>>7
TIISTAI 11. >> 6
A
Ainoastaan
eduskunta- ja presidentinvaalit saavat edes
jossain määrin väen
liikkeelle.?
Katja Hänninen
sivulla 2
Kaikkien olohuone
Kirjasto: Uudistunut, entistä ehompi Raahen
kaupunginkirjasto muuntuu moneen makuun. >> 8
Pääkirjoitus: Kirkkovaalit eivät saaneet massoja liikkeelle. >> 2
Ensimmäinen
taskussa
Teräs-Kiekko pääsi
ensimmäistä kertaa
kiinni täysiin sarjapisteisiin. >> 9. MARRASKUUTA 2014
NRO 216
IRTONUMERO 2 e
Vesa Joensuu
Vaalien
äänikuningatar
Vasemmistoliiton
kansanedustaja Katja
Hänninen keräsi eniten
ääniä Raahen seurakuntavaaleissa. >>4
95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Terveydenhuolto
Onko suomalainen
järjestelmä
tullut tiensä
päähän. Timo Aro:
Oulu-mörkö
on
saatava
sulatettua
Oli syynä mikä
tahansa, alhainen äänestysprosentti ei ole hyvä signaali demokratian näkökulmasta tarkasteltuna. He pitkälti määrittävät sitä, miltä oma
kotiseurakunta vaikuttaa.
Päivän positiivisin
Pikkujoulukausi alkaa. Äänestysprosentti jäi
valtakunnallisesti reiluun 15 prosenttiin. Toisin kuin valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa seurakuntavaaleissa yhtäläinen äänioikeus koski myös 16- ja 17-vuotiaita kirkon jäseniä.
Peräti 78,8 prosenttia ei ääntään antanut. Isänpäivänä päättyneissä seurakuntavaaleissa Raahessa äänesti 21,2 prosenttia äänioikeutetuista. Uusi kuntalaki korostaa
asukkaiden osallistumismahdollisuuksien lisäämistä, ja lähidemokratiamallia kehitellään Raahessakin. RAAHEN SEUTU Tiistaina 11. Pyhäjoella
päästin vielä parempaan lukuun, sillä siellä
useampi kuin joka neljäs (27,5 prosenttia) äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
Potkua seurakuntavaaleihin ei näytä tuoneen edes se, että ne ovat ainoat vaalit, joissa
jo 16-vuotiaat saavat äänestää. varapuheenjohtaja.
Äänestäjä
Uusilla kirkkovaltuutetuilla
haluaa tuloksia monta haastetta edessään
Y
leinen ja yhtäläinen äänioikeus on arvokas ja arvostettu oikeutemme, mutta jostain syystä sitä käytetään surullisen vähän. ei vain kokousmuistioita, joihin asiat voidaan haudata unohtumaan. Tuolloin Oulun hiippakunnassa 20 prosenttia eli joka viides äänioikeutettu 16- ja
17-vuotias äänesti.
Äänestysinnon laimeus lienee samaa perua
kuin jäsenpako kirkosta. Sen
tulisi olla myös jokaisen kirkkovaltuutetun
huoli. Pyhäjoella 16,4
ja Raahen seurakunnassa 12,8 prosenttia 16ja 17-vuotiaista käytti äänioikeuttaan. Lähtevätkö ihmiset liikkeelle vain vastatakseen
yksinkertaisesti muotoiltuihin kyllä/ei-kysymyksiin, kuten
Skotlannissa, jossa itsenäistymisäänestykseen osallistui yli
80 prosenttia äänioikeutetuista?
A
Peräti 78,8
prosenttia ei
ääntään antanut.?
Äänestysaktiivisuus ei ole sen mairittelevampaa ammattiliittojen ja ylioppilas- ja opiskelijakuntatien edustajiston
vaaleissa tai euro- tai kuntavaaleissakaan. Raahen seurakunnan alueella äänestysvilkkaus
oli selvästi korkeampaa, sillä 21,2 prosenttia
äänioikeutetuista kävi uurnilla. Ainoastaan
eduskunta- ja presidentinvaalit saavat edes jossain määrin
väen liikkeelle. Kysymys kuuluu,
ketkä vaaleissa vaikuttavat ja ketkä jättävät saapumatta
uurnille. Tämä
asettaa kirkon vakavan pohdinnan eteen. Luodaanpa
Raaheen alueellisia lautakuntia, säännöllisiä kuntalaiskokouksia tai molempia, mallin tulee lisätä asukkaiden ohjausvaltaa kaupungin toimintaan . Nyt saa
luvalla juoda glögiä ja
käyttäytyä huonosti!
Gallup: Aiotko ottaa influenssarokotteen?
Minun on vähän pakko ottaa se perhesyistä.
Janette Väinölä
Kyllä se varmaan tulee otettua, jos sellaista koulun kautta tarjotaan.
Emilia Joentakanen
Kyllä varmaan.
En aio. Oulun
hiippakunnassa nuorten äänestysaktiivisuus
olikin maan kärkeä, ja noin yksi kymmenestä
äänioikeutetusta 16-17-vuotiaasta äänesti.
Nuorten äänestysinnostus näyttää lopahtaneen verrattuna edellisvaaleihin, jolloin nuoret pääsivät äänestämään ensimmäistä kertaa. Syystä tai toisesta
ihmiset eivät enää tunne evankelisluterilaista
kirkkoa omakseen ja osaksi arkeaan. marraskuuta 2014
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 11.11.2014
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Katja Hänninen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen kaupunginvaltuuston
1. Kirkollisvaalit eivät tälläkään kerralla saaneet kirkkoon kuuluvien suuria massoja
liikkeelle. Äänestäminen on helppoa, mutta ihmiset kaipaavat
toiminnaltaan tuloksia, eivätkä vain vaivattomuutta.
S
eurakuntiin on valittu uudet luottamushenkilöt. Minulla ei ole tarvetta sellaiselle.
Pärjään ilman.
Hilla Niskakangas
Anu Leppälä. Onko niin, että mitä enemmän euroja ladotaan pöytään, sitä vilkkaammin äänestetään, koska rahalla
voi ostaa asialleen mainostilaa mediasta kuin mediasta?
Useissa vaaleissa ehdokkailla on täysin erilaiset mahdollisuudet käyttää rahaa vaalimainontaan ja ostaa siten näkyvyyttä eri medioissa.
Mainontaa merkittävämpi tekijä on kuitenkin ihmisten
usko mahdollisuuteensa vaikuttaa. Lähidemokratiamalli tulee kirjata johtosääntöihin ja käytäntöihin,
jotta sillä on aitoa vaikuttavuutta.
Samalla kun pohditaan, millä keinoilla nostetaan äänestysaktiivisuutta, tulee pohtia ennen kaikkea sitä, miten
mahdollistetaan ihmisten yleisen aktiivisuuden nouseminen
Tutkija kehotti katsomaan 3-4 valtuustokauden päähän päätöksiä
tehtäessä.
Valtakunnallistakin huomiota herättäneet Raahen
alueen muuttotappiot pitävät
sisällään tosiasian, että iso
osa muuttajista on nuorisoa,
joka siirtyy opintojen perässä
muualle. Paluumuutossa olisi mahdollisuus.
??Paha ei ole että lähdetään muualle opiskelemaan
eikä paha ole vielä ensimmäinen työpaikkakaan muualla.
Kolmenkympin jo kolkutellessa ja sen jälkeen ihmisten muuttohalukkuus laskee.
Saumaa ennen aloilleen asettumista muualla Aro kehottaa miettimään.
Raahea Aro mainitsi mielenkiintoiseksi paikaksi, joka
on niin lähellä mutta toisaalla
kaukana Oulusta. Se ei asetu
50 kilometrin ja tunnin sisään maakunnan pääkaupungin säteilyalueelle. marraskuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Hyvä,
paha
Oulu
Kuntajako: Oulu on mörkö, minkä
kanssa on vain tultava toimeen.
Väestötutkija kannattaa yhtä kuntaa.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Raahen alueen kuntajakoa
väestökehityksen näkökulmasta pohtinut tutkija, valtiotieteen tohtori Timo Aro
ei pidä Raahen seutukunnan
tilannetta niin hälyttävänä
kuin, mitä muuttotappio
päältä päin näyttää viimeisen
runsaan kymmenen vuoden
ajalta. Voittaja palkitaan Vapaaehtoisten päivänä 3. Raahen alueen
kannattaa pyrkiä mahdollisimman moniin Oulu-yhteistyön ytimiin.
Pyhäjoen kunnanjohtajan
Matti Sorosen kysymys nykyisestä kasvukeskuspolitiikasta herätti Raahe-salissa
mielenkiintoisen keskuste-
lun puolesta vastaan.
Tutkijan näkemys on, että
hajauttamispolitiikan aika on
takana. Usko on, että hyvinvointia valuu kasvukeskuksista ympäristöön.
Pyhäjokinen Jaakko Jukkola on eri mieltä ja muistutti, että Raahen alueellakin
kaksi kolmas osaa ihmisistä
asuu maaseudulla.
Vilkasta keskustelua käytiin myös alueen itse ruokkimista mielikuvista: kuinka
negatiivinen muutetaan positiiviseksi.
Kolmen kunnan valtuustoseminaariin oli kutsuttu viranhaltijoiden lisäksi satakunta päättäjää. Sen jälkeen meneekin jo vaikeammaksi.
Aro totesi muuttoliikkeessä määrän olevan toissijainen
seikka. Jotain on tehtävissä
ennen alueen tyhjenemistä.
Aron mielestä Raahen alue
olisi vahvempi yhdessä kuin
kunnat yksinään. Yleisö sai ehdottaa
Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa alkusyksystä.
Parkkilan lisäksi kärkikymppiin äänestettiin MaijaLiisa Jeskanen Ilomantsista,
Hanna Ahlblad Kauniaisista,
Saku Rouvali Loimaalta,
Matti Lehtonen Porista, Luca
Nordfors Raumalta, Matti Itkonen Tampereelta, Katriina
Lindberg Tampereelta, Paula
Määttä Tikkalasta ja Salla
Honkapää Toijalasta.
Pasi Parkkilan ansioiksi
laskettiin ansioituminen erityisesti vapaaehtoistyössä
maanpuolustuskentällä.
Parkkila on aktiivinen toimija
Vihannin Reserviläiset ry:ssä
toimien nykyään yhdistyksen varapuheenjohtajana.
Hän oli viime vuonna eniten
uusia jäseniä saanut toimija
Reserviläisliitto ry:ssä.
Pasi Parkkilan ansiot vapaaehtoistyössä ovat kerääntyneet hänen toimiessaan
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kouluttajana sekä Ilmapuolustuspiirissä että Pohjois-Suomen
maanpuolustuspiirissä.
??Hän on innostunut ja
osaava kouluttaja, joka järjestää aikaa aina kun se vain
suinkin on mahdollista osallistuakseen koulutustyöhön.
On hyvä huomata, että vapaaehtoinen koulutus keskit-
Pasi Parkkila
kärkikymmenikköön
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Vuoden vapaaehtoinen
-kampanjan äänestysvaihe
on ohi ja kymmenen eniten
ääniä saaneen ehdokkaan
joukko selvillä.
Ehdokkaiksi nimettiin 91
omistautunutta vapaaehtoista 44 paikkakunnalta. Kaikki eivät ehtineet.
Pasi Parkkila on aktivoitunut
erityisesti maanpuolustukusen saralla.
nan näkyvyyttä ja arvostusta.
Vuoden vapaaehtoinen
-kampanjassa haetaan henkilöä, joka voi olla pitkän linjan toimija tai innostava tulokas vapaaehtoistoiminnan
saralla. Suosikkiaan sai äänestää lokakuun ajan.
Raahen seutukunnasta valtakunnalliseen kärkikymmenikköön nousi vihantilainen
Pasi Parkkila. joulukuuta Vapaaehtoistoiminnan messuilla Helsingissä.
Järjestyksessään toisen
Vuoden vapaaehtoinen
-kampanjan tavoitteena on
jakaa tunnustusta Suomen
lukuisille vapaaehtoisille sekä lisätä vapaaehtoistoimin-
Kuntajakoselvittäjä Kaarina Daavittilan ja väestöllistä kilpailukykyä tutkineen Timo Aron papereihin on k
kuten Muumilaaksossa?
tyy viikonloppuihin, jolloin
myös koulutettavat pääsevät
osallistumaan koulutukseen.
Viikolla hän toimii aktiivisesti omassa paikallisessa reserviläisyhdistyksessään.
MPK:lla on yli 2000 vapaaehtoista kouluttajaa ja tästäkin
joukosta Pasi Parkkila erottuu poikkeuksellisen myönteisenä vapaaehtoistoimijana, kuuluvat perustelut.
Vuoden vapaaehtoinen
palkitaan taiteilija Sari Bremerin Valontuoja -grafiikkateoksella. RAAHEN SEUTU Tiistaina 11. Alueen elinvoimaisuuden kannalta tärkeimpiä
ovat muuttajien ikä ja tulotaso.
Strategioita hiottaessa hän
kehottaa kiinnittämään huomiota myös varttuneempaan
väkeen, heistä harva kunta
kilpailee Raadollisesti katsottuna ikäluokka pyörittää
FAKTA
??Raahen, Siikajoen ja Pyhäjoen kuntajakoselvitys, jota selvittää selvitysmies Kaarina
Daavittila.
??Raahen seudun alueellista
ja väestöllistä kilpailukyky
-analyysi 10.11. Kaiken kaik-
kiaan ehdokkaat saivat yli
6000 ääntä.
Seuraavaksi kampanjan
raati kokoontuu valitsemaan
Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajan kymmenen
kärjen joukosta. Asiaa kannattaa
Aron mukaan miettiä, varsinkin kun tiedetään Oulun saaneen vuosina 2000-2014
Raahen alueelta muuttovoittoa 2??787 henkilön verran. Kilometrit ovat mitä ovat, mutta
matka-ajalle pitäisi voida
tehdä jotain.
??Oulu on heikkous ja vahvuus, toteaa Aro monen tunnistaman tosiasian.
Maakunnan keskusten
tutkija toteaa porskuttavan ja
joten kuten vielä maakunnan
kakkos- ja kolmoskaupunkienkin kuten Raahen tai Ylivieskan. Raahen, Siikajoen ja Pyhäjoen yhteisessä
valtuustoseminaarissa.
??Valtakunnallisesti kaksi kolmas osaa muutoista kuntien
sisäisiä.
??Pääratojen varret, pääteiden
varret kasvukeskusten paikkoja.
??Raahen alueelta vuosina
2000-2014 muuttovoitto Ouluun 2?787 henkilöä.
Kristiina Tuikkala
kuntaan euroja enemmän
kuin nuorempansa.
Olipa kyse väestöllisestä
tai muusta alueen elinvoimaisuuteen vaikuttavasta tekijästä Aro kehotti keskittymään asioihin, joihin voi itse
vaikuttaa. Palkinnon saaja
toimii seuraavan vuoden ajan
vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.
Kymmenen kärki esitellään myös kampanjan verkkosivulla: www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen
Tiistaina 11. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Saadaanko se sulatettua
?Tästä ei vain irrottauduta?
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Kuntajakoseminaaria emännöinyt Kaarina Daavittila
totesi jo aiemmin katsoneensa yläviistoon Raahen suuntaan. Pohjois-Pohjanmaan Keskustan
piirikokous edellyttää maataloushallinnolta parempaa
asiakasnäkökulman huomioimista.
??Tukihakusovellusten toimivuus tulee saada aikaisempaa toimivimmaksi ja riittävän ajoissa avautuvaksi. Ennakkoluulottomuuteen ja
rohkeisiin valintoihin patistettiin myös Raahessa.
(uusi) ja Hanna Markkanen
Kempeleestä (uusi).
Keskustan puoluehallitukseen ehdolle valittiin Matias
Ojalehto ja Ulla Parviainen.
Puoluehallituksen jäsenet
valitaan Keskustan puoluevaltuustossa Porissa 23. Lisäksi edellytämme, että valtio ja EU
korvaavat EU:n Venäjä-pakotteiden aiheuttamat tulonmenetykset maataloudelle
viivytyksettä.
Petri Alminoja
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin sääntömääräinen syyskokous pidettiin Raahessa lauantaina.. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Kristiina Tuikkala
Ei tehdä tästä
vielä numeroa
Kuntajako: Yksi vai kolme. marraskuuta.
Keskustaa huolettaa erityisesti maatalouden kannattavuus ja maataloushallinnon asiakasnäkökulma. Pirkko Lintunen
(vas.), Jarmo Myllymäki ja Pirkko Rapakko kokivat selvityksen
antaneen uutta tietoa.
liikaa.
??Ollaan puolustusasemissa.
Hän uskoo seutukunnallisen ajattelun tästä kohenevan.
Pirkko Lintunen iloitsee
väestöselvityksen tarjonneen
valopilkkujakin muuttotappiota tarkemmin analysoitaessa. Vielä ei
arvuutella kuntien määrää.
Kristiina Tuikkala
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
kertynyt merkintöjä, joiden mukaan Oulu koetaan Raahen alueella mörkönä. Erityisesti tukimaksujen aika-
tauluja ei voi hallinto yksipuolisesti myöhästyttää.
Maaseutuviraston pitää sopeuttaa toimintansa ja valvonta-aikataulut sellaisiksi,
ettei tukimaksuja siirretä
kohtuuttomasti seuraaville
vuosille, totesi kokousväki
kannanotossaan.
Keskustan mielestä muuta
byrokratiaa vähentämällä
riittävät valvontaresurssit
voidaan säilyttää.
??Mikäli maataloustukia
siirrettäisiin maaseutuviraston ehdottamalla tavalla, aiheuttaa se vakavan maksuvalmiuskriisin. Jos jossakin menestytään, iloittava yhdessä. marraskuuta 2014 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. kykenevän Hän näki menossa
olevan demokraattisen järjestelmän lopun.
Selvityksessään Timo Aro
haki runsaasti vertailukohtia
muun muassa omaan kotiseutuunsa Poriin, Porin naapuriin Raumaan ja Seinäjokeen, joka on yksi harvoista
muuttovoittoisista seutukunnista.
Rakennemuutoksen Porissa on ponnisteltu eteenpäin radikaalein uudistuksin,
mistä yhtenä esimerkkinä
Aro mainitsi kaasuterminaalin.
Seinäjoella ovat puolestaan yritykset olleet asialla.
Komia-hanke on näkynyt,
kuulunut ja tehnyt jälkeä. Esimerkiksi kaikki hyötyy ydinvoimasta.
Pitkäaikaisena päättäjänä
Pirkko Rapakko myöntää, että asioiden katsomista vain
oman kunnan vinkkelistä on
Vielä ei ole valtuustojen johtopäätösten aika. Positiiviseen kierteeseen hän näkee päästävän
vain yhdessä.
Kuntajakoselvittäjä muistutti mylläkästä, jossa mukana ovat niin sote kuin kuntauudistuskin.
??Jos joku kuvittelee, että
voi irrottautua mylläkästä,
niin erehtyy.
Tutkija Timo Aron analyysi
väestöllisestä kilpailukyvystä
Raahen alueella herätti runsasta keskustelua ja pohdintaa toimintakeinoista paitsi
seminaarisalissa myös sen
ulkopuolella.
Oulu-möröstä puhuttaessa
Niilo Ojala (vas) totesi olemassa olevani myös kotikutoisen seutukunnallisen mörön, jonka kuitenkin jätti nimeämättä Raaheksi.
Raahen kaupunginhallituksen tuleva puheenjohtaja
Jarmo Myllymäki (kesk),
Siikajoen valtuustossa varavaltuutettuna toimiva Pirkko Rapakko (kok) ja pyhäjokinen valtuutettu, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Pirkko Lintunen (kesk)
kiittivät selvityksen antia, joka tarjosi myös yllätyksiä.
Kuntajaosta puhutaan vielä varovaisin sanakääntein.
On jatkossa yksi, kaksi tai
kolme kuntaa, todetaan työtä
tehdyn positiivisessa hengessä.
Lintunen toivookin, että
olisi mahdollista saada samanlainen yhteishenki kuntien väliseen toimintakulttuuriin.
Siirtyvät kuntarajat tai ei,
Myllymäki uskoo uudenlaisen avoimemman kuntayhteistyön koittavan.
??Keskinäinen kyräily
pois. On tuntu, että asialle voi
tehdä jotain.
Rapakko uskoo, että päätöksenteolle sai jo jonkin verran pohjaa. Vertailupohjaa hänellä on laajasti
kuntakentästä.
Raahen seutukuntaa hän
moitti, ettei täällä ole osattu
yhdessä pitää alueen puolta.
Esimerkkinä hän heitti toisen asteen koulutuksen, jossa ainakin ammatillisessa
koulutuksessa ei aikoinaan
Ojalehto jatkaa
puheenjohtajana
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan
valittiin jatkamaan oululainen Matias Ojalehto Oulusta.
Varapuheenjohtajiksi valittiin Ulla Parviainen Kuusamosta ja Pasi Parkkila Raahesta.
Piirin sääntömääräinen
syyskokous pidettiin Raahessa viime lauantaina. Selvityksen edetessä
katse on käynyt vain korkeammalle.
??Meistä on on kiinni, miten mahdollisuudet hyödynnetään.
Elokuun alusta kuntajako-
selvitystä tehnyt Daavittila
näkee Raahen alueella olevan
käsittämättömän hyvät mahdollisuudet moneen muuhun
alueeseen verrattuna. Kokoukseen osallistui 198 virallista
kokousedustajaa ja 100
asianharrastajaa.
Piirihallitukseen vuodelle
2015 valittiin Mari Kälkäjä
Pudasjärveltä, Pekka Koskela
Iistä, Vesa Turpeinen Taivalkoskelta, Pirkko Lintunen
Pyhäjoelta, Marita Toiviainen Oulaisista, Jukka Ruopsa
Siikajoelta, Viljo Långström
Siikalatvasta, Helena Kinnunen Reisjärveltä (uusi), Marja
Isokääntä Alavieskasta, Sami
Hänninen Kalajoelta (uusi),
Heikki Voltti Sievistä, Juho
Pakaslahti Limingasta (uusi),
Kari Vuollo Oulusta, EevaLiisa Vilmi Oulusta, Heidi
Rosberg-Malinen Oulusta
löytynyt yhteistä säveltä.
Itse itseään ruokkivalle negatiiviselle kierteelle olisi
Daavittilan mielestä saatava
loppu. Hyvää oli vertailu
muihin vastaaviin kuntiin.
Myllymäki myöntää Oulun-suunnan kaikkinaisen
korostumisen yllättäneen.
Oulun hegemonian hedelmiin on vaikea uskoa, mutta
alustuksen jälkeen lienee
pakko.
Myllymäki muistuttaa, että olemassa on vielä eteläinen Ylivieskan suunta, jota ei
saa unohtaa yhteistyökuvioissa.
Seminaarisalin ehkä syn-
kimmässä puheenvuorossa
Jukka Kodis (kesk) ei enää
uskonut alueellisen näkökulman merkitykseen, vaan valtion valtavaan voimaan
marraskuuta 2014
6 PUHEENAIHEET
Naiset
keräsivät
isoimmat
potit
Vappu Kallio
Ei rakastuta
seiniin, vaan
mietitään,
miten saadaan
sellaista
palvelua, joka
auttaa arjessa ja
pyhänä.?
Hanna-Leena Mattila
Kirkkovaalit: Suurimman ryhmän äänimagneetti povaa säästöjä.
Vappu Kallio
Nina Tuomikoski
vappu.kallio@almamedia.fi
Eduskuntavaaliehdokkaat,
kansanedustaja Katja Hänninen ja lehtori Hanna-Leena Mattila olivat äänimagneetteja viikonloppuna käydyissä seurakuntavaaleissa.
Äänikuningattareksi nousi
Katja Hänninen 127 äänellä.
Hanna-Leena Mattila keräsi
116 ääntä, ja eläkkeellä oleva
apulaisrehtori Jukka Ingerttilä oli hyvä kolmonen 115 äänen saaliillaan.
Hänninen ja Ingerttilä ovat
säilyttäneet kannatuksensa
vakaana, sillä he keräsivät ääniä eniten myös edellisissä
seurakuntavaaleissa. Hän ei kuitenkaan ajattele asiaa ennen
kuin ryhmä päättää kantansa.
Mattilan mielestä kirkkovaltuusto joutuu tekemään
säästöjä. Tuolloin Hännisen äänisaalis oli
131 ja Ingerttilän 118.
Aktiivisten seurakuntalaisten ja kunnallispoliitikkojen
Yhteinen seurakunta -listan
ehdokkaista 21 meni läpi.
Vanhoillislestadiolaiset
voittivat vaaleissa 2 paikkaa,
sillä Kristillisten perusarvojen puolesta -listalta meni läpi 10 ehdokasta. Melkein kolmannes kirkkovaltuustosta
on jatkossa vanhoillislestadiolaisia.
Vasemmistoliiton Elävä
Kirkkovaalit
??Raahen kirkkovaltuustoon
valittiin seurakuntavaaleissa
33 luottamushenkilöä.
??17 valtuutetuista on uusia.
??Raahen seurakunnan äänestysprosentti oli 21,2 prosenttia.
??Edellisissä vaaleissa Raahen
äänestysprosentti oli 20,2.
??Nuoret äänestivät vaaleissa
laiskasti.
??16?17-vuotiaiden äänestysprosentti jäi 12,8 prosenttiin.
seurakunta lähellä ihmistä
-lista sai läpi kaksi ehdokasta.
Perussuomalaisista ei valittu ketään valtuustoon, sillä
Ihmisen Asialla -listan äänimäärä jäi vaatimattomaksi.
Suurimman äänimäärän kokosi eduskuntavaaliehdokas
Henna Kupsala, 53 ääntä. 15 kirkkovaltuutetusta peräti kaksi kolmasosaa
eli 10 on uusia.
Ylivoimaisesti suurimman
äänipotin keräsi ensi kertaa
ehdolla ollut Veli-Matti Halunen, jonka äänimäärä 83
ääntä oli lähes kaksinkertainen toiseksi eniten ääniä keränneen ehdokkaan ääni-
Keskustan eduskuntavaaliehdokas Hanna-Leena Mattila keräsi toiseksi eniten ääniä Raahen
seurakuntavaaleissa. Hän on yksi ennakkosuosikki kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi.
Suurimman ryhmittymän
ääniharava Hanna-Leena
Mattila on yksi ennakkosuosikki kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi. Koko kärkikolmikko on uusia valtuutettuja.
Lisäksi kirkkovaltuustoon
valittiin leipomotyöntekijä/
lähihoitaja Sanna Pehkonen,
36 ääntä, operaattori, eläkeläinen Tapio Viirret, 36, kir-
Vain yksi kolmasosa Pyhäjoen seurakunnan kirkkovaltuutetuista jatkaa uudessa valtuustossa.
A
hoillaan pienestä äänestysprosentista.
??Siinä meillä on tekemistä.
??Onhan se surullista, että
varsinaisena äänestyspäivänä oli vain yksi äänestyspaikka, Raahen kirkko.
Elävä seurakunta lähellä
ihmistä -listalta kirkkovaltuustoon valittiin Katja Hänninen, 127, ja Sirkka Kankaa-
jastotoimenjohtaja, eläkeläinen Marja Peltoketo, 33, toimitusjohtaja, yrittäjä Timo
Impola (uusi), 31, arkkitehti
Heli Kittilä (uusi), 30, yhteisöpedagogi Marja Rajaniemi
(uusi), 29, elektroniikkatyöntekijä ja eläkeläinen Hellevi
Pihlajamaa (uusi), 27, maanviljelijä, eläkeläinen Jaakko
Jukkola (uusi), 27, palvelupäällikkö ja tulosaluejohtaja
Antti Tornberg, 26, kieltenopettaja Matti Sakari Myllylä
(uusi), 21, laboratoriohoitaja
Maire Koutonen (uusi), 20, ja
rakennusinsinööri Olli Seppä, 17 ääntä.
Kaikki muut valtuutetut
edustavat Yhteisen seurakunnan valitsijayhdistystä,
paitsi Jaakko Jukkola ja Hellevi Pihlajamaa, jotka valit-
la, 64.
Kristillisten perusarvojen
puolesta -listalta valittiin
Tuula Lehto, 93, Risto Havia,
83, Juhani Pohto, 76 (uusi),
Maria Hyväri, 69 (uusi), Lauri
Lepistö, 67 (uusi), Olli-Veikko
Niskakangas, 67, Jani Savela,
63, Yrjö Paakkonen, 63 (uusi), Ritva Saartoala, 61, ja OlliPekka Telkki, 60.
Yhteinen seurakunta -listalta valittiin Hanna-Leena
Mattila, 116, Jukka Ingerttilä,
115, Maija-Liisa Heikkilä, 100
(uusi), Kari Malkamäki, 97,
Aimo Karppinen, 86 (uusi),
Saila Salonsaari, 80 (uusi),
Reino Nygård, 79, Tuula Kaisa Mustonen, 73 (uusi), Teija
Larikka, 69, Juhani Pyhtilä,
64, Mauri Nivala, 61, Helena
Talus, 60 (uusi), Timo Laukka, 57 (uusi), Tiina Torvinen,
52 (uusi), Helena Pieskä, 51
(uusi), Mervi Koski, 51 (uusi),
Päivi Kippola, 51 (uusi), Timo
Aaltonen, 49 (uusi), Lauri
Utunen, 47 (uusi), Matti Kankaala, 47, ja Tatu Karvonen
47 (uusi).
Kirkkovaltuustosta jäävät
pois Saija Ahonen, Sinikka
Hiltunen, Kukka-Maaria Latomaa, Kari Mehtälä, Raimo
Niinimaa, Jarmo Nikola, Riitta Pekkala, Jussi Rautakoski,
Pentti Salonsaari, Pasi Sepponen, Kaisa Tilus, Raija
Kauppila, Elina Kippola ja
Joona Viiltola. Siikajoella on paljon kiinteistöjä, jotka kaipaavat korjausta, eikä se ole halpaa touhua.
Äänikuningatar Katja
Hänninen oli tyytyväinen
kannatukseensa mutta pa-
Arkisto / Heli Korhonen
määrään verrattuna.
Metsäkoneyrittäjä VeliMatti Halunen on toiminut
aiemmin kirkkoneuvoston
jäsenenä ja seurakunnan toimikunnissa.
Kätilö Marjo Eskola keräsi
42 ääntä ja lapsi- ja perhetyöntekijä Tyyne Louhimaa
37 ääntä. Raahessa
kirkkovaltuuston keski-ikä
on vuotta nuorempi.
Pyhäjoella valtuutetuista
naisia on 7 ja miehiä 8.. RAAHEN SEUTU Tiistaina 11. Perussuomalaisten paikallisjärjestön puheenjohtaja Pentti
Vuori sai 9 ääntä.
Eduskuntavaaleissa ehdolla oleva Pirkko Valtanen
sai 35 ääntä, millä ei menty
kirkkovaltuustoon.
Veli-Matti Halunen
musta hevonen
Nina Tuomikoski
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Pyhäjoen kirkkovaltuusto
uusiutui reippaasti sunnuntaina käydyissä seurakuntavaaleissa. Pyhäjoen
kirkkovaltuutettujen keskiikä on 55 vuotta. Edellisissä kirkkovaaleissa äänestysprosentti
oli tasan 27.
Kaikkein aktiivisimmin
äänestivät 50?59-vuotiaat ja
toiseksi aktiivisimmin yli
60-vuotiaat.
16?17-vuotiaista äänesti
16,4 prosenttia.
Kirkkovaltuustoon menee
varttunutta väkeä. Tilat tulevat tarkasteluun.
??Ei rakastuta seiniin, vaan
mietitään, miten saadaan sellaista palvelua, joka auttaa arjessa ja pyhänä, hän sanoo.
??Meille on tullut fuusioiden myötä paljon kiinteistöjä. Aino Baas,
Sirkku Leinonen ja Timo Savela puolestaan eivät saaneet
jatkopaikkaa.
tiin Kaikkien seurakunnan
listalta.
Äänestysprosentti kohosi
Pyhäjoella Raahen seurakuntaa korkeammaksi, 27,5 prosenttiin
Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Lakiesityksestä myös
puuttuvat selkeät kriteerit
tuotantovastuualueille.
4
Hän arvelee, että Uudellamaalla tarvitaan muusta
maasta poikkeavia ratkaisuja. n. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Tuleva päättäjä kipuilee sotesta
Arkisto / Tiina Somerpuro
Professori: Uudistus
seuraavalle hallitukselle.
Simo Husso
simo.husso@almamedia.fi
Sosiaali- ja terveydenhuollon
rakenneuudistuksessa on
vielä paljon tehtävää ja avoimia kysymyksiä.
. marraskuuta 2014 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Peruspalvelut toimivat
paikoin huonosti, niin myös
perusterveydenhuollon ja
erikoissairaanhoidon yhteistyö, listaa Huttunen.
Hän arvioi, että nykyisel-
lään terveydenhuollon palvelujärjestelmä on monimutkainen. Näyttää todennäköiseltä, että uudistus siirtyy seuraavalle hallitukselle, kertoo
professori Jussi Huttunen.
Hän kuitenkin korostaa,
että uudistus on pakko tehdä.
Muuten edessä on perikato.
Rahat eivät yksinkertaisesti
riitä nykysysteemin ylläpitämiseen.
Jussi Huttunen toteaa, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on tullut
tiensä päähän. Siksi palveluiden
saavutettavuus vaikeutuu.
Nykyisellään järjestelmän rahoitus on Huttusen mielestä
liian monimutkainen.
. 700 g
9
Karjalanpaisti
600 g (8,31 kg)
69
rasia
Pattijoki
pkt
0
Ingman
Arla Power Cow
6-9 kpl 330-420 g
(5,60-4,40 kg)
0,85 l (3,87 l)
120 g (3,25 kg)
Riisipiirakat
1
Creamy jäätelöt
3
99
kg
Sotaplassintie 2, 92140
ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
Vanukkaat
pss
39
prk
Semper
Libero
6 kk 90 g (11,00 kg)
Up&Go Mega koot 5 ja 6
58-62 kpl
0
0
29
85
Smoothiet
Ranskan Golden
Delicious
Omena
Fazer
prk
Housuvaippa
99
prk
15
Vihanti
39
pkt
Asematie 8, 86400
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18. Esityksessä ei oteta kantaa siihen, onko palvelujen
tuottaja yksityinen vai julkinen tai kolmannen sektorin
edustaja, sanoo Huttunen.
Sote-lain läpimenoa hi-
Kansanterveyslaitoksen entisen pääjohtajan, professori Jussi Huttusen mielestä suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on
tullut tiensä päähän.
dastaa Huttusen mielestä
kuusi avointa kysymystä.
Suurin niistä on perustuslaillinen ongelma. Tiistaina 11. Terveydenhuoltojärjestelmä on epäoikeudenmukainen. mennyt järjestelmä Suomessa.
Hän liputtaa sen puolesta,
että järjestämisvastuu tulee
olemaan viidellä sosiaali- ja
terveysalueella ja palvelujen
tuottamisvastuu on kunnalla
tai kuntayhtymällä.
. Palvelujen saatavuus
ja saavutettavuus vaihtelevat
voimakkaasti väestöryhmien
välillä.
Lausuntokierroksella ollut
sote-uudistus on Huttusen
mielestä hyvä tapa korjata
?päin mäntyä. Sitä on rakennettu 70 vuotta pala kerrallaan, eikä kokonaisuus enää
hänen mielestään toimi.
. On aprikoitu,
viekö sote-esitys toteutues-
saan pienten kuntien mahdollisuuden vaikuttaa.
. Rahoituksen siirtyminen
sote-alueilta tuotantovastuu-
alueille on niin ikään ratkaistava kysymys.
. Lisäksi yksityisen terveydenhuollon asemasta on
erilaisia käsityksiä.
Kotimaista
X-tra porsaan
Pihvifilee
kermamarinoitu
7
99
59
kg
Kiivirasia
49
kg
500 g (1,98 kg)
0
99
rasia
Rainbow Espanjan
Parsakaali
pakattu 300 g (1,63 kg)
0
69
Snellman sika-nauta
Jauheliha
400 g (6,72 kg)
2
rasia
X-tra Italian
Hätälä
Savusiika
vac
Käsitellään yhdistyksen säänt. klo 12. klo 18 yleinen syyskokous Raahen Hovissa
Sotainvalidien Veljesliiton Raahen osasto Sotainvalidit puolisoineen, lesket
sekä puolisojäsenet. Hiljaisuutta kaipaava voi vetäytyä
yläkertaan lukemaan.
Yläkertaan noustaan kes-
keltä alasalia komeita portaita.
Yläaulan suuresta olohuoneesta päästään käsikirjastoon ja kolmeen tutkijankammioon, joita työrauhaa
tarvitsevat voivat varata.
Toisessa kerroksessa on
myös kaksi 20 hengen ryhmätyötilaa, joista toisessa on
täysin kalustettu keittiö. Johtokunta kokoontuu kello 17 ja Joululehden julkaisutilaisuus kello 18.
Saloisten Jahtimiehet
Hirvipeijaiset Oravan koululla su 16.11. Kaikki on nyt yhtä
suurta yhtenäistä tilaa, yhtä
suurta kaupunkilaisten olohuonetta.
Houkuttelevan mukavan
näköisiä ja herkullisen värisiä
sohvia ja nojatuoleja, tilaa olla. Kahvitarjoilu.
ravintola Portenoksessa,
Kirkkokatu 22, 92100 Raahe. Johtokunta kokoontuu tuntia ennen klo 17. Kokouksen jälkeen mahdollisuus katsella vanhoja Raa-
Raahen Kaatuneittein
Omaiset Vietämme pikkujoulua Pattijoen Veteraanimajalla to 27.11. pvä marraskuuta klo 18 Kruununmakasiinillä Merikadulla. Kahvitarjoilu.
Raahe-seura Syyskokous
to 20.11. Hyvillä audiovisuaalisilla laitteilla varustetut tilat ovat sopivia koulutuksiin ja kokouksiin.
??Jossain vaiheessa päätetään mitä vuokraa näistä peritään. 040 503 9754.
Raahen JHL 055 / Hallitus
JÄRJESTÖT
Pattijoen Martat Teemme
edelleen teatteriretken Kemiin la 13.12., mutta Lumilinnaan tutustuminen ei onnistu. mennessä. mennessä.
Kuntokortit voi tuoda iltakerhoon tai pudottaa kerhohuoneiston postiluukusta.
Kahvitellaan ja keskustellaan.
Raahen kansalaistaloyhdistys Jyty Säänt.määr.
syyskokous ma 24.11. klo 18.30 Kruununmakasiinissa, Merikatu
10. Toivottavasti yhdistykset ja kaupunkilaiset löytävät nämä.
Suurin osa henkilökunnan
työtiloista on yläkerrassa.
Työntekijöiden kalusteet on
kierrätetty ja tuotu Brain
Centerissä toimineesta väliaikaisesta kirjastosta. Siksi tulemme sun
14.12. klo 18 Jokelan
vanhan koulun tiloissa.
Säänt.määr. Olemme myös
viritelleet yhteistyötä musiikkiopiston suuntaan.
Kirjastovirkailija Hannele Nikula aulatiskillä, joka on heti kirjastoon tulijaa vastassa.
Vesa Joensuu
Vesa Joensuu
Kalusteissa on herkullisia värejä. marraskuuta 2014
8 ELÄMÄNMENO
Kaiken
kansan
paikka
Kirjasto: Uudistunut,
kohta avattava Raahen
kaupunginkirjasto on todellinen monitoimitalo.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Ei se voi olla pelkkää luuloa,
että entinen pääkirjasto tuntui tukkoiselta ja pimeältä.
Onko tämä katto muka aina ollut näin korkea?
??Kyllä se on ollut. klo
18 Jytyn tiloissa Brahenkatu 13, jäsenjärjestöjen edustajat tervetuloa.. asiat. Entinen musiikkikuuntelukulmaus on nyt pieni esiintymistila.
Lukusali, kahvio ja näyttelytila ovat tutuilla paikoillaan.
??Lukusali ei tosin ole enää
niin hiljainen, koska sitä ei
ole seinillä eristetty. klo 18.
Saamme vieraan Raahen
seudun hyvinvointikuntayhtymästä. 2237390.
Raahe-seura Raahen Joulu 2014 -lehden julkaisutilaisuus to 20. syyskokoukselle
määr. mennessä email:
birgitta.huhtamaki@raahe.
fi tai puh. 2015 sekä
muut esille tulevat asiat.
Kokouksen jälkeen ruokailu.
Ruokailun järjestämiseksi
ilmoitathan osallistumisesi
ke 19.11. Kutsumme teidät perinteiselle
syysaterialle Raahen seurakuntakodin pieneen saliin
pe 28.11. Saamme vieraan SASKista. klo 11-15.
Maanomistajat ja seuran jäsenet perheineen tervetuloa
Raahen JHL 055 Syyskokous ke 26.11. RAAHEN SEUTU Tiistaina 11. Haaparannan Ikean
kautta kotiin. Paikkoja vielä
vapaana, varaa omasi. Seuran yleinen
vuosikokous klo 18.30. Ilm. Kahvitarjoilu. Ilmoita
samalla onko saattaja mukana, oletko ruokarajoitteinen sekä tarvitsetko kuljetuksen. klo 13 alk.
Maukasta puuroa, mukavaa
ohjelmaa ja hiljentymistä
alkavaan adventtiaikaan.
Joulupukkikin käy ?ken lahjan antaa hän lahjan saa?.
Raahen Kylät Jokela-Pattijoki kyläseuran syyskokous ke 19.11. Kuntokorttien palautus 12.11. asiat. Vain johtaja Timo Töyrään huoneessa on uudet kalusteet.
Automatisoidut lainaus- ja
palautuspisteet vapauttavat
henkilökuntaa palvelemaan
asiakkaita.
??Tarkoitus on kehittää talon sisältöjä. Yhteinen kerho ke 12.11. asiat sekä hallituksen
jäsenen valinta/vahvistaminen, Siikajoen pääluottamusmiehen valinta/vahvistaminen, Siikajoen varapääluottamusmiehen valinta/
vahvistaminen v. Soita
Leena 040 569 4361 tai Helena 050 530 3738.
Raahe Venäjä seura Su
30.11. Säänt.määr. Ikkunoista tulee muu kaupunki lähelle.
Lukijaa odotellessa.
hesta kertovia filmejä. viim.
20.11. Katonrajan ikkunoissa vain ei ole
enää kaihtimia, nauraa osastonjohtaja Arja Nevala.
Kun seisoo keskellä kirjaston alakerran suurta salia, näkee ympäri pyörähtäessään
melkein kaiken, peräseinästä
toiseen. Puh. Kokouksen jälkeen on mahdollisuus katsella vanhoja Raahe-aiheisia videoita. klo 18 alk.
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys Raahen osasto
Kirkkokatu 53 B 14
klo 10.
KIITOS
Pattijoen Metsästysseura ry:n
100-VUOTISJUHLAT JA HIRVIPEIJAISET
on pidetty.
Kiitämme lämmöllä Teitä kaikkia: Maanomistajia, kutsuvieraita,
seuramme jäseniä ja naapuriseurojamme osallistuessanne juhlaamme. Kalajoen sekakuoro,
Veli Ainali.
Jumalanpalvelus ja HPE
su 16.11. Ilm.
ke 12.11. Senioritanssijoihin ja laulukööriin
mahtuu vielä harrastajia,
tervetuloa mukaan.
neksi saatiin jatkoajalla onnistuminen, Poukkula kertoi.
Tehopisteille voitto-ottelussa nousivat myös kolmannen erän alussa 3-3 tasoituksen tehnyt Ville Poukkula 1+1,
jatkoaikamaalin syöttänyt
Jani Suominen 0+2 sekä
Rauli Nordström 0+1.
Tilastojen valossa ottelu
oli tasainen. Bugg alkeet klo 17.30-18.30, Bugg
alkeisjatko klo 18.30-19.30,
Salsa jatko klo 19.30-20.30
ja Salsa edistyneet klo
20.30-21.30, Sari/Jari.
Kurssipaikka Asemakatu
14, Raahe. 2 kg: sin.valk.raita r 45, pun.valk.raita
b 61. To 13.11. Lisätietoja www.
raahentanssiklubi.com ja
040-7032936.
Raahenseudun Latu Yhdistyksen säänt.määr. Karaoke ja levytanssit + Arvontaa ja muuta ohjelmaa
Tervetuloa!
Osallistumalla tuet Pattijoen Urheilijat Ry:n toimintaa ja varmistat
Superpesiksen säilymisen paikkakunnalla.
Lisätiedot: superjamit@gmail.com, 050 410 7307 / Jenni.
Kannatusmaksut PattUn tilille: FI83 5381 3440 0028 08
aks
u
n. Laulukööri kokoontuu klo 14. Hirven ulkopaistia n. R. Joukkueen esittely ja pikkujoulunumero
. Hallitus
Ps. 0400 741 135 su 30.11.2014 mennessä.
Yhteisvastuu starttipäivä
seurakuntatalolla to
20.11. Avoinna ma
8-12, ti 12-16, ke 11-14.
muista ilmoittaa uusi
osoitteesi myös meille!
Pyhäjoen seurakunnan
kotisivut osoitteessa:
www.pyhajoenseurakunta.
fi
Fellmanin puistokatu 4, Raahe
puh. Klo 20.30 keihäänheiton Euroopan mestari Antti Ruuskanen
. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Käsitellään
säänt. syyskokous. Kolmannen erän aikana ei matkassa
ollut pientä onneakaan.
??Maali roikkui ilmassa.
Oli ylärimoja ja tolppia. Tiistaina 11. 010 665 9015
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
PattU juniorit E03-04,
tytöt
ja
Rannikon Auto ja
Varaosa Oy
kiittävät kaikkia
romunkeräystalkoisiin
osallistuneita.
Mukana tukemassa
LIP
sis
. mm Esa Palokankaan
ohjaaman näytelmän Rentomeininki.
Tervetuloa!
Perhekerho Sarpatissa
keskiviikkoisin klo 10-12.
Ystäväkerho srk-talolla ke
12.11. Maalinteko
tökkii vieläkin, Poukkula sanoi.
Omassa päässä helpot virheet tarjoavat vastustajille
mahdollisuuden päästä peliin mukaan.
Relletin-Tuomiojan
metsästysseura ry:n 50v
J U H L A H I RV I P E I J A I S E T
PYHÄJOEN
SEURAKUNTA
TUomIoJAn nUoRISoSEURALLA
la 15.11.2014. Sitten on-
Rautaruukin Eläkeläiset
Keskiviikkokerho 12.11. Hirven ulkofilettä: valkoinen b 77, pun.valk.pallo g 84, valkoinen b 61, pun.valk.
pallo g 79. Hallitus kokoontuu
18.30.
@
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE TULEVAT
AINEISTOT OSOITTEESEEN
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
@
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE
TULEVAT AINEISTOT
OSOITTEESEEN
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
järjestöt
Vesa Joensuu
Arja Nevala veikkaa, että palautuslaite tulee olemaan lasten
suosikki.
Teräs-Kiekolle
vihdoin voittopisteet
Roy Viitanen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahen Teräs-Kiekko ehti
pelata yhdeksän ottelua jääkiekon III-divisioonassa ennen ensimmäistä voittoa.
Voittosarakkeen ensimmäinen merkintä tuli sunnuntaina, kun TeKi kukisti Haapajärven Kiilat jatkoajan jälkeen
3-4 (2-1, 1-1, 0-1, 0-1).
??Kerrankin iloinen paluumatka. Hirven sisäpaistia n. Monta hyvää paikkaa. Malttaa vain laukoa, niin verkko heiluu,
Poukkula kehui ratkaisijaa.
Ottelu olisi voinut hyvin
ratketa Teräs-Kiekon eduksi
jo ennen jatkoaikaa. Miettikää jo valmiiksi
henkilövalintoja erovuorossa olevien tilalle. Senioritanssijat harjoittelevat
kerhon jälkeen. klo
19.00. Hyvää jatkoa myös kaikille huomionosoitusten saajille.
Hirvenliha-arvonnassa voittaneet:
Hirven sisäfile: keltainen j 67, sin.valk.pallo a 73. klo 19. Musiikista vastaavat Make´s Mitnait ja PattU-bändi
. Keittiövuorossa on Sannin ryhmä. Lukkarila sininen b 14. Ville Poukkula
nosti esille joukkueen ongelmat maalinteossa, jotka pitivät ottelun loppuun saakka
jännittävänä.
??Hallittiin peliä aika hyvin, mutta ei saatu maaleja
oikein mistään. Latinobic klo 18-19,
Rumba, Satu M ja harjoitusvuoro jäsenille klo 19-21.
Ke 12.11. Päivä on tarkoitettu
kaikille kiinnostuneille. klo
15 Toimintakeskus Kreivinajassa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
URHEILU
seurakunta
Raahen Tanssiklubi Ti
11.11. 2,5 kg: pun.valk.raita b 39, vihreä
y 1. et
eis
PU
25?
pal
vel
um
SUPER-JAMIT
Tervetuloa viettämään SUPER-JAMIT -iltaa
pe 14.11.2014 klo 20 alkaen Hotelli Tiiranlinnaan
OHJELMA
. syyskokous Raahen uimahalli
Vesipekan kerhohuoneessa
to 27.11. Sis. klo 13.
Kirkkokuoro srk-talolla ke
klo 18.30.
Avoin raamattupiiri srktalolla to klo 18.
Lauluilta Yppärin Rukoushuoneella pe 14.11. Saamme vieraan
kertomaan kuulumisia terästehtaalta. marraskuuta 2014 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Lavatanssin alkeet klo 19-21 Tango, alkeet
1, Satu R. Ruokkii itseluottamusta ja lisää virtaa tekemiseen, kommentoi Teräs-Kiekon Ville Poukkula.
Teräs-Kiekon sankariksi
nousi jatkoajalla maalin tehnyt Joonas Kuorilehto.
Nuori hyökkääjä on tehnyt
kymmenen maalia, joista
kolme syntyi Haapajärvellä.
??Joonaksella on hyvä laukaus ja hakeutuu hyvin tekopaikkoihin. Huomioikaa, että käynti Kreivinaikaan tapahtuu takaoven
kautta. Ruokailu klo 13?16,
juhlaohjelma klo 17 alk. mennessä p.08433119
Kun
muutat
Kirkkoherranvirasto p.
08-433119. Herkkukori
(K-market Pattijoki) vaal.punainen c 17.
Voittojen lunastus p. Tervetuloa keskustelemaan ja päättämään mm
ensi syksyn ruskaretkestä.
Kuivien kokousasioiden lisäksi kahvitarjoilu. Ke 26.11. kohdan 13 mukaiset
asiat. Täytekakku / kondit
5/6.
16.15 Suomen kaunein koti. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. marraskuuta 2014
TIISTAI 11.11.
Martina ja hengenpelastajat on edennyt
finaaliin. Cokista cheerleadereille.
18.25 Panttilainaamo. 16.25 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 21.30 Solsidan ?
Onnea onkimassa (12). 18.00 Manhattanin äitiyskonsultti
(7). 12.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. 10.00
Suurin pudottaja. (7). Sanaton.
23.45 Pukumiehet (7). Kun avaruusmuukalaiset pitävät Homeria koko
ihmiskunnan edustajana, heidän
mielestään ihmiskunta on elinkelvoton. 23.00 Dexter (16) Kausi 6. 21.00 Kaikkien aikojen kosinta. 10.00 Olet mitä syöt. 16.55 Pulmuset (7). 5/13. Onnenpyörätuoli.
17.55 Panttilainaamo. päivä (12). Santa Maria.
22.35 Prisma: Neandertalilaisten
arvoitus. Paineiden purkua.
15.05 Alueellinen sääennuste.
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Jamie Oliverin herkullinen
Iso-Britannia. 13.00 Pikakurssi kodinostoon.
13.30 Tuhluriprinsessat. 18.00 Kultakuume. 9.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. Mv.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa.
15.50 A-studio.
16.20 Kuningaskuluttaja.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.10 Murdochin murhamysteerit
(12). Seuraukset.
00.00 Hävyttömät (12). 19.00 Hurja remontti. (U) HD
14.40 Ykskaks paksuna (12). 12.00 Tallinna. 16.30 Olet
mitä syöt. 9/26. Terrori-isku.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle alueuutisia.
12.25 Oddasat.
12.40 Sydämen asialla (7).
13.30 Tähtisumua (S). Frank ei hyväksy Monican päätöstä jäädä sairaalaan.
01.00?01.30 Simpsonit (7). 1.30 SVT: Gomorron Sverige
sammandrag. 14.30
Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 17.40 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Happy Endings (S)
Kausi 1. marraskuuta 2014
10 TELEVISIO
TV-VIIKKO // C7
Aamulehti // Perjantaina 7. Omatuntoklubilla voi esiintyä ilman
kaupallista painetta, eli täysin
vapaasti määritellä mitä tekee ja
miksi. 8/26. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt.
20.00 Spotlight: Miljoonan euron nyrkinisku. Jotain todellista. 2.00 Rullaavat tytöt (S). HD
14.15 Kätevä emäntä (7). 15.25 How I Met Your Mother. 16/24. 22.50 Kumman kaa (S). 0.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 14.30 SVT: Hitlåtens historia. 0.15 SVT: Aktuellt. 16.00 Iskelmä TV. 16.30 Suurin pudottaja. (U)
15.10 Jäynäjäbä (12). Jakso 2/12.
MTV3
05.30 Aamusää.
06.00 Studio55.fi. 20.00 Tavallista elämää.
20.30 Suomen rumimmat tatuoinnit. 11.00 24Kitchen: Kapinakokki Santeri
Hämäläinen. 20.30 Sinkkulaiva. 23.05 Chicago Fire
(12). 14.10 Leijonan luola UK. 7/8. Jäätelö.
07.07 Jussin matkat (S).
07.20 Lulu kilpikonna (S).
07.33 Neppajymykerho.
07.39 Ritari Mikke (S).
07.53 Martta puhuu (S). 18.00 Kellarin kunkku (S).
18.30 Kellarin kunkku (S). 9.00 TV Shop Tvins. 13.45 Maailmanlopun odottajat.
14.35 Lentoturmatutkinta. 21.00 Bones. Osa 60. 9.00 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. Tuhoisa käänne.
02.30 Frasier (S). 20.45 Oddasat. 3.20 LA Ink. (U)
10.40 Emmerdale (7). 22.50 Ilman johtolankaa.
Puu kaatuu. 21/24.
Perivihollinen, osa 1/2.
04.00 Elämää halpalentoyhtiössä (S). HD
10.15 Muuttoapua uusperheelle.
11.20 Uusi päivä (S). 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.25 Pulmuset (7). Pete Seeger, Kris Kristofferson ja Judy Collins. 1.05 Fame (S). Jakso 4/13. 17.30 Salatut elämät (7). 21.57 Yle Nyheter TVnytt. 21.55
Criminal Minds. 13.15 LA
Ink. 1.00 Vankilapoliisit (7). 10.35 24Kitchen: Mummojen parhaat reseptit. Siitä alkaa uusi
sarja Mammona. 16.20 American
Dad. 8.02 Transformers. 2.10 Star Trek: The Next Generation (12). 13.15 Totta vai tarua. HD
20.00 Prisma Studio.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 Downton Abbey (12). Viimeisessä tehtävässä
kaikki koulutuksessa opitut taidot
laitetaan testiin, kun kilpailijoiden pitää
pelastaa kolme ihmistä. 8/8. 0.15 Nolot vartalot. 11.45 Tomin
keittiö. (USA 2010).
O: Doug Liman.
23.50 Taistelulentäjät. (1984)
Piirpauke-yhtyeen 10-vuotiskonsertti.
00.30 Hetkiä kaupungissa. 2.00 Hain saalistajat. 22.00 Elokuva: 6. 6.45
Pound Puppies. 21.53 Katse avaruuteen. Onnea onkimassa, Yle Fem klo 21.30
TV5
6.15 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 2.00 SVT: Lilla Aktuellt. Anteeksipyynnön riittämättömyys.
20.30 Simpsonit (7). 12.00 How I Met Your Mother. 20.00 Rods n. 12.50
Hullut tiedemiehet. 13.40 Lily Cole taiteen parissa. 9.30 James Martin ja herkkuja Välimerellä. Eräs
elämäntarina. Meditointia ja maksuongelmia.
04.30?05.00 Ennustaja-TV.
FOX
6.00 Sky News. 21.00
Elokuva: Rikkaat rakkaat ystävät (12). 1.00 Yön AVA.
HERO
18.05 Drop Dead Diva (S) Kausi 2. 16.45 Family Guy. O:
Nicole Holofcenter. Dokumentissa
mm. Vauvanryöstäjä. (U)
15.40 Doctor Who (12). Jakso 2/23. 21.00 E: 21 Jump Street (16). O: Aarne Tarkas. 3/10. 21.00 Sportmagasinet. 7/8. 19.55 Sinkkuelämää (12). 15.30 Nätti nakuna. Vihje koskee hänen veljeään. 1.30 Metsien
miehet (12). 17.00 Radio City
TV. (U) HD
13.50 Imettäjät. (U)
13.20 Taistelulentäjät. 22.00 Poliisit (7). 9.00 TV Shop Tvins. 17.00 LA Ink. 23.50 Cops. 12.00 Voice TV. 16/24. 2/3.
21.00 Greenwich Village ja muutoksen musiikki. 15.40 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 11.30 Kiinalaisen keittiön herkut. 23.00 SVT: Sportnytt. (U) HD
16.30 Galaxi: Kokit. Kokoonpanossa soittavat Sakari Kukko,
Jussi Björninen, Olli-Pekka Wasama ja Jukka Wasama.
23.26 Soi vienosti murheeni soitto. Duettopäivä.
22.30 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 1. 2.05 SVT: Fångad.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 0.55 SVT: Kulturnyheterna. (U)
18.45 Minun maisemani.
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.20 Urheiluruutu.
19.24 Yle Uutiset sää.
19.30 Taistelulentäjät. New York (16). Elät vain
kerran.
21.00 Catfish. Solsidan . 1.00 Illallissota. (1978). 8.51 Timmy ja haltijakummit. 18.30 Lyödään
ällikällä. 2.55
Suhdekoukerot (7).
KUTONEN
6.00 Voice TV. Diabetestoveri ja dieettidebatti.
13.35 Pomo piilossa.
14.35 Moderni perhe (S). 12.00
Elixir. 12.30 Tahdon
morsiuspuvun! 12.55 Kadonneet. Pohjois-Espanjasta on
löytynyt luola, jossa on kivityökalujen lisäksi myös 49 000 vanhoja
neandertalinihmisen luita. Thar. 19.00 Suomen vartijat. 19.00 Hansin matkassa. Suupaltit.
16.50 Deittikamera. HD
20.00?20.53 Britit, jotka rakensivat maailman. 0.05 Kysy seksistä (16). 15.55 Suhdekoukerot (S). 6.30 FOX Kids: Vipo . HD
11.50 Onnenetsijät. 4.30 Ennustaja-TV.
6 Tutkiva journalisti Peter saa nimettömän vihjeen finanssiskandaalista. Ahkera majava. 13.00 SVT: Dokument utifrån: Rövarna.
14.00 SVT: Vem vet mest. 21.00 Elokuva: Vaimoni on noita
(S). 9/10.
Kuinka olla itselleen tosi. 22.30 Poliisit (7). Wheels.
21.00 Fast n. Kausi 1. Pinokkion suu.
20.00 Rillit huurussa (S). Cinnamon
Hearts. Yle Fem klo 22
YLE TEEMA
04.00 Teematieto.
16.30 Tehtävä lähiössä. Jakso 3/13. Loud. (U)
10.00?10.50 Murdochin murhamysteerit (12). Jakso 7/8.
20.57 Keno.
21.00
21.00 Vain elämää. 3.40
Suomen vartijat. (U)
17.00 Kuninkaittemme jäljillä.
Osa 9/10. Jakso 2/13. Martina ja
hengenpelastajat, Jim klo 21
TV1
05.45 Aamusydämellä.
06.25 Ylen aamu-tv.
09.30 Puoli seitsemän. 15.55 Haaste.
16.25 Efter Nio. 22.00 Mammona (12). Pako.
01.30 NCIS Rikostutkijat (12).
13/24. 12.15 JIM D Henkilökuva: Näyttelijätär Linda Blair (12). (Suomi
1961). (U) HD
20.00 Uusi päivä (S). 17.10 Karita, raakaa ja makeaa. 17.25 Närbild. HD
22.30?00.31 Elävä arkisto: Piirpauke.
22.30 Arkistovieraana: Sakari
Kukko. 20.00
Havaiji 5?0 (12) Kausi 2. (2014).
22.44 Piirpauke. 3.30 Supermarjo ja tytöt 2. 20.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. elämä. Tutkijat
toivovat löytävänsä viimein vastauksen kysymykseen, miksi tämä
ihmissuvun laji hävisi. 2.25 JIM D Rikos: Matkalla kiven sisään (12). 19.00 Leijonan
luola UK. 23.45 SVT: Diktatorn. Vierasäänet: Ed
Asner, Alec Baldwin, Kim Basinger,
Stephen Hawking, Ron Howard,
Elton John, Lucy Lawless, N?Sync,
Elizabeth Taylor, U2, Bono, Adam
Clayton, The Edge, Larry Mullen.
6 Solsidanin kolmannen tuotantokauden uusinnat alkavat. (U)
21.00
21.00 Ajankohtainen kakkonen.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Fair Game (12). (U) HD
18.00?18.53 Historia: Suursodan
päiväkirjat. 0.30 C.S.I. 1.15
SVT: K-märkt form. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. Amiraalin tytär.
00.30 Asema 62 (12). 10.05 Ari ja Kirsi: Kotirempat. Sarja päättyy. 2.35 Pappien tekopyhät
tyttäret (S). Osa 426.
20.30 Ykskaks paksuna (12). (U) HD
00.20?01.05 Muistin vanki (12).
22/22.
YLE FEM
7.25 SVT: Gomorron Sverige. (U)
11.10?12.05 Lääkärit. Osa 6/6. 7.10 Ihmemies MacGyver (7).
8.05 Matlock (7). 4/10. B: Conan O?Brien,
Jason Schwartzman, Kristin Chenoweth, Michael Badalucco, Michael
Caine, Nicole Kidman, Shirley MacLaine, Will Ferrell. 11.30 Miehen paikka. 23.55 Sinkkuelämää (12). HD
16.31 Pok ja Mok (7). (U)
12.20 Muuttohaukantie. 4/10.
21.50 Erikoisryhmä Stuttgart
(12). Rehellisyyttä etsimässä.
22.00 Big Brother.
23.00 Nikita (16). 18.05 Paksut poliisit. HD
TV2
06.50 Pikku Kakkonen.
06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.11.
06.53 Pikku prinsessa (S).
07.04 Kynä käteen! 10/10. 1.00 SVT: Mittnytt. 12.50 Lääkärit (7). N: Jennifer Aniston, Joan Cusack,
Catherine Keener, Frances McDormand, Simon McBurney, Jason Isaacs. (1984).
00.00 Jamono . 12.30 Makuja &
Elämää. 1.20 SVT: Det söta livet. 12.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. RAAHEN SEUTU Tiistaina 11. Kumma kaupunki.
01.45 Luuserit (12). (U)
12.50 Muuttohaukantie. 113/130.
17.00
17.20 Frasier (S). 15.00 Voice TV. 20.00 Erilaiset
äidit. 9.10 Wipeout.
10.00 Karita, raakaa ja makeaa. 15.10 MasterChef Australia. Murha oopperassa. Osa 425. 10.45 Ennustaja-TV. 18.00 BUUklubben: Äidin pikku apulainen. 18.00 MasterChef Australia. Viherpeukalo.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 MTV Sport: CHL Extra.
22.45 C.S.I. (Greenwich
Village: Music that Defined a Generation, USA 2012). 19.00 Wheeler Dealers. 8.26 Hot Wheels. 19.00 The Pohjoismaat: Sukupuoliroolit. 7/18. 14.55
Matlock (7). 21.00 Martina ja hengenpelastajat (7). 22.00 Rakkautta ensitreffeillä.
23.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 19.00 Lindsay (S). Ampumisen jälkeen Jim joutuu kipulääkekierteeseen ja päättää lopettaa komedian tekemisen.
Billyn peliturnaus menee pieleen
yllättävän erektion myötä.
02.15?05.30 Voittostudio.
NELONEN
05.00?06.30 Ennustaja-TV.
07.00 Disneyn esikoulu: Mikki
Hiiren kerhotalo (S).
07.25 Disney esittää: Lilo ja
Stitch (S).
07.50 Lazy Town (S).
08.20 Onnea matkaan, Charlie!
08.50 MasterChef Suomi.
09.50 Kodikkaasti vuokralla.
10.20 Unelmien talo.
10.50?11.20 Ennustaja-TV.
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.50 Unelmien talo.
14.20 MasterChef Suomi.
15.20 Matkaoppaat. 11.15 Tomin keittiö. 19.30 Happy Endings (7) Kausi 1. HD
16.38 Råtta Booris: Råtta Booris
lopettaa nenän kaivamisen.
16.44 Tero hoitaa (7).
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 Sydänmailla (7). Sydänkohtauksia.
00.45 Glades (12). 20.30 Jahtikumppanukset
Lotta ja Leif. 7.38 Power Rangers. 16.10 Makuja & Elämää. 5/6. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. (U)
01.00?04.00 Teematieto.
SUB
06.00 Voittostudio.
08.00 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää.
14.00 Suurperhe Bates.
14.30 Capones.
14.55 Myytinmurtajat.
16.00 Walker, Teksasista (12).
17.00 Lemmen viemää.
18.00 Dieetit vaihtoon!
19.00 Naapurit-arvonta.
19.05 Big Brother Extra.
19.30 Miehen puolikkaat (S). Anna-Kaisa
menettää hermonsa heti aamusta.
15.50 Beverly Hillsin lastenhoitajat (S). HD
23.30 Yle Uutiset.
23.35?00.05 Ulos luontoon. Rakastan sinua, Tommy Brown. 16.05 JIM D: Modern Marvels. (Bewitched, komedia, USA, 2005) O: Nora Ephron. 17.15 Suomen vartijat. 4.10 Sky News.
LIV
5.00 Ennustaja-TV. Jakso 9/12.
23.30 NCIS Rikostutkijat (12).
23/24. 1.20 Las
Vegas (12). 0.00 Rekkakuskit jäällä (7). 14.00 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 20.55 Eva & Manu . lentävän koiran seikkailut. 19.30 Cops. 23.00 Leijonan luola
UK. Mutta sitten he tapaavat
pikku Maggien. 23.15 SVT: Korrespondenterna. 0.30
Sinkkulaiva. 4.15
Ennustaja-TV.. 6/40.
08.17 Muumilaakson tarinoita.
08.40?08.50 Late lammas (S).
09.00 Kiikarissa kirjekyyhkyt.
09.45 Luontoretkellä: Luonnon
antimia. 3.05 Voice TV.
JIM
5.00 Ennustaja-TV. 17.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. N: Pirkko
Mannola, Esko Salminen, Leo Jokela, Marja Eskola, Elina Salo. Taiteilijakotien tunnelmaa.
17.00
17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7).
20.05 Kaikkien aikojen kosinta.
21.00
21.00 Mentalist (12). HD
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00?19.54 Kiehtova maailma:
Koti aavikolla. 14.40 Muodin
huipulle. Suuri
pako.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki
Sukula!
20.00 Haapasalo Goes America
(S). Kapinointia.
19.00?19.45 Gran Hotel (12).
29/66. Onnenpyörätuoli.
03.00 Holmes NYC (12). 13.55 Ihmemies MacGyver (12). 7.09 Ni Hao Kai Lan. 2.05 Chicago Fire (12). (U)
06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (S).
10.10 Emmerdale (S). 11.00 Leila leipoo Ranskassa. 18.00 Trinny &
Susannah Skandinaviassa. 10.30 Emilyn sisustussalaisuudet. 13.00 Iskelmä TV.
14.00 Radio City TV. 2/8