. Raahelaislähtöinen Jaana Nakari avaa tänään viiden tähden luksushotellinsa Villa Arcadion talvikauden päätyttyä. Italian Garda-järvi on ollut Jaanan kotimaisema jo yli 40 vuotta, mutta Raahen paikkaa hänen sydämestään ei vie mikään. IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 1 5 19014 2 Keskustele ”Mielestäni on rikkautta olla osa Raahe-yhteisöä, raahelaisuudesta voimme olla ylpeitä.” Pirkko Valtanen 15 Sää Aurinko vierailee jälleen 5 Puheenaiheet Oikeustalolle yllättävää uutta käyttöä 10 Elämänmeno Nämä pisteet tulivat sangen kylmäävästä suorituksesta 8 Elämänmeno Viiden tähden kanalanhoitaja Viiden tähden kanalanhoitaja . Raahen Seutu raahenseutu.fi MAANANTAINA 1. VESA JOENSUU. HUHTIKUUTA 2019 38
Matkasimme Hämeenlinnasta Vanajan autotehtaalta punaisella kuorma-autolla Raahen kautta Rovaniemelle ja puolimatkan pysähdys ja yöpyminen oli Raahessa. Vierekkäin rakennetut vanhat puutalot olivat kaupungin keskustassa ikänsä asuneelle elämys. Olen sen verran vanhanaikainen, että maksan rahalla.” Mikko Roth ”Käytän. Silloinen ensi vaikutelma Raahesta oli hiljainen, pieni puukaupunki. Raja saisi olla vähän isompi. Keskustassa oli ihania pieniä puoteja. Bio Huvimyllyssä tuli usein käytyä elokuvissa. . Oulun yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta valmistuneet eivät riitä täyttämään alan työpaikkoja Pohjois-Pohjanmaalla. Kyllä Rovaniemi yhden Rooman päihittää. Tätini opiskeli Raahen opettajaseminaarissa kansankynttiläksi ja isäni serkku opiskeli RP&KK:ssa merkonomiksi. Rajan nostaminen on turhaa.” Sanni Salmela ”En käytä. TOIMITTAJA MAARIT KESTI E nsi kohtaaminen Raaheen minulla on noin 3–4-vuotiaana. Käytän korttia ehkä viisi kertaa kuukaudessa. Niissä oli sitä jotakin. Se on ollut varmaan pikkutytölle merkittävä ja erikoinen juttu, koska muista vieläkin että Hansasta ei tahtonut löytyä pienelle pottaa. HUHTIKUUTA 2019 PÄÄKIRJOITUS Maanantai 1.4.2019 TÄNÄÄN Aurinko nouse: 6.41 Aurinko laskee: 20.13 Nimet: Peppi, Raita, Pulmu Miete: ”Kaiken kantavan kannon karhu kokeilee.” Tuntematon Sana: ”Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat.” Ps. Arvioiden mukaan summalla voitaisiin korkeakouluissa kouluttaa 1?600–2?400 uutta koodaria. MAANANTAINA 1. Kyllä sekin lopulta hoitui ja niin päästiin yön vanhaksi. ”Käytän. Liekö silloin jo raahekärpänen puraissut, koska muistan tapahtumat ihan hyvin. Suvullani on myös kosketus Raaheen 50-luvun puolivälissä. Kun he häissämme kuulivat että olen muuttamassa Raaheen, kummallakin nousi hymy kasvoille ja pohtivat: ”Vieläköhän siellä lehmät käyskentelee Fellmannilla?” Muutin Raaheen joulukuussa 1974. Olen saanut olla remmissä 2000-luvun alkupuolelta saakka ja se kuulkaa on kasvattanut ja opettanut sen, mitä on olla raahelainen. Usein sunnuntaisin teimme kävelyretkiä Ollinsaaresta Katinhäntään. . Jos olisi ollut mahdollista olisin ostanut aspiriinit yksi kerrallaan, jotta olisi voinut käydä siellä päntiönään. 25 euron raja riittäisi. IT-alan opintojen tarjoaminen Helsingissä tai Oulussa ei paljon Raahessa helpota, kun ammattilaisista on kova kilpailu. Koodaripulasta on huudeltu Suomessa jo tovin. Raahen Kauppakamariosasto kaipaa Raaheen ITkoulutusta takaisin. Ammattilaisia ei riitä alalle, jossa tarve osaavista työntekijöistä kasvaa yhteiskunnan digitalisaation kiihtyessä. Suomessa ei ole pulaa vain koodareista vaan myös sovelluskehittäjistä, -suunnittelijoista ja web-ammattilaisista. Eräs asia, joka on minun raahelaisuuttani syventänyt, on kuntapäättäjänä toimiminen. Kaikkein ihanin oli Vanha apteekki, sellaista en ollut ennen nähnyt. Kävin kaupassa aina eri ruokakaupassa keskustassa. Myös tekoälyn yleistyminen ja jatkuva kehitys tarvitsee osaajia. Yövyimme isän, äidin ja serkkutytön kanssa Raahessa yhden yön matkustajakoti Hansassa. Voin hyvin kuvitella, miltä turistista tuntuu kävellessään vanhassa kaupungissa. Tilanne voisi olla toinen, jos meilläkin tarjottaisiin laadukasta alan opetusta – vieläpä alueen tarpeisiin räätälöitynä. Historia tihkui jokaisesta hirren raosta ja portin pielestä. Serkukset tulivat Rovaniemeltä Raaheen yhtä aikaa. Hallitus on pyrkinyt helpottamaan osaajapulaa muun muassa viime vuonna 40 miljoonan euron lisämäärärahalla. Vanha sanonta, Raahe – Rooma ja Parriissi, menee minun kohdallani Raahe – Rovaniemi ja Parriisi. Mielestäni on rikkautta olla osa Raahe-yhteisöä, raahelaisuudesta voimme olla ylpeitä. Lähtökohtaisesti en käytä käteistä.” Elia Ahola. Toinen asia, mikä jäi mieleen on Pekka-patsas ja sen vieressä oleva katulamppu. IT-ala voisi olla seuraava! Koodareita kaivataan – missä koulutus. Häneltä on tämän kesän kesäloma peruttu.” Pääkirjoitus Ilta-Sanomissa R aahen Kauppakamariosasto esittää, että koulutuskeskus Brahe aloittaisi Raahessa amk-tasoisen IT-koulutuksen. 3:9 ”Donskoi on ajautunut jokaisella kaudella hämmästyttäviin kuiviin putkiin, joiden aikana rooli ja minuutit laskevat, itseluottamus ottaa osumaa ja koko homma ajautuu sivuraiteille.” Tommi Seppälä Ylellä ”Eniten vaalitulokseen vaikuttaa loppusuoralla silti se, että todennäköisesti nukkuva äänestäjä herääkin uurnille.” Pääkirjoitus Helsingin Sanomissa ”Vaalien jälkeen suurimman puolueen puheenjohtaja aloittaa hallitustunnustelut. PIRKKO VALTANEN Raahe 370 -toimikunnan jäsen Raahe – Rovaniemi – Parriisi KOLUMNI Käytätkö lähimaksua ja mitä mieltä olet 25 euron ylärajan nostosta. Aah, mikä paikka. Elettiin vuosia 1959?–?1960. Tästä summasta 10 miljoonaa euroa suunnattiin koodariopintoihin. Osaston mukaan tarve koulutukselle on suuri, sillä alalle ei tällä hetkellä kouluteta riittävästi osaajia. Silloin tällöin käytän vielä käteistä, muun muassa linja-autossa ja junassa.” Tuula Murtoniemi ”Käytän. 10:17 HUOMENNA Aurinko nouse: 6.37 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Pellervo Miete: ”Päivän pidentyessä pöllöt pöyristyvät.” Tuntematon Sana: ”Israelilaiset huusivat avukseen Herraa, ja Herra lähetti heille pelastajan, joka vapautti heidät.” Tuom. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . 25 euron raja olisi sopiva. Olen saanut oppia tuntemaan erilaisia ihmisiä eri ammateista ja taustaryhmistä. Eteen on tullut monia asioita ja monelta kantilta, joskus jopa hankala kulma edellä. Se on vielä turvallinen raja. Yhteistyössä meille on saatu jo rakennusalan ja konetekniikan insinöörikoulutukset. 50 euroa olisi ihan sopiva. Töitä olisi taatusti tarjolla – jopa suoraan koulunpenkiltä. Selvää on, että edessä oleva pääministerin työrupeama on raju. Raahen Teku on jo historiaa, mutta uutta alan koulutusta kannattaisi tosissaan pyrkiä saamaan Raaheen
Hyvätunnelmaiseen juhlaan oli saapunut vieraita piirimme eri yhdistyksistä ja tietysti ”oma väki” oli kiitettävästi mukana. He avasivat juhlan Reijo Lumisalmen laululla Rantakaupungin muistoja. Nyt tilanne on selkiytynyt Valviran vaatiessa lain noudattamista, jonka kaikki haluaa nyt purkaa. Raahen Naisvoimistelijoilla oli hurmaava esitys. HUHTIKUUTA 2019 . Vierivä virta Matti Tuhkalan sävellys ja Pauli Ylitalon sanoitus.Olisiko yksi ylitse muiden meidän mieslaulajien ”Vanha kulkuri”. Antinkankaantie 32, 92130 Raahe Puh. Vanhusten ja lasten hoito kuntoon yhteiskunnan toimesta, eräskin yleisökirjoittaja 29.3. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Sekä mikä nosti tunteet pintaan, oli Kerttu Oksasen mandoliinin soitto. Pentti ja Matias Nordströmin lauluissa oli raahelaisuus esillä. Juhlan arvovaltaiset vieraat, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hanna-Leena Mattila, Kirkkoherra Harri Joensuu ja EKL:n Oulun piirin puheenjohtajoita Risto Örling toivat tervehdykset juhlivalle yhdistykselle. Hänellä on hyvä esiintymistaito, hyvä ja selkeä puhetaito sekä hän paneutuu perusteellisesti asioiden hoitamiseen. Värimaailmaa on uudistettu rohkeasti ja värien käyttöä on pyritty lisäämään. Siihen tarvitaan myös kokonaisuuden hahmottamista Pohjois-Suomen ja koko maan näkökulmasta. Tosi asia on, että niiden kattamiseen tarvitaan myös keskituloisten veron korotus. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. 044 755 0800 (pvm/mpm) Palvelemme ma–la 7–21, su 10–21 Antinkankaantie 32, 92130 Raahe Puh. salaattipöydän, keiton, pääruoan, jälkiruoan ja kahvin Kirkkokatu 28, Raahe • p. Luodaan nyt katse tulevaisuuteen ja tehdään äänestyskopissa valinta oman paikkakunnan ehdokkaan puolesta. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Hanna-Leena omaa laajat yhteiskunnalliset tiedot. maaliskuuta upeasti Raahesalissa. Tervehdyspuheessa kiitin jäsenistöä aktiivisuudesta, osallistumisesta ja siitä tuesta mitä olen heiltä saanut. On myös entistäkin tärkeämpää omata globaali näkökulma asioista päätettäessä. salaattipöydän, keiton, jälkiruoan ja kahvin Eläkeläisalennus -1€ J o u n i J u s s i n n i e m i A n n e H u o t a r i Jouni Jussinniemi Anne Huotari pääluottamusmies ex-kansanedustaja 87 85 Tule Jounin ja Annen juttusille ke 3.4.! Pyhäjoen S-market klo 10-11 Raahen Raahela klo 14.30-15.15 Nivalan Halpa-Halli klo 17-18 Grilli on kuumana. MAANANTAINA 1. Saunaa ei saa lämmittää puilla jne. 010 277 4550 www.raahenhovi.fi•info@raahenhovi.fi Ma-pe klo 11.00–15.00 • Vko 14 Kurkkuviikko Maanantai 1.4 Savuporo-juustokeitto Palapaisti Välimerellinen kasvispaistos Marjamousse Tiistai 2.4 Metsäsienikeitto Hovin broileripihvit Vihannes-makkaragratiini Aprikoosikiisseli Keskiviikko 3.4 Paprikakeitto Jauhelihakääryleet Uuniperunat tonnikalaja kasvistäytteellä Valkosuklaavanukas Torstai 4.4 Hernekeitto Metsästäjän porsaankyljys Punajuuripyörykät ja Aurajuustokastike Pannukakku ja hillo PerjantaiFiilis 5.4 Lohikeitto Hampurilaisbuffet Boysenmarjakiisseli Sunnuntaibuffet 16€ 7.4 klo 12–16, 16 € Aasialainen kaalisalaatti Avignonsalaatti Mangoraja-kinkkurieskarullat Teryaki lohi Juusto-kasvismoussaka Mansikka Charlotte Toffee-juustokakku Keittolounas 8€ sis. AIMO KARPPINEN, MATTI LAURILA, PERTTI VUORI, CARITA KAUPPINEN, PAAVO SIPPALA Hyvät raahelaiset: Vaalit lähestyvät LUKIJALTA Raahen ja Ympäristön Eläkkeensaajat juhli 45 vuotista taivaltaan 21. Onneksemme meiltä löytyy osaava ehdokas omalta paikkakunnalta, jota on helppo kannattaa yli puoluerajojen. Muutoksen myötä lehden värimaailma, Raahen Seudun logo, otsikkoja tekstifontit vaihtuvat uusiin. Raahe-kuva oli etusijalla. Nyt sain vastaan ottaa yhden EKL:n arvokkaimman ”liiton tunnustusmitalin”. Tavoite on, että Raahen Seutu näyttäisi ja tuntuisi omalta itseltään – paikallislehdeltä, jolla on oma vahva identiteetti. Omalla ehdokkaalla on parhaat intressit huolehtia paikkakuntamme edunvalvonnasta. Soita: 08 5377 630 (ma-pe klo 9-16) Sähköpostitse: asiakaspalvelu@raahenseutu.. Tervetuloa! MIELIPIDE Kiihkeää vaalikeskustelua kotona seuranneena (liikkumiskunto huono) on jäänyt mieleen, kuinka ehdokas toisensa jälkeen syyttelee edellisiä päättäjiä ontoista lupauksista, mutta huomaamattaan itse lupaavat vielä enemmän, jopa mahdottomuuksia. Yhdistyksen viirin saivat: Martta–Liisa Kilpelänaho, Mikko Mattila, Tapani Mustakangas sekä yhteistyökumppanit Paino Piste Muistix Oy ja Raahen Tilausliikenne Oy. Hanna-Leena on hoitanut menestyksekkäästi kansanedustajan tehtävää viime kesästä asti. Tämän lisäksi hän on helposti lähestyttävä, ystävällinen ja yhteistyökykyinn. Toisessa osiossa Haaveiden maa on Esko Suomelan sävel ja sanat. Juhlan päätteeksi yhteislauluna oli lauluryhmän ja Matias Nordströmin säestyksellä Kultainen nuoruus. Juhlan päätteeksi lauluryhmämme kokonaisuudessaan lauloi ”Kotiseudun muistoja”. lakitekstinkin laatineet. ALKUVIIKKOON KREIVINTORILTA! Voimassa ma-ke 1.–3.4.2019 ellei toisin mainita Grillistä! LASAGNE – annos salaatilla (ma-ti) HERKKUTORILTA ERÄ! HK SININEN LENKKI 500-580g (3,43-3,98/kg) HK MAKSAMAKKARA 500g (3,98/kg) Tuoreet SILAKKAFILEET Suomi/Ruotsi, säävaraus 5 99 KPL KOKONAINEN BROILERI 5 99 KG 1 99 KPL 1 99 KPL Kreivintorin SALAATTIBAARI 10 00 KG KESÄKURPITSA Espanja 99 KG R A A H E N H O V I Kirkkokatu 29, Raahe • www.raahenhovi.fi Elämäsi hetkiin. REIJO HÄRÖNOJA Vaalikeskustelusta MIELIPIDE Edellisissä vaaleissa raahelaisten keskustaääniä valui muualle noin 2?000. Lounas 11,50€ sis. ”Joka ainoalla suomalaisella on maassamme taattava turvallinen ja arvokas vanhuus. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Suomalaisten tulee luottaa siihen, että ikääntyessään heillä on turvattu yksilölliset palvelut heidän omiin tarpeisiinsa ja että ovat laadukkaita ja hoitajamäärä on riittävä.” Juhlaohjelma sai yleisöltä kiitosta ja ruokailu joka oli Raahen Hovi -ravintolassa se sai myöskin ”korkeat arvosanat”. RS kirjoittaa ja kehuu omistavansa kaksi asuntoa, joista myös talviasunto (kesämökki) pidetään lämpimänä ympäri vuoden, mutta verovaroin pitää muiden vastata hyvinvoinnista mm. vanhustenhuollosta. 044 755 0800 (pvm/mpm) Palvelemme ma–pe 7–21, la 7–21, su 10–19 K R E I V I N T O R I Päivän annos! 6 45 KPL Ulkoasumuutoksella pyritään parantamaan lukijan lukukokemusta. Yksityisautoilu pannaan kuriin, eli muutetaan isoihin kasvukeskuksiin, joissa bussi-raitsikka jne. Jännä nähdä miten Sdp valtaan päästessään purkaa tekemiään lakeja, luulenpa keskittämisen jatkuvan, pannaan muistiin. Kultaiset ansiomerkit saivat Maija Haikara, Kaija Pietiä, Väinö Salmela, Lempi Säily, Marjaana Vaahtera ja Aino Vaihoja. Juhlaohjelma oli pyritty saamaan mahdollisimman omaleimaiseksi. Ilman veronkorotuksia niitä ei voi toteuttaa, kenen veroja korotetaan, no ”rikkaiden”. Ulkoasu muuttuu myös Raahelaisen osalta, jossa palataan perinteiseen punaiseen väriin. Hän myös antoi erityiskiitokset juhlivalle yhdistykselle siitä arvokkaasta työstä mitä teemme eläkkeisten hyvinvoinnin ja vireyden ylläpitämiseksi. EKL:n valtuuston puheenjohtaja sosiaalineuvos Arja Ojala piti juhlapuheen, tuoden siinä voimakkaasti esille EKL:n asettamat vaalitavoitteet. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Nyt saatiin nauttia kolmesta tanssista – kiitos siitä! Ansiomerkit kuuluvat vuosijuhlaan. MARTTI RIIKOLA Verkossa: raahenseutu.. Hopeiset ansiomerkit Helana Hämeenkorpi, Maija–Liisa Issakainen, Raimo Kiisti, Liisa Marjelund, Viljo Mikkola, Eero Moilanen, Arvi Pietilä, Rikhard Pietilä, Oskari Salimaa, Kirsti Rinne, Jouko Vaahtera ja Seppo Valtanen. ehdokas Sdp:sta kirjaston tentissä sanoo palauttavansa leikkaustoiminnan, jonka (terveydenhuoltolain) on allekirjoittanut ja ajanut läpi ministeri Maria Guzenina (sd) kokoomuksen tuella ja tuolloinen laki (kok+sdp hallitus) edellytti pykälästä 45, että siitä annetaan toimeenpanoasetus, jonka sitten kesk+kok hallitus antoi 2017 päivystysasetuksen muodossa, samaisten (ammattitaitoisten) virkamiesten esityksestä, jotka olivat ko. FRANS SÄILY Puheenjohtaja Raahen ja Ympäristön Eläkkeensaajat ry Eläkkeensaajat juhlivat Juhlan kutsuvieraat odottelevat juhlan alkua. Ilahduttavaa oli myöskin, että senioritanssi on saatu ohjelmistoon. Sairaala-asia, joka on todella tärkeä ja tarpeellinen meille Raahessa saa humoristisia piirteitä kun esim. Mitä nämä ehdokkaat tekivät Raahen palveluiden säilyttämisen hyväksi. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17191 (85 snt). Ojala muistutti mitenkä paljon on viimeisten vuosien aikana heikennetty eläkeläisten etuuksia. Ympäristötavoitteissa joudutaan ajamaan tehtaat alas (saastuttavat) loppuu työt ja taitaa loppua niistä verotkin. Hoidon taso, etäisyydet ja keskittämishalu ovat siten kok+sdp:n kunigasajatuksia, johon keskustan edustajat eivät ymmärtäneet puuttua ajoissa. Tilaa Raahen Seutu
Viime vuonna Oulun seudulla oli tarve 1?800 IT-osaajalle, joista vain 400:n rekrytointi onnistui, kertoo kauppakamariosaston puheenjohtaja Raimo Seikkala. Osaajien tarve on saatu selville soittamalla alueen suurimpiin IT-osaajien työllistäjiin. – Ei koulutettaisi koulutuksen vuoksi eikä väkeä kortistoon vaan suoraan työelämään. Kauppakamarin aiemmin tekemät aloitteet ovat sysänneet alkuun sekä rakennusalan että konealan amk-koulutuksen, jota on Tällaista oli atk-alan opiskelu Raahen Tietotekussa, joka oli Suomen vanhin tietokonealan oppilaitos mutta joka joutui toisen asteen koulutusuudistuksissa lopettamaan vähä vähältä toimintansa. –?Siitä pitää huolehtia. Tästä lähtien ala saa uusia osaajia vain koulun penkiltä. Raahessa on monipuolinen kattaus erilaisia IT-alan töitä, joten alan opiskelijoille on tarjolla sekä hyviä harjoittelupaikkoja että hyviä harjoitustöitä. Raahen seudulla tarvitaan tietojärjestelmä-, testausjärjestelmä-, tiedonsiirtojärjestelmäja mobiiliosaajia sekä julkishallinnon ITosaajia. Ennen kaikkea Raahe seudun halutaan pysyä omassa pienessä mittaluokassaan maailmanluokan huippuosaajien joukossa. HUHTIKUUTA 2019 VAPPU KALLIO Raahen kauppakamariosasto on tehnyt Koulutuskeskus Brahelle esityksen IT-alan ammattikorkeakoulutuksen käynnistämisestä Raahessa. Koska Oulussa on runsaasti ITalan työvoimapulaa, vaarana on, että Oulusta Raaheen pendelöivät IT-ammattilaiset saattavat siirtyä Ouluun töihin, jolloin Raahen tilanne pahenee entisestään. Tavoitteena on, että Raahessa voidaan alkaa opiskella IT-alan ammattikorkeakoulututkintoa vuonna 2020. –?Oulun yliopiston ja Oulun Ammattikorkeakoulun koulutuskapasiteetti ei nykyään riitä vastaamaan edes Oulun alueen IT-osaajatarpeisiin. Hankittuaan ensin yhteistyössä koulutuskeskus Brahen kanssa rakennusalan ja sitten konealan ammattikorkeakoulutuksen Raaheen, sen hallitus esittää Raaheen nyt amk-koulutusta IT-alalle.. Raahessa voi opiskella rakennusalan ja konealan ammattikorkeakoulututkinnon koulutuskeskus Brahen ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyön ansiosta. . Kauppakamariosasto aikoo uusia aiemmat temppunsa. –?Osa IT-alan väestä eläköityy ja osa muuttaa pois. MAANANTAINA 1. Uutta liiketoimintaa syntyy. Seikkalan mukaan on makuasia, tulisiko valmistuneista IT-insinöörejä vai IT-tradenomeja. JOS kauppakamariosaston esittämä ajatus ottaa tuulta purjeisiinsa, IT-alan amk-tasoiset koulutuspaikat tulisivat hakuun joko tämän vuoden syksyllä tai ensi vuoden keväällä. Nyt näkyy merkkejä siitä, että IT-alan opiskelu voi palata Raaheen. KAUPPAKAMARIOSASTO on selvittänyt, että Raahen talousalueella tarvitaan seuraavan 3 vuoden aikana 83 amk-koulutuksen omaavaa IT-osaajaa. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . IT on nykyisin käytössä joka toimialalla, listaa Seikkala syitä IT-osaajien tarpeeseen. Oulun seudun ammattikorkeakoulu ei Raahen kauppakamariosaston mielestä pysty tyydyttämään Raahen talousalueen yritysten IT-osaajapulaa. Itsekin IT-alalla työskentelevän Seikkalan mukaan Nokialta irtisanottujen 3?000 IT-osaajan pooli on nyt käytetty. IT-alan koulutus takaisin . Koulutus olisi tiiviissä yhteydessä työelämään ja yrityksiin. Maailma digitalisoituu
Teatteri väki iloitsee entistä keskeisemmästä sijainnistaan. OIKEUSTALON molemmista käräjäsaleista tulee teatteritila. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 annettu Raahessa Koulutuskeskus Brahen ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Vähenemä ei kuitenkaan ole yhtä iso kuin aiemmin. Ostajia Raahen oikeustalolle ei ilmaantunut. Tieto saadaan lähikuukausien aikana. Tällaista oli atk-alan opiskelu Raahen Tietotekussa, joka oli Suomen vanhin tietokonealan oppilaitos mutta joka joutui toisen asteen koulutusuudistuksissa lopettamaan vähä vähältä toimintansa. –?Säätiö on tukenut meitä moneen kertaan, ja nyt saimme varsinaisen lottovoiton tämän lahjoituksen myötä. Hän arvioi, että neuvotteluja ITalan koulutuksen saamisesta Raaheen aletaan käydä kevään aikana. Tiedot löytyvät työja elinkenoministeriön julkaisemasta Ammattibarometrista, joka perustuu te-toimistojen arvioihin. Kirjaston viereiseltä parkkipaikalta on lyhyt kävelymatka näytöksiin. Oikeustalo lahjoitetaan Raahen Teatterille Toni Kettukangas ottaa jo omistajan ottein haltuun uutta teatteritaloa. –?Koulukadun kiinteistö jää kesäteatteriksi. Vanhaa kiinteistöä ei täysin hylätä, vaan sille on jo ehditty miettiä sopiva käyttötarkoitus. Ritolasta on hienoa, että kauppakamariosasto on tehnyt tarvekartoituksen koulutetun väen tarpeesta. Kiinteistö on tilaratkaisuiltaan haastava, mutta paikallisen teatterin käyttöön juuri sopiva. Raahen Teatterin hallitus pitää tänään pikakokouksen, jossa se pohtii toimintojensa siirtämistä oikeustaloon. Vuotta aiemmin työvoimapulaa poti 39 ammattia. Kaksi vuotta sitten työvoimapula-ammateiksi määriteltiin tarkastelluista reilusta 200 ammatista vain 24. Raahen Seutu haastatteli tammikuussa Alfred Kordelinin säätiön toimitusjohtajaa Erik Båskia. Hänen mukaansa amk-tasoisen IT-alan koulutuksen järjestämisestä on keskusteltu jo aiemmin niin paikallisesti kuin koulutuksen järjestäjänkin kanssa. Rakennuksen yläkertaan rakentuvat näyttelijöiden pukuhuonetilat sekä tarpeiston ja puvustuksen tilat. Koulutuskeskus Brahe on löytänyt sopivan kumppanin, joka osaa sekä kouluttaa että markkinoida, sanoo Seikkala. Valmisteluhuoneet Tasku ja Jyry tulevat teatterinjohtajan ja toimiston työtiloiksi. Se antaa lisää pontta hankkeelle. Vastaavasti niiden ammattien lista, joissa on työvoiman ylitarjontaa, on pienentynyt. Raahessa voi opiskella rakennusalan ja konealan ammattikorkeakoulututkinnon koulutuskeskus Brahen ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyön ansiosta. Puolet pula-ammattien kärjessä olevista on terveysja sosiaalialalta. MAANANTAINA 1. JOS Koulutuskeskus Brahe onnistuisi saamaan Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyön IT-alan koulutuksesta, amk-tasoinen IT-alan koulutus palaisi Raaheen muutaman vuoden tauon jälkeen. Puheterapeuttien lisäksi pulaa on muun muassa ylija erikoislääkäreistä sekä yleislääkäreistä. ARKISTO / VESA JOENSUU ARKISTO / VESA JOENSUU SARI JAATINEN Raahen Teatteri sai vastaanottaa tänään ilouutisen: Alfred Kordelinin säätiö on tehnyt merkittävän paikalliskulttuuriteon ja lahjoittanut oikeustalon teatterille. Alakertaan, valoisan aulan tuntumaan rakennetaan yleisökahvila ja lipunmyynti. –?Tässä on sekin hienous, että raahelaiset pääsevät nyt käyttämään tätä kaunista rakennusta, jonne ei oikeastaan kenelläkään ole ollut asiaa ellei ole ollut haastajan tai haastetun asemassa. –?Jatkoneuvotteluissa käydään läpi, voiko yhteistyötä syventää. Ylitarjontaa työvoimasta on edelleen yleissihteerin ammatissa ja uutena esimerkiksi tuoteja vaatesuunnittelijoista. Hänestä koulutus olisi hyvä jatkumoa Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa tehdylle yhteistyölle. Raimo Seikkala ajaa Raaheen nyt IT-alan koulutusta. –?Onhan tämä sisääntulo mahtava, se on kuin missä tahansa ison kaupungin teatterissa, teatterinjohtaja toteaa. –?Teatterilaisten sosiaalitiloihin tulee nyt huikea parannus ja he saavat kunnolliset, omat kahviotilat. Työvoimapulaammatteja yhä lisää VESA JOENSUU. Katsojatiloiltaan puolta pienempi Brahe-sali tulee tarjoamaan lastenteatteria ja pienimuotoisempaa, intiimiä huoneteatteria. –?Raa hen oi keus ta lo on murheenk ryy ni, Båsk sanoi, mutta myönsi talolle saadun hyvän tuoton. Koulutuskeskus Braheen kuuluvasta Lybeckerin opistosta voi jo nyt jatkaa ICT-insinöörin opintoja Kajaanin ammattikorkeakoulun koulutusohjelman mukaisesti. Pyrimme olemaan lahjan arvoisia, iloitsee teatterinjohtaja Toni Kettukangas. Paikoitusongelmasta teatteri on kärsinyt aina, mutta nyt sekin tilanne paranee. Rakennamme salista yhden, ison kahvilan ja nykyisiin alakerran lämpiötiloihin remontoidaan suuri keittiö riittävän suurine kylmätiloineen, Kettukangas linjaa. Hänestä on todennäköistä, että haku IT-koulutukseen tulisi mukaan ensi kevään yhteishakuun ja opiskelu voisi alkaa syksyllä 2020. Nyt näkyy merkkejä siitä, että IT-alan opiskelu voi palata Raaheen. Ylitarjonta-ammatteja on nyt enää 21, kun vuotta aiemmin niitä oli 29. Tekniikkavastaavalla jo sormet syyhyävät, sillä korkea tila antaa valoja äänentoistotekniikan asetteluun aivan uusia mahdollisuuksia. Raahen koulutukseen ei hakeutunut väkeä silloin, kun amk-opetusta tarjosi OAMK. –?Vuosi esityksestä pulpettiin, kuvaa Seikkala prosesseja, joilla osaston tekemät koulutusaloitteet ovat toteutuneet. Ennen koulutuksen aloittamista halutaan perustaa IT-alan yritysten ja koulutusosaajien työryhmä räätälöimään koulutus paikallisiin tarpeisiin. Loulutusneuvottelut alkavat kevään aikana VAPPU KALLIO Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymäjohtaja Jaana Ritola pitää Raahen kauppakamariosaston esitystä järkevänä. Samoja opintoja suorittaa Kajaanissa Raahea pienempi opiskelijaryhmä. Isompi käräjäsali, Salo, tulee suuremmaksi, noin 120 katsojan teatteritilaksi, jossa nähdään jo ensi pikkujouluajan näytelmä. Omistaja päätyi yllättävään ratkaisuun. Oikeustalo on ollut jo pitkään myynnissä, mutta sopivaa ostajaa ei ole löytynyt. RAAHEN SEUTU Työvoimapulasta kärsii 54 ammattia Suomessa vuoden 2019 alussa. Kajaanin ammattikorkeakoulussa ymmärretään periaatteet, millä koulutusta voidaan markkinoida metropolien ulkopuolella. Lähitulevaisuuden tilanteesta te-toimistot arvioivat, että rekrytointitarpeet kasvavat siivoojien, ravintolatyöntekijöiden, kodinhoitajien, kotiapulaisten, rakennusmaalarien ja maansiirtokoneiden kuljettajien ammatissa. –?Opetusministeriön ja Oulun ammattikorkeakoulun kannalta Raahen amk-opetuksen lopettaminen saattoi olla hyvä ratkaisu, mutta Raahen talousalueen yrityksien kannalta se oli huono ratkaisu, sanoo Seikkala. –?OAMK ei osannut markkinoida Raahen amk-koulutusta. HUHTIKUUTA 2019 . Koulutuskeskus Brahen kautta amk-opintoja Kajaanin ammattikorkeakouluun suorittaa Raahessa rakennusalalla reilut 40 henkilöä ja konealalla vajaat 40. – Ensimmäiset askelmerkit ITalan yhteistyöhön on jo olemassa, Ritola sanoi. Väylä ammattikorkeakouluopintoihin kulkee Lybeckerin pelilinjan kautta. Työvoiman ylitarjonta-ammattien top 15 -listalla muutokset ovat olleet vähäisiä
Toimii myös Raahen Hiilineutraali kunta Hinku -koordinaattorina. –?Roskien lajitteluun ja kompostoinnin opin jo asuessani Oulussa. Kuinka turvataan sote-palvelut pienillä paikkakunnilla. . Raahessa on leikkaussalit valmiina, mutta korvaavia tiloja rakennetaan nyt Oulaskankaalle ja Ouluun. Hän katsookin olevansa pohjoisen ulottuvuuden äänitorvi Vihreiden puoluevaltuuskunnassa. Vihreä puolue ja Oulun piiri tukee ehdokkaiden vaalityöltä ja saamme sitä kautta näkyvyyttä. Nykyajan työelämä vaatii yhä enemmän, pitää olla jatkuvasti tavoitettavissa, siihen perhe sopii huonosti. Syntynyt Oulussa ja muuttanut Raaheen 1999. Neljä kissaa on tarpeeksi. Hänellä on myös luottamusmieskokemusta. Vaalibudjettini on 2000 euroa. Sorvari pohtii esimerkkinä Oulaskankaan, Raahen ja jo lakkautetun Visalan sairaaloiden yhdistämistä samaan hallinnolliseen kuntayhtymään. Monet tutut ovat sitä kiitelleet. . Nyt taloyhtiömme alkaa keräämään myös muovia. . 44-vuotias vihreiden kansanedustajaehdokas Raahesta. Pohjoista ulottuvuutta vihreään politiikkaan . Näin kehittyisi myös työllisyys. Meillä ei ole hukkaneliöitä. Vaateteollisuudella on valtava merkitys päästöissä. Metsähakkuissa hän pitää nykyisiä hakkuulukuja sopivana. Nykyisiä ydinvoimaloita ei pidä ajaa alas kesken, mutta uusiakaan ei pidä rakentaa, myöskään Pyhäjoelle. Hän tekee vaalityötä innolla ja täydellä sydämellä. Työskentelee Raahen kaupungin teknisessä virastossa toimistosihteerinä ja valmistelee muun muassa Pasi Alatalon ja Paula Pihkasen päätöksiä. Vihreät ovat avoimin mielin. . . Toinen tuttavani sanoi, että ensimmäistä kertaa häntä kutsuttiin Raahen sairaalassa nimeltä. –?Omassa kulutuksessa suosin kestäviä ja laadukkaita vaatteita ja kenkiä, jotka ovat kalliimpia, mutta kestävät sitten 10 vuotta. . Naisilla on jo nyt vaarana jäädä urakehityksessä jälkeen, ja vanhempainvapaat näkyvät naisten eläkkeissä. . Katsotaan, mikä on tulevan hallituksen malli. . Emme pysty pakottamaan Kiinaa, mutta yhdessä EU:n kanssa voimme valita olla ruokkimatta kiinalaista teollisuutta kulutuskysynnällä. Paras lapsuusmuistoni on, kun pappa opetti minut soutamaan Taivalkoskella mökillä ja sain olla mukana verkoilla. . . Peruskoulun jälkeen tarvitaan nuorille oikea tutkinto. Niiltä reissuilta jäi lämpimät muistot. Se ei ole oikein. Asun myös taloudellisesti, pienessä, 50 neliön, asunnossa. – En usko lastentekotalkoisiin vaan siihen, että pitää luoda sellaiset edellytykset, että työelämän ja perheen yhdistäminen on mahdollista. . –?Asumme ydinkeskustassa ja kaikki palvelut ovat onneksi kävelymatkan päässä. . Sorvari tietää, että ilman autoa on hankala tulla toimeen, mutta hupiajelut hän on jättänyt. . –?Raahen sairaalan leikkaustoiminnan lakkauttaminen on hölmöläisen hommaa. Toiminut Raahen vihreiden puheenjohtajana ja edustaa Oulun vaalipiiriä Vihreiden puoluevaltuuskunnassa. . 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . 2000 eurolla tekee paljon, kun suunnittelee tarkasti, miten sen rahan käyttää. . Muualla on oli ollut kolmoshuoneen kakkospaikan potilas, se vaativa tapaus ja se läski, Sorvari kertoo. Kaikki vihreät eivät ole vegaaneja, hän korjaa yleisiä ennakkoluuloja. Hän kertoo, että vapaaehtoistyön löytöeläinkodissa hänen oli pakko lopettaa, koska, kissat alkoivat ”muuttaa” heille. Haluan vaikuttaa, koska haluan olla mukana huolehtimassa siitä, millainen maapallo me jätetään lapsille ja lastenlapsille. Pappa kehui, aina kuinka hyvä soutaja olen. . Seppo Sorvari tekee vaalityötä tosissaan. –?Raahen sairaalassa on inhimillinen ja hyvä palvelu. VESA JOENSUU. –?Kansanedustajan hommassa ei liene huonoa, että olen äärettömän tiedonjanoinen. Edukuntavaaleissa Vihreillä on ollut parempi kannatus kuin kunnallisvaaleissa. Monipuolisissa työtehtävissä työuransa aikana ollut Sorvari on valmistelemassa muun muassa sähköisen asioinnin laajentamista ja toimii myös kaupungin lupaja valvontajaoston sihteerinä sekä Hiilineutraali kaupunki-hankkeen koordinaattorina. –?Kuntasektorilla on mahdollisuus joustoihin, mutta tiedän että äitiyslomat saattavat jopa kaataa pienen yrityksen. . Eli kun valitsemme riisin tilalle pastaa, jos perunalle halutaan vaihtoehto. Vanhemmuuden kulujen tasaaminen pitää ratkaista. Olen sekasyöjä, vaikka lihan syönti onkin vähentynyt makumieltymysten muuttuessa. Mitä mieltä olet ilmastomuutoksesta. SEPPO SORVARI . Mikä on oma ilmastotekosi. –?Vaikka sote-paketti kaatui, se ei merkitse sitä, että pienet kunnat pystyisivät selviytymään yksin. Ydinvoima on välivaiheen energiaratkaisu kun mennään kohti ympäristöystävällisempiä energiamuotoja. MAANANTAINA 1. Asuu puolison ja neljän kissan kanssa Raahen keskustassa. . Sorvarille on tärkeää myös eläinten hyvinvointi. Oppivelvollisuutta hän jatkaisi mieluummin loppupäästä kuin alusta. Varsinkin nyt, kun pappa on kuollut, ne ovat mielessä. Olen luonteeltani kiltti, tarkka ja utelias. Seppo Sorvari, 44, haluaa olla edesauttamassa maapallon säilymistä tuleville sukupolville. – Sen sijaan että vietäisiin sellukeittoa kiinalaisten vessapaperiksi, on tuotettava pitkälle jalostettuja puuteollisuuden tuotteita, hän sanoo. Millä teoilla syntyvyys saadaan nousuun. –?Kun suosimme Suomessa tuotettua ruokaa, se on ilmastoteko. Harrastaa sukututkimusta, järjestötoimintaa ja politiikkaa ja opiskelua. Ydinvoimakantani on kielteinen. Otan asioista selvää. Haluaa tuoda puolueen politiikkaan pohjoisen ulottuvuuden Ruuhka-Suomen vastapainoksi. Yksikin kertoi, että siellä oli aikaa sairaanhoitajalla rauhoittaa leikkauspelkoista potilasta. Mielestäni Raahen hyvinvointikuntayhtymä laajennettuna voisi olla hyvä tälle alueelle. –?Ilmastomuutos on totta ja Suomen pitää olla edelläkävijä ja tehdä osansa. HUHTIKUUTA 2019 VAALIT RAILI VIIRRET Seppo Sorvari on huolissaan paitsi ilmastonmuutoksesta ja maapallon saastumisesta, myös sosiaalisesta tasa-arvosta, naisten ja miesten tasa-arvosta ja kotimaisesta ruuantuotannosta
Myöhemmin mukaan tuli myös Jaakko Ukkola (Liike Nyt). –?Se oli oikein hyvä tapahtuma. Vaalitilaisuus tuli yllätyksenä. Keittolautasen on saanut myös Keijo Mustakangas. Joni Vilkkinen on saapunut paikalle, koska lapset halusivat tulla katsomaan tilaisuudessa mukana olevaa pellepariskunta Nelliä ja Niiloa. . He pitävät vuorotellen puheet, joissa kertovat muun muassa omista vaalilupauksistaan ja -teemoistaan. Vaalimateriaalia on saatavilla monipuolisesti. –?Leikkaustoiminnan loppuminen edellyttää osastohoidon ja erikoissairaanhoidon sisällön uudelleen arviointia sekä leikkaustoiminnan vaatimien tilojen muuttamista muuhun toimintaan soveltuviksi. Erilaiset vaalitilaisuudet ovat heistä hyvin tärkeitä. Oman toiminnan tuotot laskivat edellisestä vuodesta 2,5 miljoonaa euroa johtuen pääosin oman leikkaustoiminnan loppumisen vuoksi menetetyistä myyntituloista. Kuntayhtymän johtaja Hannu Kallunki sanoo menojen ylityksen johtuvan pääosin lastensuojelumenojen sekä sairaalan osastotoiminnan ennakoimattomasta, asiakastarpeen synnyttämästä kustannuskasvusta. MIKKO MÄÄTTÄ MIKKO MÄÄTTÄ MIKKO MÄÄTTÄ TIMO MYLLYKOSKI Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän viime vuoden kokonaismenot ylittivät talousarvion 2,7 miljoonalla eurolla. –?Hyviä vaihtoehtoja on paljon. Myös hän kertoo kiertäneensä joitain vaalitilaisuuksia. HUHTIKUUTA 2019 . JÄSENKUNTIEN eli Raahen, Siikajoen ja Pyhäjoen maksuosuudet olivat viime vuonna yhteensä 110,7 miljoonaa euroa. Oli oma ehdokas selvillä tai ei, vaalitilaisuuksien anti on kaikille yhtäläisesti saatavilla. –?Kyllä mulla tiedossa jo on. Aguilera Velásquez (sd). Hän kertoo tapansa mukaan äänestävänsä ensisijaisesti puoluetta. Koolla ovat Katja Hänninen (vas), Jaakko Impola (kp), Seppo Sorvari (vihr), Marko Salmela (sd) ja Jacqueline A. Ehdokkaan nimeä hän ei paljasta, mutta kertoo äänestäneensä häntä useita kertoja aiemminkin. Lisäksi kuntayhtymän tilinpäätös on laadittu alijäämäiseksi jättämällä laskuttamatta erikoissairaanhoidon kustannuksia 1,05 miljoonaa euroa. –?Tällä toimenpiteellä loivennettiin leikkaustoiminnan loppumisen aiheuttamaa kuntalaskutuksen kasvua, toteaa Hannu Kallunki. . Kaisu Mantila kertoo tulleensa Härkätorille ihan vain ihmisiä katsomaan. Vaalitapahtumassa on paikalla useita Raahen seutukunnan ehdokkaita. Vaihtoehtoja tarjolla Joni Vilkkinen ei vielä tiedä, ketä äänestäisi. –?Leikkaustoiminnan loppuminen merkitsi kolmen miljoonan euron ulkoisen myyntitulon menetystä ja nettona 0,3 miljoonan euron kasvua jäsenkuntalaskutuksessa. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän toimintakulut olivat 128,3 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 128,8 miljoonaa euroa. He kertovatkin kiertävänsä monissa eri tilaisuuksissa, jotta kuulisivat asioista monipuolisesti ja eri kanteilta. . . –?Minä olen aina ollut sellainen, että kuuntelen monipuolisesti, nainen sanoo ja kehuu keskiviikkona Raahen kirjastossa järjestettyä vaalipaneelia. Kuntayhtymän oman toiminnan tuotot ilman jäsenkuntalaskutusta olivat viime vuonna 18,1 miljoonaa euroa. Leikkaustoiminnan loppuminen vei myyntituloja VUODEN 2018 KESKEISIÄ LUKUJA . . Vuosikate 500 815 euroa. Palkkoja kuntayhtymä maksoi viime vuonna 42,9 miljoonaa euroa ja henkilöstösivukuluja lähes kymmenen miljoonaa euroa. Hänelläkin on ehdokas jo valmiiksi tiedossa. VUODEN lopussa hyvinvointikuntayhtymän palveluksessa työskenteli 1?251 henkilöä, joista 1?150 oli naisia ja 101 miehiä. . –?En tiennyt, että täällä on tällainen. Paneeli on alkamassa. Kallunki toteaa leikkaustoiminnan siirtymisen kuntayhtymältä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin toiminnaksi olleen iso menetys alueen kunnille. Hän mainitsee jäsenkuntien maksuosuuksien kasvun olleen erittäin maltillista, mutta arvioi, että tulevina vuosina on odotettavissa palvelutarpeen kasvusta johtuvaa lisääntyvää menokasvua. Ne ylittivät kuntien hyväksymän talousarvion 0,7 miljoonalla eurolla. Oikeaan puolueeseen kuuluvan ehdokkaan etsiminen oli tällä kertaa ehkä hieman tavallista hankalampaa, mutta nyt pulma on ratkennut. Omaa ehdokastaan Vilkkinen ei ole vielä päättänyt. Lihakeitto tekee kauppansa SAK:n järjestämässä vaalitilaisuudessa. Vuoden 2017 lopussa henkilöstömäärä oli 1?307. . Raahen Seutu PUHEENAIHEET 7 MIKKO MÄÄTTÄ Lauantaina Härkätorille kävelevä vanhempi pariskunta on tuttu näky monissa vaalitilaisuuksissa. Keijo Mustakangas oli Härkätorilla jo tapahtuman alussa. MAANANTAINA 1. Jade-Ilona ei mieti asiaa vielä ollenkaan. Tilikauden alijäämä 1 046 416 euroa.. Puheiden jälkeen ehdokkaat pääsevät vaalipaneeliin ja vastaamaan muun muassa Raahen sairaalan tilannetta koskeviin kysymyksiin
Henki salpautui, sanoo Jaana ja huokaa syvään. –?Kiitän, että olen saanut viettää täällä lapsuuteni. Kun tulin, laitoin auton parkkiin ja lähdin kävelemään. Hallintooikeuden varsinainen päätös tulee myöhemmin. –?Sydäntä raastaa. Kokkolalainen Reijo Meller on testamentissaan halunnut, että hänen taiteensa vaalimiseksi perustetaan säätiö, ja taulut olisivat esillä merenrantahuvila-alueella Yppärin Harmissa. Perheeseen kuuluu puoliso Francesco ja pojat Aki ja Sami. Aki on ammatiltaan ekonomi ja työskentelee tällä hetkellä hotellinjohtajana Hong Kongissa ja Sami on muotivalokuvaaja. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Garda ei vedä vertoja Raahelle . . Vastikkeellisuuden filosofiaa pohti Jaakko Impola. Mellerit ovat valittaneet hallinto-oikeuteen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle on tehty oikaisuvaatimus Pyhäjoen kunnanhallituksen viime vuoden helmikuussa tekemästä päätöksestä, jolla kunta se ei vapauttanut taiteilija Reijo Mellerin Harmissa sijaitsevaa kiinteistöä kiinteistöverosta. Siellä Jaanan kesät kuluivat 17-vuotiaaksi asti. Pyhäjoen kunta on kieltäytynyt ottamasta vastaan Reijo Mellerin testamenttia, koska siihen olisi liittynyt hyvin paljon erilaisia sitoumuksia. . Perhe kasvoi kahdella pojalla, Sami syntyi 1984, Aki vuoden päästä. Mellereiden mukaan Mellerin Säätiö, maalausten pysyvät kokoelmat ja muita tilapäisiä näyttelyitä ja muuta toimintaa on yleishyödyllinen taidekulttuurin yleisöja matkailukohde. 100-vuotiaan Raahen Seudun kunniaksi esittelemme vuoden aikana sata mielenkiintoista henkilöä Raahen seutukunnan alueelta Meikäläiset-juttusarjassamme. Säätiö saa toimintansa rahoittamiseksi harkinnallista valtionapua sekä lahjoituksia ja avustuksia. Suomeen palattuaan hän työskenteli Suomen Silkkikutomossa italian kielen tulkkina. 90-luvun alussa Jaana tapasi nykyisen miehensä Francesco Gazzieron ja uusperhe asettui viinitilalle Bresciaan, Pohjois-Italiaan. HUHTIKUUTA 2019 MEIKÄLÄISET SARI JAATINEN Jos omistaa viiden tähden hotellin Garda-järven rannalla Italiassa, voisi luulla että kevätloskainen Raahe ei tunnu missään. Tuulivoimayhtiö, jonka aikeena on rakentaa Siikajoen Isonevalle 6 tuulivoimalaa, vaati hallintooikeutta kumoamaan maakuntavaltuuston päätöksen oman tuulivoima-alueensa osalta ja palauttamaan asian uudelleen käsiteltäväksi. Katselee ulapalle saaren takarannalta. Siikajoen maanmittausinsinööri Merja Ojanperä korostaa, että kyse on välipäätöksestä. Aurinko paistoi Cortenkadun ja Saaristokadun taloihin. Käynti jäi pikaiseksi siksi, että Jaanan Villa Arcadio -hotelli avaa ovensa talvikauden jälkeen ensi maanantaina. Raahen kesät ovat antaneet rakkauden luontoon. –?Hän oli jämpti, monitaituri ja osasi kasvattaa hyvin. . –?Pyrin käymään Raahessa joka kesä ja tulen ensi kesänäkin. Siinä Jaana Nakarin käsitys paratiisista. Kunta ei kuitenkaan ole pidättänyt ratkaisuvaltaa asiassa, joten verotuspäätöksen tekee verottaja. Hän piipahti lapsuutensa kesien kaupungissa samalla kun kävi alustamassa Suomen historialliset kaupungit ry:n vuosikokouksessa ja seminaarissa keskiviikkona. Luonnossa on niin hiljaista, että se sattuu. Kun Jaana kesälomallaan tulee Raaheen, hän hautautuu saareen, saunoo ja ui. . Syö mustikoita ja metsämansikoita. Hän ei kannattanut ilmasto-oppia kouluaineeksi. . Hallinto-oikeudelle antamassaan vastauksessaan Pyhäjoen kunta vetoaa veronkantolakiin. Täällä on tämä oma valonsa, hitaat auringonlaskut ja -nousut. Italian ikävä kasvoi ja kun Jaana sai työtarjouksen hotellialalta Garda-järveltä, hänen ja miehensä tiet erosivat. Säätiön tuotot muodostuvat lähes yksinomaan julkisesta tuesta ja lahjoituksista ja pääsymaksujen tuottojen kattaessa vain murto-osan säätiön kokonaiskuluista. MAANANTAINA 1. – Teen hotellissani kaikkea mahdollista. Tänäkin kesänä hän varaa muutaman päivän Raahelle ja lapsuutensa saarelle. Syntynyt Seinäjoella 1958, tullut Raaheen kolmikuisena. vaihemaakuntakaavassa katsotaan, ettei Isonevan alue sovellu tuulivoima-alueeksi. Italia vei kuin veikin Jaanan mukanaan ja nuori nainen muutti Roomaan opiskelemaan vaatesuunnittelua. Hän oli Jaanan elämän tukipylväs ja edelleen Jaana tuntee isoäitinsä hengen leijuvan Raahessa. MEIKÄLÄISET . Taiteilija Reijo Mellerin kuolinpesä ja taiteilijan puoliso Anja Meller ovat hakeneet vapautusta kiinteistöverosta perustellen Anjalan kiinteistön kuuluvan yleishyödylliselle yhteisölle, joka on myös perintöverosta vapaa. Säätiön perustajaksi on nimetty Pyhäjoen kunta, mutta säätiöön voisi kuulua myös muita lähikuntia ja kaupunkeja, jotka katsovat hyötyvänsä kulttuurimatkailusta. Jaanan isoäiti Ester Ojala oli nainen, jolta asiat tapahtuivat. JAANA NAKARI . Ensimmäinen avioliitto vei Jaanan Itävaltaan. Olen luonut paikan kuin omaksi lapsekseni, se on rakentunut persoonani ympärille. Siikajoen Isoneva II Oy:n vaatimukset hylätty Tuulipuisto Isoneva II Oy:n tekemä vaatimus maakuntakaavan täytäntöönpanon keskeyttämisestä on hylätty. Viiden tähden Villa Arcardio -hotellin johtaja. Mellerin jäämistön tapausta on käsitelty Pyhäjoen kunnanhallituksessa vuodesta 2016 lähtien silloin tällöin. Preiskarin männyt ja valo meren yllä. Sen mukaan vapautuksen kiinteistöverosta voi myöntää joko kunta tai veronkantoviranomainen ja kunta siinä tapauksessa, että se on pidättänyt ratkaisuvallan itsellään. Jaana Nakarin kohdalla on toisin. . Vastikkeellinen perustulo olisi hänestä kommunismia, sillä silloin olisi töissä valtiolla.. Oikaisu vaalipaneelista kertovaan juttuun Perjantain Raahen Seudussa olleessa vaalipaneelijutussa oli virheitä. Jaakko Ukkolan mukaan perustulokokeilu pitäisi kohdentaa pienyrittäjille. . Puut, männyt Preiskarin saaressa. Isoäiti oli se, joka usutti Jaanan Italiaan oppimaan ruuanlaittoa ja lasten paimentamista. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on tehnyt asiasta välipäätöksen. 3. Kun tyttö oli 6-vuotias, perhe muutti Raahesta Helsinkiin, mutta joka vuosi toukokuun viimeisenä päivänä perhe käänsi auton keulan kohti Raahea ja isoäidin huvilaa. Teen siellä kaikkea: olen kanalan hoitaja, puutarhuri, hieromasalongin pitäjä, sanoo Jaana Nakari. PREISKARIN saari – jonka Jaana lausuu erehtymättömän raahelaisittain ”Reiskari” –?on ollut Jaanan kesänviettopaikka
HUHTIKUUTA 2019 . –Hallituksen eron ja soten kaatumisen jälkeen eduskuntavaalien asetelmat ovat sähköistyneet entisestään. – Teen hotellissani kaikkea mahdollista. Vaalitentin teemoiksi on valittu suomalaisia puhuttavia asioita, kuten vanhustenhuolto, lapsipolitiikka ja ilmastokysymykset. Kaleva ja Yle ovat keränneet kysymyksiä ennakkoon yleisöltä. Kiitämme osanotosta. Olen sanonut Francescolle, että isoäitini oli yksi mestari elämässäni ja hän on ottanut isoäitini roolin vakaana ja jykevänä tukipylväänä. Myös maahanmuutto herättää kysymyksiä, mutta yllättäen rakentavassa hengessä, sanoo vaalitentin toinen juontaja Petri Laukka Kalevasta. Olemme kahden kilometrin päässä rannasta, joten meillä on upeat näkymät järvelle. Puolen Suomen vaalitentti RS:n verkossa Eduskuntavaalit lähestyvät kovaa kyytiä. Perhekuvio ei kuitenkaan ollut helppo ja liitto päättyi eroon. Vaalitentti: Puolen Suomen vaalitentti 1.4. FRANCESCO muisti Jaanan haaveen omasta hotellista ja löydettyään ränsistyneen kapusiiniluostarin, hän otti Jaanaan yhteyttä. –?Ensin laitettiin neljä vuotta tonttia kuntoon ja tehtiin istutuksia. Me jäämme vaiti hiljaa nöyrtyen.. Maanantaina vaalit näkyvät muun muassa Puolen Suomen vaalitentissä, jossa ovat mukana kaikkien eduskuntapuolueiden johtajat. Teen siellä kaikkea: olen kanalan hoitaja, puutarhuri, hieromasalongin pitäjä, sanoo Jaana Nakari. Erityiseksi paikan tekee historiallinen Selón kaupunki, mutta myös etäisyys Garda-järven rannasta. Maisema on henkeäsalpaava. Puska s. 2.12.1926 Peräseinäjoki k. Tenttiä on mahdollista seurata suorana lähetyksenä Kalevan verkkolehdessä ja Yle Areenassa sekä Raahen Seudun verkkosivuilla. Villa Arcadiota rakennettiin 10 vuotta. MAANANTAINA 1. Oulussa järjestettävässä paneelissa ovat mukana kaikkien eduskuntapuolueiden johtajat, kuten Juha Sipilä (kesk.), Petteri Orpo (kok.) ja Antti Rinne (sd.). Kaivaten Antti, Merja ja Valtteri Heikki, Virpi, Jussi ja Markus sisko ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. 26.2.2019 Raahe He menevät pois, ajan puistoissa hiljenee. Ihmiset ovat huolissaan vanhusten kohtelusta, eläkkeiden riittävyydestä ja eriarvoistumisesta. –Yleisöltä on tullut runsaasti kysymyksiä, kaikkiaan noin satakunta. ARKISTO/VESA JOENSUU Ken tulkita vois´ kaiken tarkoituksen. Suurten valtakunnallisten teemojen lisäksi vaalitentissä tullaan käsittelemään erityisesti pohjoissuomalaisten ihmisten arkeen vaikuttavia asioita, sanoo vaalitentin toinen juontaja Jesse Mäntysalo Yleltä. Heidän lisäkseen yleisön edessä ovat Pekka Haavisto (vihr.), Li Andersson (vas.), Jussi Halla-aho (ps.), Sari Essayah (kd.), Paavo Väyrynen (tähtiliike) sekä puolueidensa edustajina Pirkko Mattila (sin.) ja Eva Biaudet (r.). Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 9 Rakkaamme Sanna Liisa AURIO o.s. klo 10.30–12.30 Oulussa Madetojan salissa. Paikassa oli valtava oliivilehto ja paljon mahdollisuuksia. Vaalitenttiä voi seurata myös Raahen Seudun verkkosivuilla. Kaiken upeus ei estä Jaanaa silti välillä pohtimasta, että voisi jonain päivänä asua osan vuodesta Raahessa. VESA JOENSUU RAAHEN SEUTU Kalevan ja Ylen yhteinen Puolen Suomen vaalitentti koittaa tänään. Olen luonut paikan kuin omaksi lapsekseni, se on rakentunut persoonani ympärille. – Samalla hän sai minut takaisin elämäänsä. Niin paljon on muistoja tiellä, he kotona siellä
–?Huumoria ja lämpöä ääneen olisin kaivannut, Kari sanoo. Vuodesta 18 kertomassa; Nilkat vedessä, kohta jäässä; Raahesta puhumassa, pitovoimaa etsimässä, Myllymäki aloittaa. Se on Juha varttia vaille! Juha Kaarelaa hoputetaan. Rehnin luentoa pääsevät seuraamaan muutkin aiheesta kiinnostunenet. Kilpailun juontaja Kaj Sartorisio kertoo viidennen esiintyjän olevan Jarmo Myllymäen. Hän oli myös yleisön suosikki. Kilpailussa on mukana kaikkiaan 25 lausujaa. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Esitys on hulvaton, ja se näkyy myös pisteissä: Nurkkalalta ysi, Jaatiselta ja Karilta kympit. Ilmankos, kun teoksessa surraan kaupungin asukasluvun laskua. Foorumin luennot ovat avoinna myös muille aiheesta kiinnostuneille. Vähä vähältä hän laskeutuu syvemmälle mereen. Rehn on kirjoittanut useita menestyneitä kirjoja ja pitänyt noin 1?000 keynote-puheenvuoroa, kaikkialla maailmassa – Pohjois-Korea mukaan lukien. Kolmas oli Jukka Routaniemi, 29 pistettä. Avantolausunnan MM-tittelin voitti Topi Ilvesluoto 30 pisteellä. Pisteet 8, 9 ja 9. Kolmantena esiintyvä Elina Keskitalo on valinnut runoksi Kunnaksen Eukon patenttilääkkeen. Tuomaristossa istuvat kaupunginjohtaja Ari Nurkkala, runoilija Aunimarjut Kari ja kirjailija Pekka Jaatinen. Uusi tapahtuma ja aurinkoinen sää houkutteli paikalle arviolta noin 250 katsojaa. HENRY HARRISON. . Lisäksi hän on kansainvälisesti arvostettu ajattelija, istuu useiden yhtiöiden hallituksissa ja toimii strategisena neuvonantajana niin nopeasti kasvaville startupeille kuin suurille pörssiyhtiöille. . –?Mee Juha valmistautumaan. Kirsi Kunnas on valttia avantolausunnassakin. Myllymäen teksti on omaa tuotantoa ja nimeltään Omasta päästä. Lisätietoja http://rpkk.fi/moderninjohtamisenfoorumi/ Alf Rehn luennoi Raahessa tiistaina Professori Alf Rehn aloittaa Raahen Porvarija Kauppakoulun Modernin johtamisen foorumin lähipäivät. Raahen Pikkulahden avantouintipaikalla ovat alkamassa on maailman ensimmäiset avantolausunnan MM-kisat. Sartorisio pohdiskelee, josko esitys olisi tilinpäätöstä. Raahen Porvarija Kauppakoululla. Esityksen kruunaa mekko ja ämpäri, jonka Keskitalo panee lausuntansa lopuksi päähänsä. Yhdysvalloista kotoisin oleva Bryan Dopp lausui yleisön riemuksi suomeksi. He antavat esityksille pisteitä viidestä kymmeneen. Sanoja jäiden keskeltä MIKKO MÄÄTTÄ RAAHEN SEUTU Professori Alf Rehn saapuu Raaheen tiistaina 2.4. Rehnin luento on osa Raahen Porvarija Kauppakoulun uutta Modernin johtamisen foorumia, koulutusohjelmaa, joka johtaa joko lähiesimiestyön ammattitutkintoon tai johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon. –?Matka jatkuu, kylmyys muistuttaa; aktiivisuuteen meitä kehottaa. –?Olisin kaivannut esitykseen jonkinlaista lämpöä, Kari sanoo ja saa yleisön pyrskähtämään. Tuttu mies kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikalta. HUHTIKUUTA 2019 MIKKO MÄÄTTÄ Kun on ollut jotain itse ideoimassa, täytyy siihen myös osallistua. Hänkin sai 30 pistettä, päätuomari Nurkkalan ääni ratkaisi järjestyksen. –?Mietin kovin, miksi tässä. Ja onhan se, sillä teoksen lisämääritelmä on mukaelma tilinpäätöksestä. MAANANTAINA 1. Rehn luennoi tiistaina 2.4. Mukaan voi ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen aikuiskoulutus@rpkk.fi. Jaatinen arvioi Kaarelan esityksen kahdeksan pisteen arvoiseksi. Ensimmäiset avantolausunnan MM-kisat houkuttelivat runsaslukuisen yleisön. Toiseksi tuli Antti Lauronen. haastamaan Pohjois-Suomen vaikuttajia, liikkeenjohtajia ja eri alojen asiantuntijoita havainnoimaan, miten innovaatioita tulee johtaa ja miten Pohjois-Suomi voisi menestyä globaalissa maailmassa. klo 12-16. Hän lausui oman tekstinsä Kohoava Tanner. Hän teki kesken esityksen pienen uintilenkin. Tapahtuman järjestivät Äläskeleposet taiteilijat -kollektiivi ja Raahen vapaaehtoiset ry yhteistyökumppaneineen. –?Erittäin ansiokas suoritus! Karilta pisteitä kisojen ensimmäiselle esitykselle tulee vain kuusi. Alf Rehn on innovaation, designin ja johtamisen professori University of Southern Denmarkissa. Kaarela saa Nurkkalalta pisteitä kahdeksan. Times-lehti on noteerannut Rehnin saavutukset, ja tällä hetkellä Alf Rehn on ainoa suomalainen, joka on päässyt Thinkers 50 -listalle parhaiden tulevaisuuden bisnesajattelijoiden joukkoon. Myllymäki puistelee päätään siihen malliin, että ei tässä tilanteessa irtoa
Pelirohkeus puuttui. Joukkueella on edessään vielä tämän kuun lopulla pelattava Atyttöjen SM-sarjan sijoitusturnaus. En tiedä kasvoiko paineet sitten liian suuriksi, Saarela sanoi. –?Puolustivat tosi hyvin ja napsivat vähän luuloja pois tuolla pelaamisella, Saarela antoi tunnustusta vastustajan pelaamiselle. –?On ollut joulun jälkeen vaihtelevaa. pelataan Pihtiputaalla. Vaikka RaLepan kausi päättyi vähän heikompiin otteluihin, niin kauden aikana oli paljon hyvääkin. 3–6 tappio jätti RJK:n Suomi-sarjan lopputurnauksen kuudenneksi. Sitten ruvettiin pelaamaan sitä peliä mitä sovittiin, valmentaja Sami Antinoja sanoi. Mutta oltaisiin me vielä pärjätty, jos muut olisi pelanneet hyvin, Hurme kertoi. Antinkankaan salissa oli sunnuntain kotiottelun jälkeen tunnelma maassa. . Sunnuntain sijoitusottelussa RJK kohtasi Sotkamon Kiekon. Ensi kaudella sarjassa pelaa 28 joukkuetta, kun tällä kaudella sarjassa pelasi 71 joukkuetta. –?Kyllä nämä pelit olivat valmennuksen painajaisia. –?Hyvin taisteltiin. Vastaanotto ei toiminut riittävän hyvin ja hyökkäyksissä toiselle puolelle verkkoa lähti aivan liian monta helppoa palloa. RAAHEN Jääkiekkoklubin C-nuoret hävisivät lauantaina Rantasalmella Suomi-sarjan lopputurnauksen alkulohkon molemmat ottelunsa. Oltiin jokaisella osa-alueella kaveria jäljessä. Finaalissa PaKa Kuusamosta oli vahvempi 4–8 numeroin. MAANANTAINA 1. PaKa vei ottelun avauserää ja RJK heräsi pelaamaan vasta toisessa erässä. Toki RaLepa välillä paukutti palloa verkolta kovaakin. Tehtiin sitten niistä paikoista maalit, joita saatiin. Joukkue eteni finaaliin voitettuaan välieräottelussa Nivala Cowboysin 13–2. Hyvä päätös kaudelle, kun voitettiin, joukkueen vastuuvalmentaja Vesa Lunki kommentoi. Nyt ei mennyt ihan niin kuin ajateltiin. Välieräpaikan sunnuntaina varmistivat myös Pihtiputaan Ploki ja TuTo Volley. Finaalissa vastaan asettui Kiimingin Kiekko-Pojat, jonka RJK voitti 5–1 (2–1, 3–0). RaLepa oli kaukana omasta tasostaan. Välierien neljäs joukkue selviää sunnuntain myöhäisottelusta Turun Iskun ja Nurmon Jymyn välillä. ROY VIITANEN ROY VIITANEN Raahen Jääkiekkoklubin juniorijoukkueet pelasivat viikonloppuna kolmen joukkueen voimin lopputurnauksia. Tosin peiliin katsomisen paikka on muullakin joukkueella eikä tappiot missään nimessä ole yhden pelaajan harteilla. Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 11 ROY VIITANEN Raahen Lentopallon kausi päättyi kahteen puolivälierätappioon tamperelaiselle Kalevan Lentopallolle. Puolivälierät . Puhdas 3-0 tappio KaLelle tarkoitti sitä, että sunnuntaina kotisalissa erätappioita ei saanut tulla. En tiedä tuliko sitten henkiselle puolelle jotain, RaLepan valmentaja Jarno Saarela pohti vaihtelevasti kulkenutta kevättä. Tehtävä olisi vaatinut aivan nappisuoritusta, johon RaLepasta ei tällä kertaa ollut. Raahen Lentopallo hävisi kahdesti normaalia vaisumman esityksen jälkeen. ROY VIITANEN. . Selkeästä johtoasemasta hävittiin pelejä. –?En itse keksinyt mistä lähti nilkuttamaan. Jollakin tavalla sinniteltiin ensimmäisessä erässä. Junioreille kultaa, hopeaa ja kuudes sija Lauantaina Raahen jäähallissa pelanneet RJK:n D06-juniorit sijoittuivat Final Four-turnauksessa toiseksi. –?Taas on menty askelia eteenpäin, Saarela sanoi. –?Ärsyttää päättää kausi tällaiseen peliin. HUHTIKUUTA 2019 . RaLepalle jäi lauantaina Tampereella pelatun ensimmäisen ottelun jälkeen iso vuori kiivettäväksi. Kalevan Lentopallo 2 jatkoon yhteistuloksella 0–6. Neljän joukkueen turnauksessa mukana ovat raahelaisten ohella Pihtiputaan Ploki, PuMa-Volley ja Puijo Wolley. . –?Tällä vastaanotolla mikä tänään oli, niin laidalla pitäisi olla tosi kovaa tekemistä. . Joukkue kasvoi pelaamaan kovempia otteluita ja olisi ansainnut enemmän. Nyt vain toimitetaan palloa toiselle puolelle. –. Välillä ollaan pelattu hyvin ja välillä huonosti. . En osaa sanoa mikä tuli, RaLepan pelaaja Jenna Hurme kommentoi. . Naisten 2-sarja seuraa tällä supistamisella miesten 2-sarjan mallia, jossa pelasi tänä vuonna 32 joukkuetta. Sunnuntain kotiottelussa RaLepan olisi pitänyt voittaa 3–0 ja sitten olisi laskettu eräpisteitä. Kirkkaimman kruunun kaudelleen saivat RJK:n D05juniorit, jotka voittivat sunnuntaina Raahessa pelatun Final Fourtapahtuman. Kehitystä on tapahtunut. RaLepa–KaLe 2 0–3(19–25, 23–25, 22–25) . . Su 31.3. Sijoista 9.-12. La 30.3. Raahen Lentopallo varmisti paikkansa ensi kauden 2-sarjassa pelaamalla itsensä ylempään jatkosarjaan ja oltuaan siellä oman lohkon neljän parhaan joukossa. . Pelkät tappiot eivät masentaneet, vaan tapa, jolla kausi päättyi. Oma syöttö oli ihan nuhapumppuhommaa, Saarela sanoi. . RJK varmisti paikkansa loppuottelussa kukistamalla aamun välieräottelussa Ylivieskan Jääkarhut 9-2. Oma syöttö jäi liian helpoksi. Naisten 2-sarja supistuu kaudelle 2019–20 rajusti. Raahen Lentopallon naisten kausi päättyi kahteen tappioon 2-sarjan puolivälierissä Kalevan Lentopalloa vastaan. Huomiseksi pitää parantaa, jos meinataan kautta jatkaa, Saarela totesi lauantain pelin jälkeen. RaLepan pelin kaikki osa-alueet kulkivat puolitehoilla. Nyt hänkään ei päässyt omalle tasolle. Monesti pisteiden edessä oli vieraiden puolustus, joka pelasti monta vaikeaa palloa takaisin peliin. S-Kiekolle RJK hävisi lauantaina 1–4 ja Laitilan Jyskeelle 3–5. . Mikään ei lähtenyt rullaamaan. Hyvä maalivahtipeli ja puolustus. . RJK nousi lopussa, mutta PaKa varmisti voiton tehtyään kaksi viimeistä maalia tyhjään maaliin. KaLe 2–RaLepa 3–0, 25–22, 25–16, 25–14) . –?Erikoista oli se, että ensimmäisen erän maali ei vapauttanut pelaamaan. KaLe otti molemmat voittonsa puhtaasti erälukemin 0–3. RJK:n D06-juniorit pelasivat oman Final Four ottelunsa lauantaina Raahessa. Jenna Hurme on kauden aikana ollut monessa ottelussa iso tukipilari joukkueelle. Naisten kausi päättyi NAISTEN 2-SARJA . . Ei päästetty vastustajaa helpolla
• uusiolampo.. UUSIOLÄMPÖ OY Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 220 611. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. Hinta sisältää ilmoitusvalmistuksen. HUHTIKUUTA 2019 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti OTA YHTEYTTÄ! Anne Luovi p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Marketta Routaniemi p. krs 90100 Oulu puh. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. Jaakko Remahl p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. Jaakko Remahl p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 08 222 020 tai 045 886 6996 RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. Marketta Routaniemi p. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. Jaakko Remahl p. KATSO NPP-SIVUILTA Onko nimi hukassa ja tarvisit hierojaa. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 044 763 0020 Konepalvelut p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. 044 763 0020 Konepalvelut p. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. • uusiolampo.. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi. • uusiolampo.. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. krs 90100 Oulu puh. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 220 611. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. Jaakko Remahl p. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. Anne Vesterbacka konttorinjohtaja 020 758 2372 Jenna Viklund palveluneuvoja 020 758 2375 Sari Tiikkaja palveluneuvoja 020 758 2373 Anu Ojala palveluneuvoja 020 758 2374 Kaija Koivisto palveluneuvoja 020 758 2376 RAAHE | Sovionkatu 4-6 | www.saastopankki.fi | etunimi.sukunimi@saastopankki.fi Tule keskustelemaan Säästöpankkkiin RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. (08) 2804 400, Vihanti www.laatupaino.fi P ainotyöt ja suunnitteluPalvelut Kauneus-, terveysja hyvinvointipalvelut Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Maanantaina 22. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. krs 90100 Oulu puh. Jaakko Remahl p. Tämä koko 22 € /vko + alv. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. Tämä koko 22 € /vko + alv. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. krs 90100 Oulu puh. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. krs 90100 Oulu puh. 220 611. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Marketta Routaniemi p. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Rakennuspalvelut ja urakointi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. Marketta Routaniemi p. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. Jaakko Remahl p. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 220 611. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 220 611. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Marketta Routaniemi p. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. • uusiolampo.. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. • uusiolampo.. Tämä koko 22 € /vko + alv. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 39,90) 6 ruskean eri sävyä! Olen lomalla 13.–26.7.15 Tuote on tarkoitettu hätäavuksi ennen seuraavaa kampaamokäyntiäsi. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. • uusiolampo.. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. Marketta Routaniemi p. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. Tämä koko 22 € /vko + alv. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.fi Palvelusivut joka maanantain lehdessä! Tämä koko 16 € /vko Näiltä sivuilta Sinut huomataan! Kuljetuspalvelut RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. Marketta Routaniemi p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 044 763 0020 Konepalvelut p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 044 763 0020 Konepalvelut p. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.fi Jaakko Remahl p. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 044 763 0020 Konepalvelut p. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. krs 90100 Oulu puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. Marketta Routaniemi p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 08 222 020 gsm 045 886 6996 T Y V I V Ä R I P U U T E R I NOPEA JA HELPPO TAPA PEITTÄÄ HIUSTEN TYVIKASVU. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. • uusiolampo.. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. Jaakko Remahl p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT LÖYDÄ HAKEMASI NOPEASTI JA HELPOSTI! Autohuolto ja konekorjaamot RAAHEN AUTOHUOLTO Kirkkotarhantie 12 92140 Pattijoki 040 920 8700 Avoinna ma–pe 10–18 p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 220 611. Jaakko Remahl p. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. NAUTIPAIKALLISESTAPALVELUSTA-hinnasto JOKA MAANANTAI! Palvelusivut joka maanantain lehdessä! Tämä koko 16 € /vko + alv. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 12 Raahen Seutu . RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. • uusiolampo.. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. Laita mainontasi kuntoon ja valitse näkyvyys 1–12 kk. Marketta Routaniemi p. SIVUT JOKA MAANANTAIN LEHDESSÄ! Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 TALONHOITO.fi TALONHOITO.fi since 1982 SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT KULJETUSPALVELUT KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT RENGASLIIKKEET RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Jaakko Remahl p. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. Hinta 35 € (norm. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. • uusiolampo.. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Erikoisliikkeet RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 044 763 0020 Konepalvelut p. krs 90100 Oulu puh. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT ERIKOISLIIKKEET Muuttopalvelua puh. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. Jaakko Remahl p. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. Palvelusivuilta löydä paikalliset toimijat nopeasti ja helposti Tämä koko 42 € /vko + alv. krs 90100 Oulu puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Tämä koko 22 € /vko + alv. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. Tämä koko 22 € /vko + alv. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. tammikuuta 2018 12 koko (kokomm) hinta 2-palstaisetkoot 2x65 (99 x 65 mm) 52€/vko + alv 2x42 (99 x 42 mm) 42€/vko+alv 2x30,5 (99 x 30,5 mm) 32€/vko+alv 1-palstaisetkoot 1x65 (47 x 65 mm) 28€/vko+alv 1x42 (47 x 42 mm) 22€/vko+alv 1x30,5 (47 x 30,5 mm) 16€/vko+alv Palvelusivut on helppo ja vaivaton tapa näkyä seutukunnalla. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Isännöintija kiinteistöpalvelut RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. krs 90100 Oulu puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. MAANANTAINA 1. 044 763 0020 Konepalvelut p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. (08) 2804 400 • www.laatupaino.fi p. • uusiolampo.. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. Marketta Routaniemi p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. Marketta Routaniemi p. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi NPP-SIVUT JOKA MAANANTAIN LEHDESSÄ! SINULLE SOPIVISTA PANKKIPALVELUISTA. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Siivous-, kotija pesulapalvelut RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi puh. • uusiolampo.. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. krs 90100 Oulu puh. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. Marketta Routaniemi p. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. Jaakko Remahl p. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 220 611. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. • uusiolampo.. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Sivut julkaistaan maanantaisin Raahen Seudussa. 220 611. A voinna ma–pe 10–18 Fellmanin Puistokatu 20, Raahe p. 044 763 0020 Konepalvelut p. 220 611. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. Jaakko Remahl p. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 220 611. 220 611. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 Pajuniityntie 26, p. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. krs 90100 Oulu puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA
17.55 Yle Nyheter TV-nytt. HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 Fast n’ Loud. 07.09 Poppelikumpu (S). 07.00 Nelli ja Iiro (S). 20.00 Vieraissa (S). 16.00 Arto Nyberg. 17.00 Sisarvaimot. 16.25 Onnenarpa. 21.30 Rillit huurussa (S). HD 12.00 Panikointia keski-iän kynnyksellä. Mika J. 09.36 Kauniit ja rohkeat (S). TLC 06.00 Muinaiset salaiset kansiot. 07.15 Tahdon morsiuspuvun! 07.45 Tahdon morsiuspuvun! 08.10 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 11.00 Kauneusleikkauksia Thaimaassa. 21.00 21.00 Syke (12). 04.30 Astral-TV. (My Big Fat Greek Wedding 2, romanttinen komedia, USA, 2016) Menestyselokuvan jatko-osa marssittaa valkokankaalle ison joukon ensimmäisestä osasta tuttuja tähtiä. HD 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. 02.50 Pahan äärellä. 23.00 Kultakuume. 22.30 Filminurkka. 12.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 13.00 Myytinräjäyttäjät (7). 13.20 G. Tuplakaappaus. 22.05 Stand Up! 23.05 Haapasalon Suomi. 22.00 Apua! Tyttäreni on raskaana. 08.35 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 09.00 Henkka & Niki vs. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. JIM 06.40 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 14.05 Wheeler Dealers. 08.00 Nuori Robin Hood (7). 17.00 YLE FEM. N: Rauha Rentola, Kurt Ingvall, Joel Rinne, Harry Lewing. 10.00 Heikoin lenkki. 11.00 Amerikan Gladiaattorit. 08.30 Viidakon veijarit (S). 13.05 TV Shop. 07.30 Moderni perhe (S). 09.00 Dok: Heijastuksia. 22.45 Mammona (12). 15.30 Naimakaupalla alttarille. 16.00 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 07.25 Äärimmäinen selviytyjä – parhaat palat. 17.55 Neljän tähden illallinen. O: Ari Sandel. TV5 07.00 AlfaTV vaalipaneeli. Brunssilla Saara Särmä ja Kasmir. Huolten Tonavan sulkuportit on nyt auki. 02.50 Top Gear. (2008). 18.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 04.55 Science of Stupid. 17.00 Australian rajalla. 08.00 Ostoskanava. 23.00 Alamaailma Oy. 06.30 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7). 19.00 Moderni perhe (S). 10.00 Kardashianit. 09.00 Kadonneen jäljillä (S). HD 21.30 Alina idässä. 02.15 Teknavi. 18.00 Remppa vai muutto. HD 19.00 Historia: Tyttö menneisyydestä. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 22.30 ELOKUVA Yes Man (12). 11.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 15.00 Heikoin lenkki. Kausi 6, 7/14. Francis Bacon oli 1900-luvun Iso-Britannian ristiriitaisimpia taiteilijoita, ja hänen töidensä arvo mitataan tänään kymmenissä miljoonissa punnissa. 11.05 Huippumalli haussa. 10.20 Hengenvaarallinen saalis. 09.30 Henkka & Niki vs. Osa 3540: Nuorena Nizza väännettävä. 22.55 Petetty. 03.55 Kakkukuningas: Paras leipuri. N: Mae Whitman, Robbie Amell, Bella Thorne, Allison Janney. 04.00 Uutisikkuna. HD 14.45 Villi kortti. 16.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 06.53 Metkat Mesiläiset (S). 04.35 Astral-TV. 17.00 Alaskan erakot. 16.30 Uutiset. 12.00 Tehoneliöt haussa. Millainen mies löytyi huolellisesti vaalitun julkisuuskuvan takaa. 11.05 Tahdon morsiuspuvun! 12.05 Pernilla Wahlgrenin maailma. N: Noah Kin, Heikki Nousiainen. 18.00 70’s show (S). Raahen Seutu TELEVISIO 13. O: Ji-Woon Kim. 00.10 Ensitreffit lennolla. 17.00 Uutiset. HD 20.00 Muumilaakso (7). 06.55 Ritariprinsessa Nella (S). O: Peyton Reed. 11.15 Löytöretki tuntemattomaan. 17.30 Suomen huutokauppakeisari. 07.15 Viestejä tuonpuoleisesta. 15.55 Pitääkö olla huolissaan. 08.07 Jessi ja Janni etevät etsiväkaksoset. 13.30 Remppa vai muutto. 00.05 Paratiisihotelli Norja (7). Kausi 5, 8/10. 09.00 Tanssi kanssain. 14.05 Alaskan erakot. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. Kuinka näkisimme ihmisen kaiken ulkoisen takana. 06.15 Aamusää. 02.30 The Strain (16). HD 07.27 Muru (S). 20.00 Kaappaus keittiössä. 14.00 Amazing Race. 00.00 Apua, mikä tauti! (12). 11.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. HD 07.39 Ryhmä Hau (S). 21.00 21.00 Eduskuntavaalit 2019: Siniset. 21.00 Rillit huurussa (S). 20.00 Kansan kesken. 16.30 Haluatko miljonääriksi. 13.25 Yukonin eläinlääkäri. Ohjelman juontavat Marja Sannikka, Kirsi Heikel ja Olli Seuri. HD 20.00 MOT. 17.00 Yökylässä Maria Veitola. 16.30 Uusi päivä (S). 23.30 Jerusalemin uutislinja. (U) 15.00 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. New age -henkisen elämänhallintaseminaarin seurauksena hän päättää sanoa aivan kaikkeen ”kyllä”, mikä tuo hänelle uusia jännittäviä ystäviä ja kauniin tyttöystävän, mutta pian hän saa huomata, että aivan kaikkeen ei suinkaan kannattaisi suostua. 05.20 Kakkukuningas. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 08.10 Aivopelit. 04.50 Lottovoittajan unelmakoti. 19.00 Sattumien taidetta. 22.30 ELOKUVA The DUFF (7). Maggie lipsauttaa haastattelussa yksityisasian, joka aiheuttaa kohun. 21.00 CSI: Miami. 16.10 Ihmeelliset ihmiset. 12.30 Sinkkuillallinen. 19.00 Kenen kotona. 03.05 Lentoturmatutkinta. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.00 Wheeler Dealers. Ramstedtin maailma (12). Mv. FOX 05.00 Astral-TV. 15.00 Tarjousten metsästäjät. 22.00 Yukonin kultamaat. 03.25 Kadonneet (S). 04.35 True Crime: Murhien meediot (12). 09.10 A Baby Story. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 23.55 Murhaaja kotonani (12). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 15.05 Hengenvaarallinen saalis. 03.00 Apua! Tyttäreni on raskaana. 04.35 Science of Stupid. (U) HD 10.58 Jenny+: Pysäyttäkää terveysfasismi! Jenny Lehtinen – kävelevä terveysriski. Pippa Laukka. 23.00 Ismo (S). (Suomi 1953) O: Valentin Vaala. 05.00 Australian rajalla. 16.00 Säpinää kannen alla (S). 12.28 Marttojen toimia. O: Kirk Jones. 22.35 Teknavi. 08.44 Kujeilevat eläimet (S). Mika Waltarin näytelmään perustuva komedia, jossa laiminlyöty vaimo hullaantuu nuoreen toimittajaan. 10.10 Asunnon metsästäjät. 13.05 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 00.45 Leijonan luola USA. Uusinta. 18.00 Tonnikalan saalistajat. 19.00 Panttilainaamo. 23.00 Hengenvaarallisesti lihava. Brunssilla Heidi Sohlberg ja Anna Abreu. 10.00 Toisenlaiset äidit. (U) 13.45 Docstop: Siirin eriskummallinen elämä. HD 22.04 Urheiluruutu. 13.01 Yökylässä Maria Veitola. 02.00 Poliisit (7). HD 20.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Terapiakanan vatsavaivat. Kausi 6, 8/14. Matti Rönkä. 06.45 Single Parents. 06.00 LIVE: Astral-TV. 03.45 Arman Pohjantähden alla (S). Jakso 16/25. 17.35 Tiedotteita. HD 09.00 Casualty (12). Jakso 5/40. 17.00 17.30 Leijonan luola USA. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 18.35 The Voice of Finland. 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S). 10.00 Talviharmonikka 2018. 20.30 Öljysäätiö (7). HD 13.30 Danne ja Bleckan. 15.00 Lemmen viemää (7). 16.00 The Real Housewives of Orange County. HD 08.30 Unna Junná. 00.30 Sinkkuillallinen. 06.15 Myyrä ja Panda (S). 14.40 Arkistokuvia: Rahan rata (S). 14.20 Lentoturmatutkinta. (Suomi 2017). 15.45 Huutokaupan metsästäjät. HUHTIKUUTA 2019 . 18.00 Kultakuume. 23.30 WAGS (7). Illan jaksossa käsitellään ne suurinta huolta herättävät huolet. 23.55 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 06.25 Huomenta Suomi. 17.55 Uutiset. F1-osakilpailu ( 31.3.2019). 18.30 Tulossa: Asuntokaupat sokkona (S). 16.35 Tiedotteita. 15.15 Turvatarkastus: Peru. Vettä sakeampaa. 13.55 Leijonan luola USA. 16.10 Varastojen metsästäjät. Kun pahamaineinen huumeparoni karkaa oikeustalolta, ja suuntaa hurjaa vauhtia kohti Meksikon rajaa, seriffi Owens ja hänen kokematon tiiminsä ovat ainoa toive saada huumeparonin pakomatka pysäytettyä. 09.15 Jon ja Kate +8. HD 20.30 Yle Uutiset. 09.30 Superior Donuts (S). 14.00 Kakkukuningas: Paras leipuri. 01.45 Yukonin kultamaat. Jakso 5/24. 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 16.05 Tiedotteita. 09.50 Tunnelbanan. 20.00 Neljän tähden illallinen. 16.55 Salatut elämät (7). 01.20 Paratiisihotelli Ruotsi (S). (U) HD 11.30 Kulutustavaratarkastajat. 03.50 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 18.25 Emmerdale. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 21.00 Greyn anatomia (12). 00.45 Putous. 09.25 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 02.00 Wheeler Dealers. 08.35 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). 12.30 Salatut elämät (7). 10.00 Puutarhakausi. Jenny Lehtinen lähtee biohakkereiden veriristeilylle ja Saara Sarvas ottaa Tukholmassa käteensä mikrosirun. 14.55 Napakymppi. 17.07 Murha paratiisissa (12). 10.00 Lemmen viemää (7). 16.05 Noin Viikon Studio. HD 10.00 Sydämen asialla (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.45 Poistoja (S). 14.00 Kymppitonni. 10.45 Ruokamatkalla USA:ssa. 14.20 Supertähdet (S). Jakso 1/10. Jörn Donner ja Bitte Westerlund eivät kutsu itseään taidekeräilijöiksi, vaikka heillä on merkittävä nykytaiteen kokoelma. 22.00 Temptation Island Suomi 5 (7). 08.45 Jon ja Kate +8. Tentissä puheenjohtaja Sampo Terho. 10.10 Sisarvaimot. 20.00 The Orville. 08.50 Autojen ensiapu. 05.25 Villeimmät videot (12). Selostajana Niki Juusela, asiantuntijoina Toni Vilander ja Ossi Oikarinen. 05.55 Yksinäinen keskellä elämää. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.00 Bonusperhe (12). 21.30 Huvila & Huussi. (Suomi, 1951). 04.20 Hurjat sääilmiöt. 22.55 Uutiset. 20.00 Rajasota. 08.10 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (S). 18.00 Kakkukuningas. 17.30 Family Guy (12). N: Arnold Schwarzenegger, Forest Whitaker, Johnny Knoxville, Peter Stormare, Jaimie Alexander, Rodrigo Santoro, Genesis Rodriguez. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 12.10 Salvage Hunters. HD 22.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 23.00 Syke (12). 00.00 Family Guy (12). 12.05 Kadonneet (S). 15.00 Asunnon metsästäjät. 20.30 Simpsonit uusi kausi (7). 09.20 Kultakuume. (U) HD 10.30 Jenny+: Ihminen 2.0 – Pitkän iän salaisuus. 17.05 Tiedotteita. 14.50 112 Hätäkeskus. 00.00 Suomen Tulli. 22.25 Tulosruutu. 01.00 Mad Cook TV (7). 13.35 TV Shop. 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 23.50 Legends (12). 06.50 Pikku Kakkonen. 12.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 13.35 Suomen hauskin tavis (S). 18.30 Simpsonit (7). Martti Suosalo. Maanantai 1.4. 16.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 19.20 Päivän sää. Amerikka. 20.00 Studio. 03.55 112 (7). 07.45 Nuoret äidit. 17.10 Vem vet mest. Kausi 5. 14.00 Anthony Bourdain maailmalla. 01.45 Asuntokaupat sokkona. N: Nia Vardalos, John Corbett, Lainie Kazan, Alex Wolff, Louis Mandylor, Michael Constantine. 17.05 Yukonin kultamaat. 07.20 Uskomattomat uima-altaat. 05.15 Huumebisnes Oy (16). 12.00 YLE TEEMA. 03.35 Sinkkuillallinen. 18.00 BUU-klubben. 13.00 Valheen jäljillä. #vaalit2019 HD 22.00 Yle Uutiset. Kausi 5. 22.45 Alpeilla. 18.30 Puoli seitsemän. HD 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.00 Grillit huurussa (S). Pankkivirkailija Carl Allen on mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään. HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Leijonan luola Kanada. 11.00 Skavlan. 14.35 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 01.15 The Real Housewives of New York City. 02.45 Tilt Esports. HD 00.10 Kuolemaantuomitut (16). 23.00 Jussin kalajutut. 04.55 Tarjousten metsästäjät. 19.00 Tahdon morsiuspuvun! 19.30 Tahdon morsiuspuvun! 20.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. 08.30 Lämäri. Voiko edes remontti pelastaa. 22.00 AVA rikosputki: Kova laki. 15.25 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.10 Uusi elämä etelässä. NATIONAL GEOGRAPHIC 09.35 Talent USA. 02.00 Tuhatkiloinen perhe. 19.00 Remppa vai muutto. Pipan vieraina nähdään luontokuvaaja Kimmo Ohtonen, juontaja Shirly Karvinen sekä tanssija Matti Puro. 11.45 Kokkaushaaste. 10.40 Hirviökala. 18.30 70’s show (S). 18.00 Tunnelbanan. 03.30 Mad Cook Show (7). 06.00 Myyrä ja Panda (S). 19.30 Ultimate Rush. 06.45 Vankilassa ulkomailla. 11.05 Family Guy (12). 04.00 Uutisikuna. 06.01 Ostoskanava Tvins.com. 20.55 Urheiluruutu. 05.00 Astral-TV. 09.00 Faija hoitaa (S). HD 07.15 Tie tähtiin (S). 22.00 Will & Grace. Yksi ainoa todiste. Poliisit ja Bailsin vaimo hämmästelevät Charityn syytöksiä, mutta Vanessa ja Harriet tukevat häntä. 10.00 Emmerdale (12). 07.20 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 12.40 Asunnon metsästäjät. 21.00 Autojen ensiapu. 17.00 Stadi vs. 19.55 Uutiset. 18.30 Simpsonit. 01.55 Verisukulaisia (12). 02.25 Alaskan erakot. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 09.45 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 17.30 Uutiset. Meredith saa unessa vastauksen ja alkaa selvittää kysymystä sen takana. 07.35 Disney esittää: DuckTales (7). 19.25 Tulosruutu. 09.50 Uusi päivä (S). 09.10 TV Shop. 14.00 Ensitreffit alttarilla Tanska. 23.35 ELOKUVA Kreikkalainen naimakauppa 2 (7). Saastaista rahaa. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 06.30 Antti piirtää (S). 21.00 Suhdesoppa. Mukana Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. 22.00 Lämäri. 04.50 Game Night. 22.00 Amerikan rajavartijat: Meksiko. AVA 06.30 Ruokamatkalla USA:ssa. 01.20 CSI: Miami. 22.00 The Walking Dead. 12.45 Suuret pienet talot. 18.30 Flying Finns – Amerikan valloitus. 17.30 House Rules Australia. 13.10 Alanyan matkaoppaat (7). 18.30 Rakkaudesta lajiin. YLE TEEMA & FEM 06.15 Asunnon metsästäjät. 13.25 ELOKUVA Huhtikuu tulee (S). 00.55 Tappavat synnit (12). 19.00 Apua, mikä tauti!. 15.00 Francis Bacon: Väkivallan maalaaja. 21.00 Tuhatkiloinen perhe. 08.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 21.00 Unelmahäät. 01.00 Fast n’ Loud. Osa 3541: Aino avaa haarakonttorin. 03.00 Numb3rs (12). FRII 06.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 10.30 Upeat skandikodit. 19.00 Rallin MM: Korsika, Power Stage -kooste. 21.00 ELOKUVA Scary Movie (16). 01.00 Paranormal Lockdown. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 06.00 LIVE: Astral-TV. 22.00 Kymmenen uutiset. 02.45 Poliisit – kotihälytys (12). 13.05 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 22.30 Will & Grace. 14.00 Upeat skandikodit. 11.00 Formula 1: Bahrainin osakilpailu. 20.00 Philadelphian eläinpoliisit (12). (U) HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 16.00 Uutiset. Kohta taas hölmöillään. 02.40 Wild Scene Investigation. 10.15 Simpsonit (7). Hyvää tarkoittava valistus on saanut meidät uskomaan, että ihmisen terveydentilan ja hänestä yhteiskunnalle koituvan hintalapun voi päätellä ulkonäöstä. KUTONEN HERO MAANANTAINA 1. 16.35 Simpsonit (7). 14.30 Tanssin superäidit. 23.00 Simpsonit (7). 22.15 ELOKUVA Saattokeikka (S). 12.20 Varastojen metsästäjät. J. 17.00 Kissakuiskaaja. 03.50 Superautojen rakentajat. (U) 11.00 Pisara. 12.00 Emmerdale (12). 13.05 Alastomat selviytyjät (7). HD 01.10 Uutisikkuna. 00.25 Numb3rs (12). 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. HD 18.10 Sohvaperunat. Kausi 1, 25/40. HD 14.15 Silicon Valley (7). 18.00 Yle Uutiset. 11.35 Vaarallisen valtatien pelastajat. 11.50 Brittien suuret salaisuudet. HD 06.25 Ylen Aamu-tv. 23.30 Oddasat. Amerikka. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 19.00 Tuurin kyläkauppias. 12.01 Pottujauhoa ja pulasuopaa. 05.00 Astral-TV. 04.20 Remonttipainajainen. 15.30 Jääkiekkoa: Liigaviikko. 12.00 Tiedotteita. Valtiovarainministeriön teettämä lyhytelokuva inflaatiosta. 03.45 True Crime: Murhien meediot (7). Lande. 15.55 Tehoneliöt haussa. Hope, entinen suosikki. 18.00 Mayn keittiö. 01.30 Ikärajaton rakkaus. Kausi 15. 22.50 Saknad (12). 21.00 Hengenvaarallinen rakkaus. Ripatin kokeellinen lyhytelokuva, joka käsittelee muistamista, vanhenemista ja menettämistä ohjaajan omien elokuvaan liittyvien muistojen kautta. 20.00 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 17.00 Uudista minut. 01.30 Remppa vai muutto. LIV 06.45 Viestejä tuonpuoleisesta. 17.00 Wheeler Dealers. 00.00 Alaska: Viimeinen rintama. 00.50 Autojen ensiapu. 12.00 Elävä arkisto esittää. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 11.55 Huutokaupan metsästäjät. Vieraana Martti Suosalo. Takaako itsensä mittarointi pidemmän ja paremman elämän. 16.30 Sinkkuillallinen. 23.00 Sinkkuelämää (12). N: Jim Carrey, Zooey Deschanel, Bradley Cooper, John Michael Higgins, Rhys Darby, Danny Masterson. UUSI SARJA ALKAA! 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00 Kyttäputki: Holmes NYC (7). 21.00 Efter Nio. 12.30 Unelmakoti. 20.00 Närbild. 08.45 Ostoskanava Tvins.com. 19.30 Salatut elämät. 08.30 Remonttikilpailu Teksasissa. 08.15 Nuoret äidit. 00.05 Posse. 02.30 Australian Huippumalli haussa. 08.10 Lapin poliisit. 04.45 Astral-TV. 07.05 The Cool Kids. 01.05 Uutisikkuna. 21.00 ELOKUVA The Last Stand (16). 18.30 Suremisen kauneus. 09.30 Puoli seitsemän. HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.4. 01.00 Säpinää kannen alla (S). 08.15 Kokkaushaaste. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. 14.25 Tähdet, tähdet. 10.00 Remppa vai muutto. 09.00 Sinkkuillallinen. HD 15.35 Mitä mietit, Ronja Salmi. ALFATV 07.05 Lemmen viemää (7). 20.00 Asuntokaupat sokkona. 23.05 Rouva Ministeri. 11.05 Dokumenttiprojekti: Murtomaa (S). 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. (USA 2015). 03.25 The Strain (16). 22.20 Päivän sää. 16.45 Yle Oddasat. 08.10 Vaalien varjoissa. 04.10 True Crime: Murhien meediot (12). 18.30 Kakkukuningas. 19.00 Seitsemän uutiset. 16.05 Kadonneet (S). 12.00 Kenen kotona. 23.45 Prisma: Jupiterin salat. 16.30 Neljän tähden illallinen. SUB 08.10 YLE FEM. 15.00 Tahdon morsiuspuvun! 15.35 Tahdon morsiuspuvun! 16.05 90 päivää morsiamena. 11.10 Kiinteistöveljekset. 00.40 Puoli seitsemän. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.30 Moderni perhe (7). 21.00 21.00 AIKUISET (12). 11.15 Ruokamatkalla USA:ssa. 23.05 Kyttäputki: Holmes NYC (7). 22.00 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. Kausi 1. HD 08.06 Galaxi. HD 12.30 Murha paratiisissa (12). 01.30 Isänmaan puolesta (12). 20.00 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva
16.05 Kadonneet (S). 05.00 Science of Stupid. 14.31 Meidän pitää puhua (12). 14.00 Kakkukuningas: Paras leipuri. Jakso 2/40. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 21.00 H.E.T.K.I.. HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 22.00 AVA rikosputki: Kova laki. HD 19.00 Eroja ja avioeroja (7). 06.50 Asunnon metsästäjät. HD 09.15 Casualty (12). 16.55 Salatut elämät. 21.00 ELOKUVA Armageddon (12). 10.05 Uusi päivä (S). 15.35 70’s show (S). Kausi 1, 12/12. 13.35 Tulossa: Kadonneen jäljillä (S). 13.30 Moderni perhe (S). 11.10 Huippumalli haussa. 01.00 Paratiisihotelli Norja (7). 21.30 Elinvoimaiset. 18.00 Kakkukuningas. 02.55 Alaskan erakot. Jakso 6/40. (U) HD 11.35 Linen mukana maailman ympäri. 14.25 Meidän pitää puhua (12). 12.00 Batman (7). (1992). 17.45 House Rules Australia. 11.35 Tahdon morsiuspuvun! 12.05 Pernilla Wahlgrenin maailma. Jakso 3/10. 08.30 Petra saa vauvan. 09.35 A Baby Story. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.00 Kenen kotona. 14.00 Amazing Race. 03.05 Lentoturmatutkinta. 02.20 Family Guy (12). 09.30 Puoli seitsemän. Lande. 09.36 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30 Salatut elämät. 16.00 Uutiset. 09.50 Tunnelbanan. 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 17.15 Arkkitehtuurin helmiä. 08.00 Nuori Robin Hood (7). HD 08.07 Mimosa ja Lennu (S). Kausi 1, 11/12. 04.59 Astral-TV. (U) HD 11.03 Jenny+: Nainen on käytettävissä 24/7. Kausi 10. 10.15 Simpsonit (7). 02.45 ELOKUVA Speed 2 – vaara iskee vesillä (12). 23.35 Sub.doc: Miljardöörilapset. Mv. 22.00 Temptation Island Suomi 5 (7). HD 12.35 Niklaksen keittiössä. Tiistai 2.4. (U) HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 07.29 Siiri ja Krokotiili (S). Tuplakaappaus. 13.25 Yukonin eläinlääkäri. 09.00 Kadonneen jäljillä (S). 18.30 70’s show (S). HD 06.25 Ylen Aamu-tv. 13.00 Moderni perhe (S). 19.30 Mongolian maastoajoseikkailu. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 23.00 Temptation Island Suomi 5 Extra (7). 09.15 Kultakuume spesiaali. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 06.30 Antti piirtää (S). 15.55 Kaappaus keittiössä. 16.30 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 16.40 Sinkkuillallinen. 15.45 Huutokaupan metsästäjät Suomi. Kausi 1, 26/40. 11.15 Löytöretki tuntemattomaan. 00.25 Perjantai. Charityn syytökset ovat uutisissa, joten hän kertoo niistä läheisilleen. 00.50 Alaskan poliisit. 00.25 Uutisikkuna. 12.15 Oddasat. 12.30 Ostoskanava Tvins.com. 15.00 Lemmen viemää (7). HD 20.30 Yle Uutiset. 14.05 Lapin poliisit. 23.00 Alamaailma Oy. 19.00 Spotlight. 08.35 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). Cajun-ruokaa Nashvillessä. Jakso 4/10. Vankilasta alttarille, osa 1. Jakso 10/11. 21.30 Rillit huurussa (S). N: Hertta Leistén, Ida Salmi, Uuno Laakso, Joel Rinne, Toppo Ellenberg ja Birgit Kronström. 21.00 9-1-1. 16.00 Kultakuume. 08.30 Ultimate Rush. 19.00 Remppa vai muutto. 18.00 BUU-klubben. 08.10 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (S). 09.45 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 22.25 Tulosruutu. 19.00 Simpsonit. (S). 01.00 Remppa vai muutto. 16.55 Onnenarpa. 09.30 Superior Donuts (S). 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 00.55 Tappavat synnit (12). 15.15 Rajasota. 04.30 Astral-TV. O: Sakari Kirjavainen. 11.00 Närbild. 20.00 YLE TEEMA. 17.00 17.00 Neljän tähden talkoot. 11.35 Vaarallisen valtatien pelastajat. Vaihtoparit ovat löytäneet yhteyden toisiinsa, ja muutamalla parilla on kemiat löytyneet. 18.30 Lääketieteen uudet kuviot. 02.50 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 11.00 Lämäri. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Eläintarhan salaisuudet. 08.00 Ostoskanava. 09.30 Henkka & Niki vs. 12.35 Asunnon metsästäjät. 18.25 Emmerdale. 20.00 Kyttäputki: Holmes NYC (7). 22.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Juha Sipilä. 20.00 Mitä lapsesi tekisi. 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.00 Rillit huurussa (S). Kausi 1. 20.55 Urheiluruutu. 20.00 Docventures: erikoislähetys. HD 01.05 Puoli seitsemän. 17.00 Alaskan erakot. HD 08.01 Askarrellaan. 12.55 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 13.40 Suomen hauskin tavis (S). 13.40 Remppa vai muutto. 00.30 Leijonan luola USA. 00.55 Pientä pilaa. 17.30 Australian rajalla. R: Puntti Valtonen, Aake Kalliala, Vieno Saaristo 23.00 Uusi Kino: Pysäyttäjä (S). O: Markku Pölönen. 07.30 Simpsonit. O: Angelina Jolie. 12.30 Murha paratiisissa (12). 10.00 Remppa vai muutto. 08.25 Remonttikilpailu Teksasissa. 08.05 Angry Birds Blues (S). O: Michael Bay. Bob on kadoksissa hääpäivänsä aamuna. (Suomi 1936). (Unbroken, USA, 2014). 07.50 Moderni perhe (7). 12.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! Kausi 6. 22.00 Aaron Kaufmanin kaarat. 09.00 Faija hoitaa (S). 22.00 CSI: Miami. 23.00 Sinkkuelämää (12). KUTONEN HERO 14 TELEVISIO Raahen Seutu . 18.30 Kakkukuningas. 18.00 Tunnelbanan. 06.15 Myyrä ja Panda (S). 00.35 Hengenvaarallisesti lihava. 09.00 Sinkkuillallinen. 18.30 Puoli seitsemän. (U) HD 12.05 Adam & Eva. Jakso 16/16. Amerikka. TLC 06.00 Yliluonnollista. Kausi 5, 8/10. 11.55 Brittien suuret salaisuudet. 10.10 Asunnon metsästäjät. 17.05 Kissakuiskaaja. 15.45 Eduskuntavaalit 2019: Siniset. 17.00 Yökylässä Maria Veitola. 15.45 Naimakaupalla alttarille. 16.30 Neljän tähden illallinen. 07.20 Uskomattomat uima-altaat. 14.00 Teknavi. 08.45 Ostoskanava Tvins.com. Komedia topakasta kotiapulaisesta, joka pistää ministeritkin järjestykseen. 04.45 Lottovoittajan unelmakoti. Kausi 1. 13.05 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 6/6. Kausi 5. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). HD 10.00 Sydämen asialla (7). Adoptoitu isosisko. 20.01 Ex-Onnelliset (7). 21.00 21.45 Docventures Talk Show. 00.05 Suhdesoppa. 18.00 Remppa vai muutto. 06.01 Ostoskanava Tvins.com. 19.30 Panttilainaamo. 04.50 Remonttipainajainen. HUHTIKUUTA 2019. 17.00 Sana on minun. 09.00 Kansan kesken. 02.00 Poliisit (7). 11.45 Kokkaushaaste. NATIONAL GEOGRAPHIC 09.40 Talent USA. 13.00 Barcelonaa odottamassa (12). 19.00 Suomen kaunein koti. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). HD 18.40 Kiveä kovemmat. Ajankohtainen haastatteluohjelmassa toimittaja Jaakko Loikkanen paneutuu viikon tärkeimpiin asioihin ja ilmiöihin. Jakso 3/12. Kadotettu yhteys. 04.30 Astral-TV. 23.55 Natsien jättimäiset rakennusurakat. HD 19.30 Unelmia ja studiohommia. 17.00 Sisarvaimot. 10.15 Hengenvaarallinen saalis. 23.00 Kultakuume. (Armageddon/USA 1998). 10.45 Ruokamatkalla USA:ssa. Uhkauksia ja hellää suojelua. Shirly Karvinen. Saaran arkeen lapsi ei edes mahtuisi, mutta tuoko tulevaisuuden teknologia tähän ratkaisun. Kiertävän sirkuksen saapuminen pikkukaupungin syysmarkkinoille pyörähdyttää käyntiin mustasukkaisuuskarusellin. 22.00 Vankilassa ulkomailla. 06.45 Vankilassa ulkomailla. 17.40 Tulossa: Kadonneen jäljillä (S). Defoen perheen naiset yrittävät tehdä tiliä menneisyyden kanssa voidakseen katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen. 23.15 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva. HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Amerikka. 20.30 Simpsonit (7). 03.05 Neljät häät Kanadassa. 21.00 21.00 Syke (12). 10.00 Heikoin lenkki. 13.01 Yökylässä Maria Veitola. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 03.30 Arman Pohjantähden alla (7). 17.07 Murha paratiisissa (12). 13.55 Leijonan luola USA. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Leijonan luola Kanada. Osa 3541: Aino avaa haarakonttorin. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 18.00 Moderni perhe (S). 10.35 Häähullut. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 21.00 Alaskan poliisit. 21.00 22.00 Kymmenen uutiset. 07.20 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Henkka & Niki vs. Yksi sotilaista osoittautuu kuitenkin kuolleeksi. 08.30 Viidakon veijarit (S). 17.00 Wheeler Dealers. 19.30 Simpsonit. 06.45 Moderni perhe (7). 01.00 Fast n’ Loud. (U) 10.50 Yle alueuutiset. Mihin naisen aika oikein tuhrautuu. 14.40 Tanssin superäidit. 01.35 Paranormal Lockdown. 15.00 Tarjousten metsästäjät. 13.10 Alanyan matkaoppaat (S). 09.25 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 10.30 Sattumien taidetta. 08.15 Nuoret äidit. 10.00 Lemmen viemää (7). 20.00 Kymppitonni. 01.05 Kolmistaan (16). HD 08.22 Galaxi. Jakso 1/40. 06.30 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7). 13.05 TV Shop. 03.50 Superautojen rakentajat. 12.20 Varastojen metsästäjät. 12.05 Salvage Hunters. 06.55 Ritariprinsessa Nella (S). Kausi 2, 2/8. 23.10 SuomiLOVE. ALFATV 07.05 Lemmen viemää (7). Syyskuu. (U) 13.35 Riistametsällä. 12.10 Yle Oddasat. 14.35 ELOKUVA Saranakoira (S). 01.30 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 03.55 Arktiset vedet. NASAn johtaja palkkaa maailman parhaan öljynporaajan Harry Stamperin työryhmineen pelastamaan maapallon tuholta, joka näyttää lähes väistämättömältä. HD 08.50 Muumilaakso (7). 21.30 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 23.00 ELOKUVA Ota kiinni jos saat. 20.01 Pääministeritentti. (USA 2006). 07.15 Tahdon morsiuspuvun! 07.40 Tahdon morsiuspuvun! 08.10 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. Puheenjohtajan puhe suorassa lähetyksessä. 18.00 70’s show (S). AVA 06.25 Ruokamatkalla USA:ssa. 19.00 Vieraissa (S). 15.30 Tarjousten metsästäjät. 12.35 Sinkkuillallinen. 16.05 Tiedotteita. 14.35 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 00.40 Mad Cook TV (7). HD 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. Dougin isän kunniamerkit ovat kadoksissa. 14.20 Autojen ensiapu. 16.00 Säpinää kannen alla (S). 17.25 YLE FEM. 14.55 Remppa vai muutto UK. 08.25 Peter Pan (7). 00.35 Kolmistaan (S). 12.00 YLE TEEMA. 16.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 04.00 Uutisikuna. 20.00 Wheeler Dealers. 14.05 Wheeler Dealers. #vaalit2019 16.45 Yle Oddasat. 00.00 Sinkkuillallinen. 13.20 ELOKUVA Minä ja ministeri (S). 17.45 Elsa (S). 19.00 Panttilainaamo. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). HD 07.34 Hauskan metsästäjät. HD 07.42 Mitä ihmettä. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 21.00 ELOKUVA United 93 (16). (2001) Emmauksen tiellä on burleski komedia tuhlaajapoika Ranesta, joka palaa lapsuutensa maisemaan. 15.40 Tulossa: Kadonneen jäljillä (S). 08.23 Joraavat juurikkaat (S). (U) 15.00 Simon Reeve Venäjällä. 06.52 Touhukkaat (S). Osa 3542: Camilla vihaa tyhmäntoimittajia. 15.55 Napakymppi. 03.50 Murha pikkukaupungissa (12). 09.15 Jon ja Kate +8. FRII 06.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 14.30 Australian rajalla. 17.00 Uutiset. 02.30 Poliisit (7). 14.25 Supertähdet (S). 10.05 Sisarvaimot. 07.45 Nuoret äidit. 10.40 Hirviökala. 11.05 Tahdon morsiuspuvun!. 12.45 Suuret pienet talot. 15.00 Heikoin lenkki. O: Risto Orko. Kotimainen draama. 00.20 ELOKUVA Murtumaton (16). 18.00 Tonnikalan saalistajat. SUB 08.30 YLE FEM. 22.00 Stand Up! (S). 22.30 The Wall Suomi. 17.05 Tiedotteita. 11.30 Filminurkka. 06.50 Pikku Kakkonen. 14.05 Alaskan erakot. 08.35 Ari ja Kirsi: Kotirempat. Brunssilla tutkija Saara Särmä ja muusikko Kasmir. 19.25 Tulosruutu. 15.00 Tahdon morsiuspuvun! 15.35 Tahdon morsiuspuvun! 16.05 90 päivää morsiamena. 10.00 Huvila & Huussi. 23.06 Miehitetty (7). 16.00 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 13.35 TV Shop. Ohjelman juontavat Marja Sannikka, Kirsi Heikel ja Olli Seuri. 01.50 Verisukulaisia (12). 19.00 Moderni perhe (7). 15.20 Australian rajalla. 02.30 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 14.00 Tinan tunturikeittiö. 22.20 Päivän sää. 10.00 Suremisen kauneus. TV5 07.30 Flying Finns. Aikakone käynnistää bileet megahitillään ja Sonata Arctica saa aikaan kylmät väreet! Lisäksi tunnelman kattoon nostavat mm. 18.30 Simpsonit. 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.00 Suomen kaunein koti. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 08.10 Aivopelit. 18.00 Leijonan luola USA. 17.55 Neljän tähden illallinen. FOX 05.00 Astral-TV. 23.00 Haapasalon Suomi. 17.00 Australian rajalla. 13.05 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 21.00 Bachelor Suomi (S). 21.00 Fast n’ Loud. 04.05 Liv D: Skandaalista kuuluisaksi (12). 06.00 LIVE: Astral-TV. Ennennäkemätön seikkailu alkaa! 02.50 Aarteiden metsästäjät Suomi. (U) HD 10.35 Jenny+: Pysäyttäkää terveysfasismi! Jenny Lehtinen – kävelevä terveysriski. N: Bruce Willis, Ben Affleck, Liv Tyler, Billy Bob Thornton, Steve Buscemi, Owen Wilson, Peter Stormare. 14.40 Mitä mietit, Ronja Salmi. 17.05 Yukonin kultamaat. 16.30 Uusi päivä (S). 19.00 Maailman oudoimmat ruoat. 17.35 Tiedotteita. 17.55 Uutiset. 02.30 Poliisit – kotihälytys (7). 14.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 06.15 Aamusää. 21.00 ELOKUVA Mad Max – Fury Road (16). 04.50 Proven Innocent. 09.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 11.15 Ruokamatkalla USA:ssa. HD 15.40 Sohvaperunat. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.20 Päivän sää. 07.05 Simpsonit. 05.00 Astral-TV. 15.05 70’s show (S). 12.30 Salatut elämät. 18.00 Filminurkka. HD 18.25 Luottomies 2 (7). 05.55 MOT. N: Joona Salmi, Saija Heinonen, Matti Onnismaa, Antti Raivio. 20.00 Kate ja Meghan: kuninkaallinen välirikko. 01.45 Vankilassa ulkomailla. 18.30 Koukussa adrenaliiniin. 00.00 Suomen Tulli. 07.15 Viestejä tuonpuoleisesta. 10.40 Asunnon metsästäjät. 15.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.15 Et sä tiedä kuka mä oon. 18.30 Simpsonit (7). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.30 Uutiset. 20.15 Docventures: Leaving Neverland. Roolipelaajat Lahdesta. Pienen pihan tilaratkaisu. 02.30 60 päivää kiven sisässä. HD 01.35 Uutisikkuna. YLE TEEMA & FEM 06.20 Asunnon metsästäjät. 11.00 Tulossa: Kadonneen jäljillä (S). 03.45 Saknad (12). HD 00.10 Oddasat. Tentissä puheenjohtaja Sampo Terho. Yksi ainoa todiste. 04.20 112 (7). 23.55 Murhaaja kotonani (12). 12.10 Kadonneet (S). 08.10 Lapin poliisit. MAANANTAINA 1. 07.40 Paavo Pesusieni (S). LIV 06.45 Viestejä tuonpuoleisesta. 12.23 Batman (7). 12.00 Tiedotteita. 01.35 Kohde (16). 07.15 Ludovic (S). 11.00 Ostoskanava. O: Paul Greengrass. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 12.00 Emmerdale. 15.05 Hengenvaarallinen saalis. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 20.00 Huvila & Huussi. 23.30 Amerikan kovimmat keräilijät. N: Jack OConnell, Garrett Hedlund, Domhnall Gleeson, Jai Courtney, Miyavi. Oscarin uusi vaimo muuttaa Lontooseen. 05.20 Huumebisnes Oy (16). 15.10 Alina idässä. 01.10 Gåsmamman (16). 14.55 Australian rajalla. 01.55 Huippujengi. 02.40 Wild Scene Investigation. 19.00 Tuurin kyläkauppias. 21.40 ELOKUVA Kino Suomi: Emmauksen tiellä (7). 08.20 Kokkaushaaste. 16.35 Tiedotteita. 17.30 Family Guy (12). JIM 06.35 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 15.00 Yle Uutiset. 22.55 Tamron Hall: Raiskaus yliopistolla (7). 03.00 Poliisit (7). 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 11.00 Amerikan Gladiaattorit. 08.50 Autojen ensiapu. Kausi 1. (U) HD 14.20 Meidän pitää puhua (12). 20.00 Brecht. 09.00 Efter Nio. 02.00 Australian Huippumalli haussa. 11.55 Huutokaupan metsästäjät. 17.30 Neljän tähden talkoot. 17.00 Grillit huurussa (S). HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.4. 10.05 Emmerdale. 19.00 Tahdon morsiuspuvun! 19.30 Tahdon morsiuspuvun! 20.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. 13.00 Myytinräjäyttäjät (7). 09.10 TV Shop. 04.35 Science of Stupid. Kausi 1. 11.30 Grand Designs – unelma-asunnot. 11.05 Kauneusleikkauksia Thaimaassa. 20.00 Rajasota. 11.05 Family Guy (12). 13.05 Alastomat selviytyjät (7). 11.30 Oppimislabra. 23.04 Uusi Kino: Road Movie (16). 20.00 Philadelphian eläinpoliisit (S). Hope, entinen suosikki. 18.00 Kultakuume. Johanna joutuu Maxin ja Jessen kukkotappelun välikappaleeksi, jonka seurauksena Max on vähällä vaarantaa potilasturvallisuuden. 01.30 Simpsonit (7). 00.10 The Real Housewives of New York City. Anita Rygg on luvannut järjestää Venäjän pidättämät rannikkovartioston sotilaat takaisin Norjaan. Naisilla on edelleen vähemmän vapaa-aikaa kuin miehillä. HD 07.47 Pusse (S). 01.00 Stadi vs. 11.10 Kiinteistöveljekset. 01.00 Säpinää kannen alla (S). 01.45 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 00.20 Docventures: loppusanat. 02.30 Tahdon morsiuspuvun! 03.30 Sisarvaimot. 03.30 Mad Cook Show (S). 12.05 Tehoneliöt haussa. HD 20.00 Vintage-valtakunta. 21.00 Tahdon morsiuspuvun! 22.00 Sisarvaimot. 18.00 Yle Uutiset. 05.35 Villeimmät videot (16). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. Freeman ja Lauri Tähkä sekä pienet musafanit yllättävä Hevisaurus. 16.30 Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 21.00 Historia: Patty Hearstin tarina (12). 06.00 LIVE: Astral-TV. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 16.35 Simpsonit (7). 14.30 Posse. 23.50 Kyttäputki: Holmes NYC (7). 08.00 LEGO Ninjago: Wun teepuoti. 23.30 Syke (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 08.45 Jon ja Kate +8. 16.10 Ihmeelliset ihmiset. 21.00 Supernanny Suomi. 21.00 21.00 Eduskuntavaalit 2019: Pienpuolueet. 07.25 Äärimmäinen selviytyjä – parhaat palat. 04.00 Uutisikkuna. 16.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 07.35 Disney esittää: DuckTales (7). 21.00 People Magazine Investigates. 20.00 Kuvia ja käännekohtia: Anu Hälvä. 18.00 Muumilaakso (7). 22.45 Docventures: Leaving Neverland. 14.00 Anthony Bourdain maailmalla. 20.00 Neljän tähden illallinen. 19.55 Uutiset. Jenny tapaa supernaisia, joiden ajankäyttö on huikeaa ihmistetristä. 05.00 Astral-TV. 06.25 Huomenta Suomi. 09.05 A Baby Story. (7). Brunssilla uusperheen äiti Mira Luoti ja lapseton mies Gogi Mavromichalis. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 17.25 Mumindalen (7). 00.00 Alaska: Viimeinen rintama. 22.55 Uutiset. N: Cheyenne Jackson, Christian Clemenson, Gary Commock, Opal Alladin, Polly Adams, Trish Gates
Raahen Seutu 15 184 ookkei, seeppa naappuri... Määräaikainen digitilaus: 138 € / vuosi.. Julkaisija: Kaleva365 Oy. Määräaikainen: 238,80 € / vuosi. hän solomi suhtteit ! ny krokot napsautta sormi..... Paino: Kaleva365 Oy, Oulu. * Kestotilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon. Digitilaus sisältää kaikki verkkosisällöt ja näköislehden. mää hankki kirijastokorotti. Ulkomaille lisäpostimaksu. Selkeää, illalla pilvistyvää ja paikoin vähän lumisadetta. Valmisaineistot edellisenä työpäivänä klo 10 mennessä. panu täs viätti päevän kaupunkil. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Toimituksellinen aineisto: Tarjottu tai tilattu toimituksellinen aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä edellytyksellä, että sitä saa käyttää uudelleen tai muuten ilman erillistä korvausta lehdessä tai sen osassa tai Kaleva365:een kuuluvissa muissa julkaisuissa riippumatta toteutustai jakelukanavasta, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. seeppa kattoo. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien ja koskevat jo tehtyjä tilauksia ja ilmoitusvarauksia. HUHTIKUUTA 2019 . joskus mä toivvo ett panu kattoaappi. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +2°C 4 +4°C 2 +2°C 5 ti ke to Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 5 6 6 4 7 5 7 2 5 6 5 5 6 7 7 4 8 6 8 3 6 6 5 8 7 8 7 4 9 7 8 3 7 7 7 8 5 3 2 2 2 ?1 8 7 8 11 Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 0447356616 nina.tuomikoski@raahenseutu.fi TOIMITUS: 044799 5891 Sari Jaatinen 0447340061 Vesa Joensuu 0447393319 Vappu Kallio 0447339471 Maarit Kesti 0447274682 Toni Länkinen 0447200933 Timo Myllykoski 0407585235 Mikko Määttä 0447311826 Raili Viirret 0447328739 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI: toimitus@raahenseutu.fi Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus ja opetuskäyttöä varten. Vastuu ilmoituksista: Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä on enimmillään ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. millaisia suhteita solmitte . Toimitusjohtaja: Juha Laakkonen. ai . Henkilötietolaki: Rekisterikuvaus ja -seloste ovat nähtävissä Kalevan toimitalossa, Solistinkatu 4, 90140 Oulu. 223 SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Juha Föhr ?0 +2 +0 +1 5 Tiistaina Keskiviikkona Torstaina Perjantaina +3°C 9 +6°C 5 +6°C 6 +5°C 7 Jomala +12,0 °C Salla Naruska ?8,8 °C Voimistuvaa länsilounaista tuulta. MYYNTINEUVOTTELIJAT: Anne Luovi 0505600020 Jaakko Remahl 0505756660 ILMESTYMISPÄIVÄT: ma, ke ja pe AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot kaksi työpäivää ennen, klo 10 mennessä. Jatkuva digitilaus*: 99 € / vuosi. Tilausehdot: Tilauksiin sovelletaan Raahen Seudun tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.raahenseutu.fi. Päivälämpötila 0...+2 astetta. Henkilötietolain 26 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt osoitetaan kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kaleva365 Oy,Tilaajapalvelu,PL170,90401 Oulu. Huomautus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisusta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä. MAANANTAINA 1. ilmoitukset@raahenseutu.fi ASIAKASPALVELUPISTE: Avoinna: ma, ke, to ja pe klo 9–12.30 ja 13.30–15.30, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe PALVELUNEUVOJA: Sanna Raitala TILAUSASIAT: ma–pe 9–16, 08 537 7630 asiakaspalvelu@raahenseutu.fi JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaisjakelu: 08 5377612 ma–pe 6–16 Päiväposti: 0600 94320 ma-pe 8–18 LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio ma–pe 9–16, 08 537 7630 lukijailmoitukset@raahenseutu.fi ilmoita.raahenseutu.fi TILAUSHINNAT: Kestotilaus*: 166,80 € / vuosi