Illalla selkeämpää.
Päivälämpötila reilut 5 astetta.
Joensuu
9
5
16
Kohta festareille
8
4
Kajaani
The Georges
heitKemi
8
10
tää ensimmäisen
1
8
Lahti
festarikeikkansa
10
8
Oulu
tässäPori
kuussa. >> 2
7
9
2. Aamulla aurinkoista ja poutaa, päivällä pilvisyys lisääntyy. Tavoite on
ollut karsia hallinnon
kustannuksia, mutta tulos
on ollut päinvastainen.
>> 4
Pääkirjoitus: Sataman yhtiöittämisessä hutilyönti heti alkuun. TOUKOKUUTA 2014
1
6
5
8
9
IRTONUMERO 2 e
Jussi Pesonen
Naakka etsii kotia
Hunnun alla: Pattijoen kirkon remontti ajoi sadat linnut evakkoon. 3
SIIKAJOKI
6
+9°C
+6°C
2
+6
+5
PYHÄJOKI
Kylmää toissapäivänä
Vihanti
?16,0 °C
Kittilä
+5
30
25
20
95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA
15
Helsinki
3
10
13
Heikkoa koillistuulta. Silloin on aika räväyttää auki kukat, jotka ovat
aivan uskomattomia. >> 9
Yhä uusia
uudistuksia
Poliisissa on pantu
hallintoa uusiksi kolme
kertaa viimeisen viiden
vuoden aikana. 5>> 7 8
13
Viileää vielä
Sunnuntaina
Lumisateet
4
3
kiersivät
meidät.+8°C
+7°C
Lämpöä odotelLämmintä Suomessa toissapäivänä Sää vuosi sitten
>> 11 °C
laan vielä.+12,9
Kristiinankaupunki
Lauantaina
RAAHE +6
Oulun seudulla
10
5
0?C
+5
Kruunupyy
+10°C
Oulunsalo
Ylivieska
+10
WWW.RAAHENSEUTU.FI
+15
+20
Jyväskylä
7
7
1
12
5
15
5
9
Rovaniemi
5
6
3
+6°C
3
Tampere
2
6
12
+11°C
3
Turku
5
10
11
Vaasa
10
7
9
+25
+30
NRO 84
3
5
9
6
KESKIVIIKKO 7. >> 8
Näkemisen
arvoinen
kukkaloisto
Pattijoen puutarhan lehtikaktus muistaa äitienpäivät
Helteiden toivossa kyllä
matkataan vaikka maan ääriin, mutta kun helle osuu omalle maaperälle, alkaa tukaluus. Sää on
normaalin karsea, mutta kylmyyden
uhallakin alkaa tehdä mieli jäätelöä. Lännestä rynnivät ison meren matalapaineet ja idästä ison mantereen korkeat. Suomen Pankista on ilmoitettu, että sinne on Turun konttorista lähetetty jokin määrä vääriä 10 markan
rahoja. Myös kahvila on kiinni.
Emme ole ainoat ovenkahvan riuhtojat.
Alkaa pukata ihan raahelaista oloa. Jotenkin
pääsee aina unohtumaan, että Jäämeri on meitä paljon lähempänä kuin Välimeri. Raaheen on muodostettu
oma Oulun yliopiston
toimintayksikkö. Löytyy jäätelökioski ja toinenkin, mutta kiinni ovat. Sen sijaan päivästä ja viikosta toiseen puhaltaa
raaka pohjoinen, koillinen ja luode apureinaan. Sataman kehittämiseen ja toimintaedellytyksiin
otetut lainat kuuluvat etupäässä satamayhtiön hoidettaviksi eivätkä kaupungin.
Lopullisen muodon yhtiöittämismalli saanee syksyyn mennessä, vaikkakin päätös yhtiön perustamisesta pyritään tekemään jo
seuraavassa valtuuston kokouksessa. Mutta niin kuitenkin
on asianlaita. Kukapa uskoisi, että tällä
reippain askelin kunniakomppanian edessä astelevalla naisella on ikää jo 78
vuotta. Se on todettu lukuisat kerrat niin käytännössä kuin
tämän lehden palstoillakin. Ja milloin olisi Siperian suunnalta
saatu mitään hyvää?
Työkaverin lakissa oli aikoinaan hupaisa teksti: Tulis
pakkaset että sais kärvistellä. Sataman ansiosta tänne on syntynyt näin runsaasti teollisia työpaikkoja, Rautaruukki, konepajoja ja rakennusalan yrityksiä. Saisipa sellaisen päivän tänäkin suvena.
R
aahen satama on kaupungille
elintärkeä. Ne on päästetty liikkeelle Turusta ja valmistettu
jostakin kovasta metallista.
Rahat ovat erehdyttävästi oikeiden 10-markkasten näköisiä.
2
60 vuotta sitten. Sananlaskun mukaan lämmin ei luita riko, mutta pitäneekö paikkaansa. Palelee ja hatuttaa.
Kumppani yrittää olla myötämielinen: ?Ajattele nyt omalle
kohdallesi: jos olisit jäätelökioskin pitäjä, viitsisitkö tulla
värjöttelemään??
Tottahan se on. Pohjoista small talkia aidoimmillaan.
Sen sijaan helle sopii harvoille. Oudotkin
ihmiset pysähtyvät päivittelemään ja vertailemaan, kenen
mittarissa ja millä kylällä saavutettiin kovimmat pakkaslukemat. Raahen naisvoimistelijoiden Tellervo Norio vei
voiton naisten sarjassa Oulussa pidetyssä piirinmestaruuskilpailussa. Pumput ainakin ovat kovilla.
Sitäkin suloisempia ovat ne harvat hetket, kun tuuli
malttaa pidätellä puhallustaan ja on sen verran lämmintä,
että tarkenee ilman tuulipukua. Maajoukkuemaalivahdilla on plakkarissaan
niin Ruotsin kuin Suomenkin mestaruus.
5
10 vuotta sitten. No, ehkä kupillinen kahvia onkin
tällä kelillä järkevämpi vaihtoehto, ja jos
kevään juhlan kunniaksi ihan leivoksen
kanssa törsäisi! Mutta ei onnistu. Hän on Belgian
leskikuningatar Elisabeth, joka kuvassa on saapunut Lilleen käynnille lääketieteelliseen korkeakouluun.
3
50 vuotta sitten. Esillä oli vaihtoehto, jossa satamaan
tehdyistä investoinneista syntyneet velat jäisivät yhtiöittämisessä kaupungin kontolle.
Kun sataman yhtiöittämistä alettiin viedä
eteenpäin, oli peruslinjaus, että satamayhtiön
talouden on kannettava omillaan. Uuttakin on satama-alueelle tulossa, jos
Mustavaaran kaivos saa rahoituskuvionsa järjestymään.
Sataman liepeiltä kuuluu kuitenkin kummia, sillä maanantaina kaupunginhallitus,
sataman johtokunta ja valtuustoryhmien puheenjohtajat keskustelivat sataman yhtiöittämisestä. Lempeät lounatuulet ovat
haave vain. Jääkiekkomaalivahti
Hannu Lassilan laaja
kierros maailmalla sulkeutuu, kun kaveri palaa ensi
kaudeksi Kiekko-Vesan tolppien väliin. Yritä siinä sitten
suunnitella kioskin avaamista tai mattopyykin kuivatusta.
Kevät on vuodenajoista tylyin. Ei ole edes sääskiä eikä
hirvikärpäsiä. Näin sen
kuuluu ollakin, mutta ei siten toteutettuna,
että laskun maksavat veronmaksajat. Sekamelskaa siitä
syntyy, kun kaksi vahvaa lyö vastatusten. Norion vaaka puomilla on korkea ja kaunis.
4
30 vuotta sitten. Hallinnollinen muutos vakiinnutti Raahen toiminnan osana yliopistoa. Tekstissä on vinha perä: me
suomalaiset olemme hyviä siinä lajissa. toukokuuta 2014
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 7.5.2014
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja
Säitten
armoilla
Tervettä pohjaa yhtiölle ei voi
rakentaa verotulojen varaan
V
appupäivä Raahen sydämessä. Mukana Raahen yksikön
ensimmäisessä kokouksessa
Timo Käkölä, Jouko Paaso,
Timo Pieskä ja Jaakko Nahkuri.. Kun mittarissa alkaa olla miinusta 20 ja enemmän, innostumme. Säät hemmottelevat harvoin Suomennie-
A
Unohtuu, että
Jäämeri on Välimerta lähempänä.?
men asukkaita. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 7. Päädyttiin lopulta mihin malliin hyvänsä, on sen oltava sellainen, että satamalla on edellytykset
toimia kannattavasti ja kehittyä mutta ilman,
että sen tuloskunto on kaupunkilaisten verovaroista kiinni.
Päivän positiivisin
Raahe-seuran ja Raahen
kaupungin yhteisvoimin
järjestämä valokuvakilpailu
keräsi runsaasti osallistujia.
Valokuvaus on hieno harrastus.
VUOSIEN TAKAA
Vuosien takaa
-palsta
kurkistaa
menneisiin
aikoihin.
Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1934, 1954,
1964, 1984 ja 2004.
Mitä lähemmäksi nykypäivää
tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus.
Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin.
1
80 vuotta sitten
Kaupungilla on kuitenkin käytettävänään tehokas ja halpa väline: netti. Netissä on
tiedotettava reaaliajassa
myös kesällä pururatojen
kunnosta ja muiden liikuntapaikkojen tarjoamista mahdollisuuksista.
Kaupungin on innostettava asukkaitaan liikkumaan.
Hyvä tiedottaminen liikuntamahdollisuuksista on siinä
tärkeä tekijä.
täällä kauan katsella.
Valkoiset narsissit nostivat
päätään pitkäksi kasvaneen
nurmikon keskellä.
Se oli viimeinen kerta, kun
olimme yhdessä tyhjän, aution ja yksinäisen kotini pihalla.
Nyt narsissit kukkivat pihallani.
Sinä äiti olet lähelläni
usein. Ei siihen
poliiseja tarvittu kun ?Volga vei akan kaupunkiin mutta linja-auto toi takaisin?.
Älä ystävä hyvä häpeä revonlahtisten puolesta! Ei kotiseututalo muutu työväentaloksi, vaikka siellä demarit järjestivät vappujuhlan, eikä koulu muutu keskustan toimipaikaksi, vaikka siellä keskustaväki kokoontuu. Sieltä mullan alta
muistutat minua vielä: koti
on paras paikka maailmassa.
Valtava poliisi operaatio Oulun lentoasemalla,yhden unohtuneen laukun takia. Sen päivittäminen ei
vaadi paljon työtä. Kiva koulu pitäisi olla, mutta opettajat ei halua nähdä kiusaamisia. Linkin takana olevat sivut on suunni-
teltava niin, että myöskin aktiiviset kyläyhdistykset voivat niillä ilmoittaa omista laduistaan.
Reaaliaikaisen latutiedon
tuomisesta kaupungin nettisivuille on ollut puhetta pitkän aikaa. Mitähän mietit silloin.
Huomasit minut. Tiedottaminen sopii parhaiten liikuntatoimelle, joka voisi ottaa oppia Oulun nettisivuista.
Niillä monipuoliset latutiedot olivat ajan tasalla.
Tiedottamista ei pidä rajata hiihtokauteen. Kuva: Pauli Alasaarela
Aune Juola
lahjakortti. Kengät pois Raahelassa.
Reino Rantanen
Äidille vuosien jälkeen
RUNO Oliko se eilinen,kun
istuit lapsuuden kotini portailla kädet ristissä,allapäin,
pieni hymy huulilla.
Hiustesi hopea heijastui
kotimökkini oven harmaudessa.
Oli kevät kesä, olit lähellä.
Katselin sinua sivusta
luonnon vehreyden keskellä.
Elämän kovuutta kokenut äitini. Eräälläki ukolla unohtui akka kaupunkiin, kun dementia iski kesken kauppareissun. Hiihtomajalla parin kilometrin tykkilumilatu
oli sentään hyvässä kunnossa
tammikuun lopusta huhtikuun alkupuolelle, mutta
muilla laduilla hiihtäminen
jäi vähiin. Kirjoita alkuun RS ASIA ja
sitten viestisi. Kotiseututaloa
voi vuokrata kuka vaan ja koululla kokoontuminen on ilmaista.
Eivätkö jumppaavat mummut osaa lukea vai eivätkö yhteiset säännöt koske heitä. Kaupungin sivuille
tarvitsee vain luoda linkki,
josta pääsee reaaliaikaiseen
tietoon kaupungin ylläpitämistä laduista ja muista talvisista liikuntamahdollisuuksista. Merelle ei päässyt
hiihtämään juuri lainkaan
huonojen jäiden takia, mutta
Haapajärven tekoaltaalla sivakointi sujui pitempään.
Monet raahelaiset eivät ole
olleet tietoisia näistä vähäisistäkään hiihtomahdollisuuksista, koska kaupunki
on tiedottanut asukkailleen
niistä erittäin huonosti. Sanoit.
Ota nuo kukat ja vie kotiisi,
sinähän ne olet tänne tuonutkin. Minä en taida enää niitä
Lukijakuva
Metsähanhipariskunta Säärenperällä. Keskiviikkona 7. Varsinkin kun kiusaajat on niitä opettajien silmissä hyviä oppilaita. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet.
Hävettää nuo revonlahtiset, kansakoulupohjalla käydään
vieläkin kansalaissotaa ja peruskoulupohjalla ei edes tiedetä vapun merkitystä. Kaupunginjohtajakin oli kuulemma luvannut
hoitaa asian kuntoon, mutta
ei siitä mitään tullut. Mukava paikka varmaan asua?
Sama tilanne se on Pattasten koulussakin. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Arkisto / Vesa Joensuu
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. toukokuuta 2014 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Vuosikymmeniä on
kulunut. Ja tasa vertainen oppilaitten kohtelu ei toteudu.
Näin hiihdettiin tammikuussa hiihtomajalla.
Kaupunki ei tiedottanut
laduista
MIELIPIDE Tänä talvena
hiihtäjät ovat voineet käyttää
vain nimeksi lumen puutteen
takia kaupungin hyvää latuverkostoa
Uudistuksia tehdään säästösyistä,
mutta Tampereen yliopistolle poliisin hallintorakenneuudistuksista väitöskirjaa
kirjoittava Heikki Mansikka-aho ei ennusta tällekään
uudistukselle menestystä.
??Poliisille jää tyhjiä toimitiloja ja samaan aikaan pitää
rakentaa uusia. Hallintotieteiden
tohtorin väitöstilaisuus on
näillä näkymin edessä ensi
vuonna.
Mansikka-ahon mukaan
poliisin hallinnon kehitys
lähti kulkemaan vauhdilla
Kruununkirjurin käyttöaste uhkaa kaventua, kun poliisitoimintoja keskitetään Ouluun.
väärään suuntaan vuonna
1996.
?Tuolloin uudistuksen
myötä syntyivät kihlakunnanvirastot, joiden alaisina
toimivat poliisi, syyttäjänvirastot ja ulosottovirastot. Jokaisen uudistuksen
(Pora 1, Pora 2, Pora 3) tavoitteena on ollut karsia erityisesti poliisin hallinnon kustannuksia, mutta yhtä monta
kertaa tulos on ollut päinvastainen.
Tänä vuonna tullut Pora 3
-uudistus markkinoitiin ulospäin toimitilojen kehittämisenä. Hämeenlinnassa
jäi poliisilaitos heti valmis-
Mitkä Porat?
??Pora 1, vuonna 2009 koski
paikallispoliisia.
??Pora 2, vuonna 2010, koski
poliisin väliportaan hallintoa ja
keskushallintoa.
??Pora 3, vuonna 2014, koski
poliisin toimitilojen kehittämistä, minkä seurauksena muun
muassa Jokilaaksojen poliisilaitos lakkautettiin ja Raahen
poliisiasema siirtyi Oulun poliisilaitokselle.
tuttuaan osittain tyhjäksi,
kun henkilöstöä siirrettiin
Lahteen. Kaupungille satama-
yhtiö olisi maksanut vuotuista vuokraa noin 600?000 euroa, kun satama on aiemmin
tulouttanut 2-3 miljoonaa euroa omistajalleen.
Mulle tulot ja sulle velat
-periaate ei käy Karjalaiselle.
Hänen mielestään yhtiön on
ostettava kolmannes liiketoiminnasta eli noin 10 miljoonan omaisuus, sitä ei lahjoiteta. Syy löytyy kalliiden toimitilojen lisäksi poliisin raskaasta hallinnosta. Eikä
niistä päästä irti.
Toinen merkittävä muutos
tuli vuonna 2010, jolloin Pora
2 karsi väliportaan hallintoa.
??Lääninhallitukset poistuivat, mutta henkilöstöä
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Malkamäki ihmettelee jo lähtökohtaisesti asetelmaa, jossa yhtiö,
jota ei ole vielä edes perustettu, on esittämässä perustamislähtökohtiaan.
??Eiköhän se ole omistaja,
eli kaupunki, joka päättää.
Kysymyksiä herättää, miksi satama, jonka vielä viime
vuonna kehuttiin olevan velkansa maksava ja kaupungin
tuottavin yksikkö, onkin yhtiöittämistoimenpitein muuttumassa reppanaksi. Laitokset
kasvavat, eivätkä vanhat tilat
enää riitä. toukokuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Kun säästöt
muuttuvat
kuluiksi
Tutkija: Vanhat tilat jäävät tyhjäksi ja
uutta rakennetaan tilalle.
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Poliisissa on porattu hallintoa uusiksi kolme kertaa viimeisen viiden vuoden aikana. Sananvaltaa satamaan halutaan jättää. Ajatellaan, että rakenteet ovat
pysyviä, mutta ennusteeni
on, että Pora 4 on tulossa nopealla aikataululla, kenties jo
vuonna 2016, Mansikka-aho
ruotii.
Mansikka-ahon mukaan
700 miljoonan budjetista pitäisi löytyä riittävät resurssit,
mutta raha ei kohdennu peruspoliisin työhön. Nyt Lahden Hennalaan suunnitellaan uutta poliisilaitosta.
Raahessa on yksi Suomen
parhaista poliisitaloista. Kaupunki ei halua
myydä sataman maapohjia
eikä laitureita yhtiölle, vaan
se haluaa olla jatkossa suora
sopimuskumppani esimerkiksi Mustavaaran Kaivos
Oy:n kanssa.
??Emme me tätä olisi tahtoneet, mutta laki määrää,
muistuttaa Malkamäki yhtiöittämiseen velvoittavasta
EU-direktiivistä.
Yhtiöittämisen ehdot sinetöi lopullisesti kaupunginvaltuusto.
Vesa Joensuu
Kaupunki ei halua myydä kaikkea. Tämä
?Siinä on vähän
korjattavaa?
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
??Siinä on vähän korjattavaa,
myöntää Raahen kaupunginjohtaja Kari Karjalainen
kaupunginhallitukseen tuodusta satamatyönryhmän
yhtiöittämisesityksestä.
Työryhmän yksinkertaistetun ajatuksen mukaan kaupunki olisi ottanut satamaan
kohdistuneet velat kannettavakseen ja satamayhtiö saanut noin 10 miljoonan euron
edestä omaisuutta, lähinnä
halleja. Uudenkarheasta Kruununkirjurista on valtiolla vuokrasopimus vuoteen 2026 saakka.
??Nyt myös Ouluun suunnitellaan uusia tiloja. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 7. Käytännössä tuotto nousisi tuolloin noin 1,5 miljoonaa euroon.
on sitä samaa hölmöyttä, mitä on sattunut ennenkin. Yhtiön on myös maksettava reilua 4,5 prosentin
vuokra ja korkotuottoa. Kun 1970-luvun
alussa keskushallinnossa
työskenteli alle 30 ihmistä,
niin nykyisin siellä on poliisihallitus mukaan lukien noin
270 työntekijää.
Heikki Mansikka-aho on
kokenut rikoskomisario ja
hän on aiemmin julkaissut
poliisin uudistuksista lisensiaattityön. Se maksaa 7 miljoonaa euroa.. Miksi
Oy Raahe Port Ab ei yhtiönä
kykenisikään maksamaan satamaan otettuja lainoja?
Malkamäki toteaa, että hänelle ei kelpaa esitys, joka ei
takaisi kaupunkilaisille mitään tuottoja satamasta.
600?000 euron vuokra ei riitä.
Se, että kaupungille olisi
myynninkin jälkeen jäämässä nettomääräisesti noin 7
miljoonan euron velat maksettavakseen, on Malkamäen
mukaan elinkeinopolitiikkaa
ja strategisen omistuksen
hinta. Suomeksi sanottuna se
on sulkenut poliisiasemia ja
keskittänyt poliisin toimintoja kasvukeskuksiin. Tämä muutos lisäsi hallintovirkamiehiä.
Kihlakunnanvirastot toi-
mivat sekä poliisin, ulosottoviraston että syyttäjän viraston taustaorganisaationa.
Kihlakunnan virastot hankkivat uusia toimitiloja, eikä kukaan osannut ennakoida, että
poliisi joutuisi ottamaan toimitilat joskus kontolleen.
??Kihlakunnanvirastot lakkautettiin vuonna 2009 Pora
1:ssä, ja poliisille jäi erittäin
kalliita tiloja pitkäaikaisilla
vuokrasopimuksilla
Kunnat
ovat tosin Suomen kuntia
suurempia.
??Ydinkysymys on se, että
ketä varten poliisi on. Vastaava sivu
oli ensimmäistä kertaa käytössä viime vuonna Pudasjärven suviseuroissa. Helppo palauttaminen ja kuluttajalle ilmaisen palautuksen
tarjoaminen on verkkokauppiaan
kilpailukykyä parantava toiminto,
joten verkkokauppiaiden kannattaa paneutua siihen.. Olettama oli, että 77 virkaa vähenee
samalla, kun väliportaan hallinto poistuu. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Kumpaa se
kansalainen tavoittelee: virkamiestä hallinnosta vai rikostutkijaa tai järjestyspoliisia kentältä?
Väitöskirjatutkija on penkonut vuosien ajan arkaa aihetta. Sen lisäksi sivustolla
on myös yleistä taustatietoa
muun muassa suviseuraperinteestä. kesäkuuta.
Tähän asti kuluttajansuojalaki on
taannut kuluttajille oikeuden palauttaa maksutta tuotteita etäkaupassa, mutta säädösten muuttumisen myötä automaattinen kuluttajalle maksuton palautusoikeus poistuu.
2
Uusien säännösten mukaan
asiakkaan on aina ilmoitettava palautuksesta ja kaupan
peruutuksesta myyjälle. Hyvien
kokemusten myötä myös tänä vuonna hyödynnetään Facebookia.
Sivu täydentää osaltaan
suviseurat.fi-sivustoa, jonne
on koottu pääasiassa suviseurojen käytäntöihin liittyvää tietoa seuravierasta
varten. Rahaa on,
mutta hallinto maksaa. Keskiviikkona 7. Pelkkä
tavaran noutamatta jättäminen tai
palauttaminen eivät enää riitä
kaupan peruuttamiseksi. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
A
Ydinkysymys
on se, että ketä
varten poliisi
on.
Heikki Mansikka-aho
Arkisto / Vesa Joensuu
Suviseura-alue kuvattuna
noin kuukausi sitten.
Suviseurapalvelua
netissä
siirtyi keskushallintoon, joka
kasvatti itse itseään. Arvata saattaa, ettei
mies ole saanut tutkimuksillaan pelkästään ystäviä.
??Eihän tämä tulos kaikkia
miellytä, mutta mielestäni
jonkun pitää selvittää, missä
mättää.
Mansikka-ahon mukaan
poliisin hallintokoneisto nyt
niin suuri, että hyvin hoidetussa yrityksessä sillä pitäisi
pystyä johtamaan 150?000 ihmisen henkilöstöä.
??Eihän julkista organisaatiota voi yksi yhteen verrata
yksityiseen, mutta aika iso
koneisto poliisissa johtaa
7?000 ihmistä.
Toukokuussa avataan Suviseurat Pyhäjoella 2014 -Facebook-sivu, jonka avulla tiedotetaan suviseurojen järjestelyistä ennen tapahtumaa ja
sen aikana.
Facebookin vuorovaikutteisuutta on tarkoitus hyödyntää niin, että seuroihin
tulija voi lähettää yksityisviestillä kysymyksiä suviseurojen Facebook-sivulle esimerkiksi suviseurojen järjestelyihin liittyen. Osa siirtyi avin
(aluehallintoviraston) kirjoille, mutta Pora 3:ssa heidät
siirrettiin takaisin.
Kuluvan vuoden alussa tuli sitten Pora 3, joka nosti
Mansikka-ahon mukaan hallinnon palkkoja tuntuvasti.
Samalla kun hallinnon palkat
nousivat, joutuu poliisi vähentämään kentältä lähes
100 poliisin virkaa. Yksittäisiin
kysymyksiin vastataan henkilökohtaisesti ja toistuvista
kysymyksistä laaditaan päivitys kaikille sivun käyttäjille.
Facebookin kautta voidaan tavoittaa seuravieraita
nopeasti esimerkiksi suviseuraliikenteen muutoksista
tiedotettaessa. Tällä hetkellä päällystön osuus on
9,56 prosenttia poliisin henkilöstöstä, kun vuonna 2008
luku oli 8,88 prosenttia.
??Poliisilaitosten keskittäminen vähensi 24 poliisipäällikköä ja jäljelle jäi vain 11.
Mutta samalla virkoja räätälöitiin ja palkkoja korotettiin.
Ja nyt pääpoliisilaitokset
ovat osin paisuneet niin suuriksi, ettei henkilöstö mahdu
nykyisiin tiloihin.
Poliisin budjetti on noin
700 miljoonaa. Kuluttajan on tehtävä peruutusilmoitus
verkkokaupalle 14 päivän sisällä
lähetyksen vastaanottamisesta ja
palautettava tavara 14 päivän kuluessa peruutusilmoituksesta.
3
Vaikka laki poistaa automaattiset ilmaiset palautukset, verkkokauppiaat voivat
edelleen halutessaan tarjota asiakkaille maksuttomia palautuksia. Nyt väkeä vähennetään kentältä ja
hallinto kasvaa. toukokuuta 2014 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Mansikka-ahon mukaan Suomessa pitäisi ottaa mallia Ruotsista, jossa jokaisessa kunnassa on poliisiasema ja toiminta on hajautettu. Sivustolta voi esimerkiksi kuunnella seurapuheita tulkattuna usealle kielelle suviseurojen aikana suorina lähetyksinä ja tapahtuman jälkeen tallenteina.
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen suviseurat järjestetään 27.?
30.6.2014 Pyhäjoella.
Verkkokaupan palautuskäytännöt muuttuvat ensi kuussa
Muutos:
Euroopan
Unionin
säännökset
poistavat
verkkokaupasta
ostetun
tuotteen
automaattisen,
kuluttajalle
maksuttoman
palautuksen.
1
Verkkokauppa-asiointiin tulee muutoksia alkukesästä,
kun EU:n uudet säännökset
astuvat voimaan 13
Kuppilassa. Kuppilassa.
Kuppilan keikoille on paikkoja rajoitetusti, joten liput kannattaa lunastaa hyvissä ajoin
ennakkoon.
KakeRockin järjestävät yhteistyössä Raahen Musiikki
Ky, Raahen kulttuuripalvelut,
Raahen Ohjelmapalvelut sekä TuupaRecords Oy.
KakeRock 23.?24.5.
3. Kuppilassa ja
Härkätorilla.. Myös esiintymiseen
hän on antanut hyviä neuvoja, nuoret muusikot sanovat.
Vuosi sitten Jaana ei olisi
voinut kuvitellakaan, että
laulaisi yleisön edessä, mutta
The Georges valmistautuu jo
kolmanteen keikkaansa.
Esiintymisjännitys on tuttua myös Hanna-Marille.
??Viidennellä luokalla Antinkankaan koululla opettajani Jari Luoto sai puhuttua
minut laulamaan koko koulun edessä kevätjuhlassa.
Jännitti niin, että harjoituksissa ei tullut edes ääntä,
Hanna-Mari nauraa.
Se, että yhtyeessä on vain
juuri nämä kolme jäsentä,
tuntuu kolmikosta hyvältä.
He ovat ihmisinä tärkeitä toisilleen ja musiikkikin versoo
KakeRock soi
raahelaisvoimin
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
23.?24. Siitä alkoi
yhtyetyöskentelyn opettelu.
Bändikoulussa on harjoiteltu kappaleita ja niiden
työstämistä, sovittamista. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 7. The Georges.
??Isä taisi juoruta veljelleen, sedälleni Kauko Ilkolle
meidän musisoinnista, Jaana
kertoo.
Eikä aikaakaan kun nuoret
naiset löysivät itsensä Kaken
bändikoulusta otsikolla ?olis
siistiä olla bändi?. Mukana on Kaken nykyisten oppilaiden ja Raahen
Musiikkiopiston bändien lisäksi myös entisten nuorten
bändejä ja solisteja, kuten Samuli Putro, Alexander in Paris sekä Oodi ja Elegia. Sitä työtä tarvitaan, koska kokoonpanossa on vain kaksi
kitaraa ja laulaja ja kummal-
lekin kitaralle on saatava
mielekästä soitettavaa. Kokeneella Kakella on ollut paljon
annettavaa.
??Kake on rohkaissut ja
opettanut heittäytymään.
Olemme saaneet lisää varmuutta. Ja jälleen on
ohjelmassa tilaa jamittelulle
pitkin iltaa.
Härkätorin lauantain keikka on kaikille ilmainen. Ohjelmatarjonta jakautuu kahteen
kerrokseen kello 21 lähtien.
Ikään kuin luokkakokoushengessä lavalle nousevat
muun muassa Samuli Putro,
Ilkot, The Georges, Oodi ja
Elegia, Alexander in Paris sekä Törmänen, Mäläskä ja Kolehmainen.
Ohjelma pidetään ennakkoon sovittujen keikkojen lisäksi väljänä, sillä halukkaiden jamittelijoiden halutaan
myös löytävän paikkansa il-
Veera Rahtula, Hanna-Mari Porkka ja Jaana Ilkko pomppaavat kohta suuremman yleisön eteen KakeRockissa.
Aleksi Poutanen
Samuli Putroa kuullaan Härkätorin ilmaiskonsertissa ja iltakeikoilla.
lan kuluessa. Kaverukset
jamittelivat niin pitkään, että
taivaalle syttyi tähtiä. Luvassa on siis
yllätyksiä ja taatusti sydämeen ja jalan alle meneviä
elämyksiä.
Lauantaina Härkätorilla
alkaa soitto soida kello 14 alkaen. Raahelainen
The Georges syntyi Varvin
mattolaiturilla, lähellä
vettä, tähtien alla ??ystävyydestä.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Se oli joskus viime syksynä,
kun Veera Rahtula, HannaMari Porkka ja Jaana Ilkko
soittelivat kitaroitaan ja lauleskelivat Varvin mattolaiturilla.
Siinä oli hyvä olla, veden
äärellä, rauhassa ja vähän sivussa kaikesta. Kuppilassa, jossa kahdella
lavalla on mahtava kattaus
raahelaista osaamista: Samu-
li Putro, Lotta, Musta Mökki,
The Georges, Alexander in
Paris, Icecold, Ilkot, Clear ja
niin edelleen. toukokuuta Raahessa
järjestettävä uusi kaupunkifestivaali KakeRock päättää
Raahen Musiikkiviikot komeasti ja ennen kaikkea hyvin paikallishenkisesti.
Muusikko-yrittäjä Kauko
Ilkon 20-vuotiasta bänditoimintaa juhlistava festivaali
tarjoaa kaksi klubikeikkaa ja
ilmaisen konserttitapahtuman lauantaina Härkätorilla.
Juontajana tapahtumissa toimii raahelaislähtöinen YLEn
radiotoimittaja Tero Liete.
Festivaali alkaa perjantaina 3. Kuuminta brittipoppihuumaa verestelee myös Clear, jossa vaikuttaa Raahen toinen lahja
Yleisradiolle, Veli Kauppinen.
Lauantai-ilta jatkuu jälleen
3. Enteellistä tai ei, mutta siitä se lähti
syntymään . toukokuuta 2014
6 ELÄMÄNMENO
Kolmen
ystävän
yhtye
Musiikki: Yhtye voi syntyä vaikka kuinka ovelassa paikassa. Iltaliput ovat myynnissä Raahesalin lipunmyynnissä, Raahen
Musiikissa ja 3
>> 14
Kalansaaliit
paranivat
Mereltä kuuluu hyvää ja
huonoa. /puhelu + 0,1717 ?/min (alv 24%)
www.porho.fi
Markku
Martinmäki
automyyjä
020 762 4184. Me ymmärrämme toisiamme, Jaana sanoo.
??On kotoisa olo. Oksennus?
Eli Yrjö englanniksi on George,
Suomen linja-autoliikenteessä on käynnissä merkittävin
muutos vuosikymmeniin.
Järjestelmän uudistus koostuu kahdesta kokonaisuudesta: reittiliikennemarkkinoiden avaamisesta kilpailulle sekä liikennepalvelujen ostojen uudenlaisesta sääntelystä.
Taustalla on EU:n palvelusopimusasetus (PSA), joka ei
salli nykyistä linjaliikennelupamallia. Lain mukainen ensimmäinen siirtymäaika
päättyy ensi kesänä. Varaa oma ilmoitustilasi nyt, 010 665 5185.
kirja, Ilmast., ESP, Vetok., Cruise, Met.väri, ym.
Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. 1.9 TDI -09 Volvo XC90 2.5T AWD Ocean Race 5h A -05
Stop & Start 51 tkm, 1-om., H-kirja, Aut.ilm., Aluv., 77kw 73 tkm 1-om., Vähän ajettu, Huippusiisti, H- 205 tkm, Nahkaverh., H-kirja, Bi-Xenon, Aut.ilm., ESP,
2xrenk, Met.väri, MP3, Lohkol.
PÖRHÖN
AUTOLIIKE OY
Mainostaja, Raahen Seudussa ilmoituksesi tekee
kauppansa. Suoraan keskellä asiakkaasi arkea ja euroja, niitä
seuraavia hankintoja. >> 8
Pääkirjoitus: Sote-uudistus näyttäytyy yhä sekavampana. toukokuuta 2014 RAAHEN SEUTU
Sari Jaatinen
Fakta
??The Georges on: Jaana Ilkko, kitara ja laulu, Hanna-Mari
Porkka, laulu ja Veera Rahtula,
kitara.
??Yhtye syntyi viime syksynä
ja alkoi muotoutua Kauko Ilkon
bändikoulussa.
Linjaautoliikenne
muuttuu
rajusti
??Tyylisuunta: indie-folk-rock.
??Ensimmäinen keikka Tapsan
jameilla Kapteenin kellarissa,
toinen Cupissa ystävyyskoululaisten tervetuliaisjuhlassa ja
kolme yksityiskeikkaa.
??Keikalla: KakeRockissa 23.?
24.5. 3. vaiht., H-kirja, Ilmast., ESP, 74 tkm, 1-om., Puolinahkav., H-kirja, Ilmast., Vetok., 50 tkm, P-tutka, Aut.ilm., ABS, Hillhold, Cruise, MP3
Vetok., 2xrenk, Cruise, Met.väri, Lohkol.
Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, MP3, Lohkol.
IRTONUMERO 2 e
VESA JOENSUU
us 90,Tilinavaulut 9,-/kk
k
ly
käsitte
11.900
Koulutus
Pöytään
mahtuisi enemmänkin allekirjoittajia .>> 4
KESKIVIIKKO 30. . La 10.5.
ÖJÄÄTEL IV
H
A
K
LU!
TARJOI
VESA JOENSUU
Kyläkoulusta
kyläpolitiikkaa?
Piehingin koulu odottaa
kohtaloaan. TAMMIKUUTA 2013
Ma 5.5. 020 762 44
www.raahenseutu.fi
Palvelemme ma-pe 9?17, la 10-14. >> 10
Esimerkkejä Pörhöpäivien vaihdokeista!
2
Yli 8000
n
toautoo
?:n vaih
11.900
Audi A3 2.0 FSI Ambiente 3d
8.900
23.500
-04 BMW 320 i E91 Touring Business
-08 Fiat PANDA Dynamic 1,2 8v 60hv Eco -10
137 tkm, H-kirja, ESP, Aluv., 2xrenk, Met.väri, Loh- 75 tkm, Huippusiisti, H-kirja, Aluv., 2xrenk, Met. EU:ssa katsotaan,
ettei julkisen vallan tule
puuttua markkinoiden toimintaan, ellei se ole tarpeen
joukkoliikennepalvelujen
määrän ja laadun varmistamiseksi.
Uudistusprosessi käynnistyi vuonna 2009, jolloin voimaan tuli uusi joukkoliikennelaki. >> 12
Pääkirjoitus: Onko suvaitsemattomuus ihmisellä verissä. vaiht., Nahkaverh., H-kirAluv., 2xrenk, Met.väri, Lohkol.
väri, MP3, Lohkol.
ja, P-tutka, Xenon, Kattol., Ilmast., Sport-alusta, ym.
24.900
27.900
Hyundai TUCSON 2.7 V6 GLS AAC ESP A -06 Kia SPORTAGE 2,0 AWD CRDi-R EX
-11 Skoda SUPERB 1,8 TSI Ambition DSG -10
163 tkm, 1-om., Autom. Tourer 147 tkm, Autom. Siirtymäaikojen takaraja on vuoden 2019 lopulla.
Kaupunkiseuduilla muutosten tavoitteena on parantaa liikenteen palvelutasoa.
Maaseudulla pyritään säilyttämään nykyiset palvelut.
Valtakunnallisesti tavoitteena on luoda yhtenäinen joukkoliikennekokonaisuus ja pidemmällä aikavälillä kasvattaa matkustajamääriä.
Asiakkaille joukkoliikennejärjestelmän muutokset
näkyvät vaiheittain tämän
vuoden heinäkuun alusta
lähtien. >> 4
Kuiskaava
kaksikko
Kuiskaavat äiti ja tytär.
Marja-Leena Nurmela ja
Camilla Blikst ovat kotiutuneet työhönsä Oulun
kaupunginteatteriin.
Teatteri on toinen koti,
vaikka tuntuu vievän
kaiken ajan. >>4
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Salibandy
Veli-Pekka on
maajoukkueen
kokenut runkopelaaja. /puhelu + 0,0702 ?/min (alv 24%), matkapuhelimesta 0,0835 . Hyväntekeväisyys ottaa aikaa,
mutta antaa paljon. Jokainen
tekee myös omia kappaleita,
mutta toistaiseksi on laulettu
Jaanan tekemiä biisejä. Tuttu ja
turvallinen, Hanna-Mari alleviivaa.
Yhtyeen musiikki ei ole valtavirtaa, vaan kulkee vähän
marginaalin puolella.
Tyylilajiksi Hanna-Mari
nostaa heti indien. Liikennöitsijät, reitit
ja aikataulut saattavat vaihtua, ja kaupunkiseuduilla aletaan valmistella uuden yhtenäisen lippu- ja maksujärjestelmän käyttöönottoa.
Linja-autoliikenteen palvelutasosta eli reiteistä ja
vuorotarjonnasta päättäviä
viranomaisia ovat jatkossa
ELY-keskukset sekä joukkoliikennelaissa määritellyt 26
kaupunkia ja seutua.
essä
d
h
e
llisl
Paikaäset
pä
e.
l
l
e
h
lä
Talotehdas
Paloniemen
johtama KWC
tekee talon
päivässä. 8?16, varaosat ark. Welsh corgi Ella alkoi kasvattaa orvoksi jääneitä saksanpaimenkoiran pentuja.
Ellasta emo orvoille
Äitiyden riemua: Pienikokoinen keinoemo Ella-corgi sai
kokea äitiyden riemua vielä 9-vuotiaana saadessaan yllättäen
huolehdittavakseen saksanpaimenkoirapentueen, jonka oikea
emo menehtyi heti synnytyksen jälkeen. Sen tuntee jo kädenpuristuksesta. Keskiviikkona 7. Yrjö. >> 10
Vapaaehtoisesti
hyvää mieltä
Tapani Karvonen uskoo
pienten hyvien tekojen
suureen voimaan. >> 2
Tapani Karvonen sanoo, että tunteja ei järjstötyössä lasketa eikä laskuteta.
Tiera ei ajattele olevansa vanha.
101-vuotias
Kirjailija-toimittaja Arvo
?Tiera. 8?17
Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, Lohkol.
Markku
Alasuutari
paikallisjohtaja
020 762 4182
Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 0,0835 . Kuppilassa ja Härkätorin puistossa ja Power Cupin
yhteydessä.
siitä.
??Tuntuisi hassulta ottaa
yhtyeeseen vaikka joku basisti, joka ei olisi meille ennestään näin tuttu, Veera toteaa.
??Näin tämä tuntuu hyvältä. >> 13
IRTONUMERO 2 e
VESA JOENSUU
SARI OHINMAA
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Elossa, vielä
NRO 20
Selvänä: Raahelaisen Tuomas ?Tuke. >> 12
RAILI VIIRRET
SARI OHINMAA
Äidinvaisto ei tunne rajoja. Mattilan pitäisi
olla kuollut jo monta kertaa. TAMMIKUUTA 2013
NRO 19
Reipasta
Timo Mäkisen
mukaan hyvä
juniorityö tuottaa
tulosta. 25 tkm, vähän ajettu, Huippusiisti, H-kirja, Ilmast.,
kol., MMI
väri, CD
2xrenk, CD, MP3, Lohkol.
10.900
Ford C-MAX 1.8 TDCi 115 Trend 5-ov
8.900
20.900
-08 Ford FIESTA 1.4 TDCi 68 Titanium 3-ov -08 Honda ACCORD 2.2 i-DTEC Executive A -09
171 tkm, 1-om., H-kirja, Webasto, Ilmast., TC, Vetok., 159 tkm, 1-om., H-kirja, Ilmast., Aluv., 2xrenk, Met. Kalaa kyllä olisi,
mutta kalastuksen olosuhteet vaikeutuivat. Yhteistä musiikin tekemistä on
tarkoitus lisätä jatkossa.
Laulukieli on englanti.
??Suomi on ihana, mutta
englanniksi on helpompi tehdä. Suomen kieli tulee pelottavan lähelle, Jaana sanoo.
Kappaleet kertovat rakkaudesta, menettämisestä,
ystävyydestä ja muista itselle
tärkeistä ja puhuttelevista
asioista.
Mutta mitäpä tarkoittaa
yhtyeen nimi?
??Se lähti sisäpiirivitsistä,
että mitä ihmisille tulisi mieleen meistä. >>16
TIISTAI 29. >> 2
15.900
20.500
21.900
Toyota AURIS 1,33 Dual VVT-i Sol 5ov -10 Volkswagen TOURAN Conceptl. Ruonaniemi on
päällepäin hauras, mutta
sisältä yhä voimakas persoona. Vasemmisto
ja keskusta katsovat asiaa
eri silmin. Eletystä versoo nyt musiikkia. Huolto ark
Muut osakilpailut ovat ti 13.5. kuin
morsian hääyönä.
Sisus uusittiin alkuperäiseen loistoonsa, kun kirkko
täytti sata vuotta kaksi vuotta
sitten.
Kiipeämme Toivo Partasen kanssa kellotorniin hupun alta kurkkaamaan. ja to 22.5.
sekä ti 27.5. Ilm. klo 18. klo 12-14 välisenä aikana. Sunnuntaiset Jumalanpalvelukset
järjestetään tavalliseen tapaan.
??Jos arkena on tapahtuma, niin työt keskeytetään.
Kesälle kirkkoon on varattu myös avioliittoon vihkimisiä. Kokoontumisaika on
klo 10-16, tule paikalle klo
10-11, jottei avaimenhaltijan tarvitse päivystää koko
päivää.
Ensi vuonna parannetaan
rappaus. Esiintymässä kaikki Funky Hallin
oppilasryhmät, erikoiskoulutusryhmä sekä ryhmien
ohjaajia. toukokuuta 2014
8 ELÄMÄNMENO
Jussi Pesonen
Arkisto / Vesa Joensuu
Televisiomaksut jäävät historiaan.
Televisiomaksujen
perinnälle
sinetti
Vielä maksamatta olevien televisiomaksujen perintä ja liikaa maksettujen maksujen
palauttaminen loppuvat ensi
vuoden alusta alkaen.
Hallitus esitti asiaa koskevan valtion televisio- ja radiorahastolain muutoksen vahvistamista 24. Ilm.
tuuli.kaisto@gmail.com.
Katso lisätietoja seuran
nettisivuilta www.saloistensalama.com. paikan päällä alkaa klo 17.30. Tukevampi mies juuttuisi portaikkoon kiinni. huhtikuuta. Kirkon katolla
on nähty kököttävän satoja
naakkoja, jotka välillä lentoon pyrähtäen vaihtavat
paikkoja keskenään.
??Hormit ovat niiden suosikkipaikka, kertoo Raahen
seurakunnan kiinteistöpäällikkö Toivo Partanen.
Mutta nyt kirkon päälle on
pystytetty rämisevät telineet
ja niiden ylle laskettu valkoinen huntu. huhtikuuta
2014.
Tasavallan presidentin on
tarkoitus vahvistaa lainmuutos perjantaina 25. Niin
Pattijoellakin. Yrittää päästä pois.
pahtuma alkaa palkinnollisilla viikkokisoilla 27.5. Voit varata ennakkolipun johanna.
ekoluoma@funkyhall.net
tai ostaa lipun Raahesalin
lipunmyynnistä.
URHEILUSEURAT
najan yhdistystoimikunta
järjestää äitienpäiväjuhlan
Kreivinajassa ke 14.5. Paikkoja
rajoitetusti.
ikäisille klo 18. Kirkolle on
jäänyt vielä yksi naakka, joka
syöksyilee tornissa seinältä
seinälle. klo 18. Mutta hunnun alta se
paljastuu kauniiksi . Lippujen hinnat
www.funkyhall.net. Myös henkilökohtaiset sarjat kaikille lis.
0407004403
Raahen Taideyhdistys järjestää taidenäyttelyn Soveliuksen talossa (Rantakatu
36) 25.6.-29.6. Kaikkiaan urakka maksaa puoli miljoonaa euroa.
JÄRJESTÖT
Raahen Puukkoseura kokoontuu lauantaisin keväällä 2014 Saloisten koulun
puutyötiloissa seuraavasti:
17.5. Sama
mies piirsi myös samana
vuonna valmistuneen Raahen kirkon.
??Betonipaanukirkko on
aika harvinainen. Korjaus alkuperäiseen keltaiseen
kalkkimaaliasuun maksaa
700?000 euroa.
Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko on rakennettu vuonna 1912. Kesäkauden starttita-
Salama, yleisurheilu Power Cupiin 5-8.6 toivotaan
vielä talkoolaisia. klo 13. Vuotavan katon
12?000 betonipaanua vaihdetaan uusiin lokakuuhun
mennessä.
??Kaikki työ tehdään telineiltä käsin. Tällä kertaa kerrotaan
kummitusjuttuja.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Kesämatka Kajaaniin ti 15.7. Tutustumme oppaan johdolla kaupunkiin ja
Paltaniemeen. (max
2 kpl) ma 23.6. klo
18. Tied. Kesän
urheilukoulut alkavat Power cup jälkeen 9.6. ti klo
18 Koivuluodossa. discoa, hiphoppia, waackingia, housea,
commercialia, lastentanssia ja nykytanssia. Tämä on ehkä kevään viim.
kahvitilaisuus, joten lähdemme joukolla mukaan
Raahen Vesa Maastocup
alkaa to 8.5. Betonipaanut valmistaa Raahen Muuraus ja ne asentaa
paikoilleen Raahen Rakennuspalvelu.
Hunnutettu kirkko
Remontti: Pattijoen kirkko kunnostetaan parhaimpaansa.
Jussi Pesonen
jussi.pesonen@almamedia.fi
Mustat linnut ja kirkot vetävät toisiaan puoleensa. Ensi vuoden alusta lähtien, palauttamatta jääneet
maksut tuloutetaan valtion
televisio- ja radiorahastoon.
Yleisin este palauttamiselle on ollut, että palautuksen
saaja ei pyynnöstä huolimatta ole toimittanut Viestintävirastolle yhteystietojaan tai tilinumeroaan palautusta varten.
Televisiomaksusta luovuttiin 2012 lopussa.
Toivo Partanen kertoo, että Pattijoen kirkon remontti onnistuu Raahen seurakunnalta ilman lainanottoa. Ylhäällä kellojen
luona säikähdän. Toki hunnutettu kirkko
saattaa ottaa joillekin silmään. 2231133
Raahen ja Ymp. Teemana
Raahe ja Raahelaisuus.
Avajaiset ti 24.6. Nykyisellään, kellertävän laikukkaana, kirkko
näyttää vähän sairaalta. Sarjat T/P5
alkaen.
Salama, yleisurheilu Kilparyhmän harjoitukset to
liikuntahallilla klo 19, pe klo
16 ja su klo 16 Koivuluoto.
Lisätietoja kilparyhmän toiminnasta seuran nettisivuilla.
Salama, yleisurheilu
Kaikki urheilukoulut ja liikkarit ovat kahden viikon tauolla. Kisat pidetään
Koivuluodossa pururadalla
klo 18. Sotaveteraanit jäsenistö Yhteinen
päiväkahvitilaisuus Raahen
srk-salilla to 8.5. Ilm. Kakkukahvitarjoilu ja monipuolista ohjelmaa.
Myös miehet mukaan juhlimaan.
Raahen Kylät Jo-Pa kyläseura viikkokisat to 8.5.
Thomsonin rannassa klo 17.
Liitosaappaanheiton Joukkue sm-kilpailut Koivuluodon urheilukentällä 18.5.
klo 13.30 alk. Katolle ei tarvitse astua.
Naakat ovat kadonneet.
Katon koristekuvio, joka
on ollut piilossa, kunnostetaan alkuperäiseksi ja näkyville. Marikalle 0405181499 tai Markulle 0400625685
Salama, yleisurheilu Kesän viikkokisoja pidetään
tiistaisin Koivuluodossa aikuisille-00 klo 17 ja 01-10. Niitä ei ole
montaa.
Raahen kirkko on tässäkin
mielessä samanlainen.
Pattijoen kirkko on käytössä remontin aikana. Hippokisat järjestetään 24.8.
Funky Hall SODAP Funky
Hallin perinteinen kevätnäytös Raahesalissa ke
21.5. ja ilm.
Sirpa p. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 7. Palauttamista
jatketaan kuluvan vuoden
ajan. Jäseniä pyydetään tuomaan työt. Lisätiedot Martti Lehtelä p:
050-3221177
Toimintakeskus Kreivi-
Pattijoen Kotiseutuyhdis-
tys Miesten porinapiiri kokoontuu Ojalassa 8.5. Kaikki kesän
kisat ja lajit näkyvät seuran
nettisivuilla. Muutoksen on tarkoitus
tulla voimaan ensi vuoden
alussa.
Erääntyneiden televisiomaksujen perinnästä luovutaan, sillä perinnästä aiheutuvat kustannukset ovat
nousseet maksuista saatavia
tuloja suuremmiksi ja perinnän jatkamisella olisi odotettavissa tuloja vain vähäisessä
määrin.
Valtion televisio- ja radiorahastossa on myös asiakkaiden liikaa maksamia televisiomaksuja, joita on palautettu maksajille. Lavalla nähdään mm. alk.
klo 12.30
1.55 Supertähtien siivellä. 11.30 Olet mitä syöt.
12.00 Tuhluriprinsessat. 10.55 24Kitchen: Kalle . 23.15 SVT: Lögnen. Koviksen
kaveri.
20.30 Miehen puolikkaat (7).
Kolmin aina kaunihimpi.
21.00 Viidakon tähtöset. 12.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 9.35 Lääkärit. 20.25 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Radio City TV. Chef on the Beach. Osa 6/8. 18.00 Dog, palkkionmetsästäjä. 14.57 STT Uutiset. 0.00
Villit nettivideot (12). 10.30 Hullut
hamstraajat. 17.30 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 1.05 South Park (12). 11.00 Huippukokki lähtee maalle. Possu.
16.45 Keidas. Seuraamme Jannen ja Tommin vuoroa Oulussa.
00.30 Dexter (16). kotihälytys (7).
Perhe on pahin. 11.45
Saiturin säästövinkit. Kilpailevat kuningashuoneet.
20.00 Puutarhaunelmia. 20.55 Seiska News. 9.00 TV Shop Tvins. (U)
18.50 8 mm katse: Poika. 1.10
Star Trek: The Next Generation (12). (U)
11.40?12.35 Lääkärit.
14.05 Alueellinen sääennuste.
14.10 Pomo piilossa UK.
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Vauvaonnea (S). New York (16). 9.00 Hulluna häämekkoihin. 21.00
Unelmakoti puoleen hintaan. 1.35 Leijonan luola UK. (Grand Canyon, USA 1991). 6.26 FOX Kids: Sketsiä! 6.38 Vipo . 0.55 SVT: Kulturnyheterna. lentävän koiran seikkailut. 19.00 Tavallista elämää. 17.30
24Kitchen: Kalle . 15.45 Lääkärit. 2/12. (U)
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
15.55 Avara luonto: Eläinpoikasten alkutaival. Vaali-ilta.
22.50 Yle Uutiset.
22.55?23.50 Ulkolinja: Wall
Streetin skandaalit.
TV2
06.50 Pikku Kakkonen.
06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.5.
06.52 Babar ja Badun seikkailut.
07.05 Herra Nokkelo (S).
07.11 Tiketi Tok (S).
07.24 Annin keijukoulu (S).
07.35 Laulujen osto- ja myyntiliike.
07.41 Arvaa kuinka paljon sinua
rakastan (S).
07.54 Muumilaakson tarinoita.
08.17 Disney esittää (S).
08.41 Late Lammas.
08.50 Ruohonjuuritasolla.
09.00 Elämäni eläimet.
09.30 Yle alueuutisia.
10.50 Oddasat.
11.05 Camilla Plum ja yrttimaan
aarteet.
11.35 Laivakokin matkassa.
12.05 Suhdekorjaamo. 4/5. 12.10 Kokki lomalla. 0.00 Num3rot (12). Ylisuorittamista.
16.50 Deittikamera.
17.00
17.20 Tricked (7). 8.30 SVT: Gomorron Sverige. 18.30 Frendit (S). 18.30
Supersankari Energina (7). 8.00 Voice TV. Vapaata riistaa.
13.25 Pitkäjärveläiset (S). (U)
10.45 Löytöretkiä maailmaan.
Etelä-Afrikan hait.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Puoli seitsemän. 9.30 Sarahin sisustusvinkit.
10.00 Tyyliä vai ei. 21.55 Criminal Minds. 12.55 Salakuljettajat satimeen. Paineiden
purkua. Chef on the Beach. Reilua
peliä. 19.55 Varastojen metsästäjät. Norsun tarina.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Kyläsairaala (12). 14.45 Unelmakoti puoleen
hintaan. 13.50 Paritellen (7). 2000-luku.
21.00?21.52 Teeman muotiviikko.
21.00?21.50 Minä, Karl Lagerfeld. 14.00 Radio City TV. 16.00
Iskelmä TV. Älyllisesti kärjistetty ajankuva amerikkalaisesta elämänmenosta ja erilaisista ihmisistä
autokuskista asianajajaan pohtimassa kaiken olevaisuuden tarkoitusta.
O: Lawrence Kasdan. (U)
13.05 Nolojen tilanteiden mies.
13.35 Norjan rannikoilla. Vapaaottelijan ruumis löytyy
poltettuna. Sinkkutytön unelma.
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.20 Kuninkaalliset häät.
14.20 Maailman oudoimmat ravintolat. 7.06 Gormiti. Nicole haluaa yllättää miehensä
Todin poseeraamalla alastomana hevosensa selässä. (Suomi
1951). (Un
prophéte, Ranska 2009). Ystäviä ja
kumppaneita.
16.15 Saaristoruokaa. (U)
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Stacey Dooley. 13.10 Laiva (S). 4.00 Älypää-TV.. 18.30 Kellarin kunkku
(7). 2.55 Älypää-TV.
6 Harvinaisessa dokumentissa yksityisyydestään tarkka suunnittelija Karl Lagerfeld kertoo tarinansan. 21.00 Suomen huutokauppakeisari.
22.00 Panttilainaamo. 12.45 Lasten eläinmaailma: Jeff
Corwin . (U)
19.00 Fjodor Dostojevskin elämä
(12). 1.10 SVT:
Nyhetssammanfattning. 14.00 Tyyliä vai ei. 17.25 Sportmagasinet. 18.00 Kellarin kunkku (S). Tapaukseen saattaa
liittyä nuori mies, joka epäilee tappaneensa jonkun humalassa.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Viking Lotto ja Jokeri.
22.30 MTV Sport Uutiset.
22.40 Teknavi.
23.10 Rikoksista pahin (12). 15.00 Hullut tiedemiehet. 22.00 Suurin pudottaja. (U)
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.05 Eurovaalit Puoluepäivä:
Kokoomus.
21.45 Unohtuneet rikokset.
1900-luvun alun Ruotsissa oli runsaasti poliittisia jännitteitä.
21.55 Keskiviikon ravisuora.
Vermossa nähdään tasokasta raviurheilua.
22.00 Newsroom (12). Osa 3/6.
21.00
21.00 Alamaailma (16). uhanalaiset villieläimet. 1/6. 18.25 Suomen vartijat. Palkittu,
rankka vankiladraama. O: Jacques
Audiard.
00.25 Sodan vangit (16). 16.00 Liv D: Tilauksessa tyttövauva (S). toukokuuta 2014
KESKIVIIKKO 7.5.
Suomen huutokauppakeisari on
Jimin katsotuin ohjelma. 18.55 Nolot vartalot: Teinit. 7.57
Avatar 3. elämää kaupungissa (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.10 Jyrki Sukulan makujen maa. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaisesti, ja Rosie Pope saa todistaa äitiyskonsultin taitonsa. 22.00 Nashville (7).
23.00 Huippumalli haussa. Nimrodin sielu lepää
nuoruudenrakkauden seurassa,
Talya taas hakee helpotusta joogatunnilta. (U)
20.00 Uusi päivä (S). 23.00 Tappavat suhteet. Jakso 5.
22.00 Hävyttömät (16). 8.40 TV Shop Tvins. 11.30 Makuja & Elämää. Charles
Lindbergh.
20.00?21.00 Teeman muotiviikko.
20.00 Muodin kolme vuosikymmentä. 17.00 24Kitchen: Teemu Laurell. Ongelmateinin
tapaus, osa 1.
03.35?05.00 Älypää-TV.
FOX
6.00 Sky News. 0.10 Nuoret poliisit. 7.33 Monsuno. 10.25 24Kitchen: Teemu Laurell. N: Danny Glover, Kevin Kline, Steve Martin, Mary
McDonnell, Mary-Louise Parker, Alfre Woodard, Jeremy Sisto, Tina Lifford, Patrick Malone. 22.00 Onnistuuko elämä maalla?
23.00 Oddasat. 22.30 Rekkakuskit jäällä (7). Isältä pojille.
19.30 Isän tyttö (S). 21.00 Elokuva: Salt (16). 15.00 Voice TV. 11.50 Pieniä potilaita. 21.00 Ilman
johtolankaa. 1.05 Yön AVA.
MTV3
05.30 Aamusää.
06.00 Studio55.fi.
06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (S).
10.10 Miehen puolikkaat (7).
10.40 Emmerdale (S). 14.25 Kellarin kunkku (S). (U)
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Historia: Sotivat serkukset. Lapsuuden laulu. Curryjuna.
14.50 Neljät häät Amerikassa.
Oranssin sävyissä.
15.50 Supernanny (S). (U)
23.30 Vampyyripäiväkirjat (16).
Naamiaiset murhatalossa.
00.30 Bones (16). 8.49 Prätkähiiret. 19.30
The Voice of USA. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Doris on huolissaan sairaalahoidossa olevasta
tajuttomasta pojastaan Konstantinista, ja hän haluaa toisen lääkärin
mielipiteen.
18.00 Asunto 23 (7). 0.40 Amerikan kovimmat
vankilat. 18.00 Frendit (S). Tarpeetonta tavaraa.
22.00 Hyvät ja huonot uutiset.
Vieraana näyttelijä Antti Holma.
23.00 Ajankohtainen Nelonen.
23.30 Poliisit . 0.55 Hauska Britannia. 9.10 Wipeout Kesä. 11.15 Krokotiilimies. 16.35 Makuja & Elämää. 12.00
Voice TV. (U)
11.10 Emmerdale (S). 20.00 Lasso. (U)
19.56 Hetkiä historiassa. 3/3.
23.05 Hit and Miss (16). 14.40
Britannian paras leipomo. (U)
12.30 Sydämen asialla (7). RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 7. Oma
koti kullan kallis. 18.55 Gazoon (S). 15.00 Manhattanin äitiyskonsultti (7). (U)
06.25 Ylen aamu-tv.
09.30 MOT. Provenzan ura on
kriisissä, kun hän reputtaa ampumistestin.
00.05 Noitapiiri (12). 16.35 The Voice of
USA. Jakso 4.
17.00
17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät.
20.05 Kadonneen jäljillä.
21.00
21.00 C.S.I. 20.00 Suurin pudottaja. 19.00
Aamusta iltaan. Korkealentoinen kissa. 13.45 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. Uusi
sarja 1/6.
23.50 Silminnäkijä.
00.20 Sohvasurffaajat: Italia ?
Matka alkaa! (U)
00.50?02.30 Hatfields & McCoys (16).
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 0.00 Liv D Sarja: Kauneusihanteet testissä.
1.00 Supernanny (7). Synnytyskammo. 1/2. 1.15 SVT: Kulturnyheterna. 11.45 Kuuluisat kuppilat. 16.00 Kolmas kivi auringosta (S).
16.30 Kolmas kivi auringosta (7). Paljasta
pintaa.
02.35 Dr. 10.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.00 XOX
Betsey Johnson. Syed kertoo Christianille
hyväksyvänsä viimein homoutensa.
17.00 Lemmen viemää (7). 18.30
Dog, palkkionmetsästäjä. 15.30 Aivopelit.
16.00 24Kitchen: Makoisat kilometrit. Pernilla kertoo kierrätyksen eduista,
ja Tareq valmistaa ruokaa rumasta ja aliarvostetusta kalasta. 6.52 Vipo . 19.00 Supernanny (7).
20.00 Sinkkulaiva USA (7). 2/10.
14.15 Ajankohtainen kakkonen.
15.05 Latela.
15.35 McLeodin tyttäret (7).
16.25 Onks noloo.
16.30 Galaxi.
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 McLeodin tyttäret (7).
18.47 Hetkiä Kalliossa.
18.53 Kerrostaloelämää (7).
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora linja.
19.30 Sohvasurffaajat. Aki ja Heli
Palsanmäen löydöt ovat kiinnostaneet
yli 300 000 katsojaa. Menneisyyden
haamut.
01.35 Frasier (S). 13.55 Lentoturmatutkinta. 18.52 Seiska News. 8.23 Trollz. 20.30 Poliisit (12). (12). 12.15 Ostarikytät. Osa 388.
20.30 Jäynäjäbä (12). 3/3. 13.00
Kaisa ja puoli valtakuntaa. Dokumentissa
yksityisyydestään tarkka ja persoonallinen suunnittelija kertoo
omin sanoin ja piirroksin tarinansa
lapsuudesta Pariisin muotihuoneisiin.
21.55 Kino: Profeetta (16). Vanki. Jamie ja Elvis.
16.25 Eastenders (S). 12.45 Siivoushullut. Ystävällisyyden alkeet.
18.30 Duudsonit tuli taloon (12).
Jakso 7. 21.00 Rakkauden FAQ. O: Wilho Ilmari.
14.50 Uutisvuosi. 6.45 Lasten eläinmaailma: Jeff Corwin . 16.55 Salatut elämät.
17.25 Eastenders (S). (U)
11.35 Prisma Studio.
12.05 Luontohetki: Eläintarinoita. 18.30 Britannian paras leipomo. 20.30 Moderni perhe (7). (U)
18.00 Rakkautta Berliinin muurin varjossa (12). Tänään Aki ja Heli
saavat kutsun katsomaan pelleä.
Jim klo 21.
TV1
05.55 Puoli seitsemän. toukokuuta 2014
10 TELEVISIO
C8 // TV-VIIKKO
Aamulehti // Perjantaina 2. 17.18 Ruohonjuuritasolla (7). Cindi odottaa ensimmäistä lastaan mutta
pelkää kuollakseen lääkäreitä ja neuloja. 2.30 SVT: Designtalangerna.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 18.43 Kysy Laralta (7). TV1 klo 19.00.
TV5
6.10 Paritellen (7). 11.25 24Kitchen: Portugalin makuja. Puutarhaan ryhdytään rakentamaan aitaa kastanjasta.
Johnia kiehtoo musta kulta, komposti. 1.30 Elokuva: 7 Seconds (16).
KUTONEN
6.00 Voice TV. 17.30 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 15.40 Leijonan luola Kanada. 14.00 SVT: Vem vet mest?
14.30 SVT: Toppkandidaterna: Gunnar Hökmark. Kolkuttimen
kolme päivää.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Neljän tähden talkoot.
19.30 Ajankohtainen Nelonen.
20.00 Suomen kaunein mökki.
20.57 Keno.
21.00
21.00 Greyn anatomia (12). 1.30 SVT: Kobra. 18.00 Maailman övereimmät juhlat (7). Phil (12). 21.00 Jerusalem (12). 18.00 BUU-klubben: Palomies Sam. 11.55
Uskomaton eläinlääkäri Pol. 18.00 Family Guy. 13.40
Henkka & Niki vs. 17.00 Pulmuset (S). 12.40 Laiva (S). 16.55 Tiedehemmot.
17.13 Minun kotieläimeni. Muotiluomuksistaan tunnettu Karl Lagerfeld on myös
taidokas piirtäjä. Moraalisaarnaaja.
20.00 Simpsonit (7). 3.30 Jopet-show (S). 2.15 SVT: Buskul. Chef on the Beach. 13.00 Iskelmä TV. uhanalaiset
villieläimet. Hätä
keinot keksii.
23.00 Isän tyttö (S). 3.15 24Kitchen: Teemu Laurell. 1949. 22.50 Confetti. 19.30 Kyllä isi hoitaa (S). Käärme.
Melissan outo ja ailahtelevainen
käytös herättää ihmetystä muissa.
Cassie on tuskastunut salailuun
ja haluaisi kertoa noitapiiristä isoäidilleen.
01.00?05.30 Eurojahti.
NELONEN
05.00?06.00 Älypää-TV.
07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S).
07.25 Disney esittää: Kim Possible (7).
07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S).
08.00 Pound Puppies (S).
08.30 Vaaleanpunainen pantteri.
08.40 Maailman oudoimmat
ravintolat.
09.15 Kuninkaalliset häät.
10.20?10.50 Pikakurssi kodinostoon. 17.00 Hurja
remontti. 2.00
SVT: Lilla Aktuellt. 1.00 SVT: Västnytt. Yle Teema klo 21.
YLE TEEMA
04.00 Teematieto.
17.00 Tiededokumentti: Epäterve ruokavalio.
17.45 Historiaa huonomuistisille.
Osa 5: Viipurin pamaus. 19.30 RaviTV. 20.30 Puutarhakeskiviikko. Kosintoja.
15.45 Vauvaonnea (S). 8.05 Namaste jooga. Amerikka. Tunteiden mylläkkää. 14.55 Ihmemies MacGyver (12). Kartanon herra.
01.25?02.40 Lain nimessä (12).
Käry käy!
04.00?06.00 SubChat.
6 Serkukset tsaari Nikolai II, keisari Vilhelm II ja kuningas Yrjö V
olivat serkuksia, joiden välejä maailmansota muutti. (U)
10.00 Kyläsairaala (12). 4.15 Sky News.
LIV
5.00 Älypää-TV. 7.40 Ihmemies MacGyver (12). 22.30 Grand Canyon . 3.45 24Kitchen: Kalle . lentävän koiran seikkailut. 7.00 Voice TV. 2.10 Voice TV.
JIM
5.00 Älypää-TV. 21.00
C.S.I. 1.35 Tabu. 22.00 Elokuva: Viimeinen asema (12). 23.30 Poliisit (7). 10.00 24Kitchen:
Mummojen parhaat reseptit. 20.00 Breaking
Amish (7). Kolkuttimen
kolme päivää.
02.05 Deittikamera. 19.00 Karmeat tatuoinnit. Twiittitemppuja.
18.25 Frasier (S). 23.45 SVT: Hundra procent bonde.
0.15 SVT: Aktuellt. (U)
01.15?04.00 Teematieto.
SUB
06.00 SubChat.
09.25 Eastenders (S).
10.00?10.55 Lemmen viemää (7).
13.55 Myytinmurtajat.
14.55 Kiinteistöjen kuningas.
15.55 Jamie Oliverin helpot herkut. 2.25 Wipeout. 2.35 The
Voice of USA