Ensin rahakasa ja sitten miettimään, mihin se riittää. Mutta eivät tytöt ehdi kauan vedeneläviä ihmetellä, kun hiekassa pyöriminen ja mereen juokseminen jo vie heidän täyden huomionsa. Jos ei hallitusta näillä eväillä saada, se on valmistelujen heikkoutta, arvioi Kerola ja kertoo mielipiteen takan oltavan yli puoluerajojen. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
KESÄ: Helteestä on iloittava nyt!
KULUTTAJA
12
Halpa lamppu voi tulla kalliiksi
+ 28
13
Eilistä kuumempaa
IHMISET
Arvi vaihtaa vapaalle
8
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Sekava ilmapiiri
HALLITUS Hallitusneuvotteluihin maanantaina ilmoittautuneen keskustan kansanedustaja Inkeri Kerola ihmettelee sekavaa ilmapiiriä.
KRISTIINA TUIKKALA
Inkeri Kerolan mukaan paletti neuvotteluissa muuttuu koko ajan.
tanut keskiviikon kokoukselle, jossa käsitellään keskustan oppositiopolitiikkaa. Voittajan pitäisi valita kumppaninsa. Koko paletti muuttuu koko ajan. Ei pitäisi suurimman tekeytyä voittajaksi.
Veikkaukseni on, että tunnustelija vielä vaihtuu, ennakoi Kerola hallitustunnustelija Jyrki Kataisen tilannetta perjantaihin mennessä käytävissä hallitustunnusteluissa. Keskustan ryhmän maanantaina tekemää päätöstä lähteä mukaan hallitusneuvotteluihin Kerola kuvaa yksimieliseksi vailla dramatiikkaa tehdyksi. Käytettävissä olevasta rahamäärästä ei ole vieläkään tietoa. Aika vaatimattomasti lähestytään puoluejohtajaa. Nyt työlistalle nousi hallitusneuvottelujen kysymyksiä, mutta oppositiopolitiikkaakin käsitellään. Kornia on että häviäjät hakevat valta-asemiaan. Molemmat syyttävät toisiaan. Diagnoosini on, että kaksi vanhaa isoa puoluetta hakee valta-asemiaan, ja tästä sopankeitto johtuu. KESÄKUUTA 2011 | N:RO 109 | 93. Perussuomalaiset vasta onkin suurien linjojen EU-puolue, me muut vaan näpertelemme työllisyyttä ja sosiaaliturvaa, piikittelee Kerola.. Otsikot vaihtuvat ja vilisevät päivä päivältä. Hänen mielestään kansa halusi vaaleissa muutosta ja se on kynnyskysymys. KESKIVIIKKO 8. Kentältä palautetta sen sijaan on tullut puolesta ja vastaan. Tuolla vedessä on joku rapu vissiinkin, Oona kertoo silmät pyöreinä. Vanhemman valtiopäivänaisen näkemyksen mukaan neuvotteluissa on sekoitettu suurin puolue ja vaalien voittaja. Kyllä me yritetään lukea suomalaisten ajatuksia. Jos suomalaiset ovat halunneet heidät vastuuseen, niin muutos on avainsana, toteaa Kerola perussuomalaisista ja muistuttaa, ettei muutosta tehdä oppositiosta. Kansanedustaja kuvaa eduskunnan ilmapiiriä hyvin sekavaksi, mikä johtuu talon työrytmistä ja siitä, ettei ole toimivaa hallitusta. Uudet vaalit on kokoomuksen nuoremman ikäpolven haihattelua. Tilanteen sekavuudesta Kerolan mukaan kertoo sekin, että oma puolueensa oli aikataulut-
Perussuomalaisista hän ihmettelee, kuinka kauan he saavat pitää yllä EU-myyttiään ja jättää taka-alalle vaikkapa kysymykset sosiaalipolitiikasta tai työllisyydestä. Se on niin kuin perheissä, opastaa Kerola.
Pikkulahdella nautitaan
Oona Heikkinen ja Laura Savukoski ottavat ilon irti kesäkeleistä. Teksti: Niina Broman, kuva: Vesa Joensuu 10
Neljännen kauden kansanedustaja ampuu alas puheet uusista vaaleista. Eikö äänestäjiä kiinnosta, miten he haluavat hoitaa sosiaali- tai kunta-asiat. Onko äänestäjille vain EU-asiat kynnyskysymys. Kerola ihmettelee menettelytapaa, jossa ensin on kerätty mappikaupalla nippelitietoutta toiveista. Kerola ei lähde suoraan luettelemaan keskustan kynnyskysymyksiä hallitukseen, mutta muistuttaa perustuslaista ja demokratiasta
Jäätelöä on siis saatava ja ei aikaakaan, kun kermajäätelöt näkyvät vyötäisillä. Hän laittaa osan masennuslääkkeiden käytön kasvusta sen piikkiin, että niillä hoidetaan myös muita ongelmia. Arkistokuva: Nina Susi huussi kutsuu jatkuvasti. Läheiset Tampereella ihmettelivät, ystävät ja perhe Raahessa siunailivat: Mitenkä si-
TORNIN JUURELTA
nä nyt tänne tuppukylään näin monen vuoden jälkeen. Tai voi, mutta olo on niin tukala, ettei pihalla selviä. Aurinkorasvojahan ei käytetä, sillä eihän niitä Suomen leveysasteilla edes tarvita! Eli, jos olet tänään sisällä. Nauti siinä sitten leppoisasta kesäpäivästä, kun
masennusta sairastavien nuorten kokonaismäärän merkittävää kasvua. Resurssi- tai rahapula ei saa olla peruste, jonka varjolla nuoret jäävät vaille tarvitsemaansa hoitoa.
"
Kesällä syöminen on kuin yhtä juhlaa, juomisesta puhumattakaan."
JOUKO
Tornin juurelta
Muutin kesäksi Raaheen neljäntoista Tampereella vietetyn vuoden jälkeen. Tuntuu kummalliselta, että sitä faktaa joutuu edes erikseen perustelemaan. On siis hyvä päivä olla sisällä, sillä ulkona kaikki on pielessä.
K
elan tilastot osoittavat, että masennuslääkkeitä syövien nuorten ja nuorten aikuisten määrä on kaksinkertaistunut 2000-
luvun aikana. Siksi nuorten masennusta ei voi hoitaa laastaroimalla sitä ensisijaisesti lääkkeillä. Aurinko on myös syypää siihen, että piakkoin kalpea suomalainen iho alkaa muuttua punaiseksi, kirveleväksi ja hilseileväksi. Helteellä ei voi pukeutua farkkuihin. Koska tämä on lapsuuskaupunkini, täällä elämänrytmi on mukavan hidas ja ihmiset aitoja. Suurin kaikista on aurinko! Tuo taivaalla möllöttävä pallo aiheuttaa sen, että silmiään joutuu siristelemään jatkuvasti, mikä tietenkin aiheuttaa turhia ryppyjä ja pääkipua. Ja jos vaihtaa veden alkoholipitoiseen, saavat vyötärömakkarat jälleen täytettä ja ontto pää tyhjenee entisestään. Ylen aiheesta haastattelema nuorisopsykiatrian professori Mauri Marttunen huomauttaa kuitenkin, että puolet hoitoon hakeutuvista hoidetaan yhä ilman lääkkeitä. Helteellä tankkaaminen on tärkeää. Halusin tulla tänne, koska täällä voin pyytää rehdisti ja selittelemättä: "Annakko tuota maitua".
niina.broman@sps.fi. kesäkuuta 2011
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Merivesi on ainakin Pikkulahdella oikein kelvollista uimiseen. En kiellä, etteikö pääasiallinen syy muuttooni olisi ollut työ, mutta ei tämä kaupunki näin kesällä muutenkaan mitenkään epämieluisa paikka ole. Osa asiantuntijoista epäileekin, etteivät hoitosuositukset toteudu nuorten masennuksen hoidossa. Kesällä syöminen on kuin yhtä juhlaa, juomisesta puhumattakaan. Niiden mukaan masennuslääkkeiden tulisi olla se viimeinen apu, joka otetaan käyttöön siinä vaiheessa, kun terapiasta ei ole saatu riittävää helpotusta pahaan oloon. Näillä keleillä vesi lämpenee vauhdilla, joten viluisimmatkin tarkenevat pian polskimaan.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Paras pysyä sisällä
maarit.kesti@sps.fi
Oikein käytettyinä masennuslääkkeistä on apua. 2 |
Raahen Seutu
8. Hyttyset, ampiaiset ja kaikenmaailman ökkömönkiäiset ovat heränneet. Kun sinne itsensä upottaa, saa koko viikon siivota hiekanmuruja kotoaan. Tarvitaan myös terapiaa ja muuta keskusteluapua, joilla päästään ongelman ytimeen. Ja, kun makeaa on syöty tarpeeksi, on pakko pyöräyttää grilliin tulet ja tunkea naamaansa jauhomakkaraa, marinoituja pihvejä ja täytettyjä sieniä. Julkisen talouden kurimuksen keskellä pitäisi muistaa, että nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat asioita, jotka hoitamattomina vaikuttavat koko yhteiskuntaan, pahimmillaan jopa sukupolvien ajan. Kaikille ei lyödä automaattisesti pillerireseptiä käteen. Ulos ei kannata mennä.
Maarit Kesti
Lääke ei saa olla ainoa apu
T
änään on helle. Kesän tullessa käy niin, että kansa haisee hielle! Kauppojen kassoilla, terassilla, uimarannalla, joka paikassa nenään hiipi se pistävä ja ikävä haju: hiki! Ötökät ja hajut ovat kuitenkin pienin paha. Kuuma sää tekee myös sen, että tekee mieli viileää. Yritä siinä sitten nauttia kauniista päivästä, kun paarman kiertelevät ympärillä, hyttyset hätistelevät ja maassa möyrivät koppakuoriaiset ja muurahaiset yrittävät samalle peitteelle nauttimaan hehkuvasta auringosta! Rannallekaan ei kannata mennä. Lähempää omaa kotia ja aviomiestä olisi löytynyt töitä, mutta minä halusin tulla tänne. Lisäksi hoitoon pääsy on parantunut. Terapian tulisi kuitenkin olla ensisijainen hoitomuoto, kun hoidetaan nuorten masennusta. Jos masennuslääkkeitä syövien nuorten määrä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut, ja puolet hoidettavista syö lääkkeitä, merkitsee se
"
Tarvitaan myös terapiaa.
Kun pistää nokkansa ulos helteisellä säällä, saa olla varma, että vaikka olisi naapureiden ulottumattomissa, ei ole yksin. Niinpä helteellä ihmiset paljastavat talven jälkeen kalpean ja kuivan ihonsa, muhkuraiset säärensä sekä karvaiset kainalonsa ja jalkansa. Tilastot kertovat joka tapauksessa sen, että nuorten masennus on lisääntynyt huolestuttavasti. Eikö niitä töitä olisi löytynyt lähempääkin, Etelä-Suomesta. Lasku on sitä pienempi, mitä varhaisemmassa vaiheessa ongelmiin pystytään puuttumaan. Nättiä. Tuskin. Ja vaikka vaatteet olisivatkin säähän sopivat, on helteellä ikävä sivuvaikutus, eli hajut. Olet ihan oikeassa paikassa. Olisi. Vettä menee litrakaupalla ja pahimmillaan vessassa saa juosta samaan tahtiin
Tiettävästi kyselijöitä on ollut, toteaa Vallirinne.
Kaupunginhallituksen ratkaisu nosti teknisen lautakunnan listahintoja liki viidellä eurolla neliöltä. Väkeviä alkoholijuomia hävitettiin yli 120 litraa. Kylmäniemet ovat täynnä, Pyhtilä täynnä, luettelee kaupungingeodeetti Vallirinne. Tontinvaraajat
aikaan, mikäli vain rakentajien rahat riittävät. Poliisi odottelee kolarissa kuolleelle autokuskille tehdyn oikeuslääketieteel-
lisen tutkimuksen tuloksia. Poliisi kaipaa kyseiselle veneelle omistajaa ja pyytää Varvinrannan veneenomistajia tarkistamaan omien veneidensä kunnon ja sijainnin. Myös Kaupunginmetsän ja Honganpalon kiinnostavuus on kasvanut. Kaupungingeodeetti Kari Vallirinteen mukaan viimeisimmällä rakennuskuntoon tulleella alueella Varvissa on jäljellä enää 6 varaamatonta tonttia. Muut kaksi varkaudesta epäiltyä, paikkakuntalainen mies ja ulkopaikkakuntalainen nainen, jäivät poliisin huostaan.. Valtuusto päättää lopullisesti hintatason.
TEHOVALVONTA Poliisi joutui puuttumaan lähes 1500 lapsen ja nuoren alkoholin nauttimiseen ja hallussapitoon koulujen päättymisviikonloppuna. Kaupungingeodeetti Kari Vallirinne harmittelee kaupunginhallituksen linjausta, joka merkitsee myös aikataulumuutoksia. Miehet olivat ehtineet soutaa anastamallaan veneellä muutaman sadan metrin päähän rannasta ja
sahasivat perämoottorin lukkoa auki, kun poliisi keskeytti puuhat. Valvonnan yhteydessä kirjattiin 13 huumausaineisiin liittyvää rikosta.
Pitkäkyntiset kiinni Maivaperällä
RAAHEN SEUTU
POLIISI Raahen Maivaperän venesatamasta otettiin tiistain vastaisena yönä kiinni kolme henkilöä, joiden epäillään anastaneen satamassa olevista veneistä omaisuutta. Nuijankopauksella suurimman tontin hinta nousi 23 465 eurosta 31 881 euroon. Myös kevyenliikenteen väylät valaistuksineen on liitetty tonttien hintoihin. olisivat päässeet suunnittelemaan talon rakentamistaan kesän kuluessa. Nyt keskimääräinenkin tontti maksaa Pyhtilä 2:ssa jo 25 000 euroa.
eteenpäin kymmenien tonttien varannollaan. Aiemmin viherrakentamista ei ole toteutettu yhtä jalkaa asuinalueen rakentamisen kanssa ja yleisessä käytössä olevat alueet on maksettu verovaroista. Lisäksi poliisi teki lähes 1100 lastensuojeluilmoitusta sosiaaliviranomaisille. Tekninen lautakunta oli rajannut hinnoittelusta pois muun muassa viherrakentamisen eli puistojen ja piennarten osuuden, mutta hallitus halusi ne hintoihin nyt ensimmäistä kertaa. Kuva: Vesa Joensuu
Rakentajan piikkiin
RAAHE Uudella Pyhtilä 2:n asuinalueella peltotonttien arvoa nostavat viherrakentaminen, pintaviemäröinti ja kohonnut raakamaan hinta.
KRISTIINA TUIKKALA
Alue alueelta täyttyy
KRISTIINA TUIKKALA
Omakustannushintaan, vahvistaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja PyryPekka Suonsivu hallituksen linjauksen uusimman asuinalueen tonttihinnoittelussa. Pyhtilä 2 tulee juuri sopivaan nostanut alueen arvoa. Asiantuntijalautakunta katsoi, että muun muassa viherrakentaminen koituu kaikkien kaupunkilaisten iloksi. Alkoholijuomien välitystä alaikäiselle tavattiin tehovalvonnan aikana 28 tapauksessa. Poliisi hävitti lähes 2500 litraa erilaisia alkoholijuomia. Poliisi kirjoitti tehovalvonnan aikana alkoholijuomien luvattomasta hallussapidosta ja käytöstä yli 750 rikosilmoitusta, rangaistusvaatimusta ja rikesakkoa. Samoja hintoja on maksettu merellisissä maisemissa Kylmälläniemellä ja Varvissa, missä ekstraa on hinnoiteltu rannan läheisyydestä. Pienimmänkin tontin arvo nousi 14 820 eurosta yli 20 000 euron. Tonttien hintoihin on sisällytetty myös puisto- ja viheraluelisää. 8. Nuorten juomatavat olivat tehovalvonnassa koko Suomessa. Kaupunginhallitus määritteli peltotonttineliömetrin hinnaksi kovalta kuulostavan 17,63 euroa neliöltä. Tonttien koot ovat runsaasta 1 800 neliöstä runsaaseen 1 100 neliöön. kesäkuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Kuolonkolarin syy vielä epäselvä
RAAHEN SEUTU
"
Kylmäniemet ovat täynnä.
KAUPUNGINGEODETTI KARI VALLIRINNE
KOLARI Poliisi jatkaa perjantaina 27. Myös raakamaan hinnan kaksinkertaistuminen on
Kaupungingeodeetti kertoo, että teknisessä lautakunnassa käytiin keskustelua juuri siitä, mitä tontin hintaan voidaan sisäl-
lyttää. Hinnoittelupäätöksen venyminen elokuun kaupunginvaltuustoon ei Vallirinteen mukaan vaikuta tonttien kunnallistekniikan rakentamiseen. Valtaosa viikonlopun aikana alkoholirikoksiin syyllistyneistä oli 15 17 -vuotiaita, mutta joukossa oli yli sata alle 15-vuotiasta. Valotolpan sähköjä ei sentään tarvitse itse säädellä eikä maksaa, kuten Pattijoen Perälässä muutamalla kadulla. 8-tiellä tapahtuneessa onnettomuudessa henkilöauto törmäsi vastaantulevaan täysperävaunulliseen rekkaan. Todellisuus on kuitenkin toista. Tontin hinnassa näkyy myös kadunrakennus, johon tonttiliittymän lisäksi on sisällytetty myös valaistus. Nuorin kiinniotetuista oli vasta 13-vuotias, joten poliisi toimitti hänet vanhempien huostaan. Vallinrinne miettii teknisen lautakunnan tavoin, ovatko peltotontit liian kalliita, kun alueelle pyrittiin saamaan monen mielimiä isohkojakin tontteja. Perusomakotitalon tontti on Raahessa maksanut yleisimmin alle 10 000 eu-
RAKENTAMINEN Olisi voinut kuvitella, että viiden vuoden sisällä kaavoitettujen Kylmänniemi 2:n, Pyhtilä 1:n ja Varvinrannan uudet asuinalueet tyydyttävät raahelaisten omakotirakentajien tarpeet pitkälle
roa. Niin ikään Perälä kiinnostaa. Myös pintaviemäröinti nähtiin kuuluvan kaupungin piikkiin. toukokuuta tapahtunueen kuolonkolarin tutkimuksia jatketaan edelleen.
POLIISI Raahen poliisi nappasi kaksi omin lupinensa veneilemään lähtenyttä miestä kiinni sunnuntai-iltana Varvin rannasta. Anastusyrityksen kohteeksi joutuneen veneen omistajien toivotaan ilmoittautuvan Raahen poliisille.
Poliisi hävitti lapsilta lähes 2 500 litraa viinaa
RAAHEN SEUTU
Kalliiksi käy peltomaalle rakentaminen Pyhtilässä, mikäli valtuusto siunaa hinnoittelun. toukokuuta Raahessa tapahtuneen kuolonkolarin tutkimuksia. Halvempien hintojen tontit oli tarkoitus pistää jakoon jo kesäkuun valtuustokokouksen jälkeen. Nyt se siirtyy syksyyn. Nuorten hallussa oli tavallisimmin mietoja juomia, kuten olutta ja siideriä. Onnettomuudessa kuoli kuljettajan lisäksi alle viisivuotias lapsi.
Rysän päältä kiinni
RAAHEN SEUTU
27
Ei kesää ilman kotiseutuaiheisia tapahtumia vieläkö Siikajoella vietetään kahdet kotiseutupäivät. Ilmoittautu-
neita on tänä kesänä 17. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät) Kaislikossa kuhisee. Jostakin pitäis saaha kourallinen liito-oravan paskaa.
Jokelankylän irtokoira
helaisistakin ois mukavaa ku tulis kaupunki, eikä mikään luontopolku. Tulossa on myös taidepläjäys kuten maalaamista ja
Jalkapallo on yksi kerholaisten suosikeista.
perä
Kuvat: Miina Ojan-
muovailua, kertoo ohjaaja Outi Leinonen. Ei jää "nauttimaan"maisemista.
Niin meillä vahditaan
Antakaa Karille li-
sää rahaa. heinäkuuta. Ei ole poliisit hidastamassa ylinopeutta ajavia autoilijoita, Turre hoitanut sen homman hyvin.
Helteitä tulossa, mis-
loja ja itse jättää kaupungin pölyt taakseen heti, kun löytää uuden pestin muualta. Miksi muualla ei ole rakennettu kaupungin ympärille metsiin tuulivoimaloita. Tämä toiminta muuttuu välittömästi, kun lähistölle nousee tuulimyllyjä. Viirihän ei ole paikkakuntaan sidottu. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Kotiseutuviirejä, joita myös isännänviiriksi kutsutaan, on vielä jäljellä muutamia kymmeniä. Kyllä vaan. Vastustajia on varmasti yli 90 prosenttia. Keskipisteenä on Ruukin tori, ja keskeisenä tapahtumana Patruunan valitseminen. Koska siellä on ymmärretty, että haitat ovat selvästi hyötyjä suuremmat. Kerhoa on nyt pidetty kolmena vuonna. Kirjoittajat kuvittelevat tuollaisen houkuttelun vaikuttavan mielipiteisiin. Suunnitellut myllyt ovat niin korkeita, reilusti yli 150 metriä, että ne näkyvät todella kauas, jopa Raahen asutusalueille ja keskustaan saakka. Raahen rikkaus ja vetovoimatekijä on maaseutumaisuuden läheisyys. Miten suuri osa ihmisistä vastustaa tuulimyllyjä omassa asuinympäristössään. Uudet
asukkaat valitsevat asuinpaikakseen toisen kunnan, ei taajamaa. Viirejä on kahta kokoa. Ohjaamassa ovat Leinosen lisäksi Anne Vengasaho ja tämän viikon ajan Tytti Karhumaa. Kaikki tietävät, että tulot menevät kaupungin yhteiseen säkkiin ja menot ote-
taan samasta säkistä. Perinteiset pitäjäpäivät ovat tänä vuonna 8.-10. Maaseudulla ei asu enää pelkkiä maanviljelijöitä, vaan yli 90 prosenttia käy ansiotyössä taajamassa. Ne on helppo muistaa, sillä kesällä liputuspäiviä on ainoastaan kaksi, eli juhannuksena ja Eino Leinon päivänä 6. Tarkistaa ennenkuin syyttää lainrikkojaksi.
vainto, kissan tappamisella kaikki massamurhajat aloittelevat.. Mitä pelisääntöjä viirin käyttäjän on hyvä tietää. Kylät kuihtuvat heti kun asukkaat alkavat karsastaa asuinympäristöä. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU
Raahen Seutu
8. 7-vuotias Emma Ranz ja 8-vuotiaat Sonja Ainesmaa ja Annika Siitonen tykkäävät kesästä. Voi tehdä kesäisiä juttuja, kerholaiset iloitsevat. Oli tosiaan surkuhupaista, kun kaupungin johtajan toimintaa arvioivat alaiset, joille oli juuri annettu hyvät palkankorotukset, vaikka työn tuottavuus ei ole noussut ollenkaan. Silloin voi keksiä monenlaista tekemistä. Liikuntasalissa voi pelata mailapelejä ja sateella voi keksiä tekemistä sisätiloissa. Törkeä ympäristö töiden jäljiltä ja lomailijat tulossa.
Kohta Ylipäässä pyörii
tavaa kuin Karjalaisesta?
Luulisin että osalla raa-
ja kuollut (myrkytettynä), ja että selvitetään. Rannikon 4H:n kesäkerhossa pelataan ja leikitään ulkona ja sisällä. Välissä syödään eväitä ja sitten jatketaan taas touhuamista. Tuulimyllyjen vaikutuksista Raahen tulevaisuuteen ei eräillä tunnu olevan käsitystä ollenkaan. Vain raahelaiset päättäjät eivät tätä ymmärrä.
TERVEISIN UPI
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nu-
meroon 17255. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi ja nimimerkkisi. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
nosta lämpökanalien jälkisiivousta. Kukaan Raaheen muuttoa suunnitteleva ei tosiaankaan ole kiinnostunut maisemasta, jossa pyörii tuulimyllyjen siipiä metsän yläpuolella. Jokelanperän ja Ylipään (Lasikankaan) välille on nousemassa 30 tuulimyllyä ja lisäksi Ylipään toiselle puolelle vielä 33 tuulimyllyä. Moni haluaa hankkia kotiseutuviirin myös kesämökilleen. Käykö raja, heillä on valtuuksia.
Eikö oo muuta kirjoitet-
vain mopoja kun pitäisi valvoa lakia! Isompaa vahinkoa herrat tekee.
Karjalainen pyydän an-
Luin kerran että kisso-
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Mutta talviaika on pimeää aikaa, ja viirien käyttö on paljon vähäisempää. heinäkuuta. Aloittelijatkin pääsevät mukaan, sillä ohjaajat tuovat välineet. Haluatko sen lehteen. Miksi näin on. Raahen lähikyliin rakennetaan jatkuvasti uusia asuntoja ja vapaa-ajan asuntoja. päivänä ja silloin on vuorossa Lippomiehen valinta.
KERHO Kuuselan kesäkerholaiset ovat alkaneesta lomasta innoissaan. Viirejä ostetaan hyvin paljon lahjaksi. Eihän sitäkään mikään estä. Iltapäivätoiminnan ohjaajat vetävät kerhoa. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Viiri kertoo kotikonnuista
TUULIKKI NOUSIAINEN
Siikajoki-aiheisia kotiseutuviirejä ilmestyi maisemaan viime kesänä. Vielä emme ole käyneet uimassa, mutta sitten voi mennä, kun tulee lämpimämpää, he kertovat. Ihmiset jotka ovat valinneet asumisympäristökseen maaseudun, eikä taajamaa, ovat laittaneet arvot sellaiseen järjestykseen, jossa luontoarvot ovat nousseet edelle taajaman
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@sps.fi
mukavuuksia. Kotiseutuviirin käyttöä eivät sido liputussäännöt, eli viiri voi olla salossa vuorokaudet ympäri silloin kun isäntäväki on kotona. Eikö viiriä siis käytetä talvisin. järjestyslaki. Tämä aiheuttaa muuttokadon Raahesta ja väkiluku kääntyy selvään laskuun. Kesäkerho ja skeitti jatkuvat ensi kuun alkuun saakka.
LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Tuulimyllyrahat johtajien palkkoihin
Olipa lapsellinen kirjoitus viime viikon keskiviikkona lukija-palstalla (Tuulivoimarahoja kouluremontteihin ja kyläteihin, RS 1.6.2011). Missä vika. Siikajoen kotiseutuyhdistyksen järjestämää kotiseutupäivää vietetään Siikajoenkylällä elokuun viimeisenä viikonloppuna 28. tä saadaan vahvistuksia järjestyspoliisiin. Eilen pelattiin muun muassa jalkapalloa ja heitettiin hernepusseja. Tekemistä riittää, sillä ker-
Kesäkerholainen 7-vuotias Emma Ranz onnistui hernepussin heitossa.
hon ohjelmaa suunnitellaan Nuori Suomen liikuntakorttien mukaan. Niitä teetettiin viime kesänä sekä vanhan Siikajoen että uuden, yhdistyneen Siikajoen vaakunalla varustettuna. Vesa Ojanperä Siikajoki-Seurasta, vieläkö viirejä on jäljellä ja mistä niitä saa. kesäkuuta 2011
Kesäistä menoa kerhossa
MIINA OJANPERÄ
Vesa Ojanperä. Kuva: Wihtori Matikainen
Miksi Pyhäjoki ei kun-
mukava ja kiltti lenkkikaveri. Älä vaan lähde Raahesta.
Sinä sauvakävelijänai-
ka jotku kehtaa säilyttää omia tavaroita toisten nurkissa vuodesta toiseen.
Mielenkiintoinen ha-
taa rannat täyteen ta-
nen: lenkkipolulla saa kulkea kytkettynä olevan koiran kanssa! Kts. Ketkä viirejä ostavat. Hyviin tapoihin kuitenkin kuuluu, että viiri otetaan pois salosta, kun on yleinen liputuspäivä. Tulee hyvä mieli miehelle.
Kirpputorikauppa käy
huonosti. Viimeaikainen elostelu näyttää ohjaavan menot kaupungin johdon palkkojen korotuksiin ja autoetuihin. Viirejä on myynnissä kunnanvirastolla Ruukissa ja niitä saa myös suoraan Siikajoen kotiseutuyhdistykseltä. Ei selvitetä niiden aiheuttamaa vahinkoa, kun hyppivät ja raapivat autojen konepellit.
On se ihmeellistä kuin-
toimitus.raahenseutu@sps.fi
sukatkin jalassa, kun joudutaan tuulivoimaloitten ympäröimiksi. Ja voi mennä onkimaan, Sonja lisää. Pitkä viiri soveltuu 8-12 metriseen salkoon ja lyhyempi 6-metriseen salkoon. Ois jo 60-luvulla pitäny kertoa, ettei ruveta kehittyyn.
Karjalainen rakennut-
teeksi nuitten moukkien ja katteellisten puolesta. Osa kerholaisista osallistuu myös 4H:n skeittiparkkiin, jota pidetään nuorisotalo Kuuselan vieressä
klo 21 mennessä heittosivujen kautta tai Matille p. Matkarahat kerätään autossa. Varustus saappaat, sanko ja kintaat. Jumpat maksullisia. Muista passi sekä omat lääkkeet. 6. Ole paikalla!
Rannikon Skorpionit La
11.6. 050-4071941. Tied. Raahen Naisvoimistelijat
Kesäjumppakoulu 1-6-luokkalaisille tytöille Antinkankaan koululla torstaisin klo 16-17. Raahen Ponnistus, RaaPo SBT Olemme perustamassa
salibandyn juniorijoukkueita pojille kaudeksi 2011-2012. Lisäksi keskustelua myös tuulivoimalahankkeesta kyläyhdistyksen kannanottoa varten. Tilaisuudessa ovat paikalla hankkeista ja ympäristövaikutusten arvioinnista vastaavien yritysten yhteyshenkilöt. Kesäjumppakoulu kokoontuu
yhteensä neljä kertaa ajalla 9. klo 18-20 Pattijoen Ylipään liikuntasalilla. peltoniemi@luukku.com> tai tekstiviestillä numeroon 0405602093/sofia. klo 14. klo 18-20 vanhalla koululla, Mattilanperäntie 336, Mattilanperä. Huoltajat voivat myös ilmoittautua mukaan. lähtöajat; Raahe linja-autoasema klo 3.30, Siikajoki Sale klo 4.00. ohjaajat seuran www-sivulta.
Raahen
Rytmikkäät
Vuosikokous ma 13.6. tuulivoimapuistohankkeista lähialueen asukkaille. Seijalta p. klo 18 Merikadun koululla ( sisäänkäynti lukion puoleisesta päädystä ). Raahen Rotaryklubi Viikkokokous to 9.6. Kahvia tarjolla.
Raahen Seutu
8. Kyläläiset Tervetuloa. klo 18 liikuntasalissa. pe 10.6. Palaveri pelaajille ja huoltajille ma 13.6. Yleinen sääntöm. Mukaan pientä arvottavaa. Opastus Kopsasta. Kahvitarjoilu alkaa
Rannikon Skorpionit Koivuodon kentällä SM-kilpailut 18.-19.6. klo 12 Pattijoen kentällä saappaanheiton viimeinen Rannikkocapin kisa ennen SM: iä.
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Liittomme 70 v. Palosaaressa yövymme, ruokailemme ja saunomme, nämä ovat talkoolaisille ilmaiset. Kesäretken, Välimereltä - Alpeille ti 14.6. klo 17.30. 050 5742113 tai sposti kauno.siltala@gmail.com Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita talkoisiin. Lähtö la 11.6 linja-autolla Saloisten Reipparilta klo 10.00. klo 18, Raahen kaupungin tekninen keskus, Ruskatie 1, Pattijoki. Jumppakoulu on maksullinen.
Raahen Naisvoimistelijat Kesäjumpat tiistaisin
Koivuluodon urheilukentällä (poikkeuksena 14.6) klo 19-20 ja Antinkankaan koululla keskiviikkoisin klo 19-20. Kartoitamme ikäryhmiä 1994-1995 synt B-pojat, 1996-1997 synt C-pojat ja 1998-1999 D-pojat. Raahen Kylät Pohjoiset Kylät hankkeen esittely 8.6. Kyläilta ke 8.6. Keskustellaan kyläsuunnnitelman päivittämisestä ja Kylän ja Vanhan koulun ja ympäristön kehittämisestä- Mukana Miia Latvala Kipinää Kylille -hankkeesta. juhla
on la 11.6. Lähtöajat; Pyhäjoki matkahuolto klo 9.00, Raahen linja-autoas. Ajoohjeet: Kantatie 88 Raahesta Vihantiin päin 15km (Kopsa). klo 18 Rytmikkäiden toimistolla. com<mailto:anni. Tied. Viimeinen ilm. klo 9.30 ja Siikajoki Sale klo 10.00. 2000 synt ja nuorempia uuden salibandy-toiminnan aloittamiselle. Kokoonnumme Palosaareen klo 10 mennessä. Mikäli löytyy riittävästi pelaajia, joukkueet perustetaan. 9.6. -30.6.2011. kesäkuuta 2011
SEURAT
SalRe Ilmoittautuminen Hippo-koulun päätösretkelle Kalajoelle 9.6 mennessä Maaritille, 044-4229601. Kopsasta Mattilanperälle päin (3.7km). klo 10 riistapellon teko Kopsan Piipunkoppaan. A-rata 5.410 km, B-rata 3.880 km, C-rata 2.530 km, D-rata 1.500 km. ja ilm. klo 17.15 Raahen Hovissa. Raahen Kylät Lasikankaan kyläyhdistys järjestää keskustelutilaisuuden em. Tuleva rotary-vuosi ja Virpin matkakertomus. 6 |
JÄRJESTÖT
Raahen Seudun Luonnonystävät Yhdistys järjestää Pohj.
Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin ja Metsähallituksen kanssa lähteiden kunnostus talkoot 11.-12. Kylän asioista sekä Kyläyhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet, tervetuloa! Raahen Eränkävijät Pe 10.6. Ilmoittautumiset 8.6 mennessä sähköpostilla anni.peltoniemi@luukku. Lisäksi etsimme löytyykö v. 0505427086. Tilaisuus järjestetään ma 13.6. Paikka on Pitkäsneva. Raahen Kylät Lasikankaan kyläyhdistys. Saloisten Reipas Kopsan kuntorastit 8.6. Paluu n. 11 mennessä p. Raahen Kylät Mattilanperän Kyläyhdistys. vuosikokous to 16.6. Tervetuloa jumppaamaan! Kts. Työkaluiksi lapio tai isokuokka. Lisätietoa tilaisuudesta löytyy Ylipään ja Jokelan kylien ilmoitustauluilta tai kyläyhdistysten kyläpostista. Opastus ja konevoima paikanpäällä. Kaikki Rytmikkäiden toiminnasta kiinnostuneet, tervetuloa.
Ajaminen on omaa aikaa, ja samalla voi kuunnella musiikkia tai jutella ystävän tai kollegan kanssa. Tien päällä käyttäydytään kuitenkin enimmäkseen asiallisesti ja esimerkiksi apua saa helposti, jos sitä tarvitsee. Jos nainen lähtee ostamaan uutta autoa, kysyy moni myyjä ensimmäiseksi, että minkähän värinen sen pitäisi olla, napauttaa Kyllönen. Moni kyselee, miten he uskaltavat ja jaksavat ajaa niin paljon. Muut naiset ihmettelevät miehiä useammin hänen ja Strengell-Kurttilan ajomääriä. Silloin on nautinnollista vain istua omissa ajatuksissaan ja antaa toisen ajaa.
Samaa matkaa auton vaati-
mauttaa. Vaikka kilometrejä on kertynyt kummallekin naiselle reippaasti keskivertokuskia enemmän, ei onnettomuuksia ole onneksi sattunut paria pientä peltikolhua lukuun ottamatta. He uskovatkin, että paljon ajavat kuljettajat muun muassa ennakoivat liikenteessä muita enemmän. Vuosien kokemus tien päältä on nostanut raahelaisnaisten vaatimustasoa. Turvallisuuden lisäksi näillä kilometrimäärillä tulee asetettua vaatimuksia myös auton mukavuudel-
Aino Strengell-Kurttila on huomannut, miten miehet jäävät usein tarkkailemaan saako nainen auton peruutettua taskuun. Kilometrejä kertyy kummallekin vuosittain noin 60 000 ja tankilla saa käydä kerran jos toisenkin. Ilmastointi, hyvät penkit, vakionopeudensäädin ja tilavat säilytystilat saavat naisilta kiitosta. Renkaiden täytyy olla huippukunnossa, he listaavat merkittäviä turvallisuustekijöitä. Enää en niistä luovu. Valppaana on aina, kun ajaa. Eniten tien päällä hirvittävät hirvet. 8. Nykyisessä autossani on nahkapenkit, jotka raaskin laittaa nyt ensimmäistä kertaa. On hyvä muistaa, ettei ole välttämättä itsestä kiinni joutuuko onnettomuuteen, Anu Kyllönen huo-
Anu Kyllönen hyppää ratin takaa apukuskin paikalle, kun koko perhe lähtee reissuun. Parhaimmillaan ajaminen on huippunautinnollista, kun on hyvä auto ja hyvä keli eikä kiire minnekään, sanoo Strengell-Kurttila.. Toisten liikenteessä liikkujien huomioon ottamisesta on tullut osa omaa autoilua. Näyteikkunat ovat hyviä parkkiassistentteja. kesäkuuta 2011
Raahen Seutu
|
7
Autoilu
www.raahenseutu.fi
"
Parhaimmillaan ajaminen on huippunautinnollista.
AINO STRENGELL-KURTTILA
Tankki täyteen. Aino Strengell-Kurttila (vas.) ja Anu Kyllönen ovat tottuneita kuskeja. Lähinnä autokaupoissa ja huolloissa on tullut vastaan vähättelevää asennetta. Kun aita tuli, ajoin taas kerran kohti Oulua. Kuva: Vesa Joensuu
Työ vie tien päälle
AUTOILU Kun auto on toimisto, kulkupeli, lounasravintola ja taukopaikka, vaaditaan paljon sekä autolta että kuskilta.
SANNA KESKINEN
Myyntiedustajana työskentelevä Anu Kyllönen ja lääkefirmassa terapia-aluespesialistina toimiva Aino Strengell-Kurttila ajavat kumpikin työnsä puolesta noin 60 000 kilometriä vuodessa ja tietävät mistä puhuvat. Autossa istumisessa on kuitenkin hyvätkin puolensa. Muiden onnettomuuksia on joskus joutunut todistamaan, ja se saa aina skarppaamaan liikenteessä entisestään. Moni pitää niitä turhana ylellisyytenä, mutta ne ovat todella käytännölliset ja helpot pitää puhtaana, sanoo Strengell-Kurttila. musten kanssa ovat kasvaneet vaatimukset, joita naiset asettavat itselleen. Niistä peilaamalla saa auton peruutettua ahtaaseenkin rakoon, hän nauraa.
le. Strengell-Kurtti-
la ja Kyllönen kiittelevätkin hirviaitaa, joka on vähentänyt hirvikolarin riskiä Raahen ja Oulun välillä. Ennen Revonlahtea oli yhdeksän hirveä rivissä aidan takana ihmettelemässä, että mistä tämä tähän on ilmestynyt, puuskahtaa Kyllönen ja huomauttaa, että kyseisessä kohdassa kannattaa edelleen olla varovainen hirvien vuoksi.
Naisten ajotaidot saavat miesten puheissa usein kyytiä. Auton tulee olla riittävän suuri ja peltiä pitää olla ympärillä
Nimi on kaikille tuttu, joten se haluttiin pitää, Saari toteaa. 265 9551, Mikael Hellman p. Muuten työt on tehty autossa. Saari on tutumpi näky autossa pelkääjän paikalla, mutta mielellään mies hyppää myös puikkoihin. Ajokortti on iso investointi ja nykymenolla nuorelle melkeinpä pakollinen. Kilpailu on kuluttajan kannalta hyvä asia, sillä se tuo opetuksen hintoja alaspäin. Osa-aikaeläke tarjosi pehmeän laskun ja Arvin poika Terho Saari pitää huolen siitä, ettei isä-papan aika käy jatkossakaan pitkäksi. etusumuvalot · nahkaverhoiltu vaihdekeppi ja ohjauspyörä audion säätimillä · automaatti-ilmastointi · 6 kaiuttimen CD/ MP3 -audio USB-liittimellä · kauko-ohjattu keskuslukitus · VSCajonvakautus. 16.900 aj. Terho sanoi, että saan opettaa vielä eläkkeelläkin jos haluan. etusumuvalot · nahkaverhoiltu vaihdekeppi ja ohjauspyörä audion säätimillä · automaatti-ilmastointi · 6 kaiuttimen CD/ MP3 -audio USB-liittimellä · VSC-ajonvakautus. Vaikka Saarella on takana harvinaisen komea työura, ei mies ole koskaan tuntenut tuskaa lähteä töihin. 265 9559, Tomi Perälä p. On kunnia-asia, jos saa opetettua hyvän kuljettajan, ja aika monesti oppilaat ovat käyneet inssiajon jälkeen kiittämässä. Karkean arvion mukaan Saari on vetänyt 42 vuoden työurallaan 70 000 tuntia ajo-opetusta, joista noin 15 000 on hoitunut luokassa. Nyt on Arvin vuoro katsoa kauas tulevaisuuteen, sillä periaatteessa miestä ei pidättele enää mikään, sillä Saari on siirtynyt kesäkuun alusta virallisesti eläkkeelle. Hän sanoi, että voi tarvittaessa kantaa minut auton kyytiin jos jalat eivät enää käy. Saari ihmetteleekin, missä piilevät ne keskiverrot ja keskivertoa huonommat kuskit.
Antin autokoulun johtajaksi Saari tuli yrityskaupalla sen jälkeen, kun mies oli työskennellyt 14 vuotta koulun perustajan Antti Niemen palkollisena. ²
kiinteä parivuode, kokon.paino 1600 kg
uusi Fiat-Elnagh Clipper 90
22.900
aj. Arvi Saari on istunut pelkääjän paikalla paljon, muttei mielestään liikaa. Sellaiset ovat harvassa, jotka eivät kerta kaikkiaan opi ajamaan, mutta suurin savotta on asennekasvatuksessa. Oppilaiden kanssa on ollut mukavaa työskennellä ja positiivinen palaute on palkinnut. Tulevien kuljettajien kyydissä Saari on nähnyt monen taitoista ratin kääntäjää. 5.800 km, 2 renk, lohkol. Huolto: Esko Niemitalo p. Vaikka johtaja vaihtui, ei liikkeen nimeä haluttu muuttaa. Jos kuski ei ole vielä valmis, ei häntä vie-
Antin autokoulun monivuotinen johtaja Arvi Saari jäi kesäkuun alussa eläkkeelle. 265 9500
Automyynti: Tero Ylisaari p. 15 tkm, huoltokirja
36.500
-06
Corolla Edition 2011.
Vakiona mm. kesäkuuta 2011
Arvin vuoro katsoa kauas
ELÄKKEELLE Antin Autokoulun monivuotinen vetäjä Arvi Saari aloitti kesäkuun alusta eläkepäivien vieton.
JUHA HONKALA
"Katse kauas", on sanapari, jonka Arvi Saaren oppilaat ovat kuulleet kymmeniä kertoja ajotuntien aikana. Kun aloitin opettamisen, minulla oli paljon 40 50 -vuotiaita oppilaita. arvioitu kokonaishinta 23 778,94 .
EU-yhdistetty kulutus 6,2 - 6,6 l/100 km, CO -päästöt 144 - 153 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Varaosat: Pertti Salmela p. 15 tkm, huoltok., hyvät varust.
32.500
-10
Etusi 1.500 euroa.
Etusi 1.290 euroa.
Toyota Auris 2.0 D4D Sol
aj. Ja suomalaisten itsetunto kasvaa huippuunsa jostain syystä auton ratissa. Oppilasta pitää ajattaa hänen taitojensa mukaisesti. Nyt lisäksi metalliväri, talvirengassarja sekä lohkolämmitin sisähaaroitussarjalla
Auris Edition 2011.
Vakiona mm. 265 9555
Lappastentie 1, 92120 Pattijoki Puh. Suu käy aina, Arvi heittää. Moni oppilas on vuosien saatossa ihmetellyt, miksei koulu ollut Arvin autokoulu. Tutkimuksen mukaan 90 prosenttia suomalaisilta autoilijoista pitää itseään keskimääräistä parempana ajajana. Harva 18-vuotias jättää autokoulun käymättä, sillä ajokortti on tärkeä askel aikuistumisen tiellä.
Antin autokoulu pitää ensi perjantaina avoimet ovet kello 1116, jolloin halukkaat voivat käydä muun muassa tervehtimässä tuoretta eläkeläistä.
Emme jättäneet toiveille sijaa. 265 9552. 8 | AUTOILU
Raahen Seutu
8. 75 tkm, huoltok., 1 om.
17.900
-07. Tiedän ensimmäisen puolen tunnin aikana, millaiset valmiudet oppilaalla on nyt tai myöhemmin. Vaikka toisilla taidot ovat toisia heikommat, ei koskaan uransa aikana Saari myönnä pelänneensä. Toisinaan Saari matkustaa autollaan ympäri Eurooppaa. Nykyisin oppilaat ovat järkiään 18-vuotiaita, joten he ovat nopeampia oppimaan. Nyt lisäksi vakionopeudensäädin, metalliväri, 16" kevytmetallivanteet ja lohkolämmitin sisähaaroitussarjalla
Peugeot 207 1.4 VTi Millesim 200-11 Mazda 6 2.5 Sport aj. Kuva: Juha Honkala
dä maantielle ajamaan satasta, vaan silloin pysytellään taajamassa, Saari toteaa. (08) 265 252, gsm 0400 280 823
AUTOMYYNTI R.JAUHIAINEN
26.900
-10 Citroen Jumpper 2.2 HDi
aj. Jos nuori on saanut kaahaamisen mallin isältään tai kavereiltaan, ei sitä parin kuukauden autokoulussa kitketä pois, Saari huomauttaa. koulu on yksi Pohjois-Suomen vanhimmista autokouluista. Uusi Toyota Edition 2011 -mallisto.
VAIHDOSSA AUTOT, VAUNUT, M-AUTOT
Carado C 419
Auris Edition 2011 -alkaen: Corolla Edition 2011 -alkaen: arvioitu kokonaishinta 21 779,57 . 265 9558. Nimen muutos olisi ollut iso prosessi ja Antin auto-
Saaren aikana Raahesta on lakkautettu yksi autokoulu ja perustettu toinen, joten kilpailutilanne on pysynyt käytännössä ennallaan. 22 tkm, huoltok., 2 renk.
RAAHE · OULU · KUUSAMO · KEMIJÄRVI Lappastentie Pattijoki, p
fi
Ahertajankatu 3, 92160 SALOINEN ark. Vuoden 2008 kyselyssä ehdottoman lainkuuliaisia oli enää neljä prosenttia vastanneista. Tieto perustuu ajokokeisiin, jotka VTT toteutti kuudella erimerkkisellä, käytetyllä henkilöautolla laboratorioolosuhteissa. 08 211 7120
RAAHEN RENGAS & LAITE OY
w w w. Vaara liittyy puhelimen käsittelyyn, mutta myös puheluihin. Tavallisin kaahailija on kyselyiden mukaan nuorehko mieskuljettaja. 08 211 7122, p. raah e n re n gasj al ai te . 050 369 4940 KONEET JA LAITTEET p. Moni myös pelkää jäävänsä tien tukoksi ja kaahailee vertaispaine harteillaan. Vaikka ylinopeus ei olisikaan onnettomuuden pääsyy, se varmasti lisää vahinkoja. Kun tie on kunnossa ja auto
hyvä, on kuljettajan helppo ajaa ylinopeutta aivan huomaamattaan. Oikea tilannenopeus ehkäisee tieltä suistumisia ja pelastaa henkiä taajamatörmäyksissä. Laitteet eivät ilmeisesti vastanneet käyttömukavuudeltaan sitä, mitä ihmiset olivat odottaneet. Talvirajoitusten aikana vauhti vähenee, mutta ylinopeudet pysyvät suhteel-
Liian hidas vauhti on äärimmäisen harvoin liikenneonnettomuuden syy.
lisesti samana. Kuljettajat osaavat arvioida, milloin voivat puhua puhelimeen ja milloin on syytä keskittyä pelkästään ajamiseen.
Kännykän käyttö auton ratissa nelinkertaistaa kuitenkin kuljettajan onnettomuusriskin, sillä se heikentää tarkkaavaisuutta ja koordinaatiokykyä. Laboratorioolosuhteissa voimme eliminoida muut tekijät, toteaa VTT:n erikoistutkija Juhani Laurikko.
Efficientgrip Efficientgrip 91H 205/55R16
Hakka Green H
srj
Myös muita merkkejä, esim.
MEILLÄ MYÖS RENKAIDEN KAUSISÄILYTYS
RENKAITA JA VANTEITA TRAKTOREIHIN, TYÖKONEISIIN, KUORMA-AUTOIHIN. Kun laki astui voimaan, moni hankki hansfree -laitteen tai lopetti kännykkään puhumisen ratin takana kokonaan. Jos kuljettaja puhuu puhelimeen ja jää kiinni, se merkitään rikkomusrekisteriin. Rajalin sanoo, että ajokorttilakiin on tulossa uudistus, jonka tarkoituksena on lisätä handsfree -laitteen käyttöä ja vähentää puhelimessa puhumista ajon aikana. Puh. Julkisuudessa on ollut runsaasti väitteitä, että E10-bensiiniä kuluu huomattavasti enemmän kuin sen edeltäjää 95E-bensiiniä Halusimme tämän tutkimuksen avulla tuoda esiin oikean tavan verrata polttoainekulutuksia. 818, la 914 Kedonperäntie, 91900 LIMINKA, p. Jokaisen vauhtihirmun kannattaa kuitenkin katsoa peiliin, sillä ylinopeus liittyy joka toiseen liikennekuolemaan. Iän kasvaessa vastaajat ilmoittavat oman kaahailunsa vähentyneen, mutta huomaavat usein helpommin vikaa muiden liikennekäyttäyty-
misessä. Myös teiden suolaukseen luotetaan usein liikaa, eikä liukkautta osata pelätä. Turvallisemmat autot ja uusi teknologia luovat usein kuolemattomuusvaikutelman ja poljin painuu herkästi mattoon. vannetyö + tasapainoitus
Ouluntie 45, Raahe p. Olen huomannut, että kuljettajien asenteet ovat aiempaa itsekkäämmät. Yhteiskunta on mennyt siihen suuntaan, että jos ei ole syytä kiireeseen, se keksitään, pohtii ylikonstaapeli Erkki Vikman Liikkuvasta poliisista. 0500 382 560 KESKUS p. Ne aiheuttavat paineen tunnetta
korvassa ja piuhat menevät helposti sotkuun, sanoo tutkimuspäällikkö Sirpa Rajalin Liikenneturvasta. kesäkuuta 2011
Raahen Seutu
AUTOILU |
9
Itsekkyys näkyy ylinopeuksissa
KAASUJALKA Melkein jokainen suomalainen kuljettaja ajaa joskus ylinopeutta.
ILKKA TOIKKANEN
MEILTÄ!
BRIGGS & STRATTON STARTTI
Kun Liikenneturva vuosituhannen alussa tutki kuljettajien asenteita ylinopeuteen, kymmenen prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei koskaan kaahaile. Kännykkään puhuvan kuljettajan ajolinjat saattavat muuttua yllättäen, hä-
320
Hi-Trac
ä enestyj -testim
srj.
sis. Lyhyempi jarrutusmatka.
E10 ja 98 -bensojen kulutuksessa ei isoja eroja
RAAHEN SEUTU
340
195/65R15
srj
255
srj
380 395
srj
BENSIINI VTT:n tutkimuksen mukaan 95E10 ja 98E5 välillä ei ole käytännön tasolla juuri mitään eroa polttoaineen kulutuksessa normaaliajossa. 08 220780, 0440 220715
TURVALLISIA, EDULLISIA, HILJAISIA KILOMETREJÄ RAAHEN RENKAASTA
Safety together
Pienempi polttoaineen kulutus. Ylinopeus liittyy usein muihin rikkeisiin, esimerkiksi punaisia päin ajamiseen, ylikonstaapeli Erkki Vikman sanoo.
143
TECUMSEH STARTTI
hannu.niemi@autosahko.net puh. Liikkuvan poliisin Vikman kertoo, että nykyään naistenkin ylinopeudet ovat yleistyneet. Mittaustulosten mukaan 95E10-bensiiniä kului tutkituissa autoissa keskimäärin 10,30 litraa 100 kilometrin matkalla ja vastaavasti 98E5-bensiiniä 10,23 litraa 100 kilometrillä. Huonolla kelillä kaahariauton ratissa onkin yhä useammin nainen.
75
Omaa kaahailuaan kuljettajat pitävät usein melko vaarattomana, muiden ylinopeus sen sijaan pelottaa. Puhelut voivat vaikuttaa voimakkaasti tunteisiin. Kulutuksen tarkka mittaus ei ole ihan yksinkertaista, koska kulutukseen vaikuttavat muutkin asiat kuin polttoaine. Osa autoilijoista kaahaa lähes protestina rajoituksille, jotka ilmestyvät syksyisin jo sulille teille. Kännykän käytöstä aiheutuneet onnettomuudet eivät ole kuitenkaan huomattavasti lisääntyneet. Kulutusero oli siten keskimäärin 0,07 litraa 98E5:n eduk-
si, mikä merkitsee 0,7 prosentin lisäkulutusta käytettäessä enemmän etanolia sisältävää 95E10-bensiiniä. 381 171 Tarjouspyynnöt: myynti@raahenrengasjalaite.fi. Muita ylinopeuden suosikkiselityksiä ovat se, että on turvallisempaa kulkea muun liikenteen vauhtia kuin noudattaa rajoituksia, sekä se, että ylinopeudesta on tullut tapa. 8. Poliisi kuitenkin ilmoittaa puuttuvansa näihinkin ylinopeuksiin aivan normaalisti. Matkapuhelimen käyttö ajon aikana ilman handsfree -laitetta on nelinkertaistunut vuodesta 2003. (08) 222 788 Vilpuntie 9 0400 684 569 92130 Raahe
Hi-Trac
Ominaisuudet
Ainutlaatuinen pintakuvion rakenne pito kuviouraa
Hyödyt
Handsfree-laitteet hylättiin vähitellen
MINTTU MANNINEN
pintakuvio
195/65-15
nen reaktioaikansa pitenee ja liikenteen seuraaminen häiriintyy. UUSIA JA KÄYTETTYJÄ. Näin perustelee suurin osa kaahareista. 050 369 4998 RASKAAT RENKAAT p. 08 211 7123, 0500 382 560
HA-RENKAAT p. Työpuhelut taas kuormittavat ja vaativat keskittymistä. Toistuessaan rike voi vaikuttaa ajo-oikeuteen, Sirpa Rajalin kertoo.
PUHELUT Handfree -laitteista tuli pakollisia vuonna 2003, mutta niiden käyttö on hiipunut siitä lähtien. 08 211 7123, p. Liian hidas vauhti on äärimmäisen harvoin onnettomuuden syy
Että ei muuta, kun toivotaan kaikille hyviä lomasäitä!
Hellepäivää viettämään Pikkulahdelle on tullut myös järvenpääläinen Hilkka Harju. päivä kesäkuuta ja silloin tehdään myös seuraavat uimavesien laadun mittaukset. huhtikuuta puolenpäivän aikaan humalassa. Tytöt tuntuivat viihtyvän kuitenkin paremmin vedessä, kuin vanhempiensa kanssa rantamatolla. Siellä rasvat on tarkoitus voidella pintaan. Mies oli ajanut 9. Rasvauksen vuoro on Savukosken mukaan sitten, kun tytöt malttavat tulla vedestä kuivalle maalle.
jäänyt, mutta menen veden äärelle aina, kun on murheita. Oona puolestaan selvittää meriveden lämpötilaa perusteellisemmin: Vesi on nyt ihan sopivaa, koska tulee oikeaan suuntaan, hän kertoo. Puhuri Oy on valmistellut Raahen Kopsaan tuulivoimapuistoa, johon tulisi 8 24 tuulivoimalaa toteuttamisvaihtoehdosta riippuen. Suurimmat puutteet koskevat linnustoarviointia, mutta puutteista huolimatta linnustovaikutuksista muodostuu riittävä kuva.
Pikkulahti täyttyi eilen koululaisista ja lapsiperheistä. Rannalta perhe suuntaa kohti liikennepuistoa. Savukoski huutelee tytöille. kesäkuuta 2011
RAAHE Äänestykseen meni Piehingin koulun peruskorjaukseen osoitettava lisämääräraha. Varsinainen uimakausi
Raahen ja lähikuntien alueella alkaa vasta 15. Mittari nousi eilen lähelle kolmeakymmentä astetta ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. ELY-keskuksen mukaan arviointia varten tehdyt ympäristövaikutusselvitykset on toteutettu pääosin riittävällä tavalla ja arviointi on luotettava. Savukoski oli tullut rannalle kuusivuotiaan Laura Savukosken, tämän esikoulukaverin Oona Heikkisen ja Oonan äidin Anu Koposen kanssa. Ei! kuuluu Lauran nase-
va vastaus. Alkuperäisessä esityksessä lisämäärärahaa Piehingin koulun kuntotutkimuksia, korjaussuunnittelua ja peruskorjausta varten esitettiin 370 000 euroa.
Kopsan puisto kelpaa ELYlle
RAAHEN SEUTU
TUULIMYLLYT Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskuksen mukaan kaikki Kopsan tuulivoimapuiston rakennusvaihtoehdot ovat toteuttamiskelpoisia, kun hankkeen lopullisessa suunnittelussa otetaan huomioon ELY-keskuksen edellyttämät ympäristövaikutusten lieventämis- ja ehkäisykeinot. Olen ikäni asunut rannalla. Löytyipä helteen palvojista toki vanhempaa väkeäkin, sillä harvinaista helteistä iloitsevat tasapuolisesti kaikki. Ajokielto kestää 11. Ajoreissullaan mies oli kolhaissut Citymarketin parkkipaikalla parkissa ollutta henkilöautoa.
Parasta on se, kun saa katsoa, kun lapsi nauttii, sanoo Teuvo Savukoski. Lisäksi hänelle tuomittiin 35 päiväsakkoa, eli yhteensä 595 euroa. Harju lähettää rannalta terveisiä myös työn raskaan raatajille: Kaikillahan se loma yleensä joskus koittaa. Perheen lapset ovat yksimielisiä siitä, että kivointa rannalla on uiminen. Vanhemmilla on laukuissa mukana paljon juotavaa ja tietysti aurinkorasvaa, mutta iholle aurinkosuojia ei ole vielä levitetty. Paleleeko. Isommilla rannoilla vesi mitataan neljä kertaa kesässä ja pienemmillä kolme
"Toukokuun viimeinen päivä otettiin ensimmäiset näytteet Pikkulahdelta."
kertaa uimakauden aikana, terveystarkastaja Riiko Ritvanen kertoo. Kuvat: Vesa Joensuu
Huh, hellettä!
KESÄ Pikkulahden pikagallup: uiminen on parasta, vesi on vain vähän kylmää ja kesästä on nautittava nyt, kun hellettä vielä piisaa.
NIINA BROMAN
Rattijuopumuksesta ehdollista
RAAHEN SEUTU
KÄRÄJÄT Raahelainen vuonna 1948 syntynyt mies sai törkeästä rattijuopumuksesta ja liikennerikkomuksesta 75 päivää ehdollista vankeutta. Ja onhan meillä Järvenpäässäkin Tuusulanjärvi, Harju kertoo. Ja mikäs Pikkulahden rannalla nauttiessa. joulukuuta saakka. Uiminen on iän myötä Järvenpääläinen Hilkka Harju on tullut Pikkulahdelle nauttimaan merestä ja lämmöstä.
Rantatöyrään takana, tuulelta suojassa auringosta nauttii myös Tuomaalan perhe. Aurinkorasvat tälläkin porukalla ovat kassissa mukana, mutta vielä niitä ole ehditty kaivaa esiin. Hänellä oli ollut ajon jälkeen 0,99 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Veden lämpötilan he kertovat olevan "vähän kylmää", mutta kuitenkin sellaista, että siinä voi uida. Samalla voi nauttia helteestä auton ratista käsin.
Pikkulahdella kelpaa polskia
NIINA BROMAN
RANTA Toukokuun viimeinen päivä otettiin ensimmäiset näytteet Pikkulahdelta ja ne olivat hyvät, kertoo terveystarkastaja Riiko Ritvanen.
Meriveden lämpötila oli tuolloin rannan tuntumassa 15 astetta, mutta Ritvanen arvelee vedenlämpötilan nousseen viikon aikana helteiden ansiosta huomattavasti. 10 | UUTISET
Määräraha supistui
KRISTIINA TUIKKALA
Raahen Seutu
8. Vasemmistoliiton edustajat jäivät vähemmistöön kannatuksen mittauksessa, jossa äänin 7-3 kohteeseen esitetään 50 000 euroa. Hän on asunut Raahessa lapsuutensa, joten Kalajoen kautta Raahea kohti ajellessa Harjun mieli alkoi täyttyä lapsuusajan muistoista. Ritvanen itse aikoo nautiskella uimisesta koko kesän, joten merivedessä varmasti kelpaa sukellella meidän muidenkin.. Meri on minulle äärimmäisen tärkeä
Oiva-tarkastukset ovat alkaneet huhtikuussa. Seesvuoren mukaan televisiot ja muut elektroniikkalaitteet on tavallisesti kytketty lamppujen kanssa samaan virtapiiriin. Oivan arviointi perustuu lainsäädännön vaatimuksiin. 12 |
Raahen Seutu
8. Tavoitteena on antaa kuluttajille enemmän tietoa ja lisätä viranomaistoiminnan avoimuutta. Tarkastuksia tehdään viidellä pilottialueella elintarvikemyymälöihin ja ravintoloihin. rinteinen loisteputkivalaisin, pienloistelampun aiheuttama virtakäyrä on yhtä suttua ja virtapiikkejä. Herkät laitteet eivät kestä tällaisia virtapiikkejä. Varsinkin hipaisukytkimillä varustetut laitteet päästävät virtapiikkejä läpi ja särkyvät. Yksi verkkoyhtiön vaihtoehto on luoda jäteverkkomaksu, tai sitten asiakas rakentaa itse suodattimen. Kun lamppuja valmistetaan satoja miljoonia vuodessa, sentti komponentin hinnassa näkyy viivan alla. Kahdesti vuodessa laskettava peruskorko määräytyy vahvistamista edeltävien kolmen kuukauden aikana julkaistun 12 kuukauden markkinakoron keskiarvon mukaisesti. Ne ovat niin kalliita, että sähkön siirtomaksut moninkertaistuvat. Maalämpöpumput aiheuttavat käynnistyessään niin kovan virtapiikin, että lähistöllä valot välkähtävät. Osram teettää Euroopassa noin kolme miljoonaa ja Kiinassa noin 300 miljoonaa lamppua vuodessa. Ne tarvitsivat 35 ampeerin virtapiikin syttyäkseen, eli noin 145-kertaisen virran palaviin lamppuihin verrattuna. Valtiovarainministeriö vahvistaa peruskoron prosenttiyksikön neljäsosan tarkkuudella.
Ensimmäiset elintarvikevalvonnan tiedot julki
RAAHEN SEUTU
TIETOA Ensimmäiset kuntien valvontaviranomaisten tekemät elintarvikevalvontatarkastusten tulokset on julkaistu internetissä. Tutkija Mikko Ahonen Tampereen yliopistosta toteaa, että halvat energiasäästölamput tuottavat paljon iholle vaarallista UV-säteilyä, sillä lampuissa ei ole suodattimia tai suojaavia kaksoiskuoria. Suomessa viidennes sähköstä käytetään valaistukseen. Eurooppa on aina edelläkävijä hölmöilyssä, Suntio sanoo. Oiva-järjestelmä on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran koordinoima elin-
tarvikevalvontatietojen julkistamisen pilotti. Tavallisesti lamppujen kytkin on mitoitettu 16 ampeerille ja se ylikuormittuu niin, että koskettimet saattavat palaa kiinni. kesäkuuta 2011
KULUTTAJA
Peruskorko nousi kahteen prosenttiin
RAAHEN SEUTU
TUOTTAJA: Mikko Määttä mikko.maatta@sps.fi p. Häiriöitä poistaakseen verkkoyhtiöt joutuvat rakentamaan suodattimia. 010 665 5161
MAANANTAI: Hyvä olo TIISTAI: Luonto KESKIVIIKKO: Kuluttaja TORSTAI: Ruoka PERJANTAI: Koti
%
KOROTUS Valtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi kaksi prosenttia heinäkuun alusta alkaen vuoden 2011 joulukuun loppuun asti. Riittää, että ne palavat.
Melkein kaikista marketeista löytyy alle kymmenen euroa maksavia energiansäästölamppuja. Toisin kuin puhtaalla 50 hertsin siniaallolla valaiseva hehkulamppu tai hyvin tehty pe-
Lampun kyljessä oleva CEmerkintä on vain valmistajan lupaus. Suntio toteaa, että suuret lampunvalmistajat saivat standardiin haluamansa: alle 25 watin lamppuihin ei ole sääntöä. Loissähkö aiheuttaa sähkövirtaa paluujohtoon, jossa ei pitäisi olla virtaa lainkaan. Aktiivisuodin täytyisi sisällyttää sähköliittymän velvoitteeksi, Seesvuori sanoo. EU-alueen hehkulamput joutuvat myyntikieltoon vuoden 2013 alusta.. Kaikki tarkastusten tulokset ovat nähtävissä Oiva-pilotin internetsivuilla. Lamppujen aiheuttaman jännitekuopan takia ne ottavat kymmeniä ampeereja lisää virtaa pitääkseen sisäisen jännitteensä vakiona. Niiden laadussa on eroja, pahimmillaan sähköasiantuntijat pitävät niitä turvallisuusriskeinä.
opistosta huomauttaa, että mahdollisimman halvoista komponenteista kootut energiansäästölamput aiheuttavat häiriö- eli loissähköä, koska niistä puuttuvat suodattimet kokonaan. Seesvuori toteaa, että sähköverkot on suunniteltu jatkuvalle, vakiotaajuiselle jännitteen ja virran käyrämuodolle. Yrityksillä on mahdollisuus kertoa, että oma toiminta yrityksessä on hyvällä mallilla. Tarkastukset kohdistuvat perusasioihin, kuten hygieniakäytäntöihin, tuoteturvallisuuteen, pakkausmerkintöihin ja
toimintatapoihin. Suntio mittasi kokeissa 1,7-kertaisia virtoja paluujohdossa. Seesvuoren mukaan pumppuihin ei ole asennettu taajuusmuuttajia tai pehmokäynnistystä hintakilpailun takia. Pääosa lampuista tehdään Kiinassa. Led-valoilla on samat verkko-ongelmat ja heikko valoteho. Lamppuja on noin 45 miljoonaa. Himmentimet eivät toimi pienloistelampuissa, kytkimien uusiminen maksaa järjettömästi. Energiansäästölamppujen on huomattu aiheuttavan isoja sähköhäiriöitä. Edes nimi ei takaa laatua. Tarkastusraportteja voi etsiä osoitteesta http:// www.oivahymy.fi/portal/ fi/hae_myymalaa_tai_ravintolaa/
Halpa lamppu voi sytyttää palon
VIAT Ilman suodattimia olevat energiansäästölamput voivat käydä odotettua rajummin kuluttajan kukkarolle.
AULIS ALATALO VILLE VAARNE
Asiantuntijat tuomitsevat yksimielisesti alle kymmenen euron energiansäästölamput. Philipsillä on tehdas Puolassa, mutta sen päätuotanto on idässä. Airam on konkurssipesältä vuosia sitten pelastettu tavaramerkki, joka teettää lamput Kaukoidässä. Johtoja ei ole tarkoitettu kestämään tällaista kuumenemista varsinkaan vanhoissa taloissa. Komponentit ja kulutuskojeet eivät kestä lähes kaksinkertaisia virtayliaaltoja. Tavoitteena on myös lisätä viranomaistoiminnan avoimuutta. Peruskorko on tämän vuoden alusta alkaen ollut 1,50
prosenttia. Oiva-pilotin tavoitteena
on antaa kuluttajille enemmän tietoa omien valintojensa tueksi. Lisäksi lamput tuottavat noin 100 hertsin taajuudella sähkömagneettisia pulsseja, joiden on havaittu aiheuttavan osalle ihmisistä päänsärkyä ja väsymystä.
sa takia. Pienloistelamppujen lisäksi viihde-elektroniikka ja tietokoneet aiheuttavat loistehoa ja yliaaltoja alaarvoisten verkkolaitteiden-
Sähköenergiatekniikan professori Teuvo Suntio Tampereen teknillisestä yli-
CFL-energiasäästölampun on mitattu aiheuttavan yliaaltoja sähköverkkoon, jolloin jännite ja virta eivät ole samassa tahdissa. Asiakaspalveluinsinööri ja kouluttaja Reino Seesvuori Tampereen Sähköverkko Oy:stä kertoo kokeesta, jossa viisi 11 watin pienloistelamppua liitettiin saman kytkimen taakse. Tarkastusraportissa tulokset esitetään hymynaamasymbolein. Edes hinta ei takaa, että lamppu on häiriötön, Seesvuori toteaa. Oivassa yritysten valvontatulokset julkaistaan tarkastusraporttien avulla. Kuluttajan kuvittelema hyöty katoaa, ja hänellä on kodissaan elohopeaa, myrkyllisiä kemikaaleja ja raskasmetalleja sisältäviä ongelmajätteitä. Oiva-tarkastusraportin julkaiseminen yrityksen sisäänkäynnin yhteydessä on kuitenkin pilotin aikana vapaaehtoista. Esimerkiksi sähköverkkoa käyttävät kaukolukumittarit häiriintyvät loissähköstä
Yhteistä aikaa lisää, listaavat Saloisten Salaman Ctytöissä pelaavat Elisa Ahonen, Jenny Kamutta, Jooa Hänninen, Annu Keskilä, Emilia Raappana ja Roosa Kopisto odotettavaa turnausantia. Annetaan käytännön tukea harjoituksiin ja palaute on ollut hyvää, kertoo Määttä. Turnaukseen osallistuu suomalaisten joukkueiden ohella joukkueita Venäjältä, Virosta ja Islannista. Halliin mahtuu 600 muuta osallistujaa, kertovat tytöt ennakkotietoja. Näkyvin muutos toimintaan on se, että ottelutuloksia ei enää julkaista. Valmentajille tarjotun avun ohella seura on hankkinut lisää joukkueiden varusteita. Pelaajia on viime vuotta enemmän ja joukkuemäärät ovat kasvaneet, sanoo FC Raahen puheenjohtaja Jyrki Määttä. klo 18.00
Nurmo
Nyt Jymytetään PattU on läksynsä lukenut ja arat paikat on löydetty!
Kunnaria kentällä ja Grillissä
Emilia Raappana, Annu Kestilä, Roosa Kopisto, Jenny Kamutta, Jooa Hänninen ja Emilia Raappana lähtevät nauttimaan kesästä ja lentopallon pelaamisesta Lahteen. Pitää itse nähdä, että ymmärtää. Ulkona pelaaminen ei Salaman tyttöjä haittaa, jos vain sää pysyy hyvänä. Raahen Seudun, Ruukin, Siikajoen, Vihannin, Kalajoen, Ylivieskan, Haapajärven ja Siikalatvan Osuuspankkien jäsenkortilla 1 alennus norm.lipusta.
To 9.6. Kuva: Roy Viitanen
NAPPULALIIGA
Sarjat 2001-02, 200304 ja 2005-06 syntyneille. Power Cup on omanlainen tapahtuma. Myös maailmalla useamman vuoden pelanneen Riikka Lehtosen jalanjälkien seuraaminen kiinnostaa. Pelipaikkana pääsään-
töisesti tekonurmi. Power Cupin ottelut pelataan Lahden raviradalla. Huippua. Saajannon Esa sanoi hyvin, että voittaminen on jalkapalloon niin sisäänrakennettu, ettei sitä vain tarvitse korostaa enempää, välittää Määttä piirijohtajan terveisiä.. Maailman huippujen seuraamiseen Power Cup tarjoaa yhden vaihtoehdon, kun Suomen maajoukkue
Power Cupin kuvaamiseen tapahtumana ei Korpela oikein löydä sanoja. Pelaajia lähes 200.
Erotuomareina toimivat junioripelaajat.
mukana pyörii satoja lapsia. Yksilöiden kehittämiseen on nappulaliigaan tulossa erilaisia henkilökohtaisia pallonkäsittely- ja lajitaito-
ja mittaavia testejä. Näkee ihmisiä. Ottelutulosten seuraaminen ei tuota lisäarvoa, sanoo Määttä. Saa pelata ulkona. Pelaamaan lähtevät tytöt myöntävät, että neljän päivän turnauksen jälkeen väsymys painaa, vaikka itse turnauksen aikana väsymystä ei huomaa. Näiden tavoitteena on innostaa pelaajia omaehtoiseen harjoitteluun omien tulosten parantamiseksi.
Kilpailullisuus ei ole tulosten poistumisen myötä katoamassa nappulaliigasta. Jättimäinen tapahtuma, jossa yhdeltä alueelta löytyy noin 260 kenttää, melkein 1 000 joukkuetta, tuhansia pelaajia sekä taustajoukkoja, pitää kokea. Oma pallo mukaan treeneihin on hyvä periaate, kun
Raahen tekonurmi täyttyi maanantai-iltana nuorista pelaajista, kun nappulaliigan ottelut alkoivat kahdeksan joukkueen voimin. Pitää huolehtia omasta ja pelaajien riittävästä juomisesta, sanoo Korpela.
Tulevaisuuden suhteen tyttöjen puheissa vilisee maailmanliigaa ja maajoukkuetta. Kuva: Roy
Viitanen.
www.pattijoenurheilijat.fi
Yleisön tuki on minulle ja joukkueelle tärkeää Tervetuloa!
Poweria lentopallokesään
LENTOPALLO Maailman suurimpaan lasten ja nuorten lentopalloturnaukseen lähtee kuusi raahelaisjoukkuetta.
ROY VIITANEN
Nappuloiden futiskesä alkoi
ROY VIITANEN
"Nyt on vielä vähän turhan kuumia kelejä luvattu."
den Suurhalli, jossa majoittuvat myös kaikki ulkomaalaisjoukkueet. Kyllä sitä pyhäiltana on melko valmista. Salaman tytöt pääsevät kansainväliseen tunnelmaan lähietäisyydeltä, kun joukkueen majoituspaikka on Lah-
pelaa Argentiinaa vastaan maailmanliigan ottelut Lahdessa. Oulussa satoi kerran rakeita. kesäkuuta 2011
Raahen Seutu
| 15
URHEILU
www.raahenseutu.fi
Taistelu superpesispisteistä jatkuu Rännärillä
Liput
10 aik., 5 eläkeläiset ja opiskelijat alle 12 v ilmaiseksi. Nyt on vielä vähän turhan kuumia kelejä luvattu, kun en ole mikään aurinkoihminen. Varustekassit, liivit ja muut apuvälineet tarjoavat kaikille joukkueille samat lähtökohdat. Kivaa. Yhteensä noin 100 ottelua kesä- ja elokuussa. FC Raahen organisoimaan nappulaliigaan osallistuu tänä kesänä 16 joukkuetta. Raahesta perinteiseen turnaukseen on lähdössä Saloisten Salaman kaksi tyttöjoukkuetta sekä Raahen Lentopallon yksi poikajoukkue sekä kolme tyttöjoukkuetta. Ollaan oltu paikalla maanantaisin joukkueiden harjoituksissa. Samoilla linjoilla on RaLepan mukana Lahteen lähtevä valmentaja Juha Korpela. Työkaveritkaan ei olleet uskoa, että voi olla niin paljon kenttiä, kunnes näytin kuvia viime vuoden turnauksesta, kertoo Korpela.
JALKAPALLO Raahen Nappulaliigan kesä tarjoaa 6-10 vuotiaille yhteensä noin 100 ottelua. Päätettiin panostaa vielä enemmän nappulaliigaan ja nyt ainakin näyttää siltä, että se on tuottanut tulosta. Tukea uusille ja kokeneimmillekin valmentajille antavat Määttä, Simo Lindholm ja Ari Kylmälä, joilla kaikilla on takanaan monen vuoden valmentajakokemusta. Maalien juhliminen, otteluiden voittaminen on edelleen sallittua ja otteluiden jälkeen pelaajat tietävät lopputuloksen. FC Raahen panostus tarkoittaa lisääntynyttä valmentajien koulutusta ja käytännön tuen antamista joukkueiden valmentajille. Ulkona pelaaminen on mukavaa, mutta jos sataa vettä, niin kenttä muuttuu hirveän liukkaaksi, luonnehtivat tytöt olosuhteita.
Lentopallon Power Cup on kasvanut 26 vuodessa valtavaksi tapahtumaksi. 8. Muutaman hiljaisemman kesän jälkeen nappulapelaajien määrä on kasvussa. Kierrellään ja ollaan käytettävissä. Hyvällä mielellä lähdetään. Nappulaliigan kehittämisessä painopisteet ovat positiivisessa joukkuehengessä ja yksilöiden kehittämisessä. Pallojakin on, mutta ei aivan kaikille. sanoo Määttä.
FC Raahen nappulaliiga sai tälle kesälle Suomen palloliiton Pohjois-Suomen piiriltä virallisen kortteliliigastatuksen
p. P. kesäkuuta 2011
KA KAUPPAKATU 44:SSÄ TAPAHTUU!
"Mekin saavutimme mopoiän"
15
vuotta
EDULLISET
PE 10.6. 08 262 159, 0400 686 843 Avoinna kela alk. 044 790 1308 www.it-parkki.fi/apumies/
tunnus 5007659 00003 Vastauslähetys
Seulottua
MULTAA
p. Marketta 3 kpl
kki Kai kat ! ku ttuja de hoi
Enemmän laatua!
Keijuangervo
Matala tuuhea pensas
Kauppapaikka Myyntitori
Kirkkoluodontie 2, Saloinen p. Harakkamäen koululla. 08 263715
Avoinna mape 919 la 916, su 1216
TILAA OMA PAIKALLISLEHTI
Valitse ! sopivin
TA
KUKKARALLI
jatkuu Raahen torilla Pelargonia Tervetuloa!
2 / kpl
MÄÄRÄAIKAISTILAUS 3 KK RJOUS!
(norm. klo 10
Puutarhamulta 50 l (0,06/l) Musta multa 45 l (0,07/l)
3 sk
SSP-Jardin
Oikotie 27, Saloinen p. mukaan )
VERKKAHOUSUT
SXXL
MUSTA
SHORTSIT
SXL
MUSTA, VIHREÄ, BEIGE
ISO ERÄ T-PAITOJA
SXXL
Jokelantie 3, Pattijoki, p. 0400 284 966
Hyviä lukuhetkiä!
Tilaajapalvelu 010 665 5170
PEHMOPAPERIT JA PESUAINEET
Kotiinkuljetus, ota yhteyttä p. 16 |
Raahen Seutu
8. 044 508 1476
WWW.PUUSTELLI.FI. 050 407 8723
ASUNTOVAUNU
suviseuroihin 29.6.-4.7. klo 1017
Kahvitarjoilu Tule testaamaan taitosi PIMEÄNAJOSIMULAATTORILLA JA TEORIAKOKEESSA Tule keskustelemaan liikenneasioista ILMOITTAUDU KURSSILLE käytä synttärietu hyväksesi Osallistu arvontaan! Mukana menossa:
Kukkakuosi/viskoosi HOUSUT
KUMINAUHAVYÖTÄRÖ
POISTOHINTAAN
. 220 577 Tule!
Paljon hyväkuntoisia HUONEKALUJA, KERÄILYESINEISTÖÄ, KODINTAVARAA.
HYVÄÄ KÄYTETTYÄ!
Orvokki, Petunia, Lobelia, Hopealehti, Pisara, Pelakuu, Lumihiutale, Canna, Olkikukka, Littletunia ym. 0440 554 458 www.raahenliikennekoulu.fi
50 :n lahjakorttia
Kauppakatu 44 p. 044 790 1306 www.it-parkki.fi/huolto/
Kyllä kiitos! Tilaan Raahen Seudun KESTOTILAUKSENA
Maksan tilaukseni 2 erässä à 71 1 erässä 137 4 erässä à 38
ENGLANNIN KESÄKURSSIT
6-12 vuotiaat13-16.6.& 5-8.7. 54)
42
EDULLINEN KESTOTILAUS
Torilla torstaina Kalajokista
LYLYN RUOKAPERUNAA
sekä viimeiset itäneet siemenet Raahen tori 9-11 Pyhäjoki 11.30-12 Tilaukset 040 509 8785 Jokisen Juustolan
Raahen Seutu maksaa tilauksen postimaksun.
TIETOKONEHUOLTOA
opiskelijatyönä ammattikorkeakoululla (tekulla), myös koneita ja varaosia. 59;-, sisaralennus 10%. Myymme näyttelystä kaikki uusimmatkin koneet pois. Ilmoittaudu 10.6. P. NYT ON ELÄMÄSI TILAISUUS HANKKIA LAADUKKAAT KALUSTEET JA KODINKONEET ULOSKANTOHINTAAN. mennessä 044 275 5152 / Jenni Myllymäki Tarjolla
PUNAISTA HERAA JA LEIPÄJUUSTOA
huomenna TORSTAINA Raahen torilla 9-10.20, Pattijoki 10.30-11 Vihanti 14.15-15
3 KUUKAUTTA HINTAAN 42
Nimi: osoite: postinro ja -toimipaikka: puh: allekirjoitus:
APUMIEHIÄ 19 e / TUNTI
esim.haravointi, maalaus, pensasaidan leikkaus, siivous, rakennusapu. MA - PE 9 - 17 ( la sop. klo 10-17
lomavaatteet meiltä!
CAPRI HOUSUJA
SXXL
PALJON MALLEJA
20 25 24 25 10 29
NÄYTTELYRYHMIÄ JA KODINKONEITA
TERVETULOA viettämään synttäripäivää kanssamme pe 10.6. 010 277 7328
Puhelut: 8,21 snt/p+5,9 snt/min, gsm 8,21 snt/p+16,9 snt/min.
TUNIKOITA
Pekka Keski-Korsu Rallicross Ford Focus Samu Kylmälä Karting-auto
MOPOT
SXXL
Ouluntien Neste Raahen Motocafe
KeLa Osallistu
5 10
ULKOMYYNNISSÄ POISTOTANGOT
ARVONTAAN!
Palkintona 2 kpl
Kauppakatu 44 p. ttelyämme tamme näy Uudis LÖYTÖJÄ! YYNNISTÄ M ÄN POISTO LE TEKEMÄ TU
Koko AEG-kodinkonemallistomme uudistuu