IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 2 Keskustele ”Syömäkelpoiselle ylijäämäruoalle on yritetty löytää muuta käyttöä kuin jäteastian täyttöä.” Timo Myllykoski 15 Sää Pilviverho peittää taivasta 12 Elämänmeno Harri Tuomikoski täyttää tänään 50 vuotta 14 Urheilu&liikunta Suunnitteilla uusi yhdeksänväyläinen rata 10 Elämänmeno Kukkia Obamalle . ELOKUUTA 2020 95 . Raahen Seutu raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 12. Helsingissä korkean palvelun kukkakauppaa pitävät Jouni Seppänen ja Pertti Marjomaa hankkivat Raahesta kakkosasunnon tulenjohtokeskukseksi. VESA JOENSUU. He näkevät kaupungin orastavan kasvun ja kukkaan puhkeamista ja kehuvat samalla kaupungin viheralueiden ilmettä.
53:5 ”Käytetäänkö koronaa tekosyynä, kun työllisyysryhmät eivät saa ratkaisuja aikaan. Hakemus ja toivottavasti myönnettävä tunnus on vasta alkua varsinaiselle työlle. Raahessa ei tarvitse muuta kuin seisoa rannalla niin perusteista saa hyvän käsityksen. Luonnonvarakeskuksen on itse asiassa pakko suhtautua Suomen 500 miljoonaan kiloon vakavasti, sillä se on saanut tehtäväkseen paitsi ruokahävikin määrän selvittämisen, myös sen puolittamisen EU:n tavoitteen mukaisesti vuoteen 2030 mennessä. ELOKUUTA 2020 PÄÄKIRJOITUS Keskiviikko 12.8.2020 TÄNÄÄN Aurinko nousee: 5.01 Aurinko laskee: 21.51 Nimet: Klaara Miete: ”Ei kotka kyykystä siitä.” Ranskalainen sananlasku Sana: Olkoot korvasi avoimet palvelijasi ja kansasi Israelin hartaille pyynnöille! Kuule heitä aina kun he huutavat sinua avuksi! 1. 500 miljoonaa kiloa on paljon. 1990 Pitkään vireillä ollut Raahen tietokonealan oppilaitoksen laajennus pääsee alkuun aivan tämän vuoden lopulla, mikäli Raahen kaupunki niin haluaa. Reilut 200 vuotta sitten rakennettu kokonaisuus on säilynyt poikkeuksellisen yhtenäisenä. Syömäkelpoiselle ylijäämäruoalle on yritetty löytää muuta käyttöä kuin jäteastian täyttöä. Täältä on lähdetty samoille merille kuin mistä tahansa muusta eurooppalaisesta satamakaupungista. Kyse on siis täysin syömäkelpoisesta ruoasta, joka ei syystä tai toisesta päädy ihmisvatsaan, vaan roskiin. Ravintolaruoan hävikkiä on nykyään pienentämässä esimerkiksi suomalainen ResQ. . Raahessa ResQ:ssa on mukana jo toistakymmentä yritystä ja palvelun käyttäjiä jo lähes 400. 2010 Yksi lisää työtaakkaansa murroksessa, toinen tarttuu pulloon ja kolmas rehkii urheilusuorituksia. Viime lauantaina jätetty hakemus on vasta ensimmäinen askel kohti kulttuuriperintötunnusta, mutta todella työ alkaa vasta sen jälkeen, jos tunnus myönnetään. Tämä rehuhiiva sisältää noin 50 raakaproteiinia eli valkuaista ja on täysin selvä rouheen veroinen väkirehu. TIMO MYLLYKOSKI timo.myllykoski@raahenseutu.fi Pitkä matka, mutta suunta oikea KOLUMNI Vuosien takaa -palsta palaa menneisiin vuosikymmeniin 1940 Professori A. Luonnonvarakeskuksen mukaan syömäkelpoisesta ravintolaruoasta jopa 16 prosenttia päätyy roskiin. Tunnusta on jaettu vuodesta 2014 lähtien, mutta suomalaisille kohteille sitä on mahdollista hakea ensimmäistä kertaa ensi maaliskuussa. Eilen tiistaina ResQ:n kautta Raahessa oli tarjolla muun muassa 54 euron arvoinen ruokakassi 20 eurolla sekä broileria, wokkikasviksia ja riisiä kuudella eurolla annos. Ainutlaatuisen kaupunkimiljöön tunnettuutta se joka tapauksessa lisäisi. Hakemus on hyvällä asialla . Anttila on tilaisuuden tullen siirtynyt kokonaan asumaan meren pauhujen äärelle Pyhäjoen Pöllään, joen etelähaaran etelänpuoleiseen niemeen. 1970 Kun joutuu Pohjanlahden lumoihin, ei siitä irti pääse ennen kuin kuolemassa, vakuutti veneentekijä ja kalastaja Matti Anttila Pyhäjoen Etelänkylästä. TÄTÄ kirjoittaessani työkaveri myönsi heittäneensä edellisiltana sämpylän roskiin. Ennen tätä Museovirasto tekee kansallisen valinnan hankkeista, joita lähdetään viemään eteenpäin. I. MERKITTÄVÄ osa ruokahävikistä syntyy ravintoloissa. Se on esimerkiksi 294?118 kappaletta noin 1?700 kiloa painavia väyrysmersuja eli Mercedes-Benz W210 -henkilöautoja. Ravintolat, kahvilat ja ruokakaupat voivat käyttää puhelimeen ladattavaa sovellusta ruokahävikin vähentämiseen myymällä sen kautta ruokaa kutakuinkin puoleen hintaan. Hienosta yhteistyöhengestä kertoo se, että jo tässä hakukierroksen ensimmäisessä vaiheessa mukana on useita toimijoita eri aloilta. TOIMITTAJA MIKKO MÄÄTTÄ L uonnonvarakeskus on päätynyt tutkimustensa tuloksena siihen, että Suomessa ruokaketjussa syntyy vuosittain noin 500 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä. Onko työllisyystavoite vain valtiovarainministeri Matti Vanhasen varassa?” Pääkirjoitus Iltasanomissa ”Kaksi vuotta on kulunut siitä, kun piispoilta pyydettiin selvää vastausta siihen, pitääkö tai saako homo pareja vihkiä kirkossa. Jos ei aina halua puhua merestä, katseen voi suunnata Pekkatorille. Ruotsalainen Patrik Jerksten varusti avomerikajakin ja lähti yksinmelonnalle ympäri Skandinavian.. Hanke on nyt ”kaatumassa” Raahen kaupungin syliin ja sen rahoituksella toteutettavaksi. KESKIVIIKKONA 12. Merenkäynnillä on ollut suuri merkitys Euroopalle ja Raahelle. Jes. Hävikin puolittaminen 250 miljoonaan kiloon ei ole kevyt urakka. 8:52 HUOMENNA Aurinko nousee: 5.04 Aurinko laskee: 21.47 Nimet: Jesse Miete: ”Isät ja pojat ovat luonnostaan vihollisia keskenään, ja kummatkin tuntevat siitä syystä itsensä onnellisemmiksi ja itsevarmemmiksi.” John Steinbeck Sana: Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Nyt yrittäjät saivat tuloa näistä muuten hävikkinä roskiin päätymässä olleista elintarvikkeista, ja vastaavasti hävikkiruokaa sovelluksen kautta pelastaneet saivat vatsansa täyteen ja mitä ilmeisimmin säästivät siinä ohessa rahaa. Hakemuksessa pyydetään muun muassa kertomaan, mikä on kohteen asema ja rooli Euroopan historiassa. Hävikkiruokaan eli elintarvikehävikkiin on onneksi alettu suhtautua enempi vakavasti. Virtanen on valtioneuvostolle jättänyt esityksen, jonka mukaan sulfaattiselluloosa tehtaiden jätelipeästä olisi ruvettava viljelemään hiivaa väkirehuksi. Kun. 500 miljoonaa kiloa on myös 5?555 ja puoli kappaletta VR:n käyttämiä 90 tonnin painoisia Sr3-sähkövetureita. Makeisissa ei ole mitään vikaa, ne ovat vain kooltaan tai väriltään hieman poikkeavia, mutta täysin syötäviä. Suunta on kuitenkin oikea ja matka tarpeellinen. Nyt näyttää siltä, ettei vastausta saada vieläkään, kun kirkolliskokous pidetään tällä viikolla Turussa.” Pääkirjoitus Helsingin Sanomissa ”Koronatyössä on otettava askel taaksepäin ja palattava lähelle kevään tiukkoja käytäntöjä sekä noudatettava viranomaisten mahdollisia uusia koronaohjeita.” Pääkirjoitus Ilkka-Pohjalaisessa V anhalle Raahelle on lähdetty tavoittelemaan eurooppalaista kulttuuriperintötunnusta. LOPUKSI vielä karkkihyllylle, mihin ainakin Panda on tuonut Hukkapussit, joihin pakatut makeiset olisivat aiemmin päätyneet hävikkiin. Hakemuksen kirjoittanut Raahe-seuran puheenjohtaja Sari Nurro huomauttaakin, että tunnuksen hakeminen ja sen mahdollinen saaminen ovat vasta alku. Todennäköisesti hän teki sillä heitolla osan tämän vuoden 500 miljoonasta kilosta, ellei sämpylä sitten ollut syömäkelvoton. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Toiveissa on, että tunnus toisi Raaheen lisää turisteja
Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Miettijä Korona vei työt. Edelleen tiistaina 11.8. 220 661. Tervetuloa! Seurat ja järjestöt. TEKSTARIT Työosuuskunnan toimialan voi rajata esimerkiksi pihaja puutarhatöihin. Kukapa paikkaisi jäljet. Arvo Sijoitusosuuskunta) 08 415 417 13 info@otc.fi / www.otc.fi Torilta 010 277 4550 • info@raahenhovi.fi • Kirkkokatu 28, Raahe • www.raahenhovi.fi • #elämäsihetkiin 15e 6 80 e Pastelli Spritzer -drinkki Street Food -buffet Hovilla vietetään taiteiden yön etkoja, tervetuloa! Jatkossa keittiömme on auki myös lauantaisin! 15.8. Saloisten Reipas. Olisi pitänyt rajata toimiala esimerkiksi pihaja puutarhatöihin. Idea osoittautui siis huonoksi. 220 611. ARKISTO / VESA JOENSUU Raahenseutu.. Niitä virheitä jotka tehtiin Siikajokivarrentiimissä ei minun mielestäni kannata tehdä uudelleen tässä uudessa työosuuskunnassa. Opastus Pyhäjoki-Oulainen tieltä. Näin ainaskin Jokelantiellä. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Vihannin kirjastolle oli varattu tila max 10 henkilölle. JANI AALTONEN Raahe Siikajoelle perustettavasta työosuuskunnasta Kaapelin upottajat rouhivat telakoneillaan pahoja koloja asfaltin reunaan. Hanke lähtee ideasta, että vanhempi idea on parempi kuin pussillinen uusia. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Sanna Hälikkä 044 068 7133 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi Menot TANSSIT Ruokolahden lava Paavola La 15.8. Yksi tälläinen virhe oli se, että lähdimme liian laajalla toimialalla liikenteeseen. Voitaisiinko asiaa alkaa hoitamaan keskitetysti, kun ei se johtajilta onnistu. Tavoiteenamme oli saada Siikajokivarrentiimin aloitus kustannuksiin omatoimisuusavustusta TE-keskukselta ja näiden omatoimisuusavustusten ehtojen täyttäminen vaati tekemään sellaisia toimenpiteitä, joita ei olisi pitänyt tehdä. Toivon kaikille työosuuskuntaan lähteville menestystä hankkeessa, mutta kannattaa miettiä ennen hommaan mukaan lähtöä, että noin 5 prosenttia henkilökohtaisesta liikevaihdosta saa toimivat laskutus-, palkanlaskenta yms. Siellä selvisi, että jokaiselle tuli alusta pitäen uutta asiaa. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17191 (85 snt). Samoihin aikoihin kun Siikajokivarrentiimi perustettiin syntyi myös Raaheen työosuuskunta, mutta molemmat työosuuskunnat ovat nyt historiaa. Ostamassa autoa. odotellaan tietoa ensimmäisen päivän aloitusajasta. oheispalvelut jo nyt näistä kymmenistä kevytyrittäjyyteen erikoistuneista firmoista. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Jätä ilmoitus kätevästi verkossa! Raahenseutu.fi/ilmoita MIELIPIDE Raahen Seudussa oli juttu Siikajoelle perustettavasta työosuuskunnasta. Oikein toteutettuna työosuuskunnan perustaminen voi olla hyväkin idea, esimerkiksi pieni tehokkaasti toimiva kevytyrittäjien yhteenliittymä voisi hyödyntää uusien jäsentensä työllistämisessä muun muassa palkkatukea. SIEVILÄISTÄ PUNAISTA HERAA Raahen torilla perjantaina klo 9–11 ja Pyhäjoella Puistolan torilla klo 12–13. Radat A, B, C, D. Toinen merkittävä virhe oli osuuskunnan rakentaminen niin että se täyttäisi TE-keskuksen omatoimisuusavustuksen ehdot. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. 08 5377 630 (ma-pe 9-21, la-su 9-17) asiakaspalvelu@raahenseutu.. Vihanti klo 14.30-15. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Pattijoki klo 10.30-11.00. KESKIVIIKKONA 12. 044 559 6088 OSTETAAN PPO:N OSUUKSIA (nyk. ELOKUUTA 2020 . Järjestäjänä Saloisten Reipas. Hallitus rahat korottamalla polttoaineja saasteveroja. Jo keväällä on tiedossa syksyn koulun aloituspäivä, kuitenkin joka syksyinen ongelma Raahessa on, etteivät rehtorit ja päiväkodin johtajat saa aikaiseksi tiedotetta edes siitä, monelta koulu ensimmäisenä päivänä alkaa. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Sain siellä uuden tittelin: digitutor. P. Kuntorastit ke 12.8 Merijärven Ristivuorella, lähdöt klo 17:00-18:30. Kesäja syyslakkeja, lippahuiveja 15 €. Vappusatasta ei näy ei kuulu, mutta 80 000 työperäistä tulijaa saadaan. Hienoa politiikkaa kansan kustannuksella. Hihnala Krysanteemit ovat elokuun kukkia Upeita usean kokoisia 1tai 3-värisiä Pallokrysanteemi tarjous 2 kpl 10€ !!!!Erä isoja komeita syysleimuja!!!!! SSP Jardin Puutarhakeskus Oikotie 43 Saloinen p.08263715 Ostetaan Merikelpoinen leveä pohjainen soutuvene esim. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Kun tämä työosuuskunta aloittaa esimerkiksi tällä seitsemän jäsenen määrällä osuuskunnan prosentin on oltava 20–30 jokaisen kevytyrittäjän liikevaihdosta. Siikajokivarrentiimin loppumisen jälkeen on syntynyt kymmeniä kevytyrittäjyyteen erikoistuneita yrityksiä, joiden prosentti kevytyrittäjän liikevaihdosta on noin 5. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Ruukissa on kokeiltu kaksi kertaa aikaisemmin työosuuskuntaa viimeiseksi Siikajokivarrentiimi Osk:n merkeissä. JOKISEN JUUSTOLAN Punaista heraa Raahen torilla torstaina klo 9-10.20. Tutustu laajennettuun bistro-listaan ja istahda pöytään tai tilaa mukaan! Taiteiden yö Raahessa 14.8. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. Olin mukana kehittämässä tietotekniikan käyttötaitojani Meripohjolan opistopiirin järjestämällä digittääkurssilla. T. klo 20.30 – 01.00 HEIDI PAKARINEN & KARAVAANI Liput 16€, myydään 485 kpl TERVETULOA! KM-karaokea Myydään LAUKKU-, LOMPAKKOja LAKKIKAUPPIAS Raahen tori tänään 12.8. Tilaa Raahen Seutu ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. Kaisla, Terhi, Lohi, Suvi pituus 4,5 m. alkaen keittiö avoinna klo 12.00–22.00
–?Viime vuonnahan halla teki tuhojaan, mutta sitä ennen meni aika monta kesää ilman sellaista hallaa, joka olisi vaikuttanut. Liiallinen kosteus voi tuoda mukanaan tauteja, mutta siitä Pärkkä ei ole isommin huolissaan. . Sateista huolimatta viljelijä ennakoi sadosta kutakuinkin tavanomaista. Se vei keskimääräistä satotasoa alaspäin. Huippusatoa ei kuitenkaan ole tulossa. Kuluvan kesän sademäärissä on paljon vaihtelua lyhyilläkin välimatkoilla. HUIPPUSATOON ei usko myöskään Pyhäjoen Pirttikoskella perunaa viljelevä Lauri Pärkkä. –?Viikko tai pari eteenpäin, silloin peruna kasvaa kaikista joutuisammin. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Siikajokisen Maatila Kolehmainen Oy:n viljelijä Kai Kolehmaisen mielestä taivaiden ei olisi tarvinnut avautua siinä mittakaavassa kuin ne tekivät. Tämän kesän perunasadon Kolehmainen arvioi muodostuvan korkeintaan keskiverroksi. ELOKUUTA 2020 ANTTI KORKALA Kuluva kesä on mennyt vaihtelevien sääolosuhteiden merkeissä. –?Kuumuuden ja sitä seuranneiden sateiden vuoksi peruna ponkaisi kasvuun niin nopeasti, että kasvuhalkeamat ovat toki mahdollisia. Viljelijä uskoo sadon laadun olevan pääpiirteittäin normaali. Kuluva kesä on edeennyt vaihtelevien sääolosuhteiden merkeissä. Väliin on ollut kuumaa ja kuivaa, väliin märkää ja viileää. Vettä ei enää tarvita. Meinattiin jo kärsiä kuivuudesta, mutta heinäkuussa vettä alkoi tulla ja lopulta sitä tuli liikaakin. –?On ollut mielenkiintoinen kesä. Sadetta ei enää tarvittaisi . –?Alueilla, jotka eivät ole kärsineet kosteudesta liikaa, on kohtuulliset näkymät. Vaikka helleputkia tai sateita ei enää nähtäisikään, potentiaalinen sääuhka voi lymytä pimenevissä öissä ja kirpeissä aamuissa. Sitä on varastoitunut maahan niin paljon, että riittää loppuvuodeksikin. Paikoitellen pellot kävivät liian märkinä ja siitä tulee jonkinlaisia tappioita, mutta näkymät ovat suhteellisen lähellä normaalia, Pärkkä arvioi. Myös loppukesän ilmoilla on suuri merkitys. Paikoitellen liiallinen kosteus on ollut perunalle paha. KESKIVIIKKONA 12. – Paikoitellen pellot kävivät liian märkinä ja siitä tulee jonkinlaisia tappioita, mutta näkymät ovat suhteellisen lähellä normaalia, Lauri Pärkkä arvioi. Muutamissa paikoissa sitä on jonkin verran ollutkin, mutta ei kuitenkaan kovin paljoa. Keskinkertainen on ehkä kuvaava termi. Vielähän peruna ei ole täysikasvuinen. –?Osalla lohkoista sato jää normaalista ja osalla normaaliin todennäköisesti päästään. Tässä on nähty kuivuutta ja märkyyttä. Kaikkia ääripäitä. Vesien poispäästämiseksi jouduttiin tekemään kovasti töitä, Kolehmainen harmittelee. –?Paavolan alueelle tuli rutkasti liikaa vettä. Pärkkä huomauttaa, että puolet sadosta on vielä muodostumatta ja juuri nyt sää vaikuttaa sopivalta. –?Ellei tule mitään sellaista, mikä muuttaisi tilanteen. Satoa ei vielä pysty tarkasti arvioimaan, mutta huippukesää tuskin on tulossa.
Osa lajikkeista on sellaisia, joita kukaan muu Suomessa ei edes käytä. Mikä tilanne sähkölaskujen suhteen on nyt, siihen Wesson ei anna suoraa vastausta. Lauri Pärkkä uskoo sadosta muodostuvan pääpiirteittäin normaali. –?Meilläkin sopimustäyttyvyys voi olla yli sata prosenttia. Meillä on niitä sopimuksissa tietty määrä ja tiettyihin tarkoituksiin. Ravintolat ovat saaneet avata oviaan ja se on tietysti vaikuttanut meilläkin positiivisesti, Tervakangas kertoo. Eikä meillä ole oikeastaan moneen vuoteen ollut vaikeuksia saada perunaa. Ulkomaiset sijoittajat tekevät tarkastuskäyntejä ennen rahoitusta, hän kertoo. Keväällä 2014 kaivostoiminta keskeytettiin. Jalostusnäkökulmasta katsottuna ei näytä pahalta, vaikka jonkin verran ollaan jäljessä viime vuoteen verrattuna. Tästä summasta varsinaisen KVR-urakan ulkopuolisiin tehtäviin ja lisätöihin on jäänyt 158?000 euroa, mikä ei kuitenkaan riitä. Koronan vuoksi perunaa on liikkunut kuorimosta huomattavasti vähemmän kuin yleensä. Wesson kuitenkin tyrmää huhun. Lisämäärärahan tarve on 242?601 euroa. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 MASSIIVISTEN perunamäärien parissa operoivan Pohjolan Peruna Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sarlund katsoo satoa laajemmasta näkökulmasta. Olemme jo nostaneet omaa perunaa ja sopimustuottajatkin ovat toimittaneet meille jonkin verran kesälajikkeita. Perunakesät eivät ole veljiä keskenään ja lopulta asia selviää vasta nostovaiheessa. Wesson uskoo yhä Otso Goldin saavan kultakaivoksen takaisin tuotantoon. –?Tilanne on palannut jonkin verran lähemmäs normaalia. Jalostajalle vaihtelevien olosuhteiden kesä ei ole aiheuttanut harmaita hiuksia. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, eikä tapahdu myöhemminkään tänä vuonna. Vihannin monitoimitalo on 4?500 neliön kokoinen rakennushanke, johon keskitetään alueen päiväkoti ja koulutoiminta. Voihan siinä olla useamman kymmenen prosentin vaihtelua, Sarlund laskeskelee. –?Tavaraa on tullut kohtalaisen hyvin olosuhteista huolimatta. –?Syksyä odotellaan, että päästäisiin kiinni normaaliin rytmiin. Yhtiöllä on reilut 30 sopimusviljelijää, joista eteläisimmät löytyvät Kannuksen tienoilta, pohjoisimmat Tervolasta. Brian Wessonin mukaan tähän mennessä on porattu 1?900 metriä ja tarkoitus on porata vielä 8?100 metriä. –?Yrityksen tervehdyttäminen on vienyt aikaa, mutta nyt keskitymme tekniseen puoleen, uuden kaivossuunnitelman työstämiseen ja uudelleenkäynnistyksen toteutettavuuteen. VESA JOENSUU RAAHEN SEUTU Ensi vuoden alkuun mennessä valmistuvan Vihannin uuden koulukeskuksen rakentamiskustannuksiin tarvitaan lisää rahaa. . Ruotsalainen Nordic Mines Oy avasi kultakaivoksen 2011. . Runsaan 240?000 euron lisämääräraha tarvitaan muun muassa purunpoistojärjestelmään, pyöräkatoksiin, sähköautojen latauspaikkoihin, AVlaitteisiin, valvontakustannuksiin sekä ylimääräisiin kuljetusja suunnittelukustannuksiin. Jalostajan kannalta kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen muilla tavoin. Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus otti Otso Goldin kaivoksen keväällä erityistarkkailuun ja maksoi valtion varoista yhtiön sähkölaskuja. –?Tämä on myös lajikekysymys. ELOKUUTA 2020 . Vastaavasti joinakin vuosina kaikkia sopimuksia ei saada täyteen ja silloin ostetaan vapailta markkinoilta. Hän sanoo, että kaivos ei ehdottomasti ole myytävänä. Eroja voi olla tilatai jopa lohkokohtaisestikin, toimitusjohtaja Jaakko Tervakangas arvioi. Jalostajan perunatarve täyttyy joka vuosi ANTTI KORKALA Siikajoen Karinkannassa päämajaansa pitävän Tervakankaan Peruna Oy:n kautta kulkee vuodessa kolmisen miljoonaa perunakiloa. . Tarkempaa arviota sadosta on vielä liian aikaista muodostaa. Omaa tuotantoa tästä on noin kuusikymmentä prosenttia. Kesä on meillä muutenkin hiljaista aikaa. Sanoisin, että valtakunnallisesti voi tulla jopa keskimääräistä parempi sato. Kuluva kesä on edeennyt vaihtelevien sääolosuhteiden merkeissä. Eniten siihen on kuitenkin vaikuttanut koronatilanne. KESKIVIIKKONA 12. –?Sateet ovat olleet hyvin alueellisia. Maasta nousee sievä annabella. Vihannin koulun määräraha ei riitä Esitys lisämäärärahasta tulossa Raahen kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi.. Myöhemmin yhtiö vaihtoi nimensä Otso Goldiksi. KAIVOSYHTIÖ on toimitusjohtajan mukaan investoinut viime aikoina kaivokseensa yli kahdeksan miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Toki joskus joudutaan hakemaan korvaaviakin lajikkeita. Joissain paikoissa vettä on tullut liikaa, joissain paikoissa optimimäärä. Niiden avulla yhtiö pyrkii laatimaan uuden kaivossuunnitelman. 2018 Firesteel Resources vaihtoi nimensä Nordic Goldiksi ja valoi ensimmäiset kultaharkkonsa. TAUSTAA . Paremminkin päinvastoin – välillä on tarjottu enemmän kuin pystytään käyttämään. Otso Goldin tähtäin nyt ensi keväässä Toimitusjohtaja Brian Wessonin mukaan työt Raahen kultakaivoksella alkavat ensi vuonna. –?Ei ole niin isoja alueita hukkunut, että se vaikuttaisi satomääräämme radikaalisti. ANTTI KORKALA TIMO MYLLYKOSKI Raahen kultakaivoksen nykyinen omistaja Otso Gold Oy on joutunut rukkaamaan aikataulutavoitettaan kaivostoiminnan uudelleenaloittamisen suhteen. – Paikoitellen pellot kävivät liian märkinä ja siitä tulee jonkinlaisia tappioita, mutta näkymät ovat suhteellisen lähellä normaalia, Lauri Pärkkä arvioi. –?Ely on antanut apua kaivoksen uudelleenkäynnistämiseen, mikä taas tuo valtavaa hyötyä alueelle, hän toteaa. LAIVAKANKAAN kaivoksella on tehty ja tehdään edelleen koeporauksia. Vaihtelut sademäärissä voivat olla isoja ihan muutamien kilometrien välillä. – Tänä vuonna kaivoksella on urakoitsijoita, jotka aloittavat toiminnan uudelleenkäynnistyksen valmistelevat työt. –?Siirrymme takaisin 94?000 unssin tuotantoon huhtikuussa 2021, hän sanoo. 2017 kanadalainen Firesteel Resources ilmoitti sijoittavansa yhtiöön 14 miljoonaa euroa. Raahen kaupunginvaltuusto on myöntänyt Vihannin koulukeskuksen eli monitoimitalon rakentamiseen viime vuodelle ja tälle vuodelle yhteensä 7,32 miljoonan euron määrärahan. –?Keräämme varoja porausten loppuun saattamiseksi. Otso Goldin tavoitteena on louhia vuosittain 6?000 tonnia malmia sillä oletuksella, että tonnissa malmia on 1,55 grammaa kultaa. Otso Goldin toimitusjohtaja Brian Wesson kertoo yhtiön tavoitteen olevan nyt ensi keväässä. Yhtiö kertoo edelleen kotisivuillaan kultakaivoksen aloittavan toimintansa uudelleen heinäkuussa 2020. Rakentamisen ensimmäinen vaihe on aloitettu kesällä 2019 ja koulukeskus otetaan käyttöön vuoden 2021 alussa. Kuorimon yhteydessä toimivalla maatilallakin tilanne on vaikuttanut toistaiseksi suhteellisen hyvältä. Viime viikolla Raahessa huhuttiin, että Laivakankaan kaivoksella olisi vieraillut potentiaalinen ulkomainen ostaja
Joissain tapauksissa paperi voi olla seitsemäs astia. Kuudes astia on edelleen sekajätteelle. Neljä viidestä koronatapauksesta todetaan siis positiiviseksi, ja yksi koronaviruspositiivinen viidestä saa testissä negatiivisen tuloksen. Velvoitteita on tulossa myös yrityksille. Raahen uusin koronatapaus saapui lentäen Raahen sairaalan infektiopoliklinikka testaa nykyisin kolmisenkymmentä ihmistä päivässä, sillä kesäflunssa on alkanut yleistyä Raahen seudulla. VAPPU KALLIO Raahessa ei ole todettu uusia koronatapauksia viikonlopun eikä alkuviikon aikana. Testaukseen on voinut päästä vasta seuraavana päivänä, sillä infektiopolilla on ollut vaikeuksia rekrytoida hoitajia. Suurin osa testatuista on flunssaoireisia. FLUNSSAA on alkanut esiintyä Raahen seudulla heinäkuun puolivälistä lähtien runsaasti. Muita oireita ovat lievä kuume, nuha, aivastelu ja yskiminen. Kilorajat eivät tule jätelakiin, vaan jätelain asetukseen. Lopullisia määriä ei vielä ole kirjattu, sillä työ on vielä kesken. Jatkossa myös yrityksille asetetaan erilliskeräysvelvoitteet. ARKISTO / VESA JOENSUU. . KORONAVIRUSTESTAUKSEEN pitää varata aika infektiopolilta. Samalla lennolla oli toinenkin, Raaheen liittymätön koronatapaus. Jätelakiuudistus tuo pakolliset jäteastiat biojätteelle, pienmetallille, lasi-, muovija kartonkipakkauksille. Koivunevan mukaan testi on 80-prosenttisen luotettava. Tämäkoskee julkisen hallinto-, palveluja elinkeinotoiminnan kiinteistöjä, jotka sijaitsevat taajamassa tai asematai yleiskaavoitetulla palvelu-, matLisää pakollisia astioita . 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . . Koivunevan mukaan raahelaisia ei ole missään päin Raahea osastohoidossa. Testauspaikalle ajaminen hankaloittaa lähiaikoina pääterveysaseman lähistöllä alkava viemäriremontti. VUODEN päästä lain voimaantulosta bio-, pakkaustai pienmetallijätteelle täytyy järjestä erilliskuljetus, jos sitä syntyy enemmän kuin jäteasetuksessa määritelty kilomäärä viikossa. Balkanilta saapunut henkilö on matkustanut kotimaassa Raaheen autolla. KESKIVIIKKONA 12. ELOKUUTA 2020 KAISA VÄNSKÄ Jätelakiuudistuksen myötä vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöillä tulee jatkossa olla kuusi lajitteluastiaa. Biojäte, pienmetalli, lasi-, muovija kartonkipakkaukset kuuluvat erilliskerättäviin jätteisiin. Tavallisen flunssan lisäksi kurkkukipua ovat aiheuttaneet myös bakteeriperäinen angiina ja nielutulehdus. Koivunevan mukaan Raahessa on esiintynyt tänä vuonna paljon kurkkukipua. Näin kertoo infektiolääkäri Lauri Koivuneva Raahen infektiopoliklinikalta. . Tapauksiin on liittynyt keuhkoputkentulehdusta. Erona on se, että asukaskiinteistöjen jätemäärät mitataan kuutioissa, yritysten kiloissa. Viime torstaina tietoon tullut Raahen viides koronatapaus on hyvin todennäköisesti peräisin joko Balkanilta tai lentomatkalta. Testaustulokset ovat osoittautuneet negatiivisiksi. Raahessa tehdään nykyisin 25– 35 koronavirustestiä päivässä. Tavoitteena on lisätä hoitajaresurssia ja laventaa infektiopolin vastaanottoaikaa
Yksi asiantuntijapäivä vähentää saatavaa tukipottia 500 euroa. JOISSAIN tapauksissa kunnat voivat myös poiketa erilliskeräyksessä lievempään suuntaan, jos tietyt laissa olevat perusteet täyttyvät. Raahe-seuralle on hakuprosessissa lukuisia yhteistyökumppaneita. Suomi liittyi mukaan kulttuuriperintötunnukseen vuonna 2018. Esimerkiksi pieni rivitalo voi sillä korvata biojäteastian. –?Kun liiketoiminta kohtaa haasteita, on kaikista kuumin vaihe kehittää toimintaa: miten innovoidaan, miten ne uudet tuotteet saadaan tuotantoon ja miten saadaan henkilöstö mukaan. Se pitää toimittaa ensi vuoden maaliskuussa EU:lle, jolloin suomalaisilla kulttuuriperintökohteilla on ensimmäinen hakumahdollisuus. Esimerkiksi monet ruokakaupat lajittelevat jo jätteensä, mutta moni muu yritys ei, kuntatekniikan kehittämisen erityisasiantuntija Tuulia Innala Kuntaliitosta kertoo. Se tarkoittaa muutoksia erityisesti alueilla, joissa on vähemmän asutusta. Kaski-hanke auttaa hakemaan de minimis -tukea Kaski-hankkeen asiantuntijana Raahessa työskentelee Mika Kolehmainen. –?Koin tämän yritysten kehitystehtävän niin mielenkiintoiseksi, että muutin Inarista tämän takia Raaheen, kertoo Kolehmainen. . . Kolehmaisen mielestä tukea kannattaa hakea, kun yrityksellä on esimerkiksi uusi idea, uusi tuote tai uusi palvelu on kehitteillä. Asetuksen mukaan erilliskeräys voitaisiin järjestää yhteisesti samassa kiinteistössä olevien jätteen haltijoiden kesken. ”Enää ei ole kuntien päätettävissä, että järjestetäänkö erilliskeräystä vai ei.” Jussi Kauppila Ympäristöministeriön hallitussihteeri ASUMISEN erilliskeräysvelvoitteet astuvat voimaan 2023 ja vuoden kuluttua siitä lisäksi yli 10?000 asukkaan taajamissa biojäte pitää kerätä aivan kaikilta. –?Viime viikolla, kun soitin Museovirastolle, hakemuksia oli tullut yksi, hakemuksen kirjoittanut Raahe-seuran puheenjohtaja Sari Nurro sanoo. –?Tämä on iso muutos yrityksille, joilla ei välttämättä ole vielä ollut lajittelua. Jos hanke on verottomana 100?000 euroa, ely-keskukselta voi saada siihen 35?000 euroa, selventää Kolehmainen. Raahe-seura sitoutuu budjetoimaan 5?000 euroa vuosittain monikielisen tiedotusmateriaalin ja kylttien tuottamiseen ja ylläpitoon hankkeen ajan vuoteen 2025 saakka. Hakuaika päättyi maanantaina 10. Euroopan komissio on myöntänyt tunnuksia vuodesta 2014 lähtien. . Nyt haetaan kulttuuriperintötunnusta Sari Nurro sanoo, että hakemus ja mahdollinen tunnuksen saaminen on vain alku Vanhan Raahen kehittämiselle. Lisäksi kohteita tulee kehittää pedagogisen hankkeen kautta. Mukana ovat muun muassa Raahen museo, Wanha Raahe -säätiö ja Helsingin Vanha Raahe ry. Tunnuksen tavoitteena on jakaa tietoa muun muassa Euroopan historiasta, arvoista ja monimuotoisesta kulttuuriperinnöstä. Tunnus voidaan myöntää EU:ssa sijaitseville kohteille, jotka ovat Euroopan historian, kulttuurin ja yhdentymisen kannalta avainasemassa. Tori suunniteltiin italialaisen renessanssin ihanteiden mukaisena umpikulmaisena kokonaisuutena. Hakemuksessa pyydetään myös kertomaan, kuinka ehdotettua kohdetta on tarkoitus kehittää. Kunnat voivat halutessaan vielä kiristää niitä. –?Enää ei ole kuntien päätettävissä, että järjestetäänkö erilliskeräystä vai ei. Esimerkiksi, jos haja-asutusalueella, jossa erilliskeräyksen kustannukset ovat isot verrattuna kierrätyksestä ja erilliskeräyksestä saatavaan hyötyyn. . Suostumus tähän on kuitenkin oltava kunnallisissa jätehuoltomääräyksissä, Tuulia Innala kertoo. . Tunnuksia on myönnetty esimerkiksi museoille, arkeologisille kaivauksille, muistomerkeille, arkistoille sekä kulttuuriperinnön parissa toimiville instituutioille. Tämän valinnan jälkeen tehdään virallinen EU-hakemus. ELOKUUTA 2020 . – Kaikilla yrittäjillä on teoriassa mahdollisuus saada de minimis -tukea yhteensä 200?000 euroa kolmena vuonna. Tunnus on myönnetty 48 kohteelle 19 eri maassa. KULTTUURIPERINTÖTUNNUS . Apua saa myös perusstrategian muutokseen. Neuvontaa antaa Raahessa Raahen seudun kehityksen ja Kalajoen yrityspalvelukeskuksen käynnistämän Kaski-hankkeen yhteyshenkilö, insinööri Mika Kolehmainen, jolla on pitkä kokemus metalli-, puuja muoviteollisuuden tuotannonjohtotehtävistä mutta myös yritysneuvonnasta. –?Biojätettä on mahdollista myös kotikompostoida. HAKEMUKSESSA Vanhan Raahen valintaa perustellaan muun muassa sillä, että se on yksi parhaiten säilyneitä 1800-luvun puukaupunkeja Raahessa. Hakemus tunnuksen saamisesta lähetettiin museovirastolle lauantaina. PROSESSI etenee niin, että Museovirasto valitsee parin kuukauden sisällä aiehakemusten perusteella yksi tai kaksi kohdetta esitettäväksi EU-tasolle. Kun jätelakiuudistus astuu voimaan, se tarkoittaa, että yli viiden huoneiston asuntokiinteistön roskakatoksesta tulee sekajäteastian lisäksi löytyä jäteastiat biojätteelle, pienmetallille sekä lasi-, muovija kartonkipakkauksille. Ylivieskan seudulla toimii Kaski-hankkeen toinen asiantuntijahenkilö, Ilkka Tahvanainen.. Bioja pakkausjätteiden erilliskeräys tulee lisääntymään merkittävästi. Yritys voi saada neuvontaa 1–30 päivän ajan. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 7 kailutai työpaikka-alueella. Muutokset voivat olla pieniä tai suuria. VESA JOENSUU RAAHEN SEUTU Raahen seudun yritykset saavat asiantuntijaneuvontaa liiketoiminnan uudistamiseen maksutta. Tuki on 35-prosenttinen. Jätelakiuudistuksessa tulee valtioneuvoston asetukseen minimivelvoiterajat. Lassila & Tikanojan ympäristöpalvelujen toimialajohtajan Petri Salermon mukaan biojätteen erilliskeräilyllä on iso vaikutus. JAAKKO MYLLY. TALOUDELLISESTA avusta neuvotellaan myös muiden toimijoiden kanssa. Hanke auttaa yrittäjiä muutosjohtamisessa ja kehittämään henkilöstön muutosvalmiutta. JÄTELAKIUUDISTUS vaatii lisää myös kunnilta. Neuvonnasta ei kirjoiteta laskua, mutta ne uvontaan käytetyt päivät vähentävät yrityksen elykeskukselta saamaa de minimis -tukipottia. elokuuta. KAISA VÄNSKÄ MIKKO MÄÄTTÄ Kotiseutuyhdistys Raahe-seura koordinoi hanketta, jonka tarkoituksena on saada Vanhalle Raahelle eurooppalainen kulttuuriperintötunnus vuoden 2021 haussa. –?Kun biojäte saadaan pois muun jätteen joukosta, saadaan parempaa pahvia ja muovia. Se on edelleen kuntien päätettävissä osittain, ympäristöministeriön hallitussihteeri Jussi Kauppila kertoo. KESKIVIIKKONA 12. Kilpaillut alat, kuten parturikampaamot, eivät saa tukea. Lisäksi biojätteestä voidaan valmistaa biokaasua. Koronavirusaika sopii muuttumiseen vallan hyvin
Kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen toteaa, että roopenkin korjaus ei ole tällä hetkellä akuutein asia työlistalla. Reino Arvolan muistelun mukaan vain puista siltaa on vuosien varrella korjattu ja muu on pikkuhiljaa rapistunut. –?Roopenkki on siinä sellaisenaan siihen saakka, kun korjaus tehdään. –?Tulen tänne monta kertaa viikossa ja muistelen menneitä, 82-vuotias lapaluotolainen kertoo. Maivaperän roopenkki on tiettävästi ainut Suomessa säilynyt laivankallistuspaikka . . Maata ja kiviä on kadonnut joko mereen tai jonkun omaan käyttöön. . Hän on paljasjalkainen lapaluotolainen ja ranta on hänelle lapsuudesta asti tuttu. Rakennettu englantilaisten kveekareiden raha-avustuksella 1800-luvun puolessa välissä . Roopenkin reunat ovat romahtaneet. Hän harmittelee, että rantaan on tuotu kaikenlaista roskaa kuusen oksista sohviin. Myrkytysoireet alkavat usein vajaan tunnin tai vuorokauden kuluttua sienen syönnistä. Sienen tunnistaminen on tärkeää myrkysyksen oikeanlaisen hoidon valitsemiseksi. Pahimmillaan myrkytys johtaa kuolemaan. Pihkanen kertoo, että teknisellä puolella on tällä hetkellä akuutimpaa työtä ja vähemmän kiireellisiin asioihin ei keritä oikein paneutua. Roopenkissä myös tyhjennettiin laivan ruuma pohjalastikivistä . . ”Roopenkki on siinä sellaisenaan siihen saakka, kun korjaus tehdään.” Paula Pihkanen Kuntatekniikan päällikkö MAIVAPERÄ ei ole kaupungin lukuisista ranta-alueista huolletuimpien joukossa, koska se ei ole vilkas tai keskeisellä paikalla. Hänen nuoruudessaan Maivaperä oli suosittu ranta. Sienet ovat terveellinen lisä ruokavalioon, kunhan välttää myrkkysieniä, muistutta Munuaisja maksaliitton tiedotteessa. Yleisimpiä myrkytysoireita ovat pahoinvointi, oksentelu, vatsakipu ja ripuli. Paikalle on tehty kuntotarkastus vuonna 2017 ja suunnitelmat korjausta varten on, mutta rahoitus puuttuu SANDRA KORHONEN RAAHEN SEUTU Sienikausi on alkamassa tänä vuonna tavanomaista aiemmin ja esimerkiksi tatteja on ollut paljon. –?Olen aivan kauhistunut, miten historiallinen paikka on päästetty näin rappiolle. Muita vakavan myrkytyksen aiheuttavia sieniä Suomessa on muun muassa suippumyrkkyseitikki, kavalakärpässieni ja myrkkynääpikkä. Roopenkki vajoaa yhä ROOPENKKI . Arvolaa kehitys surettaa. KAUPUNGILTA vahvistetaan, että Maivaperän alue on jäänyt vähälle huomiolle muiden kiireiden vuoksi. ELOKUUTA 2020 SANDRA KORHONEN Maivaperä ja sen vanha kivinen laituri eli roopenkki on Reino Arvolan suosikkipaikkoja. Roopenkin suojainen laita oli täynnä pienempiä veneitä. Arvola on seurannut vuosien ajan, kun alue on pusikoitunut. –?Aina kun ilmoittaa kaupungin kunnossapitoon, että jossain on raivattavaa, sinne jossain vaiheessa keritäänkin. . Roopenkin reunarakennelmat ovat hajonneet, joten maatakin on kadonnut sen laidoilta. Kivinen laituri, jota on käytetty laivankallistuspaikkana Maivaperällä . Syynä on, että roopenkki joudutaan joka tapauksessa uusimaan kokonaan, kun sen aika koittaa. Myrkkysienen syöminen voi aiheuttaa vaurioita munuaisiin ja maksaan. Roopenkiltä eli laivankallistuspaikalta on kalastettu ja hypitty uimaan. Myrkytystietokeskus vastaa ympäri vuorokauden kysymyksiin myrkytysten ehkäisystä ja hoidosta numerossa 0800 147 111. Yksikään tattilaji ei ole myrkyllinen. Maivaperä on rapistunut, koska huollettavia rantaalueita on paljon ja resursseja vähän. ARKISTO/PETRI HAKKARAINEN. Suunnitelma roopenkin korjaamiseksi on tehty viime vuonna, mutta asia ei edennyt raha-asioihin asti. KESKIVIIKKONA 12. Myrkytysten välttämiseksi tulee pomia vain sieniä jotka tunnistaa varmasti. . . –?Me nuoret pojat uitiin monesti tuohon Koninkariin, esittelee Arvola. Kunnossapitoalueet ovat kasvaneet, mutta työntekijöiden määrä on pysynyt ennallaan. Se, että korjaus viivästyy ei vaikuta kunnostusprojektin vaativuuteen, Pihkanen kertoo. Hermostoon vaikuttavat myrkkyjä sisältävät sienet voivat aiheuttaa huimausta, päänsärkyä, sekavuutta ja harhoja sekä vakavissa tapauksissa jopa tajuttomuutta. Maivaperässä on risukkoja raivattu vaihtelevasti. . Lauantaisin ja pyhinä sinne tultiin koko perheellä viettämään aikaa. Enää niitä ei juuri ole, koska laituri on asetettu käyttökieltoon. Nykyäänkin muistona menneisyydestä laiturissa on suuria maahan upotettuja metallilenkkejä. Resursseja puskien ja risukon raivaamiseen pitäisi kuitenkin aina olla. Pihkanen kertoo, että suurempia kunnostustöitä ei ole Maivaperän rannassa tehty hänen työuransa aikana. Jos sientä ei itse tunnista, kannattaa muistiin laittaa sienen tuntomerkit ja kasvupaikka. Vakavissa tapauksissa voi joutua maksansiirtoon tai dialyysihoitoon. Kallistetun laivan pohjia on puhdistettu ja korjattu . Kuitenkin esimerkiksi suippumyrkkyseitikin oireet voivat alkaa kahden viikon kuluttua viiveellä. Arvolankaan nuoruudessa purjeveneitä tai kääntökonetta ei enää ollut, mutta rannassa kävi esimerkiksi puulastia hakevia saksalaisia ”peräprutkuja”. Munuaisja maksaliitosta todetaan, että jos myrkkysieniä on syöty ruoaksi, tulee aina hakeutua sairaalaan hoidontarpeen arviointiin ja seurantaan. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Ennen laiturilla on ollut puinen koneisto, jolla laivoja on käännetty. Roopenkki on rakennettu 1800-luvun puolessa välissä ja sitä on käytetty laivojen kääntämiseen, jotta pohjat on voitu puhdistaa. . Syöty myrkkysieni on aina sairaalareissu Sienten kerääminen on helppo aloittaa tateista, koska ne tunnistaa helposti muista sienistä eroavasta pillistöstään. Suomessa maksavaurion saa tavallisimmin valkokärpässienestä. Korvaavia venepaikkoja on rakennettu Varviin ja Lapaluotoon, koska roopenkin laituri on laitettu käyttökieltoon
Maalausseinään osallistumisen lisäksi jokainen sai tehdä oman ruokomobilen kotiin vietäväksi. Taidekoululaiset aloittivat lukuvuoden maalaamalla Taiteiden yöhön yhteisteosta. Kuvataidekoululaiset ovat yleensä Pitkässäkarissa, joten tutustumista on myös paikkoihin. Kaikkein nuorimmista vastaajista eli alle 30-vuotiaista vanhemmista kymmenes kuitenkin näki, että päävastuu on koululla. Syynä on, että koulun lähettyvillä on paljon saattoliikennettä. Käytettävät ruo’ot on kerätty meren rannoilta ja ovat kestäviä käytössä, kertoo mobileiden tekoa ohjaava Tuija Rajamäki. Koulumatkan viimeiset 100 metriä ovat yleensä Heltimon mukaan yleensä koululaiselle vaarallisimpia. Spraymaalien käyttäminen oli kaikille uuttaa, mutta Patalan pihan täytti nopeasti maalipullojen kalistelun ääni. Vaikka harrastus on pitkäjänteistä opiskelua, jälkeen ei voi jäädä. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 9 SANDRA KORHONEN Kuvataidekoulu Purje ja käsityökoulu Solmu avasivat syyslukukautensa varaslähdöllä. –?Ennen on pidetty aina opettajanvaihtoviikko toukokuussa, jolloin käsityöopettajat ja kuvataideopettajat ovat vaihtaneet paikkaa. Kyselyn tuloksista selviääkin, että kaupunkija taajama-alueiden vanhemmat tuntevat lapsen koulumatkan turvallisemmaksi, kuin haja-asutusalueilla asuvat. Mukaan voi kuitenkin hypätä vähän vanhempanakin, jos vain ryhmissä on tilaa. Esimerkiksi Solmun ryhmissä on tilaa vielä teini-ikäisille ja aloittaa voi, vaikka ennen ei olisi käsityökoulussa ollut. . Patalassa taiteillaan taas SANDRA KORHONEN RAAHEN SEUTU Koulut alkavat tänään ja liikenteeseen lähtee paljon pieniä kulkijoita. Lähes kaikki kyselyyn vastanneet vanhemmat kokevat, että vastuu liikennekasvatuksesta kuuluu vanhemmille. Ryhmät ovat pitäneet yhteistä työpajaviikkoa, jonka tuloksia nähdään taiteiden yössä esillä perjantaina. Työpajaviikolla kaikki syksyllä aloittavat ryhmät tapaavat Patalassa opiston opettajia. Koulumatkan turvattomuutta lisää vanhempien mielestä muut tienkäyttäjät, mutta myös lapsen huomion herpaantuminen kännykkään, kertoo Rambol tiedotteessaan. Jokainen ensiviikolla opetuksensa aloittava pääsee maalaamaan yhden linnun yhteiseen spraymaalausseinää, joka asetetaan lopuksi Patalan luo esille. ARKISTO/TIINA NIINIMAA. Jos mobileita haluaa tehdä itse, sopivia ruokoja löytyy hänen mukaansa esimerkiksi Olkijoelta ja Tauvosta. Kännykkä vie lapsenkin huomion liikenteessä Liikenneturvallisuudesta keskustelu on tärkeää myös lapsen kasvaessa. Kaikkia tekniikoita kerrataan Järvelinin mukaan joka vuosi. PURJE ja Solmu järjestävät tavoitteellista taiteen perusopetusta, josta voi saada päättötodistuksen noin yhdeksän vuoden opiskelulla. Myös turvattomiksi koetut tienylitykset aiheuttavat vanhemmissa huolta. Osa oli taiten perusopetusta jatkavia ja osa vasta tänä vuonna aloittavia. Purjeen ja Solmun työpajaviikko on järjestetty ensimmäistä kertaa, mutta yhteistyötä opistojen välillä on tehty ennenkin, kertoo kuvataideopettaja Merja Järvelin. Anna Holapan sapluunan avulla maalaama lintu on yhteistaideteoksen ensimmäinen maalaus. Ekaluokkalaisille liikennekäyttäytymisestä juttelee 93 prosenttia, tokaluokkalaisille 87 prosenttia ja 6. –?Tämän on myös sosiaalista toimintaa, joten vaikka keväällä pystyttiin opettamaan etänä, monella jäi taidetai käsityökoulukavereita ikävä, toteaa Järvelin. ELOKUUTA 2020 . . Esimerkiksi kännykkän käyttö liikenteessä vie vanhemmankin lapsen keskittymisen. Moni koululaisen vanhempi kuitenkin tuntee, että lapsen koulumatka on turvallinen, selviää asiantuntijayritys Rambollin teettämästä kyselystä. Liikenneturvallisuuden asiantuntija Juha Heltimo kuitenkin toteaa Rambollin tiedotteessa, että lapsen varttuessa liikennekasvatuksen tarve pikemminkin kasvaa kuin vähenee. Jos yhä useampi koululaisista voi tulla kouluun kävellen tai pyörällä, myös muiden turvallisuus lisääntyy, koska liikenne koulun lähettyvillä vähenee. Tämä on nyt samalla tavalla yhteisöllistä tekemistä. TYÖPAJAVIIKON ensimmäisiä kävijöitä olivat 7–9-vuotiaat käsityöja kuvataidekoululaiset. Kyselyyn vastasi kahden viikon aikana noin tuhat alakouluikäisen vanhempaa ympäri Suomea. luokkalaisille 73 prosenttiin. Taideharrastus on kuitenkin enemmän kuin pelkän tekniikan opiskelua. KESKIVIIKKONA 12. Maskia ja suojakäsineitä tarvitaan spraymaalin höyryjä vastaan. – Ruo’ot katkaistaan varressa olevien taitteiden kohdalta, jolloin saadaan hyviä putkia, Rajamäki opastaa
– Tämä on meidän tulenjohtokeskus, Seppänen kertoo. Alun perin Seppänen haaveili eläinlääkärin urasta, mutta päätyi kukkien pariin kiinnostuksensa kautta vahingossa, osaten jo 7-vuotiaana Suomen kasviston ulkoa. He ostivat tammikuun alussa Marjomaan vanhemmilta tontin rakennuksineen Saloisista ja ovat viettäneet kesäänsä Raahessa. Tänä syksynä Seppänen oli suunnitellut palaamista kansainväliselle uralle seitsemän vuoden jälkeen ja hän oli sopinut syksylle useita alansa opetus-, luennoitsijasekä tuomarointikeikkoja ympäri maailman. Heidän asiakkaansa ovat tottuneet korkeaan palveluun ja joukossa ovat olleet muun muassa Obamat, Trump ja Putin. Marjomaa vastaa yrityksen taustoista ja hän on kouluttautunut laskentaekonomiksi. Vuonna 1976 Marjomaa valittiin Vihannin historian nuorimmaksi kunnanvaltuutetuksi. Marjomaa tasapainottaa Seppäsen keksijäluonnetta omalla, rauhallisemmalla ja matemaattisella luonteellaan. . Kasvit kuvaavat elämän kiertokulkua ja tuovat Saloisissa kesän vietossa oleville menestyksekkäille kukkakauppiaille luonnon ohella valtavan määrän inspiraatiota. Ennen siirtymistä kukkakaupan yrittäjäksi, hän työskenteli pitkään liikkeenjohdon konsulttina ja sitä ennen useita vuosia johtotehtävissä hotellialalla. He ovat miettineet yhdessä puolisonsa Pertti Marjomaan kanssa yritystoiminnan laajentamista Raaheen. Marjomaa on kotoisin Vihannin Lampinsaaresta ja Raahe on tullut pariskunnalle tutuksi hänen sukunsa kautta. Yhteinen kukkakauppa muodostaa parin työn, harrastukSisäinen renessanssi toi Saloisiin . ”Jounin kurssi” kertoo alan tuntijoille heti, kuka on pitäjänä. Seppänen ei kuitenkaan kokenut matkojen peruuntumista menetyksenä. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Ihan tavallisia pihanlaittajia Marjomaa ja Seppänen eivät ole, sillä he omistavat Helsingissä sijaitsevan maineikkaan Runebergin Kukka Dan Ward -kukkakaupan. ELOKUUTA 2020 AINO PALONIEMI Harva näkee luontoa ja sen kukkia ja kasveja niin kuin Pertti Marjomaa ja hänen puolisonsa Jouni Seppänen. KESKIVIIKKONA 12. Hän on opiskellut uransa alkuaikoina Kempeleen Puutarhaoppilaitoksessa ja ollut opintojensa jälkeen siellä myös opettajana. –?Ajatukseni oli välittömästi vain, että vau –?mitä kaikkea voin saada täällä Saloisissa ollessani aikaan, Seppänen huudahtaa. Yhdessä he ovat kulkeneet paikkakunnalla yli kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta kuitenkin vasta viime aikoina Raahe on tehnyt heihin lähtemättömän vaikutuksen. Uutta kukkakauppaa pari ei kuitenkaan ole perustamassa.. SEPPÄNEN on erittäin ansioitunut kasvien ja floristiikan alalla ja niittää niiden parissa maailmanlaajuista mainetta
SUOJELLUSSA pihapiirissään Saloisissa Marjomaalla ja Seppäsellä on aikomuksena vaalia vanhaa ja jatkaa tontin ylläpitoa Pertin isän Unto Marjomaan jalanjäljissä. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 11 Sisäinen renessanssi toi Saloisiin – Tämä on meidän tulenjohtokeskus, Seppänen kertoo. Kokoelmassaan hänellä on lähes 20 Suomessa kasvavista 35 kämmekkäkasvilajista. Alkuperäisyys näkyy tontilla korkeina kuusina ja vehreänä lehtometsän palstana, jossa kasvaa esimerkiksi herkkutatteja. Jouni Seppänen on opiskellut muun muassa kukkasidontaa sekä floristihortonomin tutkinnon. Se voisi tapahtua yrityksen kirjojen siirtämisellä kaupunkiin tai toiminnan laajentamisella, esimerkiksi kasviaiheisten kurssien tai kasvitaiteen muodossa. ELOKUUTA 2020 . Miljöö on jotain, mitä ei yhden henkilön elinaikana ole mahdollista saada aikaiseksi, ja sitä Marjomaa ja Seppänen osaavat arvostaa. . . . He ovat pohtineet uuden asuinrakennuksen rakentamista tontille, mutta ovat ainakin toistaiseksi pitäneet entisen paikallaan. . Marjomaa ja Seppänen ovat rakentaneet pihalleen kaksi useita metrejä leveää sekä korkeaa hyönteishotellia. He eivät viljele pihallaan hyötykasveja, kuten perunoita tai porkkanoita, vaan ylläpitävät sitä arboretumina, puulajipuistona, jossa on tilaa olla ja hengittää. . . Yhdessä Marjomaan kanssa he ovat kartoittaneet niiden esiintymistä aina Ahvenanmaalta Kilpisjärvelle saakka. Hän on saanut ja hankkinut ne ulkomailta, osin myös laboratoriokasvatuksen kautta, sillä orkidealajit ovat Suomessa rauhoitettuja, Seppänen painottaa. Nykyistä päärakennusta he ovat kunnostaneet ainoastaan tarvittavan verran ja sisältä huokuvan retromeiningin pariin pari kertoo löytäneensä aivan vastikään. He ovat miettineet yhdessä puolisonsa Pertti Marjomaan kanssa yritystoiminnan laajentamista Raaheen. Sitä ennen he aikovat olla aktiivisia ja pohtivatkin myös yritystoimintansa tuomista Raaheen. Kesäkuussa he toivat muuttokuormansa Saloisiin ja ovat viettäneet Raahessa nyt useita viikkoja. Saloisia ja Raahea he kuvailevat humoristisesti loppusijoituspaikakseen, osaksi kaupungin maineikkaan geriatriahoidon vuoksi. Saloisissa päivät kuluvat etätöiden, marjastuksen, sienestyksen ja pienten, usein kasveihin liittyvien, projektien parissa. Pihalta löytyvät muun muassa kaikki Suomen yleisimmät puut. Pertti Marjomaa on valmistunut laskentatoimen ekonomiksi Vaasan kauppakorkeakoulusta. . Työskennelleet kesän aikana etänä heidän kakkoskodistaan Saloisista käsin. Uutta kukkakauppaa pari ei kuitenkaan ole perustamassa. Tältä erää he aikovat viettää Raahessa syyskuun loppuun saakka. Parin kanssa asustavat lisäksi tiibetinspanielit Maire ja Tipu ja koirarodun kasvattaminen on yksi parin yhteisistä harrastuksista. YKSI Seppäsen harrastus ja intohimo on kotimaiset orkideat, eli kämmekkäkasvit. . Suomen orkideaeli kämmekkäkasvien kartottaminen on vienyt parin ympäri Suomea. Uutta kauppaa he eivät aio perustaa. set sekä vapaa-ajan. KESKIVIIKKONA 12. –?Tontilla on puutarhatieteellisesti merkittävä kasvusto, kertoo floristihortonomi Seppänen. . –?Raahe on myös keskeisen sijaintinsa puolesta erinomainen tukikohta harrastukselle, Marjomaa kertoo. Kuntokartoituksen mukaan se on täysin asuttava. Pertti Marjomaa on kiinnostunut arkkitehtuurista ja suunnitelmissaan hänellä on kunnostaa pihapiirin puuvajan katto. RUNEBERGIN KUKKA . Saloisten kakkoskoti tuo vastapainoa heidän moderniksi kuvailemalleen kodille Kirkkonummella. Pertti Marjomaan ja Jouni Seppäsen yhdessä omistama kukkakauppa Helsingissä. VESA JOENSUU VESA JOENSUU VESA JOENSUU. Ainoina näkyvinä muutoksina Marjomaa ja Seppänen ovat rakentaneet pihalle kaksi valtavaa hyönteishotellia sekä istuttaneet tyrnipensaita. Marjomaa ja Seppänen siirtyivät perinteikkään liikkeen johtoon vuonna 1998. Lisäksi Seppänen on tehnyt merkittävän ratkaisun ja siirtänyt oman orkideakokoelmansa Saloisiin
12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Liian nopea vaihtuvuus ei ole hirmu hyväksi. . Rikos on kuitenkin vanhentunut. Hän muistuttaa, että jos organisaatiossa olisi enemmän tekijöitä, olisi puheenjohtajan kuorma pienempi ja siedettävämpi. Ei ole ollut ikävä puheenjohtajan paikkaa, eli kyllä tämä on ollut hyvä valinta, Tuomikoski vakuuttaa. KUN pitkän kaavan kautta suoritettu armeija oli takana, lähti nuori mies pienen miettimisen jälkeen Poriin ja Satakunnan ammattikorkeakouluun. Olin lapsena sellainen koollekutsuja, kun koko perukan tenavat koitettiin saada leikkeihin ja peleihin mukaan. . Sen jälkeen Tuomikoski ehti olla töissä Tapojärvi Oy:llä muutaman vuoden, kunnes siirtyi pienten pesäpallotalkoohommien jälkeen Raahen kaupungin palkkalistoille – aluksi sisäisen toiminnan tarkastajaksi ja muutama vuosi sitten nykyiseen työhönsä teollisuusasiamieheksi. En poissulje sitä, mutta en kyllä lähiaikoina aio palata sinne. –?Väsyyhän siihen. Poikamainen uteliaisuus pitää säilyttää . Kaksi poikaa: 14ja 16-vuotiaat. Toivoisin, että tietynlainen poikamainen uteliaisuus säilyisi ja jopa lisääntyisi. RAAHEN Varvissa asuvalla Tuomikoskella on kaksi teini-ikäistä poikaa. Siinäpä se aika oikeastaan meneekin, Tuomikoski lisää. Tietyllä tapaa tuntuu, että olen ihan keskenkasvuinen. Ikä tuo patinaa jäseniin, mutta se kuuluu asiaan. Mies on tuntenut joskus aiemmin olevansa vanhempi kuin nyt. Tuomikoski ajatteli nuorena poikana, kuten moni muukin siinä iässä, että viisikymppinen on vanha. . HARRI TUOMIKOSKI . . Siinä lyhyesti kuvailtuna Harri Tuomikoski, Raahen kaupungin teollisuusasiamies ja Pattijoen Urheilijoiden entinen puheenjohtaja. Pienenä Harri oli omien sanojensa mukaan vilkas kaveri, joka saattoi tehdä joskus jopa pienen kolttosen. Teollisuusasiamies Harri Tuomikoski täyttää tänään 50 vuotta. Lähtöisin Pattijoen Harakkamäeltä. . En halua sillä tavalla lukittautua. –?Varmaan olen Raahessa, mutta en poissulje mitään vaihtoehtoja tulevaisuuden suhteen. En tiedä tuoko ikä viisautta yhtään, mutta mahdollisuuksia pitää katsoa avoimesti. Hyvältä tämä ikä loppujen lopuksi tuntuu. Voisitko kuvitella palaavasi vielä jonain päivänä seuratoimintaan mukaan. –?Olen ihan selkeästi vain nuortumaan päin. Harri Tuomikoski täyttää tänään keskiviikkona 50 vuotta. Teollisuusasiamies harrastaa vapaa-ajallaan muun muassa kuntoliikuntaa, musiikin kuuntelua ja sudokujen täyttelyä, koska numeroiden pyörittely on kuulemma mukavaa. Ja viimeisimpänä Tuomikoski oli monta vuotta seuran puheenjohtajana. Se on niin iso asia, että sitä ei ihminen osaa ymmärtää. Kyllähän se vie aikaa, mutta jokainen meistä on erilainen ihminen. KESKIVIIKKONA 12. Lähipiirinsä kanssa vanhenemistaan juhliva Tuomikoski viihtyy Raahessa hyvin, eikä hänellä ole hinkua lähteä muualle. . Tuomikoskella on kokemusta monesta palkkatyöstä, mutta hän on ehtinyt tekemään myös runsaasti vapaaehtoistyötä. Hän toivoo, että harmaita hiuksia tulisi enemmän, koska ne ovat charmikkaita. Mutta kyllä se tosiasia on, että jos jotain paikkaa ei kolota aamulla, pitää ihmetellä. . –?On se mahdollista, mutta se on tärkeää, että siellä on uusia toimijoita. Sitä ei saa kadottaa missään vaiheessa elämää. –?Sain paperit sieltä ulos vuonna 1998, mutta olin päässyt töihin Raahen Rautaruukille jo 1997. Silloin ei ollut puhelimiakaan, Tuomikoski muistelee. –?Suurin toive tulevaisuuden suhteen on, että terveys säilyisi. Pesäpallon parissa Tuomikoski on toiminut vuosien saatossa muun muassa pelaajana, pelinjohtajana, tuomarina ja tuomarikouluttajana. Olen kokenut itseni vanhemmaksi jossain vaiheessa. . Mutta raja tuli vastaan, sillä kuormaa alkoi olla jo liikaa. . Vuonna 1999 sain sinne vakipaikan. –?Ja melonta on uusi juttu tälle kesälle. Ihan poikanen vielä, Tuomikoski nauraa. Sitä on kertynyt pääasiassa pesäpallon parista, sillä Pattijoen Urheilijat on ollut osa hänen elämäänsä oikeastaan jo vuodesta 1978. Mutta ei ajattele enää. Olen saanut olla suht koht terveenä. Opiskeli prosessitekniikan insinööriksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa Porissa. Sen verran piti tehdä poikasten kolttosia. Siviilisääty: sinkku . . ELOKUUTA 2020 50-VUOTIAS TONI LÄNKINEN Nuorekas, jopa poikamainen, viisikymppinen, jolla ei ole harmaita hiuksia. Joka sanoo, ettei väsy tuommoisessa kuormassa ja rummutuksessa, valehtelee. Silloin elettiin vuotta 1993. Hän haluaa muistuttaa, että terveys on ihmisille korvaamattoman tärkeä asia. Kynnys nousee koko ajan sille, kuka on vanha ja kuka ei. –?Silloin pystyisi istumaan vain yhdellä tai korkeintaan kahdella jakkaralla. . PATTIJOEN Harakkamäellä lapsuutensa viettänyt Tuomikoski kävi peruskoulut Pattijoella ja lukion Raahessa. Siellä olin töissä vuoden 2011 syyskuuhun saakka, Tuomikoski kertaa. Kävi alaja yläkoulun Pattijoella ja suoritti lukio-opintonsa Raahessa. Harrastaa muun muassa sudokuja ja liikuntaa eri muodoissaan. Me käytämme aikaa eri asioihin erilaisia määriä, Tuomikoski mietiskelee. VESA JOENSUU. Mutta hän sanoo pitävänsä kaikki mahdollisuudet avoimina. . Olen nähnyt monenlaisia elämänkohtaloita, mutta kyllä se terveys on hirmu tärkeä juttu. Syntynyt 12.8.1970. Sen kun muistaisi joka aamu, niin olisi hyvä päivä tiedossa, Tuomikoski korostaa. Työelämän suhteen minulla on hurjan paljon kokemusta ja olen tehnyt niin erilaisia juttuja, että se mahdollistaa asioita. Välillä istuin viidellä tai kuudella jakkaralla. Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä. –?Olen ollut aina kiltti, mutta olen saattanut käydä omenavarkaissa. . . . Hirmu vilkas ja eloisa olen ollut, eikä se ole muuttunut vieläkään, mutta ehkä tässä vähän rupeaa rauhoittumaan. Lisäksi kotitalossa on pikku arbeettia. Asuu Raahen Varvissa
1-3 kg. 24%) SEUR MEITÄ MYÖS SOME A! 1 .KPL MUISTA L JENTUNUT SU UNTAIN AUKIOLO KLO 10-21, TERVETULOA! -49-50% -11-43% 7 79 24 -PACK GRILLISTÄMME! GRILLATTU LOHIPALA 19 90 KG 10 .3 KPL Atria NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI Palana. 0,68/l (sis. Raahen Seutu 13 ARJEN SÄÄSTÖJÄ Hinnat voimassa KE-SU 12.-16.8.2020, ellei toisin mainita. ERÄ TO-SU: Ben&Jerry´s JÄÄTELÖT 438-500 ml 6,67-7,61/l Ei Non-Dairy vegaanijäätelöt. Rajoitus 1 erä/talous. Sää-/pyyntivaraus. Vakuumi. Kivikylän PORSAAN KASSLER n. Ilman Plussa-korttia 6,59-6,79/kpl (13,18-15,50/l) Hartwall VICHY 0,33 l 24-pack Myös Novelle-kivennäisvedet. -24% 1 .PKT 1 .PS ERÄ Ahti SILLIFILEE 150 g 6,67/kg Vaasan LOUNASSÄMPYLÄT 8 kpl/320 g 3,13/kg Tumma ja vaalea. Tilaukset: k-ruoka.fi/kauppa/k-citymarket raahe TILAA JA NOUDA KOTIINKULJETUS /kauppa BANAANI Costa Rica. 2 kg Suomi. 010 538 4600 MA-LA 7-21, SU 10-21 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Ilman Plussa-korttia 8,49-11,99 /24-pack (0,77-1,21/l) (sis. Suomi. VER OKAU A ON AVOI A 24/7! TILAA ja NOUDA sekä KOTIINKULJETUS Raahen alueella seuraaville postinumeroalueille: 92100, 92120, 92130, 92140, 92150, 92160 ja 92180. ERÄ VESIMELONI Espanja. kcit ym ar ke t.f i RAAHE Puh. ERÄ KOKONAINEN LOHI Norja. 89 KG 6 95 KG 14 90 KG ERÄ Atria Perhetilan KANAN FILEESUIKALEET 800-1000 g 5,99-7,49/kg 99 KG 5 99 RS 5 95 KG ww w. GRILLIIN! KASSLERPIHVIT Suomi. pantit 2,40) Rajoitus 2 erää/talous. ILMAINEN FILEOINTI! Palvelutiskin auki ollessa. PALVELUSTA Naudan SISÄPAISTIPIHVIT Suomi. GRILLIIN! Porsaan ULKOFILEEPIHVIT Suomi. ELOKUUTA 2020 . KESKIVIIKKONA 12. alv. VADELMALAATIKKO 19 90 LTK ERÄ KE-TO: MUSTAHERUKKA 5 kg/ltk 3,98/kg Suomi.. 19 90 LTK 9 95 KG 1 50 KPL ERÄ LAPIN HILLAA 1 kg/ämpäri 19,90/kg 19 90 ÄMPÄRI 5 99 KG ERÄ, KE-TO: VADELMALAATIKKO 8x200 g/1,6 kg 14,31/kg Suomi. pantit 2,40) TORSTAISTA ALKAEN: Paulig Juhla Mokka JAUHETUT KAHVIT 400-500 g 6,67-8,83/kg Rajoitus 1 erä/talous. Ilman Plussa-korttia 4,39/pkt (8,78-10,98/kg) KPL 6,59-6,79/kpl (13,18-15,50/l) TORSTAISTA ALKAEN: JAUHETUT KAHVIT 6,67-8,83/kg Ilman Plussa-korttia 4,39/pkt (8,78-10,98/kg) 10 .3 PKT 6 95 KG GRILLIIN! Porsaan GRILLIRIBSIT Suomi. Piehingin Kalan PERATTU AHVEN Suomi
Puiston tekomäet tuovat lisämahdollisuuksia radan väylöjen suunnitteluun. Multigolfkorit vastaavat muuten täysin tavallista frisbeegolfkoria, mutta sen juurella on lisäksi jalkapallon mentävä golfreikä. Multigolf vastaa lajina frisbeegolfia, mutta sitä pelataan jalkatai sählypallolla. Pelasimme normipesistä vain viimeisessä vuorossa ulkona ja sisällä, PattUn pelinjohtaja Petri Ylilehto kommentoi. PattU nousi kahden juoksun päähän, mutta ero oli liian suuri kiinni kurottavaksi. –?Ajatuksenamme on ensin hahmotella rataa irtokorien avulla, eikä kiinteidenkään korien asentaminen ole välttämättä vielä lopullinen ratkaisu. . Vierailu Kajaanissa tuotti joukkueelle 2?–?0 (6?–?3, 10?–?8) tappion. –?Haluamme edistää lasten liikkumista niin, ettei harrastaminen jäisi kenelläkään välineistä kiinni, sillä lähes joka talosta löytyy ainakin jalkapallo, Keski-Korsu korostaa. Sunnuntain voitto antoi Kajaanille vielä pienen mahdollisuuden nousta kahden joukkoon ja pudotuspeleihin mukaan. 14 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Lopun noususta jäi pieni positiivinen merkintä, Ylilehto kertoi. Ennen viimeisen tasoittavaa Kajaani johti ottelua 10?–?2. – Sijaintina tämä on mukavaa puistoaluetta, joten esimerkiksi nuorempien harrastajien olisi helpompi liikkua täällä kuin Koivuluodossa, toteaa Keski-Korsu. Yksi väylistä voisi myös esimerkiksi alkaa tai päättyä yhden puistossa sijaitsevien kukkuloiden laelle, mikä toisi radalle myös korNuorille heittäjille helposti soveltuva . Seura on lupautunut rahoittamaan hankkeen ja pyytää kaupungilta projektin toteutuessa ainoastaan roska-astioiden asentamista puistoon. Seuran puheenjohtaja Mikko Keski-Korsu kertoo hankkeen ollessaan toteutuessaan merkittävä parannus lajin harrastusmahdollisuuksiin alueella. kello 17.30. ELOKUUTA 2020 ROY VIITANEN, AINO PALONIEMI Pattijoen Urheilijoiden naiset hävisivät ykköspesiksessä sunnuntaina ensimmäistä kertaa tälle kaudelle. – Ei ollut nokan koputtamista kumpi oli valmiimpi peliin ja voittoon. Tappiosta herättelyä loppukautta ajatellen Pattijoen Urheilijoiden naiset kokivat viime sunnuntaina kauden ensimmäisen tappionsa. Raahelainen frisbeegolfseura Brahestad Skippers suunnittelee uutta frisbeegolfrataa kävelyetäisyyden päähän Antinkankaan koulusta sekä palvelukodista. –?Yhtenä sääntönä voisi olla, että hyväksyttyä koria varten kiekko täytyy saada heitettyä myös noiden koivujen välistä, Keski-Korsu osoittaa. Sijaintina tämä on mukavaa puistoaluetta, joten esimerkiksi nuorempien harrastajien olisi helpompi liikkua täällä kuin Koivuluodossa. Oli myös Kajaanin hyvyyttä. Keski-Korsun tekniselle lautakunnalle laatimassa suunnitelmassa väylät ovat vielä alustavilla paikoillaan. Puiston lähistöllä on useita omakotitaloja, mutta Keski-Korsu kertoo, että hyvällä väyläsuunnittelulla radasta saataisiin helposti kaikille turvallinen. TÄYSIN uutena asiana seura on suunnitellut varustaa uuden radan ensimmäiset neljä väylää multigolf-korein. Mikko Keski-Korsu puheenjohtaja, Brahestad Skippers Vaikka Antinkankaan rata tulee mahdollisesti olemaan puolet täysmittaisesta frisbeegolfradasta ja sen väylät ovat lyhyempiä, voivat kokeneemmatkin harrastajat hyödyntää sitä harjoittelussaan. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kerran aiemmin, jolloin PattU otti ottelusta nimiinsä selkeän vierasvoiton. Tänään keskiviikkona joukkue kohtaa runkosarjan viimeisessä kotipelissään Tyrnävän. Ykköspesistä MiiluAreenalla: Pattijoen Urheilijat – Tyrnävän Tempaus. –?Tappio on hyvää herättelyä, että nälkää pitää olla jokaiseen peliin. Antinkankaalle suunnitellaan uutta frisbeeja multigolfrataa. ARKISTO / VESA JOENSUU AINO PALONIEMI Raahelaisseura Brahestad Skippers suunnittelee lyhyemmän yhdeksänväyläisen frisbeegolfradan sijoittamista Antinkankaalle Kesäläntien ja Antinkankaantien lähistöllä sijaitsevaan puistoon. PattU johtaa edelleen lohkoaan. PattU yritti viimeisen aloittavalla nousua mukaan peliin, mutta Laura Pohjolan, Lotta Tähtilän ja Iiris Larikan lyömät juoksut eivät riittäneet. Tänään keskiviikkona illalla Pattijoen Urheilijoiden naiset kohtaavat runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussaan Tyrnävän. Toisella jaksolla Kajaani karkasi vielä kauemmaksi. Asia oli käsiteltävissä eilen, tiistai-iltana, Raahen rakennetun ympäristön lautakunnan kokouksessa. AINO PALONIEMI. 12.8. Alueella on aiemmin ollut leikkikenttä, mutta se on poistettu, joten tilaa frisbeegolfin harrastamiseen löytyisi. KESKIVIIKKONA 12. Vaikka jatkopeleihin pääsy on PattUn osalta jo varmaa, ovat kaikki jaettavat pisteet tärkeitä karsintapelien kotiedun takaamiseksi. Sen alkuosa on lisäksi kaavoitettu liikuntaalueeksi, joten radan myötä puisto pääsisi jälleen alkuperäiseen hyödyntämistarkoitukseensa. Ennen korien asentamista kukkuloiden pitkä heinikko joutuu lyhennettäväksi. Tarkkuutta ja lyhyitä heittoja on tärkeä harjoitella ja haastetta radalle voi saada esimerkiksi lisäämällä peliin ylimääräisiä sääntöjä. Kaupunki on hoitanut puiston nurmikkoa läpi kesän. Avausjaksolla Kajaani iski taululle kolmessa vuorossa 6?–?0 lukemat
Paikalliset tapahtumat eivät ole vetäneet kuten ennen, mutta isot ovat säilyneet, Vakkuri sanoo. VAPPU KALLIO. Syitä hölkkien hiipumiseen voi pohtia. – Enemmänkin olisi mahtunut, kertoo ohjaaja, joka oli varannut juuri tämän areenan siksi, että jos väkeä olisi tullut enemmän, hän olisi voinut ohjata jumppaliikkeet kentällä olevan mäennyppylän päällä. Radan myötä paikka pysyisi samanlaisena, mutta täällä liikkuisi vain ihmisiä, mikä on tällaiselle puistolle ihan suotavaa. Nopeimmat naiset kiertävät 4 kilometrin lenkkinsä 16–17 minuutissa. Puistoon jumppaamaan on saapunut sekä miehiä että naisia. Raihnaisuus ei ole mikään todellinen este osallistua jumppaan, sillä ohjaaja kertoo räätälöivänsä liikesarjat osanottajien mukaan. Nyt hän jumppaa puistossa, kun Raahelan ikäihmisille tarkoitetut ohjatut jumpat on siirretty koronavirustartuntojen välttämiseksi ulos. AINO PALONIEMI VAPPU KALLIO Hölkkätapahtumat ovat harvinaistuneet, mutta Raahen Sporttiveteraanit pitää kiinni pitkästä perinteestään ja järjestää avoimen Fantin juoksun jälleen kerran. . Silloin jumppia veti Raahessa Kati Mäkinen. . –?Onneksi lenkkipoluilla pystyy liikkumaan nytkin, kun pitää 2 metrin välin toisiin juoksijoihin, sanoo Vakkuri. Hölkkää kauniin saariston pyöräteillä lauantaina Fantin juoksu keräsi viime vuonna lähes 40 hölkkääjää. Raahen kaupunki onkin kesän ajaksi siirtänyt Raahelan jumppatuokioitaan koronan vuoksi puistoon, missä tartuntariski on olematon ja happea ja tilaa yllin kyllin. KESKIVIIKKONA 12. Lajin uusi variaatio on multigolf, jota voi harrastaa sählytai jalkapallolla. Sporttiveteraanien sihteeri Heikki Vakkuri arvelee, että Fantin juoksu jää Raahessa vuoden ainoaksi hölkäksi. Energiaa pursuava notkea ja vetreä nainen on säästynyt tekoniveliltä muttei ikäihmisille tyypilliseltä jomottavalta nivelrikolta. . Juoksu keräsi viime vuonna lähes 40 osanottajaa, mikä oli järjestäjille iloinen yllätys. MAANANTAINA mukana jumppasi 73-vuotias Elvi Maaninen, joka kertoo käyneensä ohjatuissa jumpissa vuodesta 1976 saakka. Mutta kyllä lenkin voi kävelläkin, vinkkaa Vakkuri. ELOKUUTA 2020 . . Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 15 keuseroja. Mikko Keski-Korsu puheenjohtaja, Brahestad Skippers Mikäli ratahanke saa viimeisen sinettinsä ja Brahestad Skippers luvat sen toteuttamiseen, alkaa radan rakentaminen jo loppukesän aikana. Raahelainen Elvi Maaninen on jumpannut yli 40 vuoden ajan. Viime vuosina kaikki osanottajat ovat saaneet palkinnon. Tavoitteena saada kiekko mahdollisimman vähäisellä heittomäärällä aloituspaikalta metalliseen koriin. . Raahelainen frisbeegolfseura Brahestad Skippers suunnittelee uutta frisbeegolfrataa kävelyetäisyyden päähän Antinkankaan koulusta sekä palvelukodista. Tämän lisäksi hän mielellään marjastaa. Juoksuun on osanottomaksu. Ilmoittautumisia otetaan vastaan kello 10:stä lähtien. Välillä paikalla on ollut vain 3, välillä 10 henkeä. . Juoksijat kirmaisevat matkaan Pikkulahden uimarannasta lauantaina kello 11, ja reitti kulkee Raahen kauniin saariston pyöräteitä pitkin soralla ja asvaltilla lämpimässä säässä. Harrastamaan pääsisi siis mahdollisesti jo syksyllä, mutta viimeistään ensi kesänä. FRISBEEGOLF . RAAHEN kaupungin liikuntaryhmiä vetää kaksi ohjaajaa. –?Ihmettelen kyllä, koska ihmiset hölkkäävät. –?Mutta se on asennekysymys, hän sanoo. ”Meillä on ollut sopimus hyvästä säästä.” Elvi Maaninen Kuntojumppaaja IKÄIHMISILLE tarkoitettuun jumppaan Lybeckerin puiston läheisellä hiekkakentällä on osallistunut vaihtelevasti väkeä. Hölkässä on paljon sarjoja, ja sarjojen kolme parasta palkitaan. Liikuntatoimen ryhmät ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Yhteislähdössä juoksijat järjestetään turvavälein matkaan. Kaikkein suosituimmaksi ryhmäksi on osallistunut rauhallisia venytyksiä sisältä kehonhuoltotunti, jonne ei ole ennakkoilmoittautumisia. Multigolfkoreissa on tavallisen koriosan lisäksi maassa iso reikä palloille. Miesten yleisessä sarjassa, jossa juostaan 4 kilometrin lenkki kahteen kertaan, on nähty 33 minuutin alituksia. Nyt ikäihminen jumppaa ulkonakin Elvi Maaninen on ohjattujen jumppien vakiovieras. HEIKKI VAKKURI VAPPU KALLIO Koronavirus on pakottanut keksimään uusia konsteja pitämään huolta ikäihmisistä, joiden elämää huoli koronavirustartunnasta rajoittaa. Perusperiaate sama kuin golfissa, mutta pelivälineenä frisbee eli kiekko. Lähes joka talosta löytyy ainakin jalkapallo. Hänen jumppansa tekivät nuoreen juuri äidiksi tulleeseen naiseen niin suuren vaikutuksen, että hän on jumpannut siitä lähtien kymmenien vuosien ajan. Säänhaltija on suosinut ajatusta, sillä tiettävästi vain yksi maanantaijumppa on jäänyt pitämättä sateen takia, kertoo Raahen kaupungin liikunnanohjaaja Anu Mäkinen. –. Hän harrastaa vesijumppaa ja salijumppaa, ui, käy kehonhuollossa ja kahvakuulassa, pyöräilee ja hiihtää talvella. Aiemmin hän on joogannutkin. . Nyt hän jumppaa puistossa. Edellisenä päivänä hän on pyöräillyt 30 kilometrin lenkin. Anu Mäkinen kertoo halunneensa pitää jumpan monipuolisena dynaamisena venyttelynä, jossa tehdään sekä venyttäviä että vahvistavia liikkeitä. Elvi Maaninen on monipuolisen liikunnan puolestapuhuja. Kaikki liikkeet tehtiin maanantaina seisaaltaan puolessa tunnissa. –?Suuri osa lähtee testaamaan kuntoaan. Tänä vuonna yhteislähtö järjestetään väljennettynä. Hän on jumpannut 1970-luvulta lähtien säännöllisesti. Syyskuussa Raahen kaupungin nettisivuille tulee tietoja syysja talviajan liikuntaohjelmasta. Tänä kesänä hän on poiminut miehensä kanssa 50 litraa mustikkaa
FYYSINEN aktivisuus on tärkeä tekijä ikääntyneiden terveyden ja toimintakyvyn säilymisen kannalta. Kalakuvat kootaan koko kesän ajan päivittyvään Kalevan verkkosivuilla olevaan galleriaan. Tutkimuksen mukaan lähiympäristössä olisi hyvä olla useita liikkumiseen houkuttelevia kohteita. Kalevassa on jo useana kesänä järjestetty suuri Kalakuvakisa, tänä kesänä mukana on myös Raahen Seutu. Tutkittavat osoittivat nettipohjaisella kartalla liikkumiseen houkuttelevia kohteita. Kilpailuun voi osallistua myös videolla. Useampi kohde lisäsi fyysistä aktiivisuutta. Nyt on aika kaivaa vavat, vieheet ja kamerat esille. Tutkimuksessa oli mukana lähes 200 79–94-vuotiasta. Kalakuvakisa kestää koko kesän 31. 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Tutkimuksissa usein oletetaan, että vain kodin lähellä oleva ympäristö on merkityksellinen ikääntyneiden liikkumisen kannalta. ELOKUUTA 2020 RAAHEN SEUTU Liikuntapaikat yli puolen kilometrin päästä kotoa voivat houkutella ikääntyneitä henkilöitä liikkumaan. ARKISTO / VAPPU KALLIO KALAKUVAKISA 2020 Vangitse kalastuksen jännitys tai leppoisia onkimishetkiä! Kalakuvakisassa tärkeintä ei ole saaliin koko vaan kuvasta välittyvä tunnelma. –?Vaikka suomalaiset eivät olleet tässä tutkimuksen kohteena, nämä tulokset vahvistavat ajatusta siitä, että ympäristökohteiden variaatio ja laatu ovat tärkeitä tekijöitä tukemaan ikääntyneiden liikkumista. Liikuntapaikat sopivan etäisyyden päässä iäkkäistä voivat lisätä fyysistä aktiivisuutta. –?Henkilöt, jotka raportoivat yli 500 metrin päässä olevia kohteita ovat fyysisesti aktiivisempia kuin he, jotka eivät raportoi houkuttelevia kohteita lainkaan tai he, jotka raportoivat vain lähempänä olevia kohteita, yliopistotutkija Erja Portegijs kertoo. KESKIVIIKKONA 12. KALAKUVAKISA 2020 joissa liikkua. TUTKIMUSMENETELMÄÄ ei ole aiemmin käytetty missään maailmassa tämän ikäisessä tutkimusjoukossa. Valitse kuvan aiheeksi “Kalakuvakisa”. Ikääntyneet henkilöt ovat kuitenkin usein aliedustettuna tällaisissa nettikyselyissä. Voittaja palkitaan noin 300 euron arvoisella kalastusvälinesetillä, joka sisältä vavan, kelan ja siimaa. Uudella menetelmällä saatiin ainutlaatuista tietoa iäkkäiden henkilöiden liikkumisen ympäristöulottuvuuksista. Tutkimuksessamme tarjosimme tutkittaville teknistä apua, jotta vastaaminen ei kaatuisi tietotekniseen osaamattomuuteen, Portegijs toteaa. Kuvia ja videoita voi lähettää joko Raahen Seudun verkkolomakkeella (raahenseutu.fi/lukijalta/laheta) tai numeroon 13222. Tutkimusta varten kerättiin karttapohjaista paikkatietoa. elokuuta saakka. –?Tutkimukset, jossa näitä asioita selvitetään ikäryhmää edustavasta väestöstä ovat siten myös käytännön kannalta tärkeitä. Yliopistontutkija Portegijs oli myös mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, johon osallistui ikääntyneitä kuudesta eri Euroopan maista. Kuvaan voi olla ikuistettu väsytystaistelu vonkaleen kanssa tai leppoisa onkihetki illan hämyssä. Tässä tutkimuksessa todettiin, että lähiympäristössä olisi hyvä olla useampia kohteita, kuten kaupat, levähdyspaikat ja puistot, Puistot houkuttelevat liikkumaan Puistot, kävelyreitit ja palvelut sopivalla etäisyydellä saavat ikääntyneet liikkeelle. Tässä tutkimuksessa tutkitut kohteet, eli puistot, levähdyspaikat, palvelut ja julkiset kulkuvälineet, ovat lisäksi todettu yksitellen merkitykselliseksi myös Suomessa eri tutkimuksissa, Portegijs sanoo.. Ulkona liikkumiseen houkuttelevat puistot, kävelyreitit ja palvelut sopivalla etäisyydellä lisäsivät iäkkäiden fyysistä aktiivisuutta Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksessa. Kodin lähiympäristö voi tarjota kiinnostavia kohteita, joihin on mielekästä liikkua ja siten auttaa ylläpitämään aktiivista elämäntapaa
4/6. 09.40 Miehen puolikkaat. Amerikkalainen urheiludokumentti. HD 07.29 Kaisa ja Olli (S). 01.50 Madventures I (7). 01.00 Metsien miehet (12). 06.15 Aamusää. 13.00 Tankkaustarinat. 05.00 Say Yes To The Dress. 17.00 Häät sulhasen tapaan. TV5 08.00, 14.00 Ajankoht.tunti. 18.30 Australian rajalla. 15.00 Tanssin superäidit. 04.30 Say Yes To The Dress. 03.50 Astral-TV. 12.30 Salatut elämät (S). 03.35 Pienten perhe. 11.00 Arkkitehdin kotona. 09.35 Uljas universumi. 10.35 Line ja matka kehoihin. 17.00 17.30 Salatut elämät (S). 13.30 Luontomatkalla. 23.50 Paratiisihotelli Norja (12). 16.00 Kimpassa. 16.00 Putous. 23.00 Huumebisnes Oy. 17.00 Cornwallin karu ja kaunis luonto. 6/12. 03.30 Monsterien metsästäjät (7). Kausi 7, 3/14. 21.00 Eriejärven murhat. 06.25 Say Yes To The Dress. 12.45 Remontilla rahoiksi. 21.30 Rillit huurussa (S). 09.30 Eränkävijät. 7/9. Jakso 1/26. 18.00 Top Gear. 17.00 Kaappaus keittiössä. Kausi 4, 6/14. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 06.30 Chuggington (S). 11.30 TassuTV. HD 18.10 Casualty (12). 7/12. 01.30 Koko Suomi leipoo. 11.00 Jussin kalajutut. 17.25 Eräelämää. Hengähdystauko. 10.15 Maailman herkullisimmat ruoat. 1/6. Henkilökuva Fifan entisestä puheenjohtajasta Sepp Blatterista, joka rakensi lähes koko uransa korruptioja lahjontasyytösten keskellä. HD 07.48 Ota koppi! 13/13. 01.45 Apua, mikä tauti! (S). 12.00 Yle Live: WOMEX-festivaalin kooste 2. (U) HD 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. (U) HD 15.00 Ylen aamun parhaat. 12.50 Eläinsairaala (S). HD 15.40 Karjalan kunnailla (7). 10.50 Family Guy. 04.55 Simpsonit (S). 19.00 Suomalainen menestysresepti. (Beck – Gamen/Ruotsi 2006). KUTONEN HERO. 20.00 Rantabaari (12). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 03.55 Kirpputorikisa. Pääosissa: Peter Haber, Mikael Persbrandt, Victor Ström, Marie Göranzon, Stina Rautelin, Per Holmberg. 02.50 48 tuntia rikoksesta (12). 17.00 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. Ohjaus: Shojiro Nishimi. 21.00 ELOKUVA Beck: Korppikotka (16). Kausi 1. 06.55 Say yes to the Dress Britannia. 17.55 Family Guy. (U) 12.00 Unelmakoti. Jakso 3804: Laulu ikävästä. 23.40 Simpsonit (7). Kausi 12, 1/8. Jakso 10/10. 21.55 C.S.I. 22.50 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 12.25 Eläinsairaala (S). 04.00 Uutisikkuna. 15.10 Gold Rush: White Water. 18.00 Asema 19 (12). 18.00 Say Yes to the Dress Suomi. 15.00 Mestarien maa. 19.30 Salatut elämät (7). Prinsessa Christina esittelee Drottningholmin ensimmäisen kuningattaren. 17.07 Kotiin takaisin (12). ELOKUUTA 2020 . Neljä amerikkalaista on löytänyt rakkauden ulkomailta ja aikoo nyt jättää kotimaansa lopullisesti. 13.30 Tankkaustarinat. 21.00 21.00 ELOKUVA 007 Älä kieltäydy kahdesti (12). O: Eddie Stenberg. 00.35 Pukumiehet (7). 20.00 Bronxin eläintarha. 07.30 Alaskan lentopelastajat. HD 21.00 21.00 ELOKUVA Häiriötekijä (12). Kausi 1, 4/6: Mittumaari. 09.35 Emmerdale. Suomi, 2015. 10.30 Kilpisjärv. Kausi 12. 08.05 Nuori Robin Hood (7). HD 20.00 Ellan matkassa: Etelä-Italia. 02.25 Remontilla rahoiksi. 14.30 Ou Nou!. Kausi 6. (U). 21.00 ELOKUVA Subleffa: Tup-akka-lakko (7). 14.10 Ghosted (12). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 22.00 ELOKUVA Kino: Mutafukaz (16). 18.30 Drottningholmin linna – kuninkaan koti. Trilleri saa alkunsa, kun entinen ministeri katoaa myöhäisen kokouksen jälkeen. T: Selkie-Filmi Oy. 13.20 Miehen puolikkaat. 12.35 Sisarvaimot. 20.00 Huvila & Huussi. 22.20 Päivän sää. 03.55 Miksun baari (12). 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.45 LEGO Ninjago (7). 08.55 Vauva muuttaa kaiken. 20.00 Sam Neillin Tyyni valtameri. Kausi 4, osa 310. Kausi 10, 18/46. 21.40 8 minuuttia. (Suomi 1952). 13.30 My Generation – Michael Caine. 22.00 Löytöretki tuntemattomaan. 21.54 Urheiluruutu. 14.00 Grillit huurussa (S). 09.15 Moderni perhe (S). 03.30 Maailman herkullisimmat ruoat. 12.55 Lapin poliisit. 19.00 Alaskan rakentajat. TLC 06.00 Luonnon salaiset kansiot. 20.00 Stadi vs. 17.00 Olipa kerran. 15.25 Numb3rs. 11.25 Selvittämätön salaisuus. 15.55 Hauskat kotivideot. 09.00 Neljän tähden talkoot. 02.45 Kunnes kuolema meidät erottaa (12). 11.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 10.45 Asunnon metsästäjät. (16). HD 08.29 Otso ja sopulit (7). Kausi 10, 18/46. 04.50 Maailman hauskimmat kotivideot. 23.50 Simpsonit. 06.40 Pool Kings. 11.30 Erikoisryhmä Köln (12). 16.15 Kadonneen jäljillä (S). 13.30 Viisi vaimoani. 03.40 Kaunotarmurhat (12). 14.50 Rantatalon metsästäjät. Vangin dilemma. 09.50 Morgan Freeman: Ihmisyyden äärellä. 14.25 90 päivää morsiamena: Maailmalla. (U) 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Mayn keittiö. vs Etelä. Kausi 1. HD 09.00 Casualty (12). 19.45 Sanna Ukkola ja Pandoran lipas. 17.00 Metsien miehet (12). 18/20 Helsinki ja pääkaupunkiseutu. 18.30 Eränkävijät. FRII 06.00 Moderni perhe (S). 14.00 Napakymppi. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 13.30 Simpsonit (7). 02.10 Say Yes to the Dress Suomi. HD 00.30 Uutisikkuna. 19.00 TerveysSummit. 09.00 Superior Donuts (S). (U) HD 23.50 Uusi Kino: Eläimen kuva (S). 19.00 Kanadan rajalla. Kausi 2. 22.50 True crime: Hengenvaar. 07.55 LEGO City Adventures (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 23.00 Family Guy. 15.20 Kanadan rajalla. Maailman onnellisin heimo. 18.05 Autojen ensiapu. 5/6. Kausi 5, 8/10. 00.50 Inside North Korea’s Dynasty. Jakso 5/20. 09.00 Tankkaustarinat. 20.00 Arman Pohjantähden alla (S). Martin Beck (Peter Haber) ryhmineen alkaa tutkia tapausta, jonka johtolangat osoittavat Tukholman maanalaiseen uhkapelimaailmaan. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 10.05 Yökylässä Maria Veitola. Jakso 15/17. 17.05 Eläinlääkärin elämää. 20.30 Bom apetite! 05.00 Astral-TV. 23.10 Rantabaari (12). 04.00 First Dates Suomi. 08.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.03 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Lukutoukat. (U) HD 12.15 Kotiin takaisin (12). 10.00 Lemmen viemää. 21.00 ELOKUVA Mies joka antoi (12). HD 19.00 Karjalan kunnailla (7). HD 10.00 Uusi päivä (S). 22.00 Kauneusoperaatio helvetistä (12). 13.50 TV Shop. 01.30 CSI: Miami. 20.00 YLE TEEMA. 09.30 Neljän tähden talkoot. HD 07.37 Mauno (S). 15.25 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. HD 23.45 Bates Motel (16). 21.00 ELOKUVA 2 Fast 2 Furious (16). 10.45 1+5 tytärtä. HD 11.30 Petra rakastaa itseään. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 13.25 Maailman hauskimmat kotivideot. 08.40 Maailman herkullisimmat ruoat. 14.35 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.00 Ambulanssin matkassa. 14.25 Food Factory. 00.50 Bitchin’ Rides. 23.55 Fast n’ Loud: Hauskat videot. 23.55 Rajasota. 03.00 Lentoturmatutkinta erikoisraportti. Animaatio on tuotettu japanilaisen Ankama Animationin ja ranskalaisen Studio 4*C:n yhteistyönä. 14.20 ELOKUVA Johnny English – Uudestisyntynyt (12). Maria Lohela. 20.55 Urheiluruutu. Ohjaus: Irvin Kershner. HD 15.00 Kulutustavaratarkastajat. 10.30 Neljän tähden talkoot. Esihistoriallinen sampi on uhanalainen kala, jonka kanta on romahtanut kaviaarinkalastuksen myötä. 09.50 Maria ja kesäpuhujat. 12.00 YLE TEEMA. 13.00 Sinkkuillallinen. Isoisän perintö. 21.00 CSI: Miami. 01.45 Ghost Adventures (12). 18.00 Ulosottomiehet. 23.00 Muinaiset avaruusoliot. 23.00 ELOKUVA Ride Along 2 (12). Ruumis vai ihminen. 02.15 The Real Housewives of Bev. HD 20.30 Yle Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 11.00 Yle alueuutisia. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 08.10 Arthur ja minimoit (7). 19.20 Päivän sää. 12.00 Filminurkka. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat. HD 07.56 Ässäluokka (S). HD 14.30 Ruotsin lihavimmat koirat. 19.00 Madventures Suomi (12). Meribiologi Rory Mooren selvittää miten sampikanta on elvytettävissä. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). Osa 13/13. 17.05 Maailman herkullisimmat ruoat. 22.05 Kimppakämppä (12). Jakso 2/10. JIM 06.00 Tarjousten metsästäjät. 05.29 Asunnon metsästäjät. HD 08.21 Galaxi. 10.00 Simpsonit. 13.40 Kesämökkiunelmia. 17.35 Maailman herkullisimmat ruoat. 04.00 Astral-TV. 20.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 06.00 Rusty Rivets (S). 23.00 Tohtori Paise. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.05 Olet mitä syöt. 21.50 Yle Uutiset. HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.8. 06.50 Bing (S). 11.35 Uusi elämä etelässä. 19.45 Aseentekijä. (128’) 23.40 Narcos: Mexico. 16.10 Ruokakaupparalli. 22.55 Museoiden mysteerit. 22.25 Tulosruutu. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). N: Leif Wager, Eila Peitsalo, Paavo Jännes. 10.50 Työelämän uudet tuulet. (U) HD 06.55 Ylen aamu. Kausi 2. 16.30 Kiken kanssa kuntoon. 08.10 Lapin poliisit. 23.00 Killing Time. 12.30 Hurjia perinnejuhlia maailmalta. Kausi 1, osa 16. 00.30 Australian rajalla. 06.50 Pikku Kakkonen. 07.20 Rantataloa etsimässä. 07.35 Valmistuksen salat. 14.30 Meidän maamme Vårt land. Kausi 14, 9/25. Hanna saa selvyyttä menneisiin. 08.45 Nuoret äidit. 18.00 BUU-klubben. Komedian pääosassa on hyväntahtoinen tyhjäntoimittaja David (Vince Vaughn), joka saa tietää olevansa 533 lapsen isä luovutettuaan nimettömänä siittiöitä hedelmällisyysklinikalle 20 vuotta aiemmin. 07.00 Hatchimals (S). FOX 05.00 Astral-TV. Lande. 05.00 Astral-TV. Liittoutuma. 00.10 Pitääkö olla huolissaan. (U) HD 22.25 Exit (16). 16.00 Lemmen viemää. Kausi 1. Dokumentti Drottningholmin linnan historiasta 1600-luvulta nykypäivään. Junailijoita ja toimintaa. 02.05 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 03.45 Alaskan poliisit. Campania. 2/3. 04.00 Uutisikkuna. 09.30 Tankkaustarinat. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.00 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 20.00 Kova laki (12). LIV 06.00 Eläinlääkärin elämää. 18.25 Emmerdale. 10.35 Äiti bestiksenä. 15.30 Dosentti. 16.00 Myytinmurtajat. 11.00 Rempalla kaupaksi. 00.50 Suomen huutokauppakeisari. Päänvaivaa päättäjille. Suomalainen kosmonautti. 04.35 Moderni perhe (S). 07.45 Kiinteistöveljekset. 11.00 Selviytyjät. 00.15 Simpsonit. 11.40 Sisarvaimot. 22.00 Stand Up! (S). 09.15 TV Shop. 16.30 Panttilainaamon autospesialistit. 01.15 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 18.00 Tunnelbanan. 09.40 Äiti bestiksenä. Ohjaus: Kjell Sundvall. 06.00 LIVE: Astral-TV. 21.00 Rillit huurussa (S). 15.30 Kaverille ei jätetä (12). 19.00 Äärirajoilla: Iiro Seppänen. 02.20 Madventures I (7). 19.00 Remontilla rahoiksi. 12.25 Sisustajat Nate ja Jeremiah. 13.55 Himohamstraajat. Onnea, Klaara ja Kiira! 06.52 Tiketi Tok (S). 09.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 22.00 Kymmenen uutiset. valheet). Kausi 1. 15.00 Koko Suomi leipoo. 12.35 Buckeye Bottomsin seikkailut. 20.00 Miehen puolikkaat. 18.20 8 minuuttia. itään-kalast.vaellus raudun jäljille. 18.00 Sinkkuillallinen. 15.20 Sisustajat Nate ja Jeremiah. Sean Connery palaa sankariagentti James Bondin rooliin 12 vuoden tauon jälkeen vauhdikkaassa seikkailussa, joka saa alkunsa SPECTRE-agenttien ryöstäessä kaksi ydinkärjillä varustettua risteilyohjusta Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohdasta Britanniassa. Kuningatar Silvia kertoo linnan kilteistä kummituksista. Ohjaus: Ken Scott. Tahiti. 04.30 Kiven sisällä. 12.05 The Cool Kids. 11.30 Ou Nou!. Qatarin MM-kisaisännyyden takana. 08.50 Professori Balthazar (S). 01.45 Turvatarkastus: Peru. 07.25 Say yes to the Dress Britannia. 16.50 Novosti Yle. 22.35 ESPN dokumentti: Sepp Blatterin nousu ja tuho. 20.00 Lentoturmatutkinta erikoisraportti. 14.00 Grand Designs Australia. Pakettiauto. (U) 13.10 ELOKUVA Tervetuloa aamukahville (S). Kausi 4. 18.00 Australian rajalla. ALFATV 07.05 Lemmen viemää. 16.55 Onnenarpa. 03.00 Poliisit (7). 02.20 Napakymppi. 02.20 CSI: Miami. 21.00 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 13.00 Remontilla rahoiksi. 08.25 Alvin ja pikkuoravat. 18.45 Simpsonit (7). 19.00 This Is Us (7). Raahen Seutu TELEVISIO 17 Keskiviikko 12.8. 13.15 Haapasalo Goes America (S). HD 11.00 Avoimena. 02.30 Pelastushelikopteri (S). 03.20 Grand Designs Australia. 02.35 Australian rajalla. 18.30 Costalaiset – Elämää Aur.rannikolla. HD 22.50 Varjojen maa (16). 21.00 21.05 A-studio. 23.55 Tavallinen murhaaja (12). 11.40 Moderni perhe (S). YLE TEEMA & FEM 06.20 Grillimestari maailmalla. 01.05 Myytinmurtajat. 13.30 Tonnikalan saalistajat: Pohj. 14.00 Suomen surkein kuski. 1/7. 08.22 Aappo ja Tööt (S). ruoat. 08.15 Caribbean Life. Kausi 11. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 10.30 Arvokaman etsijät. 04.25 Maailman herkul. 16.05 Pieni talo preerialla (12). 20.30 Simpsonit (7). Kausi 4. 07.50 Caribbean Life. 06.25 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa. Sam Neill aloittaa James Cookin inspiroiman Tyynenmeren matkansa Tahitilta. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 03.20 Astral-TV. 08.50 Syntynyt vuonna 2010. 04.55 Moderni perhe (S). 15.00 Nuori MacGyver (12). 23.45 Meidän tarina. 12.00 Panttilainaamon autospesialistit. 10.55 The Last Resort. 16.15 Remonttipari. 12.00 Emmerdale. 00.40 True crime: Hengenvaar. 09.30 Fresh Off the Boat (S). Osa 5/8. Kausi 8, 10/12. 03.00 Ulosottomiehet. Jakso 9/10. 12.30 Huutokaupan metsästäjät. Leo-Pekka, perhe ja elämä. 23.30 Kino: Columbus (S). 09.30 Huippunaiset. 00.00 Australian rajalla. 14.45 MasterChef USA. 21.00 Roba (12). 05.15 Moderni perhe (S). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 05.25 Kakkukuningas. 23.15 Sinkkuillallinen. 19.00 Frendit (S). 22.00 Turvatarkastus: Peru. 22.00 Pikkukaupungin murhatarinat. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. 17.00 First Dates UK. 11.40 Kiinteistöveljekset. 09.00 Napakymppi. HD 07.04 Poppelikumpu (S). 08.55 The Cool Kids. 10.00, 18.05 Täydelliset naiset. 07.00 Uutisaamu. O: Aleksi Salmenperä. 07.20 Caribbean Life. 10.00 Hauskat kotivideot. 14.00 Tankkaustarinat. 19.30 Uutiset. 10.00 Kyläsairaala (12). 00.00 Hengenvaarallisesti lihava. 03.00 Maailman herkullisimmat ruoat. 15.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.00 112 Hätäkeskus. (U) HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 00.40 9-1-1. (U) 16.25 Tehdään historiaa. 00.50 Pientä pilaa. 21.00 Inside North Korea’s Dynasty. HD 15.55 Laika, Lada, Marx ja mä. 14.15, 17.00, 20.00 Wheeler Dealers. Vanha vihollinen pakottaa Harveyn tekemään tiliä menneisyydestään. (U). 1/2. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Jakso 3/10. Kausi 5, 8/10. 23.40 Pitääkö olla huolissaan?. 10.00 Haapasalon Suomi. Vinksahtaneita tarinoita tarjoileva kauhistuttava komedia perustuu Jani Volasen, Tommi Korpelan, Pirjo Longan, Elina Knihtilän, Eero Ritalan, Lotta Kaihuan ja Elena Leeven näytelmään. Viidakkoteltta. 06.50 Asunnon metsästäjät. 19.25 Tulosruutu. 19.00 Prisma: Sammen pelastus. Sepp Blatterin nousu ja tuho. 05.25 Simpsonit (7). 23.25 Family Guy. SUB 08.50 YLE FEM. 17.00 Määränpäänä Santiago de Compostela. HD 07.09 Tete ja Mama (S). 01.50 Oikeuden puolustaja (12). 00.55 John Walsh: Rikollisten jäljillä (12). valheet. Pääosissa: Sean Connery, Kim Basinger, Klaus Maria Brandauer, Max Von Sydow, Bernie Casey, Alec McCowen. Linnanherroja ja laavaa. Kausi 9, 8/10. 18.00 Hengenvaarallisesti lihava. 01.00 Kaverille ei jätetä (12). 16.40 Simpsonit (7). 20.00 Velvet colección (7). 04.35 Asunnon metsästäjät. 05.00 Asunnon metsästäjät. 03.30 Poliisit (7). Kausi 1, 5/6: Paluu arkeen. 09.50 Pieni suuri perhe. HD 07.18 Kettu ja Jänö (S). 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 21.00 Top Gear. 01.30 Ulosottomiehet. O: Markku Pölönen. 06.25 Uutisaamu. 05.15 Saari ilman lakeja. 14.10 Hei me rakennetaan! 15.05 Unelmarempat. 13.00 Simpsonit (7). 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). Poeettinen dokumentti ihmisen ja eläimen välisestä yhteydestä. 12.30 Panttilainaamon autospesialistit. 01.20 Remppa vai muutto Australia. 06.55 Caribbean Life. Pääosissa: Vince Vaughn, Chris Pratt, Cobie Smulders, Andrzej Blumenfeld, Simon Delaney, Bobby Moynihan. 21.00 Kiehtova maailma: Määränpäänä Intia. . 08.15 Food Factory. 06.40 Simpsonit (7). (Never Say Never Again/Britannia-USA-Länsi-Saksa 1983). 11.00 Ou Nou!. Hölöhölö-telkkari elää ja voi hyvin! Tosin tänään kokeillaan älykkäämpää ja levollisempaa meininkiä, eikös niin Jenni Pääskysaari, Tuomas Kyrö, Pirjo Heikkilä, Kari Hotakainen ja vieras ex-puhemies Maria Lohela. Varsijousi, kangas, puhelin. Jakso 12/50. Kausi 2. 12.35 Ruokakaupparalli. 13.20 Rantatalon metsästäjät. 16.15 Miehen puolikkaat. 16.15 Yukonin kultamaat. Ella Kanninen lähtee normannien jalanjäljissä tutustumaan Etelä-Italiaan. 00.15 Häät sulhasen tapaan. Jakso 33/40. 19.10 Simpsonit (7). 11.30 Tiettömän taipaleen takana. Jakso 34/40. HD 23.00 Kuollut mies katoaa (12). Toimittaja Jeremy Schaap lähtee selvittämään totuutta mm. 06.00 LIVE: Astral-TV. 10.00 Mikko, Tampere ja Tähdet. HD 08.36 Näin meillä (7). Hills. 16.30 Uusi päivä (S). NATIONAL GEOGRAPHIC 10.45 Neljät häät Britanniassa. 00.20 Uutisikkuna. 4/9. 07.50 Moderni perhe (S). (Delivery Man 2013). Science fiction -animaatioelokuva perustuu samannimiseen Guillaume Renardin luomaan sarjakuvaan. 18.00 Huvila & Huussi. 16.00 Panttilainaamon autospesialistit. 13.30 Minne matka. 17.10 Lentoturmatutkinta erik.raportti. 08.40 Viidakon veijarit (S). 06.45 Vaarallisen valtatien pelastajat. Kausi 2. 10.45 Saari ilman lakeja. 11.35 Äiti bestiksenä. Matka kulkee Salernosta Casertaan ja Pozzuoliin. 10.00 Neljän tähden talkoot. 17.05 Tuhatkiloinen perhe. AVA 06.15 Xtreme Waterparks. 08.35 Miten kaikki tehdään. 17.25 YLE FEM. 11.10 Rantataloa etsimässä. (U) 10.50 8 minuuttia. Jake saa lukea yllättävän viestin. 11.50 Maajussille morsian. 08.00 Uutisaamu. (U) HD 13.00 Tanskalainen maajussi. 03.10 The Walking Dead. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. Kausi 5, 5/31. 02.00 Pelastushelikopteri (S). 02.40 Tohtori Paise. KESKIVIIKKONA 12. Jakso 6/8. (U)
HD 21.50 Antarktis ikuisen jään seikkailu. 03.45 Alaskan poliisit. 11.25 Rantataloa etsimässä. 00.10 Murha kotikaupungissa (12). Kausi 1, 9/10. 18.30 Irtiotto oravanpyörästä. 20.00 Ihanaa elämää Espanjassa. 16.00 Panttilainaamon autospesialistit. 08.23 Athleticus. Lohjalla Seijaa ja Villeä odottaa rintamamiestalo, jonka ikkunoista aukeaa upea järvimaisema. 17.55 Family Guy. 04.00 Astral-TV. Jakso 10/10. Roza. Kaksi harvinaisesta luustonhauraussairaudesta kärsivää nuorta naista kohtaavat ja lähtevät yhteiselle matkalle. 12.55 Lapin poliisit. 23.05 Bullets (16). 12.00 Jäämeri 30 päivässä. 11.50 Maajussille morsian. 18.45 Simpsonit (7). Millainen on kevyt fyysinen kosketus. Jakso 16/17. 22.00 Cold Courage. Kisa Suurmestari Jaakko Saariluoman suosiosta kiihtyy. 00.05 Hamilton (12). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.25 YLE FEM. 03.45 Grand Designs Australia. 15.30 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 18.05 Autojen ensiapu. Lintulajeja on satoja, ja osa niistä on hyvin harvinaisia. AVA 06.15 Xtreme Waterparks. 13.31 UEFA Champions League: Huippuhetket. 21.00 21.00 ELOKUVA Beck: Japanilainen maalaus (16). Louisin tarina. T:Selkie-Filmi Oy. 15.50 Kiinteistöhuutokauppa. 00.00 Tohtori Paise. HD 06.55 Ylen aamu. Uusi sarja. 23.10 Vain kuolleen ruumiini yli (12). 23.00 Family Guy. Kausi 1, 8/10. (U) HD 00.35 Uutisikkuna. 01.00 Häät sulhasen tapaan. 22.00 Yukonin kultamaat. 19.00 Frendit (S). 08.38 Patu-koira (7). HD 08.46 Athleticus. 07.55 LEGO City Adventures (7). 13.30 Luontomatkalla. (U) 23.05 Epäilyksen siemen (12). 18.20 Family Guy. 22.40 Maria Wern (12). 15.20 Kiinteistöhuutokauppa. 06.50 Bing (S). YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 06.30 Chuggington. 11.00 Pirren olkkarissa. 09.30 Fresh Off the Boat. 04.55 Family Guy. 00.50 Normandian maihinnousun todistajat. 08.50 Eräelämää. 21.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Lain vartija (12). 22.00 Viisi vaimoani. 14.00 Suomen surkein kuski. (U). 07.10 Asunnon metsästäjät. 11.00 Yle alueuutisia. 09.00 Vauva muuttaa kaiken. Päivävuoro. 12.45 Remontilla rahoiksi. 18.00 Kauniit ja rohkeat (S). 08.10 Arthur ja minimoit (7). Ehtiikö apu Puhakalle ennen kuin on liian myöhäistä. 10.50 1+5 tytärtä. 1/4. 00.55 Say Yes to the Dress Suomi. (U) 13.08 ELOKUVA Iskelmäketju (S). 13.30 Ultimate Rush. 07.30 Say yes to the Dress Britannia. 23.00 Kumman kaa (7). 09.00 Hurjia perinnejuhlia maailmalta. 16.15 Yukonin kultamaat. 06.00 Rusty Rivets (S). 08.10 Lapin poliisit. 02.50 Remontilla rahoiksi. 06.50 Muumilaakson tarinoita. (Detective Story, USA 1951). 19.00 Sukulaiskesä. Ohjaus: Brian Trenchard-Smith. 19.09 Filip ja Mona (7). 18.00 BUU-klubben. 06.45 Vaarallisen valtatien pelastajat. 06.00 LIVE: Astral-TV. 17.00 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 19.00 Remontilla rahoiksi. 01.00 Metsien miehet (7). Kausi 1. 14.00 Australian rajalla. (2014). 14.35 ELOKUVA Minions (7). Ohjaus: Kjell Sundvall. 19.45 Näin Norjassa: Lintubongarit. 11.00 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. 11.25 Pool Kings. 09.15 Moderni perhe (S). 10.05 Maalla, merellä ja lautasella. 15.40 Karjalan kunnailla (7). 17.00 Kenen kotona. 13.55 TV Shop. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 02.35 Australian rajalla. Edessä on mittava remontti, kun keittiö ja makuuhuone vaihtavat paikkaa. HD 07.10 Martta puhuu (S). 13.00 Remontilla rahoiksi. Kolmen prinsessan kesähuone. Kausi 4. 16.15 Miehen puolikkaat. 10.30 Arvokaman etsijät. 10.50 Family Guy. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 09.30 Neljän tähden talkoot. 11.00 Kotoisa. 13.00 Sinkkuillallinen. 03.45 Miksun baari (7). Komediallinen musiikkielokuva, jossa Iskelmä Oy:n johtajaa työllistävät niin toiveikkaat nuoret laulajat kuin vanhat konkaritkin. 10.45 Remonttipari. 20.00 Pieni suuri perhe. HD 21.55 Yle Uutiset. 10.45 Saari ilman lakeja. 21.00 The Affair (12). 05.00 Astral-TV. Trilleri kuljettaa komisario Beckin (Peter Haber) tutkimusryhmineen syvälle taidemaailman pimeälle puolelle. 04.40 Ambulanssi (12). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 06.30 Say Yes To The Dress. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Valkeakoskella sijaitsee kesäpaikka, jonka entinen renginhuone halutaan muuttaa tyttärien kesähuoneeksi. Mikko ja Ville muokkaavat tapettien ja värien avulla huoneesta värikylläisen kokonaisuuden, jonne tuodaan seinänlevyinen kerrossänky. 00.30 Australian rajalla. HD 11.00 Ruoka tekee onnelliseksi. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 08.20 Aktivismin aika. (U) HD 13.00 Tanskalainen maajussi. 17.05 Maailman herkullisimmat ruoat. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 23.00 Muinaiset avaruusoliot. 11.45 Sisarvaimot. 18.00 Jussin kalajutut. HD 08.22 Galaxi. 18.00 Ulosottomiehet. 02.50 Hävyttömät (12). 23.00 El Chapo. 21.59 Urheiluruutu. 13.20 Miehen puolikkaat. 07.00 Hatchimals (S). 10.00 Paratiisi takapihalla. 15.00 Kiken kanssa kuntoon. 16.15 Ruokakaupparalli. 19.00 This Is Us (7). Kausi 1, 6/6: Uusia tuulia. HD 21.00 21.00 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 21.00 Vihdoin yhdessä. 07.45 LEGO Ninjago (7). 11.35 Remonttipari. 04.40 Asunnon metsästäjät. 14.25 Food Factory. HD 20.50 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit. 09.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. 13.00 Mobil 1 The Grid. Jakso 10/10. Jakso 3805: Ismolla on enopaussi. 20.00 Miehen puolikkaat. 10.00 Hauskat kotivideot. 06.15 Aamusää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 03.30 Poliisit (S). 12.30 Panttilainaamon autospesialistit. 13.00 Panttilainaamon autospesialistit. Kausi 1, 1/3. 08.15 Leo. 22.25 Tulosruutu. 04.30 Kirpputorikisa. 03.45 Monsterien metsästäjät (7). 06.45 Pool Kings. HD 08.25 Pertti ja Purtti (7). 14.00 Ajankoht.tunti. HD 14.30 Lofoottien kalamestari. 14.00 Grillit huurussa (S). HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.8. 14.00 Historia: Kennedyn viimeinen puhe. 10.00 Haapasalon Suomi. 01.50 Maailman hauskimmat kotivideot. 12.25 Eläinsairaala (7). 09.00 Tankkaustarinat. 13.30 Tonnikalan saalistajat: Pohj. 18 TELEVISIO Raahen Seutu . 19.00 Joanna Lumleyn Kreikka. 09.50 Morgan Freeman: Monet jumalat. Kokki Tareq Taylor ja terveysvalmentaja Sofia “Fia” Ståhl auttavat viittä eri-ikäistä osallistujaa parantamaan elämäntapojaan ruokavalion, liikunnan ja henkisten haasteiden avulla. HD 08.07 Mimosa ja Lennu (S). 12.50 Eläinsairaala (S). 06.25 Ellan matkassa: Etelä-Italia. vs Etelä. Jakso 6/8. 20.00 Velvet colección (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 13.05 Miksi tanssimme. Jakso 13/50. 18.00 Say Yes to the Dress Suomi. 17.10 Kotiin takaisin (12). 06.50 Pikku Kakkonen. YLE TEEMA & FEM 06.15 Maailman hauskimmat kotivideot. 09.35 Emmerdale. 01.05 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 12.50 Ruokakaupparalli. 14.45 MasterChef USA. 08.35 Pikku Prinssi (S). 08.00 Uutisaamu. Tarina käynnistyy, kun Beckin taidetta keräilevä saksalaiskollega Sperling löytää murhatun naisen tukholmalaisesta hotellista. 14.00 Grand Designs Australia. 20.00 Simpsonit (7). 07.00 Uutisaamu. 02.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 00.00 Australian rajalla. (U) 10.50 8 minuuttia. Ohjaaja Markku Pölönen. 17.35 Maailman herkullisimmat ruoat. 10.30 Pentula. 18.30 Eränkävijät. Pako saaristoon. 19.00 Kanadan rajalla. 03.05 The Walking Dead. 20.00 Näin rakennetaan luksusauto. 09.35 Uljas universumi. 00.00 Madventures Suomi (12). HD 09.00 Casualty (12). John Cusackin tähdittämässä toimintaelokuvassa entistä kilpa-ajajan uraansa haikaileva liikenneopettaja päätyy tahtomattaan osalliseksi pankkiryöstöön ja hurjaan takaa-ajoon Australian takamailla. TV5 08.00 Ajankoht.tunti. 00.05 Fast n’ Loud: Hauskat videot. 22.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.00 Superior Donuts (S). 16.55 Onnenarpa. 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 19.30 Salatut elämät (S). 21.30 Rillit huurussa (S). 02.00 Pelastushelikopteri (7). Yhdysvalloissa köyhien määrä on kaksinkertaistunut viidessäkymmenessä vuodessa. Campania. 08.30 Say Yes To The Dress: Britannia. 10.55 Eläintarhan salaisuudet. HD 10.00 Uusi päivä (S). 21.00 NCIS Los Angeles (12). 05.40 Family Guy. Kausi 1, 8/10. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.20 Päivän sää. Uusi F1-viikonloppu on jälleen edessä! Varikkoporttien aukeamista odotellessa Mervi Kallio vierailee merkittävissä suomalaisissa moottoriurheilukohteissa ja tapaa kotimaisia formulapersoonia. (U) HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. (Beck: Den japanska shungamålningen/Ruotsi 2007). 10.55 Asunnon metsästäjät. 13.40 Maailman hauskimmat kotivideot. Kausi 1, 6/10. 21.00 ELOKUVA Drive Hard (16). 14.15, 17.05, 20.00 Wheeler Dealers. 15.15 Gold Rush: White Water. HD 21.00 21.05 Jackie Malton: Rikollisen jäljillä (12). 23.40 Redrum. 15.55 Hauskat kotivideot. Kausi 01.35 Madventures I (7). Yli 2 000 punnan parkkisakkoja periessään ulosottomiehet joutuvat uuden tilanteen eteen, kun velallinen kiinnittää autonsa puuhun estääkseen sen takavarikoinnin. 12.00 Emmerdale. 08.00 Say yes to the Dress Britannia. 14.30 90 päivää morsiamena: Maailmalla. Näin rakennetaan ekotaksi. 23.40 Kino Klassikko: Miehuusvuodet (12). Kausi 12, 2/8. 16.30 Fillaripäiväkirja. TLC 06.00 Luonnon salaiset kansiot. NATIONAL GEOGRAPHIC 10.50 Neljät häät Britanniassa. N: Kirk Douglas, Eleanor Parker, William Bendix ja Cathy O’Donnell. Kausi 4. 20.00 Kova laki (12). 08.35 Miten kaikki tehdään. 22.55 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 01.00 Bitchin’ Rides. SUB 08.20 YLE FEM. 08.30 Caribbean Life. Jakso 6/20. 04.00 Uutisikkuna. 17.00 PikeMasters. 04.25 Atlanta (12). 00.00 Sinkkuillallinen. 07.40 Valmistuksen salat. 01.00 Ulosottomiehet. 01.45 Apua, mikä tauti! (12). 10.00, 18.05 Täydelliset naiset. 13.00 Kiinteistöhuutokauppa. 04.00 Astral-TV. (U) HD 15.00 Ylen aamun parhaat. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.30 Salatut elämät. 09.50 Remonttipari. Au pairit lähtevät viikonlopuksi Queenstowniin. (1959). 17.00 Häät sulhasen tapaan. HD 23.50 Äiti, olen poika. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 12.00 Mikko, Tampere ja Tähdet. 09.20 Kaikki porukan puolesta. Eipä ihme, että saari houkuttelee myös innokkaita lintubongareita. O: William Wyler. 10.00 Simpsonit. 02.15 CSI: Miami. 16.30 Panttilainaamon autospesialistit. 15.30 Kaverille ei jätetä (S). Autoani ette vie. Pääosissa: Peter Haber, Mikael Persbrandt, Marie Göranzon, Stina Rautelin, Dieter Pfaff. Yksitoistavuotias Kim syntyi tyttönä mutta kokee olevansa poika. 11.00 LIVE: Onnenarpa. LIV 06.05 Eläinlääkärin elämää. 13.40 Kesämökkiunelmia. 01.25 Koko Suomi leipoo. 08.55 Nuoret äidit. Jakso 25/25. 08.55 The Cool Kids. Utsiran saari on muuttolintujen perinteinen levähdyspaikka. 19/20 Ahvenanmaa ja Saaristomeri. Kausi 32, 28/44. Kausi 10. 10.30 Veljesten keittiössä. Kausi 1, 5/6: Paluu arkeen. 09.55 Pieni suuri perhe. 8/12. 19.00 Matkalla Miss Suomeksi. 20.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 23.00 Huumebisnes Oy. HD 18.10 Casualty (12). 13.30 Tankkaustarinat. 08.00 Caribbean Life. 08.30 Huutokaupan metsästäjät. 03.40 Ruokakaupparalli. HD 15.55 A-studio. 14.10 Ghosted (12). 18.20 8 minuuttia. 14.10 Hei me rakennetaan! 15.05 Unelmarempat. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. (U) 18.00 Yle Uutiset. 22.10 Ulkolinja: Köyhänä Amerikassa. KESKIVIIKKONA 12. 21.00 CSI: Miami. 12.05 The Cool Kids. 16.00 Putous. 12.00 YLE TEEMA. 07.35 Rantataloa etsimässä. 11.50 Kiinteistöveljekset. 1/5. HD 12.15 Riistametsällä. 13.35 Viisi vaimoani. 17.10 Eläinlääkärin elämää. 15.30 Cornwallin karu ja kaunis luonto. 1/7. 01.00 Madventures I (7). Kuka pelastaa kuoron. 23.05 ELOKUVA Subleffa: T2 Trainspotting (16). 16.15 Remonttipari. 02.10 The Real Housewives of B.H. Saa kohdehenkilö punastumaan. 11.40 Moderni perhe (S). 20.00 Bronxin eläintarha. 02.00 Remppa vai muutto Vancouver. 05.05 Asunnon metsästäjät. 10.00 Neljän tähden talkoot. ELOKUUTA 2020 Torstai 13.8. Onnea Jesse ja Okko! 06.53 Astroset (S). HD 07.05 Albi Lumiukko (S). 04.50 Ulosottomiehet. 12.45 Uusi Kino: Kotimatka (12). 07.30 Alaskan lentopelastajat. Hanna saa selvyyttä menneisiin. 17.15 1+5 tytärtä. Vaikka Askon lapsuus ei olekaan ollut helppo, hän ei ole jäänyt sitä murehtimaan. 01.45 Yukonin kultamaat. 13.00 Simpsonit. 16.15 Kadonneen jäljillä (S). 00.40 ELOKUVA Borat. 23.00 Äiti bestiksenä. 04.00 Uutisikkuna. 13.25 Kiinteistöhuutokauppa. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat. 17.00 Määränpäänä Santiago de Compostela. Kirjailijan kesämökki. Kausi 5, 6/31. 20.00 Suurmestari. 16.30 Vaiheessa: Töölön tähti. FRII 06.00 Moderni perhe (S). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 05.20 Family Guy. 21.00 ELOKUVA Total Recall – unohda tai kuole (16). 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 11.00 Rempalla kaupaksi. 08.20 Alvin ja pikkuoravat. 11.30 Äärirajoilla. 02.40 Tohtori Paise. 18.30 Australian rajalla. 17.00 17.30 Salatut elämät (7). 20.00 Lentoturmatutkinta erikoisraportti. 00.40 Meidän tarina. (U). 16.00 Kimpassa. 19.30 Sukulaiskesä. 5/6. 07.50 Moderni perhe (S). 18.05 Tunnelbanan. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Huvila & Huussi. 10.00 Maailman herkullisimmat ruoat. 12.30 Huutokaupan metsästäjät. 11.40 Julkkisselviytyjät (S). Pääosissa: John Cusack, Thomas Jane, Yesse Spence, Zoe Ventoura, Christopher Morris. (U) HD 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 09.30 Eränkävijät. Kausi 12. Jakso 2/26. 21.00 Normandian maihinnousun todistajat. Kausi 6. 02.55 Farang (12). 18.00 Australian rajalla. 12.15 Kotiin takaisin (12). 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. 06.00 LIVE: Astral-TV. 20.30 Miehen puolikkaat. 13.55 Himohamstraajat. 11.30 Erikoisryhmä Köln (12). 05.25 Kirpputorikisa. 06.25 Uutisaamu. 07.00 Say yes to the Dress Britannia. 20.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 16.30 Uusi päivä (S). 20.00 Huvila & Huussi. HD 00.10 Uutisikkuna. Kari Hotakaisen peltojen keskeltä hankkima rintamamiestalo toimii perheen mökkinä ja Karin kirjoituspaikkana. 03.00 Napakymppi. 22.20 Päivän sää. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 07.37 Sasu (S). Jakso 3/10. 22.35 Formulasirkus. 23.50 Simpsonit. 7/12. 21.00 21.00 Kotoisa. 12.00 Häät sulhasen tapaan. JIM 06.05 Tarjousten metsästäjät. 17.00 Metsien miehet (7). Jake saa lukea yllättävän viestin. (U). KUTONEN HERO. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.05 Pieni talo preerialla (12). 19.25 Tulosruutu. Kausi 2. 06.40 Simpsonit (7). 15.00 Tanssin superäidit. 12.30 Formula E Street Racers. 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). Kausi 3, 8/12. 01.35 Sub.doc: Vapaat sielut – Spirits of St. 09.00 Neljän tähden talkoot. HD 12.00 Eläinten ystävät. Kausi 1. 14.35 Huutokaupan metsästäjät. 09.00 TV Shop. 06.40 Chuggington (S). Lasinporaaja. Kausi 11. HD 19.00 Karjalan kunnailla (7). 21.00 ELOKUVA Subleffa: Hei kliffaa hei! (7). 14.30 Meidän maamme Vårt land. 17.25 Toivomus. 03.10 Maailman herkullisimmat ruoat. 15.25 Numb3rs. 03.40 Remontilla rahoiksi. 05.15 Saari ilman lakeja. 02.40 Maailman herkullisimmat ruoat. 02.30 Pelastushelikopteri (S). Anagrammi-sarjamurhaaja. Mad Cook Special. 20.05 Yökylässä Maria Veitola. 08.05 Kiinteistöveljekset. 07.00 Caribbean Life. 03.00 Poliisit (S). 23.55 Rajasota. 04.30 Kiven sisällä. (U) HD 16.50 Novosti Yle. 05.00 Say Yes To The Dress. 15.20 Kanadan rajalla. 18.30 Mongolian maastoajoseikk. 02.10 48 tuntia rikoksesta (12). 02.00 Oikeuden puolustaja (12). 15.00 Koko Suomi leipoo. 22.00 ELOKUVA Johnny English – Uudestisyntynyt (12). Huonejärjestys uusiksi. Kausi 1. 16.00 Lemmen viemää. Poliisielokuvan klassikko ja lukuisten tv-sarjojen esikuva. 13.15 Haapasalo goes lomalle. 16.40 Simpsonit (7). 19.00 Alaskan rakentajat. 01.00 Kaverille ei jätetä (S). 04.30 Say Yes To The Dress. FOX 05.00 Astral-TV. 18.00 Gold Rush: Parkerin kultareitti. 15.00 Nuori MacGyver (12). HD 23.30 Bates Motel (16). 16.00 Myytinmurtajat. 21.00 Rillit huurussa (S). 23.55 Paratiisihotelli Norja (12). 03.00 Lentoturmatutkinta erikoisraportti. 15.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 08.15 Food Factory. 11.00 Efter Nio 2017. 20.55 Urheiluruutu. 15.50 Ruotsin salaiset huoneet. 09.00 Napakymppi. 03.35 Pienten perhe. 18.00 Sinkkuillallinen. 05.00 Astral-TV. 10.00 Lemmen viemää. 18.00 Asema 19. 19.45 AlfaStudio. 14.00 Napakymppi. 22.00 Temptation Island Suomi 7 (12). Kausi 1, osa 2. 19.30 Uutiset. Vankilaselkkaus. 12.30 Kiinteistöhuutokauppa. Kausi 9. 03.55 Suurmestari. 03.10 Astral-TV. 17.10 Lentoturmatutkinta erik.raportti. 23.25 Family Guy. 20.58 Keno ja Synttärit. (U) HD 20.30 Yle Uutiset. 7/10. 22.40 Manon (12). 12.40 Sisarvaimot. 10.00 Kyläsairaala (12). HD 08.01 Siiri ja Krokotiili (S). 21.00 ELOKUVA Colonia (12). Kausi 4, 2/6. 19.00 Ambulanssin matkassa. 02.00 Ghost Adventures (12). Jakso 4/10. 14.55 Kiinteistöhuutokauppa. 07.50 Pusse (S). 17.00 Olipa kerran. 23.10 Museoiden mysteerit. 11.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. ALFATV 07.05 Lemmen viemää. 07.30 Caribbean Life. 01.55 Suurmestari. 12.35 Buckeye Bottomsin seikkailut. Kausi 2. 8/9. Fuengirolan leirintäalueelle kokoontuu aina syksyisin uskollinen joukko ruotsinsuomalaisia, jotka viettävät talvensa Espanjan Aurinkorannikolla. 05.25 Kakkukuningas. 19.00 Pieni suuri perhe. 00.15 Simpsonit. 05.00 Kirpputorikisa. HD 22.35 Das Boot Sukellusvene U-612 (16). 00.55 Pientä pilaa. 18.25 Emmerdale. 03.45 Kaunotarmurhat (12). 09.40 Miehen puolikkaat. 08.05 Nuori Robin Hood. 21.00 Dplay tarjoaa: Kadonneet Suomi. 20.00 YLE TEEMA. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava
Puolipilvistä tai pilvistä ja pieni sadekuurojen mahdollisuus, enimmäkseen sää on poutaista. Henkilötietolain 26 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt osoitetaan kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kaleva365 Oy,Tilaajapalvelu,PL170,90401 Oulu. Julkaisija: Kaleva365 Oy. Määräaikainen: 246 € / vuosi. * Kestotilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon. Raahen Seutu 19 SUDOKU SIMON´S CAT 340 LASSI & LEEVI mitä puuhaat, rotta. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Toimituksellinen aineisto: Tarjottu tai tilattu toimituksellinen aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä edellytyksellä, että sitä saa käyttää uudelleen tai muuten ilman erillistä korvausta lehdessä tai sen osassa tai Kaleva365:een kuuluvissa muissa julkaisuissa riippumatta toteutustai jakelukanavasta, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Päivälämpötila lähellä 20 astetta. KALEVA MEDIA B2B ASIAKASRATKAISUT: Anne Luovi 0505600020 Jaakko Remahl 0505756660 Palvelupiste (08)5377180 mediamyynti@kalevamedia.fi www.kalevamedia.fi/yrityksille AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot kaksi työpäivää ennen, klo 10 mennessä. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +18°C 2 +18°C 2 +18°C 3 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 21 19 17 21 17 19 18 18 18 18 17 19 21 22 18 23 18 21 19 18 21 19 20 21 25 23 22 24 22 24 20 22 23 19 22 19 20 15 17 18 14 17 16 2 3 6 9 Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 0447356616 nina.tuomikoski@raahenseutu.fi TOIMITUS: 044799 5891 Sari Jaatinen 0447340061 Vesa Joensuu 0447393319 Vappu Kallio 0447339471 Maarit Kesti 0447274682 Toni Länkinen 0447200933 Timo Myllykoski 0407585235 Mikko Määttä 0447311826 Raili Viirret 0447328739 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI: toimitus@raahenseutu.fi Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus ja opetuskäyttöä varten. ELOKUUTA 2020 . Määräaikainen digitilaus: 147 € / vuosi.. Vastuu ilmoituksista: Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä on enimmillään ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. AINEISTOT: mainos@kalevamedia.fi ILMESTYMISPÄIVÄT: ma, ke ja pe ASIAKASPALVELUPISTE: Asiakaspalvelumme Raahessa on toistaiseksi suljettu koronaviruksen takia. KESKIVIIKKONA 12. onko mielestäsi todellakin hyvä idea opetella kieli vain siksi, että voi suoltaa loukkauksia . Ulkomaille lisäpostimaksu. Jatkuva digitilaus*: 108 € / vuosi. Tilausehdot: Tilauksiin sovelletaan Raahen Seudun tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.raahenseutu.fi. lakkaa olemasta tuollainen shmulku shlumperdik. Digitilaus sisältää kaikki verkkosisällöt ja näköislehden. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien ja koskevat jo tehtyjä tilauksia ja ilmoitusvarauksia. TILAUSASIAT: ma–pe 9–21, la–su 9–17 08 537 7630 asiakaspalvelu@raahenseutu.fi JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaisjakelu: 08 5377612 ma–pe 6–16 Päiväposti: 0600 94320 ma-pe 8–18 LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio ma–pe 9–21, la–su 9–17 08 537 7630 lukijailmoitukset@raahenseutu.fi ilmoita.raahenseutu.fi TILAUSHINNAT: Kestotilaus*: 174 € / vuosi. Huomautus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisusta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä. Palvelemme sähköisissä kanavissa. 457 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Kristian Roine +18 +18 +18 +18 2 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +17°C 4 +19°C 8 +20°C 4 +21°C 5 Kirkkonummi +24,7 °C Utsjoki +3,8 °C Heikkoa lounaistuulta. opiskelen jiddishiä.... olen tullut siihen tulokseen, että se on paras kieli maailmassa jolla suoltaa loukkauksia. Valmisaineistot edellisenä työpäivänä klo 10 mennessä. Henkilötietolaki: Rekisterikuvaus ja -seloste ovat nähtävissä Kalevan toimitalossa, Solistinkatu 4, 90140 Oulu. Toimitusjohtaja: Juha Laakkonen. Paino: Kaleva365 Oy, Oulu
pantti 0,20) 7 50 2 PKT. 20 Raahen Seutu . ELOKUUTA 2020 Uutta! Nyt mediatilat kätevästi verkkokaupasta 24/7! Lisäetuna kaikkiin ostoihin 5 % itsepalvelualennus kauppa.kalevamedia.fi HYÖDY NNÄ KESÄK AMPA NJA – OSTA 3 MAKS A 2 ILMOITA TAPAHTUMASTASI VELOITUKSETTA! Raahenseutu.fi/tapahtumat Järjestäjä – Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 11–21 PATTIJOKI Puistotie 3, p. KESKIVIIKKONA 12. 08 265 021 Paistopisteestä ke–su: Atria Perhetilan kanan fileesuikaleet 250-300g Atria Perhetilan hornet kanansiipi 550g 5 00 5 00 1 69 PKT 1 99 PKT Grillistä ke–pe: Ke-su Ke-su Ke-su 5 90 KG Pirkka jääsalaatti 100g, Suomi Kurkku Suomi Tumma rypäle 500g, Brasilia/ Etelä-Afrikka Avokado 800g Espanja/Kolumbia/ Chile Silakkafilee Suomi Tuore lohifilee Norja Savusiika Suomi 14 90 KG 99 PS 2 69 KG 2 49 RS 2 49 PS 9 90 KG Grillattu broilerin koipi Suomi Palvelusta ke-pe: 9 90 KG Palvelusta ke-pe: Ke-su Pingviini maustetut kermajäätelöt 1l Pingviini maustetut laktoosittomat kermajäätelöt 1l (ilman plussakorttia 2,09/pkt) (ilman plussakorttia 2,55/pkt) 2pkt 2pkt 79 KPL 5 99 KPL 2 49 PKT Atria Gotler 1kg Atria kunnon arki kuoreton nakki 900g 2 49 KPL 1 00 3kpl Pirkka voicroissant 50g Vaasan rievä 390g 8 90 KG Porsaan kyljys Suomi Perhekokki käsin tehdyt jauhemaksapihvit Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 11–21 PATTIJOKI Paistopisteestä ke–su: Atria Perhetilan kanan fileesuikaleet 250-300g Atria Perhetilan hornet kanansiipi 550g 5 00 5 00 1 69 PKT 1 99 PKT Grillistä ke–pe: Ke-su Ke-su Ke-su 5 90 KG Pirkka jääsalaatti 100g, Suomi Kurkku Suomi Tumma rypäle 500g, Brasilia/ Etelä-Afrikka Avokado 800g Espanja/Kolumbia/ Chile Silakkafilee Suomi Tuore lohifilee Norja Savusiika Suomi 14 90 KG 99 PS 2 69 KG 2 49 RS 2 49 PS 9 90 KG Grillattu broilerin koipi Suomi Palvelusta ke-pe: 9 90 KG Palvelusta ke-pe: Ke-su Pingviini maustetut kermajäätelöt 1l Pingviini maustetut laktoosittomat kermajäätelöt 1l (ilman plussakorttia 2,09/pkt) (ilman plussakorttia 2,55/pkt) 2pkt 2pkt 79 KPL 5 99 KPL 2 49 PKT Atria Gotler 1kg Atria kunnon arki kuoreton nakki 900g 2 49 KPL 1 00 3kpl Pirkka voicroissant 50g Vaasan rievä 390g 8 90 KG Porsaan kyljys Suomi Perhekokki käsin tehdyt jauhemaksapihvit Puistotie 3 Myymälä: 045 102 8275 Posti: 045 102 8276 Ke-su: 21 90 KG KG Palvelusta ke-la: Palvelusta ke-la: Grillistä ke-pe: Ke-su: 7 90 KG 9 90 KG 8 90 KG Paistopisteestä ke-su: Siika keskikoko Perattu Maiva Tuore Lohifilee Norja Paikkakunnan ahvenfilee 99 1 00 Vaasan Riisipiirakat 65 g Snack Patongit juustotai valkosipulivoi 160 g Porsaan Grilliribs Suomi Mureutetut Porsaan ulkofileepihvit Suomi Porsaan kassler Suomi 99 KPL Grillatut Broilerin koivet Suomi K-markett Pattijoen Grillilohi Norja Kaikki hyvä on lähellä! 3 KPL Palvelemme: ma-pe 7–21, la 8–21, su 11–21 24 90 KG 9 90 KG 8 90 KG 11 90 KG Arvolan Puutarhan Puttiikki nyt K-market Pattijoella! 1 25 KG Ke-su: 89 1 00 PKT Tomaattitäysmehu 0,5l Tomaatti 2 lk 6 00 PLO PKT KPL KG PLUSSA-KORTILLA 89 PS 69 KG Kurkku Suomi Pirkka Jääsalaatti 100g Suomi Pirkka Vesimeloni Espanja 1 99 Kariniemen kananpojan Liekkitai hunajasiivet 700 g Atria Kunnon arki Kuoreton nakki 900g Atria Atrilli Grillimakkara 400 g 2 49 PKT 1 00 PL Meira Kulta Katriina kahvit 450-500 g (ilman korttia 3,99/pkt) Olvi Virvoitusjuomat 0,95 l (sis. 08 265 021 Paistopisteestä ke–su: Atria Perhetilan kanan fileesuikaleet 250-300g Atria Perhetilan hornet kanansiipi 550g 5 00 5 00 1 69 PKT 1 99 PKT Grillistä ke–pe: Ke-su Ke-su Ke-su 5 90 KG Pirkka jääsalaatti 100g, Suomi Kurkku Suomi Tumma rypäle 500g, Brasilia/ Etelä-Afrikka Avokado 800g Espanja/Kolumbia/ Chile Silakkafilee Suomi Tuore lohifilee Norja Savusiika Suomi 14 90 KG 99 PS 2 69 KG 2 49 RS 2 49 PS 9 90 KG Grillattu broilerin koipi Suomi Palvelusta ke-pe: 9 90 KG Palvelusta ke-pe: Ke-su Pingviini maustetut kermajäätelöt 1l Pingviini maustetut laktoosittomat kermajäätelöt 1l (ilman plussakorttia 2,09/pkt) (ilman plussakorttia 2,55/pkt) 2pkt 2pkt 79 KPL 5 99 KPL 2 49 PKT Atria Gotler 1kg Atria kunnon arki kuoreton nakki 900g 2 49 KPL 1 00 3kpl Pirkka voicroissant 50g Vaasan rievä 390g 8 90 KG Porsaan kyljys Suomi Perhekokki käsin tehdyt jauhemaksapihvit Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 11–21 PATTIJOKI Puistotie 3, p