VESA JOENSUU. Harakkamäen koulun kolmasluokkalainen Niko Savolainen haruspurjekuunari Fiian ruorissa. IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 5 1 8 6 Puheenaiheet Ympäristöinsinööri Aino Alatalo tentattavana 10 Elämänmeno Kim Somervuori maalaa muraalia tämän viikon 16 Urheilu & liikunta Jesse Lyytisen ja RaaheKiekon kausi alkaa tänään 2 Keskustele ”On sääli, että kiusaaminen on yhteiskunnallisesti hyväksyttyä.” Roy Viitanen 8 Elämänmeno Nuori mies ruorissa . Raahen Seutu raahenseutu.fi PERJANTAINA 15. luokkalaisia yhdessä eri kulttuurikohteessa. SYYSKUUTA 2023 85 . Raahen opetustoimen kulttuurikasvatustyöryhmä Taikakuun järjestämä vuotuinen Kulttuurien kulkureitit -tapahtuma liikutti keskiviikkona ja torstaina satoja 3.–4
Pieni lapsi koskettaa kaikkea. Imemään tietoa, oppimaan uusia asioita ja kasvamaan isommaksi. Laittaa kaiken suuhun. Jääkaapin vihanneslokeroon myös ”unohtuu” kurkkuja ja tomaatteja pilaantumaan. Indira Gandhi Sana: Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. 127:1 T yöuupumuksen riski koskee entistä suurempaa työntekijäjoukkoa, selviää Työterveyslaitoksen tuoreesta tutkimuksesta. Osa näistä lapsista ei enää hiljalleen katsele ympärilleen eikä uskautaudu liikkeelle. Jos me aikuiset lopetamme kiusaamisen, niin lasten on vaikea oppia tekemään sellaista mitä eivät näe tai koe. 625 000 työuupumusriskin alla olevaa työntekijää on valtavan suuri määrä. Työntekijän on otettava myös henkilökohtaista vastuuta, sillä työuupumus ei aina johdu pelkästään työkuormasta tai työyhteisöstä. Kertomalla mitä saa tehdä. 65:6 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.46 Aurinko laskee: 19.46 Nimet: Hilla, Hellevi, Hillevi Miete: On kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka tekevät työt ja niitä, jotka keräävät kunnian. Miten sen saisi loppumaan. Ei pysähtynyt. Tess. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Jos on vähän nahistuneita juureksia, teen niistä kasvissosekeiton tai kasvispihvejä. En tiedä oliko siili tunteellinen ja itki näkymättömästi, mutta vähän surullista kuitenkin. Suunnittelen päivän ruokalistan jääkaapin sisällön mukaan. Olisimme olleet toisillemme vaarattomia. Luottamus elämään ja hymy katoavat. Keskiviikkona julkistetun Miten Suomi voi. Yritä olla ensimmäisessä ryhmässä, sillä siellä on vähemmän kilpailua. Myöhemmin lapsi törmäilee ja kolhii itseään. Nyt pari viikkoa sitten istuin taas tutulla paikalla piharakennuksen edessä. Itkee näkymättömästi kuin tunteellinen siili. Noin joka neljäs työntekijä kuuluu työuupumuksen riskiryhmään. Ps. Sanallisesti, Fyysisesti. Entisestään yleistynyt työuupumus tulee työnantajille ja yhteiskunnalle kalliiksi, ellei kierrettä saada pysäytettyä. Eniten työuupumusoireita oli matalammin koulutetuilla sekä työuransa alkupäässä olevilla alle 36-vuotiailla työntekijöillä. Avoin ja valmis tutustumaan kaikkeen uuteen ilman pelkoja. Uupumukseen määrätty sairausloma nimitäin ei ole pysyvä ratkaisu ongelmiin. Myöhemmin joku toinen kolhaisee lasta. Mietin, että kohta siili pysähtyy, kun se havaitsee minut. Olin liikkumatta. Siili. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . (2,3%) Ääniä yhteensä 86. Tutkimuksen mukaan tilanne on heikentynyt erityisesti naisilla. Minulla ei jää hävikkiä. Me olemme toisillemme vaarallisempia kuin siili minulle ja minä siilille. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI I stuin alkukesästä piharakennuksen edessä ja katselin miten pihan poikki lähestyi pieni siili. Biojätekeräyksen muutos pakolliseksi asutusalueilta on hyvä juttu! Hedelmät menee huonoksi aika nopsaan, vaikka niitä kyllä syödään. Elämää on vaikeampaa läpäistä, jos ei koskaan varo mitään. Liikahdin vähän ja siili meni nopeasti kerälle. 5:21–22 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.49 Aurinko laskee: 19.43 Nimet: Aila, Aili Miete: Olosuhteet eivät tee elämästä sietämätöntä, vaan merkityksen ja tarkoituksen puuttuminen. 1. He ovat oppineet sen meiltä vanhemmilta. Ihmetellään miksi lapset ja nuoret kiusaavat. (81,4%) En kiinnitä asiaan huomiota. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo. Ei sentään kävellyt jalkani päältä, mutta kulki hyvin läheltä ohi. Hän ei ikinä salli hurskaan sortua. Se tapahtuu kotona, pihalla, koulussa, kadulla ja ihan missä vaan. Hävikkiä ei synny, kun ei osta liikaa ruokaa.. Leipää tahtoo tulla ostettua liikaa ja monenlaista, eikä aina tule syötyä järjestyksessä pois. Myös valmissalaattipakkauksia joutuu heittämään pois, kun ei muista seurata niiden päiväyksiä. Kunnes oppii varomaan ja suojelemaan itseään turhilta kolhuilta. Lasta pyritään suojelemaan. Sinuun luottavat kaikki maan ääret ja kaukaiset meren rannat. Kiusaaminen on taas kerran noussut esille. Uskaltautui lopulta lähtemään liikkeelle. Onneksi siilillä oli vielä luottamusta elämään. On sääli, että kiusaaminen on yhteiskunnallisesti hyväksyttyä. TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.43 Aurinko laskee: 19.50 Nimet: Sirpa Miete: Moni luulee, että onni on jotain sellaista, mitä vielä ei ole kokenut, kunnes huomaa sen olleenkin sellaista, minkä on jo kokenut. Pysykää erossa kaikesta pahasta. Työstä pitää löytyä imua ja mielekkyyttä . -tutkimuksen mukaan työuupumuksen riskiryhmä on nyt noin viisi prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuonna 2019 ennen koronapandemiaa. Leipää menee myös hävikkiin. Ps. Oli jo kasvanut isommaksi. Työpaikoilla on lupa odottaa parempaa johtamista ja riittävän varhain alkanutta työkyvyn tukemista. Hyvä niin. Tom Lundberg Sana: Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Ps. En todellakaan heitä koskaan mitään ruokaa pois. Teiniromantiikkaakin kiusallisempaa on teiniretoriikka. PERJANTAINA 15. Ihmetellään, että mitä pitäisi tehdä. Ilman ympäröivää työyhteisöä on uhkana tylsistyminen ja työn imun heikkeneminen. Vihanneksia pidän vain parin päivän tarpeisiin. Mitä ei ehkä kannata tehdä. Siili hiljalleen katseli ja haisteli ympäristöään. Tuhisi. Alussa viaton lapsi on innokas tutustumaan kaikkeen uuteen. Hymyili varmaan. ROY VIITANEN toimitus@raahenseutu.fi Ei meidän pitäisi olla KOLUMNI Lasten kanssa tolskatessa ruokahävikkiä tulee haluamatta, vaikka sitä kuinka yrittää välttää. (16,3%) Eipä juuri. Jos työn vaatimustaso tai työmäärä on liian suuri, odottaa kuorma jälleen työhön sairausloman jälkeen palaavaa. Joku lapsista menee kerälle. Myös vapaa-aika ja siviilielämä voivat aiheuttaa kuormitusta työssä. Seinän vierustalta alkoi kuulumaan rapinaa. Viktor E. Pelkäsi minua tai pelkäsi sitä mitä oli kesän aikana oppinut maailmasta. Ei meidän pitäisi olla. Jason Lepojärvi Sana: Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen. Aivan liikaa. Mitä asialle voi tehdä. Aika tarkkaan kuitenkin tulee syödyksi ruoka. Frankl Sana: Jeesus sanoo: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.” Matt. Tallusteli taas kerran hiljaa tuttua reittiä pitkin pihan poikki. 6:26 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.52 Aurinko laskee: 19.39 Nimet: Tytti, Tyyne, Tyyni Miete: Mikään ei ole rasittavampaa, kuin kirosanojen käyttäminen välimerkkeinä. Mitä ei saa tehdä. Jarmo Somppi Sana: Mahtavilla teoilla sinä, Jumalamme, vastaat meille, sinä siunaat ja autat meitä. Oli varmaan niin vielä nuori, ettei ollut vielä oppinut pelkäämään tai varomaan ihmisiä. Toimistotyössä yleisesti käyttöön jäänyt etätai hybridityökään eivät näytä enää parantavan työhyvinvointia. Lapsi oppii varomaan. Joskus suojelemme heitä liikaa. 55:23 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.55 Aurinko laskee: 19.36 Nimet: Reija Miete: Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan. Jos kotona on varsinaisen työpäivän päätteeksi odottamassa toinen työpäivä kotitöitä tehden, ei riittävälle palautumiselle jää aikaa. Kunnes joku kertoo, että näin ei saisi tehdä. Viaton ja kiltti siili, joka ei ollut vielä oppinut maailman julmuutta. Työuupumusta seuraa usein kyynisyys ja sidos työpaikkaan heikkenee. Siilien tapaan ihmiset kasvavat. Siili ei syö ihmisiä enkä minä siilejä. Muuten se olisi loppunut jo kauan sitten. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 15.9.2023 Viikon nettigallup: Syntyykö sinulla ruokahävikkiä
Tieteellistä oppia lukiosta hakemaan tullut lahjakas oppilas on fiksu ja keskeyttää paria viikkoa ennen yo-kirjoituksia. Kaupungin hoitotyön täytyy pystyä parempaan! Nuorisolle tuputetaan epätieteellistä propagandaa, että mies voi synnyttää ja sukupuolia on monta kymmentä. Missä opo. Tilanne muuttuu entistä huolestuttavammaksi, jos yhä useampi ammattilainen päätyy ratkaisuun, jossa koko perhe muuttaa etelään johtuen työhön kuuluvan matkustamisen kalleudesta ja vaikeudesta. Me ansaitsemme parempaa ja kauniimpaa. Merkille pantavaa on, ettei tulos ole muuttunut mihinkään marraskuusta 2022, jolloin yritysten lentotarpeita kyseltiin edellisen kerran. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. PERJANTAINA 15. Soita ja varaa! Anne Luovi myyntipäällikkö anne.luovi@kalevamedia.fi 050 560 0020 Kirkkokatu 25,Raahe korhosenkukkatalo.com • Kaikki hautausjärjestelytedullisestija luottamuksella • Kattavatietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt jamonipuolinentuotevalikoima • Hautakivet,kaiverrukset ja entisöinnit • Myymälässähautakivinäyttely luonnollisen kokoisillakivillä Hautauspalvelu nyt myös Ruukissa, Ruukinkuja 2. Kasvavat lentomäärät pohjoisen kentille osoittavat, että pohjoisessa on vetovoimaa. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Jo nyt pohjoinen häviää Etelä-Suomelle kansainvälisten osaajien pitovoimassa ja saavutettavuuden heikentyessä tilanne ei tule paranemaan. Nämä investoinnit heijastuvat myös yritysten lentotarpeisiin, 62 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä ilmoittaa lentotarpeiden lisääntyvän tai lisääntyvän merkittävästi seuraavan kahden vuoden aikana. TEKSTARIT Kaunista Rantakatua kuvattuna ruusupuistosta. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Perustelut ovat varmaan olemassa, niin se ei taitaisi olla tavattoman suuri vaiva kirjoittajalta/ kirjoittajilta. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Myydään koko kippo ja annetaan Raahen Vapaaehtoisille. Kaikki viereisten talojen asukkaat joutuu yöt valvomaan tuon takia! Poistakaa tuo koriskenttä kun se vaan aiheuttaa häiriötä! Voisiko jokin Raahen kunnallispolitiikan luottamushenkilö tai -henkilöt kirjoittaa Raahen Seudun tai Raahelaisen mielipidepalstalle kirjoituksen, jossa vielä kerrottaisiin ne perustelut, miksi Limingan ampumarataan on katsottu olevan järkevää Raahen kaupungin sijoittaa rahaa. Suomessa ei ole sosiaalista mediaa. Kuva: Heidi Soini Vielä ehdit mukaan perjaintain 22.9.2023 peittojakeluun Lehti jaetaan varhaisjakelualuiden kaikkiin talouksiin Raahessa, Siikajoella ja Pyhäjoella. Oulun kauppakamari toteutti kyselyn yrityksille elokuun lopussa ja viesti on selvä: hyvä saavutettavuus on elinehto yritystoiminnalle näin pohjoisessa. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Se ei ole elinehto vain suurille yrityksille, vaan pienemmät yritykset kamppailevat jopa olemassaolostaan, kun Etelä-Suomessa olevat asiakkuudet karkaavat kohonneiden matkakustannusten vuoksi toisaalle. MIELIPIDE Koko vuoden jatkunut keskustelu lentojen hinnoista ja saatavuudesta Oulusta Helsinkiin ei ole tyhjää huulten heiluttelua. Puistojen nurmenleikkuun jälki on kuin entisvanhaan heinäpellolla. On vain sosialistisia medioita. Kuva: Martti Laukkonen LUKIJAN KUVA Kaunis syksyn illan auringonlasku. Vuoteen 2030 mennessä jo aloitettujen tai suunnitteluputkessa olevien investointien määrä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on karvan yli 29 miljardia euroa. Kyselyn vastausten perusteella voidaan nähdä, että liikematkustus Oulun lentoasemalta suuntautuu vahvasti pääkaupunkiseudulle, mutta kovin paljon heikommaksi ei jää Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautuva liikematkustus. Kiitos! 150 000 euron avustus toisen kunnan ampumarataan! Onko edellisen hallituksen velkarahan vastuuton jako tarttunut Raahen päättäjiinkin. Elokuussa julkistettiin päivitetty selvitys pohjoisen investointipotentiaalista. Teemana autot ja liikenne. Missä rehtori. On upeaa, että saamme suoran yhteyden Oulusta Keski-Eurooppaan talvikaudeksi ja toivottavasti jatkoa seuraa liike-elämää entistä paremmin palvelevilla lentoyhteyksillä. p.044 089 5450 Asiantuntevaapalveluajo 50 vuotta p.(08) 222 944 iltaisin,p.040 549 1825 kukkatilaukset,p.(08) 222 943. Rahalle olisi löytynyt käyttöä Raahessa, näin se olisi palvellut laajemmin kuntalaisia eikä vain pientä ampumarataa käyttävää joukkoa. Käsi ojossa Raahen Purjelaivasäätiö joka suuntaan. Kaikki yöt kirkumista ja karjumista, älytön mökä! Miten sitä korista kerkiää vasta öisin heittää. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu tai missä ja milloin se on otettu. MARI VIIRELÄ palvelusektorin johtaja Oulun kauppakamari Hyvä saavutettavuus on elinehto pohjoiselle Kenen idea oli rakentaa koriskenttä Kummattiin koulun pihalle. Raahen Fiian hoito ja käyttö on laiminlyöty. Erityisen huolestuttavia ovat samaisessa kyselytutkimuksessa avoimet kommentit, jotka kertovat yritysten palkkaavan uusia tekijöitä ennemmin pääkaupunkiseudulle kuin Ouluun johtuen saavutettavuudesta. Usko kannattavaan liiketoimintaan saa lentoyhtiöt avaamaan uusia reittejä, joita kipeästi kaipaamme Ouluun. Yhtään työläisten selkänahasta raavittuja veroeuroja ei herrojen leikkikaluun tule käyttää. Vetovoima kumuloituu alueen hyväksi, ja nyt tarvitaan kaikkien tahojen yhteistyötä, että lentoyhtiöt näkevät pohjoisen vetovoiman ja mahdollisuudet. Purjehtiminen on rikkaiden turhaa ajanvietettä. SYYSKUUTA 2023 . Kenen on vastuu. Paluu Pirkkalan monisteisiin 1970-luvulle. Käsittämätöntä priorisointia rahankäytölle alijäämäisen talouden kaupungissa
Raahen kaupungin rakennusvalvonta myönsi tiistaina TMW Raahe Oy:lle rakennusluvan noin 5 800 kerrosneliömetrin teollisuushallille, kolmelle noin tuhannen kerrosneliömetrin ja yhdelle noin 400 kerrosneliömetrin varastohallille sekä noin 200 kerrosneliömetrin toimistokonttirakennukselle. YHTIÖN tarkoituksena on edetä hankkeensa kanssa nopealla aikataululla. –?Sellaisen aikataulun mukaan on jo tehty esisopimuksia tuotannon myynnistä, hän toteaa. Rakennusten kokonaisala on 9?664 kerrosneliömetriä. Laitosinvestoinnin suuruusluokaksi Vilén sanoo noin kymmenen miljoonaa euroa. TMW Raahe kuvaa liiketoimintaansa ympäristöystävälliseksi Raaheen uutta kansainvälistä puuteollisuutta . Se tarkoittaa käytännössä huhtikuun alun ja kesäkuun lopun välistä aikaa. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . SYYSKUUTA 2023 TIMO MYLLYKOSKI Raaheen on sijoittumassa noin 20 henkilöä työllistävä uusi puun lämpökäsittelylaitos. PERJANTAINA 15. –?Investointipäätös on tehty, rahoitus on olemassa ja laitoksen rakentamiseen liittyen meillä on monesta asiasta avaimet käteen -toimitukset sovittuna. Vilénin mukaan tavoitteena on, että laitos olisi valmis jo ensi vuoden toisella vuosineljänneksellä. TMW Raahe Oy sai tällä viikolla rakennusluvan puun lämpökäsittelylaitokselle. Toimitusjohtaja Aleksi Vilén kertoo, että yhtiöllä on ollut jo jonkin aikaa valmius aloittaa rakentaminen, mutta rakennuslupaprosessi on kestänyt odotettua kauemmin. Ulkomaan vientiin tähtäävä yritys rakentaa laitoksen Kalkankankaan teollisuusalueelle.
TONTIN TAUSTAA . Hän sanoo tulevaisuuden Turkissa näyttävän hyvältä jatkossakin. TMW yhtiön nimessä on lyhenne englanninkielisistä sanoista Thermally Modified Wood eli lämpökäsitelty puu. . Sievin Biohake Oy vuokrasi vuonna 2010 Raahen kaupungilta 5,4 hehtaarin teollisuustontin Länsi-Kalkan alueelta. Raahen satamalle lisää alueita TIMO MYLLYKOSKI Teollisuuden kenttäpalveluihin erikoistunut pyhäjokinen PR Rolls Oy kertoo tulostiedotteessaan kasvavansa voimakkaasti kansainvälisillä markkinoilla. Työja elinkeinoministeriö myönsi vuoden 2011 lopussa Sievin Biohake Oy:lle 3,98 miljoonan euron tuen bioterminaalilaitoksen rakentamiseen. –?Meidän kilpailukykymme syntyy ennen kaikkea hyvästä tuotteesta ja tehokkaasta organisaatiosta, Westerlund toteaa. Vuokra-alueen elinkustannusindeksiin sidottu perusvuokra on 83?669 euroa vuodessa. Pystymme tarjoamaan asiakkaille toimivan konseptin, johon kuuluvat sekä DD-pesurien varaosavalmistus että huollot. Vilén sanoo, että lämpökäsittelylaitoksen sijainti lähellä Raahen satamaa on viennin kannalta erinomainen. Esimerkiksi paperija kartonkiteollisuus sekä selluteollisuus ovat olleet pitkään yhtiölle menestyksekkäitä toimialoja, ja niiden rinnalle yhtenä isona mahdollisuutena ovat nyt nousemassa elintarviketeollisuudelle tarjottavat on site -palvelut muun muassa Yhdysvalloissa. –?Kiihkeimmillään tuotannon työntekijöiden rekrytointi on varmasti ensi vuoden alkupuolella, hän toteaa. Edellisellä tilikaudella PR Rollsin liikevaihto päätyi 3,2 miljoonaan euroon, joten liikevaihto kasvoi 27 prosenttia. Raaheen rakennettavan laitoksen on suunniteltu tuottavan 25?000 kuutiometriä lämpökäsiteltyä puuta vuodessa. Raahen Satama Oy on vuokraamassa kaupungilta teollisuusja varastorakennusten korttelialuetta, teollisuusrakennusten korttelialuetta, vesialuetta ja satama-aluetta. PR Rollsilla on siellä hyvä maine, ja yhteistyö sikäläisten asiakkaiden kanssa sujuu tosi hyvin, toimitusjohtaja Jani Westerlund kertoo tiedotteessa. –?Heillä on hyvin menestyvä bisnes tuulivoiman puolella, ja minusta heidän konseptiin sopii oikein hyvin myös tällaiset vihreät puutuotteet, sanoo Vilén. TURKIN ohella kasvua tuli EteläKoreasta. Yhtiö on perustettu alkuvuodesta 2019 nimellä SBH invest Oy. PR Rolls kasvoi kansainvälisillä markkinoilla VESA JOENSUU / ARKISTO. Keväällä 2015 . PERJANTAINA 15. Kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen esittää, että kaupunginhallitus hyväksyisi satamayhtiön kanssa neuvotellun maanvuokrasopimuksen. ministeriön myöntämä avustussitoumus sai jatkoaikaa vuoden 2018 loppuun. . Rekrytointi-ilmoituksen mukaan toimitusjohtaja saa vastuulleen uuden lämpökäsittelylaitoksen rakennushankkeen, osaavan tiimin kokoamisen, liiketoiminnan rakentamisen, kehittämisen ja ylläpidon sekä yrityksen yleisen johtamisen. Vuokrattavasta alueesta maa-alueita on noin 19 hehtaaria ja vesialueita noin 20 hehtaaria. Tontin vuokraoikeus on siirtynyt Sievin Biohake Oy:ltä välillisesti SBH Invest Oy:n nimenmuutoksen kautta TMW Raahe Oy:lle. Yhtiön tuotteet, joista Vilén mainitsee esimerkkinä terassilattialaudat ja julkisivupaneelit, menevät pääosin vientiin ulkomaille. –?Näin kova kasvu oli iloinen yllätys tilanteessa, jossa menetimme Venäjän-markkinan. Kaupunginhallituksen esityslistalla todetaan, että Raahen Satama Oy:n kehittämishankkeet eivät voi merkittäviltä osin toteutua ilman toiminnan laajentamisalueen vuokraamista kaupungilta Syväsatamasta. –?Muun muassa?Benelux-maihin ja Saksaan. TIMO MYLLYKOSKI Raahen Satama Oy tarvitsee lisäaluetta kehittämishankkeidensa toteuttamiseksi. Tammikuussa 2022 yhtiön nimeksi muutettiin TMW Raahe Oy. Neljään eri kiinteistöön jakautuvat alueet kuuluvat vuonna 2017 vahvistettuun Syväsataman teollisuusalueen asemakaava-alueeseen. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 puuteollisuudeksi. Tuotannon työntekijöitä yhtiö alkaa rekrytoida mahdollisesti jo loppuvuoden aikana. Pari vuotta sitten aloimme panostamaan voimakkaasti markkinointiin Turkissa, ja se työ kantaa nyt hedelmää. Samalla kaupunginhallitus päätti, ettei rakentamisvelvollisuuden laiminlyömisestä peritä sakkoa, ja että maanvuokrasopimus puretaan jos rakentamishanke ei toteudu määräajassa. SYYSKUUTA 2023 . TOIMITUSJOHTAJAN mukaan PR Rolls hakee kannattavaa kasvua myös tulevina vuosina. Sielläkin positiivista kehitystä vauhdittivat satsaukset myyntiin ja markkinointiin. Rakentamisvelvoiteajan jatkamista käsiteltiin Raahen kaupunginhallituksessa viimeksi helmikuussa 2022, kun rakentamisvelvoitteeseen myönnettiin lisäaikaa vuoden 2023 loppuun saakka. Raahen kaupunginhallitus saa maanantaina käsittelyynsä maanvuokrasopimuksen, jolla satamayhtiö vuokraa Raahen kaupungilta yhteensä lähes 40 hehtaaria maaja vesialueita. . Kesäkuun lopulla päättyneellä tilikaudella yhtiön liikevaihto ylitti ensimmäisen kerran neljän miljoonan euron rajan. Marraskuussa 2011 Raahen kaupunginhallitus myönsi maanvuokrasopimukseen sisältyvään rakentamisvelvoitteeseen jatkoaikaa siten, että rakennustarkastusviranomainen voi suorittaa hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksen viimeistään vuoden 2013 lopussa. Aleksi Vilén aikoo toimia aluksi uuden toimitusjohtajan tukena ja siirtyä sitten vastaamaan yhtiön tuotannosta. Puun lämpökäsittelylaitos aiotaan rakentaa runsaan viiden hehtaarin tontille Rautaruukintien ja Lapaluodontien kulmaukseen. TMW Raahe Oy:n pääomistajat ovat saksalaiset Martin Stuke ja Erwin Birr, joista jälkimmäinen on asunut jo pitkään Suomessa. –?Etelä-Amerikassa tähtäämme puolestaan sellutehtaiden kunnossapitopalveluihin. Raahen kaupunginhallitus jatkoi maanvuokrasopimukseen liittyvää rakentamisvelvoitetta edelleen vuoden 2014 loppuun saakka ja myöhemmin vuoden 2015 loppuun. He perustivat vuonna 2010 Kempeleessä toimivan Infinergies Finland Oy:n, joka suunnittelee, rahoittaa ja toteuttaa tuuli-, aurinkoja bioenergiahankkeita. . Euroopassa varsinkin saksankielinen alue on ollut PR Rollsille perinteisesti vahva, ja sitä se oli edelleen viime tilikaudella. Hän sanoo yhtiön rekrytoivan edelleen uusia osaajia riveihinsä. Vientipäällikölle yhtiö lupaa pääsyn rakentamaan uutta myyntistrategiaa lämpöpuun kansainväliseen markkinointiin. PARHAILLAAN TMW Raahe hakee palvelukseensa toimitusjohtajaa ja vientipäällikköä. Yhtiö aikoi rakentaa tontille biohakelaitoksen. Kaupparekisteriin TMW Raahen kotipaikaksi on merkitty Sievi. Vuokrasopimus ulottuu vuoden 2055 loppuun
–?Mattoja ja pehmustettuja tekstiilejä, kuten toppavaatteita ei keräyspisteelle pitäisi laittaa. Poistotekstiilien erilliskeräykseen, tekstiilikierrätykseen, voi toimittaa käyttökelvottomia, puhtaita ja kuivia tekstiilejä kuten esimerkiksi takkeja, housuja, hameita, paitoja, lakanoita, verhoja, pyyhkeitä ja pöytäliinoja. . Se kaikki menee Lounais-Suomen Jätehuoltoon, jossa tekstiilit ensin hajotetaan kuiduksi, josta voidaan tehdä uusia tuotteita. –?Jos keräyspisteelle toimitetaan jotakin homeisia, haisevia vaatteita tai jos niissä on tuholaisia, ne pilaavat sen koko tekstiilierän. Myöskään uimapuvut ja sukkahousut eivät kuulu poistotekstiilien keräyspisteelle. JOS EI OLE varma, kuuluuko tekstiili kierrätykseen vai polttokelpoiseen jätteeseen, niin tällä hetkellä on parempi laittaa se polttokelpoiseen jätteeseen. Keräyspisteellä näkyy Alatalon mukaan sinne kuulumattomia asusteita, kenkiä, laukkuja ja alusvaatteita. Lähtökohtana on Alatalon mukaan se, että Suomessa vain yksi paikka jatkojalostaa tekstiilijätettä. Osakassopimuksen mukaan Ruutikunnat Oy rakennuttaa ampumaurheiluja vapaa-ajankeskuksen ja hallinnoi sitä urheiluja kilpailumahdollisuuksien ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi Suomessa. Osakkeiden kappalehinta on 309,90 euroa, mikä tekee Raahen kaupungin sijoitukseksi valtuuston päättämän 150?000 euroa. Raahen kaupunginvaltuusto on jo aiemmin hyväksynyt kiinteistökaupan. RaaVan tekstiililajittelu vähentäisi kustannuksia neljännekseen. SYYSKUUTA 2023 HELGE MURTOVAARA Poistotekstiilien erilliskeräykseen Raahen jäteasemalle toimitetaan tällä hetkellä paljon sellaista tekstiiliä, joka sinne ei kuuluisi. –?Iso ongelma se, että ihmiset toimittavat tekstiilikierrätykseen ihan kaikenlaista tekstiiliä. Uusi jätelaki velvoittaa kuntia huolehtimaan poistotekstiilikeräyksestä. Asuntoja toimistokäytössä olleet rakennukset myydään purkukuntoisina. Savolan osa-aikainen virkasuhde oli päättymässä syyskuun lopussa. Yhtymähallitus on päättänyt jatkaa kuntayhtymän johtajan osa-aikaista virkasuhdetta lokakuun ajaksi. PERJANTAINA 15. Käyttökelvottomat, puhtaat ja kuivat tekstiilit kuten: takit, housut, hameet, paidat, lakanat, verhot, pyyhkeet ja pöytäliinat saa viedä poistotekstiilikeräykseen. Raahen kaupungin ympäristöinsinööri Aino Alatalon mielestä ilmeisesti ihmiset eivät oikeastaan tiedä, mitä keräyspisteelle voi toimittaa ja mitä ei. Polttokelpoista jätettä on muun muassa likaiset ja rikkoontuneet tekstiilit, vaipat, pölypussit, tupakantumpit, astiat sekä likainen, kierrätykseen kelpaamaton paperi, kartonki tai muovi. Kauppahinta on 381?214,73 euroa, joka vastaa kuntayhtymän kirjanpidossa olevan tontin, määräalan ja rakennusten tasearvoa. Käyttökelpoiset vaatteet ja tekstiilit kannattaa myydä kirpputoreilla tai viedä keräykseen. –?Tällä hetkellä ongelmana on se, että ihan kaikkia tekstiilejä ei pystytä käsittelemään. Siikajoen kunta sai purkuurakasta kaikkiaan yhdeksän tarjousta, jotka kaikki täyttivät tarjouspyynnössä edellytetyt kelpoisuusehdot. Siihen kuuluvat vuonna 1965 valmistunut ja 1988 laajennettu koulurakennus ja vuonna 1965 rakennettu kellarillinen entinen asuinrakennus. TEKSTIILIT . –?Näin saadaan pidettyä tekstiilikierrätyksen vaatteet puhtaampana ja laadukkaampana. . Pinta-alaltaan 30?637 neliömetrin kiinteistöllä sijaitsee kolme betonirakenteista rivitaloa. Kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkisen mukaan valtiontukisääntelyyn liittyvät seikat on selvitetty ja selvityksen perusteella kunnalla on mahdollisuus tehdä suunnatun osakeannin mukainen sijoitus Ruutikunnat Oy:öön. Raahessa keräyspiste löytyy Raahen jäteasemalta. Kuntayhtymän johtajan pesti jatkuu kuukaudella Heikki Savola jatkaa edelleen Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän määräaikaisena johtajana. Käyttökelpoiset vaatteet ja tekstiilit on Alatalon mielestä parempi myydä itse suoraan esimerkiksi kirpputoreilla tai lahjoittaa eteenpäin esimerkiksi UFF:in keräyslaatikoihin, mutta ei missään nimessä viedä poistotekstiilien erilliskeräyspisteelle. Tärkeintä olisi tehdä esilajittelu huolella siellä kotona, jotta tekstiilikeräystä ei turhaan kuormiteta sellaisella materiaalilla, joka sinne ei sovi, Alatalo sanoo. Sairaalan rivitalotontin kauppa päätökseen Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä myy Raahen sairaalan vieressä Hakotaurissa sijaitsevan kiinteistön rakennuksineen Raahen kaupungille. Raahe ostamassa 484 Ruutikunnat Oy:n osaketta Raahen kaupunginvaltuuston huhtikuussa tekemä päätös kaupungin lähtemisestä osakkaaksi Ruutikunnat Oy:öön toteutetaan käytännössä suunnatulla osakeannilla. Paavolan vanhan koulun purkaja tulee Leppävedeltä Ahosen Palvelut Oy Leppävedeltä on voittanut tarjouskilpailun Paavolan vanhan koulun purku-urakasta. Purettavaa rakennusmassaa on kaikkiaan 1?996 neliötä. . Kaupunginjohtaja esittää, että Raahen kaupunginhallitus päättää merkitä kaikki Raahen kaupungille merkittäväksi tarjotut 484 osaketta Ruutikunnat Oy:n päättämän suunnatun osakeannin ehtojen mukaisesti. Jos tekstiiliä on säilytetty kymmenen vuotta varastossa, niin kyllä se kuuluu polttokelpoiseen jätteeseen, Alatalo muistuttaa. Sinne toimitettavan tekstiilin täytyy olla tarkasti lajiteltua. Esimerkiksi tekstiilit, joissa on vetoketjuja ja nappeja, kunhan niitä ei ole koko vaate täynnä, kelpaavat kierrätykseen. Purku-urakan kaikkien töiden tulee olla täysin valmiina viimeistään joulukuun ensimmäiseen päivään mennessä. Poistotekstiilien erilliskeräykseen toimitetaan paljon sellaista tavaraa, joka sinne ei kuulu. 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Yhtiön tavoitteena on, että alueen käyttäjien harrastusja harjoittelutoiminnan lisäksi alue palvelee valtakunnallisesti merkittävänä urheilukeskuksena, jossa järjestetään korkean tason kansallisia ja kansainvälisiä kilpailutapahtumia vuosittain.. Asemanhoitaja Tommi Ukura esittelee poistotekstiilien keräyspistettä Raahen jäteasemalla. Yhtymähallitus päätti kiinteistön myymisestä viime viikolla. Raahen kaupunki ei suoraan toimita tekstiilijätettä noin kauas, Tekstiiliä laitetaan väärään paikkaan
VESA JOENSUU Raahelaispesulan omistaja avasi uuden suurpesulan Rusanen Group on avannut hotellitekstiilien vuokraukseen ja pesuun erikoistuneen uuden suurpesulan Keravalla. RaaVan puheenjohtaja Sari Niemelä kertoo yhdistyksen vuokranneen tilat toimintaa varten. –?Tällä hetkellä Raahessa ei pystytä materiaalia lajittelemaan, koska siihen ei ole tiloja eikä työntekijöitä, Alatalo sanoo. Raahe-seuran puheenjohtaja kotiseutuliiton valtuustoon Raahelainen Elina Romppainen edustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa ja nimenomaan Jokilaaksojen aluetta Suomen Kotiseutuliiton valtuustossa. TIMO MYLLYKOSKI Kotiseutuyhdistys Raahe-seuran puheenjohtaja Elina Romppainen on valittu Suomen Kotiseutuliiton valtuustoon. Kotiseutuliitto vastaa valtionavustuksen jakamisesta seurantalojen korjauksiin ja tarjoaa asiantuntijaneuvontaa korjauksiin liittyvissä kysymyksissä. KOTKASSA viime lauantaina pidetyssä vuosikokouksessa lahtelainen museologian emeritusprofessori Janne Vilkuna valittiin jatkamaan valtuuston ja samalla koko liiton puheenjohtajana. Fossiilivapaasta teräksestä valmistettuja tuotteita aletaan tarjota kaupallisessa mittakaavassa vuodesta 2026 alkaen. Elina Romppainen edustaa valtuustossa Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa yhdessä vaalalaisen Jouni Kauhasen kanssa. Yhtiön tiedotteen mukaan pesulinjat pyörittävät yhteensä 2??000 kiloa pyykkiä tunnissa, ja yhdessä päivässä koneet ehtivät pestä 32?000 kiloa lakanoita, pyyhkeitä ja kylpytakkeja. Ruukilta tuotteita fossiilivapaasta teräksestä SSAB-konserniin kuuluva Ruukki Construction on valmistanut maailman ensimmäiset rakennustuotteet SSAB:n fossiilivapaasta teräksestä. VESA JOENSUU / ARKISTO. Raahelaiset osallistuivat vilkkaasta Kiertokaaren ja Raahen kaupungin yhteistyössä toteuttamaan Kysy jätehuollosta -tapahtumaan Palveluiden olohuone Praatissa torstaina iltapäivällä. SYYSKUUTA 2023 . KOTISEUTULIITTO vaalii kulttuurin monimuotoisuutta ja kulttuuriperintöä, nostaa esille paikalliskulttuureita, tukee kotiseututyötä sekä vaikuttaa yhteiskuntaja aluesuunnitteluun. Yhtiö osti Pattijoen Pesula Oy:n keväällä 2022. Vuonna 1949 perustettu Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja yksi maan suurimmista kansalaisjärjestöistä. Sen jäseninä on noin 850 yhteisöä, muun muassa kotiseutuja kaupunginosayhdistyksiä, asukasyhdistyksiä ja kyläyhdistyksiä. –?Jos RaaVa hoitaisi lajittelun, hinta olisi 25 prosenttia siitä hinnasta, mitä nyt tekstiilijätteestä maksetaan. Raahessa on keväästä asti suunniteltu ja haaveiltu yhteistyöstä Raahen Vapaaehtoiset (RaaVa) ry:n kanssa. Viiden vuoden määräaikaista virkaa tavoittelee 25 hakijaa. Nyt yhdistyksessä vain odotellaan kaupungin päätöksiä. Fossiilivapaasta teräksestä valmistetut tuotteet ovat osa Ruukin pyrkimystä viedä rakennusteollisuutta kohti hiilineutraaleja rakennuksia. Liimatta hakee ympäristöministeriöön Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen ylijohtaja Jonas Liimatta hakee ympäristöministeriön ilmastoja ympäristönsuojeluosaston ylijohtajaksi. Romppainen nousi valtuustoon liiton hallitukseen siirtyneen oulaistelaisen Tuula Aitto-ojan tilalle vuosikokoukseen 2024 saakka. Ruukin tiedotteen mukaan tuotteiden valmistusvaiheen päästöt minimoidaan mahdollisuuksien mukaan käyttämällä vihreää energiaa sekä valitsemalla materiaalija logistiikkavaihtoehtoja, joiden ympäristövaikutus on mahdollisimman pieni. Lisäksi Ruukki pilotoi tänä vuonna kierrätetystä teräksestä valmistettua SSAB Zero -terästä rakennustuotteissa tuodakseen ensimmäisenä markkinoille kierrätysteräspohjaiset tuoteperheet vuonna 2024. Kausi on Vilkunalle kuudes. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 7 vaan tekee yhteistyötä oululaisen Kiertokaari Oy:n kanssa. –?SSAB:n fossiilivapaasta teräksestä valmistetut rakennustuotteet ovat tärkeitä kestävän rakentamisen ajureita ja auttavat asiakkaitamme pienentämään rakennustensa elinkaarivaikutuksia merkittävästi. PERJANTAINA 15. Pilottituotteet valmistettiin Ruukin Alajärven tehtaalla. Se on valtakunnallista pesulaketjua rakentavan yhtiön kolmas pesula Suomessa. Keravan uudella suurpesulalla riittää kapasiteettia yhdeksään miljoonaan pyykkikiloon vuodessa. Rusanen Groupilla on pesulat myös Raahessa ja Helsingissä. Suurin päästövaikutus syntyy kuitenkin rakennusten käytön aikana, sanoo Ruukki Constructionin toimitusjohtaja Sami Eronen. Nyt viemme paljon tekstiiliä turhaan eteenpäin, Alatalo sanoo. Ruukki toimittaa kaikkien aikojen ensimmäiset fossiilivapaasta teräksestä valmistetut sandwich-paneelit, julkisivutuotteet ja kattotuotteet tarkoin valituille asiakkaille, joilla on vahva kestävän kehityksen agenda. Valtuusto suunnittelee ja johtaa liiton toimintaa. Rusanen Groupin toimitusjohtajan Jori Rusasen mukaan isojen pesuloiden kentältä puuttuu todellinen kilpailu. Valtuustoon kuuluu puheenjohtaja ja 30 jäsentä. Päällimmäinen huoli tuntui olevan ainakin aluksi biojätteen lajittelun uudet määräykset
Raahen Fiia tutuksi . Valtuusto päätti, että Raahen kaupunki suhtautuu myönteisesti kuntapaikkaa tarvitsevien vastaanottoon, ja että kuntapaikkojen määrä arvioidaan tilanteen mukaan. Ely-keskuksen mukaan kunnat ovat ahkerasti päivittäneet kotouttamisohjelmiaan ja tarkistaneet sopimuksensa olemassaoloa. SUOMESTA on hakenut Maahanmuuttoviraston elokuun tilaston mukaan tilapäistä suojelua hieman vajaat 50?000 henkilöä, joista noin 1?600 asuu Pohjois-Pohjanmaan alueella. Raahen opetustoimen kulttuurikasvatustyöryhmä Taikakuun vuotuinen Kulttuurien kulkureitti liikutti satoja raahelaisia 3.–4. Ely-keskuksen alueelta on tarjolla yhteensä 442 kuntapaikkaa. Joku taisi ohimennen sanoa, että kivaa olisi. HELGE MURTOVAARA Museonrannan laiturilla parikymmentä Harakkamäen koulun kolmosluokkalaista kuuntelee herkeämättä, kun Raahen opetustoimen kulttuurikasvatustyöryhmän puheenjohtaja Annastiina Salin esittelee Raahen Purjelaivasäätiön haruspurjekuunari Raahen Fiiaa. Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus pyysi viime vuoden lopulla alueen kunnilta kuntapaikkoja pakolaisten vastaanottoon. Hänhän sanoi sen äsken jo tuossa esittelyn aikana, Niko Savolainen tiesi. PohjoisPohjanmaan ely-keskus aikoo lähestyä näitä kuntia erikseen syksyn aikana. Ukrainan sotaa paenneista usealla on jo vuosi täynnä. –?Kyllähän tässä kiirettä pitää, mutta periaatteessa on hauskaa, kun kaikki ei ole pelkästään koulussa istumista, opettaja Kim Keränen luonnehtii. Siis vasemmalla keulan suuntaan katsottuna. Fiia on yksi Raahen opetustoimen kulttuurikasvatustyöryhmä Taikakuun järjestämästä vuotuisesta Kulttuurien kulkureitit -tapahtuman käyntikohteista, joita oli tänä syksynä kaikkiaan yhdeksän. Kunnalla tulee olla voimassa oleva kotouttamisohjelma sekä ely-keskuksen kanssa solmittu sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Raahen kaupunginvaltuusto vastasi ely-keskuksen pyyntöön joulukuussa 2022. Ja mastossa on tietenkin keltainen valo. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Kuntapaikan myöntävä kunta sitoutuu vastaanottamaan henkilön, järjestämään hänelle asunnon ja tarjoamaan palvelut. Loput 20 kuntapaikkaa ovat tarkoitettu alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleille oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijatai tilapäistäsuojelua saaville lapsille. Ennen tarkempaa alukseen tutustumista Salin pyysi miettimään, huomaavatko he, kumpi puoli kapteenin ja perämiehen salonkihytissä on kapteenin. Pohjois-Pohjanmaalla tarjolla 442 kuntapaikkaa KOTIKUNTAMERKINTÄ . Kun alkuesittelyt on tehty, Salin yhdessä opettaja Hanna Paldaniuksen kanssa avustaa oppilaat kannelle tutustumaan purjealukseen tarkemmin. luokkalaisia käyntikohteissa. Kuntapaikan hakeminen edellyttää, että vastaanottokeskus toteaa henkilön haavoittuvassa asemassa olevaksi. Vuoden maassaolo tuo tilapäistä suojelua saavalle oikeuden hakea kotikuntamerkintää ja siirtyä vastaanottopalveluista kuntalaiseksi kunnan palveluiden piiriin. ALUKSEN sisällä pöydän ympärillä esittely jatkuu. PERJANTAINA 15. Kulttuurikasvatustyöryhmän puheenjohtaja Annastiina Salin esittelemässä Harakkamäen kolmasluokkalaisille Fiiaa. Ja joku toinen oppilaista huomasi, että kapteenin sänkykin on leveämpi. –?Fiia on kaikkien raahelaisten yhteinen alus, Salin kertoo. Monet lapsista eivät koskaan edes ole onkineet, Salin ja Paldanius kehuvat. SYYSKUUTA 2023 Kulttuurien kulkureitit liikutti kahden päivän aikana satoja raahelaisia 3.–4. luokkalaisia kahden päivän aikana. Salin muistuttaa, että kapteeni on aina aluksen pomo. Elokuussa vuosi tuli täyteen yhteensä 844 henkilöllä Pohjois-Pohjanmaalla.. Oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille tai Ukrainan sotaa paenneille tilapäistä suojelua saaville paikkoja on 359. Paikoista 63 on jyvitetty YK:n pakolaisjärjestö UNCHR:n pakolaisstatuksen saaneille kiintiöpakolaisille. Hänellä on myös oikeus vihkiä ihmisiä. Ihan tarkkaa vastausta siihen, olisiko kiva viettää tällä aluksella monta viikkoa, ei tullut. Fiian pöydän ääressä lapset kuuntelivat Annastiina Salinin esitystä. –?Merionkijat ovat mukana ihan vapaaehtoisesti. Normaalissa arkielämässä styyrpuuri tarkoittaa oikeaa, ja aluksella nimenomaan katsottuna perästä keulaan. MUITA käyntikohteita keskiviikkona ja torstaina olivat Apteekkimuseo, Soveliuksen talo, nuorisotoimi, Raahe-opiston käsityökoulu Solmu, Raahen kirjasto, Kruununmakasiinimuseo ja Pakkahuone sekä kalastus Raahen merionkijoiden kanssa. k h kk kkk TIMO MYLLYKOSKI Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus arvelee pakolaisia vastaanottavien kuntien syksyn olevan kiireinen. Kun siihen lisätään vielä styyrpuurin vihreä ja paapuurin punainen valo, pimeälläkin on jokaisen helppo tunnistaa, mihin suuntaan toinen alus on menossa. MAALISKUUSSA tänä vuonna voimaan tulleen lakimuutoksen perusteella valtio voi maksaa kunnille korvauksia myös kotikunnan saaneille tilapäistä suojelua saaville järjestettävistä palveluista. Niko Savolaiselle Fiia oli jo ennestään tuttu. Muutamalta alueen kunnalta sopimus vielä puuttuu. Kaikki henkilöt eivät tule tarvitsemaan kuntapaikkoja, koska osa asuu jo valmiiksi kunnan ja vastaanottokeskuksen kuntamallin sopimuksen perusteella kunnassa. Savolainen kertoi käyneensä Fiialla jo aiemminkin pappansa kanssa. –?Helppo ratkaista. Koska merenkulussa on omaa sanastoa, Salin selventää, mitä tarkoittavat sanat styyrpuuri ja paapuuri. Jos Kulttuurien kulkureitti tuo vaihtelua oppilaiden kouluarkeen, niin sitä se on myös opettajille
SYYSKUUTA 2023 . www.raahenrengasjalaite.. RENKAAT JA VANTEET MONIPUOLISESTA VALIKOIMASTA RASKAAT RENKAAT 050 3694 940 ma-pe 8.00-17.00 la 9.00-14.00 Raahe (08) 211 7122, 050 369 4998 Ahertajankatu 3, 92160 Saloinen Fillarista pillariin • Joka kuukaudelle arvotaan kaksi Mersua, joten toimi nyt. • Kysy kampanjatarjousta! SOITA 08-2377 9501 ARVOM ME 10 KPL SÄHKÖMERSUJ A! Tilaa kattotai salaojaremontti, VOITA SÄHKÖMERSU KOLMEKSI VUODEKSI! vesivek.fi/arvonta Arvomme remontin tilaajien kesken kymmenen Mercedes-Benz EQA -täyssähköautoa kolmen vuoden veloituksettomalla käyttöoikeudella.. T-ajokortti oikeuttaa kuljettamaan myös T1-b ja T2-b luokan traktorimönkijää, jonka rakenteellinen nopeus yli 40km/h, kuitenkin enintään 60km/h AM 121 -ajokortti oikeuttaa kuljettamaan edellä mainittujen lisäksi myös T3-b luokan traktorimönkijää, jonka rakenteellinen nopeus yli 40km/h, kuitenkin enintään 60km/h B-ajokortilla voi kuljettaa kaikkien edellä mainittujen lisäksi T1-b, T2-b ja T3-b luokan traktorimönkijää, jonka rakenteellinen nopeus yli 60 km/h, kuitenkin enintään 80 km/h Tarkempia tietoja vaatimuksista voit tarkistaa esimerkiksi Liikenneturvan verkkosivuilta. T-ajokortti oikeuttaa kuljettamaan T1-a, T2-a, T3-a tai T3-luokan traktorimönkijää, jonka rakenteellinen nopeus on enintään 40km/h. MARKUS LESKINEN Onko perheen nuorella traktorimönkijä. Kuljettaja joutuu jalkapatikkaan siltä seisomalta ja traktorimönkijä jää tien varteen odottamaan kuskia, jolla on vaadittava ajokorttiluokka. Trak to ri mön ki jä vaatii tietyn ajo kort ti luo kan Huikea SAMI ROSHOLM & CASANOVA & CASANOVA tulee viihdyttämään teitä ja meitä pe 15.9.2023 klo 20-01 Tätä Samin viimeisimpiä keikkaa ei kannata sivuttaa! TAAS TANSSITAAN BUDGET HOTEL RAAHESSA! TARJOUKSEN MYÖS MEILTÄ Tarjouspyynnöt: myynti.raahe@raahenrengasjalaite.. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 9 VESA JOENSUU KATSO PETTERIN HUOMIOT: kalevamedia.fi/kasvukolumnit PETTERI PARHI, DIGIMARKKINOINNIN KEHITTÄJÄ Kun kasvu piilee digimarkkinoinnissa, mutta aika ei riitä kaikkeen – Mistä erinomaisen digimarkkinointikumppanin tunnistaa. www.raahenrengasjalaite.. Kannattaa tarkistaa, että nuoren ajokorttiluokka vastaa traktorimönkijän ajokorttiluokan vaatimuksia. Jos kuljettajan ajokorttiluokka ei vastaa ajoneuvon vaatimuksia, kuljettaja syyllistyy kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. TARJOUKSEN MYÖS MEILTÄ Tarjouspyynnöt: myynti@raahenrengasjalaite.. PERJANTAINA 15. Poliisi määrää kuljettajan ajokieltoon sekä antaa kuljettajalle sakkoa
Aika tulee ja aika on jo, laulavat Matti ja Teppo. Sen seuraukset näkyvät muun muassa lastensuojelussa, päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa. Kirjoittaja on Raahen Helluntaiseurakunnan jäsen. Koko maailma taistelee ilmastonmuutosta vastaan, se on hyväksyttävää, jopa muodikasta. Jumalan Sana sijan saakoon. Onko se lopullinen ilmastonmuutos – kun alkuaineet kuumuudesta hajoavat – siltä ei enää säästytä, vaikka siihen laitettaisiin kaikki maailman veromarkat. Ainoa asia, joka meidät siltä pelastaa on usko Jeesukseen, Jumalan Poikaan, joka ristillä lunasti meidät uskon kautta iankaikkiseen elämään. Rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi, siinä on suurin käsky. Somervuori on tehnyt vastaavantyyppisiä teoksia viitisentoista eri puolille Suomea. Somervuori kertoo, että nosturin kanssa ”häröily” vie isoimman ajan, koska se ei nouse ja laske sekunnissa. Se suojataan jopa lailla. Kukaan ei kuitenkaan mainitse sanaa synti. Kukkia raahelaisille VESA JOENSUU VIIKONLOPUKSI AIRI PORKKA M elkeinpä jokaisessa pöytäkeskustelussa nykyinen maailmantilanne saa huomionsa. Se on yhtä kuin jumalattomuus. Lisää kuvia ja video: raahenseutu.fi. En väännä niitä kauhean väkisin, Somervuori toteaa. Moni on käynyt juttelemassa Somervuorelle ja palaute on ollut positiivista. Emmekö me tunnista sitä enää. Luotan siihen, että se nimi tulee tässä. Useimmat myöntävät sen pelottavuuden. –?Ja sitten pitää välillä käydä kipittämässä ja katsomassa, onnistuuko joku viiva, Somervuori naurahtaa. TAITEILIJA on tietoinen siitä, että pääsee tekemään Raahen ensimmäisen ison seinämaalauksen. Osa niistä on ollut sellaisella korkeudella, ettei henkilönosturille ole ollut tarvetta. Somervuori kertoo, että teos elää viikon aikana, mutta kantava teemana on ”Kukkia raahelaisille”. Muraalin maalaaminen on herättänyt runsaasti kiinnostusta raahelaisissa. Se on yleensä sellainen ahaaelämys -tyyppinen. Kuka uskaltaa taistella jumalattomuutta vastaan. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte” (Joh.14: 1). Teen sitä minun juttua ja haaveilen siitä, että joku muukin tykkäisi. Se on osa meidän jokapäiväistä elämäämme. ”Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut”, kehottaa myös Paavali roomalaiskirjeessä. Ja myöskään ihmiset, jotka joutuvat elämään sen kanssa, eivät vihaisi sitä kuin ruttoa. Muraalin toteuttaa espoolainen Kim Somervuori, joka aloitti urakkansa maanantaina. Siitä hän ei kuitenkaan ota erityisiä paineita. Muraalin virallinen paljastus tapahtuu lauantaina 23.9. Jeesus sanoo meille kaikille ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen, uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Ehkä kysyt Tuomaksen lailla ”Herra, me emme tiedä mihin sinä menet, kuinka sitten tietäisimme tien?” Jeesus vastaa: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Raamattu ilmoittaa ”Synti on kansakunnan häpeä” (Snl 14:34). –?Tällä ei ole vielä nimeä. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. –?En halua ottaa ohjeita vastaan, vaan luotan visioon. Se näkyy julkisesti TV:ssä, lehdistössä, ihmisten käyttäytymisessä, puheessa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa. Se tulee Seminaarinkadulla sijaitsevan kerrostalon kaupunginpuoleiseen päätyyn. Kaiken kattava. Sade sotki alkuviikosta vähän aikataulua, mutta siltikin taiteilija uskoo maalauksen valmistuvan tämän viikon sunnuntaina. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Älä pelkää. kello 18. Psykiatrit antavat sille nimen ja pillerin. Kuitenkin toivon, että kun minut on valittu tekijäksi, se hyväksyntä on sieltä tullut, että tämä voisi sopia tänne. PERJANTAINA 15. SYYSKUUTA 2023 TONI LÄNKINEN Raaheen valmistuu tällä viikolla ensimmäinen iso seinämaalaus, eli muraali. Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. TEOKSEN toteutusta edelsi kesäkuussa Raahessa järjestetty Somervuoren ohjaama työpaja, jossa osallistettiin raahelaisnuoria. Tosi positiivisella meiningillä porukka on ollut, Somervuori kiittelee. Työpaja toimi pohjana teoksen suunnittelulle ja valmiissa teoksessa nähdään joitain taiteilijan Raahesta poimimia ajatuksia. Syyllinenkin löytyy useimmiten. –?Uteliaita on riittänyt. Kim Somervuori tekee tämän viikon Raahen ensimmäistä muraalia Seminaarinkadulle. Eikä siinä mitään pahaa, kallista touhua vaan kaikille. . Hän, joka vainosi kristittyjä, jolle Jeesus ilmestyi, eikä hän sen jälkeen voinut vaieta siitä armosta, joka häntä oli kohdannut. Pietarinkirjeessä 3:10 kerrotaan Herran päivästä, joka on tuleva. Kim Somervuori maalaa tämän viikon ajan muraalia kerrostalon päätyyn Raahen Seminaarinkadulla. Tällaisessa tapauksessa, kun se tulee julkiseen tilaan, toivomus olisi, että itse allekirjoitan sen, että pidän siitä, mitä olen tehnyt. 2
Metsäpeura herättää huomiota Kasitien varressa Metsäpeuraa tavataan vain Suomessa ja Venäjän luoteisosissa. Metsäpeuran viihtymistä yksinään Mykrä-Pohja pitää kuitenkin erikoisempana havaintona, jos kyse on todella ollut vuosien mittaan koko ajan samasta yksilöstä. Esimerkiksi Ruukissa metsäpeuroja nähdään tuon tuosta, hän toteaa. Se on ollut alueella jo kahden– kolmen vuoden ajan. Revonlahdella on liikkunut susia ja alueen läpi kulkee vilkasliikenteinen tie, mutta nämä eivät ole koituneet peuran kohtaloksi. RAAHEN SEUTU Tänä vuonna maksukatto on 692 euroa. Pohteella seurataan laskutusjärjestelmäkohtaisesti yksittäisen asiakkaan maksukaton täyttymistä lähes kaikista järjestelmistä. Hänen tietämän mukaan peuraa ei ole alueella ruokittu. Maksukattoa on hyvä itse seurata RAAHE • MA-LA 7–21, SU 10–21 • Puh. Mällisen mukaan metsäpeura on oleillut aika pienellä alueella. SYYSKUUTA 2023 . Tällä hetkellä Pohteella on parikymmentä erillistä asiakaslaskutusjärjestelmää, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa. –?Se saa olla omissa oloissaan. Kun maksukatto täyttyy, maksukattoon sisältyvät palvelut ovat asiakkaalle pääsääntöisesti maksuttomia kalenterivuoden loppuun asti. Pohde on saamassa lähivuosina yhteisen laskutusjärjestelmän, jonka myötä koko Pohteen alueen maksukattoseuranta helpottuu. –?Tuo seutu ei ole paljonkaan metsäpeuran varsinaisen levinneisyysalueen ulkopuolella. Lisäksi Suomenselän kanta on kasvanut pitkään, joten etelän suunnalta riittää harhailijoita Pohjois-Pohjanmaan eteläosiin. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 11 PEKKA RAHKO Mitä ihmettä, oliko se poro. Mutta mitä se täällä tekee. Molempien kansallispuistojen tuntumassa elää nyt pieni, lisääntyvä metsäpeurakanta. –?Hirviaidat saattavat toimia suojana, Mällinen pohtii liikenteen uhkaa. Revonlahden havainto ei hämmästytä MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikköä Sakari Mykrä-Pohjaa. 010 538 4600 Verkkokauppa avoinna 24/7 w w w. Maksukatto on summa, jonka asiakas korkeintaan maksaa julkisista sosiaalija terveyspalveluista vuosittain. Siikajoen Revonlahdella Kasitietä ajavat ovat saattaneet havaita tienvarren pelloilla ruokailevan poronnäköisen eläimen. Myös Revonnevalla ja Ruukin ja merenrannan välisillä suurimmilla soilla tehdään Mykrä-Pohjan mukaan säännöllisesti metsäpeurahavaintoja. Porosta ei kuitenkaan ole kyse, Revonlahden Metsästysseuran puheenjohtaja Seppo Mällinen kertoo. Palautuskohteiksi valittiin Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistot, joihin vapautettiin metsäpeuroja totutustarhauksen jälkeen. PERJANTAINA 15. Kuvan metsäpeura sai kannettavakseen Luonnonvarakeskuksen seurantapannan Pyhännällä vuonna 2015. Pohteen nykyiset tietojärjestelmät eivät mahdollista hyvinvointialuetasoista maksukattotietojen automaattista seurantaa. Tänä vuonna päättyvä MetsäpeuraLIFE on seitsemän vuotta kestänyt metsäpeuran suojeluja kannanhoitoprojekti, jonka keskeisimpänä tavoitteena oli palauttaa laji sen alkuperäisille esiintymisalueille eteläiselle Suomenselälle. Jokaisen tulee itse seurata maksukaton täyttymistä ja ylittymistä. kci ty m ar ke t.f i TUTKITUSTI SUOMEN PARAS ASIAKASTYYTYVÄISYYS Tarjoukset voimassa PE–SU 15.–17.9.2023 Meillä tehty! KANA-CAESARSALAATTI KANA-CAESARSALAATTI Laktoositon 22 22 90 90 KG KG Meillä tehty! BLACK FOREST JA BLACK FOREST JA TROPICAL TROPICAL JUUSTOKAKKUKUPIT JUUSTOKAKKUKUPIT Valmistettu gluteenittomista raaka-aineista 22 99 99 KPL KPL Herkkuja omasta keittiöstä! ERBJUDANDE Tuore A-leikattu LOHIFILEE Norja Sertifioidulta kalatiskiltä! Panimomestarin KASSLERPIHVIT suomalaista possua! Takuumureat ULKOFILEEPIHVIT suomalaista nautaa! 49 95 KG 16 95 KG 39 95 KG Leroy tuore SINISIMPUKKA 1 KG Tanska 9 95 KG 3 99 PKT JÄTTIKATKARAVUN PYRSTÖT Intia, varastoitu pakasteena PANGASIUSFILEE Vietnam, varastoitu pakasteena 24 95 KG 4 99 RS 14 95 KG KAMPASIMPUKAN LIHA Yhdysvallat, varastoitu pakasteena TONNIKALAFILEE Vietnam, varastoitu pakasteena 49 95 KG Tamminen WIENERLEIKE JA MINIWIENERLEIKE 250-300 g (13,30-15,96). –?Metsäpeura on selvästi laumaeläin, varsinkin syksystä kevääseen, hän painottaa. –?Metsäpeuraksi se on tunnistettu. Tutkija Sakari MykräPohja kertoo lajin leviävän hiljalleen Pohjois-Pohjanmaalla
PERJANTAINA 15. Vaikka aluksi väestä tuntui, ettei kotinurkista löytyisi juuri mitään, mikä viittaa Karjalaan tai karjalaisuuteen, lopputulos oli positiivinen yllätys. Kuin lennosta puhetapa saa uusia sävyjä. –?Todella hyvältä näyttää, kiittelee ensikierroksellaan näyttelytilaa silmäilevä Ritva Myllylä. Näyttelyä koostaneet huomasivatkin, että muistoja, materiaalia ja säilytettyjä aarteita on jäsenistöllä paljon. Muutamat ymmärtävät Myllylän puheesta yksittäisiä sanoja, toiset kokonaisia lauseita. Kielitaidon ylläpitäminen on nykyään osoittautunut jo vähän haastavaksi, sillä karjalankieliset ”Ensin mietitään, voiko puuttuvan asian tehdä itse” . Karjalaisuus näkyy Pyhäjokialueen ihmisten kodeissa. 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Niillä sai helposti syntymään puhuttelevan näyttelyn syyskuun ajaksi. Vihannin Karjalaseuran toimijat päättivät tehdä näyttelyn Ukonkantin kokoustilaan ja vitriineihin kaikesta siitä, miten karjalaisuus näkyy eri aisteille nykypäivänä. Tiedätkö, miten tehdään sukkavarteen kuvio, joka muistuttaa korinpohjaa. –?Osaan aitoa karjalan kieltä, hän paljastaa. SYYSKUUTA 2023 SIRPA KORTET Oletko maistanut Kokkosia. Vihannin Karjalaseura haluaa nostaa esille kädentaitoja, ruokaperinnettä sekä lisätä tietoisuutta evakoiden juurista.. Idea johti materiaalin keräämiseen. Jo avajaispäivänä kävijät pääsivät sukeltamaan syvälle karjalaiseen käsityöja ruokaperinteeseen. Kartat ja kirjoitetut muistelut veivät entisille kotiseuduille ainakin ajatuksissa
KÄDENTAIDOT niin miehillä kuin naisillakin ovat aina olleet arvossaan. Tuija Törmikoski opettaa kädentaitoja paikallisessa kansalaisopistossa. Lauri Utunen nostaa näyttelystä esille muun muassa kuva-, taideja tarinatarjonnan vuosikymmenten ajoilta. SYYSKUUTA 2023 . SIRPA KORTET Tuija Törmikoski, Aija Haukka ja Kirsti Sämpi ovat tyytyväisiä karjalaisaiheisen näyttelyn annista. Taitoaan hän ylläpitää muun muassa somessa. Näyttely, Muistoja Karjalasta ja karjalaisten kädentöitä, on avoinna Ukonkantin koulutustilassa ja vitriineissä 29. PERJANTAINA 15. –?Esimerkiksi jakkaroiden tekeminen ilman nauloja vuosikymmeniä sitten on ollut kyllä aivan uskomaton taito. Tärkeintä tekovaiheessa on kuitenkin se, ettei piirakkakuorta rypyttämisvaiheessa nipistellä. Ella Pääkkö tietää tulleensa vauvana kapaloon käärittynä evakkomatkan Vihantiin. Kukkoset. Hän puhuu kudontataitojen puolesta, jotta osaaminen siirtyisi seuraavillekin sukupolville.Törmikoski on suunnitellut puna-musta-kultasävyiset sukat, jotka viestivät karjalaisuuden sävyjä. Mallit kulkivat tekijöiden mukana, nyttemmin ohjeita on painettu kirjoiksi. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 13 puhekaverit alkavat olla harvassa. Eihän se hyvältä näyttänyt, hän muistelee. Ei mitään valmiita ostettu, jos niitä oli tarjollakaan, naiset miettivät. Seuraaviin karjalaisten myyjäisiin tehdään jo tilauksia. Maantieteellinen merkitys näkyy piirakoiden muodossa ja täytteissäkin. Sämpin Kirsin leipomat tuoreet Kokkoset kurkistavat leivinliinan alta ja asettuvat kauniisti tarjoilukoriin. Vihantilainen Ella Pääkkö tietää tulleensa paikkakunnalle kapalossa. Karjalaisuudesta kertovat värit ja kuviot. Kartat eri alueilta palauttavat mieleen kotiseudun, jonne ei nykymaailman tilanteessa enää ehkä ole mahdollisuutta mennä käymään. Kirsti Sämpin tarkat kädentaidot näkyvät tekstiileissä, joiden materiaaleina ovat olleet muun muassa pellavat. –?Mutta tiedättekö, mitä ovat Kokkoset, naiset hoksauttavat. Ja ne tuolit kestävät edelleen, Haukka näyttää esimerkkinä näyttelyyn saatuja, 1940-luvulla valmistuneita, istuimia. syyskuuta saakka. ROHKEUS heittäytyä, iloisuus ja yhteisöllisyys nousevat näyttelyvieraiden ja paikallisten karjalaisten pohdinnassa arvoiksi, jotka heidän mielestään viittaavat karjalaisuuteen. –?Punapoiminta, Aija Haukka kertoo tekniikalle nimeksi. Jos taikinan nipistelee sormilla teräviksi torneiksi, ne palavat uunissa rumiksi. –?Mahallaan makaaviksikin näitä kutsutaan, Sämpi sanoo ja kertoo nimityksen tulevan siitä, että leivontatekniikassa saumakohta piilotetaan alapuolelle. Näyttelypäivän avajaisvieraat saavat maistiaisia. Leivontaresepti ei ole salaisuus, vaan Kirsti kertoo tarkasti, miksi rusinatkin kuuluvat täytteeseen. –?Jotenkin sellainen on jäänyt mieleen, että oli asia mikä hyvänsä, niin ensin aina mietittiin, voiko sen tehdä itse. Jäsenistöllä on paljon arvokasta perimätietoa ja taitoa, joka on nyt kaikkien nähtävillä syyskuun ajan Vihannissa.. Liinoissa ja verhoissa vuorottelevat punaiset, geometriset kuviot valkoisilla pohjilla. RItva Myllylä osaa puhua aitoa karjalan kieltä. Siksi umpinaiset Kokkoset ovat silopintaisia ja ulospäin saumattomia leivonnaisia. Ruokaperinne onkin yksi karjalaisuuden avainsanoista. Kirsti Sämpi leipoi avajaispäiväksi maistiaisia karjalaisesta herkusta. Perinteiset karjalanpiirakat tulevat ensimmäisinä mieleen. –?Vihantiinkin karjalaisia tuli 22 eri pitäjästä, ympäri Karjalaa, Myllylä tietää kertoa. Toisaalla alueella oikeaoppinen piirakka on pyöreänmuotoinen, toisaalla taas soikeampi. –?Vieraanvaraisuus, Kirsti Sämpi, Aija Haukka ja Tuija Törmikoski lisäävät. –?Talo oli poltettu, paikka metsittynyt. Erilaisten käsityötekniikoiden tutuksi tekeminen ja opastaminen on perinnetyön siirtämistä parhaimmillaan. Hän on käynyt sukunsa kotiseudulla aikoinaan katsomassa, millaiselta paikalta evakkoon on jouduttu lähtemään. Myllylä pitääkin taitoaan yllä käytännön puhetilanteiden ohella myös sosiaalisen median kanavilla. –?Kielen kirjoittaminen on minulle vaikeaa, puhuminen on helpompaa, hän pohtii. Näyttelyssä on paljon miesten tekemiä kodin käyttöja koristeesineitä. Yleisömaistatuksesta sataa pelkkää kehua ja kiitosta
SETÄLÄ IVA SAATTE RAKENTAA TALONI ...JA NAAPURITONTILLE MYÖS! 5 2 8 7 7 6 9 1 3 7 4 8 2 9 4 6 8 7 9 3 5 1 6 2 4 8 7 2 9 4 6 7 5 8 2 8 4 6 4 9 1 5 9 4 2 3 8 1 6 7 2 8 7 1 6 5 9 4 3 1 3 6 7 9 4 5 8 2 3 2 1 9 4 6 8 7 5 8 7 9 3 5 1 6 2 4 4 6 5 8 7 2 3 1 9 9 4 3 6 1 7 2 5 8 7 1 2 5 8 3 4 9 6 6 5 8 4 2 9 7 3 1 5 2 8 7 7 6 9 1 3 7 4 8 2 9 4 6 8 7 9 3 5 1 6 2 4 8 7 2 9 4 6 7 5 8 2 8 4 6 4 9 1 5 9 4 2 3 8 1 6 7 2 8 7 1 6 5 9 4 3 1 3 6 7 9 4 5 8 2 3 2 1 9 4 6 8 7 5 8 7 9 3 5 1 6 2 4 4 6 5 8 7 2 3 1 9 9 4 3 6 1 7 2 5 8 7 1 2 5 8 3 4 9 6 6 5 8 4 2 9 7 3 1 5 2 1 9 4 8 2 5 8 7 2 4 3 9 8 7 5 7 8 6 1 7 9 4 3 9 6 8 7 2 8 4 3 5 2 1 9 6 7 9 1 7 4 6 8 5 3 2 6 5 2 9 3 7 1 8 4 7 6 1 2 4 3 8 5 9 2 8 4 1 9 5 6 7 3 5 3 9 7 8 6 4 2 1 3 7 5 6 1 4 2 9 8 4 2 8 3 5 9 7 1 6 1 9 6 8 7 2 3 4 5 5 2 1 9 4 8 2 5 8 7 2 4 3 9 8 7 5 7 8 6 1 7 9 4 3 9 6 8 7 2 8 4 3 5 2 1 9 6 7 9 1 7 4 6 8 5 3 2 6 5 2 9 3 7 1 8 4 7 6 1 2 4 3 8 5 9 2 8 4 1 9 5 6 7 3 5 3 9 7 8 6 4 2 1 3 7 5 6 1 4 2 9 8 4 2 8 3 5 9 7 1 6 1 9 6 8 7 2 3 4 5 O R A K K A A T R E S O R I O S U U K O V U T I N T I A A N I U J A N I T U S E A T F R E T I I A S A M O I L L A H Y V Ä S A A L I S K T A L E K S E I U L L A K K O P Ä R E I R A N O S U U S O N N E T T A R E T E O T E E T O T I N A H T A V A T R N I I N P I E N I N U N I O N D A K A R S T A U T O I L U N I M M A R I O P O T S A L U U E K R E I V I O L U T H A N A N A R U K A R L E E S T I U E M B O S I T O V U U S T I T I A J A T T A A T A Tilaa suoraan kotiisi: www.kolmiokirja.fi/ristikot/ Parasta aivojumppaa! Kaikki lehdet -25%! Tilaa suoraan kotiisi: www.kolmiokirja.fi / ristikot / Parasta aivojumppaa! Kaikki lehdet -25 %. MAJAILLA OSAKKEILLE KAHLAAJA HULTTIOITA JULMUUKSIA JUORUKIN VOI OLLA NIMIKIRJOITUS ÄÄNNÄHTÄVÄ DEITTAILU SIRKUSVÄLINE SITEN LEVÄTÄ HUUME VINTTI SENEGALISSA KEVÄÄN PERUNOISSA PÄISSÄ. 14 Raahen Seutu . KÄY PYYDYKSILLÄÄN TORAILUJA VAELLELLA TRATTA TÄHTIYHDISTYS MONET SAMULIN KAPAKASSA. N. PERJANTAINA 15. REPE VELVOITTAVUUS KOKKOSEN NIMISIÄ PAPERIMERKKI FAZER SATUNALLE AATELINEN NOSTAVAT ARVAN KOSYGIN ”LIHAKSETKIN VOIVAT” THOMÉ & JÄRVINEN KUDOTTU PYYDYS OSA PÖYTYÄÄ PELTOKALUJA SIELLÄ TEHERAN 1000 kg TULIPESÄSSÄ. SYYSKUUTA 2023 AIVOJUMPPAA HELPPO SUDOKU KESKIVAIKEA SUDOKU KE SK IV AIK EA SU DO KU RISTIKKO HE LP PO SU DO KU RIS TIK KO VA STA US SANAVASARA Reija Marjoluoto RMA_17_120_RIST 27.3.2017 SIENIÄ TYKKÄNÄÄN JOUSTAVAA YK-OPERAATIO ASUU ZAGREBISSA. KATTOAINES EXASEMA VIRO LUVATA POSSE LOUSTE NORJAN KAUPUNKI SIEVINEN & TOIVOLA E
. . Karvastahan se on, koska marjoissa on parkkiaineita ja sorbiinihappoa, mutta annas olla kun vähän ensimmäiset yöpakkaset pääsevät marjoja nipistelemään, niin maku miedontuu. PERJANTAINA 15. Sienestystarinoita kerätään Sienestysaika on parhaillaan päällä ja asiaa harrastaneet voivat nyt myös lahjoittaa omat sienestyskokemuksensa arvokkaaseen tiedonkeruuseen kertomalla kirjallisesti kohtaamisistaan sienten kanssa. 100 grammassa marjoja on 6,5 grammaa kuitua. Matti sytytti ”valkean naurismaalle” eli nauriista paistettiin haudikkaita. Riistan ystävät mieluusti laittavat hirvija lintupaistiensa kylkeen lusikallisen pihlajanmarjahyytelöä. Pihlajat marjovat nyt terttukaupalla VESA JOENSUU RAAHEN SEUTU Arktiset Aromit ry ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura keräävät sienestystarinoita 31.1.2024 saakka. . Sienestystarinoita odotetaan vähintään yhtä paljon. Peltotöissä käytettyjen puuharavien piikit valmistettiin pihlajatai tuomipuusta. Pihlaja on kaunista huonekalupuuta. Täytä puhdistetut ja kuumennetut pikkupurkit ääriään myöten ja sulje kannet heti. C-vitamiinia siinä on saman verran kuin hillassa, joten eiköhän siinä ole jo motiivia kerätä marjoja talven varalle. Arktiset Aromit ry haluaakin tarinoiden keruun ohella kannustaa ihmisiä metsän runsaan aarreaitan äärelle. Suomen presidentinkin työpöytä on pihlajaa. Siivilöi mehu. Kuivattuja, jauhettuja marjoja voi lisätä aamujugurttiin ja siinä hulahtaa elimistön uumeniin karoteeneja, flavonoideja, kalsiumia, magnesiumia ja niitä äskenmainittuja kuituja ja vitamiineja. Monen pihaa koristaa ”pihapihlaja”, joka antaa marjojaan syyspuolella linnuille, mutta ihastuttaa keväällä valkoisilla kukillaan. Tarinoita julkaistiin Maaseudun Tulevaisuuden verkkolehdessä, ja niitä voi lukea myös Arktiset Aromit ry:n sivuilta. Reseptit: Arktiset Aromit ry. Annetaanko tilhien nokkia surutta kaikki marjat kupuihinsa. VIIME vuonna kerättiin marjastustarinoita. Puhuttiin myös Mukula-, Hautatai Nauris-Matista, koska päivä oli paras aika poimia omenat ja nostaa perunat ja nauriit. . Marjastamassa-kirjoituskilpailu, joka oli samalla muistitietokeruu, tuotti rikkaan ja monipuolisen aineiston. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista, vaan kyllä kannattaisi ihmisenkin popsia. Molemmista on tehty sauvoja ja niitä on taivutettu luokille. Vanhan kansan vuodenkierrossa valaistuva kevät ja hämärtyvä syksy olivat kuin toistensa peilikuvia. MONIPUOLINEN . – Marjastustarinoiden keruu sai paljon kiitosta, kertoo kampanjan ideoija, asiantuntija Marjut Turtiainen Arktiset Aromit ry:stä. SYYSKUUTA 2023 . Lisätietoja ja vinkkejä kirjoittamiseen löytyy Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilta. Luokki on hevosen valjaita yhdistävä kaari, joka pitää valjaat irti hevosen kyljistä. syyskuuta. KUIDUN lähteenä pihlajanmarja on oiva. Pihlajan ja tuomen puuaines on kaksiväristä, melko kovaa ja taipuisaa. Etelä-Suomessa sanottiin ennen vanhaan karhun makaavan kuusenoksa kädessään Matista Mattiin. Kuivaaminen vaatii vain vähän aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta talvisydännä kiität kun nyt aherrat. Lehmät olivat syysja sydäntalven ummessa, joten Matti sekä aloitti että lopetti maidonsaannin. Oksilla on suojattu hedelmäpuiden taimia jäniksiltä. Tuomen oksista on punottu koreja. . Keitä marjoja vedessä kannen alla kunnes ne alkavat mennä rikki. Keväisin siirryttiin luontoon, pelloille ja laitumille, joista syksyn tullen vetäydyttiin takaisin pihapiiriin. Kuljemme kohti Syys-Mattia, joka koittaa ensi viikon torstaina, 21. Päivä on helmikuisen Talvi-Matin veljespari, muistuttaa perinnesivusto Taivaannaula. ja päättää ne juuri 24.2. Keitä marjoja pienessä vesimäärässä kannen alla kunnes ne pehmenevät. – Olemme iloisia, että saimme Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhteistyökumppaniksi. Miehet suorittivat päivän tienoissa syysteurastuksen, jonka jälkeen tuoreista lihoista keitettiin ”tappajaiskeittoa”. . Kiinnostavaa olisi tietää noudattaako kukaan viljelijä vanhaa kalenteria ja aloittaa talven puhdetyöt 21.9. Kilpailuun osallistui yhteensä 118 henkilöä ympäri Suomea. Lisää joukkoon sokeri vähän kerrallaan ja sekoita niin kauan, että sokeri on sulanut. ILIMOJA PIELLY KONTIAINEN JARMO/ARKISTO. Ja jos oikein tiukan linjan ottaa, niin sellainenkin jalostettu pihlaja löytyy, jonka marjat eivät ole karvaita: makeapihlaja. PIHLAJANMARJAHILLO 1 kg pakkasen puremia pihlajanmarjoja 4–5 dl vettä 700 g sokeria Puhdista ja huuhtele marjat hyvin. Vaan miten on marjojen syömisen laita. Lähde: Martat Vanha kansa sanoi, että pihlaja ei kanna kahta taakkaa – marjoja ja lunta – joten nähtäväksi jää osuuko lumiennuste tänä vuonna oikeaan. . . Keitä hiljalleen noin 20–30 minuuttia. Kuivattaminen on yksi kätevä konsti syödä pihlajanmarjoja pitkin talvea. Luonnonvaraisten ruokasienien poiminnalla on pitkät perinteet Suomessa. Keitä mehua 10 minuuttia sokerien kanssa, kuori vaahto pois. PIHLAJANMARJAHYYTELÖ 1 kg pihlajanmarjoja tilkka vettä 2,5 dl hillosokeria noin 1 dl sokeria maun mukaan Puhdista ja huuhtele marjat hyvin. Voit kertoa yksittäisestä sieniretkestä, joko tyypillisestä reissusta tai erityisen hyvin mieleen jääneestä. Raahen Seutu LUONTO 15 SARI JAATINEN Kyllä se on nyt viritettävä joku ajankohtaan sopiva laulu: ”Punertaa marjat pihlajan kuin verta niissä ois...” tai ”Illan tuuli soittaa jo latvaa pihlajan...” Ja miten Tamara Lund aikoinaan lauloikaan Yksinäisessä pihlajassa niin kauniisti: ”Mistä saapui, kuinka joutuikaan laitaan aavan aromaan, surren seisoo, yksin aina jää kesä on tai talvisää...” Pihlajasta kerrotaan monessa laulussa, joten selvästi puu on innoittanut laulutekstien tekijöitä. Kuori vaahto pois. . Jos haluat hilloon lisämakua, pane joukkoon kiehumaan vaniljatai kanelitanko. Monille sienestys merkitsee virkistäytymistä, toisille tärkeää kotitarvepoimintaa, ja joillekin verovapaiden lisäansioiden hankkimista. Sokerien määrät on laskettu 1/2 litran mehumäärälle. Kaikenikäisten ihmisten tarinat ja kokemukset sieniretkistä kiinnostavat. Täytä puhdistetut ja kuumennetut tölkit ääriään myöten ja sulje heti. Vaikka lähes puolet suomalaisista käy vuosittain sienestämässä, sieniä jää keräämättä satoja miljoonia kiloja. Ruska-aikaan pihlaja on upea näky, kuten Raahen Rantakadulla voidaan joka syksy todeta kun sopivan matalina pidetty pihlajarivistö alkaa vaihtaa väriä. Puu on suomalaisille rakas. . Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkistoon. Voit kertoa yleisemmin sieniin liittyvistä muistoistasi tai pohtia mitä sienestys sinulle merkitsee
Pelaajamanageri-Kluukeriksi pelikaveriaan kutsuva Lyytinen kertoo, että sama herra oli koittanut puhua miestä Raahe-Kiekkoon jo aiemmin. klo 16 Sunnuntaina Raahen hiihtomajan maastossa kisataan frisbeegolfissa. Toisen joukkueen kapteenina toimii Kauko Härmä ja toista johtaa Susanna Ypyä. klo 18.30 Jääkiekkoa riittää sunnuntaillekin, kun Teräs-Kiekko pelaa harjoitusottelun Laser HT akatemiaa vastaan. Sarjoja on tarjolla naisille, miehille ja nuorten sarja 15-vuotiaille tai nuoremmille heittäjille. –?Voittaminen on mukavampaa Lupsakka ja sopivan kiero pakki . Kyseessä oli hänen ensimmäinen kautensa aikuisten sarjoissa. Päästiin Raahe-Kiekon kanssa helposti yhteisymmärrykseen. Raahe-Kiekko – Riemu la 16.9. Jesse Lyytinen on Kalevan Pallon, eli tuttavallisemmin KalPan kiekkokoulun kasvatteja. RJK – IPK la 16.9. Täällä Lyytinen oli viettänyt aiemmin yhden uudenvuoden, joten kaupunki ei ollut ennestään kauhean tuttu. klo 15.45 SUUNNISTUS Saloisten Reippaan kuntorastikausi alkaa lähestyä päätöstä. Hänet valittiin Suomi-sarjan parhaaksi puolustajaksi kauden 2020–2021 jälkeen. –?Ei nyt varsinaisesti houkutellut, mutta puheen tasolla se on ollut aiemmin. Kentällä kohtaavat 12 pelaajan joukkueet. klo 17 alkaen FRISBEEGOLF Sunnuntaina Raahen hiihtomajan radalla heitetään Brahestads Skippersin viikkokisaa. Hän korostaa, että nyt tässä hetkessä on hyvä olla juuri täällä. Lyytinen on kärsinyt urallaan useista loukkaantumisista, mutta nyt hän vakuuttaa olevansa täydessä pelikunnossa. klo 17.30 JÄÄKIEKKO Raahe-Kiekko avaa Suomi-sarjakauden tänään perjantaina matkaamalla Kalajoelle. Silloin seurana oli Kalajoen JHT. SYYSKUUTA 2023 URHEILUTÄRPIT GOLF Perjantaista sunnuntaihin Siikajoen golfkentällä pelataan Komppa Cupia ehkä hieman tunnetumman Ryder Cupin tyyliin. Toiseksi korkeimman sarjatason runkosarjaotteluita kertyi 19. RJK – RoKi akatemia la 16.9. Viikkokisat su 17.9. Syyskuussa treenipäivä on perjantaisin. Nuori mies haaveilee edelleen jääkiekkoammattilaisuudesta, mutta aika näyttää, miten sen haaveen käy. Valtasen (Mikon) kanssa soiteltiin muutaman kerran, ja sen jälkeen tehtiin sopimus, joukkueen sakkovastaavaksi heti nimetty Lyytinen kertaa. Ensimmäinen kotipeli on vuorossa heti lauantaina, kun jyväskyläläinen Riemu saapuu kylään. Milloinkahan viimeksi olisin pelannut koko kauden, Lyytinen mietiskelee. PERJANTAINA 15. Puolustuspään työkone Jesse Lyytinen luonnehtii itseään välihyökkääjäksi. Ja kalakukon pitää olla ahvenkukko, en sano, että se on ainoa oikea, mutta paras, Lyytinen tähdentää. Viime kaudella Lyytinen pelasi Ranskassa Reimsin joukkueessa, mutta kesällä vanha pelikaveri Riku Kluukeri sai houkuteltua hänet Raaheen. Tyypillisiä stereotypioita siellä mualiman navan ympärillä asuvista. Kuntorastit ke 20.9. Lopulta sakkokassa päätyy yleensä koko joukkueen virkistysrahastoon.. VESA JOENSUU / ARKISTO TONI LÄNKINEN Savolaiset ovat kieroja ja lupsakoita. Oli niitä vaihtoehtoja, ja pitkään mietti kesälläkin, että pelaako vielä. –?Olen lupsakka savolainen, jolta löytyy sopivasti kieroutta. klo 16 Lauantaina kotihallissa pelaa myös Raahen Jääkiekkoklubin U16-juniorit, joka saa Mestis-karsinnoissa vieraita Iisalmesta. Nyt hetki oli oikea. Ensi viikolla rasteja on tarjolla Honganpalon maastossa. Juoksukoulu pe 15.9. –?Jos saisi yhden ehjän kauden tähän. JHT-ottelun jälkeen kausi jatkuu heti lauantaina kotiottelulla. Tämän jälkeen kutsu kävi Savonlinnan Pallokerhon mestisporukkaan. Komppa Cup pe–su 15.–17.9. Viikkokisassa on sarjoja naisille, miehille ja nuorille. Mutta, kun kesä rupeaa menemään ohi, on kiva tulla hallille. RAAHE-KIEKKO aloittaa kautensa tänään perjantaina vierasottelulla Kalajoen JHT:tä vastaan. JUOKSU Raahen Vesan juoksukoulu käynnistyi viime viikolla. Ja he pitävät kalakukoista. –?Muikut muikkuina, eli erikseen, 24-vuotias Lyytinen kuittaa. 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Nyt hän sai tahtonsa läpi. Riku Kluukeri houkutteli kuopiolaislähtöisen Jesse Lyytisen Raahe-Kiekkoon. Jesse Lyytinen on Raahe-Kiekon uusi sakottaja, eli mies sakottaa joukkuekavereitaan, jos sellaiseen on aihetta. JESSE Lyytinen pelasi junnuvuotensa KalPassa, mistä tie vei Mikkelin Jukureihin syksyksi 2016. Kaudesta on tulossa jälleen mielenkiintoinen, mutta se on selvää, että raahelaisjoukkue haluaa ylempään loppusarjaan ja pudotuspeleihin. Raahen torilla on aina joskus myynnissä muikkukukkoja, mitenkäs se uppoaa. Se reissu kesti kolme kautta ja sisälsi myös nuorten liigaotteluita. Eri tasoisille reiteille voi lähteä kello 17.00 18.30. klo 12.45 RJK:n U18-juniorit avaavat kauden Suomi-sarjassa lauantaina ja vastaan asettuu rovaniemeläisen RoKin akatemia. TeKi – Laser HT akatemia su 17.9. RaaheKiekkoon täksi kaudeksi saapunut puolustaja sopii ainakin osittain noihin alussa lueteltuihin muotteihin, mutta annetaanpa miehen itsensä avata asiaa
28-vuotias Larikka pelasi pitkään Superpesistä ja viimeisimmät pelivuodet PattUssa suomensarjaa ja Ykköspesistä. Hänen edellinen virallinen pesäpallo-ottelunsa oli kesällä 2020. Välivuosina Ylilehto toimi omien lastensa joukkueiden valmennuksessa ja pelinjohdossa, mutta hän kertoo seuranneensa myös naisten joukkueen pelejä. Työskentelee jääkiekkoilun ohella kotoaan Ollinsaaresta käsin. Nyt oli otollinen hetki palata takaisin viuhkaan. . PattUlla on runsaasti B-tyttöikäisiä lahjakkaita pelaajia, joista osa tulee Ykköspesiksen rinkiin. JESSE LYYTINEN . . Lähtöisin Kuopiosta. Seurasta soitettiin, mutta aivan saman puhelun aikana päätös ei syntynyt. Mitä olen kerennyt seuraamaan, niin meillä on aika nopea porukka ja juonikas hyökkäysjoukkue. Näen Helmiinassakin potentiaalia, mutta hän on vielä tosi nuori, Ylilehto toteaa. Tämä tarkoittaa sitä, että puhelimitse, tekstiviestitse tai sähköpostitse tulevat varaukset hylätään automaattisesti. Vaikka nimet eivät ole papereissa, ovat nämä tulijat Ylilehdon mukaan varmoja. Tässä välissä hän on toiminut junioripuolella. Pelipaikka: puolustaja . –?Aika innostunut olen. PERJANTAINA 15. Maaleja kyllä osattiin tehdä, itsekin maalitilinsä harjoitusotteluissa avannut Lyytinen kertoo. Syntynyt 30.3.1999. Puolustuspeliä ei vielä ole testattu treenipeleissä, mutta se selviää luultavasti perjantaina. Mutta jos lohkojaot ovat samat kuin tänä vuonna, pohjoinen on huomattavasti kovempi kuin etelälohko. Mutta hyvä, että lähialueelta on ykkösen joukkueita, Ylilehto toteaa. Kasvattajaseura: KalPa . Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 17 kuin häviäminen. –?Tykkään kilpailullisuuden kannalta, että tulee paikallispelejä. Harjoitusottelut pyritään pelaamaan omilla harjoitusvuoroilla. Larikka ja Ronkainen palaavat PattUun PattUn naisten uusi pelinjohtaja Petri Ylilehto oli samaisessa tehtävässä viimeksi kolme vuotta sitten. PATTUN naisten tämä kesä oli pettymys, sillä joukkue ajautui karsimaan sarjapaikastaan. Liikuntavuorojen varaukset Timmiin TONI LÄNKINEN ”Pesis-Pete paloi loppuun”. Toisaalta kun mukana on myös Superpesiksen karsinnoissa juuri pelannut Oulun Lippo, voidaan puhua varsin kovatasoisista paikallisvastustajista. –?Jos saataisiin pikkuisen tekijöitä lisää, voisi tehdä meille naisten suomensarjajoukkueen. –?Iiris on hyvä vahvistus lyöjäpuolelle, Ronkaisen Venla taas lukkariksi. Pari pelaajaa kuulemma miettii vielä jatkoaan, mutta heidän nimiä Ylilehto ei paljasta. Mies on nyt täynnä virtaa.. Hänestä tulee Helmiinalle (Mäkelä) mentori. Taas sain Jorman ja Juhan mukaan, eli saman vanhan tiimin, mikä oli silloinkin, Ylilehto viittaa fysiikkavalmentaja Jorma Konuun ja kakkospelinjohtaja Juha Partaseen. Lopulta se säilyi tiukkojen vaiheiden jälkeen. Lajiliittojen hyväksymät viralliset kilpailut ja sarjaottelut menevät aina harjoitusvuorojen edelle. Iiris Larikka on ollut muutaman vuoden tauolla, mutta nyt hän on palaamassa PattUn naisten joukkueeseen. Venla Ronkainen pelasi kesällä 2022 PattUn paidassa lainalla Kempeleen Kiristä. Näin kirjoitti Raahen Seutu kolmisen vuotta sitten, kun Pattijoen Urheilijoiden naisten ykköspesisjoukkueen kausi oli juuri päättynyt. Puolustuspeliä pitäisi parantaa, Lyytinen alleviivaa. Nyt kun Kempele putosi Superpesiksestä, 18-vuotiaalla Ronkaisella oli haluja palata Raaheen pelaamaan. Hän kuvailee itseään jonkinlaiseksi välihyökkääjäksi. Pelinjohtaja Petri Ylilehto oli saanut niin sanotusti jonkinlaisen pesäpalloähkyn, jonka sulattelemiseen meni muutama vuosi. SYYSKUUTA 2023 . Kuntokeidas Vesipekan palloiluja keilahallin varaukset onnistuvat kuitenkin edelleen myös puhelimitse numerosta 08 221 474. Eikä sovi unohtaa muitakaan lähialueen kovia joukkueita, kuten Tyrnävän Tempausta ja Ylivieskan Kuulaa. Lyytisen vahvuuksia kaukalossa ovat rauhallisuus ja kiekon kanssa pelaaminen. Puolustuspään työkone Jesse Lyytinen luonnehtii itseään välihyökkääjäksi. Vakiovuoroja yksittäisvaraukset haetaan jatkossa osoitteesta tilavaraus.raahe.fi. VESA JOENSUU TONI LÄNKINEN Raahen kaupunki tiedottaa nettisivuillaan, että liikuntatilojen yksittäisvuorojen varaus ja hakeminen on siirretty kokonaisuudessaan Timmi-ajanvarausjärjestelmään. Tiloja voi hakea joko suoravarattavina tai varaushakemuksen kautta. ENSI kesänä naisten Ykköspesiksessä pelataan paljon paikallispelejä, koska KeKi liittyy samaan sarjaan. Jos näin ei onnistu, seura voi neuvotella muiden käyttäjien kanssa vuorojen vaihdoista. VESA JOENSUU Petri Ylilehto tuli naisten joukkueen pelinjohtajaksi kolmen vuoden tauon jälkeen. Ylilehto kertoo, että runko on jatkamassa, mikä onkin hänelle äärimmäisen tärkeää. Siinä ajassa joukkue nousi suomensarjasta Ykköspesikseen ja toisella kaudella pääsi aina superpesiskarsintaan saakka. Hän ei usko, että ensi kesäksi tulee mitään farmisopimusta. Mutta pelinjohtajalla on kerrottavanaan myös uutisia uusista nimistä. Lukkari Venla Ronkainen saapuu Kempeleen Kiristä ja muutaman vuoden peleistä sivussa ollut Iiris Larikka tekee paluun lyöntipuolen tykittäjäksi. Edellisellä kerralla hän toimi pari vuotta naisten pelinjohtajana. Ronkainen pelasi PattUssa kesällä 2022 lainalla KeKistä. . . Tekee töitä autonvuokrausfirmalle Kuopioon. Valittiin kauden 2020–2021 päätteeksi Suomi-sarjan parhaaksi puolustajaksi. –?Jos joskus on hätä, niin aika paljon pitää tapahtua, sillä harvoin minulla on älytön hoppu. Loppujen lopuksi kuitenkin se oli helppo päätös, sillä veri veti takaisin huippu-urheilun pariin. Nyt hän on tekemässä sopimusta raahelaisseuran kanssa ensi kaudesta. Teki vuoden sopimuksen Raahe-Kiekon kanssa
Vanhusten ja vammaisten yhteinen juhla Raahesalissa. • uusiolampo.. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. Pyhäjoen Yppärissä vanha maalaistila 1,1ha. Kahvitarjoilu. pullakahvit (käteinen) Tervetuloa! Salama yleisurheilu. Tilalla vanha hirsirunkoinen päärak., karjarak., hevostalli, autot., riihi+lato. 050 541 7207 SYKSY MYYDÄÄN NYT LAITTEET HUIPPUMERKEILTÄ RAAHEN ILMASTOINTIASENNUS esimerkkihinta 150 m² omakotitaloLLE esimerkkihinta 150 m² omakotitaloLLE MEILTÄ kaikki iv-työt MEILTÄ kaikki iv-työt | www.ria-air.com 050 541 7207 | www.ria-air.com 050 541 7207 iv-puhdistus ja säätö iv-puhdistus ja säätö KÄSILLÄ TEKEMISEEN KÄSILLÄ TEKEMISEEN MEILTÄ MEILTÄ Sovionkatu 11, 92100 Raahe p. 08 223 1777 Raahen Seudun Hengitysyhdistys Su 1.10. p. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy Kiinnostaako tulevaisuus . Lisätietoja saloistensalama.fi/yleisurheilu MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 050 569 499, 0400 238 143 Ao200 60v juhla Ammattiosasto järjestää juhlat Raahesalissa 23.9.2023 klo 13. 044 763 0020 Veli Seppä Oy Tilaa Kuljetusja konepalvelut • Kuorma-autokuljetukset nupista lavettiin • Nostotyöt 34tm /Henkilönostot • Lavaja konttivuokraus /tyhjennys • Pyöräkuormaaja-, kaivurija kurottajatyöt • Minikaivurivuokraus Tilaa joustavasti 040 0107 393 Hinauspalvelu 24/7 . Ilmoittautumiset 21.9. Avoin kilparyhmä 2012-04 ti ja ke klo 17 liikuntahalli. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 050 560 0020, anne.luovi@kalevamedia.fi Menot Kaikenlaista Seurat ja järjestöt Kuulutukset Myydään asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. klo 13. Ilmoittautumiset Ao200 toimistolle gsm.0503157770 RAAHEN TYÖVÄENTALO Tanssit la 16.9.2023 klo 19 22 Reima Huhtala & Taimo Löf Yhtye liput 15€ sis. Paikkana Raahesali Kirkkokatu 28. PERJANTAINA 15. mennessä. 044 311 8410, Onni Hänninen 0400 687 300 Avoinna ma–pe 9–17, la 10–14, www.sahko-hanninen.fi • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset • Kodinkone myynti, asennus ja huollot • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. ENNUSTAN korteista vuosien kokemuksella. Ohjelmassa mm. 050-594 0556 ristrii@dnainternet.net Avoinna: ma-pe 11-17, la 10-14 TARVIKKEET Askartelu Käsityö Taide Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Urheilukoulu 2017-13 su klo 18 liikuntahalli. Sähköt ja rakentaminen Pajuniityntie 26, p. Soita 050-564 2393 / Leena. UUSIOLÄMPÖ OY myynti@uusiolampo.. Liisa 044 522 7756 Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. Os. 044 763 0020 Veli Seppä Oy Talonmies Seppä Kiinteistösi parhaaksi 24/7 Päivystys 045 863 1800 Raahen Alueen Sydänyhdistys ry Raahen kaupungin järjestämään vanhusten ja vammaisten juhlaan Raahesalissa 1.10 klo 13.00 tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset 22.9 mennessä Raija Siposelle puh 040 5700 399. 220 661. SSP-Jardin Puutarhakeskus Oikotie 43, Saloinen p.08263715 Raahenseutu.?/tilaa 08 5377 630 (ma-pe 9-21, la-su 9-17) Tilaa Raahen Seutu. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoitopalvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 Laadukasta ja ammattitaitoista siivouspalvelua Puh. paneelikeskustelu, jossa mukana raahelaiset aluevaltuutetut. Jäsenet ovat tervetulleita. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 www.lepoluoto.fi Puh. Aikuisurheilu pe klo 18 ja su klo 19. Mehtäkyläntie 486. • uusiolampo.. Perheliikkari 2018-19 su klo 17 Raahela. Ilmoittautumiset talven urheilukouluihin 30.9 mennessä. • Designja koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät • Mitsubishi ilmalämpöpumput! MEILTÄ ILMALÄMPÖPUMPUT ASENNETTUNA Tilaus: juha@ria-air.com, p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. Vesija sähköliit. 18 Raahen Seutu . 044 763 0020 veliseppa.fi Aina 24/7 ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. (08) 220 661 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi ****** KANERVAMARKKINAT ****** ****** KANERVAMARKKINAT ****** Kanervat ja callunat, 12 eri lajia ja kokoa. SYYSKUUTA 2023 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti OTA YHTEYTTÄ! Anne Luovi p
herttinen, martti. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +12°C 4 +12°C 3 +12°C 4 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 15 17 16 10 17 13 18 12 12 16 14 17 11 13 12 9 10 11 13 10 12 12 15 14 13 15 12 11 14 12 13 11 11 12 12 14 17 14 14 12 13 10 10 9 9 2 7 8 ###*P *Q36 ###*A . Päivälämpötila noin 13 astetta. menetin vaimoni. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630 ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. kuoliko hän . Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. PERJANTAINA 15. meillä tosiaan pitäisi olla nimikyltit. 13,90 € / kk. Tilausehdot raahenseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu. en yksinkertaisesti tiedä kuka hän noista on. 907 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +13 +13 +13 +13 1 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +12°C 5 +10°C 10 +12°C 7 +14°C 3 Anjala +20,5 °C Saana ?1,4 °C Heikkoa tuulta, poutaa ja vaihtelevaa pilvisyyttä. Raahen Seutu 19 SUDOKU HUOKAUS INHOTTAVAA LEIKKIÄ “LEPAKKOA”! 341 TENAVAT 795 LASSI & LEEVI huonoja uutisia, sauli. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630 ma–pe 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Jatkuva tilaus 10,90 € / kk. *>WNA *D. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. SYYSKUUTA 2023 . ei. Jatkuva tilaus alk
Tahdittaa Beatgo. klo 10–18 Saaren koululla, Koulutie 8. La 23.9.: klo 10–15 messut kaupunginkirjastolla, klo 10.30 kirjailija Joonatan Tola, klo 12 kirjailija-toimittaja Jenni Räinä, klo 14 kirjailija Sirpa Kähkönen. Pe 22.9.: Kirjailijakierros klo 17, lähtö Myhrbergin puistosta. klo 13–14 Miten muistisairaus näkyy. Sofian talo: Pertti Vuoren 75-vuotisnäyttely avoinna ti–la klo 12–17, muulloin sovitusti p. MUSIIKKI Raahen Laulutoverit: Lauluni aiheet – Reino Helismaa -konsertti Raahesalissa la 16.9. Rantakatu 45. Geriatri Marja-Liisa Karjula luennoi aiheesta. Ti 19.9. Uutismedia kulkee mukanasi mobiilisti tai painettuna, missä menetkin. Raahesalin aulagalleria: Sukella kuviin – Kustannusosakeyhtiö Otavan Kuvitetut!-hankkeen näyttely. 0400 776770. Syystori-tapahtuma: Ruukin torilla la 23.9. Käsittelyssä Sirpa Kähkösen teos Vihreä sali. Varaa 15 minuutin aika 040 359 6171. RAAHE TAPAHTUMAT Lautapelipäivä pääkirjastossa: La 16.9. klo 15.30–17 pääkirjastolla. Tapahtumatalo Raahe, 3. Johtaa Pauli Ylitalo. MUSEOT Pakkahuoneen museo: Avoinna ti– pe klo 13–17, la klo 12–16. Katse jalkoihin: Jalkojenhoitaja Marika Kynsilehto opastaa diabeetikon jalkojen omahoidossa. klo 18–20. klo 14–17.30 Rokotusiltapäivä, jäykkäkouristusrokotetta sekä omakustanteisia rokotteita reseptillä ilman ajanvarausta tai ajanvarauksella, p. kerros. Avoinna ma–pe klo 9–17. klo 10–14. Järj. Tapahtumatalo Raahe, 2. klo 13–14.30. klo 12–14 Ikääntyneiden palveluohjaus, neuvontaa 65 vuotta täyttäneille esimerkiksi toimeentuloon, arkeen, hyvinvointiin ja eri palveluihin sekä ohjausta etuuksien hakemisessa ilman ajanvarausta. Lukukoira Tyyne: Kirjastossa pe 22.9. klo 10–11 Tiistaijumppa. 040 135 8455. 2 tuntia, väliaika. UUSIA NÄKÖKULMIA Pyhäjoen messujen yksi vetonaula on ollut muotinäytös. klo 12–18. Avoinna sovitusti, puh. klo 15. Ti 19.9. 040 135 8455. NÄYTTELYT Pyhäjoen kirjasto: Tapani Laitinen: Grafiikkaa ja maalauksia syyskuun ajan näyttelytilassa. Kirkkokatu 28. Kirkkokatu 28. Avoinna ma ja to klo 11–16, ti, ke ja pe klo 11–20. klo 12–15 Asumisneuvonta, opastusta ja neuvontaa asumiseen liittyvissä asioissa ja kysymyksissä, esim. SIIKAJOKI TAPAHTUMAT NeuvoRassi Siikajoella: Ruukin terveysasemalla: Ma 18.9. TANSSIT Revonlahden kylätanssit: Toivolassa la 23.9. Taidegraafikot Juha Laakso ja Raija Korppila: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto. RAAHEN KIRJAMESSUT Ke 20.9.: Lukupiiri klo 18 Kruununmakasiinimuseolla. Avoinna ma–pe 10–17, la–su suljettu. Rantakatu 45. klo 13–15 Internet ja älylaitteet, opastusta internetin ja/tai älylaitteiden käytössä ajanvarauksella, p. klo 12–14 Ikääntyneiden palveluohjaus, neuvontaa 65 vuotta täyttäneille esimerkiksi toimeentuloon, arkeen, hyvinvointiin ja eri palveluihin sekä ohjausta etuuksien hakemisessa ilman ajanvarausta. Uutismedian avulla pysyt ajan tasalla niin pienistä kuin suuristakin tapahtumista: uutisista, ihmisistä, ympäristöstä, kulttuurista, tieteen ja taiteen saavutuksista. klo 16. TANSSIT Raahen Työväentalolla: La 16.9. Kirkkokatu 29. TANSSIT Karaoketanssit: Pirttikosken kylätalolla pe 22.9. erilaisissa asumiseen ja elämänhallintaan liittyvissä haasteissa ja häiriöissä, talouden hallinnassa, tukien ja etuuksien hakemisessa sekä muissa asumiseen liittyvissä asioissa ilman ajanvarausta kaikenikäisille maksuttomasti. Lauantaisin vapaa pääsy. PERJANTAINA 15. Ke 20.9. Kesto n. Huom! Ei influenssaja koronarokotuksia tai lääkeinjektioita. 20 Raahen Seutu . MUSIIKKI Kesän muisto: Viihdeorkesteri Selvät Sävelet Pauhasalissa su 24.9. NeuvoRassin toimintaa: Ma 18.9. 050 5355 160. Tässä kuvassa messut vielä vanhalla paikallaan monitoimitalolla, mutta yleisömenestys lienee taattu huomenna uudessa paikassa Saaren koululla. ELOKUVIA RAAHESALISSA Pe 15.9.: Kuolleet lehdet klo 14, Lapua 1976 klo 17, Kuolleet lehdet klo 19. klo 12–14 Ikääntyneiden palveluohjaus, neuvontaa 65 vuotta täyttäneille esimerkiksi toimeentuloon, arkeen, hyvinvointiin ja eri palveluihin sekä ohjausta etuuksien hakemisessa ilman ajanvarausta. kerros. Reiponkatu 35. SARI JAATINEN/ARKISTO. Rantakatu 33. NeuvoRassi Jokikartanossa: Ti 19.9. Lopuksi pieni jalkajumppa. Määttä ja Siikajoen yrittäjät. Lauantaisin vapaa pääsy. To 21.9. klo 12–15 Suuhygienistin vastaanotto, hoidon tarpeen arviointia ja ohjausta tarvittaessa jatkohoitoon ilman ajanvarausta kaikenikäisille maksuttomasti. Iltaklubi Pub Uunilinnussa klo 19, Kimmon kirjavisa ja klo 20 Huutomerkki ry:n ohjelmaa. klo 19–23.55. SYYSKUUTA 2023 TAPAHTUMAT PYHÄJOKI TAPAHTUMAT Pyhäjoen Syysmessut: La 16.9. To 21.9. To 21.9.: Kirjailija Pekka Jaatinen klo 18 Kruununmakasiinimuseossa puhumassa Kiestinki – Motti 1941 -romaanista. Soveliuksen talon ja Wanhan apteekin vierailut erikseen sovittaessa museo@raahe.fi Kruununmakasiinimuseo: Avoinna ti–pe klo 13–17, la klo 12–16. Koko ohjelma www.tapahtumataloraahe.fi/kirjamessut NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: Vehreämmillä niityillä: Limingan Taidekoulun näyttely syyskuun ajan. Merikatu 10. klo 18–19.30. Klo 19 Vihreä sali soi Raahesalissa – Musiikkidramaturgia: Pia Freund ja Kristian Attila, lukija: Seela Sella, kertoja: Sirpa Kähkönen, sopraano: Pia Freund, piano: Kristian Attila. NeuvoRassi Vihannissa: Vihannin terveysasemalla ke 20.9. Luote avan uutismedian tunnistat tästä nimestä Katso lähelle, näe kauas. Ruukin kirjastolla pe 22.9. Siikajoen Solina, Metsätoimisto Kiramo, Markkinointi H. Puhutaan suomeksi -kahvit: Ma 18.9. Pääkirjasto: Toimintakeskus Kuutin näyttely Iha ite syyskuun ajan. Vihannin kirjasto: Muistoja Karjalasta ja karjalaisten kädentöitä Ukonkantissa syyskuun ajan. klo 19–22, tahdittaa Reima Huhtala & Taimo Löfin yhtye