Tilasto kattaa tammikuusta kesäkuun loppuun. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
KULUTTAJA
Tarjolla Tarjolla parempaa?
12
+ 18
13
Sade hellittää
IHMISET
Janettekin pärjäsi tangokisoissa
9
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
MIELIPAIKALLA: Ergonomiaa Pyhäjoen rannoilta
4,1 jäi mieleen
POLIISI Jokilaaksojen poliisilaitos otti vuoden avauspuoliskolla kiinni 71 rattijuoppoa Raahen, Siikajoen, Vihannin ja Pyhäjoen alueella.
JUHA HONKALA
Raahen seutukunnassa on erikoinen trendi rattijuopumustapauksissa. Poliisi saattaa tehdä havaintoja, ettei ohikulkijan kunto ole paras ja käydä puhalluttamassa. Mutta noihin tilastoihin pääty-
vät henkilöt ovat usein sellaisia, joilla ei ole edes ajokorttia, joten heillä on hällä väliä -asenne, eikä mitään menetettävää. Jos Raahesta lähdetään Siikalatvaan keikalle, kestää aika kauan, että partio on takaisin kylän pinnassa valvomassa, Kallunki kertoo. Kesäaikana rattijuopumukset oletettavasti yleistyvät, mutta samaan aikaan väki on lomalla, eikä poliisi ennätä joka paikkaan. Tämä käy ilmi Jokilaaksojen poliisilaitoksen tilastoista, jotka kertovat, että alkuvuoden 71 rattijuopumustapauksesta peräti 41 oli törkeitä. Komisario Kari Kallunki Jokilaaksojen poliisilaitokselta kertoo, että tilasto näyttää vuodesta toiseen melko samanlaiselta ja samalla mies veikkaa, että totuus on paljon tilastoa synkempi. Muistan tapauksen hyvin, sillä tuohon lukemaan saa jo harjoitella. Ehkä heidän pitäisi tulla uskoon tai löytää kumppani, joka ei anna viinaa tai tehdä mitään muutakaan, niin tilasto voisi näyttää paremmalta, Kallunki heittää. Peruspartioinnin aikana poliisi saattaa poimia sieltä täältä rattijuopon kyytiinsä. Teksti ja kuva: Niina Broman 6
Heli Kallio saa sanomalehdenkin kukkimaan
8. Jokilaaksojen alueen hurjimmat lukemat saatiin huhtikuussa Haapavedellä, jossa poliisin puhalluttama nainen hönkäisi alkometriin 4,1 promillea ja verikoekin näytti hulppeat 2,93 promillea. Vuoden loppuun mennessä vastaavat lukemat olivat 51 ja 98. HEINÄKUUTA 2011 | N:RO 134 | 93. Humalassa ajaminen on Kallungin mukaan vieläkin pääasiassa miesten "huvia", mutta tilastoihin on päätynyt jo aiemmin mainitut 4,1 promillea puhaltaneen naisen lisäksi muitakin. Itse olisin noilla promilleilla mullan alla, Kallunki arvioi.
Koska poliisin resurssipula ei ota lientyäkseen, valvontaa tehdään satunnaisesti ja lisäksi valtakunnallisilla teemaviikoilla. Ajan patinoima kalastajamökki ja päivät merenrantakallioilla kirittävät tuotekehittelijän ajatushautomon täyteen vauhtiin: Täällä on hyvä muhitella ideoita, mutta ympäröivä luonto on niin vahva, että varsinaisia töitä en mökillä osaa tehdä, Limingoja kertoo. Kun kerran ajetaan kännissä, niin sitten on sama ajaa kunnolla kännissä. Kyllä poliisin silmä kehittyy ja tietyt merkit herättävät autoilijassa huomion. Naiseksi promillemäärä on ihan älytön. Viime vuonna Raahen seutukunnan ensimmäinen puolisko toi 26 rattijuopumusta ja 46 törkeää rattijuopumusta. Tapauksia olisi paljon enemmän jos meillä olisi resursseja valvoa. Kieltämättä tuo törkeiden määrä on aika ihmeellinen. Kymmenkunta naista on mukana, eli aika suuri osa on edelleen miehiä.
Ideahautomo rantakallioilla
Humantool-yrittäjä Antti Limingoja palaa joka kesä Espoosta sukunsa seuduille Pyhäjoelle. KESKIVIIKKO 13. Ratsioitakin pidetään joskus vuoron aikana, jos aika antaa myöten
Raahen seutukunnan osuus on vain murusia valtakunnallisesta potista, mutta yhtä kaikki kesäasukkaat käyttävät mökkipaikkakunnallaan rahaa omiin ja vieraidensa päivittäistavarahankintoihin, rakentamiseen, remontointiin, kiinteistöveroihin ja matkoihin.
Miina Ojanperä
len ostoksilla, shoppailemassa. Kesäraahelaisista kirjoitetaan kesäkuukausien aikana monta juttua, he käyvät toimituksessa hakemassa lehtiä ja kertovat usein oman kantansa paikallisiin asioihin lukijan palstalla. Menen kauppaan, sovitan, enkä lopulta osaa valita, mitä haluaisin. Siikajoella ja Pyhäjoella mökkiläisiä on huomioitu esimerkillisesti jo monena vuonna. Ensimmäisen kerran pistäydyin asuntomessuilla Pietarsaaressa 1994, jolloin oma koti oli juuri rakennusvaiheessa. Raahen alueen kunnissa on yhteensä reilut 2 500 kesämökkiä. Se onkin hyvä. He ovat tervetulleita kokemuksineen ja näkemyksineen. Sen jälkeen asuntomessuilla on tullut piipahdettua aina kun ne järkevästi ovat kesälomamatkan varrelle osuneet. Talouslukujen tilalle on viime aikoina ehdotettu pehmeämpiä elintasomittareita. Siis tehdä joitakin hankintoja, ostoksia. Kesämökkiläisten hyvin palvelujen pitäisi olla kunnalle kunnia-asia. Sama pätee elämäntapashoppailuun. Se ei kerro, miten meillä menee, miten jaksamme ja miltä meistä tuntuu. Hän on usein kiinnostunut mökkikuntansa asioista laajemminkin. Vaikka hassu huvihan se on kulkea kiltisti jonossa talosta toiseen ja odottaa, että pääsee kurkkaamaan tyhjään vaatehuoneeseen. Totta kai elämässä on tilaisuuksia, joita ei kannata päästää lipumaan ohi. Viikon lomamatka on yksi niistä elintasomittareista, jotka ovat ainakin jossain määrin rahassa mitattavissa. Tarkoittaako se henkilöä, joka kiertää päivittäin pakkomielteenomaisesti kaupoissa uutta tavaraa haalien. Asuntomessut tarjoavat tietysti vinkkejä rakentajille ja sisustajille, mutta ennen kaikkea ne antavat meille uteliaille mainion mahdollisuuden tirkistellä muiden koteihin. Me kaikki tunnemme niitä, jotka huvittelevat kiertelemällä asuntonäytöissä ilman pienintäkään ostoaikomusta. Viime viikolla Pyhäjoen kesäasukkaat pääsivät taas aterioimaan yhdessä, vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan kesäteatterista. Kenties sekä-että.
O
R
"
Eniten mökkiläinen käyttää rahaa päivittäistavaroihin.
Kesäasukkaat näkyvät myös lehdessä. 2 |
Raahen Seutu
13. Vai viittaako se siihen, että shoppailu on laajentunut muillekin elämänalueille. Ikään kuin täällä oltaisiin vain tekemässä ostoksia. Brittitutkimus BHPS:n mukaan olemme onnellisia, kun meillä on varaa toteuttaa joitakin unelmistamme, kuten hankkia talo tai auto. Päätän, etten osta mitään. Myös tässä tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että on fiksumpaa tähdätä hyvinvointiin kuin rahapussin kasvattamiseen. Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän tuoreen selvityksen mukaan mökkeily tuo kuntiin enemmän rahaa kuin on tähän asti arvioitu. Työelämässä tulee markkinoida itseään sopiville työnantajille. Bruttokansantuote ei mitenkään voi riittää kaiken kattavaksi elintasomittariksi. Mahdollisuuksia on niin paljon, etten oikein tiedä, mitä ostaisin. Raahessa ja Siikajoella kesäasuntoja on noin 830 kappaletta, Pyhäjoella satakunta vähemmän ja Vihannissa noin 130. Toisaalta mahdollisuuksia on niin paljon, että jostakin pitää karsia. Ostoskori on edelleen tyhjä.
Mökkiläinen syö, rakentaa, kunnostaa ja maksaa veroa mökkikuntaansa. Termi elämäntapashoppailija on ollut minulle pitkään epäselvä. Valistunut kunta huolehtii mökkiläisille myös jätteidenkeräyspaikan ja tiedottaa kunnan kesätapahtumista.
"
BKT ei kerro, miten meillä menee, miten jaksamme ja miltä meistä tuntuu.
JOUKO
Sisustajan ja tiirailijan taivas
Perjantaina avautuvat Kokkolan asuntomessut ovat monen kesälomalaisen kartalla. Meidät on totutettu elämäntyyliin, jossa elämän eri osa-alueita valikoidaan kuin ostoskoriin. Suomessa vapaa-ajan asumiseen käytetään vuodessa 7,4 miljardia euroa ja kerrannaisvaikutuksineen mökkeily työllistää 90 000 henkilöä. heinäkuuta 2011
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Kynnys matalalla.
BirdLifen mökkibongauksessa tarkkaillaan ensi viikonloppuna lähiseudun luontoa ja kerätään havaintoja kymmenestä tutusta lintulajista.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Ostoskorisi on tyhjä
miina.ojanpera@gmail.com
Internetistä voi selata jopa itselleen sopivan uskontokunnan. Olen kamalan huono shoppailija. Koulutus on kauppatavaraa, sitten siirrytään työmarkkinoille ja sen jälkeen eläkkeenmaksajista sen saajiksi. Erikoiset ruokaostokset voi tilata Kiinasta asti, jos kiinnostaa. Kaikki eivät ole ulkopaikkakuntalaisten omistamia, mutta heitäkin joukkoon mahtuu satoja. Sen kummemmin metsästämättä kesäasukkaita on viime viikkojen numeroissakin näkynyt useampia. Ohittamaton ale, tiedottaa sähköpostiluukkuuni kolahtanut, henkilökohtaiseksikin väitetty tarjouskirje. Siitä huolimatta, Kokkola täältä tullaan.
nina.tuomikoski@sps.fi. Mainittu superhypertarjous päätyy avaamattomana sähköpostin roskakorin täytteeksi. Yksi jos toinenkin nettipalvelu lupaa elämänkumppanin tositarkoituksella, kunhan kirjautuu maksulliselle sinkkusivustolle. En nyt tarkoita kaupoissa kiertelyä. Mökkiläisillä on merkitystä alueen elinkeinoelämälle. Asuntomessuilla tiirailemaan pääsee ihan urakalla ja luvan kanssa.
TORNIN JUURELTA
Vaikka eiväthän ne oikeasti vielä kenenkään koteja ole. Myös Vihannissa mummonmökkien ikkunoissa pilkahtelee valoa kesäiltoina. Politiikassa rakennuksista ja palvelujen supistamisesta puhutaan euromääräisesti kuin myyntiartikkeleista. Eurostatin tutkimuksen mukaan 15 prosentilla suomalaisista ei ole varaa viikon mittaiseen lomaan kodin ulkopuolella. En usko, että kaikkea voi ostaa rahalla. Selaimeni ilmoittaa itsepintaisesti, että ostoskori on tyhjä. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Mökkiläinen tuo euroja ja työtä
aahen rannat saarineen, Pyhäjoen kalliot ja Siikajoen hiekat pitävät lomalaiset otteessaan
Järveä ei tarvitse möyriä kokonaan. Kun muutin tälle paikalle 20 vuotta sitten, rannasta aukesi avovesi. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Kenellä pakotti voimia?
JUHA HONKALA
ILKIVALTA Julkinen omaisuus koki taas kerran kovia, ja tällä kertaa paikkoja hajotettiin Raahen Pikkulahden uimarannalla. Sen jälkeen voidaan arvioida, onko mahdollista erottaa osa järveä kalalammikoksi, kyläyhdistyksen miehet suunnittelevat. Toinen ovi irtosi kokonaan ja toinen roikkui tiistaiaamuna juuri ja juuri paikoillaan. Ruoppausmassojen osoitteeksi sopii Paavo Silvolan arvion mukaan vanha kaatopaikka, jonka maisemointiin tarvitaan lähes rajattomat määrät maa-aineksia. Kun valaisimia kun rikotaan, tulee aina kalliimmaksi, Alatalo toteaa.
Ruukille yli 13 miljoonan teräsrakenneurakka
RAAHEN SEUTU
Tästä alkoi avovesi vielä 20 vuotta sitten. Voimien tunnossa olleet yöuimarit repivät pukuhuoneen molemmat ovet saranoiltaan. Teräsrakenteet valmistetaan pääosin Ruukin Ylivieskan ja Peräseinäjoen tehtailla.
Samaan aikaan Järvelänjärven kunnostustöiden kanssa on luvassa Pusanojan ja Pusanjärven kunnostustyö. Meillä on vahva lupaus sekä Raahen kaupungilta että ympäristökeskukselta, että järven kunnostus toteutuu ensi vuonna, Silvola ja Karppinen kertovat. Suunnitelmat ovat jo valmiina. Kaunisvaaran rautamalmiprojektissa kanadalainen kaivosyhtiö Northland Resources hyödyntää Tapulin ja Sahavaaran rautamalmiesiintymiä. Ilkivalta on yleisesti vähentynyt, mutta keskustan alueella sattuu enemmän ja tämäkin on kausiluonteista. Mutta ensin pitää saada kuntoon uimarannan pohja. Ne on teetetty Vattenfallilta saadun ympäristörahan turvin. Järven ruoppaus tulisi maksamaan
80 000 euroa. Taustalla oleva saarikin on kasvanut vastarantaan kiinni, Jari Särkkä kertoo. Sekä Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY että Palvelualojen työnantajat PALTA hylkäsivät maanantaina sovintoesityksen.. Pusanjärvi, joka on lähes umpeenkasvanut, puhdistetaan nykyiselle tasolleen. Ruukin toimitus kattaa rikastamon prosessirakennuksen sivurakennuksineen, kaksi malmivarastoa sekä raskaan kaluston verstaan runkorakenteet. Raahen Seudun saamien silminnäkijähavaintojen mukaan rikotut tilat olivat
"
Vesi on jo niin hapanta ja alunapitoista, että se on muuttunut kirkkaaksi.
PAAVO SILVOLA JA AIMO KARPPINEN
kunnossa vielä kello yhden aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä, mutta samaan aikaan kopilla aikaa vietti äänekäs ja ilmeisen humalainen porukka nuoria aikuisia. Kuva: Tuulikki Nousiainen
Potilas tukahtumassa
JÄRVELÄNJÄRVI Kasitieltä katsottuna pienellä järvellä ei ole mitään hätää. Uusi rautamalmijalostamo on yli 200 metriä pitkä, 72 metriä leveä ja 40 metriä korkea. Vene on käynyt tarpeettomaksi
jo vuosia sitten. Mutta se kuuluu taudinkuvaan, Arkkukari-Haapajoki kyläyhdistyksen miehet Paavo Silvola ja Aimo Karppinen muistuttavat. Vesi on jo niin hapanta ja alunapitoista, että se on muuttunut kirkkaaksi. Kyllä siinä turistit käyvät joskus mulahtamassa. Seuraavasta tapaamisesta ei tässä vaiheessa ole tietoa. Sopimuksen arvo on yli 13 miljoonaa euroa. Pusanojaan rakennetaan porrastuksia ja saostusaltaat. Kuva: Juha Honkala
kuhuone murjottiin kelvottomaksi viime maanantain ja tiistain välisenä yönä. Järvelänjärvi on yksi niitä harvoja järviä koko kasitien varressa ja sillä on arvoa maisemallisesti ja merkitystä matkailullisesti.
Apua on onneksi luvassa, näillä näkymin jo ensi kesäksi. Raahen kaupungin työpäällikkö Pasi Alatalo arvioi, että ilkivalta aiheuttaa kaupungille keskimäärin 10 000 euron vahingot vuosittain, riippuen tietysti
vuodesta. Vesi ei kuitenkaan houkuttele enää uimareita. Ellei näitä operaatioita tehtäisi, Järvelänjärven kunnostuksen tulokset jäisivät hyvin lyhytaikaisiksi.
Sovittelu edelleen pysähdyksissä
RAAHEN SEUTU
KIISTA Lennonjohtajien työsopimuskiistan sovittelu on yhä pysähdyksissä. Ruukin asiakas on ruotsalainen Peab-konserni, joka on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Matalan järven vesi on näin keskikesällä miltei lyp-
sylämmintä. Vesinäytteitä on otettu ja kyllä vesi on vielä uimakelpoista. Metsäkeskuksesta on vahvistettu, että kunnostus tehdään ensi vuonna. Sääli, että järvi on päästetty tähän kuntoon. 13. Uimarannan toinen pu-
Pikkulahden pukutilat hajotettiin viime maanantain ja tiistain välisenä yönä. Mutta kun astelee järven rantaan, tilanne alkaa paljastua.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Mutapohjaiseksi järveksi vesi on yllättävän kirkasta. Molemmat tulevat Pellekahvilan eli yhteisen kyläpirtin rantaan. Uimarannan ja onkilaiturin rakentaminen ovat jo tämän kesän ohjelmassa. Pusanoja tuo järveen liejua hirveät määrät ja ranta loittonee miltei silmissä. Nelosen uutisten mukaan valtakunnansovittelija Esa Lonka aikoo olla yhteydessä kiistan osapuoliin tänään. Riittää, kun puhdistus tehdään järven molemmista päistä. Tällaisia ovat töherrykset ja ikkunoiden särkemiset. Se on hieno kädenojennus, kyläyhdistyksestä kiitellään.
URAKKA Rautaruukki on allekirjoittanut ruotsalaisen Peab AB:n kanssa sopimuksen Pohjois-Ruotsin Pajalassa sijaitsevan Kaunisvaaran rautamalmikaivoksen rikastamorakennuksen ja varastojen teräsrakenteiden valmistuksesta ja asennuksesta. Järven eteläinen pääty on hukkunut vesikasvillisuuteen ja rantaviivaa on mahdoton erottaa. Kohteen teräsrakennetoimitukset alkavat syyskuussa ja asennustyön on määrä olla valmis vuoden 2012 aikana. Puutarhuri Jari Särkkä vahvistaa, että liettyminen on nopeaa. Ympäristöpalvelu Autio&Pöyskö on lupautu-
nut tulemaan meille talkoisiin ja tehdä ruoppaustyöt. Tyypillinen pikkuvahinko on muutaman satasen luokkaa
Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi ja nimimerkkisi. Olet ennustanut elokuuksi parasta lomakuukautta. Sade tuli muuten tarpeeseen. Kuva: Wihtori Matikainen
Perhosen pörinää keskellä päivää. Ne pitäis kaikki tappaa sukupuuttoon.
lukiessani Tuulikin kirjoitusta koirastaan.
ajan kunnon "hälläpolliisi" olisi paras valtiova-
kajoentien risteyksessä sattua kolari ennen kuin ne heinät käydään leikkaamassa risteysalueelta?
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@sps.fi
Kaaliperhonen. Heikki oli paras, taas etukäteen päätetty tangokuninkaallinen.
Eikö tosiaan muuta ai-
rainmisteriksi joka EUmaahan ja USAan kaks.
Maarit Kesti: olisit laitta-
nut kakkosen nimen edes oikein ennen tuomitsemista. On säälittävää jos oma elämä on niin tyhjää että jaksetaan puuttua täysin mitättömiin asioihin. En tällä iällä enkä varsinkaan tällä pumpulla. Onneksi nyt rupesi satamaan. He ovat ihan samanlaisia asukkaita samoine oikeuksineen kuin vuokralaiset ja muut asukkaat. Myös se että vuokralaisia pidetään usein alempiarvoisina asukkaina kuin ns. Siihen kun vielä höytyilee vähän pakkaslunta, niin siitäpä ei sää parane.
Olemme monesti tuttavaporukan kesken ihmetelleet seuraavaa, eli kun melkein jokaisessa As Oy: ssä tuntuu olevan joku vallanhimoinen "pomo" tai kyttääjä. Viljat ja kaikki muutkin kasvit ovat kasvaneet tänä kesänä niin nopeasti, että ne kestävät kuivuutta heikommin kuin normaalikesinä. Ja muistakaa että osakkeiden omistaminen ei anna teille "korkeampaa statusta" vuokralaisiin nähden.
ETTEI TOTUUS UNOHTUISI
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nu En ihmettele, jos nuori Mikä ihmeen Isokoske-
meroon 17255. Minun ihannekeli on sellainen pikkupakkanen, reilut kymmenen astetta. Eli kaikki asukkaat riippumatta siitä omistaako taloyhtiön osakkeita, tai onko vuokralainen ovat täysin samassa asemassa ja samanarvoisia. Kuva: Antti Kiuru. Ei se ole miksikään muuttunut. Silloin sataa väistämättä. On se sitten kumma, mistä se niin kovan kuumuuden saikin pukattua. Vieläkö se pitää paikkansa. Yleensä se on hallituksen puheenjohtaja, joka puuttuu asioihin, jotka eivät hänelle kuulu ja pomottaa ja kyttää muita asukkaita, erityisesti vuokralla asuvia. Silloin kannattaa lomansa pitää, jos siihen on mahdollisuus. As Oy:n puheenjohtajilla ei siis ole mitään erityistä
Lukijan mukaan vuokralaiset ovat saman arvoisia kuin osakkeenomistajatkin.
valta-asemaa taloyhtiöissä. Hyvän viljasadon odotuksille saa sanoa hyvästit, jos vettä tulee losottamalla. Lakoonhan ne korret menevät. Liika on liikaa. Mutta ensi viikko on vuoden pahin viikko, se on se akkain viikko. Pumppu joutuu liian koville, olipa sitten kova helle tai paukkupakkanen. No eihän ne ole täsmänneet ensinkään. Arvoisten hallitusten puheenjohtajien tulisi ymmärtää ja tiedostaa, että heillä ei ole mitään erityistä valtaa tai asemaa jonka perusteella voisivat puuttua yksittäisten asukkaiden asioihin ja normaaliin asumiseen. osakkeenomistajia on surkuhupaisaa. Heidän tehtävänään on ainoastaan johtaa hallitusten kokouksia, mitään itsevaltiaita he eivät todellakaan ole, eikä heillä ole hallitusten kokousten ulkopuolellakaan mitään erityistä valta-asemaa tai sananvaltaa muita asukkaita tai mitään asioita kohtaan. Eikö sääprofeetta tykkää helteestä. Kuinka hyvin kesän sääennustukset ovat tähän saakka täsmänneet. Tosiasiahan on, että te osakkeenomistajathan ette edes omista huoneistoanne ettekä pienintäkään osaa hallinnassanne olevasta huoneistosta. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät). heinäkuuta 2011
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Samalla viivalla
Tauno Junttila
Antaa tulla vettä
TUULIKKI NOUSIAINEN
Raahen Seudun sääprofeetta Tauno Junttila ennusti heinäkuuksi sateita ja huonoja lomasäitä. Jospa se nyt heinäkuun loppuun saakka satelee, niin menee ennustus kohdalleen. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
Raahen Seutu
13. Annukka
Pitääkö Eskelisen ja Sii-
kus sää, niin taivas jälleen selkiää.
Elin täysillä mukana
hetta oo tän lehen urheilusivuille, kun tuota sopupallua eri muodoissa?
Kuule Vinberg vanhan-
merikotkilla, susilla ja muilla pedoilla . Eli koittakaapa osakkeenomistajat nyt hankkia oma elämä ja eletään jokainen omaa elämäämme puuttumatta täysin toisarvoisiin ja turhiin asioihin. Olet väärässä, juttu oli sovittu. Kyllä siellä koko ajan puhuttiin Koskelosta. Ja akkain viikon lopulla alkaa vielä mätäkuu, voi hyvänen aika sentään. Kunhan ei tulisi enää kovin hurjia helteitä. Mutta totta puhuen kasvillisuus ei enää juhannuksen jälkeen tarvitse niin kovin paljon vettä. Hullua hommaa, että nakitetaan koko kesäloma kaikenlaisiin tilaisuuksiin, että pääsee ripille!
Jos pilvinen on jos-
lo tangomarkkinoilla. Kuva: Pauli Alasaari
Takiainen takkutukka, kaveriks sai ampparin, kaunis niin myös tämä kukka, mutt ei ruusu hampparin. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Kuva: Milla-Emilia Luoto
Hienostuneet värit suokukalla. Elokuussa on sievää ja poutaista. Heinäkuun alku on ollut liian poutaista ja lämmintä, kuumaa suorastaan. Kuva: Antti Kiuru
Kesän kauneutta. As Oy omistaa huoneistot eli osakemuotoisessa asumisessa ei pitäisi edes puhua omistusasunnoista, heillä on
ainoastaan hallintaoikeus asumaansa huoneistoon omistamiensa osakkeiden perusteella , samoin kuin vuokralaisella on vuokrasuhteessaan täysin samanlainen ja samanarvoinen hallintaoikeus asumaansa huoneistoon ja muihin tiloihin. Tekstariin mahtuu 151 merkkiä.
Mitä ihmettä me tehdään
so häiriökäyttäytyy kirkossa
Anu perh. Pe 22.7. klo 18, La 16.7. Eija perh. mennessä yhdistyksen tilille. 044 324 0958 tai lipunmyynti@raahenteatteri.fi www.raahenteatteri.fi
Tuotamme asiakkaillemme merkittävää ajan ja rahan säästöä toimittamalla kaikki tuotteet virheettömästi, varmasti ja kaikki kerralla yhdestä toimituskykyisestä varastosta.
Tule luotettavaan yritykseen
TEKNINEN MYYJÄ
RAAHEN ALUEELLE
Odotamme
Teknisen alan tuntemusta kokemuksen tai koulutuksen kautta esim. klo 18 Pe 22.7. Kiitos osanotosta ja hyvästä hoidosta Jokikartanon hoitohenkilökunnalle.
SEURAT
Raahen Lentopallo ja Saloisten Salama järjestävät
beach volley-turnauksen Beach Games-tapahtuman yhteydessä. Raahen kaupunki saa
kiitosta niin uusista keittiökoneista, saunarakennuksesta kuin uusista avotakoista. klo 18 Pe 15.7. La 23.7. sukulaiset ja ystävät Niin väsyneenä lopun matkaa kuljit, uneen rauhaiseen silmäsi suljit. klo
18 Pattijoki-Kempele.
Helluntaiseurakunnan lastenleiri pidettiin uusitussa Lännenrannan leirikeskuksessa 7.10. Tarkemmat tiedot matkasta kerhon aloituskokouksessa.
LEIRI Uusittu Piehingin Lännenrannan leirikeskus otettiin käyttöön viime viikolla Raahen helluntaiseurakunnan järjestämällä lasten toimintaleirillä. Auto lähtee Palokunnankatu 3 kohdalta klo 11.45 ja linja-autoasemalta klo 12. Iltanuotiotilaisuuksiin olivat tervetulleita myös lasten huoltajat. Aila perh. Leirin vetäjänä toimi Ari Harju helluntaiseurakunnan lapsityöntekijöiden kanssa.
AKKARALLI
Raahen Teatterissa
KÄSIKIRJOITUS: Heikki Luoma OHJAUS: Saija Jäntti
NÄYTÖKSET kesäteatteripihassa Koulukatu 13, Raahe: Ke 13.7. klo 15 Su 17.7. Ja jos tilinumeroa ei ole tiedossa niin soittele ja kysy Raimolta. klo 13. Soita, jos kysyttävää Hillevi 2238706 tai 041-5060685.
Lännenrannan leirikeskukselle kiitosta
OLAVI ALATALO
Rautaruukin Eläkeläiset
Saariselän matka 13.-16.9. 2.8.1927 Kuusamo k. 713vuotiaille lapsille avoimella leirillä aika kului leikkien, uiden ja raamatunopetuksen parissa. Kulkutiet on sepelöity siten, ettei hiekka enää kulkeudu sisätiloihin. 010 665 5170, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi. Matkan loppumaksu 1.8. klo 16 alk. Jos matkasi on estynyt tai tulee este ilmoitathan välittömästi Raimolle puh 0504106240. Aino perh. viim. Ilm. Muista ottaa lippusi mukaan. Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Raili perh. Sekasarja aloitetaan näiden sarjojen jälkeen n. klo 15, Ke 20.7. 13. klo 9 alkavat avoimet sarjat miehille ja naisille. ke 20.7.: kalevi.niskala@hotmail.com tai 040-5313279.
PattU Miesten suomensarjaa Ottelu Rännärillä Pe 15.7. klo 18, La 23.7. Merikin on saatu näkyviin risukkoa kaatamalla ja puustoa harventamalla. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
|
Rakkaamme
5
TUTKINNOT
Taina Flinck on valmistunut hermoratahierojaksi Pohjois-Suomen hermoratahierojaopistosta.
Toivo ISOJÄRVI
s. Ei yllättäen mutta äkkiä kuitenkin hiljeni sydän kultainen. Kids Action Weekend -lei-
rille osallistui 39 lasta ja parikymmentä "isosta". klo 15 Kesto 2 h väliaikoineen Lipunmyynti teatterilla arkisin klo 1016. Liput 5/12/15 Var. Osallistumismaksullinen. 23.6.2011 Pyhäjoki Rakkaudella kaivaten Arja perh. pelataan Pikkulahdella Raahen Mestaruusturnaus miesten ja naisten sarjoissa kaksihenkisin joukkuein. Keskukseen on ilmestynyt myös inva-wc. Kuva: Olavi Alatalo
JÄRJESTÖT
Raahen Alueen Sydänyhd.
Hei kaikki Ouluun Möljälle teatteriin lähtijät. heinäkuuta. Leiriläisten mielestä paikkaa ei oikein tunnista entiseksi. ja tied. rakennus-, teollisuus- tai autoalalta Kykyä oma-aloitteiseen ja itsenäiseen työskentelyyn
Kun muutat,
Tarjoamme
Oman myyntialueen Jatkuvan koulutuksen Vakituisen kokopäivätyön vain arkipäivisin Aluksi takuupalkan, joka muuttuu myöhemmin tulospalkaksi
muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
www.wurth.fi
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. Kaikkien sarjojen kolme parasta joukkuetta palkitaan
Finnpanelin tutkimuksen mukaan jo yhdeksällä prosentilla suomalaisista ei ole televisiota. Maanantain saapumiserässä 2/11 palveluksensa aloitti lähes 14 000 uutta alokasta, joista vajaa 300 on naisia. Ideoitahan on ollut aina, mutta se on ammattitaitoa, että osaa karsia kaikista niistä ideoista. Mulle on ollut aina ihan selvää, että musta tulee yrittäjä. Ja tämä ikuinen veden kohina on aivan upea ääni. Viisaasti Vesillä -kampanja haluaakin muistuttaa, että veneillessä pitää käyttää pelastusliivejä, yksin ei tule lähteä uimaan eikä alkoholi sovi vesille. Kun tulen Espoosta Pyhäjoelle tuntuu siltä, että aika pysähtyy, mutta kun tulen Hyytämöön aika pysähtyy kokonaan. Kävelemme monesti lasteni kanssa hautausmaalla ja tutkimme hautakiviä. Italialaisilla on yksinkertainen mutta hieno tyylitaju. Eniten hukkuneita on seuraavilla alueilla: Etelä-Suomessa hukkui 11 henkilöä (yhtä monta kuin vuonna 2010),
Itä-Suomessa 11 (16 vuonna 2010) ja Länsi-Suomessa 12 henkilöä (23 vuonna 2010). Toiseksi kannattaa nähdä meren ranta, ja kolmanneksi kirkko ja hautausmaa. Yli puolet varusmiehistä palvelee vähintään 270 vuorokautta. heinäkuuta lähes 9 700 varusmiestä.
Yrittäjä, tuotesuunnittelija, keksijä Antti Limingojan isän suku on Pyhäjoelta lähtöisin. Mitkä kohteet Pyhäjoelle tulevan on ehdottomasti nähtävä, top 3?
No kyllä varmasti kannattaa kiertää tuo penkka ja nähdä itse Pyhäjoki. Kuluvan vuoden ajan tv-lupaa maksavienmäärä on pysynyt lähes samalla tasolla. Lisäksi isäni kertoi mulle pienenä sotatarinoita. Olen ollut elämässäni vain vuoden toisella palveluksessa. Sukuni kalastajamökki Hyytämössä ja toisena oma asuinpaikkani täällä Pyhäjoella. Kaikkien sodassa olleiden pyhäjokisten tarinat kiinnostavat minua. Tämä on peräti 19 hukkunutta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2010. Olin todella pettynyt, kun se päästettiin rempalleen ja tilalle alettiin rakentaa uutta urheilukenttää. Kenen Pyhäjoen tai lähiseutujen historiallisen henkilön elämä kiehtoo sinua eniten. Se oli puoliksi pelottavaa ja puoliksi kiinnostavaa, eikä sellaista näe enää. Juhannuksena hukkui kaksi henkilöä, mikä on pienin luku siitä lähtien, kun ju-
Pelastusliivit kuuluvat aina veneilijälle.
hannuksen hukkumisia on tilastoitu vuodesta 1989 lähtien. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin ottaa kritiikkini takaisin, sillä uusi urheilukenttä koulun vieressä on aivan upea! Käyn siellä juoksemassa joka aamu. Yleisin yritykseesi Humantooliin liittyvä kysymys. Perustin oman yritykseni jo 24-vuotiaana, ja jostain syystä mua keksijänä on aina kiinnostanut ihmisen motoriikka ja sen toiminta. Täällä on erittäin kaunis hautausmaa. Tuotekehitystyöhön kuuluu kestää jatkuvaa innostuksen ja pettymysten vuorottelua, eivätkä siihen tietenkään kaikki pysty. Limingoja on halunnut tuoda Pyhäjoelle myös oman yrityksensä ergonomiatuotteita valmistavan, kansainvälisestikin menestyneen, Humantoolin. Siinä kulttuurissa on jotakin suomalaiselle sopivaa, toisin kuin esimerkiksi Ranskassa, missä ollaan ehkä vähän liian hienoja. Isänikin ajoi joskus mustalaisia Niskanmäestä pois, mutta mulle itselleni mustalaisten tuloon ei liittynyt mitään negatiivista.
Heinäkuun helteet tehneet piikin kesän hukkumistilastoihin
RAAHEN SEUTU
KESÄ Heinäkuun alkupuolella on hukkunut jo lähes parikymmentä henkilöä. Että mistä kaikki tuoteideat tulee. Mieluisin lomakohde, jos Pyhäjokea ei lasketa. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto SUH: in keräämien ennakkotietojen mukaan kesäkuussa hukkui 16 henkilöä (15 miestä ja yksi nainen). Täällä on todella hyvä ajatella ideoita ja latautua. Sen muistan, kuinka jännittävää pienenä oli, kun mustalaiset tulivat paikkakunnalle ja leiriytyivät johonkin. Nämä merenrantakalliot ovat aivan hillittömän vaikuttava juttu. Suurimpia alokkaiden vastaanottajia ovat edellisvuosien tapaan Karjalan Prikaati ja Kainuun Prikaati, joissa palveluksen aloitti molemmissa noin 1 800 alokasta. 6 | UUTISET
1,9 miljoonaa taloutta maksaa tv-luvan
RAAHEN SEUTU
Raahen Seutu
13. 362 vuorokautta palvelee varusmiesjohtajat, jotka saavat joukon johdettavakseen kun seuraava saapumiserä astuu palvelukseen. Myös lapsia tulee valvoa jatkuvasti.
Hukkumistilastot: www. Vuonna 2007 vain kuusi prosenttia kotitalouksista ei omistanut televisiota. Miksi juuri nämä paikat ovat sinulle tärkeitä. Kuva: Niina Broman
ihmisen muokkaamaa. Siviiliin kasarmeilta siirtyi perjantaina 8. Limingoja asustaa kesäisin sukunsa maisemissa viisihenkisen perheen toinen majapaikka sijaitsee Espoossa. heinäkuuta 2011
TELEVISIO Viestintäviraston mukaan kesäkuun lopussa oli vajaat 1,9 miljoonaa kotitaloutta, jotka maksavat tv-lupaa. Tuotesuunnittelijan parhaat ideat syntyvät kuin itsestään Pyhäjoen kallioilla, tuhansia vuosia vanhoissa maisemissa.
NIINA BROMAN
Lähes 14000 uutta alokasta aloitti urakkansa kasarmeilla maanantaina.
Väki vaihtui
RAAHEN SEUTU
ARMEIJA Väki vaihtui maanantaina kasarmeilla. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna tv-maksujen määrä on laskenut rajusti. Mies itse kävi syntymässä Helsingissä, mutta sukujuuret, maisemat ja pyhäjokisten luotettavuus vetivät hänet takaisin Perämeren pikkukylään. Me tykkäämme perheen kanssa lomailla Italiassa. Sukupolvet vaihtuvat, mutta nämä tuhansia vuosia vanhat maisemat pysyvät aina samana. suh.fi/hukkumistilastot. Sehän on mylly, joka pyörii koko ajan. Aamulehden mukaan vuoteen 2005 verrattuna määrä on vähentynyt yli 110 000 tvmaksulla. Yksi tärkeä paikka mulle oli myös Pyhäjoen vanha urheilukenttä. Uuteen hallitusohjelmaan on sisällytetty Yleisradion rahoitusmallin uudistaminen, joka on ohjelman mukaan tarkoitus ratkaista kuluvan vuoden aikana. Tänä vuonna on kesäkuun loppuun mennessä hukkunut yhteensä 37 henkilöä, näistä neljä naista. Mikä on mielipaikkasi Pyhäjoella. Tällä hetkellä tvmaksuvelvollisuus kuitenkin jatkuu normaalisti, samoin tv-maksutarkastukset jatkuvat entiseen tapaan, viestintävirastosta muistutetaan.
"Pyhäjoella aika pysähtyy"
MIELIPAIKALLA Antti Limingoja nauttii meren ikuisesta äänestä. Mikä sinua alun perin innosti lähtemään terveysalan yrittäjän uralle. Kerro jokin hauska muisto Pyhäjoelta. Lisäksi viehättää tietysti se, ettei täällä ole juuri mitään
Limingoja on päässyt vuosien varrella näkemään kuinka hänen lapsensa hyppelevät samoilla kallioilla, joilla hän itsekin iloitsi lapsena
heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
7
Seuraavaksi etäluettava maksukortti
RAAHEN SEUTU
Markka takaisin
RAAHEN SEUTU
KAUPAT Ylen uutiset kertoo, että uudenlaisten, etäluettavien maksukorttien odotetaan tulevan Suomessa käyttöön ensi vuodesta lähtien. Maksamisen kestoa kassalla mitataan tarkasti. 13. Korttiyhtiö Luottokunta uskoo, että kyse on enää ajoituksesta. Värynen sanoo, että useat velkakriisin maat joutuvat vaikeuksiensa takia irrottautumaan yhteisvaluutasta. Väyrynen arvioi, että eroamiseen riittäisi sama menettely, jolla euroalueeseen liityttiin, eli eduskunnalle annettava tiedonanto, jota edustajien enemmistö tukee.. Etäluettavaa maksukorttia käytetään hipaisemalla lukulaitetta kassalla. Väyrynen kirjoittaa blogissaan, että euroalueen velkakriisin takia Suomi joutuu kantamaan kohtuutonta taakkaa muiden jäsenmaiden auttamisesta. Alle 20 euron ostoksissa pin-koodiakaan ei tarvittaisi. Pidemmällä ajalla pääosassa suurimmista kaupoista on huomattava määrä miehittämättömiä maksupisteitä, joissa kortinhaltija huolehtii maksamisen, Heikki Kapanen visioi Ylen uutisille.
TALOUS Keskustalainen pitkän linjan poliitikko Paavo Väyrynen irrottaisi Suomen Euroopan yhteisvaluutta eurosta. Tällöin olisimme samassa asemassa kuin Ruotsi ja Tanska. Sekin arvioi, että suomalaiset pankit alkavat myöntää etäluettavia kortteja jo ensi vuonna. Kaikissa suomalaisissa pankeissa arvioidaan sitä ajankohtaa, milloin uudet kortit tuodaan markkinoille, sanoo Luottokunnan toimitusjohtaja Heikki Kapanen Ylen Uutisille.
Sirukortinlukijat ovat nyt arkipäivää, mutta pian historiaa.
Monilla kaupoilla kortinlukulaitteet on valittu niin, että ne sopivat myös etälu-
ettaville korteille. Luottokunnassa arvellaan, että etäluettavalla kortilla voisi olla kauskantoisiakin vaikutuksia. Korttien turvallisuutta voidaan lisätä niin, että esimerkiksi joka kymmenes ostoskerta vaatisi pinkoodin näpyttelyä. Sen jälkeen euroalueeseen jäisivät vain jotkin Keski-Euroopan maat. Suomen onkin varauduttava irrottautumaan yhtenäisvaluutasta ja ottamaan sen rinnalla käyttöön oma kansallinen ra-
hansa. Muut EU:n jäsenmaat siirtyisivät käyttämään euroa yhteisenä rahana oman kansallisen valuuttansa rinnalla. Myös
kertaostossumma voidaan rajata. Pienikin nopeutuminen lyhentäisi jonoja, vähentäisi kassojenkin tarvetta ja leikkaisi kuluja. Väyrysen mukaan Suomen itsenäisyys uhkaa samalla kaventua, kun euroaluetta kehitetään liittovaltion suuntaan
Perillä hyväntahtoinen Puupponen lahjoittaa viimeisen kolikkonsa pulaan joutuneelle tytölle, koska uskoo tavanneensa taideteoksesta tutun Mona Lisan. Monet lauluista ovat tuttuja jo usealle sukupolvelle. Gekko, Puupponen ja suloinen Rose on hulvatonta jatkoa Sinikka ja Tiina No-
Paula Noronen: Emilian päiväkirja - Supermarsu ja kutistuva koulu, Gummerus Itä-Helsingin alakoulu on saanut uuden mahtavan rehtorin. Sanomalehden palat ja napit toistuvat monessa maalauksessa. Tangokisassahan tuli toiseksi Heikki Koskelo eikä Isokoskelo. Modernien töiden joukossa on naivistisia maalauksia, kuten Mummon mökki ja Onnikka tuli. Kirja sopii perheen pienemmille.
Yksi vinkki tähän arkiseen ongelmaan löytyy kirja-kaupan tai kirjaston hyllystä. Mutta tyttö onkin ranskalainen Rose, joka tuntee tien salaperäisen Mona Lisan luo. heinäkuuta 2011
KULTTUURI
www.raahenseutu.sps.fi
Raikkaat, selkeät värit yhdistyvät luoviin ideoihin.
Miina Ojanperä
Kuvat:
Teos Nappileikit on osa kolmen työn sarjaa.
Raikkaita ideoita
MIINA OJANPERÄ
käsityön ja askartelun tulosta.
NÄYTTELY Heli Kallion taidenäyttelyssä raikkaat värit yhdistyvät luoviin ideoihin. Ja mitä sitten tapahtuu, kun Roselle ojennetaan Mona Lisan kuvan edessä salaperäinen kirjekuori. Taas ilmassa leivokset leikkiä lyö sekä Naamion takana erottuvat värien joukosta puhtaan valkoisina. 8 |
Raahen Seutu
13. Iittalan jokakesäinen taidenäyttely on ollut hänelle inspiraation lähde. Koulunsa Pyhäjoella käynyt Kallio alkoi ajatella, miksei voisi pitää näyttelyä julkisemmin kotipaikkakunnallaan. Mukana on äänite, josta voit kuun-
nella kirjan tarinat ja laulut. Öljyvärimaalauksia hän ei tee lainkaan, vaan pitää nopeasti kuivuvista akryylimaaleista. Heli Kallion maalaukset ja kollaasit ovat esillä Pyhäjoen kirjastossa heinäkuun ajan.
Sateen sattuessa on aika kaivaa lastenkirjat esiin. Kokosimme sadepäivien varalle parhaat palat kevään ja kesän lasten- ja nuortenkirjauutuksista.
Koskelo eikä Isokoskelo
MAARIT KESTI
OIKAISU Ilmeisesti tangokisan kakkonen ei ole valitellut kohtaloaan tarpeeksi julkisuudessa, kun nimi ei
ollut jäänyt mieleen. Teoksessa Uutisvuoto sanomalehtiartikkelit pyrkivät päästä ilmoille vetoketjun takaa. Arkistokuva: Leena Koskela
Sadepäivän varalle
KIRJAT Monessa perheessä kesäloman sadepäivät tuottavat pään vaivaa: mitä tehdä, kun levoton jälkikasvu ei pääsekään pihalle möyryämään?
NIINA BROMAN
lapselle että lapsen ja aikuisen yhdessä nautittavaksi.
polan satuseikkailulle Gekko ja Puupponen. Työkavereilleen maalauksia myynyt Kallio hakee ideoita käsityöharrastuksestaan. Modernit näkökulmat tulevat esiin Pyhäjoen kirjaston näyttelytilassa. Pahoittelen virhettä.
Bell, Niina Vasko, Anne: Pikku juttu Musiikkisatukirja lapsille, Tammi Valloittava musiikkisatukirja, jossa on seitsemäntoista satua ja laulua. Pikku juttu on jatkoa Niina Bellin toimittamille ja Anne Vaskon kuvittamille suosituille laululeikkikirjoille Kas metsämökin ikkuna, Pienet sammakot ja Ystäväni, tuttavani. Elementit näkyvät myös maalauksissa - akryylimaalatulta pinnalta kohoavat pienet yksityiskohdat ovat
Heli Kallion ensimmäinen näyttely pidettiin taitelijan omalla työpaikalla Helsingissä Munkkiniemen terveyskeskuksessa. Kirja sopii sekä pienellä
Nopola, Tiina Nopola, Sinikka Bodenstam, Linda: Gekko, Puupponen ja suloinen Rose, WSOY Monet matkustavat keväällä Pariisiin niin myös Gekko ja Puupponen. Hän kuvailee itseään "peräkammaritaiteilijaksi" ja tykkää kokeilla eri materiaaleja. Teen paljon käsitöitä ja koen, että teokset ovat käsitöitä, taitelija sanoo. Syyslukukauden ensimmäisenä päivänä rehtori Kalle von Pörrenberg tekee
Supermarsua vastassa ovat jälleen epäilyttävä rehtori ja hänen kätyrinsä. Taustalla Joonas finalistipokaalin kanssa. Vampyyripäiväkirjojen al-
kuperäinen trilogia julkaistiin Amerikassa jo 1991. Myös Stefanin kostonhaluinen veli Damon ilmestyy kuvioihin. Kuuma vampyyribuumi nosti kulttisarjan uudelleen esiin, ja palkittu TV-sarja on kasvattanut suosiota entisestään. Ella ja Sampan urotyöt on jo kuudestoista Ella-kirja. Siellä Janette vei kouluikäisten voiton ja perheen nuorimmainen 6-vuotias Juuso alle kouluikäisten sarjan ykkössijan.
Yksi kilpailun kohokohdista oli tangoparaati, jossa aikuisfinalistit tulivat onnitte-
lemaan vuoden tangovekaraa. Onneksi ongelma on helposti ratkaistavissa. Omistaja odottaa ensi-iltaan myös asianmukaisesti velhoksi sonnustautuneita faneja. Rowlingin kirjoihin.. Viimeinen Potter-elokuva on tarinan ensimmäinen, josta on jaossa myös kolmiulotteinen versio. Musiikki on koko perheen harrastus. Perheen tytöt soittavat pianoa ja laulavat kuorossa, äiti Kirsi Luiskala-Ahola opiskelee laulua musiikkiopistossa ja Kari Ahola on Pelikaanien solisti. Nyt tämä vampyyrisarjojen klassikko on ilmestynyt viimein myös suomeksi. 13-vuotias Janika haaveilee joko yleisurheilijan tai laulajan urasta. Viikko sitten Seinäjoella vuoden tangovekaraksi valittu Janette on iloinen voitosta. Kisan jälkeen osallistuttiin tangohulinoiden jälkeen vielä Tartu Mikkiin -ohjelman nauhoituksiin, josta lähdettiin Oulaisten Tenavatähti 2011 -kisaan. Kirsi Luiskala-Ahola kiittelee mahdollisuutta laulaa kuorossa. J. Huvimyllyn kalustolla voi näyttää vain perinteistä kaksiulotteista kuvaa. Tuottoisimpien leffasarjojen joukkoon noussut tarina perustuu britti J. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
|
9
Janette Ahola toi Seinäjoelta tangovekaran kruunun ja pokaalin. Penkeillä jännittää, kun katsoo muiden esityksiä, 9vuotias Janette kuvailee tilannetta. Janette valmistautui finaaliin kertaamalla sanoja. Laulu ja musiikki soivat kotona Tarpiossa päivittäin. Kaksiosaisen Harry Potter ja kuoleman varjelukset -elokuvan toiseen puolikkaaseen oli tiistaina puoli kuuden aikaan hankittu etukäteen muutama kymmenen lippua. Ennakkovarauksia Raahessa tehdään kitsaasti mutta nyt niitäkin on tullut, kertoo Huvimyllyä pyörittävä Juha Koistinen. Sampan on vain suoritettava kaksitoista urotyötä ja kasvettava niiden myötä
L. Kuva: Miina Ojanperä
Kruunu ja kaksi pokaalia
MIINA OJANPERÄ
LAULAMINEN Janette Ahola toi kotiin kultaisen kruunun ja komean pokaalin Tangovekara-laulukilpailusta. Kuva: Niko Peltokangas
ta ainakin kolmen viikon ajan. 13. Elokuvan voi Raahessa nähdä valkokankaal-
Viimeinen Harry Potter -elokuva sai ensi-iltansa Raahessa ja maailmalla. Ennen kisaa ei tarvinnut enää kuin kertausta. Ihan helppoa. Smith: Vampyyripäiväkirjat Korpinmusta, Otava Suosittu Elena tapaa koulussa mystisen Stefanin ja tietää olevansa mennyttä. Paula Norosen lastenkirja sopii esikouluikäisistä alaasteikäisille.
ihmisenä ja Batmanina vakuuttaakseen äitinsä ja päästäkseen kokoukseen. Hän oli esittänyt Tangoprinsessa-kappaleen jo talvella Tähtiartisti-kilpailussa. Ennen esitystä jännitti, mutta yleisön edessä laulaminen sopii Ja-
netelle. Myös pian 11-vuotias Joonas toi kotiin pokaalin Seinäjoelta päästyään kolmen finalistin joukkoon. Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 päättää vuonna 2001 alkaneen elokuvien sarjan. 3D:tä on haukuttu, ettei se ole sen parempi, Koistinen mainitsee. Kohtalokkaan rakkauden myötä paha hiipii Fell´s Churchin pikkukaupunkiin. Raahessa Bio Huvimyllyssä ensiiltanäytöksen alkamisaika oli seitsemän minuuttia yli puolen yön. K. Jo viime vuonna Janette oli mukana semifinaaleissa, ja nyt tavoitteena oli paikka finaalissa - voittoa ei kuitenkaan uskallettu toivoa. Janette sai kaikilta kortit, joissa oli finalistien nimikirjoitukset. Kirjasarjaa voi suositella erityisesti ala-asteikäisille lukijoille.
Timo Parvela: Ella ja Sampan urotyöt, Tammi Sampan äiti ei päästä poikaansa Batman-kokoukseen, koska hänen mielestään Samppa on vielä liian pieni. Sarja on saavuttanut suurta menestystä niin meillä kuin monessa muussakin maassa. Kuoro on tosi hyvä, sieltä saa kappalepohjaa.
Kaikki päättyy joskus
NIKO PELTOKANGAS
juhlasaliin vaahtokarkkisateen, ja kohta koko luokka huoltajineen pääsee retkelle Kuuhun! Emilia Laitinen-Niemisen päättömän hassut seikkailut Supermarsuna jatkuvat tässä kirjasarjan viidennessä osassa. Kirjaa voi suositella yläasteikäisille.
ELOKUVA Kahdeksas ja viimeinen Harry Potter elokuva tuli elokuvateattereihin viime yönä. Lapset ovat olleet vauvamuskarissa ja musiikkileikkikouluissa
Lemmikkien kuvakilpailuun voi lähettää lystikkäitä, söpöjä ja hellyttäviä eläinkuvia. Voittaja palkitaan digipokkarilla ja kolme seuraavaksi eniten ääniä saanutta saavat 50 euron lahjakortit.
Kuvan oheen on liitettävä pieni tarina: kuka ja ketkä kuvassa ovat, minkä ikäisiä he ovat ja missä asuvat ja missä kuva on otettu. Kambodzan ainoassa rantakaupungissa toimii Sirpa Rynäsen kahvila ja minileipomo.
muistoja. Kambodza ei ollut Sirpalle vieras, sillä hän oli lomaillut siellä muutaman kerran. Maa on halpa ja ihmiset ystävällisiä. Riisistä Aasiassa ei ole pulaa, mutta ruisjauhot ovat arvokasta tuontitavaraa. Hyviä oppilaita ovat, munavoin tekemisen oppivat päivässä, nauraa Sirpa. Kaipuu takaisin omille juurille iski ja Sirpa palasi takaisin. rakat maistuvat. Alkuperäinen matkakohde oli Pohjois-Thaimaa. Kaikki tehdään käsin, koska kädellä oppii tuntemaan milloin taikina on valmis leivottavaksi. Kilpailuun kelpuutetaan kesän 2011 aikana otettuja kuvia. Lemmikki tai lemmikit voivat olla ihan mikä tahansa, kunhan ovat eläimeksi noteerattuja kavereita, vaikka norsu, jos sellainen perheessänne asuu. Levottomat jalat kuljettivat naisen 1970-luvulla Ruotsiin töihin. Aasia veti puoleensa. Kambodzalaisen hymy on aito. Tulevalta turistikaudelta odotan paljon. Niin kävi aikoinaan ranskanleivän kanssa. Minä saan jauhoja välillä Suomesta välillä Saksasta. Se jäi perinnöksi ajalta jolloin maa oli yksi Ranskan alusmaista, toteaa Sirpa. Vieraat maat ja ihmiset ovat aina vetäneet puoleensa. Se kysyy välillä hermoja. Uusi vuosituhat alkoi avioerolla. Paperiset kuvat voi lähettää osoitteeseen: Raahen Seutu/kesäkuvakilpailu , PL 61, 92101 Raahe.
Huomioithan, että kuvan lähettämisen myötä kuvan käyttöoikeudet siirtyvät lehden kustannusyhtiölle Suomen Paikallissanomille. Paikallisten kielitaidossa on Sirpan mukaan vielä toivomisen varaa. Neljältä alettiin alustamaan taikinaa. Yksi kuvaaja voi lähettää ehdolle kaksi kuvaa, joko yhden molempiin sarjoihin tai kaksi yhteen sarjaan. Osallistut samalla teemalliseen kesäkuvakilpailuun. Tämä sai plus 50 vuotiaan naisen tekemään rohkean elämänmuutoksen. Toimitus poimii kesän kuvasadosta loppukilpailuun 10 kuvaa, joiden joukosta lukijat valitsevat kolme parasta yleisöäänestyksellä. Turistimäärä on kuitenkin sellaisessa kasvussa, että miksi jäädä kuivalle maalle, jos on mahdollisuus päästä veden ääreen. ille Kuvien julkaisusta ei erikseen makseta korvausta.. Suomi ja Eurooppa tuntuivat pieniltä liikaa kipeitä
Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, mutta Sirpa on luottavainen. Aasia voi loistaa upeilla hiekkarannoilla ja kauniilla naisilla, mutta ruisleivän ja karjalanpiirakoiden tekemisestä manner ei tiedä mitään. Heikon englannin kielen taidon ymmärtää, kun tietää maan julman lähihistorian. Aasiassa pitää oppia odottamaan. heinäkuuta 2011
Ruisleipää Kambodzhassa
KAUKANA Raahelaislähtöinen Sirpa Rynänen totuttaa aasialaisia uudenlaisiin makuihin Mekong-joen hallitsemassa Kambodzassa.
MARIA PALO
Sirpa Rynäsen elämän haasteena on ruisleipä- ja piirakkakulttuurin siirtäminen Aasiaan. Riisi ja kananmunat ovat halpoja.
Haastattelupäivänä tropiikin aamu on jo kuuma. Tämä on myös haaste, koska Aasiassa ei ole leipäkulttuuria. Julkaisemme laajemmankin tarinan, jos sellainen kuvaan liittyy. Korruptio on täällä yhtä tavallista kuin päivittäinen suihku. päivänä. Taloudellisesti ei vielä voittoa ole tullut, mutta nyt ovat paikalliset hotellit ryhtyneet tilamaan ruisleipää ja piirakoita. Hirmuhallitsija Pol Pot kielisi kuolemantuomion uhalla vieraiden kielien puhumisen. Verot ovat hyvin nimelliset. Kuva: Maria Palo
mutta jostain on aloitettava. Kilpailuaika päättyy elokuun 31. Kilpailussa on kaksi sarjaa. Aamun varhaisuudesta huolimatta on Sirpan työpäivälle kertynyt jo pituutta. Kuvat voi lähettää jpg-muodossa sähköpostiin: toimitus.raahenseutu@sps.fi. Ainoa ongelma on ruisjauhojen saaminen, sillä ruista ei Kambodzassa viljellä. Thaimaahan verrattuna paperisota on nimellinen. Kambodzan rantaparatiisi Sihanoukville sopii hyvin satamakaupungin rannalla syntyneen naisen uudeksi kodiksi. Julkaisemme kesän aikana kuvista koostesivuja sitä mukaa, kun niitä sähköiseen arkistoomme kertyy. Vesi on elementti johon kasvoi kiinni Raahessa, sanoo Sirpa.
Sirpa Rynänen totuttaa aasialaisia ruisleivän ja karjalanpiirakan makuun. Se on paras tapa siirtää uusi ruokakulttuuri paikallisille. Maan nouseva hintataso ja todella hankala paperisota pani sille haaveelle pisteen. Ostaessani tämän paikan päätin, että tarjoan kävijöille sellaista, mitä ei muuten saa. Kambodzassa se loppuu ja alkaa ranskanleipään. Voin ja maidon ostan paikallisesta kaupasta, jotka ovat myös tuontitavaraa. Jos kuvassa on vaikkapa kommellus, niin tietysti me haluamme kertoa senkin lukijoille. Sitten mietin, että miksi en opettaisi leivän ja piirakoiden tekoa myös paikallisille. Palkka maksetaan suoraan käteen ilman mitään vähennyksiä. Se näkyy kaikkialla. Aluksi mietin kahvilan perustamista pääkaupunki Phnom Penhiin. Paluumatkalla syttyi rakkaus, joka johti johti pitkään avioliittoon ja vei tuoreen aviovaimon Lahteen. Aluksi tein kaiken itse. Sirpa uskoo turistimäärän lisääntymisen tuovan maahan turisteja, joille ruisleipä ja pii-
Sirpa kertoo saaneensa synnyinlahjaksi levottomat jalat. Keittiö on leipomon keittiöksi minimaalinen,
Kambodza pyrkii turistien uudeksi suosikkikohteeksi. Sana kiertää onneksi. Kiinalaisella rahoituksella rakennetaan maan läpi kulkevaa rautatieverkostoa. Ympyrä sulkeutuu kuten vanhat sanovat, nauraa Sirpa Rynänen. Oli päästävä merta edemmäs. Onhan tämä välillä yhtä hullun puuroa, kun merkkikielellä opettaa taikinan tekemistä, puuronkeittoa ja antaa ohjeita kahvilavieraiden palvelussa. Siihen mennessä on saatu tämä leipomiskoulukin valmiiksi, Sirpa kertoo.
Yhteinen eläinystäville kesä Teemavalokuvakilpailu T
Pääpalkintona digikamera
Raahen Seutu ja Raahelainen järjestävät eläinaiheisen kesäkuvakilpailun. Alku vaatii työtä ja työtä. Ruisleipää ja karjalanpiirakoita ei täältä löydy. Työvoima on täällä halpaa ja ihmiset ovat tottuneet tekemään pitkiä työpäiviä. Toisessa sarjassa julkaisemme kuvia, joissa esiintyy lemmikin omistaja/hoitaja yhdessä rakkaan ystävänsä kanssa. Raahessa syntynyt yrittäjä kuuluu niihin suomalaisiin naisiin, jotka osaavat ja tietävät mitä haluavat. Alku on oppimista ja rahoja joutuu laskemaan, koska kaikkeen ei osaa varautua. Kuvaa itsesi, läheisesi ja lemmikkisi ja lähetä kuva meille. Hänen palveluksessaan on kaksi työntekijää, jotka auttavat leipomossa ja kahvilassa. Kaikki on mahdollista, jos haluaa, uskoo ja uskaltaa. 10 |
Raahen Seutu
13. Vaateteollisuudessa vierähti yli kymmenen vuotta
13. 2 tuolia, 2 alustaa, 2 makuupussia, 1 teltta, 1 taskulamppu, lisäksi laukku, johon voi pakata kaikki tarvikkeet
Festarisetti
Mekko
HINTA POMMI!
s-xxl
Mekko
musta, valk, s-xxl
Jäänalle-pakastusrasiat
0,75L / 4kpl 0,3L / 6kpl 0,5L / 5kpl 1L / 3kpl
norm. 59,90
Trampoliini n. 4m 149,00 Suojaverkko 99,00 Rappuset 9,90
pkt
suojaoliini, uset Tramp rapp ja verkko HINTAAN YHTEIS
tuote
Bliw Nestesaippua 300ml 6,33/L Bio Luvil 750g Sunlight Astianpesuaine 750ml
1,67/L
3,33/kg
kpl
T-paita
Bliw Nestesaippua täyttöpullo 500ml 4,78/L
130-170
2 pkt
kpl
á 2,99
2 plo
á 1,69
Raahe
et.fi www.HHn
ma-pe 8-21, la 8-18. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
| 11
Elintarvike
16.07.2011 saakka (va tarjoukset voimassa la
in kotitalouksille).
ERÄ
Suomalaista
Porsaan Ohutleike 600g
miedosti suolattu
8,32/kg
Kotimainen Meetvursti 250g
5,16/kg
MANSIKKAA
5 kg laatikko
4,58/kg
ras
ltk
Vaasan Ruispalat 12kpl 660g
2,56/kg
HINTA POMMI!
Vaniljakermajäätelö 1L
HINTA POMMI!
pkt
Semper Lastenruoat 4kk 125g
1,79/kg á 0,25
Käristemakkara 1kg
Kermajuusto 17% 1kg
pkt
12prk
1erä/talous
pkt
2pkt/talous
pkt
kpl
Teräsmehustin 9L
sis
Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Johanna Mäkelän mukaan premium-tuotteisiin, eli elintarvikkeisiin, joita pidetään normaalia laadukkaampana, liittyy yleinen kiinnostus hyvään ruokaan ja ruuan alkuperään. selata verkkosivuja. 010 665 5130 tai 010 665 5118
MUISTA
Premium-ruoka löysi kauppa-kassiin
RUOKA Ensi syksynä maitokaupoista saa rotukarjan lihasta tehtyjä pihvejä
JAAKKO LOIKKANEN, PÄIVI PIHLAJARINNE
Älypuhelin voi aiheuttaa laskuun yllätyksen
RAAHEN SEUTU
PUHELIMET Kuluttajavirasto on huolissaan datapalveluiden aiheuttamista yllätyskuluista. 12 |
Raahen Seutu
13. Kuva: Jukka Ritola
kunnallisiin kysymyksiin, on se sitten eläinten, ympäristön tai ihmisten hyvinvointi. Jos kuluttaja ei tiedä, että puhelimella voi käyttää datapalveluita, hän voi tehdä sen huomaamattaan, esim. Harva premium-tuote on sellainen, jossa ei jollain tavalla kerrottaisi, mistä se on kotoisin tai minkälaiseen perinteeseen se liittyy, Mäkelä sanoo. Uskon että kysyntää on, mutta sitä on vaikea tietää etukäteen, Gäddnäs huomauttaa.
TIESITKÖ
3
prosenttia nousi lihan kulutus viime vuonna
Valinnalla otetaan kantaa yhteis-
Ruuan valmistajien mukaan premium-tuotteissa kyse on makuasioista. Ihmiset ovat alkaneet ajatella sitä, että on aidosti väliä minkälaisia ratkaisuja ruuan valinnassa tehdään, Mäkelä sanoo.
Ruuasta on ruvettu tekemään premium-versioita. Useimmilla kuluttajilla on käytössään puhelin, jolla voi käyttää operaattorin tarjoamia datapalveluita, esim. HK Ruokatalo Oy:n markkinointi- ja tuotekehitysjohtaja Markus Gotthardtin mukaan esimerkiksi HK:n Rypsiporsas-tuotteissa raaka-aineen tuottaminen maksaa enemmän kuin normaalin porsaan lihan. Limousinliha on Suomessa ensimmäinen rodun omalla nimellä lanseerattava tuote. UKK-instituutin ravitsemusterapeutti Jatta Puhkalan mukaan tuotteiden brändääminen aitoudella ja luonnonmukaisuudella on myös hieman huvittava ilmiö. Eivät valmistajat suoranaisesti valehtele, mutta kyllä tuotteiden markkinoinnissa käytetään harhaanjohtavia ilmaisuja, Puhkala arvioi. Enemmän ei välttämättä liity pelkästään pakkauksen sisällä olevaan tavaraan. Jos olet epävarma siitä, mitä ominaisuuksia puhelimellasi on, varmista asia käyttöohjeesta, puhelimen asetuksista ja tarvittaessa puhelimen myyneestä liikkeestä niin vältyt yllätyksiltä.
Lihaisampaa, aidompaa, laadukkaampaa. Snellmanin alkutuotannon johtaja Tomas Gäddnäsin mukaan syksyllä alkavan Limousine-kokeilun tulevaisuus riippuu pihvien menekistä. Kuluttaja tietää saavansa vastinetta rahoilleen, Pirttikoski arvioi. Jos kuluttajalla ei ole kuukausihinnoiteltua datasopimusta, datapalvelut veloitetaan yleensä siirretyn määrän tai käytetyn ajan perusteella. Älypuhelimet ovat aiheuttaneet ennakoimattomia kuluja kuluttajille, jotka eivät ole olleet riittävän tietoisia puhelimensa ominaisuuksista. Moni yritys on yrittänyt tehdä pihvilihaa markkinoille. painamalla vahingossa pikakuvaketta. Tällaisissa tapauksissa liittymästä aiheutuneet kulut voivat nousta kuluttajan odotuksiin ja operaattorin tarjoamaan kuukausipakettiin nähden huomattavan korkeiksi. Sekä Gotthardtin että Pirttikosken mukaan kuluttajat ovat kiinnostuneita siitä, mitä suuhunsa laittaa. Asia on selvinnyt useille kuluttajille selville vasta siinä vaiheessa, kun puhelinlaskussa on veloitettu datapalveluiden käytöstä. heinäkuuta 2011
kuluttaja
neuvoja arjen valintoihin www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Lähes jokaisella ruokatalolla on tällä hetkellä myynnissä myös vähän laadukkaampia elintarvikkeita, parhailla kokonaisia sarjoja. Tuotteet tulevat valikoituihin kauppoihin syksyllä. Isot elintarvikeyritykset pyrkivät näyttämään taitojansa niin, että he tekevät premium-tuotteita ja nostavat esiin sitä, että kaikki ei ole tusinatavaraa, Mäkelä arvioi. Esimerkiksi Tampereella kotipaikkaansa pitävä kasvattajaosuuskunta Limousin alkaa kasvattaa Limousin-rotuista naudanlihaa Snellmanin tuotevalikoimiin. Laatu maksaa. Tämän myötä ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota siihen, mitä omassa ruokapöydässä on. Atrian tiedottaja Marja Pirttikosken mukaan premium-tuotteita ostavat ihmiset ostavat ennen kaikkea laatua ja kotimaisuutta.. Mäkelän mukaan premiumtuotteissa yhdistyy monia ilmiöitä, mitä ruuan kulutuksessa ylipäänsä on tällä hetkellä.
"Eivät valmistajat suoranaisesti valehtele, mutta kyllä tuotteiden markkinoinnissa käytetään harhaanjohtavia ilmaisuja."
Maksamalla vähän enemmän ruuasta on mahdollista saada jotain enemmän. Myös puhelimen ja siihen ladattujen ohjelmistojen asetuksissa voi olla oletuksena, että puhelin hakee automaattisesti verkosta esimerkiksi päivityksiä
saakka
45
pss
VARHAISPERUNAT
0
79
pss
Pirkka
Etu K-Plussakortilla
PORSAAN SISÄFILE
maustamaton ja marinoitu Ilman K-Plussakorttia 10,49-11,49/kg
6
-33-39%
kg
99
PATTIJOKI
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
Puistotie 8, p. klo 1518 tu le tutustumaan ja osallisn! Tu 100 ensimmäistä kpl kausikortin arvontaa a 1 klo 1518 välillä asioiva ARVONTAKUPONKI yli 30 euron ostoksen tekevää saa PELILIPUN kahvitarjoilu ILMAISEKSI ! KLO 15-18
Yhteistyössä K-market Pattijoki ja Pattijoen Urheilijat
nimi ................................................................................. Kosonen, Kemppainen, Sami Sirviö, Lindström tavattavissa K-MARKET PATTIJOELLA KE 13.7. Palauta kuponki Pattijoen K-markettiin, niin osallistut PattU:n kausikortin arvontaan (1 kpl)
k-market pattijoki tarjoaa:
Pirkka
1 kg Suomi
Etu K-Plussakortilla
Fazer
-12%
PUIKULAT
450-550 g
(2,64-3,22/kg)
Ilman K-Plussakorttia 1,65/pss (4,45/kg)
www.k-market.com
1
14.7. puh .................................................................................. .......................................................................................... os...................................................................................... heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
| 15
RUNKOSARJAN HUIPPUOTTELU! Tämä peli on nähtävä!
Liput
Torstaina 14.7. klo 18.00
11 aik., 5 eläkeläiset ja opiskelijat alle 12 v ilmaiseksi. Raahen Seudun, Ruukin, Siikajoen, Vihannin, Kalajoen, Ylivieskan, Haapajärven ja Siikalatvan Osuuspankkien jäsenkortilla 1 alennus norm.lipusta.
Kunnaria kentällä ja Grillissä
OTTELUISÄNTINÄ
Raahen Teollistamisyhtiö Oy
Sotkamon Jymy
www.pattijoenurheilijat.fi
Nyt tarvitaan kaikkien tuki, että Kainuun juna saadaan pysäytettyä!
mm. 08 265 021 ma-pe 7-21, la 8-21, su 12-21. 13