>> 18 MaarIt KestI. KESKIVIIKKO 11. >> 4 Pääkirjoitus: Liikkuminen on lääke, jota ei kannata väheksyä. >> 5 Tivoli saapuu Raaheen Raahelaiset eivät jää tänä kesänä aivan ilman tivolia, sillä perjantaina Härkätorinpuistoon saapuu Tivoli Laine. >> 5 Nikkarinkaarron tuulet talteen Hyötytuulen projektipäällikkö Harri Suutarin mukaan Nikkarinkaarrossa vaadittiin paljon maansiirtotöitä, koska alue oli soista ja alavaa. TOUKOKUUTA 2016 · NrO 54 6 414880 065365 1 6 1 9 PARAS PAIKALLIS LEHTI 2014 & 2015 Irtonumero 2 € raahenseutu.fi Rojut harmittavat Kylmäniemen venesataman luvaton rakennuskanta kasvaa. >> 2 Pohjoiseen: Kiljuhanhilla on tapana pysähtyä Siikajoelle pitkällä muuttomatkallansa. Pattijoen Jumppareiden telineradasta iloitsi muun muassa kaksivuotias Sanni Keränen. >> 6 Messuille: Siellä kerrotaan sekin, milloin ja millä tavoin omenapuuta pitää leikata. Taustalla ohjaaja Katariina Knuutila. >> 10 Leikkikin on liikettä Liikunta: Unelmien liikuntapäivä liikutti eilen myös Raahessa. Perjantaina vietetään Fiian Valakioita. Nyt 10 voimaa on kuitenkin pystyssä
Oulaisten kirkonkylässä tuhansia hehtaareja peltoa ja 2 taloa asukkaineen ja karjoineen oli evakuoitava vesimassojen tieltä. Juutalaisten ja arabialaisten välillä on sattunut vakavia yhteenottoja ja viranomaiset katsoivat välttämättömäksi julistaa piiritystilan. Runsas istuminen on todettu itsessään vaaralliseksi. Lapsen bar mitzva -juhlassa oli kuusi aseistettua poliisia vartioimassa. Jääpato oli toista kilometriä pitkä ja vesi nousi nousemistaan. Mukana oli vikloja, surffauslautoja, optimistijollia, eurojollia ja laserluokan vene. Valitettavasti näin kirjoitetaan aina väkivallan kierteen resepti. Sen haittoja ei kompensoi täysin edes se, että harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Esimerkiksi Ruotsissa Östersundin pikkukaupungissa poliisi kehotti vastikään naisia pysymään öisin sisällä, koska heidän koskemattomuuttaan ei voida enää taata. Jos istut paljon, lisää se riskiä sydänja verisuonitauteihin, lihavuuteen ja kakkostyypin diabetekseen. Koska israelilaisperhe tietää, että valtio, jolle he maksavat veronsa, ei tee heidän turvallisuutensa suhteen kompromisseja. Virallisesti tarkoituksena oli harjoitella reagointia kansalaisten levottomaan käytökseen. Vaikka moni harrastaa liikuntaa vapaa-aikanaan, on työmatkaja muu hyötyliikunta vähentynyt, erilaisten ruutujen äärellä vietetty aika lisääntynyt ja etenkin istuminen vallannut yhä suuremman osan päivistä. Liikkumattomuus alkaa olla Suomessa jo uusi kansantauti, joka vaivaa suurta osaa väestöstä. Kouluväelle julkisuuteen lanseerattu esitys tuli yllätyksenä. Kuvassa englantilainen poliisimies pidättää arabialaisia ja vaatii heitä luovuttamaan aseensa. Tästä tietoisuudesta syntyy kansalaisille turvallisuudentunne. Päivän ideana on se, että jokainen voi tarjota muille maistiaisen omasta liikuntalajistaan tai kokeilla jotain uutta matalan kynnyksen periaatteella. Tapahtumasta kuvattu esittelyvideo näyttää, mistä oikeasti oli kyse: poliisien militarisoinnista sisällissodan kaltaista tilannetta varten. Palestiinassa on viime päivinä ollut levotonta. Istumatyöläinen saa halutessaan tauon myös istumisesta, kun kesäloma koittaa. Saksassa järjestettiin huhtikuussa EU:n poliisija sotilasvoimien yhteinen harjoitus. Takapuoli kannattaakin nostaa ylös tuolista. Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin. Miksi toistuvien pommi-iskujen ja ilmahälytysten maassa perhe voi kokea olonsa turvallisemmaksi kuin maassa, jossa poliisin ei katsota tarvitsevan aseita. Myös paikallisia tahoja oli mukana, ja muun muassa Pattasten koululaiset viettivät päivänsä liikunnan merkeissä. Kirjoittaja on Natossa asuva, EU:sta vapautunut juristiurkuri A Ilmeisesti joillakin käytävillä aistitaan tuulensuuntien muutokset.” Turvan mekin ansaitsemme Kolumni Janne Kankaala toimitus.raahenseutu@almamedia.fi E ilen vietettiin Unelmien liikuntapäivää ympäri Suomea. Lääninrahastakin on jo neuvoteltu. Normaalioloissa Norjan poliiseilla ei ole ampuma-aseita. Useimmat Euroopan maat ovat aikoja sitten luopuneet velvoitteestaan huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta. Päivän positiivisin T äkäläisessä lehdessä oli juttu kahdesta Norjassa kasvaneesta juutalaissisaruksesta, joista toinen oli muuttanut perheineen Jerusalemiin. Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1936, 1966, 1986 ja 2006. Kesä on oivallista aikaa monipuoliselle liikunnalle. 4 10 vuotta sitten. Omalla aktiivisuudella ja hyötyliikuntaa lisäämällä voi lisätä sekä hyvinvointiaan että elinvuosiaan. Päivän aikana opastamme uuden verkkopalvelumme käytössä. Liikuntakynnys on syytä pitää matalana Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi 1 80 vuotta sitten. On hyvä, että liikkumista ja eri liikuntalajeja pyritään tuomaan esille tavalla, joka tekee osallistumisesta ja kokeilemisesta helppoa ja hauskaa. FC Raahen idean mukaan koulutiloihin voisi sijoittaa Ollinsaaressa jalkapallohallin. 3 30 vuotta sitten. Norjaan jääneen sisaruksen lapset kuljetetaan autoilla juutalaispäiväkotiin, joissa odottavat luodinkestävät ovet ja turvakoodit. 2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 11. Ilmeisesti joillakin käytävillä aistitaan tuulensuuntien muutokset. Se ei ole poliisien vaan päättäjien vika. Vuosien takaa -palsta palaa menneeseen VUOSIEN TAKAA. toukokuuta 2016 Tänään Raahen Seudun toimituksessa vietetään digipäivää. Pakolaisvaelluksen myötä ihmisten turvallisuudentunne on vain heikentynyt. Mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus. 2 50 vuotta sitten. Lauantain purjehdukseen otti Rautaruukin satama-altaassa osaa lukuisia veneitä ja venekuntia. Pyhäjoki näytti vakavat kasvonsa ja väliin tilanne oli hyvinkin uhkaava. Heidän valtionsa ymmärtää, että maailmassa on olemassa ihmisiä, joiden kanssa ei koskaan voida sopia. He ymmärtävät, että silloin tällöin turvajärjestelmän läpi lipsahtaa jotain kutsumatonta, mutta tämän sattuessa valtio antaa sellaisen korvatillikan, jota ei toviin unohdeta. Pohjoismaiden ensimmäinen epävirallinen yhteen sukupuoleen kohdistuva ulkonaliikkumiskielto. Hänen lapsensa menevät päivittäin kävellen kouluun ja elävät tavallista huoletonta elämää. Kun kansalaisten luottamus valtioiden järjestyksenpitokykyyn vajoaa riittävän alas, syntyy ryhmiä täyttämään aukkoa. Purjehduskausi käynnistyi Raahessa viikonvaihteen pyhien aikana
Kurssin jälkeen sovitaan green card -suorituksen aikataulu. Kalastuksenvalvonta. toukokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 3 Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Täällä ois 62-vuotias sinkkumies Vihannin läheltä, juuret Raahesta. ti-to 25.7.-27.7. Makoisat kahvit kahviostamme! Tervetuloa! Tee nyt loppuelämäsi paras päätös ja aloita uusi harrastus Siikajoen kentällä. 020 757 9210. Ja työnantajissa onnenonkijoita ja marttyyriyrittäjiä. Ilmoittautuminen: www.rtg.fi/aloittelijoille/greencard.html Lisätiedot: Golfpro Jukka-Pekka Savolampi, p. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Ja onhan se. Onko sitä. Hieman siivousta, kunnostusta ja lisäksi ne laiturit väylineen niin kelpaa veneilijöiden käydä. Iso-kraaseli, Tasku ja Kalla ovat pienellä laitolla oivia päiväretkikohteita. Ja onhan Raahessa ja lähialueilla veneilijöitä omastakin takaa, joten kesäksi vesille ja saaristoon. Siitä miten t-kortistoon joutuu tai pääsee henkilöitä, jotka kuuluisivat sairaspäivärahalle tai eläkkeelle. ma-ke 9.8.-11.8. Lisäksi osa linjatauluista on lähes peittynyt puiden taakse. Viittaan rasistisiin kynäilyihin kaupungissa. ma-ke 6.6.-7.6. Haukien kutulahdet verkotetaan aivan umpeen. Miten sun puhelinnumeron saa. Vähentäkää sähkön kulutusta ennemmin. Luomu naudanlihaa ja Ylämaan karjan lihaa. ti-to Mikä yhdistää ulkoilun, hyvän seuran, luonnossa liikkumisen ja terveyden. Yrttituotteita. Jättirekat valtaa alaa, enää ei riitä 2 akselia, pitää olla 11.Päästöt vähenee ja liikenneturvallisuus paranee, kun vähempi rekkoja liikenteessä. . Sen mukaan on elettävä! t. Ilmoittaudu osoitteessa: fennovoima.fi/pyhajoki/teemaillat tai puhelimitse Fennovoiman aluetiedottaja Jaana Kankaalle p. Sisääntuloväylän viitoitus kaupungille näkyy talven aikana kärsineen vaurioita, puuttuu joitakin väylämerkkejä, osa on poikki. Takatalvea odotellen, Arvo Latomaa Veneilyä Suomen sähköntuotanto tänään ja tulevaisuudessa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Tuomo Huttunen kertoo tiistaina 17.5.2016 kello 17–19 Pyhäjoen kunnantalolla, mistä Suomessa käytettävä sähkö tulee ja miltä eri tuotantomuotojen tulevaisuus näyttää. Sekä Tyngän Myllyn jauhot ja hiutaleet! Yrttien, kasvien ja kukkien taimia. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi Kuva kertoo enemmän kuin sata sanaa! En koe olevani kovinkaan hyvä äiti, mutta jonkunmoinen kumminki! Nyt on hyvä hetki opettaa lapsille, millaista pahuutta saa aikaan sivistymättömyys. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Tarjolla kurkkua, tomaattia, leipää ja leivonnaisia, maito-, hamppu-, hunajaja marjatuotteita. Saataisiin niitä kesävieraita muutakin reittiä kuin kasitietä pitkin. Yks roska roskien joukossa joutaa kaatikselle! Olipa 6.5. No tietysti GOLF! Kurssi on kolmepäiväinen, aloitusaika klo 18. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Raahentienoon Golfin green card -kurssit alkavat: 16.5.-18.5. Kuinka paljon nuo työt vaatisivat rahoitusta ja kuka tekisi nuo saarien kunnostustyöt ja siivouksen. Mikä siihen johtaa. MIELIPIDE Tulipa tutustuttua Raahen saaristoon taas talven jälkeen. klo 11.00–13.00 Vanhatie, kirkkopuisto, Pyhäjoki Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Lähetä tekstiviesti numeroon 17192 (85 snt). Ilmeisesti olisi paikallaan tihentää ja selventää väylien merkintää, myös kauemmas merelle. Ja tuoretta ja pakastekalaa, kalasäilykkeitä. ma-ke 20.6.-22.6. KLO 10–15. Kenen älynväläys oli laitattaa nuo kauheat liikenne-esteet Pyhäjolla Lahnaojantielle. Hinta on 100 € ja maksetaan kurssin alkaessa golfravintolaan. facebook.com/ raahenseutu. Nukut paremmin :-) Salmela. Tervetuloa! www.raahenseutu.. Enska. Lisäksi se on kivinen, matala, karikkoinen ja sitä tuntemattomalle jopa sokkeloinen, vaikkei kovin laaja olekaan. 046 810 6888 sp: savolampi@gmail.com , Facebook: Golfpro J-P Savolampi w w w .r tg .fi Iloista leikkiä ja kiireetöntä yhdessäoloa kaikenikäisten yhteisessä Terhokerhotapahtumassa! Lauantaina 14.5. Kokeen hinta on 35 €. Talkoillako. ja kesto 2–2,5 tuntia/pv. TeksTariT . ma-ti (klo 17–20.30) 13.6.-15.6. (08) 222 023 Kevään viimeinen LÄHIRUOKAPÄIVÄ LA 14.5. Kesän tapahtumiin, meripäiville ja muulloinkin, uskoisin tulijoita olevan. Luin kolumnin 3 kertaa. Vesilinnutkin vaarassa. Keskiviikkona 11. Kovasti sitä on talvella kehuttu kuinka se on kaunis, upea ja erikoinen. Toivottavasti kyseiset ihmiset saavat apua henkisiin ongelmiinsa. Ja jos tapahtumien ajaksi saadaan kuunari Fiia liikenteeseen sekä saaristoristeilyihin sopiva pienempi alus käyttöön niin olisipa hienoa mainosta merelliselle Raahelle. Tervetuloa! Vanhatie 48, 86100 Pyhäjoki facebook.com/fennovoima Tietoa tarjolla teemaillassa tiistaina 17.5.! Käsityöläistalo Kuutos-Tiimi Ratakatu 5, Raahe ma–pe 10–17, la 10–14 p. Se lisäisi turvallisuutta ja helpottaisi kauempaa tulevien veneiden liikkumista. Nimimerkillä Hymysuu mummeli. Vaikeimpana muualta tuleville on, kuullun mukaan, löytää väylän pää pohjoisesta tullessa, väylämerkit ovat kaukana toisistaan ja väylän suuntaa on vaikea nähdä. ti-to 12.7.-14.7. Oikea asenne ja toiminta! Siikajoen suussa aivan eri meininki. ma-ke 30.5.-1.6. Suuruuden hulluttelua se on täys tykkänään! Tiedätkö sinä aina, mikä on oikein, mikä väärin. valintoja. Ryöstökalastus valloillaan ja kalat menee myyntiin. Sano ei Natolle eikä ydinvoimaakaan lisää. Saa hakea tuntomerkkejä vastaan numerosta, 0400 388568. Jostakin syystä he jokainen he ovat saaneet kohtalolta väärän kortin. Kirjoita vielä aiheesta. lehdessä vastuullisesta kutukalan pyytäjästä hyvä juttu. Ihmisillä on niin paljon sitä turhaa pelkoa, jolla voi pitemmän päälle olla kohtalokkaita seuraamuksia! Ei tarvi katuosuuksia itse putsailla, siksihän maksamme katumaksua! Löydetty kamera Pyhäjoelta,jokivarren penkkatien veneenlaskupaikalta. Vaikka elät kaiken taiten terveesti, ei se suojaa sinua vakavilta sairauksilta välttämättä! Lähtö täältä tulee aikanaan. ma-ke 28.6.-30.6. Hinta sisältää: Sääntöja etikettikoulutuksen, peruslyöntitekniikoiden opetuksen, opetukseen käytettävät mailat ja pallot
Samaan aikaan uudistetaan myös koko KMarket-ketjun ilme. Suomen Hyötytuuli Oy:n hankekehityspäällikkö Miia Wallénin mukaan hanke on saatu toteuttaa ilman valituksia mihinkään oikeusasteeseen. . . Myös Raahen Porvarija Kauppakoulun rehtori Tapani Piirala on kiinnostunut tehtävästä. . Tämän vuoden maaliskuussa alkoivat voimaloiden pystytykset. Hanke on työllistänyt paikallisia urakoitsijoita: Pentti Hämeenaho Oy, Tiiko Oy, PWR Oy, Penan Raudoitus Oy ja Ruskon Betoni Oy. Aikaisemmin alueella oli ainoastaan huonokuntoisia metsäautoteitä. Nikkarinkaarron tuulipuiston tuotanto nousee 110 000 megawattituntiin. Jäsenyhdistysten järjestämissä tapahtumissa on mahdollisuus tutustua reserviläisten suosimiin ampumalajeihin ja niissä käytettäviin aseisiin sekä opetella turvallisen ammunnan perusteita. Nyt Hyötytuuli on teettänyt alueelle yhteensä 10 kilometriä raskastakin liikennettä kestäviä sorateitä. Projektipäällikkö Harri Suutari kertoo, että Nikkarinkaarron alueella tehdään vielä viimeisiä asennusten tarkastuksia sekä maisemointitöitä. – Linnut törmäävät herkemmin pyöriviin turbiineihin, Wallén huomauttaa. Kovin tuulennopeus, jolla turbiineja vielä pyöritetään on 22,5 m/s. 4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 11. Suurin osa voimaloista tuottaa jo sähköä. Karhukankaalle Siikajoelle olisi tulossa 16 tuulivoimalaa, mutta jos kaikkien muidenkin tuulivoimatoimijoiden hankkeet toteutuvat, on Karhukanakaan ympärille tulossa noin 100 voimalaa lisää. Siellä sijaitsee lähinnä vapaa-ajanviettopaikkoja ja metsästysmajoja. Ollinsaaren Siwa saa muutoksen yhteydessä nimen K-Market Ollinsaari. Lisäksi virkaa hakivat Leo Aho Raahesta, Jalo Aminoff Karjalohjalta, Auvo Huotari Oulunsalosta, Erkki Juola Haapavedeltä, Jari Koivumaa Rovaniemeltä, Tiina Korva Oulusta, Pirkko Kukkohovi Lumijoelta, Esa Lehto Paavolasta, Jarkko Niiranen Kempeleestä, Marko Noronen Jyväskylästä, Jaana Ritola Oulusta, Virpi Siipo Kalajoelta, Pia Vidgren Kaarinasta, Jaana Villanen Hämeenlinnasta ja Hannu Wuorela Piispanrististä. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuus on 230 000 henkeä, joista yli 95 prosenttia on vasta valmiutta kohotettaessa palvelukseen kutsuttavia reserviläisiä. Nikkarinkaarron hanke on ollut vajaan 50 miljoonan euron investointi. Sillä on tuulivoimapuistot Raahessa ja Porissa ja useita hankkeita kesken eri puolilla Suomea. Reserviläiset voivat harjoitella ammuntaa muun muassa Reserviläisliiton paikallisissa yhdistyksissä. Lisäksi yhtiöllä on hanke Siikajoen Karhukankaalla ja suunnitelmissa myös Hummastinvaaran ja Yhteisenkankaan tuulipuistot. Näin voimaloiden lapakorkeus nousee 200 metriin saakka. . Keskon ja Suomen Lähikaupan välinen yrityskauppa vahvistui 12. huhtikuuta 17 haki koulutusjohtajaksi. Enimmillään työmaalla työskenteli 40-50 henkilöä, ja miestyövuosia kertyi noin 30. toukokuuta 2016 Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Vihannissa, Raahen itäpuolella, ja lähellä Pyhäjoen rajaa sijaitseva Nikkarinkaarron tuulipuiston kaikki 10 voimalaa on pystytetty. Käyttöön ne otetaan heinäkuuhun mennessä. Ammunta on Reserviläisliiton laajin toimintamuoto. . Yksinomaan viime vuonna liitossa järjestettiin yli 10 000 erilaista ampumatilaisuutta ja -kilpailua, joissa kirjattiin noin 60 000 ampumasuoritetta. Se tarkoittaa sitä, että lintuparven lähestyessä turbiini pysähtyy. Monilla on myös laina-aseita, joiden avulla ammuntaharrastuksen voi aloittaa. Nikkarinkaarron puistossa on 10 tuulivoimalaa, jotka ovat teholtaan 3,3 MW . Muiden Siwojen ja Valintatalojen aikataulu varmistuu myöhemmin. . Raahen alueella Vihannin Reserviläiset järjestää ammuntapäivän 17. Wallénin mukaan heidän turbiininsa on varustettu myös lintututkalla. . Se vastaa noin 6000 omakotitalon lämmityssähköä. Lisäksi aloitteleville ampujille järjestetään ammuntaan liittyvää koulutusta. Valtaosalla reserviläisyhdistyksistä on säännöllisiä ratavuoroja. Tiet ja voimaloiden nostoalueet tehtiin heinä-marraskuussa Sähköaseman teko ja kaapeloinnit alkoivat elokuussa. – Lukumäärä on yllättänyt myös meidät, sanoo Wallén Karhukankaan rakennuslupia yhtiö odottaa jo tänä vuonna. Reserviläisillä ammuntapäivät Reserviläisliitossa järjestetään toukokuussa viitisenkymmentä paikallista ampumataitopäivää. Hakijajoukossa on mukana myös Raahen Aikun rehtorina ja toimitusjohtajana työskennellyt Timo Kärkkäinen. Alueelle päästiin metsätöihin viime vuoden maaliskuussa. Ollinsaaren Siwasta K-Market Ollinsaaren Siwa ja 69 muuta Siwaa ja Valintataloa ympäri Suomen muuttuvat K-Marketeiksi elokuun loppuun mennessä. Fakta . Turbiinit alkavat pyöriä alimmillaan 3 metriä sekunnissa (m/s) tuulella. toukokuuta kello 17-21, Linnastenkankaan ampumaradalla Vihannissa. Nikkarinkaarron valmistuttua Hyötytuulella on yhteensä 30 toimivaa tuulivoimalaa. Hyötytuuli on myös mitannut melutasoja koko projektin ajan neljässä eri jaksossa ennen projektia, sen aikana ja käynnistyessä. Eteläsuomalaisten energiayhtiöiden perustama Hyötytuulella on Nikkarinkaarron lisäksi Raahen seudulla Annankallion tuulipuisto sekä vanha Kuljunnuemen tuulipuisto. Jo huhtikuun aikana kaikkien Siwojen ja Valintatalojen valikoimiin on lisätty Pirkka-tuotteita. Raahen koulutuskuntayhtymän johtajahaku poiki 17 hakemusta määräaikaan mennessä. Siwojen ja Valintatalojen muuttaminen K-Marketeiksi tehdään vaiheittain vuoden 2016 aikana. Lähin asumus on hieman vajaan 2 km päässä Pyhäjoen Pelkosenperällä. Turbiinit pyörivät maksimiteholla 30 prosenttia vuodesta. Nikkarinkaarron myllyt pyörivät Hyötytuulen hanke on onnistuttu viemään läpi ilman valituksia. Käytettävät aseet ulottuivat ilma-aseista puoliautomaattikivääreihin. Nikkarinkaarron voimaloiden ei pitäisi häiritä melullaan lähiseudun asukkaita, joita on todella vähän, sillä puisto sijaitsee keskellä laajaa metsäaluetta. Keskon mukaan jokaisesta K-Marketista on tarkoitus tehdä erilainen, paikallisten asiakkaiden tarpeita ja toiveita palveleva, jatkuvasti kehittyvä uuden ajan lähikauppa. Hyötytuuli toiminut Suomessa vuodesta 1999. Reserviläisten mittavan ampumatoiminnan taustalla on reservin keskeinen rooli Suomen puolustusjärjestelmässä. Tanskalaisen Vestas Wind Systemsin toimittamat turbiinit ovat napakorkeudeltaan 137, ja roottorien väli on 126 metriä.
Ongelmat Kylmäniemen venesatamassa alkoivat vuoden 2013 lopulla, kun rantaan ilmestyi saunalautta. MAArit KeSti Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Raahen Kylmäniemen venesataman luvaton rakennuskanta kasvaa. rAAhen Seutu. On selvää, että tilanne ei voi jatkua nykyisellään. . Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Fiian Valakiat tapahtuma on perjantaina 13. toukokuuta. Piia Bergström valittiin huhtikuun lopulla yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Tapahtuman aikana keskustan liikkeet ovat auki aina klo 20 asti. Keskiviikkona 11. Suomen Hyötytuuli Oy:n hankekehityspäällikkö Miia Wallénin mukaan he ovat onnistuneet viemään hankkeensa läpi hyvässä yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Kauppakeskus Raahen toiveissa on vakiinnuttaa tapahtuma osaksi niin sanottua vuosikelloa, josta löytyvät muun muassa jo suosion saavuttaneet Pekan Pimiät -tapahtuma, Black Friday ja Tonttujen ilta. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. – Meillä ei ole mahdollisuutta pitää kauppoja aina auki niin myöhään, mutta toisinaan ja erityisesti näin keskitetysti se kannattaa. . Fiiasta vastapaino Pekalle Perjantaina Fiian Valkeissa kaupat ovat auki normaalia pidempään. Tehtävä on Bergströmin mukaan erityisen tärkeä aikana, jolloin eletään toisaalta taantumassa ja toisaalta taas suurhankkeiden luomien odotusten alla. Lautan lisäksi rantaan alkoi kertyä epämääräistä irtainta ja rakennusjätettä. Taustalla pilkistelee saunalautta. Kauppakeskus Raahen uusi puheenjohtaja Piia Bergström kertoo, että Fiian Valkeat halutaan vakiinnuttaa mukaan yhdistyksen vuosikelloon. Aluksi annettiin varoituksia, sitten poistamiskehotuksia ja lopulta häätö. Asiaan ovat puuttuneet matkan varrella poliisi, ympäristölautakunta ja tekninen lautakunta. Kauppakeskus Raahe on yrittäjien yhdistys, jonka tavoitteena on kehittää Raahen kaupungissa toimivien yritysten toimintaedellytyksiä, yhteistyötä ja kaupungin yleistä kulttuuriympäristöä. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi kaupungin häätövaatimuksen saunalauttaa lukuun ottamatta. Voimala koostuu 6 erillisestä lohkosta, joista kukin painaa 60-80 tonttia. Operaatiosta on tehty rikosilmoitus. Arttu Säily Arttu Säily Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Tulevana perjantaina 13. – Se oli niin surkea uutinen monelle, ettei Tivoli Sariola tule tänä kesänä ollenkaan Raaheen, niin päätimme tuoda tivolin Härkätorinpuistoon. . Tällä hetkellä pallo on Ylivieska– Raahen käräjäoikeudella, kaupungingeodeetti Risto Karhu kertoo. Bergströmin mukaan yhdistys haluaa olla rohkea toimija, joka ottaa aina mielellään uusia ideoita vastaan ja kuuntelee jäsentensä toiveita. Haluatko jakaa tarinan. – Vaikka olenkin taikauskoinen, niin siihen en usko, että näistä tulee pahan päivän markkinat, Kauppakeskus Raahen tuore puheenjohtaja Siroasun yrittäjä Piia Bergström nauraa. – Toivon kuitenkin, että sää suosii meitä ja ihmiset tulevat ostoksille. Vuokraaja on vaatinut kaupunkia jatkamaan sopimustaan. Kauppakeskus Raahen Fiian Valakiat -tapahtuma aloittaa kesäkauden, jonka päättää Pekan Pimiät. Rojun määrä on kasvanut kaiken aikaa ja naapureiden mukaan roina täyttää jo kolmen venevajan ranta-alueen. – Viime vuonna Fiian Valkeiden suosio oli ihan ok, mutta toivomme, että voimme nyt kasvattaa sen suosiota. 70 kuormaa betonia. – Kaupunki on jo pitkään odottanut päätöstä, joka mahdollistaisi ulosottoviraston puuttumisen asiaan. . toukokuuta vietetään Raahessa Fiian Valakeita. Tivoli Laine ei ole mikään iso tivoli, mutta siellä on pomppulinna ja liukumäkeä lasten iloksi. . Kylmäniemen saunalautta sai kaverin Tiistain vastaisena yönä Kylmäniemen venesatamaan oli ilmestynyt jälleen uusi hökötys. Onko yhteiskunta todellakin näin hampaaton, kyselee yhä useampi. Fiian Valakeiden aikana keskustan liikkeet ovat auki aina kello 20 saakka, tarvittaessa jopa pidempään. Tiistain vastaisena yönä rantaan oli raahattu isokokoinen ja huonokuntoinen parakki. Kalamajan vuokraaja, jonka rannassa saunalautta ja rojut ovat, on valittanut kaikista toimenpiteistä systemaattisesti. Fiian Valakiat järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran. Tarvittaessa ulosottovirasto voi tyhjentää rannan pakkotoimin. . Myllyt on perustettu betonijalkaan, johon on ajettu n. Viime syksynä Pekan Pimiöissä taisin pistää ovet kiinni vasta puoli kymmeneltä, Bergström kertoo. Naapurit alkavat olla tilanteeseen erittäin tuskastuneita. Kauppojen pidennettyjen aukioloaikojen lisäksi Kauppakeskus Raahe haluaa ilahdutaan kaupungin pienimpiä asukkaita tuomalla tivolin osaksi tapahtumaa. FAKTA Fiian Valakiat . Lisäksi konehuone painaa 120 tonttia, napa 35 ja siivet vajaat 13 tonnia. Tapahtuma on Kauppakeskus Raahen järjestämä kauppapäivä, jolla halutaan saada kaupunkilaiset ostoksille omalle paikkakunnalle. Tivoli Laine viihdyttää lapsia Härkätorinpuistossa kello 14-20. Varsin nopeasti se rantautui kuitenkin takaisin. – Meidän on pakko lyödä rumpua ja olla esillä, jotta ihmiset löytävät meidät, eivätkä aina lähde ostoksille jonnekin muualle, Bergström sanoo. – Uusien jäsenten hankinta on tärkeää meille jo siksi, että saisimme uusia ideoita ja ajatuksia. Nikkarinkaarron tuulivoimalat nousevat 200 metrin korkeuteen. toukokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Viime vuoden keväällä luontokin yritti puuttua tilanteeseen, kun myrskypuuska repäisi irti saunalautan. Tätä kaupunki ei hyväksy, vaan on vaatinut uudestaan häätöä. Edellinen puheenjohtaja oli Raahen Prisman Tarmo Kokkola
klo 10-14 Raahenseutu.fi on uudistunut. Liiketalouden perustutkinto MERKONOMI Raahen Porvarija Kauppakoulu Koulutusja yrityspalvelut Merikatu 2, 92100 Raahe www.rpkk.fi Virpi Ahvenlampi koulutuspäällikkö puh. NettiRassin avulla voit antaa palautetta suoraan netin kautta. Koulutus alkaa 29.8.2016 Haku suoraan oppilaitokseen 22.8.2016 mennessä MERKO NOMI Raahen seudun yrityspalvelut tarjoaa asiantuntijapalveluja yrityksille ja yritystoimintaa suunnitteleville. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Jokaiselle laaditaan oma oppimispolku, jossa huomioidaan aiempi osaaminen ja koulutus. Tutkinto suoritetaan näyttötutkintona työelämässä. Digipäivässä opastamme uuden verkkopalvelun käyttöä tietokoneella, puhelimella ja tabletilla. Raahen seudun yrityspalvelut hakee määräaikaista Hakulomake ja lisätietoja: www.kuntarekry.fi tehtävän työavain: 107357. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Tule paikalle tutustumaan palveluun! 150 ensimmäiselle ämpäri kotiin viemisiksi! Käytännön läheinen koulutus liiketalouden osaamisen kehittämiseen. Koulutus on maksuton lukuunottamatta tutkintomaksua (58 €). 044 065 4545 virpi.ahvenlampi@rpkk.fi Voit valita joko asiakaspalvelun ja myynnin tai talousja toimistopalvelujen osaamisalan. Juttuvinkin jättäneiden kesken ARVOMME YLLÄTYSPALKINNON! Tervetuloa ! Vohvelitarj oilu! kahvia/ teetä/m ehua Raahen Seudun hyvinvointikuntayhtymä MUKANA KERTOMASSA NettiRassista. OHJELMAJOHTAJAA Meripohjola-hankkeeseen www.rsyp.fi Meripohjola-hankkeen päätavoitteena on edistää metallija konepajateollisuuden ja siihen kytkeytyvien pk-yritysten uudistumista, kilpailukyvyn kasvua ja kansainvälistymistä Meripohjolan alueella. toukokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 7 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Lähitunnit Raahessa maanantaija torstai-iltaisin. Haluatko jakaa tarinan. Keskiviikkona 11. Järjestelmäasiantuntija Lea Sassali paikanpäällä opastamassa sivujen käyttöä. www.raahenseutu.fi /raahenseutu Verkossa joka päivä Raahen Seudun AVOIMET OVET DIGIPÄIVÄ ke 11.5
– Suomalaiset ovat hyvin konservatiivista kansaa, eivätkä he aivan helposti vaihda perinteisiä kukkia uusiin lajikkeisiin. ArKisto / PeKKA Aho. – Oman terveyden kannalta on järkevää käyttää alkylaattibensiiniä. Uuden lajikkeen kasvattaminen on ainakin meille puutarhureille ammattitaidon mittari, yli 50 vuotta puutarha-alalla toiminut Tarvainen toteaa. Rautakaupoissa seurataan tarkasti mökkiläisten tarvitsemien tuotteiden ja palveluiden kehitystä. . Polttoaineella on merkitystä erityisesti ruohoa leikkaavalle henkilölle. Se ei haihdu niin helposti kuin tavallinen bensiini. – Alkylaattibensiini on paras vaihtoehto. Ne ovat yksinkertaisia koneita, eivätkä pysty hyödyntämään korkeampaa oktaanikulua. VTT:n johtava tutkija Juhani Laurikko, onko näiden tavallista bensiiniä kalliimpien polttoaineiden käyttämisessä mitään järkeä. Siitä tulee selvästi vähemmän haitallisia hiilivetypäästöjä kuin tavallisesta bensiinistä. Ulkopuolisena palveluna teetetään jätevesijärjestelmien lisäksi korjauskohteita, jotka liittyvät rakennusten kivijalkaan, kellariin tai alapohjaan. Ruukkukukista ruusubegonia on pysynyt suomalaisten kestosuosikkina vuodesta toiseen. Mikä bensiini sopii ruohonleikkuriin. KYSY POIS Markku Piilemä markku.piilema@almamedia.fi Lopputalvi ja kevät pitävät kauppapuutarhurit Suomessa kiireisinä. Tämä ilmiö näkyy myös kauppapuutarhojen valikoimissa uusien lajikkeiden suosiona. Autoissa on niin hyvät suodattimet, että niissä voidaan käyttää tavallista bensiiniä. Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan Suomalainen mökkikulttuuri -tutkimukseen. Myös ihmisten lasittamat parvekkeet ja terassit mahdollistavat viileämpää säätä kestävien kukkien istutuksen. Paikallisilta toimijoilta tehtävät tavaratai palveluhankinnat lisäävät myös alueen työllisyyttä, kertoo Suomalaisen Työn Liiton projektipäällikkö Merja Mantila. Toimitus valitsee kysymysten joukosta ne, joihin etsitään vastaukset. Ulkopuolisen apu on tervetullutta sen sijaan vaativimmissa korjauskohteissa kuten jätevesijärjestelmissä, jolloin 68 prosenttia vastaajista arvioi teettävänsä työn ulkopuolisena palveluna. Sinivalkoinen jalanjälki -tutkimuksen mukaan eniten itse tai talkootyönä mökillä tehdään pihatöiden lisäksi aidan kunnostusta, asuinrakennuksen sisäpintaremontointia sekä kesäkeittiön ja rakennusten ulkoseinien kunnostamista. Tavallista bensiiniä käytettäessä ruohonleikkaaja altistuu päästöille, joilla on todettuja kielteisiä terveysvaikutuksia. Suomalainen tekee mieluiten itse Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi Suomalainen kesämökin omistaja ei yleensä turvaudu ulkopuoliseen apuun kesäpaikkansa huoltoja korjaustöissä. Vuoden kalenterijuhlista äitienpäivä ja joulu ovat kauppapuutarhojen sesonkeja, jolloin kukkia myydään kaikkien eniten. Valtaosa, eli 90 prosenttia mökin omistajista hoitaa itse oman mökkipihansa. Syinä voivat olla esimerkiksi vaadittavien taitojen puuttuminen tai kiireinen elämäntyyli, jolloin halutaan ostaa kokonaisratkaisu, Rautian ketjujohtaja Antti Ollila sanoo. On lähes sama, käyttääkö 95vai 98-oktaanista bensiiniä. – Tätä nykyä yhä aiemmin alkava kevät on kasvattanut amppelija parvekekukkien myyntiä viime vuosien aikana. 8 TEEMA Piha & Puutarha RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 11. Amppelija parvekekukat kasvattavat suosiota Riippupetuniat koristavat yhä useamman asukkaan kukkalaatikoita. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan suurin osa mökin huoltoja korjaustoimenpiteistä tehdään itse tai talkoilla. Onko bensiinin laadulla siis merkitystä ruohonleikkurista aiheutuviin päästöihin. Sitten kun se on kokonaan haihtunut, siitä ei jää jäämiä esimerkiksi kaasuttimeen. Amppelikukista esimerkiksi karjalanneito, lumihiutale ja eriväriset petuniat ovat myydyimpiä, paljastaa kauppapuutarhuri Simo Tarvainen. Mökkimatkan ollessa pitkä, eli yli 250 km, vaativimpien kohteiden huoltotyöt teetätetään useimmin ulkopuolisena palveluna. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin helmikuussa 2016 ja 18–79-vuotiaista suomalaisista siihen vastasi 2222 kuluttajaa. Perinteinen ruusu on monelle ostajalle se ainoa oikea kukka äitienpäivänä, kun taas jouluna hyasintti, joulutähti ja amaryllis ovat toivottuja lahjaideoita. Lähetä oma kysymyksesi sähköpostilla osoitteeseen kysypois@almamedia.fi. – Kyllä. Voiko 95 E10 -bensiinin käyttäminen aiheuttaa ruohonleikkurin moottoriin vaurioita. – Yhä enemmän pyritään tarjoamaan mökkiläisasiakkaille yksittäisten tuotteiden sijaan ratkaisuja tarpeisiin, joissa esimerkiksi kiuas myydään asennettuna tai remontoidaan sauna uusiksi ”avaimet käteen” -ratkaisuna. toukokuuta 2016 Timo Simula timo.simula@almamedia.fi Ruohonleikkureissa suositellaan usein käytettäväksi 98-oktaanista bensiiniä tai erityistä pienkonepolttoainetta, alkylaattibensiiniä. Lisäksi neljä viidestä vastaajasta osaa huoltaa tai korjata myös terassin ja laiturin. Ruusubegoniaa näkee paljon ulkona kukkapenkkeihin istutettuna sekä hautausmailla, mutta laji viihtyy myös sisätiloissa huoneenvalossa. – Kukka sopii hyvin suomalaiseen juhlakulttuuriin. Tavallisesta bensiinistä jää haihtumisen jälkeen jäljelle hartseja. Kukka säilyttää ihmisten kosketuksen luontoon, Tarvainen jatkaa. Isot kattoremontit, ikkunoiden ja ovien korjaus sekä jätevesijärjestelmän asennus kuuluvat niihin töihin, jotka annetaan ammattilaisen tehtäväksi. Jätevesijärjestelmän asentaa kuitenkin yleensä ammattilainen. Vuosien saatossa ilmaston lämpiäminen on aiheuttanut sen, että kevät alkaa ennemmin kuin koskaan. – E 10 -bensiini sopii useimpiin pienkoneisiin. Kelpaako tavallinen 95 E 10 vai pitäisikö käyttää pienkonepolttoainetta. Moni miettii, mitä bensiiniä ruohonleikkurissa pitäisi käyttää. – Pienkonepolttoaineen etuna on myös sen hyvä säilyvyys. Useimmat ihmiset pitävät kukista, jos allergiat eivät ole kiusana. – Mökkiä lähellä asuvat omistajat huoltavat itse tai talkoilla selvästi keskimääräistä useammin vaativammat kohteet. Ruohonleikkureissa suodattimia ei ole ja päästöt ovat sen mukaisia. Moottorin kestävyyden kannalta oktaaniluvulla tai etanolipitoisuudella ei ole merkitystä. Ostopalvelua käytetään myös mökin ikkunoihin ja oviin sekä rakennusten ulkokattoon liittyvien korjaustoimien kohdalla. – Kun ruohonleikkurissa on tavallista bensiiniä, altistuu leikkaaja tunnin työssä samanlaisille päästöille, jotka syntyisivät tuhansien kilometrien autoilusta. Tosin joka kevät markkinoille ilmestyy aina joitain uusia kukkia, jotka yrittävät vallata jalansijaa
Luonnonmukainen koostumus hoitaa sekä nurmikkoa että kasvualustaa. Erityisesti puutarhaharrastaminen parvekkeilla, terasseilla ja ikkunalaudoilla lisääntyy koko ajan. Teho 900 W. Kompostiheräte Biolan 6 l Biolanin kompostiheräte on luonnonraakaaineista valmistettu kompostointiaine. Grillivastus kannessa tekee grillaamisesta lähes savutonta. Nuorten kiinnostus viljelyyn kasvaa. Ossi AhOlA/ArKistO www.rautia.fi www.ojanrauta.fi Rakentajankatu 2, Raahe p. Sähkösavustin ruostumaton 1100W H 25 cm S 46 cm Prego Sähkösavustin toimii savustuspuruja käyttämällä heti valmiina savustimena ja ilman puruja monipuolisena pihauunina ympäri vuoden. Siinä yhdistyvät orgaanisten ja mineraalisten lannoitteiden hyvät ominaisuudet. 0,6 kg/10 m². toukokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Erittäin riittoisa. 59,57,109,99,90 5 säkkiä 4 säkkiä. Puutarhanhoidosta haetaan myös ajalle tyypillisesti jatkoa omalle persoonalle, oman henkilökohtaisen brändin vahvistamista. 79,90 49,109,14,90 Pyykkinaruteline Markki 5-sak s Runko Ø 38 mm, sakarat Ø 19 mm teräsputkea, sinkitty. Paino 3,5 kg. Maksimipaine 110 bar. 12,90 13,95 12,90 Sähkösavustin Muurikka 1100w Korkealaatuinen Muurikka Sähkösavustin toimii savustuspuruja käyttämällä heti valmiina savustimena ja ilman puruja monipuolisena pihauunina ympäri vuoden. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Puutarhaliitto uutisoi huhtikuussa, että nuoret alle 35-vuotiaat kaupunkilaiset ovat innostuneet suhteellisesti eniten puutarhanhoidosta verrattuna aikaisempiin vuosiin. Sähkögrilli-savustin Muurikka Nokkela 900w Monipuolinen ja käytännöllinen sähkögrilli, jolla voit myös savustaa. Helppokäyttöinen, nopea ja siisti. Nuorten kasvava puutarhainnostus ei perustu vain mutuun, vaan Suomen Gallup Elintarviketieto Oy:n kyselytutkimuksessa on päästy samaan tulokseen. 15,90 38,50 Puutarhan kevätlannoite Biolan 20 kg Yleislannoite puutarhan kevätlannoitukseen. Kompostiheräte tehostaa kompostoitumista ja nopeuttaa talousja puutarhajätteen lahoamista ravinteikkaaksi kompostimullaksi. 8–18, la 9–14 27,90 PIHAAN JA PUUTARHAAN! Puutarhamulta 50 l GreenCare kalkittu ja lannoitettu Suomalainen, laadukas ja monikäyttöinen yleismulta puutarhaan. Tamppauslavan koko 1950 x 600 mm. Parveke on siihen hyvä paikka. Kasvua on yli 10 prosenttia. Narua 59 m. Painepesuri Kärcher K 2 Kevyt painepesuri, jota on helppo siirrellä pyörien ja tukevan kantokahvan takia. Nuoretkin haluavat kokea kasvien taianomaisen kasvun siemenestä syötäväksi. Vakiovarusteina 4 m:n korkeapaineletku, suihkuputki, Rotojet-turbosuutin, syöttövedensuodatin ja pesuaineinjektori. Asiaan tottumattomalle on melko vavahduttava kokemus, kun hiekanjyvän kokoisesta siemenstä kasvaa iso hedelmää kasvava pensas. Nuorison, tai edes nuorten aikuisten harrastukseksi puutarhanhoitoa ei ole markkinoitu koskaan. Alle 35-vuotiaista erittäin kiinnostuneita on 10 prosenttia ja melko kiinnostuneita 30 prosenttia. Puutarhan Musta Multa Biolan 45 l Kompostilannoitettu multaseos kotipuutarhureille. Rakeinen puutarhakalkki 10 kg Suomalainen, nopeavaikutteinen, rakeistettu kalkki, joka sisältää runsaasti kasvien hyvinvoinnille tärkeää magnesiumia. He haluavat aistia mullantuoksun ja ennen kaikkea tehdä käsillään jotain konkreettista ainaisen tabletin näpräämisen sijaan. Nurmikon kevät&kesä GreenCare plus 20 l Kaksivaikutteinen lannoite, joka saa nurmikkosi näyttämään kauniimmalta ja vihreämmältä koko kesän. Tuotteessa on hyödynnetty kierrätysraaka-aineita. Insinöörimiehet kilpailevat siitä, kuka saa kasvatettua tulisimman chilin. Tuuletusteline kppr 0057 kääntyvä yläkehä sinkitty Tuuletusteline kääntyvällä yläkehyksellä. Polkupyöräteline 5-paikkainen sinkitty Runko allaskuumasinkitty Ø 32 mm, pyöränpidikkeet Ø 19 mm teräsputkea. Haluatko jakaa tarinan. Soveltuu käytettäväksi kasvualustana kukkapenkissä, kasvihuoneissa ja kasvimaalla joko sellaisenaan tai perusmaahan sekoitettuna. Valmistettu sinkitystä teräsputkesta. Sopii myös nurmikon syyslannoitukseen. Juha Karilainen juha.karilainen@almamedia.fi Puutarhanhoito mielletään yleensä joksiksin, jota harrastetaan siinä iässä, kun hermot eivät enää muutakaan kestä. 044 7997 500 Meille soittaminen ei maksa ylimääräistä! Avoinna: ark. Y-sukupolven puutarhanhoito on samanlaista kuin heidän muukin elämänsä: yksilöllistä ja vapaamielistä. Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori tulkitsee, että hyötyja koristekasvien viljelystä halutaan vastapainoa urbaaniin kaupunkilaiseen elämäntapaan. Keskiviikkona 11. Hipsterinaiset kasvattavat perinteisiä yrttejä ikkunalaudoilla. Oma tulkintani on, että puutarhanhoidosta, parvekeja terassiviljelystä haetaan myös elämyksiä. Lannoitetta annostellaan n. Nuoret sukupolvet eivät kuitenkaan suostu rehkimään avomaalla aamusta iltaan kitkemässä puolen hehtaarin perunapeltoa, kuten vielä heidän vanhempansa ja isovanhempansa tekivät. He haluavat kuitenkin kokea puutarhanhoidon ja kasvien kasvatuksen elämyksen ilman kovaa puurtamista. Kasvimaalannoite GreenCare luomu 10 l Ravinteikas orgaaninen erikoislannoite kasvimaalle, joka lisää satoa ja makua luonnonmukaisesti. Kuusi prosenttia alle 25-vuotiaista sanoo olevansa erittäin kiinnostuneita puutarhanhoidosta ja 38 prosenttia melko kiinnostuneita. Asia on kuitenkin muuttumassa. Parvekkeen taimitarha riittää Parvekkeella tai terassilla voi kasvattaa vaikkapa chiliä ja sen vieressä kasvavaa salaattivoikukkaa.Parvekkeella tai terassilla voi kasvattaa vaikkapa chiliä ja sen vieressä kasvavaa salaattivoikukkaa. Sisältää runsaasti ravinteita oikeassa suhteessa ja liukenee kasvien käyttöön nopeasti
Ruukkiin on lupautunut tulemaan puutarhuri Tuomo Vähäsarja, joka tunnetaan hedelmäpuitten leikkauksien eksperttinä. 1 Murske valmistetaan murskaamalla joko luonnonkiviä tai keinotekoista kiviainesta. Murske, sepeli ja kivituhka. – Me täällä Ruukissa haluamme olla niin maatiaisia, että messuillakin keskitytään tarjoamaan vain sellaisia kasveja, jotka menestyvät juuri näillä leveysasteilla. – Kasvukausi on juuri sopivasti alkamassa ja useimmat kasvit voi silloin istuttaa suoraan kasvupaikalleen. Puutarhaosastolla yhteensä 16 puutarhaa, yrittäjää ja yhdistystä. Mukana on myös alarajaa, esimerkiksi 16 millimetriä, pienempiä rakeita. Ruukkiin saapuu Siililä, joka jakaa käytännön siilitietoutta kaiken ikäisille. Karkeita murskeita käytetään teiden ja katujen rakennekerroksissa, hienommat murskeet käyvät teiden ja pihojen pintarakenteeksi. Pääsyliput: 5 euroa/hlö, alle 15 vuotiaat ilmaiseksi. Muovia käyttämällä esimerkiksi lannistetaan luonnonmukaisesti ja myrkyttömästi sitkeimmätkin monivuotiset rikkakasvit. Messuilla on myös lapsiparkki perheen pienimmille. . – Jopa oman pihan taimia voi tulla myymään. PUUTARHAMESSUT . 3 Kivituhka on kiviainesta, jota syntyy murskauksessa. Lauantaina 21. . Messupaikkana on Heppakeskus, Ruukin maaseutuopiston yhteydessä oleva hevoskeskus. . Käyttötarkoitusta ohjaa murskeen raekoko. Entä moniko tulee ajatelleeksi, että ennen kuin pääsee hoitamaan kasveja, kannattaa hoitaa kuntoon maaperä. toukokuuta 2016 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Kaikkien aikojen ensimmäiset Ruukin Puutarhamessut järjestetään toukokuun toiseksi viimeisenä lauantaina. Mutta mitä ne oikeastaan ovat. Hollannista saapuneita kukkarekkoja ei ole odotettavissa. . Myös leipä tulee lähialueelta. . Osoite Ruukin maaseutuopiston Hevoskeskus, Sammalkankaantie 288 Ruukki. Myyntipöydissä tulee olemaan leipomotuotteita, säilykkeitä, luonnonmukaisesti kasvatettuja tomaattien ja kurkkujen taimia, kotitekoista suklaata ja niin edelleen. Sepeli murskataan kalliosta tai sorasta. Käyttökohteita pihapiirissä ovat muun muassa salaojat ja seinävierukset. toukokuuta klo 10-16. Tämä ei näy kuitenkaan osallistujien määrässä. Talvisin sepeliä käytetään liukkaudentorjuntaan. Mustan muovin mannekiiniksikin tituleerattu Inga Nuojua puolestaan neuvoo, mitä kaikkea muovilla voi puutarhassa tehdä. Maaseutuopisto on messujen järjestäjille tuttu ja hyväksi havaittu yhteistyökumppani Luomumarkkinoiden yhteydestä. . . Siitä poistetaan hienoaines seulomalla. Yrtit, kukat ja hyvät neuvot Ruukin Puutarhamessuilta saa myös lihakeittoa ja kotijäätelöä. Messulounaan pääruokana on paikallisista raaka-aineista valmistettu lihakeitto. Kauppapuutarhat eri puolilta maakuntaa ovat hyvin edustettuina, samoin alan kaupat. Sitä voisi kutsua murskeen katkaistuksi lajitteeksi. Maanläheisillä messuilla tarjotaan maanläheistä lähiruokaa. Irrottautuminen messuille kysyy enemmän järjestelyitä, kun sesonki alkaa olla kuumimmillaan muutenkin. Lapset on huomioitu aivan erityisesti. Seurakunta on mukana messuilla ja järjestää pikkuväelle mukavaa puuhaa muun muassa tikkupullaa paistamalla. Jälkiruuaksi on luvassa lähialueen kotijäätelöä. Luvassa on kesäkukkia, yrttien taimia, perennoita ja hedelmäpuita, marjapensaita, siemenperunoita ja siemeniä, puutarhatarvikkeita unohtamatta. Koska seassa on hyvin pienijakoista kiviainesta, kivituhka tiivistyy kovaksi ja kantavaksi pinnaksi. Siinä ei ole mukana asetettua alarajaa pienempiä rakeita. Pinta ei läpäise vettä. Raekoko on pieni, yleensä 0–0,8 millimetriä. Pienille tuottajille on haluttu antaa näkyvyyttä. . 2 Sepeli on murskeen sukulainen. Mullan koostumuksesta ja maaperän hyvinvoinnista ovat valmistautuneet kertomaan Oulun Hyötykasviyhdistyksen asiantuntijat. Messuilta kannattaa tulla hakemaan ennen kaikkea hyviä neuvoja, järjestäjät vinkkaavat. . Messut järjestää Ruukin kyläyhdistys. Ajankohta on tarkoin harkittu, messujen puuhanaiset Minna Luoma ja Inga Nuojua korostavat. 10 TEEMA PIHA&PUUTARHA RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 11. Kivituhkaa käytetään muun muassa pihalaattojen asennuspohjana, polkujen, ajoteiden ja pihojen päällysteenä. Puutarhamessuilla puhutaan myös eläimistä. Kiteytys: Kaikki kolme otsikossa mainittua materiaalia ovat tuttuja ja suosittuja pihamaan rakentamisessa. Harrastajaosastolla viisi ja lähiruokaosastolla 12 näytteilleasettajaa. Asiakkaan kannalta ajankohta on siis paras mahdollinen, mutta näytteilleasettajien kannalta tilanne on kimurantti
(08)263369, fax (08)263630 Palvelemme Ma-Pe 9-19, La 9-17, Su 12-17, www.sarkanperennataimisto.. Omenapuun leikkaaminen on monelle mystiikkaa. Ohjelma opastaa ilmoituksen tekemisessä. Keskiviikkona 11. 7,35€/kpl) LAAJA VALIKOIMA KÄRHÖJÄ JA PIONEJA Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh. Petunia Miljoonakello Suuri erä Kirkkokatu 25 Raahe (08) 222 943 www.korhosenkukkatalo.com Palvelemme 9-18 9-17 ma-pe la-su Kesäkukka-amppelit Valtatie 925, 92210 Arkkukari (Raahe) puh. Kun muutat muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!. 22,90€) 1,99€/litra 29 90 19 90 Erä RAUTATIENOMENAPUITA (norm. Särkän Perennataimisto PUUTARHUREILTAMME SAAT ASIANTUNTEVAA PALVELUA KEVÄISEEN PUUTARHAAN Aitataimia vielä saatavana! 49 00 kpl 17 50 Kekkilän PUUTARHAMULTA 50 litraa 4 säkkiä (0,087€/litra) Biolan Puutarhan KEVÄTLANNOITE 20 kg (1,495€/kg) Biolan HEDELMÄJA MARJALANNOS 10 litraa (norm. 223 7022 Palvelemme ma–pe 9-20, la-su 9-17 Siirrymme kesäaikaan! Palvelemme ma-pe klo 9-20 la-su klo 9-17 Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe puh. Mutta jos jättää leikkaamatta, sekään ei ole hyvä. Kesän kukat Kukkatalosta! Kukat istutuksiin: 14,Orvokintaimet Pelargoniat Ruusubegoniat Ruusut ym. TUULIKKI NOUSIAINEN ARKISTO/RAINE LEHTORANTA Nyt voit jättää ilmoituksen helposti verkossa. esimerkiksi onnittelut, merkkipäivä-, kiitostai kuolinilmoituksen. Mustan muovin avulla pääsee eroon sinnikkäimmistäkin puutarhan kiusankappaleista, Inga Nuojua (taustalla) ja Minna Luoma vakuuttavat. 60€) Runsaasti marjakasveja, myös uutuuksia! Kukkiva KELTAVUOKKO 10 00 2 kpl (norm. 010 665 9015, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.. toukokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU Tämä on nyt ruttojuuren menoa. Mene osoitteeseen raahenseutu.fi ja jätä ilmoitus
Kasvualustaan pitää kiinnittää huomiota. – Pitää mennä kontilleen ja möyriä maata kunnolla. – Suurin virhe on se, jos perustat nurmikkoalueen hölmöön paikkaan, kiteyttää Berner Oy:n tuoteja myyntipäällikkö Erkki Hakamäki. E ikä missään nimessä passaa unohtaa ruohonleikkurin teriä! Tarkasta terien kunto. Ja mitä nurmikkoalueella on tarkoitus tehdä, pelataanko siellä jalkapalloa vai makoillaanko siellä huovan päällä piknikillä. . Mutta kosteaa pitää olla, sillä jo parin tunnin pölykuiNäin sen nurmikon pitäisi onnistua Piha: Suurin virhe on nurmikon perustaminen hölmöön paikkaan. Perusmaan paksuudeksi suositellaan 30 senttimetriä ja kylvöalustan paksuudeksi vähintään 15 senttimetriä. – Lämpötila on erittäin tärkeä asia. . Siemenseoksilla on kolme eri käyttöluokkaa. Kastelu pitää tehdä kunnolla. Voit myös teroittaa ne itse. Käyttöluokka 1:n nurmikkoseoksella syntyy tiheä, talvenkestävä ja hyvin kulutusta ja lyhyeksi leikkaamista kestävä nurmikko. Ennen asennusta öljyä suodatinta moottoriöljyllä. . Kaada öljyntäyttöaukosta oikea määrä uutta öljyä. – Jos haluat hyvän nurmikon, kasvualustan pitää olla riittävän tiivistymätöntä. – Siemenen kontakti maakosteuteen paranee, eikä tuuli vie siemeniä mennessään. Ainakin nämä asiat kannattaa tehdä. Öljyn määrä on pari ruokalusikallista. Kun maan lämpötila on 5 astetta, taimeentuminen kestää 90 vuorokautta. Kun kasvualusta on kunnossa, on aika paneutua kylvöpuuhiin. Myös nuukailu saattaa kostautua. Vesipesiä ei saisi jäädä. Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jo ennen töihin ryhtymistä kannattaa miettiä muun muassa se, että pystyykö nurmikkoa leikkaamaan. Maalaisjärki tietysti kastelussakin kunniaan, maaperän ei tarvitse tihkua vettä. Kestää kohtuullista leikkausta. Löysytä tulppa tulppaavaimella. Kun kylvö on tehty, kastelua pitää jatkaa ensimmäiseen leikkaukseen asti. Ero on suuri: yritäpä kasvattaa pääsiäisruohoa jääkaapissa! Kun kylvön ajankohta on suotuisa, ja kylvö suoritettu, pitää muistaa tiivistää maata. Kiristä tulppa käsin niin kireälle kuin saat ja sen jälkeen neljänneskierros avaimella. Huollettuna kone on valmis palvelemaan vielä ainakin tämän sesongin ajan. Silmiin ei kannata luottaa. . Huuhtele ja kuivaa huolellisesti. Hanki sopiva sytytystulppa. Juuret tarvitsevat happea. Kun kasvualusta on levitetty, pitää huomioida vielä tarkasti myös pinnanmuoto. Valitse oikea ajankohta. Vain siten tiedät, että onko maa oikeasti kostea vai ei. Tokihan nurmikon saa aikaiseksi vaikka savikkoon, mutta lopputuloksesta ei kannattane lähettää valokuvia pihaja puutarhalehtien kansikuvakandidaateiksi. . Jos terät ovat huonossa kunnossa, hanki uudet. Nyt ennen ruohonleikkuun kultaaikaa on syytä luoda silmäys ruohonleikkurin kuntoon. toukokuuta 2016 Mikko Lindroos mikko.lindroos@almamedia.fi Uuden nurmikkoalueen perustaminen ei ole salatiedettä, mutta suunnittelua ja vaivaa se vaatii osakseen, jos haluaa lopputuloksesta priimaa. Tee ainakin nämä KEVätHuolto. . Jos alat empiä, niin käänny ammattilaisen puoleen. I lmansuodatin pääsee likaantumaan ja tukkeutumaan salakavalasti. . Tässä voit tehdä peruuttamattoman virheen. Käyttöluokka 2:n nurmikkoseos puolestaan soveltuu alueille, joilta ei vaadita kovaa kulutuksenkestoa. 12 TEEMA: Piha&Puutarha RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 11. Jos tuntuu siltä, että homma on liian vaikea, sitä ei kannata itse tehdä. Ja kasvualustan pitää olla riittävän paksu, siinä ei kannata nuukailla. Irrota terät ja teroita ne esimerkiksi viilalla. . Irrota tulpanjohto sytytystulpasta. Huomio: Huolehdi jäteöljystä asianmukaisesti! S itten vaihdetaan sytytystulppa. T oinen tärkeä asia on öljynvaihto. Kiristä proppu paikalleen. Laita tulpanjohto paikoilleen. Kun maan lämpötila on 11 astetta, taimeentuminen ei kestä kuin 20 vuorokautta. Laske vanha öljy pois moottorista öljypropun kautta. . Onko kaltevuus liian jyrkkä. Öljy estää epäpuhtauksia pääsemästä moottoriin. Yleisimmät siemenseoksissa olevat lajit ovat punaja puistonata sekä niittynurmikka. Huolto on helppo toteuttaa itse, jos työkalut yhtään pysyvät käsissä. Kastelu on tärkeää. Extra-käyttöluokan seoksella syntyy tiheä, talvenkestävä sekä lyhyeksi leikkaamista ja kulutusta kestävä nurmikko. – Mitä paksumpi, sen paremmin nurmikko kestää kuivuutta. KäyttöluoKKia . Jotta pääset leikkaamaan näin hyväkuntoista nurmikkoa, kannattaa nähdä nurmikon perustamisvaiheessa vaivaa. Anna öljyn valua hetken aikaa ja tarkasta sitten öljymäärä mittatikun avulla. Ota tulppa pois ja vaihda se uuteen. Vaahtomuovinen suodatin kannattaa pestä pesuaineella
Verenpisaran juuret pitävät viileästä mullasta, niinpä sitä ei kannata istuttaa aurinkoiseen paikkaan. Verenpisara on pääsääntöisesti nykyään ulkokasvi, ennen sitä pidettiin myös huonekasvina. Keskiviikkona 11. . Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Tehokkaimmin etanoista ja kotiloista pääsee eroon keräämällä ne pois käsin. Lehtokotiloiiden torjunnassa voi käyttää esimerkiksi olutansaa. Kuivuminen voi aiheuttaa haittaa kukinnalle. KESÄKUKKIA Pelargonia viihtyy hyvin aurinkoisessa paikassa ja se kestää kohtuullisen hyvin jopa paahdetta. Kyseessä saattoi olla lehtokotilo. VINKIT . Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Entäpä sitten ne siemenet. Kuihtuvia kukintoja ja kellastuvia lehtiä pitää kuitenkin nyppiä, jos haluaa kukkaloiston kestävän syksyyn saakka. Siirappi ja kivijauhe toimivat myös. vuus voi aiheuttaa tuhoa. Kukissa on isojakin eroja esimerkiksi sen suhteen, miten ne kestävät auringonpaahdetta. Yksi tällaisista kukista on lobelia eli sinielvikki. Laita pihalle linnunpönttöjä. Jotta pääset leikkaamaan näin hyväkuntoista nurmikkoa, kannattaa nähdä nurmikon perustamisvaiheessa vaivaa. Ongelma on kuitenkin usein se, ettei käyttäjä osaa suojautua tarpeeksi niitä käyttäessään. Yleisimmin käytettyjä lajeja siemenseoksissa ovat punaja puistonata sekä niittynurmikka. Kasvimaan herkkujen kimppuun kömpivien nilviäisten liikkumista voi vaikeuttaa myös erilaisten ansojen avulla. Pesiville hyönteissyöjille kelpaavat ruuaksi lähes kaikki puutarhan hyönteiset. Piiraisen mukaan ensimmäiset tuholaiset ilmestyvät puutarhaan ilmojen lämmetessä. Puutarhan ikävimpiin tuholaisiin kuuluvat etanat ja kotilot. Kukinta on runsas ja kestää kauan, kunhan poistetaan kuihtuneet kukat säännöllisesti ja typistetään kasvustoa välillä voimakkaasti. Kuluttajamyyntiin tarkoitetuissa siemenseoksissa alkaa olla jo kymmenenkin prosenttia raiheinää joukossa. Nykylajikkeet kestävät sadetta melko hyvin, mutta parhaiten kukka viihtyy sateelta suojassa. Ötökät: Puutarhan viheliäisiä vieraita voi torjua vaikka omilla hiuksilla tai kuparilevyllä. . Kasvimaalla kasvavien vihannesten suojaamiseksi Piirainen suosittelee käyttämään harsoa. Niitä alkaa olla myynnissä jo niin monta eri sorttia, että sunnuntainurmikonperustajaa hirvittää. Kasvimaa kannattaa peittää harsolla heti kylvön jälkeen tai viimeistään toukokuun puolessa välissä, sillä tuohon aikaan ilmavirtojen mukana saattaa lentää Suomeen kaalikoiparvia. Kasvupaikaksi käy niin aurinkoinen kuin puolivarjoinen paikka. Kotipuutarhuri voi esimerkiksi laittaa 10–15 senttimetrin korkuisen kuparilevybarrikadin kasvimaan ympärille. Verenpisaraakin pitää kastella säännöllisesti, jotta se jaksaa kukkia. – Nyrkkisääntönä on se, että valitaan oikea siemenseos nurmikon käytön mukaan. Vaikka omassa puutarhassa ei koskaan minkäänlaisia tuholaishyönteisiä olisi ollutkaan, ei se tarkoita sitä, etteikö kutsumattomia vieraita voisi sinne ilmestyä. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin projektisuunnittelijan Anne Piiraisen mukaan tärkeintä tuholaisten torjunnassa on ennaltaehkäisy ja kasvien suojaaminen, etteivät ötökät pääse niihin käsiksi. Kaiken kaikkiaan melko helppohoitoinen kukka. Harsot suojaavat kasveja monilta tuholaisilta kuten esimerkiksi kaalikärpäsiltä, kirvoilta ja peltoluteilta. Se tuo nurmikolle ensivihreyttä. Taltuta tuholaiset luonnonmukaisesti Rusahtiko jalan alla. Hieman erikoisempi keino etanoiden kulun pysäyttämiseksi ovat hiukset. 3 Osa kesäkukista pärjää hienosti niin aurinkoisella kuin varjoisalla paikalla. Muista myös lannoitus. Pelargonia kukkii myöhään syksyyn, kunhan sitä hoidetaan hyvin.. toukokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 13 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. ArKisto Niina Huuhtanen niina.huuhtanen@almamedia.fi Erilaiset tuholaiset saattavat aiheuttaa suurta harmia puutarhassa pitkin kesää. Niittynurmikka taasen pitää valosta ja rönsyää hyvin. Muista lannoitus! 2 Yksi varjoisamman pihapiirin menestyvistä kesäkukista on verenpisara. Se on erittäin suosittu kukka, sillä se on monikäyttöinen ja helppohoitoinen. ArKisto 1 Yksi aurinkoisen pihapiirin menestyjistä on pelargonia. – Merenrannalla ja tuulisella paikalla sijaitseva puutarha on paremmin turvassa tuholaisilta kuin tyynessä paikassa sijaitsevat puutarhat. – Nadat ovat hennompia ja talvenkestävämpiä ja antavat enemmän anteeksi kuivuutta ja varjoisuutta kuin niittynurmikka. Kasvimaan ympärille levitetyt hiustenleikkuun jätteet pistelevät ikävästi nilviäisten ihon läpi ja pysäyttävät matkanteon siihen paikkaan. Usein ohjeetkaan eivät ole kovin kummoiset. Myös muita keinoja on. . . – Torjunta-aineiden käytöstä on keskusteltu paljon Suomessa ja sen suhteen ollaan edelleen melko liberaaleja. Puutarhan sijainnillakin on merkitystä. Salaattia ja muita hyötykasveja rouskuttavien öttiäisten torjunnassa ei kannata kuitenkaan lähteä sotajalalle ja ottaa kaikkein järeimpiä myrkkyjä käyttöön. Torjunta-aineiden käyttöä Piirainen ei suosittele kotipuutarhureille ollenkaan. Älä käytä torjunta-aineita.Tuholaisten luontaisia vihollisia, kuten loispistiäisiä, on kaupallisesti tarjolla myös kotitarhureille. Puutarhoissa esiintyvät etanat ovat yleensä lehtokotiloita, peltoetanoita tai espanjansiruetanoita. Haluatko jakaa tarinan. Se viihtyy erittäin hyvin aurinkoisella kasvupaikalla, jopa paahteessa, jos kastelusta huolehditaan riittävän hyvin. Opettele, mitkä ovat tuholaisten luontaisia vihollisia. Kohta on jälleen aika hankkia kesäkukkia pihapiiriä koristamaan. – Kaalikoit ovat haastavimpia torjuttavia, mutta harsojen avulla niiltä voi suojautua. Se ei tarvitse ”koko päivän aurinkokylpyä”, vaan pitää hieman varjoisammasta paikasta kukkien silti runsaasti. . Toisilla kukilla kasvu on parasta aurinkoisella paikalla, toiset viihtyvät paremmin puolivarjossa. Mikäli etanat uskaltautuvat liian lähelle kuparilevyä, saavat ne siitä pienen sähköiskun. Suosi hyötykasveista esimerkiksi nokkosta, joka pitää yllä hyötyeliöitä. – Ympäröi kasvimaa kalkkinauhalla, joka saa etanat erittämään limaa ja estää niiden kulun kasvimaalle. Liian laitetussa puutarhassa ei ole tarpeeksi luonnonmukaista ravintoa
Vanhan kansain neuvoihin on luottaminen. 14 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 11. Liitto kannustaa pistiäisallergisia hakeutumaan siedätyshoitoselvitykseen allergian voimakkuuden vuoksi. Viime maanantaina aiheena oli puutarha, ja alustamassa oli Pihavinkin Liisa Saarela. Pistiäisallerginen, tarkista ensiapulääkkeet Voimakkaasti allergiselle mehiläisen tai ampiaisen pisto voi olla hengenvaarallinen. Kohtaamiskahvila on auki taas elokuun toisena maanantaina klo 12-15. Uudenkuun aika on siis kylvämisen ja koulimisen aikaa muille, paitsi juurikasveille. Omaishoitoja perhehoito: arkisin virka-aikana Eija Silfver, puh. Saarela neuvoi istuttamaan kaikki kukkakasvit ja satonsa maan yläpuolelle tuottavat kasvit yläkuun puolella. Injektorin turha käyttö ei aiheuta vaaraa. Muut sairaudet tai lääkitykset eivät vaikuta injektorin saamiseen tai käyttöön. Saarela opasti leikkaamaan jalostettujen ryhmäruusujen juuresta nousevat vesat pois. Juureskasvien kylvön onnistumisen vahvistaa puolestaan alakuu. . Liisa Saarelan pihavinkit kiinnostivat kohtaamiskahvilan osallistujia. Täydenkuun jälkeen vaihdetaan juureskasvien ja perunan puolelle. Ensiapua voi täydentää antihistamiinilla ja kortisonitableteilla, mutta ne eivät korvaa adrenaliini-injektoria. Veteraanien palvelut: MarjaLeena Sivonen, ma, ti ja ke klo 9-15, puh 044 4393754 . Yrttien, hedelmäja marjakasvien, chilin, paprikan ja tomaatin ja kaikkien kukkiensa vuoksi kasvatettavien kasvien kylvöja istutustaika on siis parhaillaan menossa. . Kotiin annettavat palvelut: Erja Laulumaa, 040-8303138 Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Allergiaja astmaliitto kehottaa pistiäisallergisia nyt varmistamaan, että ensiapuna käytettävän adrenaliini-injektorin käyttöaika on voimassa. – Pistiäisallergiassa reaktion voimakkuus vaihtelee. Vakavassa allergisessa reaktiossa eli anafylaksiassa on ensimmäiseksi pistettävä uhria adrenaliini-injektorilla ohjeen mukaan. Ensiapuna käytetään epipeniksi kutsuttua adrenaliini-injektoria, jolla pistetään hätätilanteessa lihakseen. . Injektori pitää hankkia, vaikka aiempi allergiareaktio olisi ollut lievä, painottaa allergiaja astmaneuvoja Marjo Tähtinen Allergiaja astmaliitosta. Huhtikuun kahvilassa sovittiin jatko-ohjelmasta. Pistiäisallergiselle mehiläisen tai ampiaisen pisto voi olla hengenvaarallinen. . Jaloruusujen kummallisia vesoja ihmetteli muun muassa Leena Sippola. – Allergisella pistoksen aiheuttama paukama kasvaa nopeasti ja turvotus on laaja-alaista. Kahvilan aiheet kiinnostivat muun muassa Eila Nurroa, sekä Sirkka Nivalaa ja Merja Heikkilää. Toiminta on tarkoitettu ikäihmisille, mutta kahvila on avoin kaikille muillekin. Yleinen ohjaus ja neuvonta: arkisin virka-aikana puh 0401357880 . Kokemukset ovat olleet mukavia. Neuvoja tarvittiin myös muun muassa syysleimun jakamiseen ja ruusujen leikkaamiseen. Liitto painottaa, että jokaisella pistiäisallergisella tulee olla oma lääkärin määräämä adrenaliini-injektori, ja se kannattaa hankkia heti, kun allergia on todettu. Saarela neuvoi tekemään mäntysuovasta ja vedestä liuoksen, jossa on 10 l vettä ja 1-2 dl mäntysuopaa. Kahvilan pitämisestä vastaavat eri järjestöt vuorollaan. Muistiasiat: ke ja to 8-15 Anne Viirret-Rautio, puh. Sillä kirvoja pitää häätää useampaan kertaan. 044 439 3756 . 0401358116 . . Juuresta kasvava paksu verso onkin yleensä vain piikkikeppi. Joka kuukauden toisena maanantaina kokoontuvassa kahvilassa keskustellaan erilaisista aiheista asiantuntijan johdolla. Asumispalvelut: arkisin virkaaikana, Paula Roth puh. – Juurakko on yleensä koiranruusua, se ei kuki tai jos kukkii niin hyvin mitättömästi, Saarela sanoi. toukokuuta 2016 Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Kohtaamiskahvila on aloittanut Raahen pääkirjastossa. NeuvoNurkka . Kohtaamiskahvilan kävijät kertoivat Saarelalle monenlaisia kasvihuolia ruusujen leikkaamisesta kirvojen hävitykseen. Allergisessa reaktiossa oireet ovat voimakkaammat. Suomen väestöstä noin kaksi prosenttia on pistiäisallergisia. Allergisen tulee pitää adrenaliini-injektori, antihistamiinit ja kännykkä aina mukana. ArKisto / toni tuominen. – Se tehoaa eläviin kuvioihin, mutta ei muniin, joten kasvi pitää suihkuttaa ja kastella sillä nesteellä useampaan kertaan, Saarela neuvoo. Lisäksi hätänumeroon on soitettava välittömästi, vaikka anafylaksia näyttäisi laantuvan. 040-3158133 . . Mehiläisen tai ampiaisen pisto aiheuttaa kaikille myrkkyreaktiona kutisevan paukaman. . Hanketyöntekijänä kirjastolla työskennellyt Ritva Nikola kertoo, että ajatusta kohtaamiskahvilasta Kasvun ihmeitä ja yläkuun ohjeita Raahen pääkirjastossa pidettävässä kohtaamiskahvilassa keskustellaan aiheesta ja sen vierestä. Ikääntynyttä väestöä palvelee Neuvonurkka. . Useille tulee nokkosihottumaa, ja osalle kehittyy vakava allerginen reaktio, Tähtinen kertoo
Työryhmä kuitenkin katsoo, että koulutuksella sekä riittävällä yhteydenpidolla hallinto-oikeuksien ja korkeimman hallinto-oikeuden välillä voidaan vastata haasteisiin. Kokouksessa käsitellään mm. Alttius saada rasvamaksa on yksilöllistä. Galleria on avoinna Raahe-opiston näyttelyn aikana myös la-su klo 12-15. Työryhmän mietintö lähtee lausuntokierrokselle. Aiemmin Helsingin hallinto-oikeuden käsittelemien valitusten määrä on ollut noin 1 000 vuodessa. Lähde: Munuaisja maksaliitto Maksaviikko: Rasvamaksa jopa miljoonalla suomalaisella Maanantain Raahen Seudun Menoinfossa oli virhe Galleria Myötätuulen aukioloajoissa. Liisa Saarelan pihavinkit kiinnostivat kohtaamiskahvilan osallistujia. Oikaisu Oikeusministeriön asettama työryhmä on selvittänyt turvapaikkavalitusten hajauttamista eri hallinto-oikeuksiin. Keskiviikkona 11. Toimitusinsinööri Hannu Oja, 040 067 7159, hannu.oja@maanmittauslaitos.fi Arttu Säily. Aktiivisiksi toimijoiksi on saatu Raahessa toimivia järjestöjä ja yhdistyksiä. Pienikin ylipaino voi aiheuttaa rasvan kertymistä maksaan ja riski kasvaa suhteessa ylipainon määrään. Työryhmä puoltaa turvapaikkavalitusten käsittelyn hajauttamista. Työryhmä katsoo, että hajauttamiseen tulisi ryhtyä jo ennen kuin ulkomaalaisasioiden määrä nousee Helsingin hallinto-oikeudessa muutoin kuin tilapäisesti valtaosaksi käsiteltävien asioiden kokonaismäärästä. 3 Rasvamaksaan ei ole varsinaista lääkehoitoa vaan rasvamaksan hoidossa ensisijainen keino ja tavoite on painonpudotus. toukokuuta saakka. Maksan rasvoittuminen ei yleensä aiheuta oireita ennen kuin maksan toiminta on jo heikentynyt. Liikunta vähentää vyötärölihavuutta yksinäänkin. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Rasvamaksasta puhutaan, kun yli viisi prosenttia maksakudoksesta koostuu rasvasoluista. 2 Osa ihmisistä sietää ylipainoa ilman maksan rasvoittumista, mutta useimmilla vyötärölle omenamaisesti keskittynyt ylipaino rasvoittaa maksaa. Rasvamaksa on yleisempi miehillä, mutta naisilla se kehittyy miehiä useammin kirroosiasteelle. 010 665 9015, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.. Turvapaikkavalitukset hajautetaan. Seipiönojan-, Kerosenojan ja Jängenojan peruskuivatussuunnitelmat, salaojasuunnitelmat, piirija pienvaltaojasuunnitelmat, Huopakinojan viljelystiesuunnitelma, tieoikeudet koskien käyttöyksiköitä K1, K125, K128-4, K133, K14, K147, K157, K168-8, K170, K204, K210, K26, K384, K4, K79, K98 ja jakoalueen ulkopuoleisia kiinteistöjä 678-415-1-112, 678-415-15-117, 678-415-216-0, 678-415-22-1, 678-41522-100, 678-415-25-53, 678-415-25-54, 678-415-26-49, 678-415-26-62, 678-415-27-18, 678-415-29-30, 678-415-37-51, 678-415-5-21, 678-416-1033, 678-416-5-49, 678-416-5-50, 678-416-5-51. Hajauttamisessa haasteena ovat esimerkiksi oikeuskäytännön yhtenäisyys ja käsittelyaikojen erot. Laihduttaminen vaikuttaa nopeasti maksan kuntoon, mutta painonpudotuksen tulisi silti olla maltillista. Kiteytys: Neljäsosalla aikuisista on rasvamaksa, mutta nykyään se on myös lasten ja nuorten ongelma. Perinnöllinen taipumus on kuitenkin yleistä. RAAHEN SEUDUN UUTISET MYÖS VERKOSSA Olemme myös facebookissa facebook.com/ raahenseutu www.raahenseutu.fi Tilaajille maksutta Tiedät mistä täällä puhutaan Kun muutat muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille! Fellmanin puistokatu 4, Raahe puh. Seuraavia aiheita Kohtaamiskahvilassa ovat elokuussa vanhat koululaulut, syyskuussa sienet, lokakuussa sukututkimus, marraskuussa kirjat ja joulukuussa jouluaskartelut ja joululaulut. Työryhmän ehdotuksen mukaan hajauttaminen mahdollistaisi tehokkaan työskentelyn ja erikoistumisen. Kahvila on auki klo 12-15. Lisätietoa nettisivuilta: www.maanmittauslaitos.fi/TN2007-246892 Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Hän on saanut tausta-apua järjestelyihin vanhusja vammaisjärjestöjen puheenjohtaja Erkki Poutaselta sekä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tulosyksikköjohtaja Erja Laulumaalta. Turvapaikkavalituksia arvioidaan tulevan tänä vuonna noin 10 000. Nykyisin kaikki turvapaikkapäätöksiä koskevat valitukset käsitellään keskitetysti Helsingin hallinto-oikeudessa. on viety eteenpäin monella eri suunnalla. Hajauttaminen voitaisiin toteuttaa aikaisintaan noin kuuden kuukauden kuluttua lainmuutosten vahvistamisesta. Haluatko jakaa tarinan. Sopiva vauhti on 1-2 kiloa kuukaudessa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Rasvamaksa on yhteydessä metabolista oireyhtymää eli tyypin 2 diabetekseen, rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin ja verenpainetautiin. Kohtaamiskahvila on auki taas elokuun toisena maanantaina klo 12-15. Kesän ajaksi kirjaston kahvilaan tulee oma yrittäjä. toukokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 15 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Kutsu maanmittaustoimitukseen Jokelanperän ja Olkijoen uusjako TN 2007-246892 Toimitusta jatketaan kokouksella keskiviikkona 25.5.2016 klo 10.00 Raahen kaupungin teknisessä virastossa (Ruskatie 1, Pattijoki). Valitusmääriä koskevien ennusteiden perusteella työryhmä katsoo, että hajauttamisen valmistelu tulisi nyt käynnistää. Hajauttaminen edellyttää lainsäädäntömuutoksia. Kahvilan ylläpidosta vastaavat jokaisessa tapahtumassa eri järjestöt. 1 Ylipaino on merkittävin rasvamaksan aiheuttaja, vain kolmasosa sairastuneista on alkoholin riskikäyttäjiä. Näyttely on avoinna 15. Työryhmän mielestä näitä valituksia voitaisiin vastaisuudessa osoittaa Helsingin hallinto-oikeuden lisäksi käsiteltäviksi kahdessa tai kolmessa hallinto-oikeudessa
. Pariviikkoinen kiekkoturnaus on katsojille viihdettä ja järjestäjille bisnestä. Suomi kaatoi kotikisoissaan 2003 Slovenian 12–0. . . Käykääpä kysymässä samaa unkarilaisilta tai ranskalaisilta. Tätä mieltä: MM-kisaohjelma takaa Suomelle historiallisen kevyen viikon. . . Tässä vaiheessa tuntuisi jopa erikoiselta supistaa tapahtumaa, joka kerää hallit lähes täyteen otteluun kuin otteluun. Keskiviikkona jellona saa ahmia Unkarin ja lauantain aamupäivän pelissä Ranskan. MM-kisat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1920. Joukkue pystyi kääntämään 1–3-tappioaseman vain vaivoin voitokseen päätöserässä. Suomi pelaa tiistain ja lauantain välillä vain kaksi kertaa! Molemmat vastustajat ovat lähtökohtaisesti sitä luokkaa, että jännitystä on kaivettava siitä, voittaako Leijonat yli vai alle viidellä maalilla. 16 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 11. Pelaajiakaan ei enää selkeästi haittaa heikompien vastustajien kohtaaminen. Toisena mestaruustilastossa olevalla Kanadalla voittoja on 25. Sen jälkeen, kun alkulohkot paisutettiin kahdeksan joukkueen kokoisiksi möhkäleiksi, on kisojen ratkaisevin peli ollut kahdeksas ottelu, puolivälierät. Kaksi viimeistä joukkuetta putoaa ensimmäiseen divisioonaan. . Keskiviikon vastustajan Unkarin kanssa Suomen voitot ovat tasan 1–1 maiden kohtaamisissa. Kestoltaan MM-kisat lähentelevät maksimia. . . Pääsarjassa pelaa 16 maajoukkuetta. . Tai yli kahdelta miljoonalta tv-katsojalta kotimaassa. Suomi on voittanut MM-kultaa Tukholmassa 1995 ja Bratislavassa 2011. Keskustelu käynnistyy, kun Kanada hakkaa Unkarin 7–1 tai jotain muuta teurastukseen viittaavaa tapahtuu kaukalossa. . Kuka haluaa supistaa megaluokan tapahtumaa ja hiljentää kassavirtoja vain siksi, että joku pahoittaa mielensä muutamasta heittopussista kisoissa. Lähde: Wikipedia. Aika nopeasti käy selväksi, että ajatus MM-kisamaiden supistamisesta on vain ahdasmielisten suomalaisten höpinää nurkkapöydässä. Turnaus pelataan nykyään joka vuosi huhti-toukokuussa. Aiemmin seitsemäs peli määräsi joukkueen kokonaisarvosanan kisoille. . . Vuodesta 1972 lähtien ammattilaispelaajat ovat voineet osallistua MM-kisoihin. Pienet kiekkomaat tarvitsevat näitä turnauksia kehittyäkseen. Tietysti kaiken takana on aina raha, niin tässäkin tapauksessa. . . Kuitenkin pari vuotta myöhemmin Leijonat oli hätää kärsimässä samaa maata vastaan. Herää kysymys, onko hommassa mitään järkeä. Leijonat pelaa seuraavan viiden päivän aikana vain kaksi ottelua – Unkaria ja Ranskaa vastaan. Kansainvälinen jääkiekkoliitto käärii muhkeat tulot lisäämällä pelien määrää. Niin kauan kuin suuri yleisö innostuu ja täyttää hallit, ei muutokselle ole tarvetta. Ensimmäisessä ja toisessa divisioonassa pelaa 12 joukkuetta. Suomen supertähdet sanoivat pelin jälkeen avoimesti, ettei vastaavissa peleissä ole järkeä. . Fanit haluavat nauttia kiekkokarnevaalista. . . Pari päivää myöhemmin Suomi ryhdistäytyi ja voitti 6–0. . toukokuuta 2016 Juha Luotola juha.luotola@almamedia.fi Joka kevät käydään keskustelua siitä, pitäisikö jääkiekon MM-kisoissa olla vähemmän osallistujamaita. . Ja aina on olemassa se häviävän pieni mahdollisuus yllätykseen. Nykyään kilpailussa on neljä tasoa: pääsarja sekä ensimmäinen, toinen ja kolmas divisioona. MM-kisat laajenivat Suomen isännöimien vuoden 1997 kinkereiden jälkeen nykyiseen muotoonsa. Neuvostoliiton maailmanmestaruus vuodelta 1986 oli pitkään viimeisin isäntämaan voittama maailmanmestaruus, kunnes Ruotsi onnistui voittamaan kultaa Tukholmassa ja Helsingissä järjestetyissä kilpailuissa vuonna 2013. . Vuodesta 1972 lähtien MM-kisat on pidetty myös olympiavuosina. . Timo marTTila. Poikkeuksia olivat vuodet 1980, 1984 ja 1988, jolloin MM-kisoja ei pidetty. Suomi hävisi lähes sensaatiomaisesti tuplamaaottelun ensimmäisen kohtaamisen 3–4 vuonna 2009 valmistautuessaan MM-kisoihin. Tällä viikolla hämmennystä herättää Leijonien historiallisen kevyt kisaohjelma. . TausTa Jääkiekon MM-kisojen historia ja kehitys . Sellaista bisnesmiestä ei taida löytyä tältä planeetalta. MM-kiekon suosio kestää Yleisöä ei ainakaan haittaa, että mukana on muutama heikompikin joukkue. Suomi ei ole sortunut Pietarissa ainakaan vielä asennevammaan heikompia maita vastaan. Sen osoitti heti turnauksen ensimmäinen päivä, kun Kazakstan kellisti Sveitsin. . Tai Pietariin matkustaneilta kisaturisteilta. NHL-pelaajien halu edustaa Leijonia on sekin vain voimistunut vuosien saatossa. Eniten MM-voittoja on ottanut Neuvostoliitto/Venäjä, jolla on 27 mestaruutta
+6,00 snt/min (kiinteäliittymä) ja 8,35 snt/puh. Aluekohdennettuna tai valtakunnallisesti! Kysy lisää: Anne 050 560 0020 Jaakko 050 575 6660 Marketta 040 064 9156 Tässä paikka mainoksellesi! Hyvä tarjous. Jatkuvana tilaajana olet kanta-asiakkaamme. 70% suomalaisista. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Raahen Seudun kanta-asiakkaille perheilmoitukset -50 % Kanta-asiakkaana saat 50 % alennusta kaikista perheilmoituksista! Jätä ilmoituksesi hyvissä ajoin: •osoitteessa www.raahenseutu.fi/ilmoittaminen • Soita 010 665 5185* arkisin klo 8.00-16.00 *Puhelun hinta 010 yritysnumeroon soittaessa 8,35 snt/puh. Haluatko jakaa tarinan. Keskiviikkona 11. + 17,18 snt/min (mobiili) •Tuoilmoitusasiakaspalveluumme, Fellmanin Puistokatu 4, ma, ke, to, pe klo 9-12.30 ja 13.30-15.30 Hinnat, kokovaihtoehdot ja ilmoitusmallit osoitteessa www.raahenseutu.fi/ilmoittaminen Kutsu läheiset valmistujaisjuhliin, onnittele valmistunutta ja kiitä juhlaväkeä! YRITTÄJÄ OLE MUKANA MYÖS VERKOSSA! Alma verkosto tavoittaa n. toukokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 17 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa
Ennen lenkkiä lämmiteltiin koko kroppa. Liikkua voi monella tapaa A Liikuntaa pitäisi saada koulupäivän aikana tunti ja sen lisäksi tunti liikuntaa myös vapaa-ajalla.” Maarit Kesti Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Nykyään Oulun Dance Sport Clubia edustavat raahelaislähtöiset Peppi Kodis ja Niko Leinonen sijoittuivat viikonloppuna latinalaistanssien SM-kisoissa viidenneksi. Liikuntaa pitäisi saada koulupäivän aikana tunti ja sen lisäksi tunti liikuntaa myös vapaaPattasten koulun 7E-luokka ultimatepelin vauhdissa. Hänen mukaansa pari onnistui viikonloppuna etenkin esiintymisessä ja yleisölle tanssimisessa. – Sen myötä liikkuminen tulisi osaksi oppitunteja. Hän itse treenaa nyrkkeilyä kolme kerta viikossa. Raaheenkin on haettu Liikkuva koulu -hankerahoitusta, jonka myötä kouluille saataisiin lisää liikuntavälineitä ja opettajia ja oppilaita koulutettaisiin ohjaamaan muitakin liikkumaan. Rahikkala kertoo, että koulumaailma kaipaa teemapäivien ohella suurempaa uudistusta liikunnallisuuden suhteen. Vaikka he eivät harrastaisikaan mitään ohjattua liikuntaa, niin monesti on niin, että kokoonnutaan jonnekin ja sitten joku hoksaa, että haetaanko vaikka pallo ja siitä ne pelit alkavat. Vaihdos Raahen Rytmikkäistä uuteen seuraan on tapahtunut tämän vuoden aikana. Kodiksen ja Leinosen kausi alkaa olla SM-kisojen jälkeen lopuillaan, mutta pari nähdään vielä Raahen Rytmikkäiden kevätnäytöksessä 19. Koululla oli peräti 19 erilaista liikunnallista pistettä ja lopuksi vielä pelattiin pallopelejä. Juuri omaehtoista liikuntaa moni tekee vapaa-ajallaan. arKisto/sari Jaatinen. Liikunnanopettaja Laura Rahikkalakin kehuu sitä, miten hienosti oppilaat olivat mukana päivän tapahtumissa, vaikka sää ei suosinutkaan. Jokaisella pisteellä on ollut aikaa 10 minuuttia. – En uskalla sanoa, olisiko mitaliin ollut mahdollisuuksia, hän pohtii. Ohjelmassa oli niin ihmiskeilailua, pallohierontaa, viestiä kuin köydenvetoakin. Pattasten koululaiset liikkuivat päivän teeman mukaan koko päivän vesisateesta huolimatta. Sieltä kaikki on lähtenyt liikkeelle. Rahikkala tunnistaa ongelman lasten liikkumisessa – kaikki eivät liiku läheskään tarpeeksi. Kodis sanoo, että parannettavaakin tanssissa on vielä monella osa-alueella. Kodis ja Leinonen SM-kisoissa viidensiä Peppi Kodis ja Niko Leinonen sijoittuivat viidensiksi latinalaistanssien SMkisoissa Ylöjärvellä. Aikaisemmin tänä vuonna vakiotanssien SM-kisoissa Kodis ja Leinonen olivat kuudensia. – Me ollaan tosi tyytyväisiä tähän sijoitukseen, sillä olemme tehneet tosi paljon töitä sen eteen, Peppi Kodis kertoo. – Oulussa on meille enemmän tarjontaa, kuten ryhmätunteja, mutta olemme edelleen tekemisissä Rytmikkäidenkin kanssa. Museonrannasta lähdettiin yhteiselle lenkille unlemien liikuntapäivänä. Paljon puhutaan siitä, että lapset ja nuoret eivät liiku tarpeeksi. Raahessa liikuttiin muun muassa Pattijoen Jumppareiden telineradalla ja Raahen alueen sydänyhdistyksen yhteislenkillä. Selkäinahon mukaan nuoret liikkuvat kyllä. 18 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 11. – Aina on heitäkin, joita liikunta ei kiinnosta. Voiton vei saman seuran Eetu Lämsä ja Emilia Prykäri. – Kaikki ovat kiertäneet 19 pistettä. Lopuksi pelataan jalkapalloa, käsipalloa ja ultimatea, 20 minuuttia jokaista lajia. Kodis ja Leinonen edustavat tällä hetkellä Oulun Dance Sport Clubia. Toivon, että se kipinä syntyy vaikkapa näillä tempauksilla. Liikunnallinen ohjelma oli oppilaiden itsensä suunnittelema. Juniori 2-luokan kisassa oli 12 paria, joista kuusi selvisi finaaliin. – Tämmöiset päivät ovat kivoja, kun ei tarvitse opiskella. Rahoituksen kohtalo ratkeaa nyt toukokuussa. – Meillä oli vaihtoehtona järjestää salissa joku turnaus tai sitten tämä ohjelma. Kodiksen mukaan latinalaistanssit ovatkin parin vahvuus, mutta vakiotanssit pysyvät edelleen osana parin tanssiuraa. Valitsimme näitä pisteitä, 8B luokan Sofia Selkäinaho kertoo. Silti hän kokee, että Pattasten koulun oppilaat liikkuvat keskimääräistä enemmän. – Lattarit ovat itselle luontevampia, muta olisi aika yksitoikkoista tanssia vaan viittä tanssia. Tykkään monipuolisesta tanssista ja siksi tanssimme edelleen molempia. Viides sija lattarikisoissa oli Kodiksen mielestä oikein hyvä suoritus. Selkäinahon mukaan porukka osallistui liikuntapäivään mielellään. toukokuuta. Unelmien liikuntapäivänä liikkua voi niin kuin itse tahtoo, vaikkapa vetämällä köyttä, taiteilemalla telineradalla, pelaamalla jalkapalloa tai nauttimalla ihanasta kevätsäästä yhteislenkillä. Eli koulussa ei liikuttaisi vain liikuntatunneilla vaan myös historiantunneilla ja matikantunneilla. toukokuuta 2016 Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Ensimmäistä kertaa järjestetty unelmien liikuntapäivä kannusti suomalaisia järjestämään omannäköisiään liikuntatapahtumia ravintolapäivien pop up -ravintoloiden tapaan. – Ja kaverit liikkuvat myös
Luis Blues otteluparin voittajan. 040 064 9156 Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@almamedia.fi Aineistot pe 27.5. Auton vaihdelaatikko rikkoontui ja Perkiömäki jäi alkuerissä ilman aikoja. mennessä ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi ajalla, Rahikkala kertoo. 050 575 6660 Marketta Routaniemi p. Sporttiveteraanit menestyivät SM-kisoissa Raahen Sporttiveteraanit edustivat hienosti lauantaina Vöyrissä järjestetyissä SM-maastojuoksukilpailuissa. Rantakarin seurakaveri Liisa Kytöaho oli kuudes ajalla 21:45,6. Toiseksi tuli Mirjam Tynkkynen ajalla 18:13,2. Keskiviikkona 11. Ensin Vesa Ranta-Eskola juoksi M70-sarjassa 2 kilometrin matkalla hopealle ajalla 8:31,2. Raahelaisen Ford Fiesta toimi moitteettomasti vielä perjantain harjoituksissa. Vielä kisa-aamun vapaissa harjoituksissakin Perkiömäki hurjasteli SuperCar-luokan nopeinta vauhtia. toukokuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 19 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. – Se voisi olla vaikka seinäkiipeilyä, Selkäinaho pohtii. Teema jatkuu syyskuussa ”Liikkumisen unelmakuukautena”. Liikkua voi monella tapaa Maarit Kesti Maarit Kesti Maarit Kesti Raahelaisen Ari Perkiömäen kilpailu rallicrossin SM-avauksessa Hyvinkäällä päättyi pettymykseen. Pistesaalistus kuitenkin päättyi heti varsinaisen kilpailun alkumetreillä. Jos Sofia Selkäinaho saisi valita, viettäisi hän unelmien liikuntapäivän kokeilemalla lajeja, joita ei monesti pääse kokeilemaan. Hän aikoo olla mukana pistetaistelussa jälleen seuraavassa osakilpailussa Kouvolassa 28.5. www.raahenseutu.fi Ole mukana mainoksellasi kesän lukupaketissa. Jos Selkäinaho saisi valita oman unelmien liikuntapäivänsä, se sisältäisi lajeja, joita harvemmin pääsee kokeilemaan, kuten seinäkiipeilyä. 050 560 0020 Jaakko Remahl p. Rantakarin voittoaika oli 17:49,5. Voittaja saa jatkossa vastaansa Dallas Stars ja St. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Raahen Seudun | Raahelaisen KESÄLEHTI ilmestyy 4.6. Telineradalla viiletti useita lapsia. Pattijoen Jumpparit juhlistivat unelmien liikuntapäivänä myös omaa kymmenen vuotista taivaltaan. Perkiömäen SM-avaus loppui lyhyeen. Voittajaksi juoksi Lauri Ollitervo ajalla 7:54,2. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Donskoin ja Salomäen viimeinen kohtaaminen Joonas Donskoin edustama San Jose Sharks saa torstaina vieraakseen Miikka Salomäen Nashville Predatorsit NHL:n pudotuspelien toisella kierroksella. Unelmien liikuntapäivä perustui ihmisten ja yhteisöjen oma-aloitteisuuteen ja vapaaehtoisuuteen. Laura Rahikkalalle unelmien liikuntapäivä sisältäisi vaeltamista Lapissa. – Mutta on tämäkin minulle unelmaa, kun näkee, että nuoret liikkuvat, Rahikkala sanoo. Pattasten koulun 7E-luokka ultimatepelin vauhdissa. Varaa paikka ilmoituksellesi! Mediamyynti palvelee sinua: Anne Luovi p. Ratkaiseva seitsemäs ottelu pelataan Suomen aikaan perjantain vastaisena yönä. Haluatko jakaa tarinan. Sen jälkeen Helena Rantakari puolestaan voitti 4 kilometrin matkalla kultaa sarjassa N60. Henni Keränen kokeili, kuinka nauha heiluu
toukokuuta 2016 Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Raahen hiihtomajalla kokoontui jälleen maanantaina iso joukko suunnistuksesta kiinnostuneita lapsia ja heidän vanhempiaan ensimmäiseen Hippo-suunnistuskouluun. Alkeita opetetaan kaikkiaan viitenä maanantaina. Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. voimassa olevan alv:n 12 kk maksuvälillä à 148,80 € 12 kk à 222,00 € 6 kk à 111,00 € 6 kk maksuvälillä à 80,40 € 11 kk à 203,50 € 5 kk à 92,50 € 4 kk maksuvälillä à 53,60 € 10 kk à 185,00 € 4 kk à 74,00 € 3 kk maksuvälillä à 40,20 € 9 kk à 166,50 € 3 kk à 55,50 € 2 kk maksuvälillä à 26,80 € 8 kk à 148,00 € 2 kk à 37,00 € vuosihinta 2-6 kk jaksoille 160,80 € 7 kk à 129,50 € 1 kk à 18,50 € Toimitus 010 665 5180 Sari Jaatinen 050 314 2668 Vesa Joensuu 0400 587 146 Vappu Kallio lomalla 5/16 Maarit Kesti 050 560 0015 Toni Länkinen 050 438 0402 Mikko Määttä 050 438 0400 Tuulikki Nousiainen 050 314 2666 Raili Viirret 050 314 2661 Uutistuottaja Nina Tuomikoski 050 314 2660 Päätoimittaja Sanna Keskinen 050 562 7068 Sähköpostit etunimi.sukunimi@almamedia.fi Lukijailmoitukset 010 665 5185 lukijailmoitukset.raahenseutu@ almamedia.fi Palvelemme ma, ke, to, pe klo 9.00–12.30 ja 13.30–15.30 Mainosmyynti Anne Luovi 050 560 0020 Marketta Routaniemi 0400 649 156 Jaakko Remahl 050 575 6660 Markkinointipäällikkö Jarkko Rautio 050 325 6907 Raahelainen, suorajakelut SSM Cityjakelu Oy Matti Kinnula 050 463 9220. Näissäkin tapahtumissa on ohjaajia mukana, jotka opastavat alkuun. . elokuuta järjestettävissä Hippo-kisoissa. . seurakunnat opistot: lukijailmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi seurat järjestöt partio: www.raahenseutu.fi/Ilmoittaminen ilmoitukset: www.raahenseutu.fi/Ilmoittaminen ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi uutisvinkit kirjoitukset tulokset: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi @ Raahen Seudun JAKELUHÄIRIÖT varhaisjakelu klo 06.00–23.00 010 665 9015 päiväposti klo 08.00–18.00 0200 71 000 Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. Suunnistus on Tuomisen mukaan siitä helppo harrastus, ettei siinä tarvita isoja varusteita: Kompassi, emit-leimasin ja kunnon kengät ja ulkoiluvaatteet riittävät. Se alkaa 16.5. Alle kouluikäisten toivotaan tulevan vanhempiensa kanssa, mutta lukutaitoiset ja jo itsenäisemmät lapset voivat tulla suunnistuskouluun ilman vanhempiaankin. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti. Tuominen huomauttaa, että kartanlukutaidosta ja metsästä liikkumisesta on hyötyä koko elämän. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. Lapset selvittävätkin näppärästi muun muassa, mikä on ruskean ja mustan ruksin ero kartalla. Aikuisille on omat alkeet ensi viikolla. A Joka kausi suunnistuskoulun käy vajaat 40 lasta, heistä kymmenkunta jää aktiivisemmin harrastamaan lajia.” Saloisten Reipas saa lapset metsään rastien perään. Konsta sanooettä parissa lajissa on, kun etsimänsä rastin löytää itse luonnosta. . – Jäseneksi voi liittyä, mutta ei ole pakko. . Jos alku jäi väliin, ei ole hätää,sillä mukaan ehtii vielä ensi maanantainakin. Petri Tuominen huomauttaa, että kartanlukutaidosta ja metsästä liikkumisesta on hyötyä koko elämän. klo 18. Lapset on myös vakuutettu seuran tukijan, osuuspankin toimesta. Mukana samassa ryhmässä on myös Konsta Hosio. Hippo-kausi huipentuu 17. Suunnistus vetää lapsiperheitä Fakta . 20 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 11. Hippo-suunnistuskoulu alkoi taas. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuna os: Raahen Seutu, Fellmanin puistokatu 4, 92100 RAAHE. Aikuisille järjestetään oma suunnistuskoulu. . – Joka kausi suunnistuskoulun käy vajaat 40 lasta, heistä kymmenkunta jää aktiivisemmin harrastamaan lajia. . Ilmestymispäivät: maanantai, keskiviikko ja perjantai. Perheen kanssa ensimmäiseen suunnistuskouluun oli tullut muun muassa Vähän perhe.Suunnistuksen alkeisiin heitä perehdytti Marika Korhonen. Saloisten Reippaan suunnistusjaoston puheenjohtaja Petri Tuominen kertoo itsekin aloittaneensa suunnistuksen vasta aikuisiällä vaimonsa Maarit Tuomisen innostamana. Iltarastien kausimaksun (50 € tai perhe 80 €) maksamalla voi osallistua suunnistuskouluun. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Kuntorasteja järjestetään joka keskiviikko klo 17 alkaen. . Suunnistuskoulua vetävät kokeneet suunnistajat, heidän joukossaan on aikuisia, mutta myös nuoria, jotka ovat jo niin pitkällä, että pystyvät aloittelijoita neuvomaan. . Marika Korhonen näyttää Konsta Hosiolle mitä kartan merkit tarkoittavat luonnossa. Isä Johannes seuraa Inkan kanssa sivusta, kun Konsta, Kaapo, Veikka ja Venla perehtyvät karttamerkkeihin Hiihtomajan maastossa. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. Ensi maanantaina alkaa myös aikuisten suunnistuskoulu. Raili ViiRRet Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. voimassa olevan alv:n sis. Suunnistus alkaa klo 17, mutta rasteille voi lähteä klo 18.30 saakka. Tuominen sanoo, että opittuja asioita kannattaa heti tulla harjoittelemaan kuntorasteille, joita pidetään aina keskiviikkoisin. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Saloisten Reipas maksaa myös alle 14-vuotiaiden lisenssimaksut ja osallistumismaksut kisoihin, jos he sellaisista innostuvat. 006593–86–36 www.raahenseutu.fi Irtonumero 2 € TILAUSHINNAT Tilausasiat 010 665 9015 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Jatkuva tilaus Määräaikainen tilaus sis. Saloisten Reipas järjestää Hippo-suunnistuskoulun touko-kesäkuun aikana. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. . Isoja maksuja ei lapsilta peritä, sillä mukaan Hippo.-suunnistuskouluun pääsee kympillä. Harrastus siirtyy usein myös jälkipolvelle, niin on käynyt myös Tuomisen lapsille
18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Emmerdale (7). 21.00 21.00 Ruokamatka Shanghaissa. 20.00 Prisma Studio. 0.54 SVT: Kulturnyheterna. 16.05 Neljän tähden illallinen. (U) 15.55 Salatut elämät (S). (U) 14.30 Kummeli (7). Kolme nuorta uusnatsia teki lähes vuosikymmenen ajan useita väkivaltaisia iskuja. 4.15 Huippurikostutkijat (12). 23.00 SVT: Sportnytt. Lannistumaton Bart. 23.15 SVT: Extrema hotell. 16.40 Kamppailu (S). 0.50 num3rot (12). 14.55 Amerikan kovimmat keräilijät. Kausi 4, osa 14. 23.55 Elokuva Saksikäsi Edward (12). 16.47 Ruohonjuuritasolla (S). 16.35 Soppa365. 3.45 Alamaailma oy. Kausi 5, osa 2. 6.05 Hulluna sinuun (S). 17.25 Sportmagasinet. 10.00 TV Shop Tvins. 11.10 Ruotsin miljonääriäidit – Maria & Mindy. 16.00 Castle (12). HD 23.20 KulttuuriCocktail. 12.19 Oddasat. 15.30 Uusi Päivä. 22.55 Second Chance (12). 13.45 Perheyritys (S). ohjaaja neil Jordanin paluu vampyyritematiikkaan. osa 6/6. 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. Kausi 1. 9.55 Made in Chelsea (7). Kausi 1. Unohtumaton hääseremonia. 06.30 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 00.20–00.45 Puoli seitsemän. Sarja päättyy. Kausi 1, 2/6. 4.45 inside: Kokaiinisodat. 17.25 Salapoliisiäidit. 14.10 Hurja painonpudotus. 8/10. 04.00 Teematieto. Hän vietti taiteilijaelämää ja otti erivapauksia. 14.30 Elixir Life. 20.00 Myyntimies Jethro matkoilla. 8.00 Kadonneet (7). 9.30 Lavalla Jamie oliver. Sienna Millerin ragu. Kadonneen etsintä. 18.00 family Guy (12). 21.00 Erakkoperhe erämaassa. www.tv5.fi/palaute Kutonen ..kutonen.fi/palaute Nelonen, Jim, Liv ja Hero nelonen.fi/laheta-palautetta Ohjelmalistausten selitteet Uusinta ....................................... Sira on onnistunut tekemään Da Silvaan vaikutuksen ja mies osoittaa kiinnostusta häneen, tosin liikeasioiden varjolla. 18.00 Myytinmurtajat. 16.30 Hulluna sinuun (S). 19.00 Kreisit kotivideot. 10.50 Onnenarpa. 13.00 Hurja remontti. 19.00–19.49 Ommelten välinen aika (7). 18.00 Panttilainaamo. 15.05 Yle News. 19.00 Made in Chelsea (7). 17.00 17.00–17.51 Rakkautta Berliinin muurin varjossa (12). 6.10 Erakkoperhe erämaassa. 19.30 Salatut elämät (7). Jakso 34. (Rocky iii/USA 1982). 18.00 BUU-klubben: Hittehatt. 12.00 Lääkärit. 19.00 Seitsemän Uutiset. naisten 1 m ponnahduslaudan alkuerät. 18.55 Pelastajat (7). 16.25 ja 16.50 Rantavahdit (12). onko Martinin elämällä enää merkitystä. 15.55 Tahdon morsiuspuvun! 16.25 Phoenixin eläinpoliisit. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. nummelan herkkuja. 11.30 SVT: På liv och död. 13.30 Jamien superruokaa. 13.00 isojalan jäljillä. 6.35 Hulluna sinuun (S). 9.30 Sara La fountain. 19.00 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit. Kausi 5. 23.10 Castle (12). 21.57 Yle nyheter TV-nytt. 21.00 21.00 Jääkiekon MM-kisat: Suomi – Unkari. 21.00 AD 1790 (16). 20.30 Sex & Sånt. 08.35 Lego Ninjago (7). 18.00 Palloilua: Koripalloa. Shaq. 09.35 Kauniit ja rohkeat (7). 12.00 Sissipuutarhurit. 12.15 Yle Oddasat. 12.30 Sissipuutarhurit. 18.25 90 päivää morsiamena. 22.30 Kultaa, kunniaa ja raakaa työtä. Kolmiosainen minisarja kertoo Saksan nuorista äärioikeistolaisista. Suora lähetys. Jakso 2/5. isää etsimässä. 7.10 American Chopper. 08.10 Lego Star Wars (7). 20.30 Poliisit (S). 19.30 Lapin poliisit. Kausi 4. 11.05–12.00 Lääkärit. 18.58 HS-sää. toukokuuta 2016 RAAHEN SEUTU C8 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 6. 07.39 Pusse (S). 21.00 21.00 Lakon & Herban BOKSI. 19.30 MasterChef USA. 15.00 family Guy (12). Konstikas kolmikko. 0.30 Huippurikostutkijat (12). Lontoo, Englanti. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Tosipohjainen minisarja. Kausi 5. 19.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). Pääosissa ovat Albrecht Abraham Schuch, Sebastian Urzendowsky ja Anna Maria Mühe. (S) Ikäraja ............(7 ) ( 12) ( 16) ( 18) 6 Lisää kanavia: telkku.com 9.05 ja 9.30 #RichKids of Beverly Hills. 2/4. 18.00 ja 18.30 #RichKids of Beverly Hills. 16.05 MasterChef USA. 20.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 20.00 Kaara. 12.30 70’s show (S). Kausi 1, 1/6. 20.00 new Yorkin luksuslukaalit. 22.20 Uimahyppyjen EM. Shanghai on ruokamaailman kuumimpia kaupunkeja, jonka tuhannet ravintolat tarjoavat kaikkea kiinalaisista klassikoista moderneihin makuihin. TELEVISIO 21 Keskiviikkona 11. 20.55 Urheiluruutu. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Jouluksi kotiin 1/2. Ryppyjä rakkaudessa. 20.30 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). Kausi 5. 06.05 Pound Puppies (S). Viemäri on lahjomaton huumeseula 20.30 Yle Uutiset. 16.25 Pomo piilossa. 16.25 Junajengi. 15.30 Pilanpäiten. 3/3. 1.30 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 21.50 Yle Uutiset. 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.5. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 16.55 Miesluolat. 22.45 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 0.00 Bachelor Suomi – tilinteko. 01.10–05.05 Voittostudio. 23.30 Leijonan luola Kanada. Tien päällä -dokumentti. 00.25–04.00 Teematieto. 14.45 Vaaleanpunainen pantteri. Juha Perälä. 22.00 Elokuva Tehtävä Alpeilla (16). Herkkupihviä ja linnunlihaa. 19.00 Kauppaneuvos Jethro. Heliumjalkapallo. Happy hour. 9.00 TV Shop Tvins. Kausi 15, 1/18. 20.00 Uusi Päivä. (Suomi 1951). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Jakso 26/40. 21.00 21.05 A-studio. 06.00 Bumba (S). 20.55 Yle esittää: Erityispalvelut. 21.00 21.00 Syke (12). 6/6. Koomikon tulikaste. 13.00 SVT: SVT nyheter. Kausi 2, 6/10. (U) 18.00–18.55 Rock-Suomi: Valloittajat. 13.50 SVT: Programtablå. Loppu. 18.00 70’s show (S). 14.30 Mafiavaimot. 20.58 Keno. 1.00 Elokuva Young Adult (12). o: Sylvester Stallone. 21.30 NSU – Saksan uusnatsimurhat (16). 10.00 Jaakon matkassa. 22.30 Sukupuolitautien klinikka (12). 06.25 Huomenta Suomi. 9.05 TV Shop Tvins. 17.00 Sinkkuillallinen. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 14.45 ja 15.10 #RichKids of Beverly Hills. 10.05 Emmerdale (7). 18.00 neljät häät Amerikassa. Angie. Sarjassa tapahtumat nähdään kolmesta näkökulmasta. 5.00 Ennustaja-TV. 15.40 Makuja ja elämää. 23.30 Ulkolinja: Missä innovaatiot syntyvät?. 10.10 MasterChef Suomi. 15.00 Gordon Ramsay – pannu kuumana. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo b TV-info Toimituksen yhteystiedot Toimitus............010 665 4424 Sähköposti ....tv@almamedia.fi Ohjelmapalautteet Yle: TV1, TV2, Yle Teema: ohjelmapalaute@yle.fi Yle Fem: svenska@yle.fi MTV3 ...........................www.mtv.fi Sub ................................www.sub.fi Ava ............................www.avatv.fi Fox ..........www.foxtv.fi/contact TV5 ............. TV-tähden vaikea raskaus. 07.50 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 7.25 SVT: Gomorron Sverige. Tosipohjainen sarja kuvaa Saksaa järkyttänyttä tapausta, kun Saksan yhdistymisen myötä alkanut nuorten radikalisoituminen johti niin sanottuihin kebab-murhiin. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 02.10 Amerikan kovimmat keräilijät. 08.50 Näin Norjassa. 11.05 Yle Alueuutisia. 17.55 Kultakuume. 15.00 Top Chef. 10.20 Neljän tähden illallinen. 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 4/6. 00.40 Villi ja vapaa (7). 16.00 Hulluna sinuun (S). 16.55 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 15.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 2.30 MasterChef USA. 22.40 Päivän sää. 9/11. 4.00 Las Vegas (12). 1.01–1.10 SVT: SVT nyheter Väst. 17.30 70’s show (S). 13.00 Kioski: Rakelin kuplassa. Kausi 10, 17/17. Skoda vaihtoon. 23.15 Yle Uutiset. 20.00 Lasso. 7.05 Philadelphian eläinpoliisit. Lasia ja liikenneympyröitä. Kausi 1. o: ilmari Unho. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 16.00 Jamie oliverin keittiössä. 6 nSU – Saksan uusnatsimurhat, TV1 klo 21.30 Ei mikään dokumentti, mutta totta. 12.35 Pohjantähden alla: Kiire. 3.20 Painajainen naapurissa. 10.00 Muodin huipulle Allstars. 14.00 SVT: Studio Eurovision. Kausi 4, osa 16. 17.07 Murha paratiisissa (12). Jakso 15/20. Munia ja vuohenjuustoa. 06.53 Tiketi Tok (S). 23.25 Blacklist (12). Syylliset: Tänään se alkaa. 18.30 How i Met Your Mother (S). 09.30 Puoli seitsemän. 16.00 Onnenarpa. 09.15 Suomen paras leipomo. Jakso 27. 10.00 Murha paratiisissa (12). 1/7. 08.17 Galaxi. 21.00 Elokuva Sydänten tanssi (S). Kausi 5. 14.00 Järjestelmänmurtajat. 23.00 Bachelor Suomi. 17.00 Pulmuset (7). Verenhimoinen. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 23.00 Elokuva Tiikerinsilmä – Rocky III (16). 11.00 Yle Uutiset. 17.00 Lemmen viemää (S). 15.35 Made in Chelsea (7). (U) 13.05 Vuosien takaa nykypäivään. 1.45 Historian salaiset kansiot (12). 4/6.(U) 15.00 Kymmenen vuotta koulua. Russakkarupeama. Jakso 19/25. 6.00 Sky news. Jakso 12/12. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 9.05 Miami ink. 17.00 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 17.15 fashion Star. finaali, osa 2/2. 01.10 Leijonan luola USA. 12.00 Pulmuset (S). 2.40–3.40 Miami ink. Miesten Korisliigan mahdollinen viides loppuottelu. 03.10 Pelastushelikopteri (7). 20.00 Jääkiekon MM-kisat: Suomi – Unkari. 48/76. osa 3000: Sebastian ja 3000 huolta. 07.24 Ritari Mikke (S). Kiinteistökuniningatar Kaisa Liski. 14.00 Upeat skandikodit. finaali. 09.05 Soppa365. 19.30 Tuhoutunut sekunneissa. 13.00 Dubain lentokenttä. 19.30 Miehen puolikkaat (7). Suora lähetys. 00.15 The Late Show With Stephen Colbert. Jakso 563. (U) 06.25 Ylen aamu-tv. 17/29. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Laihduin 300 kg (7). 01.10–06.00 Voittostudio. Kausi 3. 20.30 Ammattina sankari. 21.35 Kymmenen Uutiset. 17.00 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 22.00 Rosewood. Kausi 1, 2/10. 13.30 Goldbergit (S). 06.00 Astral Tv. osa 3000: Sebastian ja 3000 huolta. Kausi 3. Verohuolia. Kausi 2. 19.30 Yle nyheter TV-nytt. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 13.30 Haaste merellä. 16.50 Novosti Yle. 0.05–1.00 Made in Chelsea (7). 12.20 ja 12.45 #RichKids of Beverly Hills. 1.30 Äidit ja tyttäret raskaana. 8.05 Hiuskarvan varassa (7). 04.10–05.00 Ennustaja-TV. 22.50 MTV Sport Uutiset. Miten ruokavalio vaikuttaa suolistomikrobeihin. 07.04 Puput: Puput (S). 3.05 Blacklist (12). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.00 neljät häät Amerikassa. 14.00 Top Chef. 13.10 Made in Chelsea (7). 2.25 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset. 15.00 Kadonneet (7). Jakso 19/26. 13.00 Pitch – kuningasidea. 6.09 foX Kids. 10.35 Emmerdale (7). Kausi 4. 1.20 Elokuva isi hoitaa 2 (S). 16.52 Lonkeroiset (S). 20/22. Jakso 12/12. 08.18 Martine (7). 07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 21.00 Rikkaiden panttilainaamo. 0.15 SVT: Aktuellt. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 3.30 Ennustaja-TV. 12.00 foX Wild: Eläinkunnan oudoimmat tabut. 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Puoli seitsemän. 1/3. Jakso 7/10. 06.55 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S). 06.50 Pikku Kakkonen. Jakso 564. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 10.45 nashville (12). Jakso 34. ira ihastuu leipomon kaunottareen. 22.00 Bachelor Suomi. 18.30 Tonttupartio Red Caps (7). 15.55 Miami ink. osa 2999. 11.30 ja 11.55 Rantavahdit (12). 22.30 Arman Pohjantähden alla. 1.55 Elokuva Hitman (16). 12.35 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 48/76. Kausi 9. 21.00 21.00 Temptation Island Suomi 2. 13/17. 19.00 iloa puutarhasta. 22.30 Rysän päällä. 21.30 112 (7). 21.45 Jääkiekon MM-kisat: Suomi – Unkari. Jakso 27/40. 19.00 Mutsi (S). 23.35–0.35 new Yorkin luksuslukaalit. 13.35–14.51 Elokuva Sadan miekan mies (7). Jakso 19/26. Kausi 3. 14.30 Suomen ihanimmat häät. nälkä. 21.30 Tamron Hallin rikostutkimukset (12). 21.00 Elokuva Shanghai Knights (12). Kausi 3, 1/13. 5.45 Sky news. 08.31 Joraavat juurikkaat (S). Kirjailija françoise Saganin esikoisromaani Bonjour Tristesse teki hänestä kuuluisan 19-vuotiaana. narinkkatorilta löytyy kaikkien aikojen suurin mysteerilaatikko. 23.55 Jäitä hattuun (S). 16.00 Supernanny Euroopassa (7). 15.30 How i Met Your Mother (7). 16.00 Uimahyppyjen EM. Kuplassa. 18.55 HS-uutiset. 7/10. 14.30 Lyödään ällikällä. 18.00 Yle Uutiset. 03.40 Pelastushelikopteri (7). 16.55 Spotlight: Myrkky jonka piti olla vaaraton. 5/7. Jakso 4/18. Kausi 9. Kausi 4. 19.00 Lapin poliisit. (U) 14.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. Luodit viuhuvat. Kausi 5. 0.30 Rikkaiden panttilainaamo. 11.00 Mökkikuume. 40/40. 22.00 VICE: Cloning The Wooly Mammoth. 8/10. 5.00 Ennustaja-TV. 22.00 Quantico. 18.25 Emmerdale (S). 18.30 Leijonan luola Kanada. Paul räpsii uudella kamerallaan kuvia. Kausi 4, osa 15. 12.05 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä. 13.55 Hiuskarvan varassa (7). 17.55 Yle nyheter TV-nytt. Seikkailukomedia. 21.55 Urheiluruutu. 19.00 Suomen ihanimmat häät. Prisma Studio hakkeroi kakkaa. 19.20 Päivän sää. 23.00 Myytinmurtajat. 22.00 Sinkkuelämää (12). Uusi mies. Paula Koivuniemi. 14.00 Maailman hauskimmat häävideot. 07.13 Q Putti 5 (S). 18.00 Grand Designs – unelmaasunnot. 4.55 Ennustaja-TV. 18.55 Avaruusapinat (7). Jakso 9/12. 22.35 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 20.30 Verisukulaisia (12). 0.20 5D: Seksirobotti (7). Kotiruokien kasvojenkohotus. 3.55 Sinkkuillallinen. naisten 1 m ponnahduslaudan ja 3 m sekaparihypyn loppukilpailut. 17/29. 16.20 MOT. 17.00 Grillit huurussa (S). 13.10 Sinkkuillallinen. Villit ja ei enää vapaat. 14.55 American Chopper. 15.00 Upeat skandikodit. 05.55 Akuutti. 23.30 Painajainen naapurissa. 8.10 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. Suora lähetys. 05.00 Ennustaja-TV. (U) 23.45 Salatut elämät (7). 09.00 Vaaleanpunainen pantteri. 06.00 Studio55.fi. 23.20–00.00 Satisfaction (12). 23.45 SVT: friktion. 15.15 Yle Oddasat. 20.45 oddasat. Palomiehet kiitävät auttamaan täyttä Boeing 777 -konetta. iloa ja pettymyksiä. 15.30 Löytäjät. 22.00 Poliisit (S). 9.00 Hurja painonpudotus. 13.00 70’s show (S). 14.00 Dawson’s Creek (S). 13/16. Jakso 21/21. California freedom. 22.00 Elämää autismin kirjolla. Jakso 31/32. 21.00 Muodin huipulle Timin kanssa. 20.30 Simpsonit (7). 1/2 Lihansyöjäkasvit. 05.30 Aamusää. Jakso 12/12. (U) 10.30 Puk ja Herman purjehdusretkellä. 14.15 Perheyritys (7). 13.05 SVT: Go’kväll. Mestareita ja atrappeja. 18.30 Goldbergit (S). 16.45 Leijonan luola USA. Kausi 2. 20.00 Castle (12). 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 00.05 Happyish (S). 20.00 Lapin poliisit. toukokuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub KesKiviiKKo 11.5. 12.00 Haasta Hans. Kausi 2, 8/10. 20.00–20.55 Françoise Sagan ja elämän kepeys. 2.55 Kielletty rakkaus (S). Pieni pinkoja, osa 1. 14.00 fosters (7). 15.50 A-studio. Kausi 5. 09.05 Studio55.fi. Millainen ihminen hän oli. Kausi 3, osa 17. 20.00 Simpsonit (7). 11.00 SVT: Gammalt, nytt och bytt. 16.00 Bear Grylls – selviytyjien saari. 12.10 Kaisa ja luksuskodit. 08.34 Sirkuskaravaani. 4.45 Kadonneet (7). 21.00 Criminal Minds (12). 11.30 Bathinan erilaiset maailmat. 23.30 Roope Salminen Show. 22.00 Elokuva Byzantium (16). 10.30 onnenarpa. (U) Sallittu kaiken ikäisille ..... 13.30 Sisarvaimot
1.30 MasterChef USA. Viimeiset finaalipaikat ratkeavat tänään. 16.25 Kultaa, kunniaa ja raakaa työtä. HD 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 04.00 Teematieto. 4.00 Isojalan jäljillä. Adam ja Jamie tutkivat erilaisia suolistokaasumyyttejä. Lihaa sen olla pitää. 15.00 Meille tulee koiranpentu. 22.35 Beverly Hillsin täydelliset naiset. (U) 11.00 Yle Uutiset. 23.00 Salatut elämät. 6.00 Aamun AVAus. Ihmeellinen ilmavaiva. 09.00 Holby Cityn sairaala. (1973) Tosipohjaisessa elokuvassa pikkupaikkakunnan metallimiehiä odottaa irtisanominen, joka johtaa tragediaan. N: Boti Bliss, Ashley Leggat, William R. 0.54 SVT: Kulturnyheterna. 22.00 Elokuva Täydellinen kämppäkaveri (12). 21.00 Fitnesspäiväkirjat. (U) 10.35 Emmerdale (S). 6.53 Lilli ja kukkaisystävät (S). 10.00 Jaakon matkassa. 22.00 Elokuva Rocky IV (16). 17.00 Pulmuset (S). (U) 11.05–12.00 Lääkärit. 16.00 MasterChef USA. 1.01 SVT: Lokala nyheter. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.5. 13.00 Dubain lentokenttä. N: Amanda Schull, Ethan Stiefel, Peter Gallagher, Sascha Radetsky. O: Nicholas Hytner. 20.00 Kyttäputki: Castle (12). 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 13.10 Made in Chelsea. 11.30 SVT: Korrespondenterna. 23.55 Arman Pohjantähden alla. 21.00 Wheeler Dealers. 18.14 Luukut auki: Limudisko. 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Sub goes Kolina. 00.25–06.00 Voittostudio. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.00 Ruotsin miljonääriäidit. 3/3. (Suomi 1945). 21.00 Poliisit – kotihälytys (12). 2/4. Moses, Jon McLaren, Peter J. 10.55 Supernanny Euroopassa (7). 15.00 Ikuisesti nuori. 0.00 Sinkkuillallinen. (U) 01.44 Kummeli (7). 5.00 Ennustaja-TV. 08.50 Näin Norjassa. 14/16. 0.30 Poliisit – kotihälytys (12). 17.00 17.00 Kuvia pronssissa. 17.00 17.00 Ihmemies MacGyver (12). Tunnustusten tiellä, osa 2/2. 3/6. 11.55 Kaisa ja luksuskodit. 21.00 Criminal Minds. 6.06 FOX Kids: Casperin kummituskoulu. (U) 14.00 Kymmenen vuotta koulua. 18.30 Andersin kanssa kalassa. 19.00 Brooklyn 99 (12). Pimeyden kuva. 21.25 Kätevän emännän juhlat. 6.35 Hulluna sinuun (S). 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 09.05 Studio55.fi. 11.00 SVT: Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 8/8. 17.00 17.50 Suomen huutokauppakeisari. Marianna ei halua lasta eikä pastaa. 23.15 Historia: Seksi ja länsimaat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Lapin poliisit. O: Erkko Kivikoski. 15.00 Guinness World Records. Julien De Smedt. 6.50 Karhuherra Paddington. (U) 10.00 Uranuurtaja Englannista. 21.00 Elokuva Kuokkavieraat (12). 3.00 Huima konttihuutokauppa. Ihmelapsi. 06.25 Ylen aamu-tv. 05.00 Ennustaja-TV. HD 16.00 Uimahyppyjen EM. Jakso 28. 2.25 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset. Jakso 6/14. HD 21.00 21.05 A-studio: Venäjän tulevaisuus. HD 20.00 Tanskalaisarkkitehtien koteja ulkomailla. 20.45 Oddasat. HD 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 16.00 Hulluna sinuun (S). (U) 13.05 Vuosien takaa nykypäivään. 4.55 Las Vegas (12). 10.30 Onnenarpa. 22.00 Sinkkuelämää. 10.00 Muodin huipulle Allstars. 12.19 Oddasat. 21.00 Efter Nio. 07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 19.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 21.00 21.00 Temptation Island Suomi 2. 16.00 Onnenarpa. 19.00 Muodin huipulle Timin kanssa. Etsintäpartio. 17.00 Rikkaiden panttilainaamo. 6.00 Sky News. 5/10. Gray, Cinthia Burke. 22.20 Päivän sää. 15.30 Peter uutisvirrassa. 08.35 Lego Ninjago (7). 12.20 #RichKids of Beverly Hills. 17.00 Sinkkuillallinen. Trinidad ja Tobago. 18.55 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. N: Matthew McConaughey, Jenna Elfman, Woody Harrelson, Ellen DeGeneres, Elizabeth Hurley, Rob Reiner. 1/10. 16.55 Iloa puutarhasta. Ulkolinjassa pohditaan, pysyykö tiedustelu Isisin perässä. 14.30 Lyödään ällikällä. 2.00 Yön AVA. 19.30 Lapin poliisit. 0.10 Chicago Fire. (Rocky IV/USA 1985). 7.05 Philadelphian eläinpoliisit. HD 00.15 Uimahyppyjen EM. 18.00 Myytinmurtajat. 14.45 #RichKids of Beverly Hills. Kausi 1, 9/13. 06:25 Ylen aamu-tv:n otsikot. 20.30 Prisma Studio. 7.46 Anniina Ballerina (S). 7.14 Smurffit. 3.00 Hiuskarvan varassa. 20.00 Lapin poliisit. HD 19.00 Kummeli (7). 2.00 Neljät häät Amerikassa. 22.00 Scream Queens (16). 00.55 Leijonan luola USA. Rikoksen jälkeiset 48 tuntia ovat tutkinnan kannalta ratkaisevat. 18.25 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 17.25 Lasso. 06.00 Bumba (S). O: Sylvester Stallone. 13.00 SVT: SVT Nyheter. 21.50 Yle Uutiset. 11.00 Mökkikuume. 8.40 Pok ja Mok (7). 16.55 Rämeveljet. 22.30 Pomo piilossa. 0.25 Pahuuden ytimessä. 18.25 Emmerdale (7). 15.15 Yle Oddasat. 18/29. 3.00 Ennustaja-TV. 20.30 Majakka: Märket. 10/10. Mv. Arkisto-ohjelmien esittely. 14.30 Hjallis. 16.00 Bear Grylls – selviytyjien saari. 13.30 Goldbergit (S). 0.10 Made in Chelsea. 16.05 Neljän tähden illallinen. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. HD 21.00 21.00 Tiededokumentti: Täydellinen häpy. 05.55 MOT. 7.11 Lauran tähti (S). 10.45 Nashville. yle.fi/aamutv HD 09.30 Puoli seitsemän. 16.25 Mummomafia. Miesten 3 m ponnahduslaudan ja 10 m parihypyn loppukilpailut. 21.00 21.00 Suomen surkein kuski. 14.55 Kultakuume. 15.30 How I Met Your Mother. 1.00 #RichKids of Beverly Hills. HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.30 Lakon & Herban BOKSI. 00.10–04.00 Teematieto. 22.25 MTV Sport Uutiset. 1/10. 4/6. 5/18. 12.00 Lääkärit. Neutraloiko tulitikun sytyttäminen hajut. (U) 02.13 Kummeli (7). Kausi 1, 9/10. 14.00 Järjestelmänmurtajat. 19.55 Obs debatt. 12.00 Sissipuutarhurit. Tiimi selvittää, olisiko Benjamin Franklin voinut selvitä hengissä salaman iskiessä leijaan ukkosmyrskyllä. 1.05 Num3rot. 17.15 Fashion Star. HD 20.55 Urheiluruutu. 15.55 Tonttupartio Red Caps. 01.55 48 tuntia rikoksesta. 0.00 SVT: En bild berättar. 18.00 Family Guy. (U) Valheiden voima. Isä Brown palaa uusissa jaksoissa ratkaisemaan 10 uutta arvoitusta. 9/23. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. Packard poikineen. Neuvottelija. 0.15 SVT: Aktuellt. 23.00 Yle Uutiset. 9.30 Koiralle koti. 20.00 Ravintola X. Maisteluillallinen herkkusuille. 23.30 Leijonan luola Kanada. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 16.20 Avaruusapinat. 49/76. 19.00 Från jord till bord. Vanderpump. 01.15 Kummeli (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 6.10 American Chopper. Ulkolinja: Eurooppa ja Isis, TV1 klo 22 9.05 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills. 9.00 TV Shop Tvins. HD 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Ulkolinja: Eurooppa ja Isis. 13.55 American Chopper. 15.30 Uusi Päivä. 22 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 11. 13.05 SVT: Go’kväll. 18.00 Panttilainaamo. HD 11.05 Yle alueuutisia. 21.30 Paula Zahn ja murhien motiivit (12). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. Kausi 3. 05.30 Aamusää. 2.30 Huima konttihuutokauppa. 10.05 Emmerdale (7). 15.55 Tahdon morsiuspuvun! 16.25 Phoenixin eläinpoliisit. 08.10 Lego Star Wars (7). Jakso 564. 8/10. 14.30 90 päivää morsiamena. 14.00 SVT: Klippans karaokecup. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 11.30 Rantavahdit (12). 6.05 Hulluna sinuun (S). Tunnustusten tiellä, osa 1/2. 23.20 Kyttäputki: Castle (12). 1.05 Täydellinen Mrs. 14.30 LA Shrinks. 17.30 70’s show (S). 12.05 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä. Suora lähetys eduskunnasta. 17.00 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 12.00 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat tabut. 17.25 John Lydon ja mahtavat ötökät. O: Curtis Crawford. Allison tapaa Ivanin, koska hän on huolissaan omasta tilanteestaan ja siitä, että Carrie ei ehkä olekaan kuollut. 7.33 Lauri kilpa-auto (S). 13.45 Perheyritys (7). 13.30 Grand Designs – unelmaasunnot. Muotisuunnittelija Tiia Vanhatapio. Ei oikotietä. 14.00 Koiralle koti. 14.00 XOX Betsey Johnson. 06.25 Huomenta Suomi. 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). 4.15 Huippurikostutkijat (12). 21.00 Elokuva EDtv (7). 9.00 TV Shop Tvins. 0.30 Elokuva Sydänten tanssi (S). 19.30 MasterChef USA. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo Terrori-iskuT ovat viime aikoina tulleet jo todella lähelle. 17.25 Suuri kakkukisa. Lontoo, Englanti. 20.58 Keno. 0.35 Löytäjät. Miesten 3 m ponnahduslaudan alkukilpailut. toukokuuta 2016 Tv-viikko // C9 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub TorsTai 12.5. 10.50 Onnenarpa. 09.05 Soppa365. 17.55 Kultakuume. 19.00 Laihduin 300 kg (7). 00.05 Believe (12). Ihmeellinen ilmavaiva. 10.20 Neljän tähden illallinen. 20.30 Kanjonien kutsu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.00 Dok: Täyttä vauhtia länteen. 9.30 Sara La Fountain. 6 Luonnon armoilla, Kutonen klo 20. 23.55 Elokuva Melinda & Melinda (7). 13.50 SVT: Programtablå. HD 20.00 Puutarhaunelmia. 15.55 Maailman övereimmät juhlat (S). 16.25 Rantavahdit (12). 8.24 Pac-Man. 06.30 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 1.55 Nuoret rikkaat roistot. 12.00 Pulmuset (7). 3/3. Tällä kertaa kokataan tiimeittäin. 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 06.00 Voittostudio. HD 17.47 Kuluttajakalenteri: Myyntivalttina seksi. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 23.30 Painajainen naapurissa. 13.00 Hurja remontti. (U) 20.00 Simpsonit (7). 7.01 Vipo – lentävän koiran seikkailut. 15.00 Family Guy. 13.55 Hurja painonpudotus. 14.50 KulttuuriCocktail. 5.00 Ennustaja-TV. 9.55 Made in Chelsea. 12.55 Hiuskarvan varassa. 20.05 Katastrofikokki. 13.00 70’s show (S). Ivan neuvoo Allisonia jututtamaan CIA:n vangitsemaa Saulia. 9.05 TV Shop Tvins. 17.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 7/12. 3/50. 20.30 Löytäjät. Aira Samulinin koulun oppilaat esiintyvät. 5/6. 3.30 Ennustaja-TV. 22.00 Myytinmurtajat. 22.00 Poliisit (S). 13.30 Lasten eläinmaailma: Hellyttävät pikkupennut. Kausi 4, 8/10. 02.55 Amerikan kovimmat keräilijät. Kuhankeittäjä. 20.00 Luonnon armoilla. 18.58 HS-sää. 20.30 Yle Uutiset. HD 23.05 Outlander – Matkantekijä (16). (1988) Nuoret puhuvat seurustelusta ja seksistä. Rakkauden hinta. 16.00 Jamie Oliverin keittiössä. 19.00 Musiikki ja seksi. 16.00 Castle. HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 Rosewood. 22.30 Seksileikeistä ensiapuun (12). 8/8. 23.05 Rikoksista pahin (12). 21.00 Mustat lesket (7). (U) 19.30 Kioski: Marjan vallassa. HD 14.30 Tiesitkö tämän tulivuorista. (1968). 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 8.00 Kadonneet (7). 8.48 Transformers: Robots in Disguise. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 23.25 Kreisit kotivideot. 23.30 The Late Show With Stephen Colbert. 23.35 New Yorkin luksuslukaalit. 12.35 Pohjantähden alla: Yhteiset kilot. 17.00 Lemmen viemää. 8.16 Viidakkokirja (7). Trilleri elämän kolhimasta tarjoilijasta Carriesta (Boti Bliss), jonka avioeroahdistus tuntuu helpottavan hetkeksi hänen löytäessään sopivan kimppakämpän Ashleyn (Ashley Leggat) luota. 6 Isä Brown ja hänen laumansa, TV1 klo 17.10 UUsia jaksoja Pappi silmä tarkkana realiTy Keskellä syrjäseutuja Uudessa sarjassa selviytymisekspertti Mykel Hawke ja hänen vaimonsa Ruth England seikkailevat haastavissa olosuhteissa eri puolilla maailmaa. 18.00 70’s show (S). 18.00 BUU-klubben: Bärtil. (U) 10.30 Haaste merellä. 21.55 Elokuva Laukaus tehtaalla (7). 4.30 Hauska Britannia. (U) 11.30 Veljesten keittiössä. 12.30 SVT: Dold. 2.05 Miami Ink. 16.55 Novosti Yle. 19.20 Päivän sää. 14.30 SVT: Extrema hotell. 5/6. (U) 17.45 Elävä arkisto: Seksin vuosikymmenet. 8.27 Kesäleiri (7). 18.55 Meripelastajat. 1.25 Hätäpuhelut hölmölästä. 15.00 Kadonneet (12). 12.30 70’s show (S). Tuska. 18.30 Leijonan luola Kanada. O: Hannu Leminen. 9.55 MasterChef Suomi. 0.05 SVT: Skärgårdsörnar. 14.00 Top Chef. 12.00 SVT: Friktion. HD 21.55 Urheiluruutu. 17.55 Emmerdale (7). 19.30 Pelastajat. 7.04 Paula (S). 09.00 Vaaleanpunainen pantteri. Voiko omien ilmavaivojensa hengittämiseen kuolla. 12.30 Paluumuuttajat. 8.00 Miami Ink. 21.30 Wheeler Dealers. 12.15 Yle Oddasat. 8.15 Galaxi. (U) 03.10–03.40 Kioski: Marjan vallassa. 19.00 Made in Chelsea (7). (U) 13.00 Kaksi miestä tunturissa. 4.50 Kaara. 19.00 Kriminalisti (12). 12.00 Isojalan jäljillä. 22.00 Elokuva Scream (16). Kausi 1, 3/6. N: Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young, Carl Weathers, Brigitte Nielsen, Dolph Lundgren. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.30 ToosaTV. 14.00 Fosters. 20.00 Au pairit Australiassa. 02.05–06.00 Voittostudio. toukokuuta 2016 Aamulehti // Perjantaina 6. Carrie tutkii vuotaneita CIA-asiakirjoja Otto Düringin luona ja saa yllättäen uutta tietoa Irakin yhteyshenkilöltään. 16.45 Leijonan luola USA. HD 15.05 Yle News. 9.09 Power Rangers. HD 22.00–00.10 Eurovision Song Contest 2016: Semifinaali 2. 16.35 Soppa365. 2/4. 06.05 Pound Puppies (S). 12.55 Sinkkuillallinen. 15.55 Salatut elämät (7). 12.35 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 9.00 Hurja painonpudotus. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 19.00 Huvila & Huussi. Ensimmäisessä jaksossa kylässä kuvataan b-luokan kauhuelokuvaa. Ruosteinen unelma. 19.30 Brooklyn 99 (12). 49/76. 18.30 How I Met Your Mother. 14.55 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 21.00 Kauhukeittiö. 13.35 Elokuva En ole kreivitär (S). 09.15 Suomen paras leipomo. 07.20 Lazy Town (S). 12.00 Haasta Hans. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 2.45 Columbo (12). 1/13. 14.00 Dawson’s Creek (7). 2/4. (U) 10.00 Murha paratiisissa. 13.30 Matkakassi: Japani. 2/6. 01.05 Isänmaan puolesta (12). 19.30 Salatut elämät. 7/9. 15.55 Miami Ink. 6.29 Chuckin ja ystävien seikkailut. 22.35 MTV Sport: Formulasirkus. 14.45 Vaaleanpunainen pantteri. 06.30 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 1.00 Ravintola X. HD 20.50 Naurupalat (7). 2/7. 06.00 Studio55.fi. 16.30 Hulluna sinuun (S). Tulikokeessa valmistetaan drinkkeihin sopivia alkuruokia. Kausi 17. 7.27 7.40 Julius-apina. HD 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.30 Puoli seitsemän. Malleja ja mallistoja. 7.05 Hiuskarvan varassa. 18.00 #RichKids of Beverly Hills. (U) 02.41 Kummeli (7). Yliseksuaalinen aikamme esittelee lehdissä ja mainoksissa kuvaa täydellisestä hävystä, mutta millainen tämä naisten anatominen yksityiskohta todellisuudessa on. 13.00 Pitch – kuningasidea. 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Selkäänpuukottajat. 20.30 Poliisit (S). 8.10 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. 8.03 My Little Pony. (U) 06.50 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. Paholaisen kuolinnaamio. 08.00 Astral Tv. HD 21.00 21.00 Kynsin hampain (S). 18.55 HS-uutiset. O: Ron Howard. 15.30 Pilanpäiten. 15.35 Made in Chelsea. HD 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Tuurin kyläkauppias. 3.20 Painajainen naapurissa. 20.00 Keidas. HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Uusia jaksoja. 20.00 Haapasalo goes lomalle. 06.55 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S). 7.26 Humps (S). 03.55–05.00 Ennustaja-TV. 15.40 Makuja ja elämää. 18.30 Goldbergit. 1.50 Nashville. Pudotuskilpailussa kokkien on luotava maistelumenu Chaîne des Rôtisseurs -veljeskunnan kulinaristeille. 15.25 Jotain lainattua, jotain uutta
Kaikenlaista Päivän kalat MAIVA JA SILAKKA FILE 5.90 €/kg ja KIRJOLOHI FILE 12.90 €/kg. 040 568 2799 PH-Kirppis Vapaita myyntipaikkoja, kysy lisää! Muurarinkatu 3, Raahe. 5-6 metrin salko, saatavana myös 5” määrämittaisena. Ritva puh. rakennuspeltisepäntyöt, 5'' vesikourut (saumaton) Kurrentie 32, Raahe p. Raahen Seudun Hengitysyhdistys Kevätkauden Päättäjäiset la 21.5 klo 12-16 Lännenrannan leirikeskuksessa Piehingissä. 040 582 1944 p.0400 684 239 MYYDÄÄN Raahesta + ymp. Raahen tori klo 9-11 Pyhäjoki tori klo 12-12.45 P. Klo 13.00 äitienpäiväjuhla. Ilmoitukset voit jättää helposti verkossa www.raahenseutu.fi ja maksaa verkkopankissa tai luottokortilla. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Mirjalle puh. Tervetuloa. KAUDEN AVAUSOTTELU ! VS w w w .p at tij oe nu rh ei lij at .fi KAIKENLAISTA Vihannin Sotaveteraanit ry Jatkamme rautaromun keräystä Vihannin Veden tontilla on kuormalava ("Otun pajan" läheisyydessä). toukokuuta 2016 Aluemarkkinat Aluemarkkinoilla voit ostaa ja myydä kaikkea mahdollista autoista lastentarvikkeisiin ja luistimista asuntoon. Nyt voit helposti jättää ilmoituksen verkossa. Vihannin Sotaveteraanit ry Jatkamme Veteraanija Lottamerkkien kiinnitystä Vihannin hautausmaalla. 16.5 mennessä. Kevätkauden viimmeinen Tuolijumppa la. Raahen torilla klo 9-15. Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.raahenseutu.fi –> Jätä ilmoitus • Valitse haluamasi osasto • Lisää kuva ja teksti • Ohjelma näyttää sinulle hinnan ilmoituksen koon mukaan • Ilmoituksesi voit maksaa verkkopankissasi tai luottokortilla. 0400 389 736 KALAJOKISTA ERITTÄIN HYVÄÄ RUOKAJA SIEMENPERUNAA pito, van gogh, velox, puikula, siikli, myös varhaisperunan siementä. 0504071941 Tervetuloa. Tilaukset numeroon 044 582 5409 Parkkila Pentti TORILTA Ostetaan Tuoretta kalaa ja Yppärin kalatuotteita Pyhäjoen torilla pe 12-12.45 MULTAA JA TÄYTEMAAT P. Raahen Seutu ja Raahelainen julkaisevat Aluemarkkinat-palstan ilmoitukset keskiviikon tai lauantain lehdessä. 0400 473620 Raahen Rotaryklubi Viikkokokous Raahen Hovissa to 12.5. RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 11. Myös piipunhatut. 044 223 7590 Palvelemme muulloin sopimuksen mukaan! Keräilijä ostaa vanhoja, arvonsa menettäneitä osakekirjoja. Raahen torilla huomenna torstaina klo 9-11, Pyhäjoki klo 11.30-12 Tilaukset p. Liikuntaa ja leikkimielisiä pelejä ohj.Sari Mäkilä haitarin soittoa ja laulua Pentin johdolla. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet ! www.teosofinenseura.fi Raahen Seudun Hengitysyhdistys. RÄYSTÄSKOURUA 2,50 € /m Värit: musta, ruskea ja valkoinen. Verkossa ilmoitus on jätettävä ti tai pe klo 10 mennessä. 2-3h+k raittiille kemiläis vanh. Noudamme isommat erät paikan päältä. La 14.5. Klo 17.30. Monipuolista ohjelmaa ja kakkukahvit. Raahen Eläkeläiset ry: To 12.5. Hallilla runsaasti erilaisia llikuntapisteitä, joissa voi vapaasti kiertää. 0400 562 948 Teosofinen Seura, Aurinkoloosi ry. Ilmaistarjoilua kaikille osallistujille; jäätelöä, kahvia, mehua, keksiä.. 0505373869. klo 16 pe ja la aamulla. n Myydään n Ostetaan n Annetaan n Halutaan vuokrata n Vuokralle tarjotaan n Kaikenlaista Myytkö, ostatko, vuokraatko.... Villa Toivoon Ouluun sekä loppuvuoden toiminnasta. Valittavanasi on kaksi vaihtoehtoa: Keskiviikkoisin sekä lauantaisin ilmestyvä Aluemarkkinat -rivi-ilmoituskokooma tai luokitellut ilmoitukset oikean otsikon alla kaikkina julkaisupäivinä. naiselle. paikka: Laivurinkatu 11, 2.ker, Raahe. Kirkkokatu 53 B 14. Tervetuloa avoimeen perheliikuntatapahtumaan. alkaen klo 9 ”Jälleensyntyminen henkisen elämän perusteena” -opetukset. Sovitaan kevätretkestä 25.5. Kun muutat muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille! PATTU VS JOENSUU TO 12.5. Kotiinkuljetus. 0443014938, Hilkka puh 040-5918482 tai Seija puh. Tervetuloa.. Hengitysyhdistys arvontaa ja kahvia. SEURAT, JÄRJESTÖT, HENGELLISET Salama, yleisurheilu Sunnuntaina 15.5 liikuntahallilla klo 15-18 perinteinen lasten ja nuorten liikunnallinen kevätrieha-tapahtuma. K-Market Pattijoki, KE TO MAIVAA JA SILAKKAA TORILTA PÄIVITTÄIN 9-14 Männistö Avanneryhmä /Ilco Kerhoilta torstaina 12.5. Vaihto-oppilas Morgan Snyder kertoo vaihto-oppilas vuodesta. (käteismaksu) T:mi Kourumaa • p. klo 18 syöpäyhdistyksen kerhohuoneistossa os. Samassa yhteydessä ilmoittautumiset kesän ilmaisiin urheilukouluihin. P. Ruokailun vuoksi ilm. 0400 694 094. P. 14.5 klo 12 Kreivinajassa järj. Tervetuloa! PIIPUNPELLITYKSET ym. Hinnat alk. klo 16 myös yleisöesitelmä aiheena:” Onko kärsimys rangaistus vai siunaus?” Vapaa pääsy ! Mahdollisuus kyselyyn ja keskusteluun ko. 044 235 7628 RYSÄSILAKKAA Mikonkarin kalasatamassa ke ja la n. Huom. Yhdistys tarjoaa jäsenille keittolounaan, kahvit, ja gillimakkaran. 010 665 9015, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.. aiheesta. KLO 18.00 RÄNNÄRILLÄ LIPUT 12 € JA 8 € OP RAAHEN OMISTAJA-ASIAKKAILLE LIPPU 5 €, ELÄKELÄISET, OPISKELIJAT JA TYÖTTÖMÄT 3 €. Seinäja kattotikkaat tarjoushintaan. Lisätietoja www.saloistensalama.com Jokisen Juustolan PUNAISTA HERAA torstaina Raahen torilla klo 9-10.20 Pattijoki 10.30-11 Vihanti 14-14.30 SIEVILÄISTÄ PUNAISTA HERAA PERJANTAINA 13.5. Torstaina 12.5. 046 934 7921 Halutaan vuokrata Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta keskiviikkoisin 10-17 Tervetuloa! Parturi-kampaamo WINTTI Vilpuntie 1 (R-kioskin vieressä) p. La-Su 14.-15.5. 10€ Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe puh