KESKIVIIKKO 6. Raahessa ensimmäinen alkolukko on jo asennettu.
JUHA HONKALA
Alkolukot autoihin
Lämpöinen, vahva sanoma
Milka Peltokankaan omakuva "Maailman vahvin tyttö" kuvaa nuoren äidin, naisen, kokemusta tuoreesti ja vahvasti. Ja aina kun poliisi on soitettu puhalluttamaan, on kuski ollut selvä ja haju on ollut peräisin lasinpesunesteestä. Kuva: Juha Honkala
TAKSIT Elokuun alusta lähtien koulukyytejä ajavissa takseissa on oltava alkolukko. HEINÄKUUTA 2011 | N:RO 129 | 93. Koska Raahessa koulukyytejä ajaa käytännössä kaikki, laitteet tulevat jokaiselle. Nyt kun autoihin saadaan alkolukot, loppuvat vähäisetkin epäilyt, Ylikulju kertoo.
Hiki houkuttelee hyttysiä
8. Aluksi lakiuudistus herätti autoilijoissa närää, vaikkei kukaan autoilijoista kännissä ruukannut ajellakaan. Ensimmäinen asennettiin viime maanantaina, kun Raahen Taksiasema Oy:n toimitusjohtaja Markku Ylikuljun tila-Volkkari sai pakollisen alkolukon. Peltokankaan ensimmäinen täysikokoinen näyttely päästää katsojan keskelle lapsiperheen arkea ja taitelijaäidin kokemusta. Synkkien sävyjen ohella näyttelyn teoksista voi ammentaa ilon purskahduksia ja pieniä hassutuksia. Syy moiseen on lakiuudistuksessa, joka vaatii koulukyytejä ajaville takseille alkolukon. Meillä koulukyydit alkavat elokuun 15. Yli 1 000 euron investointi ja valtion tason holhoaminen eivät ollut kaikkien mieleen, mutta nykyisin laitepakko saa jo hyväksyntää. päivä, mutta asennukset aloitettiin hyvissä ajoin.
Kyseessä on 1 300 euron investointi per auto, eli kokonaiskustannukset nousevat yhtiön autoilijoiden keskuudessa yli 30 000 euroon, kesälomalta tavoitettu Ylikulju kertoo. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
NÄYTTELY: Lapsiystävällistä taidetta
KULUTTAJA
Sataset säästöön
10
+ 22
11
Kesäisenä pysyy
IHMISET
Esittelyssä supermies Törmänen
14
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Teknisten laitteiden määrä kasvoi taas taksiautojen kojelaudalla, kun maksupäätteiden ynnä muiden härveleiden kaveriksi asennettiin lain vaatima alkulukko. 5 Kuva ja teksti: Niina Broman
Raahen Taksiasema Oy:n kaikki 24 taksia saa tänä kesänä alkolukon. Olen kolme kertaa ollut tilanteessa, että koulukyydittävän lapsen vanhempi on soittanut ja epäillyt kuskimme olleen humalassa, koska autossa on haissut viina
Kirje antaa saajalleen vahvan viestin: tuo ihminen ajattelee oikeasti minua. Tietyillä alueella asunnot menevät kaupaksi kuin vettä vain ja se näkyy hinnoissa. Kirjeitä on kirjoitettu ihmiseltä tai yhteisöltä toiselle jo 4000 vuotta sitten. Tähän kuuluvat myös kirjeet, joita he ovat saaneet ja lähettäneet toisilleen. Syvälliseksi ei tarvitse, eikä voi ryhtyä lyhyessä viestissä. Kuluttajat itse sen sijaan aiempaa aktiivisempia selvittämään omaa tilannettaan. Onko kirjoittamisen kulttuurikin muuttunut. Ihmiset eivät enää näe vaivaa edes sähköpostin rustaamiseen. Menneinä aikoja eläneistä ihmisistä tiedetään kirjatun tiedon perusteella paljon. Jostain syystä muutama näppäimen painallus tietokoneella tai puhelimeen tarttuminen tuntuvat yksinkertaisemmalta. Postimuseon mukaan kirjeillä on tuhansien vuosien mittainen historia. Talous- ja velkaneuvojien mukaan tilannetta pahentaa erityisesti se, että luotonantajat myöntävät luottoja ilman, että tarkistaisivat asiakkaan maksukyvyn. Asuntomarkkinoita kyttäävänä köyhänä toimittajana herää väkisinkin kysymys, elämmekö kuplassa vai onko 20 vuoden päästä torpan arvo jälleen kolminkertainen tähän päivään verrattuna. Määrä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2005, jolloin pikavippiyritykset aloittivat.
"
Tuo ihminen ajattelee oikeasti minua.
JOUKO
Kuumana käy
Raahen asuntomarkkinat ovat olleet jo jonkin aikaa (yli)kuumat. Kuva: Aleksi Poutanen
Liian helposti irtoavaa lainaa
arojen mukaan eläminen pitäisi olla jokaisen kansalaistaito. Kirjeposti, jopa kuukausittain postilaatikossa kiusaavat laskut, alkavat olla vanhanaikaisia. Ajatukset runtataan läpi pikaviestimillä, lyhyillä lauseilla ja hymiöillä. Siinä mainitaan, että luotonantajan on aina arvioitava kuluttajan luottokelpoisuus ennen luoton myöntämistä. Kirjepostin väheneminen, laskut mukaan luettuna, on huomattu Postillakin: kirjepostin määrä laskee vuosittain. Minä en muista moista, siitä on vuosia. heinäkuuta 2011
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Turun AMK:n opiskelijat ovat kehittäneet sovelluksen, jonka avulla vanhemmat saavat tiedon, mikäli heidän lastaan kiusataan netissä tai puhelimitse.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Harvinaisuuksia
maarit.kesti@sps.fi
set onnentoivotuskortitkin ovat valmiiksi valmistajan runoilemia, on pakko kysyä, mitä minusta jää jälkeen. Muutama vuosi eteenpäin ja kirjeille on käynyt samoin kuin c- kaseteille tai korpuille: yksikään nuorisosta ole koskaan saanut tai nähnyt sellaista, eikä edes tiedä, miksi pitäisi. Kannattaisiko siis elää pankinjohtajan kädet kurkulla seuraavat 30 vuotta, jotta 9 kuukautta vanha perijäni elää joskus leveästi.
juha.honkala@sps.fi. Haluaisin saada kirjeen. Suomen Asiakastiedon mukaan maksamattomat pikavipit ja puhelinlaskut ovat etenkin nuorten ihmisten maksuhäiriöiden taustalla. Kirjeen läheltä tai kaukaa ystävältä, joka on purkanut kirjepaperille ajatuksensa. Viime aikoina kulutusluottojen näkyvä ja voimakas markkinointi on lisännyt velkaantumista, selviää Kuluttajaviraston kyselystä. Parinkympin pikavippiin kelpaa maksuhäiriöiden tarkistus, mutta kun luoton nollat lisääntyvät pitäisi vippifirmojen pankkien tavoin selvittää lainaajan työtilanne ja palkkatiedot. Kun kirjeitä ei enää lähetetä, ja pakolli-
M
V
"
Pikavippien aikana velkakäräjien määrä on tuplaantunut.
järjestelyihin. Pikalainat ovat lakimuutoksista huolimatta monen velkakierteen moottorina. Maksujärjestelymahdollisuuksista huolimatta velkoja ratkotaan oikeudessa ennätystahtiin, yli 300 000 velkariitaa vuodessa. Miten kirjeen aloittaa. Kuluttajaluottoja koskeva lainsäädäntö edellyttää myös, että luotonantaja neuvoo maksuvaikeuksiin joutunutta asiakasta ja suhtautuu myönteisesti maksu-
Maarit Kesti
illoin olet viimeksi saanut kirjeen. Äidinmaidossa tulojen ja menojen tasapainottamista ei kuitenkaan opi. Kirjeessä on jotain erityistä, se tuntuu tuhat kertaa henkilökohtaisemmalta, kuin yksikään pikainen puhelu kadun vilinässä ja sohvan nurkalta lähetetty Facebook-viesti. Haluaako kukaan edes tietää, mitä toisen pään sisällä oikeasti liikkuu. Jo kirjeen kiikuttamien postilaatikkoon vaatii vaivaa, mutta ajatusten kirjoittaminen valkoiselle paperille toista ihmistä varten tuntuu vaikealta. Pikavippejä on yritetty suitsia joulukuussa voimaan tulleella kuluttajaluottoja koskevalla uudella lailla. Pitänee ensin tarttua itse kynään.
Pikalainoja on yritetty saada kuriin muun muassa yöaikaisen lainaamisen kiellolla. Kun suuri osa suuren ikäluokan edustajista aloitti 1970 1980-luvulla elämäntehtävänsä, eli 20 vuotta kestäneen asuntolainan maksamisen, harva arvasi, että kun mökki on maksettu, sen arvo on kolminkertainen verrattuna hetkeen, jolloin se rakennettiin.
TORNIN JUURELTA
Tänä päivänä uuden talon rakentaminen tontteineen, liittymineen ynnä muine kuluineen maksaa helposti yli 200 000 euroa. Ovathan jutut tallessa Facebookin tai vastaavan sosiaalisen palvelun syvyyksissä. Nyt tuo pitkä perinne alkaa olla kertakaikkisesti historiaa. Sopiva arviointitapa riippuu sitten luoton määrästä. Toki ne alaasteella rustatut kirjeet luokkakavereille, mutta aikuisiältä hyvin vähän. Netistä ei saa koskaan mitään pois, joten on se historia siellä. 2 |
Raahen Seutu
6. Kirjeen lähettäminen on vaivalloista. Kirjoitettuna kuten ennenkin. Kuinka henkilökohtaisia asioita siihen voi kirjoittaa. Tuoreen uutisen mukaan Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Sirkka Heinonen kertoo, että sosiaaliset mediat tappavat sähköpostinkin pikavauhtia, kun se korvautuu Twitterillä ja Facebookilla. Nähnyt vaivaa, sulkenut paperin kuoreen, hankkinut postimerkin ja kiikuttanut sen postilaatikkoon. Kuluttajaneuvojien kokemusten mukaan näin ei läheskään aina tapahdu
Poliisi tiedotti tapahtuneesta tuoreeltaan. Parhaillaan työt etenevät kuitenkin hyvin. Rehukaali, rehurapsi ja hirssi ovat runsaimmillaan siinä vaiheessa, kun laitumilta on syöty nurmi pois.
VOIMALAITOS Pyhäjoen Hourunkosken voimalaitoksen uudenaikaistaminen etenee. Pääurakoitsijana toimii Skanska Talonrakennus Oy Oulu ja maanrakennustöistä huolehtii aliurakoija Tapani Saari Oy.. Voimalaitoksen uudistus on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Se on merkittävä ero. Toteutuksesta ollaan jäljessä muutama viikko, sillä kallion vahvistustoimenpiteiden ja louhinnan haastavuus venyttivät aikataulua hieman. Perinteiseen nurmirehuun verrattuna ne ovat esimerkiksi herkempiä tuholaisille ja kasvitaudeille. Poliisi suorittaa asiassa kuolemansyyn tutkinnan.
Valutyöt alkavat Hourunkosken voimalaitoksella
MIINA OJANPERÄ
Maissin vahvuus ei ole valkuainen, mutta parimetrisiksi varttuvien kasvien satomäärät ovat omaa luokkaansa. Tavoitteenamme on jatkaa härkäpapusäilörehun testaamista ja saada lisätietoa kasvin ruokinnallisesta arvosta eri korjuuasteilla, Essi Saarinen vahvistaa. Ikäihmisten osuus on lisääntynyt.
Mika Myllylä menehtyi
RAAHEN SEUTU
KUOLLUT Entinen hiihtäjä Mika Myllylä löydettiin kuolleena asunnostaan tiis-
taina aamupäivällä sivullisen ilmoitettua asiasta poliisille. Laajennuksessa uutta liiketilaa rakennetaan noin 10 000 neliömetriä, josta Prisma lohkaisee 4 000 neliötä ja loput menevät erikoistavarakaupan käyttöön. Heistä 18 oli miehiä ja 12 naisia. Tänä kesänä järjestämme pellonpiennarpäivän elokuun ensimmäisellä viikolla, tutkija lupaa. Yhdeksän sukupuoli ei ole SPEKin tiedossa. Työnjako Ruukin ja Maaningan välillä on sellainen, että Ruukissa tutkitaan rehukasvien vaikutuksia lihakarjaan, kun taas Maaningalla kohteena on lypsykarja. marraskuuta. On myös tutkittava, millä tavoin rehu vaikuttaa maidon ja muske-
leiden määriin. PohjoisSuomessa on kuitenkin todella vähän tieto-taitoa valkuaiskasvien viljelystä. 20 palokuolemista tapahtui omakotitaloissa ja muissa
pientaloissa. Härkäpavulla on vielä kolmaskin etu. Se on kasvi, joka pystyy varastoimaan typpeä. Siihen aikaan kesästä ehtivät toivon mukaan esittelykuntoon myös rehukasvit, joilla on tarkoitus pidetään laidunkautta. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Zeppelinistä Pohjois-Suomen suurin
RAAHEN SEUTU
LAAJENNUS Limingassa sijaitseva kauppakeskus Zeppelin on laajennuksensa jälkeen Pohjois-Suomen suurin kauppakeskus. 6. Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi uimaan lähteneen miehen pari tuntia myöhemmin. Kuva: Tuulikki Nousiainen
Uusia eväitä mansikeille
VILJELYKOKEET Härkäpapua ja valkolupiinia: molemmissa runsaasti valkuaista ja niitä kasvaa MTT: n tutkimusaseman pelloilla Ruukissa.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Tutkija Essi Saarinen kertoo, että karjankasvattajien ja viljelijöiden kiinnostus valkuaiskasveja kohtaan kasvaa koko ajan. Miehen pelastamiseksi ei ollut enää mitään tehtävissä. Parhaillaan rakennetta-
van laajennusosan avajaisia vietetään 2. Nyt on menty eteenpäin, sanoo voimalaitoksen omistavan Koskienergia Oy:n toimitusjohtaja Ari Nyholm. Kun halutaan optimoida sekä energiamäärän että valkuaisen taso, tarvitaan tietoa myös parhaasta mahdollisesta korjuun ajankohdasta, samoin sadon käsittelystä ja säilöntämenetelmistä. Esikasvien merkitys korostuu ennen kaikkea luo-
muviljelyssä.
Valkuaiskasvien koeviljelijät ovat kurkistelleet Pohjanlahden ylitse Ruotsin puolelle. Laajennuksen jälkeen Zeppelinin kokonaispinta-ala on 40 000 neliötä. Se on maittavaa rehua karjalle ja on heruttanut hyviä lypsytuloksia. Tulipaloissa kuoli 39 ihmistä kesäkuun loppuun mennessä. Ruukkiin valmistuvalle
uudelle tutkimusnavetalle ja sen uuden tekniikan mittauslaitteistoille on siis tiedossa käyttöä.
Tietoa viljelijöille ja karjankasvattajille jaetaan tutkimuksen alkuvaiheista lähtien. Suomessa valkuaiskasveja kasvatetaan Ruukin lisäksi MTT:n Maaningan ja Ylistaron tutkimusasemilla. Remontin jälkeen kaup-
pakeskuksessa toimii lähes 100 liikettä.
"
Uumajassa on saatu hyviä tuloksia härkäpapuvehnä -seoksesta. Keski-Pohjanmaan poliisilaitos selvittää kuolinsyytä mutta ei epäile rikosta. Ammattilaiset puhuvat tässä yhteydessä esikasviarvosta. Ennen kallion vahvistusta ja louhintaa on tulokanava otettu kuivaksi ja työpadot rakennettu. Härkäpavusta tuli yli 7 000 kilon kuiva-ainesato hehtaarilta, eli määrä oli samaa luokkaa kuin nurmella. Se on maittavaa rehua karjalle.
MTT:N TUTKIJA ESSI SAARINEN
Tulipalot vaatineet 39 ihmisen hengen
RAAHEN SEUTU
TULIPALO Suomen pelastusalan keskusjärjestön mukaan palokuolleiden
määrä on hieman vähentynyt viime vuodesta. Pohjalaatan valutyöt aloitettaneen tällä viikolla. Paikan päällekin on mahdollista päästä tutustumaan. Myllylän kerrottiin sairastuneen toukokuun lopulla, kun hän ei todistanutkaan STT:n doping-oikeudenkäynnissä.
Mies hukkui uintireissulla Raahessa
RAAHEN SEUTU
POLIISI Jokilaaksojen poliisi ja pelastuslaitos saivat hälytyksen pinnan alle vajonneesta keski-ikäisestä miehestä Haapajärven tekoaltaalla Raahessa maanantai-iltana kello 21 aikaan. Se siis kerää maahan valmiiksi ravinteita. Mutta kun verrataan valkuaispitoisuuksia, se on härkäpavulla 17 prosenttia ja nurmirehulla keskimäärin 14 prosenttia. Viime vuonna vastaavaan aikaan tulipaloissa oli kuollut 43 ihmistä. Uusilla kasveilla on myös uudet ongelmansa. Tulokset olivat rohkaisevia. Uumajassa on saatu hyviä tuloksia härkäpapu-vehnä -seoksesta. Myös vanhan voimalaitoksen turbiinit on poistettu ja vesikammiorakenteet purettu. Ensimmäiset suuntaa antavat tulokset saatiin Ruu-
kissa viime vuonna, jolloin koepalstoilta korjattiin ensimmäiset sadot. Viljelykokeille on siis tilausta mitä suurimmassa määrin. Myös siellä on tehty vastaavanlaisia viljelykokeita
Mieti mitä voisit tehdä toisin.
Ajetaan entiset asunto-
Mikä helevetin mummon
markka, ennen se oli itsenäisen Suomen markka!
Niin pian aika kuluu-
vain 151 merkkiä.
Autoilija. Joka ryhmässä oli entisiä keihäänheittäjiä. Jos haluat olla onnellinen, sekin onnistuu jos vain itse haluaa. Voimalaitosten siivenkorkeus ulottuu maaston nousun takia 250 metriin eli l00-kerroksisen talon korkeuteen. Keskitysleirejä eivät keksineet julmat natsit, vaan engelsmannit sulkivat sellaisiin buurien siviiliväestön, jotta buurisissit jäivät ilman paidanvaihtopaikkaa. Raskaasti lentävät kurjet ja joutsenet tuskin osaavat väistää tiheään rakennettujen voimaloiden valtavia lapoja. Kaisu
töä, kun ottaisi sivarimiehen kuljettamaan vammaisia ja vanhuksia.. YVAasiakirjan mukaan pelkästään kaupungin itäosiin on kaavoitettu 160 kappaletta 60-kerroksisen kerrostalon korkuista jättiä. heinäkuuta 2011
Pitkästä aikaa
orjens taas, ystävät. Haluatko sen lehteen. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Raahen alueen jättivoimaloista osa olisi lentokentän vieressä. Samaa vikaa on myös Harri Haataisella eli tekninen osaaminen on jäänyt lapsen kenkiin. Jättiläiset on sijoitettu niin tiheään kuin mahdollista, lähimmät 400-500 metrin päähän asutuksesta. Elämän aika on yhtä lyhyt, vaikka olis satavuotta.
Tuli viimeinkin tä-
nään lauantain Raahelainen Kaupunginmetsään.
Hybridiautolla olisi käyt-
taa motoristi käyttäen vastaantulijan kaistaa, niin voi olla että keskisor-
si on vaikeaa, se myös
nekukkana siemenestä kasvatettavasta balsamista tehtiin lääkettä. Mie oon syntynt Viipuris, wanhan Suomen kansainvälisimmässä kaupungissa, jossa puhuttiin viittä kieltä: suomee, ruåttii, saksaa, venäjää ja karjalaa. Joka paikkaan mekin kerkiämme. Mihinkähän asti melu kantautuu sadoista voimaloista rannikon tuulten mukana. Miltä tulevaisuuden heittäjät Pihtiputaalla vaikuttivat. Jättivoimalaitoksia on Raahen alueelle suunniteltu 433, osa merelle. Jos joku keksisi maalin tai muun pinnan, johon suihkeväri ei tartu, ansaitsisi Nobelin palkinnon. Onko keihäs sitten niin tekninen laji. Älytöntä tuo kerskakulutus, vain kermat päältä kuoritaan?
Kuka muistaa miten huo-
pi on kesä ohitse. Siis jokaisesta 433 voimalasta, jollaisia ei ole Suomessa vielä yhtäkään rakennettu. Mutsi tönäisi kyl-
keen ja sihahti "hys". En nähnyt hirvittäviä superlahjakkuuksia. Mie kummastuin. Ilmanko miusta tuli isona kielten kääntelijä. Jättivoimaloiden vaikutuksista linnustoon ei tiedetä. "Nyt on soosikin kastiketta, kun kaikki on vastiketta." Maailman kovin kahvikansa turvautui monenlaisiin ratkaisuihin, paahdetuista vehnänjyvistä voikukanjuuriin. Osa linnuista silppuuntuisi pyöriviin lapoihin. Muista ohit-
toimitus.raahenseutu@sps.fi
virkamies puuttua tarpeettomaan yölliseen moottoripyörillä ajoon kaupunki alueella?
Jos haluat että elämä-
autot ensin loppuun niin ei tarvi uutta ostaa. Sota-ajan säännöstely tuotti vastikkeelle ja korvikkeelle ihan uusia mer-
Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla nähtiin myös raahelaista osaamista, kun Raahen Vesan ex-heittäjä Ilkka Kontinaho oli koulimassa tulevaisuuden heittäjiä lajin saloihin. Joskus oli kyläpaikassa horsma- tai vadelmanlehtiteetä. Sota luo sanoja: Toisessa maailmansodassa saksalaiset pommittivat rumasti Coventryn kaupungin ja keksivät sanan coventrieren. Kyseessä on tietynlainen perinne, että levitetään lajin ilosanomaa eteenpäin. Suomen kieleen tuli evakko, joidenkin kohtalo kahdestikin, miun issein vain kerran. Ilmailulain 8 §:n perusteella tällöin ainakin osalle 433 jättitornin varoitusvaloista tultaisiin lentoturvallisuussyistä asettamaan erityisvaatimuksia. Heitäkin pitää opettaa, että vanhemmat osaavat paremmin seurata lapsensa heittämistä. Ilmailulain 165 §: n mukaisesti näin jättimäisiin torneihin vaaditaan lentoesteluvat, varoitusvalot ja myös pyöriviin lapoihin varoitusraidat tai -valot. No siellähän pyörii joka vuosi keihäskoulu 9vuotiaista aina aikuisten ryhmään asti. Sitten keppi ei lennä mihinkään. Loukkaantumiset on syönyt kärkimiesten tuloskuntoa. Ennätys tuli vuonna 1997 Pihtiputaalla tuloksella 79.74 ja sijoitus oli 6.
kityksiä. Nimeäsi tarvitaan! Leena
Voisiko jokin taho tai
on. Mitä tarkalleen ottaen teit Keihäskarnevaaleilla. Oli hiukan taukoa, kun tuli pomon kanssa riita raha-asioista. Siinä sodassa muuten oli buurien puolella suomalaisiakin vapaaehtoisia. Suomessa löytyy tilaa rakentaa jättivoimaloita hallitusti muualle kuin keskelle kaupunkialuetta tai sen viereen.
KALEVI NIKULA
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nu-
mea ei sinulle näytetä.
Pikkulahti/Pitkäkariad-
Hepat reissuun lähdössä. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU
Raahen Seutu
6. Ketä opetit. Mikä Suomen nykyheittäjiä vaivaa, kun karnevaaleilla oli 80 metriä lujassa. Ne näkyvät 20-30 kilometrin päähän. Aluetta sivuaa vilkas liikennelentoreitti. Mutta houkuttaako raha enemmän kuin uusien jättien ympäristöhaitat, joista ollaan kumman hiljaa. Inkoon Barösundissa pienempiä tuu-
livoimaloita on jo jouduttu purkamaan asukkaille koituneiden sietämättömien haittojen takia. Se on äärimmäisen yksinkertainen laji periaatteessa, kuten mäkihyppykin, mutta kun asioita tapahtuu paljon lyhyessä ajassa, yksi virhe voi korostaa toista ja niin edelleen. Pyrkimys johtavaksi tuulivoimakaupungiksi on myös kova, kun jokaisesta voimalaitoksesta saadaan kaupungille 20 000 euron verotulot. Ruuskasella on ollut vaivoja ja Manniolla myös. Sana boikotti johtuu englantilaisesta kapteeni Charles Boycottista, joka joutui 1880 hankaluuksiin Irlannin torpparikiistoissa. Mutta ihan muuhun. Alueen asukkaille nämä diskova-
lot näkyisivät ympäri vuorokauden, joka päivä. Sen lähtömelutaso 105110 desibeliä (dbA) tuulennopeudella 8 m/s vastaa kallioporakoneen melutasoa. Ja niitäSuomesta löytyy. Meinaa
RENNE
LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Tuloa vai tuhoa jättivoimaloista?
Pekanpäivillä kaupungin johto toi esille Raahen kehittämishankkeita. Olin yhtenä opettajana aikuisten ryhmässä, jossa oli heittäjälasten vanhempia. Verotulojen maksimoiminen kaupungille valtavista tuulivoimahankkeista on arveluttavaa jos toisessa vaakakupissa ovat arvaamattomat, peruuttamattomat ympäristövaikutukset asukkaille. Entä omat karnevaalisi aikoinaan. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
meroon 17255. Kuva: Marja-Liisa Sartorisio
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Se oli nuorimpien, siis ensikertalaisten mielestä pahaa! Aisteista haju ja maku eivät unohda koskaan. Tyttöjä oli vähän ja muutenkin hieman on uupelo hyvistä heittäjistä jo nuoremmissa sarjoissa. Yleensähän vanhempi on se, joka näkee eniten lapsensa tekemisiä. Mukana on Ilkka Kontinaho useampia kouluttajia ja heittäjille opetetaan tekniikkaa ja pidetään myös fysiikkavalmennusta. Sillä erotuksella, että ääni ei lähde maanpinnalta vaan vähintään 120-150 metrin korkeudelta ympäristöön nähden. Raahen itäisen alueen läpi kulkee lukuisten lintulajien muuttoreittejä. Kun sitten kahvilaiva Herakles saapui, ja alettiin saada ihan oikeaa "verokahvia". Vaikka virheet ovat tiedossa, niistä on vaikeaa oppia pois. Mie olin talvisodan syttyessä 3-vuotias. Eli ex-heittäjät auttavat nyt tulevaisuuden heittäjiä. Yhdysvaltain sisällissodassa oli pelkkiä raahelaisiakin
Opit jakoon
JUHA HONKALA
M
kummallakin puolella. Jättiläisten nokassa on lähes kuorma-auton kokoinen generaattorikoppi. Satojen talouksi-
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@sps.fi
en näköpiirissä olisi kerralla näkyvissä kymmeniä voimalaitoksia ja välkkyviä roottoreita. Tero Järvenpää on ihan hirveässä kunnossa, mutta hänen heittonsa menee teknisesti päin prinkkalaa. Moni niistä ansaitsee kiitosta. Boy scouts taas olivat Etelä-Afrikan buurisodassa "poikatiedustelijoita", jotka esikuvanaan lordi Baden-Powell sitten perusti partioliikkeen. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät).
Tekstariin mahtuu
ressi on nyt osoitteessa Lehmirannankatu 21H.Käy allekirjoittamassa ohikulkiessasi tai tule varta vasten. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi ja nimimerkkisi. Nyt on pomo vaihtunut, ja on tää uus ainakin nätimpi. Käytännössä tämä tarkoittanee voimakkaita valkoisia, vilkkuvia tai pyöriviä varoitusvaloja tornien huipulle. Joutui taipumaan, kun olin oikeassa, ja siitä kiukuissaan pani miut boikottiin. 9-vuotiaissa on vielä paljon porukkaa, mutta vanhemmuuttaan väki häviää niin kuin monessa muussa lajissa. Kun sitten vuosien kuluttua sain ekan kerran viinirypäleitä, banaania ja appelsiinia, maku oli tuttu! Käänteisesti: Mutsi oli jostakin hamstrannut oikeaa teetä vuosiksi. Pyhäjoelle voi jatkossa tulla ydinvoimala
Matkan hinta 20-30 euroa/henkilö riippuen osanottajien määrästä. Arjen kuvien väliin on limittynyt voimakkaita tunteita iloa, surua, ulkopuolisuuden tunnetta ja pelkoakin. klo 19
Avajaistanssit
pe 8.7. Teossarja Onnettomia sarjakuvia saa katsojan kananlihalle liikutuksesta.
NIINA BROMAN
Hyvä kiertää
näistä voi saada silti paljon irti, taiteilija sanoo.
www.raahenseutu.fi
Milka Peltokangas on nuori raahelainen taiteen harrastaja, jolle taide on osa lapsiperheen arkea. Vahvojen tunteiden ohessa teoksista välittyy naivistinen hassuttelu: Peltokankaan kuvaama arki on yhtä monisyistä kuin arki itsessäänkin.
Arki kaikessa kauneudessaan ja lohduttomuudessaan välittyy elävästi Peltokankaan töistä.
Yritän muutenkin elää mahdollisimman ekologisesti, enkä halua heittää tavaroita turhaan roskiin. Tervetuloa kaikki joukolla matkaan!. Intiimien arjen asioiden ja tunteiden avaaminen katsojalle on rohkea teko. Ominaispiirteikseen taitelija itse määrittelee voimakkaat värit, runsaat yksityiskohdat ja koristeellisuuden. Lähtö klo 8.30 osuuspankin edestä edeten Alpua ja Ilveskorpi reittiä. 08-228 600 www.jarijansson.com jari.jansson@kotinet.com
Keskustan Siikajoen kunnallisjärjestö ry:n
RETKI SIMOON, KEMINMAAHAN JA TERVOLAAN
sunnuntaina 24.7.2011 linja-autolla
Lähdetään aamulla ja palataan illalla. 050-5547466.
Vihannin Sotaveteraanit, puolisot ja kannattajajäsenet Teemme retken la 16.7.
Alavieskaan Linnakallion toiminta-alueelle. 14.7. Erityisesti näyttelyn intiimeistä muotokuvista voi aistia vahvan lämmön ja yhteisyyden näissä kuvissa hyvä kiertää. Ilmoittautumiset: Esko Kantola 050-3367885 tai Ulla Ala-aho 040-5403130, viimeistään 10.7.2011. Hinta sisältää matkan, ruokailun ja kahvit. mennessä Seppo 0440-510329, Lauri 040-8462025.
5 VRK:N
Ensivaikutelmia-näyttely vie katsojan keskelle nuoren perheen ja heidän läheistensä arkea. Taiteilulle hän raivaa tilaa miehensä loma-aikoina ja omilla kesälomillaan. Retken vetäjä Esko Kantola. to 7.7. ja lisätied. Käymme myös Valo Verrosen galleriassa. Teoksissa näkyy vahva variaatio, ja taiteilijan kyky työstää hyvinkin erilaisilla materiaaleilla. T. Silloin taiteen tekoon tulivat mukaan myös sekatekniikat ja kierrätysmateriaalit:
Peltokangas opiskelee tällä hetkellä sosionomiksi ja on kahden lapsen äiti. klo 20 Kingmen Combo
Vapaa tilaisuus
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. Lapsetkin tykkää näistä teoksista, vaikka aiheet eivät välttämättä olekaan niitä kaikkein kepeimpiä. klo 12. Näissä on niin paljon yksityiskohtia, Peltokangas kertoo. Taiteen merkitys on mulle tosi iso. alk. Toisaalta, jos ei tunne mua, niin
Taiteilu on kuulunut Peltokankaan elämään jo pienestä lähtien. Tutustumiskohteina Suomen itsenäistymisajankohdan jääkärietappitoiminta ja -reitit, sekä Paavo Väyrysen isännöivä Pohjanranta. Ilm. Kyyti ja ruokailu maksuton. Kevyen hassuttelun ja koristeellisuuden seassa erityisesti kahden kuvan sarja Onnettomia sarjakuvia I ja II erottuvat teosten joukosta vahvalla sanomallaan: pienen ihmisen kokemukset aikuisten maailmasta voivat olla joskus niin lohduttomia, että rinnalle tarvitaan mielikuvitusystävää.
Milka Peltokankaan näyttely Ensivaikutelmia esillä Raahen pääkirjaston näyttelytilassa 1.29.7.
Sylillinen kiitos hyvästä hoidosta lääkäri Päivi Alamattilalle Raahen TK:een. Jokaisen on pakko saada joku kanava purkautua, ja mulle se on tämä, sanoo Peltokangas. klo 21 mennessä. 6. 010 665 5170, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi
Ylipääntie 14, Piehinki p. Taiteilu menee silti usein yötöiksi. Ja rakkaus. Näyttelynsä teemaa Pelto-
Näyttelyssä esillä olevat teokset Peltokangas on koonnut noin viiden vuoden säteellä. Jos näihin kuviin osaa kurkkia, niin voi oppia paljon uutta minusta. Hän on piirtänyt aina, mutta enemmän tosissaan lukioikäisestä lähtien. Perillä esittelyä, ruokailu ja taidenäyttelyssä käynti. Rakasta itseäsi, rakasta toista, rakasta ympäristöä. Tarkempi aikataulu myöhemmin. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
|
JÄRJESTÖT
5
Pattijoen Metsästysseura Hirvenjuoksun avoimet
SM-katsastukset Palokankaan ampumaradalla su 10.7. Peltokangas osuu kuvauksellaan naulan kantaan. Perhearki, lapset ja ystävät kannattelevat myös hänen Raahen pääkirjastossa esillä olevaa näyttelyään. pariskunta lähikunnasta
Kun muutat,
muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
Runoilta
tänään ke 6.7. En pystyisi olemaan ilman. Ilm. Siitä nämä kierrätysmateriaalit ovat tulleet teoksiinikin, Peltokangas kertoo. kangas ei osaa omasta mielestään oikein kunnolla selittää: Se on jonkinlainen kiertäminen. Puh. Elämän, ihmisen ja esineen kiertäminen. Kuvat: Vesa Joensuu ja Niina
Broman
SÄÄ
Raahe
Pyhäjoki
Ruukki
Raahen alueella
Vihanti
NÄYTTELY Milka Peltokankaan Ensivaikutelmia-näyttelyssä intiimi arki kohtaa yleisen
Voit avata keskusteluja ja kommentoida niitä.
Muokattava ja moni-puolinen sääosio kertoo sään läheltä ja kaukaa sekä ennusteen viidelle päivälle. Täältä eivät ruokaohjeet lopu kesken.
Josta löydät nopeasti tuoreet televisio-ohjelmatiedot sekä linkin täydellisiin ohjelmatietoihin.
Nettisivuillamme on runsaasti uutisia, hyötytietoa ja viihdettä. Kun olet antanut oman äänesi, näet mitä mieltä muut vastaajat ovat olleet. Keskusteluun voi osallistua joko kirjautuneena tai kirjautumatta. 6 |
Raahen Seutu
6. Palvelu kertoo myös auringon nousu- ja laskuajat.
Sää
Jokaisen jutun lopussa ovat painikkeet, joista voit suositella juttua, tulostaa sen tai lähettää linkin kaverin sähköpostiin. Myös edellisen gallupin tulos on näkyvillä.
?
Juttujen perässä on kommentointiosio, jossa voit helposti kertoa mielipiteesi uutisesta tai muusta jutusta. Voit myös jakaa juttuja Facebookissa, Twitterissä ja Linkedinissä tai tykätä niistä Facebookissa.
Tässä osiossa voit kertoa mielipiteesi nettigallupiin klikkaamalla sopivaa vastausvaihtoehtoa. Se on laadukas ja kohdistettu kanava painetun lehden tueksi. Voit siis kätevästi kertoa kaverille kiinnostavista jutuista. Sivuja seuraamalla pysyt ajan tasalla tuoreimmista uutisista - ja puheenaiheista.
...yhdessä enemmän. Myöskään keskustelun aloittamiseen ei tarvita kirjautumista.
Tervetuloa tutustumaan!
www.raahenseutu.fi
Kotikokki.net-palvelusta löydät vinkkejä ruuanlaittoon. heinäkuuta 2011
raahenseutu.fi
ENEMMÄN VERKOSSA!
Raahen Seutu | Raahelainen | Verkkopalvelu
Verkkoilmoitukset eli bannerit tarjoavat ilmoittajille ihan uutta näkyvyyttä
Blogit
KUNNON
Julkinen kuntokampanja helmi-lokakuu 2011
Osallistu, vaikuta, löydä
Raahen Seutu ja Raahelainen ovat alueen ykkösmedia myös verkossa. Verkkopalvelu hyödyntää sähköisen kanavan ominaisuuksia monipuolisesti: videot, animaatiot, elävät kuvagalleriat.
Täällä voit keskustella paikallisista ja muistakin aiheista. Verkkopalvelu www.raahenseutu.fi täydentää Raahen Seudun ja Raahelaisen tarjontaa aamusta iltaan tapahtumien tahdissa päivittyvällä uutismateriaalilla.
Blogit osiossa pääset lukemaan KunnonJuttuun osallistuvien blogeja.
Pelit
Pelit-osiosta löydät paljon erilaisia maksuttomia verkkopalejä, joiden parissa aika kuluu!
MAINOSKARUSELLI
Mainoskarusellista löydät nopeasti paikalliset viikon tarjoukset ja tapahtumat
Keskustele, Kommentoi
jamsanseutu.fi
Verkosta löydät sellaista aineistoa, jota et voi lehdessä edes toteuttaa
Risto Kallio on rakentanut maailmalla monet satamat ja talot, Särkän Pekasta tuli matemaatikko ja opettaja, Oravan Pekasta lennonjohtaja ja Olavi Pihasta valutuotteiden tuntija ja tutkija.
TAPAHTUMA Raahen Runoseura ihastuttaa Eino Leinon sekä runon ja suven päivänä Janssonin galleriassa. klo 19 alkaen. Jokainen pääsi ylioppilaaksi, kaikki pitkän matikan linjalta. Liput ja tiedustelut ennakkoon 045 6310 525 tai jari.jansson@kotinet. Takarivissa Pekka Orava, Olavi Piha ja edessä Risto Kallio ja Pekka Särkkä. Kuva: Miina Ojanperä
Elämä edessä ja mieli täynnä suuria suunnitelmia juuri yo-kirjoitusten jälkeen. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
|
Rakkaita runoja Janssonin galleriassa
RAAHEN SEUTU
7
Herrat asettuneina valokuvaan vuoden 2011 Pekanpäivillä Kuva-Lenitassa. Arkistokuva: Sähkökuvaamo Koljonen
NELJÄN raahelaisen pojan ystävyys ja tapaamiset ovat kestäneet katkeamatta 40 vuotta. Raahen Runoseuran lausujat esittävät Rakkaita Runoja Janssonin galleriassa ke 6.7. Järventölän mukaan runot ovat jokaisen lausujan omia suosikkeja. com
SPECTAAKKELI KESÄN TUPLA-ALE
NYT UPEA VALIKOIMA
KAHDET SILMÄLASIT YKSIEN HINNALLA
29 119
2 X MONITEHOSILMÄLASIT ALK.
YKSITEHOSILMÄLASEJA
MONITEHOSILMÄLASEJA
2 X YKSITEHOSILMÄLASIT ALK.
59 149
PENTAX VAKIOYKSITEHOLINSSIT SISÄLTYVÄT AINA SILMÄLASIEN HINTAAN
Optikon tekemät näöntutkimukset kaikissa liikkeissämme.
RAAHE:
Katso muut Specsavers liikkeet: www.specsavers.fi. Jostain syystä oli jollekin
pojista tullut mieleen, että omien kuvien lisäksi mennään yhteiseen valokuvaan, Piha sanoo. Lausujia on kymmenen ja jokainen esittää 34 runoa. Enää ei ole kova kiire
kokemaan maailman tarjoamia elämyksiä, nyt on malttia valita elämän noutopöydästä itsellekin mieluisia asioita, Piha kuvailee. Tästä valokuvasta on syntynyt perinne: he käyvät vähintään 10 vuoden välein yhteispotretissa. Kirkasotsaisista, idealistisista ja elämää pelkäämättömistä poikasista on kehkeytynyt monia elämän asioita kokeneiden ja nähneiden levollisten herrojen klubi. Illan aikana kuullaan Leinoa sekä kirjava joukko kesäiltaan sopivaa runoutta muun muassa Sirkka Turkalta, Jari Janssonilta, Risto Sassalilta ja Kerttu Kastellilta. Illan aikana voi pilkahtaa vakaviakin aiheita, mutta ketään ei itketetä, Kerttu Järventölä kertoo. Ei tullut kenestäkään laudaturin ylioppilasta, mutta kaikki ovat paikkansa yh-
teiskunnassa löytäneet.
MIINA OJANPERÄ
Pekka Orava, Pekka Särkkä, Olavi Piha ja Risto Kal-
Koljosen sähkökuvaamoa ei enää ole, joten he ovat käyneet kymmenen vuoden välein tarkastuttamassa ulkonäkönsä muutokset Kuva-Lenitassa. Elämän monet käänteet, koulutus ja työtehtävät ovat vieneet poikia eri latuja. 6. Pekanpäivillä mentiin perinteiseen yhteispotrettiin.
Muisto lakkiaisista
lio, tuttavallisemmin Kurre, Pekka, Okki ja Otto, kävivät kaverikuvassa 40 vuotta sitten ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Pojat menivät toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1971 Sähkökuvaamo Koljosen liikkeeseen, joka sijaitsi silloin Kauppakadun ja Sovionkadun risteyksessä. Niitä jännitettiin paljon. Miehet kertovat vuoden 1971 ylioppilaskirjoitusten olleen sellaiset, että ylioppilaskokeita ei saanut uusia. Raahen Runoseuran tapahtumat ovat olleet suosittuja ja kesäillan tapahtumaan odotetaan tälläkin kertaa runsaasti kuuntelijoita
Eivät taida auttaa kovin
tehokkaasti. Joidenkin kimpussa ne ovat enemmän kuin toisten. heinäkuuta 2011
Ininää ennen myrskyä
Hyttyset saalistavat mieluiten lämpimän pilvipoudan aikaan. Siivethän itikoilla on, joten ne pystyvät nousemaan korkealle. Sehän auttaa vaivaan kuin vaivaan. Alkukesästä minullekin tulee paukamia ja kutisee enemmän kuin loppukesästä. Kun ihmisen erittämää hikeä ja hiilidioksidia leviää ilmaan, hyttynen pystyy tuntosarvillaan aistimaan yhdenkin hajumolekyylin jopa 200 metrin päästä. Menevätkö vaatteet pilalle, kun niihin laitetaan hyttyskarkotteita. Nivelikkäät ja kiehkuramaisen karvaiset tuntosarvet koostuvat 15 samanlaisesta jaokkeesta. Ikä tekee myös tehtävänsä. Kukaan ei tarkalleen tiedä, miten hyttynen ihmesilmillään näkee, mutta ainakin se pystyy aistimaan valoa ja liikettä.
6. Hyönteiset ovat miehelle tuttuja tutkimuskohteina - ja kiusankappaleina. Parittelun jälkeen naaras etsii lämminverisen uhrin, tankkaa itsensä täyteen verta ja pudottautuu pusikkoon.
Imukärsä Sarveiskerros Orvaskesi
Kevät kotelo
Syksy
toukka
Munat
Naaras hedelmöittää munat takaruumiinsa säiliöön varastoimillaan siittiöillä ja munii munat kosteisiin painakkeisiin, joissa munat talvehtivat.
Ihokarva
Kotelo
Hyttysen toukat saalistavat vedestä pikkuplanktoneja, luovat pari kertaa nahkansa ja päätyvät kotelovaiheeseen. Miten tehokas aine terva on hyönteisien karkottamiseen. Useimmista hyttyslajeista ei löydy pitkänmatkanlentäjiä, mutta tuulen avittamana ötökät saattavat edetä pidempiäkin matkoja.
Raahen Seutu
Silmät
Hyttysen lähes koko pään täyttävät verkkosilmät koostuvat sadoista pikkusilmistä. Naaras tarvitsee veriaterian lisääntyäkseen. Takaruumiin siivistä sen sijaan voi hädin tuskin puhua siipinä. Jaksavatko ne lentää esimerkiksi omakotitalon toiseen kerrokseen. Verta hyttynen imee kerralla viisi litran miljoonasosaa. Ensin se erittää pistokohtaan veren hyytymistä ehkäisevää ainetta. Suomessa on nelisenkymmentä hyttyslajia, joista toista kymmentä lajia imee verta ihmisestä. Ihmisessä on verta yhteensä 5-6 litraa.
2,5
km/h on hyttysen huippunopeus lennossa. 8 | UUTISET
Siivet
Hyttysellä on kaksi paria siipiä, joista vain keskiruumiiseen kiinnittynyt pari on käyttökelpoinen lentopuuhissa. Kuivissa paikoissa hyönteisiä on vähemmän kuin kosteissa. Entä pikiöljy. Kotelo on sammakon toukkaa muistuttava, nuppipäinen otus.
200 000
Talvi
Vauhtiveikko
Hyttysen ininä johtuu siivistä, jotka lyövät 300 600 kertaa sekunnissa.
Verisuoni
Verinahka Rasvaa
hyttysen puremat veisivät niin paljon verta, että ihminen tarvitsisi sairaalahoitoa.
Toukka
Seuraavana keväänä sulavasta lumesta tai sadevedestä vapautuva happi toimii herätesignaalina, joka aloittaa hyttysen kehityksen munasta toukaksi.
Hyttysnaaras pistää kärsänsä ihon läpi verinahkaan, jossa sijaitsee ohuita verisuonia. Koiraiden imukärsä on naaraiden kärsää paksumpi ja karvaisempi.
Hyttysen elämänkaari Pyrähdys
Syntymästään selvinnyt hyttynen pongahtaa siivilleen ja häipyy pusikon suojaan. En kylläkään ole kokeillut, mutta olen ollut metsässä hyvin parfymoitujen naisten kanssa, eikä siitäkään ole ollut heille apua. Kesäkuussa käytän hyönteiskarkotteita, mutta elokuulla en enää huomaa-
kaan, kun itikat pistävät. Sateen uhka mietoa tuulenvirettä kuljettavassa ilmassa saa hyttyset villeiksi. Pitääkö paikkansa, että ihminen tottuu hyttysiin, jos niiden antaa vaan pistää. Sekä koirailla että naarailla on imukärsä, joita ne käyttävät eri tarkoituksiin: koiras imee kukkien nesteitä ja kastepisaroita, naaras lävistää lämminveristen ihon ja imee verta. Nuorempana on herkempi itikoiden pistoille kuin vanhana.
"Uloshengityksessä vapautuva hiilidioksidihan houkuttelee ensin hyttyset ihmisen lähelle."
Miksi itikat eivät pistä ja kiusaa kaikkia yhtä paljon?
Siihen ei ole löytynyt vielä selitystä. hyttysenpuremaa minuutissa voisi alaston ihminen teoriassa saada arktisella tundralla Pohjois-Norjassa.
Aikuinen
Kotelovaiheen päätteeksi veden pinnalla kelluva kotelo halkeaa etupäästään. Kuusikoissa on yleensä kosteita painanteita, joissa ne lisääntyvät. Muuten se joutuisi imemään hyytyviä veriklimppejä ohuen kärsänsä läpi.
Teksti: Tuomo Björksten, grafiikka:Tiina Kälkäinen/Aamulehti
Hiki houkuttelee naaraat herkästi kimppuusi
HYTTYSET Välttele kuusikoita ja tyhjennä vesi ämpäreistä, jos et halua olla niiden paras kaveri.
TUIJA YLI-LONTTINEN
Kainuun ely-keskuksessa työskentelevä perhostutkija Reima Leinonen viettää kesäisin metsissä valtaosan työajastaan ja vapaa-ajastaankin. Yksi selitys voi olla ihmisen pintaverenkierto. Kun pieni tuulenvire koskettaa sen jalkoja, horkkahyttynen pongahtaa siivilleen ja etsii uuden piilopaikan.
Imukärsä
Hyttysen imukärsä koostuu useammasta osasta, jotka ovat kietoutuneet toistensa ympärille. Joidenkin hyttyslajien, esimerkiksi horkkahyttysen, voi sanoa aistivan jaloillaan. Uloshengityksessä vapautuva hiilidioksidihan houkuttelee ensin hyttyset ihmisen lähelle. Minulla ei ole kokemusta, mutta muistan isäni puhuneen pikiöljystä. Jos mökin lähellä on seisovaa vettä, itikoilla on paikka lisääntyä. Siihen riittää vaikkapa vesisaavi, josta vettä ei vaihdeta usein. Yhdessä parvessa voi olla satoja koiraita, joiden siivistä lähtee naaraiden tuntosarvillaan aistima lentoääni.
Ahnaat verenimijät
Hyttysen pistäesssä iholle muodostuu pienimuotoinen tulehdus, joka näkyy ihon turvotuksena ja punoituksena. Ei kasvillisuudella ole juurikaan merkitystä. Ihon lämpö ja hienhaju houkuttavat. Samaan aikaan toisella puolella päätä toiset viisi pikkusilmää voivat tarkentaa hyttysen katseen vastakkaiseen suuntaan. Tervan ja pikiöljyn vaikutus liittyy niiden hajuun. Jos mökki on oikein tuulisella paikalla, siellä on vähän hyönteisiä. En ole huomannut, että vaatteet menisivät pilalle, vaikka olen suihkutellut niihin aika reilusti myrkkyjä. Parittelun jälkeen koiras kuolee.
Kesämökin hyttyshautomot
Hyviä hyttyshautomoja ovat sadeveden keräämiseen tarkoitetut astiat. Pääskyt lentävät korkealla ja napsivat siellä hyönteisiä, mutta ilman muuta hyttysiä on enemmän maan lähellä. Lepotilassa horkkahyttynen istuu ketarat levällään, takajalat ylöspäin suunnattuina. Hyttyskoiraat elävät keskimäärin 23 viikkoa, naaraat jopa 45 viikkoa.
Naaras saa veren hyytymään
Tuntosarvet Silmät
Parveilu
Parittelevat hyttyskoiraat kerääntyvät kullekin lajille tyypilliseen paikkaan parveilemaan. Öisin sääskiä on paljon, ja päivällä taas ilonamme ovat mäkärät. Alkukesästä hyttyset ovat aktiivisia ja niitä on enemmän kuin loppukesästä. Hyttynen ryömii ulos, oikaisee ja kuivattaa siipensä ja kovettaa itsensä.
6 5
4
7
1
Kesä
2
Parittelu
10 000
3
Naaraat lentävät parven luo ja parittelu alkaa. Niissä on erilaisia vaikuttavia aineita, jotka eivät sovi eläimille. Ne tunnistavat ihmisen hajun ainakin sadan metrin päästä. Jos metsässä huhkii ja heiluu, niin johan itikat riemastuvat. Jos se on heikkoa, itikat eivät niin innostu. Esimerkiksi koirat nuolevat turkkiaan ja saavat myrkyt suuhunsa.. Miksi kuusikoissa on pal-
jon hyttysiä. Ne ovat surkastuneet nuppipäiset muodostumat, joita kutsutaan väristimiksi ja jotka toimivat eräänlaisena hyttysen tasapainoelimenä. Kyllä se pitää paikkansa. Hikimolekyylit ohjautuvat sateen edellä parhaiten hyttysten tuntosarviin.
Pistävä naaras
Uroksen tehtävä on juoda kukkien mettä, paritella ja oleilla. Karkottavatko suitsukkeet itikoita. Sen jälkeen hyttynen lähtee lentämään vastatuuleen kasvavaa hajua kohti ja paikallistaa sopivan uhrin.
Jalat
Hyttysellä on kolme paria nivelikkäitä jalkoja, joista voi erottaa reiden, säären ja nilkan. Metsähyttynen on niistä yleisin. Jos mökki taas on virtaavan veden äärellä, siellä on mäkäräisiä, sillä ne lisääntyvät virtavedessä. Siellä niiden on hyvä odotella. Miksi lemmikeille ei saa laittaa samaa hyönteiskarkotetta kuin ihmisille. Lisääntyvätkö itikat vasta syötyään verta. Hyttynen pystyy tarkentamaan jopa viidestä pikkusilmästä koostuvan silmäryppään katsomaan yhteen suuntaan. Silloin itikat ovat äänettömiä ja arempia käymään ihmisen kimppuun. Jos Suomessa haaveilee mökistä, suosittelen sopeutumaan itikoihin, joita on
"Jos Suomessa haaveilee mökistä, suosittelen sopeutumaan itikoihin."
joka paikassa, kaupungeissakin. Kuinka korkealle itikat lentävät. Millaista puustoa ja kasveja mökillä pitää olla, jos haluaa, ettei ole hyttysiä. Koiraat käyvät hakemassa kukista mettä. Jos astian tyhjentää, mutta jättää pesemättä, astiaan jää ravinteita, jotka kelpaavat hyttysille seuraavana kesänä.
Tuntosarvet
Toimittavat nenän virkaa
6. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
|
kset voimassa akka (vain ko la 9.7.2011 sa
titalouksille).
9
ou Elintarviketarj
Atrilli 400g Suomalainen porsaan kassler-pihvi 500g marinoitu 3,98/kg
ERÄ Hyvää suomalaista
Norjan tuore lohifilee
MANSIKKAA 5 kg laatikko
4,58/kg
ERÄ
ltk
kg
raj. Voit voittaa lahjakortin PowerPark-huvipuistoon!
Laituritikkaat norm. 159,00
deo sprayt 100-150ml
( ei koske kausi- eikä sesonkimukeja )
Muumimukit
kpl
16,67-25,00/L
kpl
Lambi wc-paperi 12rll
0,41/rll
HINTA POMMI!
kpl
Shampoo 250ml tai hoitoaine 200ml
7,90-9,88/L
Moottori BS450Series Maks teho 3,5HP Sylinteritilavuus 148cc Kännistys vetonaru Ajotapa Työnnettävä Tyhjäkäynti 2850rpm Leikkuleveys 480mm Leikkuukorkeus 25-70mm, 5 eri korkeutta Korkeuden säätö: 1-vipusäätö Pyörän halkaisija 6" Polttoainesäiliö 0,8L Ruohosilpun poisto: Sivupoisto/Levitys Leikkukotelo Metalli takuu 12kk
Rastasverkko 2x5m
Rastasverkko 4x5m
2 kpl
á 2,98
0,63/rll
Lambi talouspaperi 4rll
kpl
Terazze ruohonleikkuri
Rastasverkko 7x20m
Elintarvikemyymälöiden juhannusviikon Kaikki elintarvikemyymälämme palvelevat : aukioloajat: ma-to 8-21, pe 7-12, la suljettu
Ark. 2 kpl/tal.
HINTA POMMI!
ras
pkt
Vihreä rypäle siemenetön 500g rasia Egypti
Viilit 200g
1,00/kg
Kermajäätelötuutit 65-66g
7,58-7,69/kg
Snadi pillimehut 2 dl 10-pack
0,95/l
Vaasan isot paahdot 510-540g
2,76-2,92/kg
1,98/kg
ras
5 prk
á 0,35
4 kpl
á 0,69
10-pack
á 0,30
pkt
Pistokkaat
koot: 36-46
Sandaalit
koot: 28-35
Sandaalit
koot: 36-46
Pistokkaat
koot: 24-35
- kilpailuun Osallistu myymälässä. La
et.fi www.HHn
37 myymälää 36 eri paikkakunnalla - lähellä sinua!
ALAHÄRMÄ, ALAJÄRVI, HAAPAJÄRVI, HAAPAVESI, IISALMI, JALASJÄRVI, KALAJOKI, KANKAANPÄÄ, KANNUS, KAUHAVA, KAUHAJOKI, KAUSTINEN, KEMINMAA, KEMPELE/ Zeppelin, KIIMINKI, KOKKOLA, KURIKKA, LAIHIA, LAPUA, NIVALA, NÄRPIÖ, OULAINEN, OULU/Limingantulli, OULU/Toppila, PARKANO, PIETARSAARI, PIRKKALA/Veska, PORI, PYHÄJÄRVI, RAAHE, SAARIJÄRVI, SEINÄJOKI, TAMPERE/Kaleva, VAASA, VÖYRI, YLIVIESKA, YLÖJÄRVI
Parasta ennen -päiväys on merkitty tuotteen vasempaan yläkulmaan. Samalla leikataan myös työkulujen korvausprosenttia. Tosin voi käydä niinkin, että kotitalousvähennyksen leikkaus laskee palveluiden hintoja. Omavastuu yhdeltä vuodelta on ollut 100 euroa. Raisio korvaa tuotteen kuittia vastaan.
Remontoija voi tänä vuonna säästää satasia
VIELÄ EHTII Jos suunnittelet remonttia, nyt kannattaa laskea entistä tarkemmin, miten kulut on viisasta jakaa.
OUTI TEHOMAA
TIESITKÖ?
41
ja 4kk on Suomen väestön keski-ikä
Uusi hallitusohjelma on puraissut hampaansa kotitalousvähennykseen, ja veroetuun on tulossa huomattavia tiukennuksia. Nyt yrittäjät ovat voineet pitää kovempia hintoja, koska asiakkaat saavat varsin suurta kotitalousvähennystä. Takaisinvedettävän erän leivissä on laatuvirhe ja ne ovat syömäkelvottomia. Kannattaa laskea, kuinka paljon remontista on kertymässä työmaksuja. Osa pakkauksista on pullistunut. heinäkuuta 2011
kuluttaja
neuvoja arjen valintoihin www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Rakennusmiehet kannattaa etsiä noin 24 viikkoa ennen töiden alkamista. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä laskee 3 000 eurosta
2 000 euroon. Veroetu on nyt sen verran hyvä, että remontoija voi säästää satasia. Ensi vuonna veroetu olisi omavastuun jälkeen vain 800 euroa. Tuotteen ostaneet kuluttajat voivat ottaa tarvittaessa yhteyttä Raision Kuluttajapalveluun. Sitä ei ole tiedossa, pysyykö se samana. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Kaura-vehnä luomupaahtopaloissa pilaantuneita
RAAHEN SEUTU
TARKISTA Ravintoraisio vetää takaisin erän Elovena kaura-vehnä Luomu-Paahtopaloja, sillä osa kyseisen erän leivistä on pilaantunut. 10 |
Raahen Seutu
6. Rakentajia löytyy helpommin, jos heille on tarjota vähintään kahden viikon työpätkää. Leivät voi laittaa biojätteeseen tai energiajakeeseen, ja tyhjät pakkaukset energiajakeeseen. 010 665 5130 tai 010 665 5118
VINKKI
Operaattorin kilpailutus pudottaa puheluhintoja
RAAHEN SEUTU
HINTA Matkapuhelimen operaattorin kilpailutus kannattaa, vaikka lopputulos olisikin pysyttäytyminen vanhassa. Muuten isompia korjaustöitä kannattaa teettää tämän vuoden puolella. Tietysti veroetua kannattaa hyödyntää, kun se vielä on varsin merkittävä. Miten kotitalousvähennys muuttuu. Jatkossa korvausprosentti pienenee 45 prosenttiin. Raimo Remontoijan kylpyhuoneremontin työkulut ovat 2 000 euroa. Operaattorit kertovat tekevänsä lähes aina yhtiöstä pois lähtevälle asiakkaalle uuden ehomman tarjouksen, jolla asiakas pyritään sittenkin pitämään kiinni vanhassa operaattorista.
TARKISTA
Kotitalousvähennykseen on tulossa huomattavia tiukennuksia. Jos kulut ylittävät tämän vuoden vähennysmaksimin, kannattaa töitä lykätä seuraavalle vuodelle. Lyhyemmissä työsuhteissa tulee ongelmia työttömyysturvan kanssa. Jatkossa vähennystä saa enimmillään 4
667 euron työkuluista. Viimeisin tilasto on vuodelta 2009. Tällä hetkellä Raimo Remontoija saa kotitalousvähennystä maksimissaan 5 166 euron vuotuisista työkustannuksista. Antaisitko käytännön esimerkin muutoksesta. Millaisista töistä kotitalousvähennystä haetaan eniten. Miten nyt tulisi toimia, jos suunnittelee isompaa remonttia. Tietääkö muutos ruuhkaa re-
monttifirmoihin, Rakennusliiton tiedotuspäällikkö Heikki Korhonen. En usko, että mitään suurempaa piikkiä tulee. Tänä vuonna hän saisi siitä satasen omavastuun jälkeen 1100 euroa kotitalousvähennystä. Koko erä vedetään takaisin ja kuluttajia pyydetään hävittämään kaikki tuotteet, joiden parasta ennen päivä on 05.08.11. Silloin kotitalousvähennystä saatiin eniten (80 %) asunnon kunnossapito- ja perusparannustöistä. Tällä hetkellä veroetua saa 60 prosenttia työmaksuista. Kotitaloustöiden osuus oli 16 ja hoitotyön 3 prosenttia.. Veronmaksajain keskusliiton johtava lakimies Päivi Kaari otaksuu, että muutokset astuvat voimaan vuoden 2012 alussa
Kelho Leo, OGK, 41, 2. Pyhälä Pertti, RTG, 38, 4. Siepparin ulkopeliansiot nostivat nuorukaisen ensimmäiseen ItäLänsi-edustukseen. Hiihtokilometrejä kertyi viime talvena hieman alle
Liikuntapaikkoja enemmän on huvennut liikkuva väki. Seuraottelun toinen kamppailu käydään Sankivaarassa syyskuun 7. Kilpailuvietin viedessä sitä ei vain osaa lopettaa. Kotona Tarpiossa yhtä olohuoneen seinää peittääkin täpötäyteen tungettu palkintokaappi. Eilola Auvo, RTG, 39, 3. Nissinen Marja, RTG, 32, 8 Poukkula Anneli, OGK, 30, 9. Talkoohommia onkin Saloisissa ollut tarjolla, kun on porukalla tehty valaistua ladunpätkää tai tekoaltaan reunalle laavua. Siekkinen Saara, RTG, 29, 10. Tarpiolainen toivoo, etteivät liikuntamahdollisuudet kapene. Vimpeli aloitti onnistumalla kerran. Paras scratch-tulos oli Risto Mikkilällä, 82 lyöntiä.
Uusinta pokaalia ei pienen etsimisenkään jälkeen löydy sen verran paljon palkintoja Vesa Ranta-Eskolalle on kertynyt. Supervuorossa Vimpeli jäi aloittavalla lukkari Topi Kososen jalkoihin ja jäi juoksuitta. Ulkopeli oli hyvää ja liikkuvaa. Pietarila Asko, OGK, 38, 5. Veteraaniurheilussa kilpailuja saattaa jäädä väliin, kun joukkuetta ei saada kasaan, mutta ilmiö on laajempikin. leja riittää sisäliikuntaan. Juntunen Eija, OGK, 35, 2. Kyllä me tyytyväisiä ollaan, kommentoi Pattijoen kak-
Pattijoki avasi perinteisellä Saarikentällä vahvasti. Mikkilä Risto, 37, 6. Rautio Suoma, RTG, 34, 4. ItäLänsi-ottelun on kärkietenijän toinen. Joukkuetuloksissa OGK oli niukasti parempi pistein 363-356. Ulkopeliä johti hyvin peliä rytmittänyt lukkari Topi Kosonen. Kuva: Niko Peltokangas
3000. Lopullisen voittoniitin iski Sami Lindström kotiuttamalla Jonne Kemppaisen.
Kallio ja Eirola arvo-otteluun
ROY VIITANEN
Pattijoen Urheilijoiden Jari Törmänen avasi kotiutuskisassa raahelaisten juoksut lyömällä vaikeasta väärästä. Kuntosalilla voimailu ei urheilunharrastajaa kiinnosta, vaan hän tekee voimaharjoitukset fyysisellä työllä. Samalla näkee kavereita ja oman kunnon, missä mennään.. Passi Sirkka, OGK, 3,4 5. Pattijoella oli tasoittavalla paremmat yritykset, mutta niukat palot veivät ottelun kotiutuskisaan.
ITÄ-LÄNSI Pattijoen Urheilijoiden Timo Kallio valittiin tiistaina odotetusti Lännen joukkueeseen Kouvolassa pelattavaan Itä-Länsi-otteluun. Entisistä Pattijoen pelaajista viidettä kertaa naisten Itä-Länteen osallistuu Porin Peräkarhuja edustava Kaisa Kärkkäinen. Kallio on jo pelannut kaikissa kauden aikaisemmissa arvo-otteluissa. Kun työ toi urheilijan Oulaisista Raaheen, hiihtoseuraksi tuli Saloisten Reipas. Viikolla Pattasten kentällä PaTe tasasi pisteet 2-2 (0-2) tuloksella Paavolan Kisan kanssa. Törmäsellä murtui tilanteessa sormi. Veteraaniurheilussa kulut ovat pitkälti omalla vastuulla, yleisseurat puolestaan osallistuvat jonkin verran kustannuksiin. Yleensä juoksua ja hiihtoa harrastava mies on luettelon kärjessä. Juostessa päällä on Raahen Vesan värit ja lisäksi RantaEskola on mukana Raahen Sportti Veteraaneissa. Ulkopeli oli loistavaa ja Vimpeli pelätty kärki siivottiin tehokkaasti pois etenemästä. Virolainen Arja, RTG, 33, 7. Pattijoen kavennuksen kolmannessa vuoroparissa Pertti Mäkelä. Rautaruukilta eläköitynyt Ranta-Eskola irtaantuu lenkille neljä tai viisi kertaa viikossa, kesällä juosten tai rullasuksilla, talvella hiihtäen. Pajala Toivo, RTG, 36, 9. Useamman palon aiheutti polttolinjassa vahvasti pelannut Tuomas Jussila.
Toisella jaksolla Vimpeli karkasi 20 johtoon toisessa vuoroparissa. Hiihtomajan latupohjat on pidetty kunnossa ja sa-
Seuraava mietinnässä oleva kisa juostaan Mikkelissä. Pattijoen juoksutilin avasi jokeri Sami Lindström kotiuttamalla Jussi Kemilän. Niva Pasi, OGK, 36. Okkonen Mikko, RTG, 37, 7. Jani Torvela osui kahdesti ja Janne Vähäkangas kerran. päivä. Saatiin Vimpeli näyttämään huonolta, kommentoi Pattijoen pelinjohtaja Sami Sirviö avausjaksoa VeikkausTV:n haastattelussa.
"Saatiin Vimpeli näyttämään huonolta."
Saatiin kerrankin aivan ok peli nimenomaan ulkopelissä. Arkistokuva: Jari Törmänen
kospelinjohtaja Jari Luoto lähes kolmen tunnin pelin jälkeen. 1500 metrin miehen mieli tekisi ratajuoksun Suomen mestaruutta koettamaan. Hetkeä myöhemmin juoksua juhli Topi Kosonen. Juoksu- ja hiihtoharrastuskaan eivät ole ilmaisia ja kaikille kilpailumatkoille ei raaski lähteä. 6. Pelattiin hyvää peliä. Ensin kotiin ehti Timo Kallio. Ladulle ja radalle vetävät samat tekijät kuin muihinkin harrastuksiin. Toisen tasoittavalla Vimpeli avitti Pattijoen menoa kahdella harhalla. Ehrola Esko, RTG, 36, 10. 65-vuotiaiden sarjoissa kilpaileva Ranta-Eskola aloitti lajeissaan jo lapsena. Sunnuntaina PaTe haki voiton Oulusta kukistamalla IVFC:n 3-6. Pattijoelta Jari Törmänen avasi huikealla lyönnillä pahaan väärään ja Tuomas Jussila ehti kohtiin. Koivuperä Mirja, OGK, 28. Tuloksia: Miehet: 1. Miksi ne pitää asuinalueiksi rannat laittaa, kysyy seuraavan päivän Fantin kierrokselle valmistautuva Ranta-Eskola.
Raahessa on hyvä urheilla, ainakin paikkojen puolesta. Ohinen Reijo, OGK, 37, 8. Perasta oli vielä apua sisäpeliin jokerina. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
| 13
URHEILU
www.raahenseutu.fi
Huippuottelu Vimpelissä
PESÄPALLO Pattijoen Urheilijat haastoi voitokkaasti mestarisuosikki Vimpelin Vedon tiistain vierasottelussa.
Joonas Eirola.
ROY VIITANEN Miesten superpesis
PaTe iskussa
ROY VIITANEN
VimpeliPattU 12 (13, 31, 00, 12) Vimpelin ja Pattijoen tasaisen ottelun ratkaisu siirtyi aina kotiutuskisaan asti. A-pojissa valituksi tuli nykyään Kempeleen Kiriä edustava Jani Lassila.
JALKAPALLO Pattijoen Tempaus kasvatti pistesaldoaan V-divarissa tasapelillä ja voitolla. PaTen maalintekijöinä olivat Jari Heikkilä ja Timi Knuutinen. Tuomala Liisa, OGK, 34, 6. Kiitokset puuhan järjestämisestä lähtevät kyläpäällikkö Matti Sevonkarille. Oululaisten riveissä ex-AS Moonin pelaaja Kimmo Alanen teki kotijoukkueelle kaksi maalia.
Seniorigolffarit kisailivat Siikajoella
RAAHEN SEUTU
Kaapin täydeltä kiiltävää
NIKO PELTOKANGAS
LIIKKUJA Lehtiarkistoja selatessa Vesa Ranta-Eskolan nimi pomppaa esiin yhdestä jos toisesta tulosluettelosta. Heikkinen Leena, RTG, 35, 3. Vimpeli oli astetta vahvempi toisella jaksolla ja vei lopulta jakson lukemin 31. Hattutempulla ottelua juhlisti farmiapu Marko Keinänen. Kisamenestyksen taustalla on tietysti kova harjoittelu. Hieman yllätyksellisemmän kutsun sai Pattijoen Joonas Eirola. Naiset: 1. Loistavissa olosuhteissa pelattuun kisaan osallistui 74 senioria, mikä on erinomainen osanottajamäärä. Ennen oli vilkasta, kun oli massaa yksilölajeihin.
GOLF Tiistaina pelattiin perinteisen senioreiden seuraottelun RTG-OGK ensimmäinen osaturnaus
Pihapelien tärkeyttä on korostettu viime aikoina varsinkin jääkiekossa, eikä pesis ole suinkaan poikkeus. Jos tänään paras lyöntini on kumura, niin seuraavassa pelissä se on jo vastustajan tiedossa. Roolia alettiin sovittaa kaudella 2008, ja takapiruna hääri jokeri-legenda Sami Ahola. Päivät kuluvat siis melko täydellisesti lajin parissa. Ensimmäisissä peleissä vastustajat eivät ottaneet väärää pois, eikä minulta juuri muuta tullutkaan, Törmänen muistelee erikoista nakkiaan syöttölautasen äärellä. Vedän treenejä täällä ja Pyhäjoella ja toisinaan olen joillain joukkueilla viuhkan varressa. Emme saaneet oikein palotonta ajoa, mikä riisui jonkin verran mailamiehiä aseista. tikarin heilutuksesta huolimatta Pattijoki on runkosarjassa kolmantena. Sopimus: 2012. Paljon on tehty myös hyvin. Siellä on pelattu pihapelejä, Törmänen kehuu. Kaudet Superpesiksessä: 9. Joukkueet Superpesiksessä: PattU. Hyvä esimerkki siitä nähtiin pari kesää takaperin, kun Topi Kososeen iski lautaskammo ja PattU tarvitsi pelastajaa. Mutta taas on kolikossa se toinenkin puoli: Jos kumura ei toimi, se ei sitten varmasti toimi, ja pallot alkavat putoilla tuonne, Törmänen viittaa Rännärin takana olevalle yleisurheilukentälle. 14 | URHEILU
Raahen Seutu
6. Myös lyönnissä oli hakemista, mutta viime aikoina olemme yksinkertaistaneet sitäkin, mikä on tehnyt hyvää ainakin minulle, Törmänen myöntää. Sisäpelirooli: Vaihtaja / kotiuttaja. Saavutukset: SM-kulta, 2 SM-hopeaa, A-poikien SM-pronssi, Halli-SM. Kun vuosien ajan olin ollut käytännössä ulkopelijokeri, maistui muutos hyvältä. Törmänen itse pyöri pikkujätkänä vanhemman veljensä riesana ja oppi pesiksen salat hyvissä ajoin ennen kuin aloitti homman varsinaisesti seuratoiminnassa.
JARI TÖRMÄNEN
Jari Törmänen on iskenyt tällä kaudella jo 24 juoksua, mutta enemmänkin olisi saanut tulla. Pesiskoulua vetäessäni olen huomannut, että Pyhäjoella on tosi taitavia pelureita. Olihan se kuitenkin aika hienoa. Hommia riittää, mutta motivoituneiden junnujen kanssa on tosi mukavaa työskennellä. Törmänen on alkanut hakata kotiutustilanteessa lähes pelkästään kumuraa. Superpesiksessä 249 ottelua, 6+139 lyötyä, 52 tuotua, 463 kärkilyöntiä.. Poikavuosina päivät kuluivat pihapelien parissa, eli palloa lyötiin jatkuvasti omalla ajalla. Koska kentän vaikein tehtävä ei kelvannut muille, tarttui Törmänen haasteeseen. Mutta koska kumura on toiminut jonkin verran, on se avannut Törmäselle uusia mahdollisuuksia. On
Vaikka tässäkin haastattelussa lähtökohta on kotiuttamisen osalta kriittinen, pitää muistaa, että kaikesta
Törmänen on täyspäiväinen pesäpalloilija, sillä omien
Syntymäaika: 18.01.1982. Sitten avautuu tilaa pienille lyönneille, Törmänen valottaa. Kasvattajaseura: Pattijoen Urheilijat. Törmänen ei väitä vastaan, vaan kantaa vastuun koska osa siitä hänelle myös kuuluu. Jokaisella joukkueella on vähintään yksi vaarallinen lyöjä. Kaikki tuntevat toisensa. pelien lisäksi mies repii leipänsä Pattijoen Urheilijoiden juniorivalmennuspäällikkönä. Onhan me töpeksitty jaksoja sinne tänne, mutta ei tässä sarjassa ole yhtään heittopussia. Se tietää hyvää lajikulttuurin kehitykselle Raahessa, Törmänen arvioi.
Jarru on kopsinut tällä kaudella 15 ottelussa mukavat 2+22 juoksua, mutta suuren yleisön silmissä PattUn suurin ongelma on ollut juuri kotiuttamisessa. Treenasin Samin kanssa paljon ja siinä käytiin tämän Ollin oppivuodet. Alkukaudella oli kieltämättä ongelmia. Ammatti: Juniorivalmennuspäällikkö. Onneksi valmennushommiin on tullut entisiä pelaajia, joiden lapset ovat kasvaneet peliikään. Kun sellainen onnistuu oikeassa paikassa, tarkoittaa se yleensä jakson varastamista. Vieraspelit menivät ihan ok, mutta kotona jännitti hirveästi. Eihän minua lukkariksi voinut puhutella. Viikoittaiset junnutreenit eivät riitä, vaan heittämistä, lyömistä ja kiinniottoa tulee treenata omalla ajalla ja mielellään paljon. Kuvat: Jaakko Mylly
paljon helpompaa ottaa palottomana kotiin verrattuna siihen, että taululla on risti tai kaksi. Törmänen on nähty vuosien varrella PattUn takakentällä, etukentällä, lukkarina ja nyt salmiakkipaidassa jokerina. Jos lyönti kulkee, on se ulkokentälle vastustamaton. heinäkuuta 2011
Salmiakkipaitainen palomies
Supermies
Jari Törmänen
Pihapelejä myös pesiksessä
JUHA HONKALA
SUPERMIES Jari Törmäsen ykkösrooli on kotiuttaja, mutta viime vuosina mies on ollut vähän kuin palomies: kun hätä on suurin, rientää"Jarru" apuun.
JUHA HONKALA
Vaikka Jari Törmäsen rooli näyttää katsomoon yksipuoliselta, on miehellä potentiaalia ja itseluottamusta käytännössä kaikille pelipaikoille. Enää ei jalkani edes riittäisi kunnolla ulkokentälle, Törmänen kertoo.
SUPERMIES PattUn Jari Törmäsestä ei tullut sattumalta pesäpalloilijaa. Jarin isä Tauno oli pelinjohtaja ja isoveli Arto kovan luokan kotiuttaja, joten veljeään 5 vuotta nuorempi Jari kasvoi lajin pariin ihan itsestään. Kolmen pisteen voitot ovat olleet lujassa, mutta voitto on aina voitto. Kävin lähinnä syöttelemässä palloa. Ulkopelirooli: Etukenttä / polttolinja / koppari
Talomaali 59e/9l. M kuntosarja 4,1km: 1. Ei harkkoja heinäkuussa lauantaisin klo 17-18 tekonurmella. Paikalle 15 min ennen harj. heinäkuussa vain maanantaisin klo 18-19 tekonurmella. Kari Perkkiö HaV 32.46, 3. Elina Karjalainen Kainuun Sinitakit 18.05, 3. Harjoitukset ma ja to 18-19 tekonurmella. FC Raahe P 99 Toteutuvat harjoitusajat, lopullinen otteluohjelma ja lisätietoa www.fcraahe.com kohdasta 99-joukkue. Riihimaali 39e/10l. 0400 284 966
Tukenne on minulle ja joukkueelle tärkeä. Uudet tervetuloa kokeilemaan jalkapalloharrastusta ja pelaamaan nappulaliigaa. (maksu käteisellä) p. Lisätietoa Ismo 050-5698648 ja Marko 0442922181. N kuntosarja 4,1km, 1. Jääkaappi (85cm) 215e. Timo Kauppila KooVee 33.47, 2. alk. Lisätietoa Olli 040-5947360 FC Raahe 01-02 Nappulaliiga 01-02 synt tytöt ja pojat. Säävaraus. Airi ja Markku Yrjänä. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
| 15
Taistelu pisteistä jatkuu Rännärillä
TULOKSIA
JUOKSU Raahen Sporttiveteraanit järjesti 2. Jukka Alamattila Pattijoki 36.59. Janika Ahola RaVe 19.57. KokkolaCupiin saakka ma, ke ja to klo 19-20.30 ja pienpeliharjoitukset Pitkäkarissa to 7.7. Uudet ja nykyiset tervetuloa. Puutarhamulta 70l 15e/4 säkkiä. Raahen Seudun, Ruukin, Siikajoen, Vihannin, Kalajoen, Ylivieskan, Haapajärven ja Siikalatvan Osuuspankkien jäsenkortilla 1 alennus norm.lipusta.
PELTOMULTAA
nurmikon tekoon. (auki ti-pe 10-16, la 9-14). Petrooliöljymaali 89e/9l. Säiliöpakastin 212l 295e (myös muita kokoja). Taisto Latvalehto LaiVe 31.34, 2. 271 766 VARASTON REALISOINTIMYYNTI! Kodinpienkoneet -30% (3 koneen ostajalle -50%). Markku Siirtola Oulu 35.39. Teemu Jansson Helsinki 5.13. Paavolan Tavara-aitta 93240 Paavola P. klo 18.00
10 aik., 5 eläkeläiset ja opiskelijat alle 12 v ilmaiseksi. Lisätietoa Ilkka +358400823911 ja Janne 0500-489600 FC Raahe 05-06 Nappulaliiga 05-06 synt. paikka ja ajat) 27.6. Harjoitukset Pitkäkarissa (huom. Uudet ja entiset yleisurheilusta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Vesa Ranta-Eskola RaSve 17.59. Harjoitusvuorot ma,ti ja ke klo 16-17.30 sekä to 17.30-19. FC Raahe pojat 98 Toteutuvat harjoitusajat, lopullinen otteluohjelma ja lisätietoa www. Tervetuloa !
MANSIKAT
Runtin tilalta Ruukista itsepoimien tai poimittuna P. 54)
42
EDULLINEN KESTOTILAUS
Missä mennään?
Lue sanomalehdestä.
Kyllä kiitos! Tilaan Raahen Seudun KESTOTILAUKSENA
Maksan tilaukseni 2 erässä à 71 1 erässä 137 4 erässä à 38
Raahen Seutu maksaa tilauksen postimaksun.
3 KUUKAUTTA HINTAAN 42
Nimi: osoite: postinro ja -toimipaikka: puh: allekirjoitus:
tunnus 5007659 00003 Vastauslähetys
Hyviä lukuhetkiä!
Tilaajapalvelu 010 665 5170. P. Käytettyjä kotimaisia polkupyöriä ja huonekaluja. N yleinen 4,1km: 1. M55 8,2km: 1. Treenit taas 3.8. tytöt ja pojat. M60 4,1km: 1. Varaudutaan 11V11 -sarjoihin, ja harjoitus- ja ottelurinkiin otetaan heinäkuussa neljä uutta pelaajaa, tervetuloa harjoituksiin tutustumaan. FC Raahe Harjoituksiin mukaan pelikengät, säärisuojat, pumpattu pelipallo ja juomapullo. Puh. Leila Harju RaSve 18.18. M40 8,2km: 1. FC Raahe T 98-00 Harjoitukset ti 17.30-19 ja to 17.30-19 tekonurmella. Lisätietoa Marika 040-5708274
MULTAA
traktorikuormittain edullisesti. Jouko Kuusirati RaSve 17.21. FC Raahe tytöt 95-96
Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa mukaan tekonurmelle. Treenit alkamassa Lehmirannan kentällä 5.7 alkaen heinäkuussa ti klo 17.20, lisätietoa Harri 0400584006 . N40 4,1km: 1. 044 943 6156. Helena Rantakari RaSve 18.11, 2. Karoliina Kellola RaVe 17.15, 2. M35 8,2km: 1. 0440 271 460
Liput
To 7.7. Muut harjoitusvuorot ja lisätietoa Pasi 050-3650321. N55 4,1km: 1. 0400 283 561
Topin ruletti etukentän kanssa pyörii ja niin pitää pyöriäkin, ettei Nurmolle anneta siimaa!
Otteluisäntänä
Kunnaria kentällä ja Grillissä
www.pattijoenurheilijat.fi
JÄRJESTÖT
Salama, yleisurheilu Harjoitukset 7-11 v torstaisin klo 12 ja perjantaisin klo 17 Koivuluodon kentällä. Maalaustarvikkeet -30%. Esko Impola Pattijoki 32.53, 4. klo 11.30. klo 11.30. Joukkueille vielä vapaita vuoroja tekonurmelle la 14 -17 ja su 14-18. heinäkuuta Fantinjuoksun Raahen Pikkulahdella. Heikki Karttunen Pattijoki 35.49 M45 8,2km: 1. Sammalkankaantie 429, Ruukki. Anu Hilli KuivA 18.17. fcraahe.com kohdasta 98-joukkue. Juha Ahola Raahe 16.45, 2. Saija Ranz Raahe 18.40, 2. Salama, yleisurheilu 12-17 v harjoitukset sunnuntaisin klo 17 Koivuluodon kentällä. Uudet ja nykyiset tervetuloa. Risto Laitinen RaSve 16.20, 2. alk. 223 7212
JÄTÄ PIKKUILMOITUS
KÄTEVÄSTI VERKOSSA
www.raahenseutu.fi
FC Raahe nappulaliiga
Nappulaliigan ottelut jatkuvat vko 32 8.8. Jouni Heikkinen RaSve 35.53. Kirsi Asikainen Helsinki 25.45.
MANSIKAT
Itsepoiminen, 3.50 e/kg Tamminiemen tilalta, Ruukista. 6. alk. Harjoitukset Pitkäkarissa KokkolaCupiin saakka ma, ke ja to klo 19-20.30 ja pienpeliharjoitukset Pitkäkarissa to 7.7. Treenit 4.7. Paikalle 15 min ennen harj. Jokisen Juustolan
PUNAISTA HERAA
huomenna TORSTAINA Raahen torilla 9-10.20, Pattijoki 10.30-11 Vihanti 14.15-15
KAAPPIPAKASTIN 150 L
Vähän käytetty. Salama, yleisurheilu Aikuisyleisurheilu 25-70 v harjoitukset joka sunnuntai klo 17 Koivuluodon kentällä. FC Raahe Seura-asuja voi Kesportissa sovittaa, tilata ja maksaa sitten noudettaessa. tytöt ja pojat. M65 4,1km: 1. Lisätietoa Pia 050-5369636 FC Raahe 03-04 Nappulaliiga 03-04 synt. Harkkapeli vs FC Ypa 99 ti 12.7., lähtö Kreivintorilta 17. P. Samuli Nevanperä YNM 28.06, 2. Vuoroissa yhteyshenkilö Toni 0400-643186.
TILAA OMA PAIKALLISLEHTI
Valitse ! sopivin
TA
MÄÄRÄAIKAISTILAUS 3 KK RJOUS!
(norm. Seppo Piirainen RaSve 19.06. M yleinen 8,2km: 1. 0440 588 684
Nurmo
Maukkaat mansikat
Kaarakaisen tilalta Ruukista. FC Raahe P 00 Harjoitukset tiistaisin ja torstaisin klo 16.1517.30 tekonurmella. Puh. alkaen keskiviikkoisin klo 17.30-18.30 tekonurmella
- 14.08.2011. (08) 222 110
ASEMAKATU 14 Raahe, p. heinäkuuta 2011
25v. klo 18 Pe 22.7. klo 15 Kesto 2 h väliaikoineen Lipunmyynti teatterilla arkisin klo 1016. RaMp A KUO Kaikki REKKA kesäkukat kukkia utarhan osta
SUKLAAKIRSIKKA
22
00
-20%
Uutuus! Nekoluonnonlannos 5 kg (Norm.12)
maksa
Tarjoamme edullisimman
3 2
Pu (Yhdeinkukat). klo 15, Ke 20.7. kaikk tuloa! Terve
(Norm.27)
9,90
75x75 aitatolppa kestopuu, vihreä
Särkän Perennataimisto
TEE LAADUKAS TERASSI
28 x 120 terassilauta ruskea - AB-luokka
- ura / sileä
PUUTARHUREILTAMME SAAT ASIANTUNTEVAA PALVELUA Valtatie 925, 92210 Arkkukari (Raahe) puh. klo 18, La 23.7. 044 324 0958 tai lipunmyynti@raahenteatteri.fi www.raahenteatteri.fi
243
m
75x75x720 aitajalka
20x95 hienosahattu aitalauta 4-sivu, pohjamaalattu
Meillä mahtavat valikoimat erilaisia kestopuita nyt terassin tai laiturin tekoon! TERVETULOA PUUMESTAAN
Rakentajankatu 4, RAAHE ma-pe 8.00-17.00 la 9-13
490 18 1
m m
ja hommat hoituu
CS 2234
Luotettava ruotsalainen
PÖRHÖLTÄ
17.900
Citroen C3 HDi 90 Confort -10
Markku Alasuutari, paikallisjohtaja 020 762 4182 Markku Martinmäki, automyyjä 020 762 4184
Nyt nintaan
199
34.4 cc 1,9 hv
Myynti, huolto ja varaosat
14 tkm., 1 omistaja, 2-renkaat, erikoisvanteet, huoltokirja, moottorinlämmitin, metalliväri, sisäpistoke
puh. (08)263369, fax (08)263630 Avoinna 1.7. 0201 211 200 *
699, elämäsi DIILI. Liput 5/12/15 Var. ja tied. 16 |
Raahen Seutu
6. klo 15, Ke 13.7. alkaen Ma-Pe 9-18, La 9-15, Su suljettu www.sarkanperennataimisto.fi
69 1
m
Avoinna ma-pe 10-18 la 10-16
AKKARALLI
Raahen Teatterissa
KÄSIKIRJOITUS: Heikki Luoma OHJAUS: Saija Jäntti
NÄYTÖKSET kesäteatteripihassa Koulukatu 13, Raahe: Ke 6.7. Tuotteita reilusti, mutta rajoitetusti.
-20% 1
%
0%
Kamutantie 22 Avoinna ark 10-18, la 10-15, puh. klo 15 Su 17.7. klo 18 Pe 8.7. KESÄTARJOUKSIA
TUIVIO
yli
Kaikki piharakentamiseen
1090
(Norm.16)
PUUMESTASTA!
n Tervetuloa hyvän palvelun erikoisliikkeeseen Raaheen!
KURJENPOLVET
CITYMARKETIN PIHALLA, RAAHESSA s a uu TARJOUS Tänään ke 6.7. 223 7398
PÖRHÖN AUTOLIIKE OY
Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. 020 762 44
Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 6,9 s/min, matkapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 16,9 s/min
www.porho.fi
VAIN HULLU OSTAA MUUALTA.
MASKUSSA ON 10 KERTAA LAAJEMPI VALIKOIMA KUIN KILPAILIJOILLA. klo 18 Pe 15.7. klo 18, La 9.7. MASKUSSA ON TAATUSTI LAATUTAVARASTA KESÄN HALVIMMAT HINNAT.
KATSO VAIKKA.
3
vuoden
takuu
TÄMÄ TARJOUS
VAIN 4 PÄIVÄÄ!
MASSIIVIKOIVUA
- 50
%
HULLUN
-60%
jopa
HALPA!
44
50
Etusi 179,-
79, 50 99,%
ale
-40%
- EDULLISIMMAT HINNAT - LAAJIN VALIKOIMA
-90
-70%
-
695, 198,MASKUSTA PARHAAT MAKSUEHDOT! KYSY LISÄÄ MYYMÄLÄSTÄMME.
Kampanja voimassa 27.06. klo 18, La 16.7. klo 15 Su 10.7