>> 10
Pääkirjoitus: Ikävä mutta väistämätön operaatio Hanhikivellä. Ollinsaari on yksi
Raahen arvoalueista. >> 6
Ikivanhat
kuuset vai
rivitalon katot?
Kummat sinä näkisit
Palon koulun paikalla?
Valma Kukko miettii
raahelaista kangistumista
kaupunkikaavoihin. >> 4
KESKIVIIKKO 16. SYYSKUUTA 2015 · NRO 178
Vesa Joensuu
Olli teki
melko
saaren
Siikajoenkylän
harvinaisuus
Arvatkaapa kahdesti,
mistä löytyy tämä uuni.
>> 8
Vetovoima: Kaavasuunnittelija Anu Syrjäpalo muistuttaa,
että rakennettu ympäristö on rikkaus. 15038
6 414880 065365
PARAS
PAIKALLISLEHTI 2014
Irtonumero 2 ?
raahenseutu.fi
Työt seis:
Perjantaina
myös
satamissa
on työnseisaus. >> 5
Virka-apua:
Poliisi haki
Hyökyaallon
aktivisteja pois
Hanhikiveltä. >> 2
Ollinsaareen upotettava
kolmen kilometrin
kaapeli tuo television sadoille. Tällaisen keskustelukulttuurin syntymistä eivät
laittomuudet edesauta.
Päivän positiivisin
Se on työviikko puolivälissä.
Osalla jopa selvästi voiton
puolella.
VUOSIEN TAKAA
Vuosien takaa
-palsta
kurkistaa
menneisiin
aikoihin.
Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1935, 1955,
1965, 1985 ja 2005.
Mitä lähemmäksi nykypäivää
tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus.
Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin.
1
80 vuotta sitten. Professori Otto Struve uskoo, että 10 000 miljoonan vuoden sisällä Aurinkomme on palanut loppuun.
Sen jälkeisistä tapahtumista
ei ole varmuutta. Astronautit Cooper ja
Conrad lähetetään kahdeksan vuorokauden lennolle.
He myös toteuttavat ensimmäistä kertaa kahden avaruusaluksen kohtaamisen.
4
30 vuotta sitten. Professori
kuitenkin toteaa ettei tieteen
tarvitse vielä ottaa ennustetta
vakavasti huomioon.
3
50 vuotta sitten. Hautausmaalla pidetään jopa vahtia,
mutta salaisuus ei ole sen
koommin osoittanut ratkeamisen merkkejä.
2
60 vuotta sitten. Miksi televisio ylipäätään tarvitsisi 25 kuvaa sekunnissa,
kun perinteinen elokuvakin tuli toimeen vain 24 kuvalla sekunnissa. Nyt ilkivalta on levinnyt Pyhäjoen keskustaajamaankin, jossa
rikottiin viikonloppuna muun muassa Fennovoiman ikkunoita. Joka
toisen sanan voisi jättää pois. Seuraavan Gemini-lennon
tavoitteena on todistaa, että astronautit kestävät
edestakaisen matkan Kuuhun. Jokaisesta valkeasta rannusta voisi helposti vähentää 20 senttiä. Se on sitä suurempi, mitä enemmän alueella on ulkopuolista väkeä ilman turvavarusteita ja asianmukaisia kulkulupia.
Hyökyaalto-ryhmittymää on pyydetty toistuvasti poistumaan alueelta, mutta tuloksetta. Pimeät pätkät voisi kulkea tuplanopeutta, joten kansalaiset pääsisivät töihinsä hyvissä
ajoin ja todennäköisesti myös ennen työpäivän alkua. Nyt
vuoden ajan toiminnassa ollut Raahen
tuulipuisto on tuottanut tuulisähköä enemmän kuin
osattiin odottaa. En ota
tähän ideaan kantaa, sillä minulla olisi
itsellänikin muutama ehdotus.
Kansalaisten maksamilla veroilla pyöritettävä Yleisradio näyttää televisiossa
25 kuvaa sekunnissa. Kun alueella liikkuu isoja koneita, on olemassa riski onnettomuuksille. Koska työnteko on aloitettava heti, kun on päässyt sisälle työpaikalle, työaika pitenisi monia minuutteja viikossa. Kuvia jäisi
edelleenkin yhteen minuuttiin 1?320. Testataan: Tekstiä lukea,
vaikka vain toisen . Kaapelin
avulla voisi mahdollisesti lähettää myös omaa ohjelmaa.
5
10 vuotta sitten. Parhaat
tuulet puhaltavat talvella.. En minä vaan tiedä, mutta jos joku haluaa laskea,
kuulisin siitä mielelläni.
Laittomuudet eivät edesauta
ydinvoiman vastustajien asiaa
E
ilen iltapäivällä poliisi ja merivartiosto poistivat Hanhikivenniemeltä aktivistit, jotka siellä vielä
majailivat. Tämä vähentää radikaalisti myös kahvin maahantuontia.
Ai että, mitkä olisivat näiden leikkausten taloudelliset
säästöt. Kyllä sillä pitäisi pärjätä. Vaihtoehto on jättää sivulauseet pois.
Suojateiden maalaukset ovat aivan liian leveitä. tai jopa satunnaisista ikkunoiden kivittäjistä.
Oli tekijä kuka tahansa, ovat hänen tai heidän käyttämänsä keinot tuomittavia. Entä jos leikattaisiin jokaisesta sekunnista kolme kuvaa pois. Tekijöistä ei ole tietoa, eli
kyse voi olla aktivisteista tai sitten ihan muista ydinvoiman vastustajista . keskivertosuomalaisella kun riittää hyvin vähän ymmärrystä minkäänlaista ilkivaltaa ja terroria
kohtaan.
Ydinvoima on aihe, joka jakaa mielipiteitä.
Siitä on pystyttävä keskustelemaan asiallisesti eri näkökulmista ja tunnustettava myös
vastapuolen oikeus olla toista mieltä. tummiin pukeutuneeksi ja pitkäksi. Se
ei vaikuttaisi millään tavalla suojateiden turvallisuuteen tai
turvattomuuteen.
Katulampuista voisi poistaa joka toisen. Sen sijaan monella työpaikalla keitetään aivan liian vahvaa kahvia. Yhteenotoiltakaan ei ole vältytty, ja alueella on tehty myös tihutöitä. Se on aika paljon. Muutos ei olisi
suuren suuri, koska pimeitä lamppuja on katujen varsilla
tälläkin hetkellä runsaasti. Raahen rannat ovat omiaan tuotannolle,
eivätkä voimalat ole vaatineet juuri huoltoa. Sovitaanko, että vuodenvaihteen jälkeen höppeitä pannaan keittimeen vain joka
toinen tai joka kolmas mitallinen. Operaatio järjestettiin
Fennovoiman pyynnöstä ydinvoimalatyömaan tyhjentämiseksi ulkopuolisista ja työmaan turvallisuuden takaamiseksi. Kahden vuoden koeajan jälkeen kuvia voisi leikata jälleen muutaman pois.
A
Säästöille tarvitaan
todellisia vaihtoehtoja.?
Säästön voi ulottaa myös sanomalehtiin ja kirjoihin. Hanke aiheuttaa vajaan
miljoonan markan kustannukset ja omakotitalon lisääminen verkostoon maksaa
1600 markkaa. Silminnäkijät ovat kuvailleet ?kummitusta. Huomasitteko, se on ihan helppoa, kun
vain ensiksi vähän harjoittelee. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 16. Näistä
ekstraminuuteista ei maksettaisi ylityökorvauksia.
Kahvitauot ovat tärkeitä työhyvinvoinnin vuoksi, joten
niistä ei saa leikata. Ne
myös tekevät hallaa itse asialle . syyskuuta 2015
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 16.9.2015
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja
Vaihtoehtoja
leikkauksille
U
utisten mukaan osa hallituksen esittämistä leikkauksista voitaisiin korvata
puolittamalta kaikilta lomarahat. Porvoossa on herättänyt
hämminkiä hautausmaan ?kummitus?
Se näkyy hallituksen keinovalikoimassa.
Paikkaa jossa omista asioista ei saa päättää kutsutaan
vankilaksi. Hah. Mitä
näillä rahoilla olisi voinut
tehdä omien eteen?
Onhan pakolaiskeskuksista kunnalle taloudellista hyötyä, jos ajattelee asioita yrittäjien kannalta. Ilman tietoa ei ole vaihtoehtoja, ja ilman vaihtoehtoja
olemme vain se kaarnavene,
jota ohjaa joku muu kuin me
itse.
Henna Kupsala
Kunnanvaltuutettu (ps)
Siikajoki. Mielenkiinnolla
odotan kunhan asia tulee käsittelyyn taas kerran. Se tekee päätöksiä, kun edellinen ei kyennyt.
Kiviä käännetään, mutta euro seisoo tiukasti paikallaan.
Sen kääntämisen aika on nyt.
Euron vaikutus laman pitkittäjänä ja demokratian rapauttajana on ilmeinen. 9 . kou lutu k s en v u ok si.
I l m oitu s ai n ei stot ( myö s u r h ei lu s eu r at j a j är jestöt)
p e 1 8 . R a a h en S eutu i h i n
s ek ä l a 1 9 . Nyt se ei ole mahdollista, sillä omaa valuuttaa ei
enää ole. Mistä
vielä säästetään?
Vanhuksista säästetään
myös ja työntekijöiden aikaa
supistetaan entisestään asiakasta kohden. Pääkirjoituksessa myös muistuteltiin karjalaisista ja Ruotsiin
lähetetyistä lapsista. Suomen 1,8
prosentin äänivalta vakausmekanismissa ei olisi hätätilamenettelyssä riittänyt vastustamaan Kreikan tukemista niillä varoilla, jotka edellinen hallitus oli vakausmekanismiin sijoittanut.
Kun Suomessa vihdoin on
hallitus, joka ei kannata Suomen vastuiden kasvattamista, on päätäntävaltamme
Kreikan rahoittamisesta ul-
Asi a k asp a l velu m m e
on avoi n na
to 1 7 . Nyt talkoista tuli monelle pakkopul-
arkisto / Vesa Joensuu
Kirjoittajan mukaan nyt on syytä miettiä olisiko aika erota yhteisvaluutasta.
laa.
Suomi on pahassa kriisissä. Tämä kansallista
päätösvaltaa polkeva avoin
vekseli löytyy Euroopan va-
kausmekanismista EVM:sta.
Asia kävi selväksi Kreikan
kolmannesta tukipaketista
päätettäessä. Nyt ollaan haalimassa kaksi täysin
eri kulttuuria yhteen ja sehän
on näkyvissä hyvinkin selvästi, miten Ruotsissa on
käynyt. 9 . 9 . Omassa kuplassamme voimme ehkä kuvi-
tella olevamme vapaita mutta todellisuus on toinen. 9. Tätähän voi jokainen kokeilla
kohdallaan. Rauhanaikaisista heikoista kausista käsillä oleva lama
on sitkein 150 vuoteen (Taloussanomat 13.9.). Alettaisiinko ajattelemaan,
laskeskelemaankin?
Seudun ilmoituslehti Raahelainen ei tule enää meille eikä monelle muullekaan. Raaheen joudutaan esimerkiksi perustamaan lisää
erityisluokkia kouluun. Villi veikkaukseni on, ettei taatusti ilmaiseksi luovuta. Miten
huolehditaan tukiverkoston
toimivuus, jos pakolaisia ripotellaan pienissä määrin
sinne tänne vai haalitaanko
pienempiinkin yhteisöihin
paikan päälle oma työntekijä
tai kaksi. Keskiviikkona 16. On
syytä käynnistää viipymättä
selvitys euroon kuulumisen
järkevyydestä ja eurosta
eroamisen vaikutuksista. Kulttuuri, jossa naisia ei kunnioiteta ollenkaan.
Kyllähän valtio on turvallinen vuokran maksaja, mutta
mitä sitten kunhan aika tulee
täyteen ja valtion tuet loppuvat. Kuten esim. Kaiken kukkuraksi Kelan
etuuksista, eläkkeistä, päivähoidosta ja maahanmuuttobyrokratian hinnasta virkamiehistöineen ei löydy mitään tietoa. Nytkin on jo kahvipöytäkeskusteluissa sivuttu iltapäivä- ja
aamupäiväkerhojen lopettamista, koska toiminta ei ole
lakisääteistä. Onko
meillä tarpeeksi asiantuntevaa henkilökuntaa kidutettujen auttamisessa. Laskelmien
mukaan 5 minuutissa hoidetaan herääminen, aamupesu
ja -pisu, sitten syömään. on päässyt kotiin!
Olen sen itsekkin duunarina huomannut miten vastuuntunnottomasti haetaan vp.tä. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. siivous-,
ruoka-, sosiaali-, terveys-,
lääke- sekä turvapalveluita.
Varmaankin jäi moni muu
vielä sanomatta.
Raahe on muuttotappiokunta, niin tämäkö on ratkaisu siihen ongelmaan?
Sari Niemelä (ps)
koistettu muille euromaille.
Eurossa Suomi on kuin kaarnavene koskessa. R a a h el ai s e en p oi k keu k s el l i s e sti
JO TORSTAI NA 17. Nämä
ovat vain realiteetteja, joista
ei saa puhua ääneen ilman
leimautumista.
Vuonna 2009 maahanmuuttokustannukset muodostuivat asumistuesta, työttömyyskorvauksista, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, jotka maksoivat suomalaisille 500 miljoonaa euroa vuodessa. Meillä on sama kulttuuri. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Tekstarit
Lähetä viesti
numeroon
17192. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
Lämpimät kiitokset Ollinsaaren päiväkodille mahtavasta illasta! Mukavaa
yhdessäoloa lapsille ja
vanhemmille. Lisäksi kiintiöpakolaisiin käytettiin reilut
110 miljoonaa euroa vuodes-
Euroero selvitettävä
MIELIPIDE Suomen halli-
tus on lähtenyt kuromaan
kiinni mittavaa 10 miljardin
kestävyysvajetta. Hienoa, että
tarjoiluna oli myös kasviksia, koska ei niitä joka kodissa säännöllisesti tarjota. Ei kulje.
Pakolaiset
MIELIPIDE Raahen Seu-
dun pääkirjoituksessa 8.9.
puhuttiin Sipilän ilmoituksesta luovuttaa kotinsa pakolaisten käyttöön. Todellisuudessa meillä ei ole ollut enää
vuosiin vara niihin palveluihin, joita kansalaisille on tarjottu. Paljonko tämä
lasku on tänä päivänä. Ehkäpä
nettoaa valiolta 20 000?25
000 euroa kuukaudessa.
Tämmöiset ratkaisut pistävät miettimään, tuleeko
avunanto puhtaasti sydämestä vai ratkaiseeko raha ja
ihmisten sympatiat. k l o 14 men n ess ä.
sa. Lisätään siihen
vielä huono liikuntakyky.
Tulipa vielä mieleen mielenterveystoimisto. Euroon kuulumattomana Ruotsin ei ole tarvinnut osallistua EU:n perussopimuksen vastaisiin talkoisiin äyrilläkään.
Nykyinen hallitus on lähtenyt selvittämään muun
muassa maahanmuuton kustannuksia. Lisäksi oli
eri asia ottaa karjalaisia. j a m a 2 1 . Posti olisi saanut pysyä Itellana, niin ei nimi
johtaisi harhaan. Niin kaupat kuin
terveyspalvelutkin. Eurosta on tullut Suomelle vankila, jonne olemme sulkeneet
itsemme vapaaehtoisesti.
Herää kysymys, kannattaisiko vankilasta ennemmin lähteä kuin jäädä?
Sen lisäksi, ettemme voi
elvyttää vientiä valuutan arvoon vaikuttamalla, emme
myöskään voi vaikuttaa siihen kenelle rahojamme lainaamme. Me
syödään koko leipä.
Hyvä pääkirjoitus Raahelaissa Sanna Keskiseltä.
Ja kyllä me pärjätään. k l o 1 5 s a a k k a j a
su lj ettu p e 1 8 . Joten ehdottomasti omavastuupäivä sairasteluun, vaikka se meiltä
rehellisiltä sairailta olisikin
pois.
Miten lauantai ja sunnuntai työ voi olla arvokkaampaa kuin muina päivinä
tehty työ?
Palvelut pakkaavat loppumaan, jos niille ei ole tarpeeksi puolustajia, t.s.
käyttäjiä. Pitääkö tällekin saralle olla lisävoimia?
Kaikki puhuu vain auttamisesta, mutta ongelmilta suljetaan silmät ja huudetaan, että ole hiljaa rasisti. Tästäpä voisi ottaa
mallia muutkin yksiköt ;)
Kuka kaheli se kyttää toisten roskiakin. Kreikan tieltä on mahdollista päästä vain ottamalla
pää pensaasta.
Yhteiskuntasopimuksen
kaaduttua kahdesti, hallitus
on turvautunut niihin konsteihin, jotka sillä ovat käytettävissään. Hyssyttelyn ja laput silmillä tapahtuvan velanoton aika on viimeinkin ohi.
Jatkuva velaksi eläminen
edellisen hallituksen aikana
on aiheuttanut meille suomalaisille harhan hyvinvointiyhteiskunnasta. Sen seurauksena Suomen Kreikka
vastuut ovat yli 7 miljardia
euroa. 9 . Siinäpä pohtimista
ja sehän on varma, ettei halvaksi ratkaisu tule.
Tämä on myös kaikesta
muusta pois, kuten lapsilta,
vanhuksilta, vammaisilta ja
muilta jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan. Vasta julkaistujen leikkausten vaikutukset
tuntuvat vuositasolla satoina
ja tuhansina euroina monen
työntekijän lompakossa.
Leikkausten vaikutukset olisi
voitu jakaa tasaisemmin ja
oikeudenmukaisemmin, mikäli yhteiskuntasopimus olisi
saatu syntymään. Suomi on
selvinnyt useasta lamasta
oman valuuttapolitiikan keinoin. Keskuksiin
tarvitaan monenlaisia palveluita. Katotaan ensin ja ilman hötkyilyä järjestetään asiamme uudelleen!
Kyllä herkistää, ?Tuhlaajatyttö. 9 . Siis lapsiahan lähetettiin turvaan eikä parikymppisiä miehiä.
Miehet jäivät puolustamaan
maataan, kun naiset koittivat
pitää kotiansa yllä
Myös ylioppilaskirjoituk-
set pidetään.
Perjantaina ylioppilaskirjoituksissa on vuorossa toinen kotimainen kieli eli valtaosalla ruotsin kieli.
Ruotsi on käytännössä ollut yksi syksyn kirjoitusten
suosikki. Kaksi
aktivistia oli vielä poliisin
poistuessa paikalta kello 16
puissa kettingeillä itsensä
köyttäneinä.
??He olivat niin korkealla,
ettei poliisi saanut heitä turvallisesti alas. Kiinni otettiin ja
pois kuljetettiin kaksi aktivistia.
Ylikomisario Arto Aution
mukaan leirin tyhjentäminen
sujui rauhallisesti. Aktivisteja
vietiin poliisikyydillä pois.
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Kymmeniä poliiseja ja lisäksi
rajavartioston, merivartioston ja vartiointiliikkeen miehiä tyhjensi Hyökyaallon aktivistien leirin Pyhäjoen Hanhikivenniemeltä tiistaina iltapäivällä. Rehtori
Tauno Rajaniemi kertoo, että kyselyn perusteella kaikilla
abeilla on kyyti järjestyksessä. Viime
viikot aktivistit ovat käyttäneet venettä kuljetuksiin ja
ruokahuoltoon sekä muuhun
liikenteeseen, koska tiet ovat
olleet suljetut.
Kyse oli Fennovoiman
operaatiosta, johon he tarvitsivat poliisin virka-apua. syyskuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Poliisi
tuli ja
tyhjensi
leirin
Ydinvoimalatyömaa:
Fennovoiman kärsivällisyys loppui. Operaatiossa oli mukana kymmeniä poliiseja. Vartijat voivat sitten saattaa heidät työmaalta
pois, Autio kertoi.
Leiriläisiä oli majoittuneina kahdessa mökissä. Rehtori toteaa useimpien Vihannista tulevien lukiolaisten kulkevan kuitenkin jo
muutoinkin omilla kyydeillään. Perjantainen mielenilmaisu ei koske Raahen lukion opetusta,
joka jatkuu normaalilla tavalla. Koulukyyditykset selviävät keskiviikkona.. Henkilöt otettiin kiinni h
mistaa, etteivät aktivistit mene takaisin Hanhikivenniemelle, joka on työmaa-alue ja suljettu ulkopuolisilta.
Vesa Joensuu
A
He voivat tulla
sieltä omin
voimin ja aukoa
itse kahleensa.?
Ylikomisario Arto Autio
Fennovoiman rakentamisjohtaja Jouni Sipilä kertoo, että aktivistien leirin tyhjentäminen sujui odotusten mukaisesti. Purettavaa ja siivottavaa jäi vielä tulevillekin päiville.
Nyt on myös estetty alueelle pääsy mereltä. Meidän on päästävä jatkamaan rauhassa töitä alueella.
Kun poliisi tuli paikalle aktivistit olivat kiivenneet ja kiinnittäneet itsensä korkeisiin
telineisiin ja puihin. Taksikyyditysten mahdollisuus on selvitellyssä, mutta täyttä varmuutta järjestämisestä ei vie-
lä ole.
Raahen lukiota käydään
myös Siikajoenkylältä ja Raahen keskustan ulkopuolelta,
joista kyydit on linja-autoliikenteen seisokin vuoksi hoidettava omatoimisesti.
??Valitettava tilanne, mutta ei johdu koulusta. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 16. Valtakunnallisesti
toisen kielen kirjoittaa 7?500
ylioppilaskokelasta. Peltoniemen mukaan
kaupunki pyrkii myös poikkeusolosuhteessa turvaamaan kuljetuksen. Median
edustajia ei Hanhikivenniemelle päästetty.
Poliisi on neljän kuukauden
aikana käynyt leiriläisten takia alueella jopa kaksi kertaa
päivässä.
Autio kertoo, että poliisilta
on kulunut tuhansia työtunteja aktivistien leirin ja alueella tapahtuneiden vahingontekojen takia.
Sipiläinen kertoo, että vahingontekoja ja ilkivaltaa
tehdään päivittäin. Aina on selvitty.
Pyhäjoen lukiossa ruotsin
kirjoittaa 9 oppilasta. Aution
mukaan alueella on turmeltu
luontoa, laskettu öljyä maahan, rikottu työkoneita ja niin
edelleen.
Vesa Joensuu
Bussilakko hidastaa, vaan ei estä yo-kirjoituksiin osallistumista.
pääsemättömiä ongelmia.
Monet perheet kuljettavat
nuorensa.
??En usko, että vaikuttaa,
kun on kyse niin isosta asiasta, ruotsin ylioppilaskokeesta
ja omien opintojen järjestämisestä.
Raahen ja Vihannin lukioiden yhdistyttyä sovittiin, että
vihantilaisille järjestetään ylimenoajan kyyti Raahen lukiolle. Raahessa kirjoituksiin osallistuu
noin 50 lukiolaista.
Raahen lukion rehtori
Heikki Peltoniemi ei usko,
että bussiliikenteen seisahtumisesta koituisi kirjoittajille
tai muille lukiolaisille ylitse-
Poliisi nouti kaksi Hyökyaallon leiriltäistä Fennovoiman työmaalta. Onhan
näitä erikoistilaisuuksia ollut
aiemminkin. Muita koulukyytejä vielä
selvitetään liikennöitsijän
kanssa.
Siikajoen lukiossa ruotsinkirjoittajia on puolenkymmentä. Aution
mukaan heitä pidetään poliisin suojissa niin kauan, kunnes heidän henkilöllisyytensä on selvitetty ja varmistettu
se, etteivät he enää pääse
työmaa-alueelle takaisin.
Ruotsin yo-koe ei
kyyteihin kaatune
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
SAK:n, Akavan ja STTK:n ensi perjantaiksi ilmoittama
mielenilmaus hallitusta vastaan kolahtaa myös syksyn
abiturienttien nilkkaan.
Kyytijärjestelyjä kaivataan, kun Auto- ja kuljetusalan työnantajaliitto on ilmoittanut myös bussien olevan pysähdyksissä. Rakennuttamisjohtaja Jouni
Sipiläisen mukaan he eivät
enää voineet turvata työ-
maalla työskentelevien eikä
leiriläisten turvallisuutta.
. Päädyttiin siihen, että he voivat tulla sieltä
omin voimin ja aukoa itse
kahleensa
Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Meidän palkkojahan ei makseta verovaroista-
tenkin ainoastaan pääkaupunkiseudun virkasuhteiset
poliisit.
Virkasuhteiset opettajat
pysyvät töissä Opettajien ammattijärjestön Pohjois-Pohjanmaan alueyhdistyksen
puheenjohtaja Erkki Eilolan
mukaan opettajayhdistyksissä on päätetty pysyä töissä.
??Akava osallistuu Helsingissä mielenilmaukseen,
mutta mahdotonta meiltä on
täältä sinne lähteä, hän sanoo.
Päiväkotien osalta tilanne
on hankalampi, sillä niissä on
myös muiden työntekijäjärjestöjen edustajia.
Raahen OAJ oli koolla tiistaina illalla. Työpaikoille jäävät vain henkilöt,
jotka turvaavat laite- ja henkilöturvallisuutta.
Ammattiosasto 200 toinen
varapääluottamusmies Sami
Nymanin mukaan tämän jälkeen ei pitäisi kenellekään
jäädä epäselväksi, että työläiset ja palkansaajat ovat valmiita puolustamaan oikeuksiaan.
??Tämä on porvarihallitukselta törkeä hyökkäys suomalaista työntekijää ja työmarkkinajärjestelmää vastaan.
Historia tulee osoittamaan
nämä toimet hallitukselta
karkeaksi virheeksi, Nyman
sanoo.
Hänen mukaansa ei ole oikein kohdistaa maan talou-
Saapuvat laivat otetaan vastaan, ja pois haluavat laivat
päästetään pois, Heikkinen
kertoo.
Työt siirtyvät seisauksen
takia eteenpäin.
??En osaa sitä sanoa, mitkä
vaikutukset ovat isossa mittakaavassa. Poliisi halusi myös var-
Hanhikivenniemelle ei
tiistaina päästetty toimittajia
eikä kuvaajia heidän turvallisuuteensa vedoten. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Viime viikonvaihteessa rikottiin ja sotkettiin
paikkoja kolmessa liikehuoneistossa. Ilmeisesti muut
leiriläiset ovat jo poistuneet,
totesi Autio.
Poliisi tutkii vahingontekoja ydinvoimalatyömaalla ja
lisäksi Pyhäjoen kunnan keskustassa. Keskiviikkona 16. Palkansaajajärjestö
Pardian puheenjohtaja Niko
Simolan mukaan mielenilmaukseen osallistuvat kui-. Autio
kertoo, että aktivistit ovat virittäneet alueelle erilaisia ansoja, kaivaneet kuoppia ja
ojia kulkemisen haittaamiseksi.
?. Se
alkaa perjantaina 18. SSAB kertoi Raahen Seudulle tiistaina,
että perjantain tilanteesta ei
ole uutta tietoa.
Terästehtaan sataman ahtaajat kuuluvat Metalliliittoon, mutta myös he osallistuvat työnseisaukseen.
Seisauksen jälkeen työt jatkuvat Raahen satamassa jälleen lauantaina kello kuuden jälkeen.
Raahen sataman liikennemäärä oli vuoden 2015 ensimmäisellä vuosipuoliskolla
7 prosenttia suurempi kuin
vastaavana ajankohtana viime vuonna.
Sataman kokonaistavaraliikenne oli ensimmäisellä
vuosipuoliskolla noin 2,7 miljoona tonnia.
Laivojen käyntimäärä kasvoi hieman edellisestä vuo-
desta ollen alkuvuoden aikana 286.
Raahen kautta kuljetettiin
muun muassa 50?000 kuutiota sahatavaraa, joka vastaa
viime vuoden tasoa.
den ongelmia työelämään.
??Meidän tuotteiden hinta
määräytyy maailman markkinoilla, vientiteollisuudesta
saadaan vientituloja, josta
maksetaan veroja, ja verovaroilla kustannetaan yhteiskunnan kannalta tärkeitä toimintoja kuten sairaanhoitoa.
Kun leikkauksia kohdennetaan palkkatyöhön ja pienennetään samalla valtiolle tulevia verotuloja. Viivästyksiä tulee, mutta toivon mukaan laivat ehtivät saada aikataulunsa kiinni, Heikkinen sanoo.
Lapaluodossa sijaitsevan
Raahen sataman lisäksi kaupungissa on myös Raahen terästehtaan satama. syyskuuta kello 6 ja päättyy lauantaina 19. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Laivat saavat lähteä
Arkisto / Vesa Joensuu
Seis:
Rekkoja ei
pureta
satamissa.
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT järjestää perjantaina kaikissa Suomen satamissa työnseisauksen. Aseita tai räjähteitä leiriläisten hallusta ei ole löytynyt, kertoo Autio.
Operaatiossa oli mukana
joukkojenhallintaan, liikenteenohjaukseen ja kuljetuk-
seen erikoistuneita poliiseja.
Lukumäärää ei haluttu kertoa, mutta virka-apua saatiin
Sipiläisen mukaan riittävästi.
Alueelta löytyi vain neljä
aktivistia. Työt
pysähtyvät kello 6-14 väliseksi ajaksi.
Tehtaan väestä noin tuhat
työntekijää osallistuu perjantain mielenilmaukseen. syyskuuta kello 6.
Myös ahtausalan työnjohtajia ja toimihenkilöitä edustava Ammattiliitto Pro on ilmoittanut jäsentensä olevan
työtaistelussa samana aikana.
Satamajohtaja Kaarlo
Heikkinen Raahen satamasta kertoo, että satamassa ei
pureta perjantain työnseisauksen aikana rekkoja.
??Rekkakuskit kuuluvat
AKT:hen, joten rekkoja ei tulekaan.
heidän henkilöllisyytensä selvittämisen ajaksi. Tutkinta niiden
osalta on vielä kesken.
SSAB:n tehdas
tyhjenee taas
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Hallituksen vastaiset mielenilmaukset näkyvät Raahessa.
SSAB:n Raahen terästehtaan
perjantain aamu- ja päivävuorot jäävät pois töistä. Kokouksen päätöstiedot eivät ehtineet Raahen Seudun toimitukseen.
Vesa Joensuu
Metalliliton ammattiosasto 200:n toinen varapääluottamusmies Sami Nyman tuomitsee hallituksen pakkolait.
Myös poliisien edustama
Palkansaajajärjestö Pardia
osallistuu mielenilmaukseen
RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 16. Ajattelin, että voinko näin
hienoa asuinympäristöä olla.
Päiväposti jää
perjantaina saamatta
Maarit Kesti
maarit.kesti@almamedia.fi
Perjantaina mielenilmaus
vaikuttaa myös Postin toimintaan. Alue
on säilynyt yhtenäisenä ja on
kokonaisratkaisultaan edustava 60-luvun lähiöratkaisu,
Reskalenko sanoo.
Hän tutustui Ollinsaareen
viime torstaina Pohjois-Pohjanmaan museon museotutkija Juhani Turpeisen ja
Ely-keskuksen arkkitehti
Hilkka Lempiäisen kanssa.
Maastotarkistus tehtiin,
koska Raahen kaupunki oli
maakuntakaavaluonnoksesta antamassaan palautteessa
todennut, että Ollinsaari ei
ole kokonaisuudessaan arvokas, vaan ainoastaan sen
vanhempi osa.
Professori Olli Kivisen suunnitelma on kuin taideteos - lintu tai
sydän.
??Meidän mielestämme
alue on kokonaisuudessaan
arvokas, myös 70-luvulla rakennettu osa. Päiväpostissa
jaettavat lehdet toimitetaan
perille vasta seuraavana jakopäivänä.
Raahen Seudun myynti-
Arvokkaita kulttuuriympäristöjä inventoimassa ollut Raahen kaupungin kaavasuunnittelija Anu Syrjäpalo
esittelee professori Olli Kivisen alkuperäisiä piirustuksia
Ollinsaaren alueesta.
Sydämen- tai linnunmuotoinen lähiökokonaisuus
näyttää jo pelkästään karttoina hienolta.
Kivisen suunnitelmassa
toteutuu ?keuhkomalli?, jossa
autoliikenne kiertää ulkoke-
Pentti Kuusisto viihtyy hyvin Ollinsaaressa, viihtyisällä alueella mukavien naapureiden keskellä. Se
jaetaan vasta maanantaina.
Lukijoiden puolesta harmittaa erittäin paljon, Rautio toteaa.
Sanomalehtien varhaisjakelun lisäksi mielenilmauksen ulkopuolelle on rajattu
Postin asiakkaiden turvalli-
Alueellisia vetovoimatekijöitä voisivat olla Ollinsaaren lisäksi myös Lampinsaaren
kaivoskylä ja Ruukin yrityspuisto.
??Ollinsaari on rakennettu
puhtaasti lähiöidean mukaan, mutta Lampinsaari
Postin perusjakelu on Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn päätöksellä seis perjantaina klo
8-18. Palveluiden toteutumista normaalilla tavalla ei kapasiteettivajeen vuoksi voida kuitenkaan taata.
Postin palveluissa merkittävästi viivettä tulee ulkomaille lähtevien ja ulkomailta
Suomeen meriteitse saapuvien lähetysten käsittelyssä sekä muun ulkomaan postin
käsittelyssä, postinlajittelussa ja -jakelussa, pakettien käsittelyssä ja jakelussa sekä
Postin pakettiautomaattien
täyttämisessä.. Suunni
johtajan, Helge Haaviston toive vuorotyöläisten nukkumarauhan turvaamisesta.
hällä ja sisäkehällä on viheralueita ja puistomainen, turvallinen asuinympäristö.
??Ollinsaari on osa Rautaruukin rakennusperintöä,
kuten myös Ouluntien lamellitalot, Satamakangas ja nykyisen koksaamon alueelle
rakennettu ?Körmylä?, atrium-henkiset johtajien
asunnot, Syrjäpalo kertoo.
Syrjäpalo puhui viime perjantaina Oulun pääkirjastolla
Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä teollisuusympäristöjen vetovoimaisuudesta.
Arkisto/Nea Ilmevalta
päällikkö Jarkko Rautio kertoo, että lakon vuoksi osa
Raahen Seudun tilaajista jää
perjantaina ilman lehteään.
??Eli he, joille Raahen Seutu tulee päiväkannon mukana, jäävät valitettavasti ilman
perjantain Raahen Seutua. Se jättää
taakseen oululaiset, vastaavana aikana suunnitellun
Kaukovainion, Puolivälinkankaan ja Lintulan lähiöt.
??On oikeutettua verrata
Ollinsaarta Tapiolaan. Sanomalehtien varhaisjakelu on rajattu työnseisauksen ulkopuolelle, joten
sen pitäisi toteutua normaalisti. Kun seuraavan
kerran tulee valtakunnallinen arvotuskierros kulttuurihistoriallisesti merkittävistä
alueista, Ollinsaari olisi siihen selkeä ehdokas.
Vierailuaan Reskalenko
sanoo hätkähdyttäväksi.
??Siellä oli hyvin vehmasta. Sen sijaan postin perusjakelu on Posti- ja logistiikkaalan unioni PAUn päätöksellä
seis klo 8?18. Päiväpostissa jaettavat lehdet toimitetaan perille vasta seuraavana jakopäivänä, eli maanantaina.
suuteen ja terveyteen liittyvät lähetykset, kuten sairaaloiden lähetykset, SPR:n verilähetykset, laboratorionäytteet sekä elintarvike- ja ateriakuljetukset, kirjelaatikoiden tyhjennykset ja lastien
purkutoiminnot Postin terminaaleissa. syyskuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Ollinsaari
maakunnan
arvokkain
lähiö
Kulttuurihistoria: Ollinsaaren vanha
ja uusi alue on katsottu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi alueeksi.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Maakunta-arkkitehti Kirsti
Reskalenkon mielestä Ollinsaaren alue Raahessa on laadukkain 60-luvun lähiöistä
maakunnassamme
Yksi hakijoista ei halua nimeään jul-
kisuuteen.
Kunnanhallitus on valikoinut haastatteluun viisi: Tiina
Kangas, Tiina Nikander-Koivukangas, Paula Ronkainen,
Kimmo Savolainen ja yksi, joka ei halua nimeään julkisuuteen.
Kunnanjohtaja K a isu
Tuomi pitää tärkeänä, että
virka saadaan täytettyä ensi
tilassa.
??Lukion ja yläasteen rehtori Juha Vaara on hoitanut
hallintosäännön mukaisesti
sivistystoimenjohtajan virkaa oman toimensa ohella.
paikaton ja elämme globaalissa virrassa tehden etätöitä
maalta käsin.
Nyt, 15 vuotta myöhemmin paikan merkitys on jopa
korostunut.
Yrityksille sijainti ei ole
enää kohtalokas, mutta me
ihmiset voimme valita vapaammin missä asumme,
Syrjäpalo toteaa.
??Kun mietitään alueellisia
kilpailukykytekijöitä, hyvä
päättäjä ja kaupunkikehittäjä
tietävät ja osaavat nostaa näitä alueita esiin.
lukalenteriksi. Yksityisiä taisi olla 15?20.
??Nyt olemme ilmoitelleetkin kalenterista muun muassa
kaupungin nettisivuilla ja Facebookissa, mutta mukaan on
ilmoittautunut vasta 3 osallistujaa. Viime vuonna kaupungilla oli kaksi ikkunaa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. (ma . Mukaan otetaan jälleen 24 Vanhan Raahen
alueella sijaitsevaa kohdetta.
Suunnittelija Päivi Kurola, minkälainen menestys
kalenteri oli viime vuonna?
??Siitä tuli hyvää palautetta ja sen takia tätä järjestetään
uudestaan. 12.00 ja 13.00 . Ihmiset tykkäsivät kalenterista todella paljon.
Tänä vuonna on suunnitteilla muutakin ohjelmaa siihen
liittyen, mutta se paljastetaan myöhemmin.
Olisiko halukkaita ikkunankoristelijoita ollut viime
vuonna enemmänkin kuin 24?
??Viime vuonna porukka hankittiin muun muassa soittelemalla tutuille. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 30.9. Määräaikaan
mennessä virkaa hakivat
Mauri Järnström Oulusta,
Tiina Kangas Kempeleestä,
Terhi Mustakangas Limingasta, Pirjo Niittyviita Oulusta, Tiina Nikander-Koivukangas Limingasta, Paula Ronkainen Espoosta, Kimmo Savolainen Helsingistä sekä Tero Varis Siikajoelta. Keskiviikkona 16. Arkkitehti Olli Kivisen suunnitelmassa toteutui muun muassa Rautaruukin ensimmäisen toimitus-
mukailee englantilaista puutarhakaupunkia, jossa sosiaaliluokat erottuivat tarkasti.
Yrityspuisto taas eroaa näistä
siinä, että siellä ei ole vaikuttanut vain yksi iso työnantaja, vaan useita yrityksiä.
Vetovoimaisuudesta on
hyötyä siinä tilanteessa, kun
osaaja valitsee itselleen
asuinpaikkaa. Irtisanomista
koskeva valitus on PohjoisSuomen hallinto-oikeudessa.
Siikajoen kunnanhallitus
päätyi esittämään sivistystoimenjohtajan erottamista viime huhtikuussa.. Toivottavasti heitä tulee
enemmänkin.
Jos ilmoittautujia tuleekin nyt ruuhkaksi asti, otatteko mukaan ensisijaisesti ne, jotka eivät viime vuonna
olleet mukana?
??Otamme mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä, joten
nyt kannattaa olla kiireen vilkkaan liikkeellä. Kartta
julkaistaan myös tänä vuonna, kunhan kohteet löydetään.
Wanhan Raahen
joulukalenteri tulee
taas
Vanha Raahen valjastetaan tänäkin jouluna eläväksi jou-
ittelussa on lähdetty ihmisen hyvästä. 15.00)
Arkisto
Kun ottaa huomioon rehtorin
työmäärän, kaikki ylimääräinen on ehdottomasti liikaa.
Kunnanjohtaja ennakoi sivistystoimen merkityksen
entisestään kasvavan, kun
hyvinvoinnin edistämiselle
on odotettavissa soteuudistuksen myötä nykyistä enemmän velvoitteita kuntatasolla.
Ainahan sivitystoimi on tärkeä ollut, mutta sen merkityksen odotetaan entisestään kasvavan
soteuudistuksen myötä.
Virka joudutaan täyttämään
määräaikaisena, koska edellisen viranhaltijan Tero Variksen irtisanomisprosessi on
vielä kesken. Myös museolla ja kirjastolla oli
ikkunat. saakka matkailuinfon
aukioloaikoina. Kun kalenteri oli käynnissä, ihmiset kyselivät, miten siihen voisi osallistua. pe klo 9.00 . syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Koristeluohjetta ei sinänsä ole, kunhan se on jouluaiheista.
Millä mielin odotatte tämän vuoden joulukalenteria?
??Hyvillä mielin. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
PIKAPUHELU
Viime vuonna joulukalenterin kohteet esiteltiin kartassa. Korkeatasoinen, standardista poikkeava
asuinympäristö, erottuu.
2000-luvun alussa ajateltiin, että maailmasta tulee
Kymmenen hakee
Siikajoelle
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Siikajoen sivistystoimenjohtajan virkaa tavoittelee kymmenen hakijaa. Ilmoittautumisaikaa on vielä tämän kuun loppuun asti.
Onko koristelijoille jotain ohjeita?
??Ikkuna pitää pitää piilossa siihen asti, kunnes se vuoro
tulee. Viime vuonna tästä oltiin todella innoissaan ja toivotaan, että ihmisiä tulisi taas mukaan.
Jos haluat mukaan koristelemaan yhden kotisi ikkunoista joulukalenteriksi,
voit ilmoittautua joko sähköpostilla matkailu@raahe.fi tai puhelimitse 044
439 3240
Savimassaa sisältävät tiilimuotit kuivateltiin aluksi ruohopetin
päällä. Ja
koska kellarin täytyy hengittää kesät-talvet, niin mikäpä
olisi parempi henkireikä kuin
uunin hormi.
Rakennustarpeet on otettu
miltei samasta pihapiiristä.
??Holvikattoon ja uuniin
käytetyt pikkutiilet on tehty
paikan päällä. Seinät on rakennettu
luonnonkivistä. Kovimmilla talvipakkasilla uuni varmisti pakkasen pysymisen poissa kellarista. Kun massa kuivui riittävästi, tiilet poltettiin maakuoppaan rakennetussa uunissa.
Kellari on osoittautunut paremmaksi kuin kukaan uskalsi edes kuvitella.
??Perunat säilyvät hyvinä
loppukesään saakka. Sieltä autetaan
esimerkiksi pakolaisia eri puolilla
maailmaa. Tiilien valmistukseen käytettyä savea ja
hiekkaa löytyy tästä lähipellolta, Matti Kuorilehto kertoo.
Läheltä katsottuna tiilien
pinnassa erottuu painaumia,
aivan kuin ne olisivat olleet
ruohikossa.
??Jäljet todellakin ovat
Holvikaton tiilimuurauksen nerokasta rakennetta on moni asiantuntija käynyt ihmettelemässä. Voiko tuo
olla uuni. kerran. Kuinka täällä voi olla
näin raikasta?
Jalkojen alla on tukeva tiililattia. Varmemmaksi
vakuudeksi hän kääntyi
asiantuntijoiden puoleen.
Vastaus oli sama, mitä kysyjä
itsekin alunperin uumoili. Tällainen tilanne voi
olla vaikkapa kodin menettäminen tulipalon tai tulvan vuoksi.
Punainen Risti antaa myös henkistä tukea onnettomuuksien uhreille ja heidän läheisilleen. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 16. Ja mitä virkaa sillä
on kellarissa?
Kellarin omistaja, PikkuPirilän tilan nykyinen isäntä
Matti Kuorilehto myöntää
hämmästelleensä uunia
aluksi itsekin. Katastrofirahaston varoja käytetään
myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun auttamisvalmiuteen.
R
syntyneet ruohikossa, eli tässä meillä on näyte 1850-luvun pihanurmesta. Pienikokoisista
tiilistä muurattu puolikaaren
muotoinen holvirakenne
näyttää sekä koristeelliselta
että tavattoman lujalta.
Ovinurkkauksessa on lisää
hämmästeltävää. Kun katse
hakeutuu kellarin kattoon, sitä on pakko tuijotella pitemmän aikaa. Esimerkiksi näin syksyllä ennen kuin kellariin
tuotiin perunat ja juurekset,
kellarin uunissa pidettiin tulta. Nälkäpäivän aikana kerätään rahaa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Ituja alkaa ilmestyä joskus heinä-
aahessa lipaskerääjäksi voi
ilmoittautua SPR Pointti
kierrätysmyymälässä keräyspäivinä ilman ennakkoilmoittautumista. syyskuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
Taitajien
kätten
työ on
ja pysyy
Siikajoenkylä: Ajan
hammas ei ole saanut
otetta lähes 200 vuotta
vanhasta holvikellarista.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Alhaalla kellarin uumenissa
ensimmäisenä hämmästyy
nenä. Oli pakko,
koska silloinkin oli liikkeellä paljon kodittomia.
Nälkäpäivän lippaat tulevat katukuvaan
Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräys järjestetään 17.?19.
syyskuuta.
Lippaiden lisäksi
lahjoituksen voi
tehdä verkossa
osoitteessa
www.nalkapaiva.fi/
N
älkäpäiväkeräys järjestetään jo 35. Il-
manvaihtoon sen täytyy liittyä.
??Uunilla on varmistettu,
että kellari ei pääse liian kosteaksi. Tarina kertoo, että 1900-luvun alun venälä
A
Tuulikki Nousiainen
Monivuotiset
yrtit ja ruusut
talvehtivat kellarissa hyvin.
1800-luvun kellareihin rakennettiin jykevät lukot. Ilmoittautuminen onnistuu esimerkiksi
Nälkäpäivän verkkosivuilla tai ottamalla yhteyttä Nälkäpäivän yhteyshenkilöön Aila Mäkisaloon
0400290344, makisalo.aila@
gmail.com.. Parasta on kuitenkin
ilmoittautua ennakkoon. Varoja ei sidota etukäteen tiettyyn kohteeseen. Siksi varoja voidaan käyttää nopeasti siellä, missä avun tarve on suurin.
Juuri nyt katastrofirahastosta autetaan esimerkiksi Syyrian ja Etelä-Sudanin konfliktien uhreja ja
Nepalin maanjäristyksen uhreja.
N
älkäpäivänä kerätyt lahjoitukset auttavat myös Suomessa: apua annetaan
heille, jotka ovat äkillisissä onnettomuuksissa joutuneet vaikeaan
tilanteeseen
Jaoston jäsenet kokoukseen.
Pattijoen Metsästysseura Hirvikuvion harjoitusammunnat to 17.9. Se vastustaa hallituksen yksipuolisia päätöksiä heikentää palkansaajien työehtoja.
misestä kuullaan tilaisuudessa. Tilaisuus järjestetään 17. Me ei jätetä
mummoja ja lapsia yksin pulaan. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta viimeistään 18.12.2015. Sekaryhmä miehille ja
naisille. Tarkasteltavat voimajohtoreitit sijoittuvat Pyhäjoelle, Raaheen, Merijärvelle ja Kalajoelle. Kannanoton voi esittää toimittamalla nekirjallisena 17.11.2015 mennessä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksellesähköpostitse osoitteella kirjaamo.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteella PL 86, 90101 Oulu. Tervetuloa!
Raahen puukkoseura
aloittaa syksyn toimintansa
Saloisten koulun teknisentyön tiloissa. Viimeinen ilmoittautumispäivä 18.9. 2.) Torstaisin kaikille
avoin juttutupa klo 10-13,
Seminaarin alueella E-rakennus, osoite Rantakatu 7
E. 400 kV voimajohtoreitin kokonaispituus on
noin 51 kilometriä ja 110 kV voimajohtoreitin pituus noin 40 kilometriä.
ARVIOINTIOHJELMA NÄHTÄVILLÄ
Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukainen arviointiohjelma on nähtävillä
17.9.?17.11.2015 Kalajoen, Merijärven, Pyhäjoen ja Raahenkaupungin/kunnanvirastoissa ja pääkirjastoissa, Vihannin kirjastossa sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa (Veteraanikatu 1, Oulu),
myös sähköisenä osoitteessa www.ymparisto.fi/hanhikivenvoimajohtoyva
VAIHTOEHDOT
Uuden ydinvoimalaitoksen sähköverkkoon liittämistä varten varaudutaan rakentamaan kaksi 400 kV:n
voimajohtoa Hanhikivenniemeltä Raahen Lumimetsään (Vihanti). klo 18.
Raahen seudun kehitysvammaisten tuki Kokoonnutaan Kuutiin kuukausikokouksen merkeissä ma
21.9. Kahvittelun lomassa keskustelua ja kuulumisten
vaihtoa, tietoa ja tukea aivoterveydestä ja muistiasioista. syyskuuta suurhankkeiden nykyisille ja tuleville yhteistyökumppaneille
ja palvelujen tarjoajille.
Tilaisuudessa Fennovoiman ydinvoimalahankkeen
pääurakoitsija Titan 2:n projektinjohtaja Alexander
Zmikhnovskiy kertoo tilan-
nekatsauksen.
Seminaarissa kerrotaan
myös Äänekoskelle rakennettavasta biotuotetehtaasta.
MetsäGroupin projektijohtaja Timo Merikallio esittää
miljardihankkeen rakentamisen toimintamalleja ja aikataulun.
Mustavaaran kaivoksen
projektipäällikkö Tommi Kiviniemi päivittää tietoja Raahen sulattohankkeen etenemisestä osana Clean Slag
-projektia.
Myös Taaleritehtaan tuulivoimarakentaminen etene-
Ammattijärjestöjen edustajia
tunteva Koivusipilä arvioi, että Raahessa on odotettavissa ulosmasseja useista yrityksistä kello 12:n aikaan.
??Superista osallistutaan
omalla ajalla. Tuulivoimapäällikkö Erkki Kunnari kertoo Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinneista Pohjois-Suomessa.
Suurhankeverkostojen
vauhdittamiseksi Kauppakamarin Lisää kauppaa - yritysportaaliin on lisätty uusi
ominaisuus, jolla halukkaat
yritykset voivat ilmaista halukkuutensa verkostoitumiseen. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Tuulikki Nousiainen
Mielenosoitus
JÄRJESTÖT
HUOM! Pe 18.9. klo 17. Tervetuloa! Tied.
Liisa 050 583 0655, Eeva
044 206 1245, Anneli 040
411 5061.
Raahen Alueen Insinöörit
Arvoisa jäsen, muistathan
ilmoittautua RAI ry
60-Vuotta - cocktailtilaisuuteen. ja 5.12. klo
14 mennessä!
Härkätorille odotetaan väkeä
perjantaina.
Paikallinen
tapahtuma
Härkätorilla
perjantaina
Vappu Kallio
Raahessa järjestetään perjantaina paikallinen mielenosoitus hallituksen pakkotoimia vastaan. Eeva 044 206
1245. Jännitetasoltaan 400 kilovoltin (kV) voimajohtoyhteys tarvitaan ydinvoimalaitokselta Raahen Lumimetsään ja 110 kilovoltin (kV)
voimajohtoyhteys ydinvoimalaitokselta Kalajoen Jylkkään. Keskikylän ja Jylkän välillä tarkastellaan kahta eri vaihtoehtoa eli
uusien johtojen sijoittumista joko nykyisten voimajohtojen itä- tai länsipuolelle.
YLEISÖTILAISUUDET
Hanketta ja arviointiohjelmaa koskevat yleisötilaisuudet järjestetään:
keskiviikkona 23.9.2015 klo 18 Vihannin Ukonkantissa(Kirkkotie 16)
torstaina 24.9.2015 klo 18 Pyhäjoen Pauhasalissa(koulutie 8)
Tilaisuuksissa kahvitarjoilu ja aineistoon tutustuminen klo 17.30 alkaen. Lisätietoja www.rairy.fi
mainostaja
- näiden avulla
tavoitat asiakkaasi
www.raahenseutu.fi
YVA-KUULUTUS
HANHIKIVI 1 -YDINVOIMALAITOKSEN KANTAVERKKOON
LIITTÄMISEEN TARVITTAVAT VOIMAJOHDOT
Fennovoima Oy suunnittelee Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen rakentamista Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjoelle. Keskiviikkona 16. Kokoontumisaika on klo 10-16. klo18.30 osoitteessa Mestarinkatu 6,
Raahe. SAK:n puolelta odotetaan muun muassa
metallin väkeä, ja PAM on
mukana hyvin laajasti, uskoo
Koivusipilä tässä vaiheessa.
äisvuosina kellarissa säilytettiin upseerien parempia juomia.
kuussa, mutta silloinhan saadaan jo uusia perunoita.
Porkkana on tunnetusti
herkkä ja vaativa varastoitava, mutta jopa ne säilyvät hyvin, samoin palsternakat.
??Sekin on ollut mukavaa
huomata, että monivuotiset
yrtit ja ruusut talvehtivat kellarissa hyvin, isäntä myhäilee.
Kellarin on rakennuttanut
mitä suurimmalla todennäköisyydellä kruununkamreeri Jonas Sandman, joka eli ja
vaikutti Siikajoella 1800-luvun puolivälissä.
Pikku-Pirilän tila on aivan
Siikajoen kirkon tuntumassa.
Tienoon monivaiheiset historiat miltei aistii, kun pysähtyy koskettamaan vanhaa
seinähirttä tai kyläsepän takomaa lukkoa.
Mutta kenen johdolla tehtiin holvikellarin rakenteet,
jotka ovat niin nerokkaan toimivat vielä tänäkin päivänä?
??Sen kun tietäisikin. Ammattijärjestöjen yhteinen mielenosoitus
pidetään Härkätorin puistossa perjantaina kello 11?13.
Superin Raahen osaston puheenjohtaja Satu Koivusipilä kertoo, että näillä näkymin paikalle on tulossa Superin, Tehyn ja JHL:n jäseniä
Raahen seudulta.
??Tapahtuma syntyi niin nopeasti, että projektipäällikköä sillä ei ole. 110 kV voimajohdot sijoittuvat samaan uuteen johtokäytävään 400 kV
voimajohtojen kanssa Hanhikiven ja Hurnasperän välillä sekä omaan uuteen maastokäytävään Hurnasperän ja Keskikylän välisellä alueella. 1) Keskiviikkoisin
kutosali klo 11-12, Kunto-
parkki, sairaalaa vastapäätä. ja ma 21.9.
Raahen Seudun Järjestöt
-palstalle aineistot poikkeuksellisesti to 17.9. Tilaisuuden järjestelyistä vastaa Raahen
Reumayhdistys. Portaalissa on tarjolla
190 yrityksen ja 130 000
työntekijän kapasiteetti.
Raahen tienoon keliaakikot Syksyn ensimmäinen
kaikille yhdistyksille tarkoitettu, fysioterapeutin vetämä tuolijumppa on Kreivinajan ruokasalissa la 19.9.
klo12-13. 030 395 5000, etunimi.sukunimi@fingrid.fi sekä
Fennovoima Oy, Kristiina Honkanen, puh 020 757 9222, etunimi.sukunimi@fennovoima.fi
YVA-konsulttina toimii FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, Marja Nuottajärvi, puh 044 704 6203 ja Leila
Väyrynen, puh 040 541 2306, etunimi.sukunimi@fcg.fi. Seuraavat kokoontumiset ovat 3.10.,
7.11. Tied. Kaikki asiasta kiinnostuneet
ovat tervetulleita kuulemaan ja keskustelemaan.
MIELIPITEEN ESITTÄMINEN
Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Sellaisille mestareille olisi tarvetta ja kysyntää.
Työllistävät hankkeet
suurhankeinfossa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yrityksille työmahdollisuuksia tuovia hankkeita esitellään monipuolisesti Oulussa torstaina. Lausunto, johon sisältyy yhteenveto arviointiohjelmaan jätetyistä kannanotoista, pidetään nähtävillä Kalajoen, Pyhäjoen, Merijärven ja Raahen kaupungin/kunnanvirastoissa ja
pääkirjastoissa, Vihannin kirjastossa sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa.
LISÄTIETOJA
Yhteysviranomaisena hankkeessa toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Tuukka Pahtamaa, puh.
0295 038 394, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Hankkeesta ja ympäristövaikutusten arvioinnista vastaavat Fingrid Oyj, Satu Vuorikoski ja Pasi Saari,
puh. Tämän ei anneta vaikuttaa ihmisten hoitamiseen.
Jos on hoitoalalla vapaalla
tai menossa töihin tai tulossa töistä, voi osallistua mielenosoitukseen omalla ajalla.
Mielenosoitus puolustaa työmarkkinajärjestöjen vapaata
oikeutta sopia työ- ja virkaehtosopimuksista. Fingrid Oyj varautuu vahvistamaan sähkönsiirron kantaverkkoa ydinvoimalaitosta varten. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Jokelasta Lumimetsään uudet voimajohdot sijoittuvat nykyisen 110
kV voimajohdon länsipuolelle. Nyt voi ilmoittautua joko veturiyritykseksi tai alihankintakumppaniksi osoitteessa www.lisaakauppaa.fi.
Monet Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yritykset
ovat esittäneet toiveen lisätä
verkostoitumista portaalin
avulla. Liikunnan
jälkeen kahvitarjoilu ja arpajaiset.
Pattijoen Metsästysseura Maanvuokrajaoston kokous 16.9. Ydinvoimalaitoksen varasähkönsyötön varmistamiseksi tarvitaan lisäksi erillinen, kahden 110 kV:n voimajohdon sähkönsiirtoyhteys ydinvoimalaitokselta Keskikylään (Pyhäjoki) ja edelleen Keskikylästä Jylkkään (Kalajoki).
400 kV voimajohdot sijoittuvat uuteen maastokäytävään ydinvoimalaitosalueella sekä Hurnasperän, Kivinevan ja Jokelan välisellä alueella. Ei tarvitse olla jäsen tullakseen. Tule paikalle klo 10-11, jottei avaimenhaltijan tarvitse päivystää turhaan.
Raahen seudun muistiyhdistys (Raahe, Siikajoki, Pyhäjoki)
RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 16. Hänen mielestä koulu
on terve ja sen käyttöä voisi
helposti laajentaa erilaisiin
harraste- ja yhdistystoimintaan.
??Koulurakennuksen kellarikerroksesta löytyy myös
kahdeksan huoneen tilat.
Nuorisolle sinne voisi kehittää monenlaista toimintaa.
Halmetoja näkisi mielellään myös Raahe-opiston
kaltaisen tahon Palon koulun
tiloissa.
- Suunnittelijan pitää osata piirtää käyräviiva, Valma Kukko sanoo ja toivoo, että komeat kuusi- ja koivuryhmät säästettäsiin
vaikka rivitaloja tulisi.
TAVARAT RAHAKSI!
MyyJaOsta.com on kymmenien sanomalehtien yhteinen uusi kauppapaikka, jossa tavara vaihtuu sähäkästi kahisevaksi. Näin ilmoituksesi tavoittaa sekä
valtakunnallisesti että paikallisesti.
Pane toimeksi. syyskuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
Jotain muuta
kuin tuttua
purkupalloa?
Palon koulu: Voisiko vanhaa
rakennusta säilyttää rivitalojen rinnalla,
kysyvät alueen asukkaat.
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Pajuniityntien ja Kasitien välimaaston suunniteltu rivitalojen asuinalue tasaisi
1950-luvun alussa rakennetun Palon koulun ja sen vieressä olevan entisen opettajain asuntolan maantasalle.
Vaikka suunnitelma on
vielä luonnosvaiheessa, todennäköistä on, että koulurakennuksen takaa löytyvä
metsikkö saa yhtälailla kyytiä. Suomalainen kaavoitusjärjestelmä on Kukon mukaan vanhanaikainen ja mielikuvitukseton.
??Suunnittelijan tulisi osata piirtää myös käyräviiva.
Kukko lähestyy kaavoitusta lähes metatasolla. Ajatus ei miellytä kaikkia,
vähiten pitkän linjan palonkyläläisiä.
??Koulun takaa löytyy äärettömän kauniita kuusi- ja
koivuryhmiä, jotka tulisi
huomioida kaavassa, lausuu
entinen Raahen lukion uskonnon, filosofian ja psykologian lehtori Valma Kukko.
Kukon mukaan Raahessa
ollaan perinteisesti ensin tuhottu luonto ja mietitty jälkikäteen seuraamuksia. Hän haluaa herätellä kansalaiskeskustelua, mitä on hyvä kau-
punkisuunnittelu. Alkoi
sen jälkeen pitämään ihme ääntä.
Pakoputki vuotaa sisään.
myyjaosta.com/12345
Oranssi kohdenumero kertoo, että MyyJaOsta.compalvelusta löydät lisätietoa
lehti-ilmoituksesta.
Syötä oheisen mallin
mukaan nettiosoite ja
kohdenumero nettiselaimen osoitekenttään.. Yhteissuunnittelua
tehtiin kaupungin sofy-projektissa. Kauppapaikka löytyy
sekä verkosta että sanomalehdestä.
Samalla kun jätät maksuttoman
myynti- tai ostoilmoituksen verkkoon, saat sen myös edullisesti lehteen. luokkalaisia.
??2000-2003 Erilaisen oppimisen keskus.
??2004-2015 Yhdistystoimintaa, museon konservaattorin
tilat.
etta koskevissa muutoksissa,
vaikka menneisyydestä löytyy esimerkkejä viranomaisten kanssa viritellyistä malleista.
??1990-luvulla Palonkylän
asukasyhdistys teki kaavoitusta alueelle viranomaisten
kanssa. Laita ilmoitus verkkoon, lehteen tai molempiin osoitteessa MyyJaOsta.com.
Välttävässä kunnossa oleva volkkari.
Tankattu vahingossa dieselillä. Palon koulun purkamisesta ei
Marja Halmetoja on entinen Palon oulun oppilas ja Palonkylän asukasyhdistyksen nykyinen puheenjoht
Miia Lahti
olla asukkailta kysytty mitään. Harvoin asukkailta kysytään
mielipiteitä heidän asuinalu-
FAKTA
??Vuonna 1925 Saloisten kunta osti August Bergströmin tilan kouluksi, josta tuli opettajain asunto. Kukon
mukaan ei riitä että kulmat
ovat suoria kuin viivoittimella vedetty ja vesi kulkee putkia pitkin sisään.
??Sivistys ilmenee kauneutena, Kukko sanoo ja näkisi
esimerkiksi paikallisen taitelijan, Matti Lepistön veistoksia asuinalueen ympärillä.
??Miksei vanhaa koulua
voisi säilyttää suloisena osana uutta asuinaluetta, vaikka
muistutuksena meidän kuolevaisuudesta?
Parhaimmillaan asuinalue
olisi ?puistokokonaisuus. Kaava on kuitenkin
jäissä, koska se on riippuvainen Mettalanmäen ostoskeskuksen rakentamisesta. jolla olisi yhteys kulttuurin eri
muotoihin.
Raahen Palonkylän asukasyhdistyksen puheenjohtaja Marja Halmetoja on Kukon kanssa samoilla linjoilla.
Viime viikonloppuna hän järjesti rakennuksessa muistelutilaisuuden Palon entisen
koulun oppilaille.
??Entiset oppilaat olivat
mielissään päästessään katsomaan vanhan opinahjonsa
tiloja, kun se on vielä pystyssä.
Halmetoja miettii, miten
alueen asukkaat ja asukasyhdistykset voisivat vaikuttaa
uusiin asuinalueisiin. Ollinsaaren koulu aloittaa
toimintansa 1971 ja siitä tulee
alueen koulukeskus.
??1970-luvulla Palon koulussa
teknistä opetusta.
??1980-luvulla nuorten taideopetusta.
??1990-luvulla Ollinsaaren 5.6. Uusi lisärakennus
eli Palon koulu aloitti toimintansa vuonna 1954.
?
12?
. - Koulurakennuksesta olisi monenlaiseen harrastetoimintaan, tai vaikka tilat Raahe-opistolle.
Ensin täytetään valmiit tontit
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Pajuniityntien viereen mahdollisesti nouseva rivitalojen
asuinalue on Raahen kaupungin vastausta rivitalotonttitarjontaan, josta on ollut jo pitkään pulaa.
Tällä hetkellä Palon koulun uusi rivitaloaluekaava eli
?Raahen kaupungin 36. (alv. Puhdistin ne sellaisella pyöreällä ritilällä.
Mikä sinulla on tavoitteena?
??Viime vuonna vein 70 ämpärillistä marjoja palvelukeskuksiin, ja tänä vuonna se rikkoutuu. Asuinalueelle ei ole
löytynyt vielä rakentajaa.
Luonnoksessa Palon koulun taakse nousisi 14 rivita-
. Lakkoilu
ja maan pysäyttäminen tässä
tilanteessa ovat ihmisten tarpeiden kannalta vahingollisia, Mäkynen sanoo.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus
huomauttaa, että hallituksen
suunnitelmat eivät estä sitä,
että niillä työpaikoilla, joilla
menee hyvin, voidaan sopia
korvauksista ja työehdoista
työntekijän näkökulmasta
paremmin kuin hallitus esittää.
Haaste heitetty
Aimo Karppisen auton takakontti pullistelee puolukoita. Oheisella kupongilla
. En muista, milloin olisin saanut poimia Tpaitasillaan puolukoita. On niitä saatu.
Kuinka tärkeitä marjalahjoitukset ovat?
??Kyllähän ne ovat tärkeitä. odottelee maltillisesti vuoroaan.
Ensin on saatava täytettyä
Pyhtilän ja Kylmänlahdenrannan tontit, kertoo Raahen
teknisen palvelukeskuksen
johtaja Pasi Alatalo.
??Kaava on luonnosvaiheessa, eikä se ole lähtenyt
vielä viralliselle käsittelykierrokselle. Nyt olen lahjoittanut 11 ämpärillistä puolukkaa Salonkartanoon ja 11 ämpärillistä Maininkiin.
Nyt olen viemässä 9 ämpärillistä vielä Salonkartanoon.
Ja puhdistettuina?
??Kyllä. Lehtien verkkopalvelussa/ MyyJaOsta.com
loa, joihin mahtuu yhteensä
51 rivitaloasuntoa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Miia Lahti
taja. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. 24%). Sähköpostilla:
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
alk. Kuiva jakso tuli sopivaan aikaan.
Milloin aloitit puolukan poiminnan?
??Perjantaina. Keskiviikkona 16. Soittamalla konttoriin puh. 010 665 5185
Fellmaninpuistokatu 4,
PL 61 92101 RAAHE
Puhelut 010 -numeroihin maksavat Suomesta soitettuna: 0,088 ?/min. Toki on joskus ostettukin, mutta
paljon on saatu pienempiä yksittäisiä lahjoituksia.
Liika ei liene tullut?
??Kyllä niiden kanssa on pärjätty.
S:
Ä
T
U
JÄ OIT
ILM
alk. Puolukkaa on joka paikassa aivan älyttömästi. Aukioilla puolukat ovat kypsiä, mutta metsässä osittain raakoja. Ja maku
on hyvä, parhaasta päästä. Joka haluaa poimia marjoja, nyt niitä saa. Puolukka on isoa, sillä se on
saanut kosteutta tarpeeksi. Haastan jokaisen talouden keräämään yhden puolukkaämpärin vanhusten
palvelukoteihin: vihantilaiset Ukonmäelle, Raahen eteläpuoliset Salonkartanoon, pattijokiset Kotirantaan ja raahelaiset Maininkiin!
Kuinka paljon Mainingin vanhainkoti on saanut lahjoituksena marjoja, Mainingin palveluesimies Päivi
Rintala?
??Tarkkaa määrää en tiedä. syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Nämä
hän poimi Salonkartanon vanhuksille. Tähän hallitus
viime viikolla julkistamillaan
toimilla tähtää, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, yrittäjä
Jyrki Mäkynen sanoo.
Suomen Yrittäjien mukaan palkansaajajärjestöjen
perjantaina Helsingin Rautatientorilla järjestämä mielenilmaus heikentää Suomen
asemaa kansainvälisillä
markkinoilla ja vaarantaa
työpaikkojen säilymistä, kun
ulkomaiset kauppakumppanit eivät välttämättä saa tilaamiaan tuotteita ja palveluita
ajoissa.
??Työntekijät tarvitsevat
nyt uskoa työpaikan säilymisestä ja työttömät näkymää,
että työtä on tarjolla jatkossa
entistä enemmän. kaupunginosan (Ollinsaari) korttelin 3629 asemakaavan
muutos (Nikolantie 3). Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.. Palon koulun rivitaloalueen
suurin ongelma lienee melutaso, sillä alue sijaitsee Kasitien välittömässä läheisyydessä. 010 665 5185
Kuponki-ilmoitukset lehden konttoriin torstaihin klo 14 mennesssä.
www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Puh. Aimo haastaa jokaisen
talouden poimimaan ämpärin puolukoita vanhusten palvelukoteihin.
Nyt keräämään
vanhuksille!
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
On syyskuun puoliväli ja puolukka-aika. Jos niitä ei saataisi, kaupunki ostaisi ulkomaista marjaa, ja se on toista kuin paikallinen
parempilaatuinen marja, joka pakastetaan heti.
Joutuuko kaupunki ostamaan marjaa, Raahen kaupungin ravitsemistyönjohtaja Seita Tikkanen?
??Vuodet ovat erilaisia. 7?
. Ongelmaa on huomioitu sijoittamalla varastoja ja
autokatoksia äänen suojaksi
tien varteen.
Yrittäjät:
Maan etu
edelle
Suomen Yrittäjät toteavat
perjantaille suunnitellusta
mielenilmauksesta, että
maan kokonaisetu tulisi laittaa eturyhmäajattelun edelle.
??Maan hallitus on tehnyt
kariutuneen yhteiskuntasopimuksen jälkeen oikein ottaessaan vastuun työmarkkinamuutoksista, joilla tavoitellaan välttämättömiä parannuksia kilpailukykyyn,
parempaa työllisyyttä ja koko
väestön hyvinvointia, Suomen Yrittäjät linjaa.
Yrittäjien mukaan liki
400?000 työttömän tilanne
on kestämätön.
??Hyvinvointia ja työpaikkoja syntyy ainoastaan kannattavien yritysten kautta.
Suomalaisen työn kilpailukykyä on välttämätöntä parantaa, jotta ihmisille saadaan
työpaikkoja. Millainen puo-
lukkasato on, marjojen poimija Aimo Karppinen?
??Loistava. Suunnitelmassa ei löydy paikkaa Palon
koululle tai sen vieressä sijaitsevalle entiselle opettajien asuntorakennukselle
Näillä tiedoin
muun muassa Ari Perkiömäen superrallicross-auto nähdään paikalla.
Vauhtimaja on keväällä
valmistuttuaan maalattu punaiseksi. Parin vuoden työllä ja lisävahvistuksilla joukkue olisi voinut pelata liiganoususta.
Joukkueessa ollutta potentiaalia kuvaa yksittäisten pelaajien urakehitys.
??Viisi-kuusi pelaajaa silloisesta joukkueesta pelaa tai
on pelannut SM-sarjassa, sanoi RJK:n valmentaja Jarmo
Hänninen.
Taitava joukkue ehti juhlia
C-tyttöjen Suomen Mestaruutta. Näistä
seitsemän on lähtenyt erilaisista syistä, Hänninen kertoi
taustoja.
RJK hakee edelleen aktiivisesti paikkaajia lähialueelta.
Omat ongelmansa muodostaa osan tyttöjen pelaaminen
poikien kanssa. Tytöille poikien pelit on hyviä kehityksen kannalta.
??Sarjaohjelmat eivät ole
kovin paljon päällekkäin,
mutta kyllä poissaoloja tulee
näiden pelien takia, Hänninen sanoi.
Tukea tuo sopimus Kärppien kanssa, mistä on apua
ainakin maalivahtiosastolle.
RJK:n maalivahti Malviina
Kortessalo on yksi poikien
joukkueessa pelaamista jatkavia pelaaja.
??Kärpillä on mukana kol-
RJK:n maalivahti Malviina Kortessalo on tärkeä palanen tulevan kauden onnistumista.
A
Roy Viitanen
Tärkeintä on se,
että saadaan
tytöille
peliaikaa.?
Jarmo Hänninen
Naisten jääkiekon nostaminen sarjapeleihin on ollut tärkeä
asia joukkueen kokoamisessa
Vauhtimaja vihitään
vauhdikkaasti
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Ruukin karting-radan Vauhtimaan yhteyteen talkoilla rakennettu huoltorakennus
Vauhtimaja vihitään kävijöiden käyttöön suurin ja näyttävin menoin ensi viikon lauantaina 26.9.
Sponsorirahaa saanut tapahtuma pyhitetään lasten
harrastuksille. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 16. Tavoitteet
ovat erittäin maltillisia ja eivät vain kilpailullisia.
RJK:n joukkue koostuu
nuorista pelaajista ja Jarmo
Hänninen arvioi joukkueen
toa on esillä. Joukkueen kokoamisen vaikeudet ovat
tuoneet realismia. Syynä olivat talon
terassin kaiteista puuttuneet
verkot.
??Ne olivat täysin suunnitellut kaiteet, jotka on tehty
kaidestandardien mukaisesti
ja menivät läpi missä tahansa
muualla, Pietarila ihmettelee
jälkikäteen.
Nyt kaiteissa on verkot,
jotka estävät putoamiset.. Pelaajien siirtyminen
toisiin joukkueisiin, opiskelut ja muut elämäntilanteet
kuitenkin pakottivat jättämään viime kauden kokonaan väliin.
Tälle kaudelle RJK on kasannut uudelleen naisten
joukkuetta, joka pelaa Mestis-karsintaa. Kaikki ei ole sujunut aivan ennakkoajatus-
ten mukaan ja kaavailtu kokoonpano on kaventunut
kolmanneksella.
??Siinä vaiheessa, kun
joukkue ilmoitettiin sarjaan
oli listalla 18 nimeä. Lapset voivat maalauttaa kasvonsa ja kokeilla alkusammutusta.
Ruukin FK-kerhon talkoopäällikön Jussi Pietarilan
mukaan tapahtumaan saadaan ilmaista ruokaa, sillä
talkoolaiset valmistavat 200
annosta jaettavaksi päivän aikana.
Siltä varalta, että paikalle
saapuu enemmän väkeä,
saattaa omien eväiden tuonti
olla viisasta. Tässä vaiheessa mukaantulonsa ovat varmistaneet muun muassa Ruukin
kyläyhdistys, Ruukki Rangers, Keltalan Kahlaajat, Paavolan metsästysseura ja Ruukin vaikuttajanuoret sekä Siikajoen vapaa-ajantoimi.
Karting-ajelua radalla ei
nähdä, mutta mikroautoja,
ajokalustoa ja muuta kalus-
me maalivahtia ja yksi niistä
on aina ulkona. Toisaalta paikal-
Vauhtimaja vihitään ensi viikon lauantain Vauhtiriehassa, jossa
säpinää riittää taatusti kaikille lapsille.
la toimiva kioski myy muun
muassa makkaraa ja limsaa
nälkäisille.
Tapahtumapaikalle on linja-autokyyditys, sillä Hakalan Koneklinikalta vuokrattu
vuoden 1957 mallinen Fordlinja-auto liikennöi lauantaina Siikajoen kunnantalon ja
Vauhtimajan väliä.
Lasten suurtapahtuma on
saanut liikkeelle monta yhdistystä. Viiden tunnin
aikana ei pitäisi ajan tulla pitkäksi, sillä Vauhtimajan ympäristössä voi muun muassa
meloa, ampua, heittää fris-
beegolfia, hypätä off road
-auton kyytiin tai vaikkapa
ajella keppihevosella kartingradalla. syyskuuta 2015
12 URHEILU&LIIKUNTA
Naiset
palaavat
takaisin
halliin
Jääkiekko: Raahen
Jääkiekkoklubi nostaa
naisten jääkiekon takaisin
sarjatoimintaan.
Roy Viitanen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahen Jääkiekkoklubilla on
pari kautta sitten varsin kova
naisten joukkue kasassa. Talo sopii isoihin
yleisötapahtumiin, sillä siinä
on muun muassa 7 vessaa.
Talon alku oli kivikkoinen,
sillä rakennustarkastaja määräsi sen ensi töikseen käyttökieltoon. Apua on tarjolla, jos tulee pakottava tarve, Hänninen totesi.
Sopimus Kärppien kanssa
mahdollistaa myös kenttäpelaajien liikkumisen molempiin suuntiin
, kun vastak-
kain asettuivat TeKi ja JHT .
Tasaisen väännön vei nimiinsä lopulta Teräs-Kiekko luvuin 4-3 . syyskuuta 2015 RAAHEN SEUTU
13
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Rautio Suoma RTG 35.
Kun
muutat
muista ilmoittaa
uusi osoitteesi
myös meille!
Fellmanin puistokatu 4,
PL 61, 92101 Raahe
puh. Kilpailusarjoina olivat miehet A (tasoituksellinen lyöntipeli),
miehet B (pistebogey) sekä
naiset (pistebogey). Ensimmäiset kisaajat lähtivät kirpakan kasteiselle kentälle, mutta jo parin väylän jälkeen aurinko kuivatti väylät.
Tulokset: Miehet A (lp
hpc): 1. Peli, vaikka olikin tasainen, päättyi KiekkoOululle 6-1 . Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Roy Viitanen
Tapio Flink
TeKin D2-juniorit sijoittuivat isännöimässään turnauksessa 4. Kiekko-Oulu, 3. Menestys tulee siinä ohessa, jos
on tullakseen, Hänninen
kommentoi.
Naisten Mestis-karsinta
alkaa tulevana viikonloppuna. TeKi ja 5. Jos
hyvin menee, niin sitten tulee matkustamista, Hänninen sanoi.
Tapio Flinck
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Teräs-Kiekon D2 juniorit järjestivät lauantaina Raahessa
AAA-tason junioriturnaukse,
johon osallistuivat isäntäjoukkueen lisäksi Kiekko-Laser , Kiekko-Oulu, Oulaisten
Jääkobrat sekä JHT. Kiekko-Laser , 2. Muilla
joukkueilla kausi jatkuu Suomi-sarjassa.
??Aluksi hyvä, että saadaan homma pyörimään. Myllymäki Armi RTG
38, 4. Uusitalo Kari ViGC
35.
Naiset (pb hcp): 1. Joukkueet pelasivat päivän aikan yhteensä kymmenen ottelua.
Turnauksen avausotteluna
pelattiin ?melkeinpä paikalliskamppailu. Salonpää Klarissa ViGC
37, 5. Härmä
Matti RTG 36, 3. Ottelu päättyi Jääkobrille puhtaasti 11-1 , joten
turnauksen viimeisessä pelissä TeKi sai vastaansa Oulaisten Jääkobrat.
Ennen viimeistä ottelua
pelattiin kuitenkin ottelu
Kiekko-Oulu vastaan KiekkoLaser, jossa ratkaistiin turnauksen voitto. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. TeKi pelasi kuitenkin joukkueena hyvän pelin, ja antoi vieraille kovan
vastuksen.
Seraavassa kotijoukkueen
pelissä vastustaja tuli myöskin pohjoisen suunnalta eli
Kiekko-Oulu. JHT
@
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE
TULEVAT AINEISTOT
OSOITTEESEEN
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi. RJK:n kohtaa avausottelussaan sunnuntaina Raahessa vierailevan Kokkolan
Hermeksen.
Karsinnat on jaettu viiteen
lohkoon, joista Mestikseen
eteen lohkovoittajat ja kolme
parasta kakkosta. Mattila Jukka RTG 36, 4. Ensimmäinen
erä mentiin tasalukemissa 1-1
kunnes toisen erän alkupuoliskolla Kiekko-Laser pääsi
niskan päälle tehden tarvittavat voittoon oikeuttavat osumat.
Kiekko-Laser vei jännittävän ottelun luvuin 4-2 , ja samalla koko turnauksen voiton häviämättä ainuttakaan
ottelua.
Pronssiotteluun TeKi-Jääkobrat joutui kotijoukkue
lähtemään vajaamiehityksellä. Maali jäi kuitenkin TeKin
ainoaksi ja Jääkobrat vei
Pronssipystin mukanaan Oulaisiin maalein 12-1 , näin kotijoukkueen sijoitukseksi tuli
neljäs sija.
Kotijoukkue pelasi pelillisesti hyvän turnauksen ja nimenomaan yhtenäisenä
joukkueena todella hyvällä
asenteella. Joukkueiden viimeisissä peleissä palkittiin
jokaisesta joukkueesta kaksi
pelaajaa, kotijoukkueen palkinnot pokkasivat Valtteri
Luoto ja Lauri Lohilahti.
Joukkueiden lopulliset sijoitukset turnauksessa olivat1. 010 665 9015, fax (08) 220 702
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
ettiin vastustajaa kotijoukkueelle turnauksen pronssiotteluun . Tässä valossa joukkueen isoja asioita on saada tyttö- ja naisjääkiekolle elintilaa.
Se on varmaa, että peliaikaa on ainakin tarjolla mukanaoleville pelaajilla ja paljon.
Peliaika edellä kauteen on
lähdössä valmennuskin
??Tärkeintä on se, että saadaan tytöille peliaikaa. Karppinen-Salonpää Anne RTG 38
pb, 2. Teräs-Kiekon tehoista vastasivat Lucas Ekoluoma (2+1) , Valtteri Luoto
(1+3) sekä Ville Alatalo (1+0).
Seuraavaksi kotijoukkue
pelasi Kiekko-Laseria vastaan. TeKi sai kuitenkin hyvän
alun otteluun ja siirtyi johtoon Jami Kramsun osumalla. Kiekko-Laser, joka lopulta voitti koko turnauksen,
oli tällä kertaa parempi numeroin 5-0. Kiiskinen Anneli OGK
38, 3. sijalle.
Kiekko-Laser voittoon
Turnaus:
D2-junioreilla vilkas
lauantai.
keski-iäksi noin kuuttatoista
vuotta. Tervonen Matti RTG
76 (69), 2 Nissinen Pertti RTG
86 (71), 3 Pirttiaho Paavo RTG
87 (71), 4. Oulaisten Jääkobrat, 4. Pihlajaniemi Pekka
RTG 87 (73), 5 Myllyaho
Markku RTG 88 (73).
Miehet B (pb hcp): 1. Ouramo Tommi
LGV 36, 5. Kotijoukkueen
ainokaisen tehtaili Nuutti
Lohilahti.
Pelistä Jääkobrat- JHT ha-
Aurinkoinen
Siikajoki Open
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Viime lauantaina pelattiin
Raahentienoon Golfin kentällä Siikajoen kunnan järjestämä Siikajoki Open. Keskiviikkona 16. Rautio Risto RTG 37 pb, 2
10.10 Aarteen tonkijat.
12.10 Typerät videot. Pariisilaistunnelmaa.
09.50 Taste. 17.25 Sportmagasinet. Vapaa Pariisi. 22.55 ELOKUVA 12 Rounds. HD
23.20 Naisten oikeus (S). 14.50 Mustalaissiskot (S).
15.45 Tosielämän hätäpuhelut. Siinä mietitään, miten laiha voi
olla lihava. 15/24. 11.25 Maistuvimmat liikeideat. 1.45 Kaunotar ja hirviö. 21.00 ELOKUVA Kartelli (16). 12.45 Miami Ink. 13.15 SVT: Mitt i naturen . 10.00
Näin meistä tuli Ruotsin miljonääriäidit. 21.00 Richterin asteikko. Ravintola konkurssiuhan alla Heinolassa.
20.58 Keno. 8/9. 18.00 Grand Designs . (U)
LIV
5.00 Ennustaja-TV. 15.45 Kyttäputki: Castle (12). Vieraana Joonas Nordman.
23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat.
23.05 Rantavahdit (S). 16.55 Spotlight: Toimitusjohtajan nettipainajainen. 20.30 Tatuointistudio HelsINK. 20.00 Kyttäputki: Castle (12).
20.55 Hero-lyhäri: This is my Office. 9.25 LIVE: Tiedä ja Voita. HD
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Prisma: Dieettibisneksen
rahastajat. Mitä tänään syödään. Uudenvuoden urakka.
23.35 Rantavahdit (7). (U)
13.00 Kioski.
13.30 Erätulilla. 8.26 Timmy ja haltijakummit. 13.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.10 Jyrki Sukulan makujen maa. 4/9. 13.55 70?s show (7). 23.45 SVT: Din släktsaga. Onnistuuko ruipelo karkottamaan kehon rasvan 12 viikossa?
6 Prisma Studio, TV1 klo 20
TV1
05.55 Akuutti.
06.25 Ylen aamu-tv.
09.30 Puoli seitsemän.
10.00 Murdochin murhamysteerit (12). 2/9. 1.50 Columbo (12). 4/15. 2/10.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.06 Yle Uutiset alueeltasi.
17.10 Murdochin murhamysteerit (12). 4.20 Kadonneet (7).
KUTONEN
7.00 Yllätystuunaajat. (U) Timanttirahat.
14.00 Mahdoton taloprojekti.
Dan ja Gina.
15.00 Farm Kings. Rysän
päältä.
20.30 Simpsonit (12). 22.45 Kyttäputki: Castle (12). 20.30
Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 14.30 SVT: Fantastiska hus. Huh,
mikä tatuointi!
14.20 Deittikamera. 18.55 Hero-lyhäri: This is my Office. 15/26.
07.50 Tervetuloa kotiin. 17.00 Lemmen viemää
(S). Kuoleman temppeli.
10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia.
11.00?11.05 Yle Uutiset.
12.20 Vielä virtaa (S). 3/10.
17.00
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (S).
20.05 Elämä Lapselle -konsertti.
Lastenklinikoiden Kummien perinteinen hyväntekeväisyyskonsertti auttaa pieniä potilaita ympäri
Suomen. 8.40 Fame (7). Lentävä
moottoripyörä.
19.00 Naapurit-tuloslähetys.
19.05 Simpsonit (7). 0.55 Huippurikostutkijat. 18.00 Huippumalli haussa. 22.35 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 16.49 Ruohonjuuritasolla (S). 17.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. Musta
maagikko. 20.00 Jon ja Kate +8 (7).
20.30 Treffit helvetistä (12). 20.45 Oddasat. (U)
12.49 Vielä virtaa (S). 21.00 Kruununjalokivet (12). 0.30 Huijari pilasi elämäni. 13.20 SVT: Fjällfolk. Takaikkuna.
01.05 NCIS Rikostutkijat (12).
19/24. 0.30 Yön AVA.
MTV3
05.30 Aamusää.
06.00 Studio55.fi.
06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.35 Mitä tänään syötäisiin?
09.40 Kauniit ja rohkeat (7).
10.10 Emmerdale (S). 13.35 FOX Wild:
Eläinkunnan oudoimmat maatilat. 0.00 Nakudeitit (7). 15.15 Kadonneet (7). 19.05 Suomen rumimmat tatuoinnit.
20.00 Tatuointistudio HelsINK. 4.00 Ennustaja-TV.
YLE FEM
7.25 SVT: Gomorron Sverige. N: John
Lithgow, Michael Rooker, Sylvester Stallone. 18.30 Leijonan luola USA. (U) HD
20.27 Uusi päivä (S). Siskoenergiaa.
15.55 Salatut elämät (S).
16.25 Merta lähemmäs kalaan.
Kaverukset kalassa. 13.50
Makuja ja elämää. 13.40 Kultakuume spesiaali. Wahlbergien Alma-äiti on saanut
käyttää luovuuttaan, kun on ruokkinut 9-päistä lapsikatrasta. 19.00 Typerät videot. 18.00
Deittikamera. 11.00 SVT: Vem vet mest. Suorassa lähetyksessä
lavalle nousevat mm. 9.00 Hurja painonpudotus. 21.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti.
22.00 ELOKUVA Cliffhanger . 1.00 Greyn anatomia (12). 11.30 SVT: En förtjusande fröken. Pyöräilijät pysähtyvät
näköalapaikalle ihastelemaan kaunista merimaisemaa ja ottamaan
valokuvia. Uhanalaisten eläinten
salametsästys uhkaa ajaa Afrikan
norsut ja sarvikuonot sukupuuttoon 15 vuodessa.
23.50?00.20 Puoli seitsemän.
TV2
06.50 Pikku Kakkonen.
06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.9.
Onnea, Hilla, Hellevi, Hillevi ja
Hille.
06.52 Mitä ihmettä. (U)
15.30 Ypäjä. (U) HD
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Holby Cityn sairaala (12).
19.00 Ypäjä. 23.40 LA Ink. (U)
16.00 Uusi päivä (S). 20.30 Panttilainaamo. 23.15 SVT: Den enda sanna vägen. syyskuuta 2015
14 TELEVISIO
C8 // TV-VIIKKO
Aamulehti // Perjantaina 11. 23.50 Las Vegas
(12). N: Ben Affleck,
Jennifer Lopez, Justin Bartha. 0.00 Rantavahdit. 7.55 Onnenarpa. N: Jim Carrey, Tea Leoni, Alec Baldwin. 285. 20.00 Jutta ja
puolen vuoden superdieetit. 10/12. 20.00 Lasso. 4.15 Sky News.
JIM
5.00 Ennustaja-TV. 14.05 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 11.00 Tanssin superäidit. 9.40 Sara Chafak suolasta sahramiin. 3/10. 7.55 American Chopper. 12.20 Guinness World Records. 0.05 ELOKUVA Taalat taskuun Dick
& Jane (12). Vainu verijäljistä. 15.00 Greyn anatomia (12). 284. Uusi ystävä.
16.45 Ou Nou! 9/15. O: Dean Parisot. Piemonten alue tunnetaan
punaviineistään.
21.00
21.00 Simon Reeve ja mahtavat
joet. Kuopus on kingi. 14.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 22.00 Greyn anatomia (7). HD
18.00 Titanic . 1/12.
08.50 Neljät häät Amerikassa.
6/31. 6.34 My Little Pony. unelma-asunnot. O: Teuvo Tulio. 3/3. Ohjel-
maa seurataan jatkossa maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkosin. 2/12.
15.45 Hauskat eläinvideot.
12/76.
16.15 Frasier (S). Tässä jaksossa Jesse Ventura tutkii ilmaston
lämpenemistä.
03.35?05.00 Ennustaja-TV.
FRII
7.50 Lasten eläinmaailma: Kaikki kissoista. 18.30 Terapian tarpeessa (S). 18.30 Family Guy. 3.00 Huippumalli
haussa. 15.35
Lentoturmatutkinta. 19.00 24 tuntia putkassa.
20.00 Pelastajat. 3/9. Bailut.
17.00
17.20 Team Ahma (7). 14.15 Pomo piilossa. 15.05 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 22.02 Perhesirkus. 12.00
Hotellit haltuun. 23.10 Seksileikeistä ensiapuun. 8.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 16.25 Samin taikasormus (S). 19.30 Hell?s Kitchen. 4.15 Kadonneet (7).
TV5
6.50 Nanny (S). (U)
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.55 MOT.
16.25 Luontohetki:
Attenborough?n erikoiset. Jehovan todistajista eronneet Aki Tulimäki ja Sanna Halinen kertovat,
miten perhe alkoi karttaa heitä
eron jälkeen.
22.50 Yle Uutiset.
22.55 Ulkolinja: Uhkapeliä sukupuutolla. 1.35 SVT: En bok, en författare.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 17.30 Mitä hittoa! 18.00 How I Met Your Mother. 2.35 American Chopper.
YLE TEEMA
04.00 Teematieto.
17.00
17.00 24 h Jerusalem tunneittain. 5/10.
17.00
17.00 Walker, Teksasista (12).
Parempi mies.
18.00 Myytinmurtajat. (S).
06.57 Jokeri Pokeri Box.
07.02 Max ja Meeri (S).
07.11 Q Putti 5 (S).
07.22 Nyt mennään!: Soutua.
07.27 Pikku hirviötyttö (S).
07.35 Noksu (S).
07.42 Taavi-tiikerin naapurissa.
07.57 Touhukkaat: Musiikkia
Piruetti-Pipsalle (S).
08.20 Martine (7).
08.33 Joraavat juurikkaat (S).
08.36 Kesäleiri (7).
08.50 Kerrostaloelämää (7).
09.00 Holby Cityn sairaala (12).
Kuherruskuukausi on ohi.
10.00 Rokkarit vuorilla. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. Lemmenruokaa.
10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.50 Deittikamera. Elastinen,
Chisu, Sanni, JVG, Isac Elliot, Robin ja Antti Tuisku. 16.00 Beverly Hills, 90210 (7). 37/100. 1.01 SVT: SVT Nyheter Väst. (U) HD
19.00 Ranskalainen kylä (12).
1/12. 14.00 SVT: Doreen kommer hem. 36/100. 16.15 Tosielämän mafiavaimot. 21.01 Muodin huipulle. 7.17 Julius-apina. 16.05
Nanny (S). 14.20
Hulluna sinuun (S). 7/10.
22.00 112 (7). 12.40 Maailmanlopun odottajat. 1.40 Menopelit kuntoon. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 16. Ganges. 19.30 Mitä hittoa! 20.00 Lapin poliisit. 21.00 Toisenlaiset äidit. 9.45 TV Shop Tvins. 0.15 SVT: Aktuellt.
0.54 SVT: Kulturnyheterna. Paul ja Donnie lähtevät Torontoon katsastamaan laajenemismahdollisuuksia. 22.30 Schrödingerin kissa. 21.00 JIM D: Lento 447 û onnettomuus Atlantin yllä (7). 7.50 Akvaariomestarit. 23.35 New Yorkin luksuslukaalit. 16.20 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 20.30 Sex & Sånt. 1.30 Ennustaja-TV.
HERO
13.25 Koirakuiskaaja. 15.00 Tanssin superäidit. Varsinais-Suomen
pelastuslaitoksella riittää tehtäviä.
23.00 Sleepy Hollow (16). 17.35 70?s show (7).
18.00 70?s show (7). syyskuuta 2015
KESKIVIIKKO 16.9.
DOKUMENTTI
E R I KO I S JA K S O
Kurkistus Koreaan
Lihava laiha
Docventuresin illan teemana on sananvapaus ja dokumenttina nähdään
Pohjois-Koreasta kertova The Red
Chapel.
6 Docventures, TV2 klo 21
Prisma Studion syyskausi alkaa erikoisjaksolla. Oppia hakemassa.
16.00 Top Chef: Mestarit. Yksi Discoveryn suosituimmista pitkäaikaisista sarjoista seuraa isän, Paul Seniorin, ja hänen poikansa Paul Juniorin yhteistä chopper-moottoripyöräbisnestä. 1.00 Mitä hittoa! 1.30 Bostonin poliisit.
2.25 The Walking Dead. (U) HD
21.00
21.00 Docventures: elokuvan
esittely.
21.05 Docventures: studiovieraat.
21.15 Docventures: The Red
Chapel. 12.35 Fame (S). Yle Teema klo 19
FOX
6.00 Sky News. Delirium.
17.50 MasterChef Australia.
13/61. 14.30
Yllätystuunaajat. 16.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 2.35 Paula Zahn ja murhien motiivit. RMS Titanic odottaa
lähtöä neitsytmatkalleen, mutta
sisaraluksen uusi haveri synnyttää
huolta varustamossa. O: Martin Brest. New Orleans, osa 2.
02.05 Frasier (S). 3.30 American Chopper. 18.44 Clay Kids (7). 15/18.
00.00 Vampyyripäiväkirjat (16).
Sillä välin kun nukuit. 1.15 SVT: Gomorron Sverige sammandrag. 18.00 BUU-klubben: Hittehatt.
18.30 Limbo 2 (7). 15.10 Huima konttihuutokauppa. Osallistumalla
autat!
21.00
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Viking Lotto ja Jokeri.
22.30 MTV Sport Uutiset.
22.40 Myytinmurtajat. 286. 3/7. 7/24. 21.00 ELOKUVA Gigli . 17.05 Hulluna sinuun (S). 22.00 Sinkkuelämää (12). 17.00 Arvostele mun illallinen
Suomessa. 21.59 Yle Nyheter TV-nytt. 0.40 Pakkolunastajat (7). Opistorallia. (U) HD
16.28 Uusi päivä (S). 12.10 Houstonin eläinpoliisit. (U)
14.00 Luontoretkellä: Jänissaari.
14.30 Ajankohtainen kakkonen.
15.05 Luksusristeilyä merikajakilla. 17.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 21.00 Bimbo Oy. Viides tuotantokausi.
00.45?05.30 Voittostudio.
NELONEN
05.00?06.30 Ennustaja-TV.
07.00 Bubble Guppies (S). 16.35 Nanny (S). 2/12.
20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki
Sukula! 2/12. 15.00 SVT: Tro,
hopp och kärlek. (U)
10.40 Emmerdale (S). 0.35 Deittikamera. 1/3.
20.00 Prisma Studio.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.05 A-studio.
21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu.
22.00 Inhimillinen tekijä. Ruumiit laboratoriossa.
02.00?06.00 Voittostudio.
RANSKALAISESTA KYLÄSTÄ nähdään uusia jaksoja. (U) HD
00.15?04.00 Teematieto.
SUB
06.00 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää
(S). 3.40 Pomo piilossa.. 19.00 Komediaputki: The Neighbors (S). Muistin varassa.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Hottikset (S). 9.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 19.30 Komediaputki: The Neighbors (S). 14.40 Henkka
& Niki vs. 6.55
Chuckin ja ystävien seikkailut. 1.00 Temptation Island Suomi (7). 23.00 Lätkävaimot (S). 18.35 Kauneusoperaatio helvetistä. 2/20.
07.25 Transformers Rescue Bots
(7). 11/18. 8.40 TV Shop Tvins. 6.12 FOX Kids: Pound Puppies. Tulta kavioissa. 22.30 Wahlburgers. 17.15 Miami Ink. Luovaa
sisustamista.
23.45 Mentalist (12). O: Deepa Dhanraj
T: SAMA, Intia. 15.25 American Chopper. 14.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. (U)
11.10?12.05 Lääkärit. 13.10 SVT: Programtablå. 3/15. 16.44 Kapteeni Tasapaino ja aikakone (7). verta ja terästä
(12). 19.00 Puutarhasissit. HD
22.00 ELOKUVA Vastavärit (12).
(USA/2011). 3.20 The Walking Dead. Oma huone.
19.30 Mutsi (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.15 Greyn anatomia (12). 22.00 Ilman johtolankaa. kotihälytys (12).
11/16. 287. 11.40 Tosielämän hätäpuhelut. Barbie ja Ken.
14.45 Tervetuloa kotiin. Jälkipuintia.
20.00 Rillit huurussa (S). 23.00 Leijonan luola USA. 22.00 ELOKUVA The Immortal Voyage of Captain Drake. Satiirin ja ilkeilyn
kyllästämä roadmovie, jossa veli
ja sisar matkaavat hakemaan tavaroita erään suhteen loputtua.
Dialogin kirjoittavat ja esittävät
Carlen Altman ja Alex Ross Perry.
O: Alex Ross Perry. 7.20 Nanny (S). Historiallinen hellepäivä.
00.05 Castle (12). 19.30 Tosielämän hätäpuhelut. 2.00 Kieroilevat kaunottaret (S). 8.50 Wipeout Kesä. Amerikka. 16.40
Houstonin eläinpoliisit. Ekotalo.
14.35 Mitä tänään syötäisiin?
14.40 Pilanpäiten.
14.55 Elixir Life.
15.25 Luovat hullut (S). 14.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. Mv. 16/22.
01.00 Bones (16). 19.00 Dieetit vaihtoon! 20.00 Ensitreffit alttarilla. tittarfilm. rajua rakkautta (16).
Gangsteri Larry Gigli (Ben Affleck) saa tehtäväkseen siepata liittovaltion syyttäjän kehitysvammaisen veljen. 7.30 Onnenarpa. 0.00 Naismurhaajat. Etelä-Intiassa musliminaiset ovat perustaneet omia
tuomioistuimiaan, jotka panevat
miehet koville. 14.45 Terapian tarpeessa (S). (U)
12.30 Blogistania: Project Mama. 13.30 70?s show (7). kuilun partaalla (16). 7.40 Hot Wheels. 12.50 Jamie Oliverin keittiössä. Hermostusta ja herhiläisiä.
21.00
21.00 Ruotsin surkein kuski.
Vauhtisokeutta. 18.56 Gazoon (S). 9.35 TV
Shop Tvins. 3.20 Deittikamera. 8.03
Transformers: Robots in Disguise. 11.55 Lääkärit. 2/8.
22.10 Docventures: jälkikeskustelu.
23.15 Ypäjä. Tulta kavioissa. 3.25 Tappavat suhteet. Ilmaston lämpeneminen. 13.05 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 259/386.
21.00
21.00 Poliisit . 19.30
Yle Nyheter TV-nytt. 1/4.
10.30?11.00 Blogistania: Pantterin puremia. 16.30 Täydelliset naiset (12). (U)
23.45 Kioski.
00.15?01.05 Luck (16). Mitä
tehdä, kun mies pettää tai pahoinpitelee. Tuplasti
nainen.
13.35 Haaveiden talo hartiapankilla. 19.00 Ruotsin miljonääriäiti Maria Montazami. 18.10 Kultakuume. (U)
19.30 Kioski.
20.00 Uusi päivä (S). Armoton autokaista. 17.35 Jos mies saisi päättää. 13.00 Hurja painonpudotus. 20.30 Pelastajat. 1.45
Kyttäputki: Castle (12). O: Renny Harlin. (Suomi
1944). 2.30 Koirakuiskaaja. Uusi ystävä.
02.35 Salaliittoteoriat Jesse
Venturan johdolla (S). Vantaa.
22.00 Hyvät ja huonot uutiset.
2/11. 16.30 Huutokaupan Metsästäjät. (U)
13.20 ELOKUVA Sellaisena kuin
sinä minut halusit (12). 16.35 Suomen huutokauppakeisari. 15.40 Leijonan luola USA. 22.00
Wahlburgers. Harmaa perhonen. Raimo
on 39-vuotias urjalalainen sähköasentaja. 14.00 Sisarvaimot. HD
20.00 Kulttuurimatkalla Italiassa. 17.00 Varastojen
metsästäjät. 2/3