>> 8
Vesa Joensuu
Hiihtäjä poissa
parrasvaloista
Timo Toppari oli vielä vuonna
2003 Suomen maajoukkueen
MM-kisahiihtäjä. >> 12
Pääkirjoitus: Takinkääntäjillä on turhan huono leima. >> 2
Ruokaa
rakkaudella
Helli ystävää
halausten ja
suudelmien
lisäksi vaikka
Bailey?s-suklaarouheleivoksella.
>> 9. Mäki ei ollut mikä tahansa lumikasa, vaan sen tekeminen aloitettiin jo
kolme viikkoa aikaisemmin. >> 6
KESKIVIIKKO 13. Suunnanmuutos:
Raahe kääntyy
sote-yhteistyössä
Oulun eteläisen
suuntaan. Entinen
Yppärin Urheilijoiden kuntoihme asuu Kontiolahdella ja
hiihtelee metsäsuksilla. >> 5
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Kätevää:
Nuoret yrittäjät
tekevät
persoonallisia
taskupeilejä. HELMIKUUTA 2013
NRO 30
IRTONUMERO 2 e
Vesa Joensuu
Nyt lasketaan mäkeä
Jo oli lystiä: Leevi Juttula laski mäkeä Raahen seurakunnan laskiaistapahtumassa
Pattijoella
Yhdessä on siniset, toisessa
mustat, kolmannessa värikkäät, kuten
punaiset ja oranssit. Puku on Jacques Esterelin käsialaa. Lainaajia oli viime vuonna 9?810,
eli 52,1 prosenttia asukasluvusta.
5
10 vuotta sitten. Ennätykset murenivat.
Raahen kaupunginkirjaston palveluissa on menty aimo harppaus eteenpäin.
Tästä todisteena on lainaajien luvun huima nousu. Raahelaissyntyinen Minna Tuhkala-Kärppä
kiertää Baroque Ensemble
kokoonpanon kanssa Suomi?Hollanti -akselia. Hän ei tarvitse
kahtakymmentä paria housuja, koska muutamalla parilla
pärjää. Lybeckerin syntysanat lausuttiin Sofia Lybeckerin, o.s.
Frantzenin, hääpäivänä
14.2.1843, jolloin hän lahjoitti
äidinperinnöstään pysyvän
rahaston, jonka vuotuinen
korko oli käytettävä köyhien
tyttöjen koulun toimintaan.
2
60 vuotta sitten. Ehkä toiset vain hankkivat verhoja, mattoja, tyynyjä ja muita ihania sisustusesineitä, toiset käsilaukkuja ja jotkut elektroniikkaa ihan vain
uutuudenviehätyksestä.
Mikä siinä on, kun mikään ei riitä, vaikka mitään ei tarvitse. Kun asiasta saa lisää tietoa, kuulee toisten mielipiteitä ja saa aiempaa
paremman kokonaiskuvan, voikin lopputulos
olla täysin toinen kuin alunperin oletti. Suo
siis siellä, vetelä täällä.
Väärässä oleminen ei ole vaarallista, vaikka
niin tunnutaan usein ajattelevan. Se on kaikkiaan
kolmiosainen ?kolmas osa
on niinestä punottu hattu.
4
30 vuotta sitten. helmikuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 13.2.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Maarit Kesti
maarit.kesti@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja
Himoshoppaaja Takinkääntäjällä voi
tunnustautuu
olla hyvät perusteet
Y
hdet, kahdet, kolmet, neljät... Lakko
New Yorkin satamassa. New Yorkissa vallitseva eräiden satamatyöntekijäryhmien lakko on aiheuttanut hankaluuksia etenkin valtamerijättiläisille, jotka eivät saa hinaajien apua.
Kuvassa Ile De France on lähestymässä laituria lakkovahtien katsellessa rannalla.
3
50 vuotta sitten. Olen kateellinen hänelle. Lybeckerin käsityökoulu
täytti 90 vuotta. Kuka tarvitsee 20 paria farkkuja. On paljon tilanteita, jolloin mielipiteen vaihtaminen voi olla
täysin perusteltua. Ensimmäiset vuoden
1963 ranta-asut on jo
esitelty Pariisissa, vaikka uimarannoille ei liene vielä asiaa. Miksi mustia housuja pitää olla
neljät erilaiset ja sinisiä farkkujakin ainakin viisi paria, kun
yksilläkin pärjäisi. Minäkin haluaisin pystyä
pakkaamaan omaisuuteni pieneen häkkivarastoon, mutta
minä en pysty.
Luopuminen on yleensä pelottavaa, mutta samalla myös
vapauttavaa. Ei kukaan!
A
Miksi mustia
housuja pitää olla
neljät erilaiset??
Silti, en pystynyt luopumaan yksistäkään.
Vaatekaapin siivousurakka sai minut miettimään, miksi
minä tuhlaan satoja, jopa tuhansia euroja vaatteisiin, vaikka en niitä edes tarvitse. Ehkä aloitankin siivoamalla vaatekaappini uudestaan.
P
olitiikassa on vaikea muuttaa
mielipidettään. Kun kerran on
jonkin kannan ottanut, seuraa
sen varjo kintereillä sitkeästi.
Jos poliitikko muuttaa mielipidettään, saa hän helposti takinkääntäjän leiman. Ja, jos järkisyytä ei tarvitse edes yrittää
keksiä, tunne riittää. Tuskin olen ainoa, joka hamstraa ympärilleen kamaa, vaikka ei sitä tarvitse. Se, että haluaa ja saa, on riittävän hyvä syy uuden hankkimiselle.
Eräs ystäväni pystyy pakkaamaan omaisuutensa muutaman hulluun pahvilaatikkoon ja rinkkaan. Lisäksi tilanteet ja olosuhteet voivat ajan saatossa
muuttua niin, että huomaakin olleensa aiemmin väärässä.
Poliitikot joutuvat usein ottamaan kantaa
asioihin hyvin huterillakin tiedoilla. Jos heiltä ei kannanottoa saa, leimautuu poliitikko
helposti tyypiksi, joka ei osaa päättää. Pinot kasvavat lattialla. Naista
pitävät kiireisenä myös työt
Kajaanissa viulunsoiton lehtorina ja Kaukametsän kamariorkesterin konserttimestarina.. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 13. Kaikkia näitä
määritelmiä poliitikot niin kunta-, maakuntakuin valtakuntatasolla kaihtavat viimeiseen
asti.
On sääli, että Suomessa mielipiteen vaihtamisella on näin ikävä kaiku. Siksi minäkin halusin oppia luopumisen ja yksinkertaistamisen vapauttavan jalon taidon. Seitsemännettoista,
kahdeksannettoista, yhdeksännettoista ja
kahdennetkymmenennet. Miksi uuden hankkimisen pystyy perustelemaan itselleen yleensä järkisyillä, vaikka niitä järkisyitä ei oikeasti
ole edes olemassa. 20 paria housuja, joista kaikki oikeastaan farkkuja! Jos
laskisin vielä kollegehousut, tuulihousut, jumppahousut ja
muut mukaan, nousisi omistamani housumäärä varmasti
kolmeenkymmeneen. Vaarallista
sen sijaan on se, että jatkaa samalla linjalla,
vaikka tietääkin, että on väärässä.
Takinkääntäminen ei ole aina huono juttu.
Jos mielipiteen muuttamiselle on hyvät perusteet, pitäisi sen olla luontevaa ja sallittua ?
myös poliitikolle.
Päivän positiivisin
Raahen Seudun
lehtiuudistus on poikinut
lukijoilta roppakaupalla
palautetta.
Suurkiitos kaikille
palautetta antaneille!
Ruusuja ja risuja
otetaan edelleen
mielihyvin vastaan.
VUOSIEN TAKAA
Vuosien takaa
-palsta
kurkistaa
menneisiin
aikoihin.
Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1933, 1953,
1963, 1983 ja 2003.
Mitä lähemmäksi nykypäivää
tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus.
Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin.
1
80 vuotta sitten. Jos mielipide muuttuu usein, on hän ailahteleva ja johdateltavissa. Jos laskisin mukaan vielä ne housut,
jotka on pakattu Ikean-kassiin odottamaan parempaa päivää, puhuttaisiin varmaan lähemmäs neljästäkymmenestä
parista.
Hävettää
Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Sairaankuljetus puhuttaa
Vesa Joensuu
MIELIPIDE Raahen Seutu
kirjoitti 22.11.12 hyvinvointikuntayhtymän ?Ota tai jätä
paperista?, jossa kuntapäättäjille esiteltiin 3 miljoonan euron sosiaali- ja terveyspalvelujen karsintalistaa, muun
muassa hoito- ja hoivahenkilöstön vähentäminen reilulla
miljoonalla ja Siikajoen terveysaseman lakkauttaminen.
Kuntayhtymän johtaja totesi
tuolloin, että ?liikkumavara
100 miljoonan euron talousarviossa on vähäinen, kun
päältä otetaan yhteensä 50
miljoonan euron ostopalvelut OYS:lta ja muilta tahoilta?.
Samanaikaisesti kun kuntayhtymän omaa toimintaa
supistetaan säästöjen nimissä, menot sairaanhoitopiirille
nousevat, eikä niille tunnu
voitavan mitään. Perustason ambulanssissa potilas
saa yksinkertaiset henkeä pelastavat toimenpiteet ja tarvittavan yksinkertaisen lääkehoidon. Kun aikanaan
saadaan loppulasku tältä
vuodelta, tuo 1,7 miljoonaa ei
riitä. Tulevathan varsinaisesta ensihoidosta aiheutuvien menojen lisäksi OYS:aan
perustetun ensihoitokeskuksen johtamisesta ja ensihoitolääkäritoiminnasta aiheutuvat menot. Toinen hoitotason auto
lähtee heti liikkeelle ma?pe
klo 8?21 ja la klo 8?15, muulloin 15 minuutin päästä. fani
Mylläri
Arkisto. Piti ostaa +3.5 lasit, että näkis lukea lehdestä tekstarit.
Niin missä se uusi kirjasto
onkaan?
Raahessa liikkuu ihmekauppiaita, oli varastaneet
taas yhden mummun rahat. Siinä on nousua noin 0,9 miljoonaa vuodesta 2012. Jos
oireita on, niin rakennuksessa on vikaa, se on selvä. Toimittaja kertoi (kenen
suulla ja käskystä) että,
?näytti siltä että seudulta löytyy hyvin tilaa voimaloille,
jotka ei häiritse ainuttakaan
ihmistä?.
Ja kamerakuvaa näytettiin
aavalta Hirvinevalta.
Siellä ne eivät taatusti häiritse ketään.
www.raahenseutu.fi
Fennovoiman
hakemat vesistöluvat nähdään sekä
positiivisena
merkkinä
hankkeen
etenemisestä että
yrityksenä
vakuuttaa
ulkopuoliset.
Samoin kaupunginjohtaja
kertoi, että ?Kysytään ihmisiltä, mihin niitä vois laittaa,
niin että ne hyväksyttäisiin?.
Suunnitelmia on YVA-tilaisuuksissa nähty ja niitä on
myös voinut kommentoida
mutta siihen se on jäänyt.
Näyttää siltä, että yksittäisen
ihmisen mielipide ei paljoa
Jo kolmas talvi on lunta
pakkasta ja kuuraa, ai ihme sentään missä ilmastovouhottajat luuraa?
Tyypillistä vähättelyä taas
sisäilmaongelmista. Älkää avatko ovea
heille.
Merikadun koululla näkyy
olevan pyörät ympäri pihaa, ei yhtään telineessä.
Käykää opet ottamassa
mallia Pattasten koululta.
Vasta muutama mylly maalissa, onneksi
MIELIPIDE Raahen Seu-
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Hoitotason ambulanssissa potilas saa edellisen
lisäksi vaativaa lääkehoitoa ja
tehostettua hoitoa.
Tekstarit
Ensihoidon siirtyminen OYS:aan merkitsi sitä, että ambulanssien määrä ja ensihoidon taso pysyi
samana, mutta lähtövalmius huononi ja kustannukset nousivat, kirjoittavat Aila Mäkisalo ja Eeva
Tokola.
Ensihoidon siirtyminen
OYS:aan merkitsi sitä, että
ambulanssien määrä ja ensihoidon taso pysyi samana,
mutta lähtövalmius huononi
ja kustannukset nousivat.
Vuonna 2012 Raahessa oli
kaksi hoitotason ambulanssia koko ajan välittömässä
lähtövalmiudessa: auto lähti
heti, kun soitto tuli ja ambulanssissa pystyttiin antamaan oman sairaalan anestesialääkärin ohjeiden mukaan
vaativa lääkitys ja tehostettu
hoito. puolella.
Maanantain A-studiossa
annettiin mielestäni katsojille väärää informaatiota Raahen tuulimyllyvouhotukses-
ta. Jo nyt verorahoin tuetaan voimaloiden rakentamista. Miten palvelut järjestetään, on
kuntapäättäjien asia. Keskiviikkona 13. Kuinka pian hälytyksestä ambulanssi lähtee liikkeelle (lähtövalmius), ja 3.
Minkä tasoista hoitoa potilaalle pystytään antamaan
kuljetuksen aikana. Ambulanssimatkan
matkan pituus avun tarvitsijan luo ja sieltä hoitoyksikköön, 2. Mittauksilla ei voi todistaa rakennusta ongelmattomaksi.
Puolustusvoimat tai ihmiset eivät vastusta tuulivoimaa. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kuntayhtymän talousarviossa on
varauduttu 0,3 miljoonan
nousuun. Kuntayhtymän ja sairaanhoitopiirin hallituksiin ja valtuustoihin valitut edustajat ovat
päättämässä, mitä airaanhoitopiiriltä saadaan 29?30 miljoonalla. silmät sille,
että kaikki rakentamaton
ympäristö halutaan muuttaa
teollisuusalueeksi.
Ihmisiä, jotka näiden härveleiden naapurina joutuvat
asumaan,ei suojella ainakaan
kaupungin toimesta millään
toimenpiteillä.
Onneksi puolustusvoimat
on ainakin vielä ?korpikansan. Menot asukasta kohti
ovat sairaanhoitopiirissä
toista luokkaa kuin kuntayhtymän järjestämässä ensihoidossa. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
paina.
Ohjelmassa annettiin
myös ymmärtää ,että tutkaongelma voitaisiin ratkaista
siirrettävillä tutkilla.
Tuon nyt tajuaa tavallinen
reserviläinenkin, että siirrettävät tutkat on tarkoitettu
kriisi-ajan varalle.
Lukijakuva
?Näin se
vain Pyhäjoen ydinvoimarakentamiseen
liittyvät toimet etenevät, vaikka muutama
äänekäs pyhäjokinen
jaksaakin sitä
vastustaa kaikin
mahdollisin
keinoin.?
Urpiainen odottaa ruokailuvuoroa. Palvelun
toteuttaja Med Group ei tosin
ole vielä saanut hoitotason
henkilöstöä.
Ensihoidon kustannusosuus sairaanhoitopiirille on
tänä vuonna 1,7 miljoonaa
(kuntayhtymän yhtymäkokouksen 6.2.13 asialista). Tärkeitä
luottamuspaikkoja.
Aila Mäkisalo Siikajoen
Ruukin kylästä
ja Eeva Tokola Raahesta
dun (8.2.) jutun kartta Raahen alueen myllysuunnitelmista avaa toivottavasti ?sokean Reetankin. Voi olettaa,
että kyytien määrä OYS:aan
ja Oulaisiin kasvaa. Lasku kyllä tulee
ajallaan. Tämän vuoden alusta
kuntayhtymän alueelle jäi
vain yksi hoitotason auto kokoaikaiseen lähtövalmiuteen. Sydänkohtaus kun ei katso aikaa eikä paikkaa. Jokainen lisämiljoona on raavittava jäsenkunnan
muista menoista. Muutokseen on
mahdollisuus.
Valtiovalta sanelee lainmuutoksin reunaehdot. Onneksi sairaanhoitopiirin sopimukset
Med Groupin ja Pelastuslaitoksen kanssa ovat voimassa
vain 2013. Parhaillaan suunnitellaan Raahen sairaalan
erikoislääkäripäivystyksen
viikonloppu- ja yöpäivystyksen lopettamista. Kuntalaiselle tämä näkyy sairaankuljetuksen laatuna: 1. Esimerkkinä on ensihoidon järjestäminen. Kesällä mentiin venneellä ja hättäisimmät uimalla.
Aivan loistava juttu Renkusta. Vihannin perustason auton
lähtövalmius pysyi samana
kuin viime vuonna, eli arkipäivisin se on välitön ja
muulloin 15 minuutin päästä.
Ruukin auto on tiettävästi
sairaanhoitopiirin sopimuk-
sessa hoitotasoa, ja lähtövalmius on arkisin 9?19 ja muulloin 15 minuuttia. T. Kuva: Antti Kiuru
Kekkosen aikaan päästiin
Taskuun kaffille latua pitkin talavella ja latu tehtiin
ite. Yvasta selviää, että tuhansille haittoja!
Eipä taaskaan tullut lehteä, kolmas kerta tälle
vuodelle
Winwind odottaa
Myllykankaasta sille käänteentekevää hanketta.
Sopimuksen arvo on 90
miljoonaa euroa.
Myös uuden sukupolven
turbiineja sisällään pitävä
puisto on tarkoitus ottaa
käyttöön kesäkuuhun 2014
mennessä.
Winwindin kotipaikka on
Espoo. Suomen maatalouden suorat tuet laskevat
koko rahoituskaudella 3,4
miljardiin euroon. Laskua
aiemmasta inflaatiokorotetusta tuesta on kymmenen
euroa. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 13. Puolen
miljardin euron lasku saa
kompensaatiota maatalouden kehittämiseen osoitetusta 600 miljoonan euron kehittämisrahasta.
Kysyipä Pohjois-Pohjanmaan liiton johtajalta Pauli
Harjulta, kehitysjohtaja
Heikki Ojalalta tai ohjelmapäällikkö Päivi Keisaselta
niin viesti on sama. Toimitusjohtaja vaihtui vuoden 2012 loppupuolella, jolloin johtoon
siirtyi Ravichandran Narasimman.
Yritys valmistaa 1 ja 3
MW:n tuulivoimaloita. Pyhäjoen vesistön para
Vesa Joensuu
saatiin vain 30 euroa. Selvää on, että
EU-rahapotti pieneni, mutta
tukien jakaminen kansallisella tasolla on vielä edessä.
Rakennerahoitus laski
Suomessa aiemmasta 1,7 miljardista eurosta 1,35 miljardiin euroon
Maaseututuet eivät suuresti laskeneet, mutta niiden
sisäisiin jakoihin Harju odottaa muutoksia. Niistä suurin oli
Työeläkeyhtiö Varma.
Winwindin tuulivoimala jäi Raahessa ilman siipiä ja paketti palautettiin Haminaan.
Winwind suunnittelee
saattavansa loppuun juuri
kehitetyn turbiinin prototyypin sekä sertifioimalla sen
kansainvälisesti.
Yhtiö on hiljattain allekirjoittanut kokonaistoimitussopimuksen 54 MW:n tuulipuiston toteutuksesta Ii:n
kuntaan Myllykankaalle yhteistyössä Metsähallituksen
kanssa. Sen kokoonpanotehtaat sijaitsevat Suomessa ja
Intiassa. Pohjois-Pohjanmaan
maakunnan noin 400?000
asukkaalle kymmenen euron
heikennys merkitsee 4 miljoonaa menetettyä euroa.
Pohjoisten harvaan asuttujen
alueiden erityisrahoitusta
saatiin 12 miljoonaa euroa.
Harju toteaa tosiasian, että
vähenevien eurojen kanssa
on opittava priorisoimaan,
miettimään vaikuttavuutta.
Kun jatkossa ideana on työllistävä ja nimenomaan pysyvästi työllistävä vaikutus,
epäilee Harju infran rakentamisen jäävän vähemmälle.
??Tietysti, jos sen tienliittymän takana on työpaikkoja, voidaan teitä harkita, havainnollistaa Harju.
Kun kunnille sälytetään
yhä enemmän työllistämisvelvoitetta, vinkkaa Harju
niitä entistä enemmän perehtymään Euroopan sosiaalirahaston tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Maakuntaliiton johtaja Pauli Harju myöntää, että EU:n tarjoama
taso on ollut realismia täällä jo pari vuotta.
Vesa Joensuu
Tammikuussa yli kymmenen velkojaa haki sitä konkurssiin. helmikuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Raha pitäisi
antaa sen
ansainneelle
EU:n budjetti: Ruuhka-Suomen
ryntääminen harvan asutuksen tuille
ei riemastuta.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Jos Suomen onnistuminen
Euroopan unionin vuosien
2014-2020 rahoituskehysneuvotteluissa on jakanut
mielipiteitä, ei ristiriidoilta
vältytä eurojen jakamisessakaan.
Jako kahteen alueeseen,
Itä- ja Pohjois Suomeen sekä
Etelä- ja Länsi-Suomeen takaa keskustelun tasapuolisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta jatkuvan.
Kun Eurooppa-neuvosto
on vasta viime perjantaina
päässyt sopuun seuraavan
seitsemän vuoden rahoituskehyksestä, ei sen merkitystä
esimerkiksi Pohjois-Suomelle lähdetä vielä syvemmin
erittelemään. päivänä Espoossa.
Raahelaisille Windwind
tuli tutuksi Jari Sillanpään
Evergreen Investment yrityksen myötä. Maksaa eräiden
arvioiden mukaan kaudella jopa 1,4 miljardia euroa.
??Kehittyneiden alueiden tuki
ja pohjoisten alueiden erityistuki yhteensä 1,33 miljardia
euroa.
EU:n painotukset kehittämiseen ja ympäristöön näkynevät seuraavalla kaudella. Yrityksen johto on laatimassa yhdessä velkojien ja
muiden sidosryhmien kanssa yksityiskohtaista ja toteuttamiskelpoista saneerausohjelmaa.
FAKTA
??Euroopan unionin rahoituskehys 2014-2020.
??Kokonaistaso 996,8 miljardia euroa.
??24 miljardia euroa alhaisempi kuin kaudella 2007-2013.
??Budjettineuvotteluissa 28
jäsenmaata.
??Suomi nettomaksaja. Yhtiön kehittämä uusi teknologia kohtasi vaikeuksia, eikä vastannut tilattua. Näin ei ennakoida kuitenkaan tapahtuvan, vaan liki 500 miljoonan
euron harvan asutuksen kriteerillä myönnettyä kehittyneiden alueiden tukea on jakamassa myös ruuhka-Suomi.
Pohjois- ja Itä-Suomelle
korvamerkitty pohjoisten
harvaan asuttujen alueiden
erityisrahoitus pieneni myös
tuntuvasti.
??Emme saavuttaneet tavoitetta, myöntää Harju.
EU-ohjelmatyössä mukana ollut Pohjois-Pohjanmaan
maakuntaliitto asetti tavoitteekseen saada 35 euron asukaskohtaisen tuen. Kun alueja kehittämisrahasta suurin
osa on saatu harvan asutuksen kriteereillä eli Pohjois- ja
Itä-Suomi ovat sen tienanneet, tulisi raha osoittaa
myös alueelle. Laulajan tuulivoimalat oli määrä toimittaa
Winwind, mutta yhteistyösopimus purettiin sopimusrik-
komusten vuoksi. Winwindin turbiineja on Suomen
lisäksi toiminnassa Ruotsissa, Virossa, Ranskassa, Portugalissa, Tsekin tasavallassa
ja Intiassa.. Nyt sitä
Winwindiä yritetään
pelastaa
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Vaikeuksiin ajautunutta Winwind Oy:tä yritetään pelastaa
yrityssaneerauksen avulla.
Tuulivoimaloita valmistava
yritys haki yrityssaneerausta
helmikuun 7. Yritys työllistää
maailmanlaajuisesti noin
600 henkilöä.
Yrityksen taustalla on intialaista rahaa. Samalla myös
tuulivoimaloiden rakentamisaikataulu venyi.
Tiedotteessaan Winwind
ilmoittaa hakeutuneensa yrityssaneeraukseen mahdollistaakseen suunnanmuutoksella yrityksen toiminnan jatkossa. Maksaa 0,31 prosenttia bruttokansantuotteesta
Keskiviikkona 13. Jäähdytysveden
ottorakenne on suunniteltu
sijoitettavan satama-alueelle.
Jäähdytysvesi johdetaan
laitokselta purkutunnelia pitkin takaisin mereen. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Lupia haetaan
Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta.
Väylää ja satamaa tarvitaan
erityisesti rakennusaikaisissa
kuljetuksissa ja myöhemmin
vuosihuoltojen yhteydessä
tarvittaviin kuljetuksiin. Erityisen
tyytyväinen Haapsaari on
päättyneellä kaudella uusien
työpaikkojen syntymisestä ja
yhteistyöstä, joka on virinnyt
esimerkiksi yrittäjien ja kylien kesken.
Norsu ry:n toimisto muuttaa 1.3.2013 Ruukin Yrityspuiston vanhaan höyryvoimalaan eli Werstaaseen.
Päätöksiä yhteistyön suunnasta ei vielä ole Raahessa
tehty, ja kyse on vasta kaupunginjohtajan visioinnista.
Karjalainen pyrkii saamaan
asian kaupunginhallituksen
käsittelyyn ensi viikolla. Haapsaari
sanoo, että jos tukea halutaan
Suomessa jakaa kaikista harvaanasutuimmille alueille,
jää Norsun alue Oulun ja Raahen takia vähemmälle.
Norsun painopisteet tulevalla ohjelmakaudella, 201420, ovat hyvä elämä, ympäristö, nuoret ja elinvoimaiset
yritykset. Sen
pitäisi tapahtua helmikuussa
Periaatteessa linjaukset ovat
tiedossa, mutta kansallisesta
jaosta ei vielä ole mitään tietoa.
Leaderinkin rahoituskehys
saattaa pienentyä. Ohjelmaluonnos
on valmiina asukkaiden
kommentteja varten ja kun-
Fennovoima hakee
lupia merirakenteisiin
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Fennovoima hakee Pyhäjoen
Hanhikivenniemelle rakennettavan ydinvoimalaitoksensa vesistörakentamiseen
liittyviä lupia. On viisasta, kun
jokainen koittaa hoitaa omat
asiansa mahdollisimman hyvin, sanoo Karjalainen ja
muistuttaa, että on kaikkien
etu, jos maakunnan suurin
kaupunki on vahva.
Sote-uudistus on ensimmäinen asia, jossa yhteistyö
Oulun eteläisen kanssa voisi
toteutua. Liikkeelle pitäisi lähteä avoimin mielin ja ilman
vanhoja kaunoja.
??Tässä on mahdollisuus
tasapainoiseen asetelmaan,
kun ei aleta pullistella, sanoo
Karjalainen.
Arkisto / Vesa Joensuu
ja johdetaan voimalaitokselle
tunnelissa. Kolmas
vesilupahakemus koskee
ydinvoimalaitoksen meriläjitysaluetta. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Raahen katse
kohti etelää
Yhteistyö: Oulun suunta on nyt nähty
ja kumppaneita tähytään muualta.
Vesa Joensuu
Sanna Keskinen
sanna.keskinen@almamedia.fi
Raahen kaupunginjohtaja
Kari Karjalainen kaavailee
kaupungin yhteistyölle uutta
suuntaa.
Vaikka hän oli aiemmin
vankasti sen kannalla, että
yhteistyö Oulun kanssa on
Raahelle paras vaihtoehto, on
mieli nyt muuttunut. Sieltä voisivat löytyä sote-kumppanitkin.
Ydinvoimalan rakentaminen vaatii meriväylän, sataman ja jäähdytysvedenottamon rakentamista merialueelle.
Meriväylää, satama-aluetta
sekä jäähdytysveden otto- ja
purkurakenteita rakennettaessa syntyy ruoppausmassaa, jota pyritään ensisijaisesti hyödyntämään voimalaitosalueella.
Merialueella tehtävistä
louhinnoista syntyvää kiviainesta sijoitetaan rakennetta-
viin aallonmurtajiin ja suojapenkereisiin.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto käynnistää hakemuksista vesilain mukaisen
kuulemismenettelyn hankkiakseen tarvittavat viranomaislausunnot ja kansalaisten mielipiteet.
Aluehallintovirasto ilmoittaa kuulemismenettelyn
aloittamisesta erikseen, ja
hakemukset liitteineen tulevat nähtäville Pyhäjoen kunnantalolle ja Fennovoiman
Pyhäjoen-toimistolle.
Hakemusten käsittelyn etenemistä
voi seurata Pohjois-Suomen
aluehallintoviraston nettisivuilta
www.avi.fi. Sen rinnalla Karja-
lainen näkee mahdollisuuksia myös esimerkiksi ammatillisen koulutuksen yhteistyöhön.
Ylivieskan ja Raahen perinteisen kissanhännänvedon valtionhallinnon työpaikoista hän toivoo nyt jäävän
taakse. Mittasuhteet ovat
niin erilaiset. Siellä on uuden Oulun sisäänajo käynnissä ja
elinkeinoelämän puolella
isoja muutoksia.
annuttyöt ovat saaneet jo 2000-luvun alussa EU-rahaa.
Leaderillä helmikuu odotusaikaa
Raili Viirret
Raili.Viirret@almamedia.fi
Alueen leader-ohjelmasta
vastaavan Nouseva Rannikkoseutu ry:n, (Norsu) toiminnanjohtaja Soila Haapsaari
sanoo, että leaderin ohjelmahakua ei ole vielä avattu. Purkutunnelin edustalle rakennetaan purkurakenteet sekä
poistovesiuoma suojapenkereineen.
hin liittyvien suojapenkereiden rakentamiselle. Tarkoitus on, että yhteistyön
mahdollisuudet Kalajoen,
Ylivieskan ja muun Oulun
eteläisen suuntaan selvitetään ja sitten tehdään päätöksiä.
??Täytyy tutkia saadaanko
syntymään tilanne, jossa
kaikki voittavat.
Luottamuspulasta Oulun
suuntaan ei kaupunginjohtajan mukaan ole kyse, vaikka
ammattikorkeakoulun Raahen yksikön alasajo ei luottamusta ole lisännytkään.
??Luontevaa yhteistoimintaa ei Oulun ja meidän välillä
vain ole. Kumppaneita kaupunginjohtaja
lähtisi etsimään Kalajoen ja
Ylivieskan suunnasta.
Mielenmuutoksen taustalla ovat meneillään olevan sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelurakenneuudistuksen
yhteydessä tulleet viestit siitä, että Oululle yhteistyö Raahen kanssa ei ole ajankohtaista.
??Oulu haluaa keskittyä itseensä. Vesilain mukaisia lupahakemuksia on
kolme.
Yksi vesilupahakemuksista koskee meriväylän, sataman ja jäähdytysveden ottorakenteiden rakentamista.
Lisäksi lupaa haetaan ydinvoimalaitoksen jäähdytysveden purkurakenteiden ja nii-
takierrokset on myös aloitettu.
Paikalliset toimijat ovat
leaderin löytäneet. Satama-alue suojataan aallonmurtajilla.
Jäähdytysvesi otetaan laitoksen edustan merialueelta
Kari Karjalainen veisi Raahen tiiviimpään yhteistyöhön Oulun
eteläisen kanssa
Koska seassa on tukku pienempiä toimituksia ja tilauksia tulee jatkuvasti lisää, päättivät yrittäjät
jatkaa yrityksensä elinkaarta
suunniteltua pidemmälle.
??Aluksi lainasimme yritykselle omaa rahaa laitehankintaa varten. Asunnosta
heitettiin pihalle myös taulutelevisio ja kaiutin. Me laskimme metalliteollisuuden
alimman palkkaryhmän mukaan ansion ja palkkatulon
menetykset. Ohtonen
sanoo, että rakenteellisen ongelman purkamisessa koulutus on avainasemassa.
??Esimerkiksi pelkän peruskoulun suorittaneen tulotaso on puolet korkeakoulututkinnon suorittaneen tulotasosta. Ja jos ajatellaan epäsosiaalista käyttäytymistä
esimerkiksi väkivaltainen
käyttäytyminen kasautuu
voimakkaasti heikoimmassa
koulutusasemassa oleville,
lataa Ohtonen.
Asiasta kertoi Yle.. Tiistain
lehdessä konserttipaikka oli
väärin.
Konsertti on osa Musiikkiviikkojen ohjelmaa. Jukka Ohtonen kertoo, että heikossa työmarkkina-ase-
massa olevien nuorten talous
on pitkälle tulonsiirtojen varassa eli tuloista suurin osa
muodostuu työmarkkina- ja
asumistuesta ja pieni osa tulee toimeentulotuesta. Alunperin aioimme lopettaa yrityksen ennen
työharjoitteluun menoa,
mutta kun yritys pyörii näin
hyvin, jatkamme toukokuulle, myynti- ja markkinointipäällikkö Marjo Suutari kertoo.
Lainarahalla Individual
Stella hankki laitteen, jolla
painetaan kuvat rintamerkkiin, taskupeiliin tai muihin
yrityksen tekemiin tuotteisiin. Syynä tutkintaan on se, että kau-
poilla Elisa on voinut luoda
itselleen määräävän markkina-aseman tai ainakin vahvistaa merkittävästi omaa
asemaansa.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi hyväksyä kaupan sellaisenaan, määrätä ehtoja
sen hyväksymiselle tai esittää, että markkinaoikeus
kieltää kaupan.
Jatkokäsittely voi kestää
enintään kolme kuukautta.
KKV julkaisee jatkokäsittelyn
päätöksen verkkosivuillaan
heti, kun se on valmistunut
Yrityskaupan osapuolet
hannen rintamerkin erä,
mutta parhaillaan yritys
odottaa vastausta 2?000 merkin tarjoukseen. Osapuolten
ydinliiketoiminta muodostuu kiinteässä ja matkaviestinverkossa tarjottavista palveluista.
Sosiaalikehitys Oy on tutkinut Opit käyttöön -hankkeessaan pelkän peruskoulututkinnon vaikutusta työllistymiseen jatkossa. Missään vaiheessa ei
ole tuntunut ikävältä, vaan
päinvastoin. Kuvassa vasemmalta Teresa Pistemaa, Enn
Ei syrjäytyneitä vaan
alikoulutettuja
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kilpailu- ja kuluttajavirasto
selvittää Elisa Oyj:n kauppoja.
toimivat puhelin- ja tietoliikennepalveluiden markkinoilla Suomessa. Projektipäällikkö Jukka Ohtonen
sanoo Ylelle, että pelkkä peruskoulutus tietää lähes varmasti elämää köyhyysrajalla.
Pelkän peruskoulun suorittaineista nuorista moni on
työn ja opiskelun ulkopuolella. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 13. helmikuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Kaksikko
pisti paikat
remonttiin
Kaksi keski-ikäistä raahelaismiestä hajotti kerrostalossa
yhden osakehuoneiston lähes kokonaan maanantain ja
tiistain välisenä yönä.
Miehet rikkoivat osakehuoneiston terassin ja parvekkeen ikkunat. Joskus muiden
aineiden oppitunnit ovat kuluneet erilaisten ideoiden parissa, Individual Stellan toimitusjohtaja Eveliina Hintikka kertoo.
Toistaiseksi Individual
Stellan suurin tilaus on tu-
Elisan PPOkaupat syyniin
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kilpailu- ja kuluttajavirasto
(KKV) päätti maanantaina
tutkia Elisan ja PPO:n välisen
yritysjärjestelyn markkinavaikutuksia. Elisa Oyj hankki
määräysvallan PPO-Yhtiöt
Oy:ssä, Kymen Puhelin
Oy:ssä ja Telekarelia Oy:ssä.
Jatkokäsittelyssä KKV tutkii, estääkö yrityskauppa
olennaisesti tehokasta kilpailua Suomen markkinoilla tai
niiden oleellisella osalla. Sisällä
kaksikko rikkoi sängyn, hyllykön, sohvan, mikroaaltouunin ja keittiön kaapistoja.
Molemmat miehet vietiin
Raahen poliisiasemalle ja
heitä epäillään varkauden
yrityksestä ja vahingonteosta.
Lääkkeet
kelpasivat
varkaalle
Siikajoen Ruukin kylässä
murtauduttiin maanantaina
hieman ennen puolta yötä
terveyskeskuksen tiloihin.
Murtovaras meni sisään lyömällä rikki ulko-oven panssarilasin.
Sisätiloissa murtautuja repi auki lääkekaappien ovet ja
vei sieltä lääkepakkauksia.
Asiaa tutkitaan törkeänä
varkautena.
Oikaisu
Toisin kuin tiistain lehdessä
kerrottiin Teemu Viinikainen
Trio esiintyy lauantaina 3?
Kuppilassa kello 21. Nyt kaikki lainat on maksettu ja yritys tekee tulosta. Valmis tuote syntyy käsityönä asiakkaan toiveiden
mukaisesti, halusi hän sitten
tekstiä, kuvaa tai molempia
Arkisto
Individual Stella NY on erinomaisesti pyörivä harjoitusyritys. Konsertin järjestää Rajatsi ry.
Pahoittelemme virhettä.
Hyvä
idea
tuottaa
NY-yritys: Raahen
Porvari- ja Kauppakoulun
NY-yrityskoulutuksesta
pulppuaa jatkuvasti hyviä
ideoita ja juuri siksi
hyviä harjoitusyrityksiä.
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Persoonallisia rintamerkkejä,
jääkaappi- ja pullonavaajamagneetteja sekä taskupeilejä valmistava Individual Stella NY on uusin esimerkki
erittäin hyvin toimivasta
Raahen Porvari- ja kauppakoulun harjoitusyrityksestä.
Ylioppilaspohjaisessa
merkonomikoulutuksessa
opiskeleville Ny-yrityskoulutus on pakollinen kurssi,
mutta Individual Stellan
osakkaille homma ei suinkaan maistu pakkopullalta.
??Tosi mukava kurssi, jossa kaikki koulussa opetettu
on saatu soveltaa käytäntöön. Ja se menetys
on yli 30?000 euroa vuodessa.
Ohtosen mukaan Suomessa on huomattava alikouluttautuneisuuden ongelma
ja sille pitäisi tehdä jotakin.
Siis saada aikaan rakenteellisia muutoksia niin, ettei kukaan jätä koulutustaan pelkkään peruskouluun. Tämä
tietysti maksaa yhteiskunnalle.
??Suurempi asia on kuitenkin se, että mitä jää saamatta,
kun nämä nuoret ovat työelämän ulkopuolella
Koulutuksen jälkeen hän sai työpaikan
Hankkijan elementtitehtaasta, jossa hän viihtyi kaksi
vuotta.
Opintielle teki mieli, ja
opiskelupaikka löytyi Lahden
teknillisestä oppilaitoksesta
rakennusmestarilinjalta.
??Oli viimeinen opiskeluvuosi menossa, kun huomasin lehdessä Pattijoen kunnan ilmoituksen rakennusmestarin paikasta. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Juha Honkala
Fakta
??NY-harjoitusyrityksen tarkoituksena on opettaa työelämätaitoja, yrittäjämäistä asennetta ja toimintatapaa.
??Harjoitusyrityksessä on
kaikki liike-elämän elementit,
kuten yrityksen perustaminen,
suunnittelu, markkinointi, yhteistyösopimukset, palveluiden tuottaminen ja taloushallinto.
??Jokaisella yrityksellä on
neuvonantaja oikeasta yrityselämästä.
??Oikealla rahalla toimiminen
lisää ohjelman vaikuttavuutta
ja opiskelijoiden motivaatiota.
valitsemaansa aihioon.
Ensi viikolla Individual
Stella osallistuu Kempeleen
Zeppelinissä järjestettäville
Pohjois-Pohjanmaan NYaluemessuille, mistä yritys
mielii uusia asiakaskontakteja ja miksei myös kauppoja.
Kaksi aiempaa messutapahtumaa, joissa yritys on
esiintynyt, on myös kasvattanut Individual Stellan liikevaihtoa.
??Paljon emme Zeppelinin
messuista tiedä, mutta jos
mahdollisuus annetaan, niin
käymme katsomassa, olisiko
siellä uusia asiakkaita, Enni
Keijonen kertoo.
ni Keijonen, Eveliina Hintikka ja Marjo Suutari.
Individual Stellan porukka
kertoo, että yrityksen alkumetreillä nelikko törmäsi
monenlaisiin haasteisiin,
joista selvittiin omien taitojen lisäksi heinolalaisen yritysneuvonantajan avulla.
LVI-Eristys M Stenroos Oy
on kommentoinut yrittäjien
ideoita ja antanut niihin parannusehdotuksia ja apua
tuotannon, markkinoinnin ja
myynnin kehittämisessä,
mutta asiakaskontaktinsa Individual Stella on hankkinut
itse.
Lisätietoja Individual Stellasta: www.individualstella.
suntuubi.com, www.facebook.com/IndividualStellaNy
sä
s
e
d
leh
s
i
l
l
a
Paik äset
pä
.
e
l
l
e
läh
Koulunpenkiltä
uraputkeen
Eläkkeelle: Rakennustarkastajan
aamukammassa enää kaksi piikkiä.
Riikka Holappa
Kirsti Vähäkangas
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Pentti Koutosen 38 vuotta
kestänyt ura on nyt loppusuoralla. Tämä on puute, johon ei
ole saatu korjausta vieläkään,
joten jatkuva kouluttautuminen on ollut välttämätöntä,
Pentti huomauttaa.
Tehtävässä tarvittavaa lainopillista tietoa hän on joutunut hakemaan eri oikeusasteiden ratkaisuista.
. Hänet valittiin Pattijoen kunnan rakennustarkastajaksi suoraan koulunpenkiltä.
Rakentaminen ei ole Pentille outoa puuhaa. Mökillä aika kuluu
urkuja soitellen ja nikkaroiden.
Mökkeilyn lisäksi tiedossa
ulkomaanmatkoja, ainakin
keväiseen Pariisiin.
Mainostaja, Raahen
Seudussa kampanjasi tekee
kauppansa. Varaa oma ilmoitustilasi
nyt, 010 665 5185.
www.raahenseutu.fi. kuntana Suomessa, Pentti kehaisee.
Se oli Pentille mieleen, sillä hän värkkäilee tietokoneiden parissa myös vapaa-aikaan.
??Parasta työssä on ollut
hyvä ja nuorekas asiakaskunta, Pentti summaa. Ja hyvin
olen viihtynyt.
Rakennustarkastajan ammattiin ei saa koulutusta
missään, eikä teknillisessä
opistossa opiskella riittävästi
rakennuslakia.
. Keskiviikkona 13. Vain
muuraus- ja sähkötyöt teki
alansa ammattilainen.
Asevelvollisuuden suoritettuaan nuorukainen hakeutui vuoden kestäneelle elementtirakentamisen kurssille, jossa opettajana toimi Ahti Häikiö. Osut keskelle asiakkaasi
arkea ja euroja, ajankohtaisia
hankintoja. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Pattijoella otettiin atkjärjestelmät käyttöön 7. Mikä siinä, tuumaili
nuorukainen.
Työt alkoivat Pattijoen kunnassa heti koulun loputtua.
??Tulin nuorekkaaseen
Pentin viimeinen varsinainen työpäivä on perjantaina, minkä
jälkeen hän jää kesälomalle.
FAKTA
??Syntynyt: 1949 Alavieskassa
??Perhe: Ilona-vaimo ja lapset:
1 tytär ja kolme poikaa
??Opinnot: vuonna 1975 rakennusmestarin tutkinto Lahden
teknillisessä oppilaitoksessa
??Työura: Hankkijan elementtitehtaassa 2 vuotta, vuodesta
1975 alkaen Pattijoen kunnassa ja Raahen kaupungissa rakennustarkastajana
??Harrastukset: tiekoneiden
kanssa värkkääminen, mökkeily, nikkarointi, musiikki ja
matkailu
työyhteisöön, jossa keski-ikä
oli vain 27 vuotta. Lähetin
paperit menemään, kun ajattelin, että Pattijoki ei ole kaukana Alavieskasta, Pentti
muistelee.
Eipä aikaakaan, kun kunnansihteeri Reino Leinonen
soitti hänelle ja kysyi, että
saako hakupaperit siirtää rakennustarkastajan viran vaaliin.
. Hän oli
vain 17-vuotias, kun hän rakensi navetan 14 lehmälle kotitilallaan Alavieskassa. Hän pitää
rakennustarkastajan olennaisimpana tehtävänä neuvojen
jakamista rakentajille.
Virka-ajan jälkeen Pentti on ladannut akkujaan Revonlahden mökillä vaimonsa
kanssa
Paavi on kertonut eroavansa iän myötä heikentyneiden voimien takia.
Luterilaisen papinkin uutinen pysäytti, koska roomalaiskatolinen kirkko ajattelee
paavin olevan Kristuksen sijainen maan päällä.
??Edellisen kerran on kuulemma paavi eronnut
1400-luvulla. Karnevaali-sanan juuret ovatkin latinassa. Hänellä oli
mukanaan kaksi omaa ja
kaksi hoitolasta.
Omista lapsista vanhin
osasi jo etukäteen odottaa
Paavin vetäytyminen
hätkähdytti
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Paavi Benedictus XVI jättää
hyvästit katolilaisille seuraajilleen Pietarinaukiolla Vatikaanissa 27. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 13. Nyt
paavin rehellisyys oman terveydentilan edessä tuntuu
hyvältä.
Paavi ei ole ollut Sosa-Paulinille koskaan instituutiona
erityisen tärkeä.
??Olen kyllä uskonnollinen
ja katolinen ja uskon korkeampaan voimaan, mutta en
kaikkeen siihen, mitä papit
sanovat.
Paavi Benedictus XVI:n
seuraajan hän toivoo olevan
järkevän siinä asemassa, johon hänet valitaan.
??Kirkon asiat tuntuvat aina olevan ristiriitaisia.. Mäkeä laskettiin
myös tiistaina Pattijoen pappilan pihalla.
Raahen seurakunnan Pattijoella järjestämä laskiastapahtuma on jo perinne. helmikuuta.
Vatikaanista kerrottiin eilen paavin kantaneen sydämentahdistinta jo jonkin aikaa. helmikuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
Vauhtia
alas asti
mäkeä
Tapahtuma: Pattijoen
pappilan pihalla laskettiin
mäkeä, mutta ei
unohdettu laskiaistiistain
kristillistä taustaa. Olen
voinut yhtyä moniin hänen
ajatuksiinsa ja olen jopa lainannut häntä saarnassani,
koska olisin itse voinut sanoa
samasta asiasta ihan samoin.
Inhimillisesti ja virantoimituksellisesti katsoen Matala on huomannut paavin haurastuneen. Mäki
oli tälläkin kertaa rakennettu
pappilan pihalle samalle paikalle kuin aikaisempinakin
vuosina.
??Kolme viikkoa sitten on
tehty pohja, seurakuntamestari Tanja Merikanto kertoi.
Maanantai-iltana kahden
tunnin ajan mäessä laski vielä kolme aikuista ja kuusi lasta, jotta paras mahdollinen
mäkituntuma saavutettaisiin
ennen tiistaita.
Perhepäivähoitaja HannaLeena Mattila saapui tapahtumaan heti sen alettua aamukymmeneltä. Carne vale merkitsee
hyvästi liha.
Suomessa laskiaisen kansanperinteeseen liittyy mäenlaskua. Ei siinä kirkossa ole totuttu, että paavi ilmoittaa vetäytyvänsä eläkkeelle. Hän piti paavin
eropäätöstä hyvänä.
??Hyvä, että sillä tasolla
älyävät, että pitää olla nuorempi henkilö siinä asemas-
sa. Tässä mielessä
hän antaa paavin mielellään
vetäytyä, kun ei tunne voivansa hoitaa tehtäväänsä.
Todennäköisesti ennätysmäärä ihmisiä jonottaa Paavin viimeiselle vastaanotolle helmikuun viimeisenä päivänä.
Uutinen ei pudottanut taivasta raahelaisen roomalaiskatolisen Maria Sosa-Paulinin niskaan. Hätkähdyttävä uutinen, sanoo Raahen seurakunnan kirkkoherra Tuomo
Matala.
Paavi-instituutiota Matala
ei pidä mitenkään itselleen
merkittävänä, mutta hän arvostaa paavia kirjoittajana,
ajattelijana ja uskon tulkkina.
??Olen lukenut hänen kir-
Emma Mattila laski mäkeä liukurilla, joka ei varmasti lähtenyt karkuun.
Arkisto
joituksiaan ja pidän häntä
merkittävänä teologina. Oikein hyvä päätös, koska
hän sanoo olevansa vanha ja
sairas, Sosa-Paulin sanoo.
Paavit ovat aina olleet hänen mielestään vähän liian
iäkkäitä tehtäväänsä. Keskiviikkona vietetään tuhkakeskiviikkoa, josta
alkaa katumuksen aika.
Laskiaisesta alkaa myös
paaston aika, joka kestää aina
pääsiäiseen saakka, eli 40
päivää.
??Ajatus on, että paasto ei
ole ruuasta pidättäytymistä,
vaan kilvoittelua ja ristin tielle lähtemistä, Karppelin sanoi.
??Jumalalle aikansa antamista, nuorisotyönohjaaja
Petri Kolehmainen kertoi
määritelleensä paaston ajan
koulussa pitämässään aamunavauksessa.
Monissa eteläisissä maissa
laskiainen on paastoa edeltävää karnevaaliaikaa. Tänään
tuhkakeskiviikkona
alkaa paasto.
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Pattijoen kappalainen Ville
Karppelin sanoi, että laskiaisella on kristillinen taustansa, vaikka se monesti unohtuukin
Vatkaa
sokeri (b) ja valkuaiset vaahdoksi ja sekoita taikinaan kevyesti käännellen.Levitä taikina ohueksi kerrokseksi leivinpaperin päälle. Lisää vehnäjauhot
varovasti seokseen. Pystytään tekemään muutakin kuin olemaan kotona.
Ilmakin osoittautui loppujen lopuksi oikein hienoksi.
??Aamulla näytti, että on
kova pakkanen, mutta ei se
nyt tunnu niin kovalta, Mattila sanoi.
Mattila kertoi, että päivän
ohjelmaan kuului mäenlaskun lisäksi ruokailu sisällä.
Kotiin heidän oli tarkoitus
lähteä puolenpäivän aikoihin.
Pattijoen laskiaistapahtuma jatkui kello 15:een saakka.
Iltapäivällä laskiaistapahtumaa vietettiin Saloisissa.
Kommentti
Suklaamuffinsit sulattaa sydämet.
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Tänään vietetään tuhkakeskiviikkoa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Paloittele 4 sentin levyisiksi leivoksiksi. Sulata voi ja lisää se
jäähtyneenä maidon joukkoon munien kanssa. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Arkistokuva: Jukka Ritola
laskiaistapahtuman alkua.
??Mahtavaa, kun on lähellä
tapahtumia. Levitä täyte pohjan
päälle ja rullaa kääretortun
tapaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää edelliseen seok-
Jouko Selkälä luotsaa lukion vanhempainyhdistystä.
Raahen lukiossa valmistellaan parhaillaan yhteistyössä
alueen ammatillisten opistojen kanssa entistä toimivampaa toimivaa mallia kaksoistutkintojen suorittamiseen.
Ongelmia ovat aiheuttaneet
kahden oppilaitoksen aikataulujen yhteensovittaminen. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunnin ajan.
Päällystä rulla kermavaahdolla. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois. Koristele
kermavaahdolla ja ohueksi
kaulitusta marsipaanista leikatuilla sydämillä.
Ohje: Eeva Leskinen ja Karoliina
Vuori
Bailey?s-suklaarouheleivokset
Mantelipohja:
¾ dl sokeria (a)
1¾ dl mantelijauhetta
1 kananmuna
2 keltuaista
¾ dl vehnäjauhoja
3 valkuaista (115 g)
½ dl sokeria (b)
½ dl mantelirouhetta
Arkisto / Sari Ohinmaa
koneella suunnitelmien mukaan vuonna 2016.
??Raahen lukiossa käynnistyy tiedepainotteinen
opetus esimerkiksi seutulukioiden yhteistyönä ja tiedeleirikouluna, kertoo Peltoniemi tulevan lukuvuoden
suunnitelmista.
yhdistyksen tehtävänä on
muun muassa ottaa kantaa
oppilaitosta koskeviin ratkaisuihin sekä uusiin opetussuunnitelmiin.
Opetuslaki velvoittaa, että
hallinnollisiin ratkaisuihin
kuullaan sekä oppilaskunnan
että vanhempainyhdistyksen
mielipiteitä.
Käynnistyvän opetussuunnitelmauudistuksen lisäksi
lukiossa valmistaudutaan
sähköisen ylioppilastutkinnon tuloon. Siivilöi päälle tomusokeria ja koristele marsipaanitai suklaakoristeilla.
Ohje: Kirsi Teisko
Sudet
vähentyneet
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan
Suomessa oli helmikuun
alussa 120?135 sutta.
Susikanta on laskenut viime vuodesta. Lämmitä likööri kattilassa ja lisää liivatteet. Paista
210-asteisessa uunissa noin 8
minuuttia. Keskiviikkona 13. Päivän nimi tulee
siitä, että säkkiin pukeutuminen ja tuhkan sirottaminen
pään päälle ovat Raamatussa
katumuksen ja ja parannuksen vertauskuvia.
Eilinen laskiaistiistai on
kristillisen perinteen mukaan
viimeinen päivä ennen pääsiäistä edeltävää paastonaikaa.
Laskiaisen kristillinen perinne tuli selväksi Raahen
seurakunnan eilen Pattijoella
järjestämässä laskiaistapahtumassa.
Perinteiseksi muodostunut tapahtuma on hyvä esimerkki siitä, kuinka kirkko
voi yhdistää sananjulistuksen ja arkisen yhteisöllisen
työn luontevasti ja hyvällä tavalla arkisesti.
Tapahtumaa oli ilmiselvästi odotettu, sillä heti kymmenen jälkeen mäkeä oli laskemassa lukuisia lapsia.
Aluksi pidetyn hartauden
vuoksi ei varmaan kukaan
jättänyt mäenlaskua väliin.
Jouko Selkälä
Vantin veturiksi
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahen lukion vanhempainyhdistys Vantti valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Jouko
Selkälän.
Selkälän lisäksi vantin hallitukseen kuuluvat Ilkka Juusola, Jari Harju, Piia Myöhänen, Reino Nygård, Raimo
Seikkala ja Nina Tuomikoski.
Opettajakuntaa Vantin kokouksissa edustaa vt. Kumoa puhtaalle
leivinpaperille.
Bailey?s-suklaatäyte:
2 dl kermaa
100 g mascarponejuustoa
2 rkl sokeria
75 g tummaa suklaata
3 liivatelehteä
50 ml Bailey?s-likööriä
Liota liivatteita kylmässä
vedessä noin 10 minuuttia.
Rouhi suklaa. Kauli marsipaani
ohueksi levyksi ja painele rullanpäälle. Täytä muffinssivuoat ja paista 200 asteessa
20?25 minuuttia. Laumoja löytyi tänä
vuonna 10, kun viime vuonna
niitä oli vielä 14.
Susipareja löytyi 19, viime
vuonna 9?14. Viime talvena
Suomessa oli 150?160 sutta.
Arvion perustana ovat
tunnetut laumat ja kahdestaan liikkuvat sudet, jotka
ovat todennäköisiä pariskuntia. Yhdistä kuivat aineet ja muna-maitoseos ja sekoita tasaiseksi.
Lisää suklaarouhe ja kääntele
se taikinaan. Yhtenäinen 5-jaksojärjestelmä helpottaa opintojen
järjestelyä ja oppilaiden liikkumista eri koulujen välillä.
seen. Sekoita mascarpone-juusto ja sokeri keskenään. rehtori
Heikki Peltoniemi.
Kodin ääntä koulun suuntaan edustavan vanhempain-
Leivo herkut ystävälle
Ystävälle:
Leivo
makeita
yllätyksiä.
JUHA SIHTO
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Suklaamuffinssit
(noin 12 kpl)
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 kananmunaa
1½ dl maitoa
150 g voita
200 g suklaarouhetta
Sekoita kuivat aineet kes-
kenään. Joissain aineissa
ylioppilaskoe tehdään tieto-
Vaahdota sokeri (a), mantelijauhe, kananmuna ja keltuaiset. Sekoita liivateseos huolellisesti
mascarpone-kermaseokseen.
Sekoita lopuksi joukkoon
suklaarouhe.
Päällystys:
maitoa
marsipaania
kermaa
tomusokeria
Kostuta mantelipohja maidolla. Yksinään liikkuvien susien osuus on noin
20 prosenttia susikannasta.
Uudet
kalusteet on asennettu juuri
paikoilleen. Nyt alkaa olla
eläkemökin vuoro, Matti myhäilee.
1970-luvulla perustettu Tervakankaan Peruna Oy on saanut jatkajan nuoremman polven Tervakankaasta, Jaakosta.
Nuoremman polven edustaja muuttaa perheensä
kanssa Limingasta synnyintilallensa Karinkantaan toukokuun alussa.
??Sitä ennen me siirrymme
Pirjon kanssa alta pois. Tässä
tulevassa eläkemökissämme
on asunut tähän saakka äitini, joka muutti äskettäin rivitaloasuntoon Pattijoelle. Näin komealla joukolla tutustuttiin naapurikaupunki Ouluun.
osallistuminen.
Suomen Kotiseutuliittoon
alajärjestönä kuuluvalta Raahe-seuralta on ilmestynyt
myös useita teoksia. Tuskin
osaisivatkaan. Haaveissa on
vapaata aikaa. Suunnitelmissa on rakentaa myös tal-
Utriainen jatkaa
kotiseututyötä
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Yli 30 vuotta Raahessa ansiokasta kotiseututyötä tehnyt
Raahe-seura järjestäytyi alkaneelle toimintakaudelle. Muuttolaatikoita
on siellä ja täällä. Jos vaikka
kalaverkoille pääsisi
useammin.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Pienen omakotitalon keittiössä tuoksuu maali. Kun on liki 40
vuoden ajan tottunut tekemään pitkää päivää, oloneuvokseksi ei heittäydytä noin
vain.
??Jos me tässä kunnossa
säilytään, niin mikäs meidän
on vielä jatkaessa. Vuosittaisia aktiviteetteja ovat esimerkiksi joululehden toimittaminen, kotiseuturetken järjestäminen, stipendien ja
avustusten jakaminen sekä
Pekanpäivä-järjestelyihin
Tervakankaan suku on tallannut näillä vainioilla jo muutamia vuosisatoja, päivänsankari toteaa.
Arkisto / Leena Harju
Raahe-seuran vuosittaiset syysretket ovat saaneet suuren suosion. Johtokunnassa jatkavat edelleen
Leena Harju, Hanna-Leena
Mattila, Esko Ehrola, Erkki
Poutanen ja Inge Temmes.
Erovuoroisen Erkki Tynin
jäätyä pois, hänen tilalleen
valittiin uutena Aki Pulkkanen.
Toiminnantarkastajina jatkavat Raili Klaavu ja Paula
Vedenoja.
Yhdeksänhenkisen hallituksen ja vajaan kolmensadan jäsenen järjestö ehtii toimintavuotensa aikana olla
monessa mukana. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 13. Mutta josko pikkuhiljaa alkaisi lyhentää työpäiviä.
Vapaa-ajan?keidas on parin
tunnin ajomatkan päässä Pyhäjärven rannalla.Siellä on
saunatupa ja aitta. Ne eivät ole
siirtyneet kovinkaan kaukaa,
kotivainioitten toiselta laidalta. helmikuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Eläkemökki
kutsuu
KÄÄNNE: Kuusikymppisen Tervakankaan
Matin elämässä on uusi
käänne. Suuren
suosion saanutta 1000 kappaleen painosta Muistatko?
Tunnelmia Raahesta -kuvateosta on jäljellä muutamia
kymmeniä kappaleita. Matti ja Pirjo Tervakangas
ovat muuttamassa uuteen
kotiin ja aloittamassa uutta
lukua elämässään.
??Olemme luopumassa yrityksestämme. Pekkatorikirjaa ja kaupungin
300-vuotisjuhlakirjaa saa
museolta ja puheenjohtajalta.
Raahe-seuran ydintehtäviin kuuluu synnyttää kotiseututunnetta ja edistää kotikaupungin yhteisöllisyyttä,
jonka ansiosta oma kaupunki
lähiympäristöineen tuntuu
muita seutuja merkityksellisemmältä ja arvokkaammalta.. Puheenjohtajana jatkaa Pirkko
Utriainen, sihteerinä ja jäsenrekisterinhoitajana Leea
Haapakangas ja rahastonhoitajana Päivi Ukkola. Aikamoinen ketjureaktio.
Muuttolaatikoiden kantaja on silminnähden tyytyväinen.
??Tuntuu hyvältä, kun yritys on saanut jatkajan omasta
pojasta.
Eläkemökin asukkaat eivät
suinkaan ole jäämässä laakereilleen lepäämään
Kiitos
mökkinaapurin, kokureissulle ei tarvitse porhaltaa joka
viikko.
??Kalastus ja nimenomaan
verkkopyynti on minulle
mieluisaa puuhaa. Antinkankaan
palvelukeskuksen huonenaapurin oveen hän on tehnyt
kuvia traktoreista.
Edellisen kerran Peltomaa
piti näyttelyn Raahen pääkirjaston näyttelytilassa vuonna
2002.
Erkki Peltomaalla on kotonaan runsaasti valmiita teoksia.
Erkki Peltomaan töitä on
Kauppaporvarin kulttuuri- ja
kongressitilan 2. Viljelijöiltä
pitää löytyä selkärankaa, jotta laatu pidetään hyvänä.
Halvalla ei saa koskaan parasta.
Ilkka Timonen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Maapallon ohi sujahtaa perjantaina 15. se liikkuu
taivaankannella minuutissa
kahden Kuun läpimitan verran.
Tähtitieteilijöiden mukaan
tämän kokoisia asteroideja
on Maan lähistöllä noin puoli
miljoonaa. Komeetta
koukkaa Auringon ohi 28.
marraskuuta vain 1,1 miljoonan kilometrin etäisyydeltä.
Mikko Määttä
??Ihan pikkuisilla tusseilla
ei tee mitään. kello 21.24, mistä se
jatkaa Suomen yli kahdeksan
kilometrin sekuntinopeudella etelästä pohjoiseen.
Paljain silmin sitä ei havaitse, mutta kiikarilla ja kau-
Teos lähtee
valokuvasta
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Sanomalehden valokuvat toimivat lähtökohtana Erkki
Peltomaan tussitöille. Siellä
on nähtävillä Peltomaan kaupunkimaisemasta ja kirkoista
tekemiä töitä.
Maaliskuussa 70 vuotta
täyttävä Peltomaa on tehnyt
tussitöitä useita vuosikymmeniä.
Tekniikka on ollut aina sama. helmikuuta
50-metrinen asteroidi. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Aikansa kutakin. Mutta perunan
käyttömääriä on vaikea nostaa nykyisestään. Ongelmana
on sen nopeus . Etelä-Espanjassa olevat tähtitieteilijät
löysivät 2012 DA14:n jo liki
vuosi sitten.
Nykyisin tällaisten asteroidien reitti osataan laskea
jo sata vuotta eteenpäin.
2012 DA14 koostuu todennäköisesti kivestä, jotkut toiset asteroidit ovat metallia tai
jäätä.
Vielä komeampi näky on luvassa marras-joulukuussa,
m i k ä l i ko m e e t t a I S O N
(C/2012 S1) selviää hajoamatta Aurinkoa hipovasta
ohituksestaan. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tuotteliaimmillaan
hän on saattanut tehdä useita
töitä päivässä, mutta nyt tahti on hieman hiljentynyt.
Teoksissa toistuvat monesti samat aiheet. helmikuuta saakka.
Näyttely avoinna ma?ti klo 10?17,
ke10?18 ja to?pe klo 10?17.. Osuma maahan tapahtuu keskimäärin kerran 1?200
vuodessa.
Lähimmillään Maata asteroidi on Intian valtameren yllä 15.2. Esimerkiksi Pekkatorista Peltomaa
on tehnyt useita erilaisia versioita. Hänen töistään on koottu näyttely Kauppaporvariin. 13.
helmikuuta 1953.
??Matilla ja Pirjolla on kolme
lasta ja kaksi lastenlasta.
??Merkkipäivänään päivänsankari on matkoilla Pirjonsa
kanssa etelän auringon alla.
??Matin motto: Periksi ei saa
antaa koskaan.
viasuttava mökki jossain vaiheessa.
Tälläkin hetkellä Pyhäjärvessä on kuhaverkot. Ei niissä hommissa kannattaisi kenenkään
hautua liian vanhaksi.
Avaruus:
Perjantaina
voi nähdä
asteroidin.
Perunasta Tervakankaan
Matilla pelkkää hyvää sanottavaa.
???Se on mainettansa monipuolisempi ja arvokkaampi
perusravinto. Joistain alun perin pienelle paperille tehdyistä töistä hän saattaa tehdä uudet,
suuremmat versiot.
Hän on tarkka työvälineistään. Osa asteroideista voi olla
myös loppuun palaneita komeettoja.
Yeomanin mukaan 20
vuotta sitten näin lähelle tullutta, puolikkaan jalkapallokentän kokoista asteroidia ei
olisi edes havaittu. Tussien täytyy olla oikeanlaisia.
koputkella kyllä. Se
kulkee lähempää kuin yksikään näin iso möhkäle koskaan aiemmin.
Asteroidi 2012 DA14 käy
lähimmillään vain 27?700 kilometrin päässä, mikä on
alempana kuin Maata kiertävien geosynkronisella radalla
olevien satelliittien etäisyys.
Voisiko se jopa törmätä
Maahan?
??Ei voi, sanoo Nasan Near
Earth Object -ohjelman Don
Yeoman Yhdysvaltain avaruushallinnon verkkosivulla.
??Asteroidin kiertorata tiedetään tarpeeksi hyvin jotta
osuminen voidaan sulkea
pois.
Tämänkokoisen asteroidin
on laskettu ohittavan Maan
näin läheltä kerran 40 vuodessa. Vain alle prosentti
niistä on havaittu.
Monet näistä asteroideista
ovat karanneet Marsin ja Jupiterin kiertoratojen välillä
olevasta asteroidivyöhykkeestä näiden planeettojen
painovoiman vaikutuksesta.
Harhautuneiden asteroidien joukosta löytyvät Apolloja Aten-asteroideiksi kutsutut taivaankappaleet, joiden
rata leikkaa Maan kiertoradan. Ensin hän suunnittelee
paperille tai pahville kuvan,
jonka hän sitten viimeistelee
tusseilla. Niistä tulee
niin vähän väriä, Peltomaa
sanoo.
Suurin osa Peltomaan
töistä on kaupunkimaisemia
ja rakennuksia, mutta ei hän
ole karttanut ihmis- ja eläinaiheitakin. Keskiviikkona 13. ei kuitenkaan peräkammarissa . Vaikka
meri on vieressä, niin sinne
tulee harvemmin lähdettyä.
Mitä nyt pilkillä joskus käväisen.
Asteroidi on varsinaista planeettaa pienempi ja meteoroidia suurempi kivinen kappale, joka kiertää Aurinkoa.
50-metrinen murikka
Aikoinaan Tervakankaan
Matti tunnettiin uutterana
kunnallismiehenä. Kokemusta kertyi niin valtuustosta kuin hallituksesta puheenjohtajuuksia myöten.
??Ne ajat saivat jäädä. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Tuulikki Nousiainen
Arkisto / Pekka Saarinen
Fakta
??Matti Tervakangas on viimeisiä puhtaasti paljasjalkaisia
karinkantalaisia: hän syntyi kotitilansa kammarissa . Sitä suuremmalla syyllä perunanviljelijöiden kannattaa satsata
hyvään laatuun. kerroksen
lämpiössä 28
Mutta jotenkin
toivoisin, että hän valitsisi
helpomman lajin.
Vesa Joensuu
Timo Toppari liikkuu edelleen mielellään luonnossa.
Arkisto
2-sarjassa.
Muksumixissä tanssitaan
kaksi tanssia, valssi ja chacha-cha. Suksia ei tytölle ole vielä ostettu, ja jos
isältä kysytään, ne jäävät
myös ostamatta.
Eikö Topparin jos jonkun
pitäisi markkinoida hiihtoa
jälkikasvulleen?
??Myönnän, että ristiriita
tuossa on. Nykyisin entinen Yppärin Urheilijoiden hiihtä
Raahen alueen tapahtumia,
mutta elämäni on täällä. Toistaiseksi ainoa kilpaileva pari Niko Leinonen
ja Peppi Kodis voittivat lauantaina Kuopion Tanssi-Savon järjestämissä aluekilpailuissa ensimmäisen kultamitalinsa.
Tuomarit sijoittivat parin
ykköseksi kolmessa tanssissa, kahdessa sijalle kaksi ja
Fakta
??Timo Toppari
??Syntynyt 2.3 1978.
??Edusti Yppärin Urheilijoita ja
Kiteen Urheilijoita.
??MM-kisoissa 2001 M30 perinteisellä 32:s Val di Fiemme
2003 M15 perinteisellä 24:s,
2x10 km takaa-ajo 47:s, 4x10
viesti 6:s.
??Asuu Kontiolahdella, jossa
miestä miellyttää eniten luonto.
??Työskentelee rajavartijana,
minkä vuoksi liikkuu työn puolesta luonnossa kävellen, metsäsuksilla hiihtäen ja moottorikelkkaillen.
??Hiihto on aika vaativa laji. Mieshiihdossa alkoivat laihat vuodet, ja valtikka
siirtyi pysyvästi Norjaan.
??Ne ajat ovat ollutta ja
mennyttä. Jos nyt palaisin ajassa taaksepäin,
miettisin kaksikin kertaa lähtisinkö sitä kulkemaan.
Neljän kuukauden vanhan
tyttölapsen isä käy aina mahdollisuuksien mukaan vanhempiensa luona Pyhäjoella.
Matkaa susirajalta rannikolle
on sen verran paljon, ettei
ihan parin päivän vapailla
matkaa kannata tehdä.
??Seuraan Pyhäjoen ja
Timo Toppari osallistui MM-hiihtoihin vuonna 2001 ja 2003. Poikkeuksena varsinaisiin kilpasarjoihin tässä
mukana saavat olla myös tyttö-tyttö parit.
yhdessä sijalle kolme.
Tämän vuoden alusta he
siirtyivät juniori 1E-sarjaan,
kun Niko täytti 12 -vuotta.
Oulun kilpailut olivat parille kahdeksannet kilpailut.
Heidän valmentajanaan toimii seuran valmentaja Sanna
Hirvaskari.
Myös Rytmikkäiden pienemmät tanssijat osallistuivat sunnuntaina Oulun Telemark Teamin järjestämiin
aluekilpailuihin, jossa yhteensä kahdeksan paria pääsi
tanssilattialle muksumix
Rytmikkäiden tanssijat
suorittavat tanssinsa hienosti. Nyt pitää keskittyä nykypäivään, ja antaa
nuorille hiihtäjille reilu mahdollisuus. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 13. Yksilöurheilijan poluista
hiihtäjän polku on kenties
kaikkein kivisin. helmikuuta 2013
12 URHEILU&LIIKUNTA
Kilometrit
tulivat
täyteen
Hiihto: Kun Timo Toppari lopetti
uransa, meni kaksi vuotta ennen kuin
teki ensimmäisen kerran mieli lenkille.
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Kun palataan Yppärin Urheilijoiden Timo Topparin nousuun Suomen hiihtomaajoukkueeseen, ei voi olla sivuamatta Lahden 2001 tapahtumia.
Kun kaikki Suomen parhaat mieshiihtäjät kärysivät
dopingista, tuli Topparista
yhtäkkiä Suomen A-maajoukkueen suurin toivo. Avopuolison kanssa kasvatetaan
tuota pikkuista. Sittemmin ei Topparia arvokisoissa nähty,
vaikka hiihtoura jatkui Kiteen Urheilijoiden väreissä ja
Toppari kiersi maailman cupin kisoja vielä talven 2004.
Paras sijoitus maailman cupissa oli tullut jo vuonna 2001
Asiagossa, jossa Toppari lykki sprintissä sijalle 10.
Topparin kilpailu-ura hiipui hiljalleen, kunnes mies ripusti sukset naulaan vuonna
2010.
??Kaksi vuotta meni käytännössä hiihtämättä, mutta
tänä talvena olen taas tehnyt
joitain lenkkejä omaksi ilokseni, Toppari kertoo.
Kontiolahdella asuva exhiihtäjä on osakkaana yrityksessä, joka myy hiihtovälineitä ja tekee suksien kivihiontaa. Lahdessa miesten 30 kilometrin
perinteisellä 32:nneksi hiihtänyt pyhäjokinen joutui todella vaativaan paikkaan.
Huippujen jättämä kuoppa
oli pohjaton, eikä Toppari
saati muutkaan suomalaishiihtäjät kyenneet sitä täyttämään. Näissä kisoissa Niko ja
Peppi kilpailivat yhtä ikäluokkaa vanhempien kanssa
ja sijoittuivat hienosti viidennelle sijalle.
Sanna Hirvaskarin ohjauksessa kilpailu-uransa aloittaneet Niko Leinonen ja Peppi Kodis voittivat lauantaina Kuopion Tanssi-Savon aluekilpailuissa ensimmäisen kultamitalinsa.
Raahen Rytmikkäät ry on vuonna
1982 perustettu tanssiseura.
Tällä hetkellä seura tarjoaa opetusta
kilpatanssissa sekä street- ja
show-tanssissa.. Jos lapsi joskus
haluaa hiihtäjäksi, niin sitten
hän hiihtää. Päätyö on kuitenkin rajavartiolaitoksella.
Toppari pitää nykymaajoukkuetta vahvana, mutta
junioritoimintaa ei saisi päästää hiipumaan, kuten mäkihypyssä pääsi käymään.
Rytmikkäät taas
kilpaparketeilla
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Tanssiurheiluseura Raahen
Rytmikkäät ovat saaneet jälleen kilpailevan parin parketeille. Itse en ole enää
viitsinyt noita asioita muistella enää vuosiin, mutta Mikan (Myllylä) kohtalo oli pysäyttävä hetki, Toppari kertoo.
Pyhäjoella huippuhiihtäjäksi kasvanut Toppari lähti
vuonna 2003 rajavartijaksi
Ilomantsin raja-asemalle.
Samana vuonna Toppari
osallistui muun muassa Val
di Fiemmen MM-hiihtoihin,
joissa paras sijoitus oli 24:s
perinteisen hiihtotavan 15 kilometrillä
Turnauspäivät Merikadulla klo 14 2.3. ja 1.3.-25.3. Lisätietoa Pia 050-5369636.
FC Raahe 03-04 Uudet ja
nykyiset tytöt ja pojat tervetuloa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Joustokaukalot
pakollisiksi
Jääkiekko: Muovinen laita vaimentaa
iskuja ja ehkäisee loukkaantumisia.
Juha Honkala
Yrjö Kares
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
äjä sivakoi enimmäkseen metsäsuksilla.
SUKSILLA SAAVUTETTUA
Timo Topparin urheiluvuosia Raahen Seudun sivuilta
Yppärin Urheilijoiden Timo Toppari on valittu edustamaan Suomea maastohiihdon
nuorten MM-kisoihin Sveitsin St. Lisätietoa Ismo 0505698648.
FC Raahe pojat 97-99 Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Kypärä lähti päästä ja
korvissa alkoi soida ja jäähyaitiossa aloin voida huonosti.
Laitatilanteessa en ole koskaan satuttanut itseäni.
Suomi-sarjassa vauhdit eivät kasva liigatasolle, eivätkä
miehet ole myöskään yhtä
isoja. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
13
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Mukaan koon 3 jalkapallo, vesipullo, sisäpelikengät ja säärisuojat. Saliharjoitusvuoro tiistaisin lukiolla klo 17.30-19.
Salivuorojen peruutuksen
vuoksi harjoitustauko 25.1.10.2. Moritziin
19.-25. Lisää: www.
fcraahe.com, 99-joukkue.
FC Raahe 00-02 tytöt ja
pojat Harj. Siksi turvakaukaloiden
tarpeellisuuskaan ei ole SMliigan tasoa.
??En ole edes pelannut turvakaukalossa, Härönoja toteaa.
taisin lukiolla klo 17.30-19
ja sunnuntaisin lukiolla 1617. Ajankohdat
www.fcraahe.com kohdassa P98-tiedotteet. Kemissä ja KePS-turnaus la 27.4. Lisätietoa joukkueenjohtajilta ja valmentajilta.
FC Raahe T97 Harjoitusaika Merikadulla ma 17.30-19.
Tervetuloa uudet ja nykyiset, mukaan mahtuu lisää
Pelaajien turvallisuutta lisäävistä joustokaukaloista tulee
SM-liigan toimitusjohtajan
Jukka-Pekka Vuorisen mukaan lisenssien ehto Suomen
pääsarjoihin.
SM-liigaa pelataan pelkästään joustokaukaloissa viimeistään kauden 2015?2016
alkaessa.
Vammoja laitataklaustilanteissa ehkäisevien kaukaloiden tuloa vauhdittaa läpimurto Sotshissa, jossa pelataan suomalaisen valmistajan ?turvakaukalossa?.
Esimerkiksi Jokerien Joonas Rask ja Ossi Väänänen
haluaisivat kiekkoilla Suomessa pääsarjassa joustokaukaloissa muuallakin kuin
vain kotihallissaan.
Ilveksestä Jokereihin kesällä siirtynyt Rask sai sopimuksen mukana mieluisan
kylkiäisen, joustokaukalon
kotiotteluihin.
??Kaikki pelaajat varmasti
toivovat saavansa pelata ?turvakaukalossa?. perjantaisin
8.2-29.3.2013 klo 17-18.30
Kauppakoulun salissa.Saliharjoitusvuoroa ei ole lukion salissa 25.1.-4.4. Se vähentää
päävammoja kuten aivotärähdyksiä, samoin ranne- ja
hartiavammoja, Rask arvioi.
Raskin mukaan joustokaukalo vaimentaa tärähdystä,
joka kohdistuu niin taklaajaan kuin taklattuunkin.
??Taklaaja tuntee tavallisessa kaukalossa törmäyksen
voiman erityisen kovana silloin jos taklaa vahingossa
ohi.
Raskin mielestä joustokaukalo lisää merkittävästi
turvallisuutta, koska ero laidan ja pleksin eli muovin vä-
viisi yli 16-vuotiasta pelaajaa. Mukaan
koon 3 jalkapallo, vesipullo,
sisäpelikengät ja säärisuojat. Lisätietoa: Janne
0500-489 600,
Ilkka 0400823911
FC Raahe 05-06 Uudet ja
nykyiset pelaajat tervetuloa. klo 19-21.
Paikalle 15 min ennen. Sisäpelivarustus. Tulossa Oulussa Heinäpäässä
harjoituspeli su 24.2. su
17.2 poikkeuksellisesti hiihtomajalla klo 17.30 liikuntahallin muun käytön vuoksi.
Su 24.2 liikuntaleikkikoululaisten ja urheilukoululaisten hiihtokisat.
Salama, yleisurheilu Kilparyhmän 97-02 harjoitukset peruttu 14.2 pe liikuntahallin muun käytön vuoksi.
Salama, yleisurheilu Veteraanien harjoitukset pe-
ruttu 14.2 pe liikuntahallin
muun käytön vuoksi.
FC Raahe kevätkokous
28.2. klo
18 Seurantalolla.
Salama, yleisurheilu Urheilukoulun 00-03 har. Omat varusteet mukaan. Harkat lukiolla ti
19-21, ke 19-21 ja pe 19-21.
Vapaaehtoinen peliharjoitus
Merikatu to 14.2. Saliharjoitusvuoro tiis-
votärähdyksen, ei kuitenkaan laitataklauksessa.
Alasarjoihin uudistusta ei
ole suunniteltu, sillä turvakaukalot tarkoittavat isoja investointeja, mihin kunnilla ja
kaupungeilla tuskin olisi edes
rahaa. Keskiviikkona 13. Mukaan pallo koko 3, säärisuojat, sisäpelikengät ja vesipullo. klo 19 seuran toimistolla Pitkäkarin koululla. Sisäänkäynti liikuntasalin
puoleisesta päädystä.
FC Raahe Tulossa nappulafutsal-turnaus kaikille
01-syntyneille ja nuoremmille. Lisätietoa Marika
040-5708274 ja Harri
0400584006
FC Raahe 07-08 Uudet ja
nykyiset pelaajat tervetuloa. Ilmainen osallistuminen.
FC Raahe Seuraava taitokoulu- ja valmennustukitapahtuma su 3.3. Ilm.
esteestä valmentajalle. tammikuuta.
Timo Toppari oli viime viikonloppuna SMkisojen 30 kilometrin perinteisellä neljäs.
Taakse jäi muun muassa ?karpaasi?, Jari
Isometsä.
(RS 5.1.1998)
Yppärin Urheilijoiden Timo Toppari oli
kymmenes nuorten MM-hiihdoissa Calgaryssa perinteisellä kympillä.
(RS 23.1.2001)
Yppärin Urheilijoiden hiihtolähettiläs Timo
Toppari valittiin odotetusti Val di Fiemmen
MM-joukkueeseen.
(RS 18.2.1997)
SEURATOIMINTA
Saloisten Reipas Johtokunnan kokous ke 20.2. Harj. klo 1719 Ajax, Kokkolan hallissa
GBK-harjoituspeli la 9.3,
98-99 Intersport-turnaus la
6.4. Salivuorojen peruutuksen vuoksi harjoitustauko
25.1.-10.2. ja 1.3.-25.3. Lisätietoa
Jussi 0503682994.
FC Raahe Harjoituksiin
osallistujat ja vanhemmat,
muistakaa tarkistaa pelaajan henkilökohtaisen urheilijavakuutuksen voimassaolo. keskiviikkoisin
Hannu Härönoja ei ole satuttanut itseään laitatilanteessa.
FAKTA
??Vanhoista uusiin Suomen
jääkiekkokaukaloista monet
ovat jo elinkaarensa päässä.
??Jäähallit ovat lykänneet
päätöksiä, koska ei ole ollut
tarkkoja tietoja, minkälaiset
laidat jatkossa vaaditaan.
??Joustokaukalon korkeus on
107 senttiä, 10?15 senttiä vähemmän kuin perinteisen kaukalon laita.
??Joustokaukalon kapea reuna ehkäisee myös loukkaantumisia.
??Iskun voima törmäyksessä
pienenee joustokaukalossa jopa 25 prosenttia.
lissä on selvästi pienempi
kuin kaukalossa, jossa on
karkaistu lasi, jäykät laidat ja
lippa.
??Se on iso asia paremman
iskunvaimennuksen lisäksi.
Rask on saanut kerran ai-
klo18.30-20 Antinkankaan
koululla, ti 11.2.klo 16-18
Merikatu ja jatkossa keskiviikkovuoron lisäksi tiistaisin lukiolla klo 16-17.30. 01-02- ja
03-04 -ikäluokka Merikadun koulun salissa klo
(RS 6.2.2003)
10.30-12.
FC Raahe Maalivahtiharjoitukset 01-98-syntyneille
pojille ja tytöille Antinkankaalla ke tai pe. ja 23.3.,
paikalle 30 min ennen aloitusta. Raahe-Kiekon kapteeni Hannu Härönoja sai viime sunnuntaina lievän aivotärähdyksen, muttei sekään
tullut laitatilanteessa.
??Joku löi mailalla niskaan. Lisätietoa Marika 0405708274 ja Harri
040058400
(U)
6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Antiikkia, antiikkia. (U)
18.00 Emmerdale (S).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät. J. 15.40 Historian salaisuudet. 1.30 SVT: Stava med skägg. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 13. 8.48 FOX Kids: Planet Sketch. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. (U)
9.45 Kierrätysmuotia Hollywoodissa. 1.50 Historian salaisuudet. Osa 5/8.
16.30 Galaxi.
16.32?16.55 Roni Neutroni (7).
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 Ampumahiihdon MM:
Naisten 15 km.
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora
linja.
19.30 Kandit. 14.00
Pienten perhe. Ruotsalaiseeen juhannuspöytään kuuluvat
tietysti erilaiset sillit, graavilohi, snapsit ja mansikkakakku. 18.45 Käännekohdassa: 21
päivää. Osa
2408. 1.00 SVT:
Västnytt. 21.00 JIM D:
Metsien miehet. 0.15 SVT: Aktuellt. 18.30 Kapteeni
Sapelihammas . Vesiliukuhyppy.
23.40 Fringe . 15.05 Meidän faija. (U)
15.20 Miehen paikka (S).
15.50 Pientä pintaremonttia. 2.40?3.33 NCIS Rikostutkijat.
KUTONEN
6.00 Me Rakastamme Musiikkia.9.00 TV-Shop ®. 19.00 Las Vegas. 17.30 Totta vai tarua: Viimeinen luolamies.
18.00 Hullut tiedemiehet. 1.50 Tough Love Couples. 18.05 Talent USA. 23.55 Star Trek: The Next Generation. 20.55 50 parasta ravintolaa. 0.35 Kirstien värkkäilyt. 10.25 Oma koti kaunein koti. 21.00 Elokuva: Basic. Umpisuolileikkaus.
2.35?5.00 Älypää-TV.
FOX
6.24 FOX Kids: Ni Hao Kai Lan (S). (Disgrace, Australia,
Etelä-Afrikka 2008). 19.00
Alaskan poliisit. Miten lapsi kokee
vanhempien alkoholinkäytön. 5. 2.00
SVT: Labyrint. Saskatoonin
marjoja.
15.00 Tanssi peppu pieneksi. Nelosen uutiset.
23.00 Nelosen sää.
23.05 Frasier. 20.00 Rantavahdit. 20.00 NCIS Rikostutkijat. Testi
paljastaa, miten huijataan
ikävuosissa! Rypyistä on
hyöytyä!
18.30 Ikkunoita avaruuteen.
6/12. 12.00 Me Rakastamme Musiikkia. 15.30 Meidän faija. 13.00 Me Rakastamme
Musiikkia. 14.00 SVT: Vem vet mest. 23.00 Num3rot. Tina
Nordström esittelee kotiseutuaan Skoonea ja viettää juhannusaattoa Taalainmaalla. 10.30 Lapsiperheen taloprojekti. 17.10
Leijonan luola Kanada. Onnea Sulo, Sulho.
6.52 Hanna Ankka (S).
7.03 Ystävykset (S).
7.09 Sana-Arkku: Kalasaalis.
7.19 Kasper ja Liisa (S).
7.32 Pupulaarimusiikkia.
7.36 Ika Oka (S).
7.47 Neppajymykerho.
7.54 Martta puhuu (S).
8.18 Oktonautit (S). 17.55 Yle Nyheter
TV-nytt. Nuorempi
agentti.
23.35 Taustapeliä.
0.05 Pirunkaupat.
1.05 Totuuden anatomia
(12). 17.00
Salatut elämät. 13.30 Kodikkaasti vuokralla. Siat.
15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat.
16.25 Eastenders (S).
17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 Suomen surkein kuski.
19.00 Miehen puolikkaat (S).
19.30 Tyhjätaskut (7).
20.00 Simpsonit.
20.30 Simpsonit.
21.00 Kurjat kuppilat USA.
Burger Kitchenin kohtalo.
22.00 Roba (12). 12.25 Mr &
Miss ShowHau. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00 Parasta Suomesta. 0.00 Elokuva: 100
kimmaa. 12.20 Huijarirakentajat. 17.26 STT Uutiset. 10.00 Best Direct. merten kuningas (S). 8.26 FOX Kids:
Prätkähiiret (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Sylttytehtaalla.
21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Myytinmurtajat. 23.45 SVT:
Lögnen. 15.00?16.00 SVT: Maestro. Yle Fem kello 20.00.
TV5
7.10 Kellarin kunkku. 0.40 JIM D: Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla.
1.40?5.00 Älypää-TV.. 17.30 Eastenders (7). 6/8:
Brasilia.
22.55 Kandit. 19.55 50 parasta ravintolaa. 23.00
Hulluna second handiin. 18.05 Suurin pudottaja.
19.00 Olet mitä syöt Ruotsi. 11.25 Best Direct.
12.25 Eläintarha. 16.00
Pop Hop. 21.55 Elokuva:
Rankka päivä (16). Torniossa osataan hoitaa sairastunutta
mieltä. 23.10 South
Park (12). 13.15
SVT: Go?kväll. 8.00 Kellarin kunkku.
8.30 Matlock. helmikuuta 2013
14 TELEVISIO
KESKIVIIKKO 13.2.
TV1
5.55 Puoli seitsemän. 1.45 SVT: Energina. Rakennusviraston virkamies ehdottaa
Brunettille tapaamista,
mutta ehtii kuolla ennen
sitä. 21.00 Jutta ja
puolen vuoden superdieetit. 8.30?11.00 SVT: Gomorron Sverige. 11.50 MasterChef Australia. 20.30
Huutokaupan metsästäjät. 0.10 Likaisen työn
sankarit. 19.00 Los Angelesin
tatuointitarinat. Osa
20/25. Osa
3/6: Östelääkin ovelampi.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Keskiviikon ravisuora.
22.10 Ääliö ulkomailla. Kosminen ampumarata.
19.00 Donna Leon: Ylimpiä
ystäviä (12). 3/4. (U)
11.00 Yle Uutiset.
11.05?11.10 Yle News.
12.30 Vielä virtaa (S). 7/25.
8.39 Late lammas: Sietämätön sukulaistyttö (S).
8.50 Pieni runotyttö (7).
9.40 Alueuutisia.
10.54?11.10 Oddasat.
13.35 Urheilukatu 2. N: Veli-Matti,
Ritva-Leena, Ansa Ikonen,
Siiri Angerkoski, Joel Rinne. 21.00 Aarrejahdissa. 22.00 Dok: Meritie Ruotsiin.
23.00 SVT: Sportnytt. Rakkautta ensikäynnillä.
14.25 Huippukokki lähtee maalle. 16.30 Supertehtaat: Camaro. 16.30
Tina Nordströmin pohjoiset herkut. 18.00 BUU-klubben: Kamomilla-noita. 13.15 Start! 13.45 Entisöintipaja. 9.35 Rachael Ray
Show. 16.00 Makuja. 9.00 24Kitchen:
Nopeaa ja herkullista. 10.00 Hulluna häämekkoihin. Metsästäjä.
23.00 House (12). 21.00 Pieniä potilaita. 22.35 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 16.15 Los Angelesin tatuointitarinat. Osa 6/8.
23.25?0.15 Luck (16). Enkelit
ja paholaiset. 14.30 SVT: Stolt att
vara resande. 0.05 Tabu: Outoa rakkautta. Seuranhakua tekstarilla, suora
lähetys Deitti-studiosta.
Treffi | 7
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät: Sulo,
Sulho
NELONEN
5.00?6.30 Älypää-TV.
7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit.
7.25 Disney esittää: Kim
Possible.
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit.
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut.
8.15 Vanessa ja pikkuväki.
8.45 Huippukokki lähtee
maalle. 13.20 Samaa sukua (7). 11.30
Pikakurssi kodinostoon. 0.45 Ihmemies MacGyver. 20.00 Totta vai tarua: Selvännäkijäetsivät. J. (Naked Gun: From the
Files of Police Squad/USA
1988). 9.30 Jahtikuningatar Marjaana. 1.35 Hurja remontti.
2.35?5.00 Älypää-TV.
. Toiset
saavat ylennyksen ja toisia
vaivaa yksityiselämä.
1.00 Simpsonit (7). 14.10
Matlock. 1.00 Family Guy.
1.25 Hullut tiedemiehet. 12.00 Huikea kakkukisa. 10.55 Ruutukauppa. 23.40 Alaston piilokamera (16). 9.55 Ruutukauppa. Brunetti epäilee heti
murhaa. 11.00 Sikke . KAUSI
PÄÄTTYY.
2.55?6.25 SubChat.
21.00
21.00 Mies ja alaston ase
(12). 0.05
Tyylillä treffeille. 20.00
Vietnamin monet maut. 22.40 Villit nettivideot (16). 0.55 SVT: Kulturnyheter. Käy ilmi, että uhrin
esimiehellä oli hämäriä puuhia mutta vedenpitävä alibi.
Kuka on syyllinen?
20.30 Miten elämme vuonna
2020. 7.20 FOX Kids: Monsuno. 1.40?6.00 Me Rakastamme
Musiikkia.
JIM
5.00?9.50 Älypää-TV. 6.46 FOX KIDS: Lola & Virginia
(S). 15.10 Rachael Ray Show. 14.10 Entisöintipaja. Ikääntynet
tekijät työpaikan voimavarana.
6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi. 15.30 Ilme nuoremmaksi . 10.25 best direct. 20.30 Dog,
palkkionmetsästäjä. 3/10.
23.00 Yle Uutiset.
23.05?23.59 Ulkolinja: Obaman ensimmäinen kausi.
Barak Obaman ensimmäisen kauden tilinpäätös.
Välit republikaanien kanssa
vaikeuttivat Obaman työtä
etenkin sisäpolitiikassa.
Mitä tapahtui Yhdysvaltojen
terveydenhuoltouudistukselle, talousongelmille ja
ulkopolitiikalle?
0.00?0.15 Oddasat.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen.
6.51 Nimipäiväonnittelu:
13.2. Saigonin katukeittiöihin johdattaa Anh Lé. Kausittaiset
metsät.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7).
Kotileikkejä.
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Ampumahiihdon MM:
Naisten 15 km.
19.55 Akuutti. 23.15 SVT: När livet vänder. 8.05?8.35 Namaste jooga. 11.25 Ruutukauppa. 18.30 70?s show. 13.35 Hullut tiedemiehet.
14.00 Jurassic CSI. 21.00 Criminal Minds. M.
Coetzeen romaaniin perustuva draama apartheidin
jälkeisestä Etelä-Afrikasta.
John Malkovich loistaa akateemisen uransa hylänneenä miehenä, joka rakentaa
elämäänsä uudelleen.
23.40?4.00 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
9.25 Eastenders (7).
10.00 Lemmen viemää (7).
11.00 Ostos-tv.
14.00 Mammanpojat.
14.55 Päiväni eläimenä. Kesäjuhlat.
16.00 Hurja painonpudotus.
17.00
17.00 Melissa ja Joey.
17.30 MasterChef Suomi.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Matkaoppaat.
19.30 Neljän tähden illallinen.
20.00 Leijonan luola.
20.57 Keno.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.00 Tiededokumentti: Aikamatka nuoruuteen. 23.55 Hyvässä uskossa (12).
0.45?4.45 Yön AVA.
MTV3
5.30 Aamusää.
6.00 Studio55.fi. 22.30 OC:n täydelliset
naiset. 16.00 Amerikan
hauskimmat kotivideot. 13.20 Irti helmoista. (Suomi 1947).
O: Edvin Laine. 7.35 Kellarin kunkku. 16.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa.
17.00 Käenpesä (12). 22.00 Liv D: Roskaruokaäidit. (U)
2.05 Num3rot (12). 18.00 Kellarin
kunkku. USA. Elämää
jäänmurtajalla.
9.30 Uutiset.
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
Marinoitu peruna-savusiikasalaatti.
9.45 Tunteita ja tuoksuja (7).
10.40 Emmerdale (7).
11.10 Emmerdale (S).
11.40?12.35 Lääkärit.
14.05 50 parasta ravintolaa.
Kolme Kruunua, Helsinki.
14.10 Alueellinen sääennuste.
14.15 Smash (7). Kosiomeininki.
13.00 Pikku-Matti maailmalla (7). 12.50 Ally McBeal (S). 18.00 Star Trek: The Next Generation.
19.00 Ihmemies MacGyver. 19.30 Unelmien talo. 14.50 Jättimäiset rakennusurakat: Vihreä
Peking. Rajua rakkautta.
2.00 Perhe on pahin. 22.00 Jopet-show. 3.00?4.00 SVT: Uppdrag
granskning.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 9.00 Arvostele mun illallinen Britanniassa.
9.30 Pienten perhe. Juhannusaaton herkut. 14.10 Emmerdale (7). 23.30 Kuumempi kuin tyttäreni. Hiihtolegenda Raisa Smetanina kertoo Villelle menestyksensä
salaisuuden. 15.00 Voicen uutuudet. Kauniaisista maailmalle.
14.00 Sokerileipurin herkut.
Osa 6/10.
14.30?15.00 Luontoretkellä.
15.10 Ajankohtainen kakkonen.
15.45 Tarinateltta.
16.00 Kandit. 2.40?3.05
Tanssi peppu pieneksi Extra.
LIV
5.00?7.30 Älypää-TV. 12.25 Suurin
pudottaja. Ruokaa rakkaudella. 19.00 Aamusta iltaan. Sergio?s.
Ravintola-alan ammattilaiset ovat jälleen äänestäneet Suomen 50
parasta ravintolaa. Valomyrsky.
Toiselta aikajanalta palanneiden elämä ei ole enää
entisensä Eurekassa. 3/9.
Ace kaipaa apua kostaakseen
entisille kumppaneilleen, ja
nuori Nathan Israel näyttää
olevan juuri sopiva mies.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. Mies vaaleanpunaisessa paidassa.
1.30 Madventures. Näkyykö se naamasta. Mv.
14.25 Yhteisvastuukeräys.
14.30 MOT.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
16.00?16.50 Avara luonto: Kukoistavat ekosysteemit. (12). Osa 4. Osa 6/8: Jätehuolto.
21.00 Suomensukuiset 30
päivässä. 19.00 Leila leipoo Ranskassa. 7.42 FOX
Kids: Hot Wheels. 11.55 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. Jakso 3.
16.50 Uutiset.
16.55 Suomen ja maailman
sää.
17.00
17.00 Kauniit ja rohkeat (7).
17.25 Kauniit ja rohkeat (7).
17.55 Mitä tänään syötäisiin. (U)
12.50 Luksusmammat.
13.20 Kierrätysmuotia Hollywoodissa.
13.55 Pikakurssi kodinostoon. 9.25 TV-Shop. N: Leslie Nielsen,
George Kennedy, Priscilla
Presley, Ricardo Montalban, O. 17.00 Latauslista. Komi. 21.30 Kampuspoliisit.
22.00 Elokuva: Raaka keikka. 20.00 Mentalist (12). 14.30 Liv D Sarja: Syöpöt. 13.00 Sisustusmatkalla Minnan kanssa. 10.25 Ruutukauppa. 11.20 50 parasta ravintolaa.
11.25 Huomenta Suomen parhaat. 1.15 SVT: Kulturnyheterna. Avoliittoformulaatio.
1.45?5.30 MTV3 Deitti. 2.30 SVT: Vem vet mest. 12.55 Eläintarha. 2/5.
17.50 Avaruuskansiot.
18.00 Prisma Studio. 17.00 Kellarin kunkku. Myrkyllistä.
Rock-tähtiä valokuvaava ja
lasta odottava nainen alkaa
sekoilla kesken kuvausten
ja hänet kiidätetään sairaalaan Housen syynättäväksi.
0.00 Eureka (12). Osa
258: ?Eipä tiennyt tyttö?.
20.30 Putoojat (12).
20.55 Hetkiä Kalliossa:
Janna.
21.00
21.00 Pirunpelto (12). Viettelijä vai
viaton?
15.15 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Iholla. 20.00 Pakkolunastajat. 11.55 Makuja. 20.30 Tanskalainen maajussi. (U)nskan matkaansa varten.
10.20?10.50 Pikakurssi kodinostoon. Metsästysmajalla Komin luonto hurmaa!
21.45 Kino: Häpeäpaalu
(12). 14.40
Emmerdale (S). Simpson, Nancy
Marchand.
22.50 Nelosen uutiset. 18.00 Supernanny. 17.25 Sportmagasinet. 16.55 Kumparetytöt.
17.20 Herra W (S). 21.00 Jäähyväisiä. (U)
9.15 Luksusmammat. Uudessa Vietnamin monet maut -sarjassa tutustutaan vietnamilaiseen ruokakulttuuriin. rajamailla (16).
0.40 UEFA Champions League -huippuhetket: 13.2.
1.15 Rillit huurussa (S). 8.04 FOX Kids: Transformers. 23.25 Moderni perhe (S). Jiri ja alaston ase.
20.05 45 minuuttia.
21.00
21.00 C.S.I. 20.30 Poliisit. Minun kehoni -sarja
jatkuu.
20.25 Viking Lotto.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.05 A-studio.
22.00 Treme (12). Osa 6/8.
20.00 Uusi päivä (S). (U)
10.00?10.52 Sydämen asialla (7). 14.35 Talent USA. 20.00 Hurja remontti. 6.58 FOX Kids: Avatar (7). Vastakohtia. 17.30 Kellarin kunkku