>> 2. Käytännöllisiä
viikon kursseja saisi järjestää aikuisillekin.
>> 4-5
Pääkirjoitus: Monta hyvää ja pari huolta uudessa tapahtumassa. >>8-9
95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Touhun kesä
Beach Jam ?15
Pikkulahdella
oli vasta startti
lomalle. KESÄKUUTA 2015
NRO 103
IRTONUMERO 2 e
Vesa Joensuu
Palkkiot
kohdillaan
Jarmo Myllymäki tietää
mitä on tasapainoilla työn,
kodin ja politiikan kesken.
>> 5
A
Meillä
Raahessa
on meneillään uudistustyö,
missä arvioidaan hallinnon ja luottamushenkilömäärän tarvetta.?
Inkeri Kerola,
kolumni
Raunioista
versoo Kastelli
Juurihoitoa: Aleksi Kastelli on kasvanut jätinkirkon
vieressä. Nuori taide
Ronja Paani
kuvioi teoksensa
pikkutarkasti
tussilla. >>6
Näin tehdään
hyvää ruokaa
Järjestöjen pyörittämät
kesäleirit tuovat myös helpotusta koululaisten vanhemmille. >>9
TIISTAI 2
Raahen Meripäivät on
kunnianhimoinen yritys nostattaa Raahen merikaupunki-imagoa ja luoda kaupungin historiasta ammentava, tyylikäs ja tunnelmallinen tapahtuma.
Tarjolla ovat muun muassa vanhan ajan
markkinat, joita työstetään parasta aikaa pieteetillä.
Hienoa tapahtumassa on sekin, että sen
valmistelujen kautta saadaan työttömille toimintaa. Raahe on historiallisen ja
merellisen tapahtuman ansainnut.
Ingo
Mikä on lempiruokasi ja miksi, ruokakoululainen?
Spagetti ja jauhelihakastike. kesäkuuta 2015
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 2.6.2015
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Inkeri Kerola
inkeri.kerola@raahe.fi
Kirjoittaja on Raahen kaupunginvaltuuston pj.
Uusin
silmin
Pilviä kunnianhimoisten
suunnitelmien yllä
O
nnittelut valmistuneille, ylioppilaille sekä koulunsa päättäneille koululaisille.
Opettajille kiitokset eivät koskaan pursua yli äyräitten eivätkä tule myöhässä.
Siispä onnea kaikille vieläkin!
Ylioppilaita kannustettiin meillä Raahessa suhtautumaan jatkuvaan muutokseen ennakkoluulottomasti ja avoimin mielin. Sitä tarvittaisiin arviolta 7000 euroa, joka on mitätön summa näin ison tapahtuman tarpeisiin. Olisiko nämä
kaksi tapahtumaa kannattanut yhdistää?
On hienoa, että Raaheen kehitetään uutta.
Toivottavasti Pooki Flakkaa -tapahtuman yllä
leijuvat pilvet jäävät vain uhkakuviksi ja tapahtuma onnistuu. Teen sitä joskus itsekin.
Annika
Malkamäki, 10 v.
Lasagne, etenkin jauhelihalasagne. Toiset kokevat ne kielteisiksi ja
toiset toteuttamiskelpoisiksi.
A
Tarvitaanko kaikki
aatamin ajoista istuneet lautakunnat
ja toimikunnat jäsenineen, vaikka toimintoja ei ole enää nimeksikään??
Meillä Raahessa on menneillään uudistustyö, missä arvioidaan hallinnon ja luottamushenkilömäärän tarvetta. Tästä huolimatta
huolta voi kantaa tapahtuman rahoituksesta.
Vaikka talkoita tehdään, on väistämättä edessä on myös kuluja, joista selvitään vain selväl-
lä rahalla. Vastuuta kantavia
tulee tukea ja vahvistaa. Se on hyvää. Se on helppo
tehdä, ja se on hyvää. Myös moni vapaaehtoinen on lähtenyt talkoisiin mukaan. Pooki
Flakkaa . Olen näkevinäni valon pilkahduksia.
R
aaheen ollaan rakentamassa
uutta kesätapahtumaa. Siinä ei ole määrällä väliä, vaan sillä, että monipuoluejärjestelmässä kaikki saavat edustuksensa paikalle. Äiti
osaa tehdä sitä. Tarvitaanko kaikki aatamin ajoista istuneet lautakunnat ja toimikunnat jäsenineen, vaikka toimintoja ei ole enää nimeksikään?
Suuri luottamushenkilöiden määrä ei ole demokratiaa
vahvistava, vaan pahimmassa tapauksessa sitä vähentävä
tekijä, jos kukaan ei ota vastuuta isoon päättäjien määrään
nojaten.
Harvainvalta ei ole kenenkään tavoite. Sitä pitäisi olla koulussakin ruokana.
Simo
Kotikangas, 11 v.
Spagetti jauhelihakastikkeella. Kun Pekanpäivät perinteisesti saavat kaupunkilaiset liikkeelle ja muualle muuttaneet
takaisin kotiseudulleen, on riski, ettei väki
lähde enää seuraavana viikonloppuna yhtä
sankoin joukoin liikekannalle. Koulussakin ne on aika hyvänmakuisia.
Olli
Löytynoja, 9 v.. RAAHEN SEUTU Tiistaina 2. Hankerahoitusta tapahtuma ei vielä ole kuitenkaan saanut.
Huolta herättää myös tapahtuman ajankohta heti Pekanpäivien jälkeisenä viikonloppuna. Olisi hauska tehdä sitä itsekin. Toinen on makaronilaatikko. Sitoutuneita päätösten tekijöitä tämä maa
tarvitsee kaikille tasoilleen.
Luotan, että tällä hallinnonuudistuskierroksella politikoidaan vähemmän ja uudistetaan enemmän. Tarkastelussa pienempi tekijä on taloudellisuus, suurempi tulevaisuuden tarpeisiin vastaaminen.
Kun asioiden kulkeminen kaupungin sisällä koetaan hitaaksi ja poukkoilevaksi, eikö sille pidä tehdä jotakin. Näin se on.
Luulen, että suurinta ärripurria kantavat ne ihmiset, joilla
ei ole kykyä suhtautua uuteen mahdollisuutena.
Uusi maan hallitus kannustaa kuntiakin ohjelmallaan
monenlaisiin muutoksiin. Joskus kesällä siihen pannaan kesäkurpitsaa, ja sitäkin on pakko maistaa.
Joni
Haverinen, 12 v.
Taco chilikastikkeella, koska se on niin
hyvää
2015. Löytöeläinkoti ei kuitenkaan sovellu kissojen pitkäaikaiseksi kodiksi ja osa
kissoista alkaa oireilemaan
häkkielämän seurauksena.
Löytöeläinkodilla on useita
ihmisrakkaita ja leikkisiä kissoja, jotka kaipaavat häkitöntä elinympäristöä tavallisissa
kodeissa.
Tällä hetkellä pari kissaa
etsii sijoituskotia tehostetusti, koska ne häkkielämän ta-
Arkisto / Vesa Joensuu
asti, että sille löytyy pysyvä
lopullinen koti. Sijaiskodilta
vaaditaan sitoutumista huolehtia eläimestä kuin omastaan sen aikaa kuin eläin kodissa oleilee. Kappaleen massan lisääminen valtion nykyisten
oppien keinoin on omiaan
vain pahentamaan tilannetta. Asiaan on kuitenkin olemassa aivan looginen korjauskeino, joka vaikuttaisi kappaleeseen, eli työttömään,
ulkoisella voimalla.
Hallituksen tulisi kirjata
nopeasti säädös joka määräisi työnantajat työllistämään
jokaisen ovelleen saapuvan
työnhakijan, jolla on työhön
vaadittavat edellytykset ja
oma halu.
Vaadittavien edellytysten
määrittämiseksi olisi luonnollisesti käytettävä valtakunnan parhaita asiantuntijoita, eli vakuutusyhtiöiden
lääkäreitä, jotka parhaiten
osaavat määrittää henkilön
työkyvyn jopa henkilöä itseään näkemättä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Luonnonlakeja ei voi kumota
MIELIPIDE Maalle on siis
saatu hallitus, joka täyttää
kaikki sille asetetut pätevyysehdot. Parastinmäellä autoilijat ei tiedä että oikealta tulevaa tulee väistää eikä nyrkkiä puistaa!
Olispa tosi hauskaa nähdä
paljas pylly pihamaalla,
hämärässä! Heh!
Kaikki fiksut nuoret asianajajakouluun, jotta saadaan estetyksi taloudellisesti kannattamattoman ja
ulkomaalaisten omistaman ydinvoimalan rakentaminen Pyhäjoelle.
Vai osaamista Tshernobylistä! Kuten tiedämme,
saasteet ovat ikuiset.
Lukijakuva
Lukijakuva
Voikukat kurottelevat kohti aurinkoa. Niin monen ihmisen
myös! Kiitos ?yläkertaan?!
Minä olen monesti tavaratalokeikkoja tehdessäni
ajellut siitä Hanhikiven ohi
ja ihastellut Kolin jylhiä
kansallismaisemia.
Miehiä on ajateltu, mutta
milloin naisten Viagrat tulee?!
Aikuiset ottakaapa huomioon että pikkupäälläkin on
korvat. Olisiko sinulla tarjota sen kipeästi tarvitsemaa raksijaiskotia kissalle?
kautta ja huolenpitoa siihen
SEY Raahe ry
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Tämä periaate tuntuu loogiselta niin talonpoi-
Pysytään
asiassa,
ei nimellä
väliä
TÄSMENNYS Selvennys
mielipidekirjoitukseeni Raahen Seudussa 1.6. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Kärsimysten kautta voittoon, kävi matka Jeesuksen. kesäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Sijaiskotitoiminta antaa eläinystävän ja
auttamisen riemua.
Löytöeläinkoti tukee sijaiskotia luovuttamalla sijaiskotiin ruokaa, kissanhiekkaa
ja matolääkkeitä löytöeläinkodilta ilmaiseksi. Älkää
hyvät ihmiset miettikö kirjoituksen henkilöitä vaan keskittykää asiasisältöön.
Ajatuksena oli herätellä ihmisiä miettimään omaa suhtautumistaan erilaisuuteen.
Kirjoituksessa mainittiin
vastoin hyvää käytäntöä nimi
Seppo, ja minulla ei ole tietoa
enkä ole yrittänytkään saada
selville kuka hän on.
Raahelaisten hyvin tuntema Seppo Jussila hän ei kuitenkaan ole.
Inga Viinikangas
kaisjärjen kuin fysiikan lakienkin perustalta.
Fysiikan lakien mukaan
kappale pyrkii matalimpaan
energiatilaansa, mikä tarkoittaa kaltevalla pinnalla sen hakeutumista alimpaan kohtaansa painovoiman aiheuttaman työmäärän vähenemiseksi.
Pohjalle päästyään se saavuttaa staattisen tasapainon,
josta pääsemiseksi vaaditaan
siihen kohdistuvaa työtä painovoiman voittamiseksi. Tiistaina 2. Kissat saavat löytöeläinkodilla ruokaa, suojaa ja
huolenpitoa ja työntekijöiden ollessa paikalla ne pääsevät häkeistään jaloittelemaan. Tällöin asiantilan muuttamiseksi pitää
puuttua vaikuttavaan ulkoiseen voimaan itse kappaleen
sijasta. Kuva: Pauli Alasaarela.
Vihannin lukion ylioppilaat vuosimallia 2015: Antti Sandvik, Janita Junttila, Janne Jussinniemi,
Essi Juutinen, Sonja Korpi, Maiju Lahtinen, Konstantin Pantchev ja Katja Pirnes.. Nyt kaivataan pysyviä eläinkodille kissoihin ja juttekoteja ja sijaiskoteja niitä odotellessa.
lemaan sijoituskotitoiminnasta.
kia selkeästi oireilevat eri taSijaiskoti antaa lemmikille
voin. Pikku poika meni ja nyki pappia
housunlahkeesta, katsoa
napotti silmiin ja sanoi:
?Se oli muuten tyttö?. ja sanoi lopuksi,
isän pojan ja pyhänhengen
nimeen aamen. Kaikki valitut ministerit ovat Suomen kansalaisia
ja ainakin itsensä mielestä
taitavia ja rehellisiä.
Hallitus on myös tuottanut
itselleen ohjelman, josta piti
tulla lyhyt ja ytimekäs toimintasuunnitelma edellisen
hallituksen katastrofiin johtaneen yksityiskohtaisen ohjelman sijaan. Ytimekkyyttä
osoittaa se, että se on pitempi
ja yksityiskohtaisempi kuin
edeltäneellä hallituksella.
Hallituksen ohjelman pohjana oleva iskulause on huolellisesti valittu niin, että siihen voivat kaikki täysijärkiset yhtyä: Maa lepää syvällä
montun pohjalla ja sieltä ei
nousta muuten kuin työtä tekemällä. Tätä vastaan
ei työnantajillakaan olisi mitään valittamista, koska heidänkin mukaansa työttömyys johtuu juuri työhaluttomuudesta eikä suinkaan irtisanomisista, joista olemme
jatkuvasti joutuneet lukemaan.
Jos työllistämistoimet kuitenkin pettäisivät jossain yksittäisessä tapauksessa, eikä
joku tästä huolimatta saisi
töitä, olisi valtiovallan näissä
harvinaisissa tapauksissa
mahdollista palkata itse mainittu henkilö vaikka työllistämistukiministeriksi täydellä
palkalla ja asiaan kuuluvilla
eduilla.
Tällöin työkyvyn vaatimuksestakin voitaisiin tinkiä, koska palkattaville uusille ministereille luonnollisesti
annettaisiin kaikille kaksi
avustajaa, jotka voisivat suorittaa ne harvat, työt joihin
hän itse olisi kykenemätön.
Näin työllistyminen moninkertaistuisi avustajien määrällä eikä muita toimenpiteitä tarvittaisi.
Tämähän tuntuu nykyisinkin olevan maan tapa, mutta
ikävä kyllä rajattuna koskemaan niin pientä joukkoa ettei sillä ole työllisyyteen vaikutusta.
Laajentamalla tätä menettelyä työttömyydestä päästäisiin lopullisesti eroon ja
maamme tulevaisuus pääsisi
nousujohteiselle uralle.
Kari Lindström
Palonkylä
Eläinystäviä auttaen
sijaiskotitoiminnalla
MIELIPIDE Raahessa toi-
mii 4H-yhdistyksen ylläpitämä löytöeläinkoti, joka vastaanottaa talteen otettuja löytökissoja. Mahdolliset eläinlääkärikulut korvataan myös.
Tule tutustumaan löytöLöytöeläinkoti ei ole kissojen pysyvä koti. Et
sillai.
Herra antaa ?hyviä sattumia?, monesti silloin, kun
tilanne on toivoton!
Uskon nimissä tehty henkinen väkivalta kostautuu
omaan nilkkaan jossain
muodossa.
Ei ne aina ole mopopoikia
jotka rällää. Mikä luonnonlaki määrää talouden noudattamaan fysiikan
liikelakeja jääköön hallituksen ja talouspolitiikan asiantuntijoiden mietittäväksi,
mutta vaikka jokin voima pakottaisikin talouden syöksymään yhä syvemmälle, on
hallituksen lääkkeissä kuitenkin korjaamisen varaa.
Hallitus pyrkii lisäämään
tarvittavaa työtä syyllistämällä itse kappaleen, vaikka
kappale on kohtaloonsa täysin syytön ja sen asema
muuttuu ulkoisen voiman
pakottamana. Pappi piti ristijäiset
?tytölle
Holttisen mukaan alas laskeminen on olosuhteiltaan vieläkin tarkempaa työtä kuin roottorien
Kaisa Törmikoski leipoo rieskaa. Viime
vuonna täällä oli 8 lasta, nyt
20, kertoo 4H-toiminnanjohtaja Mirja Mertala.
Ruokakoulu tarjoaa lapsille
tekemistä kesäloman viitenä
ensimmäisenä päivänä suunnilleen samaan aikaan kuin
koulukin, eli aamuyhdeksästä iltakolmeen.
Leiriläisten vanhemmat
kävivät tutustumassa ruokakouluun ensimmäisenä aamuna perheaamiaisella. Sitä
hän on tehnyt aiemminkin
mummulla. Huhut siitä, että
lavat olisivat vahingoittuneet
kuljetuksissa ja on onnettomuuden syy, toimitusjohtaja
ampuu alas. Mummu hoksasi tämän kurssin, Ville kertoo.
Villen tavoitteena on oppia
tekemään ruokaa ja syömään; Tommi aikoo kasvattaa mahaa. Lopullista varmuutta siitä, onko kyse valmistusviasta tai asennuksessa tapahtuneesta virheestä,
toivotaan mahdollisimman
pian. Meneillään on seutukunnan ensimmäinen lasten kesäleiri.
Koulun kotitalousluokassa
häärää 20 pientä ja innokasta
kokkia: kuka kääntää kananpaloja pannussa; kuka levittää rieskataikinaa; kuka hämmentää pottuja kattilassa. Pikkukeksiä on mukava
tehdä, kertoo Joni Haverinen.
Kaisa leipoo rieskaa. Tommi kertoo haluavansa laittaa vielä jauheli-
Ruokakoulu
??8-12 -vuotiaille pojille ja tytöille
??Vihannin 4H-yhdistyksen
järjestämä
??joka leiripäivänä tehdään itse aamiainen, lounas ja välipala
??ohjelmassa myös liikuntaa
ja ravitsemusoppia sekä käynti
maatilalla
??innostaa lapsia laittamaan
ruokaa ja syömään hyvin ja
terveellisesti
??opettaa leipomaan
Ville Löytynoja ja Tommi Kotikangas kokkaavat tämän viikon ruokakoulussa Vihannin yläkoululla, eikä s
kin verran entuudestaan.
Vesa Joensuu
hakastiketta, Villa taas toivoo
voivansa laittaa kurssilla makaronilaatikkoa.
Kurssilla on lapsia, jotka
ovat olleet siellä viime kesänä, kuten lumimetsäläinen
Kaisa Törmikoski, 11, ja vihantilainen Joni Haverinen,
12. Hän pitää kokkaamisesta ja ruuanlaitosta ja
odottaa aikaa, jolloin kotitaloustunnit alkavat koulussa.
Lumimetsän kaltaisella
maaseudulla Kaisan kesä kuluu mukavasti muun muassa
perheen neljää koiraa hoitaessa. Kavereina on myös kolme isompaa veljeä, joten kesäloma ei kulu yksin, vaikka
vanhemmat tekevätkin töitä.
Yppärissä päästiin
säikähdyksellä
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Tuulivoimayhtiö wpd Finland Oy ja voimaloiden laitetoimittaja Nordex Oy pääsivät mitä ilmeisimmin säikähdyksellä huhtikuun lopussa
Yppärin Mäkikankaalla tapahtuneesta tuulivoimalarikossa, jossa yhdestä voimalasta katkesi roottorin lapa.
Wpd Finland Oy:n toimitusjohtaja Esa Holttisen mukaan näyttää vahvasti siltä,
että yhdentoista tuulivoimalan kokonaisuudesta rikkou-
tunut voimala oli yksittäistapaus. Työhön
päästään aikaisintaan ensi
torstaina. RAAHEN SEUTU Tiistaina 2. kesäkuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Lomalla
aikaa opetella
ruuanlaitto
Lapset: Järjestöjen kesäleirit tuovat
helpotusta koululaisten vanhemmille.
Voi käydä vaikka viikon ruokakoulua.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Vaikka kesälomat ovat alkaneet, Vihannin yläkoulun
käytävää pitkin kantautuu
hyvä ruuan tuoksu, jota säestää iloinen kilkatus. Ennen asennus-
ta kaikki on hänen mukaansa
tarkastettu ja tarkastetaan,
eikä vahingoittuneita osia
päästetä läpi käsien.
Mäkikankaan tuulivoimala-alue on ollut seisahduksissa yli kuukauden. Sähköä tuulivoimalan ennakoidaan
tuottavan ensi syksynä.
Kun voimalan käyttöönotto on lykkääntynyt ennakoimattomasti puolellatoista
jopa kahdella kuukaudella,
palataan myöhemmin myös
vahingonkorvauksiin menetetyistä tuotantomääristä.
Holttisen mukaan euromääräisiä menetyksiä wpd:ssä ei
vielä ole laskettu.. Vahingoittunut tuulivoimala on
odottanut korjauksiin suosiollisia tuulia, jotta roottori
saadaan alas. He
ovat käyneet ensi töikseen
heittämässä talviturkkinsa
Kirkkojärveen ennen kurssille tuloa.
Mummuilla on sormensa
pelissä monen lapsen kesänvietossa.
??Minun äiti on vanhainkodilla töissä. Vahingoittumattomien tuuliturbiinien
sähköjä ollaan kytkemässä
parin viikon kuluessa ja testaukset jatkuvat. Holttinen itse on taipuvainen uskomaan, että sinällään harvinaisessa onnettomuudessa kyse oli lavan valmisteviasta. Mäkikankaan kaikkien
yksiköiden lavat on tutkittu
ultraäänin eikä poikkeavuuksia ole löydetty.
Roottorin yhden lavan irtoaminen ei vahingoittanut
juuri voimalaakaan sen
enempää, kuin että tikkaita
joudutaan uusimaan. Ja
mikä mukavinta: poikia on
kauhan varressa ainakin yhtä
paljon kuin tyttöjä.
??Kurssi tuli täyteen. Kananpaloja
paistetaan pannussa samalla,
kun potut kiehuvat kypsiksi
kattilassa.
??Ruuanlaitto on helppoa,
vakuuttavat pojat.
??Iisi biisi, lisää Ville.
Tommin on ilmoittanut
ruokakouluun hänen vihantilainen mummonsa Katri
Koski, joka on ottanut kolme
tyttärenpoikaa hoteisiinsa
kesän ajaksi: Tommin ja hänen 11-vuotiaat kaksoisveljensä Jannen ja Simon. Moni vanhemmista on tyytyväinen siihen, että lapset oppivat tekemään ruokaa.
??Samalla he oppivat syö-
mään monipuolisemmin.
Kun laittaa itse ruokaa, syökin sitä itse, Mertala arvelee.
Oululainen Tommi Kotikangas, 9, ja ylivieskalainen
Ville Löytynoja, 12, laittavat
kanakeittoa. Uudet lavat ovat tilauksessa ja rikkoutuneesta
tuulivoimalasta vaihdetaan
kaikki kolme lapaa roottorin
tasapainottamisen vuoksi.
Sitä mikä meni vikaan, ei
Holttisen mukaan ole vielä
selvitetty. Hän on leiponut ennenkin,
mummon kanssa.
Vesa Joensuu
Mäkikankaalla alkaa pian taas tapahtua.
nostaminen ylös. Molemmat ovat oppineet
laittamaan ruokaa ja päässeet
hyvän itse tehdyn ruuan makuun.
??Olen tehnyt munakokkelia ja leiponut aina kun pystyy
On vaikea
osallistua, jos tapahtumasta
kerrotaan yks?kaks.
Moni kunta miettii palkan
maksamista valtuutetuille
samalla kun pohtii omaa organisaatiomalliaan.
Pyhäjoen kunnassakin on
keskusteltu asiasta, kertoo
kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pahkala.
??Kunnan strategiasuunnitelmassa on, että palkkiosääntö käydään läpi tämän
vaalikauden aikana. Puheissa ovat olleen pormestarimalli ja ministerimalli. Keskiviikkona pidettävässä kokouksessa päätetään lopullisesti, vedetäänkö 11?000 euron
tarpeelle henkselit päälle.
Esitys on, että vedetään.
Tekninen lautakunta päätti huhtikuun kokouksessaan
esittää kaupunginhallitukselle, että hallitus myöntää vaarassa olleiden junayhteyksien turvaamiseksi 11?000 euron määrärahan. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Talkoilla vai
palkan edestä?
Luottamustoimet: Pyhäjoen kunta aikoo tarkistaa palkkiosääntönsä.
Arkisto / Vesa Joensuu
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
se näytä olevan ainakaan ikävää puuhaa. Ruoka on tärkeä ja iso
alue elämässä.
Kosken mukaan Vihannin
kunta kokosi lasten kesäleiritoiminnasta koosteen kuntatiedotteeseen joka vuosi vielä
ennen yhdistymistään Raaheen.
Hän ei ole varma, onko lasten toimintaa supistettu, vai
onko kyse siitä, että tiedotusta ei ole.
??Pitää kysellä ja haravoida
tietoa. vuotta valtuustossa istuva Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo
Myllymäki kokee vaikuttamisen kutsumustehtävänä.
Sitoutuminen vaatii tasapainoilua.
??Asiat kunnissa ja kaupungeissa mutkistuvat koko
ajan ja se vaatii aikataulullisesti entistä enemmän ajankäyttöä, Myllymäki sanoo.
Kollegansa Oulussa on
päätoiminen virkamies, jonka rooli on hieman erilainen.
Hän osallistuu kaupungin arkityöhön enemmän kuin
Myllymäki Raahessa.
??Jos tästä ruvettaisiin
maksamaan palkkaa, pitäisi
siihen olla tietyt kriteerit.
Jos rivivaltuutetuille päätettäisiin maksaa palkkaa, se
pitäisi hänen mielestään hoitaa kokouspalkkion kautta.
??Kaupungin taloustilanteeseen nähden palkkiot ovat
kohtuulliset ja tasapainossa.
Vesa Joensuu
Taksi tai linjuri vie ja tuo yhä harvemmin.
hasta on palloteltu teknisen
lautakunnan ja kaupunginhallituksen kesken. Urheilu
on tietenkin hyvä harrastus,
mutta tällainen leiri on poikkeava. Pojilla on nimilaput otsassa, mutta he tuntevat toisensa jo jon-
Tiedottaminen ontuu
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Vihantilainen Katri Koski
toivoo, että tiedottamista
nuorten ja lasten toiminnasta
lisättäisiin.
Kolme oululaista tyttärenpoikaa Vihantiin kesäloman
ajaksi ottanut Koski sanoo,
että pojat menisivät leireille,
jos tiedettäisiin, missä niitä
on.
??Tieto saatiin naapurin
kautta. Supistuvat yhteydet eivät ole kaupungille
hyväksi.
Tilataksein yhteyksiä ajaneen Raahen Taksiasema
Oy:n toimitusjohtajan Henri
Möttösen mukaan yhteysliikenne vaatii yhteiskunnan
tuen pyöriäkseen kokonaisuutena kannattavasti.. Hallitus käsitteli asiaa toukokuun alun
kokouksessaan, mutta ei esittänyt omalta osaltaan toimenpiteitä.
??Teknisellä lautakunnalla
on yli miljoonabudjetti, tote-
aa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo Myllymäki.
Hän katsoo, että asiantuntijalautakunnan tehtävä on
arvottaa, kuinka tärkeästä
palvelusta on kyse.
??Senttiäkään en halua antaa lisää rahaa, kun velkaa on
otettava.
Myllymäki toivoo kuitenkin, että asiantuntijalautakunta löytäisi tarkoitukseen
määrärahan. Naapurissa olevat tytöt kertoivat talvella, että järjestetään välipalakurssi. Käytän-
nössä viikonlopun aamuvuorot on pois pyyhkäisty.
Odotettavissa on, että vuoden kuluessa lauantain ja
sunnuntain viimeinen vuorokin jää pois, kun sopimuskausi Ely-keskuksen kanssa
umpeutuu.
Tuen poistoa ely-keskus
on perustellut Vihannin ja
Raahen kuntaliitoksella: on
kyse kunnan sisäisestä yhteydestä, mikä ei sellaisenaan
enää täytä tukikelpoisuutta.
Raahen kaupungin luottamuselimissä kuljetukset
mahdollistavasta määrära-
Siinä on hyvät puolensa, jos luottamustyö otetaan vastaan ilman palkkaa, sanoo Esko Kantola.
Taustaa:
??Torstaihin mennessä Helsingin valtuuston poliittiset ryhmät jättävät lausuntonsa siitä,
miten he näkevät, että kaupunkia tulisi vastaisuudessa johtaa. Päätöksiä tehdään syksyllä. Summalla
olisi turvattu kolme edestakaista yhteyttä. Ne kuvastavat kuitenkin vain muutoksen pientä
osaa, kun uudistamassa ollaan
koko Helsingin kaupungin johtamisorganisaatiota.
??Asiasta kertoi eilen YLE.
koihin tarkistettu Siikajoella.
Kantolalla on käsitys, että
luottamustehtävään on asennoiduttu niin, että siitä ei ole
kenellekään ansioksi.
15. Taloudellista rasitusta
ei juuri tule, mutta aikaa palaa.
??Uskoisin, että jossain
määrin tietyt luottamustoimet olisivat astetta kiinnostavampia ihmisten mielessä,
jos siitä saisi jonkin korvauksen.
Pahkala korostaa, että asiassa on oltava varovainen.
Luottamustoimi ei saa olla
bisnestä, muutan kansalaisvaikuttamisen perusajatus
kärsii.
Siikajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Esko
Kantola kertoo, että kunnassa ei ole tämäntyyppistä keskustelua käynnissä, mutta
pormestarimallia pohditaan.
Hän tietää, että kunnallispolitiikan, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on
vaativa yhtälö.
??Eläkeläisenä ehdin olemaan monissa kökkäjäisissä
ja perehtymään asioihin.
Muuhun ei aikaa liikenisi.
Palkkiosääntöä ei ole ai-
Vähäksi käy ennen
kuin loppuu
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Raahesta on tulossa pussinperä. Lehdessä voisi olla
palsta näitä varten. Se
oli pojille tosi hyvä. Kuljetukset lentoasemalle ovat jo kuivuneet ja supistumassa ovat myös viikonloppujen junayhteydet
Raahen ja Vihannin välillä.
Pohjois-Pohjanmaan Elykeskus on lopettanut tukensa
toukokuun lopussa yhdeksältä viikonloppuyhteydeltä
Raahen ja Vihannin väliltä,
minkä lisäksi myös yksi arkisin puolilta päivin ajettava
vuoro on jäänyt pois. Asiasta on odotettavissa
tiukkaa poliittista vääntöä.
??Millaiseksi johtamisjärjestelmä sitten muodostuu, sitä ei
vielä tiedetä. He ovat
sen jälkeen kokanneet innokkaasti smootheja ja lämpimiä
voileipiä.
??Sitä kaipaa tällaista mielenkiintoista uutta. Tiistaina 2. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. kesäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Mielestäni siinä on tarkistamista,
Pahkala sanoo.
Luottamushenkilöt käyttävät melkoisesti aikaa yhteisten asioiden ratkaisemiseen
Joskus sain jopa
rahaa ja välillä he taas eivät
tarvinneet palvelujani.
Miestä jaksoi aina huvittaa, kun ihmiset ajoivat paikalle linnanraunioita katsomaan ja näkivätkin sitten
vain kiviä. Oulussa
sanon olevani raahelainen ja
Raahessa taas sanon olevani
pattijokinen. kesäkuuta 2015
6 ELÄMÄNMENO
Vesa Joensuu
Aleksi Kastellin juuret ovat syvällä Ylipäässä. Vuotta
nuorempi veli Olavi sai viidennellä luokalla Hymypoika-patsaan. 17-vuotiaana Aleksi
muutti Raaheen eikä pysyvästi enää palannut Ylipäähän.
Välit kotiin eivät koskaan
katkenneet, mutta kaveripiiri
kotikylällä oli harva ja harveni vain jatkossa.
Luontokaan ei vetänyt
Aleksia puoleensa määräänsä enempää.
??En voi pitää itsenäni
luontoihmisenä vaikka haluaisin. Tuohon aikaan Aleksi alkoi kiinnostua
musiikista ja bändit vetivät
puoleensa.
??Jos olisin valinnut mopon, ajaisin sillä täällä vieläkin. Ruiskuhuoneella.
set. Metsässä samoaminen on tylsää, mutta saatan
kyllä käydä retkellä.
Nuorena Aleksi luuli olevansa paljon urbaanimpi
kuin todellisuudessa olikaan.
Raahelaisten joukossa hän
tunsi itsensä metsäläiseksi.
Oululaista Aleksista ei saa
millään.
Kaupunki on hänelle aivan
tarpeeksi suuri, mutta yhteistä ei tunnu olevan kaiken sen
touhotuksen kanssa.
??En ehdottomasti kuulu
siihen porukkaan. RAAHEN SEUTU Tiistaina 2. Leila-äiti oli
opettajana ekaluokalla, joten
mitään ylimääräistä suosiota
hän ei saanut nauttia. Että missä se on se
linna. Erottelua harrastettiin
myös koulussa: yläasteella Fluokkaan laitettiin syrjäkylän
nuoria, kirkonkyläläisiä ei
juurikaan.
Aleksi sanoo tykkäävänsä
oman kylän väestä, varsinkin
vanhemmasta polvesta.
??Esimerkiksi?Kastellin
Aarne on aivan loistava tyyp-
pi. Jospa hän pitää
huolta aikanaan kotipaikasta.
Lapsuuden maamerkkejä
on poistunut maisemasta.
Koulu on lopetettu, kauppaa
ei enää ole ja vanha Jukola on
poltettu. -Kesäyöllä varsinkin on hienoa, kun tänne
nousee usvaa, hän sanoo.
Ylipää on Suomen paras
Juurihoidossa: Jätinkirkko on Aleksi Kastellin lapsuuden leikkimaastoa.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Syrjäkylä voi pahimmassa tapauksessa luhistaa kasvattinsa ja jämähdyttää peräkamariin ja pimentää näkyvyyden.
Toisessa tapauksessa se sylkäisee jalka kaasulla odottavan vesansa maantielle.
Aleksi Kastellilla oli yläasteen seitsemännellä luokalla kaksi vaihtoehtoa. Aleksi ei sitä saanut, vaikka poikia ei ollut
kuin muutama, mutta aina
joku toinen yhdistelmäluokkalainen vei sen.
Muinaisjäännös ei hönkinyt Aleksin elämään mitään
erityisempää.
Lapsena hän sai viipottaa
kavereineen jätinkirkkomaastossa, jonne kuului hyvin vellikellon soitto kotiin
syömään.
Kastellin linnanrauniot on
vaikuttava paikka ja Aleksikin on kuullut kaikki mahdolliset tulkinnat paikan
taustoista.
??Olen istunut täällä pitkiä
aikoja hiljaa ja toivonut, että
näkisin jonkun tontun. He
ovat Aleksin määritelmän
mukaan hiljaisia, ujoja ja kovia tekemään töitä.
??Heidän huumorinsa on
vähäeleistä, brittiläistä. Eihän täällä ole kuin
kiviä.
??Tämä on niin antiklimaattinen kokemus. Kastellin jätinkirkon arvoitus ei ole hänelle vielä lopullisesti avautunut. Puiden latvojen yllä
viuhuvat Kopsan tuulimyllyt.
??Olen laittanut nimeni
kaikkiin adresseihin. Sitä
on minunkin Facebook-nimeni Kastellin Raunio.
Kotikylä on Aleksin mielestä Suomen paras. Hän pitää vanhasta Kastellin talosta, isoisän kotitalosta, hyvää huolta ja säilyttää sitä sellaisena kuin se on
aina ollut.
Entäs sitten Kastellit. Vedän siihenkin rajan.
Ylipääläiset hän erottaa
muista pattijokisista siinä
missä olkijokiset ja kopsalai-
Aleksi:
??Aleksi Kastelli syntyi vuonna
1982.
??Lapsuuskoti Pattijoen Ylipään Linnalankankaalla.
??Asuu Oulussa vaimonsa Marikan ja 5-vuotiaan Malena-tyttären kanssa.
??Työskentelee rautakaupassa
asennuspalveluvastaavana.
??Opiskellut audiovisuaalisen
perustutkinnon ja aamu- ja iltapäiväohjaajan pätevyyden.
??Soittaa Musta Mökki -yhtyeessä, joka esiintyy KakeRockissa lauantaina 6.6. Äiti
antoi valita mopon tai bassokitaran väliltä.
Tilanne oli paha, koska
kaikki Ylipään kossit ajoivat
mopoilla. Muuta
mieltä ei voi olla, vaikka haluaisi.
??Tyttäreni pitää tätä maailman parhaana paikkana.
Hän on minun sukuhaarani
pelastus. Paikka sinänsä on hänestä hieno. Laskin
aina minuutteja, että kauanko kestää kun autot tulevat
takaisin.
Ylipääläisyys on Aleksille
sitä, että kotiin on ikävä.
Nuorena kotikylältä piti
päästä niin äkkiä pois kuin
suinkin. Se oli yksi niitä harvoja
kertoja kun tuli valittua oikein, Aleksi naurahtaa Ylipään koulun pihalla.
Koulu on se nostalgisin
paikka Aleksille. Viisivuotias tytär alkaa olla jo siinä iässä, että hänelle voisi siitä kohta alkaa kertoa juttuja.
Aleksi jekutti lapsena useita muinaismuistoalueella
käyviä ihmisiä. Yhteisön puolesta.. Jos ei ollut mopoa,
et ollut mitään. Kun poika
huomasi, että kotitalon ohi
ajaa auto kohti raunioita, hän
ampaisi perään ja alkoi viihdyttää ihmisiä omilla tarinoillaan.
??Kuljetin täällä väkeä ja
kerroin kaikenlaisia lumimiesjuttuja. Ei ole
näkynyt.
Jättiläistarinaa hän pitää
sen verran hyvänä, että pakko kai siihen on uskoa. En vain ole oikeasti sellainen
LEHD
ERIT ?
KÄYNT
T . KANSI
RTIT ?
URTULO
KUTSU
. K
KIRJAT
LISTEE
EET . TARR
OT . 044 987 8475
henna.hassinen@
veliseppa.fi
Nopsa ja notkea
kirjapaino
PUH. FLY
. Myös viime
syksy oli hyvä, kosteutta oli
sopivasti ja lämmin sää jatkui
pitkään. FLYER
TARRAT
ESSUTU
EIPPAU
STEET
KSET ?
M
T
LI
O
?
?
JU
IN
T
T
?
A
EE
M
AT
NSIO
DET ?
TUOTT
. LO
KIRJAT
LEHDET
AUKSE
. SUUR
AKKEE
ORET ?
KÄYNT
. LO
RRAT ?
. MAIN
ANSIO
IRJEKU
. FL
OTTEE
?
. Raakileet eivät enää
ole niin herkkiä paleltumaan.
??Nyt tärkeintä on saada
pölytys onnistumaan, eli saisi olla poutaa. KA
OKSET
STEET
. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Pölyttäjiä kaivataan
Jukka Ritola
Mustikka: Runsas kukinta ei vielä takaa satoa.
Kati Kalliosaari
men merkitys on mustikalle
äärettömän tärkeä.
Metsissä kulkevat ovat huomanneet, että mustikan kukinta näyttää poikkeuksellisen lupaavalta.
Mistä runsas kukinta
johtuu, vanhempi tutkija
Kauko Salo Luonnonvarakeskuksesta?
??Mustikka on nyt talvehtinut erittäin hyvin. (08) 2804 400
www.laatupaino.fi
JL MACHINE OY
Hinaus 24h
MMK-Autopalvelu
Yrittäjäntie 3. SU
KEET ?
PPAUK
?
SU
R
K
K
ER
EI
T
T
O
A
U
T
T
U
A
IK
M
KIRJEKU
EE
K
N
?
T
K
PP
AK
. 040 010 7393
veli.seppa@veliseppa.fi
puh. Lunta oli
riittävästi ja kevät on edennyt
hieman myöhässä, joten sulamisvesistä on riittänyt kosteutta pitkään. KA
EET . FLY
ALENT
ROLLU
OT . M
OKSET
STEET
HDET
ESITTEE
T . K
. MES
PIT . K
ET . MESSU
T . 8.30?15.30 tai
sopimuksen mukaan
Mettalantie 5, 92150 Raahe
www.jlmachine.?
YRITTÄJÄNTIE 3
jätehuoltopalvelut:
044 381 255, 0440 381 240
Hannu: 040 580 5288
Matti: 040 570 7425
Siivous-jajajätehuoltopalvelut:
Siivous-
Valokuvat, kuvakirjat,
tekstikortit
heti mukaan!
info@kuvalenita.. Mustikan kukka-aiheet muodostuvat pitkälti
syksyllä.
??Viime keväänä mustikan
varvut olivat monin paikoin
ruskistuneet, koska suojaava
lumipeite puuttui. LEH
AINOK
KÄYNT
ORET ?
URTULO
AUKSE
UTSUT
ET . KÄYN
KUTSU
YERIT ?
KEET ?
. ES
T . | www.kuvalenita.?
w
KOTIMAISET LAATUKALUSTEET HELPOSTI JA
VAIVATTOMASTI MYÖS ASENNETTUNA!
PAIKKAKUNNAN OMA
Marintie 7, 92140 Pattijoki
Puh. K
SET . MAIN
URTULO
LENTER
ITTEET
LEHDET
YNTIKO
SET . LO
EET
TEI
ET ?
KALE
ÄYN
M
T
T
R
?
K
?
T
O
SE
?
T
LO
T
O
U
K
?
U
PI
EE
IT
K
ER
TT
SET
SUT
AINO
KIRJE
ROLLU
ALENT
SUTUO
AINOK
ET . SU
T . ROLL
T . 010 665 5119
*12 kk. tilaajille
maksutta.
Raahen Seudun
verkkopalvelu
raahenseutu.fi
seuraa lähialueesi
tapahtumia
seitsemänä päivänä
viikossa.
Lehden tilaajana
palvelu on sinulle
ilmainen.
Hyvän mustikkasadon pahin riski tässä kukintavaiheessa on halla. SU
KIRJAT
RET . M
T . 020 758 2370
N
O
K
I
I
V
MA
FIR
A
EXTR
Tämä tila veloituksetta
käyttöösi kerran
sopimuskauden* aikana.
Soita ja varaa ilmoituspaikkasi liikemuistiosta.
Anne
p. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. JULI
LISTEE
SI
K
PIT . ROLL
EET
LEHDET
EET . ES
SET . MAIN
NSIOT
MAKKEE
ORET
RTIT ?
ULOST
HDET
T . Kuivuus on erityisen turmiollista mustikan
raakileille juuri siinä vaiheessa kun ne alkavat sinistyä.
Entä muut metsämarjat.
Joko puolukka kukkii?
??Se kukkii vasta kesä?
heinäkuussa. KALE
T
PI
ROLLU
U
ROLL
Hiustenleikkaukset
ilman ajanvarausta
myös kotikäynnit
Aukioloajat:
p. 010 665 5172
Marketta p. TEI
IRJEK
STEET
. LEHD
EET . ESITT
KSET ?
SUURT
T . LEH
OKSET
. 044 2591 792
ma-pe 9-17
Puistotie 2
la
9-15
92140 Pattijoki
Keskusta (K-marketin talossa)
Muuttopalvelua
puh. MESSU
ESITTEE
EET
. Kimalaiset pystyvät kyllä liikkumaan
heikoissakin oloissa, mutta
vielä ei tiedä, miten niiden
talvehtiminen on onnistunut. K
DET ?
NTERIT
URTULO
SET . (08) 266 160
pattijoki@keittiokeidas.fi
www.keittiokeidas.fi
OMAT ASENTAJAMME VARMISTAVAT HUIKEAN LOPPUTULOKSEN!
Palvelemme Ma?Pe
klo 10.00 . 08 223 1900
FELLMANINPUISTOKATU 20,
RAAHE | PIENIPULLAPUOTI.FI
PIENIPULLAPUOTI
KULJETUKSET
RAAHEN
KONEVUOKRAAMO
. KALE
T
LI
YNTIKO
KIRJEKU
SU
?
T
TA
Ä
JU
T
PI
K
T
?
?
U
U
?
K
?
IT
RAT
TTEE
ERIT
OLL
T?
R
T
R
ER
O
ET
T
SU
N
R
U
?
TA
T
N
T
O
T
LE
?
U
U
K
SU
KA
KIRJAT
KALE
KIRJA
KIRJEK
OKSET
T . Vielä ei ole
nuppuakaan näkyvissä.
Hyvän mustikkasadon pahin riski tässä kukintavaiheessa on halla.
Kylmä ilma voi tuhota satoa pahastikin.
Tarvitset vain
asiakasnumerosi,
jonka löydät kantaasiakaskortista tai
laskusta.
Tai pirauttamalla
meille 010 665 9015.
LIIKEMUISTIO
EET
ULOST
SUURT
IT ?
EET
KSET ?
. 044 763 0020
Konepalvelut
puh. MAIN
T . 010 665 5171
Marjut p. ESITT
EET
. FL
TIKORT
T . TARR
EET . TEIPP
SET . LE
. KALE
LE
IT
T
IT
A
T
ES
K
SU
R
?
T
T?
IKO
IT
KU
KUTSU
KÄYNT
TIKORT
ORET ?
ERIT ?
ORET ?
. LO SUTUOTTEET
HDET
T . . KA
KIRJEKU
ERIT ?
ET
SE
JU
T
T
?
K
EE
D
?
O
N
T
T
H
O
SI
T
LE
IT
EE
A
LE
IN
AN
?
ST
RR
MA
. K
ST
T
?
KIRJAT
?
JU
ST
IT
T
LO
?
IT
LO
U
ES
EE
T
A
YER
URT
IT ?
URTU
MAKK
. Hallalta ollaan Suomessa turvassa vasta hyvän matkaa kesäkuun
puolella. SU
SET . TA
IKORTIT
KUTSU
STEET
. KÄYN
KIRJEKU
ALENT
KIRJEKU
NTERIT
PIT . MAIN
IT . MAIN
T . Se voi tuhota satoa pahastikin.
malaisten varassa. Jos sataa kovasti, niin pölyttävät hyönteiset eivät pysty lentämään.
Kosteutta kuitenkin tarvitaan, mutta mieluiten saisi
sataa yöllä.
??Suotuisan sään lisäksi
pitää olla paljon pölyttäjiä.
Mustikkasato on pitkälti ki-
KIITOS
minua muistaneille
täyttäessäni
60 vuotta.
Jari Tyyskä
Muistathan
verkon uutiset
ja näköislehti
. KÄ
TIT . K
A
LE
N
O
JU
R
U
A
R
?
?
IN
LL
K
A
T
TA
IT
O
A
R
ES
?
T?
?M
LENTER
. FLY
A
M
?
R
U
R
ET
?
T
ET
R
?
JK
D
T
O
D
IR
T
H
TA
LE
?K
JULISTEE
LEH
ANSI
T?
NSIO
?
KIRJA
T
?
?
K
A
SE
K
IT
T
T
EE
?
K
A
?
T
ER
O
ST
EE
R
K
EE
EET
TAR
ULO
LENT
MAIN
LOMAK
. MES
ORET ?
UPIT ?
ERIT ?
UPIT ?
. Lu-
Voidaanko nyt odottaa runsasta mustikkasatoa?
??Jos kaikki menee hyvin.
Vielä ei kuitenkaan kannata
hyppiä kahdella jalalla.
kati.kalliosaari@almamedia.fi
Mikä voi pilata mustikkasadon?
??Pahin riski tässä kukintavaiheessa on tietysti halla,
joka voi paikoitellen tuhota
satoa pahastikin. TAR
LISTEE
. LEH
KIRJAT
DET ?
KÄYNT
EIPPAU
. FLYER
LOMAK
MAKKEE
RTIT ?
NTERIT
ORET ?
EIPPAU
STEET
T . M
IKORTIT
KIRJAT
MAKKEE
ERIT ?
KIRJEKU
. TEIPP
T . LO
KIRJEKU
LE
YNTIKO
EE
SU
Ä
?
T
?
T
K
IT
U
T
SUURT
IT
KEET
?
K
ES
KSET ?
. MES
ANSIO
. LO
ALENT
K
Y
O
T
?
K
ET
U
SE
U
R
FL
A
?
K
EE
IT
K
O
?
K
O
T
PP
JE
ERIT ?
U
ER
PI
KIR
MAK
. Tiistaina 2. Kimalaisnaaraiden talvipesät ovat maassa.
Jos pakkanen ei pure ja pölytys onnistuu, onko hyvä
sato jo varmistettu?
??Vielä riskinä on heinäkuun lämmin ja kuiva kausi.
Ihmiset iloitsevat helteistä,
mutta mustikalle ne ovat
myrkkyä. TARR
T . LEHD
ROLLU
. KA
T . KALE
KSET ?
O
U
ST
KIRJEKU
T
T
U
O
T
ERIT ?
LI
T
JA
PI
IN
SU
JU
IR
U
A
ESSU
MES
?K
T?
ORET
?M
OLL
T . T
UKSET
TERIT ?
KIRJEKU
T
A
T
N
FL
EE
T
K
SE
PP
?
LE
O
K
K
EI
A
T
U
A
M
KIRJAT
EE
?T
SUT
AINO
ST
T
LO
T?K
LI
M
ES
PI
?
EE
M
U
?
T
JU
T
ERIT ?
T
?
?
LL
RO
OKSE
TUO
RAT
ORET
T . KA
T . 044 971 1178
ark. ESITT
. K
. pyöräkoneet, kaivinkoneet, maantiivistäjät, uppopumput
ym.
kuljetukset, nostot,
vaihtolavat
Hinauspalvelut
puh. kesäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. KA
DET ?
IKORTIT
MAINO
KSET ?
KUTSU
TULOST
IKORTIT
T . K
KANSIO
NTERIT
NTERIT
. 16.30.
Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen
www.saastopankki.fi/varaa aika
Raahe, Sovionkatu 4?6, puh. Talven ja
kevään aikana noin 30 prosenttia mustikan varvustosta
paleltui, mikä laski saman
verran myös satotasoa. KA
LEHDET
IT . KALE
T . . 92120
Raahe P. TEI
TARRAT
NTERIT
ORET ?
KIRJAT
LOMAK
TTEET
EET . LEH
YERIT ?
EET . SU
T . JULIST
PPAUK
. SU
ORET ?
T . M
T . LOM
T . FLYER
ULOST
EIPPAU
STEET
T
LI
?
?
JU
T
?
SUURT
IT
OTTEE
KSET ?
. ESITT
TEET ?
. FLY
LEHDET
NSIOT
Viive on
arvioilta 17-34 sekuntia.
Lybeckerin kuva- ja mediataiteen linjan opiskelijoista osa on jo valmiita kuva-artesaaneja. RAAHEN SEUTU Tiistaina 2. Puhelut siirtyvät ensin erilliseen
jonoon odottamaan vastausta.
Hätäkeskuksiin tehdyn
uuden ohjauksen taustalla on
lakimuutos, jonka tarkoituksena on turvata avun saanti
vapauttamalla resursseja pu-
heluihin, joissa avuntarve on
kriittistä.
Lakimuutos tarkoittaa sitä, että tunnistamattomasta
liittymästä tai laitteesta soitettu hätäpuhelu ohjautuu
ensin suoraan lyhyelle nauhoitteelle. Näin pystymme vapauttamaan hätäkeskuspäivystäjiämme vastaamaan sellaisiin puheluihin, jossa avuntarve on kriittistä ja kiireellistä, toteaa hätäkeskuspalvelujen johtaja
Marko Nieminen.. Jotkut puhaltavat töikseen saippuakuplia.
Siitä ei makseta paljon, hän
sanoo.
Näyttely tarjoaa jokaiselle
jotain. Tällä tarkoitetaan
tilannetta, jossa puhelu soitetaan SIM-kortittomasta puhelimesta. Ne tuovat mieleen kultasepän filigraanitekniikalla tehdyt korut, joissa ohuita metallilankoja on juotettu metalliin.
??Teen fiiliksen mukaan.
Aiheena oli eläinten tietoisuus ja se, mitä mielikuvia
siitä tulee, kertoo Suru-,
Unennäkijä- ja Rakkaus-töiden tekijä. kesäkuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
Mutta
minne
jatkaa?
Lybecker: Nuorten
taiteilijoiden tulevaisuus
on avoin. Robin Blikst, Hennakaisa Kinnunen, Paulamari
ovat Myötätuuli Gallerian kuukauden taiteilijanimiä.
Vappu Kallio
Ann-Sofi Korpela maalasi Annie mestariampujan sarjakuvamaisella otteella.
Vappu Kallio
Sonja Keränen sai toisen palkinnon SakuStarsissa. Monessa
maassa SIM-kortittomista
puhelimista ei ole lainkaan
mahdollisuutta soittaa hätänumeroon, mutta me olemme halunneet säilyttää tähän
kuitenkin mahdollisuuden.
Lyhyen tiedotenauhan kautta kierrättäminen auttaa ehkäisemään esimerkiksi palvelunestohyökkäysten kaltaista toimintaa. Hän on ajatellut
jatkaa korkeakouluun.
Liminkalainen Sanni Pietilä tunnustautuu yhteiskunnalliseksi taidevaikuttajaksi.
Postikorttimaisten Disneyhahmojen maailmassa törröttää piikkejä, jotka juontavat Disneylandien onnellisuuden kääntöpuoleen: pieniin palkkoihin.
??Näen ihmisiä, jotka ovat
näkymättömiä. Kuvassa
maalaukset Pieni Mieli ja Viisas Mieli.
Arkisto / Pekka Karhunen
Lakimuutoksella yritetään eliminoida palvelunestohyökkäyksiä ja pilapuheluja hätäkeskuksiin.
??Suurin osa SIM-kortittomista puhelimista tulleista
puheluista on analyysiemme
perusteella ollut aiheettomia
tai ilkivaltaisia. Hennakaisa Kinnunen on maalannut terävillä
vastaväreillä voimaeläimiä,
Robin Blikst hahmoja, jotka
voisivat hypätä tietokonepeleihin ja Paulamaria Ojala
hyvän ja pahan kasvokuvia.
SIM-kortittomalle
vastaa ensin nauhoite
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Suomen kaikissa kuudessa
hätäkeskuksessa tehtiin perjantaina uudelleenohjaus
koskien puheluita, jotka tulevat laitteesta, jota ei voida
tunnistaa ja paikallistaa. Pääosissa ovat
opintojaan lopettelevat tai
vastikään valmistuneet kuvaartesaanit.
Lybeckeriläinen taiteenopetuksen filosofia sallii siivet.
??Yleensä annetaan luovia
ja absurdeja aiheita, ja voi
tehdä mitä tahansa, Tornion
ammattikorkeakoulun kuvataidelinjan jatko-opintoihin
mielivä raahelainen Ann-Sofie Korpela luonnehtii.
Oululainen Sonja Keränen on maalannut avaruudelliset työnsä buddhalaisen
filosofian lähtökohdista mutta täysin eri tavalla kuin perinteinen buddhalainen taide
edellyttää.
??Meditaatio kiinnostaa,
hän perustelee.
Hänet palkittiin hopeasijalla SakuStarsissa. Näyttelyssä on myös grafiikan sarjassa palkittuja lybeckeriläisten töitä.
Raahelainen Ronja Paani
piirtää häkellyttävän pikkutarkkoja, satumaisen kauniita sekatekniikkatöitä. Moni haluaa
jatkaa opintoja.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopiston kuva- ja mediataiteen näyttely marssittaa
esiin parikymmentä nuorta
taiteilijaa. Nauhoite kertoo
soittajalle, että henkilö on
soittanut hätänumeroon.
Vasta tämän jälkeen puhelu
ohjautuu takaisin normaaliin
hätäilmoitusjonoon
Aina Suomen täytettyä täysiä
vuosikymmeniä tai viisiä
vuosia niiden päälle paraati
kuitenkin järjestetään Helsingissä.
Tänä vuonna valtakunnallinen paraati järjestetään Oulussa.
Paraatiin osallistuu joukkoja kaikista puolustushaaroista, Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä veteraani- ja
maanpuolustusjärjestöistä,
yhteensä noin 1?200 henkilöä
ja 90 ajoneuvoa.
Paraatikatselmus järjestetään Raatin liikuntakeskuksen kentällä ja ohimarssi Merikosken silloilla.
Yleisö voi paraatipäivänä
muun muassa tutustua ohjusveneeseen, seurata Hawkhävittäjien taitolentonäytöstä ja jääkäriryhmän toimintanäytöstä sekä nauttia jazzin
sykkeestä puistokonsertissa.. Emilia Mattilan tehtäväksi jää vielä varmistaa tilanne ja niinpä nuori tuhat-
taituri saksipotkulla siirtää
pallon takaisin keskikentälle.
Näin olisi voinut vaikka Mertaranta selostaa, kun jalkapallojoukkue Futisjengin tytöt mittelivät hiekkakentän
herruudesta eilen maanantaina Pikkulahdella järjestetyssä nuorten koulujenlopettajaisissa, vai pitäisikö paremminkin sanoa kesäloman
aloittajaisissa.
??Me ollaan luokka- ja koulukavereita koko porukka ja
ollaan nyt puoli vuotta harjoiteltu jalkapalloa, Hintikka ja
Mattila puuskuttivat kentän
reunalla pelinsä jälkeen. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vappu Kallio
Petri Alminoja
Ruusa Hintikka, Pihla Salmela, Eedit Kinnunen ja Siiri Hintikka aikovat pelata jalkapalloa koko kesän. Maanantain tapahtuma oli vasta alkusoittoa sille, mitä kaikkea Raahen kesä
tuo tullessaan, kun puhutaan
nuorista koululaisista.
??Parin viikon päästä
olemme jälleen liikkeellä ja
silloin pelataan Härkätorilla
sählyä ja luvassa on paljon
muitakin tapahtumia, jotka
löytyvät nuorten tiedotus- ja
neuvontapalvelu Nastasta,
luetteli Junnila.
Nastan löydät netistä osoitteesta
www.nastanetti.fi.
Liisa Lappi
Paraatit ohimarsseineen kuuluvat puolustusvoimien lippujuhlan päivään. Jatkosota katkaisi Suomen sotaväen lippujuhlan viettoperinteen yli
kymmeneksi vuodeksi.
Puolustusvoimain lippujuhlan nykyinen viettopäivä
pohjautuu koko maassa 4.
kesäkuuta 1942 juhlittuun,
Suomen marsalkaksi juuri nimitetyn sotamarsalkka C.G.E
Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivään.
Tunnelma on kuin suuremmassakin urheilujuhlassa.
Vastustaja riistää pallon keskikentällä ja pyrkii omaan
hyökkäyspäätyyn. Jalkapallon tytöt valitsivat lajikseen sen hauskuuden vuoksi.
Miten suurimmaksi osaksi
kasiluokalle siirtyvät tytöt
sitten aikovat viettää kesälomansa?
??Se on ainakin varmaa, et-
tä me pelataan jalkapalloa.
Voi olla, että osallistutaan
vielä johonkin turnaukseen
tässä kesän aikana.
Raahen kaupungin nuorisotoimen järjestämä Beach
Jam ?15 tapahtuma kokosi sateesta ja viimasta huolimatta
eilen Pikkulahden uimarannalle kymmenpäisen joukon
juuri kesälaitumille päässeitä
nuoria. Valtakunnallinen paraati on torstaina Oulussa.
Päivä vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi ja sellaisena se on myös pysynyt.
Suomen marsalkan syntymäpäivä -nimitys korvattiin
Puolustusvoimain lippujuhlan päivällä vuonna 1950.
Uudelleen paraateja järjestäen päivää alettiin juhlistaa
vuonna 1952. kesäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Alkuaan idea oli tarjota lomalaisille mahdollisuus kokeilla ja pelailla erilaisia pihapelejä, mutta sää teki
jälleen tepposet ja suurin osa
paikalle saapuneista keskittyi
jalkapalloon.
??Olihan tuossa varattuna
iso joukko kaikkea tekemistä,
mutta hyvä on tämäkin, että
saatiin neljän joukkueen verran näitä pallon potkijoita,
totesivat nuoriso-ohjaajat
Sanna Perälä ja Salme Junnila teltan suojista.
Eipä pieni kesäsade tuntunutkaan pelaajia juuri haittaavaan, eivätkä katsomoon
kiivenneet kannustusjoukotkaan lannistuneet, vaikka taivaalta tippunut vesi pyrki
kaikin keinoin löytämään
tiensä sisään takkien kaulaaukoista. Vain maalivahti Siiri Hintikan salamannopeat refleksit pelastavat joukkueen tappio-osumalta. Tiistaina 2. toukokuuta joka vuosi aina vuoteen 1939.
Talvisodan juuri päätyttyä,
välirauhan aikana vuonna
1940 sisällissodan voitonparaatin muistelu katsottiin sopimattomaksi, eikä päivää
silloin juhlittu. Tyttöjen kesäloman alkua
ei maanantainen sade haitannut yhtään.
Märästä sukasta pitoa
ia Ojala, Sanni Pietilä, Ann-Sofi Korpela, Ronja Paani ja Sonja Keränen,
Vappu Kallio
Beach Jam
?15: Sade
piiskasi,
mitä
pienistä.
Petri Alminoja
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Ronja Paanin Rakkaus osoittaa mestarillista käden hallintaa.
Se on tehty kalligrafiamusteella, tussilla ja vesiväreillä.
Voittajien paraatista
kaikkien juhlaksi
Harri Mertaniemi
harri.mertaniemi@almamedia.fi
Torstaina 4. Nykyisin juhlapäivän perinteisiin kuuluu
myös muun muassa kunniamerkkien jakaminen sekä
ansioituneiden sotilaiden ja
reserviläisten ylentäminen
sotilasarvossa.
Puolustusvoimien lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati järjestetään vuosittain eri paikkakunnilla. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. kesäkuuta vietetään puolustusvoimain lippujuhlan päivää.
Juhlapäivän historia juontaa Suomen suojeluskuntien
Helsingin valloituksen voitonparaatiin, joka järjestettiin Helsingissä 16. toukokuuta 1918.
Tuon paraatin muistoksi
vietettiin Suomen sotaväen
lippujuhlan päivää 16
(U)
20.00 Batman (7). Mitä nainen
haluaa?
21.00
21.00 112 (7).
22.00 Tuulitunneli.
23.00 Maailman kauheimmat
naapurit.
00.00 Revolution (16). 18.00 Arvostele mun illallinen
Suomessa. 16.30 Kaikki rakastavat
Raymondia (S). 20.00
Breaking Amish: Los Angeles (S). 18.00 Hengenvaarallinen saalis. N: Peter Haber,
Mikael Persbrandt, Marie Göranzon, Stina Rautelin, Anki Larsson,
Claes Hartelius. 15.15 SVT: En klassiker. 14.00 New Yorkin tatuointitarinat. (U) HD
11.00 Summeri.
11.01 Mun Päivä.
11.06 Girl vs. 13.50 Makuja ja elämää. 6.45 Kaikki rakastavat Raymondia (S). O: Drew Drowdle, John Erick Drowdle. 19.00 Pessimistit onnea etsimässä. 22.00 Poliisit (7). Boy, TV2 klo 11.06
Fox
6.00 Sky News. (U) Elämää ja erotiikkaa.
14.00 Walker, Teksasista (12).
15.00 Ennätystehdas.
15.30 Kolme miestä ja tyttö (S).
16.00 Tyhjätaskut (S).
17.00
17.00 Lemmen viemää (S).
18.00 Catfish.
19.00 Naapurit-tuloslähetys.
19.05 Simpsonit (7). 7.35 Avatar. 10.00 Vaimot vaihtoon UK. 14.00 Voice TV. 8.40 Timmy ja haltijakummit. 12.40 Akvaariomestarit. 11.00
Tomin keittiö. 7/8.
20.58 Keno.
21.00
21.00 Holmes NYC. kesäkuuta 2015
10 TELEVISIO
Tv-viikko // C7
Aamulehti // Perjantaina 29. HD
21.55 Siska (12). 3.20 Käenpesä (7). 11.30 Muuttajat. 16.00 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 10/10.
20.00 Huvila & Huussi. 16.25 Efter Nio. (U)
15.25 Uusi päivä (S). (U) HD
20.00 Muisti: Juopot rotat.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 Happy Valley, varjojen
laakso (16). Kun intohimo purkautuu vihaksi, syntyy likaista jälkeä. Esiintyjinä Kristiina Halkola,
Marja Halkola ja Vesa Mäkelä.
23.11 Kristiina Halkola laulaa
rakkaudesta. italialainen ilta (S). 10.00 Hotellit haltuun. 20.00 Överit lastenjuhlat. 14.00 Lentoturmatutkinta. 2/3.
21.55 Elävä arkisto: Kristiina
Halkola.
21.56 Kotona. Kihlausreaktio.
20.30 Simpsonit (7). 1.20 Asiaa
seksistä (S). 18.30 Leijonan luola USA. 20.45 Oddasat. lentävän koiran seikkailut. Onko nykyhetkeen paluuta tai edes halua palata. 7.30 Onnenarpa. 0.35 Uskomattomien kuvien mysteeri. RAAHEN SEUTU Tiistaina 2. 14.00 Hulluna sinuun. Catherinen saalistajanvaisto on herännyt ja hän
seuraa kohdettaan tämän joka
askeleella. 1/8.
15.00 Uusi päivä (S). Ei liene yllätys, että
yhteys löytyy pian.
Rooleissa ovat muun muassa Rakkauden anatomiasta tuttu Taye Diggs
ja Bossissa nähty Kathleen Robertson.
6 Ensimmäisen asteen murha, MTV3 klo
22.35
Tv2
06.50 Pikku Kakkonen.
06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.6.
Onnea, Venla.
06.52 Lauran tähti: Kadonnut
lompakko (S).
07.04 Meidän vauva.
07.10 Lulu kilpikonna (S).
07.23 Maapallottelua.
07.30 Jääkarhu Otto (S). O: Ville Salminen ja Arvi Tuomi. Kun ensimmäinen krapula-aamu koittaa, miehet huomaavat siirtyneensä villiin vuoteen 1986. (U)
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle alueuutisia.
12.01 Oddasat.
12.20 Kyläsairaala (12). 19.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 9.10 TV Shop Tvins. 17.30 Pulmuset (7). 12.00 Lyödään ällikällä. 7/8.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Jutta ja huikeat häädieetit. (U)
00.15?04.00 Teematieto.
Sub
06.00 Voittostudio.
08.00 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää
(7). 2.20 Käenpesä (S). 2/13.
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Jalkapallon Suomen Cup.
Naisten cup-finaali HJK . 15.00
Hell?s Kitchen. 3.00 Breaking Magic. 15.00 Iskelmä TV. toukokuuta 2015
TiisTai 2.6.
Murhat alkavat liittyä toisiinsa
Uusi amerikkalainen salapoliisidraama
on NYPD Bluen, Hill Street Bluesin ja
L.A. Hän haluaa
sukupuolenkorjausleikkaukseen,
hän haluaa naiseksi. (Beck: Den svaga
länken/Ruotsi 2007). 17.00 Remontilla rahoiksi. 11.00 SVT: Vem vet mest. 22.00 Elokuva Devil (16).
Viisi ihmistä jää loukkuun hissiin ja yksi loukkuun jääneistä on itse paholainen. 21.00 Sportmagasinet. (Scorned: Crimes of Passion, rikostarina, 1. Valmista tuli.
00.35 Vihjeet hukassa (12). Trilleri saa
alkunsa, kun juhlista palaamassa
oleva nuori nainen murhataan hiljaisessa puistossa. O: Stanley
Tucci, Campbell Scott. 17.00 Hurjat mökkiurakat. 10.30 Aivopelit. 8.15 Lasten eläinmaailma: Suloiset eläinvauvat. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 1.45 Alaskan poliisit. Triathlon.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Ensimmäisen asteen murha (16). 19.00 Wheeler Dealers.
20.00 Fast n. 9.00 Hurja remontti. Boy (7). 22.30 Apua, mikä tauti!. 2.10 Ankkadynastia. 21.00 Elokuva Unohdetut (16). 17.00 Kuuluisat kuppilat. 16.00 Radio City TV. Boy (7). 9.00 TV Shop Tvins. 14/24.
01.35 Holmes NYC. 21.00 Elokuva Hot Tub Time Machine . 16.20
Veljesten kirja: Katapultti. 12.00 Remontilla rahoiksi. 15.00 Neljät häät Amerikassa. 17.30 Upeat skandikodit. 6/10.
21.30 Löytäjät. 11.30 SVT:
Moln över Hellesta. 8.05 Ankkadynastia. Chris jatkaa Meganin piirittämistä herrasmiehen elkein. 1/21.
16.27 Kesäkumibiisi 2015.
16.31 Kadonneet pojat (7). 7.10 Prätkähiiret. (U)
16.00 Summeri. 15.00 Kiinteistöjen kuningas. 2.50 Alaskan poliisit. 19.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. Kasarikankkunen (16). (U)
11.10?12.05 Lääkärit.
13.35 Selviytyjät.
14.35 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 13.00 Lääkärit. Mv.
14.45 Luontoretkellä Antarktiksella.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.50 A-studio.
16.20 Puutarhaunelmia. 4.20 Ennustaja-TV.
Yle FeM
7.25 SVT: Gomorron Sverige. 17.30
Pomo piilossa. Totuuden voimalla.
20.00 Rillit huurussa (S). 18.00 How I Met Your Mother. Tien päällä.
19.30 Miehen puolikkaat (S). pannu
kuumana.
15.50 Huippumalli haussa. 6.30 FOX Kids: Vipo . 16.00 Hurja painonpudotus.
17.00 Joan Rivers laittaa tuulemaan (S). 7.15 Houstonin eläinpoliisit. 13.00 Leijonan luola USA. 8.20 Chuckin
ja ystävien seikkailut. 13.00 Radio City TV. 18.30 Terapian tarpeessa. 11.30 Tervetuloa kotiin. 21.55 Ilman
johtolankaa. 17.00 Hulluna sinuun. 4.25 Sky News.
JiM
5.00 Ennustaja-TV. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 16.00 NYC:n täydelliset naiset. Sirkus.
07.40 Neppajymykerho.
07.45 Saara ja Sorsa (S).
07.55 Ryhmä Hau (S).
08.18 Puu Fu Tom (S).
08.40 Hupsis (S): Tyhjä rengas.
08.50 Kerrostaloelämää (7).
09.00 Naapurisotaa.
10.00 Muuttoapua uusperheelle. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 2.25 Wipeout.
3.20 Ennustaja-TV.
HeRo
18.00 LA Ink. 10/10. 23.00 Villit lomavideot. 23.15 Good Wife (7). (U)
12.50 Latela. 13.15 SVT: Pensionär på prov. 4.00 Yövuoro (12).
4.45 Melkein täydellinen rikos (12).
KuToNeN
6.00 Voice TV. 1/3. pannu
kuumana.
10.20 Huippukokki lähtee maalle.
10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.50 Ruotsalainen remonttisota.
14.50 Gordon Ramsay . 14.30 Breaking Amish (7). 4.15 Intohimon uhrit. 0.55 Vaimot vaihtoon UK.
MTv3
05.30 Aamusää.
06.00 Studio55.fi.
06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
Sitruunaiset fenkoli-perunanyytit
09.45 Kauniit ja rohkeat (S).
10.10 Emmerdale (S). 2.25 Teinien seksiklinikka. 12.00 Iskelmä TV. 18.00 Pulmuset (7). 22.50 Wayward Pines. (U)
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.06 Yle Uutiset alueeltasi.
17.10 Midsomerin murhat (12).
Synkkiä salaisuuksia 1/2. 18.00 BUU-klubben: Hanna ja Rally. 20.00 Fitnesspäiväkirjat. Liian hyvä sihteeriksi. 21.00 Castle. 21.00 Haasta Hans. 14.15 SVT: Den dömda världsmästaren. 0.00 House (12). 0.30 Tappavat suhteet (12). 16.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 19.00 Alastomat selviytyjät (7). (1973) Kristiina
Halkola laulaa rakkauslaulut En
tahdo puolikasta, Jos rakastat ja
Kohtaaminen.
23.25 Sukupuoli X (12). 14.30 Olet
mitä syöt. 3.20 Meedio murhatutkijana. (1970) Tv-näytelmä Niemisen perheestä, jossa
viisivuotiaan Raijan suhde äitiin,
isään ja nuorempiin lapsiin häiriintyy. 21.00 6D: Evel Knievel. 13.40 Mafiavaimot. 0.15 SVT: Aktuellt. Uusi sarja
alkaa! Rikostutkijat Terry English
ja Hildy Mulligan alkavat selvittää
narkomaanin murhaa, joka johdattaa työparin yllättäen Piilaaksomiljonääri Erich Bluntin jäljille.
23.35 Pukumiehet (12). 2/10.
23.00 Muistin vanki (12). 1.35 Voice TV.
Yle TeeMa
04.00 Teematieto.
17.00
17.15 Britit, jotka rakensivat
maailman. Honka.
20.10 Tennis: Ranskan avoin.
21.00
21.00 Ajankohtainen kakkonen.
21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu.
22.00 The Leftovers (16). 1/3.
19.00 Saari (12). (U)
06.25 Ylen aamu-tv.
09.30 Lomamatka 70-luvulle:
Nyt meni hermot! 5/9.
10.00 Midsomerin murhat (12).
Kuolema kilparadalla 2/2. 9.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.45 Tabu. 19.00 Melissa ja Joey
(S). 18.30 Hevostila Mistral (7). 2/10.
Postilaatikko.
21.00
21.00 Supersankarit. 8.35 Ankkadynastia. 20.30
Minun maisemani. 3.55 Suomen vartijat. 12.30
Manhattanin äitiyskonsultti (7). 23.30 Melkein täydellinen rikos. Piknik-eväät.
15.05 Mitä tänään syötäisiin?
15.10 Middle (S).
15.35 Salatut elämät (12).
16.05 Pientä mökkiremonttia.
17.00
17.05 100 tarinaa Lastensairaalasta. 17.00
Miami Ink. 18.30 Family Guy. 19.30 Melissa ja Joey (S). 2/34.
20.30 Viritetyt vempaimet. 5/8. 2/13.
12.00 Satuhäät. 7.55 Transformers. 16.00 Hurja remontti. Pahan oma.
22.55 Yle Uutiset.
23.00 Prisma: Syvänmeren hait.
Kitahai on yksi harvinaisimmista
hailajeista ja suurin osa havainnoista on tehty Japanin rannikolta.
23.55?00.40 Vallan kaupungit.
6/6. Taivassalon yrtit. (U)
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.30 Lomamatka 70-luvulle:
Mennään mopedilla! 6/9.
19.00?19.47 Kiehtova maailma:
Todellista hevosvoimaa. 20.30 Murha menneisyydestä. 12.30 Ankkadynastia.
13.00 Kaikki rakastavat Raymondia (S). (U)
10.40 Emmerdale (S). Kesä!
16.01 Mun Päivä.
16.06 Girl vs. 11.00 Kodikkaasti vuokralla. 23.45 Fargo (16).. O: Steve Pink. 12.10 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä. 23.35 Franklin & Bash
(S). HD
13.20 Luontoretkellä: Valaita
näkyvissä! (U) HD
14.00 Tyylikkäitä tilaratkaisuja.
14.30 Täydellistä elämää. 34/40.
17.00
17.20 Frasier (S). Tanskalainen Lone Dröscher
Nielsen johtaa maailman laajinta
orankien turvakotia Borneossa.
liv
5.00 Ennustaja-TV. Vallan
pelikenttä.
01.00 The Strain (16). Syvälle italialaisen keittiön saloihin sukeltava tarina New Jerseyssä autenttista Paradise-ravintolaa pyörittävistä veljeksistä, keittiömestari Primo Pilaggista
(Tony Shalhoub) ja hovimestari Secondosta (Stanley Tucci). 0.15 Nätti nakuna. kausi, USA, 2012).
Tv5
6.15 Kaikki rakastavat Raymondia (S). Gusin kaksoisolento.
01.35?05.30 Astral TV.
NeloNeN
05.00?06.30 Ennustaja-TV.
07.00 Disneyn esikoulu: Sofia
ensimmäinen & Minnin Toons.
07.30 Disney esittää: Koukussa.
07.55 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S).
08.05 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S).
08.10 Shake It Up (7).
08.40 PII-PAA Poliisit.
08.45 Eläinten ABC.
09.15 Gordon Ramsay . 16.30 Detroitin eläinpoliisit. 14/16.
16.50 Laiva (S). 212. 11.00 How I Met Your
Mother. 22.30 Villit lomavideot. Loud. 12.30 Elämää halpalentoyhtiössä (S). 11.30 Aarteen tonkijat. 19.30
Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Spotlight: Tuontikuskit nälkäpalkalla. 34/40.
04.05?05.00 Ennustaja-TV.
FRii
7.20 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 20.00 Pelasta perheemme, Supermarjo!. 21.30 Aphrodite Jones ja
kuuluisat rikokset. 17.30 Hulppeat hääkakut. 19.30 Hell?s Kitchen. 21.00 Klikkaa mua (S). 18.30 Prameat mustalaishäät (7). 14/24.
17.50 Tuuri. 21.00 Elokuva Big Night . 18.00
Pientä pintaremonttia. 17.25 Närbild. miss och mamma. (U) HD
18.05 Supersankarit. 14.30 SVT: Agenda. Vanhanaikainen.
01.05 Frasier (S). 18.52 Nina Patalo (7). 22.55
Yövuoro (12). O: Harald Hamrell.
00.05 NCIS Rikostutkijat (16).
14/24. 13.30 Hurja painonpudotus. 0.54 SVT: Kulturnyheterna.
1.01 SVT: Regionala nyheter.
ava
9.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 5/13.
23.40?00.40 Orankien turvakoti. 20.30 Lapin poliisit. 18.55 Hero-lyhäri: This is my Office. Tiina on entinen mies, entinen avomies ja akateemisten vanhempien
entinen ja ainoa poika. 19.00 Suomen kaunein mökki. N: John Cusack, Rob Corddry, Craig Robinson, Chevy Chase. 21.30 Kuka
muistaa Nelsonin (7). 12.30 Aivopelit.
13.00 Cosmos: kaikki elämästä. 23.15 SVT: Korrespondenterna. 15.00 Pakenin lahkosta. 1.30 Leijonan luola USA. 19.00 Vaimot vaihtoon UK. 2/6. Jessica yrittää saada lusikkansa joka soppaan, mikä saa Amin menettämään hermonsa. 20.30
Poliisit (7). 13.30 Pulmuset (S). 9.00 TV Shop Tvins. Henkirikosetsivät Terry
English ja Hildy Mulligan selvittävät
kahta murhaa, joilla ei ensisilmäyksellä näyttäisi olevan mitään tekemistä
Tv1
05.45 Aamusydämellä. Law-sarjan luojan Steve Bochon
uusi tuotos. 23.30 Australian rajalla. 14.30 Terapian tarpeessa. Lontoo. 1.30 Tappavat synnit. (Suomi 1941). Sanna-Maria Kivivuori.
17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S).
18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7).
20.05 Pientä mökkiremonttia.
21.00
21.00 Saaristoruokaa. 22.00 Todistaja (16).
23.00 SVT: Sportnytt. 1.45 Ankkadynastia. 14.05 Jamie
Oliverin kouluruokaa. 22.50 NCIS Los Angeles (12). 22.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset.
23.00 Mira ja miljoonakodit. 23.45 SVT: Mona . (U) HD
toistensa kanssa. 3.35 Breaking Magic. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Elixir. 15.00 Melkein täydellinen rikos
(12). 9.00 Wipeout Kesä.
10.00 Pohjolan maut à la Sara. 12.00 Ankkadynastia. 22/24.
22.00 Elokuva Beck: Heikoin
lenkki (16). 7.30 Onnenarpa. 16.00 Överit lastenjuhlat. 5/26. 20.00 NCIS Los Angeles (12). Amerikkalainen sarja. 22/24.
02.35 Neljän tähden illallinen.
41/56.
03.05 Neljän tähden illallinen.
42/56.
03.35 Laiva (S). 0.45 Tabu. Dokumentti (1996) transseksuaalinaisen Tiina Miettisen elämästä. Outo laakso. 213. Karkuri.
02.00 Tyhjätaskut (S). Murhaauto.
03.00?06.00 Astral TV.
SummeriSSa nähtävä uusiseelantilainen komediasarja kertoo nuorten ystävysten elämästä Bayn pikkukaupungissa.
Girl vs. Ranskalainen pulma.
02.30 Tyhjätaskut (S). 1/21.
11.27 Kesäkumibiisi 2015.
11.31 Kadonneet pojat (7). 20.55 Herolyhäri: This is my Office. 23.50 Columbo (12). 6.50 Lalaloopsy. 0.30 Pomo piilossa. 0.00 Australian rajalla. Sarja alkaa, 1/8. (U)
13.10 Elokuva Viimeinen vieras (7). 15.30 Jotain lainattua, jotain uutta