Piehingin koululaiset käyvät nyt koulua
puhtaissaa tiloissa. >> 2
Inkeri Kerola. Kirjasto pannaan
uuteen järjestykseen pääsiäistä edeltävällä viikolla. >> 5
A
Tuija tekee poistot
Kirjasto: Työharjoittelija Tuija Sivosuo käsittelee Pyhäjoen
pääkirjaston kokoelmista poistettavia kirjoja. MAALISKUUTA 2013
NRO 44
IRTONUMERO 2 e
Toni Lehtomäki
Mistä uusi
energiajohtaja?
Raahen sähkön ja
kaukolämmön
toimivuudesta vastannut
Heikki Jäälinoja on
jäämässä eläkkeelle
vuoden lopulla. Nyt hänen
paikalle haetaan
kokenutta johtajaa. >>9
TIISTAI 5. >>9
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Jääkiekko
RJK:n
B2-nuoret
mättivät
maaleja. Samaa ei voi sanoa Antinkankaan tai muutamien
muiden päiväkotien
lapsista.?
Pääkirjoitus: Tietoa on turha jakaa, jos tiedon saaja ei sitä ymmärrä. >> 5
Piehinki
on kunnostautunut pitämään isompaa
ääntä kuin muut koulut
tai päiväkotien vanhemmat. Vastusta tuli
PJK:n ja
Ville Ollankedon
kiekkokausi
hetkessä ohi
Toisek-
si sähköpostia tulee virastoihin ja työpaikoille
yli äyräiden . Kaikki muut menoerät
tulevat siihen päälle.
Eduskunnan tarkastusvaliokunta on arvioinut kuntien
rakennuskannan korjausvelan määräksi maassamme 5 miljardia euroa.
A
Iskun paikka on
puolivälissä
kuluvaa kuuta.?
Maan hallituksen ministerien arviot korjaustarpeista
ovat opetustoimen osalta noin 100 miljoonaa euroa ja sosiaali- ja terveydenhuollon osalta 100 miljoonaa euroa.
Oman maakuntamme osalta tiedämme, että ns. Käymme siis keskustelua: koulu vai puhdas
koulu?
Kouluverkkoselvitys on tärkeä tehdä syvällisesti kaupungin voimissaan oleva rakennuskanta huomioiden. Ministeriö välitti tiedon elykeskuksiin, jotka puolestaan lähettivät asiasta sähköpostia kuntiin. Aina
onneksi seuraukset eivät ole yhtä traagisia
kuin Laukaan tapauksessa.
Kun me kaikki olemme nykyisin jatkuvan
tieto- ja viestintätulvan keskellä, on entistä
tärkeämpää miettiä sitäkin, millä keinoilla ja
mitä sanoja käyttäen viestinsä matkaan lähettää. Oman kaupunkimme tarpeetkaan eivät ole mitättömiä. Jonon purku kestää siis useita vuosia laskelmalla, että valtio avustaa
järjestyksessään 1?2 koulurakennusta/vuosi. Syitä voi löytää monia, vaikka ei ole
valtion ja kuntien viranomaisten viestiketjua
nähnytkään. Mahdollisimman puhdas työympäristö säästää huikeiksi kasvaneita terveydenhuoltomenoja.
Nyt olisi saumaa meidän paikallispäättäjien vasemmistoliitosta, sosialidemokraateista, kristillisdemokraateista ja
kokoomuksesta viestittää pikaisesti kaupunkimme tarpeista omille ministereilleen. Ensinnäkin olennainen tieto oli
haudattu sähköpostin liitetiedostoon. Kotien homeongelmat ovat vielä oma lukunsa kaikkine
rakennusmateriaalimyrkkyineen.
Maamme terveydenhoitomenot olivat vuonna 2010 suuruudeltaan 16 miljardia euroa. Laukaassa elintärkeä
tieto kuitenkin hautautui kunnan viranhaltijoiden sähköposteihin.
Miksi viesti ei sitten Laukaassa johtanut toimiin. Samaa ei
voi sanoa Antinkankaan tai muutamien muiden päiväkotien lapsista. maaliskuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 5.3.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Inkeri Kerola
inkeri.kerola@eduskunta.fi
Kirjoittaja on keskustapuolueen kansanedustaja
Koulu vai
puhdas koulu?
H
omeesta riittää puhetta. Ei merkitse
minulle mitään.
Pertti Maijala
En ole seurannut, mutta tietysti harmittaa
niiden puolesta, joille sillä on merkitystä.
Tiina Tikkanen
Tottakai se harmittaa, olen odottanut Joki-Kiekon nousua koko ajan.
Veli Mehtälä
Tuen joukkuetta ja kävi katsomassa pelejäkin. Korjausjonossa on monta päiväkotia ja koulua.
Piehinki on kunnostautunut pitämään isompaa ääntä
kuin muut koulut tai päiväkotien vanhemmat. Tästä
home- ja kosteusongelmiin liittyvät hoitomenot sieppasivat
arvion mukaan 160 miljoonaa euroa. jos viesti ei vaikuta tärkeältä, se
luetaan joskus myöhemmin tai ei lainkaan.
Vanha lainalaisuus on, että viestinnällä on
taipumus epäonnistua, etenkin, jos se tehdään miettimättä ja sattumanvaraisesti. Edelliseltä hallitukselta taisi tulla
muuten homekorjausrahaa Raaheenkin.
Tieto ei auta,
jos se jää matkalle
M
uutama viikko sitten Laukaassa tapahtuneen maneesiturman takaa on paljastunut puutteita viranomaisten
tiedonkulussa.
Onnettomuustutkintakeskus varoitti jo
vuonna 2010 ympäristöministeriötä vaarallisista halleista. Seuraava iskun paikka on puolivälissä kuluvaa kuuta, jolloin hallitus asettelee talouden askelmerkkejä kohdilleen. Tämä koskee niin viranomaisten viestintää kuin työpaikoilla, yhteisöissä ja harrastuksissa tapahtuvaa viestien vaihtoa.
Tärkeäkään tieto ei vaikuta mihinkään, jos
se ei tule vastaanotetuksi ja ymmärretyksi.
Ingo
Gallup: Petyitkö Pyhäjoen Joki-Kiekon putoamiseen?
Itse harrastan enemmän hiihtoa, enkä
seuraa juurikaan jääkiekkoa. Piehingin
koululaiset käyvät nyt koulua puhtaissa tiloissa. homekoulujonossa on nyt toistakymmentä kohdetta. Minusta vaikutti siltä, etteivät ne halunneetkaan nousta sarjassa.
Teemu Martikainen. RAAHEN SEUTU Tiistaina 5. Tämä on siitä
mielenkiintoinen aihe, että samaa keskustelua käydään sekä kunta- että valtakunnan tasolla
Esimerkiksi Merijärvelle äskettäin rakennettujen voimaloiden koneistot, tornit ja osa
betoniraudoistakin tuli Saksasta.
Rautaruukin tai paikallisten konepajayritysten apua ei
kaivattu. pyörätie Raahesta Olkijoelle vaarallisen liukas.
Pyöräteiden turvallisuus ei
näy olevan tärkeää. Tarkiaisen tuskan ymmärtää, koska tutkaongelmat viivästyttävät hänen liiketoimiaan ja suuria
voittoja tuulivoimabisneksestä.
Tahattomasti hän paljastaa sen tosiasian, että suurin
osa Suomeen suunnitellusta
tuulivoimasta rahoitetaan ulkomaisten sijoittajien toimesta. Kiinnostus on kova,
koska valtion takaama hulppea tuki takaa sijoitetulle
pääomalle vähintään 12?16
prosentin tuoton vuositasolla.
Idioottivarma, riskitön sijoitus, ja saadut voitot voidaan siirtää verojärjestelyillä
halvemman verotuksen maihin pois Suomesta. kustannusten ollessa noin 500?000 euroa, ja sen jälkeen ??myymme työmme todennäköisesti
ulkomaiselle sijoittajalle?.
Taidatkos tuon paremmin
sanoa. Siitä yli
puolet on veronmaksajilta
saatua tukea, jota jokainen
kansalainen maksaa sähkölaskussaan. Ja ulkomaisen sijoittajan kannattaa varmasti
maksaa Intercon Energylle
hyvä hinta ?lobbaustyöstä?.
Ja siikajokiset ja me muut
sen suureksi osaksi kustannamme.
Välkehtivä väriloisto räiskähteli taivaitten halki.
Palkeet hehkuvat . maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Mihin ne
työläisen maksamat verot
menee?
Masentunut näkee jatkuvasti toisissa vikoja ja virheitä, haloo!
Auton ostaja voi nyt tienata tuhansia euroja, kirkuu
mainos. TV: M
Kirjoittaja on huolissaan siitä, että ulkomaiset sijoitusyhtiöt hakevat helppoja voittoja Suomen tuulivoimamarkkinoilta.
Näin suurta kertasummaa
tuskin löytyy suureltakaan
suomalaisyritykseltä. rynnistävät tähtivyössä.
Taivaitten voimat järkkyvät,
roihuten valoilmiöt välkkyvät.
Jyrinän jytinä,
tärisyttää kamaraa maan.
Hurjina uhkuvat . Sieltä kerätään rahat yhtiöille ja rahoittajille. Siksi yhtiöillä on hirveä
kiire ja raju kilpajuoksu käynnissä.
Tuulivoimarakentamisen
kotimaisuusaste on enintään
20?25 prosentin luokkaa.
Koneistot tulevat ulkomailta:
äskettäin sijoitusyhtiö Taaleritehdas tilasi turbiineja Saksasta 300 miljoonalla eurolla.
Revontulet
RUNO Revontulet loimuavat
kuulaassa pakkassäässä.
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Tiistaina 5. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
Vai oli valtuutetuille yllätys Ruukin koulujen kunto.
Höpsistä. Enpä ole vielä
kuullut, että kukaan uuden
auton ostaja olis tienannut. Veroa
korotettiin, kun syöttötariffilaki säädettiin. Taskun
saari vain muistoissa, olisi
ihana päästä sinne. Paikallisia siihen
hommaan ei kaivata.
Herääkin kysymys: miksi
valtion eli veronmaksajien
pitäisi kustantaa uusi tutka?
Ei armeija lisätutkaa kaipaa,
kun nykyinenkin toimii.
Syöttötariffitukea on firmoille varattu 2000 miljoonaa euroa 12 vuodeksi. Voisi
käydä itse pyöräileen reitin
niin ymmärtäisi. Kyläläiset taisteli sen
puolesta.
1.3. Jos lasketaan varovasti
sähkönmyynnin arvo niistä
20 vuoden ajalle, tietää se
voimaloiden omistajalle
550?600 miljoonan euron
tuloa. Se löytyy laskun
kohdasta ?sähköverot?. 185?000 euron kustannus voimalaa kohden lisätutkan hankkimiseksi olisi yhtiöiltä vain lantti
taskun pohjalta.
Jo yhden 3 MW:n voimalan sähkön myynnistä yhtiö
saa 750?000?800?000 euroa
vuodessa. Siis 10 vuodessa
7?8 miljoonaa euroa, jo yhdestä voimalasta. Asiassa vain
vetkuteltu. Heiltäkin on
lähtenyt jo kaksi ulkomaista
sijoittajaa.
Tällainen halventava otsikointi viranomaisten toiminnasta on hämmentävää. Kuka vastaa
sairauksista?
Sari Niemelältä valaiseva
kirjoitus tuulivoimasta ja
paikallisten asukkaiden
huolesta.
Hei, on meitä vanhempia
raahelaisia, jotka emme
jaksa enää hiitää. Homeet haissut
yli 20 vuotta. vihurin
lailla puhkuvat,
tuulta purjeisiin pohjoisen
puolen.
heräsi unestaan pohjoinen
poika.
Loimuten . Sanomalehti Lappilaisen haastattelussa (8.11.2011)
johtaja Tarkiainen kertoo, että he laittavat hankkeet alulle, ?lobbaustyön. Vaan menettänyt ja
paljon.
Raahe
Muut mediat
Siikaohjelmalle
tulee nimetä eri
sidosryhmistä koostuva ohjausryhmä,
joka seuraa työn etenemistä, kommentoi
Riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitoksen laatimia tutkimusohjelmia ja tekee esityksiä
tulosten hyödyntämisestä siikakantojen hoidossa.
Hiihtolatujen tekijälle täyskymppi. Konsulttiraporteista ilmenee, että 30?40 voimalan työllistävyys rakentamisen jälkeen huolto- ja ylläpitotöihin on 1,5?2 miestyövuotta. Artikkelissa Intercon Energyn toimitusjohtaja
Markku Tarkiainen kiukutteli, että viranomaisten toiminta saattaa karkottaa jopa
180 miljoonan euron sijoitukset Suomesta. Viranomaisten tehtävänä on
sentään pyrkiä suojelemaan
kansalaisia. Järjestäisikö joku taho pientä
korvausta vastaan moottorikelkka- ja rekikyytiä sinne. näöltään mahtavat.
Salattujen roihujen lailla,
raikuvasti kajahtelivat.
Ahjo kuumana kumisi,
kaiku paukkeeseen vasta-
si,
Kilvan kirkastuvat,
loistavat hetken.
Yöhön tummuvaan hiipuvat . Ladut loistokunnossa.
2
Keskustelu avioliittolaista yltyi
välillä huuteluksi.
Se kertoo huolestuttavasta
suuntauksesta.
Entistä useammasta
asiasta tuntuu
tulevan kiista, jossa
vastakkaiset osapuolet pysyvät sokeina ja
kuuroina itselleen vieraille näkemyksille.
Pääkirjoitus
Pääkirjoitus
Kalastaja
Helsingin Sanomat
3
Ilmassa on
jonkinlaista
odottelun, mutta
myös peesaamisen
makua.
Sellaista, että
takavasemmalta
seurataan, mitä
naapurikunnassa
tehdään ja päätetään.
Pääkirjoitus
Pyhäjokiseutu. leimuten tummassa yössä,
revontulten leikit,
raivoisassa työssä.
www.raahenseutu.fi
Raahen ladut
keräävät kiitosta
netissä:
Raahessa on loistava
latuverkosto,
vertasipa
mihin muuhun
paikkakuntaan
tahansa. Mutta tukea saa vain siihen asti kunnes 2?500 megawatin kokonaisakapasiteetti on saavutettu. Rakentajat ovat hankkeeseen lähtiessään olleet
taatusti tietoisia siitä, että
puolustusvoimat voi antaa
lausuntonsa vasta sitten, kun
voimaloiden lopulliset paikat
ja korkeudet ovat tarkoin selvillä.
Tällainen on normaali, jo
etukäteen tiedossa oleva liiketoimintariski.
Siikajoen 42 voimalan
hankkeisiin tarvitaan noin
170?180 miljoonan investointi. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Pörssihait ovat riski
Tekstarit
Vesa Joensuu
MIELIPIDE Raahen Seu-
dussa (25.2.) käsiteltiin tuulivoimaa otsikolla ?Viranomaiset riski?. Käyttäjiä on
vain turhan vähän.
Kalevi Nikula
Aira Harju
1
Oli täpärällä, etteikö Jokelankylän kouluakin purettu
mutta myös
pienimmät kaupat kasvattivat myynnin arvoa noin prosentin verran.
Varsinkin liha, vihannekset, hedelmät ja maitotuotteet maksoivat enemmän
kuin vuotta aiemmin. Alkoholijuomat ja tupakka kallistuivat 4,6 prosenttia.
Elintärkeä
iltsikka
Rahaa ei ole:
Monelle raahelaiselle
perheelle koulujen
aamu- ja iltapäivätoiminnan lakkaaminen
olisi katastrofi.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Elokuussa ekaluokalle lähtevien lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä
ei ole vielä tietoa. Tuulipuisto liitetään omalla 110
kilovoltin ilmajohdolla sähköverkkoon. Nyt
pappa on ollut arvokas apu
pojan iltapäivissä.
??Tietäisi perheissä hurjia
Helmikuussa Raaheen muuttanut Katja Hovi myöntää, että heidän perheelleen olisi katastrofi, jos kouluj
tavoin moni muukin vanhempi pitää toimintaa elintärkeänä.
Vesa Joensuu
mattomana. maaliskuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
STUKin
osaamista
maailmalle
Säteilyturvakeskuksen
(STUK) pääjohtaja Tero Varjoranta on nimitetty Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA:n tulevaksi apulaispääjohtajaksi. YVA-menettely päättyisi yhteysviranomaisen lausuntoon huhtikuussa 2014.
Samanaikaisesti YVA-menettelyn kanssa on menossa alueen osayleiskaavan laadinta.
Ely-keskuksen lausunto on
nähtävillä Pyhäjoen
kunnanvirastossa ja kirjastossa,
Raahen kaupungin teknisessä
palvelukeskuksessa ja kirjastossa
sekä Pohjois-Pohjanmaan
ELY-keskuksessa ja sivuilla www.
ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa.. Tilanne olisi hurja, mutta luotan, että asia selviää.
Äijälän perheen nuorempi
poika Roni aloittaa koulunsa
ensi lukuvuonna. Sosiaali- ja terveysministeriön alaisen Säteilyturvakeskuksen toiminnan tarkoituksena on suojella
ihmisiä, yhteiskuntaa, ympäristöä ja tulevia sukupolvia
säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.
Ruuan hinta
nousi
Ruuan hinta oli tammikuussa 4,7 prosenttia viime vuoden tammikuuta kalliimpaa.
Päivittäistavarakauppa lisäsi
myyntiä 4,5 prosenttia tammikuussa, kertoo Päivittäistavarakauppa ry.
Myynti kasvoi eniten suurissa kaupoissa. Myös kyläyhdistysten edustajia sekä harrastajayhdistyksiä olisi haastateltava. Sen pituus on
noin 10 kilometriä.
Puhuri Oy laatii ympäristövaikutusten arviointiselostuksen marras-joulukuuksi
2013. Lisäksi hankkeen vaikutukset metsästykseen tulisi selvittää.
Meluvaikutusten vähentämiseksi tuulivoimalat on sijoitettava riittävän kauaksi
asutuksesta. Niiden korkeus olisi
170???235 metriä.
Ely-keskukseen saapui arviointiohjelmasta yhteensä
34 lausuntoa ja mielipidettä.
Mielipiteissä esiin nousseisiin teemoihin, erityisesti tiedottamiseen ja yhteydenpitoon, asutukseen ja metsästykseen olisi kiinnitettävä
Kettukaarien ja Mörönkallioiden alue ei sovi tuulimyllyjen paikaksi, sanotaan Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta.
huomiota.
Vakituisille asukkaille ja
loma-asukkaille tulisi järjestää kysely. Rasmusveli menee kolmannelle.
??En voi kuvitellakaan, että jättäisin pojat kahden koulun jälkeen, toteaa Marko Äijälä.
Äijälöillä iltapäivätoiminnasta on ollut kokemuksia
Rasmuksen ollessa ensimmäisellä luokalla. Se
myös varmistaa, että valtioiden sille toimittamat tiedot
ovat oikeita ja kattavia ja että
valtiot noudattavat sopimusvelvoitteita.
Varjoranta on työskennellyt Säteilyturvakeskuksen
pääjohtajana helmikuusta
2012 alkaen. Myös lentoestevalojen näkyminen tulee ottaa huomioon ja maisemavaikutukset on arvioitava.
Linnuston selvityksissä tulee huomioida etenkin arvokkaimmat lajistot ja törmäysriskiarvioinnissa käyttää alueen kautta muuttavien lintujen lajikohtaisia kokoja.
Lisäksi on selvitettävä säh-
könsiirron vaikutukset. RAAHEN SEUTU Tiistaina 5. Toiminta
oli koulua tukevaa ja siellä tuli läksytkin tehtyä. Kokemukset olivat positiivisia ja poika
viihtyi mainiosti.
Kuluvalle lukuvuodelle
paikkaa ei enää järjestynyt,
vaikka sitä haettiinkin. IAEA:n ydinmateriaalivalvonnasta vastaavan pääosaston tehtävänä on
ehkäistä ydinaseiden leviämistä varmistamalla, ettei
ydinteknologiaa käytetä sotilaallisiin tarkoituksiin. Vanhemmille on tiedotettu, että asia
on valmistelussa. Hovin vanhemmat ovat Helsingissä, joten
heihinkään ei voi turvata.
??Paniikki iskee, jos iltapäivätoiminta ei järjesty. Lähimmät voimalat tulee voida siirtää kauemmaksi tai poistaa.
Parhalahden tuulivoimapuistoon on ajateltu 9??18
2,5????5 megawatin tuulivoimalaa. Uudessa
tehtävässään hän aloittaa lokakuussa 2013.
Varjorannan tulevana tehtävänä on johtaa IAEA:n
ydinmateriaalivalvonnan
pääosastoa. Viimeistään toukokuussa tiedetään.
Opetuslautakunnan puheenjohtaja Jarmo Myllymäki toteaa, että eri hallintokunnilla on vahva tahto ratkaista ongelma yhteistyössä.
On kuitenkin olemassa myös
vaihtoehto, ettei aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetä.
??Kamalalta tuntuisi jättää, en edes suostuisi jättämään yksin, toteaa Katja Hovi ekaluokalle menevästä
Mineastaan.
Helmikuussa Helsingistä
Raaheen muuttanut Hovi käy
töissä Oulussa. Se kuitenkin katsoo, että arviointiohjelma on selkeä ja pääosin
riittävä.
Hankealueella sijaitseva
Kettukaarien ja Mörönkallioiden kallioalue on luonnonja maisemansuojelun kannalta valtakunnallisesti arvokas ja tulisi säilyttää koske-
tuntia jäisi tytölle yksin vietettäväksi. Avomiehen Kimmo Siipon työpäivä päättyy
aiemmin, mutta liian monta
Ei tuulivoimaa
kaikkialle
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Parhalahdelle suunniteltu
Puhuri Py:n tuulivoimalahanke ei kaikilta osin saa
Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksen tukea. Hän kotiutuu
vaihtelevasta kello 16:n ja
18:n välillä
Hallitus valitsee soveltuvuustesteihin 3?5 henkilöä.
Jäälinojan mukaan johtajavalinta aiotaan saada Raahen Energian hallitukseen
11.6. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Peräseinälle keskitetään kaikki elämänkerrat ja henkilöstöhistoriat.
Muutoksen aikana hyllyt
hieman lyhenevät ja sen takia
kirjaston kokoelmasta poistetaan kirjoja runsaasti.
Heikki Lahnaoja kertoo, että Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen tuella saatin hankittua uudet näyttävät opasteet.
Pyhäjokisten kiinnostus
omaan historiaan näkyy
muun muassa siinä, että
Herman Wiirretjärven filmaama materiaali, joka on
siirretty dvd:lle, myy erittäin
hyvin.
Lahnaoja kertoo, että ensimmäinen 50 dvd:n erä loppui ja uusia piti hommata tilalle.
Vanhoilta kaitafilmeiltä on
siirretty nykyaikaiseen tallennukseen muun muassa
Pyhäjoen kylien elämää, van-
han kirkon 400-vuotisjuhlaa
sekä vanhoista työtavoista
kuvaavia filmejä.
??Filmeillä Pyhäjoki näyttää aivan erilaisilta, kuin
50-luvun Suomi-filmiltä. Hän
tietää, että monen mielestä
lapset pärjäävät, mutta heidän kasvatusfilosofiaansa se
ei sovi.
??Turvallisuuden tunne,
jota toiminta tarjoaa, on tärkeää. Iltapäivätoiminnasta
on tullut myös kavereita.
Äijälä toteaa toiminnan
tuovan myös vanhemmille
turvallisuuden tunteen: lapset ovat ohjatussa toiminnassa ja aikuisten valvonnassa.
Marko Äijälä olisi valmis
maksamaan iltapäivätoiminnasta jopa nykyistä 70 euroa
enemmän kuukaudessa.
ujen aamu- ja iltapäivätoiminnan kaavailut eivät toteutuisi. marraskuuta.
Toimitusjohtajan paikka
on haettava paraikaa. Tehtävä
on välillä tuulista.
??Tässä joutuu poliittisten
henkilöiden kanssa toimimaan, mikä tuo työhön omat
kuviot. Paikkaa ei
voi täyttää sisäisellä haulla
Raahen kaupungin sisältä,
koska kenelläkään ei ole sähköinsinöörin tai sähköalan
diplomi-insinöörin koulutusta.
Toimitusjohtajan tehtäviin
kuuluu myös Tuulienergia
Oy:n johtaminen, sillä Raahen Energia Oy on enemmistöosakas Raahen Tuulienergia Oy:ssä. Hakuaika päättyy 26.3.
Raahen Energia on palkannut toimitusjohtajan
vaihtoa hoitamaan konsulttiyritys ManpowerGroupin.
Heikki Jäälinojan mukaan
konsulttiyritys tekee haki-
joista esikarsinnan ja esittelee Raahen Energian hallitukselle muutamia henkilöitä. Tuolloin valinnan tekee
yhtiön uusi hallitus, jonka
kokoonpano ei ole vielä selvillä, koska kaupunginvaltuusto ei ole vielä tehnyt valintoja.
Jäälinojan mukaan 30
työntekijän yritykseen haetaan johtajaa, jolla on sähkö-
Vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona asuvan Iidan äiti
Kirsi Pyhäluoto toteaa, että
heidän perheensä viikkorutiineissa aamu- ja iltapäivätoiminta on ollut elintärkeä
lenkki. Pyhäluoto tosin toivoo, että koulun ulkopuolisen toiminnan
voisi järjestää koululla.
Kirjat uusille
paikoille
Muutos: Pyhäjoen pääkirjaston kirjat
järjestetään paremmin löydettäviksi.
Raili Viirret
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Pyhäjoen pääkirjaston kymmenet tuhannet niteet muuttavat järjestystä pääsiäisviikolla alkavassa mööbleerauksessa.
Kirjastotoimenjohtaja
Heikki Lahnaoja kertoo, että
muutoksen suunnittelu aloitettiin asiakkaiden toiveiden
perusteella.
Asiakkaat valittivat, että
kirjastosta on hankala löytää
haluamiaan kirjoja.
Pääsiäisen jälkeen kaunokirjallisuus löytyy kirjaston
keskiosasta ja muut osastot
reunoilta. Nykyinen toimitusjohtaja Heikki Jäälinoja jää
eläkkeelle ja jättää paikkansa
8. Yhtiö investoi parhaillaan kahteen tuulivoimalaan.
Jäälinoja odottaa, että
paikkaan valitaan neuvottelutaitoinen, henkilöstöjohtamisen taitava henkilö, jolla
on näkemystä ja taloustaitoa.
??Lisäksi hänellä täytyy olla englannin kielen taitoa.
Tuulienergian tehtävissä
kohtaa ulkomaalaisia laitetoimittajia.
Heikki Jäälinoja on ollut
Raahen kaupungin sähkölaitoksen palveluksessa vuodesta 1981 suunnittelujohtajana. Vuodesta 1995 hän on
toiminut Raahen Energian
toimitusjohtajana. Sitä tarvitaan myös
ensi vuonna, kun tyttö siirtyy
toiselle luokalle. Minean äidin
Raahe hakee uutta
energiajohtajaa
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Raahen Energian johtaja
vaihtuu. Monet ovat bonganneet filmeiltä
myös tuttaviaan, tietää Lahnaoja.
laitoskokemusta. Yhtiön liikevaihto on noin 12 miljoonaa.
Pyhäjoen kaikki kirjastot ovat kiinni
pääsiäistä edeltävällä viikolla
tiistaista torstaihin 26.???28.
maaliskuuta kirjojen uudelleen
järjestelyn takia
Arkisto / Tuulikki Nousiainen
Raahen Energiaa 18 vuotta johtanut Heikki Jäälinoja jää eläkkeelle.. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Kristiina Tuikkala
FAKTA
??Koulujen aamu- ja iltapäivätoiminta katkolla ensi elokuussa muualla paitsi yhdistymissopimuksella suojellussa Vihannissa.
??Ei ole lakisääteistä.
??Ratkaisua haetaan opetus-,
liikunta- ja nuorisotoimen yhteistyöstä.
?. Lisäksi hyllyt lyhenevät jonkun verran
niin, että asiakkaille jää rauhallisia lukunurkkauksia.
Nykyisin lukupaikat ovat
rauhattomilla kulkuväylällä.
Lahnaojan mukaan hankkeelle saatiin jopa ely-keskuksen tukea toista tuhatta
euroa, ja sillä saatiin hankittua uudet isot opasteet, joiden mukaan uusienkin kirjastonkäyttäjien on helppo
suunnistaa oikeille osastoille.
Hän huomauttaa, että että
kaunokirjallisia romaaneja
lainataan kaikista eniten ja
kuitenkin ne ovat olleet sijoitettuna eri puolille kirjastoa.
Myös dekkarit, kauhu- ja
jännityskirjallisuus saadaan
muutoksen myötä samoihin
hyllyihin,
Tietokirjat muuttavat kirjaston peräosaan. Se vaatii pinnaa, eikä
kannata lyödä kintaita tiskiin
ensimmäisistä vastoinkäymisistä, Jäälinoja sanoo.
Raahen Energia Oy on
Raahen kaupungin omistama energiayhtiö, jolla on sähköverkko- ja kaukolämpöliiketoimintaa. Niiden kohdentamista on muutettu, mikä on paljolti aiheuttanut
ongelman.
??Raahen opetustoimella ei
ole tarkoitukseen määrärahoja
vuoden 2013 budjetissa.
järjestelyjä, jos iltapäivätoimintaa ei saada järjestettyä.
Äijälän mielestä säästöjä
haetaan väärästä päästä. Tiistaina 5. MLL ja 4H ovat järjestäneet
toimintaa työllisyysvaroin. Toiminnan
poistumista ei Pyhäluoto halua edes ajatella.
??Ei onnistu, ei ole kykenevä toimimaan yksin.
Järjestelyt ovat nykyisin
toimineet mainiosti, olipa
kuljettajana isä tai äiti
Reitti alkaa urheilukentältä kohti
ohitustietä, mutta kääntyykin ST1:n suuntaan ja tulee
Velkaperälle. Niin iloisia. Tässä me lähdemme ladulle.
??Nivelet eivät rasitu hiihtäessä niin kuin juostessa tai
kävellessä. Mutinaa tuli taannoin
siitä, kun nollakelillä oli latujen auraus mennyt aalloille,
mutta nyttemmin pakkaskeleillä ladut on ajettu tasaiseksi.
Tuhannen hiihtokilometriä vuosittain sivakoiva vihantilainen Olli Heikkinen
kehuu kuntolaatikoihin kertyvän parhaina päivinä parikymmentäkin nimeä. Korkeuserot ovat paremmat kuin
missään muualla, Heikkinen
kehuu.
Hiihtämiseen on Vihannissa kehitetty myös mukava
kannuste. Oli siellä
opettajiakin.
Hiihdon jälkeen paistoimme makkaraa. Pentti Jussinniemi ja
Toivo Koivikko huolehtivat,
että vihantilaisilla on latua
suksiensa alle.
Hiihtoa harrastavat vihantilaiset ovat tyytyväisiä latuihin. Turvallisuus on ollut ladussa pääasia, sillä sitä
hiihtäen koululaisten ei tarvitse hiihtää ohitustien yli.
Rinti on Heikkisen mielestä
lisännyt nuorten hiihtohar-
Kuu ja tähdet loistivat
otsalamppuretkellä
Jokelan koulu, 1. ja 2. Uuden ladun
ketunhäntänä on ajatus saada lapset innostumaan hiihtämisestä. Tälle
ladulle on helppo lähteä ja
lenkki on lyhyt.
Hiihto on monipuolisesti
kehoa kuormittavaa liikuntaa. Idean isä on Toivo
Koivikko, joka myös vastaa
ladun kunnossapidosta.
Latu kulkee Velkaperän ja
ohitustien välissä. Onneksi kaikilla oli
otsalamppu.
Metsäretki tuntui melko
kivalta, ja siellä oli pimeää.
Metsästysmajalla oli metsästysseuran puheenjohtaja
Veikko Sipola. Kiitokset Veikolle nuotioista, huoltajille kyydeistä ja mukana olleille hyvästä seurasta.. Kaikille lihasryhmille
löytyy töitä.
Arkisto
Kiitos, kun saimme käydä metsästysmajan maastossa hiihtämässä. Oli mukavaa, koska oli pitkä hiihtoretki. Tosin hartiat jäykistyvät ja hiihdon jälkeen pitäisi jaksaa venytellä kunnol-
la.
Heikkinen kehottaa hankkimaan kunnon välineet
hiihtoon, että homma tuntuisi mukavalta. Sitten lähdettiin autoilla Pattijoen metsästysmajalle.
Me lähdettiin hiihtämään
ampumaradalta Pattijoen
metsästysmajalle. Oli aika
kylmä sää. Siellä oli
paljon mäkiä ja puita.
Kuu ja tähdet loistivat taivaalla.
Retkellä oli kivaa. RAAHEN SEUTU Tiistaina 5. Kuukaudessa arvotaan pari kahvipakettia niiden kesken, jotka ovat kuntolaatikoiden vihkoihin nimensä kirjoittaneet.
Latuverkoston uusin tulo-
A
Korkeuserot
ovat paremmat
kuin missään
muualla?
kas on Rintiksi nimetty reilun kolmen kilometrin latu,
joka on tehty talkoilla koululaisille. Erityisen hyvänä reittinä hän pitää
kokonaan valaistua 10 kilometrin Sauvonmäen reittiä.
Latu lähtee kotiseutukeskuksen parkkipaikalta Kirkkojärven rantaan ja sieltä Sauvonmäelle.
??Se on profiililtaan paras
koko seutukunnassa. Sai ottaa omat eväät.
Saimme sen jälkeen kahdet
tikkarit. Hän itse hiihtää
Tiina Torvinen / Jokelan koulu
Tässä me hiihdetään mäkeä ylös päin. maaliskuuta 2013
6 ELÄMÄNMENO
Hyvin
luistaa
Arkisto
Väite: Vihannista löytyy
Raahen seutukunnan monipuolisin hiihtomaasto.
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Vihannin latuverkosto on
kahden miehen aikaansaannosta. Latu oli
perinteinen. Kuului paljon
ääniä. lk
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Me mentiin Jokelan koululle
tasan viideltä. Metsän siimeksessä oli
pimeää. Veikko Sipola
oli siellä tehnyt meille nuotiot. Siellä oli mukavaa.
rastusta.
??Viime talvena tuli vastaan ainakin satakunta lasta
sillä ladulla. Jotkut olivat jäässä.
Oli paljon mäkiä
Mukana myös aihepiiriin liittyviä
case-esimerkkejä hevosalalta sekä oman yrityksen
kehittämiseen liittyviä tehtäviä/keskusteluja.
Hevosalan yrittäjänä toimiminen ja yrityksen
perustaminen
to 14.3.2013 klo 9 . Tiistaina 5. Jos nyt olivat
vähän hemohessiä maistaneet, ei se hiihtoon vaikuttanut yhtään.
Yrittäjän jaksaminen
to 30.5.2013 klo 9 - 16 Ruukin maaseutuopisto,
Sammalkankaantie 280, Siikajoki
Tilaisuudet ovat maksuttomia ja kaikille avoimia!
Ilmoittautumiset internetlomakkeen kautta:
www.proagriaoulu.fi/hevosagro --> ajankohtaista tai
satu.haapakoski@proagria.fi, p. mennessä.
www.raahelainen.fi. 16 Kartanohotelli Törmänhovi,
Saukontie 12, Oulainen
Talousosaaminen ja verotus
to 4.4.2013 klo 9 . 16 Maalaiskartano Pihkala,
Kestiläntie 1426, Kestilä
Asiakaslähtöinen markkinointi ja tuotteistaminen
to 25.4.2013 klo 9 - 16, Haapajärven ammattiopisto,
Erkkiläntie 1, Haapajärvi
Johtaminen ja laatuajattelu
ti 7.5.2013 klo 9 - 16, Tapion tupa, Matkailutie 3, Kalajoki
- Mieluiten hiihdän itse Alpuan mutkan ja Sauvonmäen reitin. Kehittäen
kärkeen hanke toteuttaa hevostalousyrittäjille suunnatun
viisipäiväisen seminaarisarjan kevään 2013 aikana.
Sarjan tavoitteena on lisätä hevostalousyrittäjien ja
yrittäjiksi aikovien yrittäjyyteen ja liiketalousosaamiseen
liittyviä tietoja ja taitoja. Kilometrejä tulee noin 35, sanoo Olli Heikkinen.
perinteisillä voitelupohjilla.
Viime päivinä Heikkinen
on seurannut hiihdon MMkilpailuja, tosin raskain mielin.
??Murheellista, kun kaikki
naisetkin epäonnistuivat.
Mikä kumma niihin meni. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. 010 665 9015
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Sari Ohinmaa
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Ossi ja Marjatta
Seminaarisarja
hevostalousyrittäjille!
HevosAgro II . 045 6578716
Lisätietoa: www.proagriaoulu.fi/hevosagro
maaseuturahasto
Häät ja juhlateema
lauantaina 9.3.
Varaa paikkasi teemasivuillamme!
Mediamyynti palvelee sinua
Marjut
Anne
Marke
010 665 5172 marjut.mottonen@almamedia.fi
010 665 5171 anne.luovi@almamedia.fi
010 665 5119 marketta.routaniemi@almamedia.fi
Aineistot 6.3. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Arkisto / Jukka Vuokola
Arkisto / Eriika Ahopelto
RIKU
RIKUNIEMI
NIEMI
ORCHESTRA
ORCHESTRA
&
&JOR
JOR
MA
MA
KÄÄRIÄINEN
KÄÄRIÄINEN
RAAHESALI
RAAHESALI
KE
KE3.4.
3.4.
2013
2013
KLO
KLO19.00
19.00
LIPUNMYYNTI:
LIPUNMYYNTI:
TICKET.RAAHE.FI
TICKET.RAAHE.FI
Kun
muutat
LÄMMIN KIITOS
Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte
rakkaamme
muista ilmoittaa uusi
osoitteesi myös meille!
Kerttu Juolan
Fellmanin puistokatu 4, Raahe
puh. En
minä päävalmentajiakaan
kehu.
Heikkinen innostuu myös
vaatimaan Lahden taannoisessa hiihtoskandaalissa suomalaisten menettämiä mitaleita takaisin.
??Hemoglobiinithan olivat
samalla tasolla. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan
Rentouta taas lantiota alaspäin.
12
Rentoudu!
10
Tuo taaempi jalka
etummaisen jalan
viereen ja roikuta
ylävartaloa hetki rennosti. Hengitä sisään ja ajattele laajentavasi sydämenseutua.
Uloshengitys rentouttaa.
Nouse takaisin alaspäin katsovaan koiraan.
Pidä kämmenet tukevasti mattoa vasten ja työnnä käsien
avulla selkä pitkäksi ja pakaroita ylöspäin, kattoa kohden.
Tunne venytys kehon takaosissa ja rentouta kantapäitä lattiaa kohti.
11
Astu vasen jalka eteenpäin, käsien väliä kohti, polvi pystysuorassa linjassa nilkan yläpuolella.
Katso suoraan eteenpäin. Anna kehon
takaosan venyä.
4
Koukista polvet, laske
kämmenet lattiaan ja
vie vasen jalka mahdollisimman kauas taakse. Aktivoi
sitten keskivartalon- sekä reisilihakset ja ojenna kädet pitkäksi.
Nouse kädet edellä ja selkä
mahdollisimman suorana rauhallisesti ylös.
Jos sinulla on selkäongelmia,
voit nousta selkä pyöreänä.
Kun olet toistanut tervehdyksen sopivan monta kertaa, tee pieni loppurentoutus.
Lepää lattialla selinmakuulla
ja anna harjoituksen hyvien
vaikutusten virrata kehossa ja nauti niistä.
11
Kun kädet ovat
ylhäällä, tee pieni
taivutus taaksepäin
samalla tavalla kuin liikesarjan
alussa.
12
Palauta lopuksi
kädet yhteen sydämen edessä ja kiitä
itseäsi hyvästä työstä.. Yritä rentouttaa alaselkää.
10
Siirrä painoa eteenpäin ja laske lantio mattoa vasten. Keskity pidentämään yläselkää ja niskaa. Pidä
kämmenet tukevasti mattoa vasten ja työnnä käsien avulla selkä
pitkäksi. Pidä
hartiat takana ja alhaalla ja kyynärpäät lähellä kylkiä. Aurinkotervehdys, eri variaatioineen lienee kaikkein tunnetuin joogasarja. Samalla
lantio liikkuu hiukan eteenpäin.
5
3
Taivu eteenpäin kädet
edellä, selkä mahdollisimman pitkänä. Jos
sinulla on selkäongelmia, voi
laskeutua selkä pyöreänä. Asanat
tehdään peräjälkeen, ilman taukoja.. Voit pitää
kädet myös erillään, jos liike on
helpompi niin. Nouse
matalaan kobraan työntämättä käsillä. Aktivoi yläselän lihaksia
ja tunnustele, että lapaluiden väli tekee töitä. Monipuolinen liikesarja käy läpi koko
kehon ja vaikuttaa aina sisäelimissä ja hermojärjestelmissä saakka. maaliskuuta 2013
8 URHEILU&LIIKUNTA
Lisää liikkuvuutta
aurinkotervehdyksestä
Jooga: Aurinkotervehdys sopii
niin sohvaperunalle kuin
aktiiviliikkujalle.
Hanna Hyvärinen
Joogan suosio kasvaa aina vain, eikä ihme.
Lupaahan jooga kokonaisvaltaista kehon ja
mielen huoltoa arjen kiireissä kamppaileville
ihmisille.
Ohjattujen tuntien ohella joogan voi aloittaa myös kotona. Jos jokin liike ei sovi,
muunna sitä vähän tai jätä kyseinen liike tekemättä.
5
(Alaspäin katsova koira)
Tuo myös etummainen
jalka taakse ja aseta jalat
lantion leveydelle toisistaan. RAAHEN SEUTU Tiistaina 5. Käännä takapuoli ylöspäin, kattoa kohden.
Rentouta jalan takaosia ja laske kantapäitä lattiaa kohti.
??Muista, että jooga ei ole kilpailua, joten älä kilpaile edes itsesi kanssa. Pidä edelleen hartiat rentoina ja selkä pitkänä.
Tee lempeä taaksetaivutus
niin, että taivutus tapahtuu lapaluiden alapuolelta. Mitään ei tehdä väkisin
eikä varsinkaan kivun kanssa.
6
7
8
9
6
7
8
9
Laske polvet, rintakehä ja leuka lattiaan.
Jätä lantio hiukan koholle niin, että alaselkään muodostuu
notko.
Kämmenet ovat olkapäiden alla. Koeta kuitenkin hiljalleen suoristaa polvia. Se myös lisää kehon eri
osien liikkuvuutta ja on siksi hyvä ja hyödyllinen harjoitus kenelle tahansa.
1
2
3
1
Asetu seisomaan keho
pitkässä linjassa, hartiat
rentoina. Tuo kämmenet
yhteen sydämen edessä. Myös niska
ja hartiat saavat painua rennosti
alaspäin.
Voit pitää polvet vähän koukussa, jos jalkojen takaosissa on
kireyttä. Toista aurinkotervehdystä vähintään 3?5 kierrosta.
??Keskity hengittämään rauhallisesti nenän kautta koko liikesarjan ajan. Voit
kallistaa häntäluuta vähän kehon
alle, jolloin alaselkäkin suoristuu.
Anna hetki itsellesi, ikään kuin
lahjaksi. Anna
pään rentoutua alas. Tuo
hartioita taakse- ja alaspäin.
Rentouta lantiota alas, lattiaa
kohden.
Keskity rentouttamaan sieltä,
missä venytys tuntuu.
FAKTA
??Aurinkotervehdys on 12 asanan sarja, jossa
käydään monipuolisesti koko keho läpi. Laske
vasen polvi lattiaan.
Suuntaa katse suoraan
eteenpäin, pidennä selkärankaa ja tee tilaa sydämelle. Voit omistaa sen vaikkapa kehon tai mielen hyvinvoinnille.
4
2
Venytä käsiä etukautta
ylöspäin, kämmenet edelleen yhdessä
N: Pierce Brosnan, Carey Mulligan, Susan Sarandon, Johnny
Simmons, Aaron Johnson, Zoe Kravitz, Michael Shannon. 266.
20.30 Suorana: Kortesmäki.
21.00
21.00 Ajankohtainen kakkonen.
21.35 Jalkapallon mestareiden liiga. 13.00 Häähullut. 8.04 FOX Kids: Transformers. Phil (7).
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Matkaoppaat.
19.30 Neljän tähden illallinen. Dokumentissa seurataan tämän hetken It-tyttöjä, joita ovat
mm. 17.00 100 %
Rock. Kuningatar
Sonja kertoo yhdessä Nina
Höyen kanssa kuinka Norjan kuninkaanlinna syntyi
arkkitehti Hans. 18.00 Totta
vai tarua: Ihmeparantumiset. 11.00 SVT: Matiné: Svarta palmkronor. 7/8: Kinkku.
14.30 Suorana: Kortesmäki.
15.00 Pakko tanssia.
16.00 Kukkaron herraksi.
16.29 Galaxi.
16.30 Galaxi: Koiramestari.
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 William & Mary (7). 19.00 Los
Angelesin tatuointitarinat. 13.20 Start! 13.50 Ruotsalainen remonttisota. 0.45
Family Guy. 17.10 Leijonan luola Kanada. Jim kello 20.00
TV5
6.15 Beauty and The Geek. 2.30?5.00 Älypää-TV.. 3/10.
13.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
14.00 Annen espanjalaisherkut. (U)
22.55 Yle Uutiset.
23.00 Prisma: Jäämiehen
ruumiinavaus. Osa 4/6.
19.00 Miehen puolikkaat
(S). Perhe muuttaa kaupunkiin ja asettuu taloksi
epäonnisen Picklen perheen
omistamaan talorähjään.
20.00 Historia: Titanicin rakentajat. Italian
Alpeilta löydetty yli 5000
vuotta vanha jäätynyt
muumio on paljastanut tutkijoille kosolti uutta tietoa
neoliittisen ajan elämästä.
Mitä saadaan selville, kun
jäämies Ötzi nyt toviksi sulatetaan?
23.50?0.05 Oddasat.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen.
6.51 Nimipäiväonnittelu: 5.3.
Onnea Leila, Laila.
6.52 Jääkarhu Otto (S).
7.03 Timppa (S).
7.14 Me Peltiset (S).
7.20 Tinga Tinga -tarinat
(S).
7.33 Monot mäkeen: Luisuvat käännökset lumilaudalla.
7.41 Pipsa Possu: Lumi (S).
7.46?7.50 Neppajymykerho.
7.55 Muumilaakson tarinoita (S).
8.18 Oktonautit (S). 15.00?16.00
SVT: Drömmen om landet. 16.21 Kulissien takana. 2.25 SVT: Lilla Aktuellt. 22.40 Rekonstruktio (S).
23.10 South Park (12). 1.05 JIM D Rikos: Rikostarinoita
maailmalta (12). 22.30 OC:n täydelliset naiset. (U)
15.20 Erilaisia suhteita (7).
Joulun pelastus.
15.50 Diili. Tulta ja tuhkaa. 17.30 Kolmas kivi auringosta. Ensimmäiset vuodet. Matti Nykäsen ja Susanna Ruotsalaisen elämässä
piisaa käänteitä. Terapian tarpeessa.
13.50 Yhteinen taloprojekti.
Tyyliä alakertaan.
14.20 Ullan unelmakakku.
Sählyä.
14.55 Saran ja Meri-Tuulin
metropolit.
15.55 Äidin stailauspäivä.
17.00
17.00 Eläintenpelastustiimi.
17.30 Dr. Mies käveli baariin.
23.00 Nelosen uutiset.
23.10 Nelosen sää.
23.15 SM-liigan huippuhetket.
23.20 Frasier.
23.50 Taustapeliä.
0.20 Start!
0.50 Villa Helena (12). 9.40 24 Kitchen: Portugalin makuja. 15.30 Ilme nuoremmaksi . Iskelmätähti Eija Kantola tarjoilee luomu-illallista
kotonaan Veikkolassa.
20.00 MasterChef Suomi.
Mestarin opissa.
20.57 Keno.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.00 Busmannin salaisuus.
(Bushman?s Secret, EteläAfrikka 2006).
17.55 Elävä arkisto: Rockabilly.
18.15 Unelmien rivierat:
Malibu. Ilmeisesti
sopimus ei olekaan niin vedenpitävä kuin Sheldon oli
kuvitellut.
1.00 Formula 1: Talvitestit.
1.30?5.30 MTV3 Chat.
NELONEN
5.00?6.10 Älypää-TV.
6.40 LIVE: Tiedä ja Voita.
7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit.
7.25 Disney esittää: Timon
ja Pumba (S).
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit.
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut.
8.15 Vanessa ja pikkuväki.
8.45 Ullan unelmakakku.
9.15 Ihmisen paras ystävä.
9.50 Kauneusklinikka Rand
Rusher (7).
10.20?10.50 Yhteinen taloprojekti.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Ihmisen paras ystävä.
13.20 Kauneusklinikka Rand
Rusher (7). 9.00 Koirakuiskaaja. 11.55 Makuja. 10.25 Kodinlavastajat. 18.00 Star Trek: The Next Generation. 9.30 Hulluna häämekkoihin. Terapiassa.
23.49?4.00 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
9.25 Eastenders (7).
10.00 Lemmen viemää (7).
11.00 Ostos-tv.
14.00 Pieniä ihmeitä.
14.55 Teho-osasto.
15.55 Jamie Oliver Italiassa. 2.00 Australian rajalla. 16.00 Makuja. (1999) Suomalaisten
suosikkimusiikkia esittävät
Katri Helena, Paula Koivuniemi, Lea Laven, Eila Pienimäki,
Arja Koriseva, Anneli Saaristo,
Marion, Eija Kantola, Brita
Koivunen sekä Päivi Paunu
orkesterin säestyksellä.
23.00 Sodan vangit (16). 22.00 Rikos (16). 19.00 AVA Dokumentti: Muodin päiväperhot. 15.05 Beauty and The Geek. 18.30 Ponipulmia. 20.00 Nykäsen Matti. Helteiset olot jatkuvat.
3.15?5.00 Älypää-TV.
FOX
6.34 FOX Kids: Ni Hao Kai Lan (S). (Cloudstreet)
1/6. maaliskuuta 2013
10 TELEVISIO
24 | Valo
TIISTAI 5.3.
TV1
5.55 MOT.
6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Kuningaskuluttaja. 8/10. 2.30 SVT: Vem vet mest. Yksin. 9.35 Rachael Ray
Show. 22.35 Jim
Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. Jos edeltävä
jalkapallo-ottelu venyy, ohjelman alkuaika voi siirtyä
myöhemmäksi.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 21.30 Grotesco (7). Hienosti
roolitettu koskettava rakkaustarina ja draama 18-vuotiaasta Rosesta (Carey Mulligan), joka ystävystyy auto-onnettomuudessa kuolleen poikaystävänsä perheen kanssa saatuaan tietää olevansa raskaana. 16.25 Haaste. 14.00 SVT: Vem vet mest?
14.30 SVT: Extremsport: Uppdrag Sognefjorden. 0.55 SVT: Kulturnyheter. (U)
18.00 Emmerdale (S).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (S).
20.05 Pientä pintaremonttia. 17.25 Närbild. 16.30 Muotitietoinen.
17.00 Salatut elämät (7). 17.30
Hetki ennen tuhoa: Sukellusvene Kurskin räjähdys. 8.25 Matlock. 9.10 24Kitchen:
Nopeaa ja herkullista. 20.00 Dok: Ahkeruus
palkitaan. 1940-luvulla Australiassa eletään huonoja aikoja.
Lambin perhettä kohtaa tragedia. 2.25?5.00 Älypää-TV.
. 11.25 Huomenta Suomen parhaat. 6.56 FOX Kids: Planet Sketch.
7.08 FOX KIDS: Lola & Virginia (S). 20.30 Poliisit.
21.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.10 Emmerdale (7). 6.00?7.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.00
Aamusta iltaan. O: Shana
Feste. 0.55?4.55 Yön AVA.
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät:
Leila, Laila
MTV3
5.30 Aamusää.
6.00 Studio55.fi.
6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi.
9.30 Uutiset.
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja (S).
10.40 Emmerdale (7).
11.10 Emmerdale (7).
11.40?12.35 Lääkärit.
14.05 50 parasta ravintolaa.
Sergio?s, Turku.
14.10 Alueellinen sääennuste.
14.15 Harryn laki (7). 20.00 Huutokaupan metsästäjät. Kun kakkalaatikko tuli
taloon.
19.30 Ensisilmäyksellä (7).
Tuhmat tytöt.
20.00 Simpsonit (7).
21.00 Suomen surkein kuski. Saaran katala suunnitelma
näyttää tuottavan tulosta.
1.45 Panttilainaamo. 17.00 Kaikki rakastavat Raymondia. 23.35 Alaston piilokamera (16). 2/2.
21.55?23.01 Elävä arkisto:
Toiveiskelmiä 5.
21.55 Laulava sydän:
Agents. 10.00 Best Direct.
12.00 Me Rakastamme Musiikkia. 14.40 Jättimäiset rakennusurakat: Korean Superlink. 22.00 Num3rot. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. USA. Kytkinjalka koetuksella.
22.00 Grimm (12). 14.45 Talent USA. 1.35?6.00 Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
5.00 Älypää-TV. 15.00
Voicen uutuudet. 15.10 Rachael Ray Show. Eikä
yksikään pelastunut.
1.00 Simpsonit (7). 10.55 Kodinlavastajat. 20.00 Takamaiden kytät. 12.10 Mr & Miss ShowHau. (U)
13.00 Suomisen Ollin tempaus (S). 17.00 Käenpesä (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
18.00 BUU-klubben: Mysteeritoimisto. 10.00 Hulluna häämekkoihin.
10.30 Kakkutehdas. RAAHEN SEUTU Tiistaina 5. 0.40 Ihmemies MacGyver. 7.15?8.15 LIVE: Tiedä ja Voita. (U)
10.00?10.52 Sydämen asialla (7). 8.48 FOX Kids: Avatar (7). 18.05 Talent USA. tuotantokauden jaksoin!
0.00 Supernatural (16). Annabelle Dexter-Jones, Bob Geldofin tytär Peaches, amerikkalainen Cory Kennedy, Gossip Girl -näyttelijä Blake Lively ja brittiläinen MTV-juontaja ja malli Alexa Chung. 23.00 SVT: Sportnytt. 23.40 SVT: Duellen: Olja. (Suomi 1942).
O: Orvo Saarikivi. FBI alkaa tutkia ryöstöporukkaa, joka varastaa
vain raaputusarpoja. Linstowin piirustusten pohjalta ja
miten siitä tuli yksi Norjan
komeimpia rakennuksia.
11.40 Asuntovaunujen historiaa.
11.50 Aamusydämellä.
12.30 Vielä virtaa (S). 16.20 Los Angelesin tatuointitarinat. Suolaista ja makeaa.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 C.S.I. 1.30 Hurja remontti. 1.05 Poliisin erikoisryhmä. 1.10 Elokuva: Sunshine (12). 16.00
Amerikan hauskimmat kotivideot. Havannan pimeä puoli.
0.30 Rillit huurussa (S).
Sopimuksen dissektio. Pieleen
mennyt ryöstö johdattaa
heidät entisten lotto- ja arpavoittajien tukiryhmään.
2.25?5.55 SubChat.
21.00
21.00 Holmes NYC (12). 18.30 Huutokaupan metsästäjät.
19.00 Alaskan poliisit. 20.00 Mentalist (12). 3.00?
4.00 SVT: Det hände här.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 14.10 Matlock. 9.20
TV-Shop. (U)
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle News.
11.10 Norjan kuninkaanlinnan historiaa. Huonoonninen huviretki.
2.40 Perhe on pahin. 16.55 Taivastiellä. 1.00 SVT: Mittnytt.
1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. Ohjelmassa käsitellään
myös koko It-tyttö -ilmiön historiaa. 23.00 Luksusmammat. 23.20 Paparazzi
vasten tahtoaan. 7.20 FOX Kids: Monsuno. 10.15 MasterChef Australia. 21.00 Sportmagasinet. Onnenpeliä. 13.15 Ruotsinlaivalla 24h. Homer muistelee nuoruuttaan ja alkuaikoja Margen rinnalla.
1.30 Num3rot (12). 8.26 FOX
Kids: Prätkähiiret (S). 0.25
Ankara isäntäperhe. Päivä
elämästä.
15.15 Mitä tänään syötäisiin. 11.30 Sarahin talo. Sarja jatkuu uusin, 4. 19.00 Ihmemies MacGyver. 21.55 Elokuva:
Confidence (16). 10.10
Ruutukauppa. 23.45 SVT: Lögnen.
0.15 SVT: Aktuellt. 12.20 Kodin kunnostajat. 14.00 Parasta Suomesta. 21.00 Elokuva: Ansassa.
23.05 Elokuva: Goodbye Lover. 11.05 Leijonan luola Kanada. Huom. Sen aikajanalle sijoittuvat mm.
nimet Clara Bow ja Paris Hilton. 12.45 SVT: Minnenas television: Radiodoktorn. 21.00 Criminal Minds. 14.40 Emmerdale
(7). 23.30 Ruotsin miljonääriäidit. 22.55 NewsRadio. 17.27 STT Uutiset. 0.00 Miami Medical (12). (7). Uudistuksen aika.
21.00
21.00 Top Chef Suomi. 15.35 Alaskan poliisit. 13.45 Jurassic CSI. 12.25 Suurin pudottaja.
13.20 Samaa sukua (7). 19.30 Nigellan uudet herkut. 1.15 SVT: Kulturnyheterna.
1.30 SVT: Biss och Kajs. (Surf forever, Ranska, 2010).
19.00 Pilvikadun talo (12).
Uusi sarja. 10.20 Best Direct. Sheldon suivaantuu Leonardin
ainaisista kämppäkaverisopimusrikkomuksista ja on
jo langettamassa tuomiota,
kun juristina toimiva Priya
puuttuu peliin. Sähkölaitteet.
20.45 Rakennustaiteen aarteita. 14.00 Pienten perhe. pahan lähettiläs. 19.00 Sarahin sisustusvinkit. 7.42
FOX Kids: Hot Wheels. (1991).
22.25 Laulava sydän: Toivotut. Nykäsen Matin toinen kausi seuraa paria kesästä 2012 kevääseen 2013. 12.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 17.30 Eastenders (7). 12.35 Ally McBeal
(S). 9.00 TV-Shop. Kotisivukone.
16.50 Uutiset.
16.55 Suomen ja maailman
sää.
17.00
17.00 Kauniit ja rohkeat (S).
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin. New York (16).
Haudankaivajan tappolista.
23.35 Kallista kipua (7). 8.05?8.35 Namaste jooga. 0.05 Likaisen työn sankarit. Osa 1/6.
13.00 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa. 21.00 Olet
mitä syöt Ruotsi. 23.50 Vankilassa ulkomailla: Sierra Leone. 20.30 Dog, palkkionmetsästäjä.
21.00 C.S.I. Ruoka ja juoma.
16.25 Toisenlaiset frendit.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7).
Mielikuvituksen lentoa.
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Kiehtova maailma: Ihmistornin rakentajat.
20.00 Prisma Studio.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 Pyhiinvaeltajan kuolema (16). Puglia.
16.25 Eastenders (7).
17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 Jamie Oliverin etniset
herkut. 21.59 Yle
Nyheter TV-nytt. 16.00 Ruotsin miljonääriäidit. Vesi kielellä Venetsiassa. Lavastus.
22.00 NCIS Rikostutkijat
(12). 2/4.
22.00 Stalinin kanava. 18.05 Suurin pudottaja. Mv.
14.30 A-studio.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.55 Suomi on ruotsalainen. 19.00
Las Vegas. 22.00 Iholla. 2.00
Tarkka-ampujat. 22.00 Jopet-show. 23.15
SVT: Sverige idag. 1.40 SVT: Det funkar! 1.55 SVT: Hjärnkontoret. 7.05 Kaikki rakastavat Raymondia.
7.35 70?s show. 8.00 Kolmas kivi auringosta. 3.05?3.30 Jahtikuningatar Marjaana (TXT).
LIV
5.00 Älypää-TV. Muodin päiväperhot. Suurimmat tunteet (12). O: Rainald Raabe.
21.00 Historia: Hitler . 16.30 Supertehtaat: Tata Nano. 12.00 Maistuvimmat liikeideat. (U)
18.45 Hupipätkät (S).
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora linja.
19.30 Kukkaron herraksi.
20.00 Uusi päivä (S). 23.30
Moderni perhe (S). 21/25.
8.40 Late lammas (S).
8.50 Viinitilan keisari (7).
9.35 Yle alueuutisia.
10.55 Oddasat.
11.10?11.40 Piha kuntoon.
12.30 Aistit avoinna Italiaan. 23.50 Star Trek: The Next Generation. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. D.F. 13.15 SVT: Fråga doktorn. 18.00 Supernanny. Monrealen tuomiokirkko. 20.30
Huutokaupan metsästäjät. 2.50?3.42 NCIS Rikostutkijat.
KUTONEN
6.00 Me Rakastamme Musiikkia. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 0.35 Tilt. 20.05 Hurja remontti.
21.00 Elokuva: The Greatest . Hiiriä ja
ihmisiä.
23.00 House (12). 12.50 Tilt. 16.00 Me Rakastamme Musiikkia. Neljännesvälierien toinen osaottelu.
23.45 Freestylen MM.
0.15 Jalkapallon mestareiden liiga.
0.45?1.13 Kukkaron herraksi. 18.00 70?s show. 14.30 Hurja
remontti. 13.20 Hullut tiedemiehet
Myös ohitusleikkausta odottavat.
Tervetuloa.
Rautaruukin Eläkeläiset
ke 6.3. To 7.3. Ilm. klo 12.
Kuorot lomailee vkolla 10.
Avoin raamattupiiri to 7.3.
klo 18.
Jumalanpalvelus su 10.3.
klo 10.
-SILMÄLASIEN OSTAJALLE
AURINKOLASIT VA
HVUUKSILLASI KA
UPAN PÄÄLLE!
(Koskee monitehoja sekä yks?tehoja varastovahvuuksin.
Kehys rajatusta mallistosta. paritanssin alkeissa Humppa
klo 18-20, jatkotason kurssilla ChaCha klo 20-22,
opettajana Sari/Jari/Hanna.
Ma 11.3. RAAHEN SEUTU Tiistaina 5. 4km N35,
N40, N45, N50, N55, N60.
2km N65. ei ole kerhoa, pidämme talvilomaa. Seuraavan
kerran tapaamme 13.3 klo
15 toimintakeskus Kreivinajassa, silloin kuulemme
Runnin kylpylän palveluista. pe 9.30 . alkaen
klo 12.30. 050-4103506,
7.3. 050 598 4825
SEKALAISET
TASKUN
SAARIKAHVILA
Tällä viikolla auki joka
päivä 10-16, säävaraus.
Keittolounasta & savusiikaa.www.facebook.com/
taskunsaari
MYYTÄVÄNÄ
MUUTTOMYYNTI
Kestävää kultakauppaa vuodesta 1999
Kaikki kirjat 1e/kpl (Hietamies, Huovinen, Joenpelto, Leino, Linna, Oranen,
Paasilinna, Utrio, Päätalo
ja paljon muita). Yöpyminen Cumulushotellissa. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat jäsenet. Lisätietoja www.raahentanssiklubi.com ja 0407032936. VHS-kasetit
1e/kpl,
lehdet
20c/kpl.
Ruokapöytä
84x125, Koulupöytiä 2
kpl, kukkataso 43x170.
Hyllyjä eri kokoja. Tervetuloa.
Otamme vastaan pieniä tavaroita arpajaisvoitoiksi tuleviin arvontatapahtumiin.
Raahen Psyyke Jäsentupa
avoinna lauantaina 9.3. 4km
M60, M65, M70. 050 593 0375
Jani Hinkula
p. 050-4103506
Raahen Seudun Reumayhdistys Reumayhdistyksen jäsenille tarkoitettu
allasjumpat ti 5.3. kokouspäivä muuttunut aiemmin sovitusta.
Toimintakeskus Kreivinajan yhdistystoimikunta
järjestää naistenpäiväjuhlan
Kreivinajassa 11.3. toimintakertomus, toimintasuunnitelma, talousasiat,
tuulivoimarakentaminen ja
Lähidemokratia.
Eläkeliiton Vihannin yhdistys Sääntöm. Vieraaksi saamme
Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Malkamäen. Arpoja aulassa alkaen klo 10. 17 | Puh. Pakkasraja -17.
mainostaja
- näiden avulla
tavoitat asiakkaasi
www.raahenseutu.fi
Kuva: Emil Bobyrev
Pienikin uutinen
voi olla iso. Torstain
vesijumpat peruttu toistaiseksi osanottajien vähyyden vuoksi. 2km M75,
M80, M85, M90. klo 18,
jatkuen viikottain samaan
aikaan (ti klo 18). Huom! tulossa
tanssikenkämyynti 14.3. Katso lisää www.raahenreuma.fi. Tervetuloa! Huom. sekä
maksuttomia hengitysliiton
julkaisuja.
Raahen Kylät Hallituksen
kokous ke 6.3. klo 17.30.
Johtokunta kokoontuu klo
17. maaliskuuta 2013
12
SEURAKUNNAT
PYHÄJOKI
Päiväkerhot ja perhekerho
lomailee vkolla 10.
Ystäväkerho ke 6.3. klo
14.30-16.30. Sääntöm. 5km M35,
M40, M45, M50, M55. Miehetkin voivat osallistua. Ilmoita halukkuutesi osallistua ryhmään
Anitalle p. Toimistossa (avoinna joka tiistai klo 13-16) onnittelu- ja
suruadresseja, kortteja
hengityssuojaimia ym. 264 595
Pattijoki | www.silmakulma.net
Kirkkoherranvirasto p.
433119. Tarjous voimassa maaliskuun
helmikuun loppuun.)
Palvelemme ma . Lähtö la klo 8.
Tarkemmat tiedustelut ja
ilm. Osanottomaksu. Pirjo 040-5166788.
Raahen seudun Kehitysvammaisten Tuki Sääntöm. Tervetuloa
mukaan liikkumaan, liikuntatiimi.
Rautaruukin Naiset Teatterimatka Tampereelle 2728.4. kevätkokous
2.,3 klo 15 Kreivinajassa.
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Riku Niemi Orchestra ja Jorma Kääriäinen Raahesalissa ke 3.4.
klo 19. Swing-alkeet jäsenille klo 18.45-20.15, opet-
tajana Satu. Reumayhdistyksen
jäsenellä on jäsenhintaan
oikeus 2 krt viikossa käyttää allasosastoa tai kuntosalia. Ti-Pe klo
11-17, Kauppakatu 36.
JÄRJESTÖT
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Riku Niemi Orchestra ja Jorma Kääriäinen Raahesalissa ke 3.4.
klo 19. Senioritanssihar-
joitukset 4.3 klo 12. Hiihtotyyli vapaa.
Ilmoittautuminen paikanpäällä 30 min ennen kilpailua. Sekalaisia tavaroita. klo
15-18.
SEURATOIMINTA
Raahen Tanssiklubi Ti 5.3.
Lavatanssin alkeissa Bugg
II klo 19-21, opettajana Arja.
Ke 6.3. Yhdistyksen
kotisivuilla hengitysyhdistys.fi/raahenseutu lisätietoja kevään ja syksyn matkoista ym. Tervetuloa tanssimaan Tanssiklubille, Asemakatu 14!
Raahen Sporttiveteraanit
Ti 12.3.-13 klo 18 seuran
mestaruushiihdot Raahen
hiihtomajalla. Konserttiin saatavana yhdistyksen kautta ryhmälippuja huomattavalla
alennuksella. kevätkokous ja päiväkahvitilaisuus
Hietalankantissa ke 13.3
klo 12. Tarjolla pullakahvit ja monipuolista ohjelmaa. kevätkokous pidetään
Kuutissa 18.3. klo 17 Ratsukatu 5 F toimistolla Kummatissa. Avoinna ma klo
8-12, ti 12-16, ja ke 11-14.
www.pyhajoenseurakunta.
fi
MAKSUTON
SUUNNITTELU
MAKSUTON
KOTIMITTAUS
TULE TAI SOITA JA VARAA
SUUNNITTELUAIKA KOTIISI
Jenni Alamattila
p. tapahtumista.
Lue loistavia matkakertomuksia aiemmista matkakohteista ja matkoista. Teatterissa Liz musikaali. harjoitusvuoro jäsenille klo 18-20. Asioina mm. mennessä
Anitalle puh. mennessä. P.s. Sarjan
parhaat palkitaan, mehutarjoilu. Bocciaa
pelataan maanantaisin ja
perjantaisin klo 9.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Ohitusleikattujen ja
pallolaajennettujen kerho
Kreivinajassa ke 6.3. Yhdistyksen kautta
ryhmälippuja alennettuun
hintaan. 7.3