>> 14 Pääkirjoitus: Sotessa on yhä monta avointa kysymystä. PERJANTAI 8. Reilun viikon päästä hän esittelee treeninsä tuloksia bikinifitness-kisassa. >> 16 Näyttely: Viimeinen VR:n mestari Matti Lahtinen palasi asemalle. HUHTIKUUTA 2016 · NRo 40 6 414880 065518 1 6 1 4 PARAS PAIKALLIS LEHTI 2014 & 2015 Irtonumero 2 € raahenseutu.fi Sote-uudistus etenee Edessä valtava uudistus, joka tuo maakunnille lisää vastuuta. >> 12 Vihreää: Pekka Tervosen johtama CEE luo ekoinnovaatioita ja uutta brändiä. >> 8 Kuvaajaa lykästi Onneksi tämä peto painaa vain 50 grammaa. >> 4-5 Festivaali järjestetään Tapahtumatuottaja Jussi Isokoski sai huokaista tällä viikolla helpotuksesta. >> 6-7 MaarIt KestI. >> 2 Bikinikunnossa Fitness: Marja Vedenoja on treenannut tavoitteellisesti jo muutaman vuoden ajan
Joka vuosi siellä tulee käytyä. Minun ikäluokkani alkaa ymmärtää, että eläkerahojamme ei ole olemassa ja valtiot tulevat konkurssien partaalla ryöstämään viimeiset työn hedelmät, omistukset ja vapaudet niiltä, jotka valtioiden holtittoman lihomisen maksavat. Kirjoittaja on Natossa asuva, EU:sta vapautunut juristiurkuri. Uudistus on niin mittava ja monitahoinen, että riski epäselvyyteen, kustannuskasvuun ja hallitsemattomuuteen on todellinen. Tänäkin kesänä olen Vuokatissa jääkiekkohommissa. Median sokeutta on saatu seurata vuosia. Toimittajilla on hirmuinen työ saada maailma uskomaan, että Trumpin valinta olisi asteroidin törmäystä suurempi katastrofi. He eivät ole myöskään kysyneet, ovatko toimitukset erkaantuneet yleisöstään ja haluaako kasvava tyytymättömien joukko enää ottaa vastaan sellaista maailmankuvaa, jota toimittajat pakolla yrittävät syöttää. Se on hyvä matkailumahdollisuus ja tuo yrittäjien kassaan tuloja. Keskusta sai maakuntansa ja kokoomus valinnanvapautensa. pakolaiskriisissä ei ole kyse pakolaisuudesta vaan väestönsiirrosta, jossa eurooppalainen kantaväestö hiljalleen ajetaan ghettoihin ja heidän vapauksiaan poljetaan. Valinnanvapauden kautta halutaan turvata pk-sektorin toimintaedellytykset sekä monipuoliset ja laadukkaat palvelut asiakkaille, jotka voivat äänestää jaloillaan, jos palvelun taso ei miellytä. Itse olen ollut viimeiset kolme kesää töissä, eli en ole päässyt sinne. Internet, nuorten lukutottumusten muutos, arvonlisäverotus, ajankäyttö, jopa heikentynyt lukutaito. Ja tietenkin sokerina pohjalla, tuo se elämää kaupunkiin. Hallituksen sote-ratkaisu onkin poliittisen pelin ryydittämä. Voi olla, ettei jazz ole niin nuorten mieleen. Signaalia ei eroteta kohinasta. Ellei olisi häntä, olisi joku muu. Tuukka Kivimäki On hyvä, että täällä on toimintaa. Yksikään päätoimittaja ei ole vielä julkisesti arvioinut syyksi toimitetun aineiston heikkoa laatua. Nyt se huipentuu uutisissa ja analyyseissa Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Jussi Yppärilä Tietenkin se on tarpeellinen, koska on hyvä, että ihmisillä on viihdykettä. Äänestäjät huomaavat, että ns. Tässäkin lehdessä esitellään kolme uutta näyttelyä. huhtikuuta 2016 L ukijoiden, katsojien ja kuuntelijoiden kadotessa tiedotusvälineillä on tuskaa keksiä syitä kohtalolleen. Myöhemmin nähdään, mitä sai veronmaksaja ja sote-palveluiden käyttäjä. Pääomien haltijat ovat ymmärtämässä, että valtiot eivät aio koskaan maksaa velkojaan. Tätä pilkkaa he harjoittavat seuraavaa yt-kierrosta odotellessaan. Käykää taidekylvyssä, se tekee hyvää! Päivän positiivinen. Hyvä, että kaupunki tukee tapahtumaa. Eero Ukonaho Uusi kuukausi tuo aina tullessaan uudet, mielenkiintoiset taidenäyttelyt. Lisäksi tavoitteena on kestävyysvajeen vähentäminen kolmella miljardilla eurolla. Sen sijaan jokainen, joka oli ennen vaaleja käynyt huoltoasemalla, autokorjaamolla, rakennustyömaalla tai keskustellut vaikkapa putkimiehensä kanssa, tiesi, miten käy. Viime syksynä hallituskriisin vaiheissa syntynyt malli parsittiin kokoon uudella tavalla. Toimittajat eivät vielä tänä päivänäkään hyväksy eivätkä ymmärrä, miten perussuomalaiset voittivat. Tässä vaiheessa se näkymä on vielä usvainen. Vallan kapiset vahtikoirat Kolumni Janne Kankaala toimitus.raahenseutu@almamedia.fi H allitus tuli tällä viikolla ulos tarkentavien sote-linjausten kanssa. A Trump on toisarvoinen. Timo Räisänen On se tärkeä tapahtuma Raahelle. Festarit tuovat Raaheen jonkinlaista tapahtumaa myös nuorille. Vaalien jälkeen he kaivoivat koloistaan joukon tutkijoita keksimään selityksiä syrjäytyneistä ja rasisteista. Vuoden 2011 eduskuntavaalien aikaan tämä löi silmille. Toiveissa olisi, että Kotiteollisuus tulisi joskus tapahtumaan. Maakunnat ovat edelleen se taho, jolle sote-palveluiden järjestämisvastuu ollaan siirtämässä, mutta 18 maakunnan ja 15 sote-alueen mallista ei enää puhuta. Trump on toisarvoinen. Ellei olisi häntä, olisi joku muu. Hänen sanomisiaan kaiveltaessa jää näkemättä, mikä liikehdintä maailmalla on käynnissä. Sote-uudistus on yhä kaikkea muuta kuin selvä Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Gallup: Tarvitaanko Raahe Festivalia. Kyllä tarvitsee. 2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Perjantaina 8. Tässä vaiheessa näyttää vahvasti siltä, että hallitus on haukkaamassa historiallisen ison palan. Liikkeellä eivät ole rasistiäänestäjät vaan kyse on ilmiöstä, jossa ihmiset ympäri maailmaa kääntyvät kapinaan julkista valtaa ja poliittista eliittiä vastaan. Ratkaisu on ryyditetty myös hyvillä tarkoituksilla. Maakunnilla mennään, oli niillä rahkeita sote-palveluiden itsenäiseen järjestämiseen tai ei. Samaan aikaan toimittajat ihmettelevät, mitä on tapahtumassa, ja etsivät juttuihinsa jonkun höyrähtäneen edustamaan tätä kasvavaa kansanosaa. Keskeisenä on pyrkimys kaventaa ihmisten terveysja hyvinvointieroja
Puusaaveissa kylymä lähevesi, toisessa lämmitetty. aamuna: valkoinen rekka tuli Antinkankaalta Ouluntien valoihin. Äiti sano, että työ opettaa, lehmät ja muut elukat oppi meihin. Hyyppä. Ko tuli koulusta, äiti oli keittäny kahavia ja kananmunia. Lähteestä ja savikoloista kannettiin ja kelekalla haettiin veet. Selekäsaunahan siitä seurasi. Sitte kävi huonommin. Ylivieskassa ko oli lentokenttä, harjoituskoneet ajo lehmät hyppysälle lehmäin luullessa pistiäisiksi. Se oli sormen vahavunen lähes tulitikun mittanen ötökkä. Piti mahtua pari evakkolehmää navettaan. Rakensi neliseinäsen Piilolankankaalle Alavieskan Someronkylälle ja Jukulaisten Välimaastoon. 2 rs/tal. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi LukijaN kuva Onhan tukka hyvin, varmistelee talvilomaltansa palannut T. Ilmeisesti puute ammattitaidosta ja varmaan myös asenteesta. Kätilö oli kuitenkin sanonu, että näkyy olevan uimamaisteri. Kerranki puhkes etunen, radion anodi putosi ja särkyi. Öljylyhty pyörän korvassa, radio anodi toisessa ajettiin kuus kilometriä akkulatauksille. Talavella kaivettiin hätäaputöinä. Olit asiakaspalvelun ilopileri. Ei ollu päiväkoteja. Olin jotain nelijän ko isä joutu Suomen raskaaseen. Samana iltana 12.09 äiti oli sanonu, että polttelee. Neljän lapsen isä lähti muille laturiksi. Lisää seuraavassa. Siitä alako Repen kauppiasura. huhtikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Törkein sattui 5.6. Kirkolla kossit oli panneet taskulampun varikselle selekään. 3 00 (1,50/l) Omasta uunista! ISO RASIA! Herkkutorilta! 5 99 HK Naudan JAUHELIHA 17% 1 kg, raj. Muuttivat Hanna Emilian kans vuonna 1936. Olin pulikoinu pintaan, repäissyt uimakalavon rikki ja huutanu ko syöttiläs. 2 erää/tal. Rakensi Piilolankankaalle kahen huoneen pytingin iltatöinä. Jatkuvasti näen vilkun unohtumista tai pikemminkin näen sen välinpitämättömänä asenteena muuta liikennettä kohtaan. Minnalle sydämelliset kiitokset hyvästä palvelusta. Isä oli parraassa iässä, minä kymmenen. Löysi Kaisa-vaimon Merijärveltä. Repe Hyviä ja huonoja sattumia 80 vuojen varrelta Sänkyjen patjat ovat hävyttömän kalliita! Niitä vähätuloisilla, selkävaivaisilla, on lähes mahdoton hankkia! Meille toisille, on kunnia auttaa yksinäisiä! Kuolemalla ja sairaudella muun muassa rahastetaan ylenmäärin! Kukaan ei voi näiltä välttyä! Tämä on huippukivaa! Isovanhempia yhdistetään touhuamaan pienten lasten kanssa, vaikkapa näin, päiväkodissa! Raha painaa enempi, kuin fasaanituholaiset! Ja raha määrää melkeinpä joka muunkin asian! Liikun paljon autolla muuallakin kuin Raahessa. 2 kpl/tal. Joku porukasta sano, että paa lakki pöyvälle nii maksavat. Ei ollu vesijohtoa eikä likaviemäreitä. Synnyttyä olin pujonnu siihen kylymään lähevesisaaviin. KG 10 95 Takuumurea NAUDAN SISÄja PAAHTOPAISTI KG 2 PKT Hinta yks. Äitin mentyä aamulla navetalle, piiperrettiin ko sorsaparvi perässä. Sota ko loppu, helepotti. Kesätyöt saatua menin kouluun, isä kanavalle. Vinkiksi: se on se vasemmanpuoleinen vipu siinä ratin alla. Se oli savusauna. Hörhöläiseksi sanottiin. Pani leivän ja voita reppuun, käski viiä isälle. RS (5,99/kg) 1 00 Atria siivutettu BALKAN makkara 200 g PKT (5,00/kg) 8 95 ERÄ! Tuore KIRJOLOHIFILEE Suomi/Ruotsi, raj. TeksTariT Tarjoukset voimassa pe-su 8.-10.4.2016, Herkkutorin tarjoukset voimassa pe-la, ellei toisin mainita. Leikittiin navetassa. Lehti kirjoitti, että ufoja liikkuu, ulukona liikkumiskielto öisin. Kossina otettiin variksia elätiksi. 2,99/pkt (2,99/l). Muutti nimen Hämeenkorveksi. Varikset söivät niitä niin, etteivät päässeet lentämään. Perjantaina 8. Eräänä kesänä tuli heinämato. Oltiin viemärinä ja tuomarina. Runoili ”Mennään pojat ampua pakkoon, ettei naisten tarvi mennä rengin hakkuun”. Viimenen kuti laukes Jussin mentyä. Kivi tuli rintaan. Kuva: Pekka Rautio Siikajoki LUKIJAN KYNÄSTÄ Isänisä Jussi Häme tuli Hämeestä Haukialan kartanosta laturiksi Lamposojalle. Vilkuttamisesta ei tietoakaan, vilkkua ei ollut kärryssä eikä veturissa. LOPPUVIIKKOON! Lämmintä ruokaa! LOHIMUREKEPIHVI muusilla/kermaperunoilla -annos salaatilla (pe) 5 55 KPL 1 00 APPELSIINI Egypti KG 1 00 BANAANI Costa Rica KG 2 PKT Ranskalainen PATONKI 230 g 79 KPL (3,43/kg) ERÄ! Arla LOPUTON 17% KERMAJUUSTO 1,1 kg 3 99 KPL (3,63/kg) KREIVINTORI Antinkankaantie 32, 92130 Raahe puh. Taas määrättiin lampaat sinne vanahaan rakennukseen. Isä-Johannes myytiin huutolaiseksi eniten tarjoavalle. Sauna oli maalattialla, tynnyrinpätkä kivipesän päällä. Soratiet ja renkaat oli huonoja. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Metsissä, maantienvarsilla ja arentimailla paimennettiin. Ne ristittiin Anniksi ja Villeksi, ko tiesivät emännän ja isännän nimet. Kesäsin aamulla äiti teki navettatyöt, herätti syömään ja lakki päähän vain ja paimeneen. 044 7550800 (pvm/mpm) Palvelemme ma-pe 7-21, la 7-21 ja su 10-18 Muista uudet viikonlopun aukioloajat! LA 7-21 ja SU 10-18 PullaPirtin SÄMPYLÄT 8 kpl/320 g 1 00 PS (3,13/kg) Ingman maustetut JÄÄTELÖT 1 l, raj. Syksyllä poimittiin marjoja ja keväisin kiskottiin pajun pärkkejä, saatiin niistä pyöränhinta. Isä lämmitti saunan ja haki naapurin emännän kätilöksi. Naisten on ole huomannut sortuvan samaan, kiitos heille. Peltikorvossa lämpeni vesi. Äiti oli huutanu, että Repe hukkuu. Rekka kääntyi Ouluun päin ja seuraavasta risteyksestä Kokkolan suuntaan. Ei ollu aikaa koulutukseen, sano käyneensä pari viikkoa kiertokoulua, joista toisen väärin päin
– Päällimmäisenä ajatuksena on, että hyvä kun asiat etenevät, Raahen hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Antero Aulakoski sanoo. Arkisto / VesA Joensuu. Henkilöstövähennykset ovat osa aiemmin ilmoitettua kustannussäästöohjelmaa, mutta sisältävät myös lisätehostamistoimia. Ruotsissa käynnissä olevat neuvottelut koskevat etenkin Oxelösundin ja Borlängen tehtaita, sekä jossain määrin myös Luulajan tehdasta ja konsernitoimintoja Tukholmassa. Rautaruukin kanssa vuonna 2014 tapahtuneen yhdistymisen jälkeen SSAB on keskittynyt tehostamaan toimintojaan ja työtapojaan sekä löytämään kahden yhtiön välisiä synergiaetuja. Uudistuksen myötä kuntien ja kuntayhtymien sote-tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy maakuntien palvelukseen. – Raahessa tulevat varmaan palvelut säilymään melko pitkälle samana. Siirto koskee myös niitä tukipalveluiden työntekijöitä, jotka tekevät pääosin maakunnille siirrettäviä tehtäviä. Samanaikaisesti Ruotsissa helmikuussa käynnistyneet neuvottelut etenevät suunnitellusti ja ne saatetaan päätökseen huhtikuun aikana. Sen sijaan kuntien omistamat rakennukset eivät siirry, vaan maakunnat vuokraavat ne käyttöönsä. Mikko Määttä mikko.maatta@almamedia.fi SSAB:n työpaikkojen vähentämistä koskevat yt-neuvottelut osassa pohjoismaisia toimintoja päättyivät Suomen osalta tänään keskiviikkona. Nähtäväksi jää, miten yöaikaisen päivystyksen kanssa käy. Uudistuksen myötä työn verotukseenkaan ei saisi tulla kiristyksiä millään tuloilla. Järjestelyjä voidaan tehdä toimipaikkojen sisällä. Irtisanomisia ei ole vielä tehty. Sitä selvitellään edelleen. Ylipäätään palvelut vaikuttavat olevan turvattuja. Aiemmin SSAB:n henkilöstömäärä on vuoden 2015 loppuun mennessä vähentynyt noin 1 300:lla Rautaruukin hankinnan jälkeen. Hän epäilee, että ennemminkin hyviä käytäntöjä tullaan käyttämään laajemminkin. – Mielenkiintoista nähdä, meneekö tämä maaliin näin, vai jääkö kuntien ja kuntayhtymien kontolle tiloja, Aulakoski sanoo. Tällä vaalikaudella ei valmistella lakia maakuntaverosta. Siitä saadaan linjaukset myöhemmin. Tarkoitus on, että kuntien käyttämättä jäävät kiinteistöt eivät jäisi yksittäisten kuntien rasitteeksi. Toimihenkilöiden pääluottamusmies Pasi Heikkinen sanoo, että tarkemmat vaikutukset Raahen terästehtaalla selviävät myöhemmin. – Muutamia liikkuvia osia selvitellään. Edessä voi olla myös paikkakuntien vaihdoksia. Paljon puhuttua maakuntaveroa ei siis valmistella tällä vaalikaudella, mutta maakunnallisen verotuksen käynnistämisestä aloitetaan tällä vaalikaudella jatkoselvitys. Rahoituksen lisäksi toinen suuri kysymys on kuntien ja kuntayhtymien hallussa olevien tilojen kohtalo. Lisätietoja voi olla jo ensi viikolla. Suomeen on luvassa kaikkiaan 18 sotealuetta Kulut katetaan jatkossa valtionrahoituksella. Hallintoa on pyritty uudistamaan jo kauan. Pohjois-Pohjanmaalla on paljon köyhiä kuntia ja väestöpohja on paljon pienempi Etelä-Suomeen verrattuna. Kunnille jäävien kiinteistöjen kehittämisestä tehdään koko Suomen kattavat yhtenäiset ratkaisut. Toissa vaalikaudella puhuttiin paras-laista. Neuvottelujen tuloksena Suomessa vähenee yhteensä 47 työtehtävää, kun neuvottelujen alkaessa vähennystarpeeksi arvioitiin 50. 4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Perjantaina 8. Omaisuusjärjestelyt on tarkoitus toteuttaa niin, että niillä ei ole vaikutusta kuntien alijäämään. Aulakoski ei usko, että Raahessa käytössä olevat omat ja hyväksi todetut toiminnot, kuten vanhusneuvola ja lapset puheeksi -malli olisivat uhattuina. huhtikuuta 2016 Mikko Määttä mikko.maatta@almamedia.fi Hallitus kertoi sote-uudistuksen etenemisestä keskiviikon tiedotustilaisuudessa. Sote-uudistus myllää suomalaisen terveydenhuollon järjestämisen perusteellisesti. Hallituksen tavoitteena on, että kokonaisveroaste ei nouse. Yhtään irtisanomista ei ole vielä tehty, Heikkinen tähdentää. Maakunnille siirtyviä tehtäviä tekevien kuntayhtymien rakennukset ja velat siirtyvät maakunnalle. Aulakoski pitää valtiolta tulevaa rahoitusta maakunnan ja Raahen seutukunnan kannalta hyvänä ratkaisuna. Lähes 50 toimihenkilön työt loppuvat SSAB:llä Tänään päättyneiden yt-neuvottelujen seurauksena SSAB:lla vähenee Suomessa toimihenkilöiden työtehtäviä kaikkiaan 47. Nyt kerrottujen tarkentavien linjausten pohjalta lähdetään valmistelemaan sote-järjestämisuudistuksen lisäksi myös valinnanvapausja monikanavarahoitusuudistuksen lainvalmistelua. Käyttöön otettavan mallin rahoitus järjestetään valtionrahoituksena. – Välillä on tuntunut, että tuskastuttavan hitaasti pyörät pyörivät. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että vähennykset toteutetaan osin irtisanomisina ja osin eläkkeelle jääntien ja muun luonnollisen poistuman kautta. Suomessa neuvottelut koskivat etenkin toimihenkilöitä Raahessa, Hämeenlinnassa ja Helsingissä
Myönteinen esimerkki on Raahe, joka aikoo pitää varhaiskasvatuspalvelut ja niiden saatavuuden ennallaan. Sote-järjestelmälaki ja maakuntalaki ja niihin liittyvät lait lausunnoille toukokuun alkupuolella. OP tuo lähimaksamisen kännykkään Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Raahessa on pulaa siivoojista, vartijoista ja rakennuspuolen työntekijöistä. Ei ole lasta kohtaan reilua eikä hyväksyttävää, että varhaiskasvatuksen laatu ja laajuus vaihtelevat huomattavasti perheen asuinpaikasta riippuen, Tuhkiainen sanoo. Myös lähihoitajia on enemmän kuin työpaikkoja. . Kuinka tämä käytännössä tehdään, jää nähtäväksi. seuraavat tehtävät . . Kasvintuotannon ja -terveydenvalvonta . Näihin 18 alueeseen sisältyy 5 yhteistyöaluetta, jotka toimivat nykyisten erityisvastuualueiden pohjalta. . Lähitulevaisuudessa ylitarjontaa saattaa löytyä myös koulumaailmasta. Vekara Päiväkodeilla on 16 päiväkotia Oulun seudulla, Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla. Aluekehittäminen ja sen rahoitus . Sosiaalija terveydenhuolto . . Kyseisten alojen työvoimapula tulee kasvamaan entisestään lähitulevaisuudessa. . OAJ huolissaan leikkauksista Opetusalan Ammattijärjestö OAJ vetoaa Pohjois-Pohjanmaan kuntien vanhempiin ja päättäjiin, jotta nämä puolustaisivat lasten oikeutta varhaiskasvatukseen torjumalla nykyistä suuremmat ryhmäkoot ja henkilöstön vähentämisen lapsiryhmistä. Maakunnat saavat vuoden 2019 alussa mm. . – Rakennuspuolellakin on monenlaisia tekijöitä ja erikoisammatteja, mutta ei siellä ole hirveän paljon reserviä olemassa. . . Kaikki Vekara Päiväkotien työsuhteet ja asiakassuhteet säilyvät ennallaan. Maakunnat . . Yhdistymisen myötä Vekaroiden nykyiset omistajat Tarja ja Ari Vikström luopuvat vuonna 2000 perustamansa yrityksen omistuksesta ja jättäytyvät pois yrityksen toiminnasta. Vuoden 2019 alussa voimaantuleva sote-järjestämistä ja maakuntia koskeva lainsäädäntö valmistellaan valtion rahoitusmallin pohjalta. Perustetaan 18 maakuntaa, joilla on vastuu soten järjestämisestä ja rahoituksesta. Perjantaina 8. Tulevaisuudessa siivoojia tarvitaan entistä enemmän ydinvoimalatyömaan myötä. – Mielenkiinnolla nyt tätä seurataan. Samalla ryhmäkokosäädöksiä muutettiin niin, että yhtä työntekijää kohden voi olla kahdeksan lasta, kun aiemmin suhdeluku oli 1:7:ään. Joukkoliikenteen alueellinen suunnittelu ja järjestäminen sekä valtionavustustehtävät ja valtionavustustehtävät Arkisto / VesA Joensuu Puhelin käy jatkossa maksuvälineenä lähimaksuja vastaanottavissa kaupoissa, kun Osuuspankki julkaisee lähimaksuominaisuuden suositussa Pivo-mobiilisovelluksessa. Touhula osti Vekarat Vekara Päiväkodit on liittynyt osaksi Touhula Varhaiskasvatuksen valtakunnallista päiväkotiperhettä 5.4.2016 alkaen. – OAJ on huolestunut lasten kasvavasta eriarvoisuudesta. . . . Siivousja rakennusväkeä pitää löytyä. Sen voi tilata suoraan Pivosta Android-käyttöjärjestelmillä toimiviin puhelimiin, jotka tukevat lähimaksamista mahdollistavaa tekniikkaa. Alueellisten yhteispalveluiden järjestäminen ja kehittäminen . Sote-uudistus myllää suomalaisen terveydenhuollon järjestämisen perusteellisesti. Ympäristöterveydenhuolto ja elintarvikevalvonta . Leikkaajille ymmärrystä ei OAJ:sta heru. . Siivoojia ja vartijoita kaivataan Raahessa Raahessa ja lähialueella on jo tällä hetkellä pulaa muun muassa siivoojista. Kaupunkisektorilla pyritään selviämään tulevaisuudessa vähemmillä avustajilla, Salmela valottaa. Osuuspankki on Suomessa ensimmäinen pankki, joka tuo lähimaksamisen mobiiliin ja Euroopassakin ensimmäisten pankkien joukossa. Alueellinen maakunnan liikennejärjestelmäsuunnittelu . Pelastustoimi . Se tehdään muuttamalla ansiotuloverojen tuloveroasteikkoa ja joitain tuloverotuksen vähennysten perusteita. . Vekara Päiväkodit työllistää yhteensä noin 250 henkilöä. Maakunnallisen verotuksen toteuttamisen mahdollisuuksista käynnistyy tällä vaalikaudella jatkoselvitys. – Lähihoitajia erikoistuu monille eri puolille, ja heistä alkaa olla jo pikku hiljaa ylitarjontaa. . – Varhaiskasvatus ei ole päivähoitoa, vaan lapsen oikeutta oppia ja leikkiä ikäistensä seurassa. Jokaisella yhteistyöalueella on yliopistosairaala. Maakunnan kaikkea markkinoilla tapahtuvaa toimintaa varten säädetään yhtiöittämisvelvoite. Keskiviikon valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa ilmaistiin toistuvasti, kuinka monia kokonaisuuksia vielä jatkovalmistellaan. En tiedä miksei löydy niin paljon alasta kiinnostuneita, Salmela pähkäilee. . Pivon lähimaksamista on testattu jo pilotissa, joka aloitettiin keväällä 2015. Yhdistymisen myötä Touhula Varhaiskasvatuksella on valtakunnallisesti 97 päiväkotia. Sote-rahoituksen varat kannetaan valtion verotuksessa. Aina kun rakennetaan joku liiketalo, jonkun on se myös siivottava, asiantuntija Marko Salmela Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistosta muistuttaa. – Koulukäyntiavustajat ovat yksi ryhmä, jossa tulee olemaan ylitarjontaa. . Lähimaksaminen Pivolla on hyvä esimerkki tästä: kun esimerkiksi lenkille ei enää tarvita lompakkoa mukaan, arki helpottuu taas piirun verran, sanoo Harri Nummela, OP:n digitaalisen liiketoiminnan ja asiakaskokemuksen johtaja. Raahessa sijaitsee VilliVekara-päiväkoti. Järjestämisen ja tuotannon erottamisen voi tehdä perustamalla maakunnan omistaman yhtiön. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Ja vaikka siivouspuolellakin jatkuvasti koulutetaan lisää henkilöitä, ammattitaitoisille siivoojille on kysyntää ja yrityksillä on vaikeuksia löytää tekijöitä. Maakunnan täytyy erottaa palvelujen järjestäminen ja tuotanto eri organisaatioihin. Myös toimistotöitä on Salmelan mukaan tarjolla nyt ja tulevaisuudessa. Kevään ja ensi syksyn aikana alkaa yksityiskohdat pikkuhiljaa selviämään. . Suurin osa Pohjois-Pohjanmaan kunnista on päättänyt leikata. Päiväkotiperheessä pidetään huolta lähes 6 000 lapsesta ja yritys työllistää 1 400 varhaiskasvatuksen ammattilaista. Maan hallitus päätti viime syksynä rajata lasten varhaiskasvatusoikeuden vähimmillään 20 tuntiin viikossa. . . – Lähimaksaminen älypuhelimella on kuluttajan kannalta suurin maksamista helpottava muutos sitten perinteisten pankkikorttien ilmestymisen, sanoo Visa Europen Suomen maajohtaja Vesa Tukonen. Arkisto / VesA Joensuu. Pivon lähimaksuratkaisu toteutetaan yhteistyössä Visan kanssa. Kunnat voivat itse päättää, säilyttävätkö ne varhaiskasvatuksen resurssit nykyisinä vai leikkaavatko niitä. Maakuntaverosta ei valmistella tällä kaudella lakiesitystä. – Kirjanpitotaitoisista henkilöistä ja palkanlaskijoista on ollut jo pitkään laajaltikin pulaa. . . Haluatko jakaa tarinan. – OP:lle digitalisaatio tarkoittaa ennen kaikkea asiakkaidemme elämää helpottavia ratkaisuja. . Jatkammekin ylpeänä laadukasta varhaiskasvatusta, ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa, kertoo liiketoimintajohtaja Sirpa Turves-Mankila Touhula Varhaiskasvatuksesta. Ja kun ajatellaan vähän eteenpäin, rakennetaan täällä kovasti, varsinkin Hanhikivellä. huhtikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Kysyntä ei ole ollut ihan niin kovaa kuin on silloin ajateltu, kun heitä on koulutettu, Salmela miettii. . Pivon lähimaksuominaisuus on OP:n kaikkien henkilöasiakkaiden saatavilla. Sote . Aulakoski huomauttaakin, että edessä on valtavan suuri uudistus. Sillä on suuri merkitys lapsen oppimisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta ja lisäksi varhaiskasvatus on kannattava sijoitus, OAJ:n asiantuntijat Kristiina Johansson ja Kristiina Tuhkiainen muistuttavat. Tämä käy ilmi juuri julkaistusta vuoden ensimmäisestä ammattibarometristä. Kunnallista viranhaltijasekä työja virkaehtosopimuslainsäädäntöä muutetaan niin, että niitä sovelletaan maakuntien työntekijöihin ja viranhaltijoihin. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. – Vekara Päiväkodeissa on tehty erinomaista työtä. Kolmesti vuodessa julkistettava ammattibarometri kertoo nyt, että lastenhoitotöitä hakevista henkilöistä on ylitarjontaa
CEE:n lisäksi Tervonen vetää Teollisuus 2026 –ekosysteemiä (T2026), joka on yksi osa Oulun innovaatioallianssin (OIA) vuosille 2016-2020 tekemää strategista puitesopimusta. Nuorten kotitausta vaikuttaa jo siinä vaiheessa, kun peruskoulusta siirrytään lukioon tai ammatilliseen koulutukseen. Yksin tähän ei pysty kukaan, mutta yhteistyöllä tämä onnistuu. Arkisto/VesA Joensuu. – Hallitus puhuu kyllä kauniisti uusien innovaatioiden tärkeydestä, mutta innovaatiot eivät synny tyhjästä, vaan perustutkimuksen rahoitus turvaamalla. Yksi suurimmista huolistani koulutusleikkauksiin liittyen koskeekin sitä, minkälainen vaikutus niillä on koulutukselliseen tasa-arvoon. . . . Tervonen painottaa, että innovaatioiden tulee johtaa uuden liiketoiminnan syntymiseen ja kasvuun, oli kyse kokonaan uusista startupyrityksistä, jo toimivien PK-yritysten uusista avauksista tai veturiyritysten luomista mahdollisuuksista. Nyt hän tekee bisneksestä vihreää ja vihreästä bisnestä. . Vaimo Sarianna ja neljä lasta Santtu, Neetta, Nelli ja Arttu. Koulutuksesta leikataan hallituskauden aikana yli miljardi euroa vuositasolla. Näin alkuun teemme pieniä ja keskisuuria ihmeitä.”. – Tavoitteena on olla parhaiden joukossa valituilla osa-alueilla kansainvälisessä kilpailussa. Senkin jälkeen hänellä on ollut työnsä puolesta aktiivinen side kotikaupunkiinsa. Vihreitä ihmeitä tekemässä Raahelaislähtöinen neljän lapsen isä Pekka Tervonen hyppäsi Rautaruukilta uusiin haasteisiin. Hänninen muistuttaa, että koulutus periytyy jo nyt Suomessa. – Korkealaatuinen tutkimus ja hienot ideat sekä tuoteja palveluaihiot on saatava kaupallistettua eli markkinoitua ja myytyä tavalla, joka saavuttaa asiakkaat – paitsi Suomessa, myös maailmalla, Tervonen toteaa. Nyt odotellaan vielä, että ketsuppipullo aukeaisi ja joku yrityksistä kasvaisi isoihin saappaisiin, Tervonen hymyilee. Erityisen järkyttynyt olen ammatillisen koulutuksen leikkausten määrästä. Lähti Raahesta 1980-luvun lopulla armeijaan ja opiskelemaan, eikä ole sen jälkeen asunut vanhassa kotikaupungissaan. Raahelaislähtöinen Pekka Tervonen on johtanut neljä vuotta Oulun yliopistolla toimivaa CEE:tä. T2026:n kautta Pohjois-Suomen kunnat, kaupungit ja yritykset pääsevät helpommin innovaatiohankkeisiin, jotka luovat pitkän tähtäimen alueellista hyvinvointia. Sen tarkoituksena on luoda ekoinnovaatioista ja vihreästä taloudesta Oululle uusi brändi. Pekka Tervonen . Savukoskella syntynyt, mutta 2-vuotiaana Arkkukariin muuttanut Tervonen asui Raahessa 1980-luvun lopulle saakka. – Emme ole tehneet uutta Nokiaa – vielä, mutta pieniä ja keskisuuria ihmeitä olemme saaneet aikaan. Tekniikan tohtori, eMBA. . 6 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Perjantaina 8. Jos hallitus tarttuisi tosissaan veronkierron kitkemiseen, tasa-arvoa rapauttavia leikkauksia ei tarvitsisi tehdä. Miten erityistä tukea oppimisessaan tarvitsevien lasten ja nuorten palvelut taatan leikkausten keskellä. Nuorten koulutusvalintoihin vaikuttavat esimerkiksi vanhempien sosioekonominen asema ja vanhempien koulutustausta. . Viimeiset neljä vuotta toiminut CEE:n johtajana ja vuodesta 2016 myös T2026 johtajana. . . . 46-vuotias. Koulutusleikkaukset tulevat kalliiksi Katja Hänninen pitää koulutusleikkauksia lyhytnäköisenä toimintana.Katja Hänninen pitää koulutusleikkauksia lyhytnäköisenä toimintana. Päinvastoin erilaisten lahjakkuuksien hukkaaminen tulee hyvin kalliiksi. Nyt yliopistoissa joudutaan tekemään järkyttäviä ytneuvotteluita hallituksen säästölinjan takia. Syntyi Savukoskella, mutta muutti 2-vuotiaana Raaheen. Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Keskiviikkona eduskunnassa keskusteltiin opposition välikysymyksestä, joka koski hallituksen leikkauksia korkeakoulutukseen ja opintotukeen. . Oulussa on tarkoitus keskittää tutkimus-, kehitysja innovaatiotoiminta viiteen innovaatioekosysteemiin. Tervonen työskentelee The Centre for Environment and Energyn (CEE) johtajana. . – Mielelläni näen entisen kotikaupunkini, entisen työnantajani SSAB:n Raahen terästehtaan ja alueen pk-yritykset mukana tässä yhteistyössä. . – Epätasa-arvon kasvattaminen ei ikinä tuo säästöjä. Verotuloja alueelle on syntynyt 1,6 miljoonaa euroa. KuKa. . CEE on innovaatiokeskittymä, jossa yritysja tutkimusmaailman ideoita kaupallistetaan nopeasti kokoamalla huippuosaajat yhteisen asian äärelle. Kansanedustaja Katja Hännisen (vas) mukaan koulutusleikkaukset ovat ehkä pahin esimerkki hallituksen leikkauslinjan lyhytnäköisyydestä. Yliopistoissa opiskelee huomattavasti enemmän akateemisesti koulutettujen lapsia kuin esimerkiksi ammatillisen koulutuksen saaneiden lapsia. Kauttamme on tehty 8 miljoonan euron edestä hankkeita, syntynyt kymmenkunta yritystä, ja työllistettyjä ihmisiä on yli 150. huhtikuuta 2016 Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Raahelaislähtöinen Pekka Tervonen lupasi neljä vuotta sitten: ”Tavoitteenamme on luoda maailmaan ihmeitä. Onko kaikilla mahdollisuus opiskella niin pitkälle ja sitä alaa kuin haluaa. Työskenteli 17 vuotta Rautaruukin palveluksessa
että nykyisessä Salessa toimivat Postija matkahuoltopalvelut siirtyvät uutteen paikkaan. Kasvuympäristönä Raahe oli rauhallinen ja kotoisa. Perjantaina 8. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Pekan ja hänen vaimonsa vanhemmat muuttivat Kempeleeseen kymmenen vuotta sitten, joten Raahessa perhe käy nykyään enää harvoin. Hänen mukaansa hanke ei myöskään ole riippuvainen Fennovoiman ydinvoimalan rakentamisluvasta. Sen tarkoituksena on luoda ekoinnovaatioista ja vihreästä taloudesta Oululle uusi brändi. Kunnanjohtaja Soronen sanoo, että valmista suunnitelmaa olisi helpompi markkinoida kuin vain leijuvaa ajatusta liikekeskuksesta. Arinalla on ollut aikomus rakentaa liikekeskus valtatie 8:n varteen entisen huoltoaseman tontille. Vuosi sitten hanketta ryhtyi markkinoimaan Tupajukka Oy ja Kauko Karhumaa. Kokkola sanoo, että Arina takaa kyllä Pyhäjoelle palvelut tulevaisuudessakin ja sanoo, että kilpailutilanteeseen nähden nykyinenkin kauppa on hyvä. Eivät lapset taitaisi nykyään lähteä sellaiseen, Tervonen naurahtaa. Haluatko jakaa tarinan. Toni Länkinen Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Arinan hallitus päättää Pyhäjoen liikekeskushankkeen käynnistämisestä vasta ensi syksynä. Nyt Arina ilmoittaa käynnistävänsä maaperätutkimukset tontilla lähiaikoina. Olemme avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin kello 9-12.30 ja 13.30-15.30 Olemme avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Tilausasioissa tavoitat meidät myös: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 010 665 9015, ma-pe kello 8-17 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Lukijailmoitusasioissa tavoitat meidät myös: ilmoita.raahenseutu.fi 010 665 5185 ma-pe kello 8-16 lukijailmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi janakkalansanomat.fi – Työskentelin Rautaruukilla kaikkiaan 17 vuotta eri tehtävissä, Kempeleessä parikymmentä vuotta asunut Tervonen mainitsee. A Tässä on tullut niin monta pettymystä matkan varrella, ettei tämä tunnu enää missään.” Kunnanjohtaja Matti Soronen ArkisTo/VesA Joensuu. Markkinointijohtaja Pasi Ruuskasen mukaan Arinassa on valmisteltu rakentamisen aloitusta ja haettu kumppaneita. Markkinointijohtaja Pasi Ruuskasen ja aluevastaava Tarmo Kokkolan mukaan hanke etenee edelleen Arinan alkuperäisessä aikataulussa. Raahelaislähtöinen Pekka Tervonen on johtanut neljä vuotta Oulun yliopistolla toimivaa CEE:tä. Yrittäjiä on jo lupautunut hankkeeseen, mutta ajatuksena on saada liikekeskukseen mahdollisimman monipuolinen konsepti. Nyt huoltamossa toimii Pyhäjoen 4H.n kahvila-myymälä ja kirpputori. Arina on investoinut palvelujensa kehittämiseen 2000-luvulla 500 miljoonaa euroa ja viimeisen neljän vuoden aikana 200 miljoonaa euroa. Tervosen perheeseen kuuluvat vaimo ja neljä lasta. Tarmo Kokkola huomauttaa, että isossa osuuskaupassa on paljon hankkeita liikkeellä, mutta Pyhäjoen liikekeskukseen ne eivät ole vaikuttaneet. – Tässä on tullut niin monta pettymystä matkan varrella, ettei tämä tunnu enää missään, Soronen sanoo. Soronen huomauttaa, että esisopimukset Arinan kanssa raukeavat tämän vuoden lopussa, joten sen on jo pakko alkaa tehdä asian tiimoilta jotain. Arina päättää Pyhäjoen hankkeesta vasta syksyllä Arina on aikonut rakentaa uuden liikekeskuksen valtatiie 8:n varteen vanhan Shell-huoltamon paikalle. Koska sopimukset ovat vielä tekemättä, Karhumaa ei lähde valottamaan, mitkä yritykset tai toimijat ovat liikekeskuksesta kiinnostuneita. Hänen mukaansa on luonnollista. Pyhäjoen kunta teki pikaisesti omat ratkaisunsa asian tiimoilta, muun muassa alueen asemakaavamuutoksen ja muut tarvittavat asiat jo 2013.. – Tietysti harmittaa, että se on venynyt näin pitkään. Arina teki esisopimukset hankkeesta kunnan ja tontin omistajan kanssa jo 2013. Olen miettinyt nykyään, miten ennen poljettiin pimeää kasitien vartta 7 kilometriä harjoituksiin lähimmälle jääkiekkokaukalolle, joka oli Piehingissä. Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen sanoo, että alkuperäisen suunnitelman mukaan hanke olisi käynnistynyt jo 2014 ja olisi jo toiminnassa. Hän sanoo, että hankkeen venyminen on ollut hänellekin yllätys. huhtikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 7 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Pyhäjoella hankkeen etenemistä on odotettu ja jopa kuntalaiset ovat kiirehtineet hanketta keräämällä adressin Arinan johdolle. – Olen asunut jo yli puolet elämästäni muualla kuin Raahessa, mutta toki vietin siellä lapsuuteni ja nuoruuteni. Neuvottelut ovat nyt hänen mukaansa loppusuoralla. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Tuorein kiinnitys, Hevisaurus, kolahtaa lapsiperheisiin varsin hyvin. Asia varmistui tällä viikolla. Onneksi se on auttanut, että tunnemme paljon porukkaa, kun olemme pyörineet järjestäjäporukalla paljon tuolla kentällä, Tuupa Records Oy:tä pyörittävä Isokoski taustoittaa. huhtikuuta 2016 Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Raahe Festival järjestetään tänäkin vuonna. Se on vielä kesken, miten kaupungin tuki toteutetaan, mutta kaupunki osallistuu siihen, että saamme fasiliteetit (puitteet) kuntoon. Olikohan vuosi 2012, kun Cheekiä oli vesisateessa katsomassa 400 ihmistä. Toivotaan, että tulevaisuudessa kaupunki rakennuttaisi kiinteän lavan johonkin rannan läheisyyteen. On olemassa esimerkiksi sellaisia säädöksiä, ettei tupakkapaikalta saa nähdä keikkaa tai anniskelualueen ympärillä pitää olla tuplaaita. – Vielä on pari artistikiinnitystä tulossa, mutta koska olemme vasta 95-prosenttisen varmoja, ei niitä voi vielä paljastaa. Olemme jo sopineet diilin, mutta artisti ei ole halunnut lyödä sitä sataprosenttisesti lukkoon. Isokoski myöntää, että vaikka tapahtuma on monelle tärkeä, ei sitä voi lähteä järjestämään tappiollisesti. Nykyinen Raahe Festivalin järjestelyporukka on ollut mukana vuodesta 2011 lähtien. Sinä aikana tapahtuman kävijämäärä on ollut 3 000 – 5 000 välillä. Ne ovat yksittäisiä ja pieniä asioita, mutta loppupeleissä kun ne summaa, on se kallista lystiä, Isokoski muistuttaa. Hevisaurus on tapahtuman tuorein kiinnitys. heinäkuuta. Raahe Festivalin kanssa samaan aikaan järjestetään muualla Suomessa isoja musiikkitapahtumia, mikä verottaa hieman festivaalin artistikattausta. Sony MuSic RaMi SaaRiSto. Tilannetta on koitettu paikkailla sen jälkeen, Isokoski muistelee. Emme olisi pystyneet järjestämään tapahtumaa ollenkaan ilman kaupungin tukea. 8 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Perjantaina 8. Tapahtumaan on tulossa vielä kaksi julkaisematonta artistikiinnitystä sekä liuta paikallisia bändejä. Raahe Festivalin artistikattauksesta on jo aiemmin julkistettu Anssi Kela, Arttu Wiskari ja Teflon Brothers. Tapahtumatuottaja Jussi Isokoski myöntää, että festivaali olisi jäänyt järjestämättä, mikäli kaupunki ei olisi antanut tukeaan. – Monta hyvää ja isoa artistia olemme hävinneet tämän takia. – Ajattelin, ettemme ala huviksemme enää järjestämään Raahe Festivalia. Isokoski kertoo rannassa järjestettävän tapahtuman kustannusten kasvaneen niin suuriksi, ettei tapahtumaa olisi järkeä järjestää ilman ulkopuolista tukea. heinäkuuta. Asia varmistui tällä viikolla, kun Raahen kaupunki päätti lähteä tukemaan tapahtumaa omalla panoksellaan. Työ on kuitenkin käsittämättömän iso, vaikka puhutaan keskikokoisesta festivaalista. Ne kuitenkin kerrotaan julkisuuteen mahdollisimman pian. – Festivaalin järjestäminen on tullut paljon kalliimmaksi kaiken maailman viranomaismääräysten takia. Vielä on epäselvää, millainen kaupungin panostus on, mutta tapahtumatuottaja Jussi Isokoski myöntää, että kaupungin mukaan lähteminen oli festivaalille elinehto. Ja sitten tulee ihan perusiskelmää. Se esiintyy tapahtumassa lauantaina 2. Anssi Kela on yksi Raahe Festivalin esiintyjistä. Raahe Festival toteutuu Raahe Festival järjestetään myös tulevana kesänä. Olemme odottaneet, kunnes sitten artistimanageri ilmoittaa, ettei artisti pääse. Järjestämisriski on tosi iso ja silloin otettiin tuntuvasti turpaan. Tapahtuman tuorein kiinnitys on lapsille suunnattu Hevisaurus, joka esiintyy rannassa lauantaina 2. Se tarjoaisi muillekin apua tilaisuuksien järjestämiseen, Isokoski toteaa. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin korostaa, että tiedostaa festivaalin tärkeyden nykyisille ja entisille raahelaisille. Niiden lisäksi esiintymään tulee kaikkia paikallisia bändejä, Isokoski valottaa. Tarkoitus olisi saada hevirokkia, eli samantyyppistä kuin Battle Beast oli viime vuonna. – Pitää antaa aivan käsittämättömän iso kiitos Kari Karjalaiselle ja muulle kaupungin porukalle. Silloin mietin, että jos tämä on tällaista, ei koko tapahtumaa kannata järjestää
14.4 on Kreivinajan toimintatupa klo13. Kerhossa on askartelua, ulkoilua, pelejä, leikkejä, yms. Eija Turunen tulee vieraaksemme. KakeRock-klubi käynnistyy kello 19. 0440265444/Outi Leinonen. Tervetuloa kaikki laulun ystävät. klo 18 metsästysmajalla. Seikeitto L, G Riista-perunalaatikko L, G Curry-broilerikastike L, G ma 11.4. Bändistä löytyvät raahelaisille hyvin tutut veljekset Kari (basso) ja Urpo (rummut, laulu) Nylander, laulusta ja kitarasta vastaa Mikko Tohkanen. Raahen Seudun Senioriopettajat ry Ohjelmaamme 14.4 on tullut muutos. Tervetuloa, Rannikon 4H-yhdistyksen järjestämään kesäkerhoon (1-3 lk.) APIP-toiminnan tiloissa (Pietarinpolku 2 A1, Pattijoki) Toiminta-aika 6.6.-1.7.2016 maanantaista perjantaihin klo 9-15. Erinomaisena live-bändinä tunnettu Temple Balls keikkaili viime kesänä mm. Tapahtuma on Kahvila Ruiskuhuoneella 11. Eläkeliiton Siikajoen yhd.Teemme Kevätretken Kunnonpaikkaan Siilijärvelle 13-15 toukokuuta,jos lähtijöitä on tarpeeksi.Sitovat ilmoittautumiset 18.4. Haluatko jakaa tarinan. Isäntänä KakeRockjamibändissä häärää itse Kauko Ilkko. AO 200 Veteraanit Yhteislauluilta tiistaina 12.4. Illan hard rock -osuudesta vastaa oululainen kovassa nosteessa oleva bändi Temple Balls. Ruoka ja välipala tuodaan kotoa. päivä järjestettävää KakeRockia. kerhon aiheena on ikääntyminen ja aivotoiminta Kreivinajassa klo. Martikainen KakeRockiin Jarkko Martikainen tähdittää kesäkuun 11. klo 10-14 Halpa-Hallin parkkipaikalla auton renkaanvaihtotapahtuma! Elintarviketarjoukset voimassa pe-ti 8.-12.4.2016 (vain kotitalouksille). 5,80€ • aikuiset ja lapset yli 12v. 15.00. Illan pääesiintyjä on Jarkko Martikainen, joka tarinoi soolona mierolaisuudesta, rakkaudesta, toivosta, uskosta ja koirien taivaasta. Järjestäjät lupaavat, että illan aikana tarjoillaan koko draaman kaari syvällisestä paatoksesta hard rockin kautta omintakeiseen humorismiin. kesäkuuta. Kokouspaikkana to. 4,20€ • 8-12v. Harrastekerhoilla entiset ajat. Menemme yhteiskuljetuksella katsomaan Jääräpäätä. Meno vain kiihtyy iltaa kohden, kun klubi päätetään perinteisiin jameihin. Luvassa on parin tunnin ajan nuorten energisiä bändejä. KakeRock koostuu tuttuun tapaan iltapäivän nuorten bänditapahtumasta ja illan KakeRock-klubista. 10.12.2016 teatterimatkalle Ouluun on liput 30kpl jo varattu. Kirkas juureskeitto L, G Naudan suikalepaistia L, G Manteli-uunisei L to 14.4. Bändi on vuonna 2015 Helsingissä perustettu, raahelaiselta haiskahtava yhtye, joka tulkitsee Kake Randelinin musiikkia ennakkoluulottomin sovituksin. 8,50€, la 9,50€ LOUNAS koko pöytä ma-la: lapset • 2-7 v. Kalkkuna-nuudelikeitto L Pyttipannu L, G Punajuurivuoka L, G LA 9.4. Yhteistyössä mukana Raahen Seurakunta tapahtuman tuotto yhteisvastuukeräykseen. Ilmoittautuminen ja lisätiedot p. Kahvia ja keskustelua. Tarjolla kahvia, makkaranpaistoa ja arvontaa. KakeRock alkaa Raahen Musiikin perinteisellä oppilaskonsertilla kello 14 Kahvila Ruiskuhuoneella. mennessä Anjalle 040-7353916.Myös ei jåseniä otetaan mukaan PIEHINGIN ERÄMIEHET Syksyn 2016 hirvenpyyntiin lähtijä, hirviseurueen kokoontuminen ke 13.4. Hernekeitto L, G Jauhelihapata L, G Kasviskroketit & pippurikastike L (pannaria, kermavaahtoa & hilloa) • keittolounas 6,50€ • kotiruokalounas ark. Johtokunta 18.30 Eläkeliiton Raahen yhdistys Ti 12.4. 1,69) ERÄ! Vim puhdistusaineita 750ml 1,33/L (norm. Juustoinen kasviskeitto L, G Tonnikalapasta L Jauhelihapihvit & ruskeakastike L ti 12.4. Perjantaina 8. klo 18 Vantissa. klo 17 alkaen. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Illan avantgardistisesta ja iskelmällisestä osuudesta vastaa The Randelins. Häränlihakeitto L, G Broileria pekonitomaatikastikkeella L, G pe 8.4. huhtikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tule vaihdattamaan kesärenkaat autoosi! 1,tuote Wettex Classic 3kpl/pkt (norm. Provinssissa, Ilosaarirockissa ja Qstockissa. JÄRJESTÖT Jätä ilmoituksesi seurapalstoille helposti • Mene osoitteeseen www.raahenseutu.fi/ilmoittaminen • Valitse haluamasi osasto • Kirjoita teksti • Ohjelma näyttää sinulle hinnan ilmoituksen koon mukaan • Ilmoituksesi laskutetaan kerran kuukaudessa Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi KakeRock -tapahtuma järjestetään jo kolmatta kertaa tulevana kesänä. 9,50€ LOUNAS ma–pe 10.30–15, la 11-15 RAAHE www.HHnet .fi Hyvän ruoan lähteillä! 3,1,la 9.4. Vaasan ruispalat 12kpl/660g tai tumma herkku 450g à 1,89-2,39 (3,62-4,20/kg) Jaffa Appelsiini, Israel/kg Päärynä conference, Hollanti/kg Ramiro paprika 200g, Espanja/pss 5,00/kg Sipuli, Suomi 1kg/pss Varhaisperuna irto, Marokko/kg ZIIP! miniluumutomaatti 250g, Espanja/ras 4,00/kg Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! 8-21 ma-pe 8-18 la Palvelemme RAAHE Lounaan ruokalista ke 13.4. Soita ja varaa kerhopaikkasi! Pattijoen Metsästysseura ry Vesilintujen ruokintatalkoot Rivillä ti 12.4. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. 2,49) Tasarahalla! Tule vaihdattamaan kesärenkaat autoosi!. klo 19. Hänen yli kaksikymmentävuotinen uransa koostuu musisoinnin lisäksi kirjoittamisesta ja satunnaisesta tuottajan työstä. Olli Häkkinen Keskustan Pattasten paikallisyhdistys Vuosikokous Teknisellä virastolla (Ruskatie 1) ke 20.3. Heidän melodista hard rockiaan on ihasteltu tyylikkääksi maailmaluokan soitannaksi. 2 kpl/talous ERÄ! Kokonainen Norjan lohi 1-2kg 5 99 kg Naudan parempi 10% jauheliha 400g à 3,49 (8,73/kg) 5,2 ras 6,25/kg Wipu mehujuomat 1l seka, hedelmä, päärynä saft Wipu mehujuomat 1l à 0,79 (0,79/L) seka, hedelmä ja päärynä 3,5 prk 0,60/L 1,kg/ras 4,28/kg Atria Bravuuri jauhelihamureke 700g 3,2,273,33/kg Atria mikroateriat 300g: lihapullat ja muusi, nakkikastike muusilla tai jauhelihapihvit muusilla 3,33/kg ras ras 2 pss 12 95 Keväisin askelin! Lenkkikengät Kumisaappaat koot: 22-35 sininen väri, koot: 36-46 fuksia väri, koot: 36-41 14 95 Vapaamuotoinen maksu. TEATTERI. Käsitellään sääntömääräiset asiat sekä py:n lakkauttaminen
Kaikkia näitä hän on päässyt toteuttamaan niin työssään ja elämässään, kuten Plassin-kotinsa ja ateljeen suunnittelussa. Fakta . . Se oli kova paikka niin oppilaille kuin opettajillekin. Näyttely ”Pieni aikamatka” Galleria Myötätuulessa Raahessa huhtikuun ajan. . Suomen piirakkamestarin tittelin vuonna 2010 voittanut Kirsi Sämpi kertoo, että kisaan on tulossa sarjat alle 5-vuotiaista lähtien tytöille ja pojille. Näyttelyssä esillä oleva 48 vuoden takainen hiilipiirros Mikko vuodelta 1968 tuntuu suorastaan velvoittavan siihen. – Parhaat edustavat piiriä Suomen mestaruuskisoissa, jotka tänä vuonna pidetään Seinäjoella viikkoa ennen juhannusta. Ensi kesän näyttelyssä myös lasinpuhaltaja Jaakko Liikasen töitä. – Olen viitisentoista vuotta ollut paljon tekemisissä Suomen Lasimuseon kanssa Riihimäellä ja tutustunut parhaisiin puhaltajiin. . Heikki uskoo myös tulevansa vielä piirtämään aika paljonkin. . Karjalaseurojen Pohjolan piirin vuosikokouksen yhteydessä pidettävässä piirakkakilpailussa. klo 10 Vihannin srk-talolla. Sari Jaatinen arkiSto/SirPa kortet. – Veistosten tekeminen kaikenlaisista materiaaleista kiinnostaa ja niitä tulen varmasti tekemään jatkossakin. Asuu ja työskentelee Kalajoen Plassilla. – Pääsin tuolloin alaikäisenä Kalajoen kansanopistolle maalauspiiriin ja piirsin veljenpojan. 5 – 10-vuotiaille, 10 – 15-vuotiaille ja 15 – 25-vuotiaille sekä vielä miehille ja naisille erikseen. . Astman kanssa pärjää, kun ei ole missään tekemisissä liuottimien kanssa, Heikki sanoo. – Viimeiset öljymaalaukset tein vuonna 2003. Lisätietoja: www.lasiateljee.fi A Karrikoiden sanoen, Suomessa ei tehdä enää edes ikkunalasia.” Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Koko Pohjois-Suomen parhaat karjalanpiirakan tekijät leivotaan Vihannissa lauantaina 16.4. . Kisailijoita on siis tulossa laajalta alueelta. Karjalaseurojen Pohjolan piiri käsittää karjalaseurat Oulun läänin eteläosasta Ylä-Lappiin asti. Vaikka yksi ikkuna elämässä sulkeutuikin, on monta muuta sentään sepposen selällään – ja uusia avautuu koko ajan. Se on ensimmäinen julkisessa näyttelyssä ollut työni. Monet Heikin veistoksista ja lyijylasitöistäkin ovat ”arkkitehtoonisia”, upealinjaisia ja erittäin huolellisesti suunniteltuja. huhtikuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Ensi vuonna tulee 10 vuotta siitä, kun astma pakotti Heikki Ulvin lopettamaan opetustyönsä Raaheopistossa. Taikina ja puuro tehdään kisailijoille valmiiksi, mutta he saavat maustaa puuron haluamallaan tavalla. Upeat Vinoja Terassi-sarjan lasit on puhaltanut vapaasti suupuhaltamalla yksi maailman parhaista lasinpuhaltajista, Jaakko Liikanen. Yksi Heikin uusista aluevaltauksista on pitkään hautunut unelma omasta lasimallistosta. Heikki Ulvi on kalajokinen lasitaiteilija. Hyvän piirakan tunnistaa oikeasta taikinasta, johon ei käytetä muuta kuin hienoja ruisjauhoja, vettä ja suolaa sekä täysmaitoon keitetystä riisipuurosta, sanoo Sämpi. 10 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 8. Piirakkamestareita leivotaan Vihannissa Karjalanpiirakan pitää näyttää hyvältä ja maistua aidolta. . . . Pieni aikamatka -niminen näyttely Galleria Myötätuulessa esittelee hyvin monipuolisen taiteilijan, vaikka Heikki itseään lasitaiteilijaksi tituleeraakin. Se harmittaa. Esillä on upeita kokonaisuuksia, kuten taulukankaalle printattuja valokuvia Bringarin kallioluodolta ja Heikin rakkaasta Plassista sekä vaLasi vie Heikki Ulvia uusiin suuntiin Näyttely: Kalajokisen lasitaiteilijan ja Raahe-opiston entisen opettajan Heikki Ulvin taidenäyttely juhlistaa upeasti opiston 70-vuotisjuhlavuotta. Enää en ihan joka lauantai leivo, mutta tärkeimmiksi juhlapyhiksi tehdään aina omat piirakat ja paistetaan karjalanpaisti uunissa. Kisa alkaa 16.4. Voiteluun käytetään aitoa voita. – Ilman piirakoita ei vietetä ainuttakaan juhlaa. Sämpin mukaan karjalanpiirakka edustaa heille karjalaisuutta. Ja aina niissä on yhtenä materiaalina lasi. Heikki on aina kokenut olevansa suunnittelija ja muotoilija ja vähän arkkitehtikin. Heikki myöntää kaivanneensakin opettamista, eikä täysin sulje pois etteikö vielä jossain määrin opetustyötä tekisi, kunhan tilat ja materiaalit ovat terveydelle sopivat. Tuomareina kisassa toimivat Kirsti Sämpin lisäksi Erkki Haukka sekä kotitalousopettaja Maija Hirvilammi. Hän toimi pitkään Raahe-opiston kuvataideopettajana, mutta joutui astman takia luopumaan siitä vuonna 2007. Maun lisäksi piirakkakisassa ratkaisee ulkonäkö. Mies on tällä hetkellä aika tavalla kallellaan juuri veistoksiin päin. . Piirakkakisaa ja karjalaseurojen vuosikokousta saavat tulla seuraamaan muutkin
Taidehankkijat, kuten isot yritykset, jopa myyvät teoksiaan pois. Perjantaina 8. Avoinna normaalisti ma 11.4. PYHÄJOEN SEURAKUNTA Sanajumalanpalvelus su 10.4. Rukousilta Kopsassa klo 19 Ti 12.4. Rahakaan ei tällä hetkellä liiku taidekentällä. Rukouspysäkki klo 10–12 Seurakuntakoulu klo 18 Pe 15.4. Toisaalta taas Iittalan kaltaiset instituutiot vetelevät viimeisiään ja Arabia lopetti tuotantonsa Suomessa kokonaan. Huomasin hyvin pian, etten pystynyt keskittymään kunnolla opiskeluun oppitunneilla, enkä myöskään kotitehtävien tekemiseen kotona. Yhtäkkiä jo useaa kieltä sujuvasti puhuvalle ihmiselle suomenkielen opiskelu tuntui mahdottomalta, ei itse kielen takia, vaan keskittymiskyvyn puutteesta johtuen. Kun osaa katsoa, näkee taidetta vaikka hiekassa. VIIKONLOPUKSI SaRi Jaatinen SEURAKUNNAT Riikka Suni-Lajuselle ja Olli Lajuselle syntyi 28.1. 08-433119. Monesti arvioimme turvapaikanhakijakysymystä siitä lähtökohdasta, että miltä minusta nyt tuntuu, kun maahamme on virrannut huomattava määrä turvapaikanhakijoita. Hän kertoi karun elämäntarinansa, joka piti sisällään muun muassa vanhempiensa traagiset kuolemat, pelon keskellä elämisen, kotimaasta pakenemisen, sekä ystävien ja läheisten läsnäolon kaipauksen. Arjesta selviytyminen oli vain yksinkertaisesti niin haastavaa, että se vaikutti keskittymiskykyyni omaksua uusia asioita. Majakkailta su 10.4. Meri tuntuu ja tuoksuu sekä Heikin valokuvissa että veistoksissa. Annin ja Aapon pikkusisko sai kasteessa nimen Aino Aleksandra. – Karrikoiden sanoen, Suomessa ei tehdä enää edes ikkunalasia. Kaupan hyllyltä niitä ei tulla tuskin koskaan saamaan, mutta Plassin ateljeemyymälästä kylläkin. Uniikit lasivadit ovat ainutlaatuinen osa Heikin työtä. Canvas-valokuvat Tuulen muovaamaa ja Nefertitin varjo ja muumio ovat oivallinen näyte siitä, että kyllä luontokin osaa, kun vain joku saa sen talteen. klo 12-16 ja ke 13.4. Yritimme aloittaa elämäämme niiden kaikenlaisten uusien haasteiden keskellä, joita kehitysmahan muuttava ulkomaalainen kohtaa. Rukousilta klo 18 Ke 13.4. Helsinki Oulu Raahe Yritysten ja yksityishenkilöiden lakiasiat mm. tyttövauva Oulaskankaan sairaalassa. Lähimmäishetki klo 11:30 Vapaa ilta klo 18 Saaran ja Ollin tuvalla Su 10.4. Heikki Ulvin suunnittelemat lasit on teemoittain värjätty ja pohjistaan kauniisti krakeloitu. klo 12.00 Jumalanpalvelus Ti 12.5. Reilut kymmenen vuotta sitten muutimme vaimoni kanssa Bangladeshiin, jossa hyvin pian jouduimme aloittamaan paikallisen kielen opiskelut. Erilaisesta etnisestä taustasta tuleva, eri uskon tai uskonnon edustaja, on aivan yhtälailla se lähimmäinen, josta Raamattu meitä kehottaa huolehtimaan. Kaikki nämä kokemukset olivat aikaansaaneet sen, että Suomeen tultuaan hän ei kyennyt kunnolla keskittymään mihinkään. lokuva että maalauksia. Nuortenilta klo 19 Su 17.4. Hannu Kuosmanen Raahen Helluntaiseurakunnan pastori Miltä turvapaikanhakijasta tuntuu. Jos kertojan elämäntapahtumista ja -tilanteista olisi länsimaiseen tapaan laskettu stressipisteet, niin tuo 300 pisteen raja, joka tarkoittaa todellisia toimenpiteitä vaativaa stressitilaa, olisi ylittynyt varmasti. Juttelin taannoin erään turvapaikanhakijan kanssa. klo 10. klo 18. Näiden välimaastoon sijoittuvat veistokset toistavat nekin samoja elementtejä, merivettä ja karunkaunista rantamaisemaa. Suomalaiselle lasitaiteelle kuuluu Heikin mielestä sikäli hyvää, että uusia, lupaavia tekijöitä on tullut esiin. Lighthouse-ilta klo 16, Palo-trio Raahen Vapaaseurakunta Brahenkatu 15 Su 10.5. Vaikka en ole itse kokenut yhtä traagisia elämänvaiheita, niin pystyin jotenkin samaistumaan tuohon keskittymiskyvyn puutteesta kärsivään ihmiseen. huhtikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 11 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. HELLUNTAISEURAKUNTA RAAHEN SEUTUKUNTA Reiponkatu 40 / www.raahehlsrk.com La 9.4. klo 13.00-15.00 RUOKAJAKELU Ti 12.5. klo 11-14. Lähetysjumalanpalvelus klo 11, Tanja ja Joshua Kaijankoski Ma 11.4. 220 770 PALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA Hautauspalvelu Asianajotoimisto Botnia Oy www.botnialaw.. oikeudenkäynnit rakentaminen ja kiinteistöt yritysjuridiikka Asiantuntevaa palvelua jo 43v. Lasitöiden harrastajien määrä, sulattaen ja tiffany-tekniikalla, on myös kasvanut. Ei tilaisuutta. Jokainen on oma, hallittu kokonaisuutensa, niin värinsä kuin rakenteensakin puolesta. Kukkatilaukset p.(08) 222943 Kirkkokatu 25 Raahe www.korhosenkukkatalo.com p.(08) 222944 iltaisin p.040 549 1825 Kattava tietopaketti veloituksetta Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima Hautakivet Kaiverrukset Entisöinnit Lyhdyt Koristeet Tervetuloa neuvottelemaan Suunnittelemme kiven toiveittenne mukaan. www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto p. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Olin vieraassa maassa, jonne olimme tulleet muutama matkalaukullinen tavaraa mukanamme. Haluatko jakaa tarinan. Vastassa oli täysin uudenlainen kielen ulkoasu, kielioppi ja opettajien opetusmetodit. klo 18.00 Rukouskokous Su 17.5. Tietysti tällaiset pisteytykset ovat vain suuntaa antavia ja ihmisten paineensietokyvyssä on suuriakin eroja, mutta joka tapauksessa nuoren ihmisen elämä oli ajautunut pisteeseen, jossa menneet kokemukset sekä uusi ja outo ympäristö ilman tuttua tukiverkkoa, haittasi merkittävästi hänen keskittymistään. Kirjoitusja lukusysteemi, joka ei sopinut länsimaiseen logiikkaani. 220 660 (24 h) Kukat puh. klo 8-12, ti 12.4. l Laaja valikoima arkkuja l Kuljetukset edullisesti l Kauniit ja yksilölliset sidontatyöt l Siunaustilaisuuksien valokuvaus l Kaikki palvelut katutasossa l Meiltä myös laadukkaat hautakivet Kirkkokatu 37 Raahe www.havia.fi Hautauspalvelu p. Mitäpä, jos hetkeksi pysähtyisimme miettimään sitä, miltä Suomeen tulleesta turvapaikanhakijasta tuntuu
– Raahesta jatkettiin resiinalla Lapaluotoon, josta isä oli saanut ratatyönjohtajan paikan ja asetuimme ratavartijan mökkiin Lapaluotoon, möljännokalle. Siihen Matti on monien muiden aiheiden ohella piirtänyt saattohoitovaiheessa olevaa vaimoaan. huhtikuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Jos joku on elävää, kävelevää rautatiehistoriaa, niin Lahtisen Matti on. Näyttelyssä pari maalausta myös Matin tyttärentyttäreltä Nora Ijäkseltä. Kaikenlaista tulee mieleen, varsinkin 60-luvun loppuajat, kun olin mestarina ja teetätin rataa Rautaruukin valssaamolle, Matti muistelee. Matti on tehnyt upeita puuveistoksia ja reliefejä muun muassa Kempeleen kirkkoon. Sari Jaatinen. . Nyt hän on tuonut elämänsä henkilökilometrit nimikkogalleriaansa. Matti oli 10-vuotias, kun hän tuli Raaheen. Ruohoamisella aloitin ja lopetin. Pakostakin mieleen tulee Venny Soldan, joka ei kuolemankaan hetkellä koskaan kauhistunut, vaan istui vainajan ääreen ja piirsi hänet. – Työtutkimus osoitti, että työtä oli kymmenelle ja nekin työt Rautaruukilla. . Näyttelytila avoinna Kuutos-Tiimin aukioloaikoina ma–pe klo 10–17, la klo 10–14. – 48 vuoden jälkeen päätin urani rikkaruohojen kitkemiseen. Lapaluoto oli pikkupojalle ihan oikea Villi Länsi viinanmyyjineen, löyhätapaisine naisineen ja hulluineen. – Kielsin peittämästä komeita seiniä lastulevyllä, mutta peitettiinhän ne. Matti on piirtänyt aina. . . Korean sota oli päällä ja puutavaraa vietiin ja tuotiin yötä päivää rekkakaupalla. Oulun teknillisessä Matti luki itsensä rakennusmestariksi ja sitten alkoi työputki. Matti Lahtinen on kotoisin Kainuusta, Paltamon Melalahdesta. Hänen 75 vuotta vanha elämänsä tekee ympyrän nyt, kun Matti on ripustanut Raahen rautatieaseman galleria Asemamestariin maalauksiaan ja puureliefejään. . Puunkäsittelyn opetti oma isä, jonka vuolema työ on mukana näyttelyssä. Tultiin Kainuusta junalla Tuomiojalle ja reittiä Lappi, Toppi, Pattijoki ja Raahe. – Täällä tulee nostalginen olo. Henkilökohtaisin on kuitenkin luonnoslehtiö, jonka Matti kaivaa laukustaan. Työ VR:n palveluksessa alkoi tavallaan jo 13-vuotiaana, kun VR:n mestari – tavallaan setähahmo Matille – pyysi ruohoamaan pensasaitoja. Hän syntyi 15.4.1941. Hienoa, että tämä rakennus on pelastettu. Asemamestari galleriassaan A Lapaluodon satamassa näki kaiken mahdollisen siellä puutapuleiden välissä.” Matti Lahtisen takana pohjoiskarjalaista rautatiemaisemaa esittävä ”Lakkautusuhkako”. Tekijä . . . Istumme galleriassa, Matin teosten ympäröidessä meidät. Oikealla ”Kokous”. Siinä oli Kostamuksen-keikkaa ja rautatiehallitusta ja vaikka mitä. Puuveistosten lisäksi näyttelyssä on paljon maalauksia Matille läheisistä ihmisistä, vaimosta, lastenlapsista ja tietysti hänestä itsestään. Ammatiltaan rakennusmestari, tehnyt elämäntyönsä VR:llä. Elämäni henkilökilometrit – Matti Lahtisen 75-vuotisnäyttely Galleria Asemamestarissa Raahen Rautatieasemalla huhtikuun ajan. . Joensuu-Kontiomäki-yhteys oli maalauksen syntyaikaan 80-luvulla liipasimella. . . Kansan suussa asemajonoon lisättiin vielä ”helevetti” eli Lapaluoto, joka olikin juuri Matin määränpää. Siinä välillä lehmätkin pääsivät karkuun, kun oli niin paljon kiinnostavampaa tekemistä kuin paimentaa lehmiä, Matti nauraa. Koska Matti oli ainut työtutkimuskurssit käynyt rautatieläinen, hänet pantiin tutkimaan Raahen aseman työmäärää suhteessa henkilökuntaan. Pitkien noitumisten jälkeen muutama mies siirtyi tehtaalle ja loput saneerattiin. Näyttely: Oululainen Matti Lahtinen oli se, joka viimeisenä sammutti valot Raahen rautatieasemalta. Aseman remonttikin samalla vuosikymmenellä on tehty Matin valvovan silmän alla. Mestari katselee ympärilleen. Elettiin vuotta 1990 ja asemalla oli töissä 32 ihmistä, vaikka henkilöliikenne oli loppunut jo aikoja sitten. Samainen mestari ilmoitti Matin ratavartijakurssille ja kun sotaväen jälkeen pystyi 21-vuotiaana hakemaan valtion virkoja, Matti haki Kempeleeseen ratavartijan virkaan. – Satamassa näki kaiken mahdollisen siellä puutapuleiden välissä. 12 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 8. . Pari vuotta asuttiin Lapaluodon mökkiä ennen kuin muutettiin Ratakadun varteen
. . Kaiken muun hoitaa turvallisimmin huoltoliike. Kesämökin keväthuollon neljä tärkeää asiaa, joilla turvallinen kesänvietto mökillä voi alkaa ovat: 1) Aloita tulisijan käyttö pienellä tulella, vähän kerrassaan. Tärkeää on myös kuvataiteilijapuolison Raimo Törhösen tuki. Haluatko jakaa tarinan. Tietyin väliajoin tulee tunne pitää näyttely. Tulipalojen syttymiseen vaikuttaa yleensä ihmisten oma toiminta. Sammal viihtyy nurmikkoa paremmin varjoisissa kasvupaikoissa, kuten rakennusten varjossa. Minäkin teen oman taiteeni ohella opetustyötä. VeSa JoenSuu Lumen alta paljastuvassa nurmikossa saattaa olla kuollutta nurmiainesta, paljaita kohtia ja sammalta. Pussilan työhuone sijaitsee Hiukkavaaran entisellä kasarmialueella. Milloin on oikea aloittaa nurmikon keväthuolto, puutarhaneuvoja Riikka Kerttula Biolan Oy:stä. Älä kiiruhda märälle nurmikolle. Voit itse sammuttaa ja irrottaa laitteen pistokkeesta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä uskotaan, että ihmiset voivat itse estää tulipalot pienillä toimenpiteillä. Tarkista kaasugrillistä myös nestekaasuletkun kunto ja säätimien toiminta. Onko taide ilman katsojaa ja kokijaa pelkkää kangasta ja väriä sen pinnalla. Alkuun voit tehdä nopean tarkistuksen kosteuden, ruosteen tai syöpymien aiheuttamista vaurioista. 4) Ota palovaroitin keväällä mukaan mökille ja kiinnitä se kattoon. – Se on kaunis ja vähäeleinen. . Huonoimmin kasvaviin kohtiin kannattaa lannoitteen päälle leivttää vielä ohut kerros kompostilla lannoitetttua multaa. Keväällä nurmikko kunnostetaan vahvaan ja terveeseen kasvuun. Tulisija, yhdyshormi ja savupiippu laajenevat lämmetessään, joten liian raju lämmittäminen voi aiheuttaa halkeamia ja palovaaran. Tämä ammatti valitsee tekijänsä. Sirinä, särinä tai jopa mahdollinen sähkölaitteesta lähtevä haju, ovat merkkejä huoltotarpeesta. Niiden nimet antavat riittävästi palikoita käsitellä niitä. Sinnikkyyttä ja määrätietoisuutta pitää toki olla ja Pussilakin kertoo joutuneensa vuosia opettelemaan työkuria. Mökkikauden alku näkyy tulipalotilastoissa Tulipalojen syttymiseen vaikuttaa yleensä ihmisten oma toiminta, mutta tulipaloja voidaan estää pienillä toimenpiteillä. 3) Herättele terassilla tai pihalla ollut grilli varovasti talviunilta. – Paikattavista kohdista rikotaan maan pinta esimerkiksi rautaharavalla ja päälle levitetään 1–2 senttimetriä kerros uutta multaa. Pussila tavoittelee näkyvän takaista Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Oululainen taiteilija Päivi Pussila kertoo ilmaisunsa, taiteellisen käsialansa syntyneen pikku hiljaa. Näytelmä ilman katsojaa on kirjallisuutta. Perjantaina 8. – Kaikkein mieluiten olen puhumatta töistäni. Haravointi poistaa kuollutta kasviainesta ja sammalta ja parantaa siten nurmen valonsaantia ja kasvua. Multa tiivistetään jaloin polkemalla ja kylvöstä kastellaan kunnes siemenet ovat itäneet. Näyttelyn nimestä Kamalia ajatuksia ja teosten nimistä voi päätellä, että kovin saippuakuplaisessa olotilassa näitä ei ole synnytetty. Viimeiset viisi vuotta Pussila on tehnyt maisemia, uppoutunut välillä hyvinkin mustaan ja synkkään metsään. Sen jälkeen nurmikko lannoitetaan. – Nurmikon annetaan kuivahtaa hetki lumen sulamisen jälkeen, jotta se kestää kävelyä tiivistymättä. Jos varoitin on ollut talven yli mökissä, testaa sen toiminta painamalla testinappia. Siemenet kylvetään ja haravoidaan kevyesti pintamultaan. En edes maalatessani tarkasti tiedä mitä lähden tavoittelemaan, jotakin ajatusta. – Onko taide taidetta jos sitä ei kukaan näe. Lähetä oma kysymyksesi sähköpostilla osoitteeseen kysypois@almamedia.fi. Päivi Pussila taustallaan vangitsevansininen akryylityö Hautalaulu. Mitä paljaille kohdille tehdään. Se myös muuttuu koko ajan ja tekijää ajaa halu tulla koko ajan paremmaksi. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Osassa teoksista Pussila on käsitellyt äitinsä kuolemaa. Siksi on tärkeää huolehtia nurmikon säännöllisestä kalkituksesta. Kun käyttää nurmikkolannoitetta, jossa on kalkkia, erillistä kalkitusta ei tarvita. Teokset käsittelevät laveasti ilmaisten elämää. 10 vuotta sitten Tampereelta koti-ikävän takaisin juurilleen ajama Pussila on löytänyt pohjoispohjalaisen maiseman uudestaan. Kun tulin, näin sen kaiken – keväiset pellot, pusikot. Kevät on nurmikon kunnostamisen aikaa mutta kannattaa antaa nurmikon kuivahtaa hetki lumen sulamisen jälkeen. 2) Kun lämmität sisätiloja, sähkölaitteisiin mahdollisesti kertynyt kosteus poistuu samalla vähitellen. Tilastotiedoista voi havaita, että vapaa-ajan asuntojen tulipalot lähtevät vuosittain maalis-huhtikuussa kasvuun, saavuttavat huippunsa kesäkuussa ja laskevat jälleen elokuun päättyessä. Vuosi vuodelta avaudun ja antaudun maalaamisen hetkelle enemmän ja enemmän, Pussila sanoo. Mitä on olla kuvataiteilija. – Kuivahtanut nurmikko haravoidaan. En tiedä voisinko muuten kokea olevani taiteilija. Tiivistynyt maa ei pysty varastoimaan vettä, vaan se liettyy. – Jos on epävarma olo jonkin työn kanssa, haluan kuulla sen saman asian Raimon suusta. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Vähitellen maan pinnalla kasva sammal valtaa alaa. Jos vanhassa nurmikossa on tiivistyneitä kohtia, niihin voidaan painella talikolla reikiä. – Sammal viihtyy happamassa maassa, kun taas nurmiheinät viihtyvät hyvin kalkitussa maaperässä. – Ainahan sitä yrittää tehdä mestariteosta, mutta sitä ei koskaan saavuta. Ei ole turvattua tulonlähdettä. – Joku on kerran tiivistänyt, että samalla kun valitsee kuvataiteilijan ammatin, valitsee tietyn köyhyyden. Juuristo kärsii hapenpuuttesta ja nurmikko muuttuu kituliaaksi ja laikkuiseksi. huhtikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 13 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Joka tapauksessa Pussila kokee olevansa valittu. Toimitus valitsee kysymysten joukosta ne, joihin etsitään vastaukset. Älä kiiruhda märälle nurmikolle Kysy pois Mira MetSälä. Mitä kannattaa tehdä ensimmäisenä. Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Sari Jaatinen Ali Heikkilä ali.heikkila@almamedia.fi Mökkikauden alku näkyy tulipalotilastoissa. Tämä on hyvä tehdä myös aina, kun mökiltä ollaan oltu poissa pidempi aika. Päivi Pussila: Kamalia ajatuksia, Pyhäjoen kirjastolla huhtikuun ajan, ma ja to klo 11–16, ti, ke, pe klo 11–20. Pyhäjoen näyttelytilaan hän on tuonut poikkeuksellisen värikkäitä teoksia
Se juoksi nurkassa olevan syöksytorven kohdalle ja häipyi saalinsa kanssa ulkovuorilautojen alle kohti kattorakenteita. Lumikko on ollut näillä leveysasteilla melko harvinainen aina, siikajokinen eräja luontomies Erkki Kivimäki arvioi. – Halkokarin ja Pohjaskarin rannasta on hyvä seurata muuttoa, samoin Siniluodon nokalta ja Salmikarvosta, joka löytyy Mutalantien päästä. Odottelu palkittiin. – Paljon useammin pääsee näkemään kärppää, sitä isompaa lähisukulaista. Näillä reiteillä pääsee näkemään lintuja Ei lunta vaan joutsenia, Raahe-Siikajoki-maantien ja Tauvontien kainalossa. – Siinä katseltiin toisiamme pitemmän aikaa. Pieni, sievä ja armottoman äkäinen Lumikosta . Tänäkin talvena rannassa verkkovajan alla on asustellut kärppä. Millaisiin paikkoihin kannattaisi tavallisen taavin mennä pällistelemään. Katsotaanpas, millaisia reittejä ja paikkoja lintuharrastajat itse suosivat kevätretkillänsä. – Ja Karinkannan pelloille sekä Säärentien varren pelloille joutsenet ja hanhet pysäköivät joka kevät. Kärppä on hyvä hiirenpyytäjä ja niinhän se on lumikkokin. . TUUlikki noUsiiainen. Ja Parhalahden kalasatama sekä sen lintutorni kannattaa aina käydä tarkistamassa. Uskomattoman vikkeliä ne ovat. Kesällä vatsapuoli on valkea ja selkä ruskea. ”Myyrän jätit ja varmaan tulet sitä hakemaan. 14 LUONTO RAAHEN SEUTU Perjantaina 8. Luonnonvarakeskuksen ylläpitämä Riistakolmiot. – Kohtaaminen lumikon kanssa oli ensimmäinen omalla kohdallani. – Mikonkarin tietänevät kaikki. fi -sivusto kertoo lumikosta, että se on loistava kiipeilijä ja uimari. Taisi samalla löytyä yksi lumikon majapaikka. huhtikuuta 2016 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Raahelainen luontokuvaaja Henri Ukonaho onnistui ikuistamaan tapahtuman, jota meistä monikaan ei ole nähnyt edes luontofilmeissä. . Myös Parhalahden kylätie kannattaa kiertää, sen varsilla olevat pellot ovat usein lintuja täynnä. A Siinä katseltiin toisiamme pitemmän aikaa. – Olin nähnyt aiemmin samana päivänä tämän vikkelän kaverin Mikonkarissa Voitto ja Anja Tikkasen pihapiirissä, kun pensaikon juurella kävi valkoinen vilahdus. Viime vuonna maailman julkisuuteen ponnahti brittiläisen valokuvaajan ikuistama lumikko, joka lensi vihertikan selässä. Vihertikka pelastui, kun se pudottautui puistossa kävelleiden ihmisten jalkoihin, jolloin lumikko pakeni. Ja evästä niin paljon kuin reppuun mahtuu, sillä luonnossa ruoka maistuu tavallistakin paremmalta. Pieni metsästäjä tuli takaisin hakemaan saalistaan. Äkäinen ja tavattoman vilkasliikkeinen pikkupeto on kuin paraskin pehmolelu suurine nappisilmineen. Pienimmät ovat pohjoisessa. Euroopan pienin näätäeläin. Linturetkelle kannattaa lähteä ajoissa aamulla. Kun kreikkalainen lumikko on kuononkärjestä hännänpäähän jopa 28,5 sentin pituinen, sama laji Pohjois-Ruotsissa on vain 16–17 sentin mittainen. Lintuharrastaja Jaakko Koistinen neuvoo keskittymään merenrantoihin ja peltoihin, jos haluaa nähdä kaikkein suurimmat joutsenien, hanhien ja kohta myös kurkien parvet. Kiurun liverryksen kuulemiseen Merikylän pellot ovat parhaita mahdollisia paikkoja. Painoa uroksilla on 40–80 g ja naarailla 20–40 g. Ruumis on pitkä ja ohut. Ja jos malttaa mennä Lumijoelle ja Liminkaan saakka, niin Virkkulan luontokeskuksessa kannattaa poiketa, lintuharrastaja suosittelee. En muista tavanneeni tätä pientä näätäeläintä koskaan aiemmin, Henri Ukonaho kertaa tapahtunutta. Henri UkonaHo Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Huhtikuussa puhkeaa muuttolintujen runsaudensarvi, mutta missä niitä parhaiten pääsisi näkemään. Ravintona pääasiassa myyrät, hiiret, jyvät, marjat, linnut ja lintujen munat. Eläinten maailma -kirja vuodelta 1930 kertoo, että ”lumikko on hiirien ja rottien, jäniksenpoikasten, sisiliskojen ja käärmeiden ankara ahdistaja ja surmaaja. – Ensinnäkin Yppärin pellot, jotka ovat Alavieskantien varressa ja joita jatkuu Kalajoen rajalle saakka. Onneksi lumikko painaa vain 50 grammaa eikä vaikkapa 50 kiloa. . – En tiedä jäikö lumikolla suu auki yllätyksestä, mutta sen hampaissa ollut metsämyyrä pyörähti maahan jalkojen juureen ja saman tien pyörähti pensaikkoon takaisin itse lumikkokin. Ja siihenhän se sitten tuli ja pysähtyi, kun kuuli kameran sulkimen äänen. Tiedetään sen myös lentäneen teeren mukana, jonka se lopulta surmasi puremalla kaulavaltimon poikki lennossa.” Euroopan nisäkkäät (Tammi 2003) kertoo, ettei yhdenkään muun eurooppalaisen eläinlajin koot vaihtele alueellisesti yhtä paljon kuin lumikon. Henri Ukonaho Lumikko painaa vain Mars-patukan verran, mutta se kukistaa jopa jäniksenpoikasen. Siellä lepäilevät ja ruokailevat niin joutsenet kuin hanhetkin. Kohteena oli harvinainen ja hyvin arka lumikko. Samoin kurjet ja kahlaajat, kunhan muutto etenee. Useimmiten kuitenkin hiiriä ja myyriä. Rivin ranta Pattijokisuulla on myös hyvä lintupaikka. Ne löytyvät kun käännytään kasitieltä merta kohti Harmintielle. Nostin kameran kuvausasentoon valmiiksi olettamaani kohtaan. Näin kärpätkin ovat aiemmin toimineet”, ajattelin. Sitten se otti metsämyyrän suuhunsa ja lähti kipittämään kohti taloa. – Siikajoella Merikyläntien varren pelloille kerääntyvät usein kurjet ja hanhet. Joskus myös selkärangattomat ja jopa kanit voivat päätyä ravinnoksi. Pituus 13–20cm. Talvella täysin valkoinen. Ei voi kuin ihmetellä miten liukkaasti ne vilahtavat piiloon kivenkoloon. – Yppäristä Raahen suuntaan ovat Harmin pellot ja lammet
Hänen yrityksensä toimitti viime vuonna noin 600 sähköpyörää. Suurin avustusteho on 250 wattia. Ostajat olivat pääasiassa työmatkapyöräilijöitä. Tämä ei vain ole lähtenyt käyntiin, sanoo Suomen ainoan sähköpyöriin erikoistuneen ketjun Electobiken toimitusjohtaja Jani Jokinen. . A Sähköpyörä oli ensimmäinen polkupyörä jolla minä tykkäsin ajaa. . Kaupasta ostettavan tällaisen pyörän pitää lisäksi olla tyyppihyväksytty, ja se pitää rekisteröidä. Jani Jokisen mielestä sähköpyörän valinnassa ei kannata tyytyä sellaisiin malleihin, joissa ei ole jatkuvaa poljinvoiman mittausta, vaan pelkästään poljinnopeuden mittaus. Siinä missä tavarakorilla varustettu kolmipyöräinen malli voi tuntua mukavimmalta seniorin mielestä, nauttii maastopyöräilijä eniten maastokäyttöön räätälöidystä menopelistä. Odotuksena on, että tänä vuonna luku nousee jo yli tuhannen. Ei ymmärretä, että se on vain mukavampi tapa liikkua, sillä ei tarvitse välittää vastatuulesta tai ylämäestä, Jokinen sanoo. Lisäksi monet aiemmin maastopyöräilyä harrastaneet ovat innostuneet sähköavusteisista maastopyöristä. Sitä koskevat samat määräykset liikenteessä kuin mopojakin. Sähköpyörien markkinaosuus oli viime vuonna kaikista myydyistä pyöristä noin 1 prosentti, kun Saksassa osuus on 12 prosenttia ja Ruotsissakin 5 prosenttia. 10 €. Niiden käyttäminen ei vaadi ajokorttia, eikä liikennevakuutusta voi hankkia. Joni KosKi -50 % Kaikista verkossa jätetyistä Perheilmoitukset-palstan ilmoituksista vuoden 2016 loppuun asti. Esimerkiksi Syntyneet, Vihityt, Merkkipäivät, Kiitokset • Valitse valokuvallinen tai piirroskuvallinen ilmoitusmalli • Lisää haluamasi kuva ja teksti • Ilmoituksesi voit maksaa verkkopankissasi tai luottokortilla Alennetut hinnat alk. . Lukija, jätä ilmoituksesi helposti ja edullisesti verkossa! Laadi päivänsankarille onnitteluilmoitus tai kerro sinulle tärkeästä päivästä muillekin. Niiden avustusteho on rajoitettu 250 wattiin, ja avustus kytkeytyy pois päältä, kun nopeus ylittää 25 km/t. – Sähköpyörät ovat yleistyneet todella hitaasti Suomessa. Yleensä tällaiset pyörät on varustettu etunavassa olevalla moottorilla. Electrobike myi näitä nopeita sähköpyöriä, eli S-Pedelecejä viime vuonna noin kolmekymmentä. Sähköpyörissä on valinnanvaraa Fakta . Sähköpyöriä on olemassa erilaisiin tarpeisiin. URHEILU&LIIKUNTA 15 Perjantaina 8. Moottorilla varustetussa polkupyörässä (luokassa L1e-A) voi moottorin teho olla 1000 wattia, eikä sähköavustus vaadi polkemista. Siltä nyt näyttää. huhtikuuta 2016 RAAHEN SEUTU Joni Koski joni.koski@almamedia.fi Tapahtuuko tänä vuonna kauan odotettu sähköpyörien läpimurto Suomessa. Sähköavusteiset pyörät eivät vaadi kuljettajalta ajokorttia. Sähköavusteista pyörää saa kuljettaa pyöräteillä. Jokinen kertoo, että suurin ostajaryhmä on työmatkapyöräilijät. – Moni sanoo, ettei vielä tarvitse sähköapua pyöräilyyn. Luokan L1e-B pyörät muistuttavat ulkoisesti tavallisia sähköpyöriä, mutta ne luetaan mopoluokkaan. . Tämän vuoden alussa voimaan tullut lainmuutos toi markkinoille kaksi uutta sähköpyörätyyppiä perinteisen sähköavusteisen polkupyörän rinnalle. . Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.raahenseutu.fi/ilmoittaminen • Valitse haluamasi osasto. . Pyörän enimmäisnopeus avustettuna on 45 kilometriä tunnissa. . Sähköavusteisten pyörien rinnalle ovat tulleet moottorilla varustetut polkupyörät ja mopoluokkaan kuuluvat nopeat sähköpyörät. Electrobiken toimitusjohtaja Jani Jokinen ennakoi sähköpyörien myynnin kasvavan tänä vuonna reippaasti.Electrobiken toimitusjohtaja Jani Jokinen ennakoi sähköpyörien myynnin kasvavan tänä vuonna reippaasti. Jani Jokinen Electrobike Liikenne: Sähköavusteisten pyörien rinnalle tulevat tänä vuonna moottorilla varustetut pyörät ja mopoluokan pyörät. Sähköavustuksen päällekytkeytyminen vaatii aina polkemista. . Näihin pyöriin pitää ottaa noin 100 euroa maksava liikennevakuutus. Sähköavustus lakkaa, kun nopeus ylittää 25 km/t. Tällaisen pyörän kuljettajalla pitää olla ajokortti ja polkupyöräkypärä. Jani Jokinen luonnehtii sähköpyörää parhaimmaksi turhakkeeksi mitä on olemassa.
– Ensimmäiset puoli vuotta kävin vaan kaikkia laitteita läpi ja harjoittelin liikeratoja. – En olisi lähtenyt nytkään kisaan, ellei Jaana olisi ollut sitä mieltä, että olen valmis. huhtikuuta. Lapsiperheen arki, pitkät työmatkat Siikajoelta Raaheen ja vuorotyö vaativat veronsa. Maarit Kesti. – Se vaatii viitseliäisyyttä ja paljon päätä, jos tähän lähtee. Vedenoja kertoo, että enää tässä vaiheessa lihakset eivät kasva, mutta treeniä on tehtävä, jotta kisakunta pysyy yllä ja on tapahtumahetkellä parhaimmillaan. . Moni kysyy, että eikö sinulla tee mieli herkkuja. Silti hän ei osaa sanoa, haaveileeko hän tosissaan fitness-ammattilaisen urasta. Toisille kisadieetti on yhtä riutumista, eikä kaikkien kroppa sitä kestä. Ja sitä hän on, kunhan ensimmäiset kisat ovat takana. Vaikka sijoituksia ei ensikertalaisella tulisikaan, on hän aina ykkönen suurimman faninsa silmissä. Ei tämä laji ole kaikille, Vedenoja pohtii. . Koko perhe lähtee häntä kannustamaan. Nyt, kun kisoihin on hieman yli viikko aikaa, kovin treenimäärä alkaa olla jo historiaa. Itse asiassa odotan koko tapahtumaa ja sitä adrenaliinirysäystä, mikä tulee, kun on oma vuoro. Vedenojalle ruokavalio ei ole ollut ongelma edes joulukuusta asti käynnissä olleella kisadieetillä. Lihakset saavat näkyä, mutta eivät korostetusti. – Kisa ei sinänsä jännitä. – Tein tätä alunperin, ja teen edelleen, oman terveyden ja hyvinvointini vuoksi. Vedenoja huomauttaa, että ongelmia tulee, jos lajin pariin heittäytyy yht´äkkiä. En ajattele asiaa, niin että olen menossa sinne arvosteltavaksi. . Kuntokeskus Sisulla treenaava Marja Vedenoja osallistuu Sporty Feel fitness classic -kisaan ensi viikon viikonloppuna. Hän on treenannut salilla jo neljä vuotta. – Lihaskasvua ei tapahdu kisadieetin aikana, joten esimeriksi sarjapainojen nousuun ei salitreenissäkään pyritä. On se vaatinut myös töitä. huhtikuuta 2016 Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Reilun viikon kuluttua Helsingissä kisataan Sportyfeel Fitness Classic -kilpailut. . Kisa on Vedenojan ensimmäinen. Sportyfeel Fitness Classic -kisat järjestetään Helsingin Kulttuuritalolla 16.-17. Siinä pyritään saamaan treenillä ja dieetillä X-mallinen keho, joka on urheilullinen ja sopusuhtainen. Työ lihaskasvun suhteen on tehty jo harjoituskaudella. Treenikin on normaalia tiuhempaa. Joukuluusta asti Vedenoja on tehnyt 5 salitreeniä, 7 aamuaerobista ja 5 ilta-aerobista. . Kisat ovat vain yksi etappi, hän painottaa. Vedenoja ei ole lähtenyt leikkiin kevyesti hetken mielijohteesta tai fitness-buumin yllyttämänä. Marja Vedenoja kisaa sunnuntaina Bikini fitness beginnersin alle 163-senttisten sarjassa. . Marja Vedenoja valmistautuu elämänsä ensimmäisiin fitness-kisoihin. – Pitää muistaa, ettei tällaiseen treenimäärään kenenkään pidä normaalitilanteessa lähteä. Vedenoja haluaa olla kilpaurheilija. Bikini fitness on yksi fitness-lajeista. Vedenojan mukaan kisalavoille ei ole mitään asiaa, ellei ole ammattitaitoista valmentajaa taustalla. Ennemminkin niin, että kun kisat ovat ohi, tiedän, mihin suuntaan omaa treeniä pitää viedä, että voin kehittyä lajissa entistä paremmaksi. Esimerkiksi aamuaerobista Vedenojan ei tarvitse enää tehdä, sillä suurin osa rasvasta on jo poltettu pois. Äärimmillään se on sitä, että Vedenoja lähettää valmentajalleen päivittäin kuvan itsestään sekä tiedot sen hetkisestä painosta, ja ruokavaliota säädetään näiden mittojen mukaan. Ei tee, kun en niitä normaalistikaan syö! Kisadieetillä ruokavalio muuttuu sen mukaan, missä vaiheessa dieettiä ollaan ja mitä halutaan savuttaa. Kun ne ovat alkaneet sujua, olen tehnyt treeniä vaan lihaksilla. Fitness vaatii kurinalaisen treenin lisäksi myös kurinalaisen ruokavalion – ainakin jos haluaa kavuta kisalavoille. . Jos töitä kisalavoja varten tehdään vuosien ajan, kestää kroppakin kisadieetin ongelmitta. Marja Vedenojan kisapäivä on sunnuntaina 17. Vedenoja sanoo, että monesti aamuaerobiset tai illan aerobiset treenit tulee tehtyä silloin, kun lapset nukkuvat. – Olen aina syönyt säännöllisesti ja terveellisesti ja samoja ruokia. Siikajokiselle Marja Vedenojalle viikonloppu on jännittävä, sillä ensimmäinen kerta, kun hän nousee yleisön ja tuomareiden eteen esittelemään kovan treeninsä tulosta. Vaikka fitness-kisoihin valmistutuminen tuntuukin Vedenojalta sujuneen helposti. Jo pari vuotta hänellä on ollut myös fitness-valmentajana kemiläinen Jaana Kotkansalo. – Äiti on voittaja, äiti on voittaja, kannustaa tytär Aila. Tämä on vain kisadieetti. Ei tämä ole minulle mitään kituuttamista ja hankalaa. huhtikuuta. Menestys vaatii korvaa treeniä ja tiukkaa dieettiä FAKTA . Vedenoja on hakenut valmentajaltaan apua ennen kaikkea siihen, että pääsee vielä joskus kisalavoille. . 16 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU Perjantaina 8. . – Odotan myös sitä, että näen, mitä se kilpaurheilu todellisuudessa on
23.00 Yle Uutiset. 18.00 Kultakuume. 16.00 Tanssin superäidit. 13.35 Goldbergit (7). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 25/76. 16.40 Onnenarpa. 14.15, 14.40, 15.05 ja 15.30 Merieläinten pelastajat. 22.25 MTV Sport Uutiset. Jakso 4/26. 14.00 SVT: Vi kallas tiggare. 12.19 Oddasat. 17.00 17.55 Hauskat kotivideot. (Mission Impossible/ USA 1996). 0.38–0.40 SVT: Väder. 9.15 TV Shop Tvins. 9.00 Wipeout. 5.25 Sky News. 19.00 Valmiina näyttämölle. 19.20 Päivän sää. 9.10 TV Shop Tvins. 15.55, 16.20, 16.45, 17.10, 17.35, 18.00, 18.30 ja 19.00 Tosiputki: Dexpedition (7). (Horrible Bosses, USA 2011). 15.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! Kausi 3. Kausi 5. 18.25 Emmerdale (12). 0.50 Loop Looks. 16.50 Från jord till bord. 11.05 Yle Alueuutisia. 21.00 Elokuva Medusan isku (12). 16.50 Novosti Yle. 01.06 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. Syvemmälle, vielä syvemmälle. 2.25 Elokuva Viimeiseen pisaraan (16). Kausi 1, 4/10. 15.35 Jotain lainattua, jotain uutta. Jakso 8/13. Autistipoikien uusi koti. Budapest, Unkari. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 21.05 Perjantai. Jakso 31/31. Kausi 4. Kausi 9. 18.00 Gordon Ramsay maailmalla. 10.05 Emmerdale (S). 22.35 Elokuva Moulin Rouge! (12). Kausi 1, 11/13. 10/10. 19.30 Rämeveljet. 21.00 Nuoret rikkaat roistot. 01.10 Zoo (16). 12.00 Kukkaron herraksi. Erossa, 2/3. 16.00 MasterChef USA. 20.00 Upea lihava elämäni. 06.50 Pikku Kakkonen. Nakinnielijä ja muurinmurtaja. Tosipohjainen draama vuoden 2008 presidentinvaaleista. O: Brian De Palma. 17.30 Ammattina sankari. (U) 15.10–15.25 Villi kortti: Jalkapalloetkot. Tiibetin ylänkö. 19.30 Salatut elämät. 15.05 Kultakuume. 15.40 Terve aamu. 2.20 Tosiputki: Dexpedition (7). 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 1.35 Elokuva Mustesydän. (U) 14.00 Kiinteistöjen kuningas. 20.00 Simpsonit (7). 3/7. 6 Nakudeitit, Liv klo 01.00. 9.30 Jamie Oliverin helpot herkut. Fiftariruokaa. Jouluspesiaali 1/2. 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 09.10 Soppa365. 18.02 Elokuva Iso viulu – kaks sataa 1/2. (1976) 19.00 Elokuva Iso viulu – kaks sataa 2/2. 16.05 Tahdon morsiuspuvun! 16.35 Miamin eläinpoliisit. 10.50 Onnenarpa. 16.15 Treme (12). Kausi 4. 07.52 Kaapo (S). 11.30 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa. 09.20 Kaisa ja luksuskodit. 06.05 Bubble Guppies (S). Maahanmuuttaja kosioretkellä. 21/22. 1.55 Tosiputki: Dexpedition (7). 25/76. 7.26 FOX Kids: Pound Puppies. 2.00 Poliisit Norja (S). 21.00 SVT: Upp till bevis. 08.00 Astral Tv. 11.05–12.00 Lääkärit. 5.00 Ennustaja-TV. Entä millä tempulla Iiro Seppänen katosi julkisuudesta. 16.00 Amazing Race. 23.05 Elokuva Pelin henki (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.30 Pilanpäiten. 19.30 Miehen puolikkaat (7). 4/10. 1/2. 11.00 SVT: Vem vet mest. 16/26. 21.15 Elokuva Toiset 48 tuntia (16). 0.40 Murha menneisyydestä (16). 7.48 FOX Kids: Trollz. 3/10. Sami Hedberg. 23.30 Lakon & Herban BOKSI. (Moulin Rouge!, Australia/ USA 2001). Jakso 1/25. 16.50 Pulmuset (7). Chris loukkaa itsensä tanssitunnilla ja huomaa olevansa lähes kuuro onnettomuuden jälkeen. 7.25 Hiuskarvan varassa (7). 06.25 Ylen aamu-tv. 3.40 Polyamory: Married & Dating (16). 18.00 Hurja painonpudotus UK. Sydämet lujilla. 07.27 Metkat Mesiläiset (S). Finaali, osa 1/2. 22.20 Päivän sää. 05.55 Prisma Studio. 12.15 Dance USA. 7.00 Nanny (S). 19.00 Fitnesspäiväkirjat. 05.00 Ennustaja-TV. 19.00 Hauskat kotivideot. 09.30 Puoli seitsemän. 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 4.10 Huippurikostutkijat (12). (U) 13.35–14.54 Elokuva Kipparikvartetti (7). 0.40 Trokarit (7). 20.45 Oddasat. 13.30 Kiinan kesytön luonto. 16.00 Jamie Oliverin koululaishaaste. Kausi 4, 5/10. Mv. (Suomi 1952). 01.00 Syke (12). Jakso 12/26. Jakso 11/12. Yksi asukkaista katoaa. 22.00 Kymmenen Uutiset. Uusia jaksoja. 12.30 Kukkaron herraksi. 1.00 Tosiputki: Dexpedition (7). Osa 6. 13.05 70’s show (7). Ötökkäpommi. Kausi 3. Kuumailmapalloilu on hänen lajinsa ja nyt hän on kuusinkertainen kuumailmapallolennon Suomen mestari. Merkittävä mies. 18.00 Mökkikuume. 12.15 Isojalan jäljillä. 0.33 SVT: Kulturnyheterna. Hakekaa kätilö! TV1 klo 19.00 9.35, 10.20, 11.05 ja 11.50 Sing It On. Kausi 2, osa 18. 12.00 Candice sisustaa. 23.00 Elokuva Liian varattu (16). 10.30 Sara La Fountain. 15.00 Top Chef. 21.00 21.00 Sub goes Kolina. 9.30 Sinkkuillallinen. 06.52 Kim ja Kai (S). 12.00 Guinness World Records. 9.15 TV Shop Tvins. 9/12. 07.41 Petrin tiikeritarinat (S). 20.30 Yle Uutiset. Kausi 5. 08.50 Kerrostaloelämää (7). 15.20–16.43 Vaalien välissä. (U) 00.00 Myytinmurtajat. 23.00 Sinkkulaiva. 18.30 Tähtihetkiä television historiassa. Kuilun partaalla. 14.00 Fame (S). Jakso 9/32. 8.20 Miami Ink. 20.00 Pressiklubi. 6.36 FOX Kids: Olipa kerran avaruus. 14.30 Enbuske, Veitola & Salminen. 14.00 Luontoretkellä: Kohti pohjoisnapaa. 14.00 Top Chef. 02.00 Salatut elämät. Kausi 1. O: Fernando Meirelles. 22.45 Vanha kunnon Freda, Beatlesin sihteeri. 4.15 Ennustaja-TV. 23.00 Palloilua: Lentopalloa. 18.00 Myytinmurtajat. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 22.00 Elokuva Vaarallinen tehtävä (12). Kilpailu alkaa. Jan Fröjdman teki haaveistaan totta. 23.26 ja 23.55 Frendit. Työ kesti 10 vuotta, ja hänestä tuli Beatle-perheen jäsen. 06.00 Bumba (S). 07.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. Tulevaisuudentoiveita. 3.00 Polyamory: Married & Dating (16). 15.30 How I Met Your Mother. 11.30 SVT: Kinas mat. Kausi 1. 18.00 BUU-klubben: Tiikeriankan poppoo. 8.35 FOX Kids: Gormiti. 18.58 HS-sää. 14.10 American Chopper. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. Jakso 6/10. 1.00 Nakudeitit (7). 13.00–13.23 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 16.00 Miami Ink. 11.30 Candice sisustaa. 7.03 FOX Kids: Smurffit. Jakso 23/25. Jakso 8/40. 23.50 Chicago P.D. Kausi 10, 4/17. Kultaholvi. 15.10 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 22.30 Elokuva Onnen potkuja (12). 3.20 Painajainen naapurissa. Kausi 1, 5/10. 16.25 Katastrofikokki. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.15 Kanadan rajalla. 6.13 FOX Kids: Lalaloopsy. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). (Britannia 2011). 13.00 SVT: SVT Nyheter. (12). 0.00 Sinkkulaiva. Turku. 16.00 Dubain lentokenttä. Kaksoiselämää. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 05.30 Aamusää. 16.45 Soppa365. 01.50–03.14 Yle FOLK. 5.00 Ennustaja-TV. 02.45 Kanadan rajalla. Freda Kelly sai 17-vuotiaana joka tytön unelmapestin Beatlesin sihteerinä. 2.25 Tamron Hallin rikostutkimukset (12). 03.15–05.00 Ennustaja-TV. 22.00 Leijonan luola USA. 19.00 Hakekaa kätilö!. 13.50 SVT: Programtablå. (U) 13.04 Vielä virtaa (S). 20.30 Simpsonit (7). 0.35 Minority Report. Kausi 9, 3/18. 21.00 Bones. 1.30 Trokarit (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13/26. 0.05 SVT: Djur i natur. 16.20 Nanny (S). 13.05 SVT: Go’kväll. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). Anna Vincenzo’s. 21.50 Yle Uutiset. Musta komedia. 13.30 Bathinan erilaiset maailmat. Kuumottavat palomiehet. 20.00 Bones. Jakso 3/6. 12.00 Lääkärit. 12.35 Vielä virtaa (S). 20.00 6D: Kun hai hyökkää. Naisten mestaruusliigan toinen loppuottelu. 22.00 SVT: Revolution Poetry. Villi Skotlannin luppakorva. 08.18 Late Lammas (S). O: Seth Gordon. 08.26 Peter Pan (7). (U) 15.30 Miehen puolikkaat (7). 18.00 Elixir Fitness & Sport. 17.47 Arkistovieraana: Heikki Kinnunen. 10.00 Amerikkalainen lähettiläs. 0.45–1.40 Katujen kaaharit. 22.00 Bachelor Suomi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.4. 15.15 Yle Oddasat. 3/7. O Baz Luhrman. 02.35 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. Kausi 22, 10/12. 12.10 Pulmuset (7). 19.30 Elokuva Täydelliset miehet (12). O: Brian Koppelman, David Levien. 20.00 Australian kovimmat keräilijät. 19.30 Panttilainaamon autospesialistit. Osa 2/6. Suomi – Slovakia maaottelu. 17.00 Lemmen viemää. Draamakomedia. 00.25 Elokuva Solitary Man – Pelimies (12). 20.30 Minä olen Jazz. 1/5. Kausi 3, 9/10. 06.30 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 21.00 Elokuva Another Happy Day (16). 5.00 Aivopelit. Kausi 1. 18.50 Elokuva Smurffit 2. Miss Wales. Osa 2979: Camilla lisää emojin myös puheluun. Kausi 3. 9/10. Omaksi kodikseen. 19.00 Hurja painonpudotus UK. 21.00 Wheeler Dealers. 18.30 Puoli seitsemän. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo Hakekaa kätilö -sarjassa on tänään vuorossa jouluspesiaali, jossa Nonnatus-talon rauha järkkyy. Kausi 2. 02.10–06.05 Voittostudio. 1/7. Kausi 9, 2/18. 20.00 Toisenlaiset äidit. 6.30 Nanny (S). 04.00 Teematieto. Bathina tutustuu Ruotsin yhteiskuntaluokkiin. 20.00 Dok: Kuumailmapallomies. 21.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 6.30 American Chopper. Sähellystä pohjassa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.58 Keno. huhtikuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub Perjantai 8.4. 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia. 15.00 Suomen kaunein mökki. 14.00 Hurja painonpudotus. 17.50 70’s show (7). 13.00 Kultasedät. Kausi 1. 21.55 Urheiluruutu. 17.30 Willisin laulava perhe. 22.00 Peaky Blinders – gangsteriklaani (16). 8.20 Kadonneet (7). 00.10–04.00 Teematieto. 10.20 Neljän tähden illallinen. 15.40 Satuhäät. 19.55 Belle Epoque. 14.00 Hurjat mökkiurakat. 17.55 Emmerdale (S). 13.00 Grand Designs Australia. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 10/10. 13.15 Hiuskarvan varassa (7). Kausi 3, osa 22. 35/40. 18.30 Elixir Life. 23.30 Sinkkulaiva. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 12.15 Yle Oddasat. 10.30 Koru-TV. 00.20 SM-liiga Playoffs: Illan parhaat. Hän unelmoi lentämisestä jo teininä. 20.00 Vaimot vaihtoon USA. 13.00 Hurja remontti. 17.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 18.20 Goldbergit (S). Elastinen feat. 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 2.00 Kielletty rakkaus (S). 18.00 Yle Uutiset. (U) 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 12/26. 13.45 Palavaa rakkautta (S). Suurkaupungista toiseen kiertävien rakkaustarinoiden kokoelma, taustoinaan globaali taantuma ja flunssaepidemian uhka, arabikevät ja eurokriisi. 10.00 ShowHau. kausi alkaa pyöriä nyt. 15.00 Family Guy. 0.00 Pomo piilossa. 23.00 Leijonan luola USA. Poikien valtaama talo. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 08.20 Lego Legends of Chima (7). 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 7.30 Phoenixin eläinpoliisit. 12.35, 13.00, 13.25 ja 13.50 Rantavahdit (12). 18.00 Jääkiekon EHC: FIN – SVK. 6 Dok: Kuumailmapallomies, Yle Fem klo 20.00 Pallolla ilmaan Nakuna treffeille Nakudeitit eivät kaikista ehkä tunnu kovin luontevalta tavalta tutustua mahdolliseen kumppaniin. 14.45 Kanadan rajalla. 06.45 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 10/10. Uppopaistoa ja burgereita. 07.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin Toons. 16.14 Ruohonjuuritasolla (S). 07.20 Unohdettujen purkkien kansa (S). 0.30 Sinkkulaiva. 17.20 70’s show (7). 17.00 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat. O: Ville Salminen. 06.00 Voittostudio. 21.00 21.00 Sohvaperunat. 16.55 Hauskat kotivideot. 14.00 Elixir Life. 17.20 Obs debatt. 19.00 Isän tyttö. Kausi 11, osa 15. 3/6. 16.20 Perhosen lento. 6.00 Aamun AVAus. 22.00 Elokuva Ghost Writer – Haamukirjailija. 1.20 Yön AVA. 1.30 Tosiputki: Dexpedition (7). 0.00 SVT: Den rätta. (U) 01.00–01.30 Puoli seitsemän. 00.10 Muodostelmaluistelun MM: Lyhytohjelmat. 21.00 Grillit huurussa. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Kausi 2, 4/6. Alastomina tapaamiseen kuintekin mennään tässä amerikkalaisessa sarjassa jonka 1. Osa 2978: Monicalla on oma jakelukeskus. 21.00 21.55 Keno. 6.00 Sky News. 9.00 Candice sisustaa. 1.00 JIM D: Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (7). 22.00 Elokuva Anacondas: The Hunt for the Blood Orchid (16). 09.00 Lego Ninjago (7). 21.00 21.00 Elokuva 360 (12). 13.50 Siivousfanaatikot. 20.30 Majakka: Tiiskeri. 12.40 70’s show (7). (2016) Heikki Kinnunen kertoo pitkästä urastaan. Osa 2979. 1.35 Seksileikeistä ensiapuun. 14.30 New Yorkin luksuslukaalit. 23.00 SVT: Tomas Andersson Wij spelar med Kleerup och Mauro Scocco. 07.35 Pikku Kakkosen posti. 06.59 Tähtirannan pojat (S). 15.55 Salatut elämät. 11.00 Yle Uutiset. 0.15 SVT: Aktuellt. 10.35 Emmerdale (S). 01.00 Saturday Night Live. 07.08 Kati ja Töppö (S). 18.55 HS-uutiset. 14.15 Palavaa rakkautta (7). 23.00 Elokuva Kaappaus raiteilla (16). Hjallis kohtaa toisen charmantin miehen eli Ville Niinistön. 3.00 Ennustaja-TV. 18.30 Tahdon morsiuspuvun: Hääpäivä. 15.50 Kolmikko ja kyberkulta (7). (Game Change). Kausi 4, osa 3. Pientä vahvistusta. Upeiden maisemien Albaniaa ei tunneta ruokakulttuuristaan. 12.00 SVT: Uppdrag granskning. 8.13 FOX Kids: Transformers: Robots in Disguise. 20.05 Elastinen feat. Makuuhuone aikuiseen makuun. TELEVISIO 17 Perjantaina 8. 19.00 V#tun puhelinmyyjät 2. (The Pursuit of Happyness, draama, USA, 2006) O: Gabriele Muccino. 13.30 Jaksa paremmin. 0.25 Vaimot vaihtoon USA. 10.30 Remppa vai muutto. 11.00 Cosmos: kaikki elämästä. 02.15 Kanadan rajalla. 17.00 Kaara. 8.20 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 17/26. 21.30 Jerry Springer ja kohurikokset. 08.45 Lego Ninjago (S). 12.30 Sinkkuillallinen. 17.00 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 21.30 Elokuva Kaameat pomot (12). 19.00 Panttilainaamon autospesialistit. (1976) 20.00 Ruokamatka Venetsiasta Istanbuliin. 15.50 Nanny (S). Murray ilahtuu Adamin liikuntainnostuksesta, mutta Adamilla on taka-ajatus. Moche-kansan mailla. 19.30 Suurenmoiset morsiamet. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 4/7. 20.00 The Voice of Finland. 2.30 Poliisit Norja (S). 20.55 Urheiluruutu. 09.05 Studio55.fi. Salaiset hyvästit. 22.00 Banshee (16). 06.00 Studio55.fi. 17.45 Elävä arkisto: Heikki Kinnunen 70 vuotta. 3.30 Elokuva Jouluyllätys. 19.00 John Lydon ja mahtavat ötökät. huhtikuuta 2016 RAAHEN SEUTU C10 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 1. 17.00 Martina ja hengenpelastajat. 14.55 Kadonneet (7). (Solitary Man/USA 2009). Tynnyreille kyytiä. 15.45 Kaverille ei jätetä (S). (U) 17.00 17.15 Valitut sanat. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 10.30 Erämaan armoilla. 21.00 21.00 Hjallis. 14.45 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 02.40 The Late Show With Stephen Colbert. 03.35–06.30 Voittostudio. 06.25 Huomenta Suomi. 15.05 Yle News. 10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
10.00 Remppa vai muutto. 21.00 Mustat lesket (12). (U) 16.00–12.30 Historia: Afganistanin sota 1979. 1.00 Elokuva Love Guru – rakkauden ammattilainen. 8.22 Ryhmä Hau (S). HD 22.05 Urheiluruutu. 8.20 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 17.30 Lakon & Herban BOKSI. 20.00 Poliisit (7). HD 23.30–00.30 Peaky Blinders – gangsteriklaani (16). 18.00 Loop Looks:. Tarja Filatov. 22.15 SVT: Tror du jag ljuger. 06.00–08.00 Voittostudio. 07.45 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. 20.30 Täydellinen murha (12). 14.55 Stugor. 00.00 Elokuva Solomon Kane (16). 9.32 Joraavat juurikkaat (S). K. 7.54 Pikkuli (S). HD 16.01–15.00 Maailman vaarallisimmat taudit. 12.30 SVT: Grön glädje. 18.05 Maailman hauskimmat kotivideot. 19.05 Olipa kerran (12). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 8.30 Lasten eläinmaailma: Uskomattomat koiratarinat. 22.35 Elokuva Wallander: Todistaja (16). 6 FriiD: Kuoleman rajamailla, Frii klo 21.30 Dokumentti Rajan takana käyneet teemaLauantai Italialainen taituri Kun elokuvaan kaivattiin mitä tahansa italialaista miestyyppiä, näyttelijä Marcello Mastroianni kutsuttiin hätiin. 19.00 Poliisit (S). HD 19.10 Noin viikon uutiset. 9.01 Galaxin Pallo. 6/8. 5. 1.00 Panttilainaamo. 10.00–11.30 Todellinen Casablanca. 11.00 Koko Tanska leipoo. K. HD 19.05 Urheiluruutu. Antti Kaikkonen. 23.20 Kova laki. 19.30 Cristela (S). 20.00 Huippumalli haussa. (Solomon Kane/Ranska – Tsekki – Britannia 2009). Jakso 12/40. Sipe Santapukki lahjoo Akin Apulanta-tuotteella. 04.00 Teematieto. O: Andy Fickman. 14.45 Tulossa: Supertähdet. 19.00 Lätkävaimot (S). 21.00 21.00 Elokuva Chronicle (12). 16.15 Kreisit eläinvideot. 23.15 SVT: Nattjazz med Lina Nyberg. 02.10 48 tuntia rikoksesta (7). HD 20.50 Urheiluruutu. 20.00 Sohvaperunat. HD 18.05 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 22.10 Päivän sää. Osa 15. 11.00 SVT: Vem vet mest. 14.15 Team Ahma (S). harvinainen lapuanliikkeen käsivarsinauha sekä lottapuku. 19.10 Uutisextra. 7.47 Pikku Kakkosen posti. 7/15. (U) 16.00 Elastinen feat. 6 Marcello Mastroianni, aito italialainen, Yle Teema klo 21. 21.00 Myrskynmetsästäjät. 10.00 SVT: SVT Nyheter. 15.20 MotorSport Extra: Rallin SM. 2.00 Elokuva Viiden vuoden kihlaus (12). 16.00 Glee (7). 1/10. Nuori poika on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi. Yllätys! 13.30 Duudsonit (12). 19.00 Uusi maani. 15.25 Upea lihava elämäni. 10.33 Casperin kummituskoulu. 1.30 Seksileikeistä ensiapuun. (Dalia Nicole Smith. 20.00 Pop’n’Roll. 6.30 Miami Ink. O: Kathrine Windfeld. 2.15 Sinkkulaiva. K. 09.30–10.00 Pokémon (7). 12.40 Urheiluviikonloppu. 3.35 Koodeja ja salaliittoteorioita. 8.46 Petteri Kaniini (S). N: Alison Brie, Chris Pratt, Emily Blunt, Jason Segel. 15.00 Family Guy. 12.40 John Lydon ja mahtavat ötökät. (Chronicle, USA 2012). 16.00 Neljät häät Amerikassa. 18.30 FriiD: Hääpukuliike (S). 3.15 Sinkkulaiva. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. huhtikuuta 2016 C4 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 8. O. HD 15.15 Urheiluviikonloppu. HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.57 Pac-Man. 17.10 5D: Timantti-TV. 9.10 Soppa365. 20.00 Amerikan unelmavävy. 15.50 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros. 6.20 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit. Suvaitsevaisuus ei tarkoita pahuuden suvaitsemista. HD 06.05–07.10 Voittostudio. 13.30 Murhasta tuli totta. 22.00 Nuori Morse (12). 4/10. 4/10. HD 21.00 21.00 Luther (16). 23.00 Roope Salminen Show. 7.46 Nimipäiväonnittelu: 9.4. Jakso 15/26. 13.00 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat. 5. 13.00 Pomo keittiössä. 20.00 Rita. 11.50 Muodostelmaluistelun MM: Lyhytohjelmat. 10.00 MasterChef Australia. 23.00 Elokuva Kohti uutta. 9.30 SVT: Barda. K. 22.00 Temptation Island Suomi 2 (S). 08.40 Seikkailija Dora (S). 16.30 Family Guy. 20.00 Tosiputki: Dexpedition (S). 15.30 Family Guy. 4/5. Jakso 10/40. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 5/10. K. 23.00 Arman Pohjantähden alla (7). 0.45 SVT: Radiohjälpen: En resa genom Balkan. 12.00 Sadan tonnin talot. Keikka Gibraltarilla 1/2. 1.30 Panttilainaamo. 17.00 How I Met Your Mother. 13.00 Hurja painonpudotus UK. 18.00 The Voice of Finland. 18 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 8. 5.00 Ennustaja-TV. 10.00 Saaristoruokaa. 15.00 Tosiputki: Sing It On. N: Tom Cruise, Jon Voight, Emmanuelle Beart, Henry Czerny, Jean Reno, Kristin Scott Thomas, Vanessa Redgrave. 19.00 Yle Uutiset. 8/16. 2.40 Fast n’ Loud. HD 23.30–00.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). Nelonen klo 20 8.40 Merieläinten pelastajat. 2. 18.45 Avara luonto: Monsuunin maat. (U) HD 01.15–04.00 Teematieto. Toto76-kierros Kuopiossa. 20.00 Haluatko miljonääriksi. HD 16.01–13.54 Loppuuko fosfori. 5/8. 8/8. 9.30 TV Shop Tvins. 15.55 Efter Nio. 8.23 Smurffit. 20.00 Historia: Rooseveltin suku. 8.12 Katinkontti. 18.00 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 17.15 Tosiputki: Sing It On. 14.05 Tahdon morsiuspuvun: Hääpäivä. 11.00 Mike & Molly (7). TV Shop Tvins. 02.05–06.00 Voittostudio. 3.00 Leijonan luola USA. HD 18.10 Urheiluruutu. 2.40 Elokuva Ghost Writer – Haamukirjailija. 14.10 Miesluolat. Ruotsi 00.25 Saturday Night Live. HD 15.10 Pisara. 6.43 Lelumaan Niksu. 21.00 Elokuva Arvoisa herra (S). 18.10 Rikkaiden deittipalvelu (S). Haluatko miljonääriksi. 23.00 Elokuva Tappaja sisälläni (18). HD 17.10 Tangomarkkinat: Juhlakonsertti. 10.00 Yle Uutiset. (U) 17.00 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 11.25 Ratsastuksen maailma. 12.19 Oddasat. 17. 1.05 Murhasta tuli totta. 4.55 Aivopelit. 14.00 Sinkkuillallinen. 06.40 Onnenarpa. Kausi 2, 4/6. 03.40 Kanadan rajalla. 10.50 SVT: Mitt ögonblick. 16.00 Takaa-ajetut. (Parental Guidance, USA 2012). Ei mee läpi! Kausi 1, 9/14. 11.30 SVT: Vetenskapens värld. 22.25 MTV Sport Uutiset. 2.20 Paula Zahn ja murhien motiivit (12). O: Michael Madsen HD 14.05 Prisma: Avaruusromu. HD 18.00 Mats Ekin Julia ja Romeo. HD 19.38 Ryhmä Pullman (12). 11.00 Yle Uutiset. Jakso 1/14. 08.00 Yle Uutiset. 2.20 Yön AVA. 7.28 Julius-apina. 16.20 Neljän tähden illallinen. 14.00 Typerät videot. 16.00 Family Guy. 9.25 Soppa365. 18.00 Elokuva Seksitutkija ulkoavaruudesta (12). 3.15 Painajainen naapurissa. 15.25 Uskossa olevat. 20.58 Keno. Honeymoon. 7.40 Alaskan taivaalla. (U) 16.50 Novosti Yle. 9.35 Soppa365. Sami Hedberg. 4.15 Ennustaja-TV. 9.45 Soppa365. 4.25 Rumpumiehet. 0.50 Frendit (S). 5. HD 16.00 Tohtori Intiasta (7). 19.30 Jättiläisnaiset. 17.58 HS-sää. Dokumentissa tarinansa kertovat ihmiset, jotka ovat ensin kliinisesti kuolleet ja sitten heidät on elvytetty henkiin. 14.01 Katastrofikokki. 22.00 Yle Uutiset. Pääsevätkö he kuitenkin tekijän jäljille. 18.00 Grillit huurussa (S). 12.35 Dokumenttiprojekti: Vierailu (S). 9.26 Prätkähiiret. Jordan. 9.30 Jamie Oliverin helpot herkut. Sunshine (S). 01.05 Circuit Motorsport. 21.00 21.00–00.06 Teemalauantai: Marcello Mastroianni. Kausi 2, 3/10. (U) 12.00 Salatut elämät (7). Kausi 1, jakso 14/22. (Matt. 12.15 Willisin laulava perhe. 15.50 Käsipalloa: FIN – LUX. 10.50 Au pairit Australiassa. HD 22.10 Muodostelmaluistelun MM: Vapaaohjelmat. Pirjo Heikkilä. 19.30 Poliisit (7). 08.25 Chuggington (S). 0.30 Australian rajalla. 16.50 Hauskat kotivideot. 9.00 SVT: Amigo Grande. 19.50 Modernia kalaruokaa Islannista. 18.00 BUU-klubben: Kaverini Tuuve. 18.00 Grand Designs Living. 22.45 Pahuuden ytimessä. 15.00 Suurenmoiset morsiamet. 23.00 Temptation Island Suomi 2 (S). 19.00 Tuurin kyläkauppias. 12.35 Leijonan luola USA. (U) 12.30 Salatut elämät (7). 03.10 Kanadan rajalla. 13.50 Wahlburgers. Jakso 12/12. 9.34 Lohikäärmeratsastajat (7). HD 15.05 Yle News. Mustasukkaisten saari. 15.00 Sinkkuillallinen. 6.00 Sky News. HD 10.45 YleLeaks. 20.40 Luonnon yrttiapteekki. 7.51 Pound Puppies. 09.05 Ylen aamu-tv. 13.20 Tosiputki: Dexpedition (S). 10.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 11.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 12.55 Hurja remontti. N: Shia LaBeouf, Megan Fox, Josh Duhamel, Tyrese Gibson, Bernie Mac, John Turturro, Jon Voight. Jakso 11/40. Kausi 4, 2/2. 17.00 Tanssin superäidit. IHD 21.00 Marcello Mastroianni, aito italialainen. 8.30 Amerikan karmeimmat kokit. HD 09.00 Yle Uutiset. Uusinta. Kanton. 18.30 Urheiluviikonloppu. 15.05 Lentokoneiden pakkolunastajat. 10.00 Satuhäät. 22.00 Suomen Tulli. 20.00 Erakkoperhe erämaassa. (Otto e mezzo, Italia 1963). 9.15 TV Shop Tvins. 21.30 Uutisvuoto. 12.50 Hiihdon Suomen cup. 08.10 Lego Nexo Knights (7). HD 08.05 Kiehtova maailma: Junalla halki Afrikan. Elastinen feat. 12.55 SVT: Djur i natur. 5.00 Ennustaja-TV. O: Nicholas Stoller. O: Josh Trank. HD 15.45 Näin Norjassa. Gumboa ja sähköiskuja. K. 25:41-43) HD 15.15 Erämaan lumo. O: Brian De Palma. 13.15 Kummalliset kiihdytysajot. 13.05 SVT: SVT Nyheter. 19.30 1001 Rikua. 17.00 17.40 Kohti jalkapallon EURO 2016 -kisoja. HD 20.30 Yle Uutiset. 23.40 Murha etelän idyllissä. 18.00 Killer Karaoke. 15.20 Neljän tähden illallinen. 23.55 Elokuva Vaarallinen tehtävä (12). 15.50 Mr. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Huutokaupassa meklataan mm. N: Dane DeHaan, Alex Russell, Michael B. 19.00 Alanyan sankarit. 22.45 SVT: Stina om Liza Marklund. HD 11.05 Yle alueuutisia. 11.20 Elokuva Eläintohtori 5: Lucky lähtee Hollywoodiin. Markku tekee myyräntöitä mansikkamaalla. 21.00 21.00 Saturday Night Live. N: Billy Crystal, Bette Midler, Marisa Tomei. 21.00 Euroviisaat. (U) HD 18.00 Yle Uutiset. 15.45 Tosiputki: Sing It On. 1.00 Rantavahdit (7). 08.10 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). N: Krister Henriksson, Lena Andre, Mats Bergman, Jeanett Zelba, Thomas Hanzon ja Håkan Paaske. 9.00 Galaxi. 6.55 Velhokoira Merlin. 6/15. 16.55 Hittien historiaa. 19.20 MTV Sport Uutiset. 19.00 112 (7). Kuivuus. 04.10–05.00 Ennustaja-TV. 16.01 Yle Live: System of a Down. Yhteiskuntavastuujohtaja Ilkka Hjerppe. N: Alison Brie, Chris Pratt, Emily Blunt, Jason Segel. Kausi 5. 21.00 Sinkkuelämää (12). (U) 11.00 Salatut elämät (7). 18.00 Huippujengi. 3.45 Sinkkulaiva. HD 18.15 Kyllä BBC hoitaa (S). 12.00 Poikamiesboksi (S). (U) 19.00 Seitsemän Uutiset. (U) 01.36 Sub goes Kolina. 22/26. 17.25 Valmiina näyttämölle. N: James Purefoy, Max Von Sydow, Pete Postlethwaite, Rachel Hurd-Wood, Jason Flemyng. 10.05 SVT: Opinion live. O: Nicholas Stoller. 12.30 Pomo keittiössä. Budapest, Unkari. Michael J. 22.00 Elokuva Vettä elefanteille (12). Naisten 3 x 4 km:n viesti. 22.00 Scream Queens. 19.00 Löytäjät. O: Michael Bay. 12.15 Yle Oddasat. 11/12. 3/7. 12.30 Lähiöunelmia (S). 21.00 21.00 Elokuva Transformers (12). 10.30 Saaristoruokaa. 8.13 Karhuherra Paddington. 15.00 Meidän häät. 09.05 Tom & Jerry Kids Show. Mitä kuolevalle tapahtuu. 20.30 Tosiputki: Dexpedition (7). HD 13.50 Hiihdon Suomen cup. 22.00 6D: Hätätila Beringinmerellä. (U) HD 16.01–13.00 Valitut sanat. Kausi 4, 5/10. 1, 5/10. Yösoitto. 1.45 Wheeler Dealers. 1.50 Rantavahdit (7). Alaston mieli. 17.00 Suomen kaunein koti. 15.00 Hjallis. (U) 00.20 Uusi Kino: Kirjaston naiset (S). Samaan aikaan Ystadin kaduilla kiertelee rakennustyömaalla häikäilemättömän rikoksen todistajaksi osunut pikkutyttö. 15.55 Sing Date. 2. 2/5. 18.30 Ammattimestaruuskisat. 20.00 Enbuske, Veitola & Salminen. 23.55 SM-liiga Playoffs: Illan parhaat. 4.00 Poliisit Norja (7). 0.00 Australian rajalla. 13.00 New Yorkin luksuslukaalit. 13.00 Millerit (S). huhtikuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub Lauantai 9.4. HD 00.20 Yle FOLK. 23.00 Elokuva Tuhmat tytöt (16). 10.20 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 21.30 FriiD: Kuoleman rajamailla (12). HD 21.52 Elokuva 8 1/2 (S). Bassett. 16.01 Jäitä hattuun (S). Helleaalto. 2.45 Sinkkulaiva. 1.25 Rantavahdit (12). 16.30 Tosiputki: Sing It On. 0.20 Frendit (S). Julkisuuden henkilö. 6.50 Jenkkimetsurit. Benson ja Stabler yrittävät saada pojan kertomaan tapahtuneesta, mutta hän haluaa vaieta asiasta. HD 01.35–03.10 Yle FOLK. Dokumentissa pohditaan, mitä kuolevalle tapahtuu, ja kuullaan uskomattomia kertomuksia ihmisiltä, jotka ovat ensin kliinisesti kuolleet ja sitten elvytetty henkiin. 10/22. 22.00 Kymmenen Uutiset. HD 10.05 Ykkösaamu. HD 15.00 Yle Uutiset. (U) HD 00.20–02.50 Yle FOLK. 09.00 Hurja remontti. 9.48 Transformers: Robots in Disguise. Kausi 1, jakso 13/22. 14.50 Rikkaiden panttilainaamo. 14.25 50 tapaa eliminoida äiti. 6.00 Aamun AVAus. 13.10 90 päivää morsiamena. (U) 11.30 Salatut elämät (7). 14.50 Neljän tähden illallinen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. (U) HD 16.01–15.30 Prisma Studio. 17.00 17.00 Circuit eMotorsport. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 17.00 Bostonin palomiehet. Vieraiksi saapuvat kirjailija-toimittaja Roman Schatz ja kiinteistökuningatar Kaisa Liski. Sarjahalaajan jäljillä. Karkki tai kepponen. 7.06 Viidakon Ykä. 9.00 Lasten eläinmaailma: Uskomattomat koiratarinat. 0.15 Las Vegas (12). 17.00 17.55 HS-uutiset. Yrittänyttä ei laiteta. 5/5. 9.00 Soppa365. Kausi 1. 1.20 I Am Cait. 20.00 Myyntimies Jethro matkoilla. Jakso 9/40. 8.01 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 13.40 Team Ahma (S). K. 13.10 SVT: Go’kväll. 11.30 Angel from Hell. 20.30 Poliisit (7). 15.50 Neljän tähden illallinen. Jakso 23/25. 21.00 Rosewood. Jakso 14/26. 19.35 Kynsin hampain (S). 16.55 Dance USA. 0.35 Intohimon uhrit. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo JaaJo Linnonmaan juontamasta kevään hittiohjelmasta nähdään ensimmäisen kauden viimeinen jakso. 15.20 30 Rock (S). Arthur johtaa Eden Clubin valtausyritystä. (U) 01.25–05.20 Voittostudio. 21.00 Elokuva Viiden vuoden kihlaus (12). Vieraina Paleface ja Brädi. 3/5. 10.25 Jaksa paremmin. 0.50 SVT: Djursjukhuset. 4.05 Murha menneisyydestä (16). 5. 4.10 Kova laki. (U) 23.15 Limitless (12). 14.25 Dok: Kuumailmapallomies. 2/4. 14.00 Valehtelevat viettelijät. 00.15 Limitless (12). Tom Packalén. 12.10 Rämeveljet. 10.10 Power Rangers Megaforce. 0.50 Chicago Fire. 10.30 Salatut elämät (S). 19.40 Sportnytt. 2.00 Leijonan luola USA. 5.20 Sky News. 11.00 Remppa vai muutto. (U) 13.00 Elokuva Parental Guidance (7). Sirkka-Liisa Anttila. 21.59 Kieltä etsimässä. (Wallander: Vittnet, Ruotsi 2010). (U) HD 17.00 17.00 Ruokamatka Venetsiasta Istanbuliin. 16.01–14.30 Aasian kehittyvät kaupungit. 2/2. 14.30 Typerät videot. Harhaoppinen. 00.05 Uusi Kino: Huhtikuun kylmyys (7). 12.00 Hurja painonpudotus UK. K. Miesten 3 x 7,5 km:n viesti. (Transformers/USA 2007). 16.00 Vaimot vaihtoon USA. 4.30 Poliisit Norja (S). HD 21.00 21.15 YleLeaks. 05.00 Ennustaja-TV. Opintojen loppu