>> 2. Pariksi vuodeksi, ajattelin.?
Juha Honkala
Pääkirjoitus: Sote-uudistuksen onnistuminen näyttää epätodennäköiseltä. Eläkkeelle
Heikki Jäälinojan
työpäivät alkavat olla todella
vähissä. Sarjan 52 kiloa taso on tällä hetkellä
maailmalla hurja, sillä
Apulin ennätystulos ei
tuonut tällä kertaa mitalia.
>> 12
A
Parikymppisenä asuin
muualla ja mietin, etten
eläissäni palaa, mutta
palasin. >> 4
Kevyttä rautaa
Sanna Apuli esiintyi
edukseen Stavangerissa
käydyissä voimanoston
MM-kisoissa. >>10
TORSTAI 7. MARRASKUUTA 2013
NRO 215
IRTONUMERO 2 e
Vesa Joensuu
Terveisiä Venäjältä
Vierailu: Rusatom Overseasin varapääjohtaja Anastasia Zoteeva vieraili
ensimmäistä kertaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Pyhäjoella. >>6
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Kyläkirja
Pirkko AhokasTuohinto toivoo,
että uusi teos
innostaisi
Pariksi vuodeksi, ajattelin.
Nyt siitä on kulunut 12 vuotta. Kotini, synnyinkaupunkini, paikka jossa kasvatan lastani. En ole siellä koskaan käynyt,
mutta jotenkin vain kuvittelen, ettei se
ole erityisen kaunis kaupunki. marraskuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 7.11.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja
Hyvä kun
suutumme
Sote-uudistuksen tie näyttää
yhä kivisemmältä
N
äkymä marraskuisen kostean kaupungin päältä katseltuna tuo mieleen Murmanskin. Parikymppisenä asuin muualla ja
mietin etten eläissäni palaa, mutta palasin. Mutta perkele! Haukkukaa minut,
mutta jättäkää Raahe rauhaan.
Aina ei ole ollut näin. Olen lakannut hokemasta kuinka paska paikka Raahe on. Tulisi edes lunta. Saman ajan olen tehnyt
töitä tässä lehdessä ja seurannut enemmän tai vähemmän
innostuneena kaupungin kehitystä. Mökkiä nousee, liiketilaa rakentuu, tulee kaivos, puhutaan ydinvoimalasta, huhutaan hankkeen kaatumisesta ja tapellaan tuulimyllyistä.
Taajamien tiet murenevat silmissä.
Kerran vuodessa Rautaruukki ilmoittaa toimintojen tehostamisesta ja tehtäviensä tasalle oleva ammattiyhdistysliike nousee varpailleen. Ulkona on
jo silloin pimeää ja jouluvalot valaisevat.
Helinä
Muikkula
Mielestäni joulukuun ensimmäinen päivä
on sopiva aika.
Heino
Krigsholm. Hän sanoi, että raahelaiset ovat kovia suuttumaan. Ei liikaa, vaan sopivasti.
Jos luettelen asiat, joita rakastan, Raahe ei ole listalla.
Sellainen tuntuisi typerältä, mutta suhteeni tähän kaupunkiin on kieltämättä hankalasti selitettävä.
Väitän, että aika moni ikätoverini on puolet ajasta tuskastuneita tähän kaupunkiin. Ja niin kauan kun jaksamme suuttua, jaksamme
tapella vastaan jos joku haluaa muuttaa asemaamme vähänkään huonommaksi.
H
allituksen sosiaali- ja terveysuudistus näyttää junnaavan
paikallaan, vaikka sote-rakenteita on yritetty uudistaa jo pari vuotta. Itse ainakin ajattelin
laittaa silloin.
Voitto
Kajula
Marraskuun puolessa välissä. Siinä riittää
lukemista.
Gallup: Milloin on mielestäsi oikea aika laittaa jouluvalot?
Varmaankin marraskuussa. Linjaus tosin
on melko samantekevä, kun Pyhäjoki on selvästi ilmoittanut Siikajoki vanavedessään, että liitostunnusteluihin ei ole halua.
Samanlaista passiivista vastarintaa on kunta- ja sote-uudistajilla vastassaan pitkin Suomea. Siksi on
ikävää, kun kotikaupungistani syntyy
tällainen mielikuva. Varmasti totta, mutta senkin voi kääntää ympäri.
Koska suutumme, me välitämme siitä mitä ympärillä tapahtuu. Otan Raahea koskevan kritiikin usein vakavammin
kuin itseeni kohdistuvan, vaikka olen saanut kuulla, etten
osaa käsitellä sitäkään. Kun sote-uudistuksen piti pohjautua
kuntarakenneuudistukselle ja sote-palveluiden levätä jatkossa isojen, yhdistyneiden
kuntien harteilla, ei ole ihme, ettei puuhasta
näytä tulevan takkia eikä edes tuluskukkaroa.
Se on sääli, sillä uudistuksia tarvitaan, jotta
julkiset palvelut voidaan turvata.
Päivän positiivisin
Jälleen on saatu esimerkki
vireästä kylätoiminnasta
Raahen seudulla. Eihän se ole edes totta.
Oulusta kulkeva työkaverini teki mielenkiintoisen havainnon. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. Itse en ole
vielä laittanut niitä.
Jemina
Kovaniemi
Joulukuun alussa. Montako lähtee?
12 vuodessa on tapahtunut paljon. Kuntien
pitää tämän kuun loppuun mennessä ilmoittaa, kenen kanssa olisivat valmiita liitosselvi-
tyksiin. Pysähtyneisyys ei
tosin ole mikään ihme, sillä vastassa on
muun muassa perustuslaki: sote-uudistuksen
linjauksiin liittyviä perustuslaillisia kysymyksiä selvitellyt jaosto on päätynyt lopputulokseen, että hallituksen suunnitelmissa on
useita perustuslain kanssa ristiriidassa olevia
kohtia.
Lain lisäksi uudistajat joutuvat hakkaamaan päätään mihinkään etenemättömän
kuntarakenneuudistuksen seinään. Minä myös, mutta samalla
A
Haukkukaa minut,
mutta jättäkää
Raahe rauhaan.?
huomaan ottavani vakavasti, jos Raahesta sanotaan jotain
pahaa. Jokelankylän
kyläkirja on kunnioitettavasti
yli 600-sivuinen. Raahen kaupunginhallitus linjasi
maanantaina, että kaikki Raahen seutukunnan kunnat kiinnostavat kumppaneina eikä
muitakaan käännytetä ovelta
Niin helppoa, mutta
kuitenkin näyttää olevan silti
vaikea toteuttaa.
www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu etsii
kaupungin
huonointa katua.
Netissä
katuverkko on
saanut
puolustajan.
Järkevä sähkölaitteiden
käyttäjä
me hetken, kättelimme ja
kiittelimme toisiamme. Tätäkin voi
sanoa ihmeeksi, meitä suojeltiin ylhäältä, oli muutamasta sekunnista kysymys.
Veijo oli myös hyvä voi-
mistelija. Sellainen turha kulutus olisi helppo katkaista,
samalla talouden sähkölaskukin olisi tuntuvasti pienempi. Hän lupasi tuoda varret lähiaikoina.
Tässä se ihme tapahtuikin.
Eräänä syksyisenä iltana hän
toi luudanvarret, rupattelim-
tus oli päällä vielä kahdeksan
aikaan, vaikka lumen valokin
osaltaan valaisi maisemaa.
Samoin illalla otetaan reilusti
ennakkoa valojen välähtäessä päälle.
Niin yleisesti kuin myös
kotitalouksissakin kulutetaan sähköä hallitsemattomasti. Täällä maallakin lähi-
seudun taloissa on ulkovalot
päällä läpi vuorokauden.
Ollaan kyllä herkästi vastustamassa kaikkea, jolla tuotetaan lisäenergiaa, (tuulivoima ja ydinvoima) vaan ei itse
osata järkevästi säädellä
oman taloutensa energiankäyttöä. Kiitos
siitä kuuluu varmaankin
keskustassa asuville päättäjille.
Reijo ja Ville valmiina palloilemaan.
Sukeltaja Viti elementissään.
juuri, maisemat olivat valkoista massaa, ehkä satoi vieläkin. Kaveri kysyi pääsenkö sisään, jos kävelen käsilläni nämä portaat ylös?
Portsari lupasi ja niin tapahtui. Mutta myös
vaarallinen, olihan joessa uppotukkejakin. Oli kaunis kesäinen yö. Torstaina 7. Kaikki näytti olevan ihan hyvin,
mutta Reino kuolikin seuraavana päivänä. Mitä
metsästystä se on. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
Eipä pitäisi olla syytä nostaa kiinteistöveroa, ainakaan haja-asutusalueilla,
koska ainoa vastine, mitä
sillä sai, oli yksityis/pihateiden talvikunnossapito,
joka nyt lopetettiin. Lähestyimme valtatietä, tienhaaraa
ei kuski huomannut ja hurautti valtatien yli tien toiselle puolelle. Raahessa oli ravintola, jonne noustiin portaita
toiseen kerrokseen. Tämä
veitikka pyrki ravintolaan
myöhemmin illalla, mutta
portsari ei päästänyt häntä sisälle vaan väitti, että tulija oli
humalassa. Kerran hän toi pari
luutaa ilman vartta. Arkko oli hyvä
voimistelija ja huimapää.
Näin monesti Arkon kävelevän käsillään noin 40 metriä
korkealla olevan teräspalkin
päällä. Antaa
tuulla vaan.
Raahen demokraattisesti
valitut päättäjät ja kaupungin johtaja ovat oikealla
asialla mahdollistamassa
tuulivoiman rakentamisen.
Kiitos! Pysykää lujina!. Siltä pahasti
näyttää näin naapurikunnasta katottuna.
Miksi Palonkylä?Vihannintie-osuudella ei vaihdu
60:n rajotusmerkit arkiaamusin ennen 8:aa?
T:Aamusin pyöräilevä.
Höpsistä pirtissähän ne
Revonlahdenkin metsämiehet puhelimen näytöltä
seuraa koiran menoa. He sukelsivat Ruona/
Raahe Oy:n laiturissa rakenteilla olevista sotakorvausalusten mastosta mereen
useita kertoja. Oli talvi ja lunta oli satanut
Energiaa
tuhlataan
paljon
MIELIPIDE 20.10. Viti
ei ollut humalassa ja poliisitkin ymmärsivät tapahtuneen
jotain erikoista. Se
on hyvä ettei konstit lopu.
Monikymmenvuotinen ystäväni Reino, jonka kanssa
olin pelannut jalkapalloa, kävi aina silloin tällöin meillä
juttelemassa vanhempanakin. Samalla hetkellä
ajoi iso rekka-auto takanamme lumi pöllyten. Ihan
kaikki, hirvet on jo muuttanu! Niin, mitenkäpä sitä pimiällä kylällä vois asuakkaan. Meillä oli tosi pitkä historia takanamme. Temppu keräsi
paljon yleisöä, mutta se keräsi myös poliisit paikalle. Ollessaan komennustöissä Torniossa Viti ravintolaillan päätteeksi nousi
Tornionjoen yli menevän sillan yläpaarteen päälle ja sukelsi jokeen. Hän tapasi
tuoda vihtoja ja varpuluutia
syksyisin. Vieläkin mietin, että aavistiko hän, että
loppu lähestyy ja halusi kuitenkin tuoda luudanvarret
ystävälleen.
Ville Martinmäki
levyseppä
Kyyneleet
RUNO Itke ilosta,
itke surusta.
Anna kyyneleiden vuotaa
silmistäsi,
puron helminä lähteeseen.
Lukijan kuva
Ihan vain tasapuolisuuden nimissä voidaan todeta, että kyllä kait Raahesta löytyy kuitenkin paljon
enemmän hyväkuntoisia teitä kuin huonokuntoisia!
Pitkäkaulapariskunta. Taisi olla veto
kysymyksessä.
Ollessani komennustöissä
Torniossa sain työkaverikseni Arkon. Se oli sellaista
hyvin mieluista ruokatuntiviihdettä. Kuva: Armas Vares
Mirja Lepola
Revonlahelta kuuluu kummia, jos tuulivoimaa rakennetaan, valtuusto vaihetaan, talot myyvvään,
kaikki muuttaa pois. Hän oli tullut Ruotsista hiljattain. marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Rohkeita poikia
ja suuria ihmeitä
MUISTELU Hyviä ja rohkeita uimareitakin oli Raahessa, muun muassa Ami ja
Viti. Olihan se komea
kaari, Viti osasi. Sun-
nuntaiaamuna 8-tien valais-
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Oiskohan siellä Revonlahella pääsääntöiseti
maailiman katsomus avartunu tuvan ja navetan välisellä polulla. Veijo käveli portaat käsillään ylös ja ovet aukenivat. Se väheni kun pomot
huomasivat tapahtuman.
Arkko toi tullessaan Ruotsista auton, kuplavolkkarin,
sillä me sitten saimme aina
kyydin kotiin viikonvaihteessa. Aura-autot eivät olleet
vielä auranneet teitä
Yksi tehokas tapa ratkaista tämä on
tehdä ero käytännöllisten ja
periaatteellisten kysymysten
välillä, Hiilamo perusteli esitystään.
Kirkolliskokouksen äänestyksessä lakivaliokunnan esitys voitti Hiilamon esityksen
äänin 53?51.
Kirkolliskokous päätti, että
kokouksen puheenjohtajan
tueksi perustetaan laajennettu puhemiesneuvosto.. Lokakuussa 30 prosenttia
palvelualan vastaajista ennakoi heikkenemistä ja vain
kaksi prosenttia odotti paranemista. marraskuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Hanhikiven
kautta
länteen
Ydinvoima: Hanhikiven ydinvoimala
nähdään Rosatomissa sijoituksena
tulevaisuuteen.
Sari Jaatinen
hen, Ottavainen sanoo.
sari.jaatinen@almamedia.fi
Venäläinen Rosatom on tytäryhtiönsä Rusatom Overseasin kautta varautunut kasvattamaan tarvittaessa omistusosuuttaan Fennovoiman
ydinvoimalahankkeessa.
Omistusprosentti tulee
kuitenkin jäämään alle 50:n
eli Rosatom pysyy vähemmistöomistajana, kertoi eilen
Pyhäjoella vieraillut Rusatom
Overseasin varapääjohtaja
Anastasia Zoteeva.
??Tämä on meidän strategiamme, jo kunnioituksestakin ulkomaista isäntämaata
kohtaan, Zoteeva sanoi.
Huominen päivä on jännittävä. En ole koskaan
ajatellutkaan, että Outokumpu astuisi tästä sivuun. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. Olen
alusta lähtien luottanut sii-
Rosatomin kiinnostus
Fennovoiman hankkeessa
mukanaoloon on ennen kaikkea strateginen.
Zoteeva totesi, että olisi
hienoa sanoa Fennovoiman
olevan heidän porttinsa lähteen, mutta yhtiö ei toimi ensimmäistä kertaa Euroopassa. Toivomme kehittyvämme
yhä paremmiksi, Zoteeva sanoi.
Laajentuminen länteen on
ehdottomasti tärkeä osa Rosatomin tulevaisuutta.
??Britanniaan tulee vielä
jonakin päivänä nousemaan
Rosatomin voimala, Zoteeva
ennusti.
Paikallisilla osaajilla on
Zoteevan mielestä erinomainen mahdollisuus työllistyä
ja työllistää Hanhikiven ydinvoimahankkeessa.
??Paikallisen työn osuus
Teollisuuden
odotukset synkkiä
Raahen Seutu
keskiarvoa vaisummat.
Pohjois-Suomen teollisuuden ja rakentamisen suhdanteet heikkenivät syksyn lähestyessä, selvää Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannekyselystä. Edustaja Heikki
Hiilamo esitti lakivaliokunnan ponteen vastaesityksen,
että määräenemmistösää-
dösten käsittelyä jatketaan
lakivaliokunnassa kirkkohallituksen esityksen mukaisesti. Palvelualalla myynti väheni lievästi alkusyksyn
aikana, mutta loppuvuodesta
joulua kohti mentäessä
myynti lisääntynee vähän.
Palvelualalla henkilökunnan määrä pieneni heinäsyyskuussa hieman, mutta
lähikuukausina työvoiman
ennakoidaan pysyvän nykytasolla.
maa, joka ei ole koskaan, ikinä lakannut rakentamasta
ydinvoimalaa, Zoteeva huomautti.
Rosatomin mukaantulo
Fennovoiman hankkeeseen
tapahtui maailmanennätysvauhtia.
Yhteistyö yhtiöiden kesken alkoi 9 kuukautta sitten
ja pyrkimys on, että vuoden
loppuun mennessä molemmat osapuolet ovat valmiita
allekirjoittamaan toimitussopimuksen.
- Lupaan, että hankkeemme pyrkii pitämään huolta kauniista
ympäristöstänne, sanoi Anastasia Zoteeva.
Muutosesitys
säännöksestä raukesi
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kirkolliskokous päätti lakivaliokunnan mietinnön mukaisesti, että kirkolliskokousta
koskeva kirkkolain määräenemmistösäännöksen muutosesitys jätettiin raukeamaan.
Kaikki kirkkolakiin ehdotetut muutokset vaativat
edelleen kolmen neljäsosan
ääntenenemmistön kirkolliskokouksessa.
Kirkkohallitus ehdotti, että määräenemmistösäännök-
sessä rajattaisiin tarkemmin
asiat, jotka tulee päättää
määräenemmistöllä.
Tavoitteena oli, että kirkkolainsäädännön muutokset
kirkon oppiin ja uskoon kuulumattomissa asioissa voitaisiin käsitellä kirkolliskokouksessa yksinkertaisella enemmistöllä.
Perustevaliokunta antoi
lakivaliokunnalle lausunnon,
joka kannatti kirkkohallituksen esitystä. Tilaukset vähenivät kolmannen
vuosineljänneksen aikana ja
tuotannon odotetaan vähenevän vaimean kysynnän takia myös lähikuukausina.
Kannattavuus on lokakuussa keskimääri vuoden
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Fakta
??Fennovoiman omistaa suomalainen Voimaosakeyhtiö SF.
Omistajakuntaa yhdistää kohtuuhintaisen sähkön tarve.
??Voimaosakeyhtiö SF:n alle
ovat ryhmittyneet kaikki Fennovoiman omistajat, jotka ovat
kaupan ja teollisuuden yrityksiä sekä pääosin kuntien ja
kaupunkien omistamia energiayhtiöitä.
??Suomalaiset omistajat päättävät jatkostaan hankkeessa
8.11. Olen aivan varma, että
löydämme täältä riittävän
laadukkaita toimijoita, Zoteeva sanoi.
Rosatom on rakentanut 37
Hanhikivelle suunnitellun
kaltaista voimalaa. Tuolloin Fennovoiman suomalaiset omistajat
ilmoittavat jättäytymisestään
tai sitoutumisestaan jatkamaan hankkeessa.
Fennovoiman hallituksen
puheenjohtaja Pekka Ottavainen totesi, etteivät he ole
saaneet yhtään suoraa ilmoitusta, vaan yhtiössä on oltu
lehtitietojen varassa.
??Suurin omistajamme,
Outokumpu, on ilmoittanut
jatkavansa. Esimerkiksi hän nostaa
Turkin, jonne on nousemassa neljä Rosatomin reaktoria.
Vielä tärkeämpänä hän näkee yhtiön saaman näkyvyyden teknologiaosaajana.
??Jokainen ydinvoimatoimija on ylpeä reaktoreistaan,
mutta meidän voimalamme
ovat yhä parhaat maailmassa. Edustaja Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen kannatti Hiilamon esitystä.
??Meillä on varmasti yksimielisyys, että kirkolliskokoukselta edellytetään joustavampaa toimintaa. Lokakuussa 35
prosenttia vastaajista ennakoi suhdanteiden heikkenevän ja 65 prosenttia alasta arvioi suhdanteiden pysyvän
ennallaan.
Pohjois-Suomen teollisuuden ja rakentamisen suhdanneodotukset ovat koko maan
Teollisuudessa tuotanto supistui heinä-syyskuun aikana, ja tuotannon arvioidaan
vähenevän myös lähikuukausina.
Tuotantokapasiteetti on
kokonaan käytössä vain 38
prosentilla vastaajista. mennessä.
??Irtisanoutumisestaan ovat
ilmoittaneet Mikkeli, Kemi ja
Kotka, mukanaolostaan Outokumpu, Lahti, Rauma ja Tornio.
Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja Pekka Ottavainen, Rusatom Overseasin varapääjohtaja Anastas
va perjantai on kaikille osapuolille jännittävä päivä.
Vesa Joensuu
voi nousta jopa 90 prosenttiin. Zoteeva
lupasi myös pysyvänsä aikataulussa, toisin kuin EteläSuomessa ydinvoimaa rakentavat ranskalaiset.
??Juuri saimme valmiiksi
Venäjälle ydinvoimalan puolitoista kuukautta etuajassa.
Venäjä on muuten ainoa
takaisella tasollaan, mutta
sen ennakoidaan heikkenevän hieman vuoden loppua
kohden.
Loppukesän ja syksyn tilanne on ollut tavanomaista
kehnompi myös palvelualalla
Uransa hän
aloitti vuonna 1993 Dialog
Bankissa. Strategiajohtaminen ulkomaiden
suuntaan on niin ikään hänen työkenttäänsä. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. 320?000 eurosta
päättää lopullisesti Raahen
kaupunginvaltuusto.
Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari
Malkamäki myöntää, että
kentän mielipiteelläkin oli
merkitystä.
Malkamäen mukaan loppupeleissä vaakakupissa olivat vastakkain Raahe-lisä ja
apip-toiminta. Hän
on myös opiskellut Tukholmassa Itä-Euroopan talousinstituutissa. Siitä valtionavustuksen
osuus on noin 224?000 euroa
eli nettovaikutus kaupungille
noin 100?000 euroa.
??Apip-toiminnan hinta on 26
euroa tunnilta, johon saadaan
57 prosentin valtionapu.
??Täysimääräisestä apip-toiminnasta vanhemmat maksavat 125 euroa kuukaudessa.
??Korvattavia tunteja Raahessa on lukuvuodessa kertynyt
noin 15?000.
??Toiminnan piirissä on ollut
noin 150 lasta.
Vesa Joensuu
Kari Karjalaisen mielestä Raahen näkökulmasta katsottuna
Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki-selvitys olisi luontevin.. Reilua ei hänen
mielestään olisi ollut pistää
säästöjä etsittäessä vastak-
Monen perheen huolet 1-2-luokkalaisistaan väistyivät. Myöhemmin hän
on työskennellyt Brunswickilla, Bank Zenitissä ja ZPointissa. 2000-luvun alussa
Zoteeva työskenteli toimitusjohtajana UK Nikoilissa.
Yli 250 allekirjoitusta keränneen nettiadressin ja henkilökohtaisesti kerättyjen vetoomuslistojen takaa löytyvä
Henna Maarala on nyt tyytyväinen äiti.
??Helpottaa, on painostanut meidän perhettä ja varmasti monia muitakin, kommentoi Maarala Raahen Seudulta kuulemaansa uutista.
Syksyllä osa-aikaisena työt
aloittanut Maarala ihmettelee vielä alkuasetelmaa, mikä
olisi hankaloittanut vanhempien työssäkäyntiä. Lopputulos
näyttää vahvasti pattitilanteelta.
Vaikutusta ei ole ollut edes
valtiovarainministeriön 22.8.
antamalla linjauksella, jossa
ministeriö on katsonut Raahen, Pyhäjoen ja Siikajoen
muodostavan työssäkäyntiperusteen ja yhdyskuntarakenteen perusteella alueen,
jossa kuntien on selvitettävä
yhdistymistä yhdessä.
Kuntarakenneselvityksen
osallisista ilmoituksia odotetaan ministeriössä marras-
Zoteeva hymyili eilen Pyhäjoella.
Zoteeva valmistui 1992
Moskovan yliopistosta. Asia on valtuuston sinettiä vaille
valmis.
kain esimerkiksi yksityisten
teiden avustuksia ja lasten
palveluja. Raahe-lisä sai
jatkoa vielä ensi vuodeksi,
mutta on poistumassa vuonna 2015. Niiden väliltä oli
valittava. marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Naapurit antavat omat
ilmoituksensa ja niitä kunnioitetaan.
Raahen ilmoituksessa jätetään auki mahdollisuus
myös muiden kuntien mukaantuloon, mutta Karjalainen liputtaa Raahe-SiikajokiPyhäjoki-selvityksen puolesta vahvimmin.
Hänen mielestään alue on
luontevin jo senkin vuoksi,
että yhteistyötä eri alueilla on
tehty pitkään.
??Koulutuskuntayhtymä,
alueellinen rakennusvalvonta, hyvinvointikuntayhtymä,
kehittämiskeskus...
Karjalaisen mielestä nyt
olisi hyvä mahdollisuus selvittää, voidaanko myös kuntarajoista luopua.
??Se olisi jo paljon jo se, jos
selvitys saadaan, kuvaillaan
ilmapiiriä.
Selvityksen sisältö onkin
jo toinen juttu, yhdistymisiin
pitkä matka.
Karjalainen toteaa, että tähänastisista kuntaliitoksista
hänellä on vain hyviä kokemuksia. Henkilökohtaisesti
hän mietti vaihtoehtojen vaikuttavuutta.
??Apip on suoraan lapselle
kohdistuvaa toimintaa.
Kaupunginhallituksen linjauksen takana on myös ajatus, että kyse on pidempiaikaisesta ratkaisusta.
??Ettei tähän tarvitse palata joka vuosi.
Se miten ja missä apip-toimintaa järjestetään, kuuluu
asiantuntijalautakunnalle.
Mikäli kaupunginvaltuusto myöntää määrärahan budjetissaan, toiminta jatkuu kevätkauden nykymuodossaan
eli Rannikon 4H:n ja MLL:n
Raahen osaston tuottamana.
Raahen sivistyspalvelukeskuksen johtajan Ritva
Mattilan mukaan kevään aikana on tarkoitus selvittää
mahdollisuudet hoitaa toiminta joko kokonaan tai osittain omana työnä.
Mattila pitää toimintaa
tärkeänä, sillä se tukee vanhempien työssäkäyntiä ja on
mitä parhainta ennalta ehkäisevää sosiaalityötä.
kuun loppuun mennessä.
Valtuustokäsittelyyn etenevän Raahen kaupungin
esityksen kaupunginjohtaja
Kari Karjalainen toteaa tehdyn Raahen omista lähtökohdista. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Tupla tai
kuitti
Talousarvio: Kaupunginhallitus valitsi
apip-toiminnan Raahe-lisän sijaan.
Vesa Joensuu
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
sia Zoteeva ja Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen joutuivat melkoiseen kameroiden ristituleen. Heilläkin
olisi jouduttu pohtimaan kuvioita uudelleen.
??Olisi se ollut älyttömän
pitkä odotusaika, mietitään
3-4 tuntia, jotka lapsi olisi
joutunut viettämään iltapäivisin yksin.
Kentän ääntä kuultiin, kun
kaupunginhallitus viime vaiheessa lisäsi budjettiehdotukseensa sieltä jo poistetut
aamu- ja iltapäivätoiminnan
määrärahat. Hän muistuttaa, että
kumpikaan toiminta ei ole lakisääteistä. Apiptoiminta palasi budjettikirjaan. Hänen
vastuualueitaan ovat yrityksen kehitystyö ja myynti.
Zoteeva analysoi ja tutkii
mahdollisia uusia markkinaalueita yritykselle. Siikajoen edellytys on,
että selvitys tehdään kaikki-
en Raahen seutukunnan
kuntien kesken. Tule-
?Uusi voimala on kuin uusi vauva?
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
43-vuotias Anastasia Zoteeva nimitettiin Rosatomin tytäryhtiön Rusatom Overseasin varapääjohtajaksi vuosi
sitten lokakuussa. Siikajoki sen sijaan on kiinnostunut, mutta
vain jos Pyhäjokikin on mukana. Torstaina 7. Vihannin kanssa yhdistyminen on sujunut jokseenkin kivuttomasti.
??Totuuden nimissä on
tunnustettava, että henkilökohtaisesti minulla ei ole palavaa poltetta kuntaliitoksiin,
kun Vihannin liittyminen on
tuossa niin lähellä.
FAKTA
??Koulujen aamu- ja iltapäivätoimintaan talousarviossa on
esitetty 320?000 euron määräraha. Ja naisena saan luoda
koko ajan uutta, itseni kautta.
Jokainen uusi ydinvoimalamme on kuin uusi vauvani,
Pattitilanne kuntaliitosten selvityksissä
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Kuntarakennelain mukaisen
selvitysalueen haarukoinnissa tilanne Raahen alueella on
kuin takavuosien suositussa
tv-komediassa Kupla.
Raahe on kiinnostunut yhdistymisselvityksestä Pyhäjoen ja Siikajoen kanssa,
mutta Pyhäjokea ei selvitykset kiinnosta. Rosatomin onkin avannut uusia
markkinointitoimipisteitä jo
Ukrainaan, Etelä-Afrikkaan
ja Singaporeen.
Työtään Zoteeva pitää
unelma-ammattina.
??Saan matkustaa, tapaan
kiinnostavia ihmisiä koko
ajan
Kaupassa saatiin perustukset ja valmiiksi
rakennetut syöttökaapelit.
Myös maanrakennustöitä oli
tehty valmiiksi huomattavat
määrät.
Myös osakkuutta Fennovoimassa on arvosteltu. Toimitusjohtajalla on mielipiteensä.
??Voimalaitos rakennetaan
tulevan suur-Raahen alueelle. Ympyrän pitää
kiertää.
voista infraa. On väitetty, että yhtiö on heittänyt
veronmaksajien rahoja kankkulan kaivoon lunastamalla
osake-enemmistön tappiolliselta Sillanpään yhtiöltä.
??Ei se mikään tyhjä kauppa ollut. Toimintakeskus Kreivinajassa kokoonnutaan tiistaisin kello 15
lähtien jäsenten kahvitusten
A
Eläkeliiton Raahen Yhdistys valitsi syyskokouksessaan uuden
hallituksen.
sähkömarkkinalaki, joka
muutti kaiken.
??Sähkönmyynnistä muodostui nopeasti kilpakenttä,
jossa peli oli raakaa. Ryskätöitä on luvassa etenkin Tyrnävän maisemissa, jossa taivas on korkealla. Kerhot kokoontuvat viikoittain. Kärnä. Sitten tuli
Matti Mänty on uusi
puheenjohtaja
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
460 jäseninen Eläkeliiton
Raahen Yhdistys valitsi syysvuosikokouksessaan puheenjohtajakseen Matti
Männyn.
Hallitukseen erovuoroisten tilalle valittiin Markku
Mattila, Irja Rauhala ja Seija
Nykyri, hallituksessa jatkavat
Sinikka Hiltunen, Elli Hekkanen, Pauli Häli, Elvi Maaninen, Erkki J Kärnä, Erkki Sivonen ja Väinö Kontio.
Piirikokousedustajiksi va-
littiin Matti Mänty Markku
Mattila, Irja Rauhala, Seija
Kykyri ja, Erkki J. Julkisessa keskustelussa on jäänyt liian vähälle
huomiolle se miten suuren ja
taloudellisesti merkittävän
panoksen ikäihmiset suorittavat esimerkiksi eri hoito ja
hoivatehtävissä.
Esimerkiksi omaishoitajat
hoitavat kotona suuren joukon huonokuntoisia läheisiään pienellä korvauksella,
jossa korvaava hoito olisi monin verroin kalliimpi laitoshoito.. Pesti
oli kaupungin sähkölaitoksen
suunnitteluinsinööri. Sitä paitsi kaupunki itse on kaukolämmön
suurin käyttäjä.
Viime aikoina energiayhtiötä on riepoteltu tuulivoimapäätöksien takia. Se olisi ehkä toteuttanut maakuntamallin, eli
Revon Sähkö Oy:n ja Oulun
energialaitoksen fuusion. marraskuuta.
Heikki Jäälinoja tuli Raaheen toukokuussa 1981. Veikkaan kylläkin, että sähköverkon osalta ympyrä on sulkeutumassa
ja kunnat ovat saamassa syliinsä sähköverkot. Harrastaa
omien sanojensa mukaan ryskätöitä sekä kalastusta. Kun minä siirryn eläkkeelle, joku nuorempi saa uuden työpaikan. marraskuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Tasapainoilua
kahteen
suuntaan
Tuulikki Nousiainen
Sähkönmyynnistä muodostui nopeasti kilpakenttä, jossa
peli oli raakaa.
Sitä se on edelleenkin.?
Eläkkeelle: Heikki Jäälinojan viimeinen työpäivä
on perjantaina.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Raahen Energia Oy:llä on vedätystä kahteen suuntaan.
Asiakkaat vaativat edullista
energiaa ja omistaja hyviä tuloja. Fennovoiman antama takarajahan on
8. Kalastusvedet löytyvät Kuusamon suunnalta.
??Motto: Puheet eläkeiän jatkamisesta ovat turhaa jankutusta täällä Pohjois-Suomessa, suuren työttömyyden alueella. Sitä se
on edelleenkin.
Vuonna 1995 suunnitteluinsinöörin pesti vaihtui toimitusjohtajan titteliin, kun
Alpo Laukka jäi eläkkeelle.
Eikä aikaakaan, kun pelikentälle tuli myllertämään ostotarjouksineen ruotsalainen
erilaisen ohjelmien merkeissä.
Lisäksi suunnitelmissa on
muun muassa teatteri-, kylpylämatkoja ja retkiä lähiseuduille. Silloin Raahen kaupungista olisi
tullut Revon Sähkön suurin
osakas ja kauppa ei olisikaan
mennyt ruotsalaisille.
Taustaa
??Heikki Jäälinoja on syntyisin
Tyrnävän poikia. On
myös vaadittu, että energiayhtiön pitäisi tuoda kaupun-
Heikki Jäälinojan työaamujen kampa alkaa olla kadehdittavan lyhyt.
gin päätettäväksi, pysyykö se
Fennovoiman osakkaana
myös jatkossa. Raahen Energia on Raahen kaupungin eli veronmaksajien omistama osakeyhtiö.
Toimitusjohtaja Heikki
Jäälinoja myöntää, että rooli
ei ole helppo. Vapaaehtoistyötä kehitetään edelleen.
Pääosa tarvittavista varoista saadaan jäsenmaksuista, lehtien, käsityö-, puutyökerhon tuotteiden myynneistä, talkoista, retkimaksuista
ja kaupungin avustuksesta.
Huomioitava se, ettei Palvelukeskus Kreivinajan tiloista
ei mene vuokraa.
Syysvuosikokous teki ikäsyrjinnän vastaisen kannan-
Maakunnallisista sähköyhtiöistä tuttuine ihmisineen on jäljellä muisto vain.
Palvelujen saanti ongelmatilanteissa on vaikeaa.
??Entiset Revon Sähkön
asiakkaat soittavat hädissään
meille ja pyytävät apua.
??Nyt kunnissakin tunnustetaan, että oli suuri moka
myydä paikallisen yhtiön
osakkeet, sähköverkosta puhumattakaan. Ennen
Raahea työkokemusta oli ehtinyt kertyä Oulun kaupungin
sähkölaitokselta ja sitä ennen
Muoniosta, jossa vastavalmistunut sähköinsinööri
opetti ammattikoululaisia.
1990-luvulle saakka sähkölaitokset olivat oman alansa monopoleja. Raahen Energia on
hankkinut näitten osakekauppojen myötä rahanar-
Vattenfall. Osakkuus on
kaupungin koneistossa jo
kertaalleen päätetty ja hyväksytty. Ihmettelisin suuresti, jos
kotipaikkakunnan energiayhtiö ei olisi mukana. Missä
kunnossa ne ovat, jää nähtäväksi.
Eläkkeellä aika tuskin tulee
pitkäksi, Heikki Jäälinoja
myhäilee.
??Mummonmökki Tyrnävällä tulee työllistämään.
Mutta kotiosoite pysyy Raahessa.
oton.
Eläkejärjestöjen etujärjestön EETU ry:n vastikään valmistuneen tutkimuksen mukaan suomessa on paljon
ikään perustuvaa syrjintää.
Tutkimus osoittaa, että
vallitsevassa asenneilmastossa on paljon korjaamisen
varaa. Suunnitelmissa on
myös perinteinen retki Kuusamoon kaamoksen katajaiseen. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. Mutta ei siinä mitään,
Raahen Energian hallitus on
päättänyt järjestää ylimääräisen yhtiökokouksen torstaina 7. Mutta ei se ihan näin
mene, toimitusjohtaja muistuttaa.
??Jos kaukolämmöllä tekisi tulosta, valtio nappaisi verot välistä. Kaukolämmön
alhainen hinta on ollut usein
päättäjien hampaissa: korkeammalla hinnalla saisi paremmat tulot kaupungin kassaan. Raahen kaupunki
osasi hyödyntää Vattenfallin
ostotarjouksen myymällä
energialiiketoiminnan omalle perustamalleen yhtiölle.
Näiltä vuosilta on jäänyt
kitkerääkin sivumakua.
??Lähinnä harmittaa kaupunginhallituksen viivyttely
Raahen Sähkö Oy:n perustamisessa. Tilintarkastajiksi valittiin Raili
Klaavu ja Paavo Silvola.
Vuosikokous hyväksyi lähemmäs 30?000 euron suuruisen talousarvion ja toimintasuunnitelman.
Tulevana 2014 toimintavuotena toimii senioritanssi-,
puutyö-, käsityöpiirit sekä
tuppikerho. marraskuuta. Keväällä järjestetään
piirin pilkkikilpailut
1,5 kg
6,99/kg
Isälle!
(29,95)
Ville Haapasalo,
Kauko Röyhkä, Juha Metso
et kuitenkaan usko
Docendo
90
Valio
Maustetut rahkat
0,2 kg (9,75/kg)
1,95
Rainbow
Kuohukerma lakt.
0,2 l (5,45/l)
1,09
Polttoöljymyynti
044 7885 867
044 7885 868
Palmolive Men
lahjapakkaus
Parta- ja suihkugeeli
9,45
Prisma Raahe
ma?pe 7?21, la 7?18, su 10.11. marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
Kerro palveluistasi
ja tuotteistasi
asiakkaillesi...
Lahjaideoita isälle!
Linnea Aaltonen esittelemässä
merinovillatuotteita to 7.11.
klo 11?18 Prisma Raahessa!
Oikeat mediat mainonnallesi.
Varaa toimivaa mainostilaa
010 665 5171 Anne,
010 665 5172 Marjut
010 665 5119 Marketta
North Outdoor
100% merinovillapoolopaita
Hinta ilman S-Etukorttia 49,90.
s-etukortilla
39,90
Lue
Meidän Elämästä
North Outdoor
70% Merinovillasukat
Hinta ilman S-Etukorttia 9,90.
s-etukortilla
7,90
www.raahenseutu.fi
Isälle
elämäntarinoista
Ovi
lu
ma kema
ailm tto
oih miin
in
joka pitää...
prisma.fi
jännityksestä
Jorma Ollila,
Harri Saukkomaa
mahdoton
menestys
Avoin ja omakohtainen
kertomus. Tarjoukset voimassa 9.11. asti.
/kg
Atria
Porsaan ulkofile
n. WSOY
TARJOUS
TARJOUS
(29,95)
(24,95)
2495
2195
15
Atria
naudan takuumurea
sisäpaisti
Muista myös suomalaisen lahjakortti!
elämäntarinoista tarinoista
2995
Juha Pohjonen,
Oula Silvennoinen
tuntematon
lauri törni
Otava
Kari Hotakainen
luonnon laki
Siltala
tarinoista
2795
ratKaisevan edullinen
Jari Tervo
esikoinen
WSOY
tarinoista
2995
KANTA-ASIAKas
24
95
Puola
Omena shampion
0,89/kg
Hollanti
Kirsikkatomaattirasia
250 g (2,76/kg)
0,69
raahe Kirkkokatu 43. Torstaina 7. (08) 2116 200. Otava
Ilkka Remes
omertan liitto
Trilleri maailmasta joka
on totta. suljettu,
Palokunnankatu 37, Puh
ja varsinkin se, mistä iskä itse sattuu tykkäämään, kuten valkosipuli tai homejuusto.
Makkarassa on vielä sekin
ihanuus, että se yleensä
maistuu ihan jokaiselle. Anna
kiehua reilulla lämmöllä 1015 minuuttia. Lusikoi täyte makkaroiden päälle ja ripottele sinihomejuustoa kuorrutukseksi. Varo, etteivät jauhot
pala. Säilytä hillo kylmässä.. Keitä
noin puoli tuntia. Siinäkin olisi
kunnianpalautuksen paikka.
Berliininmakkarapötköstä
sentin viipaleita, paista kupit
kuorineen paistinpannussa
niin, että makkara vetäytyy
kuoren takia koveraksi kupiksi.
Kupit voi täyttää mielensä
mukaan, vaikka chilillä tulistetulla tomaattimurskalla tai
pekoni-sipuliseoksella ja munakokkelilla.
Uunimakkara
kasvispedillä
lenkki
kolme sipulia
8 perunaa
2 paprikaa
öljyä
suolaa
pippurisekoitusta
edamjuustoa
Pilko kasvikset, perunat
pieniksi, paprika ja sipuli reilummankokoisiksi. Lisää
makkarat kuumaan kastikkeeseen. Vinkki: kasviksille voi lisätä vaikka tomaattimurskaa, valkosipulia, oliiveja tai aurinkokuivattuja tomaatteja pikku palasina.
Paholaismaisen
hyvää hilloa lihalle
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Sisä- tai ulkofile ovat helppoja ja vaativankin lihansyöjän
makunystyröitä hellivä vaihtoehto mihin tahansa juhlaan.
File on myös usein edullista, varsinkin porsaan, ja valmiiksi maustettu file helpottaa jo kovasti kokin työtä.
Ota liha jääkaapista huoneenlämpöön vähintään tunti ennen paistamista. Jos käytät paistolämpömittaria, liha
on mehevää, kun mittari
näyttää 75 astetta. Leikkaa makkara ohuiksi siivuiksi. Nostele pannulta makkarat, mutta älä rasvaa. Jos pinta saa liikaa
väriä, peitä file foliolla.
Paista lihaa noin puolitoistatuntia kiloa kohti. Fileen
kanssa on varottava, ettei sitä
paista liian kuivaksi, joten
parasta on paistaa liha 150 asteessa.
Paista file ensin rasvassa
joka puolelta paistinpannulla. Lisää jauhot ja anna ruskistua kauniiksi. Jätä liedelle kevyesti porisemaan ainakin
tunniksi. Jäähdytä to-
maatit kylmässä vedessä, irrota kuoret ja paloittele pieniksi paloiksi.
Jos käytät säilyketomaatteja, voit pieniä ne neljään
osaan ja ottaa kannat pois.
Halkaise paprikat ja chilit.
Poista siemenet ja pieni hienoiksi paloiksi. lihavalmiste, jonka oleellisena valmistusaineena on liha.
??Makkarat jaetaan valmistusmenetelmän ja käyttötarkoituksen mukaan kestomakkaroiksi, leikkelemakkaroiksi ja
ruokamakkaroiksi.
??Makkara-nimeä saa käyttää
myös seuraavista valmisteista:
laukkamakkara, perunamakkara, ryynimakkara ja verimakkara.
Tämä lenkki saattaa hyvinkin nostaa hien pintaan - varsinkin jos syöjät ovat luonnoltaan laiskoja,
kuten vanhassa sanonnassa todetaan.
kuhermoja.
70-luvulla lapsuuttaan
viettäneet takuulla muistavat
makkarakupit. marraskuuta 2013
8 RUOKA
Viedään
iskä
pyhänä
lenkille
Arkisto
A
Kukapa voisi
vastustaa ihanaa makkarakastiketta ja perunamuusia??
Isänpäivä: Katetaan isälle Suomen suosituinta
vihannesta, makkaraa.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Toki isänpäiväpäivällinen voi
olla vaikka kuinka korkeaa
?gurmeeta?, mutta uunimakkara on ruoka, jonka lapsetkin pystyvät valmistamaan.
Rintaperilliset voivat vaikka työntää tekijänoikeutensa
omistajat päiväkävelylle ja
vetää essun eteensä.
Uunimakkara on vähän
kuin italialaisten perheenäitien muinoin keksimä pitsa.
Riittää kun on makkaraa ja
erinäinen kirjo kasviksia. Kääri paistettu liha folioon vartiksi.
Lihalle mikään ei ole parempi kaveri kuin Paholaisen
hillo. (ohje: Visa Nurmi)
Arkisto / Jukka Ritola
broilerille.
Hillo on myös erinomainen joululahjaidea. Laita viipaleet voidellulle uunivuualle. Lisää pannulle
kuutioidut kirsikkatomaatit,
yrttiseosta ja hienonnetut
oliivit. Paista
siivut voissa kauniin ruskeiksi. Kukapa voisi vastustaa ihanaa makkarakastiketta ja perunamuusia?
Silläkin voi helliä isukin ma-
hetki öljyssä. Laita file rasvapuoli ylöspäin uunipellille tai muuhun
astiaan. Lisää nestettä tarvittaessa. Mitä pienempää silppua teet, sitä kauniimpi on hillon rakenne.
Murskaa kuoritut valkosipulinkynnet.
Laita pilkotut ainekset ja
mausteet kattilaan. Keitä kerralla reilu satsi ja säilö kauniisiin purkkeihin.
Paholaisen hillo
800 g tomaatteja tai
800 g kuorittuja
tomaatteja tomaattimehussa
400 g paprikoita
4-6 punaista chiliä
6-8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
0,5 dl etikkaa
1 pkt marmeladisokeria
Chili on paholaisen hillon tulinen ainesosa.
Tee tuoreisiin tomaatteihin
ristiviillot ja käytä tomaatteja
30-60 sekunnin ajan kiehuvassa vedessä. Mausta.
Poista makkarasta kuori
syvällä viillolla. Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri
ja anna seoksen kiehahtaa.
Keitä vielä viitisen minuuttia
välillä hämmentäen.
Anna hillon jäähtyä hieman ja purkita lasipurkkeihin. Hienonna sipulit ja kuullota niitä
Makkarasoosi
1 dl vehnäjauhoja
100 g voita
1 l kiehuvaa vettä
2 lihaliemikuutiota
2 dl kermaa
valkopippuria myllystä
suolaa
lenkki
Sulata voi valurautapadassa. Se tekee eetvarttia myös
Uunimakkara
homejuustolla
lenkki
punasipuli
öljyä
250 g kirsikkatomaatteja
yrttiseosta
10 vihreää oliivia
250 g sinihomejuustoa
Kuori makkara ja halkaise
se puolikkaiksi, joko kahdeksi tai neljäksi, makkarasta
riippuen. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. Laita makkara
uuniin kasvisten päälle ja
kypsennä niin kauan, että
juusto alkaa ruskistua. Tee lenkkiin viillot ja tunge niihin
edamjuustoa. Tarjoa perunamuusin kanssa.
Fakta
??Makkara on suoleen (luonnonsuoli tai keinosuoli) tai
muuhun päällykseen tai muottiin tehty, yleensä ?pötkömäinen. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Sekoita vispilällä kerma sekaan. Sekoita koko ajan. Laita kasvikset uunivuokaan, mausta
suolalla ja pippuriseoksella
tai vähintään mustapippurilla. Niiden maustajaksi ja makujen
säväyttäjiksi sopii sitten melkein mikä tahansa . Lisää kiehuva vesi ja lihaliemikuutiot. Ripottele kasviksille muutama ruokalusikallinen öljyä
ja anna paahtua 180-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, lähes kypsiksi. Lihansyönnin vastustajat voivat sitten nautiskella oheen
valmistettavista kasviksista
eli jokaiselle jotakin.
Lenkkimakkara on paitsi
suomalaista kansallisevästä,
myös oiva keino nostaa kotiruoka kunniaan
Sitä
on käytetty tutkimukseen,
opetukseen, sädehoitoon ja
isotooppituotantoon.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA)
annetun lain mukaisesti arviointiohjelma on hankkeesta
vastaavan tahon suunnitelma tarvittavista selvityksistä
ja arviointimenettelyn järjestämisestä ympäristövaikutusten arvioimiseksi. Tervetuloa joukolla
mukaan, vesiliikunta tekee
hyvää nivelille ja mielelle.
Katso lisää www.raahenreuma.fi
Raahen ja Ympäristön Sotaveteraanit sekä muutkin
Raahen sotiemme veteraanijärjestöt. Karjalaiset Vietämme pikkujoulua
pe 22.11. Kirjoja saatavilla tilaisuudessa sekä myöhemmin Vanhassa Edvardissa ja
Vaparissa. ammattimaista kehittämistä.
Puhdetöistä haluttiin tehdä
emännille lisäansioita. klo
18 Jytyn toimistolla Brahenkatu 13. Useilla paikkakunnilla kunnat tukevat toimintaa tarjoamalla keskuksille esimerkiksi ilmaiset tilat, Räinä jatkaa.
Oulaisissa matkahuollossa
toiminut Taitokeskus peri rakennuksen palvelut, kuten
VR:n lipunmyynnin.
??Kun itse toiminta jää vähäiseksi, ei tuottoja synny,
harmittelee Räinä lopetettu-
VTT
purkamassa
reaktoriaan
Kiinnostus
näyttötutkintoon
lisääntynyt
Taitokeskukset voisivat kannustaa nuoria käsityöläisiä yrittäjyyteen pehmeästi, uskoo PohjoisPohjanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Räinä.
jen käsityökeskusten kohtaloa.
Räinä tahtoisi palauttaa käsityökeskukset juurilleen.
Yhdistyksen vuonna 1907 alkaneissa kokouksissa korostettiin ?kotiteollisuuden. Ministeriö järjestää ohjelmasta lausuntokierroksen, joka päättyy 16.
tammikuuta ensi vuonna.
VTT:n hankkeessa tarkastellaan tutkimusreaktorin
käytöstä poistamista.
Taitokeskukset: Uusia
toimintatapoja kaivataan.
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Useita vuosikymmeniä Pohjois-Pohjanmaalla toimineet
Taitokeskukset elävät muutoksessa. klo 18.30 alkaen osoitteessa Laivurinkatu 19 A 6 Raahe. Li-
FAKTA
??Pohjois-Pohjanmaalla 3 Taitokeskusta: Oulu, Raahe, Kuusamo.
??Kattojärjestönä Taito Group,
käsi- ja taideteollisuusliitto
Taito ry ja alueelliset käsi- ja
taideteollisuusyhdistykset
muodostava valtakunnallinen
kaksikielinen palvelu- ja asiantuntijajärjestö.
??Vuonna 1913 perustettu Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito
ry hoitaa järjestön yhteisiä asioita. TEM
toimii arvioinnin yhteysviranomaisena. marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
ELÄMÄNMENO 9
Puhdetyöt
muuttuivat
tienesteiksi
ennenkin
Miia Lahti
Teknologian tutkimuskeskus
VTT toimitti 6. Tervetuloa.
Raahen kansalaistaloyhdistys Jyty Sääntöm.
syyskokous ma 25.11. Keskiviikkona Merikadulla vietettiin uuden, laajennetun myymälän avajaisia.
??Paikallisten tekijöiden
käsitöitä, laamapaitoja, kynttilöitä, luettelee ohjaaja Hillevi Lappi.
??Raahe-lankaa saadaan
myyntiin keväällä.
Raahen ja Ymp. Hallitus
kokoontuu klo 18 alkaen.
Toivotamme tervetulleeksi
kokoukseen kaikki toiminnasta kiinnostuneet, uusia
toimijoita kaivataan!
Keskusta Raahen Kun-
Kokoomuksen Raahen
kunnallisjärjestö yleinen
kokous su 10.11. Tilaisuuden järjestää yhdessä Raahen Sotaveteraanit / heng. Kutsumme tilaisuuteen kaikkia
Raahen sotiemme veteraaneja - sotainvalidit, rintamaveteraanit, kaatuneitten
omaiset ja sotaveteraanit
puolisoineen, jäseniämme,
tukihenkilöitämme, kannattajajäseniämme, ystäviämme sekä muitakin seurakuntalaisia. kerros. Valtion
tuet tulevat pienenemään,
uskoo puoli vuotta PohjoisPohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n toiminnanjohtajana toiminut Jari Räinä. Pohjois-Pohjanmaalla Taitokeskuksia on viime vuosina toiminut kuusi,
joista kolme on jouduttu lakkauttamaan kuluneen syksyn aikana. Tervetuloa!
Saloisten Jahtimiehet
Jouttisuo ja Aroin alue rauhoitettu ajokokeiden takia
la 9.11.
Piehingin Erämiehet Hir-
vipeijaiset Kultalan leirikeskuksessa su 10.11. Muistojemme Jokela kyläkirjan julkistamistilaisuus Pattijoen
seurakuntatalolla pe 8.11.
klo 18. Torstaina 7. klo 18
Raahen Sairaala neuvotteluhuone 5. syyskokous to 14.11. jaosto ja
Raahen seurakunta.
Raahen Kylät Jokela-Pattijoki kyläseura. mennessä puh.
228526 tai 050-5371820.
nallisjärjestö sääntöm.
syyskokous ke 13.11. klo 16 Raahen
seurakuntakodissa. klo 18
Teknisessä Keskuksessa,
Ruskatie 1:ssä, Pattijoella.
Tervetuloa!
Tilastokeskuksen mukaan
oppilaitosmuotoiseen näyttötutkintoon valmistavaan
koulutukseen osallistui
88?400 opiskelijaa kalenterivuoden 2012 aikana.
Opiskelijoita oli 0,3 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Jäsenet
@
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE TULEVAT
AINEISTOT OSOITTEESEEN
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi. Opiskelijoista
51 prosenttia opiskeli ammatillisiin perustutkintoihin, 41
prosenttia ammattitutkintoihin ja 8 prosenttia erikoisammattitutkintoihin valmistavissa koulutuksissa. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa.
MLL:n Raahen paikallisyhdistys Sääntöm. Koko tutkinnon suoritti 21?200 opiskelijaa.
JÄRJESTÖT
Raahen Seudun Reumayhdistys Reumayhdistyksen jäsenten syyskauden vesijumpat VesiPekassa tiistaisin klo 18 ja torstaisin klo 14.30. Torstain
jumppa on tarkoitettu tukija liikuntaelin sairaille ja he
voivat tulla sisään senioripassilla tai eritysryhmien
liikuntakortilla. marraskuuta
työ- ja elinkeinoministeriölle
ympäristövaikutusten arviointiohjelman Espoon Otaniemessä sijaitsevan tutkimusreaktorinsa käytöstä
poistamisesta. klo 11.15. Liiton julkaisema TAITO
?lehti on ilmestynyt yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1907.
säksi huolena ovat EU:n uuden toimintakauden 20142020 hankkeiden käynnistäminen. Viime kauden tukimääriin tuskin päästään.
??Tällä hetkellä uusia
hankkeita ei ole käynnissä.
Toiminta rahoitetaan kurssimaksuilla, TYKY-päivillä ja
myymälöillä. Oulainen, Pulkkila ja Pudasjärvi ovat sulkeneet ovensa. Reaktori on
ollut toiminnassa yli 50 vuotta vuodesta 1962 lähtien. Seurakuntailta
on su 17.11. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita tilaisuuteen. klo 18 (
pienessä salissa ). Opiskelijoista 55 prosenttia oli naisia.
Uusia opiskelijoita oli
43?100. Raahe, Oulu ja
Kuusamo jatkavat kuitenkin
aktiivisesti.
Alueen Taitokeskusten
toimintaa rahoittaa PohjoisPohjanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistys. Rahoituksesta yksi kolmasosa tulee
valtion tukina Taito Groupin
kautta.
Alueellisia käsi- ja taideteollisuusyhdistyksiä sekä käsi- ja taideteollisuusliitto
Taittoa edustava järjestö saa
opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahaa neuvontatyöhön.
Pohjois-Pohjanmaan yhdistyksen 800 000 euron liikevaihdosta vastasi 100 000 eurolla valtio.
Taantuma punoutuu myös
käsityöteollisuuteen. Tilaisuudessa
mukana Harri Joensuu, Kaisa Nuorala, Lauluryhmä,
Silja Lukkarila sekä omaa
väkeä. Räinä
haluaisikin koota Taitokes-
kukset paikoiksi, jossa yrittäjyyteen kannustettaisiin
?pehmeällä laskulla?.
??Tällä hetkellä toiminta
on hyvin harrastevetoista.
Taitokeskukset soveltuisivat
hyvin esimerkiksi käsityöammattiin vastavalmistuneelle.
Täältä saisi työhuoneen ja
opastusta liiketoimintaan.
Tuotteita voisi koemarkkinoida myymälöissä, visioi
Räinä.
Raahen Taitokeskuksen suosio ei ole hiipumassa. Raahen seurakuntakodissa alk. Ilmoitt.
la 16.11. Yhdistyksen
jäsenellä on jäsenhintaan
oikeus käyttää 2 kertaa viikossa allasosastoa tai kuntosalia
Kerttu Virtasella oli valmiina pieni kirja,
johon hän oli koonnut sukunsa vaiheita.
Kirjan toimittajaksi lupautui Irmeli Marttila.
??Hänellä on absoluuttinen kielikorva ja pitkä kokemus. Rahastonhoitajana jatkaa Paavo
Silvola. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. Parkkila on Raahen kaupunginvaltuuston sekä keskustan
Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen jäsen.
Lisäksi yhdistys tulee kansanedustaja Mirja Vehkaperän valintaa keväällä 2014
järjestettäviin EU ?parlamenttivaaleihin.
Salonselän paikallisyhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Seppo Tamminen, varapuheenjohtajaksi Leila Oikarinen ja sihteeriksi Hanna-Leena Mattila. kuolinilmoituksia ja surukiitoksia)
Kanta-asiakas 2013
edessä elä
män
Lumisatee
pitävät au t
kiireisinä raajat
Tarjoamme Sinulle uudella kanta-asiakaskortillasi
yhteistyökumppaneidemme etuja säännöllisesti.
Seuraa ilmoittelua lehdessä ja hyödynnä omasi.
Pauli Pekkan
Superportissaen jatkaa ensi vuonna
British
, mutta uusin
kuvioin.
Uudet
kuviot
Pauli Pek
kaudella kanen ajaa ensi
Millaisin uudessa tiimissä.
tavoittein
suuntaa koh
hän
ti tulevaa?
>> 12
mahdottom
an tehtäv
än eteen.
>> 2
Voit tilata ystävällesi lahjalehden 15% normaalia
määräaikaistilauksen hintaa edullisemmin.
Olet aina mukana kaikissa tilaaja-arvonnoissamme.
27.9.2013 arvonnassa iPadin voitti Jouni Mettälä, Pori.
www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
kestotilaajana
olet kanta-asiakas. Paikallisyhdistys aikoo olla myös mukana kevään EU-vaalijärjestelyissä
paikkakunnalla.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Mistä on muhkea kyläkirja
tehty. Irmeli on tehnyt jälleen
valtavan työn tekstien käsittelyssä ja taitossa. Hänen ammattitaitonsa näkyy siinäkin,
että haastateltavien sekä kirjoittajien omaa tyyliä ja ilmaisua on kunnioitettu, Pirkko
Ahokas-Tuohinto kiittää.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa kyläkirjan ko-
Pirkko Ahokas-Tuohinto toivoo, että kyläkirja innostaisi lukijoita omien juuriensa tutkimiseen.
koamista, Pirkko AhokasTuohinto rohkaisee. >> 10
Marjaana
ja Tami
Nikoskinen
muuttivat
Jyväskylästä
Jämsän
Olkkolaan
Eka joulu
tulossa
viime uuden
vuoden aatona
attona. onnittelu-, merkkipäivä-, kiitos-, kihla- ja kasteilmoitukset,
ei sis. Mukava olivat Asta
Eskelinen, Kalevi Huhtala,
Seppo Härkönen, Riitta ja
Reijo Härönoja, Heikki Maliniemi, Liisa Tuohinto, Eini ja
Maunu Tuomikoski, Eino
Tuomikoski sekä allekirjoittanut.
Ihan tyhjästä ei tarvinnut
aloittaa. Muuten ei jaksa,
Pirkko Ahokas-Tuohinto
tietää moninkertaisen kokemuksensa pohjalta.
Jokelankylällä kirjan työstäminen aloitettiin neljä
vuotta sitten.
??Ryhmä kyläläisiä kokoontui kylätalolle tuumaustalkoisiin. Jo pelkästään
kokoelma oman kylän sanonnoista on kirjan hankkimisen
arvoinen: ?Rakkaus on höyryävvää ainetta, se pannee
pään aivan pyörälle!. >>4 us-
Nro
NRO 23
162
Syntymäpä
Hiihtäjälege ivä
Jorma Kor nda
tela
täyttää tänä inen
vuotta. On paikallisia reseptejä kotivoin ja ruisleivän
valmistuksesta lähtien. Tekstiä oli valmiina sivukaupalla. Erityiskiitokset Riitta ja Reijo Härönojalle, Tapani Liskolle sekä
Vesa Ojanperälle.
kyläkirjaa. Muis-
telut kylän persoonallisuuksista toimivat hauskana
mausteena. Ensinnäkin talkootyötä tarvitaan niin paljon, että
tuntien määrää ei tohdi kukaan laskea. Aktiivisia kirjoittajia Kerttu
Virtanen ja Liisa Tuohinto. marraskuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Tarvitaan
kirkas
ja kestävä
kipinä
Arkisto / Jarmo Tyyskä
Pasi Parkkila
Parkkilalle
kannatusta
Salonselältä
Kyläkirja: Muistojen aarteita yli 600 sivua.
Keskustan Salonselän paikallisyhdistys antaa tukensa piirin puheenjohtajakisassa Pasi Parkkilalle Vihannista.
Parkkilalla on pitkä kokemus
keskustatyöstä sekä valmiudet ottaa vastaan yhä vastuullisempia tehtäviä. (oli
Sundbergin Kustaavalla tapana sanoa).
Kestotilaajana olet nyt kanta-asiakas
Valinta
Tuomo Alas
Kaipolan esta
teht
pääluottam aan
mies. On arvoituksia ja
omintakeisia murresanoja
selityksineen. Myös asiantuntemusta pitää olla, jotta pystyy kaivamaan arkistoista
(kirkonkirjat, maakunta-arkisto) tarvitsemansa tiedot.
??Ja ennen kaikkea pitää
olla ehtymätön innostuksen
kipinä. Nyt
perhe
Joulu: Nik
ensimmä oskisten Natalia-t
inen joulu.
yttärellä on
>>
8
odottaa Natalia
Jatkuvie
takia auran lumisateiden
töitä lähe ajat paiskivat
s vuorotta,
huolimatta
siitä
kaikki eivä
tyytyväisiä.
t ole
>> 4
Pääkirjo
itus: Kaup
unginvaltuu
sto joutuu
tyttären
en-
Saat lisäksi vuosittain 15 euron edun valitsemaasi
myyjaosta.com -ilmoitukseen sekä perheilmoitukset
jatkuvana etuna aina puoleen hintaan
Raahen Seutu
palvelee Sinua
tilausasiat
toimitus
010 665 9015
010 665 5180
(sis. Johtokunnan muita
jäseniä ovat Aimo Karppinen, Tauno Martin, Matti
Ahola, Jenny Riihijärvi, Inkeri Kerola ja Katja Viinikangas.
Salonselän toimintasuunnitelmaan kuuluu myös perhetapahtuma pääsiäisen aikoihin, kirpputori syyskesällä
ja joulutapahtuman järjestäminen Arkkukarin museoalueella. Niistä pääseela lääkeku ekista saatavalurilla. Myynti: Julkistamisjuhlassa sekä Vanha Edvard, Pattijoen Vapari sekä kotiseutuyhdistyksen jäsenet.
??Kirjatyöryhmän vetäjä Pirkko Ahokas-Tuohinto. JOUL
mik
uut
UKUU
TAa2012
2013
Vaaraton
, mutta
ikävä vaiva
Kihomadot
ovat jokavuo
tinen kius
eroon aptea. Nykyisellä
Jokelankylällä on yli 200 taloa. Kävi ilmi, että kylän
asioita oli koottu kirjoihin ja
kansiin jo kahdella taholla.
??Meidän molemmat Villemme, Vilho Tuomikoski ja
Vilho Weissenfelt, olivat jo
vuosia sitten suunnitelleet
Tuulikki Nousiainen
Fakta
??Muistojemme Jokelan julkistamisjuhla Pattijoen seurakuntatalolla pe 8.11. 50 vuotta sitten määrä oli
98.
Taloista saatiin materiaalia hyvin vaihtelevasti. klo 18.
??616 sivua ja 525 valokuvaa.
Hinta 40 euroa. Tekstinkäsittely ja taitto Irmeli Marttila. Oli sukuja, joiden jälkeläisiä ei enää
löytynyt, vaan jäljet haihtuivat jonnekin Amerikkaan.
Lukijalle kyläkirja tarjoaa
monipuolisen ja aidon vilpittömän elämyksen kyläläisten
elämään. Pelisäännöt ja rajat kannattaa sopia ja tehdä selviksi heti alkuvaiheessa.
??Jokelankylän osalta piti
vetää aikaraja 1960-luvun alkuun. Rajaaminen oli yksi kiperimpiä kysymyksiä, mutta
se oli pakko tehdä. >> än 80
13
www.r
aah
WWW
.JAMeNs
SANSeut
EUTUu.fi
.FI
93.92.vuo
VUOS
sike
IKERrta
TA IRTO
irto
NUM
ERONum
2 e ero
2e
tiis
tai
MAA
29.
NANT
Petri KaiKosu
o
AItam
17
Sitä ennen pitää myyjälle antaa mahdollisuus korjata tuote tai vaihtaa se virheettömään.
Joissakin tapauksissa virheen voi hyvittää hinnanalennuksella.
ka. Tuotteen pitää olla virheetön ja
käyttökuntoinen, vaikka sen
myyntihinta olisi vain muutama euro.
Viisi led-aurinkokennovalaisinta kymmenellä eurolla.
Edullinen tarjous, kun yhden
valaisimen hinnaksi jää vain
kaksi euroa. Joskus myyjän ensimmäinen reaktio ei ole loppuun asti harkittu. Tuotteen
virheestä on hyvä tehdä kirjallinen reklamaatio, Kaakko-
. Ostokuitti olisi hyvä säilyttää myös edullisista ostoksista, koska kuitin avulla on
helppo osoittaa, että tuote on
hankittu kyseisestä myymälästä.
Ilman kuittiakin asiat voivat hoitua, jos on muu luetettava keino selvittää ostopaik-
KAIKKI KULMASOHVAT
-30%
KAIKKI RUOKARYHMÄT
-30%
KAIKKI SOHVAT
-30%
KAIKKI RUOKARYHMÄT
Virheellisen tuotteen kaupan voi purkaa. Tämä ostos piristää synkkää pihamaata
syksyllä. Jos myyjä
ei hoida asiaa, kannattaa ot-
taa yhteyttä myymälän esimieheen ja neuvotella asiasta
hänen kanssaan. 30-vuotias Masku kiittää ?
ALENNUS MYÖS
TARJOUSHINNOISTA
-30
%
la sanoo.
Kuluttajaneuvontaan kannattaa ottaa yhteyttä, jos ongelmatilanne ei muuten selviä.
KAIKKI RUOKARYHMÄT
-30%
KAIKKI VUODESOHVAT
-30%
KAIKKI MODULISOHVAT
-30%
Aivan
uskomaton KAIKKI RUOKARYHMÄT
Synttärietu!
-30%
Kampanja-aika 6.11.-22.12.2013
KOSKEE KAIKKIA SOHVIA, pATJOJA JA RUOKARYHMIÄ - MYÖS OVH-HINNOISTA.
-30%
KAIKKI SÄNGYT
Synttäreitä sponsoroimassa:
Tarjoamme
synttärikahvit
joka päivä.
Tervetuloa!
klikkaa lähin Maskusi
masku.com
KAIKKI SÄNGYT
-30%. Kolme lamppua ovat pimeitä, ja pysyvät pimeinä,
vaikka kylpevät päivät auringonvalossa.
. Kuluttajan pitää reklamoida virheellisestä tuotteesta suoraan myyjäliikkeeseen. Illan pimetessä vain
kaksi lamppua viidestä syttyy. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Edullisenkin on oltava kunnossa
Arkisto / Minna Rosti
Suoja: Halvallakin tuotteella on kuluttajansuoja.
Kirsi Hiekkala
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Halpa tuote kuuluu yhtälailla
kuluttajansuojan piiriin kuin
kalliimpikin hankinta. Mikäli
korjaukseen päädytään, se
pitää sujua kohtuullisessa
ajassa.
. Torstaina 7. Eli asiakkaan ei tarvitse
myymälässä testata toimiiko
myynnissä oleva tuote.
. Toinen vaihtoehto
on korjaus, mutta sitä käytetään harvoin hyvin edullisten
tuotteiden kohdalla. Lähtökohta on se, että
kuluttajansuoja koskee kaikkia tuotteita. Halpa hinta ei
vie kuluttajan oikeuttaa vedota virheeseen, sanoo lakimies Jukka Kaakkola Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.
Kaupan velvollisuus on
-30%
myydä virheettömiä tuotteita. Esimerkiksi tallella olevassa alkuperäispakkauksessa voi olla myymälän logo tai
ostos on maksettu kortilla ja
tarvittavat tiedot saadaan sitä
kautta.
. marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Yhteyttä voi ottaa ensin
vaikka puhelimitse, jotta selviää, millaisen kannan tuotteen myynyt liike asiaan ottaa.
Tavallisesti liike suostuu
vaihtamaan tuotteen virheettömään
Jos ennätyksellä on seitsemäs, niin aika paljon tarvitsen vielä voimaa, Apuli kommentoi.
Pyhäjoen Pauhun urheilija
ei kuitenkaan anna periksi.
Uraa ei paketoida ennen kuin
kaulassa roikkuu MM-mitali.
?. marraskuuta 2013
12 URHEILU&LIIKUNTA
Arkisto
Raahen
Linnoitukselle
voitto ja
tappio
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahen Linnoitus pelasi marraskuun 2.?3. Olen vielä hieman
alipainoinen 52 kilon sarjaan.
Sata kiloa voittotulokseen lienee sula mahdottomuus,
mutta kun kaikki onnistuu
kisoissa täydellisesti tulos on
paljon parempi kuin täällä
Stavangerissa.
AS Moon jatkaa futsalin
2.divisionaa kotiottelulla. Paljon työtä ja
massaa. Ilmoita meille
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
li 87,5 kiloa. Terwaarit
Roy Viitanen
Apuli aloitti jalkakyykyn tuloksella 162,5 kiloa. Kahden raahelaisjoukkueen ohella turnauksessa
pelaavat KempeLe ja KaiKu
(Kajaani).
E-poikien lentopalloturnaus
La 9.11. Siellä olisi
edelleen eniten parannettavaa. Lajin viimeisessä nostossa Apuli
kyykkäsi kevyesti myös 167,5
kiloa, mutta kilpailun tuomaristo hylkäsi noston äänin
2?1.
??Sanoivat, että oli tasakyykky, eli en heidän mielestään käynyt riittävän syvällä.
Suomalaiset olivat kyllä nostosta vahvasti eri mieltä,
Apuli huomauttaa.
Toisessa lajissa, penkkipunnerruksessa Apuli tehtai-
Pyhäjoen Joki-Kiekko
saa III-divarissa vastaansa uutta tulemista
tekevän Kiekko-Laserin, joka
avaustappionsa jälkeen ottanut paikkansa sarjan kärkipaikalla.
PJK . klo 17, Pyhäjoen jäähalli
3
Hieman nuoremmille
jääkiekkoilijoille Pyhäjoella alkaa ensi viikolla
Leijonakiekkokoulu. Toiminta on suunnattu pääsääntöi-
Leijonakiekkokoulu
Ti 12.11. Ilmoittautua voi ensimmäisellä kerralla jäähallilla.
La 9.11. Vastaan asettuu kaksi
ensimmäistä otteluaan voittanut oululaisjoukkue.
sesti 6?8 vuotiaille. Vierasvoiton sinetöi Riku Rantanen, joka tarkalla
loppupelillä vei koko pisteen
Matti Kuuselalta.
Kolmannesta pisteestä
vastasi kapteeni Aki Pitkäaho.
Pöytäkohtaiset tulokset
2.11. Työtä se vaatii. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. klo 12, Raahen liikuntahalli
Raahen Jääkiekkoklubin naiset lähtevät viikonlopun Mestiksen
vierasotteluun sarjan kärkipaikalta.
2
Seuraamme tällä palstalla
alueemme urheilijoiden kilpailuja ja muita liikuntatapahtumia. klo 11 alkaen. KymS?RaahLi 4?1; Puranen Jukka?Pitkäaho Aki
0,5?0,5, Nippula Timo?Pitkäaho Arto 0,5?0,5, Lehtosaari Mauri?Peltomaa Jukka
0?1, Upero Jussi?Rantanen
Riku 1?0, Kholopov Jevgeni?
Aapola Lauri 1?0, Raki Jyrki?
Kivilahti Rami 1?0, Mujunen
Martti?Sarkkinen Heikki
0,5?0,5, Räsänen Jarmo?
Nyström Jarno 1?0.
Pöytäkohtaiset tulokset
3.11 TammerSh 2?RaahLi
2?3; Salokangas Hannu?Pitkäaho Aki 0?1, Lehtinen Antti?Pitkäaho Arto 0,5?0,5,
Sorvari Jarmo?Peltomaa
Jukka 1?0, Kuusela Matti?
Rantanen Riku, 0?1, Pietarinen Petri?Aapola Lauri 0,5?
0,5, Harju Jukka?Kivilahti
Rami 1?0, Leisti Simo?Sarkkinen Heikki 0?1, Nordman
Joonas?Nyström Jarno 0,5?
0,5.
URHEILUTÄRPIT
Sanna Apulin maastanosto kulki Stavangerissa, sillä Pyhäjoen Pauhun voimanostaja tehtaili MM-lavalla Suomen ennätyksen.
Apulille Suomen ennätys
Voimanosto: Stavangerin MM-kisoista irtosi seitsemäs sija.
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Pyhäjoen Pauhun Sanna
Apuli kävi mittaamassa tasonsa Norjan Stavangerissa
pidetyissä voimanoston MMkisoissa.
Taso kilpailussa oli hurja,
sillä 52 kilon sarjassa nostava
turenkilainen sijoittui ennätystuloksella 7:nneksi jääden
voittajan yhteistuloksesta sata kiloa.
Tiistaina käydyssä kisassa
1
Maastanostoon Apuli lähti
157,5 kilon aloituksella ja onnistuneen noston jälkeen
hän laitatti tankoon 167,5 kiloa, joka nousi onnistuneesti.
Kolmanteen ja viimeiseen
maastanostoon laitettiin sitten Suomen ennätysraudat
172,5 kiloa, joka tuli hyväksy-
tysti ylös.
Näin ollen uusi yhteistulosennätys kirjataan Apulille
422,5 kiloa, jolla irtosi siis
mainittu 7. Päätössuoritukseen 90 kiloa tankoon, mutta
tällä kertaa voimat eivät riittäneet uudelle kymmenluvulle.
Roy Viitanen
AS Moon . klo 17, Oulusalo
Raahen Powerin E-pojat isännöivät tiikerisarjan turnausta Merikadulla. päivä Tampereella kaksi shakin I-divisioonan ottelua. Tiedätkö jonkin
tapahtuman. Lauantain pelissä Linnoitus taipui yllättäen
Karhulalaiselle Kymen Shakille selvin numeroin 4?1.
Sunnuntaiksi Linnoitus
hioi taktiikkansa kuntoon ja
puristi hienon voiton etukäteen vahvempaa tamperelaisryhmää vastaan numeroin 2?3.
Pelin ratkaisuhetkiä elettiin, kun linnoituksen Heikki
Sarkkinen tasoitti ottelutilanteeksi 2?2 hallitulla voitolla Tampereen Simo Leististä. klo 17, Pyhäjoen jäähalli
4
K-Oulu . RJK
5
Su 10.11. K-Laser
La 9.11. Äitini ei tykkää, kun lukee tämän lehdestä, mutta
ura jatkuu niin kauan kuin
MM-mitali on hankittu. sija.
??Jalkakyykky jäi vähän
tulostavoitteesta ja penkkipunnerrus myös
-05
Poikkea 8.900
ostoksille !
aj. klo 10?14
Saab 9-3 2,1 Tids Sport Arc -05
aj. marraskuuta 2013
16
ANNA ISÄLLE
ISÄLLE!
ISÄLLE ja
PAPALL E
LAATULAHJA!
Palvelemme
sunnuntaina
klo 11?15
su 10.11.
TO?LA:
Hyvää Isänpäivää!
Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh. suunnittelu
. ompelukonemyynti@kotinet.com. eläinystävälle.Luottotiedoissa
joustetaan.
Vuokra 450e/kk (sis veden ja kaukolämmön).
P. 223 8261, 223 7169 www.raahenkukka.com
MUISTA ISÄÄ MYÖS
-LAHJAKORTILLA!!!
Palvelemme
ma-pe 9-18
la-su 9-17
Kirkkokatu 25 Raahe (08) 222 943 www.korhosenkukkatalo.com
VUOKRATTAVANA
1H+K, 49m²
1 krs idyllisessä puutalossa Raahen ydinkeskustassa.Sopii mm. Gant, Esprit ja S.T.I.
Isälle!
-20%
-20%
NEULEET
jolla on jo kaikkea...
- Komeat
kukkakimput!
Norm.hint. 050
050 593
HinkuLa
4825
JENNI
ALAMATTILA
5930375,
0375,Jani
SÄDE
NÄRHIp.P.050
050598
371
5745
TÄNÄÄN
UUNIPÄIVÄ klo 12?18
Rakentajankatu 2, Raahe p. 223 7022
Palvelemme ma?la 9?17, su suljettu
Norm.hint. klo 9
Tervetuloa
Tervetuloa
Marjarannikon
Lähi- ja
LuomuPuotiin
0500-364680
6 kertaa viikossa
Meiltä makoisat lähi- ja
luomutuotteet mm. 040 541 2741
SEKALAISET
TORILLA
Yllätä isä / ukki
JALKAHOITOLAHJAKORTILLA
Ammattitaitoinen jalkahoitaja Sirpa tekee hoidot
asiakkaan kotona, hoitolaitoksessa tai kotihoitolassa, Lahjakortti- ja hoitoaikatilaukset puh.
040 937 9660.
Hyvä olo alkaa jaloista !
ISOA SIIKAA
ja KESKI
SIIKAA
torstaista lauantaihin
torilla.
Männistö
Tuoretta
KALAA JA
maksuton
. huoltok.
-08
10.900
Toyota Corolla 1,6 Sol autom. 8?18, la 9?14 www.ojanrauta.com www.rautia.fi
paikalla
n edustaja
e
te
n
e
k
ra
Tiili
PUNAISTA
HERAA
www.tiilirakenne.fi
Matti Hannuniemi Oy
Fellmanin puistokatu 20 RAAHE, p. Petritex KAULUSPAIDAT
- Kaikki
viherkasvit
Raahen Kukka 44
A.Paldanius Ky
-40%
v
AVOINNA
MA-PE 8.30?17.30
LA 8.30?15.00
SU 9.00?15.00
Sovionkatu 10, RAAHE, p. (08) 265 252, 0400 280 823
T:mi Sinikka
Riekki
p. alk. 223 8020
Palvelemme ma?pe 10?18, la 9.30?15
www.raahenseutu.fi
Soita juttuvinkki
numeroon 010 665 5180
Kerro palveluistasi
ja tuotteistasi
asiakkaillesi...
Oikeat mediat mainonnallesi.
Varaa toimivaa mainostilaa
010 665 5171 Anne,
010 665 5172 Marjut
010 665 5119 Marketta
perjantaina 8.11.
Raahen torilla 9-11
( Raahelan piha )
Pyhäjoki tori 12-13.
MYYTÄVÄNÄ
VASTA TULLEET
PFAFF
MUISTA ISÄÄ !
Käsikudottuja villasukkia
( myös naisten ja lasten
kokoja ) ym. Riihipuodin ihanat luomuhiutaleet, suurimot ja jauhot.
PÄIVÄN
MyymmePARI
marjoja pakasteena ( tyrni, mustikka,
vadelma, hilla).
MAZDA 3 1,6 Classic 5-ov. huoltok.
Puoti avoinna ma-pe klo
INTERNATIONAL
475Rantakatu
-77
10-17.30.
7F
(BrainNYT
Centerin
takana )
4.500
p. 044-7997500
ark. RAAHEN SEUTU Torstaina 7. 050 323 6534
Antinkankaantie 30, 92130 Raahe, p. 75 tkm, 1 om. kotimittaus
Yppärin
KALATUOTTEITA
huomenna perjantaina
Pyhäjoen torilla
klo 12-13
TULE TAI SOITA
JA VARAA
SUUNNITTELUAIKA
KOTIISI
SIEVILÄISTÄ
Jenni
aLamattiLa P.
p. 040 7576 744
AUTOMYYNTI
R.JAUHIAINEN OY
Peugeot 307 1,6 5-ov
aj. 207 tkm, huoltok.
8.900
AUTOMYYNTI
R.JAUHIAINEN
Lappastentie 1, 92120 Pattijoki
Puh. 08 220 032, 0400 587 219
www.isokaanta.com . 95.000km. -06
aj.145 tkm, huoltok.
Vebasto ym.
10.900
Tervetuloa tutustumaan
konekirjonnan ihmeelliseen
maailmaan ja uutuuksiin!
LA 9.11. käsitöitä
Kauppaporvarin aulassa
pe-la 8.-9.11