>> 5
Odotettu päätös
Jan Vapaavuori kuuli
kesken Raahen-matkan,
että oikeuskansleri oli
vapauttanut hänet
esteellisyysepäilyistä.
Ratkaisu ei ollut
elinkeinoministerille
yllätys. >> 10
Pääkirjoitus: Kiinteää laajakaistaa tarvitaan taajamien ulkopuolellakin. 6 414880 065518
14040
95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA
Valoa
Raaheen suunnitellut pylväät
ovat tarjolla
muillekin. >> 4
Matkalla
maineeseen
Titta Koten Onnen
Lähettilästä tarvitaan
maailmalla. LOKAKUUTA 2014
NRO 189
IRTONUMERO 2 e
Vesa Joensuu
Merkkipaalu
Tehdas: Yhdessä hyvä
tulee. >> 2. >>8
PERJANTAI 3. Tämä pätee sekä
nostureihin että terästehtaisiin. >>5
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Nähdään taas
Joutsenet lähtivät,
mutta
palaavat jälleen
keväällä
Joka lokakuu kadehdin
muumeja, jotka syövät syksyllä havunneulasia, vetäytyvät
talviunille ja heräävät taas keväällä.
Samana viikonloppuna syysmyrskyistä ja sateesta pitävä
entinen työkaveri iloitsi, kun tulee vihdoin syksy. Ei helpotu syysankeus tästäkään ajatuksesta.
Pitänee vain repiä iloa pienistä auringonpilkahduksista,
kuten tuoreimmasta sääennusteesta, joka lupaa keskimääräistä lämpimämpää lokakuuta.
Toimivat tietoliikenneyhteydet
ovat välttämättömyys
T
oimivat tietoliikenneyhteydet
ovat nykyisin välttämättömyys.
Moni palvelu on muuttanut osittain tai kokonaan verkkoon, ja
sähköisesti asioidaan niin pankissa kuin vaateostoksilla. Pelaan siellä jalkapalloa.
Nyt on välitunnillakin enempi tekemistä.
Siellä on välillä niin paljon pelaajia, että
meille on jaettu vuorot areenalle. Valtiokin on herännyt
asian tärkeyteen jo kauan sitten ja polkaissut
pystyyn valtakunnallisen laajakaistahankkeen.
Tätä taustaa vasten on käsittämätöntä,
kuinka nihkeästi kaupalliset toimijat ovat asiaa viemässä eteenpäin. Perinteiset matkatoimistot ja levykaupat ovat ahtaalla, kun
tuotteet ostetaan enimmäkseen verkosta.
Myös työnteon kannalta toimivat nettiyhteydet ovat elinehto. Ajatuksena oli päästä
auringon satelliitiksi 58-vuotiaana, mutta uudella eläkeratkaisulla tämä vaihtoehto karkaa entistä kauemmas. Samaa pohditaan Siikajoella, eikä
ajatus ole hassumpi. Niitä on netti pullollaan, sillä jonkin tutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia meistä kärsii jonkinlaisesta
kaamosmasennuksesta. Maaseutu saisi heistä asukkaita ja
elinvoimaa.
Siikajoen kehityspäällikkö Arja Lappalainen vertaakin toimivan laajakaistan merki-
tystä osuvasti sähköön ja veteen (RS 30.9.). Samalla kertaa kannattaisi tehdä yhteistyötä kuntien kesken ja ainakin kartoittaa tarpeet muissakin seutukunnan kunnissa. Vuorot
on aina pitkällä välitunnilla, eli ruokavälitunnilla.
Jakko
Hyväri
Odotin areenaa kovasti. Etenkin syrjäseuduilla toimeen on pitänyt tarttua osuuskuntien
kautta, jotta kyliin on saatu kiinteät laajakaistayhteydet. Ilman ei enää pärjää. Odotin sitä tosi paljon.
Yleensä pelaan siellä jalkapalloa.
Emilia
Hummasti. Ne tarvitaan taajamien
lisäksi maaseudulle, jossa työtään tekevät
muun muassa viljelijät. Voi
siellä pelata vaikka sählyä tai hippaleikkejäkin.
Totti
Karppinen
Areena on kiva. Yleensä pelaan siellä jalkapalloa.
Joni
Eilola
Jalkapalloa on kiva pelata areenalla. Moni olisi valmis tekemään etätyötä, jos yhteydet sen mahdollistaisivat. Tietoyhteyksien tarve kun ei
varmasti vähene nykyisestä.
Päivän positiivisin
Marjakausi ei ole vielä ohi. Hän avasikin jokavuotisen jouluvalmistelubloginsa saman tien.
Syyskuussa!
Pimeä aika vaatii meiltä kesäihmisiltä omat selviytymiskonstinsa. Näillä
näkymin vuoteen 2034, jolloin ikää olisi 65 vuotta ja 8 kuukautta. Toiset ovat
elokuusta asti odottaneet, että pääsevät
virittelemään tulta takkaan ja sytyttelemään kynttilöitä, toiset jättäisivät mieluusti koko talvirengaskauden väliin.
Ankeus alkaa yleensä siitä päivästä,
jolloin joutuu ensimmäisen kerran skrapaamaan autonikkunat aamulla. RAAHEN SEUTU Perjantaina 3. Se on ihan mukava. lokakuuta 2014
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 3.10.2014
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Nina Tuomikoski
nina.tuomikoski@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun uutistuottaja
Kun olisinkin
muumi
V
uodenajoista syksy jakaa ihmiset selkeimmin kahteen ryhmään. Nyt
voi mennä keräämään
karpaloita talven varalle.
Kirpeät marjat tuovat
keskitalvella iloa aamuihin.
Gallup: Mitä pidätte Honganpalon uudesta liikunta-areenasta?
Se on ihan kiva. Näin on tehty muun muassa Siikalatvalla. Sellaista tulevaisuudenkuvaa maalailin jo alle kolmekymppisenä, kun
aloitin varhaiseläkkeen säästämisen. Syksyyn ja talveen liittyy paljon ikäviä sanojakin: lohkolämmitin, nastarenkaat, sähkölasku, liukuesteet...
Varsin kuvaava oli vanhan koulukaverin päivitys viikonloppuna sosiaalisessa mediassa: ?Ei semmosia vitamiineja
oo olemassakaan, että syksystä sais edes siedettävän.?
A
Kun voisikin herätä
vasta pajunkissojen
puhjetessa.?
Jaan tunteen sataprosenttisesti. Yksi luottaa kirkasvalolamppuun,
toinen piristäytyy jumpassa vaikka hampaat irvessä, kolmas kertoo uppotutuvansa roskaromaaneihin ja suklaaseen, neljäs kulkee hemmotteluhoidoissa ja viides shoppailee mielenpiristykseksi kaikkea kivaa pientä turhuutta.
Meille kesärengasihmisille helpointa olisi, jos saisi ja voisi kiertää lämpöohjautuvasti auringon perässä
Tällaista tekstiä kirjoittelee kaavoitus ?tahtomisen
oikeudellisista rajoista.?
Mutta en ole huolissani,
koska esityslistan lopussa todetaan, että kaupungin on
kohdeltava asukkaitaan tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti
riippumatta siitä, missä he
asuvat. Monissa tapauksissa, kun ihmisviisaus on loppunut, on Jumala
antanut ihmeparantumisen
ja siitä on saanut todistaa sitten lääkäreille ja laajoille ihmisjoukoille.
Hengellisissä tilaisuuksissa pidetyt puheet tulee aina
voida arvioida Jumalan sanalla. olleista kirjoituksista,
jotka olivat vastineet 29.9.
lehdessä olleeseen kirjoitukseeni.
En ymmärtänyt Alpon
25.9. Et näytä tietävän mitään myöskään yrittäjän arjesta, siinä ei vilkuilla kelloon, että piankohan se vuoropilli soi, ja ei kun menoksi ilman huolen häivää, kunhan vain vapaat, lomat, palkka ja kaikki lisät juoksevat. kirjoituksesta, että tilaisuuksissa, joista hän kertoi,
oli ollut Silvolan lisäksi toinenkin pappi ja että hänestä
Alpo käytti nimitystä ?Jo iäkäs pappismies?. Yhteisistä asioista keskusteltaessa
ja päätettäessä tulisi avoimmuuden olla ehdoton vaatimus kuntalaisia edustamaan valituille valtuutetuille. TeKi on hieno ja perinteikäs jääkiekkoseura, mutta nyt kaikki perinteet huuhdotaan viemäriin. Kirjoituksessaan Kalevi lupasi varoittaa minusta
kollegoitaan sanomalla:
?Hannu iskee lujaa?. Kirjoita viestin alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Palkaksi saamme
vastineen, jolla kaupungin virasto pyrkii kaikin keinoin
mitätöimään aloitteen sisällön.
Aloitteen sisältö on hyvin
kokonaisvaltainen: siinä suoranaisesti pyydetään suojelua ja kunnioitusta maalaiskylien asukkaiden valitsemaa elämäntapaa ja asumisen muotoa kohtaan. Ja tiijäkkö mikä on pahinta?. Perjantaina 3. ?Se tietysti kun täällä on liikennepuisto. Jeremian kirjassa kuvataan Jumalan sanan voimaa. Muutoin sitä ei voi tehdäkään. kanssa samaa mieltä. Geeni-perimällä toki voi olla
joissakin tapauksissa ratkaisevakin merkitys, mutta useimmiten ihmisen terveyden vie ja
eliniän lyhentää huonot elintavat (tupakka, viina, liika istuminen, negatiivisuus, asenteet,
jne.), ylensyönti ja vääräntyyppiset ruokailutottumukset.
Olen RS:n pääkirjoituksen 1.10. Siis kaksi iäkästä pappismiestä. Mutta eikö ole
omituista, että kunnanhallitukselle tuodaan ikään kuin
valmisteltu päätös tämänkaltaisessa asiassa. Kyllä muiden on syytä nyt hävetä. Alpo
muuttikin sanontaansa ja
käytti muotoa ?Oulun läheltä
oleva vanhempi pappi?. Ilmeisesti silloinkin jotain
opittiin koska suurten ikäluokkien ?työputkien aikana?
Suomi tuli valmiiksi ja työt
ovat nykynuorilla hakusella.
Suuri ikäluokka
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon 17192. Tällöin
on vaarana, että ylitetään
tahtomisen oikeudelliset rajat.. Toiset
taas väittävät, että Jumala ei
lakia vaadittu maksimioppilasmääristä. Sillä ei kuitenkaan olisi kumottu tapahtuneita tosiasioita.
Näyttää siis siltä, että ko.
herätysliikkeessä ei uskota
Jumalan parantaviin ihmei-
siin. Melkein sama logiikka. Aloitteen tärkein sisältö oli, että kaupungin tulee toimia niiden kunnan asukkaiden edunvalvojana, joiden elämää ja asuinalueita tuulivoimarakentaminen muuttaa. ?No
mikä?. Syitä monenlaisia, muun muassa järjestyshäiriöt, opetus, opettajien
jaksaminen.
Selailin Raahen Yhteislyseon vuosikertomusta
1960-luvun alkupuolelta, jossa luettelot luokittain oppilaista ja oppilasmääristä.
Yleinen luku oli 40 oppilas-
ta/luokka, suurin luku taisi
olla 46 oppilasta luokassa. Jos
hän olisi ilmaissut asian näin
ensimmäisessä kirjoituksessa, tällaista sekaannusta ei
olisi tullutkaan. Annetaan
hameiden olla. Ei olisi
ollut Heiskasellakaan työtä, eläkkeestä puhumattakaan, ellei olisi ollut niitä väheksyämisiäsi ?kevyehkön työn näpertelijöitä?. Onhan se vähintäänkin väärin,
jos tilaisuudessa on paikalla
sairastava ihminen ja hän
kuulee puhujan suusta, että
hänellä ei ole toivoa, koska
ihmeparantumiset eivät kuulu tähän aikaan.
On aika surkuhupaisaa,
kun kirkon pappi rukoilee
muun muassa TV7:n rukousohjelmissa sairaiden puolesta ja ihmeitä tapahtuu. Monissa paikoissa,
joissa julistetaan veren evankeliumia, tapahtuu ihmeparantumisia.
Lopetan kirjoittelun tästä
tapauksesta tähän, koska tiedän entuudestaan, että tänä
aikana, jolloin Suomen kansankirkossakin vallitsee humanismi ja suvaitsevaisuus,
ei Jumalan sanalla aina pärjää.
Liisa Honkakoski
Kopsa
Kommentti vastinekirjoituksiin
MIELIPIDE Kiitos Alpolle
ja Kaleville Raahen Seudussa
1.10. lokakuuta 2014 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Toimitus valitsee julkaistavat viestit.
Hame päälle. ?No kerro.?
?Se, kun se ei oo ikkään auki.?
Hannu Mattila
Ovi
l
ma ukem
ailm atto
oih miin
in
UUDISTETTU MYYMÄLÄ
AUKEAA!
5
1
YLEISALENNUS
%
KAHAVIA JA PULLAA!
RAAHE Kirkkokatu 43.. On selkärangattomuutta ja taitamattomuutta, jos populismia ja vaalipuheita ei saada valtuuston kokouksista kitkettyä. Varmaan aloite kuuluukin antaa
tutkittavaksi sellaisille henkilöille, joiden toimialaan aloite kuuluu. Lääketieteestä sinun on turha kirjoitella, kun et tuon enempää siitä ymmärrä. Se että äänestäjien valvova silmä eliminoidaan, ei voi olla asiaan hyväksyttävä ratkaisu.
6-vuotias Saku Oulusta kysyi minulta: ?Mummu, tiijäkkö mikä on parasta Raahesa?. Siellä
sanotaan nimittäin näin: ?Eikö minun sanani ole kuin tuli, kuin moukari, joka murskaa kallion.?
Kun tuota moukaria, jota
myöskin kaksiteräiseksi miekaksi Raamattu nimittää, puhuja käyttää Hengessä ja totuudessa, niin silloin on
mahdollista, että jollekulle
uskosta osattomalle tulee
synnintunto ja hän saa kokea
uudestisyntymisen armon ja
pelastua. Ei tämä ole
mikään tavanomainen hallituksen käsittelyyn menevä
asia, vaan kyseessä on kuntalaisten kuuleminen.
Suora lainaus kaavoituspuolen perusteluista: ?Kunnalliselle itsehallinnolle ei
voida antaa normeista piittaamatonta sisältöä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Päättäjillä tuulinen paikka
MIELIPIDE Maaliskuussa
Raahen alueella kerättiin
muutamassa viikossa 1126 nimeä tuulivoimarakentamiseen liittyvään kuntalaisaloitteeseen. Aloitteessa oli
yksilöityjä asioita, joista kahden kilometrin etäisyys asut-
tuun rakennukseen oli tärkein toive.
Kaupunginhallituksen
seuraavan kokouksen esityslistasta saamme nyt lukea,
miten kaupungin kaavoitusosasto on poisselittänyt vaatimukset toinen toisensa jälkeen.
Jokin tässä asetelmassa
mättää nyt todella pahasti.
Kyseessä on kuntalaisaloite,
jolla kuntalaiset pyytävät
kaupungin tukea tuulivoima-
rakentamisen myllerryksen
keskellä. Eläkeuudistus on mielestäni onnistunut. Näin ollen on turha järjestää myöskään rukouspalvelua sairaiden puolesta. Myyt talon 200 000 markalla ja palaat vanhaan kotiisi 20 vuoden päästä ja
vaadit sen ilmaiseksi takaisin. Heistä
toinen, nimetön, oli opettanut, että ihmeparantumiset
Koulujen
luokkakoot
MIELIPIDE Viime vuosina
ollut paljon keskustelua luokkien oppilasmääristä ja jopa
eivät kuulu tähän aikaan.
Tästä sekaannuksesta olen
pahoillani.
Vastineessaan 1.10. Jos kahden kilomet-
rin etäisyyttä tuulivoimalan
ja asutun rakennuksen välillä
ei aseteta kaavoitusta sääteleväksi ehdoksi, tuo lause jää
pelkäksi sanahelinäksi. Miten voisin kunnioittaa kotikaupunkini päättäjäkuntaa,
jos noin perustavaa laatua
oleva strategialause voidaan
jotenkin pyöräyttää merkityksettömäksi.
enää paranna.
Terveyteen liittyvissä asioissa Jumala käyttää voittopuolisesti lääkäreitä. Keinoja kyllä on, kuten pääkirjoituksessakin mainitaan. Eihän aiemmin laadittu kauppakirja sisällä viimeistä voimassaolopäivää. Hienoja vaatteita nekin.
Heiskasen eläkeuudistusmielipiteeseen. Jos näin
on, niin siitä olen iloinen
Kymmenennen voimalan katsottiin sijaitsevan
monimuotoisessa ympäristössä ja liki muinaismuistokohdetta.
Raahen kaupunginhallitus
käsittelee kaavoista annettuja lausuntoja ja vastineita
maanantaina.. Melu,
tärinä ja välke huolestuttavat.
Ehkä mielenkiintoisin kritiikki jätettiin Annankankaasta, jossa Ely-keskuksen
luonnonsuojeluyksikkö katsoi metsojen soidinmenojen
häiriintyvän.
Annankankaasta jätettiin
yksi muistutus ja kymmenen
lausuntoa. lokakuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
?Ei
ollut
mikään
yllätys?
Sattuma: Jan Vapaavuori
sai synninpäästön kesken
tehdaskierroksen
Raahessa.
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren avustajan kännykkä ilmoittaa tekstiviestistä kesken SSAB:n Raahen
tehdasalueen kiertoajelun.
??Oikeuskansleri Jaakko
Jonkka on saanut pohdintansa päätökseen ja hän toteaa, ettei ministeri Vapaavuori
ollut esteellinen. Rajasta ei tingitä nyt
eikä myöhemmin.
paavuori on entisillä linjoillaan, eli on elinkeinoelämän
tehtävä pitää huoli siitä, että
voimala rakennetaan. Jan Vapaavuoren mukaan matkan tarkoitus oli
paikata aukko sivistyksessä,
sillä hän ei ollut aiemmin
käynyt Raahen terästehtaalla.
??Tämä on ollut vuosikaudet hyvin merkittävä laitos
koko maan elinkeinoelämän
kannalta. RAAHEN SEUTU Perjantaina 3. Nyt vierailu on erityisen mielenkiintoinen juuri
tapahtuneen fuusion vuoksi.
Olen samaa mieltä kuin tehtaan johto, eli fuusio parantaa sekä yhtiön kilpailukykyä
Euroopan markkinoilla, Vapaavuori kertoo.
Vaikka visiitti sijoittui Pyhäjoen kupeeseen, ei Hanhikivi kuulunut tällä kertaa ohjelmaan. Me olemme tehneet asian eteen voitavamme. Elinkeinoelämä on jo vuosien ajan kertonut, että maahan tarvitaan
lisää ydinvoimaa. Sait muuten
tiedon ennen ministeriä,
Laura Manninen huikkaa ja
siirtyy bussin etuosaan kertomaan uutisen Vapaavuorelle.
Vapaavuorta epäiltiin esteelliseksi esittelemään Fennovoiman ydinvoimalan periaatepäätöksen täydennystä
valtioneuvostolle, koska hän
oli aiemmin allekirjoittanut
ydinenergiayhtiö Rosatomin
kanssa Suomen ja Venäjän
välisen ydinenergiaan liittyvän yhteistyösopimuksen.
Ministeri ei pitänyt uutista
yllättävänä, vaikka lähes
kaikki mediat kertoivat torstaina asiasta heti Raahen
Seudun vanavedessä.
??Ei ollut mikään yllätys
minulle. Tuskin muillekaan,
Vapaavuori kommentoi.
Tehdasvierailu tuli työ- ja
elinkeinoministeriön aloitteesta. Siitäkin syystä ministeri halusi käydä katsomassa millainen laitos on kyseessä.
A
Vesa Joensuu
Ei yllättänyt
minua, tuskin
muitakaan.?
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Jan Vapaavuoren mukaan Fennvoiman ydinvoimalan suomalaisomistuksen alaraja on 60 prosenttia. Muistutuksessa viitattiin sosiaali- ja terveysministeriön johtavien
virkamiesten näkemykseen 2
kilometrin etäisyydestä tuulivoimalan ja asutuksen välillä.
Viitattiin myös raahelaisten
jättämään samansisältöiseen
adressiin, johon oli kerätty yli
tuhat allekirjoitusta.
Alueen virkistyskäytön
ennakoitiin hankaloituvan ja
talvella jopa estyvän lentävän
jäävaaran vuoksi.
Toisessa yksityishenkilön
tekemässä muistutuksessa
kritisoitiin muun muassa
Nikkarinkaarron voimajohtoreititystä.
Ely-keskuksella, Pohjois-
Pohjanmaan liitolla, museovirastolla, Pohjois-Pohjanmaan museolla, liikenteen
turvallisuusvirastolla, viestintävirastolla, Fingridillä,
Elenialla, Siikajoen ja Pyhäjoen kunnilla ei ollut Nikkarinkaarrosta lausuttavaa.
Raahen seudun luonnonystävät ry:n näkemyksen mukaan Annankangas ei sovellu
lainkaan tuulivoimala-alueeksi. Nikkarinkaarrosta yhdistys vähentäisi yhden voimalan. Nikkarinkaarrosta
tuli kaksi muistutusta ja yhdeksän lausuntoa.
Suomen Hyötytuulen Annankankaan 18 voimalan ja
Nikkarinkaarron 24 voimalan
puistot ovat matkan varrella
supistuneet molemmat kymmenen voimalaa käsittäviksi
kokonaisuuksiksi.
Tiukkaa kritiikkiä palautteessa sai osakseen Nikkarin-
Jan Vapaavuori katseli Raahen terästehtaan näkymiä SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvistin viereltä. Nyt kun luvat on
myönnetty, täytyy elinkeinoelämän sitoutua, jotta hanke
Vesa Joensuu
Nikkarinkaarron ja Annankankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavat ovat jo loppusuoralla.
kaarron voimalat, joista
muistutuksen tehnyt naapuri
vaati itäisintä neljää voimalaa
poistettavaksi. 60 prosenttia suomalaista omistusta on minimi, josta ei tingitä.
??60 pinnaa on selvä, eikä
valtio aio lähteä omistuksiaan lisäämään. Vapaavuoren mukaan Raahen
nalta jo vuosien ajan. Fennovoimasta Va-
Soidinmenot
häiriintyvät...
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Kritiikki vähenee tuulivoimala-alueiden supistuessa,
mutta ei vaikene.
Suomen Hyötytuulen Pyhäjoen kunnanrajan tuntumaan suunnitelluista Annankankaan ja Nikkarinkaarron
tuulivoimala-alueista riitti
sanottavaa vielä osayleiskaavan ehdotusvaiheessa
Nykyinen
nekset. Nyt täytyy
pitää pää kylmänä, Vapaavuori toteaa.
Kävelykadusta
tuli käyntikortti
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Raahen kävelykadun uusi
led-valaistus on päässyt Phillipsin markkinointimateriaaliin. Raahen tehtaalle tämä
antaa suuret mahdollisuudet.
Eli täydellä syyllä voimme sanoa, että tämä on ilon päivä.
Laivurinkadun viime vuonna saamat ledikatuvalot ovat löytäneet tiensä Phillipsin mainosmateriaaliin.
Kävelykadun led-valaistus
on alkusoittoa suurelle valaistusuudistukselle, johon
Raahe muiden Suomen paikkakuntien kanssa joutuu pakosta.
Kaupungin valaistussuun-
nitelmassa arvioidaan Raahen joutuvan uusimaan lähivuosina 6?000 valaisinta.
Hintalappu on 4,5 miljoonaa
euroa.
Ledeihin siirtyminen on
väistämätöntä, sillä nykyisin
käytettyjen elohopeahöyrylamppujen valmistus ja maahantuonti loppuu lähiaikoina
EU:ssa.
Uusivirran mukaan nykyvalaisimien hinnat ovat puolet tai jopa neljäsosa uusien
ledivalaisimien hinnoista.
Ledien plussana on se, että
ne ovat elohopealamppuja
monta kertaa kestävämpiä.
Kun nykylamppu palaa
3?000?4?000 tuntia, ledin iäksi kertyy 50?000?70?000 tuntia. Kadulla olleet vanhat elohopealamput kuluttivat 11,8 kilowattia. Kävelykatu
löytyy myös Phillipisin maailmanlaajuisilta nettisivuilta.
Raahen Energian verkostopäällikkö Jari Uusivirran
ja Raahen kaupungin tiemestari Markku Häyhän suunnitelmien mukaan valmistetut
Raahe:
Terästehdas
sai uuden
logon.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Raahen terästehtaan uuden
omistajan SSAB:n tunnukset
kiinnitettiin torstaina tehtaan paraatipaikalle terässulaton päätyyn.
Operaatiota seurattiin valoisissa tunnelmissa. Perjantaina 3. Seuraavaksi tuli terässulaton vuoro, joka sai uudet tunnukset otsallensa.
Tämä on ilon päivä
terästehdas on ollut merkittävä laitos maan elinkeinoelämän kan-
voidaan toteuttaa.
Rosatomin ja sen myötä
Venäjän osuus hankkeessa
on nostattanut karvoja sekä
poliittisten päättäjien että tavallisten kansalaisten iholla.
Toiset ovat sitä mieltä, ettei
hanketta pidä toteuttaa venäläisomistuksen vuoksi.
Puolustusministeri Carl
Haglund puolestaan sanoi
hiljattain, että Fennovoiman
hankkeen kaataminen olisi
vahva ulko- ja turvallisuuspoliittinen viesti Venäjän suuntaan.
Vapaavuori katselee asiaa
kuitenkin laajemmalla
perspektiivillä, eikä hän tiiraile vain itärajan taakse.
??Fennovoiman myötä
meillä olisi kuusi laitosta. Myös
tienvarsikyltteihin vaihdetaan nimet heti, kun viranomaisilta on saatu luvat, tehtaan tiedottaja Karoliina
Krook kertoo.
Ruukki vaihtui torstain aikana SSAB:ksi myös mereltä
katsottuna, sillä sataman pellettisiilot saivat uudet tunnukset heti sulaton operaation jälkeen.
Tunnuksien vaihdon operoivat Helaakoski ja Havator.
Saloisten kirkon luona ja kasitiellä uusien nimikylttien ilmestymistä odoteltiin kuitenkin turhaan.
??Aikoinaan sulaton idänpuoleisella seinällä luki komeasti Rautaruukki. Uutta yhtiötä on mukava rakentaa, kun on hyvät ai-
54 metrin korkeuteen tapahtunut nosto ja kiinnitys
sujui ongelmitta navakasta
tuulesta huolimatta. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Ja se rakentaminen tapahtuu erittäin hyvässä vireessä. Lisäksi näitä päätöksiä
tehdään kymmeniksi vuosiksi eteenpäin ja ne tulevat
eteen kun tulevat. Kehitystyö tapahtuu
toistemme parhaita käytäntöjä valikoimalla ja yhdistelemällä. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Vesa Joensuu
Uudet liput nostettiin salkoon heti aamun alkajaisiksi. Hyvin pienellä valaistusteholla saadaan parempi
valaistus kuin ennen, Uusivirta kertoo.
Kävelykadun led-valoissa
on äly-tekniikkaa, jotka himmentävät valot kuuden tunnin ajaksi öisin.
sulavalinjaiset kaaripylväät
ovat saaneet nimekseen Raahe. Mutta se alkaa olla ohitse ja nyt
on aika katsoa tulevaisuuteen. Käyttöikä pitenee 2?5
vuodesta 15?20 vuoteen.. Murheellisia ilmeitä ei näkynyt.
Erkki Pisilä löysi tilanteeseen
varsin kotoisan vertauskuvan.
??Eikös tämä ole vähän sama juttu kuin uuteen asuntoon muutettaessa. Jos
yhdessä niistä on maksimissaan 40 prosenttia venäläisomistusta, en ymmärrä miksi
se on niin massiivinen ongelma. Se näyttää lupaavalta.
Me osaamme täällä Raahessa
tehdä terästä ja sen on myös
uusi omistaja noteerannut.
SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist on ilmaissut
olevansa vaikuttunut Raahen
tehtaasta ja sen suorituskyvystä.
Kehitysjohtaja Erkki Pisilä luonnehtii tilannetta ilon
päiväksi.
??Tämä on merkkipaalu
siitä, että uutta yhtiötä rakennetaan tosissaan. Tehtaan
väkeä kerääntyi seuraamaan
tunnuksien vaihtumista ja
historiallinen hetki tallentui
moniin kännyköihin. Tehomet valmistaa niitä
myös muille asiakkaille.
Jari Uusivirran mukaan
Laivurinkadulle haluttiin valaisimet, joissa yhdessä pylväässä on kaksi valaisinta
niin, että ne valaisevat tien
keskellä kadun molempia
puoliskoja.
Sähkönkulutus pieneni
uudistuksen myötä kymmenesosaan. lokakuuta 2014 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Se näkyi
komeasti valtatielle. Esitteissä on kuvia, joissa katu näyttää hyvin kauniilta ja modernilta mutta myös
tunnelmalliselta. Eikö
SSAB:nkin kannattaisi?
Arkisto / Vesa Joensuu
ledilamppu kuluttaa 1,9 kilowattia.
??Aiemmin kadulla yhdessä valaisinpylväässä oli 4 pallovalaisinta, ja ne valaisivat
paitsi alas- myös ylöspäin.
Nykyiset säteile vain alaspäin. Kun sitten pääsee kiinnittämään nimen oveen ja postilaatikkoon, se tuntuu hyvältä.
Jo aiemmin aamulla tehdasalueen lippusalkoihin oli
nostettu SSAB:n liput. Työntekijöiden ammattiosaston puheenjohtaja Sami Nyman ei
haikaile punakirjaimisen
RUUKIN perään.
??Omistajan vaihtuminen
on ollut pitkä prosessi ja vaatinut oman surutyönsä. Uusia
hankkeita on käynnistetty ja
niitä viedään vauhdilla eteen
päin
2 pkt /talous
Maitokolmio
normaalisuolainen
KCM Keittiöstä
kuumaa, haudutettua
VOI 500 g
PULLED PORKIA
3,98 /kg
9
95
kg
Tuore, perattu
NIERIÄ
Ruotsi
5
95
kg
Tuore, perattu
MAIVA
Suomi
-26%
3 10.-
1.-
1
29
raj.
1 erä /tal.
ps
pkt
Vaasan
LOUNASSÄMPYLÄT
8 kpl /320 g
rs
Paulig Juhla Mokka
Vapaan kanan
KAHVIT 500 g 6,66 /kg
yks. luokkien
oppilaat siirtyvät toisaalle
kampuksella. Yksi mahdollisuus on, että insinööriopiskelijoista ja heidän opettajistaan tyhjentynyt Brain Cen-
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Antinkankaan koulun muuttorumba jatkuu. 3,59 /pkt (7,18 /kg)
KULTAMUNAT M10
580 g 2,22 /kg
Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,75 /rs (3,02 /kg)
3,13 /kg, tumma ja vaalea
6
80
kg
Tuore, perattu
KIRJOLOHI
Kuusamo
14
90
kg
KCM Keittiöstä kuuma
GRILLILOHI
RAAHE
puh. 13
AIKKI RE
TE K
ST
AT
PIR K K
TIT
SEP
KO
A?
Vade
man lman
gon
&
liitto
s. ALV 24%).
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus. Perjantaina 3. 20
HAUD
HY VÄUT TAEN
TULEE
Kyljy
s-juu
respa
Possu
nnu
-fenk
s. Viimeisessä vaiheessa rakennetun Holmin koulun sisäilma on aiheuttanut henkilöstölle siinä määrin ongelmia, että kaupungin työsuojelu- ja työterveys katsoivat toiminnan vaativan uusia
tiloja.
??Kaikkien ter veyden
vuoksi, toteaa Antinkankaan
koulun rehtori Janne Auronen.
Hänen mukaansa koulun
pienimmät olisivat siirtyneet
Pitkäänkariin jo kuluvana
Antinkankaan koulu poistetaan koulukäytöstä. Vanhaan
kouluun helmikuisessa muutossa jääneet eskarilaiset ja
ekaluokkalaiset, yhteensä yli
60 oppilasta, seuraavat suurempia heti, kun Pitkänkarin
koulukampukselta järjestyvät korvaavat tilat.
Ratkaisuun on päädytty
samoista syistä kuin, miksi
muu koulu jo vaihtoi osoitetta. Rakentaminen
on aikataulutettu vuosille
2016-2018.
PARHAAT TARJOUKSET K-CITYMARKETISTA
Hinnat voimassa PE-SU 3.-5.10.2014 ellei toisin mainita.
ISO
PAKKAUS
13
5.-
1
95
rs
raj. lokakuuta 2014 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Pirkk
a.fi
Tamm
STUV ikuu
ssa
AT
MAI
SOPA
T s. 2 rs /talous
HK
Paikkakunnan parhaalta
kala t ?skilt ä p e-la:
NAUDAN JAUHELIHA
1 kg 5,00 /kg
99
kg
pkt
raj. 5
olipa
ta
s. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. 7
Näin
kevenn
vinkki ät
x5
s. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Antinkangas tyhjenee täysin
Vesa Joensuu
Koulu: Työsuojelu passitti terveisiin tiloihin.
syksynä, mikäli tilat olisivat
järjestyneet. 7
Kerrosjä
lkiru
oka
E KE
TU
I T T I Ö SS
K-RuokaPirkka
uudistuu 2014
Ä
Syö arkenakin
monipuolisesti helpot vinkit
K-RuokaPirkassa.
www.k-citymarket.fi
Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin sekä kiinteän ja mobiiliverkon liittymästä 8,35 snt/puh+12,09 snt/min (sis. Nyt mietitään, mitä tapahtuu aktiiviselle iltatoiminnalle.
ter saa tilalle alakoululaisia.
Vaikka Auronen tietääkin
muuton merkitsevän kiirettä
ja ylimääräisiä koulukyytijärjestelyjä, pitää hän muutosta
hyvänä.
??Koulun toiminnan kannalta yksi paikka on helpompi.
Tilannetta rehtori ei pidä
dramaattisena, sillä Antinkankaan koulu olisi jouduttu
tyhjentämään joka tapauksessa uuden koulukeskuksen
rakennustyön alta.
Antinkankaan koulukeskuksen suunnittelu on jo
käynnistynyt. Ajatukseksi jäi,
että viimeistään ensi syksynä
koulu olisi ollut kokonaisuudessaan saman katon alla.
Aurosen mukaan terveydelliset syyt menivät kuitenkin kaiken edelle ja tiloja katsotaan heti yhteistyössä teknisen palvelukeskuksen,
opetustoimen ja Raahepoliksen kanssa.
Tarve on viidestä opetustilasta, minkä lisäksi aamu- ja
iltapäivätoiminta vaatii ison
yhteisen tilan.
??Tavoite on, että mahdollisimman pian, tiedetään tämänhetkisestä aikataulusta.
Ajatus on, että pienimmät
siirtyvät auditorio-rakennukseen, johon tällä hetkellä
mahtuvat kaikki oppilaat.
Pikkukoululaisten ja eskarilaisten alta 4.- ja 5. 010 538 4600
MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18
TAM
MIKU
U 2014
Se on
pientä kuolemista, jossa on
vahva jäähyväisten tuntu.
Mutta joutsenet palaavat joka
kevät.
ja sieppaa pinnan alle.?
Wikipedia on lukenut kotiläksynsä myös näkin osalta:
?Näkki on taruolento, jonka
sanotaan olevan joen, lähteen, sillan, lammikon tai
kaivon ilkeä henki tai vartija.
Näkki kiusaa usein ihmisiä,
ja voi jopa viedä jonkun. Lopulta pesä
löytyy ja voi sitä riemua. lokakuuta 2014
8 LUONTO
Arkisto / Jussi Leinonen
Vesa Joensuu
Karpaloita
Karpalot
ovat
kypsyneet
Soilla ja nevoilla koko maassa
kasvava karpalo on kypsynyt
poimintakypsäksi. Karpaloa voi kerätä lumen tuloon saakka.
Pakkanen vähentää marjan
happamuutta ja lisää sen sokeripitoisuutta. Jean Sibeliuksen
viidennen sinfonian finaali
on syntynyt joutsenien innoittamana. Karpaloita
kasvaa kahta eri lajia, isokarpaloa ja pikkukarpaloa. Kerrassaan upeaa kuvausta Lapin luonnosta ja sen valkolinnuista.
Luonto on Kalevi Silvolalle
läheinen.
??Joutsen on minulle linnuista tärkein. Karpalo sisältää runsaasti omena-, sitruuna- ja bentsoehappoja, jotka
tekevät siitä puolukan tapaan
hyvin säilyvän. Vai
Yrjö Kokon Laulujoutsen on
rakas teos raahelaiselle Kalevi Silvolalle.
??Olen lukenut sen elämäni varrella useaan kertaan.
Niuniu ja Tiiti kiertävät etsimässä joutsenen pesää Lapin
erämaista pettyen kerta toisensa jälkeen. Sanontana
joutsenlaulu tarkoittaa viimeistä esiintymistä, suoritusta tai saavutusta ennen
jonkin päättymistä tai ihmisen kuolemaa.
Suomalaisessa taiteessa
joutsenet ovat mukana monin tavoin. Runsaanpyöreänä
ja pää kallellaan se katselee
hieman huolestunein ilmein
junioriaan: mikähän tuostakin möllisköstä vielä tulee?
Kaksikon edessä kerjää huomiota pieni koirahahmo. Näistä isokarpalo on satoisampi.
Karpalo sisältää C-vitamiinia 20 mg sadassa grammassa ja melko runsaasti ravintokuitua. ?Näkki tulee
mästi upean teemanpätkän,
joka päätyi viidennen sinfonian finaaliin. Myöhemmin Sibelius kirjoitti päiväkirjaansa:
Yksi elämäni suurista kokemuksista! Herrajumala sitä
kauneutta.?
Äiti-Näkki, pojankölliäinen ja hyljekoira.. Kansanperinteessä, jossa kristinuskolla on
vahva vaikutuksensa, iso valkoinen lintu vetää vertoja en-
keleille. Jopa vanhasta iskelmästä löytyy samaa symboliikkaa. Näkin ulkonäkö vaihtelee eri tarinoissa ja kuvissa.
Melko usein se on muodoton, vesikasvien peittämä
möhkäle, joka voi muistuttaa
liskoa tai sammakkoa. lignaanit, flavonolit ja proantosyanidiinit. Kivi aiheuttaa veteen kurimuksen, jossa asuu lohikäärme,
jota näkki pelkää.
Tuulikki Nousiainen
olisiko se peräti hylkeenpoikanen?
??Nämä ovat putkahtaneet päivänvaloon Järvelänjärven rantapellosta. Nyt on aika tehdä retki karpalosuolle
ja poimia syksyn pirteitä
marjoja talven tarpeisiin.
Karpaloretkellä voi nauttia
syksyn värikkäästä luonnosta. Näin
syksyn viileys ei lyhennä retken kestoa. 21.
huhtikuuta (1915) Sibelius näki
16 joutsenta ja kirjoitti välittö-
Pellosta putkahti
näkkiperhe
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Raahelaisen Aira Hurrin
keittiönpöydällä köllöttelee
eriskummallinen kokoonpano. Flavonoleista
karpalo sisältää erityisesti
kversetiiniä ja myrisetiiniä.
Karpalon proantosyanidiinien on, puolukan tapaan, todettu tutkimuksissa ehkäisevän haitallisten bakteereiden
kasvua ja tulehduksia. Kun ottaa hieman mielikuvitusta avuksi, molluskoista voi kehitellä mitä tahansa.
Eikös vaan siinä olekin äitihahmo. Ruotsalai-
sessa kansanperinteessä
näkki kuvataan usein viulunsoittajana, joka soitollaan
houkuttelee uhrin veden alle
hukkumaan. Elämänkaari
-teos kertoo: ?Viidennen sinfonian sävellystyö edistyi. Viikonlopun liikunnan ja
terveellisten marjojen talteenoton voi retkellä mukavasti yhdistää.
Karpaloretkelle kannattaa
pukeutua lämpimästi ja ottaa
ämpärin lisäksi repun ja sinne lämmintä juotavaa. Venäläisessä
kansanperinteessä Näkkiä
vastaa Rusalka.
Saamelaisilla näkkiä vastaava olento on Vesiraukka,
hukkuneen sielu, joka yrittää
houkuttaa muita hukkumaan.
Näkkiä ja sitä muistuttavia
taruolentoja käytetään yleisesti lasten pelotteluun, esimerkiksi estämään lapsia uimasta liian syvälle järveen.
Erään uskomuksen mukaan
näkin voi karkottaa rannasta
heittämällä kiven veteen. Nettitietokirjan mukaan
se tarkoittaa laulua, jonka
joutsen laulaa juuri ennen
kuolemaansa ja kauniimmin
kuin koskaan. Repe Helismaa riimittelee: Elämä on ihanaa/ kun sen
oikein oivaltaa/ ja kun lentää
siivin valkein/ niin kuin joutsen.
Mutta mikä on joutsenlaulu. Ei siihen koskaan totu. Kuka
muistaa vielä näkin. RAAHEN SEUTU Perjantaina 3. Kliinisissä tutkimuksissa on havaittu suojavaikutuksia myös
sydän ja verisuonitautien riskitekijöitten, tyypin 2 diabeteksen sekä virtsateitten ja
suoliston terveyden kannalta.
Lähde: Arktiset Aromit
Kohos siiville kerran ne sitten, suvi kun oli muisto jo vain, kukat laulavat lainehitten, unet valkeat ulappain.
Valkolintuja tulee ikävä
Joutsenet: Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Ei sille mahda mitään. Vielä
viime vuosituhannen puolella niillä peloteltiin keskenkasvuisia menemästä liian lähelle vaaranpaikkoja vesistöjen lähettyvillä. Niin että onkohan
tässä nyt näkkiperhe, Aira
Hurri naureskelee.
Näkkipä tosiaankin. Joutsen ilmentää
puhtautta, kauneutta ja valoa. Näkki
saattaa olla komea nuorukainen tai kaunis neito, joka
viettelee pahaa aavistamattoman ohikulkijan riistääkseen
tämän syvyyksiin. Karpalon sisältämiä
polyfenoleja ovat mm. Joutsenien
lähtö vetää mielen niin kummallisen apeaksi joka syksy.
Kun katse seurailee etääntyviä lintuja, mielessä pyörii,
vieläköhän me nähdään.
Joutsen on suomalaiselle
pyhä lintu. Ja Järvelänjärvessähän asustaa
näkkejä. Tarinaa ollaan myös kuultu näkistä, joka on ollut jättimäisen simpukan näköinen. Joutsenien
lähtö riipaisee aina
lokakuuta 2014 RAAHEN SEUTU
7 v. Lapsille jäätelöä tasatunnein
klo 11-15
. Munkkikahvitarjoilu
. Kahvitarjoilu
. voittaja saa 1 min
myymälässämme 2. voittaja saa 45 sek
lähtöarvontaan 3. Serla paperirekka
. Perjantaina 3. Lopuksi lasketaan kärryjen arvot.
klo 8-17.30
500
à 1,95
Lounaan ruokalista
ma 6.10.
Juustokeittoa L, G
Lindströminpihvit L, G
Curry-kookosbroileria L, G
ke 8.10.
Lohikeittoa L, G
Paellaa L,G
Uunimakkaraa L,G
to 9.10.
ti 7.10.
Kaali-jauhelihakeittoa L, G Hernekeittoa L, G
Lihapataa L,G
Uunimuikut L
Kasvisgratiinia L,G
(glut.annos 7,90)
(pannaria, hilloa ja kermavaahtoa)
Barbeque-possua L,G
Palvelemme:
Ark.
8-21
La
8?18
Aherramme arkena - lepäämme sunnuntaina!. Osallistujat saavat pitää keräämänsä
tuotteet. voittaja saa 30 sek
kerätä elintarvikkeita (1/tuote) niin paljon
perjantaina 3.10 aikaa
kuin ehtii. PullaPirtin leipäkassi
lauantaina klo 13
KÄRRYRALLI
et.fi
www.HHn
Kassi sisältää:
- ranskanleipä 410g
- ruispala 500g
- ruisvarras 230g
- kauralätkä 280g
- tumma sämpylä 320g
4
95
kassi
la 3.-4.10
la 3.-4.10
Voimassa pe
Kulta Katriina +10% 550g
5
1 erä/talous
5
5
Malviala cocktailpiirakka
44kpl/2kg, pakaste
1
3
7
00
säkki
1,99/kg
4,98/kg
1
2pkt
99
kg
rasia
0
79
pkt
pkt
4
00
3 kpl
3 kpl
Muumimuki 0,3L
Hiihtäen kera Herra Virkkunen
80-140
Raahe
4995
Toppatakki
s-xxl, vettähylkivä,
tuulenpitävä
vettähylkivä, tuulenpitävä ja kulutusta kestävä materiaali.
Hnet.fi lli
www.H
ha
ok.com/halpa
www.facebo
3995
Toppatakki
s-xxxl
3995
LOUNAS
ma?pe klo 10.30?15 la 11-15
la 4.10.
Keittolounas 6,50
Lihakeittoa L, G
Kotiruokalounas
Ruiskuorrutettua lohta L
ma-pe 7,90 la 8,90*
koko pöytä*
RAAHE
à 1,99
600
à 2,15
Lasinpesuneste -20 4L
3 kpl
1495
pe 3.10.
Jauhelihakeittoa L, G
Chili-broileriwokkia L,G
Nakkikastiketta L, G
5
00
Erica Gracilis
11cm rku
à 2,79
Muumi uutuuksia!
Toppahaalari
à 1,79
Calluna Vulgaris
11cm rku
6,15-7,27/kg
0,40/kg
98
2
50
Syyspihalle
Taffel sipsit 275-325g
2pss
annos
Atrilli grillimakkara 400g
Sika-nauta jauheliha 400g
Myllärin leivontakarkea
vehnäjauho 2kg
1,99/kg
ERÄ
19
49
kg
(sis lohkoperunat/riisi ja salaatin)
95
kg
Broilerin reisikoipi n.1,1kg
marinoitu
89
Iso kebeb-annos
Auringonkukansiemen
25kg 0,00/kg
95
à 2,99
4.10
-la 3.Voimassa pe
Voimassa pe
Karkki Irtokarkit
00
Kirjolohi, Suomi
la 3.-4.10
Voimassa pe
4,55/kg
2 kpl
Osallistu
1. Sy nty mäpäivät
yynti
Pe 3.10 Serlan paperim
10-18
Raahen myymälässä klo
Raahen Halpa-Hallissa
n!
Yhteishintaa
pe-la 3-4.10
Lauantai 4.10.
Perjantai 3.10.
00
0
2
?Talouspaperi
20rll valk.
0,50/kpl
?WC-paperi
40rll kelt.
0,25/kpl
assi kaupan päälle!
Paperien ostajalle jättik
Arvomme 2 kpl vapaavalintaisia
Atrian pakastekinkkuja!
Arvonta-aika pe-la 3.-4.10
Myymälässämme
0500587988.
Naisten kukka-asetelmatalkoot majalla pe 10.10. tiistaikerho klo 15 Kreivinajassa. Kuusiradin kylätalolla.
Kahvittelua, arvontaa ja
mukavaa yhdessä oloa. klo 11-15. lauluryhmän harjoitukset klo
13 Paradisessa. Molempina päivinä ohjattua maalausta. Toivotaan myös kyläläisiä mukaan yhteiseen iltaan! Kyytiä saa kysyä Eijalta,
0440964514.
Eläkeliiton Pattijoen yhdistys Ma 6.10. juhla majalla.
Ruokailun takia pitää ilmoittautua 6.10. Ma 6.10. klo 18.30
alk. Teemme retken
Rokuan kylpylään 5.-8.11.
pikkujoulun merkeissä. Hopeatauriin
klo 13.30. Maalausta ja
muitakin harrastuksia voi
suorittaa myös muina päivinä itsenäisesti, jos tiloissa
ei ole muuta toimintaa. klo 12.
Saamme vierailijan esitelmöimään. käsityöpiiri ahkeroi klo 13 Kreivinajassa. Esiintymisasut ja harmaa laulukansio
mukaan. mennessä Riitalla puh. 0505222261.
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys Vihannin osasto
Lokakuun kahvitilaisuus pidetään ma 13.10. To
9.10. klo 10 pelataan bocciaa Hengarissa.
Ke 8.10. ihmeellinen nousu maineeseen alkoi, kun se muun
muassa Vallila-tuotteiden tavoin läpäisi karsinnan Suomen edustajaksi Frankfurtin
luovien alojen vientitapahtumaan. RAAHEN SEUTU Perjantaina 3. Kerhoillat aloitetaan lokakuussa, josta ilmoitetaan erikseen.
Syy siihen, miksi Titta Koten tummanpunainen leppäkerttu valloittaa sydämet, lienee siinä, että siihen liittyvät
JÄRJESTÖT
Pattijoen Veteraanimajan
kannatusyhdistys Vietämme päiväkahvitilaisuutta
majalla ke 8.10. Yhdistyksellä on
siellä oma pöytä, jossa esittelemme toimintaamme.
Tarjotkaa kyytiä autottomille.
Siikajoen Eräkaverit Hirven paloittelun opetustilaisuus Olkijoen kylätalolla la
4.10. Messuilla mahdollisuus
ruokailuun. Ilmoita paikkavarauksesi Elville kerhossa tai puh. Ikäihmisten messut Liikuntahallilla to 9.10. Vanhusten viikon vierailu pe 10.10. Tarkempia
tietoja Lainalta p. 0503522010 tai
Sepolle puh. Kuvataidekerho
syyskausi jatkuu tiistaisin ja
torstaisin klo 12-18 samoissa Seminaari 7 D tiloissa. On valmistumassa Onnen Lähettiläs ja
Metsänkonsertti -musiikkinäytelmä Raahen Teatteriin
ja Onnen Lähettiläs-musiikkilevy ja varhaiskasvatusalan
ammattilaiset kannustavat
kirjoittamaan lisää.
Suurimman harppauksen
Onnen Lähettiläs otti runsas
kuukausi sitten Frankfurtissa, missä Titta Kote esitteli
satuhahmoaan valtavalle
yleisölle Euroopan suurimmilla kulttuurifestivaaleilla,
Onnen Lähettiläs -leppäkerttu esiintyi luojansa Tiina Koten
kanssa Frankfurtin Museusurferfestillä, jossa kävi 2,6 miljoonaa ihmistä.
Tiina Kote on raahelainen lastenkirjailija, jonka tuotantoa on käännetty saksaksi ja bulgariaksi. Ke 8.10. Aloitus kirkossa klo
10 ja seppeleen laskulla,
jonka jälk. Hänen le
-kirjat ovat esillä maailman arvostetuimmilla kirjamessuilla Frankfurtissa 8.-12. Monipuolista
ohjelmaa. to klo 13. To 9.10. Ti 7.10. lokakuuta 2014
10 ELÄMÄNMENO
Titan Onnen
Lähettiläs
valloittaa
Saksaa
Kirjailija: Titta Kote on lyömässä läpi
Onnen Lähettiläs -lastenkirjoillaan
Saksassa, Bulgariassa ja Suomessa.
Tiina Koten arkisto
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
36-vuotiaalla raahelaisella
lastenkirjailijalla Titta Kotella on elämän palikat hyvissä
asemissa.
On kaksi lastenkirjaa käännettynä saksaksi ja bulgariaksi, on arvostettu saksalainen
agentti markkinoimassa kirjoja maailmanlaajuisesti ja
oululainen markkinointiyhtiö avustamassa Suomen
markkinoinnissa. Ti 7.10. lokakuuta.
Museumsurferfestillä.
??Niillä messuilla oli kävijöitä 2,6 miljoonaa, kertoo
Kote, joka jakoi tapahtumassa nimikirjoituksia ja otti vastaan halauksia innostuneilta
saksalaisilta.
?The Happy Ambassadorin. Majan yhdistys
juhlii 30-vuotispäivää su
12.10. Kokoonnutaan
jo klo 13 avustamaan kuljetuksissa ja kahvittelussa. 040
5547138. klo 9 alk. Tarkempia tietoja paikan päällä
Jormalta. Raahen liikuntahallilla
ikäihmisten messut klo 1115. Ensimmäinen, joka kuuli Onnen
Lähettiläästä, oli hänen oma
2-vuotias poikansa, jolle hän
kertoi satuja iltaisin.
??Minun mielikuvituksessani Onnen Lähettiläs on minun oma poikani, joka seikkailee leppäkerttupoikana.
Aloin kirjoittaa satuja paperille vasta, kun aloin odottaa
nuorinta poikaani.
??Se oli minun oma maailmani. Aiheena
ajankohtaiset asiat
Rautaruukin Eläkeläiset
ohjelmaryhmät vierailevat
vanhustenviikon merkeissä
Palvelukoti Mainingissa ti
7.10. klo
17. Ei tarvinnut ottaa kuin
kynä ja alkaa kirjoittaa.
Nyt kun esikoinen on
11-vuotias ja kuuntelijana on
4-vuotias kuopus, Onnen Lähettilään maailma on Titta
Kotelle tuttua tutumpi ja sen
tarinoiden kirjoittaminen
vaivatonta.
??Nuorempi antaa nyt inspiraatiota ja tarina jatkuu,
hän sanoo.
Titta Kotelta on tulossa
kahta erilaista kirjasarjaa.
Toinen niistä on alle 3-vuotiaille ja toinen sitä vanhemmille.
Pienille tarkoitettu satukirja on päiväkotien toiveiden mukaisesti interaktiiviseksi toteutettu Onnen Lähettiläs ja herra Sateenkaari, jota
lukiessa voidaan jutella satukirjan kuvista ja olennoista.
Hiukan varttuneemmille
tys Ma 6.10. Tanssiryhmällä
myös esiintymisasu.. klo 14.
Eläkeliiton Raahen yhdis-
Raahen Seudun Senioriopettajat Kokoonnumme
Kreivinajan Toimintatuvalle
9.10. tuppikerho
klo 14 Kreivinajassa. tilaisuuteen.
Raahen Seudun Invalidit
Naistenkerho aloitti ke 24.9.
klo 12 uudessa paikassa,
Seminaari 7 D tiloissa (pää-
see myös pyörätuolilla).
Kerho kokoontuu samaan
aikaan aina parittomina
keskiviikkoina. Saamme vieraan, joka
kertoo ikäihmisille tärkeistä
asioista. Juhlan järjestelytalkoot
majalla la 11.10. Asiasta kiinnostuneet seuran- ja hirviporukan jäsenet voivat
osallistua ko. puutyöpiiri askartelee klo 16 Merikadun koululla. klo 13.30 vietämme vanhusten viikkoa Kotirannassa yhdessä asukkaiden kanssa. Se saa miettimään, jatkaako Onnen Lähettiläs
Muumien ja Angry Birdsien
kaltaisten suomalaisten mielikuvitushahmojen menestystä lastenelämyksiä janoavassa maailmassa.
tarinat kumpuavat suoraan
Titta Koten ytimestä. klo 14.30. Myös
kerhomme osallistuu messuille. senioritanssijat harjoittelevat klo 10 Paradisessa
Titta Koten tuotannolle ominaista on se, että saduissa ei
tapahdu mitään pahaa.
??Kumpaakin sarjaa tulee
kaksi kirjaa vuodessa, kertoo
kirjailija.
Sadut on kuvittanut bulgarialainen lasten kirjojen ku-
vittaja Ognian Balkandjiev.
Kirjailijaksi ryhtyminen
merkitsi yrittäjäksi alkamista. 220 770 Hautauspalvelu p. Minä kiitän sinua siitä, että minut on tehty ylen ihmeellisesti, ihmeelliset ovat sinun
tekosi, sieluni tietää sen sangen hyvin. Jumalanpalvelus
klo 11. Käsityökerho klo
10?12. Psalmi 139:1-6.
Jokainen ihminen maan
päällä rikkoo luojaansa vastaan, ja tarvitsemme tähän
apua. Minun kielelläni ei ole sanaakaan, jota sinä,
Herra, et täysin tuntisi. Jumalan apu ja armo
riittää, tule hänen tykönsä
sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
?Tutki minua Jumala, ja
tunne sydämeni, koettele minua ja tunne ajatukseni, ja jos
näet tieni johtavan vaivaan,
ohjaa minut iankaikkiselle
tielle.. Perjantaina 3. Rukousilta klo 18
Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki-Vihanti
Ke 8.10. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vappu Kallio
PALVELEMME SINUA
SURUN KOHDATESSA
Lehti joka
elää ajassa
kanssasi.
l
Laaja valikoima arkkuja
Kuljetukset edullisesti
l Kauniit ja yksilölliset sidontatyöt
l Siunaustilaisuuksien valokuvaus
l Kaikki palvelut katutasossa
l
Meillä suunnitellaan
tietokoneella, joten näet
kiven kuvan heti.
Soita 010 665 5185
www.raahenseutu.fi
www.havia.fi, www.loimaankivi.fi
Hautauspalvelua jo 20 v.
Kukat puh. Titan Onnen Lähettiläs
pienille lapsille Titta Kote on
julkaissut sadun Onnen Lähettiläs Egyptissä, jonka saa
myös äänikirjana eli CD:nä
hänen itsensä lukemana. Rukouspysäkki klo
10?12
Reiponkatu 40
To 9.10. Psalmin kohta tässä
kuitenkin antaa vastauksen
että Jumalalla kaikki on tiedossa joka hetki.
?Herra, sinä olet minut tutkinut ja sinä tunnet minut.
Sinä tiedät, milloin minä istun ja milloin minä nousen,
sinä ymmärrät ajatukseni
kaukaa. Nuorten ilta klo
19
Su 12.10. Kaikki päivät on luotu ja kirjoitettu sinun kirjaasi,
ennen kuin ainoakaan on
niistä tullut.. Minun luuni eivät
olleet sinulta kätkössä, kun
minut salassa valmistettiin,
kun minut kudottiin taidokkaasti maan syvyyksissä. Rukousilta klo 19
Kopsassa. Ehtoollisjumalanpalvelus klo 11, tilaisuuden
jälkeen seurakunnan kokous
Ma 6.10. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Taiteellinen
pariskunta on herättänyt bulgarialaisten mielenkiinnon,
ja kesäkuussa he esiintyivät
Bulgarian televisiossa puoli
tuntia kestävässä ?Huomenta
Suomi?-tyyppisessä ohjelmassa. Edestä ja takaa sinä olet minut
saartanut, olet laskenut kätesi päälleni. Polkuni ja makuusijani sinä olet vaaksalla mitannut, kaikki minun tieni ovat
sinulle tutut. Tämä tieto on mi-
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE
TULEVAT AINEISTOT
OSOITTEESEEN
nulle
ylen ihmeellinen, niin
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
korkea että en voi sitä käsittää.. Titta Kote on sanoittanut
Onnen Lähettilään lauluja,
joita hänen puolisonsa, Raahen musiikkiopiston trumpetin soiton opettaja Gabriel
Kote on säveltänyt.
Gabriel Kote on bulgarialainen, ja perheellä on toinen
koti Bulgariassa. 223 7367, ilt.koti 223 8205, p. Psalmi 139:13-
monin erilaisin tuntemuksin.
Onnen Lähettiläästä on olemassa tunnelmaa luovaa
tuoksukynttiläsarjaa.
Onnen Lähettiläs -leluilla
JÄRJESTÖJA
olisi kysyntää, ja pehmoleluja
SEURATOIMINTAtuleekin
heti, kunhan niiden
tuotantoon
PALSTOILLEliittyneet
TULEVATongelmat on voitettu.
AINEISTOT
OSOITTEESEEN
Aiemmin valmistuneet
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
pehmolelut eivät vastanneet
Titta Koten laatuvaatimuksia.
45
v.
* Kaavin Kiven muistomerkit
* tunnetusti kauniit kukkalaitteet
* kaiverrukset, kultaustyöt
me, ja meillä ihmisillä on pimeitäkin hetkiä matkaa tehdessä. Musiikin ja yhteyden ilta klo 18:30 Ollinkehä
2J-pääty
www.raahehlsrk.com
Su 5.10. Psalmi 139:23-24.
Jaakko Kallela
Kirjoittaja on Raahen
Vapaaseurakunnan vanhimmiston
puheenjohtaja
seurakunnat
HELLUNTAISEURAKUNTA
Ti 7.10. 220 660 (24 h)
Kirkkokatu 37 92100 RAAHE
PALVELEMME MYÖS ASIAKKAAN KOTONA
ASIANTUNTEVAA PALVELUA 42v.
? Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti
ja luottamuksella
? Laadukkaat sidontatyöt ja
monipuolinen tuotevalikoima
? Maksuton tietopaketti
hautausjärjestelyistä
p. (08) 222 944 iltaisin 040 549 1825
Kukkatilaukset p. (08) 222 943
* kotimaiset arkut
laajasta valikoimasta
* edulliset kuljetushinnat
empeä satuhahmonsa leppäkerttu nimeltä Onnen Lähettiläs on valmistumassa pikkuhiljaa myös pehmoleluksi. lokakuuta 2014 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Sinun silmäsi näkivät jo minut
idullani. 0400-382 444
www.raahenkukka.com
@
JÄRJESTÖ- JA SEURATOIMINTAPALSTOILLE TULEVAT
AINEISTOT
OSOITTEESEEN
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
@
Sinäkin olet ihme
Suurin ihme mitä maa päällään kantaa on ihmisen syntyminen maailmaan.
?Sinä loit minut sisintäni
myöten, sinä kudoit minut
kokoon äitini kohdussa. Nyt Titta Koten lastenkirjoja on luettu muun
muassa bulgarialaisissa päiväkodeissa.
Titta Koten ideana on, että
Onnen Lähettilästä ei kuulla
vain satuna, vaan se koetaan
VIIKONLOPUKSI
16.
Ihmisellä menee muutama vuosi alkutaipaleesta ennen kuin pystymme luomaan
muistikuvan olemisestam-
@
Sovionkatu 10, RAAHE
p. Israel-rukousilta
klo 19, Paraatintie 10, Palonkylä
Pe 10.10
!
Arinan omistajapäivät
torstaista sunnuntaihin
Käyttötavaroista
-15%
jopa
tai
Ei koske päivittäistavaratuoteryhmiä, esim. Trafin tuoreen tulkinnan mukaan järjestelmän
pitää toimia nimenomaan
auton ensiasennusrenkaissa.
Autoilija voi halutessaan
hankkia paineanturit myös
talvirenkaisiin ja seuraaviin
rengassarjoihin.
Alkusyksyn sadekeleihin
autoilijoita kehotettiin varustautumaan kunnollisilla kesärenkailla, nyt on syytä varautua ensiliukkaisiin.
??Talvirenkaat on syytä
vaihtaa alle ennen ensiliukkaita. Siinä
mielessä uudet rengaspainevahdit tulevat selkeään tarpeeseen.
Marraskuun alusta alkaen
kaikissa ensirekisteröitävissä
henkilöautoissa pitää olla
rengaspaineiden valvontajärjestelmä. lokakuuta 2014
Rengasratsia
paljasti puutteita
V
Osuuskaupassa omistetaan
ja jaetaan hyödyt yhdessä
Autonrengsliitto
Raahen Seutu
Omistajahyötyjä
jopa 1.000.000 . 84?/vrk/2hh
Original Sokos Hotel Arinassa Oulussa ja Vaakunassa Rovaniemellä sekä Break Sokos Hotel Levillä.
Varauskoodi OMISTAJA.
Lisäksi Bonusta jopa 5%
Edut S-Etukortilla Arinan toimipaikoista normaalihintaisista tuotteista ja
palveluista. RAAHEN SEUTU Perjantaina 3. Ei voi yhdistää muihin etuihin.
Bonus tuplana
10 %
Bonus
jopa
Arina.fi
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Syyskuussa poliisin, Autonrengasliiton ja Liikenneturvan yhteistyönä järjestetämissä rengasratsioissa havaittiin ennakkotietojen mukaan selkeitä puutteita paitsi
renkaiden kunnossa myös
renkaiden tyypissä ja ilmanpaineissa.
Ratsioissa tarkastettiin
noin10 000 henkilö- ja pakettiauton renkaat lähes 60 eri
paikkakunnalla.
Huonorenkaisia autoilijoita oli ennakkotietoihin poimituilla vertailupaikkakunnilla 12,2 prosenttia, mikä on
pari prosenttiyksikköä vähemmän kuin syksyllä 2012.
Tulos yllätti kampanjan
yhteistyötahot positiivisesti,
sillä kesärenkaiden syyskunnon pelättiin olevan entisestään heikkenemässä.
Huonokuntoiseksi luokitellaan rengas, jonka urasyvyys on 2 mm tai vähemmän.
Talvirenkailla rengasratsioihin ajoi suunnilleen yhtä
monta autoilijaa kuin kahtena edellissyksynä, eli 6,5
prosenttia ratsatuista autoilijoista.
Rengaspaineiden osalta
keskityttiin tarkastelemaan
samalla akselilla sijaitsevien
renkaiden paine-eroja. Vä-
Useimmat autoilijat tarkistavat rengaspaineet vain keväällä ja
syksyllä renkaanvaihdon yhteydessä.
hintään 0,5 barin paine-eroja
todettiin hieman aiempaa
harvemmalla eli 6,7 prosentilla autoilijoista.
Rengasratsia-kampanjan
kampanjapäällikkö Risto
Keskiruokanen Autonrengasliitosta huomauttaa, että
renkaiden huonoa kuntoa tai
alhaisia ilmanpaineita ei
yleensä tiedosteta.
??Useimmat autoilijat tarkistavat rengaspaineet vain
keväällä ja syksyllä renkaanvaihdon yhteydessä. Rengastuksen lisäksi
myös asenne ja ajotapa pitää
vaihtaa jo vähitellen talvimoodiin, Keskiruokanen ennakoi.
Ovi
l
ma ukem
ailm atto
oih miin
in
e
m
m
a
n
a
a
r
Vie
RITVA OKSANEN
SIGNEERAA KIRJAANSA
LAUANTAINA 4.10. elintarvikkeita,
urheiluravinteita, papereita, pesuaineita, vaippoja ja kosmetiikkaa.
-5%
ruokatuotteista
-15%
-20%
Varaa 2.?5.10.2014, majoitu 6.10.?31.12.2014!
Majoitusvaraukset omistajahintaan alk. Jos kaikki kuukausiostosi
oikeuttavat 5%:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista toimipaikoista tehdyistä ostoista
10% Bonusta.
Kaikista Bonusostoista S-Etukortilla
maksettaessa 0,5% maksutapaetua
RAAHE Kirkkokatu 43. KLO 10.30?11.00
Omistajapäivinä to?su 2.?5.10.
Bonus Tuplana
Outi Popp
NÄYTTELIJÄTÄR
RITVA OKSANEN
Gummerus
Kaikissa Arinan S-marketeissa
ja Sale-myymälöissä!
UUTUUS
2995
Kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden bonusostojesi mukaan
22.00 Panttilainaamo UK. 1.35 Ennustaja-TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää (S).
Pitkäjalkaiset pelleilijät.
14.00 Ylläs . (U)
11.40 Luontoretkellä: Norjan uusi lintulaji.
12.10 Muuttohaukantie.
12.40 Muuttohaukantie.
13.10 Erätulilla. 9.55 24Kitchen: Sara leipoo. 20.00 Dok: Paikka Berliinissä. 3.00
Ennustaja-TV.. 3.45 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin.
4.15 Sky News.
liv
5.00 Ennustaja-TV. Osa 2684. 15.45 Hurja remontti. 16.51 Ruokapuheita. 22.30 Sinkkulaiva. 0.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa.
mTv3
05.30 Aamusää.
06.00 Studio55.fi.
06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat.
10.10 Emmerdale.
10.40 Emmerdale.
11.10?12.05 Lääkärit. Hän auttaa valmistamaan
lempiruokaansa jerk-porsasta Boltin
tädin reseptillä. 19.00
Varastojen metsästäjät. Kuoleman
valttikortit.
16.00 Walker, Teksasista (12).
Vaarallinen sekoitus.
17.00 Lemmen viemää (S). 13.05 James Martin ja herkkuja Välimerellä. 8.32?8.50 Taikaplaneetta (S).
09.00 McLeodin tyttäret (7). 20.30 Ajan hidastajat.
21.00 Ylvis Show. 8.16
Apina opena. Perinneleivonta.
17.00
17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat. lokakuuta 2014 RAAHEN SEUTU
TELEVISIO 13
C10 // Tv-viikko
Aamulehti // Perjantaina 26. Tänään riittää huutokaupassa säpinää, kun koko musiikkiliikkeen varasto tuodaan myyntiin.
Tv2
06.50 Lastenohjelmia. Kooste.
20.00 Nörttien kosto (12). Big
Brother -voittaja Sauli Koskisen
juontamassa suorassa lähetyksessä talon viimeisimmät tapahtumat
sekä mielenkiintoisia studiovieraita. Tänään Sinkkulaivalle astuu lahtelainen
Marianna. 1/4.
Egypti.
11.00 Jacobin rakkaudet. 21.30 Kumman kaa (S). 6.31 FOX Kids: Sketsiä! 6.42 FOX Kids: Gormiti. 17.00 Kuppilat kuntoon Ruotsi. Kidnappaus.
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00?19.55 Hakekaa kätilö! (12).
13/15. 21.00 Elokuva: Medusan isku (12). 17.45, 18.15 Kellarin kunkku (S).
18.50 E: Pähkähullu professori II: Klumpit (7). 20.30 X3M-tv. 2/6
20.00 Iskelmä-Suomi: Kuningattaret. 16.45 Emilyn
sisustussalaisuudet. Leigh ja
Jennifer kohtaavat suuressa finaalissa Nicin ja Roccon. 12.05 Supermarjo ja tytöt. 16.30 Suurin pudottaja. 1.40 SVT: Gomorron Sverige sammandrag. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 3.10. 22.30 Iholla. Toni Wirtasen päivä.
6 Illan dokumentissa kurkistetaan laulajan, lauluntekijän,
vaimon, äidin ja bisnesnaisen Beyoncén
maailmaan. Nainen saa aikuisen
oikeudet. Pixelin
parhaat.
08.25 Waverly Placen velhot (7).
Vuoden velho.
08.55 Huippusalaiset reseptit.
Kiinalainen juttu.
09.50 Sisustuskaksoset. Osa
2685. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. (U)
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02?18.45 McLeodin tyttäret
(7). 13.35 Koirakuiskaaja. 6.52 Sormilla vai puikoilla.
6.58 Metkat Mesiläiset (S). 0.00 Neljät häät Amerikassa. Energiaa
elämään.
13.35 Neljä huonetta.
14.35 Mike & Molly (S). 1.00 Gigolot (12). 12.35 Alaskan poliisit.
13.30 Alaskan poliisit. suomalaisia
rakkaustarinoita. 18.00 BUU: Mietipä sitä! 18.30 Arkistosta revittyä: Alastomuus. 18.00 Hengenvaarallinen saalis. 23.55 Criminal Minds. 16.45, 17.15 Pulmuset (S). 12.45 Lääkärit. 1.20 Kalajoen hiekat. Gootin uusi tyyli. 21.00 Iholla. 0.00 SVT: Ekorrar på besök. 1/6.
Yle Fem
7.25 SVT: Gomorron Sverige. 1.35 Vankilassa ulkomailla. Burgeriveto. 18.00 Trinny
& Susannah Skandinaviassa. 0.10 Elokuva: Big Daddy (12). Salaisuus.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Alueuutisia.
12.25 Oddasat.
12.40 Sydämen asialla (7).
13.30 Kolmastoista koputus (7).
(Suomi 1945) Simo Penttilän kirjoittama seikkailukomedia.
O: Ilmari Unho. (U)
21.00 Kino: Central do Brasil (12).
(Central do Brasil/Brasilia 1998)
Walter Sallesin palkittu elokuva.
22.45 Olen Beyoncé.
00.15?05.25 Teematieto.
21.00
6.00 Sky News. 12.35 Arvostele mun illallinen
Ruotsissa. The Spin-Off
(7). 14.30 FOX Wild: Laumanjohtaja Cesar Millan. Ihmiset
ihan debattina taas!
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale. 16.45 Family Guy. 12.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. Jakso 5.
Vapun isä Markku Pimiä.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (S). Tapaamme Suomen-instituutissa Berliinissä ihmisiä, jotka kukin tavallaan etsivät
paikkaansa. huipulla tuulee.
Jakso 3. 2.30 SVT: Antikduellen.
AvA
6.00 Aamun AVAus. 20.00 MasterChef USA. 12.00
Voice TV. 10.40 LIVE: Tiedä ja Voita. 9.00 Hulluna häämekkoihin. 2/10.
10.15 Syvyyksien mysteerit. (U)
19.00?19.50 Historia: Brittien jäljillä Australiassa. 11.35 Tallinna. Kultaakin kalliimpi/
Tiikeritär.
07.55 Lazy Town (S). 0.33 SVT: Kulturnyheterna. 13.40 Brad stailaa. 5/6.
14.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 23.10 Blacklist (12). 7.20
Kasper ja Liisa (S). 0.38 SVT: Väder. 0.00 NCIS Rikostutkijat (12). 0.05
SVT: 180 meter med bilfärja. Sydämen asia. Puunhakkaaja.
Nyt maistuisi
hyvä leffa?
21.25 Keno.
21.30 Mies ja alaston ase (12).
(Naked Gun: From the Files of
Police Squad/USA 1988). Pikku
Kakkonen. 17.00?
18.00.
02.10?06.00 Voittostudio.
nelonen
05.00?06.30 Ennustaja-TV.
07.00 Disneyn esikoulu: Sofia
ensimmäinen. 14.00 Radio City TV. Tangun tahtiin.
07.30 Disney esittää: Timon ja
Pumba (7). 6.55 Matlock (7). 7.40 Pikku
Kakkosen posti. (U)
20.00 Pressiklubi.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 A-studio.
21.30 Strada.
22.00 Inhimillinen tekijä. 17.30
Salatut elämät (7). 13.00 Iskelmä TV. 15.58 Limbo 3. 19.00
Hiuskarvan varassa. 12.40, 13.10 Pomo keittiössä. 20/22.
22.45 Haven (12). 17.00 Radio City TV. 15.00 Voice TV. 20.57 Keno.
21.00 Kumman kaa (S). 11.10 Huippusalaiset reseptit. Lontoo (16). Pidettyjä lupauksia, rikottuja lupauksia.
18.30 Vapun valtakunta. Henkiinjäämiskamppailu. Kun suku sanoo ei.
10.50?11.20 Ennustaja-TV.
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.20 Sisustuskaksoset. (U)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.20 Urheiluruutu.
19.24 Yle Uutiset sää.
19.30 Satuhäät . 23.00 SVT: Skavlan. 2.25 Vankilassa ulkomailla. 8.39 FOX Kids: Trollz. 17.10 Tuohta
tuhosta. Totuuden hetki.
01.00 Eurojackpot ja Jokeri.
01.05?01.35 Simpsonit (7). 19.00 Kollektivet. 16.15 Kaikki rakastavat
Raymondia (S). 7.54 Harri ja dinot (S). 7.45 Max ja Meeri
(S). 19.00 Neljät häät
Amerikassa. 16.21 Kysymyksiä
luonnosta. 13.40 Ihmemies MacGyver (12). 8.35 TV Shop Tvins. Punahuulet.
17.00
17.20 Frasier (S). 11.00 Liv D Sarja: Raskaana
ja rappiolla (S). Vihreää
olutta.
15.05 Viikonvaihteen alueellinen
sääennuste.
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Enbuske & Linnanahde
Crew.
16.15 Koko Suomi leipoo. 2/10. (1987) Antti Tuurin
käsikirjoittamassa näytelmässä
pohjalaisen minkkitarhurin elämä
suistuu raiteiltaan, kun kauan
poissa pysytellyt Amerikan veli
saapuu vaatimaan osuuttaan perintötilasta.
17.47 Viikon kertoja: Antti Tuuri.
(1982) Kirjailija Antti Tuuri lukee
novellinsa ?Lauantain huvit?.
18.00 Tekijänä: Jussi Leinonen.
18.30 10 kirjaa jotka muuttivat
maailmaa. 12.10 Viestejä tuonpuoleisesta. Maailman nopein mies.
19.00 Naapurit-arvonta.
19.05 Big Brother Extra. 9.05
Wipeout. 1.30 Gene
Simmonsin sukukalleudet (S). Suuri finaali. O: Carlos García-Alix.
16.50?17.59 Elävä arkisto: Antti
Tuuri.
16.50 Arkistovieraana: Antti
Tuuri. 7.07
Tilda ja hänen ystävänsä (S). 23.00 Rakkautta ensitreffeillä.
Mysteerimies. 0.55 Kalajoen hiekat. 14.40 Kotikokkien taistelu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Papukaija-eleganssia. 15.25
Lentoturmatutkinta. 10.30 Jaksa paremmin. (U)
23.50?00.20 Kaikkea kaupan.
3/12. 15.00 MasterChef Australia. (U)
09.45 Matkakumppanit. 3.45 Kolmas kivi auringosta (7).
KuTonen
6.00 Voice TV. 14.40 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 3.20 Family Guy. 16.00
Iskelmä TV. 14.00 SVT: Vem vet mest. 23.00 Leijonan luola Kanada.
0.00 JIM D Rikos: Jengielämää (16). Monessa paikassa samaan aikaan.
14.55 Myytinmurtajat. Menoa ja
meininkiä.
13.50 Maistuvimmat liikeideat.
Papumuhennos vastaan lasagne.
14.50 Britannian paras leipomo.
Suolakaramellia ja florentiineja.
15.50 Fashion Star. 7.30 Tarinoita
maailmalta: Seitsemän suosikkia.
7.36 Pikku perunat (S). 16.20 Futurama. Dokudraama.
17.50 Hotellit haltuun. 21.00 Bones.
21.55 Elokuva: The X-Files: Usko koetuksella. Tänään Jamie Oliver valmistaa sianlihaa Marsala-kastikkeella ja riisillä. 14.45
Matlock (7). syyskuuta 2014
Perjantai 3.10.
Ruokaritarit-sarjan toisen kauden alussa
Jamien ja Jimmyn vieraaksi saapuu
Usain Bolt. 12.30 Makuja &
Elämää. 15.00 SVT: Landgång.
15.51 Fanny (7). 15.40 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. Ääriateistit. Perjantaina 3. 16.00 Krokotiilimies. Olen
Beyoncé, Yle Teema
klo 22.45
Yle TeemA
04.00 Teematieto.
15.20 Anarkismia Euroopassa.
Sekä dokumentaariseen että fiktiiviseen arkistomateriaaliin perustava elokuva Espanjan sisällissodasta ja anarkisti Felipe Sandovalista. Marlenen rakkaudentunnustus.
18.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. Janne ja kielletyt kapulaleikit.
20.05 Posse.
21.00
21.30 Hjallis.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Conan . 22.00
Sinkkulaiva. 1.50 Star Trek: The
Next Generation (12). 18.00 MasterChef Australia.
19.00 Leijonan luola Kanada. 1/12.
1950-luvun uutisten toimitustyyli
tuntuu liian kesyltä BBC:n johtotähdille. 3/40. (2014) Kirjailija Antti Tuuri
kertoo haastattelussa elämästään
ja urastaan.
17.05 Arvet. 12.10 Ruotsalainen remonttisota. 2.00 JIM D: Massiivinen tuho (12). Katastrofin ainekset, osa 1/2. 21.30 Iholla. (U)
16.30 Ihan sama (7). (U)
23.50?00.20 Jäynäjäbä (12). 9.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 11/20.
13.40 Nuoret lääkärit. 23.00 Pappien tekopyhät tyttäret (7). 20.00 Toisenlaiset äidit. 17.40 Jaakon matkassa. 16.13 Nina Patalo (7). N: Robert Carradine, Anthony Edwards,Ted McGinley, Bernie Casey, Julie Montgomery, John
Goodman, Curtis Armstrong.
22.00 Big Brother.
23.00 Rysän päällä. 20.45 Oddasat. Loma. 17.20 Obs debatt. Vierailijana Adrian
Pasdar (Heroes).
02.55 Rekkakuskit jäällä (7).
Äärirajoilla.
03.55?05.00 Ennustaja-TV.
Fox
Sub
Ohjelmat
Arviot
Suositukset
Tv5
6.00 Ihmemies MacGyver (12). 17.15 Kotikokkien taistelu. 3/6.
11.15 Mutsis oli apina. 7.07
FOX Kids: Lalaloopsy. 16.10 Makuja & Elämää. 1.00 Vankilapoliisit (7). O: Jeff
Kanew. 11.45 Alaskan poliisit. 7.54 FOX Kids: Avatar.
8.17 FOX Kids: Transformers . 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 15.45 Kolmas kivi auringosta (7). Piian ja Arin
mukana Bangkokissa.
20.15 The Wedding Band (7).
3/10.
21.00
21.00 Tartu Mikkiin: Live.
(U)21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Muistin vanki (12). (Conan the Barbarian, Yhdysvallat,
1982) Legendaarinen seikkailuelokuva barbaarista nimeltä Conan.
O: John Milius.
01.05 Eurojackpot ja Jokeri.
01.10 24 . (Drive/USA
2011). 18.35 Varastojen metsästäjät. 2.00 Yllätystuunaajat. Ruokaritarit Jamie ja
Jimmy, Sub klo 18
Tv1
05.55 Prisma Studio.
06.25 Ylen aamu-tv.
09.30?09.55 Puoli seitsemän.
10.00?10.50 Murdochin murhamysteerit (12). 2.55, 3.20 Pakkolunastajat. Ismon kakkosesta tulee nolla. O: David
Zucker.
23.20 Drive (18). 22.00 Iholla.
Spartalainen tie. Mv.
14.50 Arkistokuvia: Bensiini ?
liikenteemme elinneste (S).
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
15.55 A-studio: Talk.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.10 Murdochin murhamysteerit
(12). 7.45, 8.10 Kellarin kunkku (7). 19.00 Pientä mökkiremonttia. 20.00 Kaikkien aikojen
kosinta. barbaari (16). 0.40 SVT: Regionala nyheter. 10.00
Suurin pudottaja. 0.15 SVT: Aktuellt. Marsala-porsasta
ja thaisalaattia. 6/10.
15.00 Putoojat (12).
15.25 Doctor Who (12). 9.00 TV Shop Tvins. 21.00, 21.30 Villit
nettivideot (16). 0.45
Vankilassa ulkomailla. Näyteikkunassa.
16.50 Deittikamera. 14.30 SVT: En
bok, en författare. Katsojilla on mahdollisuus
myös vaikuttaa talon tapahtumiin.
19.30 Formula 1: vapaat harjoitukset. Takapenkiltä
tähdeksi.
00.00 Catfish. 10.25 24Kitchen: Sara La Fountain. 10.55 Alaskan poliisit. 21.00 SVT: Tillsammans för
Världens Barn. Rescue Bots. 8.00 Voice TV. 13.05 Kuppilat kuntoon Ruotsi.
14.05 Leijonan luola Kanada. Havis Amanda kuohutti helsinkiläisiä vuonna 1908. (Revenge of the Nerds, Yhdysvallat,
1984) Menestyskomedia. Laitoin
omaiseni laitokseen.
22.50 Yle Uutiset.
22.55 The Hour (12). 9.30 Tuhluriprinsessat.
10.00 Olet mitä syöt. Pojankloppi pulassa.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Hauskat kotivideot.
20.00 Vain elämää. Osa
5/8. T
23.25 Pasila 2.5 . Mäntsälä, Valoisuutta rinnetontille. Osa 8/10. 22.00 Elokuva: The Covenant (12). 2.10 SVT: Fångad. 14.50 SVT: Arkitekturens pärlor. 0.45 SVT: Sportnytt.
1.00 SVT: Noll koll på ungarna. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 7.00 Voice TV. 7.31 FOX Kids: Monsuno. 2.40 Voice TV.
Jim
5.00 Ennustaja-TV. Väriä
elämään.
10.20 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. Uhrauksia. 20.00 Vaaralliset valinnat. O: Nicolas Winding Refn.
01.25 Frasier (S).
01.55 Castle (12)
19.00 Kuppilat kuntoon, Gordon
Ramsay!. 12.10 Lyödään ällikällä. (U)
12.30?14.00 Muutama metri piirrettyä elokuvaa (S). kausi. (Scooby-Doo! The
Mystery Begins, Yhdysvallat,
2009) Seikkailukomedia. 2.00 Nuoret poliisit (12). 2.55 Ennustaja-TV.. Teivossa ravataan perinteinen Kriterium.
18.00 Yle Uutiset.
18.10 Urheiluruutu.
18.15 Ulos luontoon. 23.00 Ruotsin miljonääriäidit. 11.40 Elokuva: Unelma Afrikasta (S). (U)
12.50 Salatut elämät (7). 13.05 James Martin ja herkkuja Välimerellä. Ovela kuin
kettu.
18.45 Avara luonto: Saaret meren sylissä. (Marley
& Me/USA 2008). Sveitsi.
06.00?07.05 Voittostudio.
08.05 Ella Elefantti (S).
08.20 Mokon suuri maailma (S).
08.35 Paavo Pesusieni (S).
09.25 Pokémon (7).
09.50 Superpahisten liiga (S).
Kätyrien arvostuspäivä/Voimamies Frogg.
10.20 Hjallis. 8.00 Voice TV. Jakso
15/24.
16.25 Matkaoppaat. Sveitsi.
16.10 Urheiluviikonloppu.
16.20 Salibandya. Miesten 1. Kolmivuotiaan pojan
lastenhoitaja surmataan, ja epäiltynä on hänen ?Casanovana?
esiintyvä nettirakkautensa.
21.52 Yle Uutiset.
21.57 Urheiluruutu.
22.05 Rush Hour 3 (12). Melodi Grand Prix 2014. RAAHEN SEUTU Perjantaina 3. (U)
13.50 Salatut elämät (S). 19.00 Sinkkulaiva. Vuoden 1943 taistelu Stalingradista oli sodan käännekohta. 13.00 Lyödään ällikällä. Lasten
suorassa laulukilpailussa kuullaan tänään diskorytmejä. 17.25 Kollektivet.
17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 4. Jakso 4. 8.19 FOX Kids: Transformers . 19.40 Sportnytt. Vierailevana esiintyjänä poptähti Robin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 8.40 Jaksa paremmin. 6.30 FOX Kids: Lola & Virginia. (The Possession/USA-Kanada 2012). 7.54 Touhukkaat: Solmu Umpisen solmut
(S). 20.50 Ajankuvia Tukholmasta. Kausi 8. välierä. Kausi 1. 19.30 Kassakaappien murtajat.
20.00 Trokarit. 16.55 Tähtihetkiä television historiassa. 15.55 Koirakuiskaaja. Jakso 46/56.
17.00
17.25 Vino Show. 13.25 Dubain lentokenttä. Osa 2/9. Kausi 3.
Jakso 5/22. lentävän koiran seikkailut. Kodinhengetär.
14.00 Pomo piilossa UK. 7.46 Nimipäiväonnittelu:
4.10. 0.00 Ladies of London.
21.00
21.00 Amazing Race. Teemalauantai: Peter von Bagh,
ikuisesti, Yle Teema klo 21
Tv1
08.00 Yle Uutiset.
08.05?08.50 Kiehtova maailma:
Vallan kaupungit. 2.25 Ritari
Ässä (12). 7.18 FOX Kids:
Vipo . 12.15
SVT: I motorriksha genom Indien. 9.30 Upeat skandikodit. 10.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa.
10.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. (USA
2007) Toimintakomediassa Jackie
Chanin ja Chris Tuckerin esittämä
poliisikaksikko seikkailee Pariisin
turistinähtävyyksien keskellä
yrittäessään suojella triadien salaisuudet tuntevan naisen henkeä.
O: Brett Ratner.
23.35?00.30 Luther (16). 15.25 Kylmää ja märkää.
15.55 Efter Nio. elämysten metsästäjät.
11.00 Lähiöunelmia (S). Ensimmäisessä jaksossa Possen käsittelyssä mm.
Robin, Anne Kukkohovi, Sara Chafak ja Teemu Selänne.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.10 MTV Sport Uutiset.
19.20 MTV Sport: F1 Extra.
19.30 Pulttibois (S).
20.00 Maajussit . Pikku Kakkonen. 11.45 Tilt Y3. (U)
Tv2
mTv3
07.45 Lastenohjelmia. 21.00 Elokuva: Turvatalo (16). 15.05 Rekkakuskit
jäällä (S). 1.55 NCIS Los Angeles (16). 19.30 Sinkkulaiva.
20.00 Sinkkulaiva. 7.56 FOX Kids:
Lalaloopsy. 0.00 Intelligence . Tukholmassa vaatesuunnittelijana työskennellyt Petri teki suuren päätöksen
muuttaessaan maaseudun rauhaan ja ryhtyessään isäksi. Painajainen. 17.05 ShowHau. 4/15.
10.00 Arvostele mun illallinen
Suomessa. pieni elokuva 1950-luvun
Oulusta. 14.55 Täydellistä elämää. 17.00 Illallissota.
18.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät. lokakuuta 2014
14 TELEVISIO
C4 // Tv-viikko
Aamulehti // Perjantaina 3. Jakso 29.
15.25 90210 (7). 11.10 MasterChef Australia. Love
(S). Kolmin aina kaunihimpi.
12.30 Miehen puolikkaat (7). 8/8. 13.00 Iskelmä TV. Kipu.
15.00 Yle Live: System of a
Down.
16.00 Kosketuksessa: Egotrippi. Kausi 2. 7.50 Top 20 kotivideot. Uutivuodossa
kapteeni Tervoa tuuraa stand up
-koomikko Riku Suokas, jonka parina viikon uutispäästöjä ruoppaa
näyttelijä Ulla Virtanen. Kausi 1. 21.00 Ideamyrsky. 0.00 Elokuva: Trade of Innocents . 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.00
Iskelmä TV. Kausi 2. Vesi kielellä Venetsiassa. 3.20 Elokuva: Turvatalo (16). 12.00
Voice TV. O: Bill Melendez.
14.55 Onnea matkaan, Charlie!
(S). Champions
Cup. N: Kasimir Baltzar ja Eeva Putro. 7.05 FOX Kids: Vipo . (U)
14.20 Scooby-Doo! The Mystery
Begins (7). Kausi 1. 18.30 Iholla. MTV3 klo 20
Yle TeemA
04.00 Teematieto.
10.00 Tie Roomaan: Kaksi pientä
elefanttia. Jakso 4/15.
09.30 Elixir Sport. Missä he ovat
nyt.
21.00
21.10 Kova laki: Erikoisyksikkö
(16). Suomalaisen animaation vaiheita vuosilta
1914?1983. 16.10 Jättimäiset purkuhankkeet. 23.00 Villit nettivideot (12). 16.00 Anthony Bourdain minilomalla. Jakso 4/13. 9.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 8.40 TV Shop Tvins. 20.00 Martina ja hengenpelastajat. 9.50
Perheleffa: Hal ja iso rakkaus. Jakso 48.
12.05 Hotellit haltuun. 14.00 Radio City TV. 3.10 The Walking Dead. 8.36 Babar ja Badun seikkailut (S). Kurinpitovaikeuksia.
13.00 Miehen puolikkaat (7).
Poikien ilta.
13.30 Miehen puolikkaat (7). 5.10 Kolmas kivi auringosta (7).
KuTonen
6.00 Voice TV. 23.00 Moderni perhe (12). Rikkinäistä
puhelinta.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.10 Päivän sää.
22.15 Lotto ja Jokeri.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Wallander: Kuoleman enkeli (16). (7)
10.00 Nuoret mestarit: Partiomestari.
10.30 Tartu Mikkiin: Live. 9.35 SVT: Piñata. 18.00 6D: Coldplay. Osittain mv.
14.05 Tiededokumentti: Mikä ei
tapa, vahvistaa. 1.10 SVT: Här är ditt liv.
AvA
6.00 Aamun AVAus. (U)
13.20 Salatut elämät (7). 3/3.
18.50 Arne Mikk.
19.55?20.55 Monteverdin kyynel.
21.00?00.20 Teemalauantai: Peter von Bagh, ikuisesti.
21.00 Muisteja.
22.10 Suomalainen elokuvaohjaaja: Peter von Bagh.
23.03 Helsinki, ikuisesti (S).
00.20 Uusi Kino: Make . Kausi 1. 13.35 Kotikokkien
taistelu. Kausi 1. 22.00 Kieroilevat kaunottaret (S). 18.00 24Kitchen: Sara leipoo. 9.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. Exmies. 17.00 Radio City TV. 12.35
Lyödään ällikällä. 19.50 Tämä tästä. 4.45 Sky
News.
liv
5.00 Ennustaja-TV. New York (16). 5/5.
19.38 Ryhmä Pullman (12).
20.30 Yle Uutiset.
20.50 Urheiluruutu.
21.00
21.15 YleLeaks.
21.30 Uutisvuoto. (Wallander: Dödsängeln,
Ruotsi, 2010) O: Agneta Fagerström-Olsson.
00.25 Putous 6.
00.30 Southland (16).
01.30 Kuuma laki (12). 14.25 Dok:
Paikka Berliinissä. Delfiinit ja Die Hard.
16.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 18.30 FOX Wild: Laumanjohtaja Cesar Millan. (U)
17.00 Hakekaa kätilö! (12). Naisten 1. 23.30 Villit
nettivideot (16). 12.45 SVT: Vem vet mest?. Perheen kunnia.
21.00
21.00 Marley ja minä (S). 12.35 Leila leipoo
Ranskassa. O: Jim Field Smith.
22.00 Big Brother.
23.00 C.S.I. 0.45 Elokuva: Rohkeasti alasti (18). Jakso 2. 2.50 Voice TV.
Jim
5.00 Ennustaja-TV. 13.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa.
14.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 20.00 Hyvästi
lemmikki! 21.00 Tule omakseni (12). 15.00 Voice TV. 21.00 Toisenlaiset äidit. Kausi 9.
Jakso 3/8. Kausi 2. 0.50 Criminal Minds. 3.45 Ennustaja-TV.
6 Amazing Racesta alkaa jo 19. 14.20
Jättimäiset purkuhankkeet. Missä he
ovat nyt -ohjelmassa
tavataan Maajussille
morsian -sarjasta tutut
Ville (kuvassa), Hans,
Hannele, Christian ja
Vilja. Yksi on löytänyt
uuden rakkauden, yksi
on saanut perheenlisäystä. 17.35 24Kitchen: Mummojen
parhaat reseptit. 7.00 Voice TV. 9.00 Galaxi. Jakso 45/56.
16.55 Matkaoppaat. 7.00 Jos mies saisi päättää. O: Ole Bornedal.
02.10 Weeds (12).
02.45 Weeds (12).
03.15 Weeds (12).
03.50 Salaliittoteoriat Jesse
Venturan johdolla (7).
04.45?05.00 Ennustaja-TV.
Fox
6.00 Sky News. 14.55 Jamie Oliverin etniset
herkut. Rescue Bots. 4.00 The Walking Dead. 23.30 SVT: Anne och Hannah.
0.10 SVT: Nordic noir. 19.25 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat lemmikit.
20.20 Bones. Kapteeni
Saanilan pariksi saapuu näyttelijä
Niina Lahtinen.
22.00 Komisario Lewis (12). 12.00 Trinny
& Susannah Skandinaviassa. 4/14.
Sarjamurhaaja tihentää iskujaan,
mutta tutkinta ei etene toivotusti.
Yle Fem
9.00 SVT: Erky Perky. 19.00 Meidän perheen tähdet. 13.50
Dawson?s Creek (S). 9.00 TV Shop Tvins. Riivatut
(16). (U)
17.00
17.00
17.40 Urheiluviikonloppu.
17.55 MotorSport: Extra.
18.45 Urheiluviikonloppu.
19.00 Yle Uutiset.
19.05 Urheiluruutu.
19.10 We Want More. O: Brian
Levant.
16.00 Kiiltokuvia (S). Rooleissa Eeva Putro ja Kasimir Baltzar. 15.55 Grand Designs Australia. 21.00 Guinness World Records. 10.50
SVT: Det stora hjortronkriget. Maailman nopein mies.
17.30 X Factor UK.
18.50 Pilanpäiten.
19.00 Naapurit-arvonta.
19.05 F1: aika-ajot. Champions
Cup. Rikoksista pahin (12). Juontajina AnnaKarin Siegfrids ja Jontti Granbacka. Osa 2/8. Hoitotyön hankaluudet.
16.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. 18.00 MGP . Isyys. 9.20 SVT: Farfar i
fickan. 17.30
Iholla. 23.10 Elokuva: Usva (16). 18.00 Top 20 kotivideot. 17.00 Iholla. 14.50 Jos mies saisi päättää. lentävän koiran seikkailut. 0.00 Maailman vaarallisimmat tiet (7). Kovaa
peliä.
02.30?06.00 Voittostudio.
nelonen
05.00?06.10 Ennustaja-TV.
07.40 Bubble Guppies (S).
08.05 Lego Legends of Chima
(7).
08.30 Merieläinten pelastajat.
09.00 Elixir. 10.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa. (U)
17.30 Posse. 18.00 Pomo piilossa. (A Boy Named Charlie Brown/
USA 1969). 17.30 5D: Omituinen
pakkomielteeni (S). Jakso 45.
10.30 Arvostele mun illallinen
Suomessa. 9.10 MasterChef Australia.
10.10 MasterChef Australia. (U)
11.30 Taloraati: Kirkko, kirjasto
ja vessa. Ealingin eksentrikot.
13.05 Eläköön, Jaska Jokunen!
(S). 9.15 SVT: Bästa bokstaven. Jakso 47.
11.35 Arvostele mun illallinen
Suomessa. Onnea Saija, Saila, Frans. 11.30
Tomin keittiö. (U)
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Pisara. 2.45 Sinkkulaiva.
3.15 Sinkkulaiva. 20.05
Nikolaj ja Julie (7). Trakai.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.10 Ravisuora. 7.48
Pikku Kakkosen posti. 5/6.
09.00 Yle Uutiset.
09.05 Ylen aamu-tv.
10.00 Yle Uutiset.
10.05 Ykkösaamu.
10.45 YleLeaks.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Alueuutisia.
12.25 Oddasat.
12.40 Sydämen asialla (7).
13.30 Dokumenttiprojekti: Uusi
suomalainen.
14.35 Kuvia Grönlannista. Nouseva tähti.
00.00 Grimm (16). Todistajan
taakka.
01.00?01.30 Simpsonit (7). (U)
11.20 Meille tulee koiranpentu.
11.50 Retrolissun ysärit: Megajulkkixet.
12.18?12.50 Retrolissun ysärit:
Millennium.
13.00 Norjan kovin. Jakso
1/10.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Olipa kerran (12). Komedia.
O: David Frankel.
23.20 Under the Dome (12). Osa 3. MTV3 klo 21
Tv5
6.05 Breaking Amish (7). 10.00 SVT: Rapport. Miia Tikkanen, lukiolainen Kuopiosta.
15.15 Vielä virtaa (S).
15.45 Prisma: Ihmiskeho, mikrobien ekosysteemi.
16.40 Lenan matkassa. 23.30 Playboy esittää: Sexcetera (18). 20.30 Sinkkulaiva. Kooste.
20.00 Aivan liian hotti (12).
(She?s Out of My League, Yhdysvallat, 2010) Romanttinen komedia. Tähtivieraana Euroviisuista tuttu Sarah Dawn Finer.
22.00 SVT: Brevfilmen. 10.05 SVT: Debatt. Jakso 46.
11.00 Arvostele mun illallinen
Suomessa. 23.05 Bones. O: Ville Kerimaa.
00.40?04.00 Teematieto.
Sub
07.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat.
07.30?08.00 Explorers . 19.00 Kaikkien aikojen kosinta. 1.50 Ringer (7). 12.00 Korealaisen keittiön aakkoset. 1.35 The Walking Dead. Kampaamokeikka.
15.00 Pomo piilossa UK. 16.20 5D: Kauneusleikkauksen jälkeen (12). O: ja kk: Ville-Veikko Kerimaa
(2009).
00.28 Uusi Kino: Cause finale
(S). (U)
10.45 Löytöretki. lokakuuta 2014
Lauantai 4.10.
Hiljan menehtyneelle Peter von Baghille
omistetussa Teemalauantaissa nähdään
tv-ensi-illassa von Baghin ohjaama
Muisteja . 13/15.
(U)
17.55 Historia: USA:n orjuuden
vastainen liike. 9.28 FOX Kids: Gormiti. 9.04 FOX Kids: Avatar 3. 13.05 Krokotiilimies. 15.15 Jättimäiset purkuhankkeet. Periaatteen mies.
20.00 The Voice Kids.
20.57 Keno.
6 Maajussit . 11.15 SVT: Sveriges coolaste landslag. 21.15 Bones. 22.30 SVT: Fonko. 21.00
Nuottien matkassa. 18.00 Iholla. 23.30 Moderni perhe (S). Paljastus.
00.20 The Possession . 11.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 6.42 FOX Kids: Pound
Puppies. 2/4.
Käärmeenpesä.
23.30?23.58 Rouva varapresidentti (S). Kielikello.
11.30 Lähiöunelmia (S).
12.00 Miehen puolikkaat (7). 22.00 Metsien miehet (12). 1.05 Star Trek: The Next Generation (12). 8.42 FOX Kids:
Transformers. Ilmasuojia ja mustalaisia. 18.30 6D: Anastacia.
19.00 Amerikan kamalimmat tatuoinnit. Kausi 4. Miljoonasade palaa yhteen.
20.10 Yle Live: PMMP.
17.00 Brändärit (S). 8.20 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). Agentti 2.0. 5/6.
13.40 Urheiluviikonloppu.
13.55 Salibandya. 11.00 Heikin lähiruokaa. 14.05 Rekkakuskit jäällä (S). 20.00 Myyntimies Jethro. Kausi 4. Maakattoinen fengshui-talo. 2.25 The
Walking Dead. 1.00 JIM D Rikos:
Matkalla kiven sisään (12). Ensimmäisenä kilpailijat
suuntaavat Taiwanin Taipeihin. välierä. 22.10 Bones. 22.00 Kaara. (U)
12.20 Salatut elämät (S). Kyyneleitä. 14.50 Kotikokkien taistelu. Taru Tujunen.
10.50?11.20 Teknavi.
11.50 Salatut elämät (7). 22.30 Kohtalokkaat kaunottaret (16). 12.05 Krokotiilimies. 7.31 FOX Kids: Trollz. 15.45 Täydelliset hääpuvut. 1/3. 16.55 Mitä tänään syötäisiin
tekonurmella ma 6.10. 13.2.2014.
Puh. Harjoitukset maanantaisin 19-20.30 tekonurmella. ym.
-90% -80%
Ei farkut, sukat eikä kerrastot. Harjoituksiin mukaan pakolliset
säärisuojat, jalkapallo koko
3 (10-13-vuotiailla koko 4 ja
14-15 vuotiailla koko 5), vesipullo, lenkkarit/pelikengät. 08 227 3195
Päivän kala
La 4.10. Paikalle 15 min
ennen. -98, aj. Paikalle
15 min ennen, pukukoppi 6
käytössä. Lisätietoa Janne 0500489600
FC Raahe 04-05 tytöt
Harjoitustauko Lisätietoa
Marika 040-5708274, Roy
FC Raahe 05 pojat Harjoitustauko Lisätietoa Marika
040-5708274, Roy
FC Raahe 06-07 pojat ja
-tytöt Uudet ja nykyiset
tervetuloa. Paikalle 15
min ennen aloitusta, oma
pallo, vesipullo ja pakolliset
säärisuojat mukaan. ja
koulujen syyslomasta 22.
lokakuuta alk. 10?18.00, la 10?15.00
Jokelantie 3 Pattijoki (Entinen Smartian Pienkonemyymälä)
( vihreät hintalaput)
Kaikki
KIRJAT
Lisäksi! SUKAT
KAUPAN PÄÄLLE!
Kaikki
TEKSTIILIT
Lasten verkkapukuja,
kotim. RAAHEN SEUTU Perjantaina 3. Lisätietoa www.fcraahe.fi.
FC Raahe Futisliiga 99-03
Syyskauden
1999-2003-syntyneiden futisliigapelaajat huom. lokakuuta aamuvuoro 7-13 ja iltavuoro13-19. (08) 222 206 Ti
9-17
www.paapaja.fi Ke
To
9-17
Pe
9-17
MYYTÄVÄNÄ
PAKETTIAUTO
NISSAN VANETTE
CARGO 2.3 D
vm. 9-14
www.raahenseutu.fi
www.raahelainen.fi
URHEILUSEURAT
TORILLA
Nahaton ruodoton
NORJAN LOHI FILE
13.90 e/kg ja
hiillostettu
NAHKIAINEN 2 e/kpl.
pe - la
K-Market Pattijoki
RAAHEN TORILLA
LA KLO 9 ALKAEN
perint. alkaen
maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 19-20.30. Lisätietoa www.fc-
ENÄÄ
2 päivää
raahe.fi
FC Raahe 00-03 Uudet tytöt ja pojat ja nykyiset tervetuloa. Paikalle
15 min ennen, pukukoppi 6
käytössä. Talkoista informoivat seurojen väelle ja
kaikille vapaaehtoisille seurojen yhteyshenkilöt. Kukin ilmoittaa itselle sopivan talkoovuoron
joko seuran puheenjohtajalle tai seuran/järjestön talkoovastaavalle: AsMoon
Vesa I, FC Raahe Jarkko S,
JoPa Juha, PaTe Hurtti, RaVe/PattU edustus Ilkka,
RJK Vesa E, SalSa AriPekka ja RaaKel Pentti. lokakuuta 2014
16
HIUSTENLEIKKAUKSET
ilman ajanvarausta
HIUSTENLEIKKAUKSET
HIUSTENKÄSITTELYT
HIUSTENLEIKKAUKSET
ilman ajanvarausta!
ilman ajanvarauksella
ajanvarausta!
HIUSTENKÄSITTELYT
HIUSTENKÄSITTELYT
ajanvarauksella
ajanvarauksella
AVOINNA
Ma
9-17
9-17
Puh. Ohjeistus
sivustolla www.fcraahe.fi.
TALOUS- , KÄYTTÖja KORISTETAVARAT
sekä LELUJA
FC Raahe pojat 99-00 Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. 041 436 5070
Pyhäjokista
Kaikki
SIDONTATYÖT
-15%
Tarjous voimassa marraskuun loppuun.
Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh. Paikalle 15
min ennen aloitusta, oma
pallo, vesipullo ja pakolliset
säärisuojat mukaan. Lisätietoa Sami A
050-4360877 ja Janne K
040-8220561
FC Raahe 08-10 pojat ja
-tytöt Harjoitustauko. Päivitetään talkoolaisten tilanne. Tavoitteena on harjoitella ja pelata tasaväkisillä joukkueilla. Treenit maanantaisin klo 18-19, ja keskiviikkoisin klo 18-19 tekonurmella. Voit
lahjoittaa harjoitushalliin
neliön tai useampia maksamalla suoraan keräystilille
FI0553810320164500 ja
saajaksi FcRaahe. Materiaalit saapuvat 16.10. Uudet ja nykyiset
tytöt ja pojat tervetuloa.
Kootaan 01-03-syntyneiden
joukkueita 4-6- luokkalaisista futisliigan yhteen sarjaan ja 7-8- luokkalaisia
99-00-syntyneitä toiseen
sarjaan. Keräyslupa 16.1.2014 nro
5770/2001/2014. klo 16.00 Todistuskokous
Ti 7.10. 220 mm
- 4 hyllyä tasolla
- käytettyjä
hyllyjä
Kysy myös
trukkihyllyjä!
Pohjolan Perunan
MUMMON MUUSI
210 g
8 pkt
T-PAITA + HAME
5 settiä
1000 pkt:n ERÄ!
179,-
5,-
FC Raahe Tervetuloa harjoituksiin. 185, syvyys 55 x kork. Säärisuojat pakolliset. Treenit tiistaisin klo 17.30-19 tekonurmella. Ylipainehallin materiaalit saapuvat 16.10. klo 19 Tiiranlinnassa. Säärisuojat pakolliset. n. Retki-takkeja, verhoja,
puseroita, paitoja ym. Uudet ja nykyiset
tytöt ja pojat tervetuloa.
Kootaan 01-03-syntyneiden
joukkueita 4-6- luokkalaisista futisliigan yhteen sarjaan ja 7-8- luokkalaisia
99-00-syntyneitä toiseen
sarjaan. 89 kpl
ja paljon oHeistuotteita
työkaluja varaosia yM. 0400 388 334
Raahen torilla la 4.10.
paikanpäällä loimutettua
LOHTA
ja suussa sulavia
LOHI-JA MUIKKUPIHVEJÄ
Uutuutena silakkapihvit!
Tervetuloa !
P. yM.
LOPUTKIN POIS!
48?
2?
25?
4?
10?
450?
387?
697?
HIILLOS- JA
ETIKKANAHKIAISTA
Raahen torilla
vain lauantaina
klo 8-13
(Huom! erittäin edulliset
hinnat)
seurakunnat
RAAHEN VAPAASEURAKUNTA
Brahenkatu 15
Pe 3.10. ja koulujen syyslomasta alkaen vko 43-44
tulossa hallin pystytystalkoita 22.-31. Jatkuu joulu- tai tammikuussa.
Lisätietoa Jyrki
0405804204, Jarkko, Roy,
Pekka
FC Raahe Seura-asujen tilaukset sovittu Kesportin
kanssa. maanantaisin klo
19-20.30. alk.
maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 19-20.30. klo 18.00 Krist.yhteinen rukouskokous Telttamajassa
Su 5.10. Lisätietoja Janne
0500489600, tytöt Irma
0409618491
FC Raahe 02-03 Uudet ja
nykyiset tervetuloa. 115 kpl
startteja ............................................ Lisätietoa Janne
0500489600
FC Raahe 04- pojat Uudet
ja nykyiset tervetuloa. alk. sav. klo 16.00 kokouksessa vieraana Martti
väyrynen
Tervetuloa!
FC Raahe Seurojen talkooryhmävastaavien palaveri
to 9.10. Kats. Tavoitteena on harjoitella ja pelata tasaväkisillä joukkueilla. Futisliigapelaajien
pelipainotteiset harjoitukset tekonurmella huom.
muuttunut paikka/aika ma
6.10. possunpaistia, pippurifilettä, savulohta ja -siikaa, graavi- ja kylmäs.lohta, sherrylohta,
aurajuustoloimulohta ym.
herkkuja. klo 18.00 Sanan ja
rukouksen ilta
Su 12.10. Ole yhteydessä
suoraan valmentajiin joukkueiden yhteystietojen mukaan joko ennen harjoituksia tai harjoituksissa. 260 000 km, 2
renkaat + vetokoukku +
lohkolämmitin + kattoteline. vko 43-44
tulossa hallin pystytystalkoita 22.-31.10 aamuvuoro
7-13 ja iltavuoro13-19.
PESUAINEET
jaTYÖHANSKA
KEMIKALIO
TUOTTEET
VAIN 2 PÄIVÄÄ! VARASTON
-30%
Tyttöjen setti
5,-
norm. Harjoituksiin paikalle
15 min ennen harjoitusta.
Lisätietoa nettiosoitteessa
www.fcraahe.fi.
FC Raahe Futisliiga 99-03
Syyskauden
1999-2003-syntyneiden futisliigapelaajat huom. tekonurmella ma 6.10. Kollareiden ja tuulipukujen sovitus, tilaus ja
maksu liikkeessä.
!
á 59?
TYÖKALUT
sekä PORANTERÄT
KAIKKI
-75% -65%
( valkoiset hintalaput)
Tervetuloa ja
KIITOKSET
kuluneesta kesästä!
Palvelemme: ark. (08) 222 788 Vilpuntie 9
0400 684 569
92130 Raahe
jatkuu niin
kauan kun
tavaraa riittää
laturi 12v 45a ................................................
peräkärryn valot sisältää polttimot ..
Magnetti Majakka ..................................
H3 Halogeeni työvalo alkaen .............
leD-työvalo ................................................
1 kpl vinssi 12v 5440 kg ...............................
1 kpl vinssi 12v 3629 kg ................................
1 kpl tuuliMylly 12v 400w ......................
vaiHtovirta latureita ............. Säävarauksella
muikun paistoa!
T:mi Esko Turpeinen
p. Tarvitaan 6-hengen talkooryhmiä kaikista
seuroista ja kaikkia vapaaehtoisia. Piirisarjajoukkueen treenit tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 17.30-19 tekonurmella. Lisätietoa www.fcraahe.fi.
Loppuunmyynti!
KAIKKI
FC Raahe Harjoitushallin
rahankeräyskampanja on
käynnissä, ja keräyslupa
päättyy 31.12.2014. 9,95/setti
ERÄ! MYYMÄLÄ-
Kotim.
HYLLYJÄ
- lev. 223 7022
Palvelemme ma?la 9?17, su suljettu
loppuunMyynti
hannu.niemi@autosahko.net
puh