Selkälä ei lähtisi numeraaliseen määrittelyyn, koska se haittaisi muuta kehittämistyötä. Jotta vanhemmillakin koulun aloitukseen liittyvä jännitys helpottaisi piirun verran, lahjoittaa Raahen Seutu taas tänä syksynä huomioliivit koulumatkojen turvaksi kaikille Raahen, Vihannin, Siikajoen ja Pyhäjoen ekaluokkalaisille. Raahen nykyisessä kaupunginvaltuustossa valtikka on vahvasti Suomen Keskustalla, jolla on 16 valtuutettua. Huhtala ei usko Raahessa kahdenväliseen kisaan, mutta oman puolueensa virettä hän kehuu. Ainahan tavoite on lisätä paikkamääriä, mutta realistisesti, toteaa Huhtala.
Kokoomuksessa ei uskota Urpilaisen hehkun vetävän vertoja puolueesta presidentiksi valitulle Sauli Niinistön karismalle. Ei Raahessa taideta suurimmaksi puolueeksi päästä eikä kokoomuskaan ole täällä suurpuolue. kesäkuuta Rautaruukintiellä satasta, eli ylinopeutta oli noin 40 kilometriä tunnissa. Nelli Pietikäinen (vas.), Kati Eskola ja Adele Koskela eivät tunnustaneet, että koulun aloittaminen olisi jännittänyt. Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ja Kansallisen Kokoomuksen hajurako onkin jo pienempi. Raahen kokoomuksen tavoitteena on saavuttaa pronssia puolueiden suuruuskisassa. Teksti: Sanna Keskinen, kuva: Vesa Joensuu 5
SUUNNISTUS Saloisten Reipas osoitti jälleen, että seurassa hallitaan suunnistuksen salat. Raahessa kokoomus haastaa demareita pyrkiessään kolmanneksi suurimmaksi.
KRISTIINA TUIKKALA
LUONTO
12
Siilin pitää lihoa
+ 22
Saatiinhan se intiaanikesä
13
IHMISET
Mikalla on lyijyä suonissaan
11
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Kokoomus haastaa
kallaan niin ikään omilla kymmenluvuilla. Kristillisdemokraatteja Raahen valtuustossa on kaksi. Pieniä molemmat, miettii Huhtala. On sattumaa, että demarit on kolmanneksi suurin ryhmä, muo-
toilee Selkälä. Matka päättyi ojaan. Vaikka presidentti onkin puoluekirjansa luovuttanut, Selkälä uskoo hänen
pitkän valtiomiesuransa vaikuttavan. Demareiden ryhmä on kolmanneksi suurin seitsemällä valtuutetulla. Hän uskoo, että nykyisellä työntuottavuuden kasvulla mitoitus korjaantuisi ajan myötä. Paikallistasolla on muitakin vastustajia, SDP ei ole päävastustaja. Ollaanhan me käyty eskari, sehän on melkein samanlaista, tytöt muistuttivat. Nyt tuota tilaa pitää SDP. Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi mies tuomittiin maksamaan oheissakkona 40 päiväsakkoa.
Monta kivaa juttua edessä
Reippaalle menestystä
RAAHEN SEUTU
Raahen Seudun kummikoulun, Jokelan koulun ekaluokkalaiset puhkuivat intoa ensimmäisenä koulupäivänään. Kyydissä ollut henkilö mursi nikamansa selästä. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
RAAHE Valtakunnan tasolla demarit ovat haastaneet kokoomuksen tavoitellessaan maan ykköspuolueen paikkaa kuntavaaleissa. Kuntavaalien yhdeksi puheenaiheeksi molemmat paikallistason puheenjohtajat hyväksyvät vanhustenhoidon ja sen henkilöstömitoituksen. Selkälän mukaan on täysin mahdollista, että kokoomus saisi uuden Raahen valtuustoon 7-8 valtuutettua. Huhtala on lakiin kirjattavien minimimitoitusten puolesta. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen nosteen hän uskoo vaikuttavan. Kokoomuksen valtuustoryhmään kuuluu viisi henkilöä. Mies ajoi 2. Perussuomalaisten edustus on yhden valtuutetun varassa. Raahen Seutu julkaisee kuluvalla viikolla juttusarjan kuntavaaleihin valmistautuvien puolueiden kuulumisista.
KOULUT ALKOIVAT: Liikenteessä vilistää nyt pieniä ihmisiä
Humalassa ojaan ajaneelle ehdollista
RAAHEN SEUTU
KÄRÄJÄT Ylinopeutta ojaan ajanut vuonna 1992 syntynyt raahelaismies tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa 5 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajokortitta ajosta. Murtuma oli parantunut oikeuskäsittelyyn mennessä. Jouko Selkälä ei suoraan haasta kuntavaaleissa demareita. Toiseksi suurin ryhmä, Vasemmistoliitto on 12 pai-
Kysyipä demarien kunnallisjärjestön puheenjohtajalta Suvi Huhtalalta tai kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajalta Jouko Selkälältä, niin Raahen paikallis-
tason realiteetit muistetaan. ELOKUUTA 2012 | N:RO 154 | 93. Seura kahmi hurjan määrän mitaleita Olhavassa käydyistä aluemestaruuskisoista.
15. TIISTAI
14
Pitää aavistaa kaikki jo etukäteen; pitää nojata tulevaan. Se on jotain suurta luottamusta. Jo nyt ollaan otettu esimerkiksi aurinkovoiman suhteen huomattavia edistysaskeleita takavuosiin verrattuna. Jokaisen pitäisi joskus saada upota korviaan myöten ystävällisyyden pehmeään pumpuliin. Ei mitään halua liittyä siihen joukkoon. Koska tuskin vai-
mokaan vikoja ryhtyy korjaamaan, taidamme vain kirjata viat paperille ja viedä auton huoltoon. Jos tämä pääoma saadaan sidottua ympäristötek-
VAPPU KALLIO
T
E
"
Tuulen, auringon ja puun varaan ei voi jättäytyä.
oimittajan tehtävä on olla valpas ja varuillaan. Niin minä olen yrittänyt. Missä olivat valppaus ja varuillaan olo, missä nojaus tulevaan. Mieli oli hyvä.
mikko.maatta@almamedia.fi. Vaikka ihminen aina yrittää menestyä ja vaurastua ja parantaa tahtiaan ja olla muita edes joltain pieneltä osa-alueelta parempi, niin menestys ja suosio tulevat sittenkin täytenä yllätyksenä. Kaikki eivät kestä. Ihmettelin vain, kun kukaan ei tarvinnut minua kyläkirjajuhlien laittoon. Vaikka tuulivoima tarvitsee nykyisellään veronmaksajan runsasta avokätisyyttä, ja aurinkoenergia vaikuttaa Suomen pimeässä talvessa haihattelulta, on uusiutuvan, puhtaan energian kehittämistä vietävä kunnianhimoisesti eteenpäin. Silloin muistan ajatelleeni: Nyt pitäisi vielä kestää tämä menestyskin. Kiitos kaikille teille, jotka teitte niin suurenmoisen juhlan kyläkirjamme takia! Näin jälkeenpäin voin sanoa, että onpa hyvä ja terveellistä pökertyä edes joskus. Elinkeinoministeri Jyri Häkämies aikoo viedä sitä ja muuta ilmastoystävällistä energiantuotantoa määrätietoisesti eteenpäin. Varsinkin silloin on syytä panna jäitä hattuun. Kaaduin menestykseen. Kunhan vain osaisi tai viitsisi opetella. Olisi ollut pikku harjoittelu ja toisenlainen pukuvalinta paikallaan. Sellaiseksi valitseminen on juuri sellainen ele, joka kuittaa tehdyt ja tekemättömät. Se ikään kuin hyökkää jostain puskan takaa ja tuuppaa menokierteeseen. Niin kuin minä, maailman pienin Jätti.
Tuulivoimasta ollaan innoissaan muuallakin kuin Raahen kaupungintalolla. Minulle valinta Ylipään väliaikaisen virkaatekevän kyläjätin mainioon ja ilmeisen vähätöiseen tehtävään tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Kannustettavaa kunnianhimoa
linkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) toi heinäkuussa julkisuuteen suunnitelman puhtaan energian ohjelmasta. Laskun maksamme sitten, kun maksamisen aika tulee. Vaikka määrä tuntuu hurjalta, voi se jopa toteutua, sillä ala on hyvässä kasvuvauhdissa maailmalla. Kaiken aikaan on oltava naama pokerina tai peruslukemilla. elokuuta 2012
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN
Meri on täkäläisen sielunmaisema. Korkeintaan pieni virnuilu kuuluu asiaan. Se on kuin jokin suuri rinta, jota vasten voi kallistaa pienen pään iltaisin. Siksi menestys on vaarallista. 2 |
Raahen Seutu
14. Täytyy sanoa, että en. Sen osoittavat Raahen Seudun ja Raahelaisen kesäkuvakisaan lähetetyt lukuisat merimaisemakuvat.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Olipas se jättiyllätys
ja niitä, joista aika ajoi ohi. Tavoitteena on panostaa kotimaisen, puhtaan energian tuotantoon siinä määrin, että energian tuontia voidaan vähentää kolmanneksella nykyisestä. Pelkästään tuulen, auringon ja puun varaan ei Suomi silti voi jättäytyä, jos teollisuuden kilpailukyvystä, työpaikoista ja hyvinvoinnista halutaan pitää huolta. "No, etkö vähän arvannut?" kyseli Leila Kastelli jälkeenpäin. Hiukan suorastaan hävetti ja nolotti. Korjatulla pyörällä oli taas lauantaina kepeä ajella. Viime viikolla vein pyöräni liikkeeseen korjattavaksi. Häkämiehen esikunnan laskelmien mukaan puhtaaseen energiateknologiaan, niin sanottuun cleantechiin, voisi syntyä jopa 40 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Olen menestynyt kerran aiemminkin. Nokian irtisanomisten jäljiltä Suomessa on suuri joukko ict-alan huippuosaajia vailla työtä ja uusia haasteita. Halvemmalla olisin päässyt itse korjaamalla, mutta toisaalta tulinpa jälleen käyttäneeksi kotikaupungissa olevia palveluita. "No, eihän me voitu, kun meidän piti harjoitella, ja sinä olisit saanut tietää", selitti juhlien järjestelijä Johanna Pistemaa. Vika ei ollut suuren suuri, mutta taas kerran sisäkumi jäi vaihtamatta. Siksi Häkämiehen ohjelman tavoitteena on myös, että kaikki kolme luvan saanutta ydinvoimalaa toteutuvat.
JOUKO
"
"Menestys on yhtä vaikea kestää kuin alamäkikin."
Palveluja ostamassa
TORNIN JUURELTA
Kai se on myönnettävä, että olen joko laiska tai epäkäytännöllinen. Silloin huomasin, että menestys on yhtä vaikea kestää kuin alamäkikin. Ohjelman taustalta löytyvät tietenkin ilmastopoliittiset syyt, mutta sillä haetaan helpotusta myös heikentyneeseen vaihtotaseeseen, jota Suomen voimakas riippuvuus tuontienergiasta rokottaa. Se on sellaista pyörrettä, että kun se seisahtuu, on vähän aikaa täysin vailla suojaa. Se on kunniatehtävä, ja yritän kantaa sen kunnolla. En ollut varautunut siihen. Ja yhtenä päivänä, kun istuin Ylipään kyläjuhlissa kädet ristissä, päähäni lyötiin halolla ja olin täysin pökertynyt. Etenkin tavoite kivihiilen käytön lopettamisesta vuoteen 2025 mennessä saa optimistisimmatkin toppuuttelemaan ministerin intoa. Maailma on täynnä höyrähtäneitä voittajia, entisiä suosikkeja
nologian kehittämiseen, voi lopputuloksena hyvinkin olla aitoja huipputuotteita ja merkittävää kilpailukyvyn paranemista. Nelipyöräisenkin viat vaikuttavat sen verran pieniltä, että ne voisi ehkä korjata itsekin. Pian on edessä myös tyyriimpi remontti, kun auto on vähitellen pakko viedä huoltoon. Jätiksi tullaan vain kerran elämässä. Ohjelma on kerännyt kiitosta, mutta epäileviäkin äänenpainoja on löytynyt. Niin, mutta entäs minä: anopin valmistaman kansallispuvun lämmittämässä pienessä yksityisessä saunassani sain hikoilla vielä Ylipään Jätin jättikaulahuivi ympärilläni
Oppaasta saa esille myös paluuaikataulut. Toinen suuri ongelma on se, että yleisurheilu ei näytä nykyisin kiinnostavan poikia. Niskanen laskee Raahen paikallisliikenteen reittioppaasta löytyvän kaikkiaan kymmenen reittiä, jotka kattavat koko Raahen alueen.
"
Suomi on koululiikunnan kehitysmaa.
ESA PYHÄLÄ, ELÄKKEELLÄ OLEVA LIIKUNTASIHTEERI
Suunnittelija myöntää linja-autojen vuorovälien vaihtelevan paljon. Reitistö löytyy osoitteesta http://raahe.matkahuolto.info tai siihen pääsee Matkahuollon sivustojen kautta.
Kunnon ajoitus mennyt pieleen
OLYMPIALAISET Kunnon ajoituksen pieleenmeno on raahelaisen urheilumiehen Esa Pyhälän mielestä tärkein syy siihen, miksi suomalaisilla yleisurheilijoilla meni huonosti.
VAPPU KALLIO
Viidet olympialaiset käynyt raahelainen urheilumies, eläkkeellä oleva liikuntasihteeri Esa Pyhälä ei lähtenyt Lontoon olympialaisia katsomaan. Sinne hän lähtee. Lukuisia Suomenmestaruustasolla menestyneitä yleisurheilijoita sekä aikanaan nuorten maailmanmestariksi noussutta Petri Keskitaloa valmentanut Esa Pyhälä ihmettelee sitä, että yleisurheilijat eivät näytä pääsevän kauden pääkisoissa edes omiin ennätyksiin. Viiden metrin pätkästä piti tehdä 45 metriä leveä ja kaksi metriä syvä. Kun Honganpalosta vilkkaimpaan aikaan kulkee onnikka noin kerran tunnissa, niin Mattilanperältä on vain yksi vuoro päivässä. Nyt hän on enimmäkseen melonut uudella kajakillaan. Palkkaa ei maksettu silloinkaan, kun Pyhälä valmensi. Heitä näkee Raahen yleisurheilunkentillä vähän.
Yksi syy urheilijoiden menestymättömyyteen on yksinkertaisesti pohjakunto. Arvostuksen puutetta osoittaa sekin, että vuodesta 1988 olympialajina ollut purjelautailu on äänestetty pois, jotta tilalle saataisiin leijapurjeet. Kuva: Vappu Kallio
Hyviä tyttöryhmiä on kyllä, myöntää Pyhälä. Sen jälkeen hän lähti vielä 7 kilometrin päähän Merijärven kirkolle polkupyö-
Julkisuudessa on puhuttu siitä, että valmentajat eivät ole ammattimaisia: heille ei makseta palkkaa. Purjelautailijoita on aina potkittu päähän, Ravander sanoi. 14. Rautaruukillekin pääsisi näppärästi. Montrealin olympialaisissa olin kolme viikkoa, Barcelonassa kaksi viikkoa ja Moskovassa kaksi viikkoa, ja Urheiluliitto maksoi majoituksen ja lentoliput. Yksikään ei ole päässyt kesän parhaisiin tuloksiin!
Valmentaminen kiinnostaisi yhä Esa Pyhälää, kunhan löytyisi sopiva valmennettava. Häntä ihmetyttää, että lajista, josta tuli kisojen ensimmäinen mitali, näytettiin TV:n katsojille niin vähän. Kun urakka oli tehty, piti palata samalla tavoin takaisin kuin oli tullutkin. Köliveneilijöillä ja purje-
lautailijoilla on ollut turhia näkemyseroja. Silloin kun minä valmensin, huippukunto ajoitettiin aina tärkeimpiin kisoihin. Elokuun alusta Raahe on ollut mukana Matkahuollon nettipohjaisessa reittioppaassa, joka toimii samaan tapaan kuin kaukoliikenteen reittiopas. Pyhälä kertoo kaivaneensa kanavaa lapiolla töikseen 1718-vuotiaana. Yksi ennätys kertyi elämään siitäkin, kun käsinlypsyssä 600 vetoparia meni sankoon ilman että meni maitoa lihaan. Miksi he nyt eivät ole huippukunnossa. Siinä kun oli jännimmät paikat, niin laitettiin esteratsastusta näkymään, siunaili Ravander. Silloin valmentajille maksettiin matkat, majoitus ja ruoat,
OLYMPIALAISET Moninkertainen raahelainen jääsurffauksen maailmanmestari Arto Ravander olisi mielellään katsonut enemmänkin surffausta. Varsinkin F2-lauta, jota kisoissa käytettiin, on niin leveä ja tasainen, että "sillä voi kävellä melkein kuin laiturilla".. Arto Ravander ei ole kesällä ehtinyt paljon lautailemaan. elokuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Raahelaisille linja-autojen reittiopas
KRISTIINA TUIKKALA
JOUKKOLIIKENNE Nyt Raahessa on siirrytty oikeasti kaupunkiliikenteeseen, iloitsee joukkolii-
kennesuunnittelija Anneli Niskanen. Oikeastaan vain se lähtö, jossa mitali varmistui. Hän uskoo surffaamisen nousevan. Esa Pyhälän mielestä kunnon pohjatyön pitää lähteä lapsuudesta. Ojan kaivuuseen piti ensin polkea pyörällä kuusi kilometriä, sitten rämpiä hangessa kilometri, ja vasta sitten alkaa kaivaa. Liian lähellä, kuuluu kommentti. Niiden suomalaisten kannalta, jotka haluaisivat nähdä televisiosta urheilun menestystarinoita, kaskessa on kuitenkin kantoja. Ateenan ja Pekingin olympialaisissa kävin omalla kustannuksella, Pyhälä muistelee. Suomi on koululiikunnan kehitysmaa. mutta muuten piti tulla toimeen omillaan. Kaksissa olympialaisissa Ruotsin kuningas Kustaaseen törmännyt Esa Pyhälä tähyää jo Rio de Janeiron olympialaisiin. Lähtö- ja kohdeosoitteet syöttämällä palvelu tarjoaa lähimmän linja-autopy-
säkin ja linja-autojen aikataulut sekä käytettävän matka-ajan. TV-ajan niukkuus samoin kuin se, että lautailijaa ei ole juurikaan tuettu rahallisesti osoittavat, että purjelautailua ei arvosteta korkealle. Ja nuorena lasten piti hoitaa lehmiäkin. Esimerkiksi Limingassa on nuori nainen, joka olisi lahjakas seitsenottelija, mutta hän haluaa pelata sählyä! Nuoret eivät siis välttämättä kiinnostu itselleen sopivasta lajista. Leijalautailu on nousussa, mutta miksi purjelaudat voisi olla sen rinnalla olympialuokkana. Ja jospa se Kustaakin tulisi sinne.
Surffausta on aliarvostettu
VAPPU KALLIO
Pyhälä näkee lähiseudulla urheilulupauksia, joilla olisi mahdollisuuksia maailman huipulle. Valmentaessa tuli käytyä leireillä ja kilpailuissa eri puolilla maailmaa Australiaa, Kaliforniaa, Etelä-Amerikkaa, Kanarian saaria, Nizzaa ja Sotsia myöten. Jo valmistuneen nettipalvelun lisäksi työn alla on koteihin jaettavat paikallisliikenteen aikataulut. Joukkoliikenteen aikataulut on soviteltu paljolti koulujen aikatauluihin,
mutta suunnittelija kehottaa tutustumaan myös Rautaruukille suuntautuvaan joukkoliikenteeseen. Melkeinpä jokainen teki kisoissa oman ennätyksensä, muistelee Pyhälä. Nykyisin normaalin päivän aikaan ei saada tarpeeksi liikuntaa, eikä koulun jälkeen lähdetä mäkeen. rällä treeneihin. Palvelussa ovat mukana numeroidut linja-autovuo-
rot, ei palveluliikenteessä kulkevat Fiia, Pekka ja Liisa. Ne kisat ovat tarpeeksi kaukana. Koulusta ei ole tuntien vähyyden vuoksi urheilun edistäjänä juuri mihinkään, katsoo Pyhälä. Toiveissa on vähentää yksityisautoilua ja lisätä joukkoliikenteen käyttöä
Ainakin teeren pesintä on onnistunut. Jos ei tahdo roolisuoritus onnistua, "käsikirjoitusapua" voi hakea pitkän tiskin takaa. Syksy pääsi tulemaan kesää odotellessa. Vesilintujen osalta olen odotellut RKTL:n pistelaskentojen tuloksia, niitten pitäisi tulla lähipäivinä. Joko metsäkanalinnuista on tietoa. Ruoho mustana.
Kateelliset vaan huute-
lee kun Kirppishamstraajilla on bisnesvainu kohillaan.
Ministeri Kyllösen idea
kupolvet kiittelevät tuhoutuneen luonnon ja saasteiden täyttämien vesistöjen äärellä, että oli niillä onneksi töitä.
Duunarit,eikö kuiten-
tää penskat ja pultsarit, eikö muuta paikkaa ole?
Pihtiputaalla on nyt
leikata kilonmetrikorvauksia työmatkalta. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Näytös alkaa välittömästi sisään astuttuamme, ja rooliaan voi alkaa esittää heti täysipainoisesti. Kenen etuja vasurit ajaa?
Brahenkadulla saa siivo-
Jos tunnistat kuvassa olevan henkilön, kerro vastauksesi, nimesi ja yhteystietosi Raahen Seutuun torstaihin kello 12 mennessä. Metsokanta näyttäisi pysyneen viime vuoden tasolla, mutta teerien määrä on hivenen laskenut. On laulurooleja, joita yhteisnimellä karaokeksi kutsutaan, ja siinä esitysten ja esittäjien kirjo antaa suuria elämyksiä kaikille kuuntelijoille ja varsinkin esittäjille. Kyyhkyjahti on jo menossa, mitä sinne kuuluu. Paremminkin voisivat asiat olla. Onkohan linnustajilla mitään metsästettävää näin kylmän ja märän kesän jälkeen. Ja saattaa se näytelmän juonikin olla siinä vaiheessa kadonnut. Rooleja onkin monenmoisia ja oman roolinsa saa valita kuntonsa ja latautumisensa mukaan. Esitykset loppuvat yleensä vasta yömyöhään. Näin kesällä näytökset on monena iltana ja yö-
nä ulkoilmanäytöksiä. elokuuta 2012
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
FAX: (08) 220 702 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Näytelmäarvostelu (ei tosikoille)
Erkki Kivimäki
Siivekästä riistaa odotettavissa
TUULIKKI NOUSIAINEN
Sorsastuskausi lähenee uhkaavasti. Siikajoen Eräkaverien puheenjohtaja Erkki Kivimäki, kannattaako tänä vuonna lähteä sorsanpyyntiin. Loppuillasta se jostakin kumman syystä muuttuu ikään kuin veltoksi, haluttomaksi, välinpitämättömäksikin. Sen vuoksi on kesäksi rakennettu lava teatterin eteen. Ainakin Merikylänlahdella näyttää olevan elämää. Siinä tällainen esitysmuoto puolustaa paikkaansa eritoten yksineläjän teatterikokemuksena. Heitä ei parane mennä roolisuorituksistaan neuvomaan, niin paneutuneita he osaansa ovat. Mutta hauskaa teatterikesää ja syksyä kaikille harrastajille!
JUKKA HANHISUANTO
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
ARVAA KUKA?
Kun eivät oo suojatietä tehneet...Kuva: Armas Vares
Anivarhain otettu kuva Haapajärven tekoaltaalta.
Paavo Silvola
Kuva:
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti numeroon 17255. Mutta sääskiä ja pikkukärpäsiä on vielä maastossa kuin keskikesällä. Oli yllätys, kun teeri kukersi kuin syksyllä konsanaan nyt viikonvaihteessa Hummastinjärvien maastossa. raahenseutu@almamedia.fi. Ovella vahtimestari on todella ystävällinen ja kerää pääsymaksun, joka on todella maltillinen. Sen sijaan pyyn ja riekon määrät ovat tipahtaneet tuntuvasti.
Poikamiehenä "joutuu" silloin tällöin, elämäänsä piristääkseen, käymään paikkakunnan huvipaikoissa viihdettä ja viihdykettä etsimässä. Jotkut ovat puhuneet, että liikkeellä on jopa 600 hanhen parvi. Ääneni on kyllä loistava, mutta jostakin syystä se on kerennyt mennä pilalle, ennen kuin se ehtii suustani ulos. Mutta me sisään tulijathan olemmekin samalla näyttelijöitä. Mutta varmasti kaikki näyttelevät, siitä tämä teatteri on erinomainen ja erikoinen. Puttaalainen.
Kuka sotki. Siis tunteiden koko skaala. Onhan vesilinnuilla ainakin uimavettä riittänyt! Mutta jos kouratuntumalla arvioisi, niin ei vesilinnuilla mitään hätää pitäisi olla. On tietenkin puherooleja, jotka ovatkin yleisimpiä. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU LUKIJALTA
Raahen Seutu
14. Siellä on sekä sorsia että hanhia. Jotkut näyttelevät kohteliasta herrasmiestä, jotkut ihan tavallista kadunmiestä. Teeren poikueita oli jo hillapaikoilla ja on niitä pyörinyt myös mustikkapaikoilla. Sen, kuinka uppoutuen on illalla tullut näyteltyä, kokee sitten aamulla. Ne käyvät vuoroin pelloilla syömässä ja vuoroin merellä lepäämässä. Itse en yleensä laulurooleja näyttele. Draamaakin esitetään, itkua, naurua, usein aika teeskennellyn tuntuista
kylläkin. Hmm.
Sitähän ne tulevat su-
kosuontien mutkan pos-
Pyhäluodon rannassa kii-
kaivokselta että itse saisi myrkky päästöt kuriin eikä myrkyttäisi Raahen rantoja.. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät) Tekstariin mahtuu vain 151 merkkiä. Pyhäjoen
kin ole pääasia että palkka juoksee meille kaikille tehtiinpä työtä eli ei.
Positiivista olisi kulta-
ta jatkuvasti koirankakkoja melkein portaalta. Entä metsäkanalinnut. Tavallisessa teatterissa en ole monesti käynyt, mutta eräässä harrastajateatterissa, jossa kaikki ovat näyttelijöitä, osallistuvat rooleihin todella paneutuen ja osaavat vuorosanat harjoittelematta, tulee joskus vierailtua. Toiset esittävät rikasta ja eräät eläytyvät kärsivän ihmisen rooliin. Näyttelijöiden vaihtuvuus on illan aikana suuri ja siksi näytelmä kestää pitkään. Riistanhoidonneuvoja Harri Hepo-oja Suomen riistakeskus Oulun aluetoimistosta, mikä on tilanne yleisellä tasolla. Arvomme oikein vastanneiden kesken kilon kahvia.
semmonen mummo, että ei mene sempalot sekaisin. Peltopyynnin olosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset, kun viljat eivät ole vielä kypsyneet. Vai odotetaanko että ensin tapahtuu onnettomuus.
Ruukin Salen edessä kyt-
luu öljyä. Vain vahtimestari voi joskus maltillisella äänellä kohteliaasti kehottaa lopettamaan näyttelemisen ja hakeutumaan kotiteatterin puolelle. Sieltä on löytynyt monta ystävää, entistä ja tulevaa ja varsinkin sillä hetkellä olevaa. Eri asia sitten on, ovatko ne täällä enää sorsastuksen alkaessa. Oman arvauksensa voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen toimitus. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Voisiko Jokelassa Ha-
tilaatikot siirtää turvallisempaan paikkaan. Varsinaisia kuiskaajia ei minun tietääkseni teatterissa ole. Kyyhkyt viihtyvät metsissä, kun marjoja on kohtuullisen runsaasti. Siellä on jopa joitakin monologien esittäjiä. Seuraavana päivänä ystävän nimi ja jopa mahdollisesti annettu puhelinnumero on tosin monesti mystisesti kadonnut. Kehonkieli on hyvin luontevaa ja sujuvaa varsinkin illan alkunäytöksien aikana. Vuorosanat on otettu suo-
raan elämän käsikirjoituksesta, joskin tässä teatterissa ne esitetään ehkä hieman kärjistäen. Raahen Seutu on päättänyt luopua nimimerkkien käytöstä, joten nimimerkkiä ei enää tarvita. Oulun alueelta on valmistunut tähän mennessä 64 riistakolmion tulokset. Poikueet ovat olleet hyvin kehittyneitä, tosin kokoeroja on enemmän kuin keskimäärin. Jotkut lauluroolien näyttelijät esittävät hilpeitä rallatuksia, toisten esitys tulkitsee tunnetason väräjävänpää päätä ja muutamat yltävät jopa operetin tasolle
Turistejakin otetaan mukaan. 1,76 1,86 1,76 16,00 30,00 13,00 28,00 0,74
väri ilman alv. Tarkoitus on, että lapset omasta näkökulmastaan havainnoivat ja pohtivat monenlaisia turvallisuusasioita, kertoo Torvinen. Tilaisuudessa mukana Tuomo Matala, Liisa Männistö, Sulevi Leinonen, Nina Ylikulju sekä "omaa" väkeä. tehtävälle ruskaretkelle Ylitorniolle ja Pelloon. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu. Kaikille lehden levikkialueen ekaluokkalaisille lahjoitetaan liivit osana Älä aja päälle -kampanjaa.
SANNA KESKINEN
Mestaruuksia nämäkin
TUULIKKI NOUSIAINEN
pää löysivät oikeista aukoista ulos. 23%) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. Turvallisuutta pohditaan osana Tää on
mun juttu -hanketta. Kannattaa ajaa pyörällä niin, että näkee kunnolla. Ilm. Pyöräilykypärän käyttö tiedetään Jokelassa tarpeelliseksi. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Tied. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. fi
Liivin kanssa liikenteeseen
KOULUVUOSI Jokelan koulun ekaluokkalaiset Raahessa saivat eilen lisäturvaa koulumatkoille, kun Raahen Seutu jakoi huomioliivit jokaiselle. Puhelimella (0700-3-91332) annetut ilmoitukset lisähintaan 1,68 /min+ppm. Tilaisuuden järj. klo 17. pian, puh. klo 18. alv. Asetelma oli sama myös veivin heitossa: Matti Laurila otti kultaa ja Mika Mathlin
hopeaa. 1.12.2011 Kestotilaus sis. 0%) Päivi Klaavo vapaalla helmi/13 asti à 186 (170,64 ) Hannu Pihlajakoski 010 665 5169 à 110 (100,92 ) Sanna Tjäder 010 665 5122
à 82 à 65 à 51 (54,23 ) (59,63 ) Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2,00 (46,79 ) www.raahenseutu.fi
JAKELUHÄIRIÖT 0200 71400 mpm/pvm
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. 9% (alv. Raahen srk-kodilla (pienisali) alk. klo 17 alkaen. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. yhdessä Raahen sot.veteraanien heng. Raahen Seutu jakaa huomioliivit kaikille levikkialueen ekaluokkalaisille tämän viikon aikana. klo 12.
Löytyykö se kaula-aukko. jaosto ja Raahen seurakunta.
5
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Vielä muutama paikka
7.-9.9. Myös kuntavaaliehdokkaita paikalla. raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu aineisto. Tämä meidän kylätie on niin kovin mutkainen, että kannattaa käyttää liivejä jo nyt, jotta autoilijat varmasti teidät huomaavat, opasti opettaja Tiina Torvinen joukkojaan.
Miten tämä laitetaan päälle, ihmetteli ekaluokkalainen Kati Eskola kaivaessaan huomioliiviä säilytyspussista pulpetille. Raahelaiset vihreät papattajat olivat edustustehtävissä myös Kiimingin suunnalla: paikallisille kyläpäiville osallistui yhdeksän Zetoria ja mielenkiinto oli taattu. alv. Esillä on muun muassa ympäristöasioita, koulun turvallisuuden pohdintaa, ensiaputaitoja ja liikennekasvatusta. 9% (alv. Raahen Seudun päätoimittaja Sanna Keskinen auttaa huomioliivin Kati Eskolan ylle. TERVETULOA!
Asiakaspalvelu
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. Kaikki mukaan! Rautaruukin Naiset Aloitetaan syyskausi tutustumalla Ruusumuorin kahvilaan ja sen ympäristöön Ylipäässä su 19.8. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 0%) 12 kk maksuvälillä à 155 (142,20 ) 6 kk maksuvälillä à 82 (75,23 ) 4 kk maksuvälillä à 56 (51,38 ) 3 kk maksuvälillä à 43 (39,45 ) 2 kk maksuvälillä à 30 (27,52 )
010 665 5185 fax (08) 220 702 Palvelemme mape klo 816 Tilaukset Maija Heikkilä 010 665 5170 Suorajakelut Minna Lattunen 010 665 5125 Ilmoituspalvelu Myyntineuvottelijat Anne Luovi 010 665 5171 Marketta Routaniemi 010 665 5119 Myyntipäällikkö Marjut Möttönen 010 665 5172 gsm 040 573 0569 Markkinointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaa Erkki Heikkilä gsm 0400 589 430
Toimitus Juha Honkala Vesa Joensuu Vappu Kallio Maarit Kesti Mikko Määttä Tuulikki Nousiainen Sari Ohinmaa Kristiina Tuikkala Raili Viirret Uutistuottaja Nina Tuomikoski Päätoimittaja Sanna Keskinen
010 665 5180 fax (08) 220 702 010 665 5162 010 665 5159 010 665 5158 010 665 5165 010 665 5161 010 665 5163 010 665 5164 010 665 5160 010 665 5120 010 665 5118 010 665 5173 gsm 050 562 7068
ILMOITUSHINNAT /pmm
mv ilman alv. Joskus autot ajavat tosi lujaa, niin kuin eilenkin illalla, mietti Eemeli Arvola maanantaina. alv.)
@
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi
Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Koulumatkaa oli harjoiteltu etukäteen, ja monta hyvää ohjetta oli lapsilla mielessä. Perinteisissä Zetorweljien zetorkilpailun kampikäynnistyksessä Matti Laurila voitti kultaa ja Mika Mathlin hopeaa. Minun kypärä kyllä vähän lonksuu, kertoi Adele. Kutsumme tilaisuuteen kaikkia Raahen sotiemme veteraanijärjestöjen (sotainvalidit, Raahen Rintamaveteraanit, Raahen sotaveteraanit ja Kaatuneitten omaiset) jäseniä puolisoineen, leskiä, kannattajajäseniä ja ystäviä sekä muitakin seurakuntalaisia. 0065938636 TILAUSHINNAT alk. 23%) klo 8.30 mennessä
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 , sis. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. Heijastimilla varustettua, keltaista liiviä luvattiin myös pitää. Te kaikki olette sydämellisesti tervetulleita tilaisuuteen. elokuuta 2012
Raahen Seutu
|
JÄRJESTÖT
Raahen ja Ympäristön Sotaveteraanit Seurakunta-ilta on su
19.8. Seijalle mahd. 2,36 2,45
Ilmoitusten aineistot toimitettava kaksi arkipäivää ennen lehden ilmestymistä klo 14 mennessä Laskutuslisä 5,09 (sis. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekijoitettuna os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE
etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Ilmoitusvalmistus Vuosikertatilaus Aini Kanniala 010 665 5168 sis. klo
10.
www.pyhajoenseurakunta. 1,92 1,99
sis.alv. Koulun retkillä se on pakollinen, ja koulumatkoillekin koulu kypärän käyttöä suosittaa. 050 407 1941.
Raahen Seudun Kehitysvammaisten Tuki Kuukausikokous pidetään taas kesätauon jälkeen Kuutissa 14.8. Siinä on tietenkin kysymys Zetorin käynnistinkammen heitosta, Matti Laurila naurahtaa.
Raahen ja Raahen seudun
PERUSSUOMALAISET
Kansanedustaja JULMA-JUHA VÄÄTÄINEN
"Kunnat kuntoon", puhe- ja keskustelutilaisuus Raahen Härkätorin puiston lavalla torstaina 16.8. Ja pyörällä ei saa kiihdy-
tellä, vaan pitää ajaa nätisti, muisti Matias Seppä. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Asialla olivat Raahen Seudun Zetoristit. klo 13 lähdetään linja-autoasemalta linja-autolla tai kimppakyydein. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Ja joskus se vaan unohtuu kotiin, tunnusti Topias Puolitaival.
Tänä vuonna Jokelan koulussa kiinnitetään kypärän ja heijastinten lisäksi huomiota turvallisuusasioihin laajemminkin. Kuvat:
Vesa Joensuu
Jumalanpalvelus su 19.8. Hetkeksi liivin sisään huppeluksiin, ja kädet ja
Liikenneasioista oli ekaluokkalaisten kodeissa jo puhuttu. Adele Koskela, Kati Eskola ja Nelli Pietikäinen pohdiskelivat, että on tärkeää suojata pää vaikka kaatumisten varalta. puh.0405166788
SEURAKUNTA
Pyhäjoki
Avoin raamattupiiri to srktalolla klo 18.
Kirkkoherranvirasto avoinna ma 8-12, ti 12-16 ja ke 11-14.
Puh 433119.
Koululaisjumalanpalvelus
pe 17.8. Tekstissä 1,43 Takasivu 1,51 Kuolinilmoitukset 1,43 Kiitosilmoitukset (max 30 pmm) 13,01/kpl Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm 24,39/kpl Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl Pikkuilmoitus yrityksille 1x30 22,76 Liikehakemisto 0,60
sis.alv. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. Veivin heitto ei ole niin kohtalokasta kuin ensi kuulemalla luulisi. Tempaus on osa Älä aja päälle -kampanjaa ja sillä halutaan parantaa koulumatkojen turvallisuutta ja muistuttaa autoilijoita ottamaan pienet koululaiset huomioon liikenteessä. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.. Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy. ja ilm. Vihannin ja Pyhäjoen ekaluokkalaisille liivit lahjoitetaan yhdessä Pyhäjokiseutulehden kanssa.
VIHREÄÄ JYTINÄÄ Raaheen riuhtaistiin kaksi tuplamestaruutta lauantaina Alavieskassa. 14
Hän ei Kososen mielestä osannut selittää mitä nimi tarkoittaa, on selitys Kososesta täysin arvoton ja merkityksetön kuten niin monet arvelut saamelaisperäisistä paikannimistä eri puolilla maata. Vielä pari viikkoa sitten listalla ei ollut yhtään nimeä. Liikenneturvallisuusmielessä olisi ensiarvoisen tärkeää, ettei mitään kulkureittiä otettaisi itsestäänselvyytenä, oli kyseessä sitten tuttu koulu-, työ- tai kauppamatka, painottaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tutkimuksen ja kehittämisen johtava asiantuntija Inkeri Parkkari. Yksi mahdollinen nimi voisi olla Merimiesunionin puheenjohtaja Simo Zitting. Kankaalla on aikoinaan tapettu valtavat määrät metsäpeuroja ja harjukangasta pitkin on kuljettu purolatvoille majavanpyyntiin, talvisaikaankin. Sonninperä tulee ruotsin kielen sanasta sånn eli Hiekanperä ja Haisunperä tulee ruotsin nummea tarkoittavasta sanasta haj.. Vanhempien olisi hyvä keskustella myös yläkouluikäisten lastensa kanssa turvallisesta liikkumisesta ja eri turvavälineiden käytöstä, muistuttaa Parkkari.
Sorakangaspaikassa eli Alpuassa vietetään parin viikon päästä Elonkorjuumarkkinoita. Potkuihin johtivat AKT:n viestintäpäällikön Hilkka Ahteen kiusaamisasia, Rädyn rahankäyttö ja itsevaltainen tyyli. Alpuan nimeä professori Jouko Vahtola esitti aikoinaan saamelaiseksi paikannimeksi. AKT etsii potkut saaneelle Timo Rädylle seuraajaa liiton ulkopuolelta. Alpuankankaan nimessä on ruotsalaissanastoa. Puheenjohtajan pitää toki olla tiukka
edunvalvoja, mutta Rädyn otteita ja julkikuvaa liitto ei halua. Mutta kun kun
ranta-alpi ei ole hyötykasvi millään tavoin eikä missään muodosta yhtenäisiä kasvustoja, ei tuo kasvinnimi voi olla Alpuan nimen takana. elokuuta 2012
AKT ottaa soveltuvuustestin avuksi johtajavalinnassa
UUTISANALYYSI Liitto etsii ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin keulakuvaa ulkopuolisista.
KIRSI HÖLTTÄ
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT on tekemässä historiallisen valinnan. Tällaista ei ole tapahtunut 40 vuoteen. Kuten sen läheiset muodot alf, alv, joita sanoja on paikannimissä muualla Suomessa. AKT on yhdistymistä puuhaavista liitoista suurin. Timo Räty erotettiin kesäkuussa. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
14. Työväen sivistysliiton hallintopäällikkö Marko Piirainen on ollut AKT:n ulkopuolinen toukokuusta 2010. On myös erään kielentutkijan esitys, että Alpuanjärven nimen takana on kasvinnimi alpi. Veikkauksissa esiin on noussut myös Ammattiliitto Pron puheenjohtajan Antti Rinteen nimi. Ruonala lupasi nimiä julki elo-syyskuun vaihteessa. Hän tuskin on halukas jättämään nykyistä tehtäväänsä. Lauantaina hän paljasti vain sen, että tähän mennessä kiinnostuksensa ilmaisseet ovat ay-liikkeessä tunnettuja miehiä.
Ay-liikkeen sisältä arvailuja tulee niukasti. Alpua ei ole minkään talon eikä kartanon nimi, vaan nimenomaan Alpuankankaan nimi, tuo henkilönimiselitys on vailla pohjaa. Tavoitteena on, että fuusioon olisi valmius vuonna
2014, kun AKT:llä ja muillakin liitoilla on edustajainkokouksensa. Sitä ennen
hän oli liiton talouspäällikkö. Nimen alkuosa Alp- on ruotsin ja indoeuroopan kielen sana alb(en), alba tarkoittaen mäkeä, kivikkomaata. Tuttua työmatkaa kulkee automaattisesti, keskittyminen herpaantuu ja ajatukset seikkailevat työ- tai kotiasioissa. Semmoinen pitää saada, joka antaa myönteisen kuvan ay-toiminnasta, Ruonala sanoi. Ruonalan mukaan omia ei ole kielletty asettumasta ehdolle. Ruonala myönsi suoraan, että uuden puheenjohtajan täytyy hallita myös julkisuus. Liitto valmistautuu testaamaan johtajaehdokkaat soveltuvuustesteillä.
FAKTA
Valinta marraskuussa
AKT:n valtuusto valitsee liitolle uuden puheenjohtajan kokouksessaan 29.30.11. Alpuassa luonnonmuodostuma on pitkä harjukangas, joka kulkee läpi Vihannin vanhana metsästys- ja kulkureittinä. Veturimiehet eivät enää
ole mukana yrityksessä, mutta viisi muuta kuljetusalan liittoa aikovat panna hankkeessa uutta vaihdetta silmään parin viikon sisään. Kosonen toteaa luonnonpaikkojen nimissä olevan vahvan perussäännön: paikan merkittävin luonnonmuodostuma on nimen
perusteena. Kuva: Sirpa Kortet
Alpua on Alppien sukua
SARI OHINMAA
HISTORIA Sunnuntainen jyväskyläläisen metsänhoitajan Ilmari Kososen luento paikannimistä toi Alpuan Nuorisoseuralle nelisenkymmentä kuulijaa. AKT:n kahdeksanhenkinen etsijäryhmä on haravoinut puheenjohtajaehdokkaita. AKT:n liittosihteeri Arto Sorvali voisi ehkä vielä suostua kisaan, jos autopuolen poppoo pyytää häntä ehdolle. Siksi marraskuun valinnassa katse on varmasti hieman jo tulevassakin.
Rutiinit syövät turvaa
RAAHEN SEUTU
LIIKENNE Arki tuo lomien jälkeen rutiinit myös liikenteeseen. Alpuankankaan eri osilla on myös muuta hiekkaa, mäkeä, harjua tarkoittavaa sanastoa. Lasten kanssa tulisi kerrata säännöllisin väliajoin sekä koulureittejä että liikennekäyttäytymistä ylipäätään. Kiusaamisepäilyt johtivat syyteharkintaan. Myös Rädyn sihteeri on tehnyt AKT:n toimiston johtohenkilöistä rikosilmoituksen.
Touhu Räty-vetoisessa AKT:ssä johti maaliskuussa siihen, että SAK:laiset kuljetusliitot panivat liittojen yhdistymishankkeen jäihin. Kosonen selvitti Alpua-nimen tarkoittavan sorakangaspaikkaa. Arkikiireen keskellä olisi hyvä muistaa, että esimerkkinä toimiminen liikenteessä on nyt erityisen tärkeää. Aihe viritti väen myös vilkkaaseen keskusteluun. Ruotsin kielen vanhassa sanastossa sana alben tarkoittaa soramaata, kivimaata. AKT mielii johtoonsa hahmoa, joka on hieman omia etäämmällä liittoa riepotelleista kohuista. Sanan alben kanssa aivan samaa sanastoa on korkeiden vuorten nimi Alpes.
Suomalaisessa paikannimikirjassa vuodelta 2007 on
professori Alpo Räisäsen esittämä arvelu, että Alpuanimen on saksalaisperäinen miehennimi Albrekt. Lauantaina liiton kesäpäi-
villä Vierumäellä kokoontuneen ryhmän puheenjohtaja Veijo Ruonala pystyi jo kertomaan toista, hakijoita on. Ni-
men loppuosan -ua takana on ruotsin sana boa tarkoittaen asuinpaikkaa, Kosonen selvitti. AKT haluaa pelata imagon kirkastamisessa varman päälle. Liikenteessä pitäisi aina olla valmiina reagoimaan yllättäviin tilanteisiin, esimerkiksi lapset voivat käyttäytyä liikenteessä hyvin impulsiivisesti. Kuva viime vuoden tapahtumasta. Uuden koulutien oppiminen on alakoululaisille merkittävä asia. Luonnonpaikkojen nimissä ei oikeastaan koskaan ole henkilönimiä, vaan niiden nimistö on perusmaastosanastoa. Vanhempien tehtävä on vastata siitä, ettei lapsille tai nuorille tapahdu mitään. Samalla hän teki selväksi, että liitto janoaa nyt uutta verta
Niiden ansiosta portaat pysyvät jäättöminä. Kreivinajasta löytää myös päivittäistä ohjelmaa. Liukkausongelmia ei pitäisi esiintyä ensi talvena.
VAPPU KALLIO
Sponsorit katoavat urheilusta?
MUUT MEDIAT Huippuurheilun rahat ovat jatkossa entistä tiukemmassa, sillä joka neljäs yritys aikoo vähentää sponsorointia. Ohjelma on toistaiseksi yhdistyskierroksella, ja siitä tiedotetaan myöhemmin lisää.
Porrasuudistus on vain osa Kreivinajan kesän aikana kokemaa ulkoasu-uudistusta. elokuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
RAAHEN SEUTU
7
Liukkaille portaille kyytiä
VANHUKSET Palvelutalo Kreivinajan liukkaat portaat on nyt piikattu pois. Pääportaiden uudistustöitä on tehty sellaisella tohinalla, että valmista pitäisi tulla tämän viikon lopulla. Ei ajeta päälle.
K O U L U T I E TÄ
Y H T E I S T Y Ö S S Ä
T U R VA A M A S S A :. Liukkaista portaista on ollut paljon riesaa, sillä vaikka niitä on yritetty hiekoittaa talvisin, sora ei ole pysynyt niillä.
Jouni Heikkilä ja Paavo Riikonen saivat Kreivinajan portaat siistittyä maanantaina iltapäivällä taas kuljettavaan kuntoon. Päätöksiä tehdään lähiaikoina, kriittisesti mietitään, missä me olemme mukana jatkossa, Soneran markkinointijohtaja Kimmo Kivisilta sanoo. Niinpä talo on saanut hyvän kasvojen pesun. Yhdistystoimikunnan juhlat ovat kerran kuussa maanantaisin. Olympiakomitean pitkäaikainen tukija Sonera punnitsee lähiaikoina kriittisesti, jatkaako se edelleen kallista olympiayhteistyötä. Asiasta kertoi MTV3.
Kreivinajan edusta Brahenkadun ja Reiponkadun risteyksessä on ollut kuin hävityksen kauhistus muutamien päivien ajan. Remonttia on johtanut
Liian harva tietää, että Kreivinaika on avoin ruokala.
Alma Aluemedian maakunta- ja paikallislehdet ovat osallistuneet ekaluokkalaisten koulutien turvaamiseen jo yli 30 vuotta. Menneiden vuosikymmenten pienet koululaiset istuvat nyt itse ratin takana ja näin vaikuttavat uuden sukupolven liikenneturvallisuuteen. Pääsponsorit HK ja Sonera eivät ole vielä päättäneet, jatkavatko ne olympiaurheilun tukemista Lontoon kisojen jälkeen. Talon parketit kiiltävät uutuuttaan ja päiväsairaalana toimivaa Pikku-Pekkaa on maalattu. Kahveja Kreivinajan salissa juodaan kello yhden jälkeen. Jouni Mattila on siistinyt talon kalusteita. Yhdistystoimikunta järjestää myös monenlaista muuta mukavaa, muun muassa Lännenrannan leirin elokuussa. Kymmenen vuotta tukijana ollut Sonera punnitsee syksyllä kalliin olympiaprojektin hyödyt. Niukoista rahoista kilpailee urheilun kanssa uusia kohteita. Olympiakomitean rahoista kolmasosa tulee yhteistyökumppaneilta. 14. Koulutiellä on paljon lapsia, mutta ei ainuttakaan ylimääräistä. Portaat saavat paitsi uuden laatoituksen, myös lämmitysvastukset. Kreivinajassa toimipaikkaa pitävä veteraaniasiamies Marja-Leena Sivosen toivottaa kaikki Raahessa asioivat tai juhlissa vierailevat vanhukset tervetulleiksi seutukunnan laidaltakin Kreivinaikaan syömään. Niinpä siellä voivat käydä ruokailemassa ketkä tahansa iästä tai kotipaikasta tai ammatista riippumatta. Lontoon kisoissakin yritysten oli vaikea saada näkyvyyttä, ja varsinkin olympialaisten välivuosina satojen tuhansien eurojen panostukselle tulee vähemmän katetta. Kuvat: Vesa Joensuu
Raahen kaupungin työnjohtaja Eero Rönkkömäki
Kuvia tuli todella runsaasti, mistä kiitos. Tässä jälleen tunnelmakuvia täkäläisestä kesästä ja otoksia kotiseudusta. Maiseman Nahkiaisen majakalta kaupunkiin kuvasi Ville Martinmäki.. Voittajakuvan ottanut palkitaan kamerapalkinnolla. Mika Jussinniemi kuvasi kesäisen pellon.
Kesäisen näkymän kuvasi Armas Vares. Äänestäneiden kesken arvotaan kolme Raahen Seudun tilauslahjakorttia.
Tämän kuvan otti Marjatta Ylimaula. Pilvet Rantakadun yllä kuvasi Olli Nylander.
Näkymän Rantakadusta kuvasi Jesse Räisänen. Kaikkia kuvia emme voineet julkaista. elokuuta 2012
Seuraavaksi valitaan kauneimm
RAAHEN SEUTU
KESÄKUVAKISA Eilen oli viimeinen päivä lähettää kuvia Raahen Seudun ja Raahelaisen kesäkuvakisaan. 8 | UUTISET
KESÄKUVAKILPAILU
Raahen Seutu
14. Toimituksen esiraati valitsee tämän ja ensi viikon aikana 8 näkymää, joista lukijat pääsevät äänestämään kauneimman
elokuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
LISÄÄ KUVIA SEURAAVALLA SIVULLA
9
mat maisemat
Tämän kuvan ottaja on Veikko Martikkala.
Kuva Kylmältäniemeltä kesäkuussa. Kuvan ottaja on Anna Ruotsalainen. Taustalla näkyvät Fantti ja Pikkulahti. 14. "Miten kirkkosi kellotkin kajahtaa, miten purjeesi soljuvat saarten taa!" Kuva Fantista kaupunkiin päin otti Timo Pieskä.
Thompsonin ranta Raahessa. Kuvaaja on Virpi Suomela.
Juhannuskesän vihreää voimaa kuvasi Taimi Laitala.
Jortama.
Tämän kuvan otti Martti Keskitalo.
Puluvärkki. elokuuta 2012
Emmi Kuusisto otti tämän kuvan Thompsonin rannasta. Kuvan otti Kaisa Ylilauri.
Maiseman Siikajokivarresta kuvasi Pia Bergström.. Parasta Raahen seudulla: kesäinen saaristo... Kuvan otti V-P. Kuvan otti Anna-Liisa Röbbelen.
Syksyistä Varvin rantaa kuvasi Martti Laukkonen. 10 |
KESÄKUVAKILPAILU
Raahen Seutu
14. Jokapäiväinen näkymä. Kuvan otti Anne Kotajärvi.
Jouko Kastelli otti tämän kuvan keskiyöllä Haapajärven tekoaltaalla.
Aihe on kotipihalta järvelle. Kuva on otettu Pekanpävien aikaan Varvinrannasta
On hienoa itsekin kokea sellainen oho-elämys, että olenko minä tosiaan tehnyt tämän. Ja sitten on sellaisia kuin Mika Jyrylä.
SARI OHINMAA
Katson miehen ja naisen toisiinsa kietoutuneita käsiä. Tilaustöitä Mika ottaa vastaan sovitusti. Sormusten kulta kimaltelee. Piirtäminen antaisi paljon, kun sille saisi raivattua elämästä tilaa ja aikaa. kan elämässä. Et sä oo tota ite piirtäny -tyyppiset tokaisut ovat tuttuja Mikalle. Hevostakaan ei kannata yrittää siitä tulee koira, paitsi jos tekee kuvaa kuvasta. Mikan suvussa on käsistään käteviä ihmisiä, mutta ei montaa hyvää piirtäjää. Eteläpohjalainen sanoisi sen näin: hyvää yritetähän, mutta priimaa pukkaa.
Tosi rakkautta tuplasti - oma ja vaimon käsi, tehty rakkaudesta piirtämiseen. Hioin sitä niin, että otin sen vielä kehyksistäkin ulos ja jatkoin. Kuva: Vesa Joensuu
Valokuvia lyijykynällä
TAITEILIJA On ihmisiä, jotka ovat ihan hyviä piirtämään. Se näyttää erehdyttävästi valokuvalta, mutta niin näyttää moni muukin Mikan piirustus. En tee kuvaa ihan yksi yhteen valokuvan kanssa. Lisäksi työni ovat suurikokoisia. Innostuin jäljentämään niiden kuvia ja siitä alkoi mallista piirtäminen. Tutustu Mika Jyrylän kuvagalleriaan netissä: www. Toivomuksia on tullut, että kuvat eivät olisi liian realistisia. 14. Tällä hetkellä tilaa vievät liikuntaharrastus, graafiset suunnittelutyöt ja lapsiperheen arki. Lahjaksi hän ei kuitenkaan enää piirrä. Mika valmistui keväällä 2011Lybeckeriltä ja on tehnyt suunnittelutöitä muun muassa Alpakka Medialle. kotinet.com/mikajyryla
Taide odottaa vuoroaan Mi-. Olin toisella luokalla koulussa, kun saimme ystäväperheeltä lainaksi Aku Ankkoja. Työ ei ole minulle koskaan valmis, Mika hymyilee. Teknisesti hän kokee pääs-
Mika on piirtänyt paljon lasten muotokuvia lahjaksi.
seensä jo sinne minne halusikin. Tässä työssä olen mennyt pisimmälle. Pyrin piirtäessä lähes täydelliseen tekstuuriin ja pintaan. Tiedän, että noiden sormien, kämmenten ja ranteiden jatkona on toisiaan rakastava mies ja nainen. Silti työhön tulee jotakin omaa aina. Mika väittää, ettei osaa piirtää omasta päästään mitään. Tältä tuntuu raahelaisen Mika Jyrylän lyijykynäpiirros Touch of love. Sellaiset luovat yhdistelmät ovat alkaneet kiehtoa, fotorealismia ja pelkistettyä viivaa. Itsensä ylittämisen tunne on hieno se, kun pääsen kuvaa tehdessäni jonnekin minne en uskonut pääseväni. Jos joku ei usko, olkoon uskomatta. Tiedän, että se on kultaa, vaikka kuva on lyijynharmaa. Hän ei halua todistella tekemisiään. Mikalla ja Minna-vaimolla on kaksi lasta, 7-vuotias Jukka ja 4-vuotias Maija. - Suomessa ei arvosteta näköistaidetta samoin kuin esimerkiksi Amerikassa, Mika harmittelee. Mika piirtääkin mieluiten valokuvasta, etenkin itse ottamastaan. elokuuta 2012
Raahen Seutu
| 11
Mika Jyrylä ja hämmentävän terävä ja komeasti linjattu ja rajattu omakuva. Tiedän, että he hymyilevät, vaikka hymyjä ei näy he katsovat toisiaan silmiin ja lämpö leviää heistä kynnenpäihin asti. Mika myöntää, että täydellisyydentavoittelu, tietty perfektionismi kuuluu hänen perusluonteeseensa. Mies haaveilee omasta työtilasta, joka kotoa puuttuu
Siili on nisäkkäiden sukukunnassa todellinen fossiili. Tällöin piikit törröttävät kohtisuoraan ruumiista ja suojaavat tehokkaasti vihollisilta. Eläintutkija ei suosittele siilille maitoruokia, vaikka se niin mielellään kaikkea maitopitoista ahmiikin. Sen huomaa jopa asfaltin pinnasta: Kirvojen kautta kulkeva mesi tuo maahan sokereita, jotka sellaisenaan tai sekundaaristen mustanväristen sienten kautta mustuttavat asfalttipinnan, erikoistutkija kertoo.
Ruokahalu on estoton
SIILI Eläintieteilijät luokittelevat piikkiveijarin hyönteissyöjäksi, mutta sille maistuvat hyvin myös onkikalat ja jopa linnunpoikaset.
TUULIKKI NOUSIAINEN
tekevät. Lumelta pesää ei kannata varjella, sillä se muodostaa hengittävän eristeen talven kylmyyttä vastaan. Oulun yliopiston eläinmuseon yli-intendentti Jouni Aspi ei ota kantaa puolesta eikä vastaan, mutta toteaa diplomaattisesti, että toki siilit pärjäävät ilman ruokkimistakin. Lisäksi Rovaniemen alueella on erillisesiintymä, joka selittynee sillä, että ihmiset ovat niitä siirtäneet. Tapahtuma on sunnuntaina 19. Huomioliivi mukaan mahdollisimman monelle. Kirvoja on paikoin runsaasti. Parempi talvikoti syntyy vanhasta raakalaudasta. Maassa pesivien lintujen munia taikka poikasia siilit eivät aktiivisesti jahtaa, mutta jos sellaisia sattuu osumaan kohdalle, niin kauppansa nekin
Levinneisyyden pohjoisraja yltää Oulun pohjoispuolelle. Sopiva paikka on tuulelta suojattu, rauhallinen ja varjoisa sekä muuta maastoa hivenen korkeammalla, ettei keväinen lumen sulamisvesi valuisi pesään. elokuuta, lähtö Raahen linja-autoasemalta 14.00. Pesän pitää
olla riittävän iso, jotta sisälle mahtuu kuivia heiniä ja lehtiä pehmikkeeksi ja eristeeksi. Vahingoittuneet tai huonokuntoiset luonnoneläimet voi toimittaa oman kunnan päivystävälle eläinlääkärille. Se polveutuu suoraan esivanhemmistaan, jotka taapersivat tämän maan kamaraa jo liitukaudella yhtä jalkaa dinosauruksien kanssa.
VINKKI Kun ihminen rakentaa siileille talvipesiä, rakennustekniikka on sama kuin ihmisten omissa asuintaloissa. Lähde: Wikipedia. Vaaran uhatessa siili kiertyy palloksi. Kuva: Sari Ohinmaa
TAUDIT Koivujen väri on muuttumassa ikävän keltaiseksi, vaikka ruskaan on vielä viikkoja. Hän näytti eläimelle ilmansuunnat ja tarkkaili sitten, mihin suuntaan siili pakeni. Onkin alettu puhua yhä enemmän siilien hometaloista. Siili on ruokansa suhteen opportunisti: kaikki maistuu, tutkija toteaa.
Talvipesä
RAAHEN SEUTU
TIESITKÖ
Rauhoitetun siilin ohjeellinen rahaarvo on 101 euroa
101 01
Siili koetaan sympaattisena otuksena, jota ruokitaan ja jolle rakennetaan talvipesiä. Siililtä puuttuu laktoosientsyymi, joten maitoherkuttelun seurauksena sille saattaa tulla ripuli. 010 665 5130 tai 010 665 5118
TAPAHTUMA
Kulttuuripyöräilyä
RAAHEN SEUTU
LIIKKEELLE Raahenseudun Latu järjestää pyöräretken Pattijoen Ylipäähän Kastellin linnan raunioille, ja paikalliseen kotimuseoon. Säätä siilistä ennustivat myös roomalainen luonnontukija Plinius vanhempi ja 1200-luvulla elänyt saksalainen filosofi Albertus Magnus. 12 |
Raahen Seutu
14. Raahenseudun Latu tarjoaa pullakahvit "Ruusumuorin" pihakahviossa, mutta juotavaa ja omaa pikkupurtavaa kannattaa ottaa reppuun. Pyöräilykypärä on suositeltavaa, sekä tietysti säänmukainen varustus. Talvihorroksen aikana menehtyneitä siilejä on aikuisista kolmasosa, poikasia vieläkin enemmän.
SAKSITTUA Aristoteles käytti siiliä säätilan ennustamiseen. Mahdolliset kyselyt: Marika Korhonen puh 040 7402884
ILMIÖ
Kesä ruostuu ruskeaksi
TUULIKKI NOUSIAINEN
Tämän pikkusiilin koti jäi lautakasan alle. Reitin, josta osa on soratietä, pituus on reilut 30 kilometriä. Siiliä saa syöttää pihalla ja rakentaa sille talvipesiä, mutta sitä ei saa tuoda kotiin, jollei se ole sairas tai vahingoittunut, jolloin se ei varmuudella selviäisi talvesta. Maata vasten voi lisätä kattohuopakaistaleet, ettei puu heti homehdu. elokuuta 2012
luonto & ympäristö
www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@almamedia.fi p. Koska vaneri ei hengitä, kosteus tiivistyy sisäpuolelle seiniin ja kosteuttaa samalla pesämateriaalinkin. Lähde: www.siilikiikarissa. Piikkejä on noin 6 000. Jos niitä välttämättä haluaa ruokkia, niin koiran- taikka kissanmuona on terveellisin vaihtoehto. Erikoistutkija Risto Jalkanen Metsäntutkimuslaitokselta kertoo, että koivunruostesieni on päässyt valloilleen. Raahesta lähetetyistä näytekuvista tutkija löysi myös koivunruskolaikkusientä sekä koivunpilkkulaikkutautia. Toki siilille voi antaa myös kalaa. Onneksi löytyivät pelastavat kädet ja äidinmaidonvastiketta. Sellaiseksi on osoittautunut suosittu vanerista rakennettu talvipesä. net
FAKTA
Siili ennustajana
RAAHEN SEUTU
Siili
Siili on rauhoitettu eläin, jota ei saa ottaa lemmikiksi. Talven siili viettää horroksessa, kokoon käpertyneenä talvipesässä. Kastemadot ovat siilien herkkua ja tänä kesänä matoja on riittänyt mässäiltäväksi asti. Eikä tässä kaikki. Reitti kulkee Pattijoen, Saarelanperän ja Koskenkorvan kautta Ylipäähän, takaisin toista kautta Jokelanperälle ja sieltä Raaheen. Mutta pääsyyllinen lehtien huonokuntoisuuteen on koivunruostesieni
13.15 Nikon Grilli. 21.00 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 17.00 Lemmen viemää (7). Ystävyys. 23.30 SVT: Sidenvägen på 30 dagar. Käsi kädessä 1/2. Aikuiseksi ehtinyttä päähenkilöä esittää James Wolk. 13.00 Grand Designs Extra. Mitta täyttyy. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 20.30 Karjala: Kahden riikin riitamaa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Vuosi Pohjoiskalotilla. 10.55 Rachael Ray Show. 6.53 Leijulaakso. 16.30 Myrskyävä luonto. 12.00 Neulontakerho. Onko kyseessä onnettomuus vai sittenkin murha. Kuka päätti Ceausescun kohtalon. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.10 Jumalanpalvelus: Tervetuloa kirkkoon! Etsikkoaikoja. 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Historia: Brittien jäljillä Australiassa. 11.07 SVT: Sydnytt. Veren perintö. 21.50 Smash. 20.25 Lapset puhuvat. 21.00 Elokuva: Obsessed. (U) 0.45 Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini. 18.30 Hartaita säveliä. 20.05 Itämeri. 6/6. 7.00 Yle Uutiset ja sää. (1966). O: John Boorman. 21.00 JIM D: Massiivinen tuho. Jakso 5. Seikkailuelokuva miehestä, joka vuosien ajan etsii Brasilian sademetsissä intiaanien sieppaamaa ja kasvattamaa poikaansa. 1.50 Chuck (12). 14.25 Vuosirenkaita. Taivas on sininen ja valkoinen. Osa 1562. Pelti rutussa. 22.01 Puretaanko Puu-Käpylä. 12.30 Beauty and The Geek. Yksinäinen kokki. 13.50 Maailman parhaat kalapaikat. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. Yle Uutiset ja sää. 17.50 Sininen sana. 18.55 Nelosen sää. TV1 klo 21.00
FOX
14.00 24 Kitchen: Portugalin makuja. 20.30 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 10.00 Grand Designs unelma-asunnot. 21.05 Nuoret, laiskat ja tyhmät. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 15.05 Kultakuume. 16.25 Antiikkia, antiikkia. 20.30 Tulli. Kansankynttilät koetuksella. 14.00 Piha kuntoon. 4/10. 21.50 Käpylä hymykuoppa Helsingin poskessa. 14 | Televisio
Raahen Seutu
14. 22.50 Atlantan täydelliset naiset. 11.00 Figaro. 20.00 Rock-Suomi : Suomirokkia. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.20 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 10.50 Kolme vuodenaikaa: Lehdot. Osa 6/8. TV1 klo 13.05 PEKKA ERONEN
JIM
6.008.20 Älypää kuvavisa. 18.45 Nelosen uutiset. 12.00 Ostos-TV. 17.55 TV-nytt. 9.05 Muistojen bulevardi. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 22.11 Vanha puukaupunki, varo! (1973) Kun Puu-Vallilan kaupunginosa kaavoitettiin uudisrakennuksille vuonna 1971, nousivat asukkaat vastustamaan hanketta. 18.30 Erämaahaaste. 12.15 Tiedeykkönen. Musiikista vastaavat Vokaaliyhtye Incanto, Cantabile ja Kallion kantaattikuoro. 9.3010.30 Suurin pudottaja. 14.25 Piilokamera. (1963) 1920-luvulla syntynyt Käpylän puutarhakaupunki oli oman aikansa uusimpien aatteiden mukainen ihanneasuma-alue. 20.30 Taran monta elämää (12). 10.30 Ostos-TV. 16.44 Karvinen. 15.30 Sissipuutarhurit. 11.30 Ostos-TV. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 15.35 Lapsuuteni luuserina (7). 9.40 Yle alueuutisia. 17.10 Konttori (S). 16.10 Voittosoitto. 16.05 Amerikan hauskimmat kotivideot. 11.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). TV2 klo 22.05
Blair ja Clinton
Peter Morganin kirjoittama Tony Blair -trilogia saa ytimekkäiden The Deal ja The Queen -leffojen jälkeen Liittolaisista (2010) huomattavasti huterammin rakennetun päätöksen. 8.009.00 Voittosoitto. 0.55 House (12). Piispa Kaarlo Kalliala, Turku. 17.20 Kulttuuritunti: Kirja, joka muutti elämäni. Koraalitoisinto Pohjanmaalta: Jo herää, sielu, synninunestasi (Kampin Laulu/Eric-Olof Söderström, ja Pertti Eerola, urut). 15.55 Tosi tarina: Minun maratonini. Yrittäjä Juha Keronen, Adventtikirkko, Liperi. 7.15 Aamusoitto. (The Emerald Forest, Englanti 1985). 22.35 Kiveen hakatut. 1.45 Pelastushelikopteri. 18.50 Iltahartaus. 13.00 Klassista kahteen. 21.00 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 11.50 Iron Chef UK. 22.00 Näkijä (16). 21.00 Yhteislaulua Skansenilta. 13.25 Elokuva: Love.com. 21.50 Yle Uutiset. 20.00 Terapiassa (7). Kyytönmaidosta juustoksi. 20.00 Simpsonit (7). 0.45 JIM D Rikos: Karkureiden tarinat (16). 19.15 Tulosruutu. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 11.00 Yle Uutiset. Järvikalaa ravintolan lounaaksi. Kuin vettä vain. Viisi kaverusta katsoo ja kommentoi kellarissa netistä löytämiään hulluja videopätkiä. Osa 181. 14.45 MasterChef Australia. 1.05 Voittosoitto. N: Powers Boothe, Charley Boorman.
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot. 16.25 Avoimen taivaan alla. 13.00 Vauvan tarina. Kunming, Kiina. Liv klo 21.00
Taistelijan tarina
21.00 Liittolaiset (12). 2.055.55 MTV3 Chat.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto. 21.00
Nimipäivät: Onerva, Kanerva
MTV3
5.55 Aamusää. 11.14 SVT: Värmlandsnytt. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 13.00 Tanskan rannikoilla. N: Leni Katajakoski, Martti Katajisto, Pirkko Mannola. 22.05 Suomen kaamein kämppä. 6.05 Hartaita säveliä. Eläinrääkkääjät. Mikä Romaniassa meni pieleen kommunismin jälkeen. 20.55 Urheiluruutu. Syyteharkinta. 11.51 SVT: Programtablå. (U) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 1.151.40 American Dad.
Touretten syndroomaa potevan pojan kamppailut omia oireita ja muiden ennakkoluuloja vastaan tulkitaan tunteella ja vähän tunteillenkin tosipohjaisessa tv-elokuvassa Eturivin oppilas (2008). 15.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 1.45 Poliisin erikoisryhmä. Oulu. Lukuisia pelejä ja monia voittajia päivittäin. 18.00 Amerikkalaisia puheenvuoroja. 0.00 Vampyyripäiväkirjat (12). 12.05 Aikamatka Grönlantiin. 15.3016.00 SVT: AnneMat. 18.00 Uusi päivä (S). Sofian karkumatka tulee määränpäähänsä. (U) 9.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. Erik Öhrmark, tuolintekijä. 7.50 Aamuhartaus. 19.35 Atlantan täydelliset naiset. 23.45 Poliisit. Koko elämä (Toda una vida). 18.00 Uusi elämä maalla. 16.15 Faunin iltapäivä. 11.00 Keittiöstä catwalkille. 4/6. 16.00 Uusi päivä (S). 16.30 Hetki ennen tuhoa: Sukellusvene Kurskin räjähdys. 11.00 Ostos-TV. 15.15 Huomenta Suomen parhaat. Nähtyään Pennyn toisen miehen seurassa Leonardkin päättää jatkaa elämäänsä ja päätyy treffeille Leslie Winklen, Sheldonin arkkivihollisen, kanssa. 14.00 Voittosoitto. 21.00 Pientä pintaremonttia. 7.12 Niko ja ystävät. 16.32 Velhot, jätit ja susihukkaset. 10.00 Voittosoitto. 15.00 SVT: Här är ditt kylskåp. Mielikuvitusystävä. 1.35 SVT: Byggare Bob. 11.05 Yle News. 21.5023.00 Elävä arkisto: Helsingin puukorttelit. 0.35 Rillit huurussa (12). Ross jää kiinni. 18.30 Teinidracula (7). Pakkomielteen pauloissa. 2.353.23 Tarkka-ampujat.
YLE RADIO 1
6.00 Yle Uutiset. 2.45 Smash Cuts (12). 8.25 Waverly Placen velhot (7). Oppipoika. 15.00 Ally McBeal (S). 17.55 Etsivä Lea Sommer (12). 22.0523.55 Smaragdimetsä (16). 6.56 Päivän mietelause. 17.30 Kolmas kivi auringosta. 16.31 Galaxi. 7.29 Huovutettu kameli. Talousvinkkejä ja automaniaa. 17.00 Liv D Sarja: Teinin ja koiran käytöskoulu. 7.40 Lentokentällä. 2.30 SVT: Vem vet mest. 3/3: Meksiko. Painonpudotus, osa 1. 10.00 Yle Uutiset. Mahdollisuus voittaa rahapalkintoja jokaisesta lähetyksestä. 21.30 Moderni perhe (S). 12.35 Tohtorit (7). 19.00 Yle Uutiset. 19.30 Frendit (S). 12.30 Tyylillä treffeille. 20.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. Kuusisto: Kosketa minua, Henki (Jakaranda/Pekka Nyman). 12.00 SVT: Matiné: Flicka och hyacinter. Teetkö sinä seuraavan Voittosoiton. 18.00 BUU-klubben: Mummin luona. 18.00 Puutarhurin paratiisi. 1/2. 14.30 SVT: Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 16.05 Huippumalli haussa. 23.35 Paljastavat valheet (16). Puistosta löytyy tuomarin vaimo kuolleena. 19.00 Will & Grace (S). 3.003.15 SVT: The Strange Ones.
Kaikki viihteellä
Ville Salmisen elokuvassa Yks'
tavallinen Virtanen (1959) on niin rennosti köllöttelevä meininki, että ainakin näyttelijöille se taisi käydä ajanvietteestä. 2/10. Keijo Ojanen, 67 v, haluaa jatkaa lähikauppiaana huolimatta pitkistä työpäivistä. 18.00 70's show. 9.55 Kierrätysmuotia Hollywoodissa. 8.20 Taikaplaneetta. 17.00 Lamastalgia. 15.10 Leirintäalueella. Piispa Kaarlo Kalliala, Turku. 23.00 Kun itäblokki murtui. 2/8. 14.00 Madagascarin pingviinit (S). 14.00 SVT: En bok, en författare: Erik Andersson. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osa 427. 19.30 Sydänääniä. 9.25 Vauvan tarina. 6.25 Nousutahdit. Paha luita myöten. 15.55 Yle News. 18.45 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7). 11.57 Päivän mietelause. 10/12. Viimeinen mahdollisuus. Yllättäviä lopputuloksia. Seppo tekee oikein, mutta sydämessään niin väärin. Viimeinen nauru. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.0019.55 Kiehtova maailma: Pitojen paikka. 11.45 Voittosoitto. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 15.00 Yle Uutiset. 16.55 Romanipoika Samson. 23.05 Num3rot (12). 23.20 Yle Uutiset. 14.00 Muodinluojat. 20.00 Antiikkimakasiini. 7.44 Pipsa Possu: Kuralätäköt. 2.05 SVT: Fångad. 1.15 Good Wife (12). Hyvä ei tule helpolla. 21.15 Kultakuume. 17.20 Supertehtaat: Ducati. 18.30 Ruotsin ihanimmat puutarhat. Sarja päättyy. 6.15 Aamuhartaus. 17.45 Dr. 11.40 Market Kitchen. 14.00 Ajassa soi. 9.00 Yle Uutiset. Paholaisen kätyri. 7.55 Jonas (7). Liturgia Karoliina Vidgren, saarna Arto Antturi. 15.30 Hulluna häämekkoihin. Michael Sheen jatkaa Blairin roolissa tutuin, sisäistetyn kirkkain otsin, mutta Dennis Quaid ei Bill Clintonina vakuuta ollenkaan samaan malliin kuin Hilarya esittävä Hope Davis. 17.00 17.05 Nelosen sää. 0.55 Viekkaat veijarit. 18.10 STT Uutiset. 14.00 Tanskalainen maajussi. 15.45 Conan. 7.18 Timppa. 17.10 Opettaja ohjaimissa (7). 22.35 C.S.I. 12.30 Annan ja Kristinan tyylivinkit. Hengenvaarallinen laihuus. 14.30 A-studio. 17.35 MasterChef Australia. 23.30 Pelkokerroin. Planeetta alkaa tuntua varjelemisen arvoiselta. 20.49 Näin Norjassa. 20.00 Dok: Munasolut säilöön. Yllätyksiä raaka-ainelaatikoissa. 14.30 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 22.55 Isänmaan toivot. 17.00 Kalajoen hiekat. 18.00 Suurin pudottaja. 16.00 Howien jekut. 11.00 Ostos-tv. 19.00 Ruotsinlaivalla 24h. 13.30 Grand Designs Extra. 22.20 Päivän sää. 0.30 SVT: Aktuellt. Siivousta ja sirkkelöintiä. 12.50 Start! 13.20 Team Ahma. 0.05 Rookie Blue. 19.00 Poliisit. 19.00 Häähullut. 13.30 SVT: Flodkräftor i Värmland. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Rakkaus koskettaa. 7.32 Tinga Tinga -tarinat. 0.30 Conan. 19.03 Kansanmusiikin ilta. 21.00 Elokuva: Eturivin oppilas (S). 8.33 Futaajat. Phil. Laaksonen (sov. 18.00 Yle Uutiset. 20.50 Maapallomme ihmeitä. Valkokankaan viisikko. 15.00 Satunnaiset sankarit. 9.00 Lemmen viemää (7). 15.40 Tanssien tähtiin. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.05 5D: Miestenhakkaajat. 23.40 Ruotsin ihanimmat puutarhat. 1.00 SVT: Djursjukhuset. Frances, kuudes viikko. 20.57 Keno. 22.05 Radioteatteri esittää: Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 21.00 Criminal Minds (16). 4.156.20 Älypää-TV.
SUB
6.00 SubChat. Phil (12). 23.504.00 Teematieto.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen. 8.35 70's show. 16.30 Lääkärit. 22.30 Prisma: Löytyykö avaruudesta elämää. 8.46 Kapteeni Kari. 7.45 Hartaita säveliä. Kalukukkarotopologia. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 7.25 Disney esittää: Finias ja Ferb. 14.55 Myyntitykit. Virret 325, 289, 321. 17.00 17.00 Salatut elämät. 21.55 Elokuva: Pelon hetket (16). 22.00 Itämeri. 8.55 Heikin lähiruokaa. 22.30 Rajakaupunki Laredo. 11.55 Uusi mahdollisuus. 11.20 Homma haltuun. 11.21 SVT: Kulturnyheterna. 18.30 70's show. 23.30 Tyylillä treffeille. 19.00 Homma haltuun. (U) 0.15 Poliisit. 20.00 Huvila & Huussi. 11.31 SVT: Uutiset. 21.00 21.00 Puumanainen (12). Mv. 8.15 Ykkösaamu. 18.20 Vankilassa ulkomailla: Kauhua Filippiineillä. Vantaa. 18.30 Manne maailmalla: Romania. 23.00 Nelosen uutiset. 20.30 Iholla (S). 19.30 Poliisit. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin sen tulevaisuus oli vaakalaudalla. 7.05 SVT: Regionala nyheter. Töissä Punkalaitumella. 18.00 Top Chef: Mestarit. 2.15 Dr. 12.30 MTV3 Chat Space Programme. John Boormanin elokuva on etsintäjännärinä keskinkertainen, mutta elämää tihkuvista, vehreistä puitteistaan se kiskoo suorastaan myyttistä tunnelmaa. 14.45 Kunta nimeltä Punkalaidun. 19.10 Lentoturmatutkinta. 22.25 Tulosruutu. Käsi kädessä 2/2. 1.45 SVT: Yoko! Jakamoko! Toto! 1.50 SVT: Philofix. 13.00 Illallissota. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.50 Muodinluojat. 3.106.00 SubChat.
Sukellus sademetsään
Smaragdimetsän (1985) Powers Boothe etsii vuosien ajan intiaanien sieppaamaa poikaansa Brasilian sademetsistä. 19.25 Päivän sää. 21.59 TV-nytt. 8.50 Lentävät lääkärit (7). 10.05 Eve Mantu. 11.41 SVT: Sverige idag sommar. Maasalo: Tule kanssani, Herra Jeesus (Maria Laakso, laulu, ja Pekka Nyman Ensemble). Itsenäisyyspäivä. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 9.00 70's show. Rakettimies. 10.00 Vanessa ja pikkuväki. Chuck vastaan roolimallit. 22.00 Panttilainaamo. Sekalaista rallattelua ja kuhertelua Leni Katajakoskelle, Martti Katajistolle ja kumppaneille kirjoitti Tatu Pekkarisen musiikkinäytelmän pohjalta Reino Helismaa. 15.00 Yle Uutiset. 23.00 South Park (12). 9.30 Best direct. 8.10 Kolmas kivi auringosta. 8.19 Galaxi. 0.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 20.00 Tomin keittiö. 12.25 Matkalla maailmalla. 7.50 Neppajymykerho. 23.10 Nelosen sää. 23.2523.55 Ei kenenkään maa (16). 23.15 Frasier. 10.30 Leila leipoo. 13.05 Yks' tavallinen Virtanen (S). 23.45 Ally McBeal (S). 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa. 15.05 Hyvän mielen remontti. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.40 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. Kodinrikkoja vastuuseen. 10.3011.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.35 Heikin lähiruokaa. 22.0022.59 Komisario Winter (16). 0.30 Asiaa seksistä (12). 0.15 SVT: Sportnytt. Päiväkoti-ikäiset lapset pohtivat, mikä on turisti. 0.53 SVT: Mittnytt. 17.30 Salatut elämät. 16.00 Tarzan. 14.30 Vanessa ja pikkuväki. 18.14 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.15 Rachael Ray Show. Phil. O: Oskari Sipola.
TV5
6.50 Leirintäalueella. Pyöriä): Sinun varaasi kaiken laitan (Johann Tilli, basso, ja Soli Deo Gloria/Juhani Lamminmäki). 7.56 Töötti ja Pulteri. 19.00 Mikä draama! 19.30 TVnytt. 20.30 Inno. 1.30 SVT: Showtajm. 17.15 Viulunrakentaja Jacob von der Lippe. (Suomi 1959). 10.30 SVT: Nordkalotten 365. Pelokas oppilas. 169. O: Ville Salminen. 18.53 Herra W. 9.30 Huippukokki lähtee maalle. 9.30 Luontohetki: Veden maailma. Erkkilä: Pienen iltarukous (Tyrnävän seurakunnan nuortenkuoro/Pentti Korkiakoski). Temppuja turisteille. 1.306.00 Älypää-TV.
YLE FEM
7.00 SVT: Rapport. 19.30 Karavaanarit. 10.00 Opettaja ohjaimissa (7). 2.156.00 Älypää kuvavisa.. Osa 8/8. Osa 1561. 0.305.30 Yön AVA.
LIV
9.00 Neulontakerho. Vantaa. Kaikki vihaavat suunsoittoa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.10 Yöklassinen.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 16.00 Supernannyn uudet opit. 6.25 Huomenta Suomi. 3.15 Dr. 16.35 Usko tai älä (7). 11.50 Seniori työssä. 19.30 South Park (12). Aikakapseli. Hänellä on takanaan 50 vuoden yrittäjäura. Osa 29. Tuhti kimara erityyppisiä hölmöilyjä. Osa 4/5. elokuuta 2012
TELEVISIO
KATSO MITÄ KANNATTAA KATSOA
ARVIOT
TIISTAI 14.8.
TV1
6.25 Ylen aamu-tv. 168. Finaali. (12). Oulu. 11.00 SVT: Västerbottensnytt. Kuorikoski: Ylitse kaikkien rajojen; I. 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. Osa 2/8
Susanna Ypyä KkG 33 (37); 8. Lauantain pitkällä matkalla lohke-
si kaksi mestaruutta. Paavo Pirttiaho 31 (19); 10. Pekka Pihlajaniemi 77 (14); 13. Kaikki tulokset RTG:n kotisivuilla www.rtg.fi.
ena elämä. A-sarjan pelaajista neljä parasta paransi omaa tasoitustaan. Suoma Rautio 31 (20). Mauri Kallio 37 (20); 3. Matti Härmä 31 (17); 9. S-sarja, Pb 18 r hcp, 26 osallistujaa; 1. Yhdeksän pelaajaa paransi tasoitustaan ja tasoituksensa tuntumaan pelasi 13 kilpailijaa. Maasto oli todella pienipiirteistä ja peitteistä sekä rastipisteet tarkkoja. esim
4 kk vain 4
-50% 0 1,0
Tilaa nyt Tilaa nyt @ tu@ .raahenseu lu.raahenseu tu asiakaspalve lu asiakaspalve almamedia.fi almamedia.fi
RS
SEUTU RAAHEN
Saat lehtesi painettuna ja digitaalisena yhteensä vain 10,25 /kk.
Tilaajapalvelu p. Jari Kinnunen 73 (18); 7.Timo Orava 75 (16); 8. Sunnuntain viesteistä huuhdottiin myös kaksi kultaista mitalia. Toinen oli Oulun Golfkerhon Mika Karjalainen, joka pelasi saman nettotuloksen 69, mutta suuremmalla pelitasoituksella 13 hävisi voittajalle. Juha Kaijankoski 31 (20). Hienosti suunnistivat myös H10RR sarjan nuoret. Else Konttila 34 (18); 5.Pentti Paakki 34 (24); 6. Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu Tuomi jakoi kunnan ja City Market Raahen lahjoittamat palkinnot. Hannu Tanner 76 (18); 9.
Jari Ala-aho 77 (0); 10. elokuuta 2012
Raahen Seutu
| 15
Siikajoki Openissa hyviä tuloksia
RAAHEN SEUTU
Anni Niemi nettotuloksella 70 lyöntiä, pelitasoitus 15.
Miska Kuusikko ankkuroi H10 sarjan joukkueen vauhdikkaasti. Voittaja oli RTG:n Johan Kananen loistotuloksella 41 pistettä, toinen HSG:n Joonas Koskelo 38 pisteellä ja kolmas RTG:n Kreetta Salonpää myös 38 pisteellä, mutta suuremmalla pelitasoituksella. Voittaja oli RTG: n Juhani Tanner 39 pisteellä ja toinen Mauri Kallio 37 pisteellä. Hyvä kartta kuitenkin helpotti hieman rastien löytymistä. Kilpailijoita oli yhteensä 78 kolmessa sarjassa, joista A-sarja pelasi tasoituksellisen lyöntipelin, B-sarja sekä S-sarja tasoituksellisen pistebogin. Kokeneet pelaajat osoittivat hyvää taitoaan ja kaksi parasta paransivat tasoitustaan. Niukasti pronssin hävinneenä neljänneksi viestin toivat Lotta Suhonen, Miikka Rajaniemi ja Miska Kuusikko. Mika Karjalainen OGK 69 (13); 3. Hopeaa ottivat H70 sarjan Olavi Kittilä ja H35 sarjassa Panu Peisa. Pääaine
Opiskelijalle
. Hienoja tuloksia saavutettiin joka sarjassa. Antti Leinonen 32 (19); 9. Tauno Huhtaniemi 32 (20); 8. Joukkue Niilo Sevon, Kalervo Grekula ja Urho Sivonen löytyy puolestaan sarjan H180 tulosluettelossa sijalta 5.
GOLF Siikajoen kunnan järjestämä golfkilpailu Siikajoki Open pelattiin lauantaina 11. Esko Ehrola 33 (18); 7. S-sarja pelasi myös pistebogia. 010 665 5170. Sami Kitinprami 33 (17); 6. Tuula Routaniemi 36 (20); 4. Juha Raappana OGK 72 (15); 6. Kolmantena oli Asarjan ainoa nainen, RTG:n
B-sarja pelasi pistebogia ja kärki muodostui nuorista kehittyvistä pelaajista, jotka paransivat tasoitustaan. Merja Hammar 33 (20); 7. Pronssia pokkasi puolestaan H40 sarjassa Marko Kuusikko. Toivo Pajala 77 (14); Mikko Hyvärinen ReG 77 (14); 15. elokuuta kauniissa, lämpimässä säässä. Jusa Honkala 77 (10); 11. Jukka Mattila 36 (24); 5. B-sarja, Pb18 r hcp, 20 osallistujaa; 1.Johan Kananen 41 pistettä (pelitasoitus 31); 2.Joonas Koskelo HSG 38 (26); 3.Kreetta Salonpää ViGC 38 (28); 4. Ikinuori Veikko Ranta-Eskola sarjassa H85 ja Juhani Mäkinen sarjassa H65 suunnistivat kultaa. Matti Leinonen 32 (24); 10. 14. Pauli Ristolainen 77 (13); 12. Saloisten Reipas oli mukana kisoissa varsin mukavalla menestyksellä. H120 sarjan mestariksi suunnistivat Harri Lammi, Sami Karvonen ja Marko Kuusikko.
H210 piikkipaikalla komeili puolestaan joukkue Olavi Kittilä, Arvo Helanti ja Juhani Mäkinen. Kuva: Arvo Helanti
Reipas mitalivauhdissa
RAAHEN SEUTU
SUUNNISTUS Suunnistuksen pitkän matkan ja viestien aluemestaruudet ratkottiin Iisun isännöiminä Iin Olhavassa. Juhani Tanner 39 pistettä (pelitasoitus 17); 2. Kilpailijat ovat RTG:n pelaajia, ellei muuta ole mainittu. Matti Tervonen 78 (10). Jani Haarala 71 (6); 5. Anni Niemi 69 (15); 4. Kolmas oli RTG:n Tuula Routaniemi 36 pisteellä.
Tuloksia: A-sarja, Lp 18 r hcp, 32 osallistujaa; 1.Jan Aho 69 lyöntiä (pelitasoitus 6); 2. Voittaja oli RTG:n kesän kärkinimi Jan Aho, joka pelasi 75 lyöntiä ja sai 6 lyönnin pelitasoituksella voittotuloksen 69
9000-10.000 viikkokävijää eri ip-osoitteista
OTA YHTEYTTÄ MEDIAMYYJÄÄSI
010 665 5171 010 665 5172
Anne
Marjut Marke
Valitse yrityksellesi sopivin ilmoituskanava/-kanavat ja soita ilmoituspalveluumme 010 665 5185
010 665 5119. Ke 15.8. (08) 817 4911 ii-ikkunatjaovet.com
KESKISIIKAA JA MAIVAA
Vähän käytetty torilla päivittäin (säävaraus) Männistö
15 vuoden alk. Toimii valoja voimavirralla. 2 ilmoitusta - 2 arpalippua jne. saloistensalama.com/yleisurheilu. Hippo-olympialaiset 2002-09 Koivuluodon kentällä la 25.8. Puh. mennessä osuuspankin sivuilta. Pattijoen torilla klo 9-12 Ke 15.8. Vuosimaksulliset salaman liikkareihin/urheilukouluihin kerran viikossa harjoitteleville ja useamman kerran viikossa harjoitteleville. Ma 20.8. Erityisalana ihmissuhdekriisit.
2,31 (min + pvm) Star ms. Ryhmäkoko rajoitettu 20/ryhmä.
Nissan X-Terra 4.0 V6 4x4
aj. elokuuta 2012
Kirkkaasti paras huurtumaton energiaikkuna!
Ë Erinomainen energiatehokkuus Ë Ikkunat ja ovet asennettuna
Lue lisää nettisivuiltamme:
PÄIVÄN PARI
Kun muutat,
SEURAT
Salama, yleisurheilu 0503 Kesäkauden viimeiset harjoitukset pe klo 17 Koivuluodon kentällä.
muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
Salama, yleisurheilu Ilmoittautumisia voi tehdä kaudelle 2012-13 liikuntaleikkikouluihin. 1.50 /m takuu 5-6 m saloissa. (08) 265 252, gsm 0400 280 823
AUTOMYYNTI R.JAUHIAINEN
690
-99
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. Seuran palkinnolliset mestaruuskisat ti 21.8. Kinnunen Tied. Tikkaat ja lumiesteet ja kulkusillat, PENA-piipunhatut. 2-renk.
Lappastentie 1, 92120 Pattijoki Puh. 0700 9 2838
Joka arkiaamu ma-pe yli 22.300 lukijaa
(LT 11 8753 kpl)
NÄILLÄ TAVOITAT ASIAKKAASI
Monipuoliset mediat viestillesi!
LOMAMATKA
Yrittäjä! Ilmoittamalla Raahen Seudussa ja Raahelaisessa osallistut 1500:n matkalahjakortin arvontaan* ajalla 1.7.-29.9.2012
*) ilmoituksen minimikoko 100 pmm. Puh. 010 665 5170, fax (08) 220 702
Raahen Tanssiklubi Ti 14.8.
Lavatanssin alkeissa Foksi klo 19-21, opettajana Arja. Myydään tarpeettomana. Tervetuloa tanssimaan Tanssiklubille!
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Iin Puunjalostus Oy Leipojantie 4, 91100 Ii puh. Ilmoittautumiset 17-17.20. Hippokisojen informaatiota löytyy huoltajille järjestävän seuran nettisivuilta www.saloistensalama.com Salama, yleisurheilu Aikuisurheilijoiden harjoitukset perjantaina ja sunnuntaina klo 16 Koivuluodon kentällä.
www.ii-ikkunatjaovet.com
Ota yhteyttä myyjiimme: Jari Puurunen 040 5164 750 Piritta Oravainen 0400 901 592
Lada Samara 1,5i
aj. Lisätietoja nettisivuilla www. Julkaistu ilmoitus 1x arpalippu. 300.
VESIKOURUA
UPO-LIESI
leveys 60 cm. Lisätietoja www.raahentanssiklubi.com ja 040-7032936. Arvonta suoritetaan 1.10.2012.
VOITA 1500
YRITYSASIAKKAILLEMME
KESÄKAMPANJA
Jakelu jokaiseen talouteen seutukunnan alueella lauantaisin 17.000 kpl
raahenseutu.fi raahelainen.fi
n. 74th
35.000
-06
Salama, yleisurheilu 0200 Kesäkauden viimeiset harjoitukset pe klo 17 ja su klo 15 Koivuluodon kentällä.
Salama, yleisurheilu 99-95
harjoitukset pe ja su klo 16 Salama, yleisurheilu Ti 14.8 viikkokisat klo 17.30. klo 11-13. 80 eur. 0400 587 392
p. Raahen tori 9.00-13.00 Vihanti 14.00-15.00 Lapin lakkaa, mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa, mustaherukkaa.Tervetuloa!
MARJA-AUTO TULEE!
MARJOJEN OSTO JA MYYNTI K. Hp. K-Market Kreivintori K-Market Pattijoki Puhdistettua
Puh. Pyhäjoen torilla klo 13-15
PÄIVÄN KALA
Ahvenfile 19.90 e/kg. 109th. 050 564 5858
keskiviikkona 15.8. 045 340 7594
Ke 15.8. PL 10601 T:S
MUSTIKKAA
45 euroa/ämpäri. Tarjous 40 m kourua + 4 alastuloa yht. Erityisryhmä klo 17.30-18-30 ja Swing-tanssi klo 19.45-20.15 opettajana Satu. 041 725 2612
SOITA JUTTUVINKKI, UUTINEN, HAVAINTO, JUTUN JUURI!
010 665 5180
INTUITIIVINEN NÄKIJÄ SEIJA HOLM
Ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla. Paritanssikursseilla Fuskun alkeet klo 18-20, jatkotason kurssilla Foksi klo 20-22 opettajana Sari/Jari/Hanna. urheilukouluihin, kilparyhmiin sekä aikuisurheiluryhmiin. Saatavana myös saumatonta. Paritanssikursseilla alle 25-vuotiaat -25 % ovh: sta (käteismaksu). Sarjat kaikenikäisille. Syöksytorvet. 16 |
Raahen Seutu
14. Lajit 50/150 m, keihäs, korkeus/pituus. Ilmoittautumiset hippokisoihin 21.8. Autoilijantie 3, Isoholmi. Värit valkea ruskea ja musta