VESA JOENSUU 8 Puheenaiheet Sähkönosturit tulivat. Raahen Seutu raahenseutu.fi PERJANTAINA 1. JOULUKUUTA 2023 107 . Markkinointipäällikkö Iiris Helaakoski kertoo, että ne ovat Suomessa ensimmäisiä. 10 Elämänmeno Raahen Seutu kiitti Pihkasta yhteistyöstä Antti-patsaalla . IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 5 1 8 2 Keskustele ”Kun ei ole tosi sairas, mutta ei tervekään, on toipilas.” Inga Nuojua 19 Sää Luvassa pilvistä ja pakkasta 4 Puheenaiheet Voisiko Rantatorista tulla ravintolaja tapahtuma-alue. Helaakoski Oy on hankkinut tämän vuoden aikana kolme sähkökäyttöistä mobiilinosturia. Raahelainen E. Sähköisen nosturin etuja ovat päästöttömyys ja hiljaisuus
Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. Suomalaisen työn liiton teettämän selvityksen mukaan yli puolet suomalaisista haluaisi kuluttaa vastuullisemmin kuin mitä tällä hetkellä kuluttaa. (45%) En osaa sanoa. Ryhdyin analysoimaan, mikä kolmesta epidemiaviruksesta oli minut nujertanut. Kolmantena kuumepäivänä ukko tuli tyrkyttämään banaania. Epävarmoina aikoina ihmiset tyypillisesti turvautuvat tuttuun ja turvalliseen. A. · S uomalaisen työn liiton järjestämää Osta työtä Suomeen -päivää vietetään jälleen joulukuun ensimmäisenä perjantaina eli tänään. Satunnaisesti myös vaatteita. T. V. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Siinä nuha ei ollut alkupään oireistoa ollenkaan ja koronayskäkin oli kuivaa kakutusta viikosta toiseen. Tarvitsemsekään ole aina yksinkertaista. Entäpä se kolmas. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Linja-autoliput, lentoja junaliput, hotellit, teatteriym. Ainoastaan hyödyllisen ja välttämättömän hinnasta me marisemme. Mainio sana. Verkosta ostan, jos en saa kivijalkakaupasta tai hinta on edullisempi. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. Bingo! Yskä on ollut lohkeavaa oikeastaan alusta asti. 11:9– 10 MAANANTAINA AURINKO: nousee 9.55, laskee 14.29 NIMET: Airi, Aira MIETE: Jokaiseen tekoon ja tekemättä jättämiseen liittyy valinta siitä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. On aina ollut korkeakuumeellinen. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Sairastui ensin itse. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. RS-virus. Kaikkea mitä ei Raahesta saa. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. Vaihdoin paidan PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Kotimainen työ on hyvä lahja Yksi keino suosia kotimaista työtä on ostaa lähiyrittäjältä. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. Vaakakupissa on tiukentunut taloustilanne, inflaatio ja nousseet elinkustannukset. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. Ps. PERJANTAINA 8. Kuume oli laskenut. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. Miika 2:13 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Olisiko influenssa. Työstä kertyy myös verotuloja yhteiskunnan palvelujen pyörittämiseksi. Yksi keino suosia kotimaista on muistaa jouluostoksilla paikalliset yritykset ja paikalliset tuottajat, joulumyyjäisten tuotteet sekä aineettomat ja elämyslahjat. Seuraavat päivät laahasivat kuumesumussa. Teemapäivä osuu joulusesongin alkuun. James A. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Ideana on pysäyttää ihmiset miettimään omia valintojaan ja niiden vaikutuksia talouteen ja työllisyyteen. En osta verkosta vaan paikkakunnalta, veromarkat omalle kaupungille. Mainittakoon, että täysin aiheetta. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. me yrityksiä, jotka kykenevät luomaan työpaikkoja. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. (12 %) Kyllä, usein. En koskaan. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. Käytän oman paikkakunnan palveluja. Toinen kerta bingo! Miten olin unohtanut, mihin viitekehykseen kuulun. Sen olen sairastanut yleensä kymmenen vuoden välein. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu PERJANTAINA 1. Toisaalta ymmärretään vastuullisten valintojen ja laadun merkitys. 5:24 SUNNUNTAINA AURINKO: nousee 9.52, laskee 14.31 NIMET: Meri, Vellamo MIETE: Nyt iski muistinmenetys ja déjà vu yhtä aikaa. Ensin kierretään paikalliset liikkeet ja jos ei oikeaa kokoa tai muuten oikeaa tuotetta löydy niin sitten netistä. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Ps. INGA NUOJUA toimitus@raahenseutu.fi KOLUMNI Kaupan ovessa iltapäivälehtien lööpit kirkuivat kolmen epidemian rantautuvan jylläämään Suomeen samanaikaisesti. Ennen kuin luovutat, yritä. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Ostan kosmetiikkaa, vaatetta, kenkiä, elektroniikkaa. Ennen kuin kritisoit, odota. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. Hetken päästä iski horkka. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Viimeksi ennen koronaa, kun ukko kantoi sen kuoroharjoituksista kotiin. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. Kun ei ole tosi sairas, mutta ei tervekään, on toipilas. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Helppoa kotisohvalta shoppailla, ostan kaikki verkosta. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. Aamulla päätin pikkuvaivasta välittämättä hoitaa sänkyjen siivouksen. Ruoat ostan konkreettisesti paikan päältä. Heidän kuninkaansa kulkee edellä, Herra johtaa heitä. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. Moni haluaisi tehdä vastuullisia ostoksia, jotka olisivat samalla edullisia. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. Voisiko se olla näin kovaotteinenkin. Raahesta erikoismyymälät kaikki lopettaneet, ei ole muuta vaihtoehtoa, tai sitten lähteä Ouluun ja Kokkoaan. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. Pakko oli yrittää syömistä, kun kerran ukkokin huolehja ryömin ukon kuivalle puolelle kuumeenmittaukseen. Se kanavoituu esimerkiksi suomalaisten tuotteiden ja palveluiden suosimiseen. Kuume ei ole jaksanut kiivetä yli kolmenkymmenenkahdeksan. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.” Joh. Tajusin, että on parasta luovuttaa. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. Steven Wright SANA: – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa! Mark. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. Siksi kotimaisista työpaikoista hyödytään kollektiivisesti. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Ukko oli jo kahvinkeitossa. 1. 143:2 HUOMENNA AURINKO: nousee 9.49, laskee 14.33 NIMET: Unna, Anelma MIETE: Meiltä ei koskaan puutu rahaa, kun on kyse mieliteoista. Jos kaupasta tai liikkeestä ei löydy tarvitsemaani tuotetta, niin tilaan sen netistä. Periaatteessa jokainen varmasti haluaa edistää kotimaisen yritystoiminnan menestymistä. Ei oikein passaa tämä ti. Joh. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu . Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. 25:4–5 TIISTAINA AURINKO: nousee 9.58, laskee 14.27 NIMET: Selma MIETE: Vain sen, jolta puuttuu itsetunnon selkäranka, täytyy turvautua suosion kainalosauvoihin. liput. Koskenniemi SANA: Heidän edellään kulkee tien aukaisija, he raivaavat tiensä, murtautuvat portista ja lähtevät. JOULUKUUTA 2023 ·. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. (45 %) Teetkö verkko-ostoksia. Tuotteen alkuperän ja kotimaisuusasteen jäljittäminen ei Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. (43 %) Satunnaisesti. Panin pesukoneen pyörimään. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. (7%) Ääniä yhteensä 86. Nenä on ollut tukossa. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. Piti pikkumökissä puhelimella ottaa ukkoon yhteyttä naapurihuoneeseen, kun huutamaan ei pystynyt eikä vastaustakaan olisi kuullut. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina. Olin suunnattoman hämmästynyt. Luulen että olen unohtanut tämän aiemminkin. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Mitä lienee sahajauhomerkkiä banaani ollut. Ostan tuotteita, joita ei saa kaupasta. Seuraavana aamuna heräsin yöpaita, tyyny ja lakana märkänä. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Se on yhteinen etu, sillä yksilötasolla työpaikka on ensisijainen toimeentulon varmistaja. Ja korvat! Lopulta en kuullut enää kuumemittarin piipitystä. Pahasti alilämmön puolella oltiin, mutta pää tuntui pelaavan paremmin. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. Brian Tracy SANA: Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi. Netti tiesi: vaarallinen vastasyntyneille ja vanhuksille. Mutta miten tavallinen flunssavirus kaataa aikuisen sänkyyn viikoksi. Meni alas vesimukillisen avulla. Hän kun on aina ollut sitä mieltä, että sänkyyn ei mitään tuoda. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. Sen kourissa kituuttelin puolitoista vuotta sitten. Luuk. Oli taudin vaihe, että makaa silmät kiinni vesimuki sängyn vieressä. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. (48%) En. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. Kaikkitietävä netti osasi kertoa, että kyseinen virus aiheuttaa kurkkukipua, nuhaa, limaista yskää ja lämpöilyä. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. Tätä olen pitänyt yhtenä "tavallisen flunssan" aiheuttajana. Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. Suomalaiset myös arvostavat kotimaista. Ps. Ernest Hemingway SANA: Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön. Kun tuli aika ripustaa pyykit kuivumaan, hämmästelin, etten jaksa nostaa käsiä ja jalatkin painavat omituisesti. PERJANTAI 1.12.2023 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 9.46, laskee 14.35 NIMET: Oskari, Oskar MIETE: Ennen kuin reagoit, mieti. Meneillään oleva tauti ei ollut sitä. Väitin ukolle, että nyt siitä loppui patteri. Ei kulunut montaa päivää, kun heräsin kurkkukipuun. Ps. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. Lahjakortti kampaamoon, kuntosalille tai vaikka hierojalle jättää eurot omalle alueelle. Entä korona. Ukko sen toi tuliaisena sairaalareissultaan. Viikon nettigallup: Ääniä yhteensä 83. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. 38:19 Kunnon tauti tauti koronaksikaan. Vastuullisten valintojen tekeminen ei silti ole aina helppoa. Ennen kuin kulutat, ansaitse. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. Kyllä. Honoré de Balzac SANA: Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Olo tosin oli kivuliaampi kuin kuumeessa
Jostain syystä takkinsa kääntäneet persut, vasemmisto ja demarit liittoutui jo ennen asian käsittelyä ja sopivat että hanke kaadetaan. Sille on varmasti käyttöä. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. päivänä, jolloin vietetään kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi, me Demarinaiset, haluamme pitää ääntä vihapuheesta, verkkohäirinnästä ja -väkivallasta, joka vaarantaa demokratiaa ja sananvapautta. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Jos lopputulemana on uusi isompi halli, lienee sama kuka sen omistaa /rahoittaa. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Kumpi olisi ollut veronmaksajille edullisempi ratkaisu. JOULUKUUTA 2023 Raahen Seutu ·. Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu. KESKUSTELE 3 PERJANTAINA 1. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kohteemme on MLL:n Raahen paikallisyhdistyksen lapsityö. Euroopan unionissa on kesällä 2023 vahvistettu direktiiviehdotus naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan torjumisesta. distelu ja -häirintä, ja yllyttäminen väkivaltaan tai vihaan. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu tai missä ja milloin se on otettu. Erityisesti marraskuun 25. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. Tällä päätöksellä (palloiluhalli) siirrettiin kaupungille 5–10 miljoonan euron investointitarve liikuntapaikkarakentamiseen sen sijaan, että olisi päästy 265 ?000 euron pääomasijoituksella vähintään 15 vuotta, jopa 20 vuotta eteenpäin. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Yhteiskunnan kannalta on rampauttavaa, että moni nuori nainen jättää lähtemättä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tai politiikkaan, koska pelkää verkkohäirintää tai on kokenut sitä. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Sen avulla voidaan kriminalisoida esimerkiksi verkkoväkivalta, johon kuuluvat intiimien kuvien jakaminen ilman lupaa, verkkoahmokraattisessa maassa. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. LUKIJAN KUVA PIA LAMBERG Illan värit Mikonkarissa. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Vihapuhe ja verkkohäirintä kaventavat demokratiaa ja vähentävät halukuutta osallistua päätöksentekoon. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Asioilla on aina puolensa ja puolensa. *NTA *Y KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Naisten on saatava olla turvallisesti kaikkialla yhteiskunnassa, myös verkossa. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Loppu naisten väkivallalle ja häirinnälle – myös verkossa MIELIPIDE Ihmisiä pyritään yhä useammin vaientamaan verkkohäirinnällä ja -väkivallalla. Konsultit selvittävät miten lapsiperheitä saataisiin muuttamaan Raaheen, lapsilla olisi hyvät mahdollisuudet harrastaa vaikka sauvakävelyä. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Parasta tässä Raahelaisessa jalkapallossa on se, että se liikuttaa sekä tyttöjä että poikia. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi, kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi, kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. On selvää, että niitä kohtaan tulee olla nollatoleranssi ja työkaluja ilmiöön puuttumiseen. Sama purkaa koko halli pois,loppuu turhat kustannukset. Me emme saa vaieta, vaan meidän tulee puolustaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. Naisiin kohdistuva moninainen väkivalta on turvallisuusuhka. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Pitäis osata ajatella ihmisten hyväksi asioita, eikä silleen mikä omasta mielestä tuntuu hyvältä. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Raahen potkupalloilijat kerkiää kesäkeleillä juosta pallon perässä. Lasten liikkumattomuus on jo ongelma ja seurojen vapaaehtoisten tekemä työ lisää lasten liikkumista. Naisiin kohdistuva verkkoväkivalta on usein seksuaalisella väkivallalla uhkailua ja ulkoisen olemuksen arvostelua. Päätös ihmetyttää vielä senkin takia, että tässä jalkapalloseura olisi maksamassa laajennuksen. Tässä mentiin taas politiikan kautta, eikä ajateltu mikä olisi kaupungille ja kaupunkilaisille hyväksi. Kuva: Pia Lamberg Toivota hyvää joulua asiakkaille ja yhteistyökumppaneille Perinteiset joulutervehdykset julkaistaan Raahen Seudussa perjantaina 22.12.2023 Varaa ilmoitustilasi omalta yhteshenkilöltäsi tai Kaleva Median Palvelupisteestä 08 5377 180 yrityksille@kalevamedia.fi Aikataulu: Varaukset ja aineisto ma 11.12.2023 mennessä. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). *>WNA *D. 99_61 99_63 99_68 VERKOSTA On se hyvä että raha ei lopu tältä kylältä. Mitä siellä Rakennetun ympäristön lautakunnassa ajatellaan, kun tehdään tälläisiä päätöksiä. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/ lukijalta/laheta. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Sitä varten tarvitaan tarpeeksi tiloja, joita tässä kaupungissa ei valitettavasti ole. Tällä hetkellä jalkapallon ja pesäpallon harrastajia on Raahessa niin paljon, että olisi hyvin perusteltua saada laajennus hallille nyt, eikä sitten mahdollisesti joskus 10 vuoden päästä, kun kaupungilla olisi ehkä vara rakentaa paljon tätä kalliimpi kiinteä halli. Keskustapuolueen jäsenet mieluimmin sijoittivat 330 000 euroa hiihtoalikulkuun kuin kuplahalliin. Jotakin on tehty hyvin, että homma on toiminut tähän asti näin hyvin. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Lahjoitamme osan joulutervehdystuloista hyväntekeväisyyteen. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. ###*P *Q36 ###*A . Ehdotan että rakennetaan 20 miljoonan palloiluhalli. Se on kasvava ilmiö, joka on hyvin vahvasti sukupuolittunutta ja kohdistuu usein erityisesti naisiin ja vähemmistöihin. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Käykäähän isomman hallin vastustajat arki-iltoina vierailemassa hallilla, niin näette kuinka paljon jalkapallo ja myös hallissa pelattava pesis liikuttavat lapsia 4-vuotiaista lähtien. Naispiiri ry puheenjohtaja On arvioitu, että vuonna 2020 puolet nuorista naisista oli kokenut sukupuoleen perustuvaa verkkoväkivaltaa. Tämä ei ole hyväksyttävää vapaassa, deTYTTI TUPPURAINEN Demarinaisten puheenjohtaja NINA SAVINEN Varsinais-Suomen Sos.dem. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Tässä sen näkee kun sellaiset ihmiset päättää aina asioista, jotka ei ite liiku ollenkaan. Vihapuhe ja verkkoväkivalta horjuttavat demokratiaa ja kaventavat sananvapautta. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Toivottavasti myös päättäjät ymmärtäisivät lasten ja nuorten liikkumisesta saatavien hyötyjen näkyvän vasta vuosien ja vuosikymmenien päästä. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. On arvioitu, että vuonna 2020 puolet nuorista naisista oli kokenut sukupuoleen perustuvaa verkkoväkivaltaa
Pekka Poukkula (kesk) kehittäisi Raahea lomakaupunkina kaavoittamalla uuden loma-asuntojen alueen. LOKAKUUN lopussa Raahessa oli 23 ?844 asukasta. Kahvila Ruiskuhuone säilyisi nykyisellään, mutta sen tiloja ja ilmettä freesattaisiin. Rantatoria ympäröivien ravintoloi4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 1. Alueen vetonaulaksi tulisi Museoravintola Pakkahuone, idyllinen ja persoonallinen ruokapaikka, jossa olisi edelleen soveltuvin osin esillä pieni määrä museon esineitä. Se on 25 asukasta Raahelaisvaltuutettujen rohkeimmat ideat uusien asukkaiden houkuttelemiseksi hyödyttäisivät nykyisiäkin kaupunkilaisia. Hän visioi myös karavaanarialuetta keskustan kylkeen. – ?Eli kaupunki laittaisi markkinoinnin ja pseudokehittämisen sijaan paukkuja matkailuja ravintolapalveluiden kannalta potentiaalisten tilojen ja alueiden kehittämiseen niin, että matkailualan yrityksille syntyy houkuttelevia vuokrattavia liikepaikkoja, Eteläaho esittää. JOULUKUUTA 2023 ·. Radikaalein ja pisimmälle mietitty ehdotus Raahen vetovoiman lisäämiseksi tulee Jani Eteläaholta (kok), joka yhtiöittäisi kaupungin matkailun kehityksen tulosvastuulliseksi yksiköksi, esimerkiksi Raahen Matkailu Oy:ksi. Tämä ei välttämättä heti nostaisi asukasmäärää, mutta varmasti olisi myönteisiä vaikutuksia pitkällä aikavälillä. Suurin osa museon kokoelmasta siirrettäisiin kuitenkin Soveliuksen ja Heikun taloihin. Eteläaho siirtäisi Ruiskuhuoneen, vanhan paloaseman ja Pakkahuoneen matkailuyhtiölle, joka alkaisi kehittää Rantatorille ”Wanhan Sataman” aluetta monipuolisine ravintolaja ohjelmapalveluineen ja tapahtumineen. Vanhasta paloasemasta tulisi myös ravintola. Raahen Seutu kysyi kaupunginvaltuutetuilta, millaisia ja kuinka rohkeita keinoja he olisivat valmiita kannattamaan uusien asukkaiden houkuttelemiseksi Raaheen. · den palvelut levittäytyisivät kesäisin ulos torille, jossa nähtäisiin säännöllisesti erilaisia esiintyviä taiteilijoita. – ?Jos johonkin olisin itse valmis investoimaan lisää, niin nimenomaan matkailun edistämiseen, hän sanoo. Vetovoimaa matkailun kautta TURISMIN kautta uutta väkeä ja virettä kaupunkiin lähtisi hakemaan myös Jonne Törmäkangas (ps). Halpoja tontteja, ilmaisia vuokraasuntoja ja vauvarahaa. – ?Ja rannasta pitäisi saada kaupattua tornihotellin tontti jollekin rakentajalle. – ?Tähän meillä olisi hienot puitteet merenrantakaupunkina. Törmäkangas kannattaa sillan rakentamista Preiskariin, sillä se toisi Raahen saariston myös veneettömien ihmisten saataville. Silta Preiskariin, keskusta-alueesta kaupunkimaisempi ja monipuoliset ravintolaja ohjelmapalvelut Rantatorin ympäristöön
Samaa mieltä ollaan kokoomusryhmässä laajemminkin. – ?Siksi ikäystävällisyys on mielestäni yhtä tärkeää kuin lapsiystävällisyyskin, hän sanoo. män kuin tämän vuoden alussa. Keskustalaisista väkiluvun laskua huolestuttavana pitävät myös Nina Pulkkanen, Pekka Poukkula, Kristiina Mutka-Leinonen ja Antero Aulakoski. Marko Salmela (sd) uskoo, että väkiluvun lasku voidaan saada pysäytettyä tai sitä kovasti jarrutettua, mutta pelkällä markkinoinnilla se ei tapahdu. – ?En pidä aivan paniikkiasiana vaikka väki väheneekin. Matti Hummastenniemi (kesk) ehdottaa helpotusta perittäviin taksoihin esimerkiksi ensimmäisen vuoden ajaksi. – ?Museomme ovat hyvä esimerkki edellä mainitusta, siellä tehdään innovatiivista työtä, ja sitä haluaisin nähdä myös koko kaupungin markkinoinnissamme. Samaa sanoo Pirkko Valtanen (sd): Markkinointi ei yksin riitä. Ryhmät esittivät talousarvioon lisättäväksi 35 ?000 euroa hyvän mielen työntekijään palkkaan, mikäli Siikajoen vanhustenkotiyhdistys ry ei saa hankerahoitusta palkkausta varten. – ?Kaupunkimarkkinointi vaatii ehdottomasti kehittämistä. Yhtiön tavoitteena on saada kiinteistö myytyä. joulukuuta. Siikajoen talousarvio kävi toistamiseen kunnanhallituksen käsittelyssä, ja jatkaa sieltä valtuuston hyväksyttäväksi vain pienin muutoksin. Nina Pulkkanen (kesk) pohtii, voitaisiinko uusien asukkaiden houkuttelemiseksi Raaheen tutkia mahdollisuutta toteuttaa kampanja, jossa annetaan erikseen sovittavaksi ajaksi vuokra-asunto ilmaiseksi tai reiluin alennushinnoin Raaheen muuttavalle. Kysymykset lähetettiin sähköpostitse kaikille 43 valtuutetulle. Rannikon SERO oli myös meijerikiinteistön päävuokralainen. Niitä jätti Matti Pohjola (vas.) kaikkien vasemman laidan ryhmien puolesta. Katja Hännisen (vas) mielestä ihan yhtä tärkeää on saada seniorit viihtymään Raahessa ja uusia eläkeläisiä muuttamaan kaupunkiin. Halvoilla tonteilla ja monipuolisella tonttitarjonnalla niin kyliltä kuin merinäköalapaikoilta asukkaita houkuttelisi muutama muukin valtuutettu. Matti Nikulan (vas) mielestä uusille raahelaisille voisi tarjota vuodeksi ilmaisia harrastusmahdollisuuksia kaupungin tiloissa. Vanhasta meijerikiinteistöstä omistajayhtiölle tällä hetkellä koituvat kustannukset on minimoitu eri järjestelyin. Vanhan meijerikiinteistön Raahessa omistava Rannikon Wanha Meijeri Oy pyytää Raahen kaupungilta 18 ?000 euron avustusta. Elina Jaakola (kesk) panostaisi lapsiin ja nuoriin. Pekkalan mielestä uudelle asukkaalle voisi myös antaa Kuntokeidas Vesipekkaan vapaalippuja tai vähemmän kuin kuukautta aikaisemmin ja 229 asukasta vähemTIMO MYLLYKOSKI Kaupunkimarkkinointi ei yksin riitä Väkiluku Raahessa on painunut jo alle 24 ?000 asukkaan. RAAHEN keskustan viihtyvyyttä kaupunkimaisemmaksi kehittäisi Antero Aulakoski (kesk). Esa Kinnusen (kesk) mielestä Raaheen voisi ideoida ja kehitellä Muhoksen mimmin ja Piippolan vaarin kaltaisen oman persoonan tai hahmon. Katja Hännisen (vas) mielestä kaupunkimarkkinointi on hyvä lisäkeino pyrkiä lisäämään Raahen vetovoimaisuutta, mutta riittävä se ei ole, eikä todennäköisesti kovin tehokaskaan tapa väkiluvun laskun pysäyttämiseksi. · Aiemmat vastauksista koostetut jutut on julkaistu Raahen Seudussa 24.11. Jonne Törmäkangas (ps) ei näe asukasluvun laskussa mitään dramatiikkaa. Meijerikiinteistön omistajaksi vuonna 2006 perustetun Rannikon Wanha Meijeri Oy:n suurin omistaja on Rannikon SERO-yhdistys 47,82 prosentin osuudella. Hän myös lisäisi työperäistä maahanmuuttoa esimerkiksi Aasiasta ja Puolasta sekä kaavoittaisi rantaalueita omakotiasumista varten. Talousarviokirjaan hyväksyttiin äänin 8–1 lisäys, että ensi vuoden aikana kunnassa selvitellään mahdollisuutta Ruorin toiminnan siirtämisestä kunnan omistamiin tiloihin. Tita Haapajoki (kesk) pitää tilannetta huolestuttavana, mutta ei yllättävänä, sillä trendi on ollut nähtävillä jo pitkään. Sari Pekkala (kesk) ehdottaa tonttien alennuskampanjaa koko kaupungin alueelle. Raahen kaupunki omistaa 46,38 prosenttia, Pohjoinen Yhteisötuki PYRY ry 5,10 prosenttia ja Pirjo Temmes 0,70 prosenttia. JOULUKUUTA 2023 Raahen Seutu ·. Nykyisin Ruori toimii yksityiseltä vuokratussa kiinteistössä. Kunnanhallituksessa Pohjola teki esitykset uudestaan, mutta KIRSI JUNTTILA PUHEENAIHEET 5 PERJANTAINA 1. Kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen esittää, että kaupunginhallitus myöntäisi Rannikon Wanha Meijeri Oy:lle 18 ?000 euron suuruisen avustuksen, joka maksetaan kaupunginhallituksen varamäärärahoista. TIMO MYLLYKOSKI Kunnanhallitus karsi palkkaesityksiä hyvän mielen työntekijän palkkaus hävisi äänin 5–4 ja teknisen toimen palkkasumman lisäys jäi pois äänin 7–2. – ?Tienvarsimainoksiin ja kalliilla rahalla ostettuun julkisuuteen en tässä suhteessa usko, jatkaa Matti Honkala (kok). Kaupunkimarkkinointi on hyvä, jos on hyviä asioita markkinoitavana, toteaa Matti Nikula (vas). Lisäksi ryhmä halusi teknisen toimen palkkasummaan lisää yhden henkilön verran eli 50 ?000 euroa. Kunnanvaltuusto päättää talousarviosta 14. Vanhan meijerin omistaja taloudellisissa vaikeuksissa Raahen kaupunki on hankkimassa kiinteistöyhtiön osakekantaa itselleen. Valtuutettu Jani Eteläahon visiossa se tarjoaisi hyvää paikallista ruokaa upeissa maisemissa ja ainutlaatuisen tunnelmallisessa miljöössä, ja olisi monille tärkein syy pysähtyä ohikulkumatkalla Raaheen. ja 29.11. Miltä kuulostaisi Museoravintola Pakkahuone. – ?Koko Suomessa on nyt hyvin alhainen syntyvyys, siksi väkiluvun väheneminen Raahessa on luonnollista ja se on vain hyväksyttävä näinä vuosina, toteaa Esa Kinnunen (kesk). TIMO MYLLYKOSKI VESA JOENSUU Kaupunginmetsän alueella Kasitien tuntumassa sijaitseva vanha meijerikiinteistö tyhjeni, kun konkurssiin asetetun Rannikon SEROyhdistyksen toiminta kiinteistössä loppui. Järjestelyt ovat kuitenkin viivästyneet Rannikon SEROn konkurssijärjestelyiden vuoksi. VESA JOENSUU alennusta vaikka puolen vuoden ajan, tai kolmeksi kuukaudeksi Raahen Seutu ilmaiseksi. Esa Ylisirniö (kok) sanoo väkiluvun kehityksen olleen pidemmän aikaa huolestuttava. – ?Tämä edellyttää linja-autoaseman, Fellmannin puistokadun ja koko keskusta-alueen rakenteellista tarkastelua. Talousjohtajan mukaan Raahen kaupunki on hankkimassa Raahen Wanha Meijeri Oy:n osakekantaa itselleen. Vauvarahaa houkuttimena kokeilisi useampikin valtuutettu. Kaupunginhallitus käsittelee asian tulevana maanantaina. Meillä on mielestäni riittävän iso markkinointibudjetti, mutta sen kohdentamista on syytä miettiä, hän sanoo. Lisäksi Aulakoski loisi kaupunkiin asumisosuuskunnan eli omistusasumisen ja vuokra-asumisen yhdistelmän helpottamaan nuorten asunnon hankkimista. Hän myös antaisi lapsille ja nuorille oman osallistuvan budjetoinnin määrärahan, esimerkiksi 10 ?000 euroa vuodessa. Nykyinen kaupunkikuva ei ole vetovoimainen eikä houkutteleva, hän toteaa. · Annetussa määräajassa kysymyksiin vastasi 22 valtuutettua: 9 keskustalaista, 5 kokoomuslaista, 3 sosialidemokraattia, 2 perussuomalaista, 2 vasemmistoliittolaista ja 1 vihreä. Hän muun muassa säästäisi kaikki olemassa olevat hyväkuntoiset kyläkoulut ja pienentäisi luokkakokoja etenkin alempien luokkien osalta. Anu Mattila (ps) taas näkee pitkään jatkuneen kehityksen huolestuttavana. Edellisessä valtuustossa talousarvioon tehtiin lisäysehdotuksia. Sen sijaan esitys nuorisotalo Ruorin toiminnan siirtämisestä toisiin tiloihin sai kunnanhallituksessakin kannatusta. Sari Nurro (kok) sanoo, että teennäinen kaupunkimarkkinointi ei ratkaise palvelutason haasteita. Anu Mattila (ps) toteaa Raahella olevan hieno menneisyys, mutta historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden pitäisi löytää yhteinen sävel. Raahen Seutu kysyi valtuutetuilta kuinka huolestuttava tilanne on, ja onko kaupunkimarkkinointi oikea ja riittävän tehokas tapa yrittää pysäyttää väkiluvun lasku. Yhtiö on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin pääomistajansa Rannikon SERO-yhdistyksen konkurssin seurauksena. – ?Asuntoedun saamiselle on kuntien kampanjoissa annettu erilaisia ehtoja, esimerkiksi vähintään puolen vuoden määräaikainen vuokrasopimus tai työpaikka kunnassa toimivassa yrityksessä, hän sanoo. Määtän mukaan muilla osakkeenomistajilla ei ole mahdollisuutta avustaa yhtiötä taloudellisesti. Raahen kaupungin talousjohtajan Päivi Määtän mukaan avustuksella turvattaisiin kiinteistöyhtiön maksukyvyn jatkuminen maaliskuun loppuun saakka. KYSYIMME VALTUUTETUILTA · Raahen Seutu kysyi raahelaisilta kaupunginvaltuutetuilta tuloveroprosentista, säästötoimenpiteistä, kouluverkosta, asukasluvun kehityksestä ja keinoista uusien asukkaiden houkuttelemiseksi kaupunkiin
Sivistystoimen tämän vuoden talousarvio on ylittymässä 422 ?000 eurolla, ja kunnanhallitus esittää valtuustolle summan suuruista lisätalousarviota. Talouspaneelia moderoinut Oulun kauppakamarin varatoimitusjohtaja, Raahen kauppakamariosaston asiamies Esa Pellikainen oli teemoittanut tapahtuman etukäteen, jotta keskiviikkoiltapäivän aikana ehditään pureutua mahdollisimman moneen kiinnostavaan aiheeseen. Monta tukijalkaa auttaa tällaisessa tilanteessa. Sivistystoimen kuluja ovat kasvattaneet odotettua suuremmat koulukuljetusten ja kouluruokailun kustannukset, palkankorotukset sekä lisääntynyt lasten, nuorten ja perheiden tuen tarve. – ?Ihan viime aikoina mekin olemme nähneet, että rahaa ei tulekaan niin helposti pankeista kuin tähän asti, Miilukangas sanoo. Brahen opiskelijan ei siis tarvitse kulkea Kokkolassa, vaan opinnot voi suorittaa esimerkiksi Raahesta. 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 1. – ?Ei ole oletettavaa, että rakennuskustannukset laskevat ollenkaan alas, päinvastoin ne tulevat nousemaan. Ihmiset kuluttavat vähemmän rahaa, koska todennäköisesti korot ovat nousseet, rahaa menee vastikkeisiin ja korkoihin. Hallituksen puheenjohtaja Harri Tahkola Talenom Oy:stä oli neljäs yritysjohtaja, joka osallistui talouspaneeliin. Siikajoen sivistystoimi tarvitsee lisää rahaa Siikajoen sivistystoimi tarvitsee lisää rahaa tämän vuoden kuluihin. – ?Vielä tilanne näyttää kohtuulliselta. Tämän mahdollistaa Brahen ja Centria-ammattikorkeakoulun luoma uusi väyläopintoputki, jossa laboratorioalan perustutkinto-opiskelija suorittaa laborantin ammatillisten opintojen aikana ammattikorkeakoulun kemiantekniikan kursseja. Kun Tahkola tällä hetkellä pitää suurimpana haasteena rahoitusta, niin yrittäjä Pekka Miilukangas Miilukangas Yhtiöistä näkee tilanteen niin, että asiakaskysyntä on jo pitkään ollut suurempaa kuin osaavan henkilöstön saaminen. Rakentamisessa kaksi merkittävää kustannustekijää on logistiikka ja työkustannukset. Yksittäisiä rakennuslupia omakotikotialoille ja vapaa-ajan asunnoille oli pari viikkoa sitten myönnetty 3 ?300 rakennuslupaa, kun 2016 taidettiin rakentaa pelkästään 15 ?000 omakotitaloa ja vapaaajan asunnot päälle. Ruokaja puhtaanapitopalvelu siirtyi vuoden alussa PPE Köökin harteille, ja kustannukset ovatkin olleet ennakoitua suuremmat. Nyt niitä myydään kämppä kerrallaan ihmisille, perheille ne asunnot. – ?Rekrytointi on edelleen haasteellista. Aika on haastava, mutta valoa on tunnelin päässä, Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen luonnehtii Raahen kauppakamariosaston vuotuisen talouspaneelin antia. Valtuusto päättää lisätalousarviosta kokouksessaan 14. – ?Nyt ollaan pitkään oltu noin 7 ?000 asunnossa ja siihen vapaaajan asunnot päälle. Sisäänotettavalle opiskelijamäärälle ei ole kiintiötä. Tälläkin hetkellä meidän kaikkien Suomen kolmen tehtaiden työmäärät näyttävät hyvältä. Centriaammattikorkeakoululla, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksella ja Oulun yliopiston teknillisellä tiedekunnalla on ollut korkea-asteen koulutusväyläyhteistyötä 15 vuoden ajan. Talenom Oy on julkaissut kymmenen vuotta asiakkaiden rajapintaan nähden suhdannebarometria. menemään ylöspäin. Koulutuskeskus Brahen tiedotteen mukaan väylä on auki yliopistoon saakka, sillä Centrialla on olemassa valmis polku kemiantekniikan amk-opinnoista yliopisto-opintoihin. Logistiikkakustannukset eivät ole tulossa alas, työkustannus tulee HELGE MURTOVAARA Brahen laboratorioalalta uusi väylä korkeakouluun Koulutuskeskus Brahessa laboratorioalan opinnot aloittava opiskelija voi jatkossa edetä opinnoissaan Oulun yliopistoon saakka. Seuraavat kaksi vuotta tulee olemaan aika nihkeää johtuen siitä, että sijoittajat ovat pääosin ostaneet kerrostaloasuntoja, joita on jäänyt käsiin. JOULUKUUTA 2023 ·. On tultu alle puoleen siitä, missä olemme olleet, joka on todella hurja pudotus. PUDASJÄRVELÄISEN Kontiotuote Oy:n toimitusjohtaja Mika Rytky puolestaan toi esille sen, että rakennusalalla lähes joka viikko joku yritys on mennyt nurin. Talenom Oy:n hallituksen puheenjohtajan Harri Tahkolan mukaan rakennusalalla tuleva talvi kylmeni. Laborantin ammatillisten opintojen aikana suoritetut ammattikorkeakoulun kemiantekniikan kurssit hyväksiluetaan ammattikorkeakoulussa, joten opiskelija siirtyy käytännössä heti toisen lukukauden opintoihin. Se järjestetään samaan aikaan yhteishaun kanssa. Leden Groupilla on tällä hetkellä kokonaisarvioiltaan noin 35 miljoonan euron investointi Oulaisiin. Kieltämättä pientä rauhoittumista on ruvennut tulemaan. Toki henkilöstöä löytyy, mutta se vie enemmän aikaa. Nyt kun korot seisahtuivat paikalleen ja kääntyivät laskuun, sellainen optimismi kasvaa, niin ensi kesänä Tahkolan mielestä ahneus voi voittaa pelon markkinoilla. Rahoitus on Miilukankaan mielestä mielenkiintoinen, sillä vakavaraisetkaan yritykset eivät saa niin helposti rahaa niin helposti kuin aiemmin. Centrian väyläopinnot suoritettuaan Brahen opiskelija voi hakea tutkinto-opiskelijaksi Centriaan erillishaussa. AMMATILLISIIN opintoihin kuuluvat opintopaketit suoritetaan monimuotototeutuksina. MONTA vuotta haasteena on ollut saada osaavaa työvoimaa johtaja Marko Niskanen Leden Groupista arvioi Pekka Miilukankaan tavoin. PALVELUSEKTORILLA Talenomin tuore barometri osoitti ensimmäisen kerran miinuksella olevan pieniä yrityksiä. – ?Aika jämeränä pitää olla, ja eivätkä kaikki asiat ole mukavia. Ilmassa on ehkä varovaisuutta ja säästäväisyyttä. Nousukin on sitten ravakka. Keväälläkin näkymät ovat vielä kohtuulliset. – ?Siinä haetaan tähän uusiutuvaan energian puoleen kasvuvaraa, kun nykyisissä laitoksissa loppuu tilat ja yhdistämme tiettyjä toimintoja saman katon alle. Kysyntä menee alas ja hinnat menevät ylös. Haasteellisen talven takana näkyy valoakin Raahen kauppakamariosaston vuotuisessa talouspaneelissa mietittiin yritysten tulevaisuutta. joulukuuta. Kun yritysten näkymät ovat sellaiset, että ei oikein tiedä, minne saakka näkee, niin Pellikainen pyysi panelisteja miettimään tilannetta talven selkään ja kevään taittumiseen. Kaikesta huolimatta Rytky toivoo, että ensi kesästä tulee olemaan normaalimpi. – ?Olemme tällä hetkellä erittäin monen toimialan tekijä. VESA JOENSUU Raahen kauppakamariosaston asiamiehen Esa Pellikaisen vetämään talouspaneeliin osallistuivat muun muassa johtaja Marko Niskanen Leden Groupista, toimitusjohtaja Mika Rytky Kontiotuotteelta ja yrittäjä Pekka Miilukangas Miilukangas Yhtiöistä. Meillähän valmistetaan tuotteita infrarakentamiseen, sähköteollisuuteen, tulevaisuuden tuotteisiin, akkuvarastoihin ja sieltä mennään hammaslääketieteen laitteisiin ja metsäkoneisiin. Henkilöstökuluihin sivistystoimi tarvitsee 188 ?000 euroa, koulukuljetuksiin noin 153 ?000 euroa ja ruokapalveluihin 81 ?000 euroa enemmän
kci ty m ar ke t.f i TUTKITUSTI SUOMEN PARAS ASIAKASTYYTYVÄISYYS Tarjoukset voimassa PE–SU 31.3.-2.4.2023 RAAHE MA-LA 7–21, SU 10–21 Puh. 010 538 4600 Verkkokauppa avoinna 24/7 w w w. kci ty m ar ke t.f i TUTKITUSTI SUOMEN PARAS ASIAKASTYYTYVÄISYYS Tarjoukset voimassa PE–KE 1.–6.12.2023 Pysähdy kahvilaamme! NAUTI KAHVISTA, LOUNAASTA JA HERKULLISISTA SUSHEISTA PALVELUTISKI MA-PE 7–20 LA 7–18 LOUNAS MA–LA KLO 10–14 Atria Takuumurea NAUDAN SISÄFILEE Suomi, kokonaisena Meillä tehty Meillä tehty SAVUSTETTU LOHIFILEE Norja Atria naudan PALAPAISTI PALAPAISTI 400 g (14,98) 5 .Itsenäisyyspäivän valmisteluun! Tervetuloa kaupoille! KG 14 14 95 95 KG 29 29 95 95 KG KG KG KG Talon KARJALANKARJALANPAISTI PAISTI Suomi PullaPirtti siivutettu JOULULIMPPU JOULULIMPPU 500 g (3,98) Meriläinen OHRARIESKA OHRARIESKA 2 kpl/360 g (5,53) Valio LUUMULUUMURUSINAKEITTO RUSINAKEITTO 1 kg (2,59) PRK 22 59 59 22 49 49 PS PS 22 80 80 22 49 49 PRK PRK Abba JOGURTTIKASTIKE JOGURTTIKASTIKE KALALLE 280 g (8,89) KG 29 29 90 90 PKT 33 89 89 Presidentti JAUHETUT KAHVIT JAUHETUT KAHVIT 450-500 g (7,78-8,65) 450-500 g (7,78-8,65) Rajoitus 2 pkt/talous Rajoitus 2 pkt/talous Meillä tehty! Meillä tehty! GRAAVILOHISIIVUT Norja Kalamesta tuore norjalainen LOHIFILEE A-leikattu KG 39 39 95 95 Plussa-etu -40 % Ilman Plussa-korttia 6,59/pkt (13,18-14,64/kg) Kariniemen kananpojan RAPEAT RAPEAT SISÄFILEET SISÄFILEET Ranch Ranch 400 g (14,98) PORON PORON PAISTIKÄRISTYS PAISTIKÄRISTYS Varastoitu pakasteena Varastoitu pakasteena Suomi Suomi 55 99 99 PKT PKT 55 99 99 PKT KG 49 49 95 95 Jauhettu NAUDAN MAKSA NAUDAN MAKSA Varastoitu pakasteena Varastoitu pakasteena Suomi Suomi 88 99 99 12 12 95 95 11 99 99 PS PS 1 99 PS PS PKT 44 89 89 Meriläinen JOULUTORTTU JOULUTORTTU Voilla leivottu Voilla leivottu 4 kpl/210 g (23,29) 4 kpl/210 g (23,29) Valio KOLMIOJUUSTOPALAT KOLMIOJUUSTOPALAT 245-300 g (16,63-20,37) 245-300 g (16,63-20,37) KPL 44 99 99 Savuhovi Pitkään kypsynyt JOULUKINKKU JOULUKINKKU siivutettu 200 g (12,50) Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 6,75/kpl (22,50-27,55/kg) 2 PKT 3 50 Punainen ja vaalea GLÖGI GLÖGI 1 l (1,75) 2 PRK Plussa-etu Ilman Plussa-korttia lman Plussa-korttia 1,89/prk 1,89/prk (1,89/l) (1,89/l) Dronningholm Tähtitorttu MARMELADIT MARMELADIT 250-300 g (4,67-5,60) 250-300 g (4,67-5,60) 2 RS 22 79 79 PKT PKT MyllynParas TORTTUTAIKINATORTTUTAIKINALEVYJÄ LEVYJÄ 1 kg (2,79) 1 kg (2,79) Abba SITRUUNAKASTIKE SITRUUNAKASTIKE KALALLE 250 g (9,96) Plussa-etu -11-15 % Ilman Plussa-korttia 1,59-1,65/rs (5,30-6,36/kg) Fazer Moments SUKLAAKONVEHTEJA SUKLAAKONVEHTEJA 400 g (17,38) 400 g (17,38) 66 95 95 RS RS Plussa-etu -30% Ilman Plussa-korttia 9,95/rs (24,88/kg) 16 16 95 95 KPL KPL Meillä tehty! Itsenäisyyspäivän juhlava Itsenäisyyspäivän juhlava ALKUPALAALKUPALALAJITELMA LAJITELMA 7 PERJANTAINA 1. RAAHE MA-LA 7–21, SU 10–21 Puh. JOULUKUUTA 2023 Raahen Seutu ·. 010 538 4600 Verkkokauppa avoinna 24/7 w w w
Raahen verotoimisto oli pitkään avoinna vain tiistaisin. Jos sulkemispäätös nuijitaan läpi, eivät ovet ehdi avautuakaan ennen vuodenvaihdetta. 8 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 1. Päätöksen tekevät verohallinto ja sen johtoryhmä. Esityksen mukaan käyntiasiointi loppuisi Raahen verotoimistossa vuodenvaihteessa. Jos laiturin kustannukset hyväksytään tukikelpoiseksi kokonaisuudessaan, olisi tuen määrä noin 7,8 miljoonaa euroa. Toki matkoilla moottori kulkee dieselin voimalla. Hän nostaa esiin myös verotoimistojen vähäisen asiakasvirran. Näin sopeutetaan toimintoja ja osallistutaan valtion talouden tasapainottamiseen, Mantere korostaa. Sen kustannusarvio on noin 26 miljoonaa euroa. Raahen Satama Oy on pyytänyt, että Raahen kaupunki sitoutuisi tukemaan yhtiötä CEF-rahoitushaussa ja varmistamaan, että yhtiö pystyy selviytymään investoinnin toteuttamiseen tarvittavasta lainan takaisinmaksusta. Tämä tapahtuisi vuosien 2024–2026 aikana ja maksaisi noin 25 miljoonaa euroa. Investointeja edellyttää myös satamayhtiön strategiaan kirjattu tavoite saada merkittävä osuus tuulivoimakuljetusten markkinasta Perämerellä sekä olla offshore-tuulivoimaosaamisen keskittymä Suomessa. Sataman investoinneille haetaan kaupungin tukea VESA JOENSUU Uusi syvälaituri ja varastointikentän laajentaminen maksaa noin 51 miljoonaa euroa. Syvälaiturin rakentamiseen satamayhtiö hakee myös EU:n CEF-tukirahoitusta, jota on mahdollista saada 30 prosentille hyväksytyistä kustannuksista. Reilu enemmistö hoitaa veroasiat verkossa. – ?Taustalla on se, että verohallinto joutuu sopeuttamaan toimintaansa valtion talouden vakauttamiseksi, niin kuin monissa muissakin organisaatiossa ollaan tehty. Nyt toimipistettä uhkaa sulkeminen. Helaakoski Oy otti käyttöön kolme sähköllä toimivaa nosturia. · TONI LÄNKINEN Raahen verotoimisto on toiminut viime aikoina vain ajanvarauksella. Kaikista verohallintoon tulleista kontakteista käymällä hoidetaan vain noin yksi prosentti. Raahessa Suomen ensimmäiset sähköiset mobiilinosturit E. Viime aikoina sisään on päässyt ainoastaan ajanvarauksella. den tuotantotavan vaatimien raaka-aineiden ja tuotteiden määrä tulee olemaan noin kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. JOULUKUUTA 2023 ·. Investointien rahoitus on tarkoitus toteuttaa velkarahalla. – ?Se on vielä suunnitteluasteella, eikä vielä täysin varmaa, kertoo Aija Mantere PohjoisSuomen verotoimistosta. Valtion yhteisen palveluverkoston rakentamisessa on vireillä asiakaspalveluverkon uudistaminen vuosina 2024-2025, Mantere valottaa. Raahen verotoimistoa uhkaa sulkeminen Verohallinnon Raahen toimipisteen sulkemisesta päätetään joulukuussa. TIMO MYLLYKOSKI E.Helaakoski Oy:n markkinointipäällikkö Iiris Helaakoski kertoo, että tuorein sähkönosturi lähtee ainakin aluksi Ouluun. – ?Asiakasmäärät ovat laskeneet verotoimistoissa monen vuoden ajan. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina. Uuden syvälaiturin ohella satamayhtiö suunnittelee koko syväsataman varastointikentän rakentamista ja laajentamista 20 hehtaarilla sekä läjitysaltaan pengertämistä vaiheittain. Satamayhtiön mukaan SSAB:n uuden Minimill-tehtaan rakentaminen Raaheen aiheuttaa koko satamalle uusia vaatimuksia, kun uuRaahen satamaan on valmisteltu yli 50 miljoonan euron investointeja. Toinen suunnitelluista investoinneista on kolmannen syvälaiturin rakentaminen vuosien 2025–2026 aikana. Raahen Satama Oy on suunnitellut ja valmistellut yhteensä noin 51 miljoonan euron investointeja, joilla vastataan satama-infran tulevaisuuden tarpeisiin
· Vastaavia ei ole yhtiön tietojen mukaan muilla toimijoilla Suomessa. Sen nostokyky on 45 tonnia, pääpuomi on 31,20 metriä pitkä ja ristikko 13metrinen. SÄHKÖKÄYTTÖISET MOBIILINOSTURIT · E. Mikäli olet ollut tähän saakka vain paperilehden lukija, muistathan, että Raahen Seudun tilaukseen kuuluu samaan hintaan oikeus lukea kaikkea www.raahenseutu.fi -osoitteesta löytyvää sisältöä. Helaakoskella on tällä hetkellä noin sata nosturia ja muuta kalustoa saman verran. – ?Hiljaisuus on yksi asia, mikä työmaalla korostuu. Näillä on pitkät toimitusajat, ja me halutaan nähdä, onko erimallisia ja -kokoisia nostureita tulossa markkinoille. HELAAKOSKI Oy:llä on tällä hetkellä kaksi 80-tonnista nosturia ja yksi 45-tonninen, joka on viimeisin tulokas. Tervetuloa oppimaan lisää pohde.fi -sivuston käytöstä Vuolteen järjestämään maksuttomiin infoihin! Aika: keskiviikot 13.12. TONI LÄNKINEN Itsenäisyyspäivän Raahen Seutu ilmestyy näköislehtenä Tämän vuoden itsenäisyyspäivä osuu tulevalle keskiviikolle, joka on normaalisti paperisen Raahen Seudun ilmestymispäivä. ja 20.12. 044 786 8882 tai sähköpostitse seniorikeskus@vuolleoulu.fi Lisätietoja: Annukka Oksman-Hiukka, p. Ainakin kun tekniikka kehittyy. E. · Kaksi isointa on 80-tonnisia ja pienin 45-tonninen. Se saapui Raaheen pari viikkoa sitten, mutta pian matka jatkuu Ouluun. Siinä mittakaavassa sähköisten kaluston osuus on vielä pientä, mutta voisi kuvitella niissä olevan nosturimarkkinoiden tulevaisuus. myös lähtenyt jo aiemmin maailmalle – toinen liikkuu pääkaupunkiseudulla ja toinen Pohjois-Suomessa. Sillä saa myös turvallisuutta sinne. Sieltä se liikkuu tarpeen mukaan myös muualle. YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYS on Helaakosken mukaan suurin syy, miksi yhtiö päätti hankkia sähköisiä nostureita. Toivotaan, että tulee, mutta hankala sanoa, kun niin vähän on vielä malleja olemassa, Helaakoski pohtii. Toimitus tuottaa sisältöä verkkoon tulevina päivinä normaaliin tapaan. Paljon puhutaan päästötavoitteista, työmailla ja tehtailla pitää olla ratkaisuja, että pystytään tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja silläkin puolella, Helaakoski alleviivaa. joulukuuta kello 22 lähtien myös itsenäisyyspäivän Raahen Seutu. Itsenäisyyspäivänä lehtien jakelu ei hoidu tavanomaiseen tapaan, joten ensi keskiviikon Raahen Seutu julkaistaan näköislehtenä. Näiden sähkönostureiden suurin etu on päästöttömyys, eli nosturia voidaan käyttää hyvin myös sisätiloissa. Eli nosturia, jotka kulkevat tien päällä dieselmoottorin voimalla, mutta nostoissa hyödynnetään verkkovirtaa. Helaakoski Oy on hankkinut tänä vuonna kolme sähkökäyttöistä mobiilinosturia. Yhtiön markkinointipäällikkö Iiris Helaakoski kertoo heidän olevan edelläkävijöitä Suomessa, sillä aivan lähellä ei ole vastaavia nostureita. VESA JOENSUU Tämä sähkönosturi on yhtiön kolmas ja pienin. Tuo on kuitenkin aika vaativa juttu saada iso kone saada toimimaan sähköllä. – ?Ei ainakaan nyt olla investoitu siihen. 044 786 1606 | www.vuolleoulu.fi Etene mme rauha llisee n tahtii n! PUHEENAIHEET 9 PERJANTAINA 1. Myös itsenäisyyspäivänä verkko päivittyy ja kerromme muun muassa Pro Raahe -mitalien saajat tuoreeltaan. Soita ja varaa! Anne Luovi myyntipäällikkö anne.luovi@kalevamedia.fi 050 560 0020 Anu Suutari myyntipäällikkö anu.suutari@kalevamedia.fi 0400 208 692 Tervetuloa tutustumaan Pohteen digipalveluihin! Kaipaatko apua Pohjois-Pohjanmaan digitaalisten hyvinvointipalveluiden käyttöön. Helaakoski Oy on hankkinut kalustoonsa kolme sähkökäyttöistä mobiilinosturia. klo 10.00-12.00 Paikka: Praati –Palveluiden olohuone, Kirkkokatu 43, Raahe Ilmoittautumiset: p. 044 786 1606 Setlementti Vuolle Setlementti ry | Pikku-Iikan katu 6 | 90120 Oulu p. Ensi viikon perjantaina Raahen Seutu ilmestyy normaaliin tapaan myös paperisena. Spekuloimme muun muassa Raaheen mahdollisesti tulevalla lähijunalla ja kerromme miltä näytti Arkkukarin siirtolapuutarhan joulumaailmassa. Pienemmän kokoluokan nostureita kyllä löytyy. Näköislehti-valikosta löytyy tiistaista 5. Iiris Helaakoski kertoo, että esimerkiksi sairaalan toimintaa on voitu jatkaa normaalisti, vaikka vieressä on työmaa, kun työmaalla on ahertanut hiljainen ja päästötön sähkönosturi. Nostoissa hyödynnetään verkkovirtaa. · Tuorein sähkönosturi on Tadano AC 3.045-1 City. Meille ympäristöystävällisyys on tosi tärkeää. NINA TUOMIKOSKI Vielä ehdit mukaan perjantain 8.12.2023 peittojakeluun Lehti jaetaan varhaisjakelualuiden kaikkiin talouksiin Raahessa, Siikajoella ja Pyhäjoella. – ?Se riippuu nosturitoimittajista. – ?Ruotsissa näitä on, mutta Suomessa ei ole muilla, Helaakoski vahvistaa. Kaksi isompaa sähkönosturia on Raahelainen E. Lisäksi sähkökäyttöiset nosturit ovat paljon hiljaisempia kuin niin sanotut vanhan ajan nosturit. – ?Se on hirveän iso trendi ja tulevaisuuden asia. Katsotaan, mitä ne kehittävät, toivotaan että tulee monenlaista, ja päästöttömyys olisi enemmän esillä, Helaakoski alleviivaa. On se ihan erilainen, kun ajattelee pikkunosturia sisätiloissakin, melun määrä vähenee huomattavasti. · Nostureissa on dieselmoottori, jota käytetään ajomatkoilla. JOULUKUUTA 2023 Raahen Seutu ·. Hän ei vielä lupaa, onko yhtiölle tulossa neljäskin sähkökäyttöinen mobiilinosturi
– ?Esimerkiksi sanat pupu ja mamma on helppo tuottaa, koska niissä toistuvat samat vokaalit ja konsonantit. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 1. Hän ymmärsi, että toimittaja ei soittele ajankulukseen. · Häneltä julkaistiin tänä keväänä kaksi lastenkirjaa, Pupu ei nuku ja Pupu auttaa. Yksinkertaisia, helppoja viittomia voi siis opetella kirjasta yhdessä lapsen kanssa. Lukion jälkeen hän muutti Ouluun opiskelemaan logopediaa. Perhe muutti Raaheen Maarian ollessa kaksivuotias. Ellei hän pystynyt vastaamaan, tuli heti viesti tai takaisinsoitto. JOULUKUUTA 2023 ·. Lisäksi m ja p huulioäänteinä ovat helpompia tuottaa kuin esimerkiksi r, joka vaati jo enemmän motorisia taitoja, Valtakorpi kertoo. Sanasto on huomioitu tarinassa myös niin, että mukana on kuvitettuja tukiviittomia. · – Väitän, että paikallislehti on paras tiedottaja Raahen kaupungin asioissa. Hyöty on ollut molemminpuolinen, sanoo Antti-patsaalla palkittu Paula Pihkanen. Tällaisista lyhyistä lauseista rakentuvat raahelaislähtöisen Maaria Valtakorven kirjoittamat lastenkirjat Pupu ei nuku ja Pupu auttaa, jotka julkaistiin viime keväänä. Patsas on kiitos hyvästä viestinnästä ja hyvästä yhteistyöstä. – ??Pienikin lapsi voi oppia tukiHyvä yhteistyö on auttanut Raahen Seudun toimitus on myöntänyt yksimielisesti vuoden 2023 Antti-patsaan Raahen kaupungin toimistoinsinöörille Paula Pihkaselle. Mamma ei nuku. Lauseissa olevia sanoja yhdistää se, että niitä on helppo ääntää. sitellaan käytettäväksi perheissä, joissa puhumaan opettelu on vaikeaa. Häneltä sai hyvin taustatietoja asiasta kuin asiasta ja hän ohjasi tarvittaessa toimittajaa eteenpäin seuraavalle henkilölle, toimitus perustelee patsaan myöntämistä. – ?Tukiviittomat auttavat kielen kehityksessä varsinkin niiden lasten kohdalla, jotka eivät osaa tuottaa sanoja lainkaan tai sanoja on vähän. · Maaria pitää Instagramissa tiliä @pupukirjat, johon hän jakaa vinkkejä siitä, miten kirjoja voi hyödyntää puhumista opetellessa. Hän on ymmärtänyt yhteistyön merkityksen myös omalta kannaltaan ja lehden roolin tilanteessa, jossa kaupunkilaisille pitää välittää tietoa asioista. Eli äänteiden ja ääntymäpaikkojen vaihtelu on mahdollisimman vähäistä. – ?Hän on ollut esimerkillinen virkamies, joka puhuu selkeästi, suoraan ja suomeksi. Pupu opettaa puhumaan Raahelaislähtöinen Maaria Valtakorpi kirjoitti kaksi lastenkirjaa puhumisen opettelun tueksi. Puheterapeuttina työskentelevä Valtakorpi halusikin kirjoittaa kirjat juuri siksi, että samaan tarkoitukseen tuotettuja lastenkirjoja ei ollut markkinoilla. – ??Tarinat on siis rakennettu nimenomaan helposti sanottavan sanaston ympärille, ja juuri tällaisesta vinkkelistä tuotettuja kirjoja ei ole tehty. Pupu auttaa. Toimitus kiitteli Antti-patsaan myöntöperusteluissaan Paula Pihkasta paikallislehden tarpeiden ja toimittajan työn ymmärtämisestä. HELPOSTI äännettävät sanat ovat tärkeitä puhumaan opetteleville lapsille ja varsinkin sellaisille lapsille, joille puhumaan oppiminen on hankalaa. Olen päässyt todella helpolla, kun olen Pihkasen työkenttään liittyvät jutut ovat olleet aina erittäin luettuja. Hänellä on jalat maassa ja arkijärkeä ja sanomisen rohkeutta. MAARIA VALTAKORPI · Syntynyt vuonna 1981. · Asuu aviomiehen ja kolmen poikansa kanssa Jyväskylässä, jossa työskentelee puheterapeuttina. Olen velkaa ison kiitoksen teille ja edeltäjillenne, että olette auttaneet minua tässä tärkeässä asiassa, Pihkanen sanoi. Kirjat on tarkoitettu puhumaan opetteleville lapsille ja etenkin niille, joille se on vaikeaa. Valtakorven mukaan tukiviittomia on helppo opettaa lapselle. Pihkanen on myös aktiivisesti vinkannut toimitusta juttuaiheista. Mamma halaa. · Käynyt Raahessa peruskoulun ja lukion. Vaikka miten pieni juttu on julkaistu jostakin teknisen toimen tehtävästä, on se heti luetuimpien saanut viestiä raahelaisille lehden kautta. Tukiviittomia käytetään paljon puheterapiassa ja niitä suoMamma pakkaa. Hän ei hyssyttele eikä piilottele, vaan on ottanut virkansa puolesta myös kantaa, toimitus kiittelee. PIHKANEN kiitti toimitusta huomionosoituksesta lähes samoin sanoin, mutta omasta näkökulmastaan. – ?Kiitän, että olette olleet minuun aktiivisesti yhteydessä. – ?Paula Pihkanen on aina ollut hyvä "lähtöpiste" mille tahansa Raahen kaupungin tekniseen toimeen liittyvään juttuaiheeseen. Hänet sai aina kiinni, jopa perjantaina kello 15.45
Hän on kirjoittanut jokaisen kohteen kohdalle historiallista tarinaa kertoen joko kyseisen talon historiasta tai muutoin Raahen historiasta. Sillä kunnioitetaan ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien julkaisijan, rovasti Antti Lizeliuksen (1708–1795) elämäntyötä. Vielä ilmaantuu lisää syksyn ylioppilaita Raahen lukiosta Raahen lukiosta syksyllä kirjoittavien määrä on täydentynyt. Kevyen liikenteen verkosto ja sen kunnossapito ovat myös parantuneet minun aikanani. – ?Riippuu, miten nämä kirjat ottavat tuulta alleen. – ?Muutama vuosi sitten hoksattiin itsekin tehdä syötteitä eli ruvettiin kirjoittamaan kaupungin nettisivujen Ajankohtaista-palstalle ja Facebookiin. Lisäksi ne löytyvät kuvina ja tarinoina Visit Raahen digitaalisissa kanavissa. Jouluiset ikkunat ovat ihasteltavissa loppiaiseen saakka paikan NINA TUOMIKOSKI Wanhan Raahen jouluikkunat avautuvat jälleen yksi kerrallaan. Toimittajat eivät ole pahiksia, vaan he SARI JAATINEN ELÄMÄNMENO 11 PERJANTAINA 1. Minulla ja kustantajalla oli samanlainen näkemys kirjoista ja kuvittaja ymmärsi ja toteutti visiomme loistavasti. viittomia ennen kuin hän oppii tuottamaan oikeita sanoja. marraskuuta tunnustuksena yhteisölle tai henkilölle, joka on toiminnallaan edistänyt paikallislehdille tärkeitä arvoja. – ?Silmään ottaa vielä katujen peruskorjaukset. Ainakin kirjoille on selvästi tarvetta, sillä Aivoliiton mukaan puheen kehitys viivästyy jopa 19 prosentilla lapsista, ja noin seitsemällä prosentilla suomalaisista lapsista on kehityksellinen kielihäiriö. haluavat faktoja. Perinnökseen Raahen kaupungin tekniselle toimelle hän haluaa jättää oman asenteensa. JOULUKUUTA 2023 Raahen Seutu ·. Pietari Brahen perustama Raahen kaupunki sai ensimmäisen asemakaavansa, säännöllisen ruutukaavan, vuonna 1650. · Jää eläkkeelle toimistoinsinöörin tehtävästä 1.8.2024. · Valtakunnallinen Antti-patsas myönnettiin eilen Tilastokeskukselle tunnustukseksi paikallislehtien työn tukemisesta paikallisesti merkittävällä tiedolla ja avoimella asenteella. – ?Avoimuuden. Aikoinaan tuolla kulmalla oli Pitzéninmäki, jota pitkin laskettiin kelkalla Kirkkokatua Kirkonlahdelle asti. · Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi aikuista poikaa. Historiallisen karttapohjan katujen varsilta löytyy vuosittainen jouluikkunakavalkadi. PARHAILLAAN lomapäiviä viettävä Pihkanen jää virallisesti eläkkeelle ensi vuoden elokuun alussa. Raahen Seudussa ikkunat esitellään päivittäin lehden verkkosivulla. On selvää, kun on tehty paljon uudisrakentamista, rahat eivät ole riittäneet peruskorjaukseen. Pihkanen kehuu myös työyhteisönsä ilmapiiriä ja tekemisen meininkiä, jotka eivät ole koskaan itsestäänselvyys. Pihkanen kokeekin, että ei tekninen keskus tai kuntatekniikka ANTTI-PATSAS PAULA PIHKANEN · Syntynyt Raahessa. Teknisen toimen työt kun vaikuttavat hyvin usein suoraan ihmisten arkeen. Asiat ovat vain asioita. Kirjat on kuvittanut Sari Airola. · Työskennellyt Oulussa suunnittelutoimistossa 1986-2008 ja Raahen kaupungilla vuodesta 2008, ensin toimistoinsinöörinä, sitten 10 vuotta kuntatekniikan päällikkönä. Nyt Pikkuholmissa aloitettiin katujen peruskorjaukset ja siellä alkaa kohta näyttää ihan hyvältä. · Valtakunnallisen Antti-patsaan lisäksi paikallislehdet ja paikallislehtien ryhmät jakavat alueillaan maakunnallisia ja paikallisia Antti-patsaita paikallislehtien hyväksi tehdystä työstä. – ?Kirjojen kirjoittaminen oli tosi hauska ja mielenkiintoinen projekti ensikertalaiselle. Se otettiin kuntatekniikalla tavaksi. – ?Kiitän luottamushenkilöitä siitä, että meille on annettu määrärahoja rakentaa uutta. Se liikkuu, kaivaa, tekee asioita, joten Pihkanen näkee kaupunkilaisilla olevan oikeuskin tietää mitä milloinkin on tekeillä. Kaiken kaikkiaan Valtakorpi on iloinen, että kirjojen tarve tunnistettiin ja Puheterapeuttien Kustannus Oy lähti sitä kustantamaan. Tämä on teidän ansiotanne. Toki se tarkoittaa, että niitä pitää aktiivisesti kotona käyttää. Lapsi VILMA LEHTO oppii viittomat matkimalla. Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä ja Wanhan Raahen joulukalenterin ensimmäinen ikkuna sonnustautuu kaupunkilaisten ihailtavaksi osoitteessa Kirkkokatu 4. Kuntatekniikka on näkyvä toimija kaupunkikuvassa. Kun Pihkanen katselee taaksepäin työvuosiaan Raahen kaupungilla, hän on kaikkein tyytyväisin uuden rakentamiseen, jota on tehty paljon. Kaiken kaikkiaan tulevana puolin ja toisin SARI JAATINEN juttujen kärjessä. Kuntatekniikka on näkyvä toimija kaupunkikuvassa. · Uutismedian liiton paikallislehtijaosto, Paikallislehtien Päätoimittajayhdistys ja Suomen Paikallismediat Oy jakavat valtakunnallisen Antti-patsaan vuosittain Antin päivänä 30. Aiemmin ilmoitettujen lisäksi ylioppilaaksi ovat kirjoittaneet Heini Elina Mai Latvala, Anton Matias Luomala ja Aino Sofia Mattila sekä kaksoistutkinnon suorittanut Nanna Elli Anneli Rajaniemi. Toimittajien kanssa on tehtävä yhteistyötä. Joulu lähenee ikkuna ikkunalta päällä. Pääharrastus on oma curly-rotuinen, 14-vuotias Iiro-hevonen, jonka talli on Siikajoella. Häntä seuraa tässä tehtävässä Mikael Yritys. · Harrastaa Harrastaa ompelua Raahe-opiston ryhmässä ja käy Naisvoimistelijoiden jumpassa. VESA JOENSUU Ensimmäinen jouluikkuna löytyy Kirkkokadulta, jota pitkin ennen vanhaan tavattiin laskea kelkalla. Wanhan Raahen Joulukalenterin ikkunoiden koristelusta vastaavat historiallisen ja eläväisen puukaupungin asukkaat, yrittäjät ja muut vanhoissa puutalokortteleissa toimivat. VALTAKORPI ei tiedä vielä, tuleeko Pupu-kirjoja lisää. Maaria Valtakorpi kirjoitti kaksi satukirjaa puhumaan opetteleville lapsille. voi toimia kuplassa. Se liikkuu, kaivaa, tekee asioita, joten Pihkanen näkee kaupunkilaisilla olevan oikeuskin tietää mitä milloinkin on tekeillä. Ikkunoiden tarinat ovat tuttuun tapaan Kirsti Vähäkankaan käsialaa. tiistaina valkolakin saa 13 ylioppilasta. Meillä oli hyvä tiimi. · Antti-patsas on jaettu vuodesta 1981 lähtien. Jouluaattoon mennessä esitellään kantakaupungin alueella 24 vuosittain vaihtuvaa vanhan kaupungin kohdetta
Toivon sinulle ikimuistoisia hetkiä joulukirkossa ja siunattua joulun aikaa! VIIKONLOPUKSI Vietimme tällaistakin nimikkopäivää työn merkeissä. Ainahan me jonkun lapsia olemme. · Toinenkin kummitteleva Sovelius Uusin Oddcast-jakso on äänitetty yhdessä Raahen kaupungin prameimmassa tilassa, Raahen kaupungin juhlahuoneistossa, Brahenkatu 2:ssa. Hänestä elää tarina jos toinenkin – myös kummitustarinoita – eli Heikku ei ole täysin hylännyt kotitaloaan. Vastaukset vaihtelivat koulusta ruokaan. Hän maalasi posliinia ja toi minullekin lahjaksi kuppeja, joita säilytän edelleen kaapissa. Samalla tulee tutuksi tila, jossa tuskin monikaan raahelainen on päässyt aikaansa viettämään. Olimme yhteisessä valokuvassakin sen kerran, kun hän oli arkussa ja minä kumpuna mekon alla äitini vatsassa. Minä adoptoin joulukirkosta mummun itselleni – tai hän sen vuoropuhelun aloitti, mutta minä päätin. Hänestä ei kuitenkaan hirveästi tykätty, koska hän välillä lopetti soittamisen ihan kesken kaiken. Peliaika ja puhelin nousivat arvoon arvaamattomaan, mutta hiukan johdateltuna löytyi se perhe ja viimein tulivat isovanhemmatkin. Hän opetti minulle lahjan merkityksen: ei hinta vaan ajatus. Tarjoilin lapsuutta ja mikä parasta, kukaan ei väittänyt, ettei olisi enää yläasteella lapsi. – ?Harvoista lähteistä tulee vähän sellainen olo, että onkohan tätä poikamiestä katseltu vähän tuumiskellen. Edelleen ostan aina narsissikimpun itselleni joulukirkkomummon muistoksi. Erikoisista piirteistään huolimatta Heikku teki paljon hyviä tekoja ja jätti näkyviä, merkittäviä jälkiä Raaheen, mutta miksi hän kummittelee. Hänen lapsenlapsensa olivat kaukana ja minulla ei sitä mummoa ollut lainkaan, joten vierailut alkoivat tästä puolin ja toisin. Meistä tuli elinikäiset ystävät. Hän oli nuoresta pitäen vähän syrjäänvetäytyvä tyyppi, kertoo kuvataideopettaja-”kummituskirjailija” Aki Pulkkanen. Itse muistan tuon ikäisenä olleeni tavattoman kateellinen kavereilleni, joilla isovanhemmat elivät. Minun viimeinen mummoni haudattiin kuukautta ennen syntymääni. Diakonista ymmärrystä löytyy joulun alla Raahen seurakunnan diakoniatyö on vastaanottanut 231 jouluavustushakemusta. Se oli jotain tosi hienoa ja erilaista. Parasta oli kimppu narsisseja syntymäpäiväni kunniaksi. Haku päättyi toissapäivänä keskiviikkona, mutta kaikki keskiviikkoiltanakin laatikkoon tuodut hakemukset otettiin käsittelyyn. Aki Pulkkanen kertoo tänään kello 20 Raahen Seudun verkossa julkaistavassa uudessa Oddcast-jaksossa mitä Heikun kummittelu on ja mistä se mahdollisesti johtuu. Rakennuksessa on elänyt yksi Suomen rikkaimmista miehistä, Henrik Sovelius, raahelaisittain Heikku-patruuni. JOULUKUUTA 2023 ·. Olin tuskastunut ja viereisestä penkistä vanha nainen ojensi minulle pastillin, niitä eucamentholin makuisia. Itse pohdin paljonkin isovanhemmuutta, koska mallia minulla ei ole oikein ollut, paitsi joulukirkkomummu. Tarinoista riittää ammennettavaa, eikä osasta puutu huumoriakaan, sen verran erikoinen ihminen Heikku oli. Pastilli hammassärkyyn ei kuulosta hyvältä vaihtoehdolta, mutta silloin se oli apua kärsimykseen. – ?Heikusta kerrotaan, että hän oli hyvä soittamaan fortepianoa ja joskus saattoi myös säestää nuoria. Joulukirkkomummon ja minun ystävyytemme kesti tosiaan kuolemaan saakka, mutta edelleen hän elää muistoissani ja on hyvä esimerkki, kuinka ystävyyttä voi löytää mitä merkillisimmistä paikoista. Kävin vierailulla Saloisten koululla ja kysymys kuului: mistä oikeudesta en luopuisi mistään hinnasta. Taivaan Isän ainakin. Heikusta kerrotaan paljon erilaisia tarinoita. Ihmisiä laivojen kaupungista -kirjasta löytyy kuvaus Henrik Soveliuksesta: Veljeksistä pienikokoisin ja tavallisen kansan mielestä mamsellimainen. Myhrbergin puisto onkin mainittava kummituskeskittymä, koska naapurissa, Myhrbergin puiston toisella laidalla vaikuttanut Johan Sovelius kuuluu kummittelevan edelleen. Tämä kuulosti tosi 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 1. Kaikki Oddcast-jaksot ovat kuunneltavissa osoitteessa www.raahenseutu.fi/podcast Lasten oikeuksien päivästä ja vähän joulustakin SÄDE KOKKONIEMI Nuorisotyönohjaaja hyvältä seurakunnan työntekijän korvissa. Kaakaokerhossa mielipiteet vaihtuivat kokonaan. Aamun kiire vaihtui hartaaseen tunnelmaan, mutta sitä hammasta pakotti. Minun mummuni kaipuuseen ja hänen yksinäisyyteensä löytyi ratkaisu kirkon penkistä. Tämä voi olla mahdollista muillekin, kun vain kulkee avoimin mielin ja tarttuu siihen ojennettuun pastilliin. Joulukirkkoon mentiin seurakunnan järjestämällä linja-auto kyydillä kello seitsemäksi, ja se oli aika rankkaa pienelle lapselle ja jotta olisi ollut vielä kurjempaa, hammasta särki. Muistan edelleen tuon tunteen, kun joulukirkko oli tungokseen asti täynnä, kuusi loisti nurkassa ja virret kaikuivat. Perinnöksi jäivät geenit ja hänen valitsema nimi, josta en ole osannut olla hirveän kiitollinen
Kivilompolo kertoo osto-osoituksia menevän kattavasti koko seurakunnan alueelle suurimmista marketeista pieniin kyläkauppoihin. SEURAKUNNALLE jätetyssä hakemuksessa tuli perustella kaikki nettoansiot, kuten eläkkeet, toimeentulotuet, etuudet, palkat – kaikki mitä tilille tulee ja listata elämisen peruskustannukset. Toivomme että voimme olla siinä avuksi. Joskus voimme avustaa isostikin, hädästä riippuen. Hakemusten postittaminen alkaa ensi viikolla eli hyvissä ajoin ennen joulua. Jo pikainen tarkastelu hakemuksiin näytti kasvavan ongelman: yksinäisyyden. Eilisen päivän aikana hakemuksia alettiin käydä läpi ja kirjoitella osto-osoituksia hyväksyttäviin hakemuksiin. Jouluavustusten hakemusten liitteeksi edellytetään toimeentulotukipäätöstä. Raahen seurakunnassa käytetään vielä paperisia osoituksia, mutta korttikäytännöt ovat lähitulevaisuudessa edessä. MYÖNNETTÄVÄT jouluavustukset ovat osto-osoituksia hakijan valitsemaan kauppaan. – ?Auton kuluja ei useinkaan hyväksytä, mutta auto saattaa olla työn takia pakollinen. · Jouluavustus on maksusitoumus ruokaja hygieniatuotteisiin. – ?Kaikille ei ole helppoa lähteä sitä hakemaan, varsinkin jos tietää ettei ole edellytyksiä saada sitä. lee kirjattua kaikki viralliset tulot mitä hakija saa. · Seurakunta vastaanotti 231 hakemusta. Rakkaudella kaivaten Ari, Sirpa, Alisa ja Vilma Anne sisarukset, muut omaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 24.11. DIAKONIATYÖ on harkintaan perustuvaa auttamista. JOULUKUUTA 2023 Raahen Seutu ·. Kivilompolo korostaa, että diakonia ei ole kuitenkaan automaatti, jolle voi kävellä hakemaan rahaa, kun siltä tuntuu. Työmme haaste onkin juuri tämä: jos saamme lahjoituksia, mieluiten lahjoittaisimme lapsiperheille, mutta yksinasuvia on joka vuosi kasvavassa määrin avustusten piirissä, Kivilompolo sanoo. ELÄMÄNMENO 13 PERJANTAINA 1. –Kaikki meidän asiakkaamme eivät pysty tähän eli kaikkein heikoimmat avun tarvitsijat karsiutuvat, hän sanoo. Kelalla on omat kriteerinsä linjata tuen tarvetta, esimerkiksi velkajärjestelyssä olevien ihmisten kohdalla. – ?Jos elämäntilanteessa on tapahtunut jotakin poikkeuksellista, jonka takia kokee, että varat eivät riitä, siitä voi kirjoittaa perusteluja. – ?Tämänkin takia olemme joutuneet ottamaan käyttöön toimeentulotukipäätöksen hakemisen, joka vähentää viikottaista ”sisäänkävelyä” meille. 3.1.1933 Pyhäjoki k. P ALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA Palvelut katutasossa Kirkkokatu 37, RAAHE p. Kivilompolo uskoo, että jouluavustusta pystytään myöntämään kaikille, joilla hakemisen edellytykset täyttyvät. · Hakemuksen liitteenä tulee olla viimeisin toimeentulotukipäätös vuodelta 2023, myönteinen tai kielteinen. Hyvää joulunaikaa ja onnea arvontaan! Arvontasäännöt: raahenseutu.fi/kumppaniedut Raahen Seudun tilaaja, osallistu joulun onnenpyöräarvontaan! raahenseutu.fi/ilmoita p. – ?Yksin asuvia on todella paljon. Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. Sellainen tilanne voi olla tietyt Raahen seurakunnan johtava diakoni Marja-Leena Kivilompolo kertoo avustusmäärän noudattelevan aikaisempien vuosien hakemusmääriä. Ihmisiä autetaan vuoden ympäri tilannekohtaisesti, ei ainoastaan joulun alla. Kirkkokatu 25,Raahe korhosenkukkatalo.com • Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella • Kattavatietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima • Hautakivet,kaiverrukset ja entisöinnit • Myymälässä hautakivinäyttely luonnollisen kokoisilla kivillä Hautauspalvelu nyt myös Ruukissa, Ruukinkuja 2. Niin hyvä asia kuin jouluavustukset ovatkin, Marja-Leena Kivilompolo näkee avustusten hakemisen myös eriarvoistavan ihmisiä. – ?Kahden hengen taloudelle myönnettävä avustus on suunnilleen kaksinkertainen siihen nähden, mitä yksin asuvalle annetaan ja lapsiperheissä summa luonnollisesti nousee. Avustussummat alkavat yksin asuvalle annettavasta 50 eurosta. Kielteinenkin päätös käy hakemuksen liitteeksi. Seurakunta on varannut jouluavustuksiin hänen mukaansa rahaa ”riittävästi”. Moni ajattelee, ettei ole mahdollisuutta saada mitään, mutta me voimme toimia eri perustein. Edellytyksenä on, että sillä hankitaan ruokaa ja hygieniatarvikkeita. – ?Osto-osoitus on käytettävä kerralla. JOULUAVUSTUKSET · Jouluavustusta ovat voineet hakea Raahen seurakunnan alueella vakituisesti asuvat täysi-ikäiset henkilöt. SARI JAATINEN lääkkeet, äkillinen sairastuminen ja velkaantuminen, mikä on aika iso ongelma nykyään. (08) 220 660, 0500 500 030 (24h) Luotettavaa asioiden hoitoa ja neuvontaa Palvelemme arkisin klo 9.30-17.30, la 9-14 Laaja valikoima arkkuja ja uurnia • Hautauskuljetukset • Havutukset Hautajaisten valokuvaukset • Uudet hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Kukkasidonnat juhlaan ja arkeen Riston asiantuntevaa palvelua jo yli 30 v. Onnenpyörää voit pyöräyttää ja osallistua arvontaan joka päivä aina jouluun saakka. p.044 089 5450 Asiantuntevaa palveluajo 50 vuotta p.(08) 222 944 iltaisin,p.040 549 1825 kukkatilaukset,p.(08) 222 943 Jouluarvontaan voit osallistua Raahen Seutu -sovelluksessa (Kumppaniedut-välilehti ylävalikossa) tai raahenseutu.fi/kumppaniedut. 1.-24.12.2023 arvotaan erilaisia lahjakortteja ja tuotepalkintoja. – ?Diakonian avustuksen pitäisi olla lähtökohtaisesti kertaluontoista, että ihminen tulisi autetuksi. · Jouluavustusten haku päättyi keskiviikkona 29.11. Kivilompolo toteaa, että lapsiperheiden ”normit”, jotka Kela hyväksyy, ei aina riitä, varsinkaan jouluna. 30.10.2023 Raahe Emme itke päiviä, jotka ovat myötäsi menneet, vaan olemme onnellisia, että ne päivät ovat olleet. 08 5377 630 ma–pe 9–21 ja la 9–17 Surun hetkellä Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. · Päätökset postitetaan ensi viikolla. – ?Me taas voimme hyväksyä hakemuksia erilaisilla perusteilla eli diakonista ymmärrystä löytyy. · Maksusitoumuksen saaneet voivat valita kaupakseen Ruukin K-marketin, Ruukin Salen, Siikajoen K-kyläkaupan, Paavolan kyläkaupan, Vihannin Salen, Raahen HalpaHallin, Raahen Prisman tai Raahen Citymarketin. Toimeentulotukipäätökseen tuSARI JAATINEN Rakkaamme Pentti HELAAKOSKI s. läheisten läsnä ollessa
Aamuja iltahämärän pituus vaihtelee eri vuodenaikoina. Ilmatieteen laitos selittää hämärän näin: Kun aurinko on horisontin alapuolella mutta ei ole vielä – tai enää – täysin pimeää. Pimeää ei ole lainkaan. ”Minkälainen ilma on Nikolaoksen päivänä, sellainen on koko joulukuu”, toteaa historioitsija Heikki Tarma blogissaan. Jos itsenäisyyspäivänä on kunnon talvi, olisi koko joulukuu hyvin talvinen. Hämärän ja pimeän rajan määritteleminen ei ole yhtä yksinkertaista. Esimerkiksi Sodankylässä kaamos kestää vain neljä päivää juuri ennen joulua. Pohjoisella napapiirillä tämä tapahtuu talvipäivänseisauksena 21. Lapissa hämärän kestoa on syksyisin ja keväisin noin tunnin, sydäntalvella, kun aurinko ei juuri näyttäydy, on keskipäivän aikaan hämärää pari tuntia. Kevättä SARI JAATINEN VESA JOENSUU Saapa nähdä pitääkö vanha sanonta paikkansa. Illalla hämärä siis alkaa auringonlaskusta, kun auringon yläreuna painuu taivaanrannan taa, ja aamulla päättyy auringon nousuun. Hämärää riittää ja parin viikon kuluttua ollaan jo siinä hetkessä, että mennään pimeällä töihin ja tullaan pimeällä pois. Ensin hitaasti, noin viisi minuuttia viikossa. Maan keskiosissa hämärää on syksyllä ja keväällä noin 50 minuuttia, sydäntalvella hieman yli tunnin. tai 22. joulukuuta ja eteläisellä napapiirillä 21. Nicolauksen on myös sanottu tyynnyttäneen meren laivan kulkiessa kohti pyhää maata ja siitä hänelle on annettu meren suojelijan nimi. Vielähän tätä valoisaa riittää, mutta tällä viikolla nähdyt auringonpaisteet ovat vain hetkellinen ilo. Kesällä ei ole lainkaan pimeää, vaan silloin maan eteläja keskiosissa iltaja aamuhämärää kohden päivän pidentyminen nopeutuu ja muutos on suurimmillaan kevätpäivän tasauksessa, jolloin päivä venähtää noin 6 minuuttia vuorokaudessa Helsingissä. Ja keskikesällähän on yötön yö, jolloin on valoisaa myös keskiyöllä. Sen aikana on jo varsin pimeää, ja himmeimmätkin tähdet tulevat näkyviin. · Ilmiö esiintyy maapallon napapiireillä ja niitä korkeammilla leveysasteilla. joulukuuta. Tällaisia vaaran paikkoja Raahen saaristossa on vielä useita. Jäät paikoitellen yhä heikot VESA JOENSUU lin ja Pikku-Soinin eli niin sanotun Isonlahden alueella. Se on myös erilainen maan eri osissa. Ilmatieteen laitos kertoo jäätiedotuksessaan Perämeren pohjoisosassa olevan 10–30 senttiä paksua kiintojäätä ja ohutta tasaista jäätä Keilaan, Ajokseen ja Oulu kolmeen. Siihen kun syntyy vanhan ja uuden jään raja, toisella puolella voi olla paksustikin jäätä ja toisella puolella ei mitään, sanoo Raahen saariston hyvin tunteva Jouni Leinonen MeriRaahesta. Talvipäivän seisauksesta päivät alkavat pidetä. Jäänkokeilusauva ei ole haitaksi ottaa mukaan, kun saaristoon lähtee liikkeelle. on yhdessä yli 4 tuntia. Tähtitieteellisessä kielenkäytössä erotetaan kolme hämärän astetta: porvarillinen, nauttinen ja astronominen hämärä. Sisäsaaristossa on mitattu 22–25 sentin paksuista jäätä Soininsalmen tällä puolen eli Pikku-Kraase– ?Pirttiniemi ei jäädy kunnolla talvella ollenkaan. 6. Nauttinen eli merenkulkijan hämärä vallitsee, kun auringon keskipiste on 6–12 astetta horisontin alapuolella. Pahinta on vanhan ja uuden jään raja, jossa on vielä lunta hankalasti päällä. Saapa nähdä millainen jäätalvi tästä tulee, koska lumi hidastaa meren jäätymistä todella paljon. kesäkuuta (eli pohjoispuoliskon kesäpäivänseisauksena).Samoin napapiirit olisivat myös kesän yöttömän yön rajana. Ne ovat niitä samoja paikkoja, joissa nähdään ensimmäiset joutsenet sulassa uiskentelemassa, kuten Pirttiniemi. Pimeää kestää lähes kaksi kuukautta, tammikuun 17. · Jos valo ei taipuisi ilmakehässä, napapiiri olisi sen alueen rajana, jossa auringon keskipiste pysyy yhtenä päivänä vuodessa horisontin alapuolella. JOULUKUUTA 2023 ·. Hyvä nyrkkisääntö Raahen saariston heikoista jäistä on virtauspaikat. Tämä taas johtuu maan akselin kaltevuuskulmasta ja sen hetkisestä sijainnistamme aurinkoon nähden. Toinen on Thompsoninrannan ja Fantin välinen kohta, johon lasketaan hulevesiä. Päivät lyhenevät ja tulevat koko ajan pimeämmiksi. joulukuuta on Nikolaoksen päivä ja sepä onkin yleisesti tunnettu joulukuun tärkeimpänä sääennustuspäivänä. Keskiviikkona Raahessa Ruottalon edustalla mereen uponnut moottorikelkka on hyvä muistutus siitä, että jäät eivät vielä ihmeitä kestä. Samalla jään reuna on särkynyt. Tuolloin päivän kesto on Helsingissä alle 6 tuntia. Tuntuu, että kun auringon näkee, se on jo kaartumassa pois. Syksyllä taas syyspäivän tasauksen kohdalla päivän lyhentyminen on nuo samat 6 minuuttia. Välissä on hämärää, jota toki kausivalot piristävät. Tarma kertoo blogissaan Nicolauksen olleen vanhastaan metsälintujen suojelija ja vanha kansa on pyytänyt häneltä lihavaa lintua kotiin viemisiksi. · Suomessa kaamoksen raja kulkee hieman Sodankylän eteläpuolitse. · Suomen pohjoisimmassa pisteessä kaamos kestää noin 51 vuorokautta. Antti taisi päästä eilen juuri ja juuri aisoilla ajamaan, joten jospa Nicolaus nyt jäätää ilmat ja antaa kunnon talven viimein saapua. Porvarillinen hämärä on silloin, kun aurinko on laskenut, mutta sen keskipiste on enintään kuusi astetta horisontin alapuolella. – ?On ollut kovia tuulia ja merivesi on noussut ja kohta taas laskenut. Raahen edustalla on ohutta tasaista jäätä ja ohutta ajojäätä Raahen majakan länsipuolelle. tai 22. – ?Nyt on satanut kevyttä, hyvin eristävää pakkaslunta vanhan ja uuden jään rajalle. Käytännössä porvarillinen hämärä vastaa parhaiten sitä, mitä sanalla hämärä arkikielessä useimmin tarkoitetaan. Ylipäätään joulukuun alun on katsottu ennen vanhaan näyttävän loppukuun säätä, jopa joulun. Silloin ulkona näkee vielä liikkua ja tehdä töitä ainakin selkeällä säällä. Kaamos alkoi Suomen Utsjoella viime lauantaina eli auringon yläreuna painui horisontin alapuolelle. Ämmänlahden jälkeen taas ennen Kelloa on uuden ja vanhan jään raja: toisella puolella 20 senttiä paksu jää, toisella ei edes viittä senttiä. Lapissa napapiirin pohjoispuolella vallitsee kaamos, jolloin aurinko ei pitkiin aikoihin nouse taivaanrannan yläpuolelle. TALVIPÄIVÄN seisaus koittaa juuri joulun alla, perjantaina 22. VESA JOENSUU Marraskuun lopun täysikuu piristi, vaikka monet väittivätkin nukkuneensa sen takia huonosti. · Ihmisiin kaamos saattaa vaikuttaa kielteisesti, ja pimeys voi laukaista kaamosmasennuksen tai aiheuttaa ylimääräistä väsymystä, kaamosväsymystä. Lähempänä napapiiriä kaamosaika on lyhyempi. Maan eteläosissa porvarillinen hämärä kestää syksyisin ja keväisin vain 40–50 minuuttia, sydäntalvella noin tunnin ja keskikesällä jopa yli 1,5 tuntia. Ulompana on ajelehtivaa ohutta jäätä ja uutta jäätä noin Kemi yhteen ja Merikalloihin. Vastaavasti etelässä eteläkalotin kaamoksen pohjoisraja on suunnilleen saman verran eteläisen napapiirin eteläpuolella, eli Rotheran tienoilla. Se on kuin vetoketju. POLAARIYÖ · Kaamos eli polaariyö on vuotuinen ajanjakso, jonka aikana aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. SARI JAATINEN 14 LUONTO Raahen Seutu PERJANTAINA 1. Porvarillista vai merenkulkijan hämärää Päivä päivältä kuljemme kohti tähtitieteellistä talvea eli talvipäivän seisausta. Astronominen eli tähtitieteellinen hämärä on silloin, kun auringon keskipiste on 12–18 astetta horisontin alapuolella. ILIMOJA PIELLY Käännetäänpä katseet tulevaan itsenäisyyspäivään eli ensi viikon keskiviikkoon. Mitä lähemmäs napoja mennään, sitä aikaisemmin kaamos alkaa ja sitä pidempi on kaamosaika. HÄMÄRÄN pituus aamulla ja illalla on päivittäin sama. Kuljettaja oli tiettävästi selvinnyt tilanteesta. Sen aikana kirkkaimmat tähdet ovat jo näkyvissä, mutta merellä erottuu vielä horisontti. päivään. Yksi muinainen sääsanonta joulukuun kuudennesta kuuluu: ”Kun Martti maata vahvistaa, Antti aisoilla ajaa, niin Nicolaus nivoo kaiken kiinni”
Joulun avajaiset: La 9.12. Musikanttien tuokiot: Ti 5.12. Musiikkiopiston oppilaiden pienimuotoisia esityksiä. Klo 11 satutuokio Raahesalin näyttämöllä. klo 16–19. kerros. klo 10–14 Praatissa. Tapahtumat Joulunalusaika on konserttien aikaa. klo 13–14. Rantakatu 45. klo 18 Revonlahden kirkossa. Myyjäiset tapahtumatalon 2. Puolituntinen esitys sopii kaikenikäisille. Kauneimmat joululaulut: Keskikylän kylätalolla su 10.12. Kesto 1h 50 min. klo 11–18. Maalaismyyjäiset: La 2.12. Kunnan itsenäisyysjuhla alkaa Saaren koululla klo 13. Klo 14 Raahen musiikkiopiston kanteleduo Saara Rautakoski ja Sylvia Nauha esiintyvät Fregatti-salissa. ITSENÄISYYSPÄIVÄ Jumalanpalvelus Pyhäjoen kirkossa ke 6.12. Glögija piparitarjoilu. klo 16. MUSIIKKI Joulun rauhaa: Revonlahden konsertissa la 2.12. Klo 13 Kauneimpien joululaulujen toivelaulutuokio Fregattisalissa. klo 19. Kirkkokatu 43. Suomalaisen musiikin ilta: Pe 8.12. Joulukonsertti: Esko Jurvelinin lauluperintö ry:n laulajat esiintyvät pe 8.12. klo 12. Joulukorttiaskartelua Paavolan seurakuntatalolla klo 15.30–16.45, kyläkuusen valot syttyvät, kyläkaupalta mehua ja makkaraa klo 17. Tuotto seurakunnan diakoniatyön kautta vihantilaisille lapsiperheille. kerros. puurotarjoilu, tonttukoulu, hevosajelua, joulukorttikuvausta, joululauluja, myyntikojuja, joulupukki. Opastetut kierrokset tasatunnein, ennakkovaraukset osoitteessa www.raahenmuseo.fi/vierailuvaraus. klo 17. Paavolan koulun avoimet ovet: Ma 4.12. klo 14–18, puutarha valaistu, Pookilla joulupuuroa ja torttukahveja. klo 15, klo 17 ja klo 18 pääkirjastolla. Piispanmessu: Su 10.12. SIIKAJOKI TAPAHTUMAT Paja-Pehkolan joulumyyjäiset: Pe 1.12. klo 12 alkaen Praatissa, niin kauan kuin tavaraa riittää. Liput Raahesalin lipunmyynnistä tai Tiketistä. Johanna Iivanainen konsertoi Paavolan kirkossa sunnuntaina 10.12. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu. klo 12–18. Klo 12.30 Raahen musiikkiopiston juniorijouset esiintyvät Raahesalissa. klo 17 Keskuskoululla. Musiikkiopiston konsertti juhlistaa Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää. klo 19 Siikajoen kirkossa. klo 14. Vapaa pääsy. Myytävää, klo 11.30 Kiehtova Pohjanlahti -elokuva, myyntitauko ja klo 12.45 Ulkokalla-elokuva. Avoinna ma ja to klo 11–16, ti, ke ja pe klo 11–20. MUSIIKKI Kauneimmat joululaulut: Yppärin koululla pe 8.12. Kunniakäynti sankarihaudoilla. Rautaruukin Raahen marttojen myyjäiset: La 2.12. Noin puolituntinen esitys sopii kaikenikäisille. Siikajoen kulttuuripalvelut ja Raahen seurakunta. Vapaa pääsy, käsiohjelmamaksu seurakunnan musiikkityön hyväksi. kerroksissa. Vapaa pääsy. Järj. (täynnä), su 10.12. Kauneimmat joululaulut: Su 3.12. klo 19. Paavolan Karjalaseura ry. Rantakatu 33. alkaen. Irish Pub OWC: Pe 1.12. klo 12–14, pikkujoulut. klo 18 Vihannin Nuorisoseuralla. Koko ohjelma netissä www.raahe.fi/ajankohtaista/annanpaiva Nukketeatteri Sananjalka: Sinä yönä paimenessa -esitys Pattijoen seurakuntatalolla la 9.12. Klo 15 Keskuskoulun tiernaryhmä esiintyy Fregatti-salissa. klo 18–20. Järj. klo 18.30. NÄYTTELYT Pyhäjoen kirjasto: Hanna Parhaniemi ja Maija Rasmus. klo 16–18. klo 17 ja klo 18.30. klo 18–19 Raahen kirjastolla. Vapaa pääsy. klo 10–11. Myyjäiset: Kansalaistalo Konstin myyjäiset pe 8.12. Pääkirjasto: Henna Uoti: Taidetta. Käsikirjoitus Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi, ohjaus Marko Pohjanrinne. Yleisötilaisuus: Ebba-merituulivoimahankkeesta to 7.12. klo 10 Pyhäjoen kirkossa. Ohjelmassa mm. klo 18 Keskuskoululla. TEATTERIA Karinkannan Nuorisoseura: Akkaralli. Vihannin kirjasto: Pauli Mäntykangas: Väreistä virtaa! Näyttely avoinna joulukuun ajan. klo 11–15 Lännenrannan leirikeskuksella, Bompantie 13, Piehinki. Vihantilaiset musiikin harrastajat esiintyvät. Partiolaisten soihtukulkue lähtee renkituvalta klo 17.30 sankarihaudoille. Näyttely esillä 29.1.2024. Tuotto lähetystyölle. Vapaa pääsy. Joulumyyjäiset: Vihannin Nuorisoseuralla la 2.12. Kirkkokatu 28. Juhlapuheen pitää toimittaja Raili Viirret. klo 10–14 Ruukin torilla. Nuorten elokuvailta: Kirjastolla ti 5.12. klo 19 ja viimeinen näytös la 9.12. Puurojuhla: Revonlahden kotiseututalolla su 10.12. Majakkaseuran syyskiertue: Lukion Pauhasalissa su 3.12. Elokuva suunnattu 12vuotiaista ylöspäin. Jumalanpalvelusten jälkeen veteraanija kansalaisjärjestöjen kunnianosoitukset sankarihaudoilla ja vapaussodassa kaatuneiden muistomerkeillä. Perinteisten joulukoristeiden askartelua Langin Kauppahuoneella klo 12–15 Raahen museoihin Annanpäivänä vapaa pääsy klo 12–16 Pakkahuoneen museo, klo 12–16 Kruununmakasiinimuseo ja klo 12–16 Laivapatruunin koti. Kahvitarjoilu Saaren koululla. Vapaa pääsy. Raahesalin lipunmyynti 044 439 3237/lipunmyynti@raahe.fi www.raahenteatteri.fi NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: Katseen takana – Pirjo Nykäsen ja Sakari Hintsalan maalauksia 5.12. Tapahtumatalo Raahe, 3. Annanpäivien avaus klo 10 Fregattisalissa. Juhla Vihannin seurakuntatalolla noin klo 11.30 ja Raahesalissa kello 15. Kruununmakasiinimuseo: Avoinna ti–pe klo 13–17, la klo 12–16. klo 15. Varaukset soittamalla klo 16–18 tai viestillä 044 977 4900. Lauantaisin vapaa pääsy. Joulukonsertti: Raahen kirkossa pe 1.12. Lähetyksen joulumyyjäiset: Vihannin seurakuntatalolla pe 1.12. klo 18 ja su 3.12. Avajaiset pe 1.12. Pianolla yhdessä: To 7.12. klo 16, pe 8.12. ANNANPÄIVÄ Lauantaina 9.12. Annanpäivien toivelaulutuokio: La 9.12. Joulukorttipaja: Pyhäjoen kirjastolla pe 8.12. Joulunavaus: Pe 8.12. Johanna Iivanainen: Joulurauhaakonsertti Paavolan kirkossa su 10.12. Kirkkokatu 28. klo 12–21 Alpuan kylätalolla. Kauneimmat joululaulut: Su 10.12. Esiintyvät Sumuvalo, Haukantytöt Duo ja Jokihelmen opiston Kevyen musiikin ryhmä. Senioripiiri pe 8.12. klo 18 Raahen kirkossa ja Saloisten kirkossa. klo 15, ke 6.12. klo 9.30 lähtee rumpauskulkue Pekkatorilta Tapahtumatalo Raaheen. klo 16. Nukketeatteri Sananjalka: Sinä yönä paimenessa -esitys Ruukin seurakuntatalolla su 10.12. klo 16. RAAHE TAPAHTUMAT NeuvoRassin toimintaa: Tuolijumppa pe 1.12. klo 19 Mieskuoro Pohjan laulu. Arkkukarin siirtolapuutarhan joulumaailma: La 2.12. Näytökset: pe 1.12. Akryylimaalauksia, akvarelleja ja hiili-/lyijykynäpiirroksia. Kirkkokatu 28. MUSIIKKI Linda Lampenius ja Perttu Kivilaakso: Raahesalissa pe 1.12. Jouluajanavaus: Paavolassa su 3.12. Lauantaisin vapaa pääsy. Näyttely avoinna 25.1.2024 saakka. arkisin klo 9–18, la–su klo 12–16. Musiikkiopiston pop&jazz-laulajien ja bändin hyväntuulisia esityksiä. TEATTERI Raahen Teatteri: Masennuskomedia. klo 16, ke 6.12. Joulukorttija askartelupaja kokoushuone Parkissa. klo 19 Raahen kirkossa. klo 15, su 3.12. Kauneimmat joululaulut: Su 10.12. Avoinna ma–pe 10–17, la–su suljettu. klo 11–15. Annanpäivän konsertti: La 9.12. Maalauksia 1.12. klo 19 Friemanin talolla. Merikatu 10. Esiintyy Hetken duo. Porvariskodin joulu: Soveliuksen talon yläkerrassa avoinna 10.–17.12. Vapaa pääsy. Lauri Turpeinen, basso, Niina Ylikulju, urut ja piano, Raahen kirkon lapsikuoro. Joulukahvila, tuote-esittelijöitä, joulupukki, jouluista puuhaa lapsille. Partiolaisten soihtukulkue lähtee Rantatorilta klo 17. klo 19 ja päälle tanssit. Tuolijumppa ti 5.12. JOULUKUUTA 2023 Raahen Seutu ·. alkaen. Keskuskoulun tiernaryhmä esiintyy klo 10.30 Fregatti-salissa. ITSENÄISYYSPÄIVÄ Jumalanpalvelukset Raahen, Saloisten, Pattijoen ja Vihannin kirkoissa. Raahen matkailuoppaiden Joulun Aika -kierros, lähtö Pekkatorilta klo 17.30. klo 19 (täynnä), la 2.12. Joulupukki ja muori paikalla klo 10–14, Pytinki-kuoro esiintyy, lapsille ohjelmaa. klo 15 Pattijoen Metsäkirkko. klo 11.30. Maksimi osallistujamäärä on 10 henkilöä kierros. Raahesalin aulagalleria: 1.12. ja 3. Tapahtumatalo Raahe, 2. Lipunmyynti teatterilla alkaa tuntia ennen näytöstä. Vapaa pääsy. Vapaa pääsy. klo 13 Tapahtumatalo Raahe. klo 14–17. Hartaus. Museot Pakkahuoneen museo: Avoinna ti– pe klo 13–17, la klo 12–16. ELÄMÄNMENO 15 PERJANTAINA 1. Kello 10.30 kunniakäynti vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla Haaralan hautausmaalla. Joululauluja ja jouluista yhdessäoloa, torttukahvit. klo 14. Joulupuu on rakennettu: Joulukonsertti Vihannin kirkossa su 3.12. klo 19, la 9.12. Delirium Tremens. Adventtihartaus kirkossa klo 18–18.30. Vapaa pääsy. Avoinna ma–pe klo 9–17. PYHÄJOKI TAPAHTUMAT Annalan joulu: Pe 1.12. Keskustie 7, Paavola. Funky Hallin joulunäytös: Joulupukin Checklist Raahesalissa pe 8.12. Poppistuokio: Ma 4.12. Ajan valo -yhteiskonsertti: La 9.12. klo 15, pe 8.12. Käsikirjoitus Heikki Luoma, ohjaus Eija Paakkari. klo 19, la 2.12. alkaen Taikakuun värikäs näyttely Leikki: raahelaisten lasten ja nuorten taideteolksia kuvataideoppitunneilta. Musiikkiopiston pianistien oma konsertti. Näytökset pe 1.12. Klo 12-14 Selskaapit vierailevat upeissa asuissaan. klo 11. Porvariskodin joulu Soveliuksen talon yläkerrassa avoinna Koko perheen elokuvanäytös klo 13 pääkirjastolla, kesto 91 min. Messun jälkeen seurakunnan 450-vuotisjuhla kirkossa, joulupuuro seurakuntatalolla
Tunnuksen luomisen jälkeen mene Raahen Seudun verkkosivulle raahenseutu.fi ja klikkaa sivun yläreunasta kirjaudu. 2. Kokosimme sinulle helpot ohjeet, miten pääset hyödyntämään tilaukseesi kuuluvat digisisällöt: 1. Raahenseutu.fi/digihaltuun-sivulla on hyvät lisäohjeet Kaleva Media -tunnuksen tekemisestä ja usein kysytyt kysymykset. JOULUKUUTA 2023 ·. Tunnuksen tekoon tarvitset sähköpostiosoitteen, asiakasja postinumerosi. Sivulta löydät myös videon Kaleva Media -tunnuksen tekemisestä. Luo Kaleva Media -tunnus osoitteessa Raahenseutu.fi/kirjaudu. Saat ilmoittamaasi sähköpostiin vahvistusviestin. Jos viesti ei tule perille, tarkista roskapostikansio. Ota tilaukseesi kuuluvat digisisällöt käyttöön, niin voit lukea digitaalisen näköislehden ja seurata ajankohtaisia uutisia Raahen Seutu -sovelluksesta ja verkosta. 3. Lataa myös kätevä Raahen Seutu sovellus puhelimeen tai tabletille. DIGIOHJEET 16 Raahen Seutu PERJANTAINA 1. Asiakaspalvelumme auttaa sinua 08 5377 630 ma-pe 9-21, la 9-17 LATAA RAAHEN SEUTU -SOVELLUS Ladattavissa App Storesta tai Play-kaupasta Itsenäisyyspäivänä ke 6.12.2023 Raahen Seutu ilmestyy näköislehtenä Tuoreimmat uutiset Raahen Seudun verkosta ja Raahen Seutu -sovelluksesta
AS Moon–Vieska Futsal su 3.12. klo 18 FUTSAL AS Moonin U19-juniorit jatkavat Futsal-liigan otteluita sunnuntaina Raahen liikuntahallilla. – ?Yleensä joku tulkkaa, mutta jos valmentaja piirtää tauluun hiukankaan jotain, yleensä ymmärrän. Yleisöä on käynyt noin 300 ?–?400 katsojaa per ottelu. Vaikka valmentajat eivät juuri puhu englantia, eikä Opavan kaupungin ravintoloissa juuri löydy englanninkielisiä ruokalistoja, on Ervastilla mennyt kaikin puolin hyvin. · Pelannut Mestiksessä neljässä eri seurassa yhteensä 192 runkosarjaottelua. Näin ollen Ervastin edustama joukkue pelaa kotipelinsä naapurikaupungissa Krnovissa ?. NIKO ERVASTIN KOTIALBUMI NIKO ERVASTI · Syntynyt 26.6.1996. En vielä lähtenyt sinne. Googlen kääntäjä on auttanut monessa tilanteessa ja moni joukkuekaveri puhuu kuitenkin sujuvaa englantia. Salibandyturnaus la 2.12. Raahe-Kiekko II pääsee pelaamaan kotihalliin ja vastassa on Suomussalmen Palloseura. TONI LÄNKINEN Urheilutärpit ROY VIITANEN Lauantaina vietetään taas kansainvälistä läskipyöräpäivää. Ottelu pelaURHEILU & LIIKUNTA 17 PERJANTAINA 1. HK Opavan kotihalli on jyrätty tällä kaudella maan tasalle, sillä kaupunkiin valmistuu ensi vuonna uusi halli. Tammikuussa hän aloittaakin jääkiekkoon liittyvän oheistyön. · Kasvattajaseura on RaaheKiekko, mutta pelasi juniorina myös Teräs-Kiekossa, Raahen Jääkiekkoklubissa ja Porin Ässissä. Tyttöystävä toi tullessaan paljon salmiakkia, jota Ervasti halusi maistattaa myös joukkuekavereillaan. Saapahan vähän aamupäivällä kulutettua aikaa, Ervasti toteaa. Raahelaisjoukkueet ovat sarjassa tasapisteissä. Vastassa on pohjoisen lohkoa tappioitta johtava Vieska Futsal. Eväitä voi varata mukaan sekä valot voi varata myös ja pakollisena varusteena kypärä. Hallitreenit la 2.12. Hän kehuu erityisesti kaupungin vanhoja, hienoja taloja. URHEILUTÄRPIT PYÖRÄILY Raahe Cycling Club on mukana järjestämässä Global Fatbike Day-tapahtumaa. klo 18.00 RJK–Virkiä la 2.12. klo 14 SALIBANDY Team Tempon P11-juniorit isännöivät lauantaina turnausta Antinkankaan koulun salissa. · Käynyt aiemmin yhden kauden ulkomailla, kun pelasi Kiruna AIF:ssa talven 2020-2021. · Tyttöystävä asuu Porissa, mutta hän vieraili juuri Tshekissä. Krnovin hallissa kopit ovat tosi siistit, ja muutenkin se on ihan hyvä halli. Raahe-Kiekko II on paremman maalieron turvin neljäs ja TeKi viidentenä. Tshekki kutsui Niko Ervastia VLASTIMIL MALINA Raahelaislähtöinen puolustaja koki nähneensä Mestistä riittävästi, joten nyt oli aika vaihtaa maisemaa. · Raahelaislähtöinen jääkiekkoilija, joka siirtyi täksi kaudeksi Tshekin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle HK Opavan joukkueeseen. – ?Lätkäkerhon vetäminen alkaa tammikuussa, sinne on meidän joukkueen pelaajia menossa. klo 10–15 FRISBEEGOLF Brahestads Skippersin hallitreenit ovat Raahen kuplahallissa joka toinen lauantai. Raahe Cycling Club starttaa retkeilemään Honganpalon koululta kello 11. – ?Kyllä täällä on kovat odotukset ulkomaalaisvahvistuksiin. Se on joka tapauksessa selvää, että miestä kiinnostaisi jatkaa peliuraansa ulkomailla. JOUKKUE on tällä hetkellä sarjataulukossa neljäntenä. Peleissä on kuulemma tunnelmaa enemmän kuin monella mestispaikkakunnalla. Siellä on sellainen 10–20 hengen faniporukka, ketkä pitää älämölöä hallissa, Ervasti kuvailee. Vastuuta tulee välillä myös ylivoimalla. TASO Tshekin kolmostasolla on kuulemma vähän heikompi kuin Suomen toiseksi korkeimmalla tasolla. taan Pyhäjoen jäähallissa. Raahelaislähtöinen jääkiekkoilija Niko Ervasti etsi viime kauden jälkeen pelipaikkaa ulkomailta ja lopulta sellainen löytyi Tshekin kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta HK Opavan joukkueesta. – ?Raahesta soitettiin. Töitäkin olisi mahdollista tehdä pelaamisen ohessa. Toistaiseksi tehot ovat olleet vielä hakusessa, sillä 16 ottelussa Raahe-Kiekon kasvatti on saalistanut yhden syöttöpisteen. JOULUKUUTA 2023 Raahen Seutu ·. – ?No joo, tuli vähän olo, että kyllä se Mestis on nähty. – ?Ovat olleet vähän pettyneitä katsojamäärään. klo 11 alkaen JÄÄKIEKKO U18-suomisarjassa Raahen Jääkiekkoklubi saa perjantaina vastaansa kolmen seuran yhteisjoukkueen Etelä-Pohjanmaalta. klo 13–14 NUORTEN LIIKUNTA Raahen nuorisotoimen perinteinen yli 13-vuotiaiden hohtokeilausaika Kuntokeidas Vesipekassa on lauantaina kello 16–17 ja saman talon palloilusalissa on tarjolla sulkapalloa kello 16–17. Pyöräretken kesto on 1,5h–2,5 tuntia. · Niko Ervasti on päässyt pelaamaan HK Opavassa hyökkäävämpää jääkiekkoa kuin Suomessa. Tulee painetta, että paremmin pitäisi pelata ja tehdä pisteitä, Ervasti kertoo. Ja peli on siellä hieman erilaista kuin Suomessa. Seuran jäsenet heittävät frisbeekiekkoa ilmaiseksi ja muut maksavat vuorosta 5 euroa. Lauantaina vastassa on edelleen eteläpohjalaisjoukkue ja RJK:n toinen ottelu pelataan Raahessa. Eli pääsee jäälle myös aamuisin, kun täällä treenataan muuten iltapäivällä. Ervasti saa HK Opavan joukkueessa sen verran palkkaa, että tulee toimeen. Mukana on koululaisia, joiden kanssa pääsee luistelemaan. klo 13 III-divisioonassa Teräs-Kiekko matkaa lauantaina Pyhäjärvelle. klo 15.30 Lauantain kiekkosuora Raahen jäähallissa päättyy Raahen Jääkiekkoklubin U16-junioreiden Suomisarjan otteluun Vuokattia vastaan. Ja jos en ymmärrä, menen jonon perälle tai kysyn joltakin, Ervasti nauraa. Raahe-Kiekko II–SuPS la 2.12. Global Fatbike Day la 2.12. Pelillisesti Ervasti on saanut uusia oppeja, koska nyt häneltä odotetaan myös tulosvastuuta. Pitkään Mestiksessä eri seuroissa kiekkoillut Ervasti päätti, että Suomen toiseksi korkein sarjataso on "pelattu läpi", ainakin tältä erää, joten hän tarttui uuteen ja mielenkiintoiseen haasteeseen aivan uudessa maassa ja sarjassa. RJK–KuRy/MIF/Kraft pe 1.12. JO tässä vaiheessa Ervasti voi sanoa, että tämä kokemus kannatti lähteä kokeilemaan. Hän sanoo, ettei Mestiksestä tullut kyselyitä, mutta Suomi-sarjasta tuli. Reittiä ajellaan retkeilyvauhtia johonkin tulen äärelle evästelemään ja liikkeelle pyöräilijät lähtevät Honganpalon koululta. Suomessa hän oli enemmän puolustava puolustaja. hän ensi kaudella Opavan upouudessa hallissa vai jossakin muualla. RJK–VTS la 2.12. Tempon kahden joukkueen ohella salissa pelaavat kaksi ylivieskalaisen Populan joukkuetta sekä oululainen OFBC. Ei niitä vaihtoehtoja ollut paljon – muutama ulkomailla, Ervasti kertoo. Ervasti ei vielä tiedä, pelaako Niko Ervasti on viihtynyt hyvin Opavassa. Mestiksessä seuroilla on tiukkaa rahasta, kun taas monessa paikassa ulkomailla maksetaan paremmin, Ervasti toteaa ja jatkaa. – ?Agentti kysäisi, että onko kiinnostusta lähteä, punnitsin vaihtoehtoja ja päädyin tähän. Ervasti kertoo opetelleensa jonkin verran paikallista kieltä, jotta tietää ainakin sen, montako vastapuolen pelaajaa on kaukalossa hengittämässä niskaan. Nyt hän kuitenkin keskittyy auttamaan parhaansa mukaan HK Opavaa kohti sarjan kärkipäätä. Ja onpa porukassa myös yksi kaveri, joka on käynyt Ässien juniorijoukkueessa, joten häneltä löytyy sanavarastosta muutama suomenkielinenkin sana. Joka vuosi sieltä on tasaisesti joku kysynyt, Ervasti paljastaa
Paikallisilta palvelusivuilta löydät paikalliset toimijat nopeasti ja helposti. JOULUKUUTA 2023 ·. (08) 220 661 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. Arpajaisissa palkintona upea herkkukori. klo 11 15 Paljon myyjiä. 220 661. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy Kaikenlaista Risto Riihijärvi myy kirjaansa "totuus" Bombatalalon talvimarkkinoilla lauantaina 02.12.2023. 050 3361321 / Pirjo Tee ilmoitus edullisimmin ja kätevästi verkossa Jätä ilmoitus osoitteessa: raahenseutu.fi/ilmoita OTA YHTEYTTÄ! Anne Luovi p. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 www.lepoluoto.fi Puh. Tervetuloa talven taikaan! Hengelliset NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti Menot Matkailutie 3, Hiekkasärkät, 85100 Kalajoki Puh. Kaikki tuotteemme ovat itse leivottuja ja maku mitä mainioin! PUKINKONTTIIN Tapion Puodista... 050 560 0020, anne.luovi@kalevamedia.fi E ikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 08 223 1777 Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoitopalvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. (08) 466 622 tapiontupa@tapiontupa.com www.tapiontupa.com Perinteinen jouluateria noutopöydästä Jouluruokaa tarjoaa Tuvan väki... 044 763 0020 Veli Seppä Oy Talonmies Seppä Kiinteistösi parhaaksi 24/7 Päivystys 045 863 1800 asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Meiltä joka päivä munkit, pullat ja piirakat. • uusiolampo.. Tule nauttimaan joulupuuro ja torttukahvit! Tarjolla myös makkaraa. 050-594 0556 ristrii@dnainternet.net Avoinna: ma-pe 11-17, la 10-14 TARVIKKEET Askartelu Käsityö Taide Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. persoonalliset ja laadukkaat lahjat! Jouluateriaa myös muina aikoina tilauksesta su 3.12 klo11-16 ke 6.12 klo11-16 su 10.12 klo11-16 su 17.12 klo11-16 ti 19.12 klo10.30-16 ke 20.12 klo10.30-16 Hinta: aikuiset 25,00€ 7-12vuotiaat 13,00€ alle7v 5,00€ RAAHEN VAPAASEURAKUNTA Brahenkatu 15 / www.raahe.svk.fi Pe 1.12. Lisäksi keskustelemme salostelaisista asioista seuraavaan kirjaani "Sarkkisen navetan takana" Seurat ja järjestöt Arkkukarin siirtolapuutarhan Joulumaailma la 2.12.2023 klo 14-18 Ihastuttavat jouluiset kohteet sekä upea valaistus ovat jälleen nähtävillä siirtolapuutarhalla. Kahvila avoinna! TERVETULOA! Saloisten kotiseutuja museoyhdistys Alatie 99, Arkkukari Tiedustelut p. Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. 044 763 0020 veliseppa.fi Aina 24/7 Laadukasta ja ammattitaitoista siivouspalvelua Puh. • uusiolampo.. UUSIOLÄMPÖ OY myynti@uusiolampo.. Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi KÄSILLÄ TEKEMISEEN KÄSILLÄ TEKEMISEEN MEILTÄ MEILTÄ Sovionkatu 11, 92100 Raahe p. 044 763 0020 Veli Seppä Oy Tilaa Kuljetusja konepalvelut • Kuorma-autokuljetukset nupista lavettiin • Nostotyöt 34tm /Henkilönostot • Lavaja konttivuokraus /tyhjennys • Pyöräkuormaaja-, kaivurija kurottajatyöt • Minikaivurivuokraus Tilaa joustavasti 040 0107 393 Hinauspalvelu 24/7 . Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 18 Raahen Seutu PERJANTAINA 1. Ruokajakelu klo 14 15, vuorolappujen klo 13 14 J O U L U M Y Y J Ä I S E T Punaisella Tuvalla su 10.12. Jouluruoat ovat TapionTuvalla valmistettua lähiruokaa parhaimmillaan
Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska ?2°C 3 ?2°C 2 ?2°C 2 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?8 ?7 ?8 ?12 ?9 ?13 ?7 ?13 ?10 ?8 ?9 ?7 ?4 ?8 ?9 ?3 ?10 ?4 ?9 ?3 ?7 ?11 ?9 ?9 ?7 ?11 ?11 ?7 ?11 ?10 ?10 ?5 ?6 ?10 ?9 ?10 ?6 ?8 ?8 ?10 ?9 ?8 ?12 ?13 10 9 12 9 KESKIVIIKKONA 16. kuten mihin. Päivälämpötila 18...20 astetta. Ja sellainen tämä on. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. 13,90 € / kk. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. lopetetaanpa tämä keskustelu. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. Päivälämpötila 18...20 astetta. kuten mihin. hassua.... No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. kuten mihin. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Jatkuva tilaus alk. Päivälämpötila 18...20 astetta. Ja sellainen tämä on. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. hassua.... 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . ELOKUUTA 2023 . Ja sellainen tämä on. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 possu, syötkö omenasoseesi vai et . Päivälämpötila 18...20 astetta. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . en pidä siitä. jukrat! okei! mums mums mums mums veturi tööttäsi. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 817 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Joonas Koskela ?8 ?9 ?8 ?8 3 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina ?8°C 4 ?7°C 2 ?8°C 3 ?7°C 4 Bogskär +2,2 °C Saana ?9,9 °C Heikkoa koillistuulta. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Päivälämpötila 18...20 astetta. Päivälämpötila ?6...?9 astetta. hassua.... raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630 ma–pe 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. lopetetaanpa tämä keskustelu. Olen jopa palkannut asianajajan. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. lopetetaanpa tämä keskustelu. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. tufftuff veturi. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. ELOKUUTA 2023 . kuten mihin. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. ###*P *Q36 ###*A . ELOKUUTA 2023 . ELOKUUTA 2023 . lopetetaanpa tämä keskustelu. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 MITÄ TEHDÄ KAHDELLE KAVERUKSELLE JOILLA ON ERIMIELISYYKSIÄ. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Olen jopa palkannut asianajajan. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. lopetetaanpa tämä keskustelu. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. hassua.... 929 KESKIVIIKKONA 16. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Tilausehdot raahenseutu.fi/ tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu KESKIVIIKKONA 16. TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630 ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. kuten mihin. JOULUKUUTA 2023 Raahen Seutu ·. hassua.... Jatkuva tilaus 11,90 € / kk. Olen jopa palkannut asianajajan. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. no niin, suukki auki, tuff-tuff veturi tulee. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Olen jopa palkannut asianajajan. LÄÄKETIETEEN TERMEIN SITÄ KUTSUTAAN “SEKAANTUMISEKSI TOISTEN ASIOIHIN”! 363 KESKIVIIKKONA 16. *>WNA *D. Olen jopa palkannut asianajajan. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. LAITTAA HEIDÄT RUOTUUN! NÄYTTÄÄ HEILLE MISSÄ HE OVAT VÄÄRÄSSÄ!! KÄSKEÄ HEITÄ RYHDISTÄYTYMÄÄN!!! ONKO TUO HYVÄÄ PSYKOLOGIAA. Ja sellainen tämä on. Pilvistä ja paikoin heikkoa lumisadetta. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Ja sellainen tämä on. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. ELOKUUTA 2023 . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 19 PERJANTAINA 1. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta
ja Ti 5.12. 040 758 7499 (arkisin 9-17) www.arvo-ostot.fi Hopeaa Kultaa Kelloja Vanhoja rahoja Ma 4.12. p. arvotavaraa. Maksamme heti käteisellä tai tilisiirtona. Maksuton arviointi. JOULUKUUTA 2023 ·. Tapahtumajärjestäjä, ilmoita tapahtumasi virtaan UUSITTU TAPAHTUMAKALENTERI: tapahtumat.raahenseutu.fi raahenseutu.?/tilaa 08 5377 630 (ma–pe 9–21, la 9–17) Tilaa Raahen Seutu 20 Raahen Seutu PERJANTAINA 1. Esityksen jälkeen on kahvitarjoilu ja mahdollisuus tulla keskustelemaan sekä tutustumaan metsähallituslaisiin. OSTAMME TERVETULOA OSTOAUTOLLE! NYT HELPOSTI KÄTEISTÄ! Suomen Arvo-Ostot Oy OSTAMME KULTAA, myös käytettyjä kultaja hopeaesineitä, pöytähopeaa, hammaskultaa, kunniamerkkejä, militariaa, kolikoita, seteleitä, kelloja, yms. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja: Sami Piippo Projektijohtaja, Metsähallitus sami.piippo@metsa.fi, 040 587 5428 metsa.fi Rantakatu 45, Raahe Pyhäjoella pidettävä tilaisuus 14.12. Lisätiedot julkaistaan myöhemmin. klo 10-17 RAAHEN TORI (Raahelantori) Laivurinkatu, Raahe HIFK – Kärpät TÄNÄÄN LÄMÄRISSÄ: Kuuntele klo 17.30 alkaen RADIOKALEVA.FI OULU 95,0 MHZ • RAAHE 95,7 MHZ • HAAPAVESI 94,3 MHZ • II 96,0 MHZ KUUSAMO 88,0 MHZ • TAIVALKOSKI 102,2 MHZ PUDASJÄRVI 89,8 MHZ • ROVANIEMI 89,3 MHZ Tervetuloa kuulemaan Ebba-merituulivoimahankkeesta avoimeen yleisötilaisuuteen Raaheen Metsähallituksen merituulivoimahanke etenee Perämerellä 7.12.2023 klo 18–19, Raahen kirjasto Esittelemme tilaisuudessa Metsähallituksen toimintaa merituulivoiman parissa ja kerromme Ebbahankkeesta