Eino ja Anton Kekkonen haluavat poimia mansikkansa itse, koska näin ne maistuvat heidän mukaansa paremmilta. HEINÄKUUTA 2024 NRO 54 · IRTONUMERO 2,50 € raahenseutu.fi. 6 Puheenaiheet Vanhusten virtuaalinen kotihoito lisääntyy 14 Luonto Satokausikartta paljastaa hyvät mustikka-apajat 3 Lukijalta "Jos ihminen on omalla työllään vaurastunut, suosittelen nauttimaan työn tuloksista." Juulia Korkiakangas 8–9 Elämänmeno Alto Mare jo 40 vuotta mukana ajan hermossa 4–5 Puheenaiheet Heikosti mansikkaa JUULIA KORKIAKANGAS Kauppojen mansikkahyllyt tuntuvat tyhjentyvän sitä mukaa kuin ne täyttyvät. · Raahen Seutu 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 PERJANTAINA 12
112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. Ps. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. En, mutta aion kyllä. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Hab. Kuulkaa häntä!” Matt. Mary Hunt SANA: Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Luuk. Haaveilin vuosia suomalaisen suunnittelijan Eero Aarnion Tupla Kupla -valaisimesta. Eräs tuttavani kertoi nähneensä kaupassa varakkaan ihmisen hamstraamassa punalaputettuja tuotteita. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. Vuokrattavien sähköpotkulautojen käytöllä on kuitenkin myös liemyös toivoneet kunnille nykyistä tehokkaampia keinoja säädellä sähköpotkulautojen vuokraustoimintaa. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. Iltalehden mukaan Suomessa yhden hengen talous oli laskennallisesti pienituloinen vuonna 2021, jos tulot olivat enintään 1 ?355 euroa kuukaudessa. Missä lie olisin, jos en tätä toivomaani lahjaa olisi saanut, siitä kiitos siis äidille ja isälle. (2 %) En ole luovuttanut. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. Nykyään se on osa työtäni. Kyllä. T. James A. Vanhempani lienevät samaa mieltä siitä, että Canonin kamera kannatti ostaa: valokuvaaminen oli ensin pitkään rakas harrastus, johon suhtauduin jo nuorena intohimolla. Ministeriön mukaan useat tahot ovat Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Verenluovutus on helppo tapahtuma ja varsinkin kun se on mahdollista myös Raahessa. Olkoot raahelaisten sähköpotkulautamatkat turvallisia ja tervejärkisen maltillisia. Neljä reikää kädessä lähdin kotiin. Verta ei irronnut. 28:7 HUOMENNA AURINKO: nousee 3.21, laskee 23.33 NIMET: Joel, Ilari, Lari MIETE: Liian puhtaassa vedessä ei ole kaloja. Yleisimpiä vammoja ovat pään ja kasvojen vammat ja raajojen murtumat. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. 2. Moos. Ensiajatukseni oli, että onpas itsekästä toimintaa. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. (48%) En. Ministeriö kertoo sairaalatutkimusten perusteella tiedettävän, että Suomessa loukkaantuu vuosittain satoja sähköpotkulautailijoita. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. 52 vuoden aikana olen luovuttanut verta 70 kertaa. Mietittyäni rahaa, kuluttamista ja materialismia, ajatukseni päätyvät lopulta siihen ikuisuuskysymykseen: tekeekö raha onnelliseksi. Ministeriö on esittänyt mahdollisiksi sähköpotkulautailun turvallisuutta parantaviksi keinoiksi esimerkiksi promillerajaa ja huumepikatestejä kuljettajille sekä sähköpotkulautojen pysäköinnin rajoittamista kieltämällä pysäköinti jalkakäytäville, pyöräteille tai maastoon. Raha helpottaa elämää kummasti, siitä olemme kaikki varmasti samaa mieltä, mutta yksin raha ei ketään onnelliseksi tee. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. Vanhemmat sisarukseni väittivät minun olevan hemmoteltu kakara, sen verran kallis lahja oli kyseessä. 17:5 MAANANTAINA AURINKO: nousee 3.27, laskee 23.26 NIMET: Rauni, Rauna MIETE: Mitä on tappio. Lamput valmistetaan alusta loppuun Riihimäen tehtaassa ja viimeistellään käsityönä. Takaisin imuriin. Yllättävän paljon kertyy pölyä jo ihan muutamassa päivässä: sitä ei edellinen käytettynä ostettu imuri osannut minulle kertoa. Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee, minä laulan ja ylistän Herraa. Luovutan verta koska voin ja siten voin auttaa verta tarvitsevia. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Materialistista onnea koin myös 12-vuotiaana, kun sain syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen kamerani. Se ei ilmaannu pudotessasi juuri oikeiden olosuhteiden keskelle. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. Kiinalainen sananlasku SANA: Herra sanoi Moosekselle: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.” Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. Jos ihminen on omalla työllään vaurastunut, suosittelen nauttimaan työn tuloksista ja jättämään punalaputetut tuotteet niitä oikeasti tarvitseville. Wendell Phillips SANA: Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. 3:4 TIISTAINA AURINKO: nousee 3.30, laskee 23.23 NIMET: Reino, Rene MIETE: Hänen, joka sanoo, ettei sitä voi tehdä, ei pitäisi keskeyttää häntä, joka sitä tekee. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. veilmiönsä. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. 1. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. Myös oma elimistö kiitti, kun veri uusiutui aika ajoin. Onnettomuuksista suuri osa tapahtuu yöllä ja onnettomuuden uhri on usein päihtynyt. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. En ole saanut aikaiseksi, vaikka tiedän sen olevan tärkeää. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. Ei mitään muuta kuin oppimista, ei mitään muuta kuin ensimmäinen askel kohti jotain parempaa. HEINÄKUUTA 2024 ·. Näin oikeutin itselleni hiukan hintavamman design-tuotteen ostamisen pari vuotta sitten. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Pari kertaa vuodessa, koska haluan auttaa, sillä koskaan ei voi tietää milloin itse tarvitsee verta. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Eihän se mikään Dyson ole, mutta silloiseen opiskelijabudjettiin sopiva, hiljainen ja kevyt. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. Syksyllä 2023 liikenneja viestintäministeriö asetti työryhmän valmistelemaan sähköpotkulautailuun ja mikroliikkumiseen liittyviä lainsäädäntömuutoksia. Toki entisenä myyjänä ja hevivastaavana tiedostan, että kauppoTOIMITTAJA TIMO MYLLYKOSKI Muistetaan maltti sähköpotkulautaillessa Kunnille on toivottu nykyistä tehokkaampia keinoja säädellä sähköpotkulautojen vuokraustoimintaa. Tavaroilla voi siis olla yllättävänkin suuri merkitys ihmisen elämään. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. 38:19 Pari sanaa rahasta JUULIA KORKIAKANGAS juulia.korkiakangas@raahenseutu.fi KOLUMNI Alkuvuodesta intoilin töissä isoon ääneen uudesta imurihankinnastani. (45%) En osaa sanoa. Verenluovutuksen jälkeen tulee kiitollinen olo siitä, että on voinut auttaa hädässä olevia. Pienituloiset ihmiset tarvitsevat punalaputettuja ja alennettuja tuotteita elääkseen. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Ikä tuli vastaan, ei saanut enää luovuttaa. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. 117 kertaa luovuttanut vuodesta 1999 alkaen. (7%) Ääniä yhteensä 86. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Zen-viisaus SANA: Jeesus sanoo: ”Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. Kuvaajamme Vesa Joensuu totesi, että kolumnin paikka. · R aahe siirtyy yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen aikaan, kun norjalainen Swup AS tuo vuokrattavat sähköpotkulaudat kaupunkiin. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Materialismi tuo minulle ajoittain onnea, sitä on joskus vaikea myöntää. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu PERJANTAINA 12. Eurostatin mittarin mukaisia pienituloisia oli 718 ?700 vuonjen hävikin näkökulmasta on hyvä, että alennetut tuotteet ylipäätään päätyvät jonkun ostoskoriin. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. PERJANTAINA 8. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. (66 %) Oletko luovuttanut verta. Ajatukseni harhailivat imurista rahaan ja kuluttamiseen. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. Naiselle se on hyvä saavutus. (32 %) Kyllä, monta kertaa. Luovutan nykyään verta noin pari kertaa vuodessa. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. Olen luovuttanut yli 100 kertaa, voi pelastaa jonkun hengen. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. Omaa saamattomuutta. Nämä kevyet sähköajoneuvot, jollaisen kuka tahansa voi vuokrata tarvittavaksi ajaksi käyttöönsä ja jättää sen jälkeen odottamaan seuraavaa käyttäjää, ovat suosittuja muun muassa edullisuutensa ja ympäristöystävällisyytensä vuoksi. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. Taisin naurahtaa: miten ihmeessä voisin kirjoittaa kolumnin uudesta varsi-imuristani, vaikka se onkin upea ja elämäni mullistanut kapistus. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” Luuk. na 2021 eli 13,2 prosenttia asuntoväestöstä. Viikon nettigallup: Ääniä yhteensä 65. Mainittakoon, että täysin aiheetta. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. Yritin kerran. Ps. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. Kun täytin 71 vuotta, niin verenluovutus oli lopetettava voimassa olevien sääntöjen mukaan. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. 3:6 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Onhan kyseessä ajaton, kaunis ja aidosti suomalainen tuote: sillä on kotimaiset Avainlippu ja Design From Finland -yhteisömerkit. Espanjalainen sananlasku SANA: Herra on minun voimani ja kilpeni, häneen minä luotan. Vaaratilanteiden, onnettomuuksien ja muiden ongelmien vähentämiseksi on sähköpotkulautailun turvallisuuden parantamista mietitty ministeriötasolla saakka. 6:30–31 SUNNUNTAINA AURINKO: nousee 3.24, laskee 23.30 NIMET: Alisa, Aliisa MIETE: Tyytyväisyys on opittu tapa, hankittu taito. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Itse haaveilen siitä, että joku kaunis päivä minun ei tarvitsisi kaupassa katsoa jokaisen tuotteen hintaa tai ottaa aina sitä halvinta mahdollista. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu . Kerroinko jo, että siinä on valo ja hieno valo onkin. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. Joh. Ps. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. PERJANTAI 12.7.2024 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 3.17, laskee 23.36 NIMET: Hermanni, Herkko, Herman MIETE: Kaikissa elämämme vaiheissa on aineksia iloon, niistä on vain otettava vaarin. Ensimmäinen luovutus tapahtui armeijassa. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi
Pikkuhiljaa Venäjän sotajoukko ryömii kohti Harkovaa, Dnepropetrovskia ja Odessaa. Vaikka hankintayksiköillä onkin velvoite perustella, mikäli hankinnan osiin jakamista ei tehdä, niin yrityksillä ei ole mahdollista kyseenalaistaa hankintayksikön ratkaisua olipa peruste mikä tahansa, koska laissa asetetun rajoituksen vuoksi perusteluista ei voi valittaa. Kilpailuja kuluttajavirasto valvoo hankintalainsäädännön noudattamista, mutta se pystyy resurssiensa puitteissa puuttumaan vain rajalliseen määrään tapauksia. Siksi olisi perusteltua lisätä suorahankintojen läpinäkyvyyttä. Julkisista hankinnoista dataa on kuitenkin käytettävissä vajavaisesti, koska se on pirstaloitunut ympäri hallintoa, eikä se ole riittävän avoimesti eri tahojen käytettävissä. Hän on oikealla asialla. Tiedolla johtamisen tehostaminen hankintoihin liittyen edellyttää tiedon keskittämistä yhteen paikkaan. Suomen poliittisen johdon täytyy tukea veljeskansan rohkeaa johtajaa ja irtaantua Yhdysvaltojen talutusnuorasta. Tällöin ne tukevat tervettä kilpailua ja kilpailu tutkitusti lasden mukaisesti. Ukrainan on lähdettävä neuvotteluun, vaikka siellä on laki, että venäläisten kanssa ei neuvotella. HEINÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Kuva: Pia Lamberg Viktor Orban on rohkea mies rohkea kansa, he ovat valinneet rohkean miehen johtajakseen. Sama pätee hankintojen osiin jakamiseen. Nyt tarvitaan Ukrainan ja Venäjän välille rauhantekijöitä, ei sodan lietsojia ja bensan heittäjiä sodan raakuuteen. Ohjukset lentävät. Tämä vaikeuttaa in-houseyhtiöiden kustannustehokkuuden arviointia suhteessa markkinatoimijoihin. Onkin perusteltua kysyä, miten varmistetaan, että julkiset hankinnat toteutetaan avoimesti, tehokkaasti ja reilusti. Julkisyhteisöjen omistamat in-house-yhtiöt ovatkin terveen kilpailun näkökulmasta ongelmallisia, koska ne sulkevat markkinoita yksityisiltä ja toisaalta niitä hyödynnetään ilman kilpailua. Satoja tuhansia on pitkin Eurooppaa. Kilpailu tutkitusti laskee hintoja MIELIPIDE Suomessa tehdään julkisia hankintoja vuodessa noin 44– 47 miljardin euron arvosta. MIELIPIDE Sota loppuu sotimalla tai neuvotteluilla rauhasta. Hankintojen tulee olla kustannustehokkaita ja perustua realistisiin tarpeisiin, mutta tehokkuus ei kuitenkaan saa tarkoittaa laadusta tinkimistä. Kymmeniä tuhansia on kateissa, vaikka heidän nimensä on rekistereissä. Hän on nyt käynyt heidän kaikkien pakeilla. Nykyisin esimerkiksi suorahankintojen osalta lainsäädännön noudattamatta jättämisestä ei aiheudu seurauksia ja on kannattavampaa jättää noudattamatta laissa säädettyjä velvoitteita, kuin toimia niiMARI VIIRELÄ Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtaja LUKIJAN KUVA Kesäniitty. Hän on itsenäisen maan Unkarin pääministeri. ”Tässä taloudellisessa tilanteessa, missä säästöt ovat välttämättömiä, on julkisten varojen käyttö optimoitava siten, että saamme parhaan mahdollisen vastineen rahalle.” kee hintoja. Onkin tärkeää, että hankintayksiköissä on riittävät resurssit ja osaaminen, jotta tarjouspyynnöt osataan laatia oikein. Tämä vaikeuttaa sekä säästömahdollisuuksien arvioimista etukäteen, että toteutettujen toimien vaikuttavuuden todentamista jälkikäteen. Lainsäädäntöä muuttamalla voidaan myös ohjata hankintoja. Unkarin pääministeri Viktor Orban on rohkea mies. Ukrainalta ovat loppumassa asekuntoiset soturit. Kuva: Eila Wiik KESKUSTELE 3 PERJANTAINA 12. Jotta hankinnoissa saadaan riittävästi kilpailua, tulisi panostaa hankintaosaamiseen, suunnitelmallisuuteen, avoimuuteen, markkinavuoropuheluihin ja -kartoituksiin, sekä jakaa hankinnat tarkoituksenmukaisiin kokonaisuuksiin. Julkisten hankintojen onnistuminen ja halutun lopputuloksen saavuttaminen edellyttää hankintaosaamista. Ukrainassa sotatilanne on Ukrainalle vaikea. Hänen ei tarvitse kysellä Euroopan ja Yhdysvaltojen sen paremmin kuin Suomenkaan poliittiselta johdolta, saako hän matkustaa Kiovaan Volodymyr Zelenskin, Moskovaan Vladimir Putinin ja Kiinaan presidentin Xi Jinpingin luo keskustelemaan rauhan saamisesta Ukrainaan. Tässä taloudellisessa tilanteessa, missä säästöt ovat välttämättömiä, on julkisten varojen käyttö optimoitava siten, että saamme parhaan mahdollisen vastineen rahalle. Unkarilaiset ovat VILHO KINNUNEN LUKIJAN KUVA Sininen ja valkoinen. Nykypäivänä ymmärretään tiedolla johtamisen hyödyt ja dataa kerätäänkin koko ajan enemmän ja enemmän päätöksenteon tueksi
HEINÄKUUTA 2024 ·. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 12. · Esa Runtti ja Ilona Mäki ovat harmissaan siitä, ettei heillä ole mansikkaa saatavilla kaikille halukkaille. Mutta eipä tässä voi itse mansikaksi muuttua, Ilona Mäki surkuttelee. – ?Meillä käy paljon sellaisia poimijoita, jotka ovat käyneet täällä jo Eevan ja Paavon aikana. JUULIA KORKIAKANGAS Mansikkaa ei saa Raahessakaan Mansikkaa myydään tällä hetkellä vähänlaisesti, koska sadot ovat jääneet pieniksi melkeinpä kaikkialla Suomessa
– ?Vastaus oli, että kun ei siellä ole sattunut vahinkoja! Ei ole yhtään nuppineulaa taulussa, niin ei ole perusteita korjata, Haukipuro kertoo. Lääkärin vastaanotto toimii Vihannin sosiaalija terveysyksikössä elokuun alusta alkaen ajanvarauksella perjantaisin. Muina aikoina asiakkaat voivat asioida Raahen ja Kalajoen sosiaalija terveyskeskuksissa. Myös heidän satonsa kärsi edellistalven vaihtelevista keleistä. – ?Tämä tekee alueelle hyvää. – ?Sepä siinä olikin. Myöskään kevät ei ollut helppoa aikaa mansikantaimille. Lääkärin vastaanotto toimii ajanvarauksella pääasiassa kahtena päivänä viikossa Pyhäjoen sosiaalija terveysyksikössä. –Kunhan ajonopeudet eivät tuplaannu, hän sanoo. Muina aikoina lääkärin vastaanotto toimii Raahen ja Oulaisten sosiaalija terveyskeskuksissa. – ?Jos helteet olisivat silloin jatkuneet, olisi koko kesä mennyt aivan pipariksi. Diabetesvälineet jaetaan torstaisin hoitajan vastaanottohuoneesta kello 12–13. Infopisteet lakkautetaan elokuun alussa. Perheessä mansikat on poimittu aina itse. RUNTTI mainitsee, että heidän tilallaan mansikan pääsatokausi on meneillään juuri nyt. Raahessakin kauppojen mansikkahyllyt tuntuvat tyhjentyvän sitä mukaa kuin ne täyttyvät. Tällöin kasvi ei pysty kasvamaan, Esa Runtti kertoo. Tällä hetkellä puramme olemassa olevia varauksia, koska mansikkaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Lisäksi Digitaalinen sote-keskus palvelee Haapajärven, Haapaveden, Kärsämäen, Nivalan, Oulaisten, Oulun, Pyhäjärven, Raahen, Siikajoen ja Ylivieskan asukkaita. Asiakas voi keskustella chatissa sairaanhoitajan kanssa ja tarvittaessa hän saa ajan lääkärin tai muun ammattilaisen videovastaanotolle. – ?Mansikka alkaa tehdä tulevan kesän kukka-aiheita jo elo-syyskuussa, ja viime syksy oli todella märkä. kaa tulee tänä kesänä noin 30 tai 40 prosenttia vähemmän kuin aiempina kesinä. Tien vaarallisuus ei auennut Elylle ensimmäisellä kerralla. Ja sen jälkeen mentiin oikeastaan suoraan talvesta kesään, kun kahdenkymmenenviiden asteen lämpötilat tulivat. – Ihan on hirvittänyt, että jos ei olisi tullut pyörätietä, siinä olisi olleet lastenvaunut ja pienet polkupyörät rekkojen ja autojen joukossa kapealla tiellä, Haukipuro sanoo. Muutenkin tällä alalla pitää toki olla puskuria. Olemme pussittaneet niitä jo valmiiksi niin, että syksyn mittaan voi sitten syödä joka päivä yhden pussin, Eino Kekkonen kertoo. Nekin koettelivat taimia. Kiinteistöjen arvon toivotaan nousevan tien kohennuttua. – ?Anton poimii omat marjansa, ja hän onkin poiminut itselleen jo kolme sankoa. Pattijoen kirkonkylän kupeessa, noin 7 kilometrin päässä Raahen keskustasta oleva Jokelankylä on ollut haluttua asuinaluetta, ja sen rakentaminen ja asutus lisääntyi selvästi 2000-luvulla. Aika näytteenottoon varataan etukäteen NordLabista. Tämän tuntuvat tietävän myös ihmiset, koska tilan puhelin soi jatkuvasti. Sairaanhoitajan vastaanotto toimii Vihannin sosiaalija terveysyksikössä 1.8.2024 alkaen ajanvarauksella pääasiassa neljänä päivänä viikossa. Runtin mukaan kesäkuun alku oli hieman positiivisempi ajanjakso mansikoiden kannalta, koska näillä seuduilla oli silloin viileää. Näytteenotto on avoinna 19.8.2024 alkaen keskiviikkoisin kello 7.30–10.30. Tämän havaitsivat myös tilalla torstaina mansikoita poimimassa olleet Eino ja Anton Kekkonen. Haukipuron mukaan kiinteistönvälittäjä on luonnehtinut Jokelaa kysytyksi asuinalueeksi, mutta tien huono kunto on ollut rasite. Muutoksia on tulossa myös suun terveydenhuollon palveluihin, laboratorion näytteenottopäiviin sekä infopisteiden toimintaan. Muina aikoina lääkärin vastaanotto toimii Raahen ja Kalajoen sosiaalija terveyskeskuksissa. Ohjelmaan liittyvät toimenpiteiden toteuttaminen on parhaillaan käynnissä. Sairaanhoitajan vastaanotto toimii Pyhäjoen sosiaalija terveysyksikössä elokuun alusta alkaen ajanvarauksella pääasiassa kolmena päivänä viikossa. Kekkoset olivat täydentämässä mansikkavarantojaan Runtin tilalla jo kolmatta kertaa tälle kesää. Aika näytteenottoon varataan etukäteen NordLabista. Digitaaliseen sote-keskukseen pääsee chat-ikkunan kautta Pohteen verkkosivuilta. Reseptejä voi uusia Kelan OmaKannassa. Heidän työnkuvaansa kuuluu muun muassa mansikoiden pakkaamista ja lajittelua. – ?Ei tästä nyt talon arvo ainakaan pienene, hän toteaa ja pohtii, pitäisikö tien valmistuttua järjestää pienet kyläjuhlat. Eino kokee, että mansikat maistuvat paremmalle, kun ne on itse poiminut. Sitten tuli vielä muutama pakkasyö ennen lumen tuloa, ja tämä aiheutti juuristovaurioita. Digitaalinen sote-keskus on käytössä Alavieskan, Pyhäjoen, Pyhännän, Reisjärven, Sievin ja Vihannin asukkaille. Vihannissa hoitotarvikkeet jaetaan perjantaisin hoitajan vastaanottohuoneesta kello 12–13. Jokelankylän päällyste helpottaa kaikkia tuntinopeus, mutta joskus vauhdikkaimpina aikoina Jokelan kylälle huruuteltiin 80 kilometriä tunnissa. Vuorinen kokee turvallisuuden nyt kasvaneen kylällä. mansikkalaatikoiden hintoja eri puolilla Suomea. Kapea ja mutkainen Jokelankyläntie on vihdoinkin päällystetty. – ?Minusta tuntuu, että me lähetettiin ensimmäinen pyyntö tien korjaamiseksi Elylle 10 vuotta sitten, kertoo Jokela-Pattijoen kyläseuran puheenjohtaja Ilkka Haukipuro. – ?Koirakin syö meillä mansikat suoraan mansikkamaalta, Eino nauraa. Digitaalinen sote-keskus otetaan käyttöön Kalajoella, Himangalla ja Merijärvellä loppuvuoden aikana. Onneksi nuppineuloja ei onnettomuuskarttaan ehtinyt tullakaan, vaan pyörätie saatiin tien varteen ennen sitä noin 4 vuotta sitten. – ?Lumet lähtivät huhtikuussa, ja sitten tuli vielä kovempia yöpakkasia. Se auttoi mansikan kukintoja kasvamaan. Kylälle on tullut pyörätien takia sunnuntaipyöräilijöitä, ja nyt taitaa tulla sunnuntaiajelijoitakin, Ilkka Haukipuro arvelee. Marjaa on kyllä vielä tuloillaan, mutta sato on heikko, Runtti sanoo. Mutta vaikka pyörätie kylälle saatiinkin, varsinainen tie jäi korjaamatta. Kannattaa myös ottaa jäisiä mansikoita mukaan saunaan. Runtti arvioi, että heillä mansikVILMA LEHTO VIIDEN KILON MANSIKKALAATIKON HINTA · Hamina: 45 € · Imatra: 45 € · Joensuu: 35–40 € · Jyväskylä: 49,90 € · Kemi: 41,90 € · Kouvola: 49 € · Kuopio: 40–42 € · Mikkeli: 45–50 € · Oulu: 49–50 € · Pori: 60 € · Rovaniemi: 42–49 € · Tampere: 55 € Yle selvitti 10.7. Tämän vuoksi myös he ovat joutuneet nostamaan hintojaan jonkin verran. Kaikki luulivat, että siihen tulisi pyörätie ja uusi asvaltti, Haukipuro ihmettelee. Eino oli itse poimimassa jo kuudetta mansikkaämpäriään. Osittain palveluja tullaan korvaamaan liikkuvilla palveluilla syksyn aikana. Siellä ne maistuvat erityisen hyviltä, Eino vinkkaa. – ?Tie on ollut huonossa kunnossa. Jatkossa asiointi tapahtuu soittamalla vastaanoton puhelinnumeroon tai käyttämällä Digitaalista sote-keskusta. – ?Viimeiset kolme päivää olemme myyneet ei-oota. Digitaalisesta sote-keskuksesta saa yhteyden hoitajaan ja lääkäriin Pohteen verkkosivujen kautta, ja se palvelee asukkaita myös virka-aikojen ulkopuolella ja viikonloppuisin. Investoinnit ja kehittyminen menevät nimittäin helposti tällaisen kauden jälkeen jäihin. HEINÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. – ?Paljon syömme mansikoita siltään, mutta niitä on kiva laittaa myös pirtelöihin ja rahkoihin. Laboratorion näytteenottopäivät muuttuvat Pyhäjoella elokuussa. Pyhäjoella ja Vihannissa ei jatkossa ole infopistettä, josta on on voinut muun muassa varata aikoja vastaanotolle ja laboratorioon ja jättää reseptejä uusittavaksi. – ?Tämän päivän hinta viiden kilon laatikolle on meillä 40 euroa. Päällystettä on odotettu siitä lähtien, kun pyörätietä tehtiin. Nyt tiellä on 50 kilometrin VAPPU KALLIO Pohde lopettaa infopisteet Pyhäjoella ja Vihannissa mipisteessä sekä digitaalisina palveluina. Tehtyä ratkaisua ovat ihmetelleet monet muutkin väistellessään Jokelantien kuoppia autoillaan. Näytteenotto on avoinna 12.8.2024 alkaen tiistaisin kello 7.30–10.30. JUULIA KORKIAKANGAS Ruukkilaiset Jadessa Fingerroos ja Eeva Vanhala ovat kesätöissä Runtin tilalla. Muina aikoina asiakkaat voivat asioida Raahen ja Oulaisten sosiaalija terveyskeskuksissa. Muutosten kohteena olevilla paikkakunnilla lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto toimivat jatkossa joko osittain tai kokonaan muussa lähialueen toiSIMO HUSSO PUHEENAIHEET 5 PERJANTAINA 12. Runtin tilaa hoitavat Ilona Mäki ja Esa Runtti ovat samassa tilanteessa kuin muutkin mansikkatilalliset. Huono sato ei kuitenkaan kaada tilan taloutta ihan kokonaan, koska viime kesä oli meillä hyvä. Laboratorion näytteenottopäivä muuttuu Vihannissa elokuussa. Vaikka mansikantaimet ovat kokeneet kovia, itse marjan laatu ei ole Runtin mukaan kärsinyt. HYVÄ päällyste piristää asukkaiden mieltä. Kumpikin poimii omat marjansa, koska näin niistä ei tule talven mittaan tappelua. Se oli hassua, että pyörätie oli priimaa mutta autotie kuin kivikaudelta, sanoo Jokelankyläntien varrella hankalahkossa mutkassa asuva Heidi Vuorinen kotipihallaan. Haukipuron mielestä muun muassa kultakaivokselle Oulusta matkannut työmaaliikenne käytti Jokelantietä, sillä GPS ohjaa ajamaan Oulusta Kopsaan Jokelan läpi. JOKELANKYLÄNTIETÄ pidetään vaarallisena siksikin, että sillä on paljon rekkaliikennettä. Nyt sillä on ajanut paljon puutavararekkoja läheisten metsien avohakkuiden takia. Suomessa vallitsee tällä hetkellä kehno mansikkatilanne: niin kaupat kuin mansikkatilat myyvät eioota, ja tämän vuoksi myös mansikan hinta on noussut. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti hyvinvointialueen tuottavuusja taloudellisuusohjelmasta viime vuoden marraskuussa
Ilkivaltaa tehneet nuoret ovat myös tallentuneet valvontakamera-aineistoon. Jos asiakkaalla jää lääke ottamatta, lääkeautomaatti imaisee lääkkeen takaisin sisälle ja tekee hoitajalle hälytyksen lääkkeen ottamatta jättämisestä. – ?Meillä on koko kylä kasvattaa -periaate, ja kuntalaiset ja vanhemmat ovat olleet hyvin hereillä asian suhteen. LÄÄKEAUTOMAATTI on Kariniemen mukaan ensisijainen palvelumuoto säännöllisen kotihoidon asiakkaalle, joka tarvitsee apua lääkehoidosta huolehtimiseen. Pyhäjoen kunnan sivistysjohtaja Elina Vehkala kertoo tapahtumilla olevan useita silminnäkijöitä. Pohteen käytössä ovat kuvapuhelinpalvelu, sähkölukkopalvelu, lääkeautomaatit, ateria-automaatit ja turvapuhelimet. Hoitaja ottaa yhteyttä, ja lääkkeet tulee otettua hoitajan valvovan silmän alla. Pääperiaate on selvä ja yksinkertainen: kotiin annettavissa palveluissa lisätään hyvinvointiteknologiaa ja etäkotihoitoa. Kunta muistuttaa, että lasten vanhemmilla on tässä tapauksessa suurin vastuu. Siksi kodeissa olisi hyvä ottaa asia keskustelun aiheeksi ja selvittää onko oma nuori ollut mukana tihutöissä ja miten vahingot korvataan. – ?Ja kun painan nappia, ilmestyy naama, joka kysyy vointia, ja automaatti antaa minulle lääkepussin. Lääkeautomaatti tarjoilee oikeat lääkkeet oikeaan aikaan. – ?Lasten turvallisuus on ykkösasia. Katolla ei tarvitse kuin kerran jalka lipsahtaa, niin se on pahimmillaan henki pois. Sen ansiosta hän on muistanut ottaa aamulääkkeensä. Lisäksi pihaalueen tekonurmea on rikottu mopolla ajamalla. Samoin kosteusvaurioista ei ole vielä virallista tietoa, mutta ei ilmeisesti mitään hirveän vakavaa ainakaan lukion katolla, sanoo Elina Vehkala. tunnin ajan. Hoitajien ei tarvitse vierailla vanhuksen luona kotona, vaan hoito onnistuu etänä. Ilkivaltaa kouluilla tehneet ovat alaikäisiä. Ja totta kai yhteisen omaisuuden rikkominen pitää saada loppumaan, hän toteaa. Nuoret ovat koulurakennusten katoille kiipeilemällä vaarantaneet myös oman turvallisuutensa. ILKIVALLASTA aiheutuneiden vahinkojen euromääräisestä suuruudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa. – ?Lääkeautomaatin tavoitteena on, että asiakas voisi jatkaa itsenäistä asumista ilman hoitajan fyysistä käyntiä lääkeautomaatin huolehtiessa lääkkeen tarjoilun. Tiedotteella halutaan herätellä niitä vanhempia, jotka ehkä eivät ole tietoisia tästä ilmiöstä, Vehkala kertoo. Se on tarkoitettu asiakkaille, joille lääkSinikka Heikkisen pöydällä oleva valkoinen pönttö auttaa häntä ottamaan lääkkeet aamuin illoin kotona. Osa tekijöistä on Vehkalan mukaan tunnistettu. Hänen pöydällään oleva, valkoista linnunpönttöä muistuttava pömpeli toitottaa omistajalleen aamuisin ja patistelee ottamaan lääkkeet joka aamu. Kevätlukukauden päättymisen jälkeen Saaren koulun ja lukion TIMO MYLLYKOSKI 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 12. – ?Pihalla kiikkujen ja leikkialueiden alla olevia tekonurmialueita on mopolla sutattu ja niiden saaminen kuntoon tulee maksamaan. Lisäksi on 37 automaattia, jotka annostelevat lääkkeet kuppiin. Lääkkeet tulee otettua kun lääkerobotti patistaa Osa Raahen seudulla asuvista vanhuksista on virtuaalisen kodinhoidon piirissä. Kunnan tiedotteen mukaan myös lastensuojeluviranomaisiin ollaan tarpeen mukaan yhteydessä. Se muistuttaa lääkkeenotosta 10 minuutin välein VAPPU KALLIO Saaren koululla ja Pyhäjoen lukiolla ilkivaltaa Kunta muistuttaa ilkivallan olevan rikollista toimintaa. Vehkalan mukaan tämä on tärkein syy siihen, miksi kunta edellyttää toiminnan loppuvan välittömästi. · VAPPU KALLIO Yksi virtuaalisessa kotihoidossa olevista vanhuksista on 87-vuotias raahelainen Sinikka Heikkinen. Kunta on julkaissut tiedotteen, jossa kehotetaan koulun alueella ilkivaltaan osallisina olleita nuoria ottamaan yhteyttä koulun rehtoriin tai kunnan sivistysjohtajaan asioiden selvittämiseksi mahdollisimman pian. Linnunpöntöstä putkahtavassa lääkepussissa on kaiken lisäksi aivan oikea annostus lääkkeitä valmiina. VASTUUYKSIKKÖPÄÄLLIKKÖ Virpi Kariniemi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen etäkotihoitoja digitoimintakeskuksesta Oulusta kertoo, että koko Pohteella on käytössään kahdenlaisia lääkeautomatteja. Lääkeautomaatti on asiakkaalle ilmainen. HEINÄKUUTA 2024 ·. Heikkisestä lääkerobotin käyttö on erittäin helppoa, kätevää ja mukavaa. Silloin hoitaja voi etätarjoilla lääkkeen asiakkaalle, tai hän käy asiakkaan luona ja antaa lääkkeen itse. Niin ikäihmisten arkea kuin heidän hoitajiensa työtäkin helpottavaa hyvinvointiteknologiaa on hyvin monenlaista. 57 vanhusta on saanut Sinikka Heikkisen tavoin kotiinsa valvotun etälääkkeenottolaitteen. IKÄIHMISTEN palvelujen tavoitteena on Kariniemen mukaan varmistaa oikea-aikaiset, yksilölliset ja helposti saavutettavat palvelut, jotka ovat lähellä asiakkaita tai saavutettavissa etäyhteyden avulla. PYHÄJOEN kunta on laittanut ilkivallasta vireille rikosilmoitukset. Niitä on käytössä 884. Kunta muistuttaa tiedotteessaan, että alaikäisten vanhemmat ovat vastuussa lastensa teoista ja ovat vahingonkorvausvelvollisia. katoille on kiipeilty ja kattoluukkuja on murrettu auki, jolloin vesi on päässyt rakenteisiin. – ?Se ääntää kovasti ja huutaa yhä kovemmin, jos ei paina nappia, kertoo Heikkinen. – ?Etähoitaja ottaa yhteyttä asiakkaaseen lääkeautomaatissa olevan videoyhteyden välityksellä ja tarjoilee asiakkaalle lääkkeen, Kariniemi kertoo. Yleisimpiä ovat automaatit, jotka jakavat lääkkeet annospusseissa. – ?Ja illalla soittavat uudelleen. Pyhäjoen kunta on ryhtynyt toimenpiteisiin Saaren koululla ja lukiolla kesän aikana ilmenneen ilkivallan lopettamiseksi. keenotto on seurattava suuhun asti
JT-TRAILER PERÄVAUNUT 1990,NYT MEIL TÄ! Tytikalut Varaosat Avoinna ma-pe 7-17, la 9-14 • puh. Jos omistaja uusii rummun itse, tarvitaan työlupa, jos rumpu sijaitsee maantien tiealueella tai työ tehdään tiealueelta käsin. Jos rummun päällä ei ole riittävästi maata tai liittymässä on painauma tai kohouma, korjaaminen kuuluu liittymän omistajalle. 0200 2100. Viime aikoina Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen toimialueelta on tullut useita yksityisteiden liittymissä olevien rumpujen vaihtopyyntöjä. Työlupa määrittelee liittymän rakentamisen tekniset ohjeet, kuten rummun koon ja liittymän mitoituksen. Raahen sähköpotkulautojen käyttöalue muodostuu Kummatin, Hakotaurin, Vilpunkankaan, Isoholmin, Antinkankaan, Ollinsaaren ja Koivuluodon väliselle alueelle. Pyhäjoen kunta muistuttaa, että ilkivalta on rikollista toimintaa, johon kaikki voivat puuttua. Ojituskohteissa tarkastetaan myös yksityisteiden liittymärumpujen toimivuus. Tästä päivästä lähtien Raahessa voi ajaa vuokrattavilla sähköpotkulaudoilla. Lauta vuokrataan puhelinsovelluksen kautta. Ely-keskus ojittaa vuosittain valtion maanteitä määrärahojen puitteissa. Tällöin he etsivät paikallista yhteistyökumppania Raaheen operatiiviseen kenttätyöhön. 150x300 kuomulla Reppukeräys Varmistetaan yhdessä iloinen koulun alku lapsille ja nuorille! Keräämme reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille. Tämä kuva on Oulusta eri toimijan sähköpotkulaudasta. Raahen Seutu uutisoi 2.7., että norjalainen Swup AS haluaa tuoda vuokrattavat sähköpotkulaudat Raaheen. Ojituskohteiden lisäksi yksittäisiä rumpuja voidaan vaihtaa, jos ne eivät toimi ja aiheuttavat haittaa maanteille tai kiinteistölle. Tarkastuskatselmuksen tarpeesta voi ilmoittaa Liikenteen asiakaspalveluun palautevayla.fi tai puhelimitse numeroon 0295 020 600. Kaupunkiin tulee aluksi 50 sähköpotkulautaa, joiden määrää voidaan lisätä tai vähentää tarpeen mukaan. Käytön jälkeen sähköpotkulauta parkkeerataan asianmukaisesti odottamaan seuraavaa käyttäjää. Pysäköintikielto on myös muilla alueilla. Tule mukaan auttamaan ja lahjoita reppu OP:n konttoriin 8.-26.7. Vuokrattavien sähköpotkulautojen ideana on, että niitä löytyy käyttöalueelta ja vapaan laudan voi ottaa käyttöön milloin vain. Sähköpotkulaudat nyt Raahessa JUKKA-PEKKA MOILANEN Swupin potkulaudat ovat mustarunkoisia, joissa on keltaisen sävyä. HEINÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Sovelluksesta näkee vapaana olevien lautojen sijainnin ja sen kautta maksetaan laudan vuokraus. AUTOPESUT 24 AUTOPESUT 24 // 77 19 19 90 90 €/kk €/kk esim. Voit jättää ilmoituksen helposti verkossa raahenseutu.fi/ilmoita PUHEENAIHEET 7 PERJANTAINA 12. Vanhan Raahen alueella on nopeusrajoitus ja osalle vanhan kaupungin teistä ei voi parkkeerata ollenkaan. Jos rumpu on rikki, omistaja voi ottaa yhteyttä liikenteen asiakasRAAHEN SEUTU SARI KIHNULA Ely-keskus ojittaa vuosittain valtion maanteitä määrärahojen puitteissa. 044 322 3776 • Kesäläntulli 2, 92130 Raahe • www.ouluntienautohuolto.fi PESUT ALK. Tarvittaessa rumpu vaihdetaan tai huuhdellaan puhtaaksi, jos liittymä on luvallinen ja asianmukaisella rummulla varustettu. LIITTYMÄN kunnosta vastaa omistaja. Yksityisen tien liittymän haltija on vastuussa yksityisen liittymän kunnossapidosta. Kaikkia rumpuja ei uusita heti, mutta omistaja voi uusia rummun omalla kustannuksellaan. Luvattomat liittymät puretaan tai omistajalle lähetetään purkukehotus. JUULIA KORKIAKANGAS VESA JOENSUU Pyhäjoen uudella Saaren koululla ja viereisellä lukiolla kiipeilty katoille ja tehty ilkivaltaa. Ojituskohteissa tarkastetaan myös yksityisteiden liittymärumpujen toimivuus. Elyn tiedotteen mukaan tukkeutuneen tierummun avaaminen tai puhdistaminen tai rikkoutuneen rummun vaihtaminen on ely-keskuksen vastuulla, jos tukkeutuneesta tai rikkoontuneesta rummusta aiheutuu haittaa maantielle tai kiinteistölle. Koska rumpuja on satoja tuhansia, ely-keskukset keskittyvät akuutteihin kohteisiin. Jos veden nousu tukkeutuneen rummun takia uhkaa maantien tai kiinteistön rakenteita, ota välittömästi yhteyttä Tienkäyttäjän linjalle, p. Yksityisen tien liittymän haltija on vastuussa liittymän kunnossapidosta. Rumpujen uusiminen tai puhdistaminen kohdistetaan akuutteihin kohteisiin. Luvanvastaiset liittymät vaaditaan korjattavaksi luvanmukaisiksi omistajan toimesta. • Täytä lahjoituskortti ja sujauta terveiset reppuun • Jätä reppu lahjoituspisteeseen ja jaa tunnelmat #reppukeräys Kiitos avustasi! OP.fi/reppukerays Ely ei vastaa yksityisteiden tierummuista palveluun tarkastuskatselmusta varten. Numero palvelee kaikkina vuorokauden aikoina. Swupin sovelluksesta näkee Raahen käyttöalueen. Jos liittymän käyttö on vaikeutunut esimerkiksi rummun painumisen tai kohoamisen vuoksi, korjaaminen kuuluu liittymän omistajalle
Hiki valui, kun hän söi sitä pizzaa, muistelee Putila. Pizzeria Alto Maren perusti 3 nuorta, jolla oli oikeastaan vain hiukan Porvarikoulun koulutusta ja taitava pizzan tekijä. KAIKESTA saisi helposti käsityksen, että pizzerian pitäminen oli todella hauskaa puuhaa, ja hauskaahan se tietenkin olikin, mutta todellisuudessa nuoret miehet tekivät pizzeriassaan 16-tuntisia päiviä puoli vuotta ilman palkkaa eikä 3 kuukauteen ollut vapaata lainkaan. – ?Laita sitä kolmella kympillä, sanoi mies, ja minä laitoin siihen 20 annosta valkosipulia. – ?Kun Raimo meni kysymään tilan vuokraamista, Martti tiedusteli, saako hän leukoja vedettyä, ja Menestystarinat alkavat joskus tyhjästä. – ?Jouduttiin olemaan tarkkana. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 12. HEINÄKUUTA 2024 ·. Valkosipuliannos maksoi tuolloin markka 50 penniä. Alto Mare on legenda jo eläessään Ja miten nuoret miehet katsoivat Italian karttaa, minkä nimisiä kaupunkeja siellä oli, ja sieltä he keksivät pizzoilleen nimiä, kuten Verona, Ferrara, Calambria ja Trentino. Kuten, miten pizzerian nimi syntyi. Kolmas perustajaosakas, Raimo Kesti, oli lainannut Italian kielen sanakirjan, ja se aukaistiin ja tökättiin sormella, ja sen kohdalla oli mare, eli meri. Ja miten kitaran kielellä siivutettiin paksuja tankoja, jotka raastettiin itse, sillä valmiiksi siivutettuja elintarvikkeita ei ollut. Pekka Törmälä oli 23-vuotias ja Pertti Putila 21-vuotias, kun he aloittivat yrittäjinä takana olevassa Hentun talossa pizzojen paistamisen. Sitten se alkoikin mennä hyvin, kun puoli vuotta oli harjoitetultu säästämistä, sanoo Pertti Putila. Ja kun etuliitteeksi etsittiin aava, syntyi nimi Alto Mare – Aava meri. · Kun 40 vuotta sitten toimintansa aloittaneen Pizzeria Alto Maren perustajat Pekka Törmälä ja Pertti Putila tapaavat vuosien tauon jälkeen Alto Maressa, kaikki hassut jutut vuosien takaa muistuvat mieleen. Tai miten avajaislahjaksi saatu Porvarikoulun juhlamatrikkeli oli yksi parhaita lahjoja, koska se oli juuri sopivan paksu ja sopi hyvin kenottavan kylmiön jalan alle. Siihenkin liittyi hauska juttu, sillä Martti Henttu ei halunnut vuokralaisiksi mitään lapamatoja. – ?Mentiin läpi harmaan graniittikiven, muistelee Pekka Törmälä, jolla on vielä valokuvakin siitä, kun Hentun talon kivijalkaa leikataan, jotta Koulukadun ja Kirkkokadun kulmaukseen saadaan ulkoovi pizzeriaa varten. NYKYISIN Pizzeria Alto Mare toimii noin 100 metriä lähempänä keskustaa Kirkkokadun varressa, mutta tuolloin se oli suuressa vanhassa puutalossa, jonka Hanna ja Martti Henttu omistivat. Mutta se kannatti. Muutama asiakaskin on jäänyt mieleen, kuten humalainen tiskillä nuokkunut mies, joka halusi valkosipulia pizzaansa
On turvallista tuntea, kuinka kysymykseen Olenko minä sinulle rakas, löytyy vastaus niin elämän onnellisimmissa kuin vaikeimmissa kohtaamisissa. Kyse oli tietenkin siitäkin, että Alto Marea pidettiin koko PohjoisSuomen parhaana, ja joidenkin mielestä se oli jopa Suomen paras pizzeria. Timpalle (Timo Laukka) iso hatun nosto, että hän on pitänyt pizzerian ajan hermossa mukana, sanoo Pekka Törmälä. Vaikka sydämen halu on toimia Jeesuksen opetuksen mukaisesti, on tilanteita, joissa melkein voisi olla tuntematta häntä. Jokapäiväisessä elämässä voisin esittää itselleni tuon kysymyksen käänteisenä: oletko sinä minulle rakas. pohjalta tehty sydämenmuotoinen läpikulku konkretisoi sanomaa. Onhan monen mielestä vanhanaikaista uskoa tuhansia vuosia sitten kirjoitettuihin tapahtumiin. p.044 089 5450 Asiantuntevaa palveluajo 52 vuotta • Luotettava ja henkilökohtainen palvelu vuosikymmenien kokemuksella • Edulliset hinnat • Nopeat toimitukset • Uusiin kiviin 2-vuoden oikaisutakuu HAUTAKIVET KAIVERRUKSET ENTISÖINNIT p.(08) 222 944, iltaisin p.040 549 1825, kukkatilaukset, p.(08) 222 943 040 549 1825 p.(08) 222 944 kukka@korhosenkukkatalo.com Myymälässä hautakivinäyttely luonnollisen kokoisilla kivillä ELÄMÄNMENO 9 PERJANTAINA 12. Aina soi italialainen musiikki, muistelee Pekka Törmälä. – ?Tämä on kunnia meille, että Alto Mare edelleen pyörii. Mutta riittääkö meidän ihmisten rakkaus Jeesusta kohtaan. Pekka lisää siihen aurajuustoa ja valkosipulia ja vaimo ananasta. Teenkö elämässäni sellaisia valintoja, jotka osoittavat tämän rakkauteni. Nuo Jeesuksen ja Pietarin kohtaamiset sekä ennen että jälkeen Jeesuksen kuoleman ovat liiankin tuttuja. Pekka Törmälä perusti kaikkiaan 3 pizzeriaa, joista kaksi Ouluun, ennen kuin myi ne ja päätti keskittyä kotitilalleen Karinkantaan metsänhoitoon ja luomumaanviljelyyn. Myrskyihin antaa suojan, turvaksi liittomme. Ja kuinka illan edetessä Pietari kielsi edes tuntevansa Jeesusta. Kastikkeessa on pizzan sielu. Rautaruukkiset tilasivat yötuuriin mennessään porukalla pizzoja kotipakettiin, ja joskus niitä vietiin kokonainen peräkärryllinen tehtaalle. Pizzeriassa työskenteli oululaisessa pizzeriassa työskennellyt Pertti Putila, joka vielä nytkin paistaa 50 pizzaa tunnissa, vaikka hän VESA JOENSUU jätti pizzeriatyöt 3 vuoden jälkeen ja on siitä saakka työskennellyt Oulujoen seurakunnan nuorisotyönohjaaja. Olenko minä sinulle rakaskysymys on olennainen osa myös avioliittoa ja tahtoa rakastaa VIIKONLOPUKSI Hiljattain kokoonnuimme suviseuroihin Pudasjärvelle. Jeesuksen kuolemaa edeltävänä kiirastorstaina niin usein omiin voimiinsa luottanut Pietari oli vannonut kulkevansa Jeesuksen mukana, vaikka kaikki muut opetuslapset jättäisivät hänet. Tätä kesää on eletty pian yli puolivälin ja jälleen meitä ympäröi luonnon vehreys. – Siinä on tomaatteja, basilikaa, oreganoa, mustapippuria ja valkosipulia, ja vedän ne tuoreena Pamixilla sekaisin. Koko pizzan konsepti oli vuonna 1984 verrattain uusi. Mutta vielä on kesäsäkeistön aika. Näin jälkeen päin Pekka ylistää Pertin optimistisuutta ja Pertti Pekan yrittäjyyttä ja sitkeyttä. Jeesus toi eläessään monissa eri tilanteissa esille rakkautensa kaikkia ihmisiä kohtaan, eikä hän kyseenalaistanut sen pitävyyttä. En voi lakata ihastelemasta päivänkakkaroita, kissankelloja, ohdakkeita, mesiangervoja, apiloita ja monia muita kukkia. Kesäseuraradion kautta voi palata kesäseurojen ohjelmaan ja kuunnella myös mielenkiintoisia haastatteluja erilaisissa elämän tilanteissa olevista ihmolemmin puolin. PIZZERIA perustettiin aikaan, jolloin raahelaisilla oli valtava pizzannälkä. Paistoaikaa tarvitaan 3 minuuttia. AINO LIISA HAAPAKOSKI misistä. NYKYISIN Pekka Törmälä tykkää laittaa pizzaa kotonaan leivinuunissa, jossa punaiset tulet lepattavat pizzan ympärillä. Moneen vuoteen, ehkä kahteentai kolmeenkymmeneen ei ole nähty, mutta juttu luistaa vanhasta muistista, kun Pekka Törmälä ja Pertti Putila tapaavat nykyisessä Alto Maressa. Suviseuratunnuksessa viitataan kuitenkin Jeesuksen ja opetuslapsi Pietarin väliseen keskusteluun ( Joh. Molemmille mieluisimpaan pizzaan laitetaan pepperonia. – ?Koko pizzan know how tuli Pertiltä. Kaiken A ja O on kuitenkin oikeanlainen tomaattikastike. Kirkkokatu 25, Raahe www.korhosenkukkatalo.com • Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella • Kattava tietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima Hautauspalvelu nyt myös Ruukissa, Ruukinkuja 2. VAPPU KALLIO Olenko minä sinulle rakas. Kohtelenko sinua rakkaana lähimmäisenä ja niin kuin toivoisin kohdeltavan myös itseäni. Ja kun minä tulin paikalle, hän kysyi minunkin iän, ja munkin piti vetää leukoja 23 kertaa, kertoo Pekka Törmälä. 21:17). -Kohtaamme kauniin kesän ja alla siipien, tunnemme turvaa pesän pauhuissa koskien. Edelleenkin pizzaa pitää saada kerran viikossa, mutta parhaina aikoina tuli syötyä kaksikin päivässä. HEINÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Pertti käyttää lisänä tonnikalaa, punasipulia, fetaa, vähän valkosipulia ja chiliä tai Tabascoa. Ja kun Pertti lähti, Timo Laukka tuli hänen tilalleen, kertoo Pekka Törmälä. Vierelle meille annat läheiset, ystävät. Ajallaan on taas syksyn vuoro ja häälaulun syyssäkeistö. Vappuna ja Pekanpäivien aikaan pizzerian edessä kiemurteli jono odottamassa syöntivuoroaan. – ?Pitäisi olla uusi sanonta, että nuorena on pitsa väännettävä, sanailee Pertti Putila, joka pitää Alto Maren vuosiaan parhaana koulunaan. minkä ikäinen sinä olet, ja kun Raimo oli 23-vuotias, hän joutui tekemään 23 leuanvetoa. Pizzeriat olivat niin harvinaisia, ettei nimeäkään osattu kirjoittaa oikein, vaan laskussa luki Pitseri. On vehreys lahjaa Luojan, myös yhteen kasvumme. Seuraalueen juhlaportti oli taitavasti suunniteltu; tunnuslauseen Olenko minä sinulle rakas. Kun totuudessa kannat, siteemme kestävät. Tuon kysymyksen voisi jokainen osoittaa lähimmäiselleen toivoen saavansa siihen myöntävän vastauksen ja odottaa tulevansa kohdelluksi sen mukaisesti. – ?Talo oli tunnelmallinen. Siinä pitää olla maku kohdallaan, sanoo Pertti Putila
Raahen Teatteri sai tällä viikolla jännittävän vieraan, kun yhtä sen esityksistä tuli seuraamaan Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja Sanna Saarela. Hän kuitenkin tekee esityksistä lyhyitä arvioita Suomen Harrastajateatteriliiton sometileille. – ?Höpöttelen videoilla siitä, minkälaisia fiiliksiä esitykset ovat herättäneet. – ?Minä rakastuin Raaheen! Se oli kaunis, ihana ja rauhallinen. helaiset pääsevät katsomaan esityksiä näin keskeiselle paikalle. Ne teatterit, jotka ovat tähän mukaan valikoituneet, saavatkin sen myötä paljon näkyvyyttä. Tähänastista matkaansa Saarela kuvailee upeaksi. HEINÄKUUTA 2024 ·. Itse esitystä eli Ranskalainen pyjama -näytelmää Saarela kommentoi vielä jälkikäteen seuraavasti: – ?Minulla on itselläni jännittävä suhde farsseihin, kun en meinaa kestää myötähäpeän tunnetta. Raaheen Saarela päätyi, koska Suomen Harrastajateatteriliitto päätti toteuttaa tänä kesänä mielenkiintoisen projektin: Saarela tulisi kiertämään eri puolilla Suomea ja vierailemaan eri paikkakuntien kesäteattereissa. Minusta se on hyvä merkki, Saarela naurahtaa. On ammatiltaan teatteriohjaaja. Olen katsonut yhden esityksen per päivä, mutta ainakaan vielä ei ole ähky tullut. Esityksissä tunnelma on ollut hänen mukaansa katossa paikkakunnasta riippumatta. Siksi tässä sai keskittyä myötähäpeilyn sijasta nautiskelemaan siitä, kuinka näyttelijät ilakoivat lavalla. Kahden viikon aikana Saarela vierailee yhteensä seitsemässätoista eri kesäteatterissa. VILMA LEHTO Sanna Saarela ei ollut käynyt Raahessa koskaan aikaisemmin, koska yleensä hän vain ajaa hurautti kaupungin ohi. Näyttelee myös Improvisaatioteatteri VSOPissa. Kaikilla oli vähän niin kuin ketunhäntä kainalossa. Suomalaiset ovat kesäteatterikansaa ja sen kyllä huomaa. – ?Harvoin kesäteatterit sijaitsevat keskellä kaupunkia, joten onhan se aika upeaa, että täällä raaVILMA LEHTO 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 12. Olemme myös harrastajaja kesäteatterien edunvalvontaHeti ensimmäiseksi Raaheen päästyään Saarela hurmaantui teatterin miljööstä: hän ei ollut törmännyt mihinkään vastaavaan aikaisemmin. Ideana oli, että lähtisin testaamaan sitä. · Harrastaa laulamista, kuntosalilla käymistä sekä metsässä lenkkeilyä koirien kanssa. SAARELAN tehtävänä ei ole toimia minkäänlaisena kriitikkona tai palautteen antajana kesäteatteriesityksissä vieraillessaan. – ?Eilen kävin Ylivieskan kesäteatterissa, ja tästä matka jatkuu kohti Suomussalmea. Raaheen saapuessa matkasta oli taittunut yli puolet. · Innostui itse teatterista teini-ikäisenä. Totta kai tässäkin oli ihmissuhdekiemuroita, mutta ne olivat kuitenkin tasapainossa. – ?Odotan tasokasta esitystä, koska olen kuullut paljon Raahen teatterielämästä. Hienoa on myös se, kuinka täällä on uskallettu tehdä rohkeita taloudellisia muuveja: se on harvinaista harrastajateatteriskenessä, että vastaavia (teatterirakennukseen liittyviä) riskejä otetaan. RAAHEN Teatterin suhteen Saarelalla oli kovat odotukset: Hän oli kuullut, että teatterissa tehdään hyvää jälkeä. Hän teki visiitin myös Raaheen ja kävi tutustumassa täkäläiseen teatterimaailmaan. – ?Olemme luoneet uuden kesäteatterisovelluksen, josta löytyy kaikki suomalaiset kesäteatterit. Katsomot ovat olleet täynnä joka paikassa. · SANNA SAARELA · Syntynyt vuonna 1980. – ?Ihmiset tulevat teatteriin nauttimaan kesäpäivästä ja esityksestä. Uskon, että tulen viihtymään, Saarela kommentoi ennen esitystä. Hurmaava farssi Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja Sanna Saarela on tällä hetkellä kesäteatterikiertueella. Mutta tämä oli ihana farssi. · Työskentelee Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtajana. järjestö, ja myös siksi halusin päästä tutustumaan paremmin kesäteattereihin eri puolille Suomea, Saarela mainitsee. · Asuu miehensä ja koiriensa kanssa Tervakoskella. Lempeä ja historiallinen kaupunki minua siellä odotti, hän hehkuttaa. Eli odotan koko ajan, että no niin, kohta henkilöhahmot paljastuvat
Silti tuntuu erikoiselta, että juuri tienvarsilla, eli ely-keskusten alueilla, lupiini rehottaa kaikkein eniten. · Huuhdellaan langat. Tässä ei ole tarkoituksenmukaista pohtia sitä, ovatko Kuvitteellisten olentojen kirjan hakusanamaiset selostukset novelleja vai eräänlaisia tietokirjatekstejä. heinäkuuta. Se tukahduttaa muun kasvillisuuden, kaventaa luonnonkukkien määrää ja kirjoa ja aiheuttaa ongelmia niille hyönteisille, jotka saavat ravintonsa nimenomaan tavallisista tienvarsikukista. Borgesin tekstejä lukiessa täytyy hyväksyä se, että kirjailijan mielikuvitus on vapaa ja tätä vapauttaan hän myös täysimääräisesti käyttää. HEINÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Tänä kesänä haastamme keräykseen mukaan alueemme yritykset ja työyhteisöt, sanoo Tommi Ruuska OP Raahentienoosta. Myös FC Raahe on mukana reppukeräyksessä Nappulaliigan yhteydessä 21. Teos. – ?Ensimmäisellä kertaa värjäsin varsilla, lehdillä ja nupuilla, ja tuloksena syntyi vihreää lankaa. Osa on suomennettu aiemmin mainituissa kokoelmissa ja myös joissain muissa yhteyksissä, mutta mukana on totta tosiaan MIKKO MÄÄTTÄ Lupiinin voi käyttää vaikka villan värjäykseen Lupiinista on tullut kutsumaton vieras tienvarsille. Anna-Maija Joensuu käyttää sinisen lankansa lasten sukkien tekemiseen. – ?Sininen on vaikea väri kasvivärjäyksessä. Lupiini onkin saanut tappotuomion. Raahen seudulla tämä vitsaus voidaan vielä ehkäistä katkomalla lupiinit tai kitkemällä ne ennen niiden leviämistä. LUPIININ hävittäminen on vaikeaa, koska se on monivuotinen ja leviää siemenillä. Lupiinin sininen väri haalistuu käytössä ja pesussa. Borgesia yhtenäisesti suomennettuna paljon myös aiemmin suomentamattomia. Reppukeräyksessä kuka tahansa voi lahjoittaa koululaiselle repun tai muita koulutarvikkeita, mielellään uusia ja käyttämättömiä. KIRJAT Jorge Luis Borges: Kertomukset. Sinänsä erinomaiset kokoelmat Haarautuvien polkujen puutarha (1969) ja Hiekkakirja (2003) sisälsivät tekstejä useista Borgesin kokoelmista. Kainuun ely-keskuksesta, jolla on valtakunnallinen ely-keskusten vieraslajitehtävien koordinaatiovastuu, on voinut hakea keväällä avustusta vieraslajien torjuntaan. · Siivilöidään ja jäähdytetään liemi. Tuolloin reppulahjoituksen voi toimittaa pelitapahtumaan Pattasten urheilukentälle. – Haluamme kiinnittää yhdessä Raahen ensija turvakodin kanssa huomiota lapsiperheiden avuntarpeeseen ja kannustaa myös asiakkaitamme hyviin tekoihin. Silloin tuli sinisen tai turkoosin tapaista lankaa. Borges teki uraansa muun muassa kirjastonhoitajana, mikä voi auttaa ymmärtämään hänen tekstiensä kaikkeen mahdolliseen kirjalliseen perinteeseen haarautuvan luonteen. Olen sopinut, että minä hävitän ne värjäämällä, Anna-Maija Joensuu kertoo. Raahelainen tekstiilityönopettaja Anna-Maija Joensuu on keksinyt oman keinon. Mulla oli sankollinen kukkia, ja sain värjättyä siitä 100 grammaa sinistä lankaa. Kuumennetaan. Täkäläinen autoilija ei vielä tiedäkään, kuinka tylsää on ajaa tietä pitkin, jonka reunoilla kasvaa pelkästään lupiineja kymmenien kilometrien matkalla eikä mitään muuta. Oma etunsa on myös siinä, että kertomukset ovat yhden kääntäjän elsuomentamia. Toisella kertaa otin vain sinisiä kukkia, ja riivin pelkästään ne sankoon. · Jätetään langat värjäytymään väriliemeen yön yli. Joensuu on kokeillut lupiineilla värjäämistä kahdesti. Vähävaraisten perheiden lapsille kerätään jälleen koulureppuja. Teos palkittiin heinäkuussa Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinnolla. · ANNA-MAIJA JOENSUU MIKKO HALVARI Onhan se kaunista, mutta sitten kun sitä jatkuu kymmeniä kilometriä teidän varsilla, sen viehätys katoaa. OP Raahentienoon ja Raahen ensija turvakodin vuosittainen keräyskampanja alkoi tällä viikolla. Suomentanut Anu Partanen. Hänen tarinoitaan ja novellejaan on kyllä suomennettu, mutta alkuperäisiä kokoelmia ei ole saatu suomeksi kuin yksi: vuonna 2009 ilmestynyt Kuvitteellisten olentojen kirja. Lupiineilla värjätty villalanka on kauniin sinistä. · Lisätään esipuretut langat kädenlämpöiseen liemeen. · Keitetään lupiineja 2 tuntia. VAPPU KALLIO Vuosittaisen reppukeräyksen aika on taas suutta ja varmistaa, että jokaisella koululaisella on oma reppu heti lukuvuoden alusta lähtien. Jo seitsemän kertaa järjestetyllä keräyksellä halutaan tukea lasten ja nuorten yhdenvertaiTIMO MYLLYKOSKI ELÄMÄNMENO 11 PERJANTAINA 12. Lahjoitukset toimitetaan OP Raahentienoon konttoreihin 26. 100 grammaan lankoja tarvitaan sankollinen lupiinin kukkia. heinäkuuta mennessä. Siemenet pitäisi saada talteen ja hävitettyä niin, etteivät ne karkaa muualle. Sellaisia teitä alkaa olla sisämaassa pelottavan paljon. Hän keittää kukat ja niiden mukana siemenet ja värjää niillä villalankoja. – ?Meillä on Kuusamossa mummola, ja serkkujen kanssa on päätetty, että hävitetään sieltä villiintyneet lupiinit. Se on varmaa ja tiedettyä, että ytimekkään Kertomukset-nimen saanut Teoksen Babel-sarjassa julkaisema teos kokoaa yhteen Borgesin kertomukset. Lupiinista on oikeasti haittaa. Monisatasivuinen teos saattaa toimia parhaiten kertomus kerrallaan luettuna, sillä isompina annoksina mielikuvituksen lento voi alkaa pyörryttää. LUPIINIVÄRJÄYS · Tarvitaan alunalla purettuja lankoja. Argentiinalainen Jorge Luis Borges (1899–1986) on kärsinyt Suomessa käännösten hajanaisuudesta. 724 sivua. · Tarkempi ohje löytyy netistä osoitteesta taito.fi. Kasvivärjäys on aina sattuman kauppaa, tietää Anna-Maija Joensuu. Mitään erityisen riittoisaa väriä lupiinin kukista ei kuitenkaan saa. · Annetaan värjäytyä vähintään tunnin ajan
Tänään esiintyy Felices equitis, joka soittaa vanhaa pelimannimusiikkia elokuvaja pelimusiikilla höystettynä, ja siinä soittavat sisko, poika ja pari kaveria, eli Paula Kestilä (nokkahuilut, kitara ja mandoliini), Janne Niemelä (harppu, busuki), Pinja Kärkkäinen (nokkahuilut) ja minä Päivi Niemelä (nokkahuilut ja tinapilli). Tuletko itse soittamaan tapahtumaan. Piti olla valmis olemaan toisten apu ja tuki. –No, kyllähän Pyhäjoella on, vaikka se on pieni paikkakunta, vilkasta kulttuurielämää ja aktiivisia muusikoita ja taiteilijoita ja nyt erityisesti Villihanhen myötä saatu paikkakunnalle ihan uudenlaisia ja uusia taiteilijoita ja kulttuuri-ihmisiä. Kirjaa voi lukea vaikka iltaisin kuin yksityisenä hartaushetkenä. Meidän keikat ovat vain torstaina. det ja sellaiset taiteen harrastajat, pyhäjokiset pöytälaatikkorunoilijat, muusikot ja taiteilijat, jotka eivät ole vielä muuten tuttuja, tulisivat esiin – se olisi minusta tosi kiva. Pyhäjoen ensimmäinen Taiteiden yö järjestetään koko kunnan alueella 23.8. Tämä on salaisuus. Muut ajat ollaan turisteina. ?Nythän on Vanhaan pappilaan tullut Kulttuurikeskus Villihanhi, taiteilijaosuuskunta, ja heillä on ollut suunnitteilla monenlaista tapahtumaa, elokuvaviikkokin. – ?Veteraanityössä oli kovasti tarvetta, joten olin Vihannissa sotaveteraaniyhdistyksessä hengellisen Kun lehteilee Kaarlo Hirvilammin tuoretta Aika olla vaiti ja aika puhua -kirjaa ja kuuntelee sen 93vuotiasta kirjoittajaa, ei voi välttyä ajatukselta, että kirja on jonkinlainen testamentti. Ei ole tiedossa, mitä on tarkalleen ottaen tulossa. Kunnassa järjestetään Taiteiden yö elokuun toiseksi viimeisenä perjantaina. Mitä Taiteiden yössä on luvassa, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Päivi Niemelä (kesk). HEINÄKUUTA 2024 ·. Jokaisen sukupolven on se tehtävä. Sota-aikana kasvettiin juuri tähän. – ?Meidän on oltava hereillä ja pidettävä huoli isänmaasta. – Ettemme unohtaisi millaisen koulun läpi jouduimme kansana sodan melskeitten keskellä kulkemaan, hän sanoo. · Puheiden ja saarnojen lisäksi Kaarlo Hirvilammi on koonnut uusimpaan kirjaansa rintamalta erilaisia tapahtumia ja miesten henkilökohtaisia kokemuksia. Mutta musiikkia ja taidetta ainakin. Korkeasta iästä huolimatta kirjoittaminen ei lopu Hirvilammilta. klo 18–23. Isänmaallisuus ja kristillisyys ovat ne peruskivet, joille Hirvilammi on kaiken toimintansa ja kirjaan painetut puheet ja saarnat perustanut. Apuna ja tukena Hirvilammi on saanut olla koko työelämänsä ajan, pappina, lähetystyöntekijänä, lähimmäisenä ja vielä pitkään työelämänsä jälkeen. Muuten emme pärjää eikä Suomi säily, Hirvilammi sanoo. Lähetystyötä pitkään Afrikassa tehnyt Hirvilammi palaa vielä kirjallisesti työvuosiinsa Tansaniassa ja Etiopiassa. Taiteiden yö olla yhdistetty yleensä kaupunkitapahtumiksi. Kohteet voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen kirjasto@pyhajoki.fi tai puhelimitse numeroon 040 359 6171. Keikat ovat Massikkatraktorin tavalla, pelimannitalon sivukamarissa Santerin kabinetissa ja yksi keikka on Kinolla. Olemme harrastekokoonpanoja. toiminnan vastuuhenkilö. Miksi olette niin varmoja siitä, että Pyhäjoella on rahkeet järjestää sellainen omasta takaa. (Kaustisten tapahtuman hälyä puhelun taustalla.) – ?Mahdollisesti. Työn alla on kaksi kirjaa niistä ajoista. – ?Lapsesta lähtien minulla on ollut perusajatus: miten voisin olla avuksi toisille ihmisille, sellaisille, jotka ovat kaikista suurimmassa puutteessa. Aika, jolloin sotavuosien sukupolvia ei enää ole, huolestuttaa Hirvilammia. Sen verran tiedän, että kuntalaisia on haastettu järjestämään erilaisia tapahtumia. kupolvea niistä ajoista, minkä läpi Suomen kansa on joutunut kulkemaan ilman omaa syytään. HIRVILAMMI kasvoi isänmaallisuuteen. Toinen on irkkubändi Young Man's Misery, jossa soittavat Riikka SuniLajunen (viulu), Olli Lajunen (harmooni), Paula Kestilä (kitara), RiikVAPPU KALLIO 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 12. Kirjan esipuheessa Hirvilammi sanoo ”Kun etäännymme sotaajasta vinhaa vauhtia, sen tarpeelliset ja jopa välttämättömät opetukset alkavat unohtua”. Sotilaspoikana hän on vienyt viestiä kunnasta toiseen Raahentienoon Maanpuolustusperinne ry:n edustajana lukuisissa kunniaja muistolaattojen paljastustilaisuuksissa eri puolilla entistä Raahen Suojeluskuntapiirin aluetta. –Toivoisin, että piilevät lahjakkuuka Junttila-Rantanen (laulu) ja minä (tinapilli). Talvisodan syttyessä marraskuun lopussa 1939 joutui 10-vuotias Kaarlo ottamaan kotitalonsa ”ainoana miehenä” vastuuta arkisista töistä. Niinä vuosina rakentui arvomaailma, joka on kestänyt tähän päivään asti. – ?Näitä muistolaattoja haluttiin jättää muistuttamaan jokaista suKaarlo Hirvilammin kirjaa on saatavilla Raahentienoon Maanpuolustusperinne ry:n Lottakahvilassa Meripäivien Komerssin markkinoilla perjantaina ja lauantaina. Hirvilammi on vuosien ajan tuonut julki eri yhteyksissä huoltaan Suomen itsenäisyydestä ja suomalaisten maanpuolustustahdosta – tulevaisuudesta. Juuri nyt on orientoiduttu Kaustisiin. Millaisia tapahtumia sinä toivoisit järjestettävän tuona elokuun yönä. – ?Nyt täytyy tunnustaa, että tiedän tästä hyvin vähän. Kirjoitukset, jotka on tehty puhuttaviksi, toimivat myös luettuina ja ovat jo Hirvilammin saamien ensimmäisten palautteiden perusteella onnistuneet antamaan ajattelemisen aihetta ja koskettaneet. En ole vielä kerennyt puhumaan soittokavereiden kanssa tästä. Eläkkeelle jäätyään vuonna 1993 vapaaehtoinen maanpuolustustyö sai uudenlaisen toimintamuodon, kun hän oli perustamassa lottien, sotilaspoikien ja suojeluskuntalaisten perinneyhdistystä, nykyistä Raahentienoon Maanpuolustusperinneyhdistystä. Meillä on parikin kokoonpanoa täällä Kaustisilla esiintymässä. Missä on silloin kansaamme koossa pitävä voima, hän kysyy. ”Meidän on oltava hereillä” SARI JAATINEN Raahelaisen rovasti Kaarlo Hirvilammin tuore kirja sisältää veteraanien ja maanpuolustusväen kokoontumisissa Pohjois-Pohjanmaan pitäjissä ja kaupungeissa pidetyistä puheista sekä kansallisten merkkipäivien saarnoista. Ei ole epäilystäkään, etteikö tästä tulisi hieno juttu. SARI JAATINEN Pyhäjoki Taiteiden yö kutsuu taiteilijoita esiin Pyhäjoella aiotaan tarjota jotain, mikä on Pyhäjoella täysin uutta. Taiteiden yö alkaa kunnantalon aukiolta kuuden aikaan illalla ja päättyy samaan paikkaan tuntia ennen puoltayötä. Pyhäjoen kunnan sivistyslautakunnan puheenjohtaja Päivi Niemelä odottaa Pyhäjoen Taiteiden yö tuovan uusia taiteen ja musiikin tekijöitä esiin
Se tietää marjastajille tavallista vähemmän kävelemistä ja marjaa löytyy helpommin. Tällaisia merkkejä olivat muun muassa mesiangervon ja apilan yleinen kukkiminen sekä käen kukkumisen lakkaaminen. Siinä missä marjahavainnot.fi perustuu kansalaisten omiin ilmoituksiin ja ylipäätään haluun kertoa muillekin mistä marjoja löytyy, Satokausi-kartta ei kysele, vaan näyttää. Heinäntekoa varten pukeuduttiin tavallista hienommin: naiset täysin valkoisiin ja miehet ainakin valkoiseen paitaan. Niittäminen tehtiin viikatteella, jonka käyttö kivisillä niityillä vaatii taituruutta ja liikkeiden sulavuutta. Työ oli tapana aloittaa vasta kun heinä oli täysikasvuista ja alkoi lakastua. lausunto tuli Savon suunnasta, Peltola kertoo. – ?Erään poimijan mukaan ”hillaa on enemmän kuin vähän, mutta vähemmän kuin paljon”. Heinänteko oli ruumiillisesti raskasta, mutta muuten useimmiten varsin mieluisaa työtä, jossa päästiin korjaamaan luonnon antia poutasäällä kesän kauneimpaan aikaan. Viime vuosina sitäkin on esiintynyt. HEINÄKUUTA 2024 ·. Se tarkoittaa, että täysin tyhjiä soita on selvästi vähemmän kuin yleensä. SATOKAUSIKALENTERIN keskeinen idea on lisätä suomalaisten kasvisten kulutusta. Samuli Karjula ja veljensä Juuso Karjula ovat edelleen Satokausikalenteri-yrittäjiä, mutta eivät enää pääomistajia. Laskimme paljonko sovelluksen testaaminen maksaisi. Niin sanotulla korpihillalla on paremmat pölyttymismahdollisuudet, koska kimalaiset pölyttävät metsäisten alueiden marjoja. Karjula uskoo Satokausi-kartan tekevän jokamiehen oikeuksista SARI JAATINEN ILIMOJA PIELLY Reetan eli Marketan päivää vietetiin entisaikaan 13. Kun hilla ehtii supuksi ja raakileeksi, tilanne on hyvä. · Sovellus perustuu avointen paikkatietoaineistojen dataan sekä tieteelliseen tutkimustietoon mustikan kasvupaikoista. Heinään lähti usein koko kylän väki yhdessä. · Sovelluksen ansiosta kynnys lähteä marjastamaan alenee, kun mustikkapaikat löytyvät aiempaa helpommin, mustikkasadosta saadaan talteen aiempaa suurempi määrä ja marjastajien on helpompaa saada myös lisätuloja. Kukkia tulee tai ei tule. Tällä hetkellä Satokausikalenteri työllistää 10 henkilötyövuotta. Sovellusta voi käyttää myös selaimella osoitteessa: https:// satokausi.fi/kartta/ Uusi sovellus löytää mustikkamättäät Satokausikalenteri on tänä päivänä paljon muutakin kuin kasvisten syömiseen innostava seinäkalenteri. Heinä niitettiin, haravoitiin ja jätettiin kuivumaan seuraavaan päivään asti. Sitä niitettiin luonnonniityiltä eli järvien tai jokien rannoilta ja nevoilta. SATOKAUSIKALENTERI on ollut osa A-lehtiä puolitoista vuotta. puustosta, metsätyypeistä, varjoisuudesta ja maaperästä. Heinää tarvittiin karjan talviruoaksi. – ?Tämän vuoden erityispiirre on, että hallalta vältyttiin kokonaan, jopa Pohjanmaalla, mikä on harvinaista. Alavilla mailla hallan vaara – tuttu lause säätiedotuksesta – koituu silloin tällöin hallanaroilla alueilla viihtyvän hillan kohtaloksi. Tästä tulee helposti summanneeksi, että satokin on sitten tavanomainen. Hän sai idean mustikan kasvupaikat paljastavasta sovelluksesta muutettuaan Jyväskylään. Sopivaa heinätöiden aloitusaikaa tarkkailtiin myös luonnonmerkeistä. Avosuohillaa pölyttävät erilaiset kukkakärpäset. KUKINTA on hillan kohdalla mysteeri. Avosuolla ne eivät viihdy, koska siellä ei ole kimalaisille pesäpaikkoja. Voi olla, että thaipoimijoita ei tänä vuonna tule Suomeen monien ongelmien takia – mutta, jos jokainen suomalainen poimisi ämpärillisen mustikkaa, ei ulkomaisia poimijoita tarvittaisi. Niittäjän kunnia-asia oli, että työkalu oli terävä ja terä oikeassa asennossa ja tukevasti kiinni varressa. ovat varmempia hillapaikkoja. Uusin Satokausituote on karttasovellus, jonka avulla kuka tahansa löytää metsistä mustikkapaikat. – ?Marjojen poimiminen ei ole itsestäänselvyys Etelä-Suomessa. Ensimmäisenä heinäpäivänä isäntä antoi kullekin niittymiehelle alkajaisiksi "matoryypyn". Siellä kuusikkovaltaisilta alueilta on hankala löytää mustikkaa. Sovellus on testattu ja hyväksi havaittu. · Sovelluksessa hyödynnetään ainutlaatuisia mustikan kasvupaikkavaatimustutkimuksia, biologista tietoa ja metsävaratietoja mm. Perinnesivusto Taivaannaula kertoo kalenterisauvoissa olleen heinäkuun 13. Kohtuullinen hillavuosi kypsymässä Lukijamme lähettämä kuva Pudasjärven ja Ranuan korkeudelta on sen verran herkullinen, että täytyy ottaa puhelu Rovaniemelle Luonnonvarakeskuksen marja-asiantuntijalle, erikoistutkija Rainer Peltolalle. – ?Junikka otti meihin yhteyttä ja kertoi idean. heinäkuuta. Kahdella ruudulla ämpärin saa täyteen. Esimerkiksi sovellukseen saatiin apua muun muassa koodaamisessa. Saamme ideoida sataprosenttisesti edelleen, mutta A-lehdet mahdollistaa monia asioita ja antaa resursseja. · Sovelluksen voi ladata mobiililaitteille AppStoresta tai Google Play -kaupoista. Vaikka kukkia olisi miten paljon, ei auta jos kukat eivät pölyty. Samuli Karjulan mielestä uusi karttasovellus istuu täydellisesti Satokausikalenteri-ideologiaan. Nyt päivä on viikkoa myöhemmin. – ?Hillastajat tietävät, että korvet Hillaa poimitaan jo Etelä-Suomessa ja Itä-Suomessa ja Savossa poimitaan jo täyttä häkää, kertoo Luken erikoistutkija Rainer Peltola. Sovellus julkaistiin 1. Suomen hillarikkaimmalla alueella Lapissa on hillaa suurilla soilla sekä kypsänä että raakileena. Siitä pitäisi saada puoli ämpäriä. Hillaa tulee kohtuullisen mukavasti ja tasaisesti. Hillan kukkia oli tavanomainen määrä, samoin pölytysolosuhteet ovat olleet tavanomaiset. Osumatarkkuus yllätti, kun kaava kuitenkin on teoreettinen, mutta siellä ne ovat, sanoo Satokausi Media Oy:n toimitusjohtaja, raahelaislähtöinen Samuli Karjula. Käristehelle voi vielä haitata satoa tekemällä kuivumistappioita. Tämä SARI JAATINEN 14 LUONTO Raahen Seutu PERJANTAINA 12. Seuraava ruutu olikin kehittää sovellus, joka paljastaa mustikkapaikat ja ottaa yhteys Satokausikalenteriin. SATOKAUSIKARTTA · Maailman ensimmäinen kuluttajien käyttöön suunnattu karttasovellus, jonka avulla kuka tahansa löytää metsistä mustikkapaikat. Nyt voi mennä suoraan hyvälle paikalle. Se toimi: mustikkaa löytyi sankokaupalla. Junikka tiesi, että paikkatietoaineistojen sekä mustikan kasvupaikkavaatimuksista olevan tutkimustiedon avulla olisi mahdollista päätellä missä mustikkaa kasvaa ja missä ei. Lisäksi niittämään lähtiessä oli tapana sanoa loitsu, jolla varmistettiin työn onnistuminen. Sanottiin, että "Markareeta tuloo harava käessä". · Sovelluksen ovat kehittäneet biologi Jaakko Junikka sekä Satokausikalenterin perustajat Samuli Karjula ja Johannes Karjula. Aikaa ei kulu metsässä haahuiluun ja marjojen etsimiseen, vaan hyvät paikat löytyy suoraan kartasta katsomalla. Luonnonvarakeskus ja 4H-liitto ovat jo pitkään toteuttaneet marjahavainnot.fi-verkkosivustoa, mutta nyt Satokausi-kartta tulee todennäköisesti kiilaamaan sen edelle. Kartan piirtämä pienin mustikka-alue alue on 10 kertaa 10 metrin kokoinen tummansininen ruutu. · tietyllä tavalla tasa-arvoisempia. – ?Hillalla on tyttökukkia ja poikakukkia ja jollakin tavalla pitää ”tavaraa” siirtyä tyttöjen ja poikien välillä, että jälkeläisiä tulisi. Reetan päivä on myös vanha keskikesä ja yksi ikivanhan pohjoismaisen viikkolaskun neljästä tukipäivästä. – ?Sovelluksen julkaisu tehtiin vähän ennen mustikkakauden alkamista. Hän on jo vuosia nähnyt vaivaa saadakseen mustikan esiintymisalueet näkyviin kartalle. Konserniin kuuluminen mahdollistaa isomman ja pitkäjänteisemmän työn tekemisen. Karttasovelluksen taustalla on Jaakko Junikka, intohimoinen marjastaja ja biologi. Marjastus on helposti saattanut olla kiinni siitä millaiseen sukuun sattuu syntymään eli on vain opittu menemään suvun suosimille hyville marjapaikoille. Hän yhdisteli mustikan kasvulle tutkitusti tärkeimpiä paikkatietoja ja lähti metsään testaamaan teoriaansa. Ihan pohjoisessa Suomessa voi vielä heinäkuussakin esiintyä hallaa. Ne eivät ole kovin hyviä lentäjiä, joten jos sataa ja tuulee, ne eivät ole aktiivisia eivätkä pölytä. – ?A-lehdet on kotimainen mediatalo ja myös perheyhtiö. Loistava hillavuosi vaatii, että kukkia on paljon, mutta mikä kukkien määrän viime kädessä määrittää – sitä ei tiedetä. Raahen seudulla se on paljon helpompaa – sen kun menee hiihtomajan maastoon poimimaan puolukoita. – ?UIkomaisten poimijoiden saalismäärät perustuvat brutaaliin työntekoon. päivän kohdalla haravan kuva heinänteon aloittamisen merkiksi. Karjula toteaa sovelluksen parantavan osumatarkkuutta. heinäkuuta ja se on ostettavissa sovelluskaupoista. Näiden tietojen avulla ennustetaan, paljonko alueella kasvaa mustikkaa
PattU sai ensimmäisellä jaksolla rakenneltua ainoastaan kaksi kolmostilannetta. Palkitut: I Topi Still, II Antti Karjaluoto. 3-tilanteet: 8. Ulkopeli oli kokonaisuudessaan mainiota. Tahko karkasi toisen vuoroparin sisävuorollaan Niemen pitkällä pompulla johtoon, mutta PattU tuli kovaa takaa. Meidän joukkuetta nyt koetellaan, mutta eipä siinä mitään. JOS oli ensimmäinen jakso nihkeä ei ottelun toinen puolisko paljoa kirkastanut raahelaisten tekemistä. Oikaisua tilanteeseen joukkue yrittää saada tulevana lauantaina kotiottelussa Alajärveä vastaan. Tauolle joukkueet lähtivät jakson päättyessä tasatilanteeseen. Joukkueet lähtivät viimeiseen vuoropariin raahelaisten yhden juoksun johtoasemassa. Kolmospesällä kotiutusta odottanut Tuukka Sarkkinen sai jolkotella merkistä kotiin Martti Viitasalon tykittäessä komean kumuran keskelle väliin. 3-tilanteet: 13. Jokereille olisi pitänyt heti alusta alkaen saada tasaisemmin ruokaa. Raahelaisten ulkopeli oli kokonaisuudessaan kohtuullista. Nuorempi Still makseli näin oppirahojaan harmillisesti. Pisteitä ei tarttunut räpylään. Positiivisena asiana voineen mainita Mikael Mäkelän paluu PattUn pelaavaan kokoonpanoon pitkän toipumisen jälkeen. ENSIMMÄISESTÄ jaksosta tuli raahelaisittain todella nihkeä erityisesti sisäpelissä. URHEILU & LIIKUNTA 15 PERJANTAINA 12. Suurimman kunnian siitä voi antaa hyvän ottelun lautasella pelanneelle Topi Stillille, jonka työskentely teki Tahkon tekemisestä raastavaa. Numero viisi hihassaan pelanneen Mäkelän tekemisessä oli havaittavissa vielä pientä arkuutta, mutta kokonaisuudessaan paluu onnistui mukavasti. Hyvinkää tarjoili heti perään PattUlle ilmaisen juoksun lukkari Petteri Alasen kiskaistaessa polttoheiton kakkosvahdin jalkoihin. Palkitut: I Jesse Eskelinen, II Sasu Toikka. · simmäisen jakson voitossa kiinni aivan kalkkiviivoille saakka. Nollatilanne oli tänään haastava. Mennään eteenpäin. Tarkka takarajalle suunnattu korkealta kovaa pudonnut lyönti sirvahti PattUn koppariosastolla operoineen Vili Stillin räpylän reunasta pitkälle takamaisemiin, jolloin Valentin Ikonen ja Sasu Toikka juoksivat voittoon tarvittavat lukemat taululle. Pattijoen Urheilijat lähtivät otteluun tiistaista muokatulla kokoonpanolla. KARI KANASAARI Pattijoen Urheilijoiden superpesismiehistöllä jäi luu käteen ja joukkue jäi kokonaan pisteittä etelään suuntautuneella tuplavieraspelireissullaan. Kaksi lipsahdusta ratkaisi käytännössä ottelun, harmitteli raahelaisten pelinjohtaja Perttu Westersund taistelun tauottua. Alasella pysyi hyvin paalu lautasella ja se meni sitten sellaiseksi toivomiseksi, että joku sinne etenemään pääsisi lyömällä pallon väliin, Westersund sanoi. PattU pelaa seuraavan ottelun kotikentällä lauantaina. Pelattiin koko ottelun ajan hyvää ulkopeliä ja sekoitettiin nopealla tempolla hyvin vastustajan tekemistä, analysoi kamppailua PattUn ykköspalkittu Topi Still. – ?Tultiin otteluun hyvällä ilmeellä ja tatsilla. – ?Jos me päästetään jaksolla vain yksi juoksu, niin kyllähän se on meidän sisäpeli on se mistä homma jäi kiinni. Mikael Mäkelä kiiti kotiin helposti. Tikkarin raahelaisten suista nykäisi pelottavan lyöntivoiman omaava Tahkon mörssärijokeri Juha Niemi jakson viimeisellä lyönnillä. PattU ei kyennyt vastaamaan viimeisellä lyöntivuorollaan haasteeseen ja raahelaisten oli lähdettävä pitkälle kotimatkalle läpi valtakunnan ilman pisteitä mukanaan. Vaikean ottelun pelannut ykköskärki Konsta Launonen ei ollut keskiviikkona parhaimmillaan ja kentälle meno takkusi pahanpäiväisesti. Pallo vieri kauas kohti horisonttia ja Topi Still porhalsi kotipesään. Myöskään etenijäjokeri Erkka Gröhn ei tahtonut löytää Tahkon ulkokentästä rakoa lyönneilleen. Tiukka taisto päättyi tappioon Mikael Mäkelä teki paluun kentille keskiviikkoillan superpesisottelussa Hyvinkäällä. Juuso KeskiKoukkari tarjoili jälleen lyijynpainavaa kumuraa taakse keskelle ja se oli Tahkon koppareille myrkkyä. Kaveriksi kiilaan juoksee Alajärven Ankkurit, joka on yksi päävastustajista. Hermopallo kakkossaumaan ei tarttunut keltamustaan räpylään ja Atte Kontio viuhahti kotiin. KARI KANASAARI TILASTOT · Ke 10.7. Eetu Suni oli pudonnut pois pelaavasta yhdeksiköstä ja Mikael Mäkelä teki odotetun paluun tositoimiin. Ottelusta muodostui pienten marginaalien taistelu, jossa juoksut olivat harvassa. Ei ollut helppoa Tahkollakaan. Ottelun voittoa suorastaan tyrkytettiin raahelaisille, kunnes lyöntivuoroon asteli Tahkon Santtu Patova. Tosin ratkaisevissa tilanteissa räpylät tahtoivat vapista laajalla rintamalla. · Tahko: Santtu Patova 2/0, Juha Niemi 2/0, Valentin Ikonen 0/1, Sasu toikka 0/1, Atte Kontio 0/1, Samu Kyhyräinen 0/1. Kolmostilanteita pitäisi saada enemmän ja kotiutusosastolle lisää ruokaa. Tahko teki kahden pisteen voittoon oikeuttavat suoritukset molempien jaksojen lopussa ja vei ottelun nimiinsä lukemin 1–0 (1–1, 3–2). Vauhti näytti olevan entisellään, vaikka aluksi tekemisessä oli pientä arkuutta. Tahko – PattU 1–0 (1– 1, 3–2) · PattU: Tuukka Sarkkinen 0/1, Mikael Mäkelä 0/1, Topi Still 0/1, Juuso Keski-Koukkari 1/0, Martti Viitasalo 1/0, harhat 1. PattU oli kaikesta huolimatta enKARI KANASAARI Mikael Mäkelä teki keskiviikkona paluun pelaavaan kokoonpanoon pitkän toipumisajan jälkeen. – ?Harmittava pieni virhe siinä lopussa. Kaikesta takkuisuudesta huolimatta raahelaiset pääsivät livahtamaan ensimmäisellä lyöntivuorollaan johtoasemaan. Ottelu alkaa klo 16. Keskiviikkona raahelaiset saivat todeta tällä kertaa Hyvinkään Tahkon paremmaksi. HEINÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Siihen pitää olla tyytyväinen. · Yleisöä 1922. PattU ui etelään suuntautuneella vieraspelireissullaan syvissä vesissä
Maila-Jusseilla näytti onnistuvat kaikki ja vierasjoukkue sai rakenneltua ottelussa kaikkiaan jopa 32 kappaletta 3-tilanteita raahelaisten Petri Ylilehto ei saanut piiskattua joukkueestaan tarpeeksi tehoja tiistaina Seinäjokea vastaan. Matilda Niskakankaan taakse lyömä raskas kumura pomppasi yli koppareista ja palloa haettiin kaukaa takaa. MailaJussien tekeminen mailassa oli varNAISTEN YKKÖSPESIS · Ti 9.7. Niskakankaan läpilyönnit sijoittuivat vielä ajolähtötilanteisiin pesien ollessa täynnä. – ?Tässä toisella jaksolla eipä siinä ollut mahdollisuuksia, kun kaveri saa vähän kaulaa niin kyllä siinä sitten tahtoo onnistua kaikki. Ottelu päättyi kaikkien vaiheiden jälkeen Seinäjoen selvään voittoon lukemin 0–2 (4–5, 3–18). Omat hetkemme olivat siinä jakson alussa, mutta kyllä me aika mankelissa tänään oltiin, Ylilehto sanoi. Seinäjoki nuiji toisella jaksolla peräti 18 juoksua raahelaisten ulkokentästä. Vaarallisia lyöntejä tuli taakse tänään. varsin tasaisen oloisen lohkonsa neljännestä sijasta. Toisella jaksolla PattUn Ellinoora Mäkelä löi kaksi juoksua ja Bäckman kumautti yhden. Juoksut toivat Linnea Nikola ja Essi Bäckman. Kylmää kyytiä tuli sitten heti ensimmäisellä ulkovuorolla. Seinäjoki sai tuotua juoksun, joka lopulta oikeutti jakson voittoon. · jäädessä 17:ään. SMJ mankeloi PattUn naisia Ensimmäinen jakso oli tiukka, mutta toinen oli Maila-Jussien rallattelua. 3-tilanteet 17. Ottelun loppupuolisko oli vierailijoiden näytöstä. TULOSTAULULLA numerot vaihtuivat tiuhaan. Erityisesti Seinäjoen Matilda Niskakangas oli täysin pitelemätön mailansa kanssa lyöden toisella jaksolla tilastoihin kaksi kunnaria lisää. Kotijoukkueen aloitus oli vahvaa tekemistä. · Palkitut: I Venla Kumpumäki, II Annika Leppälä · Yleisöä: 191 KARI KANASAARI 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu PERJANTAINA 12. Kotijoukkue sai pidettyä vierailijat hyvin kurissa ja nuhteessa, mutta lukkari Venla Ronkaisen polttoheitto kolmospesälle karkasi puoli metriä liian korkealle ja livahti kauas pöpelikköön. Toisen vuoroparin lyöntivuorollaan raahelaiset saivat tehtyä tilannetta hyvällä mailatyöskentelyllä ja Bäckman sekä Ellinoora Mäkelä onnistuivat kotiutuslyönneillään. – ?Ensimmäisellä jaksolla oltiin pelissä kiinni, mutta siinä sitten tuli pari huonompaa sisävuoroa, kommentoi PattUn pelinjohtaja Petri Ylilehto ottelun alkua. sin mallikasta. Pattijoen Urheilijoiden naisten ykköspesisjoukkue kohtasi kotikentällään tiistaina sarjataulukosta samoilta sijoilta löytyvän yhden päävastustajistaan Seinäjoen MailaJussit. PattU – Seinäjoen MailaJussit 0–2 (4–5, 3–18) · Poutaa, tuulista, +19 astetta · PattU: Ellinoora Mäkelä 4/0, Essi Bäckman 2/1, Iiris Larikka 1/1, Salla Tegelberg 0/2, Linnea Nikola 0/2, Kukka-Maria Koutonen 0/1. Pattijoki taistelee pääsystä ylempään loppusarjaan ja on nyt vain viiden pisteen päässä sijalla 7. KARI KANASAARI PattUn Ellinoora Mäkelä onnistui tiistaina mailassa kohtuullisesti kotiuttaen 4 kertaa. Ottelun ensimmäinen jakso muodostui tasaiseksi taisteluksi tarjolla olleesta pisteestä. PELINJOHTAJ a Petri Ylilehdolla ja koko joukkueella on mietinnän paikka, miten vastaavanlainen notkahtaminen voidaan estää. Laittoivat palloa väliin, niin minkäs niille teet. Seuraavaksi PattU kohtaa lauantaina vierasottelussa sarjassa viidentenä neljän pisteen päässä olevan toisen päävastustajansa Siilinjärven. Seinäjokiset löysivät tarvittavat aukot kotijoukkueen ulkokentästä ja tilanteiden rakentaminen onnistui helpon näköisesti. Jakson ratkaisu nähtiin kolmannen vuoroparin lopettavalla, kun Seinäjoki oli lyöntivuorollaan. HEINÄKUUTA 2024 ·. PattU siirtyi ensimmäisellä lyöntivuorollaan kahden juoksun johtoon. Raahelaiset taistelivat ensimmäisen jakson voitosta loppuun saakka. Komea lyönti tuotti kaksi juoksua ja Niskakangas juoksi itse kunnarin. Kukka-Maria Koutonen ja Linnea Nikola kipaisivat kotiin tilanteeksi 4– 4. Mailan varressa onnistuivat Ellinoora Mäkelä ja Iiris Larikka. PattU ei antanut periksi. Ottelun toinen jakso oli kotijoukkueen osalta raskas
Hopea olikin sitten ekstraa, koska en ole kertaakaan tänä vuonna kiekkoa heittänyt. Kontinaho on valittu Viron ja RAAHEN VESA SALOISTEN SALAMA TULOKSIA · N45 Karoliina Kellola, 5 ?000 m 20.52,37, 10 ?000 m 44.29,99; M60 Ilkka Kontinaho, keihäs 56.80, kiekko 41.68; M30 Mikko Martinmäki, kiekko 46.13; N70 Helena Rantakari, 5 ?000 m 25.03,00, 1 ?500 m 7,14,26; M40 Markus Tornberg, seiväs 340. Omalla kohdallani palikat kuitenkin loksahtivat kohdalleen ja pystyin keskittymään tekemiseen kumpanakin päivänä. VILMA LEHTO URHEILU & LIIKUNTA 17 PERJANTAINA 12. Olen kyllä tähän tulokseen äärimmäisen tyytyväinen. heinäkuuta Tallinnassa. Heistä Joni Pajala sai kaksi mitalia: korkeushypystä hopeaa ja pituushypystä pronssia. Hän ansaitsi myös hopeisen mitalin kiekonheitosta. Mattila kertoo olevansa erityisen iloinen siitä, että myös yleisessä sarjassa hänen sijoituksensa oli hyvä: siinä hän sijoittui seitsemänneksi. Lisäksi käyn säännöllisesti harjoittelemassa Oulaisissa, Pyhäjoella ja satunnaisesti Oulun Hiukkavaarassa, Mattila selittää. MATTILA kuvailee lajiaan korvienvälilajiksi. · M40 Joni Pajala, korkeus 149, pituus 502; M65 Olavi Roivainen, seiväs 230. Kaikista kahdestasadasta kiekosta Mattila osui 187:ään. Viikonloppuna Pietarsaaressa ratoja oli yhteensä kahdeksan: neljä ammuttiin lauantaina ja neljä sunnuntaina. Toinen mitali tuli 5 ?000 metrin juoksusta ja toinen 10 ?000 metrin juoksusta. Seuran kotirata taas on Ruutinkankaalla, missä treenaamme ja harrastamme säännöllisesti. Sekä Raahen Vesan että Saloisten Salaman urheilijat ansaitsivat kisoista mitaleita suorituksillaan. Suomen väliseen heittomaaotteluun, ja hän tuleekin kisaamaan 21. Raahen Vesan Mikko Martinmäki ja Markus Tornberg tekivät kisoissa kullanarvoiset suoritukset: Martinmäki kiekonheitossa ja Tornberg seiväshypyssä. laamaan ennen omaa vuoroa. Toki tekemisen pitää myös tulla selkärangasta, eli kokemusta ja treeniä täytyy olla alla. Mattila ei tiedä vielä varmasti, milloin lähtee kisaamaan seuraavan kerran. Siellä on metsästyshaulikkorata, jossa voi ampua metsästyshaulikkoa ja skeettiä. Lajina oli keihäänheitto. – ?Aikamiehenä olen ruvennut tätä kilpailemista harrastamaan, ja siinä mielessä tämä onkin mukava laji, että myös varttuneemmalla iällä voi menestyä. joella ampumassa. MYÖS Saloisten Salaman aikuisurheilijoita osallistui Oulun SM-kilpailuihin. Olin nimittäin katsonut jo etukäteen, mitä muut (kisaajat) olivat aiemmin heittäneet. Ilpo Mattilalle Compak Sportingin Suomen mestaruus Raahen Haulikkoampujien Ilpo Mattila ampui itsensä Suomen mestariksi viikonloppuna. Ainakin hän aikoo harjoitella ahkerasti niin Raahessa kuin lähialueilla sijaitsevilla haulikkoradoilla. Tämä ei vaadi samanlaista fyysistä suoritusja hapenottokykyä kuin muut fyysisemmät urheilulajit, Mattila tuumaa. Raahen Haulikkoampujia edustava Ilpo Mattila ampui itsensä Suomen mestariksi Y56-sarjassa. Raahen Vesan Karoliina Kellola juoksi tuplasti hopeaa. COMPAK SPORTING on kehitetty simuloimaan oikeita metsästystilanteita, ja kisat koostuvat erilaisista radoista. – ?Tähän asti paras tulokseni on ollut 181, ja senkin ammuin Pietarsaaressa vuonna 2018. DAVID SNÅRE Viime viikonloppuna Pietarsaaressa järjestettiin Compak Sportingin SM-kisat. Tällöin lajina on keihäänheitto sekä mahdollisesti myös kiekonheitto. – ?Keihään kohdalla tiesin, että minulla on hyvät saumat voittoon. – ?Yleiseen sarjaan osallistuvat kaikki kilpailijat ikäsarjaansa katsomatta ja nytkin oli mukana maamme parhaimmisto, joiden taso kestää kansainvälisen vertailun. Eli siltä kannalta se oli hyvä onnistuminen, Kontinaho kommentoi. Kisat kestivät kaksi päivää, ja kumpanakin päivänä ammuttiin sata kiekkoa. – ?Jos omaa tekemistä alkaa miettimään liian tarkasti, menee kiekko helposti ohi. HEINÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Se vaikutti positiivisesti omaan ammuntaani. – ?Helposti tässä lajissa käy niin, että toinen päivä on hyvä ja toinen sitten ei. Olavi Roivainen taas hyppäsi seivästä hopean arvoisesti. MYÖS Raahen Vesan Ilkka Kontinaho lähti kisoista kotimatkalle kultainen mitali kaulassaan. Hän juoksi 5 ?000 metrissä ja 1 ?500 metrissä hopealle. RAAHEN VESA Markus Tornberg ansaitsi kultaa seiväshypyllään. Pää pitää siis pystyä nolMattila kertoo olevansa ylpeä viikonlopun hyvästä suorituksestaan. Samat mitalit kisoista ansaitsi myös Raahen Vesan Helena Rantakari. Varsinkin, kun se kirkkain mitali on minut tähän asti kiertänyt, Mattila sanoo. Aikuisurheilijoille menestystä SM-kilpailuista Edellisenä viikonloppuna Oulussa järjestettiin aikuisurheilijoille tarkoitetut Suomen aikuisurheiluliiton yleisurheilun SMkilpailut. – ?Minulla ampumisen taso nousi silloin, kun aloin käymään OlkiVILMA LEHTO PAULA-MARIA PÄLSYNAHO Ilpo Mattilalla on meneillään jo kolmastoista kisakausi
Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. HEINÄKUUTA 2024 ·. • uusiolampo.. Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Veli Seppä Oy Talonmies Seppä Kiinteistösi parhaaksi 24/7 Päivystys 045 863 1800 ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. 044 763 0020 Veli Seppä Oy veliseppa.fi Aina onnistuu! 24/7 Laadukasta ja ammattitaitoista siivouspalvelua Puh. Huolto LVI / KYLMÄLAITEHUOLTOPALVELUT Ammattitaidolla jalolampo.com info@jalolampo.com . 050-594 0556 ristrii@dnainternet.net Avoinna: ma-pe 11-17, la 10-14 TARVIKKEET Askartelu Käsityö Taide NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti OTA YHTEYTTÄ! Anne Luovi p. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 www.lepoluoto.fi Puh. Uusi Raahelainen KIINTEISTÖNHOITO Omatalkkari ® -palvelulla HUOLTOP.FI p 044 249 2466 kun palvelu ratkaisee LÄMPÖPUMPUT . 050 541 7207 RAAHEN ILMASTOINTIASENNUS RAAHEN ILMASTOINTIASENNUS RAAHENMUUTTOPALVELU.FI MUUTOT & KULJETUKSET p 040 674 0304 esimerkkihinta 150 m² omakotitaloLLE esimerkkihinta 150 m² omakotitaloLLE esimerkkihinta 150 m² omakotitaloLLE MEILTÄ kaikki MEILTÄ kaikki iv-työt iv-työt MEILTÄ kaikki iv-työt | www.ria-air.com 050 541 7207 | www.ria-air.com 050 541 7207 | www.ria-air.com 050 541 7207 iv-puhdistus ja säätö iv-puhdistus ja säätö iv-puhdistus ja säätö Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. 220 661. 0442487967 LAITTEET HUIPPUMERKEILTÄ RAAHEN ILMASTOINTIASENNUS RAAHEN ILMASTOINTIASENNUS MEILTÄ ILMALÄMPÖPUMPUT ASENNETTUNA Tilaus: juha@ria-air.com p. Asennus . p. UUSIOLÄMPÖ OY myynti@uusiolampo.. • uusiolampo.. 050 560 0020, anne.luovi@kalevamedia.fi Tutustu suosituimpiin ja löydä piilotetut tapahtumahelmet UUSITTU TAPAHTUMAKALENTERI: tapahtumat.raahenseutu.fi KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Toimisto: 040 174 0998 Matti: 040 570 7425 www.mruskoky.fi 18 Raahen Seutu PERJANTAINA 12. 08 223 1777 Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoitopalvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 044 987 8475 Hinauspalvelu 24/7 . 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi KÄSILLÄ TEKEMISEEN KÄSILLÄ TEKEMISEEN MEILTÄ MEILTÄ Sovionkatu 11, 92100 Raahe p. Myynti . 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy Tilaa Kuljetusja konepalvelut • Kuorma-autokuljetukset nupista lavettiin • Nostotyöt 34tm /Henkilönostot • Lavaja konttivuokraus /tyhjennys • Pyöräkuormaaja-, kaivurija kurottajatyöt • Minikaivurivuokraus Tilaa joustavasti 040 0107 393 Muuttopalvelu . (08) 220 611 asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh
lopetetaanpa tämä keskustelu. Päivälämpötila 18...20 astetta. Olen jopa palkannut asianajajan. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Lännestä alkaen rakoilevaa pilvisyyttä ja poutaa. ELOKUUTA 2023 . ajattelinkin, että hän oli vähän liian halpa. Ja sellainen tämä on. Jatkuva tilaus alk. hassua.... Olen jopa palkannut asianajajan. Ja sellainen tämä on. hassua.... ELOKUUTA 2023 . raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 hei, rotta.... 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5577, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630 ma–pe 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 19 PERJANTAINA 12. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. Päivälämpötila 18...20 astetta. kuten mihin. Olen jopa palkannut asianajajan. kuten mihin. Ja sellainen tämä on. *>WNA *D. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. lopetetaanpa tämä keskustelu. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Olen jopa palkannut asianajajan. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . kuten mihin. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 MITEN HIRVEÄ TODISTUS! EN OLE IKINÄ OLLUT NÄIN MASENTUNUT... Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. HEINÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. kuten mihin. lopetetaanpa tämä keskustelu. Päivälämpötila 18...20 astetta. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai. täytyy röyhtäistä.... Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. ELOKUUTA 2023 . Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . lopetetaanpa tämä keskustelu. Ja sellainen tämä on. tarkoitat kai kakkua, jonka sisältä tulee tyttö. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Illalla selkeämpää. ELOKUUTA 2023 . hassua.... No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Jatkuva tilaus 11,90 € / kk. lopetetaanpa tämä keskustelu. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. PAHUS! TAIDANPA MENNÄ JOHONKIN SYÖMÄÄN KARKKIA! 426 KESKIVIIKKONA 16. hassua.... “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot raahenseutu.fi/asiakaspalvelu Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja KESKIVIIKKONA 16. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. tilasin syntymäpäiväsi kunniaksi tytön, jonka sisältä tulee kakku. 14,90 € / kk. hyvää synt oo, luoja.... hassua.... 991 KESKIVIIKKONA 16. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Olen jopa palkannut asianajajan. Päivälämpötila 18...20 astetta. ELOKUUTA 2023 . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 879 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +17 +19 +17 +17 4 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +19°C 4 +23°C 4 +19°C 1 +19°C 5 Niinisalo +25,4 °C Saana +3,8 °C Heikkoa tai kohtalaista lännen ja lounaan välistä tuulta. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +23°C 3 +13°C 1 +20°C 3 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 22 26 24 21 25 22 26 22 20 24 23 25 23 20 20 23 21 23 23 22 21 21 22 21 22 22 23 21 23 21 24 19 19 23 23 23 24 22 22 19 20 18 18 17 4 5 2 5 KESKIVIIKKONA 16. TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630 ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. Päivälämpötila 17...20 astetta. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Päivälämpötila 18...20 astetta. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Ja sellainen tämä on. kuten mihin. ###*P *Q36 ###*A . Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa
Meripäivien kirkkoseikkailu: Raahen kirkossa pe 12.7. Päiväjuhla Raahen seurakuntakeskuksella. Laivapatruunin koti Soveliuksen talon yläkerrassa: Avoinna la–su klo 12–16. Kesto noin 1,5 tuntia, sis. TEATTERIA Raahen Teatteri: Ranskalainen pyjama. Ke 17.7. klo 14 Vihannin kotiseutukeskuksen pihalla. Vapaa pääsy. Koko ohjelma verkossa www.raahenmeripaivat.fi Meripäivien hartaus: La 13.7. Ennakkoliput Tiketistä ja Raahesalin lipunmyynnistä, joka palvelee Praatissa, varaukset myynti@raahenteatteri.fi tai tekstarilla 0504342030. MUSIIKKI Lauluhartaus: Ke 17.7. KUMISAAPPAITA AAMUTOSSUJA TANSSIKENKIÄ TARRALENKKAREITA • ORTO SISÄTOSSUJA • TYÖJA TURVAKENKIÄ • RETKIJA VAELLUSKENKIÄ • Kangaskenkiä • Juhlakenkiä • Kesäkenkiä • Avokkaita • Kävelykenkiä • Ortokenkiä • Joustovenykekenkiä • Erikoistilavia kenkiä • Nahkapistokkaita • Työja terveyssandaaleja Kaikki pois! Kaikki pois! TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! Kesän Kävelykenkiä! Lenkkareita! Sandaaleja! VARASTON POISTOMYYNTI! VARASTON POISTOMYYNTI! alk. Ohjelmassa kesäisiä ja merellisiä yhteislauluja. klo 19 ja pe 19.7. klo 15 ja su 14.7. Jartse Tuominen Group. Seelarit ja Silja laulattavat. Avoinna ma, to klo 11–16 ja ti, ke, pe klo 11–20. Museo: Arkkukarintie 53, Punainen Tupa: Alatie 99, Arkkukari. Avoinna ti–pe klo 12– 18 ja la–su klo 12–16. Luotettavilla ohjeilla ja innostavilla malleilla onnistut. Rantakatu 43. Armi Tenkula & Afrikan tähti. Parlamentti alkaa aina kevyellä jumpalla. alkaen kohde avoinna ma–pe klo 11–17, la– su klo 12–16. klo 13–15. klo 19. Yhteislauluilta: Annalan museolla klo 17. Laitila, Nyman, Tirkkonen. Hautausmaakierros: Su 21.7. klo 16– 17 Vihannin hautausmaalla. NÄYTTELYT Annalan museo: Rakas ryijy -näyttely. saakka. Vapaa pääsy. Lisätietoja: www.raahenteatteri.fi Improvisaatioteatteri Snorkkeli: Yhden illan juttu Raahen Teatterin kesäteatteripihassa la 13.7. väliaika. Rantakatu 45. VAIN TIISTAINA 16.7. Raahe TAPAHTUMAT Tiekirkko: Raahen Pyhän Kolminaisuuden kirkko avoinna joka päivä klo 10–18, 11.8. Pyhäjoen kirjasto: Heinäkuussa esillä julisteita kirjaston kätköistä. Wanha apteekki: Avoinna la–su klo 12–16. La 20.7. klo 20– 24. NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli ja Raahesalin lämpiö: Suljettu kesän ajan remontin takia. klo 18 Tönkyräkankaan laavulla, Mäentie 77, Luohua. klo10 –16 RAAHE Laivurinkatu 15 (Op vastapäätä) Tervetuloa! Tapahtumat JUULIA KORKIAKANGAS Raahen Meripäivät kokoaa väkeä museonrantaan tänään ja huomenna. Kauppakatu 31. Hedberg-juhla: Su 14.7. Taiteilijakoti Vuori: Avoinna Meripäivillä pe ja la 12.–13.7. Avoinna 3.8. Perheiden puistotreffit: Pe 19.7. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu. klo10 –16 VAIN TIISTAINA 16.7. alk. klo 18 Iso-Kraaselin saaressa. Opastetut kierrokset tasatunnein, lisätietoa https://raahenmuseo.fi/vierailuvaraus Avoinna ma–pe klo 11–17, la–su klo 12–16. saakka ti–pe klo 11–17 ja la klo 12–16. saakka ti– Pyhäjoki TAPAHTUMAT Tiistai-tori: Kunnantalon pihassa tiistaisin klo 17–19. Tarkoitettu perheille. Hurma klo 19.30–24. Kari Hirvonen & Onnentähti klo 19–23 . Kahvittelua ja vapaata rupattelua. La 13.7. pe klo 11–17, la klo 12–16. klo 15, ke 17.7. MUSIIKKI Ruiskuhuone: Pe 12.7. Siikajoki TANSSIT Ruokolahden lava: La 13.7. Pääkirjasto: Näyttelytilassa Joyce Swanljungin maalauksia Raahen kokoelmasta, esillä heinäkuun ajan. Revonlahden kirkon kesäkonsertti: To 18.7. Merijärvisen Tuula Alin-Biari Musafirin piirustusnäyttely Ethän eksy pimeään. Järj. 45 vuotta JUHLAVUO SI 20 Raahen Seutu PERJANTAINA 12. Viimeiset näytökset Raahen Teatterin kesäteatteripihassa pe 12.7. Elias Niemelä – superurut. Kirjaston parlamentti: Kirjastolla torstaisin kello 12. HEINÄKUUTA 2024 ·. Vapaa pääsy. Aulan vitriineissä Jouni Klaavu: Raahe postikorteissa 1900-luvun alusta nykypäivään, esillä 31.7. Saloisten kotiseutumuseo ja Punainen Tupa: Avoinna 27.7. saakka. Soveliuksen talo: Alakerran näyttelytilassa Milka Metsäpolun näyttely Toisenlainen aika. 24.6. Praatin yläkerrassa, Kirkkokatu 43 A 4, hissi on. Opastettu hautausmaakierros: Su 14.7. klo 12–18 ja la 13.7. klo 19 Revonlahden kirkossa. Järvikirkko: Kansanlaulukirkkona su 21.7. Rannanmäentie 70. 19 19 €€ Sievi, Ajavat, Kuoma ym. Pakkahuoneen museo: Rantakatu 33, Kruununmakasiinimuseo Merikatu 10. Raahen Matkailuoppaat. klo 18 Haaralan hautausmaalla. Rantakatu 36. klo 19. Raahen Meripäivät: Komerssin markkinat rantatorilla pe 12.7. klo 19, la 13.7. klo 10 messu Raahen kirkossa. Heikki Koskelo & Helmi klo 19.30– 24. Kahvija mehutarjoilu. makasiinimuseo: Avoinna ma–pe klo 11–17 ja la–su klo 12–16, lauantaisin vapaa pääsy. klo 11–17. Vihannin kirjasto: Verkasalon suvun sukujuhlanäyttely Ukonkantin vitriineissä heinäkuun ajan. 0400 776 770. TANSSIT Yppärin Merimajalla to 18.7. klo 12–18, muina aikoina sovitusti puh. MUSEOT Pakkahuoneen museo ja KruununTilaa suoraan kotiisi: www.kolmiokirja.fi/kk524c Kauneimmat Käsityöt on ilahduttanut suomalaisia käsityön ystäviä jo 45 vuotta! Juhlan kunniaksi upeasti uudistuneesta Kauneimmat Käsityöt -lehdestä löydät satoja ihastuttavia malleja vuodessa. klo 10–11.30 Raahen merirosvopuistossa