>> 2. Tornitalossa
syntyi vaaratilanne, kun
ikkuna rytkähti alas. >> 4
Ruukin koulu
hajautuu
Ruukin koululaiset hajasijoiteaan hiihtoloman
jälkeen eri puolille. >> 13
Pääkirjoitus: Valitusoikeutta tulisi pitää sille kuuluvassa arvossa. >> 7
Kirjat isona apuna
Monikielisyys: Elliot Messifet lukee isänsä Nicolaksen kanssa joulupukin kontista löytynyttä lastenkirjaa. Onneksi
olkoon! >> 9
TORSTAI 7. Vieras
Angolalainen
Stallone leikitti
lapsia Pyhäjoella. Tämä kirja ei ole
suomeksi vaan ranskaksi, Nicolaksen äidinkielellä. >> 8
Laurin suksi
luisti Lahdessa
Lauri Mannila on ollut
Hopeasomman kärkikolmikossa kolme kertaa
perättäin. >> 6
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Mukeloita
Vauvoja syntyy ja
joukossa on myös
kaksosia. MAALISKUUTA 2013
NRO 46
IRTONUMERO 2 e
Maarit Kesti
Tornitalossa
vaaratilanne
Tämän talven kovin lumimyrsky työllisti pelastajia.
Näkyvyys oli nollassa ja
tiet tukossa. Viime vuoden
mestari nappasi tällä
kertaa hopeaa
Varmasti sukupuolineutraalinimitys
parantaa oleellisesti perheiden hyvinvointia. Nimestä viis, sisältö
kertoo, kenelle se on tarkoitettu. Se
on tärkeä oikeus, jotta päätöksenteon virheet saadaan korjattua ja oikeusvaltion periaatteet toteutuvat.
Valitusoikeus on jopa siinä määrin tärkeä
oikeus, että toivoisi, ettei sitä kukaan käyttäisi väärin vaan kaikki suhtautuisivat siihen arvostaen ja kunnioituksella. Yle kertoi tällä viikolla, että
kanteluiden määrä on kasvanut koko
2000-luvun ja vuosittain kanteluita tehdään
reilusti yli 10?000.
On selvää, että tällainen määrä työllistää viranomaisia ja aiheuttaa kustannuksia. En ole hiihtoihmisiä enkä ajelee moottorikelkallakaan.
Lumityöt teen traktorilla, mutta talvea on
ollut tarpeeksi. Tulisi kevät jo äkkiä!
Jarmo Lepistö
Kyllä lumentulo riittää jo, aivan hirveä tämä keli! Tykkään kyllä hiihtämisestä ja lumitöistäkin, mutta nyt ei tarvitse tulla lunta enää yhtään.
Paula Matela
Ei enää yhtään mielellään lunta. Käsi pystyyn ne isät, joille tuli traumoja hakea äityspakkaus perhepakkauksen tai vauvaboksin sijaan. Pidän vain huolen, että
aiheutan tarpeeksi meteliä
marjareissuillani. Onhan se helpompaa
näperrellä näennäisillä asioilla kuin paneutua vaikkapa sosiaali- ja terveydenalan uudistukseen.
Vastaisuudessa äidit ja isät voivat siis mitä todennäköisimmin kantaa pilteilleen perhepakkauksen nimellä kulkevia varustelaatikoita. Valitusten ja kanteluiden kautta on paljastunut Suomessa
monta epäkohtaa, jotka muuten olisivat jääneet pimentoon.
Arvioiden mukaan Suomessa on ehkä jopa
satoja niin sanottuja aktiivikantelijoita eli ihmisiä, jotka toistuvasti asioivat hallinnon,
Muut mediat
1
Ydinvoimayhtiöllä on
pitkä auki olevien asioiden
lista: onko laitos iso vai keskikokoinen, mistä saadaan
uusia osakkaita lähteneiden
tilalle ja jätteen loppusijoituskysymys on auki.
Monet näistä kipukohdista
ratkeaisivat, jos Fortum tulisi
hankkeeseen mukaan. maaliskuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 7.3.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja
Keskitytään
oleelliseen
Onko valittamiseen aina
oikeasti aihetta?
A
siat tärkeysjärjestykseen! Jokainen tekee sitä, mihin kyvyt riittävät.
Ehkäpä noista on kyse, kun peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson omaa sukua Stieren, entinen Lindell
aikoi taannoisessa Ylen ajankohtaisohjelmassa heti seuraavana päivänä tarttua äitiyspakkauksen nimenvaihtoon. Olisiko
yhtiöllä tähän intressejä?
Epäilen.
laillisuusvalvonnan ja tuomioistuinten kanssa. Koirallekin
voi jutella niitä näitä, jos ei
satu olemaan muuta marjakaveria. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. Hiihtelen hyvin vähän, joskus Lapissa. Uskon, että kyllä
pedot meitä väistävät.
Pääkirjoitus
Tyrvään Sanomat
Päivi Bisi
Kainuun Sanomat
Kyösti Jurvelin
Kauppalehti
Gallup: Joko lumen tulo riittää?
Kyllä lunta on tullut ihan tarpeeksi. Lumitöiden tekeminen on kyllä ihan mukavaa
hyötyliikuntaa.
Mikko Ronkainen
Olisi riittänyt jo ajat sitten. Onko toiveena saksankielestä tutut neutrit Kaisakallet
ja Villeviliinat, jotka ilman rintoja tai munia vaeltavat yhä
harmaampana massana.
Mitä jos äitiyspakkauksen nimen sijaan demarit vaihtaisivat vaikka peruspalveluministeriä. Osa valittaa asioista, jotka koskevat häntä
itseään, osa sellaisista, joihin valittajalla ei ole
osaa eikä arpaa. Varmasti nyt
A
Nimestä viis, sisältö
kertoo, kenelle se
on tarkoitettu.?
ollaan poistamassa oleellinen epäkohta ja tuomassa tasaarvoa koteihin!
Äitiyspakkauksen nimenmuutosta perusteltiin muun
muassa sillä, että se on koko perheelle. Kyllä kiitos jo riittää!
Riitta-Kaisa Kyllönen. Sukupuolineutraalin
vaihtoehdon löytäminen voi olla vaikea, mutta ylioppilas
Guzenina-Richardson on ehkä jo näyttönsä antanut.
S
uomessa kansalaisilla on laaja ja
demokratiaan kuuluva vapaus valittaa viranomaisten toiminnasta
ja julkishallinnon päätöksistä. Siksi
on hyvä, että parhaillaan etsitään mallia, jolla
kanteluiden käsittelyä saataisiin joustavammaksi ja kevyemmäksi.
Vaikka eduskunnan oikeusasiamies Petri
Jääskeläinen sanoo Ylen haastattelussa, ettei
turhia kanteluita ole, taitaa kuitenkin olla
niin, että joskus voisi hiukan enemmän miettiä, onko kantelulle oikeasti perusteet.
3
2
Hyvin tärkeä on oppia
se sitkeys, jota työnteko
vaatii: että sitä jatketaan sinnikkäästi vielä sen jälkeenkin,
kun se ei enää tunnu
mukavalta.
En jaksa hirvistellä, kun
kuulen mökkitiellämme
nähdyn suden tai karhun
jälkiä. Jos
joku on aiheesta saanut vamman sydämeensä, niin kannattaa ottaa puheeksi vaikka seuraavalla lastenneuvolakäynnillä.
Kaiken sukupuolineutraalin keskustelun keskellä ihmetyttää, että pitääkö joku tavoiteltavana yhteiskuntaa, josta
on riisuttu kaikki naisiin tai miehiin viittaavat tunnusmerkit. Jossain vaiheessa
maailmanluokan harvinaisuudesta luopumisestakin kun
on keskusteltu.
Jälleen törmäsimme tähän kummajaiseen: sukupuolineutraali. Sen sijaan, että tarmoa
haaskataan jonnin joutavaan nimikikkailuun, huolehditaan
pikemminkin siitä, että valtiolla on jatkossakin varaa bokseihin potkuhousuineen ja nuttuineen
Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
Taitaa olla talven suolavarasto olla vielä liian täynnä, tai aurasta menny terät tällä kamraatilla, joka
suolasi Siikajoen kylän ja
Pattijoen välisen tien. Tämäkö
kirkossa sallitaan?
Raamatussa sanotaan:
?Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä
oppia, vaan haalivat itselleen
halunsa mukaisia opettajia
kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.?
Hannu Mattila
Rahat
oikeaan
paikkaan
MIELIPIDE 1. On unohdettu,
että totuus on olemassa ja se
löytyy Jumalan sanasta. Osa sairauksista oli Jeesuksen sanojen
mukaan seurausta synnistä
ja pahojen henkien (demonien) aiheuttamia. Kun
kuulin nuo sanat, ajattelin,
että tässä on nyt henkilö, joka
tietää asiat paremmin kuin
Vapahtajamme.
Korhonen tuntui olevan
tietämätön siitä, mitä Jeesus
tuossa edellä opetti. Laskekaa
myös tulevat oppilaat vuosiksi eteenpäin, ettei koulut jää tyhjilleen.
Haapajoen ja Piehingin
koulujen välimatka 5 km,
ei se ole koulumatkan pituus! Koululaisten kyyti
kulkee maat ja mannut, ei
mene kyyti suorinta reittiä...
Lähin shoppaileen naapuri
kaupunkiin. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka
ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Oiskos vanhuspalvelulla tarjota töitä?
Eiköhän olis aika nyt jo ruveta keräämään adressia
vakuutus yhtiöiden lääkärien mielivaltaa vastaan.
Päättäjät miettikääpä tosi
tarkkaan, minne kouluja
rakennetaan. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Mitä kirkoissa saa puhua?
MIELIPIDE Viime päivien
polttava puheenaihe on ollut
Pirkko Jalovaaran Kallion
kirkossa pitämä puhe. Tai sitten huoltamo
kauppiaat tehneet diilin,
jotta autonpesuja riittää.
Jaska.
Ihmetyttää, että Raahen
alueen uutisoinnit ovat Kalajokilaakso-lehdessä
muttei paikallisessa Raahen Seudussa!
Pirkko Jalovaaran toiminta nosti kohun viime viikolla ja sai kirjoittajan pohtimaan mitä saa kirkossa puhua ja mitä ei.
tun lain 55 §:ssä.
Valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen liittyvässä hallituksen esityksessä
säännökseen ehdotetaan lisättäväksi uusi 3. 25.2.
tuli TV:stä MOT-ohjelma
?Riivaajat kirkossa?, jossa käsiteltiin puhetta ja näytettiin
pätkiä siitä. heinäkuuta
tulee voimaan uusi vanhuspalvelulaki.
Arvioiduista laajenevista
151 miljoonan uusista kustannuksista kunnat saavat 82
miljoonaa euroa valtionosuutta.
Lakiperusteluissa todetaan, että kustannukset lisääntyvät portaittain vuodesta 2013 vuoteen 2015.
Kuntien ja valtion välisestä kustannusten jaosta säädetään kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta anne-
www.raahenseutu.fi
Kylmäniemen
leirintäalueen
myynti saa jotkut
epäilemään
Raahen kykyä
luoda uusi
houkutteleva
leirintäalue. Sanat on sinetöity Golgatalla.
Koska asiasta nousi näinkin suuri kohu, niin kuuntelimme vaimoni kanssa vielä
netistä koko puheen ja totesimme, että näin selvää opetusta näistä asioista ei juuri
kuule.
Jalovaara otti käyttämänsä
esimerkit Jumalan sanasta
eikä ihmisten mielipiteistä.
Hän oli sitä mieltä, että Jumalan sana on näissäkin asioissa ainut auktoriteetti.
Olen ihmetellyt, että käydyissä keskusteluissa eivät
piispat ja papit ole jostain
syystä ottaneet ollenkaan
kantaa Korhosen puheeseen,
vaikka hän kyseenalaisti Jeesuksen tietämyksen. Toiset
kehottavat
purkamaan
muutkin rötisköt.
Tekstarit
Arkisto
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Raamatun mukaan maa ja ja taivaskin katoavat, mutta Jeesuksen sanat eivät koskaan.
Olemme siis kasvotusten vakavasti otettavan asian kanssa.
Jeesuksen sanoja ei kukaan eikä mikään voi turhen-
misesta ja siihen liittyvästä
rahoituksesta on olemassa
valtuuston päätökset vuodelta 2011. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat:
Vielä
Piehingin
koulusta
MIELIPIDE Piehingin kou-
lulaisille on jäämässä mustapekka pieniin kätösiin, kun
aikuiset pelaavat poliittista
peliä.
Vielä viime lokakuussa
Keskusta ajeli traktorilla vaaliteltoille ja julisti pienen ihmisen etua ja syrjäseutujen
asiaa.
Nyt vain muutama kuukausi myöhemmin, lupaukset näyttävät unohtuneen, eikä mistään jo sovitustakaan
tarvitse pitää kiinni.
Piehingin koulun rakenta-
minun nimessäni he ajavat
ulos riivaajia, puhuvat uusilla
kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin
kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä
sairasten päälle, ja he tulevat
terveiksi.. Keskusta pettää aina.
Risto Heinonen
Varavaltuutettu (vas)
taa, vaikka paljon tuntuu olevan yrittäjiä. Tätä tehtävää Jalovaarakin suorittaa.
Ohjelmassa haastateltiin
muun muassa Johanna Korhosta. Hän arvosteli Jalovaaran opetusta sanomalla, että
nyt sairauksien aiheuttajat
tunnetaan aivan toisella tavalla kuin Raamatun aikana
ja sellaista puhetta, että demonit aiheuttavat sairauksia,
ei pidä kirkossa kuulua. Torstaina 7. Valtio
maksaa valtionosuuden suoraan kunnille.
Kysyn, paljonko Raahe saa
valtionosuutta lisää vanhuksille?
Tämä on selvitettävä ja tärkeä tieto.
Se koskee Raahea, joka
monien kuntien tavoin säästää vanhusten palveluista,
vaikka uudet lainvelvoitteet
ja kasvava valtionosuus edellyttävät muuta.
Viljo Lehmusketo
Kirjoita lehteen!
Osoitteemme:
Raahen Seutu, PL
61, 92101 Raahe.
Tai: toimitus.raahenseutu@almamedia.
fi
Lukijakuva
Raahessa ollaan taas
kehittämässä jotakin
luulojen ja harhojen
varaan paljonkaan
vaivautumatta edes
kysymään itse yrittäjiltä tai heidän palvelujaan käyttävältä.
Tämän merihirviön jäällä kuvasi Leena Pyhäluoto.
Mikä on ihanneammatti?
No, palomies, päivät soppailaan, yöt nukutaan isolla palkalla. Ei palveltu eikä annettu alennusta.
Arkisto. momentti.
Sen mukaan valtionosuus
olisi 54,3 prosenttia niistä
kustannuksista, joita kunnille arvioidaan aiheutuvan tässä esityksessä tarkoitetun
lain mukaisista kuntien uusista ja laajenevista tehtävistä.
Kaiken lisäksi valtio myöntää kotihoidontukeen kohdennettuna kunnille 10 miljoonaa valtionapua lisää toiminnan kehittämiseksi.
Kunnat saavat lisää valtionosuutta, vaikka säästävät.
Tämä ei ole oikein. Herää kysymys, jos ei
näitä päätöksiä noudateta,
miksi niitä tehdään?
Käsittämätön on myös Kari Malkamäen lausunto, jonka mukaan Piehingin koulu
voidaan lakkauttaa koska Vihanti lakkautti aikoinaan
koulun Alpuasta.
Tämä ei ole mikään peruste, ei varsinkaan kun muistetaan, että ennen kuntaliitosta
Vihanti kuului taloutensa
puolesta samaan sarjaan
Kreikan kanssa.
Pitkään suomalaista politiikkaa seuranneena mieleen
nousee kaikuja menneisyydestä . Joidenkin mielestä hän oli sanonut sellaista, mikä ei sopinut valtionkirkon käsitykseen sairauksien
aiheuttajista, koska siinä oli
mainittu demonit.
Raamatussa on kertomuksia kuinka Jeesus paransi sairaita ja vapautti ihmisiä pahoista hengistä. On selvää,
että tällainen puhe ei miellytä
kaikkia, vaan he ryhtyvät
vastatoimiin.
Jeesus sanoi opetuslapsilleen ennen taivaaseen astumistaan: ?Menkää kaikkeen
maailmaan ja saarnatkaa
evankeliumia kaikille luoduille. 15
astetta pakkasta ja rapa
lensi. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä
Tällä
hetkellä koulua käy esikoululaiset mukaan lukien 58 lasta.
Peruskorjausta eteenpäin
vievän työryhmän ensimmäinen tapaaminen on tulevana maanantaina.
Ryhmän puheenjohtajana
toimii kunnallisneuvos
Markku Kestilä. Lisäksi koulun
murheenkryyni on kellari, johon tahtoo tulvia vesi jopa
viemäreistä.
Viimeisestä peruskorjauksesta on jo kulunut aikaa, se
tehtiin 1987?1988. Yksi ylimmän kerroksen
merenpuoleisista ikkunoista
alkoi repeytyä myrskytuulen
voimasta irti. Lisäksi
tehdään linja-autopysäkkijärjestelyjä ja rakennetaan
valaistusta Romuperäntien
liittymästä kantatielle 88.
Urakoitsijana toimii Destia
Oy. Kansalaisidentiteetti ja omaehtoinen toimintakyky ovat heikkoja, sanoo kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman
ohjelmajohtajana työskennellyt Seppo Niemelä.
Raju
myräkkä
yllätti
Talven pahin: Lumimyrsky sekoitti liikenteen
ja aiheutti vaaratilanteen
Raahen tornitalon lähiympäristössä. Lumen kertyminen
johtuu siitä, että tien pinnat
ovat hyvin matalalla, lähes
peltojen tasolla.
Toiviaisen hallinnoimalla
alueella on aurattavia teitä
yhteensä 2?100 kilometriä.
Kalustoa on käytettävissä 33
autoa.
??Joka ikinen auto on liikkeellä ja töissä, se on selvä.
Paloautot sulkivat liikenteen tornitalon ympäriltä vaaratilanteen ajaksi.
arkisto / Tuulikki Nousiainen
Koulun kunto selviää perusteellisesti pian kuntokartoituksessa. Henkilövahingoilta säästyttiin.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Ennakoitua kovempana iskenyt talvimyrsky aiheutti poikkeuksellisen tilanteen Raahen tornitalossa ja sen lähiympäristössä keskiviikkona. Kustannusarvio on noin
1,0 miljoonaa euroa. Suunnittelumäärärahakin on ollut varattuna, nyt siitä näyttää tulevan tosi, Taskila iloitsee.
kattilalla. Ketään ei ollut alapuolella, joten henkilövahingoilta
säästyttiin.
Liikenteessä talvimyrsky
koetteli etenkin Oulun tienoota. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. kesäkuuta mennessä ja määrittelee sen jälkeen jatkotoimet. Hankkeen rahoittaavat valtio ja
Raahen kaupunki.
Politiikkaa
kaivataan
kouluihin
30 maan vertailututkimuksessa ilmeni, että suomalaisten lasten ja nuorten yhteiskunnalliset tiedot ovat eurooppalaisittain huippuluokkaa, mutta kansalaisaktiivisuudessa he häviävät muille.
Peruskoulun demokratiakasvatus ei kannusta yhteiskunnalliseen osallistumiseen.
Sivistystoimijat huomauttavat Aikuiskasvatus-lehdessä, että vaikutusmahdollisuuksiinsa pettyneiden vanhempien lapset harvoin kokevat voivansa vaikuttaa yhteiskuntaan aikuisiällä.
??Suomen nuorilla on syrjäytyneiden asenteet. Pokat seurasivat mukana. Pohjantiellä sattui
kymmeniä peltikolareita ja
tie oli pitkän aikaa suljettuna
liikenteeltä kokonaan.
Yppärin koulu
peruskorjaukseen
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Pyhäjoen Yppärin koulun peruskorjauksen tai uudisrakennuksen suunnittelu alkaa.
Koulun korjauskustannusten on alustavasti arvioitu
nousevan noin 840?000 euroon, siihen on tarkoitus saada puolet valtion avustusta.
Koulunjohtaja Tarja Taskilan mukaan yksi kiireellisimmistä asioista on lämmitysjärjestelmän uusiminen.
Koulu lämpiää vanhalla öljy-
Raahen alueella lumi pääsi
tukkimaan pahoin etenkin
merenrannikon pikkutiet.
Aluevastaava Pekka Toiviainen Pohjois-Pohjanmaan
ely-keskuksesta myöntää, että myräkän rajuus yllätti.
??Myrskytuulta kyllä ennustettiin, mutta ei sentään
näin kovassa mittakaavassa.
Tämä on ehdottomasti talven
pahin myräkkä.
Toiviaisen mukaan Raahen seutukunnan vaikeimpia
tieosuuksia ovat lumimyräköillä Siikajoen Säärenperän,
Merikylän ja Tauvon tiet.
??Kaikki ovat sellaisia teitä, joille lumi kinostuu helposti. Lisäksi ilmanvaihtoa on pantu kuntoon rivitalosta saneeratussa
esikoulutilassa.
Koulun tilat ovat kuluneet
kovassa käytössä, mutta suuria ongelmia ei ole.
??Esimerkiksi liikuntasali
on loistokunnossa, Taskila
sanoo.
Koulunjohtaja Tarja Taskila on mukana suunnittelemassa Yppärin koulun remonttia.
Koulua tarvitaan, sillä kylän
oppilasmäärä on kasvussa.
Taskilan mukaan notkahdusvuodet ovat nyt ohi. Hankkeen
rahoitussuunnitelma on jätettävä opetusministeriölle
vuoden loppuun mennessä.
??Yppärin koulun remonttia on odotettu jo vuosikausia. Lisäksi tie rakennetaan Romuperäntien liittymän kohdalla
uuteen paikkaan näkyvyyden parantamiseksi. Työryhmän
muut jäsenet ovat Pyhäjoen
sivistystoimenjohtaja Antero
Tervonen, Yppärin koulunjohtaja Tarja Taskila ja lämpölaitosjohtaja Heikki Hirvikoski, joka toimii sihteerinä.
Tavoitteena on, että Yppärin kylällä järjestetään perusopetusta, esiopetusta ja varhaiskasvatusta ainakin nykyisessä laajuudessa.
Yppärin koulu on ainut peruskorjausta vailla oleva koulu Pyhäjoella.. Kunnanhallitus
odottaa kuntotutkimuksen
tuloksia 6. Palokunta katkaisi lähialueen
liikenteen ja kiinteistöyhtiön
miehet yrittivät estää ikkunaelementin irtoamisen.
Loppujen lopuksi uloin lasi kuitenkin irtosi ja putosi
alas. Urakoitsija tiedottaa liikennekatkosta.
Maantien rakennetta parannetaan ja tie päällystetään
3,8 kilometrin matkalla. maaliskuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Silta
uusitaan
ensin
Kultatien, eli maantien 18565
parannustyöt Mattilanperän
ja Kopsan välillä alkavat maaliskuun puolivälin jälkeen.
Työt alkavat Pattijoen sillan
uusimisella, minkä takia liikennöinti Pattijoen sillan
kohdalla katkaistaan. Paikalle hälytettiin sekä palokunta että
kiinteistöyhtiön miehiä
Epätiiviyttä on
myös ikkunaseinillä.
Reijo Pelkonen muistuttaa, että terveyshaitoilla on
eroja, vaikka kaikki vaativatkin toimenpiteitä. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Täytyy sanoa
suoraan, että tuohon minulla
ei ole vastausta, Toiviainen
toteaa.
Päivystävä palomestari
Antero Suomela Raahen paloasemalta muistuttaa, että
ääriolosuhteissa ei voida vaatia ihmetekoja tienpitäjältä
paremmin kuin pelastuslaitokseltakaan.
??Jos lunta pukkaa tulemaan enemmän kuin auraamaan ehtii, yhtälö on mahdoton. Lisäksi
koulun sisätiloissa auditorion seinillä on merkkejä kosteusvaurioista. Kuntotutkimus tehtävä.
Arkisto / Vesa Joensuu
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Siitä huolimatta tienkäyttäjän linjalla piippaa jatkuvasti.
Aurattavaa tieosuutta kertyy yhtä autoa kohti noin 70
kilometriä. On selvitettävä, aiheutuuko olosuhteista mahdollista terveyshaittaa.
Koulun ulkoseinissä ja ulkoseinien alaosissa epäillään
mikrobivaurioita. Asiakaskunta
on paljolti ikäihmisiä.
Puheet kuolemastani ovat
ennenaikaisia -lausahdus sopii hyvin keskusteluun Merikadun koulun kunnosta.
Marraskuussa tehty terveystarkastus antoi kuitenkin terveystarkastaja Reijo
Pelkosen mukaan viitteitä
siitä, ettei koulu ole asianmukaisessa kunnossa.
Terveysviranomainen
edellyttää Raahen kaupungilta kuntotutkimusta. Liikkeelle lähteneet jäät puristivat murtajien avaamat rännit hetkessä
tukkoon.
700 asiakkaalle
helpotusta
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Verenohennuslääkityksensä,
tavallisimmin Marevan-annostuksen, vuoksi laboratoriokokeissa ja vastaanotoilla
sukkuloiville 600-700 asiakkaille on tiedossa helpotusta.
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä on
osastonhoitaja Ritva Karppisen mukaan alkamassa
18.3. Ehdokkaiden
tulee olla Pohjois-Pohjanmaan alueelta.. Yleisön ehdotuksia ja perusteluja palkittaviksi
otetaan vastaan maaliskuun
loppuun asti. Toiviaisen mukaan se on siedettävä luku:
tässä maassa on paljon yli sadankin kilometrin reittejä.
Aluevastaava ehti saada
myrskyisän iltapäivän aikana
monet tulikivenkatkuiset puhelinsoitot.
??Kysyttiin esimerkiksi
vastuunkantajaa: kenen on
syy, jos ambulanssi ei pääse
ajoissa perille. Torstaina 7. Sen lisäksi
eteisaulan katossa on kuluneena lukuvuonna tapahtunut kosteusvaurio.
Pelkonen muistuttaa, että
rakenteiden kosteusvauriot,
erityisesti sisäpinnoilla tai rakenteiden sisäpuolisissa osissa saavat aikaan olosuhteen,
jossa edellytykset terveyshaitalle ovat todennäköiset.
??Henkilökunnan aistihavainnot antavat viitteitä siitä,
että ulkoseinärakenteiden
ylä- ja alaosissa on mikrobivaurioita, joista epäpuhtaudet kulkeutuvat rakenteiden
epätiiveydestä johtuen sisätiloihin.
Tarkastusraportissa Pelkonen antaa vielä tukun muita
toimenpidekehotuksia.
Koulun ilmanvaihtojärjestelmä on oikutellut, mikä on
heikentänyt sisäilman laatua.
Puutteellisen ilmanvaihdon
aikana osassa rakennusta oli
Terveystarkastus Merikadun koululla osoitti lisäselvitykset tarpeellisiksi.
havaittu maakellarimaista
hajua.
Ilmanvaihtojärjestelmän
toiminnan turvaamiseksi
vaaditaan järjestelmän huoltosuunnitelmaa, joka on
odottanut laatimistaan edellisestä vuonna 2005 annetusta kehotuksesta lähtien.
Pelkonen kiinnitti huomiota myös liikuntasalin seinien yläosan ja katon mineraalivilloitukseen, josta saattaa kulkeutua sisäilmaan mineraalivillakuituja.
Arkisto / Kristiina Tuikkala
Verenohennuslääkitysten kontrollit helpottuvat uuden käytännön myötä.
Muualta saatujen kokemusten perusteella hoitotasapainot ovat parantuneet ja
kontrollivälejä on voitu pidentää jopa 8 viikkoon.
Osastonhoitajan mukaan
laboratoriotestiä korvaava
testi on yksinkertainen sormenpäästä otettava verikoe.
Vastauksen saa nopeasti ja
sen myötä nopeasti myös lääkityksen määrityksen.
Uutta käytäntöä sisäänajettaessa otetaan ensimmäisellä kerralla verikoe sekä
hoitajan vastaanotolla että laboratoriossa testitulosten
vertailtavuuden vuoksi.
Ritva Karppinen toteaa, että uusi toimintatapa paitsi
parantaa asiakkaiden palvelua, myös tehostaa hoitoa ja
ajankäytöllisesti hoitoketjua.
Tarkastuksessa huomattiin myös useamman sentin
siirtymiä seinärakenteissa ja,
epätiiviyttä rakenteiden liitoksissa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Tuulikki Nousiainen
Sanottua:
??Luotsikutterinhoitaja Joni
Kaarela Raahen luotsiasemalta: Näkyvyys merellä on tällä
hetkellä tasan nolla.
??Aluevastaava Pekka Toiviainen: Luonnonvoimille ei ihminen voi mitään.
??Palomestari Antero Suomela: Mihin on kadonnut vanha
kunnon naapuriapu?
??Kiukkuinen ääni puhelimessa: Onko meidät jätetty ja
unohdettu aivan kokonaan tänne nietoksien taakse???
Ei tilata vielä
puskutraktoria
Merikadun koulu: Terveyshaitat
mahdollisia. syyskuuta 2013. hoitajavastaanotto, joka
selkeyttää hoitokäytäntöjä.
Yksinkertaisuudessaan
vastaanotto toimii siten, että
asiakkaalta otetaan hoitajavastaanotolla verinäyte ja sen
perusteella samalla käyntikerralla voidaan jo määrittää
lääkitys ja seuraavan verikokeen ottoaika. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Esimerkiksi allergisoiva homeongelma tai syöpää aiheuttava asbesti ovat aivan eri luokkaa
kuin vedon tunnetta aiheuttava tiiviysongelma.
Ken olisi
palkinnon
arvoinen?
Pohjois-Pohjanmaan toinen
maaseutugaala järjestetään
6. Aiemmin lääkityksen tarkistaminen on
vaatinut erikseen laboratoriokäynnin sekä puhelintiedustelun koevastauksesta ja
lääkityksestä.
Karppinen toteaa, että uusi menettelytapa helpottaa
etenkin niitä potilaita, joilla
kontrollikäyntejä on ollut jopa viikoittain. Kun ei ehdi niin ei ehdi.
Mitä kauemmaksi on asettunut asumaan, sitä kauemmin
joutuu odottamaan apua.
Laivaliikenne oli myräkän
aikana täysin jäänmurtajien
avun varassa. Gaalan tarkoituksena on nostaa esille
positiivisia esimerkkejä maaseudulta, vireää yritystoimintaa, aktiivisia asukkaita ja ruoantuotantoa.
Gaalassa palkitaan maaseudun yhteisöteko, maaseutuoivallus ja vuoden maatalousyritys
RAAHEN SEUTU Torstaina 7. maaliskuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Stallone
hiljensi
lapset
Pyhäjoki: Angolasta kotoisin oleva pudasjärvinen
Stallone Pinheiro tapasi
lapsia Merijärvellä ja Pyhäjoella. Stallone esittää yhdelle vapaaehtoiselle pantomiimiesityksenä aamutoimensa ja sitten katsotaan miten esitys muuttuu kun se
esitetään edelleen kahdelle
tilasta poistetulle ihmiselle.
Stallone jatkaa yleisölle jutustelua.
Hän kertoo lapsuudestaan, muun muassa lemmikkikäärmeestään, joka kasvoi
ruokinnassa kaksimetrisestä
kuusimetriseksi.
??Angolassa me asuimme
rannalla, mutta täällä on pakko asua sisällä. maaliskuuta.
te perhehoitajien palkkaamiseksi on oikea toimenpide
omaishoitajien aseman korjaamiseksi.
Eläkeliiton Raahen Yhdistys piti kevätkokouksen Palvelutalo Kreivinajassa 5.
maaliskuuta.
Puheenjohtajana toimi
Olavi Morko ja sihteerinä Milja Korkiakoski.
Vuoden 2012 toiminta on
ollut hyvin vilkasta. Stallone kertoo tarinan
Laitoshoitoa
vähemmäksi
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Eläkeliiton Raahen Yhdistyksen mielestä vanhustenhoidossa on pyrittävä pois laitospainotteisuudesta.
Kansainvälisessä vertailussa Suomessa vanhustenhuolto on edelleen varsin laitospainotteista. Ohjelmaryhmä on vieraillut Hopeataurissa ja eri järjestöjen
tilaisuuksissa.
Jäsenmäärä oli vuodenvaihteessa 463. ja
?alas?. On ollut eriaiheisia
luentoja, tuppi-, käsityö- ja
puutyökerhot ja kaikkea
muuta. Yhdistyksen talous on tyydyttävässä kunnossa.
Piirikokousedustajiksi valittiin Seppo Keskitalo, Eila
Puoskari, Elli Hekkanen, Sinikka Hiltunen ja Milja Korkiakoski; varalle Pauli Häli,
Erkki J Kärnä, Kalevi Mattila,
Aune Ojala ja Elvi Maaninen.. Stallone opettaa päiväkotilaisille ja muulle yleisölle
angolankieliset sanat ?ylös. Komentojen mukaan
toimitaan, ja yleisö alkaa
lämmetä ja nauraa.
Vanha tuttu juoruleikkikin
leikitään. Monelle lapselle hän oli ensimmäinen
mustaihoinen tuttavuus.
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Pitkänhuljakan Stallone
Pinheiron pää miltei osuu
Pyhäjoen kirjaston näyttelytilan kattoon, kun hän tulee
iloisensinisessä asussaan lasten eteen.
??Terve, hän huikkaa, mutta ei saa vastausta. Lapset
keskittyvät tuijottamaan.
Satutuokioksi mainostettu
tilaisuus alkaa Stallonen
omalla tarinalla ??ja yhdenlainen satu se onkin, sillä hän
jättää todelliset vaiheet kertomatta.
??Tulin Suomeen reilut
neljä vuotta sitten. Lähdin
seikkailemaan, katsomaan
mitä Angolan ulkopuolella
tapahtuu.
Ja sitten leikitään vanhaa
angolalaista ylös?alas -leikkiä. Hyvinvointikuntayhtymän aloi-
Stallone Pinheiron Ylös-alas -leikki lämmitti yleisöä hetkeksi, mutta sitten ujous taas valtasi lapset.
Martti Leino
Eläkeliiton Raahen Yhdistys piti kevätkokouksen Palvelutalo
Kreivinajassa 5. Stallone haluaakin
kannustaa kaikkia käymään
koulua, vaikka siellä istuminen tuntuukin välillä tylsältä.
??Mitä enemmän teen töitä, sinusta tulee jotakin, jolla
on auto ja koti ja leluja.
Kuullaanhan se satukin lopulta. Eri tilaisuuksiin on osallistunut 4?397
henkilöä. On käyty teattereissa ja järjestetty kylpylämatkoja. Ensimmäisenä talvena minulla oli päälläni kolmet farkut, kun oli niin
valtavan kylmä.
Suomessa parasta on ollut
koulu. Käytäntö
osoittaa, että laitoshoitoon
sijoitetut ikäihmiset laitostuvat varsin nopeasti ja oma
toimintakyky häviää.
Vanhusten hoidossa painopiste tulisi olla nykyistä
enemmän kuntoutuksessa.
Akuutin sairauden tai muun
syyn vuoksi laitoshoidon jakson jälkeen kuntoutus tulisi
olla keskeisessä asemassa,
jossa toimintakyky pyritään
tehokkaasti palauttamaan.
Oman toimintakyvyn säilyttäminen madollisimman pitkään, takaa arvokkaan vanhuuden.
Laitoshoidon rinnalla meidän on voimakkaasti kehitettävä palveluasumista ja kotipalveluja, sekä parannettava
omaishoitajien asemaa. Toimintaa
on rahoitettu kaupungin
avustuksella, kahvi- ja arpojen myynnillä, sekä aktiivisella talkootoiminnalla. On pidetty äitienpäivä-, isäinpäivä- ja joulujuhlat.
Vapaaehtoistoimintaan
käytetty tuntimäärä oli 305 ja
avunsaajia 562 henkilöä.
Yhdistyksen toiminta on
koostunut muun muassa laitosvierailuista, kotivierailuista ja asiointipalveluista
Ne, jotka katalogeja vielä painattavat, eivät
enää ilmoita niissä täsmällisiä hintoja ja lähtöpäiviä.
Apua ei välttämättä saa
netistäkään. Niin ystävällisenä, että on kuin hän
olisi syntynyt, kasvanut ja
jäänyt yhtämittaisesti paistavan auringon alle.
Stallonen isä, äiti ja ystävät
tapettiin Angolan sisällissodassa. Ongelmana on, kuinka kertoa
matkan hinta painetussa
esitteessä, kun dynaaminen
hinnoittelu netissä saattaa
muuttaa sitä jopa päivittäin.
Lain mukaan hinta on kuitenkin kerrottava, eikä erivapauksia voida myöntää.
Puuttuvat hintatiedot painetuissa matkaesitteissä toivat kuluttajaviranomaisille
valituksia jo viime vuonna ja
Soila Haapsaari ja Liisa Häme aloittavat yhteistyön tutustumalla Norsun uusiin kokoustiloihin
Ruukin Werstaalla.
kanssa alkaa. Yläkerrasta löytyy jopa sauna ja
takkahuone.
Norsu ry:n kanssa yhtä matkaa muutti myös Siikajoen
4H-yhdistys.
??Meille se sopii hyvin, sillä vuonna 2014 alkavalla ohjelmakaudella yksi painopistealue ovat nuoret, Haapsaari
huomauttaa. Ohjelmaa olisi pitänyt olla vähän enemmän,
sillä pelkkä jutustelu ei jaksa
pitkään lapsia kiinnostaa.
Kohtaamisen kulttuurikasvatuksellinen arvo ei siitä silti
vähentynyt.
Kommentti
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Asiaa tuntemattomalle Stallone Pinheiro näyttäytyy leveästi hymyilevänä, pitkänä
mustana miehenä. Nuoret otetaan
mukaan aktiivisina toimijoita
ja omien hankkeidensa toteuttajina.
Kehittämisohjelma vuosille 2014?-?2020 keskittyy nuorten lisäksi alueen hyvään elämään eli monipuolisiin palveluihin ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksiin, elinvoimaan eli alueen elinkeino- ja
yrityselämän kilpailukykyyn
ja osaamiseen sekä ympäristöön eli luonnonvarojen monipuoliseen ja kestävään hyödyntämiseen.
Myös yhteistyö tyystin erilaisen leader-yhdistyksen
nen matkaa ole saatavissa
varmaa tietoa.
Lakimies Katri Väänänen
kilpailu- ja kuluttajavirastosta sanoo, että uusi EU-direktiivi tietää automaattisesti
muutoksia kansalliseen valmismatkalakiin.
??Hinta on aivan olennaisesti asiakkaan ostopäätökseen vaikuttava seikka. Verkossa hinnat
elävät kysynnän mukaan, eikä hintojen kehityksestä en-
Norsu asuu Werstaalla
Raili Viirret
Leader:
Uuden
ohjelman
kimpussa.
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Nouseva Rannikkoseutu
ry, Norsu, muutti maaliskuun
alussa Ruukin yrityskylään
Werstaalle. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Sari Ohinmaa
Nando-apinasta ja tämän
pikkusiskosta, jotka pelastavat krokotiilin metsästäjiltä.
Eräänä päivänä krokotiili
vuorostaan pelastaa apinat
ihmisten ansasta.
??Jos tänään teet hyvää yhdelle, joskus hän voi auttaa
minua. Vanha höyryvoimala antaakin toiminnanjohtaja Soila Haapsaaren mukaan mainiot tilat kehittää
toimintaa.
Norsu ry:n rooli on muuttunut rahoituksen järjestäjästä yhä enemmän aktiiviseksi
toimijaksi ja yhteistyörenkaiden käynnistäjäksi.
??Aiemmat tilat Ruukin
keskustassa kävivät ahtaaksi,
nyt meillä on toimistotilojen
lisäksi kokous- ja koulutustilaa, esittelee Haapsaari. Joku saa hänestä reippaan ja taatusti asiakasystävällisen työntekijän.
Kelluvista matkanhinnoista valituksia
Harri Aalto
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kuluttajien valitukset matkatoimistojen tavasta kertoa
valmismatkojen hinnoista lähinnä suuntaa-antavasti ovat
johtamassa muutoksiin.
EU-komissiolta odotetaan
kesään mennessä ehdotusta
uudeksi direktiiviksi. Onneksi maailmassa oli
vielä oikeutta ja Stallone sai
jäädä. Toistaiseksi oikeusministeriössäkään ei ole tarkempaa tietoa
tulevan esityksen sisällöstä.
Vielä muutama vuosi sitten lomamatkoja saattoi rauhassa suunnitella kotisohval-
la. Kaikki tärkeät tiedot sai
värikkäistä lomakatalogeista,
joita posti kantoi kotiovelle.
Oli aikaa tuumailla ja vertailla.
Nyt tilanne on täysin toinen. Torstaina 7. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Kaikki suurimmatkaan
matkanjärjestäjät eivät enää
edes julkaise painettuja loma-oppaita. Tämä kaiken menettänyt mies osaa nimittäin olla
kiitollinen Suomessa saamastaan avusta. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Lisäksi tarvitaan kuusi tilakonttia.
Hiihtoloman jälkeen maanantaina kaikki kokoontuvat
tuttuun paikkaan lukion ja
yläasteen pihaan, josta itse
kukin sitten ohjataan tai kuljetetaan omiin kohteisiinsa.
Ylioppilaskirjoitukset ovat
normaalisti liikuntasalissa.
Sivistyslautakunta käsitteli tilakysymyksiä tiistaina perusteellisesti, yli neljä tuntia.. Hänestä tuli katulapsi,
joka kerjäsi elantonsa.
Alaikäisenä Suomeen tullut Stallone opiskeli suomen
kieltä Pudasjärven vastaanottokeskuksessa ja Ranuan
kristillisessä oppilaitoksessa.
Nyt hän on viittä vaille valmis
sähköasentaja.
Tämä nuori selviytyjä
uhattiin käännyttää takaisin
kotimaahansa pari vuotta sitten. Oppia Päijänteen leader-toimijoilta otetaan etenkin kansainvälistymisessä, jossa toiminnanjohtaja Liisa Häme on edelläkävijä.
johtivat neuvotteluihin matkanjärjestäjien yhteisön,
Suomen matkatoimistoalan
liiton (SMAL) kanssa.
SMAL:n puheenjohtaja
Kirsi-Marja Salonen Turusta kertoo matkailualan tarjonnan olevan niin laajaa, että osa hotelli- ja hintatiedoista rajataan painetuista esitteistä puhtaasti kustannussyistä.
Salosen mukaan matkatoimistojen maailma on lähtenyt mukaan lentoyhtiöiden
jo pitkään noudattamaan
käytäntöön, jossa myyntitilanne määrää hinnan.
??Kuluttajan täytyy toki
saada tietää, mitä hän ostaa,
mutta hänen täytyy myös
ymmärtää, ettei hinta voi pysyä samana puolta vuotta.
Hämeen mukaan Norsun
kalatalous-ohjelma on puolestaan aihealue, joka kiinnostaa hänen alueensa toimijoita.
Haapsaari huomauttaa, et-
tä vuosien varrella lähialueen
leader-toimijoiden asiantuntemus on jo hyödynnetty, nyt
virtaa ja ideoita vaihdetaan
vähän kaukaisemman kumppanin kanssa.
Päiväkouluksi ympäri
Ruukin taajamaa
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion evakkotiloiksi on
löydetty ratkaisu, jonka turvin päästään jatkamaan koulutyötä kesälomiin saakka.
Koulunkäynti jatkuu päiväkouluna.
Lukiolaiset siirtyvät kokonaisuudessaan Ruukin maaseutuopiston tiloihin. Yläkoululaisia ripotellaan useisiin kohteisiin Ruukin taajamassa, sivistystoimenjohtaja
Tero Varis kertoo.
??Ensinnäkin alakoulun tiloihin, mutta koska ne eivät
riitä, niin yläkoululaisia sijoitetaan myös kunnanvirastolle ja kirjastoon. Kun näette surullisen
tai yksinäisen kaverin, voitte
mennä viereen ja sanoa: ?Olet
hyvä, ja minulle tärkeä?.
Loppuaika on varattu kysymyksille, mutta ujot lapset
vaikenevat
Molemmat syytetyistä olisivat olleet oikeutettuja noin 2?500 euron kuukausittaisiin nostoihin. Syytetyistä nainen oli kuitenkin
nostanut yli 4?000 euroa kuukausittain ja mies alle 2?000
euroa.
Erityistä hyötyä liian suurista yksityisotoista sai syytettynä ollut nainen.Raahelaismies oli itse asiassa nostanut käyttöönsä vähemmän
rahaa kuin hän olisi ollut oikeutettu. Jos
opiskelija on nostanut opintotukea yhdeksältä kuukaudelta, vuosituloraja on 11?850
euroa. 15 vuotta englannissa asu-
Vankeuksiin
lievennyksiä hovissa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa velallisen törkeästä
epärehellisyydestä tuomitut
Raahen Ensihoito Ky:n vastuunalaiset yhtiömiehet saivat helpotusta vankeusrangaistuksiinsa Rovaniemen
hovioikeudelta.
1961 syntyneen oululaisnaisen 11 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus
muuttui hovioikeudessa 6
kuukauden ehdolliseksi.
Myös 1967 syntyneen raahe-
laismiehen 11 kuukauden
tuomio laski. Lukuja kirjoitustaito ovat välttämättömiä.
nostanut kohtuuttomia yksityisottoja firmasta huolimatta yhtiön taloudellisesta tilanteesta. Kun
opiskelija palauttaa ylimääräiset tuet määräaikaan mennessä, hän välttää tukien takaisinperinnän 15 prosentilla
korotettuna. Hovioikeus katsoi hänen syyllistyneen vain
velallisen epärehellisyyteen
ja hänen tuomionsa laski neljään kuukauteen.
Kaksikko tuomittiin käräjäoikeudessa myös kolmen
vuoden liiketoimintakieltoon. Ensisijaisesti opettaja
voidaan palkata yli 25 oppilaan ryhmiin.
Hakemusten mukaan eniten rahoitusta tullaan käyttämään resurssiopettajien
palkkaukseen.
Paneelien
hukkapalat
kiertoon
Rautaruukki valmistaa ulkoseinissä käytettäviä teräslevypintaisia ja mineraalivillatäytteisiä sandwich-paneeleja. Opiskelija voi itse valita palautettavat kuukaudet ja korkeakouluopiskelija saa nämä kuukaudet
uudelleen käyttöönsä.
Palautus on ajoissa maksettu, jos sen maksaa sen
pankissa viimeistään 28.3.
tai verkkopankkimaksuna
viimeistään eräpäivällä 31.3.
Vuosituloraja määräytyy
tukikuukausien mukaan. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. Pietikäisen mukaan myytti pitää
paikkansa vain silloin, kun
kyse on alle parivuotiaista
lapsista.
Kun lapsi alkaa itse tuottaa
puhetta, tilanne monimutkaistuu. Jos vuoden 2013 tulot
ylittävät vuositulorajan, opiskelija voi maksaa opintotuen
vapaaehtoisen palautuksen
vuoden 2014 toukokuun loppuun mennessä.
Lisätietoja: www.kela.fi. Nyt Ruukki tarjoaa palvelun paneelien asennusvaiheessa syntyvien hukkapalojen kierrättämiseen uudelleen raaka-aineeksi.
Palvelu alentaa paneeleiden osalta jätemaksuja jopa
puolella ja helpottaa jätteiden käsittelyä sekä vähentää
luonnonvarojen käyttöä.
Ruukin palvelua tarjotaan rakennusyrityksille erityisesti
eteläisen Suomen alueella.
Aiemmin sandwich-paneelien hukkapalat ovat päätyneet rakennusjätteenä kaatopaikalle.
Paneelien hukkapalat ovat
usein pieniä, Ainoa järkevä
tapa on kierrättää niissä käytetty raaka-aine.
Kolmen
kielen
kylvyssä
Monikielisyys: Reilun
vuoden ikäinen Elliot
Messifet kuulee päivittäin
suomen lisäksi englantia
ja ranskaa. Käräjäoikeus katsoi, että kaksikko oli
neen kaksikielisyystutkija
Soile Pietikäisen mukaan
yksinkertainen kotipuhe ei
takaa sitä, että lapsi oppisi
vierasta kieltä täydellisesti.
Yleensä ajatellaan, että
kun yksi vanhemmista puhuu aina määrätietoisesti yhtä kieltä, lapsi oppii sen. Edes se, että molemmat vanhemmat puhuvat kotona samaa kieltä, ei välttämättä tee lapsesta kaksikielistä, jos ympäristön kieli on
toinen.
Usein kaksikielisten lasten
vanhemmat aliarvioivat kirjallisen kielen merkitystä.
Kirjojen lukeminen opettaa
sanavarastoa, lauserakenteita ja kielen tyylilajeja. Opiskelija voi
helpommin laskea vuositulonsa huhtikuussa saamansa
esitäytetyn veroilmoituksen
avulla. Hovioikeus kumosi liiketoimintakiellon miehen
osalta.
Kaksikko putsasi Raahen
Ensihoito Ky:n ja aiheutti toiminnallaan yrityksen ajautumisen konkurssiin. Kuitenkin miehen
asema yhtiön toisena vastuunalaisena yhtiömiehenä
tekee hänestä rikosoikeudellisesti vastuullisen Ensihoito
Ky:n konkurssiin.
Heini Fingerroos ja Nicolas Messifet pitävät tärkeänä, että Elliot kuulee isänsä äidinkieltä ranskaa päivit
Liiat opintotuet
palautettava
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Jos opiskelijan tulot vuonna
2012 ylittivät vuositulorajan,
hän voi vapaaehtoisesti palauttaa liikaa maksetut opintorahat ja asumislisät 31.
maaliskuuta mennessä. maaliskuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
Kouluille
ennätysavustukset
Opetusministeri Jukka Gustafsson on jakanut 60 miljoonaa euroa valtionavustusta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen yhteensä 239 opetuksen järjestäjälle.
Raahen kaupungille avustusta myönnettiin 320?100
euroa ja Siikajoen kunnalle
110?400 euroa.
Opetuksen järjestäjä voi
käyttää valtionavustusta vain
opettajien palkkakustannuksiin, resurssiopettajien lisäämiseen eli opettajien samanaikaisopetuksen järjestämiseen luokassa, jakotunteihin
tai ryhmien jakamiseen pysyvästi. Tuloina otetaan huomioon veronalaiset, bruttomääräiset ansio- ja pääomatulot ilman vähennyksiä
(myös veronalaiset sosiaalietuudet opintorahaa lukuun
ottamatta) sekä toimeentuloon tarkoitetut apurahat ja
ulkomaan tulot.
Opintotuen vapaaehtoisia
palautuksia kertyi vuosi sitten 22,5 miljoonaa euroa 24
825 opiskelijalta. Elliotin kaltaisia lapsia on Suomessa
kymmeniätuhansia.
Maarit Kesti, Sari Torvinen
maarit.kesti@almamedia.fi
Suomalais-ranskalaisen perheen esikoinen Elliot Messifet ei vielä puhu, mutta yksittäisiä sanoja tipahtelee pojan
suusta: äiti on äiti ja isä papa.
Heini Fingerroosin ja Nicolas Messifetin perheessä puhutaan kolmea kieltä: äiti puhuu suomea, isä ranskaa ja
yhdessä vanhemmat kommunikoivat englanniksi.
Tahtomattaankin Elliot on
kolmen kielen kielikylvyssä.
Äiti Heini tietää, että kolmea
kieltä päivittäin kuuleva poika saattaa aloittaa puhumisen ikäisiään myöhemmin.
??Neuvolassakin sanoivat,
että puhuminen saattaa viivästyä juuri monikielisyyden
takia, mutta ei tässä ole kiire,
Heini sanoo.
Kotona useamman kielen
kuuleminen ei kuitenkaan
tarkoita sitä, että lapsi oppisi
todella puhumaan useaa kieltä. Oppiakseen kieltä
hänellä pitää olla tarve käyttää sitä. Palautuksista valtaosa tehtiin verkossa.
Opintotuen vapaaehtoisten palautusten määräaika
pitenee kahdella kuukaudella vuonna 2014
Sieltäkin
hän kuulee kieltä.
Heini ei usko, että monikielisyys antaisi Elliotille
merkittävästi paremmat
eväät vaikkapa koulumaailmaan. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Maarit Kesti
FAKTA
??Lähes joka kuudennessa
suomalaisperheessä vähintään toinen vanhemmista puhuu muuta kieltä kuin suomea.
Tilastokeskuksen mukaan
vuoden 2011 lopussa Suomessa oli 581?000 lapsiperhettä,
joista yli 85?000 saattaa kasvattaa kaksi- tai monikielisiä
lapsia.
MUKEL?MYLLÄKKÄ
??Suomen ja ruotsin jälkeen
yleisimmät kielet ovat venäjä
ja viro.
??Puhtaasi ruotsinkielisiä lapsiperheitä on 16?000.
??Ilman niitä lapsen kieli ei
kehity esikoululaisen tasoa
korkeammaksi. tammikuuta
klo 14.47. ttäin.
Torstaina 7. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Monikielisyys on kuitenkin rikkaus, jota kannattaa vaalia. Painoa vastasyntyneellä oli 3?810 grammaa ja
pituutta 51,5 senttiä.
Vastasyntyneellä on Venla-sisko.
Jyrälän ja
Virsiheimon
tytär
5. Jos lapsi ei
opi erottamaan kirjallista ja
arkista kieltä toisistaan, hänen kielitaitonsa kehittyy hyvin kapeaksi eikä riitä keskusteluihin ikätovereiden
kanssa, sanoo Pietikäinen.
Heini ja Nicolas pitävät tärkeänä, että Elliot oppii muutakin kuin ranskan alkeet.
Yhteydenpito Nicolasin sukulaisiin ja isovanhempiin
olisi haastavaa, ellei ranska
sujuisi. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. mitat olivat 2?170 grammaa ja 45,7 senttiä.
Pienokaiset kädet,
suut ihan suput,
syntyneet on ruusunnuput.
Ne ihmeeltä suurelta
silmissä näyttää,
sydämmen kokonaan
onnesta täyttää.
Kiitokset OYS:in os 11:n ja
55:n hoitajille äidin ja tyttärien hyvästä hoidosta.
Autoilusivut Raahen Seudussa torstaina 14.3.
Varaa paikkasi teemasivuilta
luAutoi
ta
sivuil een
t alu
ä
d
y
ö
l
at
parha t!
lu
palve
Mediamyynti palvelee sinua:
Anne Luovi
Marketta Routaniemi
010 665 5171
010 665 5119
Marjut Möttönen
010 665 5172
Sähköpostit muotoa:
etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Aineistot 12.3. Elliotille pyritäänkin
antamaan paljon mahdollisuuksia kielen oppimiseen.
Esimeriksi ranskankieliset
kirjat ja elokuvat ovat kovassa käytössä.
??Viikoittain olemme myös
yhteyksissä Ranskaan Elliotin isovanhempiin. Voi olla, että poika lopulta oppii nopeampaa kuin minä, Nicolas
nauraa.
Kolehmaisen tyttö
Huttusen
Aada
Annukka ja Petri Kolehmaiselle syntyi tyttö 3. 2012 karttui Marjukka ja Esko Huttusen tyttökatras kolmannella prinsessalla.
Paino oli 3?530 grammaa ja
pituus 50,5 senttiä.
Kasteessa hän sai nimekseen Aada Elina.
Taivaan Isä rukoilen:
varjelethan lasta
maailmassa suuressa
vaaraan joutumasta.
Anna olla enkelin
hänen lähellänsä,
turvallisen saattajan
halki elämänsä.
Törmälän
poika
Kati ja Kari Törmälälle syntyi
poikavauva 3. Painoa vastasyntyneellä oli 3?280 grammaa ja pituutta 50 senttiä.
?Tyttömme on
kuin pikkuinen kukka,
mustikkasilmä,
mansikkasuu
auringon paistetta
ruskea tukka,
linnunlaulua kaikki muu.?
Kiitos Satulle neuvolaan.
3. tammikuuta klo 9.19 syntyi
Tiina Jyrälälle ja Pekka Virsiheimolle esikoistyttö.
Pituutta neidillä 49,7 senttiä ja painoa 3?730 grammaa.
?Luoksemme lensit
kuin keijukainen
keskelle talven ja
pakkasien.
Tyttö niin pieni ja hentoinen
sinua niin tänne odotettiin,
lapsi rukousten.?
Heikkisen kaksostytöt
14.12.2012 syntyivät Satu ja
Kai Heikkiselle pienet tytöt.
?Annan. mitat olivat 2?150
grammaa ja 45,1 senttiä. ?Bellan. tammikuuta klo 18.14. 10. Ja, kun poika oppii, oppivat myös vanhemmat.
??Olen asunut Suomessa
kaksi vuotta ja nyt vasta alan
ymmärtää kieltä. mennessä
ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi
www.raahenseutu.fi
I
T
U
A
N
LISESTA
L
A
K
I
A
P
USTA
PALVEL
Siikajoen kylien muut latukartat löytyvät netistä osoitteesta ww
Tuulikki Nousiainen
lanteeseen on luvassa parannus.
??Kunnasta on luvattu toimittaa kunnolliset opasteet
ensi tilassa, Arto Pesiö kertoo.
Jokiladut ovat Siikajoella
oma ulottuvuutensa. Myös Saarikoskella, Luohualla ja Tuomiojalla on omat latunsa.
Ruukin Hietamaan latukartta kuvassa. Tämä on hyväksi havaittu toimintamalli
Siikajoella, jossa riittää sekä
kyliä että latuja.
Siikajoen liikunta- ja nuorisosihteeri Marko Äijälä antaa kattavasta latuverkosta
kiitoksen aktiivisille kyläläisille ja ahkerille kelkkamiehille.
??Kunnan puolesta täytyy
olla kovasti kiitollinen, että
kelkkamiehiä löytyy. Kivet ja kannot
on raivattu ja rommakot tasoitettu. On kaikkien etu,
että latu on omalla kylällä.
Kynnys lähteä hiihtämään on
sitä matalampi, mitä lähempänä latu on tarjolla.
Siikajoella on liikuntaa
varten ainoastaan puolikas
virka. Sen sijaan kunta maksaa kelkkamiehille ?pienen suolarahan?,
jotta ladut pidetään auki.
Revonlahdella on tehty la-
tutalkoita olan takaa viime aikoina. Jos latujen kunnossapito olisi yhden ulkoilualueen hoitajan
varassa, hänellä menisi monta päivää käydä läpi koko pitäjän ladut varsinkin tällaisilla pyryillä. Koneet pysyvät samana,
mutta koneeseen voi ladata
useita pelejä. Kun sitä tilaa
riittää maastossa kelkkailijoille kyllä muutenkin.
Kyllä kelpaa Revonlahden hiihtäjien kun on laavut ja kaikki,
Jukka, Laura ja Peppi Kodis kiittävät.
Arkisto
li Kulta-Jaska, se oli tosi kysytty peli, Juha Mattila Raahen Pelipysäkiltä kertoo.
Mattilan mukaan raha-automaattien äärellä viihtyvät
usein samat pelaajat, mutta
myös satunnaisia pelaajiakin
näkyy toisinaan. Ladun varressa on jo odottamassa 50 käytöstä poistettua
puhelinpylvästä valoisampaa
tulevaisuutta.
Revonlahden kuntoilureitin varressa on myös upouusi
laavu. Raahen
Psyyke ry saa tänä vuonna
peräti 236?000 euroa.
Yhteensä RAY myöntää tänä vuonna avustuksia 301
miljoonaa euroa, jotka jaetaan 779 järjestölle. Reilun kolmen
kilometrin mittainen latu-ura
on raivattu kauttaaltaan kolmesta neljään metriä leveäksi. Tämä
on neljä euroa enemmän
kuin vuonna 2011. Sotien veteraaneille RAY ohjaa 112 miljoonaa euroa.. Kasvua oli Siikajoella viisi euroa.
Vihannissa oli seutukunnan vähiten peliautomaatista
innostuneet kuntalaiset, kun
pelaaminen jäi 29 euroon.
Kasvua siellä tuli 3 euroa.
Raahen alueella RAY:n tukea saavat esimerkiksi Raahen Ensi- ja turvakoti, joka
tältä vuodelta kuittaa 78?000
euron avustukset. Pohjustustyö on tehty perusteellisesti. Siikajoella
pelaaminen oli hieman maltillisempaa, 36 euroa per asukas. Pelaaminen on houkuttelevampaa.
??Pelaaminen lisääntyy aina kun tarjolle tulee uusia pelejä. Jotkut innostuvat hetken mielijohteesta, ja osa pelaajista väittävät myös voittavansa.
??Pelien palautusprosentti
lienee 90 luokkaa, mutta kyllä nuo pelurit ovat aika kettuja, sillä juttujen perusteella
he niistä myös voittavat.
Raha-automaatit keräävät ja palauttavat satoja miljoonia euroja vuosittain.
Toiseksi eniten automaatteja pelattiin Pyhäjoella, 56
euroa asukasta kohti. Tämä
on noin kaksi euroa enemmän kuin edellisvuonna.
Tilastoa selittänee pitkälti
se, että Raahesta löytyy eniten pelaajien lisäksi peliautomaateja ja Raahessa asioivat
työntävät kauppareissuillaan
myös pelikoneisiin rahaa.
Toisaalta kasvu voisi selittyä myös sillä, että RAY on
uudistanut viime aikoina selvästi pelivalikoimiaan. Kaiken lisäksi pintaan
on ajettu hiekkakerros.
??Talveksi tasainen latu ja
kesäajaksi kelpo kuntopolku;
sellainen on ollut tavoitteena.
Kuntoilureitti tulee saamaan myös valaistuksen. Marko
Äijälä kertoo, että joen jäälle
on avattu ladut Ruukin, Paavolan ja Saarikosken välille.
Sen sijaan Ruukista merelle
päin tilanne on ongelmallisempi.
??Alajuoksulla joki muut-
taa luonnettaan ja vaarallisia
koskia sekä virtapaikkoja on
paljon enemmän.
Liikunta- ja nuorisosihteeri muistuttaa, että jokiladuilla
kuten jäällä yleensäkin liikutaan aina omalla vastuulla.
Moottorikelkkailijoiden
suuntaan on terveisiä ja toivomus:
??Olisi enemmän kuin toivottavaa, ettei kelkoilla ajettaisi latuja pitkin eikä edes
niitten ylitse. maaliskuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Ei kylää
ilman latua
Siikajoella
Hiihtokausi: Kelit ja ladut vain
paranevat kevättä kohti.
Jokiladut ovat säitten armoilla.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Kun latu ja sen kunnostaja
ovat omalla kylällä, ladut pysyvät auki ja ihmiset innostuvat hiihtämään. Täytemaata tarvittiin satakunta traktorikuormaa. Opasteet reitille ovat
toistaiseksi pienen epävirallisen kyltin varassa, mutta ti-
Änkkäränkät
keräävät rahaa
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Änkkäränkät, eli Raha-automaattiyhdistyksen peliautomaatit ovat kasvattaneet suosiota Raahen seutukunnassa.
Kaikilla Raahen alueen paikkakunnilla pelattiin viime
vuonna enemmän kuin
vuonna 2011.
Himokkaimmat pelurit
löytyivät Raahesta, jossa peliautomaatteihin survottiin
125 euroa per asukas. Kun RAY:ltä tu-
Kylien ladut
??Kylien latuja eli lähilatuja on
vanhan Siikajoen puolella Karinkannassa, Siikajoenkylällä
ja Kirkkokukkulalla.
??Revonlahden latu on taajaman etelälaidalla Häkkilänkankaan maastossa.
??Ruukissa on ladut Hietamaalla sekä Kärkiniemessä.
??Paavolan latu on kirkonkylän tuntumassa. Kasitien varressa olevan taajaman etelälaidalle
Häkkilänkankaan maastoon
on syntynyt mallikelpoista
jälkeä.
??Eräs raahelainen mies
kävi lastenlastensa kanssa ladulla ja totesi, että eipä ole
Raahessa näin hyviä latuja,
talkooporukan vetäjä Arto
Pesiö kertoo tyytyväisenä.
Mutta on latujen eteen
tehty töitäkin. Ulkoilualueiden hoitajia ei ole ensinkään. RAAHEN SEUTU Torstaina 7
Se ei
kasva puussa eikä pensaassa,
vaan se pitää ansaita itse tekemällä työtä.
Maatilan työpäivät ovat pitkiä, mutta työpaljoutta ei saa
päästää niskan päälle. Eräiden arvioiden mukaan Ala-Sakarin vanhimmat
o s a t o n r a ke n n e t t u j o
1700-luvulla.
Karjataloutta on Sakarinmäellä ollut kautta aikojen,
eikä pitkää perinnettä ole tarkoitus katkaista, päinvastoin.
Suunnitteilla maatalousyhtymän perustaminen.
Kumppaniksi on tulossa
perheen toiseksi vanhin poika.
Tilan töihin ja karjanhoitoon on innostusta jo lapsikatraan pikkutaaperoilla.
??Johtuneekohan siitä, että jo alakouluiässä lapset pääsevät vuoropäivinä käymään
navetassa. Siellä asustaa
tilan lypsykarja.
Etupihalla on suksia ja
polkupyöriä siihen malliin,
että myös talon pikkuväki ja
nuoriso taitaa olla kotosalla.
??Nythän on hiihtolomaviikko, talon emäntä Tarja
Yrjänä muistuttaa tulijaa.
Isäntä Juhani Yrjänä on
istahtanut pienelle hiukopalalle pirtin pöydän ääreen.
??Aika vilahti metsätöissä
niin ettei huomannutkaan
ruoka-aikaa.
Metsätyöt eivät ole isännän mielestä töitä sanan varsinaisessa merkityksessä.
??Mieluinen harrastus se
vain on, kun pääsee metsään
ryskäämään. Hiihdettävää on tarjolla 10, 25, 35,
45, tai 55 kilometrin verran.
Liikkeelle voi lähteä Alpuan
hiihtomajalta, Kirkonkylän
urheilukentältä, Lampisaaren koululta, Korvenkylältä
R.Verkasalolta kello 8?12 välisenä aikana.
La?su 9.?10.3. Ilmoita meille toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Perheen kuopukselle, kaksivuotiaalle Jusalle, isän syli on maailman mieluisin paikka.
Lypsykarjatilan hoitaminen on Juhani Yrjänälle kuin
toinen luonto.
??Minähän olen kasvanut
maatilalla, isäntä naurahtaa.
Sen sijaan karjanhoitoon
ja yleensäkin maatalouteen
liittyvää byrokratiaa on joskus vaikea sulattaa. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. Samassa alkulohkossa finaalipaikkaa tavoittelevat Vimpeli ja Koskenkorva. Sitten taas
jaksaa.
3
Löytääkö PattU:n pelinjohtaja Jari Törmänen
voittoisat merkit. Lapsenlapsia on yksi.
??Päivänsankarin mieluisinta
herkkua on vaimon valmistamat jauhelihapihvit.
??Syntymäpäiviä vietetään kotona Ruukin Ala-Sakarissa tänään torstaina. kello 12.15 Raahen Jäähalli
La?su 9.?10.3. Kunnanhallituksessa ehti vierähtää kolme kautta. ?Ruukkilainen alkuasukas?, kuten hän itse määrittelee.
??Perheeseen kuuluu Tarjavaimo sekä 14 lasta. Siinä samalle
tulee tehtyä polttopuut.
Myyntipuutakin menee nurin aina tarpeen tullen.
Toinen ?harrastus. Katinhännän
jälkeen käännytään vasemmalle Sakarintielle. Maalaistalo seisoo pienen mäkikumpareen päällä. Onko säästetty oikeassa paikassa, kun
työvoimaa on vähennetty?
1
Tuomme palstalla esille alueemme urheilijoiden kilpailuja ja muita liikuntatapahtumia. Se on loputtoman suon kahlaamista,
johon ei ole näköpiirissä helpotuksia.
??Uutta muistettavaa tulee
aina vaan lisää. On järkyttävä tilanne, jos esimerkiksi katon vuotaminen tulee esille
vasta siinä vaiheessa, kun ulkopuolinen kuntotarkastaja
sen havaitsee.
Syyllisten osoittelun sijaan
Juhani Yrjänä pohtii syitä:
??Kuntien kiinteistöjen
huollossa oli ennen väkeä
paljon enemmän. Yläkoulu ja lukio ovat tilanteessa, jota ei olisi saanut päästä
syntymään, teknisen lautakunnan puheenjohtaja miettii vakavana.
??Vastuukysymykset täytyy varmaan ottaa tarkasteluun: mitä on tehty ja mitä jätetty tekemättä. Tilan ostopäätös syntyi muutamassa päivässä.
Ala-Sakarin tilalle tullaan,
kun lähdetään Ruukin taajamasta vanhaa maantietä
kohti Paavolaa. Otteluita voi seurata Superpesiksen sivujen kautta
suorana netissä.
Vihannissa perinteinen
hiihtotapahtuma kerää
liikkujia ladulle. maaliskuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
Ei tarvitse olla kone
50-vuotias: Juhani
Yrjänä on ehtinyt
jo paljon.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Ruukin Sakarinmäellä kohoavalla keltaisella maalaistalolla on kokoa ja näköä.
Vieläkin suuremmat rakennukset kohoavat päärakennuksen takana. Tällä uusimmalla valtuustokaudella
harteille jytkähti vielä teknisen lautakunnan puheenjohtajuus.
??Hallitus on keskeisin toimija, mutta perinteiseen
ruukkilaiseen kulttuuriin on
kuulunut, että valtuusto kävelee monissa asioissa hallituksen yli. Juhani
Yrjänällä on hyväksi koettu
resepti, jota voi suositella kenelle tahansa.
??Ihminen ei ole kone. Vihanti
Miesten Halli-SM lopputurnaus
Roy Viitanen
Tuulikki Nousiainen
2
XXIII Sinkkihiihto
4
ROK-tytöt varmistanee
viikonloppuna nousun
naisten Mestikseen.
Lauantaina joukkue kohtaa
Nikkarit Oulussa ja sunnuntaina Raaheen saapuu vieraita Seinäjoelta.
Pesäpalloilijoiden
ohella mahdolliset SMmitalit siintävät viikonloppuna Saloisten Reippaan nuorten ampumahiihtäjien tähtäimissä.
ROK . Pannu on kuumana ja nisua pöydässä kello
12 alkaen.
Yrjänä kertailee naurunvirne
silmäkulmassa kunnallisen
demokratian sävelkulkuja.
Mutta kun mennään tekniseen lautakuntaan ja edessä odottaviin kysymyksiin,
ilme muuttuu totiseksi. PattU
tavoittelee viikonloppuna
halli-SM-lopputurnauksesta
mitaleita. Tiedätkö jonkin tapahtuman. Siinä vaiheessa
hallitus kääntää näppärästi
takkia ja mukautuu enemmistön päätökseen, Juhani
URHEILUTÄRPIT
Fakta
??Juhani Yrjänä on syntynyt
Paavolassa 7. maaliskuuta
1963. EU:n vaatimuksia vielä säestää tämä
meidän Eviramme omilla lisäasetuksillaan.
Lehmikarjansa päälukua
isäntä ei lähde yksilöimään.
??On niitä kymmenkertainen määrä verrattuna siihen,
kun Tarjan kanssa tämän
homman aloitimme.
Tarja ja Juhani Yrjänä ostivat nykyisen kotinsa, Ala-Sakarin tilan jo vuonna 1989.
Ikävuosia ei ollut kovin paljon.
??Olin silloin 26-vuotias,
Tarja 23-vuotias. Siellä heille on
suunniteltu omat, tietyt
hommat. Taustalla virtailee Siikajoki.
Tiedetään, että Sakarinmäellä on ollut asutusta pit-
kään. Joensuu
Su 10.3. S-Kiekko
Nuorten SM-kilpailut,
ampumahiihto
Su 10.3. Mutta meillä ei ole Tarjan kanssa tapana
jahkailla, ei edes isojen asioitten kanssa. Siis ihan oikeaa
työtä, Juhani Yrjänä kertoo.
Arkisto / Roy Viitanen
Pienet apulaiset saavat
työstänsä hyvityksen, totta
kai.
??Viikkorahat ovat mieluisia, kun ne on itse ansaittuja.
Mutta parasta on, että lapset
oppivat jo pieninä sen, että
raha ei tule ilmaiseksi. on politiikka, kuten emäntä toteaa.
Isännällä alkoi kunnanvaltuustossa viides kausi. Aamulla kun tulen navetalta,
menen tuohon pirtin sohvalle ja otan tupluurit hyvällä
omallatunnolla. Kontiolahti
Jarmo Ukkonen NBC
Oulu 905 (17) (124)
LUOKKA B (10): 1. Viikolla
kirjattiin jokunen paritulos.
RauKen talvikissa tilanne on
jämähtänyt: johdossa jatkaa
Tuomo Impola. Bluokan voitti Kauko Meriläinen 1?216 pisteellä. Mannila hävisi kisan
voittaneelle Karihaaran Visan Santeri Pirneskoskelle
13 sekuntia.
Hopeasomman 15-vuotiaiden sarjan tuloslista on ollut
Lauri Mannila on ikäluokkansa helmiä.
nyt kolmen kilpailun ajan yksitoikkoista luettavaa, kun
kärkikolmikon ovat miehittäneet samat hiihtäjät.
Kun Mannila hiihti Äänekoskella hopealle, kolmanneksi sivakoi kahden vuoden
takainen mestari Lassi Vuorinen Perniöstä.
??Taktisesti hiihto sujui
ihan niin kuin ajattelin. Markku
Taipalus OPS Oulu 1115 (21)
(176) 2. 0201 211 200
*Puhelun hinta:
- lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 2 snt/min
- matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min
495,
(561,-)
Maskussa parhaat maksuehdot,
OSTA NYT!
MAKSA TOIMITUKSEN JÄLKEEN!
Ei käsirahaa. Kauko
Meriläinen RauKe Raahe
1216 (33) (220) 2. Kaikki onnistui, joten tulos oli siinä mielessä hyvä,
Mannila kertoo.
Mannilan hiihtokausi jatkuu
jo ensi viikonloppuna Suomen nuorten piiriviestillä,
jotka käydään Lahdessa Salpausselän maailman cupin
hiihtojen yhteydessä.
??Meillä on Pohjois-Pohjanmaalla aika hyvän oloinen
joukkue. Vähän alkukausi meni sairastellessa,
mutta nyt alkaa kunto löytyä,
Mannila kertoo.
Hopeasommassa hiihdettiin 5 kilometriä vapaalla tyylillä. sohvat.
Kaikki c30 nahat/kn, yli 30 nahkaväriä!
Puurunko 20 v. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
13
Hopeaa Sommasta
Vesa Joensuu
Hiihto:
Lauri otti
jälleen
mitalin.
Keilailun SM-pronssia
RauKen naisille
Frans Säily
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Saloisten Reippaan Lauri
Mannila otti 15-vuotiaiden
sarjan hopeamitalin Hopeasomman loppukilpailuista.
Kilpailut käytiin viime viikonloppuna Äänekoskella.
Edellisvuoden mestari ei mitalinsa himmentymistä hävennyt, vaan nuorukainen oli
kakkossijaansa tyytyväinen.
??Hyvä oli suoritus ja olen
kyllä tyytyväinen. Kaikki sijoittuivat
Hopeasommassa hyvin, joten uskon, että meillä on
mahdollisuudet pärjätä Lahdessa. Ensio Piuva RauKe Raahe
1079 (21) (166) LUOKKA D (1)
1. Aimo J Karjalainen OPS
Oulu 1057 (18) (173).
Lahjakortin arvo 160,-
(2429,-)
Nella
jenkkisänky
160 x 200 cm.
Bonneljousitus.
Petauspatjat
myydään
erikseen, alk. leveys 144 cm,
3-ist. Mitaleita voi
odottaa tänäkin vuonna.
- näiden avulla
tavoitat asiakkaasi
www.raahenseutu.fi
Sisustamme kanssasi.
IVÄÄ
2-ist. Sakari Kuparinen RauKe Raahe 1266 (35) (211) 2.
Martti Mikkilä Tasku Raahe
1206 (29) (196) 3. 79,-.
299,
NYT
599,
MESSUHINTAAN
Milan U
-sohva.
Huippulaadukkaalla likaahylkivällä kankaalla.
Väri capuccino. Leveys 305 cm ja syvyys 202 cm.
Salsa-kankaalla, harmaa tai tummanruskea 795,-.
Saatavissa oikean- ja vasenkätisenä.
Kuvan Visby-kankaalla 895,-.
(1295,-)
(1295,-)
- EDULLISIMMAT HINNAT - LAAJIN VALIKOIMA
T
rendy
ruokaryhmä
Pöytä ø 100 cm, valk./kromi.
+ 4 Trendy tuolia valk./kromi tai musta/kromi.
MESSUETUJA, UUTUUKSIA,
VINKKEJÄ SISUSTUKSEEN.
Tervetuloa Sisustusmessuille!
Osa tuotteista
toimitusmyyntinä.
Ei puhelinvarauksia.
Puh. Jorma Kettunen OPS Oulu 1204 (30)
(182) 4. Viime vuonna
Aapo saavutti kisoista kultaa
ja Elias hopeaa. Alkukilpailua jatkuu vielä kaksi viikkoa.
Paikallissarjassa RauKe 2 ryvetti Taskun ykköstä 11?2 lukemin.
Tuloksia: LUOKKA M-A
(8): 1. takuulla. leveys 194 cm.
Kampanja voimassa 10.3.2013 asti.
KAUPAN PÄÄLLE KOLME MAHTAVAA MESSUETUA!
LUE HUIPPUEDUISTA
www.masku.com
Nobel
3+2-ist. Urpo Hannula OPS
Oulu 1178 (27) (162) 5. Olavi
Silvasti Tasku Raahe 1106
(20) (212) 4. Kaikki osuudet hiihdetään vapaalla tyylillä, Mannila selvittää.
Viestin lisäksi Mannila
klikkaa masku.com
Sisustus -
hiihtää tänä keväänä ahkerasti kansallisen tason kilpailuissa.
Muut Saloisten Reippaan
hiihtäjät Hopeasomman loppukilpailuissa olivat Aapo
Erkkilä M16 sarjassa, Elias
Erkkilä M13 sarjassa ja Emmi Erkkilä N13 sarjassa.
Aapo, Elias ja Emmi lähtevät ensi viikonloppuna Kontiolahdelle ampumahiihdon
SM-kisoihin. Oskari
Salimaa Tasku Raahe 1062
(25) (149)
LUOKKA C (14): 1. Jukka Asukas RauKe
Raahe 1108 (24) (211) 3. Torstaina 7. Alpo Pirneskoski
RauKe Raahe 1071 (26) (191)
4. Saatavana myös
kankaisena, kulmasohvana ja
vuodemekanismilla.
3+1+1 1995,-
®
Kun ostat yli 1.000 eurolla, saat
Kun ostat yli 2.000 eurolla, saat
KYLPYLÄÄN
MÖKKILOMAN
HIMOKSELLE
Lahjakortin arvo 490,-
1695,
Kun ostat yli 2.000 eurolla, saat
MÖKKILOMAN
TAHKOLLE
Lahjakortin arvo 275,-
LAHJAKORTIN
Etua ei voi yhdistää toiseen etuun.
Täydellinen tulosluettelo: http://
raahenkeilailuliitto.yhdistysavain.fi
mainostaja
3 Ä
VIIMEISET P
MESSUT
-
Vaisuhkon viikon kokokohdaksi nousi RauKen naisjoukkueen Aira Helaakoski
ja Ritva Kuparinen. Lähdin liikkeelle melko hiljaa ja
lopussa koitin kiristää vauhtia. Frans
Säily Tasku Raahe 1121 (29)
(206) 6. Ritva Kuparinen RauKe Raahe 1199 (35)
(216) 3. He varmistivat senioreiden SM-kisoissa pronssimitalin.
Aira Helaakoski selvisi
myös lauantaina keilattavaan
8 parhaan loppukilpailuun.
Naisten joukkuekilpailu oli
pohjoisen naisten juhlaa.
Kultaa ottivat OLS:n naiset ja
hopeaa Kemiläinen AuPa.
Kotiradoilla parhaasta tuloksesta vastasi Sakari Kuparinen 1?266 pisteellä. Kysy lisää myyjiltämme.
Raahe, Kamutantie 22
Avoinna ark 10-18, la 10-15
MASKU.COM. Ismo Väisänen Tasku Raahe 1063 (17) (180) 5. Paavo Aakko
Tasku Raahe 1097 (19) (179)
5
16.00 Me Rakastamme Musiikkia. Tehtävä
4: Ompele sydämesi muotiviikon gaala-asuun! 14.10 Emmerdale
(S). 17.30 Hetki ennen tuhoa: Tornadopurkaus. 13.45 Jurassic CSI. 18.05
Suurin pudottaja. 21.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 9.10 24Kitchen:
Nopeaa ja herkullista. 16.30 Supertehtaat:
Ford F-150. FBItutkijat (16). 22.30 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin
metsästys. 12.35 Ally McBeal (S). 9.35 Rachael
Ray Show. 10.25 Täydelliset juhlat. 13.00
Supernannyn uudet opit. 0.00 NCIS Rikostutkijat.
1.00 Harry Enfield Show. 22.00
Sinkkulaiva. 19.00 Pieniä potilaita.
Jakso 7. 1.45 SVT: Junk.
2.15 SVT: Lilla Aktuellt. Jakso 6.
22.00 Nikita (16). Alzheimer-diagnoosi entistä nopeammin.
Puhetyöläisen kilpirauhassyöpä ja äänihuulihalvaus.
10.00?10.52 Sydämen asialla (7). 14.10 Matlock. 9.40 24 Kitchen: Portugalin makuja. 22.30 Häät sulhasen tapaan Suomi. 9.00?10.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.40 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 10.00 Best Direct. 11.25 Huomenta Suomen parhaat. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 9.30 Hulluna häämekkoihin. 16.00 Himosiivoojat. pappikin voi olla rock.
13.50 Yhteinen taloprojekti.
Prameaa pikkurahalla.
14.20 Ullan unelmakakku.
14.55 Saran ja Meri-Tuulin
metropolit. 1.55 Hurja remontti.
2.50?5.00 Älypää-TV.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.00 Iskelmä-Suomi:
Yes Sir, alkaa polttaa.
1960-luku nostaa esiin uudet tähdet ja soundit.
18.00 Historia: Titanicin
rakentajat. 0.15 SVT:
Aktuellt. (U)
11.40?12.35 Lääkärit. Välähdyksiä.
1.45 Perhe on pahin. Veljensä
vartija.
0.50 Lost (12). Hypyt.
Oslo, Norja.
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora
linja.
19.30 Hehku. 7.42
FOX Kids: Hot Wheels. (Suomi 1944).
O: Orvo Saarikivi. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 2.55 Hullut tiedemiehet. Suojelijat.
2.25?5.55 SubChat.
Telkku.com kertoo
yli sadan kanavan
ohjelmatiedot myös
seuraavalta
viikolta!
TV5
6.20 Beauty and The Geek. Sähkölaitteet.
3/5.
18.45 Rakennustaiteen aarteita. Sarjamurhaajan vanhemmat
kylässä.
20.00 Simpsonit (7). 1.35?2.30 Jersey Shore.
KUTONEN
6.00 Me Rakastamme Musiikkia. 0.00 Asiaa seksistä (S).
0.55 Olet mitä syöt. 4/5.
22.00 Kino Suomi: Anna
(12). 12.10 Viivin mallijahti. N: Harriet Andersson,
Pertti Melasniemi, Marja
Packalén, Tapio Rautavaara.
23.20 Stadilaista tangoa
etsimässä (S). Rauniokoirat. Lisan
sunnuntait.
1.30 Num3rot (12). 16.00 Makuja. 0.40 Ihmemies MacGyver.
1.35?6.07 Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
5.00 Älypää-TV. 11.55 Makuja. 13.25 Start! 13.55
Mahdoton illallinen. Sarja päättyy.
14.55 Pomo piilossa. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. 19.00 Ihmemies MacGyver. 17.25 Tanskalainen maajussi. 1.25 Australian rajalla. 3.00?4.00 SVT:
Antikrundan.
AVA
6.00 Aamun AVAus. maaliskuuta 2013
14 TELEVISIO
26 | Valo
TORSTAI 7.3.
TV1
5.55 Puoli seitsemän.
6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Akuutti. Munuainen.
21.00 Duudsonit tuli taloon
(S). 11.00 Pikakurssi kodinostoon. 9.00 Koirakuiskaaja. Salat julki.
23.00 House (12). 19.00 Las Vegas. Katariina innostuu gaylaamaan.
20.05 Selviytyjät Suomi.
21.00
21.00 Pahan jäljillä (16).
Murhan taide. 2.30 SVT: Vem vet mest. 23.00 SVT: Debatt. Miehen meikkipussi. 11.30 Pikakurssi kodinostoon. Sana
leviää. 12.00 Kakkutehdas. 16.30 Leijonan luola Kanada. Kompromissikeittiö.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Ihmisen paras ystävä.
Vaistot.
13.20 Leenan tyylitiimi. Mukana Kongontien orkesteri.
1.05?4.00 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
9.25 Eastenders (7).
10.00 Lemmen viemää (7).
Rikoskumppanit. Tänään matkataan Istanbuliin.
15.55 Äidin stailauspäivä.
Lauran uusi tyyli.
17.00
17.00 Melissa ja Joey (S).
Kuntoremontti.
17.30 Hyvät ja huonot uutiset.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Matkaoppaat.
19.30 Neljän tähden illallinen.
20.00 MasterChef Suomi.
20.57 Keno.
21.00
21.00 Criminal Minds . Tietokone apuun . 10.40 Ruutukauppa. Hymyä
huuleen.
14.05 Alueellinen sääennuste.
14.10 Jamie Oliverin kotona.
Kesäiset salaatit. 6.56 FOX Kids: Planet Sketch.
7.08 FOX KIDS: Lola & Virginia (S). 0.00 Likaisen työn sankarit. Dokumenttielokuva seuraa Tuomari
Nurmiota ?kutsumustehtävässään pelastaa suomalainen tango?. 22.30 OC:n täydelliset naiset. 10.55 Täydelliset juhlat. 21.00 Seportaasi: Ikuisesti Jehovan todistaja. 16.55 Muotokuvassa: Erik Kruskopf. Kypsän iän koulutanssiaiset. 15.35 Alaskan poliisit. Yhdysvallat, rinnallaan läntinen maailma,
julisti sodan Afganistania
vastaan 11 vuotta sitten.
Lupauksista huolimatta
tilanne Afganistanissa ei
ole parantunut. 21.00 JIM D: Lento 447 . 23.00 5D: Prinsessa Ruusunen. 17.00 Käenpesä (12). Tarvitsetko life coachin. 1.10 SVT:
Nyhetssammanfattning. Kiitettävä.
20.30 Simpsonit (7). Joukkueen parhaaksi. 1.40 Totta vai tarua: Ihmeparantumiset. 18.00 Supernannyn uudet opit. 13.20 Muodin huipulle. mennään vieraan
talon myyjäisiin kaupittelemaan omia tavaroita ja
etsitään kadonnutta rakennusta.
14.25 Bill Engvall Show.
Roskasota. 0.55 SVT: Kulturnyheter. onnettomuus Atlantin yllä.
22.00 Panttilainaamo. 20.00 Takamaiden kytät. 23.00 Kauneusleikkaukseen vai ei. 12.35 SVT: Vem vet mest. Severi
pelkää, että Ismo lähtee lätkimään. (Wargames:
The Dead Code, USA 2008).
1980-luvun elokuvaan
perustuva toimintajännäri.
O: Stuart Gillard. (U)
11.10 Emmerdale (7). 17.30 Kolmas kivi auringosta. 6.00?7.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.00 Elokuva: American Pie Presents: The Book of
Love. Sotshi.
15.00 Iloa puutarhasta.
15.30 Suorana: Kortesmäki.
16.00 Kukkaron herraksi.
16.30 Galaxi.
16.31 Raimo (S).
16.41?16.53 Pikku Nikke (S).
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 Freestylen MM. 15.35 Los Angelesin tatuointitarinat. N: Lasse
Pöysti, Maire Suvanto, Ansa
Ikonen, Regina Heinonen,
Elsa Turakainen. 20.00 Mentalist (12). 14.00 Pienten perhe. Tahdotko vai
et, Chas. 19.00 Alaskan poliisi. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. Häähumua joulupäivänä. (Riksdagens frågetimme). Mv.
14.30 MOT.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
16.00 Eduskunnan kyselytunti. 20.30
Poliisit. 16.30 Koiran
elämää. 18.00 ja 18.30 70?s show. 20.00 Koti Suomessa. 18.30 Hiukkasmysteeri (7). 14.45 Talent USA. 20.30 Dog, palkkionmetsästäjä. 21.30 Spotlight: Heiltä huijattiin unelmat. 12.30 Leijonan luola Kanada. 14.50?16.20 SVT: Minnenas television: Birgit
Nilsson. Osa 11/101.
8.20 Oktonautit (S). 11.10 Ruutukauppa.11.40
Ruutukauppa. ABM
Industries.
15.55 Lavalla Jamie Oliver.
Pizza.
16.25 Eastenders (7).
17.00 Lemmen viemää (7).
Samppanjasuihkussa.
18.00 Dieetit vaihtoon! Kokkaustaito kunniaan.
19.00 Miehen puolikkaat (S).
Vanhassa vara parempi.
19.30 Isän tyttö (S). Verenpunainen aamunkoitto. 17.30 Eastenders (7). Kannattaako
särkyyn ottaa ibuprofeenia
vai parasetamolia. 12.05 SVT: När livet vänder. Päinvastoin
sota on vaatinut tuhansia
uhreja.
23.30 Yle Uutiset.
23.35 Monk (12). 12.25 Smile TV. 97 sekuntia.
0.00 Heroes (12). 21.55 Elokuva: Match Point (12). Tiimit uusiksi. 18.30
Huutokaupan metsästäjät. Kaukosuhde. Archien
suudelma.
2.20?5.00 Älypää-TV.
FOX
6.34 FOX Kids: Ni Hao Kai Lan (S). 15.30 Ilme nuoremmaksi
. (1970) O: Jörn Donner. Matkalla.
23.50 Pirunkaupat. 3.20?3.45 Ari ja Kirsi: Kotirempat.
LIV
5.00 Älypää-TV. 12.00 SVT: Programtablå. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
18.00 BUU-klubben: Vaahteramäen Eemeli. Monk ja ufo.
0.15?0.30 Oddasat.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen.
6.51 Nimipäiväonnittelu: 7.3.
6.53 Bertin ja Ernien suuret
seikkailut (S).
6.59 Hertan maailma.
7.03 Meidän vauva.
7.09 Hupsis (S).
7.19 Katinkontti Remix.
7.35 Stella ja Sami (S).
7.47 Herää pahvi: Hevonen.
7.55 Muumilaakson tarinoita (S). 10.10
Ruutukauppa. 8.48 FOX Kids: Avatar (7). 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 10/12.
21.00 Tiededokumentti:
Sanojen planeetta. 17.22 Kulissien takana. Rääkkitreenit kasvattavat suosiotaan.
20.00 Silminnäkijä: Yrittäjäksi pakosta. 10.00 Hulluna häämekkoihin.
10.30 Näin teet ranskalaista ruokaa. 7.20 FOX Kids: Monsuno. 12.00 MasterChef Australia. 0.20 Amerikan romanit.
1.15 Family Guy. Osa 2423. 0.50?4.50 Yön AVA.
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät: Tarja,
Taru
MTV3
5.30 Aamusää.
6.00 Studio55.fi.
6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi.
9.30 Uutiset.
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
Uunilohi ja fenkoli-purjomuhennos.
9.45 Tunteita ja tuoksuja (7).
Oletko jotenkin aadeehoodee, Drucilla?
10.40 Emmerdale (S). Testasimme riittääkö vain 4
minuuttia liikuntaa viikossa.
Hiki . 2.05
Totta vai tarua: Isojalka. 12.25
Suurin pudottaja. 21.00
Top Chef: Jälkiruokamestari. 0.30 JIM
D: Metsien miehet. Matkakuume. Sarja alkaa.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Hjalliksen kanssa.
23.05 Sotaleikit: Kuoleman
koodi (12). 17.00
100 % Rock. 10.25 Best Direct. Jamie tekee kasvimaansa antimista
erilaisia salaatteja ja opettaa täydellisen kastikkeen
salaisuuden.
14.45 Jamie Oliverin helpot
herkut.
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Middle (S).
15.50 45 minuuttia.
16.50 Uutiset.
16.55 Suomen ja maailman
sää.
17.00
17.00 Kauniit ja rohkeat (S).
17.25 Kauniit ja rohkeat (7).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (S).
Osa 2424. 21.00 C.S.I. 9.25
TV-Shop. 19.00 Hulluna second handiin. 23.45 SVT: Lögnen. 8.30 Matlock. Mari
. 7.10 Kaikki rakastavat Raymondia.
7.40 70?s show. 14.30 Tuhluriprinsessat. 20.30 Veljesten keittiössä. N: Chuck
Shamata, Matt Lanter,
Amanda Walsh, Maxim Roy,
Colm Feore.
1.00?5.30 MTV3 Deitti.
NELONEN
5.00?6.10 Älypää-TV.
6.40 LIVE: Tiedä ja Voita.
7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit.
7.25 Disney esittää: Timon
ja Pumba (S).
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit.
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut. Sarja jää
tauolle.
23.00 Nelosen uutiset.
23.10 Nelosen sää.
23.15 SM-liigan huippuhetket.
23.20 Frasier. 8.05?8.35 Namaste jooga. 19.30 Sikke ?
Ruokaa rakkaudella. Aistinvaraisesti.
8.15 Vanessa ja pikkuväki.
8.45 Ullan unelmakakku.
9.15 Ihmisen paras ystävä.
Kestävyys.
9.50 Leenan tyylitiimi.
10.20?10.50 Yhteinen taloprojekti. 15.00 Siipan suku on pahin. 22.00 Iholla. 19.55
Obs debatt. Sotshi,
Venäjä.
20.00 Kuningaskuluttaja.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.05 A-studio: Talk.
22.00 Ulkolinja: Koston kova hinta. 22.00 Num3rot. 22.00?22.55 Dok: Nuorena naisena Intiassa. Uudet kahdeksannen
kauden jaksot!
22.00 Falling Skies (12).
Kahdeksan tuntia. 8.05 Kolmas kivi auringosta. Tavoitteita.
1.00 Simpsonit (7). 8.04 FOX Kids: Transformers. 14.00 Parasta Suomesta.
15.00 Voicen uutuudet. Taltuta tavarakaaos. 23.05 South Park (12). eritteiden ykkönen.
Mikä on paras suksen pohjassa: hunaja, hedelmä vai
kissankarva?
20.30?20.54 Ikkunoita avaruuteen. 18.00 Star Trek: The Next Generation. 14.40 Emmerdale (7). 20.00 NCIS Rikostutkijat. 13.05 SVT: Skidskytte:
Världscupen Sochi. 13.20
Hullut tiedemiehet. 1.15 SVT: Hockeykväll. Wellsin katedraali.
19.00 Candlefordin postineiti (12).
19.50 Sininen sana. 17.25 Talent USA.
19.00 Los Angelesin tatuointitarinat. (U)
11.00 Ostos-tv.
14.00 Piilokamera. 9.00 TV-Shop. 23.30 Moderni perhe (S). 19.00 Aamusta iltaan. 16.00 ja 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot.
17.00 Kaikki rakastavat Raymondia. 22.35 Suomen Tulli. 23/25.
8.40 Late lammas (S).
8.50 Viinitilan keisari (7).
9.35 Alueuutisia.
10.55 Oddasat.
11.10?11.40 Piha kuntoon.
12.05 Menestyksen hinta.
12.35 Sportmagasinet.
13.05 Ampumahiihdon mc:
Naisten 15 km. Suora lähetys eduskunnasta.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7).
Vanhat kahleet.
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Ampumahiihdon mc:
Miesten 20 km. USA. . 1.25 Hulluna leivontaan. 12.00 Me Rakastamme Musiikkia. 21.00 Criminal
Minds. Puhdistava
tuli. 8.26 FOX
Kids: Prätkähiiret (S). (U).
13.05 Suomisen Olli rakastuu (S). 1.55?5.00 Älypää-TV.. 2.30 Hullut tiedemiehet. 17.27 STT Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Kirjailija
Hannu Salama: ?Erityinen
runoilija: Eeva-Liisa Manner?.
20.00 Prisma Studio. 20.00 Liv & Learn: Arjan keittiössä. Tällä kertaa mm. Moni ryhtyy
yrittäjäksi vasten tahtoaan
välttääkseen työttömyyden.
Useat elävät köyhyysrajan
alapuolella.Tuleeko nykyajan torppareista tulevaisuuden eläkepommi?
20.30?20.55 Pasila (12).
21.00
21.00 Kerran viikossa (7).
5/12.
21.25 Poliisi-tv.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Game of Thrones (16).
23.00 Hehku.
23.30?1.30 Emma-gaala
2013.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 11.00 SVT: Uppdrag granskning. 20.05
Hurja remontti. Jakso 32. 12.55 Smile TV.
13.25 Todelliset kuokkavieraat. 15.10 Rachael Ray Show. 0.00
Kova Laki: Los Angeles (12). Ystävän kaltainen.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle News.
11.10 Puoli seitsemän.
11.40 A-studio.
12.35 Vielä virtaa (S). 23.30
Alaston piilokamera (16). 17.00 Salatut elämät (S). 22.55 Twin Peaks.
23.50 Star Trek: The Next Generation. Veikeät
Vegas-synttärit. 1.00 SVT: Sydnytt. 23.30 Sinkkulaiva. 18.00 Totta vai tarua: Muinaiset astronautit. 15.05 Beauty
and The Geek
RAAHEN SEUTU Torstaina 7. Active-varustetasosta alkaen vakiona on mm.
- 1000 krs linkous
kosketusnäytöllinen Toyota Touch & Go -mediakeskus peruutuskameralla ja navigaattorilla. 044 790 1307
klo 10-17
JA YPPÄRIN
KALATUOTTEITA
huomenna perjantaina
RAAHEN TORI klo 9-11
PYHÄJOKI klo 12-13
VIELÄKIN ENEMMÄN!
(EI Joutsen)
!
TÄ
S
Ä
Ä
S
NYT
SAMSUNG
GALAXY
S3 MINI
ME
LASKIM 30?
A
HINTA
SAMSUNG
GALAXY
POCKET
EDESTÄ-
169?
299?
NYT 99?
NYT
www.expert.fi
* Palvelunumeroihimme soittaminen maksaa 8,35 snt/puh
+ 7 ,02 snt/min lankaverkosta
tai 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
matkapuhelinverkosta.
KAKEN KONEPAJA Ollinkalliontie 3 (Citymarkettia vastapäätä),
puh. 223 8020
Palvelemme ma?pe 10?18, la 9.30?15
MYYTÄVÄNÄ
MAKSUTON
-20%
KOTIMITTAUS
TULE TAI SOITA JA VARAA
SUUNNITTELUAIKA KOTIISI
Jenni Alamattila
p. 223 7022
Palvelemme ma?la 9?17, su suljettu
-50%
8. 050 593 0375
Jani Hinkula
p. KUUSAMO
. KEMIJÄRVI
avoinna ark.
X-XX, la p.
X-XX,
puhelin
Lappastentie
Pattijoki,
265
9500 1234 5678,
Automyynti: Tero Ylisaari
p. Huolto: Esko Niemitalo p. 050 598 4825
PÄIVÄN KALA
Paistovalmis
PANNUSIIKA
10.90 kg
K-Market Kreivintori
K-Market Pattijoki
????????????
259?
Uuden Toyota RAV4:n
suurempi koko ja AWD-mallin älykkäästi
TÄYTETTÄVÄ
vääntöä etu- ja takapyörille jakava IDDS-neliveto luovat erinomaiset
PESUKONE
ajo-ominaisuudet. 223 8020
Palvelemme ma?pe 10?18, la 9.30?15
SUUNNITTELU
Matti Hannuniemi Oy
Fellmanin puistokatu 20 RAAHE, p. 265 9552
www.nettiosoite.?
Varaosat: Pertti Salmela p. Naisten-
päivä 8.3!
Kauniit kukkakimput ja
ruukkukukat.
OSASTA
Palvelemme
ma-pe 9-18
la-su 9-17
SEKALAISET
TORILLA
TUORETTA
KALAA
TIETOKONEHUOLTO
kauppakatu 52
p. maaliskuuta 2013
16
VIELÄ ON TALVEA JÄLJELLÄ!
Naistenpäivä pe 8.3.
HIIHTOLOMAT LÄHESTYY...
SANOMALEHTI
ON AINA
naistenpäivänä
ALEN-TALVITAKIT
SANOJENSA
TÄÄ MITTAINEN.
N
I
H
VÄ
KAIKKI MYYMÄLÄSSÄ OLEVAT
NAISTEN JA MIESTEN
- valmiit kimput
- kukkivat
ruukkukasvit
- kaikille naisille
SAINT PAULIA
Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh. 265 9558. 9-18, la 9-14
KAIKKI
NOrM.HINTAISET
FArKUT ja
PUUVILLAHOUSUT
-20%
Myös kevätuutuudet
HATTrICK
SIIKAA
MAKSUTON
Matti Hannuniemi Oy
Fellmanin puistokatu 20 RAAHE, p. 265 9559, Tomi Perälä p. 265 9551, Mikael Hellman p. Tule ajamaan uusi suurempi RAV4 meille!
Varsinais-Suomen Auto-Center
12, 00000
KAUPUNKI
RAAHE ?Katuosoitexxxxx
OULU . Raahessa.
autoveroton
suositushinta
XX XXX ?, arvioitu
autovero
X XXX,XX ?,
arvioitu
kokonaishinta
toimituskulut
35
arvioitu
kokonaishinta
sisältäen
toimituskulut
39 676 . Tule ajamaan uusi suurempi RAV4 meille!
MIESTEN
HOUSUPÄIVÄT
torilla päivittäin.
Männistö
Kirkkokatu 25 Raahe (08) 222 943 www.korhosenkukkatalo.com
SAMSUNG Galaxy
Xcover
!
E
TO-P
AMME
S
S
I
U
L
E
V
L
A
P
VERKKO
VIPINÄÄ...
a
Tammikuuss
ijää!
eri viikkokäv
12 236 o 2: 11 516, vko3: 14 342
k
,v
vko 1: 10 821
?????????????????????????
????????????????
?????????????????????????
?????????????????????????
????????????????????????????????????????
Kysy tarjous
verkkomainonnasta!
010 665 5172, 010 665 5171, 010 665 5119
www.raahenseutu.fi
www.raahelainen.fi
SUUREMPI KOOLTAAN JA OMINAISUUKSILTAAN.
UUSI TOYOTA RAV4.
Uuden Toyota RAV4:n suurempi koko ja AWD-mallin älykkäästi
vääntöä etu- ja takapyörille jakava IDDS-neliveto luovat erinomaiset
ajo-ominaisuudet. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
2. Raahessa.
toimituskulut XXX ?, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut XX XXX,XX ?.
toimituskulut XXX ?, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut XX XXX,XX ?.
EU-yhdistetty kulutus 4,9-7,2 l/100 km, CO -päästöt 127-176 g/km. 044 790 1308
klo 12-17
myös kotikäynteinä
p. 265 9555
RAV4
2.0
D-4D
2WD
alkaen:
RAV4
2.0 Valvematic
RAV4 2.0
D-4D
2WD
alkaen:
RAV4 2.0
Valvematic
AWD alkaen: AWD alkaen:
autoveroton
suositushinta XXsisältäen
XXX ?, arvioitu
autovero X XXX,XX
?,874 . Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
EU-yhdistetty
kulutus 4,9-7,2 l/100 km, CO2-päästöt 127-176 g/km. Active-varustetasosta alkaen vakiona on mm.
kosketusnäytöllinen Toyota Touch & Go -mediakeskus peruutuskameralla ja navigaattorilla. 221611 ark