MARRASKUUTA 2013
+3
+2
NRO 220
IRTONUMERO 2 e
Jussi Pesonen
Ihme vehje
Nyt: Tavallisista autoista on tullut teknisiä kummajaisia. Muita lukijoidemme
ehdotuksia tieongelmien
hoitoon autoteemassa.
>> 12
Jäikö posti
tulematta?
Jos posti on jäänyt viime
päivinä saapumatta, on
hyvä varautua siihen, että
tilanne ei ihan heti
paremmaksi muutu. >>7
0
Raahe
Pyhäjoki
Lauantai
+2
Sunnuntai
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Vihanti
>>15
Perjantai
VUODESTA 1919
Sää
Hiihtokelejä
odottavat joutuvat
pettymään.
Ruukki
+7
Maanantai
TORSTAI 14. >> 10
Huonoin tie
-kisa ratkesi
Laaksokuja on niin huonossa kunnossa, että se
pitäisi muuttaa pyörätieksi. Oma levy ulos
Veikko Krekilän
ensimmäinen
oma cd ilmestyy
ensi viikolla. >> 2. >> 5
Pääkirjoitus: Ennen lauantaita on Raahessa syytä rauhoittua. Ylityökiellon jälkeen nyt voi
olla pian lakko
Neljä kymmenestä nosti leikkauslistalle myös kulttuurin ja joka neljäs nappaisi kansalaisopistojen budjetista.
Näillä keinoilla ei synny miljardisäästöjä, tuskin edes miljoonasäästöjä. RAAHEN SEUTU Torstaina 14. Lapsettomat leikkaisivat
lapsilisistä, normaalituloiset lapsiperheet lakkauttaisivat
lapsilisät suurituloisilta, nuoret jatkaisivat työuraa loppupäästä eläkeikää nostamalla ja eläkeikää lähestyvät jatkaisivat työuraa alkupäästä opiskeluaikaa lyhentämällä.
Sohvaperuna leikkaisi urheiluavustukset minimiin, eikä
ainakaan antaisi ropoakaan minkään harrastushallin rakentamiseen. Jos lauantain kokoukseen
mennään samassa mielentilassa kuin maanantaisesta lähdettiin, on edessä jälleen riitaa
ja mielipahaa. Piehingin koulun kertaalleen
päätetty rakentaminen ja sen jälkeen päätöksen pyörtäminen kaivertaa kuin kivi kengässä
todennäköisesti pitkälle tämän valtuustokauden ylikin. Päätöksensä saavat muun muassa Piehingin koulun kohtalo, veroprosentit ja ensi
vuoden talousarvio. Olen hämmästynyt tavasta, miten viime kokouksessa käyttäydyttiin. marraskuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 14.11.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Nina Tuomikoski
nina.tuomikoski@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun uutistuottaja
Leikataan vaan Kiivastuksissa ei
??kaikilta muilta kannata tehdä päätöksiä
V
iime viikkojen kovin päänsärky on talous,
niin budjetteja sorvaavissa kunnissa kuin
valtion tasollakin. Ainoa kuntapalvelu,
josta kyselyyn vastaajien enemmistö tinkisi, oli maahanmuutto. Tulos jäi laihaksi. Leikata pitää, mutta ei minun palveluistani. En tule paikalle, enkä jaksa
kiihtyä enää asioista.
Eevi
Sippala
En ole koskaan käynyt kuuntelemassa
valtuustokokousta. Oliko se
pelkkää taktikointia?
Laila
Pekander. Niiden lakkauttaminen ei pelasta yhdenkään kunnan taloutta, mutta ne ovat merkittävä
henkireikä ja tärkeä toimintakyvyn ylläpitäjä monelle.
Y
lihuomenna on Raahessa se valtuuston kokous, joka piti pitää jo
maanantaina. Lupauksen peruminen ei tunnu
hyvältä kenestäkään, vaikka kaupungin taloustilanne ja koulurakennusten kunto eivät
juuri annakaan vaihtoehtoja. Heille osoitettu raha kertautuu, sillä käytännön toimintaa pyöritetään yleensä vapaaehtoisvoimin.
Liikuntapuitteista säästäminen voi tuoda hetkellisen helpotuksen nyt ja miljoonalaskun 20 vuoden päästä, kun liikunnasta luopuneet ovat istuneet itsensä työkyvyttömyyseläkkeelle. Kaikki kuntalaisten esittämät säästökohteet
saavat vain rippeitä kuntien budjetista, josta leijonanosan
haukkaavat sote ja opetus.
Vastauksissa näkyy, miten ihmismieli toimii. Se on heidän hommansa.
Päivän positiivisin
Raahen Porvari- ja
Kauppakoulun oppilasyhdistys
täyttää tänään 40 vuotta.
Yhdistys pyörittää omaa
kahvilaa ja kirjakauppaa.
Onnea entisille ja nykyisille
oppilaskunta-aktiiveille!
Gallup: Kiinnostaako lauantaille siirretty valtuustokokous?
Ei kiinnosta. Säästöpäätöksiä tehdessä unohtuu helposti,
miten tärkeää kansanterveystyötä urheiluseurat ja erilaiset
järjestöt tekevät. Siellä päätetään tulevaisuuden suunnitelmista, jotka eivät enää minua koske. Sama koskee kulttuuritapahtumia ja kansalaisopistojen harrastuspiirejä. Kyseessä on siis kutakuinkin tärkein Raahen valtuuston kokous
tänä vuonna.
Nyt, kun maanantain kokoushässäkkää on
puitu pari päivää ja tunteet ovat kuohuneet,
on aika rauhoittua. Minulle on epäselvää,
mistä viime kokouksen ristiriidat ovat ihan
alunperin kotoisin.
Eero
Parviainen
Tavallaan kokous kiinnostaa, koska siellä
hölmöillään. Se ei ole hyvä pohja tehdä kuntalaisten elämään kauaskantoisesti ja konkreettisesti vaikuttavia päätöksiä.
On selvää, että tunteet eivät laannu sormia
napsauttamalla. Että heillä olisi kyky nousta
oman kylän, oman lähipiirin ja oman edun
yläpuolelle, etsiä rakentavia ratkaisuja, kommunikoida avoimesti ja kantaa vastuu ikävistäkin päätöksistä. Nyt vain on
pakko katsoa kokonaisuuksia ja löytää niitä
vähiten huonoja ja taloustilanteenkin huomioon ottavia ratkaisuja.
Veronmaksajana toivoisi, että päättäjät pystyvät tähän. Hallituksen tavoitteena on vähentää kuntien velvoitteita vuoteen 2017 mennessä niin paljon, että saavutetaan miljardin euron säästöt. Eivät kunnat eikä niiden
edustaja Kuntaliitto saaneet synnytettyä ehdotusta karsittavista palveluista, vaikka ovat jo vuosia vaatineet tehtäviensä keventämistä.
A
Säästöpaineissa
ei auta olla
likinäköinen.?
Asiaa kysyttiin myös kansalaisilta. Kyseessä oli puhtaasti poliittinen
keplottelu.
Juhani
Vuorela
En ole menossa paikalle, on muita menoja. Toinen
miljardi jää kuntien kasattavaksi.
Kuntaministeri Henna Virkkunen kyseli ensin kunnista,
mistä kuntien velvoitteista ja palveluista voisi säästöjen nimessä tinkiä. Pidän viimeisintä todella törkeänä
marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. kaupunginvaltuuston kokouksen toteamista laittomaksi, koska
kokouskutsuja ei ollut lähetetty kaikille valtuutetuille.
Keskustelimme ryhmänä asiasta hieman ennen kokousta
ja totesimme, ettei valtuuston toinen varapuheenjohtaja eikä ensimmäinen varajäsenemme ole saanut kutsua
eikä muillekaan hallituksen
kokouspiirissä oleville (hallituksen jäsenet ja varajäsenet
sekä valtuuston puheenjohtajisto) ole lähetetty sähköpostikutsua kuten aiemmin
on ollut tapana.
Emme suhtaudu kevyesti
kokouksen siirtymiseen emmekä menettelytapavirhei-
siin. Lisäksi totean, että Raahen kaupungin käytäntö on muotoutunut aikojen saatossa sellaiseksi, että erillistä kokouskutsua ei lähetetä, vaan esityslista toimii kokouskutsuna. Kokouksen
totesi laittomaksi lopulta valtuuston puheenjohtaja, ei vasemmistoryhmä.
Ryhmämme toivoo, että
lauantaiksi siirtynyt kokous
käydään paremmassa hengessä kuin maanantain kokous. Kirkkokatu 28, Raahe,
lauantaina 16.11.2013 alkaen kello 10.00, jolloin käsitellään esityslistassa nro
11/2013 mainitut ym. Ja
toiseksi pistetään pystyyn
suurkaupunki ja virkamiehet kilometritehtaalle, tulee säästöjä.
Mitä järkeä on yhdistää
kaksi koulua, yhdeksi suureksi alakouluksi. Eli ei kiitos
?köyhän miehen verkkoversiolle?.
Asiaa tekstareissa! Kiinteistövero aivan asiatonta
ryöstöä varsinkin sivukyliltä perittynä. Totean, että luin kokouksessa kaupunginvaltuuston työjärjestyksestä ne pykälät minkä mukaan kokousasiakirjat on valtuutetuille pitänyt toimittaa
ja totesin, että näin on toimittu. Kuva: Leena Ritamäki. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Toivomme myös, että
sähköiseen kokoustamiseen
liittyvät epäselvyydet kirkastetaan yhdessä, jotta järjestelmästä saadaan kaikki hyödyt ja säästöt irti.
ventää tiistain 12.11.2013
Raahen Seudussa ollutta minun osaltani kirjoitettua
kommenttia, koska sitä on
minulta pyydetty. Näissä pykälissähän puhutaan kutsun ja esityslistan
toimittamisajasta, kutsun ja
esityslistan sisällöstä ja kokouksen yleisestä tiedottamisesta. Toimi täytetään, mikäli kunnanhallitus antaa toimen täyttöluvan.
Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa
2.12.2013 mennessä osoitteella Pyhäjoen kunta, Tekninen
lautakunta, PL 6, 86101 PYHÄJOKI.
Lisätietoja tekninen johtaja Pirkko Tuuttila, p. Ennen toimen vastaanottamista pyydetään esittämään hyväksyttävä
lääkärintodistus terveydentilasta. Toivomme,
että olet oma-aloitteinen, tarkka, yhteistyökykyinen ja joustava
sekä kykenet suunnitelmalliseen työhön. Tämä viesti on tulkittu kutsuksi eikä sitä tämän
kokouksen yhteydessä lähetetty. 040-359 6050
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Lukijan kuva
Voisiko herra Malkamäki kertoa, mitä haja-asutusalueen asukas saa vastineeksi
kiinteistöverolle.
Idyllinen maisema. kokousta ei
ollut laillisesti koolle kutsuttu, joten osaltani kunnioitan
tätä päätöstä.
Ystävällisesti
Leena Mikkola-Riekkinen
kaupunginlakimies
Pyhäjoella virtaa!
Pyhäjoen kunta julistaa haettavaksi
KANSLISTIN TOIMEN
teknisellä osastolla 7.1.2014 alkaen.
Tehtäviin kuuluvat rakennus- ja ympäristövalvonnan lupasihteerin tehtävät ja niihin liittyvät asiakaspalvelutehtävät, teknisen osaston laskujen käsittely kirjanpidossa, teknisen lautakunnan asiakirjahallinta-ohjelmien ja ilmoitusten julkaisun
käyttö sähköisellä ilmoitustaululla sekä muut toimistotyöt.
Edellytämme soveltuvaa kaupallista koulutusta. Heille on kuitenkin lähetetty kokousten edellä sähköpostiviesti, kun esityslista
on julkaistu kokousjärjestelmässä. Vasemmistoliiton ryhmää on syytetty kiusanteosta ja meillä
on väitetty olleen poliittisia
tarkoitusperiä. Näissä pykälissä ei puhuta siitä missä muodossa
kokousasiakirjat pitää toimittaa, joten tältä osin en ole asiaa tarkoittanut kommentoida.
Uutena viranhaltijana mi-
nulla ei ole edes voinut ollut
tietoa kaikista kaupungin
toimintatavoista kokousasiakirjojen toimittamisen suhteen, koska en siihen osallistu. Totean, että Raahen kaupunginvaltuuston työjärjestyksessä ei ole mainintaa
asiakirjojen sähköisestä toimittamismahdollisuudesta,
eikä siitä ole mainintaa Raahen kaupungin hallintosäännössäkään.
Kaupunginvaltuusto ei
myöskään ole tehnyt sähköiseen kokousmenettelyyn
siirtymisestä päätöstä, vaan
osa valtuutetuista on vain ilmoittanut toivomuksensa
saada kokousasiakirjat pelkästään sähköisessä muodossa ja tämän mukaisesti on
sitten toimittu.
Kuntalain 54 §:n mukaan
www.raahenseutu.fi
Kiinteistöveron
nostosta kertovaa
juttua
kommentoivalla
lukijalla on
kysymys
kaupunginhallituksen
puheenjohtajalle:
Tarkastettu pöytäkirja pidetään julkisesti nähtävänä
perjantaina 22.11.2013 kello 10?12 Raahen Raatihuoneella, osoite: Rantakatu
50, Raahe.
Raahe 12.11.2013
Inkeri Kerola
kaupunginvaltuuston pj.
Vasemmistoliiton
valtuustoryhmä
Vielä kokouskutsusta
TÄSMENNYS Haluan sel-
Kuulutus
Raahen kaupunginvaltuuston kokous pidetään Kauppaporvarin Fregattisalissa,
os. Eikö kauppojen henkilökunta voisi asialle tehdä jotain?
Menikö Pyhäjoen veronosto Ollinmäen alueelle. Pienistä asioista on kuitenkin lyhyt matka suuriin, joten emme jousta kevyesti kuntalaisten oikeuksia suojaavista yhteisistä
pelisäännöistä.
Missään tapauksessa em-
me halunneet jättää kokousta
pitämättä vaikuttaaksemme
siten talousarviota tai Piehingin kouluakaan koskeviin
päätöksiin. Torstaina 14. Palkita pitäisi
kylille tulevia eikä rangaista veroilla.
Valtuuston laittomasta
kokouksesta
MIELIPIDE Esitimme
maanantaina 11.10. Pienet
koululaiset tarvitsevat turvallisen, inhimillisen kokoisen koulun. Esitimme laittomaksi
toteamista ja kuvittelimme,
että näin automaattisesti toimitaan ja kokous järjestetään
muodollisesti oikein mahdollisimman pian.
Joidenkin valtuutettujen
reaktio olikin yllätys. On totta, että
tulkitsemme menettelytapoja ja lakeja pienissäkin asioissa hyvin tarkasti. Esityslistan kansilehtihän
sisältää ne asiat, jotka pitää
mainita kokouskutsussa.
Kaupunginvaltuusto on
tehnyt maanantaina
11.11.2013 päätöksensä ja todennut, että ko. Myöhemmin selvisi, ettei kirjeitse lähetettävien kutsujen puuttuminen ilmeisesti
ollutkaan tällainen virhe.
Ryhmänjohtajien neuvottelussa valtuustoryhmämme
puheenjohtaja toikin esiin
puuttuvat sähköpostikutsut,
joista käytettiin puheenvuoro
myös kokouksessa.
Kun kaupunginhallitus
siirtyi käyttämään sähköistä
kokousjärjestelmää, päätettiin, ettei kokouspiirissä oleville lähetetä enää paperisia
kokouskutsuja valtuustoonkaan. Sama pätee näissä kaupungin omistamissa tiloissa.
Veronmaksajien leipää
syödään.
Niiden on helppo puolustaa tuulivoimaa, joiden lähelle ei myllyt tule, eivätkä
sähkönsiirtolinjat pirsto
maita.
On kyllä inhottavaa mennä
kauppaan iltaisin Pattijoella kun nuoriso on vallannut ja sotkenut oven edustan, kyseessä Pattijoen KMarket, Siwa ja ABC on
pahin. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
Ahnehan ottaa vaikka leipäpalan toisen suusta. Se tuskin olisi
edes mahdollista. mahdolliset asiat.
RAAHEN KAuPuNKI
www.raahe.fi
Soita
juttuvinkki
numeroon
010 665 5180
Pyhäjoki on 3400 asukkaan kehittyvä
rannikkokunta.
kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kunta
huolehtii, että tähän tarvittavat tekniset välineet ja yhteydet ovat käytettävissä. Lisäksi arvostamme
kunnallishallinnon tuntemusta ja sujuvaa englannin kielen
osaamista.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan / palkkatoivomus.
Tehtävässä sovelletaan 4 kuukauden koeaikaa
Oletus on, että kiväärit ruostuvat
asekaappiin jos tänne tuulivoimaloita alkaa nousta, Tokola sanoo.
Hän valittelee, että tuulivoimasuunnitelmista puuttuu kokonaan luonnonvaratniminen pykälä. Paikka on entinen
teeren soidin, mutta ei sen
jälkeen ole näkynyt enää
kuin yksi teeri. RAAHEN SEUTU Torstaina 14. Riskit minimoidaan ja pääomia hajautetaan.
Infraan sijoitetaan jossakin
vaiheessa, mutta se ei Uutelan mukaan ole huhuttuja alikulkukäytäviä tai kyläteitä,
Hirvimiehet vastaan
tuulivoimapuistot
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Revonlahden hirvimiehet järjestävät ensi tiistaina tuulivoima-aiheisen keskustelutilaisuuden Sarvelan hirvihallilla.
Metsästäjillä on tarkoitus
jättää tilaisuuden jälkeen asiasta oma julkilausumansa.
Hirvimiehet toivovat keskustelutilaisuuteen erityisesti maanomistajia paikalle.
Tarkoitus on informoida toinen toistaan ja tuoda julki
hirvimiesten kannan asiaan.
Maanomistaja ja hirvimies
Erkki Tokola ei säästele sanojaan tuodessaan julki kantaansa Revonlahden tuulivoimasuunnitelmiin.
??Tunnelma hirvimiesten
keskuudessa on karmea. Odotettavissa on samanlaiset tuotot
kuin jo vakiintuneessa PPO
Sijoitus Oy:ssä, jossa tuottoprosentit ovat noin 10 prosentin tasolla. Helsingistä lennätetty kokouksen puheenjohtaja Jukka Laitasalo päätti
lopullisesta pöytäkirjasta
pöytäkirjantarkastajien moninaisten versioiden vuoksi.
Eläkkeelle jäävän Pauli Korpi-Tassin toimitusjohtajan paikka
kiinnosti 29 hakijaa.
Arkisto / Tuulikki Nousiainen
koinaan pohjoisen jokien valjastamisesta käytyyn taisteluun.
??Tuulivoimayhtiöt väittävät, että eläimet tulevat takaisin. Jatkossa puhutaan siis noin 10 miljoonan
euron tuotoista.
Osuuskunta PPO:n sijoitussalkusta 5,5 miljoonaa euroa on Elisan osakkeita, 75
miljoonaa euroa on kilpailutuksen jälkeen Nordean,
DanskeBankin ja Lähitapiolan sijoitussalkunhoitajilla ja
loput rahamarkkinasijoituksissa.
Noin 20 miljoonan euron
summa on odottamassa korkorahastossa päätöstä ensi
vuoden osuuspääoman korosta. Ehdotuksen mukaan
korkoa maksettaisiin 500 euroa osakkeelta, mikä useimmille merkitsisi 1?500 euron
verovapaata tiliä.
Korkorahaston summa ei
kokonaisuudessaan vielä riittäisi osuuspääoman korkoon,
vaan täytettä yli 40 miljoonaan euroon nousevaan
summaan haettaisiin jo aiemmin toiminnan aloittaneelta PPO Sijoitus Oy:ltä.
??Montaa kertaa ei pajatsoa voida tyhjentää, toteaa
Uutela muhkealta tuntuvasta
korosta.
Jarmo Uutela myöntää, että vielä avoin tilanne on vaikeuttanut sijoitusosuuskunnaksi muuttuneen yhteisön
keskittymistä päätehtäväänsä eli edistämään osakkaidensa taloudenpitoa ja tukemaan yritystoimintaa.
Sijoitusosuuskunnassa on
oma sijoituspolitiikkansa,
jossa edistetään aktiivista
voitonjakoa. Karkeasti laskettuna sadan miljoonan euron
potti on tuottanut puolen
vuoden aikana arvonnousuna, osinko- ja korkotuottoina
noin 2,35 miljoonaa euroa.
Uutela muistuttaa, että nyt
eletään vielä sijoitusten rakentumisvaihetta. Määrätyllä
tuulella tuntuu sellainen jytinä kuin olisi lentokoneen turbulenssi alla.
Tokola itse asuu Revonlahdella alueella, johon on
maakuntakaavassa piirretty
kymmeniä tuulivoimaloita.
Maanomistajana hän ei näe
hyötyvänsä tilanteesta lainkaan.
??Eikö kuntien pitäisi ajaa
tässä asiassa maanomistajien
etua, Tokola kysyy.
Hänestä tuulipuistoihin
annettavat maat annetaan
alennusmyynnillä pois.
??Tämä on kriisikuntien
ajamaa riistoa, mutta me
taistelemme viimeiseen asti.
Keskustelutilaisuus
tuulivoimasta
Sarvelan hirvihallilla
ti 19.11. Tutkimus on aiheesta
tulossa, mutta se ei nyt ehdi
tähän.
Hirvimiehet pelkäävät riistan katoavan tuulipuistojen alta.
Metsästysharrastuksen
Tokola ennustaa siirtyvän
niille, joilla on varaa lähteä
muualle metsästämään, sillä
oletus on, että riista katoaa
tuulipuistojen alta.
??Käyttäjäkokemusta on
jo. klo 18. Osuuskuntakokouksen
aikaan boikotoinneillakin on
-Pajatsoa ei voi tyhjentää montaa kertaa, toteaa Osuuskunta PPO:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Uu
joonaa euroa. Eräällä hirvimiehellä on
kämppä tuulipuiston keskellä ja hirvet ovat siltä alueelta
häipyneet. Jatkossa ei yhtä muhkeita korotuksia ole odotettavissa.
Arkisto / Vesa Joensuu
uhkailtu valtakirjoja kerättäessä. Riskialttiit start up -yrityksetkään eivät ole listalla.
Uutela tietää, että edelleen
joudutaan pistämään paljon
voimavaroja siihen, että väki
rakentaisi aluetta hyödyntävää sijoitusosuuskuntaa eikä
olisi pistämässä kaupasta
saatua pääomaa lihoiksi.
Keskustelu PPO:n etelälaidalla käy edelleen kiivaana
ja käytössä on ollut mitä moninaisimpia vaikuttamiskeinoja. Kiivaimmat sijoitusosuuskuntaa vastustavat
ovat ilmoittaneet, ettei rauha
laskeudu, ennen kuin valot
sammuvat PPO:ssa.
Ilmapiiristä kertonee jotain sekin, että osuuskuntakokouksen pöytäkirjaa ei saatu tarkastettua normaalijärjestyksessä. marraskuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Miljoonilla
miljoonien
tuottoja
PPO: Epäselvä tilanne häiritsee sijoitustoimintaa, mutta tuottoja ja arvonnousuja on jo 2,35 miljoonaa euroa.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia
Missä ovat Osuuskunta
PPO:n Elisa-kaupastaan toukokuussa kuittaama runsas
sata miljoonaa euroa?
??Sitä ne ovat monet
muutkin kyselleet, velmuilee
osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Jarmo Uutela.
Ainakaan hukassa eivät
rahasäkit ole ja lisääkin ovat
karttuneet. Jos siellä
sellainen olisi, niin tilanne
olisi täysin verrattavissa ai-
FAKTA
??Elisa osti Osuuskunta
PPO:lta sen televiestintä- ja
IT-liiketoiminnan.
??Yritysosto sisälsi myös
PPO:n omistukset Kymen Puhelin Oy:ssä ja Telekarelia
Oy:ssä.
??Kauppahinta oli joulukuussa
2012 tehdyn sopimuksen mukaan 101 miljoonaa euroa, josta 96 miljoonaa euroa maksettiin käteisellä ja 5 miljoonaa
euroa Elisan osakkeilla.
??Elisan osakkeita kaupassa
tuli 300?000 euroa.
??Jo aiemmin toimineen PPO
Sijoitus Oy:n sijoitussalkku on
noin 24 miljoonaa euroa.
kun odotetaan tuottoja
Hallitus tekee varsinaiset päätökset.
Postin jakeluhäiriöt jatkuvat.
Päiväposti jäi keskiviikkonakin tulematta monessa taloudessa tai sitten se saapui
myöhässä. Seuraavaksi
lakkolistalla on Itellan Oulun
kuljetustehtävät 21. Tilanne on käymässä entistäkin vaikeammaksi, sillä Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on valinnut seuraavaksi aseekseen
paikallisten lakkojen sarjan.
Ensimmäiset kohteet ovat
Oulun ja Raahen alueella.
Asiakkaita marraskuun
alusta saakka jatkuneet häiriöt alkavat jo harmittaa.
??Tyhjäksi jäänyt postilaatikko tympäisee, Kopsankylällä asuva Marja-Leena
Mathlin puuskahtaa.
Kopsassa posti jäi tulematta kahtena päivänä viime viikolla. Molemmat yhtiöt
ovat keskittyneet sähköverkkojen suunnitteluun.
TSS Groupin toimitusjohtaja Kari Kallion mukaan
yrityskauppaa jouduttivat
sähkönjakeluverkkojen edes-
sä olevat suuret investoinnit.
Ne lisäävät alan suunnitteluosaamisen tarvetta.
Fennovoiman ydinvoimalahanke on vain yksi suurista
sähköverkkosuunnittelua
kaipaavista hankkeista. Töitä
on odotettavissa muun muassa tuulivoimapuistojen
suunnittelusta.
Lisäksi lakimuutos on tuomassa alalle suurkysynnän.
Koska sähkökatkokset saavat
lain mukaan kestää enää
maksimissaan kuusi tuntia,
verkkoyhtiöt joutuvat investoimaan rankasti verkko-
Tyhjää täynnä, jälleen kerran. Neuvottelut
kaatuivat lähinnä sanomalehtien varhaisjakajien alipalkkauksen oikaisemista koskevaan
erimielisyyteen.
monenlaista, myös myönteistä.
ti asiakkaat ovatkin suhtautuneet ymmärtäväisesti tilanteeseen, mutta ainahan
löytyy poikkeuksia. Postinjakajien saama palaute on ollut
PAU asetti postin käsittelyä
koskevan yli- ja lisätyökiellon
marraskuun alussa. Ylityökieltoa tehostetaan lakoilla.
Arkisto
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
nan tekee hallintoneuvosto
hallituksen myötävaikutuksella. Maastolinjan kaikki 20 työntekijää
siirtyvät TSS Groupin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
TSS Groupin henkilöstömäärä kasvaa yli 80 työntekijään, ja yritys nousee suurimpien insinööritoimistojen
joukkoon Pirkanmaalla.
Kallion mukaan Alte-konsernissa on kaikkiaan yli 300
työntekijää. sijalle.
??Hyödynnämme koko Alte-konsernin laajaa toimistoverkostoa Tampereella, Raahessa, Seinäjoella, Hollolassa, Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä ja nyt myös Paimiossa.
Paikallistoimistoista käsin
pystymme vastaamaan sähkönjakelun suunnittelutarpeisiin lähes koko Suomessa,
Kari Kallio kertoo.
Yli 40 vuotta sitten perustetun Alte-konsernin suurin
omistaja on yhtiön perustajajäsen, raahelainen yrittäjä
Seppo Soralahti, joka omistaa koko konsernista yli puolet. Tällä viikolla jakelu on
toistaiseksi toiminut. Raahessa postilaatikot jäivät
muutamilla alueilla tyhjiksi
sekä perjantaina että maanantaina.
??Näin ei pitäisi päästä
missään nimessä tapahtumaan, että posti jää tulematta peräkkäisinä päivinä, aluejohtaja Eikka Urpilainen
Itella Postista kauhistuu.
Urpilaisen mukaan postinjakelussa on pyritty varmistamaan, että sama talous ei jää
peräkkäisinä päivinä ilman
postia.
??Onhan se tietysti teoriassa mahdollista. Jos sattuu
vaikkapa sellainen sairastapaus, ettei saada ketään tilalle, Urpilainen myönnyttää.
Itellan palveluesimies Tomi Huhtala toivoo asiakkailta ymmärtämystä.
??Me emme mahda tilanteelle mitään. Luvassa
on kovenevia otteita, sillä Oulun postikeskusta uhkaa vajaan vuorokauden lakko 19.
marraskuuta. marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tappiollisen lakisääteisen postipalvelun ylläpito
edellyttää riittäviä resursseja,
joihin nyt ei kuitenkaan ole
osoitettu rahoitusta.. Torstaina 14. päivä huhtikuuta.
Kahden miehen yhteiset alkoholin makuiset juhannusjuhlat saivat viime juhannusaattona uuden käänteen, kun
kaveruksista toinen tempaisi
ruokailuveitsen ja koristeveitsen käteensä ja sohi sillä
kaveriaan, jonka asunnossa
hän oli käymässä.
Juhlien nolo päätös nähtiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa lokakuussa, kun
vuonna 1974 syntynyt raahelaismies tuomittiin kuudeksi
kuukaudeksi vankeuteen törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.
??Kirje- ja lehtimäärien alentuminen on ajamassa Itellaa vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen. marraskuuta kello 04.00?18.00.
Postinjakelu on menossa
lakkoon 22. marraskuuta kello 00.00?24.00 seuraavissa
toimipaikoissa: 90400 Oulu,
90440 Kempele, 92100 Raahe, 93600 Kuusamo, 94100
Kemi, 95400 Tornio, 96100
Rovaniemi, 98100 Kemijärvi.
Lakon ulkopuolelle ovat
jäämässä turvallisuuteen ja
terveyteen liittyvien lähetysten käsittely.
Meneillään oleva ylityökielto koskee 20?000 työntekijää ja toimihenkilöä.
Pahoinpitelystä
sakkoja
Juhannusjuhlille
nolo loppu
Viime huhtikuussa miestä
pahoinpidellyt raahelaismies
tuomittiin 50 päiväsakkoon
Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa.
Miehen tuloilla päiväsakon suuruus on 6 euroa ja
maksettavaa kertyy 300 euroa.
Mies oli kaatanut toisen
miehen lattialle väkivalloin ja
jatkanut pahoinpitelyä toisen
maatessa lattialla.
Tuomittu oli syntynyt
vuonna 1978. Mukana valintaprosessissa on myös konsulttifirma.
Korpi-Tassi on jäämässä
eläkkeelle ensi vuoden alusta, mitä ennen toimitusjohtajan nimi on selviää.
Sijoitusosuuskunnan toimitusjohtajan rooli on selvä.
Hän hoitaa yhteyksiä salkunhoitajiin ja etsii sijoituskohteita. Uutelan
mukaan yksi keskeinen kriteeri on, että valittu sitoutuu
alueelle.
??Ei sellaista, että sijoitusjohtaja istuu viikot sijoitusseminaareissa Helsingissä.
Lopullisen henkilövalin-
Alte-konserni laajeni
yrityskaupassa
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Insinööritoimistopalveluja
myyvä raahelainen Alte-konserni laajenee.
Konserniin kuuluva Pirkanmaalla toimiva TSS
Group on ostanut paimiolaisen Maastolinja Oy:n liiketoiminnan. Pääsääntöises-
omaisuuteensa.
??Tämä johtaa maakaapelointeihin. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Tapaus sattui
raahelaisessa yksityisasunnossa 2. Toimitusjohtaja Pauli Korpi-Tassin seuraajaksi oli tarjolla 29 finanssialan ammattilaista.
??130 miljoonaa euroa
houkuttelevat, myöntää Uutela.
Toimitusjohtajaprosessissa on haastatellaan ensi viikolla kymmenkunta jatkoon
päässyttä ehdokasta. Juha Soralahti, Keijo
Hämäläinen ja Pertti Jokinen omistavat yhtä suuria
pienempiä osuuksia.
utela (keskellä) ehdotetusta ensi vuoden 500 euron osuuspääomankorosta, jolle hintaa tulee yli 40 mil-
29 hakijaa toimitusjohtajaksi
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Osuuskunta PPO:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo
Uutela on tyytyväinen saaliiseen, jonka uuden sijoitusosuuskunnan toimitusjohtajahaku tuotti huolimatta
osuuskunnan tuulisesta perustamisajasta . Konserni sijoittuu kooltaan koko maan insi-
nööritoimistojen Top Tenissä
10. Seuraavan viiden
vuoden aikana Suomessa sijoitetaan tähän 4 miljardia
euroa rahaa, kertoo Kallio.
Maastolinja on Suomen
johtava verkosto- ja maastosuunnitteluun erikoistunut
suunnittelutoimisto. Ei kiva, varsinkaan kun seuraavaksi näköpiirissä on lakkouhka.
Taustaa:
??Posti- ja logistiikka-alan
unioni PAU:n ja Palvelualojen
työnantajaliitto Paltan neuvottelut päättyivät torstaina 31.10
tuloksettomina. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Arkisto / Vesa Joensuu
Tyhjä laatikko
ottaa aivoon
Postinjakelu: Luvassa kovenevia otteita
Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Alkoholilla ei ollut osuutta
onnettomuuteen.
Linnatuomio
pahoinpitelijälle
Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1984
syntyneen miehen 4 kuukaudeksi vankeuteen pahoinpitelystä, rattijuopumuksesta
ja ajo-oikeudetta ajosta. Tyypin 2 diabetesta on lapsilla ja nuorilla Suomessa vielä hyvin vähän.
tia, jos molemmilla vanhemmilla on diabetes. marraskuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Kolmikko
yhdyskuntapalveluun
Arkisto / Vesa Joensuu
Mies
loukkaantui
ojaanajossa
Siikajoentiellä sattui ojaanajo
varhain keskiviikkoaamuna.
Onnettomuus sattui Tauvontien risteyksen kohdalla, missä Pattijoen suunnasta Siikajoenkylän suuntaan ajanut
mies menetti autonsa hallinnan ja suistui ojaan. RAAHEN SEUTU Torstaina 14. Varkaiden
lähtöä estänyt nainen oli
roikkunut autossa avonaisesta ovesta mutta pudonnut
ovesta maahan vatsalleen.
Kolmikko oli varastanut
murto- ja näpistyskeikoillaan
muun muassa taulutelevisi-
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Tänään torstaina vietetään
maailman diabetespäivää.
Nyt ideana on edelleen kannustaa ihmisiä tekemään tyypin 2 diabetestesti eli riskitesti mutta lisäksi kertoa muistakin diabetestyypeistä. Hänellä ei ollut ajokorttia.
Juttua käsiteltiin viivästyneenä, koska mies oli ollut
karkumatkalla Ruotsissa.
Jutussa oli syytettynä
myös raahelaismies auton
luovuttamisesta humalaiselle. Hän joutuu maksamaan
pahoinpitelemilleen miehille
250 euroa. Hänen korvattavakseen määrättiin yli 3?200 euroa, joista suurin osa yhdessä
muiden kanssa.
26-vuotias mies tuomittiin
2 pahoinpitelystä, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, 3 varkaudesta, 2 huumausaineen käyttörikoksesta
ja rattijuopumuksesta. Hän
sai ajokieltoa 30.4.2014 saakka. päivänä. Suomessa lasten diabetes on yleisempi
kuin missään muualla maailmassa.
Riski sairastua tyypin 2 diabetekseen kulkee perheessä.
Riski on 40 prosenttia, jos
toisella vanhemmista on tyypin 2 diabetes ja 70 prosent-
Tyypin 1 diabeteksessa elintoiminnoille välttämätöntä
insuliinia ei erity, sillä insuliinia tuottavat haiman saarekesolut ovat tuhoutuneet.
Diabetesliiton kampanjasivustolta netistä löytyy lisätietoa diabeteksestä sekä riskitesti, jolla oman sairastumisriskinsä voi kartoittaa.
Tänään on maailman
diabetespäivä
Raahen Seutu
Tuomiot
K äräjäoikeus langet t i
41-vuotiaalle naiselle 190 päivää yhdyskuntapalvelua. Hänen
vammansa eivät olleet kuitenkaan hengenvaarallisia ja
hänet kuljetettiin ambulanssilla terveyskeskukseen. Diabetes on yksi sana mutta se
sisältää monta sairaustyyppiä.
Suomessa on noin 300
000 diagnosoitua hoidossa
olevaa diabeetikkoa: noin 40
000 tyypin 1 ja noin 250 000
??41-vuotias oululaisnainen
tuomittiin 19 rikoksesta 7 kuukauden 15 päivän vankeuteen,
joka muunnettiin 190 tunnin
pituiseksi yhdyskuntapalveluksi.
??37-vuotias oululaismies tuomittiin 9 rikoksesta 5 kuukaudeksi 15 päiväksi vankeuteen.
Hänen tuomionsa muunnettiin
yhdyskuntapalveluksi, jota
kertyi 150 tuntia.
??26-vuotias oululaismies tuomittiin 5 kuukaudeksi vankeuteen 9 rikoksesta. Pahoinpidelty oli saanut verta
vuotavan haavan päähänsä.
Sama mies oli tavattu humalassa ratista kaksi vuotta
sitten marraskuun 8. Muita maksuja ja
korvauksia kertyi lähes 1?000
euroa.
tyypin 2 diabeetikkoa. Kaksikko onnistui lastaamaan autoonsa kaikkea
mahdollista hälytyspuhelimista ja televisiosta villasukkiin ja karaokelaiteisiin saakka, kun he olivat jäädä kiinni
paikoitusalueella. Muun muassa Kuuselasta vuosi sitten marraskuun 20. Alkoholia oli tuolloin 0,49 milligrammaa veressä. Sairaus kehittyy yleensä hitaasti ja se
todetaan usein sattumalta tai
valtimosairauden puhjettua.
Oireita voivat olla esimerkiksi
väsymys erityisesti aterioiden jälkeen, jalkasäryt, lihaskouristelut sekä uupumus,
joka ei vähene nukkumalla.
Tyypin 2 diabetesta hoidetaan pääsääntöisesti painonhallinnan, liikunnan ja oikean ruokavalion avulla sekä
tarvittaessa lääkkein. Hänen todettiin syyllistyneen 19
rikokseen. Tuomio
muunnettiin 136 tunnin yhdyskuntapalveluksi.
oita, kannettavia tietokoneita, pöytäsolariumin, Playstation-pelejä, sekä muuta pientä käyttötavaraa kuten laseja,
tekovaginan, Muumi-mukeja
ja lautasia, mutta myös laukkuja avaimineen ja pankkikortteineen sekä kirjeitä.
Poliisi onnistui saamaan
suuren osan omaisuudesta
takaisin. päivänä. Hän oli muun
muassa käyttänyt toisen
pankkikorttia ilman lupaa.
Nainen tuomittiin korvaamaan vahinkoja ja oikeudenkäyntikuluja yli 6?200 euroa.
Osan hän joutuu korvaamaan
Nina Tuomikoski
Raahen diabeteshoitajat jalkautuivat eilen verensokerimittauksiin. päivä viety kannettava tietokone ja tulostin on
palautettu omistajilleen.
Rikosvyyhdin osana neljissäkymmenissä oleva mies ja nainen murtautuivat Salonkartanon henkilökunnan tiloihin ja anastivat sieltä lähinnä henkilökunnan ja palvelukeskuksen omaisuutta.
yhteisvastuullisesti muiden
tuomittujen kanssa.
37-vuotias mies tuomittiin
150 tunniksi yhdyskuntapalveluun 5 näpistyksestä, 2 varkaudesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja
huumausaineen käyttörikoksesta. Hänen kohdaltaan syyte
raukesi.
Oikeus: Murtokopla yhdyskuntapalveluun.
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi 34 rikoksesta
syytetyt kolme oululaista
huumeidenkäyttäjää tekemään eri mittaisia yhdyskuntapalveluja.
Poliisi selvitti rikosvyyhdin osana murron pyhäjokiseen kukkakauppaan, nuorisotalo Kuuselaan ja Teollisuussepät-yhtiön tiloihin.
Viime vuoden marras-joulukuussa tehtyihin murtoihin
osallistuivat 37-vuotias mies
ja 41-vuotias nainen.
Rikoksista lähes 20 oli tehty Raahessa, neljä Pyhäjoella
ja loput Oulussa, Limingassa
ja Ylivieskassa.
Kaikkein dramaattisimmaksi muodostui murtautuminen Salonkartanon palvelukeskukseen joulukuun 5. Tänään diabetesyhdistys tempaisee marketeissa.
Raskausdiabetes on raskauden aikana ensimmäistä
kertaa ilmenevä sokeriaineenvaihdunnan häiriö, joka
yleensä paranee synnytyksen
jälkeen. Joukossa oli paitsi
huumausaineen käyttörikoksia, myös varkauksia, näpistyksiä, rattijuopumusta, liikennerikkomuksia ja maksuvälinepetos. Yleensä tyypin 2 diabetekseen sairastutaan yli 40-vuotiaana.
Hoitona on elinikäinen insuliinihoito.
Tyypin 1 diabetekseen sairastutaan yleensä alle
40-vuotiaana. Varhain
keskiviikkoaamuna Siikajoella Siikajoentiellä henkilöauto
suistui ojaan.
Auto vaurioitui pahoin ja
mies loukkaantui. Lisäksi hänelle tuli ajokielto.
Mies on valittanut tuomiostaan hovioikeuteen.
Mies oli lyönyt toista raahelaismiestä viinapullolla
päähän raahelaisessa yksityisasunnossa vuoden 2011
joulukuun 4. Noin joka kymmenennellä odottavalla äidillä
todetaan raskausdiabetes.. Lisäksi
noin 200 000 suomalaista
sairastaa tietämättään tyypin
2 diabetesta.
Lasten diabetes on Suomessa suhteellisesti yleisintä
maailmassa: alle 15-vuotiaita
tyypin 1 diabeetikoita on lähes 4 000. päivänä
Raahessa
Lauloin sen
Alfa-kurssin päätöstilaisuudessa, Veikko sanoo.
Levynjulkistuskonsertti
Raahen kirkossa 23.11. ALENNUS TARJOUS- SEKÄ OVH-HINNOISTA.
Ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja.
-30%
PATJAT
Synttäreitä sponsoroimassa:
Tarjoamme
synttärikahvit
joka päivä.
Tervetuloa!
klikkaa lähin Masku si
masku.com. - Ja pikku hiljaa alkaa oppia kuuntelemaan muutakin kuin omia virheitä, Veikko Krekilä lisää.
??Oli erinomainen kokemus käyttää urkujen suomia
mahdollisuuksia ja sointuvärin vaihtelua. klo 16
. 30-vuotias Masku kiittää ?
RUOKARYHMÄT
-30%
TARJOUSHINNOISTA
VUODESOHVAT
-30%
MODULISOHVAT
-30%
RUOKARYHMÄT
-30%
PATJAT
-30%
ALENNUS MYÖS
-30
%
Aivan
uskomaton
Synttärietu!
Kampanja-aika 6.11.-22.12.2013.
KOSKEE KAIKKIA SOHVIA, PATJOJA JA RUOKARYHMIÄ. Aika ei ollut
silloin vielä kypsä.
Veikko kokee levynsä ja tulevien esiintymisten olevan
palvelustehtävää Herralle.
Uskoontulo näkyy miehen
kasvoilla yhtenä hymynä. Niiden sisältö syveni
entisestään.
Eräällä lauluharjoitusmatkalla Siikajoelle, Veikko esitti
kanttori-Saulille ajatuksen levyn tekemisestä. aikana. Entiset urut olisivat olleet askeettisemmat,
Sauli sanoo.
Hänestä on tärkeää, että
kirkkosointi kuuluu levyllä,
eikä se kuulosta siltä, että se
olisi tehty pärekorissa.
Levyn 20 kappaletta ovat
enimmäkseen suomalaisia,
perinteisiä hengellisiä lauluja.
??Kevätpurojen solinaa on
erityisen rakas. Veikko tuli uskoon vuosi sitten keväällä oltuaan Kaija-vaimonsa kanssa seurakunnan Alfa-kurssilla.
Kaija esittikin jo pari vuotta sitten Veikolle hengellisen
levyn tekemistä. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
?Musiikki puhukoon puolestani?
Sari Jaatinen
Julkaisu: Ensimmäinen
oma levy puhuu uskosta.
Sari Jaatinen
ratkaisuaan, tekisi sen, Veikko sanoo.
Raahelaisten Veikko Krekilän ja Sauli Vaitiniemen ensi viikolla ilmestyvä Meren
tiedän -cd, on ensimmäinen
Raahen kirkon uusilla uruilla
ja uudessa remontoidussa
kirkossa tehty äänite.
Sysäys hengellisen levyn
tekemiseen tuli kirjaimellisesti ylhäältä. Oletuksen vastaisesti massiiviset
urut eivät peitä laulajan ääntä.
- Olemme tyytyväisiä lopputulokseen, Sauli Vaitiniemi sanoo. Torstaina 14. Autoa ajanut Sauli kysyi ketä Veikko
oli ajatellut säestäjäksi.
??Sanoin, että olen ajatellut mahdollisen säestäjän istuvan siinä kuskin penkillä.
Hän suostui siltä istumalta.
sari.jaatinen@almamedia.fi
-30%
KULMASOHVAT
-30%
RUOKARYHMÄT
-30%
SOHVAT
-30%
RUOKARYHMÄT
BRR-studion Juha Matinheikki äänitti laulut ?kolmen
ja puolen illan. marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Sitä iloa on nyt hyvä jakaa.
??Toivon, että levy puhuttelisi niin, että se, joka ei ole
tehnyt vielä henkilökohtaista
Hengelliset laulut eivät ole
Veikolle mikään uusi juttu.
Hän on esittänyt niitä parinkymmenen vuoden ajan kevyemmän ohjelmiston ohella.
??Uskoontulon jälkeen laulut alkoivat puhutella eri tavalla
Tervetuloa joukolla
mukaan, vesiliikunta tekee
hyvää nivelille ja mielelle.
Katso lisää www.raahenreuma.fi
Raahen sairaalan JHL
427 Ikeaan la 23.11. lähtijöille tiedoksi; Linja-auto
lähtee; Sairaalan parkkipaikalta klo 8, Linja-autoasemalta klo 8.10, Pattijoen
ABC:ltä klo 8.15
@
JÄRJESTÖJA SydänyhRaahen Alueen
SEURATOIMINTAdistys Sääntöm. Tule
viettämään yhdessä iltaa ja
ota pientä arvottavaa mukaan.
Rautaruukin Naiset Maisa
Karjula pitää muistiluennon
ke 20.11 klo 18 Kreivinajassa, jonka jälkeen pidetään
sääntöm. Uutta on se, että tässä
tapauksessa työttömällä on
kuntakokeilun määrärahojen
myötä mahdollisuus saada lisäohjausta valmistumiseensa
saakka. marraskuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
Työn laitaan
yhteisin
keinoin
Kuntakokeilu: Pitkäaikaistyöttömille
etsitään ja luodaan uusia polkuja takaisin työelämään.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Otetaanpa heti alkuun käytännön esimerkki. KäAINEISTOT
OSOITTEESEEN
sitellään myös sääntömuuasiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
tos.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Teemailta toiminta-
JÄRJESTÖ- JA
@
keskus Kreivinajassa to
28.11. Ilmoittautumiset Sannalle p.
0440265014. Toivotaan mukaan talkoisiin peijaisten järjestäjäseurojen
jäseniä runsaslukuisesti.
Raahen Kansalliset Seniorit Menemme vierailulle ti
19.11. alkaen klo 15 Gumeruksen koululla. Retki
on 4H-jäsenkortilla ilmainen! muille maksullinen.
Paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. lähtö klo 10.00
Raahen linja-autoasema ja
klo 10.10 Pattijoen Leipurinkeidas. Mukaan on päässyt 61 kuntaa.
Vuotuinen määräraha on
huomattava, yhteensä 1,2
miljoonaa euroa.
??Kuntakokeilu on tarjonnut valtavan hyvän työkalun,
jonka avulla pystymme räätälöimään pitkäaikaistyöttömille polkuja takaisin työelämään.
Kouluttaminen ei ole uusi
asia. Tervetuloa.
Rannikon 4H-yhdistys Tule mukaan! Retki Hoploppiin
la 30.11. Asiasta kertoo fysioterapeutti. Ehdottomasti.
Työllisyyden kuntakokeilusta vaihdettiin kuulumisia Raahen
vanhan rautatieaseman suojissa tiistaina.
JÄRJESTÖT, lisää sivulla 13
Siikajoen Eräkaverit Hirvipeijaisten valmistelutalkoot
pe 15.11. Tervetuloa uudet ja entiset jäsenet mukaan.
Siikajoen Maa- ja Kotitalousseura Kahvi-ilta tuote-
esittelyn merkeissä Aila Vikiöllä Ke 20.11. Haluja opintojen
jatkamiseen olisi matkan varrella ollut, mutta suunnitelmaksi se oli jäänyt. klo 18. Luvassa on myös
apua ja yhteyksiä työpaikan
löytymiseksi.
Kuntakokeilu on myös
kaatamassa raja-aitoja yhteiskunnan toimijoiden väliltä. syyskokous. Ratsukadulle. Lisätiedot
www.rannikko.4h.fi Huom!
alle 9-vuotiaalla tulee olla
oma huoltaja.
Raahen seudun Reumayhdistys Reumayhdis-
tyksen jäsenten syyskauden vesijumpat VesiPekassa tiistaisin klo 18 ja torstaisin klo 14.30. Satu
Kinnusen mukaan suoraa rahallista tukea ei ole, mutta
Taustaa
??Työllisyyden kuntakokeilu
käynnistyi syyskuussa 2012 ja
kestää vuoden 2015 loppuun.
Hanke haastaa yhteiskunnan
toimijat ja yritykset yhteistyöhön pitkäaikaistyöttömyyden
katkaisemiseksi.
??Raahen seutukunnassa yhteistyökumppaneina ovat Raahen seudun yrityspalvelut, TEtoimisto, Raahen, Pyhäjoen ja
Siikajoen kunnat, Aikuiskoulutuskeskus, Koulutuskuntayhtymä, Raahen seudun yrityspalvelut sekä kolmas sektori.
Hanketta hallinnoi Hyvinvointikuntayhtymä.
. Toisin sanoen tilanteeseen pitää puuttua riittävän ajoissa.
Internet on Ukkolan mukaan vihoviimeinen areena,
jossa työpaikoista ilmoitetaan ja niitä haetaan.
??Jos minä olisin työnantaja, haluan nähdä työnhakijan kasvoista kasvoihin. Raahen seutukunnassa
samaan veneeseen ovat astuneet esimerkiksi yrityspalvelukeskus ja hyvinvointikuntayhtymä.
Raahen seutukunnassa on
tällä hetkellä 300 pitkäaikaistyötöntä, jotka ovat niin kutsutun kuntouttavan työtoiminnan piirissä.
Satu Kinnunen sanoo vierastavansa termiä kuntouttava työtoiminta.
??Suurimmalla osalla näistä työttömistä ei ole muita
vaihtoehtoja, vaikka kykyjä ja
haluja työhön olisikin.
Entä mitä kuntakokeilu
tarjoaa työnantajalle. Torstain
jumppa on tarkoitettu tukija liikuntaelin sairaille ja he
voivat tulla sisään senioripassilla tai eritysryhmien
liikuntakortilla. Aikoinaan miehellä
oli jäänyt kesken sähköalan
opinnot. Varaa mukaan
omia eväitä ja taskurahaa,
käymme myös Zeppeliinissä shoppailemassa. Illassa on mukana myös piirin toiminnanjohtaja. Nelikymppinen mies on ollut työttömänä jo pari vuotta. Yhdistyksen
jäsenellä on jäsenhintaan
oikeus käyttää 2 kertaa viikossa allasosastoa tai kuntosalia. Puhutaan siis pitkäaikaistyöttömästä. Pitää olla syy herätä uuteen aamuun. Myös yrittäjien toiveita täsmäkoulutukseen otamme kernaasti huomioon.
Työttömän näkövinkkelistä
byrokratian viidakko on tehty
kohtuuttoman vaikeaksi.
Raahelaisella Jaakko Ukko-
lalla on suoraviivainen esitys.
??Pitäisi keskittyä siihen,
että pitkäaikaistyöttömyyttä
ei tulisi. klo 18. Mutta nyt
mies istuu koulun penkillä ja
valmistuminen on enää hetkien kysymys.
Opintojen jatkuminen on
yksi esimerkki siitä, mitä
Työllisyyden kuntakokeilu
saattaa merkitä pitkäaikaistyöttömälle, Satu Kinnunen
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymästä havainnollistaa.
Raahen seutukunta on
mukana kuntakokeilussa, joka käynnistyi vuosi sitten ja
jatkuu vuoden 2015 loppuun.
Kyseessä on valtakunnallinen, hallitusohjelmaan sisältyvä kehittämishanke. Tapaamme siellä klo 13. syyskokous toimintakeskus
KreiviPALSTOILLE
TULEVAT
najassa to 21.11.
klo 18. Arpajaisiin toivomme pieniä voittoja.
@
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE TULEVAT
AINEISTOT OSOITTEESEEN
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi. Muuten hajoaa pää, Jaakko Ukkola teki tiettäväksi.
Tuulikki Nousiainen
käytännön apua työllistämiseen senkin edestä.
??Meiltä saa tilanteen ja tapauksen mukaan esimerkiksi
perehdyttämisapua, jotta
työllistettävän sopeutuminen työkohteeseensa kävisi
mahdollisimman kitkattomasti. Illan aiheena
on istumisen ja liikunnan
vaikutus terveyteen. RAAHEN SEUTU Torstaina 14
Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180
tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Tuulikki Nousiainen
omiStajapäivät
to?SU 14.?17.11.
S-Etukortilla
15%
Kodintekstiilit, taloustavarat, lelut, kirjat, vaatteet
ja jalkineet, pienet kodinkoneet, atk-tarvikkeet,
konsolipelit, musiikki ja elokuvat, sisustus- ja lvituotteet, työvälineet, vaipat, wc- ja talouspaperit,
kosmetiikkatuotteet ja pesuaineet
ratKaiSEvan EdUllinEn
prisma.fi
Kunhan itsensä kantaisivat
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Yrittäjät suhtautuvat periaatteessa myönteisesti pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen. Lopputulos olisi
pysyvämpää laatua.
Jari Särkkä Särkän Perennataimistosta ei panisi pahakseen lakimuutosta, joka
sallisi työttömälle lyhyitä työkomennuksia ilman korvauksien menettämistä.
??Ja netti voisi olla käyttäjäystävällisempi. Lisätietoa
asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: s-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta 010 76 5858, ma-pe 8-20,
(0,0835?/puhelu + 0,1209?/min).
Polttoöljymyynti
044 7885 867
044 7885 868
Prisma Raahe
ma?pe 7?21, la 7?18, su 12?21
Palokunnankatu 37, Puh. Sen voi maksaa kerralla kokonaan tai liityttäessä
20 ?, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. Hallin kustannusarvio on 498 000 euroa.
Tämän hetkinen rahoitus
koostuu hallin mainossopimuksista 89?000 euroa, UEFAn olosuhdeavustuksesta
30?000 euroa, seuraväen talkootyöstä 25?000 euroa ja
maapohjan konetyötalkoista
32?500 euroa. Etenkin valtiojohtoisten virastojen sivut
on tehty niin monimutkaisiksi, että hermothan niitten
kanssa tahtoo mennä.
kasta yleisliikunnan, pesäpallon ja jalkapallon harrastamiseen.
Tekonurmipohjaisen ylipainehallin sijoituspaikaksi
esitettiin uimahallin hiekkakenttää ja rakentamisesityksen tekijät edustivat 3?400
vanhempaa ja 2?150 lisenssiurheilijaa Raahessa.
Raahelaisseurat tarvitsevat harjoitushallille investointipäätöksen vielä vuoden
2013 aikana, koska se on harjoitushallin rakentamiseen
myönnetyn UEFAn olosuhdeavustuksen ehtona kuten
myös ELY-avustuksen haun
ehtona. Lisäksi seurojen tekemän hankesuunnitelman avulla voi hakea joulukuussa ELY-avustusta 70?000
euroa.
Syyskuussa järjestetyssä
harjoitushalliseminaarissa
kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Malkamäki kehotti painamaan kaasua
hankkeessa suunnitellusti,
sillä esitys tarvitaan pian.
Lokakuun alussa 21 raahelaisjärjestöä työsti kaupunginhallitukselle yhteisen
suunnitelman liikuntapai-
mukaisesti. marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Seuraavaksi seurat
tarvitsevat tiedon siitä, mikä
on kaupungin edellyttämä lopullinen lahjoitussumma
hankkeeseen.
S-Etukortilla
5%
video- ja dvd-laitteet, mp3-soittimet, cd-soittimet
ja radiot, kamerat, tietokoneet, pelikonsolit,
matkapuhelimet, digiboksit, polkupyörät
(Alennus ei koske elintarvikkeita, eläinruokia, sanoma- ja aikakausilehtiä ja
keräilytuotteita, tupakointi- ja alkoholituotteita, Hesburgerin tuotteita tai
Maksukanava-, ja Saunalahti Prepaid-kortteja tai toimitusmyyntituotteita.)
Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan OK Arinan osuusmaksu 100 ?. Kunhan kantaisivat itse itsensä, Jussi Isokoski
Tuupa Recordsista luonnehtii yrittäjän odotuksia.
Veli Palokari Hotelli Tiiranlinnasta vertaa työllistämishankkeita pikaliimaan,
jolla yritetään liimata takaisin irti karisseita neulasia.
??Tähän havupuuilmiöön
olisi yrittäjän mielestä toinenkin apukeino: pitäisi katsoa syitä, minkä takia neulasia karisee ja toimittaisiin sen
Harjoitushalliin
koossa 246 000 euroa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahelaisseurojen harjoitushalliin keräämä lahjoitussumma kasvaa ja nyt on
koossa 246?000 euron rahoituspaketti perusliikuntapaikan rakentamiseksi Koivuluotoon. (08) 2116 200. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Kuormitus ei kuitenkaan saa muodostua kohtuuttomaksi.
??Riskien ottamiseen ei ole
pk-sektorilla varaa. Mutta
mielellään ollaan mukana,
jos työllistäminen tehdään
yrittäjän kannalta kohtuulli-
seksi. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla.
Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin. Torstaina 14
08 263 721
www.saloistenkatsastus.fi
Antinkankaantie 20
RAAHE
PUH. Raiteiden puolella se
voi toteutua, mutta en usko
että autojen kanssa. Kuskia
tarvitaan, Kangas sanoo.
Raahen Pörhön johtaja
Markku Alasuutari on samaa mieltä:
??Toivotaan, että autoa saa
jatkossakin itse ajaa ja ohjata.
On se sen verran mukavaa
hommaa. Mutta jos paljon ajaa ja
asiakas on varusteet ottanut,
niin on hän tykännyt ja ottaa
seuraavaankin autoon, Kangas kertoo.
Joku on silti sanonut, että
varusteet turruttavat ja kuski
saattaa ajaa kuin horroksessa.
??Olen eri mieltä. RAAHEN SEUTU Torstaina 14. Yllättävän isot sisätilatkin siinä
oli.
Autoissa alkaa jo olla sellaisia varusteita, että ne hämmästyttävät. CAN AM, HONDA JA POLARIS MÖNKIJÄT
Magnettimajakka ......... Mitä vähemmän kuljettajalla on
muuta tekemistä, sen paremmin hän jaksaa.
Jussi Pesonen
Joitain avaimia tarvitsee vain pitää taskussa ja ovet avautuvat,
kun kuski kävelee auton luokse.
AUTOKORJAAMO
T:MI
E.IMPOLA
Auramiehet huom!
Maakarinkatu 13 Raahe
p. Onko sellaisella enää kiva
ajaa?
Jussi Pesonen
jussi.pesonen@almamedia.fi
Tässä ollaan rallikuskin kyydissä . 22?
Tarjoukset voimassa niin
kauan kuin tavaraa riittää.
SISÄPESU
PESU + VAHAUS
MYÖS VARAOSAT
Ehrolantie 8, Saloinen p. Kuljettaja on kuningas.
Kuninkaan ote on kuitenkin höllentynyt . Nykyään autossa istuskellaan
kuin pehmustetusssa tietokoneessa.
??Ilmankin varusteita pär-
Taustapeilissäkin on ovelaa tekniikkaa. Niin
paljon automatiikkaa siinä
on.
Ja jarruista löytyi tehoa:
??Jos ei olisi turvavyötä ollut, niin olisi nenä mennyt
lyttyyn.
Osmo Heikin oma auto on
normaalivarusteinen Passat,
mutta uutuus viehätti.
??Ois 50 tonnia ylimääräistä niin en miettisikään. (08) 222 788 Vilpuntie 9
0400 684 569
92130 Raahe
90?
90?
Kutojantie 7 D, Pattijoki
045-259 7722. Volkswageniin
saa jo esimerkiksi kuljettajan
ristiselkää hierovan tuolin.
??Viimeisen viiden vuoden
sisällä varusteita on alkanut
tulla yhä enemmän, Demo
Tourin järjestäjä Kangas kertoo.
Tämän hetken trendi on
kehittää etenkin turvallisuutta parantavia, kulutusta ja
päästöjä vähentäviä sekä kuljettajan mukavuutta lisääviä
varusteita. marraskuuta 2013
10 TEEMA Autoilu
Silmät
kiinni ja
rattiin?
Tekniikka: Autot ovat muuttuneet tietokoneiksi. esimerkiksi
jo ?vanhan. Kuskilla
on aikaa keskittyä muuhun
liikenteeseen, kun ei tarvitse
vaihtaa valoja ja vaiheita. Mutta mediassa
on jo kerrottu itsestään liikkuvista autoista.
??En usko, että siihen
mennään koskaan, kun täy-
A
Toivotaan, että
autoa saa
jatkossakin itse
ajaa ja ohjata.?
dellistä konetta ei ole koskaan tehty. 08-222 056
HENKILÖAUTOJEN
Raahen
hannu.niemi@autosahko.net
puh. Kone on aina kone ja se voi mennä epäkuntoon. ettei vain
kuski olisi nukahtanut.
Raahen Pörhöllä vietetään
Demo Tour -päivää ja liikkeen pihaan on tuotu kymmenen kiiltävää Volkkaria
parhain varustein.
Eräs raahelainen mies on
juuri käynyt koeajolla, marssii ovesta sisään, lyö Golfin
avaimet pöytään ja kuuluttaa:
??Vaatii insinöörin koulutuksen!
??Itsehän sen valinnan
tein kun lähdin yksin liikenteeseen.
Osmo Heikiksi esittäytyvä mies kävi ajamassa urheilumallia, ?kunnon ohjusrautaa?. YAMAHA JA HONDA PERÄMOOTTORIT
. 18?
HUOLLAMME
. KAIKKI AUTOMERKIT
. Auto
nostaisi metelin . Välttämättömiä ne eivät
ole. Jos takana ajava autoilija kuumottaa sisään pitkät valot päällä, p
esittelemässä uusimpia Volkswageneita.
jää. ja kuskilla kädet irti
ratista. 221 173, 040 514 3723
Katsastuskonttorimme
palvelee ma-pe 9-17
Kiinteä majakka ........... MM-ralleissakin kilpaillut Juha Kangas huristaa
Kasitietä pitkin verkkaista
vauhtia.
Kun auto ohjautuu liikaa
oikealle, kääntyy ratti automaattisesti vähän vasemmalle, ja kun harhaudutaan liian
lähelle vastaantulevien kaistaa, auto kääntää oikealle.
Niin Volkswagen Golf kulkee
itsestään kuin loivaa s-kirjainta pitkin. Liike perustuu
tekniikkaan, joka tunnistaa
tien reunaviivat.
Pitkään ei ilman otetta ratista voi matkaa jatkaa. keksinnön ohjaustehostimen myötä. Oliko hankalaa?
??Kun sen sai liikkeelle,
niin sitten oli helppoa
Selkäpuolella odottaa todellinen ihmetys: ristiselän hieronta kymmenen minuutin annoksissa.
Penkkitoiminnot ovat lähes ainoita ajamiseen olennaisesti liittyviä asioita, joita
varten täytyy kurotella. f i
w
w. Ahertajankatu 3, 92160 SALOINEN OY
. Toki tämän Volkswagen
Golf Variantin varustelutaso
on Highline . Ajatuksena on tuoda kaikki rattiin tai ainakin mahdollisimman lähelle sitä.
Vakionopeudensäädinkin
löytyy ratista ja siinä on etäisyystutka. 62A
79,-
Rannikon Tarvike Oy
Huoltokatu 8, 92150 Raahe,
p. Honganpalon ja Saloisten
koulun välillä liikenneturvallisuutta voisi hänen mielestään parantaa esimerkiksi hidastein ja ajonopeuksia alentamalla.
Mitä kaikkea sitä autosta löytyykään. Kaukovaloassistentti
toimii kuin suomalainen
mies: kun joku tulee vastaan,
kääntyy katse poispäin. Iskunvaimennusta voi säätää pehmeämmäksi ja kovemmaksi.
Taustapeili himmenee automaattisesti, jos takana ajava
pitää pitkiä valoja päällä. mahdollisimman korkea.
Heti kuskin penkille istuutuessa löytyy uudenaikainen
säätömahdollisuus: penkin
etureunaa voi jatkaa pitkäjalkaisille sopivaksi. Pitkät valot voi pitää silloin koko ajan päällä.
Miten teistä
turvallisempia?
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Maanantain peruuntuneelta
valtuustokokoukselta lauantaita odottamaan jäänyt Niilo
Ojalan (vas) valtuustokysymys käsittelee Malmitien eli
kantatien 88 turvallisuutta
ihmishengen vaatineessa Palonkyläntien risteyksessä.
Kysymyksessään Ojala
viittaa valtion vastuisiin
88-tien ylläpidossa sekä Raahen kaupungin vastuisiin Palonkyläntien ja Oravantien
ylläpitäjänä.
??Mitkä ovat kaupungin
omat toimenpiteet olleet tai
tulevat olemaan asiassa, että
kantatien 88 ylittäminen olisi
turvallisempaa kyseisessä
kohdassa?
Ojala oli varustautunut
myös valtuustoaloitteella,
jossa edistetään Saloisten
koululle johtavien liikenneväylien liikenneturvallisuutta. r a a h e n r e n g a s j a l a i t e . Istutaanpa perusperheauton kyytiin ja katsotaan. Tämä on tarkoitettu sitä varten,
että pitkiä valoja ei tarvitsisi
räpsiä pois päältä, vaan ne
voisivat palaa koko ajan.
Navigaattori, liikennetiedotteita, kompassi, parkkeerausassistentti. Torstaina 14. r a aKONEIDEN
h e n r e nJAg LAITTEIDEN
a s j a l a i tMANU-SHOP
e.fi
NYTwAVATTU
NYT AVATTU KONEIDEN JA LAITTEIDEN MANU-SHOP
Vesa Joensuu
Lehti joka elää
ajassa kanssasi.
Soita 010 665 5185
www.raahenseutu.fi
Niilo Ojala kysyy, mitä tekee kaupunki Malmitien liikenneturvallisuuden lisäämiseksi. (08) 223 6051 www.rannikontarvike.fi
Avoinna ark. Turvavälin edelläajavaan autoon voi säätää
mieluisaksi ja automaattisesti koko ajan samana pysyväksi.
Kaistavahti kääntää rattia,
jos ajo harhautuu kohti tien
reunaa. Toinen valo kääntyy alaviistoon
ja toinen metsän puolelle. Demo Tour -kiertue kävi Raahessa
Jussi Pesonen
Kaukovaloassistentti kääntää vasemman puolen ajovalon alaspäin, kun pimeällä tulee toinen
auto vastaan. 8-17, la 10-14
Kysythän talvirengastarjouksen
AUTOILIJA!
MYÖS MEILTÄ!
HA-RENKAAT
JA VANTEET
08-211RENGAS
7122 050-369
4998
LIMINGASSA
RAAHEN
JA LAITE
Tarjouspyynnöt:
myynti@raahenrengasjalaite.fi
RASKAAT
RENKAAT 08-211
7123, 050-369 4940
08-381 171, 050-5611296, Kedonperäntie 70, Liminka
www.raahenrengasjalaite.fi
Nyt avattu koneiden
ja laitteiden
Manu-Shop.
RAAHEN
RENGAS
& 050-3694940
LAITE
OY
RASKAAT RENKAAT
08-211 7123,
RAAHEN
RENGAS
&
LAITE
. (08) 223 6051
www.rannikontarvike.fi
Avoinna ark. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Jusso pesonen
Syli täynnä
tekniikkaa
KAIKKI MERKIT KAIKKI VARAOSAT
Jussi Pesonen
jussi.pesonen@almamedia.fi
peili havaitsee sen ja himmenee itsestään, ettei kuljettaja häikäisty. Auton avaimia ei tarvitse käyttää, riittää kun ne ovat taskussa, ja ovet avautuvat.
1980-luvun isän Golfissa
sai rattia kääntää ihan täysillä.
+
AUTOT
TALVIKUNTOON?!
AKUT
Esim. 8-17, la 10-14
LASINPESUNESTE
Citrus
-21º
5l
6,!
Osaa se
www
K
Rannikon Tarvike Oy
Huoltokatu 8, 92150 Raahe, puh. Ahertajankatu
3, 92160
SALOINEN
aukioloaika ma-pe
8.00-17.00,
la 9.00-14.00
?Tarjouspyynnöt:
aukioloaika ma-pemyynti@raahenrengasjalaite.fi
8.00-17.00, la 9.00-14.00
Tarjouspyynnöt: myynti@raahenrengasjalaite.fi
w w w
kertoo Mikan lähettämä sähköpostiviesti.
?Huonoin katu mielestäni
on Ollinsaarentien alkupää
Ruskontien risteykseen saakka?, kertoo nimimerkki Kiin-
teistöveronmaksaja.
Hänen mukaansa muutaman sadan metrin pätkällä
on runsaasti erilaisia vikoja.
Lista on tämä: kaukolämpölinjojen kohdalla paikkaukset
painuneet, tiessä pitkittäisiä
ratkeamia, reunapainumisia
ja kiinteistöjen vesiliittymäsulkujen kannet törröttävät useita senttejä koholla. Tämän lisäksi asfaltin pinta on vuosien saatossa muuttunut
tilkkutäkiksi. Ollut tässä kunnossa ties kuinka kauan aikaa,. Ihmisiä ärsyttävät tilkkutäkkitiet.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Eniten Raahessa ärsyttävät
tiet, joita paikataan ja paikataan eikä koskaan oikeastaan
korjata.
Suuresti teiden kunto ei
näytä kuskeja masentavan,
koskapa Raahen Seudun lukijoilleen järjestämään Raahen huonoin tie -äänestykseen
saapui vain viisiehdotusta.
Huonoimpien teiden kärkeen pääsi Kesälänpolku, jolle kertyi kaksi ääntä, ja jaetun
toisen sijan saavat Ollinsaarentie, Kujatie ja Laaksokuja.
Kirjoittajien mukaan Kesälänpolku on pyörätie, jonka
keskellä on patti, mistä on asvaltti lähtenyt pois.
?Tien reunoissa on hirveät
urat, kun tietä on aurattu
traktorilla. Ja
tämä tietenkin alueella, jonka varressa on lukuisia muitakin kiinteistöveronmaksajia.
?Asfaltti on paikoin pirstoutunut mosaiikiksi, mitä
erityisesti Ruskontien risteyksen tienoilla kaupunki
paikkailee muutaman kerran
vuodessa paikkaa paikan
päälle -menetelmällä,. Tämä railo matkaa läpi Ollinsaarentien. Ei ole kamalampaa tietä, tuumaa Kaija Villanen.. Meidän kohdalla
kadulla on keskellä tietä kaiMiia Lahti
Ollinsaarentie sijoittuu huonokuntoisimpien teiden kärkipäähän. Se on
rikkoontunut pieniin epämääräisiin ruutuihin, joista
varsinkin keväisiin nousee
ruosteen väristä ?kuravelliä?
tielle. Kesällä uriin jää
hiekotusmurskeet ja talvella
siinä on samanen patti keskellä tietä. marraskuuta 2013
12 TEEMA Autoilu
Tilkkutäkki
tiellä
kismittää
Hannu Pesola
?Asfaltti on paikoin pirstoutunut mosaiikiksi, mitä erityisesti Ruskontien risteyksen
tienoilla kaupunki paikkailee muutaman
kerran vuodessa paikkaa paikan päälle -menetelmällä.?
Raahen huonoin tie:
Kesälänpolku. kertoo
Kiinteistöveronmaksaja. kertoo hän. ?Tilapäiskorjausyritykset ovat jatkuneet ainakin niin kauan
kuin olen itse tienoolla asunut, eli 90-luvun lopusta asti.?
Kiinteistöveronmaksajaa
huolettaa se, että vaikka tiellä
on 30 kilometrin tuntirajoitus, niin osuudella ajellaan
todella suuria nopeuksia, jopa 80 kilometriä tunnissa.
Hänestä pitäisi saada vähintään hidasteita Ollinsaaresta
A
Kiinteistöveronmaksaja
Hannu Pesola ilmoitti Kesälänpolun huonoimpien pyöräteiden sarjaan ja sai vieläpä kannatusta.
Niinpä Kesälänpolku on nyt Raahen huonokuntoisin tie.
Koivuluotoon johtavan pyörätien kohdalle. Eli asfaltti on poikki.
Autot joutuvat hiljentämään
vauhtinsa kaivon kohdalla, ja
tästä aiheutuu melua, jos auton perässä on esimerkiksi
peräkärry. Samantapaisia railoja löytyy ympäri keskustaa. Tällä tiellä ajetaan jopa kahdeksaakymppiä.
vo, joka on koholla noin 10
senttiä kadun pinnasta, ja
sen ympärillä on syvennys.
Kaivon kohdalta menee vielä
molempiin tienreunoihin syvennys. Pöyskö on lähestynyt
kaupungin teknistä lauta-
kuntaa sähköpostitse Laaksokujan takia, sillä hänellä on
omasta mielestään kustannustehokas vaihtoehto tien
kurjuuden paikkaamiseen.
?Ilmeisesti lautakunnalla
on kuumempia asioita esityslistalla, koska vielä en ole
nähnyt pöytäkirjoissa mainintaakaan saati päätöstä
asiassa,. Samoin jos tietä
kulkee työkone tai traktori,
joka myös on jokapäiväinen
liikkuja tiellä.?
?Koko tie on muutaman
metrin välein poikki, siis asfaltti ei ole yhtenäinen ja siinä kohtaa tietä on syvennys.
On tosi ikävää ajaa pyörällä,
koska täytyy ajella näissä
kohdissa nurmikon kautta,
kun ei halua ?pomppivaa?
kyytiä ja ettei ostokset pyörän korissa hajoa ja lentele
pitkin maita.
Tämän lisäksi asfaltin pinta on vuosien saatossa muuttunut ?tilkkutäkiksi?. RAAHEN SEUTU Torstaina 14. ?En
vaan ymmärrä, että miten
päätöksenteko on niin hidasta!?
?Esitykseni pääpiirteissään on, että Laaksokuja,
muutettaisiin kevyelle liikenteelle ja autoliikenne ohjattaisiin parempikuntoista tietä Palonkylän läpi.?
Hänen mukaan säästöä
syntyisi aurauksen, tien kulumisen ja paikkaamisen
osalta jonkin verran.
?Lisäksi voimassa olevan
kaavan mukaan se olisi tässä
taloudellisessa tilanteessa
perusteltu ratkaisu.?
Pöyskö epäilee, ettei Laaksokuja kuitenkaan vetäise
ykköspalkintoa huonoimpana katuna.
?Luulisi Vihannin kaupunginosasta löytyvän heikompiakin esityksiä!?
Kaija Villanen
Tämä kupru tiessä on Kujatiellä. Toinen vaihtoehto hänestä on katkaista
läpikulku Paraatinmäelle,
jotta vauhdit laskevat.
?Kyllä Raahen huonoin katu
on Antinkankaalla oleva Kujatie?, kertoo Kaija Villanen.
?Ei kyllä kamalampaa katua
ole!!!?
?Olemme asuneet kadun
varrella vuodesta 1982, eikä
katua ole korjattu kuin yhden
kerran muutama vuosi sitten
täyttämällä pienellä työkoneella pahimpia ja syvimpiä
monttuja. Lisäksi ne muutama
vuosi sitten laitetut paikat
ovat kohollaan.?
P
1989,
pituus: 200, ulottuvuus: 365,
keskitorjuja.
lisää sivulla 8
??Etta?Saimaa Volley sunnuntaina 17.11. Ettan valmentaja Olli Kuoksa kertoo,
että Saimaa alkaa pikkuhiljaa
lunastaa kovaan joukkueeseen ladattuja odotuksia.
??Kova nippu se on. Luohua: Takukangas, Käkelänperä. Hermes
RJK . S-Kiekko
La 16.11. Seuraavalle viikonlopulle jää vielä
vierailu Rovaniemelle.
La 16.11. klo 18
syyskokous Pointilla.
Saloisten Jahtimiehet
Rauhoitetut koemaastot la
16.11. Sairastupa on tyhjänä ja
joukkue etenee aikataulussa
kohti kovaa tavoitetta. marraskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
URHEILU&LIIKUNTA 13
Täysin
sama tuote
kuin
Oulussa
Arkisto
SEURAT
Raahen Lentopallo/Saloisten Salama Lentopallon miesten Mestaruusliigaottelu Oulun Etta vs. Tiedätkö jonkin
tapahtuman. Raahen Liikuntahallissa kello 15.30.
ten siinä mielessä homma
muuttuu, Kuoksa valottaa.
Etta tulee kuitenkin Raaheen erittäin hyvässä iskussa. Odotettavissa on
edellistä kotiottelua tasaisempi vastus.
HaU . Ennakkolippuja Uimahallintien Nesteeltä. Voi vain olla, ettei
sen pelin yleisö mahtuisi
Raahessa saliin, Kuoksa naurahtaa.
Etta pelasi viime kaudellakin yhden kotipelinsä Raahessa. klo
11.30 linja-autoasemalta.
Vuk Karanovic on Ettan tähtipelaajia ja häntä kannattaa valmentaja Olli Kuoksan mukaan seurata tarkasti.
pois ja kaksi peliä hävittiin
sillä aikaa. Nyt
näitä kiintopisteitä ei ole, jo-
URHEILUTÄRPIT
Roy Viitanen
Seuraamme tällä palstalla
alueemme urheilijoiden kilpailuja ja muita liikuntatapahtumia. Verrattuna Oulussa pelattavaan sarjaotteluun, vain pelipaikka
on erilainen. PJK. Alkukausi meni meiltä tosi hyvin. klo 16, Raahen jäähalli
La 16.11. klo 16, Raahen jäähalli
3
Pyhäjoen Joki-Kiekko
lähtee kasvattamaan
pistesaldoaan III-divisioonassa Haapaveden jäähalliin. 1987, pituus: 197, ulottuvuus: 345,
yleispelaaja.
JÄRJESTÖT
??Antwain Aguillard, s. Muu tuote, eli
ottelu oheistapahtumineen
on täysin sama kuin Mestaruusliigan ottelu Oulussa.
??Omat seinät menetetään,
mutta muuten kaikki tehdään ihan samalla tavalla
kuin Oulussa.
Seinät. Pelaavathan jääkiekon NHL-joukkueetkin jopa ulkomailla, mikä
on hyvä tapa markkinoida
omaa tuotetta ja joukkuetta.
??Raahessa on hyvä pelata
mielestäni tällainen visiitti
on ihan piristävää. klo
15.30. Kiekko-Oulu
Su 17.11. Toivottavasti tulee väkeä, ja saadaan
sinne hyvä elämä järjestettyä.
Meillä Oulussa on kotiotteluissa 500?900 katsojaa, tosin Kokkolan Tiikerit vetää yli
tuhat katsojaa. Viime kauden joukkueessa ei ollut mukana Vuk
Karanovicia, joka on Makedonian maajoukkuepelaaja ja
värikäs persoona. Tervetuloa!
Saloisten Salama johtokunnan kokous Salaman
toimistolla pe 15.11 klo
19.30
Kuoksa: ?Kotipeliin ei
koskaan altavastaajana.?
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Oulun Etta pelaa sunnuntaina lentopallon Mestaruusliigan kotiottelunsa Raahessa.
Vastassa on Saimaa Volley,
joka on esittänyt aivan viime
kierroksilla vahvoja otteita.
Saimaa kaatoi muun muassa
viime kauden finalistin, Hurrikaani Loimaan. Ilmoita meille
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
PARTIO
Merituuli
Merituulen tapahtumia
loppuvuonna: 24.11. Kolme
ulkomaista pelaajaa ja kovat
kotimaiset. Ettan
kausi alkoi mahtavasti, kun
joukkue kaatoi syksyllä molemmat viime kevään finaalistit, Hurrikaani Loimaan ja
Kokkolan Tiikerit.
Tämän jälkeen joukkueen
yleispelaaja Anssi Hakala sai
verenmyrkytyksen jalkaansa
ja putosi kokoonpanosta. Lippukunnan sääntömääräinen syyskokous,
6.12. Miksi seinät on tärkeät?
??Omassa kotisalissa on
tutut kiintopisteet, jotka auttavat erityisesti syötössä ja
syötön vastaanotossa. klo 12.45, Raahen jäähalli
RJK . Mitali on tavoitteena ja ne jaetaan vasta keväällä. Viikonvaihteessa Raahe-Kiekko kohtaa
ennen kotiottelua perjantaina RoKin.
Naisten Mestiksen pohjoislohkon jatkopaikat
jaettiin jo viime viikonloppuna. Piipsjärvi: Koskikangas. Lainalle palaavat jo kertaalleen Raahe-Kiekon paidan pukeneet hyökkääjät Jere Espo ja Jesse
Koskinen. Jos tarpeeksi
dollareita tulee, niin voisihan
sen Kokkola-pelinkin pelata
Raahessa. Jätä
yhteystietosi, niin otamme
Sinuun yhteyttä. Itsenäisyyspäivän
Soihtukulkue, 13.12. Lupauksenanto ja puurojuhla
Seuraa heitä
??Anssi Hakala, s. Voitettiin viime
kaudesta parantunut mestarijoukkue. Torstaina 14. Jäsenet,
muistakaa 17.11. Kokkola satsasi tähän kauteen enemmän kuin
viimekauteen ja silti ne kävivät meille häviämässä. 1984 , pituus: 185, ulottuvuus: 335,
yleispelaaja. Parhalahti: Haapaniitty. klo 17, Haapavesi
Raahe-Kiekko . Koskaan ei kotipeliin lähdetä altavastaajana, Kuoksa kertoo.
Kotipeli on kotipeli, vaikka
se pelataan Raahessa. Mutta ei me mitään altavastaajia olla. Merituuli Naistenmessuilla,
24.11. Kokeilla olleen
Rami Heikkilän tryout-sopimus on purettu. Kun
kaikki loksahtaa kohdalleen,
niin kaikki on mahdollista.
Mestaruussarjan kotiottelun pelaaminen oman kotisalin ulkopuolella on Kuoksan
mukaan nykyaikaa. Saloinen:Jouttisuo,
Karjusuo, Pusa ja Jylhä.
Pattijoki: Huopakki, Yhteinenkangas. SM-kultaa 2010,
Suomen cupin voitto 2009,
tähtiseitsikossa 2010.
??Vuk Karanovic, s. Pyhäjoki:
Tervaneva
2
Raahe-Kiekon pelaajaovet ovat viime päivinä
käyneet tiheään tahtiin.
Monta vuotta seuraa edustanut Markku Tiikkaja lähti
Pyhäjoelle Joki-Kiekon riveihin. Tulopuolella ovat hyökkääjä Heikki Pusa, jonka sopimus kattaa loppukauden.
Toistaiseksi voimassa oleva
sopimus on puolustaja Eero
Nikulaisella. Ylempään jatkosarjaan edennyt Raahen Jääkiekkoklubi pelaa alkusarjan
viimeiset kotiottelut. Hakala onkin Ettalle enemmän
kuin tärkeä pelaaja.
??Anssi oli pari viikkoa
1
Raahen Alueen Sydänyhdistys Teatterimatkalle
lähdemme su 17.11. Viime kaudella Karanovic pelasi AlShamal Sport Clubissa, niinkin kaukana kuin Qatarissa.
Roy Viitanen
SPR Raahen osasto Pointti-kierrätyskaupassa on
SPR:n yhteyshenkilö, jolle
voit jättää ideoita ja tiedot,
miten haluat osallistua
osaston toimintaan. Saimaa Volley Raahen Liikuntahallilla su 17.11
17.45 MasterChef
Australia. 20.30 Suomen vartijat. 1.10?5.10 Yön AVA.
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät:
Iiris
MTV3
5.30 Aamusää.
6.00 Studio55.fi.
6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi.
9.30 Uutiset.
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja (7).
10.35 Emmerdale (S).
11.05 Emmerdale (S).
11.35?12.30 Minuuttipeliä.
14.00 Alueellinen sääennuste.
14.05 Lavalla Jamie Oliver.
14.40 Jamie Oliverin helpot
herkut.
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Middle (S).
15.50 45 minuuttia.
16.50 Uutiset.
16.55 Suomen ja maailman
sää.
17.00
17.00 Kauniit ja rohkeat (S).
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (S).
20.05 Idols LIVE.
21.00
21.30 Miehen puolikkaat (7).
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Kultapoika (16). Kulttiohjaaja George
A. 19.03 How I Met Your Mother. 15.55
Leijonan luola Kanada. 4.05 Brothers (S). 18.00 Marbellan täydelliset talot.
19.00 Koko Suomi leipoo. 23.20?23.36 Oddasat.
23.45 SVT: Hockeykväll. 15.30?16.00 SVT: Kobra. Chuck vastaan ykköstiimi.
1.00 Simpsonit (12). O: Brad
Anderson. 15.25 Kodinkohentajat. Mr.
Simpson menee Hollywoodiin.
1.30 Alcatraz (16). Transsiberian. 6.36 FOX Kids: Sannin taikamatka. 21.00 American Chopper. 4.15?5.00 Älypää-TV.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.00 Retrolissun ysärit: Kaikki nuoret tyypit.
1990-luvulla lapset ja teinit
kutsuttiin mukaan kilpailuun, jossa tavoitteena on
saada kaikki markat kulutettua. 20.00 Talent USA. 2/3. 13.05 Spelling-suvun kartano myynnissä. 3/8.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Haven (12).
22.45 Hehku.
23.15 Taivaan tulet (12).
29/36: Lemmenhuolia.
0.05?0.55 Rakkautta ja jälkikasvua (12). (U)
6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Akuutti. hauskat pojat (7). 10.55 24Kitchen: Rudolph leipoo. 12.40 Totta vai tarua. 8.35 Wipeout. 11.25 Hei me leivotaan. Johnny
McKee.
2.30 Meediot.
4.00?6.00 SubChat.
. 18.30 Tatuointistudio HelsINK. 16.30
24Kitchen: Turkkilainen herkkukokki. 17.20 Gazoon (S). Onnea Iiris.
6.52 Bertin ja Ernien suuret
seikkailut (S).
6.58 Kuvat liikkuvat: Harju.
7.03 Possu Pallero (S).
7.14 Katinkontti Remix.
7.30 Hertan maailma (S).
7.33 Stella ja Sami (S).
7.45 Neppajymykerho.
7.53 Disney esittää: Mainio
Manu (S).
8.16 Richard Scarry.
8.40 Late lammas.
8.50 Pat & Stan (S).
9.00 Kamrat.
9.30 Yle alueuutisia.
10.50 Oddasat.
11.05 McLeodin tyttäret (7).
11.50 Erätulilla . 20.00 Ruotsin
miljonääriäidit. 21.55 Liv D: Lapseni
elää roskaruualla (S). 12.15 Aarteen tonkijat. 18.30 Suomen vartijat. 3.00?4.00 SVT: Mitt i naturen Costa Rica.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 18.00 BUU-klubben: Viiru ja
Pesonen. Uudet ensimmäisen kauden jaksot. Ruokaa rakkaudella. 20.00 Matkalaukkujen metsästäjät. 0.10
Ratkaisija (12). 7.00 Michaelan
eläinmatkat. 14.30 SVT: Korrespondenterna. 3.30 24Kitchen: Sara
La Fountain (TXT). 21.55 Elokuva: Evening. New York (16).
Ikkunaostoksilla.
0.00 Chuck (12). Hannibal Lecter (Mads Mikkelsen) oli vielä ennen täysipäiväistä psykopaatin uraansa pätevä oikeuspsykologi. Matias Sassali lauloi
sodasta, Rasmus rakkaudesta ja Ultra Bra hauesta.
17.30 Design-klassikko:
Aallon Paimio-tuoli. 23.00 Entisöintipaja. 14.00 Hetki ennen tuhoa. 21.00 Totuuden anatomia (12). tosielämän Sherlockit. 19.55 Obs debatt. 18.00
Matkalaukkujen metsästäjät. Dilemma.
21.25 Murharyhmä . 10.30 Heikin lähiruokaa. O: Claes Olsson.
23.55?4.00 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
6.30 Eurojahti.
8.25 Looney Tunes Show.
8.50 Geronimo Stilton (S).
9.20 Eastenders (S).
9.55 Lemmen viemää (7).
10.50 Ostos-tv.
13.50 Myytinmurtajat.
14.55 Totuuden hetki.
15.55 Perhe 2.0 (S).
16.25 Eastenders (S).
17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 Ylläs . 3.05 Suomen vartijat (TXT). 11.50 Futurama. 1.55 Ankara isäntäperhe (12). Valokuvaaja
Niklas Meltio kuvaa Syyriassa antaakseen sodalle
kasvot.
22.55 Yle Uutiset.
23.00?23.57 Silta (16). (George A. 15.00 80-luvun
parhaat. 16.55 Salatut elämät (S). 9.00 Liv D Sarja: Sapattivuosi lasten kanssa.
10.00 Pienten perhe. N: Woody Harrelson, Emily Mortimer, Ben Kingsley,
Kate Mara, Eduardo Noriega. RAAHEN SEUTU Torstaina 14. 7.40 FOX Kids: Hot Wheels . 11.15 Apua avajaisiin.
12.05 Start! 12.35 Jopet-show (S). 6.50 FOX Kids: Gormiti. 1.35 SVT: Gävledala. 17.25 Tanskalainen
maajussi. Raivotar.
Oliver etsii salaperäistä tappajaa, joka vainoaa mafioso
Frank Bertinellin miehiä ja
jonka tulilinjalle myös Moira
Queen on joutunut.
22.00 Lainvalvojat.
22.30 Lain nimessä (12). 22.00 Dok: Pimeää auringon alla. 21.00 Elokuva: Karkausvuosi (7). 14.55 Jamie Oliverin 15 minuutin
ateriat. Maailmanlopun meininki.
21.00 Arrow (12). 10.25 24Kitchen: Liha vs. 4.30?5.00 Älypää-TV.. 17.25 Eastenders (S). 3.55 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen
(TXT). Keittiön
tervehdys. 21.00
Seportaasi: Et halua tietää. Sen ulkopuolella
vaeltavat zombit ovat alituinen uhka, jota vastaan käydään jatkuvaa sotaa järein
asein. 16.50 Pomo piilossa. 20.00 Maatilan prinsessa. 0.25 Jopet-show (S). 4.20?5.59 Sky News.
LIV
5.00?7.30 Älypää-TV. Erehdyksen
tiellä.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 6.30 Maatilan prinsessa. 10.25 Remontoijat. Hannibal-sarja Nelosella klo 21.
TV5
6.00 Kellarin kunkku (S). 0.00 Tabu. Uneton Ylläksellä.
19.00 Paratiisi.
19.30 Miehen puolikkaat (S).
Perhe on painajainen.
20.00 Rillit huurussa (S).
Rothman-disintegraatio.
20.30 Simpsonit (7). 2.05 SVT: Fixa rummet. 8.30?11.00 SVT: Gomorron Sverige. 4.50?5.22 Ranuan kummit (7).
KUTONEN
6.00 Me Rakastamme Musiikkia. N: Simon Baker, John
Leguizamo, Dennis Hopper ja
Asia Argento.
1.25?5.30 Meediot.
NELONEN
5.00?6.30 Älypää-TV.
7.00 Disneyn esikoulu: Mikki
Hiiren kerhotalo (S).
7.25 Disney esittää: Koukussa (S).
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S).
7.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7).
8.20 Pound Puppies (S).
8.45 Kyproksen herkkukeittiö.
9.20 Budjettiviikonloppu
Euroopassa. 18.00 Lauran matkakuvia: Tukholma. Romero?s
Land of the Dead, USA
2005). 10.55 Pohjoiset
herkut. Murharyhmän untuvikko.
23.35 Kuolleiden valtakunta
(18). 2/4.
19.30 Ensimmäinen, toinen
ja kolmas kerta. 13.55 Trinny
& Susannah Belgiassa. 12.10
Suurin pudottaja. 1.20
SVT: Kulturnyheterna. Pieni eliitti
jatkaa mukavaa elämäänsä eristäytyneenä muusta
yhteisöstä. 18.30 Limbo (S). 18.30 Arvostele
mun illallinen Australiassa. 19.00 Miami Ink. 1.00 Supernanny (S). (U)
11.35 A-studio.
12.30 Askel uuteen elämään. N: Claes
Olsson, Satu Silvo, Marcus
Weckström, Eboni ja Juha
Muje. 17.00 Kellarin kunkku (S). 23.10 Isänmaan puolesta (16). 13.00 Häähullut (S). Tämä johtaa vähitellen epämiellyttävään tapahtumavyyhteen, johon selkoa yrittää saada venäläispoliisi. Osa 5 : Urheilutoimittaja.
21.00
21.00 Mun ainoot 30 minsaa
(7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.30 Makuja. Avioero on
aina vaikea asia, ja julkisuuden henkilön vaimolle se voi
olla erityisen kova paikka.
2.20?5.00 Älypää-TV.
FOX
6.00 Sky News. 15.00 Matlock (7). 10.00 Call
TV. 20.30 Aistit avoinna Italiaan. 20.30 Tatuointistudio HelsINK. 3.00 5D: Neitsytkoulu (18).
3.55 Ihmemies MacGyver (12). 2/10.
20.00 Kuningaskuluttaja.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.05 A-studio: Talk.
22.00 Ulkolinja: Kasvot Syyrian sodalle. 21.00 Criminal
Minds. 21.00
Poliisit. 22.00 Vuorien sankarit (7). 23.30 JIM
D: Metsien miehet (12). 20.00 Yllätystuunaajat. Jälkinäytös.
0.20 NCIS Los Angeles (12).
Rakettitiedettä.
1.20 Likaiset avioerot (S).
Likaiset avioerot. 14.00 Tallinna. 1.15 SVT: Nyhetssammanfattning. marraskuuta 2013
14 TELEVISIO
26 | Valo
TORSTAI 14.11.
TV1
5.55 Puoli seitsemän. Toinen tähti oikealta.
20.57 Keno.
21.00
21.00 Hannibal (16). 19.00
NCIS Rikostutkijat (12). 16.00 Kolmas kivi auringosta (7). 19.30 Family Guy. 9.30
24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen. (U)
18.00 Taiteen maantiede:
Saksa. 17.30 Suhdekoukerot (7).
18.00 Maatilan prinsessa. Unelma ja kone.
Saksan romantiikan ajan
suuria taidemaalareita oli
Caspar David Friedrich, joka
teoksissaan jo ilmensi saksalaista kansallishenkeä. 13.05 Uskomaton eläinlääkäri
Pol. 15.00 MasterChef Australia. 21.30 Spotlight. Baijerin kuningas Ludwig I oli
myös suuri taiteiden tukija.
18.50 Filmikellari.
19.00 RSO Musiikkitalossa.
Suora! Teoksia avaa Jukka
Nykänen ja vieraina Tiina
Rosenberg, sekä Riitta Kaivosoja.
21.30 Tiededokumentti: Pelihimo. Rooma.
13.20 Tuhluriprinsessat.
13.55 Kodikkaasti vuokralla.
14.25 Kyproksen herkkukeittiö.
15.00 Tyyliä vai ei.
16.00 Hurja remontti.
17.00
17.00 Neljän tähden illallinen.
17.30 Hyvät ja huonot uutiset.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Neljän tähden illallinen.
19.30 Matkaoppaat.
20.00 Olipa kerran (12). 3.05 Liv D: Stacey ja
turismin nurja puoli . 12.00 Tatuointistudio HelsINK. Kenia (S). 15.00 Liv D Sarja: Kauneusihanteet testissä.
16.00 Onni Extreme. 1.00 SVT: Kulturnyheter. 11.45 Makuja. 1.45 SVT: Tvärsnytt.
1.55 SVT: ABC. Mv.
14.30 Hittilistan yllättäjä. 7.55?8.25 Namaste jooga. kalavesillä.
12.00 Riistametsällä.
12.30 Kamrat på svenska.
13.00 Tanskalaista viiniä.
13.30 Sportmagasinet.
14.00 Tehtävä Sognevuonolla.
14.30 Suorana: Kortesmäki.
15.10 Tartu Mikkiin.
16.00 Hullu juttu.
16.30 Galaxi.
16.32 Kesäleiri (7).
16.51 Ystäväni hevonen.
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 McLeodin tyttäret (7).
18.50 Mikaelin naiset: Pernilla.
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora linja.
19.30 Hehku.
20.00 Silminnäkijä: Terveyskeskus sairastaa.
20.30Pasila (12). FBItutkijat (16). 21.00 AVA Elokuva:
Transsiberian (16, USA 2008). 9.00 TV Shop Guthy Renker. 19.00 MasterChef Suomi. 16.55 Tonttupartio Red Caps (S). 14.00 Tomin keittiö. 8.10 FOX Kids: Hot Wheels. Kiehtova draama
yhdysvaltalaispariskunnasta, joka on ollut auttamassa kiinalaislapsia. Suora lähetys eduskunnasta.
16.55 Novosti Yle.
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08?17.54 Sydämen asialla (7). Sarja alkaa. 10.00
Musavisa. 17.30 24Kitchen: Sara La Fountain. 7.45 FOX
Kids: Transformers. 23.00 Ludacris vs. Uhkailua ja valehtelua.
23.00 C.S.I. 2.00
Star Trek: The Next Generation (7). 8.00 Matlock. 0.50 Fame (S). 0.55 Elokuva: The Namesake . 12.00 Me Rakastamme Musiikkia. 8/10.
Haastatellessaan uudelleen silminnäkijöitä Saga ja
Martin huomaavat, että joku
sisäpiirissä on peukaloinut
todistajanlausuntoja.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen: Neposen aamu.
6.51 Nimipäiväonnittelu:
14.11. maailman paras kuski. matka sisimpään. 17.00
100 % Rock. (Riksdagens frågetimme). 0.05 Elokuva: Villit kuviot 2 (16). 19.00 Leijonan luola Kanada. kasvis. (U)
10.50 Arjen huimapäät:
Masto- ja antenniasentaja.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Puoli seitsemän. 22.00 Ylvis Show. 6.35 FOX Kids: Mimi & Kuku. 17.00 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen. 1.45?6.00
Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
5.00?9.50 Älypää-TV. (U)
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
16.00 Eduskunnan kyselytunti. 0.55 Arktiset vedet.
1.25 Leijonan luola Kanada. 19.00 Aamusta iltaan. 2.35 SVT: Bokprogrammet. 14.00 Parasta Suomesta.
15.00 Voicen uutuudet. 18.00 Fame (S). (U)
10.00 Sydämen asialla (7).
Vanhat sotakaverit. 10.50 Krokotiilimies. kaima. 14.57 STT Uutiset. 7/12. 0.05 Supernanny (7). 11.30 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 23.00 5D:
Muutun jättiläiseksi (12). 17.00 Hurja remontti. 14.00 SVT:
Vem vet mest. (Suomi 1942). 15.00 SVT: Seriestart: Alla är fotografer. Tommy Lee (S). Paluumatkan he päättävät tehdä kuuluisalla Trans-Siperian radalla junassa, jossa jakavat makuuvaununsa reppureissaajien kanssa. 0.20 SVT: Aktuellt. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Seiska
News. 1.05 SVT: Sydnytt. 16.00 24Kitchen: Makujen lähteillä kaukomailla. 20.00 House (12). 16.30 Kauneusleikkaukseen vai ei. O: Ilmari Unho. Marylandista löytyy sieniviljelmä, jonka kasvualustana on
käytetty ruumiita.
22.00 Sarasvuo.
23.00 Nelosen uutiset.
23.10 Nelosen sää.
23.15 SM-liigan huippuhetket.
23.20 Criminal Minds . Myös katujen kasvatti
Cholo on kyllästynyt siivoamaan muiden jälkiä ja haluaa
enemmän. O: George A. (1987)
Humoristinen kuvaus keskiikäisen elokuvatuottajan
harharetkistä. 14.30 Hale ja Pace
. 11.00 Sikke . 11.25 Huomenta Suomen parhaat. Salaisuuksia.
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00?19.23 Pastakeittiön
kutsu. 9.25 Sarah Ferguson . 12.30 Pomo keittiössä.
13.00 Michaelan eläinmatkat. huipulla tuulee. (U)
13.00?14.25 Neljä naista
(S). 12.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 9.00 TV Shop Tvins. N: Salli Karuna,
Helena Kara, Eine Laine,
Emma Väänänen, Olavi Reimas. 16.00 Me Rakastamme Musiikkia. 14.00
Top Chef: Jälkiruokamestari. 7.15 FOX Kids: Prätkähiiret. 3.15 Pomo piilossa. 0.00 Mobbed. 10.00 24Kitchen: Sara
La Fountain. Romero. 1/5. 13.05 JIM D Henkilökuva: Ricky
Martin (S). 23.05 LA Ink. Pariisi.
9.50 Tuhluriprinsessat.
10.20?10.50 Kodikkaasti
vuokralla.
11.30 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Budjettiviikonloppu
Euroopassa. 2.20 Ruotsalaiset poliisit (12). Romero jatkaa kauhuleffojensa sarjaa kuvauksella
maailmasta, jossa vallitsee
täydellinen kaaos. 21.57 Yle Nyheter
TV-nytt. Alexis Conran on
oikea korttihai ja kuin kotonaan kasinoiden kiihkeässä
ilmapiirissä.
22.30 Kino Suomi : Elviskissan jäljillä (12)