Kuten sanoin, kadetti voi tanssia tai olla tanssimatta. Kuva: Vesa Joensuu
Itsenäisyyspäivän ohjelma on ollut Tynillä vuosien ajan perinteinen. Tyni uskoo, että itsenäisyyspäivän juhlasta tulee unohtumaton kokemus, ja melko varmasti tapahtuma on ainutkertainen hänen elämässään. Jos joku juhlavieraista hakee tanssimaan, voi kadetti vastata myöntävästi tai kieltävästi, eli ihan miten sillä hetkellä tuntuu, Tyni kertoo. Johtajan tehtävissä tutustuin kouluttajiin ja aloin ymmärtää enemmän heidän työtään, Tyni kertoo. Juuri johtaminen oli nuoren varusmiehen mieleen, ja kun velvollisuus oli hoidettu, lähti tuore reservin vänrikki sopimussotilaaksi Rovaniemelle Lapin Ilmatorjuntarykmenttiin. Jokainen saa vastata ihan miten haluaa, Tyni myhäilee.. Auktoriteettia koetellaan nopeasti, jos joukot näkevät, ettei johtaja tiedä mitä tekee, Tyni huomauttaa.
"Tanssi sujuu ja sen pitääkin sujua."
Jori Tyni pääsee tavallista kirkkaampiin tannsisaleihin, kun mies osallistuu kadettina presidentin linnassa pidettävällä itsenäisyyspäivän vastaantotolle. Ehkä sitten juhlan jälkeen voi ottaa lasillisen tai pari, Tyni heittää.
vaihtoehtoa ihan tosissaan. Päätöksenteko on puolustusvoimissa nopeaa, eikä jokaisesta asiasta tarvitse pitää tuntitolkulla palavereja. Tänä vuonna linnan juhlien alla on keskusteltu poikapareista, joiden tanssiminen juhlavastaanotolla on saanut muutaman kansanedustajan boikotoimaan tilaisuutta. Osallistujia on ohjeistettu yksinkertaisella neuvolla: juhlassa tulee käyttäytyä upseerille sopivalla tavalla. Entä jos poika tulee hakemaan parketille. Näin uravalinta alkoi vahvistua entisestään. Johtajan täytyy olla itsevarma ja osata esiintyä. Upseerikoulutukseen kuuluu muun muassa Åke Blomqvistin tanssikurssi, joka suoritetaan jo ensimmäisellä vuosikurssilla. Tämä sopii Tynille, sillä hierarkia tekee elämästä helppoa. Kadetit saapuvat presidentinlinnaan ennen muuta juhlaväkeä, eli kättelyjonossa ei Tyniä nähdä. MAANANTAI 5. Taustalla oli tavallista vanhempien kavereiden pelottelua, että intti on sitä ja tätä. Jos annat käskyn, olet vastuussa siitä. Päätös osoittautui hyväksi. Mutta jo parin viikon jälkeen alkoivat suunnitelmat hahmottua uudelleen. Meno on ollut isänmaallista ja Tuntematon sotilas on katsottu joka vuosi televisiosta. Huomenna kannattaa olla tarkkana vastaanottimien ääressä, sillä jos hyvin käy, Tynin voi bongata linnan tanssiparketilta. Kadetit eivät lähde tansseihin niin sanotusti pystymetsästä. Kun Tyni aloitti aikoinaan varusmiespalveluksen Sodankylän Jääkäriprikaatissa, aikomuksena oli suoriutua velvollisuudesta kuudessa kuukaudessa. Muistan, että olimme ampumaradalla ja kersantti kävi sanomassa, että Tynihän menee sitten reserviupseerikouluun, minkä jälkeen aloin miettiä
Sotilasuralla vallitsee selkeä hierarkia, jossa sotilasarvo ratkaisee kuka on oikeassa. JOULUKUUTA 2011 | N:RO 237 | 93. Nykyisin sekin elokuva on saanut ihan uutta merkitystä Tynin uravalinnan vuoksi. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
HYVÄ OLO
10
Taide voimaannuttaa
Talvea saadaan vielä odottaa
12
0
IHMISET
8
Sota vei monta vuotta Oilin nuoruudesta nuoruudesta
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Linnan humuun
ITSENÄISYYSPÄIVÄ Raahelaislähtöinen Jori Tyni on yksi 40:stä kadetista, jotka pääsevät osallistumaan itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentin linnaan.
JUHA HONKALA
Tanssi sujuu ja sen pitääkin sujua, että voi lähteä mukaan
Se on kunnioitettava saavutus, josta suurin kiitos kuuluu sodan käyneelle sukupolvelle. Vapauden lisäksi köyhyys syö rauhaa. Toivottavasti osaamme, edes itsenäisyyspäivänä, olla kiitollisia kaikesta tästä. Siellä ei voi puhua sanan-, mielipiteentai ilmaisunvapaudesta. Itsenäisyyspäivän aikaan on hyvä pysähtyä miettimään näitä itsestäänselvyyksiä ja niiden merkitystä. He antoivat monta vuotta parhaasta nuoruudestaan ja ovat kantaneet taakkansa vailla katkeruutta. Siniristilippu on itsenäisyyden symboli. Radistikurssilla otetuissa kuvissa vilahtelivat tutut kasvot. Silmissäni sankareita ovat nuo rintamamiehet, jotka sodan jälkeen tarttuivat auraan ja ryhtyivät rakentamaan itselleen ja perheelleen uutta elämää. Väkivaltaisimmat konfliktit käydään yleensä kehitysmaissa, joissa arki on sel-
"
Suurin kiitos kuuluu sodan käyneelle sukupolvelle.
viämistaistelua ilman sotaakin. Haluaisin itsenäisyyspäivän vietossa korostettavan sitä valtavaa työtä, mitä Suomessa on tehty maan jälleenrakentamisessa, siirtoväen ja veteraanien asuttamisessa ja maan nostamisessa teollisuusvaltioksi. Hyvä niin, sellaisen maan ei kannata pitää messua sotilaallisilla ansioilla, joka on tänään jättänyt kansainvälisissä rauhanturvaamistoimissa loukkaantuneita taistelemaan yksin heille kuuluvista korvauksista. Nostan hengessäni itsenäisen Suomen kiistämättömiksi sankareiksi veteraanien rinnalle ne noin 30 000 sotaleskeä, jotka menettivät miehensä sodan kurimuksissa. 2 |
Raahen Seutu
5. Heille historia oli varannut harvinaisen kovan osan: vuo-
M
H
uomenna vietetään itsenäisen Suomen 94vuotispäivää. Poliisiin voi luottaa eivätkä viranomaiset toimi mielivaltaisesti. Ruona Oy:n konkurssi 1950-luvulla ajoi sadat raahelaiset metallimiehet leivän perässä maailmalle. Kyllä kannattaakin juhlia, itsenäisyys on niin kallis asia, että uskoakseni sen arvon tajuaa vasta sitten, kun on joutunut elämään vieraan vallan ikeen alla. Raahen seudulla näitä sankarittaria on ollut tavallista enemmän. Jo monta sukupolvea suomalaisia on saanut kasvaa ja elää vailla pelkoa sodasta. Minulle hänen haastattelunsa oli hyvin henkilökohtainen ja antoisa kokemus. Tavallaan sotaleskien kohtalotovereita ovat ne perheenäidit, joiden miehet tekevät työtä ympäri maata ja maailmaa ja ovat viikkokausia poissa kotoa. Vapaus valita asuinpaikkansa, työnsä, koulutuksensa tai vaikka aviopuolisonsa on monessa maassa yhä utopiaa. Rauha ja vapaus ovat nykyajan nuorille polville itsestään selviä asioita. Heidät olisi rinnastettava viime sotien sotainvalideihin. Meillä on vapauden ja rauhan lisäksi ruokaa, asunnot, ilmainen koulutusjärjestelmä, toimiva terveydenhuolto ja monia muita peruspalveluja. Toivottavasti me nuoremmat polvet osaamme elää ja toimia niin, että sodan käynyt sukupolvi voi loppuun asti ylpeänä ja horjumatta ajatella, että uhraus kannatti.
sanna.keskinen@sps.fi. Tahallaan, hieman ilkeästi sanottuna mies osallistuu perheen elämään tuomalla kotona pyörähtäessään pyykkipussin vaimolle pestäväksi. On vaikeaa ellei mahdotonta kuvitella, millainen kokemus sota on ollut niin yksilöille kuin koko kansakunnalle. Arkistokuva: Henry Rantaniemi Arjen sankareita löytyy lähimenneisyydestä ja aivan nykypäivästäkin. Tosin olen ollut näkevinäni, että sapeleiden kalistelu on viime vuosina jäänyt vähemmälle. Noiden nuorten naisten ja miesten kokemukset vetävät nöyräksi ja hiljaiseksi. joulukuuta 2011
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Huomenna
saadaan jälleen juhlistaa itsenäistä Suomea.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
KOLUMNI
Suomen sankareita
sikaudet sodassa ja maan nostamisen jaloilleen. Vapautta voivat rajoittaa lait, asetukset ja viranomaiset, mutta sitä supistaa myös köyhyys. Linnan juhlat jääköön omaan arvoonsa eliitin kekkereinä ja naisväen pukunäyttelynä.
Itsenäisyys ei ole itsestään selvää
HANNU VANHALA
aamme itsenäisyyttä juhlitaan aina ajasta ja sen hengestä riippumatta näyttävästi. Isä toi rahaa, mutta äiti jakoi virtaa. Näitä elementtejä kannattaisi korostaa itsenäisyyspäivän juhlinnassa. Sattuman kauppaa ja pienen maan oikkuja, että 69 vuotta heidän tutustumisensa jälkeen tapasin Oilin ja sain sukeltaa hetkeksi myös isoäitini men-
neisyyteen. Meillä on monta syytä tyytyväisyyteen, jopa onnellisuuteen, jos vain osaamme katsoa meille päivänselvien asioiden taakse ja kyseenalaistaa ne. Oili Peura nimittäin kävi saman radistikurssin kuin oma isoäitini. Vapaus on meille yhtä arkinen asia kuin ilma, jota hengitämme. Ei heidänkään osansa helppo ollut, mutta heidän kodeissaan äiti oli dynamo, joka pyöritti elämän ratasta päivästä toiseen. Ei kuitenkaan tarvitse mennä kovinkaan kauas rajojemme ulkopuolelle, kun kansalaisten vapaus muuttuu huomattavasti rajatummaksi. Vastuu kodista, perheestä, lasten kasvatuksesta ja koulukäynnistä, raha-asioiden hoidosta ja monesta muusta jää silloin äidille. Jokaiselle on turvattu perustoimeentulo, kaikki täysi-ikäiset saavat äänestää ja jokaisella on aito mahdollisuus tehdä elämästään hyvä. Nyky-Suomi ei ole syntynyt itsestään, vaan se on rakennettu sinnikkäällä työllä.
"
Raahen seudulla näitä sankarittaria on ollut tavallista enemmän.
INGO
Meidän kaikkien edestä
TORNIN JUURELTA
Tämän päivän lehdessä on tarina radistilottana sodan aikana toimineesta Oili Peurasta. Moni heistä tarttui leskeksi jäätyään päättäväisesti kiinni arjen ongelmiin ja teki kaikkensa perheen elannon ja isättömiksi jääneiden lastensa hyvinvoinnin eteen. Sotilaalliset piirit ovat aina pitäneet huolen siitä, että he näkyvät ja kuuluvat itsenäisyyspäivän juhlinnassa
Haju tietyissä osissa kuitenkin pysyy ja on erityisen vahva, kun ilmanvaihto ei ole ollut päällä. Karoliina Syngelmä on joutunut myös siirtymään lääkitykseen. Odotteluaika tuntuu pitkältä, kun henkilökunnan ja lasten oireilu vain lisääntyy. Oikeutta Eläimille -yhdistys ei ole yllättynyt tarkastustuloksista. 5. Kun lähtöasetelma on tämä, kuinka voimme edes puhua eläinten hyvinvoinnista, kysyy Saila Kivelä.. Tuntuu, että meitä ei
Rakennuksen kuntoa on epäilty jo vuosia ja henkilökunta on useaan otteeseen ollut yhteydessä eri tahoihin. Ongelma jää tänne muita sairastuttamaan.
ELÄIMET Eviran sikaloihin tekemissä tarkastuksissa on löytynyt vain vähän huomautettavaa. rehtori Janne Auronen tosin toteaa, että pahimmat paikat, kuten ison ruokasalin viereinen käytävä jäivät tutkimatta. Arkistokuva: Ilkka Laitinen
Ei eläinsuojelurikoksia
RAAHEN SEUTU
Haapajoen koulun lisäosa ja Piehingin koulu sekä Keskuskoulun katto ovat korjattavien listoilla jo ensi vuonna. Siinä sitten puntaroidaan tilannetta ja todetaan, että Esko on jo 75-vuotias ja sille annetaan enää tällaista hoitoa. Kustannusarvio on 5 miljoonaa euroa. Viime keväänä talossa tehtiin tutkimuksia, jotka paljastivat jonkinasteisia ongelmia. Päinvastoin: Tällä vuosikymmenellä joudutaan keskustelemaan, mihin hoitoihin varat riittävät. Kuinka kauan tämän menon pitää jatkua ennen kuin tilanteeseen saadaan joku tolkku. Ei ongelman ratkaisu ole se, että ihmiset siirtyvät. Myös lapset valittavat kurkkukipua, flunssaista oloa ja väsymystä. Pahimmiksi paikoik-
si hän nimeää käsityöluokan ja liikuntatilan, joissa oleminen saattaa aiheuttaa jo pahoinvointia. Jo astuminen rakennukseen tuo muutoksen. Helpotusta ei ole näkö-
piirissä. Yksittäisen potilaan kohdalla ei mietitä, onko rahaa vai ei, Kallunki herätteli.
"
Ei ongelman ratkaisu ole se, että ihmiset siirtyvät.
ANNE PIIPPO
Kunnanjohtajan Kaisu Tuomen huoli oli vähintään samaa luokkaa. Nyt tulisikin keskustella siitä, onko tällainen eläintenpito oikein, jatkaa Kivelä. Yhtä roima ylitys koettiin edellisen kerran vuonna 2009.
Ensi vuoden talousarviota valmistelevassa valtuuston kokouksessa hoitomenojen kasvua ja arvaamattomuutta murehdittiin monissa miehin. Kuva: Vesa Joensuu
Odotellessa oireillaan
SISÄILMA Antinkankaan koulun remonttia odotellessa henkilökunnan sekä lasten sairastelu vain lisääntyy.
oteta tosissaan, toteavat Antinkankaan koululla vuodesta 1999 eri tehtävissä työskennellyt Anne Piippo ja 11 vuotta opettajana toiminut Karoliina Syngelmä.
KRISTIINA TUIKKALA
Raahen kaupungin talousarviossa yli 30 vuotta vanhan ja useamman sadan oppilaan koulun saneeraus alkaa on näillä näkymin vasta 2016. Nyt päällä on jatkuva lääkitys, eikä astmaan ole luvassa parantumista. joulukuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Tuska on yhteinen
TUULIKKI NOUSIAINEN
HOITOMENOT Erikoissairaanhoidon kulut ovat ylittämässä Siikajoen kunnan budjetin noin miljoonalla eurolla tänä vuonna. Hän toivoo perusteellista kartoitusta. Oikeutta Eläimille -yhdistys on pöyristynyt Maaja metsätaloustuottajien keskusliiton MTK:n yrityksestä sysätä vastuu eläinten kärsimyksestä eläinaktivisteille. Suomalainen eläinteollisuus tuottaa tapettavaksi yli 50 miljoonaa eläinyksilöä joka vuosi. Monen lupauksen vuoden jälkeen il-
manvaihdon puhdistustakin odotetaan edelleen. Olo on kuin olisi koko ajan flunssa tulossa, kuvailee Piippo. Tuska on yhteinen, totesi Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtaja Hannu Kallunki. Nykyisin kaikki potilaat hoidetaan niillä keinoilla mitä on käytettävissä. Janne Aurosella on ollut luokka, jossa paristakymmenestä oppilaasta neljänneksellä oli joko astma-, migreeni tai pölyallergialääkitys.
Antinkankaalta on jo siirtynyt henkilökuntaa muualle pahojen allergiaoireiden vuoksi jo. On poistettu paljaita lasivilloja pienten ruokailutilasta tai vaihdettu vuotaneen katon kastelemat akustiikkalevyt. Radikaalin muutoksen omassa terveydessään hän huomasi viitisen vuotta sitten ja oireet ovat vain pahentuneet. Saattaa kuulostaa rankalta, mutta nykyinen yhtälö on mahdoton: vanhuksien määrä kasvaa, mutta uusia veronmaksajia ei tule riittävästi.
Oikeutta Eläimille -yhdistyksen mielestä Suomessa pitäisi keskustella siitä, minkälainen epäintenpito on oikein. Ulkona kahden siiven väliin jäänyttä uima-allasta on kuivattu. Vs. Tällä hetkellä vastuuta eläinten kärsimyksen edessä ovat kantaneet ainoastaan videoita kuvanneet aktivistit. Piipollekin on tarjottu muualta työtä, mutta vielä hän on sinnitellyt. Siinä kärsivät niin lapset kuin koulujen henkilökuntakin.
Anne Piippo istuu opettajainhuoneessa haastattelussa. Esko Kantola (kesk) näki jo silmiensä edessä tulevaisuuden tilanteen, kun hän
köppäsee vastaanotolle. Jo 10 minuutin keskuste-
lun jälkeen häneltä katoaa ääni, silmät alkavat vuotaa ja hengitysongelmat ajavat ulkoilmaan. Hän ei ole ainoa. Koulunkäyntiavustajana Antinkankaallla toimiva Anne Piippo tietää koulun sairastuttavan herkimpiä. Auronen toivoo myös, ettei koulujen korjaamisista tehdä poliittista taistelutannerta siten, että yksi koulu profiloituu yhden, toinen toisen ja kolmas kolmannen puolueen kouluhankkeeksi. Puutteita on korjailtu pienellä pintaremontilla. Tuotanto-olot ovat lain sallimia, joten eläinsuojeluilmoitusten tekeminen ei johda mihinkään. Eläimet ovat osa tuotantokoneistoa, ja ne tapetaan siinä vaiheessa kun se on taloudellisesti mahdollisimman kannattavaa. Myös kunnanvaltuutettu
Esa Lehto (kesk) alkoi olla tuskastunut. Vastuu eläinten hoidosta on aina tilallisilla itsellään. Ironista myös, että väestönsuojelutila on jo käyttökiellossa. Ei päivää ilman nenän tukkoisuutta tai päänsärkyjä. Antinkankaan koulu, jonka liepeille on noussut ja suunniteltu uusia asuinalueita odottaa vuotta 2016. Hoitomenot haukkaavat yhä enemmän ja enemmän kunnan taloudesta. Mistä ihmeestä ne rahat otetaan ja kuinka kauan kunta pysyy tällä menolla tolpillaan. Emme ole missään vaiheessa epäilleet eläinsuojelurikkomuksia kuvatuilla tiloilla, vaan yhdymme Sikayrittäjien näkemykseen siitä, että kuvissa näkyy sikaloiden tavallista arkipäivää, sanoo Saila Kivelä Oikeutta Eläimille -yhdistyksestä. Tässä salissa meidän on mahdoton löytää tilanteeseen ratkaisua. Kuluvaa syksyä koululta kuvaillaan erityisen hankalaksi. Oli seitsemän oireetonta vuotta, mutta nyt ei koulupäivää vedetä ilman tabletteja tai suihketta
Åbo Akademin professori Alf Rehn käyttää arvonimeä jedineuvos. Talousneuvos on yleisin ja kunnallisneuvos seuraavaksi yleisin. Itellan ehdotus postikorttien lähettämisestä kirjekuoressa ei ole keräilymielessä eikä ekologisesti oikea ratkaisu. Kuinka monta erilaista arvonimeä on. Ajatelkaa, kun Raahe perustettiin, niin kesti 363 vuotta ennen kuin saatiin
hyvin toimivat liikennevalot tuohon 8-tielle. Kyllä se näkyy. Haluatko sen lehteen. Elinkeinoelämän arvonimet ovat ylemmässä veroluokassa varmasti siksi, että arvonimestä suoritettavan veron maksajalla on enemmän maksukykyä. Varsinkin näin joulun alla asia huolestuttaa meitä, koska joulukortteja lähetetään paljon. Edullisimmat arvonimet ovat musiikkialan arvonimiä kuten director cantus ja director musices. Onko käytäntö tätä päivää. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
Raahen Seutu
5. Käytämme paljon aikaamme ja rahaamme postikorttiharrastukseen, joten on väärin, että kortit menevät pilalle matkalla. Kyseessä ei myöskään ole pelkkä kosmeettinen haitta, vaan Itellan huolimattomuus aiheuttaa meille myös taloudellisia menetyksiä. Onko se keksitty vai ostettu. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
roon 17255. Jo yksistään satamahanke kysyi suurta tarmokkuutta ja johtajuutta yhdessä kaupungin hallituksen kanssa. Kortteihin tulee kuvapuolelle isoja valkoisia ja mustia naarmuja, ja joskus ne ovat jopa revenneet. Esimerkiksi korkeampia arvonimiä kuten vuorineuvoksen arvonimeä ei esitetty tänä vuonna lainkaan. Hän kehitti ja uudisti suomea merkittävästi. On
antai klo 16.05: Toit jäte-
naisten alusasuliikkeeseen, kehtaisimme asioida paremmin miehet.. Raahen Seutu on päättänyt luopua nimimerkkien käytöstä, joten nimimerkkiä ei enää tarvita. Yhdestä veroluokasta on käyty keskustelua, mutta sitä ei ole otettu käytäntöön. Haluammekin siksi tuoda tämän ongelman suuremman yleisön tietoon toivoen, että sen avulla Itellassa ongelma ymmärrettäisiin paremmin ja siihen ryhdyttäisiin etsimään oikeita parannuskeinoja.
MARITTA KOSKENKORVA PATTIJOKI, EMMI MÄKINEN HELSINKI, ERJA MÄKELÄ TAMPERE, KATJA SURAKKA YLÄMYLLY, KINI LAINE KOUVOLA, MAARIT KALLINEN ROVANIEMI, MARJUT SÖDERSTRÖM, HELSINKI. En tiedä, mikä siihen on aikoinaan ollut perusteena, mutta ehkä on ajateltu maksukykyä. Arvonimistä maksetaan veroa. Lisäksi yhä useammin postimerkkejä ei leimata, minkä syytä emme tiedä. Hinta määräytyy osittain sen perusteella, miten arvonimeä arvostetaan. Siitä tähän päivään on tapahtunut paljon asioita! Jätän ne väliin ja katson tämän päivän Raahea.
Kun tarkastelee tosiasioita, niin kappas vaan, me raahelaiset olemme saaneet kaupunginjohtajaksi Kari Karjalaisen, johon sopivat mainiosti Pietari Brahen ominaisuudet. Mitä arvonimeä haetaan eniten. Hän perusti Raahen kaupungin 1649. Ne eivät kuitenkaan korvaa vahingoitettuja, esimerkiksi ulkomailta saapuneita kortteja. Kuva: Martti Laukkonen
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Ainakaan vielä. Rekkari kuvattiin, lasku tulee perässä.
Vihannissa vaihdet-
TEKSTARIT
Kirjoita viestin alkuun
tuoda roskakuorma Ravikadun roskikseen, vaikka ette asu täällä! Eikö teillä ole varaa omaan roskikseen?
Yksityisellä sektorilla
tiin palaneita katulamppuja, mutta edelleen miltei samat lamput pimeitä. Koko vuonna on tullut 244 hakemusta. Yksilötasolla emme voi tehdä muuta kuin jatkuvasti reklamoida vahingoittuneista korteista. Miksi arvonimestä joutuu maksamaan vähemmän, jos sen saaja on päätoimisessa virka- tai työsuhteessa valtioon, kuntaan tai kirkkoon. Kuinka usein arvonimiä uusitaan. Viimeksi vuonna 2007 otettiin käyttöön työsuojeluneuvoksen ja rahoitusneuvoksen arvonimet.
Tällaista postikorttia ei ole mukava vastaanottaa.
kään korvaa arvokkaita kortteja, joista keräilijä on erikseen maksanut korkean hinnan. joulukuuta 2011
Minkä arvonimen saa 70 eurolla?
CILLA BHOSE
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Palautetta Itellalle
Itella pilaa nykyään enemmän postikortteja kuin aikaisemmin. On raahelaisilla kalastajillakin ihmeteltävää.
Toivoisin miesmyyjää
17255
Leipurinkeidas saa häiriköiviä nuoria kuriin. Esimerkiksi ministerin arvonimi on hyvin arvostettu talouselämän arvonimi, vaikka se sijoittuukin vuorineuvosta alempaan veroryhmään. Ymmärtääksemme korttien kuvapuoli vahingoittuu huonojen lajittelukoneiden takia. Kallein on vuorineuvoksen arvonimi, jonka hinta on 48 400 euroa. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät) Tekstariin mahtuu vain 151 merkkiä.
Onko tosi ettei ABC ja
tosi ikävä kuunnella jatkuvaa kiroilua ja katsella, kun paikkoja sotketaan.
Olipa törkeää vihreä auto
kuorman luvatta Ravikadun roskikseen. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Kuva Siikajoen Tauvosta 1. Pekka-patsas perustettiin Raaheen 1888. Täytyy myöntää, että Kari Karjalainen omaksuu Pietari Brahen ominaisuudet, jolloin hän voi sanoa: "Minä olen maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen!" Kaupunkilaisten puolesta toivotan Hyvää Joulua ja Uutta vuotta kaupungin isille!
VANHA VAARI PARKANOSTA
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nume-
Syysmyrskyt jatkuvat merellä. Hän syntyi 18.02.1602. Useat meistä ovat ottaneet suoraan yhteyttä Itellaan ja reklamoineet vahingoittuneista korteista, mutta toiminta ei muutu. Saamme pahoitteluja ja joskus postimerkkejä korvaukseksi vahingosta. Kyse ei ole muutamasta yksittäisestä kortista, vaan todella suuri määrä saapuvista korteista on vahingoittuneita. Pietari Brahen sanonta oli: "minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen!" Kannattaisi jokaisen, jolla on tietokone, lukea sieltä Pietari Brahesta. Ne eivät myös-
Tasavallan presidentti myöntää itsenäisyyspäivänä perinteisesti ylennyksiä suomalaisille reservin upseereille. Uusia otetaan käyttöön harvakseltaan. Hän oli hyvin tunnollinen ja taitava sekä toimelias ja
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@sps.fi
ennakkoluuloton alaisiaan kohtaan. MIRJA HYTTINEN KUOPIO, PAULA VESTERINEN MÄNTTÄ, PIRKKO JÄRVINEN JANAKKALA, RITVA KATAJISTO PIHTIPUDAS, SANNA KUUSISTO EURA, SINI ELLILLÄ KIVINIEMI, TANJA FINER IVALO, TANJA MERTANEN MUURUVESI, TUULA MYLLYKOSKI, HELSINKI, ULLA MÄNTYNEN HARJAVALTA, ULLA SMED OULUNSALO
Pietari Brahe
Ajan monta kertaa ohi tuon vanhan uljaan patsaan, joka on pystytetty Pietari Brahen kunniaksi! Tutkin tietokoneelta, mitä kerrotaan Pietari Brahesta. Halvimman saa 70 eurolla. Sehän oli kunnon mies! Ollessaan Suomessa hän oli ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri. Mikä arvonimi on edullisin. 107. Hakemuksesta tasavallan presidentti myöntää myös arvonimiä. Kun arvonimi on perustettu, on otettu huomioon esityksen tekijöiden maksukyky. Me postikorttien keräilijät olemme erittäin pettyneitä Itellan toimintaan. Jedineuvos ei ole tasavallan presidentin myöntämä arvonimi, joten kysymyksessä saattaa olla vitsi. Hän on voimallisesti uudistanut kaupunkiamme. Hölmöläisten hommaa?
On se hyvä, että on hyl-
ASIAARS
Lähetä tekstiviesti numeroon
toimitus.raahenseutu@sps.fi
oikeaa työtä tekevä kansa on näköjään jälleen aliedustettuna kunniamerkkien ja ristien saajina.
Vihreä pakettiauto lau-
keitä. Olemmekin pohtineet, miten tilanne saataisiin paremmaksi. joulukuuta. Näkyykö talouden tyrsky hakemuksien määrässä erityisasiantuntija, arvonimilautakunnan sihteeri Nina Brander. Arvonimiä on haettu tänä vuonna aavistuksen vähemmän kuin aikaisemmin. Viimeksi arvonimiä myönnettiin viime perjantaina
P.s. Tervetuloa pikkujouluun. Mielenterveyskuntoutujien joulujuhla Raahen seurakuntakodilla isossa salissa 21.12. seurakuntakodissa (iso puoli) alk. Raakel Raahen kaupungin eläkeläiset. Selvin Mielin-ryhmä on jäänyt joulutauolle. alkaen klo 12. Tervetuloa!
Saloisten Jahtimiehet
Muistathan palauttaa saalistietotalkookorttisi vuoden loppuun mennessä saunamajan seinässä olevaan postilaatikkoon tai sihteerille os. on mm. vietämme itsenäisyyspäivää, siis ei ATK-kerhoa. kolme e. Ken lahjan tuo, hän lahjan saa. alv. 1.12.2011 Kestotilaus sis. 19.11.2011 Ylivieska Soi kirkonkellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan, sinne saatamme isämme rakkaan äidin vierelle nukkumaan. 92160 Saloinen
Raahen ja Ympäristön Eläkkeensaajat Pikkujoulua
vietämme Brain Centerissä to 8.12. Ke 7.12. Tumma puku ja kunniamerkit.. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. Torttukahvitarjoilu.
Raahen Seudun Senioriopettajat Ma 12.12 klo 15 kokoonnumme Ollinsaaren koululle. Huom. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Ken lahjan antaa, hän lahjan saa, arvo n. klo 16 alkaen , pukkikin vierailee ken lahjan tuo hän lahjan saa. Sotaveteraanit ja muutkin Raahen
sotiemme veteraanijärjestöt. 0%) à 186 (170,64 ) à 110 (100,92 ) à 82 (54,23 ) à 65 (59,63 ) à 51 (46,79 )
JAKELUHÄIRIÖT 0200 58585 mpm/pvm
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme kaikkia isämme hoitoon osallistuneita.
5
JÄRJESTÖT
Kokoomuksen Raahen kunnallisjärjestö Hallituksen
kokous su 11.12 klo17.30 Brain Centerissä os. 1 lippu/jäsen.
Raahen seudun Omaishoitajat ja Läheiset Joululauluilta
omaishoitajille ja läheisille Pattijoen srk-kodilla to 8.12. Ilm. 9% (alv. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi) toimitettu aineisto. 1,92 1,99
sis.alv. Hyvinvointikuntayhtymä tarjoaa torttukahvit. 2,36 2,45
Ilmoitusten aineistot julkaisua edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä Laskutuslisä 5,09 (sis. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Pidämme joululomaa ja aloitamme kerhot ke 11.1.-12. 22.12.1925 Paavola k. Raahen kaupungin järjestämä itsenäisyyspäivän juhla klo 14 Kauppaporvarin
Raahen ja Ymp. To 8.12. khr on mukanamme, laulamme joululauluja kanttorin säestämänä ja tiernapojatkin esiintyvät. La klo 13 esiintymässä tiernapojat, su klo 13 elävää joulumusiikkia. vietämme itsenäisyyspäivää, kerhoa ei ole. Raahelassa klo 12. Ohjelmaa
Raahen ja Ymp. 010 366 1415
PARTIO
Tervastuli
Valonjuhlaharjoitukset ma 5.12. senioritanssiharjoituksia ei ole. jo klo 17! Ottakaa pikkusiskoja mukaan kynttilätytöiksi.
-OHJELMAT
www.raahenseutu.fi
Asiakaspalvelu
010 665 5185 fax (08) 220 702
Toimitus
010 665 5180 fax (08) 220 702
ILMOITUSHINNAT /pmm
Palvelemme mape klo 816 Tilaukset Maija Heikkilä Suorajakelut Minna Lattunen Ilmoituspalvelu Myyntineuvottelijat Anne Luovi Marketta Routaniemi Myyntipäällikkö Marjut Möttönen gsm Markkinointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaa Erkki Heikkilä gsm Ilmoitusvalmistus Aini Kanniala Päivi Klaavo Hannu Pihlajakoski 010 665 5170 010 665 5125 010 665 5171 010 665 5119 010 665 5172 040 573 0569 0400 589 430 010 665 5168 010 665 5122 010 665 5169
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. Syvästi kaivaten Aulis ja Sirpa Mikko ja Anna-Kaisa Ville Harri ja Sirpa Matti ja Liisa siskot perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu 2.12.2011 läheisten läsnä ollessa. Tekstissä 1,43 Takasivu 1,51 Kuolinilmoitukset 1,43 Kiitosilmoitukset (max 30 pmm) 13,01/kpl Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm 24,39/kpl Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl Pikkuilmoitus yrityksille 1x30 22,76 Liikehakemisto 0,60
väri sis.alv. joulukuuta 2011
Raahen Seutu
Rakkaamme Vietämme pikkujoulua Pattijoen seurakuntakodissa ma 12.12. Tervetuloa! Keiloja kaadellaan Vesipekassa maanantaisin klo 13. alkaen klo 13. 08-2237343 mahdollisimman pian. Tervetuloa tapaamaan tuttavia! Raahen Kylät Jokela-Pattijoki kyläseuran sääntöm. 010 366 1410, f. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. PAM 093 Jäsen! Tarjoamme sinulle lipun Ilimaveivi-kaparee pikkujouluteatterinäytökseen. Kunnianosoitukset ja seppelten laskut Jumalanpalvelusten jälkeen Raahen, Saloisten ja Pattijoen sankarihaudoilla. Tarjoamme kaikille puuroa, soppaa, kahvia, tortun ja piparin. Tervetuloa. klo 14.3016.30. klo 16. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekijoitettuna os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE
Vuosikertatilaus sis. Tervetuloa mukaan!
Vihannin Reuma ja Tules
Yhdistyksen syyskauden päätöskahvit ma 12.12. AA:n Oulun alueen päivystävä puhelin 08-338272 klo 19-21 joka päivä. klo 10 käsityö- ja askartelupiiri. Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy, Alma Media. klo 12-20, la 10.12.-su 11.12. 5. porinakerhoa vietetään pikkujoulutunnelmissa, tiernapojat esiintyvät, laulelemme yhdessä joululauluja ja tarjoamme torttukahvit. syyskokous to 8.12.11 klo 18 kylätalolla, Jokelankyläntie 12. Puutyöpiiri Merikadun koululla klo 16. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Rantakatu 5. 228526 tai 050-5371820. Pe 9.12. Katso myös www.aa.fi Olet tervetullut mukaan toimintaan.
SOITA JUTTUVINKKI, UUTINEN, HAVAINTO, JUTUN JUURI!
010 665 5180
Eläkeliiton Raahen yhdistys
Ma 5.12. Myös tarot-korttitulkintaa sekä energiahoitoa, kahvio ja arvontaa. Joulu- ja puurojuhla ke 14.12. Karjalaiset
Seuraavan kerran keskiviikkona
RAAHEN SEUTU
19
Enää yötä Jouluun
Oulunseudun
OIKEUSAPUTOIMISTO
Raahen toimipaikka
Julkiset oikeusavustajat: Antti Hyvärinen - asianajaja, varatuomari - julkinen kaupanvahvistaja Tapio Maakanen - asianajaja, varatuomari - julkinen kaupanvahvistaja
Sovionkatu 12-14, PL 120, 92101 RAAHE
LEHTI Raahen Seutu ei ilmesty itsenäisyyspäivänä 6. klo 14 Jäsentuvalla. 1,76 1,86 1,76 16,00 30,00 13,00 28,00 0,74
ilman alv. Ti 6.12. Kunnallisjärjestön tämän vuoden viimeinen yleinen kokous klo 18 samana päivänä. Avoryhmä kokoontuu samassa paikassa kunkin kuukauden viimeisenä torstaina, klo 19, johon voivat osallistua kaikki AA:n toiminasta kiinnostuneet sekä alkoholistien omaiset ja muut läheiset. Klo 11 Jumalanpalvelukset Raahen, Saloisten ja Pattijoen kirkoissa. klo 10-15. alv. To 8.12. Jäsentupa suljettu 6.12. Ke 7.12. porinakerhossa. Olette lämpimästi tervetulleita. klo 12 vanhustentalon kerhohuoneella. Johtokunnan järjestäytymiskokous to 8.12. klo 14.30 Kreivinajassa. Raahen Eläkeläiset Ma 5.12. klo 12. Puhelimella (0700-3-91332) annetut ilmoitukset lisähintaan 1,68 /min+ppm. klo 16, jossa arvonnan päävoittona on tuulimylly. Yhdistyksen joulujuhlaa vietetään Raahen seurakuntakodin isossa salissa ma 12.12. joulukuuta. 0%) 12 kk maksuvälillä à 155 (142,20 ) 6 kk maksuvälillä à 82 (75,23 ) 4 kk maksuvälillä à 56 (51,38 ) 3 kk maksuvälillä à 43 (39,45 ) 2 kk maksuvälillä à 30 (27,52 )
Vesa Joensuu 010 665 5159 Vappu Kallio vapaalla helmi/12 asti Maarit Kesti 010 665 5165 Mikko Määttä 010 665 5161 Tuulikki Nousiainen 010 665 5163 Sari Ohinmaa vapaalla tammi/12 asti Kristiina Tuikkala 010 665 5160 Raili Viirret 010 665 5120 Juha Honkala 010 665 5162 Uutistuottaja Nina Tuomikoski 010 665 5118 Päätoimittaja Sanna Keskinen 010 665 5173 gsm 050 562 7068 etunimi.sukunimi@sps.fi
mv ilman alv. 8.12. Tervetuloa MTKL järjestämälle kurssille Kalajoen Kylpylä SaniFaniin 30.1.-4.2.2012. Varsinainen yhdistyksen joulujuhla on Raahen Hovissa 15.12. Lustokatu 8. 12. Kyläläisten järjestämä tapahtuma Pattijoen Ylipään liikuntahallilla (Hongistontie 12). Tervetuloa uudet sekä entiset jäsenet.
Sotainvalidien Veljesliiton Raahen osasto Sotainvalidit,
leski-, puoliso- ja tukijäsenet: Huomioikaa ja osallistukaa itsenäisyyspäivän 6.12. 9% (alv. Opetustoimi tarjoaa meille perinteiset joulukahvit ja rehtori Kaisto esittelee uutta koulua. Raahen Psyyke Ilonpisaroita ryhmäläiset, ryhmä kokoontuu 5.12. Diabetes-ryhmä klo 10 ja Merjan aivonjumppaa klo 13. mennessä viestillä Helille tai Sepolle.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Ohitusleikattujen
ja pallolaajennettujen kerho Kreivinajassa ke 7.12. Lipun saa teatterin toimistolta arkisin klo 10-16 jäsenkorttia näyttämällä. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. alv.)
@
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi tai ilmoitukset.raahelainen@sps.fi tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset: toimitus.raahenseutu@sps.fi tai toimitus.raahelainen@sps.fi
Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. klo 18-20. Jouluista monipuolista ohjelmaa. Jäsentuvalle puh. Lämpimästi tervetuloa.
Raahen AA-ryhmä Toivo
Alkoholismi on sairaus, josta voi toipua osallistumalla AA:n toimintaan. Raahesalissa. Ei ennakkoilmoittautumisia. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. klo 11.30-13.00 Karaokeryhmän pikkujoulu Jäsentuvalla. To 8.12. Omat polut kurssi nuorille aikuisille. Syömme riisipuuroa ja väskynäsoppaa sekä juomme torttukahvit. Seuraavan kerran lehti ilmestyy keskiviikkona normaalin aikataulun mukaan.
p. Kreivinaika; ti 6.12. Ilmoitt. Myös ohitusleikkausta odottava. 23%) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. Tervetuloa! Raahen Kylät Lasikangas. Näitä arpoja 8.12. Kurssilla on mahdollisuus saada vertaistukea, toimia ja liikkua yhdessä muiden kanssa saada tietoa raha-asioiden hoitoon ym. tuppikerho klo 14.30. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.. 23%) klo 8.30 mennessä
Levikki 8760 (LT 2010) Irtonumero 2,00 www.raahenseutu.fi
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 , sis. klo 9.30, kaikki vara- ja varsinaiset jäsenet paikalle.
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys, Raahen osasto
Vietämme joulujuhlaa Raahen srk-kodin isossa salissa la 10. Monenlaista käsintehtyä, leivonnaisia ja joululaatikoita, lahjaksi tai omaksi iloksi. Ilmottaudu 8.12. klo 13 kaikille Raahen sotiemme veteraanijärjestöjen jäsenille puolisoineen, leskille, kannattajajäsenille, kaatuneitten omaisille sekä ystävillemme. Raahen srk:n järjestämä ja kustantama joulujuhla on pe 9.12. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Raahessa toimii AA-ryhmä Toivo, kokoontuminen torstaisin klo 19 ja su klo 18, Sovionkatu 25, Raahelan alakerrassa. juhlallisuuksiin. 0065938636 TILAUSHINNAT alk. mennessä puh. klo 9 kuntotiimin aamujumppa ja klo 10 lauluharjoitukset. Lisätietoja kurssista sekä kurssihakemus www.mtkl.fi /kuntoutuskurssit ja Jäsentuvalta.
|
Kalle Heikki RAUDASOJA
s. p 0449671001
Adresseissakaan ei hänen havaintojensa mukaan ole loppujen lopuksi
ollut kuin kourallinen pyhäjokisia. 61, kuuluu vastaus. Paikallispankilla on halu myös osallistua ydinvoimalatyömaan alihankintaketjujen rahoitukseen. Oulun vetovoiman Haapakoski veikkaa purevan. Paikallispankki päivittää omaa strategiaansa ja ydinvoimalan vaikutukset eri näkökulmista huomioidaan. Vastustajat ovat olleet aktiivisempia. Parhalahtisille koulunsa jatkosta huolestuneille uutinen on entisen koulunjohtajan mukaan myös hyvä. Päätöksen jälkeen hän toivoo, että vastakkainasettelu jo unohdetaan. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
5. tapäätöksestä voidaan aluetta onnitella. Tietovisailusta innostunut Haapakoski heittääkin knopin Eurajoella työsken-
sakin, vaikka työpaikkaliikenne naapureihin on myös jatkossa suurta. Toki Saksan päätös luopua ydinvoimasta tulevina vuosikymmeninä saattaa olla uusi avaus toisenlaisesta ajattelusta, Haapakoski sanoo.
Pyhäjoki vahvistuu
KRISTIINA TUIKKALA
Parhalahden koululla aiemmin johtajan toiminut Paavo Haapakoski ei koe ydinvoimalan jakaneen kuntaa tai kylää kahtia. Kyse on perimmiltään taloudellisen toiminnan turvaamisesta, mutta vaikutukset ovat moninaiset. Tuottaa Rautaruukille hiilivapautta, arvioi Haapakoski helpotusta, joka koituu päästöjen kanssa tuskailevalle terästehtaalle. Ydinvoimalan vaikutusalueella 50 kilometrin säteellä toimii kymmenkunta osuuspankkia, joiden tavalla tai toisella uskotaan hyötyvän kuuden miljardiluokan hankkeesta. Kuva: Vesa Joensuu
nelleiden kansallisuuksien määrästä. Se on iso yhteinen mahdollisuus. Haapakoski näkee, että mahdollinen virhe on tapahtunut jo silloin, kun päätös ensimmäisestä ydinvoimalasta maailmalla on tehty. Asema valtakunnallisen finanssiryhmän johdossa sitoi. Keskiössä on oma kunta, mutta mies miettii vaikutuksia 25:n, 50:n, 100 kilometrin säteellä tai valtakunnallisesti. Kunnissa toimivien yritysten palvelutarjonta on myös jotain muuta kuin ennen ydinvoimaa. Haapakoski kysyy myös Pyhäjoen kunnan kyvystä yksin vastata palvelukysyntään, kun rakennusaikana kunnassa pyörii enimmillään 3 500 työntekijää ja osalla ovat myös perheet mukana. Lapsia riittää tulevaisuudes-
Ennen Fennovoiman päätöstä mies ei juuri lobannut turuilla ja toreilla Pyhäjoen puolesta. Laajuuksia mietitään. Verotulojen kertymän voidaan odottaa kasvavan, mikäli tilanne noudattaa Olkiluodon kaavaa. Ydinvoimaloita on sähköä tuottamassa kaikkialla ja uusia on rakenteilla sekä suunnitteilla kymmenittäin. Limiitit ovat useita miljoonia, mutta toisaalta pankkiryhmällä on taustallaan voimaa suurempiinkin ponnistuksiin. joulukuuta 2011
Jytkyjen jytky
YDINVOIMA OPPohjola osuuskunnan hallintoneuvoston parhalahtinen puheenjohtaja Paavo Haapakoski on tyytyväinen Fennovoiman päätöksestä valita Pyhäjoki ydinvoimalan sijaintipaikkakunnaksi.
KRISTIINA TUIKKALA
Viime kevään eduskuntavaaleissa Timo Soinin lanseeraamalla jytky-kuvauksella parhalahtinen pitkäaikainen kunnallis- ja talousvaikuttaja kuvaa merkitystä jytkyjen jytkyksi. Toimitusjohtaja Pohjola muistuttaa, että Raahen Seudun Osuuspankilla on jo nyt alueella merkittävä markkinaosuus eikä siitä aiota luopua, vaan pikemminkin uskotaan sen kasvavan. Nyt eletään tässä ja sen mukaan on katsottava tulevaisuuteen. Siellä lähiympäristön kunnat ovat saaneet osansa. Se on työpaikka jokaiselle, yksinkertaistaa hän suuruusluokkaa ydinvoimalan 60 vuoden toiminta-aikana. Haapakosken näkökulma on laajempi kuin Parhalahti, Pyhäjoki tai Raahen seutukunta. Ei hän tosin salannutkaan myönteistä kantaansa. Nyt tilanne on toinen ja hän luettelee heti tukun syitä, joiden takia paikkakun-
YDINVOIMA Raahen Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Ari Pohjola uskaltaa heti luvata, että Pyhäjoen konttoria ei sulkeminen ole uhkaamassa. Toivottavasti tämä vastakkainasettelu unohdetaan ja nähdään yhteinen tulevaisuus mahdollisena. Pieni paikallinen ilmiö. Osuuspankki on jo aloittanut hyvissä ajoin ydinvoimalan huomioimisen toiminnassaan. Kansainvälisyyden lisääntyessä koulutustakin tarvitaan lisään. Turvallisuuden kannalta pahimman skenaarion toteutuessa sillä ei hänen mielestään ole merkitystä, sijaitseeko ydinvoimala Pyhäjoella vai Simossa.
Puheita pyhäjokisten kahtiajakautumisesta entinen valtuuston puheenjohtaja pitää kohtuullisen paljon ylimitoitettuina. Paikallisesta osuuspankkimiehestä valtakunnan tasolle noussut Haapakoski toivoo, että ei pelattaisi pienissä ympyröissä vain omaa peliä. Päinvastoin ydinvoimalan myötä toimintaa siellä tullaan kehittämään ja lisäresursseja harkitaan. Näkökulmia muun muassa vuokramarkkinoilta ja asuntokaupasta on haettu ympäri maata. Ydinvoimala sopii OP-Pohjola osuuskunnan hallintoneuvoston puheenjohtajan
Paavo Haapakosken mukaan hyvin koko OP-Pohjola-ryhmän strategiaan. Mittasuhteet on otettava huomioon ja riskit hallittava, muistuttaa Pohjola.. Haapakoski mainitsee, että mahdollinen energianpuute voisi uhata Suomen hyvinvointia. Pelkona on suuren kalan menettäminen kaukaisemmille vesille ja jopa ulkomaille. Parhalahdella on asukkaita 450. Valtakunnan tasolla edullinen energia on kilpailutekijä. Esimerkiksi koulumaailmassa ei kuohunut. Jo perustehtävämme osuuspankkina velvoittaa meitä toimimaan ja edistämään omistajajäsentemme, asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä ja hyvinvointia
Samalla kun ilahdutat joulutervehdykselläsi asiakkaitasi, liike/perhetuttujasi, autat lähimmäisiäsi.
Joulutervehdyslehti jaetaan seutukunnan kaikkiin kotitalouksiin
Joulutervehdykset julkaistaan tiistain 20.12. Jokaisessa pakkauksessa spinneri, kolme asetta, hahmokortti, neljä taistelukorttia sekä LEGO-palikoita. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. Ikäsuositus 614 v.
6,70
SÄÄSTÄ
Hinta ilman K-Plussa-korttia 8,95
20
39
95
(59,95)
Hinta ilman K-Plussa-korttia
4
45
-50 %
8,95
Reino
TOSSUT
KAIKKI NORMAALIHINTAISET KAPSELIKEITTIMET
(29,90)
SÄÄSTÄ
16 %
25 .
Värien ruskea ja sininen koot 3946. 010 665 5172 fax 220 702
HINNAT VOIMASSA VAIN 5.12.2011. Tarjous ei koske Leijona-Reinoja.
-20 %
135,20
Esim. Tänä vuonna Raahen Seutu yhdessä alueen yritysten kanssa kerää varoja tulevaan laitehankintaan. Takuu 1 vuosi. späivänä 6. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. 020 720 3500, MAPE 721, LA 718, SU 1221. suljettuina
PALVELEMME SUNNUNTAISIN KLO 1221.
ViewSonic
ARABIA ARCTICA -ASTIAT
DIGITAALINEN VALOKUVAKEHYS 7"
Muistikorttipaikka ja USB-liitäntä. joulukuuta 2011
Raahen Seutu
|
7
YRITYKSET JA YHTEISÖT
Joulun lähestyessä on aika muistaa asiakkaita ja yhteistyökumppaneita
Raahen Seudun
JOULUTERVEHDYKSELLÄ
muistat sidosryhmiäsi vaivattomasti ja
TUET OMAN SAIRAALAN LAITEHANKINTOJA
Jo seitsemännentoista kerran joulutervehdysten tuotolla tuetaan oman sairaalan hankintoja potilaiden hyväksi. 5. Voit laittaa ilmoituksen myös osoitteella ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi
Ilmoituspalvelu p. Esim. Ilmoitusaineistot tarvitsemme 9.12. alv 23 %).
www.k-citymarket.fi
RAAHE
Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus. Kiitos tuestasi!
Otamme yhteyttä tiedustellen haluasi osallistua keräykseen joulutervehdyksen muodossa. www.k-citymarket.fi
12. mennessä. Värin pinkki koot 3442. Paulig Cupsolo KAPSELIKAHVINKEITIN
Hinta ilman K-Plussa-korttia 169,00
Ollinkalliontie 2, puh. lehdessä. MATALA LAUTANEN 17 cm
-25 %
LEGO NINJAGO -SPINNERI
Ninjago-spinnerit Kruncha, Wyplash, Sensei Wu sekä Lord Garmadon valmiina taisteluihin. Itsenäisyy ämme ovat äl myym
Aina sitä mietti, että entä jos vihollinen tulee läpi.
Valokuvasta katsoo ryhmä nauravia nuoria naisia. Ella Majasen, Jessika Sivulan ja Enni Kivelän mukaan oppilaskunnan myyntituotot menevät yhdeksäsluokkalaisten luokkaretkeen, joka suuntautuu kevätlukukaudella Härmän Powerparkiin.
"Sen verran mukavalta tuntuu, että voisi harkita toistekin."
Johanna Myllylällä oli myyjäisissä tarjolla sisnasta ja juurista käsityönä tehtyjä tuotteita. Kuvat: Vesa Joensuu ja Oili Peuran kotialbumi.
Radistin työ oli viestien välittämistä sähkösanomilla ja puheluiden yhdistämistä. Onpa salista paikkansa löytänyt muutama kirpputoripöytäkin. Aina piti olla korva tarkkana. Ei ole ollut mitenkään kova homma, koska oppilaat ovat yhdessä tuoneet tavaraa ja leiponeet, Ella sanoo, ja esittelee lisäpöytää, joka tarvittiin kaikkien oppilaiden leipomusten esillepanoon. Peuran nuoruudesta sota vei monta vuotta. Yhä on muistissa, kuinka 17-vuotiasta pelotti, kun hän silloisen kotikuntansa Petäjäveden kirkon tornissa oli yövalvojana. Meitä oli kahdeksan sisarusta, ja pojat olivat kaikki rintamalla ja tytöt lottina. Vuonna 1942 käyty lottien radistikurssi on yksi elämän varrelle sattuneista tärkeistä vaiheista. Tarjolla olevien korujen lisäksi juurista voidaan tehdä muun muassa sokerikkoja, rasioita tai vaikkapa pitsalautasia. Työn määrä ja haju on hirveä, naurahtaa Myllylä. Tarjolla on monenlaisia perinteisiä joulumyyjäistuotteita leivonnaisista ja vaatteista lähtien. Monenlaista sanomaa kulki lottien kautta, ja jatkuvasti piti olla valppaana. Oikeasti Suomessa tehtyä käsityötä, tiivistää Myllylä myymiensä tuotteiden taustan. Venäläiset olivat ilmeisesti ampuneet sitä Leningradista. Vanhempainyhdistyksen tuottoja ohjataan myös koulun yleiseen viihtymiseen ja oppilaille annettaviin stipendeihin. Hälytykset tulivat hiljaa, paljon hiljempaa kuin kännykän soittoääni. Kaikki tuettiin toisiamme ja edelleen ystävät muistuvat mieleen, Peura kertoo hymyillen. Oili Peura on pitänyt pariin heistä yhteyttä näihin päiviin saakka.
mitä jos nyt tulisi hälytys. Tukioppilaat ovat mukana myyjäisissä muun muassa järjestämällä lapsiparkin, missä lapset voivat leikkiä samalla kun vanhemmat tutkailevat myyjäisten tarjontaa. Mutta ranne kyllä pysyi norjana siinä hommassa, nauraa Peura. Hän oli vasta 18-vuotias lähtiessään lottakurssille kouluttautumaan radistiksi. Järjestäjien pöytien lisäksi liikuntasaliin on pystytetty yrityksien sekä muutamien luokkien omia pöytiä. Ei isä laittanut vastaan vaan ymmärsi. Se oli velvollisuus, joka piti hoitaa. Kyseessä ovat Pattasten koulun ensimmäiset joulumyyjäiset, mutta jatkoa saattaa olla tarjolla. Henkinen taakka oli raskas kantaa. Alaikäisen tytön piti pyytää isältään lupa lähteä. Sodan loppuvaiheessa hänet kotiutettiin muiden mukana pois rintaman alta. Joku päivysti koko ajan. Järjestelyistä vastasivat koulun oppilaskunta ja vanhempainyhdistys. Lisäksi hänen veljensä kaatui yhdessä sodan viimeisistä taisteluista. Vanhempainyhdistyksen
Opinto-ohjaaja Sari Veijola toimii Pattasten koulussa myös tukioppilaiden ohjaajana. Kuvat nostattavat raahelaisen Oili Peuran mieleen hyviä muistoja. Vihollinen oli niin lähellä,
Oili Peura kasvoi Petäjävedellä opettajaperheen kuopuksena. JuuriKäsin -nimistä yritystä pyörittävän Marjamäen tuotteissa kaikki mahdolliset raaka-aineet ovat luonnosta itse hankittuja. Käsin tehtävät tuotteet vaativat paljon aikaa, ja esimerkiksi sisnan valmistaminen kestää monta päivää. Tarjolla on esimerkiksi käsin parkitusta poronnahasta, sisnasta tehtyjä rannekoruja, sekä koivun juurista taitavasti punottuja korvakoruja. Meillä oli siellä niin hyvä porukka. Pian sen jälkeen solmittiin rauha. kioppilaiden kummiluokkatoimintaan. Silloin kyllä hirvitti, että
Radistikurssille osallistui nuoria naisia eri puolilta Suomea. Kotona äiti hävitti sisarusten lottapuvut. Muutaman kaulassa pilkottaa Lotta Svärd -järjestön merkki. Myös juurien punominen vie oman aikansa. joulukuuta 2011
Vailla katkeruutta
LOTTA Sota vei myös naiset rintamalle. 8 | UUTISET
Raahen Seutu
5. Kuva: Kim Keränen
Ellan mukaan myyjäisten järjestäminen ei ole ollut hirveän suuri ponnistus. Kuvassa hän on 15-vuotias.
että pelko oli jatkuvasti läsnä, vaikka Seivästö ei ollutkaan niitä pahimpia paikko-
Joulumyyjäiset oppilaiden hyväksi
KIM KERÄNEN
MYYJÄISET Pattasten koulun liikuntasalissa järjestettiin lauantaina joulumyyjäiset. Myös lapset asuvat yhä Raahessa. Katkeruudelle ei naisen mielessä silti ole sijaa, vaan hän on kiitollinen rauhasta, joka Suomessa jo vuosikymmenet on säilynyt. Mielessä pyöri, että vieläkö sieltä kotiin joskus pääsisi. Hänen mukaansa tukioppilaiden myyjäisistä saamat tuotot käytetään tu-
puheenjohtaja Sari Lampela kertoo, että myös vanhempainyhdistyksen tuotosta osa menee tukioppilaiden hyväksi. Karkussa pidetyn radistikurssin jälkeen hän meni Mikkelin ja Viipurin kautta työhön Seivästölle, joka sijaitsi Karjalankannaksella, vastapäätä tuolloista Leningradia. Pelkäsimme, miten meille kävisi, jos venäläiset saisivat tietää meidän olleen rintamalla lottina. Sen verran mukavalta tuntuu, että voisi harkita toistekin, Sari Veijola toteaa.
Johanna Myllylä on tullut myyjäisiin myymään äitinsä
Sinikka Marjamäen tuotteita. Yhtenä yönä meiltä hävisi alueella ollut torni. Olimme isänmaallisesta perheestä.
Työ Rautaruukilla toi Oili Peuran perheineen Raaheen 43 vuotta sitten. Jos joku kysyisi vieläkö lähtisin, niin taitaisinpa lähteä.
Lottana oleminen oli nuorelle Oilille jo tuttua, koska hän oli ollut vuosia pikkulottana. Jatkossa tarkoitus on ryhtyä tekemään myös hevosten jouhista valmistettuja koruja.. Radistina työskennelleellä Oili Peuralla on lotta-ajoista monta hyvää muistoa, vaikka sota oli raskasta aikaa.
SANNA KESKINEN
ja. Liikuntasalin eteisaulassa koulun oppilaskunnan edustajat pitävät omaa myyntipöytäänsä, jossa myydään muun muassa kahvia ja leivonnaisia. Kaikilla on yllään harmaa puku, useimmilla myös kokardilla koristettu lipallinen hattu
Täällä Raahessa on aina ihana yleisö, Jippu totesi hymyillen, ja esitti yhtyeineen vielä Kuka teki minusta tän naisen (2008) -levyltä tutun kappaleen Kanna minut. Kuulimme konsertin aluksi Paimenhuilun joulusoiton ja joulun ytimeen pureutuvan Tonttu-laulun. Se on rakennettu suomalaisen ihmisen sieluun pysyvästi. Sydänten joulukatu oli avattu.
LEVY Keskuskoulun musiikkiluokkien kuorolta ilmestyy tänä jouluna joulucd: Musaluokkien joulu. Joululauluharjoitukset aloitettiin kuorolla jo syyskuun alussa, jotta tulevasta äänitteestä saataisiin mahdollisimman laadukas. Toivon, että voisi olla myös rakkauden ilta, Jippu sanoi yleisölle pyytäen, että illan aikana jokainen miettisi mitä joulu todella tarkoittaa sydämessämme.
Jipun tulkinnat tunnetuista joululauluista olivat täynnä tunnetta. 5. Oopperalaulaja Esa Ruuttusen johdolla raahelaisille tarjottiin vaikuttava parituntinen suomalaisia joululauluja. Levyllä ovat mukana myös valtakunnallisella tasolla menestyneet Oulun Tiernapoikakilpailun Perinne-
sarjan voittaneet Raahen Terästiernat (Mänkkinä oli Niko Putaansuu, Murjaanien kuninkaana Jonne Räihä, Herodeksena Tuomas-Taneli Kallunki ja Knihtinä Eeli Pärkkä). Kuoroharjoitukset huipentuivat kahteen äänityspäivään marraskuun alkupuolella. Levyltä voi kuulla mm. Esa Ruuttunen tulkitsi Laulut Me käymme joulun viettohon ja Mä kanssa enkelten vierellään Katriina Leppänen, joka oli tehnyt suuren työn konsertin toteutumisen puolesta. Joonas Kasurisen (flyygeli ja harmonikka), Ape Anttilan (basso) ja Ville Salmisen (kitara) muodostaman taustabändin sovitukset olivat ilmavia, mikä antoi Jipun tulkinnalle hyvin tilaa. Lopulta kaikki yhdessä lauloivat ilmoille Oi jouluyön. Lapset ovat innokkaasti harjoitelleet yksi- ja moniäänisiä kuoro- ja soololaulujaan musiikin tunneilla useana päivänä viikossa. Vaikuttava näky, vaikuttava konsertti. puolta edustanut Saviruukku sai myös konsertissa kauniin versioinnin. Kuva: Voitto Ohinmaa
teoksen Eräänä kauniina päivänä. Konsertin olisi suonut kestää hiukan kauemmin, mutta kaiken kaikkiaan nautittavan illan päätteeksi Raahesalista poistui synkkään joulukuun iltaan tyytyväisen oloinen yleisö.
Jippu lauloi konsertissa joululaulujen lisäksi myös hengellisiä lauluja ja omia
Joululaulujen ja omien sävellysten lisäksi hengellistä
Joulun valoa keskelle pimeyttä
Joulun Tähdet: Sävelten
Musiikkiluokilta ilmestyy joululevy
RAAHEN SEUTU
siivin jouluun -konsertti Raahesalissa 3.12.2011.
VOITTO OHINMAA
KONSERTTI Lunta ei ole vieläkään tullut, mutta Raahesalissa oli joulun tunnelma jo läsnä viime lauantaina. Lyömäsoitinten puuttuminen kokonaisuudesta oli hyvä valinta, sillä trio kokoonpanolla saatiin aikaiseksi elävä ja hengittävä kokonaisuus, joka sopi konsertissa esitettyjen tunnelmallisten kappaleiden säveliin. Viimeisenä lauluna yleisö sai kuullakseen Oi Jouluyön, jota Jippu tituleerasi maailman parhaaksi joululauluksi. Mukana tunnelmaa luomassa olivat myös Raahen Mieslaulajat, Raahen Laulutoverit, Raahen Laulu, Raahen Nuorisokuoro , sello, piano, Naisvoimistelijat... Jouluista cd:tä voi loppuviikosta kysellä Keskuskoululta, BBR-musiikista ja paikallisesta Halpa-Hallista.. Ellinoora Leskinen soitti sellollaan nuoresta iästään huolimatta varmasti ja tunteikkaasti
Raahelaiset pääsivät nauttimaan joululauluista Esa Ruuttusen johdolla. Konsertin lopussa oli Ruuttusen lisäksi lavalla 75 kuorolaista. Pianon hoiti Kristiina Leskinen. Tallenteella on mukana suuri joukko laulajia, sillä musiikkiluokilla on Keskuskoululla noin 90 laulavaa lasta ja eri instrumenttien soittajaa. Kaksi liki täyttä Raahesalillista kiittivät.
Konsertin loppupuoli huipentui ensin Annastiina Leskisen ja Kristiina Leskisen viululla ja pianolla tulkitsemaan Massenet´n Meditation´ iin ja lopulta suomalaisten tunteiden herkistymisen huippuun, Esa Ruuttusen koskettavasti ja täydellisellä ammattitaidolla tulkitsemaan Varpunen jouluaamuna -kappalee-
seen. Varmana ja hyvänä juontajana oli Pauli Ylitalo. Ensimmäisinä omina kappaleina kuultiin Enkelten kaupunki ja Kii, molemmat Jipun debyyttilevyltä Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan (2006). Osa soittajista on jo pidemmälle ehtineitä entisiä musiikkiluokkalaisia. Aina yhtä koskettava kappale toimi hyvin Jipunkin tulkitsemana, vaikkakin esimerkiksi Vesa-Matti Loirin ja Johanna Kurkelan tulkintoihin jäi vielä matkaa. Varpunen jouluaamuna -kappaleen Jippu esitteli lapsuutensa kaikkein rakkaimpana joululauluna. Viimeinen laulu palkittiin äänekkäillä taputuksilla, ja yhtye palasikin lavalle esittämään vielä yhden kappaleen. joulukuuta 2011
Raahen Seutu
|
9
KULTTUURI
www.raahenseutu.sps.fi
Jipun harras joulu
KONSERTTI Raahesalin tunnelma oli harras ja välillä jopa surumielinen, kun herkkäääninen Jippu esiintyi kaupungissa pimeänä joulukuun iltana.
KIM KERÄNEN
Kun ensimmäinen kappale En etsi valtaa loistoa oli loppunut, oli selvää, että lavalla esiintyi osaava ja hyvin soiva yhtye. Ja yhdessä Samuli Edelmannin kanssa levytetty (Pimeä onni, 2010) Hectorin Jos sä tahdot niin toimi hyvin Jipun yksinkin tulkitsemana. laulut Joulu saapuu jokaiselle, Tulkoon joulu, Tule joulu kultainen, Petteri Punakuono, Nisse-Polkka ja Beetlehemin yö. Äänite on tehty yhteistyössä paikallisen BRR-musiikin kanssa ja äänitykset on tallennettu Raahesalissa marraskuussa 2011. Kuva: Kim Keränen
kappaleitaan. Se pysäyttää aina ja joka kerta. Mukana on myös soittajia ja opettajia Raahen Musiikkiopistosta ja Keskuskoulun musiikkiluokilta
He ovat tutustuneet uusiin harrastuksiin, valokuvaukseen ja kokkaukseen. Kuvasssa (vas.) Timo, Samu, Harri, Päivi Kiiskilä, Ville ja Sanna Roukala. Lähde: www.terveysportti.fi
TIESITKÖ?
Ihmisen verisuonet yltävät 2 kertaa maapallon ympäri
2
Selvin Mielin-projekti on Raahen Psyykeen kolmivuotinen hanke on kaksoisdiagnoosin omaaville nuorille ja työikäisille. Kirjaston näyttelyssä moni katsoo elämäänsä uusin silmin.
MIIA LAHTI
TUTKIMUS Säilykeruokia säännöllisesti syövät voivat altistua suurille määrille bisfenoli A -kemikaalia. Jatkamme tapaamista ja soittelua, vaikka harvemmin niin, yhteydenpito pidetään yllä. Kuva Lenita on tukenut vedoksissa, tekniikassa ja kehyksissä. Takashi Ohori Toyaman yliopistosta pyysi 41 sydänvaivaista saunomaan 15 minuuttia viidesti viikossa, ja pitämään sen jälkeen peiton päällään puolen tunnin ajan, jotta keho lämpötila pysytteli asteen tavallista korkeampana. Kemikaali on yhdistetty muun muassa sydäntautien, syöpien, lihavuuden ja diabeteksen riskiin. joulukuuta 2011
hyvä olo
terveys, ravinto, itsensä hoitaminen www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Vaikka kurssi loppuukin, yhteydenpito ja vertaistukitoiminta jatkuu. Monille tämä on ollut huippukokemus. Se tarjoaa vertaistukea ja rytmitystä arkeen. "Kardiologit eivät suosittele sydänongelmaisille kuumuutta, joten kannattaa kysyä saunomislupa ensin lääkäriltään", Tofy Mussivand Ottawan yliopiston sydäninstituutista kehottaa. Kurssilaisille on tärkeää oma kokemus. Kurssilaiset ovat itse saaneet päättää toiminnan sisältöä, joten jokainen kurssi on erilainen. Saunahoito voi olla hyväksi jopa heikkosydämisille, uutisoi New Scientist. Perustana on kuitenkin arjen hallinnan, ihmesuhdetaitojen ja minuuden eheyttäminen. Se auttaa miettimään myös minuutta. Projektilla halutaan luoda Raahen alueelle säännöllisesti toimiva käytäntö kaksoisdiagnoosiasiakkaiden palvelemiseen. 010 665 5130 tai 010 665 5118
TUTKITTU
Sauna voi olla hyväksi myös sydänvaivaiselle.
Sauna on hyväksi
RAAHEN SEUTU
TERVEYS Saunominen tekee hyvää, alkaa valjeta muillekin kuin suomalaisille. Kurssin kesto on kolme kuukautta.
mä on hitsautunut hyvin yhteen. Toisessa tutkimuksessa ryhmä testasi saunan vaikutusta sydämeen hiirillä. Kävi ilmi, että saunahoito lisäsi sydämen pumppausvoimaa. Ryhmä on kokoontunut kolmena päivänä viikossa, 4-5 tuntia kerrallaan. Tästä on saanut todella paljon, ryhmäläiset kertaavat kokemuksiaan projektista. Arki avautuu linssin edessä, mutta nyt sillä on kirkkaan selvät värit. Niissä vilahtaa kitara, kengät syksyisellä kadulla, nokikahvit kodalla. Nyt ne ovat nähtävillä Raahen kirjaston aulassa joulukuun ajan. Tärkeää on, että saadaan onnistumisen kokemuksia, Kiiskilä mainitsee.
sityiset kuvat ovat nyt kaiken kansan nähtävillä. Ilmeni, että saunahiirillä erittyi enemmän entsyymiä, joka säätelee verenpainetta ja uusien verisuonten kasvua. Tutkijat kuitenkin varoittavat sydänvaivaisia ryskimästä saunanlauteille omin päin. Jul-
Projektin vetäjät Sanna Roukala ja Päivi Kiiskilä kertovat, että ryh-
Raahen kirjaston aulassa onkin näytillä kurssilaisten oma valokuvanäyttely. Kuvat:Miia Lahti.
UUTISIA
Paha aine purkissa
RAAHEN SEUTU
Valokuva kertoo minuudesta
PÄIHTEETÖN Selvin mielin-projektissa otettiin valokuvia itselleen tärkeistä asioista. 10 |
Raahen Seutu
5. Projektin ensimmäiset kurssilaiset ovat juuri "valmistumassa", vuoden vaihteen kynnyksellä. Projekti haluaa tarjota kurssilaisille paljon onnistumisen hetkiä, Kiiskilä kertoo.
Kujanjuoksu voi näyttää myös tälle.
kisen ja kolmannen sektorin yhteistyöllä pyritään kehittäämään uudenlaista mallia kuntoutuspalveluihin. Selvin mielin-ryhmän näyttely on nähtävissä Raahen kirjaston aulassa koko joulukuun ajan.. Heidän yk-
Kuvissa poseeraa lemmikkejä. Taiteella on monille voimaannuttava vaikutus, Roukala mainitsee. Lähde: www.tiede.fi
Selvin mielin -ryhmäläiset ottivat kuvia heille tärkeistä asioista elämässään. Itse asiassa tämä tämä oli todella rohkea tehtävä. Kukaan heistä ei tipahda täältä tyhjän päälle, vakuuttaa Roukala. Bisfenoli A:n käyttö lasten tuttipulloissa kiellettiin tänä vuonna, mutta sitä on edelleen muun muassa metallisten säilykepurkkien muovisissa sisäpinnoitteissa. Kuvista välittyy aito kokemus, elämä ilman päihteitä. Aiheena on ollut oma elämä ja siihen kuuluvat, tärkeät asiat. Kurssi on ollut antoisa kokemus. Valokuvat kertovat heistä itsestään. Lisäksi se tarjosi kuvaamiseen liittyviä vinkkejä kurssilaisille. Lisäksi projekti haluaa muokata ihmisten ennakkokäsityksiä mielenterveys -ja päihdekuntoutujista.
Ensimmäisessä ryhmässä mukana on kymmenen henkilöä ja tavoitteena on heidän kokonaisvaltainen hyvinvoinnin lisääminen ja arjenhallinta
5. Poikela, Ritvan Herkku Ky, Ruokapohjola Oy, Räihän leipomo, Saamen Poro Oy, Sammalvaaran Leipomo Ky, Shaman Spirits Oy, Simon Munkkimestari, Sortolan Jäätelö Oy, Suomen Lounastuote Oy, Taivalkosken Leipomo, Tervolan Kurkiaura Oy, Tolosen Kotileipä, Tornionlaakson Jaloste Ky, Tyrnävän Mylly, Utajärven Leipomopalvelu Oy, Vaalan Juustola, Vihiluodon Kala Oy, Ylilaurin marjatila, Ylä-Lapin Kala Ky
Market. joulukuuta 2011
Raahen Seutu
| 11
W
K s
E ^
>hDD z,d/^dzP<hDWW E/d
K
Oulu
Rantsila, Sodankylä
Oulu
Jääli, Rovaniemi
Oulu, Rovaniemi, Raahe
Kemi
Oulu
Oulu
Haukipudas
Oulu
Rovaniemi
Oulu
Aavasaksan Vesi Oy, Elinan kotileipomo, Filago Oy, Huovisen Leipomo, Inarin Luonnonporo Oy, Jokivarren Leipomo Oy, Kalaliike Hast, Karkiaisen Leipomo, Kellon Kalatuote Oy, Kinnusen Mylly, Kurkelan tila, Kursulainen Oy, Laatupakari Ky, Lapin Herkku, Lapin Kotijuusto Oy, Leipomo Hiltuset Oy, Leipomo Savilaakso, Meriläisen Leipomo, Muhoksen Kotileipä, Naaskon Juustola, Niemitalon Juustola, Oulun Rili Oy, Oulunsalon Tuulihattu Oy, Piehingin Marjat Oy, Pottumies Oy, Profood Oy, Pulla-Jussi Ky, Pyhäjoen leipomo, Real Snacks, Rieskaleipomo L
Murheisiin voi laittaa laitapelaamisen. Nostaja asettuu penkille selkä penkkiä vasten, jalat penkin tason yläpuolelle. Raahen Lentopallo ja Saloisten Salama voivat olla tyytyväisiä onnistuneen tapahtuman jälkeen. Kapeammalla-
kin oteleveydellä saa nostaa. Junioreiden sarjassa ei vaadittu karsintoja, joten Hyttinen pääsi mukaan niin sanotusti puun takaa. Käsiin saa laittaa
ainoastaan magnesiumia. Mitään muita tartuntaa parantavia aineita ei saa käyttää. Komennolla "press" nostaja työntää tangon suorille käsille tangon lähtöasentoon. Yksi päivistä pyhitetään lajin omaisesti penkkipunnerrukselle. Hieno homma, että saatiin uutta verta lajin pariin, Söderholm ylistää. Jatko on enemmän kiinni Oulun päästä, mutta ilman muuta ruvetaan järjestämään taas. Mielellään tehdään yhteistyötä RaLepan ja SalSan kaltaisten junioriseurojen kanssa, sanoo Sun Volleyn puheenjohtaja Antero Risto. Yleisöä olisin toivonut vähän enemmän, mutta meteli oli hyvä ja joukkue saa siitä voimaa. Vain kolmannessa erässä ote kirposi pahemman kerran, kun Sun Volley voitti Vammalan lentopallon Mestaruusliigan ottelussa 31 (2522, 2523, 1625, 2523). Koko ajan oltiin mun mielestä edellä, vaikka pelin taso ei ollut parasta, kommentoi Sun Volleyn ja ottelun parhaana palkittu keskimies Juha Aho. Kilpailija ottaa tangon itse omin avuin suorille käsille telineestä. Meidän syöttötaktiikka toimi hyvin ja saatiin 20 pisteen jälkeen tärkeitä pinnoja syötöillä. Tärkeät pisteet joukkueen jaksamiselle. Ensi vuonna pitää sitten lähteä kiusaamaan yleiseen sarjaan. Meni loistavasti. Erien alussa liian paljon pakottamattomia virheitä, sanoi VaLePan valmentaja Ugis Krastins.
VOIMAPUNNERRUS MAKSIMITULOKSELLA
Kilpailu on penkkipun-
Mestaruusliigan otteluiden pelaaminen Raahessa näyt-
Sarjakolmonen VaLePa pysähtyi lauantaina Raahessa orans tua kauden ensimmäisen ison voiton sarjan kärkipään jouk
tää sopivan Sun Volleylle. Hakkuri aloitti hyvin, mutta sitten kaveri onnistui torjunnassa ja sai meidät ongelmiin, summasi Sun Volleyn valmentaja Sami Kurttila peliä. Vaikea peli ja ei lähtenyt rullaamaan meille. Alkaa olla jo kokemusta, ettei tarvitse kaikkia pieniä asioita etsiä, toteavat Mikko Sarkkinen RaLepan ja Jukka Korpela SalSan puolesta.
nerruskilpailu, jossa punnerretaan mahdollisimman suuri kilomäärä yhdellä punnerruksella. Tangon epäyhteinäinen ojentuminen loppuasentoon sallitaan. 14 |
Raahen Seutu
5. Tangon työntäminen vuoroin toisella ja sitten toisella kädellä on kielletty. Mies mietti pari tuntia ja oli heti mukana. joulukuuta 2011
URHEILU
www.raahenseutu.sps.fi
Onnistunut urheilutapahtu
LENTOPALLO Sun Volley kiitti liikuntahallilla hyvin joukkuetta tukenutta raahelaisyleisöä ottamalla tärkeän voiton.
ROY VIITANEN
16-vuotias Toni Hyttinen osallistui ensimmäisiin SM-kisoihinsa ja sai saman tien kantaa kotiinsa komean pokaalin. Samalla raahelainen tehtaili sarjan uuden Suomen ennätyksen, joten paljon paremmin ei olisi kilpailu-ura voinut alkaa. Miehet nostavat ilman paitaa eli yläkroppa paljaana. Toni Hyttinen kertoo treenaavansa 4 kertaa viikossa. Nostolavalla ei sallita ulkopuolisia henkilöitä. Paras hyväksytty nostosuoritus jää voimaan. Mitään muita varusteita kuten siteet, vyöt, penkkipaidat ynnä muut eivät ole sallittuja. Hyttinen päätti SM-kisaan osallistumisesta lyhyellä varoitusajalla, kun treenikaveri Kai Söderholm ilmoitti, että nuorukainen voisi halutessaan lähteä SM-kisoihin. Vammala ei päässyt kunnolla kiinni pelin juonesta. Komennolla "start" punnertaja laskee tangon hallitusti rintalastan päälle. Raahessa ollaan kolme kertaa pelattu ja voitettu. Siellä parhaat nostivat yli 100 kiloa, joten matkaa on mitaleille.
80 kiloisten yleiseen sarjaan osallistunut Kai Söderholm jäi omassa kisassaan neljänneksi, kun viime vuonna irtosi samassa sarjassa SMhopeaa. Vaikka kotisalin merkitys on lentopallossa kohtuullisen suuri, niin vierassalissa pelaaminen ei ole oululaisia haitannut. Tangosta otetaan kiinni myötäotteella. Vain punnerruksen lopetuksessa voi olla epätasaisuutta.
Sun Volleyn Juha Aho pommitti pahoja syöttöjä erien lopussa. Asennon voi ottaa jalat penkkiin tai lattiaan tukien. Eka kisa tässä lajissa ja tällainen
tulos, niin kyllähän se maistui, Hyttinen kommentoi. Oteleveys on enimmillään 81 senttiä etusormista mitattuna. Kilpailijalla on käytössään kolme nostoyritystä. Ei se edes harmita, sillä meillä oli hyvä kisa. Varusteena miehillä sisäurheilujalkineet ja urheilulliset pitkälahkeiset housut. Aho palkittiin ottelun parhaana pelaajana.
Kotimainen lentopallon liigaottelu keräsi liikuntahal-. Erien alussa peliä vei oululaiset ja erien lopussa vaikeudet kohdistuivat vastaanottoon, jota Sun Volley pystyi onnistuneesti murtamaan. Yleisöä saliin olisi mahtunut enemmän, mutta nytkin seurat saavuttivat vähimmäistavoitteensa. Kasikymppisissä kulta irtosi tuloksella 175 kiloa ja viimeinen mitalisija karkasi 157,5 kilolla, eli samalla minkä Söderholm nosti. Salilla olen nostanut parhaillaan 163 kiloa, Söderholm kertoo.
Sun Volley piti vahvan vierasjoukkueen kurissa lauantaina. Tällä kertaa mitali meni nostajan painon perusteella. 16-vuotiaan lukiolaispojan päätä ei huimannut, kun Viitasaarella miteltiin voimapunnerruksen SM-titteleistä. Pelin taso vaihteli kovasti. Lajissa minimikorotus on 2,5 kiloa, joten lähdin kokeilemaan 162,5 kiloa, mutta se jäi pienestä kiinni. 80 kiloa ei noussut edellispäivänä salilla, joten aika tyytyväinen saa olla. Kuva: Juha Honkala
Keltanokka ei kuvia kumarrellut
JUHA HONKALA
VOIMAPUNNERRUS Raahelainen Toni Hyttinen osallistui ensimmäiseen viralliseen kilpailuunsa ja nappasi heti kättelyssä voimapunnerruksen SM-kultaa. Tällä kertaa eivät vain voimat riittäneet, 157,5 kiloa nostanut Söderholm kertoo. Reilun vuoden kuntosalilla harjoitellut Toni Hyttinen kävi nimittäin hakemassa alle 17-vuotiaiden ja alle 65 kiloisten sarjan Suomen mestaruuden tuloksella 80 kiloa. Olin vain 400 grammaa "lihavampi" kuin pronssimies
RUSKO KY 08-223 6262 040-580 5288. Pelillisesti aivan liikaa suoria virheitä tänään. No mikä ettei. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Arvomme päivän lahjavinkin tilaajiemme kesken.
1 2 3 4 5 6
Lakiasiaintoimistoja: Laki- ja Perintätoimisto Pasi Markus Leinonen Oy
varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Sovionkatu 10, 2. Kerrankin Raahessa järjestetään, niin hyvä lähteä katsomaan. (08) 211 6400 www.raahenhovi.fi
Painopistealueet: perhe- ja perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausoikeus sekä oikeudenkäynnit. 311 4244, fax 311 4245
www.koklaki.fi
Kurkkaa verkkopalvelumme kalenterista päivittäin tonttujen lahjavinkki. Ulkomailla ollaan täysammattilaisia ja saa keskittyä pelaamiseen. On selvä, että taloudelliset resurssit on mitä on. Erot kotimaisen mestaruusliigan ja huippuliigojen välillä ovat selvät Ollaan jäljessä aika monessa asiassa. Ei oikein positiivista sanottavaa tänään, kertaili pohjekramppien takia pelistä vaihdettu Olli Kunnari. Kaikki on vielä auki. Urheilu kiinnostaa ja, kun vain on tällaisia tapahtumia, tulee lähdettyä katsomaan, kertoo ensimmäistä liigaotteluaan seurannut Erkki Niku.
LENTOPALLO Olli Kunnarin vierailu Raahessa ei sujunut joukkueen pelin osalta ruusuisesti. En tiedä. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com
VT Vesa Juntunen VT Mirkka Pentikäinen OTM Mikko Ravaska Isokatu 16 B 14 90100 Oulu Puh. Olli Kunnari pelasi ennen Suomeen paluuta seitsemän kautta ulkomailla. Kuva: Roy Viitanen
LIIKEHAKEMISTO
Asianajotoimistoja:
Ammattilaisen vierailu
ROY VIITANEN
on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Suomessa vain murto-osa on ammattilaisia ja treenimäärät jää vähäisemmiksi. Yrittää tehdä parhaansa ja tukea muita, sanoo Kunnari.
ITSENÄISYYSPÄIVÄN LOUNAS
noutopöydästä Tiistai 6.12. krs, Raahe Puh. Ei ole poissuljettua, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty. Aivan mukava nähdä. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä.
ASIANAJAJA
Suosittu mikä suosittu...
Asianajotoimisto Paakki & Lepoluoto Oy
AA, VT, MBA Jussi Laaka OTM Anna Kaukko OTM Heidi Tampio OTK Sari Bruun Oik.yo Samuli Yli-Rahnasto Laivurinkatu 19 A, Raahe puh. Kuvat: Roy Viitanen
lille sekä lentopalloihmisiä että yleisesti urheilusta kiinnostuneita. On tullut kyselyjä kesken kaudenkin ja ei se siitä ole kiinni, vastaa kunnari uteluihin tulevaisuudestaan. En ikinä ole ollut mikään räyhääjä. joulukuuta 2011
Raahen Seutu
| 15
Alansa ammattilaiset
ma
Olli Kunnari. 220 611, fax 222 766 AA, VT Pentti Paakki, 044 068 7155 VT Altti Lepoluoto, 044 068 7144 - julkinen kaupanvahvistus, VT Paakki www.paakki.net www.opuslex.fi Avoinna mape klo 917.
ASIANAJOTOIMISTO KYLMÄNEN & ONNELA-KARINIEMI
Pakkahuoneenkatu 5 B 13 90100 OULU
Asianajotoimisto Lahja Limingoja Oy
Asianajaja, varatuomari Rantakatu 5 A 24, Oulu puh. Tulevaisuudessa seura voi hyvinkin löytyä taas ulkomailta. 5. Kaiken kruununa lentopalloammattilainen joutui jättämään vamman takia pelin kesken. (08) 223 1776, 0440 683 569, 040 736 0110 | F AX (08) 222 770 www.monisiivous.com
JÄTEKULJETUKSET M. klo 1216
TERVETULOA!
Hotelli Raahen Hovi Kirkkokatu 28 p. Oma esimerkki peleissä. Olli Kunnari ei palannut Suomeen jäähdyttelemään. Esimerkki on enemmän kentällä annettua kuin puhetta pukukopissa. Ei voi kivitaloja vaatia, sanoo Kunnari. Olli Kunnari ja liigaottelu oli kiinnostava yhdistelmä. 010 4395 500
HOIDAMME YRITYSTEN JA YKSITYISHENKILÖIDEN LAKIASIAT VANKALLA AMMATTITAIDOLLA JA KOKEMUKSELLA MAKSUTON ALKUNEUVOTTELU!
7
8
9
10
11
12
Painopistealueet: riita- rikosoikeudenkäynnit perhe- ja perintöoikeus kiinteistöriidat, sopimus- ja liikejuridiikka, saatavien perintä
13
14
15
16
17
18
Siivous- ja jätehuoltopalvelut:
19 20 21 22 23 24
kit Lahjavinssa: osoitteeseutu.fi en www.raah
MONISIIVOUS
MUURARINKATU 3b, 92120 RAAH E PUH. 3110 990, 0400-410 720 fax. Miesten lentopallo on tosin yksitoikkoista, kun pallo ei elä, sanoo itse monta vuotta lentopalloa pelannut Paavo Tuikkala. 08-374 511, 040-5517754 fax 08-311 0286 asianajotoimisto@limingoja.net www.limingoja.net
Sopimuksen mukaan neuvottelu myös Raahessa.
puh. 3110 994
- asunto-osake- ja kiinteistöriidat - lastenhuolto- ja tapaamisoikeudet - oikeudenkäynnit - liikejuridiikka
www.laaka.fi Painopistealueet
ssipaitaisen Sun Volleyn otetkkueista. Vankan kokemuksensa kautta Kunnari tuo ammattimaista otetta joukkueeseensa
10,75)
(ovh. Yu-jaoston kokous ma 12.12. klo 13. Johtokunta kokoontuu samana päivänä klo 17.30.
MUISTOJEN KAUPUNKI -DVD
Citymarketin infopisteestä, Ouluntien kioskilta, Raahen Musiikista, BRRMusiikista, Tiina-Elinasta p. Ensimmäinen kokoontuminen ma 5.12. 0400 752 926 tai Jukka Hanhela p. 050 349 4449
Raahen Ponnistus, RaaPo SBT Aloitamme naisten ja
tyttöjen kuntosähly/salibandyryhmän maanantaisin Pattasen koululla klo 20.30. Lisätietoja www. Saloisten Reipas Seurantalon kirppikselle voi viedä esimerkiksi käytettyjä urheiluvälineitä pöytään numero 53. raahennaisvoimistelijat.fi Raahen Vesa Raahen Vesan sääntöm. Naisille ja nuoremmille junioreille oma, erillinen lohko. klo 18 toimistolla. klo 16. 80 ) Etu voimassa 15.12.2011 asti. Erityisalana ihmissuhdekriisit.
Raahe-opiston musiikkiteatterin
SEURAT
Saloisten Reipas Reippaan pikkujoulu Merikadun koululla su 11.12. 223 7022 Palvelemme mala 917, su suljettu
Kannattaa käydä Katruusassa!
5.12.
HAVUPUUUUTEJUOMA
MANIKYYRISETTI
7.12.
10 7
90 tabl. Lisätiedot uutisesta osoitteessa www.saloistenreipas.fi. Ilm. joulukuuta 2011
D-max
Palvelemme Itsenäisyyspäivänä klo 1115
Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh. myynnistä. 25 g
90 tabl. 16 |
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
hyvänmakuinen ksylitoli -D3 vitamiinipurutabletti
Raahen Seutu
5. 50 g
20 (ovh. Tonttulakit mukaan! Kaikki seuran toiminnassa mukana olevat perheineen ovat tervetulleita! Lisätietoja www.saloistenreipas. Lahjat periaatteella, ken lahjan, arvo n. 20 g
850
Valitse kotimainen, me suomalaiset tarvitsemme joka päivä D-vitamiinia mm. 13,40)
90 tabl. ja SU 18.12. muutettu päivämäärä yhteensattumista johtuen) klo 18.30 seuran toimistossa. 10-15. Tule kokemaan joulumieli, vauhdikkaiden esitysten loihtimana. 040 124 4000
www.varmakoti.fi
INTUITIIVINEN NÄKIJÄ SEIJA HOLM
Ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla. PL 10601 T:S
Raahen Naisvoimistelijat
Joulumaata etsimässä! Liikunnallinen joulunäytös Raahesalissa su 18.12. klo 12-20 la - su 10-11.12. tiedot puh. Lohkot taitotason mukaan. Sydämellisesti tervetuloa. Vapaa pääsy. Lassintie 22, Pattijoki.
Upeita rintaliivejä Laadukkaat alushousut
20 10
/kpl
SIRO-ASU
Fellmaninpuistokatu 20 p. klo 12-15
-20%
-kylytakit
(myös luonnonsilkkisenä)
IHANAT JOULULAHJAT!
Haluatko kevyemmän elämän?
ALOITA NYT -- JOULUKUUN KUUKAUSIMAKSU
Liittymismaksu 60 (norm. Terevetuloa.
www.raahenseutu.fi. Tärkeitä asioita. 044 339 9963 Avoinna ma-pe 10-17, la 10-13
Lisäksi Luontaistuntijalehden tarjoukset ja paljon lahjatavaraa!
-50%
Nettikauppa avoinna 24 h
www.luontaistuntija.fi
0
HUOMIO VESIPUTKIIN!
Vesiputkien asennusnäytös ke 7.12. pe 9.12. klo 10-12 ja klo 16-17 Maija ja Tauno Leimurautiolla os. Tuotot käytetään junioritoiminnan hyväksi. Raahen Rytmikkäät Joulunäytös Harakkamäen koululla, Pattijoella su 11.12. klo 15 yhdessä Tanssikoulu Lumouksen kanssa. Tervetuloa jäsenet päättämään ensi vuoden asioista. 0700 9 2838
2,31 (min + pvm) Star ms. Pramilantie 46, Pattijoki ja Raija ja Jukka Ingerttilällä os. syyskokous (vuosikokous) pidetään ti 13.12. Sopii sekä harrastelijoille että sarjapelaajille. Palvelen SU 11.12. Liput Ennakkoon Raahesalin lipun-
JÄTÄ PIKKUILMOITUS
KÄTEVÄSTI VERKOSSA
JOULUMYYJÄISET
Pattijoen Ylipään liikuntasalissa, Hongistontie 12. 040 7157409.
p. (huom. Tervetuloa.
Raahen Vesa Yleisurheilujaosto. (08) 263 545, 0400 683 805
xtravaganza®
Nikostop Xtravaganza
Rantakatu 58-60, 92100 Raahe Jos et pääse näytökseen, soita ilmainen kotiesittely Esa Päivärinta p. Kiinnostuneet tervetuloa. Jouluista ohjelmaa, palkitsemisia sekä joulupuuro ja kahvittelua. - hyväksi luustolle, vastustuskyvylle sekä kasvulle
9.12.
5
Välipäivän tarjous
MA
YLIMÄÄRÄISIÄ KILOJA ON RASKAS KANTAA.
TRIO KALAÖLJY
120 kaps
4 30
(ovh. ja tark. Paikkoja rajoitettu määrä.
Luontaistuote
Katruusa
Vanhatie 33, Pyhäjoki, p. Sopimusaika alkaa 1.1.2012.
EDULLINEN RAHOITUS
TALVIRENKAAT JA RENGASTYÖT EDULLISESTI!
HUHTALAN AUTO JA VARAOSA
Puurtajankatu SALOINEN Puh. fi. 42,80)
(ovh. 8 )
VAHVA MAGNESIUM
120 tabl.
8.12.
10.12.
4 kk kuuri
5
KYNTTELIKÖITÄ
(ovh. viisi e, tuo se lahjan saa. Av. 9,80)
80
Auringonkukasta löydät yksilölliset
Huom. 223 7411
Palvelemme ma-pe 9-30-17.30, la 9.30-14
Yksilöllisesti, ammattitaidolla
tai lähetä sähköpostia maarit.katainen@nikostop.fi
044 326 5555
Soita heti ja hyödy tarjouksestamme
Tervetuloa!
EHKÄISE VESIVAHINKO
Koskee uusia 12 kk sopimuksia. Puulaakiluonteinen salibandyn Tapaninturnaus Raahen liikuntahallilla 26.12