Ja jatkoa seuraa ensi talvena. Raahen ja Heidenheimin lukion yhteistyö on kestänyt jo pari vuosikymmentä. MIKKO MÄÄTTÄ. Raahen lukion oppilas Niko Pellonpää näytti saksalaisille lukiolaisvieraille avantouimisen mallia. IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 18015 4 Puheenaiheet Hyvää ei pidä rikkoa 6 Puheenaiheet Kirjaston hankkeille rahaa 19 Sää Plussalle mennään 13 Elämänmeno Parempaa saattohoitoa 14 Urheilu Tanssi toi kotiseudulle 8 Elämänmeno Jäätävän mahtavaa . . HUHTIKUUTA 2018 42 . Raahen Seutu raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 11
Yhtä hyvin neuvola saavuttaa myös kouluikäisten lasten perheet. Mitäpä sitä ihminen ei tekisi rahan eteen. Pate sorttarijengeineen osaa ottaa yleisönsä ja Nätterissä hengaili salin täydeltä musiikinnälkäisiä hemmoja. 51:3 ”Päätin, etten koske vanhuspolitiikkaan enää tikullakaan, kun ei ketään vanhaa saa sanoa vanhaksi, eikä vanhusta vanhukseksi. Kassissa kasvatettu lohi muuttuu matkalla villiksi loheksi, auringonkukkaöljy oliiviöljyksi ja jauho luomujauhoksi. Alalla esiintyy myös säästeliästä ruuan kierrätystä: teelehdet voivat olla jo kertaalleen käytetty, kuivatettu ja myyty uudelleen. Maailman terveysjärjestö WHO on usein silloin kiinnittänyt huomiota terveysriskeihin, joita väärennettyihin ruokiin sisältyy. 1988 Meilläpä on Popeda ja sen kristallisoituma Mustajärven Pate. Se on hyvä tapa lisätä sellaisen tavaran myyntiä, josta on kysyntää, mutta jonka tuottaminen tulee jotenkin liian kalliiksi. Huumeet lienevät jo niin kilpailtu bisnes, että Italian mafian on pitänyt siirtyä ruokaväärennöksiin. Se on hankkinut – tosin jo aikaa sitten – pilaantuneita oliiveja ja värjännyt ne tuholaisten torjunta-aineilla kiiltävän vihreiksi. Vainoaminen uhkaa aiheuttaa itsesensuuria. KESKIVIIKKONA 11. 1:5 HUOMENNA Aurinko nousee 6.00 Aurinko laskee 20.48 Nimet: Julia, Julius, Janna, Juuli, Janni, Juliaana Miete: Voi Kuolema-parka, et sinä minua elävänä saa! Kaarlo Marjanen Sana: Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Kieltämättä tapa kulkea maailman meriä purjein on aidointa merenkulkua. Suomen neuvolajärjestelmä on moneen kertaan osoittanut erinomaisuutensa. Pohjantähden alla on Popedan tahdissa bailattu jo kymmenen vuotta. sijalle. Tällaisen huolen esitti maanantaina Raahessa vieraillut lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Nyt luin jotain aivan muuta. 2008 Raahen Seudun toimituksessa harmittaa. VAPPU KALLIO vappu.kallio@raahenseutu.fi Kun hevonen muuttuu naudaksi KOLUMNI Vuosien takaa -palsta palaa menneisiin vuosikymmeniin 1938 Tasavallan presidentti 65-vuotias. Kurttila ei ole huolensa kanssa yksin, vaan esimerkiksi Terveydenja hyvinvoinninlaitos THL:n tutkimuspäällikkö Tuovi Hakulinen kirjoitti mahdollisista ongelmista jo vuosi sitten. Elämä purjelaivoilla oli vaateliasta. Pula-aikoina ihminen on keksinyt jatkaa tavaraa, josta on puute. Mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi rahan eteen. HUHTIKUUTA 2018 PÄÄKIRJOITUS Keskiviikko 11.4.2018 TÄNÄÄN Aurinko nousee 6.03 Aurinko laskee 20.45 Nimet: Minea, Verna Miete: Uskontojen päämiehet puhukoot maailmanrauhasta vasta sitten, kun ovat ensin tehneet sen omnalla alallaan. Popeda saa kuulat sekaisin. Toimittajan on vaikeaa jatkaa yhteiskunnallisen perustehtävänsä eli normaalin työnsä tekemistä parhaalla tavalla. Eduskunnan käsittelyyn kesäkuussa tuleva valinnanvapauslaki ja asiakassetelien käyttöönotto voi vaikuttaa haitallisesti järjestelmän kattavuuteen. Päätoimittajien vetoomus Aamulehti ”Tarvitaan täsmätoimia kohtaantoongelmiin.” Juha Sipilä Ylen nettisivut S uomi on ollut syystäkin ylpeä hyvin toimivasta neuvolajärjestelmästään. Kalervo Tuukkanen Sana: Jeesus Kristus, luotettava todistaja, on esikoisena noussut kuolleista ja on maailman kuninkaiden hallitsija. Vuodessa lakiesitystä on muokattu ja parannuksia on tehty, mutta maaliskuun alussa hallituksen antamassa esityksessä todetaan, että maakunta voi halutessaan antaa asiakassetelin myös neuvolapalveluihin. Tutkimuslaboratorioissa on selvinnyt, että oreganoa saatetaan jatkaa mansikanlehdillä tai heinänkorsilla. Osanottajien joukossa istuu ikään kuin aarnioita poliisijohdossa. Klo 15 kävi Kilven kuoro johtajansa maisteri Väinö Pesolan johdolla laulutervehdyksellä. Osassa maata käytäisiin maakuntien liikelaitosten tarjoamissa neuvolapalveluissa ja osassa maata yksityisissä neuvoloissa. Miten voi argumentoiden keskustella, jos ihan normaalit ja arvovapaat sanat ovat muuttuneet niin latautuneiksi, ettei niitä uskalleta käyttää?” Rosa Meriläinen Helsingin Sanomat Vainoaminen on uhka sananvapaudelle myös Suomessa. Niinpä omenamehuun sekoitetaan maissisiirappia tai yksinkertaisesti vettä. Esitystä on vielä hyvin aikaa viilata, joten hyvässä lykyssä Kurttilan ja Hakulisen huolet osoittautuvat turhiksi. Hänen mielestään äitiysja lastenneuvolapalvelut tulisi rajata valinnanvapauslain ulkopuolelle. Tänä vuonna lehti ei voittanut Sanomalehtien Liiton järjestämää sivukilpailua vaan jäi jaetulle 3. Siihen tarvittiin sitruunahappoa, fosfaatteja ja vetyperoksidia. Raz, dva, tri. Vanha purjelaivamerenkulku nähdään nykyisin mielellään romanttishohtoisena, todellisuudestaan irtitemmattuna elämän muotona. Asiakassetelin käyttöönotto neuvolapalveluissa voi luoda Suomen eri kolkkiin erilaisia neuvolapalveluja, jolloin väestön yhdenvertaisuus kärsisi. Tasavallan presidentin 65-vuotispäivänä sunnuntaina kävivät hallituksen jäsenet rouvineen klo 14 presidentin linnassa esittämässä onnittelunsa presidentti Kalliolle. He pitävät sormeaan ajan hermolla, joka tykyttää – kahisten. Neuvolat toimivat hyvin ja niiden tuottama hyöty on moneen kertaan todettu ja laskettu. MAAILMAN terveyspäivä meni hiljattain. YRITTELIÄISYYTTÄ riittää. NYKYISIN maailmalla järjestetään ruokaväärennösseminaareja. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . He ovat ruokaväärentäjiä, jotka hamuavat sitä, mikä on alan uusin keksintö, ja haluavat pysyä kärryllä siitäkin, mitä uutta teknologiaa väärennöksiä vastaan kehitellään. Kotimainen tuotanto ja elintarvikevalvonta tuntuvat erittäin kannatettavilta ajatuksilta. Ps. Vaikka teknologiaa kehitetäänkin paljastamaan ruokaväärennöksiä, alkaa väkisinkin miettiä, eikö sittenkin olisi viisainta hakea kaikki suuhunpantava lähiseudulta, käydä ostoksilla lähitiloilla ja tutulla kalakauppiaalla ja poimia pakastin täyteen marjoja itse, ettei niitä vain olisi pyöritelty jossakin vaikkapa painon lisäämiseksi. Nyt sen tulevaisuus huolettaa. Ulkoasun jutulle antoi toimitussihteeri Vappu Kallio.. Suurin ihme koetaan hevosen kohdalla, joka muuttuu ketjun varrella naudaksi. Siitä saakka olen syönyt vain vihreitä oliiveja hyvillä mielin. Hänen mukaansa on ongelmallista, jos maakuntien lapsipolitiikat lähtevät eriytymään. Jo vuonna 2015 samassa ruokakulttuurimaassa koetettiin elvyttää jo muinoin kuollut, pakastettu kala vastakuolleeksi, siis tuoreeksi kalaksi. Jutun kirjoitti toimittaja Juha Honkala ja kuvat siihen otti Vesa Joensuu. Lähes tulkoon kaikki raskaana olevat käyvät neuvolassa. 1968 Merimies oli erimies. Ilm. TOIMITTAJA MIKKO MÄÄTTÄ E spanjalais-suomalainen ystäväni opetti minulle aikaa sitten, ettei mustia oliiveja ole olemassakaan, vaan ne syntyvät värjäämällä. . Toivottavasti niin on jatkossakin. Mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi rahan eteen. Jatkukoon hyvä työ neuvoloissa
Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 044 799 5891 • Uutinen • Juttuvinkki • Havainto Torilta Siikaa torilla päivittäin. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Männistö Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Minulla on vuosikymmenten varrella parkkiintunut nahka! Kummat ovat tehneet enemmän virheitä, vakuutusvai valelääkärit. Kuva: Terhi Eteläinen SOITA! Puh. 050 358 9877, www.lexwill.fi Perintösuunnittelu, perukirjat, testamentit, kauppaja lahjakirjat, lakipalvelut p. 040 553 1887 www.oklaki.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. p. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. ilmestyvään Raahen Seutuun ja tavoita yli 17 000 taloutta erikois jakelulla. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Käytetäänhän vuosittain miljoonia maahanmuuttajienkin sopeuttamiseen niin miksi ei arki elämästä syrjäytyneiden kansanedustajienkin. – Arvasit oikein, mutta kumpia on ollut enemmän tuomiolla virheistään. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Lehti jaetaan varhaisjakeluna jokaiseen talouteen Raahessa, Pyhäjoella, Vihannissa ja Siikajoella. Ö TEKSTARIT LUKIJAN KUVA Kansallissäveltäjämme Sibelius ilmestyi jäävuoreen Raahen saaristossa. Valta turmelee ja nuo yhteiskuntakelvottomat tulee sopeuttaa takaisin kansan ja rehellisen työn pariin. 220 611. klo 10 mennessä osoitteeseen ilmoitukset@raahenseutu.fi ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 050 560 0020 Jaakko Remahl ............. Erä maivaa. 050 358 9877 www.lexwill.fi. Raahen Seudussa Erikoisjakelu Tavoita vahvalla paikallisella lehdellä. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. KESKIVIIKKONA 11. p. 2 raahenseutu.fi MAINOSTAJA, varaa mainostilasi ke 18.4. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. 050 575 6660 Marketta Routaniemi ... HUHTIKUUTA 2018 . 040 064 9156 etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi Mainosaineistot viimeistään ma 16.4. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Keskiviikkona 18.4. SANOMALEHTI – TOTTA, TÄRKEÄÄ JA KIINNOSTAVAA. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17191 (85 snt). Kansanedustajien sopeuttamiseläke on ehdoton. p. Sopeutumiseläkettä odotellessaan hallitus viisaudessaan hokasi, että työttömyys onkin työttömien aiheuttama. krs 90100 Oulu puh. Kysy lisää: Anne Luovi .................... Perintösuunnittelu, perukirjat, testamentit, kauppaja lahjakirjat, lakipalvelut p
Lapsiasianvaltuutettu on huolissaan myös siitä, että maakuntaja sote-uudistus eriyttää alueita toisistaan. HUHTIKUUTA 2018 MAARIT KESTI Hallitus antoi maaliskuun alussa eduskunnalle esityksen laiksi valinnanvapaudesta. –?Mitä muuta ihminen voi toivoa kuin vapautta valita. Maanantai-iltapäivä alkoi jumpalla Raahen musiikkiluokien esityksen tahtiin. Toivon, että meillä vielä kuunnellaan asiantuntijoiden arviointia ja näkökulmia. Hänen mukaansa toimintakykyisen enemmistön arkea ei voi automaattisesti tuoda kaikkien arjeksi. Jäävätkö ne lapset ja perheet nyt näkymättömiin. KESKIVIIKKONA 11. . Silloin saa itse tehdä hyvät ja huonot päätökset sekä kantaa vastuun niistä päätöksistä. Esityksen mukaan valinnanvapaus voisi tulevaisuudessa koskea myös neuvolapalveluita. Joillekin valinnanvapaus voi kuitenkin olla pakkoa. Asiakassetelin käyttöönottaminen voisi olla maakunnan harkitsemassa laajuudessa tarkoituksenmukaista, sillä asiakassetelin perusteella henkilön olisi mahdollista hakeutua sellaisen palveluntuottajan palveluihin, joka pystyy vastaamaan asiakkaan yksilökohtaisiin tarpeisiin. . Lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila pelkää, että Suomen ainutlaatuinen neuvolajärjestelmä kärsii, mikäli hallituksen esitys valinnanvapauslaista menee läpi. Lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila esitti tilaisuudessa huolensa muun muassa neuvoloiden tulevaisuudesta. Neuvolat ovat yhteisRaahessa käytiin keskustelua Lapsija perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tiimoilta. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Myös THL:n tutkimuspäällikkö tyrmää esityksessä kaavaillun asiakassetelin laajentamisen neuvolapalveluihin.. Raahessa vieraillut lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila toivoo, ettei esitys mene läpi sellaisenaan vaan linjauksia neuvolapalveluiden asiakassetelin suhteen tarkastellaan vielä. Hänen mukaansa ei voi olla 18 erilaista Suomea vaan pitää olla kansallinen lapsipolitiikkaa, joka takaa sen, että kaikki ovat yhdenvertaisia maakunnasta riippumatta. Kurttila kokee, että neuvolapalveluiden valinnanvapaus lisäisi lasten ja perheiden eriarvoistumista. Miten käy neuvolapalveluiden. Jumppaamassa Tomi Kiilakoski, Tuomas Kurttila, Antti Rantakangas ja Hannu Kallunki. –?Haluan korostaa lapsivaikutusten arviointia päätöstenteossa
Kuitenkin sinne on jätetty takaportti, että maakunta voi myös niin päättäessään antaa asiakassetelin myös neuvolapalveluihin. Lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila esitti tilaisuudessa huolensa muun muassa neuvoloiden tulevaisuudesta. Asiakasmaksut olisivat samat kaikilla palveluntarjoajilla. Muutokset koskevat erityisesti korkokaton kiristämistä ja luotonantajalle aiheutuvia seurauksia korkokaton rikkomisesta. Tällöin neuvolapalvelujen saatavuus ja laatu voivat vaihdella eri puolella maata. Eläkkeensaajien hallitus on vedonnut maaliskuussa, että hallituksen kehysriihessä on nyt lopultakin huomioitava heikoimmat. YIT käynnisti yhteistoimintaneuvottelut heti yhdistymisen jälkeen 20.2.2018 Irtisanomiset johtuvat päällekkäisyyksistä ja tehostamisesta. Lisäksi Skandinaviassa jo ennen yhdistymistä käynnistynyt uudelleen organisointi on alkuvuoden aikana johtanut noin 150 henkilötyövuoden vähenemiseen. Erityisesti Hakulinen on huolissaan siitä, ettei esityksessä ole täsmennetty, mikä osa neuvolapalveluista voisi olla asiakassetelillä hankittava ja millä perustein. Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat helmikuussa Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2018 helmikuussa 5,7 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Raahessa käytiin keskustelua Lapsija perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tiimoilta. Hakulinen hämmästelee, miksi hyvin toimivia, luotettavia ja tuttuja neuvolapalveluita pitää lähteä rikkomaan. Valinnanvapauden laajentamisen tarkoituksena on lisätä asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia sekä parantaa palvelujen saatavuutta, laatua ja kustannusvaikuttavuutta. Lisätietoa: http://alueuudistus.fi/soteuudistus/asiakkaanvalinnanvapaus SSAB:n yhtiökokous päätti osingosta SSAB:n varsinainen yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 1,00 Ruotsin kruunun osakkeelta tilikaudelta 2017. Asiakasseteli on tässä se iso huolen aihe. Eläkkeensaajan asumistukea sai vuoden 2017 joulukuussa 207?322 henkilöä. HUHTIKUUTA 2018 . Samalla vaadittiin kanseläkeindeksiin vuonna 2017 tehty indeksin jäädyttämisten kompensointia eläkkeensaajille. Hakulisen mukaan näistä perheistä lähes kaikki tarvitsevat tukea tai apua jossain vaiheessa. fi/lakiesitys-3-2018 . Hallituksen esitys valinnanvapauslaiksi: http://alueuudistus. –?Miten seurattaisiin ja tavoitettaisiin ne perheet, jotka tipahtavat pois palveluista. Yksin asuvan täysi kansaneläke on vuonna 2019 noin 630 euroa, kun se ilman leikkauksia olisi noin 655 euroa. VALINNANVAPAUSLAKI . Kemianteollisuudessa tilaukset kasvoivat 0,8 prosenttia vuodentakaisesta. –?Tarkoittaako se lopulta sitä, että meillä on kahdenlaisia julkisilla varoilla tuotettuja ja järjestettyjä neuvolapalveluita, julkisia ja yksityisiä. Raahen ja Ympäristön Eläkkeensaajien vuosikokous yhtyi keskusjärjestönsä vaatimukseen siitä, että nyt lopultakin hallituksen tulee tehdä päätöksiä myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevien eläkkeensaajien ahdingon helpottamiseksi. Terveyden ja hyvinvointi laitos THL julkaisi helmikuussa tutkimuksen jossa selvitettiin 65 vuotta täyttäneiden suomalaisten sosiaalija terveyspalveluiden tarvetta, käyttöä ja kokemuksia. Kasvualueillamme työvoiman tarve on lisääntynyt, mikä on vähentänyt irtisanomisten määrää onnistuneiden sisäisten siirtojen myötä. . Tutkimuspäällikön mukaan neuvolapalveluiden asiakasseteli on myös ristiriidassa Sipilän hallituksen Lape-kärkihankkeen kanssa. Yritykset saivat helmikuussa uusia tilauksia vuodentakaista enemmän kaikilla teollisuuden alatoimialoilla. . Nyt määritellään, mikä 2 000 euron ja sitä suurempien luottojen korkokatto olisi. Yhtiökokous pidettiin tiistaina 10. . Tavoitteena on, että asiakas pääsisi nopeammin sosiaalija terveydenhuollon ammattihenkilön vastaanotolle ja muihin palveluihin. Viimeistään 1.7.2020 maakunta ottaisi käyttöön asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin. – Vuodentakaiseen hallituksen esitykseen verrattuna parannusta on tullut siihen, että nyt esityksen mukaan neuvolapalvelut tuotetaan osana maakunnan liikelaitosta. Pelko on Hakulisen mukaan edelleen aiheellinen. Asiakassetelin myötä perhekeskukseen tulisi lisää uusia tuottajatahoja, mikä monimutkaistaisi palvelujen integrointia. Jumppaamassa Tomi Kiilakoski, Tuomas Kurttila, Antti Rantakangas ja Hannu Kallunki. Paperin, paperija kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla tilaukset kasvoivat edellisvuodesta 7,5 prosenttia ja metalliteollisuudessa 6,3 prosenttia. –?Uuden YIT:n organisoituminen etenee aikataulun ja suunnitelmien mukaan. . Pikavippien sääntelyyn tulee kiristyksiä Oikeusministeri Antti Häkkänen on käynnistänyt valmistelun pikaluottosääntelyn tiukentamiseksi. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 tä hyvää ja meidän neuvolajärjestelmämme on yksi maailman parhaista. Häkkäsen mukaan ylivelkaantumisen kasvavaan ongelmaan tarvitaan useita toimenpiteitä. Eläkkeensaajien keskusliitto on pyöristynyt siitä että maan hallituksen vuonna 2015 kuoppaama eläkeläisten asumistuesta luopuminen jälleen esille Saaren vetämän eriarvoisuutta koskevan työryhmän loppuraportissa. Maanantai-iltapäivä alkoi jumpalla Raahen musiikkiluokien esityksen tahtiin. Tuemme myös heitä, joille emme voineet osoittaa paikkaa yhdistyneessä organisaatiossa muun muassa tarjoamalla räätälöityä työllistymistä edesauttavaa valmennusta, YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas sanoo. Muissa toimintamaissa integraatioon liittyvä organisoituminen vähentää noin 200 henkilöä pääasiassa Venäjällä. Rahoitusmarkkinoiden lainsäädäntöä on korjattava, jotta ihmiset eivät joudu kohtuuttomiin tilanteisiin esimerkiksi korkojen kanssa. KESKIVIIKKONA 11. Tuon tutkimuksen mukaan useampi kuin joka kymmenes jättää menemä lääkäriin rahan takia. Tällä ja edeltävällä hallituskaudella on sosiaaliturvaan kohdistettu lukuisia säästötoimia. . Eläkeyhdistys: Asumistuki säilytettävä Raahen ja Ympäristön Eläkkeensaajien vuosikokous otti kantaa professori Juho Saaren työryhmän ajatukseen luopua eläkeläisten asumistuesta. Maakuntien järjestämät sotepalvelut olisi tarkoitus aloittaa vuonna 2020 . Tällä hetkellä korkokatto koskee vain alle 2 000 euron luottoja. Vähennykset Suomessa eivät kohdistu työmailla tuotantotehtävissä työskenteleviin toimihenkilöihin ja työntekijöihin. Eläkkeensaajat vaativat myös, että samalla hallituksen tulee luopua vuodelle 2019 kaavaillusta kansaneläkeindeksiin jäädytyksestä. . . Näiden 120 irtisanomisen lisäksi henkilöstövähennyksiä toteutuu saman verran luonnollisena poistumana, eläköitymisinä ja määräaikaisuuksia päättämällä. . Asiakas voi valita nykyistä monipuolisemmin omaan tilanteeseensa sopivia palveluntuottajia. –?Lainan saaminen on ihmisten arjessa tärkeässä roolissa, mutta erityisesti pikaluottojen osalta tarvitaan terveemmät pelisäännöt. Parhaiten avun tarve tulee esiin säännöllisissä terveystarkastuksissa. Tammi-helmikuun aikana tilaukset kasvoivat 6,6 prosenttia vuodentakaisesta. Hänen pelkonaan oli muun muassa se, etteivät lapsen ja perheen tiedot enää kerry yhteen paikkaan vaan ne hajoavat ympäriinsä, jos perhe vaihtaa palveluntuottajaa sitoutumatta yhteen pitkäksi aikaa. Sote-keskukset aloittaisivat toimintansa 1.1.2021 ja suunhoidon yksiköt 1.1.2022. . . Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan asumistuen poistaminen suistaisi köyhyysrajan alapuolelle noin 30?00 eläkkeensaajaa. Hallitus antoi viimeisimmän esityksensä valinnanvapauslaista eduskunnalle 8.3.2018. . Tällä hetkellä neuvolapalvelut tavoittavat 99,6 prosenttia raskaana olevista ja 99,5 alle kouluikäisten lasten perheistä. Julkisesti rahoitettuja sosiaalija terveyspalveluja voisivat jatkossa tarjota asiakkaalle julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat, kuten järjestöt ja säätiöt. Eduskunta päättää valinnanvapauslain hyväksymisestä kesäkuussa 2018. Hän pelkää, että asiakassetelin myötä terveystarkastuksiin ja terveysneuvontaan varattaisiin nykyistä vähemmän aikaa, jolloin tuen tarpeen tunnistaminen sekä tuen ja avun varhainen tarjoaminen kärsisivät. Etenemme yhdistymisessä nyt vaiheeseen, jossa rakennamme yhtenäistä, vahvan toimintakulttuurin, korkean osaamisen ja palvelukyvyn omaavaa joukkuetta. Valinnanvapaudella tarkoitetaan asiakkaan oikeutta valita itse, mistä hän saa sosiaalija terveyspalveluja. YIT irtisanoo yhdistymisen vuoksi 120 Lemminkäisen kanssa yhdistynyt YIT irtisanoo Suomessa 120 henkilöä. huhtikuuta 2018 Tukholmassa. . Kenellä olisi lopulta vastuu asiakkaista, Hakulinen kyselee. VESA JOENSUU. . THL:N tutkimuspäällikkö Tuovi Hakulinen ja kehittämispäällikkö Ulla Korpilahti huomauttivat huomauttivat jo vuosi sitten THL:n blogissa, että äitiysja lastenneuvolapalvelut tulee rajata valinnanvapauden ulkopuolelle
K-rautakaupoissa muovipussien määrä on laskenut vuodesta 2016 vuoteen 2017 noin neljänneksen. Hyvää kirjallisuutta hukkuu hyllyihin ja jää lukematta. –?Yritämme saada pidettyä innokkaat lukijat meillä lainaavana ja tarjota heille uusia ulottuvuuksia kirjallisuuteen. Pyrimme rohkaisemaan lainaajia tarttumaan sellaisiinkin kirjoihin, joita he eivät normaalisti lainaisi, Nevala kertoo. Niin ikään vuosi 2018 on alkanut lupaavasti: Stockmannilla ainoastaan 30 prosenttia asiakkaista ostanut ostoskassin tammi?helmikuussa 2018. Nuoret nuorallakävelijät kirjaston suojiin -hankkeen kohderyhmänä on 12–17-vuotiaat nuoKirjat kiertoon ja nuorille puuhaa . Nuorten monilukutaitoihin ja nuorten kirjastonkäyttöön paneudutaan Alavieskan, Kuusamon ja Raahen hankkeissa. Yhä useampi jättää muovikassin ostamatta SARI JAATINEN Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Raahen kaupunginkirjastolle 48?000 euroa valtionavustusta. Green Deal -sopimus, jossa tavoitteisiin pyritään sääntelyn sijaan kaupan alan yritysten vapaaehtoisin toimin, yhteistyössä meidän kuluttajien kanssa. Hän työskentele hankkeessa kuukauden keväällä ja kaksi syksyllä. Hanke saa tukea myös pääkirjaston aikuistenosastonjohtajalta Kirsi Korhoselta ja lastenja nuortenosastonjohtajalta Arja Nevalalta sekä Raahen Kirjaklubilta. Se että nykyisten lainaajien lisäksi saataisiin muutama uusikin lainaaja, Nevala näkee tärkeänä, että kirjaston kirjat ylipäätään lähtevät liikkeelle hyllyistä entistä tehokkaammin. TUKEA . Nevala toteaakin kirjastolla olevan tässä markkinoinnin paikka. Osalle kelpaa vain kotimainen, osalle vain ulkomainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt yleisten kirjastojen kehittämistoimintaan valtionavustusta 400 000 euroa. Löydä tie kirjallisuuden maailmaan -hankkeen hanketyöntekijänä on aloittanut Anna Kippola. –. Tulokset ovat hyvin lupaavia, asunto-, energiaja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo. Raahen kirjasto pyrkii sitouttamaan aikuisia lainaajia laajemmin ja ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. –?Muovikassisopimus on ympäristöministeriön ensimmäinen ns. NUORISON kanssa Raahen pääkirjastolla oli viime vuonna ongelmia. Tokmanni-ketjussa kestokassien menekki kasvoi 140 prosenttia, ja myymälöihin toimitettiin 66 prosenttia vähemmän hedelmäja vihannespusseja. Nevala korostaa, että kaupunginkirjasto on kaikkien olohuone –?myös nuorten, ja heidän käytöksensä kirjastossa onkin parantunut viime vuodesta. Ihmisiä kiinnostaa myös se mitä muut lukevat eli mitkä kirjat kiertävät lainaajilla. . Useat kauppaketjut ovat muuttaneet muovikassit maksullisiksi. Raahen aikuisille suunnatussa Löydä tie kirjallisuuden maailmaan -hankkeessa haetaan uusia toimintamalleja ja yhteistyökumppaneita aikuisten lukemisen innostamiseen.. Toimintaa kehitetään kahdessa hankkeessa. Kirjastolla porukoivat nuoret eivät aina muistaneet, että paikalla on muitakin ihmisiä ja että moni hakee kirjastosta lukurauhaa. –?Yksittäinen muovikassi voi tuntua pieneltä asialta mutta kymmenillä miljoonilla säästetyillä muovikasseilla on merkitystä ympäristölle, ministeri Tiilikainen sanoo. Kirjapaljouden keskeltä ei välttämättä osata hakea luettavaa. . HUHTIKUUTA 2018 RAAHEN SEUTU Ympäristöministeriön ja Kaupan liiton välinen sopimus on vähentänyt nopeasti muovikassien ja -pussien käyttöä kaupan alalla ensimmäisen sopimusvuoden aikana. Tämä tarkoittaa vuositasolla lähes 4,5 miljoonaa kassia aiempaa vähemmän. Kaupan ala on lähtenyt innokkaasti mukaan vähentämään muovikassien ja -pussien määrää. Gigantissa muovikassien kulutus laski maksullisuuden jälkeen 64 prosenttia ensimmäisen vuoden aikana, ja Musti ja Mirri -myymälöissä muovikassien kulutus väheni puolessa vuodessa 40 prosenttia maksullisuuden myötä. Maksullisuuden myötä muovikassien kulutus laski Sokoksissa viime vuonna 60 prosenttia. Uskalikkojakin toki on. . Myös pienten muovipussien aktiivinen tarjoaminen kassoilta lopetetaan kaikissa muovikassisopimukseen liittyneissä yrityksissä. . Pikkupussien kulutus väheni viime vuonna 20 prosentilla. Muovikassisopimuksen piirissä on tällä hetkellä yli 1?100 yritystä, mikä tarkoittaa käytännössä yli 3?300 myymälää. 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Intersportissa muovikassien määrä on vähentynyt yli 40 prosenttia sen jälkeen, kun muovikassit muutettiin maksullisiksi syksyllä 2017. KESKIVIIKKONA 11. Muovikassisopimuksen taustalla on EU-direktiivi, jolla pyritään vähentämään muovijätteen syntymistä ja merten roskaantumista. . Tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä muovikasseja kulutetaan enintään 40 kappaletta suomalaista kohden vuodessa. . Tänään palautettu -hylly on yksi kirjaston kiinnostavimmista. . Osa lainaajista lainaa uskollisesti vain tietyntyyppisiä kirjoja. –?Toivottavasti erilaisella yhteistyöllä saadaan myös syntymään keskustelua ja mielipiteen vaihtoa kirjallisuudesta – ei hienoa ja akateemista keskustelua, vaan ihan tavallista, lukijoiden välistä. Avustusta haettiin 21 eri hankkeeseen, joista 20 sai avustusta. Summasta 10?000 euroa osoitettiin Löydä tie kirjallisuuden maailmaan -hankkeelle ja 38?000 euroa Nuoret nuorallakävelijät kirjaston suojiin -hankkeelle. S-ryhmän ruokakaupoissa muovisten hedelmäja vihannespussien käyttö laski 52 miljoonaa kappaletta edellisestä vuodesta. Kirjaston käyttäjät helposti sokeutuvat muulle tarjonnalle, koska ovat niin tottuneet hakemaan vain tiettyjä kirjoja. K-ruokakaupoissa paperikassien myynti kasvoi vuonna 2017 yli 20 prosenttia ja kestoja muiden ostoskassivaihtoehtojen myynti kasvoi 10 prosenttia. Lidlissä muovikassien kulutuksessa on tapahtunut 20 prosentin lasku, ja muovikassien kokonaismyynti on vähentynyt, vaikka Lidlin toiminta ja myymäläverkosto on samaan aikaan laajentunut. Joku lainaa vain dekkareita, joku taas kiertää hyvin kaukaa kaiken kevyemmän kirjallisuuden. . –?Asiakkaat tykkäävät siitä, kun kirjoja laitetaan esille
Toivottavasti hankkeiden välille alkaa syntyä enemmän yhteistyötä, Nevala toivoo. Lisäksi ajankäyttö kavereiden kanssa on muuttunut ja sisältää aiempaa enemmän tekemistä, johon ei liity alkoholinkäyttöä. Tärkeimpänä tavoitteena pidettiin yleisöpohjan monipuolistamista ja laajentamista. KESKIVIIKKONA 11. Hankkeen kautta pyrimme tarjoamaan heille kirjastossa muutakin kuin kirjallisuutta, kuten pelejä, elokuvia ja musiikkiin liittyviä juttuja, Nevala hahmottelee. THL:n mukaan usein esitetty näkemys, että lisääntynyt kannabiksen käyttö olisi yhteydessä alkoholin käytön vähenemiseen, ei sen sijaan saa kyselystä tukea. Verkkokysely suunnattiin suomalaisille taideja kulttuuritoimijoille, joilla on yleisöille suunnattua esitys-, näyttelytai palvelutoimintaa. Yleisöpohjan laajentamisen lisäksi tavoitteiden joukossa korostuivat palvelun saavutettavuuden lisääminen, yleisömäärän kasvattaminen ja yhteiskunnallisten tavoitteiden toteuttaminen. –?Raahessa tehdään monessa hankkeessa töitä nuorten eteen, mutta kukin tekee sitä tahollaan. Nevala harmittelee, että pääkirjastossa ei ole erikseen nuorille suunnattua tilaa, jossa voisi olla vapaammin. Kysely on tehty neljän vuoden välein vuodesta 1995 alkaen 23–36 Euroopan maassa tutkimusvuonna 16 vuotta täyttäville koululaisille. THL:n mukaan nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt samaan aikaan, kun alkoholiostojen ikärajoja ja alkoholimainontaa on alettu kontrolloida tiukemmin. He ovat kaikkein vaikeimmin tavoitettava nuorten ikäryhmä. Digitaaliseen yleisötyöhön kaivataan lisää suunnitelmallisuutta ja käyttäjätiedon hyödyntämisessä on puutteita. Kyselyn mukaan digitaalisen yleisösuhteen kehittämisessä tavoitteena on yleisöpohjan monipuolistuminen ja saavutettavammat palvelut. Kaikki kyselyyn vastanneet kulttuuritoimijat ilmoittivat käyttävänsä digitaalisia kanavia yleisötyöhön liittyvässä toiminnassa. Tänään palautettu -hylly on yksi kirjaston kiinnostavimmista. Keinojen käyttö painottui etenkin viestintään ja markkinointiin. Kuuluvuus on kirjastossa hyvä, joten pienikin äänen korottaminen huomataan. Sosiaalisen median ja pelien myötä yhdessäolon muodot ovat ehkä muuttuneet, vaikka ne eivät olekaan korvanneet vuorovaikutusta kavereiden kanssa, arvelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo. HUHTIKUUTA 2018 . Trio Makkonen Duo Atomi & Zore PE 20.4. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 7 ret. –?Kun yhä suurempi osuus nuorista ei käytä alkoholia, myös alkoholia välittäviä kavereita on todennäköisesti aiempaa vähemmän. KLO 19 ALKAEN, PAIKKA RAAHEN HOVI VESA JOENSUU. Nuoret juovat entistä vähemmän alkoholia Suomalaisnuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt vuosien ajan. Ihmisiä kiinnostaa myös se mitä muut lukevat eli mitkä kirjat kiertävät lainaajilla. Nuorille tehdyn kansainvälisen kyselyn mukaan merkittäviä syitä on kolme: alkoholia on entistä vaikeampaa hankkia, vanhempien asenteet ovat aiempaa tiukemmat ja kavereiden kanssa vietetty aika ei enää liity niin vahvasti alkoholiin. Sosiaalinen media on otettu kulttuurilaitoksissa kattavasti käyttöön. Digitaalisia toimintatapoja kartoitettu Opetusja kulttuuriministeriö on kartoittanut digitaalisten keinojen käyttöä kulttuuritoimijoiden yleisötyössä. ARKISTO/VESA JOENSUU TERVETULOA JUHLISTAMAAN KANSSAMME 900VUOTIASTA PATTUA! HUIPPUOHJELMA: juhlapuhujana Juha Junno herkullinen juhlaillallinen superpesis-joukkue gaala-arpajaiset retrofanituotteita pu pukukoodi rento casual LIVEMUSIIKKI ALKAEN KLO 21: LIPUT: 100€ KOKO OHJELMA KLO 190> 15€ BILEOHJELMA KLO 210> Liput Pattun verkkokaupasta: https://www.seamchip..i/Patturaahe Bileohjelmaliput myös suoraan ovelta. Tutkimuksessa käytettiin 15–16-vuotiaiden nuorten päihteiden käyttöä käsittelevän eurooppalaisen koululaistutkimuksen Suomen aineistoa vuosilta 1999–2015 (ESPAD, European School Survey Project on Alcohol and other Drugs). –?Haluamme, että nuoret tuntevat itsensä tervetulleiksi ja että heistä välitetään ja heidän toivotaan käyvän kirjastossa. Nuorisolle suunnattuun hankkeeseen ei ole vielä valittu hanketyöntekijää. Kirjasto halua olla osaltaan ehkäisemässä nuorten syrjäytymistä ja kokee tärkeänä kantaa heistä huolta
Jan Heyer ja Sebastian Braun näyttivät nauttivan raahelaisesta avannosta. –?Se oli mahtavaa aikaa. Oppilaat ovat Suomessa ensikertalaisia, mutta opettajat ovat olleet Raahessa ja Suomessa ennenkin. Hän kertoo ehtineensä avantouinnin lisäksi jo harrastamaan Raahessa vaikka ja mitä. Silloin täällä oli vielä Rautaruukki, Issler muistelee. Raahen lukiosta lähtee vastavuoroisesti Heidenheimiin oppilaita seuraavan lukuvuoden aikana. Lukiolainen Heyer myöntää, ettei hänellä ollut hirvittävästi tietoa Suomesta tai suomalaisista ennen tätä reissua. He vierailivat vuonna 1996 Sveitsissä ammattioppilaitosten MM-kisoissa. –?Tiesin kylmyyden ja sen, että täällä on paljon metsää. Saksalaiset ihastuivat avantoon ja lumeen . –?Halusin käydä avannossa, jotta voin kertoa muille tehneeni sen, Jan Heyer nauraa. Minulla oli ehkä mielessä stereotypia, että kaikilla suomalaisilla on siniset silmät ja vaalea tukka. Porukan matkaan on tähän mennessä mahtunut jo muun muassa moottorija potkukelkkailua sekä avantouintia. –?Hienoa, että koulu on suhtautunut tähän myötämielisesti, Raahen lukiolla saksaa opettava Soili Lahtela hymyilee. Jan Heyer innostui testaamaan myös lumessa kieriskelyä. Osa lukiolaista tuntui nauttivan jäisessä vedessä uimisesta niin paljon, että meni avantoon useita kertoja. Lumi ei ole saksalaisvieraille kuitenkaan mitenkään uusi juttu, sillä heidänkin kotikaupungissaan Heidenheimissa on talvisin lunta. Tosin sitä on yleensä helmikuussa vain maksimissaan parin viikon ajan. Aion kertoa kotona, että olemme tunteneet olomme täällä hyvin tervetulleiksi, ja sen, että tykkään Suomen koulusysteemistä, Heyer toteaa. Yhteistyö alkoi käytännössä jo vuonna 1996, kun Raahen ammattiopiston silloinen rehtori Unto Valpas otti yhteyttä lukion vararehtoriin ja saksaa opettaneeseen Anneli Mustakallioon. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . . –?Nyt siellä on +20 astetta, eli kesäinen ilma, Heyer mainitsee. Oppilaitosten välillä ensimmäinen vierailu toteutettiin jo vuonna 1997. Olen iso lumifani, joten täällä on mahtavaa, mämmiäkin maistanut ja sille kehuja antava Heyer hehkuttaa. Samalla reissulla kaksikko vieraili myös Heidenheimissa. MIKKO MÄÄTTÄ MIKKO MÄÄTTÄ. Vierailu on Raahen lukion ja Heidenheimin teknisen lukion pitkän yhteistyön aikaansaannosta. Nyt näen muutoksia, joita täällä on tapahtunut. Seuraavana vuonna Mustakallio lähti ammattiopiston kielten opettaja Aila Wondafrasin ja neljän oppilaan kanssa Heidenheimiin. Siitä lähti käyntiin yhteistyö, joka on kantanut hyvin tähän päivään saakka. –?Olemme käyneet muun muassa saunassa ja museossa ja nähneet paljon Raahea ja koulua. Raahen ja Heidenheimin lukioiden ystävyys on kestänyt 20 vuotta. Tällä hetkellä Raahessa vierailee joukko Heidenheimin teknisen lukion oppilaita. HUHTIKUUTA 2018 TONI LÄNKINEN Raahessa vierailee parhaillaan 14 oppilaan ja kahden opettajan saksalaisseurue, jotka tuleva vajaan 50 000 asukkaan Heidenheimin kaupungista. KESKIVIIKKONA 11. Siitä tulee suuri tyydytyksen ja ilon tunne, kun nuoret oppivat tutustumaan toisiinsa ja saavat kulttuurin tuntemusta, Lahtela alleviivaa. Sabine Latuske-Schillings on nyt Raahessa seitsemättä kertaa, joten hän myöntää olevansa jo ”puoliksi suomalainen”. Mutta en tiennyt paljoa Suomen kulttuurista. Thomas Issler on käynyt Raahessa kerran, kymmenen vuotta sitten. He tulivat Raaheen lauantaina ja lähtevät takaisin kotimaahansa torstaina. –?Toivottavasti yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa
HUHTIKUUTA 2018 . Raahen Seutu 9 LIMINGANTULLI, LINNANMAA, RAKSILA, ZEPPELIN, RAAHE, ROVANIEMI, KEMI, TORNIO ALLA OLEVAT OVAT ESIMERKKITUOTTEITA, JOIHIN OMISTAJAHINNAT ON LASKETTU VALMIIKSI Hinnat voimassa S-Etukortilla 12.-15.4. SAAKKA S-ETUKORTILLA KAIKKI NORMAALIHINTAISET TUOTTEET -15%! ALKAA TORSTAINA! ALKAA TORSTAINA! ALKAA TORSTAINA! ALKAA TORSTAINA! ALKAA TORSTAINA! ALKAA TORSTAINA! ALKAA TORSTAINA!. SU 15.4. SAAKKA S-ETUKORTILLA KAIKKI NORMAALIHINTAISET TUOTTEET -20%! SU 15.4. KESKIVIIKKONA 11. 42 46 (49,95) JDBUG Stunt potkulauta musta/lime 11 48 (13,50) ARABIA Muumi Taikuri muki 157 25 (185,00) ELECTROLUX EUO93IW Ultraone pölynimuri 11 48 (13,50) ARABIA Muumi Tiuhti ja Viuhti muki 55 17 (64,90) FAMILON Peite princess valkoinen 109 65 (129,00) MOCCAMASTER Kahvinkeitin H931 hopea ES IM ER K K ITU O TT EI TA OMISTAJAPÄIVÄT – 15 % S-ETUKORTILLA OMISTAJALLE JOPA ARINAN PRISMOISSA TORSTAISTA SUNNUNTAIHIN 12.-15.4. 16 15 (19,00) ASTD Bluetooth kaiutin hopea 15 22 (17,90) FAMILON Tyyny princess 140x250cm. Lime
48-62cm. OMISTAJAPÄIVÄT 12.-15.4. HUHTIKUUTA 2018 ES IM ER KK ITU O TT EI TA ES IM ER KK ITU O TT EI TA LIMINGANTULLI • LINNANMAA • RAKSILA • ZEPPELIN • RAAHE • ROVANIEMI • KEMI • TORNIO 29 71 (34,95) BELL SPORT pyöräilykypärä värit: musta, puna/musta. 33 20 (34,95) JUPITER Tasapainopyörä Push musta 118 70 (124,95) 90 20 (94,95) JUPITER Lastenpyörä Racing tai Sweetie 16” värit: musta ja valkoinen. 3 82 (4,49) Muurikello 2 51 (2,95) Tulilatva. 14 41 (16,95) JUPITER BMX-kypärä Useita värejä. 25 46 (29,95) 38 21 (44,95) FAMILON Tikkityyny ultra valkoinen HOUSE Oxalis mikroaaltouuni MM7 20CTB-PM 58 65 (69,00) 101 15 (119,–) JBL Flip 3 EDT musta BEURER Ilmanpuhdistin 19 47 (22,90) 21 21 /kpl FAMILON Tyyny extralife valkoinen ELECTROLUX Easy Sense aamiaissarja vedenkeitin, kahvinkeitin tai leivänpaahdin OMISTAJAPÄIVÄT 12.-15.4. 14 41 (16,95) Tuntematon Sotilas DVD 20 32 23,90) PAULIINA RAUHALA Synninkantajat (24,95) ALLA OLEVAT OVAT ESIMERKKITUOTTEITA, JOIHIN OMISTAJAHINNAT ON LASKETTU VALMIIKSI Hinnat voimassa S-Etukortilla 12.-15.4. 10 Raahen Seutu . KESKIVIIKKONA 11. 16 96 (19,95) JUPITER Eläinkypärä värit: sininen, pinkki, vihreä ja violetti. JUPITER Lastenpyörä Racing tai Sweetie 12” värit: musta ja valkoinen. 54-61 cm. 25 46 (29,95) STIGA Comet 120 S potkulauta musta, 120 MM 8 49 (9,99) JUPITER Jalkapumppu mittarilla 16 96 (19,95) 67 96 (79,95) DISNEY Tech2GO kuulokkeet Disney Frozen tai Star Wars KÄRCHER SC 1 Easyfix höyrypuhdistin 227 05 (239,-) JUPITER Retkipyörä Highway 28” M sininen 54cm, N violetti 50 cm. 48-54cm
25 46 (29,95) 38 21 (44,95) FAMILON Tikkityyny ultra valkoinen HOUSE Oxalis mikroaaltouuni MM7 20CTB-PM 58 65 (69,00) 101 15 (119,–) JBL Flip 3 EDT musta BEURER Ilmanpuhdistin 19 47 (22,90) 21 21 /kpl FAMILON Tyyny extralife valkoinen ELECTROLUX Easy Sense aamiaissarja vedenkeitin, kahvinkeitin tai leivänpaahdin OMISTAJAPÄIVÄT 12.-15.4. 33 20 (34,95) JUPITER Tasapainopyörä Push musta 118 70 (124,95) 90 20 (94,95) JUPITER Lastenpyörä Racing tai Sweetie 16” värit: musta ja valkoinen. Raahen Seutu 11 ES IM ER KK ITU O TT EI TA ES IM ER KK ITU O TT EI TA LIMINGANTULLI • LINNANMAA • RAKSILA • ZEPPELIN • RAAHE • ROVANIEMI • KEMI • TORNIO 29 71 (34,95) BELL SPORT pyöräilykypärä värit: musta, puna/musta. 14 41 (16,95) JUPITER BMX-kypärä Useita värejä. 3 82 (4,49) Muurikello 2 51 (2,95) Tulilatva. 48-62cm. OMISTAJAPÄIVÄT 12.-15.4. 25 46 (29,95) STIGA Comet 120 S potkulauta musta, 120 MM 8 49 (9,99) JUPITER Jalkapumppu mittarilla 16 96 (19,95) 67 96 (79,95) DISNEY Tech2GO kuulokkeet Disney Frozen tai Star Wars KÄRCHER SC 1 Easyfix höyrypuhdistin 227 05 (239,-) JUPITER Retkipyörä Highway 28” M sininen 54cm, N violetti 50 cm. 48-54cm. KESKIVIIKKONA 11. 16 96 (19,95) JUPITER Eläinkypärä värit: sininen, pinkki, vihreä ja violetti. JUPITER Lastenpyörä Racing tai Sweetie 12” värit: musta ja valkoinen. 14 41 (16,95) Tuntematon Sotilas DVD 20 32 23,90) PAULIINA RAUHALA Synninkantajat (24,95) ALLA OLEVAT OVAT ESIMERKKITUOTTEITA, JOIHIN OMISTAJAHINNAT ON LASKETTU VALMIIKSI Hinnat voimassa S-Etukortilla 12.-15.4. 54-61 cm. HUHTIKUUTA 2018
Urheiluja palloiluvälineet. OMISTAJAPÄIVÄT 12.-15.4.. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla. Liesituulettimet. Tietokoneet, matkapuhelimet, tabletit ja pelikonsolit. Saunatarvikkeet. Sähkötarvikkeet. Kodin pienkoneet, kameratarvikkeet, tallennusmediat. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: s-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta 010 76 5858, ma-pe 8-20, (0,0835€/puhelu + 0,1209€/min). Musiikki ja elokuvat, pelit ja ohjelmistot. ENDURANCE Miesten juoksuhousut Musta. Kukat ja kukkienhoito. 34-44. Sisustus tuotteet. Kamerat ja objektiivit. KODINTEKNIIKKA JA VIIHDE: Televisiot, näytöt ja digiboxit. Matkapuhelintarvikkeet. Lasten tarvikkeet. Etu ei koske tilaustuotteita eikä aiemmin tehtyjä kauppoja. 21 21 (24,95) 21 17 (24,90) 33 92 (39,90) STARTER Lasten kengät Useita värejä. 33 96 (39,95) ENDURANCE Naisten juoksutakki Musta. ENDURANCE Naisten juoksutrikoot Musta. Käsityölangat ja -tarvikkeet. KOTI : Peitot, tyynyt ja vuodevaatteet. Astiat ja ruoanvalmistus. Muut tekstiilit. SPORT: Asusteet, jalkineet ja vaatteet, reput ja laukut, kalastusja retkeilytarvikkeet ja -vaatetus, urheiluvälineet, polkupyörien osat ja varusteet. 36-41. SPORT : Polkupyörät. Johdot ja varaosat. 22-35. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. Kotiteatterija muut audiolaitteet. 12 Raahen Seutu . 28-39. Verhot ja matot. TARKISTA TÄSTÄ OMISTAJAHYÖTYSI! 33 96 (39,95) 5 91 (6,95) 21 21 (24,95) VIKING Bryne lasten kengät Koralli/minttu tummansininen/royal. 34-44. Talousmuovit. 34-44. CIRAF Lasten ulkoiluhaalari Punainen tai vihreä. CIRAF Lasten takki Maastokuosi tai perhoskuosi. S-Etukortilla seuraavista tuoteryhmistä 15 % S-Etukortilla seuraavista tuoteryhmistä 5 % 67 96 (79,95) SKECHERS Gorun obstruct naisten juoksujalkine Musta/turkoosi, harmaa/pinkki. KODINTEKNIIKKA JA VIIHDE: Lautapelit ja lelut, askarteluja toimistoja paperitarvikkeet, kirjat. KESKIVIIKKONA 11. S-XXXL. Jääurheilu, hiihtovälineet sekä pulkat ja kelkat. Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan OK Arinan osuusmaksu 100 €. Tietokoneen ja konsolien oheislaitteet ja tarvikkeet, tulostustarvikkeet. S-XXXL. Kaiuttimet, kuulokkeet, mikrofonit. Isot kodinkoneet. Tulostimet. 5 91 (6,95) 16 96 (19,95) ENDURANCE Naisten juoksupaita Koralli, violetti ja turkoosi. RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI: Pienrauta ja autotarvikkeet. Sen voi maksaa kerralla kokonaan tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. PUKEUTUMINEN: Naisten, miesten ja lasten pukeutu minen, asusteet ja jalkineet sekä laukut. HUHTIKUUTA 2018 50 96 (59,95) ASICS Gel-Contend 4 Miesten juoksujalkine Sininen/hopea. ENDURANCE Miesten Juoksupaita Sininen, oranssi tai keltainen. 92-140 cm 25 46 (29,95) ENDURANCE Miesten juoksutakki Keltainen. Kuljetuslaukut. 39-49. Etu ei koske elintarvikkeita, eläinruokaa ja -tarvikkeita, hygieniatuotteita, kosmetiikkaa, lukuja aurinkolaseja, kynttilöitä, puhdistusaineita, siivoustarvikkeita, sanomaja aikakauslehtiä, tupakointija alkoholituotteita, osaa lastentarvikkeista (päivittäistavaraosastolla myytävät tuotteet), vaippoja, pehmopapereita, ruoanvalmistuspapereita, pakastustuotteita, kertakäyttöastioita, servettejä, viininvalmistustarvikkeita, postimerkkejä, postikortteja, adresseja, urheiluravinteita, vitamiineja, hivenaineita, retkimuonaa, maksullisten TV-kanavien kortteja, 3G-paketteja, puhelinliittymiä eikä Saunalahti Prepaid -kortteja. Paristot ja turvallisuustarvikkeet. S-XXXL
Puolueen 60-vuotisjuhlat pidetään Helsingin vanhalla ylioppilastalolla 5.5. Kristillisdemokraatit juhlivat 60-vuotista puoluetta vuonna 2018 monin eri tavoin. Se tarkoittaa perheiden hyvinvointia, uudenlaista välittämistä naapureista, ystävistä ja ikäihmisistä ja vapaaehtoistyön tukemista. 60-VUOTISJUHLAVUOTTA viettävä puolue elää ja voi puheenjohtajansa mukaan hyvin inhimillisyyttä korostavien periaatteidensa tukemana. . 12.3.2018 Raahe Suo anteeksi isä kyyneleet nää, ne rakkautta on ja ikävää Loputtomasti kaivaten Kerttu, Petri, Ari perh. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 13 SARI JAATINEN Raahessa maanantaina vieraillut kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah iloitsee, että eutanasia-kansalaisaloite hylättiin. Sitä tulisi käyttää heikommassa asemassa oleviin, kuten perheisiin. – Maakuntavaltuutettu on mahtipäättäjä, Sari Essayah totesi Kahvila Hipussa Raahessa. Hän totesi, että maissa, joissa eutanasia on sallittu, on joissakin tapauksissa liikuttu hyvin kaltevalla pinnalla. ja sisarukset Siunattu on toimitettu läheisten läsnä ollessa Saloisten kirkossa 7.4.2018. Suosituimmat haut pikavalintoina, myös mobiiliystävällisesti! Kuin ehtymätön virran juoksu, kuin tuntematon tuulen tie, kuin kesäyössä kielon tuoksu, se tuokionsa tuo ja vie. Politiikka lähtee yhtäläisen ihmisarvon ajatuksesta, jonka piiriin kuuluva niin tuottavat veronmaksajat kuin vanhukset ja mielenterveyspotilaat. 7.10.1938 Helsinki k. –?Viimeistään nyt tuli ihmisille selväksi, että eutanasiassa on kyse ihmisen surmaamisesta. Nyt päätetään niin isoista alueellisista asioista. . HUHTIKUUTA 2018 . Soteja maakuntauudistuksen kansanedustaja Sari Essayah toteaa parantuneen, mutta uudistuksella tulee kiire. 17.3.1943 Saloinen k. . Aina ei ole ollut selvää, onko armokuolema ollut potilaan toivomus. Myös pieniin eläkkeisiin pitäisi saada korotusta, Essayah näkee. . Eläkeläisköyhyyttä torjuakseen hallituksen tulisi Essayahin mielestä nostaa pienimpiä takuuja kansaneläkkeitä 25 eurolla kuussa, jotta hallituskauden aikana tehdyt ostovoiman heikennykset tulisivat korjattua. Myös lapsilisän reaaliarvo on pienentynyt lähes kolmanneksella 2000-luvulla eikä ostovoimaa ole korjattu elinkustannusten nousun mukaisesti. 60-VUOTIAS . Toimituksen viikottaiset nostot mielenkiintoisimmista sisällöistä. Puolue rakentaa Suomesta inhimillistä, oikeudenmukaista, perheystävällistä ja yritteliästä lähimmäisyhteiskuntaa, jossa jokaisen ihmisen arvo tunnustetaan ja kaikilla on turvallista elää. Lämmin kiitos osaanotosta suuressa surussamme. Puolueella on viisi kansanedustajaa: Peter Östman, Päivi Räsänen, Antero Laukkanen, Sari Essayah ja Sari Tanus. 11.3.2018 Kolari Kaivaten Eja Lapset ja lastenlapset. Puoliso, isä ja veli Koneistaja Arto Juhani TOKOLA s. . Sari Essayah toivoo ikäihmisille vanhusasiavaltuutettua puolestapuhujaksi. Hallituskaudella on tehty lukuisia lapsiperheiden toimeentuloon vaikuttavia sosiaalietuuksien leikkauksia ja indeksijäädytyksiä. Jaakko Juhani HÄKKINEN s. Eutanasia on myönnetty myös tapauksissa, joissa ihminen ei ole sairastanut kuolemaan johtavaa sairautta. Hän katsoisi vanhustenhuollon kenttää kokonaisuutena. KESKIVIIKKONA 11. . Moni kansanedustaja puntaroi eduskuntaja maakuntapäättäjän rooleja, eikä ihme. Myöntöperusteena on saattanut olla jopa ahdistus. –?Samalla tavoin kuin lapsilla on lapsiasiavaltuutettu, vanhukset tarvitsevat vanhusasiavaltuutetun, jota on lähdetty kansalaisaloitteella ajamaan. Erityisesti suurissa kaupungeissa tapahtuu huolestuttavia ilmiöitä. Lähimmäisyys on myös yksi juhlavuoden otsikoita. VANHUSTENHUOLLON taso vaihtelee Suomessa Essayahin mielestä valtavasti. –?Tällä viikolla kun hallitus käy kehysneuvotteluja, on taloudessa valtiovarainministerin mukaan nyt liikkumavaraa. . . Juhlia ja yleisötilaisuuksia järjestään ympäri maata. . –?Nämä ensimmäiset maakuntavaalit, joissa maakuntahallinto rakennetaan, ovat niin tärkeät, että olen vedonnut jokaiseen. Keskustelu armokuolemasta ei kuitenkaan valunut Essayahin mielestä hukkaan. Se tarkoittaa myrkkypiikkiä, Essayah sanoi Kahvila Hipussa järjestetyssä Kestävää lähimmäisyyttä -tilaisuudessa. Kestävämmän läheisyyden puolesta SARI JAATINEN Alueen kattavin tapahtumatarjonta yli 800 aktiivista tapahtumailmoittajaa. Maakuntavaaleihin Essayah on patistanut kaikkia puolueensa kansanedustajia. –?Suomessa tarvitaan parempaa, kodinomaista saattohoitoa. Eutanasia ja saattohoito sotketaan edelleen toisiinsa
Kotona poika tanssi lakkaamatta, joten isä päätti viedä hänet tanssitunneille 9-vuotiaana. Raahelaisuus on yhä vahva osa Jaakon identiteettiä, vaikka koko aikuisikänsä hän on viettänyt Itämeren takana Hollannissa. Tanssia Raahesta Rotterdamiin . HUHTIKUUTA 2018 JUURIHOIDOSSA SARA ALASUUTARI TULI-tanssit -tanssitapahtuman tuomariston esittelyssä kerrotaan Jaakko Toivosen olevan nykyään Hollannissa vaikuttava, menestynyt tanssija ja koreografi. Alakouluikäinen Jaakko saattoi helposti lähteä uimarannalle kavereidensa kanssa pyörällä ilman, että kukaan oli mukana vahtimassa. Koulupäivien lisäksi hän vietti myös iltansa koulun liikuntasalissa tanssia harjoitellen. Suurkaupungissa asuessaankin Jaakko on yrittänyt löytää turvallisen paikan, jossa kaikki on lähellä. Minne tahansa menenkin, etsin elämääni tietynlaista yksinkertaisuutta. . –?Jaakko on myös Raahesta kotoisin! huikkaa tanssija itse perään. Tunneilla käyminen ja harrastuksen aloittaminen kisLapsuudessa Jaakko Toivosen päivät kuluivat pitkälti Pitkänkarin koululla. Lapsuudesta päällimmäisenä mielessä on muisto vapaudesta ja juuri siitä yksinkertaisuudesta, josta pikkukaupungin asukkaat saavat nauttia. Arvostan sitä, että kaikki on lähellä ja voin pyöräillä paikasta toiseen, eikä minun tarvitse matkustaa metrolla kahta tuntia päästäkseni ruokaostoksille. LAPSUUDESTA saakka tanssi on ollut tärkeä osa Jaakon elämää. –?Olen pikkukaupungin poika. 14 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . KESKIVIIKKONA 11. Tanssija ja koreografi Jaakko Toivonen kaipaa Hollannissa asuessaan pikkukaupungin yksinkertaisuutta ja lähellä olevaa luontoa.
Vanhemmat olivat aina tarvittaessa kuskaamassa nuoria niin treeneihin kuin kisoihinkin. Pyörätuolitanssikilpailuja järjestää Suomen pyörätuolitanssiliitto. . Tänä keväänä Jaakko on päässyt tekemään töitä myös Suomessa ja työstää tällä hetkellä Oulussa Milla Virtasen kanssa Oulussa kesäkuussa ensi-iltansa saavaa Last Supper -tilatanssiteosta. Asuinpaikka: Rotterdam, Alankomaat. Nautin myös ruoanlaitosta ja pianonsoitosta. Unelmani on pysyä terveenä ja tehdä tätä työtä niin kauan, ettei tarvitse jäädä eläkkeelle, Jaakko Toivonen kertoo. RAAHEN Rytmikkäät vietti Jaakon nuoruudessa kulta-aikaansa. Ammatti: Tanssija ja koreografi. Kilpailussa käytetyistä arvosteluperusteista tärkeimmät ovat rytmi, esiintyminen ja tekniikka. Ylijoki kilpaili vain kahtena päivänä. Mitä teet vapaa-ajalla. Joka viikko illat kuluivat harjoitellessa ja viikonloput kilpaillessa. JAAKKO TOIVONEN . Tasoa alkaa kuitenkin jo löytyä. . Viikonloppu kilpailtiin ja seuraava viikko harjoiteltiin taas täysillä. 19-vuotiaana myös kilpatanssi vaihtui nykytanssiin, ja sillä tiellä Jaakko on pysynyt tähän päivään asti. . . Siitä olen ylpeä, sillä monet jäävät matkan varrelle ja ura loppuu lyhyeen. SARA ALASUUTARI 44-vuotias tanssija-koreografi on viettänyt puolet elämästään Hollannissa, mutta raahelaisuus on yhä vahva osa miehen identiteettiä. . –?Aluksi kävin jazzja balettitunneilla. Hän valmistautui ensimmäisiin ulkomaan kisoihinsa harjoittelemalla koko talven. Nautin tanssimisesta, mutta laji ei tuntunut täysin omalta jutulta. Myöhemmin löysin kilpatanssin, joka vei minut mukanaan, Toivonen muistelee. Luontoa ja sen läheisyyttä. Pyörätuolitanssia voi harrastaa sähköisellä tai manuaalisella pyörätuolilla. . Juuri tuohon aikaan tutustuin ihmisiin, jotka ovat vielä nykyäänkin parhaita ystäviäni. – Olen tehnyt alan töitä jo yli 20 vuoden ajan, ja hommia riittää edelleen. . Osallistun myös muutaman kerran vuodessa tanssileireille. Lisätietoja: https://toivonenjaakko.wixsite.com/jaakkotoivonen MIKKO MÄÄTTÄ Kaksi vuotta pyörätuolitanssia harrastanut raahelainen Kristiina Ylijoki osallistui Hollannissa järjestetyissä kisoissa kahteen tulokassarjaan. –?Käyn kerran viikossa Oulussa Stepping Out ry:n tanssiharjoituksissa, ja silloin kun rahatilanne antaa myöten otan myös yksityistunteja. Nuoret tanssijat menestyivät ja muodostuivat esikuviksi aloitteleville tanssijoille. Ylijoki palasi Hollannista mitalien kanssa Kristiina Ylijoki kilpaili pääsiäisen aikaan ensimmäistä kertaa ulkomailla. Lukion jälkeen Jaakko lähti Oulun konservatorioon opiskelemaan tanssia, mutta huomasi pian kaipaavansa muualle. HUHTIKUUTA 2018 . Opiskellut tanssia muun muassa Oulun konservatoriossa, Codarts Dance Academyssa ja Amsterdamissa Academy of Theatre and Dance:ssa. Koulupäivien lisäksi hän vietti myös iltansa koulun liikuntasalissa tanssia harjoitellen. . . –?Pyörätuolitanssi on pyörätuolin liikuttamista musiikin tahtiin. Pyörätuolitanssissa urheilijat luokitellaan toimintakyvyn mukaan eri luokkiin. Singlesarjassa hän tuli kolmanneksi ja freestylen singlesarjassa ensimmäiseksi. –?Se oli mahtavaa ja hyvin intensiivistä aikaa. Ulkoilen ja vietän aikaa koirani kanssa sekä pidän yleiskuntoa yllä esimerkiksi lenkkeilemällä. KILPAILUMATKA kesti kiirastorstaista pääsiäismaanantaihin. . Pitkänkarin koulusta muodostui keskeinen paikka, sillä koulupäivien jälkeen siellä vietettiin myös lukuisia tunteja tanssitreeneissä. Kisoihin ei ollut karsintaa, vaan ne olivat kaikille avoimet. YLIJOKI on kilpaillut vuoden verran. Myös tukijoukkojen aktiivisuus oli ratkaisevaa nuorten tanssijoiden menestyksen kannalta. Tanssijoista luettiin lehdistä, ja heidät saattoi nähdä jopa televisiosta, mikä kannusti myös muita lähtemään mukaan. Mitä kaipaat Suomesta Hollannissa ollessasi. Haluaisin panostaa enemmän harjoitteluun ja kilpailuihin, mutta varallisuuteni rajoittaa sitä. Opiskelut Oulussa vaihtuivat tanssijan ja koreografin tutkintoon Alankomaiden Rotterdamissa. Sponsoreita on kuitenkin vaikea löytää.” KRISTIINA YLIJOKI YLIJOKI kertoo, että pyörätuolitanssi tekee vasta tuloaan Suomessa. . Ulkomailla kilpailutarjontaa on enemmän. Periaatteessa laji on sama kuin kilpatanssi, mutta pyörätuolitanssi on monin tavoin liberaalimpi laji: lajia voi harrastaa yksin tai parin kanssa, joka voi olla joko mies tai nainen, tai jopa muutaman hengen ryhmässä, Ylijoki kertoo. Perhe: Raahessa asuva äiti, kaksi siskoa sekä Hollannissa asuvat miesystävä ja koira. . Niihin osallistumiseen vaaditaan lisenssi tai vapaa-ajan vakuutus, joka on voimassa kilpailuissa. Sama kaava toistui viikosta toiseen: Perjantaina mentiin nukkumaan bussissa ja aamulla herättiin, joskus Lieksassa, toisinaan Norjassa. Suomessa on vuosittain neljä virallista kilpailua. . Suomessa luonto on aina kulman takana eikä sitä tarvitse lähteä erikseen etsimään. Etsinkin itselleni sponsoreita, jotta voisin treenata ja kilpailla enemmän. Ikä: 44 vuotta. –?Tavoitteena oli saada kansainvälistä kilpailukokemusta. Sponsoreita on kuitenkin vaikea löytää. Seuraavat kisat olisivat helatorstaina Kuopiossa. Myös intohimo tanssia kohtaan on säilynyt, ja uutta opittavaa on edelleen. Ylijoki ei vielä tiedä, osallistuuko hän niihin. . Hän kertoo, että yleensä tulokasluokissa, joissa hän itse kilpailee, on 2–8 kilpailijaa. Lapsuudessa Jaakko Toivosen päivät kuluivat pitkälti Pitkänkarin koululla. Etsinkin itselleni sponsoreita, jotta voisin treenata ja kilpailla enemmän. KESKIVIIKKONA 11. . “Haluaisin panostaa enemmän harjoitteluun ja kilpailuihin, mutta varallisuutesi rajoittaa sitä. SARA ALASUUTARI. Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 15 koi Jaakon yhä syvemmälle tanssin pyörteisiin
. 44 990 € GT-Line mallisto alk. 16 990 € Mallisto alk. Seura juhlii tasaisesti läpi vuoden, ja juhlaa löytyy kabineteista ja kentiltä. Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. 37 177 € Mallisto alk. 3/18 5300 NISSAN ALMERA 1,5 VISIA -07 aj. Kuvien autot erikoisvarustein. * Kampanja on voimassa viikonloppunäyttelyn ajan. . 59 691 € Mallisto alk. Sen jälkeen PattU ja Kempeleen Kiri kohtaavat pari kertaa molempien kotikentillä. KESKIVIIKKONA 11. 14.25 miesten joukkueen esittely ja avoin harjoitus . Suomessa kentät ovat vielä lumen peitossa, eikä ulkokentälle pääsystä ole vielä mitään tietoa. Raahelaisjoukkueen on tarkoitus pelata kolme harjoitusottelua ulkokentillä ennen sarjakauden alkua. 41 491 € Mallisto alk. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. 24 990 € GT-Line mallisto alk. 15.18 E07-tytöt . . Raahen liikuntahallilla lauantaina 14.4. . 49 990 € Mallisto alk. 15.44 C03/04-pojat . –?Kempele ja Rauma pelaavat MiiluAreenalla 9.6. Tapahtumassa pääsee juttelemaan pelaajien kanssa ihan rauhassa, ja pystyy myös pyytämään nimmareita ja ottamaan selfieitä. 29 288 € GT-Line mallisto alk. kello 13 alkaen. Mallisto alk. . 30 327 € GT-Line mallisto alk. . 13 318 € GT-Line mallisto alk. 250 tkm, kats. 29 288 € GT-Line mallisto alk. . . 155 tkm, kats. Alajärvellä on uusi halli, joten se peli saadaan takuuvarmasti pelattua kelistä riippumatta. Ottelu pelataan Alajärven lähellä Perhossa. 252 tkm, kats. 15.22 E07-pojat . 29 288 € GT-Line mallisto alk. 4/18 4500 TOYOTA COROLLA VERSO 1,8 -02 aj. * Kampanja on voimassa viikonloppunäyttelyn ajan. HUHTIKUUTA 2018 OSAMAKSULLA JA VAIHTAEN AUTOMYYNTI R.JAUHIAINEN Lappastentie 1, 92120 Pattijoki Puh. 49 990 € Mallisto alk. Kyseinen pesäpallopäivä järjestetään Tuomikosken tietojen mukana nyt tässä laajuudessaan ensimmäistä kertaa. Päivä alkaa naisten ja miesten edustusjoukkueiden lyhyillä avoimilla harjoituksilla. 44 990 € GT-Line mallisto alk. –?Tulossa on myös samantyyppinen tapahtuma 22.4. 49 990 € Mallisto alk. . ARKISTO / VESA JOENSUU Voit jättää ilmoituksen HELPOSTI VERKOSSA! raahenseutu.fi/ilmoita. 49 990 € Mallisto alk. 15.26 E06-tytöt . Päivän ohjelma: . (08) 265 252, 0400 280 823 HYNDAI i30 1,6 CRDi -08 aj. . 16 990 € Mallisto alk. 29 288 € GT-Line mallisto alk. 37 177 € Mallisto alk. . –?Naisten ja miesten joukkueet ovat uudistuneet, joten haluamme tehdä joukkueita tunnetuiksi. Eli pelaajat ja fanit kohtaavat, Pattijoen Urheilijoiden puheenjohtaja Harri Tuomikoski kertoo. 36 122 € Teho 370 hv Kiihtyvyys (0-100 km/h) 4.9 sekuntia Saatavana takatai neliveto TONI LÄNKINEN Pattijoen Urheilijat ja PattU Juniorit järjestävät tämän viikon lauantaina Raahen liikuntahallilla pesäpallopäivän, jonka aikana seuroja ja pelaajia esitellään yleisölle. Valokuvaukset seuran kausijulkaisua varten. 36 122 € Mallisto alk. Miehet pelaavat varsinaisen juhlaottelunsa Oulun Lippoa vastaan, mutta Raahessa nähdään tulevana kesänä myös naisten Superpesistä. 24 990 € GT-Line mallisto alk. 36 122 € Viikonloppunäyttely 13.-15.4.2018 Esittelyssä GT ja hybridi-mallisto Metalliväri koko Kia-mallistoon * € Mallisto alkaen 49.990 € Teho 370 hv Kiihtyvyys (0-100 km/h) 4.9 sekuntia Saatavana takatai neliveto Edun arvo jopa 1500 € Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Se tulee olemaan todella tasokas peli. 59 691 € Mallisto alk. . 30 327 € GT-Line mallisto alk. 14.50 naisten edustusjoukkue . 15.06 F09-tytöt . 16 990 € Mallisto alk. 13 318 € GT-Line mallisto alk. 15.48 C-tytöt . . 14.54 miesten edustusjoukkue . 41 491 € Mallisto alk. . Samana päivänä PattUn miehet pelaavat kello 17 Kouvolaa vastaan, Tuomikoski raottaa. 14.00 naisten joukkueen esittely ja avoin harjoitus . 41 491 € Mallisto alk. 4/18 4900 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Antinkankaantie 35, 92130 Raahe porho.fi MYYNTI: Jyrki Tiittanen 020 762 4183 Markku Martinmäki 020 762 4184 Jorma Elasvirta 020 762 4182 Mallisto alk. SUPERPESISKAUSI pyörähtää käyntiin PattUn osalta vajaan kuukauden päästä. 24 990 € GT-Line mallisto alk. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Päivän aikana on tarjolla myös muuta lajiin liittyvää ohjelmaa. . 13 318 € GT-Line mallisto alk. 15.10 F-pojat . Ensimmäinen on Alajärven Ankkureita vastaan 28.4. 15.14 F-tytöt pinkit . 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . 3/18 5900 TOYOTA COROLLA VERSO 1,6 -02 aj.237 tkm, kats. PESISPÄIVÄ . PattU järjestää lauantaina yleisölle avoimet pesistreenit liikuntahallilla. Tosin jo ensi viikolla kauteen otetaan varaslähtö Espanjassa. * Kampanja on voimassa viikonloppunäyttelyn ajan. . 59 691 € Mallisto alk. Kuvien autot erikoisvarustein. * Kampanja on voimassa viikonloppunäyttelyn ajan. 30 327 € GT-Line mallisto alk. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. . . Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. 14.58 G10-11 -tytöt . Pyhäjoelle, mutta siellä juniorit eivät ole mukana. Avoimet pesistreenit lauantaina Juhlavuottaan viettävä PattU haluaa tuoda fanit ja juniorit entistä lähemmäs edustusjoukkueita. . . Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Tapahtumassa yleisö pääsee juttelemaan, pyytämään nimmareita ja ottamaan kuvia pelaajien kanssa. 15.52 C02-pojat . 36 122 € Viikonloppunäyttely 13.-15.4.2018 Esittelyssä GT ja hybridi-mallisto Metalliväri koko Kia-mallistoon * € Mallisto alkaen 49.990 € Teho 370 hv Kiihtyvyys (0-100 km/h) 4.9 sekuntia Saatavana takatai neliveto Edun arvo jopa 1500 € Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Sen jälkeen juniorit pääsevät esiin, kun kaikki junnujoukkueet esitellään yleisölle. 15.30 D05-tytöt . . Kuvien autot erikoisvarustein. 15.02 G-pojat . 44 990 € GT-Line mallisto alk. . . 15.36 D-pojat . 13 318 € GT-Line mallisto alk. 15.40 D-tytöt musta . 37 177 € Mallisto alk. Toivottavasti päästäisiin ulos, Tuomikoski miettii. . Liikuntahallin ovet ovat kaikille avoimet. . Kuvien autot erikoisvarustein. –?Perhossa on pesäpallo nosteessa, ja me haluamme viedä pesiksen ilosanomaa maakuntiin. . PATTU täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Mallisto alk. 16 990 € Mallisto alk
18.30 Simpsonit (7). 19.00 Rillit huurussa (S). 23.00 Ulkolinja: Weinstein vastaan #metoo. YLE TEEMA & FEM 06.15 Yllätysremontti. 00.10 Pitääkö olla huolissaan. 23.00 Simpsonit (7). 11.10 Seinfeld. 22.00 ELOKUVA Kino: Ahneuden hinta (12). Kausi 3, 7/10. (U) HD 15.30 Villi kortti: Jalkapalloetkot. Vapautumisia. 18.00 House (12). 05.35 Science of Stupid. 14.15 Lontoon lumileopardit. Fiesta eli maailmanlopun bileet. 16.45 Jäitä hattuun (12). 23.05 Myytinmurtajat. Piirakanhimo iskee, mutta petokalojen kanssa ei leikitä. 12.30 Ranskalainen kylä (12). 18.00 Kultakuume. 16.55 Jenkkimetsurit. HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 09.00 Mayn keittiö. Kausi 4. Jakso 9/24. 21.00 ELOKUVA Here Comes the Boom (12). 21.00 Japanin katastrofi. 16.00 Myytinmurtajat. Sukurakkautta. 18.30 Työelämän uudet kuviot. 09.20 Alaston salaisuuteni (12). (12) Osa 406. 01.05 Stadi vs. 22.00 Kymppitonni. 06.50 Angry Birds Toons (S). 19.00 Sportmagasinet. 04.00 Uutisikkuna. 11.00 Family Guy (12). 01.35 Mitä mietit, Ronja Salmi. 09.05 Viidakon Ykä (7). 00.00 Paratiisihotelli Norja (7). 18.00 Simpsonit (7). Komedia, USA, 2012. 07.55 Pienten perhe. 19.30 Rillit huurussa (S). 02.15 The Orville (12). 09.30 Rankat duunit. NATIONAL GEOGRAPHIC 08.55 Made in Chelsea. 01.55 Ihmeellinen planeetta Maa. 03.00 Fitnesspäiväkirjat. 05.20 Yllätysremontti. Jakso 10/10. 17.30 Simpsonit (7). Saniteettitiloja. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 15.30 Australian rajalla. HD 21.50 Yle Uutiset. 04.15 Ninja Warrior. 02.00 Ikuisesti iholla. 14.00 Teknavi. O: Frank Coraci. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 04.05 Naismurhatutkijat (12). 01.45 Madventures II (7). Osku ei jää yksin. 16.55 Hauskat kotivideot. 14.00 Taidetutkimukset. 12.25 Bachelor Suomi. 21.00 21.00 Mad Cook Show (7). 23.30 X Factor Suomi. 23.05 Ruotsin miljonääriäidit. Jamie saa veteraanikuski Scottin takaisin töihin lupaamalla hänelle uuden hienon hinausauton, mutta sen toimitus on vaarassa viivästyä. Kausi 1, jakso 1/8. 18.00 Remppa vai muutto. Hubertus tutustuu Coloradon laskettelukeskuksiin, joissa viihtyvät myös rikkaat ja kuuluisat. Raahen Seutu TELEVISIO 17. (1963) Vauhdikas suomalaislänkkäri kultaa kaivavista Vornan veljeksistä, jotka lavastetaan syyllisiksi kultaryöstöön. 03.40 Astral-TV. Aino Niemi, Teijo Lindström, Risto Nevala ja Leif Lindeman sekä tanssija viihdeorkesteri Finlanders. 2/10. Tehtävänä on valmistaa MasterChef-tason ateria säilykkeistä. Reykjavik. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.45 Madventures II. Kausi 4, 9/10. HD 08.29 Jack (7). 02.00 Suomen surkein kuski. Repovesi. 21.00 ELOKUVA Spring Breakers (16). 16.25 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S). 17.00 Stadi vs. Vieraana Susani Mahadura. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.40 Tallitytöt. Kausi 1, osa 5/12. 21.00 21.00 Karppi (12). 22.35 48 tuntia rikoksesta (7). (U) 17.00 17.25 Salatut elämät (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 00.35 Pienten perhe. HD 02.35 Uutisikkuna. 01.00 Duudsonit (16). 11.55 Jotain lainattua, jotain uutta. 23.00 Jussin kalajutut. 14.00 Huvila & Huussi. 14.30 JIM D: Mies nimeltä Trump (S). 02.00 Jane the Virgin (7). JIM 07.00 Akvaariomestarit. 00.05 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 00.15 Miksun Baari 2 (7). 20.58 Keno ja Synttärit. Evie. 12.00 Los Angelesin luksuslukaalit (S). 02.05 Selviytyjäkaksikko. 23.00 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S). 09.30 Salatut elämät (7). 10.15 Remonttipainajainen VIP. 13.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. 17.50 Olipa kerran (12). Jotain kaivettua, jotain kivistä. Kausi 2. Todistajanlausunto. HD 20.55 Urheiluruutu. 3/10. 09.45 Amerikan karmeimmat kokit. 09.15 Kaikki koirista. 11.00 Elä vapaana tai kuole. 17.00 Rantavahdit (7). 18.00 Konsertti: Sinitaivas. 10.10 Voittoa asuntokaupoilla. 22.00 Ihmeellinen planeetta Maa. HD 18.00 Jääkiekon naisten SM-liiga: 5. 11.30 Upeat skandikodit. Uusi sarja. 16.30 Suomen surkein kuski. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. Hän haastattelee amerikkalaisia laskettelun olympiavoittajia ja muita lajin huippuja. 16.10 Made in Chelsea. 21.30 Moottorit. Semifinaali. 07.10 Sonic Boom (7). HERO 07.30, 16.00 Lemmen viemää. 13.10 ELOKUVA Villin Pohjolan kulta (12). 13.00 Leijonan luola (S). 11.15, 12.45 Tuhoutunut sekunneissa. 08.40 Yu-Gi-Oh! GX. 06.55 Sonic Boom (7). N: Kevin James, Salma Hayek, Henry Winkler, Bas Rutten. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 09.50, 14.20 Ammattina sankari. 20.00 Onnenpyörä. (U) 15.30 112 uudet jaksot (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. HD 00.25 The Late Late Show with James Corden. 17.10 Draken etsivätoimisto (12). 15.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. Onnea, Verna ja Minea! 06.53 Humps (S). 16.45 Yle Oddasat. 12.00 Haapasalo goes lomalle. Viva La Vantaa. 08.50 Näin Norjassa: Håøyan saari. 08.35 LEGO Ninjago (7). 14.00 Moderni perhe (7). (U) HD 11.00 Uutisikkuna. Keskiviikko 11.4. 16.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. TV5 07.00 Hubertus Hunt. 04.30 Ravintolapainajainen. HD 22.45 Oddasat. 08.00 Kuvia ja käännekohtia: Susanna Ingerttilä. 08.20 My Little Pony (S). Lyhytelokuva. Osa 2539: Sievisten miehet eivät ole turhan tarkkoja tavarastaan. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). Jakso 10/10. 09.35 Emmerdale (7). Jos ottelua ei pelata, tulee muuta ohjelmistoa. 20.00 La Señora (12). HD 01.05 Jenny+: Usko ruokaan, niin pelastut. Monilahjakas Paula Vesala hurmaa, hauskuttaa ja hiljentää Elias Kaskisen syvähaastattelussa ja intiimissä konsertissa Kulttuuritalon lavalla. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. Kausi 5. 15.55 Remppa vai muutto. 07.55 Pieni merenneito (7). 23.05 Everestin pelastajat. 06.00 Aamusää. 19.00 Hengenvaarallisesti lihava. BBC Radio Onen kesäfestari pidettiin toukokuussa 2017 Hullissa. 06.40 Smurffit (S). 07.44 Nuottiavain. Jääkiekkomaaottelu Latvia– Suomi. 13.45 Hauskat kotivideot. 10.50 LIVE: Onnenarpa. HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.30 Alasti-klubi. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 12.05 TV Shop. 19.30 Salatut elämät (S). Kausi 5, 9/10. 22.05 Murhamysteeri: Scott Peterson. Osa 407: Pakka sekaisin. Kausi 3, 23/25. 20.00, 00.05 Wheeler Dealers. 14.30 Brooklyn 99. Osa 3358: Kari valitsee vuoden tankokuningattaren. 11.30 Koukussa adrenaliiniin. 03.30 Moottorit. 12.30 Jäljillä (12). 10.05 Salatut elämät (S). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 23.00 Huumebisnes Oy. 18.30 Ohjelma. 18.00 BUU-klubben. 02.05 Tamron Hallin rikostutkimukset. 10.00 Piha kuntoon. Epätarkka otos. 23.05 Pahin painajaisesi. 14.30 Kenen kotona. HD 21.00 21.05 A-studio. 21.00 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. 10.30 Olgan kotona. 16.30 Kate +8. 07.30 Pac-Man (7). 22.20 Päivän sää. Lande. Tarjoilua ilman etikettiä. 02.35 Astral-TV. 09.00 Kauneuskupla. 11.20 Yövuoro (12). Wanha Waskoolimies, Tankavaara. 10.20 Tv Shop. Takaisintulo. 02.05 Entisöintipaja. 19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 4. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. FRII 06.00 Sky News. 19.20 Päivän sää. Kausi 2. 14.00 Amazing Race. USA, 2012. 21.00 Uskomattomat rakennelmat. 02.05 Astral-TV. 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Rouva Ministeri. Kausi 5, 9/10. Rankka päivä. Kausi 1, 5/11. ALFATV 05.00 Astral-TV. 12.25 Sisarvaimot. 19.00 Tahdon morsiuspuvun: Häiden jälkeen. Jakso 13/20. 20.30 Yle Uutiset. 16.30 Rantavahdit (7). O: David Wain. 22.35 Rikospaikka. 03.15 Bones (12). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 00.10 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 23.50 Family Guy (12). 20.05 NCIS Rikostutkijat (12). 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 12.10 Murhasta tuli totta (7). 15.00 Lentoturmatutkinta. 02.35 Amish Mafia (7). 02.45 Goldbergit (S). 11.45 Everestin huipulle. 13.10 Haluatko miljonääriksi. Vieraina muusikko Olavi Uusivirta ja Helsingin pormestarin erityisavustaja Lotta Backlund. 19.00 Kreisit kotivideot. 09.00 Maailman parhaat hupivideot. Ihannekuva. Jakso 1/10. 17.55 Murhasta tuli totta (7). 09.15 TV Shop. 13.30 Peter Nyman. 10.00 Simpsonit (7). 03.20 Maailman kauheimmat naapurit. (U) HD 14.20 Tanskalainen maajussi. 09.10 Soppa365. Kahden perheen elämä suistuu raiteiltaan auto-onnettomuuden jälkeen. 01.05 Amerikan rajavartijat. Kings of Leon, Little Mix , Alt-J, Rita Ora, Shawn Mendes, Sean Paul, Bastille, Dua Lipa, Chainsmokers ja Royal Blood. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. 14.55 Selviytyjäkaksikko. 04.15 Australian rajalla. N: Vili Auvinen, Helge Herala, Åke Lindman, Kalervo Nissilä, Tamara Lund. 17.25 Vem vet mest. 22.25 Tulosruutu. HD 21.35 The Collection– muotitalon salaisuus (12). HD 02.05 Rouva varapresidentti (S). Kasvistortillat. 5/6. HD 07.18 Sasu (S). 01.35 Grillit huurussa (S). Thomas ja muotihansikkaan läpsäisy. 03.35 Kaikki koirista. Kausi 3. On viimein Happyn ja Tobyn hääpäivä, mutta sitä ennen pitää Scorpionin hoitaa vielä yksi pikainen työtehtävä Wyomingissa. 15.00 Tanssin superäidit. 09.30 Puoli seitsemän. 6/12. Vieraana Susani Mahadura. 07.00 Lasten leikkiä. 4/11. 09.50 Alaston salaisuuteni (12). 22.05 Poliisit 10 vuotta (S). 08.20 Galaxi. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 20.00 Kupla. Jakso 5/10. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. HD 21.55 Urheiluruutu. Kuolleilta ei pääse karkuun. 08.25 Kissakuiskaaja. 18.00 Suomen hauskin tavis (S). 10.30 Ensitreffit alttarilla USA. Islannissa ruokalistalla on ainakin lammasta, turskaa ja rapuja. 04.40 Huumebisnes Oy (7). 09.50 Remppa vai muutto. 13.05 Kalliovuorten eläinlääkäri. 20.00 Ikuisesti iholla. 14.40 Talent USA. 22.40 Yle Uutiset. 15.55, 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 13.55 Kate +8. 17.00 Unelmahäät. Tuore dokumentti pureutuu Trumpin historiaan, persoonaan ja vaalikampanjaan, josta ei puutu likaisia piirteitä. 20.00 YLE Teema. Mitä yrität salata, Quinn. 08.10 Tashi (7). 21.00 Apua, tyttäreni on raskaana. 06.00 LIVE: Astral-TV. SUB 09.00 YLE FEM. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 13.00 Jamie Oliverin säästöateriat. Karjakko. 18.00 Jill & Jessa: Elämä jatkuu. lopputtelu. 05.10 Lemmen viemää (7). 10.30 Vem vet mest. Mies, joka murskaa ennätyksiä ja sydämiä. Sea Shepherd -järjestö taistelee valaanpyyntiä vastaan Färsaarilla. Kausi 4. Millaisessa valossa tatuoinnit näyttäytyvät terveyden näkökulmasta ja pääseekö tatskasta helposti eroon. 03.45 Autojen ensiapu. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). HD 14.35 Arkistokuvia: P E Svinhufvud (S). 22.00 Sininen ovaali. 15.55 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. Ääneen pääsevät sekä kannattajat että vastustajat ja Trumpin pitkään tunteneet ihmiset. 07.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). Sydämen muutos. 15.05 House (12). 1940-luvun Pariisiin sijoittuva brittidraama kahdesta muotisuunnittelijaveljestä. 06.25 Ylen Aamu-tv. 18.00 Family Guy (12). Ateriat nautitaan upeiden maisemien keskellä ja elämyksen kruunaa pulahdus lämpimiin luonnonvesiin keskellä talvea. Mukana mm. 19.25 Tulosruutu. Kausi 2, 13/22. Kausi 21, 33/48. KUTONEN KESKIVIIKKONA 11. Uudet jaksot. 15.00 Lapin poliisit. HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. Kausi 4, osa 7. 10.35 Salatut elämät (S). 10.00 Tanssin superäidit. 11.00 Entisöintipaja. 06.20 FOX Kids: Shimmer ja Shine (S). 16.00 Eläimien kuningas. Kasvistortillat. Jakso 5/12. 01.05 Remppa vai muutto. 16.05 1+5 tytärtä. O: Aarne Tarkas. 05.00 Astral-TV. 16.27 Uusi päivä (S). 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). Osa 3357: Camilla on kiinnostunut Akista vain jyystävänä. 20.00 Kenen kotona. 10.35 Amish Mafia (7). 13.25 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 10.05 Dubain lentokenttä. 22.00 Quantico (12). 03.05 Kultakuume. 01.35 Amish Mafia (7). 17.00 17.55 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S). 03.50 Scorpion (12). 08.00 Selviytyjäkaksikko. 01.05 Jenkkimetsurit. 07.10 Haisunäätäkuiskaaja. 15.00, 22.40 New Jerseyn täydelliset naiset. 22.00 Äiti ja isä amorina. 08.50 Jotain lainattua, jotain uutta. 13.35 Mausoleumi (7). 14.50 Norjan kovin. 10.00 Rikkaiden panttilainaamo. 01.00 Temptation Island Suomi 3 (S). (U) HD 09.00 Casualty (12). 08.15 Seinfeld. Epäsuotuisa työtilanne pakottaa newyorkilaispariskunnan suureen elämänmuutokseen. 09.00 Soppa365. Key West, Florida. Kausi 1. 22.00 Autopajat kuntoon. 00.40 Ensitreffit alttarilla Australia. 10.00 Lemmen viemää (7). 08.55 Kultakuume. 04.00 Uutisikkuna. 07.00 Jenkkimetsurit. 02.35 Rikkaiden panttilainaamo. 12.30 Suomen ihanimmat häät. Osa 2538: Lari on rikkileirillä. 04.55 Soluttautujat (12). 08.25 Tashi (S). HD 07.33 Timppa (S). TLC 06.00 Science of Stupid. 03.40 Kalliovuorten eläinlääkäri. 1/8. 08.15 Hurjat mökkiurakat. Puolustuskannalla, osa 2/2. 09.00 Sinkkuillallinen. Kilpailijat ällistyvät, kun kuulevat luvassa olevan käänteen. 01.00 Japanin katastrofi. 10.15 TV Shop. 09.30 KoivuTV. 12.30 YLE Teema. 06.25 Vankilassa ulkomailla. 17.00 Sinkkuillallinen. 01.10 Chicago P.D. N: Jennifer Aniston, Paul Rudd, Malin Åkerman. 23.00 NCIS Rikostutkijat (12). Kausi 1, 8/11. 00.00 Konsertti: Sinitaivas. 23.05 Löysät pois! (12). 23.00 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S). 19.00 Grand Designs – unelma-asunnot. Tässä koosteessa mukana ovat mm. 17.30 Kanadan rajalla. 11.30 Huutokaupan metsästäjät. Dottiella on kaksi poikaa, joista hänen on pidettävä huolta miehen käydessä töissä. HD 19.00 Prisma: Mitä me syömme. 03.15 Kakkukuningas. 13.15 Tv Shop. Ylipaino vaikeuttaa arkea, mutta Dottie ei tiedä, mistä hän saisi apua. 09.10 Autojen ensiapu. 04.00 Sininen ovaali. 02.30 Moottorikelkkailun SMSprint 2018: Pikku Syöte. 06.25 Huomenta Suomi. Arman lähtee Iisalmelle kokeilemaan karjakkona olemista. Semifinaali. 16.50 Novosti Yle. LIV 07.30 Kissa ja koira vastakkain. 03.05 Pahuuden ytimessä (7). 11.30 Pomo keittiössä. HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Kakkukuningas. USA 2012. 16.55 Remonttipainajainen. FOX 05.00 Astral-TV. Jakso 4/15. 14.00 Australian rajalla. 13.00 Bones (12). 16.50 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. Veli. HD 10.00 Draken etsivätoimisto (12). 22.00 Temptation Island Suomi 4. Kausi 1. 19.00 Huvila & Huussi. 00.00 Science of Stupid. 11.00 Dosentti: Ilkka Salonen. 18.00 Dubain lentokenttä. 14.50 Huvila & Huussi. 23.15 Anna sen soida. 13.00 Sinkkuillallinen. 12.30 Sydämen kutsumus (12). (U) 02.55 Bull (12). 14.45 Tulossa: Pallon ympäri (S). 01.15 The Orville (7). 06.00 LIVE: Astral-TV. 23.40 Mustamaalattu (12). 17.50 Ensitreffit alttarilla Australia. 14.50 Miamin eläinpoliisit (7). HD 23.50–00.20 Puoli seitsemän. 00.05 Poliisit – kotihälytys (7). 17.00 Huutokaupan metsästäjät. 07.20 Ritariprinsessa Nella (S). 17.00 Yukonin kultamaat. 17.30 Pienten perhe. 21.00 21.01 Pitääkö olla huolissaan. 16.15 MOT. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.00 Taistelu valaiden puolesta – eläinsuojelu vastaan perinne. 05.55 Erämaan lumo. Mitä useimmat meistä valitsevat ostoskoriinsa ruokakaupassa. 06.50 Pikku Kakkonen. 13.20 O Tasqueiro (S). HD 10.45 Uutisikkuna. Joni rikkoo deittikumppaninsa kanssa ennätyksiä kiihkeillä treffeillä 21.00 MasterChef Suomi. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 00.20 ELOKUVA Wanderlust (16). 16.00 Los Angelesin luksuslukaalit (S). 15.50 Onnenarpa. 13.20 TV Shop. Kausi 15, 3/8. 20.00 Bachelor Suomi (S). Italia 2013. 20.00 Stadi vs. 18.00 Ohjelma. Aku Hirviniemen, Henkka Hyppösen, Anni Hautalan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen Kupla on someja digimaailmaan sijoittuva pisteliään hauska viihdeohjelma. HD 07.06 Rikke (S). 22.00 Tulossa: Keisari Aarnio (12). HD 20.00 Akuutti: Tatuointi – ikuisesti iholla. Surmanlaukaus. 17.25 YLE FEM. 14.55 Sisustajat Nate ja Jeremiah. HD 13.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 12.30 Ruokamatkailua. HD 22.00 Jääkiekkomaaottelu: LAT– FIN. 06.00 Hisse Hoksausmaassa (S). 06.25 Madagascarin pingviinit (7). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.4. Jakso 2/26. Lande. 23.45 Yle Live: Big Weekend 2017, osa 2/2. Sota, ilmastonmuutos, terrorismi, musta aukko. 09.00 Villi ja vapaa (S). 15.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 20.00 Lentoturmatutkinta. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 08.00 Vaimot vaihtoon UK. 07.05 Blaze ja monsterikoneet (S). AVA 06.05 Alaska: Viimeinen rintama. 14.05 Goldbergit . 17.00 Rikkaiden deittipalvelu. HD 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 00.35 Haapasalo ja kaverit (S). 04.00 Vaimot vaihtoon UK. HUHTIKUUTA 2018 . 05.55 Sky News. 20.00 Detroitin eläinpoliisit. Parantavat kädet. 18.30 Puoli seitsemän. 13.55 Erikoisliikemiehet. 00.05 Sinkkuillallinen. 23.35 Kupla. 11.40 Martina ja hengenpelastajat. 23.05 Arman Pohjantähden alla (S). 20.30 Moottorikelkkailun SMSprint 2018: Pikku Syöte. 02.10 Brooklyn 99 (7). HD 16.00 Uusi päivä (S). 18.25 Emmerdale (7). 20.00 Simpsonit (7). 02.50 Lentoturmatutkinta. HD 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Komedia biologianopettajasta, joka osallistuu vapaaottelukilpailuun sponsoroidakseen koulun musiikkiopetusta. 07.45 Kakkukuningas. 21.00 Burgerimies. 21.00 Mr Murha. 08.21 Tenavat (7). Burgerimies Akseli Herlevi jatkaa Floridan valloitusta Hemingwayn hengessä. 07.20 Eläimien kuningas. 14.00 Tinan matkassa. 22.00 Sinkkuelämää (12). 15.00 Yle Uutiset. 10.55 Ummikot ulkomailla. Finaali. 14.25 Voittoa asuntokaupoilla. 07.28 Noksu (S). 01.30 Sleepy Hollow (12). 14.00 Turvatarkastus: Peru. HD 23.30 Banshee (16). 20.00 Moderni perhe (S). 11.00 Neljät häät Kanadassa. Kausi 4, 6/12. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. Lande. 22.00 The Guest Book (7). Jakso 2/10. 21.00 CSI: Miami (16). 23.30 CBN News. 07.45 Kung Fu Panda (7). 01.35 Entisöintipaja
12.05 Haapasalo goes lomalle. 07.03 Satu ja Matti. 23.30 CBN News. HD 21.00 21.05 A-studio: Talk. 05.55 Sky News. Jakso 1/10. HD 01.20 The Late Late Show with James Corden. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. Kausi 1. 14.00 Japanin katastrofi. 21.00 Arman Pohjantähden alla (S). 13.00 Sinkkuillallinen. 21.00 Natsien maailmansodan outoudet. 04.40 Huumebisnes Oy. N: Angelina Jolie, Common, David O’Hara, James McAvoy, Kristen Hager, Marc Warren, Morgan Freeman, Terence Stamp, Thomas Kretschmann. Osa 3358: Kari valitsee vuoden tankokuningattaren. 02.05 Entisöintipaja. 23.35 Kupla. USA 2002. Latvia–Suomi. 4/4. 06.50 Pikku Kakkonen. 00.30 Science of Stupid. Torstai 12.4. 3/10. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.36 Laura (S). Nuijat riviin. Kuka on tehnyt keskellä maaseutua sijaitsevaan kirkkoon valtavan raamatullisen maalauksen. 10.05 Voittoa asuntokaupoilla. 17.00 Anna sen soida. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 18.30 Hevostila Mistral (7). 13.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. 17.00 Rikkaiden deittipalvelu. 17.00 17.55 Tulossa: Keisari Aarnio (12). JIM 06.55 Akvaariomestarit. 17.25 Kakkukuningas. 20.00 Top Gear (7). 14.20 Taidetutkimukset. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 16.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 12.14 Oddasat. 03.10 Kasvun paikka. 12.25 Martina ja hengenpelastajat. 17.25 Vem vet mest. 2/9. 12.00 TV Shop. 02.50 Lentoturmatutkinta. 11.20 Remonttipainajainen. NATIONAL GEOGRAPHIC 09.40 Made in Chelsea. 22.00 Tulossa: Keisari Aarnio (12). Kausi 1. 10.15 Remonttipainajainen VIP. HD 10.00 Draken etsivätoimisto (12). Kausi 5. N: Zoe Saldana, Michael Vartan, Callum Blue. #puoli7 HD 00.40 Uutisikkuna. 21.00 Versus. 09.00 Soppa365. 13.05 Leijonan luola (S). 16.20 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S). 02.55 Duudsonit (12). 20.05 NCIS Rikostutkijat (12). 4/6. 15.00 House (12). 18.54 Viidakkojytä (7). 04.45 Lemmen viemää (7). HD 23.35 The Leftovers (16). 04.10 Karkurit (12). 01.45 Madventures II (7). 14.15 Lontoon lumileopardit. 01.10 Muodin huipulle. HD 11.40 Paloin loppuun. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 23.55 Wheeler Dealers. Jakso 2/10. 11.30 Sportmagasinet. Jakso 14/20. 02.10 Petolliset pastorit (16). 22.00 Jill & Jessa: Elämä jatkuu. Venezuelassa joka kuudes lapsi kärsii pahasta aliravitsemuksesta, pian yhdeksän kymmenestä vajoaa köyhyysrajan alapuolelle. 17.25 YLE FEM. Kausi 2, 7/8. HD 20.55 Urheiluruutu. 18.00 Remppa vai muutto. 14.45 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S). YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 08.00 Vaimot vaihtoon UK. 19.00 Kupla. 19.25 Tulosruutu. 11.30 Huutokaupan metsästäjät. HD 21.00 21.00 Noin viikon studio. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 08.30, 12.00 Ostoskanava. O: Jim Mickle. 19.00 Kreisit kotivideot. 1/7. 21.00 ELOKUVA Resident Evil: Apocalypse (16). 19.00 Koivu TV. 20.00 Wheeler Dealers. N: Steve McQueen, Faye Dunaway. 23.10 New Jerseyn täydelliset naiset. HD 15.00 Jenny+: Usko ruokaan, niin pelastut. 01.55 Yukonin kultamaat. 15.55 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. Suklaa-suolakaramellipiirakka. 16.10 Made in Chelsea. Hiljaiset sisaret. 04.00 Uutisikkuna. 16.25 Kate +8. Kaija K ja mökkielämää. HD 12.10 Älä kokeile tätä kotona. Krokotiilien verilöyly. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. 09.30 Jamie Oliverin säästöateriat. 20.30 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 09.00 Sinkkuillallinen. Suklaa-suolakaramellipiirakka. 16.55 Remonttipainajainen. 00.10 Paratiisihotelli Norja (7). Lande. 21.00 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen. 14.10 Australian rajalla. 3/10. 17.00 17.25 Salatut elämät (S). 08.26 Galaxi. Tapaus todetaan itsepuolustukseksi, mitä ryöstäjän fanaattinen isä ei kuitenkaan sulata. 07.45 Kakkukuningas. 17.10 Draken etsivätoimisto (12). 03.05 Astral-TV. USA 1968. HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 02.20 Kreisit kotivideot. 09.30 Moottorikelkkailun SM-Sprint 2018: Pikku Syöte. Haaksirikkoutuneet 1/2. 09.00 Ikuisesti iholla. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii lapsipolitiikkaa eduskunnalta. 15.20 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. 18.00 Pelasta leipomomme, Buddy! 19.00 Kilpatanssia ja kuumia tunteita. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 03.55 Everestin huipulle. Kausi 5, 4/8. 12.30 Sydämen kutsumus (12). HUHTIKUUTA 2018. HD 16.52 Yle Oddasat. 15.55 Remppa vai muutto. 07.30 Pac-Man (7). Vuonna 1945 Burman krokotiilivesistöt veivät tuhannen japanilaissotilaan hengen. SUB 09.20 YLE FEM. 14.00 Mestareiden mestari. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. 22.05 Blindspot (12). N: Sam Shepard, Michael C. YLE TEEMA & FEM 06.15 Yllätysremontti. 18.00 Dosentti: Ilkka Salonen. 14.00 Sinulle on postia. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.15 Tv Shop. 07.15 Sonic Boom (7). 16.25 Rantavahdit (7). 22.20 Päivän sää. LIV 07.35 Kissakuiskaaja. HD 21.55 Yle Uutiset. (U) 15.00 Yle Uutiset. 18.00 Family Guy (12). 11.00 Family Guy (12). 06.20 FOX Kids: Shimmer ja Shine (S). 15.25 Talent USA. 16.55 Jenkkimetsurit. 14.50 Huvila & Huussi. 09.30 Salatut elämät (S). (U). Kausi 3. O: Aarne Tarkas. 08.35 LEGO Ninjago (7). 11.35 Seinfeld (S). 01.00 Jenkkimetsurit. 21.00 ELOKUVA Cold in July (16). 08.10 Kung Fu Panda (7). 23.15 Motiivi (12). 01.30 Kaasujalka. 05.00 Motiivi (12). Jakso 10/24. 09.35 Emmerdale (7). 09.10 Soppa365. 14.00 Moderni perhe (7). 12.25 Sisarvaimot. 14.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 18.30 Puoli seitsemän. N: Mike Weinberg, French Stewart, Jason Beghe, Joanna Going, Clare Carey. 18.30 Simpsonit (7). 2/10. 07.10 Haisunäätäkuiskaaja. Kausi 1, 7/12. 13.20 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. HD 11.00 Yle alueuutisia. 21.00 Suomen paras palomies. 07.55 Selviytyjäkaksikko. Jakso 2/10. loppuottelu. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 18.00 Ohjelma. 02.00 Burgerimies. HERO 07.30, 16.00 Lemmen viemää (7). HD 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 00.05 Sisarvaimot. 19.00 Rillit huurussa (7). 17.55 Murhasta tuli totta (7). (U) HD 09.00 Casualty (12). 5/8. HD 00.30 Syke (12). 03.25 Kalliovuorten eläinlääkäri. 14.55 Selviytyjäkaksikko. 05.55 Putkiremontti. 09.05 Viidakon Ykä (7). (U) HD 11.00 The Late Late Show with James Corden. Oy Ford Ab Suomi on vanhin suomalainen autojen maahantuoja. 18.00 Siskot. 11.05 Seinfeld (S). 11.00 Elä vapaana tai kuole. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 12.00 Los Angelesin luksuslukaalit (S). 18.00 Dubain lentokenttä. HD 23.10 Oddasat. 13.00 Bones (12). Verkko kiristyy. 02.00 AlfaStudio. 13.55 Kate +8. Huutaen hyvä tulee. FOX 05.00 Astral-TV. 09.50 Remppa vai muutto. 08.50 Näin Norjassa. 00.20 Seksileikeistä ensiapuun (7). 19.30 Salatut elämät (7). 22.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Tuomas Kurttila. Mieleisten ainesten saaminen ei ole helppoa, ja vähäisellä ajalla kokkaaminen osoittautuu kovaksi haasteeksi. HD 08.00 Maikki ja pelottava Pontso (S). 22.10 Legion. Italialainen mestari. (U) 14.00 Koiramies kiertää Färsaarilla. 07.12 Stella ja Sami (S). HD 19.00 Syyttäjä (12). 23.00 Temptation Island Suomi 4 Extra. 3/3. 20.00 Simpsonit (7). 10.35 Salatut elämät (S). 16.00 Eläimien kuningas. 23.06 Kaunis on maa 83/1. Jakso 25. 6/6. (U) 13.30 Kun sydän särkyy. Vaaralliset muistot. 22.51 Katselin Helsinkiä. 20.30 Yle Uutiset. Tällä kertaa asiantuntijat ovat todellisen mysteerin edessä. O: Rod Daniel. 16.00 Amerikan lapsimissit. Osa 409: Työn syrjässä. 3/8 15.30 Mitä mietit, Ronja Salmi. 22.30 Tulossa: Keisari Aarnio (12). 22.55 Fast n’ Loud. Jakso 1/10. 00.35 Arman Pohjantähden alla (S). 03.05 Kaikki koirista. 18.00 Simpsonit (7). Opettajan tunteella. 04.00 Uutisikkuna. HD 22.00 Urheiluruutu. 09.15 Kaikki koirista. Joe Lansdalen kulttiromaaniin perustuvassa elokuvassa mies tappaa asuntoonsa murtautuneen aseistautuneen ryöstäjän. Osa 2540: Heidin uusi kotieläin on nokikana. 11.15 Olgan kotona. Jos ottelua ei pelata, näytämme miesten lentopalloliigan toisen loppuottelun. HD 07.47 Fluugalaiset (S). Perhe on painajainen. HD 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.00 Aamusää. 16.00 Los Angelesin luksuslukaalit (S). 17.50 Olipa kerran (12). 05.05 Ravintolapainajainen. HD 16.00 Uusi päivä (S). 10.20 Tv Shop. (U) HD 20.00 Vintage-valtakunta. Jakso 3/12. 11.25 Pomo keittiössä. 10.00 Tanssin superäidit. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). (U) 00.10 Puoli seitsemän. 18.00 Kultakuume. (U) HD 16.27 Uusi päivä (S). 04.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Tuomas Kurttila. 20.00 Detroitin eläinpoliisit. HD 22.05 Jääkiekkomaaottelu: LAT– FIN. 14.00 Huvila & Huussi. 11.00 Sininen ovaali. 10.00 Lemmen viemää (7). 22.35 Formulasirkus. 08.15 Seinfeld (S). Sukurakkautta. 00.35 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 13.30 Unelmarempat. Osa 2541: Iida osallistuu Frans pappa -show’hun. Thomas ja muotihansikkaan läpsäisy. 06.55 Angry Birds Toons (S). HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.30 Simpsonit (12). 14.55 Hääpuku-unelmia. 6/12. 04.15 Kreisit kotivideot. 05.25 Yön AVA. 20.00 La Señora (12). 16.30 Stadi vs. 09.30 Maailman parhaat hupivideot. HD 18.00 Lentopalloliiga: Naisten 4. 23.20 NCIS Rikostutkijat (12). 21.00 Hubertus Hunt. ALFATV 05.00 Astral-TV. 09.20 Lain pitkä koura. Komedia tytöstä, joka ilmoittautuu armeijaan auto-onnettomuudessa loukkaantuneen veljensä nimissä. 05.00 Astral-TV. 08.55 Kultakuume. 07.05 Blaze ja monsterikoneet (S). 00.15 ELOKUVA Wanted (16). 19.30 Kaasujalka. 10.00 Design 3000 ja Kasper Strömman. 15.00 Lapin poliisit. KUTONEN 18 TELEVISIO Raahen Seutu . 23.00 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 13.55 Haluatko miljonääriksi. 21.10 CSI: Miami (16). 17.00 Huutokaupan metsästäjät. 09.30 Puoli seitsemän. (U) 02.50 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 22.00 Poliisit 10 vuotta (S). Karjakko. 20.00 YLE Teema. 04.05 CSI: Miami (16). HD 07.25 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 00.30 Kamera käy. HD 20.30 Au pairit Miamissa. 21.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Thomas Crownin tapaus (12). 15.30 Antti Holma ja maastamuuttajat. 99 min. 02.00 Selviytyjäkaksikko. 23.05 Katastrofin anatomia (12). Rohkeus. 03.35 Amerikan rajavartijat. 07.50 Pienten perhe. 22.30 Sinkkuelämää (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Goldbergit (7). 06.25 Vankilassa ulkomailla. 01.20 Rysän päällä. Kausi 1, 7/12. 00.10 Rouva Ministeri. Toki ensimmäiset Fordit tuotiin Suomeen jo vuonna 1905. 22.25 Tulosruutu. 23.10 Simpsonit (7). 22.00 ELOKUVA Yksin kotona 4 (7). Onnea, Julia, Julius, Janna, Juliaana, Janni ja Juuli! 06.53 Jääkarhu Otto (S). Kausi 1, 2/8. 22.35 48 tuntia rikoksesta (12). 10.30 Vem vet mest. 09.00 Maailman parhaat hupivideot. 14.30 Ikimuistoinen: Nuori rytmi. 01.40 Amish Mafia (7). O: Norman Jewison. 11.55 Jotain lainattua, jotain uutta. 10.05 Dubain lentokenttä. 19.00 Unelmahäät. Toimintaelokuva teräksisen varmaksi taistelijaksi kouluttautuneesta kaunottaresta Cataleyasta, joka on pyhittänyt elämänsä kostaakseen hänen vanhempansa surmanneelle kolumbialaiselle rikollispomolle. 05.35 Science of Stupid. 01.05 Remppa vai muutto. 11.45 Everestin huipulle. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. 19.00 Grand Designs – unelma-asunnot. Eräs mies kääntyy vahingossa rajalle, mutta tarkastuksessa paljastuu jotain yllättävää. KESKIVIIKKONA 11. 14.30 Brooklyn 99 (S). 09.45, 14.20 Ammattina sankari. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Aku Hirviniemen, Henkka Hyppösen, Anni Hautalan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen Kupla on someja digimaailmaan sijoittuva pisteliään hauska viihdeohjelma. 10.30 Ensitreffit alttarilla Australia. Sota, ilmastonmuutos, terrorismi, musta aukko. 02.35 Grillit huurussa (S). 03.50 Ninja Warrior. 00.00 Science of Stupid. Epätarkka otos. 15.00 Lentoturmatutkinta. 01.00 Natsien maailmansodan outoudet. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). Todennäköisyys. 00.00 Enbuske, Veitola & Salminen. 07.20 Eläimien kuningas. MasterChef-huutokaupassa raaka-aineet myydään kokkausajan hinnalla. 21.00 21.00 Tähän aikaan ensi vuonna. 20.00 Kotoisa. Ranska 2011. 22.00 Yukonin kultamaat. Jakso 9/16. 15.55, 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. Kausi 5, 4/8. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). Rikos/trilleri, USA, 2014. O: Olivier Megaton. 18.45 Madventures II (7). 13.00 Suomen kaunein koti. 01.25 ELOKUVA Wall Street: Money Never Sleeps (12). 06.40 Smurffit (S). HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 13.45 Hauskat kotivideot. Osa 3359: Jiri ottaa köysin rantein. Toiminta, USA, Saksa, 2008. 09.00 Villi ja vapaa (S). 15.00 Tanssin superäidit. 06.00 LIVE: Astral-TV. 12.00 YLE Teema. 17.00 Suomen surkein kuski. 06.00 Hisse Hoksausmaassa (S). 14.40 JIM D: Michael Moore in TrumpLand. 04.25 Eläintarhan salaisuudet. 23.35 Mad Cook Show (7). 08.40 Lulu ja lehmä (7). 08.45 Seinfeld (S). Vaimosi pettää sinua, Eric. 17.00 Yukonin kultamaat. 08.20 Transformers – Rescue Bots (7). 18.30 Kamera käy. Kaija K ja mökkielämää. (U) 01.00 Kotoisa. HD 22.00 Ulkolinja: Pako tuhotusta maasta. 14.05 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S). Kausi 1. Jakso 4/6. AVA 06.00 Alaska: Viimeinen rintama. Kausi 4. 4/8. 19.00 Huvila & Huussi. 07.25 Ritariprinsessa Nella (S). 13.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. HD 12.40 Kohteessa: Japani 2. HD 21.25 Alina idässä. 12.00 Kotiseutu (7). 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. HD 10.45 Matematiikan taikaa. Kausi 4. 20.00 Lentoturmatutkinta. 01.35 Entisöintipaja. 17.00 Sinkkuillallinen. Vuonna 2016 yritys täytti kunnioitettavat 90 vuotta. 18.00 Heikoin lenkki. 01.00 Temptation Island Suomi 3 (S). 00.00 Family Guy (12). 02.05 Astral-TV. Jakso 5/15. 16.20 Isä Matteon tutkimuksia (12). 14.30 Lääkekoukussa. 07.00 Jenkkimetsurit. Romanttinen jännityselokuva tyylikkäästä pankkirosvosta, joka saa peräänsä sinnikkään vakuutustutkijan. 02.10 Jane the Virgin (7). 06.25 Madagascarin pingviinit (7). 23.45 Egenland. 08.27 Pertti ja Purtti (7). 14.25 Voittoa asuntokaupoilla. 23.10 Unelmahäät. HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.4. Pieniä pettymyksiä. 00.05 Sinkkuillallinen. 21.00 ELOKUVA Wanted (16). 23.05 112 (7). Pohjanmaan mitalla. 10.30 Moottorit. 11.00 Työelämän uudet kuviot. 01.00 KoivuTV. 01.35 Poliisit – kotihälytys (7). 22.42 Kolin korkeuksista Saimaan saaristoon. 13.10 Bachelor Suomi. 03.00 Hubertus Hunt. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. Isä murhataan, ja Wesley siirtyy kulkemaan isänsä jalanjälkiä. Kausi 1. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 20.58 Keno ja Synttärit. Anthony Bourdain perehtyy huumesodan ja korruption vaikutuksiin Meksikossa. 16.00 Myytinmurtajat. 04.05 Astral-TV. 11.30 Entisöintipaja. Kausi 1. 11.15, 12.50 Tuhoutunut sekunneissa. 10.15, 13.20 TV Shop. Kausi 1. 06.50 Angry Birds Toons (S). Meksiko. 00.00 Dosentti: Ilkka Salonen. (1956). 09.25 Hengenvaarallisesti lihava. 08.15 Hurjat mökkiurakat. Hall, Don Johnson. Väärään suuntaan. 07.07 Käytöskukka. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 3, 24/25. 18.00 Yle Uutiset. (U) 13.10 ELOKUVA Tyttö lähtee kasarmiin (S). 22.40 Elävä arkisto: Kotimaanmatkailu. 12.00 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S). 00.25 The Walking Dead. 12.30 Jäljillä (12). 16.55 MasterChef USA. 15.55 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S). 16.55 Novosti Yle. 15.30 Australian rajalla. 02.35 Entisöintipaja. 18.25 Emmerdale (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 04.05 Pienten perhe. 10.30 Amerikan karmeimmat kokit. 03.45 Scorpion (12). 23.25 Nousuvesi (16). 10.00 Simpsonit (7). (U) 06.25 Ylen Aamu-tv. 20.00 AlfaStudio. 06.25 Huomenta Suomi. HD 02.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot. Wesley elää tylsää kirjanpitäjän elämää, kunnes saa tietää isänsä olevan salamurhaaja. 23.45 ELOKUVA Colombiana (16). 15.55 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 19.20 Päivän sää. 08.30 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 15.00 New Jerseyn täydelliset naiset. 17.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 03.45 Autojen ensiapu. 06.00 LIVE: Astral-TV. 01.55 Modus (12). 12.30 Suomen ihanimmat häät. 12.15 Murhasta tuli totta (7). (U) HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 07.00 Sonic Boom (7). 10.00 Maailman makeimmat mokat. 18.00 BUU-klubben. 08.40 Yu-Gi-Oh! GX (7). Jakso 28/28. 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 21.00 MasterChef Suomi. 14.30 Moderni perhe (S). 18.52 Keltapaita (S). FRII 06.00 Sky News. 7/12. 10.35 Amish Mafia (7). O: Timur Bekmambetov. 23.00 Huumebisnes Oy. 03.15 Pahuuden ytimessä (7). Jäljet johtavat 1500-luvun Italiaan (U). Jakso 5/12 23.30 Tulossa: Keisari Aarnio (12). 16.55 Leijonan luola USA. 11.40 Ummikot ulkomailla. 03.00 Kultakuume. 22.00 Temptation Island Suomi 4. 23.00 Prameat mustalaishäät (7). TLC 06.00 Science of Stupid. 11.00 Neljät häät Kanadassa. Kausi 1, 6/11. Miljoonat ihmiset pakenevat Venezuelan nälkää ja kurjuutta. 05.50 Yllätysremontti. 07.50 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 08.50 Jotain lainattua, jotain uutta. 12.10 Yle Oddasat. HD 02.15 Uutisikkuna. 14.50 Detroitin eläinpoliisit. 7/10. 15.50 Onnenarpa. 19.00 Obs debatt. 01.05 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). TV5 07.00 Konsertti: Sinitaivas. Osa 408: Naisen aseet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 House (12). 02.35 Kakkukuningas. 23.05 Yle Uutiset. 14.40 Erikoisliikemiehet. 17.55 Tulossa: Tähän aikaan ensi vuonna (S). 18.30 Ohjelma. 5/11. HD 15.30 A-studio. 09.15 TV Shop. 20.00 Kaunis elämä. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 Amerikan lapsimissit. 21.00 ELOKUVA Sahara (12). 10.05 Salatut elämät (S). 07.55 Popples (7). 11.00 Entisöintipaja. 20.00 Harkimot. 09.10 Autojen ensiapu
Digitilaus sisältää kaikki verkkosisällöt ja näköislehden. Toimitusjohtaja: Juha Laakkonen. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska ?1°C 9 ?0°C 5 ?1°C 7 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 4 10 6 4 10 3 8 3 4 6 5 8 6 12 8 6 12 5 8 ?1 6 9 9 9 6 14 10 6 14 4 11 6 6 10 8 12 7 8 6 7 5 3 3 3 6 4 6 10 Raahen Seutu VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA: Kyösti Karvonen kyosti.karvonen@kaleva.fi PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 0447356616 nina.tuomikoski@raahenseutu.fi TOIMITUS: 044799 5891 Sari Jaatinen 0447340061 Vesa Joensuu 0447393319 Vappu Kallio 0447339471 Maarit Kesti 0447274682 Toni Länkinen 0447200933 Timo Myllykoski 0407585235 Mikko Määttä 0447311826 Tuulikki Nousiainen 0447274287 Raili Viirret 0447328739 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI: toimitus@raahenseutu.fi Nauhoitamme asiakasplevaluun tulevat puhelut sisäistä koulutus ja opetuskäyttöä varten. joo, siitä on aikaa, mutta meille tuli ero.... miksi kysyt minulta tuota . Raahen Seutu 19 30 kuppila kuppila kuppila hei, antakaapas jäillä puoli-iso rasvaton 180 vaniljalatte. Määräaikainen digitilaus 11 €/kk.. Tilausehdot: Tilauksiin sovelletaan Raahen Seudun tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.raahenseutu.fi. Enimmäkseen aurinkoista, paikoin kevyttä yläpilveä. antakaa nyt se kahvi. Henkilötietolain 26 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt osoitetaan kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kaleva365 Oy,Tilaajapalvelu,PL170,90401 Oulu. Päivälämpötila 0...+5 astetta. mutta minä en palvele tuota rumaa miestä. Henkilötietolaki: Rekisterikuvaus ja -seloste ovat nähtävissä Kalevan toimitalossa, Solistinkatu 4, 90140 Oulu. onko teillä koskaan ollut vaativaa tyttöystävää . hyvä on. MYYNTINEUVOTTELIJAT: Anne Luovi 0505600020 Marketta Routaniemi 0400649156 Jaakko Remahl 0505756660 ILMESTYMISPÄIVÄT: ma, ke ja pe AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot kaksi työpäivää ennen, klo 10 mennessä. ilmoitukset@raahenseutu.fi ASIAKASPALVELUPISTE: Avoinna: ma, ke, to ja pe klo 9–12.30 ja 13.30–15.30, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe PALVELUNEUVOJA: Sanna Raitala TILAUSASIAT: ma–pe 9–16, 08 537 7630 asiakaspalvelu@raahenseutu.fi JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaisjakelu: 08 5377612 ma–pe 6–16 Päiväposti: 0600 94320 ma-pe 8–18 LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio ma–pe 9–16, 08 537 7630 lukijailmoitukset@raahenseutu.fi ilmoita.raahenseutu.fi TILAUSHINNAT: Jatkuva täystilaus* 14,30 €/kk, 12 kk maksujaksolla 1 €/kk edullisempi. Määräaikainen tilaus 19,00 €/kk. HUHTIKUUTA 2018 . me erosimme. saanko hetken aikaa, rotta. 30 SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Anna Latvala +1 +4 +2 +3 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +1°C 2 +3°C 3 +1°C 2 +6°C 2 Porvoo +15,5 °C Salla ?18,2 °C Heikkoa tai kohtalaista lännenpuoleista tuulta. * Täystilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon. koska olette vaativa asiakas. KESKIVIIKKONA 11. Julkaisija: Kaleva365 Oy. Vastuu ilmoituksista: Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä on enimmillään ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Valmisaineistot edellisenä työpäivänä klo 10 mennessä. Huomautus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisusta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä. Jatkuva digitilaus* 8 €/kk. okei, mutta antakaahan kun kysyn ensin yhtä asiaa.... Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Toimituksellinen aineisto: Tarjottu tai tilattu toimituksellinen aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä edellytyksellä, että sitä saa käyttää uudelleen tai muuten ilman erillistä korvausta lehdessä tai sen osassa tai Kaleva365:een kuuluvissa muissa julkaisuissa riippumatta toteutustai jakelukanavasta, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. ja minä eroan teistä. Ulkomaille lisäpostimaksu. Paino: Kaleva365 Oy, Oulu. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien ja koskevat jo tehtyjä tilauksia ja ilmoitusvarauksia