PERJANTAI 15. Näyttely keräsi Soveliuksen talon museoon lähes 1500 kävijää 10 päivän aikana. >> 8 Nuket tekivät osansa Maria Morkon ja Tuula Lehtonurmen nukkenäyttely oli menestys. >> 14. >> 12 Luontosivu: Tästä se lähtee, vastaisku pakkaselle. >> 16 Vesa Joensuu Rakkaudesta lajiin Snowcross: Jussi Honka ei osaa pysyä erossa moottorikelkoista edes vakavan onnettomuuden jälkeen. TAMMIKUUTA 2016 · NRo 5 6 414880 065518 1 6 2 PARAS PAIKALLIS LEHTI 2014 & 2015 Irtonumero 2 € raahenseutu.fi Tsäänsseiltä tsäänssejä Marko Salmelan mukaan Tsäänssi! Työja koulutusmessut ovat kasvaneet vuosien varrella. Tekee hyvää ja tuoksuu hyvältä. >> 10 Pääkirjoitus: Odottaminen saisi jo loppua. Nyt messut järjestettiin jo yhdeksättä kertaa. >> 2 Heikkien Heikki: Vihantilainen Mestari-Heikki jos kuka osasi juhlistaa nimipäiväänsä
A Jo savitaulut pitivät sisällään saarnan nuorison turmeltuneisuudesta.” Löytyykö sinusta konservatiivi. Pari kertaa olen käynyt kävelyllä. Syyskuusta olen kävellyt 1 200 kilometriä; tänään 10 kilometriä. Vähintä, mitä voi toivoa on, että edes jonkinlainen päätös saataisiin mahdollisimman pian. Peruskunto on hyvä. En ole aloittanut – ei ole joutanut. Eilen hakiessani lapsia tarhasta kuuntelin Yle Puhetta, jossa tutkija, jonka nimeä en kuullut, puhui yleiseurooppalaisesta maailmankuvan muutoksesta. Kuntoilen ihan milloin tahansa. Anton Peltomaa En ole. Käräjäoikeuden kanslian säilymistä Raahessa puoltaa muun muassa se, että täällä on uudet varta vasten oikeudelle rakennetut tilat. Etkä ole yksin. Kirjoittaja on raahelaislähtöinen sarjakuvataiteilija, isä ja galleristi. Eiköhän ne joulukilot karise pikkuhiljaa kevään myötä, kun mökkihommat alkaa ja saa hyötyliikuntaa. Ääni on poissa flunssan takia, eikä kannata kuntoilla nyt. Siellä käytäisiin oikeutta Oulun käräjäoikeuden nimellä. Käräjäoikeuksilta vaaditaan jatkossa yhä enemmän erikoistumista, mutta se onnistuu myös pienissä yksiköissä tarpeen mukaan. Sen sijaan tämänhetkisessä Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden pääpaikassa Ylivieskassa säilyisi kanslia. Jos sotienjälkeinen kausi aina 1980-luvun loppuun saakka oli ollut polarisoitunutta vastakkainasettelun aikaa, alkoi vuonna 1990 Euroopan yhdistymisestä uusi toiveikas aika, jolloin uskottiin tulevaisuuteen ja kansallisvaltioiden rajat miltei hävisivät. Siirryimme konservatismin ja populismin aikaan. Psykohistoriallisesti tämä ei ole erityisen mielenkiintoista, sillä hakeutuvathan yksilöistä muodostuvat kansakunnat vaikeuksien edessä mieluummin menneiden ikonien ja suoraviivaisten ratkaisuiden äärelle, kuin katsovat tulevaan. Reaktioitaan on kuitenkin hyvä tarkastella. Kolumni Lauri Ahtinen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Y livieska-Raahen käräjäoikeudelle toivoisi jo vähitellen työrauhaa. Toivottavasti hän ottaa asian käsittelyynsä pikaisesti. Eurooppa, joka hetkeä aiemmin oli vaikuttanut kanelipullan ja pehmoliberalismin tuoksuiselta yhteisöltä, ryhtyikin vähitellen kietoutumaan nationalismiin ja kohti historiaansa, sieltä turvaa ja vastauksia etsien. Kari Kaurala Olen. Käyn kuntosalissa 2 kertaa viikossa ja lenkillä joka päivä. On varmaan joillekin hyvä alkaa kuntoilla joulun jälkeen, miksei. Aika menee töiden merkeissä. 2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Perjantaina 15. Ovatko lapset kurittomampia, koulut levottomampia ja elämä turvattomampaa kuin silloin, kun sinä olit lapsi. Saatat olla konservatiivi. Lisäksi Raahen istuntopaikka toimii tehokkaasti. Kun käräjäoikeusuudistus vuonna 2010 saatiin edellisen kerran valmiiksi, ei mennyt montakaan vuotta, kun sama ruljanssi aloitettiin uudestaan. Viikko sitten sosiaalisessa mediassa keräsi 60 000 tykkäystä suomalaismiehen ajatelma, jossa hän päivitteli muun muassa autojen huonoa laatua, lasten lepsua kasvatusta, avioliittokäsityksen romuttumista, naisten miehekkyyttä ja miesten naisellisuutta. Näissä molemmissa malleissa Raahen istuntopaikka lakkaisi. Kunhan käräjäoikeuksista vain saataisiin päätös Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Gallup: Oletko aloittanut kuntoilun tammikuussa kuten monet muut. Kahdesti olen hiihtänyt 10 kilometrin lenkin. Anja Maaninka En, ei paikat kestä. tammikuuta 2016 O letko sitä mieltä, että parisuhteet, lenkkitossut ja tuontiautot olivat ennen kestävämpiä kuin nykyisin. Viime vuonna valmistui malli, jossa tarjottiin kahta eri vaihtoehtoa: käräjäoikeuksien vähentämistä 14:ään tai 17:ään. Tämä skeema rapistui vuoden 2008 korvilla, kun talousja pakolaiskriisit, sekä sosiaalinen media rantautuivat Eurooppaan; lähellä Kreikka, Islanti ja Portugali, kauempana Lähiitä ja Isis – ja kaikkialla sosiaalinen internet, jota kuka tahansa sai muokata omannäköisekseen, tuoden myös samalla esille ne pienet erot ja epäkohdat meissä ennen niin homogeenisiltä vaikuttaneissa eurooppalaisissa. Oikeusministeriön apulaisosastopäällikkö Heikki Liljeroos sanoi Raahen Seudulle, että uudistuksen eteneminen on tällä hetkellä oikeusministeri Jari Lindströmin (ps) takana. Tietä ja valoa näyttää vasta valmistunut Raahen seudun elinvoimastrategia!. Syksyllä tuli paljon liikuntaa: 8 tuntia päivässä marjametsässä. Ajassamme tällaiset ajatukset saattavat saada kannatusta osakseen, sillä kuka haluaisi muistella niitä helmoistaan ruostuvia bensasyöppöjä, kuritustraumaisia lapsia, graniitinharmaita avioliitoja ja naisia hellan äärellä. Birger Ikonen Päivän positiivinen Nyt loppuu se jatkuva valitus ja vaikerrus ja nostetaan seutukunnan oma lippu salkoon. Oman istuntopaikan säilyminen Raahessa olisi tärkeää. Sillä muistathan, että vanhimmat löydetyt savitaulut pitivät sisällään saarnan nuorison turmeltuneisuudesta
Niitä ei saisi olla ainuttakaan. Itku laantui ja vauvakin veltostui. 044 7550800 (pvm/mpm) Palvelemme ma-pe 7-21, la 7-21 ja su 10-18 Tarjoukset voimassa pe-su 15.-17.1.2016, Herkkutorin tarjoukset voimassa pe-la, ellei toisin mainita. 19-vuotias isä oli saanut 11-kuukautisen lapsensa luokseen ”hoitoon”. Olihan sekin älynväläys, eikä mitään tapahtunut sen jälkeen. Tässä taannoin oli asukaskysely tyytyväisyydestä. Tuollaisia tapauksia on kuulema vuosittain 30-50. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi Perjantaina 15. pnt. Mitä ovat kiinteistöjen ylläpitokustannukset, jotka nousevat joka vuosi. Ei ainakaan koske lämpökustannuksia, koska asunnot ovat todella kylmiä. Hommat hoituivat. Atria Perhetilan BROILERIN FILEESUIKALE 1 kg KG (5,99/kg) 9 95 SALAATTIBAARIN TUOTTEET KG 1 00 ERÄ! Kalajoelta! Ojalan Kanalan KANANMUNAT 10 kpl/500 g KOT (2,00/kg) 1 00 HERKKUTORILTA! Porsaan ULKOFILEEPIHVIT n. pantit 2,40 9 95 ( 1,26/l) Yksittäin 0,99/pl (sis. Siinäkö on syy, miksi Kummatti ei ole vastannut, koska palaute oli enemmän negatiivista. Tuota menetelmää eräät käyttävät vauvoihinkin. Johtoporras ja muukin henkilökunta olivat ammattinsa osaavia ja ystävällisiä asukaita kohtaan. Esimerkiksi hyvät kerrostalohuoneistot tyhjennettiin asukkaista. Arkisto / VesA Joensuu Auringon viimeisiä säteitä Lapaluodon luotsiaseman luona loppiaisena. Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Pallo on ollut pahasti hukassa jo monta vuotta Kummatin päättäjiltä. 100-150 g KPL 79 APPELSIINI Egypti KG KG Ilman korttia 11,75-12,90/pkt (0,13-0,43/kpl) Bonaqua KIVENNÄISVEDET 24x0,33 l, sis. Mutta näinhän siinä käy, kun ei ole ammattitaitoista väkeä. Kiinteistö Oy Kummatilta ei ole tullut mitään vastausta, mikä oli tulos. Surullinen ikämies Hyvinvointivaltion nurja puoli on karu Nimimerkki Ihmettelijät on sitä mieltä, että Kummatti laskee alamäkeä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Lääkepulloista olen nähnyt huomautuksen ”ravistettava”. Eikö neuvolan tädit valista tulevia teinivanhempia, että vauva ei ole leikkikalu, jota ravistellaan kuin helistintä. Tuollaista henkilöä pitäisi jonkun ravistella oikein kunnolla. Todella järjen köyhyyttä. Sen sijaan asuntosäätiö vastasi asukkaille lähettämäänsä kyselyyn, että ovat tyytyväisiä. Ei osata laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, eikä ihme, kun monenlaista sählääjää on ehtinyt käydä hämmentämässä ja rahat on hussattu taivaan tuuliin. Ihmettelijät Tämän päivän Kummatista Mielipide Ei ole niin kaunista kuin tilastot kertovat. Kiitos siitä heille vielä näin jälkikäteen. Ikävä todeta, että Kiinteistö Oy Kummatti on tainnut tulla tiensä päähän. Soveltuvat paremminkin kesäasunnoiksi. Luin kirjastossa lehdestä kolkon uutisen. Isukki otti vauvan ja ravisteli. Mennäänpä vielä ajassa muutama kymmenen vuotta taakse päin, jolloin Kummatin kerrostalot olivat täynnä tyytyväisiä asukkaita ja vuokrat kohtuulliset. Kuva: Jorma Leinonen KREIVINTORI Antinkankaantie 32, 92130 Raahe puh. Käsittelyssä tuli tuossa tapauksessa vauvalle elinikäinen aivovaurio. -49% -13% -23-30% Laajensimme aukioloaikoja! LA 7-21 ja SU 10-18! LOPPUVIIKKOON! Lämmintä ruokaa! LIHAMUREKE muusilla/kermaperunoilla -annos salaatilla (pe) 5 55 KPL Libero TEIPPIja HOUSUVAIPAT 30-88 kpl/pkt ei Value pack, ei Touch 9 00 PKT ( 0,100,30/kpl) Atria PUNAINEN LENKKI 500 g 1 00 KPL (3,30/kg) 5 95 HERKKUTORILTA! ERÄ! Tuore kokonainen KIRJOLOHI Suomi, raj. Yhteiskunnalle meidän kaikkien maksettavaksi tulee nuokin tahallisesti ja typeryyttään aiheutetut puolustuskyvyttömien vauvojen vammat. Vauvan itku jatkui – tietysti, kun vaistosi olonsa turvattomaksi. 0,10) 24-pack 2 PKT 2 99 Atria nauta-sika JAUHELIHA 700 g RS (4,27/kg) Valion Pehmeä MAITORAHKA 250 g, ei laktoositon, ei täyteläinen 3 00 ( 2,40/kg) Ilman korttia 0,75/prk (3,00/kg) Ilman korttia 1,99/pkt (2,98/kg) 5 PRK SALAATTIBAARIMME TUPLASTI ISOMPI!. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU Lukijan kuva Mielipide Todella surullista katsottavaa tämän päivän Kummatti. Onhan Suomessa onnellisia ja tyytyväisiäkin, mutta kun on toinen puoli, josta ei maailmalle kerrota. Eikä tarvitse ihmetellä, jos asukkaat häipyy Kummatista pikkuhiljaa, kun vuokrat ovat korkeat ja asunnot kylmiä ja joka risahduksesta asukkaan täytyy maksaa. Jos talot olisi remontoitu ja pidetty kunnossa, purkamiselta olisi vältytty. Nyt elää loppuelämänsä toisten autettavana. Tein tehnyt pääsee pälkähästä kuin koira veräjästä, kun vetoaa puolustuksena jos minkälaisiin verukkeisiin. 2 kalaa/tal
. arkisto/ Vesa Joensuu. Osayleiskaavan yleismääräyksessä todetaan myös, että tuulivoimalan kaikkien rakenteiden on sijoituttava kokonaan alueen sisäpuolelle. A Savolaisen sanonnan mukaan ”joka ihteensä luottaa se kykynsä tuploo”. Muutosvastarinta on suuri. Uutta voimaloissa ovat myös korkeat harukset. Prototyypeissä erilaista ovat korkeat harukset, joilla tuulivoimalat tuetaan ja ankkuroidaan maahan. Taustaselvitysten mukaan vaikutukset meluun, välkkeeseen, näkemäanalyysiin, havainnekuviin muihin ympäristövaikutuksiin ovat vähäisiä. Alueen ihmisten luonteeseen kuuluu vähättely ja vaatimattomuus. Seutu on mainettaan parempi ja imago kohentunut. Tuulivoimaloiden alueita on laajennettava, koska prototyyppien harukset ja niiden ankkurointi tai perustukset voisivat olla osittain kaavan ulkopuolella. Kaavassa on todettu, että yksittäisen tuulivoimalan kokonaiskorkeus saa olla enintään 226 metriä maanpinnasta, tähän verrattuna voimaloihin tulee siis kolme metriä lisää. Kaavassa alue kulkee nimellä Parhalahden tuulipuiston osayleiskaava itäinen osa-alue. Likimpänä aluetta sijaitsevat Pohjanojanperän ja Alatalon talot. tammikuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Miltä näyttää elämä ja elinvoima Raahen seutukunnassa vuonna 2025. Prototyypit vaikuttavatkin myös tuulivoimaloiden aluerajaukseen. Matti Soronen Vesa Joensuu Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Puhuri Oy:n haluaa rakentaa Pyhäjoelle uudenlaisia tuulivoimaloita, joiden korkeus nousee 229 metriin. Raahen seutukunnan elinvoimastrategian 2015–2020 ovat tehneet konsulttiyhtiö Capful Oy ja seututiimi, johon kuuluvat Raahen kaupungin kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvela, elinkeinojohtaja Risto Pietilä, Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen ja Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu Tuomi. Ei ole yllätys, että vahvuuksiksi kirjatut asiat kumoavat heikkoudet: ”SSAB ja metalliteollisuuden yritykset erittäin kehittymiskykyisiä ja innovatiivisia. Raahelainen ei korosta itseään, mutta on sisäisesti ylpeä saavutuksistaan. 4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Perjantaina 15. Verkostoitumista haittaa keskinäinen kilpailu ja pohjalainen yksinpärjäämistä korostava asenne.” Siinä muutamia poimintoja elinvoimastrategiaa varten saaduista, nykytilaa analysoivan nettikyselyn vastauksista. Hyvin laajapohjaisesti seututiimin, virkakunnan ja konsulttiyhtiö Capfulin yhdessä toteuttama elinvoimastrategia nostaa otsikoksi Luotamme itseemme. Pyhäjoen kunnanhallitus puolsi poikkeamia kolmelle tuulivoimalalle jo aikaisemmin hyväksyttyyn tuulivoimapuiston osayleiskaavaan. Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu Tuomi toteaa iskulauseen velvoittavan nostamaan itseensä uskomista esiin kaikessa viestinnässä. Raahen seutukunta on houkutteleva ja tunnettu myös kansainvälisesti yritysmahdollisuuksista, työpaikoista, asuinmahdollisuuksista ja viihtyvyydestä.” Visio nojaa neljään kivijalkaan: asuminen ja viihtyvyys, myynti ja markkinointi, osaamistason nostaminen seudulla erityisesti pk-sektorilla ja pk-yritysten suurhanke-osaaminen. Tuulivoimayhtiö Puhuri Oy haluaa rakentaa itäisen kymmenestä tuulivoimalasta kolme uudella prototyypillä. – Meidän on itse viestittävä siitä, että pullat ovat aika hyvin uunissa. Raahen kaupungilla ja asuinympäristöllä on heikko imago. Strategiatyö lähti tosiasioiden tunnustamisesta, joten aloitetaan heikkouksista. ”Seudulla on erilaisia viihtyisiä asuinympäristöjä ja kehittyneet keskustat. ”Rautaruukki ja nykyinen SSAB on dominoiva ja tappanut kaiken uudenlaisen ajattelun. Kurkistetaanpa 10 vuoden päähän elinvoimastrategian vision läpi. TekijäT . Seudun osaamistaso on korkea ja suurhankeosaaminen on synnyttänyt paljon uutta yritystoimintaa ja maailmanmarkkinoilla menestyviä tuotteita. Puhuri haluaa Pyhäjoelle prototyyppi-voimaloita Puhuri Oy suunnittelee rakentavansa Parhalahden maisemiin erilaisia tuulimyllyjä, joilla on korkeat harukset tukemassa ja korkeuskin on 229 metriä. . Raahe jää jatkuvasti Oulun varjoon. Tekijät ovat keränneet tietoa haastattelemalla SSAB:n Sakari Kalloa, Kari Ojalaa ja Jukka Swanljungia, Miilukangas Oy:n Pekka Miilukangasta, energiateollisuuden edustajaa Antti Vilkunaa, Fennovoimalta Juha Miikkulaista ja Maira Kettusta ja hyvinvointikuntayhtymän johtajaa Hannu Kallunkia. Hyvä yritystoimintailmapiiri. . Harukset ulottuvat lähelle roottorin alinta pyörimiskorkeutta. Tuulivoimalat ovat kaavassa numeroilla 8, 9 ja 10 ja ne sijoittuvat aivan alueen itäiseen kärkeen. Puhuri on luopunut läntisestä osa-alueesta ja sen viidestä voimalasta. Pienellä paikkakunnalla on helppo verkostoitua ja tuttuus toimijoiden kesken on etu”. Siikajoella haluaisin viestiä tästä teemasta lähtien, että ”olemme maaNyt pitää luottaa – nyt tai ei sitten koskaan Raahen seutukunnan elinvoimastrategia vuosille 2015–2020 tunnistaa ja tunnustaa realiteetit ja kannustaa koko seutukuntaa luottamaan itseensä. Voimalat on tarkoitus rakentaa Raahen ja Pyhäjoen rajamaisemiin
tammikuuta mennessä. Kaupunki on saanut 3,87 hehtaarin suuruisen alueen SSAB Europe Oy:n kiinteistöstä ja SSAB Europe Oy puolestaan samansuuruisen alueen kaupungin kiinteistöstä. Raahen apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvela toteaa kuntalaisten olevan alueensa parhaita markkinamiehiä. Yhteensä korvaus on 207,4 hehtaarin alalta 14 518 euroa vuodessa. Korvaussopimukseen tarkennuksia KH Puhuri Oy on esittänyt täsmennyksiä kaupunginhallituksen viime marraskuussa hyväksymään tuulenottoalueita koskevaan puistokorvaussopimukseen Puhuri Oy:n ja kaupungin välillä. elokuuta tänä vuonna. Koulutuskuntayhtymä saa vastuulleen alueelle muuttavien kotoutuksesta huolehtimisen. Kaupungin ja SSAB Europe Oy:n kesken on tehty tilusvaihto satama-alueella. Se luo meille ja tuleville sukupolville mahdollisuuksia työllistyä ja voida täällä hyvin, Arvela sanoo. Niin suuri ja osaamistasoltaan korkeatasoinen toimija kuin SSAB onkin seutukunnassamme, eivät sen kasvuodotukset ole isot. Haluatko jakaa tarinan. Strategiasta tuli työkalu monelle toimijalle Teollisuusmatkailu on Raahen seudulla vielä vaatimatonta, mutta alkanee nostaa päätään lähitulevaisuudessa. Hän työsti strategiaa seututiimissä Ilmo Arvelan (vas.) ja Matti Sorosen kanssa. Positiivisuudesta huolimatta muutos tuo haasteita tullessaan, sanoo elinkeinojohtaja Risto Pietilä. Myyntiä ja markkinointia organisoi Raahen seudun yrityspalvelut. A Elinvoima ei ole vain työpaikkoja. Vuosivuokra on 5 131 euroa. seutukunta, joka ei suostu kuolemaan”, Tuomi sanoo. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Kaupungin toimielinten tulee hyväksyä tarkennetut käyttösuunnitelmansa 29. Vuokran suuruus vastaa alueen käypää hintaa, joka on 25 euroa neliöltä. Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen kehottaa lopettamaan itseruoskinnan ja lisäämään luottoa omiin tekemisiin. Vuokrasopimuksia muutettiin ja jatkettiin KH Raahen kaupungin ja Raahen Satama Oy:n kesken joulukuussa vuonna 2014 allekirjoitettua vuokrasopimusta muutetaan. Perjantaina 15. – Seutumme kasvua ei voi laskea SSAB:n kasvun varaan. Yrityspalvelut vastaa digitalisaatio-osaamisen hankkeesta ja Pyhäjoen kunta verkostoitumistaidoista, joihin kuuluu muun muassa venäläisten yhteyksien vahvistaminen. – Viime marraskuun kaltaista viime hetkien talousarvion pettämistä en halua olla näkemässä, vaan talouden seurannan ja ennakoinnin tulee parantua aikaisemmasta, Myllymäki sanoo. Kaupunginhallitus päätti jatkaa Vianorin kanssa tehtyä vuokrasopimusta. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo Myllymäki haluaa muistuttaa lautakuntia siitä, että talousarviossa on ehdottomasti pysyttävä. Hanketoimintaja kehittämisyksikölle vastuutetaan tapahtumatarjonnan laajentamista ja seudullista markkinointia. Osaamistasoa pyritään nostamaan koko seutukunnassa ja erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Kunnat kehittävät palvelujen saatavuutta ja asuinmahdollisuuksia. Kunnat hoitavat kaavoitustyötä kaupallisten palvelujen kehittymistä silmällä pitäen ja ottavat aktiivista roolia suunnitelmien kehittymiseksi. Antinkankaan kaavamuutos etenee Raahen kaupunginhallitus päätti asettaa Antinkankaan koulun asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville 30 vuorokauden ajaksi teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululle ja kaupungin nettisivuille. Strategiatyössä tutkittiin osaamisalojen ryhmittelyä ja niiden kasvuodotuksia. – Nöyrä pitää olla, mutta ei tarvitse nöyristellä, Soronen sanoo. Kaupalle ja palvelualalle avautuu aivan uudenlaiset kasvuodotukset, sanoo elinkeinojohtaja Risto Pietilä. Jos vaarana on menojen ylittyminen tai tulojen alittuminen, on ryhdyttävä välittömästi säästöihin johtaviin toimenpiteisiin. Tarkkuutta taloudenpitoon Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Raahen seudun elinvoimastrategia vastuuttaa Raahen kaupungin laatimaan seudullisen maankäytön hahmotelmakartan. Kumpikin sopijapuoli saa yhtä suuret alueet. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Vesa Joensuu Raahen kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Puistokorvaus alkoi vuoden alusta ja päättyy vuoden 2033 lopussa. Raahen Porvarija Kauppakoulu ja yrityspalvelut vastaavat kuluttajapalveluihin liittyvän osaamisen kehittämisestä. Mikäli voimaloiden käyttöikä jatkuu sopimuskauden päätyttyä tai nykyisten voimaloiden sijaan rakennetaan korvaavat tuulivoimalat, jatkuu puistokorvausaika niin kauan kuin tuulivoimaloissa sähköä tuotetaan. Toimielinten tulee seurata käyttösuunnitelmien ja talousarvioon asetettujen tavoitteiden toteutumista vähintään neljännesvuosittain. Maaja vesialueiden sekä niihin liittyvien rakenteiden ja laitteiden perusvuokra on 1,6 miljoonaa euroa vuodessa. – Asuminen ja viihtyvyys on nostettu perustellusti elinvoimastrategiassa esiin, sanoo Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu Tuomi. Yrityspalvelut ja Raahen kaupunki on vastuutettu yrittäjyystaitojen päivittämiseen ja kehittämiseen ja koulutuskuntayhtymä ammatillisten taitojen kehittämistyöhön. Olemme positiivisen rakennemuutoksen alue. Uusi vuokrasopimus päätettiin tehdä 30 vuodeksi. Yrityspalvelut pyrkivät kasvattamaan pk-yritysten suurhanke-osaamista hyödyntämällä alueen investointeja laajasti. Se myös keskittyy seutukunnan imagon ja näkyvyyden kohentamiseen. – Koko porukka voi viestiä, että meillä on asiat hyvin. On ajateltava laajasti koko aluetta.” Matti Soronen Vesa Joensuu. Seutujohtaja toimii koollekutsujana kansainvälisyyskoulutuksen lisäämisessä ja yhteistyössä koulutustahoihin. Ydinvoimalaitoksen tuomaan matkailukohteiden kasvavaan kysyntään pyritään vastaamaan hanketyöllä ja muun muassa teollisuusja saaristomatkailua kehittämällä. Kunnat, kauppakamari ja yrityspalvelut luovat edellytyksiä yritysten vastaanottamiselle ja kasvulle ja Raahen kaupunki vastaa yritysten sijoittumisen optimoinnista maankäytöllisesti. Ohjeissa huomautetaan, että taloudellisen tilanteen vuoksi minkäänlaisiin määrärahan ylityksiin ei ole mahdollisuutta. Alun perin lokakuussa 1986 tehty vuokrasopimus päättyy 11. Ne löytyvät muualta, kuten energiatuotannosta, rakentamisesta ja matkailusta. Puistokorvaussopimuksen mukaan Puhuri Oy maksaa 70 euroa hehtaarilta
Pellettilaitoksen lisäksi on tarvittu kahden öljyllä toimivan lämpökattilan paukut. Tämän perusteella korotettavaa tieosuutta on kertynyt yhteensä 5,2 kilometriä. Paukut eivät lopu kesken TausTaa . Savua ei nouse piipusta, mutta iso kattila hohkaa turvallisen lämpöisenä kuin lehmän kylki. Nykyiset yksityistieja maatalousliittymät säilyvät pääsääntöisesti. Suunnitelmaluonnoksia esitellään yleisölle 21. Tarkka rakentamisajankohta ei ole vielä tiedossa. Pro Hanhikivi oli valittanut Pyhäjoen kunnanvaltuuston päätöksestä, jossa kunta puoltaa Fennovoima Oy:n periaatepäätöksen täydentämishakemusta ja hakemuksen mukaisen ydinvoimalaitoshankkeen toteuttamista Pyhäjoen Hanhikivenniemelle. – Pellettiä palaa 40 tonnia vuorokaudessa, eli tuon äskeisen rekan tuoma lasti riittää täydellä teholla ajettaessa vuorokaudeksi, toimitusjohtaja Lasse Lahti kertoo. . Se on enemmän kuin vuosikausiin. Kumpikaan osapuoli ei ole kertonut julki sopimuksen hintaa, mutta Raahen Energian toimitusjohtajan mukaan se on edullinen molemmille osapuolille. Lämmöntarve nousee normaalivuosina 200 000 megawattituntiin. Mutta jos joutuisimme tuottamaan saman määrän omilla kattiloilla, kaukolämmön hintaa pitäisi nostaa huomattavasti. Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Tulvalle alttiiden alueiden maanteille on luvassa kunnostustöitä Paavolassa ja Mankilankylällä. Hankkeen rakennuskustannusarvio on noin 650 000 euroa. Lasse Lahti Raahen Energia Oy:n toimitusjohtaja Poikkeuksellisen kylmänä alkanut talvi syö ankarasti lämpöä, mutta sitä Raahen Energialla onneksi riittää. Teihin tulvakorotuksia Paavolassa ja Mankilassa Vesa Joensuu Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi Pro Hanhikiven valituksen Pyhäjoen valtuuston tekemästä päätöksestä. . Mutta miten käy, jos terästehtaan lämpöputki syystä taikka toisesta kylmenee. Viime vuonna lämmitystarveluvuksi Raahessa muodostui 3 919. Sen jälkeen käynnistyy energialaitoksen oma lämmöntuotanto. Tiesuunnitelma valmistuu helmikuussa. Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus käynnisti viime syyskuussa tieja rakennussuunnitelmien laatimisen maanteiden 8080, 18576, 18577 ja 18597 parantamiseksi. Tässä meillä on pömpeli, joka tohisuttaa kaukolämpöverkkoon lämpöä kymmenen megawatin teholla. Vuotuinen lämmöntarve vaihtelee. . – Kaikki hyvin, toimitusjohtaja Lasse Lahti myhäilee. Ne on hajasijoitettu eri puolille kaukolämpöverkkoa ja sijaitsevat Pattijoen Alakkalassa, Antinkankaalla, Honganpalossa, Ollinsaaressa, Varikkotiellä sekä Kirkkokadulla pellettilaitoksen kanssa samalla tontilla. Kaukolämmön tuottajalle vuosi ei kuitenkaan ollut katastrofaalinen. Pyhäjoen valtuustossa Fennovoiman täydentämishakemusta kannatti 18 ja vastusti 3 valtuutettua. – Sitten ajetaan omilla kattiloilla. tammikuuta 2016 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Täysperävaunullinen säiliörekka on juuri tuonut lastin puupellettiä Raahen Energian uudelle lämpölaitokselle. Kunnanvaltuusto ei ylittänyt toimivaltaansa sillä, että se antoi ministeriölle siltä pyydetyn lausunnon. Raahen Energialla on pellettilaitoksensa lisäksi kuusi öljyllä toimivaa lämpökeskusta, joissa kaikissa on kaksi kattilaa. A Lämmön kulutus kihahti lähes 60 megawattiin. Tilaisuudessa esitellään laadittuja suunnitelmaluonnoksia ja -ehdotuksia sekä otetaan vastaan suunnitelmaa koskevaa palautetta. Pro Hanhikiven valitus ei mennyt läpi. Pellettikattilan sisuksissa hohkaa hornamainen kuumuus. Vuonna 2010 se oli 5316. Pro Hanhikivi ei todennäköisesti valita päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tämän vuoden alussa astui voimaan Raahen Energian ja SSAB:n välillä solmittu uusi sopimus, joka takaa lämmöntoimitukset 15 vuodeksi eteenpäin. Toimenpiteiden tavoitteena on parantaa alueen tulvasuojelua ja mahdollistaa ajoneuvoliikenne myös tulva-aikoina. Suunnitelmat laaditaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa. – Lämpö ei ole meille tietenkään ilmaista, kuten melko usein kuulee väitettävän. Se varsinainen ja ylivoimaisesti suurin lämmönlähde on edelleen terästehtaalla. – Ennen kaikkea halutaan varmistaa, että hälytysajoneuvot pääsevät liikkumaan myös tulva-aikoina. Lämmitystarveluku saadaan laskemalla yhteen kunkin kuukauden päivittäisten sisäja ulkolämpötilojen erotus. . Näin iso lämpömäärä vaatii syntyäkseen mahan täydeltä ravintoa. . Vuosi 2015 oli poikkeuksellisen lämmin. – Tilannetta tasoittaa mukavasti se, että saamme uusia asiakkaita koko ajan. Kymmenen megawattia on näillä pakkasilla kuitenkin vasta alkupala. Korotuksen määrä vaihtelee 10 sentistä jopa 50 senttiin. Sairaalan naapuritontille reilu vuosi sitten valmistunut lämpölaitos on päässyt näyttämään tehojansa ensimmäistä kertaa oikein toden teolla. Suunnitelma asetetaan kunnissa nähtäväksi, jolloin kansalaisilla on mahdollisuus jättää muistutuksia. Terästehtaalta Raahen Energia saa kaukolämpöverkkoonsa lämpöä 40 megawatin verran. tammikuuta kello 18–19.30 Mankilan kylätalolla, Laakson Vesa, osoitteessa Mankilantie 841 Mankila. Pro Hanhikiven mukaan päätös olisi pitänyt ensisijaisesti kumota tai toissijaisesti palauttaa kuntaan uudelleen valmisteltavaksi. Kohteet sijaitsevat Siikalatvan ja Siikajoen kunnissa. Tuo raja ylitetään, kun lämpötila laskee miinus 12 asteen kylmemmälle puolelle. Samalla sopimusteho nousi 33 megawatista 40:een. Raahen Energialla on 2 000 kaukolämpöasiakasta. Liittymät parannetaan ja korotetaan tien uuden korkeusaseman mukaisiksi. – Kun pakkanen kiristyi miinus 30 asteen tuntumaan, lämmön kulutus kihahti lähes 60 megawattiin. . Projektipäällikkö Seppo Parantala Ramboll Finland Oy:stä kertoo, että hankalimmat ongelmakohdat on kartoitettu. Niitten teho kyllä riittää, Lasse Lahti vakuuttaa. Se tarkoittaa koko keskustan aluetta Pattijoki mukaan luettuna. . Viime vuonna kaukolämmön hinta oli maan toiseksi edullisin. 6 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Perjantaina 15. Hallinto-oikeuden mukaan päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, vaikka kunta ei ole järjestänyt asiassa kansanäänestystä. Se on enemmän kuin vuosikausiin
Meriveden raju pudotus sai vipinää myös kalastajiin. Mittausjakson korkein lukema on vuoden 1984 tammikuulta, jolloin vedenpinta kävi plussalla 162 senttiä. klo 16-18 kauppamme elintarvikeoSastolle. Kaiken huipuksi laituri nousee niin pystyyn, että sillä liikkumisessa alkaa olla omat riskinsä. Pohjalukemat, miinus 129 senttiä, mitattiin vuoden 1936 lokakuussa. 010 538 4600 MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18 w w w .k -c ity m ar ke t. Pikkulahden avantouintipaikalle jouduttiin tuomaan varoituskyltti, jonka mukaan uiminen on sallittu ainoastaan omalla vastuulla. ALV 24%). ERÄ! Palvelusta: Tuore ruodoton KIRJOLOHIFILEE Suomi/Ruotsi Raj. Aikaisempi ennätys on 125 senttiä. Perjantaina 15. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Eli kun Raahessa on kymmenen metrin väylä, todellisuudessa vettä on 11 metriä. – Satamassa ja sisääntuloväylällä on niin sanottu varavesi, joka on 10 prosenttia. Laivaväylällä pitää olla tarkkana. Raahen liikunta-alueiden työnjohtajan Jouni Jussinniemen mukaan veden raju väheneminen tuo avannolle monta ongelmaa. Muutama viikko sitten marrasjoulukuun vaihteessa merivesi oli plussalla metrin verran. Raahen satamajohtaja Kaarlo Heikkisen mukaan näin suuret vedenkorkeuden vaihtelut pitää ottaa huomioon laivaliikenteessä. Kalastajat pelastivat pois verkkojaan. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Tilanne on pikkuhiljaa normalisoitumassa. Mutta siitä huolimatta tarkkana pitää olla, kun vesi alkaa näinkin paljon miinuksella. 1 95 kpl tervetUloa tUtustumaan ja tietenkin maiStElemaan Uutta ja trendikästä! 9 95 kg 7 99 kg 2 50 yhteensä 1 .kpl Vesa Joensuu. Haluatko jakaa tarinan. Kemissä rikottiin paikallinen ennätys, sillä vesi kävi miinuksella 127 senttiä. Vesi loppuu myös pumpusta, joka pitää avantoa auki. Lue lisää www.k-ruoka.fi sekä www.citymarket.fi Löydät meidät myös Facebookista Kuuma GRILLIKYLKI Tänään perjantaina Pajuniemen tuote-esittely. 25 g/kpl 40,00/kg tänään perjantaina: Uunituoreet Marin Kotileipomon MAALAISLEIPÄ 300 g 6,50/kg pE-SU kahviostamme päivän piristykseksi KAHVI JA UUNILÄMMIN PÄIVÄN PULLA Hinnat voimassa PE-LA 15.-16.1.2016 ellei toisin mainita. tulE mUkaan niinan ravinto-ohjaUksEen keskiviikkona 20.1. Lauantaihin mennessä vedenpinnan ennustetaan olevan miinus 40 sentin paikkeilla. Raahessa meriveden korkeutta on mitattu vuodesta 1922 lähtien. – Kun vesi putoaa metrin verran, niin eihän siellä enää riitä edes uimavettä. fi Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin sekä kiinteän ja mobiiliverkon liittymästä 8,35 snt/puh+12,09 snt/min (sis. Perämeri on osittain jäässä tällä hetkellä. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 7 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Moni oli ehtinyt saada verkkonsa jään alle, mutta miltei yhtä moni riensi pelastamaan niitä pois. Avantouintipaikkaa saa käyttää toistaiseksi vain omalla vastuulla. parhaat pihvit palvelUSta: Pannuvalmiit PORSAAN ULKOFILEELEIKKEET marinoitu ja naturel TERVETULOA TISKILLE! 1 .kpl ruokaosaajamme niina sarjanoja on ravintoalan ammattilainen. – Tällaisessa tilanteessa on vaarana, että verkon yläpaula jäätyy kiinni jäähän, Lapaluodon edustalla perusteltiin. 2 kpl/tal. RAAHE puh. Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@raahenseutu.fi Merivesi kävi Raahessa miinus 110 sentin tasolla varhain torstaiaamuna. Nyt vedenpinta on palautumassa pikkuhiljaa kohti normaalilukemia. Pikkulahden avantotuintipaikan laituri on kyllä kestänyt, mutta kovin pystyssä tällä kertaa. Palvelusta: Tuore SUSHILAJITELMA n. Merivesi sukelsi Raahessa yli metrin Meriveden rajut vaihtelut ovat koetelleet laiturien rakenteita alkutalven aikana. Matalaan vedenkorkeuteen ovat syynä kovat pohjoisen ja koillisen suunnalta puhaltavat tuulet, jotka ovat painaneet vettä pois Perämeren pohjukasta
Olen käynyt useita keskusteluja, josko jatkaja kaupalle saadaan. Työnantajille messut ovat erityisen hyvä paikka tulla esille ja kohdata tulevaisuuden työntekijöitä. – Meillä oli kävijöitä Alavieskastakin asti. – Tämän vuoden ajan asiakkaat saavat vielä rekisteröintitodistuksen teknisen osan määräaikaiskatsastuksen yhteydessä. Mitä hyötyä uudistuksesta on. Vielä päätökseen saakka käytyjä neuvotteluja ei ole ollut, joten kaupasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä. Joku onnekas nappasi töitä jo messupäivänä. – Pienempiä alakohtaisia tilaisuuksia yritämme vielä järjestää, Salmela lupaa. Tiedot ovat käytettävissä Trafin sähköisessä palvelussa. Jos poliisi on syrjäisellä alueella, jossa nettiyhteys ei toimi, on tiedot mahdollista tarkistaa radion välityksellä. – Perustavarankierto ei ole riittävä. He olivat hieman kateellisia siitä, että heillä ei ole tällaista tapahtumaa. Kun kauppa suljetaan, Koistinen keskittyy vakuutustöihin. Tänä vuonna messukävijöissä oli entistä enemmän myös toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevia nuoria. Paperinen rekisteröintitodistus on päällekkäisyyttä, jollaisesta pyritään hallinnossa eroon. arTTu Säily Heli Nurkkala heli.nurkkala@almamedia.fi Alpua sai vajaa kaksi vuotta sitten takaisin kyläkauppansa. – Ensimmäinen löytyi jo kymmenen yli yhdeksän. Katsastuslainsäädäntö edellyttää, että tällainen todistus on autossa mukana. – Olen päättänyt luopua kyläkaupan pitämisestä. arkiSTokuva Heli Nurkkala. Yhdet isot messut kuitenkin riittävät Raahessa vuosittain. Miksi rekisteriotteista on luovuttu, kehityspäällikkö Esa Aaltonen Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista. Raution mukaan yleensä työntekijät löytyvät puskaradion kautta tai siivousalan opettajan Hanne StarkVierimaan kautta. Pohjois-Pohjanmaan TE-Toimiston asiantuntijan Marko Salmelan mukaan Tsäänssi! Työja koulutusmessut ovat kasvaneet vuosi vuodelta. – Se on katsastuksen tarkastuskortti, josta ilmenevät muun muassa katsastuksessa havaitut puutteet. Sama tilanne häämöttää edessä, myöntää Alpuassa kyläkauppaa pitävä Jukka Koistinen. Koistiselle kyläkaupan ensimmäinen vuosi 2014 näytti sen, että kyläkaupalla on kaikki elinmahdollisuudet. Ulkomaanmatkoilla rekisteriotetta kuitenkin vielä tarvitaan. Viime vuosi on tulokseltaan myös plussan puolella, mutta töitä kaupan eteen on paiskittu. Salmelan mukaan työntekijät ja työantajat voisivat kohdata useamminkin. Sen saa katsastuksen yhteydessä katsastusyritykseltä. tammikuuta 2016 Marraskuun puolivälistä alkaen ajoneuvojen paperisen rekisteröintitodistuksen teknistä osaa eli kansankielellä rekisteriotetta ei ole enää tarvinnut pitää mukana autossa. Siinä ei pitkiä haastatteluita tarvinnut, sillä sen kyllä näkee, ketä homma kiinnostaa, kertoo toimitusjohtaja Erja Rautio. Sen saa katsastusasemilta, jotka hoitavat rekisteröintejä. Rekisteriotetta ei siis enää tarvita, mutta mikä on katsastustodistus, joka pitää jatkossa olla mukana autossa. Jatkossa siitäkin yritetään päästä eroon. Lainarahaa en halua kaupan turvaamiseksi ottaa, eikä nykyinen ostomäärä tue niitä kehittämisjuttuja, joita haluaisin kaupan eteen jatkossa tehdä, Koistinen summaa. Sen saa tilattua Trafin Oma asiointi -palvelusta täysin maksutta. Myöhemmin todistuksen voi pyytää katsastuksen yhteydessä, jos tietää sitä tarvitsevansa. Kustannukset laskevat, kun auton omistaja voi rekisteröidä ja vakuuttaa autonsa sähköisesti. Kysy pois Timo Simula Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Tsäänssi! Työja koulutusmessut ovat nuorille hyvä mahdollisuus tutustua niin työnantajiin kuin koulutuksen tarjoajiinkin. – Poliisilla on jo vuosikymmenen ajan ollut autossa mahdollisuus katsoa koneelta rekisteröintitodistuksen tiedot. Sitä edellisen vuoden kyläkauppa oli ilman kauppiasta ja kyläkaupan ovet kiinni. Väki käytti kaupan palveluja ja samalla kauppiaalla oli mahdollisuus laajentaa tarjolla olevaa valikoimaa elintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden lisäksi rautakauppa-, lahjaja kausituotteisiin. Raahelainen Pro Clean -yritys löysi riveihinsä päivän aikana ainakin kaksi työntekijää, joista ensimmäinen aloittaa jo ensi viikolla. Miksi rekisteriotetta ei enää tarvita autossa. Auton rekisteriotetta ei enää tarvitse kuljettaa ajossa mukana. – Työntekijöitä tarvitaan varsinkin kesäksi, sillä meillä on kaikilla kesälomat ja tuuraajia tarvitaan, hän vinkkaa. Ulkomaille lähdettäessä rekisteriotetta kuitenkin tarvitaan. Miten silloin pitää toimia. Entä jos on lähdössä ulkomaille lyhyellä varoitusajalla. Vain raskaissa ajoneuvoissa eli linja-autoissa, kuormaautoissa ja perävaunuissa se tarvitaan edelleen tämän vuoden loppuun saakka. Liian moni kyläläinen kurvaa oman kaupan ohi taajamamarketteihin, joten ratkaisuja on tehtävä. – Tästä syntyy kansantaloudellista säästöä. Alpuan Valinta aloittaa loppuunmyynnin Jukka Koistinen on kauppiastyön lisäksi tehnyt vakuutusalan töitä. – Kansainväliset sopimukset tosiaan edellyttävät, että rekisteröintitodistuksen tekninen osa pitää olla ajossa mukana. Asia on muhinut mielessä jo useita kuukausia ja tähän päätökseen päädyin pari päivää sitten, Koistinen kertoo. Messuilta mahdollisuuksia Tsäänssi! -messut todella yhdistävät työnantajat ja työnhakijat. – Alpuassa kaupalla on kaikki menestymisen mahdollisuudet, jos väki käyttää palveluja. 8 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Perjantaina 15. Koistinen suunnittelee, että tavaran poismyynti alkaa ja tilausmäärät ajetaan alas. Kaupassa ja varastossa myytävää on 50 000–60 000 euron edestä. Alpuan kyläkauppa on työllistänyt lisäksi vakituisen ja määräaikaisia työntekijöitä
Haluatko jakaa tarinan. – Hankkeiden avulla tarjoamme TE-toimiston asiakkaille mahdollisuuksia osallistua työmarkkinavalmiuksia ja työllistymistä edistäviin palveluihin kattavasti koko toimialueellamme, sanoo tuetun työllistymisen palvelujohtaja Marita Rimpeläinen-Karvonen Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistosta. – Vartinojan ykkösvaiheen voimalat on rakennettu laillisesti. Mukaan tarttui ainakin yhteystitoja ja informaatiota. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Yksi nuorista maanviljelijöistä on raahelainen Sauli Joensuu, joka on noussut MTK Pohjois-Suomen johtokuntaan. Raahe on tavaraliikenteeltään Perämeren toiseksi suurin satama ja kasvamassa Perämeren projektikuljetuksien HUB-satamaksi. -Uudet hankkeet kohdistuvat ennen kaikkea nuorisotyöttömyyden vähentämiseen sekä edistämään pitkään työttömänä olleiden henkilöiden ja maahanmuuttajien sijoittumista avoimille työmarkkinoille, kertoo Rimpeläinen-Karvonen. Satamassa kävi 595 laivaa, kun käyntejä edellisvuonna oli 609. Vähennys alusmäärässä johtuu osittain syväsatamaa hyödyntävistä suuremmista laivoista, jotka voivat tuoda kerralla suurempia lasteja. ArtDuuni -hanke on valmennusja aktivointipalvelu työelämään, johon kuuluvat mediasauna, kansainvälisyyspaja, käsi-ja taidepaja, tehden yhteistyötä samassa rakennuksessa toimivan Taitokeskuksen kanssa. Avustuksia myönnettiin yhteensä 22 hankkeelle Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston toimialueella. ArtDuunille ja kuntakokeilulle lisärahaa Pohjois-Pohjanmaan työja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) myönsi yhteensä 1 160 157 euroa työllisyyspoliittista avustusta toimintaansa jatkaville hankkeille. Ylitarkastaja Tuukka Pahtamaa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta vahvistaa, että ympäristölupa on luonteeltaan päästölaki, jolla puututaan tuulivoimaloiden osalta meluun ja välkkeeseen. Raahen sataman kokonaistavaraliikenne oli viime vuonna yhteensä 5,57 miljoonaa tonnia. Tavaraliikenteessä tuonti oli yhteensä 4,69 miljoonaa ja vienti yhteensä 0,88 miljoonaa tonnia. Arosuohaukan pesinnästä ei ollut tietoa vielä siinä vaiheessa kun tuulivoimaloita Vartinojan alueelle suunniteltiin, ylitarkastaja toteaa. Tuulivoimaloiden rakentajat hyödynsivät sataman kuljetusmahdollisuuksia ja Raahen sataman kautta kuljetettiin 22 tuulivoimalan osat. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli noin 3 prosenttia eli 140 000 tonnia. Sahatavaraa liikkui sataman kautta edellisvuotta vähemmän. Sen jälkeen pariskunta on palannut pesimään joka vuosi. Luontosalissa kuultiin muun muassa ICT-alan näkemyksistä. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Nyt johtokunnan kymmenestä jäsenestä puolet on alle 40-vuotiaita. ”Mikäli arosuohaukan pesintä tai lento häiriintyy tai on vaarassa häiriintyä voimaloista, voidaan tuulivoimaloiden aiheuttamaa haittaa rajoittaa ympäristöluvan määräysten perusteella. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Hankehaku toteutetaan ajalla 25.1. Sahatavaraliikennettä kirjattiin lähes 82 200 kuutiota, mikä oli noin 10 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. Arttu Säily Arttu Säily Raahen Satama Oy:n saavutti yhtiöittämisen jälkeen ensimmäiselle toimintavuodelle asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet. Syyskokous valitsi johtokuntaan 4 uutta jäsentä, jotka kaikki ovat alle 40-vuotiaita. Tämän mahdollistavat laajat varastokentät, joita rakennettiin entisten lisäksi noin 4,5 ha. Siikajoen kunnanvaltuustolle on jätetty aloite, jossa valtuutettu Henna Kupsala vaatii kunnalta pikaisia toimia ympäristöluvan saamiseksi Vartinoja ykkösen alueelle. Raahen satamassa kasvuvuosi Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Siikajoella Vartinojan tuulipuiston alueella pesivää arosuohaukkaa ei voida suojella ympäristöluvan nojalla enää tässä vaiheessa, kun tuulivoimalat on ehditty rakentaa. Laji pesi Siikajoella ensimmäisen kerran 2011. Muita uusia jäseniä ovat Hanna Luukinen Limingasta, Tiina Pietikäinen Haapajärveltä ja Hemmo Turpeinen Taivalkoskelta. Raahesta jatkorahaa saivat kampusalueella toimiva Raahen kaupungin ArtDuuni –hanke ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän pyörittämä työllisyyden kuntakokeiluhanke. Uusimmassa uhanalaisuusluokituksessa arosuohaukka on määritelty erittäin uhanalaiseksi. Tavaraja alusliikenne jatkoi kasvuaan vuonna 2015. Myös varapuheenjohtaja maatalousyrittäjä Tuija Korhonen Sotkamosta jatkaa tehtävässään. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto valmistelee uusien työllisyyspoliittisten avustusten hankehakua. – Itse asiassa näköpiirissä ei ole instrumenttia jolla tilanteeseen voitaisiin puuttua, kun voimalat ovat jo pystyssä ja toiminnassa. Ympäristöluvasta ei suojaa arosuohaukoille Siikajoella pelätään miten käy arosuohaukan ensi keväänä, kun pesimäseudulla on toiminnassa oleva tuulipuisto.. – 1 9.2.2016. Sen sijaan tuulipuiston laajentaminen ei ole enää mahdollista, koska ympäristöministeriö on jättänyt vahvistamatta maakuntakaavan tältä osin. Perjantaina 15. Esitän, että Siikajoen kunta ryhtyy välittömästi toimiin arosuohaukan suojelemiseksi ja ympäristöluvan saamiseksi ja kiirehtimiseksi jo ennen keväällä alkavaa pesintää ja arosuohaukan muuttoa alueelle.” Arosuohaukka on Suomessa erittäin harvinainen. Messuilta mahdollisuuksia Tsäänssi! messuilla riitti kävijöitä. Pro Cleanin Erja Rautio on erittäin tyytyväinen messuihin, jossa työnantajat pääsevät kohtaamaan työntekijöitä. Julia Matkaselkä ja Pinja Oikarinen etsivät messuilta kesätyömahdollisuuksia. MTK Pohjois-Suomen johtokunta valitsi Kestilässä pidetyssä kokouksessaan maanviljelijä Jari Ahlholmin Kärsämäeltä jatkamaan tuottajaliiton puheenjohtajana tämän vuoden ajan. Tämän lisäksi olemassa olevia asfalttikenttiä kunnostettiin 2,5 hehtaarin alalta. Nuorta verta MTK:n johtokuntaan MTK Pohjois-Suomen johtokunta on nuorentunut reippaasti
– Käytännössä kaikki kerrostaloasukkaat kuuluvat pelastussuunnittelun piiriin, ja laki velvoittaa tiedottamaan asukkaille suunnitelmasta. . Vuonna 2014 kävijöitä oli tuhat vähemmän. 10 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 15. Ojalan kotiseutumuseo, Pattijoen kotiseutuyhdistyksen talkoilla avoinna pitämä, tieto puuttuu A Museofriikki elää pidempään. . Käynti tekee hyvää mielelle ja kutkuttaa aivonystyröitä.” Arkisto/ Petri AlminojA Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Taloyhtiöiden asukkaat tuntevat varsin huonosti talonsa pelastussuunnitelman. Pakkahuoneen pysyvään näyttelyyn tutustui vuoden aikana 5 945 kävijää, joista heinäkuussa yli 2 000. Eija Turusen mukaan työpajat soveltuvat vaikkapa yritysten tykypäivien ohjelmaksi. Työntekijöistä iso pula ruuhka-aikoina Raahen museoissa kävi viime vuonna vajaat 17 000 kävijää. Raahen museoista vetovoimaisimmaksi on odotetusti kohonnut Kruununmakasiini, jossa kävi vuoden mittaan 6 325 ihmistä. Eija Turusen mukaan Pakkahuoneella kävi ennätysmäiset 1 234 kävijää kahden heinäkuisen Pooki Flakkaa -päivän aikana, jolloin merenrannassa oli liikkeellä sankoin määrin väkeä. Museokävijät . Pelastussuunnitelma jää usein Ö-mappiin Esimerkiksi ilmastoinnin sulkeminen tulipalon sattuessa on kerrostalossa napin takana. – Toissavuonna oli Pekanpäivien aikaan hyisen kylmää. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön teettämässä tutkimuksessa haastateltiin tuhatta manner-Suomessa asuvaa. Kruununmakasiini: 6 325 . Tulosten valossa vaikuttaa siltä, että pelastussuunnitelma on edelleen vieras suomalaisille ja tiedottaminen on puutteellista. SPEKin arvioiden mukaan pelastussuunnittelu koskee noin 2,5 miljoonaa suomalaista. Kyselyssä selvitettiin väestön turvallisuustaitoja ja käsityksiä omatoimisesta varautumisesta. Suurin osa kerrosja rivitaloasujista ilmoittaa, että ei ole perehtynyt taloaan koskevaan pelastussuunnitelmaan. Arkkukarin kotiseutumuseo: 400 . Kävijöistä osa kävi työpajoissa. Eikä tilanne on kummempi pienen mutta hurmaavan Apteekkimuseon kohdallakaan. Tulos osoittaa, että pelastussuunnittelujärjestelmässä on edelleen paljon parannettavaa ja järjestelmän toimivuutta tulisi tutkia, SPEKin tutkija Heikki Laurikainen toteaa. . . . Ilman pelastussuunnitelmaan perehtymistä nappi voi kuitenkin olla hukassa. Turusen mukaan Raahen museoissa tehdään niin paljon ylitöitä kesäisten ruuhkatapahtumien aikaan, ettei se pitemmän päälle käy laatuun. . Pelastuslain mukaan pelastussuunnitelma laaditaan rakennuksiin, joissa on vähintään kolme asuinhuoneistoa. . Kävijät ole unohtaneet Suomen vanhinta paikallismuseotakaan. Tulokset osoittavat, että pelastussuunnittelu kaipaa lisää tutkimusta ja kehittämistä. Suurin ansio tästä langennee museon rock’n roll -näyttelylle, joka kaikessa nostalgisuudessaan heitti museoon sisään kesän lomasesongin aikaan sellaistakin väkeä, joita siellä ei yleensä näy. Museonjohtajan mukaan syy oli lähinnä säissä. Tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa kerrosja rivitaloista kuuluu suunnittelun piiriin. . Yli 60 prosenttia kerrosja rivitaloasujista ilmoittaa, että ei ole perehtynyt taloaan koskevaan pelastussuunnitelmaan. Pakkahuoneen museo: 5 945 . väestön turvallisuustaitoja sekä käsityksiä omatoimisesta varautumisesta. Pieneen Pakkahuoneen museoon tutustui Pooki Flakkaa -tungoksessa yli 1 200 vierasta. Kokoelmapalvelujen käyttäjät: 70 . Apteekkimuseo: 791 . tammikuuta 2016 Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Raahe on vanha kaupunki, ja sillä riittää museoita – jopa niin paljon, ettei niihin kaikkiin riitä työntekijöitä. Teatterinjohtaja Toni Kettukangas vetää työpajaa Keskiajan markkinoilla. Soveliuksen talon yläkerta, laivanpatruunan kodin interiöörimuseo: 1 071 . Valtioneuvoston asetuksessa pelastustoimesta sanotaan, että suunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asukkaille. Kävijöitä oli 791, kertoo Raahen kaupungin museonjohtajan Eija Turunen. Pikkusade ei haittaa, mutta jos on kylmä ja tajuton helle, silloin hyytyvät kävijämäärät. Soveliuksen talon alakerran näyttelytila: 1 484 . . Esimerkiksi Ojalan ja Arkkukarin kotiseutumuseot ovat olleet viimeksi auki museon ylläpitäminä vuonna 2008. Kyselyssä selvitettiin mm. Kruununmakasiinin kokousja konserttiväki: 600 . Tiedot käyvät ilmi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tekemästä tutkimuksesta. – Se oli avoinna Pekanpäivillä ja Taiteiden yönä, mutta ei Pooki Flakkaan aikaan, kun museoväkeä ei revennyt sinne, sekä joulukuussa merimieskirkon aikaan, ja kahdesti vuodessa siellä sai nisukahavit matkailuoppaiden mamsellien kahavilan aikaan. Työpajoissa opetellaan muun muassa solmujen, signaalilippujen ja tuluspussien tekoa. Arkisto / Heikki Westergård. Ne avautuvat yleisölle vain muutaman kerran kesässä juhlien aikaan. – Joudutaan miettimään, pidetäänkö jonkun tapahtuman aikaan kylmästi ovet kiinni
Hän luotti Jumalan sanaan. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Maria opettaa meitä myös siinä, miten otamme vastaan sen, kun asiamme ei tunnu tulevan kuulluksi. 220 660 (24 h) Kukat puh. Juhlaväkeä oli niin paljon, että vieraanvaraisuuden osoittaminen oli tullut mahdottomaksi. Lehdellä on oikeus muokata tekstiä. Pakkahuoneen museo pullisteli Pooki Flakkaa -tapahtuman aikaan heinäkuussa, kun kahden päivän yli 1 200 vierasta tutustui museon kokoelmaan. Saamme tuoda hänelle niin kiitollisuutemme kuin kaikki elämämme tarpeetkin. Tärkeimmän opetuksen Maria kuitenkin antoi siinä, miten hän puhui palvelijoille Jeesuksesta: ”Mitä hän sanookin, tehkää se.” Maria jätti huolensa Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, kannettavaksi. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Maria ei loukkaantunut tai säikähtänyt Jeesuksen antamaa vastausta. Saamme tulla omien asioidemme kanssa Jeesuksen luo, tuoda ne hänelle sellaisina kuin ne tunnemme. Jukka Malinen Pyhäjoen seurakunnan kirkkoherra Marian viisas neuvo Viikonlopuksi www.raahenseutu.. – Meillä on varmaan maailman halvimmat museohinnat, 1–4 euroa. facebook.com/ raahenseutu Seurapalstan ilmoittaja! Nyt voit jättää ilmoituksesi helposti verkossa. Lehdellä on oikeus muokata tekstiä. Se neuvoo meitä elämän matkallamme. Hän pitää luomaansa elämää yllä. – Tärkeintä tietenkin on museon perustehtävä: kulttuurihistoriallisen perinnön tallentaminen ja vaaliminen. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Se oli museon työntekijöille haasteellinen viikonloppu. Seurapalstan ilmoittaja! Nyt voit jättää ilmoituksesi helposti verkossa. Kukkatilaukset p.(08) 222943 Kirkkokatu 25 Raahe www.korhosenkukkatalo.com p.(08) 222944 iltaisin p.040 549 1825 Kattava tietopaketti veloituksetta Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima Hautakivet Kaiverrukset Entisöinnit Lyhdyt Koristeet Tervetuloa neuvottelemaan Suunnittelemme kiven toiveittenne mukaan. Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.raahenseutu.fi/ilmoittaminen • Valitse osastoksi seurapalsta • Lisää teksti • Ilmoituksen voi maksaa verkkopankissa, luottokortilla tai laskulla Asiantuntevaa palvelua jo 43v. Kaikki mitä sanassa sanotaan, tapahtuu. Raahen museoihin pääsee suurten tapahtumien aikaan ilmaiseksi, eivätkä pääsylippujen hinnat huimaa päätä muulloinkaan. Tämä 59 euron hintainen kortti haukkuu hintansa etenkin, jos vierailee kalliimmissa Etelä-Suomen museoissa. Se luo myös uutta. Arkisto/ VesA Joensuu Häiden järjestäjät olivat joutuneet vaikeaan tilanteeseen, viini oli loppunut kesken. Lisäksi yläkerran laivapatruunan asuntoon tutustui 1 071 ihmistä. Jumalan ja Vapahtajamme sana on väkevä ja pitää yllä elämää. Jeesushan vastasi Marialle kovalta tuntuvin sanoin: ”Anna minun olla, nainen. Vuorisaarnassa Jeesus opetti Jumalan huolenpidosta ja iankaikkisen elämän löytämisestä: ”Älkää murehtiko: ”Mitä me nyt syömme” tai ”mitä me juomme” tai ”mistä me saamme vaatteet. Kannattaa siis viipyä Jumalan sanan äärellä. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 11 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Teatterinjohtaja Toni Kettukangas vetää museolla Olavinpäivän markkinat -työpajoja. Palstalla ei julkaista tiedotteita kaupallisesta toiminnasta eikä virallisia kokousilmoituksia. Turunen muistuttaa, että vaikka museoiden kävijämäärät kiinnostavatkin, on museoiden aukipitäminen vain osa museotyötä. Jumalan sanan kautta on myös koko maailma luotu. Jeesuksen äiti lähestyi poikaansa, Jeesusta ja ilmaisi asian: ”Heillä ei ole viiniä.” Marian esimerkki ohjaa meitä lähestymään Jeesusta oikein. Muutamilla vierailijoilla on ollut museokortti käytössään. Perjantaina 15. Rukouksessa saamme puhua kaikesta mielessämme olevasta Jumalalle. 10 päivässä talon alakerta keräsi 1 484 vierasta. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Maria Morkon ja Tuula Lehtonurmen Kurkistuksia menneeseen -nukkenäyttelyyn saattoi tutustua Pekanpäivien, Pooki Flakkaan ja Taiteiden yön aikaan. Ennen kaikkea Jumalan sana opettaa meidät tuntemaan Jumalan ja hänen rakkautensa. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.nokianuutiset.fi/ilmoittaminen • Valitse osastoksi seurapalsta. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Jumalan valtakunta on Jumalan seurakunta täällä maailmassa. • Lisää teksti • Ilmoituksen voi maksaa verkkopankissa, luottokortilla tai laskulla. Hän tunsi oman poikansa, hän tunsi Jeesuksen ja antoi Jeesuksen toimia niin kuin oikeaksi näki ja Maria nöyrtyi siihen. Soveliuksen talo on merkittävä käyntikohde. Eija Turusen mukaan ryhmät voivat tutustua Soveliuksen taloon milloin tahansa, kunhan ryhmävaraus tehdään etukäteen. On hyvä ottaa Raamattu kirjahyllystä ja lukea sitä. 220 770 PALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA Hautauspalvelu Raahen Puukkoseura Ry Vuosikokous lauantaina 16.1.2016 klo 10 alkaen Saloisten koululla. Seurakunnan aarteena on julistaa anteeksiantamusta ja Jumalan rauhaa sitä kaipaaville. Palstalla ei tiedoteta kaupallisesta toiminnasta. Haluatko jakaa tarinan. l Laaja valikoima arkkuja l Kuljetukset edullisesti l Kauniit ja yksilölliset sidontatyöt l Siunaustilaisuuksien valokuvaus l Kaikki palvelut katutasossa l Meiltä myös laadukkaat hautakivet Kirkkokatu 37 Raahe www.havia.fi Hautauspalvelu p. Tervetuloa!. Ne tekevät keskiaikaista historiaa mukavalla tavalla tutuksi. Mikään inhimillisessä elämässä tapahtuva ei ole vierasta Jumalalle. Hän tiesi, että mikä Jeesus sanookin, se tapahtuu meidän parhaaksemme. Jumalan sana antaa myös parhaan perustan kaikelle, mitä elämässämme tarvitsemme
Mutta Heikillä oli keino tähänkin pulmaan. Kerrotaan, että Heikki oli suunnitellut jopa lentokoneen, mutta se jäi rakentamatta rahapulan takia. Aune on myös taloyhtiönsä hallituksen puheenjohtaja. Itse hän ei viinaksiin kajonnut, mutta tarjosi niitä vierailleen, jotka olivat yksinomaan miehiä. Tuulikki NousiaiNeN arkisTo. – Pianhan sen puheenjohtajan vaihtaa jos nykyisellä sattuu muisti menemään, Aune heläyttää. – Sotavuosien koettelemukset sen tekivät. Ei ihmisen elämässä liiaksi juhlia ole. – Miksi vain syntymäpäiviä juhlitaan. Nimipäivänään Mestari-Heikillä oli tapana järjestää isot karkelot. Myllyrakennuksessa olivat myös asuinhuoneet ja navetta. Silloin ajattelin että jos tästä hengissä selvitään, minusta tulee Jehovan todistaja. Nuorena miehenä hän suunnitteli ja rakensi tuulimyllyn, jollaista ei ole nähty ennen eikä jälkeen. Väitetään että monet ennustukset myös toteutuivat. Ikävuodet ovat kohdelleet Aunea silkkihansikkain. Mylly kuitenkin paloi. Hän osti runsaasti kahvia, pullaa ja myös miestä väkevämpää. ”Koska pieniin päihin ei mahdu isoja aivoja, ihmiset ovat sitten isompipäisiä.” ”Mutta hampaat niiltä ovat hävinneet kokonaan ja suut ovat kuin sammakoilla. Aunen teksteihin voi tutustua Vihannin kirjastossa, jonne niitä on tallennettuna. – Olen kiitollinen että olen saanut olla näinkin terve. Heikinpäivä on juhlapäivä – Ensi tiistaina on Heikin nimipäivä ja silloin katkeaa talvenselkä. – Heikki osasi myös ennustaa. Nimipäiviä kokoonnuttiin viettämään kylän suurimpien talojen pirtteihin vuoronperään. Häntä piti juottaa olkipillillä, niin heikko oli aluksi kunto. Mestari-Heikki oli myös keksijämiehiä. Vihannin kotiseutukirjassa (Vihannin kirja I) kerrotaan Heikin ennustaneen, että tulevaisuudessa ihmiset tarvitsevat suurempia aivoja kuin nykyään, koska silloin melkein kaikki työ tehdään aivoilla. Vihantilaisen Aune Myllykankaan äiti tunsi hyvin legendaarisen Mestari-Heikin. 12 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 15. Yksinäisyys on tälle mummelille vieras käsite. Heikki oli isokokoinen ja vahva mies, joka oli ahkera pellonraivaaja ja kova ojankaivaja. Olemus on pirteä kuin peipposella. Kun hän pääsi talolle, hän kävi lattialle selälleen ja pyysi maitoa juodaksensa. Pirtin lattialla pyörittiin piiriä, ja piirin keskellä seisoivat kaikki Heikit, päivänsankarit. Kyllä nimipäivääkin kannattaisi juhlistaa. Vihannin Kirkonkylällä asuva 85-vuotias Aune Myllykangas tietää kertoa Mestari-Heikistä monia muitakin muisteluita. Aune tunnetaan taitavana kronikoiden ja runojen riimittelijänä. ”Heikinpäivä on vuoden suurin juhlapäivä, koska silloin taittuu talvenselkä”, MestariHeikki julisti. Mitäpä ne hampailla, eihän nytkään enää kukaan halua syödä kuivaa leipää.” Aune Myllykangas on MestariHeikin kanssa samaa mieltä siitä nimipäivien vietosta. Viikkokalenteri on täynnä tapahtumia ja rientämistä, sillä Aune on edelleen aktiivinen Jehovan todistajien jäsen. Piirroksen on laatinut muistikuviensa perusteella Jaakko Verkasalo. – Äitini, joka oli isoissa taloissa piikana, kertoi usein Mestari-Heikistä. Eikös nimipäiviä kannattaisi juhlistaa enemmänkin, Aune Myllykangas ehdottaa. Kerran hän oli jäänyt ojan pohjalle puristuksiin ison kiven alle. Sen jälkeen Heikki rakensi luonnonkivistä kellarimaisen asumuksen, jota ei ainakaan tuli pääsisi tuhoamaan. tammikuuta 2016 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Vihannin Ilveskorvessa asusteli aikoinaan poikkeuksellinen persoona, Heikki Kilpua-Myllymäki (1854– 1934), joka muistetaan nimellä Mestari-Heikki. Hän joi litrakaupalla, suunnattomia määriä, ja niin menivät kylkiluut paikoillensa. Vihannin kotiseutukirjasta löytyy piirros Mestari-Heikin myllystä
5,80€ • aikuiset ja lapset yli 12v. Ilmoittautuminen ja lisätietoa www.fcraahe.fi.. Lisät. 050 522 2261) ja varaa paikkasi mukavalle lomalle mukavassa seurassa. Roy 040 718 2134 07pojat piirisarja ja Nappulaliiga Ma 16.45-18 ja ke 17.45-19. Ti 17.45-19, ke 18.45-20 ja pe 16.45-18. klo 15.00. klo 18.00 Yht.kris.rukousilta ev.lut.seur. Metsäsienikeitto L, G Feta-broileripata VL, G Jauhelihapihvit & ruskeakastike L ke 20.1. Lisätietoa www.fcraahe.fi FC Raahen harjoitukset Arina Areenalla: Kaikille. Petteri 044 9741774 00-03-tytöt Futisliiga. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 13 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tervetuloa uudet ja nykyiset pelaajat, tytöt ja pojat, oman ikäluokan harjoituksiin piirisarjaja harrastejoukkueisiin Arina Areenalle. Raahen Vapaaseurakunta Brahenkatu 15 To 21.1. Tälle vuodelle saatte kortteja tiistaikerhossa. klo 18. ELÄKELIITON RAAHEN YHDISTYS Vielä on vapaita paikkoja Siilinjärven Kunnonpaikkaan 25.-30.01. Ma ja pe 18.30-20.15. Ma 18-19 tytöille ja pojille. Ilmoittautuminen Jaakolle 18.1. 99-03-pojat Futisliiga. Pelaajan vanhempi osallistuu aina harjoituksessa oman lapsen ohjaamiseen vastuuvalmentajan kanssa. Someronkangas-Säilynneva alue. Hernekeitto L, G Jauheliha-sipulikastike L, G Kalkkunaa barbequekastikkeella L, G Pannaria, kermavaahtoa ja hilloa pe 15.1. Lähimmäishetki klo 11:30 Su 24.1. Kerhon aiheena on Raahen kaupungin ajankohtaiset asiat. Janne Klemetti 040-8220561. Lisät. Verkossa ilmoitus on jätettävä ti tai pe klo 10 mennessä. Palauttakaa vapaaehtoistoiminnanja kuntokortit mahd. Ilmoitukset voit jättää helposti verkossa www.raahenseutu.fi /Ilmoittaminen ja maksaa verkkopankissa tai luottokortilla. Roy 040 718 2134 06pojat piirisarja ja Nappulaliiga. Lisät. Avoin, ilmainen omaehtoisen harjoittelun valvottu vuoro ArinaAreenalla ti klo 16-17. n Myydään n Ostetaan n Halutaan vuokrata n Vuokralle tarjotaan n Kaikenlaista Pattijoen Metsästysseura KV-AJOK. • Valitse lehti • Valitse ”seurapalsta” • Kirjoita teksti • Ohjelma näyttää sinulle hinnan ilmoituksen koon mukaan • Ilmoituksen voi maksaa verkkopankissa, luottokortilla tai laskulla. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Lisät. Jumalanpalvelus klo 11 Israel-ilta klo 17 Rimpikankaantie 73, Paavola Yppärin Erämiehet Ry Rannanpuoli; maastossa Kansainväliset ajokokeet 16.01.2016, vältä häiriötä! Pyhäjoen Metsästysseura Ry Leppoja; maastossa Kansainväliset ajokokeet 16.01.2016, vältä häiriötä! Saloisten Jahtimiehet Ry; Jouttisuo, Palloinhaka ja Aroinniitty; maastossa Kansainväliset ajokokeet 16.01.2016, vältä häiriötä! Pattijoen Metsästysseura Ry Huopakki, Porankangas, Pylsy-Mustankannonkangas ja Liekokangas-Piittakangas-Pahkamaa; maastossa Kansainväliset ajokokeet 16.01.2016, vältä häiriötä! Parhalahden Metsästäjät Ry Kytösato, Haapaniitty ja Pitkäkangas; maastossa Kansainväliset ajokokeet 16.01.2016, vältä häiriötä! Ao 200 veteraanit yhteislauluilta keskiviikkona 20.1. Roy 040 718 2134 07pojat piirisarja ja Nappulaliiga Ma 16.45-18 ja ke 17.45-19. Ti 17.45-19, ke 18.45-20 ja pe 16.45-18 Lisät. FC Raahe. 05-pojat piirisarja ja Nappulaliiga. Lisät.www.fcraahe.fi 03-pojat piirisarja Ti 17.45-19, ke 18.45-20 ja pe16.45-18 .Lisät. FC Raahe jalkapallokoulu. Lisät. 8,50€, la 9,50€ LOUNAS koko pöytä ma-la lapset • 2-7 v. Tervetuloa uudet ja nykyiset pelaajat, tytöt ja pojat, oman ikäluokan harjoituksiin piirisarjaja harrastejoukkueisiin Arina Areenalle. HELLUNTAISEURAKUNTA RAAHEN SEUTUKUNTA Reiponkatu 40 / www.raahehlsrk.com Su 17.1. Ti 17.45-19, ke 18.45-20 ja pe 16.45-18. klo 10.00-15.00 Pohjois-Suomen Vapaaseurakuntien rohkaisupäivä Oulun Vapaakirkossa seurakuntalaisille. Jätä ilmoituksesi seurapalstoille helposti • Mene osoitteeseen www.raahenseutu.fi/ ilmoittaminen Ohjelma opastaa ilmoituksen tekemisessä. Ma 17-18. Lisätietoa www.fcraahe.fi FC Raahen harjoitukset Arina Areenalla: Kaikille. 7 99 kg Saloisten Jahtimiehet Lauantaina 16.1. Haluatko jakaa tarinan. Avoin, ilmainen omaehtoisen harjoittelun valvottu vuoro ArinaAreenalla ti klo 16-17. FC Raahe. Ma 18-19 tytöille ja pojille. Ti 17.45-19, ke 18.45-20 ja pe 16.45-18 Lisät. FC Raahe jalkapallokoulu. Jyrki 0405804204. Janne Kippola 044 0100784 09-10-pojat ja tytöt Nappulaliiga. Ma 17-18. pieni sali La 23.1. Tiistaikerhossa tapaamme 19.01. Rukouspysäkki klo 10–12 Seurakuntakoulu klo 18 To 21.1. Lisät. Rukousilta Kopsassa klo 19 Ti 19.1. Ma ja pe 18.30-20.15. Nuortenilta klo 19 La 23.1. 08-pojat ja tytöt Nappulaliiga. Kristittyjen yhteinen rukousilta seurakuntakodilla Pe 22.1. Perjantaina 15. Koemaastot: Liekokangas-Piittakangas-Pahkamaa alue, Pylsynkangas-Mustankannonkangas alue, Huopakin alue, Porankangas. Janne Klemetti 040 8220561 02-pojat piirisarja Ti , ke ja pe 16.45-18. senioritanssijat harjoittelevat klo. Lisät.www.fcraahe.fi 04-pojat Futisliiga. Seikeitto L, G Riista-perunalaatikko L, G Curry-broilerikastike L, G LOUNAS ma–pe 10.30–15, la 11-15 • keittolounas 6,50€ • kotiruokalounas ark. Lisät. Janne Pajala 0500 489600 04-07-tytöt Nappulaliiga. 10.00 Paradisessa ja käsityökerho kokoontuu klo 14.00 Kreivinajassa. Jyrki 0405804204. Kananpojan marinoitu koipireisi Kirjolohifile, Suomi ruodoton 1 29 kg Tarjous voimassa pe-la 14.-16.1. 08-pojat ja tytöt Nappulaliiga. Raahen linja-autoasemalta klo 9.00. Tammi-huhtikuussa 17.1. Lähdemme matkaan 25.01. URHEILUSEURAT SEURAKUNNAT JÄRJESTÖT Raahen Seutu ja Raahelainen julkaisevat Aluemarkkinat-palstan ilmoitukset keskiviikon tai lauantain lehdessä. 05-pojat piirisarja ja Nappulaliiga. 16.1.2016. Lisät. Leikkaa tästä vuoden 2016 harjoitusajat talteen. Petteri 044 9741774 00-03-tytöt Futisliiga. Uudet pelaajat voi tulla suoraan harjoituksiin ja puhua siellä valmentajan kanssa tai yhteydenotto valmentajaan etukäteen. Soita Elville (puh. Pelaajan vanhempi osallistuu aina harjoituksessa oman lapsen ohjaamiseen vastuuvalmentajan kanssa. Ma 18-19. Lisät. Ma 18-19. Ma 18-19 ja ke 19-20. Ilmoittautuminen ja lisätietoa www.fcraahe.fi. Janne Klemetti 040-8220561. Leikkaa tästä vuoden 2016 harjoitusajat talteen. alkaen sunnuntaisin klo 13-14 Arina Areenalla ilmainen jalkapallokoulu 2009-2010-syntyneille pojille ja tytöille, paikalle 12.30. Kirkas kasviskeitto L, G Naudan suikalepaistia L, G Tonnikala-lohi-pastavuoka L la 16.1. Roy 040 718 2134 06pojat piirisarja ja Nappulaliiga. Kalkkuna-nuudelikeitto L Pyttipannu L, G Kasviskroketit & juustokastike L to 21.1. Ma 18.01. Lisät.www.fcraahe.fi 03-pojat piirisarja Ti 17.45-19, ke 18.45-20 ja pe16.45-18 .Lisät. 99-03-pojat Futisliiga. Lisät. alkaen sunnuntaisin klo 13-14 Arina Areenalla ilmainen jalkapallokoulu 2009-2010-syntyneille pojille ja tytöille, paikalle 12.30. Ti 18-19 ja to 18-19. Lisät. Janne Pajala 0500 489600 04-pojat piirisarja.. Janne Klemetti 040 8220561 02-pojat piirisarja Ti , ke ja pe 16.45-18. on Jouttisuon, Paloinhaan ja Aroinnniityn alueet rauhoitettu ajokokeiden vuoksi. Rukousilta klo 18 Ke 20.1. Ma 16.45-18 ja ke 17.45-19. Häränlihakeitto L, G Kermainen kanavuoka L, G ti 19.1. Janne Kippola 044 0100784 09-10-pojat ja tytöt Nappulaliiga. Lisät. Lisät.www.fcraahe.fi 04-pojat Futisliiga. 4,20€• 8-12v. Uudet pelaajat voi tulla suoraan harjoituksiin ja puhua siellä valmentajan kanssa tai yhteydenotto valmentajaan etukäteen. Ma 16.45-18 ja ke 17.45-19. Tammi-huhtikuussa 17.1. pian sihteerille. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. 16.00 Vieraana Riku Rantanen Lounaan ruokalista ma 18.1. vantissa, tarjolla kahvia, makkaranpaistoa ja arvontaa, tervetuloa kaikki laulun ystävät. mennessä Su 24.1. Jumalanpalvelus klo 11, Heikki Penttinen Ma 18.1. Ti 18-19 ja to 18-19. 9,50€ RAAHE pss 10,säkki 0,42/0,50/rll Wc-paperi 24rll tai talouspaperi 20rll 24 95 Tyttöjen ja poikien toppahousut 130-170 Hinnan mitalla halvempi! Ale jatkuu kodinja vapaa-ajansekä tekstiiliosastoillamme ! Yllätä itsesi ja kukkarosi www.HHnet .fi @HalpaHalli RAAHE, palvelemme 8-21 8-18 Ma-pe La Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! 9 95 kg 1 95 pkt Salaattimestarin salaattibaarista (PE-LA) Atria burgerit 110g HK Sininen lenkki 580g 3,36/kg 3,03/kg 1,2,49 á 0,69 á 0,79 kg Keräkaali, Suomi 3 kpl 3 prk 2,67/kg Valio Pehmeä maitorahka 250g Tee oma salaattisi! Elintarviketarjoukset voimassa pe-ti 15.-19.1.2016 (vain kotitalouksille). Lisät. Ma 18-19 ja ke 19-20. Janne Pajala 0500 489600 04-pojat piirisarja.. Lisät. Janne Pajala 0500 489600 04-07-tytöt Nappulaliiga
A Vaikka olisin päätynyt pyörätuoliin tai kuollut, niin en olisi vaihtanut päivääkään.” 1 Raahe-Kiekko saa II-divarissa perjantai-illan vieraaksi paikallisvastustajan Ylivieskasta. Ilmoita meille toimitus.raahenseutu@ almamedia.fi UrheilUtärpit Pattijoen Urheilijoiden B-tytöt valmistautuvat 30. klo 14.15 RJK Kärpät Akatemia, naiset Su 17.1. Sen sijaan on vaikeampi uskoa, että hänellä on takanaan pitkä neuropsykologinen ja fyysinen kuntoutus. helmikuuta 2012 snowcrossin MMsarjan kisassa. Nyt on toisin. Urheilijana Honka on kuitenkin tottunut, että aina kolottaa jostain. PattU Tyrnävä La 16.1. Aivovamma on ja pysyy, mutta se ei ole ongelma. Työ ja kuntosali eivät kuitenkaan tyynnyttäneet kilpaurheilijan voitontahtoa. Koko identiteetin olen joutunut rakentamaan uudestaan. Edellisessä pelissä Raahe-Kiekko oli kuskin paikalla. tammikuuta 2016 Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi – Olen nyt parempi Jussi kuin ennen. Raahe-Kiekko YJK Pe 15.1. Monella urheilijalla on varmasti ihan sama juttu. Vapaaajallaan hän jatkoi liikkumista kuin kilpaurheilija. Identiteetti muokkautuu koko ajan. asteen aivovamma. Futsalturnaus Su 17.1. Tiedätkö jonkin tapahtuman. Fyysisesti Honka on ehkä paremmassa kunnossa kuin ikinä – kiitos aktiivisen salitreenin. – Yritin vetäytyä snowcrossista, sillä siinä ei ole minun kohdallani enää mitään järkeä. 14 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU – Perjantaina 15. Honka myöntää, että koko toipumisprosessin isoin työ on loppujen lopuksi ollut henkisellä puolella, vaikka fyysinen kuntoutus ja aivojen uudelleen ohjelmointi onkin vienyt aikaa ja voimia. Nyt en ole enää kilpaurheilija, vaan olen perheenisä ja yrittäjä. – Suurin kiitos kuitenkin yläkertaan Jumalalle. Hän paiskautui pää edellä rataan 100 kilometrin tuntivauhtia kulkevasta kelkasta. Vuonna 2013 hän kiersi oululaisen Matti Määtän mukana Suomen kisoja ja vuonna 2014 hän huomasi kiertäneensä Määtän mukana jo kaikki Euroopan kisat. – Kipujen kanssa pärjää. Kun Honka kuntoutui, hän pisti kaiken energiansa päivätyöhönsä SSAB:n Raahen tehtaalla. klo 10-18 4 PattUn B-tytöt pelaavat Arina Areenalla harjoitusottelun Tyrnävän Tempausta vastaan. Keuhkotkaan eivät ole yhtä hyvässä kunnossa kuin ennen, mutta liikunta auttaa siihenkin. Hän on ryhtynyt yrittäjäksi ja työskentelee Täysillä sisään ja paareilla ulos Kun rakastaa vauhtia, korkeita hyppyjä ja adrenaliinin tuomaa huumaa, voi olla varma, että joskus tulee stoppi. klo 18.30 2 Huomenna lauantaina on futsal-katsojille luvassa loistava iltapäivä Raahen liikuntahallilla. Pikkuhiljaa Hongan suuri rakkaus snowcross on hiipinyt takaisin hänen elämäänsä. Honkaa on helppo uskoa. Harva olisi uskonut, että mies, joka joutui opettelemaan kävelyn uudestaan ja kouluttamaan aivojaan muistipeleillä, kuntoutui niin hyvään kuntoon kuin mitä hän nyt on. Ensin AS Moon pelaa 1-divaria. Olen Jussi 2.0, nauraa entinen snowcrosskilpailija Jussi Honka. Onnettomuuden seurauksena Hongalla diagnosoitiin 3. ArkiSto / roy ViitAnen. – Etuotsalohkossa ja oikeassa aivopuoliskossa on edelleen ruhjeita. Kaipuu siihen maailmaan on kuitenkin ollut kova, sillä kaikki ystäväni ovat sieltä ja perheenikin on ollut täysillä lajissa mukana. Liikunta pitää olkapäät kunnossa. Enää Honka ei itse kilpaile. Jussi Honka on kuntoutunut vakavasta onnettomuudestaan lähes täysin. Mukana on useampi maajoukkuepelaaja, joten tarjolla on suomalaista huippufutsalia. RJK/PJK IPK, C-jun Su 17.1. klo 16 3 Tarttuuko liigamiesten tarjoama oppi junioreille selviää sunnuntaina, kun FC Raahe isännöi E10-11-ikäluokan piirisarjaturnausta samassa salissa. AS Moon Zenith La 16.1. Jos sen teen, siitä en enää ehkä kuntoudu. klo 13.30 Sievi Futsal GFT La 16.1. Hän haluaa kiittää kaikkia läheisiään ja heitä, jotka ovat auttaneet. klo 18.45 Roy Viitanen Seuraamme tällä palstalla alueemme urheilijoiden kilpailuja ja muita liikuntatapahtumia. Onnettomuus vei Hongan elämän ja kuoleman rajamaille. tammikuuta Oulussa pidettäviin halli-SM-alkukisoihin pelaamalla tulevana lauantaina harjoitusottelun Tyrnävän Tempauksen B-tyttöjä vastaan. Hänen olkapäänsä murskautuivat ja keuhkot kärsivät vakavia vaurioita. klo 18 5 Sunnuntaina RJK:n naiset ja RJK/PJK:n C-nuoret pelaavat Suomi-sarjaa. Heti perään saliin astelee Sievi Futsalin ja GFT:n liigapelaajat. Ennen olin niin hyvä ihmisenä kuin olin urheilijana. Se vei häneltä myös sen, mitä hän on aina intohimoisesti rakastanut: snowcrossin. – Sitä putosi täysin tyhjän päälle onnettomuuden jälkeen. Onnettomuus muistuttelee itsestään toisinaan kipuilevina olkapäinä. – Se on onni ja ihme, Honka sanoo. Nyt nähdään kuinka käy kotihalissa. En edes huomaa sitä päivittäisessä elämässä, Honka kertoo. Minulla on liikaa menetettävää. En saa lyödä enää päätäni. Jussi Honka loukkaantui vakavasti hyppyrionnettomuudessa Venäjällä 25
Tärkeintä on perhe, kouluttautuminen ja se kaikki muu oikea elämä. . Sen vastustajana tässä kuvassa pelaava Santa Claus -juniorit on kolmanneksi suurin. Haluatko jakaa tarinan. Sitä olen edelleen. Nyt hän haluaa olla esimerkkinä nuorille kuskeille. – Kun itse aloitin lajin parissa, ei ollut ketään keneltä kysyä neuvoa eikä saatuihin neuvoihin voinut aina luottaa. Valittavanasi on kaksi vaihtoehtoa: Keskiviikkoisin sekä lauantaisin ilmestyvä Aluemarkkinat -rivi-ilmoituskokooma tai luokitellut ilmoitukset oikean otsikon alla kaikkina julkaisupäivinä. Työssä: SSAB:n Raahen tehtaalla nauhavalssaamon kunnossapidon työnjohtajana. Tälle talvelle hän hommasi myös oman kelkan. FC Raahen pelipasseja oli 276. Sitä seuraavat Rovaniemen Palloseura, 785, Santa Claus -juniorit, 734, ja Haukiputaan Pallo, 649. kilpailutoiminnan koordinaattori Raine Pernun keräämän tilaston mukaan jalkapallon kärkikvartetti on säilynyt ennallaan. 10€. Ei kaikkien tarvitse mennä sitä vaikeampaa kautta. Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.raahenseutu.fi/ilmoittaminen • Valitse haluamasi osasto • Lisää kuva ja teksti • Ohjelma näyttää sinulle hinnan ilmoituksen koon mukaan • Ilmoituksesi voit maksaa verkkopankissasi tai luottokortilla. Olen joutunut oppimaan kaiken kantapään kautta. – Aion silti nyt pysyä siellä radan reunalla ja nauttia ajamisesta ja tekemisestä eri tavalla. Raahen suurin jalkapalloseura FC Raahe sijoittuu 13. Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Jalkapallo on vahvassa myötätuulessa Pohjois-Suomessa. Hinnat alk. Vaikka olisin päätynyt pyörätuoliin tai kuollut, niin en olisi vaihtanut päivääkään. Määrä on kasvanut reilut 10,4 prosenttia vuodesta 2014, jolloin pelipasseja oli 236. Jalkapallon pelaajien määrä kasvaa FC-Raahe on pelaajiltaan Pohjois-Suomen 13. Myytkö, ostatko, vuokraatko.... Sitä paitsi, olen aina ollut sellainen tyyppi, että täysillä sisään ja paareilla ulos. Vaikka kilpailu-ura ei olekaan Hongalle enää mahdollista, hän myöntää kaipaavansa kilpailemista lähes päivittäin. Minä olen saanut tehdä juuri sitä, mitä minä olen halunnut. Suurin on Oulun Luistinseura, jolla on muutamaa päätä vaille tuhat jalkapalloilijaa riveissään. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. – Rakastan edelleen sitä vauhtia ja hyppäämistä, kaikkea sitä rappaamista, mitä lajiin kuuluu. Syntynyt: 17.6.1985 . Hän haluaa kiittää kaikkia läheisiään ja heitä, jotka ovat auttaneet. Arkisto / roy ViitAnen VesA Joensuu uransa tiennyt, että isompi tärsky tulee ja siitä on vain selvittävä. . Piirin suurimman naisja tyttöjalkapalloon erikoistuneen seuran titteli menee oululaiselle ONS:lle, jolla oli yli 350 pelaajaa riveissään. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. suurin jalkapalloseura. Tänä päivänä Honka hyppää moottorikelkan rattiin jatkuvasti. Ajaminen tulee niin syvältä, että sitä on vain pakko tehdä. Tilastossa suurimpien seurojen joukossa pykälän alaspäin pudonnut FC Raahe, TP-47, Kajaanin Haka ja Kemin Palloseura ovat kaupunkiensa selkeitä ykkösseuroja pelaajamäärillä mitattuna. Varsinkin junnuna sitä ajattelee, että millään muulla kuin sillä kilpailemisella ei ole mitään väliä, mutta ei se niin mene. Vaikka toisin voisi luulla, ajaminen ei ole hirvittänyt Honkaa kertaakaan onnettomuuden jälkeen. FAKTA Jussi Honka . – Jos joku kaatuu pyörällä, niin ei hän lopeta pyöräilyä vaan sen takia, että on kerran kaatunut. Hän ajaa muun muassa koulutusajoja ja testisäätöjä. . – Suurin kiitos kuitenkin yläkertaan Jumalalle. Harrastaa: Kuntosalia, maastopyöräilyä, snowcrossia ja motocrossia. Hänellä on Määtän lisäksi muitakin suojatteja. Piirin kokonaispelaajamäärä nousi viime vuonna uuteen ennätykseen suurimpien jalkapalloseurojen vedettyä lisää väkeä riveihinsä. Sama homma se on minulla. Perjantaina 15. Ja ehkä me lajin harrastajat olemme sellaisia adrenaliininarkkareita, että jos sitä adrenaliinipiikkiä ei jostain saa, niin tulee hulluksi. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 15 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. – Kun harrastaa tällaista lajia, niin tietää, että joskus käy jotain pahempaa, sillä niin on käynyt kaikille muillekin. . Suomen Palloliitto Pohjois-Suomen piirin vt. Kotoisin: Raahesta . Honka kertoo, että hän on koko Jussi Honka on kuntoutunut vakavasta onnettomuudestaan lähes täysin. Aiemmasta poiketen pelaajamäärä ei ole otettu vuoden viimeisenä päivänä vaan hiukan aiemmin. Uusi muhoslaisseura Ponkilan Pantterit keräsi Muhoksen Urheilijoiden jäämistöstä ja kokonaan uusista nimistä lähes 200 pelaajan ryhmän ensimmäisen toimintavuoden aikana. Miksipä en jakaisi tietoani muille. Perhe: Vaimo ja 4-vuotias tytär sekä 11 kuukauden ikäinen poika. Pieiä ihmeitä tapahtuu. Nyt voit helposti jättää ilmoituksen verkossa. . . . Pyörittää vapaa-ajallaan omaa Jussi Honka Oy -yritystään. Jussi Honka on tänä päivänä onnellisessa asemassa. – Jos en olisi käynyt kouluja olisin nyt aika huonossa asemassa. 8 000 pelaajan raja meni rikki ensimmäistä kertaa vuosi sitten, mutta viimeisimmässä laskennassa vuoden lopussa pelaajia oli jo 9 180. Kemiläisen naisja tyttöjalkapallon erikoisseuran kasvu nosti sen lähelle 200 pelaajan rajaa. suurimmaksi Pohjois-Suomen piirin seuroista. muiden snowcross-kuskien mekaanikkona ja valmentajana. Niiden pelaajamäärä liikkuu välillä 200–400. Hän saa edelleen olla mukana siinä maailmassa, mitä hän rakastaa ja hän on kunnossa, niin fyysisesti kuin henkisestikin
Tita Haapajoki on sitä mieltä, että pelkkä vedessä hauduttaminen ei riitä. Aivan kuin ne olisivat olleet uteliaita, kuvaaja kertoo. – Saukot katsella killistelivät pää kallellaan kun kuvasin niitä. Ihan kuin vekkulit poseeraisivat kuvaajalle. Saunan lauteilla tuntuvat velatkin saatavilta ja kivut sekä kolotukset on kautta aikojen ”ropsuteltu saunan loukkoon”. Viime vuonna etenkin pihlajanmarjoja syövät linnut olivat tavattoman runsaita. Rahnutus. – Vastomalla voi myös symbolisesti puhdistaa elämäänsä – ropsutella pois hartioiltaan kannettuja taakkoja ja samalla elvyttää elimistön toimintaa, Tita Haapajoki muistuttaa. Se on järjestetty tammikuun viimeisenä viikonloppuna v. Samalla saunaan leviää vastustamaton kesän tuoksu. 16 LUONTO RAAHEN SEUTU Perjantaina 15. Selluliitista kärsivät ovat huomanneet, että rankka vastominen on tehokkain mahdollinen selluliitin ohentaja. – Vastominen on aromaterapiaa parhaimmillaan. ”Vastominen pitää aloittaa päästä ja edetä ajamalla taudit pois varpahista varvikkoon, sormenpäistä sammaleen”, vanha sananlasku opastaa. Vastominen myös puhdistaa tehokkaasti, koska ihohuokoset aukeavat ja hienerityksen lisääntyessä kuona-aineet saavat kyytiä. – Joku on nähnyt niitä jopa neljä yhtä aikaa. Ja sitten on se tuoksu. Kun sillä roimii itsensä punakaksi ja pehmoiseksi, saa unohtaa suihkusaippuat ja kaiken maailman kokovartalon kosteuttajat. Lähde: Suomen Saunaseura Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Kovan pakkasen nostattamat huurut innostivat ruukkilaisen Pekka Mällisen kuvausretkelle Ruukinkosken partaalle tässä muutama päivä sitten. Ensin jalat alhaalta ylös, kädet sormista hartioita kohti ja viimeksi vatsaja selkäpuoli. Kirjan mukaan nuorena pyydystetty saukko voi tulla hyvin kesyksi ja on ”sangen oppivainen”. Saunavasta on palsamia pakkaskuivalle iholle Saunavasta tuo kesän talven keskelle, kunhan sen hauduttaa ja pehmittää huolella. ”Kiinassa käytetään opetettuja saukkoja kalastukseen.” Ruukinkoskessa asustaa uteliaita saukkoja Harvinainen tilanne Ruukinkosken rannassa keskellä kylää. Ja vielä toinenkin. Iho elpyy ja hengitystietkin saavat tervetullutta kosteutta. Ihmisen fysiologiaan paremmin perehtyneet tietävät, että mielihyvän tunteita siivittävät morfiinin kaltaiset aineet, endorfiinit, joita elimistö innostuu tuottamaan saunan löylyissä. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 1. Yhtä aikaa ne eivät sentään tule avantoon polskimaan. Tita suosittelee vastomaan koko kehon varpaita ja sormenpäivä myöten: – Kannattaa edetä lymfan eli imunesteen kiertokulun suuntaisesti. Avantouintia harrastava Esko Kantola vahvistaa, että saukot ovat Ruukinkosken vakioasukkaita. Ja rahnutus viimeistelee nautinnon. Kunpa ne pysyisivät jäälautalle vielä muutaman sekunnin... Saunominen lisää syvän unen määrää ja riittävän syvä uni vaikuttaa positiivisesti muistitoimintoihin, oppimiseen ja ongelmanratkaisukykyyn. Ensimmäisen kahden tunnin aikana syvä uni lisääntyi runsaalla 70%:lla ja kuuden tunnin aikana 45 %. tammikuuta perinteisen Pihabongaus-tapahtuman. – Koivuinen vasta hoitaa kahdella tavalla. Pihabongaus on Suomen suurin lintutapahtuma. Putkonen ja Elomaa (1976) ovat julkaisseet toistaiseksi ainoan tutkimuksen, jossa on selvitetty saunomisen vaikutusta yöunen rakenteeseen. Tosin ei sitä ihan näin vehreäksi saa kuin tämä kesäinen ropsutin. helmikuuta. Nyt jos koskaan kannattaa ottaa saunavasta esille. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla ja havainnot ilmoitetaan BirdLifelle. . Pihabongaus kerää tietoja talvilinnuista Talitintti on ollut monena vuonna Pihabongauksen runsain laji. Pihabongauksen tuloksista saadaan arvokasta tietoa talvilinnuston muutoksista. – Loppusilaus tehdään saunankiukaan päällä. Lopulliset tulokset julkistetaan helmikuun aikana. Ja kolmas. 2006 lähtien. PekkA Mällinen ninA kArlsson/Arkisto. Vastominen lisää tehokkaasti pintaverenkiertoa, jolloin iho saa ravintoa sisältäpäin, fytoterapeutti Tita Haapajoki perustelee. . Havainnot voi ilmoittaa osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla. Uni ja SaUna . Ennen kuin vastomisen autuudesta pääsee täysin mitoin nauttimaan, saunavasta kannattaa pehmittää kunnolla. Tänä vuonna marjalinnut ovat kateissa ja ruokintapaikoilla jännitetään, miten viime kesän huonosti menneet pesinnät ja vuodenvaihteessa alkanut kova pakkasjakso näkyvät lintujen määrissä. . Valveilla oleminen väheni saunomisen jälkeen tilastollisesti merkitsevästi. Viime vuonna havaittiin yli 100 lintulajia ja noin 800 000 lintuyksilöä. Eli lienee kyse emosta ja poikasista. Kesäinen koivuntuoksu hoitaa ja hyväilee tähän vuodenaikaan tehokkaammin kuin arvaisikaan. Kun kääntelee märkää vastaa kuumien kivien yläpuolella, kivistä sihajava höyry hautoo vastaan lopullisen pehmeyden. – Se on nautinnon loppusilaus, joka kannattaa tehdä vastomisen jälkeen. – Kyllä ne ovat joka kerta sukeltaneet ja poistuneet paikalta, Kantola naurahtaa. Länsisuomalaiset vihtovat, itäsuomalaiset vastovat, Suomen Saunaseuran nettisivuilla kerrotaan. Tutkimusten mukaan sauna vaikuttaa myönteisesti myös nukkumisen. Vanha tietosanakirja (1936) kertoo, että ”saukko on hyvin ahmatti ja kalavesille vahingollinen”. Ja nehän pysyivät. Samoin saunavasta. Pakkaskuvia tuli otettua vaikka millä mitalla ja kuvaaja oli jo poistumassa paikalta, kun keskellä kylää Osuuspankin kohdalla vedestä pulpahti jäälautalle tumma möhkäle. Ei siis laiteta vastaa vielä pois, vaan otetaan kiinni sen molemmista päistä ja hierretään kehoa ympäriinsä. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. Näin sanoivat vanhat viisaat ja oikeassa olivat. Myös vastomisen järjestyksestä on erilaisia oppisuuntia. . Ja vaikuttaa siltä, että yksi on isompi ja tummempi ja nämä muut vähän pienempiä ja vaaleampia. Sauna rentouttaa fyysisesti ja henkisesti sekä antaa miellyttävän ja rauhallisen olon. Arkisto/PekkA Aho Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Paukkupakkanen kuuluu suomalaiseen talveen. Muutaman kerran on käynyt jopa niin hyvä tuuri, että saukot ovat olleet aamuhämärissä avannon reunalla ikään kuin odottamassa, kun uimari saapuu paikalle. Vastan ja vihdan raja kulkee suunnilleen Päijänteen halki Suomen pituussuunnassa. . Saukkoja! Varovasti ja kieli keskellä suuta kuvaaja otti kameransa uudelleen esille. tammikuuta 2016 BirdLife Suomi järjestää 30.–31
16.50 Novosti Yle. 15.00 SVT: Antikrundan. 18.35 Tahdon morsiuspuvun!. 6.20 foX Kids: Lalaloopsy. 05.30 Aamusää. (1971). 17.05 Dok: Rikoksen kasvot. 22.25 MTV Sport Uutiset. 0.30 Siipan suku on pahin. 20.30 Upea lihava elämäni. 22.50 Yle Uutiset. 14.45 Kokeile tai kuole. 19.00 Guinness World Records. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 19.40 Tosiputki: Sing it on. 9.30 Kalle – Chef on the Beach. 21/23. 06.25 Red Caps (S). 6.00 Sky news. 16.30 Eläimet lähellä sydäntä. 12.20 Lasten eläinmaailma: Kaikki kissoista. 7/13. 19.30 Miehen puolikkaat (7). 21.00 Kumman kaa (7). HD 16.00 Kuntoiluriippuvainen. Viikinkejä Volgalla. 17.00 17.00 Walker, Teksasista (12). HD 22.50 Joan Baez, ääni joka kantaa. Hädässä ystävä tutaan. 21.55 Elokuva Legendaariset newtonin pojat. 15.55 Tosielämän hätäpuhelut (7). HD 23.45 Totuuden treffit. 10.00 Niklaksen keittiössä. 12.35 Candice sisustaa. 19.00 Kotikylä (12). 16.20 Selviytyjäkaksikko (7). 0.00 Californication (16). 14.50 Tappavat suhteet (12). 15.15 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot. 17.00 nanny (S). 23.00 Totuuden anatomia (12). 19.05 Villeimmät videot. 19.30 Salatut elämät (7). 17.45 Sarah Palinin kiiltokuvaelämä. 03.35–04.00 Uutsikkkuna. 15.30 Miehen puolikkaat (7). 7/13. 23.30 frendit (S). 3.10 Ennustaja-TV. Lisan koettelemus, osa 2/2. 12.05 Candice sisustaa. 15.45 Makuja ja elämää. 5.00 Ennustaja-TV. (Home Alone, USA 1990). (U) 12.53 Kioski: Marjan vallassa 13.20 Silicon Valley (12). HD 11.00 Yle Uutiset. 12.00 Valassodat. 04.00 Teematieto. 18.00 Ampumahiihdon MC: Miesten viesti. 23.05 SM-Liiga: Illan Parhaat. 21.00 21.05 Perjantai. 22.25 Elokuva nuori naimaton nainen (16). 3/13. 21.00 22.00 Kymmenen Uutiset. o: Sylvester Stallone. 9.30 Koirat hotellissa. Libyan aavikon arvoitukset. 02.25 Himohamstraajat (7). 14.00 70’s show (7). 08.50 Merieläinten pelastajat. 6 Labyrintti, TV2 klo 22.10. o: Risto orko. 3/25. 10.35 Emmerdale (7). 22.20 Päivän sää. 18.00 70’s show (S). 20.00 Simpsonit (7). 16.00 Huippumalli haussa. 23.00 Rantavahdit (7). 15.10 Lentoturmatutkinta. 19.05 Tahdon morsiuspuvun!. n: Chuck norris, John P. 3.10 Californication (16). 16.05 Kolmikko ja odinin kulta. 22.00 Aaron ja Julie (7). 20.00 Pressiklubi. 00.35 Kioski: Mamu-Suomimamu. 15.00 Yle Uutiset. 14.45 Suhdekoukerot (S). 10/26. 10.30 Jaksa paremmin. 00.40 Vampyyrien sukua. 9.05 Monsuno. 3/13. 19.55 La Belle Epoque. 7.15 Viidakon Ykä. 18.58 HS-sää. 06.00 Studio55.fi. T, Burt Young, Talia Shire, Carl Weathers, Burgess Meredith. 14.30 Terapian tarpeessa (S). tammikuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub Perjantai 15.1. Kausi 4, 9/22. 18.00 Myytinmurtajat. 18.31 Arkistovieraana: Eero Koivistoinen. 12.19 Oddasat. 16.25 Leah Reminin hullunkurinen elämä. Kausi 2, 1/6. 2/13. 7/8. Dinoja! Mayalla on neljävuotissynttärit ja kakkuun kaivataan piirroshahmoja, paljon makeaa ja vähän satumaailmaa. 20.00 Toisenlaiset äidit. 07.32 Metkat Mesiläiset (S). 20.45 oddasat. 08.27 Peter Pan (7). 05.00 Ennustaja-TV. HD 19.30 Kioski: Mamu-Suomimamu. 21.55 Kohtalokkaat kaunottaret (16). 15.05 Yle News. 7.35 My Little Pony. 17.00 Lemmen viemää (7). David Crosby, Bob Dylan, Jesse Jackson ja Roger McGuinn. 12/13. 5.00 Ennustaja-TV. 21.25 Kohtalokkaat kaunottaret (16). 14.50 new Yorkin luksuslukaalit. Suomen Televisioakatemia ry juhlistaa upeaa televisiovuotta 2015 jakamalla Kultainen Venla -palkinnot parhaille televisio-ohjelmille, tekijöille sekä esiintyjille. 2.05 Tamron Hallin rikostutkimukset (7). 18.00 Yle Uutiset. 2/10. 15.00 Kakkukuningas. 10.20 Neljän tähden illallinen. 3.45 Meedio murhatutkijana (12). 17.55 Emmerdale (S). Kuninkaallisten kintereillä. (Rocky iii/USA 1982). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.43 Stella ja Sami (S). Lisan koettelemus, osa 1/2. Kotimaisten televisio-ohjelmien ja -esiintyjien parhaimmistoa palkitaan jälleen Kultainen Venla -gaalassa. 20.00 Kultainen Venla. 6 Kultainen Venla, MTV3 klo 20 Parhaille pysti Kahdella aikakaudella Uudessa Ridley Scottin tuottamassa minisarjassa kuvataan mystissävyisiä tapahtumia samoilla tapahtumapaikoilla kahdella eri aikakaudella. Robot (16). Täydellistä välinpitämättömyyttä etsimässä. 09.05 Studio55.fi. Hermot koetuksella Hongkongissa. 00.35 Eurojackpot ja Jokeri. 13.00 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 03.25–05.00 Ennustaja-TV. 20.00 Vierge Moderne. 21/76. 09.30 Puoli seitsemän. (U) Sallittu kaiken ikäisille ..... 10.05 Emmerdale (S). 01.25 Zero Hour (12). Jakso 16/40. 19.20 Päivän sää. 15.30 Kakkukuningas. tammikuuta 2016 RAAHEN SEUTU C10 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 8. 13.00 SVT: Antikmagasinet. 1.50 Damages (12). 06.25 Huomenta Suomi. 0.20 Tavallista elämää. 23.15 Alastomat selviytyjät (7). 18.00 Vaihtokauppiaiden kuninkaat. 4/8. Rooleissa nähdään muun muassa Downton Abbeysta tuttu Jessica Brown-Findlay. 2.40 Californication (16). 20.00 Tuhoutunut sekunneissa. Joulutragedia. Polttaritytön piina. Joulutragedia. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo b TV-info Toimituksen yhteystiedot Toimitus............010 665 4424 Sähköposti ....tv@almamedia.fi Ohjelmapalautteet Yle: TV1, TV2, Yle Teema: ohjelmapalaute@yle.fi Yle Fem: svenska@yle.fi MTV3 ...........................www.mtv.fi Sub ................................www.sub.fi Ava ............................www.avatv.fi Fox ..........www.foxtv.fi/contact TV5 ............. 13.05 Sinkkuillallinen. Dokumentti legendaarisen folklaulajan ja ihmisoikeusaktivistin pitkästä urasta. Juontajina Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen. Japanin salaperäisen tavarakontin sisällöstä kohisee etukäteen koko satama. 1.00 Yön AVA. 10.00 Hyvästi lemmikki!. 19.35 Särkyneet sydämet. 21.00 Criminal Minds. n: Sylvester Stallone, Mr. 19.00 Kaisa ja luksuskodit. Erikoispartio ja valkoinen sarvikuono. 12.55 Grand Designs Australia. 19.30 Yle nyheter TV-nytt. 19.05 Isän tyttö (S). 2.55 Painajainen naapurissa. Mayan miehinen menneisyys. Kausi 5. 23.00 SVT: Jakten på norrsken. 07.39 Tarinoita maailmalta: Kengurun loikka. n: Jason Statham, Qi Shu, Matt Schulze, francois Berleand, Rick Young, Doug Rand. 7.55 nanny (S). 13.45 Hengenvaarallinen saalis. 00.30 Mustamaalattu (S). 17.15 isojalan jäljillä. 11.05–12.00 Lääkärit. 13.30 SVT: Camilla Plum och den svarta grytan. Tuhoutumaton puhelinluettelo. 5.15 Sky news. 4.25 Tappavat suhteet (12). Esko. 2.50 Las Vegas (12). 13.05 Pulmuset (S). 9.00 Unelmamökki. 17.00 17.50 Hauskat kotivideot. 13.30 70’s show (7). 15.30 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 19.00 Huutokauppakuninkaat. 06.00 Voittostudio. 15.15 Yle Oddasat. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). Miesten unelmakontti puolestaan vaikuttaisi sisältävän biljardi-, pokerija ilmakiekkopöytiä kaikkiin tarpeisiin mutta nouseeko hinta jo liian kovaksi. 0.10 Elokuva Ei voi olla totta. 15.00 neljät häät Amerikassa. (U) 12.25 Teiniäidit. 8.05 Selviytyjäkaksikko (7). 09.00 Holby Cityn sairaala. 14.05 Hurja painonpudotus. Hanna ja Johnny. 16.45 Onnenarpa. Kausi 3, 2/8. 07.00 Musatoosa. 3.35 How i Met Your Mother. 11.30 SVT: Bygga hus av skrot. 16.30 Ruohonjuuritasolla. 21.00 21.00 Elokuva Tiikerinsilmä – Rocky III (16). 16.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 16.20 Komediaputki: Community (S). 0.35 Villit nettivideot (16). 12.10 Kuningaskalastajat. 22.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 6.00 Aamun AVAus. (U) odottamaton pettymys. 08.20 Eläinten ABC. 20.05 Bones. 18.30 Puoli seitsemän. 22.55 Newsroom (12). 07.07 Pingu (S). HS 225, 1. 06.00 Lazy Town (S). 00.15–04.00 Teematieto. 10.30 Koru-TV. (1976). HD 20.45 Löytöretkiä maailmaan. (2016). 08.20 Late Lammas (S). 19.32 Jazzia studiossa. o: Steven Spielberg. 23.00 frendit (S). 15.55 Salatut elämät (S). 23.35 Arrow (16). 18.46 Pori Jazz 1976: Eero Koivistoinen Quintet. 17.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 21.00 21.00 SuomiLOVE. Kausi 1, 5/8. Hyväntuulinen asiaohjelma. 2.35 Polyamory: Married & Dating (16). 23.40 SVT: Trädgården på Strömsö. 14.05 Pomo keittiössä. (U) 06.25 Ylen aamu-tv. 6.50 Julius-apina. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 17.00 17.00 Olutretki Eurooppaan. kierros. 8.25 Avatar 2. 10.50 Onnenarpa. 11.00 neljät häät Amerikassa. 16.00 Jamie oliverin herkullinen iso-Britannia. 07.27 Albi Lumiukko (S). 06.52 Kim ja Kai (S). Baezin lisäksi haastateltavina mm. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 10.30 Eläinkunnan hurjimmat. 21.00 idän erikoisjoukot. 07.50 Hauskat eläinvideot. 13.00 Kuuma 80-luku. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 23.25 Californication (16). 18.30 Arkistosta revittyä: Puhtaus. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.00 Yle Live: Elastinen. 20.55 Urheiluruutu. idän ihmeet. Posliinin mestarit. 9.20 TV Shop Tvins. 0.10 Trokarit (S). 01.05 Mr. Kausi 2, 8/9. (U) 18.00 Valitut sanat: Rakkaudesta Idioottiin. 2.00 Polyamory: Married & Dating (16). 15.00 Entisöintipaja. osa 2. 19.20 Elokuva Veljekset Solomon (7). 7/26. (Joan Baez – How Sweet the Sound, USA 2009). 8.25 Lasten eläinmaailma: Kaikki kissoista. HD 23.45–00.15 Puoli seitsemän. Kausi 2. 20.58 Keno. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 9.30 Unelmamökki. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). (S) Ikäraja ............(7 ) ( 12) ( 16) ( 18) 6 Lisää kanavia: telkku.com 11.00 Tosiputki: Dexpedition (7). 16.25 Klikkaa mua (7). o: Chris Columbus, n: Macaulay Culkin, Joe Pesci, Daniel Stern, John Heard, Catherine o’Hara, John Candy. 15.45 Himohamstraajat (7). 14.00 Top Chef. 0.00 Siipan suku on pahin. 13.50 Lentomäen MM. Ukkosen pojat iskevät, osa 2. 01.40–06.00 Voittostudio. 18.50 Tosiputki: Sing it on. 18.30 70’s show (7). 1.55 Pakkolunastajat (7). 21.00 21.00 Elokuva Yksin kotona. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. HD 11.55 Teiniäidit. 15.55 Itse asiassa kuultuna: Raimo Sailas. 18.25 Emmerdale (S). (U) 10.00 Kotiin takaisin (12). 13.45 Hauskat eläinvideot. Jakso 7/26. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.1. 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 17.05 family Guy. 16.00 Amazing Race. 13.55 Voguen fashion fund. 7/50. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 19.00 Ruotsalainen lukupiiri. 11.50 Elokuva Jättiläisnaisen hyökkäys (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 7.25 nanny (S). 1/2. TELEVISIO 17 Perjantaina 15. 11.05 Yle alueuutisia. Vainottu. 14.30 Pomo keittiössä. 22.10 Labyrintti (12). Kilpailumatka 4 x 7,5 km. 23.30 Las Vegas (12). 13.50 foXdoc: Ruoan tarina. o: Aaron norris. 21.00 21.00 Elokuva The Debt – Velka (16). 23.10 Elokuva Delta Force 2 – Huumeviidakko (16). 21.00 SVT: På spåret. 1/3. Luottamuskysymys. 14.15 Suhdekoukerot (S). 21.30 Kumman kaa (S). 1/5. 8.25 Akvaariomestarit. 06.55 Bumba (S). o: Bob odenkirk. 13.30 Nigel Marvenin pingviinisafari. 12.20 SVT: Återvändarna. n: Arliss Howard, Jeff Goldblum, Julianne Moore, Pete Postlethwaite, Peter Stormare, Richard Attenborough, Vince Vaughn. 1.30 Matkalla kiven sisään (12). 11.20 foX Wild: Eläinkunnan oudoimmat. 14.00 Unelmakoti puoleen hintaan. 1.00 Damages (12). 18.55 Terapian tarpeessa (7). 8.00 Casperin kummituskoulu. (The Transporter, USA 2002). 19.00 Silicon Valley (12). 16.35 Yksineläjä Severin. 2.30 Ennustaja-TV. 14.35 American Chopper. 2.20 Miehen paikka. 7.15 American Chopper. 22.35 Elokuva he Transporter – Välittäjä (16). 15.45 Monk (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 2.30 Selviytyjäkaksikko (7). 1.55 Miehen paikka. 12.50 SVT: En stad – en historia. Kauhuvideoita. 17.55 Yle nyheter TV-nytt. Ryan, Paul Perri, Richard Jaeckel, Begonia Plaza, Mateo Gomez. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. Kausi 1, 9/10. n: Chi McBride, Jenna fischer, Kristen Wiig, Lee Majors, Malin Akerman, Will Arnett, Will forte. 07.55 Töötti ja Pulteri (S). (Britannia 2010) Trillerissä kolme Mossadin agenttia etsii natsirikollista itä-Berliinissä. 8.45 Transformers. #puoli7 HD 06.50 Pikku Kakkonen. 22.05 Urheiluruutu. Vaali-ilta, osa 1. 18.00 Tosiputki: Sing it on. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 12.50 Tavallista elämää. 16.05 Hetki ennen tuhoa. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Suoran lähetyksen juontaa Jenni Pääskysaari. 08.00 Astral Tv. Liiketilasta kodiksi. Kaikki ovat valmiita nostamaan huutokauppapanoksensa huippuunsa. 1.15 Seksileikeistä ensiapuun (12). 9.00 TV Shop Tvins. 18.55 HS-uutiset. 9.15 TV Shop Tvins. 00.26 Eurojackpot ja Jokeri. 16.50 Houstonin eläinpoliisit. 21.00 Panttilainaamo. 07.15 Kati ja Töppö (S). 1/3. 19.00 Hauskat kotivideot. 6.40 Lelumaan niksu. (1937). 19.00 Dieetit vaihtoon! 20.00 Vaimot vaihtoon UK. 3/13. (U) HD 13.20 Elokuva Ja alla oli tulinen järvi (7). Kaksi sinkkua paljastavat salaisuutensa sokkotreffeillä. 22.00 Yle Uutiset. Uusi sarja. 14.30 Pientä pintaremonttia. Lähetyksessä selviävät myös yleisöäänestyksen tulokset vuoden 2015 parhaasta esiintyjästä ja ohjelmasta. 23.05 Isän tyttö. 16.00 Taste. 20.00 Volga 30 päivässä. Valhe. Uusi alku. 05.55 Lasten aivot. 18.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 0.00 Vaimot vaihtoon USA. 17.10 Kotiin takaisin (12). 20.30 Yle Uutiset. 22.00 SVT: Skavlan. www.tv5.fi/palaute Kutonen ..kutonen.fi/palaute Nelonen, Jim, Liv ja Hero nelonen.fi/laheta-palautetta Ohjelmalistausten selitteet Uusinta ....................................... 1.00 Huippumalli haussa. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 11.27 Luontoretkellä: Avarilla selkosilla. 10.00 Ullan unelmakakku. (U) 01.30–06.05 Voittostudio. 44.50 How i Met Your Mother. 09.20 Hurja painonpudotus UK. Kulm, itävalta. 13.10 Siivousfanaatikot. 18.30 Elävä arkisto: Eero Koivistoinen. o: John Madden. Leona ei ole hyväksynyt Willin, Macin ja Charlien irtisanoutumista, mutta kuinka uutishuoneen väki selviää vuoden 2012 presidentinvaalit huipentavan vaali-illan lähetyksestä. 17.30 Pulmuset (7). Ehostusta olkahisessa. 1/10. 14.00 SVT: Eugen – den röde prinsen. 22.00 Elokuva Pirullista peliä (12). 17.35 The Tuomolat. 21.30 Elokuva Jättiläisnaisen hyökkäys (S). 12.00 Huima konttihuutokauppa. 13.20 Tosiputki: Sing it on. Ruhpolding, Saksa. 18.05 Dubain lentokenttä. 30 vuotta myöhemmin tapauksen salaisuudet piinaavat yhä kansansankareita. 10.29 Luontoretkellä: Rakas sisko. ohjaajat: Louis Leterrier ja Corey Yuen. 3/12. Vaaran merkit. 13/13. 15.00 Top Chef Suomi: Kaksintaistelu. 0.20 Maailmaa järkyttäneet rikokset (12). 22.00 firmat kuntoon. 21.00 Elokuva Kadonnut maailma – Jurassic Park (12). onko se täynnä kallista elektroniikkaa, huonekaluja vai taidetta. 11.00 SVT: Vem vet mest. Alaston tapaus. ja 2. 16.30 nanny (S). 18.00 BUU-klubben: Tiikeriankan poppoo. Jakso 14. 12.15 Monk (12). Hemmotellut sisarukset. Sarja perustuu Kate Mossen jännitysromaaniin. 21.00 Elokuva Katmandu – taivaan peili (12). 02.10 FOLK-raati. Kausi 3, 1/8. (Delta force 2: The Colombian Connection/USA 1990). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 12.00 Lääkärit. HD 10.45 Mittatilaustyönä. Tahti. 07.25 Transformers Rescue Bots. 20.00 The Voice of Finland. 20.35 Tosiputki: Sing it on. 12.15 Yle Oddasat. 20.30 Klik!. 17.00 Australian rajalla. 18.05 Hengenvaarallinen saalis
7/8 21.50 Yle Uutiset. 0.50 Las Vegas (12). 1.45 Hauska Britannia. 21.25 Verisukulaisia. 13.45 Aivopelit. Kolme maahanmuuttajaa kertoo sopeutumisestaan Suomeen. 9.30 Maailman parhaat kalapaikat. 17.30 Huutokaupan metsästäjät. (U) 11.30 Salatut elämät (S). 9.00 SVT: Katten i hatten vet allt om ditten och datten. 22.05 Tosiputki: Dexpedition (7). Josefina haluaa yllättää Kirkkonummella asuvan ystävänsä Jaanan, jonka elämään on mahtunut erilaisia kolhuja. 22.05 Elokuva Kaksinaamaista peliä (7). Ensimmäisen jakson aihe on ensimmäiset askeleet. 10.05 Ykkösaamu. HD 13.25 Hiihdon Suomen Cup: Miesten viesti. O: Ere Kokkonen, 1975. 22.00 SVT: P3 Guldgalan 2016. Kulm, Itävalta. 20.00 Elokuva Cabirian yöt (12). 22.35 Yövuoro (12). N: Giulietta Masina. 11.30 Tyhjätaskut (12). 10.30 Koko Ruotsi leipoo. Kalasta kiinni. 1.50 Paula Zahn ja murhien motiivit (12). 6. (U) HD 23.30–00.15 Aaron ja Julie (7). 13.15 Monk (12). 12.00 Selviytyjäkaksikko. 14.25 Vierge Moderne. 4.05 Bones. 2/25. 21.00 21.00 Selviytyjät. Suklaaunelmia. O: Federico Fellini. K. 12.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 21.00 21.00 Elokuva Kolme kuningasta (16). 20.00 The Voice of Finland. 20.00 Aku ja 7 ihmettä (S). N: Miitta Sorvali, Kari Sorvali. 9.15 SVT: Pax jordiska äventyr. 9.30 Haylien keittiössä. 23.00 Elokuva My Soul to Take (16). 21.00 21.00 Elokuva Saapasjalkakissa (7). Viettien viemä. 22.00 Kymmenen Uutiset. TN: Billy Campbell, David Smith, Steve Sandvoss, Maiara Walsh, Brooklyn Sudano, David Murray. 08.22 Ryhmä Hau (S). HD 20.30 Yle Uutiset. 00.55 Weird Loners. 20.30 Poliisit (7). 19.05 Urheiluruutu. 17.00 17.25 Neljän tähden illallinen. Totta vai tarua. 18.05 Elokuva Elukka (12). 2/10. HD 00.15 Onni (S). 15.40 Tanskan salaisuuksia. 13.30 Millerit (S). 13.00 Isän tyttö (S). 2/4. HD 21.55 Urheiluruutu. 8.30 Taste. tammikuuta 2016 C4 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 15. 22.35 Elokuva Wallander: Kosto (16). N: Krister Pettersson, Mats Bergman, Lena Endre, Stina Ekblad. 08.00 Yle Uutiset. Jakso 3/40. 14.00 Middle (S). HD 09.00 Yle Uutiset. Vierivät kivet eivät sammaloidu. 1.30 Ennustaja-TV. 15.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 2.30 Bones. HD 15.00 Yle Uutiset. Työ on näköalapaikka erilaisiin ihmiskohtaloihin. 17.10 Ritari Ässä (12). Kausi 1. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo BBC:n kuusiosaisessa sarjassa seurataan eläinten eri elämänvaiheita. Dokumentissa seurataan joukkoa animisteja, jotka uskovat, että esineilläkin on sielu. 16.30 Rantavahdit (7). 22.10 Päivän sää. 14.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). Välittäjän rooli. Jakso 6/7. (Gulliver’s Travels, USA 2010). Kilpailumatka 12,5 km. 21.00 Ihon alla (12). Kausi 4, 21/22. 14.55 Unelmamatka. 20.00 Neiti Frimanin taistelu (12). 22.20 Pahuuden ytimessä. 17.45 Oho, olen raskaana! (12). Turhapuro (7). 14.00 Charlien enkelit (12). HD 00.45–03.35 FOLK-raati. 6.00 Aamun AVAus. 12.00 Upeat skandikodit. 16.00 Hurja painonpudotus. 1.00 Damages (12). 12.30 Lähiöunelmia (7). 21.00 21.15 YleLeaks. 08.10 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 3.20 Siipan suku on pahin. 0.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 1/6. 18.10 Me metallinetsijät (7). 3 x 6,7 km. 23.00 Elokuva Delta Force 2 – Huumeviidakko (16). HD 14.00 8 myyttiä työstä. 7.35 Lelumaan Niksu. 10.30 Hauskat eläinvideot. Hänen mielestään vangit ja vartijat ovat näyttelijöitä, ja hän aikoo jatkaa bilettämistä heti vankilavierailunsa jälkeen. 15.00 Meidän häät. O: Tony Gilroy. 21.00 Sinkkuelämää. 23.45 The Affair (12). 3.15 Isojalan jäljillä. 09.02 Nokkelikot (7). 20.50 Loop Looks: Emelie Björnberg. 10.55 Pac-Man. 18.00 Yökylässä Maria Veitola. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 1. 20.00 Cheshiren täydelliset naiset. 15.35 Alanyan sankarit. (U) 10.50 Valitut sanat: Rakkaudesta Idioottiin. 11.00 Yle Uutiset. 10.25 Panttilainaamo Louisiana. 14.40 Rikkaiden panttilainaamo. 6 Lentomäen MM, TV2 klo 14.50 10.10 Rantavahdit (7). 09.15 Late Lammas (S). Ura putkeen. 15.30 Jäisen järven kapinalliset. Kausi 7. 18.10 Olipa kerran (12). 2.50 Siipan suku on pahin. 14.35 Hiuskarvan varassa. 17.25 Ruotsalainen lukupiiri. (Wallander: Hämnden, Ruotsi 2009). 15.40 Liian ruma rakkauteen. 14.00 Prinssi Harrylle morsian. Synnyttäminen. HD 18.00 Nuoret Leijonat: Tehtävä suoritettu. 12.20 Panttilainaamo Louisiana. 23.55 How I Met Your Mother. 16.45 Volga 30 päivässä. O: Rob Letterman. 116.30 Beauty and the Beast (12). 7.25 Nanny (S). 19.30 Tuhoutunut sekunneissa. Kausi 5. 10.50 SVT: Programtablå. O: Michael Rymer. HD 18.40 Avara luonto: Elämän tarina. 11.20 Ensisuudelma (7). 19.30 Shetlandsaarten murhat (12). 08.47 Petteri Kaniini (S). 00.25 Weird Loners. 6 Me metallinetsijät, TV1 klo 18.10 uusia jaksoja Taas piippaa urheiLua Vaatimattomat odotukset Lentomäen maailmanmestaruuksista hypätään Itävallan Kulmissa. 08.05 Historia: Castron vallankumous. 16.50 Kaunotar ja hirviö. 13.30 Tiededokumentti: Tuholaiset uhkaavat. 1.35 Ajatusten hallitsija. ja 4. 09.01 Galaxi. 12.05 MasterChef Australia. 0.40 SVT: Cirkus Cirkör “Borders”. Keskiikäinen Julie työskentelee hotellissa, jossa vietetään usein häitä. 7.25 Velhokoira Merlin. 08.19 Maapallottelua. 8.55 Pound Puppies. O: Adam Mckay. 7.45 Chuckin ja ystävien seikkailut. K. 18.25 Neljän tähden illallinen. 19.15 Elokuva Professori Uuno D.G. 22.55 Elokuva Avaruussiirtokunta Uusi Amerikka (12). 19.40 Pan Am (7). 19.05 Duudsonit (12). 19.10 Tuurin kyläkauppias. 01.45 Isänmaan toivot (S). (U) 12.00 Salatut elämät (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 18.35 FriiD: Esineitä rakastavat ihmiset (S). 12.55 Eläinkunnan hurjimmat. 19.50 Erikoisia koteja. Kausi 5. 23.30 Kumman kaa (S). 16.00 Doc Martin (7). N: Adam Sandler, Al Pacino, Elodie Tougne, Eugenio Derbez, Katie Holmes, Rohan Chand. 09.30–10.00 Pokémon (7). 14.10 Aivopelit. 16.20 Valassodat. N: Julia Roberts, Clive Owen, Tom Wilkinson. Pitkä tie suomalaiseksi. 14.40 Typerät videot. Toto76-kierros Kuopion Sorsasalossa. 12.19 Oddasat. 09.36 Lohikäärmeratsastajat. 08.08 Hilla ja avaruuden Eetu. 19.00 Seitsemän Uutiset. 9.30 SVT: Världarnas bok. 17.00 Dieetit vaihtoon! 18.00 Ladies of London. Tavoitteena on piristää pitkään Jaanan miehen dialyysihoitohuoneena toimineen makuuhuoneen ilmettä. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 16.1. 8.25 Lasten eläinmaailma: Kaikki kissoista. 09.00 Hurja painonpudotus UK. 01.25–06.00 Voittostudio. 12.35 Dokumenttiprojekti: Jumalan nimissä (12). 17.10 Inhimillinen tekijä. 11.25 Panttilainaamo Louisiana. (USA 1969). 15.15 Jäitä hattuun. 9.20 TV Shop Tvins. Kausi 1, 1/10. 15.55 Top Gear Top 41. HD 14.30 Urheiluviikonloppu. 3.35 Maailmaa järkyttäneet rikokset (12). 14.50 Lentomäen MM. 21/23. 11.50 Panttilainaamo Louisiana. 18.30 Family Guy. 23.00 Kumman kaa (7). Uusi sarja (Leaving) 1/3. kierros. 11/15. 8/9. N: Shirley MacLaine, Ricardo Montalban, Sammy Davis Jr. 20.00 Villeimmät videot. 23.10 Rysän päällä. 15.55 Luontomatkalla. 19.00 Tiettömän taipaleen takana. 19.40 Sportnytt. Jakso 4/10. Kausi 1. 11.50 Tosiputki: Sing It On. 2.10 Hauska Britannia. Reilly. Mitä Andyn (Mackenzie Crook, kuvassa) ja Lancen (Toby Jones) elämään kuuluu nyt. 13.00 New Yorkin luksuslukaalit. 08.30 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot. Keulijakissa. 07.00 Onnenarpa. 11.00 Tervetuloa kotiin. Alkuhuuma. Mtambon kuninkaallinen kierros. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 19.30 Poliisit (S). Poistetut otokset. (U) 12.30 Salatut elämät (7). 13.45 Isojalan jäljillä. 12.20 Lasten eläinmaailma: Ihanat kamalat lemmikit. 19.00 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 08.40 Littlest Pet Shop. 16.30 The Tuomolat. Kausi 6, 4/8. 19.00 Kaisa ja luksuskodit. Yksinäinen susi. 11.50 Hiihdon Suomen Cup: Naisten viesti. Kilpailun selostaa HannuPekka Hänninen (kuvassa) ja asiantuntijana on Tommi Nikunen. 10.15 Hot Wheels. 3/13. 12.50 Perähikiän sankarit. 16.55 Neljän tähden illallinen. 22.00 Ihon alla (12). 21.00 Californication (16). 16.00 Vaimot vaihtoon UK. 3/25. Selostus Tapio Suominen. 20.30 Täydellinen murha. 9.20 TV Shop Tvins. 2.40 Californication (16). 2.55 Elokuva Velipuolet (12). Kausi 4, 9/22. 02.20 Isänmaan toivot (7). 11.00 SVT: Vem vet mest. Isac Elliot. O: Bob Foss e. tammikuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub Lauantai 16.1. 19.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 13.15 Jaksa paremmin. HS 225, 3. 10.00 Au pairit Los Angelesissa. 1.55 Lätkävaimot (S). 19.10 MTV Sport Uutiset. 12.55 SVT: Trädgården på Strömsö. 16/22. 1/3. Sininen sarastus 2/2. Vetäminen. 10.05 SVT: Fråga doktorn. Kausi 9, 18/23. Uudet jaksot. 17.00 Hurja painonpudotus. N: Jack Black, Amanda Peet, Billy Connolly, Catherine Tate, Chris Dowd, Emily Blunt. 20.00 SuomiLOVE. He myös tuntevat vetoa elottomia objekteja kohtaan. 17.00 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 19.00 Yle Uutiset. Kausi 28, 12/16. 14.55 Himohamstraajat (7). 11.00 Mike & Molly (S). 18.00 Dieetit vaihtoon! 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 12.00 Sinkkuillallinen. 13.45 MasterChef Kanada. 07.56 Dinotassut (S). Kausi 1, 1/10. 02.55–05.00 Ennustaja-TV. Kausi 2, 3/3. 10.00 Hurja remontti. 7.55 Nanny (S). Joulutragedia. 17.55 Neljän tähden illallinen. 10.45 YleLeaks. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.30 Dawson’s Creek. Hienostunut herkuttelija. 21.00 Rosewood. Avomerellä. HD 14.20 Historia: Amerikanitalialaiset. 2.45 Painajainen naapurissa. 1/6 Ensimmäiset askeleet. HD 18.00 Yle Uutiset. Salaisuus paljastuu. 0.55 Valheen vangit (S). 21.00 Suomen Tulli. 18.00 Kieroilevat kaunottaret (S). 6.25 FOX Kids: Sketsiä! 6.35 Timmy ja haltijakummit. 5.00 Ennustaja-TV. 16.30 Murhasta tuli totta (12). 21.55 Elokuva Alaston totuus. 21.00 21.00 Totuuden treffit. Jakso 4/40. 2/6. 8/12. 11.20 Elokuva Custody – taistelu isyydestä. 18.00 BUU-klubben: Jontti tulee kylään. HD 20.00–00.17 Teemalauantai: Fellinistä Fosseen. 20.05 Meidän perheen tähdet. O: David O. 08.25 Chuggington (S). 0.30 Matkalla kiven sisään (12). HD 12.40 Ampumahiihdon MC: Naisten yhteislähtökilpailu. 14.21 Uuden Musiikin Kilpailu. 22.00 Australian rajalla. 16.00 Upea lihava elämäni. 11.00 Hädänalaisten eläinten ystävä. 20.00 Risteyksessä (S). 3.20 Bones. 00.45 Zero Hour (12). HD 18.30 Urheiluviikonloppu. Hautarauha hakusessa. 17.25 Vankilasiskot. Kausi 15, 5/18. 7.00 Olipa kerran planeetta Maa. 09.23 Aika härdelli! (7). Kiukkukaksikko. HD 20.50 Urheiluruutu. (Le notti di Cabiria, Italia 1957). Jakso 8/13. 8.05 Trollz. 10.00 Valitut sanat: Niinistö & Donner. 6.00 Sky News. 20.00 Poliisit (S). 22.50 SM-Liiga: Illan Parhaat. (Three Kings, USA 1999). 16.00 Valehtelevat viettelijät. 7.15 Selviytyjäkaksikko. 23.15 Murha etelän idyllissä. 19.10 Haaste Kongojoella. 23.40 SVT: Eugen – den röde prinsen. (Duplicity, USA 2009). 17.00 17.30 Pariisi juhlii. Jakso 6/62. 14.50 Komediaputki: Community (7). 22.00 Ylikomisario Banks (16). 18.20 Maailman hauskimmat kotivideot. 17/76. (Metafiktiota. Juurtuminen. Jakso 3/10. 11.05 Yle alueuutisia. 23.15 Frendit (S). 4.25 Polyamory: Married & Dating (16). HD 17.00 17.05 Ampumahiihdon MC: Miesten yhteislähtökilpailu. 16.55 The Pohjoismaat: Vankila. 09.05 Ylen aamu-tv. 12.35 Tosiputki: Sing It On. N: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen, Anna-Liisa Ruotsi ja Juhani Kumpulainen. 22.45 Frendit (S). 2/4. Kausi 5. 12.15 SVT: Jakten på norrsken. 14.50 Myytinmurtajat. 1.15 Hauska Britannia. Isojalka. 11.40 Urheiluviikonloppu. 06.00–07.10 Voittostudio. Jakso 5/62. 15.15 Luontohetki: Eläintarinoita. O: Charlotte Brändström. 09.05 Tom & Jerry Kids Show. 9.50 Prätkähiiret. 21.00 21.53 Elokuva Sweet Charity (S). 3.50 Polyamory: Married & Dating (16). 18.55 HS-uutiset. 21.00 Elokuva Jack and Jill (7). Romanttinen veijarikomedia. 12.20 Lasten eläinmaailma: Kaikki kissoista. 13.15 MasterChef Australia. 3 x 3,3 km. 9.15 Vipo – lentävän koiran seikkailut. 12.45 Panttilainaamo Louisiana. 15.30 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 21.30 Uutisvuoto. 21.00 Vaihtokaupan sankarit. 0.45 Vaimot vaihtoon USA. 7. 0.45 Hauska Britannia. (U) 11.00 Salatut elämät (7). 11.00 Tosiputki: Dexpedition (7). 12.15 Yle Oddasat. 12.00 Yle Live: Viimeinen ilta Mstudioilla. 22.15 Lotto ja Jokeri. HD 19.00 Historia: Elämää keskiajalla. Helin salaostokset. 20.00 Huutokauppakuninkaat. 15.10 Pisara. 14.05 Tahdon morsiuspuvun! 15.00 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 19.00 Poliisit (S). 11.30 Hyvän leivän juurella. Vantaa. (U) HD 16.50 Novosti Yle. 10.00 Yle Uutiset. 8.30 My Little Pony. 5.00 Ennustaja-TV. 19.00 The Voice of Finland. 21.00 SVT: Stjärnorna på slottet. HD 00.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 11.05 Mitä tuli tehtyä. 10.00 SVT: Rapport. Huomio harhateillä. 02.10–06.10 Voittostudio.. 07.47 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 15.00 Catching Hell. Kausi 5. Russell. 10.55 Panttilainaamo Louisiana. Lattiasta kattoon. 20.58 Keno. 1.40 Bones. 18.00 Loop Looks: Minna Parikka. 18 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 15. 13.15 Sarah Palinin kiiltokuvaelämä. HD 00.25–04.00 Teematieto. 10.00 Star Wars Rebels (7). 15.45 Yle Live: M1-studiossa Pekko Käppi. O: Dennis Dugan. Vuosi on kulunut. 1.00 Seksileikeistä ensiapuun (12). (U) 13.10 Elokuva Gulliverin matkat (7). 22.00 6D: Hengenvaaralliset tiet. 10.35 Transformers – Rescue Bots. 16-vuotias Kennedy ei usko tosi-tv:n muutosvoimaan. 15.55 Suomen huutokauppakeisari. 1.45 Yön AVA. 10.00 Meidän safkaa. 18.10 Oho, olen raskaana! (12). 01.10 Witches of East End (12). N: Will Ferrell, Ken Jeong, Ken Killen, Logan Manus, John C. (Revolution/USA 2009). 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 9.30 Karhuherra Paddington. 13.25 SVT: Byggakuten. 0.20 Hauska Britannia. Toivon keidas! 10.30 Salatut elämät (7). Jakso 1/40. 8/10. 05.00 Ennustaja-TV. 23.00 Roast – James Franco (12). 8.25 Houstonin eläinpoliisit (7). HD 07.45 Pikku Kakkonen. Ilmestyskirja. 9.00 Hurja remontti. 14.50 Dawson’s Creek. 06.00–08.00 Voittostudio. 18.58 HS-sää. 00.10 Supernatural (16). 15.05 Yle News. 22.30 Australian rajalla. Avara luonto: Elämän tarina, TV1 klo 18.40 TV1:llä nähdään tuoreeltaan Me metallinetsijät -sarjan toinen kausi. Kilpailumatka 15 km. HD 18.05 Urheiluruutu. 18.30 Kehonvartijat. 0.10 Intohimon uhrit. 04.00 Teematieto. 15.35 Amerikan kovimmat keräilijät. 4.55 Sky News. 2.25 Aavikon autokunkut. Suomeksi puhutussa animaatiossa seikkailee Shrekistä tutuksi tullut Saapasjalkakissa. 11.30 SVT: Opinion live. Jakso 2/40. Pöksygate. Kausi 1, 7/10. 17.00 17.00 Valehtelevat viettelijät. 9.00 TV Shop Tvins