HEINÄKUUTA 2015 · NRO 127
Elämän
matto
Vappu Kallio
Terapiaa tämäkin: Marjatta
Korhosen kutoma matto
kuvaa hänen elämäänsä.
Jokainen raita on yksi vaihe
elämässä. PARAS
PAIKALLISLEHTI 2014
Irtonumero 2 ?
raahenseutu.fi
Kaksinkertaistui:
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen ensihoito tuplasi väkensä ja
ambulanssinsa. >> 2. >> 8
Fennovoima
haluaa salata
Fennovoima jätti lisäselvityksen Migrit Solarna
Energijasta. >> 8
A
Nyt on
uskallettava nähdä tarpeeksi pitkälle.?
Inkeri Kerola
Kolumnissa sivulla 2
Pääkirjoitus: Hyvin meni, mutta riittääkö se jatkoon. >> 4
Talkoilla nousee:
Tämän nautiskelun
mahdollistavat 70
talkoolaista.
>> 9
TIISTAI 7. Fennovoima
vaati samassa yhteydessä
annettujen tietojen
leimaamista salaisiksi ja
perusteli vaadettaan sillä,
että asiakirjat sisältävät
luottamuksellisia tietoja
Migritin omistajista. >> 5
Sukari kävi
Pyhäjoella
Pyhäjoen näyttelijät saivat
kuuluisan fanin
RAAHEN SEUTU Tiistaina 7. Siinä on tuttujakin esiintymässä.
Tuomas
Pohto
En ole, mutta aikomuksena on käydä katsomassa ainakin Kuningaslohi. Jopa maamme hallitus saa kaikessa rauhassa valmistella hallitusohjel-
mansa toteutusta.
Kaikki kansainvälisen luokan teemat vaikuttavat tavalla
tai toisella myös omalla alueellamme. Nyt
on uskallettava nähdä tarpeeksi pitkälle. Siihen liittyy kolme asiaa. Itä-Eurooppaa on markkinoitu vuosia
hyvänä sijoituskohteena. ETYJ on linkissä naapurimaamme suhteisiin ja sitä kautta myös suhtautumiseemme Fennovoimaan. Muuten
on kyllä osallistuttu, Meripäivät oli mahtavat ja Pekanpäivät myös.
Antero
Fors
En ole käynyt. Maan hallitus on aallonharjalla. Sitä kannattaa miettiä.
Päivän positiivisin
Heinäkuu toi Raaheen torstain
iltatorit. Monisatapäinen
yleisö tungeksi muun muassa lauantaina katsomassa, kuinka Nuori Herra sukelsi. Kun Pekanpäivien kävelykatumarkkinoilla oli ajoittain hyvinkin väljää, oli Meripäivien markkinoilla
mukava vilinä heti perjantaiaamusta lähtien.
Meripäivät onnistui rakentamaan jotain sel-
laista, joka houkutti väkeä ja löi laudalta Pekanpäivien tutun ja perinteisen tarjonnan.
Näyttää siltä, että muovikrääsä ja metrilaku
jäävät toiseksi perinteisille lampaanvillatuotteille ja hernerokalle.
Vaikka Meripäivät onnistui yli odotusten,
voi silti olla huolissaan tapahtuman jatkosta.
Tunnelmallisella tapahtumalla vaikuttaa olevan yleisönsä, mutta kantavatko kaksi peräkkäistä isoa tapahtumaa vuodesta toiseen Raahen kokoisessa kaupungissa?
Merellinen perinne on ollut aikoinaan nykyistä selvemmin esillä Pekanpäivillä. Sateesta huolimatta
Dave Lindholm kiinnosti
kaupunkilaisia.
Gallup: Oletko käynyt kesäteatterissa?
En ole vielä, mutta käyn kyllä useamminkin. Viimeistään nyt pitkospuidenkin päässä värähtää. Jos haluamme
työllistää tulevaisuudessa myös teollisuudessa, risut eivät
sähköntuotantoa varmista.
Meriperinteet kannattaa
pitää näkyvillä
V
iikonloppuna Raahessa järjestetyt Meripäivät oli yleisömenestys. heinäkuuta 2015
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 7.7.2015
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Inkeri Kerola
inkeri.kerola@raahe.fi
Kirjoittaja on Raahen kaupunginvaltuuston pj.
On nähtävä
pitkälle
H
arvoin Suomea on heiluteltu kansainvälisillä asioilla niin paljon kuin kuluneilla viikoilla. Myös
Museonrannassa olleet laivat vetivät yleisöä
magneetin lailla. Voisiko nämä kaksi tapahtumaa yhdistämällä löytää uutta pontta ja mielenkiintoa Pekanpäiviin ja samalla turvata Meripäivien jatkumisen. Harmittaa
vähän, että jäi näkemättä.
Liisa
Orava. Vaikka ennakkoon oli pelättävissä, että edellisviikonlopun
Pekanpäivät olisi verottanut kävijöitä, ei pelko toteutunut. Yksi syy
valveutuneisuuteemme ovat luonnollisesti tiedotusvälineet. Kuka yksittäinen kansalainen tietää, minne hänen varansa ohjautuvat?
Fennovoima-keskustelun yhteydessä on pakko kysyä,
vastustavatko epäröijät enemmän kroatialaispääoman lähteitä vai koko Hanhikivi-hanketta.
Yksi osa Hanhikivi-hanketta on yhteiskunnan kokonaisedun arviointi. Tänä vuonna esityksen
nimi on Saksalainen vieras.
Raimo
Hihnala
Aikomus on kyllä. Mikä on alueemme yritysten ja muiden tahojen kokonaispanostus ja sitoutumistaso ydinvoimahankkeeseen?
Omalla talousalueellamme, mutta ennen muuta Pyhäjoella on jännät paikat. Käyn ainakin Eskolan ja Kalajoen kesäteatterissa. Uutisia
hallitsevat ETYJ, Kreikka ja Fennovoima. Purjelaiva Raahen vesillä on
aina silmiä hivelevä näky.
Meri, meriperinteet, aitous ja historia siis
selvästi vetoavat täkäläisiin. Kreikan rahapulmat taas vaikuttavat valtion taloutemme kautta sekä yrityksiin että pankkijärjestelmäämme sekä valtion talouden hoitoon yleensä.
A
Pyhäjoella on
jännät
paikat.?
Kukapa meistä olisi 50 vuotta sitten seurannut rahoitusmarkkinoita kansainvälisillä vesillä niin tiiviisti. Osakesalkut ovat ammattisijoittajien hallinnassa. Olen käynyt
siellä joka vuosi. Ketä haastatellaan ja
minkä asenteen haastateltavat omaavat ja minkä johtopäätöksen tiedotusvälineet kokonaisuuksista tekevät?
Ottamatta kantaa keskeneräisiin asioihin on pakko muistuttaa yhdestä asiasta. Olemmeko
sähkön tuotannossa muiden maiden armoilla. Mummo oli käynyt katsomassa jonkin komedian, joka oli ollut tosi hauska. Ei ole oikeastaan mitään tiettyä esitystä mielessä, mutta Risto Räppääjä pitää varmaan käydä katsomassa. Jopa perisuomalainen pääoma on ohjautunut ulkomaille, ties minne.
Monet yksityiset osakkeenomistajat jäljittävät huonosti
omia sijoituksiaan. Miten tuemme veronmaksajien rahoilla muita energiantuotantomuotoja. Puhuttaessa pääomien ohjautumisesta olemme Suomessa poteneet pitkään investoreiden haluttomuutta sijoittaa Suomeen. Niillä on kuitenkin kova vastuu. Eskolassa on yksi kyläläinen käsikirjoittanut esitykset. Mummon kanssa olisin
päässyt, mutta ei tullut lähdettyä
Se
vasta juhlan tuntua tois,
jos siniristi salossa hulmunnut ois!
Niin pieniä iloja, mutta kuitenkin niin suuria. Tavoitteena on uudistaa ja purkaa kuntien nykyisiä normeja ja säädöspohjaa niin, että kuntien tehtävät
ja rahoitus ovat kestävällä
pohjalla.
Raahen kaupunginhallituksen tavoitteena on toteuttaa hallintorakenneuudistus
kuluvana vuonna. Toisen kerran kävin huuto oli aivan eläimellinen, mutta ei kuitenkaan
kuolemaa karjuttu. Kuva: Mikko Pussila. asia jäi mieltä rassaamaan, ei ollut lippua
nostettu liehumaan. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Raahe mukaan byrokratian
purkutalkoisiin
Arkisto / Vesa Joensuu
MIELIPIDE Sipilän halli-
tuksen ohjelmaan on kirjattu
kuntien velvoitteiden keventäminen, lakisääteisten tehtävien karsiminen sekä tehtävien suunnitelmallinen vähentäminen. Lopullisen esityksen
kaupunki voi tehdä, kun hallitusohjelmassa mainittu
suunnitelma selkeytyy.
Olisiko sittenkin
Fortum asialla?
MIELIPIDE Jo päiviä on
Tekstarit
sen takana olisikin kotoinen
Fortumimme. Yks. Kukkii ne potunvarretki!
Minkä takia ravata yhtenään samaa pesäpalloa
katsomassa. Uskon että toiminnan perusteiden ja prosessien tarkastelu tukee kaupungin talouden kehitystä
sekä kilpailukykyä.
käyty kuumana maassamme
Fennovoiman (tuntemattomasta) kroatialaisesta osakkaasta. Jää nähtäväksi, painetaanko juttu
?villaisella?.
Migrit Solarna Energijan johtaja Grigori Edel kävi viime viikolla
Suomessa.
Kirjoittaja kirjoittaa ?Tältä
tieltä ei voi eksyä.. Itse
pallottelu ja vatsallaan liukuminen oli kuitenkin sitä
samaa kuin ennenkin.
Raahen kaupunginhallituksen tavoitteena on toteuttaa hallintorakenneuudistus kuluvana vuonna.
Koska kuntakokeilun aikataulu on tiukka, kaupunginhallituksen tulee varata Raa-
helle mahdollisuus osallistua
siihen elokuun alkuun mennessä. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
mielipiteet.
Laitoinpa köyhänä muutaman itäneen potun kukkapenkkiin. Uskoakseni sillä
on palava halu olla mukana
kuitenkin ydinvoimassa Suomessa.
Rauno Jokiniemi
Noormarkku
Mikäli MTV:n uutisten kuvankaappaus Finnairilta ei
johda julkisiin toimenpiteisiin, niin vieläkö joku jaksaa uskoa sähköisen tietoverkon suojaan. heinäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Sen etenemistie on ollut tukkoinen viime
aikoina.
Mahdottomuus sekään ei
ole, että Fortum käyttäisi bulvaaninaan Migrit Solarna
Energija -yhtiötä, kun sen kiristyskeino liittyä ehdollisesti
Fennovoiman osakkaaksi ei
toteutunut Venäjällä. Työn käynnistämisessä käytetään hyväksi
kuntakokeiluja, joista tehdään päätöksiä jo tulevana
syksynä. Me tie-
Antero Aulakoski
Kaupunginvaltuutettu (kesk),
Raahe
Arkisto / Kimmo Haapala
Kiitos juhlasta hyvästä,
Annalan kotiseutupäivästä. Kuitenkin tämä on
kaikkien sääntöjen mukaan
nyt mukana, ja eikös tässä
hiljattain mennyt Kroatiaan
tähän mennessä suurin eurolottovoittokin. Koska
kaupungin organisaation keventäminen, prosessien kehittäminen ja normien purkutyö liittyvät saumattomasti yhteen, pidän tärkeänä
Raahen mukaan lähtöä kuntakokeiluun. Entäpä
jos joku löytää tien ja hänet saatetaan heittää tältä
tieltä väärien syytösten
vuoksi. Entäs jos kyseisen kroatialaisen yrityk-
Lähetä viesti
numeroon
17192. Kyselee
maakuntalainen.
Lukijan kuva
Lukijan kuva
Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Tiistaina 7. Jaksetaan!
dämme, että Fortum ei ole
saanut omaa rakennuslupaa
kolmannelle laitokselleen
Loviisaan. Kerran kävin
ja huusivat kuolemaa lähdin pois. Eikö meidän tule
tehdä hyviä töitä myös
käytännössä eikä ainoastaan teoriassa. Kuva: Sirpa Koskinen
Kyhmyjoutsenilla on kuusi untuvikkoa Mikonkarissa
Arvio oli, että vuositasolla tehtäviä tulisi noin
24?000. Myös ambulanssien sijoittumisen ennakoitiin aiheuttavan saavutettavuusongelmia.
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen ensihoitopäällikkö
Mirja Annala myöntää, että
Jokilaaksojen pelastuslaitokselle muutos aiempaan oli
suuri,sillä toiminta laajeni aiemmasta 10 auton yksiköstä
21 auton kokonaisuuteen.
Ensihoitopäällikkö toteaa
ambulansseja olleen riittävästi. Kilometrejä kertyy
vuoden loppuun mennessä
noin 2 miljoonaa kilometriä.
??Tulemme kuitenkin toimeen.
Pahin huoli ei toteutunut
henkilöstön palkkaamisessa,
vaikka henkilöstömäärä kaksinkertaistui 70 ensihoitajasta 140 ammattilaiseen. Annala iloitsee rekrytoinnin onnistuneen hyvin, sillä suurin osa
palkatuista on hoitotason eli
ensihoitoon erikoistuneen
sairaanhoitajan koulutuksen
saaneita. 15 reitillä 26:sta ei
ole ollut tarvetta lentää.
Kaiken kaikkiaan tähystyslentokoneet ovat olleet ilmassa noin 75 tuntia, joista
varsinaisia tähystyslentoja
on 35 tuntia ja 40 tuntia aluehallintoviraston kustantamia
koulutuslentoja. Näin myöhäistä tähystyslentojen aloitusajankohtaa ei ollut yli 10
vuoteen.
Kesäkuun loppuun mennessä maastopaloja on sattunut koko Suomessa 800 kappaletta, joista varsinaisia
metsäpaloja on ollut noin
280. Kuntien omaa ambulanssitoimintaa, palolaitoksen sairasautoja, yksityisiä
pieniä ja vähän suurempia ambulanssifirmoja ja olipa Raahen sairaallakin jossain välissä omia autoja.
Arkisto / Vesa Joensuu
hystyslentoa ja 310 tuntia.
Edellinen märkä alkukesä oli
vuonna 2012, jolloin kesäkuun loppuun mennessä oli
suoritettu kuitenkin noin 100
tähystyslentoa ja niihin käytetty 220 tuntia.
Tämän kesän säässä on ollut ainakin yksi positiivinen asia:
metsäpaloja ei ole liiemmin ollut.
Vuosittainen vaihtelu tähystyslentojen määrissä, lentojen alueellisessa ja kuukausittaisessa jakautumisessa on
ollut viime vuosina hyvin erikoista.
Vuonna 2010 pääosa tähystyslennoista tehtiin heinä-elokuussa, 2011?2012 alkukesästä ja 2013 touko-kesäkuun vaihteessa sekä poikkeuksellisesti syyskuussa.
Viime kesänä yli puolet kaikista lennoista lennettiin heinäkuussa, vaikka tähystys-
lennot alkoivat pitkästä aikaa
poikkeuksellisen aikaisin
huhtikuussa. Ensihoitoa on tällä hetkellä 13 paloasemalla, kun sitä aiemmin
Metsäpalot vähissä
sateen vuoksi
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Sateisen kesän vuoksi metsäpalojen tähystyslentoja on tänä kesänä tehty poikkeuksellisen vähän. Vain muutamia kertoja
lisäyksikkö on jouduttu ottamaan valmiuteen.
Tehtävämäärien kehitystä
pelastuslaitos arvioi alakant-
tiin, sillä neljän kuukauden
runsaan 9?000 tehtävän kehityksellä ylletään yli 27?000
tehtävään. Lisäksi henkilökunta on lähtenyt myös aktiivisesti nostamaan koulutustasoaan.
Annalan arvio on, että
myös sijoittuminen paloasemille on onnistunut hyvin: ensihoito on vilkastuttanut niiden toimintaa. Lisäksi tähystyslentokoneet ovat suorittaneet viisi
kertaa erillisen savuhavainnon tarkistuslennon. Kesäkuun loppuun
mennessä maastoa on palanut pitkäaikaista keskiarvoa
vähemmän eli 165 hehtaaria,
josta 65 hehtaaria oli metsää.
Maaston kosteudesta johtuen palot eivät ole päässeet leviämään ja palaneet alat ovat
jääneet pieniksi.. Vuonna
2014 kesäkuun loppuun
mennessä oli lennetty 150 tä-
Mitäkö meillä oli ennen pelastuslaitoksen ensihoitoa. RAAHEN SEUTU Tiistaina 7. Kaikki
lennot on lennetty vasta kesäkuussa. heinäkuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Vähän
vielä
laastaria
Ensihoito: Siirto Jokilaaksojen pelastuslaitokselle ja OuluKoillismaa pelastusliikelaitokselle on sujunut
ilman suuria yllätyksiä.
Viilattavaa silti riittää.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Levottomuutta ja valituksia
aiheuttanutta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin
päätöstä siirtää ensihoitopalvelut pelastuslaitoksille on
toteutettu nyt puoli vuotta.
Pelastuslaitoksille veikattiin rekrytointiongelmia toiminnan kaksinkertaistuttua
määrällisesti. Tähystyslentoja
lennetään Ilmatieteenlaitoksen antaman maakunta- tai
kuntakohtaisen päivittäisen
metsäpaloindeksin perusteella, ja sadekeli on pitänyt
indeksit alhaisina ja koneet
maassa.
Kesäkuun loppuun mennessä on koko maassa lennetty lyhyiden poutajaksojen
aikana vain 15 tähystyslentoa. Tämän vuoden
tähystyslentokausi alkoi vasta kesäkuussa
Ukkostakaan
niillä tienoin ei tiettävästi ollut.
Moni sähköyhtiön asiakas
tuskailee nykyisin, mistä löytää yhteystiedot siinä vaiheessa kun kaikki pimenee.
Kun tietokonekin saattaa olla
verkkovirran varassa taikka
sitä ei ole ollenkaan.
Käyttöpäällikkö neuvoo
penkaisemaan esille sähkölaskun.
maalista käytännöstä.
??Kun ajatellaan, mitä tietoja olemme ministeriöön
antaneet, niin nehän koskevat suurelta osin yksityisiä
henkilöitä. Eiköhän tässä
muutamassa viikossa olla viisaampia.
Yle kysyi maanantaina kansanedustajien kantaa siihen
täyttääkö Fennovoima hakemusehdot. Ministeriössä lisäselvitystä ryhdytään työstämään välittömästi ja vasta
tämän jälkeen selviää tuleeko
kaikista maanantaina luovutetuista tiedoista julkisia vai
ei. heinäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Luvattua tilamuutosta
konttielämää viettävässä
Raahen paloaseman ensihoitoyksikössä odotetaan.
??Hyvät tilat tukevat toimintaa, pääsee nopeammin
liikkeelle ja saavutettavuusajat putoavat.
Ensihoidon tilaajaa edustavan Pohjois-Pohjanmaan
sairaanhoitopiirin ensihoitopäällikkö Iiro Anttila arvioi
ensihoidon toteutuneen pelastuslaitosten tuottamana
suunnitelmien mukaisesti.
Saavutettavuuden tilastotietoihin hän ei tosin ole vielä
lomien jälkeen tarkemmin
perehtynyt.
Arvio kuitenkin on, että
yksiköt ovat tehokkaassa
käytössä valmiussiirtojen jälkeen ja niitä on riittävästi.
??Ei kannata pitää siellä,
missä ei ole kysyntää, selvittää Anttila ja ennakoi muutosta vielä Rantsilan yksikköön.
Ttyö- ja elinkeinoministeriön Fennovoimalta pyytämä lisäselvitys tosiasiallisen omistuksen toteutumisesta yhtiössä saapui ministeriöön maanantaina noin neljän aikaan. Työt aloitetaan välittömästi ja henkilöstöä on varattuna riittävästi. Vika ilmeni aamulla kello 6.28. Kesällä ukkonen ja talvella lumikuorma. Mielestäni on jo
hyvän tavan mukaista, että
tiedot eivät ole julkisia.
Tällä muuntajalla ei ollut mitään tekemistä Revonlahden sähkökatkoksen kanssa.
Toinen hyvä keino on tilata
sähköyhtiöltä jo etukäteen ja
hyvissä ajoin tekstiviestipalvelu, Turo Ihonen suosittelee.
??Elenialla on jo pitkään
ollut käytössä maksuttomana
palveluna sähkökatkoista
kertovat tekstiviestit. Tiistaina 7. Nurminen kokee, että myös tehtävämäärät
ovat yksikköä kohden lisääntyneet. Numero yksityisasiakkaille on 020?690?025. Ministeriö tiedottajan
Mikko Myllerin mukaan sekin on mahdollista, että asiakirjat salataan tietyksi ajaksi.
??Merkitykseltään tämä
hanke on lähes samaa luokkaa, kuin esimerkiksi Talvivaara ja kyse on tärkeistä yhteiskunnallisista asioista.
Näin kun ajattelemme, niin
ei ole täysin tavatonta, että
osa tiedoista salataan joksikin aikaa tai kokonaan. Tällöin päivittäisestä
koulutuksesta eli vuorokoulutuksesta on jouduttu tinkimään. Oleellisintahan tässä koko asiassa on nyt
selvittää, mikä oli Fennovoiman kotimainen omistajuusaste kesäkuun viimeisenä päivänä. Raahen yksikössä 1951 tehtävää ja
99?315 ajettua kilometriä.
oli 6 paloasemalla.
Raahen ja Siikajoen alueen
ensihoidon esimies Teemu
Nurminen kokee asiakkaita
palvellun entiseen tapaan,
mutta myöntää muutoksen
olleen työlään yksiköiden
määrän kaksinkertaistuttua
Raahessakin. Myrskytuulet kaatavat puita ja aiheuttavat katkoksia ympäri
vuoden.. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Fennovoima vaati samassa yhteydessä annettujen tietojen leimaamista salaisiksi
ja perusteli vaadettaan sillä,
että asiakirjat sisältävät luot-
tamuksellisia tietoja Migritin
omistajista. Tekstiviestillä kerrotaan, kuinka
laajalla vika on ja kuinka kauan vian korjaamisen arvioidaan kestävän. Palvelu on
koettu hyvin käteväksi, koska
tieto tulee suoraan omaan
puhelimeen.
Tekstiviestipalvelun voi tilata joko netin kautta taikka
soittamalla Elenian asiakas-
öiden omistajatiedot niiden
perustamisesta lukien.
Mikko Myller ei osannut
maanantaina arvioida, kuinka kauan kaikkiaan lisäselvityksen käsittelyyn menee.
??Tähän käytetään aikaa
juuri niin kauan, kuin tarvitaan. Siitä reilut 30 prosenttia on tähän mennessä
maakaapeloitu. Se
palvelee maanantaista perjantaihin kello 9?17.
Vikapalvelu palvelee ympäri vuorokauden numerossa
020?690?911.
Elenialla eli entisellä Vattenfallilla on Suomessa sähköverkkoa lähes 67?000 kilometriä. Fennvoima oli ilmoittanut toimittavansa selvityksen iltapäivän aikana.
Lisäselvitys ajallaan
Sisältö:
Fennovoima salaisi
kaiken.
Petri Alminoja
petri.alminoja@almamedia.fi
Fennovoima jätti maanantaina neljän aikaan iltapäivällä
työ- ja elinkeinoministeriön
pyytämän lisäselvityksen
Migrit Solarna Energijaa, sen
emoyhtiön omistajia, sekä
heidän taustatietojaan koskien. Kaapelointia
jatketaan noin 2?000 kilometrin vuosivauhdilla.
Sähkökatkoksen aiheuttaa
ylivoimaisesti yleisimmin
sää. Kaikki selviää, kun virkamies tutustuu annettuun aineistoon.
Fennovoiman viestintäjohtajan Maira Kettusen
mukaan kyse on täysin nor-
Sähköt poikki
nelisen tuntia
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Jakelumuuntajan vioittuminen katkaisi sähköt 23 Elenian asiakkaalta maanantaina
Revonlahdella.
??Pitää paikkansa. Tavoitetuista 51
edustajasta 35 oli sitä mieltä
että ei täytä.
palveluun. Mutta
jälkikäteen on erittäin vaikea
mennä sanomaan, mikä vaurion aiheutti. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Kristiina Tuikkala
Vesa Joensuu
FAKTA
??Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vastaa ensihoidon järjestämisestä.
??Palvelun sairaanhoitopiiri tilaa Oulu-Koillismaan ja Jokilaaksojen pelastuslaitoksilta.
??Vuoden 2014 loppuun saakka ensihoitopalvelua tuottivat
pelastuslaitoksen lisäksi myös
Med Group Ensihoitopalvelu
Oy, 9 Lives Oy ja Siikalatvan
sairaankuljetus Oy.
??1.1.2015-30.4.2015 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen
koko alueella 9?135 tehtävää ja
626?227 kilometriä. Sähkökatkos kesti kolme tuntia
ja 43 minuuttia, käyttöpäällikkö Turo Ihonen vahvistaa.
Muuntajan vioittumisen
syytä ei osattu vikapalvelusta
kertoa.
??Muuntajakone jouduttiin vaihtamaan, jonka jäl-
Fennovoiman maanantainen lisäselvitys liittyy yhtiön
30.6.2015 toimittamaan rakentamislupahakemukseen,
jonka ehtona on, että vähintään 60 prosenttia yhtiön
omistajista on peräisin EU:n
tai Efta-maiden alueelta.
Fennovoima on tänään toimittanut työ- ja elinkeinoministeriöön sen pyynnöstä
Migrit Energijan ja Migrit Solarna Energijan tilinpäätöstiedot, yhtiöjärjestykset ja
kaupparekisteriotteet, joista
ilmenee muun muassa yhti-
??Sieltä löytyvät kaikki yhteystiedot, myös puhelinnumero.
keen sähköt palasivat
RAAHEN SEUTU Tiistaina 7. Yhdistyksen
edustajan Per Holmqvistin
mukaan yhtiölle ilmaantunut
uusi rahoittaja, kroatialainen
Migrit Solarna Energija, on
puhdas bulvaaniyhtiö, jonka
takana on venäläisiä oligarkeja.
??Me tulemme pommittamaan elinkeinoministeri Olli
Rehniä kirjein ja soitoin ja
kertomaan hänelle, että eräs
oligarkki, venäläinen omistaja on kroaattiyhtiön takana.
Holmqvistin mukaan Migrit Solarna Energijan omistaa
Mikail Shishkhanovs, joka
lukeutuu Venäjän presidentti
Vladimir Putinin läheisimpiin ystäviin.
Holmqvist arvioi, että ratkaisua tekevän Rehnin on
sulkea radan esimerkiksi
pohjavesialueen vuoksi.
Palokangasta käyttävät reserviläisten lisäksi urheiluampujat ja metsästäjät.
Kaavaluonnoksessa on
lausunto, että Palokangasta
käyttävät yhdistykset voivat
vaikea ummistaa silmänsä
kroaattiyhtiön ja venäläisten
oligarkien yhteyksiltä.
Per Holmqvistin mukaan
Valion pako Fennovoimasta
ja Fortumin haluttomuus
osallistua hankkeeseen viittaavat ydinvoimavapaalle
Pohjalanhdelle suotuisaan
lopputuloksen.
??Lopulta Fennovoiman
ydinvoimalan takana ovat
vain Putinin Rosatom, kroaattibulvaani ja SSAB, jotka
haluavat ydinvoimaa Pohjalanhden rantaan, Holmqvist
ennustaa.
Oligarkeilla tarkoitetaan
erittäin varakkaita venäläisiä
liikemiehiä. Heille Palokankaan ampumarata on ilmiselvä
ymmällään kuin reserviläisseuran kollega.
??En tiedä onko tämä tällä
tavalla vängätty tahallaan,
sillä Palokangas on varmasti
merkittävämpi rata kuin esimerkiksi Olkijoki.
Myös Rautio tuntee huol-
ta, että kuinka Palokankaan
radalle ja harrastamiselle käy,
jos kaavamerkintä ei muutu.
??Onhan tämä rata kovastikin vaarassa, jos sitä ei pidetä
merkittävänä. vaihemaakuntakaavan luonnoksen. Jos lappu menee luukulle, tulee tästäkin tuuliviiristä työtön.
toimintaa on sulan maan aikana jatkuvasti.
??Totta kai tässä tulee sellainen tunne, että Palokankaan ampumarata on pitkässä juoksussa vaarassa. He eivät käytä
suoraa poliittista valtaa, mutta heidän toiminnallaan on
yhteiskunnallista merkitystä.. Siihen yksityiskohtaan voidaan palata
myöhemmin, jos joku haluaa
Ruotsalaiset aikovat
nostaa metakan
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Fennovoiman suunnitteleman Pyhäjoen ydinvoimalan
uudet käänteet herättävät
epäluuloja Ruotsissa.
Kärnkraftsfritt Bottenviken Piteå -yhdistys eli Piitimen Ydinvoimavapaa Pohjanlahti -yhdistys kritisoi
ydinvoimahanketta sen uusista käänteistä. Yhteensä kahdeksan ampumarataa ja kilpailu-
Onko Palokankaan rata uhanalainen. Sieltä nousee hankkeita sijoituskohteiksemme,
ja tämän prosessin parantaminen on keskeinen osa hänen työtään, sanoo PPO:n
toimitusjohtaja Kati Peltomaa.
hiaikoina on tarkoitus istua
alas myös Raahen Ampujien
ja riistanhoitoyhdistyksen
kanssa.
??Lähdetään siitä liikkeelle, että jokaisen seuran johtajat keskustelevat ja teemme
yhteisen esityksen siitä, että
merkintä täytyy muuttaa,
Luoto toteaa.
Raahen Ampujien puheenjohtaja Jouko Rautio on yhtä
Keräsen vakinainen työntekopaikka on Ylivieskassa.
Hän menee neljänneksi työntekijäksi PPO:n nykyiseen
kolmen henkilön organisaatioon.
??Käytännön työ tulee tietysti olemaan hyvin liikkuvaa
osuuskunnan laaja toimintaalue huomioiden, sanoo Peltomaa.
Sijoituspäällikkö aloittaa
tehtävässään 10. Hän toimii yhteyshenkilönä yritysten suuntaan oman pääoman
ehtoisten sijoitusten suunnittelussa.
??Pauli Keränen tulee toimimaan tiiviisti meidän alueemme PK-yrityskentän
kanssa. Se on ilman
muuta ykkösrata ja sellaiseksi se pitää kaavaan merkitä,
Joni Luoto, Raahen Reserviläisten puheenjohtaja kommentoi.
Palokankaalta löytyy haulikkoradat, pistooliradat, 100
metrin, 300 metrin radat ynnä muut. elokuuta.
Hakijoita tehtävään oli vajaa
parikymmentä.
??Joukossa oli lähes puolet
kauempaa, esimerkiksi pääkaupunkiseudulta hakeneita.
Hakijoiden työtausta oli todella kovatasoinen. heinäkuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Ykkösradasta
ei ampujien
mielestä
kahta sanaa
Kaavoitus: Onko Palokangas
liipaisimella, koska sitä ei ole
merkitty maakuntakaavaan?
Juha Honkala
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Raahen alueen ampumaharrastajat hämmästyivät, kun
he huomasivat Pohjois-Pohjanmaan 2. Olen tehnyt Paulin kanssa aiemmin
yhteistyötä ja olen hyvilläni
valinnasta, sanoo Peltomaa.
Joni Luoto ja Jouko Rautio harrastavat urheiluammuntaa. Huomiota herätti se, että alueellisesti merkittäväksi ampumaradaksi oli merkitty Olkijoen
ampumarata, eikä asiaan ollut kaupungilla huomautettavaa.
Raahelaisilla harrastajilla
huomautettavaa tuntuu riittävän, sillä heidän mielestään alueen merkittävin rata
on ilman muuta Palokangas.
??Palokankaalla ammutaan 100?150 tuhatta laukausta vuodessa. Hänellä on laaja
käytännön osaaminen pkyritysten toiminnasta, kehittämisestä, rahoittamisesta ja
liikejuridiikasta.
Tehtävässään Keränen
ke s k i t t y y ke h i t t ä m ä ä n
Osuuskunta PPO:n alueellista sijoitustoimintaa. Tuskin lappua luukulle laitetaan
vuoden tai viiden vuoden sisään, mutta mitä sen jälkeen,
on toinen juttu, Luoto jatkaa.
Raahen Reserviläiset ovat
keskustelleet erikoisesta
merkinnästä keskenään ja lä-
PPO sai sijoituspäällikön Raahesta
Sanna Keskinen
sanna.keskinen@almamedia.fi
Osuuskunta PPO:n uudeksi
sijoituspäälliköksi on valittu
KTM Pauli Keränen Raahesta.
38-vuotias Keränen on aiemmin toiminut yritysasiamiehenä ja projektipäällikkönä Raahen Seudun yrityspalveluissa
Sinne kopsalaiset ovat
tehneet ohjelmaa.
Miksi Pattijokipäiviä vietetään?
??Kotiseutuyhdistyksen johtoajatuksena on kotiseutuhengen ylläpitäminen ja tietouden lisääminen. Maakuntakaavassa
osoitetaan vain seudulliset
keskukset, Holmén kertoo.
31.heinäkuuta ja 2. Harrastajia harmittaa
sekin, ettei kaikkia faktoja ole
kaavaa tehdessä tarkistettuPohjois-Pohjanmaan liiton
kaavoituspäällikköä ei tavoitettu tätä juttua varten, mutta
Raahen kaupungissa vastaa-
Kesäiltaa vietettiin
Keskikylällä
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Pyhäjoen kotiseutuviikkoon
kuuluva kesäillanvietto Keskikylän koululla veti runsaasti yleisöä paikalle.
Lätyt ja makkarat maistuivat. Niitä molempia on nyt herätelty henkiin.
Tarkoitus on myös, että Pattijoen toripäivät innostaisivat
ihmisiä. Kauniit kotiseutuaiheiset
laulut raikuivat Eija Martinmäen ja Sakari Viirteen johdolla.
Järjestäjänä toimi Liminkakylän Kylätoimikunta, jonka puheenjohtaja Jaakko
Jukkola toi tervetulosanoissaan esiin sen, että niin moni
täältä lähtenyt on paikalla.
Ihminen kaipaa juurilleen.
??Meille on tärkeää tietää,
mistä olemme lähteneet ja
missä olemme nyt, jotta
voimme suunnistaa eteenpäin, oikeaan suuntaan.
Hän toi esille juuri kylällä
tapahtuneen, lyhyellä ajalla
toisen, murheellisen onnettomuuden, jonka uhrin muistolle vietettiin hiljainen hetki.
Liminkakylä on menettä-
vaa virkaa hoitava Matias
Holmén kertoo, että kyseessä on selkeä linjanveto.
??Liitossa on linjattu, ettei
seudullisesti merkittäviä ratoja voi osoittaa pohjavesialueelle, eikä näistä linjoista
herkästi poiketa. Maakuntakaavassa Palokangas ei kuitenkaan ole seudullisesti merkittävä.
kehittää toimintaansa radalla, mutta jokainen tietää, että
maakuntakaavoitus ohjaa
lähtökohtaisesti myös paikallista kaavoitusta.
Näin ollen Palokankaan
noteerattomuus koetaan harrastajien parissa huonoksi
asiaksi. Kokeillaan nyt miten väki kokee ne.
Kotiseutupäiväthän ovat myös pattijokisten kokoontumisajot?
??Kyllä. Työnäytöksenä voi ihmetellä
voin kirnuntaa, kuunnella Pentti Nordströmin musisointia ja laulaa itsekin mukana, nauttia lohisoppaa ja ihmetellä vanhoja koneita ja ajoneuvoja sekä 50?60-lukujen matkaradioita. Kotiseutumuseo on luonnollisesti avoinna.
Sunnuntaina kokoonnutaan jumalanpalvelukseen ja
seurakunnan kesäjuhlaan Kopsan kylätalolle kello 10.
Varsinaista kotiseutujuhlaa ei siis vietetä, Pattijoen
Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Ingerttilä?
??Ei. Ehta pattijokinen pellepariskunta Nelli ja Niilo viihdyttävät
kaikenikäisiä päivän aikana.
Lauantaina kokoonnutaan Ojalan museolle, jossa päivä
alkaa lipunnostolla kello 11. Toripäiviäkään ei ole järjestetty kuntaliitoksen jälkeen. heinäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Se, että ollaan Ojalassa, on sitä ettei Ojalaa unohdettaisi. Ennen Pattijoella oli seurakunnalla kesäjuhla ja se
on nyt yhdistetty Pattijoki-päiviin. Lampaita pääsee rapsuttamaan ja ponilla ajelemaan, Eläkeliitto pistää pystyyn erilaisia kilpailuja ja tehdä
torikauppaa. Tiistaina 7. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Juha Honkala
TOIMITUS SUOSITTELEE
Jukka Ingerttilä joukkoineen nostaa Pattijoen profiilia ja perinteikkäitä tapahtumia pintaan.
Pattijoki kutsuu
kotiseutupäiville
Pattijoki-päivät järjestetään heinä?elokuun vaihteessa
ä ykkösrata seutukunnassa. Kuntaliitoksen jälkeen sekä Ojalan kotiseutumuseo että Pattijoki-päivät on unohdettu. Jos yhden
kohdalla tehdään poikkeus,
arvaat varmaan mitä siitä
seuraa: muut tulevat perässä.
Tämähän ei tarkoita, etteikö
toiminta voi jatkua paikallisesti. Viime vuonna Nelli ja Niilo toivat heitä mukaan, joten
toivottavasti nytkin. Se on pattijokisten kohtaamispaikka, jossa tavataan tuttuja.
Mitä erityisesti tulevilta Pattijoki-päiviltä toivot?
??Että nuoret pattijokiset perheet löytäisivät nämä päivät. elokuuta välisenä aikana.
Päivät alkavat perjantaina Pattijoen torilla, jossa vietetään toripäivää kaupanteon ja musisoinnin merkeissä. Ohjelmassa on huomioitu myös lapsiperheet.
nyt neljä viidesosaa väestöstä.
??Näen valoa tulevaisuudessa siitä, että kaiken keskittäminen muuttuu hajautukseksi, sillä katson nyt kuljettavan tien päässä tulevan
umpikujan. Toisin sanoen
maaseudulla on vielä tulevaisuus.
Kotiseutuaiheiset laulut
raikuivat.
Eläin, joka voisi olla lehmä, lammas tai poro.
Tässäpä eläkkeelle jääneen opettajan terapianäyttely. Pitäisikö siitä ehkä tehdä triptyykki?
Näyttelyn avaintyö on
takaseinällä helottava poppanamatto, nimeltään Minun
elämäni. klo 18, pe
10.7. Henkilöt ovat Koivumäen pikku kunnan johtoa ja
muita ihmisiä.
jonne olisi rakennettu Titanicin kopio ja sen yhteyteen liikekeskus.
Sana kuuluisasta vieraasta
oli ehkä jonkin verran saanut
väkeä liikkeelle, koska ensiillassa väkeä oli kuutisenkymmentä. mutta ne eivät hevillä aukea kävijälle, koska kuvan selitystä ei
ole kirjoitettu.
The Sauna -työ on mainio
esimerkki. Ilmojen haltias piteli
hanoja kahteen viimeiseen
kohtaukseen, mutta sitten alkoi ropista.
Toivo Sukari tunnetaan
Maskun Kalustetalon ja Ideaparkin perustajana ja suurimpana omistajana.
Ideaparkin näytökset jatkuvat tällä viikolla Pyhäjoella
Annalan museon pihassa: ti
7.7. Viime vuonna ?
niin ikään aika huonossa
säässä ??oli ensi-illassa 14
henkeä. klo 18 ja la 11.7. Kuvassa on liian isot kehykset.
??Tämän näyttelyn nimen
piti olla Kehyskertomuksia tai
Raamiratkaisuja. Se on täynnä vahvoja
muistikuvia menneestä elämästä. Hän oli esityksestä aika ilahtunut ja pariskunta lähti iloisella mielellä pois.
Sen verran tarina sivuaa
Toivo Sukarin omaa liiketoimintaa, että hän kaavaili Kiiminkiin Titanic-ideaparkkia,. klo 18, ke 8.7. Marjatta
Korhoselle ne ovat raitoja matossa.
Vappu Kallio
Marjatta Korhosen näyttely
Raahen kirjaston näyttelytilassa heinäkuun ajan.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Hämäriä kuvioita voipaperilla ja appelsiinin kuoria pahvilaatikolla. Siitä työstä hän
Tämä keskeneräinen työ, josta korallit puuttuvat, Teoria 2, kuvaa Akabanlahtea, joka on toinen vaihtoehtoinen paikka raamatulliseen meren ylittämiseen. Ne ovat kaikki vihjeitä, jotka saavat hänet muistamaan. klo 16.
Jussi Karkulahti
Liikemies Toivo Sukari nostaa peukaloaan Pyhäjoen näyttelijöiden kanssa Ideaparkki-näytelmän ensi-illan jälkeen.
Esityksen aikana Sukarin
nähtiin viihtyvän katsomossa ja nauravan tarinan etenemiselle. Se pohjassa on nähty kärryn
akseleita.
jäi eläkkeelle vuonna 2013.
Marjatta Korhosen elämä
on ollut täynnä käänteitä.
Hän on joutunut muuttamaan ensi kerran viikon vanhana isänsä kodista Puntinjoen varresta Rautavaaran pitäjään.
Marjatta Korhonen kertoo
olevansa savolaissyntyinen.
Samaan hengenvetoon hän
muistuttaa vanhasta sanonnasta, että savolaista kuun-
Itse Sukarikin
tuli ja tykkäsi!
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Pyhäjoen näyttelijät eivät olisi voineet saada mieluisampaa yllätystä ensi-iltaansa,
kuin itse liikemies Toivo Sukarin naisystävineen.
Sukari oli kuullut pyhäjokisten harjoittelevan Ideaparkki-nimistä näytelmää,
jonka yksi hahmoista on liikemies Oiva Hukari . Liikemies otti ja varasi liput viimeperjantaiseen
ensi-iltaan Annalan museon
kesäteatteriin.
??Esittelin Sukarille kesäteatterialuetta ja uutta katsomoa ennen näytöstä. epäilemättä sanaleikki Sukarista itsestään. RAAHEN SEUTU Tiistaina 7. Se kuvaa häkäistä
uudenvuodenaaton savusau-
Eläköityneen käsityön ja kuvaamataidon opettajan Marjatta Korhosen elämä on täynnä käänteitä,
kuten taustalla näkyvä seinävaate.
naa, jossa tuupertui koulutyttösenä ja josta epäilee enkeleiden raahanneen hänet
pois. heinäkuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
Muistojen
matossa joka
rantu on pala
elämää
Terapianäyttely: On muistot kuin kukkia varrella tien, sanoo laulu. He tykkäsivät kovasti paikasta. Näytöksen jälkeen
oli ilmiselvä yhteiskuvan
paikka.
??Sukari kertoi esityksestä
löytyvän jonkin verran
omaan itseensä. Monesti ke-
hys on liian pieni ja sitä pitäisi suurentaa. Näytelmän on kirjoittanut Markku Hattula ja
näytelmä löytyy Suomen
Näytelmäkirjailijaliiton näytelmälistalta.
nellessa vastuu siirtyy aina
kuulijalle. Tarinoidessa käy
ilmi, että tämä hiukan hajanaiselta ja repaleiselta näyttävä näyttely sisältää monta
humoristista yksityiskohtaa
ja rikasta muistikuvaa . Pikkuserkun kasvot vitriinissä. Niin kuin tuo
Meltosjärvi, jonka takana on
Ristivaara. ??Siinä
on Meltosjärvi napapiirin rajalla.
Saloisten koulun oppilaat
muistavat Marjatta Korhosen käsityön ja tekstiilityön
opettajana. Kuten Lapin maisema,
jonka yli roikkuu irrallinen
kapea, valkoinen, viivoitettu
paperinauha.
??Napapiiri, sanoo tekijä
vakavalla naamalla. Se on syntynyt
vuonna 1972.
??Siinä on 7 eri väriä vihreää, valistaa tekijä asian, jota
ei välttämättä ensimmäisenä
??Lavalla näytelmässä ei
nähdä Oiva Hukaria, mutta
hän kyllä vaikuttaa näytelmässä. Miten sen Ristivaaran avaruuden saisi mahtumaan noin pieneen raamiin. Kävimme myös tervehtimässä
näyttelijöitä lämpiön puolella, kertoo ohjaaja Toni Kettukangas.
Sukari oli utelias kuulemaan mistä näytelmä oli saatu ja miten se ylipäätään oli
olemassa
Aika ei
tullut pitkäksi, Mattila arvostaa.
Lapsuuskesistä Pyhäjoella syntyi Oi ihana heinäkuu
-tilkkutyö, jonka värisävyt Mattila valitsi vaatteista, joita
Aarne-pappa käytti.
??Tilkkutöiden kuvituksen tulostan silkille. Torstaitorille Ekoilua-yhdistys järjestää perheohjelmaa ja grilliravintolaan saadaan paikallinen thairavintola.
Jatsiviikon keskiviikkona
pidetään talkoolaisille infotilaisuus, jossa väki perehdytetään tarkemmin tuleviin tehtäviinsä. Näyttelyn menneisyyteen pohjaava aihe
kumpuaa Mattilan pyhäjokisista sukujuurista. Mummolan naapurustossa ei ollut lapsia, mutta minulla oli maailman paras pappa Aarne Helaakoski, joka
keksi vaikka kuinka minulle touhua ja tekemistä. Kaiken kaikkiaan talkootyötä tehdään jatsien ympärillä isommalla volyymillä
reilu viikko.
??Kaikki saavat siitä hyvin
iloisen mielen ja toiminta on
todella yhteisöllistä.. Mattilan
Taina-äiti on omaa sukua Helaakoski ja kotoisin Pyhäjoen
Helaakoskelta. Liitin kuvaan mukaan korvakorut, jotka äidilläni on kuvassa.
Mattila kertoo, että Pyhäjoen näyttely on ollut mielenkiintoinen ja antoisa matka menneeseen.
??On onni, että vanhempani ovat elossa ja olen voinut
tarvittaessa kysyä heiltä lisätietoja ja jutella töiden aiheista.
Kun tein tilkkutöitä näyttelyyn, mieleen palasi monia hyviä
muistoja Pyhäjoelta.
Mattila linjaa, että tilkut toimivat hänelle tuntojen tulkkina.
??Menetin mieheni ja lääkäri kehotti kirjoittamaan tuntemuksista. Myöhemmin kävin tekstiilitaiteilija ja -opettaja Vuokko Isakssonin luennolla, ja hoksasin, että tilkkutyöt ovat yksi tapa
tehdä luovaa ilmaisua, Mattila kertoo.
Nykyään Mattila työskentelee tilkkutyön opettajana
Kempeleen kansalaisopistossa.
Mattilan Matka menneeseen -tilkkutyönäyttely on esillä
heinäkuun Pyhäjoen kirjastossa. Mustassa raidassa on risti, jonka juurelle
putoaa nauhassa punainen
kukka.
??Hän olisi täyttänyt juuri
eilen vuoden vähemmän
kuin minä, Marjatta Korho-
nen muistelee.
Roikkuvat rimpsut kuvaavat aikaa, jolloin hän haki selvyyttä elämänsä ongelmiin.
Ylinnä matossa kohoaa puolipallo.
??Sitten tulevaisuus alkoi
näkyä vuorena edessä.
olivat sairaanhoitajan tekemällä tilkkupeittotilauksella.
??Mietin, että millaisen tilkkupeiton saan aikaan. Se on hyvä foo-
rumi tiedottaa talkootöistä.
Myös Rantajatsien nettisivujen kautta on tullut jonkin
verran yhteydenottoja, Penttilä kertoo.
Talkoolaisia tarvitaan minimissään 70 henkilöä. Alin kuvaa
lapsuuden tallattua nurmikkoa. Mattila pyydettiin näyttelyjärjestäjäksi. Varsinkin rakentamisporukassa ihmiset sitoutuvat päiväkausiksi.
Vasara sanoo aika monta kertaa pam pam, että jatsit ovat taas
pystyssä.
Talkoolaisia tulee ympäri
maata ja voisi sanoa, että ympäri maailmaa. Uusia tulee jos entiset eivät pääse ja
osa pitää välivuotta.
Talkooryhmiä ovat festivaalin johdon, toimistotöiden ja organisoinnin lisäksi
rakennusryhmä, ruokahuolto talkoolaisille ja artisteille,
artistiemännät, lipunmyynti,
baari, pullakahvila, siivoustiimi, autonkuljettajat, artistioppaat, jotka opastavat esiintyjiä kaupungilla ja lavamestari apulaisineen. Yksi kuvista
kuvaa äitiäni nuorena neitokaisena, työn nimi onkin Neiti
Helaakoski. Isä Eino Mattila on kotoisin Pirttikoskelta.
??Vietin lapsuuskesät Pyhäjoella, vanhempien ollessa
töissä. Tiistaina 7. Tartuin tilkkuihin eli käyn omia tunteitani läpi
tilkkutöiden kautta.
Heli Nurkkala
Arkisto / Tuulikki Nousiainen
sevät talkoilemaan. Valkoisen mansikan kukan, Korhonen sai siltä tytöltä, joka pelasti hänet hukkumasta vetämällä häntä tukas-
ta rannalle. Sitä ennen rakennusporukka on jo aloittanut
tavaran rahtaamisen Fanttiin. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Itsekin
aloitin vuonna 1995 ja meitä
on monia muitakin. heinäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Huhuilu talkoisiin on alkanut
toukokuussa ja kesäkuussa
Penttilä on pommittanut jo
tanakammin. Jahka ihmiset
ovat saaneet kesäsuunnitelmansa ja lomansa kalenteriin, on voitu lyödä nimiä lukkoon.
??Kyllä ??ihmiset todella
ottavat kesälomaa, että pää-
rissa ollessaan menossa ostamaan kihloja. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vappu Kallio
Toimitus seuraa
Mietin, miten ennen hääjuhlat vietettiin ja juhlaväki kahvitettiin
pienissä pirteissä, oululainen Arja Mattila kertoo.
Tilkkutyöt toimivat
tunteiden tulkkeina
Ei tiennyt oululainen Arja Mattila, millaiset seuraukset
pane merkille.
Maton jokaisella raidalla
on oma tarinansa. Kaukaisin talkoolainen lentää Raaheen
Havaijilta ja Helsinkiä myöten tullaan ahkeroimaan.
??Talkoouskollisia on ihan
jatsien alkuajoilta. Neonvihreä, tummansinen ja sininen raita kuvaavat onnellisia vuosia.
Musta raita kertoo hetkestä,
jolloin Marjatta Korhonen sai
kuolinilmoituksen: hänen
kirjeenvaihtoystävänsä oli
kuollut moottoripyöräkola-
Muutamia mahtuu
jatsitalkoisiin
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Rantajatsien talkookoordinaattori Johanna Penttilä
on tyytyväinen edessäolevien jatsien tämänhetkiseen
talkoovoimaan.
Muutamia paikkoja on vielä myyntipisteissä, joten Johannaan saa olla yhteydessä,
jos alkaa talkookutinaa tuntua jäsenissä.
??Facebookissa on Rantajatsien talkoolaisten ryhmä,
jossa on entisiä ja nykyisiä
talkoolaisia
9.00 Huikeat kakut. (U)
12.50 Kioski.
13.20?13.48 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa. 2,
9/13.
23.45?00.45 Hubotit . 1/3.
00.30?01.30 Maailman kauneimmat puutarhat. (U)
19.00?19.50 80-luku: Minä olen
muistanut. (Baby Geniuses, komedia, USA, 1999). 12.15
olet mitä syöt. Kausi 1, 11/13.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle Alueuutisia.
12.02 Päivän kasvo.
12.10 Kyläsairaala (12). Vaikea vallanvaihto.
23.50 The Strain (16).
00.50 Tyhjätaskut (S).
01.20 Tyhjätaskut (S).
01.50 30 Rock (S). 20.00 Kenet ihmeessä nain. 9.35 LiVE: Tiedä ja Voita. 9.30 Jamie oliverin helpot herkut. sommar. 12.45 Kotikokkien taistelu. 7.43 Saara
ja Sorsa (S). Sarja alkaa. 21.00 Klikkaa mua (S). Hyytävä
hämärä.
18.00 Yle Uutiset.
18.13 Yle Uutiset alueeltasi.
18.20 Päivän kasvo.
18.30 Satunnaiset sankarit. 2.15?3.00 S.H.i.E.L.D.
JiM
5.00 Ennustaja-TV. Miehiä jonossa. 22.45
Kysy seksistä (16). (U)
20.00 Lomamatka 80-luvulle.
Ydinlaskeuma uhkaa 5/9: Aamu
Uudessakaupungissa alkaa tiedolla, että jossain on tapahtunut
ydinvoimalaonnettomuus..
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 Sodan sukupolvi (16).
1/3. 15.20 American Chopper. 2/2.
Henry ford loi pohjan uudenlaiselle autoteollisuudelle Yhdysvalloissa. 18.45 Goldbergit (S). 21.00 Elokuva
Bitch Slap (16). (U)
11.00 Summeri. 18.40 Leijonan luola Kanada. 17.30 Upeat skandikodit. 7.55 SVT:
Gomorron Sverige. 17.50 Hulppeat hääkakut. J
16.30 Sudenverinen (7). osa 4.
15.00 Amerikan ykkösperhe (S).
15.30 Ben ja Kate (7).
16.00 Tyhjätaskut (S).
16.30 Tyhjätaskut (S).
17.00
17.00 Lemmen viemää (S). Mv.
14.35 Voiko luontoa korjata. 9.20 TV
Shop Tvins. 16.10 Lentoturmatutkinta. 13.00 Villi Pohjola
(7). 10.10 Ari ja Kirsi: Kotirempat. Kolmastoista punnitus.
11.05?12.00 Lääkärit. 14.25 Leijonan luola Kanada. o: Hajo Gies.
23.55 Risteyksessä (7). 15.15 Goldbergit (S). 0.05 Kohtalokkaat valinnat (12). osa
1999: Sebastianin kanssa pelleillään.
18.00 Salatut elämät (7). Pillit
pussiin.
01.35?06.00 Astral TV.
21.00
21.00 Criminal Minds (16). 13.00 Lääkärit. melkein
ihmisiä (16). 2.20 Elokuva Vaippahousut vauhdissa (S). 13.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. Pedon sydän (7). Jakso
5/40.
08.50 Onnenarpa.
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.50 Tuuri. 14.20 70?s show (12). 0.30 Villit lomavideot.
1.00 Aatami etsii Eevaa (S). 17.00 Suhdekoukerot (7). 23.40 Tappavat suhteet (12). 12.30 SVT: Svett & etikett. Tyrmäys.
23.35 Pukumiehet (S). Marjolahden lomakeskus Haukivuorella
on päätynyt isänperintönä nuorelle omistajalleen. 6.53 Lauran
tähti (S). 21.00 6D: Haiviikon parhaat palat (12). Kausi 1, 12/13. Jakso 3/12. 14.45 Eden. 19.45 Lesbot.
20.00 Vaikuttaja. 0.05 SVT: En stad . Kasper nielsen tapaa Michael Poul
Hansenin, joka on intohimoinen
lamppujen keräilijä.
21.00
21.00 Historia: Freedom Summer 1964. Komedia. 1.00 Rakkautta ensitreffeillä.
6 TV5, Return To Amish klo 19.15
MTv3
06.00 Aamusää.
06.35 Studio55.fi.
07.00 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.35 Emmerdale (S). Jakso 5/30. 15.00 SVT: Cirkus Maximum 2013. Elämän ja kuoleman laiva. 19.00 Pientä mökkiremonttia. 17.05 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 0.00 Pukumiehet (7). Maailmaa nähnyt
omistaja haluaa tuoda palan Aasiaa Savon sydämeen, ja suunnitelmat ovat korkealentoisia.
20.00 Huvila & Huussi. 15.20 Hurjat mökkiurakat. 0.45 nätti nakuna. 8.35 The Adventures of Chuck & friends Y2.
8.55 Pac-Man. osa 235. Kausi 1. (Beastly/USA 2011).
n: Alex Pettyfer, Vanessa Hudgens, Mary-Kate olsen, Lisa Gay Hamilton, neil Patrick Harris. Kausi
9. 5/8. Kausi 2. 4.00 num3rot (12). 12 kaksintaistelua.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 2.35 Melkein täydellinen rikos (12). 7.29 Urpo ja Turpo (S).
7.37 neppajymykerho. 9.05 Villi Pohjola (7). Jakso 7/8. 18.40 Prameat mustalaishäät (7). 5/10. Heimon hurmuri.
14.30 Middle (S). osa
2001: Helena pääsee sirkuksen
aitiopaikalle.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.15 MTV Sport Uutiset.
19.25 Päivän sää.
19.30 Emmerdale (S). heinäkuuta 2015
TiisTai 7.7.
Rhydian palaa
Tutut henkilöt
Yhden Summerin tämän vuotisen kesäsarjan, Sudenverisen toinen kausi alkaa
Rhydianin paluulla. V (U)
19.00 Saari (12). Sanna Kiisken tarina.
00.55 NCIS Rikostutkijat (12).
Kausi 10. en historia. Jakso 18/20. 7.10
Lulu kilpikonna (S). Joensuulainen huoltomies Antti. osa 236. Keskimatkat.
Suomussalmi.
19.30 Kioski.
20.00 Uusi päivä (S). 22.50 Wayward Pines. 17.10 Tatuointitarinoita. Jakso
17/50.
17.00
17.30 Salatut elämät (S). (U)
22.30 Siska (12). 12.40 Tatuointitarinoita. 15.00 Haaveiden talo hartiapankilla. 18.20 Lapin poliisit. 18.20 70?s show (12). 11.30 SVT: Cirkusseglarna.
12.00 SVT: Lärandets idéhistoria. Selviytyjät. 20.30 Sinikeltaisia unelmia. jakso.
17.00
17.20 Rob (7). 12.20 Akvaariomestarit. 16.35 Suhdekoukerot (7). 23.00 Australian rajalla. 8.10 Avatar 2. 3.25 Seksielämä kuntoon (7).
Tv5
7.25 Suhdekoukerot (7). 17.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! Kausi 1. Jakso 6/8.
Rob opettelee espanjaa.
17.50 MasterChef Australia All
Stars. Kestääkö
keksi?
08.20 Laiva (S). 22.00 Elokuva Vaarallinen vankila (16). 14.30 Yllätystuunaajat. 13.10 Philadelphian eläinpoliisit.
14.00 Enkelit joukossamme. 19.35 Autotallien metsästäjät. 21.00 Allsång på Skansen.
22.00 Kansijuttu (16). Yli 700 vapaaehtoista
opiskelijaa yhdessä paikallisten
afrikanamerikkalaisten järjestöjen
kanssa kampanjoi mustien äänioikeuden puolesta Mississippissä.
22.00 Elävä arkisto: Matti Salminen. 17.00 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. Veri on vettä sakeampaa. heinäkuuta 2015
10 TELEVISIO
Tv-viikko // C7
Aamulehti // Perjantaina 3. 1.55 Anthony Bourdain maailmalla. Tyyntä ja
myrskyä.
01.55?05.00 Ennustaja-TV.
FRii
8.25 Lasten eläinmaailma: Jeff Corwin . Musiikki. K. 17.05 Häät sulhasen tapaan Amerikassa.
18.00 neljän tähden illallinen. Petturi
perheen sisällä.
20.00 Suomen surkein kuski.
4. Kausi 7. Suuria odotuksia.
15.30 Maajussille morsian. 7.40 SVT: Godbitar ur Gomorron Sverige. 13.55 70?s show (12). 19.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 23.30 Australian rajalla. (Beck: Brandbilen som försvann/Ruotsi . Eva ja niko kohtaavat
uransa haastavimman kohteen,
kun Lohjalla tyhjennetään kokonainen lampi!
20.58 Keno.
21.00
21.00 NCIS: New Orleans (12).
Kriisin kynnyksellä.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Ensimmäisen asteen murha (7). (U)
13.00 Elokuva Kalle Aaltosen
morsian (7). 7.23 Maapallottelua. (Bitch Slap/USA 2009). 19.00 Tähtäimessä triatlon. Jakso 17/18. 17.30 Huutokaupan Metsästäjät. Pohjoisen
paras.
15.50 Vaihdokkaat (S). 4/23.. Trilleri. 14.30
Huijareiden kaupunki. Jakso 7/18. Vauhdikas toimintatrilleri. 15.10 Pako lahkosta (S). 16.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. Kausi 1.
Jakso 4/10. osa
2. 1.25 LA ink. 15.20 Kuuluisat kuppilat. 13.35 Jaakon matkassa. 4.45 num3rot (12).
KuToNeN
7.05 Yllätystuunaajat. 11.35 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 9.40 TV Shop Tvins. Kausi 3. Kunnioitusta. 17.25 näin se vain on. (U)
21.00
21.00 Ajankohtainen kakkonen.
21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu.
22.00 The Leftovers (16). 0.15?0.40 SVT: Aktuellt.
ava
6.00 Aamun AVAus. Protonin uusi tuleminen.
20.30 Simpsonit (S).
21.00
21.00 Elokuva American Virgin
(2009) (12). 20.00 Menopelit kuntoon. Kausi 1. 22.31 frendit
(S). (Suomi 1948). 23.50 Elokuva Kuoleman merkki. 9.55 Hotellit haltuun. avulias auto (S). 0.00 Villit lomavideot. Kausi 2.
Jakso 7/20. Kausi 6.
Jakso 4/10. 10.35 ShowHau. Kausi 4, 12/16.
00.35 Vihjeet hukassa (12). Kausi 1. 6.52 nimipäiväonnittelu: 7.7. (U)
14.30 Täydellistä elämää. (1979)
23.10 Ruotsalaisen feminismin
historiaa. 14.25 Viisi vaimoani. 20.00 Huutokaupan metsästäjät: Texas. osa
2000: Yksi talo - kaksituhatta
tarinaa.
18.30 Salatut elämät (12). 22.20 Apua, mikä tauti! Parikymppisen
Donaldin leuka on paisunut muodottomaksi sarkooman seurauksena.
23.10 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (12). Hollywoodviikon huipennus.
19.00 Naapurit-tuloslähetys.
19.05 Simpsonit (7).
19.30 30 Rock (S) Politiikkaa ja
petipuuhia. 0.30 Ankkadynastia.
1.00 Ankkadynastia. Pitkä odotus on ohitse! Maajussit saavat puolisoehdokkaidensa
kirjeet.
16.30 Suurin pudottaja. Kausi 6.
Pasmat sekaisin. 4/10.
14.00 Tyylikkäitä tilaratkaisuja.
6/8. (U)
Sallittu kaiken ikäisille..... 2.45 Wipeout. 17.00 Remontilla rahoiksi. 15.15 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 17.55 Cops. 11.00 Kalle . Kausi 7, 2/12.
02.20?06.00 Astral TV.
b TV-info
Toimituksen yhteystiedot
Toimitus............010 665 4424
Sähköposti ....tv@almamedia.fi
Ohjelmapalautteet
Yle: TV1, TV2, Yle Teema:
ohjelmapalaute@yle.fi
Yle Fem: svenska@yle.fi
MTV3 ...........................www.mtv.fi
Sub ................................www.sub.fi
Ava ............................www.avatv.fi
Fox..........www.foxtv.fi/contact
TV5 ............. 14.00 SVT: Programtablå. 1.45 Häät sulhasen tapaan Amerikassa. (U)
10.05 Suurin pudottaja. RAAHEN SEUTU Tiistaina 7. kutonen.fi/palaute
Nelonen, Jim, Liv ja Hero
nelonen.fi/laheta-palautetta
Ohjelmalistausten selitteet
Uusinta....................................... (U)
20.27 Uusi päivä (S). 20.30 Poliisit (S).
21.00 Aatami etsii Eevaa (S). 5/12.
11.27 FTW kesä. 20.00
Mallikoulu. osa 234. n: Julia Voth, Erin Cummings, America olivo, Michael Hurst. 7.35 onnenarpa. 22.00 Elokuva Beastly . 0.40 franklin & Bash (S). Jakso 3/8.
14.50 Britannian paras leipomo.
Kausi 2. 18.11 olli . o: Daniel Barnz. J
11.30 Sudenverinen (7). 3.35 Ennustaja-TV.
HeRo
18.00 Hero-lyhäri: This is my office. 6.40 Trollz. Saksa
1993). 10.00 TV Shop Tvins. 14.50 Hulluna sinuun
(S). Unisia
ääniä.
13.30 Selviytyjät. (U)
06.55 Ylen aamu-tv.
09.30 Satunnaiset sankarit. 13.50 Joan Rivers laittaa tuulemaan (S). 2,
1/13.
16.55 Pikkupaholainen (7).
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Suunnistusta: Huippuliigan osakilpailu. (U)
15.27 Uusi päivä (S). 21.00 Elokuva Walk hard:
The Dewey Cox Story (16). Miehet vauvan lumoissa.
18.00 American Idol. K. 15.40 Tappavat suhteet (12). 13.40 Kultakuume. (U)
10.00?10.55 Neiti Fisherin etsivätoimisto (12). 8.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. oulussa
suunnitellaan uutta käyttöä valtavalle ratapiha-alueelle. Kesä!
11.01 FTW kesä.
11.05 Open Heart (7). 22.30 Poliisit (7). 17.25 Hulluna sinuun (S). Kausi 7, 2/12.
20.00 Rillit huurussa (S). 18.00 Ruotsin maajussille morsian. Kiusaaja.
22.00 Elokuva Beck: Kadonnut
paloauto (12). 20/26. 2.45 Ennustaja-TV.
Yle FeM
7.30 SVT: Rapport. 8.36 Tero
hoitaa (7).
08.50 Kerrostaloelämää (7).
09.00 Holby Cityn sairaala (12).
10.00 Muuttoapua uusperheelle. 20.50 Hero Crew . 20.30 Huutokaupan Metsästäjät. (U)
14.00 Top Chef Suomi: Kaksintaistelu. K. (U)
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.05 Neiti Fisherin etsivätoimisto (12). 19.00 neljät häät Amerikassa. Kausi 1. 14.10 SVT: Minnet
av Messaure. www.tv5.fi/palaute
Kutonen .. (U)
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.50 A-studio.
16.20 Puutarhaunelmia. o: Clare Kilner.
22.50 American Horror Story
(16). Jakso 11/24. 13.00
SVT: Mitt i naturen . Säpinää. 10.00 Haaveiden
talo hartiapankilla. (U)
18.15 Kaupunki uusiksi: Pohjoisen metropoli. 7.04 Pound Puppies. o: Bob Clark. 7.55 American Chopper. 1/3.
00.10?04.00 Teematieto.
Sub
06.00 Voittostudio.
08.00 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää
(S). 7.50
Monsuno. 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol.
12.20 Lyödään ällikällä. Kausi 2.
Jakso 8/24. (U)
23.30 Yle Uutiset.
23.35 Prisma: Kissojen salattu
elämä. 19.10 Varastojen metsästäjät. Kausi 1. Kausi 1. 18.52
nina Patalo (7). 7.25 My Little Pony. Uniikki: Pätkätöis. osa 1/6. 18.05 Kultakuume.
19.05 Wheeler Dealers. 2, 1/13.
11.55 Pikkupaholainen (7).
12.00 Satuhäät. Triathlon-koitos.
NeloNeN
05.00?06.35 Ennustaja-TV.
07.20 Britannian paras leipomo.
Kausi 2. osa 233. Kausi 4. (S)
Ikäraja ............(7) (12) (16) (18)
6 Lisää kanavia: telkku.com
Fox
6.00 Sky news. 16.30 Kenet ihmeessä nain?
(7). (U)
16.00 Summeri. 11.20 Tervetuloa kotiin. Hän tulee takaisin
Maddyn ja perheensä elämään, niin että
metsä raikaa.
6 TV2, Sudenverinen klo 11.30 ja 16.30
Amishinuoret palaavat takaisin vanhanaikaiselle kotiseudulleen uudessa ohjelmasarjassa, jossa on kuitenkin aiemmin
nähdystä Breaking Amish -sarjasta tutut
päähenkilöt. Jakso 2/8. 12.00 Remontilla rahoiksi. 8.15 Phoenixin eläinpoliisit. Evakossa. 12.30 Elixir. 15.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 5/10.
Tv2
06.50 Pikku Kakkonen. Chef on the Beach. 11.00 SVT: Vem vet mest. Varas. 16.45 Hurja remontti. (U)
20.00?20.25 Batman (7). 5/12.
16.27 FTW kesä. o: Rick Jacobson.
22.55 Holmes nYC (12). 18.28 Tulehan, ketsuppi! (S). 18.00 Pikkurilli.
18.05 Hanna ja Rally (S). 21.00 Jutta ja huikeat häädieetit. 16.00
nYC:n täydelliset naiset. Unelmia ja pettymyksiä.
16.50 Farmi (S). Paluu ei ole aina helppoa.
Tv1
06.15 Aamusydämellä. Teema onnittelee 70-vuotiasta laulajalegendaa!
22.02 Salminen Savonlinnassa.
(1973).
22.43 Reppurin laulu. 20.05 Return To Amish. 19.55 Tulossa: Suomen täydelliset venäläisnaiset
(S). 7.00 onnenarpa. Jakso 4/23.
Pistoolin jäljet. 16.05 Jotain lainattua, jotain uutta. 7.05 Meidän vauva. 17.55
70?s show (12). 17.55 TV-nytt. 23.00 SVT: Guld på godset. 0.55 Vaaralliset vaimot (12). 18.30 neljän tähden illallinen. uhanalaiset villieläimet. 12.45 Aivopelit. Treffit.
15.00 Middle (S). 1.30 Manhunt (7). 7.53 Harri ja dinot (S).
8.15 Puu fu Tom (S). 7.50 Suhdekoukerot (S). 23.45 Good Wife (7). 18.30 Hevostila Mistral (7). 16.26 Minun totuuteni:
Thommy Berggren. Kausi 1. 23.50 Castle (12). 21.00 Castle.
21.55 ilman johtolankaa. 14.00 Jamie
oliverin ruokavallankumous. (7). 20.30 Täydellinen murha (12). 23.50 num3rot
(12). 6/8.
15.00 Uusi päivä (S). (American Virgin,
USA 2009). 19.15 Alastomat selviytyjät (7). o: ossi
Elstelä. 6. Jakso 19/24. 18.16 Eläinten puistokatu (S). 20.00 Pelasta perheemme, Supermarjo!. 16.10 Joan
Rivers laittaa tuulemaan (S). 22.00 Moderni perhe (S). 19.30 YTV-nytt. 0.00 SVT: Två konstnärer, en duk. 2.20 American Chopper.
Yle TeeMa
04.00 Teematieto.
17.00
17.15 Historia: Henry Ford. o: Jake Kasdan. 19.00 Bunheads (S). 1.20 Mystinen ihmisjahti. 18.05 Holmes nYC (12). 23.00 Kardashianit. 13.00 Kuuluisat kuppilat. Kesä!
16.01 FTW kesä.
16.05 Open Heart (7). 22.00 Konttori (7). (U)
liv
5.00 Ennustaja-TV. 18.45 family Guy. 27/34.
faraon kirous.
20.30 Koukussa: Lamput. Kausi 4. 19.35
Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. Kausi 2. Jakso 4/30. Jakso 8/10.
finn McCool?s. 21.25
Melkein täydellinen rikos (12). 10.50 Kodikkaasti vuokralla. K.1, 7/10.
23.00 Muistin vanki (12). 8/24. 1.45 intohimon uhrit. 20.00 Kyttäputki: Castle (12). 9.20 Wipeout. (USA, 2007)