16). 9.20
Tarzan (12). 7.24 FOX Kids: My Little Pony. (1964) Kipparikvartetti ja
George de Godzinsky matkaavat
tukinuitosta Amerikan maille. 1.30 Kysy seksistä (S). Sukellus
ratkaisee.
16.50 Neljät häät. 19.30 Suomen
huutokauppakeisari. 19.10 How I Met
Your Mother. Monk ja
ylikomisarion vaimo.
nelonen
05.00?09.50 Ennustaja-TV.
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.20 Hurja remontti. 0.00
Poliisit (S). 9.15 Wipeout. 17.00 Talent USA. Seksikäs
Supermies.
16.20 Deittikamera. Millaista on elellä akvaariossa?
18.54 Ruohonjuuritasolla (7). Saippuasulhaset. 1793.
Miron bisnekset herättävät Noan
ruokahalun.
18.00 Salatut elämät (S). 14.35 Eläintarha. 23.30 Australian rajalla. 20.00 Suomen vartijat. Tiimit
vastakkain.
20.00 Pomo piilossa. 12.00
SVT: Matiné: Klockorna i Gamla stan. 12.15 Ari ja Kirsi: Kotirempat.
12.40 Futurama. 2.00 Metsien miehet (7). 14.40 Unelmien koti. (Suomi 1953) O: Armand Lohikoski. 12.00 Market Kitchen. 2E. 21.00 Solsidan (S). (U)
19.00 Maailman kauneimmat
puutarhat. Vanhalle
heinäladolle luodaan sen järjestyksessä kolmas elämä.
20.57 Keno.
6 Millainen on öljylaivan matka halki Suomenlahden kohti öljyjalostamoa