Teksti: Tuulikki Nousiainen, kuva: Vesa Joensuu 67. Kun yleisöltä kysyttiin, voisiko Fennovoima perustaa ydinjätteidensä loppusijoituspaikan Hanhikivelle, vastaus oli selkeän punainen. Tätäkin asiaa on valmisteltu täysin selän takana, kylien edunvalvojana toiminut Tita Haapajoki arvostelee. Purkuputken maalinja Laivakankaalta Kuljunniemelle tulee olemaan 16 kilometrin mittainen. Syanidijohdannaisten määrä on erittäin vähäinen ja arseeni jää rikastamon yhteydessä olevaan altaaseen, Koskela kertoo. Taas tuli täysin puskasta ikävä yllätys. Jätevesien purkutarve on satojen tuhansien kuutioiden luokkaa, kaivokselta myönnetään. mistystä. Tarvetta paniikkiin ei ole. Kaivosalueella olevat varastoaltaat ovat tällä hetkellä lähes täynnä. Turvallisuus- ja ympäristöpäällikkö Juha Koskelan mukaan jätevesissä on eniten typen yhdisteitä, jotka ovat peräisin räjähteistä. MAALISKUUTA 2012 | N:RO 52 | 93. Äänestämäänkin päästiin. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
KULTAKAIVOS Nordic Mines on hakemassa lupaa laskeakseen jätevetensä suoraan luonnonvesiin, toisin sanoen Tuoreenmaanojaan ja sieltä edelleen Poikajokeen ja Haapajokeen.
TUULIKKI NOUSIAINEN
KULUTTAJA
Pölyt imuriin jo sata vuotta
9
+1
10
Kevät lähenee
IHMISET
Paavo Klintrup matkaa Kanadaan
12
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Vesistä ongelma
Kaivosyhtiön mukaan lupaa haetaan "kaiken varalta" ja enintään puolen vuoden ajaksi. Viimeisin kiista on koskenut purkuputken suuta, jota yhtiö havitteli rannikon tuntumassa olevalle matalikolle Kuljunniemen pohjoispuolelle. Sateita ja lämpöä riitti enemmän kuin kukaan oli osannut ennakoida. Kaivosyhtiön mukaan tämän hetken ongelmien perimmäinen syy on viime syksyn poikkeuksellisissa säissä. Kerrankin pääsi puhumaan suunsa puhtaaksi! Tähän saakka yleisön rooli on painottunut paremminkin kuuntelun puolelle, kun aiheena on ollut ydinvoima. Kaivosyhtiö on tekemässä myön-
nytystä merelle rakennettavan purkuputkensa suhteen. Purkuputkea pitkin johdetaan kaivoksen prosesseista vapautuvia vesiä noin miljoona kuutiometriä vuodessa. Myös sulfaatteja on "jonkin verran". Kyse on valtavista vesimääristä, jotka ylittävät moninkertaisesti pienten vesistöjen omat virtaamat, kyläläiset muistuttavat. Kaivoksen johtaja Krister Söderholm ei myönnä, että kaivoksen toiminta olisi vaarassa keskeytyä jätevesiongelmien vuoksi. Jos kaivoksen jätevedet todella holautetaan pieniin luonnonpuroihin ja -jokiin, niissä olevien kalojen ja muiden veden elävien päivät ovat luetut. KESKIVIIKKO 14. Mutta nämä velvoitteet eivät näköjään koske ulkomaista pörssiyhtiötä, joka tulee kaivamaan arvometallit meidän maaperästämme, Tita Haapajoki sanelee.
Kaivoksen vaikutuspiirissä olevien kylien asukkaissa uusimmat jätevesisuunnitelmat herättävät tyr-
Kaivoksen johtajan mukaan jätevesien pitoisuuksia liioitellaan. Purkuputken odotetaan valmistuvan aikaisintaan ensi syksynä. Tarvitsemme varajärjestelyä siihen saakka, kunnes merelle rakennettava purkuputki on valmistunut ja käytössä, kertoo kaivosyhtiön turvallisuus- ja ympäristöpäällikkö Juha Koskela. Nyt purkuputken suuta on tarkoitus siirtää kilometrillä kauemmaksi rannasta, eli laivaväylän tuntumassa olevaan syvänteeseen, Juha Koskela vahvistaa. Jokainen tavallinen kansalainen on velvoitettu minimoimaan omien jätevesiensä vaikutukset, kustantamaan kalliita pienpuhdistamoita ja jopa pesemään mattonsa kuivalla maalla. Jos ne nyt ei ihan juomavesiksi kelpaakaan, niin aika puhtaita ne kumminkin ovat. Purkuvedet sisältävät kiintoaineiden lisäksi muun muassa fosforia, typen yhdisteitä, sulfaattia sekä jonkin verran myös arseenia ja syanidia.
PYHÄJOEN PARLAMENTTI: Ydinjätteille punaista
Tätä on odotettu
Niinhän siinä kävi, että Pyhäjoen lukion Pauha-sali kävi pieneksi, kun kansalaiset saivat kauan kaipaamansa tilaisuuden vaihtaa mielipiteitä ydinvoimasta. On nimittäin niin, että myös prosessivesiä voidaan tarvittaessa puhdistaa ja sitä vaihtoehtoa tutkimme parhaillaan
25 vuotta sitten olin samassa vaiheessa. Vuonna 1987 reaaliaineet kirjoitettiin yhdessä kokeessa, tekstitaidon kokeesta ei puhuttukaan eikä kirjoituksia hajautettu syksyyn ja kevääseen. Syödessä on mennyt kaksi uudenvuoden aattoakin. Viikko ei ole paljon, etenkin kun ministeriön oman, Vihannin tilannetta ruotineen kriisikuntatyöryhmän raportti saatiin vasta tammi-helmikuun vaihteessa. Raahelaisten puheissa vihantilaisia on hoputettu pikaisiin päätöksiin, jotta 3,2 miljoonan euron porkkanarahoja ja valtionosuuksien lisäpottia viiden vuoden ajaksi ei menetettäisi. Usein ulkomailla on parasta käydä syömässä paikallista ruokaa. Siinäkin on porkkana, jota ei kannata sivuuttaa.
"
Helmikuussa perinne melkein katkesi.
JOUKO
Neljännesvuosisata sitten
Kevään abiturienttien kolmen vuoden urakoinnin huipennus on alkanut. Tämän kuun teema on jokin maa Afrikasta. Järkevää onkin, että kun liitos kuitenkin on edessä, tehdään se sellaisella ai-
V
"
Vihantilaisia on hoputettu pikaisiin päätöksiin.
kataululla, että kaikki saatavissa oleva taloudellinen hyöty myös saadaan. Siis lohduksi ainevalintojen ja kirjoitusten kanssa painiville: ratkaisuja ehtii tehdä myöhemminkin.
nina.tuomikoski@sps.fi. Vaimoni on kuvannut kaikki teemaruokailut, joten nyt meillä on jo paljon ruoka-aiheisia kuvia, joita on mukava
K Porkkanan puute
ei saa olla este
ihanti on saanut pienen aikalisän kuntaliitoskuvioidensa selvittämiseen. Raahe on ollut kiinnostunut kuntaliitoksesta Vihannin kanssa, eikä Siikajokikaan ole ajatusta tyrmännyt. Tuskin olisin kirjoittanut 5 kieltä ja matematiikkaa, jos olisin tiennyt lähteväni lukemaan yhteiskuntatieteitä. Koska kaikki pitivät kreikkalaisesta ruuasta, tartuimme tuumasta toimeen. Meidän perinteemme mahdollistaa siis matkailun parhaista hetkistä nauttimisen ilman, että tarvitsee lähteä kotikaupungista mihinkään. Vaikka kahden velkaisen, Raahen ja Vihannin naimakauppa ilman myötäjäisiä ei lyhyellä tähtäimellä varmasti olisi mikään järkiavioliitto, kantaisi se pitkällä aikavälillä hedelmää kummankin eduksi. Sen tarkemmin emme ole vielä ruokamatkan kohdetta päättäneet.
mikko.maatta@sps.fi
Vihannin valtuuston puheenjohtaja Kirsti Sämpi ja kunnanjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen saavat juosta lähiviikot kokouksesta kokoukseen. maaliskuuta 2012
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN
Ydinvoimasta riittää puhumista seutukunnalla. Kreikkalaisen illan jälkeen olemme tehneet kerran kuussa jonkin teemamaan ruokaa. Arkistokuva: Sirpa Kortet
Mikko Määttä
aikki alkoi kaappiin unohtuneesta ouzo-pullosta. Kuntaliitoksen voi nähdä alkusoittona laajemmalle, toivottavasti seutukunnan kokoiselle kunnalle, johon päädyttäneen lähivuosina joko valtiovallan myötävaikutuksella tai ilman. Suklaa, hedelmäpiltti ja banaanit ravitsivat kokelasta niin 1980-luvulla kuin tällä vuosituhannella. Ylioppilaskokeiden sisällössä muutoksia on tapahtunut ja uusia uudistuksia valmistellaan
TORNIN JUURELTA
parhaillaan. Tähän mennessä on syntynyt muun muassa intialaista, kiinalaista, englantilaista, amerikkalaista, venäläistä, jamaikalaista ja italialaista ruokaa. Noin puolentoista vuoden aikana olemme onnistuneet kokoontumaan ja tekemään ruokaa joka kuukausi. Ainakin olemme kokeilleet kaikenlaisia makuyhdistelmiä. Herkullisen aterian yhteydessä kuunneltiin lukion luokkaretkeltä ostamaani Best of Syrtaki Dances levyä. Onnistuimme kuitenkin järjestämään aikaa kuun viimeisenä perjantai-iltana ja pelastamaan jatkuvuuden. Salikin oli sama. Myönnettävä on, että oma osuuteni ruuan tekemisessä on jäänyt usein salaattiainesten silpomiseen, mutta syömiseen olen osallistunut ahkerasti. Raahen seutukunnan kokoinen kuntaliitos merkitsisi kaikille kunnille nykyistä vankempaa taloutta, osoittaa kuntarakennetyöryhmän raportti. Helmikuussa näytti jo pahalta, sillä loppukuuhun ennakkoon sovittu ruokailu peruuntui sairastumisen vuoksi. Tuolloin lukiota opiskeltiin luokittain, mutta kirjoitukset vedettiin aika lailla samalla kaavalla kuin nykyään. 2 |
Raahen Seutu
14. Silloin minulla ei ollut hajuakaan mikä minusta tulee isona. Ruokaohjeita löytyy helposti ruokakirjoista tai internetistä. Keitoista olemme kokeilleet muun muassa kylmää appelsiinikeittoa. Kiirettä pitää, jos porkkanarahoja mielitään kuntaliitoksesta saada. Jaoimme tehtävät ruuat. Yleensä ruuan tekemiseen ja syömiseen menee tuntikausia, ja olemmekin viettäneet monta mukavaa lauantaita ja sunnuntaina ruuan ääressä. Kynnyskysymykseksi porkkanarahoja ei kuitenkaan saa tehdä. Valtiovarainministeriöltä herui peräti viikko armonaikaa sen päättämiseen, minkä kunnan tai kuntien kanssa Vihanti aikoo lyödä hynttyyt yhteen ensi vuoden alusta. Oulaisten suunnaltakin on vihreää valoa neuvotteluille näytetty. Pyhäjoki taas ei ajatukselle tunnu lämpenevän. Mietimme loppukesällä 2010 kaveripariskunnan kanssa, että voisimme tehdä kreikkalaista ruokaa ja avata samalla pullon. Otimme teemaksi Sveitsin ja kaivoimme yli kymmenen vuotta aiemmin häälahjaksi saadun fonduepadan varastosta. Suomesta saatavista ruoka-aineista ei ehkä aina voi tehdä aivan aidonmakuista ruokaa, mutta kokemukseni on, että olemme oppineet erilaisista ruuista paljon. Toisaalta, kuntaliitosten tarpeellisuudesta on seutukunnalla puhuttu vuosien varrella useaan otteeseen, joten pitemmällekin niiden valmistelussa olisi voitu edetä. On hyvä, että ihmiset ovat aktiivisia ja kiinnostuneita.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Ruokamatkailua
katsella jälkeenpäin. Varsinkin venäläinen teema sopi vuodenvaihteeseen erityisen hyvin
On toivottu riittävän laajoja kilpailutusalueita.
Kallungin mukaan kuntayhtymä on myös marraskuussa antanut ensihoidosta myös lausunnon. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ensihoidon palvelutasoa ja järjestämistahoa valmistellut sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka kertoi maanantain Raahen Seudussa, että esitystä oli valmisteltu kuntakierroksilla saadun palautteen pohjalta. Synnytystoiminnan siirtämiselle Oulaskankaalle ei nähty perusteita ja keskustelua herätti myös sairaanhoitopiirin vetoa-
"
Parempi, että en ota julkisuudessa kantaa, ettei tule kenellekään paha mieli.
KAUPUNGINHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA PYRY-PEKKA SUONSIVU
minen asetukseen, jota ei vielä ole edes olemassa. Parempi, että en ota julkisuudessa kantaa, ettei tule kenellekään paha mieli, kommentoi Suonsivu valmistelua ja ensihoitoesitystä.
Jäniksen selässä
KRISTIINA TUIKKALA
ENSIHOITO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän hallituksen puheenjohtajan Kauko Lumiahon mukaan ensihoidon järjestämistä ei ole tarkemmin käsitelty kuntayhtymässäkään. Olennaista on, että ensihoito toimii ja on hinnaltaan kilpailukykyistä. päivänä ylimääräisessä kokouksessaan. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Varastetulla autolla rahalipas matkaan
RAAHEN SEUTU
Poliisi epäilee, että autolla oli myöhemmin aamuyöllä kaadettu Vihannin ST1-aseman maksuautomaatti, jonka rahalipas lähti vorojen matkaan.
POLIISI Tiistaina aamuyöstä anastettiin Raahesta Karjaluodonpolulta Toyota Runner -maastoauto, jonka rekisterinumero on LFK-265.
Oman sairaalan palvelut turvattava
RAAHEN SEUTU
JULKILAUSUMA Raahen Demokraattisen kunnallis-
järjestön yleinen kokous päätyi tukemaan Raahen kaupunginvaltuuston viime marraskuussa tekemää yksimielistä päätöstä säilyttää Raahen sairaalan palvelut, kuten synnytykset, Raahessa. Hän myöntää suhtautuvansa varauksella, jos puhutaan ainoastaan hinnasta. Kuntien tahto tulee kuntayhtymän hallituksessa, toteaa Kallunki.
Kuntayhtymäjohtaja pitää ongelmallisena, että pelastuslaitos ei omien selvitys-
tensä mukaan voi osallistua kilpailutukseen. Hyvinvointikuntayhtymän johtajan Hannu Kallungin mukaan kuntien tahtoa on kartoitettu omistajaohjauksen työryhmässä eli keskusteluissa ovat olleet kuntajohtajat. Itsekin olen kysymysmerkkinä, asiaa on selvitettävä, toteaa Aulakoski. Mielestäni kuntien kannanotto ensihoitoon pitää kysyä kuntien valtuustoilta
tai vähintään kuntien hallituksilta, linjaa Lumiaho. Kumpikaan ei ole ollut tilaisuuksissa, joissa asiasta olisi neuvoteltu ja
Kuntien luottamushenkilöt. Näkisin, että pelastuslaitoksen pitäisi olla mukana, kun palveluntuottajaa valitaan. ihmettelevät, mitkä tahot ovatkaan puhuneet kuntien suulla. Pyry-Pekka Suonsivu on varma, ettei kuntatasoa ole suoraan kuultu keskusteluissa. Kuva: Vesa Joensuu
kysytty esimerkiksi Raahen kaupungin kantaa asiaan. Muun muassa ensihoidon kilpailuttamisalueen laajenemisen aiemmasta esityksestä hän mainitsi olevan kuntien tahdon mukaista. Kriteerit ovat kaikille samat.. Yleinen kokous ilmaisi myös huolensa perusterveydenhuollon tilasta ja pitkistä jonotusajoista.
Raahen Demokraattinen kunnallisjärjestö ei näe perusteita synnytystoiminnan siirtämiselle Oulaskankaalle. Kokousväki ei pitänyt synnytysten keskittämistä järkevänä tai turvallisena ratkaisuna perheille.
Synnytystoiminnan lakkauttaminen vaikuttaisi myös muihin sairaalan palveluihin ja heikentäisi Raahen vetovoimaisuutta asuinkuntana.
Vasemmisto vaatii hyvinvointikuntayhtymän johtoa pitämään kiinni kaupunginvaltuuston päätöksistä ja panostamaan erityisesti sairaalan henkilöstön hyvinvointiin ja jaksamiseen sekä lääkäreiden rekrytoimiseen. Tilaisuuteen hän olisi ehdottomasti mennyt, jos sellainen olisi päättäjille järjestetty. 14. Tuolloin saataisiin selvitettyä edullisin tuottaja. Aulakoski ei ole vakuuttunut ensihoidon kilpailuttamisen paremmuudesta, vaan toteaa kilpailuttamisen olevan taitolaji. Raahessakin kilpailuttamisesta on huonoja kokemuksia. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen toimintaa Aulakoski mainitsee laadukkaaksi ja kustannustehokkaaksi eikä siinä tavoitella liiketaloudellista voittoa. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Kuntataso kuulematta
ENSIHOITO Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoidon valmistelussa kuntapäättäjät jäivät paitsioon. Suonsivu miettii, josko asiaa olisi sivuttu jossakin lausuntopyynnössä. Onko kuntatason päättäjiä kunneltu, kun ensihoidon palveluntuottajia on haarukoitu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Tärkeintä, että ensihoito saadaan toimimaan ensi vuoden alusta. He kokevat jääneensä linjausten ulkopuolelle keskusteltaessa muun muassa ambulanssikuljetukset sisällään pitävän ensihoidon järjestäjätahosta. Linjaukset tulivat virkamiehiltä.
KRISTIINA TUIKKALA
Valmistelutyö, jossa ensihoito on vuoden 2013 alussa siirtymässä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vastuulle, on herättänyt kysymyksiä kuntien poliittisissa päättäjissä. Raahen kaupungin johtavat luottamusmiehet, valtuuston puheenjohtaja Antero Aulakoski ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pyry-Pekka Suonsivu ovat ymmällään kuntakierroksesta. Asia on kuitenkin esillä tänään keskiviikkona pidettä-
vässä palaverissa, jossa ovat kuntayhtymän johtavien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden lisäksi mukana myös jäsenkuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat ja kuntajohtajat.
nanottoa sairaanhoitopiirissä odotetaan vielä samana päivänä.
Lumiaho myöntää, että kuntatason päättäjille tulee kiire, sillä kuntien kan-
Sairaanhoitopiirin valtuusto käsittelee asiaa huhtikuun 16
klo 18 kylätalolla, Jokelankyläntie 12. Luojan luomia niin kuin minä ja sinäkin.
On se hyvä että noita
taa, 3 katsastusasemaa, 1 jo suljettu. Vihannin esittämässä aikataulussa ei ole mahdollista käynnistää keskusteluita, Kaisu Tuomi toteaa.
RAAHE Kaupunginhallitus ei jäänyt aikailemaan Vihannin kosimakirjeen kanssa, vaan päätti suostumuksestaan aloittaa kuntajakoselvittelyt. Pyhäjoki on jo ilmoittanut, että se ei ole kiinnostunut kuntajaosta Vihannin kanssa.
JÄRJESTÖT
Rautaruukin ja Raahen Martat 14.3. Raakel Marinan pitämä suosittu jumppa ensi to 15.3. klo 10 alkaen. Raahesta tulee osallistumaan alustavan tiedon mukaan kaupunginhallitus kokonaisuudessaan kaupunginjohtajan ja valtuuston puheenjohtajan lisäksi. Käsitellään mm. klo 14.30. Lidlin kuten muidenkin toimijoiden kanssa systeemejä kehitetään koko ajan. Lisäinfoa Paavolta 050 4041915.
SF-Caravan Lohenpyrstö
Tutustumme 23.-25.3. Sääntöm. Kahvitarjoilu. Tämä oli vastauksemme Vihantiin. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät)
Katsele kuuntele varista!
mattakaan. sunnuntaihin 18.3. Reitit Jokelasta ja Pattijoelta - hiihtomaja- Haapajoki - Hurnanen. Harakasta puhu-
heen, turha investointi. Kahvitarjoilu klo 17.30. Miten esimerkiksi Lidlin pullojen palautus onnistuu uudessa systeemissä. Toivomme Vihannille kaikkea hyvää ja toivomme, että he onnistuisivat saamaan aikaan hyvän ratkaisun.
Tehty päätös koski vain ja ainoastaan Vihannin kuntaa. Lähtö pe 16,3 linja-autoasemalta klo 13, Esso Raahe pysäkki klo 13.10, Pattijoki OP-tori 13.15, Taukokartano Revonlahti n. Mukana ovat muun muassa Alko, Inex, Ruokakesko, Hartwall, Olvi, Sinebrychoff. Haapajoella hernekeittoa, tuorepullakahveineen pientä korvausta vastaan. klo 18 Teknisessä keskuksessa Ruskatie 1:ssä Pattijoella. Raahen Rotaryklubi viikkokokous Raahen Hovissa klo 17.15. Tervetuloa.
Raahen Seudun Reumayhdistys Rokuan matkalle lähtö
toteutuu linja-autolla. klo 19 Honganpalon koululla. Iki-ihanainen latureitti niin Pattijoen kuin Piehingin perukoilta. Kunnanjohtaja Matti Soronen toteaa kuntalain 4. Tällä viikolla 15.3 Maija esittelee meille uutta lasten -ja naistenvaate mallistoa. Tervetuloa!
LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nu-
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Tilaisuus on kaikille avoin. Maanantaina kokoontunut Siikajoen kunnanhallitus nimesi neuvonpidon osallistujiksi kunnanjohtajan sekä hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat. Hallituksen seuraava kokous ke 21.3. Huhtikuun alusta alkaen ne menettävät siinä mielessä merkityksensä, että yhteispalautuspisteitä on kuukauden kuluttua melkein kaikissa kaupoissa. Arkistokuva: Pekka Aho
taululla. Tervetuloa. Samassa linjassa kaupunginhallitus lähtee myös valmistelemaan valtiovarainministeriön lausuntopyyntöä, joka on pyydetty Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän selvityksestä.
Ennen valtuustotason päätöstä Raahe käy ainakin Vihannin ja Siikajoen kuntien kanssa keskustelua siitä, löytyykö seutukunnalle yhteinen linja. Ovatko kaikki Suomen kaupat mukana pullonpalautussysteemissä. Solaris-lomille hakemukset palautettava Riitta Härönojalle 31.3.12 mennessä. Alkosta ostetut pullot sisältyvät muutokseen. maaliskuuta 2012
"Kaikkea hyvää Vihannille"
SARI OHINMAA
KUNTALIITOS Taloudelliset ja toiminnalliset perusteet eivät puolla kuntajakolain mukaisen kuntaliitosselvityksen aloittamista Pyhäjoen kunnan ja Vihannin kunnan välillä. Asioiden tilan pitää olla
parempi kuin aikaisemmin eli pitää pystyä tuottamaan parempia palveluja ja hoitamaan talousasioita paremmin ja kehittämään alueen toimintaympäristöä ja parantamaan yhdyskuntarakennetta. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Pyry-Pekka Suonsivun mukaan selvittelyt on aloitettava viipymättä, jotta myös porkkanarahat voidaan saada käyttöön. Sen sijaan Vihannin kanssa Siikajoki ei ole lähdössä erillisiin kuntaliitosneuvotteluihin. strategia ja mahdollinen valtuustolista. Vielä maaliskuun ajan Alkon pullot palautetaan Alkoon. Huhtikuussa automaatit vain ohjelmoidaan uudelleen. PALPA:an kuuluvat kaupat ovat. nallisjärjestö
vuosikokous ke 21.3. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. viikonloppuretken merkeissä Kärsämäellä Sydänmaan kyläkeskuksen toimintaan ja nuotan vetoon Iso-Lamujärvellä. kevätkokous 20.3. Salonselän hiihto la 17.3. Jos joitakin muita kirjeitä meille lähetellään, niin kyllä me niihin vastaamme, Matti Soronen sanoo.
Saman pöydän ääreen
TUULIKKI NOUSIAINEN
Selvittelemään, ja pian!
KRISTIINA TUIKKALA
Alkon pullot myös ruokakauppaan
TUIJA YLI-LONTTINEN
Huhtikuun alussa pullonpalautus helpottuu, kun myös ruokakaupat ottavat vastaan kaikkia pantillisia juomapakkauksia lasipulloista muoviin ja alumiinitölkkeihin. klo 13 liikuntahallissa. Tällä hetkellä Suomessa on noin 350 Alkon, Prisman tai Citymarketin yhteydessä toimivaa yhteispalautuspistettä, joihin voi palauttaa kaikenlaiset pullot. Ei enää hybridejä maksutaakaksi. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
meroon 17255. pykälän kuntaliitosehtojen olevan erittäin vaativien. Tervetuloa kaikki mukaan! Raahen kylät Jokela-Pattijoki kyläseuran kevätkokous ke 21.3. päivää ja paikaksi Raahea. Tölkeistä palautetaan yli 90 prosenttia samoin kuin kierrätysmuovipulloista.
KUNTAUUDISTUS Siikajoen kunta on kutsunut naapureitaan Raahea, Vihantia ja Pyhäjokea yhteiseen tilannearvioon pohtimaan edessä olevaa kuntauudistusta. Jokin pienempi liike lopet-
aika lakkauttaa nämä leikki-virat ja käyttää vapautuneet varat vaikka van-
li kun ei ole paha mieli. Neuvonpidon ajankohdaksi ehdotetaan maaliskuun 30. Voisiko varvilaiset informoida muitakin kyläyhdistyksiä kuinka maksatetaan rakennus ensin veronmaksajilla ja aletaan sen jälkeen tehdä sillä bisnestä?
Siitä on hyvä mie-
toimitus.raahenseutu@sps.fi
Eihän se yhtään hassumpi ole. Pyhäjoen kunnanhallitus pitää kiinni itsehallinnostaan, jonka kunnanvaltuusto on strategiassaan valinnut vuoteen 2020 saakka kunnan kehittämisen peruslähtökohdaksi.
Päätöksellään kunnanhallitus vie eteenpäin valtuuston tahtoa. mennessä sekä tarkemmat tiedot Kauko Meriläinen p. Tarkoituksenmukaisimpana kuntakokoonpanon vaihtoehtona Raahessa nähdään seutukunnallinen alue, mutta Oulais-
ten mukana oloakaan ei poissuljeta. Asiantuntijana paikalla Hengitysliiton korjausneuvoja Tommi Riippa, joka kertoo pientalojen riskirakenteista eri vuosikymmeniltä. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin. Tervetuloa! MLL Raahen yhdistys Hiihtoloma on takana ja perhekahvila jatkaa iloista musisointiaan torstaisin klo 10-12 Brahenkatu 2.ssa. Haluatko sen lehteen. klo 13. Lasipullojen palautusprosentti on melkein sata prosenttia, joka on upea tilanne. Kyllä renkaita löytyy joka lähtöön nytki.
Nyt kaupunki saa Hol-
peukalonpyöritys virkoja yhdistetään niin saadaan kustannustehokkuutta puolitettua.
Uusi rengasliike Raa-
minlaaksosta täydet pinnat lumitöistä! Kiitos.
Eikö nyt viimeistään olisi
hustenhoitoon. kevätkokous 19.4. Vihannin tiedustelu ei tullut Soroselle yllätyksenä. klo 14.30.
Raahen Kylät Haapajoki-Arkkukari. Kuluttajilta toivoisin kuitenkin harkintaa ja tervettä järkeä, kuinka suuria määriä palautetaan esimerkiksi pieneen kauppaan, jossa pullonpalautustilat eivät välttämättä ole suuret samoin kuin eivät ole kioskeissakaan. Huhtikuun alusta alkaen pullonpalautus laajenee niin, että kaikki pantilliset juomapakkaukset voi palauttaa lähes kaikkiin kauppoihin. Ilm. Jaana Pekkala esitelmöi Raahe kaupungin kaavoituksesta. Pyhäjoen kunnanhalli-
tus lausui päätöksensä "kohteliaimmin". 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU
Raahen Seutu
14. Toini puh. klo 18-20
toimintakeskus Kreivinajan ruokasalissa yleisötilaisuus, kosteus- ja homevaurioiden tunnistamisesta asuntokaupan yhteydessä. Kun tarkastelimme näitä asioita, tulimme siihen tulokseen, että Pyhäjoen ja Vihannin osalta emme pysty näitä ehtoja täyttämään, Soronen sanoo. Miten suuri osuus juomapakkauksista palautetaan. 13.25. Suomalaiset palauttavat juomapakkaukset pantin ja ympäristön takia. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Se ei sulje pois muita mahdollisia kuntaliitoksia. Näin totesi Pyhäjoen kunnanhallitus maanantai-illan kokouksessaan, jossa se käsitteli Vihannin valtuuston tiedustelua valmiudesta lähteä tekemään kuntajakoselvitystä Vihannin kunnan kanssa nopealla aikaKauppojen ei tarvitse uusia nykyisiä palautusautomaatteja. Tavoitteena on istua saman pöydän ääreen ja pohtia yhdessä ja ääneen, löytyykö kunnilta sitä kuuluisaa tahtotilaa lähteä asiassa
eteenpäin. Raahen Kylät Honganpalon pienkiinteistöyhdistys. klo 18 Heikun
talossa, Brahenkatu 2, Päivi Harjuhaahto kertoo korujen valmistamisesta mm. Sääntöm. Majoittua voi kyläyhdistyksen tiloissa tai omissa matkailuajoneuvoissa. 040 5011936 tai sposti kauko.merilainen@gmail. Tutustuminen Raahen kirkkoon to 22.3. Esittelijänä Tuomo Matala. 0505381567.
Keskustan Raahen KunSääntöm. Palpa ylläpitää juomapakkausten kierrätysjärjestelmiä pantilliselle juomatölkille, kierrätysmuovipullolle, uudelleen täytettävälle lasipullolle. Voiko esimerkiksi Alkon lasipullot palauttaa pieneen lähikauppaan tai R-kioskiin, viestintäpäällikkö Johanna Ljungberg Suomen Palautuspakkaus Oy:stä. Tällä hetkellä Lidlin juomapakkauksista alumiinitölkit kelpaavat jo muihin kauppoihin. Uskotko sen?. Kunnanjohtaja Kaisu Tuomi korostaa, että kuntaliitos ei ole päällimmäinen kysymys. kalevalakorut. com
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Ke 21.3. Sitten huhtikuusta lähtien kierrätyslasipullolle uutta omaa järjestelmää
0%) Päivi Klaavo vapaalla helmi/13 asti à 186 (170,64 ) Hannu Pihlajakoski 010 665 5169 à 110 (100,92 ) Sanna Tjäder 010 665 5122
à 82 à 65 à 51 (54,23 ) (59,63 ) Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2,00 (46,79 ) www.raahenseutu.fi
JAKELUHÄIRIÖT 0200 71400 mpm/pvm
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. 044 7390 273, pirkko.tuuttila@pyhajoki.fi Kaavaa laativa konsultti FCG Finnish Consulting Group Oy Emmi Sihvonen puh. Hän siirtyi SECURI Raahen palvelukseen PPO Palvelut Oy: ltä, jossa on työskennellyt kymmenen vuoden ajan myyntineuvottelijana yritysten ja kuluttajien parissa.
Vasemmistolta hentoa vihreää seutukuntaliitokselle
RAAHEN SEUTU
Raahen kaupunki on kehittyvä 22 500 asukkaan kaupunki Perämeren rannalla Pohjois-Pohjanmaalla. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. Puhelimella (0700-3-91332) annetut ilmoitukset lisähintaan 1,68 /min+ppm. Lisätietoja antavat Raahen kaupungin liikuntalautakunnan puheenjohtaja Pertti Poukkula (p. Osayleiskaava laaditaan siten, että sitä voidaan käyttää suoraan rakennusluvan myöntämisen perusteena (MRL 77a §). Tervetuloa! Hallitus
Jokela-Pattijoki kyläseura ry:n K E V Ä T KO KO U S
KONENÄKÖ KAMERATEKNIIKKA ICTSEMINAARI
Keskiviikkona 21.3.2012 klo 11.3015.00 Brain Centerin luentotila, Rantakatu 5, Raahe
ALUSTAVA OHJELMA: 11:30 Seminaarin avaus Tapio Oikarinen, projektipäällikkö 11.40-12.10 Konenäkö: teknologia, sovellukset, tulevaisuus Jari Hannuksela, professori, Oulun yliopisto 12.10-12.40 Konenäön ja ICT:n hyödyntäminen tuotantoteknologisissa ratkaisuissa Sakari Pieskä, tutkimusyliopettaja, Centria ammattikorkeakoulu 12.40-12.55 Kamerasovellus hitsaavassa teollisuusrobotissa Tuomo Kittilä, hankeinsinööri, Raahen Seudun Teknologiakeskus Oy 12.55-13.45 Demonstraatio-esitys RSTOY/Tuotantostudio, kahvit 13.45-14.15 ANDI-järjestelmä ja sen optiset modulit Mika Kittilä, toimitusjohtaja, Brandsoft Oy 14.15-14.45 Konenäkösovelluksia markkinoilla ja OptoFidelityn etäkäyttöiset konenäköjärjestelmät Pertti Aimonen, toimitusjohtaja, OptoFidelity Oy 15.00 Seminaari päättyy Ilmoittautumiset s-postilla os. 0400 972 878). 1,92 1,99
sis.alv. Hakija voi esittää myös oman palkkatoivomuksensa. Kelpoisuusvaatimuksena on yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettu liikunta-alan tutkinto tai muu korkeakoulututkinto. Lisätiedot Tapio Oikarinen, puh. Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy, Alma Media. Hankkeen yhteydessä suoritetaan lakisääteinen YVA- menettely. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen vaatii hyviä yhteistyötaitoja, aktiivista kehittämisotetta ja esiintymiskykyä sekä hyvä kielitaito katsotaan eduksi. 044 439 3338) sekä Uimahallin ja Liikuntahalli Oy:n osalta isännöitsijä Kyösti Kokkonen (p. Kahvitarjoilu. Lisätietoja YVA- menettelystä Pohjois-Pohjanmaan ELY- keskus/ Liisa Kantola. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Kokouksen mielestä vahva peruskunta muodostuu niistä kunnista, jotka jo nyt muodostavat yhteisen sotealueen. alv. Kokonaisuutena Virkkusen kuntakarttaan suhtauduttiin kuitenkin kriittisesti ja pakkoliitokset tyrmättiin.
LIIKUNTATOIMENJOHTAJAN VIRAN
Raahen kaupungin liikuntatoimen vastuualueina ovat kaupungin urheilu-, liikunta- ja virkistysalueet sekä liikunnanohjaus. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekijoitettuna os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE
Ilmoitusvalmistus Vuosikertatilaus Aini Kanniala 010 665 5168 sis. alv.)
@
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi tai ilmoitukset.raahelainen@sps.fi tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset: toimitus.raahenseutu@sps.fi tai toimitus.raahelainen@sps.fi
Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 23%) klo 8.30 mennessä
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 , sis. Yksittäisille kuntaliitoksille, kuten Vihannin ja Raahen yhdistymiselle, ei kuitenkaan lämmetty, mikäli tällaiseen kuntaliitokseen ei enää ehditä hakea valtion
porkkanarahoja. Edellytämme myös kokemusta asiakaspalvelutehtävistä, myynnin ja markkinoinnin osaamista sekä tekniikan ja taloushallinnon tuntemusta. 9% (alv. Raahe 13.3.2012 Raahen kaupungin liikuntalautakunta
KUULUTUS
Mäkikankaan tuulipuiston osayleiskaavaluonnoksen nähtävillä olosta. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Raahen liikuntalautakunnalle osoitetut hakemukset opinto- ja työtodistuksineen toimitetaan 13.4.2012 mennessä osoitteella Raahen kaupunki, kirjaamo, PL 62, 92101 Raahe, merkinnällä "Liikuntatoimenjohtaja". tammikuuta Anvia Securi Oy:n Raahen yksikön esimiehenä. Tutkinnon lisäksi edellytetään riittävää kunnallishallinnon tuntemusta sekä riittävää liikuntahallinnon työkokemusta. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. 9% (alv. 044-3368560 tai tapio.oikarinen@steelpolis.com Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Uimahallisäätiön palveluihin kuuluvat Vesi-Pekka uimahalli/kylpylän lisäksi urheiluhalli oheispalveluineen. Mäkikankaan tuulipuiston kaava-alue sijaitsee Yppärin kylässä Mäkikankaan alueella Pyhäjoen kunnan ja Kalajoen kaupungin rajalla ja rajautuu valtatiehen 8. 040 573 0076, petri.tuormala@fcg.fi Pyhäjoella 12.3.2012 Kunnanhallitus
keskiviikkona 21.3.2012 klo 18 kylätalolla, Jokelankyläntie 12. 2,36 2,45
Ilmoitusten aineistot toimitettava kaksi arkipäivää ennen lehden ilmestymistä klo 14 mennessä Laskutuslisä 5,09 (sis. Mahdolliset mielipiteet kaavaluonnoksesta tulee osoittaa kirjallisesti ennen nähtävillä olon päätty-mistä osoitteeseen: Pyhäjoen kunta, Kuntatie 1, 86100 Pyhäjoki. Pyhäjoen kunnanhallitus on 12.3.2012 § 62 päättänyt asettaa nähtäville Mäkikankaan tuulipuiston osayleiskaavaluonnoksen. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi) toimitettu aineisto. Internet: www.ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa/YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet > Energian tuotanto > Mäkikankaan tuulipuisto-hanke, Pyhäjoki Kaavaluonnos ja siihen liittyvä valmisteluaineisto pidetään nähtävillä 19.3.-20.4.2012 Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululla osoitteessa Kuntatie 1, 86100 Pyhäjoki ja kunnan internet-sivuilla www.pyhajoki.fi Kaavaluonnosta esitellään yleisötilaisuudessa 28.3.2012 klo 18.00 Pyhäjoen kunnantalon valtuus-tosalissa, jossa esitellään myös hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostusta. Lisätietoja myös Raahen kaupungin nettisivuilta www.raahe.fi. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Kuntaliitoksien edellytyksenä nähtiin vapaaeh-
toisuus, lähidemokratian turvaaminen ja kuntalaisten peruspalveluiden säilyttäminen asuinalueesta riippumatta. anne.traff@steelpolis.com 19.3.2012 klo 16.00 mennessä. Tervetuloa!
RAAHEN KAUPUNKI
www.raahe.fi
Asiakaspalvelu
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. Lisätietoja kaavasta antavat: Pyhäjoen kunnan tekninen johtaja Pirkko Tuuttila, puh. 23%) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. Palkkaus KVTES:n mukainen. 0%) 12 kk maksuvälillä à 155 (142,20 ) 6 kk maksuvälillä à 82 (75,23 ) 4 kk maksuvälillä à 56 (51,38 ) 3 kk maksuvälillä à 43 (39,45 ) 2 kk maksuvälillä à 30 (27,52 )
010 665 5185 fax (08) 220 702 Palvelemme mape klo 816 Tilaukset Maija Heikkilä 010 665 5170 Suorajakelut Minna Lattunen 010 665 5125 Ilmoituspalvelu Myyntineuvottelijat Anne Luovi 010 665 5171 Marketta Routaniemi 010 665 5119 Myyntipäällikkö Marjut Möttönen 010 665 5172 gsm 040 573 0569 Markkinointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaa Erkki Heikkilä gsm 0400 589 430
Toimitus
010 665 5180 fax (08) 220 702
ILMOITUSHINNAT /pmm
Vesa Joensuu 010 665 5159 Vappu Kallio vapaalla touko/12 asti Maarit Kesti 010 665 5165 Mikko Määttä 010 665 5161 Tuulikki Nousiainen 010 665 5163 Sari Ohinmaa 010 665 5164 Kristiina Tuikkala 010 665 5160 Raili Viirret 010 665 5120 Juha Honkala 010 665 5162 Uutistuottaja Nina Tuomikoski 010 665 5118 Päätoimittaja Sanna Keskinen 010 665 5173 gsm 050 562 7068 etunimi.sukunimi@sps.fi
mv ilman alv. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä lain 759/2004 mukainen todistus huumausainetestistä. 1,76 1,86 1,76 16,00 30,00 13,00 28,00 0,74
ilman alv. 1.12.2011 Kestotilaus sis. Virka täytetään toistaiseksi ja siinä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu myös Teppo Hyvärinen, jonka nimeä ei uutisesta löytynyt.
Uusi yksikön esimies Securi Raaheen
NIMITYS Jani Roppola on aloittanut 2. 044 0112 304) ja liikuntatoimenjohtaja Juhani Tähjänjoki (p. 14. Mahdollinen kuntaliitos palauttaisi vallan kuntapäättäjille ja epädemokraattiset hallintohimmelit, kuten hyvinvointikuntayhtymä, voitaisiin purkaa. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
|
NIMITYKSET
5
Myös Teppo Hyvärinen veljesliiton hallituksessa
RAAHEN SEUTU
LISÄYS Tiistain Raahen Seudussa oli uutinen Sotainvalidien veljesliiton
Raahen osaston henkilövalinnoista. Raahe tarjoaa asukkailleen hyvät ja laadukkaat peruspalvelut, turvallisen asuin- ja elinympäristön sekä monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet, Raahen kaupungin liikuntatoimenjohtajan ja Raahen Seudun Uimahallisäätiön isännöitsijän jäädessä eläkkeelle Raahen kaupunki julistaa haettavaksi
KANNANOTTO Raahen Demokraattinen kunnallisjärjestö päätyi varovaisesti kannattamaan Raahen seutukunnan kuntaliitosta. Liikuntatoimenjohtajan tulee toimimaan myös Raahen Seudun Uimahallisäätiön ja Raahen Liikuntahalli Oy:n toimitusjohtajana. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. Nuorisovaltuuston toivottiin myös jatkavan toimintaansa mahdollisessa uudessa kunnassa. 0065938636 TILAUSHINNAT alk. 050 390 5761, emmi.sihvonen@fcg.fi ja Petri Tuormala, puh. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Tekstissä 1,43 Takasivu 1,51 Kuolinilmoitukset 1,43 Kiitosilmoitukset (max 30 pmm) 13,01/kpl Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm 24,39/kpl Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl Pikkuilmoitus yrityksille 1x30 22,76 Liikehakemisto 0,60
väri sis.alv. alv
Paikalla ollut hyvinvointikuntayhtymän johtaja Hannu Kallunki oli saanut samansisältöisiä viestejä. Kun yleisöltä kysyttiin, häiritseekö ajatus ydinvoimalasta naapurina, yleisön penkistä nousi yhtä paljon sekä punaisia että vihreitä lippuja. Pahimpia ovat ihmisten välille revenneet railot. Minuun on otettu lukuisia yhteyksiä, koska ihmiset voivat huonosti, Helena Maijala viestitti. Fennovoimasta olivat läsnä rakentamisjohtaja Timo Kallio, viestintäjohtaja Maira Kettunen ja ydintekniikkaasiantuntija Minttu Hietamäki. Miten tulee käymään siian, harjuksen ja nahkiaisen, kun lauhdevesiputki alkaa lykätä paskojansa. Kun Japanissa tuhoutui ydinvoimala, se laittoi uuteen järjestykseen muun muassa Saksan energia-asiat. Olen seurannut Kollajan tilannetta siitä saakka, kun kiistat altaan rakentamisesta alkoivat 30 vuotta sitten. Pyhäjoella on astuttu nyt sellaiseen kelkkaan, että vauhtia tulee riittämään, maakuntajohtaja ennakoi. Pudasjärvellä ei ole koskaan käyty vastaavanlaisia jälkipuinteja kuin täällä nyt. Ainoastaan lämpötila tulee kohoamaan.
Vaikka yleisön kysymyksien ja kommenttien sävy oli etupäässä kriittistä, illan viimeinen kysymys yleisön suuntaan antoi tasaväkisen vastauksen. Paikalleen ei pidä jäädä. Ikäheimonen, puheenjohtaja Helena Maijala Pro Hanhikivi -liikkeestä, Pyhäjoen lukion opiskelija ja Raahen nuorisovaltuuston pääsihteeri Viivi Ohvo sekä kansainvälisyyskoordinaattori Krisztian Nagy Rieska-Leaderista. Nähdäkseni tällainen keskustelutilaisuus on hyvää ennaltaehkäisevää työtä. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton Uutispuuro-maaseututiedotushanke, Pyhäjoen kunta sekä Raahen Seutu, Raahelainen ja Pyhäjokiseutu -lehdet.
Pyhäjoella on kalastettu satoja vuosia. Yleisön esittämistä kysymyksistä ja viesteistä painokkaimpia oli huoli ihmisten jaksamisesta. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa.
Maakuntajohtaja Pauli Harju varoitti kompastumasta Kollajan esimerkkiin.. Kuvat: Vesa Joensuu
KIISTOISTA KESKUSTELUUN
Pyhäjoella järjestettiin tiistai-iltana kaikille avoin keskustelutilaisuus, jossa oli mahdollisuus purkaa ydinvoimalan tulon nostattamia tuntoja. Pauha-sali olisi saanut olla isompi, mutta hyvä näinkin. Kansanäänestyksen järjestämisen kannalla oli Porista Pyhäjoelle muuttanut Samuli Ketola. Tilaisuuden juonsivat päätoimittajat Sanna Keskinen ja Sirpa Kortet. Toivottavasti täällä Pyhäjoella osataan ottaa opiksi.
Pauli Harjun viesti oli, että asioista voidaan olla eri mieltä, kunhan keskustelu ei henkilökohtaisuuksien tasolle. Olisi hyvä, jos myös meillä järjestettäisiin koko seutukuntaa kattava äänestys. Onneksi keinot korjaamiseen ovat omissa käsissä.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Pyhäjoen ydinvoimakeskustelun alustuspuheenvuoron käyttänyt maakuntajohtaja Pauli Harju toi yleisölle puhuttelevan ja varoittavan esimerkin kotikunnastaan Pudasjärveltä. Kiista painostaa ihmisiä ja yhteisöä vieläkin. Paneeliin osallistuivat Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton johtaja Pauli Harju, Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen, Säteilyturvakeskuksen tutkimus- ja ympäristöosaston johtaja Tarja K. Illan räväkimpiin esityksiin kuului Jaakko Tuikkalan kysymys kalojen kohtalosta. Akuuttiin tilanteeseen terveydenhuollosta on tarjolla apua, mutta suunnitelmaa väestön henkisen kuormituksen keventämiseksi ei ole olemassa. Fennovoiman edustaja Timo Kallio teki tiettäväksi, että putken sisältö ei suinkaan ole sukuakaan viemärituotteille. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
14. Keskustelukulttuuria olisi hyvä kehittää yleensäkin. Ei riitä, että on tiukasti puolesta taikka vastaan. Fennovoiman sijoituspaikkapäätöksen jälkeen asiaa ei ole vielä puitu yhdessä ja avoimesti. On hyvä kuunnella myös muitten mielipiteitä. maaliskuuta 2012
Ettei jäisi pysyviä haavoja
YDINVOIMA Kun asuinympäristöön tulee ihmistä suurempi muutos, jäljet voivat olla yllättäviä
Työryhmän työ käynnistyy välittömästi. Posivalla oli aikoinaan loppusuoralla neljä eri paikkakuntavaihtoehtoa, sanoi projektipäällikkö Janne Nevalainen. 14. Voimala saa parhaan teknisen pelastussuunnitelman ja valmiustoiminnan ja ylipäätään laitoksesta tulee turvallisin mitä on, Renvall sanoo. Pyhäjoki on sen verran pieni kunta, että en toivoisi sellaista tapahtuvan, Tarja Ruotsalainen sanoo.
Huoli pyhäjokisten mahdollisesta kahtiajakautumisesta painaa Tarja ja Jari Ruotsalaisen mieltä. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
lanteessa, Isaksson sanoi. Kuva: Vesa Joensuu
ti hyvänä asiana, että työja elinkeinoministeriö asettaa työryhmän selvittämään ydinjätehuollon yhteistyötä. Hän oli tullut paikalle siltä varalta, että ydinvoimavastaista näkemystä on liiaksi ilmassa. Ydinenergialain mukaan ydinenergian käytön ylin johto ja valvonta kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle. Pyhäjoella lähdetään liikkeelle nollasta. Fennovoima voi hyvin rakentaa oman luolaston, mutta yhtiön on tutkittava vaihtoehdot itse ja tehtävä tarvittava ympäristövaikutusten arviointi omasta aloitteestaan. Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettunen pi-
Jyri Häkämies.
Vesa Joensuu
Arkistokuva:
Säteilyturvakeskus uudistaa parhaillaan ydinvoimalaohjeitaan, joita on tarkoitus soveltaa uusiin ydinvoimaloihin. Mies on itse kuivattanut viljansa jo kahden vuoden ajan hakkeella. Näitä voivat olla ympäristövaikutusten pienentäminen tai yhteiskunnan kokonaisetu, kertasi elinkeinoministeri Jyri Häkämies toiminnan lähtökohtia. Tietoa hankkeesta on ollut hyvin tarjolla, mutta koskaan ei lisä haittaa. Säteilyturvakeskuksen tehtävänä ei ole ottaa kantaa, vaan arvioida turvallisuutta antamalla lausuntoja tehdyistä selvityksistä. Muun muassa ydinvoimaloiden pelastussuunnitelmia tarkastava Tommi Renvall uskoo Fennovoiman ydinvoimalan saavan aikaan parhaan mahdollisen pelastussuunnitelman.
7
Posiva ei ole ainoa vaihtoehto
SARI OHINMAA
YDINVOIMA Säteilyturvakeskuksen edustajat eivät ottaneet eilen kantaa mihin Fennovoiman tulisi ydinjätteensä haudata. Nyt on jäänyt muutama tilaisuus väliin. Puhdas pöytä mahdollistaa sen, että kompromisseja ei tarvitse tehdä. Posivan luolasto Olkiluodossa ei ole Säteilyturvakeskuksen mielestä ainoa vaihtoehto. Tulin kuuntelemaan mitä hankkeelle nyt kuuluu.
puheita on kylillä liikkunut, että mahdetaanko tulevaisuudessa enää vanhoja tuttuja tervehtiä. Työryhmän tehtävänä on kerätä olemassa oleva aineisto eri vaihtoehtojen vertailua varten, toteuttaa tarvittaessa loppusijoitusvaihtoehtojen alustava vertailu ja antaa suosituksia työn jatkamiseksi. Lakiin on myös kirjattu, että ministeriö voi määrätä jätehuoltovelvolliset hoitamaan jätehuoltotoimenpiteitä yhteisesti, jos siten voidaan lisätä turvallisuutta, pienentää merkittävästi kustannuksia tai jos muut painavat syyt sitä vaativat. Mutta sekin tarvitsee sähköä. Jokilaaksojen pelastuslaitos tekee pelastussuunnitelman yhdessä Fennovoiman kanssa. Selvitystä työstävän työryhmän puheenjohtajana on teollisuusneuvos Herkko Plit työ- ja elinkeinoministeriöstä. Pyhäjokinen Ahti Virpiranta kävi ensimmäisissä kansalaistilaisuuksissa kuulemassa Fennovoiman hankkeesta. Ydinjätteen loppusijoituspaikka kiinnostaa molempia. En koe saaneeni asiasta tietoa tarpeeksi, Jari Ruotsalainen sanoo. Olemme valmiit tekemään tarvittavat selvitykset Olkiluodossa ja tutkimaan myös omaa loppusijoitusvaihtoehtoa, Kettunen sanoi.
Säteilyturvakeskuksen ydinturvallisuusosasto vieraili Pyhäjoella viimeksi joulukuun alussa. Tiedottaja Risto Isaksson totesi ymmärtävänsä pyhäjokisten olevan uuden ja oudon tilanteen edessä. Perusenergiaa tarvitaan. Yppäriläinen Ari Pirkola totesi kahvijonossa, että tilaisuus oli selvästi tarpeellinen. Säteilyturvakeskuksen edustajisto kiinnosti erityisesti Sarajärveä. Fukushiman kaltainen onnettomuus ja tavallisten ihmisten kärsimys Japanissa huolestuttaa. Loppusijoitusvaihtoehtojen vertailua varten tarvitaan tietoa kahden erillisen tilan rakentamisesta ja suunnitteilla olevien tilojen nykytilasta ja laajentamisesta. Itse olen yrittäjänä sijoittanut yritykseeni niin paljon, että ihmetyttää, kun pannaan hanttiin hankkeelle, joka tuo kuntaan rahaa ja työpaikkoja, Pirkola sanoi.
Kaunis ajatus pienistä energialaitoksista, kuten biokaasulaitoksista, on Pirkolan mielestä hyvä ja niitä saisi valtiokin pontevammin tukea. Itseäni kiinnostaa eniten, onko laitoksesta tuleva säteily vaarallista, Sarajärvi
sanoi. Säteilyturvakeskus antaa säteilyturvaosaamistaan ja katsoo, että laitoksen pelastusorganisaatio on riittävän laaja ja pelastustoimen kanssa on rakennettu toimiva yhteistyö.
Työryhmä selvittelemään ydinjäteyhteistyötä
RAAHEN SEUTU
Selvästi tarpeellinen tilaisuus
SARI OHINMAA
YDINVOIMA Pyhäjoen lukiolla järjestetty Kiistoista keskusteluun -ydinvoimailta toi odotetusti väkeä paikalle niin, että Pauhasali suorastaan ratkeili liitoksistaan. Teollisuuden Voima Oyj, Fortum Power and Heat Oy, Fennovoima Oy ja Posiva Oy asettavat kukin työryhmään kaksi edustajaa. Hän pitää Stukia luotettavana viranomaisena. Sen suuntaisia
Jari Ruotsalainen sanoo ydinvoimalahankkeen herättävän ristiriitaisia ajatuksia. Voimayhtiöt käyvät nyt keskustelua työ- ja elinkeinoministeriön johdolla. Loppusijoitusvaihtoehtojen vertailussa tutkitaan, voidaanko turvallisuutta lisätä ja kustannuksia sekä ympäristövaikutuksia vähentää yhteisillä jätehuoltotoimenpiteillä. Tietoa ydinvoimahankkeesta on saatu hyvin. Joutuuko Fennovoima lopulta tekemään itse oman luolastonsa se on kysymys mitä he ja monet muut paikalle tulleet miettivät.
Tarja ja Jari Ruotsalainen. Suomesta löytyy muitakin loppusijoituspaikkoja. Olen itse lukenut monia Stukin julkaisuja.
Piehinkiläinen Annikki Sarajärvi oli ensimmäistä kertaa ydinvoiman tiimoilta järjestetyssä kansalaistilaisuudessa. Hyvät puolet ovat tiedossa, mutta jälkipolvet huolestuttavat. Viranomaisena katsomme, että tehtäviimme kuuluu auttaa kuntalaisia tässä ti-
Muut voimalat ovat esimerkiksi yhden tien päässä, mutta Hanhikiven voimalaan tulee kaksi tietä. Se raportoi ministeriölle työnsä tuloksista vuoden 2012 loppuun mennessä.. Fennovoima Oy:n tulee vuoteen 2016 mennessä esittää työ- ja elinkeinoministeriölle joko ympäristövaikutusten arviointiohjelma omasta käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitoksesta tai sopimus ydinjäteyhteistyöstä nykyisten jätehuoltovelvollisten kanssa. Olen tuomassa myönteistä näkökantaa. Kuvat: Vesa Joensuu
Ari Pirkola.
Annikki Sarajärvi.
Ahti Virpiranta.
YDINJÄTE Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) asettaa työryhmän selvittämään ydinjätehuollon yhteistyötä. - Ydinvoimaloiden turvallisuuden arviointiin kuluu 25-30 henkilötyövuotta, laskee projektipäällikkö Janne Nevalainen. Olen kiinnostunut mitä ydinvoimahankkeelle kuuluu
Arkadia jatkaa tänään illansuussa matkaansa Venäjän Vysotskiin, entiseen Uurakseen, joka sijaitsee lähellä Viipuria. Arkadian konehuoneessa riittää elämää, eikä ihme, sillä moottori tuottaa komeat 11600 kilowatin tehot. Syväys: 13 metriä. Viime talvena tilanne oli toinen. Laiva on 10 metriä leveämpi kuin meidän vesillä liikkuvat jäänmurtajat, Kjell Hellström huomauttaa. Toukokuussa valmistuu Arkadiaa vastaava sisarlaiva, ja näistä kahdesta ESL Shipping maksoi yhteensä 60 miljoonaa euroa. Arkadia on varustettu
myös painolastivesien puhdistuslaitteistolla, joka on vielä toistaiseksi harvinaisuus, mutta lähivuosina jär-
Tässä putkessa pilssivesistä tapetaan baketeerit UV-säteilyn avulla. Pilssivedet pitää puhdistaa, ettei vesistöistä toiseen kulkeudu vieraita eliöitä, kun vedet lasketaan takaisin mereen.
Suuri laiva, suuri moottori. Vedet pitää puhdistaa, ettei niistä kulkeudu vieraita eliöitä vesistöstä toiseen, Karjalainen selvittää. Järjestelmä tekee puhdistustyön ultraviolettisäteillä, joka tappaa painolastivedessä elävät bakteerit ennen kuin vesi lasketaan takaisin mereen.
M/S ARKADIA
Kantavuus 56 372 dwt Pituus: 197.08 metriä Leveys: 32.26 metriä. Alus on supramax-kokoluokan ainut 1A-jääluo-
kan irtolastialus maailmassa ja se on suunniteltu Itämeren vaativiin olosuhteisiin. Kraanat: 4 x Macgregor
Neitsytmatkan jääolot olivat hyvät, sillä talvi on ollut verrattain helppo jopa Perämerellä. Vaikka Rautaruukin satama ei ole maailman kauneimpia paikkoja, kelpasi näitäkin näkymiä katsella laivan kliinisen siististä ohjaamosta. Kuvat: Juha Honkala
Arkadia on suurin Raahen uutta syväväylää käyttänyt alus. Kapteenin päivähuone vastaa pientä kaksiota nukkumatiloineen. 197 metriä pitkä alus matkasi 10 500 merimailia Vancouverista Panaman kautta Raaheen. Nämä ovat nykyisin niin automaattisia, että laiva kulkee näinkin pienellä miehistöllä, Arkadian tuleva kapteeni Kjell Hellström kommentoi. Kaksi viikkoa ajettiin Panamaan ja sieltä 18 päivää tänne. Päällystön lisäksi laivassa on miehistöä 16, joista 10 on Filippiineiltä ja loput Suomesta. Täydessä lastissa, suolaisessa vedessä Arkadia tarvitsee 13 metriä, kun Raahessa syvyys on 10 metriä, Jukarainen selvittää. Neitsytmatkalla laivan kapteenin virkaa teki Kari Jukarainen, jonka "toimiston" näköalat ovat vähintäänkin kadehdittavat. Kipparin itsensä mukaan mahdollisuus kunnon uniin on harvinaista herkkua, joten tirsat otetaan usein päivähuoneen sohvalla. 8 | URHEILU
Raahen Seutu
14. Osa lastista purettiin jo ennen satamaan tuloa, sillä laivan syväys on täydessä lastissa 13 metriä ja Rautaruukin sataman laiturissa syvyyttä on 10 metriä. Huoltotoimet pitävät huolen, ettei mitään mene rikki. Laiva tulee operoimaan siten, että matkan toinen pää on yleensä Itämerellä. Mutta jos jotain hajoaa, se korjataan, Ruohomäki heittää.
Arkadian konepäälliköltä löytyy hirmuisen kokoisen potkurin varalaipat niin sanotusti hyllytavarana.
Arkadian ohjaamosta saa hyvän näköalan lastiruumaan, josta Raahen Rautaruukin satamaan siirrettiin lähes 50 tonnia hiiltä. Pari kerrosta alempana laivan konehuoneessa mylvii 11 600 kilowattia tuottava päämoottori, jonka männät ovat halkaisijaltaan yli puoli metriä. Tuolloin Arkadian olisi ollut vaikeaa, ellei mahdotonta päästä Raaheen. Moottorin isku on kaksi metriä! Konehuoneessa tuotetaan myös laivan sähköt ja lämmöt, joten konepäällikkö Jouko Ruohomäellä riittää matkojen aikana puuhasteltavaa. maaliskuuta 2012
Valtava laiva seilaa pienellä miehistöllä
RAHTILAIVA M/ S Arkadia on kokoluokkansa ainut 1Ajääluokan irtolastialus maailmassa.
JUHA HONKALA
Kanadasta helmikuussa neitsytmatkalleen lähtenyt m/s Arkadia on ESL Shipping Oy:n lippulaiva. Katsaus laivan uumeniin on maallikolle melkeinpä häkellyttävä. Lastina on 47 757 tonnia hiiltä, joista 12 tonnia purettiin redillä, että pääsimme laituriin. Arkadia on rakennettu korealaisella telakalla Vietnamissa. Jääluokka: 1A Pääkone: MAN B&W 11.620 kW. Toinen pää voi olla käytännössä missä tahansa, Arkadian omistavan ESL Shipping Oy:n toimitusjohtaja Markus Karjalainen kertoo.
jestelmä on pakollinen kaikissa kansainvälisillä vesillä operoivissa laivoissa. Automiesten mieleksi käännetään määrä vielä hevosvoimiksi, joka on tässä tapauksessa 15800.
Isoon moottoriin tarvitaan isot työkalut
Toimitusjohtaja Markus Karjalainen istahti Arkadian kapteenin näköalatoimiston parhaalle paikalle rahtilaivan ohjaamossa.
Sen katsotaan olevan ensiaskel helppokäyttöiseen imurointiin, sillä siinä oli jalakset. Myyntikokemusta Saksassa hankkineen Wenner-Grenin keksintö hyväksyttiin valmistukseen sillä ehdolla, että hän saa saksalaiset ostamaan 500 laitetta vuoden aikana. Pölynimurin tie tavallisiin koteihin avautui 1921. Kuvat: Lux
Pölynimuri keksittiin 100 vuotta sitten
KOTI Vuonna 1912 ruotsalainen Axel Wenner-Gren koputti lampputehdas AB Luxin ovelle ja esitteli sähkökäyttöisen pölynimurin. Model II painoi enää 9 kg ja saksalaiset tilasivat sitä ensi näkemällä 5 000 kappaletta. Lisälaitteet laajentavat käytön kodin eri pintoihin ja tekstiileihin.
VERKKO Viestintäviraston mukaan 1 Mbit/s laajakaistaliittymän hinta on kohtuullinen, kun sen kuukausimaksut ovat 39,90 euroa. Tänään parhaat pölynimurit ovat älykkäitä siivouslaitteistoja, jotka puhdistavat ilman lähes kaikista hiukkasista, kaasuista ja viruksista. Viestintäpalveluiden tarjontaa sääntelevän viestintämarkkinalain mukaan liittymän hinnan kohtuullisuutta tulee arvioida sekä teleyrityksen että asiakkaan näkökulmasta. Jo seuraavana vuonna oli ranskalaisten ja englantilaisten vuoro ihastua tähän
Imurilla tuli autokin puhtaaksi.
elämää helpottavaan keksintöön. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
|
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Viestintävirasto on hintaa arvioidessaan myös huomioinut Lisman kylän sijainnin hyvin harvaan asutulla alueella Inarin kunnassa. Suoramyynti on tänäkin päivänä yleisin kauppatapa, kun puhutaan kehittyneimmistä pölynimureista ja kodin siivouslaitteistoista. Niin Axel Wenner-Gren kuin hänen Atlantin takainen kollegansa William H. Automatiikka säätää imutehoa pölypussin täyttymisen ja puhdistettavan pinnan mukaan. Pölynimurikauppiaita jopa koulutetaan johdonmukaisesti muun muassa Lux Business Schoolissa.
TIESITKÖ?
1/3
Asuntokohtainen vesimittari voi vähentää vedenkulutusta taloyhtiöissä jopa kolmanneksen.
Lähde: Hedengren Direct. Luxin menestystarina oli alkanut ja teki ensimmäisestä pölynimurikauppiaasta yhden aikansa varakkaimmista teollisuusmiehistä. Pönttömallisesta kannettavasta imurista tuli matala ja linjakas sylinteri, jota saattoi vetää perässään, toimitusjohtaja Mika Nylund Hedengren Directiltä tiedottaa. 010 665 5130 tai 010 665 5118
9
kuluttaja
neuvoja arjen valintoihin www.raahenseutu.fi
KANTA
39,90 euron kuukausimaksu laajakaistasta on kohtuullinen
RAAHEN SEUTU
Lux toi sähköllä toimivan pölynimurin markkinoille vuonna 1912. Tie tavallisiin koteihin avautui Model V -mallin myötä vuonna 1921. Hoover totesivat ovelta ovelle -myynnin tehokkaimmaksi tavaksi osoittaa imurin puhdistuskyky kotona. 14. Viestintävirasto antoi päätöksensä koskien Lisman kylän tapausta. Hänen yhdessä insinööri Sven Carlstedtin kanssa kehittämänsä Model I painoi 14 kg ja oli kodin hankinnaksi varsin hintava.
RAAHEN SEUTU
nen. Harvaanasutuilla alueilla etäisyydet ovat pidempiä, mikä vaikuttaa liittymän rakentamis- ja ylläpitokustannuksiin. TeliaSonera Finland Oyj on tarjonnut Lisman asukkaille 1 Mbit/s laajakaistaliittymiä, joiden hinta asiakkaalle on 1 295 euroa rakentamismaksuja sekä 39,90 euroa kuukausimaksuja. Hän onnistui tehtävässään ja vankkumaton usko kysynnän kasvuun johti seuraavaan paranneltuun laitteeseen. Nyt pölynimurin tuntee jokai-
Nykyajan kodinkonehallien myötä pölynimurikauppiaat eivät suinkaan ole jääneet historiaan. On hyvä huomata, että viestintämarkkinalain mukaan liittymän kohtuullisena pidettävä hinta voi vaihdella eri puolilla maata. Yleispalvelua ei välttämättä näillä alueilla saa samalla hinnalla kuin Suomen suurimmissa kaupungeissa, muistuttaa lakimies Saara Punkka Viestintävirastosta.
Kerosiinilamppuja valmistava Lux oli etsinyt jo jonkin aikaa sopivaa uutta tuotetta, mutta ei ollut varma uutuuden menekistä. Viestintäviraston mukaan liittymien kuukausimaksut eivät ole merkittävästi poikenneet vastaavien kaupallisten palveluiden tai yleispalveluliittymien hintatasosta. Virasto on lisäksi todennut asiakkailta laskutettavien rakentamismaksujen olevan alhaisemmat kuin liittymien rakentamisesta TeliaSoneralle aiheutuvat kustannukset. Vuonna 1919 myyntiverkosto oli kasvanut kattamaan lähes koko Euroopan
Matkakuume. 14.05 Jon ja Kate +8. 17.30 Perhokalastuksen salat. 23.45 Elokuva: Kakkosmies. 22.30 Bones (12). 9.25 SubChat. 12.15 Seniori työssä. Puhelinsynnytys. 10.05 Brysselin kone. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 20.00 Neljän tähden illallinen. 22.35 Teknari. 8.20 Vaaleanpunainen pantteri. 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.10 Viidakkoperhe (7). Vapaana virratessaan koski erotti toisistaan kaksi lääniä, Hämeen ja Satakunnan. 18.00 BUU-klubben: Pikkukarhu Sol. Onni potkaisee Deniä arpajaisissa. 20.30 Unelmamökki. Kennedyn salamurhan jälkeen vuonna 1963 USA:n suurimmat viestimet omistivat kaiken huomionsa tragedialle usean päivän ajan. 21.00 21.00 C.S.I. Luonnon kutsu. 2/2: Yrittäjyys. 8.35 Karvinen. 11.20 SVT: ABC. 11.40 Aamusydämellä. 16.15 Sydänmailla (7). 14.00 Laulua kuorossa. Tuulimylly Lancashiressa. 19.00 Pulkkinen. Uutiset ja sää. Rayn ja Haskellin taisto päättyy Haskellin kuolemaan. 23.15 SVT: Go'kväll. 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Brac. 17.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. Naisten syöksylasku. 8.55 Marienhof (7). 2.405.20 MTV3 Deitti.
Taas yksi poikkeusyksilö
Taksikuskin käsikirjoittajalla
Paul Schraderilla on tuntumaa poikkeusyksilöihin, jotka potkiskelevat päin valtavirtaa itsetuhoon saakka. Jakso 1. 15.05 Kultakuume. 8.49 Lentävät lääkärit (7). 22.30 Olivian armoilla (7). 21.00 Elokuva: Tiedän yhä mitä teit viime kesänä. Välimerellinen broileripastakastike. MTV3 klo 19.30
KESKIVIIKKO 14.3.
TV1
6.25 Ykkösen aamu-tv. 15.00 Leijonan luola UK. 7.55 Andyn pilat (S). (12). 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.05 Call Me Fitz. 22.00 Pulkkinen. (U). (U). Sarja jää tauolle. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia. 17.05 Tunteita ja tuoksuja (S). 19.00 Frendit (S). 7.40 ja 8.05 70's show. 11.35 Rantavahdit. 0.43 SVT: Aktuellt. 14.00 Vanessa ja pikkuväki. 19.10 Alueellinen uutislähetys. Tutustutaan turkkilaiseen rallikuskikaunottareen Burcu Çetinkayaan (s. Ihmisläheinen ja koskettava kaksiosainen dokumentti juutalaisesta vanhusten hoitokodista, sen hoitohenkilökunnasta ja asukkaista. Ötökkämyyttejä. 18.00 Ensisilmäyksellä (7). Hurmiosta shokkiin käy juristimme tie. Tärkeysjärjestys hukassa. Vuonna 1974 Kiinasta löydetty tuhansien sotilaspatsaiden armeija on antanut arkeologeille runsaasti tutkittavaa. 16.15 Faunin iltapäivä. 21.30 Ruotsin miljonääriäidit. 21.57 TV-nytt. 21.45 Kino: Mishima Elämän neljä lukua (16). 8.55 Akselin hauskat ateriat. 22.25 Tulosruutu. 18.30 Afganistanin arkea. 19.00 Historiaa: Kiinan terrakottasoturit. 10.50 Kuuluttajan vieras. Jäätävät välit. 17.30 Meidän faija. Sopusointu. 16.35 Market Kitchen. 17.10 Pulmuset. 18.30 Limbo. 18.02 Dino-Dan. 23.00 SVT: Sportnytt. 17.30 Lääkärit. Seppo näppäilee väärää hanuria. Kirkkoherra Matti Hirvilammi, Oulainen. Selviytymistarinoita. Tällä kertaa pintoja laitetaan parempaan myyntikuntoon Lahden Ruoriniemessä. Sadas perhe, osa 2/2. 7.25 Disney esittää: Vaihdokit. 12.05 Anthony Bourdain maailmalla. Välittömästi John F. 21.00 Conan. Uuden kauden aloittavat Anna Puu ja Pete Parkkonen. 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää. 8.33 Hemmot. 9.05 Muistojen bulevardi. 11.00 Tv-uutiset. 18.50 Iltahartaus. 20.00 Tyhjätaskut. 7.48 Neppajymykerho. Miesten syöksylasku. 11.00 Hienostelua. 17.00 Lemmen viemää. Rasvaa ja riitoja. 19.03 Klang-sarjan konsertti Helsingin Musiikkitalossa. 13.55 Kotikokit. 15.45 Pientä pintaremonttia. Kokonaisia ja puolinaisia. 7.39 Pallon pinnalta: Leija. 16.05 Pat & Stan (S). 11.58 Päivän mietelause. 5.50 Studio55.fi. 18.55 Uutiset. 22.30 SVT: Säsongstart: Kobra. 10.50 Kansallismaisemat: Tammerkoski. 23.30 Kauneusklinikka Tiina Jylhä. Luminen aamu. 20.00 Tallinna. MTV3 klo 21.00
SUOMI TV
17.00 Kierroksilla: Raviuusinta. 2.00 SVT: Labyrint. Ruumis ja rahanmetsästäjä. 21.00 21.00 Totuuden anatomia (12). 13.30 Kauneusklinikka Rand Rusher (7). Kolme Billyä. 20.00 Uusi päivä (S). Markku Järvinen, 69-vuotias entinen poliisi, vaihtoi eläkkeelle jäätyään ammattia ja toimii yrittäjänä vuokraten entisöimäänsä kartanoa. 11.35 HANKI- Studio. 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 7.45 Hartaita säveliä. 1.10 30 Rock (S). (U). 12.30 Vielä virtaa (S). Häpeilemättömän taiteellinen elokuva hivuttautuu lähelle keisarinvaltaa vimmaisesti puolustaneen ääri-ihmisen mieltä ja työtä, kylmiä ironioita unohtamatta. 9.45 Terve ja näkemiin. 18.30 Uusi päivä (S). 12.00 Nätti nakuna. Dokumentti: Helsingin Sanomien historiaa sanomalehtiuutisten ja vanhojen filmien välityksellä. 16.00 Hurja remontti. 13.00 Klassista kahteen. 23.30 Alaston piilokamera (16). Lunastiko amerikkalainen televisio tuolloin paikkansa ykkösmediana. Kunnianhimoinen elämäkertaelokuva japanilaisesta kirjailijasta Yukio Mishimasta. 18.05 Supernanny. 15.05 Aarteenmetsästäjä. 19.30 Kiinteistökuningatar Kaisa. 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. 23.00 Tv-uutiset. 15.55 Yle News. 19.00 Uutiset ja sää. Nelonen klo 20.00
Tunnistaminen alkaa
Ylistä ja purnaa
Yle ohjelmapalaute: 020 690 414 (arkisin klo 10.00 22.00), ohjelmapalaute@yle.fi MTV3 ja Sub: 09 622 4176 (klo 18.0023.00), ohjelmapalaute@ mtv3.fi Nelonen: 0600 1 4444 (nauha), palaute@nelonen.fi Digita-info: 020 411 7676, klo 9.0018.00, info@digita.fi
JIM
6.008.35 Älypää kuvavisa. Afrikan hautavajoaman järvet. 1.306.00 Älypää kuvavisa.. Agentti X. 2.00 NCIS Rikostutkijat. 0.55 SVT: Nyhetssammanfattning. 8.00 Lemmen viemää. 18.30 Puoli seitsemän. 16.55 Liv D Sarja: Heimovaimot. Hurlumhei. 15.30 Myyntitykit. Ikiuneen. 13.00 Vauvan tarina. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 17.00 17.05 Nelosen sää. 11/20. 20.30 Isot ja pienet (7). 2.30 SVT: Vem vet mest. 18.00 ja 18.30 70's show. 19.55 Naistenosasto B4 (12). 7.15 Aamusoitto. 17.55 TV-nytt. 15.55 Arkisto: Naisten pappisvihkimys, 1988. 20.00 Bullrun kaasu pohjassa (7). Kierroksella ohitettu. 20.30 Tanskalainen maajussi. 20.30 Arkistojen salat: Kennedyn hautajaiset. Ota kiinni, jos saat. Onnellinen loppu. 16.55 Viittomakieliset uutiset. 7.50 Aamuhartaus. Dokumenttisarja Afganistanin arjesta ruohonjuuritasolla ja pyrkimyksistä parempaan elämään. 0.006.00 Älypää-TV.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 8.00 Aamun peili ja sää. 1.00 Sali. 9.30 Luontohetki: Kroatian rannikolla. 14.30 Ilme nuoremmaksi USA. 13.00 Piha kuntoon. 8.20 Galaxi. 20.05 45 minuuttia. Draama ihmisestä josta tuli kuningas vastoin tahtoaan. 23.404.00 Teematieto.
ARVIOT
TV2
6.50 Pikku Kakkonen. Barreiden vauva. Tahdon! 20.00 Faces. 3.30 SVT: Säsongstart: Kobra.
Lenni-Kalle Taipale debytoi juontajana uudessa game show -ohjelmassa Faces, jossa kilpailijoiden on tarkoitus tunnistaa julkisuuden henkilöiden kasvoja. 13.00 Näin syntyi nykypäivä. 20.55 Urheiluruutu. 14.35 SVT: Modelljakten. Huumekauppa kuriin! 0.30 Salaiset kansiot. 22.30 Gene Simmonsin sukukalleudet. 6.25 Nousutahdit. 6.57 Päivän mietelause. 10.10 Älynväläys. 16.30 Harry Enfield Show. 13.30 Halki, poikki ja pinoon. 14.30 MOT. 0.15 Pelastava siirto. 7.15 Roope-karhun taikaseikkailut. 11.00 Koirakuiskaaja. 23.10 Nelosen sää. Pastori Jussi Rytkönen, Tuusula. 14.00 Kodinlavastajat. Osa 2243. 15.35 Oma koti kaunein koti. 20.00 Viimeinen sauma. 13.15 SVT: Matiné: Min vän Oscar. 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri. 19.00 Matkaoppaat. 11.05 YLE News. 12.05 Tartu Mikkiin. Ilmeen keventämistä Ruoriniemessä. Maken painajaiskisat.
SUB
6.00 SubChat. 18.15 Rachael Ray Show. 1/3. Koskimaiseman muutti teollisuus ja sen laajetessa näkymästä tuli Suomen ensimmäinen teollinen kaupunkimaisema. 23.300.00 Kovat kytät.
TV5
7.15 Lentokentällä. 17.20 Kulttuuritunti: Aristoteleen kantapää. Tieteistä kiinnostunut mies päätyi hallitsijaksi puolisonsa Marie Antoinetten rinnalla aikana, jolloin Ranskan historia koki suuren mullistuksen. 7.32 Samsam. 1.30 SVT: Lilla Aktuellt. 6.05 Hartaita säveliä. 23.00 Kovat kytät. 16.30 Pahimmat turistihuijaukset (7). 2.50 5D: Epäsuhtaiset parit. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Pieniä ihmeitä. 9.00 Arvostele mun illallinen. 19.00 Kellarin kunkku. 16.45 Älynväläys. 21.15 Kultakuume. 19.30 Kodinpelastajat. 19.30 South Park (12). 6.25 Huomenta Suomi. 23.50 Totuuksia kauneudesta. 22.00 Uutiset ja sää. 23.45 Pulmuset. 16.55 TV-nytt. 14.55 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. (Exile). 17.00 Dementia. 19.00 Aamusta iltaan. 22.00 Aviotuomari. O: Paul Schrader. 23.350.05 Soramonttuprinsessat. 11.10 SVT: Nordnytt. 13.30 Fokuksessa. Musta lammas. 16.50 Gazoon. 0.00 JIM D: Maailman historia, osa 1. 13.40 Emmerdale (S). 3.10 Kylmä rinki (16). Rikos ja rankaisijat. 2.206.00 SubChat.
5.20 Aamusää. 16.00 Avara luonto: Elämän mahti. Isukin jäljillä. 21.00 21.00 Tehdas (12). Sarja alkaa. 18.00 Elävä Arkisto: Kyky-Suomi. 22.20 Päivän sää. 18.05 Kuuluttajan vieras. 17.00 17.00 Tv-uutiset. 18.00 Galaxi. 6.15 Aamuhartaus. 0.35 SVT: Regionala nyheter. (U). Piñata. 23.10 Yöklassinen.
AVA
6.00 Aamun AVAus. Vieraana suomalaisen viihteen legenda Jukka Virtanen. 19.00 Maailman övereimmät juhlat. 17.00 Uutiset ja sää. 9.30 Vauvan tarina. 14.15 Samaa sukua (7). 7.43 Pingu: Valokuvaajana. 19.30 TV-nytt. 12.00 SVT: Go'kväll. Osa 167: "Jäljistään jäniskin tunnetaan". 15.00 Tv-uutiset. 15.00 Red Bull Cliptomaniacs. Hiljaisuudesta on lyhyessä ajassa tullut uusi luksustuote. Uusi sarja alkaa! 22.00 Iholla. Siperia opettaa. 12.55 Haussa uudet mallit. 14.30 Muutto vai remontti. 10.00 Kauneusklinikka Rand Rusher (7). Therez Ohlsson. 19.30 Miehen puolikkaat (S). Äärimmäinen testi. 23.05 Ulkolinja: Turha maakaasu. 10.30 Sarahin talo. 17.00 Iloa puutarhasta. 22.00 Kymmenen Uutiset. (U). Aulis avittaja. 11.50 Alppihiihdon maailmancup: Schladming. 18.45 Nelosen uutiset. Jumala relaa. Katrin. 12.10, 12.25, 12.40 ja 12.55 TV-Shop ®. 10.20 Alppihiihdon maailmancup: Schladming. 14.55 Ajankohtainen kakkonen. 11.35 Market Kitchen. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 11.00 SVT: Mittnytt. 14.35 Kellarin kunkku. 23.550.10 Oddasat.
Nimipäivät: Matilda, Tilda, Mette
MTV3 NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo. 17.00 Iron Chef UK. 8.22 Hirveä Henri. 12.30 The Business Inspector. 7.57 Utelias Vili. Mv. 15.00 Uutiset. 6.53 Nalle Luppakorva. 09.35 Alueuutisia. (U). 17.25 Sportmagasinet. 18.30 Will & Grace (S). CSI:n tutkijoiden on selvitettävä oliko kyse murhasta vai itsepuolustuksesta. 23.15 Frasier. 1.35 SVT: Cirkuskiosken. Piilotteletteko vaimoani. 10.3011.00 Pikakurssi kodinostoon. Vappubrunssi! 14.25 Akuutti. 16.30 Marienhof (7). Seitsemän nimeä. 1981) ja katsastetaan BMXtemppuja. 18.00 Aivan pihalla. Kärpästen herra. 22.40 Boardwalk Empire (16). 1.40 Älynväläys. 4/6. 7.26 Majani. 8.15 Ykkösaamu. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 16.00 Mahdoton illallinen. Saman linjan miehen hän löysi myös japanilaisesta kirjallisuudesta elokuvassaan Mishima Elämän neljä lukua (1985). 10.10, 10.40, 11.10 ja 11.40 Ostos-TV. 20.57 Keno. 13.25 Ulkosuomalaisen tarina. Loppunäytös. 19.00 Kierroksilla: Vermon suora. 22.00 Mielen lukot (16). 20.25 Viking Lotto. Pastori Jussi Rytkönen, Tuusula. 20.30 Musta Kyy. Osa 5/12: Taivaanrannan perijä. 10.45 Rachael Ray Show. 9.25 Studio55.fi. 19.00 Ludvig XVI (7). 20.30 Poliisit (12). 18.30 Hartaita säveliä. 21.00 21.05 A-studio. 13.10 Emmerdale (S). Ramppikuumetta. 15.00 Lomahaaveita. 23.00 Nelosen uutiset. 1.25 Num3rot (12). Pinnan alla kytee. 13.10 Raftersien perheonnea. 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 22.05 Eksoottista Euroopasta. 20.55 Buzz Aldrin taviksena olemisen taito (12). 14.00 Elämää eläintarhassa. 12.15 Julkinen sana. 14. Sentään siis reissuun päästiin.
TV5 klo 21.00 PEKKA ERONEN
Sarja tauolle
Amerikkalainen poliisisarja CSI
jää tauolle. 20.00 Magnus ja Petski. 22.10 Silminnäkijä: Noituuden uhrit. 21.00 Lähdin Turkkiin. 15.30 Yle Live: Mastodon. 15.15 Ensisilmäyksellä (7). 7.01 Ariol. Kateissa. (Suomi 1951). 15.00 Uusi elämä maalla. (Mishima A Life in Four Chapters, USA 1985). 23.05 Myytinmurtajat. Kylmää kyytiä. 19.00 Salatut elämät. 22.05 Keskiviikon ravisuora. 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. 16.00 Lentokentällä. 9/10. 10.55 Oddasat. 18.30 Emmerdale (7). 17.45 Kulttuuritunti: Tekijä. 19.20 Päivän sää. 18.00 Emmerdale (7). maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
KESKIVIIKKO | 11
TELEVISIO
SALATUT ELÄMÄT Helenaa korpeaa tissuttelusta hissuttelu. 11.56 Näin Norjassa. (U). 11.35 SVT: Kulturnyheterna. (U). (Louis XVI). 14.30 Arvostele mun illallinen. Rakkaus pelottaa. 22.00 Helsingin herra. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. 1.15 Oikeuden edessä. 11.00 Ostos-tv. 7.05 Riku ja Rami. 8.30 Lentokentällä. 10.00 Neulontakerho. 20.30 Simpsonit (12). 19.55 Sportnytt. 19.30 Suhdekorjaamo. Kartanon salaisuudet. Suomi-viihteen monipuolisuutta esitellään Elävä Arkisto -sarjan kolmannen kauden aluksi: imitaattoreita, drag-taiteilijoita ja uusia kykyjä vanhoissa tv-näytteissä. 8.30 Jonas (7). 0.405.50 Yön AVA.
LIV
9.00 Hyvän mielen remontti. Sarja jää tauolle. 11.40 SVT: Uutiset. 13.30 Hurja sisustushaaste. 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. Treffiseuraa Randille. Paljastuminen. Kultainen ovi. Hevosella pääsee. 16.00 Uutiset ja sää. 23.00 South Park (12). 7.00 Uutiset ja sää. Hennan hellät, hilpeät ja hiljaiset treffit. 1.00 SVT: Korrespondenterna. 9.30 Huippukokki lähtee maalle. 3.00 SVT: Seriestart: Svenska dialektmysterier. Rikos ja rankaisijat. Osa 2/2. 3.404.30 Aarteenmetsästäjä.
YLE RADIO 1
6.00 Uutiset. 16.25 Kumparetytöt. 15.25 Pienten perhe. Luvassa otteita Romaniacs-endurokisasta sekä surffausta pororocalla. Hemaiseva rallihirmu. 10.00 Uutiset. 13.00 Team Ahma. 22.00 Mitta on täysi talous. 17.00 17.00 Uutiset. 11.10 Vuoristosairaala (7). Yle Teema klo 21.45
Tietoa on edelleen
Vähänkin menestyneemmän kauhuleffan täytyy ilmeisesti saada jatko-osa, joten Tiedän yhä mitä teit viime kesänä (1998) palasi tuttuihin säikyttelykuvioihin, vaikkei syytä varsinaisesti olisi ollutkaan. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 18.55 Nelosen sää. 19.30 Salatut elämät. 0.10 Prisoner (2009). 23.30 Cops With Cameras. 14.00 Kutsu kylään Ian Wright. 12.45 SVT: Vem vet mest. Osa 168: "Kuultakoon myös toista puolta". 18.00 Leijonan luola UK. Kaunis nainen. 9.00 Uutiset. 11.55 SVT: Programtablå. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 10.00 Viidakkoperhe (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.25 Katkelmia Philip Glassin musiikista elokuvaan Koyaanisqatsi. Viinilasillisella vieraissa. 9.20 Jon ja Kate +8. 11.30 SVT: Sportnytt. 21.00 Jutta ja superdieetit. 2.10 NCIS Los Angeles (12). 17.45 Sokkokokki. 4.206.00 Älypää-TV.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto. 15.55 Huikea kakkukisa. 19.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. Nyt kostajakalastaja harventaa teinien rivistöä Bahamalla. 0.00 SVT: Aktuellt. 21.00 JIM D: Maissia. 23.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 14.10 Mitä tänään syötäisiin. 1.25 Huonosti käyttäytyvät miehet. 21.00 Rakkaudella katettu. 11.10 Puoli seitsemän. Haskellin kotitalosta paljastuu järkyttäviä todisteita tämän menneisyydestä. 23.00 New Jerseyn täydelliset naiset
klo 12.15-13.30, to 23.3.
klo 15-15.45, la 24.3. Tänään Quebeciin matkustava Klintrup odottaa alamäkiluistelun maailman cupin huipennusta innoissaan. Samasta syystä voi päätellä, etteivät luistelijat luistele rahan perässä. Joitain satasia saa kärkipään sijoituksista, eli ei siellä hirveitä summia pyöri. Laskemista ei pääse harjoittelemaan juuri muualla kuin kisoissa, joten siinä mielessä oma tilanne on hyvä.
WWW.PUUSTELLI.FI
Klintrup on taustaltaan jääkiekkoilija. Edellinen tapahtui vuonna 2007, eli Klintrup on kulkenut kansainvälisiä kisoja pian 5 vuotta. Kokemus opettaa paitsi laskemaan, myös taktista puolta. Viime vuonna Kanadan osakilpailua seurasi 120 000 silmäparia ja ennakkotietojen mukaan vastaavaa on luvassa jälleen. Ruljanssi on kova, sillä jo torstaina karsivat yleensä järjestäjämaan kansalliset laskijat. Kesto n. Kokemusta on siis paljon, joten Suomessa pitää tapahtua pieni ihme, että joku onnistuu syrjäyttämään oululaisen MC-joukkueesta. Jos pääsee koko kisan finaaliin, tulee lauantaina vielä viisi laskua. 050 5417207
Tee laskelma osoitteessa thermia.fi
Ilmanvaihtokanavistojen
Jokisen Juustolan
LÄMPÖPUMPUT MAA - ILMA - VESI
Ison meren taakse
LUISTELU Alamäkiluistelun maailman cup huipentuu ensi viikonvaihteessa Kanadan Quebecissä.
JUHA HONKALA
PUNAISTA HERAA LEIPÄJUUSTOA
huomenna TORSTAINA Raahen torilla 9-10.20, Pattijoki 10.30-11 Vihanti 14.15-15
myynti@uusiolampo.fi www.uusiolampo.fi
Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. Jo perjantai-iltana on ensimmäiset eliminoinnit, eli neljän laskijan erät, joista kaksi nopeinta pääsee jatkoon. maaliskuuta 2012
PÄIVÄN AUTO!
HOX! Kulutus 3,7 l/100 km
V
8.900
Peugeot 206 Sport 1.4 HDi -08
Markku Alasuutari, paikallisjohtaja 020 762 4182 Markku Martinmäki, automyyjä 020 762 4184
70 5-ov 152 tkm. kevätkokous ti 27.3. Meininki kisoissa on rentoa, kuten toisessa yleisöystävällisessä lajissa, lumilautailussa. 010 277 7328
ja varaa maksuton suunnitteluaika kotiisi.
Puhelut: 8,21 snt/p + 5,9 snt/min, gsm 8,21 snt/p + 16,9 snt/min.
Raahen Puustelli, Jokelantie 3, Pattijoki
MA-PE 9-17
Muulloin sop.muk.
Miltä tuntuisi esiintyä yli 100 000:lle fanille. Tahti on ko-
"Kilpailemme tietysti voitosta, mutta maalissa lyödään kavereiden kanssa kättä."
Klintrup laskee tavallisilla jääkiekkoluistimilla.
va. klo 10-11, paikalle klo 9.30. Sellainen yleisömäärä ja kaikki ovat innoissaan. klo 18.30 toimistolla. 0400 802 893
SEURAT
Raahen Vesa Sääntöm. Tervetuloa. Siellä mies kaatui alkuerissä ja putosi jatkosta. Kuvat: Vesa Joensuu
PUHDISTUS-, ASENNUS-, mittaus- ja säätötyöt
Raahen Ilmastointiasennus Juha Sallinen puh. Vapaa pääsy.
PARTIO
Tervastuli
HAVUlle ilmoittautuminen
loppuu 15.3. Näin karsitaan, kunnes jäljellä on 64 parasta, jotka jatkavat lauantaille. Kisareissut ovat aina mukavia.
Vaikka laji on vaativa, vauhdikas ja yleisöön menevä, ei alamäkiluistelussa liiku vielä suuria rahoja. Jalat ovat hapoilla jo ennen finaalia. 050
386 3100
Paavo Klintrupin lähtönopeus luistimilla on huippuluokkaa. Heti kun on päässyt alas, lähtee kyyti takaisin ylös. Ensimmäistä voittoa haetaan, mutta siihen tarvitaan myös tuuria.. PattU 2002 F-tytöt tarvitsevat lisää pelaajia. Raahe Liikuntahalli Kummatinkatu 3
Tervetuloa!
klo 10-17
TALVIRENKAIDEN LOPPUUNMYYNTI
RENGASPALVELU
X-MAN
Pattijoki p. RJK / Taitoluistelu Harjoitukset to 15.3. Homma jatkui Helsingissä, missä pärjäsin myös ja sen jälkeen olin jo Suomen joukkueessa. Olin heti mukana ja pääsin Raatin kentällä tasaisella pidetystä karsinnasta jatkoon. Ensin on treenit, jossa opetellaan rata pienissä osissa ja lopuksi vedetään pari treenilaskua lähdöstä maaliin. Kyselyt numerosta 050-4855536 Mika. Raahessa työssä käyvä poliisi Paavo Klintrup on yksi niistä, jotka tietävät. 020 762 44, ma-pe 917, la 10-14
Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 6,9 s/min, matkapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 16,9 s/min
www.porho.fi
VAIN TORSTAINA 15.3. Eli Red Bull maksaa F1kuski Sebastian Vettelille enemmän kuin teille. Näytös su 25.3. 2-renkaat, huoltokirja, moottorinlämmitin, metalliväri, vetokoukku
19
T v
EITA LENKKAR KUOMAN ITA APPA KUMISA ENKIÄ TANSSIK
PÖRHÖN AUTOLIIKE OY
Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. klo 12.1513.15. On meillä alusta saakka mukana olleilla aika iso etu uuteen porukkaan. Tähän saakka paras sijoitus on kolmas ja pari kertaa olen ollut neljäs. Perjantaina aloittaa kansainvälinen ryhmä, eli pitkälti sama, joka on kiertänyt koko cup-sirkuksen. Räväkät ensimmäiset potkuvat ovat eduksi alamäkiluistelussa, jossa ohittaminen on erittäin vaikeaa. Joo. klo 10. RJK / Taitoluistelu Taitoluistelijat esittää luistelunäytöksenä sadun "Prinsessa Ruusunen" Raahen jäähallissa su 25.3. Moni voi kuvitella, mutta harva tietää. Tämän jälkeen on aikalaskut, joiden perusteella kilpailijat asetetaan lähtöjärjestykseen, Klintrup valottaa. Ei siellä hirveästi ennätä turistina pyöriä, sillä kisaviikonloppu on tosi tiivis, Klintrup kertoo. Onhan siellä aika hieno tunnelma. Oulussa asuva 22-vuotias urheilija on pelannut useaan otteeseen myös Raahessa, mutta kantanut Kiekko-Oulun sotisopaa. Kilpailemme tietysti voitosta, mutta maalissa lyödään kavereiden kanssa kättä ja kaikki tulevat toistensa kanssa juttuun. Muistakaa palauttaa
ilmoittautumislaput johtajille tai lippukunnan postilaatikkoon.
REMONTTIVIIKOT
PUUSTELLISSA
KEITTIÖ PA
KEVÄÄN
YT MDUT NRHAIMEILLAAN!
NY T SA AT LISÄKSI
JA N OSTA
LLE
JA ROTONTA 6 KK KO MAKSUAIK A A! TA KULUTON
TIESITKÖ, ETTÄ PUUSTELLISTA SAAT HALUTESSASI TÄYDELLISEN KEITTIÖREMONTIN KAIKKINE TÖINEEN JA TARVIKKEINEEN"LATTIASTA KATTOON".
Tule tai soita remonttiasiantuntijalle
p. 12 |
TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA!
T T A
Raahen Seutu
14. Klintrupin mukaan kukaan ei elä luistelulla, vaikka taustalla on virvoitusjuomajätti Red Bull. Alamäkiluistelijaksi Kl-
Maailman cupin kokonaisvoitto karkasi Klintrupilta edellisessä kisassa Ruotsin Åressa. klo 15.45-16.45, su 18.3. 40 min. Selvästi enemmän, Klintrup myhäilee.
intrup pääsi Oulun Kärppien B2-joukkueen treeneistä. Koppiin tuli pari Red Bullin tyyppiä, jotka tarjosivat mahdollisuutta karsia kilpailuihin