MAANANTAI 8. >> 10 TonI LänkInen. ELOKUUTA 2016 · NrO 92 6 414880 065105 1 6 3 2 PARAS PAIKALLIS LEHTI 2014 & 2015 Irtonumero 2 € raahenseutu.fi Kuuttiin puhdasta ilmaa Toimintakeskuksen ilmanvaihto meni uusiksi. >> 2 Kesä kuivaa Huvilahti: Sade ei häirinnyt lainkaan Emilia Elfiä, joka pääsi trampoliinille Huvilahti-tapahtumassa. >> 9 Pääkirjoitus: Liikenneturva on ratin ja penkin välissä, mutta autollakin on väliä. >> 4-5 Bändi pystyyn Ex-Tempore -bändi syntyi viime keskiviikkona. Lauantaina Miika Kivimäki, Jonne Tuhkala, Aleksi Juntunen olivat jo Sulaton lavalla. >> 5 Ihana miljöö: Pyhäjokinen Ylimattilan Arboretum saa kävijöiltään kehuja. >> 8-9 Riiviö kalaksi: Asiantuntijat ovat huolissaan mustatäplätokon leviämisestä
Niin se keräsi myös tänä kesänä. Kun vielä 70-luvun alussa tieliikenneonnettomuuksissa kuoli vuositasolla jopa toista tuhatta ihmistä, on heitä alkuvuoden aikana menehtynyt 101 henkeä. Tällä hetkellä mennään jo mauttomuuksien sfääreissä. Kati Arola. A Siis vanhat kisapaikat uudelleenkäyttöön ja tuunaukseen. Minä en odota, enkä aio pahemmin katsoa. Turvavyöt, talvirenkaat ja moottoripyöräkypärät tulivat vähitellen pakollisiksi. Lasse Mattila Minulla on vielä pari viikkoa kesälomaa jäljellä, joten kesää on jäljellä. Kun presidentti Kekkonen jyrähti uudenvuodenpuheessaan liikenneturvallisuuden parantamisen puolesta, alkoi tapahtua. Lähinnä tympii, kun tietää minkälainen kurjalistoarmeija Brasilian olympiakulisseissakin lymyää. Viimeisimpiä jalon urheiluhengen kisapaikkoja kun miettii Kiinasta, Venäjän kautta Brasiliaan, niin jo maiden ihmisoikeustilanne olisi ollut riittävä syy pudottaa pelistä alkumetreillä. Siis vanhat kisapaikat uudelleenkäyttöön ja tuunaukseen. Etenkin perheelliset auton ostajat arvostavat menopelin turvallisuutta korkealle. Pohjoismaat näyttäkää esimerkkiä! Helsinki ja Tukholma yhdistäkää voimanne! Eihän Helsingin kisoista ole kuin 64 vuotta ja Tukholmasta 104 vuotta. Vaikka Venäjä maana suljettiinkin aivan oikein pois Rion kisoista, tuskin löytyy uskossaan niin vahvaa, että uskoo luomulinjaan. Sittemmin autojen turvallisuus on ollut yksi tuotekehittelyn tärkeimmistä asioista. Suomen kompastuskivenä on vanha autokanta. Tuomas Hakola Hyvin meni kesä, torstaina pitää mennä kouluun. Tai unohdettaisiin kokonaan. Vanhat ahneet miehet joutaisivat siirtyä syrjään jo ennen kuolemaansa. Olympialiikkeen tunnuslause Citius, altius, fortius nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin olisi jo aika uudistaa. Elina Pekki Ihan hyvin se meni. Eivätköhän he ole jo täyttäneet taskunsa. Sitähän nykyisin firmoissakin käyttävät ja opettavat henkilöt, joilla eettisyys on eniten hukassa. Kun teillä huristellaan toistakymmentä vuotta vanhoilla autoilla, jää moni uusi, turvallisuutta parantava tekniikka hyödyntämättä. Jos vaikka pidettäisiin kymmenen välivuotta. 2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Maanantaina 8. Kalliimmin ja korskeammin Kolumni Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi S uomen tiet ovat nyt turvallisempia kuin koskaan. Ja mikä parasta, nuoret tietävät, että tapahtuma on päihteetön. Pöytä pistetään kerta kerralta koreammaksi. elokuuta 2016 Sulatto kerää vuosittain valtavan määrän nuoria Pikkulahden rantaan. Pitkällä aikavälillä kehitys on kulkenut hyvään suuntaan merkittäviä harppauksia. Liikenneturvallisuudessa on yhä parannettavaa Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Gallup: Miten kesä meni, vai onko se vielä loppunutkaan. Moni kattaa pöytänsä television äären seuravien viikkojen ajan. Kierrätys kun on muotia, niin sitähän voisi soveltaa olympialaisiinkin. Syksy on paras vuodenaika. Miksi ei voisi järjestää reiluja doupingkisoja: saa käyttää, mitä ja milloin vain kekseliäisyys kattona. Kuten kollegani sanoi, viivalla on kiva arvuutella, kuka kulkee doupattuna ja kuka ei. Kymmenes päivä pitäisi mennä kouluun, eli siihen se kesä loppuu. Ja vielähän se kesä jatkuu. Lisäksi sillä voisi olla vaikutuksensa ympäristöön, kun teillä kurvailisi entistä vähäpäästöisempiä autoja. Unohtakaa eettisyys. Se ei on muutoinkin väärinkäytetty sana. Kuka uskoo joulupukkiin, kuka puhtaaseen urheiluun. Autokannan uusiutuminen vaikuttaisi positiivisesti liikenneturvallisuuteen. Vai uskooko joku vielä, että maailmanlaajuiset kisat saa ilman voitelua. Liikuttiinpa urheilullisissa ansioissa tai talouden kamareissa, niin edes ysikymppinen valkopesu ei auttaisi. Korkeintaan tyhmät suomalaiset EM-kisansa ennen olympialaisia. Päivän positiivisin K olumnia kirjoittaessani osa kansasta jo odottaa vesissä kielin suuren olympiaadeen alkamista. Ehdotukseni on kalliimmin, korskeammin ja pimeämmin. Koneistoa, jolla olympialaisten järjestäjiä haetaan, soisi uudistettavan. Kesäkuun loppuun mennessä maanteillä oli sattunut 2098 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta, joissa sekä kuolleita että loukkaantuneita oli vähemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. 70-luvulta on tultu pitkä matka myös autojen turvallisuuden suhteen. Sateissa merkeissä, mutta oli sitä hellettäkin vähän
Tehokasta toimintaa. Kiitos Raahen kaupungin Kiinteistöpuolen kesänuorille hyvin tehdystä työstä. Niin tässä on mielenkiintoista seurata keneltä kysytään seuraavaksi. Siirrytään yhden puolueen järjestelmään samantien niin päästään eroon mm. Vihreän rauhan taholta ennätetään puissa kiipeilyn ja koneiden rikkomiselta, laivojen kyljilttä roikkumiselta keskittymään väliaikoina tällaisiinkin puumajan suojista lähetettyihin perusteellisiin laskelmiin tulevista energia ratkaisuistamme. Otetaan nämä kunnon periaatteilla menevät tosi sankarilliset ja fiksut ympäri maailmaa operoivien opit suoraan käytäntöön. Matti Nikkilä Liminka Ohjeita Green Peaceltä. Pullapitko eli pikto. Päästään vähä Jatzaamaan. Vihreän puolueen isäntäjärjestö laittaa piskuisen Suomen äkkinäiset poliitikot ruotuun omalla huputetulla porukallaan. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi KREIVINTORI Antinkankaantie 32, 92130 Raahe puh. Jälleen yksi ihana kesä takana. noista tyhmistä perus mitä ne nyt ovatkaan. Eipä tee mieli sieltä apua pyytää. T. Valjaspolulta kaadettiin puita koivut ja vaahterat. Perusteluina on, että jos tarvitsee apua ja tukea, ensin lupaavat kyllä auttaa, mutta sitten yhtäkkiä sanotaan epäsuorasti, että pitää itse pärjätä. Polkuja pitää hoitaa silloin kun niitä tehdään. . ISIS näitä kotomaamme asioita niin menisivät vielä paremmin. Tuleva energiapolitiikkamme asetettiin tuon rauhan järjestön taholta uuteen asentoon. Ihmettelen todella, mitä hyötyä vammaispalveluista on. Mitä niitä vaaleja turhaan pitämään. Merikotka eli kokta. Maikki Perhe ja ystävät ovat elämänsuola! Ilman heitä kaikki olisi turhaa! ”Eilistä” on turha murehtia. 1 kg KPL 1 00 Pulla Pirtin SÄMPYLÄT 8 kpl/320 g PS (3,13/kg) 4 99 Kellon Kalan tuore RYSÄ MAIVA KG 1 00 KESÄPERUNA 2 kg, Suomi PS (0,50/kg) 1 00 Keski JUUSTOVIIPALEET 150 g, edam ja gouda PKT (6,67/kg) 89 Poprilli GRILLIMAKKARA 400 g PKT (2,23/kg) Erä! MANSIKKAA ja MUSTIKKAA 5 kg:n laatikoissa! Lämmintä ruokaa! SEITIFILEELEIKE muusilla/kermaperunoilla -annos salaatilla (ma-ti) 5 55 KPL K O U L U T I E T Ä Y H T E I S T Y Ö S S Ä T U R V A A M A S S A : Koulutiet täyttyvät jälleen pienistä kulkijoista. Tais tulla kännättyä nuoruudessa, sen huomaa nyt käytöksestäsi toisia ihmisiä kohtaan. Niitä oikeita kannanottoja odotellessa tässä kansalaisen pitää seurata YLE:n tarkasti radion yleisohjelmaa, että pysytään kartalla. Miksi sitä leppää ei kaadettu, peittää pahasti yhden lyhtypylvään valoista ja se kaatuu kohta tielle. Ei siis ajeta päälle. Maailma muuttuu paremmaksi. . Jalat ne tahtoo mennä siinä hommassa. 044 7550800 (pvm/mpm) Palvelemme ma-la 7-21 su 10-19 Tarjoukset voimassa ma-ke 8.-10.8.2016, ellei toisin mainita. Risuja ja miehen korkuista heinää. tekstarit MIELIPIDE Suomen poliitiikka on saanut uutta ohjeistusta vihreän rauhan järjestön taholta. Maanantaina 8. Kalasääski eli sääksi. Vaikka moni asia on muuttunut vuosikymmenten aikana, lasten huomioiminen liikenteessä on aina yhtä tärkeää. Älkää viitsikö mollata poliisia. YLE:n taholta hyvin näyttävästi. ALKUVIIKKOON! Ilman korttia Yksittäin Yksittäin Ilman korttia Kuumana omasta grillistä! 4 99 Grillattu BROILERI n. Toimitus valitsee julkaistavat viestit. Ohjeet otettiin julkisuuteen mm. Tekevät vaarallista ja likaista työtä, jotta meillä ois turvallista olla. Huomena on uusi päivä! Paljon minustaki puuttuu, ennenkun pääsen ”porteille”! Joko sitä kohta saa silittää, tuon Marimekon paidan. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Siitä koittaa uusi uljas huomen. Mutta samalla pitäisi laskettaa muillakin järjestöillä mm. Lähetä tekstiviesti numeroon 17192 (85 snt). Samanlainen on Viitajärvenkin luontopolku kuin Iso-Kraaselissakin. elokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Alma Aluemedian maakuntaja paikallislehdet ovat osallistuneet koululaisten matkan turvaamiseen jo yli 30 vuotta
Kattotiiliä on jo sieltä irronnut. Raahen Seudun aRKiSto. . . . Iltaisin tyhjenevä ja hiljenevä kylänraitti täällä meillä saattaa olla aikamoinen kulttuurishokki. 4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Maanantaina 8. Raahen kaupungin tilapalvelupäällikkö Olli Silvennoinen myöntää, että korjattavia kohteita on enemmän, kuin rahaa riittää. Raatihuoneen ulkovuoren rapautuminen on rakennusmestari Timo Salosen mukaan kyllä tiedossa, samoin Pakkahuoneen museon katon kunto. Avotyötoiminnan kautta kehitysvammaiset pääsevät työtoimintaan yksityisten, yhteisöjen ja kuntien toimipaikoille. Silvennoisen mukaan tilanne ei kuitenkaan ole niin paha kuin kuulostaa, sillä vuotokohtia ei vielä ole, koska kattotiilien alla on vanha huopakatto, joka on toistaiseksi pitänyt. Päivätoiminta on kädentaitojen harjoittamista sekä päivittäisten toimintojen opettelua, kuten ulkoilua ja liikuntaa, asiointia, viriketoimintaa ja maailmankuvan avartamista tutustumalla erilaisiin näyttelyihin ja tapahtumiin. Kunnanjohtajan mukaan kunta pystyy tarjoamaan kaikki muut elämisen edellytykset paitsi työpaikkoja. Korjausrahat riittävät tänä kesänä Kuutin ilmastointiremonttiin ja Pattasten koulun kotitalousluokkiin. . A Vanhan rakennuksen sisälle ei ole ihan yksinkertaista uusia ilmastointikanavia rakentaa.” Olli Silvennoinen Vappu Kallio Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu Tuomi esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle 30 kuntapaikan varaamista oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille. . Syysmyrskyillä urakkaa ei pystytä tekemään. Kunnassa on jopa pidetty aivoriihtä, millä tavoin oleskeluluvan saanut voisi jäädä asumaan kuntaan. Salonen sanoo, että näitäkin remontteja on koitettu saada toteutumaan, mutta ei ole onnistuttu, koska tehtäviä töitä kasaantuu. Suunnitelmat ovat valmiina myös Pakkahuoneen museon katon korjaamiseksi. Hän sanoo, että museon katon korjaamisen tulee kalliiksi senkin takia, että siihen tarvittavat tiilet ovat normaalia kalliimpia. Myös turvapaikanhakija tarvitsee työtä Tämän hetken tilanteen mukaan Raahen seutukunnan laskennallinen osuus olisi 80 kuntapaikkaa, joista käytännössä vastaisivat Siikajoki ja Raahe. – Useimmiten turvapaikanhakijat ovat lähtöisin paljon tiheämmin asutuilta seuduilta. – Mutta ennen kaikkea turvapaikanhakijatkin haluavat löytää työpaikkoja. . Salonen huomauttaa, että katon korjaamiseen tarvitaan myös hyvät säät. Kiireellisemmät menevät listan kärkeen. elokuuta 2016 Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Palvelukeskus Kuutin ilmastointija lämmitysremontti sekä Pattasten koulun kotitalousluokkien remontti vievät tämän vuoden korjausrahat vähiin. Kunnanjohtajan mukaan tämä on erittäin ymmärrettävää. Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden virta on kuitenkin käynyt suurempiin asutuskeskuksiin. Jos sellaisia olisi, niin varmaan tänne jäätäisiin hyvinkin mielellään, Siikajoen kunnanjohtaja arvelee. Kunnanvaltuusto päättää aikanaan, mitä kuntapaikkojen suhteen tullaan tekemään. Maaseutuopistolla on mahdollisuus jopa ammatilliseen koulutukseen aikuisien osalta. Aloitetut urakat Pattasten koululla ja Kuutin toimintakeskuksessa Korjausrahat loppuvat taas kesken Pakkahuone ja Raatihuone saavat odottaa. Kuutissa toimii työtoimintaryhmät, joiden teemoina ovat puhtaanapito, tekstiilityöt ja puutyöt. Tilanne on ollut sama jo useita vuosia. Pakkahuoneen museon katto ja maalaus, samoin kuin Raatihuoneen ulkopinnan korjaus ja maalaaminen saavat jäädä odottamaan vuosia tulevia. – Neuvonpitoon osallistuivat vastaanottokeskuksen, hyvinvointikuntayhtymän, kunnan ja kaupan edustajat. . . Talousarviossa on erillisen työohjelman mukaisiin kaupungin omistamien rakennusten korjauksiin varattu yhteensä vain 350 000 euroa. – Vuokra-asuntoja on, ja maahanmuuttajien valmistava opetus on kunnossa. –Esille nousi ajatus laatia esite, jossa kerrotaan tarjolla olevista palveluista sekä asumiseen liittyvistä käytännön asioista. Pakkahuoneen museon kattoon tarvitaan ainakin 100 000 euron määräraha. Kuutissa järjestetään kuntouttavaa toimintaa kehitysvammaisille henkilöille. Mikä on kuutti. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten Ruukkiin sijoitetut syyrialaisperheet ovat muuttaneet pois
Ilmoita roistokalasta Mustatäplätokko on aloittanut maailmanvalloituksensa Mustaltamereltä ja Kaspianmereltä. Haussa kymppiluokille, ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen sekä maahanmuuttajille ja vieraskielisille tarkoitettuun lukiokoulutukseen valmistavaan koulutukseen oli tarjolla noin 5870 aloituspaikkaa. Vielä perjantaina oli katon paikkaaminen ja muitakin hommia kesken. Varasijoilta vapautuu opiskelupaikkoja vielä loppukesälläkin, joten opiskelupaikan saaminen on edelleen mahdollista. Osa hauissa ilman opiskelupaikkaa jääneistä ja kokonaan hakematta jättäneistä on hakeutunut opiskelemaan yhteishaun ulkopuolisiin koulutuksiin, kuten kansanopistojen vapaan sivistystyön linjoille. Itämeren eteläosissa etenkin turskat käyttävät mustatäplätokkoja ravintonaan. Raahen hallinnollisen keskuksen julkisivu on virttynyt. elokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Jos saat saaliiksi mustatäplätokon, ilmoita siitä suoraan netissä olevaan ilmoituskaavakkeeseen osoitteessa vieraslajit.fi. Oppilaitokset julkistavat valmistavan koulutuksen haun opiskelijavalintojen tulokset 5.8. paisuivat suuremmiksi kuin ennakkoon odotettiin. Mikäli osa hakijoista jättää paikan vastaanottamatta, varasijoilla oleva voivat tulla vielä hyväksytyiksi vapautuville opiskelupaikoille. Haussa haki yhteensä 5 660 hakijaa (2015 vuoden haussa hakijoita oli 5 840). Selkeä tuntomerkki on etummaisen selkäevän takaosan musta täplä, jossa usein valkoinen reunus. – Vanhan rakennuksen sisälle ei ole ihan yksinkertaista uusia ilmastointikanavia rakentaa. – Otus on jytäkän näköinen ja isopäinen, kuin hinaaja. Päivitettävä työohjelma on teknisen lautakunnan käsittelyssä taas syyskuussa. Kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen toteaa, että heinäkuun lopun tilanteen mukaan 350 000 euron potista olisi vielä 250 000 euroa käyttämättä. Pituus jopa 25 cm, useimmiten 5-15 cm. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Paino jopa 200 g, useimmiten noin 30 g. Koulutukseen valittujen tulee ottaa opiskelupaikka vastaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 19.8. A Otus on jytäkän näköinen ja isopäinen, kuin hinaaja. Rintaevät ovat suuret ja vatsaevät yhteen kasvaneet muodostaen imukuppimaisen rakenteen. – Lapaluodosta Meripelastusseuran majan edustalla havaitsin tunnin sukelluksen aikana 20 eri kokoista yksilöä, Perämeren aluebiologi Essi Keskinen Metsähallituksen luontopalveluista kertoo. Nykyisin niitä saattaa olla 30 yksilöä neliömetrillä. Mustatäplätokko on tulokaslaji, jolla on kaikki menestymisen edellytykset. Peruskoulun päättäneistä moni jatkaa opiskeluja Suurin osa keväällä peruskoulun päättäneistä on päässyt jatkamaan opiskelujaan. Suomen vesiltä mustatäplätokko löydettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2005, Raahen edustalta kesäkuussa 2011. Tokko maistuu hyvältä myös ihmisen suussa. Silvennoisen mukaan on tavallista, että kun vanhaa ryhdytään korjaamaan ja aukomaan paikkoja, niin työtä löytyykin enemmän kuin luultiin. Hakijoista 3 660 sai haun päätyttyä paikan. alkaen. Sillä on hillitön ruokahalu, se on tehokas lisääntymään ja se raivaa aggressiivisesti elintilaa itsellensä muilta lajeilta. Lajin leviämisestä antaa huolestuttavan ennakkonäkymän Puolan tilanne. Pattasten koululla on uusittu kotitalousluokkien kalustoa ja myös lattiat on pantu uusiksi. Ysiluokan päättäneistä hakijoista noin 97 prosenttia on jo saanut opiskelupaikan joko ammatillisesta koulutuksesta, lukiosta tai valmistavasta koulutuksesta joko varsinaisten hakujen tai kesän aikana järjestettyjen lisähakujen kautta. Kutuasuiset koiraat lähes mustia. Samoin on saatava talon lämmitys pelaamaan joka puolella rakennusta, sillä kaikki tilat eivät ole pysyneet talvella tarpeeksi lämpiminä. Se ei kuitenkaan kerro totuutta, sillä monet heinäkuun laskut ovat vielä tulematta. Raili ViiRRet Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Meribiologit ovat löytäneet Raahen vesiltä huolestuttavan paljon mustatäplätokkoja. aRkiSto / Janne RuotSalainen. Ongelmia korjataan muun muassa uusilla tiivisteillä. Hän huomauttaa, että Kuutin ilmastointi on pakko saada kuntoon. Pohjaväriltään yleensä vaalea, tummempia täpliä kyljissä ja selässä. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Otus löytyi ensimmäisen kerran 1990 Gdanskinlahdelta Gdynian satamakaupungin edustalta. Kuutin toimintakeskuksen ilmanvaihto uusitaan ja lämmitystä tehostetaan Raatihuoneen rappaukset putoilevat alas. Havainnosta voi myös soittaa Suomen ympäristökeskuksen Merikeskuksen tutkijalle Riikka Puntilalle, puhelin 050-5637550. Haku perusopetuksen jälkeiseen valmistavaan koulutukseen järjestettiin 24.5.–26.7. Maanantaina 8. Haluatko jakaa tarinan. Kuutin toiminta alkaa tällä viikolla, joten töiden pitäisi olla valmiina. Varsinkin savustettuna sen kehutaan olevan ahvenen veroinen. Essi Keskinen, meribiologi Raahen Seudun aRkiSto Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Peruskoulun tänä keväänä päättäneistä hakijoista 99,1 prosenttia haki kevään ja kesän aikana opiskelemaan ammatilliseen koulutukseen, lukioon, erityisoppilaitokseen tai valmentavaan tai valmistavaan koulutukseen. Haussa ilman paikkaa jääneistä osa on saanut paikan jo kevään hakujen tai kesällä järjestettyjen lisähakujen kautta
Nyt houkutellaan ulkomaalaisia Pyhäjoelle. Jokaisella reissulla on kehittynyt jotain, mikä on tukenut toinen toistaan. He kokkeina laittaisivat ruokaa turisteille, Tuuttila suunnittelee. Hyviä ruokareseptejä on vaihdettu niin ikään ystävyysvieraiden kanssa. Naapurimaan ystävä vieressä nyökyttelee. Määrä oli yli odotusten, sillä laivan päällikkö arveli kävijöitä tulevan kaikkiaan 6 000 – 7 000. Tuuttila on kehittänyt jo erikoista herkkuakin. – Laivan väki kertoi raahelaisten ottaneet heidät hyvin vastaan. Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi Veli-Matti Tuuttila teetätti tuttavallaan muutama vuosi sitten kyltin. Merikaupunki näytti parhaat puolensa, ja ei näitä tänne tule ihan joka vuosi. Jegoroville alkoi tulla mökkivarauksia niin paljon, että yöpymispaikkoja tarvitseville turisteille on tähän mennessä rakennettu jo useita majoitustiloja. 6 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Maanantaina 8. Aikoinaan alueella on ollut jopa 150 perhettä ja asukkaita miltei 700. Lättähattu toi satamaan noin 1 700 henkilöä katsomaan laivaa. Houkuttimina ovat luonnonläheisyys sekä marjaja metsästysmaat, vastapainona kiireiselle arjelle. Kruzenhstern on yksi suurimmista purjealuksista, joita vielä purjehtii maailman merillä. Purjepinta-alaa on yli 3 500 neliömetriä. Koko lauantain satamaan tuli lähes katkeamaton autojono. Vierailuja puolin ja toisin on tehty vuosien aikana usein. Kielitaito, jota Tuuttila sanoo vaimoltaan löytyvän ainakin kuuden kielen verran, on verraton apu. Hän lähestyi paikallisia kalastajia ja sai kuulla lahnojen päätyvän pääsääntöisesti takaisin veteen, arvottomina. Sanailun avulla sveitsiläisvieraat on saatu viihtymään tuntitolkulla tekemässä kuperkeikkoja jokivedessä ja grillaamaan pihaterassilla vastapyydettyä kalaa. Sunnuntai-iltana naapurimaiden vieraita ja paikalliseen Suomi–Venäjä-seuraan kuuluvia jäseniä kokoontui Pyhäjoella. Elintarveikkeiden jalostaminen on kehittynyt kysynnän myötä. Aleksader Rudolfin poika Jegorov, Veli-Matti Tuuttila, Pekka Peltomaa ja Sergei Sirak lyövät kättä yhteistyön merkiksi. Veli-Matti Tuuttila kehitteli kalastajien arvottomana pitämästä kalasta, lahnasta, oman tahnan. Turismi kehittyi kyltistä, yhteistyötä lisää A Puhtaasta vedestä kalastaminen on heille luksusta.” Veli-Matti Tuuttila. Hän toimitti kyltin ystävälleen naapurimaahan. Kansainvälisen majoituspalvelun avulla Pyhäjoen rannalla olevalla tilalla ovat monen eri maan kansalaiset kalastaneet, uineet, nauttineet puhtaasta luonnosta ja viettäneet iltaa myös talvella. Pituus on 114,5 metriä, leveys 14 metriä ja kulkusyvyys on noin seitsemän metriä. Perjantaina yleisömäärä oli noin 4 000, mutta lauantaina väki liikkui vieläkin enemmän. Heille tehtiin kaupunkia tutuksi muutaman päivän aikana. – Kehittelin niistä lahnatahnan, hän esittelee. elokuuta 2016 Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Raahesta lauantai-iltana kohti Saksan Rostockia lähtenyt jättikokoinen purjelaiva Kruzenshtern kiinnosti paikallista väkeä. Hän yllättyi näin suuresta kiinnostuksesta laivaa kohtaan. Kruzenshtern keräsi yli 10 000 kävijää Raahesta lauantaina maailmalle lähtenyt isokokoinen Kruzenshtern-purjelaiva keräsi kahdessa päivässä kaikkiaan yli 10 000 vierailijaa. Alustavasti keskusteltiin aluksen päällikön kanssa mahdollisesta uudesta vierailusta Raaheen muutaman vuoden kuluttua, Heikkinen paljastaa. Ne ovat vetäneet puoleensa väkeä Englannista ja Amerikasta asti. – Tuo oli kyllä todella hyvä kävijämäärä. – Businekset menevät hyvin, Pyhäjoella vierailulla oleva mies tuumaa. Koemaistiaiset pidettiin heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Turisteja sen sijaan käy jopa Pietarista asti. – 26 vuotta on oltu ystäviä, Tuuttila laskee. – Puhtaasta vedestä kalastaminen on heille luksusta. Tässä, näin lähellä työmaata, kun on mahdollisuus tällaiseen, niin haluan tarjota palvelua, hän suunnittelee. Kalatahnan maistiaiset oli heinäkuun viimeisenä sunnuntai-iltana, kun Rannikon Suomi–Venäjä-seuran väki kohtasi Tuuttilan tuvalla. Se avasi sotahistoriasta kiinnostuneiden turistien väylän niin Jegorovin kehittämien palveluiden äärelle kuin ystävyyssuhteen Pyhäjoellekin. – Sitäkin olen miettinyt, että kehittyessään tästä paikasta voisi tulla myös työpaikka lapsilleni. Hän pitää hyvinkin todennäköisenä sitä, että suomalainen luonto kiinnostaa ja innostaa turisteja tulemaan. – Lauantaina lättähattu ajoi nonstoppina asemalta satamaan kello 12-16. Vienan Karjalassa asuva Aleksander Rudolfin poika Jegorov kiinnitti kyltin maantien varteen. Pyhäjoelle slaavilaiseen lauluiltaan osallistuneet miehet eivät pidä mahdottomana ajatusta siitä, että ydinvoimalan työntekijät haluaisivat virkistäytyä suomalaisessa maalaismaisemassa. Koska nuoret ovat muuttaneet muualle, uhkaa aluetta jo työvoimapula. Kylä ei ole iso, alueella asuu vain 25 ihmistä. Laivalle oli aika ajoin noin 150 metrin pituinen jono, Raahen Satama Oy:n toimitusjohtaja Kaarlo Heikkinen iloitsee. Kalamajaan laitettu taide puhutteli, samoin kuin slaavilainen musiikki. Perjantain ja lauantain aikana laivassa vieraili 10 428 kävijää. Tuuttilan idea auttoi matkailijoita löytämään kohteisiin. Tällä kertaa ajatukset ovat Tuuttilan tiluksilla. Nyt Tuuttila pohtii, että paikalla voisi olla enemmänkin kysyntää, kun ydinvoimalatyömaalle alkaa tulla tekijöitä. Korkein masto on 56-metrinen. Kruzenshternin mukana Raaheen tuli 160 kadettia ja noin 70 henkilökuntaan kuuluvaa miehistön jäsentä. Väkimäärä oli reilusti yli odotusten
elokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 7 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. – Toiminta ei ole mitenkään poliittiista, ainoastaan kulttuuripohjaista toimintaa, hän jatkaa. Jokaiselle laaditaan oma oppimispolku, jossa huomioidaan aiempi osaaminen ja koulutus. Pyhäjoelle slaavilaiseen lauluiltaan osallistuneet miehet eivät pidä mahdottomana ajatusta siitä, että ydinvoimalan työntekijät haluaisivat virkistäytyä suomalaisessa maalaismaisemassa. Koulutus alkaa 29.8.2016 Haku suoraan oppilaitokseen 22.8.2016 mennessä MERKO NOMI Olemme avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin kello 9-12.30 ja 13.30-15.30 Olemme avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Tilausasioissa tavoitat meidät myös: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 010 665 9015, ma-pe kello 8-17 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Lukijailmoitusasioissa tavoitat meidät myös: ilmoita.raahenseutu.fi 010 665 5185 ma-pe kello 8-16 lukijailmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi janakkalansanomat.fi RAAHE-OPISTO http://raahe.fi/raaheopisto Raahe-opiston opinto-ohjelma jaetaan la 13.8.2016 aluelehti Raahelaisen mukana. Myös siellä ydinvoimalaasiat on otettu keskusteluun. esimerkiksi onnittelut, merkkipäivä-, kiitostai kuolinilmoituksen. Ohjelma sisältää 12 valmennuspäivää sekä yrityskohtaisia mentorointipäiviä. Enn.ilm.päivät opinto-ohjelmassa. Haluatko jakaa tarinan. – Toiveena olisi, että saataisiin nuoria mukaan. Ohjelma opastaa ilmoituksen tekemisessä. Liiketalouden perustutkinto MERKONOMI Raahen Porvarija Kauppakoulu Koulutusja yrityspalvelut Merikatu 2, 92100 Raahe www.rpkk.fi Virpi Ahvenlampi koulutuspäällikkö puh. Tarkempi ohjelmaesittely . Hae mukaan eveliina.noponen@rpkk.fi 040 7182124 virpi.ahvenlampi@rpkk.fi 044 0654545 Käytännön läheinen koulutus liiketalouden osaamisen kehittämiseen. Tutkinto suoritetaan näyttötutkintona työelämässä. – Mietitty on, mutta ei niistä vielä tässä vaiheessa sen enempää, Peltomaa sanoo. 044 065 4545 virpi.ahvenlampi@rpkk.fi Voit valita joko asiakaspalvelun ja myynnin tai talousja toimistopalvelujen osaamisalan. facebook.com/kasvuloikka Muista semina ari 6.9.201 6 Raahen Porvarija Kauppakoulu Koulutusja yrityspalvelut Merikatu 2, 92100 Raahe rpkk.fi #rpkk_raahe HALUATKO VIRITTÄÄ PALVELUSI PARHAALLE TASOLLE. ja päättyy 23.9. Lähitunnit Raahessa maanantaija torstai-iltaisin. SIWAN PIHASSA 9-17 KESÄKENKÄ ALE Rieker, ARCOPEDICO, Pomar ym. kenkiä ja sandaaleja ALE HINNOIN!! ORTOKENKIÄ ongelmajaloille! Tarralenkkareita (kuoma ym..) NOKIAN KUMISAAPPAITA Laaja valikoima SIEVI KEVYTSAAPPAITA Kimmon kenkä Kankaanpää Aleksader Rudolfin poika Jegorov, Veli-Matti Tuuttila, Pekka Peltomaa ja Sergei Sirak lyövät kättä yhteistyön merkiksi. Alueen suurhankkeet luovat täysin uudet mahdollisuudet palveluiden kehittämiseen. Nyt voit jättää ilmoituksen helposti verkossa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Toiminta kaipaa lisää tekijöitä. Nyt on paras aika kehittää oman organisaation liiketoimintaa kohti tuottavampaa myyntiä. Tämä kaikkihan perustuu vapaaehtoisten tekijöiden tekemiseen, Peltomaa sanoo. Koulutus on maksuton lukuunottamatta tutkintomaksua (58 €). Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi Rannikon Venäjä-seuran puheenjohtaja Pekka Peltomaa tietää, että alueella mietitään nyt monella taholla sitä, miten tulevat mahdollisen ydinvoimalatyömaan työntekijät saataisiin parhaalla mahdollisella tavalla viihtymään alueella. Suomi–Venäjä -seurojen pääasiallisena tehtänä on kuitenkin hänen mukaansa pitää yllä kulttuurellista yhteistyötä. Peltomaa kuuluu Pohjois-Suomessa toimivaan Venäjä-seurojen piirihallitukseen. Pyhäjokialueella yhteistyökumppanina on esimerkiksi Haapavedellä toimiva vastaava seura. Yhteistyömuotoina on ollut esimerkiksi musiikkiesiintymiset. Opinto-ohjelma on luettavissa netissä osoitteessa http://raahe.fi/raaheopisto TIISTAINA RAAHEN TORILLA 9-17 KESKIVIIKKONA VIHANNISSA ent. Tukena kehitystyössä myynnin ammattilaisten mentoritiimi sekä mielenkiintoiset keskustelut toisten yrittäjien kanssa. Hinta 300 € + 58 € tutkintomaksu. Venäjä-seuraan tarvitaan lisää tekijöitä Sirpa Kortet. Aloitus 6.9.2016 seminaarissa. Opintosetelin haku alkaa 22.8. Mene osoitteeseen raahenseutu.fi ja jätä ilmoitus. Maanantaina 8. Valmennus soveltuu niin yrittäjille kuin yritysten henkilöstölle ja johtotehtävissä toimiville toimialasta riippumatta. rpkk.fi/kasvuloikka . Kasvuloikka-tehovalmennus ja mentoriohjelma alkaa syyskuussa 2016! Varaa paikkasi valmennukseen ja ota viisi askelta kohti tuottavampaa myyntiä
klo 18 Kielosaaren leirintäalueen kahviossa.. Kirpputoripäivä Raahen rautatieasemalla pe 12.8. Jotain diilejä ensi vuodelle on jo olemassa, Kanervo kertoo. Matti Lepistön veistospuisto avoinna yleisölle päivisin 30.8. Keskiviikkomelonnat klo 18 Pikkulahdella. klo 12-19. saakka ke-su klo 12-18, ma ja ti sopimuksen mukaan. krs): Minun kaupunkini – Raahen Kameraseuran 30-vuotisnäyttely 12.8. Olen ollut kesän nuorisotoimella töissä ja rakentanut tätä tapahtumaa, Kanervo mainitsee. Lapsiperheet pääsivät trampoliinin lisäksi tutustumaan muun muassa kaverikoiratoimintaan ja itse koiriin. – Ei olla tehty. Tämän vuoden Sulaton päätoimitsija on Mikko Kanervo, joka on ollut Sulaton järjestelyissä mukana jo neljä vuotta. saakka. – Kaikki on ollut täällä parasta, Ville-Veikko Elf korosti juuri ennen trampoliinille siirtymistä. – Järjestimme nuorten Tsäänssimessuilla mobiilikyselyn, ketä artisteja haluaisit nähdä Sulatossa. Kanervo kertoo, että kyseiset artistit olivat nuorten toivelistalla ja myös mahdollista toteuttaa. Wanhan Apteekin ikkunassa, Kauppakatu 31: Raahen Nukkekotinäpertäjien näyttely ”Pientä ja somaa” 28.8. klo 18.30. A Toive on, että saisimme vielä vähän isompia nimiä, mutta katsotaan nyt kuinka paljon rahaa on käytössä.” Ida Tiittanen Sulaton päätoimitsija Mikko Kanervo kertoo, että Sulaton pääesiintyjät Sini Sabotage, Tuomas Kauhanen ja Mäkki ovat yleisön toiveartisteja. klo 11-15.30 Koivuluodossa. Joko ensi vuodelle on tehty artistikiinnityksiä. Tämän vuoden Sulatossa lavalle nousivat muun muassa Sini Sabotage, Tuomas Kauhanen ja Mäkki. Molemmat jatkuvat 31.8. Avoinna 31.8. klo 2002 Alpuan nuorisoseuralla. Ensi vuoden Sulatto tulee juhlistamaan paitsi omia 15-vuotissynttäreitään, myös Suomen 100-vuotista itsenäistä historiaa. klo 17. Hatut ja myssyt -poliittisesti sitoutumaton päähinenäyttely. Ruiskuhuoneella pe 12.8. TAPAHTUMAT: Tiistaisuppailut heinä-elokuun ajan tiistaisin klo 17-18 Pikkulahdella. Taidegraafikot Juha Laakso ja Raija Korppila: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto. Raahen taideyhdistyksen kesänäyttely. Paavo Pyhtilän kotiateljee, Mettalankuja 15. MUSIIKKI: Hengellisten laulujen ilta su 14.8. Artisteja suunniteltiin keväällä ja yksityiskohdat hiottiin nyt kesällä. – Tarkoitus on pitää aamun (Huvilahden) kanssa samantyylinen ohjelma myös ensi vuonna, ensi vuonna Sulaton päätoimitsijana toimiva Ida Tiittanen kertoo. Avoinna ma–pe 10–17, la–su suljettu. MUSEOT: Pakkahuoneen museo avoinna ma–pe 11–17, la–su 12–16. Härkäjuhlat 2016 la 13.8. Arkkukari Hölkkä la 13.8. Auki sovitusti, puh. TeKi STARS Raahen jäähallissa su 14.8. Mininäyttely ”Hyvin näkkyy!” -silmälasien pitkä lyhyt historia. – Siitä tulee Raahen nuorten Suomen 100-vuotisjuhla. Tämän vuoden Sulatossa oli noin tuhat kävijää. Hän tietää, kuinka paljon aikaa järjestelyt vaativat. Pattijoki-päivät 12.-14.8 useissa eri paikoissa. PYHÄJOKI NÄYTTELYT: Pyhäjoen kirjastolla Kaarina Tuuttilan kutomia ryijyjä kirjaston galleriassa elokuussa: ma, to 1116, ti, ke, pe 11-20. 8 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Maanantaina 8. Maanantaimelonnat klo 17 Lohenpyrstössä. Kruununmakasiinimuseo avoinna ma–pe 11–17, la–su 12–16. Seurantalolla juhlaväkeä tanssittaa Trio Kyösti Salo solistinaan Heikki Kotila. – Tämän vuoden tapahtuman järjestelyt alkoivat edellisen Sulaton jälkeen ja tammikuussa sain tämän tittelin. asti. Toivotuista artisteista katsottiin, että ketkä olisivat vapaana ja sopisivat budjettiin, Kanervo taustoittaa. Pikkulahdella pompittiin Sade häiritsi Huvilahtea, mutta Sulatossa keli oli kohdillaan. Esiintymässä Anita Hirvonen & La Strada, The Voice of Finland -menestyjä Tuomas Junnikkala sekä musiikkiyhtye Jässikät. Toni Länkinen Toni Länkinen RAAHE NÄYTTELYT: Galleria Myötätuuli, Kauppaporvari, Kirkkokatu 28 (3. Pohjois-Pohjanmaan kehitysvammaisten yleisurheilun mestaruuskilpailut la 13.8. saakka. Avoinna tilauksesta, puh. Toive on, että saisimme vielä vähän isompia nimiä, mutta katsotaan nyt kuinka paljon rahaa on käytössä, Tiittanen miettii. saakka. 223 7253/050 5777 223. Makes Mitnait. Ville-Veikko Elf pääsi kokeilemaan trampoliinia, mutta myös moni muu asia tuntui olevan pienen miehen mieleen Huvilahti-tapahtumassa. elokuuta 2016 menoinfo Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Raahen Pikkulahden ranta täyttyi lauantaina monenikäisistä lapsista ja nuorista, kun siellä järjestettiin jo perinteiset Huvilahtisekä Sulattotapahtumat. Pertti Vuoren Raahe-aiheisia akvarelleja ja öljymaalauksia Luotsinkatu 2, Lapaluoto. Kävelykierros Haaralan hautausmaalla su 14.8. Sade sotki hieman Huvilahtea, mutta se ei osallistujia tuntunut häiritsevän lainkaan. 050 5355 160. Pääkirjaston näyttelytila, Rantakatu 45: 1.-31.8. klo 13 Arkkukarin siirtolapuutarhassa. TeKi vs
Ei hätää, sillä Araneidaessa rumpuja soittava Aleksi Juntunen kysyi parilta kaveriltaan, josko he tulisivat auttamaan hätätilanteessa. Veikka Hepola ja Roosa Kippola olivat tulleet ensimmäistä kertaa Sulattoon. Ennen keikkaa parikymppisiä miehiä ei kuitenkaan tuntunut jännittävän lainkaan. 040 7711 814. Nimen oikea kirjoitusasu lyötiin lukkoon vasta haastattelutilanteessa. Nelli ja Niilo viihdyttävät tänäkin vuonna Pattijoki-päivien aikaan. Pakkohan se on kerran kesässä, kolmikko lupasi ennen keikkaa. Avoinna ma klo 12–20, ti–to klo 12–19 ja pe klo 10–16. Aloitus ma 1.8. Ex-Temporen biisilista koostuu luonnollisesti pelkästään cover-kappaleista. Juntunen soittaa Ex-Temporessa rumpuja, Kivimäki bassoa ja Tuhkala laulaa ja soittaa kitaraa. Auki sovitusti, puh. Kreivinsaaressa ulkojumppaa joka maanantai elokuun ajan klo 17.00–17.50. Pattijoki-päivät järjestetään tänä vuonna 12.-14.8. Bändi on perustettu keskiviikkona, ja ehdimme vetää kahdet treenit, nuoret miehet nauroivat juuri ennen ensimmäisen keikan soundcheckiä. Klo 10-12 5-9 vuotiaat ja klo 13-15 10-15 vuotiaat. Näin ex tempore syntyi bändi nimeltä ExTempore. – Opettelin tätä keikkaa varten soittamaan bassoa, Kivimäki paljastaa. klo 20.30-01 Virpi Piippo & Vetonaula. Sulatto on tuttu tapahtuma koko Ex-Tempore -porukalle, tosin vain Tuhkala oli ollut siellä ennen soittajan roolissa. – Metallicaa, AC/DC:tä ja soitetaan me myös Paranoid. Haluatko jakaa tarinan. Ensimmäisen keikan soittolistalta löytyy vanhoja rock-klassikoita, joihin raahelaisbändi toi oman säväyksensä. elokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. TAPAHTUMAT: Ruokolahden lavalla La 13.8. Veera Rönkkö ja Peppi Sarkkinen saivat kaverikoirat vierelleen. Ex-Tempore -bändi syntyi aivan ex tempore Ex-Tempore teki elämänsä ensimmäisen keikan Sulatossa. klo 18.00-21 Matias ja Pentti Nordström. Jonne Tuhkalaa ja Miika Kivimäkeä ei tarvinnut hirvittävästi suostutella mukaan, sillä molemmat ovat musiikkimiehiä. Nyt se on lyöty lukkoon. ArkisTo / LAurA okkonen. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Toni Länkinen Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Raahelaisen Araneidaen piti alun perin avata tämän vuoden Sulattotapahtuma, mutta viime viikonloppuna tuli tieto, että bändi joutuu perumaan keikkansa. Vaikka bändi on perustettu muutama päivä sitten, ei se tarkoita, etteikö miehillä olisi pitkää musiikkitaustaa. Pääkirjastolla Ruukissa Siikajoen linnusto -näyttely. Siikajoenkylän maaseututori la 13.8. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Pesiskoulu Siikajoenkylän Urheilumaalla 8.-9.8. Avoinna aina, kun talonväki on kotona (puh. klo 17-19, Virastotie 5 (vanha virastotalo). Miehet lupailivat, että jatkoa saattaa seurata, eikä bändi jää vain yhden keikan ihmeeksi. Raija Oivon maalauksia. – Jatkossakin varmasti soitellaan, eli meidät voi hälyttää keikalle. Mutta onko bändi koossa vain yhden keikan verran, vai onko jatkoa luvassa. EU:n ruoka-apua Siikajoen kunnan vähävaraisille ti 9.8. 050 336 7608). Taustalla soittanut Ex-Tempore sai heiltä kehuja. A Opettelin tätä keikkaa varten soittamaan bassoa.” Miika Kivimäki Toni Länkinen Toni Länkinen SIIKAJOKI NÄYTTELYT: Merikylän Navettagalleria, Lukkarilantie 20: Seija Majavan öljyvärimaalauksia 31.8. Taidetalo Raijala, Nahkurintie 13, Ruukki. Su 14.8. saakka. klo 11-15. Maanantaina 8. – Viiva siihen väliin ja iso T-kirjain. – Ei ehditty tekemään omaa biisiä, miehet harmittelevat
Alueella on vesijohto ja vettä saa vesiposteista. Puulajipuistoon vaikka eväsretkelle Ylimattilan Arboretumin hyvin hoidetuilla poluilla ja nurmikolla kelpaa käveleskellä. Nygårdin viisivuotias Lilja-tytär pyöräilee sorapolulla hymyillen. – Täällä on kyllä mukavaa, ei siitä mihinkään pääse! A Perinteisesti kasvatetaan marjoja ja vihanneksia, mutta osa on vähentänyt viljelyä. – Osassa mökeistä on vaihtunut omistajat ja ihan uusiakin on tullut. Raahelainen Mia Nygård on saapunut puistoon perheensä kanssa. . He ovat käyneet Ylimattilan Arboretumissa ennenkin. . Nygårdin mukaan tytär toimii perheen oppaana puistossa, sillä hän on käynyt siellä päiväkodin kanssa tutustumassa kasveihin. – Tämä on aivan ihana miljöö. Yhteisöllistä kesäelämää Fakta Arkkukarin siirtolapuutarha . . Ninan mielestä parasta siirtolapuutarhan omistamisessa on se, että voi astua mökistä suoraan pihalle, eikä luontoa tarvitse siis etsiä kaukaa. Lisäksi alueella on kasteluvesijärjestelmä. Puistossa on edustettuna erityisesti Pohjois-Suomessa hyvin menestyviä lajeja, mutta myös eksoottisempia kasveja on seassa. – Minulla oli paikallinen kirvesmies, jonka kanssa juteltiin lokakuussa 2010, ja joulukuussa oli jo piirustukset ja rakennuslupa hoidettu. Puutarhojen portit olivat auki uteliaille vierailijoille lauantaina. Jakobsenin mielestä parasta siirtolapuutarhamökissä on se, että siellä saa puuhastella koko ajan, eivätkä hommat lopu koskaan kesken. 56 palstasta vain 22 on käytössä. He eivät tienneet Avoimet puutarhat -tapahtumasta ennakkoon. Silvola kertoo, että siirtolapuutarhayhdistys pitää kesäaikana monenlaisia talkoita, joilla huolletaan aluetta tai kerätään rahaa yhdistykselle. Pookimajan kahvilassa hääräävän Irja Silvolan mukaan kasvatus on alueella mökkikohtaista. Olemme käyneet täällä usein ennenkin ja ajatelleet, että voisimme tulla joskus vaikka piknikillekin, Nygård paljastaa. Jos sattuu sadepäivä, niin siinä saattaa mennä koko kesän ainoa mahdollisuus päästä johonkin paikkaan. . elokuuta 2016 Aino Baas toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Siniluodon lahden rannalla sijaitsevan puutarha-alueen vehreys ja monimuotoisuus yllättää ensikertalaisen kävijän. Hänen mielestään puistossa on mukavaa. Huomasin myynti-ilmoituksen, ja päätin, että nyt tulee kokeiltua tätäkin, hän sanoo hymyillen. – Näitä puutarhoihin tutustumispäiviä voisi olla useampiakin. Aino BAAs Aino BAAs. – Aika paljon on kaikkia ihania puita ja kukkia, Lilja sanoo iloisesti. Raahen kaupungin ryhmäpuutarha-alue. Parhalahdella itsekin asuvat Kirsti ja Mauri Virkkunen osallistuvat Avoimet puutarhat -päivään ensimmäistä kertaa. Mökkien pinta-ala on 2437m.² Palstojen koko on noin 350m². Kyllä tänne enemmänkin mahtuisi, Silvola sanoo alueen karttaa näyttäen. Silvola on ollut mukana siirtolapuutarhatoiminnassa noin kymmenen vuotta, eikä hän muista että sinä aikana olisi ollut yhtään mökkiä tyhjillään. Avoimia ovia on läsnäolijoiden muistin mukaan järjestetty jo parikymmentä vuotta, ja ne ovatkin yhdistyksen tärkein tulonlähde. Istutettujen puiden lisäksi puistoon on rakennettu kivikkopuutarha, perennakumpare ja suihkulähde. Jakobsen kertoo, että mökin rakentaminen vapaalle tontille sujui helposti. Hän kehuu puiston selkeitä ja hyviä polkuja, joita pääsee kulkemaan myös lastenrattaiden kanssa. . Alue on perustettu vuonna 1979. Punavalkoisten mökkien pihoissa kasvaa marjoja, hedelmiä, vihanneksia, juureksia, yrttejä ja kukkia! Koristeja hyötykasvien sopuisa yhteiselo saa puutarhat aivan loistamaan värikirjollaan. Toukokuussa 2011 tehtiin pohjat ja elokuun lopulla oli mökki valmis, Jakobsen muistelee rakennusaikaa. 10 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Maanantaina 8. Ja kukkia on paljon, niitä on joskus aikanaan myytykin yhdistyksen tukemiseksi, Silvola muistelee. Upeiden kasvien ihailun lisäksi onnekas kävijä saattoi päästä kuulemaan kasvien tarinoita ja kurkistamaan sisälle mökkeihin. – Perinteisesti kasvatetaan marjoja ja vihanneksia, mutta osa on vähentänyt viljelyä. Alueella on yhteensä 57 palstaa, joista 22:lle on rakennettu mökki. Ja kukkia on paljon, niitä on joskus aikanaan myytykin yhdistyksen tukemiseksi.” Irja Silvola Avoimien ovien päivänä Arkkukarin siirtolapuutarhoja pääsi ihailemaan lähempää kuin aidan takaa kurkkien. Alueen uusin mökki on rakennettu vuonna 2011, ja sen omistaa kokkolalainen Minna Jakobsen. Reilun kolme vuotta Arkkukarista mökin omistanut Nina kertoo, että hänellä kävi hyvä onni mökin ostamisen kanssa. Ylimattilan Arboretum osallistui sunnuntaina valtakunnalliseen Avoimet puutarhat -päivään, vaikka puisto on yleisölle aina avoinna. Laitoimme keväällä naapurin kanssa yhdessä tuohon rajalle pensasaidan, niin minulta jäi siementen istutus aivan kokonaan, Jakobsen sanoo. – Piha ei ole kummoinen, kun en ole ehtinyt mökillä paljon olemaan. – Ja sitten on tietenkin yhteisöllisyys, se että täällä tehdään yhdessä asioita, hän lisää. Aino Baas toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pyhäjoen Parhalahdella sijaitsevassa Ylimattilan Arboretumissa, eli puulajipuistossa, on noin yhden hehtaarin alueella esillä erilaisia puuja pensaslajeja. Puutarhat voisivat olla auki vaikka ilta-aikaan lyhyempiä aikoja, Mauri Virkkunen ideoi. Kasvien nimet selviävät niihin kiinnitetyistä nimilapuista, ja lisätietoa puistosta saa siellä olevasta opastaulusta. – Asun lähistöllä, ja kävin täällä avoimissa ovissa
. 045 270 2424 posti@puuduuni.fi Tutustu! www.puuduuni.fi Paraatintie 11, 92120 Raahe Puh. Kysy tarjous! JL MACHINE OY RAAHEN kONEvuOkRAAMO Myynti ja vuokraus www.jlmachine.fi YRITTÄJÄNTIE 3, 0440 381 255, 0440 381 240 . 08 223 1900 FELLMANIN PUISTOKATU 20, RAAHE PIENIPULLAPUOTI.FI PIENIPULLAPUOTI Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 044 773 0002 www.lametek.fi ma-pe 8.00-17.00 la 9.00-14.00 Ahertajankatu 3, 92160 SALOINEN Tarjouspyynnöt: myynti.raahe@raahenrengasjalaite.fi Jalat maassa suomalaiset! www.raahenrengasjalaite.fi Raahe (08) 211 7122, 050 369 4998 Raahe raskaat renkaat 050 3694 940 Renkaat ja vanteet edullisesti monipuolisesta valikoimasta. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASmyyNti LAADUKKAAT OVET AUTOTALLEIHI N JA HALLEIHIN EDULLISESTI! MYÖS ASENNUSPALV ELU! puh. Anne p. puh 044 975 6668 Avoinna: ma–pe 7.30–21, la-su 10–18 AASIALAINENLOUNAS torstaina 11.8.2016 klo 10:30-15:00. elokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU LIIKEMUISTIO EXTRA Tämä tila veloituksetta käyttöösi kerran sopimuskauden* aikana. 040 064 9156 *12 kk Tämä tila 16 € + alv/vko (12 kk:n sopimuksella) V II K O N F IR M A KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. Avoinna ma-pe klo 10-17, la klo 10-15 Kaikki kukat ja kukkasidontatyöt elämäsi iloon ja suruun! Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Remonttipalvelu Oy Pohjois-Suomen p. pyöräkoneet, kaivinkoneet, maantiivistäjät, uppopumput ym... 044 257 7590 www.remonttipalvelua.. • OSTEOPATIA ja FYSIOTERAPIA Siivousja jätehuoltopalvelut: Siivousja jätehuoltopalvelut: RAAHEN SEUDUN UUTISET MYÖS VERKOSSA Olemme myös facebookissa facebook.com/ raahenseutu www.raahenseutu.fi Tilaajille maksutta Tiedät mistä täällä puhutaan Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h , 0400 587 235 Ruukinkuja 2, Ruukki p. 044 763 0020 Konepalvelut p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! PUH. 0400 802 893, Harakkatie 6, 92140 Pattijoki myynti@uusiolampo.fi www.uusiolampo.fi • MAALÄMPÖPUMPUT • LVI-SUUNNITTELU • KVV-VALVONTA Puh. 050 560 0020 Jaakko p. Maanantaina 8. Soita ja varaa ilmoituspaikkasi liikemuistiosta. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Muuttopalvelua puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. . 050 575 6660 Marketta p. 0440 895 450, www.villiruusu.. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Ollinkalliontie 3, 92100 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Fysioterapeutti Tero Suomela Kutojantie 2 Puh. 044 987 8475 henna.hassinen@veliseppa.fi Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. kattoremontit ulkomaalaukset • Ulkomaalaukset • Aidat p. 044-9878608 avoinna ma-la sopimuksen mukaan MAALÄMPÖPUMPUT LVI-SUUNNITTELU KVV-VALVONTA Puh. 040 664 5805 92140 Pattijoki www.fysiostone. 0400 802 893, Harakkatie 6, 92140 Pattijoki myynti@uusiolampo.fi • uusiolampo.fi PATTIJOKI Sotaplassintie 2
Välillä hyviä laadukkaita lyöntejä, mutta ei ole riittänyt juoksuihin. Palkitut: I Anssi Lammila, II Matti Latvala . Ihan realistiset mahdollisuudet ovat vielä, mutta tiukka matsi siitä varmasti tulee ja vaatii hyvää onnistumista joka nuolella. . Piippoa harmittaa, ettei hän saanut nappionnistumista, vaikka sääolosuhteet olivat sopivat. – Kyllä olen pettynyt. elokuuta 2016 Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pattijoen Urheilijat menetti viimeisen mahdollisuuden välttää superpesiskarsinnat häviämällä sunnuntaina kotonaan Kouvolalle puhtaasti 0-2 (2-6, 0-3). Näin viime otteluiden vaisuus kolmostilanteissa sai jatkoa. Ennen karsintoihin valmistautumista Pattijoki pelaa vielä tiistaina runkosarjan päätöskierroksella Koskenkorvaa vastaan vieraissa. – Se on ollut heikkoa viime peleissä. Flotonin tulos oli 677, joten vastus on todellakin taitava. Laatu puuttuu kotiutuksista, Törmänen sanoi. A Taistella pitää vielä, että pidetään sarjapaikka.” Jari Törmänen PattUn pelinjohtaja Superpesis: Raahelaisten toiveet sarjapaikan uusimisesta ilman karsintoja menivät sunnuntain kotitappioon. Mitään erikoista tässä ei enää ruveta yrittämään, Piippo totesi perjantaina. Ratkaiseva ero syntyi kotiutustilanteissa. – Huominen pidetään ammunnasta vapaata ja sen jälkeen haetaan hyvää ammuntatuntumaa takaisin treenikentällä. Piipon ammunta on vuorossa kuitenkin vasta keskiviikkona iltapäivällä Suomen aikaa. Se oikeuttaa alkukilpailun jälkeen sijalle 54. Pattijoen tappio ja ottelunsa 2-0 voittaneen Jyväskylän tulokset varmistivat sen, että Pattijoki pelaa vielä runkosarjan jälkeen superpesiskarsinnoissa. – Ei tuohon tulokseen oikein tyytyväinen voi olla, keli oli kuitenkin niin hyvä, että parempaan olisi pitänyt pystyä. Palkitut: I Paavo Pelto, II Jussi Kemilä . – Eikö tässä vielä voi voittaa, Salomäki arveli. 12 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU Maanantaina 8. Ei kahta sanaa, että Kouvola oli parempi, totesi Pattijoen ykköspalkittu Paavo Pelto. Ei olla tehty pisteitä riittävästi, kommentoi Pattijoen pelinjohtaja Jari Törmänen. – Samoissa kisoissa ollaan ammuttu useamman kerran, mutta vastakkain ei aikaisemmin. . Oulun Jousimiehiä edustava Piippo saa pudotuskierroksella vastaansa saksalaisen Florian Floton, joka oli alkukilpailussa sijalla 11. Nuorukaiselta loistava suoritus, mutta tukea olisi tarvittu kokeneemmilta pelaajilta. Taisi olla vähän nopeampia etenijöitäkin. aRkisto / toni Länkinen. . – Tilanteita oli, mutta ei saanut tulosta, Donskoi tuumasi. Pattijoen kausi jatkuu karsinnoilla TilasToT PattU Kouvola 0-2 (2-6, 0-3) . Pattijoen Urheilijat kaatui sunnuntain tappion myötä putoamiskarsintoihin, jotka alkavat elokuun viimeisenä viikonloppuna. Isoa analyysiä ei kaksikko avausjaksosta lähtenyt tekemään, mutta Donskoi kiteytti kotijoukkueen ongelmat. Jos Pattijoki pitää paikkansa kahdentenatoista, on sillä kotietu karsinnoissa. Kouvola pommitti lyönneillään varsinkin kakkoskoppari Timo Ehrolaa, joka ei pystynyt hoitamaan kaikkea paloiksi. Ottelu ei kuitenkaan kääntynyt missään vaiheessa Pattijoen eduksi. – Taistella pitää vielä, että pidetään sarjapaikka, Törmänen sanoi. Tavoitteet oli ylöspäin. Sunnuntaina avausjaksolla Pattijoki ja Kouvola pelasivat tilanteiden valossa tasaisesti. Ensimmäinen pudotusmatsi on nyt hieman kovempi kuin alunperin oli ajatus, pettynyt jousiampuja toteaa. Pattijoen ottelua olivat seuraamassa ja nimikirjoituksia jakamassa NHL-pelaajat Joonas Donskoi ja Miikka Salomäki. Kouvola: Matti Latvala 3/2, Ossi Meriläinen 3/0, Konsta Hyötyläinen 2/0, Sasu Toikka 1/0, Tommi Mäentausta 0/3, Juho Hacklin 0/3, Joni Rytkönen 0/1. PattU: Antti Väänänen 1/0, Eino Järvelä 1/0, Paavo Pelto 0/1, Tapio Salo 0/1. Piippo sijalta 54 kohti pudotuskierrosta Samuli Piippo aloitti olympiaurakkansa tuloksella 636. Kotiutuksen vaikeutta kuvasi hyvin se, että jakson avausjuoksun löi b-juniori-ikäinen Antti Väänänen. Jos Kempele menee vielä tiistain päätöskierroksella ohi, on kotietu karsinoissa ykköspesisjoukkueella. Pudotuskierrokset alkavat Riossa maanantaina alkuillasta. – Hieman pettynyt olo tässä vielä on, ammunta ei oikein kulkenut ja tulos jäi reilusti alle tavoitteen, Samuli Piippo kertoi Raahen Seudulle muutama tunti kisan päättymisen jälkeen. Vastustajaksi elokuun lopussa alkaviin otteluihin tulee Ykköspesiksestä joukkue sijoilta 2.-5. – Paremmin löivät ja vaihtoivat. Jos keli pysyy näin hyvänä, niin luultavasti pitää pystyä 29 pisteen sarjoihin, Piippo arvioi tulevaa koitosta. Tilanteita syntyi toisellakin jaksolla, mutta silloin kotiutustehot jäivät nollaan. Ollaan poltettu pisteitä matkan varrella, mutta ei jää jossiteltavaa. Yleisöä: 838 PattU-lukkari Topi Kosonen ei onnistunut pitämään Kouvolan lyöjiä riittävän hyvin kurissa. Kouvola löi miestä kotiin ja Pattijoen vastaavat yritykset jäivät vaisuiksi. Viimeiseen asti kaukalossa tilanteissa taisteleva Miikka Salomäki tarjosi vielä mahdollisuutta kääntää ottelun kulkua. Roy Viitanen Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Raahelaislähtöinen jousiampuja Samuli Piippo tähtäsi perjantaina alkuillasta Rion olympialaisten alkukilpailussa sijalle 54. Piipon tulos oli 636, kun ykköseksi sijoittunut Kim Woo-jin ampui maailmanennätystuloksen 700
22.50 5D: Minä ja uhkea poveni. 18.00 Grand Designs – vuoden talo. 11.00 Lätkävaimot (S). 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.00 Simpsonit (7). 23.05 Historian mysteerit. 3.25 , 4.15 ja 5.00 5.50 Bones. (U) 21.55 Kotiseutu (7). 6.45 foX Kids: Julius-apina. 20.00 natsien jättimäiset rakennusurakat. 19.45 Ruotsalaisia salaisuuksia. 19.30 Yle nyheter TV-nytt. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 2.00 neljät häät Amerikassa. 8.05 Hääpuku-unelmia. 15.25 Rion olympialaiset: Käsipallo. 19.00 Poliisit (7). Jäähyväiset Schabbachille. 12.25 Rion olympialaiset: Lentopallo. 1.00 Scandal (12). 20.30 intohimon uhrit. 06.00 Bumba (S). Larry ja Jeff sijoittavat Ted Dansonin uuteen ravintolaan. kilpailupäivä. 18.30 Rion olympialaiset: 3. 12.00 Kakkukuningas. 0.50 #Herocrew: Sara. elokuuta 2016 RAAHEN SEUTU C6 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 5. 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00 Remontilla rahoiksi. Wolfe auttaa hotellinomistajaa käräyttämään hotelliaan piinanneen varkaan. 19.30 Emmerdale (S). 14.45 friiD: Vaimoni on puuma (7). (U) Sallittu kaiken ikäisille ..... Onnettomuudessa kuoli 118 ihmistä. M Kroatia Espanja. Astral Tv. 14.00 Mallikoulu. Miesten 10 m ilmakiväärin loppukilpailu. 18.05 Kultakuume. o: ilmari Unho. 16.00 Britannian hovi lähikuvassa. Pihan omistaja haluaa käyttää pihallaan paljon vaaleaa luonnonkiveä. kilpailupäivä. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 19.45 Rion olympialaiset: Ratsastus, purjehdus. 08.30 Studio55.fi. Hyvä paha jäähypenkki. 17.55 Seinfeld (S). 21.30 Dokumenttiprojekti: Hyvästi Afrikka (S). 6 Historia: Stalinin varjossa, TV1 klo 19 Stalin nyky-Venäjällä 118 kuoli Venäjällä ollaan myös Kutosen dokumentissa. 19.00 Hengenvaarallinen saalis. 16.20 Matkaoppaat. 15.50 Minun totuuteni: Leif Silbersky. 14.15 Kultakuume. 0.40 Rion olympialaiset: Tennis. 16.00 Kanadan rajalla. 1.55 Yukonin miehet. 13.45 Jon ja Kate +8. 21.00 Elokuva Le Mans. 22.00 Kocktails with Khloé. 1.20 Tappava houkutus (12). (U) 01.35 Isänmaan puolesta (12). 20.58 Keno. 01.05 Poliisit (S). 6.20 foX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut. 17.30 Salatut elämät (7). Pöytätenniksen 2. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.00 Sinkkuillallinen. 2.00 Rekkakuskit jäällä (7). 0.10 Pelastajat. natt. 17.30 Jon ja Kate +8. 17.30 Arman Pohjantähden alla (12). 12.00 Lääkärit. 16.05 Wheeler Dealers. Luotipudotus. 18.25 Pulmuset (S). 13.55 Tavallista elämää. Pääosissa: Robert De niro, Billy Crystal, Lisa Kudrow, Chazz Palminteri, Joe Viterelli. 13.10 ja 13.35 #RichKids of Beverly Hills. 07.15 Rion olympialaiset: Rugby. 20.00 Rikkaiden panttilainaamo. 23.45 Muurin perilliset. 10.55 Rojua, rojua. M Venäjä Kuuba. 07.04 Viljami (S). Perhe luistimilla. Kausi 15. 11.10 Jumalanpalvelus. 13.35 Elokuva Neljä naista (S). 10.30 Eden. Makumatka Aasiaan. 8.18 foX Kids: Prätkähiiret. 22.35 112 (7). Aaveratsastaja 1/2. 0.05 Elokuva After Earth (12). Kupit ja pallo. 18.00 BUU-klubben: Velhon tytär. 12.25 neljät häät Amerikassa. 13.40 Typerät videot. 13.25 Tavallista elämää. 07.09 Puuharit (S). (Suomi 1942, 86’). 15.35 Gordon Ramsay maailmalla. Mm. 20.00 Koomikot. 13.00 SVT: SVT nyheter. 0.30 Pahuuden ytimessä (7). 14.00 Rion olympialaiset: Käsipallo. 7.55 SVT: Gomorron Sverige. Kausi 2, 6/6. 15.00 Yle Uutiset. 06.52 Taikakaruselli (S). 22.30 Amerikan hulluimmat hätätapaukset (12). 19.30 Miehen puolikkaat (S). 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Yle Uutiset. Rattaat liikkeessä. 16.00 Kardashianit. Ser man bättre i mörker om man äter morötter. 14.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 22.00 Yksityisetsivä Wolfe. 14.00 Candice sisustaa. 19.05 Bones. 14.30 Candice sisustaa. judon loppuottelut naiset 57 kg ja miehet 73 kg sekä ja rugbyn naisten loppuottelu. (S) Ikäraja ............(7 ) ( 12) ( 16) ( 18) 6 Lisää kanavia: telkku.com 9.55 ja 10.20 #RichKids of Beverly Hills. 11.05 Pisara. 15.25 Monk (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Vanderpump Rules. 23.30 Tappavat synnit (12). 9.02 foX Kids: olipa kerran avaruus. 13.00 Jamie oliverin säästöateriat. 2.30 Yllätystuunaajat. 07.34 Ihan satua (S). 07.40 Transformers Rescue Bots 08.00 Angry Birds Toons (S). 14.25 Rion olympialaiset: Pöytätennis. 00.35 Yövahti. 19.15 Päivän sää. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 21.00 Elokuva Terapian tarpeessa (12). 22.00 6D: Kurskin nostaminen. 17.00 Lemmen viemää (S). 11.00 LiVE: Tiedä ja Voita. 17.00 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 17.40 How i Met Your Mother. isännän intohimoinen daaliaharrastus asettaa pihasuunnitelmalle poikkeuksellisen haasteen. 6.00 Sky news. 14.15 Eläinsairaala (S). 1.00-1.50 Paratiisihotelli Ruotsi. osa 1/6: Vaikea alku. 18.20 Päivän kasvo. ohjaaja: Harold Ramis, USA 1999 (103’). 21.00 21.00 A-studio. 17.05 fast n’ Loud. 15.00 Dubain lentokenttä. Viimeinen lännensankari. 16.50 Novosti Yle. 09.00 Kauniit ja rohkeat (S). Postia Charlielta 1/2. 19.30 oho, olen raskaana! (12). 21.00 21.00 Elokuva 007 ja lupa tappaa (16) Toinen Timothy Daltonin pääosittama James Bond -seikkailu saa alkunsa, kun sankariagentin ystävä felix Leiter kokee kovia huumeparoni Sanchezin kynsissä. 17.10 Varastojen metsästäjät. 18.00 Yle Uutiset. Kausi 5, 3/12. kierroksen ottelu. 06.05 Bubble Guppies (S). 02.55–07.00 Miljoonapotti. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.8. 13.00 Sinkkuillallinen. 15.10 Hengenvaarallinen saalis. 9.30 Sara leipoo. Historioitsijat ja vapaaehtoisjärjestö Memorial yrittävät lieventää Stalinin Neuvostoliiton aikaisten tekojen kauhua ja demokratian etenemisen esteitä. 17.00 Rion olympialaiset: Ratsastus. 16.45 Lyödään ällikällä. 23.00 outcast. 6.25 Yllätysremontti. 11.00–12.00 Lääkärit. 10.00 Eden. 7.25 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 18.55 HS-uutiset. 20.00 Wheeler Dealers. 7.08 foX Kids: Trollz. 16.00 Rion olympialaiset: Beach volley. 07.30 Huomenta Suomi. 19.00 neljät häät Amerikassa. 19.30 Supertähdet (S). 20.00 Kirjaohjelma: Unni Lindell. 17.00 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 01.35 Leijonan luola USA. 08.50 Teematieto. 13.05 Elämä käännekohdassa. 22.20 Päivän sää. Kausi 3, 1/10. 10.50 Päivän kasvo. Yhdysvallat 23.00 Myytinmurtajat. 20.55 Rion olympialaiset: Ammunta. Marge hyökkää!. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.00 Isä Matteon tutkimuksia 19.00 Gran Hotel (12). 0.40 Remontilla rahoiksi. 03.55–06.00 Rion olympialaiset: Uinti. 06.50 Pikku Kakkonen. 02.35–05.30 Miljoonapotti. kilpailupäivä. 17.00 Kanadan rajalla. Rugbyn n puolivälieräotteluita. 17.00 Saiturin säästövinkit. 12.20 Aivopelit. Tämänkertaisessa yllätyslaatikkohaasteessa kilpailijat saavat eteensä outoakin oudompia raaka-aineita. irkulle illallinen. 20.00 Amerikan unelmavävy. 07.05 Terve aamu. 20.30 Simpsonit (7). 19.00 Kreisit eläinvideot. 4.00 friiD: Vankikarkureiden kintereillä. 08.17 Galaxi. 14.05 Rion olympialaiset: Rugby. 6.00 Aamun AVAus. 18.00 Myytinmurtajat. finns det djur som kan se färger i mörker. 11.30 SVT: Strandhugg med Puk och Herman. 18.10 new Girl. yön huippuhetket. ohjaus: John Glen. Timantti juttu. Jarkon ja Harrin haukansilmät bongaavat liikenteestä poliisin tuttuja minkä ehtivät. 18.00 Salatut elämät (7). 23.00 Poliisit – kotihälytys (12). M USA Venezuela. 07.00 Rion olympialaiset: 2. 10.00 Ruotsin maajussille morsian. 15.55 intelligence – Agentti 2.0. Martin odum on peitetehtäviin erikoistunut fBi-agentti, jolla on ainutlaatuinen lahja muuntautua eri henkilöksi kutakin työtehtävää varten. Syntien summa. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 14.15 Pienten perhe. 3.00 Ennustaja-TV. 10.00 Mahdoton taloprojekti. 04.00 Teematieto. 15.45 Neljän tähden illallinen. 22.00 Leijonan luola Kanada. 6 6D: Kurskin nostaminen, Kutonen klo 22. 16.20 Alaston haaksirikko. 23.35 Rimakauhua ja rakkautta (12). 14.25 fame (S). 23.35 Paratiisihotelli Ruotsi (S). Jim Carreyn tähdittämä komedia kertoo jatkuvasti lööperiä puhuvasta asianajaja-isästä ja hänen pienestä pojastaan, jonka hartain syntymäpäivätoive on, että isä pystyisi olemaan kokonaisen vuorokauden ajan valehtelematta. 20.00 Havaiji 5-0. 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. Ylar vargarna mer när det är fullmåne. 16.00 Selviytyjät. 14.55 Makuja ja elämää. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 12.00 Ruotsin miljonääriäidit – Maria & Mindy. 0.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 19.25 MTV Sport Uutiset. n 3 m synkrohypyn loppukilpailu. 18.00 Paratiisihotelli Ruotsi. 17.00 18.00 Rion olympialaiset: Ammunta. 08.05 Angry Birds Piggy Tales 08.10 Lego Nexo Knights (7). Vanhoja tuttuja. Siinä seurataan vuonna 2000 uponneen Kursk-ydinsukellusveneen nostamista, mikä oli kaikkien aikojen suurin meripelastusoperaatio. Aamuyön uinnin välierät ja loppukilpailut. 01.30 Virittäjät. yön huippuhetket. 12.10 Kuinka sitten kävikään?. Aaveratsastaja 2/2. 14.30 Koiralle koti. 1.00 Rikkaiden panttilainaamo. 8.40 foX Kids: Transformers – Rescue Bots. 1.40 Vallan linnake (7). 03.35–05.00 Ennustaja-TV. 08.00 Astral Tv. 6.33 foX Kids: Lelumaan niksu. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta 07.50 Ryhmä Hau (S). 1.35 Miami ink. 2.50 Yön AVA. 12.55 Seinfeld (S). 8.20 Miami ink. 14.45 ja 15.10 Australian rajalla. 06.55 Ylen aamu-tv. John toipuu hiljakseen. 5.00 Ennustaja-TV. 11.35 ja 12.00 Australian rajalla. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo b TV-info Toimituksen yhteystiedot Toimitus............010 665 4424 Sähköposti ....tv@almamedia.fi Ohjelmapalautteet Yle: TV1, TV2, Yle Teema: ohjelmapalaute@yle.fi Yle Fem: svenska@yle.fi MTV3 ...........................www.mtv.fi Sub ................................www.sub.fi Ava ............................www.avatv.fi Fox ..........www.foxtv.fi/contact TV5 ............. 7.54 foX Kids: Smurffit. 06.35 Aamusää. Mikkeli. Puolustusvoimat. (12). 18.00 Pienten perhe. 19.00 Rion olympialaiset: Uinti. 9.00 TV Shop Tvins. 20.30 Yle Uutiset. 00.35 Poliisit (7). 8.20 Akvaariomestarit. Vahingossa vaikeuksiin. 11.00 SVT: Studio natur. 10.55 Rion olympialaiset: Koripallo. 08.18 Galaxin Pallo. 06.50 Lazy Town (S). 18.30 Salatut elämät (7). 22.00 Sinkkuelämää (12). elokuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub Maanantai 8.8. 19.00 Vintiöt. 12.45 Eläinkunnan hurjimmat. 18.30 MasterChef Australia. jousiammunnan naisten ja miesten 1/32 kierros. 12.30 SVT: Stopptid deluxe. Sokea usko. 21.00 Criminal Minds. 2.40 Rion olympialaiset: Tennis. Kausi 15. 14.50 Rion olympialaiset: 3. 22.55 Yle Uutiset. 16.30 Synnytä ja voita!. 10.45 Gordon Ramsay maailmalla. Uinnin loppukilpailut. 11.55 Rouva Søeborgin elämän taju. 01.30 Rion olympialaiset: Koripallo. yön huippuhetket. 23.00 Sinkkuillallinen. 16.50 Grillit huurussa (S). 19.00–19.55 Historia: Stalinin varjossa. 15.00 neljät häät Amerikassa. 17.10 ja 17.35 #RichKids of Beverly Hills. www.tv5.fi/palaute Kutonen ..kutonen.fi/palaute Nelonen, Jim, Liv ja Hero nelonen.fi/laheta-palautetta Ohjelmalistausten selitteet Uusinta ....................................... 12.25 Pomo keittiössä. 05.45 Rion olympialaiset: Uimahyppy. 13.30 Tähdet kertovat. 23.55 Vanderpump Rules. Mv. 08.55 Uutispäivä. Kausi 2, 9/10. 10.00 onnenarpa. 15.40 Lihavien klinikka. 23.00 Shetlandsaarten murhat 00.00–01.00 Kotikylä (12). 09.00 Rion olympialaiset: 2. 60 vuotta Josif Stalinin kuoleman jälkeen Stalin-kultti elää yhä edelleen Venäjällä. 7.25 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 21.00 21.00 Bones (16). 20.30 Jäitä hattuun (7). 15.05 Yle News. 2.50 Elokuva Valehtelija, valehtelija (S). 06.30 Pound Puppies (S). Jonathan Pine yrittää saada brittitiedustelulle sanan asekuljetuksesta, joka etenee kohti Syyrian rajaa. 10.00–10.45 Midsomerin murhat (12). 16.00 Remppa vai muutto. 00.45 Rion olympialaiset: 3. 01.00 Teknavi. 10.00 YouTuben vallankumous. 07.23 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 23.00 Rion olympialaiset: nyrkkeily. 10.10 Onnenarpa. osa 8/10. 1.50 Elokuva Juntit Beverly Hillsissä. 21.00 21.00 Maanalaiset taistelijat (16). M trapin loppukilpailu. 11.50 The Tuomolat. 14.00 Hell’s Kitchen. 3.30 Ennustaja-TV. 21.00 21.55 Rion olympialaiset: Telinevoimistelu. Vuoteen 1941 mennessä suurin osa Eurooppaa on natsi-Saksan hallinnassa. Ruoka on lääke, mutta ymmärtääkö kuluttaja tämän. 20.00 Helil kyläs. 3.00 Australian rajalla. Kodikas kotitoimisto. Carrie on huolissaan turvallisuudestaan, joten hän lähettää tyttärensä turvaan USA:han ja alkaa selvittää jahtaajansa henkilöllisyyttä turvautuen vaarallisiin keinoihin ja Jonasin apuun. 15.00 Amerikan paras ravintola. 12.20 American Chopper. 09.30 Futisvanhemmat. 22.00 Wayward Pines. TELEVISIO 13 Maanantaina 8. Pääosissa: Timothy Dalton, Carey Lowell, Robert Davi, Talisa Soto, Anthony Zerbe, frank McRae, Benicio Del Toro. 23.05 Havaiji 5-0. 17.10 Midsomerin murhat (12). 2.15 Valhetta vai ei. 06.25 Camilla Plum ja säilöjän niksit. 14.05 Huijareiden kaupunki. 16.15 Onnenarpa. 18.00 Huvila & Huussi. 18.30 Futisvanhemmat. 3.10 Tappavat unelmat (12). 22.35 Kardashianit muodin pyörteissä. 23.35 Legends (16). 12.35 Tohtori Kiminkinen. 18.35 Lystikkäät eläinveikkoset. 21.00 fast n’ Loud. 12.15 nanny (S). 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 12.00 Hansin grillikesä. Mm. 05.00 Ennustaja-TV. 06.00 Miljoonapotti. 0.00 Kielletty rakkaus (S). 21.00 Elokuva Valehtelija, valehtelija (S). 20.00 Kielletty rakkaus (S). (U) 01.15–04.00 Teematieto. 16.25 Vanderpump Rules. 13.05 SVT: Antikmagasinet. 9.30 Upeat skandikodit. n: Salli Karuna, Helena Kara, Eine Laine, Emma Väänänen, olavi Reimas. 9.20 TV Shop Tvins. 09.15 Rion olympialaiset: Uinti. 0.00 Elokuva Snakes on a Plane. Ravinto. 18.30 Rion olympialaiset: Ratsastus, purjehdus. 9.15 TV Shop Tvins. Studio natur besvarar tittarnas frågor om djur och natur. Tässä jaksossa pääsemme seuraamaan Kuopion pelastuslaitoksen toimintaa, jossa tehtäviä riittää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 4.25 Tavallista elämää. 08.35 Lego Legends of Chima 09.00–09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 21.30 näin minut murhattiin. 9.00 Supernanny Euroopassa (S). 21.00 Kardashianit. 13.20 Yllätystuunaajat. 13.45 Eläinsairaala (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää 14.00 Diili: All Star. 4.50 Tavallista elämää. 16.30 Kanadan rajalla. 7.33 foX Kids: Pound Puppies. 21.00 Good Wife (S). 20.30 Rion olympialaiset: Rugby. 08.00 Rion olympialaiset: 2. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 17.20 70’s show (12). 08.15 Rion olympialaiset: Beach volley. 6.25 fast n’ Loud. 3.25 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 18.30 friiD: Laihduttaminen on helppoa!. 09.30 Emmerdale (S). 18.58 HS-sää. 0.40 Wheeler Dealers. 02.35 Blue Bloods (12). 12.55 Glee (12). 21.00 Arman Pohjantähden alla (S). 5.00 Ennustaja-TV. 20.05 Yökylässä Maria Veitola. 15.05 Muodin huipulle. 13.00 Hurja remontti. 02.45 Rion olympialaiset: Beach volley. 4.20 Legendojen jäljillä. 22.00 Rion olympialaiset: Jousiammunta
9.00 TV Shop Tvins. 18.30 Salatut elämät (7). 14.05 SVT: Landgång Australien. 18.10 New Girl. 23.30 Virittäjät. 13.35 Elokuva Soita minulle Helena (7). 02.25 Rion olympialaiset: 4. 16.25 Kanadan rajalla. Kultainen lippu. 16.00 Kardashianit. 09.30 Emmerdale (S). 10.00 Midsomerin murhat (12). 10.00 Eden. 14.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 23.00 Poliisit – kotihälytys (12). 13.00 Sinkkuillallinen. 0.00 Scream Queens. Kun lähistöllä sattuu toinen vastaava tapaus, Janen tiimille tulee kiire löytää syyllinen. 12.25 Neljät häät Amerikassa. 19.30 Poliisit (S). 07.30 Huomenta Suomi. 20.00 Havaiji 5-0. 14.45 ja 15.10 Australian rajalla. Viattomuuden kuolema 1/2. 19.15 Päivän sää. 12.55 Kissakuiskaaja. 0.05 Pelastajat. 3.10 Neljät häät Amerikassa. 1.40 Vallan linnake (S). 20.58 Keno. 06.00 Rion olympialaiset: Uimahyppy. 22.00 Myytinmurtajat. 2.50 Yön AVA. 4.05 Intohimon uhrit. 0.05 Vanderpump Rules. 19.30 Emmerdale (7). 20.30 Yle Uutiset. Elizabeth saa tietää FBI:n käyneen Jaredin luona. tenniksen 2. 18.30 Naimisiin ystävän kanssa?. 14.15 Kultakuume. 23.30 Rizzoli & Isles (12). Tunnettu kilpapyöräilijä lyyhistyy radalle kesken ajon. 19.00 Vanderpump Rules. 22.30 Kaikki seksistä. kilpailupäivä. 3.50 Elokuva Kuolonajot (16). 1.30 Hengenvaarallinen saalis. Tila tehokäyttöön. 10.00 Ruotsin maajussille morsian. 6 Historia: Latinalaisamerikkalaiset, Yle Teema klo 21. 16.15 Onnenarpa. 14.30 Fame (7). 14.30 Candice sisustaa. 0.35 Wheeler Dealers. 19.00 Remontilla rahoiksi. 00.35–04.00 Teematieto. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 19.00 Neljät häät Amerikassa. 00.35 Poliisit (7). 12.00 Lääkärit. 22.00 Rion olympialaiset: Jalkapallo. 06.05 Bubble Guppies (S). 21.40 Jalkapallon Super Cup. 04.00 Teematieto. 20.55 Urheiluruutu. Viattomuuden kuolemassa murhaa selvittävät jälleen ylikomisario John Barnaby (Neil Dudgeon) ja konstaapeli Ben Jones (Jason Hughes). 11.30 SVT: Jakten på språket. 07.15 Rion olympialaiset: Painonnosto. 18.00 Myytinmurtajat. 15.50 A-studio. 16.05 Wheeler Dealers. 00.30 Americans (16). 22.00 Yksityisetsivä Wolfe. 11.05 Yle Alueuutiset 12.20 Ruotsalaisia salaisuuksia. 007 ja kultainen silmä, Nelonen klo 21 9.55 ja 10.20 #RichKids of Beverly Hills. 20.00 Taiteen maantiede: Kiina. 13.45 Eläinsairaala (S). 08.50 Teematieto. yön huippuhetket. (Suomi 1948, 86’) O: Hannu Leminen. 23.00 Seksileikeistä putkaan. 21.00 21.00 Rion olympialaiset: Beach volley. 08.30 Studio55.fi. Uinnin loppukilpailut N 200 vu, M 200 pu, N 200 sku ja M 4 x 200 vu. 6.42 FOX Kids: Julius-apina. 20.30 Murha menneisyydestä. 2.00 House (12). Painonnoston naisten 63 kg. 7.20 American Chopper. 13.30 Tavallista elämää. 23.50 Rion olympialaiset: 4. 23.10 Sinkkuillallinen. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 5.00 Ennustaja-TV. 07.42 Pikku hirviötyttö (S). 07.05 Terve aamu. 10.00 Onnenarpa. 7.05 Trollz. 9.30 Upeat skandikodit. 21.00 21.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta (12). 22.40 Jalkapallon Super Cup. 18.20 Päivän kasvo. 13.45 Jon ja Kate +8. 12.00 Kakkukuningas. 4.15 5.05 American Chopper. 00.55 Rion olympialaiset: Koripallo. 4.10 Ennustaja-TV. 13.05 SVT: Svensken och barfotalöparen. 20.00 Ensitreffit alttarilla. 09.00 Kauniit ja rohkeat (S). 14.00 Huijareiden kaupunki. 09.15 Rion olympialaiset: Uinti. 06.52 Matikkahirviöt (S). 17.00 Lemmen viemää (S). 18.58 HS-sää. 15.50 Rion olympialaiset: Ratsastus. 16.55 Martina ja hengenpelastajat. 16.00 Remppa vai muutto. 6.00 Sky News. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.30 Pientä mökkiremonttia. 14.00 Hell’s Kitchen. 21.00 Martina ja hengenpelastajat. Miesten kalvan loppukilpailu. Izabella Scorupco on tietokone-ekspertti. 21.00 21.00 NCIS: New Orleans (12). 08.05 Angry Birds Piggy Tales 08.10 Lego Nexo Knights (7). 20.00 Simpsonit (7). 20.00 Huvila & Huussi. 16.40 Lyödään ällikällä. 21.57 Suvipäivä välkkyvillä vesillä. 22.35 Diili. 07.36 Askarrellaan. 14.55 Dubain lentokenttä. 12.00 Kuinka sitten kävikään?. 13.00 Seinfeld (S). 16.05 Tahdon morsiuspuvun!. 22.35 Moderni perhe. 06.50 Pikku Kakkonen. 23.00 Teknavi. 10.30 Eden. Annabelle, 26 ja Lori, 40, onnistuivat laihduttamaan puolet painostaan. Kenyan taival Vortexissa on alkanut kuoppaisesti, mutta hän yrittää paika tilanteen mainoskampanjatehtävän päällikkönä. Pääosissa: Pierce Brosnan, Sean Bean, Izabella Scorupco, Famke Janssen, Joe Don Baker, Judi Dench. Yhdysvalloista saapuvan naisen rikosrekisteri ja auto saavat epäilykset heräämään. 5.35 Tavallista elämää. 16.35 Salaa raskaana (S). 21.00 Allsång på Skansen. 9.00 Candice sisustaa. 10.10 Onnenarpa. 17.25 70’s show (12). 11.00 Yle Uutiset. 2.10 Maailman övereimmät juhlat (7). Nuotiotarinat. 15.40 Oho, olen raskaana! (12). 14.00 Candice sisustaa. 14.50 Rion olympialaiset: 4.kilpailupäivä. Kausi 7, 15/22. (U). 22.00 Kova laki (12). 12.00 Hansin grillikesä. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.8. Rugbyn naisten loppuottelu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.00 Sinkkuillallinen. 12.30 SVT: Svenska tv-historier: Magnus & Brasse. tuotantokausi. yön huippuhetket. 08.05 Vekarat! (S). 17.55 Seinfeld (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 15.10 Hengenvaarallinen saalis. 1.30 Voittoa asuntokaupoilla. 7.05 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. Äiti on aina oikeassa. 3.30 Ennustaja-TV. 19.25 MTV Sport Uutiset. 12.00 SVT: En del av mig. 15.45 Neljän tähden illallinen. 9.20 TV Shop Tvins. 12.30 Pomo keittiössä. 13.20 Yllätystuunaajat. 10.00–11.00 Lemmen viemää 14.00 Diili: All Star. 14.00 Tavallista elämää. 22.00 Sinkkuelämää. 12.40 Eläinkunnan hurjimmat. 06.35 Aamusää. 01.30–05.25 Miljoonapotti. 07.04 Keppihevostalli. 20.05 Suomen ihanimmat häät. 19.30 Oho, olen raskaana! (12). 14.55 Rikkaiden panttilainaamo. 8.05 Suuri kakkukisa. 08.35 Lego Legends of Chima 09.00–09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 20.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti. 20.00 Wheeler Dealers. 19.00–19.55 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan. kierroksen ottelun ratkaisu, painonnoston naisten 63 kg, purjehduksen naisten RS X ja naisten 25 m pistoolin loppukilpailu. 0.50 Elokuva The Marine 2. 16.50 Rion olympialaiset: Tennis, painonnosto. Mm. 7.55 Smurffit. 3.10 Redrum. Äitiys MS-taudin varjossa. 1.25 Murha pikkukaupungissa (12). (U) 16.50 Novosti Yle. 07.47 Planeetta Kosmo (S). Amerikkalainen perhe saapuu rajalle aseiden kanssa. 14.35 SVT: Örter – naturens eget apotek. 22.35 Yle Uutiset. 6.00 Aamun AVAus. 08.15 Rion olympialaiset: Koskimelonta. 21.00 21.00 Elokuva 007 ja kultainen silmä (16). 07.24 Saku & Vaakku (S). 20.30 Simpsonit (12). 18.35 Lystikkäät eläinveikkoset. 20.00 Rikkaiden panttilainaamo. 10.20 How I Met Your Mother. 04.35–05.00 Ennustaja-TV. 22.00 Elokuva Ulzana – verinen apassi. (U) 13.05 Elämä käännekohdassa. 8.20 Miami Ink. 15.35 Gordon Ramsay maailmalla. 10.45 Gordon Ramsay maailmalla. 17.05 Fast n’ Loud. Myrkkyä ilmassa. Kovin hoikassa kunnossa oleva Janne haluaa lisää lihaksia ja painoa. 12.05 Rion olympialaiset: Rugby. 2.50 Rion olympialaiset: Lentopallo. 12.20 Tulevaisuuden maailma. Outo irtojalka. 00.50–01.40 Prisma: Parvibongari. Kuusiosainen sarja valottaa alueen historiaa. 15.50 Intelligence – Agentti 2.0. 14.55 SVT: Programtablå. (Anthony Bourdain: Parts Unknown, Yhdysvallat) Tokion yö. 14.55 Makuja ja elämää. 19.00 Hengenvaarallinen saalis. 1.00 Rikkaiden panttilainaamo. Välierät M 100 vu, N 200 pu ja M 200 ru. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 9.00 TV Shop Tvins. 15.00 Yle Uutiset. 0.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Kausi 15. 05.00 Ennustaja-TV. yön huippuhetket. 18.30 Futisvanhemmat. 17.55 Leijonan luola Kanada. Hautajaiskulkue. 01.00 The Late Show With Stephen Colbert. 3.20 Yllätystuunaajat. 13.35 Typerät videot. M USA Venezuela. (U) 10.50 Päivän kasvo. 10.45 Rojua, rojua. Ohjaus: Martin Campbell. 18.30 Rion olympialaiset: Ratsastus, purjehdus. 0.40 Remontilla rahoiksi. N: Helena Kara, Rauli Tuomi, Erkki Viljos. 14.00 Mallikoulu. 11.00–12.00 Lääkärit. 16.00 Selviytyjät. 16.25 Vanderpump Rules. 16.25 Alaston haaksirikko. kilpailupäivä. 11.00 SVT: Vem vet mest junior. 7.55 SVT: Gomorron Sverige. Kausi 2, 20/24. 0.10 Ruotsin miljonääriäidit. Suvi herää vatsataudissa ja kuumeessa. 12.30 Rion olympialaiset: Tennis. 08.35 Karvinen (7). (U) 18.00 Yle Uutiset. 00.00 Kotikatsomo: Alavilla mailla hallanvaara (7). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.35 Tohtori Kiminkinen. 03.40–05.45 Rion olympialaiset: Uinti. 12.10 Aivopelit. 15.30 Monk (12). 06.50 Lazy Town (S). 23.05 Moderni perhe (S). 09.00 Rion olympialaiset: 3. 9.30 Candice sisustaa. 1.10 Ruotsin miljonääriäidit. Midsomerin murhat -sarjassa on meneillään jo 15. 18.00 BUU-klubben: Vinter varg. 8.40 Transformers – Rescue Bots. 23.50 Rion olympialaiset: Miekkailu. Entinen huippuajaja Jensen Ames tuomitaan vankilaan väärin perustein. 13.10 ja 13.35 #RichKids of Beverly Hills. kilpailupäivä. Parkettihai etsii paria. Abebe Bikila från Etiopien blev den förste svarte afrikan att vinna ett olympiskt guld. 21.00 Elokuva Cocktail (12). 15.55 Kanadan rajalla. 16.50 Leijonan luola USA. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Ninan täytyy onkia Stanilta häiveteknologiaa koskevia tietoja. 08.00 Sirkus Temppula. 08.55 Uutispäivä. 21.00 Fast n’ Loud. M 69 kg ja 75 kg. 7.29 ja 7.42 FOX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut. Aino Räsäsen kirjoihin perustuvan suositun Helena-elokuvasarjan ensimmäinen osa. 21.00 Criminal Minds. Kaunis kylpyhuone. 15.00 Neljät häät Amerikassa. (MacGyver, Yhdysvallat) Kolmistaan kotona. 19.00 Poliisit (7). 23.10 Havaiji 5-0. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 14.15 Pienten perhe. 09.30 Futisvanhemmat. 9.02 Olipa kerran avaruus. 18.00 Huvila & Huussi. Kausi 5, 17/18. 17.00 18.50 Rion olympialaiset: Uinti, painonnosto. 17.00 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 13.00 Hurja remontti. 5.00 Ennustaja-TV. Pierce Brosnan lunastaa lupaukset ensimmäisessä James Bond -roolissaan, joka kuljettaa salaisen agentin Venäjän mafian jäljille. 17.10 Midsomerin murhat (12). 19.45 Rion olympialaiset: Purjehdus, ratsastus. Luotettava todistaja. 22.04 Runoilijan tie. 12.00 Toisenlaiset äidit. 18.00 Paratiisihotelli Ruotsi. 23.00 Elokuva Kuolonajot (16). 01.35 Suomen Tulli. 6 Midsomerin murhat, TV1 klo 17.10 Barnaby ja Jones Latinalainen Amerikka Mikä on Latinalainen Amerikka. 21.55 Elävä arkisto: Sisävesilaivat. (Two and a Half Men, Yhdysvallat) Postia Charlielta 2/2. 8.18 Prätkähiiret. 21.00 Ensitreffit alttarilla. 07.00 Rion olympialaiset: 3. 20.40 Rion olympialaiset: 4. 9.30 Lystikkäät eläinveikkoset. (Simpsons, Yhdysvallat) Isoisän treffit. 10.35 Rion olympialaiset: Koripallo. 01.55–07.00 Miljoonapotti. 2.00 Martina ja hengenpelastajat. 21.00 21.00 Historia: Latinalaisamerikkalaiset. 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 23.35 Tappavat synnit (16). 19.30 Miehen puolikkaat (S). (Simpsons, Yhdysvallat) Tuttuja tarinoita. 3.00 Australian rajalla. 6.25 Fast n’ Loud. 22.17 9,3 prosenttia vettä. 12.30 Nanny (S). 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 11.00 LIVE: Tiedä ja Voita. Uinnin alkuerät M 100 vu, N 200 pu, M 200 ru ja M 4 x 200 vu. 14 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Maanantaina 8. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Varastojen metsästäjät. 9.55 New Girl. 20.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 19.05 Bones. (124’) 23.35 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 21.00 22.00 Rion olympialaiset: Telinevoimistelu. 20.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 17.30 Salatut elämät (7). 0.55 Rion olympialaiset: Jalkapallo. Painonnoston M 62 kg. 10.00 Mahdoton taloprojekti. 22.25 MTV Sport Uutiset. 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.50 Rion olympialaiset: Nyrkkeily. 18.00 Salatut elämät (7). Aaveratsastaja 2/2. (Goldeneye/Britannia-USA 1995). 06.00 Astral Tv. 14.45 FriiD: Tyyliopas laihtuneelle. 22.00 Leijonan luola Kanada. 23.35 Rimakauhua ja rakkautta. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo Pierce Brosnan on ensimmäisen kerran James Bondina. 01.05 Poliisit (S). 21.55 Elokuva Basic Instinct 2. 8.05 Monk (7). 11.00 Remppa vai muutto. 08.32 Galaxi. 11.35 ja 12.00 Australian rajalla. 18.00 Pienten perhe. elokuuta 2016 Aamulehti // Perjantaina 5. Miesten 10 m synkrohyppyjen loppukilpailu. 14.15 Eläinsairaala (S). 3.20 5.15 Elokuva Apinoiden planeetta. 0.30 Pahuuden ytimessä (7). 22.55 Hotelli Adlon – elämää suurempi tarina (12). (Mythbusters, Yhdysvallat) Ilmastointiteippi. (Vampire Diaries, Yhdysvallat) Sinun vuoksesi. Vanhan navetan katettu pääty muutetaan oleskelutilaksi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 Isä Matteon tutkimuksia 19.10 Gran Hotel (12). 06.30 Pound Puppies (S). Mies ammutaan keskelle katua liikenneriidan päätteeksi, mutta kukaan ei näe ampujaa. 21.30 Näin minut murhattiin. 2.25 Miami Ink. 15.00 SVT: Sally. 13.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 19.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 18.25 Pulmuset (S). 06.00 Bumba (S). Nyt kunnostetaan rintamamiestalon rinnepiha. 18.05 Kultakuume. 07.11 Olivia (S). 21.00 House (12). 16.30 Mike & Molly (S). 00.00 Vampyyripäiväkirjat (12). 06.55 Ylen aamu-tv. Aseita ja kosmetiikkaa. 16.20 Puutarhaunelmia. 16.20 Matkaoppaat. 19.00 Vintiöt. 15.05 Yle News. 2.20 Verisukulaisia (12). 07.40 Transformers Rescue Bots 08.00 Angry Birds Toons (S). 08.00 Rion olympialaiset: 3. 17.40 How I Met Your Mother. 21.00 Elokuva Shanghai Knights. 17.10 ja 17.35 #RichKids of Beverly Hills. elokuuta 2016 Tv-viikko // C7 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub TiisTai 9.8. 18.55 HS-uutiset. 1.00 1.50 Paratiisihotelli Ruotsi. Kostaja lähestyy. 2.55 Kova laki (12). Larrick käyttää kovia otteita päästäkseen agenttien jäljille. 1.05 Voittoa asuntokaupoilla. Ensimmäisessä jaksossa ensimmäiset espanjalaiset tutkimusmatkailijat saapuvat Pohjois-Amerikkaan. 13.00 SVT: SVT Nyheter. 03.35 Leijonan luola USA. Aamuyön uinnin välierät ja loppukilpailut. 11.40 Sara leipoo. 06.15 Aamusydämellä. 15.05 Muodin huipulle. 2.30 Outcast. 13.00 Jamie Oliverin säästöateriat. 02.35 Poliisit – kotihälytys (7). 17.30 Jon ja Kate +8. 6.17 FOX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut. Kausi 14, jakso 10/13. 6.30 FOX Kids: Lelumaan Niksu. 14.30 Mahdoton taloprojekti. 17.00 17.50 Suomen huutokauppakeisari. M Espanja Brasilia. American Chopper -ohjelman pärinäpojat tulevat vierailulle. 22.20 Päivän sää. 08.33 Ötökät (S). 18.50 MasterChef Australia. 20.00 Metsien kätkemä. 6.10 Yllätysremontti