>> 2. LOKAKUUTA 2014
NRO 192
IRTONUMERO 2 e
Vappu Kallio
Kunniatehtävää hoitamassa
Ikäihmiset: Paavolan Perinnekuoro pitää huolen, että Iltahuuto soi komeasti. 6 414880 065365
14041
95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA
Tyttöjenpäivä
Liisa Saarela ja
Zonta-kerho
pyhittää perjantain tytöille >> 7
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Touhua tulossa
Kruununmakasiiniin
valmistuu
työpajoja. >> 8
KESKIVIIKKO 8. >> 6
Ovi auki
molempien käydä
Työ- ja elinkeinoministeriö haluaisi, että
TE-toimistojen virkailijat jalkautuisivat
entistä enemmän yrityksiin.
Myös TE-toimiston asiantuntija Marko
Salmelan tavoitteena on tehdä palvelut
tutuiksi yrittäjille. >> 4
Pääkirjoitus: Sisäilmaongelmat uhkaavat viedä myös harrastustilat
Raahen kihlakunnasta
löytyvät läänin nopeimmat poliisit. Pillit huutaen poliisi tulee paikalle noin
6,6 minuutissa. Ei suomen kieli ole niin yksioikoista, että täysin oikeaoppiseen ilmaisuun pyrkiminen
olisi edes mahdollista.
Kielen on toki suotavaa olla huolellista, jos haluaa viestin
menevän perille, mutta kenelläkään on tuskin vaikeuksia
ymmärtää ulkomainosta, jossa kerrotaan jauhelihakeiton
ainesten edullisuudesta.
Yhdyssanavirheitä, epäonnisia sanavalintoja ja hajalle
menneitä metaforia vakavampaa on epäselvästi itseään ilmaisevat viranomaiset ja huonosti kirjoitettu lakiteksti.
R
aahen kaupunki on harmillisen
ongelman edessä. Ei
tulisi jumiutua vain ydinvoimaan. Syysmarkkinat olivat suurimmat markkinat niin yleisömäärältään, tavaramäärältään kuin kauppiasmäärältäänkin nähden.
3
50 vuotta sitten. Koululaisten
syyslukukausi on tuskin päässyt
kunnolla käyntiin, kun tiedot sisäilmaongelmista synkentävät
syksyä. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten olin aidosti ilahtunut, kun edellisen työpaikan kömmähdys pääsi
kunniapaikalle. Kunnan työntekijöiden sairauspissaolot
olivat lisääntyneet. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 8. Höhöhö! Tukka! Tiedätkö sinä edes, missä on tukka?
Kun yrittäjä kaivaa mustan tussin ja tekee ulkomainoksen, jossa sattuu olemaan kielioppivirhe (Jauheliha keitto
ainekset nyt meiltä!) joku on ottanut kännykkäkameralla
kuvan mainoksesta ja lähettänyt sen Facebookiin ennen
kuin tussi on kunnolla ehtinyt kuivua.
Ärtymyksen osoittamisesta on tullut joillekin oman kielentajun erinomaisuuden esittelyn väline. Koetan korostaa
omille tutkijan urasta haaveileville opiskelijoilleni, että
27-vuotias graduntekijä on
yleensä jo ongelmajätettä, ja
jos haluaa menestyä, se väikkärikin pitäisi olla valmis alle
kolmikymppisenä. Jo tänä syksynä liikuntamahdollisuudet ovat kaventuneet,
kun Harakkamäen koulun sali on ollut opetuskäytössä ja Vesipekan palloiluhalli on
poissa pelistä remontin vuoksi.
Tekeillä oleva harrastushalli helpottaa osaltaan salitilojen puutetta, mutta ei ratkaise koko ongelmaa, jos kaksi isoa salia poistuu käytöstä. Väärällä nimellä esiintynyt nuorimies osti laskuun puvun raahelaisesta
vaatetusliikkeestä viime heinäkuussa ja katosi sen jälkeen tietymättömiin. Raahen kaksipäiväiset
syysmarkkinat tänä
vuonna alkoivat onnellisten
tähtien alla ja ainakin eilispäivän osalta jatkuivat myös
onnellisten tähtien merkeissä. Tutkijalla
ei ole varaa alisuorittamiseen.
Pääkirjoitus
Esko Valtaoja
Pääkirjoitus
Helsingin Sanomat
Turun Sanomat
Iltalehti
Olisikin loogisempaa ja
itse sokerin haittavaikutusten vähentämisen kannalta mielekästä kohdistaa vero
nimenomaan sokeripitoisuuteen riippumatta siitä, missä
tuotteessa sitä käytetään.
Samaan tapaan alkoholivero
määräytyy juoman alkoholiprosentin perusteella.
Sokerivero vähentäisi turhaa
sokerin käyttöä elintarviketeollisuudessa.
VUOSIEN TAKAA
Vuosien takaa
-palsta
kurkistaa
menneisiin
aikoihin.
Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1934, 1954,
1964, 1984 ja 2004.
Mitä lähemmäksi nykypäivää
tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus.
Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin.
1
80 vuotta sitten. Koulujen
jumppasalit ovat iltaisin varsin varattuja.
Niissä liikkuu satoja liikunnan harrastajia.
Jos Antinkankaan ja Merikadun salit poistuisivat käytöstä, olisi jumppaajille, lentopallon
pelaajille ja salibandyn harrastajille todella
vaikea löytää korvaavia tiloja. Viime
aikoina valtakunnan
tasolla paljon keskustelua herättänyt ongelmajäteasia ulottaa pienen lonkeronsa Raaheenkin. Urheiluseurat tekevät niin tärkeää nuoriso- ja kansanterveystyötä, että tilanne täytyy ratkaista jollain tavalla.
2
3
Energiakeskustelussa
täytyisi pohtia myös lähivuosien vaihtoehtoja ennen
muuta Suomen energiaomavaraisuuden ja hiilidioksidipäästöjen näkökulmasta. lokakuuta 2014
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 8.10.2014
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja
Kielen kuuluisi Hyvä ilma on koululaisen ja
olla iloinen asia opettajan perusoikeus
S
uomalaiset rakastavat kieltään, mutta rakkaus ilmenee valitettavan usein nälvimisenä, ilkeänä piikittelynä ja varsinkin muiden
haukkumisena.
Erityisesti Facebookin kieliryhmien viestejä lukiessa tulee samanlainen olo kuin yläasteella, kun erehtyi sanomaan tukka. Virheitä ei pitäisi tuijottaa niin tiiviisti, että mitään muuta ei enää pysty näkemäänkään. Poliisitutkimuksissa on syylliseksi
selvinnyt savonlinnalainen
alaikäinen nuorukainen, joka
tunnusti rikoksensa ja hänet
on haastettu oikeuteen.
4
30 vuotta sitten. Nykyään jätän lähes aina palstan lukematta.
Rakastan kielikeskustelua, mutta kaipaan siihen lempeyttä, ymmärtämystä ja toisten kielenkäyttäjien kunnioitusta. Jauhelihakeittoainekset on yhdyssana, mutta katsokaapa, kun kauppias ei
sitä hoksannutkaan. Höhöhö!
A
Kielen on toki
suotavaa olla
huolellista, jos
haluaa viestin
menevän perille.?
Jopa epäonnistuneiden ilmaisujen esittelyn instituutio,
Suomen Kuvalehden Jyvät ja akanat, tuntuu nykyään ummehtuneelta. Energiapolitiikassa
vastuuta ei voi sysätä markkinoille, sillä valtio on siinä keskeinen toimija muun muassa
vero-, tuki- ja lupapolitiikan
kautta.
Hidas (opiskelu) tahti
käy kalliiksi niin yhteiskunnalle kuin opiskelijalle
itselleenkin. Vanhantien varressa oleva öljyisten
jätteiden keräilypaikka ja käsittelypaikka on osoittanut
jätehuoltolain vastaiseksi.
5
10 vuotta sitten. Vähäisemmäksi kiireellisyydeltään
määrityn AB-tason tapauksen toimintavalmiusaika on
16,5 minuuttia, mikä on Kajaanin jälkeen toisiksi paras
aika.. Antinkankaan loputkin oppilaat siirtyvät Pitkäänkariin ja Merikadulla sisäilmaongelmat vaivaavat sekä henkilökuntaa että
oppilaita niin, että he ovat tarvinneet lääkitystä selvitäkseen koulupäivistä.
Sisäilmaltaan kelvollinen opiskeluympäristö on työturvallisuusasia, joka pahimmassa
tapauksessa tarkoittaa miljoonainvestointeja.
Siksipä ensisijaisesti tulee hyödyntää kaikki
vapaat ja vapautuvat tilat, joita opetuskäyttöön voi ajatella.
Koulujen sulkemiset poikivat aina ongel-
Muut mediat
1
mia myös muille kuin koululaisille. Aleksis Kiven 100-vuotismuistoa tullaan viettämään Raahessa Seurakuntatalossa ensi lauantai-iltana.
Ohjelmassa on paitsi Aleksis
Kiven näytelmä ?Kihlaus?,
puhe, esitelmä Aleksis Kivestä, pianon ja torven soittoa
sekä lausuntaa.
2
60 vuotta sitten
Dirty, Difficult and Dangerous
pe 14.11. Ikäsuositus 13 v.
Lukijakuva
Eini ja Boogie
pe 12.12. Keskiviikkona 8. Ikäsuositus 15 v.
On hyvä eläkeiän nosto, kun valion johtaja pääsi eläkkeelle vasta 58-vuotiaana!
Parturiliike ilmoittaa hintaan sisältyvän pesun, leikkuun ja kampauksen. Investoidaanko näihin vai ajetaanko saloisista kaikki palvelut alas?
to 30.10 klo19 Raahesali
Laulunäytelmä, joka on täynnä nostalgiaa ja tuttuja
ralleja vuosikymmenten ajalta.
Liput 20?
Kesto 2 h, väliaika
Mika Eirtovaara
Nauru pitkästä ilosta
to 13.11. Pääosa näin vuosittain
säästyvistä varoista, noin 7080 miljoonasta eurosta, voitaisiin käyttää metsähakkeen
tukemiseen. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Tukea
tuulivoimasta
hakkeeseen
MIELIPIDE Monet kansalaiset haluaisivat haastaa
päättäjät miettimään kalliin
ja tehottoman tuulivoiman
mielekkyyttä maamme oloissa. Jos ei pesua, pitää sen näkyä hinnassa.
3D
. Tanskassa voimalat ovat teholtaan keskimää-
rin vain noin 0,8 MW. klo 19 Raahesali
Mustaa komediaa välittömän nautinnon kulttuurista.
Liput 15?
Kesto 1h. Kirjoita alkuun RS
ASIA ja sitten viestisi.
Ollinsaaressa uusi päiväkot,i mitä sinne pitäisi vielä investoida. Suomen tavoin Saksassa on runsaasti metsiä, mutta toisaalta
väestön eli kuluttajien määrä
on 15-kertainen Suomeen
verrattuna.
Maahamme ei ole odotuksista huolimatta saatu tuuli-
Kanta-asiakasetusi:
Tarjoamme Sinulle kanta-asiakaskortillasi
yhteistyökumppaneidemme etuja säännöllisesti.
Seuraa ilmoittelua lehdessä ja hyödynnä omasi.
voimalateollisuutta ja sen
tuomia työpaikkoja, vaan
kaikki voimalat tuodaan valmiina ulkomailta, kuten
Tanskasta, Saksasta ja Espanjasta. Tukien korjauksella
saataisiin positiivinen kokonaisvaikutus ilmaston, omavaraisuuden ja kotimaisen
työllisyyden hyväksi.
Tanskassa on jouduttu
turvautumaan tuulivoimaan,
koska siellä ei ole käytettävissä kotimaiseen puuhun perustuvaa bioenergiaa kuten
Suomessa. klo 19 Raahesali
StandUp -koomikko Mika Eirtovaara todistaa, että
pitkästä ilosta ei synny itku, vaan kahden tunnin
nauruelämys.
Liput 26?
Kesto 2 h, väliaika. Myöskään
Englannissa vähintään 3
MW:n voimaloita ei meluhaitan vuoksi saa enää sijoittaa
muualle kuin merialueelle.
Suomessa puolestaan
suunnitellaan vähintään
puolet tanskalaisvoimaloiden keskikokoa korkeampia
2,5-3 MW:n voimaloita, ja nyt
jo jopa valtavan suuria 5
MW:n voimaloita, vieläpä lähelle asutusta.
Saksassakin tuulivoimalat
ovat keskimäärin paljon pienempiä kuin Suomessa, keskiteholtaan vain noin 1,1 MW.
Vastaavasti meluhaitta - erityisesti isojen voimaloiden
ikävästi häiritsevä matalataajuinen melu - on pienissä voimaloissa vähäisempää, ja
siellä voimaloita onkin pystytetty lähelle asutusta. onnittelu-, merkkipäivä-, kiitos-, kihla- ja kasteilmoitukset,
ei sis. Esimerkiksi teollisuuden tarvitsemaa kaasua - korvaamaan tuontimaakaasua voidaan tuottaa jätteistä ja
hakkeesta, kun sitä varten rakennetaan Suomeen lisää
biokaasulaitoksia.
Riittävästi tuettuna metsähake korvaisi kivihiilen käyttöä, maamme energiaomavaraisuus kasvaisi ja maakuntiin saataisiin runsaasti kotimaiseen energiaan perustuvaa työtä ja työpaikkoja.
Saat lisäksi vuosittain 15 euron edun valitsemaasi
MyyJaOsta.com -ilmoitukseen sekä perheilmoitukset
jatkuvana etuna aina puoleen hintaan
(sis. Alennettu tukitaso koskisi vain uusia, lainmuutoksen voimaantulon
jälkeen hyväksyttäviä tuulivoimahankkeita.
Hakkeen lisätuen tarpeeksi on esitetty 50 miljoonaa
euroa. kuolinilmoituksia ja surukiitoksia).
Voit tilata ystävällesi lahjalehden 15% normaalia
määräaikaistilauksen hintaa edullisemmin.
Olet aina mukana automaattisesti
kaikissa tilaaja-arvonnoissamme.
JUHLAVUODEN
KANTA-ASIAKASEDUT
SEURAAVIIN
RAAHESALIN ESITYKSIIN
Kaunis Veera ja Kipparikvartetti
Kalevi Nikula
Puheenjohtaja
Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon 17192. Meluongelmien takia suuria teollisuusluokan voimaloita, jotka
ovat teholtaan vähintään 3
MW, Tanskassa voidaan nykyisin rakentaa käytännössä
vain merialueille. Pystyttäjätkin ovat
ulkomaisia tehtävään erikoistuneita rakentajaryhmiä. klo 19 Raahesali
Liput 25?
Kesto 1,5 h, väliaika
Lisätietoja tapahtumista osoitteesta
www.kulttuuriraahe.fi
Raahen Seudun
kanta-asiakaskortilla
5
?:n alennus
lipunhinnoista
Rantaleiju. Rakennusvaiheen jälkeen voimaloiden ohjaus ja huolto
hoidetaan ulkomaisten laitevalmistajien toimesta.
Helposti on havaittavissa,
että Suomen ei pitäisi perustaa uusiutuvan energian lisäämistä kalliin tuulivoiman
varaan vaan kotimaiseen
metsä- ja muuhun bioenergiaan. Heidän mielestään Suomessa on muitakin, parempia vaihtoehtoja uusiutuvan
energian tuottamiseen.
Valtion tukea tuulivoimalle voitaisiin alentaa kohtuulliselle tasolle, syöttötariffilain
mukaisesta 83,50 euron tasosta noin 50-60 euroon/
MWh. Kuva: Pauli Alasaarela
(ei yhdistetä muihin alennuksiin)
Raahesalin lipunmyynnistä arkisin klo 10-17 (max 2 lippua / asiakas). Miksi pesusta ei
edes kysytä. lokakuuta 2014 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Miksi ei sanaakaa saloisten suljetusta päiväkodista tai sulkeutuvasta eskarista
Kaupungin mielestä ei.
päällikkö Kaija Seppänen
katsoi, että kyläyhdistyksen
vaatimus on jopa kaupunginvaltuuston hyväksymien
yleis- ja asemakaavojen vastainen.
Talkootyönä tehtyjen rakennusten, rakennelmien ja
rantapolkujen nähtiin palvelevan jatkossakin kyläyhdistyksen ja muiden kuntalaisten virkistyskäyttöä, mutta
lisätilaa ei tule osoittaa.
Seppänen muistutti, että
taajamayleiskaavassa on
määritelty eri maankäyttöluokat ja virkistys- ja vapaaalueet, joita olemassa olevat
sekä uudet asuinalueet edellyttävät.
Koko Varvi-Välikylä asuntoaluetta todettiin palvelevan
yhteiskäytössä laajan ranta-
vyöhykkeen. lokakuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Ulkoovi käy
tiuhaan
Töihin: TE-toimiston
työntekijöitä patistellaan
yritysyhteistyön tiivistämiseen tulostavoitteilla.
Kuopiossa yrityskäynneillä on saatu erittäin hyvää
tulosta.
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Miilukangas Oy:n toimitusjohtaja Pekka Miilukangas
kertoo, että yrityksessä käytetään TE-toimiston palveluja säännöllisesti.
??Viikoittain olen työkkäriin yhteydessä, hän sanoo.
Pääsääntöisesti hän kertoo
lähettävänsä sähköpostia.
Tavoitteena on pitää TE-toimiston palveluissa kaiken aikaa jotain paikkaa auki.
Yhteistyö työvoimaviranomaisten kanssa on sujunut
hänen mukaansa hyvin.
Työ- ja elinkeinoministeriö haluaa tiivistää yritysten
ja TE-toimistojen yhteistyötä.
??On laitettu tulostavoitteet sille, paljonko yrityskäyntejä tehdään, asiantuntija Marko Salmela PohjoisPohjanmaan TE-toimiston
Raahen toimipisteestä kertoo.
Aamulehti uutisoi syys-
kuun lopulla, että Kuopion
TE-toimiston työnantajille
tekemät työtarjoukset johtavat 82-prosenttisesti työllistymiseen. 2008 kaavoituksessa alue supistui merkittävästi, kun rannanpuoleisimmat
omakotitontit poistettiin.
Jäljelle jääneet omakotitontit
ovat kunnallisteknisesti kalliita toteuttaa. Tätä samaa mallia on
tarkoitus hyödyntää koko
maassa.
??Pohjois-Pohjanmaan
TE-toimisto on sopinut virkailijoiden kanssa suuntaaantavista tavoitteista. Valtakunnallisesti
vastaava luku on 16,4.
Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Tuija Oivo kertoi Aamulehdessä, että Kuopiossa on saavutettu hyviä
tuloksia, koska TE-toimistosta on lähdetty ulos pk-yrityksiin. Se tarkoittaa sitä,
että työnantaja palkkaa henkilön, jolle TE-toimiston virkailija on työtä ehdottanut.
Pohjois-Pohjanmaalla TEtoimiston asiantuntijoiden
tekemistä työtarjouksista
työllistymiseen johtaa 20
prosenttia. Työantajakäyntejä on kohdennettu
ennalta sovituille toimialoille, jolloin on selvitetty esimerkiksi valittujen alojen
Rajansa
virkistysalueellakin
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Raahen kaupunginhallitus ei
lämmennyt Varvi-Välikylän
kyläyhdistyksen esitykselle,
jossa se toivoi Varvin asuinrakentamiselle jo stoppia.
Rakentamista ei toivottu alueelle, joka sijaitsee Varvin
kaupunginpuoleisella rantakaistaleella.
Hallitus katsoi, että kaavamuutos on tulossa, mutta ei
puistoalueeksi. Sen sijaan tehokas rivitaloalue olisi edullisempi ja kuitenkin ranta-alue
säilyisi julkisena virkistysalueena.. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 8. Myös asuntokortteleiden välisiltä puistoaluilta rantaan on joustavat
yhteydet.
??Varvi-Välikylä-alueen
asemakaavan mukaiset virkistysaluevaraukset ovat
näin ollen jopa tavanomaista
laajemmat.
Seppänen katsoi, että asemakaavan muutos on kuitenkin tarpeen Varvinranta 2
-alueella. Neljän omakotitalon kaava muutettaneen rivitalorakentamisen
sallivaksi kaavaksi.
Kyläyhdistys esitti, että
nykykaavan neljän omakotitontin kaistale muutetaan
kokonaisuudessaan puistoalueeksi, jota voidaan kehittää kaupunkilaisten yhteiseksi virkistysalueeksi.
Muutosesityksessään yhdistys vetosi rantakaistaleella
jo tekemäänsä talkootyöhön,
jolla rantaan on rakennettu
uimakoppi, wc ja kunnostettu varastorakennus. On myös
perkattu ranta-aluetta ja rakennettu luontopolkua.
Lausunnossaan kaavoitus-
Marko Salmela pitää tärkeänä, että TE-toimisto tavoittaa aloittavat yritykset.
Vesa Joensuu
Varvilaisten mielestä rakentaminen alueelle jo riittäisi
Kaikki, mitä pystytään rakentamaan, toteutetaan Vehviläisen mukaan
mahdollisimman nopeasti,
jotta liikennejärjestelyt ja
tienparannukset ovat valmiina rakennustyön alkaessa.
Rahoituksen hän ennakoi
luotavan joko seuraavassa
hallitusohjelmassa tai lisätalousarviolla.
Kuluvan hallituskauden
priorisointeja tehtäessä 8-tie
jäi Pohjois-Pohjanmaalla hopealle ja 4-tien jalkoihin.
Vehviläinen on toiveikas, että
seuraavalla hallituskaudella
tilanne paranee.
Pääjohtaja toteaa, että
asiantuntijaorganisaationa
Liikennevirasto on laatinut 8
miljardin euron investointipaketin Suomessa tarvittavista väyläinvestoinneista.
Hankkeita voidaan vuosittain
voidaan kuitenkin toteuttaa
vain 500 miljoonan euron
edestä.
Vehviläinen laskee, että
Suomen tiestön perusväylillä
korjausvelkaa 2,3-2,5 miljardin euron edestä. On
hyvä miettiä, onko se ?osta
maitoa. Keskiviikkona 8. Sen hän odottaa
näkyvän poliittisessa päätöksenteossa. Valinnoilla pyritään saamaan
vaikuttavuutta esimerkiksi
ennakointiin ja työvoimakoulutuksen suunnitteluun,
palvelujohtaja Mari Tuomikoski vastaa sähköpostitse.
Yritysyhteistyötä on tarkoitus tiivistää ja kehittää jatkossakin.
??Pohjois-Pohjanmaalla
on positiivisia kokemuksia
jalkautumisesta yrittäjien
luo, ja yhteistyötä yrittäjäjärjestöjen ja seudullisten kehittämisyhtiöiden kanssa jatketaan, Tuomikoski kirjoittaa.
Salmela pitää yrityskäyntien lisäämistä periaatteessa
ihan hyvänä tavoitteena. Liikenneturvan selvityksen mukaan suurin osa
kuljettajista välttääkin puhelimen käyttöä autoillessa.
Arkisto / Kimmo Penttinen
Kännykän käyttö aiheuttanut neljälle kymmenestä vaaratilanteen liikenteessä.. Käynneistä täytyy
olla oikeasti hyötyä.
??Yrityskäynti ei välttämättä tarkoita fyysistä käyntiä, Salmela sanoo.
Tuomikoski huomauttaa,
että yrittäjät eivät välttämättä
tunne yrityksille tarkoitettuja
palveluita, joita voi hyödyntää esimerkiksi henkilöstön
rekrytoinnissa tai kouluttamisessa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Mikko Määttä
Kristiina Tuikkala
FAKTA
??Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistolla on kuukausittain noin
2?000 työnantajakontaktia.
??Elokuun aikana TE-toimisto
teki noin 1?900 työtarjousta
avoimiin työpaikkoihin.
??Elokuun loppuun mennessä
toimiston alueella tehtiin noin
450 yrityskäyntiä.
??Viime vuonna yrityskäyntejä
oli 700.
työvoima- ja koulutustarpeita tulevina kuukausina. Tekstiviestin kirjoittaminen nostaa peräänajo-onnettomuuteen joutumisen
riskin kuusinkertaiseksi. Nyt korjausvelkaa on jo yli 2 miljardia euroa.
Ydinvoimala nopeuttaa
8-tie:
Liikenne?
virastokin
odottaa.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
??Poliitikot antavat lupauksia
ja rahat. Liikennevirasto ohjaa, vastaa Liikenneviraston
pääjohtaja Antti Vehviläinen kysymykseen Raahea
koskevista valtion tiemäärärahoista.
Pääjohtaja vieraili Raahessa tiistaina osana käyntiään
Pohjois-Pohjanmaan Elykeskuksessa.
Liikennevirastossa ollaan
monen muun toimijan tavoin
odottavalla kannalla Fennovoiman ydinvoimalahankkeen toteutumisesta.
Julkisuudessa mainittu
tiejärjestelyihin osoitettu 30
miljoonan euron hankekokonaisuus on Vehviläisen mukaan tulossa alueelle joka tapauksessa jollakin aikavälillä.
Ydinvoimalan rakentamispäätös nopeuttaa erillishankkeiden toteuttamista.
Ydinvoimalan hän toteaa
olevan valtakunnallinen hanke, jolla on valtakunnallista
merkitystä. Kyse on kuitenkin yhdestä Liikenneviraston tärkeästä tehtävästä
eli turvata kansalisille toimivat liikenneväylät, jotka
omalta osaltaan ovat myös
osa elinkeinoelämän kilpailukykyä.
Keskusteluun satamien
kilpailusta ja pudotuspelistä
ei Vehviläinen ota kantaa. Hän
pitää tärkeänä, että käyntejä
ei tehdä vain sen vuoksi, että
asetetut tavoitteet saataisiin
täyteen. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Salmela pitää tärkeänä, että TE-toimisto tavoittaisi uudet yrittäjät ja
pääsisi esittelemään heille
palveluitaan.
Kännykän räplääjillä
usein vaaratilanteita
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Liikenneturvan selvityksen
mukaan neljä kymmenestä
matkapuhelinta ajon aikana
käyttäneestä autoilijasta kertoi joutuneensa vaaratilanteeseen puhelimen käytön
seurauksena. lokakuuta 2014 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Etenkin viestien kirjoittaminen ja lukeminen lisäävät onnettomuusriskiä. Kolme neljästä kuljettajasta pitää ajonaikaista
matkapuhelimen käyttöä
vaarallisena.
Neljä viidestä kuljettajasta
mieltää tekstiviestittelyn tai
sosiaalisen median käytön
myös vakavaksi rikkomukseksi. Liikenneturva kannustaa
kuljettajia rauhoittamaan
ajoajan ajamiselle lokakuussa käynnistyvällä kampanjalla Kun ajat, aja.
Tarkkaamattomuus, eli
huomion kiinnittyminen
muuhun kuin ajamiseen, on
tutkimusten mukaan yhtenä
riskitekijänä joka kolmannessa onnettomuudessa Euroopassa.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan matkapuhelimen käyttö ajon aikana nostaa riskin joutua liikenneonnettomuuteen moninkertaiseksi.
Liikenneturvan selvityksen mukaan neljä kymmenestä kännykkää ajon aikana
käyttäneistä kuljettajista vaa-
Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen harmittelee, että tiestön korjausvelkaa syntyy joka vuosi lisää 100-150 miljoonaa
euroa, mikäli ylläpitomäärärahoja ei koroteta. Ammattikuljettajia
aidoissa liikennetilanteissa
seuraamalla on saatu selville,
että katseen poistuminen
muutamaksi sekunniksi kasvattaa tilastollista riskiä joutua liikenneonnettomuuteen
moninkertaiseksi.
Tieliikennelaissa ajonaikainen viestintälaitteiden
ajoa häiritsevä käyttö on kiellettyä. Liikennevirastolle hän toteaa
kuuluvan vain väylät, virasto
ei toimi millään tavoin ohjavana tahona.
??Satamat elävät omaa elämäänsä.
ratilanteeseen, kuten auton
ajautumiseen pois omalta
kaistalta. -viesti todella niin
tähdellinen, että haluaa nostaa riskiään joutua onnettomuuteen, toteaa suunnittelija Petri Jääskeläinen Liikenneturvasta.
Onnettomuusriskit kasautuvat, kun katse ja ajatus ovat
pois liikenteestä ja kädet irti
ratista. Sitä pidetään yhtä vakavana kuin ajokortitta ajoa
tai punaisia päin ajamista.
??Nopeatempoisessa liikenteessä muutama sekunti
on ikuisuus, kun onnettomuustilanne lähtee kehittymään. Vuosivelka
kasvaa 100-150 miljoonalla
eurolla vuodessa.
??Priorisointia, priorisointia ja kun ei ole rahaa, tulevat
nopeusrajoitukset, valaisee
pääjohtaja todellisuutta.
Vehviläinen ei peitä harmistumistaan tien ylläpidon
määrärahoista
Neuvonurkasta saa neuvoja.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Siikajoen vanhustenviikon
juhlaseminaarissa oltiin aika
lailla yhtä mieltä yhdestä asiasta: vanhuksille on apua ja
tukea; niitä vain on aika vaikea löytää.
??Kaikki pitää hakea, mikään ei tule automaattisesti,
kiteytti ruukkilainen Pirkko
Rapakko, 74, kävellessään
pois seminaarista.
Pauli Marjakaarto, 89,
saapui paikalle sotaveteraaneja avustavan Matti Kinnusen, 63, kanssa. Ensi vuon
muuten hän olisi köllötellyt asunnollaan ja kuunnellut radiota.
A
Vappu Kallio
Kaikki pitää hakea, mikään ei
tule automaattisesti.?
Pirkko Rapakko
Siikajoen vanhustenviikon juhlaseminaarissa kuultiin puheita
ja Paavolan Perinnekuoroa. Ilman Kinnusta reissusta ei olisi tullut
mitään.
??Ruokapalvelujen käytöstä, vasta Marjakaarto, kun kysytään, mistä vanhustenviikolla pitäisi puhua.
Marjakaarto asuu nyt neljättä talvea Ruukin kylällä,
sillä omaan kotiin, 23 kilometrin päähän Luohuan Viiltolanperälle ei saa talvisin lumenaurausta.
Sotaveteraani Pauli Marjakaarto on niitä onnellisia
vanhuksia, jotka saavat apua
sotaveteraanijärjestön kautta. Se auttaa myös hakemusten täytössä, kertoi semi-
Perinnekuoro
keikkailee usein
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Paavolan Perinnekuoro on
laulanut jo 20 vuotta. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän Neuvonurkka on hänestä hyvä alku; se käy Ruukissakin, kuten Siikajoen kylällä, Vihannissa ja Pyhäjoella
sekä Raahen Prismassa kerran kuukaudessa.
Neuvonurkka antaa tietoa
kotona asumista tukevista tahoista. Eniten käytetään kunnallisia kotihoidonpalveluja.
Vappu Kallio
Paavolan Perinnekuoro esiintyi johtajansa Pentti Jäntin säestämänä vanhustenjuhlassa.
ylitse muiden.
??Me käydään veteraanien
hautajaisissa Iltahuuto laulamassa.
Niinpä perinnekuoroon
liittyneiden sotaveteraanien
kannatusjäsenien ansiosta
veteraanit voivat luottaa siihen, että heillekin soi Iltahuuto, kun viimeisellä matkalla ollaan.
Paavolan Perinnekuorossa
laulavat Elias Huumonen,
Eero Mällinen, Matti Kinnunen, Martti Tiri, Tauno
Turusenaho, Veikko Kangastalo, Mikko Jussila ja
Martti Rönkkö. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 8. Samalla tuli tietoa etuisuuksista,
joihin vanhukset ovat oikeutettuja.
naarissa palveluohjaaja Janne Holappa.
Vanhusten palvelujen monimutkaisuus ihmetyttää
alan ammattilaisiakin. Kaikki
jäsenet ovat miehiä.
Perinnekuoro esiintyy kotiseutujuhlilla ja monissa
muissa kotoisissa tai juhlavissa tilaisuuksissa, aina kun
vain paikalle pyydetään ja
esittää monen lapsuudesta
vanhoja tuttuja perinnelauluja. Kuoroa johtaa ja säestää Pentti Jäntti.
Komeaa mieslaulua harjoitellaan Paavolan seurakuntatalossa.. Matti Kinnunen kuskaa
hänet pian Kalajoelle leirille,
ja vasta muutama viikko sitten hän pääsi Kinnusen kyydissä Kempeleeseen hakemaan ilmaiset silmälasit.
Samaa ei ole kaikilla. Pirkko Rapakko, itsekin jo kutakuinkin ikäihminen, käy katsomassa omaa nimikkovanhustaan Mäkelänrinteellä ja
ulkoiluttaa vanhuksia seurakunnan ystäväpalvelussa.
Hän kaipaa vanhuksille lisää
seuraa ja apua. Yksi tehtävä on kuitenkin
Sotaveteraaneissa vapaaehtoistyötä tekevä Matti Kinnunen kävi käyttämässä Pauli Marjakaartoa Siikajoen vanhustenjuhlassa. lokakuuta 2014
6 ELÄMÄNMENO
Varsinainen
apuviidakko
Vanhusviikko: Vanhusten palvelut ovat varsinainen viidakko. Vanhusten juhlaseminaarissa
puhunut Taukokankaan sosiaali- ja potilasasiamies Merja Kalapudas-Takalo kertoi,
että etuisuuksia on peräti yli
200, ja useimmat niistä perustuvat yksilölliseen tilanteen arviointiin. Kuoroon kuuluu toistakymmentä
laulajaa, joista kaksi on sotaveteraaneja.
??Kuoro aloitti sotaveteraanikuorona, kertovat miehet, jotka kantavat tyylikkäissä mustavalkoisissa esiintymisasuissaan sotaveteraanien tunnusta rinnassaan,
vaikka rintamakokemusta
heillä ei olekaan.
Ruukin seurakuntatalossa
Vanhustenviikon juhlaseminaarissa tiistaina esiintynyt
perinnekuoro esiintyi kahdeksan miehen vahvuudella.
Sotaveteraaneja ei tällä kertaa mukana ollut.
Kuoron keski-ikä näyttäisi
olevan 70:n kieppeillä
Kolmanneksi runsain
laji oli sepelkyyhky (yli
Tyttöjenpäivä: Ysiluokkalaiset
mukaan.
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
YK:n kansainvälistä tyttöjenpäivää vietetään ensi lauantaina, mutta Raahen alueen
kouluissa ensi perjantai on
pyhitetty kokonaan tyttöjen
asialle.
Raahessa tyttöjenpäivää
vietetään nyt toista kertaa.
Yhdeksäsluokkalaisille tytöille suunnatun tapahtuman
alullepanija on Raahen Zonta-kerhon naiset. Keskiviikkona 8. Tapahtuman runsaimmat lajit
olivat kottarainen, nokikana
ja sinisorsa.
Suomessa havaintoja kirjattiin eniten valkoposkihanhesta. Opettajat ovat innostuneet aiheesta, joka tuo
vaihtelua heidänkin opetukseen, kiittelee Raahen Zontakerhon Liisa Saarela.
Peruskoulun viimeistä
luokkaa käyvät tytöt viettävät
tapahtumaa Pattasten koululla. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vappu Kallio
Miia Lahti
Kansainvälisestä tyttöjenpäivästä halutaan tehdä alueen kouluille perinne, jossa päivää isännöisivät vuosittain eri koulut, Raahen
Zonta-kerhon Liisa Saarela tuumaa.
Tytöiltä tytöille
nna 90 vuotta täyttävälle sotaveteraanille se oli mukavaa vaihtelua,
??Yli 75-vuotiaista 12 prosenttia käyttää kotihoidon
apua, Merja Kalapudas-Takalo sanoi.
??Siivousapua ei kunnan
kautta juuri tarjota, vaan esimerkiksi aterioita, kylvetystä
ja pyykinhoitoa.
Asunnonmuutostöihin eli
kodin rakenteelliseen muuttamiseen niin, että se soveltuu vanhuksen kotona asumiseen, saa tukea. Muita harvinaisuuksia olivat muun muassa
pikkukanadanhanhi Tohmajärvellä, sepeltasku Paraisilla
ja harjalintu Ikaalisissa.
Siikajoella nähtiin viikonlopun aikana muun muassa
runsaasti laulujoutsenia. Toisaalta villein uhma on usealla ohi ja
edessä häämöttää täysi-ikäisyys. BirdLifen tavoite on
turvata linnuille tärkeiden
elinympäristöjen säilyminen
pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.
EuroBirdwatch järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1993.. Näistäkin on hyvä tietää ja keskustella.
Raahen Zonta-kerho on
edistänyt naisten ja tyttöjen
hyvinvointia jo yli 20 vuotta
Raahessa.
Raahen kerhon syntymiseen vaikutti kummikerhona
toimineen Oulun kerhon esimerkki, jossa naisten asemaa
haluttiin petrata yhdistystyöllä. Valtioiden rajoista
välittämättä matkaa tekevät
muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. Mukana on koululaisia
Merikadun, Pattasten, Pyhäjoen, Saloisten ja Vihannin
yläkouluista.
Teemapäivän aikana keskitytään tänä vuonna erityisesti tyttöjen asemaan eri
kulttuureissa. Pattasissa iltaohjelmassa kuullaan ?eläviä
kirjoja. Pakkoavioliitot, vainoamiset ja pakotetut
raskaudet tai niiden keskeyttämiset voivat olla arkipäivää
kaukaisimmille kanssasiskoille. Harvinaisia leveäpyrstökihuja havaittiin yli 40. eli muutamia eri kansalaisten tyttöjä ja naisia, joita koululaiset pääsevät haastattelemaan ohjelman aikana.
Jan Södersved
Viikonloppuna tehtiin eniten havaintoja valkoposkihanhista.
??Kansainvälisyys pääsee
myös esiin vihantilaisten tyttöjen tekemässä videossa,
jossa he keskustelevat nuoren maahanmuuttajanaisen
kanssa päivän aiheista.
Ohjelma on jaettu kahteen
osioon. Esimerkiksi Lappeenrannassa Joutsenon Konnunsuolla arvioitiin olevan
60?000 valkoposkihanhea.
Seuraavaksi eniten havaittiin
alleja. Runsaasti lintuja laskettiin myös
Hollannissa ja Ruotsissa. Eniten
lintuja, yli 1,5 miljoonaa yksilöä, kirjattiin Suomessa. Myöhemmin iltapäivällä myös muilla, kuten ystävillä ja vanhemmilla, on
mahdollisuus kurkata päivän
antiin.
Peruskoulun viimeinen
luokka on hyvä aika perehtyä
tärkeään asiaan. Tätäkin
haetaan kunnasta.
Omaishoidontukea voidaan maksaa hoitajalle koti-
kunnasta. 16-vuotiaana myös seksuaalista kanssakäymistä
koskeva suojaikäraja ylittyy.
??Ihan tietoisesti valitsimme yhdeksäsluokkalaiset.
Päivän aiheet puhuttelevat
heidän ikäisiään ehkä eniten.
Meillä asiat saattavat olla hy-
vin, vaikka Suomessakin naiset kokevat henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja esimerkiksi
syrjäytymistä. järjestettiin yli
900 retkeä tai muuta tapahtumaa ja muuttolintuja tarkkaili yli 23?000 ihmistä. Avustuksiin tarvitsee lääkärin lausunnon.
75-vuotiaan pitää päästä
sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin 7 päivässä.
Syysmuutto
hiljenemässä
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Yli 20?000 ihmistä osallistui
Euroopan suurimpaan lintuharrastustapahtumaan viime
viikonloppuna, kun 40:ssä
Euroopan ja Keski-Aasian
maassa tarkkailtiin lintuja
osana BirdLifen EuroBirdwatchia.
Lauantaina ja sunnuntaina 4.?5.10. Alin avustus on 62 euroa kuussa.
Ikäihminen voi hakea myös
kuntoutusta hakea Kelalta.
??Näistä asioista kannattaa
keskustella lääkärin kanssa
asioidessa. lokakuuta 2014 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Sitä saavat ne,
joilla pysyvä sairaus ja pysyvä
lääkitys ja jotka tarvitsevat
ulkopuolista apua. Kaikkiaan havaittiin yli neljä mil-
joonaa lintuyksilöä. Nykyisin yhdistykseen
kuuluu noin 30 kutsuttua jäsentä eri ammattialoilta.
Marraskuussa Raahen
Zonta-kerho kerää joulurahaa talkootempauksella alueen yksinhuoltajille.
60?000).
Lintujen syysmuutto on jo
hiljenemässä, mutta muun
muassa rastaita, niittykirvisiä
ja tiaisia on vielä runsaasti
liikkeellä.
Viikonlopun harvinaisin
lintu oli sunnuntaina Asikkalassa ja Hollolassa nähty valtamerilintu suula. Naisten ja
tyttöjen auttaminen yhdessä
tekemällä on saanut nyt Raa-
hen koulujen opettajat innostumaan päivästä.
??Koulut ovat saaneet valjastettua tyttöasiaa hyvin eri
aineisiin. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Hoidettava voi hakea Kelalta eläkkeensaajan
hoitotukea. Raahen puolella havaitiin muun
muassa valkoselkätikka, run-
saasti räkättirastaita, kanadanhanhi, pikkusirri, kuovisirri ja suosirrejä.
Viikonlopun aikana Suomessa kirjattiin havaintoja
kaikkiaan 214 lintulajista.
EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Havaintoja on tehty myös töyhtöhyypästä ja riskilästä. Päivällä tytöt käyvät
läpi toistensa esitykset ja esitelmät
Tärkeää
on päästä itse tekemään ja
saada aikaansaannoksensa
mukaan, Kippola sanoo.
Hevimusikaalin kynäilijät ovat Hevisauruksesta tuttuja muusikoita.
Iskä menettää muistinsa
-hevimusikaali Raahesalissa
torstaina 16. muotinäytös, jossa esittelijöinä
raahelaiseet kunnalliset
päättäjät. Miska Sliden ja Satu Kiviniitty odottavat uusia työkaluja innolla.
lille, kaikkialle ympäristöön.
Ensi keväänä nähdään
myös ensimmäiset keskiaikaiset museodraamat, jotka
on annettu teatteri-ilmaisunohjaaja Toni Kettukankaan
toteutettavaksi. Kesto noin tunnin.
Liput 5 euroa.. klo 11-15. viim. klo
14-18.
JÄRJESTÖT
Raahen tienoon keliaakikot Ma 13.10. Toivotamme tervetulleeksi kaikki puukon
teosta kiinnostuneet ja toivomme mukaan myös uusia
alan harrastajia!
Museo: Kouluille valmistuu kevääksi museopedagogisia työpajoja.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Raahen Kruununmakasiinimuseo saa ensi kevääksi
käyttöönsä monta uutta työpajatoimintoa.
Museotoimi haki pari
vuotta sitten rahoitusta toiminnallisten työpajojen toteuttamiseen ja saadulla rahalla museoassistentti Anna
Kippola on käärinyt hihansa.
Tulossa on museodraamaa
keskiajan Raahesta, eri-ikäisille museokävijöille suunnattua käsillä tekemistä, syventävää museotietopakettia
kouluille ja sarjakuvatyöpajoja.
Syyskuun puolivälissä työpajojen suunnittelun aloittaneella Kippolalla on aikaa
vuoden loppuun.
??Olen saanut suuntaviivoja työhöni museon henkilökunnalta ja yhdessä olemme
keskustelleet paljon. lokakuuta 2014
8 ELÄMÄNMENO
Enemmän
käteen
museokäynniltä
Sari Jaatinen
Veripalvelu
vierailee
SPR:n liikkuva veripalvelu
saapuu Raaheen 13.10. Ikäsuositus:
3-8 -vuotiaat. 050-4354551, voit tulla mukaan myös vaikka et
ilmoittautuisikaan.
Raahen Rotaryklubi viikkokokous to klo 17.30 Raahenhovissa
Eläkeliiton Siikajoen yhdistys Päiväkerho ma
13.10. Täällä
on hyvä työyhteisö, jolta saa
tukea ja apua, kiittelee Kippola, gradua vaille maisteri,
jolla on jo takanaan museologian perusopinnot.
Työpajojen tarkoitus on syventää museokäyntiä. Yksi hyvä toimintamuoto on askartelutyöpaja.
??Lapset voivat tehdä vaikka laivojen merkinantolippuja tai sorminukkeja. Lavalla nähdään myös hevitenori Ricky Tuornee sekä
Ryhmäteatterista tuttu Sirja
Sauros.
A
Musikaali ei
kuitenkaan ole
pelottava, vaan
sisältää paljon
hyvää mieltä
tuottavaa
hevirokkia.?
käydä museossa usein kouluvuosiensa aikana, Kiviniitty
sanoo.
Osallistuminen on murrosvaihetta elävien museoiden valtti. Tule
paikalle klo 10-11, jotta
avainvuorossa olevan ei tarvitse päivystää paikalla pitempään. Testin voi tehdä osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi.
Verenluovutustilaisuus Raahen
Seurakuntatalolla ma 13.10. Hevimusikaalin biiseistä vastaa muun
muassa Hevisaurus ja Saurusxet -lastenkokoonpanoista tutut Jarkko Ahola ja Mirka Rantanen.
Esityksessä soittaa livehevibändi ja koreografia on Soile Ojalan suunnittelema. 12.10.
soittaen tai tekstiviestillä
puh. Lisäksi mm. ja 13.12. Toivomme ilm. Tällä
hetkellä pulaa on etenkin veriryhmien A- ja B- verestä.
Sovinko luovuttajaksi -nettitestin tekemistä suositellaan
ennen jokaista verenluovutusta. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 8. Ruoka- ja
kahvitarjoilu.
Raahen puukkoseura
aloittaa syksyn toimintansa
ja kokoontuu syksyllä 2014
lauantaisin klo 10-16 Saloisten koulun teknisentyön
luokassa 8.11. Kaikenikäisille sopiva draama sijoittuu
myöhäiskeskiajalle Salon pitäjään, Olavinpäivän markkinoille.
Museotoimen väki odottaa
innolla ja malttamattomina
tulevia, hyvin tarpeellisia työkaluja.
Museovirkailija Satu Kiviniitty vastaa suurimmasta
osasta Kruununmakasiinin
museo-opastuksista ja odottaa työpajojen tuovan kaivattua vaihtelua.
??Aivan mahtava juttu.
Haasteellisia opastettavia
ovat esimerkiksi yläasteikäiset, jotka ovat jo saattaneet
Iskän muisti lähtee
hevimusikaalissa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Mitä ihmettä tapahtuu, kun
iskä herää ja huomaa menettäneensä muistinsa?
Ensi viikolla Raahesalin lavalla jyrähtää hevimusikaali
Iskä menettää muistinsa.
Räiskyvässä hevimusikaalissa sukelletaan suureen seikkailuun, jossa törmätään aaveisiin, prinsessaan ja jopa
lohikäärmeeseen. lokakuuta. Hevimusikaalissa vieraillaan karkkitehtaalla, etsitään aarretta ja
juostaan kilpaa kissojen ja
Arkisto
koirien kanssa.
Musikaali ei kuitenkaan
ole pelottava, vaan sisältää
paljon hyvää mieltä tuottavaa
hevirokkia, jossa saa vapaasti
laulaa mukana. klo 12 Heikinhovissa.
Raakel Ikäihmisten messut
Raahen liikuntahallilla to
9.10. Kun itse pääsee vaikka askartelemalla tai piirtämällä paneu-
Pajoja
??Kaikenikäisille muunneltava
keskiaikainen museodraama,
joka vie katsojat Olavinpäivän
markkinoille myöhäiskeskiajan
Raaheen eli Saloon.
??Sarjakuvatyöpaja, jossa piirretään neljän ruudun strippi,
jonka voi monistaa ja kiinnittää
vaikka jonnekin valitsemalleen
ilmoitustaululle.
??Askartelutyöpaja, jossa voi
tehdä laivan merkinantolippuja, sorminukkeja tai solmutöitä.
??Tietopaketti kouluille.
tumaan historiaan, jää käynnistä aivan erilainen jälki
kuin läpikävelyllä.
Koulut saavat pdf-muotoisen tietopaketin, josta opettaja voi valita oppilailleen sopivaa tietoa museon tiloista
ja näyttelyistä ja arkistojen
aarteista.
Sarjakuvatyöpajoja Kippola kehittelee kaikenikäisille,
mutta myös esikouluopettajat ovat olleet niistä hyvin
kiinnostuneita.
??Tarkoitus on, että kun
sarjakuvat on tehty, niitä voidaan monistaa ja levittää ky-
Työpajoissa askarrellut merkinantoliput voidaan hinata köyttä pitkin alakerrasta yläkertaan, sanoo Anna Kippola. Monipuolinen ohjelma, mm. klo 18 vietämme jäseniltaa Punnitse
ja Säästä -liikkeessä Sovionkadulla Raahessa. yhteislaulua, järjestöjen ohjelmaa, juhlapuhe, näyttelyyn
tutustuminen
Da Vinci.
02.30 Blue Bloods (12). 19.30 Yle Nyheter
TV-nytt. 9.00 TV Shop Tvins. (U)
10.10 Emmerdale. 12.00 SVT: Matiné: Ogift fader sökes. 8.00 Voice TV. (U)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.20 Urheiluruutu.
19.24 Yle Uutiset sää.
19.30 Teiniäidit. Niin kaunis on hiljaisuus
20.05 Hansin matkassa. Loud. 1.55
Brooklyn 99 (7). Salainen kätkö.
13.50 Maistuvimmat liikeideat.
Konvehteja ja kastiketta.
14.50 Britannian paras leipomo.
Sumuvuorten focaccia.
15.50 Tanssin superäidit. (U)
10.40 Emmerdale. 10.45
Miehen paikka. Osa 2/2.
18.30 Emmerdale.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7). 20.30 X3M-tv: Sex & Sånt. Lisäävätkö
karrelle palaneet hampurilaiset
syöpäriskiä, ja johtuuko ylipainon
kertyminen ruuan nopeasta hotkimisesta. Kino: Aavikon kukka, Yle Teema klo 22.05
Yle TeemA
04.00 Teematieto.
16.15 Löytöretki. Äidillinen yhtäläisyys.
20.30 Simpsonit (7). 3.35 24Kitchen: Kalle . Tuula ja Jukka löysivät mökkitontin soutureissullaan Joutsan Uimaniemeltä 30 vuotta sitten. 18.00, 18.30 Kellarin
kunkku (S). 22.00 Ruotsin miljonääriäidit.
23.00 Sinkkulaiva. 19.00
Roudarit. Kahden äidin loukussa.
10.50?11.20 Ennustaja-TV.
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.20 Huima konttihuutokauppa
(S). 12.05 Lyödään ällikällä.
12.30 Suomiehet. 19.30 RaviTV. Kooste.
23.00 Sons of Anarchy (16).
Suku.
00.00 Star-Crossed . 13.55 Ihmemies MacGyver (12). .
12.25 Oddasat.
12.40 Sydämen asialla (7).
13.30 Taikayö (S). 16.30 Suurin pudottaja. 1.30 SVT: 01.00 Gomorron Sverige sammandrag. 1.00
SVT: Västnytt. Leinikit.
07.30 Disney esittää: Timon ja
Pumba (7).
07.55 Lazy Town (S).
08.25 Waverly Placen velhot (7).
08.50 Maistuvimmat liikeideat.
09.50 Sisustuskaksoset. 12.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 4.05 Sky News.
liv
5.00 Ennustaja-TV. Maailmat
vastakkain (12). 23.00 SVT: Sportnytt. 18.30 Kapteeni Sapelihammas . Rescue Bots. 8.05 Kellarin kunkku (S).
8.30 Tavallista elämää. 15.00 MasterChef Australia. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 8. 22.00 Elokuva: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (16). 1.10, 1.40 Kaikenlaista kaupan. (U)
16.30 Galaxi. (U)
00.55?01.24 Jäynäjäbä (12). 7.07
FOX Kids: Lalaloopsy. Hotelli Kantri Inkeroisissa.
20.57 Keno.
6 Somalityttö ympärileikattiin kolmevuotiaana, myytiin avioliittoon 13-vuotiaana, ja monen vastoinkäymisen jälkeen hänestä
tuli supermalli. Sodan jäljet ja
elokuvan uusi kieli.
22.05 Kino: Aavikon kukka (16).
(Desert flower, Britannia 2009).
Waris Dirien tarina: somalityttö
ympärileikattiin kolmevuotiaana,
myytiin avioliittoon 13-vuotiaana,
pakeni ja päätyi lopulta Lontooseen supermalliksi. 6/10.
10.15?11.00 Satuhäät . Prostituoitu.
03.30?05.00 Ennustaja-TV.
Fox
6.00 Sky News. Pyyteetöntä rakkautta.
19.00 Naapurit-arvonta.
19.05 Big Brother Extra.
19.30 Miehen puolikkaat (7). 7.17 Jokeri Pokeri Box. 23.30 Sinkkuelämää (12). 18.05 Matkalaukkujen
metsästäjät. Taivaalliset vuoret.
14.35 Ensisilmäyksellä (S). 17.00 Kuppilat kuntoon Ruotsi. Syntymäsokean
värikäs elämä. 13.40 Viimeinen sauma. Osa
2688. Jessica Gomez on yksinhuoltajaäiti, jonka
7-vuotiaalla pojalla on harvinainen verisairaus. 3.00 Voice TV.
Jim
5.00 Ennustaja-TV. Andres on yhä koomassa.
Palaako hän tajuihinsa koskaan?
Alicia palaa häämatkalta. 14.00 Radio City TV. Jalkapallotaivas. Rahahuolia.
20.00 Rillit huurussa (S). 18.35 Varastojen metsästäjät. 2.00 Anthony
Bourdain minilomalla. 10.40 Ennustaja-TV. 20.00 Koko Suomi leipoo. lokakuuta 2014
KesKiviiKKo 8.10.
Lasson syksyn ensimmäisessä jaksossa
käsitellään ruuan ja politiikan suhdetta
ja mietitään muun muassa sitä,
milloin ruuasta tuli poliittinen ase.
Ohjelmaa juontaa Petter Lindberg.
Yle Fem klo 20
Tv1
05.55 Strada.
06.25 Ylen aamu-tv.
09.30 Puoli seitsemän.
10.00?10.50 Murdochin murhamysteerit (12). 16.25
Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. C.S.I. O: Sherry Hormann. Liiketilasta kodiksi.
16.15 Peter Hispaniassa. 1.25 Supertehtaat. 22.30 Aistien haastaja. Älyn
jättiläinen.
21.00
21.00 Under the Dome (12). 3.00 Ennustaja-TV.. 21.00 Iholla. 3/10.
12.20 Muuttohaukantie.
12.50 Muuttohaukantie.
13.20 Teiniäidit. merten kuningas (7).
18.44 Pax maan kamaralla. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 8.40 FOX Kids: Trollz.
9.05 Wipeout. Nosturikatapultti. Lähellä kuolemaa.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Viking Lotto ja Jokeri.
22.30 MTV Sport Uutiset.
22.45 Teknavi. Chef on the Beach. 20.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 23.30 Iholla. 4/6.
Yle Fem
7.25 SVT: Gomorron Sverige. Osa 3/8. 10.00
Suurin pudottaja. 17.00 Radio City TV. 16.00 Krokotiilimies. 20.00 Lasso. 17.05
Suomen vartijat. 21.30 Beverly Hillsin
täydelliset naiset. 19.30 Mr. (U)
11.10?12.05 Lääkärit. 9.30 Tuhluriprinsessat.
10.00 Olet mitä syöt. 7.30 FOX Kids: Monsuno. 16.55 Spotlight: Tukirahat kaivoon.
17.25 Sportmagasinet. 19.55 Sinkkuelämää (12).
20.30 Sinkkulaiva. 8.55 TV Shop Tvins. Vieraana poliitikkojen Twitterkuningas, pääministeri Alexander
Stubb. Bella
Luna. 2.10 Star Trek: The Next Generation (12). Kuka vie
voiton?.
10.20 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 16.25 Olet mitä syöt. 4.25
Call Me Fitz (12). 23.55 Blacklist (16). 17.30 Salatut elämät (7). 0.20 NCIS Rikostutkijat (12). Dokumentti vihaisesta amerikkalaisesta
stand up -koomikosta.
22.55 Docventures: jälkikeskustelu.
23.55 Teiniäidit. 15.15 Lentoturmatutkinta. (U)
11.05 Alivaltiosihteerin televisioohjelma.
11.20 Uusi päivä (S). 22.00 Perhesirkus. Katastrofin ainekset, osa 2/2.
00.00 NCIS Rikostutkijat (12).
Savuna ilmaan.
01.00 Frasier (S). 12.25 Viestejä
tuonpuoleisesta. suomalaisia rakkaustarinoita. 7.00 Voice TV. Verta ja sirkushuveja.
18.00 Yle Uutiset. 15.41 Jumalanpalvelus: Lauletaan ilosta. Jamie ja Adam
selvittävät, kannattaako helteellä
ajaa ikkunat auki vai ilmastointilaite täysillä.
16.00 Walker, Teksasista (12).
Lohikäärmeen sydän.
17.00 Lemmen viemää (7). 16.40 Family Guy. 0.00 Rekkakuskit jäällä (7). (U)
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle Alueuutisia. 0.15 SVT: Aktuellt. 15.00 Voice TV. Daphnen paluu.
17.50 Hotellit haltuun. 14.30 SVT:
Gör inte detta hemma. 20.30 Huutokaupan
metsästäjät. Leijonan
luola.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Matkaoppaat.
19.30 Poliisit (7). 21.00 Elokuva: Spider-Man 3 . 7.56 Harri ja dinot (S).
8.17 Muumilaakson tarinoita (S).
Osa 44/101.
08.40 Galaxi.
08.41?08.50 Late Lammas (S).
09.00 McLeodin tyttäret (7). 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. Hämähäkkimies 3 (12). 18.00 Trinny &
Susannah Skandinaviassa. 7.28 Urpo ja Turpo
(S). 12.00
Voice TV. 14.30
Illallissota. 3/8.
20.00 Uusi päivä (S). (U)
13.50 A2: Koulukiusaamis-ilta.
(U)
14.40 A2: Koulukiusaamis-ilta.
15.48 Doctor Who (12). 12.00 Jutta ja superdieetit. 10.30 Sisustuskaksoset. 21.00 Bones. 12.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. 7.53 FOX Kids: Avatar. 9.00 Hulluna häämekkoihin. 21.55 Criminal Minds. 14.55 Matlock (7). 17.35 Huutokaupan metsästäjät. (U)
00.25 Silminnäkijä: Terveyttä
Suomesta. 0.55 Tappavat suhteet (12). 12.55, 13.25 Pomo keittiössä. 15.55 Kolmas kivi auringosta (S). Kuopio.
20.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 20.00 Bastuklubben. 14.20 Huijareiden kaupunki. 13.00 Iskelmä TV. 16.10 Makuja &
Elämää. Sovinto.
22.00 Hyvät ja huonot uutiset.
Vieraana Tomi Björck.
23.00 Castle (12). Painajaismainen syntymäpäivä.
16.50 Arvostele mun illallinen
Suomessa. 16.10 Futurama. Vuonna 1942 kymmenen
brittiläistä merisotilasta laskettiin
vesille Ranskan rannikolla.
20.00 Akuutti. Testissä iPhone
6. 22.50 Ilman johtolankaa.
23.45 Cops. 19.30
Cops. 6.41 FOX Kids: Gormiti. 18.00 MasterChef Australia. 11.10 Maailman parhaat kalapaikat. 1.05 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 7.05 Tiketi
Tok (S). New
York, MTV3 klo 21
Tv5
6.15 Ihmemies MacGyver (12). 19.00 Suomen vartijat. Buster pääsee kokeilemaan lentotaitojaan nosturikatapultin avulla. Haastetta
kerrakseen.
14.55 Myytinmurtajat. 11.10 Maailmanlopun odottajat. Jakso 3.
Leon ja Kastillia.
17.00
17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?.
18.00 Emmerdale. 16.00
Iskelmä TV. hämähäkkimies (12). 1.15 SVT: Nittiotalisterna: Stå på tå. 21.00
Perilliset (12). Ennen mökin luovuttamista
uusille omistajille on tilat saatava mahdollisimman edustaviksi. 9.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 13.05 Kuppilat kuntoon Ruotsi.
14.00 Leijonan luola Kanada. Geenitutkija Jennifer
Gardy arvioi niitä terveysväitteitä,
joihin päivittäin törmäämme.
18.00?18.54 Pohjoiseen tyyliin.
Osa 3/5: Pohjoisen ruokaa.
19.00?19.45 Gran Hotel (12).
15/42. 18.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. (U)
01.30 Brad Meltzerin tulkinnat
(7). 7.10 Matlock (7). Vieraat toivovat saavansa lihapullia, mutta Elina kattaa pöytään jotain aivan muuta.
17.00
17.20 Frasier (S). 18.00 Hengenvaarallinen saalis. 0.10 Family Guy. 14.00 SVT: Vem vet mest?. 23.00 Leijonan luola Kanada. 9.55 ShowHau. Osa 412.
20.30 Isot ja pienet (S). 13.00 Tomin keittiö.
13.30 Tuhluriprinsessat. 22.30 Poliisit (S). 2.30 SVT:
Funkisfamiljer.
AvA
6.00 Aamun AVAus. 25/27.
21.00
21.00 Docventures: Elokuvan
esittely.
21.15 Docventures esittää: American: The Bill Hicks Story. 3/8. 12.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.00 Poliisit (7). 7.38 Iinan aamu. 3.05
Ennustaja-TV.
6 Macia ammutaan kahdeksannen kauden päätösjaksossa, ja
työkaverit tekevät kaikkensa löytääkseen syyllisen. 14.00 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. Osa
5: vuodet 1939?52. 2.05 Häähullut (S). Sunshine. Ihmepuu.
21.00 Kurjat kuppilat USA. 20.00 Martina ja hengenpelastajat. Aiheuttaako lapsena sairastettu syöpä terveysongelmia aikuisena. 0.00 Trinny &
Susannah Skandinaviassa.
mTv3
05.30 Aamusää.
06.00 Studio55.fi.
06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.40 Mitä tänään syötäisiin?.
09.45 Kauniit ja rohkeat. Kummikisa.
15.05 Alueellinen sääennuste.
15.10 Mitä tänään syötäisiin?.
15.15 Unelmakoti puoleen hintaan. 16.25 Kaikki
rakastavat Raymondia (S). 2.20
Supertehtaat. 5.25 Tatuointistudio HelsINK.
KuTonen
6.00 Voice TV. 21.00 Toisenlaiset äidit. 10.20 24Kitchen: Sara La Fountain. 13.20 Historian salaisuudet. 6.30 FOX Kids: Sketsiä!. 7.41 Lauran
tähti (S). Risto
Virtasen ajotestissä Honda Civic
Tourer.
23.15 Kallista kipua (12).
00.15 Revolution (16).
01.15?05.30 Voittostudio.
nelonen
05.10?06.30 Ennustaja-TV.
07.00 Disneyn esikoulu: Sofia
ensimmäinen (S). Mukana talous
ja kulttuuri.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00?19.48 Historia: Kanoottisankarit. 2.25 Elokuva: Spider-Man . lokakuuta 2014
10 TELEVISIO
C8 // Tv-viikko
Aamulehti // Perjantaina 3. 19.00 Puutarhakeskiviikko. 6.51 Nimipäiväonnittelu. 16.55, 17.25 Pulmuset (7). 15.40 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 21.00 Fast n. Osa 411.
11.50 Matkakumppanit. 23.15 SVT: Kristina Lugns bokcirkel.
23.45 SVT: Eldsjälar. Joutsa, Raikkautta rantatontille. 1.00 Vuorien sankarit (7). Millaisissa tunnelmissa sujuu hänen ja
Julion jälleennäkeminen?
20.00?20.52 Taiteen maantiede:
Saksa. 11.30 Lauran matkakuvia: Tukholma. 0.55 SVT: Kulturnyheterna. Aivohalvausten
hoito kehittyy. 22.30 Ladies of London. 11.00 Pikakurssi kodinostoon. 17.00 Kaisa ja puoli
valtakuntaa. Onnettomuus.
18.00 Catfish. 20.45 Oddasat. 4/8.
23.00 Yle Uutiset.
23.05?23.55 Ulkolinja: Tähtäimessä Boko Haram (16).
Tv2
06.50 Pikku Kakkonen. 11.55 Tallinna. 2/3. Tällä kertaa omistajia saapuvat neuvomaan suunnittelijat Sari Kosonen ja Raisa
Myyryläinen. Parantaa puutteet voimin koetetaan.
01.00?01.30 Simpsonit (7). 0.05 Kieroilevat kaunottaret (S). Elli Vuorisen animaatiossa puiset koputukset kaikuvat talvisessa maisemassa yksinäisen miehen etsiessään
kielitiettyään.
00.15?04.00 Teematieto.
Sub
10.00?11.00 Lemmen viemää (7).
Veitsi kädessä.
14.00 Siivoushullut. 18.00 BUU-klubben:
Mikko Mallikas. 8.18 FOX Kids: Transformers . Testissä vanhentava ikäpuku.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.05 A-studio.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Boss (16). 13.40
SVT: 10 saker du inte visste om. Jakso 5.
Jari Vilén.
21.00
21.00 C.S.I. Potilaiden
pulmat.
13.35 Kiinan kesytön luonto. New York (16). 21.00 Suomen Tulli. 4.55 Call Me Fitz (12). 14.40 Kuninkaalliset skandaalit. 19.00
Leijonan luola Kanada. 19.00 Tavallista elämää. 20.30 Brooklyn 99 (7). Markku Alén kisaa WRCautolla Helsingin kaduilla. (S)
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 McLeodin tyttäret (7). 12.50 Lääkärit. 2/8. 15.25 Hurja remontti. 0.35 Supertehtaat. (U)
17.00?17.44 Tiededokumentti:
Tarua vai tiedettä?. Unelma ja kone.
21.00 Elokuvan tarina (16). Koukuttava ja vaarallinen sokeri. (U)
09.45 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 3.10 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin. 6.52 Paula (S).
7.00 Herra Nokkelo (S). (Suomi 1954).
O: William Markus.Mv.
14.40 Yö haiden kanssa.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
15.50 MOT.
16.20 Putkiremontti.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.10 Murdochin murhamysteerit
(12). 19.00 Pientä mökkiremonttia. 12.30 Makuja
& Elämää. Rosaria osti Bella Lunan kokiksi opiskelleelle pojalleen, vaikka
kumpikaan ei tiedä, miten ravintolaa pyöritetään.
22.00 Big Brother. 7.21
Samsam (S). 18.55 Hurja
remontti. N: Liya Kebede.
00.10 Kielitiettyni (S)