Kaupunginhallitukselta odotettiin myös kantaa valtiovarainministeriön lausuntopyyntöön kuntauudistuksesta. Raahen kaupunginhallituksella oli maanantain kokouksessaan mietittävää kuntaliitoskysymyksissä useamman pykälän verran. Taustalla on kunnanjohtaja Kaisu Tuomen ajatus, josko löytyisi yhteinen seutukunnallinen näkemys. Teksti: Juha Honkala, kuva: Vesa Joensuu 11
KUNTALIITOS Raahe pitää sopivimpana kuntakokona seutukuntaa, mutta Oulaisen mukaan tulokaan ei ole poissuljettu. Mikkola-Riekkinen toteaa, että Vihannin kohdalla hän olisi toivonut poikkeusta jo siksi, että valtiovarainministeriön asettaman kriisikuntatyöryhmän raportti annettiin niin myöhään. Vihannille osoitettavan vastaus-
luonnoksen mukaan Raahelle käy kaikki vaihtoehdot, mutta tarkoituksenmukaisimpana pidetään kuntakokonaisuutta, joka muodostuu Raahen Seutukunnasta. Huhtikuu kuluisi päätöksen lainmukaisuuden saavuttamisessa. MAALISKUUTA 2012 | N:RO 51 | 93. Mikkola-Riekkinen arvioi, että kiirettä pitää aikataulutuksessa, jos porkkanarahat aiotaan saada. Luonnosesitys oli vt. Pöydällä oli pohdinta Vihannin esitykseen, jossa se tiedusteli mahdollisuutta kuntajakoselvityksen tekemiseen seutukunnallisesti täydennettynä Oulaisten kaupungilla tai kuntajakoselvitystä mahdollisella muulla kokoonpanolla. Kun alunperin vuoden 2013 alusta liitosta tavoittelevien ja viimeisiä porkkanarahoja tavoittelevien kuntien oli ilmoitettava päätöksestään 4.5. Kolme kertaa olen yrittänyt saada asiasta keskusteluja käyntiin, kertaa Kari Karjalainen historiaa.. Samassa yhteydessä mietittiin myös kaupungin vastausta Siikajoen tiedusteluun, jossa se esitti yhteistä keskustelua liittyen valtiovarainministeriön kuntauudistuksen valmisteluun. kaupunginjohtajana toimineen Hannu Pyykösen, mutta asiaa kaupunginhallitukselle esitellyt kaupunginjohtaja Kari Karjalainen oli ennen varsinaista kokousta samoilla linjoilla. Maan hallituksen päätöstä kuntaliitoksista odotetaan kesäkuun lopussa ennen lomia.
Oulainen ei innosta
KRISTIINA TUIKKALA
Hyviä pelaajia kasvamassa
Raahen keilaseurat Tasku, Ränni ja RauKe tekevät hyvää juniorityötä maksamalla juniorikeilaajien viikoittaiset ratamaksut. Junioreiden esiinmarssi on tervetullut, sillä lajin ikärakenne on ollut jo vuosia verrattain korkea. Ei tämä meitä paljon auta, olisimme tarvinneet pari kuukautta,
miettii kunnanjohtaja. Selvää kuitenkin, on että selvityksiä ja yhdistymissopimuksia olisi lähdettävä valmistelemaan heti, sillä päätöksenteossa yhdistymisen pitää olla huhtikuun alussa. Hän uskoo kuitenkin, että jos yhteistä tahtoa on, niin sekin onnistuu. mennessä, niin uusi päivämäärä on 11.5. Suosittu juniorivuoro on näyttänyt nopeasti mahtinsa, sillä Raahessa kasvaa Oskari Salimaan ohjauksessa hyvää vauhtia kovia pelaajia, jotka haastavat veteraanit tosissaan vuoden tai parin sisällä. Vihannin suunnalta tulleen aloitteen ajankohtaa kaupunginjohtaja harmittelee. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
LUONTO
Kohta kotiin
8
+1
9
Keskiviikkona paistaa taas
IHMISET
Kevään kirjoitukset käynnistyivät
3
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
NUORTA VERTA: Juniorivuorot vetävät keilaajia
Viikko lisäaikaa
KUNTALIITOS Valtiovarainministeriö antoi Vihannille vain viikon lisäaikaa kuntaliitospäätöksen tekoon.
KRISTIINA TUIKKALA
Vihannin kunnanjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen on pettynyt valtiovarainministeriön vastaukseen, jossa ministeriö ilmoitti pidentävänsä vain viikolla määräaikaa, johon mennessä kuntaliitospäätökset on tehtävä. Hän epäilee, että liikkeellä ollaan auttamattomasti myöhässä porkkanarahojen saamiseksi. TIISTAI
13. Kaupunginjohtaja pitäytyisi valtioneuvoston ehdottamassa kuntakokoonpanossa, mutta jos Oulainen ottaa yhteyttä, ei Karjalainen näe suurempia esteitä. Päivämäärä on sama kaikille. Karjalainen toteaa, että seutukunnallisesti on jo totuttu tekemään yhteistyötä, joten tässä vaiheessa Oulaisten mukaan tulo tuntuu vieraammalta
Jonakin perjantaina Adidakset saavat osan luokkakaverin oksennussuihkusta ja talvikin tulee. Nimipäiväsankareilla on
TORNIN JUURELTA
edelleen paikkansa lehdessä, totta kai! Tiedot löytyvät nykyisin tv-sivun yläosasta. Nyt jalastani löytyy mustat, käytännölliset talvisaappaat. Kannettavassa cd-soittimessa soisi Kent, mutta levy alkaa hyppiä pienimmästäkin kolauksesta ja liikkeestä. Näen kenkäni. Nykyisessä elämässäni käytäntö ajaa tyylin ohi vilkkuvaloin, enkä ole moksiskaan. Sitten eletään vuotta 1996. Kulutan kaikki tennarini viimeiseen saumaan; mitä kuluneemmat, sitä paremmat. Kahdessa paikassa, yleensä vierekkäisillä sivuilla olevat nimipäivätiedot taas kalskahtavat jo vähän toistolta. Ainakin minä muistan seuraavaa: Eletään 1980-luvun loppua. Onnittelut tänään kaikille Ernoille ja Tarvoille!
sanna.keskinen@sps.fi
Maaliskuussa 2002 uutisoitiin, että tavarajunien järjestely- ja vaihtotyöt loppuvat Raahen rautatieaseman ratapihalla ja toiminnot siirretään Rautaruukin tehdasalueelle. Sen sivun tekstit ja kuvat tulevat toimitukseen valmiina, joten niistä emme nimipäivätietoja voi poistaa. Miten muistaisi asioita kymmenen vuoden takaa, miten poimisi olennaisen. Vaikka itse olisi eri mieltä, ei kanssakäymisessä voi lähteä siitä, että toisen mielipide tai tunne olisi väärä. Tunnelmat ovat varmasti moninaiset. Kaikille näille tunteille pitää olla tilaa ja ilmaisuoikeus. Adidakset lentävät teinitarinoineen roskikseen. Vaikka suurin työllistävä vaikutus osuu voimalan rakennusaikaan, on se niin valtaisa, että sillä on merkitystä pitkälle tulevaisuuteen. Tapahtuma kertoo paljon elämäntilanteestani. Luulen, että sain juuri vastauksen kysymyksiini. Kannattaa myös miettiä sitä, millaisen perinnön jätämme seudun nuorille, jotka rakentavat tänne elämäänsä ydinvoimalan vuoksi tai siitä huolimatta. Popoilla voi hämätäkin; maihinnousukenkiä pitävä ei tee automaattisesti uusnatsia, ja joskus mies tykkää käyttää punaisia korkokenkiä. Menetyksen tunne on hyvin henkilökohtainen ja syvä. Jokainen, joka joskus on kirjoittanut CV:n, tietää kuinka rasittavaa se voi olla. 2 |
Raahen Seutu
13. Tämäniltainen tilaisuus on yksi mahdollisuus purkaa tuntoja ja hakea keskusteluyhteyttä eri näkökantojen välille.
Arkistokuva: Vesa Joensuu
Miia Lahti
maa elämää on aina vaikea tiivistää ranskalaisiksi viivoiksi tai bullet pointseiksi. Minun piti saada talvikengät, marssin kauppaan ja ostin sellaiset. Riitaisa yhteisö ei ole houkutteleva tai hyvä malli kenellekään.
ARKISTON AARTEITA
Mihin nimipäivät katosivat?
Nimipäivät ovat mukava juttu. Kengät siis kertovat myös sen, että olen melko tyypillinen, ekologisia arvoja kannattava kolmikymppinen nainen. Osa asukkaista edustaa toista ääripäätä, suree ja kokee edessä olevan elämää suuremman vääryyden, kuten yksi lukija asian muotoili lähettäessään Raahen Seutuun kysymyksiä tämäniltaista keskustelua varten. Ennen päivänsankarit löytyivät sivun yläosasta siniseltä pohjalta. Ajatuksia ja tunteita ilmaistessa olisi kuitenkin kaikkien syytä muistaa se, että kipeistäkin asioista pitää pystyä keskustelemaan asiallisesti. Kengät kertovat ihmisestä järkyttävän paljon. Siksi nimipäiväsankarit muuttivat lehdessämme uuteen paikkaan. Päivitän ne heti retrotyylisiin tennareihin, jotka toimivat niin arjessa kuin juhlassakin. Vaikka harva niitä erikseen juhlii, on nimipäivä hyvä syy poiketa ystävän luona kahvilla, soittaa tai vaikka antaa kukkia. Iloinen mieli tulee sekä saajalle että antajalle. Lukion auditorioon kokoontuu toivottavasti sankka joukko pyhäjokisia ja naapurikuntalaisia, koska nyt on kaikilla tilaisuus keskustella avoimesti siitä, millaisia ajatuksia, pelkoja, toiveita ja tuntoja mielessä on herännyt sen jälkeen, kun Fennovoima ilmoitti rakentavansa ydinvoimalansa Pyhäjoelle. Monella yrityksellä on lähivuosina kasvumahdollisuudet, jollaisista ne ovat voineet tähän asti vain haaveilla. Palauta mieleesi niiden väri, miltä ne tuntuivat jalassa ja milloin niitä käytettiin. Jalassani on hopeanväriset Adidakset. Ajattele, jos joutuisit pitämään esitelmän tunne-elämästä ja mielenmaisemistasi isolle joukolle. Mietin tätä ja katson alas. Unohdan Suomen talvisäät ja luistelen aina vauhdikkaasti lomilla asemalla vastaan, äitini kauhuksi. Osa seudun asukkaista kannattaa ydinvoimaa ja iloitsee voimalan tulosta ja etenkin sen mukanaan tuomista työpaikoista. Jos epäilet minua, tee seuraava testi: poimi jokaisesta eletystä vuosikymmenestäsi kaikista muistorikkaimmat kengät. Tiimitän ne kivipestyjen farkkujen ja sotkuisen värikkään talvitakin kanssa. Juoksen vielä pikamatkoja ja hyppään pituutta, mutta hopeisissa lenkkareissa vilkkuu jo teinille
Asiallista puhetta
O
P
yhäjoella keskustellaan tänään ydinvoimasta. Uskon, että muistat yhtäkkiä yllättäviä asioita menneisyydestä. Ne turvaavat leipää ja palveluja seudulle pitkäksi aikaa. Miten ihmeessä sellaisen tekisi. Ja CV on vain virallinen meriittiluettelo. Näiden ääripäiden lisäksi on suuri joukko ihmisiä, jotka sovittelevat tunto-
"
Riitaisa yhteisö ei ole houkutteleva.
jaan välimaastossa. Ne ovat halvat ja tekonahkaiset eikä niiden ostokriteereihin liittynyt tyylipaineita. Olen kiireinen, pienen lapsen työssäkäyvä äiti, enkä ehdi shoppailemaan tuntitolkulla mitään. Jalassani on mustat, läskipohjaiset kengänhirvitykset. Moni lukija on ihmetellyt, mihin ovat kadonneet nimipäivätiedot Raahen Seudun kalenterisivulta. Muutan Lontooseen, jossa kenkiä katsotaan kieroon. Katse reippaasti alas! Mitä kenkäsi kertoisivat sinusta?
miia.lahti@sps.fi
Pyhäjoella riittää puhetta ydinvoimalasta. Kymmenen vuotta sitten myös junalippujen myynti Raahen rautatieasemalla loppui.
Arkistokuva: Vesa Joensuu. Päinvastoin, toivon että halppiskenkieni pohjaliima pitää vielä ensi talvenakin, yritän nimittäin hillitä kulutustani pienin teoin. Ilman rakentavaa keskustelua jäädään helposti vellomaan ristiriitojen suohon, josta on vaikea päästä kantavalle maalle. Minua haluttaa diskoon, maistelen tupakkia salaa ja suhauttelen ennen kotiin menoa vaatteille dödöä, jonka olemme ovelasti kätkeneet kaverin pihagrilliin varta vasten. Iso osa lienee iloinen työpaikoista mutta kantaa silti huolta ydinvoiman turvallisuudesta ja voimalan vaikutuksista arkielämään. maaliskuuta 2012
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN
Vaikka kevät etenee vauhdilla, riittää merellä jäätä vielä monenlaisiin aktiviteetteihin.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Kengät sanoo ainakin koo
aikuisten niin houkutteleva maailma
Anni taas keskittyi kirjoittamaan vapaammin annetusta aiheesta. Jutta oli lukenut paljon esimerkiksi pakolaisten liikkumisesta valmistautuessaan ylihuomisiin maantiedon kirjoituksiin. Rakennusyhtiö on maksamassa kahdesta tontistaan runsaat 414 000 euroa. Lukion jälkeen Anni toivoo pääsevänsä opiskelemaan perinnöllisyystiedettä. 13. Kauppoja on hiottu noin 250 000 euron hinnasta. Keskityn maantietoon. Esseessä saa vapaammin ilmaista mielipiteensä, Jutta sanoo. Jutta on aikeissa hakea Rovaniemelle ammattikorkeakouluun ja opiskella restonomiksi.
RAAHEN SEUTU
167 lukiolaista hikoili eilen Raahen seutukunnan lukioissa ylioppilaskirjoitusten äidinkielen esseekokeessa. Kirjoittajia oli Raahen lukiossa 92, Siikajoen lukiossa 33, Pyhäjoen lukiossa 28 ja Vihannin lukiossa 14. Ay-liikkeelle luonteva tapa on ratkaisujen ja hyvien toimintatapojen hakeminen henkilöstön edustajien kanssa. Viivyttely asiassa haittaa paitsi liittoa itseään, myös koko ay-liikkeen toimintaa. Omistajaa on vaihtamassa 1 840 neliön asuinkerrostalotontti sekä 2 155 neliön tontti, joka on varattu paikoitukseen. Ratkaisun avaimet ovat AKT:n käsissä, mutta SAK ja muut jäsenliitot ovat valmiita auttamaan ratkaisun löytämisessä, jos se nähdään AKT:ssä tarpeelliseksi, SAK:n hallitus
tiedottaa. Kirjoittaja saattoi valita myös tulkintatehtävän valokuvaaja Hannes Heikuran valokuvista tai kirjoittaa Jyrki Vainosen novellista Pullo.
Vajaassa neljässä tunnissa Raahen lukion abiturientit Anni Peltoniemi ja Jutta Kallio olivat selvittäneet esseekokeensa. Jutta ei osaa lukea "köntässä", joten hän on aloittanut yo-pänttäämisen jo hyvissä ajoin tammikuussa. Jutta on myös kirjoittanut jo ruotsin kielen yo-kokeen.
Lukuloman taktiikka on ollut Annilla selkeä. Annilla on takanaan jo ruotsin ja kemian ylioppilaskirjoitukset. Aiheet olivat hyvin ajassa kiinni olevia, kuten Onko narsismi ongelma?, Nykyajan sankaruus, Kirkko yhteiskunnallisena vaikuttajana ja Miten ter-
rorismin uhka vaikuttaa elämäämme. Kolmesta tonttikaupasta kaupungin kassaan on kilahtamassa noin 600 000 euroa. On hyvä, että äidinkielen kokeita on kaksi, tekstitaidon koe ja essee. Koen, että aineistosta saa tu-
kea, eikä tarvitse itse keksiä ihan kaikkea, Jutta sanoo. Sitten luen biolo-
TYÖLLISYYS Tilastokeskuksen yliaktuaari Mika Idmanin tekemän palkkavertailun mukaan koulutus vaikuttaa nykyisin palkkoihin vähemmän kuin ennen, vaikka nuorilta vaaditaan entistä parempaa koulutusta. Se on ainoa reaaliaine, minkä kirjoitan, Jutta toteaa. Kauppahintaa on kohtuullistettu alueen hintatasosta, koska tontin vuokra on ollut yli kolminkertainen muihin verrattuna.
Yo-essee selätetty
KIRJOITUKSET Ylioppilaskirjoitukset jatkuivat eilen äidinkielen esseekokeella.
SARI OHINMAA
Nuorten palkka ei vastaa aiempien sukupolvien palkkaa
giaa aika paljon ja illalla vielä jotakin muuta. Jotta nuorten palkkaus olisi nykyään samalla tasolla kuin aiemmalla sukupolvella, edellyttäisi se keskimäärin 150 euron lisäystä tilipussiin, Idman kirjoittaa.. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
SAK:n hallitus odottaa pikaista ratkaisua
RAAHEN SEUTU
KANNANOTTO SAK:n hallitus kehottaa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliittoa (AKT) ja sen hallintoa ratkaisemaan mahdollisim-
man nopeasti viestintäpäällikön irtisanomisesta syntyneen ongelman. Näin erilaiset kirjoittajat pääsevät
näyttämään omaa osaamistaan, Anni sanoo. Siitä syntyi neljä sivua tekstiä. Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan YIT: n ensimmäistä Kaupunginrannan tonttikauppaa. Uudet järjestelyt olivat esillä Raahen kaupunginhallituksen maanantaisessa kokouksessa.
Kassan täytettä tonteista
KRISTIINA TUIKKALA
Raahen lukion abiturientit Anni Peltoniemi ja Jutta Kallio löysivät helposti omat vaihtoehtonsa eilisistä esseetehtävistä. Ay-liikkeen työpaikkoja ja työsuhteita koskevat samat lainalaisuudet kuin muitakin työpaikkoja. Kiusaamisen SAK tuomitsee niin omilla kuin kaikilla muillakin työpaikoilla.
Hybiridiviranhaltija
KRISTIINA TUIKKALA
RAAHE Mitä tapahtuu, kun Uimahallisäätiön isännöitsijä Kyösti Kokkonen ja liikuntatoimenjohtaja Juhani Tähjänjoki mielivät eläkkeelle kuluvan vuoden aikana. Valinta oli helppo. SAK:ssa nähdään, ettei AKT:n tapausta voi yleistää koko ay-liikkeen työpaikkoja koskevaksi ongelmaksi. Näistä tiedoista oli hyötyä esseessä, jonka hän kirjoitti aiheesta Mitä ajatuksia muuttovirrat sinussa herättävät?
Anni puolestaan valitsi esseensä aiheeksi Mikä sinulle on merkityksellinen ilmaisutapa. Vaihtoehtoisia yliopistoja ovat Oulu, Helsinki tai Jyväskylä. Nuorten palkkatason suhteellinen heikentyminen näyttäisi olevan lähtöisin yksityisen sektorin työnantajilta. SAK:n hallitus myöntää, että myös ay-liikkeen työpaikoilla esiintyy aika ajoin ristiriitoja.
"
On hyvä, että äidinkielen kokeita on kaksi.
ABITURIENTTI ANNI PELTONIEMI
Niissä tilanteissa meidän on toimittava erityisen huolellisesti, asiallisesti ja tartuttava asioihin ripeästi. Aamulla nukun aika pitkään. 14 tekstivaihtoehdosta Jutta oli poiminut aineistoaiheen, kuten oli ajatellutkin. Essee tuntuu Jutasta helpommalta kuin tekstitaidon koe, jossa on tarkemmat säännöt. Kuva: Vesa Joensuu
RAAHE Aivan mitättömillä summilla ei Raahen kaupunki ole tonttikauppoja tekemässä. Annin mielestä helppous tai vaikeus riippuu täysin annetuista aiheista. Tehtävät yhdistetään ja
Juhani Tähjänjoki.
niille haetaan tekijä. Tykkään biologiasta eniten ja keskityn sen kirjoittamiseen, Anni sanoo. Kaupunginhallitus käsitteli myös Ouluntien Nesteen huoltoaseman tonttia, jonka vuokralainen on ilmoittanut haluavansa ostaa
Ensimmäisessä yleisöä oli noin 500 ja seuraavassakin 250. Tervetuloa!
sääntöm. Ota yhteyttä,
tiöltä käytiin kysymässä, mitä voin syödä. Tässä taannoin korjattiin Pyhäjoella vesiturbiini, joka on kustannuksiltaan huomattavasti halvempi ja hyötysuhteeltaan parempi kuin tuulimylly. Miksei sitten ole viety. Jos tunnistat kuvassa olevan henkilön, kerro vastauksesi, nimesi ja yhteystietosi Raahen Seutuun torstaihin kello 12 mennessä. On meillä heitelty sellaistakin vaihtoehtoa, että viedään pohjoiseen myös tekijät, mutta siinä on tullut vastaan kustannukset. 050 490 2232 tai Martti p. klo 18 Heikun
talossa, Brahenkatu 2, Päivi Harjuhaahto kertoo korujen valmistamisesta mm. Brahenkatu 12-14, Raahe. fi. Raahessa on hyvät ja pitkät moottoriurheiluperinteet monessakin lajissa. Silloin on ensimmäisenä selvitettävä sijoitetun pääoman takaisinmaksuajan pituus. Soittele.
Thompsoninrannassa pärisee ja pöllyää ensi lauantaina. Nyt kaksi kisaa on onneksi kaikesta huolimatta ajettu. Tilaisuus on kaikille avoin.
tunnistamisesta. Vieläkö laji kiinnostaa. Ihmeteltävää siis riittää ja mikä parasta: SM-sarjan molempien kaksivetoisten luokkien mestaruudet ratkeavat vasta lauantaina Raahessa. Rautsi.
Ammatti, jossa valite-
Siivoa harrastuspaik-
kohentuisi jos kävelykadun liikerakennuksia korotettaisiin 2-3 kerrosta. Sitovat ilmoittautumiset 22.3. Ajot voisi toteuttaa ehkä niin, että ajettaisiin kaksi kahden kisan viikonloppua, jolla saataisiin neljä kisaa. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Allerginen 4 lapsen äiti.
voimalaa Suomeen! Ei Pyhäjoellekaan! Muualla ymmärretään vaarat, miksi ei meillä?. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Rautaruukin Eläkeläiset
Keskiviikkokerho 14.3 -12 klo 15 Kirsti ja Runoseura esittää ohjelmaa. Johtokunta paikalle 12.45.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Teemme teatterimatkan
Ouluun 28.4. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. 050 4913339.
Raahen
Taideyhdistys
Raahen Alueen Sydänyhdistys Meidät on kutsuttu
Hengitysyhdistyksen liikuntatapahtumaan toimintakeskus Kreivinaikaan la 17.3. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU JÄRJESTÖT
Ao 200 veteraanit Karaokeyhteislauluilta ke 14.3. Liikevoitto ei voi olla yhteiskunnan tukiaisia. Ajetaanko myös nelivetoisten kisaa. Raaheen tulee väkeä, se on selvä. Kisoja ei tarvitsisi viedä kuin Kuhmon korkeudelle, niin koskaan ei tarvitsisi pelätä, ettei olisi jäätä. euroa/kpl), koska niiden rakennelujuudet jääolosuhteissa vaativat suurta massaa ja kovaa kestävyyttä.
Talviset jääkentät puristavat rakenteita valtavilla voimilla, mistä on kokemuksia nykyisistä majakoista Perämerellä. kevätkokous 25.3. kevätkokous 21.3. Peruuttamalla rutattu, silminnäkijä on ja merkki tiedossa. Vesiturbiini jauhaa pientä energiaa taukoamatta koko ajan, eli se ei ole vertailukelpoinen tuulimyllyn kanssa. Lisäksi kyseisiä "tuulipuistoja" (tuotantolaitoksia) on suunniteltu kymmeniä Pohjois-Pohjanmaalle. Tähän kohteeseen sijoite-
Lukijan mielestä vesiturbiini on kustannuksiltaan halvempi ja hyötysuhteeltaan parempi kuin tuulimylly. klo 18 Fantin majalla. Lähempiä tietoja antaa Eija p. Verhoutumalla maailmanparantajaksi ja toimimalla kaupallisia periaatteita vastaan loppuvat rahat heti alkuunsa, sillä tuotantovarmuuskin on tuulesta temmattua. Kahvitarjoilu. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät) Tekstaiin mahtuu vain 151 merkkiä. Jos valtio rahoittaa tällaista tuotantoa ja samanaikaisesti suunnittelee leikkauslistoja, on mopo keulinut ja pahasti. Turistejakin otetaan mukaan. Jos toimialalla olisi liiketaloudellisia perusteita, olisi kilpailu sillä sektorilla hyvinkin rajua. Vakavasti ottaen, mistä rahat. klo 13. Tarjolla kahvia, makkaraa sekä suosittu arvonta. Kisan järjestäminen vaatii myös tekijöitä, eli pelkkä jää ei riitä. Olen itse seurannut useita vuosia tulimyllyjen fyysistä toimintaa eli pyörimistä päivittäin. Kun ottaa huomioon tuulimyllyn taloudellisen puolen, ollaan hankinnan perusteiden määrittelyn puolella. peruutetaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi.
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Kaikille avoin,
maksuton yleisötilaisuus kosteus- ja homevaurioiden tunnistamisesta asuntokaupan yhteydessä ke 21.3.12 klo 1820, toimintakeskus Kreivinajan ruokasali, os. Mukava tapahtuma oli. kalevalakorut. Asiantuntijana paikalla on Hengitysliiton korjausneuvoja Riippa, joka kertoo pientalojen riskirakenteista eri vuosikymmenillä sekä niiden
Raahen Kaatuneitten Omaiset Päiväkahvitilaisuus
toimintakeskus 15.3. klo 18 toimintakeskus Kreivinajassa, olohuone. Kahvitarjoilu klo 17.30.Tervetuloa!
Raahen Alueen Sydänyhdistys Teemme 16.9 - 23.9.
viikon kestävän kylpylämatkan neljän tähden Viimsin kylpylään, joka sijaitsee Virossa 9 km Tallinnasta itään. Otamme myös turisteja mukaan. 2231990, 0503088053 tai Hilleville 2238706, 041-5060685. Kun tuulimyllyjä markkinoidaan, mainitaan tuottotehot maksimaalisina. ryhmä. Jokaiseen laitoskokonaisuuteen generaatto-
reita tulee useita kymmeniä, jopa parhaimmillaan sata kappaletta. Tähän tehoon ei oletettavasti päästä kuin aniharvoin. Vieläkö yleisö löytää kisoihin. Näyttää vahvasti siltä, että sydäntalvella tuulimyllyt ovat pois käytöstä tai pyörivät niin hiljaa, että optimaalista tehoa ei saavuteta. Otamme myös ei-jäseniä mukaan. Jos jäätä ei ole, sille ei voi mitään. SM-arvo on luokilla 1 ja 2. Oman arvauksensa voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen toimitus.raahenseutu@sps. Kuinka kannattava kyseinen elinkeinoala on ja paljonko se tuottaa omistajilleen voittoa. 29.3 mennessä. Oikein käy pohjalaisella kateeksi.
Mitä laitetaan!
Muotisanonta, joka sopii markkinointiin erinomaisen hyvin. Kyllä ajetaan. Ilm. Sääntöm. Raahelaiset Ari Perkiömäki ja Pekka Keski-Korsu saavat seurakseen oululaisia nelivetoisiin. Jätä huulipunakin pois.
Poliisin liikenteen
valvonnassa kaaharit jäisi paremmin kiinni, jos ei lehdessä etukäteen ilmoitettaisi.
Ei enää yhtään ydin-
tin hiihdon järjestäjille. Eikä tässä vielä kaikki, sillä kyseiset yksiköt tarvitsevat myös huoltoja, jotka ovat hyvin vaativia huomioiden olosuhteet, joissa generaattorit sijaitsevat. Tarkemmat tiedot: www.kylat.net
Raahen Seutu
13. Näin voisi ehkä pitää kustannuksia kurissa. Arkistokuva: Vesa Joensuu
ARVAA KUKA?
tulle pääomalle tuli takaisinmaksuajaksi noin 18 vuotta. maaliskuuta 2012
Martat 14.3. Merelle rakennetut yksiköt ovat huikean hintaisia (2230 milj. Keittiövuorossa Sirkan
Rautaruukin ja Raahen
Pian pärähtää
JUHA HONKALA
LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Raahen Thompsoninrannassa ajettavaan jääradan SM-osakilpailuun oheiskilpailuineen on ilmoittautunut 49 kuljettajaa. 050 491 3339. Ollut puhetta kauan, että voisi ajaa pohjoisemmassa. Suomeksi sanottuna toisessa luokassa on rallirenkaat ja toisessa luokassa pitkät piikit. Toivottavasti jaksat-
Berlingon lommottamisesta. Kaikki jäsenet tervetuloa. Totuus on vain se, että ei sitä mitään laiteta, jos ei ole varaa. Näinä päivinä on muodikasta puhua tuulimyllyistä ja niiden hankkimisesta. Kreivinajassa
Raahen Seudun Psoriasisyhdistys Teemme teatterimatkan Ouluun 14.4 klo 13 näytökseen "Kilpakosijat". Raakel Rokuan matka 14.3. On muistettava, että tilaaja maksaa!! Onko varaa?
ENERGIAN YSTÄVÄ
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nu-
meroon 17255. Millä luokilla on SM-arvo, Vesa Rauhala, SM-jääratasarjan tiedottaja. Jääratasarjalle kausi on ollut vaikea, kun jäätilanne on ollut surkea. mennessä Juhanille p. Poliisi tutkii. OYS:ssa sanottiin, ettei dieettikeittiö toimi kesälomien vuoksi. Nyt ei niin ole. Mielestäni toimijoiden on tuotava esille tuulimyllyjen hankinnan perusteet ja takaisinmaksuaika, jolla nähdään hankinnan kannattavuus. Pitäisikö kisat viedä kauas Lappiin, että saataisiin paremmin jäätä alle. Arvomme oikein vastanneiden kesken kilon kahvia.
Kiitos Siikajoelle Var-
te järjestää liikuntatapahtumia jatkossakin!
Raahen keskustan ilme
niin sovitaan. Kaikille laulun ystäville vapaa pääsy. Eli puhutaan kaksivetoisten autojen vakio- ja erikoisliukuesteisistä luokista. Muutama paikka on vapaana. Ohjelmassa ainakin tasapainoilua ym. Lähempiä tietoja antaa Martti puh. klo 13 Brahenkatu 13, Patala. Kyllä tuntuu vähän siltä, että kilpailijat ovat tosi varovaisia ilmoittautumaan, kun kisoja on jäänyt ajamatta. Laulajat harjoittelee klo 14 ja senioritanssijat kerhon jälkeen. klo 15. Julkisuuteen on tuotu useita eri hankintahintoja, yleisin lienee 57 miljoonaa euroa/kpl. klo 15 Tervetuloa ! Raahen Kylät Salonselän hiihto suksitaan perinteisillä reiteillä 17.3. Linja-auto on käytettävissä koko matkan ajan. Lähdetäänpä liikkumaan.
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Hallituksen kokous ti
20.3. Eikös tällaista joku valtuutettu ehdottanutkin.
Kiitos viininpunaisen
taan ja ollaan usein tyytymättömiä, vaikka syyslomaa 1 viikko, joululoma 2,5 viikkoa, hiihtolomaa 1 viikko, pääsiäisvapaa 5 päivää ja kesäloma.
Raahen sairaalassa keit-
kasi, niin ettei roskat tartu vaatteisiin. Viime viikonloppuna Töysässä ajettiin kaksi kisaa ja väkeä oli paljon. klo 13 alkavaan musikaalinäytökseen "Kilpakosijat"
Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. FC Raahe pojat 99 Saliharkat maanantaisin 17.30-19.15 Merikatu, keskiviikkoisin 18-20 ja perjantaisin 18.30-20.30 keskuskoulun Ministadionilla. 0065938636 TILAUSHINNAT alk. Hän edusti usein myös Raahen osastoja piirin ja valtakunnan tason kokouksissa. Raahen kirkon uudelleenvihkimispäivänä ensi
sunnuntaina illan yhteisvastuukonsertissa laulaa Elina Puhakka eikä Elina Sivonen, kuten virheellisesti oli eilisen lehtemme jutussa ja viikko sitten Raahelaisen ilmoituksessa. Hän kuoli 3.3.2012 pitkän vaikean sairauden murtamana. Lisätietoja: Marika 040-5708274
Elina Puhakka laulaa kirkossa
SARI OHINMAA
OIKAISU Ihanat Elina-nimiset laulajattaret tahtovat mennä sekaisin, ovat menneet jo parikin kertaa lehtiemme palstoilla. Sisäpelikengät, säärisuojat ja juomapullo. Paikalle 15 min ennen
harj. klo 13 lukiolla, La 14.4. harjoitteluvuoro jäsenille klo 18-20. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. Pattijoen kunnanvirasto) tiistaina 27.3.2012 alkaen klo 18.00. alv.)
@
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi tai ilmoitukset.raahelainen@sps.fi tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset: toimitus.raahenseutu@sps.fi tai toimitus.raahelainen@sps.fi
Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. FC Raahe 05-06 Nappulaliiga 05-06 synt. fi
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. Valmentajia pyydetään ohjaamaan mahdollisimman monta pelaajaa taitokoulutapahtumiin. To 15.3. Ma 19.3. Sylvi oli mukana kaikessa, missä hänen sukupolvensa vasemmistolainen voi vain olla. Tervetuloa!
K E V Ä T KO KO U S
SEURAT
Raahen Tanssiklubi Ti 13.3.
Latinobic, Salsa klo 18-19 ja lavatanssin alkeissa hidas valssi III klo 19.15-21.15, opettajana Arja. Työssä käydessään hän toimi alansa ammattiyhdistysliikkeessä. 1,92 1,99
sis.alv. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Hän oli kansandemokraattisen liikkeen aktiivi jo ennen työväentalolle muuttoaan Piehingin kylässä. Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy, Alma Media. Tervetuloa FC Raahe valmennus Nykyisille ja uusille valmentajille säännöllistä valmennustukea ja -koulutusta. Kirkkokuoro ke 14.3. Hän toimi koko ajan aktiivisesti talon varainhankkijana ja oli järjestötyössä ahkerasti mukana. klo 12. Helmikuusta alkaen ikäluokkien 00-02 ja 03-04 pelaajilla (pojat ja tytöt) on mahdollisuus osallistua taitokoulutapahtumiin Merikadun koululla sunnuntaisin klo 10.30. Myös muu järjestökenttä oli hänen sydäntä lähellä, Raamuutti talolta pois ja meni töihin Kummatin Talonhoito Oy:lle, huolehti hän vapaa-aikanaan edelleen talon siivouksesta, käytännön toimista ja talon ylläpidosta. Kokouksen jälkeen toimistoinsinööri Paula Pihkanen kertoo Pekkatori - Kirkonaukio katu- ja ympäristörakentamisesta. Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. Vuonna 1974 hän aloitti työväentalolla vahtimestarina ja avusti yhdistyksen taloudenhoitajana ollutta miestään. klo 13 (huomaa aika). krs, Oulu. ikäluokkien pelaajille, jotka haluavat joukkueen harjoitusten ohella lisäharjoitusta. Toiminta on avointa kaikille em. klo 18.
Asiakaspalvelu 010 665 5185 fax (08) 220 702 Palvelemme mape klo 816 Tilaukset Maija Heikkilä 010 665 5170 Suorajakelut Minna Lattunen 010 665 5125 Ilmoituspalvelu Myyntineuvottelijat Anne Luovi 010 665 5171 Marketta Routaniemi 010 665 5119 Myyntipäällikkö Marjut Möttönen 010 665 5172 gsm 040 573 0569 Markkinointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaa Erkki Heikkilä gsm 0400 589 430 Toimitus 010 665 5180 fax (08) 220 702
ILMOITUSHINNAT /pmm mv ilman alv. Paritanssikursseilla alle 25-vuotiaille -25 % ovh:sta, käteismaksu. Taloudenhoitajana hän oli vuodesta 1979 alkaen, lähes 30 vuotta. Lapset ja pioneerityö oli hänelle tärkeä, hän toimi Raahen osaston puheenjohtajana loppuun asti. 0400 364 043 tai 020 636 1020. 23%) klo 8.30 mennessä
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 , sis. Asiakirjoihin voi tutustua myös Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen toimitiloissa, Linnankatu 1, 1. Kemin 99-KePS-turnaus 28.4. Hän toimi todellisena perustyön "työmyyränä". 9% (alv. Muistamme ja kunnioitamme Sylviä seuraavin sanoin: Hyvän ihmisen muisto miten mieltä se lämmittää. Nuorten lauluryhmä to 15.3. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi) toimitettu aineisto. Joukkue pelaa 9V9 98-piirisarjaa. Juomapullo ja pallo mukaan. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
|
ILMOITUS HAKEMUKSEN MUUTOKSESTA Dnro PSAVI/98/04.08/2011 Nordic Mines Oy hakee Laivakankaan kultakaivoksen käsiteltyjen jätevesien purkupaikan ympäristölupaa ja purkuputken rakentamislupaa sekä töiden- ja toiminnanaloittamislupaa muutetun suunnitelman mukaisesti Raahen kaupungissa. Sisäpelikengät, säärisuojat ja juomapullo. 1,76 1,86 1,76 16,00 30,00 13,00 28,00 0,74
ilman alv. klo
18.30.
Jumalanpalvelus su 18.3.
klo 10. Hän sai asiat luistamaan ja käytännön toimimaan. alv. 9% (alv. Asiakirjat ja kuulutus ovat muistutuksen tekoa varten nähtävänä 13.3.12.4.2012 Raahen kaupungin teknisessä keskuksessa (Ruskatie 1, Pattijoki). Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. Sylvi oli usein keittänyt kahvit tykötarpeineen ja oli vastaanottamassa tulijan. tytöt ja pojat. Saliharjoitukset Pitkänkarin koululla torstaisin klo 17.30-19. Usein oli kovia paikkoja talon ja sen talouden osalta, mutta niistäkin selvittiin. Puhelimella (0700-3-91332) annetut ilmoitukset lisähintaan 1,68 /min+ppm. Peliliivien jakamisen aloitamme 30 min ennen pelien alkua, joten paikalle kannattaa tulla ajoissa. Tekstissä 1,43 Takasivu 1,51 Kuolinilmoitukset 1,43 Kiitosilmoitukset (max 30 pmm) 13,01/kpl Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm 24,39/kpl Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl Pikkuilmoitus yrityksille 1x30 22,76 Liikehakemisto 0,60
Kirkkoherranvirasto avoinna ma 8-12, ti 12-14, ke 11-14.
Puh 433119.
www.pyhajoenseurakunta. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. klo 13.30 Merikadun koululla, La 31.3. Raahen demokraattisessa yhdistyksessä hän toimi johtokunnan jäsenenä ja sihteerinä. Lisätietoa www.fcraahe.com kohdasta 99-joukkue. Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. Kaikkia hänen tehtäviään emme osaa edes kertoa. Näin hän loi kotoisen tunteen ja sai väen viihtymään pitkissäkin kokouksissa. Joukkue pe-
laa kesällä C14-15-piirisarjaa. Lisätietoa Ismo 050-5698648. Tuhannet olivat ne asiat, joita hän liikkeessämme hoiti ja avusti toimintamme onnistumiseksi. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 §:ssä määrätyt asiat sekä Inakarin venesataman kunnostusasia.
Raahessa 8.3.2012 HOITOKUNTA
K O K O U S KU T S U
FC Raahe nappulafutsal
Futsal-pelitapahtuma 2000-2006 -syntyneille. Miten aina sen soinnusta sieluun sävel pieni soimaan jää.
YSTÄVÄT JA JÄRJESTÖTOVERIT
V U O S I KO KO U S
Keskiviikko 28.3.2012 klo 17.30 Ravintola Tiiranlinna
Raahen Terästehtaan Toimihenkilöt PRO ry
hen demokraattinen yhdistys, Raahen demokraattiset Naiset sekä puolueosasto, näissä kaikissa Sylvi toimi aktiivisesti ollen osassa puheenjohtajana. FC Raahe 00-02 tytöt ja pojat . Taitokoulutoiminta on tarkoitettu 7-12 -vuotiaille lapsille, jotka haluavat harjoitella enemmän motorisia perustaitoja ja jalkapallon lajitaitoja. Pelaajilla tulee olla sopiva sisäliikunta-asu, juomapullo, sisäliikuntakengät sekä säärisuojat. Paakkola 99-Tournament Kemin Junkohallissa la 24.3. alv. 2,36 2,45
Ilmoitusten aineistot julkaisua edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä Laskutuslisä 5,09 (sis. Tasauspäivän myynti jp:n jälkeen srk-talolla.
Kinkerit Matti ja Helli Koskelan
mökillä Rajaniemessä to 15.3. Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. Tervetuloa! Raahe-seura ry:n Johtokunta
Ke 28.3.2012 klo 18.00 Heikun talossa Brahenkatu 2. Mukaan pelikengät, säärisuojat, pumpattu pallo ja juomapullo. Kun hän 1980 luvulla
Esillä §11 kevätkokouksen sääntömääräiset asiat. FC Raahe pojat 00 Saliharjoitukset Pitkänkarin koululla torstaisin klo 17.30-19.00. klo 13 tekonurmella. Kummatin alueen asukasyhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana hän yhdessä asukkaiden kanssa kehitti asuinympäristöään sekä yhteisöä yhdistävää harrastustoimintaa. Lisätietoja Ilkka 0400823911, Janne 0500489600. Juomapullo ja pallo mukaan. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. FC Raahe pojat 97-98 Saliharkat maanantaisin 17.30-19.15 Merikatu, keskiviikkoisin 18-20 ja perjantaisin 18.30-19.30 keskuskoulun Ministadionilla. Lisätietoja www.raahentanssiklubi.com ja 040-7032936 fcraahe.com
Raahen kaupungista olevan Olkijoen jakokunnan varsinainen kokous pidetään Raahen kaupungin teknisessä keskuksessa, Ruskatie 1, Pattijoki (ent. tytöt ja pojat. klo 17.30. Lisätietoa Pia 050-050-5369636, Irma 040-9618491. Vapaaehtoinen peliharkka maaliskuussa sunnuntaisin klo 16-17.30 Merikatu. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Kemin 97-KePS-turnaus 29.4. Kunnallisissa luottamustehtävissä hän oli 20 vuotta kulttuurilautakunnassa sekä valtuuston varajäsenenä. 1.12.2011 Kestotilaus sis. Hän oli vaatimaton eikä nostanut itseään esille, vaikka siihen olisi ollut täydet perusteet. Nukkumisaikaa ei jäänyt kuin muutama tunti. Lisätietoja ympäristölakimies Anna-Maria Juntunen, puh. Valinnat ja ehdokasasettelut Rautaruukki Oyj:n eri toimikuntiin. Ilmoittautuminen paikan päällä tai valmentajille harjoituksissa. Lisätietoa www.
FC Raahe taitokoulu 00-04. Kahvitarjoilu ja iltapala. Kuulutus on myös WWW-osoitteessa: WWW.AVI.FI/POHJOIS
5
IN MEMORIAM
Sylvi Viitanen
KUOLLUT Viesti kertoo, että Raahen Työväentalon "äiti" Sylvi Viitanen on poissa. Lisätietoa Jyrkiltä. Vapaaehtoinen peliharkka maaliskuussa sunnuntaisin klo 16-17.30 Merikatu. 13. Usein hän muisteli miten tanssien jälkeen piti siivota ja panna paikat kuntoon. La 17.3. Lisätietoa www.fcraahe.com kohdasta 98-joukkue. Hän osasi tarvittaessa koota tukiryhmän niin arkipäivän töihin kuin taloudenkin haasteisiin. 0%) Päivi Klaavo vapaalla helmi/13 asti à 186 (170,64 ) Hannu Pihlajakoski 010 665 5169 à 110 (100,92 ) Sanna Tjäder 010 665 5122
à 82 à 65 à 51 (54,23 ) (59,63 ) Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2,00 (46,79 ) www.raahenseutu.fi
JAKELUHÄIRIÖT 0200 71400 mpm/pvm
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. Erityisryhmä klo 17.30-18.30 ja swingfusku jäsenille klo 18.4520.15, opettajana Satu. FC Raahe Tytöt 96-99 Harkat Merikatu ke 16-17.30. ' Pahoittelen virhettä.
SEURAKUNTA
Pyhäjoki
Perhekerho ke 14.3. Kokouksiin ja eri tapahtumiin oli hyvä tulla. Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. Joukkue pelaa kesällä 9v9 99-piirisarjaa. paritanssin alkeissa samba klo 18-20 ja jatkokurssilla hidas lavafoksi klo 20-22, opettajina Sari/Jari/Hanna. Ilmoitus harj/otteluesteestä valmentajalle. Seuraava palaverin ajankohta on sunnuntaina 15.4, klo 10.30. Lisätietoa Pia 050-050-5369636, Irma 0409618491 FC Raahe 03-04 Nappulaliiga 03-04 synt. 0%) 12 kk maksuvälillä à 155 (142,20 ) 6 kk maksuvälillä à 82 (75,23 ) 4 kk maksuvälillä à 56 (51,38 ) 3 kk maksuvälillä à 43 (39,45 ) 2 kk maksuvälillä à 30 (27,52 )
Vesa Joensuu 010 665 5159 Vappu Kallio vapaalla touko/12 asti Maarit Kesti 010 665 5165 Mikko Määttä 010 665 5161 Tuulikki Nousiainen 010 665 5163 Sari Ohinmaa 010 665 5164 Kristiina Tuikkala 010 665 5160 Raili Viirret 010 665 5120 Juha Honkala 010 665 5162 Uutistuottaja Nina Tuomikoski 010 665 5118 Päätoimittaja Sanna Keskinen 010 665 5173 gsm 050 562 7068 etunimi.sukunimi@sps.fi
väri sis.alv. 23%) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. Hänelle myönnettiin vasemmistoliiton kultainen ansiomerkki. Ke 14.3. Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. Tapahtumat ovat ikäluokittain seuraavasti: su 25.3 03-04, su 15.4 00-02 ja su 29.4 03-04. Paikalle 15 min ennen harj. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Lapsikuoro ke 14.3. Eläkkeelle jäädessään Sylvin tavoitti usein talolta työn touhussa ja eläkeläisten kerhoemännän tehtävistä. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekijoitettuna os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE
Ilmoitusvalmistus Vuosikertatilaus Aini Kanniala 010 665 5168 sis. Hän oli sinnikäs ja osittain periksiantamaton
Kalusteiden valinnassa on hyvä pitää maltti mukana. Esimerkiksi panelointi, maali ja hyvä valaistus
saavat ihmeitä aikaan. Kun uusia laitteita hankitaan, asiakkaita kiinnostaa aikaisempaa enemmän laitteiden ympäristöystävälli-
syys ja energiankulutus. Kesällä lasikuistilla voi käyttää samoja kalusteita kuin sisätiloissa. Remontti lähti liikkeelle paljon nopeammin kuin kuvittelinkaan. Kylläpäs molemmat ovatkin pieniä tiloja. Kesäinen sadekuuro kastelee korituoliin unohtuneet tyynyt ja lempikirjan. maaliskuuta 2012
Sinun arkesi iloksi ja hyödyksi
TEEMANA
RAKENTAMINEN JA SISUSTAMINEN
TEEMOJA TÄSTÄ ELÄMÄSTÄ
REMONTIN KESKELLÄ
Lasitus lisää käyttömukavuutta
TERASSI Lasitus sujuu sutjakkaasti, jos perustukset ovat kunnossa ja katto valmiina.
KIRSI HIEKKALA
Remonttimies kopistelee
MIKKO MÄÄTTÄ
KYLPYHUONE Perheen kaksivuotias näyttää sopeutuvan kaikkeen nopeasti. helposti asennus onnistuu jo käytössä oleviin asuntoihinkin. Juttusarjassa seurataan maaliskuun ajan kylpyhuoneremontin edistymistä.
Lasituksen ansiosta kuistista tai parvekkeesta tulee yksi lisätila ympärivuotiseen oleskeluun, koska sade ja tuuli pysyvät loitolla. Kun lasitus tehdään avautuvalla lasitusjärjestelmällä, ei tarvita erillistä rakennuslupaa, vaan pelkkä toimenpidelupa riittää. Pitkänomaista tilaa voi keventää kalusteiden asettelulla ja vaikka pyöreällä, pehmeällä matolla, joka kokoaa kalusteryhmän kokonaisuudeksi, sisustus-
suunnittelija Ulla Taipale sanoo. Kodinkoneet ovat hiljaisempia ja toimivat pienemmällä energiamäärällä kuin aikaisemmin. Kokonaan lasitetun terassin voi kalustaa ja sisustaa kuin huoneen, joten siitä tulee lisää oleskelutilaa asuntoon, sanoo Tapio Mäkinen.
Terassista tulee viihtyisä kesähuone, kun se lasitetaan. Uusi televisiotekniikka näkyy myös siinä, että digiboksien myynti on romahtanut ja kotiteatterilaitteiden suosio hiipunut.. Usein kuistin tai parvekkeen katto on tylsän harmaa, jopa ruma. Keittiöön ostetaan mieluum-
min keittotaso ja erillisuuni kuin perinteinen liesi. Kodintekniikan myyntiluvut osoittavat, että led-tv: t kattavat jo puolet televisiomarkkinoista ja smart-tv:t neljänneksen. Hetken päästä paikalle tulivat sähkömies ja putkimies. Smart-tv tuotiin markkinoille jo aikaisemmin, mutta viime vuosien aikana sen tuotekehitys on tullut valmiiksi. Pian katosi myös kylpyhuoneen ja saunan välinen seinä. Uskon. Energiamerkintä on pakollinen yhdeksässä laiteryhmässä eli kylmäsäilytyslaitteissa, pyykinpesukoneissa, kuivaavissa pesukoneissa, kuivausrummuissa, astianpesukoneissa, lampuissa, uuneissa, ilmastoin-
tilaitteissa ja nyt myös televisioissa. Yhdessä asiakkaan kanssa mietitään muun muassa lasien avautumissuunnat, lasien ja profiilien väritys sekä mahdolliset aurinkosäleiköt ja lukitus. Valmiit lasit ovat asennettavissa noin viiden viikon kuluttua tilauksesta. Markkinoilta on jo hävinnyt kokonaan C-energialuokan laitteet. Jokainen kohde on erilainen, joten myyjä tulee aina paikan päälle ja ottaa tarkat mitat. Myös terassin koko ja muoto vaikuttavat.
Tavoitteena on toimiva tila, jossa on selkeä tunnelma. Kaiken kaikkiaan remontti on ollut leppoisaa jättää ammattilaisten tehtäväksi. Erityisesti älykäs smart-tv, joka on melkein kuin pc-tietokone, on raivannut tiensä yhä useam-
man suomalaisen olohuoneeseen. Lasituksen asennus onnistuu, kun terassilla ovat routimattomat perustukset ja katto päällä. Lasit valmistetaan
Uusiin kohteisiin asennetaan lasitus usein jo rakennusvaiheessa, mutta yhtä
Kepeää tunnelmaa lasiterassille
KIRSI HIEKKALA
TERASSI Lasitetun terassin sisustamisessa lähdetään liikkeelle käyttäjien toiveista terassin suhteen. Koneiden keskihinta on kuitenkin pysynyt samana eli asiakas saa nyt samalla rahalla parempaa laatua, sanoo UusiErkkilä.
Suuri suosikki muodostuu led-televisioista. Perjantaihin mennessä remonttimies oli muun muassa rakentanut uuden väliseinän, tasoittanut seinän ja laittanut kosteussulut. Nykyisin on paljon ulkokäyttöön sopivia valaisimia, joita voi nostaa kuistille antamaan tunnelmaa. Talvella pyry kinostaa lunta kuistille nopeammin kuin asukkaat ehtivät lapioida. Aamulla alakerrasta kuuluva metakka on saanut kommentiksi vain toteamuksen, että siellä remonttimies kopistelee. Ainoastaan auringonvalon haalistava vaikutus täytyy ottaa huomioon, sanoo Taipale.
Kodinkoneet ja viihdeelektroniikka käyvät kaupaksi
KIRSI HIEKKALA
TEKNIIKKA Suomalaiset hankkivat kotiin älykkäitä ja ympäristöystävällisiä kodinkoneita sekä viihde-elektroniikkaa. Kuva: Tuuli Truphonen
myyjä Tapio Mäkinen Lumonilta. Uusi-Erkkilä kertoo, että integroidut erillislaitteet ovat kasvattaneet suosiotaan. Ensimmäisenä päivänä pihalle lähti puolet seinäkaakeleista, lähes kaikki vastuksensa polttanut kiuas, vessanpönttö, käsienpesuallas ja puinen saunan ovi, joka oli ehtinyt vuosien tai vuosikymmenten aikana jo huonoon kuntoon. Helpottavaa on ollut myös se, ettei remontin yhteydessä ole paljastunut massiivista kosteusvauriota, joka olisi laittanut aikataulut uusiksi ja kiristänyt hermoja. Lapsi ei ole ihmetellyt liikennettä kovinkaan paljon. Samat ongelmat ovat tuttuja myös parvekkeella, jossa ei ole lasitusta. Asiakkaat kysyvät nyt A+++-luokan laitteita ja koneita, sanoo puheenjohtaja Päivö UusiErkkilä Kodintekniikkaliitosta. Keittiö- tai kylpyhuoneremontin yhteydessä uusitaan yleensä myös kodinkoneet. Meidän tehtäväksemme on jäänyt imuroida alakertaa, jonne on laskeutunut kivipölyä. Pieneen tilaan ei ole mitään
syytä ahtaa liikaa, tai liian suuria, kalusteita. Suoraan hiekan päälle ladotut pihakivet eivät riitä, sanoo lasiterassi-
"Kokonaan lasitetun terassin voi kalustaa ja sisustaa kuin huoneen."
mittojen mukaan. Asiakas saa asennustyöstä kotitalousvähennystä. Se on kuulemma helposti leviävää. Lattian lisäksi katse kannattaa nostaa myös kattoon. Viikko sitten tiistaina ovesta marssi puoli kahdeksan aikoihin remonttimies. Esimerkiksi kuivausrumpuihin on tullut mukaan lämpöpumpputekniikkaa. Uudet lämpöpumpputekniikalla toimivat kuivausrummut tiivistävät kosteuden kylmäaineen avulla ja lämmittävät ympäröivää huonetilaa. 6 |
Teeman löydät myös verkkopalvelusta www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu
13. Vuonna 2011 kokonaismyynti kasvoi yli 13 prosenttia, kerrotaan Kodintekniikkaliitosta. Tämä ei kuitenkaan lisää laitteen energiankulutusta
Luulen, että se johtuu osittain siitä, että me itse olemme aika syvällä siinä mitä teemme. Raahen Musiikkiviikot: Duo Hurme Raahen Teatterilla la 17.3. Myös meidän keskinäinen yhteytemme laulaessamme välittyy semmoinen aika sydänverellä laulaminen. Mitään artisti-imagoa emme miettineet. Viikko ennen juhannusta 2009 miehen omassakin päässä tuntui, että nyt alkaa tapahtua. Duo Hurme vie meitä. Tästähän voikin tulla iso juttu. Suurin osa Duo Hurmeen kappaleista käsittelee jollain tavalla naisen elämänkaarta kehdosta hautaan. Ihan puskista mies ei ole markkinoille ponkaissut. Armeija-aikakin meni "soitellen" Kaartin soittokunnassa. Stemmalaulua on harjoiteltu niin paljon, että olemme laulaessamme aika tiukassa symbioosissa.
Hanna Rajakangas ja Petra Tikkanen eli Duo Hurme saa Värttinänkin alkuaikojen mukarohkeat kappaleet kuulostamaan Pikku Kakkoselta. Naiset heittäytyvät lauluihinsa vapautuneesti ja yleisö aistii laulamisen riemun. Tuntematon potilas osui monen suomalaisen omaan todellisuuteen. Silloin tuntui, että nyt tämä räjähtää. Valehtelematta olen saanut tuhat kirjettä Tuntemattomasta potilaasta. Lippuja ennakkoon Raahesalin lipunmyynnistä.
KEIKALLE Koko Suomi tietää Arttu Wiskarin ja hänen Tuntematon potilas ja Mökkitie -kappaleet. Naiset huomasivat, että tämä yhdessä laulaminenhan on kivaa. maaliskuuta.
Jokin voima se on, mikä kansanlaulutavassa kieh-. Seuraava ajatus olikin kirjoittaa tekstejä itse, Petra kertoo.
Perusduunarista koko kansan suosikiksi
SARI OHINMAA
"Se on se juurevuus, mitä bluesissakin on. Se elää ihan omaa elämäänsä. Välittömän duon kohtaamiset yleisön kanssa ovat olleet varsin voimakkaita ja elämyksellisiä. Tällainen äänenkäyttö on aika rehellinen tapa kertoa tunnetiloja. Jo laulajien sukupuolestakin johtuen tulokulma lauluihin on jollakin tavalla naisellinen. Olemme opetelleet laulutavan niin, että olemme laulaneet toisiamme silmiin katsoen. Lapsena tuli käytyä musiikkiluokat ala- ja yläasteella. Naiset tekivät kumpikin omat kehtolaulunsa ja aika tavalla kansanperinteeseen pohjaten. 13. Tällainen äänenkäyttö on aika rehellinen tapa kertoa tunnetiloja."
Duon välillä riettaat, välillä herkät, välillä syvälliset ja välillä koskettavat tekstit on kokoiltu erilaisista arkistoista ja osassa mukaillaan jotain olemassa olevaa vanhaa tekstiä. Olemme perusduunariperheiden lapsia. Levyä voidaan odotella "ehkä kesäksi". Aloimme tosissamme opetella kansanlaulamista ja sen eri tyylejä, tapoja ja tekstejä. Miehet olivat ensin uhmakkaasti ajatelleet pudistaa kieltävästi päätään kaikille suurille levytalleille, mutta Warner Music on antanut miesten pitää oman tyylinsä. Kappaletta ei tehty mitenkään laskelmoiden ja kaksikko luottaa vastedeskin samantyylisiin tarinoihin. Levy-yhtiöt vain eivät aivan heti lämmenneet Wiskarin ja "tutkaparinsa" Janne Rintalan musiikille. Malttia pitää muistaa olla. Radiosoiton myötä vasta heräsi yleinen kiinnostus, Arttu kertoo. Sitten aloimme rakennella minun näköistäni musiikkia. On tärkeää, että kerromme musiikillamme asioita, jotka voimme itse allekirjoittaa. Kansan palaute ja vastaanotto tuntui aluksi järkyttävän hienolta. Normijätkiä, joilla on rehellinen tausta. Se välittyy. Kaksikko on laulanut myös kiehtovia ruotsalaisia psalmitekstejä. Miljoonat siis miljoonat ihmiset ovat katsoneet Wiskarin videoita netistä, keikkakalenteri täyttyy ja esikoislevy on myynyt platinaa. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
|
7
KULTTUURI
www.raahenseutu.fi
Duo Hurme laulaa sydänverellä
KEIKALLE Kansanlauluperinteestä ammentava Duo Hurme hämmästyttää ja ihastuttaa kuulijoita kaikkialla missä se suunsa avaa.
SARI OHINMAA
Arttu Wiskari on laulanut itsensä suurten kansanjoukkojen sydämiin. Minä taas olin oman bändini kanssa tehnyt kantrityyppistä, myös tarinankerrontaa. Siihen koko duon toimivuus perustuu, rytmitykseen ja asioiden painottamiseen. Viesti duosta kulkee Suomen halki toistaiseksi enimmäkseen puskaradiolla. Minä ja Janne emme ole syntyneet kultalusikka suussa. Arttu Wiskari esiintyy Raahessa Tiiranlinnassa lauantaina 17. Luontevasti. Nyt se vie meitä Prahaankin laulamaan. Janne oli tehnyt Vanhoihin Leevi and the Leavingsin ja Juha Vainion kappaleisiin uusia tekstejä. Radioasemat ja monet muut tarrasivat meihin ilman, että meillä oli mitään koneistoa takana. Se on se joku juurevuus, mitä bluesissakin on. Levytyssopimus tehtiin 2010. Fraseeraus, laulutapa on ollut kaksikon olennainen juttu. Duo Hurme on äänittänyt levyllisen materiaalia pitkäsoittoa varten. Aluksi se tuntui hirveän hyvältä, mutta nyt sitä
"On tärkeä, että kerromme musiikillamme asioita, jotka voimme itse allekirjoittaa."
haluaa jo tehdä lisää musiikkia ja uusia kappaleita. Myös toista laulajaa, Hanna Rajakangasta oli pyydetty laulamaan samassa juhlassa. Mies jatkaa elämänmakuisten tarinoiden parissa.
Ystävä pyysi raahelaislähtöistä, nykyään Tampereella asuvaa Petra Tikkasta laulamaan lapsensa nimiäisissä. Emme lähteneet tekemään musiikkia "pakko päästä parrasvaloihin" meiningillä. kello 18. Petra kertoo heidän puhuneen jopa omasta voimalaulusta. Arttu Wiskari on kotoisin Espoosta. Kuva: Tommi Taipale
too. Siellä mies tapasi Janne Rintalan, jonka kanssa lintsattiin heti ensimmäisenä päivänä. Yle soitti kesälistaansa ja Mökkitie soi kanavalla jatkuvalla syötöllä
Joka tapauksessa ihan hyvä muistisääntö on, että kuutiometri ilmaa painaa suunnilleen kilon. Meriharakka on Färsaarten kansallislintu. Entisen Ruukin kunnan nimikkolaji oli leppäkerttu.
Meriharakan tieteellinen nimi Haematopus ostralegus tarkoittaa verijalkaista osterinsyöjää. Steven Chown eteläafrikkalaisesta Stellenboschin yliopistosta kollegoineen keräsi, tunnisti ja merkitsi kartalle yli 2 600 kasvinosaa, jotka liftasivat Etelämantereelle tutkijoiden ja turistien mukana 20072008. Kun meriharakoiden muuttoparvet nousevat siivillensä, matkanteko on joutuisaa. Inkoossa on lehtokurppa jo nähty. 8 |
Raahen Seutu
13. Lähde: Ilmatieteen laitos
Meriharakat ovat viettäneet talvensa Atlantin ja Pohjanmeren tuulisilla rannoilla. Tutkijoiden mukaan tällaisia kylmänkestäviä kasveja oli heidän löytämistään salamatkustajakasveista jopa puolet. Sieltä tul-
laan korkealla ja kovaa, sillä lentokorkeus on kilometrin, jopa kahdenkin luokkaa. Laine kertoo, että rannoilla pitää olla sulapaikkoja, ennen kuin muuttajia kannattaa odotella. Siellä ei lopu ravinto kesken vähällä kummalla: aina vuoroveden vetäytyessä meri paljastaa uudet annokset simpukoita, kotiloita ja pikkukaloja. Kun pesää ei tarvitse perustaa välittömästi ruokapöydän viereen, meriharakka pystyy valikoimaan pesällensä turvallisemman paikan.
Meriharakka on myös tavallista sopeutuvaisempi rantalintu, sillä se on opetellut tulemaan toimeen myös sisämaan pelloilla ja puistoissa. Luonnonsuojeluvuoden Suomen jaosto päätti haastaa kunnat valitsemaan omia nimikkolajejaan. Tutkijat arvioivat todennäköisyyden, jolla nämä vieraslajit pystyvät juurtumaan jäiselle mantereelle nyt heti tai vuoteen 2100 mennessä. Lähde: Tiede.fi
OHHOH
Ilmakin painaa
RAAHEN SEUTU
Valmiina kotimatkalle
MERIHARAKAT Raahen nimikkolinnut ovat tähän aikaan keväästä jo levottomia. Kahlaajat ovat hyviä lentäjiä, niin myös meriharakat. Ilmeni, että vaikka keskivertovierailija tuo mukanaan alle kymmenen siementä, vieraslajit ovat jo valtaamassa alaa Antarktiksen länsiosassa. Raahen seutukunnassa nimikkolajit on valittu Raahen ohella ainoastaan Vihantiin. huhtikuuta, sitä edellisenä kevää-
nä jo 5. Kotirannat kutsuvat.
TUULIKKI NOUSIAINEN
TIETO Jos olemme maan pinnalla suunnilleen merenpinnan korkeudella ja vallitseva ilmanpaine on 1013 hPa ja lämpötila +15 astetta celsiusta, painaa 1 kuutio ilmaa 1,225 kg. Vihannin nimikkolintu on metso ja nimikkokasvi kissankello. Turistien vaatteisiin ja laukkuihin on nimittäin tarttunut siemeniä, joista versoo sinnikkäitä vieraslajeja. Suomen kunnista sen on valinnut nimikkolajikseen Raahen lisäksi Hanko.. Laji on poikkeuksellisen pit-
TAUSTAA Euroopan Luonnonsuojeluvuotta 1995 vietettiin Euroopan neuvoston aloitteesta 40 Euroopan maassa. Viime vuonna nähtiin ensimmäinen meriharakka Raahessa 15. Kansa on antanut sille lukuisia kutsumanimiä: rantaharakka, piikkiläinen, vikla, pliiski, rantapiippa, luupiippu, rantarähäkkä, kailottaja, hemuli. Koska Etelämannerturistit käyvät usein samalla reissulla myös lähialueilla, moni kirjaimellisesti hihaan tarttunut laji on jo valmiiksi sopeutunut kylmään. Meriharakat ovat yömuuttajia ja eräänä kauniina aamuna ne sitten nähdään tepastelemassa tutuilla rannoillansa.
Elintavoiltansa meriharakka ei ole tavallinen kahlaaja. Toukat, madot ja hyönteiset maistuvat meriharakalle yhtä hyvin kuin meren ötökätkin. Myös eri lajien välisestä saapumisjärjestyksestä voi päätellä jotakin: Lehtokurppa tulee yleensä kahta viikkoa aikaisemmin kuin meriharakka. Tässä lienee yksi syy meriharakan yleistymiseen. huhtikuuta. Ennen pelloille ja puistoihin levittäytymistään meriharakka oli erittäin arka. Vuosien varrella myös käytös on muuttunut. Suomen ikäennätys on 23 vuotta 11 kuukautta. maaliskuuta 2012
luonto & ympäristö
www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Se ruokkii poikasiaan, kun muiden kahlaajien poikaset joutuvat etsimään itse ravintonsa. Ilman tiheys määräytyy siis vallitsevan paineen, lämpötilan ja korkeuden mukaan. Mutta arkuudesta ei ole tietoakaan, kun puuhakkaat ja äänekkäät punakoivet tepastelevat kaupungin puistojen nurmikoilla kastematoja jahtaamassa.
ENNÄTYS
Suomen suurin made painoi 8 kiloa
8
Nimikkolajit
TUULIKKI NOUSIAINEN
MERIHARAKKA
je, jossa kuntia pyydettiin ilmoittamaan nimikkolajejaan. Kunnan- ja kaupunginhallituksille lähetettiin vuoden 1996 alussa asiaa koskeva kir-
käikäinen. Saksasta on löydetty rengastustietojen perusteella 43 vuoden ikään ehtinyt meriharakka. Raahen nimikkolajit ovat meriharakka ja puna-ailakki. Tietokirjailija ja lintuasiantuntija Lasse J. 010 665 5130 tai 010 665 5118
TIESITKÖ?
Piirros: Emilia Laitinen
Tahattomia tuliaisia
RAAHEN SEUTU
TUTKIMUS Etelämantereen kävijät tuovat mukanaan tahattomia tuliaisia, jotka uhkaavat alueen ainutlaatuista ekosysteemiä
20.00 MasterChef Suomi. 17.25 Närbild. 19.00 Salatut elämät (7). Dokumentti David Lynchin vuonna 1989 ohjaaman hurjan rakkaus- ja rikoselokuvan suhteesta omaan aikaansa. 11.1012.25 Maata jalkojen alle. New Yorkin Queensin kaupunginosassa asuu taustaltaan hyvin heterogeenistä väkeä, mutta mitä DNA-näytteet kertovat heidän juuristaan. 12.20 Anthony Bourdain maailmalla. 19.00 Aamusta iltaan. 23.20 Valio juustoklassikkoleivät. 18.00 Pelastajat (7). Valtameret. 23.50 Kun päre palaa liikenteessä. (U) 18.30 Will & Grace (S). 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. 22.20 Päivän sää. 13.17 Tarinateltta. Miika Särmäkari, tunnetaan myös Loost Koos yhtyeen Mc Särrenä, on toiminut Basso Median mediapäätoimittajana kahden vuoden ajan. 19.50 Euroopan tiede. 18.50 Iltahartaus. 19.10 Alueellinen uutislähetys. 22.00 Pientä pintaremonttia. 0.00 SVT: Aktuellt. 12.00 Neulontakerho. 14.10 Apupyörät. 18.01 Velhot, jätit ja susihukkaset. 2.30 SVT: Vem vet mest?
Sarja päättyy
Herkuilla hoikaksi -sarjasta
nähdään viimeinen jakso. 18.00 BUU-klubben: Pikku kummitus Lapanen. Pelastus, osa 2. 17.55 Heikot jäät. Kenen lauluja, kenen leipää. 17.00 Hauskimmat häävideot. 19.30 South Park (12). 23.10 Yöklassinen.
AVA
6.00 Aamun AVAus. Pelastajia työllistävät pökertynyt haukka ja kissa puussa. 18.00 Olipa kerran.Villi sydän. 23.00 Kovat kytät. Leijonien muuttomatka. Vieraaksi keittiömestari Sami Tallberg. 11.00 Figaro. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 13.25 Iloa puutarhasta. 10/20. Teoistaan huolimatta. 12.40 Ostos-TV. 11.00 Tv-uutiset. Sielunmessu. 11.40 SVT: Uutiset. 20.30 Poliisit (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.55 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma. Remonttia vai ei. 1.45 SVT: Pinky & Perky show. 17.00 17.00 Tv-uutiset. 13.30 Kotiruokaa Sandran tapaan. 16.05 Mahdoton illallinen. 8.29 Taikaplaneetta. Petturi keskellämme. 22.25 Tulosruutu. 0.50 Badass!. 17.00 Määränpäänä Santiago de Compostela. Ota kiinni, jos saat. 17.55 Sininen sana (15). KK: Jyrki Väisänen. 23.25 Kauneusklinikka Tiina Jylhä. 8.55 Akselin hauskat ateriat. 19.03 Kansanmusiikin ilta. Sota. (1971). 15.55 Megafoni. 1.306.00 Älypää kuvavisa.. 19.30 Lomahaaveita. 19.50 8 mm katse: Pappa. 22.00 Huutokaupan metsästäjät. Lääkärit 40. (U) 14.00 Amazing Race. 17.00 17.05 Nelosen sää. 11.55 Kortit pöydälle. 16.30 Harry Enfield Show. 19.30 Salatut elämät (7). 12.45 SVT: Vem vet mest. 17.55 TV-nytt. 13.10 Team Ahma. Treffiseuraa Randille. 19.00 Valio juustoklassikkoleivät. 19.00 Koirakuiskaaja. 1.05 Älynväläys. 2.055.20 MTV3 Chat.
SUB
6.00 SubChat. 22.05 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä, osa 49. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.30 Marienhof (7). 8.21 Tallitytöt. 13.50 Matkalla maailmalla. 1.00 SVT: Hübinette. 17.00 Uutiset ja sää. Neljä isää ja kaksi kanaa. 11.00 Kodista gourmetravintolaksi. Kirjailija Hannu Salama: "Erityinen runoilija: Eeva-Liisa Manner". 22.00 Uutiset ja sää. 8.49 Lentävät lääkärit (7). 19.00 Pulkkinen. 11.05 YLE News. 23.30 0.00 Kovat kytät.
TV5
6.40 Pikku-Britannia. (1971) Osa 2: Työttömyyskorvauksilla ei pitkälle pötkitä. Tulivuorisaari. 7.41 Sammakko ja ystävät. 21.00 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.53 Runoraati: Viattomat kuvat. 2/10. Vyörypilvellä ratsastaja. 14.35 Kellarin kunkku. 14.10 Iron Chef UK. 10.10 Best Direct. Kuusessa ollaan. 16.25 Antiikkia, antiikkia. Osa 6. Skumppaa, kämppiä ja kauniita kynsiä. 21.00 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 6.57 Päivän mietelause. 1/3 21.50 Voimala. Runo: Saila Susiluoto. 22.30 Num3rot (12). 7.00 Musavideot: Valokuvauspäivä. 23.10 Tekijänä: Miika Särmäkari. 5.50 Studio55.fi. 20.00 Dok: Kemikaalit syövän syynä. Rikos ja rankaisijat. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19.30 Akuutti. Margen rinnat. Katrin. 23.00 SVT: Sportnytt. 20.57 Keno. Rakastuvan supernaisen hahmo hermostutti tekijöitä siinä määrin, että tästä tehtiin raivopäinen hupakko. Principatojen vauva. 19.20 Päivän sää. 15.10 Leijonan luola UK. 13.30 Annan mehukas keittiö. 13.55 Keittiössä tuoksuu ruoka. 11.58 Päivän mietelause. New York (16). 0.00 Num3rot. 0.00 JIM D Rikos: Sairaanhoitajien tapaus (16). 21.00 Historia: Titanicin rakentajat. 0.25 Start! 0.55 Totuuden anatomia (12). Valinnan vaikeus. 11.10 Ostos-TV. 20.00 Uusi päivä (S). Oikeuden Puolustajien rekombinaatio. 10.00 Kauneusklinikka Rand Rusher (7). 14.30 Arvostele mun illallinen. 1.30 SVT: Tinga Tinga sagor. 16.55 TV-nytt. Ovatko miehet likaisempia kuin naiset. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia. 12.15 Tiedeykkönen. Uutiset ja sää. 11.50 Rantavahdit. Jessica on toipumassa vakavasta auto-onnettomuudesta. 17.53 Kalevala nyt. 21.00 Elokuva: My Super Ex vaarallinen tyttöystävä (12). 18.55 Gazoon. 7.33 Jokivarren elämää. 17.00 17.00 Uutiset. 13.15 SVT: Matiné: Örlogsmän. 19.00 Kiehtova maailma: Ihmisen planeetta. 14.00 Elämää eläintarhassa. 20.30 Simpsonit (12). Mikromaailma. Luonnon kutsu. Kilpailu alkakoon! Sarja palaa tauolta uusin jaksoin! 15.00 Esittelyssä: Iholla. 2.00 SVT: Hjärnkontoret. 17.00 Lemmen viemää. 23.00 Kysy seksistä. 18.30 70's show. Rakkaudesta ruumiisiin. Martti Aiha. 21.00 JIM D: Maailman historia, osa 1. 19.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 15.25 Mestari. Jakso 10. Hento nainen on huomannut, että kiloja on alkanut kertyä, ja siksi lähestyvä töihinmeno hirvittää. 18.30 Emmerdale (S). Eräs suuri suku pieniin päin! 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 21.00 AVA Dokumentti: Kemikaalivauva. 10.05 Eve Mantu. 12.00 SVT: Fråga doktorn. 0.405.50 Yön AVA.
LIV
9.00 Hyvän mielen remontti. Kooste otteluista Bayern München Basel ja Inter Marseille.
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo. 21.00 21.00 Suuria odotuksia. 21.50 Kahdeksan surmanluotia (7). 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 8.42 Viidakkojytä. 8.00 Lemmen viemää. 17.30 Perhokalastuksen salat. 16.10 Pat & Stan (S). 9.20 Jon ja Kate +8. 10.3011.00 Pikakurssi kodinostoon. 9.30 Kuningaskuluttaja. TV1 klo 13.00
Rauhan Puupää
Raivoisa superhupakko
My Super Ex vaarallinen tyttöystävä (2006) ansaitsee maininnan lähinnä varoittavana esimerkkinä. 23.50 Meedio Sally Morgan kiertueella. Sadas perhe, osa 1/2. Perheriita. 20.55 Urheiluruutu. 14.25 Soramonttuprinsessat. 23.35 Paljastavat valheet. Sähkölaitteet. 7.13 Ota banaani! 7.20 Hanna Ankka. 15.00 Uutiset. 11.00 SVT: Västerbottensnytt. Influenssa vs. 22.45 Prisma: Näkymättömät maailmat. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 11.10 SVT: Sydnytt. 11.35 SVT: Kulturnyheterna. 14.30 A-studio. Mitä pöly on. 17.20 Oikeutta maailmaan. 18.15 Rachael Ray Show. Ikioma apina. Rakastettavat robotit. 23.00 South Park (12). 19.55 Sportnytt. 23.25 Frasier. 13.30 Kauneusklinikka Rand Rusher (7). 15.30 Pienten perhe. 19.30 Miehen puolikkaat (S). 7.15 Aamusoitto. 0.25 C.S.I. 22.35 C.S.I. Ilmeen keventämistä Ruoriniemessä. AVA klo 14.30
JIM
6.008.50 Älypää kuvavisa. 23.55 Pulmuset. 14.00 Vauvamania. 16.35 Market Kitchen. 18.45 Nelosen uutiset. 20.30 Unelmamökki. 22.00 Henkivartijat (16). 22.00 Pulkkinen. Johan. 20.30 Rakas naapuri (12). 18.00 70's show. Pirjo Haapojan vieraana Kaari Utrio. 13.00 Vauvan tarina. 22.00 4D: Vaimo nettikaupasta. 12.30 Muodinluojat. maaliskuuta 2012
TELEVISIO
IHMISEN PLANEETTA Sarjan avausjaksossa tutustutaan merten rannikoilla eläviin kansoihin TV1 klo 19
ARVIOT
TIISTAI 13.3.
TV1
6.25 Ykkösen aamu-tv. 9.45 Pieni pariskunta. 13.40 Halki, poikki ja pinoon. 0.35 30 Rock (S). 18.30 Uusi päivä (S). 20.00 Neljän tähden illallinen. 12.30 Hurja sisustushaaste. 1.20 No Signal (16). Viisi huonetta ja keittiö, kiitos. 23.3523.50 Oddasat.
Nimipäivät: Erno, Ernesti, Tarvo
MTV3
5.20 Aamusää. Kotona ollessaan Jessica herkuttelee päivittäin makeilla leivonnaisilla. 11.40 Ostos-TV. 17.10 Pulmuset. 7.48 Neppajymykerho. 11.20 SVT: Värmlandsnytt. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. Ami Lindholmin animaatiossa lentokone on täynnä hankalia matkustajia. 15.05 Aarteenmetsästäjä. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. Liika on liikaa. 7.56 Utelias Vili. 10.50 Kansallismaisemat: Snappertuna-Fagervik. 17.00 Iron Chef UK. 21.00 Suomen kaamein kämppä. 15.00 Red Bull Cliptomaniacs. 18.30 Hartaita säveliä. Vuohenjuusto-tomaattipiirakka. 18.00 Galaxi. Rapeus ratkaisee. 1.00 Sali. 21.35 Jalkapallon Mestareiden liiga. Kuka on pomo. (U) 8.55 Marienhof (7). 14.45 SVT: Mitt år som valp. 23.404.00 Teematieto.
Suomen kansainväliset rauhanponnistelut saivat tukea ja tulkintaa jo Armand Lohikosken elokuvassa Pekka ja Pätkä Suezilla (1958). Vierailuja. 12.10 Ostos-TV. 13.00 Klassista kahteen. 17.20 Kulttuuritunti: Viikon kirja. 11.55 SVT: Programtablå. 15.55 Karhusaaren ilmastotutkija. 10 | TIISTAI
Raahen Seutu
13. 6.05 Hartaita säveliä. 7.45 Hartaita säveliä. 16.15 Sydänmailla (7). 22.30 Kierroksilla: Ravi-ilta. 15.55 Yle News. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. Vanhenemisen tuskaa. 14.20 Ilo irti. 18.00 Supernanny. 15.05 Kultakuume. 8.00 Andyn pilat (S). 14.00 Vanessa ja pikkuväki. 15.05 Miehen puolikkaat. 21.00 Elokuva: Kakkosmies. 16.00 Uutiset ja sää. 21.00 21.00 Helsingin herra. 16.25 Annan alituiset. Hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen, Kuopio 6.25 Nousutahdit. 19.00 Kellarin kunkku. 19.03 Matkaoppaat. Omavaraisuutta etsimässä. 17.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 23/24. (Suomi 1958) O: Armand Lohikoski. Hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen, Kuopio 8.00 Aamun peili ja sää. (U) 10.0010.45 Viidakkoperhe (7). 20.00 Muotoilun huiput. 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Frendit (S). 2/5. Suomi kutsuu. 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7). 21.00 Sportmagasinet. 23.556.45 Älypää-TV.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 10.30 Sarahin talo. 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää. 16.55 Viittomakieliset uutiset. 10.00 Neulontakerho. 14.05 Jon ja Kate +8. 7.03 Timppa. Danny on mukana työssä, missä yritetään estää vesikauhun puhkeaminen epidemiaksi. Hakkilan hiekkakuopan maisemat ja tumma Assi Nortia harhauttivat eksotiikallaan aikalaiskritiikin, ja tolkulle hyvästit jättävään kyytiin kannattaa sumeilematta hypätä nykykatsojankin. 9.30 Vauvan tarina. 0.210.50 Jalkapallon Mestareiden liiga. 22.50 Taidemaailman huipulle. 16.00 Lentokentällä. 8.15 Ykkösaamu. Osa 2/9. 14.55 Muuttohaukantie. Mv. MV. 9.30 Huippukokki lähtee maalle. 10.55 Oddasat. TV1 klo 21.00
YLE RADIO 1
6.00 Uutiset. 17.30 Meidän faija. Pinnan alla kytee. 10.00 Uutiset. 11.10 Vuoristosairaala (7). 7.15 Lentokentällä. 22.40 Tv-uutiset. 16.00 Liv D Sarja: Syöpöt. 23.30 Supernatural. 15.00 Uusi elämä maalla. 11.35 Market Kitchen. 3/5. Puhelinsynnytys. Miami (12). Kranaattihyökkäys. Simon Fellowsin ohjaama toimintajännäri saattaa hyvinkin noudattaa amerikkalaisen ulkopolitiikan linjaa kuluneilta vuosikymmeniltä, mutta tahattoman huumorin varaan sen anti silti jää. 20.00 Tallinna. 17.30 Lääkärit. Helenaa korpeaa tissuttelusta hissuttelu. 14.30 Herkuilla hoikaksi. Lyhytelokuva ystävyydestä. TV5 klo 21.00 PEKKA ERONEN
SUOMI TV
17.00 Kierroksilla: Raviuusinta. 11.00 Ostos-tv. 20.00 Jättimäiset rakennusurakat: Pyöreä pilvenpiirtäjä. 17.45 Mitä tuli tehtyä. 23.15 SM-liigan huippuhetket. 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. 20.30 Pikku-Britannia. 20.55 Ruokatiedettä. Majuri Pirjo Vallinsalo, Pelastusarmeija, Tampere 19.00 Uutiset ja sää. N: Jari Hietanen ja Olli Tuominen. Näin löysästi ideoituun komediaan ei saisi sentään Uma Thurmania kutsua. 1.15 Kysy seksistä. 17.00 Tiededokumentti: Ihmiskunnan sukupuu. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 9.25 Studio55.fi. 8.20 Galaxi. Ohjelmassa arvioitavana tällä kertaa muun muassa japanilaisia netsuke-nappeja ja Santeri Salokiven grafiikkaa. 20.00 Prisma Studio. 21.30 Pikkukeskiviikko. 21.5023.10 TV-arkisto: Mikko Niskanen (7). 18.55 Uutiset. 23.30 Alaston piilokamera (16). 9.00 Arvostele mun illallinen. 22.30 Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla. (U) 16.35 Älynväläys. 19.00 Ranskalainen kylä (12). 22.00 Iholla. 6.53 Turilas ja Jäärä: Liftari. 9.05 Muistojen bulevardi. 3/3. 16.15 Faunin iltapäivä. 23.00 Nelosen uutiset. O: Joona Kivirinta. Tarkkoja osumia. Liv klo 21.00
Demokratiaa, perhana!
Jean-Claude Van Damme
potkii demokratiaa porukkaan jossain hiton Moldaviassa elokuvassa Kakkosmies (2006). Kadonneen jäljillä. 7.50 Aamuhartaus. 16.30 Rantavahdit. 2.103.03 Aarteenmetsästäjä.
Uusi versio klassikosta
Charles Dickensin syntymän
200-vuotisjuhlan kunniaksi BBC on tuottanut uuden komean version klassisesta pienen pojan kasvutarinasta. 7.40 70's show. 21.57 TV-nytt. 8.30 Lentokentällä. Fitness-urheilu vei nuoren naisen syömishäiriön partaalle. Televisioviihde saa taas armotonta kyytiä, kun No Signal on asialla! (U) 1.506.00 SubChat.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen. 19.30 TV-nytt. 20.05 Pientä pintaremonttia. 14.00 Klassikkoparatiisi. 10.05 Emmerdale (S). MV. (U) 18.00 Emmerdale (S). 19.30 Kiinteistökuningatar Kaisa. 9.00 Uutiset. 13.00 Pekka ja Pätkä Suezilla. 8.30 Jonas (7). Ikiuneen. Osa 2242. 18.30 Puoli seitsemän. Liito-orava. 15.00 Kodinlavastajat. Poikien puheet. 18.55 Nelosen sää. 21.15 Kultakuume. 10.45 Rachael Ray Show. 15.35 Kadonneen jäljillä. 15.00 Tv-uutiset. 20.53 Sininen sana (13). 8.05 70's show. 7.25 Disney esittää: Vaihdokit. 18.00 Leijonan luola UK. 9.35 Alueuutisia. 18.30 Kumparetytöt. Miksi yhä useampi avioliitto päättyy eroon. 18.1318.25 Karvinen. 21.00 Conan. 20.00 Rillit huurussa (S). Kirjailija Veijo Meri: "Lukuelämyksien piilokuvat". 15.35 Britannian kauneimmat kodit. Kolmiosainen minisarja Suuria odotuksia on tulvillaan dramatiikkaa, jännitystä, suuria tunteita, pakkomielteisyyttä ja ihanteellisuutta. 15.30 Myyntitykit. 13.10 Maailman paras selvänäkijä. Nainen ja kamera. Bojsen-Möllerin perhe hoitaa maatilallansa sijaislapsia. 14.30 Ilme nuoremmaksi USA. 22.35 Taiteilijaelämää. Rooleissa nähdään muun muassa Douglas Booth, Ray Winstone ja Gillian Anderson. (U) 6.25 Huomenta Suomi. (U) 10.3511.05 Emmerdale (S). 22.55 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 18.00 Aivan pihalla. 11.30 SVT: Sportnytt. Sisustussuunnittelijoita. Nejännesvälierien toinen osaottelu Bayern München Basel. 3.006.00 Älypää-TV.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto. 10.10 Älynväläys. Lootus-kasvi opettaa pysymään puhtaana. 9.25 SubChat. 16.00 Hurja remontti. 1.50 Kylmä rinki (16). 1/8. 13.00 Hyvästit sotkulle. 13.55 Mitä tänään syötäisiin. 17.10 Viidakkoperhe (7). 20.00 Oma koti kaunein koti. 18.00 Puheenvuoroja. 20.00 Nykäsen Matti. flunssa. 19.00 Lentoturmatutkinta. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 6.15 Aamuhartaus. 7.00 Uutiset ja sää. 23.15 SVT: Go'kväll. 12.30 Vielä virtaa (S). (U) 13.00 Lääkärit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.10 Nelosen sää
Rahaa saa kulumaan vasta sitten, kun alkaa hankkia omia välineitä. Ville-Valtteri Veikkolainen, 14, on keilannut pian kolme vuotta. Tyttöjä tuli kolme kuukautta sitten mukaan ja heissäkin on mukana lahjakkaita keilaajia. Mira puolestaan hiihti puoliksi toipilaana. Miesten Lumi-Toukolan voittoon suunnisti Suunta Jyväskylä , toisena Navi ja kolmantena Suunta 2000.. Suunnistus sujui kuitenkin hyvin melkein viitosrastille. Välillä Veikkolainen houkutteli ikätoverinsa ja kaverinsa Joni Tähjän mukaan Raahen Vesipekan kellarikerroksen keilaradoille. Kahden viikon huili, ei kestänyt kahta perättäistä kisaa. Vaihdossa kolmantena Kouvolan ja Kooveen jälkeen. Mutta kun selkään pistetään gps, tiedetään että ollaan kärkikahinoissa mukana. D40 sarjassa Maarit Dahlman-Tervala oli selkeä mestari. Aloittaja Tomi Ruutiainen vaihdossa sijalla 6, Ossi Lakkala sijalla 11 ja maalissa ankkuriksi uhrautunut Anu Kopra hienosti 7. Lahjomaton järjestelmä takaa sen, että kisasivuilta
voi jälkeenpäin tutkia reitinvalinnat ja mahdolliset pummit. Keilaus on Raahessa todella halpaa lystiä. Jos homma sujuu hyvin, ei haittaa vaikka lajin parissa pääsisi vaikka miten pitkälle, Tähjä huomauttaa.
Kaverukset ovat hyviä kirittäjiä toisilleen. Tämä on ihan mahtavaa hommaa. Hyvältä näyttää seurojen ja koko kaupungin keilailua ajatellen, Salimaa toteaa.
Kopra ja Dahlman-Tervala mestareiksi
ARVO HELANTI
HIIHTOSUUNNISTUS Arvokisat jatkuivat viikonloppuna Kangasniemen Pölläkkämäen keskimatkalla ja ja Lumi-Toukola viestillä. Paikalliset seurat maksavat junioreiden ratamaksut ja vuoden lisenssi on käsittämättömän halpa, 5 euroa. Kilpailumaksut pitää maksaa itse, eivätkä nekään ole kovin suuria, Veikkolainen markkinoi.
Raahen juniorikeilaajat pelaavat keilahallilla joka maanantai. Tällä hetkellä pojat ovat taidollisesti tasavertaisia keskenään, eikä into oppia osoita mitään laantumisen merkkejä. Kortit olivat vähissä, ja käsiin jääneillä oli pelattava. Oskari Salimaa, 30 vuotta itsekin keilannut veteraani oli eturintamassa hankkimassa uutta sukupolvea Raahen keilahallille. Pikkuhiljaa näyttää siltä, että nuoret ovat kasvamassa haastamaan vanhempansa.
JUHA HONKALA
URHEILU
Keilailun tulospörssit ovat olleet vuosikymmenten ajan yksitoikkoista luettavaa. Ja perjantain lumisade pehmitti sopivasti vesisateen jäädyttämiä uria. Vaativilla radoilla suunnistettuja kisoja suosi leuto talvinen pilvipouta. Mukaan pääsee saapumalla maanantaina kello 17 hallille, jossa Salimaa ottaa uudet harrastajat huostaansa. Tässä Joni Tähjän tyylinäyte. Ulla Silventoinen joutui tiukkaan paikkaan. Haapamäki karkasi ykkösen jälkeen. Lumi-Toukolan aamu olikin sitten jo ongelmallinen. 13. Räisäsen sisaruksiin iski viikolla tauti niin pahasti, ettei Noora kyennyt lainkaan viikonvaihteen urille. Lähtökohtiin nähden menestys oli erinomainen.
Anu Kopran kausi on sujunut vauhdikkaasti. Mira Räisänen pääsi matkaan neljäntenä. Tällä kertaa Lumi-Toukolan kärkeä.
D35-sarjassa sekuntikamppailu päättyi reippaalaisittain onnellisesti: Anu Kopralle kultaa kolmen sekunnin marginaalilla. Maarit Dahlman-Tervala suunnisti kolmannen osuuden luotettavasti. Pitkällä välillä myös Haapamäki
hiihti kantaan ja loppuviitoituksella ohi. Mielenkiinto vei pojan keilahallille ja sillä tiellä ollaan edelleen. Kipulääkkeen turruttama olkapää kesti ja vauhti piti korvata suunnistuksen tarkkuudella. Ja sauvoja oli käytetty edellisen kerran Miehikkälän SM-kisoissa. Sarjan voitti Kaakon Rasti. Luottoaloittaja Anu Kopra keikkui koko aloitusosuuden ajan keulilla. Nuoret ovat innokkaita ja tuolla joukossa kasvaa tosi hyviä keilaajia. Miralla oli jälleen edessä kova paikka: huippuankkureiden tahdissa piti pysyä. Parasta on nähdä, että väki oppii ja kehittyy, junnuryhmää joka maanantai vetävä Salimaa huomauttaa. Pari minuuttia KooVeen, Ounasvaaran ja Haapamäen edellä. Tämäkin viesti kulki varsin hyvin. Nuorukainen sai kipinän uuteen lajiin etsiessään uutta harrastusta yksilölajeista. Pallo maksaa 100350 euroa, kengät saa 50 eurolla. Saloisten Reippaan suunnistajat valmistautuivat tällä kertaa starttiin varsin ristiriitaisissa tunnelmissa. Joka ainut päivä on mukavaa lähteä hallille. Vanhemmat pojat ovat jo sillä tasolla, että lähivuosina heillä on hyvä sauma haastaa konkarit tosissaan. Lajissa tarvitaan myös tulevaisuutta. Loppumatkan tarkka suunnistus riitti kuitenkin nostamaan Reippaan joukkueen sijalle 6. Ihan varmasti haluamme haastaa lähivuosina nuo vanhemmat, Veikkolainen
Juniorikeilaajien harjoitusvuorot on tarkoitettu 715 vuotiaille. Tietenkään siinä ei ole mitään pahaa, että aktiivit jaksavat harrastaa, mutta pieni ikärakenteen korjaus on paikallaan myös keilailussa. Lyhyt hajonta pelasti sitkeän roikkujan. Tavoitteena on kehittyä ja katsoa, miten hyväksi tulee. Ossi Lakkala oli H60-sarjassa sijalla 11 ja Reima Piispa-
nen H50-sarjassa 19. Tietysti fyysisestä kunnosta on hyötyä, sillä pallo painaa ja kilpailu saattaa kestää parikin tuntia, Tähjä huomauttaa. Pitkästä hajonnasta huolimatta Anu oli vaihdossa vain parikymmentä metriä kärjen Espoosta ja Kouvolasta. Keilaus on siinä mielessä hyvä laji, että tässä iästä ei ole haittaa. Osa tulevaisuuden toi-
huomauttaa. Nykyisin pojat osallistuvat kaupungin viikkokisoihin ja joitain edustuksia on saatu jo vieraillakin saleilla. Mira Räisänen sijoittui mainiosti viitosplaketille vain pari minuuttia D18eliittisarjan kärjestä. Sille ei kuitenkaan mahtanut mitään, että nuoremmat tällä kertaa yksinkertaisesti hiihtivät karkuun. Kun hiihtovauhti ei aivan riitä, nousee taito kunniaan. Kouvola oli naisten selkeä voittaja.
Reippaan toinen joukkue kisaili Viertola- sarjassa. Mies jaksoi puhua ja kannustaa, että Raahessa alettaisiin valmentaa junioreita, ja kolme vuotta sitten tärppäsi. Maarit Dahlman-Tervalan olkapää oli vihoitellut kaksi viikkoa niin, että Hauhon kisat piti jättää väliin. Kuva: Vesa Joensuu
voista on aloittanut harrastuksen kolme kuukautta sitten ja kokeneemmat junnut ovat heittäneet palloa jo pitempään. Meriitteinä kolme Suomen mestaruutta ja kaksi hienoa viestin avausta. Puhtaan suorituksen lähes ainoa virhe ykkösrastilla, jolle läpihiihdon jälkeen piti palata tarkistamaan leimausta. Toistoja tulee kilpailussa toistasataa, joten väsy tulee jos ei ole kunnossa, Veikkolainen komppaa. Yksi risteyksen kartanlukuvirhe, ja siinä karkasivat kärkisijat. Naisten viesti alkoi lupaavasti. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
| 11
Hyvältä näyttää seurojen ja koko kaupungin keilailua ajatellen.
OSKARI SALIMAA
" Vallanvaihto lähestyy
www.raahenseutu.fi KEILAILU Raahen keilaseurat ovat pyörittäneet juniorikeilailijoiden harjoituksia nyt muutaman vuoden
12 |
PAIKKOJA AVOINNA
Coor Service Management on Pohjoismaiden johtava tukipalveluiden toimittaja, joka johtaa, kehittää ja tehostaa liiketoimintaa tukevia toimintoja toimistoissa, tuotantolaitoksissa, kiinteistöissä ja julkisella sektorilla. Kiinteistönhoitajan työ sisältää erilaisia kiinteistön kunnossapitoon ja huoltoon liittyviä tehtäviä sekä pienimuotoisia rakennusteknisiä korjaustöitä. Sunnuntaina Kiuruvesi voitti 113 (10, 23, 80). 020 762 44, ma-pe 917, la 10-14
Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 6,9 s/min, matkapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 16,9 s/min
p. p. RAITALA
pesuhuone- ja saunaremontit
13.900
Volkswagen TRANSPORTER -03
Umpi p-a 2.5 TDI 96kw, 237 tkm., 2-renkaat, huoltokirja, Webasto, vetokoukku
Markku Alasuutari, paikallisjohtaja 020 762 4182 Markku Martinmäki, automyyjä 020 762 4184
Haemme Raaheen kalusteasentajia ja kiinteistönhoitajia
Haemme kahta omatoimista ja ammattitaitoista kalusteasentajaa sekä useita kiinteistönhoitajia vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen.
Kalusteasentajan työ sisältää toimistomuuttoihin liittyviä kalusteasennuksia ja muita muuttoihin liittyviä tehtäviä. Kiuruvedellä jäähyt kerääntyivät viimeiseen erään. Kaksi erää jaksettiin pelata molemmissa otteluissa. Lauantaina Kiuruveden Kiekko-81 voitti Pyhäjoella 47 (21, 22, 04). Kodikas päätyasunto, iso piha, takka ja leivinuuni. maaliskuuta 2012
PÄIVÄN AUTO!
KIINTEISTÖAPU
V. Pyhäjoen jaksamista ei auttanut lauantain kotiottelun jäähysuma toisen erän loppupuolella. Lisätietoa osoitteessa www.coor.com
Raahen Seutu
13. Täytä hakemus viimeistään 20.3.2012 verkkosivuillamme osoitteessa www.coor.fi osiossa "Työ ja rekrytointi".
PÖRHÖN AUTOLIIKE OY
Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. Männistö
Isojako
jaetaan jokaiseen kotitalouteen seutukunnassa.
Ilmoitusvaraukset:
JÄÄKIEKKO Pyhäjoen Joki-Kiekon kausi päättyi viikonloppuna kahteen tappioon III-divisioonan finaaleissa. Ei vain kuntopohja riittänyt ja Kiuruvesi oli parempi, totesi PJK:n valmentaja Juha Lohtander. Kiuruvesi nousi lopulta selvään voittoon, vaikka onnistuikin ylivoimalla päätöserässä vain kerran. 010 234 3485. Pyhäjoen tehomiehet viikonlopun otteluissa olivat Ville Moilanen 2+1, Joonas Hilden ja Samuli Inkala 1+2, Tommi Suua 0+3, Jani Suominen 1+1, Joni Karvonen 0+2, Janne Maliniemi ja Niko Roth 1+0 sekä Heikki Koistinen 0+1.
torstaina 15.3.
010 665 5171/Anne 010 665 5172/Marjut 010 665 5119/Marketta ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi. 040 572 0186
Pyhäjoen kausi pakettiin
ROY VIITANEN
SIIKAA JA MAIVAA
torilla päivittäin. Niko Roth vie ensin PJK:n ali-
voimalla 42 johtoon. Perään PJK otti kuusi kakkosta. Pari kymppiä, pelirangaistus ja muutama kakkonen oli liikaa. Yhtiöllä on noin 750 miljoonan euron liikevaihto ja noin 5 400 työntekijää pääasiassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Belgiassa. Alivoimat PJK hoiti kunnialla, mutta kolmannessa erässä Kiuruvesi karkasi. Lisätietoja tehtävistä antaa Marko Räisänen, marko.raisanen@coor.com, puh. 0400 540 563
TULITYÖKURSSI
RIVITALO-OSAKE ISOHOLMISSA
86 m², 3 makuuhuonetta. 050 356 9915
www.porho.fi
Raahessa 23.3.2012 Ilm. Edellytämme kaikilta hakijoilta muutaman vuoden kokemusta vastaavista tehtävistä, voimassa olevaa B-ajokorttia sekä tehtävään soveltuvaa ammatillista koulutusta