HEINÄKUUTA 2016 · Nro 80 6 414880 065105 1 6 2 8 PARAS PAIKALLIS LEHTI 2014 & 2015 Irtonumero 2 € raahenseutu.fi Hiki virtasi jäähallissa Kiekko sai kyytiä rullien päältä. >> 14 Leikkejä koko kesäksi Leikkiminen on parasta kesäpuuhaa varsinkin lapsiperheissä. >> 10 Taistelu: ASMoonin ankara puolustus ei kestänyt loppuun saakka. MAANANTAI 11. >> 2 Jotkut huvittelivat Ilkivalta: Melkein kaikki 1700-luvulta peräisin olevan Saloisten vanhan pappilan ikkunat on rikottu. >> 14 Arttu SäIly. >> 12 Patrunessan kunniavirka Arvatkaa ketä jännittää vielä tässä vaiheessa! >> 8 Pääkirjoitus: Elinvoimainen kaupunki tarvitsee myös toimivat liikenneyhteydet. Nyt on pakko kunnostaa tyhjillään olevien arvorakennusten ikkunat. >> 6 Pitäjäpäivät: Ruukin-pojan Ilolan Pentin kieli ei ole vellissä palanut
Vähän naureskelin äsken, kun rouva teki synttärikakkua. 2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Maanantaina 11. Me mennään ihan kohta Legolandiin Tanskaan omalla autolla ja laivalla. Jaakko Röning En. Elinvoimainen kaupunki tarvitsee myös toimivat ja joustavat liikenneyhteydet. Lisää jauhoja. Talvella sentään oli juoksevaa vettä. En ole käynytkään ulkomailla. Ei meillä kotonakaan kastiketta koskaan tehty. Kunhan nuo lapset kasvavat riittävästi, niin hekin ovat varmasti ylpeitä isän osaamisesta. heinäkuuta 2016 J oskus on tullut irvailtua, että nykynuoriso kuolee nälkään, jos mikroaaltouuni hajoaa. Pitää hattua nostaa äidille, joka pesi kolmen veljeksen vaatteet käsin. Päätin maksaa vaippavelkoja luonnolle takaisin ja kohta pihamaata leikkaa Roippa-mallinen kelaleikkuri. Aikoo ilmeisesti keksiä sille tilaa jääkaapista. Kun kaupungilla on mahdollisuus vaikuttaa yhteyksiin, niihin mahdollisuuksin tulee tarttua. Tätä kädenojennusta ei voida vain odottaa, vaan sen eteen on tehtävä työtä. Sadeilmat ovat tosi pahoja. VR lupailee ottavansa tulevaisuudessa isompaa roolia asiakkaiden kuljettamiseksi juna-asemille. Ei ollut ruskeaa. Omasta asemasta pitää pitää ääntä. VR seuraa asemiensa käyttöä. Rasvaa ja jauhoja. Pyykinpesukoneen hajotessa ajattelin seurata edesmenneen äitini näyttämää esimerkkiä ja pestä pyykit käsin. Kävin Porissa ystävien luona Onnibussilla. Suomenniemi riittää. Kesällä vettä kannettiin kaivosta tai merestä. Käydään Kööpenhaminassa, Tivolissa ja eläintarhassa. Joidenkin puuttuessa hätä tulee nopeasti. Joitakin ilman pärjää vallan mainiosti. Kyytiä ei tahdo löytyä, ellet omista autoa tai autoilevaa tuttavaa. Erilaiset koneet, tavarat tai tavat tehdä asioita ovat helpottaneet elämää vuosien aikana. Ei mennä. Vihannin aseman käyttö uhkaa näivettyä jo siksi, että yhteys sinne ei pelaa. Unohdin, että äidit osaa. Nykyiseen rouvaan tutustuessani yritin laittaa ruskeaa kastiketta. Sorrun samaan kuin kaikki toisia vanhemmat. Eihän me mitään kaupan vaippoja tarvita. Sama koskee Oulun lentoasemaa. Olen yhden matkan tehnyt. Anoppi taisi mainita jotain kastikkeen puuttumisesta. Saisipa maata rannalla! Annu Pentinpuro inGo. Joskus sitä on vain laiska. Lisää rasvaa. Kaupassa käynti – siinä on matkaa tarpeeksi. Juu, ajattelin, että vain jauhelihaa tällä kertaa. Selvää on, että vilkkaimmilla asemilla junat pysähtelevät useammin kuin asemilla, joilla käyttäjiä on vähän. Raahesta lähtevä joutuukin näkemään erityistä vaivaa päästäkseen maailmalle. Nyt hajosi korkea jääkaappi. Ruokalistalla oli makaronia, makaronia ja taas makaronia. Muovia ja harsoja. Ei ollut ruskeaa. Kun seuraavan kerran avasin pikkukaapin oven, niin siellä oli vain jotenkin järjestetty tilaa kakulle. En ole ollut koskaan lentokoneessa! Aurinkoa kaipaan, siitä saa voimaa. Oli pakko, kun kukaan ei ollut opettanut miten perunoita keitetään. Se oli melkein ilmaista kyytiä; maksoi 21 euroa mutkin. Kaikki kaksi tölkkiä oluttakin oli saanut jäädä kylmään. A Joskus sitä on vain laiska.” Liian helppoa elämää Kolumni Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.. Pää kesti rumbaa noin viikon, kunnes kaupasta löytyi paketti. Mitä vaikeampi jonnekin on päästä, sitä todennäköisemmin valitaan joku toinen vaihtoehto. Junaan halutaan vielä Vihannistakin nousta. Olisin tosin itse tarvinnut mikroaaltouunia, kun aikoinaan muutin ensimmäistä kertaa omaan asuntoon. No, osaa isätkin joskus. Hetken paisto. Kirjoittaja on Raahen Seudun avustaja K ulkeminen bussilla Vihannin juna-asemalle on hankaloitunut kuluvan vuoden aikana ja korostunut kesäkuukausina. Maija Maunula Joo. Ei ollut sitten ruskeaa pöntössäkään, johon yritys lopulta päätyi. Ei ollut ruskeaa. Olen liian vanha matkustamaan. VR tai kukaan muukaan ei kuule, jos jäämme vain seuraamaan tilannetta sivusta ja voivottelemaan mahdollisia päätöksiä. Kaupungin päättäjillä pitää olla aito tahto pitää juna-asema elinvoimaisena. Ilja Oksanen Ois ihana lähteä matkalle, mutta kun on eläkkeellä, ei ole rahaa. Pelastus oli puolikasmalli, johon mahtuu parin päivän tarpeet. Ratkaisuja jatkoyhteyksiin haettava tosissaan Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Gallup: Satelee, aiotko lähteä matkalle. Koska meillä on ollut niin ja niin hankalaa lapsena, niin pitää olla teilläkin. Kestin kolme päivää, kunnes uusi kone oli löytänyt meiltä rakastavan kodin. Ensimmäisen lapsen kanssa oltiin luontoystävällisiä
Mutta puhelimesta vastataan: Jätä viesti. Harjoitukset jatkuvat to 4.8.2016 klo 17-18 Lisät. Harjoitustauko 9.7-3.8.2016. Toimitus valitsee julkaistavat viestit. www.fcraahe.fi SEURAT, JÄRJESTÖT, HENGELLISET. lisät. Lisät. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. 00-04-tytöt Futisliigan harjoitukset tekonurmella tiistaisin 18.45-20. Piirisarjoissa pelaaviin kilpajoukkueisiin halukkaat, yhteydenotto suoraan valmentajiin. Onhan kiva että niitä tuetaan! Ja ylevero kyllä osataan periä! Nuorena on vitsa väännettävä! Minä en vääntäny ja tässä sitä ollaan! Kauppaporvarin aulassa on puhelinnumero, johon turisti voi tarvittaessa soittaa. Lähetä tekstiviesti numeroon 17192 (85 snt). Jouni 040-5796866 FC Raahe 08-pojat ja -tytöt Nappulaliigharj ma 17.45-19 Pitkäkari. 5kpl/tal. 044 7550800 (pvm/mpm) Palvelemme ma-la 7-21 su 10-19 Tarjoukset voimassa ma-ke 11.-13.7.2016, ellei toisin mainita. Kahdessa kaupungissa kaupunginjohtajan virkaa pystyy hoitamaan puolella teholla yhtäaikaa. Olemme avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin kello 9-12.30 ja 13.30-15.30 Olemme avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Olemme avoinna Tilausasioissa tavoitat meidät myös: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 010 665 9015, ma-pe kello 8-17 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Lukijailmoitusasioissa tavoitat meidät myös: ilmoita.raahenseutu.fi 010 665 5185 ma-pe kello 8-16 lukijailmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi janakkalansanomat.fi FC Raahe Tervetuloa harjoituksiin ja kaupunkisarjan otteluihin uudet ja nykyiset pelaajat: yli 12-vuotiaat Futisliiigaan ja alle 12 v Nappulaliigaan. Lisät. Satunnainen naapuri Onko tämä rakkaus näin raskasta?! t. Kuva: Antti Sippala www.raahenseutu.fi /raahenseutu Verkossa joka päivä Suhde jo repeilee tämän ympärivuorokauden pyörivän urheilun takia! t. Janne P 0500 489600 05-07-tytöt Nappulaliigan harjoitukset ti 17.45-19 tekonurmella. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi LukijaN kuva Tämä ikimänty on arvioitu 330 vuoden ikäiseksi. . Maanantaina 11. Leikkaa talteen seuraavat harjoitusajat: 98-04 Futisliigaottelut 98-04-syntyneille keskiviikkoisin 17.45-19.30 tekon. Harjoitustauko 14.7-31.7.2016 harjoitukset jatkuvat ma 1.8.2016 Lisät. Lisät. Petteri 044 9741774 06-pojat Nappulaliigaharj ti 17.45-19 tekon. Lisät www.fcraahe.fi. Omaehtoinen harjoitusaika to 19-20 tekon. www.fcraahe.fi 04-pojat Futisliiga. Janne P 0500 489600 99-01-pojat Futisliigan harjoitukset 2.8.2016 alkaen tekonurmella ti klo 19.00-20.15. Ei harjoitustaukoa heinäkuussa. Nappulaliigaharj to 17.45-19. Kohtuus kaikessa! Mikä ihme se on ettei kopsassa näy tv-kanavat. Voi tulla suoraan treeneihin ja puhua siellä valmentajan kanssa tai soittaa etukäteen. Omaehtoinen harjoitusaika to 19-20 tekon. KREIVINTORI Antinkankaantie 32, 92130 Raahe puh. TEkSTaRiT . Siippa kysyy. Petteri 044 9741774 05-pojat Nappulaliiga.Harjoitustauko 9.7-3.8.2016. Puma-seura-asut sovitetaan, tilataan ja maksetaan Kesportissa. Harjoitustauko 4.7-31.7.2016 harjoitukset jatkuvat ma 1.8.2016 klo 17.45-19 Pitkäkari. 2 vanhaa varisrouvaa viettää joutoaikansa taloyhtiömme roskiksissa; toinen naapureiden jätöksiä makustellen ja toinen niiden päällä hypellen. Omaehtoinen harjoitusaika to 19-20 tekon. Lisät. Päivi 0443222882 02-07-kilpajoukkueet. Pallo, säärisuojat ja vesipullo mukaan. Heinäkuussa ottelutauko ja ottelut jatkuvat ke 3.8 klo 17.45. Lisät. ALKUVIIKKOON! Ilman korttia Ilman korttia 5 99 Hk naudan 17% JAUHELIHA 1 kg (5,99/kg) RS 59 TALOUSSOKERI PS 89 VESIMELONI KG ISO KILON RASIA! 1 00 Pulla-Pirtin SÄMPYLÄT 8 kpl/320 g (3,13/kg), Tumma ja vaalea PS Lämmintä ruokaa! LIHAMUREKE muusilla/kermaperunoilla -annos salaatilla (ma-ti) 5 55 KPL 59 Irto VARHAISPERUNA Suomi KG Paistopisteestä! Vaasan KANELIMUNKKI 79 KPL 1 00 Magnum JÄÄTELÖPUIKOT 73-90 g (11,11-13,70/kg) KPL raj. 05-11 Nappulaliigaottelut 05-11-syntyneille jatkuvat elokuussa. Juho 0442751462, Paavo 050-4115604 2011-pojat ja -tytöt. Lisät. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Tuulimyllyt veikkaan. Harjoitukset jatkuvat to 4.8.2016 klo 17-18. Ei harjoitustaukoa heinäkuussa. www.fcraahe.fi 02-03-pojat Futisliigan harjoitukset 2.8.2016 alkaen tekonurmella ti klo 19.00-20.15. Ei harjoitustaukoa heinäkuussa. Janne Ki 0406710627 09-10-pojat ja -tytöt Nappulaliigaharj to 17.45-19. Harjoitustauko 6.7-1.8.2016, harjoitukset jatkuvat tiistai 2.8.2016. Harjoitustauko 5.7-1.8.2016 , jatketaan ti 2.8.2016 . Lisät. Lisät. heinäkuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 3 Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. www.fcraahe.fi 07-pojat Nappulaliiga. tekon. tekon. Mistähän turisti tietää mitä hänen kysymykseen vastataan
Tuominen ei lähde ottamaan kantaa Oulun tuntumaan avatun aseman järkevyyteen, mutta toteaa käyttäjävirtoja seurattavan. Asemat sijaitsivat lähellä toisiaan, junayhteydet olivat edelleen hyvin tavoitettavissa ja asiakkaat pääsevät nopeammin määränpäänsä. Tuominen toteaa, että VR:ssä on tunnistettu ongelma, joka syntyy epätäydellisten tai peräti kokonaan puuttuvien jatkoyhteyksien vuoksi. Tukien jakamisesta ei johtaja lähde puhumaan, mutta esimerkkinä mainitaan VR:n ostamat autovuorot. – Nämä on ihan normaaleja takuuajan huoltoja, kertoo Vilkuna. Sen kaavoitus on kesken ja yva-vaihe meneillään. Moni ajaakin vaillinaisen syöttöliikenteen vuoksi Kokkolaan ja nousee sieltä junaan. VR laskee asemilta kulkijoita, mikä vaikuttaa asemien tulevaisuuteen. Myös yhteistyötä liikennöitsijöiden kanssa pyritään lisäämään. Puhurilla on tarkoitus rakentaa Kopsaan vielä Kopsa III -tuulivoima-alue, johon se haluaa 6 uutta voimalaa. Isoin huolto koski läntisintä, ensimmäistä myllyä, niin sanottua ykköskonetta, jonka propelli laskettiin alas hiljattain. Ei kyytiä takaisin Raaheen. Mitä järkeä on avata aivan uusi asema vain kymmenen kilometrin päässä Oulusta, jonne sitä paitsi on sujuva paikallisliikenne. Kempeleellä oli laajasti Oulun alueen tuki. On kuitenkin jotain, mille huoltomiehetkään ei mahda mitään. Ei kaikilla ole autoa, parahtaa Etelä-Suomeen suuntautuneelta matkaltaan palannut Raahen Seudun lukija. Puhurilla on Kopsassa kaksi laitetoimittajaa, Siemens Oy ja tanskalainen Vestas Wind Systems A/S. Puhurin Kopsa 1:ssä on 7 tuulivoimalaa ja Kopsa II:ssa 10. Vilkuna vertaa tilannetta siihen, että omistaisi yhden sijasta 17 autoa: aina vähän väliä joku niistä joutuu huoltoon. Ilmassa on hienoisia lupauksia Raahenkin syöttöliikenteen parantumisesta. Kesällä ei lentokenttätaksi kulje ja talvellakin vain pari edestakaista vuoroa. Puhuri on rakentanut Kopsaan 17 voimalaa. Rouva harmittelee myös lentokenttäkuljetusten surkeaa tilannetta. Siellä Tuomisen mukaan katsottiin kokonaisuutta. Vuonna 2015 tilastojen mukaan se sai seitsemästä silloin toiminnassa olleesta tuulivoimastaan 4,68 miljoonaa euroa syöttötariffitukea. VR on jatkossa ottamassa enemmän roolia junavuorojen jatkoyhteyksissä. Erityistä kaavaa ei ole, vaan perustaminen vaatii kunnan, alueen, VR:n ja liikenneviraston yhteisen näkemyksen. Liikenteellisestä pussin perästä pitäisi jo päästä Arkisto/ VesA Joensuu Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Puhurin Kopsan tuulivoimalassa on tehty huoltotöitä, joiden takia tuulivoimalat ovat välillä seisseet. Puhuri Oy:n toimitusjohtaja Antti Vilkunan mukaan huolto kesti 11 päivää. Se on vajaat 700 000 euroa myllyä kohden vuodessa. Kulkuyhteyksien pitäisi parantua. Tosin mieleen nousee peikko matkustajien vähenemisestä syöttöliikenteen takellellessa ja kulkijoiden siirtyessä muille asemille. Jarmo Myllymäki toteaa, ettei kaupungilla ole varoja tukea junavuorojen jatkoyhteyksiä. Enteileekö se supistuksia tai sulkuja Pohjanmaan radan pienemmillä asemilla, kuten Vihannissa tai Oulaisissa. Ei kaikki kulje omilla autoillaan. Paluumatkalla vastassa oli sama tilanne. heinäkuuta 2016 Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi – Tämä on kaupunki. – Matkailun kehittämisestäkin puhutaan. – Meidän kannalta käyttö ratkaisee. Kesäkuun alussa avattu Kempeleen asema on herättänyt ihmetystä ja pelkojakin. Hänen mukaansa VR on ottamassa jatkoyhteyksissä enemmän roolia itselleen asiakasmäärän lisäämiseksi. Tuominen tyynnyttelee asemansa olemassaolon puolesta pelkääviä Raahen alueella. Saiko Kempele asemansa kiitos pääministeri Juha Sipilän asuinpaikan. Vilkunan mukaan kesäkuu on hyvä huoltokuukausi tuulivoimaloissa, sillä silloin tulee vähiten. Myös Oulua käytetään lähtöasemana. Ne ovat jo paikoittain käytössä. Mieluummin asemia on lakkautettu, kuten Helsinki-Seinäjoki-Vaasa reitillä. Myydyn junalipun RaaheVihanti-Helsinki mukaisesti kyytiä ei kuitenkaan ilmaantunut, mutta se järjestyi erikoisjärjestelyin. 4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Maanantaina 11. Junia yhä tulee ja menee, mutta niille pitäisi myös päästä. Vuonna 2015 tuotanto oli erittäin hyvä tuulien ansiosta. – Tämä vuosi on vähätuulinen. Siinä muun muassa Isokyrö ja Laihia menettivät asemansa. VR:n kaukoliikenteen suunnittelujohtaja Antti Tuominen myöntää, että uusien kaukoliikenneasemien perustaminen ei ole kovin tavallista. Juuri nyt on niin sumuista, ettei sateen takia edes näe, seisovatko myllyt vain pyörivätkö ne. Sipilän pääministeriydellä ei asemaan ole yhteyttä, vaan kempeleläisen nousu hallituksen johtoon tapahtui, kun asemasta oli jo päätetty. VesA Joensuu. – Kopsa I on mennyt budjetin mukaan ja Kopsa II:n osalta on ylitetty odotukset, hän arvioi. Vuosihuoltojen lisäksi tuulivoimaloissa on Vilkunan mukaan tehty tornivaloasennuksia ja kaapelointeja, joiden takia tuulivoimala on jouduttu pysäyttämään. Hän toteaa, että VR:ssä on jo valittu linja, jonka mukaan Pohjanmaan radalla kulkee nopeita junia ja hitaampia, jotka pysähtyvät useammilla asemilla. Antti Tuominen uskoo myös, että bussin ja junan sisältävä yhteislippu lisää junamatkustusta enemmän juniin, lisää kysyntää ja sitä kautta myös syöttöliikennettä. – Kaikki on ihan ok, hän rauhoittelee niitä, jotka luulevat, että myllyt ovat Kopsassa tyhjän panttina. Tuulivoimaloissa takuuja vuosihuoltoja Kopsan tuulivoimaloita on huollettu. Naisen matka oli jo lähtiessä kompastellut Vihannin asemalle pääsyyn. Alueella on tehty niin vuosikuin takuuhuoltojakin
Ajokielto on ehdollinen. Mies oli kuljettanut henkilöautolla peräkärryä reilun satasen tuntivauhtia 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella. Viimeisin tieto VR:n roolin lisäämisestä on toiveita herättävä. Onko pistetty painetta. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Tämä tietää hänelle 204 euron laskua. Naisella oli entuudestaan yksi rattijuopumustuomio vuodelta 2013. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Hän oli parkkeerannut auton ymmärrettyään olevansa humalassa. Tarkastuksen aiheetkin olivat niitä yleisiä. Ojanperä ehdottaa, että naapuriapuakin voi tuolloin tarjota. Julkisen vallan reagointia tarvitaan vuosittain 10-20 tapauksessa. Hänelle määrättiin ajokielto, joka päättyy 31.12.2017. Vuosia ympäristökatselmuksia lautakunnan mukana tehnyt ympäristösihteeri Vesa Ojanperä kehuu ihmisten pitävän pääosin reviiristään huolen. Käytännössä naisen ajoa valvotaan alkolukolla. Mies ei ollut suostunut maksamaan sakkoja paikan päällä, koska piti niitä kohtuuttomana. Takana voi olla sairautta tai vanhuuden tuomaa heikkoutta. Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo Myllymäki myöntää, että ongelma jatkoyhteyksistä junavuoroille ja lentoasemalle varsinkin kesällä on todellinen. Ympäristösihteeriltä löytyy ymmärrystä myös boheemeille näkymille. – Ensimmäiseksi emme ole tulossa takapihoille. – Yleensä ilmoitukset tulevat naapureilta. Vastaanhangoittelu ei auttanut. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus muistutti, että auton ja peräkärryn sallittu ajonopeus on 80 kilometriä tunnissa. Kymmenvuotisjuhlat rakennusjätteelle on jo liikaa. Myllymäki arvelee, että ajantasainen viestintä vuoroista voisi parantaa tilannetta. Vesa Ojanperän kokemus on, että äärimmäisen harvoin naapurin itsensä tai viranomaisten yhteydenotot eivät vaikuttaisi. Hän ehdottaa myös, että taksikyytejä voisi jakaa useamman kulkijan kesken. Miehen ajama tieosuus oli ollut kuiva ja puhdas suora, ja vastaan oli tullut vain liikennenopeuksia tutkannut Oulun poliisin niin sanottu siviilitransportteri. Myllymäki heittää pallon myös käyttäjille ja kehottaa pistämään yrittäjiin painetta. Kaupungilla ei ole osoittaa varoja tarkoitukseen siinä määrin, että se kattaisi kustannukset. Maanantaina 11. Myllymäki kertoo, että junavuorojen supistamisten vuoksi tehdyllä viimesyksyisellä vierailulla VR:n silloisen pääjohtajan Mikael Aron luona esille otettiin myös jatkoyhteydet. päivänä. Naiselle ehdollista ratista Vuonna 1980 syntynyt raahelaisnainen, joka ajoi henkilöautoa pihalla humalassa, tuomittiin YlivieskaRaahen käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta 40 päivän ehdolliseen vankeuteen. Junia yhä tulee ja menee, mutta niille pitäisi myös päästä. Ympäristöviranomaiset ja rakennusvalvonta kirjaavat myös omia havaintojaan. Monet ovat turvautuneet omiin kyyteihinsä. Valtaosin tienoot pidetään kunnossa Vaikka on oma tupa ja oma lupa, ei ole sama, mitä pihapiirissään säilöö, miten ja kuinka kauan. Voi auttaa esimerkiksi metalliromujen viennissä. Arkisto/ VesA Joensuu Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Trukinlavoin kehystetty pihatie, autonromuja nurkissa, osittain palanut rakennus... Käräjäoikeus, joka nuhteli poikaa hänen ajotavastaan, määräsi hänelle ehdottoman ajokiellon, vaikka hän toivoi lempeämpää ratkaisua. heinäkuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Vesa Ojanperä ympäristösihteeri Arkisto / VesA Joensuu Raahelainen vuonna 1952 syntynyt mies tuomittiin 12 päiväsakkoon Pyhäjoella Kasitiellä huhtikuussa ajetusta ylinopeudesta. Henkilökohtaisestikin se on koettu. Isot sakot autosta Viisikymppinen kalajokinen mies tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa 648 euron sakkoihin ajoneuvorikkomuksesta. Jos hyvähenkiset keskustelut eivät johda mihinkään, on seuraava etappi ottaa yhteyttä viranomaiseen. Vihannin ja Raahen yhdistymisen myötä menetettyjä kuljetustukia ei kyetä korvaamaan. A Ensimmäiseksi emme ole tulossa takapihoille. – Viimeistään uhka hallintopakosta saa ihmiset toimimaan. VR laskee asemilta kulkijoita, mikä vaikuttaa asemien tulevaisuuteen. Jatkotoimenpiteet hoidetaan joko maanrakennustai jätelain mukaan. Tarvittaessa sielläkin pistäydytään, jos vaikkapa rotat ovat riesana. Tuomion perusteena oli 8 päiväsakkoa. – Jos naapurivälit ovat hyvät, asioista voi luontevasti keskustella, näkee Ojanperä. Hän oli muun muassa ohittanut henkilöauton jalkakäytävää pitkin urheilutalo Raahelan kohdalla ja jättänyt pysähtymättä ja väistämättä ennen risteystä. Tapahtumaa oli edeltänyt riita, ja nainen oli halunnut poistua paikalta oman turvallisuutensa vuoksi. Ojanperä muistuttaa, että lautakunnalla on selkeä velvollisuus yleisen edun nimissä seurata julkisia näkymiä ja tarvittaessa puuttua niihin. Tapaus sattui 10. Nainen myönsi siirrelleensä autoa omakotitalon pihalla humalassa yöllä, jolloin pihalla ei ollut hänen mukaansa ollut muita ihmisiä. Yrittäjiltä saadun viestin mukaan palvelua ei ole käytetty siinä määrin, että se olisi kaikilta osin ollut kannattavaa. Mopolla kaahauksesta ajokielto ja sakkoja Nuori, vuonna 2000 syntynyt poika tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä törkeästä liikenteen vaarantamisesta Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa 35 päiväsakkoon, mikä hänen tuloillaan tekee 210 euroa. Nainen oli hakeutunut tapahtuman jälkeen oma-aloitteisesti päihdehoitoon. Poika oli hurjastellut mopolla Raahen keskustassa huhtikuun 12. Ajokielto päättyy 15.7.2016. Ehdollisen koeaika päätyy 15.6.2018. Haluatko jakaa tarinan. helmikuuta. Naisen veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen 2,15 promillea. Mies oli sallinut käyttää omistamaansa katsastamatonta pakettiautoa liikenteessä Pyhäjoella toukokuun lopulla. Kotimatkaa oli kuitenkin ollut pitkästi, ja puhelin, jolla hän olisi voinut soittaa taksin, oli jäänyt sisälle. Jo kyytiä tilattaessa voitaisiin tiedustella automaattisesti mahdollisuutta jakaa kyyti. Niin kuluvana vuonnakin, kun lautakunta toukokuussa tarkasti Pattijoella, Saloisissa, Lapaluodossa, Varvissa, keskustan tuntumassa ja Palonkylässä sijaitsevia kohteita. – Ongelma on tiedostettu, sitä on mietitty, mutta ratkaisua ei ole
Hän toivoo, että kotona otetaan asia puheeksi ja teroitetaan mieleen, kuinka turhauttavaa tällainen ilkivalta on. Yli sata kertaa vuodessa väärälle raiteelle Vaarallisin tilanne, kun juna ohjattiin väärälle raiteille, koettiin viime vuonna Ruukissa. Lisäksi ilkivallasta jää merkintä rikosrekisteriin. Ja siihen laitetut varat ovat puristettava muusta toiminnasta. heinäkuuta 2016 Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Saloisten vanha pappila ja renkitupa ovat olleet vuosia tyhjän panttina SSAB:n Raahen tehtaan rajanaapurissa, sillä aluetta pidetään asuinkelvottomana. Niiden taustalla oli runsaasti rakenteellisia ja välillisiä syitä. Tuhansien eurojen laittaminen tyhjillään olevaan ja tyhjilleen jäävään taloon ei välttämättä kuulosta järkevältä touhulta. Osa liikenneohjaajista ei myöskään luottanut järjestelmiin ja koki toisinaan niiden varassa toimimisen hitaaksi ja sitovaksi. Myös vanhassa pappilassa lienee ollut yksi aikuinen mukana, koska paikalla oli vierailtu autolla. Ainakin yksi näyttää täysi-ikäiseltä. Yksi syy on se, että kauko-ohjausjärjestelmässä ei ole huomioitu riittävästi sitä, että rautatieliikenteen nopeuden nosto vaatisi muutoksia asetinlaitejärjestelmiin Käytössä on lisäksi useita erilaisia järjestelmiä. Seinätapettiin on lasilla viilletty AM ja STONE, suomeksi ”kivi”. Saloisten vanhan pappilan ikkunat oli peitetty jo ennen ilkityötä. Tehdas humisee vieressä, mutta rakennukset sijaitsevat vehmaalla kunnaalla keskellä maalaisidylliä karhuputkien reunustaessa näkymää vanhalle hirsiladolle. Ilkivallan tekijät iskivät rikki toistasataa ikkunaruutua ja 2 arvokasta ulko-ovea Saloisten vanhan pappilan pihapiirissä. Saloisten vanha pappila on yksi seurakunnan omistamasta 54 rakennuksesta. Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Esko Värttiö toteaa STT:lle, että suurin osa tapahtumista oli niin kutsuttuja laadullisia poikkeamia, eli juna on turvallisesti ohjattu väärälle raiteelle. Me olisi purettu ja siirretty ne, mutta Museovirasto katsoo, että se on niin arvokas miljöö, että se pitää säilyttää, kertoo Raahen seurakunnan kiinteistöpäällikkö Toivo Partanen. ArkiSto/toMi VuokolA. 6 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Maanantaina 11. Myös Pattijoen kirkolla on ollut tihutöitä koulujen päätyttyä. – Jos täysi-ikäinen saadaan tästä kiinni, hän joutuu maksamaan vahingonkorvaukset. Rakennuksissa säilytetään tarpeetonta tavaraa sekä seurakunnan vanhoja arkistoja. Vakuutus kattaa kuluista osan. Suomen rautateillä kulkee vuosittain noin 500 000 junaa, joten kulkuteiden muodostamisia tapahtuu vuosittain miljoonia. Ruususen unta uinunut pihapiiri heräsi ikävällä tavalla eloon kesäkuun 11.–12. Samaan aikaan raiteella, jonne matkustajajunan oli alun perin tarkoitus saapua, liikkui toinen juna. Museoviraston ohjeiden mukainen korjaus tulee kalliiksi tyhjillään olevissa rakennuksissa. Asiaa on tutkailtu kuluneiden viikkojen aikana, ja nyt arvioidaan, että korjaaminen maksaa 36 000 euroa. Värttiön mukaan viime vuonna sattui vain yksi vakavampi tapaus. Käynti vanhassa pappilassa, renkituvassa ja niiden uskomattoman kauniilla ullakoilla saa kuitenkin toisiin ajatuksiin. Kuntoonlaitettuna rakennukset olisivat kuitenkin hieno käyntikohde. Suurin osa tapauksista johtui käsiohjauksessa tapahtuneesta virheestä. – Tällä hetkellä ei ole varaa kunnostukseen, mutta nyt se on pakko tehdä; nyt se tulee vastaan. Matkustajajuna oli ohjattu Ruukissa Pohjois-Pohjanmaalla raiteelle, jossa ei ollut laituria. – On pakko tehdä parempi remontti, pohtii Partanen. Partanen on työskennellyt aiemmin Lapissa Utsjoella, ja siellä hän muistaa vanhoja rakennuksia korjatun EU-projektirahoilla. Partanen yhdistää ilkityön koulujen päättymiseen. Tämän jälkeen matkustajat olivat lähteneet kohti junaa raiteiden yli. Vaikka vakuutus korvaa vanhan tilalle uuden ikkunan, se ei korvaa lahonneen ikkunapuun uusimista ja ikkunanpuitteiden maalaamista. Useimmissa kulkutievirheeseen johtaneissa tilanteissa ohjaus olisi voitu hoitaa automatiikan avulla, mutta käsiohjauksen katsottiin sujuvoittavan sekä liikennettä että liikenteenohjaajien omaa työtä. Aineiston muodosti 101 tapausta, joista 13 tutkittiin tarkemmin. Eikä rahallakaan saada sellaista ikivanhaa ikkunalasia, jota ikkunoissa oli. Seurakunnan laitettua alueelle kameravalvonnan tuhotyön jälkeen kuvissa näkyi yöaikaista liikettä pari päivää myöhemmin. Se on lyöty säleiksi. Toivo Partanen arvioi, että oven valmistus erikoispuusepän töinä maksaa jopa 4 000 euroa. – Yksistään pappilan renkituvan oven kunnostaminen Museoviraston haluamalla tavalla maksaa siinä 4 000 euroa, Partanen kertoo. Jäljelle jääneet pienet ikkunaruudut on systmaattisesti kivitetty puhki. päivien aikaan, jolloin rakennuksiin kohdistui järjetöntä ilkivaltaa. – Rakennuksille ei voi tehdä mitään. Kulkuteiden tekeminen käsin johti lipsahduksiin, unohtamisiin ja ajatusvirheisiin. Saattaa olla, että sisällä tuhoaan täydentäneistä joku on piirtänyt seinään puumerkkinsä. Kävijät hajottivat talon perustuksista kiviä, joita heittelemällä he rikkoivat toistasataa ikkunaruutua. Yhdestä ikkunasta on heitetty jopa lavuaari ja yhdestä pihalla särjetyn kaivon kannen palanen. Saloisten vanhan pappilan renkituvassa, joka on peräisin 1700-luvulta, on ollut hieno rustiikkiovi. Sisälle tunkeuduttuaan ilkityön tekijät ovat rikkoneet myös suuria ruutuja. Vanhaa pappilaa pakko kunnostaa Arttu Säily Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Onnettomuustutkintakeskuksen junaliikenteen turvallisuutta koskevan tutkinnan mukaan vuonna 2015 juna ohjattiin yli sata kertaa väärälle kulkutielle. Tuhotyön tekijät kulkevat vapaina eikä heidän nimeään tiedetä. Ja totta se on. – Museokäyttöön kunnostukseen voisi löytyä lupa museovirastolta, mutta kenen varoilla se tehtäisiin?, pohtii Partanen. Alueella liikkui kanistereineen neljä nuorukaista, joista osa on ilmeisesti vasta koululaisia. – Tuskinpa ne tekijät kovin kaukaa ovat, arvelee Partanen. Se ei ole ilmaista
Saloisten vanha pappila on rossipohjainen, täysin terve hirsirakennus, joka näkyy rovasti Thomas Stenbäckin vuonna 1758 laatimissa piirustuksissa. Vuonna 1989 syntyneen miehen osuutta anastukseen tutkitaan. – Positiivista jutussa oli se, että mies oli selvinpäin, vaikkei hänellä toisaalta ollut minkään kulkuneuvon kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia, toteaa poliisi tiedotteessaan. Tilaajapalvelu Tunnus 5007659 00003 VASTAUSLÄHETYS 4 kuukautta vain 44 € (norm. heinäkuuta 2016 – RAAHEN SEUTU Saloisten vanhan pappilan renkituvassa, joka on peräisin 1700-luvulta, on ollut hieno rustiikkiovi. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Arvontaan osallistuvat Alma Media Kustannus Oy:n lehtien kaikki voimassa olevat tilaukset. Puhelun hinta on 0,088 €/min. Ilmoitathan mikäli lehden saaja on alle 18-vuotias. Postita tilauskortti Postimaksu on jo maksettu. Poliisipartio kiinnitti paikallisen kaupan edessä huomiota kilvettömään mönkijään, jonka kuski ajeli ilman kypärää. 74 €) 22 € 2 kk vain 4 kk vain (norm. Varastetulla, kilvittä ja ilman kypärää Tarjous on voimassa 12.8.2016 asti ja tilattavissa kotimaassa talouksiin, joihin ei ole voimassa olevaa tilausta. Toivo Partanen arvioi, että oven valmistus erikoispuusepän töinä maksaa jopa 4 000 euroa. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 €. Puhutuksen yhteydessä huomattiin, että mönkijä oli anastettu kesäkuussa Oulusta. Kesätarjous! Tilaa lahjaksi tai itsellesi TILAA ja voita 1 000 € 30.9.2016 Kyllä kiitos, tilaan kesätarjouksen! Määräaikainen tilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkkopalvelun. 37 €) Sähköpostilla asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Mainitse kesätarjous 2 kk tai 4 kk. * Muista täyttää, jotta lehden saaja saa verkkopalvelun käyttäjätunnukset sähköpostiinsa. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Etuni 30 €. Sukunimi Lähiosoite Postinumero Matkapuhelin Etunimi Postitoimipaikka * Sähköposti Syntymävuosi La hj at ila uk se n sa aj a Sukunimi Lähiosoite Postinumero Matkapuhelin Etunimi Postitoimipaikka * Sähköposti Syntymävuosi Ti la aj a / m ak sa ja Vastaanottaja maksaa postimaksun Lehden saaja on alle 18 vuotias. Osallistun 1 000 € arvontaan 30.9.2016. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutusja opetustarkoitusta varten. Arvonnan säännöt: 1000 € arvonnan 30.9.2016 järjestää Alma Media Kustannus Oy. Kampanja 0616M2 Kyllä kiitos, haluan saada tietoa eduista, tarjouksista ja uusista tuotteista Raahen Seudulta ja Alma Medialta sähköpostitse mobiiliin. Mene osoitteeseen raahenseutu.fi –> Jätä ilmoitus. Kampanja 0616M4 2 kuukautta vain 22 € (norm. 74 €). 37 €). Lähetä tekstiviesti RS TILAA (väli) 2kk tai 4kk nimesi, osoitteesi ja sähköpostiosoite numeroon 17192. Esimerkkiviesti: RS TILAA 4kk Matti Meikäläinen Matintie 1 A 2 12345 Mattila matti.meikalainen@gmail.com. Tilaan: lahjaksi itselleni 44 € (norm. Etuni 15 €. Tekstiviestillä Tekstiviestillä voit tilata lehden itselle. Näin tilaat: Leikkaa katkoviivaa pitkin. Järjestelmällisyydestä päätellen käviäjät ovat mahdollisesti nauttineet särkyvien ikkunoiden helinästä. Soita 010 665 9015 Arkisin klo 8.00 17.00. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme. Mönkijää ajanut kalajokinen mies paljastui poliisin vanhaksi tutuksi, joka ajopelinsä kanssa sai kyydin Oulun pääpoliisiasemalle. Maanantaina 11. Arttu Säily Arttu Säily Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Torstai-iltapäivänä poliisipartio sai Siikajoella Paavolassa saaliikseen varastetun mönkijän sekä ajokortittoman ja kypärättömän kuljettajan. Se on lyöty säleiksi. Nyt voit jättää ilmoituksen helposti verkossa
– Talous on kunnossa ja se on erittäin iso asia. Mieluisimmat harrastukset liikunta, musiikki ja lukeminen. . – Tuntuu hyvältä, kun ympärillä on tilaa ja katse saa levätä levollisessa maisemassa. Jos ne päästetään repsottamaan, se kertoo kuin huutomerkki että tässä kunnassa ei välitetä pitää asioista huolta. Motto: Mitään ei saa pelätä. . Mutta kun Ruukin Patruuna vuosimallia 2016 sai kuulla valinnastaan, yllätys oli rehellisen aito. Kunnanajohtaja tekee ensimmäisenä lomapäivänään pienen operaation, josta arjen keskellä voi vain haaveilla. Sillä tavoin pystyn paremmin sisäistämään, että aikataulut ja velvoitteet saa unohtaa joksikin aikaa. Ihan jokaisen. Olen saanut tuntea, että minuun luotetaan. Tärkeää on myös ympäristön siisteys. Huoli ja hämminki on täysin turhaa. 8 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Maanantaina 11. Mutta kun verrataan tilannetta mihin tahansa suurempaan paikkakuntaan, huomaa, että jonot ovat pitemmät ja palvelut kauempana. . Onneksi meillä on puutarhuri, joka tietää näitten asioitten merkityksen. . Mutta eihän tämä suinkaan sitä merkitse, että suitset voitaisiin höllätä. . . Myös terveydenhuolto, vaikka sitä herkästi arvostellaankin. Nyt alkaa pahin jännitys helpottaa ja Patruuna innostuu testaamaan, näkeekö monokkelin avulla tosiaankin paremmin. Sama koskee kouluverkkoa. – Otan kellon pois. Täällä meidän on hyvä olla. On jäämässä eläkkeelle ensi vuoden puolella. Julkisten tilojen pihat, puistot, uimapaikat ja muut yhteiset paikat ovat tärkeämpiä kuin äkkiä arvaisikaan. . . . Patruunaa ihan ujostutti A Olen saanut tuntea, että minuun luotetaan. Hämmennykseen sekoittuu myös huoli. – Menen yleensä hyvissä ajoin nukkumaan ja tykkään herätä varhain. Ruukin Patruuna vuosimallia 2016 pitää suuressa arvossa Siikajoen perusasioita. – Tämä on niin äärimmäisen hämmentävää. Pitäjäpäivien aikaan kunnanvirasto on kiinni ja viraston väki ansaitulla lomallansa. Kaisu Tuomi . – Olen vuosien varrella toistamiseen paasannut ilmiasun tärkeydestä. Syntynyt 7.2.1952 Oulussa. heinäkuuta 2016 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Kuuluu jotenkin asiaan, että missikilpailun voittaja on tavattoman yllättynyt ja on pyyhkivinään kyyneleitään. Olen aina liittänyt Patruunan tittelin pelkästään Ruukkiin, Kaisu Tuomi perustelee. Meren ja joen kunta Siikajoki on hyvin lähellä kunnanjohtajansa sielunmaisemaa. Tarkkana pitää silti olla joka päivä. . Ja mikäpä olisi lomalla suloisempaa kuin ottaa pienet päivänokoset! Kunnanjohtajana Kaisu Tuomi on opittu tuntemaan napakkana virkanaisena, joka pitää tinkimättä kiinni tietyistä periaatteista. Kesäinen aamu houkuttelee ylös ja ulos. Se on iso juttu myös henkisesti. Jos kunnanjohtaja saisi ojentaa yhden ruusun, se pitäisi jakaa kunnan luottamushenkilöiden kesken. Tuli entiseen Siikajoen kuntaan kunnanjohtajaksi vuonna 2000. – Helposti saattaa unohtua, että kuntalaisten peruspalvelut ovat kunnossa. – Yhteistyö luottamushenkilöiden kanssa on sujunut hirveän hyvin. . Pitkät aamu-unet eivät kuulu tämän lomalaisen päiväjärjestykseen. . Olipa taloudellisesti kuinka tiukkaa tahansa, nurmikot on leikattava ja istutukset hoidettava. Asuu nykyisin Oulunsalossa. – Minua askarruttaa, että onko valinta moraalisesti kestävä, kun en asu enää paikkakunnalla. Luottamus on molemminpuolista ja se on arvokas asia. Tuulikki NousiaiNeN. Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu Tuomi ole osannut koskaan edes kuvitella, että hänestä leivotaan jonakin päivänä Ruukin Patruuna. Ruukin pitäjäpäivätoimikunta tietää mitä tekee ja kenet valitsee, aivan kuten on tiennyt aina ennenkin. Yhteiskuntatieteiden maisteri. Pidetty ja arvostettu kunnanjohtaja on arvonimensä ansainnut. On helpottavaa, kun ei tarvitse koko ajan murehtia ja huolehtia huomista päivää. Kaksi tytärtä. Tällä hetkellä Siikajoen kunnassa eletään tyventä vaihetta, kunnanjohtaja määrittelee. Sen kertoi jo poskille noussut punastus. . Numero yksi on kunnan talous: sitä pitää hoitaa yhtä tarkalla huolella kuin omaansa
(08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Muuttopalvelua puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Ollinkalliontie 3, 92100 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Fysioterapeutti Tero Suomela Kutojantie 2 Puh. Fysioterapiaja kuntokeskus Kiesvaaran väylä 1, Raahe p. 0440 895 450, www.villiruusu.. kattoremontit ulkomaalaukset • Ulkomaalaukset • Aidat p. (08) 222 992 (sairaalaa vastapäätä) www.kuntoparkki.com Hieronta • Akupunktio • Lymfaterapia PhysioPilates • Urheilufysioterapia Alaraajafysioterapia • Neurologinen fysioterapia • Tapaturman jälkeinen fysioterapia • McKenzie-terapia (MDT) Selkärangan manuaaliset hoidot Yksilölliset tukipohjalliset Työfysioterapiapalvelut Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Kysy tarjous! JL MACHINE OY RAAHEN kONEvuOkRAAMO Myynti ja vuokraus www.jlmachine.fi YRITTÄJÄNTIE 3, 0440 381 255, 0440 381 240 . 040 664 5805 92140 Pattijoki www.fysiostone. 0400 802 893, Harakkatie 6, 92140 Pattijoki myynti@uusiolampo.fi • uusiolampo.fi. pyöräkoneet, kaivinkoneet, maantiivistäjät, uppopumput ym... 0400 802 893, Harakkatie 6, 92140 Pattijoki myynti@uusiolampo.fi www.uusiolampo.fi • MAALÄMPÖPUMPUT • LVI-SUUNNITTELU • KVV-VALVONTA Puh. 08 223 1900 FELLMANIN PUISTOKATU 20, RAAHE PIENIPULLAPUOTI.FI PIENIPULLAPUOTI Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. heinäkuuta 2016 – RAAHEN SEUTU LIIKEMUISTIO EXTRA Tämä tila veloituksetta käyttöösi kerran sopimuskauden* aikana. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 045 270 2424 posti@puuduuni.fi Tutustu! www.puuduuni.fi Paraatintie 11, 92120 Raahe Puh. • OSTEOPATIA ja FYSIOTERAPIA Siivousja jätehuoltopalvelut: Siivousja jätehuoltopalvelut: RAAHEN SEUDUN UUTISET MYÖS VERKOSSA Olemme myös facebookissa facebook.com/ raahenseutu www.raahenseutu.fi Tilaajille maksutta Tiedät mistä täällä puhutaan Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h , 0400 587 235 Ruukinkuja 2, Ruukki p. 050 560 0020 Jaakko p. 050 575 6660 Marketta p. Avoinna ma-pe klo 10-17, la klo 10-15 Kaikki kukat ja kukkasidontatyöt elämäsi iloon ja suruun! Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Remonttipalvelu Oy Pohjois-Suomen p. 044 763 0020 Konepalvelut p. 044-9878608 avoinna ma-la sopimuksen mukaan PATTIJOKI Maukas KOTIRUOKALOUNAS alk. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASmyyNti LAADUKKAAT OVET AUTOTALLEIHI N JA HALLEIHIN EDULLISESTI! MYÖS ASENNUSPALV ELU! puh. Soita ja varaa ilmoituspaikkasi liikemuistiosta. Anne p. . puh 044 975 6668 Avoinna: ma–pe 6–21, la-su 10–18 MAALÄMPÖPUMPUT LVI-SUUNNITTELU KVV-VALVONTA Puh. 044 773 0002 www.lametek.fi ma-pe 8.00-17.00 la 9.00-14.00 Ahertajankatu 3, 92160 SALOINEN Tarjouspyynnöt: myynti.raahe@raahenrengasjalaite.fi Jalat maassa suomalaiset! www.raahenrengasjalaite.fi Raahe (08) 211 7122, 050 369 4998 Raahe raskaat renkaat 050 3694 940 Renkaat ja vanteet edullisesti monipuolisesta valikoimasta. 040 064 9156 *12 kk Tämä tila 16 € + alv/vko (12 kk:n sopimuksella) V II K O N F IR M A KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 044 257 7590 www.remonttipalvelua.. Maanantaina 11. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! PUH. . Sotaplassintie 2. 044 987 8475 henna.hassinen@veliseppa.fi Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30
Mustosen Sinikka! Pyörälläkö tulit. Pieni maksu. Uusi peruna oli varmasti uutta ja tuoretta, juuri ennen torille lähtöä pellosta kuopaistua. Maksoi vain euron. Avoinna ma– pe 10–17, la–su suljettu. Mutta Sauli Kallion otsalla on huolen varjo. klo 14. Nainen kertoo käyneensä viikon aikana joka ikisessä pitäjäpäivän tapahtumassa. Galleria Asemamestari, Raahen Rautatieasemalla: Raahe-Opiston ”Pistoja ja pintoja”ryhmän näyttely heinäkuun ajan. saakka ma–pe 11–17, la 10–14, su 12–15. Hatut ja myssyt -poliittisesti sitoutumaton päähinenäyttely. Elvi Haapala ei ole löytänyt vielä mitään ostettavaa. 050 5355 160. Pitäjäpäivät veti Ruukin torin täyteen väkeä kuten aina ennenkin. Tapahtuman isäntänä Raahen seurakunta. 10 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Maanantaina 11. Viereisessäkin kojussa on tarjolla namuja. Yhtäkkiä tungoksesta putkahtaa eteen tuttu kasvo kansakoulun ensimmäiseltä luokalta. – Kivelän Joukon pöydästä löysin. – Minulla on nyt aikaa, kun pääsin eläkkeelle! Paitsi lasten onkitapahtumassa en sentään käynyt. On sentään paikkakunnan mansikkaa ja uutta perunaa. Esiintymislavalla meuhkaa hassunhauska mies. klo 10–14 Museonrannassa. Mutta laitoin savusaunan lämpenemään ja lähdin vain piipahtamaan torilla. Sadepilvet tyytyivät onneksi vain uhkailemaan. Menoinfo. Vapaa pääsy. www. Ohra alkaa jo tukahtua. Mininäyttely ”Hyvin näkkyy!” -silmälasien pitkä lyhyt historia. Koivuiseen kiekkoon on poltettu Ruukin vaakuna. Pitihän tällainen saada vanhojen aikojen muistoksi. Lähtö Myhrbergin puistosta. Sofian talo Reiponkatu 35: Hetkiä – Camera Obscura. Ei ole löytynyt niitten voittanutta. Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät 15.–17.7. Yleisö kuuntelee vain puolella korvalla. Mansikkaa, uutta perunaa ja leppoisaa tunnelmaa A Mutta laitoin savusaunan lämpenemään ja lähdin piipahtamaan torilla. Ei me tänne politiikkaa ole tultu tekemään, pois sellainen pitäjäpäiviltä. Ei näy. Koko kansan yhteislauluilta Härkätorin puistossa ke 13.7. Paavo Pyhtilän kotiateljee, Mettalankuja 15. Mieleen nousee haikea muisto Tuomiojan isäntien valmistamista pitäjäpäivävastoista, tuoreista ja tuoksuvista. saakka. Opastettu kävelykierros, jossa kuullaan tarinoita entisaikojen markkinoista. saakka. Avoinna ma klo 9–20, ti–pe klo 9–19 ja la klo 9–15. Janssonin Galleria, Kauppakatu 53: Muistoja. – Tulivat kasvun kannalta pahaan aikaan nämä vesihallat. Katse kohdistuu joen toiselle puolelle. Kesto 1 h, vapaa pääsy. Maailma on sittenkin kohdallaan. Viime vuonna julkaistiin äänilevy ja kirjakin meistä on tehty. 31.7. Torstai-iltatori Härkätorin puistossa 14.7: Tommi Kalenius trio klo 17.15 konsertti lapsiperheille ja klo 19 aikuisille. Wanha Raahe -kierros ti 12.7. Kyllä niittenkin avulla pääsee kesätunnelmiin. Juontaja Pentti Ilolalle Ruukki ja sen tori ja ihmiset ovat tuttuakin tutummat. Ollaan Ruukissa ja Pitäjäpäivillä. – Enpä tullut tällä kertaa pyörällä kun oli taivas niin uhkaavan näköinen. klo 16. Myyntipöytiäkin oli ihan mukavasti, mutta miksi kukaan ei myynyt saunavastoja. heinäkuuta 2016 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Autolle ei tahdo löytää parkkipaikkaa ei sitten millään. – Taidan lähteä tästä Kreivinsaareen. ke–su klo 12–18, ma ja ti sopimuksen mukaan. Mutta ihmisiä on mukava tavata. Avoinna tilauksesta, puh. – Pelkkää hyvää. ”Pimeän huoneen” lisäksi esillä Kirsi Aution, Harri Hemmilän, Anna-Maija Joensuun ja Marjaana Kojo-Eskolan taidetta. Soitan myös kokoonpaPitäjäpäivät vetää torin täyteen väkeä yhtä varmasti kuin Siikajoen vesi virtaa merta kohti. klo 18 ja la 16.7. Wanhan Apteekin ikkunassa, Kauppakatu 31: Raahen Nukkekotinäpertäjien näyttely ”Pientä ja somaa” 28.8. Auki sovitusti, puh. klo 12–18. Lähtö Rantatorilta Raahen kaupungin matkailun kojulta. Mutta jotakin puuttuu. saakka avoinna ti–pe klo 10-17, la klo 10–14. Leinosen Raijan rinnuksilla riippuu annos nostalgiaa. Wanhan ajan markkinakierros pe 15.7. saakka Birger Ikosen Star Wars -näyttely, keräilyesineitä ja kirjallisuutta. – Maistuisiko makeinen. Kruununmakasiinimuseo avoinna ma–pe 11–17, la–su 12–16. Kun näkee pitkästä aikaa tuttuja, niitten kanssa pitää raatata. Tuttu on myös kysymys, jonka ihmiset yleensä ensimmäisenä esittävät: Mitä Juliet Jonesin sydämelle kuuluu. Lautapelipäivä pääkirjastossa la 16.7. krs): Minun kaupunkini – Raahen Kameraseuran 30-vuotisnäyttely. pikkulahdenpalvelut.fi Raahen Onkimestari 2016 -kilpailu la 16.7. Aulan vitriineissä 22.7. Pääkirjaston näyttelytila, Rantakatu 45: Sebastian Lindbergin maalauksia Raahesta ja Pyhäjokiseudulta sekä Orogenesis-sarjasta 28.7. Avoinna 31.7. MUSEOT: Pakkahuoneen museo avoinna ma–pe 11–17, la–su 12–16. Jari Janssonin, Teija Takalan ja Sakari Matinlaurin taidetta. Pertti Vuoren Raahe-aiheisia akvarelleja ja öljymaalauksia, Luotsinkatu 2, Lapaluoto. Laulattajina Pentti ja Matias Nordström. Ahti Häikiö ja Aarno Korvela ovat pystyttäneet torin laidalle puolueensa kojun. Melontaa, maastopyöräilyä, juoksua ja yllätystehtävät. Katse hakee ahnaasti, onko kenenkään myyntipöydässä saunavastoja. klo 18. Mistä nuo kaikki ovat tänne taas pukanneet. Avoinna 7.8. Siellä on kuulemma hyvä kirpputori. Sinikka Mustonen Tuulikki NousiaiNeN RAAHE NÄYTTELYT: Galleria Myötätuuli, Kauppaporvari, Kirkkokatu 28 (3. klo 18. Hassu mies esiintymislavalta pitää pienen hengähdystauon. Taidegraafikot Juha Laakso ja Raija Korppila: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto. TAPAHTUMAT: Nukketeatteri Sytkyt esittää tarinan Tervatonttu Toivo Raahen kirjastossa ma 11.7. 223 7253/050 5777 223. Multisport Pikkulahti la 16.7. Ilmoittautumiset klo 10, lähtö klo 12
klo 19. klo 18. Maanantaina 11. SIIKAJOKI NÄYTTELYT: Merikylän Navettagalleria, Lukkarilantie 20: Seija Majavan öljyvärimaalauksia 31.8. Näytökset tällä viikolla ke 13.7. Yleisölle on kerrottu, että Ruukin Patruunaksi on valittu kunnanjohtaja Kaisu Tuomi. TEATTERIA: Tuomiojan Kesäteatterissa Kunnon komedia. Mutta hän ei olekaan paikalla. Viimeiset näytökset: ke 13.7. klo 17. Vapaa pääsy. klo 23. Pojat ovat tulossa syyskuussa Ruukkiin keikalle, Ilola kehuu. klo 18, la 16.7. Meripäivien kirkkokonsertti pe 15.7. Yleisön joukosta kuuluu kiljahdus Hyvä Kaisu! Huutoa seuraavat spontaanit taputukset. klo 13. Nyt voit jättää ilmoituksen helposti verkossa. Ranskalaisen Mirabelles-lapiskuoron konsertti. TAPAHTUMAT: Kesäkahvila ja kirpputori Kreivinsaaressa 4–29.7., ma–pe klo 12– 18, la 9.7. Ruokolahden lavalla ke 13.7. Jarkko Järvenpää ja Helmenkalastajat klo 20-00.30. Ja Ouluun on perustettu ikään kuin kummilapsena Juliet Jänes. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Kunnes muutaman minuutin hämmingin jälkeen torin eteen lipuu musta kiiltävä auto. 040 7711 814. Raija Oivon maalauksia. Junkie Patrol Club Flirtissä la 16.7. klo 18. Auki sovitusti, puh. klo 19, 17.7. klo 20. La 16.7. Järj. saakka ma–pe 12–18, la–su 12–16. Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.raahenseutu.fi –> Jätä ilmoitus Ohjelma opastaa ilmoituksen tekemisessä. Kansanlaulukirkko, messu Raahen kirkossa su 17.7. Toritapahtuman huipentuman hetki on käsillä. Pitäjäpäivät vetää torin täyteen väkeä yhtä varmasti kuin Siikajoen vesi virtaa merta kohti. klo 18, pe 15.7. Atlantin takkaa Raahesalissa la 16.7. klo 20.30-01 Kaija Lustila & Rubiini. 15.7. Susanna Sakko & Onnenpotku klo 20.30–01. Raahen kirkossa. PYHÄJOKI NÄYTTELYT: Annalan kotiseutumuseo avoinna 5.8. Vapaa pääsy Pyhäjoen kirjastolla Hanhistory – muistoja ja tarinoita Hanhikiveltä. Avoinna ma, to klo 11–16, ti, ke, pe klo 11–20. klo 10. KESÄTEATTERIA: Pyhäjoen Näyttelijät esittää Annalan museolla Esko Janhusen näytelmän Hetki lyö. TEATTERI: Raahen Teatteri esittää Siri Kolun koko perheen näytelmän Me Rosvolat Raahen Teatterin pihassa, Koulukatu 13. Avoinna ma klo 12–20, ti–to klo 12–19 ja pe klo 10–16. Markku Hekkala, laulu, Matti Pohjoisaho, urut. Paavolan museo avoinna su 17.7. Helluntaisrk. heinäkuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 11 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. klo 11–14. Saloisissa, klo 10 messu Saloisten kirkossa, juhla jatkuu Saloisten srk-kodin pihapiirissä. Haluatko jakaa tarinan. Esitykset entisellä Lapin koululla. Hannele Jormakka yrittää tavoittaa juhlakalua puhelimella: Täällä torilla pitäisi olla jo! Mansikkaa, uutta perunaa ja leppoisaa tunnelmaa Tuulikki NousiaiNeN Tuulikki NousiaiNeN Tuulikki NousiaiNeN Evankeliumija Hedbergjuhla su 17.7. Nämä tehtiin alunperin palkinnoiksi hiihtokilpailuun. Avoinna aina, kun talonväki on kotona (puh. klo 18 ja pe 15.7. klo 12.30 ja klo 14. esimerkiksi onnittelut, merkkipäivä-, kiitostai kuolinilmoituksen.. Oi niitä aikoja. Lisätietoja: www.pyhajoennayttelijat.net MUSIIKKI: Hengellisten laulujen ilta Kielosaaressa su 17.7. Totinen juhlakalu kiipeää lavalle. Patruunan jännittynyt ilme lientyy hymyyn. Taidetalo Raijala, Nahkurintie 13, Ruukki. Raahen Laulu esittää Airi Haatajan kirjoittamia ja Kaj Chydeniuksen lauluja. klo 19, 16.7. klo 10–15. Eihän tämä niin kauheaa ollutkaan. Popkonsertti James Puhto-Ren Härkätorilavalla la 16.7 klo12.30. 050 336 7608) Pääkirjastolla Ruukissa Siikajoen linnusto -näyttely. TAPAHTUMAT: Nukketeatteri Sytkyt esittää tarinan Tervatonttu Toivo Pyhäjoen kirjastossa ma 11.7. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Lisätietoja www.raahenteatteri.fi MUSIIKKI: Kesäilta soi Vihannin kirkossa ke 13.7. nossa nimeltä Pelto-orjat. saakka. klo 13, su 17.7. • Valitse haluamasi osasto • Lisää kuva ja teksti • Ohjelma näyttää sinulle hinnan ilmoituksen koon mukaan • Ilmoituksesi voit maksaa verkkopankissasi tai luottokortilla. Yppärin Merimajalla to 14.7
Vähiten lyöntejä käyttänyt voittaa. Kokeile kuinka pitkään pystyt seisomaan yhdellä jalalla seppele toisen jalkapöydän ympärillä tasapainoillen. Väri: Yksi leikkijöistä on väri, joka seisoo seinää vasten selin muihin. Metsänhaltija: Leikkipaikaksi käy metsä tai puisto, jossa on joku korkea kohta. Yksi leikkijöistä on metsänhaltija. Karkota tylsyys yhteisillä ulkoleikeillä. Leikkijä, joka onnistuu tämän löytämään, menee samaan piiloon. Kun metsänhaltija näkee jonkun lähestyvän, hän huutaa tämän nimen. Tahmeat popcornit: Leikki alkaa siten, että leikkijät pomppivat, loikkivat tai hyppelevät ympäriinsä. Etsijät laskevat yhdessä sovittuun lukuun asti ja lähtevät sitten etsimään piilossa olijaa. heinäkuuta 2016 Laura Okkonen laura.okkonen@almamedia.fi Lomailevalle lapselle houkutus taitaa olla suuri käyttää vapaa-aikaa erilaisten videopelien parissa. Mutta jos kapteeni huutaa vain ”Kädet ylös”, ne jotka nostavat kädet ylös joutuvat pelistä pois. Peili: Yksi leikkijöistä on peili, joka seisoo selin muihin. Lyö loma leikiksi A Lomailevalle lapselle houkutus taitaa olla suuri käyttää vapaa-aikaa erilaisten videopelien parissa. Tarkoituksena on päästä koskettamaan metsänhaltijaa tai valtaistuinta, jolloin valta vaihtuu. Tunnistetaan lajit, ja tehdään niistä kaunis seppele. Hän ottaa jokaista leikkijää vuorollaan kädestä kiinni, pyörittää muutaman kerran ympäri ja päästää irti. Silloin leikkijän täytyy palata omaan lähtöpaikkaansa tai mennä piiloon ja yrittää uudelleen. Pyöritettyään kaikki leikkijät valokuvaaja tarkastelee, kuka on jäänyt hassuimpaan asentoon, eli kenen ”valokuva” on hänestä paras. Toiset asettuvat lähtöviivalle noin 20 metrin päähän peilistä ja yrittävät liikkua kohti peiliä. Kun jyvä koskettaa toista jyvää, ne takertuvat yhteen. Mukavaa ja liikunnallista ajanvietettä ovat leikit, joita voi leikkiä isollakin porukalla. Näin piilossa olijoiden määrä kasvaa. Käpygolf: Leikkijät valitsevat itselleen sopivan kokoisen kepin mailaksi ja mahdollisimman ison kävyn palloksi. Muut leikkijät ovat aluksi kauempana näkymättömissä ja yrittävät lähestyä metsänhaltijaa eri suunnista. Hyvän sään sattuessa kannattaa suunnata nauttimaan ajasta ulkoilmaan. Metsänhaltijalle valitaan valtaistuin, josta hän tarkkailee alamaisiaan. Kapteeni käskee: Yksi leikkijöistä on kapteeni, joka antaa käskyjä muille leikkijöille. Metsänhengen seppele: Etsitään yhdeksän eri lajia rauhoittamattomia kukkakasveja. Satunnainen annos raitista ulkoilmaa on hyvä haukata vaikka koko perheen kanssa. Siitä, kenet valokuvaaja valitsee, tulee uusi valokuvaaja. Kierroksen päätyttyä voi valita uuden aloituspaikan ja maalin. Väri sanoo esimerkiksi ”Se, kenellä on keltaista vaatteista, saa liikkua kolme kukonaskelta eteenpäin”. Valokuvaaja: Yksi leikkijöistä valitaan valokuvaajaksi. ” Toivottavasti pian päästään myös helteisten vesileikkien pariin.Toivottavasti pian päästään myös helteisten vesileikkien pariin. Jokainen on ikään kuin tahmea popcornjyvä, joka yrittää lähestyä muita samanlaisia maissinjyviä. Lyöntiä jatketaan joka kierroksella siitä, mihin oma käpy jäi edellisellä lyönnillä, kunnes käpy osuu maaliin. Se, joka ensimmäisenä ehtii koskettamaan peiliä ja huutamaan oman nimensä on seuraava peili. Arkisto/ EMiliA kAngAsluoMA. Esimerkiksi jos kapteeni sanoo: ”Kapteeni käskee kädet ylös”, kaikkien on nostettava kädet ylös. Toiset asettuvat lähtöviivalle noin 20 metrin päähän väristä. Tässä muutamia Suomen Ladun ja Mannerheimin lastensuojeluliiton vinkkejä ulkoleikeistä kaikille lapsille ja lapsenmielisille. Se, joka ensimmäisenä pystyy koskettamaan väriä ja huutamaan oman nimensä, on seuraava väri. Tartuttuaan kiinni toisiinsa ne jatkavat pomppimistaan yhdessä takertuen uusiin jyväsiin, kunnes kaikki jyvät ovat lopulta takertuneet yhdeksi suureksi popcorn-kimpaleeksi. Peili kääntyy silloin tällöin, yllättäen, liikkujiin päin. Tekemistä ja leikkejä löytyy kesäiseen säähän koko perheelle. Vain sellaisia käskyjä, jotka alkavat sanoilla ”Kapteeni käskee”, noudatetaan. Valitaan aloituspaikka ja maali johon kävyn pitää osua, esimerkiksi puu tai kivi. Viimeisestä löytäjästä tulee uudessa leikissä uusi piiloon menijä. Leikkijä jää siihen asentoon, mihin pyörityksen jälkeen sattuu pysähtymään. Jos hän huomaa jonkun liikkuvan, tämä joutuu palaamaan takaisin lähtöviivalle. Jokainen lyö vuorollaan käpyään tavoitteenaan osua maaliin. Värin käskyt vaihtelevat koko ajan ja askeltyyppiä voidaan myös vaihdella (esimerkiksi tipu, jättiläinen, loikka). Sardiinipurkki: Yksi leikkijöistä menee piiloon muiden pitäessä silmiään kiinni. 12 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Maanantaina 11
Lämmin kiitos muistamisesta ja osanotosta. SF Caravan ry:n ajotaitokouluttaja Lauri Nieminen korostaa oikean liikenneasenteen merkitystä. Tohtiiko nainen tai osaako hän ottaa kuskin paikan. Tänä vuonna järjestetään aivan uudenlaisena tapahtumana Hengelliset treffit, jotka ovat syyskuun alussa. Ratissa leidi – hyvin sujuu Lohenpyrstön karavaanarit saivat ajotaitojen opastusta Lauri Niemiseltä, josta on tullut vuosien varrella käsite karavaanarien keskuudessa. – Kun tulin tänne ensimmäistä kertaa, elämys oli valtava. Erinomaista kieltä, raati kiitteli. Koulutuksen teemana on Leidit ratissa ja herrat tiellä, Tuula Ylisuutari kertoo. Omakustannekirjoittajille tunnustusta Puutarhuri-opettaja-runoilija Veli Matti Mahtlin sai veljensä Taunon ja Leena Pyhäluodon tavoin tunnustusta omakustanteiden Möllärimestari-kilpailussa. Ollaan Lohenpyrstössä. Runot ovat luontevasti sellaisia kuin ovat. Tämä kuski taitaa saada ajotaitomerkin suoritettua. – Kirjoittaja hallitsee hyvin tällaisen abstraktin kirjoittamisen eikä selittele, vaikka varmasti tietää, että lukijan on vaikea päästä sisälle tarinan kokonaisuuteen. Ajotaitokursseille osallistumisen kynnys tulisi saada matalammaksi. Perjantai on kallistumassa leppoisaksi iltapäiväksi ja karavaanarialueelle saapuu koko ajan lisää väkeä. Maanantaina 11. Muistosivun tekeminen ei edellytä kuolinilmoituksen julkaisemista lehdessä. – Runoissa on kauneuden etsintää ja ihanteellisuuttakin, mutta samalla hiven jotain rikki mennyttä, säröä, joka antaa tekstille syvyyttä. . Haluatko jakaa tarinan. . Hyvin menee. Iloisenväriseen teepaitaan sonnustautunut kouluttaja viittilöi ohjeita ja käy välillä antamassa myös sanallista opastusta. – Yleensähän järjestys menee niin, että perheenpää istahtaa rattiin ja nainen kartanlukijan paikalle. Tuomaristo kiitteli Veli Matti Mathlinin runoista heijastuvan sekä pyrkimys hyvään että realismiksi kypsynyt näkemys ihmisen voimien rajallisuudesta ja siitä ristiriidasta, joka hyvien aikomusten ja asioiden toteutumisen välillä piilee. 20.6.2016 Pattijoki Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Tilausta tuntuu olevan, sillä tulijoita on tiedossa vaikka kuinka paljon jo nyt. . – Raahen kaupunki vuokrasi tämän alueen jonka olemme nyt kunnostaneet. – Hiiripersoonien kuvaus on onnistunut mainiosti. . Lohenpyrstön alue ja sitä ympäröivä kaunis meriluonto saavat karavaanareilta kilvan kiitosta. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Pyhäluodon hiiritarinaa tuomaristo piti lähes perinteisenä eläinsatuna, hyvin kirjoitettuna ja johdonmukaisena. – Hyvä ajotaito on karavaanarille entistä tärkeämpi, sillä ajoneuvoyhdistelmien koko kasvaa ja liikenne on yhä vilkkaampaa. Veljensä, Lempäälässä asuva Tauno Mathlin sijoittui toiseksi kertomusja novellikokoelmien sarjassa teoksellaan Kämmenasukki. Pyhäjokinen Leena Pyhäluoto sijoittui kolmanneksi lasten ja nuorten kirjojen sarjassa teoksellaan Hiirisisarukset. Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Kopsalainen Veli Matti Mathlin sijoittui Kuunsolmu-teoksellaan toiseksi harrastajakirjoittajille tarkoitetun Päätalo-Instituutin Vuoden 16 Möllärimestari-kilpailun runoteosten sarjassa. . Palvelussa voi tehdä digitaalisen kuolinilmoituksen muistosivun yhteyteen. Nykyiselle puheenjohtajalle paikka jysähti suoraan sydämeen. Lähde: karavaanarit.fi Tuulikki NousiaiNeN IKUISUUS.FI KERÄÄ MUISTOT YHTEEN Ikuisuus.fi on palvelu, jossa läheiset jakavat ja säilyttävät yhteiset muistot vainajaa kunnioittavalla tavalla. – Ajotaidon kehittäminen ei saa olla liian totista touhua. Lohenpyrstössä on jo totuttu siihen, että ei viikonloppua ilman ohjelmanumeroita. Tutustu palveluun www.ikuisuus.fi Rakkaamme Eemil Ilmari KESKINEN s. Mikko MääTTä. Mutta osaa tämä porukka työhönkin tarttua. Pohja on hyvä ja tilaa riittää. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Lähipiiri voi kokoontua muiston äärelle läheltä ja kaukaa. Ja tässä sitä nyt ollaan! Rantatreffien ohjelmasta löytyy laulua ja tanssia, saunomista ja huutokauppaa. Kuolinilmoitus ja tärkeimmät hetket ikuistetaan edesmenneen muistosivulle. Mutta enpä jos tuleekin tilanne, että mies ei syystä taikka toisesta pystykään ajamaan. (Psalmi 23:1-2) Syvästi kaivaten Kirsti Tuula ja Reijo Jouko ja Eija Markku ja Outi Maria ja Petri Unto Lastenlapset Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 9.7.2016 omaisten ja lähimpien ystävien läsnä ollessa. Kouluttaja . SFC Lohenpyrstön puheenjohtaja Tuula Ylisuutari ja rahastonhoitaja Eero Lukkarila seuraavat puolella silmällä ajoharjoittelua, toisella puolikkaalla Lasten Formulakisan loppujärjestelyjen sujumista. Ainutkaan merkki ei keikahda kumoon. Ja ennen kaikkea rata on sopivan syrjässä. Silloin arempikin kuljettaja tohtii nousta kuljettajan paikalle, Eero Lukkarila perustelee. Tauno Mathlinin Kämmenasukkitarinakokoelman tarinoita tuomaristo piti hiukan unenomaisina, epätodellisen tuntuisina ja vertauskuvallisina riippumatta siitä, millaiseen ympäristöön ne on sijoitettu tai millaisia tarinoissa kuvatut tapahtumat ovat. Kesäkauden yleisösuosikkien joukkoon on muodostunut rosvopaistiviikonloppu. Koulutusrata on tilanteeseen nähden paras mahdollinen, karavaanarit kiittävät. . Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Yhteinen ruuan valmistus ja ateriointi loppukesän iltahämärissä on elämys, osallistujat vakuuttavat. Teos on todennäköisesti hyvin mieluinen noin 8–10-vuotiaille lukijoille. Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Asuntoauto peruuttelee varovasti mutkikasta rataa, jonka reunamerkit on asetettu kovin-kovin lähelle toisiaan. Asuntoauton ja -vaunun käsittely kysyy taitoja niin leideiltä kuin herroiltakin. Eikä mokia pidä pelätä. heinäkuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 13 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. – Talkootunteja kertyy vuodessa kymmenisen tuhatta, rahastonhoitaja on ynnännyt. . 30.8.1923 Lappajärvi k. Tämänvuotiseen Möllärimestariin osallistui kaikkiaan 76 teosta. Heinäkuun toisena viikonloppuna on YT-Rantatreffit, jonka suolana on ajotaitoharjoittelua maan kuuluisimman karavaanarikouluttajan Lauri Niemisen vetämänä. Lohenpyrstössä terävöitettiin ajotaitoja. Runot eivät myöskään syyllisty väärään tunteellisuuteen, mikä usein on vikana tällaisen, omasta kokemusja tunnemaailmasta lähtevän ilmaisun kohdalla
– Voittoa lähdettiin hakemaan ja viime vuoden voittoa puolustamaan, totesi pokaalia nostellut Aki Sarkkila. Puolustaminen on organisoidumpaa ja virheistä rangaistaan heti, Kraneis kertoi. – Huomaa, että vastustaja on pelannut paljon rullakiekkoa ja mukana on hyviä pelaajia, kertoi kaksikko finaalin jälkeen. – Ei kaukana ole etteikö tämä viimeinen joukkue pystyisi pelaamaan SM-liigaa. Tuomas Lohtander laukoi avausmaalin jo kuuden sekunnin pelin jälkeen. 14 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU – Maanantaina 11. – Avausmaalin jälkeen oltiin jyrän alla. Toisessa erässä vastustajan nousu tyrehtyi, kun OlliAleksi Pietilä laukoi ottelun viimeisen maalin. Ursula Lätkä-Klubi 64 7-3 Finaali Kiekko-Oravat Texas Rangers 7-3. Kiekko-Oravat aloitti finaalin vauhdilla. Tempo on kovempaa ja peli on toki taktisempaa. AS Moonin viljelemät pitkät pallot palautuivat järjestään takaisin ja AS Moonin puolustus sai urakoida läpi ottelun. Keskikentälle AS Moon yritti timanttikuviolla saada aluetta haltuun, mutta laidoilla riitti tilaa enemmän. Viiden ottelun pelaaminen päivän aikana saa väsymyksen lähelle. Vauhti on kovempaa, mutta ei se kaukana ole tästä. Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi AS Moon piinasi III-divisioonassa sarjakärki Kajaanin Hakaa täydet minuutit ja itseasiassa vielä hetken lisäaikaakin. Raahe-Kiekon rullakiekkoturnaus kasvoi viime vuodesta yhdellä joukkueella. Tilausta turnaukselle on tulevinakin vuosina. Kiekko-Oravat ja Texas Rangers uusivat viime vuoden finaalin. KajHa nousi tasoihin vasta 80 minuutilla. – Voittomaali kismittää. Hiki virtasi rullakiekkoilijoilla Pony CuP 2016 . Maali oli vieraille täysin ansaittu, mutta tapa, jolla maali syntyi ei kotijoukkuetta lämmittänyt. Jani Suominen ja muut oravat olivat taas parempia. Peliä hallinnut kajaanilaisjoukkue onnistui lopulta kääntämään ottelun Koivuluodon nurmella 1–2 (1–0) vierasvoitoksi. Marko Keinänen vapautti Teemu Aittolan läpiajoon, kun ottelua oli pelattu alle puoli minuuttia. Kahdeksankymmentä minuuttia onnistuttiin, mutta sitten KajHa sai ansaitun tasoitusmaalin. Teme pystyyn ja hoiti homman, kommentoi AS Moonin valmentaja Juho Heiskanen. Tasapelipiste katosi AS Moonilta ikävällä tavalla. Rullakiekon viehätys tulee Kraneisin mukaan enemmän taidon korostumiselle. Aki Sarkkilan kanssa voittoa juhlivat Mikko Ahola, Olli-Aleksi Pietilä, Mikko Taari, Kimmo Rönkkömäki, Taneli Lohtander, Tuomas Lohtander, Joni Karvonen, Jani Suominen ja Ville Kuorilehto. Molemmat pelaavat talvella jääkiekkoa Kangasalan Kisan riveissä. – Laitetaan limppua pussiin. AS Moon haki lähinnä pitkiä palloja kärkeen ja toiveissa oli Teemu Aittolan karkaaminen vastustajan puolustukselta. Oli vielä kolmen tunnin tauko ennen finaalia. Finaalivastustajan riveissä pelasi kaksi rullakiekon SM-liigaa pelannutta pelaajaa. – Saatiin viime vuodesta paljon positiivista palautetta ja päätettiin järjestää uudestaan. Puolustustaistelu ei riittänyt AS Moonin toppari Jukka-Pekka Patanen sai juosta moneen otteeseen kajaanilaisten kanssa kilpaa kohti omaa maalia. A Ei kaukana ole etteikö tämä viimeinen joukkue pystyisi pelaamaan SM-liigaa.” Teemu Kraneis Rullakiekko: Viime kauden finaaliuusinta päättyi taas KiekkoOravien voittoon. Finaaliottelun taso ei kaksikon mukaan normaalista SM-liigan runkosarjan ottelusta poikennut. . heinäkuuta 2016 Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Raahelainen Kiekko-Oravat puolusti lauantaina menestyksekkäästi viime vuoden rullakiekkoturnauksen voittoa. Ilmastointi hoituu vain auki olevien ovien avulla ja hallilla leijui aikamoinen tekemisen haju. – Kyllä väsyttää. Sitä kautta KajHa rakensikin jatkuvasti tilanteensa. Ensi vuonna voisi olla jo kahdeksan joukkuetta, Teemu Ojala kertoi. Rullakiekon pelaaminen Raahen jäähallissa vaatii kovaa kuntoa. Alkusarjan tulokset: . Aittola laukoi läheltä pallon maalin kattoon. Ursula Lätkä-Klubi 64 5-4, Kiekko-Oravat Saamattomat 10-0, Texas Rangers Ursula 5-2, Kiekko-Oravat LK 7-1, Saamattomat Texas Rangers 3-7, Ursula Kiekko-Oravat 1-9, LK Saamattomat 4-3, Texas Rangers Kiekko-Oravat 4-4, Saamattomat Ursula 3-5, LK Texas Rangers 0-11 Pronssiottelu St. Jos prosentit säilyy samana, niin eiköhän hoideta finaali, Pietilä lupasi jo ennen finaaliottelun alkua. Aika paljon ollaan tehtykin maaleja. Roy Viitanen Roy Viitanen. – Oli varmaan meidän historian nopein maali. Maalin jälkeen oli selvää, että kenttää hallitsi KajHa. Maalille tullut korkea pallo lipesi Janne Vähäkankaalta niukasti yli maaliviivan. Nyt rullakiekko saa kyytiä CSKA:n riveissä. Voi uni maistua illalla, Sarkkila naureskeli. AS Moon sai otteluun varsinaisen salama-alun. Kun taklaukset on kiellettyjä, pitää pelaajien pystyä hoitamaan roolinsa kaukalossa muilla avuilla. Pitkään näytti, että puolustus tuottaa tulosta. . St. Antti Jyrkkä ja Teemu Kraneis tutustuivat aikoinaan Tampereen Ilveksen C-nuorissa. Ei kaukana ollut ettei nukahtanut silloin sohvalle. – Toiselle puoliajalle muutettiin taktiikkaa ja laitapakit sai enemmän tukea, Heiskanen kertoi. Finaalissa viime vuodelta tuttu nivalalainen Texas Rangers kaatui selvin 7–3 (5–1) lukemin. Lipsahti omiin ja vähän riipaisee, kun tuli vielä lisäajalla, Heiskanen sanoi
Meneekö kehotus paremmin perille kuin kehoitus. Kyllä, koska kehotus on oikein kirjoitettu. Moderno Hirssi ALE 40 % ALENNUS MYÖS TARJOUSHINNOISTA! HUOM! Nopeimmat tekevät parhaat kaupat! Kampanja voimassa 13.7.2016 asti. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Resursoida on oikein, samoin kuin lisensoida. Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! Naudan jauheliha 400g 1 99 29 ras pkt 15 pss Makaroni 400g raj. Lisä ä tar jo uk sia masku.c om Verkkokauppa masku.com palvelee 24/7. 5 pss/talous 95 pkt Tarjou s voimas sa MA-TI 11.-12.7 . Jääkö sairas lomalle. Resursoida vai resurssoida. Usein jää, mutta loman nimi on sairausloma. Maanantaina 11. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. 5 kpl/talous Tosi rukiinen 175g Pakastusrasiat 5 kpl / 0,35L 5 kpl / 0,5L 5 kpl / 0,75L 4 kpl / 1,0L Säilö kesän maut talteen! Havu mäntysuopaliuos 1L 1,66/kg raj. Miesten shortsit s-xxxl irrotettavat lahkeet 19 95 Nyt sitä saa! Mansikkaa Mansikkaa päivän hintaan! 4,98/kg www.HHnet .fi 0,38/kg Kesä Kesä — parasta aikaa!. Haluatko jakaa tarinan. my ös ver kkoka up as ta RAAHE Kamuntantie 22, avoinna ark 10-18, la 10-15 1 39 plo 8-21 ma-la Palvelemme /HalpaHalli Elintarviketarjoukset voimassa MA-TI 11.-12.7.2016, ellei toisin mainita (vain kotitalouksille). heinäkuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 15 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa
Pattijoen ulkopeli ei kyennyt pysäyttämään Sotkamon tilanteiden tekemistä. Raija Lehtola nappasi yhden hopeisen ja yhden pronssisen mitalin. Yleisöä 1606 Pattijoen Urheilijoiden yritys ryöstää Sotkamosta pisteitä tyrehtyi ulkopelin virheisiin, jotka päästivät sarjakakkosen aivan liian helpolla. Jani Komulainen löi ykköstilanteessa kunnarin. Sotkamo: Jani Komulainen 1+2/2, Roope Korhonen 5/0, Niilo Piiponniemi 0/4, Toni Kohonen 3/0, Niko Korhonen 0/3, Immo Rautiainen 0/2, Antti Hartikainen 1/1, Janne Hyvönen 1/0, Topi Korhonen ja Markus Tuikka 0/1. Sotkamo-PattU 2-0 (5-2, 9-1) . Hän sai myös pronssia 400 metrin matkalla, ajalla 1.11,35. Ruotsalaisviestissä Lehtola juoksi 200 metrin osuuden ja Suomen joukkue tuli hopealle. C-pojat pelaavat jatkokarsintaa Sotkamon ja Alajärven kanssa paikasta nuorisoleirin kilpasarjassa. Ensin Eino Järvelän lyöntivuorolla Sotkamo heitti harhaa kolmoselle ja Jussi Kemilä toi tasoituksen. PM-kisoista 9 mitalia Arttu Säily. – Trendi ollut koko kauden, että kaikki ei vain toimi samassa ottelussa. . Suorana paikan EM-lopputurnaukseen otti isäntämaa Serbia, joka voitti Suomen puhtaasti 3-0. Sotkamon tahti jatkui seuraavissa vuoroissa ja Pattijoen asema ennen kahta viimeistä vuoroa oli käytännössä mahdoton. Paikkoja olisi ollut muutamaan lisää, mutta Sotkamon ulkokenttä kesti yritykset. Pattijoen viimeinen yritys päättyi ilman kolmostilanteita. Suomi avasi karsintaturnauksen 1-3 tappiolla Puolalle, joka sijoittui karsintaturnauksen kakkoseksi. – Tällaiset pelit kertovat siitä, että meillä on kovia pelaajia, ja että seuroissa on tehty kasvatustöitä oikein, maajoukkuevalmentaja Tapio Kangasniemi kiitteli liiton sivuilla. Lähellä oli lisääkin tulosta, mutta Paavo Pellon läpilyönti pysähtyi aitaan. Ykköspaikan otti Tanska, joka kotikisoissaan vei kotikisoissaan vain neljän mitalia enemmän. Kalevi Alatalo juoksi myös viestin hopeaa Suomen joukkueessa. Pieni ryhmä Saloisten Salaman aikuisurheilijoita kävi viime viikon lopulla PM-kisoissa Tanskan Odensessa. Pattijoki hävisi ottelun ulkopeliin. 16 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU Maanantaina 11. heinäkuuta 2016 Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Sotkamon Jymy jyräsi sunnuntaina selvään 2-0 (5-2, 9-1) voittoon, kun Pattijoen Urheilijat vieraili Sotkamossa. Pattijoen paikka nuorisoleirin Ctyttöjen kilpasarjaan selviää Kempeleen Kirin 2-joukkuetta vastaan pelattavan jatkokarsinnan jälkeen. Nyt tuli virheitä ja näitä huippujoukkueita vastaan ei saisi antaa yhtään eteen, Pattijoen pelinjohtaja Jari Törmänen harmitteli. . Palkitut Toni Kohonen I ja Jani Komulainen II . Sarjaa johtavan Sotkamon 19 jälkeen sarjassa tulevat Kempele 15, Joensuu 14, Vimpeli 14, Pattijoki 13 ja Kuopio 12 ovat kolmen pisteen sisällä. – Komulaisenkin kunnari meni räpylän alta. Pelattu monta hyvää ulkopeliä ennen tätä. Kun räpylä ei kestänyt, niin Sotkamo tehtaili 21 kolmostilannetta ja löi vähintään juoksun jokaiseen vuoropariin. PattU: Eino Järvelä ja Jussi Markus 1/0, Ville Majava, Paavo Pelto ja Jussi Kemilä 0/1. C-nuorissa PattU junioreiden cpojat sijoittuivat alkusarjassa lohkonsa neljänneksi. Vastaiskun paikka koittaa jo huomenna tiistaina. Pattijoki pysyi silti Sotkamon vauhdissa kaksi vuoroparia. Mailan varressa voittoa kotijoukkueelle varmistelivat ykköspalkittu Teemu Tähtilä 4/2 ja kakkospalkittu Joona Kitinoja 3/1. Räpylä ei kestänyt kunnolla ja kokeneet Sotkamon pelaajat pääsivät lyömään tulosta. Kello 18 alkavassa ottelussa on seuraava mahdollisuus saada räpylä kestämään taas. . Oli meillä paikkoja ensimmäisellä jaksolla. Pattijoen muut tehopisteitä keränneitä olivat Joonas Partanen 0/2, Tuukka Sarkkinen 0/1, Antti Karjaluoto 0/1, Antti Väänänen 1/2, Matti Leponiemi 1/1, Olli Ojanperä 0/1, Ilkka Törmälä 1/0, Jaakko Leskelä 1/0. Kärki toimi muuten hyvin, mutta aikaisemmissa otteluissa joukkuetta kantaneen Jussi Kemilän 3/10 tehot olivat hukassa. Virheet tympäsee tänään eniten, Törmänen sanoi. Palkitut Paavo Pelto I ja Eino Järvelä. Suomen 125 urheilijan joukkue sijoittui PM-kisojen mitalitaulukossa toiseksi 236 mitalilla. Toisen jakson alkuun Sotkamo löi tylyä tulosta. Pattijoki kohtaa Sotkamon uudestaan huomenna Rännärillä. Olavi Roivainen saavutti neljä kultamitalia ja yhden pronssin. Kolmannessa vuoroparissa ei harhoja tarvittu, kun Eino Järvelä iski Paavo Pellon kotiin. Puolan jatkomahdollisuudet riippuvat toisen lohkon tuloksista, kun lopputurnauspaikka on tarjolla vain karsintojen parhaalle kakkoselle. . . Pattijoen B-nuorten SM-alkusarjan lohko on hyvin tasainen. Pronssia hän sai kuulantyönnössä. Tuomisena oli jopa 9 mitalia. Jaksovoitto piti tytöt sarjataulukossa kolmansina ja sijoitus toi C-tytöille kotiedun jatkokarsintaotteluun. – Taktiikkana oli, että ei antauduta keskustaan. Otteluita joukkueilla on jäljellä kolme tai neljä. Roope Korhonen viimeisteli aloituksen lyömällä vielä Komulaisen kotiin. Riskillä tehtiin tilannetta, Törmänen sanoi. Sisällä Pattijoki pelasi muutaman vuoron ilman kolmostilanteita. Ottelu pelataan takakentällä lauantaina 16.7. Kahden tappion jälkeen Suomi kirkasti turnausmuistoja voittamalla lauantaina Tshekin 3–0 (25-13, 25-21, 27-25). Henkilökohtaisella 200 metrillä Lehtola sai pronssia ajalla 42,71. Kultaa Roivainen sai seiväshypyssä, kiekonheitossa, korkeushypyssä ja 100 metrin aidoissa. Pesiksen B-nuorille kotivoitto Pattijoen Urheilijoiden b-nuoret voittivat perjantaina Rännärillä vierailleen Lippo juniorit 2-0 (7-5, 4-0). C-tytöt hävisivät alkusarjan viimeisessä ottelussa lauantaina Halsualle 1-2 (5-7,7-1,0-0,2-3). SuperpeSiS . . . Sotkamo löi kuitenkin heti toisessa vuoroparissa pari juoksua lisää ja Pattijoen tasoittavan yritys ei tuottanut tulosta. klo 13. EM-paikka karkasi tytöiltä Raahen Lentopallon kasvatti Annikka Mikkilä pelasi viikonvaihteessa Serbiassa U19-maajoukkueen kanssa EM-karsinnoissa. Suomen taakse jäivät Ruotsi 211, Norja 167 ja Islanti 13. Sotkamo ratkaisi avausjakson kolmannen tasoittavalla. Räpylät vuotivat Sotkamossa Superpesis: Jymy otti selvän voiton Hiukan stadionilla. Pattijoki sai kavennuksen tasoittavalla Jussi Markuksen kotiutettua Ville Majavan. – Itse asiassa aivan karmeita räpylävirheitä. Pudotuspeleihin paikka on lohkosta vain neljälle parhaalle. Kokeneet Roope Korhonen, Jani Komulainen ja Antti Hartikainen löivät juoksun mieheen. Välillä lyönnit onnistuivat loistavasti. Lähellä oli, että olisi päästy painostamaan, Törmänen totesi
Paloma Faith. 39/40. HD 19.00 The Musketeers (12). 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 18.30 Grillit huurussa (S). 21.00 21.00 Elokuva Salainen agentti 007 ja tohtori No (16). 3.20 Neljät häät Amerikassa. 12.20 Ibiza Weekender. 11.45 Laumanjohtaja Cesar Millan. 17.25 Salatut elämät. 2/10. 10/10. Arkkitehdin unelmakoti. 15.40 Lihavien klinikka. 18.20 Hengenvaarallinen saalis. Tässä jaksossa Hansin ja Meri-Tuulin kanssa kokkailemassa Grillimaistereita kaksin kappalein. 6.10 Miami Ink. (Suomi, 1949). N: Alan Cumming, Cher, Christina Aguilera, Eric Dane, Julianne Hough, Kristen Bell, Peter Gallagher, Stanley Tucci. 13.40 Tavallista elämää. 18.25 Salatut elämät. HD 23.25–00.25 Kotikylä. 4.15 Ennustaja-TV. 10/11. Wyatt, valkoinen kostaja. 04.00 Teematieto. heinäkuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub Maanantai 11.7. 02.15 Blue Bloods (12). 14.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14/14. 23.00 Dok: K uolema – tarinoita elämästä. (1. Agentti happokylvyssä. 16.00 Britannian hovi lähikuvassa. 14.40 Fame (S). 12.05 Kakkukuningas. Kun hermot kiristyvät kiireessä, toinen finalisteista riitautuu ompelijan kanssa ja erottaa hänet. HD 23.30–00.20 Banshee (16). 6.25 Yllätysremontti. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 5/16. 9/10. HD 18.30 Kaikkea kaupan. 8.12 Gomorron Sverige. Perhesiteitä. Dymovin ryhmä valmistautuu esiintymään todistajina omantunnon oikeudessa. 21.30 Dokumenttiprojekti: Äänimies. (U) 12.35 Tohtori Kiminkinen. HD 12.00 Onnistuuko avioliitto. 10.13 Väder. 9.30 Upeat skandikodit. 17.30 Jon ja Kate +8. Helenan tuutulaulu herättää Sebastianin. 14.45 FriiD: Aikuiset neitsyet (7). 22.00 Wayward Pines (16). 22.00 Yksityisetsivä Wolfe (7). Rähinöivä moottoripyöräjengi kuokkavierailee Bansheen vuotuisilla festivaaleilla. Kambodza. 1.30 Studio natur. 10.35 Tosiputki: Vanderpump Rules. 17.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Myytinmurtajat. O: Joe Roth. 00.35 Yövahti. 6/8. 16.20 Leijonan luola USA. 3.05 Tappavat unelmat (12). 19.30 Supertähdet (S). 1.50 Mad Men (12). 6.23 FOX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut. 16.30 LA Ink. 10.00 Miehen paikka. 20.00 Lentoturmatutkinta. Isabella tajuaa häkkikatan munineen. (U) HD 20.30 Yle Uutiset. 7.05 American Chopper. 5/10. 9/22. 14.00 Supernanny Euroopassa (S). HD 21.00 21.50 Yle Uutiset. (U) 19.00 Gran Hotel (12). 12.30 Stopptid deluxe. 13.00 Hurja remontti. O: Terence Young. 11.25 Mad Men. 20.54 Dsajn. N: Tom Cruise, Cuba Jr Gooding, Jay Mohr, Kelly Preston, Renée Zellweger. 10.15 Gomorron Sverige. 18.00 Seinfeld (S). 22.35 Pääministerin kesätentti SuomiAreenalla. Tällä kertaa murskataan meloneja otsalla, purraan tölkkejä auki ja tungetaan kolikkoja nenään. 06.00 Bumba (S). Silminnäkijöiden kertomusten ja vanhojen valokuvien avulla kerrotaan päivän kauhuista ja epätoivosta. (U) 13.05 Tiettömän taipaleen takana. 13.00 Nyheter. 2.10 Valhetta vai ei. Rosie. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 23.25 Tappavat synnit (16). (U) HD 18.45 Lesbot. 19.00 Hullut häävideot. 14.40 American Chopper. HD 13.00 Monday Mornings (12). No/ Britannia 1962). Kausi 3. HD 20.55 Urheiluruutu. 22.00 Arkistosta revittyä: Homot. Yhdeksän henkeä. 6.52 Taikakaruselli (S). 14.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. Hänen tavoitteensa on käydä koulu loppuun. 14.45 Kaksi julkkista ja yhdet häät UK. Kultaseppä. Tom Quince. 23.30 Kumman kaa (S). (U) 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Virkistysalue (S). 9.05 TV Shop Tvins. Pirkko Saision romaanin pohjalta vuonna 1978 tehty tv-elokuva työläisperheen elämästä Helsingissä vuodesta 1946 alkaen. 01.35 Kohde (16). 20.15 Makuja saaristosta. Osa 7. (U) 10.50 Päivän kasvo. 20.00 Ruisrock 2016. Saarna Simo Juntunen, liturgina Hannu Pöntinen. Rakkauden tarve. 2/6. O: Åke Lindman. Castameren sateet. Rallikuski Aki. 20.00 Amerikan unelmavävy. 23.35 Rimakauhua ja rakkautta (12). 10.00 Onnenarpa. 7.09 Leikitään: Kesäleikit. 10/12. 4.20 Cops. 7.24 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 13.10 Pulmuset (S). 2/8. 23.05 Havaiji 5-0. 21.00 Arman Pohjantähden alla (S). 17.00 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 19.15 Kullan sukeltajat. 17:10-15) HD 11.10 Jumalanpalvelus. 1.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 14.00 Diili. Kausi 3, 2/10. 13.45 Eläinsairaala (S). 14.45 Arkistokuvia: Tukkilaiset tulikokeessa. 12.00 Guinness World Records. (12). Kadonnut Amadeus. 19.15 Päivän sää. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). HD 12.20 Palanen: Muistot. 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.00 Neljät häät Amerikassa. elokuuta 1945, kun atomipommi pudotettiin kaupunkiin. 5.00 Ennustaja-TV. 2/6. Liian kuumaa kamaa. 18.20 Frida kuvittelee. 21.00 Kardashianit. 19.00 Vanderpump Rules. 8.05 Sportnytt. 10/10. HD 11.00 Summeri (7). 15.40 Dawson’s Creek (S). (U) HD 13.40 Ihanat autot. 22.00 6D: Kasinon salaisuudet. 7.10 Puuharit (S). 0.00 Vanderpump Rules (S). 5/10. 08.10 Marvel’s Avengers Assemble. 12.40 Suomiehet. 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 16.35 Synnytä ja voita! 17.00 Saiturin säästövinkit. 7/12. 16.20 Vanderpump Rules (S). 20.58 Keno. Viimeinen isku. (U) 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla. 9.00 Eden. (U) HD 19.55 Freestyler Extreme. 23.00 Konttori (S). (U) 06.50 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. Oso karkaa vankilasta. 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Intohimon uhrit. HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.05 När orkestern kom till byn. Åsgeir ja Henrik ovat olleet yhdessä kolme vuotta, ja heillä on pieni lapsi. Mihail järjestää tapaamista Savrasovin kanssa, mutta hänelle viritetään ansa. Naiset kaunistautuvat ja koristautuvat kaikissa kulttuureissa varallisuudesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. 09.00–09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 5.00 Ennustaja-TV. 19.00 Duudsonit (12). 11.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.28 HS-sää. Jackson. O: Steve Antin. Tilaisuus saa kuitenkin täysin yllättävän käänteen. 17.00 17.20 Suomen huutokauppakeisari. 6.00 Aamun AVAus. 00.15 Leijonan luola USA. 16.00 Panttilainaamon autospesialistit. 8.10 Hääpuku-unelmia. HD 09.30 Kaikkea kaupan. (U) 16.00 Summeri (7). 23.35 Legends (16). 23.15 Paratiisihotelli Ruotsi (S). Petri Nygård. Martin Odum on peitetehtäviin erikoistunut FBI-agentti, jolla on ainutlaatuinen lahja muuntautua eri henkilöksi kutakin työtehtävää varten. (U) Patrizia maistaa omaa lääkettään. 45/50. 10.30 Nyheter. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. (U) 15.00 Kioski: Aleks’in Wonderland. 19.30 Makuhaaste. 19.00 24 Hour Catwalk. 15.35 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 13.00 Sinkkuillallinen. 16/26. 22.25 MTV Sport Uutiset. 20.30 Rillit huurussa (S). Mv. N: Edie Falco, Julianne Moore, Ron Eldard, Samuel L. 11/28. 07.40 Lego Friends (S). 11.00 Lätkävaimot (S). 14.15 Pienten perhe. 1.00 En del av mig. 5/13. 13.10 Vanderpump Rules. 08.35 Lego Ninjago (7). 15.25 Castle. 19.00 Seitsemän Uutiset. 01.15 Pelastushelikopteri (S). Ja pyörät pyörivät. heinäkuuta 2016 RAAHEN SEUTU C6 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 8. Rajavartiolaitos, vartiolentolaivue. 38/48. Häät. 22.30 Teinien seksiklinikka (16). (U) 06.55 Ylen aamu-tv. 9.00 LA Ink. 22.45 Bates Motel (16). 7.55 SVT: Gomorron Sverige. HD 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.55 5D: Homosaunat (12). 7.51 Martta puhuu (S). 14.00 Fosters (12). 11.00 Formula 1: osakilpailu. 22.00 Kocktails with Khloé. 14.00 Typerät videot. 16.00 Masterchef USA. 17.25 Sirkusseilaajat. 16.15 Aivopelit. 8.00 Nyheter. Videogurut vauhdissa. 21.00 Elokuva Sinä päivänä (12). 8.10 Väder. Mestarien syynissä. 07.00 Huomenta Suomi. Reese ja Fusco joutuvat keskelle kahden uusimman tunnuksen välistä sotaa: vaarassa ovat Elias ja Dominic. 6 Historia: Hiroshiman painajainen, TV1 klo 19.00.. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 22.55 Elokuva The Riverman – sarjamurhaajan mieli (16). 20.00 Simpsonit (12). 10.10 Onnenarpa. 10.37 Väder. 3.10 Yukonin miehet. 18.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 01.45 Pelastushelikopteri (S). 08.00 Astral Tv. 0.00 Historian mysteerit (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. HD 17.07 Naapureita ja ystäviä. Nuoret ja tavoitteet Atomipommi putosi Mitä Hiroshimassa tapahtui aamulla 6. Epätoivoa aavikolla. 8.20 Dawson’s Creek (S). 15.35 Hengenvaarallinen saalis. 6.00 Sky News. 14.00 Hansin grillikesä. 9/12. 18.00 Panttilainaamo. 21.30 Näin minut murhattiin. 9/26. 17.00 Arman Pohjantähden alla (S). 10.50 Rojua, rojua. 21.00 Elokuva Jerry Maguire – elämä on peliä (12). 4/10. 19.00 Remontilla rahoiksi. 20.00 Kyttäputki: Havaiji 5-0. 23.00 Spartacus: Kosto (18). 8.24 Roni Neutroni (7). 16.00 Remppa vai muutto. HD 22.00 Unelmien kolhimat (7). 23.00 Myytinmurtajat. 17.00 17.00 Kauneuden monet kasvot. Vaihtokauppoja. 2.25 Bones. Jakso 15/34. 6.49 Viidakon Ykä. Iso-Britannia. 2.25 Suomen täydelliset venäläisnaiset (S). 5.45 Sky News. 11.00 Partiledartal i Almedalen. 0.55 Elokuva Burleski (S). 13.30 Farm Kings. 20.00 Koomikot. 10.40 Gomorron Sverige. TELEVISIO 17 Maanantaina 11. 13/20. 18.25 HS-uutiset. 23.00 Kumman kaa (S). 12.30 Pomo keittiössä. 10.00 Suomen kaunein mökki. (U) 18.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 16.30 Hulluna sinuun (S). 6 Tienhaarassa, Yle Fem klo 19.45. Kalle Palanderin päivä. 18.30 MasterChef Australia. 05.00 Ennustaja-TV. 20.05 Eka viikko vankilassa. 15.45 Matkaoppaat. 13.35 Kokeile tai kuole. Sarja esittelee tositapauksien inspiroimana yksityisetsivän työtä, jossa pitkäjänteinen todisteiden kerääminen johtaa lopulta kiinnijäämiseen. Vanhemmuuden sääntöjä. 14.30 Koiralle koti. 8.00 Yllätystuunaajat. 8.16 Galaxi. 14.30 Natsien jättimäiset rakennusurakat. (U) HD 06.30 Aamusää. 19.55 Suomen romanttisin makuuhuone. Kokoontumishiiltymä. 0.00 Vetenskapens värld sommar. HD 15.50 Minun totuuteni: Per Gahrton. 09.00 Kauniit ja rohkeat (S). 9.05 Olipa kerran planeetta Maa. 6.36 Lelumaan Niksu. (Suomi 1951). 22.35 Kardashianit muodin pyörteissä. 7.12 Little Charmers – Lumoavat noitatytöt. 03.00–07.00 Voittostudio. 14.40 Såna är föräldrar. 12.00 Studio natur. 13.00 Jamie Oliverin kouluruokaa. 22.40 Kotiseutu. Loppukilpailun tehtävä on villin futuristinen. 9.30 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 17/35. Jakso 9/25. Kausi 1. 12.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 00.25–01.15 Game of Thrones (16). Maailmanmestarit. 21.55 Urheiluruutu. 8/12. 18.00 Miljoonan dollarin sisustukset. (Kathmandu Lullaby, Espanja 2011). 8.17 Milin miljoona kysymystä (7). 7.04 Viljami (S). 17.30 Pulmuset (7). 17.10 Ibiza Weekender (S). 17.25 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 8/12. 16.30 Panttilainaamon autospesialistit. 21/22. 12.40 Seinfeld (S). 8.43 Transformers – Rescue Bots. 9.50 TV Shop Tvins. HD 20.00 Helil kyläs. 12/20. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo Sami kuulee ääniä, joita me muut emme kuule. 10.05 Sportnytt. 17.55 Salatut elämät. Kehitysvammaisten perhekotia 30 vuotta pitänyt Maija Ojala on jäämässä eläkkeelle. 2/5. Tyynen pinnan alla 2/2. (U) HD 19.45 Mittatilaustyönä. 21.00 Criminal Minds. Norsu ja hiiri. 06.30 Transformers Rescue Bots (7). 8/12. Dokumenttiprojekti: Äänimies, TV1 klo 21.30. HD 13.35 Elokuva Tytön huivi (S). HD 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 21/40. 17.00 Hulluna sinuun (S). 18.30 Lottovoittajat. O: Ville Salminen. HD 10.00 Naapureita ja ystäviä. 22.30 Kiran keittiössä. 7.25 Houstonin eläinpoliisit. 6/8. 06.00 Voittostudio. 18.05 ##### puhelinmyyjät! 19.05 Bones. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 1.30 Rekkakuskit jäällä (7). 4.45 Kuuma 80-luku. 2.30 Hyvät ja huonot uutiset. 13.45 Yllätystuunaajat. 03.15–05.00 Ennustaja-TV. (U) 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). 10/10. Vuoden 2024 nainen. 8/8. Rakkautta, ei sotaa. N: Sean Connery, Ursula Andress, Joseph Wiseman, Jack Lord, Bernard Lee, Anthony Dawson. 12/20. 13.45 Jon ja Kate +8. 7.36 Pound Puppies. 3.30 Amerikan karmeimmat kokit. 13.00 Glee (12). Heidin pulliin eksyy vanhaa suolaa. 18.00 Pienten perhe. 15/26. 00.15–04.00 Teematieto. 20.00 Poliisit (7). 15.00 Muodin huipulle. 17.00 Lemmen viemää (12). HD 15.05 Yle News. 0.20 Pahuuden ytimessä (7). HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 18.20 Päivän kasvo. HD 21.00 21.00 Elokuva Elämänmeno (7). Ne ovat hänen mielestään enemmän ominaisuus kuin sairauden oire. 16.00 Kardashianit. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 15.00 Top Chef. 1/6. 15.15 Neljän tähden illallinen. Parhaat palat Ruisrockin Rantalavalta. O: Cameron Crowe. N: Ritva Oksanen, Erkki Pajala, Pirkko Sasio ja Irma Martinkauppi. Kooste loppuottelusta. 9.10 TV Shop Tvins. Kausi 3, 9/10. 23.55 En bild berättar. 18.26 Leikkejä joka lähtöön. 02.35–05.30 Voittostudio. HD 11.00 Yle Uutiset. 17.35 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 09.30 Emmerdale (7). 08.45 Lego Ninjago (7). Uusi ruotsalainen sarja kertoo elämänsä tienhaarassa olevista nuorista. 0.35 Sinkkuillallinen. 33/56. 1.15 Tappava houkutus (16). HD 11.05 Pisara. 8.20 Pac-Man. HD 18.00 Monday Mornings (12). 1/5. 17.10 How I Met Your Mother. 18.00 Sofus: Sofus. 10.00 Ensitreffit alttarilla USA. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 18.30 Pulmuset (S). 16.05 Porukan parhaat. 7.58 My Little Pony. 19.30 SuomiAreena Special. 21.00 Good Wife (S). Kun. 21.00 21.00 Bones (16). Samalla puolella. 37/48. Vapaata riistaa. 6/8. 8/26. 21.00 21.00 Elokuva Katmandu – taivaan peili (12). 12.00 Lääkärit. (Dr. Sepe, Oulu. 08.05 Angry Birds Toons (S). 06.05 Bubble Guppies (S). Norjalaisen Tor Åsmund Evjenin kallein kaluste on 800 litran akvaario. 22.20 Päivän sää. 12.10 Pulmuset (S). N: Verónica Echegui, Sumyata Bhattarai, Norbu Tsering Gurung. 22.00 Sinkkuelämää (12). HD 20.00–20.54 Kuun pimeä puoli (12). 18.15 Olli – avulias auto. 20.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 17/45. 6/6. 4.30 Ennustaja-TV. 19.30 Miehen puolikkaat (7). 0.30 Amerikan kovimmat keräilijät. 08.50 Jalkapallon EURO 2016. Herättäjäjuhlien juhlajumalanpalvelus Vantaalla. 7.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S). HD 16.50 Novosti Yle. 4/6. 12.00 Ruotsin miljonääriäiti Maria Montazami. 0.00 Gigolot (12). Karsintatehtävässä muokataan vanhasta asusta nykyaikainen. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 11.7. Kausi 11, 17/22. 21.00 100 tunnin haaste. 08.55 Uutispäivä. 01.30 Virittäjät. 01.00 Teknavi. 23.30 Poliisit (7). 21.00 Kesäpuhujat. 19.25 MTV Sport Uutiset. 14.10 Tavallista elämää. Mv. 19.00 Historia: Hiroshiman painajainen. Ensimmäisessä osassa tulevaisuuttaan pohtii 18-vuotias juuri avioeron kokenut romanityttö Francesca. 16.40 Aivopelit. (U) 14.00 Doctor Who (12). 18.50 Suomen romanttisin makuuhuone. 3.55 FriiD: Syyttömänä tuomitut (7). Ruokateemana Saksa ja Octoberfest. 06.50 Lazy Town (S). 22.20 Shetlandsaarten murhat (12). HD 21.00 21.00 A-studio. 1.30 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 10.25 How I Met Your Mother. Alta pois, täältä tullaan. 18.30 Taivaallista menoa: Uskoton kristitty. Rasvattu parru. 19.45 Tienhaarassa. 0.40 Elokuva Kadonnut pataljoona (16). 4.05 Elokuva Freedomland (16). 10.10 Lokala nyheter. HD 15.30 Intohimona akvaariokalat. 16.15 Onnenarpa. (U) 23.20 Yle Uutiset
19.00 Duudsonit (12). 13-osaisessa sarjassa neurokirurgi Catherine Black (Kelly Reilly) ottaa aikailematta hoitoonsa sairaalaan tulleista potilaista vaikeimmat tapaukset. Vanhan navetan katettu pääty muutetaan oleskelutilaksi. 15.35 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 20.25 Laatua lyhyesti. Miliisi tutkii sovhoosista Moskovan ulkopuolelta löytyneen uhrin tapausta. 21.00 Criminal Minds (16). Kausi 1, 6/10. 19.50 Pohjolan luonto. 13.50 Jon ja Kate +8. 16.30 LA ink. 21.30 näin minut murhattiin. 4.30 Ennustaja-TV. Pääosissa: Sean Connery, Daniela Bianchi. 1.15 Kaara. 18.30 Panttilainaamo. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 18.30 Junajengi. 01.35–05.30 Voittostudio. 8.10 Suuri kakkukisa. 9.50 TV Shop Tvins. 19.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 15.40 Dawson’s Creek (S). 18.20 Päivän kasvo. 19.00 Yritteliäitä norjalaisia. Priden ryhmä jäljittää merivoimilta varastetun TnT:n varastoon, jossa valmistetaan kokaiinia. 10/10. 0.00 Vanderpump Rules (S). Pirkko Saision romaanin pohjalta vuonna 1978 tehty tv-elokuva työläisperheen elämästä Helsingissä vuodesta 1946 alkaen. 10.50 Päivän kasvo. 5.00 Ennustaja-TV. 11.00 SVT: Vem vet mest junior. 0.25 Pahuuden ytimessä (7). www.tv5.fi/palaute Kutonen ..kutonen.fi/palaute Nelonen, Jim, Liv ja Hero nelonen.fi/laheta-palautetta Ohjelmalistausten selitteet Uusinta ....................................... nyt kunnostetaan rintamamiestalon rinnepiha. 15.45 Neljän tähden illallinen. Peggy teettää itsestään seksikkään valokuvan syntymäpäivälahjaksi Alille. 2.40 Kova laki (12). 12.15 ibiza Weekender (S). Miten kävi naisellisuuden. 19.00 Remontilla rahoiksi. 20.30 Tappavat unelmat (12). 21.00 Allsång på Skansen. 6.51 nimipäiväonnittelu: 12.7. 18.50 Suomen romanttisin makuuhuone. nuoret poliitikot SuomiAreenalla. 19.10 ja 19.40 Wheeler Dealers. 13.45 Eläinsairaala (S). 10.30 SVT nyheter. 15.30 Pientä mökkiremonttia. 7.37 neppajymykerho. 23.05 Havaiji 5-0 (12). 12.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 13.40 Tavallista elämää. 21.00 21.00 Elokuva Salainen agentti 007 Istanbulissa (16). 9.05 TV Shop Tvins. 16.20 Puutarhaunelmia. 09.00–09.40 Monday Mornings (12). 17.00 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 09.30 Kaikkea kaupan. 17.00 Martina ja hengenpelastajat. 13.45 Yllätystuunaajat. 19.00 Gran Hotel (12). Pelkoa, tuskaa ja epätoivoa. Rolin sähköihme. 10.00 SVT nyheter. 14.35 SVT: Modersmål på väg. 20.55 Urheiluruutu. Laskettelua ja viiriäisenmunia. 23.00 Teknavi. 17.10 ibiza Weekender (S). heinäkuuta. 06.00 Voittostudio. Lily haluaisi kuitenkin ottaa mukaansa jotain, mihin pelastajat eivät ole osanneet varautua. 20.00 Uusi päivä (S). 08.45 Lego Ninjago (7). 15.00 neljät häät Amerikassa. Poikien valtaama talo. Perhesiteitä. 16.40 Aivopelit. 8.43 SVT: Gomorron Sverige. Valokeilassa. 06.50 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. 21.00 21.00 Villi kortti. 18.05 ##### puhelinmyyjät! (S). 18.27 Tulehan, ketsuppi!. 13.05 Tiettömän taipaleen takana. 06.50 Lazy Town (S). Kausi 2, 6/16. Hevoset karanteenissa. 22.30 Kaikki seksistä. 19.30 Makuhaaste. Jon ja Kate päättävät auttaa syöpälapsia joulun aikaan. 22.00 Second Chance (12). (U) Sallittu kaiken ikäisille ..... 0.50 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 7.05 American Chopper. 07.40 Lego Friends (S). Koko perhe koolla. 10.05 Miehen paikka (S). Stressin hallintaa. 21.00 Elokuva Last night – kohtalokas ilta (12). liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo b TV-info Toimituksen yhteystiedot Toimitus............010 665 4424 Sähköposti ....tv@almamedia.fi Ohjelmapalautteet Yle: TV1, TV2, Yle Teema: ohjelmapalaute@yle.fi Yle Fem: svenska@yle.fi MTV3 ...........................www.mtv.fi Sub ................................www.sub.fi Ava ............................www.avatv.fi Fox ..........www.foxtv.fi/contact TV5 ............. 09.00 Kauniit ja rohkeat (7). 18.00 Black Box (12). 18.00 Yle Uutiset. 4.45 Tavallista elämää. 15.00 face. 22.55 Elokuva Kolmetoista aavetta (16). 06.55 Ylen aamu-tv. Poltetut sillat. 19.30 TV-nytt. 14.20 Pienten perhe. 7.25 Houstonin eläinpoliisit. 21.00 21.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 20.00 Lentoturmatutkinta. 22.50 Kocktails with Khloé. 18.58 HS-sää. 1.30 Elokuva Melinda & Melinda (7). 17.30 Jon ja Kate +8. 23.05 Yle Uutiset. 06.30 Transformers Rescue Bots (7). 0.30 SVT: Gårdshuset på Strömsö. 23.55 Spartacus: Kosto 0.55 100 tunnin haaste. 13.05 SVT: fjällfolk. 08.35 Lego Ninjago (7). 11.00–12.00 Lääkärit. 17.20 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 09.00–09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 17.00 Sinkkuillallinen. 18.25 Salatut elämät (S). 22.00 Tuhkimotarinoita – Tyttöjen ilta. Arkisto-ohjelmien esittely. 13.00 Sinkkuillallinen. 23.00 Seksileikeistä putkaan. 08.50–08.55 Erätulilla – kalavesillä. 6.10 Miami ink. 20.05 Poliisit (S). 22.01 Myytinmurtajat. 9.15 SVT: Gomorron Sverige. 09.45 Minun maisemani. 15.00 New York, amerikkalainen unelma. 9.10 TV Shop Tvins. 12.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 20.30 Strömsön puutarha. 1.45-2.40 Miami ink. n: Sirkka-Liisa Wilén, Heikki Heino, Mai-Brit Heljo, Sylva Rossi, Aku Korhonen. 12.00 Guinness World Records. 6.23 foX Kids 9.40 Miehen paikka (S). (Suomi 1955). 12.00 Lääkärit. 15.25 Castle (12). 19.25 MTV Sport Uutiset. 08.00 Astral Tv. 14.30 Mahdoton taloprojekti. 22.20 Päivän sää. 15.40 Makuhaaste. 23.40 Made in Filmland. 20.05 Katujen kaaharit. 11.30 SVT: En del av mig. 16.50 Novosti Yle. 13.35–14.50 Elokuva Onni etsii asuntoa (S). 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 05.00 Ennustaja-TV. 16.15 Kesäpuhujat. Suoraa puhetta työstä ja tulevaisuudesta. 7.48 Planeetta Kosmo (S). 3.10 Elokuva Crazy Heart (S). Kausi 5, 13/18. Merkkivuoden kunniaksi nähdään kolme arkisto-ohjelmaa manselaisesta rokkikukosta. 20.15 Suomen käärmeet. Kausi 2, 16/24. 20.00 Havaiji 5-0 (12). 9.00 Eden. 14.00–14.46 Doctor Who (12). 19.15 Päivän sää. 11.00 LiVE: Tiedä ja Voita. heinäkuuta 2016 Aamulehti // Perjantaina 8. 17.55 Salatut elämät (S). 19.45 Mittatilaustyönä. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. Vieraana tänään Essi Hellen. 23.00 Konttori (S). 20.00 Simpsonit (12). 21.00 21.00 Elokuva Elämänmeno (7). 18.52 Ruohonjuuritasolla. 22.00 Mammona. 22.00 Kova laki (12). 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 14.50 Salaa raskaana (7). 11.05 Yle Alueuutiset 12.20 Päivä Ruotsissa. 19.55 Freestyler Extreme. 9.30 Upeat skandikodit. 2.15 Verisukulaisia (12). 14.40 American Chopper. 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.30 Pulmuset (S). 12.00 SVT: Sagan om Björn Borg. 0.30 Australian rajalla. Elokuva Applen legendaarisen perustajan Steve Jobsin noususta yhdeksi 2000-luvun yritysmaailman suurista tiennäyttäjistä. Piinapenkissä. 8.33 Ötökät (S). 15.35 Hengenvaarallinen saalis. 18.00 neljät häät Amerikassa. 06.00 Bumba (S). Uusia mahdollisuuksia. 19.05 Bones (12). (Mythbusters, Yhdysvallat). 8.00 Yllätystuunaajat. 23.30 SVT: Hitlåtens historia – “Hard knock life”. 14.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 5.30 Sky news. 00.35 Americans (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. HD 22.36 Arkistovieraana: Pate Mustajärvi. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.20 Vanderpump Rules (S). 12.00 Toisenlaiset äidit. 6 Black Box, TV2 klo 18.00 Pääosassa neurokirurgi Pate täyttää 60 Muusikko Pate Mustajärvellä on syntymäpäivät tänään 12. Hän on syntynyt vuonna 1956 Tampereella. 0.35 Seuraava megatsunami. 16.15 Onnenarpa. 8.06 Vekarat! (S). 16.30 Hulluna sinuun (S). 8.35 Karvinen (7). 16.00 Remppa vai muutto. 06.05 Bubble Guppies (S). 8.01 Sirkus Temppula. 7.12 olivia (S). 23.35 Rizzoli & Isles (12). 14.15 Eläinsairaala (S). 13.05 Vanderpump Rules (S). 17.15 Makuja saaristosta. 17.25 Salatut elämät (S). Kaljaani ette saa. 19.55 Suomen romanttisin makuuhuone. 08.55 Uutispäivä. Aaronin matka jatkuu Kuala Lumpuriin, missä hän tutustuu malesialaiseen ruokakulttuuriin. 15.00 Hyvät ja huonot uutiset. 17.55 TV-nytt. 11.50 Laumanjohtaja Cesar Millan. Kuuba. 7.26 Saku & Vaakku (S). 19.00 Ummikot ulkomailla. 9.30 Eden. 23.50 Sinkkuillallinen. 14.40 Kaksi julkkista ja yhdet häät UK. 13.00 Hurja remontti. 3.05 Myrkylliset suhteet. 5.05 Cops (12). 18.00 Panttilainaamo. 8.32 Galaxi. 22.00 Elokuva Tiedän yhä mitä teit viime kesänä (16). 14.30 Jättimäiset rakennusurakat. heinäkuuta 2016 Tv-viikko // C7 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub TiisTai 12.7. 13.00 Tanskalainen maajussi Kööpenhaminassa. 18.15 Hengenvaarallinen saalis. 17.10 How i Met Your Mother (S). 7.42 Pikku hirviötyttö (S). 18.23 onnea on. israel ja Palestiina. 1.00 SVT: Kobra sommar. 10.00 Majakan miehet. 18.55 MasterChef Australia. 23.20 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 15.50 A-studio. 12.35 Tohtori Kiminkinen. 02.20 Leijonan luola USA. 16.30 Panttilainaamon autospesialistit. Aleksin ongelmat paljastuvat ilonalle. 21.00 21.00 NCIS: New Orleans (12). 13.40 Kokeile tai kuole. 20.28 Uusi päivä (S). 0.45 Pelastajat (7). Mukana Katri Kulmuni (kesk.), Wille Rydman (kok.) Tiina Elovaara (PS), ilmari nurminen (SDP), Li Andersson (vas.) ja ozan Yanar (vihr.) ohjelman juontaa Mari Haavisto. 20.00–20.50 Kuun pimeä puoli (12). Kynttilöitä ja vaahtokarkkeja. (2016) Popeda-yhtyeen keulakuva, rokkikukko Pate Mustajärvi kertoo haastattelussa lapsuudestaan ja siitä, kuinka hänestä tuli muusikko. 21.00 Elokuva The Crazies – Hulluus on tarttuvaa (16). Aavekärry. Mutta jos Blackin potilaiden aivoissa piilee kummallisuuksia, on niitä hänessä itsessäänkin. 22.55 Elokuva Tuhon tornado (12). 01.00 The Late Show With Stephen Colbert. 19.00 Maailman hauskimmat kotivideot. Saga menetti hiuksensa, sai tilalle ilmaiset kampaajakäynnit, peruukit ja kaljukellunnat. Janea ja tyttöystävänsä murhasta epäiltyä syyttäjää etsitään rannikkovartioston voimin, ja Janen lähipiiri on huolesta suunniltaan. 20.00 Metsien kätkemä. 18.55 HS-uutiset. 20.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti. 22.00 Sinkkuelämää 22.35 Kardashianit: Dash Dolls. 12.05 Kakkukuningas. 11.20 Mad Men (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää 14.00 Kauhukeittiö. 0.00 Poliisit (7). 1.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 6.25 Yllätysremontti. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 0.00 SVT: Antikduellen. 17.35 Varastojen metsästäjät: isoBritannia. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 21.50 Yle Uutiset. 2/5. Karma. 16.40 Hysteerikkovanhemmat. 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.00 Rakkaudesta puutarhaan. 12.40 Seinfeld (S). 00.10–04.00 Teematieto. 03.15 Ummikot ulkomailla. 21.55 Urheiluruutu. 18.00 Lohikäärme. 10.10 Onnenarpa. 6.53 Matikkahirviöt (S). 20.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 1.30 Amerikan kovimmat keräilijät. Sumua. 18.45 Lesbot. 19.30 SuomiAreena Special. 10.55 Rojua, rojua. 4.30 Ennustaja-TV. 22.25 MTV Sport Uutiset. 17.00 Lemmen viemää 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 13.00 Glee (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.55 fosters (12). 18.30 Kaikkea kaupan. 2.45 Devious Maids (12). 1.45 House (12). (nCiS: new orleans, Yhdysvallat). 10.30 How i Met Your Mother (S). 20.30 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 06.30 Aamusää. 15.30 Gordon kokkaa tykimmin. Merirosvospesiaali 2. 3.30 Hyvät ja huonot uutiset. 08.05 Angry Birds Toons (S). 14.00 Supernanny Euroopassa (7). Ensimmäisen James Bond -elokuvan huippumenestyksen vanavedessä syntynyt toimintaseikkailu kuljettaa Bondin istanbuliin, jossa hänen on määrä varastaa neuvostoliittolaisten kehittynyt koodinmurtaja Lektor työnantajansa Mi6:n haltuun. 6.00 Sky news. 01.55–06.00 Voittostudio. 6 Elävä arkisto: Pate Mustajärvi 60 vuotta, Yle Teema klo 22.35.. 12.30 Pomo keittiössä. 10.00 Naapureita ja ystäviä (7). 19.30 Miehen puolikkaat (S). HD 22.51 Saapasjalkarock: Popeda. 11.00 Remppa vai muutto. 01.20 Poliisit – kotihälytys (12). 10.00 Suomen kaunein mökki. o: Joshua Michael Stern. 3/3. 20.30 Simpsonit (12). 18.00 Myytinmurtajat. 16.10 Tahdon morsiuspuvun!. 16.00 Masterchef USA. 2.30 Martina ja hengenpelastajat. 17.00 17.00–17.55 Kauneuden monet kasvot. 16.00 Summeri (7). o: Åke Lindman. 13.00 Jamie oliverin kouluruokaa. 04.15–05.00 Ennustaja-TV. 21.00 House (12). 10.00 onnenarpa. 18 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Maanantaina 11. 00.20 Suomen Tulli. 16.30 Mike & Molly (S). 23.00 SVT: Hallå, vi finns också. 07.00 Huomenta Suomi. 4.20 Tavallista elämää. Tony vierailee Jerusalemissa, Länsirannalla ja Gazassa. 1.45 Maailman övereimmät juhlat (S). 20.00 ja 21.00 Ensitreffit alttarilla. 15.00 Yle Uutiset. 16.20 Matkaoppaat. 19.45 Tienhaarassa. 21.00 21.00 Elokuva Jobs (12). 4.00 intohimon uhrit. 13.45 SVT: när orkestern kom till byn: konserten. 20.58 Keno. 16.15 Aivopelit. (S) Ikäraja ............(7 ) ( 12) ( 16) ( 18) 6 Lisää kanavia: telkku.com 10.30 Vanderpump Rules (S). Elena ja Damon lähtevät pelastamaan Lily Salvatorea vankilamaailmasta. 8.05 SVT: Sportnytt. Taiteilija etsii muusaa. neurokirurgi Catherine Black on alansa huippuosaaja ja työskentelee haastavien potilaiden parissa. 16.00 Panttilainaamon autospesialistit. 20.30 Poliisit (S). 1.30 SVT: Extremt kallt och vått. 12.45 Suomiehet. Juicen koru ja Ristomatti Ratian aarteet. 14.00 Top Chef. 14.10 Tavallista elämää. 14.05 Typerät videot. 6.00 Aamun AVAus. 17.07 Naapureita ja ystäviä (7). 08.10 Marvel’s Avengers Assemble. 3/3. Myyttinen Koli. n: Ritva oksanen, Erkki Pajala, Pirkko Sasio ja irma Martinkauppi. 23.10 Kotikatsomo: Mökki (S). 7.05 Keppihevostalli. Parisuhdesoppa. 23.30 Tappavat synnit (16). 20.00 Huvila & Huussi. 1.00 Australian rajalla. 3.35 neljät häät Amerikassa. 10.00 Ensitreffit alttarilla USA. Palataan Sagan tarinaan, keskustellaan ja kuullaan, mitä hänelle kuuluu tänään! (U) HD 23.15–00.10 Banshee (16). Tulipalossa äitinsä menettänyt perhe muuttaa sedältään perimäänsä erikoiseen lasitaloon. Verkkokiusaajat. 1/13. 22.00 Yksityisetsivä Wolfe (7). 5.00 Ennustaja-TV. 22.35 Elävä arkisto: Pate Mustajärvi 60 vuotta. 15.00 Gordon kokkaa tykimmin. 12.10 Pulmuset (7). 18.44 Kamppailu. 1.50 Mad Men (12). 3.35 Dawson’s Creek (S). 09.30 Upeat skandikodit. 17.00 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 00.00–00.55 Prisma: Valliriutan salattu elämä. 22.35 Nuoret poliitikot SuomiAreenalla. o: Thure Bahne. 1.20 Murha pikkukaupungissa (12). 13.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 13.10 Pulmuset (S). 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). 23.35 Rimakauhua ja rakkautta 0.45 Remontilla rahoiksi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 10.30 Kioski: Rakelin kuplassa. 19.00 Vanderpump Rules (S). 06.15 Aamusydämellä. 19.00 The Musketeers (12). 1.45 Vallan linnake 2.55 Yön AVA. 18.00 Isä Matteon tutkimuksia Kausi 9, 10/26. 11.00 Summeri (7). 23.30 Poliisit (7). 21.00 fast n’ Loud. 17.00 Hulluna sinuun (S). 8.20 Dawson’s Creek (S). Pelastakaa Sophia. 18.30 Pulmuset (S). 16.50 Leijonan luola USA. 04.00 Teematieto. 9.00 LA ink. 16.00 Kardashianit. 7.55 SVT: Gomorron Sverige. 18.00 Seinfeld (S). 21.00 Martina ja hengenpelastajat. Sarja alkaa, 1/6. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 14.40 fame (7). 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla. Ravintolasota. 23.30 Virittäjät. 18.30 Sisarvaimot