10?11
TUTKIMUS Lapaluodon rannasta kerätyistä vaahto- ja merivesinäytteistä on saatu ensimmäisiä
tuloksia. 13
IHMISET
Jussi Fors
valittaa
urakkakilvasta
RAAHEN SEUTU
?6
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Eripuraista ensihoitoa
PÄÄTÖS Raahe jäi hopealle pyrkimyksissään pitää
ensihoidon palvelutaso entisellään. Samalla sen toiminta-alue
laajenee.
Pyhäjoelle Raahen taso sen si-
jaan säteilee heikennyksenä.
Raahen kaupunginvaltuuston
ulkopuolelle jäänyt, vielä itsenäisen Vihannin mandaatilla edustanut Kirsti Sämpi (kesk) oli palvelutason heikentämisen kannalla. Tämä on käytöstä poistetusta moottorista. Muutenkin näytteessä oli
huomattavan paljon hajoavaa
orgaanista ainesta kuten pohjamutaa. Lisäksi näytteessä oli runsaasti piileväjäänteitä sekä hyväkuntoisia
silmäleviä. Petteri on kerännyt kaikenlaista Oldsmobileen liittyvää tavaraa. Ne eivät pääse enää matkalle mukaan, koska irtosivat liian
helposti. Lisäksi
hän toi esille myös henkilöstön
työturvallisuuden, joka heikentyy,
jos palvelutasoa alennetaan.
Sairaanhoitopiirin hallituksen
esitys voitti äänin 306 - 67.
Raahen seutukunnan yhtenäisyys
repesi jälleen. Kuva: Vesa Joensuu, teksti: Mikko Määttä
. Äänestyksessä
toisesta ympärivuorokautisesta ambulanssista seutukunnan äänet hajaantuivat.
KRISTIINA TUIKKALA
Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto joutui äänestämään Raahen ja Pyhäjoen ensihoidon palvelutasopäätöksestä. Siikajoen valtuutetut Päivi Eskola (kesk) ja Esko
Kantola (kesk) sekä Risto Kittilä
(kesk) Pyhäjoelta kannattivat Raahen ensihoidon heikentämistä.
Hyväksytyn esityksen mukaan
Siikajoella palvelutaso paranee,
sillä sinne tulee hoitotason ambulanssi. VUOSIKERTA
RS
RUOKA
. Ylähyllyillä näkyy kaksi keulaa.
Hänellä on tallessa myös auton alkuperäiset pölykapselit. MARRASKUUTA 2012 | N:RO 221 | 93. Erilaisia leväyhdisteitä
on löytynyt runsaasti.
Näytteiden sisältämien kemiallisten aineiden selvittelyyn menee vielä muutama päivä.
Ramboll Finland Oy:n limnologi Paula Jäntti kertoo, että
vaahtonäytteen mikroskooppitutkimuksissa on löytynyt runsaasti mikroskooppisen pientä
levää. Arkistokuva: Tuulikki Nousiainen
Vaahdossa
ainakin leviä
TUULIKKI NOUSIAINEN
Kahdeksan männän voimalla
Petteri Niskasen Oldsmobilen konepellin alla jyskää kahdeksan tällaista suurta mäntää. Valpas
perusteli esitystään potilasturvallisuudella ja Raahen alueen väestöpohjalla, joka edellyttää kahta
päivystävää ambulanssia. Vihannissa palvelutaso pysyy
ennallaan.
Nyky-Raahen rivit eivät rakoilleet, vaan palvelutason nykyisellään pitämistä kannatti Savelan
lisäksi Kauko Lumiaho (kesk).
Pyhäjoen Helena Widnäs (vas) ja
Vihantia edustanut, Raahen kaupunginvaltuustoon valittu Kari
Laurila (sd) olivat samoilla linjoilla.
Kannatusta tuli myös useista
Raahen seutukunnan ulkopuolisista kunnista.
Kirsti Sämpi kertoo katsoneensa
tilannetta paitsi vihantilaisten palvelujen myös kustannusten kannalta.
Sämpin arvion mukaan Raahen
kaksi ympärivuorokautista ambulanssia olisi merkinnyt heikennystä
Vihantiin ainakin tulevaisuudessa,
vaikka ensi vuoteen ei muutoksia
esitettykään. Näytteessä oli myös
pallomaisia levärykelmiä, joiden
tarkempi määritys ei ollut enää
mahdollista.. Hintatason
on kuitenkin ennakoitu pysyvän
ennallaan.
Valtuutettu Unto Valpas (vas)
esitti Timo Savelan (sd) kannattamana, että nykyinen palvelutaso pitää säilyttää Raahessa. Sairaanhoitopiirin hallitus esitti, että
nykyisestä kahden ambulanssin
ympärivuorokautisesta päivystyk-
sestä siirrytään yhden auton päivystykseen siten ja toinen auto on
15 minuutin lähtövalmiudessa.
Raahessa sairaanhoitopiirin esitys on aiheuttanut ärtymystä, koska Raahe on ollut ainoa ensihoidon yksikkö, jossa on tapahtunut
selkeää heikennystä. 12
Pientä hyvää
joulun alle
+3
Lumesta ei tietoakaan
. Se puolestaan koostui
rihma- tai levymäisistä solujäänteistä.
Näytteet sisälsivät hieman
myös hienoa hiekkajyvästä ja
rauta- tai mangaaniflokkia. TORSTAI
15. Sämpi totesi protestoineensa myös aiempaa päätöstä,
jonka mukaan palveluntuottajana
on Jokilaaksojen pelastuslaitos.
Hänen mielestään ensihoito olisi
pitänyt kilpailuttaa.
AUTO: Oldsmobile kulkee yhä vain
Vaahdon orgaaniset aineet on
selvitetty ja leviä löydetty
Jos olo tuntuu nahistuneelta, syy ei ole välttämättä huonosti nukutussa yössä, vaan hengitysilmassa.
?Hengittämisessä saattaapi ilmetä vaikeuksia, jos päähän on vedetty jätesäkki?, totesi tuttava. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Tuulikki Nousiainen
Tähän suuntaan
ei voida mennä
O
petus- ja kulttuuriministeriö antoi viime viikon päätteeksi sävelet
sille, kuinka toisen asteen ammatillisia koulutuspaikkoja tulevaisuudessa Suomessa jaetaan. ?Sanokaa minun sanoneen, niin parinkymmenen vuoden päästä muovitettuja rakenteita pitää ruveta repimään auki.?
?Tehokas koneellinen ilmastointi takaa
rakenteiden tuulettumisen ja hyvän hengitysilman?, valisti muutamaa vuotta myöhemmin rakennusmestari rivitalotyömaalla, jossa olin kesätöissä muurarin apurina. Hyvä työ jäi
tekemättä sillä kertaa. PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Pikkujoulut
ovat muuttuneet ryyppäjäisistä ihaniksi
ruokajuhliksi, joissa tärkeintä on yhdessäolo.
. Muovien, lasivillojen ja styroxien huumassa on unohdettu
kokonaan turve. Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
PÄÄKIRJOITUS
15. Kuolema on tuskallinen: lintu,
kuten muutkin muovia syöneet eläimet,
tukehtuu hitaasti. ?Jos minä tästä menisin ja hävittäisin nuo rullat, niin tekisinpä hyvän työn
tietämättömälle rakentajalle.. Varsinkin Sotkamon Jymyn Olli
Viljaranta sai Santerilta verbaalisessa mittelössä mennen
tullen turpiin, vaikka pelikentällä Jymy oli karvan verran parempi.
Kerran Jymyn koppari oli muninut
juoksun PattUlle ja Kallion Kalevi kysyi lehdistötilaisuudessa Viljarannalta, kuinka harvinaisia sellaiset virheet
olivat.
. Nyt on aika käyttää ääntä laajalla
rintamalla ja pitää huoli, että viesti ymmärretään Helsingissäkin.
TORNIN JUURELTA
Tervetuloa Saha!
. Kun
naapurin omakotityömaalle tuotiin kuorma eristemuovia, papalta pääsi synkkä kirous. Miten sellaista saatettiin edes kuvitella?
Muovin kertyminen maailman meriin on yksi suurimmista muutoksista mitä maapallolla on tapahtumassa, uutisoitiin viime kesänä. Valtamerissä kelluvat
ja koko ajan kasvavat jätepyörteet tappavat arvioiden mukaan miljoona merilintua
vuodessa. Hän on rakentamisen
ammattilaisia ja hänen käyttämänsä vertauskuva kohdistui rakennuksiin ja niiden
muovieristeisiin. Mutta papan lausuma ennustus jäi pysyvästi mieleen. Tämän ymmärsi koulukaverini isäpappa jo 1970-luvun alussa. Suunta on selvä: pohjoisesta
karsitaan ja voittajia ovat Etelä-Suomen
kasvukeskusten opinahjot.
On selvää, että opiskelupaikkojen tulee olla siellä missä on nuoriakin. Vuodesta 1919
YLÄNURKKA
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Mitään iloa muovista?
Koulutustarjonnan pitää olla sellaista, että se vastaa yhteiskunnan ja yrityselämän tarpeisiin. ?Saha. PattUn kakkospelinjohtajaksi valittu Santeri Haipus on
tervetullut lisä keltamustien
valmennusrinkiin. Jos työvoimaa ei
ole tarjolla riittävästi, ei ole myöskään
kasvumahdollisuuksia yrityksille ja sitä
myötä taloudelle.
Koulutuksen järjestäjillä ja sidosryhmillä on vuoden loppuun asti aikaa jättää lausuntonsa ministeriön ehdotukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on laskenut, että 16-18-vuotiaiden ikäluokka pienenee Pohjois-Pohjanmaalla 261:llä muutaman seuraavan
vuoden aikana. Olisi taatusti sottaista puuhaa,
mutta hengitettynä turvepöly tuskin vetää
vertoja lasivillan hiukkasille. Se on
keskeistä koko seutukunnan elinvoiman,
työllisyyden ja talouskasvun kannalta.
Jo nyt täällä kamppaillaan verisesti hyvistä työntekijöistä ja joillain aloilla on
huutava pula osaajista. Erittäin harvinaisia, Viljaranta totesi.
. Niiden pitää olla myös siellä missä on työvoiman tarvetta.
Siksi ministeriön linjaus onkin kategorisuudessaan käsittämätön. Kyllä sieltä sirvahtelee, Haipus
komppasi.
Toivottavasti tällaista kuullaan myös
ensi kesänä.
juha.honkala@almamedia.fi
V
äsyttääkö. Tuttavan mukaan rakennustyömaalle ei saa viedä mitään muuta
muovia kuin viinakaupan kassin, joka sekin pitää muistaa hävittää.
Muovilla vuorattu rakennus ei hengitä.
Voisiko homesieni otollisempaa kasvualustaa toivoa. Turve. Luontokappaleet ovat
luulleet vedessä kelluvaa mössöä ravinnoksi ja nielleet sitä.
Jätesäkki pitäisi ottaa kiireesti pois päästä, mutta mihin sen laittaisi?
?
Suomessa on
eristemateriaalit
omasta takaa.. 2 |
Raahen Seutu
MIELIPIDE
. marraskuuta 2012
+
. Miten opiskelupaikkoja voidaan leikata muutamassa vuodessa yli 600:lla alueelta, jossa on
maan nuorin ikärakenne ja lähivuosille
tiedossa akuutti työvoimapula. 16-18-vuotiaiden määrä on siis kasvamassa eikä vähenemässä.
On äärimmäisen tärkeää, että täällä on
tarjolla koulutusmahdollisuuksia. Kyllä vaan.
?Esimerkiksi jauhemaista turvetta voitaisiin käyttää samaan tapaan kuin puhallusvillaa. Kelmu, joka rakennuksen seinässä estää hengittämisen, ei kestänyt altaan pohjassa. Esimerkiksi Raahen seudulla peruskoulussa nyt olevat ikäluokat
?
Nyt on aika
käyttää
ääntä laajalla
rintamalla.
ovat kuitenkin suurempia kuin toisen
asteen tänä syksynä aloittanut ikäluokka. Hyvistä aikeista huolimatta opetus- ja kulttuuriministeriössä
näytetään menevän nyt tässä asiassa väärään suuntaan. Sillä kertaa kirosi ilmastointimies.
JOUKO
?Olisipa mukava nähdä yksikin rakennus,
jossa on toimiva ilmastointi.?
Viinakaupan kassista vitsaillut tuttava on
sitä mieltä, että meillä Suomessa on eristemateriaalit omasta takaa. on
elänyt ja hengittänyt pesäpalloa käytännössä koko ikänsä.
Mies on kävelevä pesiksen oppikirja, ja hän juttelee kielellä,
joka ei jätä ketään kylmäksi.
Kun Haipus oli vuosia sitten
PattUn pelinjohtaja, lehdistötilaisuudet olivat hauskoja. PohjoisPohjanmaalta, Oulun ja Raahen seudut
mukaan lukien, on lähdössä tuo määrä
opiskelumahdollisuuksia nuorilta, jos
ministeriön kaavailut toteutuvat.
Kaavailujen taustalla on se, että ministeriön luvut perustuvat tiettyjen ikäluokkien tarkasteluun. Puhumattakaan polyuretaanille, jonka myrkyllisyydestä varoitti tuttu lääkäri jo aikoja sitten.?
Muovi teki tepposet jopa kaivoksen jätealtaan rakentajille
Kerolan linjauksen mukaan Raahen on nyt syytä ajan kanssa
hoitaa tämä kuntaliitos.
. Hän myöntää olleensa erimielinen ryhmänsä
päätöksestä nostaa prosentti
21:een, mutta valmis muuttamaan käsitystään, jos esitetään painavia perusteluja.
. Myös kuntosalin
avaimen lunastaneilla on
mahdollisuus päästä kuntosaliin muinakin aikoina,
myös viikonloppuisin.
Kunnanhallitus aikoo
myös neuvotella vielä 4Hyhdistyksen kanssa maa-
nantai-illan järjestelyistä.
Pyhäjoen 4H-yhdistyksen
hallitus ei ole hyväksynyt
kunnan taholta tapahtuvaa
painostusta, jolla yhdistystä on velvoitettu valvontatehtäviin saamansa vuosiavustuksen vastineeksi.
Kunnanhallitus vaatii
vielä, että monitoimitalon
siivousmitoitus on päivitettävä ja monitoimitalon ul-
koiset ja sisäiset menot selvitettävä kunnan ensi vuoden budjettia varten.
Monitoimitalon tilanne tuli eteen, kun sopivaa
työllisyystuella iltavuoroon
palkattavaa laitoshuoltajavalvojaa ei enää löytynyt,
eikä kunnanhallitus voinut
osoittaa varoja laitoshuoltajan palkkaamiseksi kunnan omasta budjetista.
Ensimmäinen nainen
RAAHE Arvuuttelujen
jälkeen Raahen kaupunginvaltuuston johtoon, kaupungin ensimmäiseksi naiseksi
nousi kansanedustaja
Inkeri Kerola (kesk). Hän
näkee, että luvut olivat kuitenkin niin selvät, ettei spekuloinneille jää varaa.
. Varapuheenjohtajiksi valittiin Katja Hänninen
(vas), Paavo Törmi (sd)
ja Pertti Vuori (ps).
KRISTIINA TUIKKALA
Inkeri Kerola teki historiaa
heti puheenjohtajakautensa
alkajaisiksi. Se on helppo tie, jos aina
vain mennään veroprosentti
edellä, arvioi Kerola ja epäilee kaupunkilaisten reagoivan ennen pitkää.
Hän muistuttaa, että Raahella on jo monta kriisikunnan kriteeriä.
. Varajäsen tulee paikalle. Hän
myöntää talous kuntoon ajatuksen olevan kunnianhimoisen, mutta oikea aikaisin
ja oikein välinein päästään
eteenpäin.
. Äänestys näytti, ettei jossittelulle jää varaa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden hän arvioi
olleen hänelle ominaisempi
paikka, mutta ajankäyttöön
valtuuston puheenjohtajuus
mukautuu paremmin. Olen ilmoittanut tultuani valituksi valtuustoon, että
en osallistu kokouksiin. marraskuuta 2012
UUTISET |
Raahen Seutu
UUTISET
. Kyse on samalla myös nykyraahelaisten uskottavuudesta. Hän nousi Raahen historian ensimmäisenä naisena kaupunginvaltuuston ykköspuheenjohtajaksi.
Aivan suvereenisti ei kaupungin ensimmäiseksi naiseksi noustu, sillä keskustan
kunnallisjärjestön yleisessä
kokouksessa piikkipaikasta
nousi äänestys. 15. Jos vain ajelehditaan, ollaan kriisikunta jo vuonna
2014.
Suomalaisen sisunsa hän
toteaa tosin vain kasvavan
tilanteessa.
Nykyraahelaisilla on Kerolan mielestä opittavaa vihantilaisilta heidän kovista
ratkaisuistaan. www.raahenseutu.fi
Monitoimitalon
valvontaan ei
ole rahaa
RAILI VIIRRET
PYHÄJOKI Kunnanhallitus ei löytänyt varoja Pyhäjoen monitoimitalon valvontaan, vaikka näkeekin
päätöksensä mukaan sen
käytön ja ylläpidon erityisen arvokkaana ja kantaa
huolta nuorten vapaa-ajan
ja liikuntaharrastuksista.
Kunnanhallitus päätti
pitää monitoimitalon tilanteesta tiedotustilaisuuden
torstaina 22.11.2012 klo
18.00 lukion Pauhasalissa
Uutta toimea tai vakanssia ei valvontaa varten pe-
?
rusteta, vaan kunnanhallitus päätti jatkaa kokeilua,
jossa monitoimitalon ovet
ovat kiinni muina iltoina
paitsi maanantaisin, jolloin
ne ovat auki klo 20 asti.
Vuoden alusta pitempi
aukioloaika on myös torstaisin. Myös kaikkien muiden
puolueiden. Äänin 39-24
Kerola voitti paikasta niin
ikään kiinnostuneen Antero Aulakosken.
Kerola toteaa, ettei äänestys tule vaikuttamaan tulevaisuuden toimintaan. Tällä hetkellä hän toimii eduskunnassa sivistysvaliokunnan varapuheenjohtajana ja
ympäristövaliokunnan varajäsenenä.
Kerola haluaa puheenjohtajana olla kokoava voima
ajatuksella, että kotikuntansa eteen kannattaa tehdä kaikkensa.
. Viikonloppuisin
ovet ovat kiinni ja myös
muina arki-iltoina ne sulkeutuvat klo 15.
3
Äänestys näytti, ettei jossittelulle jää varaa.
RAAHEN KAUPUNGINVALTUUSTON
TUORE PUHEENJOHTAJA INKERI KEROLA
Vakiokäyttäjillä on kuitenkin avaimet, joilla he
pääsevät varaamilleen
vuoroille. Tilanne muuttuu, jos signaalia
tulee muualta.
Inkeri Kerola istuu VR:n
hallintoneuvostossa ja on
myös valittu Arinan edustajistoon.
. En ole ajelehtiva.
Jo ensimmäisessä istunnossa Kerola pääsi talouden lähteille päättämään veroprosenteista. Edustajistostahan ei voi erota, ilmoitetaan jälkipuheiden varalta.
Raahen kaupunginvaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittu
Katja Hänninen onnittelee
puheenjohtajan pestin napannutta Inkeri Kerolaa.
Kuva: Vesa Joensuu. Tämä on joukkuepeliä.
Kerola muistuttaa, että
kisa on kovaa niin kunta-,
maakunta kuin kansainvälisellä tasolla.
Kaupunki on saamassa
hänestä linjajohtajan, jonka
tärkein tavoite on talouden
kuntoon saattaminen. Kuntaliitoksista ei puhuta, jos se meistä riippuu
Varsinkin Turrisia olen yrittänyt seurata.
Siinä on aika taitava kaveri, joka uskaltaa ja osaa pitää kiekkoa.
Kuinka treenaaminen on sujunut ranne kipsissä?
. Kyllä me pärjätään, vaikka aika kovia äijiä silloin
lähtee. Toimitus
valitsee julkaistavat mielipiteet. Liikenneympyräs-
tä poistaisin matalatkin
pensaat ympyrässä olevan auton valojen näköhavainnon saamiseksi, näin poistuisi lukuisat paniikkijarrutukset.
man diabetespäivän 14.11.
Kansantauti kannattais
muistuttaa joka mahdollisessa tilanteessa.
. Lisäksi olen
luistellut kovasti, kun sitä osastoa pitää muutenkin
parantaa.
Kauanko vie, että kentällä nähdään yhtä tehokas
Joonas, joka kentät jätti?
. Vai hukkasinko sanoman tai idean. Kyllä. Rytmi sekosi tämän tästä.
?Sellaiset ihmiset jotka
?roppaansa . Arkistokuva: Vesa Joensuu
vieraat. Rumaa!
peta se ikkunoiden takana kyttääminen. FAX: (08) 220 702 . ?normaalille. Kai nyt
miehet kehtaa olla yhtä
aikaa naisten kanssa?
?Hyvä ehdotus jos olisi
kaksi iltaa viikossa varattu, toinen naisille, toinen
miehille. Lakkipakko olisi meilläkin hyvä.
?No huhhuijaa taas,
ujous on tietysti korvien välissä ja joillekin todellinen ongelma. Harrastin ennen
kuntouintia ja usein kuntouimarit oli ahdettu laitimmaiselle radalle. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
Raahen Seutu
PIKAPUHELU
LUKIJALTA
Sairastuvalta
ikävä seurata
15. Suurkiitokset Raahen
pyynti jatkuu, koska ei
ole löydetty kylän viimeistä hirveä. Käytetään
vain ihan normaalia järkeä,
eikä ruveta syynäämään
kumpi sukupuoli saa tulla
uimahalliin minäkin päivänä!. Ranskassa ei ole kaikissa uimahalleissa omaa puolta miehille ja naisille suihkuissa. porukalle. Miten sitten kauempaa uimaan tulevat perheet ja
ja eri sukupuolta olevien kanssa. häpeävät voisivat siirtyä yövuoroon kello 19 - 06. toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
JUHA HONKALA
Samaan aikaan, kun Oulun Kärpät on hivuttautunut SM-liigan piikkipaikalle, joukkueen sairastuvalla peliä on seurannut
kärsimätön mies. On siinä vielä viisi iltaa jäljellä ns. Joonas
Donskoi odottaa kipsi
ranteessa joulukuuta, jolloin alustavien arvioiden
mukaan pitäisi päästä taas
tositoimiin.
Mikä on vointisi tällä hetkellä?
Joonas Donskoi.
. Keskikroppaa on
jumpattu ja pyöräilyä on tullut paljon. Itse tein jo
ennakkoilmoituksen ja toki nyt täydensin, kun tuli
(riittävät) ohjeet, ja ilmoitin kunnallisjärjestön 100
euron ja itsemaksamani
30 euron panokseni. marraskuuta 2012
. (Tekstiviestin hinta 0,85 euroa.)
. Olen treenannut ihan hyvin. Mutta mielestäni ei tarvi.
?Voishan tuo toimiakin.
Toisina iltoina naiset pyytäis miehiä uimaan ja sitten
toisina miehet. Miksi lehti unohti mail-
REIJO HÄRÖNOJA
VARAVALTUUTETTU
TEKSTARIT
. Kyllä polkupyöräilijä on
. Sain varavaltuutettuna
tänään (12.11.) postia valtiontalouden tarkastusvirastolta: 28 kappaletta A-4
-sivua ohjeita ja lomakkeita vaalirahailmoituksen tekemiseksi.
Epätervettä suhmurointia vaalirahoituksessa pi-
hon holhouspakettiin on
takuulla sijoitettu paljon
enemmän rahaa ehdokasta
kohti, kuin meidän monen
vaalibudjetti oli! Ennakkoilmoituksia Raahessa oli
15 noin 200 ehdokkaasta.
Valtiolla luulisi olevan
tärkeämpiäkin valvonta-
paikkoja. Alkukaudestakin peli oli ajoittain hyvää, mutta otteissa sattui
ailahtelua. (Jason) Demers on ollut aika huikea heti alusta lähtien. Kuva: Ville Martinmäki
tää tottakai valvoa, mutta
eiköhän tämä mene jo yli
ymmärryksen. No ehkä en ihan Turrisia korvaa, mutta koitetaan
sähistä niin hyvin kuin mahdollista.
LUKIJAN KUVAT:
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
. Erivuoroisuus on
älytön ehdotus nykyaikana.
ajattelevalle. Kirjoita viestin alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi. Se on vääntynyt tai sitten siihen on tullut isku.
Aluksi tunsin lievää kipua, mutta pikkuhiljaa se paheni ja lopulta en pystynyt enää laukomaan. Mielestäni sukupuolierottelu voisi toimia ehkä yhtenä iltana viikossa kahden tunnin
ajan, eikä erillistä miesten
vuoroa tarvittaisi. Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
VTV ampuu kärpäsiä haulikolla!
. :-). (Kyle)
Turris ja (Jussi) Jokinen toivat osaamista varsinkin ylivoimaan.
Oletko yrittänyt ottaa NHL-miehistä oppia?
. Ehdotankin, että uimahallin henkilöstö teettää käyttäjiensä
keskuudessa kyselyn tuosta asiasta, kun siihen on
vielä aikaa ennen kuin tuo
asia lopullisesti päätetään.
Isänpäiväleipuri Hilla. 200 metrin ajosta sakot saanut, olin kuin suurikin roisto kytän mielestä.
. Huonolla tuurilla kompastut vielä johonkin.
VERKOSTA ONGITTUA
?Ehdotus naisten ja miesten illoista uimahallilla synnytti varsin vilkasta keskustelua raahen
seudun verkkolehdessä ja Facebook-sivulla.
?Jokohan uimareille on
varattu enemmän tilaa altaassa. Aika mahdoton kysymys. Autoilijat ajavat kuin
Euroopan omistajat ja puolet Amerikastakin olisi jo
maksettu. Kaupunginrannasta: täl-
. Voi voi!
joutuu ajamaan keskustassa. Onhan tämä ikävää odotella ja
katsella, kun muut pelaa, vaikka joukkue on voittoja
ottanutkin.
Mistä käsivammasi tuli?
. Arkkukarin hiippari, lo-
täkö todella haluamme rantojemme näyttävän. Lähetä tekstiviesti numeroon 17192. Kyllä nekin toivat ison palasen lisää. Jos tämä toteutuu, niin
meidän porukka siirtyy
sulkapalloilemaan jonnekin muualle ja uimahallille ennen maksetut eurot
maksetaan ?vapaammin
?Ehdottomasti ei!
että näin tasa-arvon aikaan
mentäisiin historiassa takaisin ja alettaisiin jälleen
ihmisiä jakamaan sukupuolen perusteella! Kyllä kait tuollaista ehdotusta kannattaa miettiä aika
tarkasti, että kannattaako
sitä toteuttaa. Kaikissa halleissa on
uimalakki pakko ja siistit
altaan pohjat. Kyllä siellä saa
uida ja muutenkin jumppailla ihan rauhassa eikä
kukaan ole nauramassa.
?Mitäs iloa sitä sitten on
mennä torstaina uimaan
tai salille, kun ei saa leputtaa silmiään yhdessäkään
naisvartalossa. Toimii kaikilla kotimaisilla liittymillä, myös
prepaid-liittymillä. toimijalle!
Ehdotus uimahallin erillisistä vuoroista naisille ja miehille puhuttaa. Koitetaan nyt luistella
paljon, mutta pelituntumaa on mahdotonta pitää ilman pelaamista.
Kestääkö Kärppien vire, jos työsulku päättyy ja NHLpelaajat lähtevät pois?
. Nyt meillä on selvä pelitapa mihin turvautua, eikä kentällä tarvitse yrittää mitään ihmeellistä.
Kaikki tietävät miten pitää pelata.
Miten iso osa noususta johtuu Kärppien NHL:n työsulkupelaajista?
. Mutta kyllähän se harmitti, kun just ennen loukkaantumista pääsin hyvään
lentoon ja sitten joutui sivuun. Asettukaapa joskus toisen ihmisen
tilalle ja miettikää suhtautumistanne uudestaan.
?Jos ei voi uimahallissa
?No jo on maailma mallil-
käydä uimassa niin, että
siellä on toisenkin sukupuolen edustajia, niin sitten varmaan kannattaa jättää menemättä uimaan.
laan! Kaikenlaisia pölvästejä ehdotuksia sitä kehdataan julkisesti esittääkin. Kaupunkilaiset, kerto-
kaa Kaupunginrannan raiskaus 20:lla, niin saatte käsityksen Pikkulahden tulevan tuhon laajuudesta.
. Pattijoellakin hirven-
. Pia ja Joni oikealla asi-
henkeään kaupalla kun
alla, kelkkaurat merkittä-
. Lupasihan SDP:
kin pistää veroparatiisit
valvontaan antamalla kunnille ohjeet toimia vastoin
itse säätämiään hankintalakeja. Mielestäni polkupyöräkin on ajoneuvo.
vä. Mutta onhan meillä laaja materiaali ilmankin.
Kovia miehiä on vieläkin sivussa.
Kuten yksi Donskoi?
. Ei siinä
juuri voinut uintinautinnosta puhua, kun vastaantulijoita väisteli ja altaanreuna oli toisella puolella. Meillä on perustekeminen parantunut. Rakkeeperältä ammutaan emät.
Seudulle suolistosairauksia käsittelevästä jutusta ja liikkeille vessapassin kiinnittämisestä.
Helpotatte meidän sairastuneiden elämää! Kiitos!
. Suhteeton kolossi kauniin ympäristön pilaajana. Käsi kuvattiin ja sieltä löytyi murtuma.
Miksi Kärpät on nyt niin kovassa lennossa?
. Jopa on vammaista
touhua tämä rotuerottelu.
?Minusta pitäisi olla omat
illat myös sukupuoli- ja uskonnollisille vähemmistöille ainakin keilapuolella.
?On kyllä aika ihmeellistä,
?Pitäisikö perustaa portsarin virkoja, jotka tutkisi
oletko uros vai naaras. Kipsi on vielä ranteessa,
eli ihan heti en jäälle pääse.
Joulukuun puolivälissä pitäisi päästä pelaamaan. Osa pääsisi hallille
ja osa vieraista saisi odottaa. Uimahallin ovet ovat
auki kaikille sukupuoleen
katsomatta! Käyttäkää hyvät ihmiset hyviä uimahallin palveluja hyväksenne!
?Kohta varmaan kirjastoihinkin halutaan omat käyntipäivät miehille ja naisille...
?Täällä Raahessa ollaan jo pitkään ihmetelty että mitäs lukua täällä oikein eletään?
?Höpö höpö, kohta erilliset uimahallit yms.
?No ei todellakaan tarvitse! Kävisivät muualla niin
oppisivat jotain. Tuo-
?Tuo on nykyään ihmeellistä että ei uskalleta mennä urheilemaan outojen
?Ei sitä kyllä ihan yhden tai
kahden mielipiteen perässä
tarvitse kulkea!. Nykyään
kun on kaiken maailman
kieroutuneita hiippareita liikkeellä, en ihmettele ollenkaan, että tällainen
ehdotus laitettu vireille.
Kumma kun ei ole aiemmin ehdotettu
valtuuston ja johtavien
virkamiesten ja valtuustotoryhmien sisäinen yhteistyö.
Valtuuston ja lehdistön
välisen yhteistyön valtuutetut arvioivat 3.5 pisteen
arvoiseksi.
Viranhaltijavalmistelusta
tulee pisteitä etenkin moitteettomasta esittelystä, huolellisesta valmistelusta, lisätietojen saamisesta viranhaltijoilta ja päätösesitysten
selkeydestä.
Yli 3,5 pisteen menevät
myös muut arviot, joissa
ovat mukana asioiden valmistelun avoimuus ja läpinäkyvyys, taustatietojen
saaminen, oikea-aikaisuus,
Tilausasiat
010 665 9015
Raahen Seudun
JAKELUHÄIRIÖT klo 06.00?16.00
0200 71400 mpm/pvm
Palvelemme ma?pe klo 8?16
fax (08) 220 702
Asiakaspalvelu
010 665 5185
Maija Heikkilä
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe
Raahelainen, suorajakelut
Minna Lattunen
050 560 0013
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti.
Mediamyynti
Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy.
Myyntineuvottelijat
Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani.
Anne Luovi
010 665 5171
Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai.
Marketta Routaniemi
010 665 5119
Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919.
Myyntipäällikkö
006593?86?36
Marjut Möttönen
010 665 5172
gsm 040 573 0569
TILAUSHINNAT alk. 0%)
sis. 9% (alv. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. 08 2118 100
Palvelemme: Ma-pe 9-18, la 9-16
Päivystysviikolla: Ma-pe 9-21, la 9-18 ja su 11-18
Kiitosta
valtuustolta
PYHÄJOKI Kunnanvaltuutetut antavat
varsin kiittäviä arvioita
kuluneesta valtuustokaudesta. alv. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu aineisto.
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee
ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja
ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet
aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei
muuta ole nimenomaisesti sovittu. 15. 1.12.2011
Markkinointipäällikkö
Kestotilaus
Vuosikertatilaus
gsm 0400 589 430
sis. Kunnanhallituksen
ja kunnanjohtajan ohjaus
lautakuntiin ja viranhaltijoihin päin on liki 4 pisteen
arvoista.
Päätöksiin sitoutuminen äänestyksen jälkeen
saa noin 3,3 pistettä. 23%)
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä
koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2,00 ?
www.raahenseutu.fi
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 ?, sis. alv. Avoinna sop. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asia-kaspalveluun. alv.)
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai
ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi
tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio:
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset:
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi
etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta
Suomesta soitettuna:
Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. Kiitosta tulee myös kokousten jalkauttamisesta, infoista ja esittelyistä, asukasfoorumeista, viranhaltijoiden
kuulemisesta valtuustoryhmissä ja oman valtuustoryhmien kokouksista.
Toimitus
Juha Honkala
Vesa Joensuu
Vappu Kallio
Maarit Kesti
Mikko Määttä
Tuulikki Nousiainen
Sari Ohinmaa
Kristiina Tuikkala
Raili Viirret
Uutistuottaja
Nina Tuomikoski
Päätoimittaja
Sanna Keskinen
010 665 5180
fax (08) 220 702
010 665 5162
010 665 5159
010 665 5158
010 665 5165
010 665 5161
010 665 5163
010 665 5164
010 665 5160
010 665 5120
010 665 5118
010 665 5173
gsm 050 562 7068
010 665 5180
ILMOITUSHINNAT ?/pmm
mv
ilman alv.
Tekstissä
1,43
Takasivu
1,51
Kuolinilmoitukset
1,43
Kiitosilmoitukset (max 30 pmm)
13,01/kpl
Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm
24,39/kpl
Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl
Pikkuilmoitus yrityksille 1x30
22,76
Liikehakemisto
0,60
@
sis.alv.
1,76
1,86
1,76
16,00
30,00
13,00
28,00
0,74
väri
ilman alv.
1,92
1,99
sis.alv.
2,36
2,45
Ilmoitusten aineistot
toimitettava kaksi arkipäivää
ennen lehden ilmestymistä
klo 14 mennessä
Laskutuslisä 5,09 ?
(sis. Puh. Kiitosta
Kuntaliiton mallin mukaan tehdyssä arvioinnissa saavat muun
muassa virkamiehet.
Kunnanjohtajan Matti
Sorosen merkityksen valtuutetut näkevät vahvana.
Kunnanjohtajan vaikuttavuus kunnan päätöksenteossa nousee 4,5 pisteeseen
5 mahdollisesta.
Kunnanhallitus jää vaikuttavuudessa hieman kunnanjohtajan jälkeen. Arkistokuva: Vesa Joensuu
www.harkatorinapteekki.fi
Laivurinkatu 26, p. Alkaen klo 14.
Tervetuloa tutustumaan ja kakkukahville!
Tule tutustumaan uuteen
suomalaiseen
apteekkikosmetiikkasarjaan,
Lumene Labiin
tuote-esittelijän
opastuksella
huomenna perjantaina
klo 10-17.
Pyhäjoen kunnanvaltuutettujen mukaan Matti Sorosen vaikuttavuus päätöksenteossa on vahvaa. Sen sijaan kuntastrategian asettamat kokonaistavoitteet eivät ole
täysin toteutuneet. mukaan.
AVAJAISET La 17.11. Pisteitä
tulee tästä 3.
Tiedonkulku ja sovittujen arvojen ja pelisääntöjen
noudattaminen ovat hallussa. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa.
Kiellot ja kyselyt rekisteriselos-teesta kirjallisina ja allekijoitettuna
os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE. Perässä tulevat myös toimialajohtajat ja viranhaltijat, lautakunnat ja media.
käyttäjien osallistumis- ja
vaikutusmahdollisuuksissa olisikin parannettavaa.
Ne saavat hieman yli 3 pistettä.
Omia vaikutusmahdollisuudet valtuutetut näkevät
vähäisemmiksi kuin kunnanjohtajan hallituksen,
lautakuntien ja viranhaltijoiden, mutta suuremmiksi
kuitenkin muin median ja
kuntalaisten.
Eniten valtuutetut näkevät vaikuttavansa kaavoituksessa, lasten ja perheiden palveluissa, perusopetuksessa ja toisen asteen
koulutuksessa, kunnallistekniikassa energiahuollossa ja vapaa-ajan palveluissa.
Huonoiten he pystyvät
mielestään vaikuttamaan
erikoissairaanhoitoon ja
perusterveydenhuoltoon.
Vähiten kunnan päätöksentekoon pääsevät Pyhäjoen
valtuutettujen mielestä vaikuttamaan kuntalaiset.
Asukkaiden ja palvelujen
Myös tiedonsaanti on ollut riittävää. marraskuuta 2012
|
Raahen Seutu
5
Fysiolähde
Laadukasta ammattitaitoa lämmöllä.
mm.
Fysikaaliset hoidot
Hierontahoidot, myös ilman lähetettä
TÄYSIN UUDET,
RENTOUTTAVAT
HOITOTILAT
PATTIJOEN KESKUSTASSA!
Fysioterapeutti Pilvi Sippala. (142,20 ?)
à 186 ?
(170,64 ?) Ilmoitusvalmistus
010 665 5168
6 kk maksuvälillä à 82 ?
(75,23 ?)
à 110 ?
(100,92 ?) Aini Kanniala
vapaalla helmi/13 asti
4 kk maksuvälillä à 56 ?
(51,38 ?)
à 82 ?
(54,23 ?) Päivi Klaavo
010 665 5169
3 kk maksuvälillä à 43 ?
(39,45 ?)
à 65 ?
(59,63 ?) Hannu Pihlajakoski
2 kk maksuvälillä à 30 ?
(27,52 ?)
à 51 ?
(46,79 ?) Sanna Tjäder
010 665 5122
käsittelyaika ja kuntalaisille
tiedottaminen.
Kunnan toimintakulttuurissa eniten kiitosta tulee siitä, että tärkeisiin asioihin
käytetään riittävästi aikaa
ja siitä, että kunnan strategia ohjaa hyvin päätöksentekoa. 9% (alv. Valmisteilla
olevista asioista ja eri pää-
RAILI VIIRRET
SOITA JUTTUVINKKI,
UUTINEN, HAVAINTO,
JUTUN JUURI!
töksentekovaihtoehdoista
ja niiden vaikutuksista tulee hieman vähemmän pisteitä.
Yhteistyön toimivuus valtuuston ja kunnanjohtajan
välillä saa 4,5 pistettä.
Hyvin sujuu myös valtuuston ja hallituksen sekä valtuuston ja lautakuntien. Lehden suurin vastuu
ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Tiedonsaannista käsiteltävistä asioista
tulee 4 pistettä. Raahen Seudulla ja muilla
Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää
ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain
mukaisesti. 23%)
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. 0440 265 118.
Koulutie 6 B 2, 92140 PATTIJOKI. 0%) Erkki Heikkilä
12 kk maksuvälillä à 155 . Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.
Asiakasrekisteri:
Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään
asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon
En ole sitä prosentuaalisesti laskenut, mutta olimme
kuitenkin halvempi. Raahen, Pyhäjoen ja
Siikajoen alueilla hirvien
määrä osoittautui kohtalaiseksi.
. Tällainen menettely on
lainvastaista, Fors väittää.
Aresa on tehnyt kaupun-
Rakennustoimisto Aresa Oy:n toimitusjohtaja Jussi Fors päätti katsoa markkinaoikeudessa, voiko Raahen kaupunki luovuttaa urakkalaskentoja yhtiöille, jotka se myöhemmin hylkää hintavertailusta, koska pitää niitä sopimattomina suorittamaan urakoita. Hän kertoo
pelkäävänsä, että hanke lykkääntyy vuodella tai puolellatoista mahdollisesti vuoteen 2014.
. Eihän se mukavaa ole.
Kai ne ajattelee, että nuokin ne pirut vaan valittaa!
Toivottavasti tämä ei vaikuta
henkilösuhteisiin. Hirvikanta ei tule
missään nimessä jäämään
liian suureksi näillä alueilla. Samana päivänä Raahen
kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan teknisen lautakunnan tekemään urakoijan
valintaan ja keskeytti hankkeen etenemisen.
Teknisen lautakunnan
päätöksestä käy ilmi, että
sekä Rakennusliike s Ojala
& Pojat Oy:n että Rakennustoimisto Aresa Oy:n urakkatarjoukset hylättiin tarjouspyyntöä vastaamattomana,
koska hintavertailuun valituilla urakoitsijoilla tulee olla viiden vuoden ajalta vähintään kolme vastaavaa
kohdetta toteutettuna. Hanke voi vaarantua,
sillä kaupunginvaltuusto ja
-hallitus myöntävät investointirahat, ja ne joudutaan
hakemaan kohteeseen uudelleen, Alatalo muistuttaa.
Se, kuinka isoon solmuun
koulun rakennushanke menee, riippuu nyt markkinaoikeudesta. Näillä
kahdella urakoitsijalle vaatimus ei lautakunnan mielestä
täyttynyt.
Haapajoen koulun saneerauksesta. Aresa on valittanut kohtelustaan
markkinaoikeuteen.
VAPPU KALLIO
Vuodesta 2008 toiminut raahelainen Rakennustoimisto
Aresa oli saanut normaalisti
urakkatarjouspaperit laskettavakseen Raahen kaupungilta. marraskuuta 2012
Halvin tarjous hylättiin
KILPAILUTUS Jussi
Forsin johtama Aresarakennustoimisto väittää tehneensä halvimman tarjouksen
Piehingin koulun rakentamisesta ja tulleensa perusteetta
Raahen kaupungin hylkäämäksi. Lisäksi yhtiöllä on lukuisia tulipalokorjauksia ja
muita pienempiä saneerauskohteita.
. Sitä paitsihan tämä kohde on täysin
uuden rakentamista, josta on
valmiit arkkitehtikuvat.
Kuinka paljon kaupungin
ratkaisuun sitten vaikuttaa
Forsin rakennusyhtiön konkurssi edellisen laman alla,
sitä Fors ei ala arvailla. Toisaalta hirvikiväärit
voi aivan hyvin laittaa nau-
laankin. Hänestä se on epäreilua, kun kerran yritys kelpuutettiin antamaan tarjous
urakkakilpailuun.
. Ei hyvä eikä niin huonokaan. Sitten yhteistyö on vaikeaa, jos henkilökemiat eivät toimi.
kussa, mutta tavoite ei ole
kaukana ja tilanne on varsin
hyvä.Laihimmat alueet löytyivät Oulun ympäristöstä.
Jos jahtia jatketaan samalla
voimakkuudella kauden loppuun, tämä tarkoittaa ensi
vuonna erittäin pieniä lupamääriä tai täydellistä pidättäytymistä jahdista.
Hirvikanta on selvästi alle
tavoitetason Oulusta pohjoiseen Haukiputaalla ja Iin
seudulla ja osittain Pudasjär-
velläkin.
Suomen riistakeskus Oulu
vetoaakin näihin Oulun ympäristön hirviseurueisiin, että
ne lopettaisivat metsästyksen
tältä syksyltä kokonaan.
teensä noin 600. noin kolmen viikon pitkät päivät. Kuva: Vesa Joensuu
Piehingin koulun rakentaminen jäihin
VAPPU KALLIO
KILPAILUTUS Piehingin
koulun rakentaminen lykkääntyy. Tämän perusteella voidaan tarkastella eri alueiden
jahdin sujumista verrattuna
edellisiin vuosiin ja ennustaa
jäljelle jäävää hirvikantaa.
Tavoitteena on saada hirvikannan välitarkastelusta vuotuinen ja koko maata kattava tapahtuma, Keijo
Kapiainen kertoo.
Piehingin koulun rakennuskohteessa kaupunki on
vaatinut rakennusyhtiöiltä
referenssejä viiden vuoden
ajalta. Ajattelen tässä kaupunginkin etua
tiukan talouden aikana.
Kun urakkoja alettiin käsitellä teknisessä lautakunnassa, Aresan tarjousta eri otettu
lainkaan mukaan hintavertailuun. Yhtiö ilmoitti, että
se pystyy hoitamaan vain toisen koulu-urakoista.
Aresan rakentaman Siikajoen osuuspankkirakennuksen, Himangalle tehdyn
Kensapuun toimitilojen laajennuksen ja saneerauksen,
Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Arteman liikuntasalin julkisivun uudistamisen, vesikaton muutostyöt ja sisäpuoliset työt sekä Kokkolassa meneillään
olevan kehitysvammaisten
asumisyksikön rakentamisen. Se tarkoittaa sitä, että yrityksillä täytyy olla tietynlaista kokemusta rakentamisesta viimeisen viiden
vuoden ajalta.
Fors listaa referensseinä
Pyssyt naulaan tai sitten ei
TUULIKKI NOUSIAINEN
HIRVIKANTA Suomen riistakeskus Oulun alueella on
tehty hirvijahdin välitarkastelu kuuden jahtiviikon jälkeen. Jokainen metsästysseura ja seurue on ilmoittanut tähän
saakka kertyneen saaliinsa
paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle. Riistanhoitoyhdistyksien Oulun aluetoimistolle välittämät tiedot
on käsitelty matemaattisesti. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
15. Valitusperusteet
tutkittuaan se pystyy antamaan luvan toteuttaa hankinta siitä huolimatta, että
valituksen käsittely on kesken.
Rakennustoimisto Aresan valitus Piehingin koulun urakkatarjouksen kilpailutuksesta saapui markkinaoikeuteen 23. . Jahti on
sujunut tavoitteiden mukaisesti ja hirvikanta tulee olemaan jahdin jälkeen hyvin
lähellä tavoitetta, joka on
kolme hirveä tuhatta hehtaaria kohti.
Koillismaalla kanta on las-
Hirvijahdin välitarkastelu on
lajissaan ensimmäinen. Mehän ei ikinä saada
niitä referenssejä, jos meidän tarjouksia ei hyväksytä,
muistuttaa Fors. Jos häviän urakkakilpailun kalliimmalla tarjouksella, se on
ok, Jussi Fors sanoo.
Forsin mukaan Aresa teki
kaupungille tarjouksen myös
miseksi, hän sanoo.
Teknisen palvelukeskuksen johtaja Pasi Alatalo ei
suostunut kommentoimaan
mitenkään sitä, miten Raahen tekninen lautakunta vastaa valitukseen. Esimerkiksi Pyhäjoen
rannikolla ja etenkin Kala-
jokeen rajoittuvalla alueella
hirvien määrä näyttää kohtuullisen vähäiseltä.
Oulun eteläisellä alueella
Kalajoki- ja Pyhäjokilaaksoissa tilanne näyttää kokonaisuutena hyvälle. Mutta mitään suosituksia
suuntaan taikka toiseen en
olisi näille alueille antamassa, riistapäällikkö Keijo Kapiainen arvioi tilannetta.
Hirvikannan vaihtelut
ovat suuria niin Raahen seutukunnassa kuin koko maakunnankin alueella.
. Tämä on kuin pikkupojalle pantaisiin tikkari suuhun, ja sitten kun se on päässyt makuun, nykäistään se
pois.
Aresan mielestä Raahen
teknisen palvelukeskuksen
olisi pitänyt jo aiemmassa
vaiheessa sulkea yhtiö tarjouskilpailusta, jos yhtiö ei
täytä tarvittavia vaatimuksia.
Urakkakilpailusta oli ilmoitus hankintojen sähköisessä
portaalissa Hilmassa.
. päivä lokakuuta. Yhtiö oli toimitusjohtajansa Jussi Forsin mukaan
käyttänyt tarjouslaskentaan
290 tuntia . Tähän
urakkakilpailuun yrityksen
tarjous hyväksyttiin mukaan, vaikka kohde oli Forsista vaativampi kuin uudisrakennus. Se oli reilu peli. Seurueita on yh-. Yritys kuitenkin
hävisi tarjouskilpailun hinnallaan.
. Rakentamaan ei
päästä, ennen kuin markkinaoikeudesta saadaan päätös suuntaan taikka toiseen.
Notaari Jaana Mäkinen ei
pysty sanomaan, kauanko
päätöksenteko kestää.
. Hänestä on kuitenkin jo jonkin
aikaa vaikuttanut sitä, että
joitakin toimijoita suositaan
Raahen alueella enemmän
kuin muita.
Miltä sitten tuntuisi alkaa
rakentaa kohdetta, jonka
urakkakilpailun on voittanut
markkinaoikeuden kautta?
. Fors pitää
sitä suurena satsauksena pieneltä firmalta.
Fors olisi tyytynyt häviöönsä urakkakilpailussa, ellei hän olisi sattumalta saanut tietää, että hänen
tarjouksensa oli edullisempi
kuin Rakennus Miilukangas
Oy:n, jolle Raahen kaupungin tekninen lautakunta urakan myönsi.
. Jahtia voidaan siis jatkaa. Nyt käydään vasta kirjeenvaihtoa asiakirjojen saagille tarjouksen myös Raahelan remontista
Raahen ja Hämeenlinnan tehtaiden vähennystarpeeksi yhtiö arvioi 230
henkilöä.
. Yt-neuvottelujen
puheenjohtajana toimivaa
Raahen tehtaan johtaja Kari Ojalaa ei onnistuttu saamaan kommentoimaan asiaa.
Sen sijaan Mika Vuoti
epäili tietoa, koska hän ei
tiennyt asiasta mitään ja hänen kalenteriinsa on merkitty seuraava neuvottelu maanantaille 19. 15. Yt-neuvottelujen tarkoitus on tarkastella erilaisia ratkaisuja, hän
arvioi.
Rautaruukki ilmoitti syyskuun lopulla aloittavansa ytneuvottelut, joiden tavoitteena on parantaa kilpailukykyä. lokakuuta. Luvut ovat enimmäis-
Joulu on makuasia
Tarjous to-su
Saarioinen
broilerin ohutfileet
285-340 g
(8,79-10,49/kg)
Viikon valinnat
2
99
Uncle Ben?s
pitkäjyväinen riisi
1 kg
2
Eldorado
kookosmaito
12-14% 400 ml
0
(2,48/l)
Joulunavaus Valintataloissa 15.11.12
Tarjoamme valkoista glögiä, vihreitä kuulia
sekä vihreitä hedelmiä klo 12-18. Raahessa ne
koskevat 64 henkilöä.
Lomautukset kestävät
enintään 90 päivää, ja ne
on tarkoitus toteuttaa loppuvuoden 2012 ja alkuvuoden 2013 aikana.
rs
49
pkt
99
prk
Valiojogurtit
175-200 g
(1,67-1,90/kg)
yksittäin
0,52-0,65 kpl
(2,60-3,71/kg)
2
Eldorado
tomaattimurskat
390 g (1,28/kg)
yksittäin 0,89 kpl
(2,28/kg)
Tarjous to-su
Klementiini
750 g
(1,59/kg), Espanja
Tarjoukset voimassa to?ke 15.-21.11. Ottaako työnantaja
niistä onkeensa vai tehdäänkö virheellisiä ja huonoja
päätöksiä niin kuin vuonna
2009, Vuoti miettii.
Raahessa liikkui eilen huhuja, joiden mukaan neuvottelutulos ilmoitettaisiin
tänään. Nyt ollaan odottavalla ja
toiveikkaalla kannalla, Vuoti sanoi.
Rautaruukin Raahen tehtaalla ja Hämeenlinnassa joudutaan vielä odottamaan yt-neuvotteluiden lopputulosta. Tervetuloa!
Rautaruukilla on meneillään myös toiset yt-neuvottelut Raahen ja Seinäjoen teräspalvelukeskuksissa. Arkistokuva: Vesa Joensuu
tehtaan asioita.
Onko sitten hyvä vai huono asia, että neuvottelut venyvät, sitä Vuoti ei alkanut
arvioida.
. marraskuuta 2012
UUTISET |
Raahen Seutu
7
Yt-neuvottelut jatkuvat yhä
RAUTARUUKKI
Rautaruukin yli kuusi
viikkoa sitten aloittamat yt-neuvottelut ovat yhä kesken.
?Tämä nyt
osoittaa sen,
että pyritään
löytämään
muitakin
ratkaisuja kuin
irtisanomiset.?
VAPPU KALLIO
Neuvotteluissa mukana ollut Rautaruukin Raahen tehtaan pääluottamusmies Mika Vuoti ei osaa arvioida,
milloin työnantaja ilmoittaa
toimenpiteistään.
. Tämä nyt osoittaa sen,
että pyritään löytämään
muitakin ratkaisuja kuin
irtisanomiset. ellei toisin mainita.
Kaikki tarjoukset, ruokaohjeet, myymälät, lisäpalvelut ja aukioloajat löydät osoitteesta valintatalo.fi
00
6 prk
1
00
2 prk
1
19
ps
Kivikylän Palvarin
lihapyörykät 350 g
(6,54/kg)
Findus
wok-vihannekset
450-500 g
(3,50-3,89/kg)
yksittäin 2,39-2,49 ps
(4,78-5,53/kg)
2
29
3
rs
50
2 ps
UUSI
TAFFEL FURIOUS
nyt kätesi ulottuvilla!
MAISTA
ja
!
IHASTU
VOITTAJA. Me ollaan kokoonnuttu
ihan aktiivisesti ja kerrottu
neuvotteluissa omia mielipiteitä. Tässä neuvottelussa on tarkoitus käsitellä vieläkin Raahen
määriä, muistuttaa Vuoti,
jolla ei ole mitään tietoa,
mihin Raahen vähennystarve asettuu.
. Niiden tarkoitus on sopeuttaa
tuotantoa ja kustannuksia
vastaamaan heikentynyttä
markkinatilannetta lomautuksin, jotka koskevat koko henkilöstöä. Sen takia konserni
aikoi vähentää koko maasta
250 henkilöä palveluksestaan
Aviomies Matinlaurin Hannu löytyi kotikyläl-
tä. Päivystimme 364 päivänä vuodessa. Aini allekirjoittaa lämpimästi vanhan totuuden, että jokaisen
nuoren naisen kannattaisi
käydä emäntäkoulu, koska
sieltä saa niin monipuolisesti tieto-taitoa elämän eri
tilanteisiin.
Kuva 3. Siikajoen
kunnalla on kovat haasteet
edessä, jotta pystymme pärjäämään ilman kuntaliitosta.
Itsenäisenä kuntana pysyminen on ainakin minulle tärkeää. Hannun harrastushan
tämä alunperin onkin. Minä
kuulun huoltojoukkoihin,
joita myös tarvitaan. Se on tämän päivän todellisuutta. On vuosi 1973 ja tuttu
pappi, Paavo Paananen,
on tullut vihkimään pariskunnan.
. Yhdistyminen Raahen
suuntaan ei houkuttele.
Kuva 1. Raahelaista Laurilan Mattia on
tästä kaikesta kiittäminen.
Juuri hän innosti vanhoista
traktoreista ja alkoi kerätä
porukkaa ympärilleen. Isän ja äidin ja Aarto-veljen kanssa kotitalon
Penttilän pihamaalla joskus
nelivuotiaana. Aini Matinlauri viettää
merkkipäiväänsä huomenna
torstaina matkoilla.
AINI
MATINLAURI
. Hietalan Taunolle ja Sylville syntyi seitsemän lasta, Aini on sisarusparven vanhin. Mutta ennen
pitkää jatkuva päivystäminen alkoi vaatia veronsa.
Varsinkin viikonloput olivat joskus raskaita. Onneksi hän oli lähtenyt Hiljavaimonsa kanssa liikkeelle
hyvissä ajoin. Mutta ei
hoitaja ennätä.
Aini Matinlauri on uunituore Siikajoen kunnanvaltuutettu. Vieressä poseeraa Niemikorven Elli,
hyvä koulukaveri. Eletään vuotta 1970
ja opinahjona on Limingan
emäntäkoulu. Päätös
kouluttautumisesta hoitoalalle ei ollut loppujen lopuksi vaikea.
Kuva 5. marraskuuta 1952 Revonlahdella. Auto piti jättää sinne ja Paavo ja Hilja
tulivat liftikyydillä perille.
Kirkkoon ehdittiin ajoissa
ja vihkimisen jälkeen velipoika lähti hinaamaan auton korjaamolle. Siinä työssä
oli paljon hyviä puolia. Omaa sukua Hietala. Tällä valtuutetulla
on valtuustotyöskentelyyn
jo neljän vuoden tuntuma
varavaltuutetun roolissa.
. Monella ikäihmisellä olisi niin
paljon puhuttavaa. Kun pyysimme
häntä vihkipapiksi, hän lupasi tulla ilman muuta. Kouluttautui ja siirtyi
hoitoalalle 15 vuotta sitten.
. Zetoristeilla on aivan mahdottoman hyvä porukka ja yhteishenki, Aini kiittelee.
. Kaksi ensimmäistä vuoroa ovat raskaampia, sitten
löytyy sopiva rytmi.
Vastapainona työlle ovat
mieluisat harrastukset.
Muutama vuosi sitten löy-
tyi aivan uusi aluevaltaus:
Zetorit. Työskennellyt perhepäivähoitajana ja taksiyrittäjänä. Eniten surettaa, että
meitä hoitajia on liian vähän. Viettää merkkipäiväänsä
matkoilla.. Olen asunut koko elämäni saman pellon reunalla, vaikka kotikunnan nimi on ehtinyt vaihtua kaksi
kertaa.
Avioparin ensimmäiset onnittelut.
Äidin sylissä yhdessä isän ja Aarto-veljen
kanssa.
Emäntäkoululainen ja sen kaveri.
Taksiyrittäjä ja uskollinen asiakas.
Kutsumusammatti löytyi 15 vuotta sitten.
?Olen asunut
koko elämäni
saman pellon
reunalla.?
Kuva 2. Synnyinkoti
Penttilä näkyy nykyisen kodin ikkunasta.
. Kävi nimittäin
niin, että heidän autonsa
särkyi kasitien varteen Navettanevalle. Pitää
olla kutsumus alalle.
Muuten ei jaksaisi,
revonlahtinen Aini
Matinlauri toteaa.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Toinen tärkeä jaksamisen
edellytys on, että pystyy jättämään työasiat työpaikalle.
Mutta jotkut asiat putkahtavat väkisinkin pintaan vielä
kotonakin.
. Paanasen Paavo oli rippi-isäni. Tykkään ajaa autoa ja ihmisiä
näki paljon. marraskuuta 2012
Kovan paikan edessä
60 VUOTTA Lähihoitajan työ vanhusten hoivaosastolla
kysyy voimia ja lämmintä sydäntä. Olen osallistunut lähes
kaikkiin valtuuston kokouksiin joten tiedän, mihin olen
pääni pistämässä. 8 |
Raahen Seutu
15. Matinlaurin taksi palveli 21 vuotta.
Tässä on tuokio toiminnan
alkuajoilta.
. Mikä parasta, aviomies on hurahtanut samalla
tavalla.
. Kaksi tytärtä, Kati ja Ulla,
sekä kaksi lastenlasta, kaksospojat Niklas ja Jami.
. Asuu edelleen
kotikylällään miehensä Hannun kanssa.
. Syntyi 15. Mutta häittemme
aikaan hän oli jo ennättänyt muuttaa Rautioon kirkkoherraksi. Yövuoron jälkeen.
Aini Matinlauri on tehnyt
hoivaosastolla pelkkiä yövuoroja kesästä 2008 lähtien.
. Olisi tärkeää olla
myös läsnä ja pysähtyä kunnolla kuuntelemaan. Auto saatiin kuntoon ja Paanasen
pariskunta pääsi häitten jälkeen kotimatkalle tyytyväisin mielin.
Kuva 4. Taksiautoilija ja hänen asiakkaansa
Sen voi maksaa kerralla kokonaan tai
liityttäessä 20 ?, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. (08) 2116 200
9. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistaja- ja
asiakasrekisteriin. 15. . SU 18.11.
S-Etukortilla
tQVLFVUVNJTFO
LPTNFUJJLBO
LPEJO
TQPSUJO
QVVUBSIBO
SFNPOUPJOOJO KB WJJIUFFO UVPUUFFU
tMFMVU tQZÚSÊU tQFTV KB QVIEJTUVTBJOFFU
t8$ KB UBMPVTQBQFSJU tWBJQBU
tLFSUB BTUJBU tLBUUBVT tFMÊJOUBSWJLLFFU
Z
K
tLZOUUJMÊU tTÊJMÚOUÊ KB TJJWPVTUBSWJLLFFU
RATKAISEVAN
EDULLINEN
QSJTNB m
S-Etukortilla
,BUTFMVMBJUUFFU
LBNFSBU
BVEJPMBJUUFFU
NQ TPJUUJNFU
SBEJPU
NBULBQVIFMJNFU
QFMJLPOTPMJU
UJFUPLPOFFU
(Alennus ei koske elintarvikkeita, eläinruokia, sanoma- ja aikakausilehtiä ja keräilytuotteita, tupakointi- ja alkoholituotteita, Hesburgerin tuotteita tai Maksukanava--,
Saunalahti Prepaid-kortteja ja toimitusmyyntituotteita.)
Polttoöljymyynti
044 7885 867
044 7885 868
Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan OK Arinan osuusmaksu 100 ?. Bonus alkaa kertyä 50 euron
kuukausiostoilla. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: s-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta 010 76 5858, ma-pe 8-20, (0,0828?/puhelu + 0,1199?/min).
Prisma Raahe
ma?pe 7?21, la 7?18, su 12-21
Palokunnankatu 37, Puh. marraskuuta 2012
|
Raahen Seutu
OMISTAJAPÄIVÄT
TO 15.11
7 090,Nyt hintaan
5 990,+ toim. Se on aika
uskomatonta autolle, joka
painaa 1 890 kiloa ja jolla on
pituutta viitisen metriä.
Jotkut ennakkokäsitykset
sentään pitävät paikkansa.
Oldsmobilessa on totta kai
automaattivaihteisto.
. Jos yksi polttimo on palanut, vaihda toi-
nenkin.
Toimivistakaan lähivaloista ei ole suurta hyötyä,
jos ne on suunnattu väärin.
Jos epäilet väärää suuntausta, käänny huollon puoleen. Amerikanraudat kuluttavat polttoainetta järjettömiä määriä. Eivät kulje
kaikki. Valojen väärän suuntauksen voi havaita tielläkin liian lyhyestä valokuviosta.
Uusia huomiovaloja (päiväajovaloja) saa käyttää
vain valoisassa. kulut väh.
350,-
sKäynnistyksenestojärjestelmä
(D.E.S.S.) - ainoa lajissaan
sAutomaattinen Visco-Loktasauspyörästöjärjestelmä!
sRotax-ylivoimaa!
Polttoaihe-pihi,
puhdas EFI-moottori,
hyvä kylmäkäynnistyvyys
sErillisjousitus TTI
sSuuri kantavuus,
yht. Miksi olisikaan,
koska se on kestänyt ilman
korjauksia 32 vuotta?
Petteri Niskasen Oldsmobile kulkee sujuvasti. marraskuuta 2012
Autot ja liikenne
. 150 kg + kuljettaja
Tarjous voimassa
niin kauan
kuin tai niin
31.1.2012
saakka,
sTäydellinen mittaristo
tavaraa
riittää.
kauan
kuin
tavaraa riittää.
(tunnit, matka yms.)
KATSO LISÄÄ:
sPohjapanssari
WWW.CAN-AM.FI
+ vetokuula vakiona!
Petteri osti Oldsmobilen
kolmantena perheessään.
Ensimmäisenä ehti isä vuoden 1978 mallillaan, ja toisena Oldsmobilen hankki
veli. (08) 220 060 Fax (08) 220 061
www.laatukatsastus.fi
t ,"54"456,4&5
t 3&,*45&3½*//*5
t 7",6656,4&5
Tasaista menoa
KAARA Raahelaisen Petteri Niskasen
kookkaan Oldsmobilen peltien sisällä
on ennakkoluuloiselle yllätyksiä.
MIKKO MÄÄTTÄ
Amerikanraudat kulkevat
bensakoneella. Sadalla kilometrillä se on kuluttanut
parhaimmillaan vain noin
seitsemän litraa. Varsinaiset lähivalot on kytkettävä
päälle heti kun näkyvyys
vähänkin heikkenee pime-
yden tai säätilan takia sekä
tunnelissa ajettaessa.
Etu- ja takasumuvaloja
saa käyttää vain sumun tai
rankan vesi- ja lumisateen
aikana. Petteri osti omansa Kajaanista. Auto oli ollut aiemmin taksina.
. www.raahenseutu.sps.fi
Älä aja talveen yksisilmäisellä
RAAHEN SEUTU
VALOT Liikenteessä on
nyt paljon autoja, joiden
toinen ajovalo ja/tai jopa
molemmat takavalot eivät
pala. Eivät kuluta
kaikki.
Petteri Niskanen saa oikoa jenkkiautoihin liittyviä
ennakkoluuloja. Auto
kulkee dieselillä. Puolipimeällä autolla ajaminen on edesvastuutonta paitsi itselle, myös
muille.
Palaneet polttimot voi
vaihtaa itse tai vaihdattaa
korjaamolla. Lapset kun laittoi istumaan takaistuimelle eri puolille, he eivät yltäneet lyömään toisiaan, Petteri nauraa.
LEGENDAARINEN TYÖKONE, VAHVA JA
LUOTETTAVA OUTLANDER 400
sh. Hän on
ajanut vuoden 1980 mallia
olevalla General Motorsin
valmistamalla Oldsmobilella vuodesta 1989. Ajettavat m
Konepellin alla on totta kai
V8-moottori ja ajamista helpottamassa ohjaustehostin.
Jenkkiläiseen tapaan tilaakin on.
. Sen kun vain laittaa
deelle ja antaa mennä, Petteri kertoo.
Aikoinaan automaattivaihtaja haukuttiin autolehden testissä, mutta Petterillä
ei ole siitä mitään pahaa sanottavaa. Isä sanoi, että siinä on sinulle auto loppuelämäksi.
Petteri halusi ostaa auton,
MEILTÄ!
LED-työvalo
12/24 v, 15w
. Tämä oli hyvä perheauto. Polttimon
hinta on useimmiten 5?10
euroa, joten isosta rahasta
ei ole kyse. Normaali pienehkö sade tai pimeä vuodenja vuorokaudenaika eivät
vielä oikeuta sumuvalojen
polttamiseen.
Autossa saa olla yksi tai
kaksi takasumuvaloa sen
mukaan, mikä sen alkuperäinen varustelu on. Jos
takana on alun perin kaksi sumuvaloa, toista ei saa
kytkeä pois toiminnasta.
2500 ketjukolaria vuodessa
RAAHEN SEUTU
RYTINÄÄ Suomessa ajetaan kolmen tai useamman
ajoneuvon vahinkoja noin
2 500 vuodessa ja niissä on
osallisena noin 8 000 ajoneuvoa.
Ketjukolari sattuu yleensä moottoritiellä, kun tie
on luminen ja liikenne tihentyy liittymien läheisyy-
dessä. Ketjun käynnistää
useimmiten peräänajo.
Ketjukolarien perussyyt
ovat heikko näkyvyys, liian
kova tilannenopeus ja liian
lyhyet turvavälit.
Palvelemme
MA-PE
klo 9-17
Yrittäjäntie 5, 92100 Raahe
Puh. 10 |
Raahen Seutu
15
08-211 4500
.
28
/kpl
magneettijalall
35 /kpl
a
Pienkone: Jukka Klaavo p. 044 7997 550
www.ojanrauta.?
www.vianor.f i
Rakentajankatu 2
Raahe
p. 044 7997 525, Kalle Kervinen p
Petteri osti
omansa käytettynä neljä
vuotta myöhemmin.
SOITA JUTTUVINKKI,
UUTINEN, HAVAINTO,
JUTUN JUURI!
UG Ice Arctic
Uusi Ultra Grip Ice Arctic ,
7 prosenttia lyhyempi jarrutusmatka jäällä.
Uusi suunnattu nasta ja Multicontrol Ice -teknologia tarjoavat
äärimmäisen jarrutus-, veto- ja sivuttaispidon jäällä ja lumella.
Lue lisää goodyear.?
Meiltä myös muut laatumerkit, esim.
010 665 5180
Liukkaat kelit pidentävät
jarrutusmatkaa merkittävästi.
riittävää turvaväliä ja maltillista kaasujalkaa.
Riittävä turvaväli perustuu ajonopeuteen. HUOLLOT
. KATSASTUSKORJAUKSET ja
-KÄYTÖT
Autohuolto
S. f i. 15. Radio on vaihdettu. Ajo sujuu suoralla tiellä, mutta yhtä hyvin myös
vähän mutkaisemmilla tie-
osuuksilla.
. Kainuussa on ajettu hirveän mutkaisilla teillä ihan
hyvin.
Sisustukseltaan auto on alkuperäisessä kunnossa. fi /www/fi /turvatieto/autoilijat/ Pysahtymismatka.swf
Esim.
Autohuolto S. Varastossa on kärähtänyt moottori ja isän vanhan auton
moottori. Autossa
on turvapuskurit edessä ja
takana.
Auto maksoi 36 000 markkaa. 80 km/h auto ehtii
edetä tuolloin jo 22 metriä.
Juuri siksi talvella tarvitaan
Kun tiet ovat liian
liukkaita kävelemiseen.
Meiltä
Suoraan testikärkeen
TM 17/2012
Tämän mallin Oldsmobilen valmistus lopetettiin
vuonna 1985. 0440 563 390, 220 805
315
srj
KW 22 185/65R14 nastarengas
KW 22 185/65R15
sis. 08 220780
www.raahenseutu.fi
matkat eivät ole enää niin pitkiä kuin aikoinaan. Kuvat: Vesa Joensuu
jolla voi kulkea pitkiä matkoja turvallisesti. Alkuperäisessä ei tietystikään ollut
cd-soitinta. 08 211 7122, 050 369 4998
KONEET JA LAITTEET p. Vastaavasti nopeuden alentaminen neljänneksellä lyhentää jarrutusmatkan puoleen.
Jos jarrutat kuivalla asfaltilla 80 kilometrin tuntinopeudesta, pysähtymismatkasi (reaktioaika + jarrutusmatka) on yhteensä 50
metriä. 08 211 7123, 050 369 4940
RAAHEN RENGAS & LAITE OY
UÊ ?iÀÌ>>??>ÌÕÊÎ]Ê?Ó£ÈäÊ- "
UÊ i`??«iÀB?Ì?i]Ê?£?ääÊ
UÊ«°ÊÎn£Ê£Ç£]ÊÊäxä?xȣʣÓ?ÈÊÊÊ>À?°Ênq£Ç]Ê>Ê?q£{
Tarjouspyynnöt:Ê?ÞÞ?Ì?JÀ>>?i?Ài?}>Ã>>?Ìi°w
w w w. Maantiellä jo hyvissä olosuhteissa etäisyyden tulisi olla
metreinä sama kuin ajonopeus. MEHTÄLÄ
AUTOJEN
. marraskuuta 2012
| 11
Raahen Seutu
a
ti netti.
Auto on seissyt koko ajan
pihalla, mutta harrastus on
levinnyt sisälle asti. Niitä sai aikoinaan halvalla.
Lämpimässä asunnon
puolella on Oldsmobile-kirjallisuutta: Petteri on hankkinut vuosien 1977?1985
korjaus- ja myyntioppaat.
Parhaasta kirjasta voi katsoa
jokaisen mutterin paikan.
Kysy myös uutta Easy Start Call puhelinkäynnistystä!
Ouluntie 45, Raahe puh. 0500 382 560
RASKAAT RENKAAT p. Isä sanoi aina, että Amerikan-autojen harrastaminen on yhtä projektia.
Välillä varaosien löytäminen oli ongelmallista, mutta
nyt pelastuksena on mones-
Varaudu pitkään talvijarrutukseen
RAAHEN SEUTU
TALVIKELI Jarrutusmatkojen pituudet arvioidaan
usein alakanttiin, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.
Liukkaat kelit pidentävät
jarrutusmatkoja jopa paljon enemmän kuin kuljettajat uskovat.
Nyrkkisääntö on, että
jarrutusmatka nelinkertaistuu kun nopeus kaksinkertaistuu. Ylähyllyillä on
kahden Oldsmobilen keulat. Kun keli huononee,
välin tulisi olla 1,5?2 kertaa
pidempi.
Testaa jarrutusmatkasi:
http://liikenneturva.magazine. Jos tien pinta on luminen, pysähtymismatkasi
kasvaa 105 metriin.
Kuljettajalla menee noin
sekunti reagoida ja aloittaa
jarrutus. KORJAUKSET
. Aivan uuden olisi saanut 105 000 markalla.
Tiellä meno on pehmeää. r a a h e n r e n g a s j a l a i t e . työt ja kierrätysmaksun
MEILLÄ RENKAIDEN KAUSISÄILYTYS
Kesärenkaat POISTOHINNOIN
ja talvirenkaat EDULLISIN ENNAKKOHINNOIN!
HA-RENKAAT JA VANTEET
p. Moottori kärähti
vajaat parikymmentä vuotta
sitten, joten sekin on mennyt
vaihtoon.
Petteri on etsinyt konepellin alle uusia osia eri paikoista.
. MEHTÄLÄ
VARAOSIEN
TOIMITUKSET
Koulutuksessa
PE 16.11.
Kesäläntulli 1, 92130 Raahe
p