Raahen Seutu raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 13. KESÄKUUTA 2018 68 . Tulisieluisen Vuoren viihtyisä kotigalleria on avoinna Lapaluodossa koko kesän.. – Ei ole taiteilijan tehtävä maalata niin kuin käsketään, sanoo 70-vuotisjuhlakesää viettävä taidemaalari Pertti Vuori. . IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 18024 6 Puheenaiheet Oppisopimus innostaa 13 Elämänmeno Ahtiselle puolivuotinen VAPPU KALLIO 19 Sää Aurinko paistaa 2 Keskustele ”Jos kipua voisi mitata, maailma olisi täysin toisenlainen.” Vappu Kallio 10–11 Elämänmeno Lapaluodon tulisielu . Niinpä jokainen uusi taulu syntyy edelleen inspiraatiosta
Naapurikaupunginosassa ei asuisi köyhiä eikä narkkareita. 1:9–10 ”Vaikuttaa vahvasti siltä, että sekä Orpo että Sipilä varautuvat käymään hallitus neuvottelut Rinteen kanssa, riippumatta siitä, mikä kolmesta suuresta puolueesta on ykkönen.” Pääkirjoitus Helsingin Sanomissa ”Eläkeläisten asiat alkavat kiinnostaa aina vaalien alla. Mielenosoituksen tarkoituksena oli herättää keskustelua etenkin ydinjätteen ongelmista.. Ei olisi toisessa maailmansodassa menehtynyt reilua 400?000 amerikkalaista, yli kahta miljoonaa japanilaista, kymmentä miljoonaa kiinalaista eikä 23 miljoonaa venäläistä, ja eikä miljoonia, miljoonia muita. Ei ole totuttu käymään toriostoksilla, sanoo kaupungingeodeetti Matti Seppä. Woody Allen Sana: Jumala on ilmaissut meille tahtons salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä. 1968 Kahdenkymmenen ihmisen luut löydettiin tiistaina Antinkankaalla maantien pohjoispuolella aivan tien tuntumassa tapahtuvan veto-ojan kaivutyön yhteydessä. Ei olisi Krimin sotia, ei pyhiä sotia, ei jatkosotia eikä 30-vuotisia sotia. KESÄKUUTA 2018 PÄÄKIRJOITUS Keskiviikko 13.6.2018 TÄNÄÄN Aurinko nousee: 2.40 Aurinko laskee: 0.06 Nimet: Raili, Raila Miete: Omaa onneaan ei pidä milloinkaan laskea toisten varaan. Vähäsalolta Sievin Järvikylässä hevonen, joka oli noin 10 000 markan arvoinen. Ei käytettäisi lapsia hyväksi eikä painostettaisi ketään vaihtamaan mielipidettä. Eikä sanottaisi, että sodassa ”koettiin tappioita”. Ei haaskattaisi aikaa siihen, miten ihminen saadaan räjäytettyä, myrkytettyä tai säteilytettyä, eikä kehiteltäisi uutta ääniasetta ja pidettäisi bakteereja kaiken varalta tallessa pahan päivän varalta. Ilmi tulleille tapauksille on yhteistä se, että niissä on käytetty Office 365 -sähköpostia. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI J os kipua voisi mitata, maailma olisi täysin toisenlainen. . Eikä juhlittaisi pyhää teurastamalla ihmisiä perjantain ruuhkissa Jumalan kunniaksi. VAPPU KALLIO vappu.kallio@raahenseutu.fi Entä jos tuntisi toisen kivun. Erityisen kriittistä aikaa tietojenkalastelulle on kesä, jolloin lomitukset ja sijaisuudet rikkovat rutiinit. Jos ihmisen kipua voisi mitata ja sen tuntisi toinen ihminen, kaikki Plan-lapset olisivat saaneet jo kummit, eikä kukaan vanhus kuolisi missään nestehukkaan eikä yksinäisyyteen eikä kukaan ihminen nälkään missään. Huijausviesteillä uudet uhrit . Helsingin Sanomien pakinoitsija Origo alias Jouni Lompolo aikanaan kirjoitti, että ”joskus lähimmäisiä katsellessa tulee mieleen, että Jumalan täytyi olla ihmistä luodessaan krapulassa”. Ei olisi leirejä, muureja, vartijoita, ei brexitejä, olisi vain vapaita ihmisiä. Jos eläinten kärsimykset voisi tuntea itsessään, ei kukaan heittäisi kaljapulloja rantakiviin eikä päästäisi öljyä laivasta mereen, ei olisi kelluvia jätelauttoja, eikä olisi koskaan tehty merenalaisia ydinkokeita, eikä kenenkään mieleen tulisi kuljettaa eläimiä tuntikausia ahtaissa autoissa teuraiksi. Nagasakin jälkeen ei olisi koskaan tullut Hiroshimaa. Ei olisi ollut keskitysleirejä eikä tapettu kuutta miljoonaa juutalaista, eikä kukaan haaveilisi leireistä EU:n rajojen ulkopuolelle siirtolaisia varten. Myös teollisuusvakoilu on mahdollista. Seppä on kotoisin Raumalta ja kaipaisi Raaheenkin vilkasta kesätoria. Tuoreimmassa tietomurrossa kohteena ovat kuitenkin yritykset ja sähköpostia työssään päivittäin käyttävät henkilöt. Etelä-Vietnamissa ei olisi koskaan kuollut muutamaa sataa tuhatta etelävietnamilaista eikä kymmeniä tuhansia yhdysvaltalaisia eikä Pohjois-Vietnamin puolella miljoonaa pohjoisvietnamilaista. Minulla on yksi sisko. Eikä sanottaisi sitäkään, että ei teillä niin paljon kuollut. Aiemmissa tapauksissa huijausten kohteeksi ovat joutuneet enimmäkseen yksityishenkilöt, etenkin iäkkäät ihmiset. KOLUMNI Vuosien takaa -palsta palaa menneisiin vuosikymmeniin 1938 Perjantaina kuoli mv E. Eikä Luis Suarez purisi ketään olkapäähän jalkapallon MM-kisoissa. 2008 Greenpeacen rekka pysähtyi Pyhäjoella ja Raahessa keskiviikkona. Hevonen oli 15 000 markan arvoinen tamma, joka oli vakuutettu ainoastaan 5 000 markasta. Juomien myynnistä saataville veroeuroille on käyttöä kotimaassa.” Pääkirjoitus Savon Sanomissa V iestintävirasto varoitti maanantaina petoksista ja petosten yrityksistä, joita on kevään aikana tehtailtu useiden suomalaisten yritysten työntekijöiden ja johtajien kaapatuilla sähköpostitunnuksilla. – Raahesta puuttuu torielämä. 1988 Raahen kauppatori kesäkuun ensimmäisenä perjantaina aamupäivällä: ei ainuttakaan torimyyjää. KESKIVIIKKONA 13. Ajateltaisiin, että kyllä rutinaa maailmaa mahtuu, ja annettaisiin toisinajattelijoiden ajatella. Harley Granville Baker Sana: Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Samoin kuoli hevonen helatorstaina Tyngällä mv Jani Alasimiltä. Huijarit ovat onnistuneet murtamaan päättävässä asemassa olevien tai laskuja käsittelevien työntekijöiden sähköpostitilejä ja lähettämään niiden kaikesta viestiliikenteestä kopiot itselleen. Eläkeläiset ovat aktiivisia äänestäjiä, ja heidän tuellaan on mahdollisuus nousta voittoon.” Pääkirjoitus Ilkassa ”Alkoholipolitiikassa kannattaa pyrkiä vähentämään matkustajatuontia. Erityisen kriittistä aikaa tietojenkalastelulle on kesä, jolloin lomitukset ja sijaisuudet rikkovat rutiinit. Ef. Ei olisi ollut ensimmäistä maailmansotaa eikä toista. Ps. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Milloin asialla ovat valepoliisit, milloin kaukorakkaudet. Sen torjumiseen pitää kohdentaa resursseja ja työntekijöiden tietoteknisten taitojen tulee olla ajan tasalla. Ei olisi tapeltu Lähiidässä vuosituhansia. 91:4 HUOMENNA Aurinko nousee: 2.39 Aurinko laskee: 0.07 Nimet: Pihla, Kielo Miete: Olen ainoa lapsi. Ehkäpä siinä se sitten unohtui: ei tullut luotua kykyä tuntea toisen ihmisen kärsimys. Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskukselle tehtyjen ilmoitusten perusteella niistä on jo koitunut yrityksille kuluja ja tappioita. Löydöstä on tehty ilmoitus muinaistieteelliselle toimikunnalle Helsinkiin ja lisäkaivaukset on toistaiseksi keskeytetty. Viime vuonna poliisi tilastoi yli 11 000 internetissä tapahtunutta petosta ja petoksen yritystä. Toistuvista huijausyrityksistä on tullut uutisten vakioaihe. Sanottaisiin, että olipa se niin hirveää kärsimystä, ettei tällaista koskaan enää. Tietomurrot ovat uhka, johon kaikkien yritysten tulee suhtautua vakavasti. Kyberturvallisuuskeskus uskoo, että sähköpostimurtojen takaa löytyy järjestäytynyttä rikollisuutta. Kaasunaamareihin ja suojapukuihin pukeutuneet aktivistit herättivät huomiota myös banderolleilla sekä vesimaalauksillaan
Kunnan tehtävänä on kuntalaistensa terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Potilasja muut tukiyhdistykset suorittavat erittäin arvokasta, täysin vapaaehtoisvoimin tehtävää työtä sairaiden ja huono-osaisten hyväksi. Niin monien jalat ovat nyt jo niin huonot, että he eivät voi harrastaa liikuntaa. Eläkeläisyhdistyksethän ovat ryhmittyneet poliittisten arvojen mukaisesti ja poliitikot noita avustuksia ovat aiemmin olleet jakamassa. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Näin voidaan terveydenhuollon kustannuksia kenties osaltaan keventää. kesäkuuta Raahen Seudussa otsikolla ”Eläkeläisiä kyykytettiin”. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 220 611. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Jätä ilmoitus kätevästi verkossa! raahenseutu.fi /ilmoita Oletko vuokraamassa asuntoa?. 040 553 1887 www.oklaki.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Lähidemokratiahallitus on avustuksia myöntäessään valinnut tämän vuoden teemaksi hyvinvoinnin. Yhdistys pitää prioriteettina kannustaa ennaltaehkäisevään omahoitoon. ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Raahelaisen järjestöpalstaa lukiessa voi kuvitella sen huiman määrän vapaaehtoisten toimijoiden työtunteja, joilla kaikki ne tapahtumat on saatu aikaisiksi. MIELIPIDE Kommenttia mielipidekirjoitukseen koskien Frans Säilyn kirjoitusta 11. Ei ole ollut tarpeellista tahdonvoimaa liikkumiseen. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Siinä tehtävässä meille yhdistystoimijoille luodaan jatkossa paineita lisää tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Suoraan parkkipaikan katumaasturista muutamat askeleet markettiin kasaamaan kärryihin isot ostosmäärät. JUURI ELÄKÖITYNYT AKTIIVILIIKKUJA Liikkumattomuus on hyvinvointivaltion ongelma Limingan Virkkulassa linturetkellä kuvattu mustapyrstökuirin. Tilaisuudessa järjestetyn työpajan teemoja jakoperusteiden lisäksi oli järjestöjen välinen yhteistyö, yhdistysten tarpeet tilojen suhteen, sekä vapaaehtoistoiminta Raahessa. Lähidemokratiahallitus on oivaltanut aivan oikein viestin Raahen yhdistystapaamisesta 15. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17191 (85 snt). Kuulemma yli 60 prosenttia itäja pohjoissuomalaisista tiedostaa painonsa kivunneen epäterveellisen korkealle. maaliskuuta, jossa yhdistykset saivat esittää ehdotuksia muun muassa avustusten jakoperusteista. Ymmärrän eläkeläisyhdistysten närkästyksen avustusten painopisteen muutoksesta potilasja avustusyhdistyksille. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Ja yhä useammissa kaupoissa omat kahvilat herkullisine leivoksineen. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Voimaantumista yhteistyön hengessä. krs 90100 Oulu puh. Se pesii Suomessa vakituisesti vain Liminganlahdella. Lehtiuutinen kertoi motivaation puuttuvan. Ei ihme, kun katsoo, miten osa kansasta liikkuu. Kaikki toivomme, että tuo Raahen kaupungin avustuksiin myönnettävä summa olisi suurempi. KESÄKUUTA 2018 . Samalla yhdistys tulee tukeneeksi tärkeää työtä tekeviä jalkahoitoyrittäjiä. Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Kommentti Frans Säilylle MIELIPIDE Kyllä sen huomaa, kuinka paljon kansa kärsii ylipainostaan. Kyllä minullekin, hoikalle, paljon liikkuvalle, on herkkuja tarjolla jatkuvasti, vaan olen päättäväisesti vähentänyt niiden syöntiä. Kuva: Pauli Alasaarela LUKIJAN KUVAT Jäkäliä kallion kyljessä Naapurinvaaralla. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. KESKIVIIKKONA 13. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Tokihan eläkeläisyhdistykset jakavat avustuksista edelleenkin suurimman potin. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. Diabetesyhdistys – jota itse edustan –?on esimerkiksi käyttänyt viime vuoden avustusta vastaavan summan ja ylikin osallistumalla jäsentensä jalkahoitokustannuksiin. MARJALIISA JYLHÄ puheenjohtaja Raahen Seudun Diabetesyhdistys ry. Eikö sieltä UKK-instituutista joku tutkimusten tekijä voisi maastoutua kentälle, ja omakohtaisesti innostaa kansaa liikkumaan
KESKIVIIKKONA 13. Raahe on onnistunut saamaan noin 200?000 euroa koulutuksellisen tasa-arvon lisäämiseen: Sitä on myönnetty Raahen opetusja kasvatusjohtajan Lucina Hännisen mukaan paikkakunnille, joilla on vaativia opetusryhmiä. Tutor-opettajien, liikkuvan koulun ja tasa-arvon hankkeet tuovat lisäresursseja Raahen kouluille. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Hankerahoitus valostuttaa kouluopetusta . KESÄKUUTA 2018 VAPPU KALLIO Raahe on saanut useita kouluhankerahoituksia valtiolta. Raahe on tehnyt useita hankehakemuksia valtiolle, ja monet niistä ovat saaneet myönteisen päätöksen. . Rahoituksella voidaan esimerkiksi jatkaa Saloisten koulun pienryhmiä ja saada hyvinvointiohjaajia kouluille. Koska osa opettajista on tavanomaista motivoituneempia tietokoneiden maailmassa, on Hännisellä suorastaan aihetta röyhistää rintaansa henkilökunnastaan puhuessa. –?Joka koululla on oma tutoropettaja. He ovat aivan huikeita osaajia. Ideana on, ettei läheRaahen kaupungin opetusja kasvatusjohtaja Lucina Hänninen katsoo, että pienistä puutteista huolimatta Raahen koulujen digiasiat on kunnossa. Tutor-opettajat saavat aikaa olla toisten opettajien tukena kesken päivän vaikkapa opetuksen pedagogisessa kehittämisessä tai tietokoneen ottamisessa opetuksen avuksi. Nyt varmistuneessa kolmannessa vaiheessa toiminta sai jatkorahoitusta. Käytännössä rahoitus merkitsee sitä, että koulut saavat lisää tunteja, opettajia ja ohjaajia ja että opetusryhmiä voidaan jakaa pienemmiksi. – Digiasiat ovat hyvällä tolalla, arvioi opetusja kasvatusjohtaja Lucina Hänninen.. Tähän mennessä varmistuneet hankkeet tuovat kouluille lisää resursseja noin 470?000 euroa. Ensimmäisessä hankkeessa Raahe koulutti tutor-opettajia ja toisessa aloitti toiminnan. JO parin vuoden ajan Raahessa on kehitetty tutor-opettajia kouluille
Koivun kukinta jatkuu enää lähinnä vain Lapissa, mutta heinä kiusaa koko kesän. . 3-vuotinen Tutor tueksi tunneille -hanke saa valtiolta 44 000 euroa. . . Loppuviikkoa kohti pitäisi vähän ruveta selkenemään ja lämpenemään. –?Pujo tulee heinäkuun lopulla ja jatkuu elokuun ajan. KOULUJEN HANKKEET RAAHESSA . Hankkeella haetaan kokonaishyvinvointia ja yhteisöllisyyttä koulukiusaamisen vähentämiseksi. ”Joka koululla on oma tutor-opettaja. Silloin meren rannassa on lämpimämpää, Mustala mainitsee. . . Pertti Bäckman vetää ICT-ohjausryhmää. Loppukesästä heinän lisäksi kuvioihin tulee myös pujo. Olen tosi tyytyväinen siihen, mitä työtä he ovat tehneet kouluilla, kertoo Hänninen. –?Siellä on vielä koivun yksittäisiä siitepölyhiukkasia, joten oikein herkkä koivuallergikko voi saada yhä oireita, Reiniharju valottaa. . Heinäkuussa heinän siitepölymäärät ovat kuitenkin vasta korkeimillaan, kertoo projektitutkija Jukka Reiniharju Turun yliopiston aerobiologian yksiköstä. –?Ensimmäiset heinät kukkivat siellä jo jonkun verran. . Se selittyy yksinkertaisesti sillä, että meri on Raahessa lähempänä. Ei tietokoneen tarvitse olla joka paikassa. Mutta ennuste on vielä epävarma. . Koulut voivat uutta ”koulufyssarin”, koulufysioterapeutin tehtävää. –?Tällä hetkellä tilanne on aika normaali, tosin heinien kukinta on vähän edellä. Sateet auttavat allergikkoja hetkellisesti, Reiniharju muistuttaa. . On maltilla mietitty, mitä halutaan muuttaa. VESA JOENSUU VESA JOENSUU TONI LÄNKINEN Siitepölyallergikolle alkukesän kuivuus on ollut haastavaa aikaa. Koulujen kerhotoiminta on saanut 30 000 euroa. Liikkuva koulu lukiolla on saanut 20 000 euroa. Koko budjetti on 120 000 euroa, mikä on 28 000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Tilanne on hyvä. Raahe on tehnyt useita hankehakemuksia valtiolle, ja monet niistä ovat saaneet myönteisen päätöksen. Aluehallintoviraston antama jatkorahoitus ”pitkäjänteiseen ja laadukkaaseen toimintaan” mahdollistaa liikunnallisen elämäntavan tukemisen. Toki pohjoistuuli heikkenee kyllä vähän. . Siitepölyä on tasaisesti koko kesän, eli ei siitepölytöntä aikaa oikein ole. Tasa-arvohanke III on saanut valtiolta 199 000 euroa. Viikonvaihde on aika lämmintä, mutta on epävarmaa, onko yli 20 astetta. Heinä pistääkin siitepölyallergiasta kärsivät niiskuttamaan käytännössä koko loppukesän ajan. Heinien siitepölymäärässä ei ole niin suurta vaihtelua kuin puilla. Vielä keskiviikkona suurta muutosta ei lämpötiloissa tapahdu. Lisäksi saataneen avustusta innovatiivisiin toimintapoihin, joka on iso hankekokonaisuus. RAAHEN TUTOR-OPETTAJAT . Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 tetä opettajia koulutuksiin, vaan koululla on sellainen ihminen, joka auttaa arjen opetustilanteissa. Se voi kuitenkin olla tuulinen ja epävakainen päivä. Pystytään antamaan arjessa oikeasti tukea, listaa Hänninen. Sää on puolipilvinen, rannikolla vähän aurinkoisempi, ja lämpötila on vähän kymmenen asteen yläpuolella. Summa on lähes ennallaan viime lukukauteen verrattuna. Tämä siitepölykesä ei ole ollut Reiniharjun mukaan aivan tavanomainen. Joka tapauksessa ilman pitäisi lämmetä Pohjois-Pohjanmaalla loppuviikkoa kohti mentäessä. Kaiken kaikkiaan digiasiat alkavat olla Hännisestä kouluissa hyvin. –?Keskiviikko menee samoissa merkeissä kuin tiistai. Avustus on noussut yli 122 000 euroa. –?Täällä Raahessa on otettu uusia opetussuunnitelmia käyttöön vanhaa säilyttäen. . . Avustus on pysynyt ennallaan. –?Kun taas syksyllä ja alkutalvesta tilanne on päinvastoin. On otettu ilmiöpohjainen, toiminnallinen ja digitaalinen opetus, mutta kaikkea ei ole uusittu, vaan uudet menetelmät tukevat vanhoja. . Heinä kiusaa nyt allergikkoja Siitepölyallergikko oireilee pahimmassa tapauksessa koko kesän. Marjaana Mattila, Kati Korkala, Harri Nissinen, Mikko Hakkarainen, Tiina Torvinen, Martti Kallio, Anu Ruokokoski, Pasi Laukka, Erno Impola, Ville Honkakoski, Emmi Jurvelin, Johanna Tausta, Henna Svala, Jonna Heikkinen, Heini Haapala, Minna Järvelä ja Jaakko Hauru. Siinä mielessä kesä on poikkeuksellinen, että koivun kukinta oli keskimääräistä suurempaa. Perjantaina etelätuuli voimistuu ja silloin voi sadella, mutta ilma lämpenee. –?Kun jokainen on osallinen ja kokee olevansa tärkeä, häiriökäyttäytyminen vähenee. He ovat aivan huikeita osaajia.” Lucina Hänninen opetusja kasvatusjohtaja Tutor-opettajat auttavat myös uusien opetussuunnitelmien haltuunotossa. Eroa on ollut välillä jopa kymmenen astetta. Sitä on niin montaa eri lajia, ja ne vähän vuorottelevat kukinnassa. Raahen kaupunki satsaa lisäksi 60 000 euroa. VAIKKA koivun tuore siitepöly ei enää vaivaakaan, saattaa jotain oireita silti vielä tulla. KESKIVIIKKONA 13. Koivun siitepöly on vaivannut tähän asti, mutta nyt pääosaan nousevat heinät. –?On tutor-opettajat, digilaitteet, Tomi, ICT-opetuksen ohjausryhmä, Pertti. HANKKEISTA Raahen liikkuvan koulun meriliikuntaviikko on saanut tunnustusta maakunnallisesti. Hankerahoitus varmistaa toiminnan jatkumisen. Raahen kaupungin opetusja kasvatusjohtaja Lucina Hänninen katsoo, että pienistä puutteista huolimatta Raahen koulujen digiasiat on kunnossa. TÄMÄNKIN kevään aikana esimerkiksi Revonlahti on ollut Raahea lähes koko ajan lämpimämpi paikka. Se, miten raha kohdennetaan, tarkentuu kesän aikana. ARKISTO / VAPPU KALLIO. Opetushallitukselta Raahe on hakemassa muun muassa isoa innovatiivisten toimintatapojen hanketta, jolla voidaan palkata hyvinvointiohjaajia kouluille. Eli kun yksi lopettaa, niin toinen aloittaa. Liikkuva koulu III on saanut 60 000 euroa. Siihen asti pitää siellä odotella lämmintä säätä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala avaa loppuviikon ennustetta. Torstaina on jo yli 15 astetta ja ehkä aurinkoisempaa, eikä sateita ole odotettavissa. . Askel kielipolulle on saanut 15 000 euroa. Meillä on huipputyyppejä. KESÄKUUTA 2018 . SATEITA saattaa olla tulossa tämän viikon perjantaina. ICT-suunnittelija Tomi Haarala vastaa kouluhankkeiden ICT-työstä ja toimii koulujen pedagogisena tukena
Alle 30-vuotiaiden osuus on kasvanut edellisvuodesta 0,9 prosenttia. –?Jotkut ovat aluksi sanoneet, ettei työpaikan käytäntöihin kuulu ottaa opiskelijoita töihin oppisopimuksella, mutta kun ovat kuulleet uudistuksesta ja uusista oppisopimusmalleista, sopimuksia onkin syntynyt ja palaute on ollut positiivinen, Noponen iloitsee. Vuonna 2009 sairauspoissaoloja oli 21,1 päivää ja vuonna 2012 vielä 17,5 päivää palkkaa saavaa henkilöä kohden. Sijaiset, määräaikaiset ja työllistetyt mukaan lukien sivistystoimessa työskenteli 166 työntekijää. Kunnasta eläköityy yhdeksän työntekijää vuodessa LÄHES 80 PROSENTTIA NAISIA . Pyritään tunnistamaan aikaisempaa osaamista eli opiskellaan vain osaamisvajeen täyttämiseksi, Vares sanoo. Sairauspoissaolot ovat vähentyneet takavuosista. . Ensi viikolla lähtee hakemus laajennetun oppisopimustehtävän saamiseksi, sillä tarve on tullut suoraan työelämän kumppaneilta. Nyt voidaan työssäoppiminen räätälöidä täysin yrityksen tarpeen mukaan. 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . . Laajempi koulutusvalikoima tarkoittaa myös sitä, että Raahen ja lähialueen suurhankkeiden työntekijätarpeisiin pystytään entistä paremmin vastaamaan. SARI JAATINEN Ammatillisen koulutuksen reformi on uudistanut työssäoppimista ja oppisopimusjärjestelmää niin, että kaikki tuntuvat siinä voittavan. Heistä yhdeksän jäi eläkkeelle. Tällä hetkellä koulutuspaletti käsittää 115 tutkintoa, mutta lisää tarvittaisiin. Määräaikaisia työsuhteita on tarkasteltu toiminnan kautta. Tieto mahdollisesta laajennetusta oppisopimustehtävästä saadaan syksyllä. Työnantajat, joita ennen arvelutti allekirjoittaa jopa kolmen vuoden oppisopimus, voivat nyt ottaa nuoren tai aikuisen töihin lyhyellekin oppisopimusjaksolle tai koulutussopimuksella, joka vastaa entistä työssäoppimisjaksoa. Edellisvuonna eläkkeelle jäi kuusi työntekijää. KUNNAN palveluksessa oli vuoden 2017 lopussa yhteensä 283 henkilöä. Hallintokunnista sivistystoimi on henkilöstömäärältään suurin. Opiskelija voi välillä käydä teoriatunneilla ja palata taas oppisopimuksen pariin. Toimintojen vakiinnuttua henkilöstöä on vakinaistettu. Meidän tehtävämme on palvella alueen elinkeinoelämää ja vastata heidän tarpeisiinsa joko omien tutkintojen kautta tai hankkimalla koulutusta muualta, Noponen sanoo. Teknisen toimen työntekijämäärä oli viime vuonna 21 ja hallinnon 18 työntekijää. Toiseksi suurin hallintokunta oli viime vuonna siivousja ruokapalvelu, jossa työskenteli sijaiset, määräaikaiset ja työllistetyt mukaan lukien 32 työntekijää. Sivistystoimessa työskenteli viime vuonna vakinaisesti 124 henkilöä, kun vuonna 2016 vakinaisten määrä oli 119. Tarvetta laajennetulle oppisopimustehtävälle on, sillä esimerkiksi lähihoitajan ja maarakennuskuljettajan tutkinnoille on jatkuvasti kysyntää. Työnantajat ovat ottaneet ilolla vastaan oppisopimusuudistuksen. Vuoden 2017 eläkeuudistukset näkyvät ennusteissa vasta tulevina vuosina. . –?Reformissa mennään opiskelija edellä ja räätälöidään koulutuspolut jokaiselle yksilöllisesti. . Jos tutkinto sitä vaatii, on mahdollista käydä oppisopimusopissa useammalla eri työnantajalla. Suurin osa kuuluu joustavan eläkeiän piiriin, mikä tekee eläköitymisen ennustamisesta aikaisempaa epävarmempaa. Vuonna 2016 vastaava luku oli 14,7 päivää ja kunta-alalla keskimäärin 16,7 päivää henkilötyövuotta kohden. NOPOSEN , opinto-ohjaaja Liisa Vareksen ja oppisopimussihteeri Merja Madetojan muodostama näkyvä tiimi aukoo portteja niin työelämään kuin opintielle. Näitä koulutuskuntayhtymän yhteistyöverkostossa riittää. Parasta työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa on, että oppilaan opinnot edistyvät koko ajan. Suhteellisesti eniten ennustetaan eläköityvän laitoshuoltajia sekä kirjastovirkailijoita kiinteistö ja toimistohenkilöstön lisäksi. Järjestelmä joustaa hyvin. Viimeisen viiden vuoden aikana eläkkeelle on keskimäärin jääty 59,7 ja 61,5 ikävuosien välillä. –?Yrittäjät ovat pitäneet vanhaa mallia kankeana. . TYÖTAPATURMAT mukaan lukien sairauspoissaoloja oli 13,8 päivää palkkaa saavaa henkilöä kohden viime vuonna. Ovien aukojat Liisa Vares, Merja Madetoja ja Eveliina Noponen toivovat saavansa Raahen koulutuskuntayhtymälle laajennetun oppisopimustehtävän.. Siikajoen kunnan henkilöstöstä naisia oli 79,4 prosenttia ja miehiä 20,6 prosenttia. Valinnan mahdollisuudet ovat nyt aivan uudenlaiset. Eri alojen opiskelija voi suorittaa tutkinnon vaikka kokonaan työpaikalla. –?Isot hankkeet tarvitsevat työvoimaa ja kyselyjä tiettyjen alojen osaajista tulee jatkuvasti. Hän uskoo entistä joustavampien mahdollisuuksien päästä tekemään ”oikeita töitä” nostavan opiskelijoiden motivaatiota. Jos sitä ei saada, oppilaita ohjataan niihin oppilaitoksiin, joilla on laajat oikeudet. KESÄKUUTA 2018 HELGE MURTOVAARA Siikajoen kunnassa päättyi kymmenen henkilön työsuhde vuonna 2017. Tutkinnon voi suorittaa myös aiempaa lyhyemmässä ajassa tai vain jonkin tietyn tutkinnon osan. Huonoa ammatillisen koulutuksen uudistuksessa oli se, että Raahen koulutuskuntayhtymä menetti laajennetun oppisopimustehtävän. Parempaa vastausta yritysten tarpeisiin . Se vaatii vankan ohjauksen työpaikalta ja kouluttajalta, sanoo työelämävastaava Eveliina Noponen Raahen koulutuskuntayhtymän oppisopimuskeskuksesta. Henkilöstömäärässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Kevan tilastojen mukaan vuonna 2017 kunnasta eläkkeelle jäävien keski-ikä oli 60,5 vuotta, kun se vuotta aiemmin oli 58,8 vuotta. Henkilöstöstä yli 50-vuotiaita oli 47,4 prosenttia ja alle 30-vuotiaita oli 4,6 prosenttia. KESKIVIIKKONA 13. . AMMATILLISEN koulutuksen reformin myötä opiskelijoita ei enää kohdella massana. Lyhimmät sopimusjaksot ovat vain kuukauden mittaisia, esimerkiksi kesälomituksia. Julkisen alan työeläkevakuuttaja Kevan ennusteiden mukaan eläköityminen tulee jatkumaan seuraavan viiden vuoden aikana siten, että eläkkeelle jää keskimäärin yhdeksän henkilöä vuosittain
Yleensä niitä sateita on kuitenkin tullut jossakin välissä. ARKISTO / SARI JAATINEN. KESÄKUUTA 2018 . Korjuun kanssa alkaa sikäli olemaan kiire, jos haluaa hyvin sulavaa rehua, Kekkonen korostaa. Toki menee oma aikansa oppia talon tavoille, mutta motivaatio on korkealla. TESin mukainen palkka. Suunnitellaan aina yhdessä työnantajan kanssa. . Jos sadetta saa toivoa, toiveissa on semmoista, mitä viime sade oli. Osaaminen hankitaan pääasiassa työpaikalla, opiskellaan myös oppilaitoksessa ja verkossa. Sopimuksen tekevät opiskelija, työnantaja ja koulutuksen järjestäjä. Voidaan sopia tutkinnon osan tai vaikka koko tutkinnon suorittamisen ajaksi. . Olen ollut näissä hommissa kahdeksan vuotta, mutta maatilapuolella pidempään. . Mutta vettä tarvittaisiin paljon enemmän. Aiemmin varasijalla eduskuntaan ollut, Ylivieskan kirkkoherraksi valittu Eija Nivala ilmoitti hakevansa vapautusta kansanedustajan tehtävästä. EDELLINEN sade, joka tuli puolisentoista viikkoa sitten, auttoi hetkellisesti. Vuosi 2006 oli kylläkin kuiva vuosi, Kekkonen muistelee. –?Jotenkin vielä pärjätään turvemailla, mutta kivennäismailla vettä täytyisi tulla piakkoin, mieluummin heti. . Paikka Brysselissä vapautui, kun eduskuntaan palaavan Paavo Väyrysen sijalla ollut Mikael Pentikäinen jätti eronpyyntönsä jäsenyydestä tiistaina. Ne ovat kiusanneet myös tänä suvena. –?Sen puolesta tämä on poikkeuksellinen kesä, ettei sadepäiviä ole ollut. ARKISTO / VESA JOENSUU HELGE MURTOVAARA Raahelainen Hanna-Leena Mattila (kesk) nousee varasijalta eduskuntaan. KESKIVIIKKONA 13. . Oman ongelmansa tuovat perinteisesti myös kesäiset hallayöt. Vehkaperä lähtee Brysseliin, Mattila siirtyy eduskuntaan Raahelainen Hanna-Leena Mattila odottaa todella innokkaana uusia tehtäviä kansanedustajana. Olen jäänyt opettajan työstä kesälomalle ja lapset ovat isoja, joten tällaisia asioita minun ei tarvitse nyt miettiä, Mattila kertoo. . . Sopii 15-vuotta täyttäneille. TÄHÄN saakka Mattila on kaikkia onnittelijoita toppuutellut ennen kuin viralliset kieltäytymiset ja paikan vastaanottamattomuudet ovat olleet tekemättä. Myös MTT:n Ruukin toimipaikassa toivotaan taivaalta hentoa vesisadetta. . TUTKIMUSMESTARI myöntää, että tämän kesän kokonaissaldoa on vielä mahdotonta lähteä ennustamaan. Viime kesänä tilanne oli aivan toinen, sillä lämpötilat pysyivät melko alhaisina. . Se olisi sopivaa, ettei sateiden takia tulisi tuhoja. Nyt ensimmäinen säilörehu näyttää heikolta, sillä sitä on kuivuus verottanut, tutkimusmestari Jarkko Kekkonen MTT:n Ruukin toimipaikasta toteaa. . Opiskelijasta tulee työntekijä. . . Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Ruukin toimipaikassa sääennusteita katsellaan ja sadetta toivotaan, jotta säilörehu ja vilja saataisiin vielä pelastettua. Myös kuivuus tekee tästä vuodesta hyvin erilaisen, kuin mihin täällä on totuttu. Mukava, että asiat ovat edenneet odotetusti. OPPISOPIMUS . Asia on varmistumassa, kun oululainen keskustan kansanedustaja Mirja Vehkaperä ilmoitti tiistaina siirtyvänsä eduskunnasta Euroopan parlamentin jäseneksi. . . SARI JAATINEN TONI LÄNKINEN Ennätyslämmin toukokuu ja lähes sateeton alkukesä aiheuttavat harmaita hiuksia maatiloilla. Minä en muista ihan heti tämmöistä vuotta, että kylvöjä olisi voinut tehdä käytännössä koko ajan, eivätkä sateet olisi keskeyttäneet. Toiveissa seitsemän millin sievä sade Kuivaa on. Joka vuosi mitattava lämpösumma näyttää pitkälti lämpimän toukokuun ansiosta varsin hyvältä. –?Se virkustutti viljaoraita ja jonkun verran nurmeakin, mutta nurmet näyttävät valmistuvan kesken. . Raahen Seutu PUHEENAIHEET 7 Ovien aukojat Liisa Vares, Merja Madetoja ja Eveliina Noponen toivovat saavansa Raahen koulutuskuntayhtymälle laajennetun oppisopimustehtävän. –?Palan halusta lähteä tekemään tätä työtä, jota minä silloin kolme vuotta sitten eduskuntavaaleissa tavoittelin. –?Minulla on käytännössäkin helppo irrottautua täältä Raahesta uusiin tehtäviin. Oppisopimuksella hankitaan ja vahvistetaan osaamista työsuhteessa. Tiistaina iltapäivälläkään virallista ilmoitusta asiasta ei vielä ollut tullut, mutta todennäköisesti ne vielä tämän viikon aikana lopullisesti ratkeavat. Eli sievää sadetta ja seitsemän milliä per päivä. Työskentelyä keskimäärin vähintään 25 h/viikossa. Kuivia aikoja toki on ollut, mutta ei nyt ihan heti tämmöistä tule mieleen. Timotei alkaa pukata tähkää. –?Hallalle aroilla paikoilla ne ovat saattaneet nipistää ja vaurioittaa kasvustoa. Mattilan mielestä seutukunta tarvitsee oman keskustalaisen puolustajan ja edunvalvojan
TUULIA TURPEENOJA JUULIA LAHNAOJA Pyhäluotojen mökkituvan ikkuna avautuu upeana kallioiseen merenrantaan. Kirjamessut etsii päiväkirjaotteita luettavaksi Raahen Kirjamessujen klubille etsitään päiväkirjaotteita luettavaksi. ALUN PERIN Leena Pyhäluoto kirjoitti Uula-Santerin seikkailuista Lapin kirjallisuusseuran järjestämään Lappi-aiheiseen satukilpailuun. Kurssin vetäjänä on toiminut muun muassa teatteriohjaaja Juha Hurme. syyskuuta järjestetään Rakas päiväkirja -luenta Kahvila Ruiskuhuoneen jo perinteisellä Kirjamessuklubilla. Uula-Santerikin päätyi asustelemaan savusaunaan Inari-järven rannalle, samaan paikkaan, missä sijaitsee Leena Pyhäluodon tädin kesämökki. Jos suvussa on kulkenut vanhoja päiväkirjoja, niistäkin voi lähettää otteita. Satujen lisäksi Pyhäluoto on julkaissut yhden runokirjan ja toinen on valmistumassa. TARINAT syntyvät kirjailijalle kuin itsestään, sillä lapsenlapsille on aina täytynyt keksiä ”satuja suusta”. Helsingissä Korjaamo Teatterilla on järjestetty Päiväkirjaklubeja vuodesta 2014 lähtien. Valmista tekstiä syntyy, kun on jatkuvaa ärsykettä ja deadline puskee päälle, Pyhäluoto selittää. Erilaisissa kirjoittajapiireissä kirjailija on kulkenut jo 30 vuotta, eikä tekstin lumo ole vieläkään haihtunut. Omia kirjoituksiaan voi siis tulla kuuntelemaan turvallisen henkisen etäisyyden päästä. Kesämökkimaiseman päivittäin vaihtuva merinäkymä ja voimakkaat kalliot saavat mielikuvituksen liikkeelle. Kaiken sen, että kun on pimeä, on pimeä ja kun tulee valoisaa, on todella valoisaa. Luonto on niin kiehtova, Leena Pyhäluoto haaveilee. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Sodankylän kirjoittajakurssille hänen on pakko päästä vuosittain, tänä kesänä jo seitsemättä kertaa. Sandelin piirsi kuvat ja taittoi valmiin teoksen näyttötyönään. Otteet voi lähettää joko sähköpostilla osoitteella kulttuuri@raahe.fi tai tuoda fyysiset kopiot Raahesalin lipunmyynnin vieressä olevaan postilaatikkoon. Luvassa on varmasti myös paljon samaistumisen hetkiä. Luennan aikana kuulijat pääsevät kurkistamaan siihen, millaista elämää toiset ovat viettäneet. Saunatonttu Uula-Santerin seikkailut syntyivät lapsenlapsille kerrotuista tarinoista. Kaiken keskiössä on rakkaus luontoon. Uula-Santerin tarina oli valmiina pöytälaatikossa. Pyhäluodon käsikirjoittama näytelmä on lähes valmis. – Sisälläni on sadun siemen, joka jauhaa satujyviä lakkaamatta, Leena Pyhäluoto muotoilee runollisesti. Tällä hetkellä inspiroivinta on kuitenkin draama, jota Pyhäluoto on työstänyt muun muassa Sodankylässä, Lapin kirjallisuusseuran järjestämillä kursseilla. – Laura sitten innostui kuvittamaan koko kirjan, Leena Pyhäluoto kertoo. OLIPA kyseessä satu tai vakava draama, suurimmaksi inspiraation lähteekseen Leena Pyhäluoto nimeää luonnon. Ne ovat olleet hyvin suosittuja ja myyneet loppuun. Leena Pyhäluodon uutta satukirjaa on kehuttu helposti luettavaksi. Tarinoiden koeyleisönä toimivat omat lapsenlapset.. – Kun jokin juttu sykähdyttää, pitää vain istahtaa koneen äärelle kirjoittamaan, Pyhäluoto miettii. Tiivistahtisen kurssin intensiivisyys ja innostunut ilmapiiri tuo omiin teksteihinkin uutta paloa. Tämän kappaleen kauneinta Suomea hän kuitenkin hylkäisi, ainakin vuodeksi, jos vain pääsisi hetkeksi asumaan taipaleiden taakse Lapin erämaahan. Ohjelma koostuu ääneen luetuista päiväkirjaotteista, joita nyt siis etsitään. – Hurmeen kurssilaisten kanssa meillä on oma ryhmä, jossa luemme ja ruodimme toistemme tekstejä Skypellä kerran kuussa. Kirja syntyi yhteistyössä Sandelinin kanssa, kun Lybeckerin kirjagrafiikan kurssilaiset etsivät Pyhäjoen kirjoittajapiirin kautta valmiita tekstejä kuvitettaviksi. Rohkaisuna kerrottakoon myös, että päiväkirjanäytteitä luetaan messuilla anonyymeina. Kauniit, Lapin maisemiin sijoitetut kuvat ovat Lybeckerin opiston opiskelijan Laura Sandelinin käsialaa. Uula-Santeri taas on sukua Pyhäluotojen kesämökin omalle, Santeri-saunatontulle. Rovaniemeltä lähtöisin olevalle Pyhäluodolle Lapin jylhät maisemat olivat tuttuja ja rakkaita. Päiväkirjoja voi lukea ääneen klubilla itse, mutta mahdollista on myös luovuttaa tekstit messujen järjestäjille, jotka hankkivat lukijat. Minun sisälläni on sadun siemen . KESÄKUUTA 2018 RAAHEN SEUTU Raahen Kirjamessujen lauantaiiltana 8. Vastaavaa ei ole järjestetty Raahessa aiemmin. – Haluaisin vielä joskus kokea luonnon niin, että näkisin vuoden kierron Lapissa omin silmin. – Lapsenlapset käyvät kesälomillaan mökillä ja pyytävät aina saunassa, että ”mummu kerro siitä saunatontusta, asuuko se vielä täällä?” Mietin Lappi-satua keksiessäni, että Uula-Santerihan voisi olla meidän Santerin serkku, Leena Pyhäluoto naurahtaa. Leena Pyhäluodon neljäs satukirja sijoittuu rakkaisiin Lapin maisemiin. . KESKIVIIKKONA 13. Tekstien kirjoitusajalla ei ole väliä. Aurinko välkehtii laineilla, mutta luminen viime talvi palautuu nopeasti mieleen, kun selailee Leena Pyhäluodon uutta satukirjaa, Saunatonttu Uula-Santeria. Ne voivat olla lapsuudesta, myrskyisiltä teiniajoilta tai jo seesteisessä aikuisuudessa kirjoitettuja
–?Oli erilaisempi näyttely, ei niin kaukaista historiaa kuin mitä meillä yleensä on. KESÄKUUTA 2018 . . . Ensimmäinen johtuu lokakuussa 2012 avatusta Kruununmakasiinista, jolla Turusen sanoin oli huikea uutuusarvo. –?Viime vuosi oli ihan hyvä. Kirjoittanut runoja satukirjoja, osallistunut moniin kokoelmiin ja antologioihin. KESKIVIIKKONA 13. . Kävijöitä oli yhteensä yli 7 miljoonaa. Se on lisännyt museokäyntejä, Raahen museon museonjohtaja Eija Turunen arvioi. . Tarinoiden koeyleisönä toimivat omat lapsenlapset. Asuu Pyhäjoella, kotoisin Rovaniemeltä. Kirjat Leena Pyhäluoto julkaisee omakustanteena. Vuonna 2015 puolestaan ”Me halutaan vaan soittaa rock’n’rollia” -näyttely toi uudenlaista yleisöä museoon. . . TILASTOISSA on havaittavissa kaksi suurta yleisöryntäystä: toinen vuodelta 2013 ja toinen 2015. Kuluva vuosi on lähtenyt käyntiin hyvin ja erityisesti Turusta ilahduttaa se, että Soveliuksen talon yläkerta saadaan pidettyä auki pekanpäiväviikolta asti. . Kruununmakasiinissa ei käynyt niin paljon väkeä kuin odotimme, mutta kokonaisuudessaan 11 000 kävijätavoite ylittyi, kertoo Turunen. . . Uusin teos, Lapin maisemiin sijoittuva Saunatonttu Uula-Santeri on Pyhäluodon neljäs satukirja. LEENA PYHÄLUOTO . Sijoittui 60-80-luvuille, loppui Zen Café:hen, Turunen selventää. . Sadut syntyvät lapsenlapsille kerrottujen tarinoiden pohjalta. –?Nythän on muutaman vuoden ajan ollut museokortti käytössä, jolla pääsee sen ostettuaan ilmaiseksi niihin museoihin, jotka ovat piirissä mukana. Museot ovat nousussa, Raahessakin maltillisesti Kruununmakasiini on monena aiempana vuotena toiminut tietynlaisena vetonaulana näyttelyidensä osalta, mutta viimevuonna kävijöitä oli odotettua vähemmän. . –?Henri Ylikuljun Kotisatama -näyttelyssä kävi enemmän kuin kesänäyttelyissä yleensä. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 9 Leena Pyhäluodon uutta satukirjaa on kehuttu helposti luettavaksi. EEVI HEIKKINEN Museoviraston julkaisemissa tilastoissa näkyy kasvua kävijämäärissä: viime vuonna saavutettiin kaikkien aikojen käyntiennätys Suomessa ammatillisesti hoidetuissa museoissa. . . Suurimpana inspiraation lähteenä toimii luonto. Ilahduttavaa, että nuorta tullaan tällä lailla kannustamaan, hän jatkaa. Raahen museoissa oli menneenä vuotena hieman enemmän kävijöitä kuin sitä edeltävänä, mutta samanlaista kävijäpiikkiä kuin kansallisella tasolla ei saavutettu. ARKISTO / VESA JOENSUU JUULIA LAHNAOJA • Valitse seurapalsta • Kirjoita teksti • Ilmoituksesi laskutetaan normaalisti Jätä ilmoituksesi SEURAPALSTOILLE helposti netissä www.raahenseutu.fi / ilmoita. Leena Pyhäluoto sijoittui lastenja nuortenkirjojen sarjassa kolmanneksi. Möllärimestari-palkinto tuli Hiirisisarukset kirjasta vuonna 2016
Hän oli kirjapainossa kirjaltajana. Eivät ainakaan raahelaiset ihmiset. Häntä hivelee se, että jotkut sanovat hänen taulujensa rauhoittavan. Meillä on jo kaikkea, hän sanoo. syyskuuta, ja sitä ennen 15. Samalla hän miettii, mitä vikaa on kaupallisessa taiteessa ja siinä, että maalaa sitä, mitä ihmiset ostavat. Tämän saman mielipiteensä hän toi esiin nytkin lausuntoehdotuksessa. Hän täyttää 70 vuotta 24. Muilta osin hanke noudattaa yleiskaavaa tuulivoimaloiden määrän, sijoituksen sekä kaavamääräysten suhteen,” perustelee Soronen. –?Kerran yksi sanoi, että muuten ostaisin taulun, mutta kun nimi on noin komeasti, niin en osta. –?Jokaisella taiteilijalla pitäisi olla oma Kaisu, hän myöntää. Tekniikan kehitys on mahdollistanut kustannustehokkaammat ja tuottavammat turbiinit, kun samalla turbiinien lähtömelutaso on pienentynyt,” hän arvioi. En ota lahjoja vastaan. Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen jätti huhtikuiseen poikkamapäätökseen eriävän mielipiteen, koska hänen mielestään poikkeamassa ei ollut kyse suuresta asiasta. ”Poikkeamiselle on esitetty erityinen syy. Ei kiinnostanut koulu koskaan. Siinä ne ovat näyttelyvieraita varten yhdessä somassa tilassa. ”24 metrin korotus on prosentteina 11 prosenttia, mitä voi pitää vähäisenä koko tuulipuistokokonaisuuden aiheuttamien vaikutusten kannalta. Sorosen lausunnon puolella olivat huhtikuussa myllyjen korotuksia puoltaneet keskustalaiset Matti Pahkala ja Pirkko Lintunen sekä kokoomuksen Raino Peltoniemi. Vuori tunnustautuu kauneuden tavoittelijaksi. Esitystä kannatti Pirkko Lintunen. Pertti Vuoren mukaan tämän tapainen maisemamaalaus myy parhaiten. Kunnanjohtajan lausunto ei miellyttänyt kaikkia kunnanhallituksen jäseniä, vaan hallinto-oikeuteen lähtee Eija Flinkin (vas) muotoilema lausunto, jonka mukaan hanketoimijalla on yleiskaavan mukaiset luvat kunnossa, eikä haettu poikkeama ole yleiskaavan mukainen. –?Heti rippikoulun jälkeen menin merille. Onhan siinä jo syytä yhteen juhlavuosikesään, jossa kaupungin kuuluisin muotokuvamaalari paljastaa uudet maalauksensa. . Laajoihin selvityksiin perustuvan ja kunnanvaltuuston yksimielisesti hyväksymän tuulivoimapuiston osalta se tarkoittaa vain vähäistä näkyvyyden lisääntymistä. –¿Jos naivismilla eläisi, minä tekisin sitä, sanoo ammattitaiteilija. Ei saisi olla signeerausta! TIE taiteilijaksi ei kulkenut suoraan pisteestä A pisteeseen B. Rinnalla on ammattitaiteilijan paras mesenaatti ja muusa, Kaisu-vaimo. Sen kunniaksi hän pitää kotinäyttelyä Lapaluodossa koko kesän ajan. Sen sijaan hän odottaa näyttelyvieraita. Ihmiset nimittäin eivät osta tauluja hevillä. syyskuuta on hänen ja Kaisun kultahääpäivä. Pahkalan esitys kaatui samoin äänin 4–3. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Käyttöönottoa on lykätty vuoden 2019 alkuun.. TÄMÄ kesä on raahelaiselle taidemaalarille monen juhlan vuosi. Raahelainen taidemaalari Pertti Vuori täyttää 70 vuotta syyskuussa. Tietojärjestelmän käyttöönotto lykkääntyy Pyhäjoen kunnanhallitus päätti jatkaa Pyhäjoen kunnan tiedonohjaussuunnitelmaa valmistelleen FM Hanna Salmen työsuhdetta vuoden loppuun saakka. Kunnanjohtaja Matti Soronen on päättänyt, että Pyhäjoen kuntaan hankitaan Innofactorin TOS-malli. Se noudattelee Sorosen laatimaa lausuntoa. Äiti, Hillevi Niittykoski oli Raahen Seudun oikolukija. 35 taiteilijavuotta, 50 avioliittovuotta ja 70 ikävuotta. Kaikille tarjotaan kahvit ja teet. Päätöstä edeltäneen keskustelun aikana puheenjohtaja Matti Pahkala esitti, että asiassa lausunnon hallinto-oikeudelle saisi antaa valtuusto. Puhuri on valittanut hallinto-oikeuteen päätöksestä, jonka kunnanhallitus teki äänestäen huhtikuussa ja jolla se esti tuulivoimayhtiötä rakentamasta Parhalahdelle korkeampia tuulivoimaloita kuin osayleiskaava Parhalahden tuulipuiston itäiselle osa-alueelle sallii. Kunnanjohtaja Matti Soronen, Matti Pahkala, Pirkko Lintunen ja Raino Peltoniemi jättivät eriävät mielipiteensä päätökseen. Kunnassa on tarkoitus ottaa käyttää tiedonohjausjärjestelmä. Pertti Vuori on ripustanut viimeisimmät maalauksensa oranssin hirsisalin seinälle. Siinä todetaan, että kunta haluaa tukea laillista yritystoimintaa ja että poikkeamisesta ei aiheudu sellaisia vaikutuksia, etteikö sitä voisi myöntää. VAPPU KALLIO Puhurin tuulivoimavalitus äänestytti Pyhäjoen kunnanhallitus joutui äänestämään kahteen otteeseen, ennen kuin se sai päätettyä, miten se suhtautuu tuulivoimayhtiö Puhurin Pohjois-Suomen hallintooikeudelle tekemään valitukseen. Joukossa on muutama naivistinen työ. –?En juhli syntymäpäivääni. Hän sanoo tekevänsä satuja aikuisille. Koska huone on korkea, mahtuu yhteen huoneeseen 40 taulua. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi. Vuori juhlistaa vuosiaan koko kesän . Siksi hän maalaa myös tällaisia tauluja. KESÄKUUTA 2018 VAPPU KALLIO Lapaluodon vanhan seurantalon tanssisalin ja entisen postin kaksoisovi on sepposen selällään, ja kesä tulvii sisään. Äänestyksessä Flink sai puolelleen keskustan Toni Grekulan ja Ari Pirkolan. Myönteisintä palautetta hän on saanut kaupunginjohtaja Karjalaisen muotokuvan maalaamisesta. Flinkin esittämää kantaa ja muotoilua kannatti Tuula Sarpola (kesk). Joukossa on viehkeä punapohjainen luonnos, jonka hän teki kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen virallisesta muotokuvasta, joka avasi monien raahelaisten silmät näkemään Vuoren taidot luoda realistista maalausta. KESKIVIIKKONA 13. Kunnanhallituksen jäsen Raino Peltoniemi puolestaan esitti osana keskustelua, että kunnanhallitus ei anna asiassa lausuntoa ollenkaan
Kirjaedustajana hän törmäsi taiteilijoihin. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 11 Hän kävi komennushommissa ja portsarina. su–ke klo 12–18. Yllättäen kottaraisen pesintöjä on ilmoitettu vain puolet viimevuotisesta määrästä. Epäonnistuneita pesintöjä on ilmoitettu tavanomaista vähemmän. Pitkästä hellejaksosta huolimatta pesinnät eivät näytä olleen poikkeuksellisen aikaisia, vaikka ero kylmään viime kevääseen onkin selvä. –?Ikinä en ole ottanut krapularyyppyä. Pesinnät ovat sujuneet suotuisasti: esimerkiksi sinija talitiaisella epäonnistuneita pesintöjä on havaittu Pönttöbongauksessa selvästi tavanomaista vähemmän. KESÄKUUTA 2018 . Yleisistä pönttöpesijöistä kirjosieppoja on havaittu suunnilleen saman verran kuin viime vuonna, sen sijaan talitiaisen ja sinitiaisen pesintämäärät ovat nousseet selvästi ja palanneet viime vuotta edeltävälle tasolle. Raahesta hän roudasi maailmalle Hannu Pelkosen Lievää mielenhäiriötä. Samalla hän oppi muutakin. Hieman yli puolet tarkkailluista linnunpöntöistä on ollut asuttuja. Suosituimmat haut pikavalintoina, myös mobiiliystävällisesti!. –?He sanoivat, että sä voisit myydä meidän tauluja. Ja mikäpä mukavampaa kuin rupatella niitä näitä ja vieläpä ilmielävän taiteilijan kanssa. Jos tuli virhe, koko työ aloitettiin alusta. Olen nähnyt, että se on kuoleman tie. Pertti Vuoren Ateljee/Galleria avoinna 17.6.–24.9. Muulloin sopimuksen mukaisesti, p. Pönttölintujen pesinnät sujuvat hyvin Kottarainen pesimäpuuhissa. Salaisuus piilee laseerauksessa, monikerrosmaalauksessa. Satuja aikuisille -näyttelyssä on maisemia, asetelmia ja alastonmaalauksia. 040776770. Pekanpäivillä joka päivä. Joissakin töissä on kuusikin välivernissattua, läpikuultavaa maalauskerrosta, mikä luo usvan ja veden taikaa metsätöllimaalauksiin. Sen kunniaksi hän pitää kotinäyttelyä Lapaluodossa koko kesän ajan. PERTTI Vuoren maalauksissa viehättää hänen luomansa sävymaailma ja maalausten kolmiulotteisuus. Taiteilijoiden antama yksityisopetus oli karskia. Tuttavuus Jouni Rajakorven, Jukka Väänäsen ja Heimo Kohvakan kanssa sai lapsuudessaan piirustuskilpailuja yhdessä taitelijapikkuveljensä Markku Vuoren kanssa voittaneen Pertin taas maalaamaan. Pesintä on todettu 52 prosentissa tapahtumaan ilmoitetuista linnunpöntöistä, mikä on hieman edellisvuotta enemmän. Raahelainen taidemaalari Pertti Vuori täyttää 70 vuotta syyskuussa. Keikoilla koki monta yllätystä. Alustavat tulokset perustuvat noin 2 000 paikan ja yli 17 000 pöntön havaintoihin. Takavuosina hän hankki keikkamyyjänä soittokeikkoja muun muassa Hortto Kaalolle ja Markus Allanille. Joukossa on muutama naivistinen työ. Toimituksen viikottaiset nostot mielenkiintoisimmista sisällöistä. –¿Jos naivismilla eläisi, minä tekisin sitä, sanoo ammattitaiteilija. Akvarellit on omana osastonaan öljyväritöitä vastapäätä. ARI AHLFORS Alueen kattavin tapahtumatarjonta yli 800 aktiivista tapahtumailmoittajaa. VAPPU KALLIO BirdLife Suomen Pönttöbongaus-tapahtuman alustavien tulosten mukaan pönttölintujen pesinnät ovat sujuneet tänä vuonna hyvin. KESKIVIIKKONA 13
– Viikonloppurundin jälkeen pojat nakkasivat minut tehtaan pihaan kun aamuvuoro alkoi, mies muistelee. Duoa työllistävät eteenkin yksityistilaisuudet, joten settilista on mietittynä laajalta skaalalta aina omista biiseistä covereihin, kuten J.Karjalaiseen tai Haloo Helsinkiin. – Akustinen kitara on paljon rehellisempi kuin sähkökitara. . KESÄKUUTA 2018 Ravintola Hutunkeitto avautuu klo 17. Duo MaRoa polttelee into päästä keikoille. Molemmat ovat vaikuttaneet vihantilaisessa Gobra-yhtyeessä, tosin eri aikaan. KESKIVIIKKONA 13. Joentakasen vastuulle jää kappaleiden välittämän tunteen tulkitseminen. Eero Joentakanen ja Matti Väärälä ovat hitsanneet soundiaan yhteen nyt kahden vuoden ajan, ja ensimmäinen oma sinkku, ”Sinä olet minun” on ponnistettu ulos. Yksityistilaisuudet, kuten häät ja synttäribileet ovat duolle mieluisia tapahtumia. – Enää ei ole sellaista nuoruuden angstia tai paatosta. – Kaksi vuotta sitten poristiin Bluukkarin jameissa Eeron uudesta kitarasta ja innostuttiin yhdessä jammailemaan, duo muistelee syntyhistoriaansa. Puoli päivää reissataan johonkin paikkaan, kannetaan kamoja sisään, soitetaan pari biisiä ja tullaan takasin, Väärälä hymyilee. Lähtöpaikat: Ruukki Tori, Vihanti St1, Siikajoenkylä Sale, Pyhäjoki SEO. Iän myötä raskas rock on vaihtunut tunnelmoivampaan, hieman hempeämpään menoon. Eero Joentakanen on Kobran perustajajäseniä, Matti Väärälä liittyi riveihin Eeron jälkeen, vain 19-vuotiaana. Aivan tuntemattomia miehet eivät toisilleen tätä ennen olleet. Kuljetus 10¤ / hlö. Biisinikkari Väärälän pohjalla soi aina bluesrock, vaikka mies ei minkään tyylilajin suuntaan kallistukaan. Yksityistilaisuuksien esityslistaa pohditaan sitten toiveiden mukaiseksi. – Seitsemän vuotta soitin Gobrassa ja siinä kyllä pääsi hyvin näkemään kiertue-elämää. 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . – Aluksi laulaminen oli hankalaa, minähän olen kitaristi, mutta kyllä stemma-laulantakin sujuu nykyisin, Väärälä pohtii. Kumpikin miehistä treenaa uusia biisejä kotonaan lähes päivittäin, yhdessä soitellaan noin kerran viikossa. Keikkailun raskaus on myös Joentakasella tuoreessa muistissa. . Duo MaRo soi hyvin yhteen JUULIA LAHNAOJA. Bussikuljetukset klo 16.45. Vaikka taustalla soisikin blues, Duo MaRon lauluissa on jäljellä aina toiveikkuus. Vaikka musiikki soisikin mollissa, taustalla on aina toiveikkuus, Duo MaRo kuvailee. Omien biisien lisäksi keikkasetistä löytyy radion soittolistoilta tuttuja covereita. Ennakkoilmoittautumiset kyyteihin fanibussi@pattijoenurheiljat.fi JUULIA LAHNAOJA DUO MaRo on innoissaan. Keikkaelämän konkarit pystyvät nykyisin paremmin keskittymään pääasiaan, eli itse soittamiseen. Se vaatii enemmän tasapainoa, sillä virheet kuuluvat herkemmin, Väärälä pohtii. Biisien tekemisestä vastaa Väärälä, tosin Joentakanen antaa kommentteja ja ehdottelee tarpeen vaatiessa muutoksia. SÄHKÖKITARAT ja vahvistimet ovat vaihtuneet akustisiin versioihin ja bändi kahteen mieheen, joten keikalle lähtee helposti liikuteltava yksikkö
. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 13 porho.fi/kesa PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Antinkankaantie 35, 92130 Raahe porho.fi Markku Martinmäki 020 762 4184 Jorma Elasvirta 020 762 4182 MYYNTI: Jyrki Tiittanen 020 762 4183 Rahoitusesimerkki 12.06.2017 | Kauppasumma/Väliraha 23 490,00 € | Hyvityshinta 0,00 € | Jäännösvelka 0,00 € | Käsiraha 4 000,00 € | Luottosopimuksen perustamismaksu 90,00 € | Rahoitusosuus 19 580,00 € | Käsittelymaksu 9,00 €/erä | Maksuaika 60 kk | Maksuväli 1 kk | Korko 1,00 % | Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 2,05 % | Kuukausimaksu sisältäen käsittelymaksun 271,54 € | Luottokustannukset yhteensä 1239,90 € | Luottohinta 24 729,90 € | Rahoituksen myöntää esim. –?Liikun kameran kanssa ensin ja sitten työstän haluamani kuvat tietokoneella ja tulostan filmille. Kuolemasta tehdään aika paljon erilaisia lasten terapiakirjoja läheisensä menettäneille, mutta tämän kirjan lähestymistapa ei ole empatisoiva vaan leikillisempi, Ahtinen sanoo. Volkswagen CC 1,4 TSI MultiFuel -12 79 tkm; 7S7S; Autom. SARI JAATINEN Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta on myöntänyt raahelaislähtöiselle kirjailija Lauri Ahtiselle ja raahelaiselle taidegraafikko Juha Laaksolle puolivuotiset työskentelyapurahat, 10?200 euroa kummallekin. Tekniikka on monipuolinen, antaa hirveästi, mutta haastaa tekijäänsä. . Kun aloin kirjoittaa ensimmäistä lastenkirjaani, kysyin tyttäreltäni mistä aiheesta hän haluaisi lukea kirjan. . . vaiht., H-kirja, Aut.ilm., Ilmast., Aluv., 2xrenk, Cruise Lohkol., Bi-Xenon, Sport-alusta Peugeot 308 SW Active PureTech 130 -16 57 tkm; P0WP; 4.0/4.7/5.9; 106g/km; 1-om., H-kirja, P-tutka, Ilmast., ABS, Aluv., 2xrenk, Cruise, CD, Lohkol. Volkswagen POLO Trendline -16 43 tkm; D8D8; 4.2/4.8/5.8; 108g/km; 1-om., Vähän ajettu, H-kirja, Ilmast., ABS, 2xrenk, MP3, Lohkol. Elokuussa ja ensi keväänä sarjakuvaromaanin julkaiseva Ahtinen toteaa pelkän kirjoittamisen tuntuvan vaihteeksi mukavalta. Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, 00020 Nordea LAAJA VAIHTOAUTOVALIKOIMA! 17.980 21.980 11.480 18.800 23.480 11.800 17.880 19.480 10.800 15.480 18.980 9.980 12.400 18.890 8.980 Volkswagen GOLF Highline -15 18 tkm; G2G2; Autom.vaiht., H-kirja, Aut.ilm., Aluv., 2xrenk, Cruise, Lohkol., Sadetunn., Bluetooth, Ilmast. Olen pitkään tehnyt yksitai kaksiväristä, mutta nyt haluan viedä tekniikkaa vähän enemmän eteenpäin, Laakso kertoo. Volkswagen PASSAT Sedan High -12 90 tkm; 7.3/9.0/12.1; 148g/km; 1-om., H-kirja, Kattol., Ilmast., ESP, Aluv., Cruise, CD, Lohkol. väri, Nahkaverh., Lohkol., Sadetunn., MMI, Nissan QASHQAI+2 2.0 dCi DPF Visia -09 171 tkm; 5.6/6.7/8.5; 177g/km; H-kirja, Lasikatto, Ilmast., ESP, 7-hlö, Vetok., Aluv., 2xrenk, CD, Lohkol. Ensimmäiset aiheeseen johdattaneet ImagOn-kurssin hän kävi vuonna 2005. vaiht., H-kirja, Xenon, Ilmast., ESP, Aluv., 2xrenk, Cruise, MMI, P-tutka, Aut.ilm. KESÄKUUTA 2018 . BMW 318 i Business Touring -08 194 tkm; MUS; 4.9/6.0/8.0; 144g/km; Ilmast., Aluv., Cruise, CD, Lohkol. –?Olen aika tiiviisti hengaillut 11,5 vuotta lasteni kanssa ja lukenut aika läjän lastenkirjoja. Ajattelen, että kirjat ovat hauska vastinpari toisilleen. . APURAHAA . Vastaus oli: kuolemasta. Tukea taiteelliselle työlle Taidegraafikko Juha Laaksolle ja sarjakuvataiteilija Lauri Ahtiselle työrauhaa puoleksi vuodeksi. Juha Laakson ja Raija Korppilan taidepajalle pääsee tutustumaan Pekanpäivillä ja valtakunnallisen Konstrundan-tapahtuman yhteydessä. Aiheita taiteilijan ei tarvitse kaukaa hakea. Neljän lapsen isällä on hyvä käsitys siitä mikä lapsia kiinnostaa ja millaista on kiinnostava lastenkirjallisuus. Kuolema on yksi kirjan teemoista, mutta myös syntymä. Juha Laakso tavoitettiin puhelimella Lissabonista, jossa hän on lomailemassa vaimonsa, taidegraafikko Raija Korppilan kanssa. SARJAKUVATAITEILIJA-KIRJAILIJA Lauri Ahtinen aikoo työstää apurahakautensa aikana lapsille filosofisen tietokirjan kuolemasta, elämästä ja kaikesta siltä väliltä. Työprosessi on mielenkiintoinen ja hauska, siihen uppoutuu. . Mercedes-Benz C 200 -10 107 tkm; Autom. Volkswagen UP! move up! 1,0 55 -15 36 tkm; B4B4; 3.7/4.2/5.1; 98.g/km; Ilmast., ABS, 2xrenk, MP3, MMI, tähän autoon Korko 1,90%+kulut Volkswagen PASSAT Variant Comfortline -10 270 tkm; MET/HOP; 6.0/7.5/9.9; 174g/km; Ilmast., ESP, Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, Lohkol. . vaiht., Alv-väh.kelp, H-kirja, P-tutka, Webasto, Aut.ilm., Aluv., Cruise, Met.väri, Kosketusnäyttö Volkswagen GOLF Variant Highline -14 149 tkm; K5K5; Autom. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta on jakanut työskentely-, kohdeja lastenkulttuurin apurahoja. –?Itä-Borneo kertoi mitä vauvoille tapahtuu ennen kuin ne syntyvät. Työn alla on tällä hetkellä nelivärifotogravyyria. vaiht., H-kirja, P-tutka, Ilmast., ESP, Hillhold., Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Lohkol., Sadetunn., CD Nissan QASHQAI DIG-T 115 Visia 2WD -15 58 tkm; Z11; 5.1/5.6/6.6; 129g/km; 1-om., H-kirja, Ilmast., ESP, Hillhold, 2xrenk, Cruise, CD, Lohkol. Nelivärifotografyyrejä Laakso työstää otsikolla Natura Forma eli luonnon muotoja. Sitten alan tehdä laattoja ja vedostaa. Skoda OCTAVIA 2,0 TDI 150 Style DSG -15 144 tkm; Autom. KESKIVIIKKONA 13. Minua alkoi kiinnostaa kuoleman jälkeinen elämä ja olen lukenut eri kulttuurien käsityksiä kuolemasta ja tutkinut millaisia rituaaleja syntymään ja kuolemaan liittyy. Lapset tykkäävät ihan hirveistäkin kirjoista, mutta en kirjoita sellaista. Mercedes-Benz C 200 -10 272 tkm; 4.7/5.6/7.1; 146g/km; P-tutka, Ilmast., ESP, Hillhold, Hiukkassuod., Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met. Hän on kokeillut sitä vielä enemmän. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimistä. Kohdeapurahoja jaettiin 77 800 euroa ja lastenkulttuurin apurahoja 20 000 euroa. Skoda YETI 2,0 TDI 110 Adventure -12 99 tkm; 4.7/5.4/6.6; 140g/km; H-kirja, Navi, Ilmast., ESP, Vetok., Aluv., 2xrenk, Lohkol. –?Keksin genren ”filosofinen tietokirja”. Työskentelyapurahoja sai 12 taiteilijaa 112 200 euron edestä. Kuvitustyöstä vastaa edellisen Ahtisen Itä-Borneo-kirjan tavoin Anna-Sofia Vuorinen. –?Hain apurahaa fotogravyyrisarjan tekemiseen. –?Olemme paljon testailleet tekniikkaa Raijan kanssa. Laakso on pitkään työstänyt valokuvapohjaista grafiikkaa. Kameraan on tallentunut omasta puutarhasta löytyviä muotoja. ARKISTO / VESA JOENSUU
Kunnianhimoa löytyy kuitenkin Hammarilta ja muutamalta muultakin naisharrastajalta, kisaamassa käydään laittamassa muille luita kurkkuun. Samalla melko harva heistä on naisia, noin kolmasosa. . Treenaaminen hyödyttää siinä, että pelaaminen greenillä on nautinnollisempaa. Ensin harjoitellaankin erilaisia lyöntejä, iltapalan jälkeen siirrytään puolestaan itse greenille. KESKIVIIKKONA 13. –?Naiset ovat vähän arempia aloittamaan harrastuksen, osittain kun on noita stereotypioita. Termit kuten sippaaminen, puttaaminen ja tiiauspaikka tulevat kaverin kanssa tutuiksi naisten golftapahtumassa. Harrastuksessa voi aina kehittyä ja löytää uutta, kymmenenkin harrastusvuoden jälkeen Juusola kertoo aina oppivansa lisää. –?Nähdään, ettei tämä ole pelkkää harjoittelua. Alueen tiet olivat todella hyvässä kunnossa ja kisat saatiin käydä leppoisassa auringon paisteessa. PARASTA harrastuksessa on opastajan roolissa golfaavan Heli Juusolan mukaan sosiaalisuus ja se, ettei golfatessa ajatukset eksy toisaalle, vaikka työasioihin. Pidempään golfanneet pääsevät koukuttamaan uusia mahdollisia harrastajia lajin pariin. Mahtuipa neljännelle pätkälle auton sammuminenkin viallisesta päävirtakatkaisijasta johtuen. Se, että saa osumia palloon on se kupletin juoni. Auton alustaan tehtiin viikkoa aikaisemmin uusia asetuksia, joiden uskottiin parantavan vauhtia. AKK/PEKKA MÄKINEN EEVI HEIKKINEN –?No niin, kokeneille: teillä on siinä se opetuslapsi, näytätte sille, mikä on oikea grippi, ohjeistaa Raahentienoon Golf ry:n naisten kapteeni Merja Hammar yhdistyksen viheriöillä Siikajoella. Hammarin mukaan aktiivinaisia on muutamia kymmeniä. EEVI HEIKKINEN. Alussa, parilla ensimmäisellä erikoiskokeella, kaksikko ei saanut ulosmitattua autosta kaikkea, ja tulos näytti vaatimattomalta. Nopeat ja todella kovaa ajettavat tiet sopivat tällä hetkellä niin autolle kuin Taavetillekin paremmin, vaikka tehopuolella tällä hetkellä tuleekin kärkiautoihin etumatkaa muutaman kymmenen hevosvoiman verran. Eli luokan kärki alkaa olla sorallakin nyt realistisesti tavoitettavissa. Opittua on mielekästä siirtää eteenNaiset taitavat greenillä . 14 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Mutta jo tuttuun tapaan, päivän kuluessa vauhti paranee ja viidennellä taipaleella kello pysähtyi aikaan, joka oikeutti tällä erikoiskokeella kolmanteen sijaan. Auto kärsi reippaat vahingot, mutta niitä on aikaa korjata ennen seuraavia, elokuussa ajettavia kilpailuja. Auto sen sijaan koki kovia. Raahelaiset selvisivät ulosajosta säikähdyksellä Raahen Urheiluautoilijoiden Taavetti Alatalon ja Petri Keski-Korsun auto painui lauantaisessa Kouvolan kisassa tieltä ulos, mutta henkilövahinkoja ei sattunut. Naisia on saapunut paikalle noin viisitoista, noin puolet opastamassa ja toinen puolet tutustumassa lajiin. –?Kun lähtee kisaamaan ja laittaa lapun rintaan, niin sitä vähän terhentyy: nyt lyödään sitten hyvin. Uudet ajo-ominaisuudet vaativat vähän totuttelua. Ennen itse pelien alkua on vuorossa lyöntiharjoituksia myöhempää golfkierrosta silmälläpitäen. Tällä kertaa pisteet jäivät haaveeksi, sillä matka loppui ulosajoon. Sen takia on varmaan alettu järjestämään naisille erillisiä juttuja, pohtii Hammar ja jatkaa, että miesten etuna tuntuu olevan myös pallopelitausta ja kunnianhimo. Kumpikin selvisi rytäkästä ilman vammoja. –?Ei mennä vielä kovin syvälle. Vietetään Golfliiton kansallista golfviikkoa ja seuran ohjelmassa on teemaviikolla ensimmäisenä vuorossa naisten ”Kaveri mukaan” -tapahtuma. HARRASTUS tuntuu olevan suhteellisen suosittu, seuralla on viitisensataa jäsentä ja viime vuonna golfaamisen hurahti puolensataa uutta sellaista. Golfkierrosta he Hammarin kanssa luonnehtivat jopa minilomaksi tai eräänlaiseksi kuplaksi poissa arjesta. KESÄKUUTA 2018 RAAHEN SEUTU Raahen Urheiluautoilijoiden Taavetti Alatalo ja Petri Keski-Korsu jatkoivat rallin Suomen juniorimestaruuspisteiden metsästystä lauantaina ajetussa Kuljetus Tuuri Rallissa, joka ajettiin Kouvolan ympäristössä. Seuraaviin koitoksiin mietinnässä ovat lääkkeet varsinkin pienempien ja hitaampien teiden kohdalle. Tällä kertaa matka loppui kuitenkin toiseksi viimeiselle taipaleelle rajuun ulosajoon ja SM-pisteet jäivät muiden jaettavaksi
Vähän kahden vaiheilla ollaan, että lähdetäänkö kisailemaan, Hämeenkorpi kertoo. Kakkospaikalta kisaan lähtenyt Sippala putosi lähdössä sijan, mutta nousi kisan edetessä kakkoseksi. –?Sitten, kun rupeaa kulkemaan vierailla kentillä niin tulee hintaa lisää. Okeanidit pääsi hopeiseen kategoriaan Raahen Naisvoimistelijat teki onnistuneen reissun Turkuun. –?Viimeiset kierrokset olivatkin todella jännittävät, kun Miro hieman nopeammalla autolla haki ohituspaikkaa. –?Nyt on pikkaisen lomaa, mutta jos kesällä kerkeäisi ottaa tekniikkatreenejä, ettei ihan aleta laiskottelemaan. Olen ihan älyttömän tyytyväinen suoritukseen. Torstaina sateessa rataa sai ajaa rauhassa läpi ja hakea oikeita ajolinjoja. IAME Series Finlandsarja jatkuu heinäkuun puolivälissä Jyväskylässä. Viheriöt eivät aina sijaitse kätevän pyöräilytai bussimatkan päässä. Ei niitä virheitä kukaan muu nähnyt. Toisaalta uusi laji ja uudet piirit voivat nostaa kynnystä aloittaa harrastus –?Se onkin vaikeaa alussa, kynnys lähteä vieraiden kanssa tekemään sellaista, mitä ei osaa, kommentoi Kirsti Vesakoski. Miro totesi ne toimiviksi ja niillä lähdettiin finaaleihin, Mikko Sippala sanoi. –?Minun silmään se näytti tosi hyvältä, ja tytöt eläytyivät ihanasti. Miro Sippala on kahden osakilpailun jälkeen kokonaispisteissä neljäntenä. Autoa säädettiin kuntoon vielä sunnuntain lämmittelyajoissa. –?Kaikki kätellään aina ykköstiillä ja aina otetaan toiset huomioon. –?Finaalipäivän warm-upiin kokeiltiin sitten vähän radikaalempeja välityksiä. Moni sanoi, että olisimme voineet sijoittua paremmin, mutta tuomaristo tekee päätöksen. Kohteliaisuutta peräänkuulutetaan eikä lähdöistä jätetä halukkaita ulkopuolelle. Hommahan on niin, että täytyy olla auto, jolla kulkea, Vesakoski jatkaa. –?Kisojen suhteen ollaan kahden vaiheilla. KESKIVIIKKONA 13. Sen jälkeen porukka hioi esitystään Turun kisaa varten. Olen tosi tyyvyväinen omiin tyttöihin, kun tultiin hopeakategoriaan. Tytöt eivät kuitenkaan lähde vielä opiskelemaankaan muualle. Miro Sippala ajoi voittoon Joensuussa Miro Sippala nousi Joensuussa toisen finaalin kärkipaikalle viimeisellä kierroksella. päin. Rasmus Lindström on sarjassa viidentenä. Aikooko Okeanidit jatkaa kilpailua ensi talvena. Semmoista lähdemme nyt työstämään, Hämeenkorpi paljastaa. North Cupia Sippala johtaa kahden voitokkaan osakilpailun jälkeen. Tällaiset reissut hitsaa porukkaa yhteen vielä enemmän, ja ne tuovat lisää me-henkeä. EEVI HEIKKINEN EEVI HEIKKINEN ROY VIITANEN Raahelainen Miro Sippala kruunasi viikonlopun kartingkilpailut X30 Cadet -luokan toisen finaalin voittoon. Hänen mielestään raahelaisten kilpaesitys meni juuri niin kuin pitikin, mutta se ei riittänyt aivan korkeimpaan kategoriaan. KESÄKUUTA 2018 . Intensiteetti säilyi alusta loppuun saakka. –?Se täytyy sanoa, ettei tämä ole halpa laji, Juusola toteaa. Hammarin golfharrastus vei toden teolla mennessään, seuran naisten kapteeniksi asti. VARJOPUOLELLA tuntuu olevan lajin hintavuus. Tytöt itse poimivat videosta kaiken maailman virheitä, mutta he ovat niin tarkkoja tyttöjä. MIKKO SIPPALA TONI LÄNKINEN Raahen Naisvoimistelijoiden Okeanidit-ryhmä osallistui viikonloppuna Turussa Gymnaestradassa Lumo-kilpailuun, josta tuloksena oli sijoittuminen hopeiseen kategoriaan. –?Kyllä meillä kaikki jatkaa, ainakin näillä näkymin. Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 15 Merja Hammar sanoo klubin olevan hänelle kuin toinen koti, golfyhteisössä on saatu uusia ystäviä ja onnistumisenkokemuksia. Itävallassa on seuraava tähtäin, siellä järjestetään kansainvälinen Gymnaestrada ensi kesänä. Jos päästään siihen hallinäytökseen, se työllistää meitä aika paljon. –?Helppo opastaa, kun on itse tehnyt miljoona virhettä ja sitten käynyt pron tunneilla oppimassa niitä pois, Juusola laukoo lyöntien lomasta. VESA JOENSUU. Päätösjuhlassa tytöt olivat mukana isossa kenttänäytöksessä, ja kaikki meni suunnitelmien mukaan, Okeanidit-ryhmää vetävä Sofia Hämeenkorpi myhäilee. Perusvälineissä voi aloittelija säästää ostamalla niitä käytettynä, mutta lisäkustannuksia tulee green cardista, peruskurssista ja seurojen kausimaksuista. Sunnuntain ensimmäisessä finaalilähdössä Miro Sippala teki liian läheistä tuttavuutta tiimikaveri Rasmus Lindströmin kanssa ja autot jäivät kiinni toisiinsa. Kaikkiaan joukkueita oli 32 eri puolilta Suomea. Tulevana viikonloppuna edessä on North Cup-sarjan osakilpailu Rovaniemellä. Kultakategoriassa oli 12 joukkuetta, joten voidaan sanoa, että raahelaiset olivat kovassa seurassa sijoilla 13-20. Siitä saatiin posiitivista palautetta. Sekin on hyvä saavutus, kun ajattelee miten kova taso ja miten paljon joukkueita siellä oli. –?Se oli kaikkinensa aivan ihana reissu ja kaikki meni loistavasti. Irrottelujen jälkeen Sippala sijoittui lopulta sijalle 11, mutta ajoi kisan toiseksi nopeimman ajan, joka antoi eturivin paikan voittoisaan toiseen finaalilähtöön. MIRO Sippalan osalta kisaviikonloppu alkoi jo keskiviikkona, kun edessä oli entuudestaan outo rata. OKEANIDIT -ryhmä pääsi talvella aluekilpailuissa kultaiseen kategoriaan. Siellä on tarkoitus osallistua hallinäytöskokonaisuuteen. Raahen Naisvoimistelijoiden porukka teki onnistuneen reissun Turkuun. Golfatessa pääseekin tutustumaan halutessaan muihin lajin ystäviin. Kymmenen vuotta golfannut Heli Juusola opastaa Hilkka Katajamäkeä oikean lyöntitekniikan löytymisessä. Se oli iso areena, ja meillä oli kahdeksan tyttöä, jotka saivat täytettyä areenan hyvin niin pienellä porukalla, Hämeenkorpi kehuu joukkojaan. Nyt 14-17-vuotiaiden tyttöjen ryhmä viettää ansaittua lomaa, mutta pian katseet suunnataan jo tulevaan. Tämä on vähän sellainen käytöskoulu, Hammar kertoo. Nyt on ollut aika paljon koreografiaharjoittelua. KYSEINEN kahdeksan nuoren naisen ryhmä pysynee hyvin kasassa myös ensi talvena. Viimeisellä kierroksella se löytyikin, Miro sen myös käytti ja ajoi upeasti voittoon, isä Mikko Sippala kuvasi finaalitapahtumia. Juusolan opissa on ensimmäistä kertaa lajiin tutustuva Hilkka Katajamäki, joka päätyi kentille miehensä pitkäaikaisen harrastuksen vanavedessä
AKKUKONESARJA MAKITA DLX2114S DHP453, DUR181, 1X3,0AH Akkukonesetti kodin perustarpeisiin. 99-. Saatavana sileänä tai uritettuna. 99,31 95 21 90 189-. Varmista pituudet kaupasta. Pre-cut-toimitus. Siisti leikkuujälki. Kaikille ulkomaaleille. Kotimainen. Sopii jatkovarsiin. Valmistettu Suomen vaativiin olosuhteisiin. Terassimestari Jussi Erolalta saat terassit, kaiteet, aidat ja valokatteet avaimet käteen asennettuna. AB-luokan terassilautaa voi käyttää maapinnan yläpuolisiin rakenteisiin. Puutavarassa pituusmitat voivat vaihdella. Puutavarassa pituusmitat voivat vaihdella. Yhdessä. Samassa setissä akkuiskuporakone sekä ruohotrimmeri, molemmat osa lajaa Makita -akkukoneperhettä. Lisävarusteena saatavana ruohonkerääjä. Mukana määrämittaan katkaistut puuosat, lattia, ovi, lauteet sekä kiinnitystarvikkeet. MUNKKIKAHVITARJOILU KLO 8-17 MAKKARATARJOILU KLO 11-14 ULKOPOREALLAS CELLO SPA RUKA Huippulaadukas suomalainen ulkoporeallas Cello Spa Ruka tarjoaa ulkoporeet ympäri vuoden markkinoiden parhaalla hintalaatusuhteella. Urituksen profiilissa voi olla kauppakohtaisia eroja. (Raahe, Oulu, Oulainen , Kempele ja Kalajoki) Terassimestari Arto Puikkoselta saat vinkit terassin rakentamiseen, sekä tietoa erilaisista terassimateriaaleista ja niiden pintakäsittelystä. mennessä kaupan päättäneille 2 tuntia sisustusneuvontaa veloituksetta. 129-. 1 22 /m TERASSILAUTA KESTOPUU 28x95, RUSKEA, URITETTU, AB-LUOKKA Kestopuu kestää vaativiakin sääolosuhteita. Säädettävän etukahvan ansiosta ergonominen työskentelyasento. OSTA MEILTÄ MAALIT, VALTTI KALUSTEJA TERASSIÖLJY 9L TIKKURILA Ruskea MAALARIN TALOMAALI 2,7L TIKKURILA Valkoinen, sävytettävissä. 79 90 ULKOSIVELLIN SOKEVA 100mm VINO 152100 Vinovartinen sivellin kestävällä sekoiteharjaksella. 4490,-) +rahti KESTOPUU 28x95 SHP VIHREÄ URITETTU AB-luokan painekyllästetty terassilauta. 16 Raahen Seutu . AKKUTRIMMERI MAKITA DUR181Z 18V RUNKO Ei sisällä akkua eikä laturia, yhteensopiva Makitan 18 V:n akkujen kanssa. Esittelyssä: Tammiston puun pihasauna Cello Spa ulkoporeammeet Petra-keittiöt Menossa mukana: qw PIHALAATTA TAMMISTON PUU, 600x600mm, KESTOPUU RUSKEA Pihalaatta terassin suojaksi. OJAN RAUTA RAAHE Tarjoukset voimassa 13.6.2018 asti niin kauan kuin varatut erät riittävät. Kiuas, piippu ja katon pintamateriaalit eivät sisälly pakkaukseen. Varmista profiili ja pituudet kaupasta. 1 90 ASTIANPESUAINE FAIRY 450ML 400:LLE ILMAISEKSI PLUSSA-KORTILLA -15% ALE KAIKISTA PIHAJA PUUTARHATUOTTEISTA. Akun latausaika 1 tunti. 5 95 /kpl LATTIALAATTA CITY GREY DECOR 1,42m²/pkt 7 90 /m² TIKKURILAN ULKOVÄRITYSJA NEUVONTAPÄIVÄ KLO 10-17 VALTTI PUUÖLJY 2,7L TIKKURILA Sävytettävä Tikkurilan asiantuntija Pirjo Kaasinen menossa mukana. 044 799 7500 Palvelemme: ma– pe 8–18, la 9–16 www.ojanrauta.com Tehdään hyvää. +rahti 2590,Keittiön ostajalle sisustusneuvontaa veloituksetta! 040 914 0922, heino.paakko@petrakeittiot.fi 046 624 3369, sari.isoniemi@petrakeittiot.fi *30.6. Jaettava runkoputki helpottaa kuljetusta ja varastointia. KESÄKUUTA 2018 Rakentajankatu 2, Raahe puh. Pakkaus sisältää akun ja laturin. KESKIVIIKKONA 13. Leikkaa yhdellä 1,6 mm siimalla, pakkaus sisältää myös varasiiman. 4 m². KELALEIKKURI MCCULLOCH 400 DUR181Z 18V RUNKO Ympäristöystävällinen valinta pienen pihan nurmikonleikkuuseen. Puoliautomaattinen siimapää kahdella siimalla. 1 39 /m PIHASAUNA T84 TAMMISTON PUU Tammiston puu Suomi100 -pihasaunan koko on n. TRIMMERI MCCULLOCH TRIMMAC 2-tahtipolttomoottorilla varustettu trimmeri. Tukevan, laadukkaan kelaleikkurin leveys on 40 cm. Ruskeaa AB-painekyllästettyä mäntyä. 3990,SÄÄSTÄ 500€ (Norm
22.00 Sinkkuelämää (S). 11.00 Dosentti: Vince Szalay-Bobrovniczky. (Suomi 2015) Jessica, Aino, Taru ja Jenny ovat lähdössä maailmalle. The Extra-Terrestrial (7). (U) 10.50 Päivän kasvo. (1946). 19.00 Upea lihava elämäni. 14.55 Remppa vai muutto. Kala-äyriäisvuoka. 19.00 Selviytyjät. 21.00 21.00 Kaappaus keittiössä. 16.00 Middle (S). HD 18.30 Pokka pitää (S). Hän pitää lihasta, lemmikkikäärmeestään ja luonnollisista naisista. 13.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 12.20 Isojalan jäljillä. 12.05 MasterChef Australia. 18.30 Panttilainaamo. 09.35 Emmerdale (7). 03.25 Hotellit kuntoon. 01.35 Bull (7). 08.55 Viidakon veijarit (S). 08.00 Remonttikilpailu Teksasissa. 20.00 Fast n’ Loud. Ohjelman kautta luodaan eksklusiivinen silmäys 70-vuotiaan Diorin muotitalon kulissien taakse. (U) HD 00.30 Uutisikkuna. 02.10 Sisustajat Nate ja Jeremiah. HD 11.00 Yle alueuutiset. 02.50 Metsurit suolla. 16.05 Hotellit kuntoon. 17.00 17.00 Leijonan luola USA. 12.50 Pilanpäiten. 15.00 Jane the Virgin (7). 11.45 Seinfeld (S). Palomies. 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 4. 08.45 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 01.00 Paratiisihotelli Norja (S). 14.40 Terapian tarpeessa (S). 23.55 Fast n’ Loud. 08.20 My Little Pony (7). HD 20.30 Yle Uutiset. AVA 06.50 Alaska: Viimeinen rintama. O: Valentin Vaala. 01.20 Maksulliset seuralaiset (16). 22.00 Ghosted (12). 09.00 Mutsi (S). 23.00 Vankilassa ulkomailla. 13.50 Kauppaneuvos Jethro (S). 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 17.10 Täältä tulee Honey Boo Boo (S). Vieraana Helsingin varapormestari Nasima Razmyar. 17.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 12.25 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 04.00 Katastrofin anatomia (7). 22.20 Päivän sää. HD 17.10 Doc Martin (7). 20.00 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 10.35 Tv Shop. KUTONEN KESKIVIIKKONA 13. Jakso 33/36. 00.35 Madventures I (7). 11.00 Tanssin superäidit. 09.50 Rakkauden perässä etelään (S). 13.55 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 16.10 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 10.35 Yukonin kultamaat. Lissabon. Raahen Seutu TELEVISIO 17. 06.00 Aamusää. (The Paleface, USA 1921) Buster Keaton on viaton perhostenkeräilijä, joka kävelee intiaanileiriin juuri kun huijatuksi tullut heimo on päättänyt surmata ensimmäisen kohtaamansa valkonaaman. 21.00 Oikeuden puolustaja. 23.30 CBN News. 20.00 La Señora (12). 21.00 The Last Resort. Anna Perho, Olga Temonen ja Kimmo Ohtonen. 08.50 Seinfeld (S). 02.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 09.00 Haapasalo ja kaverit (S). 03.30 Catfish deittihuijarit. (U) HD 15.30 Kummeli (7). Kausi 1, 2/3. Jaksossa päästään kurkistamaan ahkeran shoppailijan vaatekaappiin, privaattistudioon ja puutarhaan. 18.00 Remppa vai muutto. Osa 3396: Pikku, pikku Magnus. 17.00 Sinkkuillallinen. 11.00 Family Guy (12). 20.00 Moderni perhe (S). 04.00 Uutisikkuna. 21.55 Alastomat treffit. O: Alice Winocour. 23.00 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (16). HD 07.43 Ota koppi! HD 07.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 18.05 Jill & Jessa: Elämä jatkuu. 09.20 Jotain lainattua, jotain uutta. 20.00 Yökylässä Maria Veitola. 08.21 Tenavat (7). 02.55 Asunnon metsästäjät. 23.40 Sinatra: All or Nothing at All. 10.31 Tanskalainen maajussi. 22.05 ELOKUVA Kino: Maryland (16). 21.05 Junamatka Eurooppaan. 15.45 Leijonan luola UK. 03.45 Autojen ensiapu. 10.50 Asunnon metsästäjät. 03.30 Tractor Pulling. 23.50 Family Guy (12). 03.45 Löytöretki tuntemattomaan. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.15 TV Shop. 11.30 Leijonan luola UK. 10.00 Simpsonit (7). 14.35 Asunnon metsästäjät. 20.00 Lentoturmatutkinta. 12.00 Emmerdale (7). 20.00 YLE TEEMA. Ravintola Maja, Hämeenlinna. 07.25 Chaplin (S). 09.00 Tehoneliöt haussa. HD 23.15 Yle Uutiset. Mikä on vankinumerosi, Bill Spencer. 06.40 Smurffit (S). 15.10 House (12). 14.45 Vaaleanpunainen pantteri. 08.50 Kissakuiskaaja. 22.25 Tulosruutu. 16.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). 10.00 Huvila & Huussi. 13.30 Remontilla rahoiksi. Kausi 2. ALFATV 05.00 Astral-TV. 14.30 Australian rajalla. 23.55 Stand Up! – SPESIAALI: Mika Eirtovaara (S). HD 08.40 Tallitytöt. 07.50 Isojalan jäljillä. 14.00 Lapin poliisit. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 06.40 Muumilaakson tarinoita (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 07.00 Ludovic (S). 00.55 Kultakuume. 12.00 Pomo keittiössä. 23.35 Vuosi The New York Timesin toimituksessa. 19.00 Huvila & Huussi. 19.30 Salatut elämät (7). 17.30 Hell’s Kitchen. 15.00 Eden. (U) 16.00 Uusi päivä (S). 04.35 Kadonneet (7). HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.6. 11.00 Strömsö. 12.30 Salatut elämät (7). Jakso 5/10. (U) HD 16.26 Uusi päivä (S). 09.30 Eden. 00.00 Science of Stupid. 15.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. HD 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 07.50 Peukaloisen uudet retket (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Selostus Kimmo Porttila. Ruotsinkielinen selostus Janne Isaksson. Maria viettää yön Suomen eturivin rap-artisti Mikael Gabrielin talossa, jossa asuu myös kaveri nuoruusvuosilta. 01.00 Uutisikkuna. 06.53 Humps (S). 06.20 FOX Kids: Little Charmers – Lumoavat noitatytöt (S). 07.30 Pound Puppies (S). 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 00.55 ELOKUVA Nuija ja tosinuija kaks (12). 18.30 Simpsonit (7). 05.35 Science of Stupid. (U) 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. N: Jim Carrey, Jeff Daniels, Rob Riggle, Kathleen Turner, Laurie Holden. 01.55 Kaunotarmurhat (12). 11.00 Rantavahdit (7). 15.35 Science of Stupid. 06.00 LIVE: Astral-TV. 06.00 LIVE: Astral-TV. 07.05 Blaze ja monsterikoneet (S). 15.00 Sodankylä ikuisesti : Sodankylä ikuisesti (S). 07.45 Nuori Robin Hood (S). 16.05 Yukonin kultamaat. 00.40 60 päivää kiven sisässä. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. (Maryland/Disorder, Ranska 2016) Vincent, entinen sotilas, joka kärsii posttraumaattisesta stressihäiriöstä saa pestin liikemiehen perheen henkivartijana. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 12.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! Kausi 6. 19.00 Kokkaushaaste. (U) 10.00 Doc Martin (7). 19.20 Päivän sää. 20.00 Suomen hauskin tavis (S). 22.00 Extreme-jalkapalloa Venäjällä. 23.50 Löysät pois! 00.45 Sisarvaimot (S). (U) HD 09.00 Casualty (12). 12.00 YLE TEEMA. 06.55 Ylen Aamu-tv. HERO 07.05 Lemmen viemää (7). 05.55 Sky News. LIV 07.30 Asunnon metsästäjät. 15.10 Houstonin eläinpoliisit. (U) HD 14.40 Satuhäät. 11.10 Breaking Amish (S). HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.35 #RichKids of Beverly Hills (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 15.10 Science of Stupid. 02.45 New Girl (7). HD 23.35 Professor Green: Arvottomat. 23.00 Suomurhat (12). 23.35 Myytinmurtajat. 23.00 Ruotsin miljonääriäidit. NATIONAL GEOGRAPHIC 09.45 Vanderpump Rules (7). 11.05 Suurin pudottaja. 04.00 Atlanta (12). Osa 497: Yllätysten päivä. 09.30 KoivuTV. 21.00 ELOKUVA The Notebook – rakkauden sivut (12). Onko Mary vielä elossa. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 11.25 Huutokaupan aarteet. 22.00 Poliisit 2017 (S). 18.20 Päivän kasvo. Kaikkien kastikkeiden äidit. 11.50 Meripelastajat. 18.00 BUU-klubben. 13.05 Erikoisliikemiehet (S). 17.25 YLE FEM. 20.30 Simpsonit (12). 09.30 Pokka pitää (S). 08.25 Leo (S). 26-vuotias Jake on vapaaottelija. Voiko tiede voittaa ikääntymisen väistämättömän etenemisen. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 18.00 Tangostudio. 04.40 Huumebisnes Oy. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. Jakso 4/10. 23.00 48 tuntia rikoksesta (7). 09.00 Seniorielämää – kuntoutusta Oulunkylässä. 16.00 Tanssin superäidit. 11.30 Kulutustavaratarkastajat. HD 20.00 Seksi-Suomen historia (12). 00.35 Ensitreffit alttarilla USA. 02.15 Neljät häät Amerikassa. HD 21.00 21.00 ELOKUVA Toiset tytöt (12). Osa 3397: Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. (U) HD 12.00 Professor Green: Arvottomat. 12.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). Hiipivä tiikeri, osa 2/2. 14.00 Huvila & Huussi. 07.50 Autiotalojen aarteet. (USA, 1982) O: Steven Spielberg. 13.10 Sarjakuvaelämää. 03.05 Metsien miehet (7). FRII 06.00 Sky News. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. (U) HD 11.00 Orankien äiti (12). 04.10 Remonttipainajainen. 12.00 Remppa vai muutto. 19.00 Tangomarkkinat Finaalin karsinta. HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. Asiantuntijavieraina professori Raimo Sulkava ja dosentti Ulla Eloniemi-Sulkava. 16.40 Jon ja Kate +8. 11.15 Seinfeld (S). HD 23.20 Oddasat. 00.55 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 10.40 Voittoa asuntokaupoilla. HD 07.18 Rikke (S). 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Asunnon metsästäjät. 22.00 Brian Johnsonin kaarat. Riettaudella rahastajat. 22.00 Kumman kaa (S). 16.00 Varastojen metsästäjät. Osa 2629: Sebastian sulattaa jääkaapin. 08.00 Kuvia ja käännekohtia: Mikko Kuustonen. Robin saa puhelinsoiton, joka saa hänet tolaltaan. 10.03 Piha kuntoon. Amerikka. 22.30 Kumman kaa (S). 03.05 Arman Pohjantähden alla. 23.40 Radalla. 17.30 Simpsonit (7). Hiphopia. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Amerikan rajavartijat. Tyttöystävä Triana on käymässä Norjasta. 09.50 Remppa vai muutto. 03.35 Ghosted (12). Muistisairaudet ja niiden ennaltaehkäisy. 07.55 Ankronikka (7). Miklu kertoo menneisyydestään, unelmistaan ja tulevaisuuden pelostaan. 18.00 Good Wife (S). Osa 2628: Katariina laukeaa kahdesti. 13.20 Yukonin eläinlääkäri. 06.25 Toisenlaiset frendit. 13.45 Hauskat kotivideot. 07.25 Remonttipainajainen. 17.25 Tanskalainen maajussi. 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S). 14.00 Scorpion (12). Kova kovaa vastaan. 13.00 Gladiaattorit. Osa 496: Vierivä kivi ei sammaloidu. 12.35 Murhasta tuli totta (7). 01.55 Extreme-jalkapalloa Venäjällä. 21.30 Tractor Pulling. 16.15 Selviytyjät. Keskiviikko 13.6. HD 23.15 Big in Finland. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.05 Kultakuume. 14.25 Jon ja Kate +8. Espoo. 00.35 Modus (12). 02.25 Asunnon metsästäjät. 07.00 Rusty Rivets (S). Tia Torres kuntouttaa kaltoinkohdeltuja amerikanpitbullterriereitä ehdonalaisvankien avulla Villalobosin pelastuskeskuksessa. 08.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). Ensimmäiset sata päivää. Jämijärven lento-onnettomuus. JIM 07.55 Sisarvaimot (S). 10.25 TV Shop. Kausi 2, 6/6. 17.30 Asunnon metsästäjät. 03.25 Amazing Race. 00.30 Science of Stupid. 18.00 Murhasta tuli totta (7). 14.10 Pulmuset (7). 16.00 Lemmen viemää (7). HD 21.35 Tannbach, vartioitu kylä (16). 10.30 Made in Chelsea (S). O: Christopher Nolan. 11.30 Huutokaupan metsästäjät. (U) HD 13.00 Naistenosastolla Amerikassa (12). 11.35 Remonttipainajainen VIP. Sielunruokaa. 4/4. 23.20 Remontilla rahoiksi. 15.20 Sisustajat Nate ja Jeremiah. N: Leonardo DiCaprio, Joseph Gordon-Lewitt, Ellen Page, Ken Watanabe, Tom Hardy, Marion Cotillard. 14.50 Voittoa asuntokaupoilla. Täydellinen tummaverikkö. 01.00 Genius: Picasso. 14.00 Kaappaus keittiössä. 16.50 Novosti Yle. 04.25 Ninja Warrior. 19.00 Seitsemän Uutiset. Jakso 4/16. 13.15 Hotellit kuntoon. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 19.00 Leijonan luola (S). Ensimmäinen osakilpailu 1/5. Aika kasvaa aikuiseksi. 16.30 Simpsonit (7). 16.05 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. (USA, 2011) O: Greg Mottola. 13.00 Täydellinen kesä (S). Pakkolunastuksen aika. 09.40 Jalkapallon nousevat tähdet. 10.35 Salatut elämät (7). 18.00 Family Guy (12). 01.30 How I Met Your Mother (12). 01.35 Ulosottomiehet. 21.00 Resident (12). 22.30 Atlanta (12). Kausi 3, 5/10. 10.00 Leila leipoo Ranskassa. 06.55 Hurjimmat eläimet. 21.00 Genius: Picasso. 02.50 Piinaava pakkomielle. 00.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 09.20 TV Shop. HD 18.00 Peltsin kova vuosi. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 01.55 Isojalan jäljillä. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 19.25 Tulosruutu. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 03.15 Astral-TV. 14.20 Kultakuume. 10.20 Asunnon metsästäjät. Taistelija tahtoo lihaa. 11.30 Elä vapaana tai kuole. (Dumb and Dumber To 2014). 21.00 Simpsonit (7). 06.50 Pikku Kakkonen. 05.00 Astral-TV. 21.00 Stand Up! (S). 08.20 Galaxi. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). Kalapakkaamossa työskentelevä tyttö joutuu julkisuusmylläkkään tultuaan valituksi vasten tahtoaan kauneuskilpailun voittajaksi. 04.25 Family Guy (12). (2010). 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 02.35 Legends (12). 04.20 Valkyrien (12). 13.45 Anthony Bourdain maailmalla. 01.00 Tangomarkkinat Finaalin karsinta. 16.10 Alaska: Viimeinen rintama. 11.20 Hansin grillikesä. 00.00 Hinnalla millä hyvänsä (12). 18.25 Emmerdale (7). N: Lea Joutseno, Tapio Nurkka, Tauno Palo. 20.00 Simpsonit (7). (U) 19.00 Prisma: Pysy nuorena. 15.15 Maailman parhaat hupivideot. FOX 05.00 Astral-TV. 14.00 Ted Hughes, kuolematon runoilija. 06.25 Huomenta Suomi. 09.30 Mutsi (7). 16.30 Moderni perhe (S). 08.20 Seinfeld (S). 15.30 Tehoneliöt haussa. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri. 16.00 Huvila & Huussi. 18.00 Hups, mikä kotivideo! 19.00 House (12). Kausi 2. 12.30 Me metallinetsijät (S). 10.50 LIVE: Onnenarpa. TLC 06.00 Vankilassa ulkomailla. 04.00 Uutisikkuna. 02.30 Amazing Race. Tarina siitä, kun elämä potkii ja päätätkin potkia takaisin kovaa! O: Esa Illi. 06.25 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 20.00 Kyttäputki: Blue Bloods (7). 08.25 Pienten perhe. 15.25 Made in Chelsea (S). 14.15 Vaarallisen valtatien pelastajat. 08.30 Paavo Pesusieni (S). 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). 06.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 17.00 17.25 Salatut elämät (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.15 Autiotalojen aarteet. 07.25 Madagascarin pingviinit (7). 18.30 Koulutuksen uudet kuviot. 08.40 Hot Wheels (7). 09.05 Hyvää tarkoittava kehitysapu. 09.05 Olipa kerran planeetta Maa (S). 13.35 Tv Shop. 08.50 Näin Norjassa. N: Matthias Schonaerts, Diane Kruger. 02.50 Lentoturmatutkinta. (U) HD 13.00 Ruotsin lihavimmat koirat. HD 22.20 Top of the Lake: China Girl (12). 12.10 Yle Oddasat. 17.30 Remontilla rahoiksi. YLE TEEMA & FEM 06.30 Sofian enkelit. HD 08.28 Jack (7). 14.45 Henkka & Niki vs. 21.00 ELOKUVA Alan Partridge: Kukkona tunkiolla (12). 06.00 Myyrä ja Panda (S). O: Buster Keaton, Eddie Cline. (U) HD 13.30 ELOKUVA Viikon tyttö (S). Puhelimessa kuuluu Maryn kirkuminen ennenkuin yhteys katkeaa. 21.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. 17.05 Metsurit suolla. 21.00 Löytöretki tuntemattomaan. 10.00 Juhanin Minimani. 15.45 Pikku naisia (7). Mikael Gabriel. 13.20 TV Shop. 20.00 Houstonin eläinpoliisit. 18.30 Simpsonit (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 Liv D: Diorin muotitalon kulisseissa. SUB 09.05 YLE FEM. 13.00 Sisarvaimot (S). 00.00 Tangostudio. 13.00 Rosewood (12). 01.00 Häät sulhasen tapaan. 15.30 Olipa kerran elämä. 23.00 Koukussa adrenaliiniin. 01.35 Poliisit 2017 (S). 17.00 Remonttipiiskuri. HD 07.27 Sasu (S). 00.00 Madventures I (7). KESÄKUUTA 2018 . HD 20.55 Urheiluruutu. 21.00 21.00 ELOKUVA Inception (12). 08.00 Ostoskanava. HD 13.30 Tanskalainen maajussi. 13.30 Leila leipoo Ranskassa. 14.00 Norjan kovin. 08.35 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). HD 21.00 21.05 A-studio. 09.30 Kultakuume. 08.05 Angry Birds Piggy Tales. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 10.00 Hell’s Kitchen. HD 16.45 Yle Oddasat. Kausi 3. 19.00 Sportmagasinet. 18.00 Jalkapallon nousevat tähdet. 22.35 Myytinmurtajat. N: Bill Hader, Blythe Danner, Jane Lynch, Jason Bateman, Jeffrey Tambor, Kristen Wiig, Nick Frost, Seth Rogen, Sigourney Weaver, Simon Pegg. 23.00 Kultakätkön jäljillä. 00.00 Sinkkuillallinen. 09.45 Parantaja. 04.05 Astral-TV. 17.40 Kakkukuningas. 12.30 Suuret pienet talot. Miranda kertoo ampumisvälikohtauksesta bordellissa. 11.00 Ensitreffit alttarilla USA. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.38 Noksu (S). He kohtaavat isoja haasteita, ja usko tulevaisuuteen on koetuksella. 1/4. 01.05 Poliisit 2017 (S). 10.05 Salatut elämät (S). Koiruuksia. 01.10 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 14.35 Kenen kotona. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 20.00 Heikoin lenkki. 03.50 Maria Elena ja kuumimmat rikostapaukset. Kausi 2, 3/6. 22.55 90 päivää morsiamena. 17.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 23.10 ELOKUVA E.T. 15.55 Onnenarpa. 17.00 Lentoturmatutkinta. 22.30 Poliisit 2017 (S). O: Bobby Farrelly, Peter Farrelly. 20.00 Myyntimies Jethro matkoilla. 07.05 Antti piirtää (S). 07.30 Viidakon veijarit (S). Kausi 12. 19.00 Ninja Warrior. (USA, 2004). 2/2. 13.00 Sinkkuillallinen. 05.00 Hups, mikä kotivideo! TV5 07.00 Charley Boorman. (U) HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 11.30 My Dog koirani. 12.14 Oddasat. 07.12 Lasten leikkiä. 16.55 ELOKUVA Buster Keaton: Kalpeanaama (S). 23.00 Simpsonit (7). 10.00 Lemmen viemää (7). Jakso 3/10. 09.10 Vaaleanpunainen pantteri. Millaiset elämäntavat tukevat jaksamista vaativassa ja vastuullisessa työssä. 17.05 Remonttipainajainen VIP. 08.55 Täältä tulee Honey Boo Boo (7). Dokumentti Juhani Metsärannasta, paimenpoikana aloittaneesta ja omat polkunsa luoneesta yrittäjästä sekä perheestä. Tämä uskomaton matka ihmisen biologiaan haastaa uskomuksemme kehon ja mielen vanhenemisesta uusimman tutkimuksen valossa. Jakso 10/10. 21.00 ELOKUVA Paul (12). HD 18.30 Yleisurheilun GP-sarja: Espoo
19.00 Suomen huutokauppakeisari. O: Edgar Wright. 17.00 Jamie Oliverin keittiössä. 15.00 Sodankylä ikuisesti : Sodankylä ikuisesti (S). 04.45 Virtuaalivainoojat (12). 13.20 Yukonin eläinlääkäri. Riitta Havukainen. Ajojahti. San Diego ja Encinitas. Perheen painajainen. 18.30 Simpsonit (7). 23.00 Kumman kaa (S). Osa 2630: Hip hei kutsu, huutaa Peppi. Millaiset elämäntavat tukevat jaksamista vaativassa ja vastuullisessa työssä. (I Know What You Did Last Summer, USA, 1997). 03.10 Hotellit kuntoon. 18.30 Kamera käy. 01.00 Paratiisihotelli Norja (7). 13.00 Sisarvaimot (S). 2/4. 12.15 Kohteessa: Lontoon sivukujat. 15.00 #RichKids of Beverly Hills (S). 10.05 Salatut elämät (S). 18.30 Panttilainaamo. 06.25 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7). 12.14 Oddasat. 04.00 Uutisikkuna. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. (Mv). 09.30 Mutsi (7). 18.25 Emmerdale (S). 12.30 Täydellinen kesä (S). 01.10 Poliisit 2017 (S). 14.45 Vaaleanpunainen pantteri. 21.00 ELOKUVA Johan Falk 13 – Ojasta allikkoon (16). 15.25 Pernilla Wahlgrenin maailma. 13.50 Kauppaneuvos Jethro (7). 15.10 Science of Stupid. 02.20 Kuuban hait (7). 08.00 Kissakuiskaaja. 16.30 Simpsonit (7). 14.15 Seuraava megatsunami. 07.50 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7). 20.00 Fast n’ Loud. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). (U) 10.50 Päivän kasvo. N: Simon Pegg, Nick Frost, Rosamund Pike. 00.10 Ex on the Beach Ruotsi (7). 06.00 LIVE: Astral-TV. (Suomi 1943). 10.00 Holby Cityn sairaala. HD 17.00 20.15 FIFAn jalkapallon MM-historiaa: One to eleven. 23.05 Simpsonit (S). 02.25 Amazing Race. 04.55 Metsurit suolla. (U) HD 13.00 Kekseliäs nikkari. 00.20 Deep State (16). HD 23.10 Oddasat. 18.54 Viidakkojytä (7). 08.25 Leo (S). Halipusu. 19.00 Huvila & Huussi. Suivaantunut sisko. 15.00 Jane the Virgin (7). Kausi 18. 23.05 Yle Uutiset. 16.00 Tanssin superäidit. 04.15 Valkyrien (12). 10/10. TLC 06.00 Vankilassa ulkomailla. O: Valentin Vaala. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. 15.05 Kummeli (7). 01.55 Yukonin kultamaat. 19.30 Pihlajasatu (7). 20.00 YLE TEEMA. 16.00 Varastojen metsästäjät. 02.35 Täältä tulee Honey Boo Boo (S). Viittomakielinen tulkkaus. N: Sarah Michelle Gellar, Anna Heche, Jennifer Love Hewitt, Ryan Philippe, Freddie Jr Prinze. 08.28 Pertti ja Purtti (7). 04.00 Uutisikkuna. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Dosentti: Vince Szalay-Bobrovniczky. 16.00 Lemmen viemää (7). HD 22.05 Urheiluruutu. 11.00 Koulutuksen uudet kuviot. 00.30 Kamera käy. 03.55 Tavallinen murhaaja. KESKIVIIKKONA 13. YLE TEEMA & FEM 06.30 Sofian enkelit. 12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 11.45 Seinfeld (S). Vakuuttuneena siitä, että Kevinin kohtalo on olla mukana Ihmeessä lähestyvänä Lähdön seitsemäntenä vuosipäivänä, Matt Jamison lähtee hetken mielijohteesta Australiaan tuodakseen Kevinin kotiin. Istutusalueen kunnostusta Iitissä. 20.00 Top Gear: Kauden parhaat (7). 16.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. Jakso 5/10. HD 21.00 21.05 Poldark (12). (U) 19.00 Kriminalisti (12). Makaroni-kukkakaalivuoka. 12.10 Yle Oddasat. 07.30 Sunny Day (S). 02.15 Neljät häät Amerikassa. 22.20 Päivän sää. 20.30 Simpsonit (7). (U) 11.00 Päämääränä täydellinen vartalo. 04.40 Ninja Warrior. 00.00 Dosentti: Vince Szalay-Bobrovniczky. 04.45 Hups, mikä kotivideo! TV5 07.00 Tangostudio. (U) 14.35 Spanielipentueen elämää. 08.30 Pienten perhe. Billin tuulinen toimisto. 10.00 Huvila & Huussi. HD 22.10 FIFAn jalkapallon MM 2018. Valitettavasti Jumala sotkee suunnitelmat 03.05 Uutisikkuna. Ohjelma seuraa kahden naisen kamppailua kohti ideaalivartaloa. 21.00 Unelmien poikamies. 23.10 Hittikärpänen. 00.35 Rikoksista pahin (12). FRII 06.00 Sky News. 09.35 Kultakuume. 23.50 Remontilla rahoiksi. 11.30 Varastojen metsästäjät. (U) 10.00 Doc Martin (7). Kausi 3, 4/18. Jakso 2/14. Rokkari vai imitaattori. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 15.35 Science of Stupid. 02.15 Sub.doc: Pokaalin arvoitus. 08.55 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 09.20 TV Shop. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 Vain elämää. Trumpin ensimmäinen kolaus. HD 16.00 Eduskunnan kyselytunti. HERO 06.00 Aamun AVAus. 15.58 Isä Matteon tutkimuksia (12). 02.40 Asunnon metsästäjät. (USA, 2011). 10.50 LIVE: Onnenarpa. Kausi 5, 9/21. 22.25 Tulosruutu. Myrskyn merkki. 18.00 Good Wife (12). Kausi 1. Mitä kaikkea voi tapahtua 24 tunnin vuorossa, ja miten pysytään rauhallisena hätätilanteessa. 22.00 Isäntänä Tapani Ruokanen. 08.45 Metsurit suolla. 19.00 Seitsemän Uutiset. HD 07.39 Laura (S). 14.00 Lapin poliisit. Suora lähetys. Tractor Pulling eli traktorivedon SM-osakilpailu. 11.00 Ensitreffit alttarilla USA. 18.00 Remontilla rahoiksi. 14.30 Jon ja Kate +8. 22.30 Poliisit 2017 (S). 06.20 FOX Kids: Little Charmers – Lumoavat noitatytöt (S). 00.35 Madventures I (7). 01.25 Kullan sukeltajat. 17.30 Asunnon metsästäjät. 16.05 Hotellit kuntoon. 15.30 Tehoneliöt haussa. 02.50 Lentoturmatutkinta. 01.30 Rikoksista pahin (12). 16.00 Piha ja parveke. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.05 Olipa kerran planeetta Maa (S). Jakso 6/15. 08.50 Näin Norjassa: Huikea vesiputous. Osa 2632: Hämeenlinna, tahtoisin jäädä, mutta Ismo on kuuma. 06.53 Jääkarhu Otto (S). 22.35 Top Gear. 09.00 Mutsi (7). 23.00 Suomen huutokauppakeisari. Nostalgia saa siivet näyttelijä Jenni Banerjeen ja ohjaaja Taavi Vartian juontamassa ohjelmassa. 03.30 Kanadan rajalla. Piikkiön osakilpailu. 21.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat: Sota Venäjää vastaan. 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 07.25 Remonttipainajainen. 20.00 Heikoin lenkki. 07.00 Chuggington (S). 07.40 Sonic Boom (7). 08.45 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 10.20 Asunnon metsästäjät. 16.55 Asunnon metsästäjät. 00.00 Sinkkuillallinen. Jatkot! 21.00 21.25 Keno ja Synttärit. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.55 Onnenarpa. Osa 3397: Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. 17.30 Simpsonit (7). 09.00 Tehoneliöt haussa. 11.20 Hansin grillikesä. Hulot, Ranska 1953). 09.20 Pikakurssi kodinostoon. Kausi 7. HD 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.05 Hinnalla millä hyvänsä (12). 08.27 Galaxi. 13.05 Erikoisliikemiehet (S). 08.55 Seinfeld (S). 16.45 Jon ja Kate +8. 00.10 ELOKUVA Paul (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 16.00 Middle (S). 04.00 Remonttipainajainen. 19.00 Ninja Warrior. Avausottelu Venäjä – Saudi-Arabia. Riksdagens frågestund. 17.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 12.10 TV Shop. Kausi 4, 1/8. Fanitapaaminen. 12.00 Kotiseutu (7). Merivartiosto valvoo näytöksen vesiliikennettä. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.00 KoivuTV. (U) HD 14.05 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 19.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 07.25 Chaplin (S). 08.15 Autiotalojen aarteet. 17.00 17.00 Leijonan luola USA. 21.55 Jill & Jessa: Elämä jatkuu. 09.25 Jotain lainattua, jotain uutta. Palomies. Jacques Tatin varhainen lyhytelokuva kahdesta velmusta, jotka houkuttelevat turisteja romubussiinsa maaseutukiertueelle. 14.00 Huvila & Huussi. 09.35 Emmerdale (7). HD 00.25 Uutisikkuna. 09.40 Jalkapallon nousevat tähdet. 05.55 Sky News. 01.15 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.35 Terapian tarpeessa (S). 14.55 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 4. 13.00 Gladiaattorit. 04.40 Huumebisnes Oy. 12.05 MasterChef Australia. 11.10 Breaking Amish (S). Kooste kisojen avausottelusta. HD 16.52 Yle Oddasat. 17.00 Lentoturmatutkinta. (U) HD 11.45 Petra rakastaa itseään. Joulukorttiskandaali. 12.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 13.45 Anthony Bourdain maailmalla. Kausi 3, 5/8. 23.30 Kumman kaa (S). 12.05 Pomo keittiössä. O: Jacques Berr. 03.00 Charley Boorman. KESÄKUUTA 2018. (U) 22.00 Yle Uutiset. (U) HD 20.00 Aarteenetsijät. 09.55 Rakkauden perässä etelään (S). Moskova, Venäjä. Bikini fitnessin maailmassa naiset elävät rankkojen treeniohjelmien, kurin ja tiukkojen dieettien keskellä. 11.00 Family Guy (12). Kansanedustajat kysyvät hallituksen ministereiltä ajankohtaisista asioista. 21.00 ELOKUVA Tiedän mitä teit viime kesänä (16). 17.00 17.25 Salatut elämät (7). 22.24 Rattoisa sunnuntai (S). 00.30 Fast n’ Loud. Kausi 3. 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 23.30 Victoria’s Secret Fashion Show 2017. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 01.40 Eläinlääkärin elämää. 12.00 YLE TEEMA. O: Greg Mottola. 23.05 Pahuuden viemää. 20.00 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset. 23.20 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12). 14.35 Unelmarempat. 01.20 ELOKUVA Wall Street (12). 11.30 Sportmagasinet. 23.25 Autohullut. 21.00 ELOKUVA The World’s End (12). 22.00 Yukonin kultamaat. 06.00 LIVE: Astral-TV. 19.00 Sinkut kilpakosijoina. 02.00 AlfaStudio. 09.00 Haapasalo ja kaverit (S). YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 06.35 Muumilaakson tarinoita (S). 14.00 Mums Gone Wild. Kausi 5, 8/21. 01.00 Seksileikeistä ensiapuun (12). 08.20 Kong – Apinoiden kuningas (7). 10.35 Yukonin kultamaat. 15.30 A-studio. 13.30 Remontilla rahoiksi. 15.15 Maailman parhaat hupivideot. 02.00 Kysy seksistä (16). 15.25 Made in Chelsea (S). Tunteet pelissä. 11.00 Tanssin superäidit. 20.00 AlfaStudio. 17.00 Amerikan rajavartijat. 13.35 Tv Shop. 00.30 Rekkakuskit jäällä (7). 15.00 Eden. (USA, 2013). 06.50 Pikku Kakkonen. 20.00 Lentoturmatutkinta. 00.00 Science of Stupid. 21.00 ELOKUVA Emily Rosen riivaaja (16). 14.00 Scorpion (12). 03.45 Autojen ensiapu. 14.45 Henkka & Niki vs. 20.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 21.01 Versus. Ensimmäinen yhteinen koti. (Gai dimanche, Ranska 1935). 05.35 Science of Stupid. 10.50 Asunnon metsästäjät. 01.40 Poliisit 2017 (S). 06.00 Myyrä ja Panda (S). 14.10 Huutokaupan aarteet. 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 21.00 Amerikan lapsimissit. 23.50 Lyhytkasvuinen perheemme. 11.00 Rantavahdit (7). Torstai 14.6. 17.00 Viron surkein kuski. AKI 1: Vierailu tuonpuoleiseen. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). HD 22.05 Vuosi The New York Timesin toimituksessa. 14.15 Sarjakuvaelämää. 07.50 Autiotalojen aarteet. 10.45 Voittoa asuntokaupoilla. 22.25 AVA:n energinen kesäpäivä. (U) HD 16.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: RUS – KSA. Tänään suunnataan kapealle kaupunkiasunnon terassille. 18.05 Kullan sukeltajat. Kausi 1, 1/10. Kolikon kääntöpuoli. Kausi 6. 03.10 Metsien miehet (12). 11.30 Leijonan luola UK. (U) 18.00 Yle Uutiset. 11.25 Isojalan jäljillä. 10.00 Muodin leijonanluola. 10.00 Lemmen viemää (7). 13.45 Hauskat kotivideot. 13.00 Rosewood (12). Kolmas kesäkuuta 2014 tuli ilmoitus, jonka johdosta Oulun poliisi teki kerrostalon kellarista karmivan löydön. 07.00 Madagascarin pingviinit. 16.30 Moderni perhe (7). 08.55 Viidakon veijarit (S). 04.35 Australian rajalla. 21.00 21.10 Villi kortti. HD 23.10 The Leftovers (16). (U) HD 13.30 ELOKUVA Neiti tuittupää (S). 08.30 Paavo Pesusieni (S). 14.35 Asunnon metsästäjät. 12.30 Suuret pienet talot. 16.05 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. Vieraana Helsingin varapormestari Nasima Razmyar. Pianisti Paavali Jumppanen vietti nuoruutensa Kuhmon kamarimusiikin parissa. 20.00 Houstonin eläinpoliisit. 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S). Kansa näkee nälkää mutta viljaa rahdataan ulkomaille, ja satamassa syntyy mellakka. Jonna Ortjun tuomisista löytyy todellinen harvinaisuus. HD 11.00 Yle alueuutiset. HD 18.30 Pokka pitää (S). 07.30 Pikku Prinssi (S). 22.45 Elävä arkisto: Rockstop-kooste. Jakso 6/10. (U) 15.35 Uusi päivä (S). Markku hankkii apuvoimia selvitäkseen päivän urakasta. 14.55 Voittoa asuntokaupoilla. O: Jim Gillespie. 20.00 Liv D: Ökyvaimojen salaisuudet. 16.05 Yukonin kultamaat. 21.00 Arman Pohjantähden alla. HD 06.55 Ylen Aamu-tv. Loppukesän pihajuhlat Hyrylässä. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 20.00 Simpsonit (7). 18.30 Hevostila Mistral (7). 00.00 Madventures I (7). 06.55 Hurjimmat eläimet. Kausi 3, 3/10. 04.10 Astral-TV. 10.40 Tv Shop. 18.00 Family Guy (12). Amerikka. 01.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat: Sota Venäjää vastaan. 12.40 Murhasta tuli totta (7). 17.30 Hell’s Kitchen. 17.00 Sinkkuillallinen. 07.10 Monchhichi (S). 04.30 Astral-TV. 06.25 Huomenta Suomi. 18.00 Remppa vai muutto. 22.30 Stand Up! – SPESIAALI: Mika Eirtovaara (S). 12.00 Remppa vai muutto. 23.40 112 (S). 23.00 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 11.40 Remonttipainajainen VIP. 19.00 Tiedemakasiini. FOX 05.00 Astral-TV. 13.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 22.30 Sinkkuelämää (12). Hilja Valtosen romaaniin perustuva tarina omapäisestä tytöstä, joka lähtee Helsinkiin opiskelemaan lakia. ALFATV 05.00 Astral-TV. 10.35 Salatut elämät (7). Kausi 4, 4/15. 12.30 Salatut elämät (7). Lihakset eivät ole enää vain miehiä varten. 21.00 ELOKUVA Kuokkavieraat (12). 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 16.55 Pikku Kakkonen. 05.00 Astral-TV. 19.30 Kaasujalka. 10.30 Tanskalainen maajussi. 17.55 YLE FEM. 16.10 Alaska: Viimeinen rintama. 4/10. 02.30 Katastrofin anatomia (S). 22.00 Poliisit 2017 (S). 10.00 Hell’s Kitchen. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri. 15.10 Houstonin eläinpoliisit. 03.15 Astral-TV. 15.10 Kultakuume. (U) HD 20.30 Yle Uutiset. 14.00 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 09.30 Eden. 10.30 Made in Chelsea (S). 22.48 Rockstop! 00.05 Aljosha – moskovalainen (S). 19.00 Selviytyjät. 08.55 Täältä tulee Honey Boo Boo (S). HD 07.09 Käytöskukka. 20.00 Burgerimies. 02.45 Ulosottomiehet. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. HD 09.00 Casualty (12). 13.30 Kakkukuningas. Kausi 1. Oulun vauvasurmat. 07.04 Mohvelit (S). 21.00 Charley Boorman. HD 07.27 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). (Les vacances de M. 18.52 Keltapaita (S). 16.15 Selviytyjät. Jacques Tatin parhaimpiin kuuluva komedia ihmisten ja ympäristönsä kanssa alati törmäilevän herra Hulot’n kommelluksista rannikon lomakeskuksessa. 00.30 Science of Stupid. Jakso 10/10. 23.25 Ennen kuolemaa (16). Jäähyväiset Rockstopille. 03.45 Treffaa mun vanhemmat UK. 18.00 Murhasta tuli totta (7). Jakso 7/10. 22.05 Numb3rs (12). 13.50 Mausoleumi (7). 13.10 TV Shop. HD 17.10 Doc Martin (7). 19.20 Päivän sää. 20.00 La Señora (12). 04.00 Isäntänä Tapani Ruokanen. 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 17.00 Remonttipainajainen VIP. 03.20 Isojalan jäljillä. 13.10 Hotellit kuntoon. 21.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Riemuloma Rivieralla (S). HD 08.00 Maikki ja pelottava Pontso. 20.00 Kyttäputki: Blue Bloods (12). 17.05 Metsurit suolla. 08.10 Rusty Rivets (S). 13.00 Suomen kaunein koti. 02.10 Asunnon metsästäjät. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). Viiden vauvan surmat järkyttivät koko Suomea. 02.10 Amerikan kovimmat keräilijät. 07.14 Tiketi Tok (S). 01.00 KoivuTV. 06.40 Smurffit (S). 12.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 07.55 Glitter Force (7). Jakso 10/26. 09.50 Remppa vai muutto. 11.05 Suurin pudottaja. SUB 09.30 YLE FEM. Fanitapaaminen. LIV 07.30 Asunnon metsästäjät. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 01.15 Myytinmurtajat. 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 4. 09.50 Kokkaushaaste. JIM 07.30 Sisarvaimot (S). HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.6. 11.20 Seinfeld (S). 15.05 House (12). Kausi 7. 18.00 BUU-klubben. 01.00 Häät sulhasen tapaan. HD 13.40 Imettäjät. 13.00 Sinkkuillallinen. N: Bill Hader, Blythe Danner, Jane Lynch, Jason Bateman, Jeffrey Tambor, Kristen Wiig, Nick Frost, Seth Rogen, Sigourney Weaver, Simon Pegg. AVA 06.50 Alaska: Viimeinen rintama. Jakso 8/10. Huuliharppukostaja. NATIONAL GEOGRAPHIC 09.45 Vanderpump Rules (7). 21.05 Criminal Minds (16). 16.15 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 08.00 Ostoskanava. 17.10 Täältä tulee Honey Boo Boo (S). 18.05 Kauneusoperaatio helvetistä (12). Sarjan päätösjaksossa Arman lähtee Hyvinkään pelastuslaitokselle kokeilemaan palomiehen työtä ja testaamaan omaa sankariainesta. HD 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 14.05 Pulmuset (7). 06.25 Putkiremontti: Tunnelmat kotiinpaluun jälkeen. 06.00 Aamusää. 01.30 Kaasujalka. (U) HD 13.00 Naistenosastolla Amerikassa (12). 14.35 #RichKids of Beverly Hills (S). 18.20 Päivän kasvo. 08.40 Hot Wheels (7). 19.25 Tulosruutu. 07.45 Isojalan jäljillä. HD 20.55 Urheiluruutu. 03.40 Criminal Minds (16). HD 07.51 Simo (S). 07.05 Lemmen viemää (7). 11.30 Elä vapaana tai kuole. 14.30 Australian rajalla. 08.00 Tangomarkkinat Finaalin karsinta. Palomies. 00.45 Sisarvaimot (S). Kasveille paikka ei ole helpoin – isot kattoikkunat tekevät terassista paahteisen. 18.00 Rajasota. 15.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 09.30 Talot huokuvat historiaa. 07.25 Tashi (7). Jakso 2/14. KUTONEN 18 TELEVISIO Raahen Seutu . 12.00 Emmerdale (7). 19.00 Kokkaushaaste. 21.30 Tähän aikaan ensi vuonna. 18.00 Hups, mikä kotivideo! 19.00 House (12). 07.05 Blaze ja monsterikoneet (S). 01.30 Arman Pohjantähden alla. 08.40 Lulu ja lehmä (7). 09.30 Pokka pitää (S). 10.30 Tractor Pulling. (U) HD 16.02 Uusi päivä (S). 16.55 Novosti Yle. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 15.30 Piha ja parveke. Kausi 1, 4/11. Loma. Kausi 2, 4/6. 23.15 ELOKUVA Commando (16). 12.30 Me metallinetsijät (S). Rajavartiolaitoksen helikopteri näyttää osaamistaan pelastustehtävällä saaristossa sekä lentonäytöksessä Helsingissä. 10.00 Simpsonit (7). 22.55 Prameat mustalaishäät (7). 15.00 Yle Uutiset. 18.30 Simpsonit (S). 23.55 Family Guy (12). 03.00 Kosto on suloinen (12). 08.35 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 23.30 CBN News. 14.40 Meripelastajat. 16.00 Huvila & Huussi. N: Lea Joutseno, Tapio Nurkka, Eine Laine, Tauno Majuri, Arvi Tuomi. 08.20 Seinfeld (S). 15.45 Leijonan luola UK. Ensihoitoa työllistää ikä-ihmiset Vantaalla, poliisia kesäaikaan humalaiset kautta maan. 12.25 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 10.25 TV Shop
Määräaikainen tilaus 19,00 €/kk. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +15°C 11 +17°C 4 +17°C 7 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 18 18 18 15 19 16 20 15 16 18 16 18 18 20 23 18 21 21 23 17 23 22 21 21 19 21 22 18 21 19 24 17 21 22 23 22 17 16 14 15 14 10 9 8 5 3 6 4 Raahen Seutu VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA: Kyösti Karvonen kyosti.karvonen@kaleva.fi PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 0447356616 nina.tuomikoski@raahenseutu.fi TOIMITUS: 044799 5891 Sari Jaatinen 0447340061 Vesa Joensuu 0447393319 Vappu Kallio 0447339471 Maarit Kesti 0447274682 Toni Länkinen 0447200933 Timo Myllykoski 0407585235 Mikko Määttä 0447311826 Raili Viirret 0447328739 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI: toimitus@raahenseutu.fi Nauhoitamme asiakasplevaluun tulevat puhelut sisäistä koulutus ja opetuskäyttöä varten. Vaihtelevaa pilvisyyttä. Huomautus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisusta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä. Digitilaus sisältää kaikki verkkosisällöt ja näköislehden. Vastuu ilmoituksista: Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä on enimmillään ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. minä pidän kaupoista, jotka eivät liiku. Julkaisija: Kaleva365 Oy. unohda koko juttu. 57 SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Anna Latvala +12 +14 +13 +13 4 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 3 +19°C 6 +18°C 5 +20°C 2 Mäntsälä +27,3 °C Saana ?1,2 °C Enimmäkseen heikkoa tuulta. Jatkuva digitilaus* 8 €/kk. tarvitsen postikortteja, joten menen tähän uuteen kauppaliikkeeseen. lopettiko vanha liike . KESKIVIIKKONA 13. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien ja koskevat jo tehtyjä tilauksia ja ilmoitusvarauksia. * Täystilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon. Henkilötietolaki: Rekisterikuvaus ja -seloste ovat nähtävissä Kalevan toimitalossa, Solistinkatu 4, 90140 Oulu. Valmisaineistot edellisenä työpäivänä klo 10 mennessä. Päivälämpötila 10...14 astetta. MYYNTINEUVOTTELIJAT: Anne Luovi 0505600020 Marketta Routaniemi 0400649156 Jaakko Remahl 0505756660 ILMESTYMISPÄIVÄT: ma, ke ja pe AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot kaksi työpäivää ennen, klo 10 mennessä. Toimitusjohtaja: Juha Laakkonen. Paino: Kaleva365 Oy, Oulu. mihin olet menossa. Raahen Seutu 19 161 hei, vuohi.... KESÄKUUTA 2018 . Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Toimituksellinen aineisto: Tarjottu tai tilattu toimituksellinen aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä edellytyksellä, että sitä saa käyttää uudelleen tai muuten ilman erillistä korvausta lehdessä tai sen osassa tai Kaleva365:een kuuluvissa muissa julkaisuissa riippumatta toteutustai jakelukanavasta, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Laajalti poutaa, paikoin mahdollisia kuurosateita. ilmoitukset@raahenseutu.fi ASIAKASPALVELUPISTE: Avoinna: ma, ke, to ja pe klo 9–12.30 ja 13.30–15.30, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe PALVELUNEUVOJA: Sanna Raitala TILAUSASIAT: ma–pe 9–16, 08 537 7630 asiakaspalvelu@raahenseutu.fi JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaisjakelu: 08 5377612 ma–pe 6–16 Päiväposti: 0600 94320 ma-pe 8–18 LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio ma–pe 9–16, 08 537 7630 lukijailmoitukset@raahenseutu.fi ilmoita.raahenseutu.fi TILAUSHINNAT: Jatkuva täystilaus* 14,30 €/kk, 12 kk maksujaksolla 1 €/kk edullisempi. Henkilötietolain 26 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt osoitetaan kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kaleva365 Oy,Tilaajapalvelu,PL170,90401 Oulu. Määräaikainen digitilaus 11 €/kk.. Ulkomaille lisäpostimaksu. Tilausehdot: Tilauksiin sovelletaan Raahen Seudun tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.raahenseutu.fi
044 223 7590 Palvelemme muulloin sopimuksen mukaan!. Voit jättää ilmoituksen HELPOSTI VERKOSSA! raahenseutu.fi/ilmoita • Myy • Vuokraa • Onnittele • Osta LUKIJA,ILMOITA! Asiakaspalvelu puh. lähtö Salen pihalta klo 11.00 Käyntikohteet: Tähjän kotiseututalo, Merijärven museo ja aitat, Alavieska, Verrosen taidegalleria, varauksella Hannulan kotiseutumuseo. Tervetuloa! Kotirannantie 95, Pattijoki Avoinna ma–pe klo 9–19, la–su klo 9–15 Tervetuloa! HYVIN HOIDETUT KESÄKUKAT SUORAAN PUUTARHALTA Hyvä valikoima pelargoniat, hopealehdet ym. Kurrentie 32 Raahe puh. Ilmainen linja-autokyyti. Alastulosarja 50€ kpl. Käteismaksu. Ilmoittautumiset Päiville 040 705 1582 Pajuniityntie 26, 92120 Raahe • 045 619 3080 • huolto@peeteeky.fi Kodinkonehuolto Pee-Tee Ky 50 vuotta huoltopalvelua Raahessa! Juhlan kunniaksi kaikki kodinkoneet tiukin erikoishinnoin koko kesäkuun ajan. 0400 473 620 SIEVILÄISTÄ PUNAISTA HERA A Raahen torilla pe klo 9–11 Pyhäjoen tori klo 12–12.45 Kotiseuturetki la 16.6. KESÄKUUTA 2018 Esimerkiksi onnittelu-, merkkipäivä-, kiitostai kuolinilmoituksen. KESKIVIIKKONA 13. Myydään TUORETTA KALAA JA YPPÄRIN KALATUOTTEITA perjantai 15.6. 08 265 021 Paistopisteestä ke–su: Atria Perhetilan kanan fileesuikaleet 250-300g Atria Perhetilan hornet kanansiipi 550g 5 00 5 00 1 69 PKT 1 99 PKT Grillistä ke–pe: Ke-su Ke-su Ke-su 5 90 KG Pirkka jääsalaatti 100g, Suomi Kurkku Suomi Tumma rypäle 500g, Brasilia/ Etelä-Afrikka Avokado 800g Espanja/Kolumbia/ Chile Silakkafilee Suomi Tuore lohifilee Norja Savusiika Suomi 14 90 KG 99 PS 2 69 KG 2 49 RS 2 49 PS 9 90 KG Grillattu broilerin koipi Suomi Palvelusta ke-pe: 9 90 KG Palvelusta ke-pe: Ke-su Pingviini maustetut kermajäätelöt 1l Pingviini maustetut laktoosittomat kermajäätelöt 1l (ilman plussakorttia 2,09/pkt) (ilman plussakorttia 2,55/pkt) 2pkt 2pkt 79 KPL 5 99 KPL 2 49 PKT Atria Gotler 1kg Atria kunnon arki kuoreton nakki 900g 2 49 KPL 1 00 3kpl Pirkka voicroissant 50g Vaasan rievä 390g 8 90 KG Porsaan kyljys Suomi Perhekokki käsin tehdyt jauhemaksapihvit Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 11–21 PATTIJOKI Puistotie 3, p. klo 17.30 Siikajoen Golfkentällä. 20 Raahen Seutu . 08 5377 630 lukijailmoitukset@raahenseutu.fi raahenseutu.fi/ilmoita Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 11–21 PATTIJOKI Puistotie 3, p. Tässä televisioiden polkuhinnat: Luxor 55” 4K HDR smart-tv 1200 Hz 499€ Luxor 49” 4K UHD smart-tv 1200 Hz 449€ Luxor 43” HD-ready 600 Hz 349€ Luxor 32” smart-tv 400 Hz 249€ Luxor 32” HD-ready 200 Hz 199€ Luxor 28” HD-ready 200 Hz 179€ Luxor 20” HD-ready 230 V/12 V pistokkeella 179€ Kaikki Luxorin televisiot tukevat tulossa olevaa uutta lähetystekniikkaa! Meiltä myös uudet pesukoneet, liedet ja kylmälaitteet! www.biottori.fi 044 716 8000 Biottori Oy ELCO-lämminvesivaraajat jopa 15% alennuksella! KUKKARALLI JATKUU koko viikon Raahen torilla! TERVETULOA! Tänään erä RIIPPUPELARGONEJA 1,50 /kpl € Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta keskiviikkoisin 10-17 Tervetuloa! Parturi-kampaamo WINTTI Vilpuntie 1 (R-kioskin vieressä) p. Golfareille kilpailukierros ja muille golfiin tutustumista. 08 265 021 Paistopisteestä ke–su: Atria Perhetilan kanan fileesuikaleet 250-300g Atria Perhetilan hornet kanansiipi 550g 5 00 5 00 1 69 PKT 1 99 PKT Grillistä ke–pe: Ke-su Ke-su Ke-su 5 90 KG Pirkka jääsalaatti 100g, Suomi Kurkku Suomi Tumma rypäle 500g, Brasilia/ Etelä-Afrikka Avokado 800g Espanja/Kolumbia/ Chile Silakkafilee Suomi Tuore lohifilee Norja Savusiika Suomi 14 90 KG 99 PS 2 69 KG 2 49 RS 2 49 PS 9 90 KG Grillattu broilerin koipi Suomi Palvelusta ke-pe: 9 90 KG Palvelusta ke-pe: Ke-su Pingviini maustetut kermajäätelöt 1l Pingviini maustetut laktoosittomat kermajäätelöt 1l (ilman plussakorttia 2,09/pkt) (ilman plussakorttia 2,55/pkt) 2pkt 2pkt 79 KPL 5 99 KPL 2 49 PKT Atria Gotler 1kg Atria kunnon arki kuoreton nakki 900g 2 49 KPL 1 00 3kpl Pirkka voicroissant 50g Vaasan rievä 390g 8 90 KG Porsaan kyljys Suomi Perhekokki käsin tehdyt jauhemaksapihvit Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 11–21 PATTIJOKI Paistopisteestä ke–su: Atria Perhetilan kanan fileesuikaleet 250-300g Atria Perhetilan hornet kanansiipi 550g 5 00 5 00 1 69 PKT 1 99 PKT Grillistä ke–pe: Ke-su Ke-su Ke-su 5 90 KG Pirkka jääsalaatti 100g, Suomi Kurkku Suomi Tumma rypäle 500g, Brasilia/ Etelä-Afrikka Avokado 800g Espanja/Kolumbia/ Chile Silakkafilee Suomi Tuore lohifilee Norja Savusiika Suomi 14 90 KG 99 PS 2 69 KG 2 49 RS 2 49 PS 9 90 KG Grillattu broilerin koipi Suomi Palvelusta ke-pe: 9 90 KG Palvelusta ke-pe: Ke-su Pingviini maustetut kermajäätelöt 1l Pingviini maustetut laktoosittomat kermajäätelöt 1l (ilman plussakorttia 2,09/pkt) (ilman plussakorttia 2,55/pkt) 2pkt 2pkt 79 KPL 5 99 KPL 2 49 PKT Atria Gotler 1kg Atria kunnon arki kuoreton nakki 900g 2 49 KPL 1 00 3kpl Pirkka voicroissant 50g Vaasan rievä 390g 8 90 KG Porsaan kyljys Suomi Perhekokki käsin tehdyt jauhemaksapihvit Puistotie 3 Myymälä: 045 1028275 Posti: 045 1028276 Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 11–21 Grillistä ke–la: Ke-su: Ke-su: Ke-su: 2 99 RS 79 KPL 2 49 KPL 99 TLK Palvelusta ke–la: Palvelulinjasto avoinna nyt myös lauantaisin! Paistopisteestä ke-su: Kaikki hyvä on lähellä! Naudan paistijauheliha Suomi Porsaan kyljykset Suomi Porsaan mureutetut ulkofileepihvit Suomi 7 90 KG 23 90 KG Grillattu broilerin rintaleike Suomi K-market Pattijoen grillilohi Norja Pirkka parhaat kaurakakko leipä 400 g Vaasan vaniljalettipulla 90 g 5 50 1 69 RS 1 49 PKT Pirkka tumma rypäle 500 g, Chile Pirkka kirsikka 500 g, Kreikka Pirkka grillimaissipalat 400 g, Espanja KG KG 6 50 KG KG 8 90 8 90 KG 9 90 KG 2 PKT Tuore lohifilee Norja Paikkakunnan pikkusiika Paikkakunnan tuore ahven Palvelusta ke–la: 12 90 KG 6 90 KG RS 1 99 PKT Ke-su: Atria Wilhelm grillimakkarat 320-400 g Atria XS pihvit 290-360 g 2 99 RS Pirkka Costa Rica kahvi 500 g (yksittäin 2,99/pkt) Savilaakson pikkumunkki ERÄ! 2 € 6 KPL 1 25 KPL Tranquini rentoutusjuomat 250 ml Super jäätelöpuikot 60-67 g Seurat ja järjestöt USEAN PERHEEN PIHAKIRPPIS La 16.6.18 klo 10-17 (myös sateella) Rapakontie 5 Arkkukari Paljon vaatetta, leluja, huonekaluja, kodin tavaraa. Varaukset ja tiedustelut 040-7706299 Sanna Haapajoki Raahen Rotaryklubi ry Golfilta IC avec torstaina 14.6. • kirsikat • kesäkurpitsat • kurkun taimet OMAT LAATIKOT MUKAAN! Kaikenlaista Torilta Juhannusjuustomaitoa suoraan tilalta Nouto omiin astioihin juhannusviikolla ma-pe klo 9 sekä ti ja to myös klo 17. Pyhäjoen tori 12-12.45 JOKISEN JUUSTOLAN Punaista heraa Raahen torilla torstaina klo 9-10.20 Pattijoki klo 10.30-11 VESIKOURUA 5" puolipyöreää 6m noutosaloissa, 6€ metri koukkuineen. 1 €/ litra