>> 8
Kauniisti
varvastossuilla
Balettikoulu Sinikellon
upeassa esityksessä
prinsessan puutarha
heräsi eloon. Rikastumaan sillä
ei pääse, mutta jos joku
saa rankasta tarinasta
itselleen lohtua, on se
paras palkinto. >> 2
Oma tarina
kirjaksi
Raahelainen Suvi Mattila
toteutti elämän mittaisen
unelmansa, kirjoitti
kirjan. HUHTIKUUTA 2013
NRO 66
IRTONUMERO 2 e
Roy Viitanen
+1
Torstai
+2
Perjantai
+3
+4
Jännitystä
loppuun asti
RS-turnaus: RJKn F03-juniorit pelasivat
kauden parhaan pelinsä >> 12
Pääkirjoitus: Arinan suunnitelmat luovat uskoa tulevaan. >> 5
>>15
VUODESTA 1919
Tiistai
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Keskiviikko
MAANANTAI 8. Pyhäjoki
Sää
Aurinkoisena
näyttäisi
jatkuvan.
Politiikka
Inkeri Kerola toi
keskustan
terveiset
Pyhäjoelle. >> 10
Aurinko kaivaa armottomalla katseellaan
esille lumipenkkojen alle peittyneet sotkut. Mutta kyllä me tämän kestämme, sillä kevätihmisessä tarmo virtaa kuin mahla puussa.
Gallup: Tarvitaanko vuodenajoille omat nopeusrajoitukset?
Ei tarvita. Keväällä nopeampaan
vauhtiin kyllä tottuu helposti.
Antti
Hänninen. Mettalanmäen kauppakeskushankkeen suunnalla on
ollut hiljaista pelottavan pitkään, ja moni
muukin tuntuu odottelevan Fennovoiman
liikkeitä.
Toivoa sopii, että odotus palkitaan ja seutukunnan elinvoima lähtee uuteen nousuun.
Siihen tarvitaan investointeja ja työpaikkoja.
Ingo
Ja tiedättehän tuon keväisen valon, joka loivassa kulmassa sisään tunkeutuessaan kaivaa esille joka ainoan villakoiran ja kahvitahran. Aloita paasto ja sisäinen suursiivous, vinkkaa lehden terveysguru.
Tai jos haluat piilotella epäkohtiasi, niin uusi ainakin
vaatekaappisi sisältö. Niiden voi tulkita olevan ensi
merkkejä valosta pitkän tunnelin päässä, investointihalujen lisääntymisestä ja luottamuksesta Raahen seutukunnan elinvoimaan.
Arinan suunnitelmien vaikutusta Pyhäjoen ja
Raahen seutukunnan henkiseen ilmapiiriin
ei kannata vähätellä.
Toivottavasti saamme kuluvan vuoden aikana lisää samantyyppisiä uutisia. Satasen vauhti saisi olla kesät talvet.
Jarkko
Sutinen
On hyvä, että nopeusrajoituksia vaihdetaan. Reaaliajassa vaihtuvat nopeusrajoituskyltit olisivat paikallaan.
Tapio
Ojala
80 on aivan liian hidas vauhti maanteille.
Kaupunkiajossa saa olla rajoituksia. Aikataulusta
ei ainakaan julkisuuteen vielä kerrota, ja oletettavasti paljon riippuu siitä, miten ja millä
aikataululla Fennovoiman ydinvoimalahanke
Pyhäjoella etenee.
Epävarmuustekijöistä huolimatta ison lii-
ketilan rakentamissuunnitelmat antavat uskoa tulevaan. Kohta on aika heittää pois vällyt sekä
pompat ja kohdata karu totuus talven lohtusuklaiden jäljistä valkoisella vyötäröllä. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Aamulla puolestaan valo herättää jo viiden
korvilla takaisin toimintaan. huhtikuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 8.4.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Minna Haveri
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kirjoittaja on helsinkiläistynyt taiteentutkija
Kevät ei ikinä
tule kauniisti
K
evät on ihana, mutta se ei tule koskaan
kauniisti. Ei
haittaa minua. Keväällä pitää ehtiä
ja jaksaa. Kaikki siellä on kuitenkin nyppyistä
ja kulahtanutta.
Onneksi aurinko ja lähestyvä kesä antavat voimaa. Kevät sen todistaa.
Kotipihalle ennätettyäni huomaan, kuinka epärealistinen oli toiveeni siitä, että syksyllä haravoimatta jääneet lehdet maatuisivat talvisten hankien alla. Se tarkoittaa, että
jokaisesta yöstä otetaan yksi tunti pois, syksyyn asti. Illalla
on pitkään valoisaa ja niin paljon touhua, ettei vaan ehdi
nukkumaan. Talvella
alle satasen vauhti on sopiva.
Oona
Nissinen
Kyllä talvella saa olla hitaampi vauhti. Ei ainakaan kaupungissa. Ajelin juuri Kouvolaan, ja tiet
olivat kesäkunnossa joten se oli hieman
turhauttavaa. Siellä ne nyt odottavat haavan heittelemät lehdet liukkaana tähtimattona. Hiekoitushiekan pöly ratisee hampaissani. Vaikka kuinka vetäisi kaihtimet
kiinni, niin jostain siilautuu valonsäde, jossa pölyhiukkaset
ilakoivat.
Kaupan lehtitelineessä naistenlehti muistuttaa lähestyvistä bikinikeleistä. Siksi siirryimme kesäaikaan. Kaikki ne karkkipaperit, tupakantumpit ja koirankakat, joita kukaan ei
talvipakkasilla jaksanut noukkia, paljastuvat nyt kasoina katujen kulmiin ja jalkakäytäville. Niin
paljon haasteita tämä kirkkaus asettaa. Minkä taakseen jättää,
sen edestään löytää. Niillä säästyy ihmishenkiä. Laimean harmaiden lumikasojen alta löytyvät yllättäen myös
ulkosalle unohtuneet kesälelut ja grillaustarvikkeet.
Tarvitseeko enää mainitakaan, että koskaan eivät kotini
ikkunat näytä niin likaisilta kuin huhtikuun auringon kilossa.
A
Kevätihmisessä
tarmo virtaa kuin
mahla puussa.
Enemmän kuin
tervetullut uutinen
O
suuskauppa Arina parantaa palvelujaan Pyhäjoella rakentamalla Kasitien varteen suurin
piirtein nykyisen Shellin paikalle liiketilaa liki 2000 neliön
verran. Suunnitelmissa on, että päivittäistavaramyymälä Sale siirrettäisiin uuteen rakennukseen ja samalla nykyistä paremmalle
liikepaikalle.
Uutinen on enemmän kuin tervetullut,
vaikka pitääkin muistaa, että Arinan suunnitelmat ovat vasta alkumetreillä
Ollaan vähempiarvoisia! En
ihmettele, että erotaan kirkosta.
Tarpion latu altaalle loistokunnossa. Kuva: Jouko Turunen. Miksi ei
meillä Vihannissa, ei kai
varmaan Siikajoella. Kylän pojat olivat havainneet asian ja
pohtivat pitäisikö Kauko Kalevi Urho salvoo vai päästetäänkö vene vesille. Vene
päätettiin työntää vesille.
www.raahenseutu.fi
Rosatomin ja
Fennovoiman
suorat neuvottelut
puhuttavat.
Tuuli ja laineet työnsivät
venettä yhä kauemmas ulapalle. Yksi
suurempi huoli oli se, että kyläpäällikön poika ei ollut löytänyt itselleen sopivaa vaimoa. Eiväthän he uskaltaneet poistua kovin kauaksi peilistään.
Raahelaisten yhteishenkeä ylläpitävä voima oli ?vahingonilo?. NYT TE
ISOT POMOT: puuttukaa
ennenku loppuu työ ja leipä raahelaisilta!
Jokelanperällä sais antalapsillekin neuvoa, miten
tiellä liikutaan. Maanantaina 8. Hanhikivi, ei atomivoimaa?. Kauko Kalevi Urho
näki veneen vieressä uivan
kauniin valkean joutsenen.
Joutsen sitoi veneen kokkaan
silkkisen nauhan ja ryhtyi hinaamaan venettä. Usva peitti veneen näkyvistä. Kaikki naimakelpoiset
tytöt oli käyty läpi, ei yhtäkään enää ollut jäljellä. Kauko Kalevi Urho veti
veneen rannalle ja istahti kivelle.
Joutsen oli irrottanut silkkinauhansa veneestä ja tepasteli Kauko Kalevi Urhon
luo ja kiipesi hänen syliinsä.
Jälleen Kauko Kalevi Urho
tunsi olonsa kevyen suloiseksi ja palasi unelmiinsa. Koska heidän koko
elämänsä oli juorupeilien ?tiiraaminen?. Niin
kyläläisillä oli varma toimeentulo ja kansa saattoi
keskittyä rauhassa tiirailuunsa.
Muistitietona kerrottiin tapauksesta, jossa raahelaiset
olivat ylittäneet rajan. Keskitiellä pyörälläajosta ja
tiellä leikkimisestä.. Nyt siellä painetaan paljon, vain nappeja.
Kuulin että Raahessa viedään lapsia taksilla seurakunnan kerhoihin. Kauko Kalevi Urho istui veneessään ja
ihmetteli, miksi hän tunsi
olonsa suloiseksi ja turvalliseksi.
Vene lähestyi rantaa ja
Kauko Kalevi Urho näki rannalla olevan kyltin, jossa luki:. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
Ennen konepajalla painettiin paljon töitä ja vähän
nappeja. Olisiko konsultista apua?
Risto Riihijärvi
vastuu jää lukijalle
Lukijakuva
Kun Suomessa on
vanahat voimalat
poistettu käytöstä,
niin pimmeys
laskeutuu kansan
piälle, jonka hyö ovat
ite halunneet.
Hiihtoretkellä Raahen saaristossa 90-luvulla. Arvosana 10
Kiitos ! Ja ihana kun tekoaltaalla myös ladut. Sellaista suloista tunnetta hän ei ollut
koskaan ennen kokenut, eikä
unien jatkuminen ollut mitenkään vastenmielistä.
Kauko Kalevi Urho oli jälleen tapansa mukaan onkimassa ja unelmissaan nukahtanut veneeseensä. Kun
joukossa ei ollut yhtään ruotsin kielen taitajaa, ei voitu kysyä asiasta paikallisilta neuvoa, he lähtivät etsimään
mahdollista liikenneympyrää, jossa voisivat kääntyä
vastaantulevien kaistalle.
Sellaista ei ollut, ajettiin ja
ajettiin, pelastusta ei löytynyt!
Tukholmassa he löysivät
suomalaisen (oliko Slusseni
tai sinne päin), joka opasti,
että Göteborgissa saattaisi olla mahdollisuus suorittaa
kaistan vaihto. Jotta auto voitaisiin ajaa
Tekstarit
Arkisto / Vesa Joensuu
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Minusta tässä jokelantiellä ei
ole liikennettä liiaksi asti.
Nyt taitaa kaupungin valtuustolla olla muutakin
mietittävää kuin piehingin
koulu: Tapaus rattijuoppo.
Kysynkin selvinpäin ajavana veronmaksajana: uskotaanko kaupunkilaisten
asioitten hoito henkilölle,
jolla ei ole omatkaan asiat
hallinnassa. Kauko Kalevi Urho
jatkoi untaan ja näki jälleen
unen suloisesta neidostaan.
Uni katkesi siihen, että joku
siveli hänen otsaansa höyhen
keveästi. Kirjeen lopussa pyydettiin Käkelää hakemaan linja-autonsa
pois, kuljettaja oli myös saanut työpaikan Volvolla.
Kylä eli elämäänsä. Kirjoitti
Jopahan pe. Kauheinta mitä
voisi sattua, olisi se, ettei kellekään naapureista sattuisi
mitään herkullista vastoinkäymistä tai vahinkoa. Paikalla
ollut ?Piehingin ennustaja?
oli noitunut hänet joutseneksi ja pysymään siinä osassa
niin kauan kunnes pohjoisesta saapuva nuorukainen suutelee häntä.
Ja niin Kauko Kalevi Urho
sai itselleen vaimon ja kylä
huokaisi hepotuksesta. Ulkoilkaa ihmiset.
Merkillisen kylän elinkelpoisuuden takasi Urho I:n avituksella saatu terästä syöksevä Sampo.
kaupan pihaan, tulisi ylittää
vastaantulevien kaista. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Satu merkillisestä kylästä
SATU Kaukana, kaukana
pohjoisessa oli merkillinen
kylä, jossa asui hyvin yksinkertainen kansa, jonka kateus tappoi kaiken kasvavan,
ruohokin oli niin matalaa, ettei sitä voitu millään laitteella
leikata.
Kylän, jonka nimi oli Raahe,
asukkaat eivät koskaan olleet
kuulleet mistään rajojensa
ulkopuolella olevasta elämästä.
Miksi. Esim. Kirjeessä
ilmoitettiin, että he olivat
matkallaan ajaneet Volvon
tehtaalle ja kaikki matkustajat olivat saaneet hyväpalkkaisen työn.
Asuntokin oli luvattu. Jännitettiin
tullimuodollisuuksia, miten
siinä tulisi käyttäytyä ja tykkääkö ne meistä.
Silloin Ruotsissa oli vasemmanpuoleinen liikenne.
Kun matkalaiset näkivät kaupan, mistä saa ?halapaa. Tämän enempää asiasta ei ole saatu selvää.
Jonkin ajan kuluttua tuli
Ruotsista kirje lapaluotolaiselle kalastajalle, jonka lapset
olivat olleet mukana mainitulla rasvareissulla. voita, oli tuo kauppa matkalaisista katsoen oikealla puolella. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Unelmissaan hän oli pitävinään
sylissään kaunista vaaleaa
tyttöä ja kuten unessa oli
käynyt, hän suuteli tyttöä.
Herätessään unelmistaan
hän näki sylissään olevan
kauniin vaalean tytön.
Tyttö sanoi olevansa atomivoimalayhtiön tiedoitussihteeri ja hän kertoi olleensa
tiedoittamassa atomivoimalasta kokouksessa, jossa
osanottajat olivat atomivoimalan vastustajia. Pojan
nimi oli Kauko Kalevi Urho.
Kauko Kalevi Urho oli
unessaan nähnyt ja tuntenut
syleilevänsä kaunista vaaleatukkaista tyttöä. Hän
saikin valtakunnan pääkaupungissa puolelleen valtakunnan päämiehen, nimeltään Urho I, jonka kanssa
saatiin kylään hankittua terästä syöksevä Sampo. Silloin
yhteishenki olisi koetuksella!
Koska asukkailla ei tiirailultaan ollut aikaa kehitellä
työpaikkoja, valtuutettiin
kansanparantaja Antti Kitunen edustamaan kylää. Sen
pituinen se. Käkelän Liikenne oli järjestänyt
linja-autokuljetuksen rasvareissua varten.
Linja-auto saatiin täyteen
ja matka alkoi ihmeelliseen
maailmaan, jossa puhuttiin
vierasta kieltä. tekstaripalstalla oikeaa asiaakin! Voiko
olla totta, että näinä aikoina vielä on vara istua porukoita ulos!
Ehkä aivan näin sympaattiseen näkymään ei siellä päästä.
Keskeinen paikka tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia.
Koistinen näkee kulttuurin voivan mainiosti keskittyä samalla tavalla kuin
kauppa. Sen sijaan kaupungin
omistama yritys ei ollut valmis maksamaan kaupungille
mitään hyödyntämästään
kaasusta.
250?000-300?000 euron
kaasunkeräysjärjestelmän
olisi maksanut kaupunki.
Kaasun hyödyntämisen
Raahen suljettavasta kaatopaikasta ei irtoa rikkauksia ainakaan kaupungille. Ei se niin viihtyisä
ole kuin mitä elokuvateatteri
olisi.
Raahen kaupungin kulttuurilautakunta keskusteli
kokouksessaan Koistisen ajatuksesta tuoda elokuvat Raa-
dellisen merkityksen hän arvioi vähäiseksi.
??Sillä energiamäärällä
lämmittäisi 20 omakotitaloa
tai yhden hallin, ajaisi puoli
vuotta rekkaa tai vuoden
maasturilla.
Hän muistuttaa myös, että
alueen hyödynnettävyys vähenee merkittävästi 10 vuoden kuluttua.
Ajalla on painoarvoa, kun
nykyisellä syötemäärällä biokaasulaitoksen takaisinmaksuajaksi saadaan 30 vuotta.
Mukana selvitystyössä oli
myös Raahen Energia.
Raahen Energia olisi ollut
valmis investoimaan 135?000
euron polttomoottoriin ja
sähköntuotantojärjestelmään. ?Kulttuuritavaratalossa. Lautakunta näytti
ehdotukselle vihreää valoa,
kunhan vain sovitellaan aikataulut Raahesalin muiden tapahtumien kanssa.
Elokuvateatterin kioskin sijoittaminen Raahesalin aulaan on
yksi ratkaistavista asioista. Isossa salissa voi pitää
näytöksiä harvemmin, koska
sinne mahtuu enemmän väkeä. Seminaaria ajateltiin
kokeilla, Koistinen sanoo.
Kokeilua on kestänyt vajaan vuoden. Paikka
olisi lähellä kulttuuritiloja ja
kotiseutukeskusta.
RAAHE-OPISTO
http://raahe.fi/raaheopisto
Vapaita paikkoja 110429
Hopeasta koruiksi jatko 3.
Kädentaitajien Raahe kutsuu kesäkursseille kurssien
tied. Siirtyminen sujuu myös teknisesti
hyvin ja Raahesalissa on hyvä
konehuone valmiina.
Bio Huvimyllyn nimi pysyy elokuvateatterin nimenä
paikan vaihtuessakin. Kaatopaikkakaasujen muu
massoilla onnistu.
Arkisto / Vesa Joensuu
hesaliin. alkaa 8.4.
klo 9 https://www.opistopalvelut.fi/raahe/ tai puh.
040 135 6779, 040 135
6780.
Jäte ei
kullaksi
muutu
Kaatopaikkakaasut:
Raahen kaupungin
suljettavan kaatopaikan
kaasujen talteenotto ja
hyötykäyttö jäänevät
kauniiksi ajatukseksi.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Jo Vaasan asuntomessuilta
vuonna 2008 selvitykseen
lähtenyt ja sittemmin usealla
valtuustoaloitteella vauhditettu idea Raahen kaatopaikan kaasujen hyödyntämisestä osoittautui taloudellisesti kannattamattomaksi
nykyisillä jätemäärillä.
Raahen tekninen lautakunta veti henkselit suunnitelmalle, jonka mukaan kaupunki olisi lähtenyt muuttamaan kaasua lämpö- ja sähköenergiaksi. Laskelmiin tutustunut kaupunginhallituskaan ei innostunut muuttamaan päätöstä.
Ekohanke olisi tietänyt
kaupungille 250?000-300?000
euron investointia ilman euronkaan hyötyä.
Teknisen palvelukeskuksen johtaja Pasi Alatalo toteaa tosiasian, ettei kaupungilla ole varaa tuottamattomiin
investointeihin.
Kaatopaikan energiatalou-
Huvimylly siirtyy
Raahesaliin
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Elokuvateatteritoiminta
päättyy Raahessa seminaarin
kampusalueella tähän kevääseen.
Yrittäjä Juha Koistinen
siirtää Bio Huvimyllyn Raahesaliin, jossa ensimmäiset
elokuvat näytetään näillä näkymin heinä?elokuussa.
??Alunperinkin olisi pitänyt tehdä näin, kun Kauppakadulta jouduttiin lähtemään. myös markkinointi tehostuu.
Esimerkkeinä hän mainitsee Lieksan, Nurmeksen ja
Kuusamon, joissa elokuvia
näytetään keskeisissä kulttuurikeskuksissa.
??Mainonnan keskittämisen kannaltakin se on järkevää. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Auditorion penkkejä on
moitittu ja tilaa ylipäätään liian koulumaiseksi.
??Vaikka elokuva on pääasia, puitteidenkin pitää olla
kunnossa. Kevätkauden aikana Koistinen
suunnittelee muuttoa ja elokuvatoiminnan sijoittumista
Raahesaliin kulttuuritoimen
kanssa.. Alatalon kokemusten
mukaan Raahesalissa kävi
hyvin elokuvayleisöä. Alue on osoittautunut liian syrjäiseksi ja
yrittäjä on tuntenut olevansa
kuin yksinäinen piru nurkassa. Hän vastaisi
paikan päällä tapahtumien
järjestelyistä kohtuullista
korvausta vastaan oman
työnsä ohella.
Ensisijaisesti selvitetään
olisiko joku Ukonkantin kirjaston työntekijöistä halukas
kyseiseen tehtävään. Hän puhalsi mittariin 2,05 promillea.
Partio vei miehen kiinniotetuksi Raahen poliisiasemalle. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Kulttuurivastaava
haussa
Raahen kaupungin kulttuurilautakunta antoi kokouksessaan vt. Kun Vihanti liittyi vuoden alusta Raaheen, ei Vihantiin jäänyt yhtään kulttuuritoimen työntekijää.
Monessa käytännön tilanteessa on huomattu, että olisi
hyvä jos Vihannissa olisi joku
kulttuuriasioista vastaavaksi
nimetty henkilö. ja enn.ilm. kulttuuritoimenjohtaja Erkki Poutaselle tehtäväksi selvittää löytyiskö Vihannista kulttuuriyhdyshenkilöä. huhtikuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Mies puhalsi
2,05
Lauantaina puolen päivän aikana hätäkeskukseen tuli puhelu, jonka soittaja ilmoitti
ottaneensa kiinni rattijuopon
Siikajoentiellä Siikajoella.
Paikalle mennyt poliisipartio puhallutti henkilöautoa kuljettaneen siikajokisen
miehen. Ei elokuvia kannata
näyttää muutamalle ihmiselle.
Koistinen on saanut kannustusta kollegaltaan Simo
Alatalolta, joka on näyttänyt
elokuvia aiemmin Raahesalissa
Uusi
hinta on asetettu miesten ja
naisten aiemman hinnan välimaastoon. Mutta vapaaehtoisesti, pakkoliitoksia en toivoisi.
Kerola peräänkuulutti ko-
??Sukupuoli on kuitenkin
ollut vain yksi hinnoittelutekijä muiden joukossa. Ne olivat aiemmin korkeammat, sillä naiset
elävät pidempään ja käyttävät terveyspalveluja enemmän kuin miehet.
Mandatum Henkivakuutusyhtiöllä naisten sairauskuluvakuutuksen hinta on
kuitenkin noussut keskimäärin 7 prosenttia. Siitä pitää uskaltaa puhua
ja puolustaa perustuslaillista
oikeutta, Soronen painotti.
Kerola kannusti kuntaa
jaksamaan taloudellisesti
vaikeiden aikojen ohi. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Seuraavaksi kunnat joutuvat esimerkiksi työllistämään omalla kustannuksellaan kunnan pitkäaikaistyöttömät, mutta miten saadaan
heidät työllistettyä ilman että
viedään taas työ joltain toiselta, Kerola ihmetteli.
Valmisteilla olevan lain
mukaan kaikkien alle 20?000
asukkaan kuntien on tehtävä
selvitys kenen kanssa heillä
olisi mahdollisuus kuntaliitokseen.
??Henkilökohtaisesti olen
sitä mieltä että ne kunnat jotka yhteistyön myötä katsovat
aiheelliseksi yhdistyä, niin
yhdistyköön. Silloinkin
suurin tulonlähde olisi raakaainesta perittävät porttimaksut.
Uudet hinnat
??Muutos on koskenut uusia
vakuutuksia 21.12.2012 alkaen.
??Olemassa olevien vakuutusten hinnat tarkistetaan vuosien 2013?2014 aikana porrastetusti.
??Asiakkaan ei tarvitse tehdä
mitään. Sukupuoleen perustuvat erot maksuissa ovat
syrjiviä ja ristiriidassa EU:n
perusoikeuskirjan kanssa.
??Käytännössä tasa-arvoinen hinnoittelu tarkoittaa sitä, että samanikäisen miehen
ja naisen vakuutusturvan
hinnan on jatkossa oltava sama. Kansanedustaja ei ryhtynyt epäilemään ydinvoiman tulevaisuutta Pyhäjoella.
??Pyritään siihen että saadaan tämä Hanhikiven asia
kuntoon ja mylly pyörimään,
kansanedustaja Inkeri Kerola
toivoi.
donnut?
??Tasa-arvohinnoittelu
laski hintaa, mutta muut korotukset ovat syöneet hyötyä.
Sairauskuluvakuutuksiin tulee joka vuosi indeksikorotus
ja ikään perustuva korotus.
Sen päälle on tullut vielä korvausmenon kehityksestä johtuva 15 prosentin korotus.
Asiantuntijoina on haastateltu Ifin
viestintäjohtaja Ainomaija Pippuria ja
vakuutusjohtaja Roland Mölleriä
sekä Mandatum
Henkivakuutusosakeyhtiön
markkinointi- ja viestintäjohtajaa
Niina Riihelää.. Vakuutusyhtiöille annettu siirtymäaika hinnoittelun
uudistamiselle päättyi 21.
joulukuuta 2012.
Miksi naisten ja miesten
vakuutushinnoissa on ollut
eroa?
??Monet vakuutusmaksut
ovat aiemmin olleet naisille
halvempia kuin miehille,
koska naisilla on pienempi
tapaturma- ja kuolleisuusris-
Laskelmia tehneen Doranova Oy:n näkemys Raahen
kaatopaikan kaasun hyödyntämisestä oli ristiriitainen.
Toisaalta yritys näki, että
biokaasun hyödyntäminen
energiantuotannossa on perusteltua ja laskelmien mukaan kaatopaikalla syntyvän
biokaasun hyötykäyttö olisi
mahdollista ja taloudellisesti
kannattavaa.
Käytännössä nykyisiä biojätemääriä tulisi viisinkertaistaa, jotta laitoksesta saataisiin kannattava. Hinta päivitetään asiakkaan vakuutuskauden vaihtuessa.
??Kaikilla lasku ei muutu, sillä
joidenkin vakuutusturvien hinnat pysyvät ennallaan.
ki. Muutoksen suuruus
riippuu ajoneuvon haltijan
iästä ja on enimmillään 15
prosenttia.
??Henkilövakuutuksissa
suurimmat muutokset ovat
nousut naisten tapaturmavakuutusten hinnoissa ja miesten hoitokuluvakuutusten
hinnoissa, enimmillään kymmeniä prosentteja. Kaatopaikan maisemointi valmistuu syksyllä 2013.
??Kaatopaikkakaasut tutkittiin
2011.
??Biojätemäärän kannattava
vuosikapasiteetti 20?000 tonnia.
??Raahesta kerätään syötteeksi biokaasu sopivaa biojätettä
noin 550 tonnia ja jätepuhdistamolietettä syntyy 4?000 tonnia.
kaukolämpöverkossa Raahen
Energia jätti pois laskuista.
Alueelle ei ole suunnitelmissa kaukolämpöverkkoa
eikä lämmön talteenotto olisi
ollut kannattavaa selvityksen
edellytyksillä.
Takaportti on vielä auki yksityisille yrityksille hyödyntää kaatopaikkaa.
Mikäli kaupungin ulkopuolinen taho ei tartu kaatopaikkakaasun hyödyntämismahdollisuuteen, poistetaan
kaasut kaatopaikan sulkemissuunnitelmien mukaan
hapetuskenttien kautta.
Toinen mahdollisuus olisi
ollut polttaa metaanikaasu
kuten öljykentillä.
untaminen tuottavasti kaukolämmöksi tai sähköenergiaksi ei nyky-
Uudet hinnat
eduksi miehille
Kati Kalliosaari
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Sukupuoli ei enää saa vaikuttaa vakuutuksen hintaan,
mutta laskussa se ei välttämättä näy.
Miksi hintoja on tarkistettu?
??EU-tuomioistuin päätti
vuonna 2011, että vakuutukset on hinnoiteltava tasa-arvoisesti miesten ja naisten
kesken. Esimerkiksi vakuutetun asuinpaikka ja ikä vaikuttavat hintoihin edelleen.
Mitä vakuutuksia lainmuutos koskee?
??Yksityishenkilöiden ottamia ajoneuvovakuutuksia
ja henkilöriskivakuutuksia.
Lainmuutos ei koske yritysten ottamia vakuutuksia.
Miten se näkyy hinnoissa Ifillä?
??Osan asiakkaista hinnat
laskivat, osan nousivat. Miksei
laskun loppusumma pu-
tien omilla verorahoilla pärjäämisen mainostus lähentelee jo hurskastelua.
??Me tulemme takamatkalla ja tarvitsemme tasausta. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Inkeri Kerola oli lauantaina kuulolla Pyhäjoella.
Kansanedustajalle sai tehdä
kysymyksiä ja kommentoida
esille tulevia asioita.
??Nyt on aika vuorovaikutukseen kentän ja puolueen
välillä.
Kerola nosti esille kritiikin
kunta- ja sote-uudistuksista.
Kansanedustajan mukaan
kuntien tahto ja eduskunnan
päätökset eivät kohtaa. Naiset joutuvat onnettomuuksiin miehiä harvemmin
ja elävät miehiä pidempään.
Pakkoliitokset
kammoksuttavat
Politiikka: Kerola toi keskustan terveiset ja kuunteli kuntalaisia Pyhäjoella.
Juulia Lahnaoja
Juulia Lahnaoja
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Viime viikonloppuna keskustan kansanedustajat jalkautuivat kansan pariin kysellen
ja kuunnellen, miltä Suomi
näyttää kentältä päin katsottuna. Maanantaina 8. Teollisuuden keskittyessä etelään puun tuominen pohjoisesta koetaan
liian kalliiksi.
Pyhäjoen kunnanjohtaja
Matti Sorosen mielestä kun-
sivat. Kuka viimekädessä maksaa loppulaskun. Kerola ei ihmetellyt ollenkaan sitä
että Arkadianmäellä tehdyt
päätökset saattavat näyttää
täältä käsin ?typeriltä päätöksiltä.?
??Kuntakentälle kasataan
lisää tehtäviä, mutta rahoitus
ei seuraa ajan tasalla mukana. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
FAKTA
??Raahen kaatopaikka oli toiminnassa lokakuun 2007 loppuun saakka.
??Kaatopaikka suljettu elykeskuksen lupaehtojen mukaan. Yksittäiset veronmaksajatko?
Kerola kyseli.
Puheenvuoroissa nostettiin
esille huoli Suomen kohtuuttoman hiljaisesta puutavarakaupasta. Naisilla
sairauskuluvakuutusten hinnat laskivat. Esimerkiksi autovakuutuksissa nuorten
miesten hinnat laskivat ja
nuorten naisten hinnat nou-
Inkeri Kerola piipahti Pyhäjoella lauantaina.
konaisuuden hallintaa.
??Koko ajan pyritään kohti
suurempia alueita ja kokonaisuuksia mutta onkohan
kaikki mietittynä nyt loppuun asti
klo 18 Brahenkatu 2
alakerran salissa. Ruutin avustuksella järjestö on
rakentanut hostellin joka majoittaa tälläkin hetkellä yli 90
orpoa poikaa ja huolehtii heidän ylläpidostaan ja koulutuksestaan. Nyt jo pari rakkautta on lukittu Rantakadun
ystävistään. Erityisesti mukana olleet opettajat saivat Suomesta uutta näkökulmaa omiin
opetustehtäviinsä.
??Suomalaiset opettajat
tarjoavat paljon apua niille
oppilaille, jotka eivät pysyneet mukana tai eivät osanneet jotain asiaa. Kerran viikossa kokoontuvissa ryhmissä naiset
voivat olla vertaistukena toisilleen sekä kerätä omia rahoja. Ota mukaan arvottavaa. Varat
naiset käyttävät tarpeen mu-
Operaatio Ruutin Pyhäjoen osasto ja intialaisen Deepam-järjestön edustajat mahduttautuivat samaan kuvaan. Siltaan
yhdistetään ensimmäisen
maailmansodan aikana tapahtunut rakkaustarina.
Kertoman mukaan Serbialainen Nada Fell opettajatar rakastui sillalla upseeriin, mutta menetti hänet sodassa -toiselle naiselle.
Nada ei toipunut iskusta,
vaan kuoli sydänsuruihinsa.
Paikalliset aloittivat alun perin lukkojen ripustamisen
suojellakseen omia liittojaan
symbolisesti erolta.
Kauneuskanavan ylittävään
siltaan.
Lemmenlukko on Keski-Euroopasta tuttu tapa, jolla rakastavaiset varmistavat ikuisen onnen. Järjestöt tekevät
yhteistyötä taatakseen kurjissa oloissa eläville lapsille
koulutuksen. Kaikki
ovat olleet myös uskomattoman ystävällisiä meitä kohtaan, meille on huolehdittu
jopa Suomen oloihin sopivat,
lämpimät vaatteet ylle.Tahdon lämpimästi kiittää kaikkia suomalaisia jotka ovat
tehneet niin paljon hyväk-
Lovelocksit eli lemmenlukot rantautuvat Raaheen pikkuhiljaa.
Lähteet: lovelocks.fi, wikipedia.fi. huhtikuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Operaatio
Ruut toi
kaukaisia
vieraita
Juulia Lahnaoja
Oamkin
vetovoima
kasvoi
Oulun seudun ammattikorkeakoulun nuorten suomenkielisten koulutusohjelmien
1 279 aloituspaikkaa haki 5
848 ensisijaista hakijaa. klo 15. He sulattivat
myöhemmin lukoista taideteoksen, joka sai osuvasti nimen ?One Love?.
semme.
Vieraisiin teki myös vaikutuksen suomalainen koululaitos. Järjestön johtaja Rajendiran valkoisessa ruutupaidassaan keskellä.
kaan perustarpeisiin. Kilpailukutsu Vesan
sivuilla, www.raahenvesa.
fi/kilpailukutsut sekä SUL:n
ja Juoksija-lehden nettisivuilla. Kokous
15.4. Lukkoon kaiverretaan parin nimet ja vuosiluku, jonka jälkeen lukko ripustetaan sillan kaiteeseen. Rauhanpirtin mitali
kaikille juoksijoille.
Raahen Vesa 22v SM-kisat
Raahen Koivuluodon urheilupuistossa la-su 31.8-1.-9.
Tuomarikoulutuksia on pidetty jo kaksi kappaletta.
Lisää järjestetään kevään ja
alkukesän aikana. Ensisijaisten hakijoiden määrä
kasvoi yli 200 hakijalla edelliskevään hakijamäärään
verrattuna.
Oulun seudun ammattikorkeakoulu oli hakijamäärältään neljänneksi suosituin
Metropolian, Tampereen ja
Turun ammattikorkeakoulujen jälkeen.
Vetovoimaisimmat koulutusohjelmat olivat fysioterapia, toimintaterapia, hoitotyö/terveydenhoitotyön sv,
sosiaaliala sekä viestintä.
Järjestö: Deepam auttaa
paikallisesti.
Juulia Lahnaoja
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
SEURATOIMINTA
Raahen Naisvoimistelijat
Uskollisuuden Kilta. Tyttöjen mahdol-
FAKTA:
??Operaatio Ruutin perusti
vuonna 1996 Pyhäjoen entinen
kirkkoherra Aaro Leipälä
??Ruut keskittyy tukemaan
huonomassa asemassa olevien intialaiset koulunkäyntiä.
??Järjestö toimii vapaaehtoisvoimin
??Ruutin toimintaa voi tukea
12 euron kuukausimaksulla,
kummit sitoutuvat auttamaan
vain vuoden kerrallaan
lisuudet eivät ole niin hyvät,
laki kieltää heidän majoittamisensa hostelleissa.
??Suurin ongelma Intiassa
on naisten ja tyttöjen asema,
Rajendiran sanoo
??Miehet määräävät, eivätkä he anna naisille minkäänlaista arvoa.
Lasten lisäksi Deepam auttaa myös kaltoin kohdeltuja
naisia. Lukko lukitaan ja pari heittää
avaimen veteen.
Nyt tapa on rantautumassa Euroopan ja Baltian maiden kautta myös Suomeen ja
Raaheen. Lukkoja varastettiin sillalta kuitenkin viime
kevään aikana. Paljon
sarjoja lapsista 75v saakka.
Lähtö ja maali Olkijoen koulun pihalla Rauhanpirtin vieressä. Hallitus kokoontuu tuntia ennen
samassa paikassa.
Pyhäjoen seurakuntatalolle
kirkkokahveille saapuneet
hiljenevät kuuntelemaan kun
avustusjärjestö Deepam
Peoples Society:n puheenjohtaja Rajendiran kertoo järjestön tehtävästä Intiassa.
Deepam on Yercaudin kaupungissa Intian eteläkärjessä
toimiva avustusjärjestö ja
Operaatio Ruutin yhteistyökumppani. Naiset valmistavat
muun muassa t-paitoja
myyntiin ja yhteiset rahat tallennetaan pankkiin. Tervetuloa.
Raahen Vesa 40. Yleisestä oppivelvollisuudesta huolimatta
monet Intian vuoristokylien
lapset eivät esimerkiksi taloudellisista syistä pääse
kouluun.
??Operaatio Ruutilla on ollut merkittävä osuus meidän
avustustyössämme, ilman
heitä emme pystyisi auttamaan niin monia lapsia, Rajendiran kertoo.
Deepam -järjestö on keskittynyt auttamaan heitä jotka tarvitsevat eniten apua.
Järjestön työntekijät etsivät
ja tekevät listan lapsista joilla
ei ole rahaa tai perhettä. Tervetuloa kovatasoisiin kisoihin
toimitsijaksi.
Raahen Ponnistus, RaaPo
SBT Seuran sääntöm. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Rauhanpirtin juoksu Olkijoella su
28.4.13 klo 13.00. Deepamin työntekijöiden johtamia
ryhmiä on yli 560, joissa on
mukana noin 11000 naista.
Rajendiran mukaan koulutus on avainasemassa naisten olojen parantamisessa.
Koulutuksen avulla naiset
voisivat tuntea olevansa tasaarvoisia miesten kanssa.
Hyvää englantia puhuva
Rajendiran on itse ystävällisyys. kevätkokous Raahen työväentalolla su 14.4. Hämmästyttävää, Intiassa kaikkia
opetetaan samalla tavalla,
Rajendira hämmästeli.
Arkisto
Lemmenlukon juuret
juontavat Unkariin, jossa
Most Ljubavi (rakkauden silta) on täynnä pariskuntien
kiinnittämiä lukkoja. Myöhemmin
kävi ilmi, että tihutyön takana oli nimettömäksi jäänyt
taiteilijaryhmä. Hänen äänensä muuttuu erityisen pehmeäksi miehen puhuessa suomalaisista
Sydämiä lukitaan
nyt Raahessakin
Miia lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Oulussa lukkoja on Patosillan portaiden kaiteessa.
Tampereella Tammerkosken
lemmenlukkoja kiinnitetään
Kehräsaaren sillan lisäksi Patosiltaan. Hän on vaikuttunut suomalaisten ystävällisyydestä vieraanvaraisuudesta heitä kohtaan.
??Suomalaiset ovat ihmeellisen rehellistä väkeä,
heihin voi luottaa
Teatterimatka Kemiin 6.4. Kuljetusliikkeitä
. klo 11. Partureita
. Käsityöpiiri Kreivinajassa klo 14.30. Tup-
pikerho Kreivinajassa klo
14.30. Puutyöpiiri Merikadun koululla klo
16. klo 16. on
peruuntunut näyttelijän sairastumisen vuoksi. Rengasliikkeitä
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet!
Raahen Yhteislyseon ja
Lukion Seniorit Sääntöm.
kevätkokous pidetään Lukion opettajien huoneessa
ma 8.4 klo 18.30. Lauluryhmän
harjoitukset Paradisessa
klo 13.30. 050 - 560 0013,
Minna Lattunen
NAUTI
PAIKALLISESTA PALVELUSTA
joka viikko Raahen Seudussa
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
. Uusi
matka Kemin teatteriin la
27.4. 3110 994
Painopistealueet
- asunto-osake- ja kiinteistöriidat
- lastenhuolto- ja tapaamisoikeudet
- oikeudenkäynnit - liikejuridiikka
www.laaka.?
Asianajotoimisto
Lahja Limingoja Oy
Asianajaja, varatuomari
Rantakatu 5 A 24, Oulu
puh. Tervetuloa!
Raahen Diabetesyhdistys
/ Raahen Sydänyhdistys
To 11.4. Maanantaina 8. ke-
vätkokous pidetään ke 10.4.
klo 18 alk. 044
0265013. Tatuointeja
. 044
0265013
Metalli 55 senjorit Perinteinen kevätretki varvinkodalle 9.4. 4H-jäsenille ilmainen muille maksullinen. Tervetuloa
kaikki metalli 55 senjorit ja
työttömät makkaranpaistoon ja nauttimaan nokipannukahvista kodansuojaan
tai ulkonuotiolle. Tervetuloa!
Raahen Seudun Reumayhdistys Allasjumppaamme jälleen myös torstaisin alkaen 11.4 klo 14.30.
Siihen voi osallistua myös
senioripassilla ja erikoisliikuntakortilla sisääntulevat.
Tiistain jumppa normaalisti
klo 18.
Raahen ja Ympäristön
Eläkkeensaajat Seminaarin koululla kokoonnumme
seuraavasti: ma 8.4. 3110 990, 0400-410 720
fax. Kampaamo
HAE
Palvelun tuottavat:
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi!
p. Ti 9.4.
klo 12 keilaajat keilahallilla, puutyökerho Pattasten
koululla ti 9.4. Yritystä kurssi la
20.4. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. 08-311 4244
etunimi.sukunimi@koklaki.?
AA, VT, MBA Jussi Laaka
OTM Heidi Tampio
VT Satu Eskola
VT Keijo Putkonen
OTK Eeva-Leena Pietilä
Laivurinkatu 19 A, Raahe
puh. Tiistaikerho Kreivinajassa klo 15, aiheena
Kotipiha ja sen hoito, asiantuntia paikalla. To 11.4. klo 10
pelataan bocciaa. perhe- ja perintöoikeus
Siivous- ja jätehuoltopalvelut:
KULJETUKSET
Oma koti kuinka kallis?
Soita
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
Mettalantie 5, 92150 Raahe
Jo 20 vuotta parempia
asuntokauppoja
Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425
www.habita.?
Jakelupalvelut
MAINOSJAKELUT
Jaamme suoramainoksia
jakeluverkostomme
tai sen osa-alueille lauantaisin.
Kysy tarjous: puh. 010 665 5171, 010 665 5172 tai 010 665 5119 tai ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi
Pätevä palveluhakemisto. 08-222 700, 044 359 1592
fax 08-221 136
email: sjapoy@pmleinonen.com
Painopistealueet:
. krs, Raahe
Puh. klo 9-15 yli 13-vuotiaille nuorille. Kurssin suorittaneilla on mahdollisuus
perustaa oma 4H-yritys ja
ansaita rahaa. kiinteistöriidat, sopimus- ja liikejuridiikka, saatavien perintä
. Matkalle mahtuu vielä, ilm.
15.4. klo 18 on diabetesyhdistyksen suun omahoito - teemailta toimintakeskus Kreivinajassa (Brahenkatu 14-16, Raahe). Rakennusliikkeitä
. Eläinlääkäreitä
. Ilmoittautumiset p. klo 14 näytäntöön, joka on Juurakon Hulda. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Ti 9.4. 220 611, fax 222 766
AA, VT Pentti Paakki, 044 068 7155
AA, VT Altti Lepoluoto, 044 068 7144
OTM, KTM Jenni Kivijärvi, 044 068 7133
- julkinen kaupanvahvistus, VT Paakki
www.paakki.net www.opuslex.?
Avoinna ma?pe klo 9?17.
Asianajotoimisto
Pasi Markus Leinonen Oy
asianajaja, varatuomari
Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe
puh. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
JÄRJESTÖTOIMINTA
Rautaruukin ja Raahen
Martat To 18.4 klo 17.30 on
keittokurssi Merikadun koulun opetuskeittiöllä. !
Raahen seudun psoriasisyhdistys Sääntöm. Yli 10 -vuotiaille, huoltajan suostumus pitää olla. videoitten katseluun.
To 11. Suuhygienisti opastaa meitä
hampaiden puhdistamisessa sekä tavallisella että
sähköhammasharjalla.
Saamme tietoa myös hampaiden reikiintymisestä ja
ientulehduksesta. Tervetuloa.
Rannikon 4H-yhdistys Tule mukaan! Monkijänkuljettajan ABC-kurssi pe 12.4.
klo 17-20 Siikajoenkylällä
SiiMun radalla. Ilm.
Helenalle 040-9131096.
Tarvikemaksu.
Eläkeliiton Raahen yhdistys Ma 8.4. Ke 10.4.
klo 11. Lisätiedot ja
ilmoittautumiset p. 114?/kk
Asianajotoimisto
Paakki & Lepoluoto Oy
Painopistealueet: perhe- ja
perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausoikeus sekä
oikeudenkäynnit.
Sovionkatu 10, 2. riita- rikosoikeudenkäynnit
. mennessä Fans
0442951302.
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Asianajotoimistoja:
Kiinteistönvälittäjiä
ASIANAJAJA
on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito.
Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri.
Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä.
ASIANAJOTOIMISTO
KYLMÄNEN &
ONNELA-KARINIEMI
Pakkahuoneenkatu 5 B 13 90100
OULU
puh. Tietoa mönkijän käytöstä sekä taitoharjoituksia. Kreivinajan kerhohuoneessa. 08-374 511, 040-5517754
fax 08-311 0286
asianajotoimisto@limingoja.net
www.limingoja.net
Sopimuksen mukaan neuvottelu
myös Raahessa.
Hinnat
alk. tanhut, klo 12 voimistelu ja klo 13 keskiviikkokerho, jossa keskitytään
mm. Senioritanssi
harjoitukset Paradisessa
klo 10. 4. klo 10 tasapaino,
klo 11 boccia ja käsityöt sekä klo 12.30 laulut
kello 18.
Jaana Pöllänen, laulu ja Ville
Uusitalo, säestys. Pinna on välillä kiristynyt, mutta ymmärsin, että hän todella haluaa
kirjan ilmestyvän ja haluaa
siitä hyvän.
Suvin tarina ei ole kevyttä iltalukemista.
Susanna-niminen nainen
tekee kirjassa matkaa kohti
Nuorgamia, jossa rauhoittuu
keräämään rohkeutta vielä
kerran heittäytyä uuteen ihmissuhteeseen. Luin hänelle
kirjoittamani runon. Ystävä soitti ja kysyi mitä minulle kuuluu. Kotona hän luki
Raamatusta Roomalaiskirjettä samalla kun lypsi rinnoistaan elämäneliksiiriä neljän
tunnin välein.
Itseoikeutetusti Jaanan
ystävän, sanataiteilija Pauli
Ylitalon kaksi tekstiä on valikoitunut illan ohjelmistoon:
Raahen kirkon ainutlaatuisesta alttaritaulusta kertova
Kotikirkkoni alttaritaulu sekä
harvemmin laulettuna kuultu Vanha virsi Taalainmaan
karjamajoilta. Sen voimallisuus ja lohtu toimivat
aina ja kaikkialla missä sitä
esitetään ja saadaan kuulla.
Jyvästä uusi verso -konsertti
Raahen kirkossa ti 9.4. Matkan aikana oman elämän takaumat
alkavat vyöryä esiin: koulukiusaamista, hyväksikäyttöä,
lasista lapsuutta, ahdistusta.
??Juuri tämän takia pöytälaatikko ei riittänyt. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Olen kirjoittanut pahaa
oloa ulos sylkäisynomaisesti,
itselleni, itsestäni. Toivon,
että joku vaikeuksien kanssa
kamppaileva ihminen saisi
kirjastani uskoa. Jaana ajoi viisi, kuusi kertaa viikossa kotoa TYKSiin. Myös viime vuosien
hitti You raise me up kuullaan
Seppo J. Järvisen koskettavana käännöksenä Sä annat
voiman.
Eikä konsertti olisi mitään
ilman maailman levytetyintä
ja esitetyintä hengellistä laulua, Amazing gracea. huhtikuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
Unelma
omasta
kirjasta
Harrastukset: Yhä useampi harrastajakirjoittaja haluaa ulos pöytälaatikosta ja
julkaisee omakustanteen.
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Raahelainen Suvi Mattila on
yksi tämän vuoden omakustannejulkaisijoista.
Neirol-kustantamo julkaisee hänen ensimmäisen kirjansa Suden polulla. Matkalla hän kuunteli kristillistä radio Deitä, jonka ohjelmat lohduttivat. Konsertissa häntä säestää puolisonsa, muusikko Ville Uusitalo.
??Laulut kuvastavat omaa
hengellistä matkaani Taivaan
Isän kämmenellä. Kirja on niin sanottu osaomakustanne, jossa
kirjoittaja jakaa kirjan painokustannukset kustantajan
kanssa.
Koko ikänsä kirjoittamista
harrastaneelle Suville kirjan
kirjoittaminen on paitsi henkilökohtainen saavutus,
myös perintö omille lapsille.
??Halusin jättää omasta
elämästäni lapsilleni jäljen.
Kirjasta he voivat lukea miksi
minusta tuli tällainen äiti ja
nainen, Suvi sanoo.
Vuoden kestänyt kirjoitusurakka on ollut tiivistä yhteistyötä asialleen omistautuneen kustannustoimittajan
kanssa. Tuokiossa kuullaan muun muassa
virsi Päivä vain ja hetki kerrallansa, joka täydentyy oman
elämän kokemuksella, elämästään taistelevista pariskunnan omista keskoskakso-
Fakta
??Reilut 700?000 suomalaista
harrastaa kaunokirjallisten
tekstien kirjoittamista, toteaa
parin vuoden takainen Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus.
??Kymmenen vuotta sitten
tehty sama tutkimus osoitti,
että 13 prosenttia kansasta
kirjoitteli pöytälaatikkoon.
??Vuosi vuodelta myös yhä
useampi harrastajakirjoittaja
julkaisee omakustanteen.
??Julkaiseminen on entistä
helpompaa. Hän itki
ja sanoi, että jos et lähde hakemaan apua, hän tulee ja vie
väkisin.
Teksti sai lukijan, jonka
kokemus heijastui takaisin.
Siitä alkoi toipuminen.
Arkisto
Lämminhenkinen ja monipuolinen Jaana Pöllänen käy konsertissa läpi myös omaa elämäänsä.
- Kirjan kirjoittaminen on ollut elämän pituinen unelmani, Suvi
Mattila sanoo.
sista.
Puolitoista kuukautta vauvat viettivät keskolassa. Siitä alkoi tiivis kirjeen-
vaihto, jossa välillä kipinätkin lentelivät.
??Kustannustoimittaja
teetti poistoja ja voi että se
tuntui pahalta. Lapsuudessa kylvetty uskon siemen
on saanut versoa elämän
haasteissa ja iloissa, Pöllänen
sanoo.
Paitsi lauluja, ennen kaikkea niiden välissä kuullaan
Jaanan rohkaisevia, omakohtaisia kokemuksia siitä, miten rukous on kantanut oman
elämän käänteissä. Viesti oli
klassinen ?hyvä tarina, mutta...?. Julkaisun on arvioitu tapahtuvan
viikolla 17. Hänen piiskauksensa
ja kannustuksensa ovat muokanneet käsikirjoitusta koko
ajan sujuvammaksi.
Ensimmäinen vastaus
kustantajalta tuli jo kahden
viikon kuluttua. Netistä löytyy monia palveluja, joissa painotuotteen julkaiseminen on tehty
helpoksi.
Suvi Mattilan sisar Katja Nylund (oik.) maalasi upean kansikuvan sisarensa kirjaan. Kuvasta löytyvät kai
Sari Ohinmaa
vakäsikirjoitusosio, mutta
sen kustannustoimittaja harmikseni poistatti.
Suden polulla on selviytymistarina, jollaisia Suvi itsekin lukee mielellään. Vaikeuksista voi selvitä ja jäädä eloon
entistä ehompana.
Kirja on osin omaelämäkerrallinen, toden ja keksityn
sekoitus. Siitä on turha
kenenkään tulehduttaa mieltään.
??Kirjassa oli myös eloku-
Jyvästä versoo
musiikkia
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalista vuonna 2000
laajemmalle yleisölle tutuksi
tullut laulaja Jaana Pöllänen
laulaa huomenna hengellistä
musiikkia Raahen kirkossa.
Kristillisessä kodissa kasvanut Pöllänen on otsikoinut
konserttinsa Jyvästä uusi verso -nimellä. Hänellä
itsellään on pitkä kokemus
kirjoittamisen voimaannuttavasta vaikutuksesta. Moni saattaa
muistaakin Jaanan Ylitalon
50-vuotisjuhlakonsertista.
Yksi sävähdyttävimpiä ja
mielenkiintoisimpia lauluja
tulee varmasti olemaan Lasse Heikkilän jaanalle tekemä ensimmäinen suomalainen hengellinen tango Jeesus
tuntee. Vapaa pääsy.. Monien vaikeuksien kohdalla kynä
ja paperi ovat olleet paras ahdistuksen purkureitti.
. Se auttoi
jaksamaan niin, etten tehnyt
mitään epätoivoista.
Kerran oma runo pelasti
konkreettisesti hänen henkensä.
??Olin ihmisraunio ja kirjoitin synkässä olotilassa. Suvi korostaa, että
kaikki mitä hän on kirjoittanut, on hänen oma näkemyksensä asioista
Teoksella tulee olla
lisäksi ISBN-numero.
Lähetetyt julkaisut katsotaan lahjoitetuksi Päätaloinstituutin kirjastoon, joten
niitä ei palauteta. Mukana suomalaisia, virolaisia ja
venäläisiä tekijöitä. Auki sovitusti, puh. Avoinna kirjaston
aukioloaikoina ma klo 12?
20, ti, ke, to klo 12?19 ja pe
klo 10?16.
Taidetalo Raijala, Nahkurintie 13, Ruukki. Maanantaina 8. klo 19. Kesto 40 min, yli 3-vuotiaille.
SIIKAJOKI
NÄYTTELYT:
Ruukin kirjastossa Ruukin
pääkirjastossa Satumetsän
päiväkodin lasten kevätnäyttely. Auki sovitusti, puh. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Sari Ohinmaa
Ari Auvinen
Kokkolan kaupunginteatteri esittää Pauhasalissa näytelmän Nukkumatti majakkasaarella.
Seutukunnan
tapahtumia
ikki kirjan elementit.
Möllärimestaria haetaan taas
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Taivalkoskinen Päätalo-instituutti järjestää vuosittain kaikille kirjoittajille mahdollisuuden lähettää teoksensa
raadille, joka palkitsee parhaat omakustanteet.
Kansan Sivistysrahaston
tukemaan Vuoden 2013 Möllärimestari -kilpailuun otetaan vastaan omakustanteita
30.4.2013 saakka.
Teosten tulee olla kirjoja,
ei lehtiä tai monisteita. 223 7253/050
5777 223.
Grafiikanpaja Aava: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto.
Taidegraafikot Juha Laakso
ja Raija Korppila. Palkittavia sarjoja ovat tietoteokset, antologiat, lastenkirjat, runokokoelmat, elämäkerralliset teokset, novelli- ja
kertomuskokoelmat ja romaanit. Avoinna
ma-ti 10-17, ke 10-18, to-pe
10-17.
Paavo Pyhtilän?kotiateljee,
Mettalankuja 15. maalauksia. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Raija Oivon maalauksia. Kuutostiimiläiset Eila Siurua, Maria Morko ja Seija
Matero aseman myymälätilassa.. Grafiikaa, valokuvia, tekstiilitaidetta ja
Lybeckerin koulun historiaa.
Avoinna ti?to klo 10?17 tai
sopimuksen mukaan, puh.
040 5356 739.
MUSEOT:
Kruununmakasiini avoinna ti?pe klo 13?17, la klo
12?16.
Pakkahuoneen museo
avoinna ti?pe klo 13?17, la
klo 12?16.
Soveliuksen talon Laivapatruunin koti avoinna ma?
pe klo 9?15 sovittaessa.
Wanha Apteekki avoinna
ma?pe klo 9?15 sovittaessa.
KONSERTIT:
Kari Tapion muistokonsertti Sinut tulen aina muistamaan Raahesalissa ke
10.4. Näyttely
avoinna kirjaston aukioloaikoina ma?to klo 11?16, ti, ke
ja pe klo 13?20.
TAPAHTUMIA:
Satuhetki ma 8.4. kello 10
kirjastossa, kesto 20 minuuttia.
TEATTERIA:
Kokkolan kaupunginteatteri esittää ti 9.4. klo 18
Pauhasalissa näytelmän
Nukkumatti majakkasaarella. Avoinna
pe klo 13?17.
Ateljee Onerva, Lankilankatu 27: Inge Temmes, silkki- ja muuta taidetta. Hakemuksia saapui 19.
Kulttuurilautakunta
myönsi lisäksi 6?500 euroa
kohdeavustusta 20 vuotta
täyttävälle Brahe Classica
ry:lle ensi syksyn juhlakonserttisarjan järjestämistä varten.
Taidegraafikot Raija Korppila ja Juha Laakso saivat lautakunnalta 800 euroa kohdeavustusta näyttely- ja näyttelymatkakustannuksiin.
Työ- ja kehitysosuuskunta
Kuutos-Tiimi sai 2000 euroa
kohdeavustusta asemarakennuksen näyttelytilaan, aseman historian esille tuomiseen ja markkinointimateriaalin hankintaan.
Kuutostiimi sai 2000 euroa asemarakennuksen näyttelytilaan, aseman historian esille tuomiseen ja markkinointimateriaalin hankintaan. Hänen Orkesterinsa sekä solistit Jani
Jalkanen, Eini, Amadeus,
Tapio Liinoja, Kalle Jussila.
PYHÄJOKI
NÄYTTELYT:
Pääkirjastossa huhtikuussa Kai Krapu . 040 7711 814.
Arkisto/Maarit Kesti
Yleisavustusten hakuaika
päättyi 15. Harrastajakirjoittajien teoksista muo-
Tukea kulttuurin
tekijöille
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahen kaupungin kulttuurilautakunta jakoi torstain kokouksessaan yleisavustuksia
yhteensä 20 000 euroa kaikkiaan 19 toimijalle.
Avustukset jakautuivat
seuraavasti: Raahen Teatterin kannatusyhdistys 4500
euroa, Pattijoen harrastajateatteri 1000, Pattijoen Nuorisoseuran teatteriryhmä
Hoplaa 1000, Kamarikuoro
Vox Maris 800, Honganpalon
koululaiskuoron kannatus-
yhdistys 500, Laulutoverit
Raahe 1000, Raahen Laulu
1000, Raahen Mieslaulajat
800, Raahen Nuorisokuoron
kannatusyhdistys 900, Raahen Oopperakaverit 800,
Raahen Suzukisoittajien kannatusyhdistys 800, Raahen
Taideyhdistys 800, Pattijoen
Kotiseutuyhdistys 900, Raahen Seudun Perinnemusiikkiyhdistys 800, Raahen seudun harmonikkakerho 1000,
Raahen Kameraseura 400,
Tailaamo 500, Vihannin kuvantekijät 500 ja Vihannin
Nuorisoseura 2000 euroa.
dostuu kokoelma, joka on
tutkijoiden, lukijoiden ja kirjoittamisesta kiinnostuneiden käytettävissä.
Raahelaisia Möllärimestari-menestyjiä ovat olleet Täti
Pikkuripaus?-satukirjallaan
voittanut Maila Jyrinki 2006,
taiderunokirjastaan kunniakirjalla palkittu Jari Jansson
vuonna 2007 sekä Paavo H.
Korpela ja Jorma Salkosalo,
jotka voittivat tietokirjasarjan
2008.
RAAHE
NÄYTTELYT:
Galleria Myötätuuli, Kirkkokatu 28, Kauppaporvari:
Lokikirjoja - Kansainvälinen
taiteilijakirjanäyttely. Puh.
223 7951/040 762 8573,
auki sovitusti.
Sofian talo, Reiponkatu 35.
Autio, Hemmilä, Joensuu,
Kojo-Eskola. Uni läpi ajan
. maaliskuuta
Kahdella miehityksellä toimivassa näytelmässä Saralle on luvassa useampi rooli, Valtteri loistaa
merkittävässä osassa kunin-
Aino Tirri meikkaa Saara Siekkisen esityskuntoon.
Emilia ja Matleena -kissat saivat Päivi Honkakoskelta viime
hetken ohjeita
Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.
kaana.
Omien tanssitreeniensä lisäksi nuoret vetävät pienempiensä ryhmiä. Satoja metrejä tyllejä, sillkkikukkia, unelmankeveitä asuja ja ylväsryhtisiä
tanssijoita pakataan linja-autoon ja kuskataan Raahesalin
lämpiöön.
Kymmeneltä lavalla kukkii
ruusupuutarha, prinsessan
vuode on pedattu röyhelöin
ja kaikki mahdolliset kopit on
varattuna pukuhuoneiksi. Balettikoulu
Sinikellossa on vajaa 500 oppilasta joista noin 40 poikia.
harrastajien määrää.
??Ilmapiiri on muuttunut
sallivammaksi tanssia harrastavia poikia kohtaan, heitä
ei enää mielletä millään stereotypisellä tavalla, Sara Vi-
??Se on itse asiassa aika
paljon, Honkakoski huomauttaa.
Television runsas tanssiohjelmien tarjonta on yleisestikin kohentanut tanssin-
keväinen pohtii.
Esityskappale, Prinsessa joka ei tahtonut parantua on
Päivi Honkakosken itse käsikirjoittama baletti puutarhu-
TAVARAT RAHAKSI!
MyyJaOsta.com on kymmenien sanomalehtien yhteinen uusi kauppapaikka, jossa tavara vaihtuu sähäkästi kahisevaksi. Sinikellon johtaja Päivi Honkakoski on mitä ilmeisimmin loistava organisoija.
??Ensi kerralla voitais tulla
vaikka puoli tuntia myöhemmin, hän huikkaa lavalta.
Esiintyjilläkin on homma
hanskassa. Lavasteet ja roudaus hoidetaan yhdessä.
Vanhemmat tanssijat meikkaavat nuorempiaan jotka
odottavat rauhassa vuoroaan. Kauppapaikka löytyy
sekä verkosta että sanomalehdestä.
Samalla kun jätät maksuttoman
myynti- tai ostoilmoituksen verkkoon, saat sen myös edullisesti lehteen. huhtikuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Sujuu
kuin
tanssi
Päivi Honkakoski ja Ritva Tienari tarkastavat lavastuksen.
Tapahtuma: Raahesalin
lavalle kasvoi satulinna
yhdessä hujauksessa.
Juulia Lahnaoja
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Lauantai-aamu kello 6.40.
Pitkän työviikon tehneet
kansalaiset kääntävät vielä
kylkeään, mutta Oulun balettikoulu Sinikellossa käy jo
kuhina. Alkoi
sen jälkeen pitämään ihme ääntä.
Pakoputki vuotaa sisään.
myyjaosta.com/12345
Oranssi kohdenumero kertoo, että MyyJaOsta.compalvelusta löydät lisätietoa
lehti-ilmoituksesta.
Syötä oheisen mallin
mukaan nettiosoite ja
kohdenumero nettiselaimen osoitekenttään.. Laita ilmoitus verkkoon, lehteen tai molempiin osoitteessa MyyJaOsta.com.
Välttävässä kunnossa oleva volkkari.
Tankattu vahingossa dieselillä. Kaikilla on ollut varhainen herätys ja iltapäivän esitys edessä, mutta äänestä ei
voi uskoa että paikalla on laumoittain nuoria tyttöjä.
??Kerran eräs esitystämme
seuraamaan tullut herra tuu-
A
Ilmapiiri on
muuttunut sallivammaksi
tanssia harrastavia poikia
kohtaan.?
masikin että armeija voisi
tulla ottamaan balettikouluista mallia, Honkakoski hymyilee.
Yli 15 vuotta tanssineet
Valtteri Moilanen ja Sara
Vikeväinen ovat Sinikellon
konkareita. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Näin ilmoituksesi tavoittaa sekä
valtakunnallisesti että paikallisesti.
Pane toimeksi
Sähköpostilla:
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
. 31.5.2014. Oheisella kupongilla
. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Lehtien verkkopalvelussa/ MyyJaOsta.com
mi ja Emilia Mettovaara.
??On kivaa, tytöt toteavat
esityksestä.
9-vuotias Matleena ja
11-vuotias Emilia ovat nuoresta iästään huolimatta ehti-
neet tanssia balettia kuusi
vuotta. 24%) Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh +17,18 snt/min (alv. 24%).
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.. 010 665 5185
Kuponki-ilmoitukset lehden konttoriin torstaihin klo 14 mennesssä.
www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Puh. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Juulia Lahnaoja
Raahen nuorisotoimen
tilojen toimintavuorojen
haku toimintakaudeksi
2013-2014 (syys-kevät)
Kaikki tanssiat saivat ohjeidenmukaiset meikit.
Antinkankaan, Ollinsaaren ja Honganpalon nuorisotilojen, Nuorisotalo Kuuselan, Nuorisokeskus Paradisen ja nuorisotila Olotilan toimintavuorot
haettavana ajalle 12.8.2013
. Valmiit hakemuspohjat voi noutaa nuorisotoimistosta, Ratakatu 13
tai www.raahe.fi/nuoriso/
avustukset -> huoneiston
käyttöoikeuslomake.
Tarkemmat tiedustelut kyseisistä tiloista: Kuusela 044
439 3351, Honganpalo ja
Ollinsaari 040 830 3124,
Antinkangas ja Paradise
040 3110 373, Olotila 044
4393348
Kaikkien tilojen hakemukset toimitettava 17.5.2013
klo 15.00 mennessä osoitteella Raahen Kaupunki/
Nuorisotoimisto, PL 62,
92100 Raahe, käyntiosoite
Ratakatu 13.
RAAHEN KAUPUNKI
www.raahe.fi
Ida Välipirtti korjasi pukuhuoneessa vielä omaa esiintymisasuaan.
Lehti joka
elää ajassa
kanssasi.
Ankarana kuninkaana Valtteri
Moilanen
riinsa rakastuvasta prinsessasta.
Pelastaakseen itsensä isä
kuninkaan järjestämiltä epämieluisalta naimakaupalta
prinsessa tekeytyy sairaaksi.
Epätoivoinen kuningas lupaa
prinsessan sille, joka saa tyttären taas terveeksi.
Apua prinsessa-paralle
tarjoavat muun muassa kissat Matleena Kynkäännie-
. Maanantaina 8. Soittamalla konttoriin puh. Roolia varten on alettu harjoitella jo syksyllä. Puolen vuoden uurastus huipentuu aina keväiseen spektaakkeliin jossa riittää katseltavaa
upeista puvuista taitaviin
tanssijoihin.
??Ne oli aivan ihania, kuului seitsemänvuotiaan katsojan lahjomaton kritiikki esityksen jälkeen.
Soita 010 665 5185
www.raahenseutu.fi
Ä TUS:
T
Ä
J
OI
M
IL
. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. 010 665 5185
Fellmaninpuistokatu 4,
PL 61 92101 RAAHE
Puhelut 010 -numeroihin maksavat Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv
RJK:n maalivahti Ilmari Anttila pelasi
kuitenkin kolmannen nollapelinsä.
??Vieläkö ottelu kääntyi
kotia, niin vielä mukavampaa. Turnauksen
välierän jälkeen jäähallin
kahvilassa nakkisoppaa
nauttivat Nivala Cowboysin
pelaajat, joista ainakin yhdelle perinteinen kotiruoka upposi nihkeästi.
??Eipä oikein maistu, Eetu
Oja huokaa.
No mikä se nuorelle miehelle sitten maistuisi?
??Raskalaisia saisi olla.
Niin ja kebabia, Oja naurahtaa.
??Se ei ole urheilijan ruokaa, keittiöstä vastataan.
Juuri turnauksen välierässä tappion kokeneen Cowboysin pelaajat eivät olleet sattuneesta allapäin. Turnauksen finaalissa Raahen Jääkiekkoklubia vastaan Hurmeen ja muidenkin huimalaisten ruuti oli jo märkää.
??En mä aina tee maaleja.
Nyt sattui menemään, pörssivoittaja Hurme kommentoi
finaalin jälkeen.
Pistepörssin top 10 ja isäntäjoukkueen tehopelaajat: 1.
Niko Hurme, OuHu, 10+4, 2.
Joel Ollakka, LiKi, 8+5, 3. Ei se taklaus
tainnut puhdas olla, mutta
Juha Honkala
Jere Lähetkangas, Johannes Oja, Jyri Jylhä-Ollila ja Eetu Oja tankkaamassa.
ulosajo oli minulle ensimmäinen, Johannes Oja kommentoi.
??Ensimmäinen koko
joukkueelle, Jere Lähetkangas komppaa.
Hetken keskusteltuaan
pojat uskoivat, että tuomarilinja oli hyvä ja jokainen jäähy oli annettu aiheesta.
??Minulla tarttui maila
vastustajan jalkaan ja sain
kampitusjäähyn. Ei ihan parasta liikettä
Raahen Jääkiekkoklubi päätti isännöimänsä RS-turnauksen villeihin voitonjuhliin, kun finaalissa kaatui h
Nakkisopan voimalla
pronssipeliin
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Raahen Seutu -turnauksen
kahdeksassa joukkueessa
riitti monta nälkäistä suuta
ruokittavaksi. Voi
olla vain onnellinen poikien
puolesta, kommentoi RJK:n
vastuuvalmentaja Sami Ekoluoma.
RJK sai hyvä lähdön otteluun, kun Miro Luttisen
kaksi maalia ja Okko Sipilän
onnistuminen toivat 3?0 johdon.
Tapahtumarikkaassa finaalissa OuHu nousi vielä tasoihin ennen kuin Juuso
Siermala vei RJK 4?3 taukojohtoon.
??OuHulaiset pääsivät yhdessä vaiheessa tasoihin,
mutta ei lopetettu pelaamista
ja voitettiin, totesi RJK:n
maalivahti Ilmari Anttila.
Toisessa erässä RJK:n peli
pysyi kasassa. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Onnittelut voittajille ja
parempi voitti, totesi Oulaisten Huiman valmentaja Eki
Anttila.
RJK varmisti finaalipaikan
erittäin jännittävässä välierässä. Ihan oikea
tuomio sekin taisi silti olla,
Jyri Jylhä-Ollila kommentoi
RS-turnaus oli jo ennen
pronssipeliä nivalalaisille
hieno kokemus.
??Olisi kivaa, jos saataisiin
Hokki pronssipeliin vastustajaksi. Topi Anttila, OuHu, 5+6, 4. Ei ehkä ihan
paras peli meiltä. Kajaanin Hokki kaatui Juuso Siermalan maalilla
niukasti 1-0.
??Ihan kivalta tuntuu ja vähän jännitti pelissä, kommentoi ratkaisumaalin tekijä
Siermala.
Hokki antoi välierässä hyvän vastuksen ja loi lukuisia
tekopaikkoja. Jaakko
Pyrrö, OuHu, 5+2, 7. Iivo
Ruuska, OuHu, 8+2, 5. Joel
Rautio, Laser 1, 5+1, 10. Onneksi tuli. Okko
Sipilä, RJK, 3+3,... Onnistumiset maalipaikoissa
toivat 7?4 voiton.
??Kauden viimeiseen peliin oli tavoite pelata kauden
paras peli. Helmeri
Suokas, Laser 1, 3+4, 8. Lucas Ekoluoma teki kaksi maalia ja
Matias Mäkikauppila yhden.
??Loistava taistelu ja hienoja maaleja. Oliver
Viio, Cowboys, 2+5, 9. huhtikuuta 2013
12 URHEILU&LIIKUNTA
Roy Viitanen
Niko Hurme iski kymmenen
maalia.
Huima
hurjana
Raahen Seutu -turnauksen
pistepörssin kärki miehitettiin tänä keväänä turnauksen
hopeajoukkueen pelaajilla.
Kuuden kärkeen änkesi peräti viisi oulaistelaista pelaajaa,
ja karkeloiden ykköspyssyksi
nousi Huiman Niko Hurme.
Nuorukainen nakutti turnauksessa komeat 10+4 tehopistettä. Huiman hyökkääjä
kertoo, ettei yleensä ole mikään ihmeellinen maaliruuta, vaikka Raahessa verkko
heilui ihan solkenaan. Juho
Pyrrö, OuHu, 3+6, 6. Jokaisella
jannulla riitti juttua ja samalla kerrattiin ottelun kriittisiä
hetkiä.
??Mut ajettiin ulos kentältä, kun taklasin vastustajaa.
Ilmeisesti laitataklauksesta
se jäähy tuli. Lucas Ekoluoma, RJK, 4+1, Nuutti Lohilahti, RJK, 2+3, Juuso Siermala, RJK, 2+3, Miro Luttinen, RJK, 2+2, Veeti Mattila,
RJK, 2+1, Joonas Ruha, RJK,
2+1, Lauri Lohilahti, RJK, 1+2,
Aatu Hakala, RJK, 0+3, Miika
Pussila, RJK, 1+1, Aleksi Tokola, RJK, 1+1, Totti Haapakoski, RJK, 0+2, Matias Mäkikauppila, RJK, 1+0, Valtteri
Luoto, RJK, 0+1, Joel Lehtikangas, RJK, 0+1
RJK oli
ihan
kingi
RS-turnaus: Kannattajien hokemasta ei todellakaan tarvinnut tinkiä
turnausfinaalissa, kun
Raahen Jääkiekkoklubi
päätti kotiturnauksensa
voittoon.
Roy Viitanen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
RJK pelasi finaalissa Oulaisten Huimaa vastaan turnauksen parhaan ottelunsa. Raahea vastaan on jo
pelattu ja hävisimme, Jere
Lähetkangas toteaa.. Kahdella
kentällisellä vähän bensa loppui
Mutta ei tämä ole harmittanut koskaan vielä, sanoi
Vääräkoski.
Elämä joukkuekaverin
kanssa kimppakämpässä on
sujunut hyvin. Ensin Try out ja
sitten miettiminen, että lähteäkö vai ei?
??Vähän arpoi, että lähdenkö. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Oma pelaaminen
meni ihan hyvin ainakin
omasta mielestä, totesi Vääräkoski.
JYPin tie vei pronssiotte-
luun, kun HPK pudotti joukkueen välieräsarjassa 1-3 voitoin. Palkinto tuli pääsiäisenä, kun JYP voitti B2-nuorten pronssia.
??Pronssipeli oli meidän
hallintaa ja pystyttiin hoitamaan peli. Nivala Cowboys, 5.
Limingan Kiekko, 6. Kun äänijänteitä koetellaan kunnolla, pitää kipaista
kauppaan ja hakea eväät seuraavaan otteluun. LiKi
1?4
??Sijat 7.-8. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Mielestäni näin nuorten kanssa ei pidä liikaa miettiä taktisia asioita, vaan hioa
ihan perusjuttuja, kuten luistelua, syöttöä ja syötön vastaanottoa. Tämä paljastivat Sofia Pussila, Noora
Elfving, Olivia Hinkula, Viivi Määttä, Sara Laitinen ja
Tiia Tokola.
Kyseinen kuusikko piti
Raahen jäähallin lehtereillä
sellaista mekkalaa, että alta
pois. Ratkaisu
siirtyä Jyväskylään tuntuu
edelleen oikealta.
??Oli hyvä päätös. KKP
4?0
??Loppujärjestys
??1. Lohkovoitolla vältettiin
todennäköisesti kovin vastustaja välierissä, kommentoi
Sami Ekoluoma lauantain otteluiden jälkeen.
Toista alkulohkoa hallitsi
Oulaisten Huima, jonka riveistä löytyi myös pistepörssin alkulohkojen ja lopulta
koko turnauksen selvä ykkönen Niko Hurme 10+4.
13
Huudon voimalla
finaaliin saakka
Jääkiekko: RS-turnauksen isäntäjoukkueelta ei kannustusta puuttunut.
Roy Viitanen
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Pastilleja ja vettä. Ehkä meillekin kuuluisi
antaa ainakin puolikas mitali, jos Raahen Jääkiekkoklubi
voittaa koko turnauksen,
Noora Elfving naurahtaa.
Hieman hillitympi turnausvieras, mutta aktiivinen sellainen, on raahelaisen jääkiekon Grand Old Man, Jussi
Kannatushuudot kajahtivat, kun mimmit pistivät mekkalaksi.
Vuorela. JYPin Avausvoiton jälkeen HPK vei seuraavat.
??Kolmannessa pelissä
johdettiin kolmannen erän
alussa 3-1, mutta sitten HPK
teki viiteen minuuttiin kolme
maalia, kuvasi Vääräkoski
sarjan kääntymistä vastustajalle.
Viime kaudella Joona Vääräkoski pelasi RJK:n mukana
B-nuorten 1-divaria. Kajaanin
Hokki, 4. Pelataan ja katsotaan mitä elämä
tuo eteen, sanoi Vääräkoski.
Roy Viitanen
Raahelainen Joona Vääräkoski juhli kauden päätteeksi JYPin
B2-nuorten kanssa SM-pronssimitaleita.. Joukkue on voittanut jokaisen pelin kun on perjantaista saakka huudettu. Raahesta sai hyvät pohjat. Jos emme olisi
olleet täällä, niin tuskin olisivat ihan jokaista peliä hoitaneet. Maanantaina 8. Kotijoukkuetta kannustanut ryhmä huusi Raahen
Jääkiekkoklubin iltapäivään
mennessä jo loppuotteluun
saakka, mutta nälkä kasvaa
syödessä myös kannattajilla.
??Finaali voitetaan varmasti, Sofia Pussila toteaa.
??Joo, olisiko 6?0, Viivi
Määttä jatkaa.
Idea viuhkoista, räikistä ja
hurjasta huudosta syntyi yksinkertaisesti. Kiimingin KiekkoPojat
meiltä. Laser HT 1 . Tytöt päättivät
tulla kannustamaan Tiia Tokolan pikkuveljen joukkuetta. Hän arvelee osallistuneensa katsojana ainakin
20:een RS-turnaukseen ja
muutaman kerran mies on
ollut mukana valmentajana.
Vuorelan valmennusvuosina
RS-turnauksessa pelasi useita nimijoukkueita eteläisestä
Suomesta.
??Ainakin Tappara, Jyp ja
muistaakseni Helsingin Jokeritkin oli kerran täällä pelaamassa, Vuorela huomauttaa.
Konkarin mukaan sunnuntaina kentällä ahkeroi
vaihtelevantasoista pelaajaainesta, ja mies äityi hämmästelemään puutteita pelaajien perustaidoissa.
??15 vuotta sitten pelaajat
olivat parempia luistelemaan. Muuten suurempia kauaskantoisempia suunnitelmia ei vielä ole olemassa.
??Ei niitä ole mietitty. Laser HT 2 . Jääaikaa on tarjolla vähän ja se pitää käyttää
harkiten, Vuorela huomauttaa.
Pelien tiimellyksessä Vuorelan lätkäsydän sykähteli
taas siihen malliin, että oli
pakko tiedustella, polttelisiko
päästä taas valmentamaan.
??Kyllä polttelee. Raahen Jääkiekkoklubi, 2.
Oulaisten Huima, 3. Ehkä pojat jännitti liikaa, totesi Sami Ekoluoma.
Finaalipaikka varmisti mitalin raahelaisille. Isoveli pelaa myös Jyväskylässä. Ja kun kerran tullaan kannustamaan, kannustetaan
sitten kunnolla.
??Ääntä riittää ja just haettiin kaupasta pastilleja. Arjen ruoanlaitto ja pyykkääminen sujuu. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Roy Viitanen
FAKTA
??Sunnuntain sijoitusotteluiden tulokset
??Finaali OuHu . Se helpotti ja vaikutti päätökseen, totesi Vääräkoski.
Nuorukaisen elämän Jyväskylässä täyttää neljät
joukkueen treenit, kolmet aamujäät, ottelut ja lukion suorittaminen.
??Ei vapaalla ehdi paljon
muuta kuin lepäillä ja makoilla. JYP on
Lauantaina RJK varmisti
lohkon ykköspaikan voittamalla Nivala Cowboysin 2-0.
Avausmaalin tehnyt Nuutti
Lohilahti syötti reilu minuutti ennen loppua Aleksi
Tokolan tekemän toisen
maalin.
Kahdessa muussa ottelussa RJK otti selvemmät voitot.
Laserin 1-joukkue kaatui ensin 8-0 ja toisessa ottelussa
Kiimingin Kiekko-Pojat 5-1.
??Hyvää puolustuspeliä ja
pojat teki tyydyttävästi jokainen sen tehtävän mikä annettiin. Laser HT
1 Oulunsalo, 7. Apuakin on tullut.
??Osataan kyllä hoitaa.
Kämppäkaverin isä on myös
käynyt paljon auttamassa.
Tulevaisuuden jatkuminen Jyväskylässä ratkeaa lähiaikoina, kun Vääräkoski
lähtee B-nuorten Try out-leirille. Kolme voittoa kielii
siitä. Ehkä minua vaan pidetään liian vanhana ja pölyttyneenä, Vuorela naurahtaa.
tosi hyvä organisaatio. Siinä eväät,
minkä avulla jaksaa kannustaa. Laser HT 2 Oulunsalo, 8. RJK 4?7
??Pronssiottelu Cowboys ?
Hokki 3?4 vl.
??Sijat 5.?6. Lohkovoiton jälkeen välierissä kaatui Nivala
Cowboys 8?3.
hyvän vastuksen antanut Oulaisten Huima.
Kausi päättyi
pronssijuhliin
Roy Viitanen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahelainen Joona Vääräkoski keräsi viime vuonna
varusteensa ja siirtyi Jyväskylään pelaamaan jääkiekkoa. Aamujäillä keskitytään pieniin asioihin ja
huomaa kyllä kehittyneensä,
kertoi Vääräkoski.
Aivan suoraviivaisesti ei
Joona Vääräkosken tie vienyt
Jyväskylään. Edellisen
kerran mitaleita oli isäntien
toimesta voitettu vuonna
2010, kun Raahe-Kiekko otti
pronssia.
Oulaisten tie finaaliin oli
helpompi. Jyväskylässä toiminta on ammattimaisempaa ja treenataan
enemmän
20.00 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 14.00 Pienten perhe. 10.40 Ruutukauppa. 11.10 Koirakuiskaaja. Boris
joutuu miettimään, päihittääkö pokeri-ilta poikien seurassa tangokurssin vaimon kanssa. 14.10 Anthony Bourdain maailmalla. 23.00 Kosto
(12). 16.05 Makuja. REALITY: TV5:n uu-
dessa kotimaisessa tositv-sarjassa tutustutaan
helsinkiläisen tatuointistudion henkilökuntaan ja
asiakkaisiin.
Sarjassa seurataan, miten tarinoista syntyy kuvia iholle.
. (U)
15.00 Uusi päivä (S). 16.00 Pulmuset. (U)
13.00 Kasarmin tytär (S).
(Suomi 1954). 13.10 Samaa sukua
(7). 16.30 Jyrki Sukulan makujen maa. 21.00 Rekonstruktio (12). Kisa alkaa.
14.25 Nigellan uudet herkut.
Keittiöturisti.
15.00 Hurja painonpudotus.
Uhrista taistelijaksi, osa 1.
16.00 Häähullut. Kuuma kyökkipiika.
23.15 Latela. Beirutin kaduilla. (U)
15.20 Isän tyttö (S). 12.00 Elämä uusiksi. 9.00 TV-Shop. Karkki
vai kepponen?
15.50 Selviytyjät Suomi.
16.50 Uutiset.
16.55 Suomen ja maailman
sää.
17.00
17.00 Kauniit ja rohkeat (S).
17.25 Kauniit ja rohkeat (7).
17.55 Mitä tänään syötäisiin. Ulla Jokisalo.
20.10 Elävä arkisto: Hipit.
Elävä arkisto-sarjan hippijaksossa nähdään ja kuullaan hippejä uutisissa, teatterin lavalla ja tv-studiossa.
20.30 Tanskalaisarkkitehtien koteja. pannu kuumana. 16.30
Yllätyskokki Niki. Itä-Jyllanti.
10.35 Julkkis lapsenvahtina. 15.05 Gordon Ramsay . 15.10 Rachael
Ray Show. 14.00 Parasta Suomesta. (U)
6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi. (Homer
ja sikatehdas.
20.30 Rillit huurussa (S). 16.00 Retro (2013). Aika
luovuttaa.
17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 Myytinmurtajat. 8.05?8.35 Namaste jooga. 13.50 Hale ja Pace . 22.00 Vallan linnake (12). 17.31 Kellarin kunkku. 14.30 Huikeat kakut. rajamailla
(16). 10.30 Kauneuden puoskarit. 20.30
Varastojen metsästäjät. 0.55?4.55 Yön AVA.
Valo | 23
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät: Suoma,
Suometar
MTV3
5.30 Aamusää.
6.00 Studio55.fi. 11.35 Huomenta Suomen parhaat. 23.00 Amerikan venäläisnaiset. Vieraana
Heikki Kinnunen. 2.35 JIM D Henkilökuva: Hollywoodin pahimmat erot. 17.27 STT Uutiset. 21.38 Kulissien takana.
21.40 Danne ja Bleckan. 20.30
Poliisit. 23.45 Huumebisnes Oy (16). 18.00
Hullut tiedemiehet. 22.30 Osasto 6: naiset vankilassa. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. (U)
15.30 Uusi päivä (S). (U)
18.00 Emmerdale (7).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7).
20.05 Diili. Mitä omista
yläastevuosistaan muistaa
50-vuotiaana
22.20 Kotikatsomo: Vähän
kunnioitusta (12). 15.35 Alaskan poliisit. 22.00 OC:n täydelliset naiset. 9.00 Koirakuiskaaja. N: Elina
Pohjanpää, Heikki Heino,
Tauno Palo, Rauha Rentola. 20.45
Ruotsalaisia salaisuuksia. 2.35?6.00 Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
5.00 Älypää-TV. (Harry
Potter and the Order of the
Phoenix, USA 2007). 8.10
Matlock. 13.00 Koirakuiskaaja. Kissankultaa.
18.50 Naurupalat (S).
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora
linja.
19.30 Latela. 22.00 Justimus. 2.30?3.00
SVT: Vem vet mest?
AVA
6.00 Aamun AVAus. (Tulevaisuus pelottaa.
14.55 Teho-osasto. Mv.
14.15 Arkistokuvia: Täyttyviä toiveita (S). O: Teemu Nikki.
23.45?4.00 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
9.25 Eastenders (S).
10.00 Lemmen viemää (7).
11.00 Ostos-tv.
14.00 Pieniä ihmeitä. 16.30 Hjalliksen kanssa. 3.30 Australian rajalla. 21.00 Ilman johtolankaa (16). 1.15 SVT: Kulturnyheterna.
1.30 SVT: Rampljuset. Dokumenttielokuva
kertoo nuoren miehen Teemu Nikin nuoruuden unelmasta, omasta elokuvasta.
Eikä mistä tahansa elokuvasta vaan ensimmäisestä
suomalaisesta englanninkielisestä splatter-elokuvasta. Realla on syntymäpäivä
Ranskan kansallispäivänä. Osa
216. Kaikki
nähty.
20.00 Simpsonit (7). 21.00 Kotia kohti. 13.30 SVT: Sportspegeln. (U)
16.00 Erätulilla.
16.29 Galaxi.
16.30 Galaxi: Bofori (7).
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 Sydänmailla (7). 4.00?5.00 Älypää-TV.. 19.00
Alaskan poliisit. Lopuksi teemme rentoutussarjan
ja pelottomuuden eleen. Viheliäinen
virtsatietulehdus. 11.00 SVT: Landet
runt. 14.00 SVT: Vem vet mest. Pinella, Turku. 1.00 SVT: ABC.
1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 12.45 SVT: Agenda. 23.30 5D: Nudistit. 0.40
Family Guy. Lumottu vaatekaappi.
1.25 Totuuden miekka.
Luoja.
2.25 Perhe on pahin. 16.30 Supertehtaat: Kuorma-autot. 18.00 Star
Trek: The Next Generation. 11.40 Ruutukauppa.
12.10 Ari ja Kirsi: Kotirempat. Kymmenen vuotta
(Diez años y un día).
20.05 Kalevala nyt. Ranskalaisia herkkuja ja leppoisaa jutustelua
kuohuvaa juomaa unohtamatta. 20.00 Todistettavasti syyllinen
(12). 3.50?4.24 Fredin ja Tommin läppäluukku.
KUTONEN
6.00 Me Rakastamme Musiikkia. Vieraana urologian erikoislääkäri
Anna-Kaisa Pere.
9.30 Uutiset.
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
Tomaatilla kuorrutettu makaronilaatikko.
9.45 Tunteita ja tuoksuja (S).
10.35 Emmerdale (S).
11.05 Emmerdale (S).
11.35?12.40 Jamie Oliver:
mestarikokki. 11.25 MasterChef Australia. (U)
11.40?12.25 Arto Nyberg.
12.30 Vanha suola janottaa
(S). Alcantaran perhe (7). 11.55 Makuja. 20.30 Tatuointistudio HelsINK. Puuttuvat
todisteet.
0.40 Vampyyripäiväkirjat
(16). 2.00
Penn & Teller (16). 9.00 TV shop. 20.00 Seinfeld. 17.30 Eastenders (S). 7.05 Kodin kunnostajat. Älä kieltäydy kahdesti (16). 1.05 Elokuva: Tapaus Antwone Fisher (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Neljä parasta.
14.10 Alueellinen sääennuste.
14.15 Itämeri.
15.15 Mitä tänään syötäisiin. Ravintola-alan ammattilaiset ovat jälleen
äänestäneet Suomen 50 parasta ravintolaa. Teemme kissasarjoja sekä aurinko ja tuuli -sarjan. Aarreaitta.
21.00
21.00 House (12). 23.55 Paparazzi vasten tahtoaan.
0.20 Star Trek: The Next Generation. 21.00
Täydelliset naiset (12). 7.47
FOX Kids: Hot Wheels. 18.30 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 20.00 Hurja remontti. 13.15 Maistuvimmat liikeideat. Uusi-Seelanti. Osa 7/10.
20.00 Uusi päivä (S).
20.30 Suorana: Kortesmäki.
21.00
21.00 Satuhäät.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 1/4.
19.00 Francon jälkeen . 23.30 Sinkkulaiva. 19.00 New Yorkin tatuointitarinat. 19.00 Ihmemies MacGyver. 19.00
Grand Designs . (Never
Say Never Again/Britannia . Synttäriyllätyksenä Niki vie Ranskan
Rean kotiin Kotkaan. 12.35 Ally McBeal (S). 19.00 Las
Vegas. 1/8.
13.30 Pressiklubi.
14.00 Veljesten keittiössä.
14.30 Uusi päivä (S). Ranskalaiset synttärit. 0.00 Mercyn sairaala (7). Tohtori. Baseball-myyttejä.
19.00 Miehen puolikkaat (S).
Yövieraita.
19.30 Asunto 23 (7). O: Pekka
Karjalainen.
23.50 YleLeaks.
0.05?0.20 Oddasat.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen.
6.51 Nimipäiväonnittelu: 8.4.
6.53 Popi Kissa (S).
7.04 Loruloikkaa.
7.08 Jami ja Peetu (S).
7.17 Melkein mestari.
7.25 Jussin matkat (S).
7.37 Humps (S).
7.44 Neppajymykerho.
7.53 Muumilaakson tarinoita (S).
8.16 Maikki ja pelottava
Pontso (S).
8.39 Late lammas (S).
8.50 Viinitilan keisari (7).
9.35 Tanskan rannikoilla.
3/8. 11.45 SVT: Babel. Australia. 1.00 South Park (12). 3.05 Nuoret poliisit. 19.00 Aamusta iltaan.
19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Birkin-bileet.
13.55 Sisustuskaksoset. Libanonilaiset satuhäät. 12.20 Kodin rakennusurakka. 16.00 Hulluna häämekkoihin. Tatuointistudio Hel-
sINK, TV5 ma?ke klo 20.30
TV5
6.15 Tough Love. RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. 9.35 Rachael Ray Show. 18.00 BUU-klubben: Hiiri
tuli taloon! 18.30 Tehtävä Sognevuonolla. 17.20 Tuntematon Norja. 17.49 30
vastausta. Illallista emännöi
näyttelijä Jaana Saarinen.
20.00 Huippumalli haussa.
Roolileikkejä.
20.57 Keno.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.00 Historia: Matkustajaalus merisodassa. Metsäpuutarha.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Juhlat puutarhassa.
13.25 Hulluna second handiin. 0.00 Tyyliä vai ei. 1/3.
Luusto.
20.00 MOT.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 A-studio.
21.30 Dokumenttiprojekti: Luokkakokous. O: David Yates. Sotilasfarssi. 23.00 SVT: Sportnytt. Säästäminen.
14.25 Kirjosiepot pesimäpuuhissa.
14.55 Pisara.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.55 Antiikkia, antiikkia.
16.25 Kuningaskuluttaja.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7).
Odotuksista huolimatta.
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Uutisvuoto.
19.00?19.54 Prisma: Ihmisen kehityshistoria. 11.25 50 parasta ravintolaa. 2.00 SVT: Lilla Sportspegeln. 2/2.
17.45 Musiikin muisti: Arkkiveisusta polskaan.
18.00 Dok: Elvis elää Hudikissa. 10.10 Ruutukauppa. 21.00 Menopelit kuntoon. 10.00 Best direct. O: Irvin Kershner.
23.40 Nelosen uutiset.
23.50 Nelosen sää.
23.55 Frasier. semifinaali. 8.25?9.25 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.40 Luonnon salaiset
kansiot. Ohjaaja
Kati Juurus palaa dokumentissa omaan teini-ikäänsä, yhtenä luokkakokouksen
osallistujista. hauskat pojat. 14.40 Emmerdale (S). Elämää
suurempaa.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Isänmaan puolesta
(16). 16.00 Henkka & Niki vs. Sarjassa esitellään
jokainen näistä menestyneistä ravintoloista ja tutustutaan niihin
asioihin, jotka ovat tehneet ravintolasta hyvän ja kiinnostavan. 17.00 Käenpesä (12). Susi ihmiselle susi.
2.05 Fringe . Selviytymistaidot koetuksella.
Etelä-Amerikassa suoritetun operaation seurauksena julma ammattitappaja
Hector Lopez janoaa kostoa:
Chance ja Ilsa joutuvat ohjusiskun kohteeksi.
0.35?5.30 MTV3 Chat.
NELONEN
5.00?6.10 Älypää-TV.
6.40 LIVE: Tiedä ja Voita.
7.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso.
7.25 Disney esittää: Ankronikka.
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit.
8.05 Inspector Cartoons.
8.15 Ihmisen paras ystävä.
8.45 Nigellan uudet herkut.
9.20 Juhlat puutarhassa.
9.50 Hulluna second handiin.
10.20?10.50 Eden. (U)
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle News.
11.10 Puoli seitsemän. USA . Multimediataiteilija Marita Liulian ja haitarivelho
Kimmo Pohjosen yhteistyöanimaatiossa muusikko
herää haitarina.
23.00 Uusi Kino: Play God
(16). Saul
ei ilahdu kuulleessaan Carrien tavanneen tietolähteensä ilman häntä.
23.40 Tulilinjalla (16). 3.10?3.35
Samun salainen keittiö (TXT).
LIV
5.00 Älypää-TV. Amerikka. 2.10 Hurja remontti. 17.00 Salatut
elämät (7). 6.30?7.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.00 Latauslista. Länsi-Saksa
1983). 23.15 SVT: Vetenskapens
värld. 20.00 Poliisikokelaat. Ravintolat esittelee Hanna Sumari. N: Daniel Radcliffe,
Rupert Grint, Emma Watson,
Ralph Fiennes, Michael Gambon, Imelda Staunton.
23.45 C.S.I. 21.00
Elokuva: Julie & Julia. Lysergihapon dietyyliamidi.
3.00?6.30 SubChat.
21.00
21.00 007 . 21.30 NCIS Los Angeles (12).
22.30 Nelonen Pro esittää: SM-liigan 5. 18.00 Tyyliä vai ei. Veri vettä sakeampaa.
1.35 Simpsonit (7). 7.01 FOX Kids: Sketsiä! (S).
7.13 FOX Kids: Lola & Virginia (S). 9.15 Samun salainen keittiö. 0.15 SVT: Aktuellt. Valheella on
lyhyet jäljet.
17.00
17.00 Eläinten ABC.
17.30 Leijonan luola.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Neljän tähden talkoot.
19.30 Neljän tähden illallinen. 0.30 Panttilainaamo. Haamujengi.
15.55 Jamie Oliverin helpot
herkut.
16.25 Eastenders (S). 13.20 Nolot
vartalot. 17.00 Kaikki rakastavat Raymondia. 3/8.
11.15?12.00 Sydänmailla
(7). 12.15 Suurin pudottaja. (12). 12.55
Junior MasterChef Australia. N: Sean Connery,
Kim Basinger, Klaus Maria
Brandauer, Max Von Sydow,
Bernie Casey, Alec McCowen. 12.00 Ilme nuoremmaksi . 13/13.
10.00?10.52 Sydämen asialla (7). 1.00
Häät sulhasen tapaan. 15.00
Voicen uutuudet. 17.30 24Kitchen: Hei me leivotaan. 22.00 Sinkkulaiva. 19.00 Huippumalli haussa. 18.00 Gordon Ramsay . 19/20. Luottamus.
12.30 Ravintola kaltereiden
takana. 21.55 Elokuva: Villi tusina 2, 2005 (S). N: Outi
Kero, Elena Leeve, KariPekka Toivonen. 20.00 Molanderin perhe (7). ?Ne
läheiset ihmiset, ne on kaikkein tärkeintä.?
22.35 Fresh Meat (16). Mustavirta.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 18.00 70?s show. 8.53 FOX Kids: Avatar (7). Rekombinaatiohypoteesi.
21.00 Harry Potter ja Feeniksin kilta (12). 3.10?5.00 Älypää-TV.
Ikuinen
kuva
iholle
. pannu kuumana. 8.31 FOX
Kids: Prätkähiiret (S). 7.25 FOX Kids: Monsuno. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Suomen Tulli. 6/8.
21.00 Iskelmä-Suomi: Perutaan häät.
22.00 Sodan vangit (16).
Amielin tuska.
22.50 Uusi Kino: Haitarimies
(S). 14.25
Lentokenttä UK. 7.55 Ruokamatkalla. 10.25 Hääsuunnittelijat Tori & Dean. 17.00 Kuuluisat kuppilat.
17.30 Kuuluisat kuppilat. 16.50 Konklaavi. 15.30 Ilme
nuoremmaksi . 1.15 Ihmemies MacGyver.
2.05 Tuholaistorjuja Billy. 21.00 Bettina. 9.40 24Kitchen: Makujen lähteillä. (U)
6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Luontohetki: Eläintarinoita. unelma-asunnot. huhtikuuta 2013
14 TELEVISIO
MAANANTAI 8.4.
TV1
5.55 Puoli seitsemän. 14.10 Emmerdale (S). 14.15 Totta vai tarua: Atlantis. 1.30 Alaston piilokamera (16). 8.09 FOX Kids: Transformers. Kahden
kauppa.
3.00?5.00 Älypää-TV.
FOX
6.39 FOX Kids: Ni Hao Kai Lan (S). 9.30 Tyyliä vai ei. O: Aarne Laine. Pyörällä päästään.
0.25 Olipa kerran (12). Osa 7/10.
23.45?0.38 Game of Thrones (16). 1/8.
13.00 Spanielipentueen elämää. 18.05 Suurin pudottaja. 0.30 Elokuva: Kapteeni
Koukku. Tangon tahtiin. 23.25 NewsRadio. 11.10 Ruutukauppa. 0.55 SVT: Kulturnyheter. 15.00 Matlock. 10.00 Best Direct.
12.00 Me Rakastamme Musiikkia. 14.30 SVT: Mästarnas mästare.
15.30?16.00 SVT: Sverige! 16.20 Schrödingerin kissa: Tiedettä
tutkaillen. 22.30 Häät sulhasen tapaan Suomi