>> 5. Aimo Kallio uskoo
asiaan yhtä voimakkaasti kuin kasvattamiensa valkosipulien
voimaan. >> 9
KESKIVIIKKO 5. >> 8
Pääkirjoitus: Ensi vuodelle ennustetaan poliisipulaa. >> 4?5
Vasta eläkkeellä
saattoi maalata
Perhe tiesi, että Anni
Näyhä on musikaalinen ja
laulaa, mutta äidin taito
maalata yllätti myös
tyttären. ELOKUUTA 2015 · NRO 148
Raili Viirret
Valmiina
lähtöön
Se on sillä sipuli
Parhalahti: Torstaina ratkeaa, saako Fennovoima
ratkaistua omistajuusongelmansa. >> 2
Timo Kallion PattU
kohtasi Antti Hartikaisen
Sotkamon eilen
Rännärillä. >> 9
A
Jugurtissa
maito on
suomalaista, muu voi olla
mistä hyvänsä.?
Inga Nuojua
Kolumni sivulla 2
Opiskelujen
alku lähenee
Toisen asteen
oppilaitosten syksy
ei tuo yllätyksiä,
mutta joidenkin
alojen suosio on
notkahtanut. Töihin syyskuussa
Kaupunginjohtaja
Kari Karjalaisella
todettiin heinäkuussa
vakava sairaus. >> 7
15032
6 414880 065365
PARAS
PAIKALLISLEHTI 2014
Irtonumero 2 ?
raahenseutu.fi
Vauhdin hurmaa
Raahen Asvalttisprint tekee
paluun ensi
viikolla
Tennisinnostus on Raahessa korkealla, mutta
kentistä on huutava pula.
Verkkopalloseurassa on aktiivijäseniä pitkästi yli sata. Lakimiehet etsivät systeemien porsaanrei´ät niin, että lain kirjain täyttyy, lain hengestä viis.
Sukulaistäti tarjosi kyläreissulla suomalaista mansikkajugurttia. Ensi keväänä valmistuvat viimeiset poliisin perustutkinnon opiskelleet, sillä jatkossa poliisit valmistuvat poliisiammattikorkeakoulusta.
Tällä hetkellä poliisiksi opiskelevien tilanne
on ihan toinen kuin vuosikymmenen alussa.
Tänä ja ensi vuonna valmistuvia ei odota kortisto vaan työnäkymät ovat hyvät. Kokeilun jälkeen palasin entiseen lajikkeeseen ja mana-
A
Periikö rehellisyys
maan vai
maa rehellisen??
sin hyväuskoisuuttani.
Mainostoimistot elävät näitä kehitelmiä tekemällä. Oli kuulemma isomarjainen ja kolme kertaa satoisampi kuin silloinen valtalajike Senga sengana. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 5. elokuuta 2015
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 5.8.2015
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Inga Nuojua
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kirjoittaja on ruukkilainen luomun puolestapuhuja
Laillista
huijausta
O
len tökeryyteen asti suoruuteen taipuva.
Kun en ole tosikkomaisuudestakaan
kaukana, niin tällä ominaisuusyhdistelmällä on erittäin vaikea sietää totuuden
rajapinnalla liikkuvaa informaatiota.
Luodaan tieten tahtoen harhaan johtavia mielikuvia tai kerrotaan vain hyvät
puolet ja jätetään muu sanomatta.
80-luvulla mainostettiin Redgauntlet-nimistä mansikkalajiketta. Marja kypsyi niin, että kärki pysyi vihreänä. Tämä on eräs enne siitä,
että valkoisten purjeiden urheilu on Raahessa jälleen elpymässä. Omistaja, valmentaja ja ohjastaja
Arto Laurukainen uskoo, että
Esterillä on mahdollisuudet
haastaa kolme suosikkia.. Sodan aikana maastamme Ruotsiin ja Tanskaan vietyjä suomalaislapsia
on adoptoitu Ruotsiin kaikkiaan 2380 ja Tanskaan 183.
Tosin Ruotsin lukuun sisältyy jotakin suomalaisten tyttöjen Ruotsissa syntyneitä
aviottomia lapsia, joita ruotsalaiset ovat ottaneet ottolapsikseen.
3
50 vuotta sitten. Puhutaan
jopa työntekijän markkinoista, kun poliisiksi
valmistuu vähemmän väkeä kuin alalta eläköityy tai siirtyy muihin hommiin.
Päivän positiivisin
Järkeviä päätöksiä opetushallituksesta: Koulujen
opettamissa uusissa
mallikirjaimissa poikkiviiva
palaa numeroon 7. Niinpä tiesin, että jugurtissa olevat mansikat ovat
puolalaista alkuperää. Raahen Purjehdusseuran
maja Ulko-Fantissa on
tämän kevään aikana läpikäynyt melkoisia korjaustöitä. Kokeilin:
vätteet olivat totta, mutta marjojen mausta ja kypsymistyylistä oli vaiettu. Kuitenkin koulutuksen suunnittelussa ja markkinoinnissa on varmasti parannettavaa.
Ammatin hohtoa on himmentänyt parin
vuoden takainen tilanne, jossa työttömäksi
valmistuminen oli poliisille arkipäivää. Hakijoille asetettuja kriteerejä ei pidä eikä kannata madaltaa, sillä kaikkien etu on, että poliiseiksi hakeutuu motivoitunutta ja alalle soveltuvaa väkeä. Jo nyt Raaheen on
ilmestynyt lukuisia optimistijollia sekä pari viklaa.
4
30 vuotta sitten. Kuvassa Martti Suomela.
5
10 vuotta sitten. Pyhäjokinen sormusvaras
karkasi käsirautoineen
Pattijoen poliisin säilöstä
toissa yönä. Menestystäkin on tullut; tänä
kesänä joukkue karsii tenniksen mestaruussarjaan. Kuten olemme
kertoneet, varastettiin Kopsasta viime viikolla pirtin seinähyllyn laatikosta 3 sormusta ja niiden lisäksi 150 markkaa rahaa. Alan
vetovoimaan on luultavasti vaikuttanut myös
poliisihallinnon uudistukseen liittyvä poliisilaitosten vähentäminen. Olin ihan muista syistä joutunut juuri ennen vierailua selvittämään, mistä kyseisen suuryrityksen marjat
tulevat. Tätä ei täti voinut mitenkään uskoa:
olihan purkissa joutsenmerkki.
Siirryin valistuksen puolelle: merkki takaa vain 75 prosentin suomalaisuusasteen, tosin joutsenmerkillisessä
tuotteessa lihan, kalan, kananmunan ja maidon on oltava
kokonaan kotimaista alkuperää. Eli siis jugurtissa maito on
suomalaista, muu voi olla mistä hyvänsä.
Minä tulkitsen joutsenmerkkiä käänteisesti: jos se suomalaisen valmistajan tuotteesta puuttuu, voi lyödä vetoa
sen puolesta, että tuote on valmistettu ulkomaisesta raakaaineesta.
Olen myös ihmetellyt, että on täysin laillista valmistaa
suomalaisyrityksessä ulkomaisesta raaka-aineesta tuotetta
ilmoittamatta raaka-aineen alkuperää. Eli kun Taka-Hikiän
herkut valmistaa virolaisesta tyrnistä tyrnimehua ja etiketissä lukee Taka-Hikiän herkkujen tyrnimehu, asiakkaan
mieleen ei juolahda, että raaka-aine on muualta kuin TakaHikiältä.
Periikö rehellisyys maan vai maa rehellisen?
Poliisitarpeen arvioiminen ei ole
mennyt ihan nappiin
T
urun Sanomat kertoi hiljattain,
että Tampereen poliisiammattikorkeakouluun ei hae riittävästi
tasokkaita hakijoita, mikä näkyy
poliisipulana viimeistään ensi
vuonna.
Lehden mukaan tämän vuoden 320 aloituspaikkaa eivät täyty, sillä vaatimukset täyttäviä opiskelijoita tulee olemaan noin 200. Samaan aikaan koulutusta on uudistettu. Se
kertoo ontuvasta koulutuksen suunnittelusta
ja vaikeuksista arvioida poliisin tarvetta. Samoin
kirjaimiin z ja q lisätään
poikkiviiva, jolloin niitä ei voi
sekoittaa numeroihin 2 ja 9.
Pieneen L-kirjaimeen lisätään
päätekoukku, jotta myös se
erottuisi numerosta 1.
VUOSIEN TAKAA
Vuosien takaa
-palsta
kurkistaa
menneisiin
aikoihin.
Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1935, 1955,
1965, 1985 ja 2005.
Mitä lähemmäksi nykypäivää
tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus.
Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin.
1
80 vuotta sitten. Varas on ollut pidätettynä kunnes pääsi karkaamaan aitasta toissa yönä.
2
60 vuotta sitten. Seinäjoen kuninkuusraveihin matkaava LentoEsteri viimeisteli kisakuntoaan uintilenkillä Hummastinvaaran maastossa
Hieman ?kielikuria. Alhaalla palkki kiinnitettiin
nosturiin ja nostettiin ylös,
jossa vastaanottajat pulttasivat palkin kiinni. Nämä
hankaloittavat työn suoritusta ja tekevät asentajasta kömpelön. Sitten menin työmaalle, ja pidin pojille tiukan
puhuttelun.
Sain kutsun intiaanin näytökseen Etelä-Suomeen, jossa oli rakenteilla voimalaitos.
Suomalaiset asentajat tekivät
työtään normaalilla tavalla,
turvavarusteet säännön mukaiset. Se hiukan pelotti, mutta
kuski oli kotivesillään. Kirjoita RS ASIA ja viestisi.
Nauroin vääränä kun luin maanantain tekstareita. Komeita poikia ja intiaaneille ominainen komea
nenä, päivetys hiukan punertava. Kalajokiset tulee varmasti vastaan, ja sitten pääsee Raahesta
pyöräteitä pitkin Hiekkasärkille asti.
Tuula Kellola, olet todella harvinaisuus! Kuulut Suomen
alkuperäisväestöön kuten RS:ssa tiistaina kerrot.
Yhteenkuulvuus voi löytyä aivan yllättäen odottamattomissa paikoissa! Esim. He eivät ole valmiita kriittiseen
keskusteluun maahanmuutosta, he aiheuttavat ?ymmärtämisellään. Palkki kiinnitettiin
nosturin koukkuun ja yksi intiaani nousi palkin mukana
ylös ilman turvavarusteita.
Ylhäällä asentajat irrottivat
palkin nosturista, joka tuli
alas mukanaan intiaani, joka
piti toista jalkaansa nosturissa olevan ison teräspallon
päällä ja piteli kädellä vaijerista. Tsemppiä kaikille.
Kiitos Jaakko Jukkola tosi hyvasta kirjoituksesta onko
isanmaallisuus rasismia. Keskiviikkona 5. Me raahelaiset olemme ihania. Saimme katsella aika
läheltä ko. sen sijaan silmää kaksi! Me ihmiset saamme puheillamme paljon pahaa ja pahaa mieltä. juuri Jyväskylän kaltaisia äärimielenosoituksia.
Vai sekö juuri onkin tarkoitus???
Miksi Raahessa lähes joka urheilulajissa on vähintään kaksi seuraa. Rento ja varma olemus.
Ajelimme sitten asennuspäällikön huvilalle, joka oli
Turun saaristossa, missä saunoimme ja napostelimme iltapalaa. Me aina valitetaan, oli niin tai näin,
niin aina väärinpäin. Kuvaaja: Tuulikki Nousiainen. Myöhemmin hän käveli ukonilmalla huvilallaan räystään alla, ja salama iski miehen läpi.
Hänen maallinen elämänsä
loppui siihen myöhemmin.
Niin se loppu voi tulla äkkiä.
Minuun iski sitten yöllä
angiina ja nousi kova kuume,
39 astetta. Kipa
Rakentakaa pyhäjokiset pyörätie Kalajoen rajalle asti. Ja tietenkään ei saa olla korkeanpaikan kammoa.
Olimme monella voimalaitostyömaalla asentelemassa
palkkeja paikoilleen.
Tilaajamme teräsrakenneosasto yritti vuosikausia saada lupaa työturvallisuusviranomaisilta tuodakseen
näytille muutaman intiaanin
näyttämään, miten Amerikassa rakennetaan. Kunnanjohtajan ja päättäjäenemmistön sopisi katsoa peiliin ja
kysyä itseltään: Voisinko
omalla osallani hyväksyä nämä järjettömät omaisuuteni
valtaustoimet?
Lukiessani Raahen Seu-
dusta Matti Nikkilän mielipiteen totesin, että joka lähtöön on näitä tietämättömiä
tuulihattuja purkamassa tunnekuohukaan ydinvoimalan
puolesta. elokuuta 2015 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kaikki muut puolueet pelkää perussuomalaisen puolueen kannatuksen pysymistä keulilla.
Siksi hyökätään rajusti kaikesta.
Kun kuri, järjestys ja kunnioitus puuttuu niin uutiset on sitä
mitä ne ovat näinä päivinä olleet.
Sipilä touhuaa niin kuin Jeesus. niinpä toteat
omassa povessasi olevan aggressiivisen luonnevikasi,
taipumuksen vääriin syytöksiin. Onneksi ei diktaattori.
Pahimpia rasisteja ovat kaiken hyväksyjät ja ymmärtäjät.
He eivät siedä minkäänlaista kritiikkiä maahanmuuttoa ja
ulkomaalaisia kohtaan. Uusiutuva energiatuotanto antaa myös halvempaa ja puhdasta sähköenergiaa, vain turvaton ydinlaitos
antaa kalliin sähkön lisänä
säteilyn aiheuttamia sairauksia.
Kaarlo Bäckman
Yppäri
arkistojen aarteita
www.raahenseutu.fi
Tuleeko Fortum
mukaan
Fennovoimaan vai
ei. Kipa
Jos mahdollista, pyytäisin vaihtamaan sanan ?saamme?
sanaan ?aiheutamme?. Mutta kävin vielä
aamulla nakkelemassa virveliä, ja miten ollakaan, siihen
iski iso kala, tässä tuli se kolmas 13-kiloinen hauki, joita
olin nyt saanut yhteensä kolme kappaletta.
Ajoin kuumeisena kotiin,
ja hauki oli peräkontissa. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Intiaanitarina
MUISTELO Monikymmen-
vuotisen yrityselämän aikana
tulee vastaan monenlaista
asennusta ja masennusta.
Yhtenä toimintamuotona oli
teräsrakenteiden alihankintatyö.
Rakennukset ovat yleensä
korkeita ja siinä tarvitaan
monenlaista turvallisuuteen
liittyvää työvarustetta, mm.
turvavyö, -valjaat, -köysi ja
kengät sekä kypärä. Kuulin myöhemmin, että lupaa ei saatu.
Tilaaja tarjosi pientä syötävää porukalle, ja minäkin
näin ?punanahan. Palasin äkkiä takaisin
ja soitin työmaalle poikien
tempusta. Kuva suolasaunahoidosta elokuulta
2005 eli 10 vuotta sitten. jotka ovat pakottain alistettu
kohtalon osallaan terrorisoinnin uhriksi.
Tämän käskyn katson
koulunkäynnin opetuksena
yhtä tärkeäksi kuin muutkin
ja viimeinen kymmenes käsky sanoo näin: ?Älä himoitse
lähimmäisesi omaisuutta,
äläkä mitään, mikä on lähim-
mäisesi omaa.?
Siispä tämän Fennovoiman laittomia ja luvattomia
työtoimia ei voi pitää lainkaan oikeutettuina Hanhikiven merimaisemissa. Amerikassahan
on paljon teräsrakenteita ja
tosi korkeita pilvenpiirtäjiä.
Tarkoitus oli saada helpotusta ja nopeutta työn suorittamiseen, ei ehkä turvallisuuden kustannuksella vaan menetelmän.
On niillä Suomenkin pojilla rohkeutta näyttää, miten
heillä pää kestää. Todella typerää vähien resurssien tuhlausta.
Muutaman vuoden Raahessa asuneena en voi kuin ihmetellä tätä typerää touhua.
Kiitos hyvästä ja napakasta kommentistasi! V.A Koskenniemen sanoin: Lie Luoja havainnut sen viisaammaksi, yks?
suu mutt. Tämä toistui muuta-
man kerran, ja näytös oli ohi.
Tänne ei ollut kutsuttu lehdistöä, kaikki tehtiin vaivihkaa. joita on riittämiin asti sähköenergian tarpeeseen. itselle ja muille! T. Olkaamme iloisia toistenkin onnesta!
Kyllä kansa tietää tosiasian ydinvoimalasta
MIELIPIDE Haluan ilmais-
ta ajatuksiani kotikuntamme
lähimmäisten puolesta . Illan pimetessä kävimme vielä merellä ajelemassa pienellä pikaliipparilla. Epäilivät, että olin ostanut sen matkan varrella.
Ville Martinmäki, 84 v.
Kalamies??
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Näin kerran
Vaasan työmaalle mennessäni, kun kaksi asentajaa tepasteli 16 metriä pitkän palkin
päällä turvavyöt niskan päällä. T. Siinä ei tosiaankaan ollut
Tekstarit
ville martinmäki
Olimme mukana myös Nesteen Tornin eli Raaden Hampaan rakentamisessa.
kaiteita, korkeutta 80?100
metriä. Emme nähneet tarkasti, mitä ylhäällä tapahtui.
Sitten annettiin intiaaneille vuoro. touhua, vajaan
100 metrin päästä. Asiasta
keskustellaan
nettisivuillamme.
?Fennovoimaan
vaadittavat 250
miljoonaa euroa
ovat Fortumille
taskurahoja.
Vaaravyöhykkeellä
on moninkertainen
summa yhteisiä
varoja osakekurssin
rapautumisena.
Kuinkahan
sitten käy??
Nettiuutisen
kommentoija
Taimi Turula keksi, että hänen miehensä Hannu Turula voisi saada kivunlievitystä keuhkovaivoihin saunasta, jonka kiukaalle heitetään suolavettä. Meitä oli
kymmenkunta henkeä. Viimein
se lupa tuli. Eivät kotona meinanneet uskoa. Hanna
Halmeenpään ja Katja Hännisen äänimäärästä ilmeni
tämäkin tosiasia, että ydinvoimalaitosta kannattaisi
korkeintaan 30 prosenttia
kansanäänestyksessä.
Mielestäni olisi järkevä
asia saada työttömille töitä
näistä uusiutuvista energia-
tuotannoista . Jos ette näin tee, niin joudutte kadotukseen. Osoitapas sormellasi oman povesi tunteitten
kuulumiseen . Täysin erehdyit purkamaan näitä aggressiivisia
syytöksiäsi Hanna Halmeenpään mustaamiseksi, koska
hän ei kannata sinun ydinvoimalan kannatushöpinöitäsi. koska
hän on järkevän asiallinen ja
suorasanainen ydinvoiman
vastustaja.
Niinpä onnistuimme saamaan Kalajoelta ja Raahesta
sellaiset naishenkilöt eduskuntaan, jotka ymmärtävät
energiatuotannon tosiasiatkin oikeassa valossa. Sanotaan näin: Kyllä
kansa tietää ja hyvin tiesikin
äänestäissä Hanna Halmeenpään eduskuntaan . samanlaisen harrastuksen puitteissa. ensi kertaa
läheltä
Parhalahdentie kiertää maan puolella lenkin, josta lähtee teitä vanhoille ja uusille kylien asuinsijoille, Silvolaan, Teerelään, Ojalaan, Sarpolaan, Kylmälään ja
Marttalaan. Työmaan taukopaikan vuokranneille on vedetty
ilmaiset sähköt.
Taiteiden yössä
bingotaan
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Raahen kadut ja kulmat
muuntuvat jälleen 21.elokuuta Taiteiden yön kaupungiksi.
Kulttuuripalvelut kerää
parhaillaan ohjelmistoa ja
kaikkien yhdistysten, järjestöjen, taiteilijoiden ja
yksityisten tapahtumajärjestäjien toivotaan lähtevän
mukaan ohjelman tekemiseen, kertoo kulttuuritoimenjohtaja, Piritta Rossi.
??Kesälomien jälkeen kult-
tuuritoimi haluaa nyt buustata ihmisiä mukaan tapahtumaan. Se on aina tekijöidensä näköinen, eli riippuu pitkälti siitä ketkä sitä ovat sinä vuonna
järjestämässä. Kun bingolappuun saa
suoran, niin kipin kapin Raahen kulttuuritoimeen, josta
saa jonkinnäköisen taide- tai
kulttuuripalkinnon.
Mitä muuta ohjelmaa on
toistaiseksi tiedossa?
??Raahesalissa on ainakin
luvassa yhteislaulua. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 5. Mutta kuka puhuisi Fennovoimasta ääneen, jos
ei mennä Maijalalle tai Kippolalle?
??Ei viitsi pilata naapureiden välejä, sanoo joku.
??Tulevat vielä sotkemaan
talon, pelkää toinen.
. Miten tapahtuma on
muuttunut vuosien varrella?
??Taiteiden yö on siitä ihana tapahtuma, että se muuttuu ja saa muuttua joka vuosi. Siellä kulttuuribingo oli
Aimo Kallio on oikea viherpeukalo. Hän kasvatta luomumarjoja,- vihanneksia ja -kasviksia, muun muassa talvialkosipulia Parhalahdella
sauteen, mutta luottaa myös ydinvoimalan turvallisuuteen. Annetaanpa nyt vii-
Eläkeläiset ovat rohkeimpia.
Kalarannassa komea aittarivistö seisoo Liminkaojan varressa. Raahen matkaoppaat järjestävät
kummituskierroksen.
Taiteiden yötä on järjestytty Raahessa yli 20 vuotta. Ilman sähköä ja työpaikkoja ei eletä. Moni on nostanut veneensä maalle.
. Ei saa ottaa kuvia.
Parhalahti levittäytyy 8-tieltä
joka suuntaan. Järjestämme ensimmäistä kertaa kulttuuribingon. Raahesalin lämpiössä on Tuulista
taivaan, aalloista meren
-näyttely. Koulu on
hyvässä kunnossa, ja juuri
valmistui uusi ryhmäperhepäiväkoti. Siinä missä valtatien varressa näkyvät niin
Fennovoiman rakentajien
työnjäljet kuin vastustajien
mielenilmaisutkin, ollaan kylällä asiasta hissukseen.
Eteenpäin kylällä mennään, sillä uusia taloja nousee tänäkin kesänä. Taiteiden yö
on kaupunkitapahtuma, joka
perustuu talkoohenkeen ja
yksityisten omaan intoon.
Selvää on, että se on vakiinnuttanut paikkansa myös
Raahessa. Ydinvoimala toisi niitä joksikin aikaa.
A
Jos Fennovoima olisi
luvannut kyläläisille ilmaisen
sähkön, olisi
ilmapiiri
myönteisempi.?
Raili Viirret
Sylvi Sarpola ja Anna-Leena Kittilä eivät voi hyväksyä ydinvoimalaa, mutta ovat pysyneet hyvissä väleissä kaikkien kanssa.
Vaikka käyttäisi sähköä
kuinka pihisti ja kulutus olisi
vain muutaman euron verran, tulee siirtolaskuineen yli
40 euron lasku. Sitä ei jaksa
käsittää.
??Vaan sähköä ja työtähän
tänne tarvitaan.
Miehet toivovat, että torstai tuo toivon ja myönteisen
päätöksen Fennovoimalle.
Hanhikivenniemellä leireilevä porukka ei saa miehiltä ymmärrystä, eivätkä heille
mökkejään vuokranneetkaan.
Laura Okkonen
Taiteiden yö levittäytyy jälleen myös Patalan pihalle. elokuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Vaikea
aihe,
paras
kylä
Parhalahti: Fennovoimalle annettu takaraja
ja torstai ovat kylän toivon
ja epätoivon päivä.
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
saampien päättää. Keräämme tietoa myös
niistä paikoista, jotka pitävät
ovensa auki pidempään Taiteiden yön aikana.
Onko luvassa jotain täysin uutta?
??Kyllä. Idea on Martti Valkosen ja Pirjo Haurisen, jotka olivat törmänneet vastaavaan tapahtumaan Ruotsissa. Kalastajat ovat kyliltä vähissä, tietää kalarannan reunassa kesäpaikkaansa pitävä
Aimo Kallio.
??Tuleehan se ydinvoimala
varmasti, ja hyvä että tulee,
hän sanoo.
??Onhan sen eteen jo niin
hurjasti tehty töitä, ei se voi
enää kaatua, hän uskoo.
Sähkönhinta on se, joka
puhuttaa.
??Jos Fennovoima olisi luvannut kyläläisille ilmaisen
sähkön, olisi ilmapiiri myönteisempi, hän uskoo.
Kylään tullut kaveri, Martti Litmanen tietää, että tuulivoimayhtiöt ovat olleet höylimpiä. Kuva viime vuoden tapahtumasta, jossa Kirkkokadun päiväkodin kulkuväylä sai pintaansa maalatun räsymaton.
ilmeisesti ollut myös liikunnallinen eli ihmiset kiersivät
polkupyörällä eri kohteita keräten leimoja.
Mitä kulttuuribingo sisältää Raahessa?
??Kaupunkilaisten täytyy
kiertää eri kohteissa keräten
leimoja bingolappuun, jonka
saa kulttuuritoimesta etukäteen. Odotamme ilmoittautumisia eri tahoilta ja järjestäjiltä. Kirjastolla Raahen
Taideyhdistys järjestää arpa-
jaiset ja lapsille piirusta. Viime vuonna tapahtumassa oli paljon kävijöitä.
Hakijoita on ollut näille aloille
tänäkin vuonna erittäin hyvin.
Metalli- ja sähkölinjalla
aloittaa tänä syksynä kaksi
opiskelijaryhmää kummassakin. Kyllä sitä työtä
on Sarpolan tilallakin riittänyt jo sukupolvien ajan, ei se
tule täkäläisiä työllistämään,
arvelee Sylvi Sarpola.
. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos ei olisi koko
atomipommia ja -voimaa
keksitty ollenkaan. Hän uskoo luonnon voimaan ja vanhaan vii-
Keskellä kylää asuva Anna-Leena Kittilä on juuri tullut metsästä marjoja ja sieniä
katselemasta, ja sisään piipahtaa samoilla asioilla
omalla suunnallaan ollut Sylvi Sarpola.
. Keskiviikkona 5. Tilanne on korjautunut kesän lisähaun ansiosta.
Lybeckerillä on käynnissä
jatkuva haku, sillä osa opiskelijoista valmistuu vuoden
mittaan.
Uusien opiskelijoiden määrän kasvu näkyy myös useampina ylioppilaaksi kirjoittautuvina.
Myös Siikajoen lukion rehtori Juha Vaara kertoo, että
Siikajoen lukioon hakevien
opiskelijoiden määrä on
noussut vuosista 2012?2013.
Tuolloin uusien opiskelijoiden määrässä käytiin aallonpohjalla.
Nyt Siikajoen lukiossa on
Vaaran mukaan vakaasti
noin 25 oppilasta vuosikurssilla, ja lukemat tulevat pysymään samalla tasolla tänäkin
syksynä.. Aiemmin liiketaloutta on otettu
opiskelemaan 42?60 opiskelijaa, mutta nyt paikkoja on
36. Ruukissa ei ole
eläintenhoitoon suuntautunutta linjaa.
??Aikuiskoulutettavia on
paljon. Edellisvuonna aloittajia on ollut
Tervosen mukaan parisenkymmentä.
tillista nousutrendiä.
Raahen lukiossa aloittaa
tänä syksynä 117 uutta opiskelijaa. sanoo
vajaa vuosi sitten leskeksi
jäänyt Anna-Leena Kittilä.
Naiset sanovatkin, että
ydinvoimala-asian ei saa antaa tulla ihmisten väliin.
Lukioiden suosio
jatkaa kasvua
Lauri Siniluoto
lauri.siniluoto@almamedia.fi
Raahen seutukunnan lukioiden rehtorit kertovat, että
syksyllä lukioissa aloittavien
opiskelijoiden määrä on ollut
viime vuosina kasvussa.
Uusien opiskelijoiden
määrän kasvu näkyy myös
useampina lukioista ylioppilaiksi kirjoittautuvina.
Raahen lukion syksyn opiskelijatilanne on rehtori Heikki Peltoniemen mukaan jatkanut edellisten vuosien mal-
Opiskelu:
Syksy alkaa
suunnitellusti.
Lauri Siniluoto
lauri.siniluoto@almamedia.fi
Raahen ammattiopiston auto-, rakennus- ja LVI-alat
ovat olleet rehtori Jukka
Pekka Ansamaan mukaan
viime vuosina suosittuja. Rehtori
Tapani Piiralan mukaan nyt
näyttää jo siltä, että ylioppilasryhmästä on tulossa hyvänkokoinen.
Nuorten puolelle kauppakouluun on tulossa suunnitellusti opiskelijoita. minkä
sotkun nämä jättävät siivottavaksi lastenlapsillemme,
suree Kittilä.
??Puhutaan, että työllisyyden vuoksi. Ansamaa epäilee, että
kolhu johtuu uudesta hakujärjestelmästä.
Ammattiopistoon on entistä vaikeampi päästä, jos
hakijalla on ennestään toisen
asteen tutkinto. Esimerkiksi suosituiltakin ammattiopiston aloilta saattaa vapautua paikkoja peruuntumisten myötä.
Kaikki ryhmät käyntiin
koko suvun tarpeisiin. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Raili Viirret
Arkisto / Vesa Joensuu
Opiskelupaikan haussa ei kannata jäädä syksyllä toimettomaksi. elokuuta 2015 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Peltoniemi kertoo, että opiskelijamäärä on noussut noin 90:stä sisään otetusta nykyiselle tasolle neljän
vuoden aikana.
Pyhäjoen lukion rehtori
Antero Tervonen vahvistaa
nousutrendin olevan käynnissä myös Pyhäjoen lukiossa. Meillä meni mieheni
Reinon kanssa mielipiteet
tässä asiassa ristiin, mutta ei
se mitään haitannut. Tervonen ei kuitenkaan
kuvailisi Pyhäjoen trendiä
maltilliseksi.
??Se on ennemminkin suo-
tilanne näytti vielä keväällä
heikolta. rehtori
Hanna Partasen mukaan
Lybeckerin syksyn opiskelija-
Ruukin maaseutuopiston
rehtori Esa Lehto kertoo, että
maaseutuopiston kaikki
suunnitellut ryhmät saadaan
syksyllä käyntiin, vaikka vielä on vapaita paikkojakin.
Lehdon mukaan eläintenhoitolinjat ovat olleet viime
vuosina hevostalouslinjoja
suositumpia. Tässä työttömyystilanteessa kouluttautuminen
kiinnostaa, Lehto arvelee.
Arkisto / Laura Okkonen
rastaan järisyttävä! Tervonen
huudahtaa.
Pyhäjoen lukiolla odotetaan aloittavan syksyllä noin
35 uutta oppilasta. Viime vuonna ravintolapuolella oli kaksi opiskelijaryhmää.
Suurin notkahdus on tapahtunut Ansamaan mukaan
parturi-kampaajalinjan suosiossa. Piirala kertoo, että liiketalouden opiskelijoiden määrä
on suhteutettu taloustilanteen mukaan.
Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopiston vt. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Uusi järjestelmä nimittäin suosii peruskoulusta valmistuneita. Minulta ei mene kuin paras rouskupaikka, mutta kyllä minä sitä hommaa vastustan. Ravintolapuolella
aloittaa nyt yksi opiskelijaryhmä. Lukiosta valmistuneet voivat saada vain yli jääviä paikkoja.
Ansamaa muistuttaa, että
ilman opiskelijapaikkaa jääneiden kannattaa hakea syksyllä paikkoja aktiivisesti.
Alun perin täyteen otetuilta
ammattiopiston linjoiltakin
saattaa vapautua paikkoja
perumisten takia.
Raahen porvari- ja kauppakouluun tulevan ylioppilasryhmän suuruus on vielä pieni kysymysmerkki
Kärnvapen
ja Ei Fennovoimaa-verkosto.. Vaikka omistaisi hygieniapassin, on kakku silti tehtävä konditoriaolosuhteissa.
Lakien tarkoituksena on
suojella pitoväkeä ruokamyr-
A
Ennen ei
saanut tuoda
hirvenlihaa
juhliin, jos siinä
ei ollut leimaa.
Onneksi se on
vapautettu.?
Alpo Järvelä
kä Järvelä muista, että hänen
25-vuotisen kautensa aikana
olisi sattunut ruokamyrkytyksiä seurakuntasaleissa pidetyissä tilaisuuksissa.
kytyksiltä.
??Olisihan se aika nolo, jos
hautajaisissa saisi ruokamyrkytyksen, tuumaa Järvelä.
??Varsinkin voileipäkakku
on aika riski, jos sen tekee itse kotona itse savustetusta
lohesta, arvioi Järvelä.
Määräykset ovat tiukat, ei-
Kun pidot ovat tiedossa,
Järvelä käy asiakkaan kanssa
läpi, mitä saattoväelle halutaan tarjota, ja laatii listan
tarvittavista raaka-aineista.
Halutessaan omainen voi
käydä ostamassa tarvikkeet
kaupasta. Puolet maailmastahan näkee nälkää, ja
me saadaan ruoka nopeasti
jäähdytettyä, muistuttaa Järvelä.
Seurakuntasalin keittiö
pakkaa ruuan asiakkaan tuomiin astioihin juhlien jälkeen. Niinpä seurakunta
ei mielellään katso luonnon-
kukkia noutopöydässä.
??Luonnonkukkia saa tuoda, mutta ei mitään, mistä tulee ötököitä. Harva jaksaa laittaa itse ruokaa hautajaisiin.
??99-prosenttisesti minä
Torstai tuo Helsinkiin
mielenosoittajat
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Valtioneuvosto käsittelee
torstaina Fennovoiman rakentamislupaa. Tämä on yksi tapa pitää
seurakunnan keittiö puhtaana: siellä ei säilytetä ruokia.
Etenkin hautajaisväki on
herkkä kaikille epäkohdille ja
puutteille. Ne, jotka eivät ota pitopalvelua eivätkä
halua viettää juhlia kotonaan, joutuvat valmistamaan
ruuat ja täytekakut seurakuntasalin keittiössä.
??Täytekakun pohjat saa
tehdä kotona, mutta täällä
keittiöllä valvotaan täytekakun täyttämistä ja koristelua
ja laitetaan kakku heti kylmiöön, kertoo Raahen seurakunnan keittiömestari Alpo
Järvelä.
Syynä on omavalvonta, joka määrää, että pidoissa tarjoiltavat ruuat pitää olla hygieenisesti tehty. Minä katson
kuitenkin, että ruoka kuuluu
asiakkaalle, ja hän saa tehdä
sille mitä haluaa. Tuolloin
Fennovoiman tulee näyttää,
että vähintään 60 prosenttia
yhtiön omistuksesta tulee
kotimarkkina-alueelta.
Samana päivänä ympäristöliikkeet ja verkostot järjestävät ydinvoimalahanketta
vastustavan mielenosoituksen Helsingissä.
Mielenosoittajien mielestä, että Fukushiman katastro-
Raahen seurakunnan keittiömestari Alpo Järvelä isännöi Raahen seurakunnan seurakuntatalojen keittiöitä, jotka hoitavat suurimman osa
nat, tarha-alpit, hän hyväksyisi pitopöytään.
fin jälkeen on ydinvoimasta
tullut toivoton sijoitus, eivätkä he hyväksy hankkeen jatkamista julkisin varoin.
??Vaadimme hankkeen lopullista hylkäämistä. Monet kerrat on
tapettu hautajaisissa niitä
vihreitä ötököitä, jotka laskeutuvat pöydälle seitin varassa.
Niinpä juhlan järjestäjä
joutuu kesälläkin maksamaan ja hankkimaan tarjoilupöytään yleensä kukkakaupan kimpun, jotta juhlijat eivät menetä ruokahaluaan.
??Niissä ei ole ötököitä; ne
on niin hyvin myrkytetty, ar-
Arkisto / Vesa Joensuu
Toukokuinen seminaaripäivä toi mielenosoittajat Raaheen, torstaina Fennovoiman vastustajat
kokoontuvat Helsinkiin.
janlahden herkkää luontoa,
sekä miljoonia ruotsalaisia,
jotka asuvat itärannikolla
Pohjanlahden rannalla.
Ruotsi on alkanut luopua
ydinvoimasta taloudellisista
ja turvallisuussyistä. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 5. Vastustamme ehdottomasti tätä järjetöntä hanketta, sanoo My
Leffler ?Folkkampanjen mot
Kärnkraft . Työt
Hanhikivenniemellä on välittömästi lopetettava ja alue
ennallistettava, toteaa Angi
Mauranen Maan ystävistä.
Mielenilmauksen järjestäjät katsovat, että ympäristön,
talouden ja työllisyyden kannalta olisi järkevämpää panostaa hajautettuun uusiutuvaan energiaan.
??Fennovoima uhkaa Poh-
tilaan tavarat asiakkaalle
kaupasta.
??Jotkut voivat käydä ostamassa ruuat ja saada siitä pisteitä kaupasta.
Koska asiakas maksaa
kaikki tarvikkeet, kuuluvat
ruuatkin hänelle.
??Terveystarkastajan mukaan kaikki ruoka, joka on
käynyt salissa, pitää laittaa
biojäteasiaan. Kärnvapen?-liikkeestä.
Mielenosoituksen järjestävät Naiset Atomivoimaa Vastaan, Naiset Rauhan Puolesta, Maan ystävien ydinvoimatoimintaryhmä, Luonto-Liitto, PAND, Taiteilijat Rauhan
Puolesta, Suomen Luonnonsuojeluliitto, Kärnkraftsfritt
Bottenviken, Folkkampanjen
mot Kärnkraft . elokuuta 2015
6 ELÄMÄNMENO
Pidot
pitää
ostaa
Normistot: Laki ohjaa
hää- ja hautajaistarjoilua.
Kuivakakkuja ja pikkuleipiä voi leipoa kotona,
mutta täytekakku pitää
joko ostaa tai täyttää
seurakuntasalin keittiössä.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Häitä ennen talkooväki häärää yhä yleisemmin seurakunnan tiloissa. Jos possunfile
käy hetken salissa, se pitäisi
heittää pois
Enimmäkseen öljyväreillä maalatut
teokset kuvaavat luontoa:
sen kukkia, lintuja, puita ja
merta. Näin
Kauhajoella nähtiin 2?000 ja
Ylivieskassa 1?200 töyhtöhyyppää. Hän on kuullut Pyhäjoen
näyttelytilan ihanuudesta ystäviltään, jotka ovat pitäneet
Äänekkäät naurulokit ovat menossa jo kaukana.
Töyhtöhyyppien suurimmat parvet lepäilevät BirdLifen mukaan Pohjanmaan
pelloilla. Kauhajoella kapustarintojakin oli jo yli 160.
Naurulokit ovat pääosin
lähteneet Suomesta, ja pian
ovat poissa myös kalatiirat.
Viime viikon maanantaina
Asikkalassa nähtiin yli 1?400
kalatiiraa. Esimerkiksi Rauman ennuste on
tehty koskemaan Rauman
keskustaa.
Kylmäpihlajan havaintoasema puolestaan on merellinen paikka, jolloin ennusteen ja havaintoaseman lukemat voivat poiketa huomattavasti toisistaan.
Vesillä liikuttaessa tulee
käyttää merisääennustetta ja
tuuli- ja ilmanpaineanimaatiota, ei paikallissääennustetta.
Merelle annetaan huomautuksia veneilijöille, kovan tuulen varoituksia, myrsky- ja hirmumyrskyvaroituksia.
Maa-alueille annetaan
vaarallisesta tuulesta varoituksia ja lisäksi sisävesillä
liikkujia varoitetaan navakasta tuulesta.
Merialueiden tuulivaroituksissa käytetään 10 minuutin keskituulta. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 5. Usein parven koko
selviää vasta, kun jokin haukka ajaa linnut lentoon. Raahelainen lintuharrastaja Jaakko Koistinen
vinkkaa, että muuttavia kahlaajia voi päästä näkemään
tilassa näyttelyjä. Rakennusaiheisia
maalauksiaan hän ei tuonut
Pyhäjoelle.
??Haluan tehdä jotain kaunista. elokuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
Vappu Kallio
Veneilijä,
ota selvää
varoituksista
ennen
lähtöäsi
Ilmatieteen laitos muistuttaa
veneilijöitä ottamaan selvää
sääennusteesta ja ennen
kaikkea varoituksista ennen
vesille lähtöä.
Sääennusteissa tuulen nopeudella tarkoitetaan kymmenen minuutin keskituulta.
Mittausten mukaan puuskanopeudet merialueilla ovat
noin 1,3-kertaisia ja maa-alueilla noin 1,7-kertaisia 10 minuutin keskituulen nopeuteen verrattuna.
Tuulen suunnalla tarkoitetaan suuntaa, josta tuuli puhaltaa. ja kenties onnistuneetkin.
Pihapiirit ovat käymässä
??Hannu Lukin on moittinut minua siitä, että teen liian pikkutarkkaa, hän pohtii.
Anni Näyhä pitää ulkona
maalaamisesta. Yli 400 järvense-. Hän
on käynyt Limingan taidekoulun lyhytkursseja, ja opettajina hänellä ovat olleet
muun muassa Hannu Lukin
ja Päivi Vehviläinen.
Syysmuutto
kiihtyy entisestään
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Laurin päivä lähenee ja linnut vähenevät. Sille on Suomessa rajoitteensa.
??Joko siellä on sääskiä tai
sitten sataa!
Pyhäjoelle 72-vuotias Kuhmossa syntynyt kempeleläinen harrastajamaalari on saapunut töineen kahdesta syystä. Hän on kiertänyt
kouluja 30 vuoden ajan Mannerheimin Lastensuojeluliiton tukioppilaskouluttajana.
Tämän työn hän päätti jättää
täytettyään 70 vuotta.
yhä hiljaisemmiksi.
??Paitsi aina ruohonleikkuun jälkeen, kun räkätit ja
kalalokit rientävät matokekkereille, Koistinen huomauttaa.
lällä paikallisena kierrelleestä
tiirasta lähti muutolle, mutta
lisää saapui koko ajan paikalliseksi.
Käpytikka on osoittanut
pieniä vaelluksen elkeitä
Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kun tuulen sanotaan
kääntyvän puhaltamaan jostakin, se tarkoittaa, että tuuli
kääntyy puhaltamaan kyseisestä suunnasta.
Tulee myös muistaa, että
tuuliolosuhteet vaihtelevat
paikallisesti maastosuhteiden ja muiden esteiden myötä.
Paikallissääennuste ei ole
tarkoitettu veneilijöille. Aivan kuten
BirdLifen tiedotteessakin todetaan, pajulintujen, kerttujen, sieppojen ja kerttusten
pääjoukot lähtevät Suomesta
elokuun aikana.
Kahlaajien muuttoa on jatkunut jo kuukauden päivän
ja meno vilkastuu entisestään. Hiukan vaikutti sekin, että hänen sisarensa oli töissä Yppärissä
1950-luvulla, ja tuolta ajalta
on muistoja käynneistä sisaren luona.
Jotkut täkäläiset voivat
muistaa Anni Näyhän myös
hänen tekemästään vapaaehtoistyöstä. Lieksassa
muutti eilen 157 käpytikkaa
luoteeseen muutaman aamutunnin aikana.
Heinäkuun lopun harvinaisuuksista mainittakoon
mehiläissyöjä Helsingissä,
kesän neljäs punapäälepinkäinen niin ikään Helsingissä, isovesipääsky Kustavissa
sekä muutamasta riuttatiirasta yksilö, joka matkasi
joenvartta sisämaassa Sastamalassa. Viirusirkkalintu on
laulanut Nastolassa vielä elokuun alussa.
Arkisto
vaikkapa Tauvon tai Halkokarin rannoilla, jonne muuttajat pysähtyvät lepäilemään
ja ruokailemaan.
Merimetsotkin ovat liikekannalla. Maa-alueilla
varoitetaan puuskista.
Anni Näyhä alkoi maalata jäätyään eläkkeelle Kempeleessä päiväkodin johtajan työstä, ja nyt luomiselle ei näy loppua. Jaakko Koistinen pitää todennäköisenä,
että nämä mustat kalastajat
ovat yrittäneet pesintää jossakin Raahen leveysasteilla
myös tänä vuonna . Tiistaina nähtiin
Raahen Maivaperällä 100 linnun parvi ja Pyhäjoen Sunissa peräti 200. Kävin juuri Matti Heiskarin abstraktin taiteen näyttelyssä, ja täytyy sanoa, että
minä en osaa tehdä sellaisia,
Anni Näyhä kertoo.
Taiteen tielle hänet vetivät
monet taiteilijaystävät. Hänen teoksiaan on esillä Pyhäjoen kirjaston näyttelytilassa elokuun ajan.
Onnellinen tapa ikääntyä
Näyttely: Taitelija Näyhä puhkesi esiin vasta eläkkeellä.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Kun Anni Näyhä jäi eläkkeelle päiväkodin johtajan virasta, hän hämmästytti perheensä alkamalla maalata.
??Silloin kun hän oli työelämässä, ei ollut merkkiäkään maalaamisesta, kertoo
äitinsä Anni Näyhän taidenäyttelyn avajaisiin Pyhäjoen
kirjastoon saapunut Päivi
Näyhä-Laakko.
Hyvin hallinnollista työtä
tehnyt Anni Näyhä myöntää,
ettei työelämässä jäänyt aikaa maalaushaaveisiin.
??Onko tämä osoitus siitä,
että jokin puoli voi jäädä elämässä taka-alalla käyttämättä, ja sen vuoro tulee eläkkeellä, tytär pohtii.
13 vuotta maalannut Anni
Näyhä pitää jo kuudetta yksityisnäyttelyään
Harjuhaahto Antti 10.05, 2. Alila Emilia
33.12.
arkisto / Laura Kotila
Raahen SM-sprint kokoaa maan parhaan kuskit taas Yritysperälle.
kuten aina ennekin. Keskiviikkona 5. Pihlajaniemi Pekka
ja Silja 31.07, 9. Korhonen
Samuel 37.22, 2. Paikat oli molemmilla, kertoo Topi Kosonen
tilanteesta pelin jälkeen.
Temppu todellakin herätti.
Yli 1?700 katsojaa innostuu
kaikesta, mutta PattU ei saa
omalla vuorollaan juoksua.
Kun Jymy tulee tasoittavalleen, hornankattila raikaa.
Jymy on edelleen shokissa,
eikä saa miestä edes kakkospesälle.
Supervuoro nyhjätään tasoihin ja ratkaisua haetaan
taas kerran viimeisen tapin
takaa kotiutuslyöntikisasta.
Jymy aloittaa, menee 0?3
johtoon, ja PattUn tehtävä
Yritysperällä taas
murahtaa
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Muuan vuosi meni hiljaiseloa, mutta elokuun puolivälissä moottorit murahtelevat
taas Yritysperällä. Taimi Elli
35.34, 10. Kun
Antti Korhonen ei myöskään
onnistu, Tapio Salon tehtäväksi jää kunnarin lyöminen.
Kun tämä ei tietenkään onnistu, vie Sotkamon Jymy
1?2 voiton uskomattoman
pesisillan päätteeksi.
Sotkamon Jymyn rutiinitaso on tunnetusti kova. Kisa ajetaan
Reipasta
väkeä
kuntorasteilla
Valtakunnan parhaat lukkarit ottivat useasti mittaa toisistaan. Piirainen Seppo
1.18.42, 12. Huikean iltapuhteen mailanvarressa pelannut Jussi Kemilä onnistuu
läpilyönnillä kolmosrajasta ja
Tapio ?Tappi. Karjalainen Viljo
1.07.29, 10. Kujansuu Eero 53.36, 5.
Paananen Jarmo 1.01.07, 6.
Paloniemi Arto 1.06.41, 7.
Sakko Arto 1.10.42, 8. No nyt
päätimme ottaa tapahtuman
uudelleen kisakalenteriin,
kertoo Raahen UA:n uusi puheenjohtaja Annika KeskiKorsu.
Rallisprintiä on ajettu Yritysperällä aiemmin vuosien
ajan, mutta jossain kohtaa
seura päätti kokeilla jotain
muuta. Harjuhaahto Heli 39.57, 15. Tanskala
Roope 22.59, 2. Ranta-Eskola
Veikko 27.41, 7. Myllyaho Markku
58.54, 4. PattUn Harri Kolehmainen heittää kotipesästä puolentoista metrin
harhaheiton, mutta pallo pysähtyy odotetusti mainosaitaan, eivätkä Jymyn etenijät
liiku. Lammi Harri 42.24,
4. Marko Nikula ei onnistu, eikä myöskään Antti
Korhonen. Kauden hienoin
peli, mutta harmittaa kun ei
voitettu. Peisa Panu
40.48, 3. Esimerkiksi
Nurmijärvellä SM-sarjan
sprintissä oli 125 osallistujaa.
Jotain sellaista voisi olla
myös Raahessa.
Tämän vuoden tapahtumassa uutena mukaan tulee
iltajuhla. Kun pillit on pantu
pussiin siirrytään Korsun pihalla järjestettävään ulkoilmatapahtumaan. Kosonen heittää pallon Korhoselle, joka syöttääkin välittömästi pallon.
Lyömässä ollut Kohonen
jäätyy täysin ja sutaisee etulaittoman. Tanskala Eeva-Liisa
29.01, 7. Sivonen
Urho 54.42, 2. Raahen
Urheiluautoilijat järjestää nimittäin rallisprintin SM-osakilpailun tutussa ympäristössä. Aiemmin kevätaikaan sijoittunut kisa pidetään tällä
kertaa elokuussa, mutta idea
ja rata ovat tuttua ja turvallista sekä kuljettajille mieluisaa.
??Missä hyvänsä kuljimme
kisoissa, niin kuskit kyseli-
vät, että miksei Raahessa
enää ajeta sprinttiä. Lindberg Sirpa 37.40, 14. Luvassa on
ruokaa, juomaa ja elävää musiikkia.
Paikallisia soittajia komppaa ainakin Voice Of Finland
-ohjelman edellisellä tuotantokaudella toiseksi sijoittu-
nut Jani Klemola.
??Juhla kestää puolille öin.
Tapahtuma on ikärajaton,
mutta siellä on rajattu anniskelualue.
Kilpailu aiheuttaa tuttuun
tapaan myös poikkeuksellisia
liikennejärjestelyjä. Korhonen Marika
1.02.57, 7. Siniluoto Sanna
1.19.27, 13. Joensuu Jasmin
31.02, 8. Ollinkalliontie menee poikki Yritysperänkadun ja Mestauskallion liepeillä olevaan liikenneympyrän väliltä lauantaina
15.8. Lampela
Aatu 17.17, 5. Hämäläinen Juhani
27.55, 5. Korpela Raimo
1.02.28, 6. Laine Jukka
55.50, 3. Kyröläinen Tarja
H 1.36.11, Ei aikaa: Lappi Jari,
Lassila Matti, Sivonen Elina,
Sillanpää Juho.
C-rata 1.8 km: 1. Miilukangas Sani 27.18, 6. Vähä Johannes
1.17.54, 11. Salo tasoittaa
vastustamattomalla välilyönnillä.
Jatketaan kolmella parilla
ja Jymyn Jani Komulainen
lyö väliin ja Jymy johtaa taas.
Roope Korhonen onnistuu
jälleen ja taas kainuulaiset
karkaavat kahden juoksun
johtoon.
Kosonen lyö kovan kolmossaumaan, mutta Komulainen venyy ja polttaa. Kuusikko Miska
26.55, 4. Harjuhaahto Sini 14.31, 4. Kohonen vei lopulta voiton, mutta
Kosonen ja PattU vastasi illan komeimmasta älytyksestä.
näyttää yhtäkkiä mahdottomalta.
Topi Kosonen kotiuttaa
Timo Kallion ja kavennus on
valmis. elokuuta 2015 RAAHEN SEUTU
URHEILU&LIIKUNTA 9
Kaikkien
aikojen
vedätys
on nähty
Juha Honkala
Saloisten Reippaan kuntorastien tulokset Ressalasta
29.7.2015:
Pesis: PattUlta ei temput
lopu kesken.
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Eletään toisen jakson kolmannen vuoroparin tasoittava Rännärillä. PattU juhlii ja Sotkamo sulaa.
Tilannetta seuraavat mahtilyöjät Roope Korhonen
etunenässä räpsivät palloa
vuoroin laittomaksi, vuoroin
kopiksi ja neljänteen vuoropariin lähdetään lopulta PattUn johdossa.
??Käsikirjoitus oli tehty jo
aikaisempiin peleihin ja ni-
Tilastot
??PattU: Timo Kallio 0/3,Jussi
Kemilä 071, Topi Kosonen 2/0,
Antti Korhonen 1/0, Tapio Salo
1/0, Jussi Markus 1+1/1.
??SoJy: Niilo Piiponniemi 0/2,
Antti Hartikainen 0/2, Jani Komulainen 0/1, Toni Kohonen
2/0, Immo Rautiainen 1/0,
Markus Tuikka 1/0, Roope Korhonen 2/0.
??Yleisöä: 1?729.
??Kolmostilanteet PattU 13,
Jymy 17.
menomaan Sotkamoa vastaan haluttiin käyttää. KeskiKorsu Aija 50.17.
D-rata 1.1 km: 1. noin kello 8 alkaen. Topi Kosonen säntää
pallon perään ja Antti Korhonen juoksee etukentältä
täyttämään kotipesän. Siniluoto Serena 14.05, 3. Kaikkonen Lasse 1.27.36.
B-rata 3.7 km: 1. Korpela Irma 35.41,
11. Tanskala Mikko
1.04.25, 8. Sillä
saatiin vuoro kaverilta ja hylsyt syliin. Tanskala Mikael
28.52, 6. Lähtöpaikka on jäähallin edessä ja
siitä mennään koivukujaa
pitkin ja käydään Korsun pihalla tekemässä lenkki. Silloin siirryttiin talvikisoihin, kuten SM-jäärataan ja Raakarautaränniin
Kiilun moottoriradalla.
??Tähän kisaan meillä on
paljon valmiina. Keski-Korsu Pertti
1.00.13, 5. Vesanto Tarja
1.04.41, 9. Määttä Jouni
26.41, 3. Tällä
kertaa joukkue venyi väkisillä
juoksun takaa jaksovoittoon
ottelun ensimmäisellä jaksolla.
PattU johti jaksoa ennen
Jymyn viimeistä tasoittavaa
4?3, mutta Jymy runnoi Toni
Kohosen vastustamattomilla
lyönneillä tasoihin ja heti perään ohitse.
A-rata 4.6 km: 1. Toinen lyönti jää myös
suutariksi, joten viimeistä
viedään. Odotamme kisaan pitkästi toistasataa kuljettajaa. PattU johtaa
jaksoa 2?1, mutta sisävuorossa oleva vierasjoukkue Sotkamon Jymy värkkää ajolähdön.
Toni Kohonen astelee
mailanvarteen, eikä saa ensimmäisellään mitään aikaiseksi. Paavola Iina 35.59, 12.
Kuusikko Kiia 37.13, 13. Järjestelyt ovat poikkeukselliset
arviolta iltakahdeksaan saakka.
??Joudumme katkaisemaan tien ja asiasta on tiedotettu alueen asukkaita.
Oman kylän toivoista kisaan osallistuvat ainakin
Pekka Keski-Korsu, Juho
Korpela ja Juha Uusitalo.
Jakso 15/18. 19.05 Pallon viemää. 3.20 Kapinakokki Santeri Hämäläinen. Väärin perustein. 8.20 Akvaariomestarit. (U)
19.00?19.52 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt. 16.00 Miamin täydelliset naiset. 17.00 Nätti nakuna. 17.25 Hulluna sinuun (7). 22.00 Elokuva
Skorpionikuningas . 6.51
Nimipäiväonnittelu. 16.30 Pako lahkosta (S). Amerikka. N: Anthony
Hopkins, Jodie Foster, Lawrence A. Joan
hoitaa homman.
15.50 Australian Junior Masterchef. Kausi 2. 11.50 Hulluna leivontaan. Kauhupolttarit.
17.00
17.00 Lemmen viemää (S). 23.05 Castle (12).
23.55 House of Lies (16). 4/12. (U)
20.15 Silkkitie 30 päivässä. Kesäjuhlat. 2/3.
23.00 Boardwalk Empire (16).
Kausi 5, 6/8. 14.50 Riistametsällä. Sarja päättyy.
02.25?06.00 Voittostudio.
NeloNeN
05.00?06.15 Ennustaja-TV.
07.00 Splash! USA. 7.55 American Chopper. 22.00
Moderni perhe (S). 10.55 Hotellit haltuun. 8/11.
21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu.
22.00 Reggie Yates: Etelä-Afrikan nuoret. Dilemma.
02.30 Frasier (S). Jakso
14/56. Thomas Harrisin menestysromaaniin perustuva psykologinen trilleri. Zach tapaa yksityisetsivän, joka etsii hänen äitiään. verta ja
terästä (12). 14.30 Yllätystuunaajat. 9.50 Kuningaskalastajat. 17.00 Nanny. Taistelu finaalipaikoista.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Poliisit (7). 14.10 Kardashianit. Kausi 1, 9/10.
23.10 Myytinmurtajat. Tänään vieraana Merja Kyllönen.
22.00 NCIS Rikostutkijat (12).
Kausi 10. Osa
2071: Tale muistelee Sepon vetämiä viivoja.
18.30 Salatut elämät (S). 7.42 Taavitiikerin naapurissa (S). 7.16 Kaapo ja Late (S).
7.23 Pikku hirviötyttö (S). 1.25 American Chopper. Osa 9/10. Englannin tunnetuin pyhiinvaellus päättyy Canterburyn kaupunkiin.
6 Simon Reeve pyhiinvaeltajien matkassa, Yle
Teema klo 21
Tv1
06.25 Liikkeellä luonnossa: Kohosuo.
06.55 Ylen aamu-tv.
09.30 Kuka kutsui Kokanderin.
7/8. 0.30
Yhä elossa. 1
16.31 Sudenverinen (7). Äiti.
Kausi 2, 9/18.
00.00 Vampyyripäiväkirjat (16).
Isien synnit. 3.45 Treffit helvetistä (16).
Tv5
7.20 Nanny. 1.40 S.H.I.E.L.D. O: Jonathan Demme. Kolme
biologista vanhempaa.
13.30 Amazing Race. 1.00 Nätti nakuna. (U)
19.45 Arkkitehtiveljekset Suursaaresta. 1/3.
20.00 Tanskan aarteenmetsästäjät. 15.55 Suomen paras leipomo. 0.30 House of Lies (16).. Kausi 1. 17.55 70?s show (7). Osa 6/6. 23.00 Konttori (S).
23.30 Leijonan luola USA. 18.20 Pako lahkosta (S). 12.45 Miami Ink. 23.05 Tappavat synnit (12). 9.20 Kalle . 12.50 SVT: Noll koll på ungarna. Sydney,
Australia.
16.00 Ensisilmäyksellä (7). Mereneläviä laivastolle.
14.50 Joan Rivers laittaa tuulemaan (S). 0.10 SVT: Programtablå. 10.25 Arvostele mun illallinen Suomessa. 0.00 Pukumiehet (S). Ikuinen
kiista.
15.00 Moderni perhe (S). 6.15 Pound Puppies. 7.08 Max ja
Meeri (S). O: David Fincher. O: Ossi
Elstelä. 3.50 Sky News.
JiM
5.00 Ennustaja-TV. (U)
11.00 Summeri.
11.01 Hullu . 13.50 70?s show
(12). Mikä saa
ihmiset yhä vaeltamaan muinaisia reittejä pitkin. 13.00 Maailman hauskimmat häävideot. Israel ja Palestiina.
16.30 Suurin pudottaja. 13.40 Kultakuume. 38/50.
Käyttämättömiä voimavaroja.
17.00
17.20 Frasier (S). 8. 16.30 Nanny. Kausi
5, 1/10.
22.00 112 (7).
23.00 Sleepy Hollow (16). 10/13.
16.56 Monsteri boxissa (S). 9/13.
16.30 Monsteri boxissa (S). 19.10 Columbo (12). 14.20 70?s show (12). monsuunisaari. Connie ja Angie ottavat isoja askeleita kohti uutta elämää ja vaihtavat vapaalle yökerhossa. 8.30 Wipeout Kesä. 9.00 Hurja painonpudotus. 1
12.00 Satuhäät. Jakso 6/22. (U)
19.00 Ranskalainen kylä (12).
Kausi 4. 11.30 SVT: Island runt.
12.05 SVT: Vid lägerelden. Osa
5/10. 21.00 Koodeja ja salaliittoteorioita (12). 6.36 Julius-apina. Pojat ovat saaneet lähtöpassit ja tytöt pakenevat järjestettyä avioliittoa. 15.10 Terapian
tarpeessa (7). Oulu.
20.00 Suomen kaunein mökki.
Kausi 2. 9.55 Arvostele mun illallinen Suomessa. 18.20 70?s show (S).
18.45 Terapian tarpeessa (7). 0.15 SVT: Aktuellt. 20.00 Kyttäputki: Castle (12). 16.20 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. Sokkotesti.
23.00 Poliisit (7). 2.55 Treffit helvetistä (12). Paluu
80-luvulle, osa 1/2.
19.00 Naapurit-tuloslähetys.
19.05 Simpsonit (7).
19.30 Mutsi (S). Jakso 3/22. 22.00 Pomo piilossa. Piru mieheksi.
23.55?01.27 Elokuva Man on
Wire. Wrentz, Scott Glenn. 7.01
Mitä ihmettä. 22.00 Victoria?s Secret Swim Special. Jakso 4/8.
20.58 Keno.
21.00
21.00 Hyvät ja huonot uutiset.
Kausi 5. Salaisuus paljastuu.
17.00
17.30 Salatut elämät (S). tuomari (18). Vauras ja hauras.
20.00 Duudsonit (12).
20.30 Simpsonit (7).
21.00
21.00 Ruotsin surkein kuski.
Pujottelua ja pysäköintiä. 21.00 Elokuva The
Social Network (12). Mv.
14.05 Ikäihmisten kilpajuoksu. Kausi 2. 2.00
Kaisa ja puoli valtakuntaa. Kausi 5. Kausi 7. Tulen
ihme.
00.15 Kohde (12). 12.00 Remontilla rahoiksi. 12.30 Remontilla rahoiksi. Kausi 1. (Godzilla, toiminta,
USA, Japani, 1998). Mikä saa ihmiset yhä vaeltamaan muinaisia reittejä pitkin?
22.00 Elokuva Alaviite (S).
Komediallinen tarina akateemisesta kilpailuhengestä. Jakso 16/18. Kausi 2. 15.25 American Chopper. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. (The Silence of the Lambs/USA 1991). 17.00 Remontilla rahoiksi. 21.00 Maan povessa (16).
22.00 Perhesirkus. 16.45 Suomen huutokauppakeisari. Kausi 1. Hautaan
saakka. 4/5. 19.10 Pako
lahkosta (S). 15.10 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 21.00 Castle. Jakso 3/10. (U)
13.00 Elokuva Majuri maantieltä (S). 19.05 Common Law (12). 19.30 Suomen paras leipomo. 21.00 Elokuva
Uhrilampaat (16). kohti
tuntematonta. Oulu.
23.30 Temptation Island Suomi
(7). 11.50
Ruotsalainen remonttisota. 7.55 SVT:
Gomorron Sverige. 19.00 Puutarhaperjantai. Ajetaan tandemilla. (U)
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.05 Neiti Fisherin etsivätoimisto (12). Makeaa
mahan täydeltä.
08.50 Onnenarpa.
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.50 MasterChef Australia All
Stars. ?Ne on
sielunkumppaneita.?
01.30 Castle (12). 1.40 Tappavat synnit (12). hullumpi - yläaste.
16.05 Sudenverinen (7). (U)
23.55 Ulkolinja: Rauhanpalkinnon kallis hinta. 19.30 Autotallien metsästäjät.
20.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 17.45 Cops. Kausi 3, 7/8.
18.00 Yle Uutiset.
18.13 Yle Uutiset alueeltasi.
18.20 Päivän kasvo.
18.30 Kuka kutsui Kokanderin. Potkut ja
pihalle, osa 2/2.
20.00 Suomen kaunein piha.
Osa 5. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. O: Roland Emmerich. 16.05 Hurja painonpudotus. 6/8.
07.55 Australian Junior Masterchef. 18.55 Gazoon (S). 2.20 Menopelit kuntoon.
Yle TeeMa
04.00 Teematieto.
17.00
17.00 Tiededokumentti: Mitat ja
mittaaminen. , 10/13.
11.56 Monsteri boxissa (S). 21.00 Jutta ja puolen
vuoden superdieetit. Vieraana Raimo Sailas.
22.05 Nuori Montalbano (12).
Kausi 1, 4/6. 13.25 Maailman hauskimmat häävideot. 14.45 Pako lahkosta (12). Sinkkujen valinta.
00.30 Temptation Island Suomi
(7). Rooma kutsuu.
16.30 Ensisilmäyksellä (7). Jakso 7/21. Jakso 2/6. (U)
liv
5.00 Ennustaja-TV. 20.00 Vaimot vaihtoon USA. 13.20 Suomiehet. Paistia ja
hummeririsottoa.
16.50 Farmi (S). Näemme muun muassa golfkentän
tuntumaan eksyneitä härkähaita.
6 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt, TV1 klo
19
Maailmalla matkaava Simon Reeve kulkee
nyt pyhiinvaeltajien jalanjäljillä. Aika ja pituus.
Kuinka mittayksiköt ovat syntyneet, ja miten tarkat mittaustulokset ovat edesauttaneet koko
kulttuurimme kehitystä?
18.00?18.54 Titanic . 1
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Holby Cityn sairaala (12).
19.00 Uinnin MM. (Suomi 1954). 9.10 Dawson?s Creek
(12). 15.30 Seikkailu Myanmarissa. Agentit.
2.30 Supertehtaat. (U)
10.00 Neiti Fisherin etsivätoimisto (12). 11.35 Jaakon matkassa. 7.50 Nanny. (U)
16.00 Summeri.
16.01 Hullu . Keväiset kekkerit.
15.30 Anthony Bourdain . 15.40 Pako lahkosta (7). Avohaava. Osa 251. 0.00 Kiikkutuolit kumoon (7). 0.00 Tappavat
synnit (12). Bonney, Ted Levine, Kasi Lemmons,
Lawrence T. Kausi 5. Herra Stoodleyn kanat.
02.00?06.00 Voittostudio.
KahdeKsan FLDS-uskonlahkossa kasvanutta nuorta jättää
tiiviin yhteisön. 2.30
Treffit helvetistä (12). Kazan, Venäjä.
19.30 Kioski.
20.00 Sisujengi. Kausi 1. en historia. 8.20 Martine (7). 0.25 Totta vai tarua. Kausi 5. O: James Marsh, 2008. 21.55 Ilman johtolankaa. (The Social Network, draama, USA, 2010). Kun sotavaihde jää päälle.
01.15 Kadonnut (12). 18.25 Minipala: Kuninkaan seikkailu (S). 6.55 Ennin Intia. 14.45 Hulluna sinuun (S). Oulun seutu.
20.30 Panttilainaamo. Ystäväni, rakkaimpani.
18.00 American Idol. 15.25 Kuuluisat kuppilat. Kausi 5, 10/22.
01.00 Maailman kauheimmat
naapurit. 0.50 Tappavat synnit (12). 22.55 Elokuva Kaksipäinen
hai. Kausi 3. 23.00 Kardashianit. (U)
23.45 Kuriilien saaret. 11.00 SVT: Vem vet mest. 2.30 Elokuva Punisher . 12.40 SVT: En
stad . K. 20.55 Hero-lyhäri: This is my Office. Kausi 5. 8.33
Joraavat juurikkaat (S).
08.36 Kesäleiri (7). Jakso
13/56. Kausi 7. Kausi 3, 6/8. 3.20 Treffit helvetistä (16). Jakso
3/24. Kazan, Venäjä.
21.00
21.00 Deception (12). (S). 14.55
Henkka & Niki vs. (U)
12.50 Kioski.
13.20 Suuri rakkaus.
14.00 Luontoretkellä: Luonnon
antimia.
14.30 Ajankohtainen kakkonen.
15.30 Uusi päivä (S). Muodonmuutosviikko. Osa
2070: Sirun peitetarina säröilee.
18.00 Salatut elämät (S). 9.30 TV Shop Tvins. 10.00 TV Shop Tvins. (U)
00.55?01.25 Elämisen haasteet.
Osa 8/10: Kristillinen kulttuurirasismi?
Tv2
06.50 Pikku Kakkonen. 12.25 Rojua, rojua. 1. 18.00 Ruotsin miljonääriäiti Maria Montazami. 13.30 SVT: Underlandet Kanada. 22.31 Frendit (S). 7/13.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.05 A-studio.
21.35 Helil kyläs. 17.40 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay! 18.35 Leijonan luola USA. Jakso 14/20. onnettomuus Atlantin yllä (7). Jakso 2/8. Kausi 1.
Jakso 9/10. Aki havittelee huutokauppaan harvinaista, 1800-luvulta olevaa miekkaa. 0.55 Vaimot vaihtoon USA. Jakso
13/24. 12.35 SVT: Medeltidssmed. Kausi 1. Kausi 5. 18.40
Family Guy. 0.25 Rantavahdit (7). (U)
10.05 Suurin pudottaja. 3.00 Ennustaja-TV.
Yle FeM
7.30 SVT: Rapport. 7.46 Power Rangers Megaforce. 7.28 Ota
koppi! 7.34 Noksu (S). Jakso 23/24. 15.00 Supertehtaat.
15.55 Lentoturmatutkinta. 18.10 Lapin poliisit. 23.30 SVT: Noll koll på ungarna. 1/3. 18.43
Clay Kids (7). 9.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 16.00
Suunnistuksen MM. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 Muodin huipulle. 3, 9/13.
11.30 Monsteri boxissa (S).
11.31 Sudenverinen (7). K. Kivi tekee pihan.
21.00
21.00 NCIS: New Orleans (12).
Perhesiteet.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Viking Lotto ja Jokeri.
22.30 MTV Sport Uutiset.
22.40 Täydellinen kesä (S). 23.00 Nakudeitit (7). 0.45 SVT: Sportnytt.
ava
6.00 Aamun AVAus. 9.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.00 Grand Designs
Australia. 20.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 20.05 Tatuointistudio HelsINK. 15.35 Tappavat suhteet (12). Jakso 7/12. Unelmien matka.
20.30 Uinnin MM. (U)
14.00 Masterchef USA.
15.00 Bestikset (S).
15.30 Luovat hullut (S). 0.05 Elokuva Godzilla (12). Tarja on uusperheen äiti, joka on rakastunut äitiyteen ja kotona olemiseen. 7.00 Onnenarpa. 14.40 Eden. soturin synty (12). 3/24.
03.00 Outoa vai mitä. elokuuta 2015
10 TELEVISIO
C8 // Tv-viikko
Aamulehti // Perjantaina 31. 16.45 Huutokaupan metsästäjät: Kanada.
17.15 Huutokaupan Metsästäjät. Harvardissa opiskeleva Mark Zuckerberg saa 2000-luvun alussa idean uudesta sosiaalisesta verkosta internetissä. 13.00 Dawson?s Creek (S). Sarja alkaa uusintana. Riipivää
ripaskaa. 13.15 Hurja painonpudotus. 7.50 Onnenarpa. 13.20 Lääkärit. Kun toiselle
myönnetään valtionpalkinto, se
meneekin väärälle miehelle. 13.55 Pako lahkosta (7). 19.00 Äitien sota. Kausi 2. Malikin riepu.
08.50 Kerrostaloelämää (7).
09.00 Holby Cityn sairaala (12).
10.00 Laivakokin apulaisen uudet seikkailut. 14.10 James Martin ja herkkuja Välimerellä. Vantaa.
19.30 Poliisit (7). RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 5. 2.25 Ennustaja-TV.
HeRo
18.00 LA Ink. Chef on the Beach. 23.10 Seksileikeistä ensiapuun (12). Hirviökarkotin. 12.45 Huipputatuoija haussa. Jakso
14/56. K. 0.55 The Walking Dead. (12). Dokumentti.
00.40?04.00 Teematieto.
Sub
06.00 Astral TV.
10.05?11.00 Lemmen viemää
(S). 0.55 Rantavahdit (7).
1.25 JIM D: Lento 447 . 12.20 Nätti nakuna. Sri Lanka . 18.10 Kultakuume. heinäkuuta 2015
KesKiviiKKo 5.8.
Outo luonto
Miksi pyhiinvaelletaan?
Luonto on ihmeellinen, tavataan sanoa.
Juuri tähän puoleen tutustutaan kolmessa
Oudoimmat luonnonilmiöt -sarjan ohjelmassa. Radiosota.
17.50 MasterChef Australia All
Stars. 7.40 SVT: Godbitar ur Gomorron Sverige. (The Punisher, toiminta, USA, 2004). hullumpi - yläaste.
11.05 Sudenverinen (7). 13/20. Kausi 21, 8/12.
14.30 Moderni perhe (S). 10.00 Kodinkohentajat. (U)
21.00
21.00 Simon Reeve pyhiinvaeltajien matkassa. (U)
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle Alueuutisia.
12.02 Päivän kasvo.
12.10 Kyläsairaala (12). 20.30 Huutokaupan Metsästäjät. Jakso 3/9. 18.00 Ruotsin maajussille morsian. 1.50 Yön AVA.
MTv3
06.00 Aamusää.
06.35 Studio55.fi.
07.00 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.35 Emmerdale (S). 18.50 Loop Looks. 21.25 Tappavat synnit (16).
22.15 Tappavat synnit (16). 18.30 Limbo 2 (7). 8.09 Pac-Man. 10.40
Huonosti käyttäytyvät eläimet. 7.57 Touhukkaat (S). 18.00 Löytöpingviini
(S). 19.05 Varastojen metsästäjät. Kausi 9. O: Joseph Cedar, Israel 2011. 0.00 Seurapiirisäpinää Teksasissa (S). Isä ja poika
Shkolnik ovat professoreita ja
Talmudin tutkijoita. 0.40 SVT: Regionala nyheter. Vieras mies. 17.25 Pako lahkosta (S). 22.30 XL-sukupolvi. Kausi 1. 14.10 Eläinkunnan hurjimmat. Simon Reeve kulkee pyhiinvaeltajien jalanjäljillä. O: Jonathan Hensleigh.
KuToNeN
7.00 Yllätystuunaajat. 19.45 Suunnistuksen MM. 1/3. (U)
11.05?12.00 Lääkärit. 12.30 Maailman hauskimmat häävideot. Pako lahkosta, Frii klo 13.55.
Fox
6.00 Sky News. 17.15 Miami Ink. 20.30
Tappavat synnit (12). Kausi 1. 13.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.30 Jyrki Sukulan makujen maa. Osa
2072: Lasse jänistää Paulan leiriltä.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.15 MTV Sport Uutiset.
19.25 Päivän sää.
19.30 Emmerdale (S). 6.59 Monsuno.
7.21 Avatar 3. Jakso 7/22. 8.50?9.45 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina. 6.52 Hertan
maailma (S). Jakso 9/10.
04.05?05.00 Ennustaja-TV.
FRii
8.35 Hulppeat hääkakut. (U)
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.55 Avara luonto: Saaret meren sylissä
klo 11.30. alk. Neulepipo
90
100% veden- ja tuulenpitävät neljän vuodenajan ulkoilupuvut, joihin
suomalaiset suunnittelijamme ovat toteuttaneet kaikki ympäri vuoden
käytettävältä ulkoilupuvulta vaadittavat ominaisuudet.
mustikka- ja puolukkamarjastusreput
nahkaiset maastojalkineet
multisport-sukat
100% vedenpitävä Contour-jalkine retkeilyyn ja
vapaa-aikaan. 020 747 7000* (mA-pe 10-16)
*Puhelujen hinnat sis alv 24 %: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh + 6,85
snt min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh + 16,56 snt/min
2-LAYER
2 paria
10
00
(8,90/pr). Tuulilasin vaihdot.
Autofit Korjaamo
MMK-AUTOPALVELU
Yrittäjäntie 3.
p. Hyvä varustelu.
arvo yhteensä:
37,80 ?
59
00
ja
vedenävä
it
p
n
tuule
99
90
(189,90)
jous
5.-12.8.
tuotteita
laaduk
a
koulur s
eppu
Marjastukseen suunniteltu reppujakkara. ja muiden yhdistysten
jäseniä. Joustava Phylon-välipohja.
Nahkainen täysin vedenpitävä vaelluskenkä
koviin olosuhteisiin. kesäkokous
metsästysmajalla tänään
ke 5.8. 044 027 1460
kpl
säkki
Varaa syksyn istutuksiin aitataimet elokuussa!
Palvelemme muulloin sopimuksen mukaan!
VUOKRATTAVANA
torstaina 6.8.
Raahen tori klo 9-10.20
Pattijoki klo 10.30-11
Vihanti klo 14-14.30
Kanavanrannassa,
saunallinen luhtitalo
KAKSIO 61m²
SIIKAA JA MAIVAA
TORILLA PÄIVITTÄIN
9-14
Männistö
1. 044 971 1178
itsepoimien 3 ?/kg
SYYSLEIMUT JA
LOISTOKÄRHÖT
Keltainen
PENSASHANHIKKI
SEKALAISET
MYYTÄVÄNÄ
KREIVINTORILTA!
2.50 e/kg, itsepoimien
Tamminiemen tilalta Ruukista. 550e. P. Ilmoittautumiset matkalle tehtävä Mikko Mattilalle puh. klo 18.
Raahen Seudun Rintamaveteraanit Sotiemme veteraanijärjestöjen yhteistä
rosvopaistitilaisuutta vietetään Oulussa Ouluhallissa
ke 12.8. 25,60?) (0,92?/litra)
ilman ajanvarausta
Oikaisu
Soita
juttuvinkki
numeroon
010 665 5180
Raahen Seudun 4.8. klo 10 ja
kiertää vanhan tutun reitin:
Fellmanni-Rantakatu-Kirkkolahdenkatu-OuluntieKreivintori-Ouluntie-Sotaplassintie-OP-tori PattijokiSiikajoki-Oulu. Sisältyy: eräpilli,
marjasanko 5 l, 5 kpl marjapusseja.
2. Tiirola 040 503 9179
1,6 kg:n laatikko
8x200 g (16,19 kg)
2590
LTK
LTK
MANSIKAT
Runtin tilalta
Ruukista
Elokuun tarjouksia!
-20%
(norm.10. Matka tehdään veteraanijärjestöjen yhteisellä linja-autolla, joka lähtee Raahen linjaautoasemalta 12.8. Kiinteä,
pehmustettu istuin. Lisätiedustelut Kaisulta klo
15 jälkeen puh. klo 18. Microfleece
uku nyt
huippup
n
ihintaa
pakett
teemu- ja tiina-ulkoilupuvut
149
(189,90)
huipputar
voimassa
tai niin ka
uan kuin
riittää
Retki RETRO
Tilavuus 16 -reppu.
l,
kannettavalle tasku
tietokoneelle
.
14
(24,90)
kalvollinen
eräpuku
Täysin tuulen- ja vedenpitävä erinomaisesti istuva Jussa-eräpuku
camokuosissa. etusivulla kerroimme, että Iiris Raappalle myönnetty kunniakirja
olisi Raahen taideyhdistyksen saama.
Toimittajan sanavalinnat
olivat menneet solmuun, sillä oikeasti kunniakirja oli taideyhdistyksen Raappanalle
myöntämä.
JÄRJESTÖT
Piehingin Erämiehet
Säänt.määr. lA 10-16
su 12-16
vedenpitävät maastojalkineet
Raahe
Vilpuntie 1 G
ArK 10-18
lA 10-15
(69,90)
69
90
(89,90)
www.eratukku.fi
myynti / AsiAkAspAlvelu p. alkaen)
Biolan
SYYSLANNOS
25 litraa
p. 0504313844 tai 08-2236694.
a
a
p
m
a
v
a
k
u
m
n
o
ulkona
Tarjoukset voimassa 12.8. Kiertojäykkä Phylon-pohja.
Yleiskäyttöiset sukat ulkoiluun,
liikuntaan ja vapaa-aikaan.
49
90
90
repun ostajille jalka!
pallo kaupan päälle
Oulu
Kallisenhaara 2
Ark 10-19 . (08)263369
Ma-Pe 9-18, La 9-15, Su suljettu
www.sarkanperennataimisto.fi
www.raahenseutu.fi
(R-kioskin vieressä)
JOKISEN
JUUSTOLAN
PUNAISTA HERAA
Särkän Perennataimisto
6 kertaa viikossa
keskiviikkoisin 11-17
Tervetuloa!
Parturi-kampaamo
WINTTI
Vilpuntie 1
p. Majoitus 2/hlö hh.
Mukaan voi lähteä ?turisteja. 044 223 7590
TORILLA
(norm. 08-271 766
Hiustenleikkaukset
MANSIKAT
7 90
50
22
AUTOHUOLTOA
Määräaikaishuollot, katsastuskorjaukset, RUOSTEVAURIO korjaukset/
hitsaukset auton alustaan
sekä pintapeltien korjaukset/hitsaukset ja maalaukset. Säädettävät olkaviilekkeet, lantiovyö ja rintaremmi. Monipuoliset taskut, mm.
Thermo System-lämpöeristetty
pullotasku. mennessä tanja.
muurinen@outlook.com, p.
0440337997.
Raahen Eränkävijät Vuosikokous Merikadun koululla
6.8. Ukkohallaan
Hallan Akan vaellukselle.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot 17.8. 046 547
8263
Rautaruukin Naiset syysretki 11.-13.9. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 5. elokuuta 2015
12
ERÄ! Suomalaista MANSIKKAA
22
(4,58 kg)
ERÄ!
Suomalaista
90
5 kg:n laatikko
VADELMAA
MANSIKKAA
Pyhäjoelta,
myös itsepoimien.
E. mennessä. Kaukolämpö. Ei lemmikkejä.
044 218 2329 klo 8-22.
Valtatie 925, 92210 Arkkukari (Raahe) puh. Rillikodan tekotalkoot to 6.8 klo 17.
Raahen Seudun Reumayhdistys Virkistysloma
Härmän Kylpylään pe-su
28.-30.8. Sitovat ilmoittautumiset ti 11.8. Täydellinen auton RUOSTESUOJAUS
alk. Vuokra
660 eur/kk +vesi ja sähkö
kulutuksen mukaan. krs., iso lasitettu parv.
kanavan suuntaan, autotalli ja varasto. saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
arvoisen
osta nyt, saat 37,80 ?
! värit
lle
pää
n
upa
ka
un
lisäed
kaan.
mu
vaihtuvat puvun värin
1